JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

JULIANE KOKOTT

16 päivänä heinäkuuta 2009 1(1)

Asia C‑540/07

Euroopan yhteisöjen komissio

vastaan

Italian tasavalta

Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen – Pääomien vapaa liikkuvuus – EY 56 artikla – ETA-sopimuksen 31 ja 40 artikla – Välittömät verot – Ulkomaille maksettavista osingoista pidätettävä lähdevero – Lähdeveron hyvittäminen osingonsaajan kotipaikassa kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevan sopimuksen mukaisesti





I       Johdanto

1.        Nyt käsiteltävänä olevalla kanteella komissio moittii italialaisia säännöksiä, jotka koskevat osingoista pidätettävää lähdeveroa. Italialaisten yhtiöiden toisessa EU:n jäsenvaltiossa tai ETA-valtiossa asuville osakkeenomistajille jaettavia osinkoja (jäljempänä ulkomaille maksettavat osingot) verotetaan ankarammin kuin kotimaisille osakkeenomistajille jaettavia osinkoja. Italia loukkaa näin komission mukaan pääomien vapaan liikkuvuuden periaatetta ja – ETA-maiden osalta – myös sijoittautumisvapauden periaatetta.

2.        Italian tasavalta puolustautuu muun muassa sillä, että kaikkiin sen tekemiin kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskeviin sopimuksiin sisältyy lausekkeita, joissa määrätään lähdeveron hyvittämisestä osingonsaajan kotipaikassa.

3.        Yhteisöjen tuomioistuin on jo todennut useissa tuomioissa, että jäsenvaltio, jossa ulkomaille maksettavista osingoista pidätetään korkeampi lähdevero, ei voi vapautua velvoitteistaan vetoamalla toisen jäsenvaltion yksipuolisesti antamaan hyvitysmahdollisuuteen.(2) Yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin jättänyt toistaiseksi avoimeksi sen, sulkeeko kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevassa sopimuksessa taattu mahdollisuus lähdeveron hyvittämiseen pois perusvapauksien loukkaamisen.(3)

II     Asiaa koskevat oikeussäännöt

      Yhteisön oikeus

4.        Siltä osin kuin kanne koskee Italian ja muiden jäsenvaltioiden välisiä suhteita, asiaa koskevat oikeussäännöt sisältyvät EY 56 ja EY 58 artiklaan.

5.        Lisäksi asian kannalta merkityksellinen on eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä 23.7.1990 annettu neuvoston direktiivi 90/435/ETY.(4)

6.        Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan nojalla emo- tai tytäryhtiön aseman antaminen yhtiölle edellytti huomattavan pitkään vähintään 20 prosentin osuutta.(5) Direktiivin 4 artiklassa säädetään, että emoyhtiön sijaintivaltion on joko oltava verottamatta voittoa, jota emoyhtiölle jaetaan toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneesta tytäryhtiöstä, tai verotettava tällaista voittoa, mutta hyvitettävä siinä yhteydessä tytäryhtiön sijaintijäsenvaltiossaan maksama vero. Direktiivin 5 artiklassa säädetään, että tytäryhtiön emoyhtiölleen jakama voitto on vapautettava lähdeverosta.

7.        Siltä osin kuin kanne koskee Italian ja ETA-valtioiden välisiä suhteita, komissio vetoaa lisäksi Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen(6) (jäljempänä ETA-sopimus) 31 ja 40 artiklaan, joissa määrätään seuraavaa:

”31 artikla

1.      Tämän sopimuksen määräysten mukaisesti ei ole rajoituksia, jotka koskevat EY:n jäsenvaltion tai EFTA-valtion kansalaisen vapautta sijoittautua EY:n jäsenvaltion tai EFTA-valtion alueelle. Tämä koskee myös EY:n jäsenvaltion tai EFTA-valtion alueelle sijoittautuneen EY:n jäsenvaltion tai EFTA-valtion kansalaisen vapautta perustaa kauppaedustajan liikkeitä, sivuliikkeitä ja tytäryhtiöitä kyseisten valtioiden alueelle.

Jollei 4 luvun säännöksistä muuta johdu, sijoittautumisvapauteen kuuluu oikeus ryhtyä harjoittamaan ja harjoittaa itsenäistä ammattia sekä oikeus perustaa ja johtaa yrityksiä, erityisesti 34 artiklan toisessa alakohdassa tarkoitettuja yhtiöitä, niillä edellytyksillä, jotka sijoittautumisvaltion lainsäädännön mukaan koskevat sen kansalaisia.

2.      Sijoittautumisoikeuteen sovellettavista erityisistä säännöksistä säädetään VIII–XI liitteessä.

– –

40 artikla

Tämän sopimuksen määräysten mukaisesti sopimuspuolten välillä ei ole EY:n jäsenvaltiossa tai EFTA-valtiossa asuville kuuluvien pääomien liikkuvuuden rajoituksia eikä osapuolten kansalaisuuteen tai asuinpaikkaan tai pääoman sijoituspaikkaan perustuvaa syrjintää. Tarvittavat määräykset tämän artiklan täytäntöönpanosta ovat liitteessä XII.”

      Italian säännökset

1.       Kotimaisille osingonsaajille jaettavien osinkojen verotus

8.        Osingoista, joita jaetaan yhtiöille ja kaupallisille yksiköille (ja osaksi myös siirtymäkauden ajan voittoa tavoittelemattomille yksiköille), kannetaan Italiassa 7.4.2003 annetun lain nro 80 4 §:ssä säädetyn yhteisöveron uudistamisesta 12.12.2003 annetun asetuksen (decreto legislativo) nro 344 (Riforma del’imposizione sul reddito delle società, a norma dell’articolo 4 della legge 7 aprile 2003, n. 80)(7) nojalla yhteisöveroa (imposta sul reddito delle società – IRES).

9.        Tästä uudistuksesta lähtien osinkojen verotukseen on sovellettu Testo unico delle imposte sui redditi -nimisen lakikoonnelman (jäljempänä TUIR), joka otettiin käyttöön 22.12.1986 annetulla tasavallan presidentin asetuksella nro 917,(8) 89 §:n 2 momenttia. Siinä säädetään seuraavaa:

”Edellä 73 §:n 1 momentin a ja b kohdassa mainittujen yhtiöiden ja yksiköiden jakamasta voitosta sen muodosta ja siitä käytettävästä nimityksestä riippumatta ja myös 47 §:n 7 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa jätetään 95 prosenttia huomioimatta tällaista voittoa saavan yhtiön tai yksikön sen tilikauden, jolloin voittoa on näin saatu, tulojen määrittämisen yhteydessä. – –”

10.      TUIR:n 73 §:n 1 momentin a ja b kohdassa määritellään yhteisöveron osalta verosubjektit seuraavasti:

”a)      osakeyhtiöt ja kommandiittiosakeyhtiöt, rajavastuuyhtiöt, osuuskunnat ja keskinäiset vakuutusyhtiöt, jotka asuvat Italiassa;

b)      julkiset ja yksityiset yksiköt, jotka eivät ole yhtiöitä, jotka asuvat Italiassa ja joiden toiminnan yksinomaisena tai pääasiallisena tarkoituksena on liiketoiminnan harjoittaminen.”

2.       Ulkomaille maksettavien osinkojen verotus

11.      Yhteisistä säännöksistä tuloverojen määrittämiseksi 29.9.1973 annetun tasavallan presidentin asetuksen nro 600 (Disposizioni comuni in materia di accertamento delle imposte sui redditi, jäljempänä DPR nro 600/73)(9) 27 §:n 3 momentin nojalla muihin jäsenvaltioihin ja ETA-maihin maksettavista osingoista pidätetään lähdevero. Kyseisessä säännöksessä säädetään seuraavaa:

”Voitosta, jota jaetaan sellaisille verovelvollisille, jotka eivät asu Italiassa, pidätetään veroa 27 prosenttia – –. Säästöosakkeiden omistajille jaettavasta voitosta pidätetään veroa 12,5 prosenttia. Verovelvollisilla, jotka eivät asu Italiassa, on säästöosakkeiden omistajia lukuun ottamatta oikeus saada takaisin toisessa valtiossa samasta voitosta todistetusti maksetun lopullisen veron perusteella enintään määrä, joka on neljä yhdeksäsosaa pidätetystä verosta. Todisteena on esitettävä kyseisen toisen valtion toimivaltaisen veroviranomaisen antama todistus.”

12.      DPR nro 600/73:n 27 a §:ssä säädetään lähdeveron palauttamisesta tai vapautusta tietyissä tapauksissa, kun kyseessä ovat toisiin jäsenvaltioihin sijoittautuneet yhtiöt, joiden kohdalla direktiivissä 90/435 omistukselle säädetyt vähimmäisosuus ja -aika täyttyvät.

13.      Kuten ilmenee asiakirjoista, jotka Italian hallitus ja komissio ovat yhteisöjen tuomioistuimen pyynnöstä toimittaneet, Italia on tehnyt kaikkien jäsenvaltioiden – Sloveniaa lukuun ottamatta – sekä ETA:han kuuluvien Norjan ja Islannin kanssa kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevan sopimuksen.

14.      Kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevat sopimukset perustuvat OECD:n mallisopimukseen. Niissä osinkojen verotusoikeus myönnetään lähtökohtaisesti osingonsaajan asuinvaltiolle mutta valtiolle, johon voittoa jakava yhtiö on sijoittautunut, annetaan mahdollisuus pidättää lähdeveroa enintään 15 prosenttia (10 % Bulgarian, Puolan, Romanian ja Unkarin kanssa tehtyjen sopimusten mukaisesti). Joissakin sopimuksissa määrätään lähdeverokannan alentamisesta 0, 5 tai 10 prosenttiin, jos omistusosuus ylittää tietyn kynnysarvon (esim. 10, 25 tai 50 % osakkeista).(10) Kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi kaikissa sopimuksissa velvoitetaan osingonsaajan asuinvaltio hyvittämään Italiassa pidätetty lähdevero enintään kyseisessä valtiossa näistä tuloista maksettavaksi kuuluvan veron määrään asti (ns. tavanomainen tai normaali verohyvitys).

III  Oikeudenkäyntiä edeltänyt menettely ja kanne

15.      Norjalainen yritys kanteli italialaisten yhtiöiden norjalaisille osingonsaajille jakamien osinkojen verokohtelusta komissioon, joka aloitti ETA-sopimuksen 109 artiklan 4 kohdan nojalla asian tutkinnan. Se laajensi myöhemmin menettelyä koskemaan myös sellaisten osinkojen verotusta, joiden saajien kotipaikka on EU:n jäsenvaltiossa, ja lähetti EY 226 artiklan nojalla Italian tasavallalle 18.10.2005 virallisen huomautuksen. Italian tasavalta esitti sitä koskevat huomautuksensa 9.2.2006 päivätyllä kirjeellä.

16.      Koska vastaus ei tyydyttänyt komissiota, se osoitti Italialle 4.7.2006 perustellun lausunnon ja asetti sille kahden kuukauden määräajan jäsenyysvelvoitteiden noudattamiseksi. Italia vastasi ensin 30.1.2007 päivätyllä kirjeellä. Toisella, 9.10.2007 päivätyllä kirjeellään Italia toimitti komissiolle ehdotuksen DPR nro 600/73:n muuttamiseksi, joka tuli voimaan 1.1.2008.

17.      Komissio nosti 30.11.2007 nyt käsiteltävänä olevan kanteen ja vaati, että

1)      on todettava, että Italian tasavalta ei ole noudattanut EY 56 artiklan ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen 40 artiklan mukaisia velvoitteitaan siltä osin kuin kysymys on pääomien vapaasta liikkuvuudesta jäsenvaltioiden välillä ja ETA‑sopimuksen sopimusvaltioiden välillä, eikä saman sopimuksen 31 artiklaa siltä osin kuin kysymys on sijoittautumisvapaudesta kyseisen sopimuksen sopimusvaltioissa, koska se on pitänyt voimassa verolainsäädäntöä, jonka mukaan muihin jäsenvaltioihin ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimusvaltioihin sijoittautuneille yhtiöille jaettavia osinkoja verotetaan ankarammin kuin kotimaisia osinkoja;

2)      Italian tasavalta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

18.      Italian tasavalta vaatii, että kanne hylätään ja että komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

19.      Komissio moittii lähinnä sitä, että italialaisten yhtiöiden italialaisille yhtiöille jakamia osinkoja verotetaan kevyemmin kuin toiseen jäsenvaltioon tai ETA-valtioon maksettavia osinkoja.

20.      Komission mukaan italialaisille yhteisöverovelvollisille maksettavista osingoista 95 prosenttia on TUIR:n 89 §:n 2 momentin nojalla vapautettu lähdeverosta. Ainoastaan 5 prosenttiin osingoista sovelletaan 33 prosentin yleistä yhteisöverokantaa, joten jos osinkoa saadaan 100 euroa, siitä on maksettava veroa 1,65 euroa.

21.      Ulkomaisille osingonsaajille jaettavista osingoista pidätetään DPR nro 600/73:n 27 §:n nojalla lähdeveroa 27 prosenttia. Tästä verosta voidaan hakemuksesta palauttaa enintään 4/9. Jos osinkoa saadaan 100 euroa, veroa on maksettava siten 15 euroa (5/9 määrästä, joka on 27 prosenttia 100 eurosta). Jos asianomaisen valtion kanssa on tehty kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskeva sopimus, osinkoihin sovelletaan osittain alennettua 5 ja 10 prosentin verokantaa. Vero on tästä huolimatta edelleen korkeampi kuin kotimaisille osingonsaajille jaettavista osingoista kannettava vero, kuten komissio selventää käyttämällä esimerkkeinä sopimuksia, jotka Italia on tehnyt Ranskan, Alankomaiden, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Norjan kanssa.

22.      Korkeampi lähdevero koskee muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneita yhtiöitä kuitenkin ainoastaan siinä tapauksessa, ettei direktiivissä 90/435 säädetty vähimmäisosuus täyty. Jos vähimmäisosuus täyttyy, DPR nro 600/73:n 27 a §:ssä säädetään lähdeveron palauttamisesta tai tietyissä tapauksissa verosta vapauttamisesta. Tästä syystä komissio katsoo, että muihin jäsenvaltioihin maksettavien osinkojen osalta Italian lainsäädäntö on ristiriidassa pelkästään pääomien vapaan liikkuvuuden periaatteen kanssa.

23.      ETA-maihin maksettavista osingoista pidätetään Italiassa lähdeveroa paitsi alle 10 prosentin osuuksista myös määräysvaltaan oikeuttavista osuuksista. Komissio katsoo näin ollen, että Italian lainsäädäntö on ETA-sopimuksessa taattujen pääomien vapaan liikkuvuuden ja sijoittautumisvapauden vastainen.

      Tutkittavaksi ottaminen

24.      Italian tasavalta katsoo, ettei kannetta voida ottaa tutkittavaksi, koska siinä esitetty väite ei ole riittävän täsmällinen. Komissio on sen mukaan maininnut ulkomaille maksettavista osingoista pidätettävää lähdeveroa koskevat kaupalliset säännöt sekä muutamia muiden jäsenvaltioiden ja yhden ETA-valtion kanssa tehtyjä kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevia sopimuksia. Näiden perusteella komissio on katsonut, että koko ulkomaille maksettavien osinkojen verotusjärjestelmä on yhteisön oikeuden vastainen, analysoimatta yksityiskohtaisesti kaikkia asian kannalta merkityksellisiä säännöksiä.

25.      Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 38 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan kanteessa on mainittava muun muassa oikeudenkäynnin kohde ja yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista. Tästä seuraa, että komission on EY 226 artiklaan perustuvassa kanteessa esitettävä väitteet riittävän täsmällisesti ja ymmärrettävästi, jotta jäsenvaltio voi valmistella puolustuksensa ja jotta yhteisöjen tuomioistuin voi tutkia, onko jäsenyysvelvoitteita jätetty noudattamatta väitetyllä tavalla.(11)

26.      Nyt esillä olevassa asiassa kanteesta käy selvästi ilmi, mitä yhteisön oikeussääntöjä Italian tasavalta on väitetysti rikkonut. Siinä myös esitetään yhteisön oikeuden rikkomiseen komission mukaan johtavat tosiseikat, nimittäin osinkojen erisuuruinen verorasite sen mukaan, maksetaanko ne muihin jäsenvaltioihin ja ETA-valtioihin vai kotimaisille osingonsaajille. Lopuksi komissio on esittänyt osinkojen verotusta koskevat italialaiset säännöt. Italian tasavalta on siten kiistatta pystynyt valmistelemaan puolustuksensa.

27.      Komissio ei tosin ole maininnut kanteessa kaikkien kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevien sopimusten, jotka Italia on tehnyt muiden jäsenvaltioiden ja ETA-valtioiden kanssa, asian kannalta merkityksellisiä määräyksiä, vaan se on pelkästään esittänyt muutamia italialaiselle sopimuskäytännölle tyypillisiä esimerkkejä.(12) Se, onko komissio onnistunut näin osoittamaan väitetyn jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteen kaikkien valtioiden osalta, ei ole kuitenkaan kanteen tutkittavaksi ottamista vaan pääasian ratkaisua koskeva kysymys.

28.      Väite, jonka mukaan kannetta ei voida ottaa tutkittavaksi, on näin ollen hylättävä.

      Pääasia

1.       EY 56 artiklan rikkominen muihin jäsenvaltioihin maksettavien osinkojen osalta

a)       (Moitittavan) rajoituksen olemassaolo

29.      Toimenpide, joka vaikeuttaa rajat ylittävää pääoman siirtämistä tai tekee sen vähemmän houkuttelevaksi ja joka voi saada sijoittajat luopumaan pääoman siirtämisestä, on pääomanliikkeiden rajoitus.(13) Asiassa Amurta antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin on jo todennut, että erityisesti ulkomaille maksettujen osinkojen asettaminen huonompaan asemaan verotuksessa kuin kotimaisille osingonsaajille jaettavat osingot on lähtökohtaisesti EY 56 artiklan 1 kohdassa kielletty pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitus.(14)

30.      Kuten komissio on esittänyt Italian hallituksen sitä kiistämättä, muihin jäsenvaltioihin maksetuista osingoista pidätetään Italiassa lähdeveroa 5–15 prosenttia tapauksissa, jotka eivät kuulu direktiivin 90/435 soveltamisalaan. Kotimaisille osingonsaajille jaettavista osingoista pidätetään sitä vastoin tosiasiassa veroa ainoastaan 1,65 prosenttia.

31.      Italian hallitus kuitenkin väittää, että ulkomaille maksettujen osinkojen verokohtelua koskevat yhteisön oikeuden normit olivat perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä 4.9.2006 vielä epäselviä. Nyt esillä olevan asian kannalta merkitykselliset tuomiot asiassa Denkavit Internationaal ja Denkavit France sekä asiassa Amurta annettiin vasta kyseisen ajankohdan jälkeen.(15) Tässä tilanteessa jäsenvaltion ei Italian hallituksen mukaan voida katsoa jättäneen noudattamatta jäsenyysvelvoitteitaan EY 226 artiklassa tarkoitetulla tavalla sen vuoksi, että kansalliset säännökset ovat ristiriidassa perusvapauksien kanssa.

32.      Tätä väitettä ei voida hyväksyä.

33.      Kansallisten oikeussäännösten ja perusvapauksien välisen ristiriidan ei tarvitse olla ilmeinen, jotta jäsenvaltion voidaan EY 226 artiklan nojalla katsoa jättäneen noudattamatta jäsenyysvelvoitteitaan. Se ei myöskään edellytä, että yhteisöjen tuomioistuin on tulkinnut perusvapauksia vastaavanlaisten säännösten yhteydessä vastaavasti jo aikaisemmissa ratkaisuissaan. EY 226 artikla menettäisi laajalti käytännön merkityksensä, jos komissio ei voisi panna jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä vireille ennen kuin yhteisöjen tuomioistuin on antanut asiaa koskevia tuomioita esimerkiksi EY 234 artiklan mukaisissa menettelyissä. Oikeus panna vireille jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevia menettelyjä vietäisiin näin komissiolta ja siirrettäisiin ennakkoratkaisupyynnön esittäville kansallisille tuomioistuimille.

34.      Lisäksi Italian hallitus väittää, että direktiivin 90/435 soveltamisalan ulkopuolelle jäävissä tapauksissa ei ole kaikissa tilanteissa jäsenvaltioilta kiellettyä pidättää lähdeveroa ulkomaille maksetuista osingoista. Kyse on kielletystä syrjinnästä pikemminkin ainoastaan siinä tapauksessa, että ulkomaiset ja kotimaiset osingonsaajat ovat toisiaan vastaavassa tilanteessa ja että heitä kohdellaan tästä huolimatta eri tavoin. Jos otetaan huomioon kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevissa sopimuksissa määrätty lähdeveron hyvittäminen, ulkomaisia osingonsaajia ei Italian hallituksen mukaan aseteta epäedullisempaan asemaan.

35.      Tältä osin on todettava, että niiden omistusosuuksien osalta, jotka eivät kuulu direktiivin 90/435 soveltamisalaan, jäsenvaltioiden tehtävänä on määrittää, onko – ja jos on, niin missä määrin – jaetun voiton taloudellista kaksinkertaista verotusta vältettävä, ja ottaa tässä tarkoituksessa käyttöön yksipuolisesti tai muiden jäsenvaltioiden kanssa tekemiensä sopimusten kautta järjestelyjä tämän taloudellisen kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tai vähentämiseksi. Pelkästään tällä ei kuitenkaan mahdollisteta sitä, että jäsenvaltiot voisivat soveltaa EY:n perustamissopimuksessa taattujen liikkumisvapauksien vastaisia toimenpiteitä.(16)

36.      Edellä kuvattu kotimaisten osinkojen ja ulkomaille maksettujen osinkojen erilainen kohtelu on lähtökohtaisesti EY 56 artiklan 1 kohdassa kielletty pääomien vapaan liikkuvuuden rajoitus. On kuitenkin tutkittava, onko tämä rajoitus perusteltu.

b)       Rajoituksen perusteltavuus

i)       Perusteltavuuden yleiset edellytykset

37.      EY 58 artiklan 1 kohdan a alakohdassa todetaan seuraavaa: ”Mitä 56 artiklassa määrätään, ei rajoita jäsenvaltioiden oikeutta: – – soveltaa niitä verolainsäädäntönsä säännöksiä, joiden mukaan verovelvollisia kohdellaan eri tavoin heidän asuinpaikkansa – – perusteella.”

38.      EY 58 artiklan 1 kohdan a alakohdassa määrättyä poikkeusta itsessään rajoitetaan EY 58 artiklan 3 kohdalla, jossa määrätään, että tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetut kansalliset toimenpiteet ”eivät saa olla keino mielivaltaiseen syrjintään taikka 56 artiklassa tarkoitetun pääomien ja maksujen vapaan liikkuvuuden peiteltyä rajoittamista”.(17)

39.      On näin ollen erotettava EY 58 artiklan 1 kohdan a alakohdassa sallittu erilainen kohtelu tämän saman artiklan 3 kohdassa kielletystä syrjinnästä. Oikeuskäytännöstä ilmenee, että jotta pääasiassa kyseessä olevan kaltaisten kansallisten verosäännösten voitaisiin katsoa soveltuvan yhteen pääomien vapaata liikkuvuutta koskevien perustamissopimuksen määräysten kanssa, erilaisen kohtelun on koskettava tilanteita, jotka eivät ole objektiivisesti arvioituina toisiinsa rinnastettavissa, tai erilaisen kohtelun on oltava perusteltua yleistä etua koskevista pakottavista syistä.(18)

40.      Näin ollen on tutkittava, ovatko yhteisöverovelvolliset osingonsaajat, jotka asuvat Italiassa, ja osingonsaajat, jotka asuvat toisessa jäsenvaltiossa, nyt kyseessä olevien kansallisten säännösten päämäärän osalta toisiinsa rinnastettavissa olevissa tilanteissa.

41.      Yhteisöverovelvollisille osingonsaajille, joiden kotipaikka on Italiassa, jaettavien osinkojen verotusta koskevien säännösten päämääränä on välttää kaksinkertaista verotusta ja ketjuverotusta.

42.      Yhteisöjen tuomioistuin on jo katsonut, että sellaisten toimenpiteiden suhteen, joista jäsenvaltio on säätänyt välttääkseen tai vähentääkseen maassa asuvan yhtiön jakamien voittojen ketjuverotusta tai taloudellista kaksinkertaista verotusta, maassa asuvien osinkoa saavien osakkeenomistajien tilanne ei välttämättä ole vastaavanlainen kuin toisessa jäsenvaltiossa asuvien osinkoa saavien osakkeenomistajien tilanne.(19)

43.      Mikäli jäsenvaltio kuitenkin yksipuolisesti tai verosopimusten välityksellä säätää, että tuloverovelvollisia ovat maassa asuvien osakkeenomistajien lisäksi ulkomailla asuvat osakkeenomistajat osingoista, joita he saavat maassa asuvalta yhtiöltä, mainittujen ulkomailla asuvien osakkeenomistajien tilanne muistuttaa maassa asuvien osakkeenomistajien tilannetta.(20)

44.      Oikeudellisen kaksinkertaisen verotuksen ja taloudellisen ketjuverotuksen vaara koskee yhtä lailla rajatylittäviä osinkoja kuin kotimaisia osinkojakin.

45.      Oikeudellisesta kaksinkertaisesta verotuksesta on kyse silloin, kun osingot, joista on jo pidätetty lähdevero, lasketaan mukaan osingonsaajan yhteisöveron laskentaperustaan ja niitä verotetaan uudelleen hyvittämättä lähdeveroa kokonaisuudessaan. Taloudellisesta ketjuverotuksesta on kyse silloin, kun osinkoa jaetaan yhtiöille, jotka puolestaan jakavat osinkoa. Ilman erityisiä mekanismeja ketjuverotuksen välttämiseksi samaa osinkotuloa verotettaisiin tässä tilanteessa usealla eri tasolla.

46.      Italialainen lainsäätäjä torjuu kotimaisten osinkojen oikeudellista kaksinkertaista verotusta siten, että osingoista ei pidätetä lähdeveroa vaan kannetaan lähtökohtaisesti pelkästään yhteisöveroa. Myös taloudellista ketjuverotusta pyritään vähentämään merkittävästi siten, että ainoastaan 5 prosenttia osingonsaajalle jaetuista osingoista lasketaan mukaan yhteisöveron laskentaperustaan.

47.      Kun Italia käyttää verotusvaltaansa myös ulkomaille maksettuihin osinkoihin ja kun ulkomaiset osingonsaajat ovat tästä syystä kaksinkertaista verotusta ja taloudellista ketjuverotusta koskevan vaaran osalta kotimaisiin osingonsaajiin rinnastettavissa olevassa tilanteessa, sen on oikeuskäytännön mukaan varmistettava, että ulkomaisia osingonsaajia kohdellaan vastaavalla tavalla kuin kotimaisia osingonsaajia.(21)

ii)     Lähdeveron neutralisointi asuinvaltiossa tehtävällä hyvittämisellä

48.      Italian tasavalta perustelee ulkomaille maksettujen osinkojen erilaista verokohtelua vetoamalla siihen, että kaikki kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevat sopimukset mahdollistavat lähdeveron hyvittämisen osingonsaajan asuinvaltiossa.

49.      Tältä osin on ensinnäkin todettava, että Italian tasavalta ei ole oikeudenkäynnissä esittämiensä tietojen mukaan tehnyt kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevaa sopimusta Slovenian kanssa. Tämä perustelu on näin ollen hylättävä suoralta kädeltä kyseisen jäsenvaltion osalta. On vielä tutkittava, onko muihin jäsenvaltioihin maksettujen osinkojen epäsuotuisampi verokohtelu perusteltu.

50.      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti perusvapauden vastaista epäedullista verokohtelua ei voida lähtökohtaisesti perustella muilla veroeduilla.(22) Tämä pätee erityisesti silloin, kun etu syntyy toisen jäsenvaltion yksipuolisesti toteuttaman toimenpiteen seurauksena.(23) Vastakkainen näkemys tarkoittaisi asiallisesti ottaen sitä, että jäsenvaltiolle annettaisiin lupa jättää huomiotta yhteisön oikeuden nojalla sille kuuluvat velvollisuudet, jolloin niiden täyttyminen tehtäisiin riippuvaiseksi jonkin toisen kansallisen lainsäädännön, jota sen osalta toimivaltainen valtio voi milloin tahansa yksipuolisesti muuttaa, mahdollisista vaikutuksista.(24)

51.      Yhteisöjen tuomioistuin ei ole kuitenkaan sulkenut pois sitä, että jäsenvaltio onnistuu takaamaan EY:n perustamissopimuksesta johtuvien velvoitteidensa noudattamisen tekemällä toisen jäsenvaltion kanssa sopimuksen, jonka tarkoituksena on ehkäistä kaksinkertainen verotus.(25) Kyseisen jäsenvaltion tekemät kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevat sopimukset ovat nimittäin osa sen oikeusjärjestystä ja kuuluvat siten ulkomaille maksettujen osinkojen verokohtelua koskeviin oikeussääntöihin.(26) Lisäksi sopimukset sitovat myös toisena sopimuspuolena olevaa jäsenvaltiota, ja ne voidaan tosin kaikissa tapauksissa irtisanoa, mutta niitä ei voida suoralta kädeltä muuttaa yksipuolisesti.

52.      Italian hallituksen mainitsemien kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevien sopimusten täytyisi neutralisoida ulkomaille maksettujen osinkojen erilainen verokohtelu kokonaisuudessaan, jotta pääomien vapaata liikkuvuutta ei rajoitettaisi.

–        Ensimmäinen olettama: lähdevero hyvitetään kokonaisuudessaan asuinvaltiossa

53.      Lähdeverotuksen seuraukset poistettaisiin, jos Italiasta osinkoa saavan yhtiön asuinvaltiossa näistä osingoista kannetaan yhteisöveroa ja lähdevero hyvitetään kokonaisuudessaan tästä verosta kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevan sopimuksen mukaisesti.

54.      Ulkomaille maksettuja osinkoja verotettaisiin tämän seurauksena ankarammin kuin italialaisille yhtiöille jaettuja osinkoja. Tätä suurempaa verorasitusta ei kuitenkaan pitäisi lukea Italian syyksi.(27) Se olisi pikemminkin seurausta osinkoa saavan yhtiön asuinvaltion itsenäisestä päätöksestä. Italialla ei olisi velvollisuutta eikä mahdollisuutta oikaista kyseistä päätöstä.(28)

55.      Vaikka Italia luopuisikin lähdeverotuksesta, osinkojen verotus osinkoa saavan yhtiön asuinvaltiossa pysyisi samansuuruisena ainoastaan sillä erotuksella, että verotulot menisivät pelkästään asuinvaltiolle eivätkä pienenisi lähdeveron hyvittämisen seurauksena. Kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevassa sopimuksessa hyväksytyllä lähdeverotuksella Italia saa ainoastaan osuuden verotuloista, joita asuinvaltio saa yhtiöille jaettavien osinkojen verottamista koskevan päätöksensä perusteella.

56.      Ulkomaisten yhtiöiden italialaisiin osingonsaajiin verrattuna epäsuotuisampi verokohtelu on tässä tilanteessa seurausta osinkojen taloudellisen ketjuverotuksen välttämiseen liittyvistä verojärjestelmien eroista. Nämä erot eivät ole sinänsä yhteisön oikeuden vastaisia. EY:n perustamissopimuksessa ei nimittäin taata, että samoista tuloista myös kannetaan yhtä suuri vero kaikissa jäsenvaltioissa.(29) Jäsenvaltiot voivat myös valita, poistavatko ne yhtiöille jaettavien osinkojen taloudellisen ketjuverotuksen, ja jos poistavat, niin millä tavalla.

–        Toinen olettama: lähdeveroa ei voida hyvittää kokonaisuudessaan asuinvaltiossa

57.      Lähdeveron neutralisointi sitä vastoin epäonnistuu, jos Italiasta osinkoa saavan yhtiön asuinvaltio ei verota näitä tuloja tai ei verota niitä tavalla, joka mahdollistaa lähdeveron hyvittämisen kokonaisuudessaan.

58.      Sopimuksissa edellytetään nimittäin ainoastaan tavanomaista hyvitystä (ordinary credit) eikä täyttä hyvitystä (full credit). Tavanomaisen hyvityksen tapauksessa ulkomainen lähdevero voidaan hyvittää osingonsaajan asuinvaltiossa ainoastaan sen veron määrän rajoissa, joka siellä maksetaan samoista tuloista. Jos osinkotuloja ei siis veroteta asuinvaltiossa tai niitä ei veroteta riittävästi, osaa Italiassa kannetusta lähdeverosta ei voida hyvittää. Tässä tapauksessa ulkomaille maksetuista osingoista pidätetystä lähdeverosta syntyy verorasite, joka voidaan lukea pelkästään Italian syyksi ja joka ylittää sen veron määrän, joka Italiaan sijoittautuneiden yhtiöiden on maksettava vastaavista osinkotuloista.(30)

59.      Yhteenvetona on todettava, että kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevissa sopimuksissa abstraktilla tasolla määrätty lähdeveron hyvittäminen ei yksin takaa lähdeverotuksesta seuraavan ulkomaille maksettujen ja kotimaisten osinkojen erilaisen verokohtelun kompensoimista. Ratkaisevaa lähdeveron vaikutuksen neutralisoinnin kannalta on pikemminkin lisäksi osingonsaajan asuinvaltion verotusjärjestelmä. Tähän järjestelmään Italian tasavalta ei kuitenkaan voi vaikuttaa, ja sopimuspuolena oleva jäsenvaltio voi myös muuttaa sitä yksipuolisesti milloin tahansa kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevan sopimuksen sitä estämättä.

60.      Kuten edellä on jo todettu, jäsenvaltio, jossa rajatylittäviä tilanteita kohdellaan verotuksellisesti epäsuotuisammin kuin vastaavia puhtaasti jäsenvaltion sisäisiä tilanteita, ei saa luottaa siihen, että sopimuspuolena oleva jäsenvaltio kompensoi yksipuolisesti tätä erilaista verokohtelua. Näin on kuitenkin nyt esillä olevassa asiassa huolimatta kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskeviin sopimuksiin sisältyvästä hyvitysmahdollisuudesta. Näin ollen ulkomaille maksettujen osinkojen verotuksesta seuraavaa pääomien vapaan liikkuvuuden rajoittamista ei voida perustella kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskeviin sopimuksiin sisältyvällä hyvitysmahdollisuudella.

iii)  Toimenpiteiden perusteleminen verotusjärjestelmän kokonaisvaltaisella tarkastelulla, verotuksen johdonmukaisuudella ja verotusvallan jaolla

61.      Lisäperusteluna Italian tasavalta esittää, että Italian verotusjärjestelmän kokonaisvaltaisesta tarkastelusta ilmenee, ettei kotimaisia osinkoja viime kädessä kohdella verotuksessa paremmin kuin ulkomaille maksettuja osinkoja. Se vertaa tässä yhteydessä kokonaisverorasitetta, johon kuuluu luonnolliselta henkilöltä – lopulliselta osingonsaajalta – kannettava vero, ulkomaisille yhtiöille jaettavista osingoista pidätettävään lähdeveroon.

62.      Kuten komissio kuitenkin perustellusti korostaa, Italian hallitus rinnastaa tässä kaksi erilaista tilannetta. Lähdevero kohdistuu toisessa jäsenvaltiossa asuville yhtiöille jaettaviin osinkoihin. Näiden osinkojen verotusta ei voida verrata kokonaisveroon, joka muodostuu Italiaan sijoittautuneen yhtiön saamistaan osingoista maksamasta verosta ja tämän yhtiön osakkeenomistajien maksamasta verosta. Lisäksi ulkomaisen yhtiön osakkeenomistajina ovat samoin suoraan tai välillisesti luonnolliset henkilöt, joiden on tavallisesti maksettava asuinvaltiossaan myös veroja väliyhtiön jakamista osingoista. Italian hallitus ei kuitenkaan ota tätä ulkomaista verotusta huomioon vertailussaan.

63.      Siltä osin kuin Italian hallitus vetoaa lisäksi verotuksen johdonmukaisuuteen ja verotusvallan tasapainoisen jakautumisen turvaamiseen,(31) se ei selitä, miten ulkomaille maksettujen osinkojen erilainen verokohtelu varmistaa mainittujen periaatteiden noudattamisen.

iv)     Toimenpiteiden perusteleminen veropetosten estämisellä

64.      Lopuksi Italian tasavalta väittää, että sääntelyn tarkoituksena on estää veropetoksia. Kotimaiset verovelvolliset voivat sen mukaan kätkeytyä ulkomaisen yhtiön taakse ja näin välttyä osinkojen verotukselta.

65.      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan veropetosten estämistä koskeva perustelu voidaan kuitenkin hyväksyä vain, jos tarkoituksena on estää sellaisia puhtaasti keinotekoisia järjestelyjä, joilla pyritään kiertämään verolainsäädäntöä. Yleinen veron kiertämisen tai veropetoksen olettama ei siis voi riittää perusteluksi verotoimenpiteelle, joka haittaa perustamissopimuksen tavoitteiden toteutumista.(32)

66.      Lähdeveroa on kuitenkin maksettava lähtökohtaisesti kaikista ulkomaisille yhtiöille jaettavista osingoista, vaikka ei olisikaan konkreettisia viitteitä siitä, että kotimaiset verovelvolliset käyttävät kyseistä yhtiötä ainoastaan keinotekoisena välikätenä välttyäkseen osingoista kannettavalta tuloverolta asuinvaltiossaan.

67.      Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten keskinäisestä avusta välittömien verojen ja vakuutusmaksuista perittävien verojen alalla 19.12.1977 annetussa neuvoston direktiivissä 77/799/ETY(33) annetaan lisäksi mahdollisuus pyytää osinkoja saavan yhtiön kotipaikkavaltion viranomaisilta tietoja osakkeenomistajien henkilöllisyydestä.

68.      Italian tasavalta ei siten voi perustella muihin jäsenvaltioihin maksettujen osinkojen epäsuotuisampaa verokohtelua myöskään vetoamalla siihen, että kyseiset säännökset ovat tarpeen veropetosten estämiseksi.

v)       Välipäätelmä

69.      Välipäätelmänä voidaan näin ollen todeta, että Italian tasavalta ei ole noudattanut EY 56 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se on pitänyt voimassa verolainsäädäntöä, jonka mukaan muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneille yhtiöille jaettavia osinkoja verotetaan ankarammin kuin kotimaisia osinkoja.

2.       ETA-sopimuksen määräysten rikkominen

a)       ETA-sopimuksen 40 artiklassa tarkoitettu pääomien vapaa liikkuvuus

70.      Yhteisöjen tuomioistuin on äskettäin vahvistanut uudelleen, että ETA-sopimuksen 40 artiklalla on sama oikeudellinen ulottuvuus kuin EY 56 artiklan keskeisiltä osin identtisillä määräyksillä.(34) ETA-sopimuksen sopimuspuolina olevien valtioiden kansalaisten välisen pääomien vapaan liikkuvuuden rajoituksia on siten arvioitava samoilla perusteilla kuin vastaavia yhteisön sisäisiä toimenpiteitä.

71.      EY 56 artiklan 1 kohdan tutkimisen yhteydessä esitetyt toteamukset pätevät siten vastaavasti ETA-sopimuksen 40 artiklan väitettyyn rikkomiseen. Näin ollen italialaisessa lainsäädännössä – kaksinkertaista verotusta koskevat sopimukset mukaan luettuina –, jonka mukaan ETA-valtioon sijoittautuneille yhtiöille jaettavia osinkoja verotetaan ankarammin kotimaisiin osinkoihin verrattuna, on kyse ETA-sopimuksen 40 artiklassa tarkoitetusta pääomien vapaan liikkuvuuden rajoituksesta.(35)

72.      Tätä rajoitusta ei voida perustella myöskään ETA-valtioiden osalta vetoamalla kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskeviin sopimuksiin sisältyvään hyvitysmahdollisuuteen. Italia ja Liechtenstein eivät ole tehneet kyseistä sopimusta. Islannin ja Norjan osalta hyvitysmahdollisuus ei yksin takaa lähdeveron neutralisointia, kuten ei jäsenvaltioidenkaan tapauksessa. Lähdeveron neutralisointi riippuu pikemminkin samoin osinkojen verotuksesta asianomaisessa ETA-valtiossa.

73.      Italian hallitus vetoaa lisäksi siihen, että ulkomaille maksettuja osinkoja koskeva epäsuotuisampi sääntely on perusteltu veropetosten estämiseen liittyvistä syistä. Se viittaa tässä yhteydessä siihen, että direktiiviä 77/799 ei sovelleta ETA-valtiossa. Koska lisäksi Liechtensteinin kanssa ei ole tehty kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevaa sopimusta, sen osalta ei voida soveltaa myöskään tietopyyntöjä koskevaa sopimusoikeudellista lauseketta. Italialaiset veroviranomaiset eivät näin ollen voi hankkia tietoja, joita tarvitaan veropetosten estämiseksi.

74.      Näin ollen on tutkittava, onko lähdeveron pidättäminen ETA-valtioihin maksetuista osingoista ja siitä seuraava pääomien vapaan liikkuvuuden rajoittaminen perusteltua veropetosten estämiseksi, vaikka sen erityisenä tarkoituksena ei ole estää keinotekoisia järjestelyjä.(36)

75.      Tältä osin yhteisöjen tuomioistuin on asiassa A antamassaan tuomiossa todennut, että pääomien vapaan liikkuvuuden käyttämistä koskeva oikeudellinen kehys jäsenvaltioiden suhteissa kolmansiin maihin eroaa yhteisön sisäisistä edellytyksistä. Yhteisöjen tuomioistuin on pitänyt erityisen merkityksellisenä sitä, että jäsenvaltioiden suhteissa kolmansiin maihin ei ole käytettävissä direktiiviin 77/799 rinnastettavissa olevaa välinettä tietojen hankkimiseen.(37)

76.      Myöskään se mahdollisuus, että verovelvollinen täyttää veroedun myöntämiselle asetetut edellytykset, ei ole välttämättä peruste ulottaa jäsenvaltion sisäisiin tilanteisiin sovellettavaa suotuisaa verokohtelua koskemaan kolmansiin maihin liittyviä tilanteita. Jos kolmannella maalla ei ole sopimusperusteista velvollisuutta antaa tietoja, voi nimittäin osoittautua mahdottomaksi saada kyseiseltä maalta tietoja, jotka ovat tarpeen verovelvollisen esimerkiksi kolmanteen maahan sijoittautuneen yhtiön rakenteesta esittämien tietojen tarkistamiseksi.(38)

77.      Veroetu, jossa osingot vapautetaan lähdeverosta ja suurelta osin yhteisöverosta, myönnetään Italiassa asuville yhtiöille, koska osinkotuloja on määrä verottaa ainoastaan kerran, nimittäin osingonjakoketjussa viimeisinä olevilta luonnollisilta henkilöiltä. Tähän liittyvien veropetosten sulkemiseksi pois veroviranomaisten on voitava todeta, että luonnollinen henkilö on saanut asianomaista osinkoa. Siksi voi olla erityisesti tarpeen selvittää osinkoa jakavan yhtiön osakkeenomistajat.

78.      Tämä ei ole mahdollista Liechtensteiniin sijoittautuneiden yhtiöiden kohdalla, koska vastaavien tietopyyntöjen esittämiselle kyseiselle ETA-valtiolle ei ole oikeusperustaa.

79.      Islannin ja Norjan osalta kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskeviin sopimuksiin voi sisältyä velvoite toimittaa tietoja. Siinä tapauksessa lähdeveron pidättäminen osingoista, joita maksetaan näihin maihin, olisi mahdollisesti yhtä suhteeton toimenpide kuin niiden osinkojen kohdalla, joiden saajat asuvat toisessa jäsenvaltiossa.

80.      Se, sisältyykö sopimuksiin tosiasiassa tietopyyntöjä koskeva lauseke, jollainen on kirjattu esimerkiksi OECD:n mallisopimuksen 26 artiklaan, ja millainen sen ulottuvuus on konkreettisessa tilanteessa, ei kuitenkaan ole ollut menettelyn kohteena. Koska Italian hallitus on väittänyt, ettei se ole voinut hankkia riittävästi tietoa, komission olisi pitänyt osoittaa virheelliseksi tämä väite esimerkiksi viittaamalla sopimusoikeudellisiin tietopyyntöjä koskeviin lausekkeisiin.

81.      Komissio on kuitenkin todennut ainoastaan olevan epäselvää, mitä tietoja verotusjärjestelmän soveltamiseksi tarvitaan. Kuten edellä on jo todettu, voi kuitenkin olla erityisesti tarpeen selvittää yhtiön osakkeenomistajat, jotka ovat saaneet osinkoja Italiasta. Komissio ei näin ollen ole kyennyt kiistämään Italian tasavallan puolustuksessaan esittämää väitettä.

82.      Komissio ei täten ole näyttänyt toteen, että Norjaan ja Islantiin maksettujen osinkojen epäsuotuisampi verokohtelu on ristiriidassa ETA-sopimuksen 40 artiklassa taatun pääomien vapaan liikkuvuuden kanssa.

b)       ETA-sopimuksen 31 artiklassa tarkoitettu sijoittautumisvapaus

83.      Komissio väittää lisäksi, että Italian lainsäädäntö on ETA-sopimuksen 31 artiklassa taatun sijoittautumisvapauden vastainen. Tätä komissio ei kuitenkaan ole näyttänyt toteen samoista syistä kuin ETA-sopimuksen 40 artiklan kohdalla.

84.      Kanne on näin ollen hylättävä siltä osin kuin se koskee ETA-sopimuksen 31 ja 40 artiklan rikkomista.

IV     Oikeudenkäyntikulut

85.      Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Kanne on tosin hylättävä ETA-valtioihin sijoittautuneille yhtiöille jaettavien osinkojen verokohtelun osalta. Italian tasavalta on kuitenkin pääosin hävinnyt asian. Siksi se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

V       Ratkaisuehdotus

86.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti:

1)      Italian tasavalta ei ole noudattanut EY 56 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se on pitänyt voimassa verolainsäädäntöä, jonka mukaan muissa jäsenvaltioissa asuville yhtiöille jaettavia osinkoja verotetaan ankarammin kuin Italiassa asuville yhtiöille jaettavia osinkoja.

2)      Kanne hylätään muilta osin.

3)      Italian tasavalta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.


1 – Alkuperäinen kieli: saksa.


2 – Asia C‑379/05, Amurta, tuomio 8.11.2007 (Kok., s. I‑9569, 78 kohta). Vrt. vastaavasti myös asia C-43/07, Arens-Sikken, tuomio 11.9.2008 (66 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa) ja asia C-11/07, Eckelkamp, tuomio 11.9.2008 (69 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).


3 – Asia C‑374/04, Test Claimants in Class IV of the ACT Group Litigation, tuomio 12.12.2006 (Kok., s. I‑11673, 71 kohta) ja edellä alaviitteessä 2 mainittu asia Amurta, tuomion 79 kohta.


4 – EYVL L 225, s. 6; sellaisena kuin direktiivi on muutettuna 22.12.2003 annetulla neuvoston direktiivillä 2003/123/EY (EUVL 2004, L 7, s. 41).


5 – Vähimmäisosuutta laskettiin 1.1.2007 alkaen 15 prosenttiin ja 1.1.2009 alkaen 10 prosenttiin.


6 – EYVL 1994, L 1, s. 3.


7 – GURI nro 291, 16.12.2003.


8 – GURI nro 302, 31.12.1986.


9 – GURI nro 268, 16.10.1973, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella nro 344/2003.


10 – EU:n jäsenvaltioiden osalta konserninsisäisiä osinkoja koskevat veronalennukset lienevät menettäneet laajalti merkityksensä, koska direktiivin 90/435 nojalla vähimmäisosuus on 1.1.2009 alkaen 10 prosenttia.


11 – Asia C‑490/04, komissio v. Saksa, tuomio 18.7.2007 (Kok., s. I‑6095, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


12 – Kanteeseen sisältyy otteita kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevista sopimuksista, jotka Italia on tehnyt Ranskan, Yhdistyneen kuningaskunnan, Alankomaiden ja Norjan kanssa.


13 – Vastaavasti asia C-222/97, Trummer ja Mayer, tuomio 16.3.1999 (Kok., s. I-1661, 26 kohta) ja asia C‑101/05, A, tuomio 18.12.2007 (Kok., s. I‑11531, 40 kohta).


14 – Edellä alaviitteessä 2 mainittu asia Amurta, tuomion 28 kohta. Vrt. sijoittautumisvapauden rajoittamisesta vastaavilla toimenpiteillä asia C‑170/05, Denkavit Internationaal ja Denkavit France, tuomio 14.12.2006 (Kok., s. I‑11949, 29 kohta).


15 – Ainoastaan sivuhuomautuksena todettakoon, että julkisasiamies Geelhoed esitti ratkaisuehdotuksensa edellä alaviitteessä 14 mainitussa asiassa Denkavit Internationaal ja Denkavit France kuitenkin jo 27.4.2006. Hän totesi siinä yksiselitteisesti, että lähdeveron pidättäminen ulkomaille maksetuista osingoista on ristiriidassa perusvapauksien kanssa, jos kotimaisille osingonsaajille maksetut osingot on vapautettu kokonaan verosta.


16 – Ks. edellä alaviitteessä 3 mainittu asia Test Claimants in Class IV of the ACT Group Litigation, tuomion 54 kohta; edellä alaviitteessä 2 mainittu asia Amurta, tuomion 24 kohta ja asia C-303/07, Aberdeen Property Fininvest Alpha, tuomio 18.6.2009 (28 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).


17 – Edellä alaviitteessä 2 mainittu asia Amurta, tuomion 31 kohta.


18 – Ks. asia C-35/98, Verkooijen, tuomio 6.6.2000 (Kok., s. I-4071, 43 kohta); asia C-319/02, Manninen, tuomio 7.9.2004 (Kok., s. I-7477, 29 kohta) ja edellä alaviitteessä 2 mainittu asia Amurta, tuomion 32 kohta.


19 – Edellä alaviitteessä 14 mainittu asia Denkavit Internationaal ja Denkavit France, tuomion 34 kohta ja edellä alaviitteessä 2 mainittu asia Amurta, tuomion 37 kohta.


20 – Ks. edellä alaviitteessä 3 mainittu asia Test Claimants in Class IV of the ACT Group Litigation, tuomion 68 kohta; edellä alaviitteessä 14 mainittu asia Denkavit Internationaal ja Denkavit France, tuomion 35 kohta ja edellä alaviitteessä 2 mainittu asia Amurta, tuomion 38 kohta.


21 – Ks. edellä alaviitteessä 3 mainittu asia Test Claimants in Class IV of the ACT Group Litigation, tuomion 70 kohta ja edellä alaviitteessä 2 mainittu asia Amurta, tuomion 39 kohta.


22 – Edellä alaviitteessä 18 mainittu asia Verkooijen, tuomion 61 kohta sekä edellä alaviitteessä 2 mainitut asiat Amurta, tuomion 75 kohta, Arens-Sikken, tuomion 66 kohta ja Eckelkamp, tuomion 69 kohta.


23 – Ks. edellä alaviitteessä 2 mainittu asia Amurta, tuomion 78 kohta.


24 – Julkisasiamies Mengozzin 7.6.2007 esittämä ratkaisuehdotus edellä alaviitteessä 2 mainitussa asiassa Amurta, ratkaisuehdotuksen 78 kohta.


25 – Edellä alaviitteessä 2 mainittu asia Amurta, tuomion 79 kohta, jossa viitataan edellä alaviitteessä 3 mainitussa asiassa Test Claimants in Class IV of the ACT Group Litigation annetun tuomion 71 kohtaan. Vastaavasti myös edellä alaviitteessä 2 mainittu asia Arens-Sikken, tuomion 64 kohta.


26 – Ks. edellä alaviitteessä 18 mainittu asia Manninen, tuomion 21 kohta; asia C‑265/04, Bouanich, tuomio 19.1.2006 (Kok., s. I‑923, 51 kohta) ja samassa asiassa esittämäni ratkaisuehdotuksen 44 kohta ja sitä seuraavat kohdat sekä edellä alaviitteessä 14 mainittu asia Denkavit Internationaal ja Denkavit France, tuomion 45 kohta.


27 – Voitaisiin kuitenkin kysyä, eikö erilaisten kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevien menetelmien soveltaminen – verosta vapauttaminen kotimaisten osinkojen kohdalla ja veron hyvittäminen rajatylittävien osinkojen kohdalla – merkitse ulkomaille maksettujen osinkojen asettamista epäsuotuisampaan asemaan, mikä voitaisiin lukea Italian syyksi. Yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin pitänyt molempia kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevia menetelmiä samanarvoisina asiassa C‑446/04, Test Claimants in the FII Group Litigation, tuomio 12.12.2006 (Kok., s. I‑11753, 53 kohta). Tätä kysymystä kuitenkin käsitellään myös vireillä olevassa ennakkoratkaisumenettelyssä (yhdistetyt asiat C-436/08 ja C-437/08, Haribo ym.; EUVL 2009, C 19, s. 11).


28 – Ks. vastaavasti asia C-157/07, Krankenheim Ruhesitz am Wannsee-Seniorenheimstatt, tuomio 23.10.2008 (50 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).


29 – Ks. vastaavasti asia C-336/96, Gilly, tuomio 12.5.1998 (Kok., s. I-2793, 47 kohta). Tästä syystä esim. myöskään asuinpaikan siirron ei täydy olla verotuksen kannalta neutraalia (vrt. asia C‑387/01, Weigel, tuomio 29.4.2004 (Kok., s. I‑4981, 55 kohta); asia C-365/02, Lindfors, tuomio 15.7.2004 (Kok., s. I-7183, 34 kohta) ja asia C‑67/08, Block, tuomio 12.2.2009 (35 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa)).


30 – Vastaavasta problematiikasta vrt. edellä alaviitteessä 2 mainitussa asiassa Amurta esitetyn ratkaisuehdotuksen 87 kohta ja sitä seuraava kohta.


31 – Se viittaa tältä osin asiaan C‑231/05, Oy AA, tuomio 18.7.2007 (Kok., s. I‑6373, 51 kohta).


32 – Ks. vastaavasti erityisesti asia C-196/04, Cadbury Schweppes ja Cadbury Schweppes Overseas, tuomio 12.9.2006 (Kok., s. I-7995, 50 kohta) ja asia C‑451/05, ELISA, tuomio 11.10.2007 (Kok., s. I‑8251, 91 kohta).


33 – EYVL L 336, s. 15, muutettu viimeksi 20.11.2006 annetulla neuvoston direktiivillä 2006/98/EY (EUVL L 363, s. 129).


34 – Asia C-521/07, komissio v. Alankomaat, tuomio 11.6.2009 (33 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa), jossa viitataan asiaan C‑452/01, Ospelt ja Schlössle Weissenberg, tuomio 23.9.2003 (Kok., s. I‑9743, 32 kohta).


35 – Ks. edellä alaviitteessä 33 mainittu asia komissio v. Alankomaat, tuomion 38 ja 39 kohta.


36 – Ks. edellä tämän ratkaisuehdotuksen 65 kohta.


37 – Edellä alaviitteessä 13 mainittu asia A, tuomion 61 kohta.


38 – Ks. vastaavasti edellä alaviitteessä 13 mainittu asia A, tuomion 62–64 kohta.