Asia C‑469/14

Masterrind GmbH

vastaan

Hauptzollamt Hamburg-Jonas

(Finanzgericht Hamburgin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Ennakkoratkaisupyyntö — Maatalous — Asetus (EY) N:o 1/2005 — Eläinten suojelu kuljetuksen aikana — Pitkät kuljetusmatkat — Liitteessä I olevan V luvun 1.4 kohdan d alakohta — Eläinten kuljetusmatkan ja levon kesto kuljetuksen aikana — Nautojen kuljetukset — Käsite vähintään yhden tunnin pituinen riittävä lepojakso — Mahdollisuus keskeyttää kuljetus useita kertoja — 22 artikla — Viivästykset kuljetuksen aikana — Asetus (EY) No 1234/2007 ja asetus (EU) N:o 817/2010 — Vientituki — Vaatimukset, jotka koskevat elävien nautaeläinten hyvinvointia kuljetuksen aikana — Asetus N:o 817/2010 — 2 artiklan 2–4 kohta — Poistumispaikan virkaeläinlääkäri — Kertomus ja sellaiseen asiakirjaan, jolla todistetaan eläinten poistuneen unionin tullialueelta, tehty maininta siitä, onko asetuksen N:o 1/2005 sovellettavia säännöksiä noudatettu vai ei — Toimitettujen tarkastusten epätyydyttävä tulos — 5 artiklan 1 kohdan c alakohta — Kyseisen maininnan sitovuus vientitukien maksamiseen toimivaltaiseen kansalliseen viranomaiseen nähden”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (kolmas jaosto) 28.7.2016

1. Maatalous – Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Eläinten suojelu kuljetuksen aikana – Asetus N:o 1/2005 – Tekniset eritelmät – Kuljetusmatkan ja levon kesto – Vähimmäisedellytykset

   (Neuvoston asetuksen N:o 1/2005 liitteessä I olevan V luvun 1.4 kohdan d alakohta)

2. Maatalous – Yhteiset markkinajärjestelyt – Vientituki – Myöntämisedellytykset – Elävien eläinten hyvinvointia kuljetuksen aikana koskevan unionin lainsäädännön noudattaminen – Kansallisen viranomaisen toimivalta virkaeläinlääkärin ilmoituksesta poiketen päättää, että unionin lainsäädäntöä on noudatettu

   (Neuvoston asetus N:o 1/2005; komission asetuksen N:o 817/2010 viides perustelukappale)

1.  Eläinten suojelusta kuljetuksen ja siihen liittyvien toimenpiteiden aikana annetun asetuksen N:o 1/2005 liitteessä I olevan V luvun 1.4 kohdan d alakohtaa on tulkittava siten, että kun siinä tarkoitettuihin lajeihin kuuluvia eläimiä ja erityisesti nautaeläimiä, vasikoita lukuun ottamatta, kuljetetaan maanteitse, siirtovaiheiden välinen lepojakso voi lähtökohtaisesti kestää yli tunnin. Jos kyseinen lepojakso kestää yli tunnin, sillä ei kuitenkaan saada aiheuttaa kuljetettaville eläimille loukkaantumisen tai tarpeettoman kärsimyksen vaaraa kyseiseen lepojaksoon ja kuljetukseen liittyvissä konkreettisissa olosuhteissa, kun näitä tarkastellaan kokonaisuutena. Lisäksi kuljetusmatka-ajat ja lepojaksot, sellaisina kuin niistä säädetään kyseisen luvun 1.4 kohdan d alakohdassa, eivät yhteenlaskettuina saa ylittää 29 tuntia, kuitenkin siten, että niitä voidaan pidentää kahdella tunnilla eläinten edun vuoksi kyseisen luvun 1.8 kohdan mukaisesti, tämän kuitenkaan estämättä kyseisen asetuksen 22 artiklan soveltamista odottamattomissa olosuhteissa. Toisaalta kukin enintään 14 tunnin siirtovaihe voi sisältää yhden tai useamman pysähdysvaiheen. Nämä pysähdysvaiheet on lisättävä siirtovaiheisiin laskettaessa sen enintään 14 tunnin pituisen siirtovaiheen kokonaiskestoa, johon ne sisältyvät.

   (ks. 43 kohta ja tuomiolauselman 1 kohta)

2.  Yksityiskohtaisten sääntöjen säätämisestä neuvoston asetuksen N:o 1234/2007 nojalla elävien nautaeläinten hyvinvointia kuljetuksen aikana koskevien, vientitukia myönnettäessä noudatettavien vaatimusten osalta annettua asetusta N:o 817/2010 on tulkittava siten, ettei nautojen vientitukien maksamiseen toimivaltainen viranomainen ole sidottu mainintaan, jonka poistumispaikan virkaeläinlääkäri on tehnyt asianomaisten eläinten poistumisen Euroopan unionin tullialueelta todistavaan asiakirjaan ja jonka mukaan eläinten suojelusta kuljetuksen ja siihen liittyvien toimenpiteiden aikana annetun asetuksen N:o 1/2005 sovellettavia säännöksiä ei ole kuljetuksen aikana noudatettu kaikkien kyseisten eläinten tai joidenkin niistä osalta.

   Asetuksen N:o 817/2010 säännösten mukaan näet päätös siitä, onko vientituen saantioikeuden edellytyksiä – ja etenkin asetuksen N:o 1/2005 sovellettavia säännöksiä – noudatettu, kuuluu kyseisen tuen maksamiseen toimivaltaisen kansallisen viranomaisen toimivaltaan; poistumispaikan virkaeläinlääkärin asetukseen N:o 817/2010 perustuvan yhteistyön puitteissa antamia tietoja pidetään kyllä näyttönä, mutta se on kumottavissa. Tämä pätee varsinkin tilanteessa, jossa kyseisen eläinlääkärin tekemä arviointi ei koske eläinten fyysistä tilaa ja terveyttä, joiden arviointi edellyttää asetuksen N:o 817/2010 viidennen perustelukappaleen mukaan asiantuntemusta ja kokemusta, joten on perusteltua, että tarkastuksen tekijän on oltava eläinlääkäri.

   (ks. 50–52 kohta ja tuomiolauselman 2 kohta)