1

Maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 98/30/EY kumoamisesta 26.6.2003 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/55/EY (EUVL 2003, L 176, s. 57) on kumottu ja korvattu maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/55/EY kumoamisesta 13.7.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/73/EY (EUVL 2009, L 211, s. 94).

2

Direktiivin 2009/73 32 artiklassa, jonka sanamuoto vastaa direktiivin 2003/55 18 artiklaa, säädetään seuraavaa:

”Kolmannen osapuolen pääsy verkkoon

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kolmansien osapuolten siirto- ja jakeluverkkoihin ja nesteytetyn maakaasun käsittelylaitoksiin pääsyä varten luodaan julkaistuihin tariffeihin perustuva järjestelmä, jota voidaan soveltaa kaikkiin vaatimukset täyttäviin asiakkaisiin, maakaasun toimittajat mukaan lukien, ja jota sovelletaan puolueettomasti ja syrjimättömästi verkon käyttäjien välillä. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 39 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sääntelyviranomainen hyväksyy nämä tariffit tai niiden laskentamenetelmät 41 artiklan mukaisesti ennen niiden voimaantuloa ja että tariffit ja, jos ainoastaan menetelmät hyväksytään, menetelmät julkaistaan ennen niiden voimaantuloa.

2.   Toimintojensa toteuttamiseksi, rajojen yli tapahtuvaan siirtoon liittyvät toiminnot mukaan lukien, siirtoverkonhaltijoilla on tarvittaessa oltava pääsy muiden siirtoverkonhaltijoiden verkkoon.

3.   Tämän direktiivin säännökset eivät estä pitkäaikaisten sopimusten tekemistä, kunhan ne ovat yhteisön kilpailusääntöjen mukaisia.”

3

Direktiivin 2009/73 36 artiklassa, jolla on korvattu direktiivin 2003/55 22 artikla, säädetään seuraavaa:

”Uusi infrastruktuuri

1.   Merkittävät uudet kaasuinfrastruktuurit eli yhdysputket, nesteytetyn maakaasun käsittelylaitokset ja varastot voidaan pyynnöstä vapauttaa määritellyksi ajaksi 9, 32, 33 ja 34 artiklan ja 41 artiklan 6, 8 ja 10 kohdan säännösten soveltamisesta seuraavin edellytyksin:

– –

3.   [Kansallinen] sääntelyviranomainen voi tapauskohtaisesti päättää 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen vapautusten myöntämisestä.

– –

6.   Vapautus voi koskea uuden infrastruktuurin tai olemassa olevan infrastruktuurin, jonka kapasiteettia on huomattavasti lisätty, koko kapasiteettia tai osaa siitä.

Päätettäessä myöntää vapautus on tapauskohtaisesti harkittava, onko tarpeen asettaa vapautuksen kestoa ja uuden infrastruktuurin syrjimätöntä käyttöoikeutta koskevia edellytyksiä. Näistä edellytyksistä päätettäessä on erityisesti otettava huomioon rakennettava lisäkapasiteetti tai olemassa olevan kapasiteetin muutos, hankkeen aikaperspektiivi ja kansalliset olosuhteet.

– –

8.   Sääntelyviranomaisen on toimitettava komissiolle jäljennös jokaisesta vapautuspyynnöstä heti, kun pyyntö on vastaanotettu. Sääntelyviranomaisen on annettava päätös sekä kaikki päätöstä koskevat olennaiset tiedot viipymättä tiedoksi komissiolle. Tiedot voidaan toimittaa komissiolle kootusti niin, että komissio voi tehdä niiden pohjalta perustellun päätöksen. Tietoihin on sisällyttävä erityisesti seuraavat seikat:

9.   Komissio voi tehdä kahden kuukauden kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta päätöksen, jolla sääntelyviranomaista vaaditaan muuttamaan tai peruuttamaan vapautuksen myöntämistä koskeva päätös. Kahden kuukauden määräaikaa voidaan jatkaa kahden kuukauden lisämääräajalla, jos komissio pyytää lisätietoja. Tämä lisämääräaika alkaa kaikkien tietojen vastaanottamista seuraavasta päivästä. Myös alkuperäistä kahden kuukauden määräaikaa voidaan jatkaa sekä komission että sääntelyviranomaisen suostumuksella.

– –

Sääntelyviranomaisen on noudatettava vapautuspäätöksen muuttamista tai peruuttamista koskevaa komission päätöstä kuukauden kuluessa ja ilmoitettava tästä komissiolle.

– –” ( 1 )

4

Sähkön ja kaasun jakelusta 7.7.2005 annetun lain (Gesetz über die Elektrizitäts- und Gasversorgung (Energiewirtschaftsgesetz – EnWG); BGBl. 2005 I, s. 1970, 3621; jäljempänä EnWG), sellaisena kuin sitä sovellettiin tosiseikkojen tapahtumisaikaan, 28a §:n 1 momentin mukaan Bundesnetzagentur (verkkoinfrastruktuureista vastaava liittovaltion virasto, Saksa) saa muun muassa myöntää vapautuksen kolmansien osapuolten verkkoon pääsyä koskevien säännösten soveltamisesta Saksan liittotasavallan ja muiden valtioiden välisten yhdysputkien osalta. EnWG:n 28a §:n soveltamisedellytykset vastaavat pääasiallisesti direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdan soveltamisedellytyksiä.

5

Saksan kansallinen sääntelyviranomainen Bundesnetzagentur ilmoitti Euroopan yhteisöjen komissiolle 13.3.2009 kahdesta 25.2.2009 annetusta päätöksestään, joilla Ostseepipeline-Anbindungsleitung-kaasuputkea (jäljempänä OPAL) koskevan hankkeen rajat ylittävä siirtokapasiteetti vapautetaan direktiivin 2003/55 18 artiklassa säädettyjen, kolmansien osapuolien verkkoon pääsyä koskevien sääntöjen sekä kyseisen direktiivin 25 artiklan 2–4 kohdassa säädettyjen tariffisääntöjen soveltamisesta. OPAL-kaasuputki on mantereella sijaitseva läntinen osa Nord Stream 1 ‑kaasuputkesta ja sen syöttökohta on Saksassa lähellä Greifswaldin lähellä sijaitsevaa Lubminin kuntaa ja kaasunottokohta Brandovin kunnassa Tšekin tasavallassa. Päätökset koskivat OPAL-kaasuputken kahden omistajan omistamia eri osuuksia kaasuputkesta.

6

OPAL-kaasuputken nimittäin omistavat WIGA Transport Beteiligungs-GmbH & Co. (jäljempänä WIGA, aiemmin W & G Beteiligungs-GmbH & Co. KG, ja sitä aiemmin Wingas GmbH & Co. KG), joka omistaa 80 prosentin osuuden kaasuputkesta, ja E.ON Ruhrgas AG, joka omistaa 20 prosentin osuuden kaasuputkesta. OAO Gazprom ja BASF SE käyttävät yhdessä määräysvaltaa WIGA:ssa. OPAL-kaasuputken WIGA:lle kuuluvaa osuutta hallinnoiva yhtiö on OPAL Gastransport GmbH & Co. KG (jäljempänä OGT).

7

Komissio vaati 12.6.2009 tekemällään päätöksellä K(2009) 4694 (jäljempänä alkuperäinen päätös) direktiivin 2003/55 22 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan (nykyään direktiivin 2009/73 36 artiklan 9 kohta) nojalla Bundesnetzagenturia muuttamaan sen 25.2.2009 antamia päätöksiä lisäämällä niihin seuraavat edellytykset:

8

Bundesnetzagentur muutti 25.2.2009 annettuja päätöksiään 7.7.2009 vastaamaan edellä 7 kohdassa mainittuja alkuperäisen päätöksen mukaisia edellytyksiä. Bundesnetzagentur hyväksyi säännöistä vapauttamisen 22 vuodeksi.

9

OPAL-kaasuputki otettiin käyttöön 13.7.2011, ja sen kapasiteetti on noin 36,5 miljardia kuutiometriä vuodessa sen pohjoisessa osassa, jolla viitataan osaan Greifswaldin ja Berliinistä (Saksa) etelään sijaitsevan Groß-Körisin syöttökohdan välillä. OPAL-kaasuputken eteläisen osan, joka on osa Groß-Körisin ja Brandovissa sijaitsevan kaasunottokohdan välillä, kapasiteetti on sen sijaan 32 miljardia kuutiometriä vuodessa. Kyseinen erotus, eli 4,5 miljardia kuutiometriä vuodessa, oli tarkoitus myydä Gaspoolin kauppa-alueella, joka kattaa Saksan pohjois- ja itäosat.

10

OPAL-kaasuputken siirtokapasiteetti vapautettiin alkuperäisen päätöksen ja 25.2.2009 annettujen Bundesnetzagenturin päätösten, sellaisina kuin ne ovat muutettuina 7.7.2009 annetuilla päätöksillä, nojalla kokonaan direktiiviin 2003/55 perustuvien kolmansien osapuolten verkkoon pääsyä ja tariffisääntöjä koskevien säännösten soveltamisesta.

11

Nykyisten teknisten ominaisuuksien vuoksi kaasuputken Greifswaldin lähellä sijaitsevaan syöttökohtaan voidaan toimittaa maakaasua ainoastaan Nord Stream 1 ‑kaasuputkesta, jota Gazprom-ryhmä käyttää Venäjän kaasuesiintymiltä peräisin olevan kaasun kuljettamiseen. Koska Gazprom ei ole pannut täytäntöön alkuperäisessä päätöksessä tarkoitettua kaasukapasiteetin vapauttamisohjelmaa, kaasuputken kapasiteetista varaamatonta 50 prosentin osuutta ei ole missään vaiheessa käytetty, joten vain 50 prosenttia OPAL-kaasuputken siirtokapasiteetista on ollut käytössä.

12

OGT, OAO Gazprom ja Gazprom Eksport LLC vaativat muodollisesti 12.4.2013 Bundesnetzagenturia muuttamaan tiettyjä vuonna 2009 myönnettyyn vapautukseen liittyviä säännöksiä.

13

Bundesnetzagentur ilmoitti komissiolle 13.5.2016 direktiivin 2009/73 36 artiklan nojalla aikovansa muuttaa – OGT:n, OAO Gazpromin ja Gazprom Eksportin pyynnöstä – tiettyjä vuonna 2009 myönnettyyn vapautukseen liittyviä säännöksiä, jotka koskivat OGT:n hallinnassa olevaa OPAL-kaasuputken osuutta, ja tehdä OGT:n kanssa julkisoikeuden mukaisen sopimuksen, joka on Saksan oikeuden mukaan hallinnollinen päätös.

14

Käytännössä Bundesnetzagenturin suunnittelema muutos merkitsi alkuperäisen päätöksen nojalla määrätyn (ks. edellä 7 kohta) määräävässä markkina-asemassa olevien yritysten varattavissa olevaa kapasiteettia koskevan rajoituksen korvaamista OGT:lle asetetulla velvollisuudella tarjota huutokaupassa vähintään 50 prosenttia hallinnassaan olevasta kapasiteetista, eli 15864532 kilowattituntia tunnissa (n. 12,3 miljardia kuutiometriä vuodessa), josta 14064532 kilowattituntia tunnissa (n. 10,98 miljardia kuutiometriä vuodessa) DZK-tyypin kapasiteettina (feste dynamisch zuordenbare Kapazitäten, dynaamisesti jaettava suljettu kapasiteetti) ja 1800000 kilowattituntia tunnissa (n. 1,38 miljardia kuutiometriä vuodessa) FZK-tyypin kapasiteettina (feste frei zuordenbare Kapazitäten, vapaasti jaettava suljettu kapasiteetti), Brandovin kaasunottokohdassa. Jos kahtena peräkkäisenä vuonna FZK-tyypin kapasiteetin kysyntä olisi ylittänyt alkuperäisen 1800000 kilowattituntia tunnissa, OGT:lla olisi ollut tietyin edellytyksin velvollisuus tarjota enemmän tällaista kapasiteettia aina 3600000 kilowattituntia tunnissa (n. 2,8 miljardia kuutiometriä vuodessa) ‑suuruiseen enimmäismäärään asti.

15

Komissio antoi 28.10.2016 direktiivin 2009/73 36 artiklan 9 kohdan nojalla Bundesnetzagenturille osoitetun, niiden direktiivin 2003/55 nojalla vahvistettujen edellytysten, joiden mukaisesti OPAL-kaasuputki vapautetaan kolmansien osapuolten verkkoon pääsyä ja tariffisääntelyä koskevien sääntöjen soveltamisesta, uudelleentarkastelusta annetun päätöksen C(2016) 6950 final (jäljempänä riidanalainen päätös). Direktiivin 2009/73 36 artiklassa säädetty menettely vastaa käytännössä direktiivin 2003/55 22 artiklassa säädettyä menettelyä, joka oli alkuperäisen päätöksen oikeudellinen perusta. Riidanalainen päätös julkaistiin komission internetsivuilla 3.1.2017.

16

Komissio on ensinnäkin todennut riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 18–21 perustelukappaleessa, että vaikka direktiivin 2009/73 36 artiklassa ei säädetä nimenomaisesti mahdollisuudesta muuttaa alkuperäisessä päätöksessä tarkoitetun kaltaista direktiivin 2003/55 22 artiklan nojalla hyväksyttyä vapautusta, yleisistä hallinto-oikeudellisista periaatteista seuraa, että päätöksiä, joilla on pitkäkestoisia vaikutuksia, voidaan tarkastella uudestaan. Näin ollen menettelyjen samansuuntaisuutta koskevan periaatteen nojalla ja oikeusvarmuuden turvaamiseksi komissio on katsonut, että käsiteltävässä asiassa oli asianmukaista tarkastella alkuperäisen vapautuksen muutosehdotusta, sellaisena kuin Bundesnetzagentur oli sen esittänyt, direktiivin 2009/73 36 artiklassa uutta infrastruktuuria varten säädetyn menettelyn mukaisesti. Aineellisista edellytyksistä, joita tällaiseen muutokseen on sovellettava, komissio on katsonut, että kun uudelleentarkastelusta ei ole nimenomaisia säännöksiä, aiemmin myönnetyn vapautuksen laajuutta tai vapautukseen sovellettavia edellytyksiä koskevat muutokset on perusteltava ja että tältä osin uusien tosiseikkojen ilmeneminen alkuperäisen vapautuspäätöksen antamisen jälkeen voi olla pätevä syy tarkastella kyseistä alkuperäispäätöstä uudelleen.

17

Sisällöllisesti komissio on riidanalaisella päätöksellään hyväksynyt Bundesnetzagenturin suunnittelemat vapautussääntöjen muutokset tietyin muutoksin, joita ovat erityisesti seuraavat edellytykset:

18

Bundesnetzagentur muutti 28.11.2016 OPAL-kaasuputken OGT:n hallinnassa olevaa osuutta koskevalla 25.2.2009 annetulla päätöksellään myönnettyä vapautusta riidanalaisen päätöksen mukaisesti ja teki OGT:n kanssa julkisoikeuden mukaisen sopimuksen, joka on Saksan oikeuden mukaan hallinnollinen päätös.

19

Puolan tasavalta nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 16.12.2016 toimittamallaan kannekirjelmällä nyt esillä olevan kanteen.

20

Puolan tasavalta teki unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon samana päivänä toimittamallaan erillisellä asiakirjalla välitoimihakemuksen, joka hylättiin 21.7.2017 annetulla määräyksellä Puola v. komissio (T-883/16 R, EU:T:2017:542). Oikeudenkäyntikuluista määrättiin päätettäväksi myöhemmin.

21

Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon tässä järjestyksessä 19.1., 20. ja 29.3.2017 toimitetuilla väliintulohakemuksillaan Saksan liittotasavalta pyysi saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen komission vaatimuksia, kun taas Latvian tasavalta ja Liettuan tasavalta pyysivät saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen Puolan tasavallan vaatimuksia. Koska asianosaiset eivät vastustaneet väliintulohakemuksia, unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäisen jaoston puheenjohtaja hyväksyi ne.

22

Vastine jätettiin unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 3.3.2017.

23

Sen jälkeen, kun riidanalainen päätös julkaistiin 3.1.2017, Puolan tasavalta esitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 13.3.2017 toimittamallaan asiakirjalla kannekirjelmää täydentäviä väitteitä ja täydentävän kanneperusteen.

24

Komissio esitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 9.6.2017 toimittamallaan asiakirjalla huomautuksensa Puolan tasavallan 13.3.2017 toimittamasta kirjelmästä.

25

Kantajan vastaus ja vastaajan vastaus toimitettiin unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon tässä järjestyksessä 2.6. ja 31.8.2017.

26

Puolan tasavalta vaati unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 22.12.2017 toimittamallaan asiakirjalla unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 28 artiklan 1 ja 5 kohdan mukaisesti, että asia siirretään suurelle jaostolle tai ainakin jaostolle, jossa käsittelyyn osallistuu vähintään viisi tuomaria. Unionin yleinen tuomioistuin päätti 16.2.2018, että se ei ehdota asian siirtämistä suurelle jaostolle, ja totesi, että työjärjestyksen 28 artiklan 5 kohdan nojalla asia oli siirretty laajennetun ensimmäisen jaoston käsiteltäväksi.

27

Unionin yleinen tuomioistuin pyysi prosessinjohtotoimena Puolan tasavaltaa ja komissiota esittämään tiettyjä asiakirjoja sekä vastaamaan tiettyihin kysymyksiin. Puolan tasavalta ja komissio noudattivat pyyntöjä.

28

Asianosaisten ja väliintulijoiden suulliset lausumat ja niiden unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamat vastaukset kuultiin 23.10.2018 pidetyssä istunnossa.

29

Puolan tasavalta vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

30

Latvian tasavalta vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

31

Liettuan tasavalta vaatii unionin yleistä tuomioistuinta kumoamaan riidanalaisen päätöksen.

32

Komissio, jota tukee Saksan liittotasavalta, vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

33

Puolan tasavalta on nostanut kanteensa 16.12.2016 pelkästään riidanalaista päätöstä koskevan lehdistötiedotteen perusteella, jonka komissio julkaisi riidanalaisen päätöksen antopäivänä 28.10.2016. Riidanalainen päätös julkaistiin puolestaan 3.1.2017 komission internetsivuilla.

34

Puolan tasavalta väittää, että se on voinut tutustua riidanalaisen päätöksen tarkkaan sisältöön vasta sen jälkeen, kun kyseinen päätös julkaistiin komission internetsivuilla. Siten tarkasteltuaan riidanalaista päätöstä, sellaisena kuin se julkaistiin, Puolan tasavalta on jättänyt 13.3.2017”kannekirjelmää koskevan täydennyksen” (jäljempänä täydentävä kirjelmä), jolla se on esittänyt yhtäältä lisäväitteitä ensimmäisen kanneperusteensa tueksi ja toisaalta täydentävän kanneperusteen.

35

Komissio väittää, ettei täydentävää kirjelmää voida ottaa tutkittavaksi. Komissio väittää ensinnäkin, että Puolan tasavalta on käyttänyt oikeutensa nostaa kanne SEUT 263 artiklan nojalla 16.12.2016 jättämällään kannekirjelmällä, koska tästä päivästä on alkanut kulua kanteen nostamiselle varattu riidanalaisen päätöksen sisällön tiedoksisaantipäivään perustuva määräaika, eikä Puolan tasavallalle voida myöntää uutta kanteen nostamiselle varattua määräaikaa sillä perusteella, että riidanalainen päätös on myöhemmin julkaistu. Toiseksi komissio muistuttaa, että työjärjestyksessä ei määrätä mahdollisuudesta ”täydentää” kannekirjelmää, vaan työjärjestyksen 84 artiklan 2 kohdan mukaisesti uusiin perusteisiin voidaan vedota myöhemmin ilmenneiden seikkojen perusteella kantajan vastauksessa. Kolmanneksi komissio väittää, että täydentävä kirjelmä, jossa on vedottu uuteen kanteen nostamiselle varattuun määräaikaan, on eräänlainen ”ylimääräinen kanne”, joka on jätettävä tutkimatta vireilläolovaikutuksen perusteella, erityisesti koska Puolan tasavalta on saanut tehokasta oikeussuojaa, mukaan lukien välitoimin, nostamalla kanteensa 16.12.2016.

36

SEUT 263 artiklan kuudennen kohdan mukaan kyseisessä artiklassa tarkoitettu kanne on pantava vireille kahden kuukauden kuluessa säädöksen julkaisemisesta tai siitä, kun se on annettu kantajalle tiedoksi, taikka jollei säädöstä ole julkaistu tai annettu tiedoksi, kahden kuukauden kuluessa siitä, kun kantaja on saanut siitä tiedon.

37

Käsiteltävässä asiassa tästä seuraa, että kun riidanalainen päätös on julkaistu 3.1.2017, kanteen nostamiselle varattu määräaika on alkanut kyseisenä päivänä. Työjärjestyksen 60 artiklan mukaisesti tätä määräaikaa pidennetään pitkien etäisyyksien vuoksi kymmenellä päivällä. Näin ollen tässä asiassa kanteen nostamiselle varattu määräaika on päättynyt 13.3.2017.

38

Näin ollen täydentävä kirjelmä, joka on toimitettu unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 13.3.2017, on esitetty kanteen nostamiselle varatun määräajan viimeisenä päivänä eli ennen määräajan päättymistä. Tästä seuraa, että täydentävä kirjelmä on otettava tutkittavaksi.

39

Komission väitteet eivät aseta tätä päätelmää kyseenalaiseksi.

40

Ensinnäkin komission väite, jonka mukaan Puolan tasavalta on käyttänyt oikeutensa nostaa kanne, koska kanteen nostamiselle varattu riidanalaisen päätöksen sisällön tiedoksisaantipäivään perustuva määräaika on alkanut kulua kanteen nostamispäivästä, ei voi menestyä.

41

Yhtäältä nimittäin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kanteen nostamisen määräajat kuuluvat oikeusjärjestyksen perusteisiin eivätkä asianosaiset tai tuomioistuimet voi määrätä niistä, sillä ne on säädetty oikeudellisten tilanteiden selkeyden ja oikeusvarmuuden turvaamiseksi sekä lainkäytössä tapahtuvan syrjinnän ja mielivaltaisen kohtelun estämiseksi (ks. tuomio 18.9.1997, Mutual Aid Administration Services v. komissio, T-121/96 ja T-151/96, EU:T:1997:132, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tästä seuraa, että jos kantaja nostaa kanteen ennen kuin määräaika on alkanut, SEUT 263 artiklan kuudennen kohdan mukaisesti tästä ei seuraa, että viimeksi mainitussa artiklassa vahvistettu määräaika muuttuisi kanteen nostamisen perusteella. Näin ollen käsiteltävässä asiassa kanteen nostamiselle varattu määräaika ei ole alkanut kanteen nostamispäivänä vaan SEUT 263 artiklan kuudennen kohdan mukaisesti päivänä, jona riidanalainen päätös julkaistiin (ks. vastaavasti tuomio 26.9.2013, PPG ja SNF v. ECHA, C‑626/11 P, EU:C:2013:595, 38 ja 39 kohta).

42

Toisaalta missään tapauksessa ei voida katsoa, että kanteen nostamiselle varattu määräaika alkaisi sellaisen mahdollisen lehdistötiedotteen julkaisemispäivästä, jolla tiedotetaan päätöksen antamisesta. Erityisesti on niin, että kun tällaisessa lehdistötiedotteessa on ainoastaan lyhyt tiivistelmä kyseisestä päätöksestä, ei voida katsoa, että lehdistötiedotteen lukeminen merkitsisi SEUT 263 artiklan kuudennessa kohdassa tarkoitettua tiedon saamista riidanalaisesta päätöksestä.

43

Toiseksi väitteestä, jonka mukaan työjärjestyksessä ei määrätä mahdollisuudesta toimittaa kannekirjelmää täydentävä kirjelmä kannekirjelmän jättämisen jälkeen, on muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan on niin, että koska Euroopan unioni on oikeusyhteisö, jossa valvotaan sitä, että sen toimielinten toteuttamat toimet ovat yhteensopivia perussopimuksen määräysten kanssa, unionin tuomioistuinten käsiteltäväksi saatettuihin kanteisiin sovellettavia menettelysääntöjä on tulkittava niin pitkälle kuin mahdollista siten, että näitä sääntöjä sovelletaan tavalla, joka myötävaikuttaa sen tavoitteen täytäntöönpanoon, joka koskee tehokkaan oikeussuojan takaamista yksityisille oikeussubjekteille unionin oikeuden perusteella kuuluvien oikeuksien osalta (tuomio 17.7.2008, Athinaïki Techniki v. komissio, C‑521/06 P, EU:C:2008:422, 45 kohta).

44

Näin ollen pelkästään sitä seikkaa, että työjärjestyksessä ei mainita nimenomaisesti mahdollisuutta toimittaa kannekirjelmää täydentävä kirjelmä kannekirjelmän jättämisen jälkeen, ei voida tulkita siten, että tällainen mahdollisuus olisi poissuljettu silloin, kun kannekirjelmää täydentävä kirjelmä on jätetty ennen kanteen nostamiselle varatun määräajan päättymistä.

45

Vastaavasti on niin, että vaikka työjärjestyksen 84 artiklan 2 kohdassa määrätään, että kun asian käsittelyn aikana ilmenee uusi seikka, uuteen perusteeseen tai uusiin väitteisiin on vedottava toisessa kirjelmien vaihdossa, tästä määräyksestä ei seuraa, että jos – kuten on käsiteltävässä asiassa – kantaja toimittaa ennen kanteen nostamiselle varatun määräajan päättymistä ja ennen vastauksensa esittämistä erillisen asiakirjan esittääkseen perusteensa ja väitteensä kanteen jättämisen jälkeen julkaistusta riidanalaisesta päätöksestä, kyseinen erillinen asiakirja on jätettävä tutkimatta.

46

Käsiteltävässä asiassa komissio on voinut vastata Puolan tasavallan täydentävässä kirjelmässään esittämiin perusteisiin ja väitteisiin. Unionin yleisen tuomioistuimen pyynnöstä komissio on toimittanut huomautuksensa täydentävästä kirjelmästä 9.6.2017. Tässä tilanteessa täydentävän kirjelmän tutkittavaksi ottaminen ei loukkaa komission mahdollisuutta vastata kantajan käsiteltävässä asiassa esittämiin perusteisiin ja väitteisiin.

47

Edellä esitetyn perusteella on todettava, että täydentävä kirjelmä, jonka Puolan tasavalta on jättänyt 13.3.2017 eli ennen kanteen nostamiselle varatun määräajan päättymistä, on otettava tutkittavaksi.

48

Puolan tasavalta esittää kanteensa tueksi kuusi kanneperustetta, joista ensimmäinen perustuu direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdan a alakohdan, luettuna yhdessä SEUT 194 artiklan 1 kohdan b alakohdan kanssa, rikkomiseen ja yhteisvastuun periaatteen loukkaamiseen; toinen komission toimivallan puutteeseen ja direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdan rikkomiseen; kolmas direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomiseen; neljäs direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdan a ja e alakohdan rikkomiseen; viides sellaisten kansainvälisten sopimusten, joiden sopimusosapuoli unioni on, rikkomiseen ja kuudes oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamiseen.

49

Aluksi on tarkasteltava ensimmäistä kanneperustetta.

50

Riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 49–53 perustelukappaleessa komissio on muistutettuaan, että se oli alkuperäisessä päätöksessään katsonut, että OPAL-kaasuputki parantaisi toimitusvarmuutta, tutkinut, oliko asiaa arvioitava toisin Bundesnetzagenturin ehdottamien käyttösääntöjen muutosten perusteella. Komissio on päätellyt, että ei, kun erityisesti otetaan huomioon, että OPAL-kaasuputken tosiasiallisesti käytetyn kapasiteetin korottamisen perusteella Nord Stream 1 -kaasuputken tosiasiallisesti käytettävissä oleva lisäkapasiteetti ei riitä korvaamaan kokonaan sitä kaasua, joka tähän saakka on kauttakuljetettu Braterstwo- ja Yamal-kaasuputkien kautta.

51

Puolan tasavalta, jota Liettuan tasavalta tukee, väittää, että riidanalaisella päätöksellä loukataan energiaturvallisuuden periaatetta ja energiayhteisvastuun periaatetta ja siten se on vastoin direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, luettuna yhdessä SEUT 194 artiklan 1 kohdan b alakohdan kanssa. Puolan tasavallan mukaan uuden vapautuksen myöntäminen OPAL-kaasuputkelle uhkaa maakaasun toimitusvarmuutta unionin alueella ja erityisesti Keski-Euroopassa. Erityisesti kaasunsiirron väheneminen Yamal- ja Braterstwo-kaasuputkien kautta voi heikentää Puolan energiaturvallisuutta ja rajoittaa merkittävästi maakaasun toimituslähteiden monipuolistamista.

52

Puolan tasavalta muistuttaa, että direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan merkittävät uudet kaasuinfrastruktuurit voidaan vapauttaa säännösten soveltamisesta ainoastaan, jos sijoitus kyseiseen infrastruktuuriin parantaa kaasun toimitusvarmuutta, ja tämä on edellytys, jota – Puolan tasavallan mukaan – on tulkittava johdonmukaisesti suhteessa toimista kaasunsaannin turvaamiseksi ja neuvoston direktiivin 2004/67/EY kumoamisesta 20.10.2010 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 994/2010 (EUVL 2010, L 295, s. 1) sekä SEUT 194 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun unionin energiapolitiikan päätavoitteen valossa, jona siis on varmistaa koko unionin ja sen yksittäisten jäsenvaltioiden energiaturvallisuus.

53

Komissio, jota Saksan liittotasavalta tukee, kiistää nämä väitteet.

54

Direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan ”merkittävät uudet kaasuinfrastruktuurit eli yhdysputket – – voidaan pyynnöstä vapauttaa määritellyksi ajaksi [muun muassa kolmansien osapuolten verkkoon pääsyä koskevien] säännösten soveltamisesta seuraavin edellytyksin: a) sijoituksen on – – parannettava toimitusvarmuutta.”

55

Aluksi on hylättävä Puolan tasavallan väite, jonka mukaan kyseistä edellytystä sovelletaan käsiteltävässä asiassa, koska riidanalaisella päätöksellä myönnetään uusi vapautus kolmansien osapuolten verkkoon pääsystä.

56

On nimittäin todettava, että käsiteltävässä asiassa komissio ei ole riidanalaisella päätöksellään hyväksynyt uuden vapautuksen myöntämistä vaan voimassa olevan vapautuksen muuttamisen. Tältä osin on muistutettava, että Bundesnetzagenturin 25.2.2009 antamilla päätöksillä, sellaisina kuin ne ovat muutettuina 7.7.2009 annetuilla päätöksillä (ks. edellä 5 ja 8 kohta), OPAL-kaasuputken rajat ylittävälle siirtokapasiteetille oli jo myönnetty vapautus direktiivin 2003/55 18 artiklassa säädettyjen, kolmansien osapuolten verkkoon pääsyä koskevien sääntöjen sekä kyseisen direktiivin 25 artiklan 2–4 kohdassa säädettyjen tariffisääntöjen soveltamisesta. Kuten edellä 14 ja 16 kohdassa todetaan, Bundesnetzagenturin 13.5.2016 ehdottamilla säännöillä, sellaisina kuin ne ovat muutettuina riidanalaisen päätöksen mukaisesti, pidettiin kyseinen vapautus lähtökohtaisesti voimassa muuttamalla siihen sovellettavia edellytyksiä.

57

Tässä yhteydessä on täsmennettävä, että – kuten komissio korosti istunnossa – riidanalaisella päätöksellä ei muutettu alkuperäistä päätöstä. Direktiivin 2009/73 36 artiklan 3 kohdan mukaan kyseisen artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta vapautuksesta nimittäin päättää kansallinen sääntelyviranomainen. Siten vuonna 2009 annetun vapautuspäätöksen on antanut Bundesnetzagentur (ks. edellä 5 ja 8 kohta), joka on myös vuonna 2016 muuttanut kyseisen vapautuksen edellytyksiä tekemällä OGT:n kanssa julkisoikeuden mukaisen sopimuksen (ks. edellä 18 kohta). Molemmissa tapauksissa komissio on käyttänyt ainoastaan valvontavaltaansa, joka sillä oli direktiivin 2003/55 22 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan perusteella ja sittemmin direktiivin 2009/73 36 artiklan 9 kohdan perusteella, ja vaatinut Bundesnetzagenturia tekemään päätöksiinsä muutoksia. Alkuperäinen päätös ja riidanalainen päätös muodostavat siten kaksi itsenäistä päätöstä, joissa molemmissa otetaan kantaa Saksan viranomaisten suunnittelemaan toimenpiteeseen eli yhtäältä Bundesnetzagenturin 25.2.2009 antamiin päätöksiin (ks. edellä 5 kohta) ja toisaalta julkisoikeuden mukaiseen sopimukseen, josta on ilmoitettu 13.5.2016 (ks. edellä 13 kohta) ja joka on hallinnollinen päätös.

58

Toimitusvarmuuden parantamista koskevasta edellytyksestä on todettava, että direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdan a alakohdan sanamuodosta ilmenee, että edellytystä ei sovelleta pyydettyyn vapautukseen vaan sijoitukseen – eli käsiteltävässä asiassa OPAL-kaasuputken rakentamiseen. Näin ollen komission on tullut varmistua siitä, että suunniteltu sijoitus täyttää tämän edellytyksen, antaessaan alkuperäisen päätöksensä. Komissiolla ei sen sijaan ole ollut velvollisuutta arvioida tätä edellytystä, kun se antoi riidanalaisen päätöksen, jolla vain hyväksyttiin vapautukseen liittyvien edellytysten muuttaminen. Kun tässä vaiheessa ei suunniteltu uutta sijoitusta ja kun Bundesnetzagenturin ehdottama käyttöedellytysten muutos ei muuttanut OPAL-kaasuputkea infrastruktuurina, kyseiseen kysymykseen ei olisi voitu vastata toisin vuonna 2016 kuin vuonna 2009.

59

Se, että komissio on mahdollisesti riidanalaisessa päätöksessään suorittanut arvioinnin, jota sovellettavassa lainsäädännössä ei edellytetä, ei voi johtaa siihen, että unionin tuomioistuimet arvioivat niiden käsiteltäväksi saatetun kanteen yhteydessä kyseistä päätöstä sellaisen edellytyksen valossa, josta ei ole säädetty laissa.

60

Näin ollen ensimmäinen kanneperuste on hylättävä tehottomana siltä osin kuin se perustuu direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdan a alakohtaan.

61

SEUT 194 artiklan 1 kohdan osalta Puolan tasavalta, jota Liettuan tasavalta tukee, korostaa, että kyseisessä määräyksessä mainittu yhteisvastuun periaate kuuluu unionin keskeisiin painotuksiin energiapolitiikan alalla. Puolan tasavallan mukaan kyseinen periaate velvoittaa sekä jäsenvaltiot että unionin toimielimet panemaan unionin energiapolitiikan täytäntöön yhteisvastuun hengessä. Erityisesti Puolan tasavalta katsoo, että energiayhteisvastuun periaatteen vastaisia ovat sellaiset unionin toimielinten toimenpiteet, jotka heikentävät tiettyjen alueiden tai jäsenvaltioiden energiaturvallisuutta, mukaan lukien niiden toimitusvarmuutta maakaasun osalta.

62

Puolan tasavalta esittää, että riidanalaisella päätöksellä Gazpromin ja Gazprom-ryhmän yritysten sallitaan ohjata unionin markkinoille enemmän kaasua hyödyntämällä Nord Stream 1 ‑kaasuputken koko kapasiteettia. Kun otetaan huomioon, että maakaasun kysyntä Keski-Euroopassa ei ole kasvanut merkittävästi, tämän ainoana mahdollisena seurauksena on vaikutus OPAL-kaasuputken kanssa kilpailevien kaasuputkien, eli Braterstwo- ja Yamal-kaasuputkien, kautta tarjottavien siirtopalvelujen toimitus- ja käyttöolosuhteisiin siten, että kaasun siirtäminen näiden kahden kaasuputken kautta vähenee tai jopa keskeytyy kokonaan.

63

Tältä osin Puolan tasavalta pelkää ensinnäkin, että tällaisesta Braterstwo-kaasuputken kautta tapahtuvan siirron rajoittumisesta tai keskeytymisestä seuraisi, että kaasuntoimitusta Ukrainasta kyseisen kaasuputken kautta Puolan alueelle ei voitaisi jatkaa, jolloin olisi mahdotonta turvata kaasuntoimituksen jatkuvuus Puolan alueella oleville asiakkaille, millä olisi seuraavat vaikutukset, joita komissio ei ilmeisesti ole tarkastellut:

64

Toiseksi, kun otetaan huomioon se, että maakaasun siirtoa Yamal-kaasuputken kautta Länsi-Eurooppaan koskeva sopimus päättyy vuonna 2020 ja kaasun toimitusta Yamal-kaasuputken kautta Puolaan koskeva sopimus päättyy tämän jälkeen vuonna 2022, Puolan tasavalta pelkää, että on riski siitä, että kaasun toimittaminen Yamal-kaasuputken kautta vähenee tai jopa keskeytyy kokonaan, millä olisi haittavaikutuksia seuraaviin seikkoihin:

65

Komissio kiistää nämä väitteet. Komissio väittää erityisesti, että energiayhteisvastuu on sen tiedonannoissa ja asiakirjoissa käytetty poliittinen käsite, kun taas riidanalaisen päätöksen on vastattava direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdassa vahvistettuja oikeudellisia edellytyksiä. Komissio väittää lähinnä, että SEUT 194 artiklan 1 kohdassa vahvistettu jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun periaate on yhtäältä osoitettu lainsäätäjälle eikä lainsäädäntöä soveltavalle hallinnolle ja toisaalta se koskee vain kriisitilanteita maakaasun toimituksissa tai maakaasun sisämarkkinoiden toiminnassa, kun taas direktiivissä 2009/73 vahvistetaan kyseisten markkinoiden tavanomaista toimintaa koskevat periaatteet. Joka tapauksessa kyseisen direktiivin 36 artiklan 1 kohdassa vahvistettua toimitusvarmuuden parantamista koskevaa edellytystä, jota komissio on arvioinut riidanalaisessa päätöksessä, voidaan pitää edellytyksenä, jossa otetaan huomioon energiayhteisvastuun käsite. Lisäksi komissio huomauttaa, että Nord Stream 1 -kaasuputki on tunnustettu yhteistä etua koskevaksi hankkeeksi, jolla on toteutettu Euroopan laajuisia energiaverkostoja koskevien suuntaviivojen vahvistamisesta sekä päätöksen 96/391/EY ja päätöksen N:o 1229/2003/EY kumoamisesta 6.9.2006 tehdyssä Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksessä N:o 1364/2006/EY (EUVL 2006, L 262, s. 1) tarkoitettu Euroopan etua koskeva ensisijainen hanke, ja että se, että riidanalaisella päätöksellä mahdollisesti sallitaan tällaisen infrastruktuurin käytön kasvu, on yhteisten ja Euroopan etujen mukaista.

66

Muutenkin komissio kiistää, että riidanalaisella päätöksellä hyväksytty OPAL-kaasuputken käyttösääntöjen muuttaminen voisi heikentää maakaasun toimitusvarmuutta Keski- ja Itä-Euroopassa yleisesti tai Puolassa erityisesti.

67

SEUT 194 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Sisämarkkinoiden toteuttamisen ja toiminnan yhteydessä sekä ympäristön säilyttämistä ja sen tilan parantamista koskevan vaatimuksen huomioon ottaen unionin energiapolitiikalla pyritään jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun hengessä:

68

Tällä määräyksellä, joka on otettu käyttöön Lissabonin sopimuksella, EUT-sopimukseen on lisätty nimenomainen oikeudellinen perusta unionin energiapolitiikalle, joka perustui aiemmin erityisesti aiempaan EY 95 artiklaan, joka koski sisämarkkinoiden toteuttamista (nykyään SEUT 114 artikla).

69

SEUT 194 artiklan 1 kohdassa mainittu ”yhteisvastuun henki” on muun muassa SEU 2 artiklassa, SEU 3 artiklan 3 kohdassa, SEU 24 artiklan 2 ja 3 kohdassa, SEUT 122 artiklan 1 kohdassa ja SEUT 222 artiklassa mainitun jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun yleisen periaatteen nimenomainen ilmaisu tällä alalla. Kyseinen periaate on SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetun sitoumuksen mukaisesti koko unionin järjestelmän perusta (ks. vastaavasti tuomio 10.12.1969, komissio v. Ranska, 6/69 ja 11/69, ei julkaistu, EU:C:1969:68, 16 kohta).

70

Yhteisvastuun periaatteen sisällöstä on korostettava, että periaatteeseen liittyy oikeuksia ja velvollisuuksia sekä unionille että jäsenvaltioille. Yhtäältä unionilla on yhteisvastuuvelvollisuus jäsenvaltioita kohtaan ja toisaalta jäsenvaltioilla on yhteisvastuuvelvollisuus toisiaan kohtaan ja unionin yhteisen edun ja unionin harjoittaman politiikan osalta.

71

Energiapolitiikan yhteydessä tämä merkitsee muun muassa keskinäisen avunannon velvoitteita tilanteissa, joissa esimerkiksi luonnonkatastrofin tai terroritoimien jälkeen jäsenvaltio on kriittisessä tilanteessa tai hätätilassa maakaasun toimitusten osalta. Kuitenkin – toisin kuin komissio väittää – energiayhteisvastuun periaatetta ei voida rajoittaa tällaisiin poikkeuksellisiin tilanteisiin, jotka kuuluvat unionin lainsäätäjän yksinomaiseen toimivaltaan, joka on johdetussa oikeudessa pantu täytäntöön antamalla asetus N:o 994/2010 (joka on korvattu toimista kaasun toimitusvarmuuden turvaamiseksi ja asetuksen (EU) N:o 994/2010 kumoamisesta 25.10.2017 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2017/1938 (EUVL 2017, L 280, s. 1)).

72

Päinvastoin yhteisvastuun periaatteeseen kuuluu myös unionilla ja jäsenvaltioilla oleva yleinen velvollisuus ottaa huomioon muiden toimijoiden intressit, kun ne käyttävät toimivaltaansa.

73

Tarkemmin ottaen unionin energiapolitiikan yhteydessä tämä merkitsee, että unionin ja jäsenvaltioiden on tähän politiikkaan perustuvaa toimivaltaansa käyttäessään pyrittävä välttämään sellaisten toimenpiteiden toteuttaminen, jotka voivat vaikuttaa unionin ja muiden jäsenvaltioiden intresseihin – joita ovat toimitusvarmuus, toimitusten taloudellinen ja poliittinen kestävyys sekä maakaasun toimituslähteiden tai toimitusten monipuolistaminen – kantaakseen vastuunsa unionin ja jäsenvaltioiden keskinäisen riippuvuuden ja tosiasiallisen yhteisvastuun osalta.

74

Direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdan asiayhteydessä nämä näkökulmat ilmenevät muun muassa kyseisen kohdan e alakohdassa tarkoitetuista maakaasun sisämarkkinoiden tehokkaan toiminnan ja sen säännellyn verkon tehokkaan toiminnan, johon infrastruktuuri on liitetty, käsitteistä, mutta kyseiset näkökulmat eivät rajoitu kyseisiin käsitteisiin.

75

Tältä osin, kuten unionin lainsäätäjä on muistuttanut Euroopan laajuisten energiainfrastruktuurien suuntaviivoista ja päätöksen N:o 1364/2006/EY kumoamisesta sekä asetusten (EY) N:o 713/2009, (EY) N:o 714/2009 ja (EY) N:o 715/2009 muuttamisesta 17.4.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 347/2013 (EUVL 2013, L 115, s. 39) johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa, 4.2.2011 kokoontunut Eurooppa-neuvosto korosti tarvetta nykyaikaistaa ja laajentaa Euroopan energiainfrastruktuuria sekä liittää verkot yhteen yli rajojen, jotta jäsenvaltioiden välinen solidaarisuus toimisi käytännössä, saataisiin toteutettua vaihtoehtoiset toimitus- ja kauttakuljetusreitit ja energialähteet ja uusiutuvat energialähteet voisivat kehittyä ja kilpailla perinteisten lähteiden rinnalla. Se painotti, että vuoden 2015 jälkeen mikään jäsenvaltio ei saisi olla eristyksissä Euroopan kaasu- ja sähköverkoista eikä minkään jäsenvaltion energiavarmuus saisi vaarantua asianmukaisten yhteenliitäntöjen puuttumisen vuoksi.

76

Näin ollen on hylättävä komission istunnossa esittämä väite, joka on lähinnä sellainen, että vaikka katsottaisiin, että direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdassa on pantu täytäntöön SEUT 194 artiklan 1 kohdassa vahvistettu yhteisvastuun periaate, komissio on ottanut asianmukaisesti huomioon kyseisen periaatteen jo pelkästään siksi, että se on arvioinut direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdassa säädettyjä edellytyksiä.

77

Energiayhteisvastuun periaatteen soveltaminen ei kuitenkaan merkitse, että unionin energiapolitiikalla ei saa koskaan olla haittavaikutuksia jäsenvaltioiden erityisintresseille energia-alalla. Unionin toimielinten ja jäsenvaltioiden on kuitenkin otettava huomioon kyseisen politiikan täytäntöönpanossa niin unionin kuin eri jäsenvaltioidenkin intressit ja punnittava kyseisiä intressejä, jos intressiristiriitoja on.

78

Kun otetaan huomioon yhteisvastuun periaatteen tällainen ulottuvuus, komissiolla oli velvollisuus arvioida riidanalaisessa päätöksessään sitä, voiko Saksan sääntelyviranomaisen ehdottama OPAL-kaasuputken käyttösääntöjen muutos vaikuttaa muiden jäsenvaltioiden intresseihin energia-alalla, ja jos kyllä, verrata kyseisiä intressejä Saksan liittotasavallan ja mahdollisesti unionin intressiin toteuttaa kyseinen muutos.

79

On todettava, että riidanalainen päätös ei sisällä edellä 78 kohdassa mainittua arviointia. Riidanalaisessa päätöksessä ei nimittäin mainita yhteisvastuun periaatetta eikä siitä myöskään ilmene, että komissio olisi tosiasiallisesti arvioinut kyseistä periaatetta.

80

Riidanalaisen päätöksen 4.2 kohdassa (päätöksen johdanto-osan 48–53 kohta) komissio on kylläkin esittänyt huomautuksia toimitusvarmuuden parantamista koskevasta edellytyksestä. Siten viitattuaan tämän edellytyksen alkuperäisen päätöksen yhteydessä suoritettuun arviointiin, jossa komissio oli katsonut, että edellytys täyttyi, komissio on todennut, että Bundesnetzagenturin sille esittämä ehdotus ei vaikuttanut tähän päätelmään.

81

Ensinnäkin on kuitenkin havaittava, että alkuperäisessä päätöksessä esitetty arviointi ja riidanalaisessa päätöksessä esitetty täydentävä arviointi koskevat vain OPAL-kaasuputken käyttöön ottamisen ja sen tosiasiallisessa käytössä olevan kapasiteetin korottamisen vaikutuksia toimitusvarmuuteen unionissa yleisesti. Siten komissio on esittänyt riidanalaisen päätöksen 4.2 kohdassa muun muassa yhtäältä, että lisäsiirtokapasiteetin saatavuus Saksan ja Tšekin rajalla hyödyttää kaikkia alueita, joille kaasua voidaan kuljettaa tältä alueelta olemassa olevan tai tulevan infrastruktuurin välityksellä, ja toisaalta, että lisäkapasiteetilla ei voida korvata kokonaan muita kauttakulkureittejä. Komissio ei sen sijaan ole arvioinut OPAL-kaasuputken käyttösääntöjen muuttamisen vaikutuksia esimerkiksi Puolan toimitusvarmuuteen.

82

Toiseksi on todettava, että riidanalaisessa päätöksessä ei ole käsitelty energiayhteisvastuun periaatteen yleisempiä puolia. Erityisesti vaikuttaa siltä, että komissio ei ole arvioinut sitä, millaisia seurauksia sillä, että osa aiemmin Yamal- ja Braterstwo-kaasuputkien kautta kuljetetusta maakaasuvolyymistä siirretään kuljetettavaksi Nord Stream 1/OPAL-kauttakuljetusreitille, voi olla keskipitkällä aikavälillä muun muassa Puolan tasavallan energiapolitiikalle, ja siltä, että komissio ei ole verrannut kyseisiä vaikutuksia siihen toimitusvarmuuden paranemiseen unionin tasolla, jonka se on todennut.

83

Tässä tilanteessa on todettava, että riidanalainen päätös on annettu energiayhteisvastuun periaatteen vastaisesti, sellaisena kuin se on ilmaistu SEUT 194 artiklan 1 kohdassa.

84

Näin ollen Puolan tasavallan ensimmäinen kanneperuste on hyväksyttävä siltä osin kuin se perustuu kyseisen periaatteen loukkaamiseen.

85

Edellä esitetystä seuraa, että kanne on hyväksyttävä ja riidanalainen päätös on kumottava.

86

Kun riidanalainen päätös on kumottava ensimmäisen kanneperusteen perusteella, unionin yleisen tuomioistuimen ei ole tarpeen lausua Puolan tasavallan muista kanneperusteista.

87

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on hävinnyt asian ja Puolan tasavalta on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, komissio on velvoitettava korvaamaan Puolan tasavallan oikeudenkäyntikulut.

88

Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Näin ollen Latvian tasavalta, Liettuan tasavalta ja Saksan liittotasavalta vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu ensimmäinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

I Asiaa koskevat oikeussäännöt

II Asian tausta

III Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten ja väliintulijoiden vaatimukset

IV Oikeudellinen arviointi

A Puolan tasavallan 13.3.2017 toimittaman kirjelmän tutkittavaksi ottaminen

B Asiakysymys

1. Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdan a alakohdan, luettuna yhdessä SEUT 194 artiklan 1 kohdan b alakohdan kanssa, rikkomiseen ja yhteisvastuun periaatteen loukkaamiseen

a) Direktiivin 2009/73 36 artiklan 1 kohdan a alakohdan väitetty rikkominen

b) SEUT 194 artiklan 1 kohdan väitetty rikkominen

1) Energiayhteisvastuun periaatteen ulottuvuus

2) Kysymys siitä, loukataanko riidanalaisella päätöksellä energiayhteisvastuun periaatetta

2. Muut kanneperusteet

V Oikeudenkäyntikulut