1

Kantaja eli Portovesme Srl on muiden kuin rautametallien tuottaja, joka tuottaa muun muassa sinkkiä, hopeaa ja lyijyä tehtaissaan Portoscusossa (Italia) ja San Gavinossa (Italia).

2

Ministerineuvoston presidentin 6.2.2004 antaman asetuksen (GURI nro 93, 21.4.2004, s. 5; jäljempänä vuoden 2004 asetus) 1 §:llä ”[laajennettiin] 19.12.1995 annetun teollisuus-, kauppa- ja käsiteollisuusministeriön asetuksen 2 §:ssä säädettyä tariffikohtelua alumiinin, lyijyn, hopean ja sinkin tuotantoa tai käsittelyä varten tarkoitettuihin energiatoimituksiin, kuitenkin ainoastaan laitoksiin, jotka ovat olleet toiminnassa asetuksen tullessa voimaan ja jotka sijaitsevat saaristoalueilla, joille on ominaista se, ettei niillä ole siirtoyhteyksiä kansallisiin sähkö- ja kaasuverkkoihin tai että nämä yhteydet ovat riittämättömät”.

3

Vuoden 2004 asetus mahdollisti siis sen, että kantajan kaltaisiin uusiin tuensaajiin sovellettiin suosituimmuustariffia, joka oli jo myönnetty 31.12.2005 saakka Alcoa Trasformazioni Srl:lle, joka valmistaa alumiinia ja jonka kotipaikka on Sardiniassa (Italia), 19.12.1995 annetulla ministeriön asetuksella (GURI nro 39, 16.2.1996, s. 8; jäljempänä vuoden 1995 asetus). Tämän laajennuksen oli määrä olla väliaikainen ja päättyä edellä mainittujen yhteyksien täytäntöönpanoon tai vahvistamiseen tai viimeistään 30.6.2007.

4

On täsmennettävä, että vuoden 1995 asetus liittyi Alumix SpA:n yksityistämiseen. Kyseinen yksityistäminen johti Italian tasavallalle tiedoksi annettuun ja 1.10.1996 julkaistuun [EY 88] artiklan 2 kohdan mukaiseen komission ilmoitukseen muille jäsenvaltioille ja muille asianomaisille Italian valtion tuesta Alumixille (EYVL C 288, s. 4; jäljempänä Alumix-päätös).

5

Vuoden 2004 asetuksen 1 §:n 1 momentissa säädetään, että Autorità per l’energia elettrica e il gas (sähkö- ja kaasuenergiasta vastaava Italian viranomainen, jäljempänä AEEG) ”laajentaa vuoden 1995 asetuksen 2 §:ssä säädettyä tariffikohtelua”. Kyseisessä asetuksessa on viisi pykälää, joista kahdella ensimmäisellä on merkitystä käsiteltävän asian kannalta. Kyseisen asetuksen 1 §:ssä säädetään, että ”14.12.1993 tehdyn päätöksen nro 15 liitteenä olevassa taulukossa A-9 esiintyvä sähköntoimitustariffi primaarialumiinin tuotantoa varten kumotaan 1.1.1996 lähtien” ja että ”tämän sijaan sovelletaan tämän säädöksen taulukossa A-6 vahvistettuja tuntitariffeja”. Vuoden 1995 asetuksen 2 §:ssä todetaan, että ”13. ja 24.7.1992 toteutetulla CIP-toimenpiteellä nro 13 säädetty lisämaksujärjestelmä ja sen myöhemmät muutokset, joita oli sovellettava kaikkiin toimituksiin, jotka oli tarkoitettu primaarialumiinin tuotantoa varten tämän asetuksen voimaantulopäivänä toiminnassa olleissa laitoksissa, kumotaan 31.12.2005”.

6

Tästä on muistutettava, että Italiassa Comitato interministeriale dei prezzin (ministeriöiden välinen hintakomitea, jäljempänä CIP) tehtävänä on hintatasojen ja sähköntoimitukseen liittyvien ehtojen vahvistaminen. Sähkötariffiin kuuluu kiinteämääräinen osa, ”joka edustaa toimitettavaksi sovittua tai toimitettua energiaa”, sekä muuttuva osa, ”joka edustaa kulutettua energiaa” (Alumix-päätöksen 2.5.1 kohta). Tämä muuttuva osa muodostuu itse kahdesta osasta, jotka ovat ”energian hinta” ja ”lämpömaksu”. Kiinteämääräisen osan tavoin ”energian hinnalla” on tarkoitus kattaa ”‐ ‐ sähköntuotannon rahoitus- ja hallintokulut” (Alumix-päätöksen sama kohta), kun taas ”lämpömaksu” liittyy sähköntuotannon polttoainekuluihin sekä kotimaisen ja ulkomaisen sähkön hankintakuluihin (Alumix-päätöksen sama kohta).

7

Kiinteämääräinen osa ja ”energian hinta” määritettiin Alumix-päätöksen tekohetkellä CIP:n päätöksellä nro 45/1990 ja ”lämpömaksu” päätöksellä nro 26/1989. CIP:n päätöksellä nro 13/1992 Portovesmessa Sardiniassa sijaitsevan sulaton raaka-alumiinin tuotannon ”lämpömaksua” alennettiin 2/3, jolloin se laski 26,6 Italian liirasta kWh:lta 8,8 liiraan kWh:lta. Kyseinen tariffi (jäljempänä Alumixia edeltänyt tariffi) edelsi Italian viranomaisten Alumixin yksityistämisen yhteydessä tekemiä päätöksiä, jotka koskivat sähkötariffeja, joita sovellettiin Portovesmen ja Fusinan alueilla Venetossa (Italia) sijaitseviin alumiinisulattoihin.

8

Euroopan yhteisöjen komissio oli todennut tästä, että ”CIP:n päätöksen 13/[1992] mukaisen Portovesmen alumiinisulattoon sovelletun vanhan sähkötariffin, jolla alennettiin lämpömaksua, on katsottava olleen valtion tukea”, koska tällä päätöksellä, jonka ”Italian hallitus teki ‐ ‐ yksipuolisesti, ‐ ‐ alennettiin sulaton kuluja, eikä päätöstä sovellettu Italian muuhun teollisuuteen” (Alumix-päätöksen 4.2 kohta).

9

Alumixia edeltänyttä tariffia tarkasteltiin seuraavaksi suhteessa ”EY 92 artiklan 3 kohdan a alakohdassa tarkoitettuun pitkän aikavälin alueelliseen kehitykseen” (Alumix-päätöksen 4.2 kohta) ja ottaen huomioon sen, että suosituimmuustariffit oli poistettu 1.1.1996 lähtien. Komissio katsoi, että ”pääomanlisäykset ja jäädytettyjen velkojen maksaminen sekä [’Alumixia edeltänyt tariffi’ kuuluivat] EY 92 artiklan 3 kohdan a ja c alakohdan mukaisten poikkeuksien alaan” (Alumix-päätöksen 5 kohta).

10

Alumixin yksityistäminen (joka johti siihen, että suurin osa Alumix-konsernin omaisuuseristä myytiin Alcoa Italia SpA:lle, josta tuli kyseisen menettelyn seurauksena Alcoa Trasformazioni) sai Italian lainsäätäjän toteuttamaan tiettyjä toimenpiteitä, joista tietyt koskivat kyseiseen yhtiöön sovellettavien sähkötariffien alentamista. Tässä tarkoituksessa hyväksyttiin kolme eri tariffia, joista yksi koski Portovesmessa sijaitsevaa tehdasta ja kaksi muuta Fusinassa sijaitsevaa tehdasta. Kahden viimeksi mainitun tehtaan osalta tariffi muodostui kyseisen alueen sähköntuotannon rajakustannuksista, jotka olivat 36 Italian liiraa kWh:lta Portovesmen tehtaan tapauksessa ja 39 Italian liiraa kWh:lta Fusinan tehtaan tapauksessa, lisättyinä kiinteiden kulujen maksuosalla.

11

Alumix-päätöksen 2.5.2. kohdan neljännessä alakohdassa toistetussa taulukossa esitetään Portovesmessä sijaitsevaan sulattoon sovellettu tariffi vuosina 1996‐2005. Sähkön toimittamista Fusinan sulattoon koski puolestaan kaksi erillistä sopimusta, joista yksi oli tehty Ente nazionale per l’energia elettrican (ENEL) ja SAVAn, joka oli Alumixin ostama yritys, välillä ja joista toisessa vahvistettiin tariffi, joka perustui sähköntuotannon keskimääräisiin rajakustannuksiin, jotka olivat 39 Italian liiraa kWh:lta. Alumix-päätöksen tekopäivänä ensimmäinen ja kolmas tariffi edustivat sähkön suosituimmuushinnan viimeisintä kehitystä (jäljempänä Alumix-tariffi).

12

Ensimmäisessä tapauksessa, joka koski Portovesmen tehdasta, komissio katsoi seuraavaa:

”Edellä esitetyissä olosuhteissa ENEL menetteli tavanomaisen kaupallisen toimijan tavoin ja ‐ ‐ [sen soveltama] tariffi ei ole [EY] 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea” (Alumix-päätöksen 4.2 kohta).

13

Toisessa eli Fusinan tehtaan tapauksessa sen päättely oli samankaltainen kolmannen tariffin, joka perustui sähköntuotannon keskimääräisiin rajakustannuksiin, osalta.

14

Edelleen kyseisestä tehtaasta mutta ENELin ja SAVAn välisen sopimuksen (toinen tariffi) osalta se totesi lopuksi, että kyseessä oli tavanomainen kaupallinen liiketoimi ja että sen sijaan, että täysi hinta maksettaisiin heti, viiden vesivoimalaitoksen ja vastaavan verkon maksu oli jaettu useille vuosille ja toteutettu sähköntoimituksen muodossa.

15

Komissio katsoi näin ollen, etteivät nämä kolme tariffia, joihin Alumix-tariffi kuului, sisältäneet minkäänlaista ”[EY] 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea” (Alumix-päätöksen 4.2 kohdan viimeinen alakohta).

16

Vuoden 2004 asetukseen perustuvan suosituimmuustariffin käyttöönotto, joka esitettiin edellä 2 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa, edellytti AEEG:n tätä koskevaa päätöstä.

17

Tämä teki 5.7.2004 päätöksen nro 110/04, jonka mukaan suosituimmuustariffin myöntäminen edellytti valtiontukien alan säännöissä tarkoitettua ilmoitusmenettelyn positiivista lopputulosta.

18

On kuitenkin osoitettu, etteivät Italian viranomaiset tehneet edellä mainittua ilmoitusta, vaan kun komissiolle oli ilmoitettu lehtiartikkeleista, se oli pyytänyt Italian tasavallalta 22.1. ja 19.3.2004 päivätyillä kirjeillä selvityksiä asianomaisista toimenpiteistä. Kyseinen jäsenvaltio esitti 9.2., 9.6. ja 20.9.2004 päivätyillä kirjeillä tarkkoja tietoja komissiolle erityisesti vuoden 2004 asetuksesta, ilmoitti AEEG:lle missä yhteydessä nämä seikat oli toimitettu ja ohjeisti sitä panemaan kyseinen asetus täytäntöön, mikä tehtiin 9.8.2004 päivätyllä päätöksellä nro 184/04.

19

Italian tasavallalle 16.11.2004 päivätyllä kirjeellä tiedoksi annetulla päätöksellä komissio aloitti EY 88 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn, joka koski valtiontukea C 38/2004 (ex NN 58/04) – Tuki Portovesme Srl:lle (tiivistelmä: EUVL 2005, C 30, s. 7).

20

AEEG ilmoitti Italian kauppa- ja teollisuusministerille siitä, että kyseinen päätös huomioiden se keskeyttäisi ennenaikaisesti vuoden 2004 asetukseen perustuvan järjestelyn soveltamisen.

21

Italian tasavallan hallinnollisessa menettelyssä toimittamista tiedoista ilmenee, että kyseisen järjestelyn mukaisesti vuoden 2004 huhti- ja lokakuun välillä kulutetun sähkön osalta kantaja sai julkisoikeudelliselta elimeltä eli Cassa Conguaglio per il settore elettricolta (Italian sähköalan tasauskassa; jäljempänä tasauskassa) maksuja yhteensä 12845892,82 euroa, mikä edusti hyvitystä, joka saatiin tekemällä ero kantajan sähköntoimittajan soveltaman hinnan ja valtion vahvistaman suosituimmuushinnan välillä kerrottuna kulutetun sähköenergian määrällä.

22

Italian viranomaiset antoivat kuitenkin 14.3.2005 asetuksen nro 35 (GURI nro 111, 14.5.2005, s. 4), joka muutosten jälkeen muunnettiin laiksi 14.5.2005 annetulla lailla nro 80 (GURI nro 91, 14.5.2005, Supplemento ordinario; jäljempänä vuoden 2005 laki).

23

Vuoden 2005 lain 11 §:n 12 momentin nojalla kantajalle myönnettyä suosituimmuustariffia jatkettiin 31.12.2010 saakka. Vaikka vuoden 2004 asetusta ei ollut ilmoitettu komissiolle eikä myöskään vuoden 2005 lain 11 §:n 11 momenttia, joka koski Alcoa Trasformazioniin sovellettua suosituimmuustariffia, kyseisen lain 11 §:n 12 momentti ilmoitettiin komissiolle EY 88 artiklan 3 kohdan mukaisesti 23.11.2005, ja tätä seurasi täydentävä kirje 28.11.2005.

24

Komissio pyysi 22.12.2005 päivätyllä kirjeellä Italian tasavallalta lisätietoja, jotka tämä toimitti 3.3.2006 päivätyllä kirjeellä.

25

Italian tasavallalle 26.4.2006 päivätyllä kirjeellä tiedoksi annetulla päätöksellä komissio aloitti EY 88 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn, joka koski valtiontukea C 13/06 (ex N 587/05) – Sähkön suosituimmuustariffit Sardinian energiavaltaisille teollisuudenaloille (tiivistelmä: EUVL C 145, s. 8).

26

Komissio pyysi 22.8.2006 lisätäsmennyksiä, jotka Italian tasavalta esitti 28.9.2006 päivätyllä kirjeellä.

27

Koska vuoden 2005 lain 11 §:n 12 momenttiin perustuvan järjestelyn soveltaminen edellytti komission lupaa, kyseistä järjestelyä ei – tehty ilmoitus huomioiden – pantu täytäntöön.

28

Komissio päätti 29.10.2008 tutkia erikseen vuoden 2004 asetukseen perustuvan suosituimmuustariffin sen mukaan kuin se koski yhtäältä Alcoa Trasformazionia ja toisaalta kyseisen tariffin uusia edunsaajia, joihin kantaja kuului.

29

Komission ja Italian tasavallan välillä käydyn kirjeenvaihdon jälkeen ilmeni, että Alcoa Trasformazioniin sovellettua suosituimmuustariffia ei tässä yhteydessä ollut jatkettu vuoden 2004 asetuksella vaan sitä säänneltiin vuoden 1995 asetuksella vuoden 2005 lain 11 §:n 11 momentin voimaantuloon saakka.

30

Valtiontuista C 38/B/04 (ex NN 58/04) ja C 13/06 (ex N 587/05), jotka Italia on myöntänyt yrityksille Portovesme Srl, ILA SpA, Eurallumina SpA ja Syndial Sp, 23.2.2011 antamallaan päätöksellä 2011/746/EU (EUVL L 309, s. 1; jäljempänä riidanalainen päätös) komissio katsoi yhtäältä, että sen mukaan vuoden 2005 lain 11 §:n 12 momenttiin perustuva tuki ei soveltunut sisämarkkinoille ja näin ollen kielsi Italian tasavaltaa panemasta sitä täytäntöön ja toisaalta, että sen mukaan vuoden 2004 asetukseen perustuva tuki ei myöskään soveltunut sisämarkkinoille ja määräsi näin ollen Italian tasavallan perimään sen takaisin tuensaajilta.

31

Riidanalainen päätös annettiin kantajalle tiedoksi 31.3.2011.

39

Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

40

Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

41

Ensisijaisesti esittämissään vaatimuksissa kantaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta ensinnäkin kumoamaan kokonaan riidanalaisen päätöksen ja seuraavaksi muussa tapauksessa kumoamaan sen osittain ”siltä osin kuin tämä katsotaan kohtuulliseksi”. Toissijaisesti esittämissään vaatimuksissa se vaatii unionin yleistä tuomioistuinta kumoamaan riidanalaisen päätöksen ”siltä osin kuin siinä velvoitetaan palauttamaan asianomaiset tuet”.

42

Kun unionin yleinen tuomioistuin oli suullisessa käsittelyssä kehottanut kantajaa täsmentämään vaatimustensa laajuutta, tämä kuitenkin totesi, että sen vaatimukset oli ymmärrettävä siten, että ne rajoittuivat riidanalaisen päätöksen kumoamisvaatimukseen kantajaa koskevilta osin, mikä merkittiin suullisen käsittelyn pöytäkirjaan.

43

Nämä täsmennykset johtivat siihen, että kanne otettiin tutkittavaksi siltä osin kuin kantaja vaatii ensisijaisesti riidanalaisen päätöksen kumoamista itseään koskevilta osin ja toissijaisesti kyseisen päätöksen kumoamista siltä osin kuin kantaja velvoitettiin siinä palauttamaan sille myönnetty tuki.

44

Riidanalaisen päätöksen kumoamisvaatimuksesta ”siltä osin kuin tämä katsotaan kohtuulliseksi” on kuitenkin muistutettava, että kun Euroopan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi on saatettu SEUT 263 artiklassa tarkoitetun toimen kumoamisvaatimus, sen toimivalta rajoittuu riidanalaisen toimen laillisuusvalvontaan (asia C-5/93, DSM v. komissio, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I-4695, 36 kohta ja asia T-152/06, NDSHT v. komissio, tuomio 9.6.2009, Kok., s. II-1517, 73 kohta).

45

Lainvastaisuuden toteamisen jostakin SEUT 263 artiklan toisessa kohdassa luetellusta syystä on siis johdettava tapauksen mukaan kyseisen toimen kumoamiseen kokonaan tai osittain muun muassa kyseisen lainvastaisuuden luonteen ja laajuuden mukaan ilman, että tästä kumoamisesta voitaisiin päättää tai sen laajuutta voitaisiin muuttaa kohtuus- tai tarkoituksenmukaisuussyistä (ks. vastaavasti ja analogisesti asia T-50/04, Micha v. komissio, tuomio 25.10.2005, Kok. H., s. I-A-339 ja II-1499, 46 kohta), jotka ovat seikkoja, joihin kantaja vaikuttaa vetoavan käyttämällä ilmaisua ”siltä osin kuin tämä katsotaan kohtuulliseksi”.

46

Kanne voidaan siis ottaa tutkittavaksi lukuun ottamatta kantajan ensisijaisesti esittämää toista vaatimusta, joka koskee riidanalaisen päätöksen osittaista kumoamista ”siltä osin kuin tämä katsotaan kohtuulliseksi”.

47

Kantaja esittää kanteensa tueksi yksitoista kanneperustetta.

48

Ensimmäinen kanneperuste koskee oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista, luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista ja [SEUT 108] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (EYVL L 83, s. 1) 4, 7, 10 ja 14 artiklan rikkomista, toinen kanneperuste koskee käsiteltävään asiaan sovellettavien oikeussääntöjen virheellistä ja puutteellista esitystä ja tästä seuraavaa komission huolellisuus- ja puolueettomuusvelvoitteen laiminlyöntiä, kolmas koskee Alcoa Trasformazionin ja kantajan välisen yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista, neljäs SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen puuttumista, viides sitä, että komissio hyväksyi virheellisiä perusteita riidanalaisen päätöksen tekemiseksi, kuudes koskee asianomaisen tuen luonnetta olemassa olevana tukena, seitsemäs ”yhteismarkkinoille” soveltuvuutta, kahdeksas EY 2, EY 3, EY 5 ja EY 12 artiklan rikkomista sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista, yhdeksäs SEUT 174 artiklan ja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten ja niihin liittyvien tiettyjen asiakirjojen muuttamisesta tehdyn Amsterdamin sopimuksen päätösasiakirjaan liitetyn saaristoalueita koskevan julistuksen N:o 30 (EYVL 1997, C 340, s. 136; jäljempänä saaristoalueita koskeva julistus) rikkomista, kymmenes SEUT 107 artiklan 3 kohdan a‐c alakohdan ja alueellisia valtiontukia koskevien suuntaviivojen (EYVL 1998, C 74, s. 9) rikkomista ja vuosia 2007‐2013 koskevia alueellisia valtiontukia koskevien suuntaviivojen (EUVL 2006, C 54, s. 13) huomiotta jättämistä ja yhdestoista ensimmäisen tavoin luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista.

‐ ‐

80

Kantaja väittää, että suosituimmuustariffin määrittäminen vuoden 2004 asetuksella ja sen täytäntöönpanopäätöksillä johti samansuuruiseen tariffiin sen Alumixia edeltäneen tariffin kanssa, jonka komissio katsoi yhteismarkkinoille soveltuvaksi Alumix-päätöksessä. Se katsoo, että sillä on oikeus vedota tähän ennakkotapaukseen, jotta tuki katsotaan sisämarkkinoille soveltuvaksi. Jos tilanne on tämä, kantajan ei tarvitse palauttaa kyseisen toimenpiteen perusteella saatuja määriä. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että asianomainen päätöskäytäntö on laillinen ja että siihen voidaan vedota (koska komission aikaisempi päätöskäytäntö ei sido sitä, mutta sitä puolestaan sitoo yhdenvertaisen kohtelun periaate, kun on kyse samanlaisista tuista).

81

Kantaja perustaa analyysinsa seuraavaan päättelyyn: vuoden 2004 asetuksen 1 §:n 1 momentissa viitataan vuoden 1995 asetuksen 2 §:ään, jossa puolestaan viitataan CIP:n päätökseen nro 13/92. Kyseisessä päätöksessä muokattiin muun muassa lämpömaksun osalta Alumixia edeltänyttä tariffia. Juuri kyseistä tariffia, joka katsottiin vuonna 1996 yhteismarkkinoille soveltuvaksi, sovellettiin siihen vuonna 2004, mikä – sen mukaan – luonnollisesti merkitsee riidanalaisen päätöksen lainvastaisuutta tämän kysymyksen osalta.

82

Kantajan toista kanneperustetta ei voida hyväksyä.

83

Aluksi on korostettava, että Alumixin yksityistämisen yhteydessä Italian tasavalta antoi Alcoa Italialle sitoumuksen Alumix-tariffin noudattamisesta (ja Alcoalla oli jopa sopimukseen perustuva oikeus keskeyttää edellä mainittujen tehtaiden käyttö, jos ”sähkötaksat ovat vähintään viisi prosenttia sovittua suuremmat vähintään kolmen kuukauden ajan jonakin kuuden kuukauden ajanjaksona” (Alumix-päätöksen 2.7 kohta)), joten kun vuoden 1995 asetus annettiin, siinä toistettiin Alumix-tariffin ominaispiirteet, kuten komissio suullisessa käsittelyssä vahvisti. Vuonna 1996 tehdyllä Alumix-päätöksellä siis vahvistetaan kyseinen tariffi implisiittisesti.

84

Kuten edellä 6‐15 kohdassa muistutettiin, komission Alumix-päätöksessä hyväksymä suosituimmuustariffi oli tosiasiassa monitahoinen eli siihen kuului ensinnäkin alkuperäinen tariffi, jonka ENEL oli myöntänyt Alumixille muun muassa CIP:n päätöksen nro 13/1992 (Alumixia edeltänyt tariffi) perusteella, ja seuraavaksi Alumixille sen yksityistämisen näkökulmasta myönnetyt tariffit, jotka oli vahvistettu vuoden 1995 asetuksella Alumix-konsernin pääasiallisen ostajan eli Alcoa Italian, josta on tullut Alcoa Trasformazioni, hyväksi (Alumix-tariffi).

85

Seuraavaksi on todettava, että vaikka muodollisesti tarkasteltuna pitää paikkansa, että vuoden 2004 asetuksessa viitattiin vuoden 1995 asetuksen 2 §:ään, on kuitenkin niin, että sitä ei voida tarkastella erikseen 1 §:stä, kuten komissio perustellusti toteaa. Kuten edellä 5 kohdassa muistutettiin, 1 §:n mukaan CIP:n päätöksen nro 15/93 liitteenä olevassa taulukossa A-9 esiintyvä primaarialumiinia koskeva erityishintajärjestely kumottiin 1.1.1996 lähtien ja se korvattiin järjestelyllä, joka sisälsi tuntitariffit ja joka esiintyy kyseisen päätöksen liitteenä olevassa taulukossa A-6, tämän muuttamatta CIP:n päätöksen nro 13/92 mukaisesti määritettyä ”lämpömaksua”.

86

Sekä Alumixia edeltänyt tariffi että Alumix-tariffi sisälsivät näin ollen niiden määrittämisen mahdollistavien tekijöiden joukossa alennetun ”lämpömaksun”, joka oli ainoa tekijä, joka oli otettava huomioon CIP:n päätöksellä nro 13/92 määritellyn sähkön loppuhinnan määrittämisessä.

87

Kantajaan ei siis sovellettu Alumixia edeltänyttä tariffia eikä Alumix-tariffia vaan vuoden 1995 asetukseen perustuvaa järjestelyä, sellaisena kuin se oli kehittynyt vuoden 2004 kynnykseen saakka. Kyseisen tariffin laajentamisella muihin edunsaajiin vuoden 2004 asetuksella vuonna 2004 ei näin ollen enää ollut samaa tavoitetta kuin vuonna 1996, jolloin Alumix-päätös tehtiin.

88

Tämä johtaa toisen kanneperusteen hylkäämiseen – vaatimus komission puolueettomuudesta mukaan lukien –, koska tämä kohteli kantajaa ja Alcoa Trasformazionia samalla tavoin uusien toimenpiteiden (vuoden 2004 asetus ja vuoden 2005 laki) toteuttamisesta lähtien, mitä unionin yleinen tuomioistuin tarkastelee lähemmin vastauksessaan kolmanteen kanneperusteeseen.

89

Kantaja väittää kolmannessa kanneperusteessaan, että komissio katsoi päätöksessä 2010/460, että Alcoa Trasformazionille myönnetty suosituimmuustariffi oli lainvastainen vain 31.12.2005, jonka jälkeen Alumix-päätöksen voimassaolo kyseisen toimielimen mukaan päättyi, jälkeisen ajanjakson osalta. Kantaja katsoo kuitenkin, että koska Alcoa Trasformazioniin sovellettu tariffi ja siihen AEEG:n päätöksen nro 148/04 voimaantulopäivästä lähtien sovellettu tariffi olivat samat (vuoden 1995 asetuksen nojalla ja sittemmin – se väittää – vuoden 2004 asetuksen nojalla Alcoa Trasformazionin osalta ja yksinomaan vuoden 2004 asetuksen nojalla kantajan osalta), erilainen kohtelu ei ollut perusteltua tuen lainvastaisuuden toteamisen osalta eikä näin ollen vuoden 2004 asetuksen perusteella saatujen hyvitysten palauttamisvaatimuksen osalta.

90

On todettava, että tällaista kanneperustetta ei voida hyväksyä. Kuten oikeuskäytännöstä ilmenee, yhdenvertaisen kohtelun periaate edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavoin eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavoin, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (ks. asia C-248/04, Koninklijke Coöperatie Cosun, tuomio 26.10.2006, Kok., s. I-10211, 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

91

Käsiteltävässä asiassa Alcoa Trasformazioni ja kantaja eivät olleet alun perin oikeudellisesti toisiinsa rinnastettavassa tilanteessa: Alcoa Trasformazioniin sovellettiin suosituimmuustariffia, jonka komissio vahvisti Alumix-päätöksessä ja jota jatkettiin, kun taas kantaja oli tariffin uusi edunsaaja sen vuoden 2004 asetuksen perusteella, jota ei lähtökohtaisesti sovellettu Alcoa Trasformazioniin. Vuoden 2005 laissa on lisäksi kaksi erilaista säännöstä: yksi eli 11 §:n 11 momentti, jota ei ilmoitettu komissiolle ja joka koski Alcoa Traformazionia, ja toinen eli 11 §:n 12 momentti, joka koski suosituimmuustariffin uusia edunsaajia ja joka ilmoitettiin säännönmukaisesti komissiolle. Näillä erilaisilla seikoilla voidaan perustella komission valinta jakaa tapausten tarkastelu sen mukaan, koskivatko se suosituimmuustariffin alkuperäistä edunsaajaa vai sen uusia edunsaajia.

92

Suosituimmuustariffin osalta, sellaisena kuin se on kehittynyt, kyseiset kaksi yhtiötä olivat puolestaan samanlaisessa tilanteessa ja komissio kohteli niitä samalla tavoin, sillä se piti kummassakin tapauksessa kyseistä tariffia yhteismarkkinoille soveltumattomana valtiontukena ja velvoitti näin ollen palauttamaan sen.

93

On toki totta, että koska päivämäärän 31.12.2005 jälkeistä suosituimmuustariffia pidetään riidanalaisessa päätöksessä lainvastaisena ja koska se on sama kuin juuri kyseistä päivämäärää edeltänyt tariffi, kantaja väittää osuvasti, että komission olisi ollut perusteltua toimia aikaisemmin alun perin hyväksytyn tuen luonteessa tapahtuneen huomattavan muutoksen vuoksi. On sitä paitsi todettava, että komissio myönsi, että alkuperäisen ajanjakson (1995‐2005) lopussa ja täsmällisemmin todettuna vuosina 2004 ja 2005 Alcoa Trasformazioni saattoi tapahtuneiden muutosten, jotka koskivat suosituimmuustariffin määrittelyä ja sille maksamista, vuoksi saada lainvastaista valtiontukea (mikä on sitä paitsi täysin päätöksen 2010/460 ja sen mukaista, että suosituimmuustariffin jatkamista pidettiin tällaisena tukena).

94

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on kuitenkin niin, että yhdenvertaisen kohtelun periaatteen on mukauduttava laillisuuden noudattamisen asettamiin vaatimuksiin, joiden mukaan kukaan ei voi vedota edukseen jonkun muun hyväksi tapahtuneeseen lainvastaisuuteen (ks. vastaavasti asia 188/83, Witte v. parlamentti, tuomio 9.10.1984, Kok., s. 3465, 15 kohta; asia 134/84, Williams v. tilintarkastustuomioistuin, tuomio 4.7.1985, Kok., s. 2225, 14 kohta ja yhdistetyt asiat C-259/10 ja C-260/10, The Rank Group, tuomio 10.11.2011, Kok., s. I-10947, 62 kohta).

95

Kolmas kanneperuste on näin ollen hylättävä.

112

On muistutettava, että uusina tukina, joita SEUT 108 artiklan 3 kohdassa määrätty ilmoittamisvelvollisuus koskee, on pidettävä toimenpiteitä, joilla aiotaan myöntää tai muuttaa tukea, ja on täsmennettävä, että muutokset voivat koskea joko olemassa olevia tukia tai alkuperäisiä suunnitelmia, joista on ilmoitettu komissiolle (yhdistetyt asiat 91/83 ja 127/83, Heineken Brouwerijen, tuomio 9.10.1984, Kok., s. 3435, 17 ja 18 kohta ja asia C-44/93, Namur-Les assurances du crédit, tuomio 9.8.1994, Kok., s. I-3829, 13 kohta).

113

Käsiteltävässä asiassa on selvästi osoitettu, että kyse on uudesta tuesta.

114

Yhtäältä taloudelliset ja oikeudelliset muutokset Alumix-tariffin hyväksymisen jälkeen osoittavat siirtymisen sähköntoimittajan soveltamasta hinnasta Italian tasavallan tukemaan tariffiin. Kun Alumix-tariffin tapauksessa myönnetty hinta vastasi kyseisen toimittajan – joka tosin oli monopoliasemassa (ENEL) – myöntämää hinnanalennusta yhdelle sen tärkeimmistä asiakkaista, riidanalaisen päätöksen kohteena oleviin toimenpiteisiin kuului Italian viranomaisten vahvistama hinnanalennus, joka rahoitettiin veronluonteisella maksulla, joka mahdollisti sen eron takaisin maksamisen kantajalle, joka oli yrityksiltä tavanomaisesti laskutetun tariffin ja sille myönnetyn suosituimmuustariffin välillä.

115

On näin ollen katsottava, että kehitys, joka tapahtui Alcoa Trasformazionille vuoden 1995 asetuksen nojalla alun perin myönnetyn suosituimmuustariffin myöntämistä ja määrittämistä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen ja ensin vuoden 2004 asetuksen ja sitten vuoden 2005 lain kohteena olleiden yksityiskohtaisten sääntöjen välillä, mahdollistaa sellaisenaan sen, että kyseessä voidaan katsoa olevan uusi tuki.

116

Tämä pätee toisaalta sitäkin suuremmalla syyllä, kun on kyse tuen laajentamisesta tällä tavoin uusiin edunsaajiin, jotka eivät kuuluneet jo hyväksyttyyn tukijärjestelyyn vaan joille puolestaan myönnettiin tuki, jolla siihen saakka oli ollut vain yksi edunsaaja.

117

Kuudes kanneperuste on näin ollen hylättävä.

139

Koska komissio on vaatinut, että kantaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, ja koska kantaja on pääosin hävinnyt asian, kantaja on työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaisesti velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti: