1. 

Unionin tuomioistuimelle nyt käsiteltäväksi jätetyn asian taustalla on oikeusriita, jossa on kyse alaikäistä lasta koskevasta huolto-oikeudesta, tapaamisoikeudesta sekä elatusvelvoitteiden vahvistamisesta.

2. 

Vilniaus miesto apylinkės teismas (Vilnan piirituomioistuin, Liettua) pyrkii saamaan unionin tuomioistuimelta selvennystä asetuksen (EY) N:o 2201/2003 ( 2 ) ja asetuksen (EY) N:o 4/2009 ( 3 ) käytännön soveltamiseen saadakseen selville, millä tuomioistuimella on toimivalta ratkaista nämä kysymykset. Liettuan tuomioistuimet olivat nimittäin pääasiassa antaneet lainvoimaiseksi tulleen päätöksen alaikäistä lasta koskevasta huolto-oikeudesta, tapaamisoikeudesta sekä elatusvelvoitteista. Lapsen isä esitti myöhemmin Liettuan tuomioistuimissa uuden vaatimuksen päätöksen muuttamiseksi. Koska kyseinen lapsi asuu kuitenkin vakituisesti Alankomaissa äitinsä luona, herää kysymys, voiko Liettuan tuomioistuinten toimivalta ratkaista vaatimus olla edelleen perusteltavissa.

3. 

Esitän tässä ratkaisuehdotuksessa syyt, joiden perusteella asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklaa ja asetuksen N:o 4/2009 3 artiklan d alakohtaa on mielestäni tulkittava siten, että kun jäsenvaltion tuomioistuin on antanut lainvoimaiseksi tulleen ratkaisun alaikäistä lasta koskevasta huolto-oikeudesta, tapaamisoikeudesta sekä elatusvelvoitteista, tällä tuomioistuimella ei ole enää toimivaltaa ratkaista ratkaisun muuttamiseen tähtäävää vaatimusta, jos lapsi ei asu kyseisessä jäsenvaltiossa. Täsmennän jäljempänä, minkä vuoksi näiden säännösten sekä lapsen edun turvaamiseen tähtäävän periaatteen mukaisesti toimivalta ratkaista tämäntyyppinen vaatimus on mielestäni sen jäsenvaltion tuomioistuimella, jossa lapsi asuu.

4.

Asetuksen N:o 2201/2003 tavoitteena on yhdenmukaistaa vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvalla alueella avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista sekä vanhempainvastuuta koskevat tuomioistuinten kansainvälistä toimivaltaa koskevat säännöt.

5.

Mainitun asetuksen johdanto-osan 12 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Tässä asetuksessa vahvistetut toimivaltasäännökset vanhempainvastuuta koskevissa asioissa on muotoiltu lapsen edun perusteella ja ottaen erityisesti huomioon läheisyyden periaate. Niinpä toimivallan pitäisi ensisijaisesti olla tuomioistuimilla siinä jäsenvaltiossa, jossa lapsen asuinpaikka on, paitsi tietyissä olosuhteissa lapsen asuinpaikan muuttuessa tai lapsen huoltajien sovittua toisin.”

6.

Saman asetuksen 3 artiklassa vahvistetaan avioeroa, asumuseroa ja avioliiton pätemättömäksi julistamista koskeva yleinen toimivalta. Artikla kuuluu seuraavasti:

”1.   Puolisoiden avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevassa asiassa ovat toimivaltaisia sen jäsenvaltion tuomioistuimet,

– –”

7.

Asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklassa vahvistetaan yleinen toimivaltasääntö, joka koskee tuomioistuinten toimivaltaa vanhempainvastuuta koskevissa asioissa. Sääntö kuuluu seuraavasti:

”1.   Jäsenvaltion tuomioistuimet ovat toimivaltaisia vanhempainvastuuta koskevissa asioissa, jos lapsen asuinpaikka on asian vireillepanoajankohtana kyseisessä jäsenvaltiossa.

2.   Edellä olevaa 1 kohtaa sovelletaan, jollei 9, 10 ja 12 artiklassa toisin säädetä.”

8.

Asetuksen N:o 2201/2003 12 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltion tuomioistuimet, jotka käyttävät 3 artiklan nojalla toimivaltaa avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevan hakemuksen osalta, ovat toimivaltaisia kyseiseen hakemukseen liittyvässä vanhempainvastuuta koskevassa asiassa kun:

2.   Edellä 1 kohdan mukaisesti käytetty toimivalta lakkaa:

– –”

9.

Mainitun asetuksen 14 artiklan mukaan on niin, että ”jos millään jäsenvaltion tuomioistuimella ei ole 8–13 artiklan mukaan toimivaltaa, toimivalta määräytyy kussakin jäsenvaltiossa kyseisen valtion oman lainsäädännön mukaan”.

10.

Saman asetuksen 19 artiklassa säädetään seuraavaa:

”– –

2.   Jos eri jäsenvaltioiden tuomioistuimissa pannaan vireille vanhempainvastuuseen liittyviä kanteita, jotka koskevat samaa lasta ja samaa asiaa, tuomioistuimen, jossa kanne on nostettu myöhemmin, on omasta aloitteestaan lykättävä asian käsittelyä, kunnes on ratkaistu, onko tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, toimivaltainen.

3.   Kun on ratkaistu, että se tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, on toimivaltainen, tuomioistuimen, jossa kanne on myöhemmin nostettu, on jätettävä asia tutkimatta.

Tällöin asian myöhemmin vireille pannut kantaja voi siirtää asian siihen tuomioistuimeen, jossa kanne on ensiksi pantu vireille.”

11.

Asetuksen N:o 2201/2003 21 artiklan 1 kohdan mukaan ”jäsenvaltiossa annettu tuomio on tunnustettava muissa jäsenvaltioissa vaatimatta minkään erityisen menettelyn noudattamista”.

12.

Lisäksi on olemassa luettelo vanhempainvastuuta koskevissa asioissa annettujen päätösten tunnustamatta jättämisen perusteista. Tuon asetuksen 23 artiklan a alakohdan nojalla tällaista päätöstä ei tunnusteta, ”jos tunnustaminen on selvästi, ottaen huomioon lapsen etu, vastoin sen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita, jossa tunnustamista pyydetään”.

13.

Asetuksella N:o 4/2009 pyritään helpottamaan elatussaatavaa koskevan päätöksen saamista toisessa jäsenvaltiossa ilman eri toimenpiteitä. ( 4 )

14.

Mainittua asetusta sovelletaan sen 1 artiklan 1 kohdan mukaan ”elatusvelvoitteisiin, jotka johtuvat perhe-, sukulaisuus-, avio- tai lankoussuhteesta”.

15.

Tässä tarkoituksessa mainitussa asetuksessa perustetaan muun muassa tuomioistuinten toimivaltaa koskevien yhteisten sääntöjen järjestelmä vahvistamalla yleiset toimivaltasäännöt elatusvelvoitteita koskevissa asioissa.

16.

Asetuksen N:o 4/2009 3 artiklassa säädetäänkin seuraavaa:

”Elatusvelvoitteita koskevissa asioissa ovat jäsenvaltioissa toimivaltaisia:

17.

Liettuan kansalainen W ja Alankomaiden ja Argentiinan kansalainen X avioituivat 9.12.2003 Portlandissa Oregonin osavaltiossa (Yhdysvallat). V, joka on sekä Liettuan että Italian kansalainen, syntyi tästä liitosta Alankomaissa 20.4.2006.

18.

W ja X asuivat vuosien 2004 ja 2011 välisenä aikana osittain Alankomaissa, Italiassa ja Kanadassa. Marraskuussa 2011 X muutti V:n kanssa Alankomaihin. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan on selvää, ettei V ole koskaan asunut eikä käynyt Liettuassa.

19.

W ja X ovat asuneet erillään joulukuusta 2010 lähtien. Asiassa on näytetty toteen, että W asuu vakituisesti Liettuassa, kun taas X ja V asuvat vakituisesti Alankomaissa.

20.

X haki avioeroa kanadalaisessa tuomioistuimessa. Tästä seurasi useita ratkaisuja, jotka ajoittuvat toukokuusta 2011 huhtikuuhun 2012 ja koskevat avioerohakemusta, V:n asuinpaikan vahvistamista, tapaamisoikeuden soveltamissääntöjä sekä V:tä koskevia elatusvelvoitteita. Kanadan tuomioistuin julisti 17.4.2012 antamallaan ratkaisulla osapuolten avioeron ja myönsi V:n huoltajuuden X:lle.

21.

Lietuvos apeliacinis teismas (Liettuan muutoksehakutuomioistuin) kieltäytyi W:n vaatimuksesta Kanadan tuomioistuimen ratkaisujen tunnustamisesta.

22.

W haki Vilniaus miesto 1 apylinkės teismasissa (Vilnan 1. piirin tuomioistuin, Liettua) avioeroa X:n syyllisyyden perusteella ja V:n asuinpaikan vahvistamista hänen luokseen. Kyseinen tuomioistuin antoi W:n vaatimuksesta 28.4.2011 päätöksen, jossa se vahvisti, että V:n väliaikainen asuinpaikka on W:n luona. Avioerohakemusta käsitellyt tuomioistuin kumosi tämän päätöksen 12.4.2013 antamallaan päätöksellä, joka oli pantavissa täytäntöön välittömästi. W:n valituksesta Vilniaus apygardos teismas (Vilnan aluetuomioistuin, Liettua) vahvisti 19.7.2013 Vilniaus miesto apylinkės teismasin 12.4.2013 antaman päätöksen. W teki tästä kassaatiovalituksen, mutta sitä ei otettu tutkittavaksi.

23.

Vilniaus miesto apylinkės teismas ratkaisi 8.10.2013 antamallaan tuomiolla avioerohakemuksen sekä vahvisti, että V:n asuinpaikka on X:n luona, ja vahvisti W:n tapaamisoikeutta koskevat järjestelyt sekä sen elatusavun määrän, jota W:n oli maksettava lapselle.

24.

W valitti kyseisestä tuomiosta Vilniaus apygardos teismasiin, joka vahvisti päätöksen 30.5.2014 antamallaan tuomiolla. W teki kassaatiovalituksen, jota ei otettu tutkittavaksi.

25.

Samaan aikaan kun Liettuassa oli vireillä oikeudenkäynti, X pani vireille oikeudenkäynnin Alankomaiden tuomioistuimissa. Siten rechtbank Overijssel (Overijsselin tuomioistuin, Alankomaat) vahvisti 29.1.2014 antamallaan ratkaisulla W:n X:lle maksettavan elatusavun määrän 4323,16 euroon kuukaudessa 8.5.2012 alkaen sekä V:lle maksettavan elatusavun määrän ensin 567,01 euroon kuukaudessa ajanjaksolla 27.6.–1.11.2011 sekä sen jälkeen 790 euroon kuukaudessa 2.11.2011 alkaen.

26.

Sama tuomioistuin kumosi 22.8.2014 antamallaan ratkaisulla V:n yhteishuoltajuuden ja myönsi yksinomaisen huoltajuuden X:lle. Alankomaiden oikeuden mukaan lapsen huoltajuus on myönnettävä yksinomaisesti toiselle vanhemmalle, kun vanhempien erimielisyydet saattavat kohtuuttomasti vahingoittaa lasta ja tilanteen paraneminen on epätodennäköistä tai kun huoltajuusjärjestelyjä on muista syistä tarpeen muuttaa lapsen edun nimissä.

27.

Rechtbank Overijssel kieltäytyi 31.10.2014 antamallaan päätöksellä tunnustamasta ja toteamasta täytäntöönpanokelpoisiksi Alankomaissa Vilniaus miesto apylinkės teismasin 8.10.2013 antaman tuomion osia, jotka koskivat puolisoiden avioeroa yhteisen syyllisyyden perusteella, V:n asuinpaikan määräämistä X:n luokse, V:tä koskevia elatusvelvoitteita sekä oikeudenkäyntikulujen korvaamista. Sitä vastoin se tunnusti ja totesi täytäntöönpanokelpoiseksi Alankomaissa mainitun 8.10.2013 annetun tuomion sen osan, jossa vahvistetaan W:n tapaamisoikeus.

28.

Lietuvos apeliacinis teismas kieltäytyi W:n vaatimuksesta 2.2.2015 antamallaan päätöksellä panemasta täytäntöön Liettuassa rechtbank Overijsselin 29.1.2014 antamaa ratkaisua sekä kieltäytyi tunnustamasta ja toteamasta täytäntöönpanokelpoiseksi Liettuassa tämän saman tuomioistuimen huolto-oikeudesta 22.8.2014 antamaa ratkaisua. Lietuvos apeliacinis teismas puolestaan päätti oikeudenkäynnin siltä osin kuin se koski sitä, ettei rechtbank Overijsselin päätöstä ollut tunnustettu Liettuassa.

29.

W saattoi 28.8.2014 Vilniaus miesto apylinkės teismasin käsiteltäväksi asian, joka koskee muutosta V:n asuinpaikkaan, elatusavun määrään sekä tapaamisoikeutta koskeviin järjestelyihin.

30.

Mainittu tuomioistuin jätti 25.9.2014 antamallaan päätöksellä nämä vaatimukset tutkimatta sillä perusteella, ettei W ollut osoittanut, mitkä käytännön olosuhteet olivat mahdollisesti muuttuneet 8.10.2013 annetun tuomion jälkeen.

31.

W valitti 25.9.2014 annetusta päätöksestä Vilniaus apygardos teismasiin. Tämä tuomioistuin hyväksyi 16.12.2014 antamallaan päätöksellä W:n valituksen, kumosi kyseisen päätöksen osittain ja palautti asian ensimmäiseen oikeusasteeseen uutta käsittelyä varten.

32.

Vilniaus miesto apylinkės teismas jätti vaatimuksen tutkimatta 23.12.2014 antamallaan päätöksellä katsoen, ettei se ole toimivaltainen, koska V asuu Alankomaissa X:n luona. W:n sen käsiteltäväksi jättämät vaatimukset eivät siten tämän tuomioistuimen mukaan kuulu Liettuan tuomioistuinten toimivaltaan. Mainittu tuomioistuin on ilmoittanut W:lle, että tämä voi kääntyä Alankomaiden toimivaltaisen tuomioistuimen puoleen.

33.

Vilniaus apygardos teismas, jonne W oli valittanut, kumosi 31.3.2015 antamallaan päätöksellä 23.12.2014 annetun päätöksen ja palautti vaatimuksen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä koskevan kysymyksen samaan ensimmäisen asteen tuomioistuimeen eli Vilniaus miesto apylinkės teismasiin uutta käsittelyä varten.

34.

Koska kansalliset tuomioistuimet ovat erimielisiä toimivaltakysymyksestä, Vilniaus miesto apylinkės teismas päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Mikä jäsenvaltio – Liettuan tasavalta vai Alankomaiden kuningaskunta – on [asetuksen N:o 2201/2003] 8–14 artiklan perusteella toimivaltainen ratkaisemaan asian, joka koskee Alankomaiden kuningaskunnassa asuvaan alaikäiseen lapseen V liittyviä asuinpaikan, elatusavun määrän ja sovellettavien tapaamisoikeutta koskevien järjestelyjen muutoksia?”

35.

Haluan todeta alustavasti, että pääasian kantaja väitti suullisessa käsittelyssä erityisesti, ettei lapsi V asu Alankomaissa vaan Liettuassa. Hänen mukaansa on niin, että jos tuomioistuinratkaisussa vahvistetaan lapsen asuinpaikka toisen vanhemman luokse, tätä ”oikeudellista” asuinpaikkaa on pidettävä asuinpaikkana. Vakiintuneessa oikeuskäytännössä kuitenkin katsotaan, että ”[mainitun] asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu asuinpaikka on paikka, joka ilmentää lapsen tiettyä integroitumista sosiaaliseen ympäristöön ja perheympäristöön. Kansallisen tuomioistuimen asiana on ratkaista lapsen asuinpaikka ottamalla huomioon kaikki kullekin yksittäistapaukselle erityiset tosiseikat”. ( 5 ) Unionin tuomioistuin on lisännyt seuraavaa: ”Arviointiperusteita, joiden valossa kansallisen tuomioistuimen on ratkaistava, mikä on lapsen asuinpaikka, ovat muun muassa lapsen jäsenvaltion alueella oleskelun olosuhteet ja syyt sekä lapsen kansalaisuus – –. Kuten yhteisöjen tuomioistuin lisäksi täsmensi [2.4.2009 antamansa tuomion A ( 6 )] 38 kohdassa, lapsen asuinpaikan ratkaisemiseksi on otettava huomioon paitsi se, että lapsi on fyysisesti jossakin jäsenvaltiossa, myös muita tekijöitä, joista on ilmettävä, että tällainen olinpaikka ei ole millään tavalla väliaikainen tai satunnainen.” ( 7 )

36.

Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on juuri vahvistanut lapsen asuinpaikan olevan Alankomaissa sekä sitä paitsi huomauttanut, ettei lapsi ole koskaan asunut Liettuassa. On siis selvää, että lapsen V asuinpaikka on Alankomaissa.

37.

Epävarmuus siitä, oliko Liettuan tuomioistuimilla toimivalta antaa tuomio 8.10.2013, on oikeutettu. Tarkennan kuitenkin, ettei käsiteltävässä asiassa ole tarkoitus ratkaista kysymystä siitä, oliko näillä tuomioistuimilla asetuksella N:o 2201/2003 vahvistettujen sääntöjen nojalla toimivalta antaa mainittu tuomio, eikä edes kysymystä tämän tuomion tunnustamisesta Alankomaiden tuomioistuimissa. Tästä ei ole kyse esitetyssä kysymyksessä.

38.

Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa kysymyksessään ainoastaan asetuksen N:o 2201/2003 säännöksiin, on aiheellista huomauttaa, että se pohtii unionin tuomioistuimelle esittämässään kysymyksessä Liettuan tuomioistuinten toimivaltaa myös elatusvelvoitteiden osalta. Mainitun asetuksen 1 artiklan 3 kohdan e alakohdan mukaan asetusta ei kuitenkaan sovelleta elatusvelvoitteisiin. Tuomioistuinten toimivaltaa elatusvelvoitteita koskevissa asioissa säännellään sen sijaan asetuksella N:o 4/2009.

39.

On kuitenkin selvää, että nämä kaksi näkökohtaa eli vanhempainvastuu ja lasta koskevat elatusvelvoitteet ovat toisistaan erottamattomia. Vilniaus miesto apylinkės teismasin 8.10.2013 antama ainoa tuomio koskee toisaalta juuri näitä kahta näkökohtaa. En näin ollen ole epävarma siitä, että vaatimus lasta V koskevista elatusvelvoitteista on liitännäinen siihen vaatimuksen nähden, jossa on kyse tätä lasta koskevasta huolto-oikeudesta ja tapaamisoikeudesta.

40.

Asetuksen N:o 4/2009 3 artiklan d alakohdan mukaan toimivalta elatusvelvoitteita koskevissa asioissa on tuomioistuimella, jolla siihen sovellettavan lainsäädännön mukaisesti on toimivalta ratkaista vanhempainvastuuta koskeva kanne, jos elatusta koskeva vaatimus on liitännäinen tähän kanteeseen nähden.

41.

Vanhempainvastuuta varten vahvistettava toimivaltasääntö pätee siten tämän säännöksen mukaan myös elatusvelvoitteisiin.

42.

Ehdotan näin ollen, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämä kysymys muotoillaan uudelleen seuraavasti: ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ennakkoratkaisukysymyksellään pääasiallisesti sitä, onko asetusta N:o 2201/2003 ja asetusta N:o 4/2009 tulkittava siten, että kun jäsenvaltion tuomioistuin on antanut lainvoimaiseksi tulleen ratkaisun alaikäistä lasta koskevasta huolto-oikeudesta, tapaamisoikeudesta sekä elatusvelvoitteista, tällä tuomioistuimella on toimivalta ratkaista myös tämän ratkaisun muuttamista koskeva vaatimus, vaikka lapsi ei asu kyseisessä jäsenvaltiossa.

43.

Käsiteltävässä asiassa on itse asiassa kyse siitä, ovatko Liettuan tuomioistuimet, jotka ovat 8.10.2013 antaneet lainvoimaiseksi tulleen tuomion lasta V koskevasta huolto-oikeudesta, tapaamisoikeudesta sekä elatusvelvoitteista, edelleen toimivaltaisia siten, että ne voivat ratkaista uudelleen saman asian, vaikka asetuksella N:o 2201/2003 vahvistetun yleisen toimivaltasäännön mukaan Alankomaiden tuomioistuimilla on toimivalta vanhempainvastuuta koskevissa asioissa, koska lapsi V asuu Alankomaissa.

44.

Minusta ei ole olemassa yhtään perustetta, jolla voitaisiin oikeuttaa Liettuan tuomioistuinten toimivalta ratkaista tämänkaltainen vaatimus.

45.

Unionin tuomioistuin on todennut, että tuomioistuimen toimivalta vanhempainvastuuta koskevissa asioissa on tarkistettava ja määritettävä jokaisessa yksittäistapauksessa silloin, kun oikeudenkäynti pannaan vireille, mikä merkitsee, ettei tämä toimivalta säily vireillä olevan oikeudenkäynnin päättymisen jälkeen. ( 8 )

46.

W pyrkii tosin vaatimuksellaan saamaan muutoksen 8.10.2013 annetulla tuomiolla vahvistettuihin huolto-oikeutta ja tapaamisoikeutta sekä elatusvelvoitteita koskeviin järjestelyihin. Tämäntyyppinen vaatimus ei ole mitenkään poikkeuksellinen. On yleistä, että toinen vanhemmista panee vireille oikeudenkäynnin saadakseen muutettua tämänkaltaisia järjestelyjä sen vuoksi, että hänen elämäntilanteensa tai taloudellinen tilanteensa on muuttunut.

47.

Mainittu tuomio on kuitenkin tullut lainvoimaiseksi, joten W:n 28.8.2014 Vilniaus miesto apylinkės teismasissa esittämää vaatimusta on pidettävä uutena vaatimuksena.

48.

Asetuksella N:o 2201/2003 vahvistetut toimivaltasäännöt ovat selkeät. Sen 8 artiklan mukaan vanhempainvastuuta koskevissa asioissa toimivalta on ensisijaisesti sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsen asuinpaikka on asian vireillepanoajankohtana, toisin sanoen ”ajankohtana, jona haastehakemus – – jätetään tuomioistuimeen”. ( 9 ) Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että lapsi V on asunut Alankomaissa marraskuusta 2011 lähtien eikä hän ole koskaan asunut Liettuassa. Ajankohtana, jona W pani oikeudenkäynnin vireille Liettuan tuomioistuimissa, toisin sanoen 28.8.2014, kuten edellisessä kohdassa todetaan, juuri Alankomaiden tuomioistuimet olivat näin ollen toimivaltaisia ratkaisemaan kaikki kyseistä lasta koskevat vanhempainvastuuseen liittyvät kysymykset.

49.

Siitä seikasta, että W:n vaatimuksella pyritään muuttamaan Liettuan tuomioistuinten 8.10.2013 antamalla tuomiolla vahvistettuja järjestelyjä, ei voi olla seurauksena, että poiketaan yleisestä toimivaltasäännöstä tai laajennetaan näiden tuomioistuinten toimivaltaa.

50.

Mainitulla asetuksella vahvistetut toimivaltasäännöt vanhempainvastuuta koskevissa asioissa on muotoiltu lapsen edun perusteella ja ottaen erityisesti huomioon läheisyyden periaate. ( 10 ) Sen 8 artiklan mukaan toimivaltaisia näissä asioissa ovatkin ensisijaisesti sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa lapsen asuinpaikka on asian vireillepanoajankohtana. Niillä on nimittäin maantieteellisen läheisyytensä vuoksi yleensä parhaat edellytykset arvioida, mikä on lapsen edun mukaista. ( 11 )

51.

Vaikka yleiseen toimivaltasääntöön on poikkeuksia, ne on kuitenkin lueteltu tyhjentävästi asetuksen N:o 2201/2003 9–15 artiklassa, ja niitä on tulkittava suppeasti. ( 12 )

52.

Mainitun asetuksen 9 artiklassa tarkoitetaan tapauksia, joissa lapsi muuttaa laillisesti pois jäsenvaltiosta. Sen 10 artikla koskee lapsikaappaustapauksia. Saman asetuksen 12 artiklassa puolestaan käsitellään toimivallan laajentamista, jonka ansiosta muun jäsenvaltion kuin sen, jossa lapsi asuu, tuomioistuimet voivat käsitellä vanhempainvastuuta koskevia vaatimuksia kyseisen lapsen osalta joko silloin, kun näillä tuomioistuimilla on toimivalta ratkaista avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskeva hakemus, tai silloin, kun lapsella on kiinteät siteet tähän jäsenvaltioon erityisesti sen vuoksi, että hänen vanhempainvastuunkantajansa asuinpaikka on kyseisessä jäsenvaltiossa tai lapsi on mainitun jäsenvaltion kansalainen. Näissä molemmissa tapauksissa näiden tuomioistuinten ”poikkeuksellisen” toimivallan on oltava puolisoiden ja vanhempainvastuunkantajien nimenomaisesti tai millä muulla tavalla tahansa yksiselitteisesti hyväksymä. ( 13 )

53.

Mainitun asetuksen 14 artikla taas tulee kyseeseen silloin, kun millään jäsenvaltion tuomioistuimella ei ole saman asetuksen 8–13 artiklaan perustuvaa toimivaltaa. Edelleen saman asetuksen 15 artiklassa säädetään, että jäsenvaltion tuomioistuimilla, jotka ovat toimivaltaisia tutkimaan pääasian, on mahdollisuus siirtää asia sellaisen toisen jäsenvaltion tuomioistuimiin, johon lapsella on erityinen side, jos näillä tuomioistuimilla on paremmat edellytykset käsitellä asiaa ja jos tämä on lapsen edun mukaista.

54.

Minun on todettava, että nyt käsiteltävä asia ei kuulu yhdenkään mainitussa asetuksessa säädetyn poikkeuksen alaan.

55.

Toimivallan laajentamista tai säilymistä voidaan perustella ainoastaan silloin, jos se on lapsen edun mukaista. Euroopan unionin perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdassa määrätään tästä, että ”kaikissa lasta koskevissa viranomaisten tai yksityisten laitosten toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu”.

56.

Voidaankin itse asiassa esittää, että koska huolto-oikeutta, tapaamisoikeutta ja elatusvelvoitteita koskevien järjestelyjen vahvistamisesta annettua tuomiota pyritään muuttamaan uudella tuomiolla, olisi kätevää, että sama tuomioistuin antaisi tämän uuden tuomion.

57.

Tapaamisoikeuden osalta on olemassa tällainen poikkeus yleiseen sääntöön. Sellaisten tapausten varalta, joissa lapsi muuttaa laillisesti toiseen jäsenvaltioon ja saa siellä uuden asuinpaikan, asetuksen N:o 2201/2003 9 artiklassa säädetään, että sen jäsenvaltion, jossa lapsen asuinpaikka oli aiemmin, tuomioistuinten toimivalta säilyy kolme kuukautta muutosta lukien, jona aikana kyseiset tuomioistuimet voivat muuttaa kyseisessä jäsenvaltiossa annettua tapaamisoikeutta koskevaa ratkaisua.

58.

Unionin lainsäätäjä on perustellut tällaista poikkeusta yleiseen sääntöön sillä, että on parempi, että tuomioistuin, joka oli lasta lähimpänä lapsen asuinpaikan muuttuessa, muuttaa itse aiempaa ratkaisuaan ottaakseen huomioon sen, että lapsi on muuttanut. Näin taataan tietty jatkuvuus niin, ettei asuinpaikan määritelmää tarvitse kuitenkaan muuttaa. ( 14 )

59.

Asetuksen N:o 2201/2003 9 artiklassa tarkastellun tilanteen ja pääasian tilanteen välillä on perustavanlaatuinen ero, ja lisäksi tuo artikla koskee ainoastaan tapaamisoikeutta. Liettuan tuomioistuimilla, jotka antoivat 8.10.2013 tuomion, johon W haluaa saada muutoksen, ei missään vaiheessa ole voinut olla oikeutta perustaa toimivaltaansa lapsen asuinpaikkaan, koska tämä ei ollut – muistutan jälleen kerran – koskaan asunut Liettuassa. Asiakirja-aineistoon sisältyvien seikkojen perusteella näyttäisi siltä, että mainitun tuomion antaneet Liettuan tuomioistuimet ovat voineet pitää itseään toimivaltaisina tuon asetuksen 14 artiklan eli toissijaisen toimivallan nojalla, kuten todetaan tämän ratkaisuehdotuksen 53 kohdassa. Näiden tuomioistuinten toimivaltaa ei siis ole vahvistettu läheisyysperiaatteen eikä siten myöskään lapsen edun perusteella.

60.

Toimivallan laajentaminen lapsen edun vastaisesti on siten täysin ristiriidassa asetuksella N:o 2201/2003 vahvistetun järjestelmän ja perusoikeuskirjan 24 artiklaan kirjatun sen perusperiaatteen kanssa, jonka mukaan kaikissa lasta koskevissa viranomaisten tai yksityisten laitosten toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

61.

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella katson, että asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklaa ja asetuksen N:o 4/2009 3 artiklan d alakohtaa on tulkittava siten, että kun jäsenvaltion tuomioistuin on antanut lainvoimaiseksi tulleen ratkaisun alaikäistä lasta koskevasta huolto-oikeudesta ja tapaamisoikeudesta, tällä tuomioistuimella ei ole enää toimivaltaa ratkaista kyseisen ratkaisun muuttamista koskevaa vaatimusta, jos lapsi ei asu mainitussa jäsenvaltiossa. Näiden säännösten sekä lapsen edun turvaamiseen tähtäävän periaatteen mukaan toimivalta ratkaista tällainen vaatimus on sen jäsenvaltion tuomioistuimella, jossa lapsi asuu.

62.

Ehdotan kaiken edellä esitetyn perusteella, että unionin tuomioistuin vastaa Vilniaus miesto apylinkės teismasille seuraavasti:

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 8 artiklaa sekä toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa 18.12.2008 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 4/2009 3 artiklan d alakohtaa on tulkittava siten, että kun jäsenvaltion tuomioistuin on antanut lainvoimaiseksi tulleen ratkaisun alaikäistä lasta koskevasta huolto-oikeudesta, tapaamisoikeudesta sekä elatusvelvoitteista, tällä tuomioistuimella ei ole enää toimivaltaa ratkaista kyseisen ratkaisun muuttamista koskevaa vaatimusta, jos lapsi ei asu mainitussa jäsenvaltiossa.

Näiden säännösten sekä lapsen edun turvaamiseen tähtäävän periaatteen mukaisesti toimivalta ratkaista tällainen vaatimus on sen jäsenvaltion tuomioistuimella, jossa lapsi asuu.