Asia C-419/04
Conseil général de la Vienne
vastaan
Directeur général des douanes et droits indirects
(Cour d’appel de Poitiers’n esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
Tuontitullien kantaminen jälkitullauksin — Tuontitullien peruuttaminen — Edellytykset – Yhteisön tullikoodeksin soveltamisasetuksen 871 artikla – Velvollisuuden saattaa asia komission ratkaistavaksi laajuus – Vilpittömässä mielessä toiminut maahantuoja ei ole ilmoittanut lisämaksuista, jotka olisi pitänyt sisällyttää maahantuotujen tavaroiden tullausarvoon
Julkisasiamies A. Tizzanon ratkaisuehdotus 17.11.2005
Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (kolmas jaosto) 22.6.2006
Tuomion tiivistelmä
Euroopan yhteisöjen omat varat – Tuonti- tai vientitullien kantaminen jälkitullauksin tai niiden peruuttaminen
(Neuvoston asetuksen N:o 2913/92 220 artiklan 2 kohdan b alakohta; komission asetuksen N:o 2454/93 871 artikla)
Tietyistä yhteisön tullikoodeksista annetun asetuksen N:o 2913/92 soveltamista koskevista säännöksistä annetun asetuksen N:o 2454/93, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1677/98, 871 artiklaa on tulkittava siten, että kantamatta jääneiden tullien kantamis- tai peruuttamismenettelyn yhteydessä kansallisilla tulliviranomaisilla ei ole velvollisuutta saattaa asiaa komission ratkaistavaksi, jos niiden kokema epävarmuus, joka liittyy siihen, koskevatko yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdassa mainitut perusteet kyseistä tapausta, poistuu, vaikka se tapahtuisi sen jälkeen, kun kyseiset tulliviranomaiset ovat ilmoittaneet aikomuksestaan saattaa asia komission ratkaistavaksi, tai jos epävarmuus liittyy siihen, kirjataanko tileihin jälkikäteen tulleja, joita ei ole kannettu, koska vilpittömässä mielessä toiminut maahantuoja ei ole ilmoittanut maksuista, jotka olisi pitänyt sisällyttää maahantuotujen tavaroiden tullausarvoon.
(ks. 46 kohta ja tuomiolauselma)
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)
22 päivänä kesäkuuta 2006 (*)
Tuontitullien kantaminen jälkitullauksin – Tuontitullien peruuttaminen – Edellytykset – Yhteisön tullikoodeksin soveltamisasetuksen 871 artikla – Velvollisuuden saattaa asia komission ratkaistavaksi laajuus – Vilpittömässä mielessä toiminut maahantuoja ei ole ilmoittanut lisämaksuista, jotka olisi pitänyt sisällyttää maahantuotujen tavaroiden tullausarvoon
Asiassa C-419/04,
jossa on kyse EY 234 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Cour d’appel de Poitiers (Ranska) on esittänyt 21.9.2004 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 30.9.2004, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Conseil général de la Vienne
vastaan
Directeur général des douanes et droits indirects,
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Rosas sekä tuomarit J.-P. Puissochet, S. von Bahr, U. Lõhmus (esittelevä tuomari) ja A. Ó Caoimh,
julkisasiamies: A. Tizzano,
kirjaaja: johtava hallintovirkamies L. Hewlett,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 28.9.2005 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Conseil général de la Vienne, edustajinaan avocat J.-M. Salva ja avocat R. Barazza,
– Ranskan hallitus, asiamiehinään G. de Bergues ja A. Colomb,
– Slovakian hallitus, asiamiehenään R. Procházka,
– Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään J. Hottiaux ja X. Lewis,
kuultuaan julkisasiamiehen 17.11.2005 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee tietyistä yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 soveltamista koskevista säännöksistä 2 päivänä heinäkuuta 1993 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 (EYVL L 253, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 29.7.1998 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 1677/98 (EVYL L 212, s. 18; jäljempänä soveltamisasetus), 871 artiklan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Conseil général de la Vienne ja Directeur général des douanes et droits indirects (veroviranomainen) ja jossa on kyse sellaisen 221 286 euron määrän maksamisesta, joka vastaa viimeksi mainitun viranomaisen väitteen mukaan kierrettyjen tuontitullien määrää.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
3 Yhteisön tullikoodeksista 12 päivänä lokakuuta 1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 (EYVL L 302, s. 1; jäljempänä yhteisön tullikoodeksi) 220 artiklan 2 kohdan sanamuoto on seuraava:
”Lukuun ottamatta 217 artiklan 1 kohdan toisessa ja kolmannessa alakohdassa tarkoitettuja tapauksia tileihin kirjaaminen ei tapahdu jälkikäteen, jos:
– –
b) lain mukaan kannettavien tullien määrät ovat jääneet kirjaamatta tileihin tulliviranomaisten erehdyksen vuoksi, jota osaltaan vilpittömässä mielessä toiminut ja kaikkia voimassa olevia tulli-ilmoitusta koskevia säännöksiä noudattanut velan maksamisesta vastuussa ollut ei ole voinut kohtuudella havaita;
– – ”
4 Yhteisön tullikoodeksin 235 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Seuraavilla ilmaisuilla tarkoitetaan:
– –
b) ’peruuttamisella’ joko päätöstä, jolla tullivelka jätetään kokonaan tai osittain kantamatta, taikka päätöstä, jolla maksamaton tileihin kirjattu tuonti- tai vientitullien määrä mitätöidään kokonaan tai osittain.”
5 Yhteisön tullikoodeksin 236 artiklan 1 kohdan toisessa ja kolmannessa alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Tuonti- tai vientitullit on peruutettava, jos todetaan, että niiden määrä niitä tileihin kirjattaessa ei ole ollut lain mukainen tai että niiden määrä on kirjattu tileihin 220 artiklan 2 kohdan vastaisesti.
Tulleja ei voida palauttaa tai peruuttaa, jos muun kuin lain mukaisen tullien määrän maksamiseen tai tileihin kirjaamiseen johtaneet seikat ovat johtuneet asianomaisen tietoisesta menettelystä.”
6 Soveltamisasetuksen 869 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Tulliviranomaiset voivat itse päättää olla kirjaamatta tileihin jälkikäteen tulleja, joita ei ole kannettu, jos
– –
b) tulliviranomaiset pitävät koodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettuja edellytyksiä täyttyneinä ja jos toimijalta saman erehdyksen vuoksi kantamatta jäänyt määrä, joka voi tapauksen mukaan koskea useita tuonti- tai vientitoimintoja, on pienempi kuin 50 000 euroa;
– – ”
7 Soveltamisasetuksen 871 artiklan sanamuoto on seuraava:
”Jos tulliviranomaiset 869 artiklassa säädettyjä tapauksia lukuun ottamatta joko pitävät koodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan edellytyksiä täyttyneinä tai ovat epävarmoja siitä, koskevatko tämän säännöksen perusteet kyseistä tapausta, niiden on lähetettävä tapaus komissiolle ratkaistavaksi 872–876 artiklassa säädettyä menettelyä noudattaen. Komissiolle lähetettyjen asiakirjojen on sisällettävä kaikki käsiteltävänä olevan tapauksen täydelliseksi tutkimiseksi tarvittavat tiedot. Niiden on sisällettävä lisäksi sen henkilön allekirjoittama selvitys, jota komissiolle ratkaistavaksi annettava tapaus koskee, kyseisessä selvityksessä on vahvistettava, että asianomainen henkilö on voinut tutustua asiakirjoihin, ja siitä on käytävä ilmi, joko että tällä ei ole mitään lisättävää tai kaikki tämän tärkeiksi katsomat seikat, jotka on lisättävä asiakirjoihin.
Komissio ilmoittaa kyseiselle jäsenvaltiolle välittömästi asiakirjojen vastaanottamisesta.
Komissio voi pyytää tiedot toimittaneelta tai miltä tahansa muulta jäsenvaltiolta lisätietoja, jos asianomaisen jäsenvaltion toimittamat tiedot osoittautuvat riittämättömiksi, jotta komissio voisi ratkaista sille siirretyn tapauksen tietoisena kaikista siihen vaikuttavista seikoista.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymys
8 Conseil général de la Vienne, joka oli Parc du Futuroscope -nimisen huvipuiston (jäljempänä Futuroscope) hallinnoinnista vastaavan société d’économie mixte locale -tyyppisen yhtiön hallintoneuvoston jäsen, hankki useaan otteeseen kanadalaiselta IMAX Corporation -nimiseltä yhtiöltä (jäljempänä IMAX) audiovisuaalisia laitteita. Conseil général de la Vienne omistaa nämä laitteet, jotka on annettu Futuroscopen käyttöön.
9 Conseil général de la Vienne toi maalis–huhtikuussa 1993 IMAXin kanssa tekemänsä sopimuksen nojalla maahan Futoroscopen lukuun Solido-nimisen esityslaitteiston. Tämän sopimuksen mukaan kyseisten laitteiden ostohinta oli 3 431 650 Yhdysvaltain dollaria (USD). Lisäksi IMAXille piti maksaa 1,8 Ranskan frangin (FRF) (0,27 euron) suuruinen lisämaksu jokaisesta Futuroscopeen myydystä pääsylipusta.
10 Conseil général de la Vienne ilmoitti maahantuotujen laitteiden arvoksi 3 431 650 USD. Ranskan tulliviranomainen totesi tulliselvitysten jälkeen toteuttamansa tarkastuksen aikana, ettei pääsylipuista vuosina 1993–1995 kannettuja lisämaksuja ollut ilmoitettu kuuluvaksi kyseisten laitteiden tullausarvoon. Heinäkuussa 1997 tarkastuksen päätteeksi laadittiin pöytäkirja havaitusta rikkomisesta, joka johti kyseisten laitteiden tullausarvon virheelliseen ilmoittamiseen.
11 Conseil général de la Vienne saattoi asian Commission de conciliation et d’expertise douanièren (tulliasioiden sovittelu- ja asiantuntijakomitea) käsiteltäväksi, joka totesi huhtikuussa 1999, että maahantuotujen laitteiden tullausarvosta puuttui lisämaksujen määrä eli 5 517 281 FRF. Syyskuun 1999 aikana Conseil général de la Vienne osoitti Direction général des douanes et droits indirectsille (Ranskan tulleista ja välittömistä veroista vastaava viranomainen) yhteisön tullikoodeksin 236 ja 239 artiklan perusteella tullivelan peruuttamishakemuksen. Tämä hakemus hylättiin kesäkuussa 2000.
12 Tämän jälkeen Conseil général de la Vienne valitti päätöksestä virkateitse Ranskan talous-, valtiovarain- ja teollisuusministeriöön. Tutkittuaan asiaa uudelleen ja tämän ministeriön kehotuksesta Directeur général des douanes et droits indirects ilmoitti 16.7.2001 Conseil général de la Viennelle päätöksestään saattaa asia komission ratkaistavaksi. Ranskan tulliviranomainen toimitti komissiolle 18.9.2001 päivätyn ilmoituksen, jossa ilmoitettiin ne syyt, joilla lisämaksujen määrä lisättiin maahantuotujen laitteiden tullausarvoon, ja jossa kysyttiin, oliko komissio tästä lähestymistavasta samaa mieltä. Tähän kysymykseen ei saatu vastausta.
13 Ranskan tulliviranomainen nosti 19.7.2001 Tribunal d’instance de Poitiers’ssa kanteen, jossa se vaati Conseil général de la Viennen velvoittamista maksamaan väitteen mukaan kierrettyjen tuontitullien määrän. Tribunal d’instance de Poitiers määräsi 20.12.2002 antamallaan tuomiolla Conseil générale de la Viennen maksamaan riidanalaisen määrän.
14 Conseil générale de la Vienne valitti tästä tuomiosta Cour d’appel de Poitiers’hen. Tämä katsoi, että siinä vireille saatetussa asiassa on tulkittava yhteisön tullikoodeksin 871 artiklaa, ja päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko tullivelan kantamista koskevaa yhteisön tullikoodeksin 871 artiklaa tulkittava siten, että siinä säädetään menettelystä, joka on välttämätön ja pakollinen uhalla, että muutoin tullivelan kantaminen on pätemätön, kun on kyse tapauksesta, jossa kansalliset tulliviranomaiset ovat missä tahansa vaiheessa kantamismenettelyä ilmoittaneet olevansa epävarmoja siitä, soveltuvatko tullien kantamisen tai niiden peruuttamisen perusteet vilpittömässä mielessä olevan maksuvelvollisen osalta sellaisiin tulleihin, jotka ovat seurausta tullivelasta, jolta on vältytty sen vuoksi, että sitä ei ole kirjattu tileihin sinä päivänä, kun kyseinen velka olisi pitänyt kantaa, ja kun velka koskee kanadalaisen tavarantoimittajan toimittaman audiovisuaalisen laitteiston hankintahintaan mahdollisesti lisättävää sen huvipuiston, jossa kyseistä laitteistoa käytetään, pääsylipun hintaan sisältyvää pakollista kiinteämääräistä maksua, joka ei ole riippuvainen siitä, käyttääkö maksun maksanut asiakas kyseistä laitteistoa vai ei?”
Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu
Tutkittavaksi ottaminen
15 Ranskan hallitus katsoo, että ennakkoratkaisupyyntö on jätettävä tutkimatta.
16 Ensinnäkin Ranskan hallitus väittää sen, että tietyn jäsenvaltion tulliviranomaiset käyttävät soveltamisasetuksen 871 artiklassa säädettyä menettelyä, edellyttävän, että ne pitävät yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan edellytyksiä täyttyneinä tai ovat epävarmoja siitä, koskevatko viimeksi mainitun säännöksen perusteet kyseistä tapausta.
17 Ranskan hallituksen mukaan pääasia ei koske tullien peruuttamishakemusta, joka olisi tehty yhteisön tullikoodeksin 236 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa mainitun toisen tilanteen perusteella eli sen perusteella, että tullien määrä on kirjattu tileihin kyseisen tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan vastaisesti, vaan se koskee tullivelan pätevyyden riitauttamista. Ranskan hallituksen mukaan Conseil général de la Vienne on hakenut tuontitullien peruuttamista kyseisen 236 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa mainitun ensimmäisen tilanteen perusteella, jonka mukaan tullit on peruutettava, jos todetaan, että niiden määrä niitä tileihin kirjattaessa ei ole ollut lainmukainen. Ranskan hallitus toteaa myös, että elinkeinonharjoittaja ei voi samanaikaisesti riitauttaa tullivelan määrää ja pyytää, että osaa siitä ei kirjattaisi tileihin jälkikäteen sillä perusteella, että tulliviranomaisten väitetään erehtyneen.
18 Toiseksi Ranskan hallitus toteaa, että Ranskan tulliviranomaisen komissiolle 18.9.2001 toimittama lausuntopyyntö koski vuonna 1993 maahantuotujen laitteiden tullausarvoa ja sillä pyrittiin saamaan vahvistus Ranskan tulliviranomaisen tekemälle harkinnalle lain mukaan maksettavasta määrästä. Jos Ranskan tulliviranomaisen aikomuksena olisi sen sijaan ollut saattaa asia komission ratkaistavaksi soveltamisasetuksen 871 artiklan perusteella, mikä olisi aiheuttanut sen, että kyseinen jäsenvaltio olisi lopettanut asian käsittelyn, Ranskan tulliviranomainen ei olisi lähettänyt pelkkää ilmoitusta, vaan sen olisi pitänyt toimittaa komissiolle kaikki asiaan liittyvät asiakirjat.
19 Tältä osin on muistettava, että EY 234 artiklassa tarkoitetussa menettelyssä, joka perustuu kansallisten tuomioistuimien ja yhteisöjen tuomioistuimen tehtävien selkeään jakoon, oikeusriidan tosiseikaston arvioiminen kuuluu yksinomaan kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan. Yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on myös kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen yhteisöjen tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Tämän vuoksi jos esitetyt kysymykset koskevat yhteisön oikeuden tulkintaa, yhteisöjen tuomioistuimen on näin ollen lähtökohtaisesti ratkaistava ne (ks. erityisesti asia C-326/00, IKA, tuomio 25.2.2003, Kok. 2003, s. I-1703, 27 kohta ja asia C-145/03, Keller, tuomio 12.4.2005, Kok. 2005, s. I-2529, 33 kohta).
20 Yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin todennut, että oman toimivaltaisuutensa arvioimiseksi sen on poikkeustapauksissa tutkittava ne olosuhteet, joiden vallitessa kansallinen tuomioistuin esitti ennakkoratkaisukysymyksen (ks. vastaavasti asia 244/80, Foglia, tuomio 16.12.1981, Kok. 1981, s. 3045, Kok. Ep. VI, s. 251, 21 kohta). Yhteisöjen tuomioistuin voi kieltäytyä vastaamasta kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen vain, jos on ilmeistä, että yhteisön oikeuden tulkitsemisella, jota kansallinen tuomioistuin on pyytänyt, ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen tai jos yhteisöjen tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (ks. erityisesti asia C-379/98, PreussenElektra, tuomio 13.3.2001, Kok. 2001, s. I-2099, 39 kohta ja asia C-390/99, Canal Satélite Digital, tuomio 22.1.2002, Kok. 2002, s. I-607, 19 kohta).
21 Tästä ei ole kyse pääasiassa.
22 Käsiteltävänä olevassa asiassa tutkittaessa yhteisöjen tuomioistuimelle tämän ennakkoratkaisumenettelyn aikana toimitettuja asiakirjoja, joiden joukossa on Ranskan tulliviranomaisen komissiolle osoittama 18.9.2001 päivätty ilmoitus, ilmenee, että pääasian riita koskee yhteisön tullikoodeksin 236 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa mainitun ensimmäisen tilanteen, eli tilanteen, jossa tullien määrä ei ole ollut lainmukainen, perusteella tehtyä tuontitullien peruuttamishakemusta eikä tässä säännöksessä mainitun toisen tilanteen, joka perusteella kansalliset tulliviranomaiset voivat käyttää soveltamisasetuksen 871 artiklaa, perusteella tehtyä tuontitullien peruuttamishakemusta.
23 On kuitenkin todettava, että Cour d’appel de Poitiers on näiden samojen asiakirjojen valossa katsonut yhtäältä, että Ranskan tulliviranomaiset olivat epävarmoja niiden edellytysten laajuudesta, joiden perusteella maksuvelvollinen voi hyötyä siitä, ettei tileihin kirjata jälkikäteen tulleja, jotka maksuvelvollisen olisi kyseisten viranomaisten mukaan pitänyt ilmoittaa usean peräkkäisen vuoden ajalta mutta joita se ei ole ilmoittanut sillä perusteella, ettei se katsonut – eikä sen ole väitetty toimineen vilpillisessä mielessä – olevansa velvollinen maksamaan näitä tulleja, ja toisaalta, että pääasian riitaa ei voida pitää yksiselitteisesti tullivelan peruuttamismenettelynä, sillä se voitaisiin katsoa yhtä hyvin myös tullivelan kantamismenettelyksi.
24 On huomautettava myös, että yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä on yhteisöjen tuomioistuinten ja kansallisten tuomioistuinten välisen toimivallanjaon puitteissa ottaa huomioon ennakkoratkaisukysymykseen liittyvät tosiasiat ja oikeudelliset seikat sellaisina kuin kansallinen tuomioistuin on ne määritellyt (ks. erityisesti asia C-475/99, Ambulanz Glöckner, tuomio 25.10.2001, Kok. 2001, s. I-8089, 10 kohta ja asia C-136/03, Dörr ja Ünal, tuomio 2.6.2005, Kok. 2005, s. I-4759, 46 kohta).
25 Näin ollen ennakkoratkaisukysymys liittyy pääasian riidan kohteeseen, sellaisena kuin ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin on sen määrittänyt, ja vastaus ennakkoratkaisukysymykseen voi olla tälle tuomioistuimelle hyödyllinen, kun se päättää, olisiko Ranskan tulliviranomaisen pitänyt saattaa asia komission ratkaistavaksi soveltamisasetuksen 871 artiklan nojalla vai ei.
26 Tästä seuraa, että ennakkoratkaisupyyntö on otettava tutkittavaksi.
Aineellinen kysymys
27 Kun otetaan huomioon pääasian tosiseikat ja ennakkoratkaisukysymyksen sanamuoto, ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelun on ulotuttava yksinomaan soveltamisasetuksen 871 artiklan tulkintaan eikä sen pohdintaan, onko IMAXille maksetut lisämaksut sisällytettävä maahantuotujen laitteiden tullausarvoon.
28 Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin ei nimittäin ole ilmaissut epävarmuutta tältä osin, ja se on kysynyt yhteisöjen tuomioistuimelta ainoastaan sen velvoitteen laajuudesta, joka soveltamisasetuksen 871 artiklassa on asetettu kansallisille tulliviranomaisille, kun ne ovat missä tahansa vaiheessa tullivelan kantamismenettelyä tai peruuttamismenettelyä ilmoittaneet olevansa epävarmoja siitä, jätetäänkö kantamatta jääneet tullit kirjaamatta jälkikäteen tileihin tietyissä olosuhteissa.
29 Näin ollen on katsottava, että ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin pyrkii kysymyksellään selvittämään, onko soveltamisasetuksen 871 artiklaa tulkittava siten, että siinä velvoitetaan kansalliset tulliviranomaiset saattamaan asia komission ratkaistavaksi, kun kyseiset viranomaiset ovat missä tahansa vaiheessa tullivelan kantamismenettelyä tai peruuttamismenettelyä ilmoittaneet olevansa epävarmoja siitä, jätetäänkö tileihin kirjaamatta jälkikäteen tullit, joita ei ole kannettu, koska vilpittömässä mielessä toiminut maahantuoja ei ole ilmoittanut maksuista, jotka olisi pitänyt sisällyttää maahantuotujen tavaroiden tullausarvoon, ja ilmoittaneet aikomuksestaan saattaa asia komission ratkaistavaksi.
30 Ennen kuin vastataan näin uudelleen muotoiltuun kysymykseen, on yksilöitävä soveltamisasetuksen 871 artiklan versio, joka on pääasiaan ajallisesti sovellettava. Ranskan hallitus väitti huomautuksissaan, että yhteisöjen tuomioistuimen on tulkittava kyseisen 871 artiklan sitä versiota, joka seuraa asetuksen N:o 2454/93 muuttamisesta 25 päivänä heinäkuuta 2003 annetusta komission asetuksesta (EY) N:o 1335/2003 (EYVL L 187, s. 16), eikä ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mainitsemaa versiota, sillä perusteella, että tässä säännöksessä esitetään menettelysäännös, ja tämän vuoksi sitä on tarkoitus soveltaa kaikkiin sen voimaan tullessa vireillä oleviin riita-asioihin.
31 Ranskan hallitus väittää tältä osin, että asetuksen N:o 1335/2003 2 artiklan toisen alakohdan nojalla kyseisellä asetuksella soveltamisasetukseen tehtyjä muutoksia sovelletaan kaikkiin tapauksiin, joita ei ole saatettu komission ratkaistavaksi ennen 1.8.2003. Koska soveltamisasetuksen 869 ja 871 artiklassa sille, että asia saatetaan komission ratkaistavaksi, asetettuja edellytyksiä on muutettu ja koska erityisesti elinkeinonharjoittajalta kantamatta jääneen määrän raja-arvoksi on asetettu 500 000 euroa, tästä seuraa Ranskan hallituksen mukaan, että Ranskan tulliviranomaisella ei ole oikeutta saattaa asiaa komission ratkaistavaksi, sillä pääasian yhteydessä vaadittu määrä oli 221 286 euroa.
32 Tätä näkemystä ei voida hyväksyä.
33 Vaikka vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan menettelysääntöjä katsotaan yleensä voitavan soveltaa kaikkiin niiden voimaantulohetkellä vireillä oleviin asioihin, toisin kuin aineellisia sääntöjä, joiden ei tavallisesti tulkita koskevan ennen niiden voimaantuloa syntyneitä tilanteita (ks. erityisesti yhdistetyt asiat C-121/91 ja C-122/91, CT Control (Rotterdam) ja JCT Benelux v. komissio, tuomio 6.7.1993, Kok. 1993, s. I-3873, 22 kohta; asia C-61/98, De Haan, tuomio 7.9.1999, Kok. 1999, s. I-5003, 13 kohta ja asia C-251/00, Ilumitrónica, tuomio 14.11.2002, Kok. 2002, s. I-10433, 29 kohta), on kuitenkin myös totta, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 33 ja 34 kohdassa, että uutta lakia voidaan soveltaa välittömästi ainoastaan tilanteisiin, jotka – vaikka ne ovat syntyneet aiemman lain voimassaoloaikana – vaikuttavat yhä uuden lain voimaantulohetkellä.
34 On kuitenkin todettava, että käsiteltävänä olevassa asiassa merkityksellinen oikeudellinen tilanne ei enää vaikuttanut 1.8.2003, jolloin asetuksella N:o 1335/2003 soveltamisasetukseen tehdyt muutokset tulivat voimaan. Tältä osin asiassa toimitetuista asiakirjoista ilmenee, että Directeur général des douanes et droits indirects ilmoitti 16.7.2001 Conseil général de la Viennelle päätöksestään saattaa asia komission ratkaistavaksi, että Tribunal d’instance de Poitiers’ssa oli heinäkuussa 2001 nostettu kanne Conseil général de la Vienneä vastaan, ja että Ranskan tulliviranomainen osoitti komissiolle lausuntopyynnön 18.9.2001.
35 Tämän vuoksi, jotta ennakkoratkaisupyynnön esittäneelle tuomioistuimelle voitaisiin antaa vastaus, jonka perusteella se voi ratkaista, olisiko Ranskan tulliviranomaisen siksi, että se on missä tahansa vaiheessa tullivelan kantamismenettelyä tai peruuttamismenettelyä ilmoittanut olevansa epävarma siitä, jätetäänkö tileihin kirjaamatta jälkikäteen tullit, joita ei ole kannettu, pitänyt saattaa asia komission ratkaistavaksi soveltamisasetuksen 871 artiklan nojalla, yhteisöjen tuomioistuimen on tulkittava soveltamisasetuksen säännöksiä sellaisina kuin ne ovat muutettuina asetuksella N:o 1677/98, jossa on erityisesti säädetty sen edellytykseksi, että asia voidaan saattaa komission ratkaistavaksi, saamatta jääneiden tullien raja-arvoksi 50 000 euroa.
36 Yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetään edellytyksistä, joiden on täytyttävä, jotta kansalliset tulliviranomaiset voivat jättää kirjaamatta tileihin jälkikäteen tullivelan määrän. Tullien peruuttamismenettelyn osalta tullikoodeksin 236 artiklassa viitataan näihin samoihin edellytyksiin siltä osin kuin siinä säädetään, että yhtenä tilanteena, jossa tulliviranomaiset voivat päättää jättää tullivelan kantamatta, on tilanne, jossa tullivelan määrä on kirjattu tileihin kyseisen 220 artiklan 2 kohdan vastaisesti.
37 Kyseisiä edellytyksiä on kolme: tulliviranomaisten erehdys, jota velan maksamisesta vastuussa ollut ei ole voinut kohtuudella havaita, maksuvelvollisen vilpitön mieli ja se, että maksuvelvollinen on noudattanut kaikkia voimassa olevia tulli-ilmoitusta koskevia säännöksiä.
38 Nämä kolme edellytystä sisältyivät sellaisinaan jo tuonti- tai vientitullien maksamisvelvoitteen sisältävään tullimenettelyyn ilmoitetuista tavaroista velalliselta kantamatta jääneiden tuonti- tai vientitullien kantamisesta jälkitullauksin 24 päivänä heinäkuuta 1979 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1697/79 (EYVL L 197, s. 1), joka on kumottu yhteisön tullikoodeksilla, 5 artiklan 2 kohtaan. Yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan näiden kolmen edellytyksen on täytyttävä samanaikaisesti (ks. erityisesti yhdistetyt asiat C-153/94 ja C-204/94, Faroe Seafood ym., tuomio 14.5.1996, Kok. 1996, s. I-2465, 83 kohta; asia C-370/96, Covita, tuomio 26.11.1998, Kok. 1998, s. I-7711, 24 kohta; asia C-15/99, Sommer, tuomio 19.10.2000, Kok. 2000, s. I-8989, 35 kohta ja em. asia Ilumitrónica, tuomion 37 kohta).
39 Soveltamisasetuksen 871 artiklan, luettuna yhdessä kyseisen asetuksen 869 artiklan kanssa, sanamuodosta ilmenee, että kantamatta jääneiden tullien, joiden määrä ylittää raja-arvon 50 000 euroa, kantamismenettelyn yhteydessä, jos kansalliset tulliviranomaiset ovat vakuuttuneita siitä, että kyseiset edellytykset eivät täyty, niiden on toteutettava jälkikanto välittömästi.
40 Kyseisistä säännöksistä ilmenee myös, että kun kyseinen 50 000 euron raja-arvo ylittyy, tulliviranomaiset eivät voi toimia yksin, vaan niillä on velvollisuus saattaa asia komission ratkaistavaksi ja toimia sen kanssa yhteisymmärryksessä kahdessa tilanteessa, eli jos ne katsovat, että kyseessä olevassa asiassa mainitut edellytykset täyttyvät, tai jos ne ovat epävarmoja siitä, koskevatko yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdassa mainitut perusteet kyseistä tapausta. Sama pätee henkilön, jota asia koskee, kyseisen tullikoodeksin 236 artiklan ja 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla vireille saattamaan tullien peruuttamismenettelyyn.
41 Jos asia saatetaan komission ratkaistavaksi, soveltamisasetuksella täytäntöön pannun menettelyn päätteeksi tehdään päätös, jossa todetaan, voidaanko tutkitun tilanteen perusteella kyseessä olevat tullit jättää kirjaamatta tileihin jälkikäteen tai voidaanko ne peruuttaa. Tämän menettelyn yhteydessä henkilöiden, joita asia koskee, oikeus tulla kuulluksi taataan tosiasiallisesti, ja soveltamisasetuksen 873 artiklan mukaan komissio tekee ratkaisunsa kuultuaan kaikkien jäsenvaltioiden edustajista koostuvaa asiantuntijaryhmää.
42 Kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan osalta, sillä, että tullien jälkikantoa koskeva päätösvalta on annettu komissiolle, pyritään takaamaan yhteisön oikeuden yhdenmukainen soveltaminen. Tämän tavoitteen toteutuminen vaarantuu siinä tapauksessa, että jälkikannosta luopumista koskevaan hakemukseen suostutaan, koska arviointi, jolla jäsenvaltio voi perustella myönteistä päätöstä, saattaa käytännössä välttyä tosiseikkojen osalta valvonnalta, jolla pyritään takaamaan yhteisön lainsäädännössä asetettujen edellytysten yhdenmukainen soveltaminen, koska tätä arviointia ei todennäköisesti koskaan kanneteitse riitauteta. Näin ei sitä vastoin ole silloin, kun kansalliset viranomaiset ryhtyvät jälkikantoon, riippumatta kyseessä olevasta määrästä. Henkilöllä, jota asia koskee, on tällöin mahdollisuus riitauttaa tällainen päätös kansallisessa tuomioistuimessa. Tämän vuoksi yhteisöjen tuomioistuin voi taata yhteisön oikeuden yhdenmukaisuuden ennakkoratkaisumenettelyssä (asia C-64/89, Deutsche Fernsprecher, tuomio 26.6.1990, Kok. 1990, s. I-2535, 13 kohta; asia C-348/89, Mecanarte, tuomio 27.6.1991, Kok. 1991, s. I-3277, 33 kohta ja edellä mainitut yhdistetyt asiat Faroe Seafood ym., tuomion 34 kohta).
43 Tästä seuraa, että toisessa tilanteessa eli silloin, kun tulliviranomaiset ovat epävarmoja, niillä on velvollisuus saattaa asia komission ratkaistavaksi ainoastaan, jos epävarmuus liittyy siihen, koskevatko yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdassa mainitut perusteet kyseistä tapausta, ja yksinomaan tällaisen epävarmuuden vuoksi. Jos sen sijaan tällainen epävarmuus poistuu, vaikka se tapahtuisi sen jälkeen, kun kansalliset tulliviranomaiset ovat ilmoittaneet aikomuksestaan saattaa asia komission ratkaistavaksi, niillä ei ole enää velvollisuutta saattaa asiaa komission ratkaistavaksi ja niiden on itsenäisesti toimien ryhdyttävä kantamismenettelyyn tai hylättävä peruuttamishakemus.
44 Kun kansallisten tulliviranomaisten epävarmuus liittyy muuhun kysymykseen kuin siihen, koskevatko yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdassa mainitut perusteet kyseistä tapausta, kuten mahdollisuuteen jättää tileihin kirjaamatta jälkikäteen tulleja, joita ei ole kannettu, koska maahantuoja ei ole ilmoittanut maksuista, jotka olisi pitänyt sisällyttää maahantuotujen tavaroiden tullausarvoon, vaikka tämä maahantuoja olisi toiminut vilpittömässä mielessä, soveltamisasetuksen 871 artiklaa ei missään tapauksessa sovelleta eikä tämän vuoksi näillä viranomaisilla ole velvollisuutta saattaa asiaa komission ratkaistavaksi.
45 Koska maksuvelvollisen vilpitön mieli on ainoastaan yksi niistä edellytyksistä, joiden on välttämättä täytyttävä, jotta tullit olisi mahdollista jättää kirjaamatta tileihin jälkikäteen, pelkästään sen vuoksi kansallisilla tulliviranomaisilla ei voi olla velvollisuutta saattaa asiaa komission ratkaistavaksi soveltamisasetuksen 871 artiklan nojalla.
46 Tämän vuoksi ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että soveltamisasetuksen 871 artiklaa on tulkittava siten, että kantamatta jääneiden tullien kantamis- tai peruuttamismenettelyn yhteydessä kansallisilla tulliviranomaisilla ei ole velvollisuutta saattaa asiaa komission ratkaistavaksi, jos niiden kokema epävarmuus, joka liittyy siihen, koskevatko yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdassa mainitut perusteet kyseistä tapausta, poistuu, vaikka se tapahtuisi sen jälkeen, kun kyseiset tulliviranomaiset ovat ilmoittaneet aikomuksestaan saattaa asia komission ratkaistavaksi, tai jos epävarmuus liittyy siihen, kirjataanko tileihin jälkikäteen tulleja, joita ei ole kannettu, koska vilpittömässä mielessä toiminut maahantuoja ei ole ilmoittanut maksuista, jotka olisi pitänyt sisällyttää maahantuotujen tavaroiden tullausarvoon.
Oikeudenkäyntikulut
47 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä yhteisöjen tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Tietyistä yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 soveltamista koskevista säännöksistä 2 päivänä heinäkuuta 1993 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93, sellaisena kuin se on muutettuna 29.7.1998 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 1677/98, 871 artiklaa on tulkittava siten, että kantamatta jääneiden tullien kantamis- tai peruuttamismenettelyn yhteydessä kansallisilla tulliviranomaisilla ei ole velvollisuutta saattaa asiaa komission ratkaistavaksi, jos niiden kokema epävarmuus, joka liittyy siihen, koskevatko yhteisön tullikoodeksista 12 päivänä lokakuuta 1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 220 artiklan 2 kohdan b alakohdassa mainitut perusteet kyseistä tapausta, poistuu, vaikka se tapahtuisi sen jälkeen, kun kyseiset tulliviranomaiset ovat ilmoittaneet aikomuksestaan saattaa asia komission ratkaistavaksi, tai jos epävarmuus liittyy siihen, kirjataanko tileihin jälkikäteen tulleja, joita ei ole kannettu, koska vilpittömässä mielessä toiminut maahantuoja ei ole ilmoittanut maksuista, jotka olisi pitänyt sisällyttää maahantuotujen tavaroiden tullausarvoon.
Allekirjoitukset
* Oikeudenkäyntikieli: ranska.