1.

Nyt käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö koskee kysymystä siitä, kuuluuko kolmannen maan kansalaisille heidän alaikäisiin unionin kansalaisiin liittyvien perhesuhteidensa ja henkilökohtaisten suhteidensa perusteella unionin oikeuteen perustuva oleskeluoikeus, ja jos kuuluu, missä laajuudessa. Ennakkoratkaisupyyntö liittyy siten asiassa Dereci ym. ( 2 ) ja asiassa Ruiz Zambrano ( 3 ) annetuissa tuomioissa tarkasteltuun kysymykseen siitä, miten laajalti unionin kansalaisille kuuluvat oleskeluoikeudet heijastuvat kolmannen maan kansalaisiin. Nyt käsiteltävässä asiassa on se erikoispiirre, ettei kolmannen maan kansalainen hae oleskeluoikeutta siinä jäsenvaltiossa, jossa hänen tyttärensä, joka on unionin kansalainen, asuu.

2.

Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 7 artiklassa, jonka otsikko on ”Yksityis- ja perhe-elämän kunnioittaminen”, määrätään seuraavaa:

”Jokaisella on oikeus siihen, että hänen yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiaan sekä viestejään kunnioitetaan.”

3.

Perusoikeuskirjan 24 artiklassa, jonka otsikko on ”Lapsen oikeudet”, määrätään seuraavaa:

”1.   Lapsella on oikeus hänen hyvinvoinnilleen välttämättömään suojeluun ja huolenpitoon.

– –

3.   Jokaisella lapsella on oikeus ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti, jollei se ole lapsen edun vastaista.”

4.

Perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan ensimmäinen virke kuuluu seuraavasti:

”Tämän perusoikeuskirjan määräykset koskevat unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia toissijaisuusperiaatteen mukaisesti sekä jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun viimeksi mainitut soveltavat unionin oikeutta.”

5.

Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38/EY ( 4 ) viidennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Jotta kaikki unionin kansalaiset voivat käyttää oikeutta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella vapauden ja ihmisarvon osalta objektiivisten edellytysten mukaisesti, tämä oikeus olisi myönnettävä myös heidän perheenjäsenilleen näiden kansalaisuudesta riippumatta. – –”

6.

Direktiivin 2004/38 1 artiklassa määritellään direktiivin kohde seuraavasti:

”Tässä direktiivissä säädetään:

– –”

7.

Direktiivin 2004/38 2 artiklan määritelmien mukaan ”perheenjäsenellä” tarkoitetaan muun muassa ”unionin kansalaisesta riippuvaisia sukulaisia suoraan takenevassa polvessa samoin kuin unionin kansalaisen aviopuolison tai – – kumppanin vastaavanlaisia sukulaisia” (2 artiklan 2 alakohdan d alakohta). ”Vastaanottavalla jäsenvaltiolla” tarkoitetaan direktiivin 2 artiklan 3 kohdan mukaan sitä jäsenvaltiota, johon unionin kansalainen siirtyy käyttääkseen oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen ja oleskeluun.

8.

Direktiivin 2004/38 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Henkilöt, joihin tätä direktiiviä sovelletaan”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tätä direktiiviä sovelletaan kaikkiin unionin kansalaisiin, jotka siirtyvät toiseen jäsenvaltioon tai oleskelevat toisessa jäsenvaltiossa kuin jonka kansalaisia he ovat, sekä heidän 2 artiklan 2 alakohdassa määriteltyihin perheenjäseniinsä, jotka tulevat heidän mukanaan tai seuraavat heitä myöhemmin.

2.   Vastaanottavan jäsenvaltion on kansallista lainsäädäntöään noudattaen helpotettava seuraavien henkilöiden maahanpääsyä ja oleskelua, tämän kuitenkaan rajoittamatta heillä mahdollisesti olevaa henkilökohtaista oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen ja oleskeluun:

– –”

9.

Direktiivin 2004/38 7 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”– – oleskeluoikeus koskee myös perheenjäseniä, jotka eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia ja jotka tulevat unionin kansalaisen mukana vastaanottavaan jäsenvaltioon tai seuraavat häntä sinne myöhemmin – –.”

10.

Direktiivin 2004/38 10 artiklassa, jonka otsikko on ”Oleskelukortin myöntäminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Sellaisten unionin kansalaisen perheenjäsenten oleskeluoikeus, jotka eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia, on osoitettava myöntämällä heille viimeistään kuuden kuukauden kuluttua hakemuksen jättämisestä asiakirja ’Unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortti’. – –

2.   Oleskelukortin myöntämistä varten jäsenvaltioiden on vaadittava seuraavien asiakirjojen esittämistä:

– –

– –”

11.

Direktiivin 2004/38 12 artiklassa säädetään otsikon ”Perheenjäsenten oleskeluoikeuden säilyminen unionin kansalaisen kuoltua tai poistuttua jäsenvaltiosta” alla seuraavaa:

”– –

3.   Unionin kansalaisen poistuessa vastaanottavan jäsenvaltion alueelta tai kuollessa hänen lapsensa tai lasten tosiasiallisena huoltajana toimiva vanhempi eivät, kansalaisuudestaan riippumatta, menetä oleskeluoikeuttaan ennen lasten opintojen päättymistä, jos lapset oleskelevat vastaanottavassa jäsenvaltiossa ja ovat kirjoilla oppilaitoksessa opiskellakseen siellä.”

12.

Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 8 artikla koskee oikeutta nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta ja kuuluu seuraavasti:

”1.   Jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta.

2.   Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.”

13.

Ulkomaalaisten oleskelusta, työskentelystä ja kotouttamisesta Saksan liittotasavallan alueella annetun lain (Gesetz über den Aufenthalt, die Erwerbstätigkeit und die Integration von Ausländern im Bundesgebiet, jäljempänä AufenthaltG) ( 5 ) 7 artikla koskee oleskelulupaa, ja siinä säädetään seuraavaa:

”(1)   Oleskelulupa (Aufenthaltserlaubnis) on määräaikainen oleskeluasiakirja (Aufenthaltstitel). Se myönnetään oleskeluun, jonka tarkoitus on jokin jäljempänä mainituista. Oleskelulupa voidaan perustellusta syystä myöntää myös oleskeluun, jonka tarkoitus on jokin muu kuin tässä laissa nimenomaisesti mainittu.

– –”

14.

AufenthaltG:n 18 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Ulkomaalaiselle voidaan myöntää oleskeluasiakirja työskentelyä varten – –.”

15.

Unionin kansalaisten yleisestä vapaasta liikkuvuudesta annetun lain (Gesetz über die allgemeine Freizügigkeit von Unionsbürgern, jäljempänä Freizügigkeitsgesetz/EU) ( 6 ) 2 §:n mukaan vapaaseen liikkuvuuteen oikeutetuilla unionin kansalaisilla ja heidän perheenjäsenillään on oikeus tulla liittotasavaltaan ja oleskella siellä kyseisen lain säännösten mukaisesti, mutta heidän perheenjäsenillään on lähtökohtaisesti tämä oikeus kuitenkin vain, ”jos he tulevat sinne unionin kansalaisen mukana tai seuraavat häntä sinne myöhemmin” (Freizügigkeitsgesetz/EU:n 3 §:n 1 momentti), tai silloin, kun he viisi vuotta laillisesti maassa oleskeltuaan saavat pysyvän oleskeluoikeuden (Freizügigkeitsgesetz/EU:n 4a §).

16.

Freizügigkeitsgesetz/EU:n 5 §:ssä, jonka otsikko on ”Todistukset yhteisön oikeuteen perustuvista oleskeluoikeuksista, oleskelukortit”, säädetään seuraavaa:

”‐ ‐

(2)   Vapaaseen liikkuvuuteen oikeutetuille perheenjäsenille, jotka eivät ole unionin kansalaisia, annetaan kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun he ovat tehneet tarvittavat ilmoitukset, unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortti, joka on voimassa viisi vuotta. – –”

17.

Pääasian kantaja on Japanin kansalainen. Hän on ollut vuodesta 1998 lähtien naimisissa Saksan kansalaisen kanssa. Heidän yhteinen tyttärensä syntyi vuonna 2004 Yhdysvalloissa, ja hänellä on Yhdysvaltojen ja Japanin kansalaisuuden lisäksi Saksan kansalaisuus.

18.

Vuoden 2005 joulukuun lopussa perhe muutti Yhdysvalloista Ulmiin (Saksa). Kantaja sai 9.1.2006 kansallisen oleskeluluvan Saksan kansalaisen puolisona.

19.

Kantaja on vuoden 2006 helmikuusta lähtien työskennellyt täysipäiväisesti Ulmissa toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella ja 4 850 euron suuruisilla kuukausittaisilla bruttotuloilla.

20.

Otettuaan vuoden 2007 kesällä vastaan työpaikan Wienissä (Itävalta) kantajan vaimo muutti vuoden 2008 maaliskuusta lähtien pääasiallisen asuinpaikkansa sinne ja otti heidän yhteisen tyttärensä mukaansa. Kantaja pysyi Ulmissa. Wienissä koulua käyvän tyttären huoltajuus kuuluu molemmille vanhemmille. Kantaja käy säännöllisesti tapaamassa tytärtään kerran kuukaudessa viettääkseen hänen kanssaan viikonlopun ja maksaa hänelle elatusta 300 euroa kuukaudessa. Lisäksi tytär viettää lomat enimmäkseen kantajan kanssa.

21.

Vuoden 2008 kesäkuussa vaimo ilmoitti Saksan ulkomaalaisviranomaisille asuneensa jo 1.1.2008 lähtien erillään kantajasta. Kantajalle alun perin Saksan kansalaisen puolisona annetun oleskeluluvan pidentäminen ei näin ollen tullut kyseeseen Saksan AufenthaltG:n perusteella.

22.

Kantaja oleskelee kuitenkin tällä välin laillisesti Saksassa saatuaan AufenthaltG:n 18 §:n mukaisen työskentelyyn perustuvan kansallisen oleskeluluvan.

23.

Kantaja on kuitenkin sitä mieltä, että hänen Itävallassa asuvan tyttärensä huoltajuuden perusteella hänelle kuuluu myös unionin oikeuteen perustuva oleskeluoikeus Saksassa. Tästä oikeudesta seuraa oikeus saada direktiivin 2004/38 10 artiklassa tarkoitettu ”unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortti”.

24.

Kantaja teki 30.5.2008 kuitenkin menestyksettä kyseistä oleskelukorttia koskevan hakemuksen. Hakemus on parhaillaan vireillä muutoksenhakumenettelyssä ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa.

25.

Tässä tilanteessa kansallinen tuomioistuin on esittänyt unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

Jollei SEU 6 artiklan 1 tai 3 kohdasta johdu kantajalle unionin oikeuteen perustuvaa oleskeluoikeutta, onko alaikäisen unionin kansalaisen, joka oleskelee yhdessä äitinsä kanssa tämän työskentelyn vuoksi pääasiassa muussa unionin jäsenvaltiossa, liikkumisvapaudesta johdettavissa isälle, joka on kolmannen valtion kansalainen, asiasta Zhu ja Chen (asia C-200/02, tuomio 19.10.2004, [Kok., s. I-9925,] 45–47 kohta) ilmenevää oikeuskäytäntöä kehittäen huoltajuuden turvaamiseksi SEUT 21 artiklan 1 kohdan, mahdollisesti luettuna yhdessä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan kanssa, mukainen unionin oikeuteen perustuva oikeus oleskeluun lapsen, joka on unionin kansalainen, lähtöjäsenvaltiossa?

Jos unionin oikeuteen perustuvan oleskeluoikeuden todetaan olevan olemassa, onko vanhemmalla, joka on kolmannen valtion kansalainen ja kantajan kaltaisessa asemassa, oikeus saada unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortti mahdollisesti direktiivin 10 artiklan 1 kohdan ensimmäisen virkkeen nojalla?”

26.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tosin seuraavaa: ”Kaikki ennakkoratkaisukysymykset on luonnollisesti mahdollista myös tiivistää yhdeksi ainoaksi kysymykseksi:

Onko vanhemmalla, joka on lapsensa huoltaja ja kolmannen maan kansalainen, säännöllisten henkilökohtaisten suhteiden ja vanhemmuuteen perustuvien suorien kontaktien säilyttämiseksi unionin oikeuteen perustuva oikeus saada unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortilla osoitettava oikeus oleskella lapsensa, joka on unionin kansalainen, lähtöjäsenvaltiossa, jos lapsi käyttää oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen muuttamalla sieltä toiseen jäsenvaltioon?” ( 7 )

27.

Seuraavassa tarkastelussa on otettava lähtökohdaksi edellä 26 kohdassa yhteenvetona esitetty kysymys, jota on valotettava 25 kohdassa esiin tuotujen oikeudellisten näkemysten avulla siltä osin kuin ne ovat merkityksellisiä.

28.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa siis ensinnäkin tietää, onko kantajalla pääasian olosuhteissa unionin oikeuteen perustuva oleskeluoikeus hänen saksalaisen lapsensa lähtöjäsenvaltiossa. Toiseksi se tiedustelee, onko kantajalla tämän oikeuden perusteella unionin oikeuteen perustuva oikeus saada ”unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortti”.

29.

Unionin oikeuteen perustuva kantajan oleskeluoikeus voisi olla johdettavissa direktiivistä 2004/38 tai primaarioikeudesta.

30.

Seuraavassa tarkastellaan aluksi sitä, voiko tällainen oleskeluoikeus perustua direktiiviin 2004/38.

31.

Tutkittaessa sitä, voiko oleskeluoikeus perustua direktiiviin 2004/38, on aluksi tarkasteltava sen säännösten sanamuotoa, sen rakennetta ja sen tarkoitusta. Seuraavaksi on tutkittava, onko direktiivin 2004/38 sanamuodon, systematiikan ja tarkoituksen tulkinnan tulos yhteensoveltuva perusoikeuksien kanssa.

32.

Kantajan oikeus oleskeluun Saksassa voisi johtua direktiivin 2004/38 7 artiklan 2 kohdasta tai 12 artiklan 3 kohdasta. Lisäksi on otettava huomioon direktiivin viides perustelukappale.

33.

Jos unionin kansalainen oleskelee toisessa jäsenvaltiossa, jonka kansalainen hän ei ole, direktiivin 7 artiklan 2 kohdassa, luettuna yhdessä sen 2 artiklan 2 alakohdan d alakohdan kanssa, annetaan unionin kansalaisen vanhemmille oikeus yli kolme kuukautta kestävään oleskeluun siellä, jos he ovat unionin kansalaisesta riippuvaisia. Tämä oleskeluoikeus tosin myönnetään vain, jos kyseessä oleva perheenjäsen tosiasiallisesti tulee vastaanottavaan jäsenvaltioon unionin kansalaisen mukana tai seuraa häntä sinne myöhemmin.

34.

Edellä mainittu tunnusmerkistö ei täyty pääasiassa. Isä, joka on kolmannen maan kansalainen, ei nimittäin ensinnäkään vaadi oleskeluoikeutta siinä vastaanottavassa jäsenvaltiossa, jonne hänen tyttärensä on muuttanut, eli Itävallassa vaan hänen tyttärensä lähtöjäsenvaltiossa eli Saksassa. Toiseksi direktiivin 2004/38 7 artiklan 2 kohta ei ole sanamuotonsa perusteella merkityksellinen senkään vuoksi, ettei japanilainen isä ole tullut tyttärensä kanssa vastaanottavaan jäsenvaltioon eikä seurannut häntä sinne myöhemmin. Myöskään direktiivin 2004/38 2 artiklan 2 alakohdan d alakohdan edellytys ei täyty, koska kyseisessä tapauksessa isä ei ole riippuvainen unionin kansalaisesta vaan unionin kansalainen isästä. ( 8 )

35.

Direktiivin 2004/38 12 artiklan 3 kohdassa myönnetään tosin tosiasiallisena huoltajana toimivalle vanhemmalle hänen kansalaisuudestaan riippumatta oleskeluoikeus lapsen opintojen päättymiseen asti. Tätä säännöstä voidaan kuitenkin sen yksiselitteisen sanamuodon mukaan soveltaa vain siihen tapaukseen, jossa unionin kansalainen muuttaa pois vastaanottavasta jäsenvaltiostaan, eikä nyt kyseessä olevaan tapaukseen, jossa unionin kansalainen muuttaa pois lähtöjäsenvaltiostaan. Myöskään tämän säännöksen perusteella Itävaltaan muuttaneen Saksan kansalaisen japanilaiselle isälle ei voida antaa oleskeluoikeutta Saksassa.

36.

Direktiivin 2004/38 viidennen perustelukappaleen sanamuoto on ensi näkemältä avoin, ja sillä näytetään erikseen tarkasteltuna annettavan kolmannen maan kansalaisille unionin laajuisesti oleskeluoikeus ”jäsenvaltioiden alueella”.

37.

Koska tämä toteamus sisältyy perustelukappaleeseen, sitä on kuitenkin arvioitava vain direktiivin 2004/38 tulkinnassa huomioon otettavana periaatteena. Siinä ei luetella tyhjentävästi ja konkreettisesti direktiivillä myönnettyjen oleskeluoikeuksien edellytyksiä eikä korvata niitä perheenjäsenten edellytyksistä riippumattomalla, unionin laajuisella oleskeluoikeudella. ( 9 ) Muutoin direktiivin 2004/38 7 artiklan 2 kohdalle ja 12 artiklan 3 kohdalle ei jäisi itsenäistä soveltamisalaa.

38.

Näin ollen viidennestä perustelukappaleesta ei voida johtaa kolmannen maan kansalaisen oleskeluoikeutta hänen lapsensa lähtöjäsenvaltiossa.

39.

Direktiivin 2004/38 sananmukaisesta tulkinnasta ei näin ollen voida johtaa kantajan oleskeluoikeutta Saksassa. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on kuitenkin otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös tai määräys on. ( 10 )

40.

Koska direktiivin 2004/38 sanamuodosta ei voida päätellä huoltajana olevan kolmannen maan kansalaisen oleskeluoikeutta alaikäisen unionin kansalaisen lähtöjäsenvaltiossa, on siis tutkittava, voidaanko kyseisen direktiivin sanamuotoa ”tulkita laajentavasti”, kun otetaan huomioon sen rakenne ja tavoitteet. ( 11 )

41.

Kysymyksestä siitä, puoltavatko rakenteelliset näkökohdat direktiivin 2004/38 tulkintaa yli sen sanamuodon huoltajana olevan kolmannen maan kansalaisen oleskeluoikeuden perustelemiseksi hänen toiseen jäsenvaltioon muuttaneen lapsensa lähtöjäsenvaltiossa, komissio toteaa osuvasti, ( 12 ) ettei direktiivin 2004/38 systematiikka jätä pelivaraa oleskeluoikeuden laajentamiseksi tilanteisiin, joissa unionin kansalaisen perheenjäsenet, jotka ovat kolmannen maan kansalaisia, haluavat jäädä tämän lähtöjäsenvaltioon sen jälkeen, kun unionin kansalainen itse on muuttanut toiseen jäsenvaltioon.

42.

Oleskeluoikeus, joka annetaan direktiivillä 2004/38 perheenjäsenille, jotka ovat kolmannen maan kansalaisia, edellyttää direktiivin 2004/38 7 artiklan 2 kohdan mukaan nimittäin sitä, että perheenjäsen tulee unionin kansalaisen mukana vastaanottavaan jäsenvaltioon tai seuraa häntä sinne myöhemmin.

43.

Tosin oikeuskäytännössä on korostettu, että juuri käsitettä ”[unionin kansalaisten] perheenjäseniin – –, jotka tulevat heidän mukanaan” ei ole tulkittava suppeasti direktiivin 2004/38 tehokkaan vaikutuksen vuoksi ja ettei asia riipu siitä, ovatko kyseessä olevat henkilöt saapuneet vastaanottavaan jäsenvaltioon samanaikaisesti. ( 13 )

44.

Kuten direktiivin 2004/38 3 artiklan 1 kohdasta ilmenee, sen normatiivisena lähtökohtana ovat tilanteet, joissa kyseessä ovat unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsentensä oleskeluoikeudet toisessa jäsenvaltiossa kuin siinä, jonka kansalainen unionin kansalainen on. ( 14 )

45.

Perheenjäsenten, jotka ovat kolmannen maan kansalaisia, oleskeluoikeus unionin kansalaisen lähtöjäsenvaltiossa ei tämän vuoksi ole lähtökohtaisesti direktiivin 2004/38 kohteena myöskään juuri silloin, kun unionin kansalainen, muttei hänen perheenjäsenensä, muuttaa lähtöjäsenvaltiostaan vastaanottavaan jäsenvaltioon.

46.

Unionin lainsäätäjä ei ole sivuuttanut unionin kansalaisen mahdollisesta muuttamisesta johtuvia ongelmia direktiivissä 2004/38, vaan tätä on säännelty sen 12 artiklassa erikseen. Direktiivin 2004/38 12 artiklan 3 kohdassa myönnetään perheenjäsenille, jotka ovat kolmannen maan kansalaisia, oleskeluoikeus, mutta ainoastaan unionin kansalaisen vastaanottavassa jäsenvaltiossa, ei hänen lähtöjäsenvaltiossaan. Tämä säännös on konkreettisesti ratkaiseva juuri silloin, kun huoltajana oleva unionin kansalainen, joka on ensin muuttanut puolisonsa, joka on kolmannen maan kansalainen, ja heidän yhteisten lastensa kanssa vastaanottavaan jäsenvaltioon, sitten jälleen muuttaa pois tästä vastaanottavasta jäsenvaltiosta ja toinen vanhempi, joka on kolmannen maan kansalainen, haluaa edelleen pysyä lasten kanssa kyseisessä valtiossa näiden opintojen loppuun saattamiseen asti. Tapausta, joka koskee muuttamista pois lähtöjäsenvaltiosta ja kysymystä kolmannen maan kansalaisen oleskeluoikeuden jatkumista kyseisessä lähtöjäsenvaltiossa, ei sitä vastoin säännellä lainkaan direktiivin 2004/38 12 artiklassa, eikä ole selvää, miksi direktiivin 2004/38 12 artiklan 3 kohdan arviointi pitäisi ulottaa kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle vastaavasti lähtöjäsenvaltioon. Edes direktiivin 2004/38 12 artiklan 3 kohdan tällaisesta soveltamisesta ei nyt käsiteltävässä asiassa voitaisi johtaa isän oleskeluoikeutta, koska isä, jonka on kolmannen maan kansalainen, ja hänen lapsensa eivät enää asu samassa jäsenvaltiossa, mikä on kuitenkin direktiivin 2004/38 12 artiklan 3 kohdassa ilmeisesti lähtökohtana.

47.

Direktiivin 2004/38 7 artiklan 2 kohdan ja 12 artiklan 3 kohdan systematiikalle on vielä yhteistä se, että kolmannen maan kansalaisten oleskeluoikeus riippuu unionin kansalaisen oleskeluoikeudesta siltä osin, että hänen on ensinnäkin täytynyt seurata unionin kansalaista vastaanottavaan jäsenvaltioon eli toiseen valtioon kuin unionin kansalaisen lähtöjäsenvaltioon. Tämä edellytys ei pääasiassa täyty, sillä unionin kansalainen on muuttanut yksinomaan äitinsä kanssa Itävaltaan.

48.

Direktiivin 2004/38 systematiikan perusteella ei siis tule kyseeseen se, että huoltajana oleva kolmannen maan kansalainen saisi oleskeluoikeuden toiseen jäsenvaltioon muuttaneen alaikäisen unionin kansalaisen lähtöjäsenvaltiossa.

49.

Lisäksi nousee esiin kysymys siitä, voidaanko direktiivistä 2004/38 teleologisista syistä johtaa sen systematiikasta riippumatta huoltajana olevan kolmannen maan kansalaisen oleskeluoikeus toiseen jäsenvaltioon muuttaneen alaikäisen unionin kansalaisen lähtöjäsenvaltiossa.

50.

Kuten edellä on todettu, direktiivin 2004/38 tavoitteena on sellaisten tilanteiden sääntely, joissa kyseessä ovat unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsentensä oleskeluoikeudet muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jonka kansalainen unionin kansalainen on. Tarkoituksensa ja tavoitteensa perusteella se ei tämän vuoksi voi kattaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisia tilanteita, joissa kyse on yksinomaan pois muuttaneen unionin kansalaisen lähtöjäsenvaltiosta ja perheenjäsenen oleskeluoikeuden mahdollisesta jatkumisesta siellä.

51.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on lisäksi tosin esittänyt kysymyksen siitä, voisiko kyseeseen tulla direktiivin 2004/38 ”laajentava tulkinta” ( 15 ) perusoikeuskirjan 7 ja 24 artiklan valossa; näiden määräysten mukaan perhe-elämää on kunnioitettava ja lapsella on oikeus huolenpitoon ja henkilökohtaisiin säännöllisiin yhteyksiin kumpaankin vanhempaansa.

52.

Direktiivin 2004/38 säännösten kehittäminen perusoikeuksien mukaisella tulkinnalla saattaisi olla mahdollista.

53.

SEU 6 artiklan mukaan perusoikeuskirja on osa primaarioikeutta. Mainitun direktiivin kaltaista sekundaarista unionin oikeutta on tulkittava, mikäli mahdollista, primaarioikeuden ja siten perusoikeuksien mukaisesti. Jos säädös sallii useamman kuin yhden tulkinnan, on perustaksi otettava se, joka ei ole ristiriidassa unionin oikeusjärjestyksessä suojattujen perusoikeuksien kanssa. ( 16 )

54.

Perusoikeuskirja on sen 51 artiklan mukaisesti otettava huomioon direktiivin 2004/38 soveltamisen yhteydessä. Säännöksen soveltamisalan ulkopuolella ei kuitenkaan voida esittää kysymystä sen perusoikeuksien mukaisesta tulkinnasta ja soveltamisesta. Kun edellä on todettu, ettei direktiivi 2004/38 lainkaan kata nyt käsiteltävää tapausta kolmannen maan kansalaisen oleskeluoikeudesta unionin kansalaisen lähtöjäsenvaltiossa, tulee näin ollen myös turhaksi kysymys direktiivin säännösten arvioinnista perusoikeuskirjan valossa. ( 17 )

55.

Sama pätee Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräyksiin, ( 18 ) jotka perusoikeuskirjan tavoin myös voidaan ottaa huomioon tulkintatarkoituksessa vain direktiivin 2004/38 soveltamisalan puitteissa. Koska kyseisellä direktiivillä säännellään oleskeluoikeuksia vain muissa jäsenvaltioissa kuin siinä, jonka kansalainen unionin kansalainen on, myöskään tätä näkemystä ei ole tarpeen tutkia syvällisemmin.

56.

Tässä yhteydessä nousee tosin vielä esiin kysymys siitä, voidaanko perusoikeuksia soveltaa muista syistä välittömästi ja voidaanko kantajalle antaa oleskeluoikeus hänen tyttärensä lähtöjäsenvaltiossa direktiivistä 2004/38 riippumatta. Tätä tarkastellaan jäljempänä tämän ratkaisuehdotuksen 75 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa.

57.

Direktiivin 2004/38 kehittäminen perusoikeuksien perusteella ei kuitenkaan ole tarpeen, jotta perusteltaisiin huoltajana olevan kolmannen maan kansalaisen oleskeluoikeus toiseen jäsenvaltioon muuttaneen alaikäisen unionin kansalaisen lähtöjäsenvaltiossa.

58.

Välipäätelmänä on todettava, ettei direktiivistä 2004/38 voida johtaa huoltajana olevan kolmannen maan kansalaisen oleskeluoikeutta toiseen jäsenvaltioon muuttaneen unionin kansalaisen lähtöjäsenvaltiossa.

59.

Koska sekundaarioikeudessa ei myönnetä kantajan vaatimaa unionin oikeuden mukaista oleskeluoikeutta, seuraavassa tarkastellaan primaarioikeutta.

60.

Kantajalla voisi olla SEUT 20 ja SEUT 21 artiklan perusteella oikeus oleskeluun hänen Itävaltaan muuttaneen lapsensa lähtöjäsenvaltiossa SEU 6 artiklan 1 ja 3 kohdassa vahvistettujen perusoikeuksien valossa.

61.

Huoltajana oleva isä ei voi kolmannen maan kansalaisena nyt käsiteltävässä asiassa vedota suoraan SEUT 20 ja SEUT 21 artiklassa taattuun liikkumisvapauteen taikka unionin kansalaisuuteen perustuvaan oleskeluoikeuteen. Oikeuskäytännön mukaan unionin kansalaisen asema voi kuitenkin yksittäistapauksissa johtaa siihen, että hänen perheenjäsenelleen, joka on kolmannen maan kansalainen, myönnetään unionin oikeuteen perustuva oleskeluoikeus.

62.

Primaarioikeudesta johdetun unionin oikeuteen perustuvan oleskeluoikeuden myöntäminen vanhemmalle, joka on kolmannen maan kansalainen, edellyttää oikeuskäytännön mukaan sitä, että unionin kansalaisen oikeuksien tosiasialliseen käyttämiseen vaikutettaisiin olennaisella tavalla, ( 20 ) jos vanhemmalta, joka on kolmannen maan kansalainen, evättäisiin oleskeluoikeus. Näin ollen vanhemmalle, joka on kolmannen maan kansalainen, myönnetään oikeuskäytännön mukaan oleskeluoikeus – tosin samassa jäsenvaltiossa, jossa alaikäinen oleskelee – silloin, kun ”oleskelun epäämisestä [olisi] – – seura[nnut] se, että – – lapset – – joutuvat lähtemään unionin alueelta”, ( 21 ) taikka silloin, kun muutoin ”vietäisiin mainitun lapsen oleskeluoikeuden tehokas vaikutus täysin”. ( 22 )

63.

Unionin tuomioistuin on hiljattain korostanut uudelleen asiassa Dereci ym. antamassaan tuomiossa ( 23 )”unionin kansalaisen asemaan perustuvien oikeuksien pääosan” kriteeriin viitaten, että kolmannen maan kansalaiselle voidaan myöntää johdettu oleskeluoikeus lähtökohtaisesti vain poikkeuksellisesti, ja se on todennut lisäksi, että ”pelkästään sen perusteella, että jäsenvaltion kansalaiselle voisi taloudellisista syistä tai perheen yhtenäisyyden säilyttämiseen unionin alueella liittyvistä syistä olla suotavaa, että hänen perheenjäsenensä, jotka eivät ole jäsenvaltion kansalaisia, voivat oleskella hänen kanssaan unionin alueella, ei sinänsä [oikeuta] katso[maan], että unionin kansalaisen olisi pakko lähteä unionin alueelta, jos tällaista oikeutta ei myönnetä”. Samalla unionin tuomioistuin on kuitenkin nimenomaisesti jättänyt avoimeksi sen, ”onko mahdollisesti sellaisia muita perusteita, kuten muun muassa perhe-elämän suojaa koskeva oikeus, joiden vuoksi oleskeluoikeutta ei saa evätä. Tätä kysymystä on kuitenkin tarkasteltava perusoikeuksien suojaa koskevien säännösten ja määräysten yhteydessä sen mukaan, miten ne kulloinkin ovat sovellettavissa”.

64.

Se, että nyt käsiteltävässä asiassa alaikäisen unionin kansalaisen oikeudellisen aseman ydinaluetta loukattaisiin, jos hänen isälleen, joka on kolmannen maan kansalainen, ei myönnettäisi unionin oikeuteen perustuvaa oleskeluoikeutta Saksassa, ei vaikuta ensi näkemältä todennäköiseltä.

65.

Sitä vastaan puhuu jo se seikka, että unionin kansalainen on äitinsä kanssa jo muuttanut Itävaltaan, vaikka hänen isälleen ei Saksassa vielä ole myönnetty unionin oikeuteen perustuvaa oleskeluoikeutta, ja siten hän on käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen täydessä laajuudessaan. Koska unionin kansalaisen unionin oikeuteen perustuvan oikeudellisen aseman tehokas vaikutus ei siten ilmeisestikään nyt käsiteltävässä asiassa ole uhattuna ydinalueeltaan, on oikeuskäytäntöön perustuvien periaatteiden mukaan isältä ensi näkemältä evättävä johdettu, tyttären unionin kansalaisuuteen tai liikkumisvapauteen perustuva unionin oikeuden mukainen oleskeluoikeus.

66.

On tosin otettava huomioon, että isä, joka on kolmannen maan kansalainen ja tyttärensä huoltaja, mahdollisesti määrää yhdessä lapsen äidin kanssa lapsen oleskelusta ja voi siten päättää (yhdessä äidin kanssa), missä hänen lapsensa oleskelee. On mahdollista, että lapsen äiti ja hän siirtävät lapsen kotipaikan takaisin Saksaan, jos hänen oleskelulupansa pidentäminen Saksassa on uhattuna taikka häneltä evätään unionin oikeuteen perustuva oleskeluoikeus.

67.

Tässä – vielä hypoteettisessa – tilanteessa ei kuitenkaan toistaiseksi ole havaittavissa konkreettista puuttumista unionin oikeuteen perustuvan tyttären oikeudellisen aseman ydinalueeseen.

68.

Edellä esitetyn perusteella ei tähänastisen oikeuskäytännön valossa pääasian kaltaisessa tapauksessa voida johtaa lapsen huoltajan, joka on kolmannen maan kansalainen, oleskeluoikeutta alaikäisen unionin kansalaisen lähtöjäsenvaltiossa.

69.

Sen sijaan oikeuskäytännössä ei vielä ole tutkittu sitä, onko pääasian olosuhteissa primaarioikeuden perusteella mahdollista sallia kolmannen maan kansalaisen oleskeluoikeus unionin kansalaisen lähtöjäsenvaltiossa perusoikeuksien tosiasiallisen takaamisen nimissä.

70.

Unionin tuomioistuin on punninnut tätä mahdollisuutta asiassa Dereci ym. antamassaan tuomiossa, jossa se totesi seuraavaa: ”Jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on siis – – olosuhteiden perusteella sitä mieltä, että pääasian valittajien tilanne kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan, sen on tutkittava, loukataanko sillä, että heiltä evätään oleskeluoikeus, perusoikeuskirjan 7 artiklassa määrättyä oikeutta yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen. Jos se on sitä vastoin sitä mieltä, että tilanne ei kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan, sen on tehtävä tällainen tutkinta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kappaleen valossa”. ( 24 )

71.

Asia Dereci ym. tosin koski unionin kansalaisen ja kolmannen maan kansalaisen yhteistä oleskelua yhdessä ja samassa jäsenvaltiossa. Edellä esitetyt otteet asiassa Dereci ym. annetusta tuomiosta ovat kuitenkin niin yleisesti muotoiltuja, että niitä voidaan soveltaa myös nyt käsiteltävään asiaan, jossa kyse on kahdesta eri jäsenvaltiosta.

72.

Seuraavassa on tarkasteltava tätä ongelmakenttää, ja ensiksi on tutkittava, voidaanko nyt käsiteltävässä asiassa ylipäätään soveltaa perusoikeuskirjaa. Perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan mukaan tämä edellyttää liityntää unionin oikeuden soveltamiseen.

73.

Näin ollen liityntä puhtaasti kansallisiin säännöksiin ilman yhteyttä unionin oikeuteen ei olisi riittävää. ( 25 ) Unionin oikeuden soveltamista koskeva riittävä liityntä olisi kuitenkin otettava lähtökohdaksi jo silloin, kun unionin oikeuteen perustuvan oleskeluluvan epäämisellä ei tosin puututtaisi unionin kansalaisuuteen perustuvien oikeuksien ydinalueeseen mutta kuitenkin rajoitettaisiin alaikäisen unionin kansalaisen liikkumisvapautta.

74.

Perusoikeuskirjan sovellettavuus perusvapauksien rajoitusten yhteydessä kyseenalaistetaan osassa oikeuskirjallisuutta viittaamalla perusoikeuskirjan 51 artiklan sanamuotoon, jossa puhutaan unionin oikeuden soveltamisesta. ( 26 ) Nämä epäilyt koskevat myös SEUT 21 artiklassa vahvistettua liikkumisvapautta. ( 27 ) Perusoikeuskirjaa koskevien selitysten ( 28 ) sisältämät viittaukset oikeuskäytäntöön, jossa tunnustetaan perusoikeuksien soveltaminen toimenpiteisiin, joilla rajoitetaan perusvapauksia, ( 29 ) puoltavat kuitenkin perusoikeuskirjassa taattujen perusoikeuksien soveltamista myös SEUT 21 artiklaan perustuvan liikkumisvapauden rajoituksiin.

75.

Se, onko kyseessä SEUT 21 artiklaan perustuvan liikkumisvapauden rajoitus, ja jos on, niin missä laajuudessa, riippuu viime kädessä tapauskohtaisista olosuhteista, joiden arviointi on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä.

76.

Ei tosin voida kiistää sitä, että tulevaisuudessa mahdollisesti varmistamaton isän oleskeluoikeudellinen tilanne Saksassa saattaa johtaa siihen, ettei hänen alaikäinen tyttärensä käytä unionin kansalaisena liikkumisvapauttaan, ( 30 ) ja se voisi siten olla tämän liikkumisvapauden rajoitus, vaikkei se merkitsisikään puuttumista unionin kansalaisen asemaan perustuvien oikeuksien ydinalueeseen tähänastisessa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla. ( 31 )

77.

Tätä varten ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi mahdollisesti tutkittava tarkemmin tosiseikkoja. Asiakirja-aineiston sisällön perusteella ei nimittäin ole selvää, miten kantajan mahdollisesti epävarma oleskeluoikeudellinen tilanne vaikuttaa äidin ja lapsen tuleviin elämänsuunnitelmiin.

78.

Todennäköiseltä näyttää kuitenkin, että unionin kansalainen – jos todetaan, että isän ja tyttären väliset suhteet ovat hyvät, kuten asiakirja-aineistosta ilmenee – luopuu käyttämästä oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen sitäkin suuremmalla syyllä, jos siitä, että unionin oikeuteen perustuva oleskeluoikeus Saksassa mahdollisesti evätään, voi seurata, että isän, joka on kolmannen maan kansalainen, täytyisi perustaa asuinpaikkansa kauas hänestä. Tällöin on kuitenkin tarkasteltava tilannetta kokonaisuutena ja otettava huomioon myös se, että kolmannen maan kansalainen voi mahdollisesti saada kansallisen lain perusteella jatkettua kansallista oleskelukorttiaan, mihin Saksan hallitus viittaa. ( 32 )

79.

Jos nyt käsiteltävässä asiassa olisi kuitenkin otettava lähtökohdaksi tällainen unionin oikeuteen perustuvan oleskeluoikeuden epäämisen ehkäisevä vaikutus ja siten liikkumisvapauden rajoitus, olisi sovellettava perusoikeuksia.

80.

Näissä puitteissa perusoikeudet olisi asianmukaisesti otettava huomioon ja tutkittava erityisesti, johtuuko niistä kuitenkin lopulta kolmannen maan kansalaisen oikeus unionin oikeuteen perustuvan oleskeluoikeuden tunnustamiseen.

81.

Edellä esittämistäni näkemyksistä ilmenee, että perusoikeuskirjaa voidaan soveltaa sen 51 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä virkkeessä tarkoitetulla tavalla, jos oleskeluoikeuden epääminen vaikuttaa tyttären SEUT 21 artiklaan liikkumisvapauteen ja kyseessä on siten unionin oikeuden soveltaminen.

82.

Perusoikeuksien kannalta relevantteja nyt käsiteltävässä asiassa ovat erityisesti lapsen oikeus ylläpitää säännöllisesti henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaan (perusoikeuskirjan 24 artiklan 3 kohta) ja perhe-elämän kunnioittaminen (perusoikeuskirjan 7 artikla).

83.

Se, onko oleskeluoikeuden epäämisessä kyse puuttumisesta näihin perusoikeuksiin, on kyseenalaista ja riippuu kyseessä olevan tapauksen olosuhteista, joita ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava. ( 33 )

84.

Jos isältä evättäisiin oleskeluoikeus Saksassa, sillä ei nimittäin välttämättä olisi vaikutuksia hänen mahdollisuuksiinsa pitää säännöllistä yhteyttä Itävallassa asuvaan lapseensa. Pikemminkin perusoikeuskirjan 24 artiklan 3 kohdalla pitäisi juuri varmistaa se, että isä voi sen jälkeen, kun hänen lapsensa on käyttänyt liikkumisvapauttaan, pitää tähän yhteyttä myös Itävallassa.

85.

Jos kuitenkin käsiteltävässä asiassa osoittautuu, että oleskeluoikeuden epäämisen vuoksi menetetään mahdollisuus säännöllisiin henkilökohtaisiin suhteisiin, voisi kyseessä olla perusoikeuksien loukkaaminen, jonka oikeutusta olisi arvioitava suhteellisuusnäkökohtien avulla. Tässä yhteydessä huomioon olisi otettava muun muassa se, toimiiko isä, joka on kolmannen maan kansalainen, myös tosiasiallisesti huoltajana ja onko hän halukas täyttämään velvollisuutensa vanhempana.

86.

Tässä tapauksessa perusoikeuskirjan 24 artiklan 3 kohdasta, luettuna yhdessä 7 artiklan kanssa, voidaan mahdollisesti päätellä perusoikeuksiin perustuva kolmannen maan kansalaisen oleskeluoikeus asiassa Dereci ym. annetussa tuomiossa tarkoitetulla tavalla. ( 34 )

87.

Lisäksi on viitattava siihen, että myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklasta, jota sovelletaan vanhempien ja lapsen väliseen suhteeseen myös silloin, kun vanhemmat ja lapset eivät enää asu yhdessä pysyvästi perheyhteydessä, ( 35 ) voidaan johtaa vastaava arviointi. Perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdassa todetaan, että siltä osin kuin perusoikeuskirjan oikeudet vastaavat Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuja oikeuksia niiden merkitys ja ulottuvuus ovat samat kuin mainitussa yleissopimuksessa. Perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdassa selvennetään lisäksi nimenomaisesti, että kyseinen määräys ei estä unionia myöntämästä tätä laajempaa suojaa. ( 36 )

88.

Välipäätelmänä on tämän vuoksi todettava, että SEU 6 artiklan 1 ja 3 kohdassa vahvistettujen perusoikeuksien ja erityisesti perusoikeuskirjan 7 ja 24 artiklassa taattujen oikeuksien valossa SEUT 20 ja SEUT 21 artiklasta saattaa seurata, että huoltajana oleva vanhempi, joka on kolmannen maan kansalainen, voi saada henkilökohtaisten suhteiden ja lapsen suorien yhteyksien kumpaankin vanhempaan säännölliseksi ylläpitämiseksi oleskeluoikeuden siinä jäsenvaltiossa, joka on hänen lapsensa, joka on unionin kansalainen, lähtöjäsenvaltio, kun lapsi liikkumisvapauttaan käyttämällä on muuttanut sieltä toiseen jäsenvaltioon. Tämä oleskeluoikeus edellyttää, että sen epäämisellä rajoitettaisiin lapsen liikkumisvapautta ja se olisi katsottava mainittujen perusoikeuksien valossa suhteettomaksi puuttumiseksi perusoikeuksiin. Tämän tarkasteleminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä.

89.

Riippumatta kysymyksestä siitä, onko kolmannen maan kansalaisella huomioon otettavien perusoikeuksien suhteen viime sijassa primaarioikeuteen perustuva oleskeluoikeus Saksassa, hän ei voi unionin oikeuden perusteella hakea ”unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukorttia”.

90.

Edellytykset oleskelukortin antamiselle on tyhjentävästi lueteltu direktiivin 2004/38 10 artiklassa, ja ne on erityisesti mukautettu siihen oleskeluoikeuteen, joka direktiivillä 2004/38 annetaan kolmannen maan kansalaisille. Tässä yhteydessä vaaditaan näin ollen erityisesti sen unionin kansalaisen, jonka mukana kolmannen maan kansalainen tulee tai jota hän on myöhemmin seurannut, rekisteröintitodistus. Pääasian kantaja ei voi sellaista esittää, koska hän ei ole seurannut tytärtään Itävaltaan.

91.

Kuten aineellista oleskeluoikeutta, myöskään kyseistä säännöstä ei voida soveltaa direktiivin 2004/38 soveltamisalan ulkopuolella, joten unionin oikeuden perusteella oikeutta mainitun oleskelukortin saamiseen ei ole. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on tämän lisäksi mahdollisesti arvioida, säädetäänkö kansallisessa lainsäädännössä mainitun kortin antamisesta kaikissa unionin oikeuteen perustuvissa oleskeluoikeustapauksissa, siis myös direktiivin 2004/38 soveltamisalaa laajemmin.

92.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta 29.4.2004 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2004/38/EY ei anneta huoltajana olevalle vanhemmalle, joka on kolmannen maan kansalainen, henkilökohtaisten suhteiden ja lapsen suorien yhteyksien kumpaankin vanhempaan ylläpitämiseksi säännöllisesti mitään unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortilla osoitettavaa oleskeluoikeutta jäsenvaltiossa, joka on hänen lapsensa, joka on unionin kansalainen, lähtöjäsenvaltio, kun lapsi liikkumisvapauttaan käyttämällä muuttaa sieltä toiseen jäsenvaltioon.

SEU 6 artiklan 1 ja 3 kohdassa vahvistettujen perusoikeuksien ja erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 ja 24 artiklassa taattujen oikeuksien valossa SEUT 20 ja SEUT 21 artiklasta saattaa seurata, että huoltajana oleva vanhempi, joka on kolmannen maan kansalainen, voi saada henkilökohtaisten suhteiden ja lapsen suorien yhteyksien kumpaankin vanhempaan säännölliseksi ylläpitämiseksi oleskeluoikeuden siinä jäsenvaltiossa, joka on hänen lapsensa, joka on unionin kansalainen, lähtöjäsenvaltio, kun lapsi liikkumisvapauttaan käyttämällä on muuttanut sieltä toiseen jäsenvaltioon. Tämä oleskeluoikeus edellyttää, että sen epäämisellä rajoitettaisiin lapsen liikkumisvapautta ja se olisi katsottava mainittujen perusoikeuksien valossa suhteettomaksi puuttumiseksi perusoikeuksiin. Tämän tarkasteleminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä.

Unionin oikeuteen perustuvaa oikeutta saada unionin kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortti tämän oleskeluoikeuden osoittamiseksi ei ole.