–

North East Pylon Pressure Campaign Ltd ja Maura Sheehy, edustajinaan D. Courtney ja B. Sawey, solicitors, sekä M. O’Donnell, barrister, C. Hughes, barrister, E. Keane, SC, ja C. Bradley, SC,

–

An Bord Pleanála, edustajinaan A. Doyle, solicitor, B. Foley, barrister, ja N. Butler, SC,

–

Attorney General ja Minister for Communications, Climate Action and Environment (aiemmin Minister for Communications, Energy and Natural Resources), asiamiehinään E. Creedon ja E. McKenna, avustajanaan M. McDowell, barrister,

–

Irlanti, asiamiehinään R. Mulcahy, SC, ja G. Gilmore, barrister,

–

EirGrid plc, edustajinaan D. Nagle, solicitor, S. Dodd, barrister, M. Cush, SC, ja E. Cassidy, solicitor,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään C. Zadra, G. Gattinara ja J. Tomkin,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/92/EU (EUVL 2012, L 26, s. 1) 11 artiklan ja tiedon saannista, yleisön osallistumisoikeudesta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa Århusissa 25.6.1998 tehdyn yleissopimuksen, joka hyväksyttiin Euroopan yhteisön puolesta 17.2.2005 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2005/370/EY (EUVL 2005, L 124, s. 1; jäljempänä Århusin yleissopimus), tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä North East Pylon Pressure Campaign Limited ja Maura Sheehy ja toisaalta An Bord Pleanála, Minister for Communications, Energy and Natural Resources (liikenteeseen, energiaan ja luonnonvaroihin liittyvistä kysymyksistä vastaava ministeri, Irlanti; jäljempänä liikenneministeri), Irlanti sekä Attorney General ja jossa on kyse sellaisten oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta, jotka liittyvät asiaan, jossa lupa nostaa kanne sähköverkkojen yhteenliitännän rakentamista koskevasta ennakkolupamenettelystä hylättiin.

3

Århusin yleissopimuksen 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Tavoite”, määrätään seuraavaa:

”Edistääkseen nykyiseen sukupolveen ja tuleviin sukupolviin kuuluvien oikeutta elää heidän terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta riittävän laadukkaassa ympäristössä, kukin sopimuspuoli takaa yleisölle oikeuden saada tietoa, osallistua päätöksentekoon ja käyttää muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa tämän yleissopimuksen määräysten mukaisesti.”

4

Yleissopimuksen 3 artiklan, jonka otsikko on ”Yleiset määräykset”, 8 kappaleessa määrätään seuraavaa:

”Kukin sopimuspuoli varmistaa, ettei niitä henkilöitä, jotka käyttävät oikeuksiaan tämän yleissopimuksen määräysten mukaisesti, rangaista, vainota tai häiritä millään tavalla heidän toimintansa takia. Tämä määräys ei vaikuta kansallisten tuomioistuinten toimivaltaan määrätä kohtuulliset oikeudenkäyntikulut korvattavaksi.”

5

Yleissopimuksen 6 artiklassa ovat yksityiskohtaiset säännöt yleisön osallistumisesta ympäristöä koskevaan päätöksentekoon yleissopimuksen liitteessä I lueteltujen toimintojen osalta, kun taas sen 7 artikla koskee erityisesti ympäristöön liittyviä suunnitelmia, ohjelmia ja toimintaohjelmia ja 8 artikla viranomaismääräysten ja/tai yleisesti sovellettavien oikeudellisesti sitovien asiakirjojen laadintaa.

6

Muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevassa yleissopimuksen 9 artiklassa määrätään seuraavaa:

”– –

2.   Kukin sopimuspuoli varmistaa kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti, että niillä, jotka kuuluvat yleisöön, jota asia koskee,

– –

on mahdollisuus saattaa tuomioistuimessa ja/tai muussa laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa elimessä minkä tahansa 6 artiklan määräysten soveltamisalaan kuuluvan päätöksen, toimen tai laiminlyönnin asiasisällön tai niihin liittyvien menettelyjen laillisuus sekä vastaavasti muiden tämän yleissopimuksen asiaankuuluvien määräysten soveltamisalaan kuuluvan päätöksen, toimen tai laiminlyönnin asiasisällön tai niihin liittyvien menettelyjen laillisuus uudelleen tutkittavaksi kansallisen lainsäädännön määräysten mukaisesti ja rajoittamatta tämän artiklan 3 kappaleen soveltamista.

– –

Tämän 2 kappaleen määräykset eivät estä sitä mahdollisuutta, että hallintoviranomainen alustavasti tutkii asian uudelleen, eivätkä ne vaikuta vaatimukseen hallinnollisten uudelleentarkastusmenettelyjen loppuunsaattamisesta ennen kuin asia saatetaan tuomioistuimessa tutkittavaksi, silloin kun kansallisessa lainsäädännössä on tällainen vaatimus.

3.   Kukin sopimuspuoli varmistaa, että yleisöön kuuluvilla, jotka täyttävät mahdolliset kansallisessa lainsäädännössä asetetut vaatimukset, on tämän artiklan 1 ja 2 kappaleessa tarkoitettujen uudelleentarkastelumenettelyjen lisäksi ja niiden soveltamista rajoittamatta mahdollisuus turvautua hallinnollisiin tai tuomioistuinmenettelyihin yksityishenkilöiden ja viranomaisten sellaisten toimien tai laiminlyöntien tutkimiseksi uudelleen, jotka ovat sopimuspuolen kansallisen ympäristölainsäädännön säännösten kanssa ristiriidassa.

4.   Tämän artiklan 1 kappaleen lisäksi ja sen soveltamista rajoittamatta tämän artiklan 1, 2 ja 3 kappaleessa tarkoitettujen menettelyiden tulee olla riittäviä ja tehokkaita oikeussuojakeinoja, joihin sisältyy tarvittaessa väliaikaiset turvaamistoimenpiteet, ja niiden tulee olla oikeudenmukaisia, tasapuolisia ja nopeita eivätkä ne saa olla niin kalliita, että se olisi este menettelyyn osallistumiselle.”

7

Direktiivin 2011/92 11 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisen oikeusjärjestelmän mukaisesti siihen yleisöön kuuluvilla, jota asia koskee,

– –

on mahdollisuus saattaa tuomioistuimessa tai muussa laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa elimessä tähän direktiiviin sisältyvien yleisön osallistumista koskevien säännösten soveltamisalaan kuuluvien päätösten, toimien tai laiminlyöntien asiasisällön taikka niihin liittyvien menettelyjen laillisuus uudelleen tutkittavaksi.

2.   Jäsenvaltioiden on määritettävä, missä vaiheessa moite päätöksiä, toimia tai laiminlyöntejä vastaan voidaan esittää.

– –

4.   Tämän artiklan säännökset eivät estä mahdollisuutta, että hallinnollinen viranomainen alustavasti tutkii asian uudelleen, eivätkä ne vaikuta vaatimukseen hallinnollisten muutoksenhakumenettelyjen loppuunsaattamisesta, ennen kuin asia saatetaan tuomioistuimen tutkittavaksi, silloin kun kansallisessa lainsäädännössä on tällainen vaatimus.

Kyseisen menettelyn on oltava oikeudenmukainen, tasapuolinen ja nopea, eikä se saa olla niin kallis, että se olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle.

– –”

8

Euroopan laajuisten energiainfrastruktuurien suuntaviivoista ja päätöksen N:o 1364/2006/EY kumoamisesta sekä asetusten (EY) N:o 713/2009, (EY) N:o 714/2009 ja (EY) N:o 715/2009 muuttamisesta 17.4.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 347/2013 (EUVL 2013, L 115, s. 39) 1 artiklassa vahvistetaan ”suuntaviivat – – Euroopan laajuisten energiainfrastruktuurien ensisijaisten käytävien ja alueiden – – viiveetöntä kehittämistä ja yhteentoimivuutta varten”.

9

Asetuksen 8 artiklan otsikko on ”Lupaprosessien järjestäminen”, ja siinä säädetään, että kunkin jäsenvaltion on ”nimettävä yksi kansallinen toimivaltainen viranomainen, joka on vastuussa yhteistä etua koskevien hankkeiden lupaprosessin helpottamisesta ja koordinoinnista”.

10

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamien tietojen mukaan direktiivin 2011/92 11 artiklassa säädetty vaatimus siitä, ettei menettely saa olla niin kallis, että tämä olisi esteenä siihen osallistumiselle, on otettu vuoden 2000 kaavoitus- ja maankäyttölain (Planning and Development Act 2000), sellaisena kuin se on muutettuna (jäljempänä vuoden 2000 laki), 50B §:ään, jossa säädetään seuraavaa:

”1)   Tätä pykälää sovelletaan seuraaviin menettelyihin:

[muun muassa] direktiivin [2011/92] säännös, johon 10a §:ää – – sovelletaan.”

11

Lain 50B §:n 3 momentissa säädetään seuraavaa:

”Tuomioistuin voi niin aiheelliseksi harkitessaan velvoittaa asianosaisen korvaamaan kulut menettelyssä, johon tätä pykälää sovelletaan,

12

Lain 50B §:n 4 momentissa säädetään seuraavaa:

”Edellä 2 momentti ei vaikuta tuomioistuimen oikeuteen määrätä asianosaisen kuluja korvattavaksi poikkeuksellisen merkittävässä yleiseen etuun liittyvässä asiassa, jos kulujen korvaaminen on oikeudenmukaista asian erityispiirteiden vuoksi.”

13

Vuoden 2011 ympäristölain (erilliset säännökset) (Environment (Miscellaneous Provisions) Act 2011, jäljempänä vuoden 2011 laki) 3 §:ssä säädetään seuraavaa:

”– –

3)   Tuomioistuin voi niin aiheelliseksi harkitessaan velvoittaa asianosaisen korvaamaan kulut menettelyssä, johon tätä pykälää sovelletaan,

4)   Edellä 1 momentti ei vaikuta tuomioistuimen oikeuteen määrätä asianosaisen kuluja korvattavaksi poikkeuksellisen merkittävässä yleiseen etuun liittyvässä asiassa, jos kulujen korvaaminen on oikeudenmukaista asian erityispiirteiden vuoksi.

– –”

14

Vuoden 2011 lain 4 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Edellä olevaa 3 §:ää sovelletaan muihin kuin 3 momentissa tarkoitettuihin siviilioikeudellisiin menettelyihin, jotka henkilö on saattanut vireille ja – –

kun laiminlyönti varmistaa tällaisen a kohdassa tarkoitetun lakiin perustuvan vaatimuksen, edellytyksen tai muun vaatimuksen noudattaminen tai täytäntöönpano tai b kohdassa tarkoitettu rikkominen tai laiminlyönti on aiheuttanut, aiheuttaa tai todennäköisesti aiheuttaa vahinkoa ympäristölle.

– –”

15

Vuoden 2011 lain 8 §:ssä säädetään, että tuomioistuimen on tarvittaessa viran puolesta otettava huomioon Århusin yleissopimus.

16

Vuonna 2015 irlantilainen sähkönsiirtoalan julkinen toimija EirGrid haki lupaa 300 korkeajännitekaapelin kiinnittämiseen tarkoitetun pylvään pystyttämiseksi 138 kilometrin matkalle Irlannin ja Pohjois-Irlannin sähköverkkojen yhteen liittämiseksi ja saaren sähköntoimitusten turvaamiseksi.

17

Hanke on yksi asetuksessa N:o 347/2013 tarkoitetuista Euroopan komission valitsemista ”yhteisen edun mukaisista hankkeista”. North East Pylon Pressure Campaign ‑niminen painostusryhmä (jäljempänä NEPP), johon kuuluu suuri määrä maanomistajia ja asukkaita, joihin hanke mahdollisesti vaikuttaa, riitautti hankkeen. Kansalliseksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi helpottamaan ja koordinoimaan sähköverkkojen yhteenliitäntää koskevaa lupamenettelyä oli asetuksen 8 artiklan mukaisesti nimetty An Bord Pleanála, joka toimii Irlannissa muutoksenhakuelimenä maankäytön suunnittelua koskevissa kysymyksissä.

18

An Bord Pleanálan tehtäviin kuuluu myös kyseisen hankkeen edellyttämän maankäyttöluvan hyväksyminen. Virallisen maankäyttölupahakemuksen ja ympäristövaikutuksista tehdyn arvioinnin toimittamisen jälkeen tämä viranomainen määräsi asiassa toimitettavaksi suullisen käsittelyn 7.3.2016.

19

NEPP ja Sheehy päättivät 4.3.2016 riitauttaa lupamenettelyn yrittämällä muun muassa estää suullisen käsittelyn toimittamisen. Tätä varten ne hakivat lupaa kanteen nostamiseen tuomioistuimessa ja turvaamistoimen määräämistä.

20

Unionin tuomioistuimelle toimitetun aineiston mukaan asiassa on esitetty viitisentoista vaatimusta, joiden tueksi on vedottu noin neljäänkymmeneen kanneperusteeseen, jotka koskevat muun muassa sitä, että EirGrid oli muuttanut siinä ympäristövaikutuksista tehdyssä arvioinnissa alun perin olleita tietoja, joka sillä oli velvollisuus teettää direktiivin 2011/92 mukaisesti, sitä, että hankkeen ympäristövaikutuksista ja sen vaikutuksista Natura 2000 -ohjelmaan julkaistut tiedot olivat riittämättömiä, maankäyttölupamenettelyn osittaista lainvastaisuutta, EirGridin lupahakemuksen lainvastaisuutta, An Bord Plenálan suullisen käsittelyn toimittamisessa tapahtunutta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusten loukkaamista ja mainitun viranomaisen puolueettomuutta koskevan vaatimuksen loukkaamista siksi, että sen nimeämisestä vastaa liikenneministeri.

21

Turvaamistoimihakemus hylättiin ja An Bord Plenálassa toimitettavaksi määrätty suullinen käsittely pidettiin tähän varattuna päivänä.

22

Lupamenettelyä jatkettiin, ja tuomioistuin antoi hakijoille luvan haastaa ministerin, joka oli nimennyt An Bord Plenálan ja Attorney Generalin vastaamaan asiassa, sekä täydentää vaatimuksiaan siltä osin kuin kyse oli An Bord Planálan nimeämisestä toimivaltaiseksi viranomaiseksi. EirGrid osallistui väliintulijana tähän menettelyyn.

23

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kieltäytyi 12.5.2016 neljä päivää kestäneen suullisen käsittelyn jälkeen tekemällään päätöksellä antamasta lupaa kanteen nostamiseen sillä perusteella, että Irlannin oikeus näytti edellyttävän sen odottamista, että An Bord Plenála antaa ennen kanteen nostamista lopullisen päätöksen, ja että kanne, jonka nostamiseen lupaa oli haettu, oli näin ollen ennenaikainen.

24

Nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön taustalla olevassa menettelyssä asianosaiset ovat eri mieltä siitä, millä tavoin kanteen nostamisen edellyttämää lupaa koskevassa menettelyssä aiheutuneet kulut, jotka ovat määrältään yli 500000 euroa, on korvattava.

25

Asiassa on esitetty muun muassa, että NEPP ja Sheehy eivät voi vedota direktiivin 2011/92 11 artiklaan, koska hakemuksessa luvan saamiseksi kanteen nostamiseen ei vedottu pelkästään ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sellaisenaan rasittaviin virheisiin.

26

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii näin sitä, onko Irlannin oikeus niiden direktiivin 2011/92 säännösten ja Århusin yleissopimuksen määräysten mukaista, joissa on vahvistettu vaatimus siitä, etteivät tietyt tuomioistuinmenettelyt saa olla niin kalliita, että tämä olisi esteenä niihin osallistumiselle.

27

Se on todennut tähän liittyen, että Irlanti ei ole antanut säännöksiä saattaakseen direktiivin 2011/92 11 artiklan 2 kohdan osaksi kansallista oikeuttaan. Tämän vuoksi ja koska vaihetta, jossa kyseisessä direktiivissä tarkoitettu muutoksenhaku voidaan panna vireille, ei ole määritelty, kunkin Irlannin tuomioistuimen on kussakin tapauksessa erikseen arvioitava, onko sen käsiteltäväksi saatettu kanne nostettu asianmukaisessa vaiheessa vai onko sitä pidettävä ennenaikaisena tai viivästyneenä. Se on todennut lisäksi, että vuoden 2011 laki on suppeampi kuin Århusin yleissopimus siksi, että lain soveltamisen edellytykseksi oikeudenkäyntikulujen osalta on asetettu se, että väitetyn lainvastaisuuden ja ympäristövahingon välillä on yhteys.

28

High Court (ylin tuomioistuin, Irlanti) päätti näin ollen lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

29

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ensimmäinen ja kolmas kysymys, jotka on syytä käsitellä yhdessä, koskevat asiallisesti sitä, onko direktiivin 2011/92 11 artiklan 4 kohtaa tulkittava siten, että vaatimusta siitä, etteivät tietyt tuomioistuinmenettelyt ole niin kalliita, että tämä olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle, sovelletaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen jäsenvaltion tuomioistuimessa käytävään menettelyyn, jossa ratkaistaan, voidaanko maankäyttöä koskevan lupamenettelyn kuluessa antaa lupa kanteen nostamiseen tilanteessa, jossa kyseinen jäsenvaltio ei ole säätänyt siitä, missä vaiheessa kanne voidaan nostaa.

30

Niin kuin unionin tuomioistuin on jo todennut, direktiivin 2011/92 11 artiklan 4 kohdassa asetettu vaatimus koskee kaikkia tuomioistuinmenettelyyn osallistumisesta aiheutuneita taloudellisia kustannuksia. Sitä, onko menettely niin kallis, että tämä olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle, on siis arvioitava kokonaisuutena, ja tässä arvioinnissa on otettava huomioon kaikki kyseiselle asianosaiselle aiheutuneet kulut (ks. vastaavasti tuomio 11.4.2013, Edwards ja Pallikaropoulos, C-260/11, EU:C:2013:221, 27 ja 28 kohta).

31

Tästä seuraa, että silloin kun kansallisessa prosessioikeudessa säädetään, että kanteen, johon sovelletaan direktiivin 2011/92 11 artiklan 4 kohdassa vahvistettua vaatimusta, nostaminen edellyttää lupaa, tällaisen luvan saamiseen tähtäävän menettelyn kuluihin sovelletaan myös kyseistä direktiivin säännöstä.

32

Tilanne on sitä suuremmalla syyllä tämä silloin – niin kuin pääasiassa – kun sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä ei ole säädetty direktiivin 2011/92 11 artiklan 2 kohdassa edellytetyllä tavalla siitä, missä vaiheessa kanne voidaan nostaa, ja tällaisen menettelyn tarkoituksena on sen selvittäminen, onko kanne nostettu oikealla hetkellä.

33

Tähän ei vaikuta se, että kanteen nostamiseen tähtäävä hakemus on tehty sellaisen menettelyn aikana, jossa voidaan myöntää maankäyttölupa, eikä sellaisen päätöksen riitauttamiseksi, jolla tällainen menettely saatetaan lopullisesti päätökseen. Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 101–108 kohdassa tuonut esiin, direktiivissä 2011/92 ei edellytetä eikä kielletä sitä, että niistä päätöksistä, joilla lupamenettely saatetaan lopullisesti päätökseen, nostettaisiin kanne, jota koskee vaatimus siitä, etteivät menettelyt ole niin kalliita, että tämä estäisi niihin osallistumisen, kun otetaan huomioon erilaisten ympäristöasioiden päätöksentekomenettelyjen kirjo, vaan säädetään vain jäsenvaltioiden velvollisuudesta määrittää, missä vaiheessa kanne voidaan nostaa.

34

Ensimmäiseen ja kolmanteen kysymykseen on siis vastattava, että direktiivin 2011/92 11 artiklan 4 kohtaa on tulkittava siten, että vaatimusta siitä, etteivät tietyt tuomioistuinmenettelyt ole niin kalliita, että tämä estäisi niihin osallistumisen, sovelletaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen jäsenvaltion tuomioistuimessa käytävään menettelyyn, jossa ratkaistaan, voidaanko maankäyttöä koskevan lupamenettelyn kuluessa antaa lupa kanteen nostamiseen, ja näin on sitäkin suuremmalla syyllä siinä tapauksessa, että kyseinen jäsenvaltio ei ole säätänyt siitä, missä vaiheessa kanne voidaan nostaa.

35

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toinen kysymys koskee asiallisesti sitä, sovelletaanko silloin, kun kantaja esittää samalla sekä kanneperusteita, joiden mukaan ympäristöä koskevassa päätöksentekomenettelyssä on rikottu yleisön osallistumista koskevia sääntöjä, että perusteita, joiden mukaan asiassa on rikottu muita sääntöjä, direktiivin 2011/92 11 artiklan 4 kohdassa säädettyä vaatimusta siitä, etteivät tietyt tuomioistuinmenettelyt ole niin kalliita, että tämä estäisi niihin osallistumisen, oikeudenkäyntikuluihin, jotka liittyvät kanteeseen kokonaisuutena, vai vain niihin kuluihin, jotka liittyvät siihen osaan kannetta, jossa on nojauduttu yleisön osallistumista koskeviin sääntöihin.

36

Tämän osalta on tuotava esiin se, että jo direktiivin 2011/92 11 artiklan 1 kohdan sanamuodosta seuraa, että ne kanteet, joihin sovelletaan vaatimusta siitä, etteivät menettelyt ole niin kalliita, että tämä estäisi niihin osallistumisen, ovat niitä kanteita, jotka on nostettu ”tähän direktiiviin sisältyvien yleisön osallistumista koskevien säännösten soveltamisalaan” kuuluvista päätöksistä, toimista tai laiminlyönneistä. Säännöksen sanamuodon mukainen tulkinta johtaa siis siihen, että sen soveltamisala rajoittuu vain niihin oikeudenkäyntikuluihin, jotka liittyvät oikeusriidan siihen osaan, jossa on vedottu yleisön oikeuteen osallistua päätöksentekomenettelyyn direktiivissä tästä muotoiltujen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.

37

Tätä lähestymistapaa tukee direktiivin 2011/92 11 artiklan 1 kohdan kontekstuaalinen tarkastelu.

38

Mainitussa säännöksessä on näet sekä säännöt tietojen saannista, yleisön osallistumisesta päätöksentekomenettelyyn ja oikeudesta saada asia käsitellyksi tuomioistuimessa että yleisemmin säännöt tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnin yhdenmukaistamisesta.

39

On siis katsottava, että unionin lainsäätäjä on direktiivin 2011/92 11 artiklan 1 kohdassa nimenomaisella viittauksellaan yksinomaan siinä oleviin yleisön osallistumista koskeviin säännöksiin halunnut sulkea niiden takeiden, joiden mukaan menettelyt eivät saa olla niin kalliita, että tämä olisi esteenä niihin osallistumiselle, ulkopuolelle kanteet, jotka perustuvat johonkin muuhun tämän direktiiviin sääntöön ja tätä suuremmalla syyllä mihin tahansa muuhun lainsäädäntöön, olipa sitten kyse unionin tai jäsenvaltioiden lainsäädännöstä.

40

Tätä tulkintaa ei voida horjuttaa myöskään direktiivin 2011/92 päämäärällä eli muun muassa sillä, että – kuten direktiivin 19–21 perustelukappaleesta nähdään – tarkoituksena on ollut Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 ja 4 kappaleen määräysten kirjaaminen unionin johdettuun oikeuteen.

41

Näissä yleissopimuksen määräyksissä viitataan näet niiden muutoksenhakumenettelyjen alan määrittelemiseksi, jotka eivät saa olla niin kalliita, että ne olisivat esteenä menettelyyn osallistumiselle, menettelyihin, jotka on pantu vireille yleissopimuksen 6 artiklan määräysten soveltamisalaan eli tiettyjen sellaisten sääntöjen soveltamisalaan kuuluvasta mistä tahansa päätöksestä, toimesta tai laiminlyönnistä, jotka koskevat yleisön osallistumista ympäristöä koskevaan päätöksentekoon, tämän vaikuttamatta siihen, että kansallisessa oikeudessa voidaan säätää toisin ja laajentaa näitä takeita muihin yleissopimuksen merkityksellisiin säännöksiin.

42

Näin ollen on niin, että koska unionin lainsäätäjän tarkoituksena on ainoastaan ollut omaksua vaatimus siitä, etteivät tietyt muutoksenhakumenettelyt ole Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 2 ja 4 kappaleessa tarkoitetulla tavalla niin kalliita, että tämä olisi esteenä niihin osallistumiselle, direktiivissä 2011/92 tarkoitetun vaatimuksen tulkinta siten, että sitä sovellettaisiin muihin kuin direktiivissä määriteltyihin yleisön osallistumista koskeviin menettelyihin liittyviin päätöksiin, toimiin tai laiminlyönteihin kohdistettuihin kanteisiin, ylittäisi lainsäätäjän tarkoituksen.

43

Silloin kun, kuten lupa-asiassa, joka on johtanut pääasiassa kulujen määräämistä koskevaan menettelyyn, direktiivin 2011/92 alaan kuuluvaan menettelyyn kohdistetussa muutoksenhaussa on esitetty sekä yleisön osallistumista koskeviin sääntöihin perustuvia oikeudellisia seikkoja että muuntyyppisiä väitteitä, kansallisen tuomioistuimen on oikeuden ja kohtuuden mukaan sekä sovellettavia kansallisia menettelyllisiä säännöksiä noudattaen jaettava kumpaankin väitetyyppiin liittyvät kulut siten, että vaatimus siitä, ettei menettely ole niin kallis, että tämä olisi esteenä siihen osallistumiselle, kyetään takaamaan sille osalle muutoksenhakua, joka perustuu yleisön osallistumista koskeviin sääntöihin.

44

Edellä esitetystä seuraa, että toiseen kysymykseen on vastattava, että silloin kun kantaja esittää samalla sekä kanneperusteita, joiden mukaan ympäristöä koskevassa päätöksentekomenettelyssä on rikottu yleisön osallistumista koskevia sääntöjä, että perusteita, joiden mukaan asiassa on rikottu muita sääntöjä, direktiivin 2011/92 11 artiklan 4 kohdassa säädettyä vaatimusta siitä, etteivät tietyt tuomioistuinmenettelyt ole niin kalliita, että tämä olisi esteenä niihin osallistumiselle, sovelletaan vain niihin kuluihin, jotka liittyvät siihen osaan kannetta, jossa on nojauduttu yleisön osallistumista koskevien sääntöjen rikkomiseen.

45

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen neljäs ja viides kysymys, joita on tarkasteltava yhdessä, koskevat asiallisesti sitä, onko Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 ja 4 kappaletta tulkittava – ja kuinka pitkälle – siten, että vaatimusta siitä, etteivät tietyt tuomioistuinmenettelyt ole niin kalliita, että tämä olisi esteenä niihin osallistumiselle, sovelletaan tehokkaan oikeussuojan turvaamiseksi unionin ympäristöoikeuden alaan kuuluvissa kysymyksissä oikeusriidan siihen osaan, jota tämä vaatimus, sellaisena kuin se on direktiivin 2011/92 nojalla muotoiltu toiseen kysymykseen annetussa vastauksessa, ei koske, ja jos on, mitä kansallisen tuomioistuimen on pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa asiassa tämän johdosta tehtävä.

46

On muistettava, että unionin tuomioistuin on toimivaltainen antamaan ennakkoratkaisun Århusin yleissopimuksen tulkinnasta. Yhteisö allekirjoitti yleissopimuksen ja hyväksyi sen päätöksellä 2005/370, ja sen määräykset ovat näin tulleet erottamattomaksi osaksi unionin oikeusjärjestystä (tuomio 8.3.2011, Lesoochranárske zoskupenie, C-240/09, EU:C:2011:125, 30 kohta).

47

Yleissopimuksen 9 artiklan 2 kappaleessa taataan oikeus muutoksenhakuun, jonka tarkoituksena on taata yleisön oikeus osallistua ympäristöä koskevaan päätöksentekomenettelyyn, kun taas tämän artiklan 3 kappaleessa on kyse laajemminkin sen yleisön, jota asia koskee, oikeudesta turvautua menettelyihin, joilla sellaiset yksityisten tai viranomaisten toimet tai laiminlyönnit, jotka ovat ristiriidassa kansallisen ympäristölainsäädännön säännösten kanssa, voidaan riitauttaa.

48

Kyseisen artiklan 4 kappaleessa määrätään tarkemmin siitä, millaisia tällaisten menettelyjen on oltava, ja muun muassa siitä vaatimuksesta, etteivät ne saa olla niin kalliita, että se olisi este menettelyyn osallistumiselle, ja tätä kappaletta sovelletaan nimenomaisesti niin artiklan 3 kappaleessa kuin sen 2 kappaleessa tarkoitettuihin muutoksenhakumenettelyihin.

49

Århusin yleissopimuksessa määrätyn vaatimuksen siitä, etteivät tietyt tuomioistuinmenettelyt ole niin kalliita, että se olisi este menettelyyn osallistumiselle, on katsottava olevan sovellettavissa pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen menettelyyn siltä osin kuin siinä on kyse maankäyttöluvan myöntämismenettelyn riitauttamisesta kansallisen ympäristölainsäädännön perusteella.

50

Lisäksi unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, että silloin kun tiettyä unionin oikeussääntöä voidaan soveltaa sekä kansallisessa oikeudessa säänneltyihin tilanteisiin että unionin oikeudessa säänneltyihin tilanteisiin, on selvä intressi siihen, että tällaista oikeussääntöä tulkitaan yhtenäisesti, jotta vältettäisiin myöhemmät tulkintaerot, riippumatta siitä, missä olosuhteissa tätä oikeussääntöä sovelletaan (tuomio 8.3.2011, Lesoochranárske zoskupenie, C-240/09, EU:C:2011:125, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

51

Tästä seuraa, että Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 ja 4 kappaleeseen voidaan soveltaa ensimmäiseen kysymykseen annetussa vastauksessa omaksuttua tulkintaa sen vaatimuksen soveltamisesta, etteivät tietyt tuomioistuinmenettelyt saa olla niin kalliita, että tämä olisi esteenä niihin osallistumiselle, kun kyse on kansallisessa tuomioistuimessa käytävästä menettelystä, jossa ratkaistaan, voidaanko kanteen nostamiseen antaa lupa.

52

Siihen, mitä kansallisen tuomioistuimen on tehtävä pääasian kaltaisessa oikeusriidassa tämän päätelmän johdosta, todettakoon, ettei Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 eikä 4 kappaleen määräyksissä ole sillä tavoin ehdotonta ja riittävän täsmällistä velvoitetta, että se voisi koskea välittömästi yksityisten oikeusasemaa (ks. vastaavasti tuomio 8.3.2011, Lesoochranárske zoskupenie, C-240/09, EU:C:2011:125, 45 kohta ja tuomio 28.7.2016, Ordre des barreaux francophones et germanophone ym., C-543/14, EU:C:2016:605, 50 kohta).

53

On kuitenkin huomattava, että vaikka kyseisillä määräyksillä ei olekaan välitöntä oikeusvaikutusta, niiden tarkoituksena on taata tehokas ympäristönsuojelu.

54

Kun unioni ei ole antanut menettelysäännöksiä oikeussuojakeinoista, joilla pyritään turvaamaan yksityisillä unionin oikeuden perusteella olevat oikeudet, kunkin jäsenvaltion on sisäisessä oikeusjärjestyksessään annettava tällaiset menettelysäännöt, ja niiden velvollisuutena on kussakin tapauksessa taata näiden oikeuksien tehokas suoja (ks. analogisesti mm. tuomio 8.3.2011, Lesoochranárske zoskupenie, C-240/09, EU:C:2011:125, 47 kohta).

55

Kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan yksityisillä unionin oikeuden perusteella olevat oikeudet, eivät saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate) (ks. mm. tuomio 15.4.2008, Impact, C-268/06, EU:C:2008:223, 46 kohta).

56

Unionin ympäristöoikeuden eli tässä asiassa direktiivin 2011/92 ja asetuksen N:o 347/2013 tehokasta suojaa vaarantamatta ei siis voida ajatella, että Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 ja 4 kappaleen määräyksiä tulkittaisiin tavalla, joka tekisi unionin oikeudessa vahvistettujen oikeuksien käyttämisestä käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (ks. analogisesti tuomio 8.3.2011, Lesoochranárske zoskupenie, C-240/09, EU:C:2011:125, 49 kohta).

57

Silloin kun kyseessä on kansallisen ympäristöoikeuden soveltaminen, kuten asetuksessa N:o 347/2013 tarkoitettua yhteistä etua koskevaa hanketta toteutettaessa, kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on omaksua kansallisesta prosessioikeudesta tulkinta, joka on niin pitkälle kuin mahdollista Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 ja 4 kappaleessa vahvistettujen tavoitteiden mukainen niin, etteivät nämä tuomioistuinmenettelyt ole niin kalliita, että tämä olisi esteenä niihin osallistumiselle.

58

Edellä todetusta seuraa, että neljänteen ja viidenteen kysymykseen on vastattava, että Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 ja 4 kappaletta on tulkittava siten, että vaatimusta siitä, etteivät tietyt tuomioistuinmenettelyt ole niin kalliita, että tämä olisi esteenä niihin osallistumiselle, sovelletaan tehokkaan oikeussuojan turvaamiseksi unionin ympäristölainsäädännön alaan kuuluvissa kysymyksissä oikeusriidan siihen osaan, jota tämä vaatimus, sellaisena kuin se on direktiivin 2011/92 nojalla muotoiltu toiseen kysymykseen annetussa vastauksessa, ei koske, siltä osin kuin kantajan tarkoituksena on ollut tällä tavoin taata kansallisen ympäristölainsäädännön noudattaminen. Näillä yleissopimuksen määräyksillä ei ole välitöntä oikeusvaikutusta, mutta kansallisen tuomioistuimen on omaksuttava kansallisesta prosessioikeudesta tulkinta, joka on niin pitkälle kuin mahdollista niiden mukainen.

59

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kuudes ja seitsemäs kysymys, jotka on syytä käsitellä yhdessä, koskevat asiallisesti sitä, voiko jäsenvaltio poiketa Århusin yleissopimuksessa ja direktiivissä 2011/92 asetetusta vaatimuksesta, jonka mukaan tietyt tuomioistuinmenettelyt eivät saa olla niin kalliita, että tämä olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle, silloin kun kanne todetaan aiheettomaksi tai se katsotaan nostetuksi kiusantekotarkoituksessa taikka kun kansallisen ympäristölainsäädännön väitetyn rikkomisen ja ympäristövahingon välillä ei ole yhteyttä.

60

Tämän osalta on muistettava, että direktiiviin 2011/92 11 artiklan 4 kohdan ja Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 4 kappaleen vaatimuksella siitä, etteivät tuomioistuinmenettelyt saa olla niin kalliita, että tämä olisi esteenä menettelyihin osallistumiselle, ei missään tapauksessa kielletä kansallisia tuomioistuimia määräämästä oikeudenkäyntikuluja kantajan korvattavaksi. Tämä käy nimenomaisesti ilmi Århusin yleissopimuksesta, jota unionin lainsäädännössä on asianmukaisesti seurattava, kun sen 3 artiklan 8 kappaleessa määrätään, ettei sillä vaikuteta kansallisten tuomioistuinten oikeuteen määrätä kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta (ks. analogisesti tuomio 11.4.2013, Edwards ja Pallikaropoulos, C-260/11, EU:C:2013:221, 25 ja 26 kohta).

61

Kansallinen tuomioistuin voi siis ottaa huomioon muun muassa sen, onko kanteella kohtuullisesti arvioiden mahdollisuus menestyä tai onko kanne aiheeton tai nostettu kiusantekotarkoituksessa, kunhan kantajalle määrätyt oikeudenkäyntikulut eivät ole kohtuuttoman suuret.

62

Sen osalta, voidaanko vuoden 2011 lain kaltaisella kansallisella lainsäädännöllä, jolla Århusin yleissopimus on saatettu oikeudenkäyntikulujen osalta osaksi kansallista oikeutta, asettaa sen vaatimuksen soveltamisen edellytykseksi, jonka mukaan tietyt tuomioistuinmenettelyt eivät saa olla niin kalliita, että tämä olisi esteenä niihin osallistumiselle, se, että kansallisen ympäristölainsäädännön kannalta tarkasteltuna väitetyn lainvastaisuuden ja ympäristölle aiheutuneen vahingon välillä on riittävä yhteys, riittää viittaus yleissopimuksen sanamuotoon.

63

Tätä vaatimusta sovelletaan näet yleissopimuksen 9 artiklan 3 ja 4 kappaleen määräysten mukaan menettelyihin, joilla tähdätään yksityisten tai viranomaisten sellaisten toimien tai laiminlyöntien riitauttamiseen, ”jotka ovat kansallisen ympäristölainsäädännön säännösten kanssa ristiriidassa”.

64

Yleissopimuksen sopimuspuolet ovat siis aivan selvästi halunneet soveltaa suojaa niin kalliilta menettelyiltä, että tämä on esteenä niihin osallistumiselle, muutoksenhakuihin, joiden kohteena on taata ympäristölainsäädännön noudattaminen in abstracto, ilman että tältä suojalta edellytettäisiin näytön esittämistä yhteydestä ympäristölle aiheutuneeseen tai mahdollisesti aiheutuvaan vahinkoon.

65

Kuudenteen ja seitsemänteen kysymykseen on näin ollen vastattava, että jäsenvaltio ei voi poiketa Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 4 kappaleessa ja direktiivin 2011/92 11 artiklan 4 kohdassa asetetusta vaatimuksesta, jonka mukaan tietyt tuomioistuinmenettelyt eivät saa olla niin kalliita, että tämä olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle, silloin kun kanne todetaan aiheettomaksi tai se katsotaan nostetuksi kiusantekotarkoituksessa taikka kun kansallisen ympäristölainsäädännön väitetyn rikkomisen ja ympäristövahingon välillä ei ole yhteyttä.

66

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: