61992J0091

1. Lainsäädäntöjen lähentäminen - Muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskeva kuluttajansuoja - Direktiivi 85/577/ETY - 1 artiklan 1 kohta sekä 2 ja 5 artikla - Peruuttamisoikeudesta etua saavien henkilöiden ja sen käyttämisen vähimmäismääräajan määritteleminen - Ehdoton ja täsmällinen luonne

(Direktiivin 85/577/ETY 1 artiklan 1 kohta sekä 2 ja 5 artikla)

2. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet - Direktiivit - Välitön oikeusvaikutus - Rajoitukset - Mahdollisuus nojautua direktiiviin yksityistä oikeussubjektia vastaan - Poissulkeminen

(ETY:n perustamissopimuksen 189 artikla)

3. Lainsäädäntöjen lähentäminen - Muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskeva kuluttajansuoja - Direktiivi 85/577/ETY - Mahdollisuus vedota peruuttamisoikeuteen yksityistä oikeussubjektia vastaan silloin, kun direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä tarvittavia toimenpiteitä ei ole toteutettu - Poissulkeminen

(ETY:n perustamissopimuksen 189 artiklan kolmas kohta; direktiivin 85/577/ETY 1 artiklan 1 kohta sekä 2 ja 5 artikla)

4. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet - Direktiivit - Jäsenvaltioiden suorittama täytäntöönpano - Tarve varmistaa direktiivien tehokkuus - Kansallisten tuomioistuinten velvoitteet

(ETY:n perustamissopimuksen 189 artiklan kolmas kohta)

5. Yhteisön oikeus - Yksityisille oikeussubjekteille annetut oikeudet - Direktiivin täytäntöönpanoa koskevan velvoitteen täyttämättä jättäminen - Velvoite korvata yksityisille oikeussubjekteille aiheutettu vahinko - Edellytykset - Korvausmuodot - Kansallisen lainsäädännön soveltaminen

(ETY:n perustamissopimuksen 189 artiklan kolmas kohta)

$$1. Muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskevasta kuluttajansuojasta annetun direktiivin 85/577/ETY 1 artiklan 1 kohdan sekä 2 ja 5 artiklan säännökset ovat ehdottomia ja riittävän täsmällisiä sen määrittämiseksi, ketä näillä säännöksillä suojellaan ja kuinka pitkä vähimmäisaika kuluttajille on annettava peruuttamisilmoituksen tekemiseen muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehdystä sopimuksesta. Vaikka direktiivin 4 ja 5 artiklassa jäsenvaltioille jätetään jossain määrin harkintavaltaa kuluttajansuojan osalta silloin, kun elinkeinonharjoittaja ei ole tiedottanut peruuttamismahdollisuudesta, sekä määräajan vahvistamisen ja peruuttamismuodollisuuksien osalta, ei tämä harkintavalta estä niiden vähimmäisoikeuksien määrittämistä, jotka kuluttajien hyväksi joka tapauksessa on säädettävä.

2. Perustamissopimuksen 189 artiklan mukaan mahdollisuus vedota direktiiviin kansallisessa tuomio-istuimessa perustuu direktiivien velvoittavaan luonteeseen ja että perustamissopimuksen 189 artiklan mukaan direktiivit velvoittavat tällä tavoin ainoastaan "jokaista jäsenvaltiota, jolle se on osoitettu". Oikeuskäytännön tavoitteena on estää se mahdollisuus, että "valtio saisi etua siitä, ettei se noudata yhteisön oikeutta". Ei voida hyväksyä, että jäsenvaltio, jonka yhteisön lainsäätäjä on velvoittanut antamaan tiettyjä sen - tai sen elinten - ja yksityisten välisiä suhteita säänteleviä oikeussääntöjä ja antamaan yksityisille tiettyjä oikeuksia, voisi nämä oikeudet yksityisiltä evätäkseen vedota siihen, ettei se ole täyttänyt velvollisuuksiaan.

Edellä mainitun oikeuskäytännön ulottaminen yksityisten oikeussubjektien välisten suhteiden alueelle merkitsisi sitä, että yhteisöllä olisi toimivalta välittömin oikeusvaikutuksin säätää yksityisiin oikeussubjekteihin kohdistuvia velvoitteita, vaikka sillä itse asiassa on tämä toimivalta ainoastaan niissä asioissa, joista se voi antaa asetuksia.

Tästä seuraa, että jos tarvittavia toimenpiteitä direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä ei säädetyssä määräajassa ole toteutettu, kuluttaja ei voi nojautua direktiiviin peruuttaakseen elinkeinonharjoittajan kanssa tekemänsä sopimuksen eikä vedota peruuttamisoikeuteen kansallisessa tuomioistuimessa.

3. Jos tarvittavia toimenpiteitä muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskevasta kuluttajansuojasta annetun direktiivin 85/577/ETY saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä ei ole toteutettu, kuluttaja ei voi nojautua direktiiviin peruuttaakseen elinkeinonharjoittajan kanssa muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tekemänsä sopimuksen eikä vedota peruuttamisoikeuteen kansallisessa tuomioistuimessa.

4. Jäsenvaltioiden direktiivistä johtuva velvoite saavuttaa siinä säädetty tulos sekä niiden velvollisuus perustamissopimuksen 5 artiklan nojalla toteuttaa kaikki yleis- ja erityistoimenpiteet, jotka ovat aiheellisia tämän velvoitteen täyttämisen varmistamiseksi, kohdistuu kaikkiin jäsenvaltioiden viranomaisiin, mukaan lukien tuomioistuimet niiden toimivallan rajoissa. Tästä seuraa, että kansallisen tuomioistuimen on kansallista lainsäädäntöä soveltaessaan, riippumatta siitä, onko kyse direktiiviä edeltävistä tai sen jälkeen annetuista säännöksistä, tulkittava kansallista lainsäädäntöä mahdollisimman pitkälle direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta perustamissopimuksen 189 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettu tulos saavutettaisiin.

5. Tilanteessa, jossa jäsenvaltio jättää täyttämättä sille perustamissopimuksen 189 artiklan kolmannen kohdan nojalla kuuluvan velvoitteen saattaa direktiivi osaksi kansallista oikeusjärjestystä ja jossa direktiivissä tarkoitettua tulosta ei voida saavuttaa tulkinnan avulla, yhteisön oikeudessa velvoitetaan jäsenvaltio korvaamaan se vahinko, joka yksityisille oikeussubjekteille on aiheutunut siitä, että direktiiviä ei ole saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä, edellyttäen, että kolme edellytystä täyttyy. Ensiksi, direktiivin tavoitteena on oltava oikeuksien myöntäminen yksityisille oikeussubjekteille. Näiden oikeuksien sisällön on toiseksi oltava tunnistettavissa direktiivin säännösten perusteella. Lopuksi on valtiolle kuuluvan velvoitteen rikkomisen ja aiheutuneen vahingon välillä oltava syy-yhteys. Kansallisen tuomioistuimen asiana on tällaisessa tilanteessa varmistaa kansallisen vahingonkorvauslainsäädännön mukaisesti loukattujen henkilöiden oikeus saada korvausta.

Asiassa C-91/92,

jonka Giudice conciliatore di Firenze (Italia) on ETY:n perustamissopimuksen 177 artiklan mukaisesti saattanut yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi saadakseen ensin mainitussa tuomioistuimessa vireillä olevassa riita-asiassa

Paola Faccini Dori

vastaan

Recreb Srl

ennakkoratkaisun muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskevasta kuluttajansuojasta 20 päivänä joulukuuta 1985 annetun neuvoston direktiivin 85/577/ETY (EYVL L 372, s. 31) tulkinnasta,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN,

toimien kokoonpanossa: presidentti O. Due, jaostojen puheenjohtajat G. F. Mancini, J. C. Moitinho de Almeida, M. Díez de Velasco ja D. A. O. Edward sekä tuomarit C. N. Kakouris, R. Joliet (esittelevä tuomari), F. A. Schockweiler, G. C. Rodríguez Iglesias, F. Grévisse, M. Zuleeg, P. J. G. Kapteyn ja J. L. Murray,

julkisasiamies: C. O. Lenz,

kirjaaja: apulaiskirjaaja H. von Holstein,

ottaen huomioon kirjalliset huomautukset, jotka sille ovat esittäneet:

- Faccini Dori, edustajinaan asianajaja Vinicio Premuroso, Milano, ja asianajajat Annalisa Premuroso ja Paolo Soldani Benzi, Firenze,

- Recreb Srl, edustajanaan asianajaja Michele Trovato, Rooma, ja oikeusavustaja Anna Rita Alessandro, Firenze,

- Saksan hallitus, asiamiehinään liittotasavallan talousministeriön Ministerialrat Ernst Röder ja saman ministeriön Regierungsdirektor Claus-Dieter Quassowski,

- Kreikan hallitus, asiamiehinään valtion oikeudellisen neuvoston avustava oikeudellinen neuvonantaja Vasileos Kontolaimos ja valtion oikeudellisen neuvoston oikeudellinen asiamies Panagiotis Athanasoulis,

- Italian hallitus, asiamiehenään ulkoasiainministeriön diplomaattisten riita-asioiden osaston päällikkö, professori Luigi Ferrari Bravo, avustajanaan valtionasiamies Marcello Conti,

- Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehenään oikeudellisen yksikön virkamies Lucio Gussetti,

ottaen huomioon yhteisöjen tuomioistuimen esittämään kirjalliseen kysymykseen annetut vastaukset, jotka ovat antaneet:

- Saksan hallitus, asiamiehinään Ernst Röder ja Claus-Dieter Quassowski,

- Ranskan hallitus, asiamiehinään ulkoasiainministeriön oikeudellisen osaston päällikkö Jean-Pierre Puissochet ja saman ministeriön neuvonantaja Catherine de Salins,

ottaen huomioon suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen,

kuultuaan Tanskan hallituksen, asiamiehenään ulkoasiainministeriön oikeudellinen neuvonantaja Joergen Molde, Saksan hallituksen, asiamiehinään Ernst Röder ja Claus-Dieter Quassowski, Kreikan hallituksen, asiamiehinään Vasileos Kontolaimos ja Panagiotis Athanasoulis, Ranskan hallituksen, asiamiehenään Catherine de Salins, Italian hallituksen, asiamiehenään professori Luigi Ferrari Bravo, avustajanaan valtionasiamies Ivo Braguglia, Alankomaiden hallituksen, asiamiehenään ulkoasiainministeriön oikeudellinen apulaisneuvonantaja Ton Heukels, Yhdistyneen kuningaskunnan, asiamiehenään J. E. Collins, avustajanaan barrister Derrick Wyatt sekä komission, asiamiehenään Lucio Gussetti, 16.3.1993 pidetyssä istunnossa esittämät suulliset huomautukset,

kuultuaan julkisasiamiehen 9.2.1994 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1 Giudice conciliatore di Firenze on 24.1.1992 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 18.3.1992, esittänyt ETY:n perustamissopimuksen 177 artiklan nojalla kysymyksen muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskevasta kuluttajansuojasta 20 päivänä joulukuuta 1985 annetun neuvoston direktiivin 85/577/ETY (EYVL L 372, s. 31, jäljempänä direktiivi) tulkinnasta ja mahdollisuudesta vedota mainittuun direktiiviin elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisessä riita-asiassa.

2 Tämä kysymys on esitetty riita-asiassa, jossa asianosaisina ovat Paola Faccini Dori, kotipaikka Monza (Italia), ja Recreb Srl (jäljempänä Recreb).

3 Ennakkoratkaisupyyntöä koskevasta päätöksestä ilmenee, että Interdiffusion Srl on 19.1.1989 tehnyt Faccini Dorin kanssa sopimuksen englannin kielen kirjekurssista ilman, että Dori olisi aikaisemmin ottanut asiassa yhteyttä kyseiseen yritykseen; sopimus on tehty Milanon keskusrautatieasemalla, eli muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa.

4 Muutamia päiviä myöhemmin Faccini Dori on 23.1.1989 kirjatulla kirjeellä ilmoittanut kyseiselle yhtiölle peruuttavansa tilauksensa. Yhtiö on puolestaan 3.6.1989 ilmoittanut Faccini Dorille siirtäneensä saatavansa Recrebille. Faccini Dori on 24.6.1989 kirjallisesti vahvistanut Recrebille peruuttaneensa tilauksensa ja vedonnut tältä osin erityisesti direktiivissä tarkoitettuun peruuttamismahdollisuuteen.

5 Kuten direktiivin johdanto-osasta ilmenee, direktiivin tarkoituksena on parantaa kuluttajansuojaa ja poistaa tähän suojaan liittyvien kansallisten lainsäädäntöjen välisiä eroja, jotka saattavat suoraan vaikuttaa yhteismarkkinoiden toimintaan. Johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa todetaan, että muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa solmittujen sopimusten erityispiirteenä on, että yleensä elinkeinonharjoittaja tekee aloitteen sopimusneuvotteluista, joihin kuluttaja ei millään tavoin ole valmistautunut tai joita hän ei ole osannut odottaa. Useimmiten kuluttaja ei voi vertailla tarjouksen laatua ja hintaa muihin tarjouksiin. Saman kappaleen mukaan tämä yllätystekijä ei ole ominaista ainoastaan kotimyynnille, vaan myös muille sopimuksille, jotka elinkeinonharjoittaja tekee toimitilojensa ulkopuolella. Kuten direktiivin johdanto-osan viidennestä perustelukappaleesta ilmenee, direktiivin tavoitteena on myöntää kuluttajalle peruuttamisoikeus vähintään seitsemän päivän pituiseksi ajaksi, jotta kuluttaja voisi arvioida sopimuksen aiheuttamia velvoitteita.

6 Recreb on esittänyt 30.6.1989 Giudice conciliatore di Firenzelle hakemuksen siitä, että tämä määräisi Faccini Dorin maksamaan Recrebille sovitun määrän korkoineen ja kuluineen.

7 Tämä tuomioistuin on 20.11.1989 annetulla maksamismääräyksellä määrännyt Faccini Dorin maksamaan vaaditun määrän. Dori on hakenut takaisinsaantia tässä samassa tuomioistuimessa. Hän on jälleen väittänyt peruuttaneensa sopimuksen direktiivissä mainituin ehdoin.

8 On kuitenkin kiistatonta, että näiden tosiseikkojen tapahtuma-aikana Italia ei ollut ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä, vaikka tähän tarkoitettu määräaika oli kulunut umpeen 23.12.1987. Italia on itse asiassa vasta 15.1.1992 annetulla ja 3.3.1992 voimaan tulleella decreto legislativolla nro 50 (GURI, tavanomainen täydennysosa nroon 27, 3.2.1992, s. 24) saattanut kyseisen direktiivin osaksi kansallista oikeusjärjestystä.

9 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa selvittää, voiko se soveltaa direktiivin säännöksiä siitä huolimatta, että Italia ei kyseisten tosiseikkojen tapahtuma-aikaan ollut saattanut direktiiviä osaksi kansallista oikeusjärjestystä.

10 Tuomioistuin on näin ollen esittänyt yhteisöjen tuomioistuimelle sanamuodoltaan seuraavanlaisen ennakkoratkaisukysymyksen:

"Onko 20.12.1985 annetun yhteisön direktiivin 85/577/ETY katsottava olevan riittävän täsmällinen ja yksityiskohtainen, ja jos vastaus on myöntävä, onko sillä voinut olla vaikutuksia yhtäältä yksityisten ja Italian valtion välisiin suhteisiin ja toisaalta yksityisten keskinäisiin suhteisiin direktiivin voimaansaattamiselle annetun 24 kuukauden määräajan päättymisen ja sen ajankohdan, jolloin Italian valtio pani direktiivin täytäntöön, välisenä aikana?"

11 Direktiivissä velvoitetaan jäsenvaltiot säätämään tiettyjä sääntöjä elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisten oikeussuhteiden sääntelemiseksi. Koska kyseisen riita-asian asianosaisina ovat kuluttaja ja elinkeinonharjoittaja, kansallisen tuomioistuimen esittämä kysymys nostaa esille kaksi ongelmaa, joita on tarkasteltava erillisinä. Kysymys koskee ensiksi peruuttamisoikeuteen liittyvien direktiivin säännösten ehdottomuutta ja riittävää täsmällisyyttä. Toiseksi siinä on kysymys siitä, voidaanko direktiiviin, jolla jäsenvaltiot velvoitetaan säätämään tiettyjä sääntöjä erityisesti yksityisten oikeussubjektien välisten suhteiden sääntelemiseksi, nojautua yksityisten välisissä riita-asioissa silloin, kun tarvittavia toimenpiteitä direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä ei ole toteutettu.

Peruuttamisoikeutta koskevien direktiivin säännösten ehdottomuus ja riittävä täsmällisyys

12 Direktiivin 1 artiklan 1 kohdan mukaan direktiiviä sovelletaan tavaran toimittamista tai palvelun suorittamista koskeviin elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisiin sopimuksiin, jotka on tehty elinkeinonharjoittajan toimitilojensa ulkopuolelle järjestämällä tutustumiskäynnillä tai elinkeinonharjoittajan käydessä kuluttajan kotona tai hänen työpaikallaan silloin, kun käynnin aiheena ei ole kuluttajan nimenomainen kutsu.

13 Direktiivin 2 artiklassa puolestaan täsmennetään, että "kuluttajalla" tarkoitetaan luonnollista henkilöä, jonka tässä direktiivissä tarkoitettujen oikeustoimien ei voida katsoa liittyvän hänen elinkeinonsa tai ammattinsa harjoittamiseen, ja "elinkeinonharjoittajalla" luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka suorittaa kyseisen oikeustoimen elinkeinon tai ammatin harjoittajana.

14 Nämä säännökset ovat niin täsmällisiä, että kansallinen tuomioistuin voi niiden avulla selvittää, kenelle ja kenen hyväksi velvoite on asetettu. Erityisiä täytäntöönpanotoimenpiteitä ei tässä suhteessa tarvita. Kansallinen tuomioistuin voi tyytyä tarkistamaan, onko sopimus tehty direktiivissä kuvailluissa olosuhteissa ja onko se tehty direktiivissä määriteltyjen elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä.

15 Sellaisen kuluttajan suojelemiseksi, joka on tehnyt sopimuksen tällaisissa olosuhteissa, direktiivin 4 artiklassa säädetään, että elinkeinonharjoittajan on ilmoitettava kuluttajalle kirjallisesti tämän oikeudesta peruuttaa sopimus sekä sen henkilön nimi ja osoite, jota kohtaan tätä oikeutta voidaan käyttää. Siinä mainitaan vielä erityisesti, että 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa tämä ilmoitus on luovutettava kuluttajalle sopimuksen tekohetkellä. Lopuksi siinä täsmennetään, että jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että niiden kansallisessa lainsäädännössä säädetään aiheellisista kuluttajansuojatoimenpiteistä niiden tilanteiden osalta, joissa tässä artiklassa mainittuja tietoja ei ole annettu.

16 Direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kuluttajalla on oikeus peruuttaa sitoumuksensa antamalla peruuttamisilmoitus määräajassa, joka on vähintään seitsemän päivää siitä hetkestä, jolloin elinkeinonharjoittaja kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen muodollisuuksien ja ehtojen mukaisesti on ilmoittanut kuluttajalle tämän oikeudesta. Artiklan 2 kohdassa täsmennetään, että peruuttamisilmoituksen antaminen vapauttaa kuluttajan kaikista peruutetun sopimuksen mukaisista velvoitteista.

17 Direktiivin 4 ja 5 artiklassa jätetään toki jäsenvaltioille jossain määrin harkintavaltaa kuluttajansuojan osalta silloin, kun elinkeinonharjoittaja ei ole tiedottanut peruuttamismahdollisuudesta, sekä määräajan vahvistamisen ja peruuttamismuodollisuuksien osalta. Tällä ei kuitenkaan ole vaikutusta pääasiassa kysymyksessä olevien direktiivin säännösten täsmälliseen ja ehdottomaan luonteeseen. Harkintavalta ei siis estä kuluttajien vähimmäisoikeuksien määrittämistä. Tältä osin 5 artiklan sanamuodosta ilmenee, että peruuttamisesta on ilmoitettava ajassa, joka on vähintään seitsemän päivää siitä lukien, kun kuluttaja on saanut elinkeinonharjoittajalta vaaditun tiedon. On siis mahdollista määritellä sellainen vähimmäissuoja, joka on toteutettava joka tapauksessa.

18 Ensimmäisen esille tulleen ongelman osalta on kansalliselle tuomioistuimelle vastattava, että direktiivin 1 artiklan 1 kohta, 2 artikla ja 5 artikla ovat ehdottomia ja riittävän täsmällisiä sen määrittämiseksi, ketä näillä säännöksillä suojellaan ja kuinka pitkä vähimmäisaika kuluttajille on annettava peruuttamisilmoituksen tekemiseen.

Vetoaminen peruuttamisoikeutta koskeviin direktiivin säännöksiin kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisessä riita-asiassa

19 Toisella kansallisen tuomioistuimen esittämällä kysymyksellä halutaan täsmällisemmin selvittää, voiko kuluttajilla olla silloin, kun direktiiviä ei ole säädetyssä määräajassa täytäntöönpantu, suoraan direktiivin perusteella oikeus elinkeinonharjoittajien kanssa tekemiensä sopimusten peruuttamiseen, ja voivatko kuluttajat vedota tällaiseen peruuttamisoikeuteen kansallisessa tuomioistuimessa.

20 Kuten yhteisöjen tuomioistuin on vakiintuneessa oikeuskäytännössään asiassa 152/84, Marshall, 26.2.1986 antamastaan tuomiosta (Kok. 1986, s. 723, 48 kohta) alkaen korostanut, direktiivi ei sellaisenaan voi luoda velvoitteita yksityiselle oikeussubjektille ja siihen ei näin ollen sellaisenaan voida vedota tällaista henkilöä vastaan.

21 Kansallinen tuomioistuin on korostanut, että ehdottomien ja riittävän täsmällisten direktiivien, joita ei ole saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä, vaikutusten rajoittaminen valtion toimielinten ja yksityisten oikeussubjektien välisiin suhteisiin johtaisi siihen, että säädöstä sovellettaisiin vain tiettyjen oikeussubjektien välisissä suhteissa, vaikka Italian oikeusjärjestyksessä - kuten kaikkien laillisuusperiaatteelle perustuvien modernien valtioiden oikeusjärjestyksissä - valtio on mihin tahansa muuhun oikeussubjektiin rinnastettava oikeussubjekti. Jos direktiiviin voitaisiin vedota ainoastaan valtiota vastaan, tämä merkitsisi sitä, että tätä on pidettävä seuraamuksena direktiivin täytäntöönpanon laiminlyönnistä, aivan kuin kysymys olisi puhtaasti yksityisluonteisesta suhteesta.

22 Tältä osin on todettava, kuten edellä mainitussa 26.2.1986 asiassa Marshall annetusta tuomiosta (48 ja 49 kohta) ilmenee, että mahdollisuus vedota direktiiviin kansallisessa tuomioistuimessa perustuu direktiivien velvoittavaan luonteeseen ja että perustamissopimuksen 189 artiklan mukaan direktiivit velvoittavat tällä tavoin ainoastaan "jokaista jäsenvaltiota, jolle se on osoitettu". Oikeuskäytännön tavoitteena on estää se mahdollisuus, että "valtio saisi etua siitä, ettei se noudata yhteisön oikeutta".

23 Ei voida hyväksyä, että jäsenvaltio, jonka yhteisön lainsäätäjä on velvoittanut antamaan tiettyjä sen - tai sen elinten - ja yksityisten välisiä suhteita säänteleviä oikeussääntöjä ja antamaan yksityisille tiettyjä oikeuksia, voisi nämä oikeudet yksityisiltä evätäkseen vedota siihen, ettei se ole täyttänyt velvollisuuksiaan. Siksi yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että yksityisillä on oikeus vedota valtiota (tai valtion elimiä) vastaan julkisia hankintoja koskevien direktiivien (katso asia 103/88, Fratelli Costanzo, tuomio 22.6.1989, Kok. 1989, s. 1839) sekä liikevaihtoverojen yhdenmukaistamista koskevien direktiivien (katso asia 8/81, Becker, tuomio 19.1.1982, Kok. 1982, s. 53) tiettyihin säännöksiin.

24 Edellä mainitun oikeuskäytännön ulottaminen yksityisten oikeussubjektien välisiin suhteisiin merkitsisi sitä, että yhteisöllä olisi toimivalta asettaa välittömin oikeusvaikutuksin velvoitteita yksityisille oikeussubjekteille, vaikka sillä itse asiassa on tämä toimivalta ainoastaan silloin, kun sillä on toimivalta antaa asetuksia.

25 Tästä seuraa, että jos tarvittavia toimenpiteitä direktiivin täytäntöönpanemiseksi ei ole toteutettu säädetyssä määräajassa, kuluttaja ei voi nojautua direktiiviin peruuttaakseen elinkeinonharjoittajan kanssa tekemänsä sopimuksen eikä vedota peruuttamisoikeuteen kansallisessa tuomioistuimessa.

26 On lisäksi muistettava, että asiassa 14/83, Von Colson ja Kamann, 10.4.1984 annetusta tuomiosta (Kok. 1984, s. 1891, 26 kohta) alkaneen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltioiden direktiiviin perustuva velvoite saavuttaa siinä säädetty tavoite sekä niiden perustamissopimuksen 5 artiklaan perustuva velvoite toteuttaa kaikki yleis- ja erityistoimenpiteet, jotka ovat aiheellisia tämän velvoitteen täyttämisen varmistamiseksi, kohdistuu kaikkiin jäsenvaltioiden julkisen vallan käyttäjiin eli myös tuomioistuimiin niiden toimivallan rajoissa. Kuten yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-106/89, Marleasing, 13.11.1990 antamasta tuomiosta (Kok. 1990, s. I-4135, 8 kohta) ja asiassa C-334/92, Wagner Miret, 16.12.1993 antamasta tuomiosta (Kok. 1993, s. I-6911, 20 kohta) ilmenee, kansallisen tuomioistuimen on kansallista lainsäädäntöä soveltaessaan, riippumatta siitä, onko kyse direktiiviä edeltävistä tai sen jälkeen annetuista säännöksistä, tulkittava kansallista lainsäädäntöä mahdollisimman pitkälle direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta direktiivissä tarkoitettu tulos saavutettaisiin ja perustamissopimuksen kolmatta kohtaa näin noudatettaisiin.

27 Sellaisen tapauksen osalta, jossa direktiivissä säädettyä tulosta ei voitaisi saavuttaa tulkinnan avulla, on toisaalta muistettava, että yhdistetyssä asiassa C-6/90 ja C-9/90, Francovich ym., 19.11.1991 annetun tuomion (Kok. 1991, s. I-5357, 39 kohta) mukaan yhteisön oikeudessa velvoitetaan jäsenvaltio korvaamaan se vahinko, joka yksityisille oikeussubjekteille on aiheutunut siitä, että direktiiviä ei ole saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä, edellyttäen, että kolme edellytystä täyttyy. Ensiksi, direktiivin tarkoituksena on oltava oikeuksien antaminen yksityisille oikeussubjekteille. Näiden oikeuksien sisällön on toiseksi oltava määritettävissä direktiivin säännösten perusteella. Lopuksi valtiolle kuuluvan velvoitteen täyttämättä jättämisen ja aiheutuneen vahingon välillä on oltava syy-yhteys.

28 Muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskevalla direktiivillä on kiistattomasti tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille oikeussubjekteille, eikä epäselvyyttä ole myöskään sen suhteen, etteikö näiden oikeuksien vähimmäissisältöä voitaisi määrittää yksin direktiivin säännösten perusteella (katso edellä 17 kohta).

29 Mikäli vahinkoa on aiheutunut ja tämä vahinko on johtunut siitä, ettei jäsenvaltio ole noudattanut velvoitteitaan, kansallisen tuomioistuimen asiana on varmistaa kansallisen vahingonkorvauslainsäädännön mukaisesti loukattujen kuluttajien oikeus saada korvausta.

30 Kansallisen tuomioistuimen toisen esiin tuoman ongelman osalta on todettava edellä esitetyn perusteella, että jos tarvittavia toimenpiteitä direktiivin täytäntöönpanemiseksi ei ole toteutettu säädetyssä määräajassa, kuluttajilla ei voi olla suoraan direktiivin perusteella aihetta peruuttaa elinkeinonharjoittajan kanssa tekemiään sopimuksia, eivätkä he voi vedota peruuttamisoikeuteen kansallisessa tuomioistuimessa. Kansallisen tuomioistuimen on kuitenkin sekä direktiiviä edeltävää että sen jälkeistä kansallista lainsäädäntöä soveltaessaan tulkittava sitä mahdollisimman pitkälle direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti.

Oikeudenkäyntikulut

31 Yhteisöjen tuomioistuimelle huomautuksensa esittäneille Tanskan, Saksan, Kreikan, Ranskan, Italian, Alankomaiden ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksille sekä Euroopan yhteisöjen komissiolle aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja ei voida määrätä korvattaviksi. Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikuluista.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN

on ratkaissut Giudice conciliatore di Firenzen 24.1.1992 tekemällään päätöksellä esittämän kysymyksen seuraavasti:

1) Muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskevasta kuluttajansuojasta 20 päivänä joulukuuta 1985 annetun neuvoston direktiivin 85/577/ETY 1 artiklan 1 kohta sekä 2 ja 5 artikla ovat ehdottomia ja riittävän täsmällisiä sen määrittämiseksi, ketä näillä säännöksillä suojellaan ja kuinka pitkä vähimmäisaika kuluttajille on annettava peruuttamisilmoituksen tekemiseen.

2) Jos tarvittavia toimenpiteitä direktiivin 85/577/ETY täytäntöönpanemiseksi ei ole toteutettu säädetyssä määräajassa, kuluttajilla ei voi olla suoraan direktiivin perusteella aihetta peruuttaa elinkeinonharjoittajan kanssa tekemiään sopimuksia, eivätkä he voi vedota peruuttamisoikeuteen kansallisessa tuomioistuimessa. Kansallisen tuomioistuimen on kuitenkin sekä direktiiviä edeltävää että sen jälkeistä kansallista lainsäädäntöä soveltaessaan tulkittava sitä mahdollisimman pitkälle direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti.