1

Fabbrica italiana accumulatori motocarri Montecchio SpA ja Fabbrica italiana accumulatori motocarri Montecchio Technologies LLC (jäljempänä yhdessä FIAMM) vaatii valituksessaan Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-69/00, FIAMM ja FIAMM Technologies vastaan neuvosto ja komissio, 14.12.2005 antaman tuomion (Kok. 2005, s. II-5393) kumoamista (asia C-120/06 P), ja Giorgio Fedon & Figli SpA ja Fedon America, Inc. (jäljempänä yhdessä Fedon) puolestaan vaatii valituksessaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-135/01, Fedon & Figli ym. vastaan neuvosto ja komissio, 14.12.2005 antaman tuomion kumoamista (asia C-121/06 P). Näillä tuomioilla (jäljempänä asiassa FIAMM annettu tuomio ja asiassa Fedon annettu tuomio tai yhdessä valituksenalaiset tuomiot) ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi FIAMMin ja Fedonin kanteet, joissa nämä vaativat korvausta vahingosta, jonka ne väittävät kärsineensä lisätullista, jonka kantamiseen niiden tuotteiden tuonnista Amerikan yhdysvallat sai Maailman kauppajärjestön (WTO) riitojenratkaisuelimeltä (jäljempänä DSB) luvan sen jälkeen, kun DSB oli todennut, että yhteisössä sovellettu banaanien tuontijärjestelmä oli WTO:n perustamissopimuksen liitteenä olevien sopimusten vastainen.

2

Yhteisöjen tuomioistuimen presidentin 8.8.2006 antamalla määräyksellä Espanjan kuningaskunta hyväksyttiin väliintulijaksi tukemaan Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan yhteisöjen komission vaatimuksia asiassa C-121/06 P.

3

Yhteisöjen tuomioistuimen presidentin 12.4.2007 antamalla määräyksellä asiat C-120/06 P ja C-121/06 P yhdistettiin suullista käsittelyä ja tuomion antamista varten.

4

Neuvosto hyväksyi WTO:n perustamissopimuksen sekä tämän sopimuksen liitteisiin 1–4 sisältyvät sopimukset (jäljempänä WTO-sopimukset) Uruguayn kierroksen monenvälisissä kauppaneuvotteluissa (1986–1994) laadittujen sopimusten tekemisestä Euroopan yhteisön puolesta yhteisön toimivaltaan kuuluvissa asioissa 22.12.1994 tekemällään päätöksellä 94/800/EY (EYVL L 336, s. 1).

5

Riitojen ratkaisusta annettuja sääntöjä ja menettelyjä koskevan sopimuksen (jäljempänä DSU), joka on WTO:n perustamissopimuksen liitteessä 2, 3 artiklan 2 ja 7 kohdassa määrätään seuraavaa:

”2.   WTO:n riitojenratkaisujärjestelmä on keskeinen osa monenkeskisen kauppajärjestelmän turvallisuutta ja ennakoitavuutta. Jäsenet tunnustavat, että se suojaa jäsenten liitesopimusten mukaisia oikeuksia ja velvoitteita sekä selventää noiden sopimusten olemassa olevia määräyksiä kansainvälisen oikeuden tavanomaisten tulkintasääntöjen mukaisesti. DSB:n ratkaisuilla ja suosituksilla ei voida lisätä tai vähentää jäsenten liitesopimusten mukaisia oikeuksia ja velvoitteita.

– –

7.   Ennen kanteen nostamista jäsenen on harkittava sitä, olisiko toiminta näiden menettelyjen osalta tuloksekasta. Riitojenratkaisujärjestelmän tarkoituksena on pyrkiä turvaamaan myönteinen ratkaisu asiaan. Riidan osapuolten keskinäisesti hyväksymää ratkaisua, joka on liitesopimusten mukainen, on pidettävä suositeltavimpana. Keskinäisesti hyväksytyn ratkaisun puuttuessa riitojenratkaisujärjestelmän ensimmäisenä tavoitteena on tavallisesti varmistaa niiden kyseisten toimenpiteiden poistaminen, joiden katsotaan olevan ristiriidassa minkä tahansa liitesopimuksen määräysten kanssa. Vahingonkorvauksia koskeviin määräyksiin tulisi turvautua vain, jos toimenpidettä ei voida käytännössä heti peruuttaa tai väliaikaisena toimenpiteenä sen aikaa kunnes liitesopimuksen vastainen toimenpide on peruutettu. Viimeisenä mahdollisuutena sopimus tarjoaa jäsenelle, joka vetoaa riitojenratkaisumenettelyyn, mahdollisuuden peruuttaa liitesopimusten mukaiset myönnytykset tai muut velvoitteet syrjivästi toisen jäsenen osalta DSB:n näitä toimia koskevan oikeutuksen perusteella.”

6

DSU:n 7 artiklan mukaan paneelit, jotka perustetaan kantajaosapuolen pyynnöstä, tekevät sellaiset johtopäätökset, jotka auttavat DSB:tä sen käsiteltäväksi annettuja asioita koskevien suositusten tai päätösten tekemisessä. DSU:n 12 artiklan 7 kohdassa määrätään, että kun riidan osapuolet eivät onnistu saavuttamaan yhteisesti tyydyttävää ratkaisua, paneeli antaa päätöksistään kirjallisen raportin DSB:lle.

7

DSU:n 16 artiklan 4 kohdasta ilmenee, että paneeliraportti on hyväksyttävä DSB:n kokouksessa 60 päivän kuluessa siitä, kun se on jaettu jäsenille, ellei riidan osapuoli virallisesti ilmoita DSB:lle päätöksestään valittaa asiassa tai jos DSB päättää konsensuksella olla hyväksymättä raporttia.

8

DSU:n 17 artiklassa määrätään sellaisen pysyvän valituselimen perustamisesta, jonka tehtävänä on kuulla valituksia paneelitapauksista. Kyseisen artiklan 6 kohdan mukaan valitus on rajattava koskemaan vain oikeudellisia kysymyksiä, jotka ovat paneeliraportissa, sekä paneelin muodostamia oikeudellisia tulkintoja. Kuten saman artiklan 13 kohdasta ilmenee, valituselin voi laatimassaan raportissa pysyttää, muuttaa tai kumota paneelin oikeudelliset ratkaisut ja johtopäätökset.

9

DSU:n 17 artiklan 14 kohdassa määrätään seuraavaa:

”DSB hyväksyy valituselimen raportin ja riidan osapuolet hyväksyvät sen ehdoitta, ellei DSB konsensuksella päätä olla hyväksymättä valituselimen raporttia 30 päivän kuluessa siitä, kun raportti on jaettu jäsenille. – –”

10

DSU:n 19 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Kun paneeli tai valituselin päättää, että toimenpide on liitesopimuksen vastainen, sen tulee suositella, että asianomainen jäsen saattaa toimenpiteen yhdenmukaiseksi tämän sopimuksen kanssa. Suositusten lisäksi paneeli tai valituselin voi esittää menetelmiä, miten kyseinen jäsen voi täytäntöönpanna suositukset.”

11

DSU:n 21 artiklassa, jonka otsikkona on DSB:n ”Suositusten ja päätösten täytäntöönpanon seuranta”, määrätään seuraavaa:

”1.   DSB:n päätösten ja suositusten nopea täyttäminen on tärkeää, jotta varmistetaan riitojen tehokas ratkaiseminen kaikkien jäsenten etujen mukaisesti.

– –

3.   DSB:n kokouksessa, joka pidetään 30 päivän kuluessa paneelin tai valituselimen raportin hyväksymisestä, asianomaisen jäsenen tulee ilmoittaa DSB:lle tarkoituksistaan täytäntöönpanna DSB:n suositukset ja päätökset. Jos on epätarkoituksenmukaista noudattaa heti suosituksia tai päätöksiä, asianomaiselle jäsenelle annetaan kohtuullinen määräaika sen tekemiseen. Kohtuullinen määräaika on:

– –

5.   Kun on erimielisyyttä [sellaisen] toimenpiteen olemassaolosta tai yhdenmukaisuudesta liitesopimusten kanssa, jo[lla] pyritään täyttämään suositukset ja päätökset, tällaiset riidat ratkaistaan turvautumalla näihin riitojenratkaisumenettelyihin mukaan lukien milloin mahdollista alkuperäiseen paneeliin turvautuen. – –

6.   DSB:n on valvottava hyväksyttyjen suositusten ja päätösten täytäntöönpanoa. – – Ellei DSB toisin päätä, suositusten tai päätösten täytäntöönpanoa koskeva kysymys on otettava DSB:n kokouksen asialistalle kuuden kuukauden kuluessa 3 kohdan kohtuullisen määräajan asettamisesta, ja se pysyy DSB:n asialistalla kunnes kysymys on ratkaistu. – –

– –”

12

DSU:n 22 artiklassa, jonka otsikkona on ”Vahingonkorvaus ja myönnytysten peruuttaminen”, määrätään seuraavaa:

”1.   Vahingonkorvaus ja myönnytysten tai muiden velvoitteiden peruuttaminen ovat väliaikaisia toimenpiteitä, joihin voidaan ryhtyä, kun suosituksia ja päätöksiä ei täytetä kohtuullisen määräajan kuluessa. Kuitenkaan ei vahingonkorvausta tai myönnytysten tai muiden velvoitteiden peruuttamista ole pidettävä ensisijaisena vaan sitä on suosituksen täytäntöönpano täysin liitesopimuksen mukaisesti. Vahingonkorvaus on vapaaehtoista ja jos sitä myönnetään, tulee sen olla yhdenmukainen liitesopimusten kanssa.

2.   Jos kyseinen jäsen ei saata liitesopimuksen vastaista toimenpidettä yhdenmukaiseksi sen kanssa tai muutoin täytä suosituksia ja päätöksiä 21 artiklan 3 kohdan mukaisesti kohtuullisen määräajan kuluessa, tällaisen jäsenen on pyydettäessä ja viimeistään kohtuullisen määräajan kuluessa ryhdyttävä neuvotteluihin jokaisen riitojenratkaisumenettelyn aloittaneen kanssa pyrkimyksenään löytää keskinäisesti tyydyttävä hyvitys. Ellei tyydyttävästä hyvityksestä ole sovittu 20 päivän kuluessa kohtuullisen määräajan kuluttua, jokainen osapuoli, joka on aloittanut riitojenratkaisumenettelyn, voi pyytää DSB:ltä oikeutusta myönnytyksen tai muun velvoitteen peruuttamiseen kyseiseltä jäseneltä liitesopimusten osalta.

3.   Harkitessaan myönnytysten tai muiden velvoitteiden peruuttamista kantajaosapuolen tulee noudattaa seuraavia periaatteita ja menettelyjä:

– –

4.   DSB:n oikeuttamien myönnytysten tai muiden velvoitteiden peruuttamisen tason tulee olla yhtäsuuri mitätöimisen tai loukkauksen tason kanssa.

– –

6.   Kun 2 kohdan mukainen tilanne tapahtuu, DSB:n tulee pyynnöstä antaa oikeutus myönnytysten tai muiden velvoitteiden peruuttamiseen 30 päivän kuluessa kohtuullisen määräajan päättymisestä, ellei DSB konsensuksella hylkää tällaista pyyntöä. Kuitenkin jos kyseinen jäsen vastustaa ehdotettua myönnytysten peruuttamisen tasoa tai väittää, että [3 kohdan] mukaisia periaatteita tai menettelyjä ei ole noudatettu, kun kantajaosapuoli on pyytänyt oikeutusta myönnytysten tai muiden velvoitteiden poistamiseen – –, on asia saatettava välimiesmenettelyyn. – – Välimiesmenettelyn aikana ei saa peruuttaa myönnytyksiä tai muita velvoitteita.

7.   – –. – – pyynnöstä [DSB:n] tulee myöntää oikeutus myönnytysten tai muiden velvoitteiden peruuttamiseen, [kun pyyntö on välimiehen päätöksen mukainen,] ellei DSB konsensuksella päätä hylätä pyyntöä.

8.   Myönnytysten tai muiden velvoitteiden peruuttamisten tulee olla väliaikaisia, ja ne ovat voimassa vain niin kauan kunnes liitesopimuksen kanssa ristiriidassa oleva toimenpide on poistettu tai kunnes jäsen, jonka on täytäntöönpantava suositukset ja päätökset, tarjoaa ratkaisun etujen mitätöimiselle tai loukkaukselle tai kunnes keskinäisesti tyydyttävä ratkaisu on saavutettu. DSB:n tulee 21 artiklan 6 kohdan mukaisesti jatkuvasti valvoa hyväksyttyjen suositusten tai päätösten täytäntöönpanoa, mukaan lukien ne tapaukset, joissa vahingonkorvausta on tarjottu tai myönnytyksiä tai muita velvoitteita peruutettu, mutta joissa suosituksia liitesopimusten mukaisten toimenpiteiden saamiseksi ei ole täytäntöönpantu.

– –”

13

Neuvosto antoi 13.2.1993 asetuksen (ETY) N:o 404/93 banaanialan yhteisestä markkinajärjestelystä (EYVL L 47, s. 1), ja sen IV osastossa, joka koski kolmansien maiden kanssa käytävän kaupan järjestelmää, säädettiin tullietuuksista banaaneille, jotka olivat peräisin tietyistä Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioista (jäljempänä AKT-valtiot) eli Loméssa 15.12.1989 tehdyn neljännen AKT–ETY-yleissopimuksen (EYVL 1991, L 229, s. 3) allekirjoittajavaltioista.

14

Kun useat WTO:n jäsenet, kuten Amerikan yhdysvallat, olivat tehneet kanteluja helmikuussa 1996, kyseiseen kauppajärjestelmään sovellettiin riitojenratkaisumenettelyä.

15

Valituselin totesi raportissaan, että kyseisen kauppajärjestelmän tietyt seikat olivat ristiriidassa niiden sitoumusten kanssa, jotka yhteisöllä on WTO-sopimusten nojalla, ja suositteli, että DSB kehottaisi yhteisöä saattamaan mainitun järjestelmän WTO-sopimusten mukaiseksi. Raportti hyväksyttiin DSB:n päätöksellä 25.9.1997 (jäljempänä 25.9.1997 tehty DSB:n päätös).

16

Yhteisö ilmoitti 16.10.1997 DSB:lle DSU:n 21 artiklan 3 kohdan mukaisesti noudattavansa kansainvälisiä sitoumuksiaan.

17

DSU:n 21 artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla annetussa välitystuomiossa asetettiin kohtuulliseksi määräajaksi, johon mennessä yhteisön olisi pitänyt noudattaa velvoitteitaan, 1.1.1999.

18

Kuten asetuksen N:o 404/93 muuttamisesta 20.7.1998 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1637/98 (EYVL L 210, s. 28) johdanto-osan toisesta perustelukappaleesta ilmenee, tällä asetuksella muutettiin kolmansien maiden kanssa käytävän banaanikaupan järjestelmää, koska oli ”noudatettava yhteisön [WTO:n] yhteydessä tekemiä kansainvälisiä sitoumuksia ja muille neljännen AKT–E[T]Y-yleissopimuksen allekirjoittaneille annettuja sitoumuksia samalla kun toteutetaan banaanialan yhteisen markkinajärjestelyn tavoitteita”.

19

Asetuksen N:o 404/93 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä banaanien tuontia yhteisöön koskevan järjestelmän osalta 28.10.1998 annettu komission asetus (EY) N:o 2362/98 (EYVL L 293, s. 32) tuli sovellettavaksi 1.1.1999.

20

Amerikan yhdysvallat katsoi, että säädetyssä yhteisön uudessa banaanien tuontijärjestelmässä pysytettiin aikaisemman järjestelmän lainvastaiset osat WTO-sopimusten ja 25.9.1997 tehdyn DSB:n päätöksen vastaisesti, ja siksi se pyysi 14.1.1999 DSB:ltä DSU:n 22 artiklan 2 kohdan nojalla lupaa peruuttaa yhteisöltä ja sen jäsenvaltioilta tullitariffeja ja kauppaa koskevan vuoden 1994 yleissopimuksen (GATT) ja palvelukauppaa koskevan yleissopimuksen (GATS) mukaisia tullimyönnytyksiä ja niihin liittyviä velvoitteita sellaisen kauppavaihdon verran, joka oli määrältään 520 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (USD).

21

Koska yhteisö vastusti tätä määrää ja väitti, että DSU:n 22 artiklan 3 kohdassa määriteltyjä periaatteita ja menettelyjä ei ollut noudatettu, DSB päätti 29.1.1999 saattaa tämän asian välimiesmenettelyyn DSU:n 22 artiklan 6 kohdan nojalla.

22

Välimiehet tekivät 9.4.1999 päätöksen, jossa he katsoivat, että yhteisön uuden banaanien tuontijärjestelmän useat säännökset olivat WTO-sopimusten määräysten vastaisia, ja vahvistivat Amerikan yhdysvaltoihin kohdistuneen etujen mitätöimisen tai heikentämisen tasoksi 191,4 miljoonaa USD vuodessa.

23

DSB antoi 19.4.1999 Amerikan yhdysvalloille luvan kantaa yhteisöstä peräisin olleesta tuonnista tulleja sellaisen kauppavaihdon verran, joka oli vuosimäärältään 191,4 miljoonaa USD.

24

Samana päivänä Amerikan yhdysvaltain viranomaiset määräsivät eri tuotteiden tuonnista kannettavasta 100 prosentin arvotullista. Näihin tuotteisiin, jotka olivat peräisin Itävallasta, Belgiasta, Suomesta, Ranskasta, Saksasta, Kreikasta, Irlannista, Italiasta, Luxemburgista, Portugalista, Espanjasta, Ruotsista tai Yhdistyneestä kuningaskunnasta, kuuluivat muun muassa ”muut lyijyakut kuin ne, joita käytetään mäntämoottorien sytytykseen tai sähköajoneuvojen ensisijaisena energianlähteenä”, sekä ”taskussa pidettävät tavarat, joiden ulkopinta on muovia tai vahvistettu muovilla”.

25

Yhteisössä sovellettuun banaanien tuontijärjestelmään tehtiin uusia muutoksia asetuksen N:o 404/93 muuttamisesta 29.1.2001 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 216/2001 (EYVL L 31, s. 2).

26

Asetuksen N:o 216/2001 johdanto-osan ensimmäisestä kuudenteen perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

27

Amerikan yhdysvallat ja yhteisö tekivät 11.4.2001 yhteisymmärryspöytäkirjan, jossa määritellään ”keinot, joilla voidaan ratkaista pitkäaikainen riita yhteisössä sovellettavasta banaanien tuontijärjestelmästä”. Tämän pöytäkirjan mukaan yhteisö sitoutui ”ottamaan banaanien tuonnissa käyttöön yksinomaan tariffeihin perustuvan järjestelmän viimeistään 1.1.2006”. Tässä asiakirjassa määritellään toimet, jotka yhteisö sitoutui toteuttamaan välikaudella, joka päättyi 1.1.2006. Vastineeksi Amerikan yhdysvallat sitoutui peruuttamaan väliaikaisesti sen lisätullin soveltamisen, joka sillä oli lupa kantaa yhteisön tuonnista.

28

Asetuksen N:o 404/93 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä banaanien tuontia yhteisöön koskevan menettelyn osalta 7.5.2001 annetun komission asetuksen (EY) N:o 896/2001 (EYVL L 126, s. 6) säätämisen jälkeen Amerikan yhdysvallat lakkasi soveltamasta lisätulliaan. Sen yhteisöstä peräisin olevista kiinteistä akuista ja taskussa pidettävistä tavaroista kantamat tuontitullit palautettiin 1.7.2001 alkaen alkuperäisiin määriinsä eli ensin mainittujen osalta 3,5 prosenttiin ja jälkimmäisten osalta 4,6 prosenttiin.

29

FIAMM toimii muun muassa kiinteiden akkujen alalla ja Fedon puolestaan sellaisten silmälasikoteloiden ja niihin liittyvien tuotteiden alalla, jotka kuuluvat taskussa pidettävien tavaroiden luokkaan.

30

FIAMM ja Fedon katsoivat, että yhteisö on vastuussa vahingosta, jonka nämä väittivät kärsineensä siitä, että kyseiset tuotteet kuuluivat niihin tuotteisiin, joista kannettiin 19.4.1999–30.6.2001 Amerikan yhdysvaltain viranomaisten määräämää lisätullia, ja siksi kumpikin nosti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa EY 235 artiklan ja EY 288 artiklan toisen kohdan määräysten nojalla vahingonkorvauskanteen neuvostoa ja komissiota vastaan.

31

FIAMM ja Fedon katsoivat ensisijaisesti, että yhteisö on sopimussuhteen ulkopuolisessa vastuussa toimielintensä lainvastaisesta menettelystä. Kuten asiassa FIAMM annetun tuomion 69 ja 92–95 kohdasta sekä asiassa Fedon annetun tuomion 63 ja 85–88 kohdasta ilmenee, ne totesivat väittämästään lainvastaisesta toiminnasta tarkemmin sanoen, että se, että neuvosto ja komissio jättivät DSB:n asettamassa määräajassa tekemättä yhteisössä sovellettuun banaanien tuontijärjestelmään muutoksia, jotka olisivat olleet omiaan saattamaan tämän järjestelmän yhteisöllä WTO-sopimusten nojalla olevien sitoumusten mukaiseksi, oli vastoin pacta sunt servanda -periaatetta, luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteita, valittajien omaisuudensuojaa ja taloudellisen toiminnan harjoittamista koskevaa oikeutta sekä hyvän hallinnon periaatetta.

32

FIAMM ja Fedon katsoivat toissijaisesti muun muassa, että yhteisö on sopimussuhteen ulkopuolisessa vastuussa silloinkin, kun sen elimet eivät ole menetelleet lainvastaisesti.

33

Asiassa FIAMM annetun tuomion 48–59 kohdasta ja asiassa Fedon annetun tuomion 48–55 kohdasta ilmenee, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa pidetty oikeudenkäyntimenettely oli seuraava.

34

FIAMM nosti kanteensa 23.3.2000 (asia T-69/00). Espanjan kuningaskunta hyväksyttiin tässä asiassa väliintulijaksi 11.9.2000 annetulla määräyksellä.

35

Fedon puolestaan nosti kanteensa 18.6.2001 (asia T-135/01).

36

Komission pyynnöstä, jonka se esitti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 51 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan nojalla, nämä kaksi asiaa siirrettiin käsiteltäviksi laajennettuun viiden tuomarin jaostoon päätöksellä, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki ensin mainitussa asiassa 4.7.2002 ja jälkimmäisessä asiassa 7.10.2002.

37

Koska kyseisissä asioissa alun perin nimetyn esittelevän tuomarin toimikausi päättyi, 13.12.2002 nimettiin uusi esittelevä tuomari.

38

Määräyksellä, joka annettiin 3.2.2003, asia FIAMM sekä 14.12.2005 annettuihin tuomioihin johtaneet asiat T-151/00, Laboratoire du Bain vastaan neuvosto ja komissio, ja T-301/00, Groupe Fremaux ja Palais Royal vastaan neuvosto ja komissio, yhdistettiin suullista käsittelyä varten. Näissä asioissa pidettiin istunto 11.3.2003.

39

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin aloitti 23.3.2004 tekemällään päätöksellä kyseisissä asioissa suullisen käsittelyn uudelleen ja siirsi 1.4.2004 tekemällään päätöksellä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suureen jaostoon sekä kyseiset asiat että niihin liittyneet asiat T-320/00, CD Cartondruck vastaan neuvosto ja komissio, ja T-383/00, Beamglow vastaan parlamentti ym., joissa annettiin tuomio 14.12.2005 (Kok. 2005, s. II-5459), sekä asian Fedon. Nämä kuusi asiaa yhdistettiin suullista käsittelyä varten 19.5.2004 annetulla määräyksellä.

40

Istunto pidettiin 26.5.2004.

41

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisilla tuomioilla FIAMMin ja Fedonin kanteet.

42

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ensinnäkin hylkäsi asiassa FIAMM antamansa tuomion 84–150 kohdassa ja asiassa Fedon antamansa tuomion 77–143 kohdassa niiden nostamat vahingonkorvauskanteet sikäli kuin nämä perustuivat järjestelmään, joka koskee sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta yhteisön toimielinten lainvastaisesta menettelystä.

43

Asiassa FIAMM annetun tuomion 100 kohdassa todetaan seuraavaa:

”Kantajat huomauttavat siitä, että kaikki vastaajien loukkaamat periaatteet ovat ylemmäntasoisia periaatteita, joilla pyritään suojaamaan yksityisiä. Kantajien mukaan niillä oli ennen Yhdysvaltain lisätullin käyttöönottoa suoraan WTO:n järjestelmän nojalla oikeus tuoda tuotteitaan Yhdysvaltoihin maksamalla tuontimaksun, joka oli alun perin alennettu 3,5 prosenttiin. Vaikka WTO-sopimuksia ei voitaisikaan pitää välittömästi sovellettavina, tällainen vaikutus on kantajien mukaan tunnustettava yhteisön vastaiselle [25.9.1997 tehdylle] DSB:n päätökselle, koska tällainen päätös täyttää kantajien mukaan kaikki ne edellytykset, jotka välittömälle sovellettavuudelle on yhteisöjen tuomioistuinten oikeuskäytännössä asetettu.”

44

Asiassa Fedon annetun tuomion 93 kohdassa puolestaan todetaan seuraavaa:

”Kantajat huomauttavat siitä, että vaikka olisikin katsottava, että WTO-sopimuksilla ei ole välitöntä oikeusvaikutusta, yhteisön vastaisella [25.9.1997 tehdyllä] DSB:n päätöksellä olisi katsottava olevan tällainen vaikutus. Kantajien mukaan yhteisöjen tuomioistuin on katsonut olevansa toimivaltainen valvomaan yhteisön toimielinten toiminnan lainmukaisuutta silloin, kun näiden tarkoituksena on ollut, kuten nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, panna täytäntöön GATT-sopimuksen yhteydessä hyväksymänsä erityinen velvoite.”

45

Lausuessaan siitä esikysymyksestä, voidaanko WTO:n sääntöihin vedota, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi asiassa FIAMM antamansa tuomion 108–115 kohdassa ja asiassa Fedon antamansa tuomion 101–108 kohdassa erityisesti seuraavaa:

46

Sitten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ilmoitti syyt, joiden perusteella se siis katsoi, ettei kumpaakaan kyseisistä poikkeuksista voitu soveltaa.

47

Poikkeuksesta, joka koskee tarkoitusta panna täytäntöön WTO:n yhteydessä hyväksytty erityinen velvoite, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi asiassa FIAMM antamansa tuomion 116, 121, 122 ja 125–137 kohdassa ja asiassa Fedon antamansa tuomion 109, 114, 115 ja 118–130 kohdassa seuraavaa:

– –

– –

48

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi myös mahdollisuuden soveltaa poikkeusta, joka koskee nimenomaista viittausta WTO-sopimusten tiettyihin määräyksiin, todettuaan asiassa FIAMM antamansa tuomion 142 kohdassa ja asiassa Fedon antamansa tuomion 135 kohdassa erityisesti, että ”banaanien tuontijärjestelmän muuttamisesta annettujen eri asetusten johdanto-osista ei ilmene, että yhteisön lainsäätäjä olisi viitannut WTO-sopimusten tiettyihin määräyksiin, kun se pyrki saattamaan tämän järjestelmän näiden sopimusten mukaiseksi”.

49

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi siten asiassa FIAMM antamansa tuomion 144 ja 145 kohdassa ja asiassa Fedon antamansa tuomion 137 ja 138 kohdassa, että ”vaikka DSB totesikin kyseessä olevan yhteisön järjestelmän WTO:n sääntöjen vastaiseksi, nämä säännöt eivät nyt käsiteltävässä asiassa ole minkään sellaisten erityisten velvoitteiden perusteella, jotka yhteisö olisi pyrkinyt panemaan täytäntöön, eivätkä myöskään minkään tiettyihin määräyksiin tehdyn nimenomaisen viittauksen perusteella sellaisia normeja, joihin nähden toimielinten menettelyn lainmukaisuutta voidaan arvioida”, ja että ”kantajat eivät voi väittää vahingonkorvausvaatimuksensa kannalta tehokkaasti, että kyseessä oleva neuvoston ja komission menettely oli WTO:n sääntöjen vastainen”.

50

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi asiassa FIAMM antamansa tuomion 146 kohdassa ja asiassa Fedon antamansa tuomion 139 kohdassa, että ”kantajien väitteet luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteiden loukkaamisesta, omaisuudensuojaa koskevan oikeuden ja taloudellisen toiminnan harjoittamista koskevan oikeuden loukkaamisesta sekä hyvän hallinnon periaatteen loukkaamisesta perustuvat kaikki siihen olettamaan, että vastaajina olevien toimielinten menettely oli WTO:n sääntöjen vastaista”, ja päätteli sitten tästä ensin mainitun tuomion 147 kohdassa ja jälkimmäisen tuomion 140 kohdassa, että ”koska nämä säännöt eivät kuulu niihin sääntöihin, joihin nähden yhteisöjen tuomioistuimet valvovat yhteisön toimielinten menettelyn lainmukaisuutta, myös kyseiset väitteet on hylättävä”.

51

Edellä esitetyn perusteella ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi asiassa FIAMM antamansa tuomion 149 kohdassa ja asiassa Fedon antamansa tuomion 142 kohdassa, että ”koska vastaajina olevien toimielinten väitetyn menettelyn lainvastaisuutta ei voida näyttää toteen, yksi niistä kolmesta kumulatiivisesta edellytyksestä jää täyttymättä, jotka on asetettu sille sopimussuhteen ulkopuoliselle yhteisön vastuulle, joka syntyy yhteisön elinten lainvastaisesta menettelystä”. Näin ollen se hylkäsi tämän ensimmäisen kantajien vaatimuksen.

52

Vaatimuksesta, joka perustui järjestelmään, jonka mukaan yhteisö on sopimussuhteen ulkopuolisessa vastuussa silloinkin, kun sen toimielimet eivät ole menetelleet lainvastaisesti, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi asiassa FIAMM antamansa tuomion 157–160 kohdassa ja asiassa Fedon antamansa tuomion 150–153 kohdassa ensinnäkin, että tällainen järjestelmä on olemassa. Se totesi tämän osalta seuraavaa:

53

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi sitten, että kantajille oli aiheutunut tällainen todellinen ja varma vahinko.

54

Se katsoi lisäksi, että yhtäältä vastaajina olleiden toimielinten menettely siltä osin kuin kyse oli banaanien tuonnista yhteisöön ja toisaalta kantajille tästä aiheutunut vahinko olivat keskenään suorassa syy-yhteydessä.

55

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi lopuksi, että FIAMMille ja Fedonille aiheutunut vahinko ei ollut epätavallinen, minkä perusteella se hylkäsi niiden vaatimukset sikäli kuin ne perustuivat järjestelmään, jonka mukaan yhteisö on vastuussa, kun sen elimet eivät ole menetelleet lainvastaisesti.

56

Tällaisen päätelmän tehdäkseen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin lausui asiassa FIAMM antamansa tuomion 205 ja 207 kohdassa ja asiassa Fedon antamansa tuomion 194 ja 196 kohdassa erityisesti seuraavaa:

– –

57

Asiassa C-120/06 P FIAMM vaatii asiassa FIAMM annetun tuomion kumoamista, ja Fedon puolestaan vaatii asiassa C-121/06 P, että asiassa Fedon annettu tuomio kumotaan. Kumpikin vetoaa kahteen perusteeseen valituksensa tueksi.

58

Ensimmäisen valitusperusteen mukaan valituksenalaisia tuomioita ei ole perusteltu, ja ne ovat perusteettomia sikäli kuin kyse on siitä yhdestä pääargumentista, johon perustui kummankin kanne vahingonkorvauksen saamiseksi yhteisön lainvastaisesta menettelystä ja jonka mukaan DSB:n päätöksillä on välitön oikeusvaikutus.

59

FIAMM ja Fedon väittävät toisessa valitusperusteessaan, että kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, ettei näille valittajille aiheutunut vahinko ollut epätavallinen, ja hylkäsi siksi niiden vahingonkorvausvaatimuksen, joka perustui sellaiseen vastuujärjestelmään, jota sovelletaan, kun yhteisön elimet eivät ole menetelleet lainvastaisesti, sen esittämät perustelut olivat puutteellisia, epäloogisia ja asiaa koskevan vakiintuneen oikeuskäytännön vastaisia.

60

Kumpikin vaatii lisäksi, että yhteisöjen tuomioistuin

61

FIAMM ja Fedon vaativat toissijaisesti, että yhteisöjen tuomioistuin myöntää niille kohtuullisen hyvityksen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa pidetyn oikeudenkäynnin kohtuuttomasta kestosta ja toteuttaa muut kohtuuden kannalta tarpeellisiksi osoittautuvat toimet.

62

Neuvosto vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin

63

Komissio vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin

64

Espanjan kuningaskunta vaatii asiassa C-120/06 P, jossa se on jättänyt vastineen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa pidetyn käsittelyn asianosaisena, ja asiassa C-121/06 P, jossa se on väliintulijana yhteisöjen tuomioistuimessa, että yhteisöjen tuomioistuin

65

Neuvoston ja komission jätettyä vastineet asioissa C-120/06 P ja C-121/06 P ja Espanjan kuningaskunnan jätettyä vastineen asiassa C-120/06 P FIAMM ja Fedon saivat pyynnöstään vastausoikeuden yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 117 artiklan 2 kohdan nojalla.

66

Asiassa C-120/06 P FIAMM toimitti telekopiolaitteen välityksellä yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon vastauksensa ja neuvoston vastavalitukseen vastineensa kyseisen työjärjestyksen 117 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetussa määräajassa. Näiden kirjelmien alkuperäiskappaletta ei kuitenkaan jätetty yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon saman työjärjestyksen 37 artiklan 6 kohdassa tarkoitetussa kymmenen päivän määräajassa. Näin ollen nämä kirjelmät sekä niiden myöhässä kirjaamoon saapuneet alkuperäiskappaleet poistettiin oikeudenkäyntimenettelystä ja palautettiin FIAMMille.

67

Asiassa C-121/06 P Fedon ei jättänyt vastausta, eikä se myöskään jättänyt vastinetta neuvoston tekemään vastavalitukseen. Fedon ja komissio esittivät toisaalta huomautuksia Espanjan kuningaskunnan väliintulokirjelmästä.

68

FIAMM ja Fedon väittävät ensimmäisessä valitusperusteessaan, että valituksenalaisia tuomioita ei ole perusteltu ja että ne ovat perusteettomia sikäli kuin kyseessä on yksi niistä pääargumenteista, joihin kumpikin on vedonnut yhteisön lainvastaisesta menettelystä johtuvaa vastuuta koskevan valituksensa tueksi.

69

Valittajat nimittäin väittävät korostaneensa niin kirjallisessa käsittelyssä kuin istunnossakin, että yhteisön vastaiseen 25.9.1997 tehtyyn DSB:n päätökseen liittyy erityisiä oikeusvaikutuksia, kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinkin niiden mukaan totesi asiassa FIAMM antamansa tuomion 100 kohdassa ja asiassa Fedon antamansa tuomion 93 kohdassa. Valittajien mukaan tällaisessa päätöksessä on niiden kahden poikkeuksen ohella, jotka jo on hyväksytty edellä mainituissa asioissa Fediol vastaan komissio ja Nakajima vastaan neuvosto annetuissa tuomioissa, kyse kolmannesta tapauksesta, jossa olisi sallittava, että yhteisöjen tuomioistuimissa vedotaan, erityisesti vain vahingonkorvauksen saamiseksi, siihen, että yhteisön elimet ovat rikkoneet WTO-sopimuksia.

70

Valittajat katsovat, että asiassa FIAMM annetun tuomion 110–112 kohtaan ja asiassa Fedon annetun tuomion 103–105 kohtaan sisältyvät ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviot ja pelkkä viittaus aikaisempaan oikeuskäytäntöön ovat tämän osalta merkityksettömiä, koska kyseinen oikeuskäytäntö koskee eri kysymystä, nimittäin sitä, voidaanko WTO-sopimusten sisältämään aineelliseen sääntöön vedota yhteisön säännöstön lainmukaisuuden valvomiseksi ja tarvittaessa sen toteamiseksi, ettei tällaista säännöstöä voida soveltaa.

71

Kuten erityisesti asiassa FIAMM annetun tuomion 114 ja 115 kohdasta ja asiassa Fedon annetun tuomion 107 ja 108 kohdasta valittajien mukaan ilmenee, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin otti 25.9.1997 tehdyn DSB:n päätöksen huomioon vain sen selvittämiseksi, voidaanko tässä tapauksessa soveltaa, koska tällainen päätös on tehty, jompaakumpaa oikeuskäytännössä jo vahvistettua poikkeusta siitä, että WTO-sopimuksilta puuttuu välitön oikeusvaikutus.

72

FIAMM ja Fedon väittävät, että näin tehdessään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ottanut asianmukaisesti huomioon näiden valittajien argumentteja, joiden mukaan yhteisöllä oli 25.9.1997 tehdyn DSB:n päätöksen täytäntöönpanolle asetetun kohtuullisen määräajan päätyttyä enää vain kaksi mahdollisuutta, nimittäin noudattaa tai jättää noudattamatta kyseistä päätöstä. Valittajien mukaan WTO:n riitojenratkaisujärjestelmältä siis puuttui tämän seikan osalta se joustavuus, jonka avulla osapuolet voivat erityisesti pyrkiä neuvotteluratkaisuun ja johon perustuu asiassa FIAMM annetun tuomion 112 kohdassa ja asiassa Fedon annetun tuomion 105 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö, jonka mukaan yhteisön säännöstön lainmukaisuutta ei voida valvoa WTO-sopimuksiin nähden. Valittajien mukaan mikään ei näissä olosuhteissa estä sitä, että DSB:n päätöksellä katsotaan olevan välitön oikeusvaikutus.

73

Valittajat katsovat lisäksi, että koska lainvastaisuudesta tehdyssä toteamuksessa vain todetaan se, ettei 25.9.1997 tehtyä DSB:n päätöstä ole noudatettu asetetussa määräajassa, tällainen toteamus ei edellytä, että kyseessä oleva yhteisön toimi tutkitaan aineellisesti, eikä kyseinen toteamus siis voi vaikuttaa siihen, miten yhteisö päättää lopettaa tällaisen lainvastaisuuden, koska mikä tahansa WTO-sopimusten mukainen ja vastapuolen hyväksymä ratkaisu on mahdollinen.

74

FIAMMin ja Fedonin mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ottanut asianmukaisesti huomioon myöskään argumentteja, joissa nämä katsoivat, että toisin kuin kumoamisvaatimus tai pätevyyden arviointia koskeva ennakkoratkaisupyyntö, vahingonkorvauskanne ei voi johtaa kyseessä olevan yhteisön toimen kumoamiseen tai soveltamatta jättämiseen eikä siis myöskään siihen, että WTO-sopimusten sopimuspuolten elimiltä poistetaan mahdollisuus pyrkiä neuvotteluratkaisuihin. Valittajien mukaan tällaiset argumentit ovat merkityksellisiä varsinkin, kun nyt käsiteltävinä olevissa asioissa vahingonkorvausvaatimus tutkitaan riidan lakkaamisen jälkeen.

75

Valittajat toteavat, että näiden samojen näkökohtien perusteella voidaan hylätä argumentti, joka palautetaan mieleen asiassa FIAMM annetun tuomion 111 kohdassa ja asiassa Fedon annetun tuomion 104 kohdassa ja jonka mukaan WTO-sopimukset perustuvat vastavuoroisuuteen ja keskinäisiin etuihin.

76

Neuvosto puolestaan katsoo, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tutki samanaikaisesti mahdollisuuden vedota WTO:n sääntöihin ja 25.9.1997 tehtyyn DSB:n päätökseen, kuten erityisesti asiassa FIAMM annetun tuomion 129 kohdasta ja asiassa Fedon annetun tuomion 122 kohdasta ilmenee.

77

Neuvoston mukaan valituksenalaiset tuomiot ovat lisäksi sen oikeuskäytännön mukaisia, jossa katsotaan, että WTO-sopimukset eivät lähtökohtaisesti kuulu niihin normeihin, joihin nähden yhteisöjen tuomioistuin valvoo yhteisön toimielinten toimien lainmukaisuutta, ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi asianmukaisesti, ettei kumpaakaan tämän lähtökohdan hyväksytyistä poikkeuksista voida soveltaa nyt käsiteltävinä olevissa asioissa.

78

Neuvosto katsoo, että koska WTO-sopimusten tarkoituksena ei ole myöntää oikeuksia yksityisille, näiden sopimusten mahdollinen rikkominen ei myöskään ole omiaan synnyttämään yhteisön vastuuta, koska muutoin vaarannettaisiin liikkumavara, joka WTO:n jäsenillä on noudattaa tai jättää noudattamatta DSB:n päätöstä.

79

Neuvosto pitää lisäksi keinotekoisena erottelua, jonka valittajat ovat tehneet DSB:n päätökseen liittyvien oikeusvaikutusten ja niiden aineellisten sääntöjen, joita tällaisessa päätöksessä on todettu rikotun, oikeusvaikutusten välillä. Tällainen päätös nimittäin voidaan ottaa vahingonkorvauskanteen yhteydessä huomioon vain, mikäli on ensin todettu, että kyseisillä aineellisilla säännöillä on välitön oikeusvaikutus.

80

Komission mukaan FIAMM ja Fedon eivät esittäneet ensimmäisessä oikeusasteessa, että mahdollisuudessa vedota suoraan DSB:n päätökseen olisi kyse sellaisesta erityisestä ja itsenäisestä teoriasta, jonka perusteella voidaan osoittaa, että yhteisön menettely on lainvastainen, eivätkä ne myöskään argumenteissaan keskittyneet tällaiseen seikkaan. Kyseiset asianosaiset esittivät perinteisiä argumentteja osoittaakseen, että sillä, että yhteisön säännöstöä ei 25.9.1997 tehdyn DSB:n päätöksen jälkeen muutettu WTO-sopimusten mukaiseksi, loukattiin ylemmäntasoisia oikeussääntöjä.

81

Komission mukaan FIAMM ja Fedon tyytyivät väittämään vain toissijaisesti, että vaikka oletettaisiinkin, etteivät WTO-sopimukset ole välittömästi sovellettavissa, 25.9.1997 tehdyllä DSB:n päätöksellä olisi oltava välitön oikeusvaikutus, mutta ne eivät kuitenkaan täsmentäneet tätä väitettään tai tukeneet sitä muilla perusteilla.

82

Komissio katsoo näin ollen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin, joka sitä paitsi ei ole velvollinen lausumaan jokaisesta kantajien argumentista, otti asianmukaisesti huomioon FIAMMin ja Fedonin argumentit, kun se asiassa FIAMM antamansa tuomion 108–150 kohdassa ja asiassa Fedon antamansa tuomion 101–143 kohdassa keskittyi tutkimaan yhteisön toimielinten menettelyn mutta viittasi silti myös asiassa FIAMM antamansa tuomion 108 ja 144 kohdassa ja asiassa Fedon antamansa tuomion 101 ja 137 kohdassa 25.9.1997 tehdyn DSB:n päätöksen vaikutuksiin. Kun lisäksi otetaan huomioon valituksenalaisten tuomioiden perustelut ja myös niiden implisiittiset perustelut, FIAMM ja Fedon voivat ymmärtää syyt, joiden perusteella ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, ettei toimielinten menettelyä ollut osoitettu lainvastaiseksi ja ettei se ollut lainvastainen myöskään DSB:n päätöksen perusteella.

83

Jos yhteisöjen tuomioistuin kuitenkin pitää valituksenalaisten tuomioiden perusteluja riittämättöminä, se voi pysyttää niiden tuomiolauselman samalla, kun se täydentää kyseisiä perusteluja.

84

Komissio nimittäin toteaa, että yhteisöjen tuomioistuin vastasi asiassa C-377/02, Van Parys, 1.3.2005 antamassaan tuomiossa (Kok. 2005, s. I-1465) kieltävästi siihen kysymykseen, voivatko vahinkoa kärsineet yksityiset vedota WTO-sopimuksiin riitauttaakseen yhteisön säännöstön pätevyyden tilanteessa, jossa tämä säännöstö on DSB:n päätöksellä todettu kyseisten sopimusten vastaiseksi ja jossa tällaisen päätöksen noudattamiseksi osoitettu kohtuullinen määräaika on päättynyt.

85

Komission mukaan tämän osalta ei ole merkityksellistä, että kumoamiseen tarkoitettu yhteisön toiminnan lainmukaisuuden valvonta erotetaan siitä lainmukaisuuden valvonnasta, jolla pyritään vahingonkorvaukseen. Lisäksi se, että WTO-sopimusten mukaisen myönnytysten peruuttamisen kohteeksi joutuneelle teollisuudelle myönnetään vahingonkorvausta, haittaa myönnytysten tasapainon palauttamista, johon kyseinen peruuttaminen myötävaikuttaa, ja siis vastavuoroisuutta.

86

Myös Espanjan kuningaskunta katsoo, että valituksenalaiset tuomiot ovat perusteluvelvollisuuden mukaiset. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin nimittäin otti asiassa FIAMM antamansa tuomion 100 kohdassa ja asiassa Fedon antamansa tuomion 93 kohdassa huomioon FIAMMin ja Fedonin väitteen DSB:n päätöksen välittömästä oikeusvaikutuksesta, ja asiassa FIAMM antamansa tuomion 116–150 kohdassa ja asiassa Fedon antamansa tuomion 109–143 kohdassa se hylkäsi tämän väitteen tutkimalla, antaako se, että tällainen päätös on tehty, yhteisöjen tuomioistuimille toimivallan valvoa yhteisön toimielinten menettelyn lainmukaisuutta WTO:n sääntöihin nähden.

87

Espanjan kuningaskunta katsoo lisäksi, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tehnyt mitään oikeudellista virhettä katsoessaan, ettei tällaista valvontaa voida harjoittaa tässä tapauksessa. Se toteaa erityisesti, että yhteisön riski altistua vahingonkorvauskanteille on omiaan heikentämään yhteisön asemaa ja saamaan sen luopumaan mahdollisuudesta käyttää loppuun kaikki riitojenratkaisuprosessin menetelmät, joihin kuuluu erityisesti se, että vastapuoli mahdollisesti toteuttaa vastatoimia ja että ratkaisuun pyritään myöhemmin.

88

Espanjan kuningaskunta katsoo vielä, että erottelu sen mukaan, tapahtuuko yhteisön toiminnan lainmukaisuuden valvonta kumoamis- vai vahingonkorvaustarkoituksessa, ei ole oikeudellisesti mahdollista, koska tällaisen valvonnan kriteerit ovat muuttumattomat, eivätkä ne varsinkaan voi riippua siitä, onko aiheutunut vahinkoa vai ei, tai ajankohdasta, jona tällaiseen vahinkoon vedotaan.

89

Aluksi on todettava, kuten julkisasiamies teki ratkaisuehdotuksensa 20 kohdassa, että vaikka ensimmäisen valitusperusteen otsikon mukaan tänä perusteena ovat valituksenalaisten tuomioiden puutteelliset perustelut, valituskirjelmien sisällön tutkimisesta ilmenee, että nämä kirjelmät sisältävät kyseisissä tuomioissa omaksuttua ratkaisua vastaan myös aineellisia perusteita, ja näihin perusteisiin sitä paitsi kohdistui pääosa asianosaisten ja väliintulijan lausumista sekä kirjallisessa käsittelyssä että istunnossa. Ensimmäisen valitusperusteen ratkaisemiseksi on siis tarpeen erottaa toisistaan tämän perusteen kaksi osaa, joista ensimmäisenä ovat valituksenalaisten tuomioiden puutteelliset perustelut ja toisena oikeudellinen virhe, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen väitetään tehneen niissä edellytyksissä, joiden täyttyessä yhteisö voi joutua vastuuseen elintensä lainvastaisesta menettelystä.

90

Kysymys ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion perustelujen ristiriitaisuudesta tai puutteellisuudesta on oikeuskysymys, minkä vuoksi se voi sellaisena olla muutoksenhaun kohteena (ks. erityisesti asia C-404/04 P, Technische Glaswerke Ilmenau v. komissio, tuomio 11.1.2007, 90 kohta).

91

Tämän osalta on kuitenkin muistutettava ensinnäkin siitä, että kuten yhteisöjen tuomioistuin on toistuvasti katsonut, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle asetetun velvollisuuden, jonka mukaan sen on perusteltava päätöksensä, ei voida katsoa edellyttävän sitä, että sen olisi vastattava yksityiskohtaisesti kaikkiin kantajan esittämiin väitteisiin varsinkaan silloin, kun nämä väitteet eivät ole riittävän selviä ja täsmällisiä (ks. erityisesti asia C-274/99 P, Connolly v. komissio, tuomio 6.3.2001, Kok. 2001, s. I-1611, 121 kohta; asia C-197/99 P, Belgia v. komissio, tuomio 11.9.2003, Kok. 2003, s. I-8461, 81 kohta ja em. asia Technische Glaswerke Ilmenau v. komissio, tuomion 90 kohta).

92

FIAMMin ja Fedonin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen jättämistä kannekirjelmistä ilmenee ensinnäkin, että väite, joka koskee 25.9.1997 tehdyn DSB:n päätöksen mahdollista välitöntä oikeusvaikutusta, ei sisälly näiden kirjelmien siihen osaan, jossa pyritään osoittamaan, että yhteisö on rikkonut WTO-sopimuksia tai että tähän rikkomiseen voidaan vedota. Tällainen väite nimittäin esitetään kannekirjelmien siinä osassa, jonka tarkoituksena on osoittaa, että sellaisilla ylemmäntasoisilla oikeussäännöillä, joita siis väitetään rikotun ja joihin kuuluvat erityisesti pacta sunt servanda -periaate ja WTO-sopimukset, ”pyritään suojaamaan yksityisiä” ja että yksi niistä edellytyksistä siis täyttyy, jotka oikeuskäytännössä on asetettu mahdollisuudelle vedota yhteisön vastuuseen sen elinten lainvastaisesta menettelystä.

93

Toiseksi on huomattava, että kyseinen väite on esitetty edellä kuvatussa yhteydessä vain täysin toissijaisesti, koska FIAMM ja Fedon toteavat ainoastaan, että mikäli WTO-sopimuksilla ei katsota olevan välitöntä oikeusvaikutusta eikä sellaisen säännön luonnetta, jolla suojataan yksityisiä ja joka seuraa välittömästä oikeusvaikutuksesta, DSB:n päätöksillä olisi katsottava olevan tällainen vaikutus ja tällainen luonne.

94

Lopuksi on todettava, että kyseistä väitettä, joka sisältyy FIAMMin kannekirjelmän kahteen kohtaan, kun tässä kirjelmässä on 177 kohtaa, ja Fedonin kannekirjelmän osalta alaviitteeseen, ei ole kyseisissä kirjelmissä eikä sitä paitsi myöskään FIAMMin ja Fedonin myöhemmin jättämissä vastauksissa mitenkään täsmennetty eikä väitteen yhteydessä ole myöskään esitetty mitään sellaisia erityisiä argumentteja, joilla sitä pyrittäisiin tukemaan.

95

Edellä esitetystä seuraa, että toisin kuin FIAMM ja Fedon väittävät niissä hyvin erityisissä lausumissa, joita ne tästä kysymyksestä valituksissaan esittävät valituksenalaisten tuomioiden perustelujen valvontaa koskevan vaatimuksen varjolla, ne eivät ole ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen jättämissään kannekirjelmissä selostaneet niin selkeästi ja täsmällisesti kuin niiden olisi pitänyt, että DSB:n päätöksillä mahdollisesti oleva välitön oikeusvaikutus tekee perustelluksi, että näiden päätösten noudattamatta jättäminen vahvistetaan uudeksi ja kolmanneksi poikkeukseksi periaatteesta, jonka mukaan WTO-sopimuksiin ei voida vedota johdetun yhteisön oikeuden toimien lainmukaisuuden valvomiseksi. Kuten Fedonin kannekirjelmästä ja FIAMMin vastauksesta ilmenee, nämä valittajat ovat sitä vastoin nimenomaisesti vedonneet toiseen niistä kahdesta poikkeuksesta, jotka on perinteisesti hyväksytty siitä, että WTO-sopimuksiin ei voida vedota, väittämällä, että yhteisö oli tässä tapauksessa ilmoittanut, että se aikoi panna täytäntöön GATT-sopimuksen yhteydessä hyväksymänsä erityisen velvoitteen.

96

Toiseksi on myös palautettava mieleen, että perusteluvelvollisuus ei velvoita ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta esittämään selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan asianosaisten esittämiä päätelmiä, ja että perustelut voivat siten olla implisiittisiä, kunhan asianosaiset saavat niiden avulla selville syyt, joiden vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole hyväksynyt asianosaisten argumentteja, ja yhteisöjen tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan laillisuusvalvontaansa (ks. erityisesti yhdistetyt asiat C-204/00 P, C-205/00 P, C-211/00 P, C-213/00 P, C-217/00 P ja C-219/00 P, Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomio 7.1.2004, Kok. 2004, s. I-123, 372 kohta ja asia C-167/06 P, Komninou ym. v. komissio, tuomio 25.10.2007, 22 kohta).

97

Asiassa FIAMM annetun tuomion 108 kohdasta ja asiassa Fedon annetun tuomion 101 kohdasta kuitenkin ilmenee ensinnäkin, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tarkoituksena on tässä tapauksessa ollut ratkaista kysymys siitä, seuraako WTO-sopimuksista, mukaan lukien DSU ja sen sisältämät DSB:n päätösten täytäntöönpanoa koskevat määräykset, yksityisille oikeus vedota näihin sopimuksiin tuomioistuimissa yhteisön lainsäädännön pätevyyden riitauttamiseksi, ”jos DSB on todennut, että sekä kyseinen lainsäädäntö että yhteisön myöhemmin muun muassa WTO:n sääntöjen noudattamiseksi antama lainsäädäntö ovat ristiriidassa näiden sääntöjen kanssa”.

98

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin täsmensi sitten asiassa FIAMM antamansa tuomion 110–112 kohdassa ja asiassa Fedon antamansa tuomion 103–105 kohdassa viittaamalla myös näin määriteltyihin WTO-sopimuksiin, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ja syistä, jotka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin palautti mieleen, kyseiset sopimukset eivät lähtökohtaisesti kuulu niihin normeihin, joihin nähden yhteisöjen tuomioistuimet valvovat yhteisön toimielinten toiminnan lainmukaisuutta.

99

Lopuksi on todettava, että valituksenalaisissa tuomioissa pohditaan tosiaankin laajasti sitä oikeudellista ulottuvuutta, joka DSB:n päätökseen voi liittyä, erityisesti tilanteessa, jossa tällaisen päätöksen täytäntöönpanolle asetettu määräaika on päättynyt.

100

Vaikka kyseinen pohdinta tosin sisältyykin valituksenalaisten tuomioiden niihin kohtiin, joissa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tutkii, voidaanko tässä tapauksessa soveltaa toista niistä kahdesta poikkeuksesta, jotka oikeuskäytännössä on perinteisesti hyväksytty periaatteesta, jonka mukaan yksityiset eivät voi vedota WTO-sopimuksiin, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tässä yhteydessä suorittamassa arvioinnissa vastataan implisiittisesti, mutta kuitenkin varmasti, niihin konkreettisiin argumentteihin, jotka valittajat väittävät ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen jättäneen käsittelemättä.

101

Näin ollen asiassa FIAMM annetun tuomion 129–131 kohdasta ja asiassa Fedon annetun tuomion 122–124 kohdasta ilmenee erityisesti, että DSU:n merkitykselliset määräykset tutkittuaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi erityisesti, että DSU:n mukaiset riitojenratkaisumenetelmät eivät olleet loppuneet sen määräajan päättymiseen, joka yhteisölle oli asetettu tämän soveltaman banaanien tuontijärjestelmän saattamiseksi 25.9.1997 tehdyn DSB:n päätöksen mukaiseksi. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi samoin tämän osalta, että vastaajina olevien toimielinten menettelyn lainmukaisuuden valvonta voisi heikentää yhteisön neuvottelijoiden asemaa etsittäessä riitaan keskinäisesti hyväksyttävää ja WTO:n sääntöjen mukaista ratkaisua ja että sopimuspuolen lainsäädäntö- ja täytäntöönpanoelimiltä saatettaisiin näin ollen poistaa muun muassa DSU:n 22 artiklan mukainen mahdollisuus löytää edes väliaikainen neuvotteluratkaisu.

102

Lisäksi on korostettava, että asiassa FIAMM antamansa tuomion 132 kohdassa ja asiassa Fedon antamansa tuomion 125 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi tämän osalta tekemänsä tarkastelun päätteeksi, että valittajat olivat siis katsoneet virheellisesti, että WTO:n jäsenellä on DSU:n 21 ja 22 artiklan nojalla velvollisuus noudattaa tietyssä määräajassa WTO:n elinten suosituksia ja päätöksiä ja että DSB:n päätökset ovat täytäntöönpanokelpoisia, elleivät sopimuspuolet vastusta sitä yksimielisesti.

103

Asian näin ratkaistessaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin lausui ainakin implisiittisesti valittajien väitteestä, jonka mukaan tällaisilla suosituksilla tai tällaisilla päätöksillä olisi katsottava olevan välitön oikeusvaikutus sen jälkeen, kun niiden täytäntöönpanolle asetettu määräaika on päättynyt.

104

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että valituksenalaisten tuomioiden perusteluissa vastataan riittävästi valittajien ensimmäisessä oikeusasteessa esittämiin argumentteihin ja että erityisesti näiden perustelujen avulla yhteisöjen tuomioistuin voi harjoittaa laillisuusvalvontaansa, joten valitusperusteen ensimmäinen osa on todettava perusteettomaksi.

105

Ensimmäisen valitusperusteen toisen osan mukaan niissä edellytyksissä, joiden täyttyessä yhteisö voi joutua vastuuseen lainvastaisesta menettelystään, on tehty oikeudellinen virhe, ja tästä perusteesta on täsmennettävä seuraavaa.

106

Yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 288 artiklan toisesta kohdasta ilmenee, että sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntyminen ja aiheutuneen vahingon korvaamista koskevan oikeuden toteuttaminen riippuvat siitä, että seuraavat edellytykset täyttyvät: toimielinten moitittu toiminta on lainvastaista, vahinko on tosiasiassa syntynyt ja toiminnan ja väitetyn vahingon välillä on syy-yhteys (ks. erityisesti asia 26/81, Oleifici Mediterranei v. ETY, tuomio 29.9.1982, Kok. 1982, s. 3057, 16 kohta ja asia C-146/91, KYDEP v. neuvosto ja komissio, tuomio 15.9.1994, Kok. 1994, s. I-4199, 19 kohta).

107

Nyt käsiteltävinä olevissa asioissa valittajat ovat väittäneet ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esittämänsä vahingonkorvausvaatimuksen tueksi pääasiallisesti, että yhteisön toimielimet menettelivät lainvastaisesti, ja siis virheellisesti, jättäessään saattamasta yhteisön lainsäädäntöä WTO-sopimusten mukaiseksi siinä kohtuullisessa määräajassa, joka yhteisölle oli tätä varten asetettu sen jälkeen, kun DSB:n päätöksellä oli todettu, että tämä lainsäädäntö on kyseisten sopimusten vastainen.

108

Tämän osalta on palautettava mieleen, että yhteisön ja kolmansien valtioiden välillä tehdyn sopimuksen määräysten oikeusvaikutuksia yhteisössä ei voida määritellä ottamatta huomioon kyseisten määräysten kansainvälistä alkuperää. Kansainvälisen oikeuden periaatteiden mukaisesti yhteisön toimielimillä, joilla on toimivalta neuvotella ja tehdä tällainen sopimus, on vapaus sopia kyseessä olevien kolmansien valtioiden kanssa niistä oikeusvaikutuksista, joita sopimusmääräyksillä on sopimuspuolten oikeusjärjestyksissä. Kun tätä kysymystä ei ole nimenomaisesti säännelty kyseisessä sopimuksessa, toimivaltaisten tuomioistuinten ja erityisesti yhteisöjen tuomioistuimen, EY:n perustamissopimuksen mukaisen toimivaltansa rajoissa, tehtävänä on päättää tästä kysymyksestä samalla tavoin kuin kaikista muistakin tulkintakysymyksistä, jotka koskevat kyseessä olevan sopimuksen soveltamista yhteisössä (ks. erityisesti asia 104/81, Kupferberg, tuomio 26.10.1982, Kok. 1982, s. 3641, Kok. Ep. VI, s. 555, 17 kohta ja em. asia Portugali v. neuvosto, tuomion 34 kohta), nojautumalla erityisesti kyseisen sopimuksen tarkoitukseen, rakenteeseen tai sanamuotoon (ks. vastaavasti asia C-280/93, Saksa v. neuvosto, tuomio 5.10.1994, Kok. 1994, s. I-4973, Kok. Ep. XVI, s. I-173, 110 kohta).

109

Näin ollen yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä on varsinkin määrittää erityisesti edellä mainittujen kriteerien perusteella, seuraako kansainvälisen sopimuksen määräyksistä yhteisön oikeussubjekteille oikeus vedota näihin määräyksiin tuomioistuimissa yhteisön toimen pätevyyden riitauttamiseksi (ks. vuoden 1947 GATT-sopimuksen osalta yhdistetyt asiat 21/72–24/72, International Fruit Company ym., tuomio 12.12.1972, Kok. 1972, s. 1219, Kok. Ep. II, s. 49, 19 kohta).

110

Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee tämän osalta erityisesti, että yhteisöjen tuomioistuin katsoo voivansa tutkia johdetun yhteisön säännöstön pätevyyden kansainvälisen sopimuksen valossa yksinomaan silloin, kun tämä ei ole tämän sopimuksen luonteen eikä sen rakenteen vastaista ja kun lisäksi sen määräykset ovat sisältönsä puolesta ehdottomia ja riittävän täsmällisiä (ks. erityisesti asia C-308/06, Intertanko ym., tuomio 3.6.2008, Kok. 2008, s. I-4057, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

111

Vakiintuneessa oikeuskäytännössä katsotaan erityisesti WTO-sopimusten osalta, että nämä sopimukset eivät luonteensa ja rakenteensa vuoksi lähtökohtaisesti kuulu niihin normeihin, joihin nähden yhteisöjen tuomioistuin valvoo yhteisön toimielinten toimien lainmukaisuutta (ks. erityisesti em. asia Portugali v. neuvosto, tuomion 47 kohta; em. asia Biret International v. neuvosto, tuomion 52 kohta ja em. asia Van Parys, tuomion 39 kohta).

112

Yhteisöjen tuomioistuimen on valvottava yhteisön toimen lainmukaisuutta WTO:n sääntöihin nähden vain, jos yhteisön tarkoituksena on ollut panna täytäntöön WTO:n yhteydessä hyväksymänsä erityinen velvoite taikka jos kyseisessä yhteisön toimessa nimenomaisesti viitataan WTO-sopimusten tiettyihin määräyksiin (ks. em. asia Biret International v. neuvosto, tuomion 53 kohta ja em. asia Van Parys, tuomion 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

113

Tämän osalta on muistutettava siitä, että yhteisöjen tuomioistuin on jo katsonut, että asetuksella N:o 404/93 toteutetun ja sittemmin muutetun banaanialan yhteisen markkinajärjestelyn tarkoituksena ei ole turvata tietyn GATTin puitteissa syntyneen velvoitteen täytäntöönpanoa yhteisön oikeusjärjestyksessä eikä siinä myöskään nimenomaisesti viitata GATT-sopimuksen yksittäisiin määräyksiin (em. asia OGT Fruchthandelsgesellschaft, määräyksen 28 kohta).

114

Yhteisöjen tuomioistuin totesi edellä mainitussa asiassa Van Parys antamansa tuomion 52 kohdassa erityisesti asetuksesta N:o 1637/98 ja sen soveltamiseksi annetuista asetuksista, että näissä ei nimenomaisesti viitata WTO-sopimusten tiettyihin määräyksiin.

115

Yhteisöjen tuomioistuin katsoi samassa tuomiossa myös, että kun yhteisö on 25.9.1997 tehdyn DSB:n päätöksen jälkeen sitoutunut noudattamaan WTO:n sääntöjä ja erityisesti vuoden 1994 GATT-sopimuksen I artiklan 1 kohtaa ja XIII artiklaa, sen tarkoituksena ei ole ollut hyväksyä WTO:n yhteydessä erityistä velvoitetta, joka voisi oikeuttaa poikkeuksen siitä periaatteesta, että WTO:n sääntöihin ei voida vedota yhteisöjen tuomioistuimissa, ja mahdollistaa sen, että yhteisöjen tuomioistuimet voisivat valvoa asetuksen N:o 1637/98 ja sen soveltamiseksi annettujen asetusten lainmukaisuutta näihin sääntöihin nähden (ks. vastaavasti em. asia Van Parys, tuomion 41 ja 52 kohta).

116

On palautettava mieleen, että tällä alalla on ratkaisevaa, että WTO-oikeutta koskevien oikeusriitojen ratkaiseminen perustuu osittain sopimuspuolten välisiin neuvotteluihin. Vaikka lainvastaisten toimenpiteiden poistaminen on WTO-oikeudessa etusijalle asetettu ratkaisu, WTO-oikeudessa sallitaan muitakin ratkaisuja (em. asia Omega Air ym., tuomion 89 kohta).

117

Yhteisöjen tuomioistuin katsoi näin ollen edellä mainitussa asiassa Van Parys antamansa tuomion 51 kohdassa, että sen määräajan, jonka DSB myönsi 25.9.1997 tekemänsä päätöksen täytäntöönpanon varmistamiseksi, päättyminen ei merkitse sitä, että yhteisö olisi käyttänyt kaikki DSU:ssa määrätyt mahdollisuudet löytää ratkaisu sen ja muiden sopimuspuolten väliseen erimielisyyteen. Jos yhteisöjen tuomioistuimet näin ollen velvoitettaisiin ainoastaan tämän määräajan päättymisen vuoksi valvomaan kyseessä olevien yhteisön toimenpiteiden lainmukaisuutta WTO:n sääntöihin nähden, se voisi johtaa yhteisön aseman horjumiseen etsittäessä keskinäisesti tyydyttävää ratkaisua osapuolten välillä erimielisyyden ratkaisemiseksi kyseisten sääntöjen mukaisesti.

118

Yhteisöjen tuomioistuin muistutti erityisesti 11.4.2001 Amerikan yhdysvaltain kanssa tehdystä yhteisymmärryspöytäkirjasta ja korosti varsinkin, että tällainen ratkaisu, jolla yhteisö on pyrkinyt sovittamaan WTO-sopimusten mukaiset sitoumuksensa AKT-valtioiden kanssa tekemiinsä sitoumuksiin sekä yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanoon kiinteästi liittyviin vaatimuksiin, olisi voinut vaarantua, jos yhteisöjen tuomioistuimille olisi tunnustettu mahdollisuus valvoa kyseessä olevien yhteisön toimenpiteiden lainmukaisuutta WTO:n sääntöihin nähden DSB:n myöntämän kohtuullisen määräajan päätyttyä (ks. vastaavasti em. asia Van Parys, tuomion 49 ja 50 kohta).

119

Yhteisöjen tuomioistuin palautti lisäksi mieleen, että jos katsottaisiin, että yhteisön lainsäädännön yhdenmukaisuuden varmistaminen WTO:n sääntöjen kanssa kuuluu suoraan yhteisöjen tuomioistuimille, yhteisön lainsäädäntö- tai täytäntöönpanoelimiltä vietäisiin liikkumavaraa, joka on yhteisön kauppakumppaneiden vastaavilla elimillä. On selvää, että tietyt sopimuspuolet, joihin kuuluvat yhteisön tärkeimmät kauppakumppanit, ovat tehneet juuri WTO-sopimusten tavoitteen ja päämäärän valossa sen johtopäätöksen, että nämä sopimukset eivät kuulu normeihin, joihin nähden niiden tuomioistuimet valvovat niiden sisäisen oikeusjärjestyksen säännösten lainmukaisuutta. Tällaisen vastavuoroisuuden puuttumisen hyväksyminen voisi johtaa epätasapainoon WTO:n sääntöjen soveltamisessa (em. asia Van Parys, tuomion 53 kohta).

120

Kuten yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, näiden eri seikkojen osalta ei myöskään ole syytä tehdä eroa sen mukaan, onko yhteisön toiminnan lainmukaisuutta valvottava kumoamiskanteen yhteydessä vai vahingonkorvauskanteen ratkaisemiseksi (ks. vastaavasti sen ajan osalta, joka edeltää DSB:n päätöksen täytäntöönpanolle asetetun kohtuullisen määräajan päättymistä, em. asia Biret International v. neuvosto, tuomion 62 kohta).

121

Yhtäältä nimittäin on todettava, että kuten yhteisöjen tuomioistuin on korostanut, odotettavissa olevat vahingonkorvauskanteet ovat omiaan estämään lainsäätäjän lainsäädäntötoiminnan aina silloin, kun tämän on yleisen edun vuoksi ryhdyttävä lainsäädäntötoimiin, jotka saattavat loukata yksityisten etuja (yhdistetyt asiat 83/76 ja 94/76, 4/77, 15/77 ja 40/77, Bayerische HNL Vermehrungsbetriebe ym. v. neuvosto ja komissio, tuomio 25.5.1978, Kok. 1978, s. 1209, Kok. Ep. IV, s. 119, 5 kohta ja yhdistetyt asiat C-46/93 ja C-48/93, Brasserie du pêcheur ja Factortame, tuomio 5.3.1996, Kok. 1996, s. I-1029, 45 kohta).

122

Toisaalta on huomattava, että kun yhteisöjen tuomioistuimet toteavat yhteisön toimen lainvastaiseksi ja vaikka ne eivät tällöin käyttäisikään EY 230 artiklaan perustuvaa kumoamista koskevaa toimivaltaansa, tällaisella toteamuksella saattaa jo luonnostaan olla seurauksia asenteelle, joka sen toimielimen, josta kyseessä oleva toimi on peräisin, on omaksuttava.

123

Vakiintuneessa oikeuskäytännössä katsotaan näin ollen erityisesti, että kun yhteisöjen tuomioistuin on todennut EY 234 artiklan nojalla aloitetussa menettelyssä, että yhteisön viranomaisen toimi on pätemätön, sen päätöksestä seuraa oikeudellisesti, että yhteisön toimivaltaisten toimielinten on toteutettava tarvittavat toimenpiteet todetun lainvastaisuuden korjaamiseksi, koska velvollisuutta, josta EY 233 artiklassa määrätään kumoamistuomion varalta, sovelletaan kyseisessä tapauksessa analogisesti (ks. erityisesti asia C-421/06, Fratelli Martini ja Cargill, määräys 8.11.2007, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

124

Minkään seikan perusteella ei lähtökohtaisesti voida katsoa, että asian olisi oltava toisin sellaisen tuomion osalta, joka on annettu vahingonkorvauskanteesta ja jossa yhteisön toimi tai toimimatta jättäminen on todettu lainvastaiseksi. Kuten julkisasiamies huomautti ratkaisuehdotuksensa 49 kohdassa, kun yhteisöjen tuomioistuimet toteavat lainvastaisuuden ja vaikka tämä tapahtuisikin vahingonkorvauskanteen yhteydessä, tällainen toteamus on oikeusvoimainen, ja kyseessä olevan toimielimen on sen nojalla silloin toteutettava tarvittavat toimenpiteet todetun lainvastaisuuden korjaamiseksi.

125

Valittajat erottavat toisistaan WTO:n sääntöjen, joissa asetetaan aineellisia velvoitteita, ”välittömän oikeusvaikutuksen” ja DSB:n päätöksen ”välittömän oikeusvaikutuksen” väittämällä, että yksityisille oikeussubjekteille olisi oltava mahdollista saada yhteisöjen tuomioistuimet valvomaan yhteisön toimielinten menettelyn lainmukaisuutta itse DSB:n päätökseen nähden, jos tällaista valvontaa ei voida harjoittaa niihin WTO:n sääntöihin nähden, joita kyseisessä päätöksessä on todettu rikotun, ja tästä väitteestä puolestaan on täsmennettävä seuraavaa.

126

Vaikka yhteisöjen tuomioistuin ei vielä olekaan joutunut lausumaan nimenomaisesti tällaisesta erottelusta, sen edellä mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee välttämättä, ettei kyseinen erottelu ole tarpeen.

127

Kun yhteisöjen tuomioistuin nimittäin on katsonut, että WTO:n sääntöihin, joita on DSB:n päätöksessä todettu rikotun, ei tämän päätöksen täytäntöönpanolle asetetun määräajan päättymisestä huolimatta voida vedota yhteisöjen tuomioistuimissa, jotta nämä valvoisivat yhteisön toimielinten menettelyn lainmukaisuutta kyseisiin sääntöihin nähden, se on välttämättä pitänyt tällaista valvontaa mahdottomana itse DSB:n päätökseen nähden.

128

DSB:n päätöstä, jossa on vain tarkoitus lausua siitä, onko WTO:n jäsenen menettely yhdenmukainen tämän jäsenen WTO:ssa hyväksymien velvoitteiden kanssa, ei lähtökohtaisesti voida erottaa täysin tällaisia velvoitteita ilmentävistä aineellisista säännöistä, joihin kyseinen valvonta kohdistuu, ainakaan silloin, kun on tarkoitus selvittää, voidaanko kyseisten sääntöjen tai kyseisen päätöksen rikkomiseen vedota yhteisöjen tuomioistuimissa yhteisön toimielinten menettelyn lainmukaisuuden valvomiseksi.

129

WTO-sopimusten sisältämien aineellisten sääntöjen tavoin myöskään DSB:n suositus tai DSB:n päätös, joissa kyseisiä sääntöjä todetaan rikotun, eivät tällaisen suosituksen tai päätöksen tarkasta oikeudellisesta ulottuvuudesta riippumatta ole omiaan luomaan yksityisille oikeutta vedota niihin yhteisöjen tuomioistuimissa yhteisön toimielinten menettelyn lainmukaisuuden valvomiseksi.

130

Yhtäältä nimittäin on todettava, että kuten tämän tuomion 113–124 kohdasta ilmenee, WTO-sopimusten luonteeseen sekä niille ominaiseen vastavuoroisuuteen ja joustavuuteen liittyvät näkökohdat pätevät senkin jälkeen, kun kyseinen päätös tai suositus on tehty ja kun niiden täytäntöönpanolle asetettu kohtuullinen määräaika on päättynyt. Erityisesti on niin, että yhteisön toimielimet säilyttävät liikkuma- ja neuvotteluvaran kauppakumppaneihinsa nähden sitä silmällä pitäen, että toteutetaan toimia kyseisen päätöksen tai suosituksen täytäntöön panemiseksi, ja tällaista varaa on suojattava.

131

Toisaalta on korostettava, että kuten DSU:n 3 artiklan 2 kohdasta ilmenee, DSB:n ratkaisuilla ja suosituksilla ei voida lisätä tai vähentää jäsenten liitesopimusten mukaisia oikeuksia ja velvoitteita. Tästä seuraa erityisesti, että DSB:n päätöksestä, jossa tällaista velvoitetta todetaan rikotun, ei voi seurata, että WTO-sopimusten sopimuspuoli on velvollinen tunnustamaan yksityisille oikeuden, jota näillä ei ole kyseisten sopimusten nojalla, koska muutoin olisi kyse päätöksestä, jolla luodaan tällainen oikeus.

132

Tämän osalta on erityisesti palautettava mieleen, että yhteisöjen tuomioistuin on jo katsonut vuoden 1994 GATT-sopimuksen määräyksistä, joita DSB on nyt käsiteltävinä olevissa asioissa todennut rikotun, että yksityisillä ei ole kyseisten määräysten perusteella sellaisia oikeuksia, joihin nämä voisivat välittömästi vedota tuomioistuimessa yhteisön oikeuden nojalla (ks. vastaavasti em. asia OGT Fruchthandelsgesellschaft, määräyksen 25 ja 26 kohta).

133

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut perustellusti, että DSB:n päätöksen täytäntöönpanolle asetetun määräajan päättymisestä huolimatta yhteisöjen tuomioistuimet eivät käsiteltävinä olevien asioiden olosuhteissa voi valvoa yhteisön toimielinten menettelyn lainmukaisuutta WTO:n sääntöihin nähden.

134

Koska ensimmäisen valitusperusteen kumpikaan osa ei siis ole perusteltu, tämä peruste on hylättävä.

135

FIAMM ja Fedon väittävät toisessa valitusperusteessaan, että kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi tutkiessaan näiden valittajien vaatimukset, jotka perustuivat yhteisön ankaraan vastuuseen, että valittajille aiheutunut vahinko ei ole epätavallinen, se esitti epäloogisia perusteluja ja loukkasi tiettyjä oikeuskäytännössä vakiintuneita periaatteita.

136

Näiden valittajien mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin jätti valituksenalaisissa tuomioissa erityisesti huomiotta ne kaksi edellytystä, joiden mukaan vahinko voidaan luokitella tavalliseksi, jos yhtäältä se on ennakoitavissa ja jos toisaalta se kuuluu luonnostaan kyseessä olevan alan toimintaan.

137

FIAMM ja Fedon nimittäin katsovat, että vahinko, joka on aiheutunut siitä, että kolmas valtio on asettanut rangaistustulleja teollisuusakkujen tai silmälasikoteloiden alalla banaanialaa koskevan riidan takia, ei kuulu luonnostaan kahden ensin mainitun alan toimintaan, mistä erityisesti on osoituksena DSU:n 22 artiklan 3 kohdan a alakohta. Tällainen vahinko ei ole ennakoitavissa varsinkaan, kun se on luonteeltaan rangaistus, joka on täysin uusi ja ennennäkemätön GATT-sopimuksen ja WTO:n historiassa sekä yhteisön ja Amerikan yhdysvaltain välisissä suhteissa.

138

Valittajat väittävät, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämät perustelut, joiden mukaan vahinko ei ole epätavallinen, koska DSU:n 22 artiklan 3 kohdassa sallitaan vastatoimet, ovat ristiriitaisia. Näkemys, jonka mukaan vahinko on tavallinen, koska se on seuraus sovellettavassa oikeudessa sallitusta toimesta, tarkoittaa nimittäin sen mahdollisuuden kieltämistä, että lainmukaisesta toimesta aiheutunut vahinko voi johtaa vastuuseen, mikä kuitenkin valituksenalaisissa tuomioissa valittajien mukaan myönnetään.

139

Neuvoston mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut perustellusti, että väitetyt vahingot kuuluvat tavallisiin riskeihin, jotka maastaviejän on hyväksyttävä maailmankaupan nykyjärjestelmässä.

140

Se kuitenkin vastustaa valituksenalaisten tuomioiden tiettyjä perusteluja ja vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin joko korvaa tiettyjä kohtia koskevat perustelut omilla perusteluillaan tai ratkaisee neuvoston näiltä osin tekemät vastavalitukset ja kumoaa kyseiset tuomiot osittain.

141

Neuvosto katsoo ensinnäkin, että jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksistä vain tuskin puolessa on mahdollista saada korvausta vahingosta, joka on aiheutunut tietyistä viranomaisen lainmukaisista toimista, ja tällaiselle mahdollisuudelle on vieläpä asetettu erittäin tiukat edellytykset, ja siksi se vastustaa asiassa FIAMM annetun tuomion 160 kohdassa ja asiassa Fedon annetun tuomion 153 kohdassa olevaa toteamusta siitä, että on olemassa jäsenvaltioille yhteinen yleinen periaate, jonka perusteella yhteisö voi joutua vastuuseen silloin, kun sen elimet eivät ole menetelleet lainvastaisesti.

142

Neuvosto väittää, että vaikka oletettaisiinkin, että tällaisen periaatteen olemassaolo voidaan osoittaa, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on joka tapauksessa katsonut virheellisesti, että periaatetta voidaan soveltaa näissä asioissa kyseessä olevan kaltaiseen tapaukseen, erityisesti koska

143

Neuvosto väittää toiseksi, että valituksenalaisissa tuomioissa katsotaan virheellisesti, että on aiheutunut varmaa vahinkoa, koska FIAMM ja Fedon nimittäin eivät ole osoittaneet, että tällaista vahinkoa olisi aiheutunut, eivätkä ne ole myöskään osoittaneet sen laajuutta eivätkä sen tarkkaa määrää.

144

Neuvosto toteaa kolmanneksi syy-yhteydestä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin jätti huomiotta vaatimuksen, jonka mukaan vahingon on johduttava riittävän välittömästi kyseessä olevan toimielimen menettelystä. Mainitun 25.9.1997 tehdyn DSB:n päätöksen ja kyseessä olevan lisätullin asettamisen välillä ei nimittäin ole mitään automatiikkaa, koska Amerikan yhdysvaltain viranomaiset päättivät vapaan harkintansa mukaan siitä, että lisätullia kannettaisiin, tuotteista, josta sitä kannettaisiin, ja kyseisen tullin määrästä, vaikka ne erityisesti olisivat voineet hyväksyä hyvitykset, joita yhteisö tarjosi.

145

Myös komissio toteaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi valituksenalaisissa tuomioissa perustellusti, ettei kyse ole epätavallisesta vahingosta. Vahingon tavallisuus ei varsinkaan edellytä, että vahingon syntymisen riski kuuluu luonnostaan toimijan toimialaan. Kansainvälisessä kaupassa toimimiseen kuuluu kyseessä olevista tuotemarkkinoista riippumatta se riski, että tuontimaa tekee kauppaan vaikuttavia päätöksiä mitä erilaisimmista syistä.

146

Vaikka komission mukaan siis toinen valitusperuste on hylättävä, se katsoo neuvoston tavoin, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisia virheitä käsitellessään yhteisön vastuuta silloin, kun sen elimet eivät ole menetelleet lainvastaisesti. Koska valituksenalaisten tuomioiden tuomiolauselma on kuitenkin perusteltu, se vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin korvaa niiden tiettyjä kohtia koskevat perustelut omilla perusteluillaan.

147

Komissio katsoo ensinnäkin toteamuksesta, joka koskee tällaisen vastuun periaatteen itse olemassaoloa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei voinut tehdä näin merkittävää uudistusta tyytymällä sellaisiin epämääräisiin perusteluihin, jotka sisältyvät asiassa FIAMM annetun tuomion 159 kohtaan ja asiassa Fedon annetun tuomion 152 kohtaan.

148

Komission mukaan nimittäin tällaista periaatetta ei ole koskaan hyväksytty oikeuskäytännössä, jossa on järjestelmällisesti jätetty lausumatta tästä kysymyksestä ja tyydytty esittämään sen osalta vain mahdollinen viitekehys ilman, että olisi mitenkään määritetty edellytyksiä, aloja ja tilanteita, joissa tällainen vastuu voisi mahdollisesti syntyä.

149

Komissio toteaa lisäksi, että kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin mainitsi asiassa FIAMM antamansa tuomion 160 kohdassa ja asiassa Fedon antamansa tuomion 153 kohdassa tällaisen vastuun edellytykset, se katsoi implisiittisesti mutta välttämättä, että kyseistä periaatetta sovelletaan näissä asioissa kyseessä olevan kaltaisiin tilanteisiin, tarkastamatta kuitenkaan, oliko tällainen päätelmä perusteltu niihin periaatteisiin nähden, jotka ovat jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksille yhteisiä.

150

Komissio väittää erityisesti, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei keskittynyt tarkastelemaan tapauksia, jotka koskevat lainsäädäntötoiminnasta johtuvaa viranomaisten vastuuta, vaan viittasi päinvastoin asiassa FIAMM antamansa tuomion 159 kohdassa ja asiassa Fedon antamansa tuomion 152 kohdassa täysin yleisesti mahdollisuuteen saada korvausta vahingontekijältä silloin, kun tämä ei ole toiminut lainvastaisesti.

151

Komissio kuitenkin katsoo, että 25 jäsenvaltion oikeusjärjestyksen tarkastelu osoittaa, että toisin kuin sellaisissa näiden asioiden kannalta merkityksettömissä tapauksissa, kuten yleisestä tarpeesta johtuva pakkolunastus tai korvaus, jonka valtio maksaa vaarallisen toimintansa aiheuttamista vahingoista tai sellaisen erityisen suhteen takia, jossa valtio on vahinkoa kärsineeseen, hyvin monien jäsenvaltioiden oikeudessa ei tunneta velvollisuutta maksaa vahingonkorvausta sellaisesta lainmukaisesta valtion toimesta, joka ilmentää laajaa harkintavaltaa, esimerkiksi yhteisvastuullisuuteen tai kohtuullisuuteen liittyvien näkökohtien vuoksi. Vaikka tällaista vastuuta sovelletaan poikkeuksellisissa olosuhteissa joidenkin jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksessä, se koskee yleensä vain hallintotoimia, mutta tästä on huomattavana poikkeuksena Ranskan oikeus, koska vain siinä hyväksytään selvästi vastuu lainsäädäntötoiminnasta, kunhan vahinko on epätavallinen, erityinen, vakava ja välitön ja kunhan lainsäätäjä ei tavoittele yleistä etua eikä ole torjunut periaatetta, jonka mukaan vahingonkorvaus on mahdollinen.

152

Komissio katsoo lisäksi, että periaatetta, joka esiintyy vain Ranskan oikeudessa, ei voida saattaa osaksi yhteisön oikeusjärjestystä. Se nimittäin toteaa, että tällainen periaate perustuu siihen, että Ranskassa Conseil d’État ei voi valvoa lakien perustuslainmukaisuutta, mutta yhteisön oikeusjärjestyksessä on niin, että lainsäätäjän toimien lainmukaisuutta valvotaan perustamissopimukseen ja perusperiaatteisiin nähden ja että yhteisö voi joutua vastuuseen, mikäli näitä ylemmäntasoisia normeja rikotaan.

153

Komissio toteaa toiseksi, että kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi valituksenalaisissa tuomioissa, että kyse on todellisesta ja varmasta vahingosta, se otti komission argumentit huomioon vääristyneellä tavalla, jätti tarkistamatta konkreettisesti, oliko vahinko todellinen ja varma, ja loukkasi todistustaakan määräytymistä koskevia periaatteita.

154

Komissio katsoo kolmanneksi neuvoston esittämiä syitä vastaavista syistä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin erehtyi tosiseikkojen oikeudellisessa luonnehdinnassa katsoessaan, että syy-yhteyttä koskeva edellytys täyttyy käsiteltävinä olevissa asioissa.

155

Myös Espanjan kuningaskunnan mukaan toinen valitusperuste on hylättävä. Siinä, että WTO:n yhteydessä, mukaan lukien muilla kuin riidan kohteena olevilla aloilla, määrätään vastatoimia, ei ole mitään odottamatonta eikä poikkeuksellista, kuten käytäntö osoittaa.

156

Asiassa C-120/06 P tekemässään vastavalituksessa ja asiassa C-121/06 P jättämässään väliintulokirjelmässä Espanjan kuningaskunta vaatii lisäksi valituksenalaisten tuomioiden kumoamista sikäli kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että yhteisön oikeudessa on jäsenvaltioille yhteisenä yleisenä periaatteena voimassa järjestelmä, joka koskee vastuuta lainmukaisesta toimesta. Kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin antoi tälle periaatteelle sellaisen laajan ulottuvuuden, joka ilmenee asiassa FIAMM annetun tuomion 160 kohdassa ja asiassa Fedon annetun tuomion 153 kohdassa mainituista edellytyksistä, se jätti lisäksi huomiotta toteamuksen, jonka se itse esitti asiassa FIAMM antamansa tuomion 159 kohdassa ja asiassa Fedon antamansa tuomion 152 kohdassa.

157

Se, että hyväksytään mahdollisuus, että yhteisö on vastuussa lainsäädäntötoimen toteuttamatta jättämisestä, vaikka vahinkoa kärsinyt ei voi vedota mihinkään yhteisön toimimisvelvollisuutta koskevaan sääntöön, on lisäksi vastoin sitä vastavuoroisuusperiaatetta, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin esitti torjuakseen mahdollisuuden lainvastaisesta menettelystä johtuvasta vastuusta.

158

Fedon väittää Espanjan kuningaskunnan väliintulokirjelmästä esittämissään huomautuksissa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi perustellusti, että yhteisön elinten lainmukaisesta menettelystä johtuvan vastuun periaate on vahvistettu ja rajattu vakiintuneessa oikeuskäytännössä, mistä yhteisöjen tuomioistuin muistutti edellä mainitussa asiassa Dorsch Consult vastaan neuvosto ja komissio antamassaan tuomiossa.

159

Fedon katsoo, että koska EY 288 artiklan toisen kohdan tarkoituksena on turvata oikeusvaltion perusperiaate, jolla suojataan yksityisiä ja erityisesti näiden omaisuudensuojaa ja taloudellisen toiminnan harjoittamista koskevaa oikeutta, tätä määräystä on yhteisön oikeusjärjestyksen liberalistisen suuntauksen perusteella tulkittava siten, että edistetään niitä jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksille ominaisia periaatteita, jotka ovat liberalistisimpia. Fedon toteaa lisäksi, että kyseistä määräystä on 25 jäsenvaltion unionissa tulkittava joustavasti, koska muutoin sitä ei voida soveltaa. Käsiteltävinä olevissa asioissa ei kuitenkaan ole tarpeen ottaa huomioon uusien jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksiä, koska näiden asioiden tosiseikat tapahtuivat ennen unionin kyseistä laajentumista.

160

Fedonin mukaan Espanjan kuningaskunnan väite, joka perustuu erityisesti siihen, että moititussa menettelyssä on kyse laiminlyönnistä, on jätettävä tutkimatta, koska sitä ei esitetty ensimmäisessä oikeusasteessa. Yhteisön vastuu voi joka tapauksessa syntyä niin toimielinten laiminlyönneistä kuin niiden toimistakin.

161

Vastavalitustensa ensimmäisessä perusteessa neuvosto vaatii erityisesti asioissa FIAMM ja Fedon annettujen tuomioiden kumoamista ja Espanjan kuningaskunta puolestaan vaatii asiassa FIAMM annetun tuomion kumoamista sillä perusteella, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki oikeudellisia virheitä vahvistaessaan periaatteen, jonka mukaan yhteisö voi olla vastuussa silloin, kun sen elimet eivät ole menetelleet lainvastaisesti, tai joka tapauksessa katsoessaan, että tällaista periaatetta voidaan soveltaa näissä asioissa kyseessä olevan kaltaisen menettelyn tapauksessa. Komissio, joka ei ole tehnyt vastavalitusta, vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin pysyttää valituksenalaisten tuomioiden tuomiolauselman mutta korvaa niiden kyseisiä seikkoja koskevat perustelut omilla perusteluillaan.

162

Koska näiden perusteiden mukaan sitä vastuujärjestelmää, jota valituksenalaisissa tuomioissa on sovellettu, ei ole olemassa tai sitä ei voida soveltaa, kyseiset perusteet on tutkittava ensisijaisesti.

163

On nimittäin huomattava, että jos oikeudellista virhettä koskeva väite osoittautuisi oikeaksi, ei olisi enää tarpeen lausua päävalitusten toisesta perusteesta, joka koskee aiheutuneen vahingon epätavallisuutta, eikä myöskään vastavalitusten kahdesta muusta perusteesta, joista ensimmäisen mukaan vahinko ei ole varma ja toisen mukaan syy-yhteys puuttuu, koska vastuujärjestelmää, johon näiden kolmen edellytyksen katsotaan liittyvän, ei olisi olemassa tai sitä ei voitaisi soveltaa.

164

Aluksi on korostettava, että tämän tuomion 106 kohdassa mainitun vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 288 artiklan toisesta kohdasta ilmenee, että sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntyminen ja aiheutuneen vahingon korvaamista koskevan oikeuden toteuttaminen riippuvat siitä, että seuraavat edellytykset täyttyvät: toimielinten moitittu toiminta on lainvastaista, vahinko on tosiasiassa syntynyt ja toiminnan ja väitetyn vahingon välillä on syy-yhteys.

165

Yhteisöjen tuomioistuin on samoin toistuvasti muistuttanut siitä, että kyseisen vastuun ei voida katsoa syntyvän, mikäli EY 288 artiklan toisessa kohdassa määritellyn korvausvelvollisuuden kaikki edellytykset eivät täyty (em. asia Oleifici Mediterranei v. ETY, tuomion 17 kohta).

166

Yhteisöjen tuomioistuin on näin ollen katsonut, että kun yhteisöjen tuomioistuimet toteavat, että mikään toimielimen toimi ja mikään toimielimen väitetty laiminlyönti ei ole lainvastainen ja että EY 288 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetun sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntymisen ensimmäinen edellytys ei siis täyty, ne voivat hylätä koko kanteen, eikä niiden tarvitse tutkia kyseisen vastuun muita edellytyksiä eli sitä, onko vahinko tosiasiassa syntynyt ja onko toimielinten toiminnan ja väitetyn vahingon välillä syy-yhteys (ks. erityisesti em. asia KYDEP v. neuvosto ja komissio, tuomion 80 ja 81 kohta).

167

Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö, jossa on EY 288 artiklan toisen kohdan perusteella vahvistettu järjestelmä, joka koskee sopimussuhteen ulkopuolista yhteisön vastuuta sen toimielinten lainvastaisesta menettelystä, ja vahvistettu tällaisen järjestelmän soveltamisedellytykset, on siis hyvin vakiintunut. Näin ei sitä vastoin ole sellaisen järjestelmän osalta, joka koskee sopimussuhteen ulkopuolista yhteisön vastuuta silloin, kun menettely ei ole lainvastainen.

168

Toisin kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi valituksenalaisissa tuomioissa, näitä tuomioita edeltävästä oikeuskäytännöstä ei ensinnäkään voida päätellä, että yhteisöjen tuomioistuin olisi vahvistanut tällaisen vastuun periaatteen.

169

Kuten yhteisöjen tuomioistuin erityisesti muistutti edellä mainitussa asiassa Dorsch Consult vastaan neuvosto ja komissio antamansa tuomion 18 kohdassa, johon ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin viittaa asiassa FIAMM antamansa tuomion 160 kohdassa ja asiassa Fedon antamansa tuomion 153 kohdassa, yhteisöjen tuomioistuin on päinvastoin tähän asti vain täsmentänyt vakiintuneessa oikeuskäytännössä joitakin niistä edellytyksistä, joiden täyttyessä kyseinen vastuu voisi syntyä, mikäli yhteisön oikeudessa olisi hyväksyttävä lainmukaisesta toimesta johtuvan yhteisön vastuun periaate (ks. myös analogisesti asia 59/83, Biovilac v. ETY, tuomio 6.12.1984, Kok. 1984, s. 4057, Kok. Ep. VII, s. 683, 28 kohta). Vain tällä edellytyksellä yhteisöjen tuomioistuin muistutti edellä mainitussa asiassa Dorsch Consult vastaan neuvosto ja komissio antamansa tuomion 19 kohdassa siitä, että jos tällaisen vastuun periaate hyväksyttäisiin, ainakin seuraavan kolmen edellytyksen olisi täytyttävä samanaikaisesti: vahinko on tosiasiassa syntynyt, vahingon ja kyseessä olevan toimen välillä on syy-yhteys ja vahinko on epätavallinen ja erityinen.

170

Yhteisöjen tuomioistuin palautti sitten mieleen yhteisön oikeudessa hyväksytystä vastuujärjestelmästä, että EY 288 artiklan toisessa kohdassa viitataan sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun osalta jäsenvaltioiden lainsäädännön yhteisiin yleisiin periaatteisiin yhteisön toimielinten ja henkilöstön tehtäviään suorittaessaan aiheuttaman vahingon osalta, ja katsoi, että kyseisessä 288 artiklassa tällä tavoin nimenomaisesti vahvistettu sopimussuhteen ulkopuolista yhteisön vastuuta koskeva periaate on ainoastaan ilmaisu jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksessä tunnustetusta yleisestä periaatteesta, jonka mukaan lainvastaisesta toiminnasta tai laiminlyönnistä seuraa velvollisuus korvata aiheutunut vahinko (em. yhdistetyt asiat Brasserie du pêcheur ja Factortame, tuomion 28 ja 29 kohta).

171

Yhteisöjen tuomioistuin totesi lisäksi jo hyvin varhaisessa vaiheessa erityisesti lainsäädäntötoiminnasta johtuvasta vastuusta, että vaikka periaatteet, joilla jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä säädellään julkisen vallan vastuuta lainsäädäntötoimien yksityisille oikeussubjekteille aiheuttamista vahingoista, ovat huomattavan erilaisia eri jäsenvaltioissa, voidaan kuitenkin todeta, että talouspoliittisia valintoja edellyttävistä lainsäädäntötoimista voi ainoastaan poikkeuksellisesti ja erityisissä olosuhteissa seurata julkisen vallan vastuu (em. yhdistetyt asiat Bayerische HNL Vermehrungsbetriebe ym. v. neuvosto ja komissio, tuomion 5 kohta).

172

Niinpä yhteisöjen tuomioistuin on katsonut erityisesti, että kun EY 288 artiklan toisen kohdan määräykset otetaan huomioon, yhteisö voi olla vastuussa talouspoliittisia valintoja edellyttävästä lainsäädäntötoimesta ainoastaan, jos kyseessä on ylemmäntasoisen, yksityisiä suojaavan oikeussäännön riittävän ilmeinen rikkominen (ks. erityisesti yhdistetyt asiat 9/71 ja 11/71, Compagnie d’approvisionnement, de transport et de crédit ja Grands Moulins de Paris v. komissio, tuomio 13.6.1972, Kok. 1972, s. 391, 13 kohta; em. yhdistetyt asiat Bayerische HNL Vermehrungsbetriebe ym. v. neuvosto ja komissio, tuomion 4 kohta; asia 50/86, Les Grands Moulins de Paris v. ETY, tuomio 8.12.1987, Kok. 1987, s. 4833, 8 kohta ja asia C-119/88, AERPO ym. v. komissio, tuomio 6.6.1990, Kok. 1990, s. I-2189, 18 kohta).

173

Yhteisöjen tuomioistuin on täsmentänyt vielä tämän osalta, että oikeussäännön, jonka rikkominen on täten todettava, tarkoituksena on oltava antaa oikeuksia yksityisille (ks. vastaavasti erityisesti asia C-352/98 P, Bergaderm ja Goupil v. komissio, tuomio 4.7.2000, Kok. 2000, s. I-5291, 41 ja 42 kohta ja asia C-282/05 P, Holcim (Deutschland) v. komissio, tuomio 19.4.2007, Kok. 2007, s. I-2941, 47 kohta).

174

Yhteisöjen tuomioistuin on todennut lisäksi, että lainsäädäntötoimia koskevan yhteisön vastuun tiukka tulkinta selittyy toisaalta sillä, että vaikka tuomioistuimet valvovat säädösten laillisuutta, lainsäädäntötoiminta ei saa estyä odotettavissa olevien vahingonkorvauskanteiden vuoksi aina silloin, kun yhteisön on yleisen edun vuoksi ryhdyttävä lainsäädäntötoimiin, jotka saattavat loukata yksityisten etuja, ja toisaalta sillä, että kun lainsäädäntötoimeen liittyy laaja harkintavalta, joka on välttämätön yhteisön politiikan toteuttamiseksi, yhteisö voi olla vahingonkorvausvastuussa ainoastaan silloin, jos asianomainen toimielin on ylittänyt selvällä ja vakavalla tavalla sen toimivallan käytölle asetetut rajat (ks. erityisesti em. yhdistetyt asiat Brasserie du pêcheur ja Factortame, tuomion 45 kohta).

175

Lopuksi on todettava tämän osalta, että vaikka yhteisöjen tuomioistuin saattoikin jo hyvin varhaisessa vaiheessa päätyä jäsenvaltioiden oikeusjärjestysten keskinäisen vertailun avulla tämän tuomion 170 kohdassa mainittuun toteamukseen näiden oikeusjärjestysten keskinäisestä lähentymisestä sellaisen periaatteen vahvistamisessa, joka koskee vastuuta viranomaisen lainvastaisesta toimesta tai toimimatta jättämisestä, myös kun kyse on lainsäädäntötoiminnasta, asia ei ole ollenkaan samoin sen osalta, onko mahdollisesti olemassa periaate, joka koskee vastuuta viranomaisen lainmukaisesta toimesta tai toimimatta jättämisestä, erityisesti kun kyse on lainsäädäntötoiminnasta.

176

Kaiken edellä esitetyn perusteella on katsottava, että nykyisessä yhteisön oikeudessa ei ole vastuujärjestelmää, jonka nojalla yhteisö voisi joutua vastuuseen lainsäädäntövaltansa alaan kuuluvasta menettelystä, kun yhteisöjen tuomioistuimissa ei voida vedota siihen, että tällainen menettely saattaa olla vastoin WTO-sopimuksia.

177

On palautettava mieleen, että nyt käsiteltävinä olevissa asioissa menettely, josta valittajat väittävät kärsineensä vahinkoa, on osa yhteisen markkinajärjestelyn toteuttamista ja että se selvästi kuuluu yhteisön lainsäätäjän lainsäädäntötoimintaan.

178

Tämän osalta on merkityksetöntä, onko mainitussa menettelyssä katsottava olevan kyse aktiivisesta toimenpiteestä, eli asetusten N:o 1637/98 ja N:o 2362/98 antamisesta 25.9.1997 tehdyn DSB:n päätöksen takia, vai laiminlyönnistä, eli siitä, että tämän päätöksen asianmukaisen täytäntöönpanon varmistamiseen tarvittavat toimet jätettiin toteuttamatta. Yhteisön toimielinten toimimatta jättäminenkin nimittäin voi kuulua yhteisön lainsäädäntötoimintaan, erityisesti vahingonkorvausvastuuta koskevan oikeudenkäyntiasian yhteydessä (ks. vastaavasti em. asia Les Grands Moulins de Paris v. ETY, tuomion 9 kohta).

179

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen vahvistaessaan valituksenalaisissa tuomioissa, että on olemassa järjestelmä, jonka nojalla yhteisö voi joutua sopimussuhteen ulkopuoliseen vastuuseen lainmukaisesta lainsäädäntötoiminnastaan.

180

Tämän osalta on kuitenkin tehtävä kaksi täsmennystä.

181

Ensinnäkin on korostettava, että tämän tuomion 179 kohdassa olevaa toteamusta sovelletaan rajoittamatta sitä laajaa harkintavaltaa, joka yhteisön lainsäätäjällä tarvittaessa on sen arvioimiseksi, tekeekö lainsäädäntötoimen toteuttamisen yhteydessä tiettyjen tästä toteuttamisesta aiheutuvien vahingollisten seurausten huomioon ottaminen perustelluksi säätää jonkinlaisesta korvauksesta (ks. vastaavasti maatalouspolitiikan alalla yhdistetyt asiat C-20/00 ja C-64/00, Booker Aquaculture ja Hydro Seafood, tuomio 10.7.2003, Kok. 2003, s. I-7411, 85 kohta).

182

Toiseksi on muistutettava siitä, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusoikeudet ovat erottamaton osa yleisiä periaatteita, joiden noudattamista yhteisöjen tuomioistuin valvoo.

183

Erityisesti omaisuudensuojasta ja ammatinharjoittamisen vapaudesta yhteisöjen tuomioistuin on jo kauan katsonut, että ne ovat yhteisön oikeuden yleisiä periaatteita, korostaen kuitenkin samalla, että nämä periaatteet eivät ole ehdottomia vaan että niitä on tarkasteltava ottaen huomioon niiden yhteiskunnallinen tehtävä. Näin ollen se on todennut, että omaisuudensuojan ja ammatinharjoittamisen vapauden käyttämistä voidaan rajoittaa muun muassa yhteisen markkinajärjestelyn puitteissa, kunhan rajoitukset tosiasiassa palvelevat yleisen edun mukaisia yhteisön tavoitteita eikä niillä puututa näihin periaatteisiin tavoitellun päämäärän kannalta suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä ja jolla loukattaisiin näin suojattujen oikeuksien keskeistä sisältöä (ks. erityisesti asia 265/87, Schräder HS Kraftfutter, tuomio 11.7.1989, Kok. 1989, s. 2237, Kok. Ep. X, s. 109, 15 kohta; em. asia Saksa v. neuvosto, tuomion 78 kohta ja asia C-295/03 P, Alessandrini ym. v. komissio, tuomio 30.6.2005, Kok. 2005, s. I-5673, 86 kohta).

184

Tästä seuraa, että yhteisön lainsäädäntötoimi, jonka soveltaminen johtaa omaisuudensuojan ja ammatinharjoittamisen vapauden sellaisiin rajoituksiin, joilla kyseisten oikeuksien keskeistä sisältöä loukattaisiin suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä, mahdollisesti juuri siksi, ettei ole säädetty kyseisen loukkauksen välttämiseksi tai korjaamiseksi tarvittavasta korvauksesta, voisi synnyttää sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun.

185

Nyt käsiteltävinä olevien asioiden ominaispiirteiden perusteella on myös palautettava mieleen, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että talouden toimija ei voi vaatia omaisuudensuojaa markkinaosuudelle, joka sillä oli tietyllä hetkellä, koska tällaista markkinaosuutta on pidettävä ainoastaan hetkellisesti saavutettuna taloudellisena asemana, joka on altis olosuhteiden muutoksille (ks. vastaavasti erityisesti em. asia Saksa v. neuvosto, tuomion 79 kohta ja em. asia Alessandrini ym. v. komissio, tuomion 88 kohta). Yhteisöjen tuomioistuin on samoin täsmentänyt, että takeita, jotka seuraavat omaisuudensuojasta tai ammatinharjoittamisen vapauden varmistavasta yleisestä periaatteesta, ei voida ulottaa koskemaan kaupankäyntiin liittyvien etujen tai mahdollisuuksien suojelemista, sillä epävarmuus kuuluu taloudellisen toiminnan perusolemukseen (asia 4/73, Nold v. komissio, tuomio 14.5.1974, Kok. 1974, s. 491, Kok. Ep. II, s. 293, 14 kohta).

186

Näin ollen toimijan, jonka toiminnassa on erityisesti kyse viennistä kolmansien valtioiden markkinoille, on erityisesti oltava tietoinen siitä, että eri olosuhteet voivat vaikuttaa tällaisella toimijalla tietyllä hetkellä olevaan liiketaloudelliseen asemaan ja muuttaa sitä ja että näihin olosuhteisiin kuuluu DSU:n 22 artiklassa sitä paitsi nimenomaisesti määrätty ja säännelty mahdollisuus, että tällainen kolmas valtio peruuttaa myönnytyksiä reaktiona kauppakumppaniensa WTO:ssa omaksumaan asenteeseen ja valitsee tässä tilanteessa vapaasti, kuten DSU:n 22 artiklan 3 kohdan a ja f alakohdastakin ilmenee, ne tavarat, joihin myönnytysten peruuttaminen kohdistuu.

187

Vaikka tämän tuomion 176 ja 179 kohdasta ilmeneekin, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, on palautettava mieleen, että vakiintuneessa oikeuskäytännössä katsotaan, että vaikka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämät perustelut olisivat joltain osin yhteisön oikeuden vastaisia, valitus on hylättävä, jos tuomiolauselman tueksi on esitetty sellaisia muita perusteluita, että siitä ilmenevä lopputulos on perusteltu (ks. erityisesti asia C-320/92 P, Finsider v. komissio, tuomio 15.12.1994, Kok. 1994, s. I-5697, 37 kohta; asia C-150/98 P, TSK v. E, tuomio 16.12.1999, Kok. 1999, s. I-8877, 17 kohta ja asia C-210/98 P, Salzgitter v. komissio, tuomio 13.7.2000, Kok. 2000, s. I-5843, 58 kohta).

188

Asia on näin tässä tapauksessa. Yhteisöjen tuomioistuin nimittäin on todennut, että nykyisessä yhteisön oikeudessa ei ole järjestelmää, jonka nojalla yhteisö voisi joutua vastuuseen lainsäädäntötoiminnastaan, kun yhteisöjen tuomioistuimissa ei voida vedota siihen, että tällainen toiminta saattaa olla vastoin WTO-sopimuksia. Valittajien vahingonkorvausvaatimusten tarkoituksena oli erityisesti saada yhteisö vastuuseen kyseisestä toiminnasta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oli siis hylättävä tällaiset vaatimukset valittajien niiden tueksi esittämistä argumenteista riippumatta (ks. analogisesti em. asia Salzgitter v. komissio, tuomion 59 kohta). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi näin ollen pitänyt hylätä kyseisellä perusteella valittajien vaatimukset, jos se ei olisi tehnyt sitä oikeudellista virhettä, joka sai sen hylkäämään kyseiset vaatimukset muista syistä (ks. analogisesti em. asia Finsider v. komissio, tuomion 38 kohta ja em. asia TSK v. E, tuomion 18 kohta).

189

Tästä seuraa, että vaikka vastavalitusten tueksi esitetty ensimmäinen peruste onkin perusteltu, se on tehoton, joten se on hylättävä (ks. analogisesti em. asia Salzgitter v. komissio, tuomion 60 kohta).

190

Kun tämän tuomion 176 kohdassa tehty toteamus ja tämän tuomion 163 kohdassa esitetty otetaan huomioon, ei ole tarpeen tutkia päävalitusten toista perustetta, jonka mukaan valittajille aiheutunut vahinko oli epätavallinen, eikä myöskään vastavalitusten toista perustetta, jonka mukaan tämä vahinko ei ollut varma, eikä niiden kolmatta perustetta, jonka mukaan saman vahingon ja yhteisön toimielinten menettelyn välillä ei ollut syy-yhteyttä.

191

FIAMM ja Fedon vaativat toissijaisesti kohtuullista hyvitystä sen perusteella, että oikeudenkäynti ensimmäisessä oikeusasteessa kesti liian kauan.

192

FIAMM vetoaa asiassa C-185/95 P, Baustahlgewebe vastaan komissio, 17.12.1998 annettuun tuomioon (Kok. 1998, s. I-8417, 26–49 kohta) ja väittää tämän osalta ensinnäkin, että asialla on sille huomattava taloudellinen merkitys, toiseksi, että tosiseikat ovat tässä tapauksessa erittäin selvät, kolmanneksi, että asianosaiset ja väliintulija eivät toiminnallaan myötävaikuttaneet oikeudenkäynnin pitkittymiseen, ja neljänneksi, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tarvinnut ratkaista asiaa poikkeuksellisissa olosuhteissa.

193

Komissio katsoo, että FIAMMin ja Fedonin nämä vaatimukset on jätettävä tutkimatta.

194

Komission mukaan Fedonin vaatimus on jätettävä tutkimatta ensinnäkin yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 112 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla, koska Fedon ei ole mitenkään perustellut vaatimustaan.

195

Molempien vaatimukset on toiseksi jätettävä tutkimatta aineellisten seikkojen perusteella. Komissio toteaa yhtäältä, että valitus ei voi koskea, kuten yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 57 ja 58 artiklasta ilmenee, sellaisia uusia tosiseikkoja, joita ei jo ole esitetty ensimmäisessä oikeusasteessa. Toisaalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa pidetyn oikeudenkäynnin pituutta ei voida pitää asian käsittelyssä tapahtuneena oikeudenkäyntivirheenä, koska se ei ole vaikuttanut oikeudenkäyntiasioiden ratkaisuun.

196

Komission mukaan kyseiset vaatimukset on perusteltua jättää tutkimatta myös henkilöllisten seikkojen perusteella, koska yhteisöä edustavat tässä oikeudenkäyntimenettelyssä neuvosto ja komissio eikä yhteisöjen tuomioistuin, johon kuuluu erottamattomasti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin, jonka syyksi luetaan tässä tapauksessa vastuun, johon vedotaan, synnyttänyt seikka.

197

Komissio toteaa lisäksi, että kohtuullisuuteen perustuva hyvitys, kuten se, joka myönnettiin edellä mainitussa asiassa Baustahlgewebe vastaan komissio, ei nyt käsiteltävinä olevissa asioissa ole mahdollinen, koska FIAMM ja Fedon eivät ole velvollisia maksamaan yhteisön talousarvioon summaa, jonka määrää voitaisiin alentaa.

198

Lopuksi komissio toteaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa pidetyn oikeudenkäynnin pituus selittyy joka tapauksessa asioiden monimutkaisuudella, oikeudenkäyntiin liittyneillä sattumilla, kuten sillä, että useat, viidellä eri oikeudenkäyntikielellä vireille pannut asiat, joissa oli mukana kolme toimielintä ja yksi väliintulija, yhdistettiin, näiden asioiden siirtämisellä laajennettuun ratkaisukokoonpanoon sekä sillä, että edellä mainittu asia Van Parys, jossa oli kyse samankaltaisista periaatteellisista kysymyksistä, oli vireillä yhteisöjen tuomioistuimessa.

199

Espanjan kuningaskunnan mukaan FIAMMin ja Fedonin vaatimukset on jätettävä tutkimatta, koska niitä ei esitetty ensimmäisessä oikeusasteessa ja koska niitä ei siis voitu käsitellä valituksenalaisissa tuomioissa.

200

Valittajien vaatimuksia kohtuullisesta hyvityksestä sillä perusteella, että oikeudenkäynti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa kesti kohtuuttoman kauan, ei voida näissä asioissa hyväksyä.

201

Fedonin vaatimuksesta on riittävää todeta, että se esitetään valituskirjelmän vaateissa, mutta siitä ei kuitenkaan ole mitään mainintaa itse valituskirjelmän tekstissä.

202

Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 112 artiklan 1 kohdan c alakohdassa kuitenkin määrätään, että valituskirjelmässä on mainittava oikeudelliset perusteet ja väitteet, joihin vedotaan. Koska tällaiset perusteet ja väitteet, jotka poikkeavat saman 112 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetuista vaatimuksista, puuttuvat täysin Fedonin valituskirjelmästä, tämän kohtuullisesta hyvityksestä esittämä vaatimus, jota ei ole ollenkaan perusteltu, on jätettävä tutkimatta, koska tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat.

203

FIAMMin vaatimuksesta on palautettava mieleen, että koska mikään ei viittaa siihen, että oikeudenkäynnin kestolla olisi ollut vaikutuksia asian ratkaisun sisältöön, peruste, jonka mukaan oikeudenkäynti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa kesti kohtuuttoman kauan, ei lähtökohtaisesti voi johtaa siihen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio kumottaisiin (ks. vastaavasti em. asia Baustahlgewebe v. komissio, tuomion 49 kohta).

204

FIAMM ei sitä paitsi ole väittänyt tässä asiassa, että oikeudenkäynnin, jonka se katsoo kestäneen liian kauan, kesto olisi vaikuttanut asian ratkaisuun, eikä se myöskään ole vaatinut asiassa FIAMM annetun tuomion kumoamista kyseisellä perusteella.

205

Kuten työjärjestyksen 113 artiklan 1 kohdasta ilmenee, valituksessa voidaan vaatia ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion kumoamista kokonaan tai osittain ja tarvittaessa ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyjen vaatimusten hyväksymistä kokonaan tai osittain.

206

Tämän osalta on todettava, että edellä mainitussa asiassa Baustahlgewebe vastaan komissio, jossa annettuun tuomioon FIAMM vetoaa, valitus, joka oli saatettu yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi, kohdistui ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen sellaiseen tuomioon, jossa tämä oli täyden harkintavaltansa nojalla määrännyt kantajalle sakon kilpailusääntöjen rikkomisesta, ja tällaista täyttä harkintavaltaa yhteisöjen tuomioistuinkin voi käyttää, kun se kumoaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tällaisen tuomion ja ratkaisee muutoksenhaun.

207

Kyseisen tuomion 33 kohdassa yhteisöjen tuomioistuin muistutti tämän osalta valittajan oikeudesta saada asiansa käsiteltyä oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä kohtuullisessa ajassa ja erityisesti valittajan oikeudesta siihen, että tuomioistuin tutkii, ovatko komission päätelmät valittajan syyllistymisestä kilpailusääntöjen rikkomiseen ja valittajalle tämän vuoksi määrätyt sakot perusteltuja.

208

Todettuaan, että oikeudenkäynti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa oli kyseisessä asiassa kestänyt kohtuuttoman kauan, yhteisöjen tuomioistuin katsoi prosessiekonomisista syistä ja tämän oikeudenkäyntivirheen korjaamiseksi välittömästi ja tehokkaasti, että vaadittu kohtuullinen hyvitys voitiin kyseisessä asiassa myöntää kumoamalla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio ja muuttamalla sitä pelkästään sakon määrän vahvistamisen osalta (em. asia Baustahlgewebe v. komissio, tuomion 47, 48 ja 141 kohta).

209

Nyt käsiteltävänä oleva valitus sitä vastoin kohdistuu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen sellaiseen tuomioon, jolla hylätään EY 288 artiklan toiseen kohtaan perustuva vahingonkorvauskanne.

210

Tästä seuraa, että tällaisen tuomion kumoaminen ei voi johtaa siihen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa pidetyn oikeudenkäynnin liiallisesta kestosta myönnetään kohtuullinen hyvitys muuttamalla valituksenalaista tuomiota, koska tällaisessa asiassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei missään tapauksessa velvoita, eikä myöskään yhteisöjen tuomioistuin velvoita valitusasiassa, kantajia maksamaan summaa, jota voitaisiin tarvittaessa vähentää kohtuullisella hyvityksellä.

211

Näin ollen FIAMMin vaatimus, jonka mukaan sille on myönnettävä kohtuullinen hyvitys, koska oikeudenkäynti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa kesti liian kauan, on myös jätettävä tutkimatta.

212

Lisäksi on täsmennettävä, että vaikka oikeudenkäynti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa tosiaankin kesti tässä tapauksessa huomattavan kauan, oikeudenkäynnin keston kohtuullisuutta on arvioitava jokaisen asian olosuhteiden perusteella niin, että huomioon otetaan erityisesti oikeusriidan merkitys asianosaiselle, asian monimutkaisuus sekä se, miten asian vireille saattanut asianosainen ja toimivaltainen viranomainen ovat toimineet (ks. erityisesti em. asia Baustahlgewebe v. komissio, tuomion 29 kohta ja yhdistetyt asiat C-238/99 P, C-244/99 P, C-245/99 P, C-247/99 P, C-250/99 P–C-252/99 P ja C-254/99 P, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomio 15.10.2002, Kok. 2002, s. I-8375, 210 kohta).

213

Toimivaltaisen viranomaisen toiminnasta ja asian monimutkaisuudesta on todettava, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa pidetyn oikeudenkäynnin huomattava kesto voi tässä tapauksessa selittyä pitkälti sellaisten objektiivisten seikkojen yhteensattumalla, jotka liittyvät ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa samaan aikaan vireille pantujen asioiden lukumäärään sekä näissä asioissa kyseessä olleiden oikeudellisten kysymysten merkitykseen.

214

Näillä seikoilla voidaan nimittäin selittää monet oikeudenkäyntiin liittyneet sattumat, jotka osaltaan ratkaisevasti pitkittivät kyseessä olleiden oikeudenkäyntiasioiden ratkaisua ja joita ei tässä tapauksessa voida pitää epätavallisina, kuten se, että useilla eri oikeudenkäyntikielillä vireille pannut kuusi asiaa yhdistettiin, koska ne liittyivät toisiinsa, tai se, että niiden käsittely siirrettiin ensin laajennettuun kokoonpanoon, sitten uudelle esittelevälle tuomarille, koska alun perin nimetyn esittelevän tuomarin toimikausi päättyi, ja lopuksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suureen jaostoon, ja tähän viimeksi mainittuun asioiden käsittelyn siirtämiseen liittyi vielä se, että suullinen käsittely aloitettiin uudelleen.

215

Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan, jota sovelletaan saman työjärjestyksen 118 artiklan nojalla valitusmenettelyyn, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Kyseisen 69 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

216

Koska neuvosto ja komissio ovat vaatineet FIAMMin ja Fedonin velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska nämä ovat hävinneet asiansa, ne on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

217

Espanjan kuningaskunta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti: