–

UBS Europe SE, edustajinaan M. Elvinger ja L. Arpetti, avocats,

–

Alain Hondequin ym., edustajinaan V. Hoffeld ja P. Urbany, avocats, sekä E. Fronczak, advocate,

–

DV ja EU, edustajanaan J.-P. Noesen, avocat,

–

Commission de surveillance du secteur financier (CSSF), edustajinaan A. Rodesch ja P. Sondhi, avocats,

–

Saksan hallitus, asiamiehinään T. Henze, J. Möller ja D. Klebs,

–

Viron hallitus, asiamiehenään N. Grünberg,

–

Kreikan hallitus, asiamiehinään K. Georgiadis ja Z. Chatzipavlou,

–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan P. Gentili, avvocato dello Stato,

–

Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään V. Di Bucci, J. Rius ja I. V. Rogalski,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee rahoitusvälineiden markkinoista sekä neuvoston direktiivien 85/611/ETY ja 93/6/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/12/EY muuttamisesta ja neuvoston direktiivin 93/22/ETY kumoamisesta 21.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/39/EY (EUVL 2004, L 145, s. 1) 54 artiklan 1 ja 3 kohdan, luettuna yhdessä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 41, 47 ja 48 artiklan kanssa, tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asioissa, joissa on kyse kolmannen osapuolen kantelusta, jonka UBS Europe SE, aiemmin UBS (Luxembourg) SA (jäljempänä UBS), sekä Alain Hondequin ym. ovat tehneet Cour administrativen (ylin hallintotuomioistuin, Luxemburg) 16.12.2014 antamasta tuomiosta, jolla kyseinen tuomioistuin ratkaisi DV:n ja EU:n valituksen tribunal administratifin (hallintotuomioistuin, Luxemburg) 5.6.2014 antamasta tuomiosta, joka koski Commission de surveillance du secteur financier’n (Luxemburgin rahoitusvalvontaelin, jäljempänä CSSF) päätöstä olla luovuttamatta tiettyjä asiakirjoja sellaisten oikeusriitojen yhteydessä, joissa olivat vastakkain DV ja CSSF sen seurauksena, että DV:n oli todettu menettäneen ammatillisen hyvämaineisuutensa.

3

Direktiivin 2004/39 johdanto-osan 2 ja 63 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

4

Direktiivin 2004/39 II osastoon, jonka otsikko on ”Sijoituspalveluyritysten toimilupa- ja toimintaedellytykset”, kuuluvan 8 artiklan, jonka otsikko on ”Toimiluvan peruuttaminen”, c alakohdassa säädetään, että toimivaltainen viranomainen voi peruuttaa sijoituspalveluyritykselle myönnetyn toimiluvan, jos sijoituspalveluyritys ei enää täytä niitä edellytyksiä, joiden perusteella toimilupa myönnettiin.

5

Kyseisen direktiivin samaan II osastoon kuuluvassa 9 artiklassa, jonka otsikko on ”Tosiasiallinen liikkeenjohto”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on edellytettävä, että sijoituspalveluyrityksen liiketoimintaa tosiasiassa johtavat henkilöt ovat riittävän hyvämaineisia ja että heillä on riittävästi kokemusta, jotta voidaan varmistaa, että sijoituspalveluyritystä johdetaan terveiden ja järkevien liikkeenjohdon periaatteiden mukaisesti.

– –

3.   Toimivaltaisen viranomaisen on evättävä toimilupa, jos se ei ole vakuuttunut siitä, että sijoituspalveluyrityksen tulevaa liiketoimintaa tosiasiallisesti johtavat henkilöt ovat riittävän hyvämaineisia ja että heillä on riittävästi kokemusta, tai jos on osoitettavissa objektiivisia syitä, joiden perusteella voidaan katsoa ehdotettujen yritysjohdon muutosten vaarantavan yrityksen terveen ja järkevän liikkeenjohdon.

– –”

6

Mainitun direktiivin 17 artiklan, jonka otsikko on ”Jatkuvaa valvontaa koskeva yleinen velvollisuus”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset valvovat sijoituspalveluyritysten toimintaa arvioidakseen, täyttävätkö ne tässä direktiivissä säädetyt toiminnan harjoittamisen edellytykset. Jäsenvaltioiden on varmistettava asianmukaisten toimenpiteiden toteuttaminen, jotta toimivaltaiset viranomaiset voivat hankkia tarvittavat tiedot arvioidakseen, täyttävätkö sijoituspalveluyritykset edellä mainitut velvoitteet.”

7

Direktiivin 2004/39 50 artiklassa, jonka otsikko on ”Toimivaltaisille viranomaisille annettavat valtuudet”, säädetään seuraavaa:

”1.   Toimivaltaisille viranomaisille on annettava kaikki valvonta- ja tutkintavaltuudet, jotka ovat tarpeen kyseisten viranomaisten tehtävien hoitamiseksi.

– –

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettuja valtuuksia on käytettävä kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja niihin on kuuluttava vähintään oikeus

– –

– –”

8

Kyseisen direktiivin 51 artiklan, jonka otsikko on ”Hallinnolliset seuraamukset”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tämän direktiivin nojalla annettujen säännösten noudattamisesta vastuussa oleville henkilöille voidaan jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti määrätä aiheellisia hallinnollisia toimenpiteitä tai hallinnollisia seuraamuksia, jos kyseisiä säännöksiä rikotaan; tällä ei kuitenkaan rajoiteta toimiluvan peruuttamiseksi toteutettavia menettelyjä eikä jäsenvaltioiden oikeutta määrätä rikosoikeudellisia seuraamuksia. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että nämä toimenpiteet ovat tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.”

9

Mainitun direktiivin 52 artiklan, jonka otsikko on ”Muutoksenhakuoikeus”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että tämän direktiivin mukaisesti annettujen lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten nojalla tehdyt päätökset on asianmukaisesti perusteltu ja että niiden osalta voidaan hakea muutosta tuomioistuimissa. – –”

10

Direktiivin 2004/39 54 artiklassa, jonka otsikko on ”Salassapitovelvollisuus”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset, kaikki henkilöt, jotka työskentelevät tai ovat työskennelleet toimivaltaisten viranomaisten tai sellaisten elinten palveluksessa, joille on siirretty tehtäviä 48 artiklan 2 kohdan nojalla, myös toimivaltaisten viranomaisten määräämät tilintarkastajat ja asiantuntijat, ovat salassapitovelvollisia. Niiden näissä tehtävissä mahdollisesti saamia luottamuksellisia tietoja ei saa ilmaista toiselle henkilölle tai viranomaiselle muutoin kuin tiivistetysti tai kootusti niin, ettei siitä voida tunnistaa yksittäisiä sijoituspalveluyrityksiä, markkinoiden ylläpitäjiä, säänneltyjä markkinoita tai muuta henkilöä. Edellä sanottu ei kuitenkaan koske rikoslainsäädännön tai tämän direktiivin muiden säännöksien piiriin kuuluvia tapauksia.

2.   Kun sijoituspalveluyritys, markkinoiden ylläpitäjä tai säännelty markkina on asetettu konkurssiin tai pakolliseen selvitystilaan, luottamuksellisia tietoja, jotka eivät koske kolmansia osapuolia, voidaan ilmaista siviili- tai kauppaoikeudellisessa menettelyssä, jos se on tarpeen menettelyn toteuttamiseksi.

3.   Tämän direktiivin nojalla luottamuksellisia tietoja saavilla toimivaltaisilla viranomaisilla, elimillä sekä muilla luonnollisilla tai oikeushenkilöillä kuin toimivaltaisilla viranomaisilla on oikeus käyttää saamiaan tietoja ainoastaan velvollisuuksiensa hoitamiseen, kun kyseessä ovat toimivaltaiset viranomaiset, ja tässä direktiivissä tarkoitettujen tehtäviensä hoitamiseen tai, kun kyseessä ovat muut viranomaiset, elimet taikka luonnolliset tai oikeushenkilöt, sitä tarkoitusta varten, johon kyseisiä tietoja niille toimitettiin ja/tai kyseisten tehtävien hoitoon nimenomaan liittyvän hallinnollisen tai oikeudellisen menettelyn yhteydessä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta menettelyä rikoslainsäädännön piiriin kuuluvien tapausten osalta. Tiedot antavan toimivaltaisen viranomaisen tai muun viranomaisen, elimen tai henkilön suostumuksella tiedot vastaanottava viranomainen saa kuitenkin käyttää niitä muihinkin tarkoituksiin.

4.   Tämän direktiivin nojalla saatuja, vaihdettuja tai toimitettuja luottamuksellisia tietoja koskee tässä artiklassa säädetty salassapitovelvollisuus. Tämä artikla ei kuitenkaan estä toimivaltaisia viranomaisia vaihtamasta tai toimittamasta tämän direktiivin ja muiden sijoituspalveluyrityksiin, luottolaitoksiin, eläkerahastoihin, [siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittaviin yrityksiin (yhteissijoitusyritykset)], vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajiin, vakuutusyrityksiin, säänneltyihin markkinoihin tai markkinoiden ylläpitäjiin sovellettavien direktiivien mukaisia tai muuten tiedot välittäneen toimivaltaisen viranomaisen tai muun viranomaisen tai elimen tai luonnollisen tai oikeushenkilön suostumuksella annettuja luottamuksellisia tietoja.

5.   Tämä artikla ei estä toimivaltaisia viranomaisia vaihtamasta tai toimittamasta kansallisen lainsäädännön mukaisesti luottamuksellisia tietoja, joita ei ole saatu muun jäsenvaltion toimivaltaiselta viranomaiselta.”

11

Kyseisen direktiivin 56 artiklan, jonka otsikko on ”Yhteistyövelvollisuus”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on toimittava yhteistyössä keskenään, kun se on niiden tehtävien suorittamiseksi tarpeen, käyttäen siihen kaikkia joko tässä direktiivissä tai kansallisessa lainsäädännössä säädettyjä valtuuksiaan.

Toimivaltaisten viranomaisten on avustettava muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisia viranomaisia. Niiden on erityisesti vaihdettava tietoja ja harjoitettava yhteistyötä tutkinta- tai valvontatoiminnassa.

– –”

12

Rahoitusalasta 5.4.1993 annetun lain (loi du 5 avril 1993 relative au secteur financier; Mémorial A 1993, s. 462) 19 §:ssä, jonka otsikko on ”Hyvämaineisuus ja ammattikokemus”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Luonnollisten henkilöiden ja, oikeushenkilöiden tapauksessa, hallinto-, johto- ja valvontaelinten jäsenten sekä edellisessä pykälässä tarkoitettujen osakkeenomistajien tai jäsenten on hyväksynnän saamiseksi osoitettava hyvämaineisuutensa. Hyvämaineisuutta arvioidaan tuomioistuintietojen ja kaikkien muiden sellaisten seikkojen perusteella, joilla voidaan osoittaa, että kyseessä olevat henkilöt ovat hyvämaineisia ja täyttävät toiminnan moitteettomuuden takeet.”

13

Rahoitusvälinemarkkinoista ja muun muassa direktiivin 2004/39 täytäntöönpanosta 13.7.2007 annetun lain (Mémorial A 2007, s. 2076) 32 §:ssä, jonka otsikko on ”CSSF:n salassapitovelvollisuus”, säädetään seuraavaa:

”(1)   Kaikkien [CSSF:n] puolesta toimivien tai toimineiden henkilöiden sekä [CSSF:n] valtuuttamien yritystarkastajien tai asiantuntijoiden on noudatettava [CSSF:n] perustamisesta 23.12.1998 annetun lain, sellaisena kuin se on muutettuna, 16 §:ssä tarkoitettua salassapitovelvollisuutta. Salassapitovelvollisuus tarkoittaa, että heidän näissä tehtävissä mahdollisesti saamiaan luottamuksellisia tietoja ei saa ilmaista toiselle henkilölle tai viranomaiselle muutoin kuin tiivistetysti tai kootusti niin, ettei siitä voida tunnistaa yksittäisiä markkinoiden ylläpitäjiä, säänneltyä markkinaa, [monenkeskistä kaupankäyntijärjestelmää (MTF)] tai muuta asianosaista henkilöä tai järjestelmää, sanotun kuitenkaan koskematta rikoslainsäädännön piiriin tai tämän lain tämän osaston muiden säännösten piiriin kuuluvia tapauksia.

– –

(3)   [CSSF] voi käyttää tämän lain tämän osaston nojalla saamiaan luottamuksellisia tietoja ainoastaan tässä osastossa tarkoitettujen tehtäviensä hoitamiseen tai kyseisten tehtävien hoitoon nimenomaan liittyvän hallinnollisen tai oikeudellisen menettelyn yhteydessä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta menettelyä rikoslainsäädännön piiriin kuuluvien tapausten osalta.

– –”

14

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että CSSF velvoitti 4.1.2010 tekemällään päätöksellä DV:n eroamaan kaikista tehtävistään mahdollisimman nopeasti perusteenaan se, ettei tämä ollut enää luottamuksen arvoinen eikä näin ollen enää sopiva hoitamaan valvottavan yhteisön hallituksen jäsenen tehtävää tai muuta tehtävää, jonka hoitaminen edellyttää hyväksynnän saamista. CSSF perusteli päätöstään muun muassa DV:n roolilla Luxalpha Sicav:n (jäljempänä Luxalpha) perustamisessa ja toiminnassa.

15

DV saattoi tribunal administratifiin 26.2.2010 ja 31.3.2010 jättämillään kannekirjelmillä vireille kanteen, jolla vaadittiin edellä mainitun CSSF:n päätöksen muuttamista tai kumoamista.

16

DV pyysi 11.11.2010 CSSF:ää mainittujen nyt vireillä olevien oikeusriitojen yhteydessä tilaisuutta tutustua kirjeeseen, jonka UBS oli 27.1.2009 osoittanut CSSF:lle viimeksi mainitun 31.12.2008”Madoff-asian” yhteydessä esittämän tietopyynnön seurauksena. CSSF kieltäytyi 13.12.2010 tekemällään päätöksellä täyttämästä pyyntöä. DV nosti 10.1.2011 kanteen, jolla hän vaati kyseisen CSSF:n päätöksen muuttamista tai kumoamista. Tribunal administratif velvoitti 15.12.2011 CSSF:n antamaan DV:lle tilaisuuden tutustua mainittuun kirjeeseen. Tribunal administratif totesi 18.7.2012 antamallaan tuomiolla DV:n kanteen osittain perustelluksi ja kumosi sen seurauksena CSSF:n 13.12.2010 tekemän päätöksen, jolla evättiin tilaisuus tutustua 27.1.2009 päivättyyn kirjeeseen tiettyjä tietoja lukuun ottamatta.

17

DV pyysi 26.2.2013 edelleen pääasioiden yhteydessä CSSF:ltä tilaisuutta tutustua useisiin asiakirjoihin, mukaan lukien ”CSSF:n 31.12.2008 [UBS:lle] osoittama kirje ja sen kysymyslomake” sekä ”kaikki CSSF:n Madoff-asian Luxalphaa koskevan osan yhteydessä suorittamat tutkimukset ja/tai selvitykset sekä sen tässä yhteydessä saamat asiakirjat”. DV:n mukaan kyseiset asiakirjat antavat tietoa UBS:n roolista Luxalphan perustamisessa ja toiminnan aloittamisessa ja ovat siten välttämättömiä kyseisen yhtiön perustamiseen osallistuneiden eri henkilöiden roolien ymmärtämiseksi.

18

CSSF kieltäytyi 9.4.2013 tekemällään päätöksellä antamasta pyydettyjä asiakirjoja muun muassa sillä perusteella, että ne eivät kuuluneet DV:tä koskevaan hallinnolliseen asiakirja-aineistoon, että ne kuuluivat CSSF:ää sitovan salassapitovelvollisuuden piiriin, että se ei ollut missään DV:tä koskevan hallinnollisen menettelyn vaiheessa tukeutunut pyydettyihin asiakirjoihin ja että DV:n pyyntö ei ollut riittävän yksilöity.

19

DV nosti 5.6.2013 kanteen, jolla hän vaati ensisijaisesti edellä mainitun CSSF:n päätöksen kumoamista ja toissijaisesti sen muuttamista. EU ilmoitti tribunal administratifiin 7.6.2013 jättämällään kanteella tahtovansa osallistua asian käsittelyyn väliintulijana siitä syystä, että hän oli DV:n tavoin joutunut sellaisen hallinnollisen menettelyn kohteeksi, jossa hänelle oli määrätty seuraamuksia muun muassa sen roolin vuoksi, joka hänellä oli ollut Luxalphan perustamisessa ja toiminnassa. EU selitti myös valittaneensa CSSF:n päätöksestä, jolla todettiin, ettei hän ole enää hyvämaineinen, ja tarvitsevansa mainitun oikeusriidan yhteydessä tiettyjä asiakirjoja, joita CSSF oli kieltäytynyt antamasta hänelle.

20

Tribunal administratif hyväksi 5.6.2014 antamallaan tuomiolla ensin EU:n vaatimuksen väliintulijaksi hyväksymisestä, velvoitti sitten CSSF:n antamaan hänelle tilaisuuden tutustua UBS:lle ”Madoff-asiassa”31.12.2008 osoitettuun kirjeeseen ja hylkäsi vielä DV:n nostaman kumoamiskanteen muilta osin.

21

DV ja EU valittivat mainitusta tribunal administratifin tuomiosta Cour administrativeen 26.6.2014 jättämällään valituskirjelmällä.

22

Cour administrative hyväksyi DV:n ja EU:n valituksen osittain 16.12.2014 antamallaan tuomiolla ja velvoitti CSSF:n toimittamaan pääasioiden yhteydessä kaikki ”Madoff-asian” – tarkemmin sanottuna sen Luxalphaa koskevan osan – yhteydessä suorittamansa tutkimukset tai selvitykset ja tuossa yhteydessä saamansa asiakirjat.

23

Cour administrative totesi kyseisessä tuomiossa erityisesti, että pääasian kaltaisessa hallinnolliseen seuraamukseen liittyvässä asiassa ei henkilöä, joka puolustautuu syytettä vastaan tai hakee muutosta hänelle määrättyyn seuraamukseen, vastaan voida lähtökohtaisesti vedota salassapitovelvollisuuteen varsinkaan siinä tapauksessa, että asia rinnastuu ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen, joka allekirjoitettiin Roomassa 4.11.1950, kannalta rikosoikeudelliseen menettelyyn. Niinpä se katsoi, että jos hallinto on tukeutunut asiakirjaan, joka koskee myös kolmatta henkilöä, se voi vedota salassapitovelvollisuuteen rikosoikeudellisen seuraamuksen kohteeksi joutunutta yksityistä vastaan vain hyvin tiukoin rajoituksin, ja jos näin ei ole, puolustautumisoikeuksia loukataan. Cour administrative korosti vielä, että hallinnon, jonka on lähtökohtaisesti saatettava osaksi oikeudenkäyntiaineistoa kaikki hallinnolliset asiakirjat, joihin kuuluvat myös riidanalaiseen toimeen liittyvät asiakirjat, on esitettävä syyt, joiden vuoksi jollakin puolustuksen vaatimalla asiakirjalla ei ole merkitystä. Nyt käsiteltävässä asiassa CSSF vetosi kuitenkin ainoastaan salassapitovelvollisuuteen esittämättä yksityiskohtaisesti pakottavia syitä, jotka estivät sitä antamasta DV:lle tilaisuutta tutustua kaikkiin asiakirjoihin, joilla saattoi ensi arviolta olla merkitystä, kun tämä puolustautuu hänelle määrättyä seuraamusta vastaan.

24

UBS sekä Alain Hondequin ym. tekivät Luxalphan hallituksen entisten jäsenten ominaisuudessa Cour administrativeen 23.10.2015 ja 3.3.2016 toimittamillaan kirjelmillä kolmannen osapuolen kantelun mainitusta tuomiosta. UBS moittii Cour administrativea olennaisilta osin siitä, ettei se ottanut huomioon direktiivin 2004/39 54 artiklaa.

25

Tässä yhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että sen käsiteltäväksi on saatettu direktiivin 2004/39 54 artiklan tulkintaa koskeva kaksiosainen kysymys. Se pohtii ensimmäiseksi, mitä kyseisen 54 artiklan 1 ja 3 kohdassa ilmaistu ”rikoslainsäädännön piiriin kuuluvia tapauksia” koskeva poikkeus kattaa, kun otetaan huomioon perusoikeuskirjan 41 artikla. Toiseksi se pohtii, miten yhtäältä perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklaan sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklaan perustuvat vaatimukset ja takeet ja toisaalta mainitussa 54 artiklassa asetettu salassapitovelvollisuus voidaan saattaa tasapainoon.

26

Tässä tilanteessa Cour administrative on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

27

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksillään, jotka on syytä tutkia yhdessä, olennaiselta osin sitä, onko direktiivin 2004/39 54 artiklan 1 ja 3 kohtaa, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 41 artiklan kanssa, tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä säädettyä ”rikoslainsäädännön piiriin kuuluviin tapauksiin” liittyvää poikkeusta salassapitovelvollisuudesta sovelletaan tilanteessa, jossa viranomaiset, jotka jäsenvaltiot ovat nimenneet hoitamaan kyseisessä direktiivissä tarkoitettuja tehtäviä (jäljempänä toimivaltaiset viranomaiset), toteuttavat kansallisen hallinto-oikeuden alaan kuuluvan toimen tai määräävät siihen kuuluvan seuraamuksen. Siltä varalta, ettei näin ole, se haluaa tietää, missä määrin tällaista salassapitovelvollisuutta rajoittavat joka tapauksessa perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklassa, luettuna yhdessä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklan kanssa, vahvistetut vaatimukset, jotka liittyvät tehokasta oikeussuojakeinoa ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskeviin oikeuksiin, ja puolustautumisoikeudet.

28

Ensimmäiseksi on mainittava niistä tilanteista, joita direktiivin 2004/39 54 artiklan 1 ja 3 kohdan, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 41 artiklan kanssa, mukaisella ilmauksella ”rikoslainsäädännön piiriin kuuluvat tapaukset” tarkoitetaan, että viimeksi mainitun säännöksen sanamuodosta käy selvästi ilmi, ettei sitä ole osoitettu jäsenvaltioille vaan ainoastaan unionin toimielimille, elimille ja laitoksille (tuomio 17.12.2015, WebMindLicenses, C‑419/14, EU:C:2015:832, 83 kohta ja tuomio 9.3.2017, Doux, C‑141/15, EU:C:2017:188, 60 kohta). Tästä seuraa, ettei perusoikeuskirjan 41 artiklalla ole merkitystä pääasian oikeudenkäynnissä.

29

On myös mainittava, ettei direktiivin 2004/39 54 artiklaan tai muuhunkaan sen säännöksistä sisälly kyseisen artiklan 1 ja 3 kohdassa käytetyn ilmaisun ”rikoslainsäädännön piiriin kuuluvat tapaukset” määritelmää.

30

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti on näin ollen otettava huomioon asiayhteys, johon direktiivin 2004/39 54 artikla kuuluu, sekä kyseisen direktiivin tavoitteet (ks. vastaavasti tuomio 22.4.2015, Drukarnia Multipress, C‑357/13, EU:C:2015:253, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

31

On muistutettava, että mainitun direktiivin johdanto-osan toisesta perustelukappaleesta ilmenee, että kyseisellä direktiivillä pyritään saavuttamaan yhdenmukaistaminen siinä laajuudessa, jossa se on tarpeen, jotta sijoittajille voitaisiin tarjota korkeatasoinen suoja ja sijoituspalveluyrityksille mahdollisuus palvelujen tarjoamiseen kotijäsenvaltion harjoittaman valvonnan nojalla kaikkialla unionissa (tuomio 19.6.2018, Baumeister, C‑15/16, EU:C:2018:464, 26 kohta).

32

Direktiivin 2004/39 johdanto-osan 63 perustelukappaleen toisesta virkkeestä ilmenee vielä, että eri jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on rajatylittävän toiminnan lisääntymisen vuoksi annettava toisilleen tehtäviensä hoitamisen edellyttämät tiedot, jotta ne voivat varmistaa tämän direktiivin tehokkaan täytäntöönpanon (tuomio 19.6.2018, Baumeister, C‑15/16, EU:C:2018:464, 27 kohta).

33

Direktiivin 2004/39 17 artiklan 1 kohdan sanamuodon mukaan jäsenvaltioiden onkin varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset valvovat jatkuvasti sijoituspalveluyritysten toimintaa arvioidakseen, täyttävätkö ne velvollisuutensa (tuomio 19.6.2018, Baumeister, C‑15/16, EU:C:2018:464, 28 kohta).

34

Saman direktiivin 50 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään, että toimivaltaisille viranomaisille on annettava kaikki valvonta- ja tutkintavaltuudet, jotka ovat tarpeen niiden tehtävien hoitamiseksi, ja että näihin valtuuksiin sisältyy oikeus saada tutustua kaikkiin asiakirjoihin ja vaatia tietoja kaikilta henkilöiltä (tuomio 19.6.2018, Baumeister, C‑15/16, EU:C:2018:464, 29 kohta).

35

Lisäksi direktiivin 2004/39 56 artiklan 1 kohdassa säädetään, että toimivaltaisten viranomaisten on avustettava muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisia viranomaisia ja että toimivaltaisten viranomaisten on erityisesti vaihdettava tietoja ja harjoitettava yhteistyötä tutkinta- tai valvontatoiminnassa (tuomio 19.6.2018, Baumeister, C‑15/16, EU:C:2018:464, 30 kohta).

36

Edellisissä tuomion kohdissa lyhyesti kuvaillun rahoituspalveluyritysten toiminnan valvontajärjestelmän, joka perustuu jäsenvaltiossa suoritettavaan valvontaan ja eri jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten väliseen tietojenvaihtoon, tehokas toiminta edellyttää, että sekä valvonnan kohteena olevat yritykset että toimivaltaiset viranomaiset voivat olla varmoja, että toimitetut luottamukselliset tiedot lähtökohtaisesti pysyvät luottamuksellisina (tuomio 19.6.2018, Baumeister, C‑15/16, EU:C:2018:464, 31 kohta).

37

Kuten muun muassa direktiivin 2004/39 johdanto-osan 63 perustelukappaleen viimeisestä virkkeestä ilmenee, tällaisen luottamuksen puuttuminen johtaisi siihen, että valvontaa varten tarvittavien luottamuksellisten tietojen toimiva vaihto vaarantuisi (tuomio 19.6.2018, Baumeister, C‑15/16, EU:C:2018:464, 32 kohta).

38

Direktiivin 2004/39 54 artiklan 1 kohdassa ei siten säädetä pääsääntöisestä salassapitovelvollisuudesta pelkästään niiden yritysten, joita asia suoraan koskee, erityisten intressien suojaamiseksi vaan myös unionin rahoitusvälinemarkkinoiden normaaliin toimintaan liittyvän yleisen intressin suojaamiseksi (tuomio 19.6.2018, Baumeister, C‑15/16, EU:C:2018:464, 33 kohta).

39

Unionin tuomioistuin on tältä osin korostanut, että direktiivin 2004/39 54 artiklassa säädetään yleisestä toimivaltaisten viranomaisten hallussa olevien luottamuksellisten tietojen ilmaisemista koskevan kiellon periaatteesta ja luetellaan tyhjentävästi erityistapaukset, joissa kyseinen yleinen kielto ei poikkeuksellisesti ole esteenä niiden toimittamiselle tai käyttämiselle (tuomio 19.6.2018, Baumeister, C‑15/16, EU:C:2018:464, 38 kohta).

40

Nyt käsiteltävässä asiassa on huomautettava, että direktiivin 2004/39 54 artiklan 1 ja 3 kohdassa säädetään, että toimivaltaisille viranomaisille kuuluvaa salassapitovelvollisuutta sovelletaan sen kuitenkaan ”rajoittamatta menettelyä rikoslainsäädännön piiriin kuuluvien tapausten osalta”.

41

Koska kyseessä on poikkeus toimivaltaisten viranomaisten hallussa olevien luottamuksellisten tietojen ilmaisemista koskevasta yleisestä kiellosta, direktiivin 2004/39 54 artiklan 1 ja 3 kohdassa käytettyä ilmaisua ”rikoslainsäädännön piiriin kuuluvat tapaukset” on tulkittava suppeasti (ks. vastaavasti tuomio 22.4.2010, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, C‑346/08, EU:C:2010:213, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

42

Tässä yhteydessä on huomautettava, että direktiivin 2004/39 50 artiklan 2 kohdan l alakohdan mukaan toimivaltaisilla viranomaisilla on oltava oikeus siirtää asioita syytteeseen pantaviksi.

43

Lisäksi on mainittava, että kyseisen direktiivin 51 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kyseisen direktiivin nojalla annettujen säännösten noudattamisesta vastuussa oleville henkilöille voidaan jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti määrätä aiheellisia hallinnollisia toimenpiteitä tai hallinnollisia seuraamuksia, jos kyseisiä säännöksiä rikotaan, millä ei kuitenkaan rajoiteta toimiluvan peruuttamiseksi toteutettavia menettelyjä eikä jäsenvaltioiden oikeutta määrätä rikosoikeudellisia seuraamuksia.

44

Tässä yhteydessä on katsottava julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksensa 47 ja 48 kohdassa olennaisilta osin esittämällä tavalla, että direktiivin 2004/39 54 artiklan 1 ja 3 kohdassa, joissa säädetään, että salassapitovelvollisuus voidaan poikkeuksellisesti sivuuttaa ”rikoslainsäädännön piiriin kuuluvien tapausten osalta”, tarkoitetaan luottamuksellisten tietojen toimittamista tai käyttämistä kansallisen oikeuden mukaisesti nostettavia syytteitä ja sen mukaisesti määrättäviä rangaistuksia varten.

45

Kyseistä tulkintaa tukee rahoitusvälineiden markkinoista sekä direktiivin 2002/92/EY ja direktiivin 2011/61/EU muuttamisesta 15.5.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU (EUVL 2014, L 173, s. 349), jolla laadittiin uudelleen direktiivin 2004/39 teksti, 76 artiklan 1 ja 3 kohta, joissa täsmennetään, että salassapitovelvollisuutta sovelletaan ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta kansallisen [rikoslainsäädännön] vaatimusten – – soveltamista”.

46

On vielä mainittava, että toimenpiteet, joihin toimivaltaisten viranomaisten on ryhdyttävä sen toteamisen jälkeen, ettei henkilö enää täytä direktiivin 2004/39 9 artiklassa säädettyjä vaatimuksia, kuuluvat – riippumatta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsemasta kansalliseen oikeuteen perustuvasta luokittelusta – kyseisen direktiivin 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin ”toimiluvan peruuttamiseksi toteutettaviin menettelyihin” mutta ne eivät ole jälkimmäisessä säännöksessä tarkoitettuja seuraamuksia eikä niiden soveltaminen liity saman direktiivin 54 artiklan 1 ja 3 kohdassa tarkoitettuihin rikoslainsäädännön soveltamiseen liittyviin tapauksiin.

47

Tämän seurauksena on katsottava, ettei ”rikoslainsäädännön piiriin kuuluvia tapauksia” koskevaa poikkeusta yleisestä periaatteesta, jonka mukaan toimivaltaisten viranomaisten hallussa olevia luottamuksellisia tietoja ei saada ilmaista, sovelleta pääasian kaltaisessa tilanteessa.

48

Toiseksi on kuitenkin tutkittava, missä määrin direktiivin 2004/39 54 artiklan 1 kohdassa säädettyä salassapitovelvollisuutta rajoittavat joka tapauksessa perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklassa, luettuna yhdessä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklan kanssa, vahvistetut vaatimukset, jotka liittyvät tehokasta oikeussuojakeinoa ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskeviin oikeuksiin, ja puolustautumisoikeudet.

49

Koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklan, on aluksi muistutettava, että vaikka SEU 6 artiklan 3 kohdassa vahvistetuin tavoin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tunnustetut perusoikeudet ovat osa unionin oikeutta yleisinä periaatteina ja vaikka perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdassa määrätään, että perusoikeuskirjan oikeuksilla, jotka vastaavat Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuja oikeuksia, on sama merkitys ja sama ulottuvuus kuin mainitussa sopimuksessa, sopimusta ei voida pitää – niin kauan kuin Euroopan unioni ei ole siihen liittynyt – muodollisesti unionin oikeusjärjestykseen sisältyvänä oikeudellisena välineenä (tuomio 20.3.2018, Garlsson Real Estate ym., C‑537/16, EU:C:2018:193, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

50

Perusoikeuskirjan 6 artiklan selityksistä, jotka on SEU 6 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan ja perusoikeuskirjan 52 artiklan 7 kohdan mukaan otettava huomioon sen tulkinnassa (tuomio 15.2.2016, N., C‑601/15 PPU, EU:C:2016:84, 47 kohta), ilmenee, että perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklalla varmistetaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklassa annetun suojan toteuttaminen unionissa. Niinpä on aiheellista tarkastella ainoastaan mainittuja perusoikeuskirjan artikloja.

51

Lisäksi on muistutettava vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenevän, että unionin oikeusjärjestyksessä taattuja perusoikeuksia voidaan soveltaa kaikkiin unionin oikeudessa säänneltyihin tilanteisiin ja että unionin oikeuden sovellettavuus merkitsee perusoikeuskirjassa taattujen perusoikeuksien sovellettavuutta (tuomio 16.5.2017, Berlioz Investment Fund, C‑682/15, EU:C:2017:373, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

52

Pääasian osalta unionin tuomioistuimelle jätetystä aineistosta ilmenee, että kyseessä olevat CSSF:n päätökset perustuivat kansallisiin säännöksiin, joilla sovelletaan unionin oikeutta perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Tästä seuraa, että perusoikeuskirjan säännöksiä voidaan soveltaa tällaisessa asiassa.

53

Lisäksi on muistutettava, että yleisen tulkintaperiaatteen mukaan unionin tointa on tulkittava niin pitkälle kuin mahdollista tavalla, joka ei aseta sen pätevyyttä kyseenalaiseksi, ja kaiken primaarioikeuden sekä erityisesti perusoikeuskirjan määräysten mukaisesti (tuomio 15.2.2016, N., C‑601/15 PPU, EU:C:2016:84, 48 kohta).

54

Tässä yhteydessä on mainittava ensimmäiseksi oikeudesta tehokkaaseen oikeussuojaan, että perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisessä kohdassa todetaan, että jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava kyseisessä artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa.

55

Jotta kyseisen perusoikeuden noudattaminen taattaisiin unionissa, SEU 19 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus säätää tarvittavista muutoksenhakukeinoista tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi unionin oikeuteen kuuluvilla aloilla (tuomio 26.9.2013, Texdata Software, C‑418/11, EU:C:2013:588, 78 kohta).

56

Erityisesti perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettua unionin oikeudessa taattua oikeutta koskevasta edellytyksestä on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön yksityisyyden suojaaminen julkishallinnon yksiköiden mielivaltaisia tai suhteettomia siihen kohdistuvia puuttumisia vastaan on unionin oikeuden yleinen periaate. Yksityinen voi vedota tällaiseen suojaan sille epäedullista toimea vastaan (ks. vastaavasti tuomio 16.5.2017, Berlioz Investment Fund, C‑682/15, EU:C:2017:373, 51 ja 52 kohta).

57

Tämän jälkeen on todettava, että oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon vahvistetaan direktiivissä 2004/39 itsessään, sillä sen 52 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä virkkeessä säädetään, että ”jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että tämän direktiivin mukaisesti annettujen lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten nojalla tehdyt päätökset on asianmukaisesti perusteltu ja että niiden osalta voidaan hakea muutosta tuomioistuimissa”.

58

On myös huomautettava, että pääasiassa kyseessä oleviin CSSF:n päätöksiin on haettu muutosta tuomioistuimissa niiden lainmukaisuuden tutkimiseksi.

59

Toiseksi on mainittava perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa taatusta oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, että puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen on oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden erityinen osatekijä (ks. vastaavasti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 1.6.2010, Gäfgen v. Allemagne, CE:ECHR:2010:0601JUD002297805, 169 kohta ja tuomio 6.11.2012, Otis ym., C‑199/11, EU:C:2012:684, 48 kohta). Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen vahvistetaan myös perusoikeuskirjan 48 artiklan 2 kohdassa.

60

Unionin tuomioistuin on korostanut, että puolustautumisoikeuksia on kunnioitettava missä tahansa menettelyssä, jota käydään tiettyä henkilöä vastaan ja joka voi päättyä tälle epäedulliseen päätökseen (ks. vastaavasti tuomio 13.2.1979, Hoffmann-La Roche v. komissio, 85/76, EU:C:1979:36, 9 kohta; tuomio 2.10.2003, ARBED v. komissio, C‑176/99 P, EU:C:2003:524, 19 kohta ja tuomio 26.9.2013, Texdata Software, C‑418/11, EU:C:2013:588, 83 kohta).

61

Oikeus tutustua asiakirja-aineistoon seuraa puolestaan välttämättä puolustautumisoikeuksien tehokkaasta käyttämisestä (ks. vastaavasti tuomio 15.10.2002, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, C‑238/99 P, C‑244/99 P, C‑245/99 P, C‑247/99 P, C‑250/99 P–C‑252/99 P ja C‑254/99 P, EU:C:2002:582, 316 kohta ja tuomio 1.7.2010, Knauf Gips v. komissio, C‑407/08 P, EU:C:2010:389, 22 kohta).

62

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin, että perusoikeudet eivät ole ehdottomia vaan niitä voidaan rajoittaa, kunhan rajoitukset tosiasiassa palvelevat yleisen edun mukaisia kyseisellä toimenpiteellä tavoiteltuja tavoitteita eikä niillä puututa perusoikeuksiin tavoitellun päämäärän kannalta suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä ja jolla loukattaisiin näin suojattujen oikeuksien keskeistä sisältöä (tuomio 18.3.2010, Alassini ym., C‑317/08–C‑320/08, EU:C:2010:146, 63 kohta ja tuomio 26.9.2013, Texdata Software, C‑418/11, EU:C:2013:588, 84 kohta).

63

Tällaiset rajoitukset voivat liittyä muun muassa luottamuksellisuuden tai salassapitovelvollisuuden vaatimusten suojaamiseen, jonka tiettyihin tietoihin ja asiakirjoihin pääsy saattaa vaarantaa (ks. vastaavasti tuomio 9.11.2017, Ispas, C‑298/16, EU:C:2017:843, 36 kohta).

64

Tässä yhteydessä on erityisesti muistutettava toimivaltaisille viranomaisille direktiivin 2004/39 54 artiklan 1 kohdan mukaan kuuluvasta salassapitovelvollisuudesta, että – kuten edellä 38 kohdassa mainittiin – kyseisellä velvollisuudella suojataan paitsi niiden yritysten, joita asia suoraan koskee, erityisiä intressejä myös unionin rahoitusvälinemarkkinoiden normaaliin toimintaan liittyvää yleistä intressiä.

65

Tässä yhteydessä on mainittava unionin tuomioistuimen jo todenneen, että direktiivin 2004/39 54 artiklan 1 kohdassa säädetty yleinen kielto ilmaista luottamuksellisia tietoja koskee sellaisia toimivaltaisten viranomaisten hallussa olevia tietoja, jotka ensinnäkään eivät ole luonteeltaan julkisia ja joiden ilmaisemisesta saattaisi toiseksi olla haittaa ne toimittaneen luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön eduille tai kolmansien eduille taikka unionin lainsäätäjän direktiivillä 2004/39 käyttöön ottaman sijoituspalveluyritysten toiminnan valvontajärjestelmän moitteettomalle toiminnalle (tuomio 19.6.2018, Baumeister, C‑15/16, EU:C:2018:464, 35 kohta).

66

Lisäksi vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että asiakirja-aineistoon tutustumista koskeva oikeus merkitsee sitä, että henkilöllä, jolle toimi on epäedullinen, on mahdollisuus tutkia kaikki tutkinta-aineistoon sisältyvät asiakirjat, joilla saattaa olla merkitystä hänen puolustuksensa kannalta. Näihin kuuluvat sekä asianomaista henkilöä vastaan että hänen puolestaan puhuvat asiakirjat muiden henkilöiden liikesalaisuuksia, toimen toteuttaneen viranomaisen sisäisiä asiakirjoja ja muita luottamuksellisia tietoja lukuun ottamatta (ks. vastaavasti tuomio 7.1.2004, Aalborg Portland ym. v. komissio, C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, EU:C:2004:6, 68 kohta ja tuomio 25.10.2011, Solvay v. komissio, C‑110/10 P, EU:C:2011:687, 49 kohta).

67

Tutkinta-aineistoon sisällytettävien asiakirjojen osalta on mainittava unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenevän myös, että vaikka henkilön puolustautumisen kannalta hyödyllisten asiakirjojen yksilöinti ei voi kuulua yksinomaan sille viranomaiselle, joka antaa väitteet tiedoksi ja tekee päätöksen, jolla määrätään seuraamus, se voi kuitenkin jättää hallinnollisen menettelyn ulkopuolelle seikkoja, joilla ei ole mitään yhteyttä väitetiedoksiannosta ilmeneviin tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskeviin väitteisiin ja joilla ei tästä syystä ole merkitystä tutkinnan kannalta (ks. vastaavasti tuomio 7.1.2004, Aalborg Portland ym. v. komissio, C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, EU:C:2004:6, 126 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

68

Edellä esitetystä seuraa, että oikeus saada tutustua puolustautumisen kannalta merkityksellisiin asiakirjoihin ei ole rajoittamaton ja ehdoton. Kuten julkisasiamies huomauttaa ratkaisuehdotuksensa 90 kohdassa, on päinvastoin niin, että tietojen, joita koskee toimivaltaisille viranomaisille direktiivin 2004/39 54 artiklan 1 kohdassa asetettu salassapitovelvollisuus, luottamuksellisuuden suojaaminen on taattava ja toteutettava tavalla, jolla se voidaan sovittaa yhteen puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen kanssa.

69

Jos siis yhtäältä henkilön, jolle toimi on epäedullinen, intressi saada puolustautumisoikeuksiensa täysimääräisen käyttämisen edellyttämät tiedot ja toisaalta salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvien tietojen luottamuksellisuuden säilyttämiseen liittyvä intressi ovat ristiriidassa keskenään, toimivaltaisten viranomaisten tai tuomioistuinten on kunkin yksittäistapauksen olosuhteissa löydettävä tasapaino kyseisten vastakkaisten intressien välillä (ks. vastaavasti tuomio 14.2.2008, Varec, C‑450/06, EU:C:2008:91, 51 ja 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

70

Niinpä pääasian kaltaisessa tilanteessa on katsottava, että jos toimivaltainen viranomainen vetoaa direktiivin 2004/39 54 artiklan 1 kohdassa säädettyyn salassapitovelvollisuuteen kieltäytyäkseen antamasta hallussaan olevia tietoja, jotka eivät kuulu henkilöä, jolle toimi on epäedullinen, koskevaan asiakirja-aineistoon, toimivaltaisen kansallisen tuomioistuimen on tutkittava, onko kyseisillä tiedoilla objektiivinen yhteys kyseistä henkilöä vastaan esitettyihin väitteisiin, ja jos on, sovitettava yhteen edellisessä tuomion kohdassa mainitut intressit ennen kuin se päättää pyydettyjen tietojen antamisesta.

71

Esitettyihin kysymyksiin on edellä esitetyn perusteella vastattava, että direktiivin 2004/39 54 artiklaa on tulkittava seuraavasti.

72

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Rahoitusvälineiden markkinoista sekä neuvoston direktiivien 85/611/ETY ja 93/6/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/12/EY muuttamisesta ja neuvoston direktiivin 93/22/ETY kumoamisesta 21.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/39/EY 54 artiklaa on tulkittava seuraavasti: