1.

Käsiteltävässä asiassa Balázs-Árpád Izsák ja Attila Dabis vaativat unionin tuomioistuinta kumoamaan 10.5.2016 annetun unionin yleisen tuomioistuimen tuomion Izsák ja Dabis v. komissio (T‑529/13, EU:T:2016:282) (jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi heidän kanteensa, jossa vaadittiin kumottavaksi 25.7.2013 annettu komission päätös C(2013) 4975 final, joka koskee Euroopan komissiolle 18.6.2013 toimitettua hakemusta eurooppalaisen kansalaisaloitteen ”Koheesiopolitiikka alueiden yhdenvertaisuuden ja alueellisten kulttuurien säilymisen varmistamiseksi” rekisteröimiseksi (jäljempänä riidanalainen päätös tai epäävä päätös).

2.

Valituksen keskeinen kysymys koskee sen perusteen tulkintaa, jolla unionin yleinen tuomioistuin pysytti ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen (jäljempänä ehdotettu eurooppalainen kansalaisaloite) rekisteröinnin epäävän komission päätöksen ja jonka mukaan ehdotus ”ylitti selvästi komission toimivallan tehdä ehdotus unionin säädökseksi perussopimusten soveltamiseksi” kansalaisaloitteesta 16.2.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011 ( 2 ) (jäljempänä asetus N:o 211/2011) 4 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla.

3.

Koska jotkin valitusperusteet saattavat olla muotoilultaan osittain yleisluontoisia, katson ensinnäkin, että suurin osa niistä on jätettävä tutkimatta tai ne ovat perusteettomia.

4.

Kuten jäljempänä arvioinnissani esitän, ensimmäinen ja kolmas valitusperuste on mielestäni yhdessä tarkasteltuina kuitenkin hyväksyttävä. Unionin yleinen tuomioistuin teki virheen hylätessään kokonaisuudessaan väitteet, jotka koskevat SEUT 4 artiklan 2 kohdan c alakohdan ja SEUT 174 artiklan sekä yhteisestä tilastollisten alueyksiköiden nimikkeistöstä (NUTS) 26.5.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1059/2003 ( 3 ) 3 artiklan 5 kohdan, luettuna tämän asetuksen johdanto-osan kymmenennen perustelukappaleen valossa, virheellistä tulkintaa ja pysyttäessään riidanalaisen päätöksen, jolla ehdotuksen rekisteröinti evättiin. Katson näin ollen, että valituksenalainen tuomio on kumottava tältä osin.

5.

Izsák ja Dabis (jäljempänä valittajat) toimittivat 18.6.2013 yhdessä viiden muun henkilön kanssa komissiolle ehdotuksen eurooppalaiseksi kansalaisaloitteeksi, jonka otsikko oli ”Koheesiopolitiikka alueiden yhdenvertaisuuden ja alueellisten kulttuurien säilymisen varmistamiseksi”. Ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen aiheena oli ”erityisen huomion kiinnittäminen unionin koheesiopolitiikassa alueisiin, joiden kansalliset, etniset, kulttuuriset, uskonnolliset tai kielelliset ominaispiirteet poikkeavat naapurialueiden kyseisistä ominaispiirteistä”. ( 4 )

6.

Muistutettuaan asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan sanamuodosta ja tutkittuaan erityisesti EUT-sopimuksen määräykset, joihin kyseessä olevassa ehdotetussa eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa vedottiin, ja ”kaikki muut mahdolliset oikeudelliset perustat”, komissio epäsi 25.7.2013 ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen rekisteröinnin asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan ja 3 kohdan mukaisesti sillä perusteella, että ehdotettu kansalaisaloite ylitti selvästi toimivallan, jonka nojalla komissio voi tehdä ehdotuksen unionin säädökseksi perussopimusten soveltamiseksi. ( 5 )

7.

Valittajat nostivat 27.9.2013 unionin yleisessä tuomioistuimessa riidanalaisesta päätöksestä kumoamiskanteen. Kanteen ainoassa perusteessa, joka jakautui useaan väitteeseen, vaadittiin unionin yleistä tuomioistuinta toteamaan komission rikkoneen asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohtaa. Ensimmäinen väite koski SEUT 4 artiklan 2 kohdan c alakohdan ja SEUT 174 artiklan sekä asetuksen N:o 1059/2003 3 artiklan 5 kohdan, luettuna tämän asetuksen johdanto-osan kymmenennen perustelukappaleen valossa, virheellistä tulkintaa, toinen väite SEUT 167 artiklan virheellistä tulkintaa, kolmas väite SEUT 19 artiklan 1 kohdan virheellistä tulkintaa, neljäs väite virhettä siinä, että huomioon on otettu tietoja, joita asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 1 ja 2 kohdassa ei tarkoiteta, ja viides väite harkintavallan väärinkäyttöä ja hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista. ( 6 )

8.

Unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli valituksenalaisessa tuomiossa kantajien ainoan kanneperusteensa yhteydessä esittämiä väitteitä ennen kuin se hylkäsi kanteen ja velvoitti kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

9.

Valittajat hakivat 28.7.2016 muutosta valituksenalaiseen tuomioon. He vaativat ensisijaisesti, että unionin tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen tuomion kokonaisuudessaan, ratkaisee asiakysymyksen ja kumoaa riidanalaisen päätöksen, sekä toissijaisesti, että se palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi, jos se katsoo, ettei asia ole ratkaisukelpoinen, ja velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

10.

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen ja velvoittaa valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

11.

Romanian ja Slovakian hallitukset, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vaativat, että unionin tuomioistuin hylkää valittajien valituksen ja velvoittaa valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

12.

Unkarin hallitus, joka myös on asiassa väliintulijana, vaatii, että unionin tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen tuomion ja ratkaisee asiakysymyksen tai, jos se katsoo, etteivät ratkaisemisen edellytykset täyty, palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen asiakysymyksen ratkaisemista varten.

13.

Valittajat esittivät istunnon pitämistä koskevassa pyynnössään vielä kolme uutta valitusperustetta ja vaativat, että unionin tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen tuomion näiden perusteiden perusteella tai muiden sellaisten valitusperusteiden perusteella, joihin valituksessa on vedottu. Komissio vastasi kirjallisesti esittämissään huomautuksissa, että ensisijaisesti uusilta valitusperusteilta puuttuvat tutkittavaksi ottamisen edellytykset ja toissijaisesti ne ovat perusteettomia.

14.

Lukuun ottamatta Slovakian hallitusta, joka ei ollut edustettuna, asianosaisia kuultiin unionin tuomioistuimessa 3.4.2018 pidetyssä istunnossa.

15.

Valittajat ovat valituksensa tueksi vedonneet viiteen perusteeseen sekä edellä mainitussa istunnon pitämistä koskeneessa pyynnössään kolmeen lisäperusteeseen. Ensimmäinen valitusperuste koskee Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklan sekä 4.3.2015 tehdyn unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen (jäljempänä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestys) ( 7 ) 92 artiklan 1 kohdan rikkomista. Toinen valitusperuste koskee SEU 11 artiklan 4 kohdan ja asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan rikkomista. Kolmas valitusperuste koskee SEUT 4 artiklan 2 kohdan c alakohdan ja SEUT 174 artiklan rikkomista. Neljäs valitusperuste koskee SEUT 7 artiklan ja SEUT 167 artiklan, SEU 3 artiklan 3 kohdan, perusoikeuskirjan 22 artiklan sekä syrjintäkieltoa koskevien säännösten rikkomista. Viides valitusperuste koskee oikeuden väärinkäytön käsitteen virheellistä tulkintaa unionin yleisen tuomioistuimen päättäessä oikeudenkäyntikuluista. Kolme lisäperustetta koskevat hyvän hallinnon periaatteen rikkomista, yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista ja sitä, ettei ehdotusta eurooppalaiseksi kansalaisaloitteeksi rekisteröity osittain.

16.

Vaikka valitus jakautuu viiteen valitusperusteeseen ja kolmeen lisäperusteeseen, tässä ratkaisuehdotuksessa on mielestäni keskityttävä tarkastelemaan toista, kolmatta ja neljättä valitusperustetta. Lisäksi katson, että valitus on jäsenneltävä uudelleen yhdistämällä ensimmäinen ja kolmas valitusperuste, sillä ne koskevat pohjimmiltaan todistustaakkaa, joka valituksenalaisessa tuomiossa oli kantajilla.

17.

Ensin on huomautettava, että valitusperusteille ovat yhteisiä asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetty edellytys ja se, että unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut komission arvioinnit siitä, mikä ylittää selvästi komission toimivallan.

18.

Tältä osin on huomattava ensinnäkin, että – kuten asetuksen N:o 211/2011 johdanto-osan neljännestä perustelukappaleesta ja 4 artiklan 1 kohdan viimeisestä alakohdasta ilmenee – komission on kyseisen rekisteröintimenettelyn yhteydessä autettava ja neuvottava eurooppalaisen kansalaisaloitteen (jäljempänä kansalaisaloite) järjestäjiä erityisesti rekisteröintiperusteiden osalta. Tämän jälkeen on korostettava, että – kuten kyseisen asetuksen johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa huomautetaan – mainitun asetuksen 4 artiklassa tarkoitettu kansalaisaloitteen rekisteröintiä koskeva päätös on tehtävä hyvän hallinnon periaatteen mukaisesti, johon liittyy erityisesti toimivaltaisen toimielimen velvollisuus suorittaa huolellinen ja puolueeton tutkinta, jossa otetaan lisäksi huomioon kaikki käsiteltävään asiaan liittyvät merkitykselliset seikat. Näitä vaatimuksia, jotka ovat erottamaton osa hyvän hallinnon periaatetta, sovelletaan yleisesti unionin hallinnon toimintaan sen suhteissa yleisöön ja näin ollen myös siinä tilanteessa, jossa on kyse oikeudesta tehdä eurooppalainen kansalaisaloite, joka mahdollistaa kansalaisten osallistumisen demokratian toteuttamiseen unionissa. ( 8 )

19.

On pidettävä mielessä, että kyseisellä välineellä tavoiteltujen päämäärien – sellaisina kuin ne on esitetty asetuksen N:o 211/2011 johdanto-osan ensimmäisessä ja toisessa perustelukappaleessa ja joita ovat muun muassa tavoite rohkaista kansalaisten osallistumista ja tehdä unionista helpommin lähestyttävä – mukaisesti komission, jonka käsiteltäväksi ehdotettu kansalaisaloite on saatettu, on tulkittava ja sovellettava kyseisen asetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädettyä rekisteröintiedellytystä siten, että kansalaisaloite on helppo tehdä. ( 9 ) Kyseisen asetuksen johdanto-osan toisen perustelukappaleen tavoitteista ilmenee myös, että kansalaisaloitteen tekemistä varten vaadittavien menettelyjen ja edellytysten olisi oltava selkeitä, yksinkertaisia, käyttäjäystävällisiä ja oikeasuhteisia kansalaisaloitteen luonteeseen nähden. Menettelyillä ja edellytyksillä olisi saavutettava oikeuksien ja velvollisuuksien välinen sopiva tasapaino. ( 10 )

20.

Komissio voi evätä ehdotetun kansalaisaloitteen rekisteröinnin asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla ainoastaan, jos kyseinen ehdotettu kansalaisaloite – kun otetaan huomioon sen aihe ja tavoitteet, sellaisina kuin ne ilmenevät niistä pakollisista tiedoista ja mahdollisesti niistä lisätiedoista, jotka järjestäjät ovat toimittaneet mainitun asetuksen liitteen II mukaisesti – ylittää selvästi komission toimivallan ( 11 ) tehdä ehdotus unionin säädökseksi perussopimusten soveltamiseksi. ( 12 )

21.

Valitusperusteita on tarkasteltava näiden seikkojen valossa.

22.

Valituksenalaisen tuomion 81 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, etteivät kantajat olleet osoittaneet, että unionin koheesiopolitiikan toteuttaminen niin unionin kuin jäsenvaltioidenkin tasolla uhkaisi kansallisen vähemmistön sisältävien alueiden erityisiä ominaispiirteitä. ( 13 ) Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 85 kohdassa lisäksi, etteivät kantajat olleet myöskään osoittaneet, että kansallisen vähemmistön sisältävien alueiden erityisiä etnisiä, kulttuurisia, uskonnollisia tai kielellisiä ominaispiirteitä voitaisiin pitää SEUT 174 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettuna vakavana ja pysyvänä väestöön liittyvänä haittana.

23.

Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli valituksenalaisen tuomion 86 kohdassa SEUT 174 artiklan kolmatta kohtaa ( 14 ) sekä Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yhteisistä säännöksistä sekä Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yleisistä säännöksistä sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 kumoamisesta 17.12.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1303/2013 ( 15 ) (jäljempänä asetus N:o 1303/2013) 121 artiklan 4 kohtaa ( 16 )ja totesi, ettei näissä säännöksissä sisällytetä haitan käsitteeseen kansallisen vähemmistön sisältävien alueiden etnisistä, kulttuurisista, uskonnollisista tai kielellisistä ominaispiirteistä johtuvia haittoja.

24.

Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 87 kohdassa vielä, että ”vaikka kyseisiä ominaispiirteitä voitaisiinkin pitää asianomaisten alueiden erityisinä väestöön liittyvinä tietoina, ei ole osoitettu, että ne merkitsisivät järjestelmällisesti kyseisten alueiden taloudelliselle kehitykselle haittaa suhteessa naapurialueisiin”. Unionin yleinen tuomioistuin tosin myönsi, että kielelliset erot voivat aiheuttaa tiettyjä liiketoimiin liittyviä lisäkustannuksia tai vaikeuksia työhönotossa. Se katsoi kuitenkin, että ominaispiirteet voivat myös antaa kansallisen vähemmistön sisältäville alueille tiettyjä suhteellisia etuja, joita ovat esimerkiksi tietty matkailuun liittyvä vetovoima tai monikielisyys.

25.

Ensimmäinen valitusperuste on mielestäni muotoiltava uudelleen, koska valittajat väittävät pääasiallisesti, että unionin yleinen tuomioistuin esitti – ilmoittamatta valittajille etukäteen todistustaakan laajuudesta – valituksenalaisen tuomion 81 ja 85 kohdassa edellä kuvatun toteamuksen ja hylkäsi sen jälkeen valituksenalaisen tuomion 89 kohdassa valittajien väitteet näytön puuttumisen takia. Kolmas valitusperuste on jatkoa ensimmäiselle.

26.

Valittajat, joita Unkarin hallitus tukee asian kannalta olennaisten seikkojen osalta, väittävät ensinnäkin, ettei unionin yleinen tuomioistuin ilmoittanut ennen valituksenalaisen tuomion antamista asianosaisille, että heidän on näytettävä toteen, että unionin koheesiopolitiikan toteuttaminen niin unionin kuin jäsenvaltioidenkin tasolla uhkaa kansallisen vähemmistön sisältävien alueiden erityisiä ominaispiirteitä (valituksenalaisen tuomion 81 kohta) ja että kansallisen vähemmistön sisältävien alueiden erityisiä etnisiä, kulttuurisia, uskonnollisia tai kielellisiä ominaispiirteitä voidaan pitää väestöön liittyvänä haittana (valituksenalaisen tuomion 85 kohta). Valittajat katsovat, että valituksenalaisen tuomion 87 kohta perustuu näin ollen unionin yleisen tuomioistuimen oletuksiin. Heidän mukaansa unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 86 kohdassa, että SEUT 174 artiklan kolmannessa kohdassa oleva luettelo on tyhjentävä, mutta myönsi sen sijaan valituksenalaisen tuomion 87 kohdassa implisiittisesti luettelon laajentamisen olevan mahdollista. Valittajat katsovat unionin yleisen tuomioistuimen perustelujen olleen moniselitteiset.

27.

Toiseksi valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen rikkoneen perusoikeuskirjan 47 artiklaa ( 17 ) ja kontradiktorista periaatetta sekä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 92 artiklan 1 kohtaa ( 18 ). Valittajat lainaavat muun muassa 21.2.2013 annettua tuomiota Banif Plus Bank (C‑472/11, EU:C:2013:88, 29 kohta) ( 19 ) ja katsovat, että oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaan oikeuteen liittyvien vaatimusten täyttämiseksi asianosaisten on saatava tieto sellaisista tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista, jotka ovat ratkaisevia, ja niillä on oltava tilaisuus keskustella näistä kontradiktorisesti.

28.

Kolmanneksi valittajat katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin teki virheen myös kieltäytyessään ottamasta huomioon Judeţul Covasnan (Covasnan departementti, Romania) ja Obec Debrad’in (Debradin kunta, Slovakia) väliintulohakemuksissaan (jäljempänä yhdessä ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyt väliintulohakemukset) esittämiä tilastotietoja, joista käy ilmi, että kansallisen vähemmistön sisältävillä alueilla on väestöön liittyvä haitta.

29.

Komissio sekä Romanian ja Slovakian hallitukset katsovat näiden väitteiden olevan perusteettomia. Komission mukaan lähtökohtaisesti henkilön, joka esittää vaatimuksensa tueksi tietyn väitteen, on esitettävä kyseistä väitettä tukeva näyttö.

30.

Komissio huomauttaa, että valituksenalaisen tuomion 80–89 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin ei käsitellyt tämän tuomion 80 ja 85 kohdassa mainittuja olosuhteita tosiseikkoina todistustaakkaa ja todistelua koskevissa säännöissä tarkoitetulla tavalla. Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin esitti sen sijaan tulkinnan asiaa koskevista oikeussäännöistä ja totesi sen perusteella kyseisen tuomion 84 kohdassa, ettei komissio voinut ehdottaa unionin koheesiopolitiikan yhteydessä SEU 2 artiklan eikä perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdan eikä minkään muunkaan unionin oikeuden määräyksen tai säännöksen, jolla on tarkoitus torjua syrjintää, muun muassa kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen perustuvaa syrjintää, nojalla sellaista unionin säädöstä, jolla olisi ollut sama kohde ja sisältö kuin ehdotetulla toimella.

31.

Komissio oli kyseisessä tapauksessa soveltanut 19.4.2016 annetussa unionin yleisen tuomioistuimen tuomiossa Costantini v. komissio (T‑44/14, EU:T:2016:223, 16–18 kohta) esitettyä tulkintaa. Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin huomautti, että SEU 5 artiklan mukaan unionin toimivalta määräytyy annetun toimivallan periaatteen mukaisesti ja että SEU 13 artiklan 2 kohdan mukaan kukin toimielin toimii sille perussopimuksissa annetun toimivallan rajoissa. Asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohtaa on tarkasteltava tätä taustaa vasten. Tämän säännöksen sanamuodosta ilmenee, että komission on toteutettava käytettävissään olevien seikkojen ensimmäinen tutkinta arvioidakseen, jääkö ehdotettu kansalaisaloite selvästi komission toimivallan ulkopuolelle; samalla on kuitenkin täsmennetty tämän asetuksen 10 artiklan 1 kohdan c alakohdasta ilmenevän, että ehdotetun kansalaisaloitteen rekisteröinti merkitsee sen kattavampaa tutkintaa.

32.

Katson ensinnäkin, että ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyjen väliintulohakemusten sisältämän todistusaineiston tutkittavaksi ottamista koskeva väite on ilmeisen perusteeton. On tärkeää todeta tässä todistusaineistossa olevan tilastotietoja, jotka sisältyivät jo ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyihin väliintulohakemuksiin, jotka unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäisen jaoston puheenjohtaja hylkäsi 18.5.2015 antamallaan määräyksellä Izsák ja Dabis v. komissio (T‑529/13, ei julkaistu, EU:T:2015:325). Kyseinen todistusaineisto on liitetty myös nyt käsiteltävään valitukseen. Koska käsiteltävässä asiassa ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyt väliintulohakemukset on hylätty, unionin yleistä tuomioistuinta ei voida moittia siitä, ettei se asiaratkaisussaan eli valituksenalaisessa tuomiossa ottanut huomioon näissä hakemuksissa esitettyjä tilastotietoja. Todistusaineistoa ei myöskään voida ottaa huomioon valitusvaiheessa, koska unionin tuomioistuin voi tutkia vain sitä, onko unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisu perusteltu niiden tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella, jotka liittyvät unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn oikeudenkäynnin kohteeseen. ( 20 )

33.

Toiseksi on hylättävä väite, joka koskee unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 92 artiklan 1 kohdan rikkomista. Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 92 artiklan 1 kohdan mukaan ”unionin yleinen tuomioistuin vahvistaa määräyksellä asianmukaisina pitämänsä selvittämistoimet ja sen, mitkä seikat on selvitettävä”. Valittajat ovat kuitenkin tulkinneet kyseisen työjärjestyksen 92 artiklan 1 kohtaa virheellisesti, koska unionin yleinen tuomioistuin ei ole velvollinen kehottamaan valittajia täsmentämään, mitä todisteita näiden on esitettävä. Unionin yleinen tuomioistuin voi nimittäin prosessinjohtotoimien yhteydessä ryhtyä omasta aloitteestaan kyseisen työjärjestyksen 91 artiklassa tarkoitettuihin selvittämistoimiin. ( 21 ) Oikeuskäytännöstä, johon yhdyn, ilmenee kuitenkin, että unionin yleinen tuomioistuin arvioi yksin sen, onko sen ratkaistavana olevissa asioissa käytettävissä olevia tietoja tarpeen täydentää. ( 22 )”Lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen määräämät selvittämistoimet kuuluvat 91 artiklan mukaisesti unionin yleisen tuomioistuimen harkintavaltaan. Näin ollen se voi itse päättää, onko kyseisiä toimia syytä määrätä vai ei.” ( 23 )

34.

Valittajien väite, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt kehottaa heitä toimittamaan lisätodisteita väitteidensä tueksi, on näin ollen hylättävä.

35.

Sen sijaan katson kolmanneksi ja lopuksi, että valitusperuste, joka koskee SEUT 4 artiklan 2 kohdan c alakohdan ( 24 ), SEUT 174 artiklan ja asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohdasta ilmenevien todistustaakan jakautumista koskevien sääntöjen rikkomista, olisi hyväksyttävä.

36.

Muistutan, että asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 3 kohdan mukaisesti komissio epää ehdotetun kansalaisaloitteen rekisteröinnin erityisesti, jos kyseisen asetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetty edellytys ei täyty. Kuten valittajat toteavat, kyseisen asetuksen sanamuodon mukaisesta tulkinnasta ilmenee, että komissio voi evätä ehdotetun kansalaisaloitteen rekisteröinnin vain, jos siltä selvästi ( 25 ) puuttuu asiaa koskeva toimivalta. Adverbi ”selvästi” tarkoittaa ensinnäkin, että on suoritettava ensin yleinen tarkastelu, jotta voidaan sulkea pois ehdotetut kansalaisaloitteet, jotka eivät selvästikään kuulu minkään sellaisen perussopimusten määräyksen piiriin, joka loisi unionille toimivallan, ( 26 ) sillä täsmennyksellä, että siinä tapauksessa, että ehdotettu aloite rekisteröidään, on säädetty kattavamman tutkinnan suorittamisesta. ( 27 )

37.

Jotta asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetty negatiivinen edellytys täyttyisi, järjestäjien on ilmaistava ehdotetussa kansalaisaloitteessa, että se kuuluu komission toimivaltaan, ja yksilöitävä ne määräykset, joihin he katsovat komission toimivallan perustuvan. Sen sijaan komission ja sen jälkeen unionin yleisen tuomioistuimen on tarkistettava, että kyseinen negatiivinen ehto todellakin täyttyy.

38.

Tämä merkitsee näin ollen ensinnäkin, että jos komission toimivaltaan mahdollisesti kuuluvan ehdotetun kansalaisaloitteen tarkoitus ja tavoitteet aiheuttavat epävarmuutta, komission on rekisteröitävä ehdotettu kansalaisaloite. Toiseksi ehdotettu kansalaisaloite voidaan rekisteröidä, jos se ei kuulu komission toimivaltaan mutta komissio ei ole osoittanut, että tämä on selvää. Kolmanneksi ehdotetun kansalaisaloitteen on kuuluttava komission toimivaltaan, mutta järjestäjiä ei voida vaatia osoittamaan, että se kuuluu selvästi komission toimivaltaan.

39.

Tämän tarkennuksen jälkeen on tarkasteltava, miten unionin yleinen tuomioistuin valvoi valituksenalaisessa tuomiossa, ylittyikö komission toimivalta selvästi.

40.

Unionin yleinen tuomioistuin totesi ensinnäkin valituksenalaisen tuomion 60 kohdassa perustellusti, että asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti komission on toteutettava käytettävissään olevien seikkojen ensimmäinen tutkinta arvioidakseen, jääkö ehdotettu kansalaisaloite selvästi komission toimivallan ulkopuolelle. Valituksenalaisen tuomion 61 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin korosti, että sen oli selvitettävä, oliko komissio soveltanut oikein käsiteltävässä asiassa asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohtaan sisältyvää edellytystä.

41.

Valittajat eivät kyseenalaista näitä arvioita, ja on tärkeää todeta, että ne vastaavat unionin yleisen tuomioistuimen 19.4.2016 antamassaan tuomiossa Costantini v. komissio (T‑44/14, EU:T:2016:223, 16–18 kohta), johon komissio viittaa kirjelmissään, esittämiä arvioita.

42.

Periaatteet, joita komission ja unionin yleisen tuomioistuimen on noudatettava, ovat selvät, mutta toisin kuin komissio väittää valitukseen antamassaan vastineessa, niiden avulla ei voida tehdä asiaratkaisua.

43.

Seuraavaksi unionin yleinen tuomioistuin arvioi valituksenalaisen tuomion 64–71 kohdassa, oliko riidanalainen päätös perusteltu, kun otetaan huomioon ne määräykset ja säännökset, joita valittajat olivat ensimmäisessä oikeusasteessa väittäneet komission tulkinneen väärin. ( 28 ) Näiden seikkojen perusteella unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisen tuomion 72 kohdassa, että kun oikeudellinen kehys otetaan huomioon, komissio on katsonut riidanalaisessa päätöksessä perustellusti, että ”SEUT 174, SEUT 176, SEUT 177 ja SEUT 178 artikla eivät voi olla ehdotetun [toimen] antamisen oikeusperustoja”. Unionin yleinen tuomioistuin jatkoi kyseisen tuomion 73–76 kohdassa riidanalaiseen päätökseen sisältyvää komission analyysia ja totesi, että ”unionin lainsäätäjä ei voisi SEU 4 artiklan 2 kohtaa ( 29 ) rikkomatta antaa toimea, jossa – – määriteltäisiin kansallisen vähemmistön sisältäviä alueita, joihin voitaisiin kiinnittää erityistä huomiota unionin koheesiopolitiikan yhteydessä itsenäisten kriteerien perusteella ja siis ottamatta asianomaisissa jäsenvaltioissa olevaa poliittista, hallinnollista ja institutionaalista tilannetta huomioon”.

44.

Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin lievensi analyysiaan todeten valituksenalaisen tuomion 77 kohdassa seuraavasti: ”Joka tapauksessa on huomattava, että vaikka kansallisen vähemmistön sisältävät alueet voisivatkin vastata asianomaisissa jäsenvaltioissa olevia hallinnollisia yksiköitä tai tällaisten yksiköiden yhdistelmiä, näiden alueiden erityisten – – ominaispiirteiden säilyttäminen ei ole päämäärä, joka voisi oikeuttaa unionin säädöksen antamisen [SEUT 174 artiklan] nojalla.” Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan SEUT 174 artiklan tavoite ei ole sama kuin ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen tavoite, eli kansallisen vähemmistön sisältävien alueiden ominaispiirteiden säilyttäminen, koska tämän artiklan nojalla annetuilla toimenpiteillä on tarkoitus edistää koko unionin sopusointuista kehitystä ja erityisesti vähentää alueiden välisiä kehityseroja sekä muita heikommassa asemassa olevien alueiden jälkeenjääneisyyttä kiinnittämällä niihin erityistä huomiota. Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 79 kohdassa kantajien väittävän, että unionin koheesiopolitiikan toteuttaminen ei tällä hetkellä edistä tämän tavoitteen toteutumista. Unionin yleinen tuomioistuin totesi kuitenkin valituksenalaisen tuomion 85 kohdassa, etteivät kantajat olleet osoittaneet, että kansallisen vähemmistön sisältävien alueiden ominaispiirteitä voitaisiin pitää SEUT 174 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettuna vakavana ja pysyvänä väestöön liittyvänä haittana. Vaikka unionin yleinen tuomioistuin katsoi näytön riittämättömäksi, se totesi valituksenalaisen tuomion 86 kohdassa, että kun otetaan huomioon SEUT 174 artiklan kolmannen kohdan ja asetuksen N:o 1303/2013 ( 30 ) 121 artiklan 4 kohdan sanamuoto, johdetun oikeuden tai perussopimusten määräysten perusteella ei voida päätellä, että SEUT 174 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettu ”käsite ’vakava ja pysyvä väestöön liittyvä haitta’ voisi sisältää kansallisen vähemmistön sisältävien alueiden erityiset etniset, kulttuuriset, uskonnolliset tai kielelliset ominaispiirteet”.

45.

Neljänneksi unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 87 kohdassa, että ”vaikka kyseisiä ominaispiirteitä voitaisiinkin pitää asianomaisten alueiden erityisinä väestöön liittyvinä tietoina, ei ole osoitettu, että ne merkitsisivät järjestelmällisesti ( 31 ) kyseisten alueiden taloudelliselle kehitykselle haittaa suhteessa naapurialueisiin”. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että ”näiden alueiden ja naapurialueiden väliset erot, muun muassa kielelliset erot, voivat tosin aiheuttaa tiettyjä liiketoimiin liittyviä lisäkustannuksia tai tiettyjä vaikeuksia työhönotossa”. Sen mukaan ”näiden alueiden erityiset ominaispiirteet voivat kuitenkin myös antaa niille tiettyjä suhteellisia etuja, joita ovat esimerkiksi tietty matkailuun liittyvä vetovoima tai monikielisyys”.

46.

Valituksenalaisen tuomion 89 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä, että ”kaiken vakuuttavan kantajilta saatavan näytön puuttuessa ei siis ole mitään syytä olettaa, että kansallisen vähemmistön sisältävien alueiden erityiset etniset, kulttuuriset, uskonnolliset tai kielelliset ominaispiirteet haittaisivat järjestelmällisesti näiden alueiden taloudellista kehitystä suhteessa naapurialueiden taloudelliseen kehitykseen siten, että kyseisiä ominaispiirteitä voitaisiin pitää SEUT 174 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettuna ’vakavana ja pysyvänä väestöön liittyvänä haittana’”.

47.

Unionin yleisen tuomioistuimen perustelujen kokonaisrakenne osoittaa mielestäni, että se on tulkinnut SEUT 174 artiklan kolmatta kohtaa virheellisesti, mihin liittyy komissiolle kuuluvan todistustaakan kääntyminen valittajien vahingoksi.

48.

Muistutan tässä yhteydessä, että SEUT 174 artiklassa määrätään seuraavaa: ”Edistääkseen koko unionin sopusointuista kehitystä unioni kehittää ja harjoittaa toimintaansa taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden lujittamiseksi. Unioni pyrkii erityisesti vähentämään alueiden välisiä kehityseroja sekä muita heikommassa asemassa olevien alueiden jälkeenjääneisyyttä. Asianomaisista alueista kiinnitetään erityistä huomiota maaseutuun, teollisuuden muutosprosessissa oleviin alueisiin sekä vakavista ja pysyvistä luontoon tai väestöön liittyvistä haitoista kärsiviin alueisiin, kuten pohjoisimpiin alueisiin, joiden väestöntiheys on erittäin alhainen, ja saaristo-, rajaseutu- ja vuoristoalueisiin.”

49.

SEUT 174 artiklan kolmannen kohdan sanamuodosta, eli sanasta ”kuten”, ilmenee nimittäin, kuten valittajat ovat perustellusti väittäneet, ettei siinä luetella tyhjentävästi kyseisiä alueita.

50.

Valituksenalaisen tuomion 86 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi kyseisten alueiden luettelon olevan tyhjentävä, mutta saman tuomion 72 kohdassa se viittasi riidanalaiseen päätökseen ja vahvisti komission arvion, jossa tyhjentävänä pidettiin haittojen luetteloa.

51.

SEUT 174 artiklan kolmannessa kohdassa mainitaan haittojen luettelon osalta kahdenlaiset haitat: ”luontoon liittyvät haitat” ja ”vakavat ja pysyvät väestöön liittyvät haitat”. Haittatyyppiluettelon tyhjentävyys ei kuitenkaan tarkoita, etteivät kansallisen vähemmistön sisältävät alueet voisi täyttää kyseisessä määräyksessä mainitun jälkimmäisen haittatyypin edellytyksiä. Kuten edellä on todettu, tukikelpoisten alueiden luettelo ei ole tyhjentävä, minkä osoittaa sanan ”kuten” käyttö. Katsoessaan, että SEUT 174 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettujen alueiden luettelo on tyhjentävä, unionin yleinen tuomioistuin esti kuitenkin täysin sen, että kansallisen vähemmistön sisältävät alueet voisivat väittää kuuluvansa SEUT 174 artiklasta johtuvien politiikkojen piiriin.

52.

Jos tätä virheellistä tulkintaa ei olisi tehty, on mahdollista, että ehdotettu kansalaisaloite kuuluu komission toimivaltaan. Kuten olen tämän ratkaisuehdotuksen 38 kohdassa jo korostanut, komission on rekisteröitävä ehdotettu kansalaisaloite, joka mahdollisesti kuuluu komission toimivaltaan.

53.

Virhe on erityisen ilmeinen siksi, että unionin yleinen tuomioistuin pysytti epäävän päätöksen korostaen, että ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen oli tarkoitus johtaa alueen käsitteen uudelleen määrittelyyn siten, ettei oteta huomioon asianomaisten jäsenvaltioiden poliittista, hallinnollista ja institutionaalista tilannetta – jota koheesiopolitiikassa on kuitenkin kunnioitettava –, vaikka SEUT 174 artiklan kolmannessa kohdassa sisällytetään tämän politiikan kattamiin alueisiin ”rajaseutualueet”.

54.

Koska SEUT 174 artiklan kolmannessa kohdassa käytetään tätä sanamuotoa, se voi olla kansalliset rajat ylittävien alueiden yhteenkuuluvuuden vahvistamisen oikeusperusta.

55.

Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 72 kohdassa, SEUT 174 artiklan kolmas kohta voi näin ollen mahdollisesti olla asianmukainen oikeusperusta, jonka nojalla ehdotettu kansalaisaloite voidaan rekisteröidä. Kuten olen edellä tämän ratkaisuehdotuksen 38 kohdassa todennut, tämä pelkkä mahdollisuus nimittäin riittää täyttämään asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetyn edellytyksen.

56.

Tästä seuraa, että toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 81, 85, 87 ja 89 kohdassa, valittajien ei tarvinnut osoittaa, että kansallisen vähemmistön sisältävien alueiden ominaispiirteet voisivat olla SEUT 174 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettu vakava ja pysyvä väestöön liittyvä haitta, vaan oli pikemminkin komission tehtävä osoittaa, että ehdotettu kansalaisaloite ylitti selvästi sen toimivallan.

57.

Riittää, että ehdotettu kansalaisaloite saattaa kuulua komission toimivaltaan.

58.

Lisään, että ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen sisältö on muodoltaan verrattain suppea. Asetuksen N:o 211/2011 liitteestä II, jonka otsikko on ”Ehdotetun kansalaisaloitteen rekisteröintiä varten vaadittavat tiedot”, käy ilmi, että ehdotuksen aiheen enimmäispituus on 200 merkkiä ja tavoitteiden kuvauksen 500 merkkiä. Nämä tiedot ovat pakollisia. Järjestäjät voivat vapaaehtoisesti ja halutessaan myös lisätä muita tietoja sekä esittää ehdotuksen liitteenä luonnoksen säädökseksi.

59.

Myös ehdotetun kansalaisaloitteen asiasisältöä on rajoitettu, koska, kuten olen aiemmin korostanut, ( 32 ) kansalaisaloitteen järjestäjät ovat ”unionin oikeuteen perehtymättömiä” kansalaisia, jotka eivät voi hallita kaikkia unionin aloja ja politiikkoja. Toisin kuin Euroopan unionin toimielimillä tai kansallisilla toimielimillä järjestäjillä ei ole käytettävissään kaikkia tietoja eikä resursseja tai keinoja, joita he olisivat käsiteltävässä asiassa tarvinneet tukeakseen ehdottamaansa eurooppalaista kansalaisaloitetta paremmin osoittamalla kyseisten alueiden haitat sekä sen, että unionin koheesiopolitiikan toteuttaminen uhkaa kansallisen vähemmistön sisältävien alueiden ominaispiirteitä ja että kyseinen haitta näiden alueiden taloudelliselle kehitykselle on järjestelmällinen.

60.

Kun otetaan huomioon nämä seikat, olisi erityisen kohtuutonta ja suhteetonta asettaa järjestäjille tällainen todistustaakka. ( 33 )

61.

Mietin myös, mitä todisteita valittajien olisi pitänyt esittää, koska unionin yleinen tuomioistuin lähti siitä virheellisestä olettamasta, että SEUT 174 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettu alueiden luettelo on tyhjentävä.

62.

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että ensimmäinen ja kolmas valitusperuste on yhdessä tarkasteltuina mielestäni hyväksyttävä.

63.

Toinen valitusperuste jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisen osan mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen tiivistäessään virheellisesti ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen sisällön. Toinen osa koskee unionin yleisen tuomioistuimen perustelujen puutteellisuutta sekä SEU 11 artiklan 4 kohdan ja asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan rikkomista.

64.

Valittajat väittävät ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin tiivisti valituksenalaisen tuomion 73 ja 74 kohdassa virheellisesti ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen sisällön ja lisätiedot. He väittävät, että hyväksyessään komission argumentaation unionin yleinen tuomioistuin antoi ehdotetulle eurooppalaiselle kansalaisaloitteelle virheellisen sisällön, joka ei ilmene järjestäjien esittämästä ehdotuksesta. Valittajien mukaan unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi näin ollen lainvastaisesti heidän kanteensa. Valittajat pysyivät väitteessään vastauskirjelmässään, joka jätettiin ennen20.6.2017 annettua virheen korjausta koskenutta määräystä Izsák ja Dabis v. komissio (T‑529/13, ei julkaistu, EU:T:2017:429; jäljempänä 20.6.2017 annettu virheen korjausta koskenut määräys), riippumatta siitä, mihin valituksenalaisen tuomion kieliversioon unionin tuomioistuin viittaisi. ( 34 )

65.

Valittajien mukaan ehdotettu kansalaisaloite oli myös SEU 11 artiklan 4 kohdan ( 35 ) mukainen, koska se täytti siinä määrätyn ensimmäisen edellytyksen, jonka mukaan aloite on tehtävä asioissa, joissa kyseisten kansalaisten mielestä tarvitaan unionin säädöstä perussopimusten soveltamiseksi. Valittajien mukaan ehdotettu kansalaisaloite täytti myös toisen edellytyksen, jonka mukaan komissiolla on oltava toimivalta, jonka nojalla se voi tehdä asianmukaisen ehdotuksen säädökseksi SEU 11 artiklan 4 kohdan mukaisesti eikä rekisteröinnille ole estettä asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan ( 36 ) perusteella. Valittajien mukaan he olivat nimittäin yksityiskohtaisesti selittäneet, että komissio olisi voinut jaetun toimivallan perusteella antaa perussopimuksista johtuvaan unionin toimivaltaan kuuluvan ehdotuksen, joka olisi myös vastannut järjestäjien ehdottamaa eurooppalaista kansalaisaloitetta. Järjestäjät eivät odottaneet ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen sisällöstä, että siinä velvoitettaisiin jäsenvaltiot määrittelemään kyseinen käsite tai laatimaan alueiden luettelo. Tämä ei olisi edes tarpeen, sillä unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan kuuluvan koheesiopolitiikan mukaan on niin, että ensinnäkin unioni voi määritellä vähemmistön sisältävän alueen käsitteen ja näihin alueisiin sovellettavan oikeudellisen kehyksen päälinjat ja toiseksi jäsenvaltiot voivat nimetä ne maantieteelliset alueensa, joiden ne haluavat kuuluvan tämän kyseisessä säädöksessä määritellyn käsitteen piiriin, täydentämällä kyseistä säädöstä, ja kolmanneksi komission säädöksen liitteessä voidaan nimetä alueet, joita jäsenvaltiot pitävät vähemmistön sisältävinä alueina.

66.

Komissio, jota Romanian ja Slovakian hallitukset tukevat, väittää, että tämä valitusperusteen osa on hylättävä perusteettomana tai joka tapauksessa tehottomana.

67.

Mielestäni vaikuttaa siltä, että tämä valitusperusteen osa on osittain selvästi perusteeton ja osittain selvästi vailla tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä.

68.

Valittajat väittävät ensinnäkin, että ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen sisältö ja lisätiedot tiivistettiin valituksenalaisen tuomion 73 ja 74 kohdassa virheellisesti.

69.

On ensinnäkin todettava, etteivät valittajat erittele ainuttakaan valituksenalaiseen tuomioon sisältyvää seikkaa, joka tukisi heidän valituksenalaisen tuomion 74 kohtaa koskevaa väitettään. ( 37 )

70.

On todettava, että valituksenalaisen tuomion 73 kohdan toinen virke sisälsi valituksenalaisen tuomion oikeudenkäyntikielisessä, eli unkarinkielisessä, versiossa virheen, joka korjattiin 20.6.2017 annetulla virheen korjausta koskeneella määräyksellä.

71.

Ennen tätä korjausta valituksenalaisen tuomion unkarinkielisen version 73 kohdan toisen virkkeen mukaan ”ehdotetulla toimella oli muun muassa tarkoitus velvoittaa jäsenvaltiot noudattamaan velvollisuuksiaan kansallisia vähemmistöjä kohtaan – –, määrittelemään itse käsite ’kansallisen vähemmistön sisältävä alue’, jossa myös olisi kyse SEUT 174–SEUT 178 artiklassa tarkoitetusta ’alueesta’, ja laatimaan nimiluettelo kansallisen vähemmistön sisältävistä alueista – –”. ( 38 )

72.

Valituksenalaisen tuomion unkarinkielinen versio erosi kaikista muista kieliversioista valituksenalaisen tuomion tämän kohdan osalta, sillä siinä annettiin ymmärtää, että ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen mukaan ehdotetussa säädöksessä kehotettaisiin jäsenvaltioita eikä unionia määrittelemään vähemmistön sisältävän alueen käsite ja laatimaan vähemmistön sisältävien alueiden luettelo. ( 39 )

73.

Vaikka 20.6.2017 annettu virheen korjausta koskenut määräys annettiin nyt käsiteltävän valituksen yhteydessä käydyn kirjallisen menettelyn kuluessa, valittajat pysyivät tämän määräyksen antamisen jälkeen valituksenalaisen tuomion unkarinkielisen version 73 kohdan toista virkettä koskevassa väitteessään, vaikka unkarinkielisen version sisältämä ilmeinen virhe korjattiin perustellusti kyseisellä määräyksellä.

74.

Koska tämä väite kuitenkin koskee ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen sisällön virheellistä tiivistelmää sellaisena kuin se sisältyi valituksenalaisen tuomion alkuperäisen unkarinkielisen version 73 kohdan toiseen virkkeeseen, sitä ei selvästikään voida hyväksyä, koska se perustuu virheelliseen tosiseikkoja koskevaan toteamukseen.

75.

Valitusperusteen ensimmäisen osan ensimmäisen kohdan tarkastelun lopuksi totean vielä varmuuden vuoksi, että valittajien argumentti, jonka mukaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön yhtenäisyys ja oikeusvarmuuden periaate vaarantuisivat, jos unionin tuomioistuin asettaisi etusijalle muun kieliversion kuin oikeudenkäyntikielisen version, joka on ainoa todistusvoimainen versio, ei pidä paikkaansa, koska kyseisellä kielellä valituksenalaisen tuomion 73 kohdan toisen virkkeen ainoa todistusvoimainen versio on 20.6.2017 annetulla virheen korjausta koskeneella määräyksellä korjattu versio.

76.

Valittajat väittävät toiseksi, että unionin yleisen tuomioistuimen toteamus, jonka mukaan komissio oli perustellusti katsonut, etteivät SEUT 174 ja SEUT 176–178 artikla voi olla ehdotetun toimen antamisen oikeusperustoja, perustuu SEU 11 artiklan 4 kohdan ja asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan virheelliseen tulkintaan. He katsovat, että yhtäältä kansalaisten mielestä säädöstä tarvittiin. Toisaalta ehdotettu säädös kuuluu valittajien mukaan jaettuun toimivaltaan, koska se kuuluu koheesiopolitiikan piiriin. Ehdotetussa eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa annettavaksi esitetyssä säädöksessä ei heidän mukaansa näin ollen velvoiteta jäsenvaltioita määrittelemään vähemmistön sisältävän alueen käsitettä tai laatimaan alueiden luetteloa.

77.

On totta, että SEU 11 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan sanamuodon mukaan järjestäjät ”[kehottavat Euroopan komissiota] toimivaltuuksiensa rajoissa tekemään asianmukaisen ehdotuksen asioista, joissa näiden kansalaisten mielestä tarvitaan unionin säädöstä perussopimusten soveltamiseksi”. SEU 11 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa kuitenkin asetetaan tietyt edellytykset sille, että komissiolle voidaan esittää ehdotettu kansalaisaloite, määräämällä, että kansalaisaloitteen tekemistä varten vaadittavat menettelyt ja edellytykset vahvistetaan asetuksessa, josta määrätään SEUT 24 artiklan ensimmäisessä kohdassa, eli asetuksessa N:o 211/2011.

78.

On lisäksi tärkeää muistaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuin on muutoksenhaun yhteydessä lähtökohtaisesti toimivaltainen arvioimaan ainoastaan sitä oikeudellista ratkaisua, jonka tosiseikat tutkiva tuomioistuin on tehnyt sille esitetyistä perusteista. ( 40 ) Muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymysten osalta, ja muutoksenhaun perusteena on käytettävä toimivallan puuttumista unionin yleiseltä tuomioistuimelta, asian käsittelyssä unionin yleisessä tuomioistuimessa tapahtunutta oikeudenkäyntivirhettä, joka on hakijan edun vastainen, tai unionin yleisessä tuomioistuimessa tapahtunutta unionin oikeuden rikkomista.

79.

Ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen toteamaan tosiseikaston, lukuun ottamatta sellaisia tapauksia, joissa määritetyn tosiseikaston paikkansapitämättömyys käy ilmi sille toimitetusta asiakirja-aineistosta, ja arvioimaan esitettyä selvitystä.

80.

Kuten komissio toteaa, unionin tuomioistuimen tulkinta riidanalaisesta päätöksestä kuuluu tosiseikkoja koskevan toteamuksen ja arvioinnin piiriin eikä se siis ole oikeuskysymys, joka kuuluu unionin tuomioistuimen valvontaan, ellei kyse ole tosiseikkojen huomioon ottamisesta vääristyneellä tavalla. ( 41 )

81.

Valituksessa ei kuitenkaan yksilöidä tarkasti, missä tuomion kohdissa unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt oikeudellisen virheen, vaan siinä esitetään ainoastaan yleisesti väitteitä ”vastoin valituksenalaisessa tuomiossa esitettyä arviointia”, ja siinä väitetään lisäksi etenkin, etteivät järjestävät odottaneet ehdotetussa säädöksessä velvoitettavan jäsenvaltioita määrittelemään vähemmistön sisältävän alueen käsite tai laatimaan alueiden luettelo, eikä se ollut tarpeenkaan, koska koheesiopolitiikka kuuluu unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan. Valittajien tarkoituksena on näin ollen kyseenalaistaa tosiseikkoja koskevat toteamus ja arviointi.

82.

Väite on siis jätettävä tutkimatta. Tästä seuraa, että toisen valitusperusteen ensimmäinen osa on osittain perusteeton ja osittain vailla tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä.

83.

Toinen osa koskee unionin yleisen tuomioistuimen perusteluvelvollisuutta sekä SEU 11 artiklan 4 kohdan ja asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan rikkomista.

84.

Toisen valitusperusteen toisessa osassa valittajat väittävät Unkarin hallituksen tukemina, että valituksenalaisessa tuomiossa rikottiin asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohtaa. Tämän asetuksen sanamuodon mukaisesta tulkinnasta ilmenee valittajien mukaan nimittäin, että komissio voi evätä kansalaisaloitteen rekisteröinnin vain, jos asiaa koskevan toimivallan ”puuttuminen” on selvää.

85.

Asetuksen N:o 211/2011 sanamuodon perusteella on valittajien mielestä siis niin, että ehdotettu kansalaisaloite voi olla unionin toimivallan kannalta monenlainen. Ensinnäkin voi olla mahdollista ilman sen perusteellisempaa tarkastelua todeta, ettei ehdotettu kansalaisaloite kuulu unionin toimivaltaan eli se ei kuulu perussopimuksissa määriteltyihin yksinomaiseen tai jaettuun unionin toimivaltaan; tällöin komission on evättävä sen rekisteröinti. Toiseksi on mahdollista, että ehdotettu kansalaisaloite ei kuulu unionin toimivaltaan, mutta tämä voidaan todeta vasta perusteellisen tarkastelun jälkeen tai tämä ei ole selvää; tällöin komission on tästä huolimatta rekisteröitävä ehdotettu kansalaisaloite. Jos tarvittavat allekirjoitukset ovat kuitenkin koossa, komission on kieltäydyttävä tämän asetuksen 10 artiklassa kuvatun menettelyn jälkeen toteuttamasta lisätoimia ja ilmoitettava syyt todeten, ettei sillä ole tarvittavaa toimivaltaa.

86.

Valittajien mukaan komissio kuitenkin ilmoitti päätöksessään, jolla ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen rekisteröinti evättiin, tehneensä ”epäävän päätöksen kyseisessä ehdotuksessa mainittujen perussopimusten määräysten ja kaikkien muiden mahdollisten oikeudellisten perustojen perusteellisen ( 42 ) tutkinnan tulosten perusteella”. Jos ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen aihe ”ylitti selvästi komission toimivallan tehdä ehdotus unionin säädökseksi perussopimusten soveltamiseksi”, valittajat eivät ymmärrä, miksi tarvittiin perusteellinen tutkinta, jos kerran ehdotettu kansalaisaloite ylitti selvästi komission toimivallan.

87.

Valittajat katsovat näin ollen unionin yleisen tuomioistuimen rikkoneen perusteluvelvollisuutta, josta määrätään unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 117 artiklan m alakohdassa, ( 43 ) koska se ei lausunut toimivallan puuttumisen selvyyden tulkinnasta.

88.

Komissio, jota Romanian ja Slovakian hallitukset tukevat, väittää, että tämä valitusperuste ja tämä osa on yhdessä tarkasteltuina hylättävä perusteettomina.

89.

Ensinnäkin, kuten tämän ratkaisuehdotuksen 78 ja 79 kohdassa on todettu, sen väitteen tarkastelu, joka koskee sitä, miten laajasti komission epäävässä päätöksessä arvioidaan yhtäältä asian kannalta merkityksellisinä pidettyjä määräyksiä ja kaikkia muita mahdollisia oikeudellisia perustoja ja toisaalta ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen arvioinnin laajuutta, vaikka ehdotettu eurooppalainen kansalaisaloite ylitti selvästi komission toimivallan, ei kuulu sen oikeudellisen ratkaisun arvioinnin piiriin, jonka tosiseikat tutkiva tuomioistuin on tehnyt sille esitetyistä perusteista, vaan tosiseikkoja koskevan arvioinnin piiriin.

90.

Mielestäni on mahdotonta arvioida tätä väitettä kyseenalaistamatta tosiseikkoja koskevaa toteamusta ja arviointia. Väitettä ei näin ollen voida ottaa tutkittavaksi.

91.

Lisäksi vaikuttaa siltä, että toisen valitusperusteen toisen osan pääväite, joka koskee unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa esittämien perustelujen laajuutta, on tehoton eikä myöskään täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä.

92.

Valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen rikkoneen perusteluvelvollisuutta, josta määrätään unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 117 artiklan m alakohdassa. Valittajien mukaan unionin yleinen tuomioistuin nimittäin arvioi vain osittain sitä, että ehdotettu kansalaisaloite ylitti komission toimivallan, koska se ei lausunut siitä, että se ”ylitti toimivallan selvästi”.

93.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusteluvelvollisuus, joka on olennainen menettelymääräys ja joka voidaan nostaa esiin kanneperusteessa, jossa riitautetaan päätöksen perustelujen puutteellisuus tai jopa puuttuminen, on erotettava perustelujen oikeellisuuden valvonnasta, joka kuuluu toimen aineellista lainmukaisuutta koskevan valvonnan piiriin ja edellyttää, että tuomioistuin tarkistaa, ovatko perustelut, joihin toimi perustuu, virheellisiä. Kyse on nimittäin kahdesta luonteeltaan erilaisesta tarkistuksesta, jotka johtavat erillisiin unionin yleisen tuomioistuimen tekemiin arviointeihin. ( 44 )

94.

Siltä osin kuin perusteluvelvollisuuden rikkominen koskee valituksenalaisen tuomion niitä kohtia, joiden kumoamista ehdotan ensimmäisen ja toisen valitusperusteen tarkastelun yhteydessä, tämä rikkominen on tehoton. Jos unionin tuomioistuin hyväksyy nämä kaksi valitusperustetta, kuten ehdotan, se on nimittäin väistämättä tarkastellut niiden perustelujen oikeellisuutta, jotka liittyvät unionin yleisen tuomioistuimen arvioon siitä, ylittyykö komission toimivalta selvästi.

95.

Sikäli kuin nyt käsiteltävä valitusperusteen osa koskee valituksenalaisen tuomion muitakin perusteluja, valittajat eivät ole täsmentäneet, mitä valituksenalaisen tuomion kohtia perustelujen puute koskee.

96.

Toisen valitusperusteen toinen osa on näin ollen hylättävä, jolloin toinen valitusperuste on kokonaisuudessaan osittain vailla tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä ja osittain perusteeton.

97.

Valituksenalaisen tuomion 91–104 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli valittajien väitettä, jonka mukaan komissio oli virheellisesti katsonut ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen ylittävän komission toimivallan, koska se ei myötävaikuttanut päämääriin, joita tavoitellaan SEUT 167 artiklassa tarkoitetulla unionin kulttuuripolitiikalla. Kerrattuaan valituksenalaisen tuomion 95–97 kohdassa perussopimusten määräykset, joita järjestäjät olivat pitäneet asian kannalta merkityksellisinä ja jotka he olivat maininneet ehdotetussa eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa, unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli erityisesti SEUT 167 artiklan 2, 3 ja 5 kohdan ulottuvuutta sekä kyseisen artiklan tavoitteita. Nyt käsiteltävässä valitusperusteessa tarkoitetuissa valituksenalaisen tuomion 101–104 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli komission epäävää päätöstä ja tarkensi perusteluja sen pysyttämiselle. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei SEUT 167 artiklan nojalla voida antaa unionin säädöstä, jolla olisi ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen tarkoitus ja sisältö. Sen mukaan ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen tavoite ( 45 ) yhtäältä ylitti selvästi pelkän myötävaikuttamisen siihen, että jäsenvaltioiden kulttuurit kehittyvät kukoistaviksi siten, että pidetään arvossa niiden kansallista ja alueellista monimuotoisuutta, tai pelkästään sen, että korostetaan niiden yhteistä kulttuuriperintöä, ja toisaalta se ei liittynyt suoraan yhteenkään niistä päämääristä, joita SEUT 167 artiklan 2 kohdassa nimenomaisesti tarkoitetaan. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan kantajat olivat kannekirjelmässään myöntäneet, ettei ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen aiheena ollut kulttuurisen monimuotoisuuden suojaaminen, vaikka ehdotetulla toimella voisi olla tällainen seuraus.

98.

Valituksenalaisen tuomion 105–114 kohta koskevat SEUT 19 artiklan 1 kohdan rikkomista. ( 46 ) Valituksenalaisen tuomion 105–109 kohdassa esitetään lyhyesti asianosaisten väitteet ja riidanalaisen päätöksen sisältö. Valittajien mukaan SEUT 19 artiklan 1 kohtaa on tulkittu virheellisesti. Valituksenalaisen tuomion 111–114 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli SEUT 19 artiklan 1 kohdan ulottuvuutta.

99.

Valittajat, joita Unkarin hallitus tukee, katsovat ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin teki virheellisen tulkinnan hyväksyessään valituksenalaisen tuomion 101–104 kohdassa komission perustelut, joiden mukaan ehdotetussa kansalaisaloitteessa esitetty säännöstö ei myötävaikuttaisi mihinkään unionin kulttuuripolitiikalla tavoitelluista päämääristä. Heidän mielestään ehdotuksella voitaisiin osaltaan päinvastoin lisätä SEUT 7 artiklassa ( 47 ) edellytettyä unionin politiikkojen ja toimien johdonmukaisuutta edistämällä lähestymistapaa, jonka tavoitteena on kulttuurisen monimuotoisuuden huomioon ottaminen koheesiopolitiikassa SEUT 167 artiklassa edellytetyllä tavalla ja kulttuurisen monimuotoisuuden säilyminen.

100.

Valittajat katsovat unionin yleisen tuomioistuimen myös ”virheellisesti analysoineen abstraktisti ja erillään koheesiopolitiikasta määräyksiä, joihin nyt käsiteltävässä [valituksen] alaosiossa vedotaan”. ( 48 )

101.

Lisäksi valittajat moittivat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se hylkäsi valituksenalaisen tuomion 104–114 kohdassa SEUT 19 artiklan 1 kohtaan ja SEUT 167 artiklaan perustuvat väitteet. Valittajien mukaan ”unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon riskiä siitä, että sääntelykehyksellä rikotaan näitä määräyksiä ja muita [valituksen] tässä alaosiossa mainittuja määräyksiä ja säännöksiä” silloin, kun unionin lainsäädäntöelinten on muutettava koheesiopolitiikan yhteydessä hyväksyttyjä sääntöjä. Valittajat pysyvät vastauskirjelmässään kannassaan ja väittävät, että tämän valitusperusteen prosessinedellytysten puuttumista koskeva komission väite on perusteeton. Valittajat toteavat lisäksi, että kulttuurin alalla unionin toimien tavoitteena on jäsenvaltioiden välisen yhteistyön edistäminen. SEUT 167 artiklan 4 kohdan mukaan unionin on myös otettava kulttuuriin liittyvät näkökohdat huomioon muiden perussopimusten määräysten mukaisessa toiminnassaan. Valittajat toteavat lisäksi, että tätä velvoitetta vahvistetaan SEUT 7 artiklassa, jossa ilmaistaan unionin politiikkojen ja toimien välisen johdonmukaisuuden vaatimus, ja perusoikeuskirjan 22 artiklassa, jonka mukaan unionin on toimissaan kunnioitettava kulttuurista, uskonnollista ja kielellistä monimuotoisuutta. Heidän mukaansa nykyisin toteutettavalla koheesiopolitiikalla ei edistetä kulttuurin monimuotoisuuden säilymistä SEUT 167 artiklassa edellytetyllä tavalla, eikä se näin ollen ole unionin politiikkojen ja toimien johdonmukaisuutta koskevan SEUT 7 artiklan mukaista. Valituksenalainen tuomio on näin ollen lainvastainen.

102.

Komissio, jota Romanian ja Slovakian hallitukset tukevat, katsoo, että neljäs valitusperuste on ensisijaisesti vailla tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä ja toissijaisesti perusteeton.

103.

Katson Romanian ja Slovakian hallitusten ja komission tavoin, että nyt käsiteltävän valitusperusteen olisi katsottava olevan vailla tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä, koska valittajat eivät ole yksilöineet oikeudellista virhettä eivätkä esittäneet täsmällistä oikeudellista perustelua, joka koskisi unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 101–114 kohdassa esittämää päättelyä.

104.

On palautettava mieleen, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 256 artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta sekä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen ( 49 ) 168 artiklan 1 kohdan d alakohdasta ja sen 169 artiklan 2 kohdasta seuraa, että valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perusteet ja perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi, tai muuten kyseinen valitus tai peruste jätetään tutkimatta. ( 50 )

105.

Valituksen 72–84 kohdassa mainitaan joitakin asiaan liittyviä oikeusääntöjä koskevia seikkoja, mutta valittajat eivät kuitenkaan esitä täsmällisiä perusteita yksilöidäkseen oikeudellisen virheen, jonka unionin yleinen tuomioistuin on heidän mukaansa tehnyt tulkitessaan oikeussääntöjä, joita sen väitetään rikkoneen, tai luonnehtiessaan oikeudellisesti tosiseikkoja näiden oikeussääntöjen kannalta. Toisin kuin valittajat väittävät vastauskirjelmänsä kyseisessä osassa, he eivät selitä millään tavalla yksityiskohtaisesti niitä oikeudellisia perusteita, joiden osalta unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt virheen tulkitessaan SEUT 167 artiklaa valituksenalaisen tuomion 101 kohdassa. He eivät myöskään ilmaise konkreettisesti, miten valituksenalaisessa tuomiossa olisi rikottu valituksessa lueteltuja määräyksiä ja säännöksiä. Sitä, että valituksen 81 ja 84 kohdassa mainituissa määräyksissä ja säännöksissä on lihavoimalla korostettu tiettyjä termejä ilmoittamatta kuitenkaan, miksi valittajat ovat valinneet juuri nämä määräykset ja säännökset, ei voida pitää oikeudellisena perusteluna eikä sen päättelyn kritiikkinä, jonka perusteella unionin yleinen tuomioistuin pysytti ehdotetun kansalaisaloitteen rekisteröintiä koskevan epäävän päätöksen.

106.

Valituksensa 89 kohdan toisessa väitteessä valittajat ainoastaan toteavat, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi virheellisesti valituksessa mainittuja määräyksiä ja säännöksiä ja että valituksenalainen tuomio on siksi lainvastainen, mutta eivät kuitenkaan vetoa mihinkään oikeudelliseen perusteluun tämän väitteen tueksi käsitellessään valituksen neljättä perustetta. Tosiasiassa tällä väitteellä pyydetään, että unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyn väitteen tosiseikat tutkittaisiin uudelleen, mikä ei kuulu muutoksenhakuvaiheessa unionin tuomioistuimen toimivaltaan.

107.

Valituksen 86 ja 87 kohdassa valittajat käytännössä vain selostavat tosiseikkoihin tukeutuen, miksi kulttuuripolitiikka ei ole johdonmukaista, yksilöimättä valituksenalaisen tuomion perusteluja, joita he moittivat; he tyytyvät viittaamaan ehdotettuun eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen eivätkä esitä ainuttakaan täsmällistä moitetta, joka koskisi tuomion perusteena olevaa päättelyä.

108.

Lisäksi valittajat tekevät vastauskirjelmässään virheellisen päätelmän 9.9.1999 annetusta tuomiosta Lucaccioni v. komissio (C‑257/98 P, EU:C:1999:402, 61 kohta ja sitä seuraavat kohdat). Heidän mukaansa valitus on otettava tutkittavaksi, koska valittajien on ainoastaan yksilöitävä oikeudellinen perusta, josta unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt tehdä toisenlainen päätelmä, koska vain unionin tuomioistuimella on oikeus tulkita unionin oikeutta. On totta, että unionin tuomioistuimella on lopullinen toimivalta tulkita unionin oikeutta. Kuten komissio on todennut, 9.9.1999 annetun tuomion Lucaccioni v. komissio (C‑257/98 P, EU:C:1999:402) 62 kohdasta ilmenee kuitenkin selvästi, että ”oikeudellinen perusta”, johon kyseisessä tuomiossa viitataan ja josta unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt tehdä toisenlainen päätelmä, eroaa selvästi niistä ”määräyksistä ja säännöksistä”, joiden väitetystä rikkomisesta oli kyse unionin yleisessä tuomioistuimessa. ( 51 ) Valittajien olisi ensinnäkin pitänyt selittää, miltä osin valituksenalaisen tuomion 101 kohdassa esitetty SEUT 167 artiklan ulottuvuutta koskeva unionin yleisen tuomioistuimen arviointi sisälsi oikeudellisen virheen, kun siinä todettiin, että autonomisen aseman tunnustaminen kansallisen vähemmistön sisältäville alueille unionin koheesiopolitiikan toteuttamiseksi on päämäärä, joka ylittää selvästi pelkän myötävaikuttamisen siihen, että jäsenvaltioiden kulttuurit kehittyvät kukoistaviksi siten, että pidetään arvossa niiden kansallista ja alueellista monimuotoisuutta. Lisäksi valittajien olisi pitänyt selittää, miten – toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi niin ikään valituksenalaisen tuomion 101 kohdassa – tällainen tunnustaminen liittyy suoraan johonkin niistä päämääristä, joita SEUT 167 artiklan 2 kohdassa nimenomaisesti tarkoitetaan.

109.

Koska valittajat vain mainitsevat määräykset ja säännökset, joita unionin yleinen tuomioistuin heidän mukaansa rikkoi, ilmoittamatta konkreettisesti ja täsmällisesti, mistä oikeudellisista virheistä ne tätä moittivat, he eivät näin ollen viime kädessä esitä lainvastaisuutta koskevaa väitettä.

110.

Valittajat väittävät kolmanneksi vielä, että valituksenalaisen tuomion 101–104 kohdassa esitetyt toteamukset perustuvat siihen, että määräyksiä ja säännöksiä, joihin ”valituksen tässä alaosiossa” vedotaan, on analysoitu abstraktisti ja erillään koheesiopolitiikasta; minun on ensinnäkin vaikea ymmärtää, mihin yksittäisiin määräyksiin ja säännöksiin ja mihin alaosioon ( 52 ) valittajat viittaavat, koska saatan vääristellä heidän väitteitään. Jos kyse on SEU 3 artiklan 3 kohdan neljännestä alakohdasta ja perusoikeuskirjan 22 artiklasta, jotka mainitaan ehdotetussa kansalaisaloitteessa ja riidanalaisessa päätöksessä mutta ei unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon jätetyssä kannekirjelmässä, niihin vetoaminen vasta muutoksenhakuvaiheessa tarkoittaisi, että unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn oikeudenkäynnin kohdetta laajennetaan. Valittajat eivät myöskään tarkenna, miten unionin yleisen tuomioistuimen abstrakti tulkinta johti SEUT 167 artiklan virheelliseen tulkintaan ja jos tulkinta oli virheellinen, kuten valittajat väittävät, mihin konkreettiseen tulkintaan unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt päätyä, jotta se ei olisi soveltanut sitä väärin.

111.

Näin ollen katson, ettei neljättä valitusperustetta voida ottaa tutkittavaksi.

112.

Valituksenalaisen tuomion 22 kohdasta ilmenee, että ensimmäisessä oikeusasteessa pidetyssä istunnossa komissio ilmoitti unionin yleiselle tuomioistuimelle, että kantajat olivat julkaisseet ehdotettua kansalaisaloitetta koskevalla internetsivustolla vastineen, jonka komissio oli jättänyt ensimmäisessä oikeusasteessa käsitellyssä asiassa, ja että kantajat olivat komission pyynnöstä huolimatta kieltäytyneet poistamasta sitä sieltä. Komissio pyysi unionin yleistä tuomioistuinta ottamaan kantajien lainvastaisen käyttäytymisen huomioon oikeudenkäyntikulujen jakamisen yhteydessä. Kantajat eivät kiistäneet tosiseikkoja, joista komissio heitä moitti, mutta väittivät, ettei heidän käyttäytymisessään ollut kyse oikeuden väärinkäytöstä, koska kyseisen kaltaista käyttäytymistä ei missään asiakirjassa kielletä. He kehottivatkin unionin yleistä tuomioistuinta soveltamaan yleisiä sääntöjä oikeudenkäyntikuluista.

113.

Valituksenalaisen tuomion 129 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan kantajat vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaavat komission oikeudenkäyntikulut, koska he ovat hävinneet asian, eikä tässä yhteydessä edes tarvitse ottaa huomioon vahinkoa, jota kantajat ovat aiheuttaneet tuomioistuinkäsittelyn suojalle, erityisesti menettelyllisen yhdenvertaisuuden ja hyvän lainkäytön periaatteille. ( 53 )

114.

Valittajat esittävät tosiseikkoja, jotka liittyvät komission vastineen julkaisemiseen internetissä. He väittävät myös, että valituksenalaisen tuomion 129 kohdassa esitetty toteamus, joka osoittaa unionin yleisen tuomioistuimen pitäneen ”vahinkoa, jota kantajat ovat aiheuttaneet tuomioistuinkäsittelyn suojalle, erityisesti menettelyllisen yhdenvertaisuuden ja hyvän lainkäytön periaatteille” tosiseikkana, on virheellinen. Jäsenvaltioiden yleisten oikeusperiaatteiden mukaisesti esillä olevassa asiassa ei voida puhua unionin oikeuden väärinkäytöstä.

115.

Komission mukaan erillistä vaatimusta, joka koskee unionin yleisen tuomioistuimen oikeudenkäyntikuluja koskevan ratkaisun väitettyä virheellisyyttä, ei ylipäätään voida ottaa tutkittavaksi, jos sellainen on esitetty. Komissio katsoo, että valitusperuste on ensisijaisesti tehoton ja olisi siksi hylättävä, ja jos kaikki muut valitusperusteet on hylätty, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan toisen kohdan mukaisesti vaatimus, joka koskee unionin yleisen tuomioistuimen oikeudenkäyntikuluja koskevan ratkaisun väitettyä virheellisyyttä, on jätettävä tutkimatta.

116.

Unkarin ja Romanian hallitukset eivät ole ottaneet kantaa tähän valitusperusteeseen, ja Slovakian hallitus tukee komissiota.

117.

Valituksenalaisen tuomion 129 kohdassa esitetystä unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksesta ilmenee, ettei oikeudenkäyntikulujen jakamista koskeva ratkaisun osa perustunut kantajien toimintaan. Unionin yleisen tuomioistuimen käyttämä ilmaisu ”ei edes ole otettava huomioon” osoittaa nimittäin, ettei se ottanut kantaa siihen, miten kantajien toiminta voi vaikuttaa oikeudenkäyntikulujen jakamiseen.

118.

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan väitteet, jotka kohdistuvat unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun ylimääräisiin perusteluihin, eivät voi johtaa kyseisen ratkaisun kumoamiseen, ja ne ovat tämän vuoksi tehottomia. ( 54 )

119.

Viides valitusperuste on näin ollen hylättävä tehottomana.

120.

Näissä kolmessa valitusperusteessa valittajat moittivat unionin yleistä tuomioistuinta ensinnäkin hyvän hallinnon periaatteen loukkaamisesta, toiseksi oikeudellisesta virheestä siinä, että ehdotettua kansalaisaloitetta ei rekisteröity osittain, ja kolmanneksi yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisesta ja vaativat näiden perusteella, että unionin tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen tuomion.

121.

Komissio väittää valitusperusteiden olevan uusia ja siksi ensisijaisesti vailla tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä. Se katsoo niiden olevan joka tapauksessa perusteettomia.

122.

Omasta mielestäni lisäperusteet ovat perusteettomia.

123.

Ensinnäkin unionin tuomioistuin on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan muutoksenhaun yhteydessä lähtökohtaisesti toimivaltainen arvioimaan ainoastaan sitä oikeudellista ratkaisua, jonka tosiseikat tutkiva tuomioistuin on tehnyt sille esitetyistä perusteista. ( 55 ) Lisäksi on muistettava, että kuten unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdasta ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 190 artiklan 1 kohdan mukaisesti valitukseen sovellettavan saman työjärjestyksen 127 artiklan 1 kohdasta ilmenee, asian käsittelyn kuluessa ei saa vedota uuteen perusteeseen, ellei se perustu asian käsittelyn aikana ilmenneisiin oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin.

124.

Käsiteltävässä asiassa valitusperusteet, jotka koskevat hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista, oikeudellista virhettä siinä, että ehdotettua kansalaisaloitetta ei rekisteröity osittain, sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista, perustuvat tosiseikkoihin ja oikeudellisiin seikkoihin, jotka ilmenivät nyt esillä olevan muutoksenhakumenettelyn yhteydessä ja jotka koskevat eurooppalaista kansalaisaloitetta ”Minority SafePack – one million signatures for diversity in Europe” (jäljempänä kansalaisaloite Minority SafePack), jonka aiheena oli kansallisten ja kielellisten vähemmistöjen suojelu sekä sääntöjen antaminen unionin tasolla unionin kulttuurisen ja kielellisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi, ja eurooppalaista kansalaisaloitetta ”Let us reduce the wage and economic differences that tear the EU apart!”, joka rekisteröitiin osittain ehdotetusta kansalaisaloitteesta ”Let us reduce the wage and economic differences that tear the EU apart!”16.5.2017 annetulla komission päätöksellä (EU) 2017/877. ( 56 )

125.

Komissio antoi ensin epäävän päätöksen ehdotetusta kansalaisaloitteesta Minority SafePack. ( 57 ) Unionin yleinen tuomioistuin kumosi tämän komission epäävän päätöksen 3.2.2017 antamallaan tuomiolla Minority SafePack – one million signatures for diversity in Europe v. komissio (T‑646/13, EU:T:2017:59), minkä jälkeen kansalaisaloite Minority SafePack rekisteröitiin osittain. ( 58 ) Ehdotetussa kansalaisaloitteessa EU:ta pyydetään ”parantamaan kansallisiin ja kielellisiin vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden suojelua ja lujittamaan unionin kulttuurista ja kielellistä monimuotoisuutta”. Samoista tiedoista, jotka on toimitettu osana pakollisia tietoja, ilmenee, että ehdotetun kansalaisaloitteen tavoitteena oli pyytää EU:ta ”antamaan [joukko] säädöksiä, joilla parannetaan kansallisiin ja kielellisiin vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden suojelua ja lujitetaan [unionin] kulttuurista ja kielellistä monimuotoisuutta”, ja että ”tähän kuuluu poliittisia toimia, jotka liittyvät alueellisiin ja vähemmistökieliin, koulutukseen ja kulttuuriin, aluepolitiikkaan, osallistumiseen, tasa-arvoon, audiovisuaaliseen ja muuhun mediasisältöön sekä alueelliseen (valtion)tukeen”. Ehdotetussa kansalaisaloitteessa ehdotetaan olemassa olevan asetuksen muuttamista SEUT 177 ja SEUT 178 artiklan nojalla. ( 59 )

126.

Totean ensinnäkin, että ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen rekisteröimättä jättämistä koskevaan oikeudelliseen virheeseen liittyvä valitusperuste on perusteeton.

127.

Kuten valittajat väittävät tämän ratkaisuehdotuksen 124 ja 125 kohdassa mainittujen kansalaisaloitteiden osittaisten rekisteröintien perusteella, jotka tapahtuivat valituksenalaisen tuomion antamisen jälkeen, osittainen rekisteröinti oli mahdollista jo vuonna 2013, jolloin nyt esillä olevan ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen rekisteröinti evättiin. Se, että järjestäjien mainitsemat ja asian kannalta merkityksellisinä pitämät määräykset ja säännökset eivät yhdessä ole riittäviä oikeudellisia perusteita ehdotetulle eurooppalaiselle kansalaisaloitteelle, ei vaikuta kansalaisaloitteen osittaiseen rekisteröintiin. ( 60 )

128.

Unionin tuomioistuin on kuitenkin muutoksenhaun yhteydessä toimivaltainen ainoastaan toteamaan tuomion lainvastaisuuden, eikä se voi velvoittaa komissiota toimimaan tietyllä tavalla. Jos unionin tuomioistuin hyväksyy valituksen, komission on näin ollen itse tehtävä tarvittavat johtopäätökset.

129.

Toiseksi totean, että hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista koskevat valitusperusteet ovat niin ikään perusteettomia.

130.

Asetuksen N:o 211/2011 johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa nimittäin huomautetaan, että saman asetuksen 4 artiklassa tarkoitettu ehdotetun kansalaisaloitteen rekisteröintiä koskeva päätös on tehtävä hyvän hallinnon periaatteen mukaisesti, johon liittyy erityisesti toimivaltaisen toimielimen velvollisuus suorittaa huolellinen ja puolueeton tutkinta, jossa otetaan lisäksi huomioon kaikki käsiteltävään asiaan liittyvät merkitykselliset seikat. ( 61 ) Se ei kuitenkaan anna aihetta laajempaan tarkasteluun ja on näin ollen tehoton.

131.

On totta, että ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen tavoite, joka muodostaa sen olennaisen sisällön, on joiltain osin sama kuin kansalaisaloitteen Minority SafePack sisältö, mutta ehdotettu eurooppalainen kansalaisaloite poikkeaa kuitenkin huomattavasti ehdotetusta kansalaisaloitteesta Minority SafePack, jota on kuvailtu tämän ratkaisuehdotuksen 124 ja 125 kohdassa. Näin ollen ei voida väittää, että yhdenvertaisen kohtelun periaatetta olisi loukattu, koska tilanteet eivät vastaa toisiaan. Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista koskeva valitusperuste ei myöskään anna aihetta laajempaan tarkasteluun, ja se on näin ollen tehoton.

132.

Ehdotan, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen lisäperusteet tehottomina.

133.

Kuten olen tämän ratkaisuehdotuksen 62 kohdassa todennut, ensimmäinen ja kolmas valitusperuste on mielestäni hyväksyttävä. Katson näin ollen, että valituksenalainen tuomio on kumottava tältä osin.

134.

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että jos unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun, se voi joko itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen, tai palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.

135.

Katson, että unionin tuomioistuin voi ratkaista asian. Mielestäni riittää, että unionin tuomioistuin toteaa komission tehneen oikeudellisen virheen katsoessaan, että ehdotettu kansalaisaloite ylitti selvästi komission toimivallan ja ettei asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetty edellytys täyttynyt. Katson näin ollen, että riidanalainen päätös on kumottava tältä osin. Komission on tehtävä asianmukaiset johtopäätökset.

136.

Tarkasteluni päätteeksi ehdotan, että unionin tuomioistuin hyväksyy ensimmäisen ja kolmannen valitusperusteen.

137.

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista, jos valitus hyväksytään ja se itse ratkaisee riidan lopullisesti.

138.

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan, jota sovelletaan sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

139.

Koska valittajat ovat vaatineet komission velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska tämä on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

140.

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 4 kohdan mukaan väliintulijat vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

141.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti: