Bryssel 24.8.2020

COM(2020) 449 final

2020/0212(NLE)

Ehdotus

NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

tilapäisen tuen myöntämisestä Kreikalle neuvoston asetuksen (EU) 2020/672 nojalla työttömyysriskien lieventämiseksi hätätilanteessa covid-19:n leviämisen seurauksena


PERUSTELUT

1.EHDOTUKSEN TAUSTA

Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet

Neuvoston asetuksella (EU) 2020/672 (SURE-asetus) vahvistetaan oikeudellinen kehys unionin taloudellisen avun myöntämisestä jäsenvaltioille, joiden taloudessa on tai joiden taloutta vakavasti uhkaa covid-19:n leviämisen aiheuttama vakava häiriö. SURE-välineen tuella rahoitetaan ensisijaisesti työajan lyhentämisjärjestelyjä tai vastaavia, työntekijöiden ja itsenäisten ammatinharjoittajien suojelemiseen ja sitä kautta työttömyyden ja tulonmenetysten vähentämiseen tähtääviä toimenpiteitä sekä toissijaisesti joitakin terveyteen liittyviä toimenpiteitä erityisesti työpaikalla.

Kreikka pyysi 6. elokuuta 2020 SURE-asetuksen mukaista unionin taloudellista apua. Komissio on SURE-asetuksen 6 artiklan 2 kohtaa noudattaen kuullut Kreikan viranomaisia varmistaakseen niiden toteutuneiden ja suunniteltujen julkisten menojen äkillisen ja voimakkaan kasvun, jotka liittyvät suoraan a) sellaisille yksityisen sektorin työntekijöille tarjottuun erityisavustukseen, joiden työsopimukset on keskeytetty kriisin vuoksi, b) keskeytyksen aikana näiden työntekijöiden sosiaaliturvamaksujen kustannuksiin, c) itsenäisille ammatinharjoittajille myönnettävään erityisavustukseen, d) työajan lyhentämisjärjestelyyn ja e) palvelualan kausiyritysten työntekijöistä covid-19-pandemian vuoksi maksettaviin työnantajien sosiaaliturvamaksuihin. Tällaisia menoja ovat:

(1)Erityisavustus yksityisen sektorin työntekijöille, joiden työsopimukset on keskeytetty. Tällä toimenpiteellä pyritään suojelemaan sellaisten yritysten työntekijöitä, jotka joutuivat yleisen määräyksen vuoksi keskeyttämään toimintansa tai jotka toimivat covid-19-epidemian pahoin koettelemilla toimialoilla. Toimenpide koskee 543 euron kuukausittaisen erityisavustuksen maksamista työntekijöille, joiden työsopimukset on keskeytetty maaliskuun puolivälistä 2020 alkaen. Järjestelyn soveltaminen edellyttää, että työnantaja pitää saman määrän työntekijöitä (ts. samat asianomaiset työntekijät) palveluksessaan työsopimuksen keskeytyksen kestoa vastaavan ajan.

(2)Valtion rahoitus, jota viranomaiset alkoivat myöntää a alakohdassa tarkoitettua erityisavustusta saavien työntekijöiden sosiaaliturvamaksuja varten. Järjestelyn soveltaminen edellyttää, että työnantaja pitää saman määrän työntekijöitä (ts. samat asianomaiset työntekijät) palveluksessaan työsopimuksen keskeytyksen kestoa vastaavan ajan.

(3)Erityisavustus itsenäisille ammatinharjoittajille. Toimenpide koskee 600 euron kertaluonteista erityisavustusta, joka on myönnetty joko huhti- tai kesäkuussa 2020 itsenäisille ammatinharjoittajille (taloustieteilijät, kirjanpitäjät, insinöörit, juristit, lääkärit, opettajat ja tutkijat).

(4)Työajan lyhentämisjärjestely, jota sovelletaan 15. kesäkuuta – 15. lokakuuta 2020 kaikissa yrityksissä, lukuun ottamatta lentoliikennealaa, jossa järjestelyä voidaan jatkaa vuoden 2020 loppuun. Järjestelyyn voivat osallistua yritykset, joiden liikevaihto on laskenut vähintään 20 prosenttia. Toimenpiteellä voidaan lyhentää työntekijöiden viikoittaista työaikaa jopa 50 prosenttia sillä edellytyksellä, että työsuhde säilyy voimassa. Valtio kattaa 15. ja 30. kesäkuuta 2020 väliseltä ajalta 60 prosenttia työntekijöiden nettoansioista ja 60 prosenttia työnantajien sosiaaliturvamaksuista tekemättömien työtuntien osalta. Heinäkuun 1. päivästä 2020 alkaen valtio kattaa 100 prosenttia työnantajien ja työntekijöiden sosiaaliturvamaksuista tekemättömien työtuntien osalta niiden 60 prosentin lisäksi, jotka se kattaa työntekijöiden tekemättömien tuntien nettoansioista.

(5)Valtion rahoitus kausiyritysten työntekijöistä maksettavia työnantajien sosiaaliturvamaksuja varten. Toimenpide kohdistuu palvelualan kausiyrityksiin eli yrityksiin, joiden liikevaihdosta 50 prosenttia syntyy kolmannella vuosineljänneksellä (vuoden 2019 tietojen perusteella). Sen tarkoituksena on rahoittaa työnantajien sosiaaliturvamaksut heinä-, elo- ja syyskuussa 2020 edellyttäen, että asianomaiset yritykset säilyttävät saman määrän työntekijöitä kuin niillä oli 30. kesäkuuta 2020.

Kreikka on toimittanut komissiolle asiaankuuluvat tiedot.

Toimitetun näytön perusteella komissio ehdottaa neuvostolle, että se hyväksyisi täytäntöönpanopäätöksen SURE-asetuksessa tarkoitetun taloudellisen avun myöntämisestä Kreikalle edellä mainittujen toimenpiteiden tukemiseksi.

Yhdenmukaisuus muiden alaa koskevien politiikkojen säännösten kanssa

Ehdotus on kaikilta osin neuvoston asetuksen (EU) 2020/672 mukainen ja tehty sen nojalla.

Ehdotuksen lisäksi unionilla on toinen säädös, jonka nojalla jäsenvaltioille annetaan tukea hätätilanteissa: Euroopan unionin solidaarisuusrahaston perustamisesta 11 päivänä marraskuuta 2002 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 2012/2002. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2020/461, jolla edellä mainittua säädöstä muutetaan sen soveltamisalan laajentamiseksi kattamaan vakavat kansanterveysuhat sekä rahoituskelpoisten toimien määrittämiseksi, annettiin 30. maaliskuuta.

Yhdenmukaisuus unionin muiden politiikkojen kanssa

Ehdotus on osa toimenpiteitä, joita on otettu käyttöön meneillään olevan covid-19-pandemian johdosta. Yksi niistä on koronaviruksen vaikutusten lieventämistä koskeva investointialoite. Sillä täydennetään muita työllisyyttä tukevia välineitä, kuten Euroopan sosiaalirahastoa, Euroopan strategisten investointien rahastoa (ESIR) ja InvestEU-ohjelmaa. Ehdotuksessa käytetään lainanantoa ja -ottoa jäsenvaltioiden tukemiseen covid-19:n leviämisen johdosta. Se on lisätoimenpide, jolla rahoitetaan työajan lyhentämisjärjestelyjä ja vastaavia toimenpiteitä työpaikkojen suojelemiseksi ja siten työntekijöiden ja itsenäisten ammatinharjoittajien suojaamiseksi työttömyysriskiltä.

2.OIKEUSPERUSTA, TOISSIJAISUUSPERIAATE JA SUHTEELLISUUSPERIAATE

Oikeusperusta

Välineen oikeusperusta on neuvoston asetus (EU) 2020/672.

Toissijaisuusperiaate (jaetun toimivallan osalta)

Ehdotus on annettu jäsenvaltion esittämän pyynnön johdosta, ja se ilmentää eurooppalaista solidaarisuutta, koska sillä myönnetään covid-19:n leviämisestä kärsivälle jäsenvaltiolle unionin taloudellista apua tilapäisten lainojen muodossa. Tällaisella taloudellisella avulla jäsenvaltiota autetaan rahoittamaan työajan lyhentämisjärjestelyjen ja vastaavien toimenpiteiden vuoksi lisääntyneitä julkisia menoja tilapäisesti, jotta se voi suojella työpaikkoja ja suojata siten työntekijöitä ja itsenäisiä ammatinharjoittajia työttömyysriskiltä ja tulonmenetyksiltä.

Tällainen tuki auttaa tilanteesta kärsivää väestöä, ja se auttaa myös lieventämään covid-19-kriisin aiheuttamia välittömiä yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaikutuksia.

Suhteellisuusperiaate

Ehdotus on suhteellisuusperiaatteen mukainen. Siinä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen välineelle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

3.JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMIEN KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET

Sidosryhmien kuuleminen

Ehdotus on pitänyt valmistella kiireellisesti, jotta neuvosto voi hyväksyä sen ajoissa. Tämän vuoksi sidosryhmiä ei ole voitu kuulla.

Vaikutustenarviointi

Ehdotuksen kiireellisyyden vuoksi vaikutustenarviointia ei ole tehty.

4.TALOUSARVIOVAIKUTUKSET

Komission olisi voitava ottaa lainaa rahoitusmarkkinoilta varojen edelleen lainaamiseksi jäsenvaltioille, jotka pyytävät taloudellista apua SURE-välineestä.

Jäsenvaltioiden takausten lisäksi järjestelyyn sisältyy muita suojatoimia sen rahoitusvakauden varmistamiseksi. Niitä ovat

·tiukka ja varovainen varainhoito;

·lainasalkun kokoaminen siten, että rajoitetaan keskittymisriskiä, vuotuista riskiä ja liiallista altistumista yksittäisten jäsenvaltioiden riskeille ja varmistetaan, että apua eniten tarvitseville jäsenvaltioille voidaan myöntää riittävästi varoja; ja

·mahdollisuus velan jälleenrahoitukseen.

2020/0212 (NLE)

Ehdotus

NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

tilapäisen tuen myöntämisestä Kreikalle neuvoston asetuksen (EU) 2020/672 nojalla työttömyysriskien lieventämiseksi hätätilanteessa covid-19:n leviämisen seurauksena

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon eurooppalaisen hätätilasta aiheutuvien työttömyysriskien lieventämisen tilapäisen tukivälineen (SURE) perustamisesta covid-19:n leviämisen seurauksena 19 päivänä toukokuuta 2020 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2020/672 1 ja erityisesti sen 6 artiklan 1 kohdan,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)Kreikka pyysi 6 päivänä elokuuta 2020 unionilta taloudellista apua täydentääkseen kansallisia toimiaan, joilla se pyrkii lieventämään covid-19:n leviämisen vaikutuksia ja sen sosioekonomisia seurauksia työntekijöille.

(2)On odotettavissa, että covid-19:n leviäminen ja Kreikan toteuttamat poikkeukselliset toimenpiteet taudin leviämisen ja sen sosioekonomisten ja terveyteen liittyvien vaikutusten rajoittamiseksi vaikuttavat perinpohjaisella tavalla maan julkiseen talouteen. Komission kevään 2020 talousennusteen mukaan Kreikan julkistalouden alijäämä on 6,4 prosenttia ja julkisen velan määrä 196,4 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen (BKT) vuoden 2020 lopussa. Komission kesän 2020 väliennusteen mukaan Kreikan BKT supistuu 9 prosenttia vuonna 2020.

(3)Covid-19:n leviämisen vuoksi huomattava osa Kreikan työvoimasta on joutunut keskeyttämään työssäkäynnin tai työnhaun. Tämä on johtanut siihen, että Kreikan julkiset menot ovat kasvaneet äkillisesti ja voimakkaasti sellaisille yksityisen sektorin työntekijöille tarjotun erityisavustuksen vuoksi, joiden työsopimukset on keskeytetty kriisin johdosta, sekä näistä työntekijöistä keskeytyksen aikana maksettavista sosiaaliturvamaksuista aiheutuvien kustannusten, itsenäisille ammatinharjoittajille myönnettävän erityisavustuksen, työajan lyhentämisjärjestelyn ja palvelualan kausiyritysten työntekijöistä maksettavien työnantajien sosiaaliturvamaksujen vuoksi, kuten johdanto-osan 4–8 kappaleessa todetaan.

(4)Kreikan 6 päivänä elokuuta 2020 esittämässä pyynnössä mainitulla 14 päivänä maaliskuuta 2020 annetulla säädöksellä 2 otettiin käyttöön erityisavustus yksityissektorin työntekijöille, joiden työsopimukset on keskeytetty. Tällä toimenpiteellä pyritään suojelemaan sellaisten yritysten työntekijöitä, jotka joutuivat yleisen määräyksen vuoksi keskeyttämään toimintansa tai jotka toimivat covid-19-epidemian pahoin koettelemilla toimialoilla. Toimenpide koskee 543 euron kuukausittaisen erityisavustuksen maksamista työntekijöille, joiden työsopimukset keskeytettiin maaliskuun puolivälistä 2020 alkaen. Järjestelyn soveltaminen edellyttää, että työnantaja pitää saman määrän työntekijöitä (samat asianomaiset työntekijät) palveluksessaan työsopimuksen keskeytyksen kestoa vastaavan ajan.

(5)Lisäksi viranomaiset ovat alkaneet myöntää valtion rahoitusta johdanto-osan 4 kappaleessa tarkoitettua erityisavustusta saavien työntekijöiden sosiaaliturvamaksuja varten. Järjestelyn soveltaminen edellyttää, että työnantaja pitää saman määrän työntekijöitä (samat asianomaiset työntekijät) palveluksessaan työsopimuksen keskeytyksen kestoa vastaavan ajan.

(6)Kreikan 6 päivänä elokuuta 2020 esittämässä pyynnössä mainitulla 20 päivänä maaliskuuta 2020 annetulla säädöksellä 3 otettiin käyttöön erityisavustus itsenäisille ammatinharjoittajille. Toimenpide koskee 600 euron kertaluonteista erityisavustusta, joka on myönnetty joko huhti- tai kesäkuussa 2020 itsenäisille ammatinharjoittajille (taloustieteilijät, kirjanpitäjät, insinöörit, juristit, lääkärit, opettajat ja tutkijat).

(7)Työajan lyhentämisjärjestely, jota sovelletaan 15 päivän kesäkuuta ja 15 päivän lokakuuta 2020 välisenä aikana kaikissa yrityksissä, lukuun ottamatta lentoliikennealaa, jossa järjestelyä voidaan jatkaa vuoden 2020 loppuun, otettiin käyttöön Kreikan 6 päivänä elokuuta esittämässä pyynnössä mainitulla lailla 4690/2020 4 . Järjestelyyn voivat osallistua yritykset, joiden liikevaihto on laskenut vähintään 20 prosenttia. Toimenpiteellä voidaan lyhentää työntekijöiden viikoittaista työaikaa jopa 50 prosenttia sillä edellytyksellä, että työsuhde säilyy voimassa. Valtio kattaa 15 ja 30 päivän kesäkuuta 2020 välisenä aikana 60 prosenttia työntekijöiden nettoansioista ja 60 prosenttia työnantajien sosiaaliturvamaksuista tekemättömien työtuntien osalta. Heinäkuun 1 päivästä 2020 alkaen valtio kattaa 100 prosenttia työnantajien ja työntekijöiden sosiaaliturvamaksuista tekemättömien työtuntien osalta niiden 60 prosentin lisäksi, jotka se kattaa työntekijöiden tekemättömien tuntien nettoansioista.

(8)Kreikan 6 päivänä elokuuta 2020 esittämässä pyynnössä mainitulla lailla 4714/2020 5 otetaan käyttöön valtion rahoitus kausiyritysten työntekijöistä maksettavia työnantajien sosiaaliturvamaksuja varten. Toimenpide kohdistuu palvelualan kausiyrityksiin eli yrityksiin, joiden liikevaihdosta 50 prosenttia syntyy kolmannella vuosineljänneksellä (vuoden 2019 tietojen perusteella). Sen tarkoituksena on rahoittaa työnantajien sosiaaliturvamaksut heinä-, elo- ja syyskuussa 2020 edellyttäen, että asianomaiset yritykset säilyttävät saman määrän työntekijöitä kuin niillä oli 30 päivänä kesäkuuta 2020.

(9)Kreikka täyttää taloudellisen avun pyytämiselle asetuksen (EU) 2020/672 3 artiklassa asetetut edellytykset. Kreikka on toimittanut komissiolle asiaankuuluvan näytön siitä, että toteutuneet ja suunnitellut julkiset menot ovat lisääntyneet 2 728 000 000 euroa 1 päivästä helmikuuta 2020 covid-19:n leviämisen sosioekonomisten vaikutusten lieventämiseksi toteutettujen kansallisten toimenpiteiden johdosta. Kyseessä on menojen äkillinen ja voimakas kasvu, sillä kyseiset uudet toimenpiteet kattavat huomattavan osan Kreikan yrityksistä ja työvoimasta.

(10)Komissio on asetuksen (EU) 2020/672 6 artiklan mukaisesti kuullut Kreikkaa ja varmistanut niiden toteutuneiden ja suunniteltujen julkisten menojen äkillisen ja voimakkaan kasvun, jotka liittyvät suoraan työajan lyhentämisjärjestelyihin ja vastaaviin toimenpiteisiin, joihin viitataan 6 päivänä elokuuta 2020 päivätyssä pyynnössä.

(11)Kreikalle olisi sen vuoksi myönnettävä taloudellista apua maan auttamiseksi selviytymään covid-19:n leviämisen aiheuttaman talouden vakavan häiriön sosioekonomisista vaikutuksista.

(12)Tällä päätöksellä ei rajoiteta sisämarkkinoiden toiminnan vääristymiseen liittyvien mahdollisten menettelyjen, kuten Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT-sopimus) 107 ja 108 artiklaan perustuvien menettelyjen, tuloksia. Sillä ei poisteta jäsenvaltioille SEUT-sopimuksen 108 artiklan nojalla kuuluvaa velvoitetta ilmoittaa komissiolle mahdollisista valtiontuista.

(13)Kreikan olisi ilmoitettava komissiolle suunniteltujen julkisten menojen toteutumisesta säännöllisin väliajoin, jotta komissio voi arvioida, missä määrin Kreikka on toteuttanut kyseiset menot.

(14)Tehtäessä päätös taloudellisen avun myöntämisestä on otettu huomioon Kreikan tämänhetkiset ja odotettavissa olevat tarpeet sekä muiden jäsenvaltioiden asetuksen (EU) 2020/672 nojalla jo toimittamat tai suunnitteilla olevat taloudellisen avun pyynnöt yhdenvertaisen kohtelun, solidaarisuuden, oikeasuhteisuuden ja avoimuuden periaatteita noudattaen,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Kreikka täyttää asetuksen (EU) 2020/672 3 artiklassa asetetut edellytykset.

2 artikla

1.Unioni asettaa Kreikan saataville enintään 2 728 000 000 euron lainan. Lainan keskimääräinen enimmäismaturiteetti on 15 vuotta.

2.Tällä päätöksellä myönnetyn taloudellisen avun saatavuusaika on 18 kuukautta päätöksen voimaantuloa seuraavasta päivästä lukien.

3.Komissio asettaa unionin taloudellisen avun Kreikan saataville enintään kahdeksassa erässä. Kukin erä voidaan maksaa yhdessä tai useammassa osaerässä. Ensimmäisen erän osaerien maturiteetit voivat olla pidempiä kuin 1 kohdassa tarkoitettu keskimääräinen enimmäismaturiteetti. Tällöin seuraavien osaerien maturiteetit on asetettava niin, että 1 kohdassa tarkoitettu keskimääräinen enimmäismaturiteetti toteutuu, kun kaikki erät on maksettu.

4.Ensimmäinen erä maksetaan sen jälkeen, kun asetuksen (EU) 2020/672 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu lainasopimus on tullut voimaan.

5.Kreikka maksaa asetuksen (EU) 2020/672 4 artiklassa tarkoitetut unionin rahoituskustannukset kunkin erän osalta sekä rahoituksesta unionille mahdollisesti aiheutuvat muut maksut, kulut ja menot.

6.Komissio päättää erien suuruudesta ja maksamisesta samoin kuin osaerien suuruudesta.

3 artikla

Kreikka voi rahoittaa seuraavia toimenpiteitä:

a)erityisavustus työntekijöille, joiden työsopimukset on keskeytetty, 14 päivänä maaliskuuta 2020 annetun säädöksen 13 §:n mukaisesti;

b)sellaisten työntekijöiden sosiaaliturvamaksut, joihin sovelletaan tämän artiklan a alakohdassa tarkoitettua toimenpidettä, 14 päivänä maaliskuuta 2020 annetun säädöksen 13 §:n mukaisesti;

c)erityisavustus itsenäisille ammatinharjoittajille, 20 päivänä maaliskuuta 2020 annetun säädöksen 8 §:n mukaisesti;

d)työajan lyhentämisjärjestely, lain 4690/2020 31 §:n mukaisesti;

e)palvelualan kausiyritysten työntekijöistä maksettavat työnantajien sosiaaliturvamaksut, lain 4714/2020 123 §:n mukaisesti.

4 artikla

Kreikan on ilmoitettava suunniteltujen julkisten menojen toteutumisesta komissiolle viimeistään [PÄIVÄYS: kuuden kuukauden kuluttua tämän päätöksen julkaisemisesta] ja sen jälkeen kuuden kuukauden välein, kunnes kyseiset suunnitellut julkiset menot ovat toteutuneet täysimääräisinä.

5 artikla

Tämä päätös on osoitettu Helleenien tasavallalle.

6 artikla

Tämä päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tehty Brysselissä

   Neuvoston puolesta

   Puheenjohtaja

(1)    EUVL L 159, 20.5.2020, s. 1.
(2)    14 päivänä maaliskuuta 2020 annettu säädös (virallinen lehti A΄ 64), joka on ratifioitu lain 4682/2020 3 §:llä (virallinen lehti A΄ 76); ministerin päätös 12998/232 (virallinen lehti B΄ 1078, 28. maaliskuuta 2020), ministerin päätös 16073/287, 22. huhtikuuta 2020 (virallinen lehti B΄ 1547, 22. huhtikuuta 2020), ministerin päätös 17788/346, 8. toukokuuta 2020 (virallinen lehti B΄ 1779, 10. toukokuuta 2020) ja ministerin päätös 23102/477/2020 (virallinen lehti B' 2268, 13. kesäkuuta 2020).
(3)    20 päivänä maaliskuuta 2020 annettu säädös (virallinen lehti A΄ 68), joka on ratifioitu lain 4683/2020 1 §:llä (virallinen lehti A΄ 83);
(4)    Laki 4690/2020 (virallinen lehti A΄ 104), ratifioitu lain 4714/2020 122 ja 123 §:llä (virallinen lehti A΄ 148), ministerin päätös 23103/478 (virallinen lehti B 2274, 14. kesäkuuta 2020) ja ministerin päätös 32085/1771
(5)    Laki 4714/2020 (virallinen lehti A΄ 148), ratifioitu ministerin päätöksellä 32085/1771.