EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 12.5.2021
COM(2021) 236 final
KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EMPTY
Kestävämpää ja kilpailukykyisempää EU:n vesiviljelyä koskevat strategiset suuntaviivat vuosiksi 2021–2030
{SWD(2021) 102 final}
1.UUDEN VESIVILJELYÄ KOSKEVAN EU:N STRATEGIAN TARVE
Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa ja Pellolta pöytään ‑strategiassa korostetaan mahdollisuuksia käyttää viljeltyjä kaloja ja äyriäisiä elintarvikkeiden ja rehujen proteiininlähteenä, jolla on vähähiilinen jalanjälki ja joka on tärkeässä asemassa kestävän elintarvikejärjestelmän luomisessa. Lisäksi Pellolta pöytään ‑strategiassa asetetaan vesiviljelyä koskevia erityisiä tavoitteita, erityisesti mikrobilääkkeiden myynnin vähentäminen ja luonnonmukaisen vesiviljelyn merkittävä lisääminen.
Vesiviljely luo työpaikkoja ja taloudellisen kehityksen mahdollisuuksia EU:n rannikko- ja maaseutuyhteisöihin. Tämä ala voi auttaa myös talouden hiilestä irtautumisessa, ilmastonmuutoksen hillinnässä ja sen vaikutuksiin sopeutumisessa, saastumisen vähentämisessä, ekosysteemien paremman säilyttämisen edistämisessä (biodiversiteettistrategian tavoitteiden ja myrkyttömään ympäristöön tähtäävän saasteettomuustavoitteen mukaisesti) ja kiertoon perustuvamman resurssien hallinnan osana olemisessa. EU:n vesiviljelyn kestävää kasvua koskeva strateginen ja pitkän aikavälin lähestymistapa on siksi nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Tällä lähestymistavalla olisi myös viitoitettava tietä covid-19-kriisin jälkeiselle EU:n vesiviljelyalan elpymiselle ja varmistettava alan pitkän aikavälin kestävyys ja häiriönsietokyky.
Jo yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevassa asetuksessa peräänkuulutettiin koordinoitua EU:n strategista lähestymistapaa, jolla tuetaan EU:n vesiviljelyalan kasvua ja varmistetaan samalla sen taloudellinen, ekologinen ja sosiaalinen kestävyys. Asetuksessa vahvistetun avoimen koordinointimenetelmän ja EU:n rahoituksen ansiosta saavutetusta edistyksestä huolimatta vesiviljelyala ei ole vielä läheskään saavuttanut kaikkia mahdollisuuksiaan kasvun ja kestävämpien kalojen ja äyriäisten kasvavaan kysyntään vastaamisen osalta. EU tuo yli 70 prosenttia kuluttamistaan kaloista ja äyriäisistä. Vesiviljelytuotteiden (tuonti mukaan luettuna) osuus kalan ja äyriäisten kulutuksesta EU:ssa on 25 prosenttia, mutta EU:n vesiviljelytuotteiden osuus EU:n kulutuksesta on vain 10 prosenttia. EU:n vesiviljelyn osuus maailmanlaajuisesta vesiviljelytuotannosta on alle kaksi prosenttia. Vesiviljelytuotanto on EU:ssa edelleen erittäin keskittynyttä ajatellen sekä EU:n jäsenvaltioita että viljeltyjä lajeja, joten monipuolistamiseen on paljon mahdollisuuksia. EU:n vesiviljelyyn sovelletaan eräitä tiukimpia laatu-, terveys- ja ympäristövaatimuksia verrattuna muiden maiden vesiviljelyyn. EU:n vesiviljelyn ympäristötehokkuutta voidaan kuitenkin edelleen parantaa, ja siten voidaan edistää Euroopan vihreän kehityksen ohjelman ja siihen liittyvien strategioiden tavoitteiden saavuttamista.
Tässä tiedonannossa tarkastellaan uudelleen vuonna 2013 hyväksyttyjä komission strategisia suuntaviivoja EU:n vesiviljelyalan kestäväksi kehittämiseksi. Nämä suuntaviivat ovat olleet EU:n vesiviljelypolitiikan strategisen koordinoinnin pääpilari. EU:n jäsenvaltiot hyväksyivät vuoteen 2015 mennessä niiden pohjalta vesiviljelyä koskevat monivuotiset kansalliset strategiasuunnitelmat. Näiden strategiasuunnitelmien täytäntöönpanoa tuettiin komission helpottamalla EU:n jäsenvaltioiden välisellä hyvien käytänteiden vaihdolla sekä Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta (EMKR) ja muista EU:n rahastoista myönnetyllä rahoituksella.
Komissio on kehottanut EU:n jäsenvaltioita tarkistamaan monivuotisia kansallisia strategiasuunnitelmiaan ottaen huomioon tässä tiedonannossa esitettyjä uusia suuntaviivoja koskevat kuulemiset. Tulevalla Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahastolla (EMKVR) jatketaan tuen antamista EU:n jäsenvaltioille, jotta niitä voidaan auttaa toteuttamaan alan strategista visiota, sellaisena kuin se ilmenee kyseisissä monivuotisissa kansallisissa strategiasuunnitelmissa ja niiden toimenpideohjelmissa, myös paikallisten toimien avulla.
2.UUDET STRATEGISET SUUNTAVIIVAT
Euroopan vihreän kehityksen ohjelma on EU:n uusi kasvustrategia, jonka tavoitteena on edistää taloutta ja luoda työpaikkoja sekä nopeuttaa vihreää siirtymää kustannustehokkaalla tavalla. Tässä tiedonannossa vahvistetuilla strategisilla suuntaviivoilla pyritään tarjoamaan EU:n jäsenvaltioille ja kaikille asiaankuuluville sidosryhmille yhteinen visio EU:n vesiviljelyn kehittämisestä tavalla, jolla edistetään kyseistä kasvustrategiaa. Näillä suuntaviivoilla pyritään erityisesti auttamaan sellaisen EU:n vesiviljelyalan luomisessa, joka i) on kilpailukykyinen ja kestävä, ii) varmistaa ravitsevan ja terveellisen ruoan tarjonnan, iii) vähentää EU:n riippuvuutta kalojen ja äyriäisten tuonnista, iv) luo taloudellisia mahdollisuuksia ja työpaikkoja ja v) josta tulee maailmanlaajuinen kestävän kehityksen viitekehys. Suuntaviivoilla olisi myös autettava EU:n kuluttajia tekemään kestäviä vesiviljelytuotteita koskevia tietoon perustuvia valintoja ja varmistettava tasapuoliset toimintaedellytykset vesiviljelytuotteille, joita pidetään kaupan EU:ssa. EU:n vesiviljelyn tukemiseksi on käytettävissä monia välineitä ja varoja, ja näillä suuntaviivoilla olisi myös autettava ohjaamaan niiden käyttöä sekä tukemaan sovellettavan EU:n lainsäädännön täytäntöönpanoa.
Tämän vision saavuttaminen edellyttää EU:n vesiviljelyalan erilaisten haasteiden ja mahdollisuuksien käsittelemistä, jotta voidaan saavuttaa seuraavat toisiinsa liittyvät tavoitteet:
(1)häiriönsietokyvyn ja kilpailukyvyn kehittäminen
(2)osallistuminen vihreän siirtymän edistämiseen
(3)yhteiskunnallisen hyväksynnän ja kuluttajille tiedottamisen varmistaminen
(4)tietämyksen ja innovoinnin lisääminen.
Tässä tiedonannossa esitetään yleiset suuntaviivat näiden haasteiden ja mahdollisuuksien käsittelemiseksi. Lisäksi tiedonannon liitteessä ehdotetaan komission, EU:n jäsenvaltioiden ja vesiviljelyalan neuvoa-antavan toimikunnan erityisiä toimia, joilla edistetään kaikkia yksilöityjä aloja.
Tässä tiedonannossa viitataan tarvittaessa äyriäisten ja nilviäisten viljelyn ja sisävesillä harjoitettavan vesiviljelyn erityisiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin, jotka johtuvat viljelyn erityispiirteistä. Pellolta pöytään ‑strategian jatkotoimena komissio valmistelee myös erillistä ja erityistä aloitetta, jolla tuetaan levien tuotantoa, turvallista kulutusta ja innovatiivista käyttöä. Aloitteessa käsitellään levänviljelyn haasteita ja mahdollisuuksia sekä ehdotetaan konkreettisia toimia.
Tämä tiedonanto on laadittu tiiviissä yhteistyössä EU:n jäsenvaltioiden ja sidosryhmien, erityisesti vesiviljelyalan neuvoa-antavassa toimikunnassa edustettuina olevien sidosryhmien, kanssa. Siinä otetaan myös huomioon julkisen kuulemisen tulokset. Lisäksi tiedonannossa otetaan huomioon Euroopan parlamentin näkemykset EU:n vesiviljelyn kehittämisestä.
2.1.Häiriönsietokyvyn ja kilpailukyvyn kehittäminen
Jotta EU:n vesiviljelyala voisi kasvaa häiriönsietokykyisemmäksi ja kilpailukykyisemmäksi alaksi, kahden toimintaedellytyksen on täytyttävä: maa- ja vesialueiden saatavuus sekä avoin ja tehokas sääntely- ja hallintokehys. Avoimen koordinointimenetelmän väliarvioinnissa todetaan, että vaikka joissakin jäsenvaltioissa on edistytty vuoden 2013 strategisten suuntaviivojen hyväksymisen jälkeen, molemmilla osa-alueilla tarvitaan lisätoimia. Häiriönsietokyvyn osalta vesiviljelyalalla on kaksi erityistä haastetta: eläinten ja ihmisten terveyteen liittyvien riskien hallinta (erityisesti mutta ei yksinomaan nilviäisten viljelyssä) ja ilmastonmuutoksen vaikutukset. Lisäksi erityisesti makeanveden vesiviljelyssä saalistajat ja kuivuus muodostuvat haasteeksi kannattavuutta ajatellen. Myös tuottajaorganisaatiot ja markkinajärjestelyt sekä valvonta ja petosten torjunta ovat tärkeitä välineitä, joilla varmistetaan EU:n vesiviljelyalan häiriönsietokyky ja kilpailukyky. Alan kilpailukykyä voidaan myös parantaa monipuolistamalla EU:n vesiviljelytuotantoa ja lisäämällä vesiviljelytuotteiden arvoa.
2.1.1.Maa- ja vesialueiden saatavuus
Vesi niukkenee ilmastonmuutoksen vuoksi. Eri taloudellisten toimintojen, mukaan lukien vesiviljely, välillä on myös yhä enemmän kilpailua sekä alueista että vedensaannista. Siksi tarvitaan koordinoitua aluesuunnittelua, johon asiaankuuluvat sidosryhmät osallistuvat varhaisessa vaiheessa. Tällä aluesuunnittelulla voidaan varmistaa maa- ja vesialueiden jakaminen eri toimintojen käyttöön ja samalla suojella ekosysteemejä. EU:n jäsenvaltiot ovat jo jonkin verran edistyneet vesiviljelytoiminnan sisällyttämisessä merten aluesuunnitelmiinsa merten aluesuunnittelua koskevan direktiivin mukaisesti. Monet näistä suunnitelmista ovat kuitenkin vasta tulossa voimaan, ja niiden vesiviljelyä koskevat tulokset eivät ole vielä nähtävissä. Lisäksi vesiviljelytoiminnan alueiden ja vedensaannin suunnittelun muilla osa-alueilla on vielä edistyttävä.
Koordinoidun aluesuunnittelun olisi katettava paitsi merivesiviljely, mukaan lukien jokisuiden vaihettumisalueet (murtovesi), myös makeanveden vesiviljely ja maalla tapahtuva vesiviljely (vesikiertoon perustuvat vesiviljelyjärjestelmät). Siinä olisi myös ennakoitava merellä tapahtuvan vesiviljelyn kehittymistä tilanteissa, joissa luonnonolosuhteet sen sallivat
. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä sellaisen vesiviljelyn kehittämiseen, jonka ympäristövaikutukset ovat vähäisempiä (kuten tiettyjen viljelymuotojen yhdistäminen, jotta voidaan vähentää edelleen ravinteiden ja orgaanisen aineksen päästöjä ympäristöön), ja soveltuvan vesiviljelytoiminnan (erityisesti ekosysteemipalveluja tarjoavan toiminnan) integroimiseen Natura 2000 ‑alueiden kaltaisiin suojelualueisiin. Aluesuunnittelussa olisi aina varmistettava asiaa koskevan EU:n lainsäädännön täytäntöönpano ja asetettava saataville erityisalueita luonnonmukaista vesiviljelyä ja nilviäisten tuotantoa varten. Suunnittelussa olisi myös otettava huomioon vesiviljelyn sopeuttaminen ilmastonmuutokseen ja tietyntyyppisen vesiviljelyn mahdollisuudet hillitä ilmastonmuutoksen vaikutuksia (esimerkiksi hiilidioksidin talteenotto tai sellaisten ekosysteemien säilyttäminen, jotka tarjoavat suojaa äärimmäisiltä sääilmiöiltä).
Aluesuunnittelun olisi perustuttava vesiviljelyyn soveltuvien alueiden nimeämiseen sellaisen prosessin avulla, jossa eri tasojen toimivaltaiset viranomaiset koordinoivat toimintaansa. Tämä prosessi olisi aloitettava nykyisten ja mahdollisten vesiviljelyalueiden kartoittamisesta tavalla, joka on olemassa olevan ympäristösuunnittelun mukaista (mukaan lukien vesienhoitosuunnitelmat). Kartoitukseen olisi sisällyttävä prosessi, jolla tunnistetaan mahdollisuudet palauttaa hylätyt vesiviljelylaitokset käyttöön tai muuttaa olemassa olevat teollisuuslaitokset vesiviljelylaitoksiksi. Sillä olisi myös pyrittävä edistämään synergiaetuja eri toimintojen ja alueiden monikäyttöisyyden välillä, esimerkiksi kannustamalla vesiviljelyn kehittämistä yhdessä merituulivoiman kehittämisen kanssa.
Vesiviljelyyn soveltuvien alueiden nimeämisen olisi perustuttava selkeisiin ja avoimiin uusien alueiden määrittämistä koskeviin kriteereihin ja välineisiin. Näitä välineitä ovat muun muassa i) ekosysteemiin kohdistuvien vaikutusten arviointi strategisen vaikutustenarvioinnin avulla, ii) veden laatua koskevien vaatimusten asettaminen (erityisesti nilviäisten viljelyn osalta), iii) muuhun toimintaan liittyvien mahdollisten synergiaetujen ja ristiriitojen arvioiminen, iv) alueen ”kantokyvyn” määrittäminen ja v) sen määrittely, miten etäällä vesiviljelyalueiden täytyy olla saastelähteistä. Nimeämisen yhteydessä olisi perustettava asianmukainen mekanismi, jolla i) seurataan vesiviljelytoiminnan ympäristövaikutuksia ja kerätään niistä tietoja sekä ii) seurataan veden laatua (erityisesti alueilla, joilla viljellään nilviäisiä).
2.1.2.Sääntely- ja hallintokehys
EU:n vesiviljelyala pitää edelleen kansallisten lupajärjestelmien monimutkaisuutta ja lupamenettelyjen aikataulun ja tulosten ennakoitavuuden puutetta merkittävinä kasvun esteinä. Lupamenettelyt voivat olla erityisen raskaita pienille ja keskisuurille yrityksille. Haasteita aiheutuu niin alan monimutkaisesta sääntelykehyksestä kuin siitä, että lupamenettely edellyttää useiden viranomaisten osallistumista. Lisäksi huoli vesiviljelytoiminnan vaikutuksista ympäristöön tai muuhun taloudelliseen toimintaan johtaa usein muutoksenhakumenettelyihin, jotka viivästyttävät edelleen luvan saamista tai uusimista.
Tärkeimmät tekijät, joiden avulla näitä kysymyksiä voidaan käsitellä varmistaen samalla, että ympäristönäkökohdat otetaan asianmukaisesti huomioon lupamenettelyissä, ovat seuraavat:
-Vesiviljelyä koskevan lainsäädännön ja hallinnollisten ohjeiden virtaviivaistaminen ja mahdollisuuksien mukaan yhdenmukaistaminen. Ihannetapauksessa tämä virtaviivaistaminen toteutettaisiin hyväksymällä yksi ainoa kansallinen säädös, johon kootaan kaikki asiaan liittyvät näkökohdat. Tässä säädöksessä olisi vahvistettava uusia lupia tai lupien uusimista koskevien hakemusten käsittelyä koskevat selkeät menettelyt ja aikataulut.
-Mahdollisuuksien mukaan sellaisen yhden kansallisen vesiviljelyelimen perustaminen, joka kokoaa yhteen kaikki vesiviljelystä vastaavat asiaankuuluvat viranomaiset. Tämä elin pyrkisi helpottamaan ja koordinoimaan vesiviljelytoiminnan suunnittelua, lupia ja seurantaa koskevaa kyseisten viranomaisten työtä. Elimen olisi otettava asiaankuuluvat sidosryhmät mukaan keskustelemaan ja otettava viipymättä niiden näkemykset huomioon. Niissä tapauksissa, joissa vastuuta vesiviljelystä on myös valtiotasoa alemmalla tasolla, on edistettävä alue- ja paikallisviranomaiset ja ‑tahot yhteen kokoavan kansallisen rakenteen luomista.
-Sellaisen vesiviljelylupien keskitetyn järjestelmän perustaminen, joka parantaa sekä lupamenettelyn avoimuutta että hakijan ja päätöksentekoviranomaisten välistä vuorovaikutusta.
-Vesiviljelyyn soveltuvien alueiden nimeäminen edellä 2.1.1 kohdassa mainittujen periaatteiden mukaisesti.
-Pidempiaikaisten lupien myöntäminen, säännöllinen seuranta ja seuraamukset sääntöjen noudattamatta jättämisestä (johon voi sisältyä luvan peruuttaminen). Lupaehtoihin olisi sisällyttävä seurantavelvoite ja tietojen raportointia koskeva velvoite, erityisesti niiden tietojen osalta, joita asiaa koskevassa kansallisessa ja EU:n lainsäädännössä edellytetään.
EU:n jäsenvaltioiden edistyminen näiden näkökohtien käsittelyssä vastaisi myös EU:n vesiviljelyalan tuottajien huoleen siitä, että EU:n vesiviljelytoiminnassa ei ole tasapuolisia toimintaedellytyksiä siitä syystä, että uusien viljelylaitosten lupien saamiseen liittyvissä rasitteissa on EU:n jäsenvaltioiden välisiä eroja.
2.1.3.Eläinten terveys ja kansanterveys
Vesieläinten terveyttä koskevasta EU:n lainsäädännöstä
ja EU:n rahoittamasta tämän alan tutkimuksesta huolimatta infektiotaudit rajoittavat edelleen merkittävästi vesiviljelyn tuottavuutta. Nämä taudit aiheuttavat myös eläinten hyvinvointiin liittyviä ongelmia. Tällä alalla on vielä ratkaistava seuraavat haasteet:
-kullekin vesiviljelylajille räätälöityjen hyvien kasvatuskäytänteiden ja ‑teknologioiden puute
-tarve ehkäistä paremmin tauteja ja loistartuntoja ja vähentää siten eläinlääkkeiden tarvetta
-tarve vähentää sellaisten lääkkeiden, mukaan lukien mikrobilääkkeet ja loislääkkeet, käyttöä, jotka voivat vahingoittaa ympäristöä tai edistää mikrobilääkeresistenssiä
-tutkimuksen aukot (mukaan lukien kalojen metagenomi, ilmastonmuutoksen mahdolliset vaikutukset kalojen terveyteen ja stressin vaikutus kalojen immuunijärjestelmään)
-vesieläimille tarkoitettujen tiettyjen eläinlääkkeiden (mukaan lukien rokotteet) heikko saatavuus
-hyviä käytänteitä koskevien säännöstöjen puute, kun kyseessä on sellaisten vesieläintautien varhainen havaitseminen, ehkäisy ja torjunta, joita ei ole lueteltu asiaa koskevassa EU:n lainsäädännössä
-tarve tutkia vesieläintauteja yhdenmukaisemmin ja perusteellisemmin tietyissä EU:n jäsenvaltioissa ja tietyillä aloilla
-norovirusten hallinta nilviäisten viljelyssä, sillä kansanterveydellisen uhan lisäksi norovirukset vaarantavat myös nilviäisten viljelylaitosten taloudellisen kannattavuuden.
2.1.4.Ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja ilmastonmuutoksen hillintä
Vesiviljelyalan on sopeuduttava ilmastonmuutoksen moniin haitallisiin vaikutuksiin ja parannettava häiriönsietokykyään. Ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevalla EU:n strategialla ja kansallisilla strategioilla tai suunnitelmilla tarjotaan päätöksentekijöille kehys, jonka avulla ne voivat varmistaa panevansa täytäntöön kattavia ja tehokkaita ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevia toimenpiteitä. Erityisissä alakohtaisissa sopeutumisstrategioissa olisi käsiteltävä nimenomaisesti vesiviljelyalaa.
Samalla on minimoitava vesiviljelyn mahdolliset ilmastonmuutosta pahentavat vaikutukset. Tuotannon, kuljetuksen ja jalostuksen energiankulutusta ja hiilidioksidipäästöjä on vähennettävä mahdollisimman paljon.
Vesiviljelyllä on kuitenkin myös suuret mahdollisuudet hillitä ilmastonmuutosta. Asianmukaisen kehyksen puitteissa tietyntyyppisellä vesiviljelyllä, kuten merilevän ja nilviäisten viljelyllä, voidaan tarjota ilmastonmuutoksen hillintää koskevia palveluja (kuten hiilidioksidin sitominen) tai ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevia palveluja (kuten luontoon perustuva rannikkoalueiden suojelu). Muunlainen vesiviljely voi asianmukaisesti hoidettuna auttaa suojelemaan ekosysteemejä, kuten lampia tai kosteikkoja. Nämä ekosysteemit suojaavat merenpinnan nousun ja tulvien kaltaisilta ilmastonmuutoksen vaikutuksilta. Tällaista vesiviljelyä olisi edistettävä.
2.1.5.Tuottajaorganisaatiot ja markkinajärjestelyt
Covid-19-pandemiasta johtuva vesiviljelyalan tilanne on osoittanut tuottajaorganisaatioiden arvon kollektiiviselle toiminnalle, erityisesti pientuottajien osalta. Tuottajaorganisaatiot tarjoavat enemmän neuvotteluvoimaa jalostajien ja vähittäismyyjien kanssa neuvoteltaessa. Ne myös mahdollistavat resurssien jakamisen ja sellaisista yhteisistä palveluista hyötymisen (esimerkiksi neuvonta ja menekinedistämiskampanjat), jotka muutoin olisivat liian kalliita yksittäisille tuottajille. Lisäksi tuottajaorganisaatiot helpottavat kollektiivista hallinnointia ja/tai tuottajien välisiä itsesääntelyaloitteita. Tuottajaorganisaatiot voivat auttaa tuottajia järjestäytymään, kun taas toimialakohtaiset organisaatiot mahdollistavat kaikkien arvoketjun toimijoiden paremman integroitumisen. Ne myös helpottavat tuottajien, jalostajien ja vähittäismyyjien välisten itsesääntelyaloitteiden tekemistä. Toimialakohtaiset organisaatiot auttavat myös merkintävaatimusten täytäntöönpanossa ja valvonnassa.
Hyväksytyille tuottajaorganisaatioille ja toimialakohtaisille organisaatioille Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta (EMKR) myönnettävästä tuesta huolimatta (erityisesti niiden tuotantoa ja kaupan pitämistä koskeville suunnitelmille myönnettävä tuki
) on perustettu vain rajallinen määrä tuottajaorganisaatioita
. Tuottajaorganisaatioiden perustaminen auttaisi erityisesti lisäämään nilviäisten ja makeanveden lajien vesiviljelyalan tuottajien neuvotteluvoimaa elintarvikeketjussa. Nämä tuottajat ovat yleensä pienempiä yrityksiä, jotka myyvät tuotteensa kokonaisina eivätkä hyödy vertikaalisesta integraatiosta jalostajien ja vähittäismyyjien kanssa.
Vesiviljelyalan tuottajat ovat ilmaisseet huolensa siitä, että tuottajaorganisaation perustaminen ja sen hyväksyttäminen kalastus- ja vesiviljelytuotealan yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EU) N:o 1379/2013 (yhteisestä markkinajärjestelystä annettu asetus) mukaisesti on vaikeaa erityisesti pienille tuottajille. Tämä vaikeus johtuu pääasiassa tarvittavista varoista ja hallinnollisista esteistä. Komissio on laatinut
ei-sitovan ohjeasiakirjan
tuottajaorganisaatioiden ja muiden ammatillisten organisaatioiden hyväksynnän helpottamiseksi ja niiden sääntöjen ulottamiseksi koskemaan muita kuin jäseniä. Lisäksi komissio tukee alaa jatkuvasti antamalla menetelmiin liittyvää tukea sekä teknisten kokousten ja niissä tapahtuvan tietojenvaihdon välityksellä.
2.1.6.Valvonta
Toinen tärkeä tekijä EU:n vesiviljelyalan kestävyyden ja kannattavuuden varmistamisessa on se, että kukin jäsenvaltio valvoo asianmukaisesti vesiviljelytuotteita koko toimitusketjussa (pyynnistä tai nostosta vähittäismyyntiin, mukaan lukien kuljetus) EU:n kalastuksenvalvonta-asetuksen
mukaisesti. Jäljitettävyysvelvoitteet mahdollistavat vesiviljelytuotteiden alkuperän tuntemisen ja petosten torjunnan. Komission ehdotuksessa uudeksi kalastuksenvalvonta-asetukseksi
jäljitettävyysvelvoitteet ulotetaan koskemaan kaikkia vesiviljelytuotteita, mukaan lukien jalostetut tuotteet ja EU:n ulkopuolisista maista tuodut tuotteet. Jäljitettävyys on näin ollen myös arvokas väline EU:n markkinoiden tasapuolisten toimintaedellytysten varmistamisessa.
2.1.7.Monipuolistaminen ja arvon lisääminen
EU:n vesiviljelyalalla on vielä paljon monipuolistamiseen liittyviä mahdollisuuksia – niin lupaavien uusien lajien viljelyssä (erityisesti monipuolistaminen sellaisten ruokintaa tarvitsemattomien ja alhaisen trofiatason lajien kasvattamiseen, joiden ympäristöjalanjälki on vähäisempi) kuin tuotantomenetelmissäkin (esimerkiksi sekaviljely allasvesiviljelyssä ja integroitu multitroofinen vesiviljely). On myös tärkeää tehdä enemmän työtä vesiviljelytuotteiden jalostamiseksi ja pakkaamiseksi uusiksi lisäarvoa tuottaviksi tuotteiksi (esimerkiksi fileet ja käyttövalmiit tuotteet), jotka houkuttelevat nuorempia kuluttajia. Tämä on erityisen tärkeää perinteisempien äyriäis- ja nilviäistyyppien ja makeanveden vesiviljelyn kannalta. Toinen tärkeä EU:n vesiviljelytuotteiden arvon lisäämisen väline on laatujärjestelmien ja ‑merkkien käyttö (edellyttäen, että niitä valvotaan asianmukaisesti niiden uskottavuuden varmistamiseksi), mukaan lukien maantieteelliset merkinnät. EU:n kestävän vesiviljelyn edistäminen lyhyisiin elintarvikeketjuihin liittyvän paikallisen tuotannon esimerkkinä on myös tärkeässä asemassa EU:n vesiviljelytuotannon monipuolistamisessa ja sen arvon lisäämisessä.
Myös maantieteellistä monipuolistamista olisi edistettävä. Jäsenvaltioiden, joissa vesiviljely on edelleen marginaalinen ala, olisi tutkittava ja kehitettävä edelleen vesiviljelyn tarjoamia mahdollisuuksia, jotka liittyvät kestävään elintarvike- ja rehutarjontaan sekä vaihtoehtoisten kestävien yritysten ja työpaikkojen luomiseen erityisesti syrjäisillä alueilla, joilla työllistymismahdollisuudet ovat rajalliset.
2.2.Osallistuminen vihreän siirtymän edistämiseen
EU:n vesiviljelyalan on muiden EU:n talouden alojen tavoin osallistuttava Euroopan vihreän kehityksen ohjelman mukaiseen vihreään siirtymään. Vesiviljelyalalla on erityinen asema pyrittäessä edistämään kestäviin elintarvikejärjestelmiin siirtymistä, biotalouden ja kiertotalouden kehittämistä (uusiutuvien vesiluonnonvarojen käytön avulla) sekä luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämistä muun muassa vähentämällä saastumista. Lisäksi siirtyminen kohti ”kilpailukykyistä kestävyyttä” (kuten Pellolta pöytään ‑strategiassa todetaan) eli kestävyyden tekemistä EU:lle tunnusomaiseksi tarjoaa alalle merkittävän taloudellisen mahdollisuuden, erityisesti kun otetaan huomioon, että kansalaiset kiinnittävät yhä enemmän huomiota markkinoilla olevien tuotteiden ympäristöjalanjälkeen ja eläinten hyvinvointiin.
2.2.1.Ympäristötehokkuus
EU:n ympäristölainsäädäntö ja kansallinen täytäntöönpanolainsäädäntö ovat toimineet EU:n vesiviljelyn sääntelykehyksenä. Tällä kehyksellä varmistetaan, että vesiviljelytoiminnan ympäristövaikutuksia (hiilijalanjäljen, jätevesien, jätteen tai muiden merien ja makean veden ekosysteemeihin kohdistuvien vaikutusten osalta) vähennetään ja että vesiviljelytoiminta ei vahingoita merkittävästi ekosysteemejä tai luonnon monimuotoisuutta. Komission ohjeasiakirjoissa ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä
selvennetään tämän lainsäädännön soveltamista vesiviljelyalaan. EU:n lainsäädännön mukaiset vaatimukset eivät kuitenkaan aina ole selkeitä kaikille toimijoille. EU:n jäsenvaltiot eivät myöskään vaikuta tulkitsevan EU:n lainsäädäntöä yhdenmukaisesti, mikä heikentää EU:n vesiviljelyalan tuottajien tasapuolisia toimintaedellytyksiä. Lisäksi asiaa koskevan EU:n lainsäädännön täytäntöönpano on usein jaettu eri hallintoelinten tai hallintotasojen kesken, jotka eivät välttämättä aina pysty takaamaan riittävää yhteistyötä tai joilla ei välttämättä ole tarvittavaa alaa koskevaa asiantuntemusta. Sen vuoksi tarvitaan lisätoimia ympäristöalan sääntelykehyksen yhdenmukaisemman ja yhtenäisemmän täytäntöönpanon varmistamiseksi.
Erityisesti simpukanviljelyn hyvän vedenlaadun varmistamista koskevan EU:n lainsäädännön monimutkaisuus aiheuttaa sekaannusta. Kyseinen lainsäädäntö hyötyisi selvennyksistä ja paremmista yhteyksistä muihin asiaa koskeviin EU:n säädöksiin. Erityisesti on selvennettävä vaatimusten eroja (muun muassa nostoalueiden luokittelun, terveyskartoitusten ja suojelualuerekisterien osalta).
-Kestävien ruokintajärjestelmien varmistaminen. Tämä tarkoittaa, että käytetään rehun ainesosia, jotka hankitaan tavalla, jolla parhaiten kunnioitetaan ekosysteemejä ja luonnon monimuotoisuutta, ja jotka samalla soveltuvat eläinten terveyden ja hyvinvoinnin varmistamiseen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että vähennetään rehuntuottajien riippuvuutta luonnonvaraisista kalakannoista peräisin olevasta kalajauhosta ja kalaöljystä (esimerkiksi käyttämällä vaihtoehtoisia proteiininlähteitä, kuten leviä, hyönteisiä tai muiden teollisuudenalojen jätteitä). Tämä kattaa myös täydennysrehujen käytön ja tehokkaat rehunhallintajärjestelmät.
-Eläinlääkkeiden ja muiden aineiden (esimerkiksi eliöntorjunta-aineiden) käytön vähentämiseksi tarkoitettujen ratkaisujen kehittäminen esimerkiksi asianmukaisten kasvatuskäytänteiden avulla.
-Sellaisten aineiden käytön edistäminen, joilla on pieni ympäristöjalanjälki, niissä tapauksissa, joissa on tarpeen käyttää eläinlääkkeitä ja muita aineita.
-Vesiviljelyalueiden ympäristöseurannan varmistaminen, mukaan lukien veden laatu, vuodot ja päästöt (orgaanisen aineksen, ravinteiden, muovien, eläinlääkkeiden, muiden pilaavien aineiden tai minkä tahansa jätteiden ja roskaantumisen osalta).
-Hallintokäytänteiden käyttöönotto, mukaan lukien riskistrategia vaikutusten lieventämiseksi (myös mahdollisiin vuotoihin ja päästöihin liittyvät vaikutukset), petoeläinten hallinta sekä karkaamisen ehkäiseminen erityisesti siltä osin kuin on kyse karanneiden eläinten mahdollisista haittavaikutuksista paikallisille lajeille ja luonnon monimuotoisuudelle, mukaan lukien niiden mahdollisuus muuttua haitallisiksi lajeiksi.
-Vesiviljelytoiminnan meriä roskaavien vaikutusten rajoittaminen.
-Uusiutuvien energialähteiden käytön ja suuremman energiatehokkuuden edistäminen.
-Sellaisten jätehuoltojärjestelmien käyttöönotto, joilla minimoidaan vesiviljelytoiminnan ympäristöjalanjälki.
-Kiertotalouteen perustuvan toimintamallin soveltaminen, mukaan lukien jätteen käyttö.
-Luonnonmukaisen vesiviljelyn
ja muiden ympäristövaikutuksiltaan vähäisempien vesiviljelyjärjestelmien kehittämisen edistäminen, muun muassa energiatehokkaat vesikiertoon perustuvat vesiviljelyjärjestelmät, integroidut multitroofiset vesiviljelyjärjestelmät (IMTA) ja monipuolistaminen alempien trofiatasojen lajeihin (nilviäiset
ja muut selkärangattomat sekä levät ja kasveja syövät kalat).
-Ekosysteemipalveluja tarjoavien vesiviljelymuotojen, mukaan lukien lammet, kosteikot ja murtovedet
, edistäminen ja arvon antaminen niille.
-Vesieläinten perintöaineksen säilyttämisen ja parantamisen tukeminen sekä valintajalostuksen käytön tukeminen vesiviljelykannoissa.
2.2.2.Eläinten hyvinvointi
Kalojen hyvinvointiin olisi kiinnitettävä enemmän huomiota, eikä pelkästään siksi, että kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia hyvinvoivasta kalasta valmistetuista tuotteista, mikä lisää myös niiden kysyntää. Hyvinvoivista kaloista on myös taloudellista hyötyä toimialalle, sillä hyvinvointi alentaa kustannuksia ja parantaa tuotteiden laatua. Eläinten hyvinvointia koskevaan EU:n lainsäädäntöön
sisältyy viljellyn kalan kasvattamista, kuljetusta ja lopettamista koskevia yleisiä vaatimuksia. Luonnonmukaista tuotantoa koskevassa EU:n asetuksessa
asetetaan tarkempia vaatimuksia, kuten eläintiheyden enimmäistasot sekä keinovalaistuksen ja hapen käyttöä koskevat rajoitukset. Kalojen hyvinvoinnin parantamiseksi tarvitaan lisätoimia, joissa keskitytään
-kalojen hyvinvointia viljelyn, kuljetuksen ja lopettamisen aikana koskevien hyvien käytänteiden kehittämiseen
-yhteisten, varmennettujen, lajikohtaisten ja tarkastettavissa olevien kalojen hyvinvointia koskevien indikaattorien vahvistamiseen koko tuotantoketjussa (myös kuljetuksessa ja lopettamisessa)
-lisätutkimukseen ja ‑innovointiin, joka koskee erityisesti lajikohtaisia hyvinvointiparametrejä, mukaan lukien ravitsemustarpeet eri kasvatusjärjestelmissä
-kalojen hyvinvointia koskevien tietojen ja taitojen tarjoamiseen vesiviljelyalan tuottajille ja muille eläviä viljeltyjä kaloja käsitteleville toimijoille.
2.3.Yhteiskunnallisen hyväksynnän ja kuluttajille tarjottavien tietojen varmistaminen
EU:n vesiviljelyn kasvu ja kilpailukyky perustuvat suurelta osin yhteiskunnalliseen hyväksyntään sekä vesiviljelytoiminnan ja EU:n vesiviljelytuotteiden hyötyjen ja arvon tunnustamiseen. Tämän hyväksynnän saavuttamisen kannalta erityisen tärkeitä ovat seuraavat kolme tekijää: tiedottaminen EU:n vesiviljelystä, EU:n vesiviljelyn integrointi paikallisyhteisöihin sekä tiedonkeruu ja seuranta.
2.3.1.EU:n vesiviljelystä tiedottaminen
On erittäin tärkeää varmistaa tarkemmat tiedot ja avoimuus siitä, miten vesiviljelytoimintaa harjoitetaan. Paikallisten sidosryhmien kielteinen käsitys vesiviljelytoiminnasta ja erityisesti sen vaikutuksista ympäristöön ja muuhun taloudelliseen toimintaan on usein este uusien vesiviljelylaitosten perustamiselle. Toisaalta vesiviljelyn hyödyt (kuten työpaikkojen tarjoaminen syrjäisillä alueilla, vähähiilisten elintarvikkeiden tuottaminen tai ekosysteemipalvelujen tarjoaminen) ovat kansalaisille suurelta osin tuntemattomia.
Tietoa tarvitaan myös kestävien tuotteiden kasvavaan kuluttajakysyntään vastaamiseksi. On tärkeää lisätä kuluttajien tietoisuutta EU:n tuottajien toiminnasta, jotta EU:n tuotanto voi hyötyä tiukoista kestävyys- ja laatuvaatimuksista. Näin parannetaan EU:n vesiviljelytuotteiden kilpailukykyä ja varmistetaan tasapuoliset toimintaedellytykset verrattuna muihin vesiviljelytuotteisiin, jotka eivät ehkä tarjoa vastaavaa kestävyyttä ja laatua. Tiedottaminen on myös tarpeen, jotta voidaan hyödyntää monipuolisemman vesiviljelyn tarjoamat mahdollisuudet vastata Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa yksilöityihin haasteisiin. Näitä haasteita ovat muun muassa tietämyksen lisääminen sellaisista vesiviljelytuotteista, joiden ympäristöjalanjälki on pienempi, ja niiden kulutuksen lisääminen erityisesti vähän hyödynnettyjen lajien, kuten levien, äyriäisten ja nilviäisten sekä muiden selkärangattomien kaltaisten alhaisen trofiatason lajien sekä kasveja syövien kalojen, osalta.
Kuluttajien ja kansalaisten saatavilla olevan EU:n vesiviljelytuotantoa koskevan tiedon parantaminen edellyttää erilaisten välineiden käyttämistä ja erityisesti seuraavia:
-merkintöjä ja kaupan pitämistä koskevat vaatimukset
(komissio tarkastelee parhaillaan kalastustuotteiden kaupan pitämistä koskevia nykyisiä vaatimuksia ja arvioi mahdollisuutta määritellä vesiviljelytuotteita koskevat vaatimukset)
-EU:n vesiviljelyalaa ja ‑tuotantoa koskevat tiedotuskampanjat, joihin osallistuu vähittäiskauppiaita
-EU:n vesiviljelytoiminnan vaikutuksista käytävän keskustelun tieteellisen perustan selventäminen
-alan avaaminen kansalaisille entistä paremmin (vesiviljelylaitosten avaaminen vierailijoille, mukaan lukien koulut ja muut koulutuksen järjestäjät, ja lisätietojen tarjoaminen viljelyoloista)
-viranomaisten ja toimialan tiiviin ja varhaisen yhteydenpidon varmistaminen sidosryhmien, mukaan lukien kansalaisjärjestöt, kanssa
-sellaisten tuote- ja laatumerkkien käytön edistäminen (edellyttäen, että niiden uskottavuuden turvaamiseksi toteutetaan asianmukaista valvontaa), mukaan lukien maantieteelliset merkinnät, jotka kattavat myös kestävyyteen liittyvät näkökohdat
-EU:n vesiviljelytuotteiden arvon edistäminen ”paikallisina ja tuoreina” tuotteina, joiden elintarvikeketjut ovat lyhyet.
2.3.2.Integroiminen paikallisyhteisöihin
Kuten mikä tahansa muu toiminta, myös vesiviljelyalan kasvu edellyttää yhteiskunnallista hyväksyntää (”yhteiskuntavastuuta”). Kuten edellä mainittiin, joidenkin sidosryhmien käsitys vesiviljelytoiminnasta on edelleen kielteinen. Tämä johtuu pääasiassa huolesta vesiviljelyn ympäristövaikutuksista tai huolesta siitä, miten vesiviljely on ristiriidassa muun taloudellisen toiminnan, kuten kalastuksen tai matkailun, kanssa. Näihin huolenaiheisiin on tärkeää puuttua i) varmistamalla avoimuus ja paikallisten sidosryhmien varhainen osallistuminen vesiviljelytoiminnan suunnitteluun ja ii) tavoittelemalla synergiaetuja olemassa olevan toiminnan (muun muassa kalastus, matkailu ja jalostusteollisuus) ja suojelualueiden kanssa. Lisäksi vesiviljelyllä on suuret mahdollisuudet luoda paikallisia arvoketjuja ja lyhyitä toimitusketjuja, joilla edistettäisiin ympäristön, talouden ja yhteiskunnan kannalta kestävää elintarviketuotantoa. Paikallisten kalatalouden toimintaryhmien työstä saadut kokemukset sekä EMKR:stä joissakin jäsenvaltioissa rahoitetut hankkeet ovat osoittaneet joitakin hyviä käytänteitä tällä alalla.
2.3.3.Tiedot ja seuranta
Tarkkojen tietojen kerääminen on tarpeen vesiviljelytoiminnan asianmukaisen suunnittelun varmistamiseksi. Tarkat tiedot ovat tarpeen myös EU:n vesiviljelyalan sosiaalisen, taloudellisen ja ympäristöön liittyvän suorituskyvyn arvioimiseksi ja seuraamiseksi. Avoimuus ja tietojen ilmoittaminen ovat tärkeitä myös kuluttajien ja alan muiden sidosryhmien luottamuksen säilyttämiseksi. Alalla on monia raportointivelvoitteita, jotka perustuvat EU:n ja kansallisen lainsäädännön eri säädöksiin. Kerätyt tiedot ovat kuitenkin pääasiassa merivesiviljelyyn tai eläinten terveyteen liittyviä sosioekonomisia tietoja, ja vesiviljelyä koskeviin ympäristöindikaattoreihin liittyviä tietoja raportoidaan vain vähän. Näin ollen on tarpeen koordinoida raportointivelvoitteita paremmin ja virtaviivaistaa eri yksiköiden välisiä raportointimenettelyjä. EU:n jäsenvaltioille on myös annettava jäsennellympiä ohjeita siitä, miten tietoja hankitaan ja miten niistä raportoidaan. Tietojen raportoimista olisi sovellettava myös ympäristöindikaattoreihin, ja raportoinnin olisi katettava muukin vesiviljelytuotanto kuin merivesiviljely.
2.4.Tietämyksen ja innovoinnin lisääminen
Tietämys ja innovointi (mukaan lukien digitaaliteknologian käyttö) ovat keskeisiä muiden EU:n vesiviljelyalalle tässä tiedonannossa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Ne ovat erityisen tärkeitä vesiviljelyn häiriönsietokyvyn ja kilpailukyvyn parantamiseksi ja sen vihreän siirtymän varmistamiseksi.
Horisontti Eurooppa ‑puiteohjelma eli EU:n tuleva tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma tarjoaa merkittävän tilaisuuden edistyä tällä alalla. Kestävää vesiviljelyä koskeva tutkimus ja innovointi on Horisontti Eurooppa ‑puiteohjelman tärkeä painopiste. Vesiviljelyn alalla tarvitaan määrätietoisia toimia sen varmistamiseksi, että tutkimuksessa ja innovoinnissa i) reagoidaan nopeammin alan nykyisiin ja tuleviin haasteisiin ja mahdollisuuksiin, ii) vältetään toimien päällekkäisyyttä ja iii) luodaan synergiaetuja. Lisätoimia tarvitaan erityisesti seuraavilla aloilla:
-Sellaisten yhteistyöpuitteiden luominen, jotka kokoavat yhteen viranomaiset, toimialan, tutkijat ja kouluttajat sekä kansallisella että alueellisella tai paikallisella tasolla. Näihin puitteisiin olisi sisällyttävä kestävää vesiviljelyä koskevien innovointiklustereiden
kehittäminen.
-Tutkimuksen ja innovoinnin vahvuuksien kehittämisen ja yhteensovittamisen edistäminen jäsenvaltioissa ja alueilla. Tähän olisi sisällyttävä älykkään erikoistumisen strategioita, joilla pyritään rakentamaan koko EU:n kattavia arvoketjuja.
-Tutkimus- ja innovointitulosten tehokkaan levittämisen edistäminen teollisuuden loppukäyttäjille ja suurelle yleisölle sekä niiden hyödyntämisen edistäminen muun muassa seuraamalla tiiviisti sellaisten vankkojen suunnitelmien laatimista ja täytäntöönpanoa, jotka koskevat EU:n rahoittamien hankkeiden tulosten levittämistä ja hyödyntämistä.
-Tutkimushankkeiden välisen täydentävyyden ja synergioiden edistäminen.
-Vesiviljelyalan tutkimukseen ja innovointiin tarkoitettujen EU:n varojen saatavuuden helpottaminen tarjoamalla selkeä yleiskuva saatavilla olevasta EU:n rahoituksesta.
Innovaatioiden tuominen vesiviljelyalalle edellyttää, että edistetään investointeja innovatiivisiin ratkaisuihin. Sijoittajat astuvat usein tuntemattomalle alueelle investoidessaan innovointiin. EU:n BlueInvest-aloite (jolla edistetään myös vesiviljelyyn liittyvää innovointia) tuo jatkossakin yhteen sijoittajia ja yrittäjiä. EMKVR:n ja InvestEU-ohjelman rahoitusosuuksilla perustetaan rahoitusväline, jolla tuetaan myös investointeja kestävään vesiviljelytoimintaan ja kestäviin vesiviljelyteknologioihin. Lisäksi EU:n jäsenvaltiot voivat käyttää tulevan EMKVR:n varoja EU:n vesiviljelyalan innovatiivisiin ratkaisuihin tehtävien investointien tukemiseen.
Innovatiivinen vesiviljelyala edellyttää myös asianmukaisen osaamisen kehittämistä. Tämä voidaan saavuttaa edistämällä vesiviljelyä koskevia erityisiä opetussuunnitelmia ja tietämystä (esimerkiksi kaloja koskevat eläinlääketieteelliset erityisopinnot ja vesiviljelyalan toimijoille annettava kalojen terveyttä koskeva koulutus) sekä viljelijöille annettavaa elinikäistä koulutusta vesiviljelyalan innovatiivisista lähestymistavoista.
3.PÄÄTELMÄT
EU:n kestävä vesiviljely voi olla merkittävässä asemassa julkishyödykkeiden tuottamisessa. Näitä julkishyödykkeitä ovat muun muassa i) ravitsevat ja terveelliset elintarvikkeet, joiden ympäristöjalanjälki on vähäinen, ii) rannikko- ja maaseutuyhteisöjen taloudellinen kehitys ja työllistymismahdollisuudet, iii) saastumisen vähentäminen, iv) ekosysteemien ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja v) ilmastonmuutoksen torjunnan edistäminen. Tässä tiedonannossa esitetään, miten EU:n vesiviljelystä voidaan tehdä viiteala, joka on joustava, kilpailukykyinen ja maailmanlaajuinen kestävyyden ja laadun standardi. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan kaikkien asiaankuuluvien toimijoiden (myös EU:n jäsenvaltioiden, EU:n vesiviljelyalan ja muiden sidosryhmien, kuten kansalaisjärjestöjen) tuki näiden suuntaviivojen ja tämän tiedonannon liitteessä suositeltujen toimien täytäntöönpanossa. Komissio kehottaa EU:n jäsenvaltioita varmistamaan asianmukaiset keinot näiden suuntaviivojen ja toimien täytäntöönpanemiseksi.
Suuntaviivojen täytäntöönpanemiseksi on myös tarpeen tukea vesiviljelyalan kestävää siirtymää varmistamalla julkisen rahoituksen vaikuttava ja tehokas käyttö ja houkuttelemalla yksityisiä investointeja. Tämän tiedonannon liitteessä annetaan suosituksia tämän tavoitteen saavuttamiseksi toteutettavista toimista. Komissio kehottaa erityisesti EU:n jäsenvaltioita ottamaan huomioon näissä suuntaviivoissa esitetyt painopisteet tuen myöntämiseksi alalle EU:n ja jäsenvaltioiden varoista.
Komissio tukee kaikkia sidosryhmiä näiden suuntaviivojen täytäntöönpanossa perustamalla EU:n vesiviljelyn tukimekanismin. Mekanismin on tarkoitus toimia välineenä, jolla autetaan komissiota, EU:n jäsenvaltioita, toimialaa ja muita sidosryhmiä kehittämään lisäohjeita ja vakiinnuttamaan parhaita käytänteitä tämän tiedonannon kattamilla aloilla. Tukimekanismi auttaa myös näiden ohjeiden ja parhaiden käytänteiden täytäntöönpanossa. Mekanismiin olisi sisällyttävä verkkoalusta, jossa on kaikkien sidosryhmien saatavilla oleva tietämyskanta (esimerkiksi EU:n rahoitusta koskeva opas ja EU:n rahoittamien alan hankkeiden tietokanta).
Komissio kehottaa EU:n jäsenvaltioita edistämään aktiivisesti tässä tiedonannossa esitettyjä tavoitteita ja periaatteita ja erityisesti sitä, että vesiviljelyn on kehityttävä ympäristön kannalta kestävällä tavalla, kun otetaan huomioon i) merialuestrategiat, ii) kahdenväliset sopimukset ja iii) osallistuminen kansainvälisiin foorumeihin (esimerkiksi FAO).
Komissio arvioi viimeistään neljän vuoden kuluttua tämän tiedonannon julkaisemisesta, i) miten liitteessä esitettyjen suositeltujen toimien kehittämisessä on edistytty ja ii) miten tehokkaasti nämä toimet auttavat saavuttamaan näissä uusissa strategisissa suuntaviivoissa asetetut tavoitteet. Toimia voidaan mukauttaa tämän perusteella. Uusista strategisista suuntaviivoista tehdään vuoteen 2029 mennessä arviointi, jossa arvioidaan niiden tehokkuutta, vaikuttavuutta, johdonmukaisuutta, merkityksellisyyttä ja EU:n tason lisäarvoa, jotta saadaan näyttöä ja tukea seuraavia vuoden 2030 jälkeisiä toimia koskevaa päätöstä varten.