UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

8 päivänä huhtikuuta 2014 ( *1 )

”Valtiontuki — Rahoitusala — Valtiontuki jäsenvaltion taloudessa olevan vakavan häiriön poistamiseksi — SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohta — Päätös, jolla tuki todetaan sisämarkkinoille soveltuvaksi — Tuen myöntämisehdot — Hankintakielto — Yhteensoveltuvuus rahoitusalan tukia talouskriisin yhteydessä koskevien komission tiedonantojen kanssa — Oikeasuhteisuus — Yhdenvertainen kohtelu — Hyvän hallinnon periaate — Perusteluvelvollisuus — Omistusoikeus”

Asiassa T‑319/11,

ABN Amro Group NV, kotipaikka Amsterdam (Alankomaat), edustajanaan asianajaja W. Knibbeler ja asianajaja P. van den Berg,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään L. Flynn ja S. Noë,

vastaajana,

jossa on kyse toimenpiteestä C 11/09 (ex NN 53b/08, NN 2/10 ja N 19/10), jonka on toteuttanut Alankomaiden valtio ABN AMRO Group NV:n (perustettu Fortis Bank Nederlandin ja ABN AMRO N:n fuusiossa) hyväksi, 5.4.2011 annetun komission päätöksen 2011/823/EU (EUVL L 333, s. 1) osittaista kumoamista koskevasta vaatimuksesta,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja O. Czúcz (esittelevä tuomari) sekä tuomarit I. Labucka ja D. Gratsias,

kirjaaja: hallintovirkamies S. Spyropoulos,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 4.6.2013 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

Asian tausta

1

Komissio antoi 5.4.2011 päätöksen toimenpiteestä C 11/09 (ex NN 53b/08, NN 2/10 ja N 19/10), jonka on toteuttanut Alankomaiden valtio ABN Group NV:n (perustettu Fortis Bank Nederlandin ja ABN N:n fuusiossa) hyväksi (EUVL L 333, s. 1; jäljempänä riidanalainen päätös).

2

Finanssikriisin yhteydessä pankkien välisten lainojen merkittävästi vähennyttyä vuoden 2008 syyskuussa komissio muotoili useissa tiedonannoissa suuntaviivoja pankeille myönnettävien valtiontukien suunnittelusta ja täytäntöönpanosta. Kyseisissä tiedonannoissa komissio myönsi, että kriisin vakavuus oikeutti myöntämään SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohtaan perustuvia tukia, koska mainitussa määräyksessä sallittiin valtiontuet silloin, kun ne olivat tarpeen jäsenvaltion taloudessa olevan vakavan häiriön poistamiseksi.

3

Komission tiedonanto – Valtiontukisääntöjen soveltaminen maailmanlaajuisen finanssikriisin seurauksena rahoituslaitosten suhteen toteutettuihin toimenpiteisiin (EUVL C 270, s. 8) julkaistiin 25.10.2008.

4

Sen vuoksi, että vuoden 2008 syksyllä markkinoiden painostuksesta yhä kasvava määrä Euroopan unionin jäsenvaltioita joutui ennaltaehkäisevästi vahvistamaan pankkien pääomapohjaa, jotta niiden omavaraisuusaste kasvaisi ja lainojen myöntäminen reaalitaloudelle voitaisiin taata, julkaistiin komission tiedonanto – Rahoituslaitosten pääomapohjan vahvistaminen tämänhetkisessä finanssikriisissä: tuen rajaaminen välttämättömään vähimmäismäärään ja suojatoimet kilpailun kohtuuttoman vääristymisen estämiseksi (EUVL 2009, C 10, s. 2; jäljempänä pääomapohjan vahvistamista koskeva tiedonanto).

5

Sen jälkeen riidanalaisen päätöksen tekemistä edeltävänä aikana on annettu vielä komission tiedonanto arvoltaan alentuneiden omaisuuserien käsittelystä yhteisön pankkisektorilla (EUVL 2009, C 72, s. 1) ja komission tiedonanto elinkelpoisuuden palauttamisesta ja rahoitusalalla tämänhetkisessä kriisissä toteutettujen rakenneuudistustoimenpiteiden arvioinnista valtiontukisääntöjen perusteella (EUVL 2009, C 195, s. 9; jäljempänä rakenneuudistustiedonanto). Viimeksi mainitussa tiedonannossa esitetään kriteerit, joita komissio aikoo soveltaa rakenneuudistustoimenpiteisiin, joilla pankeille myönnetään tukea kriisin yhteydessä. Kyseisen tiedonannon 5 kohdassa todetaan, että kyseisten pankkien rakenneuudistussuunnitelmien on perustuttava kolmeen muissa tiedonannoissa mainittuun pilariin: niiden on varmistettava tuensaajan elinkelpoisuus pidemmällä aikavälillä ilman valtiontukea, taattava asianmukainen vastuunjako ja lopuksi osoitettava, että kilpailun vääristymien minimoimiseksi on ryhdytty asianmukaisiin toimenpiteisiin.

6

Tässä tuomiossa edellä 3–5 kohdassa mainittuja tiedonantoja kutsutaan yhteisesti tiedonannoiksi.

7

ABN Amro Group NV (jäljempänä kantaja tai ABN Amro) on rahoituslaitos, jonka kotipaikka on Amsterdamissa (Alankomaat) ja joka tarjoaa pankkipalveluja yksityishenkilöille, yrityksille ja institutionaalisille asiakkaille 28 maassa. Kantaja omistaa kokonaan ABN Amro Bank NV:n, joka on järjestetty kahden asiakasryhmän ympärille: vähittäispankki ja varainhallinta sekä liikepankki.

8

ABN Amron nykyinen rakenne on seurausta vuodelta 2007 peräisin olevasta Fortis SA/NV-, Royal Bank of Scotland- ja Banco de Santander -nimisten yhtiöiden sopimuksesta, joka koski aiemman emoyhtiön ABN Amro Holdingin hankintaa ja jakamista useaan osaan. Finanssikriisin yhteydessä ja koska Fortisin elinkelpoisuudesta pitkällä aikavälillä oli epävarmuutta syksyllä 2008, Alankomaiden valtio osti Fortis Bank Nederlandin (FBN), joka oli Fortisin Alankomaiden pankkitytäryhtiö, ja tiettyjä ABN Amro Holdingin liiketoimintakokonaisuuksia (muun muassa ABN Amro N:n). Fortisin vuonna 2007 tekemän suunnitelman mukaisesti Alankomaiden valtio päätti sulauttaa yhteen FBN:n ja ABN Amro N:n luodakseen uuden oikeudellisen yksikön eli ABN Amron. Ennen kuin mainittu keskittymä saatettiin toteuttaa, Alankomaiden valtion oli pitänyt varmistaa se, että osa Hollandsche Bank-Uniesta (jäljempänä New HBU) ja IFN Finance BV:stä (jäljempänä IFN) luovutettiin 3.10.2007 tehdyn neuvoston asetukseen (EY) N:o 139/2004 perustuvan komission päätöksen keskittymän (Asia N:o COMP/M.4844 – FORTIS / ABN AMRO ASSETS) julistamisesta yhteismarkkinoille soveltuvaksi (EUVL C 265, s. 2) mukaisesti (riidanalaisen päätöksen 44 ja 45 perustelukappale).

9

Edellisessä kohdassa mainituista hankinnoista ja Alankomaiden valtion ABN Amron pääomapohjan vahvistamiseksi toteuttamista toimenpiteistä on käynnistetty tutkintamenettely C 11/2009. Koska mainittuun menettelyyn johtaneet eri vaiheet, sen kulku ja tuensaajat eivät ole määrääviä tämän asian ratkaisussa, tältä osin viitataan niiden yksityiskohtaiseen kuvaukseen riidanalaisen päätöksen 1–157 perustelukappaleessa. Mainituissa perustelukappaleissa kuvataan komission edellä mainituista hankinnoista ja toimenpiteistä tekemien välipäätösten ja väliaikaisten päätösten lisäksi Alankomaiden valtion komissiolle 4.12.2009 esittämä ensimmäinen luonnos suunnitelmasta ABN Amron pääomapohjan vahvistamiseksi (jäljempänä joulukuun 2009 rakenneuudistussuunnitelma) sekä kyseisen suunnitelman päivitetty versio, joka on jätetty 8.11.2010 (jäljempänä marraskuun 2010 rakenneuudistussuunnitelma).

10

Tutkintamenettelyn kuluessa Alankomaiden valtio, ABN Amro ja komissio ovat useasti vaihtaneet mielipiteitä ja tavanneet vuosina 2010 ja 2011 sen hankintakiellon laajuuden ja keston johdosta, joka oli komission tarpeelliseksi katsoma käyttäytymistä koskeva korjaustoimenpide, jotta se pitää ABN Amrolle myönnettyä tukea sisämarkkinoille soveltuvana.

11

Koska komissio ei ole saanut aikaan sopimusta muun muassa mainittua kieltoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä, se teki riidanalaisen päätöksen ehdollisessa muodossa [SEUT 108] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (EYVL L 83, s. 1) 7 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Komissio toteaa siinä, että ABN Amro on hyötynyt pääomankorotustuesta, jonka määrä on 4,2–5,45 miljardia euroa (eli määrän, joka vastaa 2,75–3,5 prosenttia ABN Amron riskipainotetuista omaisuuseristä), sekä 71,7 miljardin euron likviditeettituesta (riidanalaisen päätöksen 279 ja 280 perustelukappale). Komissio katsoo, että joulukuun 2009 rakenneuudistussuunnitelma, saatettuna ajan tasalle marraskuun 2010 rakenneuudistussuunnitelmalla, antaa riittävän näytön siitä, että ABN Amron pitkän aikavälin elinkelpoisuus on palautunut, sisältää riittävän vastuunjaon ja riittävät toimenpiteet kilpailun tarpeettoman vääristymisen ehkäisemiseksi. Näin ollen komissio toteaa, että näillä ehdoilla joulukuun 2009 rakenneuudistussuunnitelma, saatettuna ajan tasalle marraskuun 2010 rakenneuudistussuunnitelmalla, on rakenneuudistustiedonannon mukainen (riidanalaisen päätöksen 331 perustelukappale).

12

Ehdot, joilla tuki katsotaan sisämarkkinoille soveltuvaksi riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa, täsmennetään mainitun päätöksen 3–9 artiklassa.

13

Riidanalaisen päätöksen 5 artiklassa asetetun hankintakiellon, joka on ainoa määräys, jonka pätevyydestä nyt käsiteltävässä kanteessa on kyse, sanamuoto on seuraava:

”1.   [ABN Amro] ei hanki yli viiden prosentin määräysvaltaa missään yrityksessä.

2.   Poiketen 1 kohdasta [ABN Amro] voi tehdä hankintoja, jos sen kaikista tällaisista hankinnoista yhteensä kolmen vuoden kuluessa [riidanalaisen] päätöksen hyväksymispäivästä maksama kumulatiivinen brutto-ostohinta (lukuun ottamatta velkojen omaksiottoa tai siirtämistä tällaisten hankintojen yhteydessä) on vähemmän kuin [luottamuksellinen] ( 1 ) miljoonaa euroa.

Edellä 1 kohdassa määriteltyä kieltoa ei sovelleta [ABN Amron] tekemiin pääomasijoituksiin, jos ne soveltuvat sen liiketoimintasuunnitelmaan ja sen Private Equity -yksikön suunniteltuun budjettiin, joka on toimitettu komissiolle 5 päivänä lokakuuta 2010.

Edellä 1 kohdassa määriteltyä kieltoa ei myöskään sovelleta [luottamuksellinen] pääomaosuuksiin, joita [ABN Amron] Energy, Commodities and Transportation -yksikkö on ottanut tavanomaisen rahoitustoiminnan tueksi, jos se soveltuu [ABN Amron] liiketoimintasuunnitelmaan ja kyseisen yksikön suunniteltuun budjettiin, joka on toimitettu komissiolle 10 päivänä tammikuuta 2010.

– –

3.   Edellä 1 kohdassa määriteltyä kieltoa sovelletaan vähintään kolmen vuoden ajan [riidanalaisen] päätöksen hyväksymispäivästä tai siihen saakka, jolloin Alankomaiden omistusosuus [ABN AMROsta] laskee alle 50 prosentin, siitä riippuen, kumpi tapahtuu myöhemmin. Kiellon soveltaminen lopetetaan viimeistään viiden vuoden kuluttua [riidanalaisen] päätöksen hyväksymispäivästä.

Jos 1 kohdassa määriteltyä kieltoa sovelletaan yli kolmen vuoden ajan [riidanalaisen] päätöksen hyväksymispäivästä, 2 kohdan ensimmäisen alakohdan perusteella sovellettavaa kumulatiivisen brutto-ostohinnan yhteismäärää korotetaan [luottamuksellinen] miljoonalla eurolla vuodessa.”

Oikeudenkäyntimenettely ja vaatimukset

14

ABN Amro nosti nyt käsiteltävän kanteen 14.6.2011 päivätyllä kannekirjelmällä.

15

Esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella unionin yleinen tuomioistuin päätti aloittaa suullisen käsittelyn ja esitti unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 64 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimenpiteenä asianosaisille kirjallisia kysymyksiä, joihin nämä vastasivat asetetussa määräajassa.

16

Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin suullisiin kysymyksiin kuultiin 4.1.2013 pidetyssä istunnossa.

17

Istunnossa unionin yleinen tuomioistuin pyysi ABN Amroa täsmentämään tiettyjen oikeudenkäyntikäyntiasiakirjoihin sisältyvien tietojen luottamuksellista käsittelyä suhteessa yleisöön koskevaa pyyntöään, minkä ABN Amro teki asetetussa määräajassa. Komissiota kehotettiin esittämään huomautuksensa mainitusta pyynnöstä, minkä komissio myös teki asetetussa määräajassa.

18

Suullinen käsittely päätettiin 16.7.2013.

19

ABN Amro vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

kumoaa riidanalaisen päätöksen 5 artiklan

velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

20

Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

jättää kanteen osittain tutkimatta ja hylkää sen muilta osin perusteettomana

velvoittaa ABN Amron korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudellinen arviointi

21

Kanteensa tueksi ABN Amro vetoaa kahteen kanneperusteeseen. Ensimmäisessä kanneperusteessa se kyseenalaistaa sille määrätyn hankintakiellon laajuuden. Toisessa kanneperusteessa se kyseenalaistaa mainitun kiellon keston.

Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee hankintakiellon laajuutta

22

ABN Amro vetoaa siihen, että sille myönnetystä tuesta ei aiheudu kilpailun vääristymää, koska se ei ole ollut tarpeen liiallisten riskien kertymisen vuoksi. Tästä syystä, siltä osin kuin sille määrätty hankintakielto koskee yli 5 prosentin määräysvaltaa missä hyvänsä yrityksessä ja kuin poikkeukset on muotoiltu tyhjentävästi, kyseisen hankintakiellon ulottuvuus on liian laaja ja vastoin sitä, mitä muun muassa rakenneuudistustiedonannossa edellytetään. Muutoinkin kyseinen kielto on sen mukaan laajempi kuin muissa samaan aikaan rahoitusalalla valtiontukiasioissa annetuissa päätöksissä määrätyt kiellot. Komissio ei sen mukaan myöskään ole oikeudellisesti riittävällä tavalla ottanut huomioon mainitun kiellon vaihtoehtoisia muotoiluja, jotka olisivat olleet perusteltuja kyseisen asian erityisolosuhteiden vuoksi ja joita Alankomaiden valtio ja ABN Amro olivat ehdottaneet tutkintamenettelyn kuluessa.

23

Kyseiset perusteet jakautuvat neljään osaan, joista ensimmäinen koskee SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan rikkomista ja tiedonantojen virheellistä soveltamista, toinen suhteellisuusperiaatteen loukkaamista, kolmas yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista ja neljäs hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista ja SEUT 296 artiklassa tarkoitettuja puutteellisia perusteluja.

Ensimmäinen osa, joka koskee SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan rikkomista ja tiedonantojen virheellistä soveltamista

24

Mainittu osa muodostuu kahdesta väitteestä, jotka koskevat yhtäältä SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohtaa ja toisaalta tiedonantojen virheellistä soveltamista. Aluksi on tarkasteltava toista väitettä.

– Toinen väite, joka perustuu tiedonantojen virheelliseen soveltamiseen

25

Aluksi on esitettävä useita täsmennyksiä tämän väitteen tarkastelun rajaamisesta.

26

Ensinnäkin hankintakielto on osa komission riidanalaisen päätöksen 3–9 artiklassa asettamia ehtoja, joilla Alankomaiden valtion ABN Amrolle myöntämä valtiontuki voitiin todeta sisämarkkinoille soveltuvaksi asetuksen N:o 659/1999 7 artiklan 4 kohdan mukaisesti, jossa annetaan komissiolle oikeus päättää muodollinen tutkintamenettely myönteisellä päätöksellä, johon liitetään ehtoja, joiden perusteella komissio voi katsoa, että kyseinen tuki soveltuu sisämarkkinoille. Riidanalainen ehto kuuluu siis komission suorittamaan tukitoimenpiteen soveltuvuutta koskevaan tutkintaan, joka perustuu SEUT 107 artiklan 3 kohtaan.

27

Komissio muistuttaa aiheellisesti, että sillä on SEUT 107 artiklan 3 kohdan soveltamisessa laaja harkintavalta, jonka käyttäminen edellyttää monitahoisia taloudellisen ja sosiaalisen tilanteen arviointeja, jotka on suoritettava unionin tasolla (asia T-17/03, Schmitz-Gotha Fahrzeugwerke v. komissio, tuomio 6.4.2006, Kok., s. II-1139, 41 kohta ja yhdistetyt asiat T-267/08 ja T-279/08, Région Nord-Pas-de-Calais ja Communauté d’agglomération du Douaisis v. komissio, 12.5.2011, Kok., s. II-1999, 129 ja 132 kohta).

28

Komissio voi tämän harkintavaltansa käyttämisessä ottaa silti käyttöönsä ohjeellisia sääntöjä suuntaviivojen kaltaisten toimenpiteiden avulla, siltä osin kuin nämä säännöt eivät poikkea perussopimuksen määräyksistä (ks. edellä 27 kohdassa mainittu asia Région Nord-Pas-de-Calais ja Communauté d’agglomération du Douaisis v. komissio, 130 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Kuten ABN Amro on muistuttanut, kun komissio antaa käytännesääntöjä ja ne julkaisemalla ilmoittaa, että niitä sovelletaan tuosta hetkestä lähtien niissä tarkoitettuihin tilanteisiin, se rajoittaa oman harkintavaltansa käyttämistä eikä voi poiketa näistä säännöistä sillä uhalla, että sen mahdollisesti katsotaan loukanneen yleisiä oikeusperiaatteita, kuten yhdenvertaisen kohtelun periaatetta tai luottamuksensuojan periaatetta (ks. yhdistetyt asiat C-75/05 P ja C-80/05 P, Saksa ym. v. Kronofrance, tuomio 11.9.2008, Kok., s. I-6619, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Näin ollen valtiontukia koskevalla erityisellä alalla komission hyväksymät puitteet ja tiedonannot sitovat komissiota edellyttäen, ettei niillä poiketa perustamissopimuksen määräyksistä ja että jäsenvaltiot ovat hyväksyneet ne (ks. em. asia Saksa ym. v. Kronofrance, tuomion 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Unionin yleisen tuomioistuimen on siis varmistettava, että komissio on noudattanut käyttöön ottamiaan sääntöjä (edellä 27 kohdassa mainittu asia Région Nord-Pas-de-Calais ja Communauté d’agglomération du Douaisis v. komissio, 131 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

30

Toiseksi nyt käsiteltävän väitteen yhteydessä ei ole kyse tuen soveltuvuuden tutkinnan valvonnasta, vaan siitä, onko komissio noudattanut tiedonantoja, jotka edellä 29 kohdassa mieliin palautetun oikeuskäytännön mukaan sitovat sitä, kun se on asettanut sellaisen päätöksen, jonka mukaan tuki soveltuu sisämarkkinoille, ehdoksi kiellon tehdä riidanalaisen päätöksen 5 artiklassa määritellyn kaltaisia hankintoja.

31

Tiedonannot, joiden lainmukaisuutta eikä sovellettavuutta ABN Amro ei kiistä, muistuttavat komission harkintavallasta niiden ehtojen osalta, joiden on täytyttävä, jotta tukitoimenpiteen, jolla on poistettu jäsenvaltion taloudessa oleva vakava häiriö, voitaisiin katsoa olevan sopusoinnussa SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan kanssa muun muassa silloin, kun kyse on rakenteellisten tai käyttäytymistä koskevien korjaustoimenpiteiden muotoilusta. Mainitunlaisen vallan, joka on ilmaus komissiolle tukitoimenpiteen sisämarkkinoille soveltuvuuden arvioinnissa jätetystä vapaudesta, olemassaolo on otettava huomioon, kun analysoidaan tiedonantojen noudattamatta jättämiseen perustuvia väitteitä (ks. vastaavasti ja analogisesti asia T-301/01, Alitalia v. komissio, tuomio 9.7.2008, Kok., s. II-1753, 527 kohta).

32

Kolmanneksi hankintakiellon lainmukaisuutta ei voida arvioida erillään kyseisen toimenpiteen asiayhteydestä, joka liittyy tiedonannoissa asetettuihin pankkien rakenneuudistusten tavoitteisiin ja tuensaajapankin riskiprofiilin merkitykseen tuen soveltuvuuden arvioinnissa. Koska rakenteelliset ja käyttäytymistä koskevat korjaustoimenpiteet muutoinkin täydentävät jäsenvaltion komissiolle ehdottamaa rakenneuudistussuunnitelmaa, jonka perusteella komissio mahdollisesti voi todeta tuen sisämarkkinoille soveltuvaksi, komissio on siis arvioinut näin määräämiensä toimenpiteiden kokonaisuuden, kun se on arvioinut sitä, soveltuuko tuki sisämarkkinoille. ABN Amro ei sitä paitsi kiistä komission kantaa, jonka mukaan hankintakieltoa ei voida arvioida kokonaisuudesta erikseen.

33

Neljänneksi asianosaiset ovat yhtä mieltä niistä kolmesta tavoitteesta, joita valtiontukia saaville pankeille määrätyillä rakenneuudistustoimenpiteillä tavoitellaan tiedonannoissa, joihin rakenneuudistustiedonanto, johon riidanalaisessa päätöksessä nimenomaisesti viitataan kyseisen hankintakiellon määräämisen perusteena, kuuluu, ja jotka ovat tuensaajan elinkelpoisuus pidemmällä aikavälillä, tuen rajaaminen välttämättömään vähimmäismäärään ja kilpailun vääristymien rajoittaminen.

34

ABN Amron argumenttien kahta päälinjaa, jotka koskevat yhtäältä hankintakiellon oikeuttamista ja toisaalta sellaisen määräyksen puuttumista riidanalaisesta päätöksestä, joka mahdollistaisi tiettyjen yksittäisten transaktioiden hyväksyttämisen, on tarkasteltava näiden periaatteiden valossa.

35

Siltä osin kuin ensinnäkin on kyse hankintakiellon oikeuttamisesta ABN Amron mukaan mainittu kielto on tiedonantoon sisältyviin periaatteisiin nähden liian tiukka, koska ensinnäkin sitä sovelletaan kaikenlaisiin yrityksiin eikä ainoastaan kilpailijayrityksiin tai rahoituslaitoksiin ja toiseksi koska sitä sovelletaan viiden prosentin vähemmistöosuuden hankinnasta lukien.

36

Komissio perustelee hankintakieltoa muun muassa riidanalaisen päätöksen 309–313 perustelukappaleessa, jossa todetaan seuraavaa:

”(309)

Rakenneuudistussuunnitelman olisi osoitettava selkeästi, että tuki on rajoittunut välttämättömään vähimmäismäärään. Valtion ei pitäisi yksinään kantaa rakenneuudistuksen kuluja vaan mahdollisimman suuri osa taakasta kuuluu niille, jotka ovat sijoittaneet pankkiin. Toisin sanoen pankin ja sen osakkeenomistajien olisi osallistuttava rakenneuudistukseen mahdollisimman paljon omilla varoillaan. Rakenneuudistustuki olisi rajoitettava niin, että se kattaa kustannukset, jotka ovat välttämättömiä elinkelpoisuuden palauttamiseksi. Tämä tarkoittaa, että yritykselle ei pitäisi myöntää julkisia varoja, joita voitaisiin käyttää sellaisen markkinoita vääristävän toiminnan rahoittamiseen, joka ei liity rakenneuudistukseen, kuten hankintoihin – –.

(310)

Rakenneuudistustiedonannossa muistutetaan, että hankintakielto on välttämätön, jotta tuki pysyy välttämättömässä vähimmäismäärässä. Rakenneuudistustiedonannon 23 kohdassa todetaan, että ’yritykselle ei pitäisi myöntää julkisia varoja, joita voitaisiin käyttää sellaisen markkinoita vääristävän toiminnan rahoittamiseen, joka ei liity rakenneuudistukseen. Esimerkiksi muiden yritysten osakkeiden hankintaa tai uusia sijoituksia ei voida rahoittaa valtiontuella, ellei se ole välttämätöntä yrityksen elinkelpoisuuden palauttamiseksi’.

(311)

Rakenneuudistustiedonannossa yhdistetään hankintakielto kilpailun vääristymiseen. Tiedonannon 39 ja 40 kohdassa todetaan, että ’valtiontukea ei saa käyttää vahingoittamaan kilpailijoita, jotka eivät saa samanlaista julkista tukea’ ja että ’pankkien ei pitäisi käyttää valtiontukea kilpailevien yritysten ostamiseen. Tämän ehdon olisi oltava voimassa vähintään kolme vuotta, ja sen voimassaolo voi jatkua rakenneuudistusvaiheen loppuun tuen ulottuvuudesta, määrästä ja kestosta riippuen’.

(312)

Rakenneuudistustiedonannon 40 kohdan mukaisesti tukea voidaan pitää soveltuvana ainoastaan, jos [ABN Amro] noudattaa tiukasti hankintakieltoa – – kolmen vuoden ajan tämän päätöksen hyväksymispäivästä. Hankintakieltoa olisi jatkettava, jos Alankomaiden valtio omistaa yli 50 prosenttia [ABN Amrosta] vielä kolmen vuoden kuluttuakin. Kieltoa ei kuitenkaan pitäisi jatkaa viittä vuotta pitempään. Vaikka osa tuesta on jo saatu takaisin, pankki ei voi maksaa takaisin joitakin toimenpiteitä – – johtuen niiden muodosta (eli koska ne eivät olleet hybridejä velkasitoumuksia). Valtion omistajuuden päättyminen antaa vertailukohdan arvioida, milloin tuesta saatu etu lakkaa.

(313)

Komissio toteaa, että joulukuun 2009 rakenneuudistussuunnitelma (jota on täydennetty 23 päivänä maaliskuuta 2010 heikoimman skenaarion mukaisilla rahoituslaskelmilla) osoitti jo, että [ABN Amrosta] oli tullut elinkelpoinen kokonaisuus, jonka pitäisi saavuttaa kohtuullinen oman pääoman tuotto ja jonka odotetaan tuottavan kohtuullista voittoa heikossakin taloustilanteessa. Ajan tasalle saatettu marraskuun 2010 rakenneuudistussuunnitelma vahvisti tämän analyysin. Elinkelpoisuuden palautuminen ei ole hankintojen varassa. Näin ollen hankintakielto ei haittaa elinkelpoisuuden palautumista.”

37

Ensinnäkin ABN Amron mukaan on niin, että toisin kuin sille riidanalaisen päätöksen 5 artiklassa määrätyssä laajassa kiellossa, vain sellaiset hankinnat, joilla on vaikutusta kilpailuun, on kiellettävä. Se vetoaa tältä osin erityisesti rakenneuudistustiedonannon 39 ja 40 kohtaan sekä sen 23 kohdan toiseen virkkeeseen. Mainittu seikka ilmenee ABN Amron mukaan myös arvoltaan alentuneiden omaisuuserien käsittelystä yhteisön pankkisektorilla annetusta tiedonannosta, jonka tarkoituksena on asettaa suojatoimia sen estämiseksi, että tuensaajapankkien kasvustrategiaa rahoitettaisiin niiden kilpailijoiden vahingoksi.

38

ABN Amro lisää, että riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 312 perustelukappaleessa, jossa muistutetaan sille asetetun kiellon yleisestä luonteesta, on virheellisesti tulkittu rakenneuudistustiedonannon 40 kohtaa, koska mainittu kohta koskee vain kilpailijayritysten hankintoja.

39

On todettava, että ABN Amron väitteet perustuvat riidanalaisen päätöksen ja sen rakenneuudistustiedonannon virheelliseen lukemiseen, jonka mukaisesti kyseinen hankintakielto on muotoiltu, kuten riidanalaisen päätöksen 309–312 perustelukappaleesta, joita on siteerattu edellä 36 kohdassa, ilmenee.

40

Rakenneuudistustiedonannon 23 kohta on nyt kyseessä olevan hankintakiellon pääasiallinen peruste, kuten riidanalaisen päätöksen 309 ja 310 perustelukappaleesta, jotka kuuluvat riidanalaisen päätöksen 6.3.2 kohtaan, jonka otsikko on ”Vastuunjako / välttämätön vähimmäismäärä”, selvästi ilmenee.

41

Mainittu 23 kohta kuuluu rakenneuudistustiedonannon 3 jaksoon, jonka otsikko on ”Tuensaajan oma osallistuminen (vastuunjako)” ja siinä ilmoitetaan otsikon ”Rakenneuudistuskustannusten rajoittaminen” alla seuraavaa:

”Rakenneuudistustuki olisi rajoitettava niin, että se kattaa kustannukset, jotka ovat välttämättömiä elinkelpoisuuden palauttamiseksi. Tämä tarkoittaa, että yritykselle ei pitäisi myöntää julkisia varoja, joita voitaisiin käyttää sellaisen markkinoita vääristävän toiminnan rahoittamiseen, joka ei liity rakenneuudistukseen. Esimerkiksi muiden yritysten osakkeiden hankintaa tai uusia sijoituksia ei voida rahoittaa valtiontuella, ellei se ole välttämätöntä yrityksen elinkelpoisuuden palauttamiseksi – –”

42

Mainitussa 23 kohdassa viitataan alaviitteessä vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseen ja rakenneuudistukseen myönnettäviä valtiontukia koskevia yhteisön suuntaviivoja (EYVL 1994, C 368, s. 12) koskevaan oikeuskäytäntöön, jonka mukaan rakenneuudistustuen on oltava ehdottoman välttämätön tuensaajan elinkelpoisuuden palauttamiseksi, eli sen lisäksi, että sen on oltava kyseisen yrityksen rakenneuudistuksen tavoitteen mukainen, sen on myös oltava oikeassa suhteessa tähän tavoitteeseen, toisin sanoen mikään sellainen tuen määrä, joka ylittää tuensaajan elinkelpoisuuden palauttamiseksi vaadittavan täsmällisen määrän, ei suuntaviivojen perusteella lähtökohtaisesti voi olla tukikelpoinen (edellä 27 kohdassa mainittu asia Schmitz-Gotha Fahrzeugwerke v. komissio, tuomion 47 kohta).

43

Periaate, jonka mukaan tuki on rajoitettava tarvittavaan vähimmäismäärään, liittyy kiinteästi periaatteeseen, jonka mukaan tuensaajan on osallistuttava rakenneuudistuskustannuksiin asianmukaisella omalla osuudella. Rakenneuudistustiedonannon 22 kohdassa ilmoitetaan tältä osin, että pankin ja sen osakkeenomistajien olisi osallistuttava rakenneuudistuksen kustannuksiin omilla varoillaan niin pitkälti kuin mahdollista, jotta voidaan varmistaa, ”että pelastamistukea saaneet pankit kantavat riittävän vastuun aikaisemman toimintansa seurauksista, ja luoda asianmukaiset kannustimet näiden pankkien tulevaa toimintaa varten”.

44

Kun nämä periaatteet otetaan huomioon, ABN Amro lähtee liikkeelle virheellisestä oletuksesta, kun se väittää, että rakenneuudistustiedonannossa esiin tuotu hankintakielto voi koskea vain kilpailijayrityksiä. Mainitun tiedonannon 23 kohdan viimeisessä virkkeessä ei nimittäin tehdä eroa kohdeyritysten toimialan suhteen. Mainitun kohdan alussa ilmoitetaan muutoinkin, että hankintojen tarkoituksena on oltava tuetun tahon elinkelpoisuuden takaaminen, mikä merkitsee sitä, että kaikki sellaisella valtiontuella, joka ei ole täysin välttämätöntä tuensaajayrityksen elinkelpoisuuden palauttamiseksi, rahoitetut hankinnat loukkaavat periaatetta, jonka mukaan tuki on rajoitettava välttämättömään vähimmäismäärään.

45

Kuten komissio tuo esiin, rakenneuudistustiedonannon 23 kohdan toisessa virkkeessä, jossa viitataan kieltoon rahoittaa ”markkinoita vääristävää” toimintaa, muistutetaan, että kaikki toiminta, joka ei liity rakenneuudistukseen, on sellaisenaan omiaan vääristämään markkinoita. Kilpailun vääristymä tai sellaisen uhka on nimittäin SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen osatekijä (ks. vastaavasti asia C-399/08 P, komissio v. Deutsche Post, tuomio 2.9.2010, Kok., s. I-7281, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). ABN Amro ei kuitenkaan väitä, ettei se olisi nyt kyseessä olevan valtiontuen saaja.

46

Kun nämä seikat otetaan huomioon, riidanalaisen päätöksen 5 artiklassa säädetyn hankintakiellon ei tullut koskea ainoastaan rahoitusalalla tai Alankomaissa toimivien yritysten osuuksia, vaan se saattoi mahdollisesti koskea kaikkia hankintoja, koska sen tarkoituksena oli se, että tuensaajapankin rahat käytettäisiin tuen takaisinmaksuun ennen kuin pankki tekee hankintoja.

47

Tältä osin myös riidanalaisen päätöksen 304–308 ja 313 perustelukappaleessa mainitulla tilanteella, josta komissio muistuttaa, on merkitystä, sillä sen mukaan joulukuun 2009 ja marraskuun 2010 rakenneuudistussuunnitelmat osoittivat, että ABN Amro oli elinkelpoinen kokonaisuus, jonka pitäisi saavuttaa noin [luottamuksellinen] oman pääoman tuottoaste prosentteina vuosina 2012 ja 2013, kuten riidanalaisen päätöksen 83 perustelukappaleesta ilmenee. ABN Amro vetoaa itsekin taloutensa terveyteen. Kuten riidanalaisen päätöksen 313 perustelukappaleessa mainitaan, ABN Amron tapauksessa elinkelpoisuuden palauttaminen ei ole hankintojen varassa.

48

Näin ollen minkä hyvänsä alan yrityksiä koskeva hankintakielto on sopusoinnussa tiedonantojen ja erityisesti rakenneuudistustiedonannon periaatteiden kanssa.

49

Tähän päätelmään ei ole vaikutusta sillä, että riidanalaisen päätöksen 311 ja 312 perustelukappaleessa vedotaan rakenneuudistustiedonannon 4 jaksoon, jonka otsikko on ”Kilpailun vääristymisen rajoittaminen ja pankkialan kilpailukyvyn varmistaminen”, sisältyvään 39 ja 40 kohtaan, jotta muistutettaisiin siitä, että rakenneuudistustiedonannossa mainitaan myös hankintakiellosta, jonka tarkoituksena on estää se, että valtiontukea käytettäisiin vahingoittamaan kilpailijoita, ja määritellään mainitun kiellon kesto. Riidanalaisen päätöksen 321 perustelukappaleessa, joka on mainitun päätöksen 6.3.3 kohdassa, jonka otsikko on ”Kilpailun vääristymistä rajoittavat toimenpiteet”, vedotaan sitä paitsi myös lyhyesti siihen, että on kuitenkin varmistettava, että ABN Amro ei käytä valtiontukea kasvuun kilpailijoiden kustannuksella esimerkiksi ostamalla muita rahoituslaitoksia.

50

Tämän toissijaisen tavoitteen olemassaolo ei estä tuen rajoittamista välttämättömään vähimmäismäärään olemasta selvästi nyt käsiteltävässä asiassa määrätyn hankintakiellon pääasiallinen syy. Rakenneuudistustiedonannon 39 kohtaa, jonka mukaan valtiontukea ei saa käyttää vahingoittamaan kilpailijoita, jotka eivät saa samanlaista julkista tukea, kuten myös mainitun tiedonannon 40 kohtaa, joka koskee ehtoa, jonka mukaan pankkien ei pitäisi käyttää valtiontukea kilpailevien yritysten ostamiseen, ei muutoinkaan missään tapauksessa voida pohtia teoreettisesti erillään, vaan niitä on luettava yhdessä tuen rajoittamista välttämättämään vähimmäismäärään koskevan periaatteen kanssa. Rakenneuudistustiedonannon 40 kohtaan sisältyy nimittäin alaviite, jossa muistutetaan siitä, että rakenneuudistuskustannukset on rajoitettava tuensaajan elinkelpoisuuden palauttamisen kannalta välttämättömään vähimmäismäärään ja viitataan tältä osin mainitun tiedonannon 23 kohtaan, jota on tarkasteltu edellä.

51

Toiseksi ABN Amro tuo esiin, että se, että hankintakielto koskee viiden prosentin pääomaosuuden kynnysarvon ylittäviä hankintoja eikä hankintoja, joilla saadaan unionin keskittymiä koskevissa säännöissä tarkoitettu määräysvalta, vaarantaa ABN Amron mahdollisuuden osallistua yhteisyrityksiin, jotka sen mukaan ovat rahoitusalalla usein hyödyllisiä uusien normien kehittelyssä, rahoituspalvelujen toiminnan takaamisessa tai maksupalvelujen varmistamisessa.

52

Tältä osin ABN Amro kyseenalaistaa myös sen seikan, ettei kieltoa ole rajattu osakkeiden hankintaan ja ettei riidanalaisessa päätöksessä määritellä sitä, mitä ”yli viiden prosentin määräysvallalla” missä hyvänsä yrityksessä tarkoitetaan, joten kielto saattaisi sen mukaan kattaa myös esimerkiksi sopimukseen perustuvia oikeuksia.

53

Myöskään nämä argumentit eivät osoita, että rakenneuudistustiedonantoa ei olisi noudatettu.

54

Kuten komissio toteaa, rakenneuudistustiedonannon 23 kohdassa viitataan laajasti ”muiden yritysten osakkeiden hankintaa tai uusia sijoituksia” koskevaan kieltoon eikä se siis rajoitu vain määräysvallan tuottaviin osakkuuksiin. Muu tulkinta ei sitä paitsi olisi tuen rajoittamista välttämättömään vähimmäismäärään koskevaa periaatetta koskevan tavoitteen, josta edellä 44 kohdassa on muistutettu, mukainen. Tarkoitettuja hankintaa koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä ei ole siis ollut tarpeen enempää täsmentää, kuten ei myöskään riidanalaisen päätöksen 5 artiklassa käytettyä termiä ”yritys”, eikä käsitteen ”yli viiden prosentin määräysvalta” määritelmääkään edellytetä.

55

Kolmanneksi yksikään ABN Amron esittämistä muista argumenteista ei voi osoittaa, että rakenneuudistustiedonantoa ei olisi noudatettu.

56

ABN Amron väite, jonka mukaan sillä oli oltava vapaus tehdä hankintoja, koska sen rakenneuudistus oli päättynyt ja koska, kun sen erittäin terve talous otetaan huomioon, sen suunnittelemia lisähankintoja ei rahoitettaisi valtiontuella, joten siihen ei voida soveltaa rakenneuudistustiedonannon 23 kohtaa, on hylättävä. Kuten komissio tuo esiin, kun otetaan huomioon se, että ABN Amro on juurikin julkisten varojen ansiosta kyennyt saattamaan rakenneuudistuksensa päätökseen, sittemmin syntyneet voitot olisi käytettävä tuen takaisinmaksuun Alankomaiden valtiolle sen irtautumisstrategian mukaisesti, joka komissiolle on esitetty muun muassa sen joulukuun 2009 rakenneuudistussuunnitelman yhteydessä, jonka yhteydessä Alankomaiden valtio on sitoutunut siihen, että kaikki pääomaylijäämä käytetään osinkojen maksuun.

57

Samoin väitteestä, jonka mukaan ABN Amron tapauksessa hankinnoista ei voi seurata tuen takaisinmaksun viivästymistä, koska Alankomaiden valtio on pankin omistaja ja koska pääomatukea ei voida maksaa takaisin, komission analyysi, jonka mukaan riidanalaisen päätöksen 5 artiklan tarkoituksena on varmistaa se, että siinä tapauksessa, että pääomaylijäämää on, sitä ei käytetä rakenneuudistussuunnitelmassa suunniteltua suurempaan ulkoiseen kasvuun, ei ole ilmeisen virheellinen, koska mainitunlaista ylijäämää voidaan käyttää esimerkiksi ylimääräisen osingon maksamiseen valtiolle.

58

ABN Amron argumentista, jonka mukaan sen osinkopolitiikka, jonka mukaan sillä on velvollisuus maksaa Alankomaiden valtiolle 40 prosenttia vuosittain näytetystä voitosta, estää sitä keräämästä varoja, joita voitaisiin käyttää hankintojen tekemiseen, on todettava, että ABN Amro toteaa itsekin, että mainittu politiikka on normaali tapa palkita osakkeenomistajia. Sen lisäksi, että – kuten komissio huomauttaa ABN Amron tältä osin riitauttamatta – kyseessä ei ole sitova tavoite, on selvää, että se, että osa vuotuisesta voitosta jaetaan osakkeenomistajille, ei kokonaan poista vaaraa siitä, että pankilla on tulevaisuudessa riittävästi varoja hankintojen tekemiseen.

59

ABN Amron argumentista, jonka mukaan siinä tapauksessa, että suojatoimet olisivat tarpeen prosentteina ilmaistun voitonjakotavoitteen ylittäviltä osin, komission olisi pitänyt hyväksyä ABN Amron ehdottama kompensointijärjestelmä, jonka mukaan hankintoja tehdään vain käyttämällä luovutuksista saatuja tuloja, on todettava, että komissio katsoo aiheellisesti, että mainitunlainen järjestelmä ei olisi edellä 44 ja 46 kohdassa mainitun tuen rajoittamista välttämättömään vähimmäismäärään koskevan periaatteen mukainen, sillä sen tarkoitus on saada aikaan se, että tuensaajapankin rahat käytetään tuen takaisinmaksuun ennen kuin pankki tekee hankintoja niitä hankintoja lukuun ottamatta, jotka ovat välttämättömiä pankin elinkelpoisuuden varmistamiseksi. Se, että ABN Amrolla voi olla varoja hankintojen tekemiseen valtion suorittamaa pääomapohjan vahvistamista seuraavina vuosina, osoittaa komission mukaan sen, ettei tukea ollut rajoitettu sen elinkelpoisuuden palauttamiseksi välttämättömään määrään.

60

ABN Amron argumentista, jonka mukaan se, että ABN Amrolle asetetaan kielto olla sopeuttamatta salkkuaan luovutuksia ja hankintoja koskevilla rajoituksilla, johtaa tehokkuustappioihin suhteessa muun muassa perittyjen varojen hajanaiseen luonteeseen, josta sen on selviydyttävä, on muistutettava, ettei riidanalaisessa päätöksessä kielletä luovutuksia ja että se sisältää de minimis -poikkeuksen sekä poikkeuksen, joka koskee tietyntyyppisiä hankintoja (ks. myös jäljempänä toisen osan tarkastelu), mutta ettei se tarkoita, että mainitunlaisista luovutuksista saadut tulot voisivat jäädä tuen rajoittamista välttämättömään vähimmäismäärään koskevan velvollisuuden ulkopuolelle. Muutoinkin on todettava, että mainittu ABN Amron väite on vain yleinen toteamus, jonka tueksi ei ole esitetty mitään konkreettisia todisteita. Lisäksi ABN Amron väitteestä, joka on myös esitetty istunnossa ja jonka mukaan komissio ei voi kieltää siltä etenkään sellaisia Fortisin hajanaisiin varoihin liittyviä liiketoimia Alankomaiden ulkopuolella, jotka ovat tarpeen sen toiminnan tehokkuuden vähimmäistason varmistamiseksi yksityispankkialalla Alankomaissa, riittää, kun todetaan, että rakenneuudistustiedonannossa tuensaajapankin toiminnan tehokkuutta ei pidetä korjaustoimenpiteiden hyväksymiskriteerinä, vaan sellaisena pidetään toiminnan elinkelpoisuutta. Se, että ABN Amron on käytännössä voinut olla vaikeaa yksilöidä hallinnollisen menettelyn kuluessa tietyt yksittäiset transaktiot sen vuoksi, ettei FBN:n ja ABN Amro N:n välinen yhdistämisprosessi ollut päättynyt, ei vaikuta tähän näkökohtaan.

61

ABN Amron esiin tuomasta argumentista, joka koskee sitä, onko hankintakielto looginen, kun tuensaajapankin sisäistä kasvua ei ole rajoitettu määräämällä esimerkiksi taseen loppusumman kasvun rajoittamisesta, ja että ainoastaan hankintoja koskeva rajoitus on mielivaltainen kannanotto ulkoista kasvua vastaan, komissio tuo esiin, että periaate, joka mukaan tuki on rajoitettava välttämättömään vähimmäismäärään, antaa sille oikeuden rajoittaa tuensaajapankin sisäistä kasvua, jos rakenneuudistussuunnitelmasta ilmenee, että odotettu kasvu on selvästi suhteettoman suurta verrattuna kasvuun, joka on tarpeen pankin pitkän aikavälin elinkelpoisuuden takaamiseen, mistä ei ole kyse nyt käsiteltävässä asiassa. Tältä osin voidaan todeta vain, että ABN Amro ei riitauta komission väitettä, jonka mukaan Alankomaiden valtio on taannut tutkintamenettelyn kuluessa, ettei ABN Amron sisäinen kasvu tulisi olemaan epänormaalia. Kun mainittu tilanne otetaan huomioon, sitä, että komissio on keskittynyt hankintoihin, ei voida pitää ilmeisen virheellisenä.

62

Lopuksi ABN Amron moitteesta, jonka mukaan komission analyysi johtaa siihen, että katsotaan, että se, että tuensaajapankki tekee hankintoja, osoittaa määritelmän mukaan, ettei tukea ole rajattu välttämättömään vähimmäismäärään, ja että komissio siis jättää huomiotta rakenneuudistustiedonannossa valtiontuen ja sen tavan, jolla hankinta rahoitetaan, välisen syy-yhteyden, on todettava, että ABN Amron väite ei voi menestyä. Kuten komissio aiheellisesti huomauttaa, koska raha on geneeristä ja käytössä kuluvaa, hankinnan yhdellä rahoituslähteellä ei ole välitöntä ja välttämätöntä yhteyttä pankin tiettyyn varallisuuserään. Se, että muita kuin valtiolta peräisin olevia varoja käytetään hankintoihin, saattaa olla merkki siitä, että tuen tarve on yliarvioitu.

63

Edellä esitetystä ilmenee, että ABN Amro ei ole osoittanut, ettei komissio olisi noudattanut rakenneuudistustiedonantoa, kun komissio katsoi, että tuen rajoittamista välttämättömään vähimmäismäärään koskeva periaate antaa sille mahdollisuuden asettaa ulottuvuudeltaan niin laajan hankintakiellon. Näin on sitäkin suuremmalla syyllä, kun otetaan huomioon komissiolla kyseisen tiedonannon mukaan oleva harkintavalta tuensaajalle määrättävien rakenteellisten ja käyttäytymistä koskevien korjaustoimenpiteiden määrittelyssä sekä se, että vaikka kyse on erittäin suuresta taloudellisesta tuesta, ABN Amrolle ei ole nyt käsiteltävässä asiassa määrätty mitään rakenteellista korjaustoimenpidettä, mitä ensimmäisen kanneperusteen muiden osien tarkastelussa käsitellään enemmän.

64

Toiseksi siltä osin kuin on kyse siitä, ettei riidanalaisessa päätöksessä ole säännöstä, joka mahdollistaisi tiettyjen yksittäisten transaktioiden hyväksyttämisen, ABN Amron mukaan komissio ei ole noudattanut rakenneuudistustiedonantoa, koska se ei ole suostunut sisällyttämään riidanalaiseen päätöksen määräystä, joka olisi mahdollistanut sen, että komissiolle voitaisiin ilmoittaa hyväksyttäväksi tiettyjä yksittäisiä hankintoja, vaikka tutkintamenettelyn aikana oli esitetty tätä koskeva pyyntö.

65

Tästä on muistutettava, että hankintojen sallimista poikkeuksellisesti koskevaa pyyntöä käsitellään rakenneuudistustiedonannon 41 kohdassa, joka sisältyy mainitun tiedonannon 4 jaksoon, jonka otsikko on ”Kilpailun vääristymisen rajoittaminen ja pankkialan kilpailukyvyn varmistaminen” ja joka seuraa 40 kohtaa, joka koskee kilpailijayritysten hankintakieltoa. Mainitun 41 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Komissio voi poikkeustilanteissa hyväksyä ilmoitetut yritysostot, jos ne ovat osa vakauttamisprosessia, joka on välttämätön rahoitusjärjestelmän vakauden palauttamiseksi tai tehokkaan kilpailun varmistamiseksi. Yritysostoissa olisi noudatettava periaatetta, jonka mukaan kaikilla potentiaalisilla ostajilla on yhtäläiset mahdollisuudet, ja lopputuloksella olisi varmistettava tehokas kilpailu merkityksellisillä markkinoilla.”

66

Mainitusta kohdasta ilmenee, että kuten komissio on tuonut esiin, sen valta hyväksyä hankintoja hankintakiellon sisältävän tukien hyväksymistä koskevan päätöksen jälkeen ei perustu tätä koskevaan riidanalaisessa päätöksessä olevaan erityismääräykseen, vaan seuraa sen yleisestä hallinnollisesta toimivallasta riidanalaisen päätöksen tekijänä, jolla on toimivalta kumota kyseinen päätös tai muuttaa sitä. Sitä, ettei riidanalaisessa päätöksessä ole erikseen mainittu tästä mahdollisuudesta, ei siis voida pitää rakenneuudistustiedonannon noudattamatta jättämisenä. Mainittu väite on siis hylättävä.

67

Edellä todetusta seuraa, että tiedonantojen noudattamatta jättämistä koskeva väite on hylättävä.

– Ensimmäinen väite, joka perustuu SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan rikkomiseen

68

Komissio tuo esiin, että koska kannekirjelmään ei sisälly perusteluja väitetyn SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan rikkomisen tueksi, kyseinen väite on jätettävä tutkimatta.

69

Tältä osin on selvää, että ABN Amro tuo esiin sen, että koska tiedonannot sisältävät suuntaviivoja SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan soveltamisesta, se osoittaisi, että mainittua määräystä on rikottu, näyttämällä toteen, että komissio on poikennut suuntaviivoista. Toisin kuin komissio väittää, mainittu väite täyttää työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan vaatimukset, sillä siinä edellytetään, että kannekirjelmässä mainitaan oikeudenkäynnin kohde ja yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista.

70

Asiakysymyksen osalta mainittu väite ei kuitenkaan voi menestyä. Kun nimittäin otetaan huomioon, että tiedonantojen noudattamatta jättämiseen perustuva väite on hylätty eikä ABN Amro ole esittänyt SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan rikkomista koskevan väitteen tueksi mitään muita perusteita kuin tiedonantojen noudattamatta jättämisen, kyseinen väite on samoista syistä hylättävä.

71

Edellä esitetystä seuraa, että ensimmäinen osa on hylättävä kokonaisuudessaan.

Toinen osa, joka perustuu suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen

72

ABN Amro väittää, että komissio on loukannut suhteellisuusperiaatetta, koska se ei ole tutkinut sitä, olisiko ABN Amrolle voitu määrätä vähemmän rajoittava toimenpide kuin riidanalaisen päätöksen 5 artiklassa määritellyn laajuinen hankintakielto. Se muistuttaa, että hallinnollisen menettelyn kuluessa se on ehdottanut useita vaihtoehtoisia muotoiluja, joiden avulla olisi voitu vastata sen pääasiallisiin huolenaiheisiin kuitenkin siten, että komission intressit otetaan täysimääräisesti huomioon. Periaatteesta, jonka mukaan valtiontukea ei pidä käyttää hankintoihin, ABN Amro väittää, että se on antanut takeet siitä, että näin ei tulla tekemään. ABN Amro väittää myös, että riidanalaisessa päätöksessä tehty de minimis -poikkeus ei vastaa sen huolenaiheisiin. Lopuksi ABN Amro toteaa, että komissio myöntää itsekin, että tilanne, jossa se on, on ennennäkemätön, ja vahvistaa, että valtion toimenpiteiden tarve ei johdu FBN:n eikä ABN Amro N:n toiminnasta. Kun otetaan huomioon, että nyt käsiteltävässä asiassa myönnetty tuki aiheuttaa vähemmän vääristymiä kuin muille rahoituslaitoksille myönnetyt ja hyväksytyt tuet, komission olisi pitänyt pyrkiä löytämään vähemmän rajoittavia käyttäytymistä koskevia korjaustoimenpiteitä todettujen vääristymien poistamiseksi.

73

Komissio väittää, että hankintakiellon määritelmä riidanalaisessa päätöksessä on suhteellisuusperiaatteen kanssa sopusoinnussa. Se huomauttaa tutkineensa kaikki Alankomaiden valtion ja ABN Amron sille esittämät vaihtoehdot, mutta että kun viimeksi mainittu on ollut niin tinkimätön mainitun kiellon ulottuvuuden suhteen, komissio on asettanut ehdon, joka on mahdollistanut rakenneuudistustiedonannon tavoitteiden saavuttamisen, mutta rajannut kyseisen ehdon kuitenkin kaikkein vähiten rajoittavaan muotoon, joka vielä mahdollistaa kyseisten tavoitteiden saavuttamisen.

74

Suhteellisuusperiaatteen mukaan unionin toimielinten säädöksillä, päätöksillä ja muilla toimenpiteillä ei saada ylittää niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista niillä lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi ja tähän soveltuvaa, eli silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (ks. asia C-283/11, Sky Österreich, tuomio 22.1.2013, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

75

Suhteellisuusperiaate on unionin oikeuden yleisenä oikeusperiaatteena unionin toimielinten kaiken toiminnan laillisuuden mittari, mukaan luettuina komission kilpailuviranomaisena tekemät päätökset (asia C-441/07 P, komissio v. Alrosa, tuomio 29.6.2010, Kok., s. I-5949, 36 kohta).

76

Myös tiedonannoissa viitataan komission velvollisuuteen noudattaa suhteellisuusperiaatetta. Erityisesti rakenneuudistustiedonannon 4 jaksoon, jonka otsikko on ”Kilpailun vääristymisen rajoittaminen ja pankkialan kilpailukyvyn varmistaminen”, sisältyy alajakso, jonka otsikko on ”Kilpailun vääristymistä rajoittavien tehokkaiden ja oikeasuhteisten toimenpiteiden toteuttaminen” ja jossa täsmennetään, että kilpailun vääristymistä rajoittavat toimenpiteet olisi ”räätälöitävä” niin, että toimenpiteillä voidaan puuttua niillä markkinoilla havaittuihin vääristymiin, joilla tuensaajapankki toimii sen jälkeen, kun sen elinkelpoisuus on rakenneuudistuksen seurauksena palautunut; samalla olisi kuitenkin noudatettava yhteisiä toimintalinjoja ja periaatteita. Siinä ilmoitetaan myös, että kyseisten toimenpiteiden luonne ja muoto riippuvat kahdesta tekijästä: ensinnäkin tuen määrästä ja sen myöntämisehdoista ja -olosuhteista ja toiseksi niiden markkinoiden luonteesta, joilla tuensaajapankki jatkaa toimintaansa.

77

On kuitenkin pohdittava komissiolle mainitun periaatteen noudattamisesta johtuvien velvollisuuksien tarkkaa ulottuvuutta ja rajoja sekä sen tuomioistuinvalvonnan rajoja, jota nyt käsiteltävän asian kaltaisessa tilanteessa voidaan harjoittaa.

78

Tältä osin on otettava huomioon riidanalaisen päätöksen erityinen asiayhteys ja erityisesti nyt käsiteltävällä kanteella kyseenalaistettu hankintakielto. Kuten edellä 10 kohdassa on muistutettu, Alankomaiden valtio, ABN Amro ja komissio ovat useasti vaihtaneet mielipiteitä tutkintamenettelyn kuluessa, ja tämän mielipiteiden vaihdon kuluessa Alankomaiden valtio on ABN Amron avustuksella esittänyt useita hankintakiellon ulottuvuutta ja kestoa koskevia vaihtoehtoisia muotoiluja. Koska komissio ei ole pitänyt mitään kyseisistä esityksistä tyydyttävänä, se on asetuksen N:o 659/1999 7 artiklan 4 kohdan nojalla määrännyt riidanalaisen päätöksen 5 artiklassa määritellyn kaltaisen hankintakiellon. Mainittu kielto ei siis koskaan ole ollut Alankomaiden valtion kanssa tehdyn sopimuksen kohteena, joten sen ei voida katsoa olevan osa rakenneuudistussuunnitelmaa eikä viimeksi mainitun antamia sitoumuksia.

79

Nyt käsiteltävän asian kaltaisessa tapauksessa ei siis voida katsoa, että kyseisen jäsenvaltion ottama rooli olisi heikentänyt komission velvollisuutta tutkia kyseisen ehdon oikeasuhteisuus, koska mainittu jäsenvaltio ei ole ehdottanut eikä hyväksynyt mainittua sitoumusta.

80

Kuten nyt käsiteltävän kanneperusteen ensimmäisen osan (edellä 32 kohta) yhteydessä on kuitenkin muistutettu, hankintakielto ei ole kokonaisuudesta erillinen toimenpide, vaan sitä on välttämättä arvioitava Alankomaiden valtion esittämien rakenneuudistussuunnitelmien asiayhteydessä. Vaikkei mainittu kielto muodollisesti olekaan osa mainittua suunnitelmaa, kaikkien kyseisten toimenpiteiden kokonaisuus on mahdollistanut sen, että komissio on voinut katsoa, että tuki soveltuu sisämarkkinoille.

81

Kuten nyt käsiteltävän kanneperusteen ensimmäisen osan (edellä 31 kohta) yhteydessä on myös muistutettu, sisämarkkinoille soveltuvuuden arvioinnin luonteen vuoksi komissiolla on laaja harkintavalta, kun kyse on muun muassa sen arvioinnista, onko sen mahdollista toimenpiteiden yhdistelmän perusteella katsoa, että tuki soveltuu sisämarkkinoille, joten unionin yleisen tuomioistuimen valvontavalta on tältä osin väistämättä rajoitettua.

82

Nyt käsiteltävän asian olosuhteissa ei kuitenkaan ole tarpeen ratkaista, voiko unionin yleinen tuomioistuin tutkia sen, onko komissio tarkastanut, että yksittäiset toimenpiteet ovat oikeasuhteisia, kun otetaan huomioon mainittu rajoitettu valvontavalta, koska komissio ei nyt käsiteltävässä asiassa missään tapauksessa ole loukannut suhteellisuusperiaatetta määrätessään riidanalaisen päätöksen 5 artiklassa hankintakiellosta.

83

Aluksi on palautettava mieliin hankintakiellolla tavoitellut päämäärät. Kuten edellä 33 kohdassa on muistutettu, rakenneuudistustiedonannon mukaisesti määrätyillä rakenneuudistustoimenpiteillä on kolme tavoitetta eli tuensaajan elinkelpoisuus pidemmällä aikavälillä, tuen rajaaminen välttämättömään vähimmäismäärään ja kilpailun vääristymien rajoittaminen. Riidanalaisen päätöksen 309–313 kohdasta, joita on siteerattu edellä 36 kohdassa, ilmenee, että komissio on asettanut kyseisen kiellon mainitun tiedonannon mukaisesti toki kilpailun vääristymien välttämiseksi mutta ennen kaikkea tuen rajaamiseksi välttämättömään vähimmäismäärään.

84

Nyt käsiteltävän kanneperusteen ensimmäisen osan toisen väitteen edellä esitetystä tutkimisesta ilmenee, että riidanalaisen päätöksen 5 artiklassa säädetyllä hankintakiellolla voidaan selvästikin täyttää mainitut tavoitteet. Koska hankintakielto on siinä määritelty laajasti ja se koskee yli viiden prosentin omistusosuuden hankintaa millaisessa yrityksessä hyvänsä (1 kohta), mutta siinä kuitenkin määrätään poikkeuksista de minimis -määräisten hankintojen ja tietyntyyppisten erityisten hankintojen osalta, se mahdollistaa sen, että ABN Amro, joka on saanut huomattavia määriä julkisia varoja osittain sellaisessa muodossa, että niitä ei tarvitse palauttaa, ei tule käyttämään mainittuja varoja sellaisen toimintansa rahoittamiseen, josta saattaisi aiheutua kilpailun vääristymiä markkinoilla tai joka ei liity rakenneuudistusprosessiin.

85

ABN Amron väite, jonka mukaan kyseinen kielto loukkaa suhteellisuusperiaatetta, koska komissio ei ole suostunut ulottuvuudeltaan rajoitetumpiin kiellon muotoiluihin, joita Alankomaiden valtio ja se itse ovat esittäneet ja joilla sen mukaan saavutettaisiin samat tavoitteet, ei voi menestyä, kun otetaan huomioon komission periaatteelle, jonka mukaan tuki on rajattava välttämättömään vähimmäismäärään, oikeutetusti antama painoarvo.

86

Ensimmäisen osan tarkastelun yhteydessä on nimittäin todettu, että ABN Amron osinkopolitiikka ei anna takeita pääomaylijäämän käytön suhteen (edellä 58 kohta). Vaihtoehto, jossa hankintakielto rajattaisiin muiden yritysten yli viiden prosentin omistusosuuden hankintaan, tai kompensaatioratkaisu luovutusten ja mahdollisten hankintojen välillä eivät myöskään täytä kriteeriä, jonka mukaan tuki on rajattava välttämättömään vähimmäismäärään, sillä ne sulkevat pois kaikki sellaiset valtiontuella rahoitettavat hankinnat, jotka eivät ole täysin välttämättömiä tuensaajayhtiön elinkelpoisuuden palauttamisen varmistamiseksi (ks. mm. edellä 47, 54 ja 59 kohta). On muutoinkin selvää, että ABN Amron esittämä kompensaatiojärjestelmä, jonka mukaan komissio lähinnä hyväksyisi uudet hankinnat, kunhan niiden arvo on sama kuin pankin suorittaman luovutuksen, olisi paljon hankalampi toteuttaa ja sitä olisi huomattavasti helpompi kiertää. Ei siis ole osoitettu, että kyse olisi edellä 74 kohdassa siteeratussa oikeuskäytännössä tarkoitetuista tarkoituksenmukaisista vaihtoehtoisista ratkaisuista.

87

Sen Alankomaiden valtion ja ABN Amron ehdottaman hankintakieltoa koskevan poikkeuksen vaihtoehtoisesta muotoilusta, jonka tarkoituksena oli sulkea pois ”rahastoyhtiöihin tai tietoteknisiä palveluita tai informaatioteknologiaa tarjoaviin yhtiöihin liittyvät [hankinnat] tämänhetkisen toiminnan tehokkuuden lisäämiseksi”, on muistutettava, että ABN Amron pyynnöstä riidanalaisen päätöksen 5 artiklan 2 kohdassa määrätään de minimis -hankintoja koskevan poikkeuksen lisäksi siitä, että kieltoa ei sovelleta ABN Amron tekemiin pääomasijoituksiin, jos ne soveltuvat sen liiketoimintasuunnitelmaan ja sen ”Private Equity” -yksikön suunniteltuun budjettiin, eikä tiettyihin ABN Amron ”Energy, Commodities and Transportation” -yksikön pääomasijoituksiin, jotka tukevat sen tavanomaista rahoitustoimintaa ja ovat kyseisen yksikön liiketoimintasuunnitelman ja suunnitellun budjetin mukaisia.

88

On totta, että hallinnollisen menettelyn kuluessa Alankomaiden valtio ja ABN Amro ovat esittäneet edellä 87 kohdassa kuvattua poikkeuksen muotoilua. Komissio on ilmoittanut vastauksena tähän esitykseen, että se oli valmis tutkimaan lisäpoikkeuksia hankintakiellosta, jos osoitettiin, että kyseiset hankinnat olivat välttämättömiä yrityksen elinkelpoisuuden takaamiseksi. ABN Amro vastasi, ettei se pysty yksilöimään tiettyjä transaktioita, koska ne riippuvat siitä, onko yksityispankkisektorilla olemassa kiinnostavia kohteita, jotka sopivat sen salkkuun, ja että se oli juuri suorittamassa salkkunsa strategista arviointia. Koska – kuten nyt käsiteltävän kanneperusteen ensimmäisen osan yhteydessä on todettu – komissio ei ole jättänyt noudattamatta tiedonantoja eikä tehnyt ilmeistä arviointivirhettä vaatiessaan hankintamahdollisuuden ja pankin elinkelpoisuuden takaamisen välistä yhteyttä, mainittu komission asenne ei ole suhteellisuusperiaatteen loukkaus, sillä esitetyn poikkeuksen mukaan komissiolla ei selvästikään olisi ollut mahdollisuutta varmistua siitä, että tuen määrä rajattiin välttämättömään vähimmäismäärään.

89

Yleisesti ottaen on todettava siitä seikasta, että riidanalaisessa päätöksessä määrätyn kaltaiset poikkeukset mainitusta kiellosta eivät ABN Amron mukaan mahdollista sen omaisuussalkun tarvittavaa uudelleentasapainottamista ja että ne siis estävät sen mielestä tyydyttävän toiminnan, kun taas useat sen esittämät muotoilut olisivat mahdollistaneet mainitun tasapainottamisen, koska tuensaajayrityksen tehokkuus ei ole rakenneuudistustiedonantoon sisältyvä kriteeri, kuten edellä 60 kohdassa on muistutettu, tällainen tilanne ei myöskään osoita, että suhteellisuusperiaatetta olisi loukattu.

90

Lisäksi siitä, olisiko komissio voinut ajatella ABN Amron taseen loppusumman kasvun rajoittamisesta määräämistä sen sijaan, että se määräsi riidanalaisessa päätöksessä hankintakiellosta, ABN Amro on ilmoittanut vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen, ettei mainittua toimenpidettä ollut esitetty vaihtoehtoisena ratkaisuna tutkintamenettelyn aikana.

91

ABN Amron väitteestä, jonka mukaan komissio ei ole riittävästi ottanut huomioon sitä, että sille myönnetystä valtiontuesta aiheutuu pienempi riski kilpailulle kuin muille pankeille myönnetyistä tuista, on lopuksi todettava, että koska on selvää, että ABN Amron tapauksessa tuen tarve ei ollut seurausta FBN:n ja ABN Amro N:n menneisyydessä tapahtuneesta toiminnasta, riippumatta siitä, koskeeko mainitunlainen väite komissiolla suhteellisuusperiaatteen vuoksi olevaa velvollisuutta niin, että siihen voitaisiin pätevästi vedota hankintakiellon tarkoituksenmukaisuuden kyseenalaistamiseksi, kyseinen väite ei voi menestyä.

92

Vaikka komissio myöntää muun muassa riidanalaisen päätöksen 320 perustelukappaleessa, että FBN ja ABN Amro N eivät tarvitse nyt käsiteltävässä asiassa myönnettyä valtiontukea siksi, että niiden johto olisi tehnyt huonoja päätöksiä ja että nyt käsiteltävässä asiassa myönnetty tuki vääristää kilpailua huomattavasti vähemmän kuin tuki rahoituslaitoksille, joille on kertynyt liiallisia riskejä, komissio on kuitenkin aiheellisesti katsonut, ettei se, että tuki ei aiheuta moraalikatoa kuitenkaan merkitse, ettei se vääristäisi tai uhkaisi vääristää kilpailua, kuten edellä 45 kohdassa on jo todettu.

93

Lisäksi tiedonannoista ilmenee, että vaikka tuensaajapankin riskiprofiili on tärkeä tekijä käyttäytymistä koskevien korjaustoimenpiteiden arvioinnissa, huomioon on otettava myös muita tekijöitä, kuten se, onko rakenteellisista korjaustoimenpiteistä määrätty, mitä ABN Amro ei kiistä.

94

Pääomapohjan vahvistamista koskevan tiedonannon 38 kohta, jota ABN Amro itse siteeraa, on tältä osin selkeä:

”Pankkien toimintalinjoja koskevien suojatoimien laajuus perustuu oikeasuhteisuuden arviointiin, jossa otetaan huomioon kaikki merkitykselliset tekijät ja erityisesti tuensaajapankin riskiprofiili.”

95

Tästä seuraa, että kun arvioidaan, onko käyttäytymistä koskeviin korjaustoimenpiteisiin aihetta, huomioon on otettava pankin riskiprofiilin lisäksi myös muita tekijöitä ja esimerkiksi se, onko rakenteellisista korjaustoimenpiteistä määrätty.

96

Pääomapohjan vahvistamista koskevan tiedonannon liitteessä annetaan lisäksi luettelo pankin riskiprofiilin arvioinnissa käytettävistä indikaattoreista. Kuten komissio tuo esiin, pääomasijoitusten kokoa, esimerkiksi alle tai yli kaksi prosenttia pankin riskipainotetuista omaisuuseristä, koskeva kriteeri on tärkeä indikaattori.

97

ABN Amrolle myönnetystä tuesta riidanalaisen päätöksen 279 ja 280 perustelukappaleesta ilmenee, että ABN Amro on saanut pääomapohjan vahvistamistukea huomattavasti enemmän kuin kaksi prosenttia riskipainotetuista omaisuuseristä sekä likviditeettitukea 71,7 miljardia euroa.

98

Riidanalaisen päätöksen 320 perustelukappaleesta ilmenee lisäksi – kuten komissio on myös huomauttanut – että komissio on katsonut, että valtiontuen tarve ei nyt käsiteltävässä asiassa johtunut ”ensisijaisesti” menneistä huonoista päätöksistä. Komissio on siis katsonut, että mainittu valtiontuki häiritsee markkinoita vähemmän kuin tuki pankeille, joille oli kertynyt liiallisia riskejä. Tästä syystä muun toiminnan kuin Hollandsche Bank-Unien ja IFN Financen luovutuksia, jotka suoritettiin ABN Amro N:n ja FBN:n välisen keskittymän toteuttamisen hyväksymisen yhteydessä (ks. edellä 8 kohta), ei pidetty tarpeellisina.

99

Ylimääräisesti voidaan täsmentää, että muista toiminnan luovutuksista, joita ABN Amro on suorittanut ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä, mainitaan kyseisen päätöksen 316 perustelukappaleessa Prime Fund Solutionsin (PFS) ja Intertrustin myynti. Ne mainitaan myös riidanalaisen päätöksen 330 perustelukappaleessa, joka kuuluu kilpailun vääristymistä rajoittavia toimenpiteitä koskevaan 6.3.3 kohtaan. Komissio tuo aiheellisesti esiin sen, ettei PFS:n luovutusta voida pitää toimenpiteenä, jonka ABN Amro on toteuttanut elinkelpoisuutensa takaamiseksi. Mainittu seikka ilmenee riidanalaisen päätöksen 308 perustelukappaleesta, jossa viitataan siihen, että mainittu yksikkö uhkasi elinkelpoisuutta, koska se oli kärsinyt merkittäviä, Madoff-huijaukseen liittyviä tappioita vuonna 2008, mitä ABN Amro ei kiistä. Intertrust-kaupan, joka – vaikka komissio on pitänyt sen kilpailuvaikutuksia suotuisina – oli kooltaan pieni, osalta aloite tuli ABN Amrolta (riidanalaisen päätöksen 72 perustelukappale). Komissio on lisäksi vastauksena ABN Amron kannekirjelmässä esittämään väitteeseen, jolla viitattiin Intertrust-luovutuksen suureen merkitykseen, kun sen toiminnan koko varainhoito- ja rahastoyhtiöalalla otettiin huomioon, lisännyt, että Intertrustilla oli maineeseen liittyviä ongelmia ja että muut pankit olivat luopuneet toiminnastaan samalla alalla, mitä ABN Amro ei ole kiistänyt. Ei siis ole selvästi osoitettu, että kyseisiä toiminnan luovutuksia olisi pidettävä rakenteellisina korjaustoimenpiteinä, jotka saattaisivat saattaa kyseenalaiseksi komission päättämän hankintakiellon ankaruuden tai tarpeen.

100

ABN Amron väite, jonka mukaan sille olisi pitänyt määrätä kyseistä hankintakieltoa vähemmän ankara toimintaan liittyvä korjaustoimenpide tai jopa ettei komissio olisi riittävästi ottanut huomioon sen erityisolosuhteita, on näin ollen hylättävä, kun huomioon otetaan kyseiset nyt käsiteltävän asian olosuhteet, jotka koskevat sen riskiprofiilia ja sitä, ettei tuesta ABN Amron mukaan aiheudu haittaa.

101

Kantaja ei siis ole osoittanut, että komissio olisi loukannut suhteellisuusperiaatetta, kun se on määritellyt hankintakiellon ulottuvuuden sellaiseksi, jollaisena siitä on riidanalaisen päätöksen 5 artiklassa määrätty. Ensimmäisen kanneperusteen toinen osa on siis myös hylättävä.

Kolmas osa, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

102

ABN Amro väittää, että komissio on loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, kun se on määrännyt nyt käsiteltävässä asiassa paljon tiukemman hankintakiellon kuin muissa päätöksissä.

103

Se tuo esiin yhtäältä, että suurimmassa osassa samaan aikaan tehdyistä merkityksellisistä päätöksistä kielletään vain rahoituslaitosten tai kilpailijayritysten hankinta tai rajoitetaan sellaisia hankintoja, jotka eivät vastaa kyseisen pankin liiketoimintamallia. ABN Amron mukaan kyse on erityisesti seuraavista komission päätöksistä: Commerzbankille myönnetystä valtiontuesta N 244/09 5.5.2009 tehty päätös C (2009) 3708 lopullinen, (jäljempänä Commerzbank-päätös), Yhdistyneen kuningaskunnan Lloyds Banking Groupille myöntämästä valtiontuesta N 428/09 18.11.2009 tehty päätös C (2009) 9087 lopullinen, (jäljempänä Lloyds-päätös), Belgian KBC:lle myöntämästä valtiontuesta C 18/09 (ex N 360/09) 18.11.2009 tehty päätös C (2009) 8980 lopullinen, (jäljempänä KBC-päätös), Alankomaiden valtion ING:ille myöntämästä tuesta C 10/09 (ex N 138/09) 31.3.2009 tehty päätös C (2009) 2528 lopullinen oik., (jäljempänä ING-päätös), Yhdistyneen kuningaskunnan Royal Bank of Scotlandille myöntämästä valtiontuesta N 422/09 ja N 621/09 14.12.2009 tehty päätös C (2009) 1012 lopullinen, (jäljempänä RBS-päätös), Saksan LBBW:lle myöntämästä valtiontuesta C 17/09 (ex N 265/09) 30.6.2009 tehty päätös C (2009) 5260 lopullinen, (jäljempänä LBBW-päätös), Dexialle myönnetystä valtiontuesta C 9/09 (ex NN 49/08, NN 50/08 ja NN 45/08) 19.11.2008 tehty päätös C (2008) 7388 lopullinen, (jäljempänä Dexia-päätös) ja Saksan Sparkasse Köln/Bonnille myöntämästä valtiontuesta C 32/09 (ex NN 50/09) 4.11.2009 tehty päätös C (2009) 8558 lopullinen (jäljempänä Sparkasse Köln/Bonn-päätös).

104

Toisaalta suurimmassa osassa merkityksellisistä päätöksistä ja erityisesti Lloyds-, ING-, RBS- ja LBBW-päätöksissä kielletään ABN Amron mukaan vain kokonaisten yhtiöiden hankinta tai niiden määräysvallan hankinta. Muissa päätöksissä ja erityisesti Alankomaiden valtion Aegonille myöntämästä rakenneuudistustuesta 17.8.2010 tehdyssä komission päätöksessä C (2010) 5740 lopullinen ja Sparkasse Köln/Bonn -päätöksessä kielletään ABN Amron mukaan vain reilusti yli 5 prosentin omistusosuudet. Missään asiassa merkityksellisessä päätöksessä ei sen mukaan kielletä yli viiden prosentin hankkimista mistä hyvänsä yrityksestä, vaikka lähes kaikki muut kyseessä olevat rahoituslaitokset ovat saaneet huomattavasti suuremman määrän tukea.

105

ABN Amro tuo esiin muutoinkin, että kyseisestä kiellosta tehdyillä poikkeuksilla ei muuteta sitä, että yhdenvertaisen kohtelun periaatetta on loukattu, koska ulottuvuudeltaan rajoitetumman kiellon sisältäviin päätöksiin sisältyy sen mukaan samankaltaisia poikkeuksia, kun taas muihin päätöksiin sisältyy lisäpoikkeuksia, joista joitakin ABN Amrokin on pyytänyt, mutta komissio ei ole niihin suostunut.

106

ABN Amro toteaa lisäksi, että sille määrätyn kiellon ankaruus on sitäkin yllättävämpää, koska lähes kaikille muille rahoituslaitoksille, joille on asetettu vastaava mutta lievempi kielto, on annettu huomattavasti enemmän tukea sekä absoluuttisesti että suhteellisesti arvioituna.

107

ABN Amro hylkää lisäksi komission väitteet, joiden mukaan sen tilannetta ei voida verrata muiden sellaisten pankkien tilanteeseen, joille on määrätty myös rakenteellisia korjaustoimenpiteitä. Sen mukaan mainitut rakenteelliset korjaustoimenpiteet on määrätty kyseisille muille pankeille pitkän aikavälin elinkelpoisuutta koskevista syistä. Se muistuttaa muutoinkin, että se on myös luovuttanut tiettyä omaisuutta.

108

Lopuksi ABN Amro toteaa, että mahdollisuus esittää perusteltu pyyntö siinä tarkoituksessa, että tietty yksittäinen transaktio hyväksyttäisiin, on annettu lukuisissa muissa päätöksissä, mutta että nyt käsiteltävässä asiassa komissio ei ole suostunut laittamaan mainitunlaista mahdollisuutta riidanalaiseen päätökseen huolimatta siitä, että sitä on nimenomaisesti pyydetty.

109

Komissio väittää, että mainittu osa on selvästi perusteeton, koska jokaista valtiontukitapausta on arvioitava erikseen ja koska nyt kyseessä olevan kaltainen tuki voidaan hyväksyä vain, jos rakenneuudistustiedonannossa asetetut kolme keskeistä ehtoa täyttyvät, mikä edellyttää kyseessä olevan rakenneuudistussuunnitelman ja sitoumusten ja ehtojen arviointia, joten yhtä yksittäistä toimenpidettä ei voida arvioida muista erikseen.

110

Yhdenvertaisen kohtelun yleinen periaate edellyttää unionin oikeuden yleisenä periaatteena, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tapauksia kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (ks. asia C-127/07, Arcelor Atlantique ja Lorraine ym., tuomio 16.12.2008, Kok., s. I-9895, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

111

Rakenneuudistustiedonannon 38 kohdassa täsmennetään muutoinkin, että arvioidessaan kilpailun vääristymien poistamiseksi tietyissä tapauksissa edellytettävien rakenteellisten korjaustoimien laajuutta komissio ottaa yhdenvertaisen kohtelun periaatetta noudattaen huomioon samoihin markkinoihin tai markkinasegmentteihin liittyvissä tapauksissa samaan aikaan käyttöön otetut toimenpiteet. Rakenteellisten korjaustoimien vaikutukset kilpailuun ovatkin yleensä toimialan kannalta merkittävämpiä kuin muunlaisten korjaustoimien vaikutukset. Ei kuitenkaan ole mitään syytä olla laajentamatta rakenneuudistustiedonannon 38 kohdassa edellytettyä analyysiä koskemaan tilannetta, jossa komissio määrää hankintakiellon kaltaisia käyttäytymistä koskevia korjaustoimia mahdollisesti merkittävien taloudellisten vaikutusten korjaamiseksi. Kun otetaan huomioon muun muassa nämä rakenneuudistustiedonannossa esitetyt näkemykset, yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen perustuvaa väitettä ei suoralta kädeltä voida hylätä tehottomana.

112

Vaikeus on kuitenkin siinä, ovatko päätökset, joilla hyväksytään valtiontukia pankkialalla rakenneuudistussuunnitelman pohjalta ja joissa on asetettu useita ehtoja, sillä tavalla vertailukelpoisia, kuin edellä 110 kohdassa siteeratussa oikeuskäytännössä on tarkoitettu, vai eivät.

113

Kuten komissio nimittäin aiheellisesti huomauttaa, nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltainen tuki voidaan hyväksyä vain, jos rakenneuudistustiedonannossa asetetut keskeiset ehdot täyttyvät, mikä edellyttää komission päätösten kokonaisvaltaista arviointia rakenneuudistussuunnitelman ja tarkoituksenmukaisten sitoumusten ja ehtojen perusteella, joten eri päätöksissä määrättyjen yksittäisten korjaustoimenpiteiden vertailu on erittäin sattumanvaraista. Vaikkei voida sulkea pois sitä, että yksittäisiä eri rakenneuudistustoimenpiteitä ja eri päätöksissä asetettuja ehtoja olisi mahdollista abstraktisti vertailla, yrityksen rakenneuudistus ja myönnettävälle tuelle asetettavat ehdot on kuitenkin kohdistettava kyseisen yrityksen olennaisiin ongelmiin ja muiden yritysten kokemukset erilaisissa olosuhteissa voivat olla merkityksettömiä (ks. vastaavasti ja analogisesti edellä 31 kohdassa mainittu asia Alitalia v. komissio, tuomion 478 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

114

Joka tapauksessa siinä tapauksessa, että unionin yleinen tuomioistuin voisi joutua tutkimaan, ovatko niissä muissa komission päätöksissä, joihin ABN Amro vetoaa, kyseessä olevat tilanteet vertailukelpoisia kantajan tilanteen kanssa, todistustaakka siitä, ovatko ne vertailukelpoisia vai eivät, olisi ABN Amrolla.

115

Päätökset, joihin ABN Amro vetoaa, ovat ensinnäkin päätöksiä, joissa hankintakielto koskee sen mukaan vain saman alan yrityksiä eli muun muassa Commerzbank-, Lloyds-, KBC-, ING-, RBS-, LBBW-, Dexia- ja Sparkasse Köln/Bonn -päätökset.

116

Tältä osin on huomattava ensinnäkin, että vaikka kyseiset pankit ovat samalla toimialalla kuin ABN Amro, niillä kaikilla on erityispiirteitä ja ne toimivat erityisessä ympäristössä. Komissiolle on esitetty kaikkien kyseisten pankkien rakenneuudistussuunnitelma, josta ei ole osoitettu, että siinä olisi samoja ominaispiirteitä kuin ABN Amron rakenneuudistussuunnitelmassa, ja erityisiä sitoumuksia, minkä vuoksi kyseessä olevat tilanteet eivät välttämättä ole vertailukelpoisia.

117

Kuten komissio lisäksi tuo esiin, kaikki kyseiset pankit on velvoitettu pienentämään tasettaan ja suurin osa niistä on myös velvoitettu luovuttamaan tiettyjä toimintoja, ja on ilmeistä, että tämä seikka voi vaikuttaa hyväksyttyjen käyttäytymistä koskevien korjaustoimenpiteiden ankaruuden tasoon, mikä saattaa myös kyseenalaiseksi niiden vertailukelpoisuuden nyt käsiteltävässä asiassa.

118

Kuten ABN Amro on tuonut esiin, jotkin kyseisistä muille pankeille määrätyistä rakenteellisista korjaustoimenpiteistä on tosin määrätty pankin elinkelpoisuuden takaamiseksi. On kuitenkin selvää, että ainakin joissakin tapauksissa luovutuksista on määrätty myös sen vuoksi, että kilpailun vääristymiä kompensoitaisiin tai rajoitettaisiin. Kuten komissio tästä huomauttaa, Commerzbank-, Lloyds-, KBC-, ING-, RBS-, LBBW-, Dexia-, Sparkasse Köln/Bonn- ja Aegon -päätös ovat esimerkkejä päätöksistä, joissa – toisin kuin ABN Amron tapauksessa – on määrätty rakenteellisista korjaustoimenpiteistä muun muassa kilpailun vääristymisen vaaran pienentämiseksi.

119

On todettava, että kyseisten muiden pankkien osalta hyväksyttyjen kieltojen ulottuvuus ei aina ole niin suppea kuin ABN Amro väittää. Tiettyjen pankkien osalta kielto koskee vain omistusosuuksien hankintaa samalla alalla toimivissa yrityksissä. Lloyds- ja RBS-päätösten, joihin ABN Amro on vedonnut, mukaan tuensaajapankit eivät kuitenkaan voi ryhtyä rahoituslaitosten osakkaiksi eivätkä tehdä sellaisia hankintoja, jotka eivät ole niiden liiketoimintamallin mukaisia. Myös Aegon-päätöksessä kiellossa käytetään ilmausta ”business entities” (liiketoimintakokonaisuudet) ja kyseisellä termillä viitataan myös rahoitusalan ulkopuolisiin yhtiöihin.

120

Komissio viittaa lisäksi vastauksena ABN Amron väitteisiin Latvian AS Parex bankalle myöntämästä valtiontuesta C 26/09 (ex N 289/09) 15.9.2010 tekemäänsä päätökseen C (2010) 6202 lopullinen oik. sekä Itävallan Kommunalkredit Austria AG:lle myöntämästä valtiontuesta SA.32745 (2011/NN) 31.3.2011 tekemäänsä päätökseen C (2011) 2262 lopullinen, joissa on muita esimerkkejä rahoitusalan ulkopuolisiin yrityksiin ulottuvista hankintakielloista.

121

Siitä, että Lloyds-, KBC-, ING-, RBS- ja LBBW-päätökset koskevat ABN Amron mukaan vain kokonaisten yhtiöiden hankintaa tai huomattavasti yli viiden prosentin omistusosuuden hankintaa, on todettava, että on toki totta, että mainittuihin päätöksiin sisältyvät kiellot koskevat yhtiöiden hankintaa sellaisinaan eivätkä ainoastaan omistusosuuden hankkimista niistä. Sama koskee Commerzbank-päätöstä. Lisäksi Aegon-päätöksessä viitataan vähintään 20 prosentin omistusosuuksien hankintoihin muista liiketoimintakokonaisuuksista. On kuitenkin todettava, että päätöksissä C (2010) 6202 lopullinen oik. ja C (2011) 2262 lopullinen kielto koskee omistusosuuksien hankintoja. On siis olemassa ainakin kaksi päätöstä, jotka saattavat kyseenalaiseksi sen ABN Amron väitteen, jonka mukaan millekään muulle pankille ei olisi määrätty yhtä tiukkaa kieltoa.

122

Toiseksi päätöksistä, jotka sisältävät ABN Amrolle myönnettyjä enemmän poikkeuksia, viimeksi mainittu tuo esiin erityisesti Aegon-päätöksen. Mainittuun päätökseen sisältyy ”rahastoyhtiöihin tai tietoteknisiä palveluita tai informaatioteknologiaa tarjoaviin yhtiöihin [liittyvää hankintakieltoa koskeva poikkeus] tämänhetkisen toiminnan tehokkuuden lisäämiseksi”, jota ABN Amro oli pyytänyt, mutta jota sille ei ole myönnetty, koska komissio on muistuttanut siitä, että on tarpeen osoittaa, että hankinnat ovat tarpeen yrityksen elinkelpoisuuden takaamiseksi. Aegonin tapauksessa komissio on huomauttanut mainitun poikkeuksen laajuudesta, että viimeksi mainitun tase oli pienentynyt noin kuusi prosenttia ja että se oli joutunut luopumaan tietyistä toiminnoista. Kun unionin yleinen tuomioistuin on kysellyt siitä, oliko ”rahastoyhtiöihin tai tietoteknisiä palveluita tai informaatioteknologiaa tarjoaviin yhtiöihin [liittyvää hankintakieltoa koskeva poikkeus] tämänhetkisen toiminnan tehokkuuden lisäämiseksi” myönnetty Aegonille kyseisen yrityksen elinkelpoisuuteen liittyvää tarvetta koskevan näytön esittämisen vuoksi, komissio selitti, että viimeksi mainitun rakenneuudistussuunnitelmassa mainittiin olemassa olevia toimintoja koskevat parannukset ja että komission virkamiehet ovat suunnitelleet mainitun poikkeuksen tätä taustaa vasten, kuten kyseisen päätöksen 119 perustelukappaleesta ilmenee. Komissio on myös täsmentänyt, että Aegonin hyväksi ei ole määrätty riidanalaisen päätöksen 5 artiklan 2 kohdassa säädetyn kaltaisesta yleisestä de minimis -lausekkeesta. Näiden seikkojen perusteella voidaan todeta, etteivät Aegonin ja ABN Amron tapaukset ole keskenään vertailukelpoisia.

123

Lopuksi sen osalta, ettei riidanalaiseen päätökseen ole sisällytetty nimenomaista säännöstä mahdollisuudesta ilmoittaa tiettyjä yksittäisiä hankintoja komission hyväksyttäväksi, on viitattava edellä 64–67 kohdassa nyt käsiteltävän kanneperusteen ensimmäistä osaa tutkittaessa suoritettuun analyysiin, josta ilmenee, että mainittu väite on joka tapauksessa hylättävä.

124

Tästä seuraa, että ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa on hylättävä.

Neljäs osa, joka perustuu hyvän hallinnon periaatteen loukkaamiseen ja SEUT 296 artiklassa tarkoitettuun perustelujen puutteellisuuteen

125

ABN Amro väittää lähinnä, että komissio on loukannut hyvän hallinnon periaatetta ja velvollisuutta perustella riidanalainen päätös oikeudellisesti riittävällä tavalla, koska komissio on vain viitannut rakenneuudistustiedonannosta ilmeneviin periaatteisiin tutkiessaan sitä, onko hankintakielto tarpeellinen riidanalaisessa päätöksessä.

126

ABN Amron mukaan ensinnäkään viittaus rakenneuudistustiedonantoon, joka koskee sen mukaan vain sellaisia hankintoja koskevia kieltoja, joista saattaa aiheutua kilpailun vääristymiä, ei voi perustella sille asetettua tiukkaa kieltoa; toiseksi komission olisi pitänyt tutkia ja selittää, miksi niin tiukka kielto oli tarpeen ja miksei lievempiä vaihtoehtoisia ratkaisuja ollut ajateltu; kolmanneksi koska tiedonantojen antaminen ja erityisesti rakenneuudistustiedonanto johtivat uuden toimintalinjan käyttöönottoon, komissiolla oli suurempi perusteluvelvollisuus niitä täytäntöönpantaessa; neljänneksi komissio ei ABN Amron mukaan ollut ottanut huomioon sen erityistilannetta, viidenneksi esitetyt perustelut hankintakiellon tarpeesta eivät olleet riittäviä eivätkä mainitun korjaustoimenpiteen syyt ja tarve sille ilmenneet niistä selvästi ja yksiselitteisesti ja kuudenneksi komission olisi pitänyt analysoida markkinat ja kilpailuongelmat voidakseen oikeuttaa hankintakiellon määräämisen.

127

Komissio vetoaa siihen, että hyvän hallinnon periaatetta on noudatettu ja että riidanalainen päätös on perusteltu oikeudellisesti riittävällä tavalla.

128

Ensinnäkin hyvän hallinnon periaatteen väitetystä rikkomisesta on muistutettava, että unionin oikeusjärjestyksessä myönnettyihin takeisiin hallinnollisissa menettelyissä kuuluu erityisesti hyvän hallinnon periaate, johon liittyy toimivaltaisen toimielimen velvoite tutkia huolellisesti ja puolueettomasti kaikki käsiteltävänä olevan tapauksen kannalta merkitykselliset seikat (asia C-269/90, Technische Universität München, Kok. 1990, s. I-5469, Kok. Ep. XI, s. I-485, 14 kohta).

129

Kun nyt käsiteltävässä asiassa komission, Alankomaiden valtion ja ABN Amron väliset lukuisat hankintakieltoa koskevat mielipiteiden vaihdot, jotka on laajamittaisesti dokumentoitu asiakirja-aineistossa, otetaan huomioon, on selvää, että komissio on tutkinut kaikki nyt käsiteltävässä asiassa merkitykselliset seikat huolellisesti ja puolueettomasti.

130

Toki komissio on ollut joustamaton sen suhteen, että mainitun kiellon oli katettava kaikenlaiset yritykset ja vähintään viiden prosentin osuuksien hankinnat yhtiöissä, vaikka se onkin Alankomaiden valtion ja ABN Amron pyynnöstä hyväksynyt tiettyjä poikkeuksia hankintakiellosta. Ensimmäisen osan tutkimisesta edellä kuitenkin ilmenee muun muassa, että mainittu kanta perustuu komission analyysiin, jonka mukaan valtiontuen rajaamista välttämättömään vähimmäismäärään koskeva periaate ei mahdollistanut sitä, että se olisi ottanut myöntyväisemmän kannan ja erityisesti hyväksynyt ABN Amron esittämät poikkeuksien muotoilut. On lisättävä, että komissio oli ehdottanut ABN Amrolle, että se muotoilisi täsmällisemmin sen, minkälaisten hankintojen se katsoi olevan tarpeen elinkelpoisuutensa varmistamiseksi, mitä viimeksi mainittu ei ole pystynyt tekemään, kuten asiakirja-aineistoon sisällytetyistä asiakirjoista ilmenee.

131

Toiseksi siltä osin kuin on kyse perusteluvelvollisuuden väitetystä noudattamatta jättämisestä, on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 296 artiklassa tarkoitetun perusteluvelvollisuuden laajuus riippuu kyseessä olevan toimen luonteesta ja siitä asiayhteydestä, jossa se on annettu. Perusteluissa on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmaistava toimen antaneen toimielimen perustelut siten, että yhtäältä unionin tuomioistuimet voivat valvoa sen laillisuutta, ja toisaalta henkilöille, joita toimenpide koskee, selviävät toteutetun toimenpiteen perusteet, jotta he voivat puolustaa oikeuksiaan ja tarkastaa, onko päätös aiheellinen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja siltä osin kuin sitä, ovatko päätöksen perustelut SEUT 296 artiklan mukaisia, tutkitaan paitsi päätöksen sanamuodon myös asiayhteyden ja kaikkien asiaa koskevien oikeussääntöjen suhteen (ks. asia C-367/95 P, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, tuomio 2.4.1998, Kok., s. I-1719, 63 kohta ja asia T-238/09, Sniace v. komissio, tuomio 30.11.2011, 37 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

132

Erityisesti on todettava, ettei komissio ole velvollinen ottamaan kantaa kaikkiin asianomaisten sille esittämiin väitteisiin. Sen on ainoastaan esitettävä ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joilla on olennainen merkitys päätöksen systematiikan kannalta (yhdistetyt asiat C-341/06 P ja C-342/06 P, Chronopost ja La Post v. UFEX ym., tuomio 1.7.2008, Kok., s. I-4777, 96 kohta ja yhdistetyt asiat T-102/07 ja T-120/07, Freistaat Sachsen ym. v. komissio, tuomio 3.3.2010, Kok., s. II-585, 180 kohta).

133

Kyseisen toimen luonteesta ja siitä asiayhteydestä, jossa se nyt käsiteltävässä asiassa on annettu, on todettava, että jo ensimmäisen, toisen ja kolmannen osan yhteydessä on käsitelty sitä, ettei käyttäytymistä koskevaa korjaustoimenpidettä voida tutkia kokonaisuudesta erikseen, koska nimenomaan pankille asetettujen ehtojen ja rakenneuudistussuunnitelman kokonaisuus mahdollistaa sen, että komissio katsoo tuen olevan tiedonannoissa asetettujen ehtojen ja SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukainen ja siis soveltuvan sisämarkkinoille.

134

Sitä, mitkä komission velvollisuuden perustella erikseen tiettyjen toimenpiteiden tai ehtojen asettamisen konkreettiset seuraukset ovat tässä asiayhteydessä, ei ole tarpeen pohtia, sillä on todettava, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla perustellut hankintakiellon asettamisen tarpeen muun muassa riidanalaisen päätöksen 309–314 kohdassa, joiden sisältö on toistettu edellä 36 kohdassa.

135

Kuten ABN Amro tuo esiin, mainitut perustelut toki ovat melko niukat ja muodostuvat suurelta osin rakenneuudistustiedonannon periaatteiden kertaamisesta. Toisin kuin ABN Amro väittää, edellä 131 kohdassa siteeratun oikeuskäytännön mukaisesti komission päättely kuitenkin ilmenee selkeästi ja yksiselitteisesti mainituista perusteluista erityisesti sen vuoksi, että komissio on soveltanut mainitusta tiedonannosta ilmenevää periaatetta.

136

Vaikka riidanalaisessa päätöksessä ei tarkastellakaan ABN Amron esittämiä vaihtoehtoisia korjaustoimenpiteitä, siinä esitetyistä perusteluista ilmenee, että mainittujen periaatteiden tinkimätön soveltaminen oli tarpeen, mikä siis sulki pois joustavammat vaihtoehtoiset ratkaisut. Sen lisäksi, että edellä 132 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee muutoinkin, ettei komissiolla missään tapauksessa ollut velvollisuutta ottaa kantaa kaikkiin väitteisiin, huomioon on otettava komission, Alankomaiden valtion ja ABN Amron väliset mielipiteiden vaihdot, joiden yhteydessä komissio on selkeästi ilmoittanut, miksi tietyt esitetyt ratkaisut eivät olleet hyväksyttäviä.

137

Voidaan viitata esimerkiksi komission mainitusta asiasta vastaavan tiimin ABN Amron esittämien korjaustoimenpiteiden muotoiluun niiden 6.9.2010 esitetyssä muodossa antamaan vastaukseen. Siinä selitetään yhtäältä, että muita yrityksiä koskevan määräysvallan antavan osuuden hankintaa koskevan kiellon rajaaminen mahdollistaisi toivottavien hankintojen tekemisen, mutta että komissio voi hyväksyä vain yrityksen elinkelpoisuuden varmistamisen kannalta tarpeelliset hankinnat, ja toisaalta, ettei omaisuuden myyntitulojen ja hankintojen välinen kompensointijärjestelmä ole hyväksyttävä, koska myynnistä saatavat varat olisi mahdollisimman suuressa määrin käytettävä pienentämään tuen määrää. Samoin tietyistä asiakirja-aineistoon sisällytetyistä sähköpostiviesteistä ilmenee, että komissio on hylännyt ABN Amron esitykset, jotka koskivat lähinnä kiellon rajaamista yli 20 prosentin osuuksien hankintoihin tietyin edellytyksin ja siltä osin kuin ne koskevat Alankomaiden ulkopuolisia luottoyrityksiä, ja rahastoyhtiöihin tai tietoteknisiä palveluita tai informaatioteknologiaa tarjoaviin yhtiöihin liittyvien hankintojen poissulkemista tämänhetkisen toiminnan tehokkuuden lisäämiseksi, ja toistanut perustelun, jonka mukaan se saattoi hyväksyä vain hankinnat, joiden oli osoitettu olevan tarpeen yrityksen elinkelpoisuuden takaamiseksi, ja jonka mukaan se odotti tätä koskevia todisteita tai ei ollut vastaanottanut mainitunlaisia todisteita.

138

Kun näin ollen analogisesti viitataan oikeuskäytäntöön, jonka mukaan asianomaiselle vastainen toimi on riittävästi perusteltu silloin, kun se on tehty asianomaiselle tutussa asiayhteydessä, minkä vuoksi asianomainen pystyy ymmärtämään itseensä kohdistuvan toimenpiteen ulottuvuuden (ks. asia C-417/11 P, neuvosto v. Bamba, tuomio 15.11.2012, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), nyt käsiteltävässä asiassa ei voida katsoa, ettei riidanalaista päätöstä olisi perusteltu oikeudellisesti riittävällä tavalla sen vuoksi, että siinä ei käsitellä ABN Amron tutkintamenettelyn aikana esittämiä vaihtoehtoisia korjaustoimenpiteitä, jotka komissio on hylännyt.

139

Sen osalta, oliko komissiolla suurempi perusteluvelvollisuus, koska tiedonantojen antaminen johti uuden toimintalinjan muotoiluun, ABN Amro vaikuttaa viittaavan oikeuskäytäntöön, jonka mukaan on niin, että vaikka vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaisen komission päätöksen perustelut voidaan esittää tiivistäen, esimerkiksi viittaamalla tähän käytäntöön, komission on nimenomaisesti selostettava päättelyään, jos sen päätös menee huomattavasti pidemmälle kuin aikaisemmat päätökset (ks. mm. asia 73/74, Groupement des fabricants de papiers peints de Belgique ym. v. komissio, tuomio 26.11.1975, Kok., s. 1491, Kok. Ep. II, s. 535, 31 kohta; asia C-295/07 P, komissio v. Département du Loiret, tuomio 11.12.2008, Kok., s. I-9363, 44 kohta ja asia C-521/09 P, Elf Aquitaine v. komissio, tuomio 29.9.2011, Kok., s. I-8947, 155 kohta). Mainittua oikeuskäytäntöä ei kuitenkaan voida soveltaa nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa, jossa komissio ei suinkaan ole poikennut vakiintuneesta ratkaisukäytännöstä, vaan ilmoittaa soveltavansa suuntaviivojen periaatteita tinkimättömästi.

140

Lisäksi siltä osin kuin ABN Amro viittaa siihen, ettei rakenneuudistustiedonantoon perustuvilla perusteluilla voida oikeuttaa asetettua kieltoa, koska mainittu tiedonanto koskee vain sellaisia hankintoja, jotka saattavat vaikuttaa kilpailuun, kyse on perustelujen aineellisen pätevyyden kyseenalaistamisesta ja mainittu kysymys on käsitelty jo ensimmäisen osan yhteydessä.

141

Muilta osin se, että komissio on perustellut hankintakieltoa ennen kaikkea sen periaatteen edellyttämänä korjaustoimenpiteenä, jonka mukaan tuki on rajattava välttämättömään vähimmäismäärään, selittää sen, ettei rakenneuudistuksen vaikutuksiin pankkimarkkinoihin ole yksityiskohtaisesti syvennytty. Tältä osin riidanalaisen päätöksen vertaamisesta Lloyds-päätökseen, jonka ABN Amro ottaa esiin, kun se väittää, että Lloyds-päätös on perusteltu paljon yksityiskohtaisemmin ja että se on tiedonantojen mukainen, on vielä todettava, että sen lisäksi, ettei komission analyysi ole Lloyds-päätöksessä huomattavasti pidemmälle kehitelty kuin riidanalaisessa päätöksessä, missään tapauksessa jonkin toisen päätöksen perustelujen laajuudella ei juuri ole merkitystä sille, voiko unionin yleinen tuomioistuin arvioida, onko riidanalaista päätöstä perusteltu oikeudelliselta kannalta riittävällä tavalla.

142

Ensimmäisen kanneperusteen neljäs osa on siis hylättävä, samoin kuin näin ollen ensimmäinen kanneperuste kokonaisuudessaan.

Toinen kanneperuste, joka koskee hankintakiellon kestoa

143

Tämä kanneperuste koskee riidanalaisen päätöksen 5 artiklan 3 kohtaa (edellä 13 kohta), jonka mukaan hankintakieltoa sovelletaan vähintään kolmen vuoden ajan riidanalaisen päätöksen hyväksymispäivästä tai siihen saakka, jolloin Alankomaiden omistusosuus laskee alle 50 prosentin, siitä riippuen, kumpi tapahtuu myöhemmin, mutta kiellon soveltaminen lopetetaan viimeistään viiden vuoden kuluttua riidanalaisen päätöksen hyväksymispäivästä.

144

Tämä kanneperuste koostuu viidestä osasta. Ensimmäinen osa perustuu SEUT 345 artiklan rikkomiseen sillä perusteella, että hankintakiellon kesto riippuu valtion omistuksesta. Toinen osa koskee SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan rikkomista sekä tiedonantojen virheellistä soveltamista. Kolmas osa koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista. Neljäs osa koskee suhteellisuusperiaatteen loukkaamista, kun taas viides osa liittyy hyvän hallinnon periaatteen loukkaamiseen sekä SEUT 296 artiklassa tarkoitettuun perustelujen puutteellisuuteen.

Ensimmäinen osa, joka perustuu SEUT 345 artiklan rikkomiseen sillä perusteella, että hankintakiellon kesto riippuu valtion omistuksesta

145

ABN Amro väittää, että SEUT 345 artiklaa on rikottu sen vuoksi, että riidanalaisen päätöksen 5 artiklassa luodaan yhteys sen, että valtio omistaa vähintään 50 prosenttia sen osakkeista, ja hankintakiellon soveltamisen vähintään kahden vuoden ajan alkuperäisen kolmen vuoden ajanjakson jälkeen, välille. Se tuo esiin muun muassa sen, että SEUT 345 artiklassa kielletään komissiota tekemästä päätöstä, jossa tehdään erottelu sen mukaan, onko yritys julkisessa vai yksityisessä omistuksessa. ABN Amro korostaa, ettei valtion omistus itsessään ole valtiontukea, ja väittää, että SEUT 345 artiklan mukaan on lainvastaista katsoa, että valtion omistuksesta sellaisenaan syntyisi valtiontukea vastaava etu.

146

Komissio ei hyväksy tätä väitettä. Komission mukaan SEUT 345 artiklassa velvoitetaan suhtautumaan neutraalisti siihen, onko yritys julkisessa vai yksityisessä omistuksessa, muttei kielletä kaikkea erilaista kohtelua.

147

SEUT 345 artiklassa määrätään, että perussopimuksilla ei puututa jäsenvaltioiden omistusoikeusjärjestelmiin.

148

Oikeuskäytännöstä ilmenee, että SEUT 345 artiklasta ei seuraa, että jäsenvaltioissa vallitsevia omistusoikeusjärjestelmiä eivät koskisi perussopimuksen perusmääräykset (asia C-503/04, komissio v. Saksa, tuomio 18.7.2007, Kok., s. I-6153, 37 kohta). Perussopimuksen kilpailusääntöjä, jotka ovat perustavanlaatuisia sääntöjä, sovelletaan erotuksetta julkisiin ja yksityisiin yrityksiin ja näin ollen ei ole katsottava, että mainitulla määräyksellä rajoitetaan SEUT 107 artiklan 1 kohdan mukaisen valtiontuen käsitteen alaa (ks. yhdistetyt asiat T‑228/99 ja T‑233/99, Westdeutsche Landesbank Girozentrale ja Land Nordrhein-Westfalen v. komissio, tuomio 6.3.2003, s. II‑435, 193 ja 194 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

149

ABN Amron mukaan se, että hankintakiellon päättyminen on asetettu riippumaan sen (osittaisen) yksityistämisen tapahtumahetkestä, merkitsee mainitun määräyksen rikkomista sen vuoksi, että komissio liittää näin seurauksia pelkästään siihen tosiseikkaan, että valtio omistaa enemmistön ABN Amrosta. ABN Amro ei väitä, että valtiontukia koskevia sääntöjä olisi sovellettava eri tavalla sen vuoksi, että valtio omistaa sen, vaan pikemminkin, ettei se saa joutua kärsimään mainitusta seikasta.

150

Tämä väite ei voi menestyä.

151

Kuten riidanalaisen päätöksen 312 perustelukappaleesta ilmenee (ks. edellä 36 kohta), komissio ei katso, että se, että yritys pysyy valtion omistuksessa, olisi valtiontukea. Mainitussa perustelukappaleessa nimittäin ilmoitetaan, että ”[v]altion omistajuuden päättyminen antaa vertailukohdan arvioida, milloin tuesta saatu etu lakkaa”. Tästä seuraa, että komissio katsoo, että se voi lieventää Alankomaiden valtion FBN:n ottamisella valtion omistukseen ja myöhemmillä pääoman vahvistamista koskevilla toimenpiteillä antaman tuen vaikutuksia, jotka sen mukaan tuntuvat edelleen silloin, kun valtio omistaa enemmistön ABN Amrosta.

152

Hankintakiellon soveltaminen päättyy muutoinkin viiden vuoden jälkeen siinäkin tapauksessa, ettei Alankomaiden valtio ole siinä vaiheessa alentanut omistusosuuttaan alle 50 prosenttiin.

153

Kuten komissio kuitenkin aiheellisesti tuo esiin, SEUT 345 artiklasta ei ilmene, ettei se voisi liittää seurauksia siihen, että valtio omistaa yrityksestä enemmistön, jos se katsoo, että näin toimimiseen on objektiivisia syitä. Mainittua logiikkaa on noudatettu nyt käsiteltävänä olevassa asiassa. Sen kestävyyttä tarkastellaan laajemmin muiden toisen kanneperusteen osien yhteydessä.

154

Edellä esitetystä seuraa, ettei riidanalaisessa päätöksessä samasteta valtion omistusta valtiontukeen ja että siinä esitetään objektiivinen syy, jonka perusteella sitä, että valtio omistaa pankista enemmistöosuuden, on käytetty tässä yhteydessä viitteellisenä tekijänä, joten syrjinnästä valtion omistukseen nähden ei voida puhua.

155

Toisen kanneperusteen ensimmäinen osa on siis hylättävä.

Toinen osa, joka koskee SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan rikkomista sekä tiedonantojen virheellistä soveltamista

156

Kyseinen osa muodostuu kahdesta väitteestä, joista toinen koskee SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan rikkomista ja toinen tiedonantojen virheellistä soveltamista. Aluksi on tarkasteltava toista väitettä.

– Toinen väite, joka perustuu tiedonantojen virheelliseen soveltamiseen

157

ABN Amron mukaan on niin, että kun otetaan huomioon se, että nyt käsiteltävässä asiassa tuen tarve ei johdu liiallisten riskien kertymisestä, ja se, että sen riskiprofiili oli erittäin alhainen, nyt käsiteltävässä asiassa oli perusteita vain rajallisille käyttäytymistä koskeville korjaustoimenpiteille. Sen mukaan siltä osin kuin rakenneuudistustiedonannon 40 kohdassa pidetään mahdollisena sitä, että hankintakieltoa pidennetään rakenneuudistusvaiheen loppuun saakka, mitään yli kolme vuotta kestävää kieltoa ei sen tapauksessa voida hyväksyä, koska se on aina ollut kannattava ja koska riidanalaisessa päätöksessäkin on myönnetty, että se on elinkelpoinen kokonaisuus. Sen rakenneuudistus ei muutoinkaan jatku kyseisen vaiheen jälkeen, koska se oli jo päättynyt silloin, kun riidanalainen päätös on tehty ja koska vuoden 2009 rakenneuudistussuunnitelma ulottuu vain vuoteen 2013. Komission väite, joka mukaan kyseistä kieltoa on sovellettava niin kauan kuin valtion enemmistöosakkuus voi vaikuttaa velkojia ja tallettajia rauhoittavasti, ei ABN Amron mukaan sitä paitsi ole rakenneuudistustiedonannon mukainen peruste.

158

ABN Amro lisää, että rakenneuudistustiedonannon 40 kohdassa todetaan, että käyttäytymistä koskeva korjaustoimenpide voidaan pitää voimassa tuen ulottuvuudesta, määrästä ja kestosta riippuen mutta että vaikka se on saanut huomattavasti vähemmän tukea kuin muissa merkityksellisissä asioissa on myönnetty, missään kyseisistä muista asioista hankintakielto ei ole ollut viittä vuotta eikä sitä pidempi.

159

ABN Amro muistuttaa myös siitä, että jo rakenneuudistustiedonannon 14 kohdassa myönnetään, että EUT-sopimus on neutraali sen suhteen, onko pankki yksityisessä vai julkisessa omistuksessa, joten se, että pankin julkisen omistuksen jatkumiseen liitetään oikeudellisia seuraamuksia, ei ole mainitun määräyksen mukaista.

160

Lopuksi ABN Amro vetoaa siihen, ettei komission väite, joka koskee tutkimatta jättämistä, ole perusteltu.

161

Komissio väittää, kuten ensimmäisenkin kanneperusteen yhteydessä, että SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan rikkomiseen perustuvan kanneperusteen osan alaosan tueksi ei ole esitetty mitään perusteita ja että se on siis jätettävä tutkimatta. ABN Amron väitteet ovat komission mukaan muutenkin perusteettomia lähinnä siksi, että käyttäytymistä koskevien korjaustoimenpiteiden kestoa on arvioitava myös sen periaatteen valossa, jonka mukaan tuki on rajattava välttämättömään vähimmäismäärään.

162

Aluksi on todettava, että jotkin ABN Amron väitteet on jo tutkittu ja että ne on hylättävä. Tämä koskee väitettä, jonka mukaan sen riskiprofiilin on johdettava siihen, että sille määrätään ulottuvuudeltaan ja kestoltaan lieviä käyttäytymistä koskevia korjaustoimenpiteitä. Mainittu väite on tutkittu jo edellä 91–100 kohdassa, joissa on todettu, että ABN Amron analyysiä on lievennettävä. Ei esimerkiksi ole osoitettu, ettei komissio olisi ottanut huomioon nyt käsiteltävän asian erityispiirteitä, koska ABN Amro on saanut erittäin suuren määrän tukea ja koska sille ei ole määrätty mitään rakenteellisia korjaustoimenpiteitä. Muissa samaan aikaan esillä olleissa asioissa määrättyjen hankintakieltojen vertailuun perustuvaa väitettä tarkastellaan kolmannen osan yhteydessä.

163

ABN Amron väitteestä, joka koskee rakenneuudistustiedonannon 14 kohdan, jonka mukaan on niin, että koska perustamissopimus on neutraali omistusoikeuden suhteen, valtiontukisääntöjä sovelletaan siitä riippumatta, onko pankki yksityisessä vai julkisessa omistuksessa, noudattamista, on todettava, että mainitussa määräyksessä vain muistutetaan SEUT 345 artiklaan sisältyvästä periaatteesta, joten kyseinen väite on hylättävä samoista syistä, joiden nojalla toisen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylätty.

164

ABN Amron pääasiallista väitettä, joka koskee varsinaisesti sitä, ettei tiedonantoja ole noudatettu, tutkittaessa on muistutettava siitä, että kuten edellä 31 kohdassa on todettu, tiedonannoissa viitataan komission harkintavaltaan niiden ehtojen osalta, joiden on täytyttävä, jotta tukitoimenpiteen, jolla on poistettu jäsenvaltion taloudessa oleva vakava häiriö, voitaisiin katsoa olevan sopusoinnussa SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan kanssa muun muassa silloin, kun kyse on rakenteellisten tai käyttäytymistä koskevien korjaustoimenpiteiden muotoilusta. Mainitunlaisen harkintavallan olemassaolo on otettava huomioon, kun analysoidaan tiedonantojen noudattamatta jättämiseen perustuvia väitteitä, koska komission on pohdittava tuen soveltuvuutta korjaustoimenpiteistä ja ehdoista muodostuvan kokonaisuuden ja kunkin yksittäistapauksen ominaispiirteiden perusteella.

165

Hankintakiellon kestosta riidanalaisen päätöksen 311 perustelukappaleessa (ks. edellä 36 kohta) viitataan rakenneuudistustiedonannon 40 kohtaan.

166

Mainitun määräyksen mukaan kilpailun vääristymien rajoittamiseksi määrätyn hankintakiellon olisi oltava voimassa vähintään kolme vuotta, ja sen voimassaolo voi jatkua rakenneuudistusvaiheen loppuun tuen ulottuvuudesta, määrästä ja kestosta riippuen.

167

Riidanalaisen päätöksen 312 perustelukappaleessa (ks. edellä 36 kohta) komissio lisää kuitenkin, että kiellon keston jatkaminen yli kolmen vuoden on perusteltua siksi, että vaikka osa tuesta on jo saatu takaisin, ABN Amro ei voi maksaa takaisin joitakin toimenpiteitä johtuen niiden muodosta. Kuten ensimmäisen osan yhteydessä on jo todettu, komissio täsmentää myös, että valtion enemmistöomistajuuden päättyminen antaa vertailukohdan arvioida, milloin tuesta saatu etu lakkaa, mutta että kieltoa ei missään tapauksessa sovelleta yli viiden vuoden ajan.

168

ABN Amro ei esittämillään perusteilla riitauta oikeastaan sitä, että hankintakielto voidaan edellä mainitun määräyksen mukaan määrätä kolmeksi vuodeksi, mutta toteaa, että sen olisi pitänyt olla kiellon enimmäiskesto erityisesti sen vuoksi, ettei sen rakenneuudistus sen jälkeen enää jatkunut.

169

Kuten komissio on istunnossa huomauttanut, tältä osin on todettava, ettei rakenneuudistustiedonannossa konkreettisesti määritellä sellaisten hankintakieltojen kestoa, jotka määrätään tuen rajoittamiseksi välttämättömään vähimmäismäärään. Koska rakenneuudistustiedonannon 23 kohdassa kuitenkin viitataan tuensaajan rakenneuudistukseen, siitä voidaan päätellä, että mainittua korjaustoimenpidettä voidaan pitää perusteltuna niin kauan kuin mainittu olosuhde on voimassa. Rakenneuudistustiedonannon 23 kohdassa asetettu sääntö vastaa siis mainitun tiedonannon 40 kohdassa kehiteltyä sääntöä (edellä 166 kohta), johon riidanalaisen päätöksen 311 ja 312 perustelukappaleissa viitataan ja jossa täsmennetään, että tietyt hankintakiellot voidaan pitää voimassa ”rakenneuudistusvaiheen loppuun tuen ulottuvuudesta, määrästä ja kestosta riippuen”. On siis tärkeää selvittää, onko nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen 5 artiklassa asetetun hankintakiellon kesto rakenneuudistustiedonannon 23 kohdassa määritellyn säännön mukainen, sellaisena kuin mainittua sääntöä on juuri tulkittu.

170

Tältä osin komissio kuvaa riidanalaisen päätöksen 76–92 perustelukappaleessa joulukuun 2009 rakenneuudistussuunnitelman sekä kyseisen suunnitelman marraskuussa 2010 päivitetyn version sisältöä. ABN Amro on oikeassa siinä, että mainittuun rakenneuudistussuunnitelmaan sisältyvät taloudelliset ennusteet eivät ulotu vuotta 2013 pidemmälle.

171

Riidanalaisen päätöksen 312 perustelukappaleesta ja 5 artiklasta ilmenee kuitenkin, että nyt käsiteltävässä asiassa riitautetun korjaustoimenpiteen soveltamisen päättymistä ei määritä pankin rakenneuudistusvaihe, sellaisena kuin se on määritelty rakenneuudistussuunnitelman eri versioissa, vaan Alankomaiden valtion osakeomistuksen pienentyminen 50 prosentin kynnysarvon alle.

172

Riidanalainen päätös ei myöskään suoraan sido kyseisen kiellon soveltamisen päättymistä tuen loppumiseen. Kuten riidanalaisen päätöksen 312 perustelukappaleessa on nimittäin selitetty, myönnetyn tuen luonne pääomapohjan vahvistamiseen tarkoitettuna tukena on sellainen, ettei sitä välttämättä makseta kokonaan takaisin, mitä ABN Amro ei kiistä. Nyt käsiteltävässä asiassa ei siis ole mahdollista osoittaa sellaista välitöntä yhteyttä hankintakiellon keston ja tuen mahdollisen palauttamispäivämäärän välillä, että sen voisi katsoa määrittävän tuen keston loppumisajankohdan.

173

Tässä yhteydessä voidaan huomauttaa siitä, että unionin yleisessä tuomioistuimessa komissio on viitannut myös riidanalaisen päätöksen 23 perustelukappaleessa mainitun, 5.2.2010 tehdyn päätöksen C (2010) 726 lopullinen 139 perustelukappaleeseen. Mainitulla päätöksellä komissio on laajentanut 8.4.2009 tehdyllä päätöksellä aloitettua muodollista tutkintamenettelyä ulottamalla sen soveltamisalan kattamaan tiettyjä uusia toimenpiteitä. Mainitussa perustelukappaleessa, joka seuraa kyseisen päätöksen 138 perustelukappaletta, jossa mainitaan, että hankintakielto on tarpeen kilpailun vääristymien rajoittamiseksi, ilmoitetaan, että kun otetaan huomioon Alankomaiden valtion toistuvat ja laajamittaiset toimet FBN:n ja ABN Amro N:n hyväksi, yleisö ja erityisesti tallettajat saattoivat ottaa päätöksenteossaan huomioon sen, että valtio puuttuisi asiaan uudestaan, jos vaikeuksia ilmenisi. Komissio lisää mainitussa perustelukappaleessa, että ABN Amrosta muodostuva uusi kokonaisuus oli erittäin turvallinen pankki, mikä saattaisi auttaa konsernia talletusten keräämisessä.

174

Vastaavia pohdintoja on riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 89, joka on osa valtiontuen olemassaoloa koskevaa pohdiskelua. Siinä viitataan vieraan pääoman sijoittajille suunnattuihin FBN:n vuonna 2009 käyttämiin markkinoinnin apuvälineisiin, joissa viitataan siihen, että valtio-omisteisuus on eduksi, sillä se kohentaa tallettajien ja velkojien luottamusta.

175

Näin ollen – toisin kuin ABN Amro esittää – kyseisen asian erityisolosuhteissa komission oli syytä katsoa, että sitä ajankohtaa, jolloin Alankomaiden valtio ei enää omistaisi enemmistöosuutta ABN Amrosta, olisi pidettävä sen päivämäärän likiarvona, jolloin rakenneuudistuksen vuoksi perustellusta tuesta saatu etu päättyisi. Kun edellä 169 kohdassa esitetty otetaan huomioon, komissio saattoi siis perustellusti viitata riidanalaisen päätöksen 5 artiklassa siihen, että Alankomaiden valtio omisti enemmistöosuuden ABN Amrosta. Ylimääräisesti voidaan lisätä, että asiakirja-aineistoon sisältyvästä kirjeenvaihdosta ilmenee, että ABN Amro on jopa itsekin käyttänyt tutkintamenettelyn kuluessa valtion enemmistöosakkuuden päättymishetkeä keskeisenä hetkenä, johon muiden käyttäytymistä koskevien korjaustoimenpiteiden, kuten mainoskielto tai osinkopolitiikka, päättyminen voidaan suhteuttaa.

176

Siitä, että hankintakiellon kestoksi on vahvistettu viisi vuotta, on todettava, että kun otetaan huomioon valtion läsnäolon seurauksille annettu merkitys, Alankomaiden valtion ABN Amron oman pääoman omistuksesta irtaantumisstrategian huomioon ottaminen on selvästikin merkityksellistä. Komissio kuvailee sitä riidanalaisen päätöksen 87 ja 88 perustelukappaleessa. Niissä todetaan, että Alankomaiden valtio on selittänyt useissa eri kirjeissä, että se harkitsi arvopaperien liikkeeseenlaskua listautumalla pörssiin (initial public offering) ABN Amrosta irtaantumisen pääasialliseksi strategiaksi, jolloin ensimmäinen [luottamuksellinen] prosentin omistusosuus voitaisiin listata pörssiin aikaisintaan [luottamuksellinen] ja seuraava [luottamuksellinen] prosentin omistusosuus vuonna 2015. Mainituissa kohdissa on myös täsmennetty, että Alankomaiden valtio pyrkii vähentämään omistusosuuttaan ABN Amrosta enintään [luottamuksellinen] prosenttiin mielellään ennen [luottamuksellinen] loppua, ja lopuksi, että se suunnittelee irtaantuvansa ABN Amrosta lopulta kokonaan mutta että tämä kaikki kuitenkin riippuu tilanteesta markkinoilla ja ABN Amron ”pörssikelpoisuudesta”. Suunnitellussa irtaantumisstrategiassa viitataan siis selvästi alle neljän vuoden kestoon laskettuna riidanalaisen päätöksen tekopäivästä huhtikuussa 2011.

177

Kuten komissio on kuitenkin aiheellisesti huomauttanut, viiden vuoden kesto mainitaan rakenneuudistustiedonannossa, joka toimii viitekehyksenä hankintakiellon rajojen määrittämisessä riidanalaisessa päätöksessä, mikä ilmenee muun muassa sen 6.3 kohdasta, jonka otsikko on ”Tuen, joulukuun 2009 rakenneuudistussuunnitelman ja ajan tasalle saatetun marraskuun 2010 rakenneuudistussuunnitelman arviointi rakenneuudistustiedonannon perusteella”. Viiden vuoden ensimmäisaika on siis mainittu muun muassa mainitun tiedonannon 37 kohdassa, siltä osin kuin kyse on enimmäisajasta, joka pankeille tietyissä tilanteissa voidaan myöntää tiettyjen rakenteellisten korjaustoimenpiteiden luovutusten ja toiminnan supistamisen muodossa.

178

Vaikka ABN Amro lisäksi tiukasti kiistää sen, että se olisi voinut suostua hankintakiellon viiden vuoden enimmäiskestoon, mainittu ensimmäissoveltamisaika on mainittu myös muualla riidanalaisessa päätöksessä. Sen 6 artikla koskee ABN Amrolle asetettua kieltoa mainostaa sitä, että valtio omistaa sen, tai viitata siihen viestinnässään nykyisten tai potentiaalisten asiakkaiden ja/tai sijoittajien kanssa. Sen soveltamisen keston määritellään ulottuvan ”ainakin kolmeen vuoteen tämän päätöksen hyväksymispäivästä tai siihen saakka, jolloin Alankomaiden omistusosuus [ABN Amrosta] laskee alle 50 prosentin, siitä riippuen, kumpi tapahtuu myöhemmin”. Lisäksi mainitaan, että kyseisen kiellon ”soveltaminen lopetetaan viimeistään viiden vuoden kuluttua tämän päätöksen hyväksymispäivästä”.

179

Näin ollen on todettava, ettei voida katsoa, että komissio olisi jättänyt noudattamatta tiedonantoja ja erityisesti rakenneuudistustiedonantoa, kun se sovelsi riidanalaiseen kieltoon viiden vuoden enimmäiskestoa.

– Ensimmäinen väite, joka perustuu SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan rikkomiseen

180

Syistä, jotka on jo esitetty edellä 68–70 kohdassa ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisen osan tutkimisen yhteydessä, mainittu väite voidaan ottaa tutkittavaksi, mutta se on perusteeton.

181

Edellä esitetystä johtuu, että toisen kanneperusteen toinen osa on hylättävä.

Kolmas osa, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

182

ABN Amro väittää, että komissio on vahvistaessaan kiellon keston niin kuin siitä säädetään riidanalaisen päätöksen 5 artiklassa, loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta. Komissio väittää muun muassa, että vaikka tietyt hankintakiellot muissa komission päätöksissä ovat lyhyempiä, suurin osa kestää kolme vuotta ilman pidennystä. ABN Amrolle määrätyn kiellon poikkeuksellisen pitkä kesto on sitä paitsi ristiriidassa sen kanssa, että saadun tuen määrä on paljon vähäisempi kuin useimmille muille tukea saaneille pankeille annettu määrä. ABN Amron mukaan komission unionin yleisessä tuomioistuimessa mainitsemissa Lloyds- ja RBS-päätöksissä asetettu rajoitus oli laajuudeltaan suppeampi ja se liittyi niille rakenneuudistuksen yhteydessä määrättyjen korjaustoimenpiteiden loppuun saattamiseen.

183

Komissio kiistää ABN Amron väitteet ja muistuttaa muun muassa siitä, että sen tilannetta ei voida mekaanisesti verrata muiden sellaisten pankkien tilanteeseen, joiden on toteutettava rakenteellisia korjaustoimenpiteitä tai maksettava korkeampaa korvausta tai molempia.

184

Kuten ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä on jo todettu, tältä osin on vaikeaa osoittaa, että tilanteet, joissa on kyse päätöksistä, joilla sallitaan valtiontuen antaminen pankeille talouskriisissä, olisivat tosiasiallisesti toisiaan vastaavia, joten ABN Amron esittämällä hankintakiellon keston vertailulla ei ole juuri merkitystä, koska komissio tekee tapauskohtaisen kokonaisvaltaisen analyysin (ks. muun muassa edellä 113 kohta).

185

Edellä 114 kohdassa on muutoinkin muistutettu siitä, että koska unionin yleinen tuomioistuin voi joka tapauksessa vertailla eri päätöksissä asetettuja lausekkeita, ABN Amrolla olisi todistustaakka siitä, että kyseiset tilanteet ovat vertailukelpoisia tai että kyse on erilaisista tosiseikastoista, joihin on sovellettu samaa ratkaisua.

186

Muista samaan aikaan tehdyistä päätöksistä on todettava, kuten komissio tekee, että Lloyds- ja RBS -päätöksiin sisältyy myös hankintakielto, jonka soveltamisen kesto on rakenneuudistustiedonannon 40 kohdassa mainittua kolmen vuoden ”vakio” kestoa pidempi, mikä on ristiriidassa sen ABN Amron väitteen kanssa, jonka mukaan muille pankeille olisi asetettu enintään kolmen vuoden kielto.

187

RBS-päätöksen 108 perustelukappaleessa viitataan kolmen vuoden jälkeiseen päättymispäivään tai päivään, jolloin viimeinen operationaalinen toiminta on luovutettu, kumpi hyvänsä niistä on myöhäisempi. Lloyds-päätökseen sisältyy vastaava muotoilu, mutta kolmen vuoden vähimmäiskestoa koskevan vaihtoehtoisen ratkaisevan tapahtuman täsmällinen muotoilu on salattu luottamuksellisuuteen liittyvistä syistä. Komission esittämien väitteiden perusteella voidaan kuitenkin ymmärtää, että kyse on myös siinä tapauksessa tiettyjen rakenteellisten korjaustoimenpiteiden toteutumishetkestä.

188

ABN Amro tuo esiin muun muassa, että se, että kummassakin päätöksessä on kyse rakenteellisten korjaustoimenpiteiden toteuttamiseen sidotusta kestosta, tekee sitä koskevasta syrjinnästä sitäkin silmiinpistävämpää, koska se on velvoitettu vain käyttäytymistä koskeviin korjaustoimenpiteisiin.

189

Kuten komissio on kuitenkin selittänyt, kumpikin kyseessä olevista pankeista velvoitettiin luovutuksiin ja mainitut velvoitteet liittyivät sitoumukseen, jonka tarkoituksena oli pienentää tuen vaikutusta kilpailuun, eivätkä niinkään korjaustoimenpiteisiin, jotka olisivat palauttaneet niiden elinkelpoisuuden. ABN Amron esittämä väite, jonka mukaan tästä seuraa, että sitä oli kohdeltava edullisemmin sille määrätyn käyttäytymistä koskevan korjaustoimenpiteen muotoilun suhteen, ei voi menestyä. Toisin kuin ABN Amro väittää, silloin kun rakenteellisia korjaustoimenpiteitä ei ole, käyttäytymistä koskevien korjaustoimenpiteiden tehokkuutta on sitäkin tärkeämpää valvoa.

190

Ei siis ole osoitettu, että vertailu muiden samaan aikaan tehtyjen valtiontukipäätösten kanssa voisi saattaa riidanalaisen päätöksen 5 artiklan laillisuuden kyseenalaiseksi siltä osin kuin kyse on siihen sisältyvän kiellon kestosta.

191

Toisen kanneperusteen kolmas osa on siis myös hylättävä.

Neljäs osa, joka perustuu suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen

192

ABN Amro väittää, että hankintakiellon kesto ei ole oikeasuhteinen. Sen mukaan komissio ei ole esittänyt mitään vakuuttavaa argumenttia, jolla hankintakiellon ulottaminen yli kolmen vuoden ajalle voitaisiin oikeuttaa, eikä se ainakaan ole osoittanut, että mainittu pidemmälle ulottaminen olisi tarpeen.

193

ABN Amro toteaa, että koska Alankomaiden valtio aikoi luovuttaa osuutensa erissä, näin muotoiltu kielto ei tee mainittujen osuuksien tarjoamisesta houkuttelevampaa sijoittajien kannalta ja näin ollen ne eivät ole niin kiinnostuneita sijoittamaan tai ovat kiinnostuneita sijoittamaan vain alempaan hintaan. ABN Amron mielestä on yleisen edun mukaista, että Alankomaiden valtio saa korkeamman tuoton ja että komissio suosii nopeaa yksityistämistä. Se tuo esiin, että mainitusta syystä Alankomaiden valtio ja se itse olivat esittäneet hankintakiellon keston sitomista siihen, että Alankomaiden valtio omistaa yli 80 prosenttia osuuksista, mutta että komissio on jättänyt mainitun esityksen huomiotta.

194

ABN Amro pohtii myös sitä, miksi alle viiden vuoden kieltojaksolla ei olisi voitu saavuttaa kyseisellä kiellolla tavoiteltua päämäärää.

195

ABN Amro lisää, että jotta komission väite, jonka mukaan valtion omistuksen alentaminen 50 prosenttiin olisi saanut velkojien ja tallettajien luottamuksen palaamaan samalle tasolle, jolla se oli ennen vuoden 2008 lokakuuta, voisi menestyä, komission on katsottava, että valtion omistus vastaa valtiontukea, mikä on SEUT 345 artiklan vastaista. ABN Amro katsoo, että komission päättelytapa on sisäiseltä rakenteeltaan virheellinen, koska valtion omistajuuteen perustuva luottamus voi aivan hyvin edelleen olla olemassa mainitun kynnysarvon jälkeenkin, kun otetaan huomioon se, että se liittyy pankin asemaan sellaisena pankkina, jolla on merkitystä järjestelmän kannalta, ja todennäköisyyteen, että mainitun aseman vuoksi Alankomaiden valtio puuttuu asiaan kriisitilanteessa.

196

Lopuksi ABN Amro ilmoittaa, ettei se ymmärrä, mihin komissio tukeutuu, kun se katsoo, että yleisön luottamus vähenee silloin, kun valtio on myynyt 50 prosenttia sen osakkeista. Se, ettei komissio ole voinut asettaa riittäviä ehtoja kiellon päättymiselle, ei voi oikeuttaa mielivaltaisten ehtojen asettamista.

197

Komission mielestä suhteellisuusperiaatetta on noudatettu.

198

Aluksi on muistutettava nyt kyseessä olevan kaltaisen korjaustoimenpiteen oikeasuhteisuuden tutkimisen ominaispiirteistä sellaisen valtiontuen soveltuvuutta koskevan päätöksen, joka sisältää ehtoja, joita kyseinen jäsenvaltio ei ole ennakolta hyväksynyt, erityisessä asiayhteydessä. Tältä osin viitataan 74–82 kohtaan edellä. Jälleen voidaan joka tapauksessa todeta, ettei ole tarpeen ottaa lopullista kantaa unionin yleisen tuomioistuimen valvontavallan mainituissa kohdissa esiin tuotuihin rajoihin, koska ABN Amro ei missään tapauksessa kykene osoittamaan, että kiellon ulottaminen kolmen vuoden ajanjaksoa pidemmälle riidanalaisen päätöksen 5 artiklassa säädettyjen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan olisi suhteellisuusperiaatteen vastaista.

199

Kyseisellä kiellolla tavoitellusta päämäärästä on muistutettava, että se on asetettu ennen kaikkea sen periaatteen mukaisesti, jonka mukaan tuki on rajoitettava välttämättömään vähimmäismäärään ja jonka vuoksi on katsottu, että hankintojen tekemiseen väitetysti käytettävissä olevat varat olisi pikemminkin maksettava valtiolle esimerkiksi ylimääräisinä osinkoina.

200

Kyseisen kanneperusteen toisen osan toisen väitteen tutkimisesta ilmenee, että kyseinen hankintakielto voi selvästikin täyttää mainitun tavoitteen, koska sitä sovelletaan enintään viiden vuoden ajan, muun muassa sen vuoksi, että kyseisen ajanjakson päättyminen kuvaa tuen päättymistä, minkä jälkeen ajatusmalli, jonka mukaan tuensaaja osallistuu tuen rajoittamiseen välttämättömään vähimmäismäärään, ei olisikaan enää looginen. Sama koskee kilpailun vääristymien rajoittamisen toissijaista syytä (ks. muun muassa 173–175 kohta).

201

ABN Amron esittämistä konkreettisista väitteistä on ensinnäkin todettava, että sen väite, joka perustuu tarpeeseen ottaa huomioon se, että pankin arvo mahdollisten sijoittajien näkökulmasta laskee kyseisen kiellon vuoksi, mikä siis sen mukaan estää sen, että Alankomaiden valtio voisi nopeasti irtaantua ABN Amron osakkuudesta, ei voi menestyä, kun otetaan huomioon tuen rajoittamista välttämättömään vähimmäismäärään koskeva tavoite. Se, ettei niin rajoittavaa hankintakieltoa asetettaisi sen vuoksi, että valtio voisi pörssilistautumisen yhteydessä saada paremman hinnan, on selvästi vähemmän suora ja siis vähemmän tehokas korjaustoimenpide samaan tavoitteeseen pääsemiseksi.

202

Toiseksi ABN Amro ei ole esittänyt mitään konkreettisia todisteita sen väitteensä tueksi, jonka mukaan hankintakiellon kesto vaikuttaisi haitallisesti yksityisille sijoittajille myytäväksi tarjottavien osuuksien hintaan. Yksityiset sijoittajat toki ABN Amron mukaan ottavat huomioon pankille asetetut rajoitukset, muttei ole osoitettu, etteivät ne voisi käsittää, että kielto poistuu osittaisen yksityistämisen tapauksessa. Mainittu väite ei siis vakuuta.

203

Kolmanneksi asiakirja-aineistosta ilmenee, että komission alkuperäisessä ehdotuksessa hankintakiellon päättyminen sidottiin ABN Amron sataprosenttiseen yksityistämiseen. Viimeksi mainittu ei siis voi väittää, että komission päättely ei olisi johdonmukaista, kun se katsoo, että muu kynnysarvo kuin sataprosenttinen yksityistäminen vaikuttaisi kolmansien luottamukseen, sillä mainitun kiellon rajaamista koskevissa neuvotteluissa kyseinen kanta on kehittynyt ABN Amron kannalta vähemmän toimintavapautta rajoittavaan ratkaisuun.

204

Alankomaiden valtio ja ABN Amro ovat hyväksyneet tai jopa ehdottaneet neuvottelujen kuluessa yrityskeskittymiä koskevassa unionin oikeudessa tarkoitettua määräysvallan menetystä käyttäytymistä koskevien korjaustoimenpiteiden päättymisen kannalta merkitykselliseksi ajankohdaksi, kuten muun muassa 30.7.2010 ja 6.9.2010 tehdyistä korjaustoimenpiteitä koskevista tarjouksista ilmenee. Osakeomistuksen rajoittamista 80 prosenttiin koskeva raja, kuten myös selitys, jonka mukaan Alankomaiden valtion olisi voitava saada hyvä hinta siinä tapauksessa, että yritys listautuu pörssiin, ovat nousseet esiin vasta keskustelujen myöhemmässä vaiheessa. Kun kuitenkin otetaan huomioon nyt käsiteltävän kanneperusteen toisen osan yhteydessä edellä esitetty analyysi, ei ole osoitettu, että se, että valtio luovuttaa 20 prosentin osuuden pankista, olisi tarkoituksenmukainen ajankohta, joka määrittäisi tuesta johtuvien etujen päättymisen.

205

Neljänneksi siitä, onko komissio voinut katsoa, että velkojien ja tallettajien luottamus oli tuen johdosta syntyneestä valtion omistuksesta syntynyt etu, niiden vastauksien lisäksi, jotka on annettu jo toisen kanneperusteen toista osaa tutkittaessa, ne luottoluokitusyrityksiltä peräisin olevat asiakirjat, joihin komissio on vedonnut tämän oikeudenkäynnin kuluessa, tukevat komission väitteitä. Mainituista asiakirjoista ilmenee, ettei luottamusta luo ainoastaan ABN Amron asema pankkina, jolla on merkitystä järjestelmän kannalta tai joka on liian suuri menemään konkurssiin, vaan myös se, että Alankomaiden valtio tosiaankin on osakkeenomistajana. Komission siteeraama kohta 6.1.2011 päivätystä luottoluokituslaitoksen raportista on valaiseva, siltä osin kuin siinä ilmoitetaan, että kyseessä oleva luokituslaitos ”katsoo, että Alankomaiden valtion nykyinen, mutta väliaikainen omistajuus ja [ABN Amron] omistajien tuki [ovat ABN Amron] luottoluokituksen tukena oleva keskeinen etu”.

206

Lopuksi siitä, että siinä tapauksessa, että Alankomaiden valtio ei menetä määräysvaltaa ennen mainittua ajankohtaa, hankintakielto päättyy automaattisesti viiden vuoden kuluttua jo toisessa osassa mainitun analogian vuoksi, jonka mukaan rakenneuudistustiedonannon 37 kohdassa, joka koskee rakenteellisia korjaustoimenpiteitä, viitataan myös kyseisten toimenpiteiden toteuttamista koskevaan viiden vuoden enimmäiskestoon, on muistutettava, että kiellon kesto on sidottu alkuperäisen kolmen vuoden keston jälkeen, jota ABN Amro ei kiistä, keskeisesti siihen hetkeen, jolloin Alankomaiden valtio menettää määräysvallan. Mainitun lähestymistavan lainmukaisuutta ei kuitenkaan ole kyettu nyt käsiteltävän kanneperusteen toisen osan yhteydessä kyseenalaistamaan.

207

Alankomaiden valtion ehdottamasta irtaantumisstrategiasta ilmenee muutoinkin (ks. myös nyt käsiteltävän kanneperusteen toista osaa koskeva pohdiskelu edellä), että Alankomaiden valtio suunnittelee toisen [luottamuksellinen] prosentin suuruisen osake-erän saattamista markkinoille vasta 2015 eli neljä vuotta riidanalaisen päätöksen tekemisen jälkeen, ja että se riippuu markkinaolosuhteista.

208

Näin ollen ei voida sulkea pois sitä, että viiden vuoden enimmäisaika saattaa olla jopa Alankomaiden valtion edun mukainen eli että kielto poistuu ennen kuin se on ehtinyt myydä suurimman osan osakkeista.

209

Ei siis ole näytetty, että komissio olisi loukannut suhteellisuusperiaatetta, kun se on määritellyt hankintakiellon keston riidanalaisen päätöksen 5 artiklassa. Näin ollen toisen kanneperusteen neljäs osa on hylättävä.

Viides osa, joka perustuu hyvän hallinnon periaatteen loukkaamiseen ja SEUT 296 artiklassa tarkoitettuun perustelujen puutteellisuuteen.

210

ABN Amro väittää, että komissio ei ole ottanut huomioon kaikkia merkityksellisiä tosiseikkoja hankintakiellon keston osalta siltä osin kuin kyse on muun muassa korjaustoimenpiteen tarpeesta, mahdollisuudesta hyväksyä vähemmän rajoittavia korjaustoimenpiteitä ja tutkintamenettelyn kuluessa muotoilluista vastalauseista, joten komissio on loukannut hyvän hallinnon periaatetta, kun se on antanut riidanalaisen päätöksen 5 artiklan.

211

ABN Amro tuo muutoinkin esiin, että riidanalainen päätös on puutteellisesti perusteltu. ABN Amro katsoo, että selitys, jonka mukaan valtion omistuksen päättyminen mahdollistaa sen arvioinnin, milloin tuesta saatu etu lakkaa, ei ole selkeä eikä oikea. Riidanalaisen päätöksen perustelut ovat puutteelliset myös siksi, että komissio ei selitä, miksi kynnysarvo, joka on 50 prosentin omistusosuus pankissa (eikä kynnysarvona ole esimerkiksi 20 prosenttia), on merkityksellinen kriteeri tai miksi edellytettiin pidempää kestoa muille pankeille asetettujen kieltojen kestoon verrattuna.

212

Komissio katsoo, että kun otetaan huomioon lukuisat tutkintamenettelyn kuluessa käydyt hankintakieltoa koskevat mielipiteiden vaihdot Alankomaiden valtion ja ABN Amron kanssa ja komission kannan muuttuminen kyseisenä aikana, komissio ei ole loukannut hyvän hallinnon periaatetta. Riidanalaisessa päätöksessä esitetään lisäksi selvästi hankintakiellon keston taustalla olevat syyt.

213

Tältä osin viitataan edellä 128 ja 131–133 kohdassa ensimmäisen kanneperusteen neljättä osaa tutkittaessa mieliin palautettuun asiassa merkitykselliseen oikeuskäytäntöön.

214

Ensinnäkin siitä, ettei komissio olisi väitetysti noudattanut hyvää hallintoa koskevaa velvollisuutta, on todettava, että komissio on tutkinut merkitykselliset tosiseikat edellytetyllä huolellisuudella. Asiakirja-aineistosta ilmenee, että komission kanta on muuttunut siitä, että kyseisen kiellon päättyminen sidottiin ABN Amron sataprosenttiseen yksityistämiseen, siihen, että hyväksyttiin kiellon päättymisen sitominen siihen hetkeen, jolloin Alankomaiden valtio menettäisi enemmistöosuuden ABN Amrosta. Komissio on toki hylännyt mainitun jäsenvaltion ja ABN Amron esitykset, jotka koskivat pienempien osuuksien luovutusta, mutta hyvän hallinnon periaatetta ei voida katsoa loukatun siksi, että aineellisista kysymyksistä on erimielisyyttä.

215

Toiseksi ilman, että on tarpeen ratkaista kysymystä siitä, mikä komissiolla olevan perusteluvelvollisuuden todellinen laajuus oli, kun on kyse konkreettisesta toimenpiteestä, joka kuuluu kaikkien niiden toimenpiteiden joukkoon, joiden perusteella komissio on voinut katsoa, että kun otetaan huomioon myös sille esitetty rakenneuudistussuunnitelma, pankille annettu tuki soveltui sisämarkkinoille, on todettava, että komissio on perustellut hankintakiellon keston oikeudelliselta kannalta riittävällä tavalla.

216

Riidanalaiseen päätökseen sisältyy tosin vain vähän täsmennyksiä hankintakiellon kestosta eikä siinä ole täsmennetty tutkintamenettelyn kuluessa mainittuja vaihtoehtoisia ratkaisuja eikä muissa päätöksissä tehtyjä ratkaisuja.

217

Sen perustelut eivät kuitenkaan ole puutteelliset.

218

Riidanalaisen päätöksen 311 perustelukappaleessa viitataan nimittäin rakenneuudistustiedonannon 40 kohtaan kolmen vuoden vähimmäiskeston osalta. Kun mainitun päätöksen 312 perustelukappaleessa viitataan 50 prosentin kynnysarvoon, siihen, ettei tukea voida maksaa takaisin, ja siihen, että mainittu kynnysarvo on väline, jonka avulla arvioidaan päivä, jolloin tuesta saadun edun vaikutukset lakkaavat, siinä selitetään valtion omistuksen ja hankintakiellon keston sitominen toisiinsa.

219

Vaihtoehtoinen viittä vuotta pidempi hankintakiellon keston päättymisaika ilmenee implisiittisesti Alankomaiden valtion irtaantumisstrategialleen ehdottamasta aikataulusta. Kiellon soveltamisen vähimmäiskeston huomioon ottaminen merkitsee muutoinkin sitä, että ensimmäiskestokin on määriteltävä. Viiden vuoden kesto on siis nyt käsiteltävän asian olosuhteissa looginen.

220

Lopuksi väitteestä, jonka mukaan komission olisi pitänyt selittää, minkä vuoksi ABN Amrolle asetetun hankintakiellon kesto oli pidempi kuin muissa päätöksissä asetetun kiellon kesto, komissio tuo aiheellisesti esiin sen, että sillä on velvollisuus perustella analyysinsä tuen soveltuvuudesta sisämarkkinoille ainoastaan tiedonantoihin sisältyviin alaa koskeviin suuntaviivoihin nähden eikä mihinkään muuhun päätökseen nähden.

221

Edellä todetusta johtuu, että toisen kanneperusteen viides osa on hylättävä.

222

Näin ollen koko kanne on hylättävä joka tapauksessa ja erityisesti ilman, että unionin yleisen tuomioistuimen on tarpeen lausua komission istunnossa esittämästä väitteestä, jonka mukaan ABN Amron vaatimusta, joka koskee vain riidanalaisen päätöksen 5 artiklan kumoamista, ei voida hyväksyä sen vuoksi, ettei kyseistä määräystä voida erottaa mainitun päätöksen 1 artiklasta eikä unionin yleinen tuomioistuin voi korvata tuen soveltuvuutta sisämarkkinoille koskevaa komission analyysiä omalla analyysillään.

Oikeudenkäyntikulut

223

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska ABN Amro on hävinnyt asian ja komissio on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, ABN Amro on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien välitoimimenettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

 

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

 

1)

Kanne hylätään.

 

2)

ABN Amro Group NV velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 

Czúcz

Labucka

Gratsias

Julistettiin Luxemburgissa 8 päivänä huhtikuuta 2014.

Allekirjoitukset

Sisällys

 

Asian tausta

 

Oikeudenkäyntimenettely ja vaatimukset

 

Oikeudellinen arviointi

 

Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee hankintakiellon laajuutta

 

Ensimmäinen osa, joka koskee SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan rikkomista ja tiedonantojen virheellistä soveltamista

 

– Toinen väite, joka perustuu tiedonantojen virheelliseen soveltamiseen

 

– Ensimmäinen väite, joka perustuu SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan rikkomiseen

 

Toinen osa, joka perustuu suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen

 

Kolmas osa, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

 

Neljäs osa, joka perustuu hyvän hallinnon periaatteen loukkaamiseen ja SEUT 296 artiklassa tarkoitettuun perustelujen puutteellisuuteen

 

Toinen kanneperuste, joka koskee hankintakiellon kestoa

 

Ensimmäinen osa, joka perustuu SEUT 345 artiklan rikkomiseen sillä perusteella, että hankintakiellon kesto riippuu valtion omistuksesta

 

Toinen osa, joka koskee SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan rikkomista sekä tiedonantojen virheellistä soveltamista

 

– Toinen väite, joka perustuu tiedonantojen virheelliseen soveltamiseen

 

– Ensimmäinen väite, joka perustuu SEUT 107 artiklan 3 kohdan b alakohdan rikkomiseen

 

Kolmas osa, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen

 

Neljäs osa, joka perustuu suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen

 

Viides osa, joka perustuu hyvän hallinnon periaatteen loukkaamiseen ja SEUT 296 artiklassa tarkoitettuun perustelujen puutteellisuuteen.

 

Oikeudenkäyntikulut


( *1 ) Oikeudenkäyntikieli: englanti.

( 1 ) Luottamukselliset tiedot poistettu tekstistä.