–

E. G., edustajanaan D. Bulog, odvetnica,

–

Slovenian hallitus, asiamiehenään J. Morela, višja državna odvetnica,

–

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään P. Huurnink ja K. Bulterman,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään M. Condou-Durande ja M. Žebre,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU (EUVL 2013, L 180, s. 60) 46 artiklan 2 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat Afganistanin kansalainen E. G. ja Slovenian valtio, jota edustaa Ministrstvo za notranje zadeve (sisäministeriö), ja jossa on kyse siitä, että Slovenian valtio hylkäsi E. G:n hakemuksen pakolaisaseman myöntämiseksi.

3

Vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU (EUVL 2011, L 337, s. 9) 8, 9 ja 39 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

4

Kyseisen direktiivin 2 artiklan otsikko on ”Määritelmät”, ja sen d–g alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan

– –

– –”

5

Mainitun direktiivin 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Suotuisammat säännökset”, säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat säätää tai pitää voimassa suotuisampia säännöksiä sen määrittämiseksi, kuka määritellään pakolaiseksi tai henkilöksi, jolle voidaan antaa toissijaista suojelua, sekä kansainvälisen suojelun sisällön määrittelemiseksi, kunhan nämä säännökset ovat yhteensopivat tämän direktiivin kanssa.”

6

Saman direktiivin 11 artiklassa luetellaan tilanteet, joissa kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö lakkaa olemasta pakolainen. Mainitun artiklan 1 kohdan e alakohdassa säädetään, että tilanne on näin, jos kyseinen henkilö ei voi enää kieltäytyä ottamasta vastaan kansalaisuusvaltionsa suojelua, koska olosuhteet, joiden vallitessa hänet tunnustettiin pakolaiseksi, ovat lakanneet olemasta.

7

Direktiivin 2011/95 12 artiklassa säädetään säännöistä pakolaisaseman poissulkemiseksi.

8

Saman direktiivin 14 artiklassa säädetään säännöistä pakolaisaseman peruuttamiseksi, lakkauttamiseksi tai uusimatta jättämiseksi.

9

Mainitun direktiivin 16 artiklan, jonka otsikko on ”Lakkaaminen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö lakkaa olemasta henkilö, joka voi saada toissijaista suojelua, jos toissijaisen suojelun myöntämiseen johtaneet olosuhteet ovat lakanneet olemasta tai muuttuneet siinä määrin, ettei suojelua enää tarvita.”

10

Saman direktiivin 17 artiklassa säädetään säännöistä, jotka koskevat tilanteita, joissa toissijaista suojeluasemaa ei voida myöntää.

11

Direktiivin 2011/95 19 artiklassa säädetään säännöistä toissijaisen suojeluaseman peruuttamiseksi, lakkauttamiseksi tai uusimatta jättämiseksi.

12

Puheena olevan direktiivin 20 artikla on direktiivin VII luvussa, jonka otsikkona on ”Kansainvälisen suojelun sisältö”, ja siinä säädetään seuraavaa:

”1.   Tällä luvulla ei rajoiteta Geneven yleissopimuksessa vahvistettujen oikeuksien soveltamista.

2.   Tätä lukua on sovellettava sekä pakolaisiin että henkilöihin, jotka voivat saada toissijaista suojelua, jollei toisin mainita.

3.   Jäsenvaltioiden on otettava tätä lukua täytäntöön pannessaan huomioon haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden, kuten alaikäisten, ilman huoltajaa olevien alaikäisten – – erityistilanne.

– –

5.   Jäsenvaltioiden on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu pannessaan täytäntöön tämän luvun niitä säännöksiä, jotka koskevat alaikäisiä.”

13

Direktiivin 21 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on noudatettava palauttamiskiellon periaatetta kansainvälisten velvoitteidensa mukaisesti.

2.   Jos 1 kohdassa mainitut kansainväliset velvoitteet eivät sitä kiellä, jäsenvaltiot voivat palauttaa pakolaisen riippumatta siitä, onko tämä saanut virallisesti pakolaisaseman, jos:

3.   Jäsenvaltiot voivat kumota, peruuttaa tai jättää uusimatta 2 kohdassa tarkoitetun pakolaisen oleskeluluvan tai jättää oleskeluluvan myöntämättä hänelle.”

14

Direktiivin 2011/95 24 artiklassa, jonka otsikkona on ”Oleskeluluvat”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jollei kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyvistä erittäin painavista syistä muuta johdu, jäsenvaltioiden on mahdollisimman pian sen jälkeen, kun pakolaisaseman saaneelle henkilölle on myönnetty kansainvälistä suojelua, annettava hänelle oleskelulupa, jonka on oltava voimassa vähintään kolme vuotta ja joka on voitava uusia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 21 artiklan 3 kohdan soveltamista.

– –

2.   Jollei kansalliseen turvallisuuteen ja yleiseen järjestykseen liittyvistä erittäin painavista syistä muuta johdu, jäsenvaltioiden on mahdollisimman pian sen jälkeen, kun toissijaisen suojeluaseman saaneelle henkilölle ja hänen perheenjäsenilleen on myönnetty kansainvälistä suojelua, annettava heille oleskelulupa, jonka on oltava voimassa vähintään vuoden ajan ja joka on voitava uusia vähintään kahdeksi vuodeksi.”

15

Direktiivin 2013/32 1 artiklasta ilmenee, että mainitun direktiivin tarkoituksena on perustaa yhteiset menettelyt direktiivin 2011/95 mukaista kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista varten.

16

Direktiivin 2013/32 10 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Määrittävän viranomaisen on kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia tutkiessaan määritettävä ensin, voidaanko hakijoita pitää pakolaisina, ja jos näin ei ole, määritettävä sen jälkeen, voidaanko hakijoita pitää henkilöinä, jotka voivat saada toissijaista suojelua.”

17

Kyseisen direktiivin V luvun, jonka otsikko on ”Muutoksenhakumenettelyt”, ainoassa säännöksessä, nimittäin sen 46 artiklassa, jonka otsikko puolestaan on ”Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijoilla on oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tuomioistuimessa muutoksen hakemiseksi:

– –

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että henkilöillä, jotka määrittävä viranomainen on tunnustanut henkilöiksi, jotka voivat saada toissijaista suojelua, on 1 kohdan nojalla oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin muutoksen hakemiseksi päätökseen, jonka mukaan hakemus on perusteeton pakolaisaseman osalta.

Jos jäsenvaltion myöntämä toissijainen suojeluasema tarjoaa samat oikeudet ja edut kuin pakolaisasema unionin ja kansallisen lainsäädännön nojalla, kyseinen jäsenvaltio voi katsoa, että päätökseen, jonka mukaan hakemus on perusteeton pakolaisaseman osalta, ei voi hakea muutosta, koska hakijan edun kannalta ei ole tarpeellista jatkaa menettelyä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 1 kohdan c alakohdan soveltamista.

– –”

18

Kansainvälisestä suojelusta annetun lain (Zakon o mednarodni zaščiti; Uradni list RS, nro16/17; jäljempänä ZMZ-1) 20 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Sloveniassa ’kansainvälisellä suojelulla’ tarkoitetaan pakolaisasemaa ja toissijaista suojeluasemaa.

(2)   Pakolaisasema myönnetään kolmannen maan kansalaiselle, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rotunsa tai etnisen ryhmänsä, uskontonsa, kansalaisuutensa, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä johdosta ja joka oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan, tai kansalaisuudettomalle henkilölle, joka oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella ja on aiheellisen pelon vuoksi kykenemätön tai haluton palaamaan sinne, ellei tämän lain 31 §:n 1 momentissa tarkoitettuja poissulkemisperusteita ole.

(3)   Toissijainen suojeluasema myönnetään kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, joka ei täytä pakolaisaseman myöntämisen edellytyksiä mutta jonka suhteen on esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että jos hänet palautetaan alkuperämaahansa tai kansalaisuudettoman henkilön tapauksessa entiseen pysyvään asuinmaahansa, hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä kyseisen lain 28 §:ssä tarkoitettua vakavaa haittaa, edellyttäen, että lain 31 §:n 2 momentissa tarkoitettuja poissulkemisperusteita ei ole.”

19

ZMZ-1:n 66 §:n 1 momentissa, jossa säännellään menettelystä kansainvälisen suojelun jatkamiseksi, säädetään seuraavaa:

”Ministeriö ilmoittaa toissijaista suojelua saaville henkilöille kirjallisesti 60 päivää ennen kyseisen suojelun päättymistä toissijaisen suojelun pidentämisen edellytyksistä, pidentämistä koskevan hakemuksen tekemättä jättämisen seurauksista ja mahdollisuudesta esittää menettelyn uudelleen aloittamista koskeva pyyntö. Kyseiseen ilmoitukseen sisältyy myös lomake, jolla henkilö, jolle toissijaista suojelua on myönnetty, voi hakea toissijaisen suojelun jatkamista Sloveniassa.”

20

ZMZ-1:n 67 §:ssä säädetään perusteista kansainvälisen suojelun päättymiseksi, ja sen 1 ja 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”(1)   Pakolaisasema lakkaa, kun [kyseessä oleva henkilö]

(2)   Toissijainen suojeluasema lakkaa, kun edellytykset, joiden perusteella kyseinen asema oli myönnetty, eivät enää täyty tai muuttuvat sillä tavalla, ettei kyseinen suojelu enää ole tarpeen.”

21

ZMZ-1:n 90 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Henkilöllä, jolle kansainvälinen suojelu myönnetään, on oikeus

22

ZMZ-1:n 92 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Päätös, jolla pakolaisasema Sloveniassa myönnetään, pätee tiedoksiantamispäivästä lähtien myös asianomaisten henkilöiden toistaiseksi voimassa olevana oleskelulupana Slovenian tasavallassa.

(2)   Päätös, jolla toissijainen suojeluasema Sloveniassa myönnetään tai jolla sitä jatketaan, pätee tiedoksiantamispäivästä lähtien myös asianomaisten henkilöiden määräaikaisena oleskelulupana Sloveniassa koko kyseisen suojelun voimassaoloajan.

(3)   Ministeriö myöntää tämän pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitetun oleskeluluvan ulkomaalaisten Sloveniaan tulosta, sieltä poistumisesta ja siellä oleskelusta annetussa laissa säädetyssä muodossa.”

23

E. G, joka väittää syntyneensä 31.12.2001, ylitti Slovenian rajan 9.12.2015 matkustettuaan Iranista, jossa hän on asunut vanhempiensa kanssa noin yksivuotiaasta lähtien, yksin tai serkkunsa kanssa jalan, kuorma-autolla ja junalla Turkin, Kreikan, Serbian ja Kroatian kautta.

24

E. G. majoitettiin alaikäisten vastaanottokeskukseen Koperiin (Slovenia), jossa hän pyysi sisäministeriöltä kansainvälistä suojelua 11.12.2015.

25

Mainittu ministeriö, joka kutsui E. G:n 22.1.2016 pidettyyn henkilökohtaiseen puhutteluun, katsoi 9.2.2016 tekemässään päätöksessä, ettei kyseinen henkilö täyttänyt pakolaisaseman myöntämisedellytyksiä mutta että hänelle voitiin myöntää toissijainen suojeluasema hänen täysi-ikäisyyteensä saakka, eli 31.12.2019 asti.

26

E. G. valitti tästä päätöksestä, ja valitus hyväksyttiin Upravno sodiščen (hallinnollinen tuomioistuin, Slovenia) 26.4. ja 7.9.2016 antamilla tuomioilla. Viimeksi mainitulla tuomiolla kumottiin kyseinen päätös, ja asia palautettiin sisäministeriölle.

27

Sisäministeriö teki 21.2.2017 uuden päätöksen, joka oli sisällöltään samanlainen kuin 9.2.2016 tehty päätös.

28

Kyseinen päätös perustui muun muassa siihen, että jos E. G. palautettaisiin Afganistaniin, hän jäisi yksin ilman perheen tukea, ja olisi alaikäisenä helppo kohde fyysiselle väkivallalle, ihmiskaupalle, seksuaaliselle hyväksikäytölle tai epäinhimillisissä ja vaarallisissa olosuhteissa tehtävälle työlle, ja näin on olemassa vakava vaara siitä, että hän joutuisi kärsimään epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua.

29

Upravno sodišče hylkäsi edellä mainitusta päätöksestä tehdyn valituksen 10.5.2017 antamallaan tuomiolla, minkä jälkeen ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen Vrhovno sodiščeen (ylin tuomioistuin, Slovenia) tehtiin kyseisestä tuomiosta hallinto-oikeudellinen valitus, jossa E. G. riitauttaa pakolaisaseman myöntämistä koskevan hakemuksensa hylkäämisen.

30

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että E. G. väittää valituksensa tueksi muun muassa, että hän haluaa kotoutua Sloveniaan, oppia sloveenia ja käydä koulunsa loppuun mainitussa jäsenvaltiossa, mutta tätä varten hänelle on myönnettävä pakolaisasema, koska ainoastaan tämä asema tarjoaa hänelle riittävän suojan tason, toisin kuin toissijainen suojeluasema, joka päättyy hänen tullessa täysi-ikäiseksi 31.12.2019.

31

Kyseinen tuomioistuin katsoo, että kun otetaan huomioon, että ZMZ-1:n 90 §:n 1 momentin mukaisesti molemmilla kansainvälisen suojelun muodoilla myönnetyt oikeudet ovat Slovenian oikeudessa samat, asiassa on selvitettävä, onko riidanalaisesta päätöksestä tehty valitus, sikäli kuin sillä hylätään hakemus pakolaisaseman myöntämiseksi, jätettävä sekä Slovenian oikeuden että unionin oikeuden ja erityisesti direktiivin 2013/32 46 artiklan 2 kohdan kannalta arvioituna tutkimatta sen vuoksi, että hakijan, jolle on myönnetty toissijainen suojeluasema, edun kannalta ei ole tarpeellista jatkaa menettelyä.

32

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että tässä yhteydessä on selvitettävä, onko hakijalla olevan riittävän edun tunnustamiseksi tarpeen arvioida, tarjoaisiko pakolaisaseman myöntäminen hakijan konkreettisessa tilanteessa hänelle enemmän oikeuksia kuin hänelle toissijaisella suojeluasemalla myönnetään, vai riittääkö sen toteaminen, että lainsäädännössä erotellaan toisistaan kumpaankin kansainvälisen suojelun muotoon sisältyviin oikeuksiin perustuvat täydentävät oikeudet, eikä sen selvittämisellä, koskeeko tämä ero hakijaa myös konkreettisesti, ole merkitystä.

33

Kyseinen tuomioistuin toteaa, että ZMZ-1:n 92 §:n 1 momentin nojalla toissijaisesta suojeluasemasta poiketen pakolaisasema oikeuttaa hakijan saamaan toistaiseksi voimassa olevan oleskeluluvan ja eräitä siihen liittyviä täydentäviä oikeuksia, joihin kuuluvat muun muassa oikeus äänestää paikallisvaaleissa, oikeus saada passi, jonka voimassaoloaika lähtökohtaisesti on kymmenen vuotta, ja oikeus perheenyhdistämiseen, joka mahdollistaa sen, että perheenjäsenet saavat pysyvän oleskeluluvan.

34

Samainen tuomioistuin katsoo kuitenkin, että huolimatta tästä eroavaisuudesta, joka ilmenee muun muassa oleskeluluvan pituudessa sen mukaan, kumman kansainvälisen suojeluaseman perusteella se on myönnetty, asiassa voitaisiin katsoa, että nämä kaksi asemaa ja täten niihin liittyvät oleskeluluvat ovat olennaisilta osiltaan saman kestoisia ja että niillä myönnetään täten direktiivin 2013/32 46 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuin tavoin samat oikeudet ja edut.

35

Pakolaisasema, samoin kuin toissijainen suojeluasema, nimittäin päättyy heti, kun kyseessä oleva suojelu ei enää ole välttämätöntä, ja toissijaista suojelua jatketaan niin kauan, kuin siihen on perusteita, vaikka se myönnetäänkin määräajaksi.

36

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa pitävänsä parempana näkökantaa, jonka mukaan abstraktin tason erolla näiden kahden kansainvälisen suojelumuodon kestossa ei ole merkitystä arvioitaessa direktiivin 2013/32 46 artiklan 2 kohdan mukaisen oikeudellisen intressin olemassaoloa. Päinvastainen kanta merkitsisi sen mukaan sitä, että hakijalla olisi aina oikeudellinen intressi valituksen tekemiseksi johtuen siitä, että näiden kahden suojelumuodon kestoja varten on säädetty eri säännöistä.

37

Täten, jos tätä oikeudellista intressiä pitäisi arvioida abstraktin arvioinnin sijasta konkreettisesti, henkilön, jolle toissijainen suojelu on myönnetty, tehtävänä olisi osoittaa, voisiko hänen oikeudellinen tilanteensa konkreettisesti parantua pakolaisaseman myöntämisellä. Näin ei kuitenkaan ole nyt käsiteltävässä asiassa. Jos E. G:lle myönnettäisiin pakolaisasema, tämä asema ei olisi ajallisesti rajoittamaton, vaan se myönnettäisiin hänen alaikäisyytensä ajaksi, koska kyseinen henkilö on hakenut suojelua alaikäisyyden perusteella.

38

Tässä tilanteessa Vrhovno sodišče on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

39

Näillä kolmella kysymyksellään, joita on syytä tarkastella yhdessä, kansallinen tuomioistuin pyrkii selvittämään, onko direktiivin 2013/32 46 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisella jäsenvaltion lainsäädännöllä myönnetty toissijainen suojeluasema tarjoaa mainitussa säännöksessä tarkoitetulla tavoin ”samat oikeudet ja edut kuin pakolaisasema unionin ja kansallisen lainsäädännön nojalla”, ja täten kyseisen jäsenvaltion tuomioistuin voi jättää tutkimatta muutoksenhaun, joka on tehty päätöksestä, jolla on hylätty hakemus pakolaisaseman myöntämiseksi mutta jolla on myönnetty toissijainen suojeluasema, sillä perusteella, että hakijan edun kannalta ei ole tarpeellista jatkaa menettelyä, ja voidaanko tilanteessa, jossa on todettu, että mainitut oikeudet ja edut, jotka näillä kahdella kansainvälisellä suojeluasemalla myönnetään sovellettavan kansallisen lainsäädännön nojalla, eivät ole samoja, tällainen muutoksenhaku silti jättää tutkimatta, jos hakijan konkreettisissa olosuhteissa on selvitetty, että pakolaisaseman myöntämisellä ei voida tarjota hänelle enempää oikeuksia ja etuja kuin toissijaisen suojeluaseman myöntämisellä, koska hakija ei vetoa tai ei vielä vetoa hänelle pakolaisaseman nojalla myönnettäviin oikeuksiin, mutta näitä oikeuksia ei myönnetä tai ne myönnetään vähemmässä määrin toissijaisen suojeluaseman nojalla.

40

Tästä on muistutettava, että direktiivin 2011/95 8, 9 ja 39 perustelukappaleesta ilmenee, että unionin lainsäätäjä on halunnut ottaa käyttöön kaikkien kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden yhdenmukaisen aseman ja että se on tämän vuoksi päättänyt myöntää toissijaisen suojeluaseman saaneille henkilöille tarpeellisia ja objektiivisesti perusteltuja poikkeuksia lukuun ottamatta samat oikeudet ja etuudet, jotka pakolaisille myönnetään (tuomio 1.3.2016, Alo ja Osso, C‑443/14 ja C‑444/14, EU:C:2016:127, 32 kohta).

41

Direktiivin 2011/95 3 artiklasta seuraa lisäksi, että jäsenvaltiot voivat säätää tai pitää voimassa suotuisampia säännöksiä sekä kansainvälisen suojelun myöntämisedellytyksistä että kansainvälisellä suojelulla myönnettyjen oikeuksien sisällöstä, kunhan nämä säännökset ovat yhteensopivat tämän direktiivin kanssa.

42

Tästä seuraa, että vaikka direktiivillä 2011/95 on toteutettu oikeuksien ja etujen järjestelmä, joka lähtökohtaisesti on sama kaikille kansainvälistä suojelua saaville henkilöille, eräitä oikeuksia ja etuja, joita pakolaisiksi tunnustetut henkilöt saavat, ei myönnetä tai ei myönnetä samassa määrin toissijaisen suojeluaseman saaneille henkilöille, mutta jäsenvaltiot voivat kuitenkin säätää kyseisen direktiivin täytäntöönpanemiseksi antamassaan lainsäädännössä, että viimeksi mainitulla asemalla myönnetyt oikeudet ja edut ovat samat kuin pakolaisasemaan liittyvät oikeudet ja edut.

43

Direktiivin 2013/32 46 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa sallitaan jäsenvaltion säätävän, että päätökseen, jonka mukaan hakemus on perusteeton pakolaisaseman osalta mutta jolla on myönnetty toissijainen suojeluasema, ei voi hakea muutosta, koska hakijan edun kannalta ei ole tarpeellista jatkaa menettelyä, jos jäsenvaltion myöntämä toissijainen suojeluasema tarjoaa ”samat oikeudet ja edut kuin pakolaisasema unionin ja kansallisen lainsäädännön nojalla”.

44

Edellä mainitussa säännöksessä säädetään poikkeuksesta direktiivin 2013/32 46 artiklassa jäsenvaltioille asetettuun velvoitteeseen säätää oikeudesta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tuomioistuimessa muutoksen hakemiseksi päätökseen, jolla kansainvälistä suojelua koskeva hakemus hylätään (ks. vastaavasti tuomio 26.7.2017, Sacko, C‑348/16, EU:C:2017:591, 28 kohta).

45

Direktiivin 2013/32 46 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa lisäksi säädetään nimenomaisesti, että tästä oikeudesta oikeussuojakeinoihin on lähtökohtaisesti säädettävä myös, kun – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – kyseessä on päätös, jolla hylätään perusteettomana hakemus pakolaisaseman saamiseksi mutta myönnetään toissijainen suojeluasema.

46

Jäsenvaltioille näin asetettu velvollisuus säätää tällaisesta oikeudesta oikeussuojakeinoihin vastaa Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen”, taattua oikeutta, jonka mukaan jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa (tuomio 26.7.2017, Sacko, C‑348/16, EU:C:2017:591, 30 kohta).

47

Tästä seuraa, että direktiivin 2013/32 46 artiklassa tarkoitetun oikeussuojakeinon piirteet on määritettävä siten, että ne vastaavat perusoikeuskirjan 47 artiklaa, jossa toistetaan tehokasta tuomioistuimen antamaa oikeussuojaa koskeva periaate (tuomio 26.7.2017, Sacko, C‑348/16, EU:C:2017:591, 31 kohta).

48

Mainittu unionin oikeuteen perustuvia oikeuksia koskeva tehokkaan oikeussuojan periaate muodostuu eri osatekijöistä, joihin kuuluvat muun muassa puolustautumisoikeudet, asianosaisten prosessuaalinen yhdenvertaisuus, oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa sekä oikeus saada neuvoja ja antaa toisen henkilön puolustaa ja edustaa itseään (tuomio 26.7.2017, Sacko, C‑348/16, EU:C:2017:591, 32 kohta).

49

Näin ollen direktiivin 2013/32 46 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa säädettyä oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden epäämistä on tulkittava suppeasti, koska se muodostaa poikkeuksen mainitun direktiivin 46 artiklassa säädetystä oikeudesta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tuomioistuimessa muutoksen hakemiseksi päätökseen, jolla kansainvälistä suojelua koskeva hakemus hylätään, ja rajoituksen perusoikeuskirjan 47 artiklassa määrättyyn tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevaan perusoikeuteen.

50

Tästä seuraa, että tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden epäämistä on tulkittava siten, että sitä voidaan soveltaa vain, jos kyseisen jäsenvaltion myöntämällä toissijaisella suojeluasemalla tarjotut oikeudet ja edut ovat tosiasiallisesti samat kuin oikeudet ja edut, jotka pakolaisasema tarjoaa unionin ja sovellettavan kansallisen lainsäädännön nojalla.

51

Siitä kysymyksestä, täyttyykö nyt käsiteltävässä asiassa tämä samanlaisuutta koskeva edellytys, joka on ainoa direktiivin 2013/32 46 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa esitetty soveltamisedellytys, on heti alkuun todettava, että vaikka ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin mainitseekin ensimmäisessä kysymyksessään Slovenian lainsäädännössä näiden kahden aseman välillä tehdyn eron kansainvälisen suojelun keston ja päättymisen määrittämistavassa, se viittaa kysymyksellään myös ZMZ-1:n 92 §:ään, jonka 1 momentissa säädetään, että pakolaiselle myönnetään toistaiseksi voimassaoleva oleskelulupa, kun taas saman pykälän 2 momentin mukaisesti toissijainen suojelu oikeuttaa vain määräaikaiseen oleskelulupaan.

52

Näillä säännöillä, jotka koskevat kahteen kansainväliseen suojeluasemaan liittyvien oleskelulupien kestoa, pyritään panemaan Slovenian oikeudessa täytäntöön direktiivin 2011/95 24 artikla, jossa asetetaan erilaisia vähimmäisvaatimuksia näihin kahteen asemaan liittyvän oleskeluluvan kestolle ja säädetään tältä osin, että pakolaisille on myönnettävä vähintään kolmen vuoden oleskelulupa, kun taas toissijaisen suojeluaseman saaneille henkilöille on taattava vähintään yhden vuoden kestoinen oleskelulupa.

53

Nämä vähimmäissäännöt, jotka koskevat oleskeluoikeutta siinä jäsenvaltiossa, jossa kansainvälistä suojelua on haettu, liittyvät – kuten Alankomaiden hallitus ja Euroopan komissio ovat todenneet – mainittujen kahden aseman takaamien oikeuksien sisältöön ja täten direktiivin 2013/32 46 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettuihin ”oikeuksiin ja etuihin”.

54

On kuitenkin todettava, että oleskeluoikeuden osalta Slovenian lainsäädännössä säädetyllä toissijaisella suojeluasemalla ei myönnetä samoja oikeuksia ja etuja kuin pakolaisasemalla unionin ja kansallisen lainsäädännön nojalla, koska kuten tämän tuomion 33 kohdassa esitetyistä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamuksista ilmenee, toissijaiseen suojeluasemaan liittyvän oleskeluluvan kesto ei ole sama kuin pakolaisaseman saaneiden henkilöiden oleskeluluvan kesto.

55

Tästä on todettava, että pakolaisille Slovenian oikeuden mukaan myönnettävän toistaiseksi voimassa olevan oleskeluluvan – jonka voimassaolo voidaan tosin päättää esimerkiksi, jos pakolaisaseman myöntämisedellytykset eivät enää täyty – ja toissijaisen suojeluaseman saaneille henkilöille Slovenian oikeuden mukaan myönnettävän ajallisesti rajoitetun oleskeluluvan välillä on selvä ero, huolimatta siitä, että viimeksi mainitun oleskeluluvan voimassaoloa voidaan jatkaa tätä varten säädetyssä menettelyssä ja että kyseisen oleskeluluvan voimassaolo voidaan päättää esimerkiksi, jos mainitun aseman myöntämisedellytykset eivät enää täyty.

56

Käsiteltävässä asiassa E. G:lle on myönnetty toissijaisen suojeluaseman saaneena henkilönä määräaikainen oleskelulupa kolmeksi vuodeksi, täsmällisemmin sanottuna ajalle 21.2.2017–31.12.2019. Jos E. G:lle olisi myönnetty pakolaisasema, hänellä olisi ollut direktiivin 2011/95 24 artiklan 1 kohdan nojalla oikeus vähintään kolmen vuoden oleskelulupaan, eli ajanjaksolle, joka ulottuu ainakin 21.2.2020 asti.

57

Kuten Alankomaiden hallitus ja Euroopan komissio ovat väittäneet, kansallisen tuomioistuimen ensimmäisessä ennakkoratkaisukysymyksessään mainitsemat Slovenian oikeuden säännöt, jotka koskevat näiden kahden kansainvälisen suojeluaseman myöntämistä, päättymistä, peruuttamista tai jatkamista, eivät sen sijaan liity mainituilla asemilla myönnettyjen oikeuksien sisältöön vaan oikean aseman määrittämiseen.

58

Näistä säännöistä säädetään pakottavasti ja ne ovat erilaisia direktiivin III–VI luvuissa kyseessä oleville kahdelle kansainväliselle suojeluasemalle.

59

Mainittuja sääntöjä – toisin kuin näillä asemilla myönnettyjen oikeuksien sisältöä koskevia sääntöjä – ei täten voida ottaa huomioon direktiivin 2013/32 46 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettuina ”oikeuksina ja etuina”.

60

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii myös sitä, onko silloin, kun sovellettavan kansallisen oikeuden suhteen arvioidaan unionin oikeudessa säädettyjen kahden kansainvälisen suojeluaseman nojalla myönnettyjen oikeuksien ja etujen vastaavuutta, merkitystä sillä, että eräät niin sanotut täydentävät oikeudet, jotka kyseisessä kansallisessa oikeudessa määritellään oikeuksiksi, jotka perustuvat jommallakummalla näistä kahdesta kansainvälisestä suojeluasemasta myönnettyihin oikeuksiin ja etuihin, eivät ole samoja näissä kahdessa asemassa.

61

Tästä riittää, kun todetaan, että – kun lisäksi otetaan huomioon se, että direktiivin 2013/32 46 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa on tulkittava suppeasti, mikä merkitsee, että kyseistä säännöstä voidaan soveltaa vain, jos kyseessä olevilla kahdella kansainvälisellä suojeluasemalla myönnetyt oikeudet ja edut ovat tosiasiassa samat – tällaiset täydentävät oikeudet, joihin kuuluu oikeus äänestää paikallisvaaleissa, oikeus saada passi, jonka voimassaoloaika lähtökohtaisesti on kymmenen vuotta, ja oikeus perheenyhdistämiseen, joka mahdollistaa sen, että perheenjäsenet saavat pysyvän oleskeluluvan, ja jotka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan myönnetään Slovenian oikeuden mukaan pakolaisille mutta joita ei myönnetä tai joita ei ainakaan myönnetä samassa määrin toissijaisen suojeluaseman saaneille henkilöille, ovat – samoin kuin niiden perustana olevilla asemilla välittömästi myönnettävät oikeudet – oikeuksia, jotka on otettava huomioon arvioitaessa, ovatko näillä kahdella kansainvälisellä suojeluasemalla myönnetyt oikeudet ja edut mainitussa 46 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetulla tavoin samoja.

62

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii vielä, onko arvioitaessa direktiivin 2013/32 46 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa asetettua edellytystä, jonka mukaan kyseessä olevilla kahdella kansainvälisellä suojeluasemalla myönnettyjen oikeuksien ja etujen on oltava samat, otettava huomioon hakijan yksilöllinen tilanne siten, että vaikka nämä oikeudet ja edut eivät ole samoja, hänen etunsa kannalta ei joka tapauksessa ole tarpeellista hakea muutosta päätökseen, jolla häneltä evätään pakolaisasema, mistä aiheutuu muutoksenhaun tutkimatta jättäminen, jos kyseisen aseman myöntämisellä ei hänen konkreettisessa tilanteessaan myönnettäisi hänelle enempää oikeuksia ja etuja kuin toissijaisen suojeluaseman myöntämisellä.

63

Kysymystä siitä, täyttyykö direktiivin 2013/32 46 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa asetettu edellytys, jonka mukaan kyseessä oleviin kahteen kansainväliseen suojeluasemaan liittyvien oikeuksien on tosiasiallisesti oltava samat, on kuitenkin arvioitava tutkimalla esillä olevaa kansallista lainsäädäntöä kokonaisuudessaan, eikä suhteessa kyseisen hakijan konkreettiseen tilanteeseen.

64

Direktiivin 2013/32 46 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan sanamuoto ei ensinnäkään tue mitenkään mainitun säännöksen päinvastaista tulkintaa, jonka mukaan kyseisen hakijan konkreettinen tilanne olisi otettava huomioon. Säännöksen sanamuodosta ilmenee nimittäin, että sitä sovelletaan ainoastaan siinä tilanteessa, että näillä kahdella kansainvälisellä suojeluasemalla myönnetyt oikeudet ja edut ovat tosiasiallisesti samat.

65

Tällainen päinvastainen tulkinta ei vastaisi myöskään vaatimusta tulkita kyseistä säännöstä suppeasti, kuten tämän tuomion 49 kohdassa on jo todettu.

66

Päinvastainen tulkinta olisi lisäksi vaikeasti yhteen sovitettavissa tarpeeseen varmistaa direktiivin 2013/32 46 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan soveltamisen ennakoitavuus ja välttää epäyhdenvertainen kohtelu tässä soveltamisessa.

67

Mikäli ilmenee, että edellytys, jonka mukaan kyseessä olevilla kahdella kansainvälisellä suojeluasemalla myönnettyjen oikeuksien ja etujen on oltava tosiasiallisesti samoja, ei täyty jäsenvaltion lainsäädännössä, kuten tilanne on Slovenian oikeudessa siltä osin kuin kyse on oleskeluoikeudesta ja eräistä niin sanotuista täydentävistä oikeuksista, hakijan pitää voida hakea muutosta päätökseen, jolla häneltä evätään pakolaisasema mutta myönnetään toissijainen suojeluasema, vaikka kyseinen hakija ei vetoa tai ei vielä vetoa johonkin näistä oikeuksista, jotka myönnetään eri tavalla kyseessä olevien kahden kansainvälisen suojeluaseman nojalla.

68

Joka tapauksessa, vaikka vaikuttaa siltä, että E. G. ei ole vedonnut tai ei ole vielä vedonnut tiettyihin täydentäviin oikeuksiin, jotka myönnetään eri tavalla kyseessä olevien kahden kansainvälisen suojeluaseman nojalla, tilanne ei ole samoin oleskeluoikeuden osalta, koska kyseisen henkilön tekemän muutoksenhaun ensisijainen tavoite on nimenomaisesti sellaisen laajemman ja vakaamman oleskeluluvan saaminen, jonka ansiosta hän voisi esimerkiksi jatkaa opintojaan Sloveniassa täysi-ikäistymisensä jälkeen.

69

Lisäksi on niin, että mikäli pääasiassa esillä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa kyseessä olevien kahden kansainvälisen suojeluaseman nojalla myönnetyt oikeudet ja edut eivät tosiasiallisesti ole samoja, mainittu muutoksenhaku jätettäisiin silti tutkimatta riittävän edun puuttumisen vuoksi, perusoikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tuomioistuimessa, sellaisena kuin siitä määrätään perusoikeuskirjan 47 artiklassa, ei kunnioitettaisi.

70

Kaiken edellä mainitun perusteella esitettyihin kysymyksiin on vastattava seuraavasti:

71

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (seitsemäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU 46 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisella jäsenvaltion lainsäädännöllä myönnetty toissijainen suojeluasema ei tarjoa mainitussa säännöksessä tarkoitetulla tavoin ”samoja oikeuksia ja etuja kuin pakolaisasema unionin ja kansallisen lainsäädännön nojalla”, ja täten kyseisen jäsenvaltion tuomioistuin ei voi jättää tutkimatta muutoksenhakua, joka on tehty päätöksestä, jonka mukaan hakemus on perusteeton pakolaisaseman osalta mutta jolla on myönnetty toissijainen suojeluasema, sillä perusteella, että hakijan edun kannalta ei ole tarpeellista jatkaa menettelyä, jos on selvitetty, että sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaan näillä kahdella kansainvälisellä suojeluasemalla myönnettävät oikeudet ja edut eivät ole tosiasiallisesti samanlaiset.

Tällaista muutoksenhakua ei voida jättää tutkimatta, vaikka hakijan konkreettisissa olosuhteissa on todettu, että pakolaisaseman myöntämisellä ei voida tarjota hänelle enempää oikeuksia ja etuja kuin toissijaisen suojeluaseman myöntämisellä, koska hakija ei vetoa tai ei vielä vetoa hänelle pakolaisaseman nojalla myönnettäviin oikeuksiin, mutta näitä oikeuksia ei myönnetä tai ne myönnetään vähemmässä määrin toissijaisen suojeluaseman nojalla.