Bryssel 2.4.2020

COM(2020) 171 final

Ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

päätöksen (EU) 2020/265 muuttamisesta niiden joustovälineestä vuodeksi 2020 käyttöön otettavien määrien mukauttamiseksi, jotka käytetään muuttoliikkeeseen, pakolaisvirtoihin ja turvallisuusuhkiin liittyviin toimenpiteisiin, covid-19-epidemian vuoksi tarvittaviin välittömiin toimenpiteisiin ja Euroopan syyttäjänviraston vahvistamiseen


PERUSTELUT

Euroopan parlamentti ja neuvosto päättivät 27. marraskuuta 2019 (päätös (EU) 2020/265 1 ) komission ehdotuksen mukaisesti ottaa käyttöön joustovälineestä 778,1 miljoonaa euroa otsaketta 3 (Turvallisuus ja kansalaisuus) varten.

Komissio esitti 27. maaliskuuta 2020 lisätalousarvioesityksen (LTE) nro 1/2020 2 . Tähän lisätalousarvioesitykseen sisältyy muun muassa otsakkeen 3 maksusitoumusmäärärahoihin tehtävä 423,3 miljoonan euron kokonaislisäys, josta on tarkoitus kattaa Kreikkaan kohdistuvasta kasvaneesta muuttoliikepaineesta johtuvat tarpeet, rahoittaa covid-19-epidemian vuoksi tarvittavat välittömät toimenpiteet (rescEU:n ensimmäinen lääkinnällisten laitteiden ja tarvikkeiden varasto) ja osoittaa lisämäärärahoja Euroopan syyttäjänvirastolle. Komissio ehdotti lisätalousarvioesityksessä nro 1/2020, että vuodelta 2018 käytettäväksi jääneestä maksusitoumusmäärärahojen kokonaisliikkumavarasta otetaan käyttöön 350,0 miljoonaa euroa muuttoliikkeeseen liittyvän lisäyksen kattamiseksi. Komissio ehdotti myös, että loppuosa lisäyksestä (73,3 miljoonaa euroa) rahoitetaan mukauttamalla joustovälineestä käyttöön otettavaa määrää vastaavalla määrällä ja laajentamalla päätöksen (EU) 2020/265 3 soveltamisalaa.

Komissio on tänään esittänyt lisätalousarvioesityksen nro 2/2020 4 . Tähän esitykseen sisältyy otsakkeen 3 maksusitoumusmäärärahoihin tehtävä uusi 3 000,0 miljoonan euron lisäys, jolla katetaan hätätilanteen tukivälineen uudelleenaktivointi unionissa. Tukivälineellä on tarkoitus auttaa jäsenvaltioita selviytymään covid-19-epidemian seurauksista ja vahvistaa unionin pelastuspalvelumekanismia/rescEU-järjestelmää, jotta se voisi tukea välttämättömien resurssien varastojen kasvattamista ja näiden resurssien jakamisen koordinointia Euroopan tasolla. Ottaen huomioon, että otsakkeessa 3 ei ole mahdollista kohdentaa määrärahoja uudelleen, ja noudattaen niin ikään tänään esitettyä ehdotusta 5 rahoituskehysasetuksen muuttamisesta poistamalla hätätilanteen tukivälineen soveltamisalaa koskevat rajoitukset, komissio ehdottaa lisätalousarvioesityksessä nro 2/2020, että maksusitoumusmäärärahojen kokonaisliikkumavarasta otetaan käyttöön sen koko käytettävissä oleva määrä eli 2 042,4 miljoonaa euroa 6 edellä mainitun lisäyksen kattamiseksi.

Lisäksi tällä joustovälineen varojen käyttöönottoa koskevalla päätösehdotuksella muutetaan 27. marraskuuta 2019 annettua päätöstä (EU) 2020/265 ja korvataan yhdessä lisätalousarvioesityksen nro 1/2020 kanssa esitetty muutosehdotus. Tämä uusi ehdotus kattaa näin ollen sekä lisätalousarvioesityksessä nro 1/2020 että lisätalousarvioesityksessä nro 2/2020 otsakkeen 3 maksusitoumusmäärärahoihin tehdyt lisäykset, ja sillä kasvatetaan joustovälineestä käyttöön otettava kokonaismäärä 1 094,4 miljoonaan euroon 7 , mikä tarkoittaa, että tästä erityisrahoitusvälineestä vuonna 2020 käytettävissä oleva määrä otetaan käyttöön kokonaisuudessaan.

Koska lisätalousarvioesityksellä nro 2/2020 maksusitoumusmäärärahojen kokonaisliikkumavarasta käyttöön otettu määrä ja tässä joustovälineen käyttöönottoa koskevassa päätösehdotuksessa esitetty määrä eivät riitä kattamaan hätätilanteen tukivälineen rahoitustarpeita, komissio esittää yhdessä lisätalousarvioesityksen nro 2/2020 kanssa erillisen ehdotuksen 8 714,6 miljoonan euron käyttöönottamiseksi ennakoimattomiin menoihin varatusta liikkumavarasta vuonna 2020.

Tarkistetun ehdotuksen mukaisesti joustovälineestä käyttöön otettavia varoja vastaavat alustavat maksumäärärahat on esitetty seuraavassa taulukossa:

(milj. euroa, käypinä hintoina)

Vuosi

Joustovälineen käyttöönottoon vuonna 2020 liittyvät maksumäärärahat

2020

574,6

2021

413,7

2022

66,2

2023

39,9

Yhteensä

1 094,4

Ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

päätöksen (EU) 2020/265 muuttamisesta niiden joustovälineestä vuodeksi 2020 käyttöön otettavien määrien mukauttamiseksi, jotka käytetään muuttoliikkeeseen, pakolaisvirtoihin ja turvallisuusuhkiin liittyviin toimenpiteisiin, covid-19-epidemian vuoksi tarvittaviin välittömiin toimenpiteisiin ja Euroopan syyttäjänviraston vahvistamiseen

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottavat huomioon talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta, talousarvioyhteistyöstä ja moitteettomasta varainhoidosta 2 päivänä joulukuuta 2013 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen toimielinten sopimuksen 9 ja erityisesti sen 12 kohdan,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sekä katsovat seuraavaa:

(1)Joustovälineen avulla on tarkoitus rahoittaa selkeästi määriteltyjä menoja, joita ei ole pystytty rahoittamaan yhteen tai useampaan muuhun unionin yleisen talousarvion otsakkeeseen nähden käytettävissä olevien liikkumavarojen puitteissa.

(2)Joustovälinettä varten käytettävissä oleva vuotuinen enimmäismäärä on 600 000 000 euroa (vuoden 2011 hintoina) neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 1311/2013 10 11 artiklassa säädetyn mukaisesti, ja tähän määrään voidaan lisätä peruuntuneet määrät kyseisen artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti.

(3)Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyivät 27 päivänä marraskuuta 2019 päätöksen (EU) 2020/265 11 , jolla joustovälineestä otetaan käyttöön 778 074 489 euroa maksusitoumusmäärärahoina otsakkeeseen 3 (Turvallisuus ja kansalaisuus) varainhoitovuodeksi 2020 muuttoliikettä, pakolaisia ja turvallisuutta koskevien toimenpiteiden rahoittamiseksi.

(4)Lisätalousarvioesitykseen nro 1/2020 12 sisältyy otsakkeen 3 maksusitoumusmäärärahoihin tehtävä 423 300 000 euron lisäys, josta on tarkoitus kattaa Kreikkaan kohdistuvasta kasvaneesta muuttoliikepaineesta johtuvat tarpeet, rahoittaa covid-19-epidemian vuoksi tarvittavat välittömät toimenpiteet ja osoittaa lisämäärärahoja Euroopan syyttäjänvirastolle. Tästä kokonaislisäyksestä 350 000 000 euroa katetaan neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 1311/2013 14 artiklassa säädetystä maksusitoumusmäärärahojen kokonaisliikkumavarasta ja 73 300 000 euroa ottamalla käyttöön lisävaroja joustovälineestä vuodeksi 2020. Lisäksi on tarkistettava odotettavissa olevaa maksuaikataulua.

(5)Lisätalousarvioesitykseen nro 2/2020 13 sisältyy otsakkeen 3 maksusitoumusmäärärahoihin tehtävä toinen, 3 000 000 000 euron lisäys, jolla on tarkoitus kattaa hätätilanteen tukivälineen uudelleenaktivointi unionissa. Tukivälineellä on tarkoitus osaltaan auttaa jäsenvaltioita selviytymään covid-19-epidemian seurauksista ja vahvistaa unionin pelastuspalvelumekanismia/rescEU-järjestelmää, jotta se voisi tukea välttämättömien resurssien varastojen muodostamista ja näiden resurssien koordinoitua jakamista Euroopan tasolla. Tästä kokonaislisäyksestä 2 042 402 163 euroa katetaan neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 1311/2013 14 artiklassa säädetystä maksusitoumusmäärärahojen kokonaisliikkumavarasta ja 243 039 699 euroa ottamalla käyttöön lisävaroja joustovälineestä vuodeksi 2020. Lisäksi on tarkistettava odotettavissa olevaa maksuaikataulua.

(6)Sen vuoksi päätöstä (EU) 2020/265 olisi muutettava.

(7)Tämän päätöksen olisi tultava voimaan samana päivänä kuin varainhoitovuoden 2020 talousarvioon tehtävän muutoksen, koska joustovälineestä voidaan rahoittaa joitakin toimia ylittämällä monivuotisessa rahoituskehyksessä varainhoitovuoden 2020 talousarviota varten vahvistettu enimmäismäärä,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Muutetaan päätöksen (EU) 2020/265 1 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta seuraavasti: Korvataan ilmaisu ”778 074 489 euroa” ilmaisulla ”1 094 414 188 euroa”.

Korvataan 1 kohdan toinen alakohta seuraavasti: ”Ensimmäisessä alakohdassa mainittu määrä käytetään rahoittamaan toimenpiteitä, joilla vastataan muuttoliikkeeseen, pakolaisvirtoihin ja turvallisuusuhkiin liittyviin tämänhetkisiin haasteisiin sekä covid-19-epidemian Euroopan unionissa aiheuttamaan tämänhetkiseen terveyskriisiin ja Euroopan syyttäjänviraston kasvaneisiin määrärahatarpeisiin.”

Korvataan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan a–d alakohta seuraavasti:

”a)    574 652 355 euroa vuonna 2020;

b)    413 658 806 euroa vuonna 2021;

c)    66 154 477 euroa vuonna 2022;

d)    39 948 550 euroa vuonna 2023.”

2 artikla

Tämä päätös tulee voimaan sinä päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tehty Brysselissä

Euroopan parlamentin puolesta    Neuvoston puolesta

Puhemies    Puheenjohtaja

(1)    EUVL L 58, 27.2.2020, s. 51.
(2)    COM(2020) 145, 27.3.2020.
(3)    COM(2020) 140, 27.3.2020.
(4)    COM(2020) 170, 2.4.2020.
(5)    COM(2020) 174, 2.4.2020.
(6)    Tässä määrässä on otettu huomioon vuodelta 2019 jäljellä oleva liikkumavara (1 316,9 miljoonaa euroa), joka asetetaan käyttöön vuodeksi 2020 komission tänään hyväksymässä erityisrahoitusvälineitä koskevassa teknisessä mukautuksessa (COM(2020) 173, 2.4.2020).
(7)    Tässä määrässä on otettu huomioon Euroopan globalisaatiorahaston varoista vuonna 2019 peruuntunut 175 miljoonan euron määrä, joka on lisätty joustovälineen varoihin komission tänään hyväksymässä erityisrahoitusvälineitä koskevassa teknisessä mukautuksessa (COM(2020) 173, 2.4.2020).
(8)    COM(2020) 172, 2.4.2020.
(9)    EUVL C 373, 20.12.2013, s. 1.
(10)    Neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 1311/2013, annettu 2 päivänä joulukuuta 2013, vuosia 2014–2020 koskevan monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamisesta (EUVL L 347, 20.12.2013, s. 884).
(11)

   Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös (EU) 2020/265, annettu 27 päivänä marraskuuta 2019, joustovälineen varojen käyttöönotosta muuttoliikkeeseen, pakolaisvirtoihin ja turvallisuusuhkiin liittyvien tämänhetkisten haasteiden edellyttämiä välittömiä talousarviotoimenpiteitä varten (EUVL L 58, 27.2.2020, s. 51).

(12)    COM(2020) 145, 27.3.2020.
(13)    COM(2020) 170, 2.4.2020.