EUROOPAN KOMISSIO

Bryssel 13.3.2019

COM(2019) 142 final

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Merkityksellisten ravinto- ja rehukasvien tuotannon maailmanlaajuinen laajentuminen

Sisällys

I.Johdanto

II.Biopolttoaineita, bionesteitä ja biomassapolttoaineita koskeva EU:n oikeudellinen kehys

III.Sellaisten biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden raaka-aineiden määrittely, joihin liittyy suuri ILUC-riski

III.1Maataloushyödykkeiden tuotannon maailmanlaajuinen kasvu

III.2Arvio raaka-aineiden tuotannon laajenemisesta maalle, johon on sitoutunut paljon hiiltä

III.3Mitä tarkoittaa tuotantoalueen ’merkittävä’ laajentuminen paljon hiiltä sitovalle maalle?

IV.Vähäisen ILUC-riskin biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden sertifiointi

V.Päätelmät

I.Johdanto

Uusi uusiutuvia energialähteitä koskeva direktiivi 1 (’RED II -direktiivi’ tai ’direktiivi’) tuli voimaan 24. joulukuuta 2018 2 . Direktiivillä edistetään uusiutuvan energian kehittämistä seuraavan vuosikymmenen aikana vahvistamalla uusiutuvien energialähteiden osuudelle EU:n laajuinen sitova tavoite, joka on vähintään 32 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Jäsenvaltioiden on saavutettava tämä tavoite yhdessä. Tämän mahdollistamiseksi direktiiviin sisältyy joukko alakohtaisia toimenpiteitä, joilla edistetään uusiutuvien energialähteiden laajempaa käyttöönottoa sähköntuotannossa, lämmityksessä ja jäähdytyksessä sekä liikenteessä. Yleisenä tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, parantaa energiavarmuutta, vahvistaa Euroopan teknologista ja teollista johtoasemaa sekä luoda työpaikkoja ja kasvua.

Direktiivillä vahvistetaan myös bioenergian käytön kestävyyttä koskevaa EU:n kehystä, jotta voidaan varmistaa merkittävät kasvihuonekaasupäästöjen vähennykset ja minimoida tahattomat ympäristövaikutukset. Siinä otetaan erityisesti käyttöön uusi lähestymistapa biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden tuotantoon liittyvästä epäsuorasta maankäytön muutoksesta (’ILUC’) aiheutuviin päästöihin. Tätä varten direktiivissä vahvistetaan kansalliset rajat sellaisista ravinto- ja rehukasveista, joiden tuotantoalue on laajentunut merkittävästi maalle, johon on sitoutunut paljon hiiltä, tuotetuille biopolttoaineille, bionesteille ja biomassapolttoaineille, joihin liittyy suuria epäsuoran maankäytön muutoksen riskejä (’suuren ILUC-riskin polttoaineet’). Nämä rajat alenevat asteittain nollaan viimeistään vuoteen 2030 mennessä. Nämä rajat vaikuttavat siihen, kuinka suuri osuus näistä polttoaineista voidaan ottaa huomioon laskettaessa uusiutuvien energialähteiden kansallista kokonaisosuutta ja uusiutuvien polttoaineiden osuutta liikenteessä. Direktiivissä säädetään kuitenkin poikkeuksesta näistä rajoista sellaisille biopolttoaineille, bionesteille ja biomassapolttoaineille, jotka on sertifioitu polttoaineiksi, joista ei todennäköisesti aiheudu epäsuoraan maankäytön muutokseen liittyvää riskiä.

Tähän liittyen direktiivissä edellytetään, että komissio hyväksyy delegoidun säädöksen, jossa vahvistetaan kriteerit sekä i) sellaisten suuren ILUC-riskin raaka-aineiden määrittämiselle, joiden tuotantoalue on laajentunut merkittävästi maalle, johon on sitoutunut paljon hiiltä, että ii) sellaisten biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden sertifioinnille, joista ei todennäköisesti aiheudu epäsuoraan maankäytön muutokseen liittyvää riskiä (’vähäisen ILUC-riskin polttoaineet’). Delegoitu säädös on määrä antaa tämän merkityksellisten ravinto- ja rehukasvien tuotannon maailmanlaajuista laajentumista koskevan kertomuksen (’kertomus’) ohella. Tässä kertomuksessa annetaan edellä mainitussa delegoidussa säädöksessä vahvistettuihin kriteereihin liittyviä tietoja, jotta voidaan yksilöidä sellaisista ravinto- ja rehukasveista, joiden tuotantoalue on laajentunut merkittävästi paljon hiiltä sitovalle maalle, tuotetut suuren ILUC-riskin polttoaineet sekä vähäisen ILUC-riskin polttoaineet. Tämän kertomuksen jaksossa 2 kuvaillaan ILUC-vaikutuksiin liittyvän EU:n politiikan kehitystä. Jaksossa 3 tarkastellaan tuoreimpia tietoja merkityksellisten ravinto- ja rehukasvien tuotannon maailmanlaajuisesta laajentumisesta. Jaksossa 4 kuvaillaan lähestymistapaa, jota sovelletaan sellaisista ravinto- ja rehukasveista, joiden tuotantoalue on laajentunut merkittävästi paljon hiiltä sitovalle maalle, tuotettujen suuren ILUC-riskin polttoaineiden yksilöintiin, ja jaksossa 5 puolestaan kuvaillaan vähäisen ILUC-riskin polttoaineiden sertifiointiin sovellettavaa lähestymistapaa.

II.Biopolttoaineita, bionesteitä ja biomassapolttoaineita koskeva EU:n oikeudellinen kehys 

Liikennesektori on energian ja ilmaston kannalta erityisen haastava ala: se kuluttaa noin kolmanneksen EU:n kokonaisenergiantarpeesta, se on lähes täysin riippuvainen fossiilisista polttoaineista ja sen kasvihuonekaasupäästöt kasvavat. Näihin haasteisiin vastaamiseksi EU:n lainsäädännössä edellytettiin 3 jo 2000-luvun alussa, että jäsenvaltiot asettavat ohjeelliset kansalliset tavoitteet liikenteen biopolttoaineille ja muille uusiutuville polttoaineille, koska teknologian kehityksen ansiosta useimpien unionissa liikenteessä tuolloin olleiden ajoneuvojen moottoreissa pystyttiin jo käyttämään matalapitoista biopolttoaineseosta. Biopolttoaineet olivat ainoa saatavilla oleva uusiutuva energialähde, jonka avulla liikennesektorin hiilestä irtautuminen voitiin aloittaa. Liikennesektorin hiilidioksidipäästöjen odotettiin kasvavan 50 prosenttia vuosina 1990–2010.

Vuonna 2009 annetulla uusiutuvia energialähteitä koskevalla direktiivillä 4 (’RED-direktiivillä’) edistettiin edelleen liikennesektorin hiilidioksidipäästöjen vähentämistä asettamalla uusiutuvan energia osuudelle liikennesektorilla 10 prosentin sitova tavoite, joka on määrä saavuttaa vuoteen 2020 mennessä. Ilmoitettujen tietojen ja arvioiden perusteella uusiutuva energia muodosti 7 prosenttia liikenteen kaikesta energian loppukulutuksesta vuonna 2017. Uusiutuvista energialähteistä tuotetulla sähköllä, biokaasulla ja kehittyneillä raaka-aineilla on nykyisin vain hyvin pieni merkitys liikenteessä, joten suurin osa alalla käytetystä uusiutuvasta energiasta on peräisin perinteisistä biopolttoaineista 5 .

RED-direktiivissä vahvistetaan lisäksi sitovat kasvihuonekaasupäästöjen vähennyskriteerit ja kestävyyskriteerit, jotka direktiivissä määriteltyjen biopolttoaineiden 6 ja bionesteiden on täytettävä, jotta ne voidaan ottaa huomioon uusiutuvia energialähteitä koskevissa kansallisissa ja EU:n tavoitteissa ja hyväksyä julkisten tukijärjestelmien piiriin. Kriteereissä määritellään kiellettyjä alueita (pääasiassa maa, johon on sitoutunut paljon hiiltä tai joka on biologiselta monimuotoisuudeltaan rikas), joita ei voida käyttää biopolttoaineiden ja bionesteiden tuotannossa käytettävän raaka-aineen lähteenä, ja vahvistetaan kasvihuonekaasupäästövähennysten vähimmäistaso, joka biopolttoaineilla ja bionesteillä on saavutettava fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna. Nämä kriteerit ovat osaltaan auttaneet rajoittamaan perinteisten biopolttoaineiden ja bionesteiden tuotantoon liittyvien suorien maankäyttövaikutusten riskiä, mutta niissä ei käsitellä epäsuoria vaikutuksia.

Perinteisiin biopolttoaineisiin liittyvä epäsuora maankäytön muutos

Epäsuoria vaikutuksia voi aiheutua, kun aiemmin ravinto- ja rehukasvien tuotantoon käytetty laidun tai maatalousmaa muutetaan biomassasta saatavien polttoaineiden tuotantoon. Ravinto- ja rehukasvien kysyntä on edelleen täytettävä joko tehostamalla nykyistä tuotantoa tai ottamalla muualla käyttöön maata, joka ei vielä ole maatalouskäytössä. Viimeksi mainitussa tapauksessa epäsuora maankäytön muutos (muun kuin maatalousmaan muuttaminen maatalousmaaksi ravinto- tai rehukasvien tuotantoa varten) voi aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä 7 , varsinkin jos se kohdistuu maahan, johon on sitoutunut paljon hiiltä, kuten metsiin, kosteikkoihin ja turvemaihin. Nämä kasvihuonekaasupäästöt, joita ei oteta huomioon RED-direktiivissä vahvistetuissa kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksiä koskevissa kriteereissä, voivat olla merkittäviä, ja ne voivat kumota yksittäisillä biopolttoaineilla saavutetut kasvihuonekaasupäästöjen vähennykset joko osittain tai kokonaan 8 . Tämä johtuu siitä, että vuonna 2020 lähes kaiken biopolttoaineiden tuotannon odotetaan olevan peräisin sellaisella maalla kasvatetuista viljelykasveista, jota voitaisiin käyttää elintarvike- ja rehumarkkinoiden kysynnän tyydyttämiseen.

Epäsuoraa maankäytön muutosta ei kuitenkaan voida havainnoida tai mitata. Mahdollisten vaikutusten arviointi edellyttää mallinnusta. Mallinnukseen liittyy joitain rajoituksia, mutta se on silti riittävän luotettava osoittamaan perinteisiin biopolttoaineisiin liittyvän epäsuoran maankäytön muutoksen riskin. Tätä taustaa vasten vuoden 2015 ILUC-direktiivissä 9 omaksuttiin ennalta varautuva lähestymistapa yleisen ILUC-vaikutuksen minimoimiseksi. Direktiivissä vahvistettiin raja sille perinteisten biopolttoaineiden 10 ja bionesteiden osuudelle, joka voidaan ottaa huomioon uusiutuvaa energiaa koskevissa kansallisissa tavoitteissa ja liikenteessä käytettäviä uusiutuvia polttoaineita koskevassa 10 prosentin tavoitteessa. Tähän toimenpiteeseen liittyy kunkin jäsenvaltion velvollisuus vahvistaa kehittyneille uusiutuville polttoaineille ohjeellinen tavoite, jonka viitearvona on 0,5 prosenttia vuonna 2020. Tarkoituksena on kannustaa siirtymistä tällaisiin polttoaineisiin, joilla katsotaan olevan vähäisempi tai olematon ILUC-vaikutus.

ILUC-direktiivissä määritellään myös ILUC-tekijät erilaisille ruoka- ja rehukasveihin perustuville raaka-aineryhmille. Nämä tekijät ilmaisevat perinteisten biopolttoaineiden ja bionesteiden tuotantoon liittyvästä epäsuorasta maankäytön muutoksesta aiheutuvat päästöt. Polttoaineiden toimittajat käyttävät niitä raportointitarkoituksiin, mutta niitä ei käytetä biopolttoaineen tuotannosta aiheutuvien kasvihuonekaasupäästöjen vähennysten laskentaan.

Epäsuorien maankäytön muutosten käsittely RED II -direktiivissä

RED II -direktiivissä omaksutaan tarkemmin kohdennettu lähestymistapa perinteisiin biopolttoaineisiin, bionesteisiin ja biomassapolttoaineisiin 11 liittyvien epäsuorien maankäytön muutosvaikutusten vähentämiseen. Koska epäsuoraan maankäytön muutokseen liittyviä päästöjä ei voida mitata riittävän tarkasti, jotta ne voitaisiin ottaa huomioon EU:n kasvihuonekaasupäästöjen laskentamenetelmässä, direktiivissä säilytetään lähestymistapa, jossa asetetaan raja sille perinteisten biopolttoaineiden, bionesteiden ja liikenteessä kulutettujen biomassapolttoaineiden 12 osuudella, joka voidaan ottaa huomioon laskettaessa uusiutuvan energian kansallista kokonaisosuutta ja liikenteen alakohtaista osuutta. Tämä raja ilmaistaan kuitenkin kansallisina ylärajoina, jotka vastaavat näiden polttoaineiden olemassa olevia tasoja kussakin jäsenvaltiossa vuonna 2020.

Näissä kansallisissa rajoissa on jonkin verran joustovaraa, sillä niitä voidaan vielä korottaa yhdellä prosenttiyksiköllä, mutta yleinen yläraja säilytetään, eli osuus saa olla enintään 7 prosenttia maantie- ja rautatieliikenteen energian loppukulutuksesta vuonna 2020. Jäsenvaltiot voivat myös asettaa alhaisemmat rajat biopolttoaineille, bionesteille ja biomassapolttoaineille, joihin liittyy suuri ILUC-riski, kuten öljykasveista tuotetuille polttoaineille.

Rinnakkain tämän kanssa pyritään edistämään entistä vahvemmin kehittyneiden biopolttoaineiden ja biokaasun käyttöä asettamalla sitova tavoite, jonka mukaan niiden osuuden on oltava vähintään 3,5 prosenttia vuonna 2030. Lisäksi asetetaan kaksi välitavoitetta (0,2 prosenttia vuonna 2022 ja 1 prosentti vuonna 2025).

Lisäksi vaikka jäsenvaltiot voivat ottaa huomioon perinteiset biopolttoaineet ja biomassapolttoaineet saavuttaakseen tavoitteen, jonka mukaan uusiutuvan energian osuus liikennesektorin energiankulutuksesta on vähintään 14 prosenttia, ne voivat myös alentaa tätä tavoitetta, jos ne päättävät ottaa huomioon pienemmän osuuden näistä polttoaineista tavoitetta laskettaessa. Jos jäsenvaltio esimerkiksi päättää, ettei se ota lainkaan huomioon biopolttoaineita ja biomassapolttoaineita, tavoitetta voitaisiin alentaa koko 7 seitsemän prosentin enimmäismäärällä.

Direktiivissä otetaan myös käyttöön lisäraja sellaisista ravinto- ja rehukasveista, joiden tuotantoalue on laajentunut merkittävästi paljon hiiltä sitovalle maalle, tuotetuille biopolttoaineille, bionesteille ja biomassapolttoaineille, sillä on ilmeistä, että tällaisista raaka-aineista tuotettuihin biopolttoaineisiin, bionesteisiin ja biomassapolttoaineisiin liittyy suuri ILUC-riski 13 . Koska laajentuminen paljon hiiltä sitovalle maalle on seurausta viljelykasvien kasvaneesta kysynnästä, tällaisten raaka-aineiden kysynnän kasvamisen entisestään biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden tuotannon takia voidaan odottaa ainoastaan pahentavan tilannetta, ellei toteuteta toimenpiteitä, joilla estetään syrjäyttämisvaikutukset, kuten vähäisen ILUC-riskin sertifiointi. Sen vuoksi tällaisten polttoaineiden osuus liikenteen uusiutuvan energian tavoitteessa (ja uusiutuvan energian kansallisen kokonaisosuuden laskennassa) rajoitetaan vuodesta 2021 tasolle, joka vastaa näiden polttoaineiden kulutusta vuonna 2019. Tätä osuutta lasketaan asteittain 31. joulukuuta 2023 alkaen siten, että se on nolla prosenttia viimeistään vuonna 2030.

Direktiivissä annetaan kuitenkin mahdollisuus jättää huomioimatta tässä osuudessa edellä mainituista raaka-aineista tuotetut biopolttoaineet, bionesteet ja biomassapolttoaineet, jos ne on sertifioitu vähäisen ILUC-riskin biopolttoaineiksi, bionesteiksi ja biomassapolttoaineiksi. Tällainen sertifiointi voidaan antaa sellaisille biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden raaka-aineille, jotka tuotetaan olosuhteissa, joissa vältetään epäsuorat maankäytön muutosvaikutukset, koska kasveja on viljelty aiemmin käyttämättömällä maalla tai raaka-aineet ovat peräisin kasveista, joihin on sovellettu parempia maatalouskäytäntöjä. Niitä kuvataan jäljempänä tässä kertomuksessa.

III.Sellaisten biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden raaka-aineiden määrittely, joihin liittyy suuri ILUC-riski 

Niiden suuren ILUC-riskin raaka-aineiden, joiden tuotantoalue on laajentunut merkittävästi paljon hiiltä sitovalle maalle, määrittelyyn sovellettavien kriteerien vahvistamiseen sisältyy kaksi tehtävää:

1.yksilöidään biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden raaka-aineiden tuotannon laajentuminen maalle, johon on sitoutunut paljon hiiltä; ja

2.määritellään, milloin raaka-aineen tuotannon laajentuminen on ”merkittävää”.

Tätä varten komissio on tehnyt laajoja tutkimuksia ja järjestänyt laaja-alaisia kuulemisia, muun muassa seuraavat:

-katsaus asiaa koskevasta tieteellisestä kirjallisuudesta;

-paikkatietojärjestelmän (GIS) tietoihin perustuva maailmanlaajuinen arviointi; ja

-useissa asiantuntijoiden ja sidosryhmien kanssa järjestetyissä kokouksissa järjestetty laaja-alainen kuuleminen, jossa komissio sai arvokkaita taustatietoja, jotka on otettu huomioon tätä kertomusta ja siihen liittyvää delegoitua säädöstä laadittaessa.

III.1Maataloushyödykkeiden tuotannon maailmanlaajuinen kasvu

Maailman väestön kasvu ja kohonnut elintaso on viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana johtanut maan ekosysteemeistä saatavien elintarvikkeiden, rehun, energian ja kuitujen kysynnän kasvuun. Tämä kasvava kysyntä on kasvattanut maataloushyödykkeiden tarvetta maailmanlaajuisesti, ja tämän suuntauksen odotetaan jatkuvan myös tulevaisuudessa 14 . Biopolttoaineiden käytön kasvu EU:ssa on osaltaan vaikuttanut tähän maataloushyödykkeiden olemassa olevaan kysyntään.

Tässä kertomuksessa pyritään muodostamaan kuva biopolttoaineiden kannalta merkityksellisten raaka-aineiden tuotannon laajentumisen maailmalaajuisista suuntauksista vuodesta 2008 eteenpäin. Tämä ajankohta valittiin, jotta voidaan varmistaa yhdenmukaisuus biologisesti erittäin monimuotoisen maan ja paljon hiiltä sitovan maan suojelua koskevien aikarajojen kanssa, joista säädetään direktiivin 29 artiklassa.

Kuten taulukosta 1 käy ilmi, kaikkien perinteisten biopolttoaineiden tuotannossa käytettävien tärkeimpien maataloushyödykkeiden tuotanto kasvoi vuosina 2008–2016, ohraa ja ruista lukuun ottamatta. Tuotannon kasvu oli erityisen voimakasta palmuöljyn, soijapavun ja maissin osalta, mikä käy myös ilmi sadonkorjuualaa koskevista tiedoista. Vehnän, auringonkukan, rapsin ja sokerijuurikkaan tuotannon kasvu saavutettiin pääasiassa parantamalla tuottavuutta.

  Taulukko 1: Biopolttoaineen tärkeimpien raaka-aineiden maailmanlaajuisen tuotannon kasvu (2008–2016). Lähde: FAOstat- ja USDA-FAS-tietoihin perustuvat omat laskelmat 

Maataloushyödykkeiden kysynnän kasvu voidaan yleensä tyydyttää kasvattamalla satoja ja laajentamalla maatalousmaata. Tilanteessa, jossa sekä sopivan maatalousmaan saatavuus että mahdollisuudet satojen kasvattamiseen ovat rajalliset, viljelykasvien kasvavasta kysynnästä tulee keskeinen metsäkatoa lisäävä tekijä. Eräät muut keskeiset tekijät, kuten tuotannosta saatavan voiton maksimointi ja voimassa olevan lainsäädännön noudattaminen, vaikuttavat myös todennäköisesti siihen, kuinka kasvavaan kysyntään vastataan ja missä määrin se aiheuttaa metsäkatoa.

III.2Arvio raaka-aineiden tuotannon laajenemisesta maalle, johon on sitoutunut paljon hiiltä

Maataloushyödykkeiden maailmanlaajuisen kysynnän kasvun vuoksi osa biopolttoaineiden kysynnästä on tyydytetty laajentamalla maatalousmaata maailmanlaajuisesti. Kun tämä laajentuminen kohdistuu maahan, johon on sitoutunut paljon hiiltä, se voi johtaa merkittäviin kasvihuonekaasupäästöihin ja biologisen monimuotoisuuden vakaavaan vähenemiseen. Jotta voitaisiin arvioida merkityksellisten raaka-aineiden tuotannon laajentumista paljon hiiltä sitovalle maalle (siten kuin se on määritelty RED II -direktiivissä), Yhteinen tutkimuskeskus (JRC) ja Euroopan komissio ovat tehneet katsauksen asiaa koskevasta tieteellisestä kirjallisuudesta (ks. liite I). Katsausta täydentää paikkatietojärjestelmään perustuva maailmanlaajuinen arviointi (ks. liite II).

Katsaus tieteellisestä kirjallisuudesta

Maataloushyödykkeiden tuotantoalojen laajentumista paljon hiiltä sitovalle maalle koskevan tieteellisen kirjallisuuden tarkastelussa selvisi, ettei yhdessäkään yksittäisessä tutkimuksessa anneta tuloksia kaikista biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden tuotannossa käytetyistä raaka-aineista. Sen sijaan tutkimuksia on yleensä keskitytty tiettyihin alueisiin ja tiettyihin viljelykasveihin, pääosin soijaan ja öljypalmuun, kun taas muista viljelykasveista on saatavilla hyvin vähän tietoja. Eri tutkimuksissa myös raportoidaan viljelymaan laajentumisesta erilaisina ajanjaksoina, minkä lisäksi niissä sovelletaan erilaista lähestymistapaa metsäkadon ja viljelymaan laajentumisen välillä esiintyvään viiveeseen. Siten tutkimuksissa, joissa maanpeitettä tarkastellaan ainoastaan yhden tai kahden vuoden ajalta ennen viljelyn aloittamista, viljelyn katsotaan aiheuttavan vähäisempää metsäkatoa kuin tutkimuksissa, joissa maanpeitettä tarkastellaan aikaisemmasta ajankohdasta lähtien. Tämä voi johtaa viljelyn metsäkatovaikutuksen aliarviointiin, sillä vaikka alueita, joista metsä on kaadettu, ei käytettäisikään välittömästi kasvintuotantoon, lopullisena tavoitteena oleva maan käyttö kasvintuotantoon voi olla yksi tärkeimmistä metsäkatoon johtavista tekijöistä. Näiden alueellisten tutkimusten tulokset yhdistettiin aina kuin mahdollista, jotta saataisiin maailmanlaajuinen arvio kunkin yksittäisen kasvin tuotannon laajentumisesta. Jäljempänä esitetään yhteenveto näistä arvioista.

Soijapapu

Koska saatavilla ei ole tutkimuksia, joista saataisiin tuoreita tietoja maailmanlaajuisella tasolla, tiedot yhdistettiin Brasiliaa, muuta Etelä-Amerikkaa ja muuta maailmaa koskevista tutkimuksista ja tietokannoista. Brasilian tiedot, jotka koskevat soijan tuotantoalan kasvua vuoden 2008 jälkeen, saatiin Brasilian IBGE-SIDRA-tietokannasta, ja ne yhdistettiin tietoihin, jotka koskevat tuotantoalan laajentumista metsäalueille Cerradossa [Gibbs et al. 2015], ja tietoihin, jotka koskevat Amazonin alueen vuosien 2009–2013 [Richards et al. 2017] ja Brasilian muiden osien [Agroicone 2018] keskiarvoa. Tutkimuksessa [Graesser et al. 2015] annetaan tietoja tuotantoalan laajentumisesta metsäalueille muissa Latinalaisen Amerikan maissa. Muun maailman osalta maissa, joissa soijan tuotantoala on laajentunut voimakkaimmin vuoden 2008 jälkeen, eli Intiassa, Ukrainassa, Venäjällä ja Kanadassa, kirjallisuudesta löydettiin vain vähäisiä merkkejä siitä, että soijanviljely aiheuttaisi suoraa metsäkatoa. Sen vuoksi muun maailman osalta oletettiin, että 2 prosentin osuus laajentumisesta kohdistuu metsäalueille. Tämän seurauksena arvioitiin, että maailmanlaajuisesti keskimäärin 8 prosenttia soijan tuotantoalan laajentumisesta kohdistuu paljon hiiltä sitovaan maahan.

Öljypalmu

Tutkimuksessa [Vijay et al. 2016] käytettiin öljypalmuviljelmien satelliittitietojen otantaa ja arvioitiin, mikä osuus öljypalmuviljelmien laajentumisesta kohdistui metsiin vuosina 1989–2013. Tulokset raportoitin maittain. Nämä kansalliset keskiarvot suhteutettiin öljypalmun kansallisen sadonkorjuualan kasvuun vuosina 2008–2016, ja tämän perusteella todettiin, että maailmanlaajuisesti 45 prosenttia öljypalmun viljelyalan kasvusta kohdistui maahan, joka oli metsää vuonna 1989. Tämän tuloksen luotettavuutta lisää havainto, että Indonesian ja Malesian osalta tulokset vastaavat muissa näihin alueisiin keskittyneissä tutkimuksissa saatuja tuloksia. Tutkimuksessa [Henders et al. 2015] arvioitiin, että vuosina 2008–2011 keskimäärin 0,43 Mha vuosittain havaitusta metsäkadosta johtui öljypalmun viljelyalan kasvusta. Myös tämä vastaa 45 prosenttia öljypalmun istutetun alueen arvioidusta maailmanlaajuisesta kasvusta samana ajanjaksona 15 . Useissa tutkimuksissa on myös analysoitu öljypalmun viljelyalan laajentumista turvemaalle. Tämän alan kehittyneimpänä tutkimuksena voidaan pitää tutkimusta [Miettinen et al. 2012, 2016]. Jos painotetaan eniten siinä saavutettuja tuloksia ja oletetaan, ettei muualla maailmassa ole kuivattu lainkaan turvemaita palmuöljyn tuotantoa varten, interpoloiduksi painotetuksi keskiarvoksi saadaan arvio, jonka mukaan maailmanlaajuisesti 23 prosenttia öljypalmun viljelyalan laajentumisesta kohdistui turvemaihin vuosina 2008–2011.

Sokeriruoko

Yli 80 prosenttia sokeriruo’on viljelyalan maailmanlaajuisesta kasvusta tapahtui Brasiliassa vuosina 2008–2015. Tutkimuksessa [Adami et al. 2012] raportoitiin, että vain 0,6 prosenttia sokeriruo’on viljelyalan kasvusta Keski- ja Etelä-Brasiliassa kohdistui metsäalueisiin vuosina 2000–2009. Vaikka alue vastasi noin 90 prosentista maailman sokeriruo’on tuotannosta kyseisenä ajanjaksona, Brasilian muissa osissa tapahtui jonkin verran tuotannon kasvua, joka ei kuulu tämän tutkimuksen piiriin. Myös tutkimuksessa [Sparovek et al. 2008] todettiin, että vuosina 1996–2006 sokeriruo’on viljelyalan kasvu Keski- ja Etelä-Brasiliassa kohdistui lähes yksinomaan laitumiin ja muihin viljelyaloihin; 27 prosenttia kasvusta tapahtui kuitenkin ”syrjäisillä” alueilla Amazonin biomin ympärillä ja sen sisällä, Koillis-Brasiliassa ja Atlantin alueen metsäbiomissa. Näillä syrjäisillä alueilla kuntakohtainen metsäkato korreloi sokeriruo’on viljelyalan laajentumisen kanssa. Tutkimuksessa ei kuitenkaan anneta mitään lukuja siitä, kuinka suuri osuus viljelyalan kasvusta kohdistui metsiin. Kirjallisuuden perusteella ei siten voida antaa määrällistä arviota sokeriruo’on viljelystä aiheutuvasta metsäkadosta.

Maissi

Maissin kaltaisten viljakasvien ei yleensä ajatella aiheuttavan metsäkatoa, koska suurin osa tuotannosta tapahtuu lauhkealla vyöhykkeellä, jossa metsäkato on yleensä vähäistä. Maissi on kuitenkin myös trooppinen kasvi, jota usein viljelevät pienviljelijät, ja sitä käytetään myös usein vuoroviljelyssä soijapavun kanssa suurilla tiloilla. Kiinassa viljelyalan laajentuminen keskittyi maan koillisosan heikkotuottoiselle maalle [Hansen 2017], joka on oletettavasti pääosin heinäaroa eikä metsää. Brasiliassa ja Argentiinassa kasvuun voitiin liittää sama metsäkatoa aiheuttava osuus kuin soijapavulle Brasiliassa. Tutkimuksessa [Lark et al. 2015] todettiin, että Yhdysvalloissa vuosina 2008–2012 tapahtuneesta maissin viljelyalan laajentumisesta 3 prosenttia kohdistui metsiin, 8 prosenttia pensaikkoihin ja 2 prosenttia kosteikkoihin. Kirjallisuudesta ei kuitenkaan löydy maailmanlaajuisia arvioita maankäytön muutoksesta.

Muut viljelykasvit

Muista viljelykasveista on hyvin vähän tietoja, varsinkaan maailmanlaajuisesti. Viljelykasvien viljelyalan laajentumista koskevissa, koko maailman kattavissa tietoaineistoissa annetaan tulokset ainoastaan maittain [FAO 2018][USDA 2018]. Yksi mahdollinen lähestymistapa on korreloida kansallisen tason viljelyalan kasvu kansallisen tason metsäkadon kanssa [Cuypers et al. 2013] [Malins 2018], mutta tätä ei voida pitää riittävänä näyttönä siitä, että tietty kasvi on yhteydessä metsäkatoon, koska kyseistä kasvia ei välttämättä viljellä siinä osassa maata, jossa metsäkatoa esiintyy.

Tieteellisen kirjallisuuden kriittisen tarkastelun perusteella voidaan päätellä, että parhaat arviot siitä hiljattain tapahtuneen viljelyalan laajentumisen osuudesta, joka kohdistuu paljon hiiltä sitovalle metsämaalle, ovat 8 prosenttia soijan osalta ja 45 prosenttia öljypalmun osalta. Kirjallisuudessa ei ollut riittävästi tietoja luotettavien arvioiden esittämiseksi muista viljelykasveista.

Paikkatietojärjestelmään perustuva arviointi raaka-aineiden tuotantoalueen laajentumisesta paljon hiiltä sitoville alueille

Jotta kaikkia biopolttoaineiden kannalta merkityksellisiä viljelykasveja voitaisiin käsitellä yhdenmukaisesti, kirjallisuuskatsausta täydennettiin paikkatietojärjestelmään perustuvalla maailmanlaajuisella arvioinnilla biopolttoaineiden kannalta merkityksellisten raaka-aineiden tuotantoalueen laajentumisesta paljon hiiltä sitoville alueille. Arviointi perustui Maailman luonnonvarain instituutin (WRI) ja Arkansasin yliopiston Sustainability Consortiumin tietoihin (ks. laatikko 1).

Jäljempänä taulukossa 2 esitetään yhteenveto paikkatietojärjestelmään perustuvan arvioinnin tuloksista. Ne osoittavat, että biopolttoaineiden kannalta merkityksellisissä raaka-aineissa esiintyy suuria vaihteluja sen suhteen, missä määrin niiden viljelyn laajentuminen liittyy metsäkatoon. Vuosien 2008–2015 tiedot osoittavat, että auringonkukan, sokerijuurikkaan ja rapsin tuotantoalueet ovat laajentuneet vain hitaasti ja että ainoastaan merkityksetön osuus tästä kasvusta on kohdistunut paljon hiiltä sitovaan maahan. Maissin, vehnän, sokeriruo’on ja soijapavun tapauksessa kokonaiskasvu on ollut suurempaa, mutta metsiin kohdistuvat osuudet tästä kasvusta jäävät alle 5 prosenttiin kaikkien näiden raaka-aineiden osalta. Sitä vastoin öljypalmun osalta analyysi osoittaa, että tuotantoalueen kokonaiskasvu on ollut nopeinta ja että suurin osuus kasvusta on kohdistunut metsämaahan (70 %). Öljypalmu on myös ainoa kasvi, jonka osalta suuri osa kasvusta kohdistuu turvemaahan (18 %).

Paikkatietojärjestelmään perustuvan arvioinnin tulokset näyttävät vastaavan tätä kertomusta varten tarkastelluissa tieteellisissä julkaisuissa esitettyjä yleisiä kehityssuuntia. Öljypalmun tapauksessa arvio metsiin kohdistuvasta viljelyalan laajentumisen osuudesta osuu tieteellisessä kirjallisuudessa tehtyjen havaintojen yläpäähän; havaintojen mukaan metsiin kohdistuu suuri osuus kasvusta, tyypillisesti 40–50 prosenttia. Yksi mahdollinen selitys tälle erolle on metsän kaatamisen ja palmupuiden kasvun välinen viive 16 .

RED II -direktiivin mukaan kaikki alueet, jotka olivat metsiä tammikuussa 2008, lasketaan metsäkatoalueiksi, jos niitä käytetään biopolttoaineiden raaka-aineiden tuotantoon, riippumatta siitä, milloin varsinainen raaka-aineiden viljely alkaa. Tämä säännös otettiin huomioon paikkatietojärjestelmään perustuvassa arvioinnissa, kun taas useimmissa alueellisissa tutkimuksissa otetaan huomioon lyhyempi viive metsien kaatamisen ja palmupuiden istuttamisen välillä. Analyysista johdettu turvemaahan kohdistuva laajentumisen osuus puolestaan vastaa yleisesti ottaen tieteellisessä kirjallisuudessa esitettyjä arvioita. Parhaana saatavilla olevana tieteellisenä näyttönä voidaan siten pitää varovaisempaa arviota, jonka mukaan maailmanlaajuisesti keskimäärin 45 prosenttia öljypalmun tuotantoalueen laajentumisesta kohdistuu metsiin ja 23 prosenttia turvemaahan.

Paikkatietojärjestelmään perustuvassa arvioinnissa esitetty soijan arvioitu maankäytön muutososuus 4 prosenttia on pienempi alueellisessa kirjallisuudessa esitetyt yhteenlasketut arviot, joiden perusteella osuudeksi saadaan 8 prosenttia. Tämä vaihtelu voidaan selittää sillä, että alueellisessa kirjallisuudessa käytetään asiantuntija-arvioilla täydennettyjä paikallisia tietoja siitä, mikä kasvi seuraa suoraan metsäkatoa tietyssä pikselissä. Tämän lähestymistavan soveltaminen ei ole käytännöllistä paikkatietojärjestelmään perustuvan arvioinnin maailmanlaajuisessa mittakaavassa. Tästä syystä alueellisesta kirjallisuudesta johdetun arvion, jonka mukaan 8 prosenttia soijan tuotantoalueen laajentumisesta kohdistuu metsämaahan, voidaan katsoa vastaavan parasta saatavilla olevaa tieteellistä tietoa. 

 

 Taulukko 2: Ruoka- ja rehukasvien istutettujen alueiden 17 havaittu laajentuminen (FAO- ja USDA-tilastotiedot) ja siihen liittyvä metsäkato GIS-arvioinnin perusteella.

Ravinto- ja rehukasveista tuotettuihin biopolttoaineisiin liittyvä ILUC-riski

Edellä esitellyt paikkatietojärjestelmään perustuvan tutkimuksen tulokset vastaavat epäsuoran maankäytön muutoksen mallinnuksen tuloksia, jotka osoittavaa johdonmukaisesti, että biopolttoaineiden tuotannossa käytettyihin öljykasveihin, kuten öljypalmuun, rapsiin, soijaan ja auringonkukkaan, liittyy suurempi ILUC-riski kuin muihin perinteisten biopolttoaineiden raaka-aineisiin, kuten sokerikasveihin ja paljon tärkkelystä sisältäviin kasveihin. Tämä suuntaus on vahvistettu myös tuoreessa epäsuoraa maankäytön muutosta koskevan maailmanlaajuisen tutkimuksen tarkastelussa 18 .

RED II -direktiivin liitteessä VIII esitetään luettelo alustavista arvioiduista ILUC-päästötekijöistä. Niiden mukaan öljykasvien ILUC-tekijä on noin neljä kertaa suurempi kuin muilla viljelykasvityypeillä. RED II -direktiivin 26 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat asettaa matalamman raja-arvon ravinto- ja rehukasveista tuotettujen biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden osuudelle. Säännöksessä viitataan nimenomaisesti öljykasveihin. Kuitenkin kun otetaan huomioon epäsuoran maankäytön muutoksen mallinnukseen liittyvä epävarmuus, tässä vaiheessa on parempi olla erottelematta toisistaan eri viljelykasviryhmiä, kuten paljon tärkkelystä sisältäviä kasveja, sokerikasveja ja öljykasveja, kun vahvistetaan kriteereitä sellaisista ravinto- ja rehukasveista, joiden tuotantoalue on laajentunut merkittävästi paljon hiiltä sitovalle maalle, tuotettujen ILUC-riskiä aiheuttavien polttoaineiden määrittelyä varten.

III.3Mitä tarkoittaa tuotantoalueen ’merkittävä’ laajentuminen paljon hiiltä sitovalle maalle?

RED II -direktiivin mukaan komission on määriteltävä, milloin merkityksellisen raaka-aineen tuotantoalueen katsontaan laajentuneen ’merkittävästi’ paljon hiiltä sitovalle maalle. Näin pyritään varmistamaan, että kaikilla biopolttoaineilla, jotka otetaan huomioon vuodelle 2030 asetetussa uusiutuvaa energiaa koskevassa tavoitteessa, saavutetaan positiivinen kasvihuonekaasupäästöjen nettovähennys (fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna). Tätä tarkoitusta varten kolmella tekijällä on keskeinen merkitys tuotantoalueen laajentumisen merkittävyyttä määriteltäessä: tietyn vuoden jälkeen tapahtuneen tuotantoalan laajentumisen absoluuttinen ja suhteellinen suuruus verrattuna merkityksellisen viljelykasvin kokonaistuotantoalueeseen; se osuus tästä laajentumisesta, joka kohdistuu paljon hiiltä sitovaan maahan; sekä merkityksellisen viljelykasvin ja paljon hiiltä sitovan maan tyyppi.

Ensimmäisen tekijän avulla varmennetaan, että tietyn raaka-aineen tuotantoalue tosiasiallisesti laajentuu uusille alueille. Tätä varten on tarpeellista ottaa huomioon sekä tuotantoalueen vuosittainen keskimääräinen absoluuttinen lisäys (eli 100 000 ha, mikä vastaa huomattavaa laajentumista) että sen suhteellinen lisäys (eli 1 % keskimääräisen vuotuisen tuottavuuden kasvun huomioimiseksi) kyseisen raaka-aineen kokonaistuotantoalueeseen verrattuna. Näiden kahden raja-arvon avulla voidaan sulkea pois raaka-aineet, joiden kokonaistuotantoalue ei kasva lainkaan tai kasvaa vain hyvin vähän (lähinnä siksi, että tuotannon kasvu saavutetaan satoja parantamalla eikä tuotantoaluetta laajentamalla). Tällaiset raaka-aineet eivät aiheuttaisi merkittävää metsäkatoa eivätkä siten suuria epäsuoraan maankäytön muutokseen liittyviä kasvihuonekaasupäästöjä. Tämä on tilanne esimerkiksi auringonkukkaöljyn osalta, koska vuosina 2008–2016 sen tuotantoalue kasvoi alle 100 000 hehtaaria ja 0,5 prosenttia vuodessa, samalla kuin sen kokonaistuotanto kasvoi 3,4 prosenttia vuodessa samana ajanjaksona.

Niiden viljelykasvien osalta, jotka ylittävät nämä tuotantoalueen laajentumisen kynnysarvot, toinen ratkaiseva tekijä on se osuus tuotantoalueen laajentumisesta, joka on kohdistunut paljon hiiltä sitovaan maahan. Tämä osuus määrittää, voidaanko biopolttoaineilla saavuttaa kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksiä ja kuinka paljon. Tilanteessa, jossa raaka-aineen tuotantoalueen laajentumisesta paljon hiiltä sitovalle maalle aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt ovat suuremmat kuin tietyntyyppisistä raaka-aineista tuotetuilla biopolttoaineilla saavutetut suorat kasvihuonekaasupäästöjen vähennykset, tällaisten biopolttoaineiden tuotanto ei johda kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksiin fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna.

RED II -direktiivin mukaan biopolttoaineilla on vähennettävä kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 50 prosenttia 19 fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna, kun päästöjä mitataan elinkaarianalyysilla, joka kattaa kaikki suorat päästö mutta ei epäsuoria päästöjä. Kuten laatikossa 2 selitetään, päästövähennyksiä ei saavutettaisi biopolttoaineilla, jotka on tuotettu viljelykasveista, joiden tuotantoalueen laajentuminen paljon hiiltä sitovalle maalle ylittää yleisen 14 prosentin kynnysarvon. Varovaisuusperiaatteen mukaisesti vaikuttaa asianmukaiselta, että määriteltyyn tasoon sovelletaan noin 30 prosentin vähennystekijää. Siksi on syytä soveltaa varovaisempaa 10 prosentin kynnysarvo sen varmistamiseksi, että biopolttoaineilla saavutetaan huomattavia kasvihuonekaasupäästöjen nettovähennyksiä ja että epäsuoraan maankäytön muutokseen liittyvä biologisen monimuotoisuuden väheneminen minimoidaan.

Määritettäessä sitä, minkälainen laajentuminen on merkittävää, on myös tärkeää ottaa huomioon huomattavat erot paljon hiiltä sitovien alueiden tyypissä ja tarkasteltavan raaka-aineen tyypissä.

Esimerkiksi turvemaat on kuivattava öljypalmuviljelmän perustamiseksi ja ylläpitämiseksi. Turpeen hajoaminen aiheuttaa merkittäviä hiilidioksidipäästöjä, jotka jatkuvat niin kauan kuin viljelmä on tuotannossa eikä turvemaata ole kostutettu uudelleen. Kuivaamista seuraavina ensimmäisinä 20 vuotena nämä hiilidioksidipäästöt ovat kumuloituina noin kolme kertaa suuremmat kuin saman alueen metsäkadosta aiheutuvat oletetut päästöt. Tämä huomattava vaikutus olisi siten otettava huomioon laskettaessa paljon hiiltä sitovasta maasta aiheutuvien päästöjen merkittävyyttä soveltamalla turvemaahan kohdistuvaan laajentumiseen kerrointa 2,6 20 . Myös pysyvien kasvien (palmu ja sokeriruoko) sekä maissin ja sokerijuurikkaan tuotos on myytävien tuotteiden energiasisältönä 21 tarkasteltuna huomattavasti suurempi kuin mitä edellä on oletettu 14 prosentin kynnysarvon laskentaa varten 22 . Nämä tekijät otetaan huomioon laatikossa 3 kuvatun tuottavuuskertoimen avulla.

Laatikossa 3 esitetään valittu kaava sen laskemiseksi, onko biopolttoaineiden kannalta merkityksellinen raaka-aine merkittävälle laajentumiselle määritellyn 10 prosentin kynnysarvon ylä- vai alapuolella. Kaavassa otetaan huomioon paljon hiiltä sitovaan maahan, siten kuin se on määritelty RED II -direktiivissä, kohdistuva osuus raaka-aineen tuotantoalueen laajentumisesta sekä eri raaka-aineiden tuottavuuskertoimet.

IV.Vähäisen ILUC-riskin biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden sertifiointi 

Sellaisten biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden, joiden katsotaan yleisesti aiheuttavan suurta ILUC-riskiä, ILUC-vaikutus voidaan välttää tietyissä olosuhteissa, ja niihin liittyvien raaka-aineiden viljely voi jopa osoittautua hyödylliseksi kyseisille tuotantoalueille. Kuten jaksossa 2 kuvaillaan, epäsuoran maankäytön muutoksen perussyy on raaka-aineiden kasvanut kysyntä, joka johtuu perinteisten biopolttoaineiden kulutuksen kasvusta. Tämä syrjäyttämisvaikutus voidaan välttää sertifioiduilla vähäisen ILUC-riskin biopolttoaineilla.

Maan syrjäyttämisen ehkäiseminen täydentävillä toimenpiteillä

Vähäisen ILUC-riskin biopolttoaineet ovat polttoaineita, jotka on tuotettu sellaisista lisäraaka-aineista, jotka on kasvatettu käyttämättömällä maalla tai jotka ovat seurausta tuottavuuden kasvusta. Biopolttoaineiden tuottaminen tällaisista lisäraaka-aineista ei aiheuta epäsuoraa maankäytön muutosta, koska kyseiset raaka-aineet eivät kilpaile ravinto- ja rehukasvien tuotannon kanssa, ja syrjäyttämisvaikutukset voidaan näin välttää. Kuten direktiivissä vaaditaan, tällaisia lisäraaka-aineita voidaan pitää vähäisen ILUC-riskin polttoaineina ainoastaan, jos niitä tuotetaan kestävällä tavalla.

Vähäisen ILUC-riskin käsitteeseen liittyvän tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan tiukkoja kriteerejä, jotka tosiasiallisesti edistävät parhaita toimintatapoja ja joilla vältetään ansiottomat voitot. Toimien on samaan aikaan oltava käytännössä toteutettavia ja niissä on vältettävä liiallista hallinnollista taakkaa. Tarkistetussa direktiivissä määritellään kaksi uutta raaka-ainelähdettä, joita voidaan käyttää vähäisen ILUC-riskin polttoaineiden tuotantoon. Nämä ovat raaka-aineet, jotka ovat seurausta sellaisten toimenpiteiden soveltamisesta, joilla parannetaan maatalouden tuottavuutta jo käytössä olevalla maalla, ja raaka-aineet, jotka saadaan viljelemällä kasveja alueilla, joita ei aikaisemmin ole käytetty kasvien viljelyyn.

Täydentävyyden varmistaminen nykykehitystä pidemmälle menevillä toimenpiteillä

Tuottavuuden keskimääräinen kasvu ei kuitenkaan vielä riitä, jotta kaikki syrjäyttämisvaikutusten riskit voidaan välttää, sillä maatalouden tuottavuus paranee kaiken aikaa, samalla kuin täydentävyyden periaate, joka on keskeinen tekijä vähäisen ILUC-riskin sertifioinnissa, edellyttää nykykehitystä pidemmälle menevien toimenpiteiden toteuttamista. Tätä taustaa vasten RED II -direktiivissä säädetään, että vähäisen ILUC-riskin sertifioinnissa otetaan huomioon ainoastaan odotettua tasoa suuremmat tuottavuuden parannukset.

Tätä varten on tarpeellista analysoida, mennäänkö toimenpiteessä pidemmälle kuin mikä on yleinen käytäntö sen toteutusaikana, sekä rajoittaa toimenpiteiden kelpoisuusaika kohtuulliseen ajanjaksoon, joka antaa talouden toimijoille mahdollisuuden kattaa investointikustannukset ja varmistaa kehyksen jatkuvan toimivuuden. Tätä tarkoitusta varten kelpoisuusaika on asianmukaista rajoittaa 10 vuoteen 31 . Toteutuneita tuottavuuden parannuksia olisi myös verrattava dynaamiseen lähtötasoon, jossa otetaan huomioon satojen maailmanlaajuiset kehityssuunnat. Näin otetaan huomioon, että osa satojen parantumisesta saavutetaan joka tapauksessa ajan kuluessa, kun teknologia kehittyy (esim. satoisammat siemenet), ilman viljelijän aktiivisia toimia.

Jotta dynaamisen lähtötason määrittelemisen sovellettu lähestymistapa olisi käytännössä toteutettavissa ja todennettavissa, sen on oltava luotettava ja yksinkertainen. Tätä varten dynaamisen lähtötason olisi perustuttava viljelijän saavuttamaan keskisatoon sitä vuotta välittömästi edeltävänä 3 vuoden ajanjaksona, jona täydentävää toimenpidettä sovelletaan, ja kyseessä olevan raaka-aineen satojen pitkän aikavälin kehityssuuntiin.

Lisäraaka-aineet, jotka ovat seurausta tuottavuutta parantavista toimenpiteistä tai raaka-aineen viljelystä käyttämättömällä maalla, olisi otettava huomioon ainoastaan tapauksissa, jotka ovat tosiasiallisesti täydentäviä nykykehitykseen verrattuna. Yleisimmin hyväksytty kehys hankkeiden täydentävyyden arvioimiseksi on Kioton pöytäkirjan nojalla kehitetty puhtaan kehityksen mekanismi (ks. laatikko 4). On syytä huomata, että puhtaan kehityksen mekanismi keskittyy teollisuushankkeisiin, joten sen lähestymistapaa ei voida toisintaa kokonaisuudessaan, mutta sen investointien ja esteiden analysointia koskevia vaatimuksia voidaan soveltaa myös vähäisen ILUC-riskin biopolttoaineiden sertifiointiin. Tällaisten vaatimusten soveltaminen vähäisen ILUC-riskin sertifiointiin tarkoittaisi, että tuottavuuden parantamiseen tai kasvien viljelyyn aiemmin käyttämättömällä maalla tähtäävät toimenpiteen eivät olisi taloudellisesti houkuttelevia tai niillä olisi muita esteitä, jotka estävät niiden toteuttamisen (esim. taidot/teknologia jne.), ilman EU:n biopolttoaineiden kysyntään liittyvää markkinapreemiota 32 .

Luotettavan vaatimustenmukaisuuden tarkastamisen ja auditoinnin varmistaminen

Täydentävyyskriteerin noudattamisen osoittaminen edellyttää perusteellista arviointia, joka ei ehkä ole perusteltua tietyissä olosuhteissa ja joka voi muodostaa esteen toimintamallin onnistuneelle toteuttamiselle. Esimerkiksi pienviljelijöillä 34 , varsinkin kehitysmaissa, ei useinkaan ole hallinnollisia valmiuksia ja osaamista tällaisen arvioinnin suorittamiseen, samalla kun he selvästi kohtaavat esteitä, jotka haittaavat tuottavuutta lisäävien toimien toteuttamista. Täydentävyysvaatimuksen voidaan samoin olettaa toteutuvan hankkeissa, joissa käytetään viljelemätöntä tai vakavasti huonontunutta maata, koska tällainen maan tila osoittaa jo, että maan viljelykäytölle on olemassa esteitä.

Voidaan odottaa, että vapaaehtoiset järjestelmät, joissa on kerätty laaja kokemus biopolttoaineiden kestävyyskriteerien täytäntöönpanosta ympäri maailmaa, ovat keskeisessä asemassa vähäisen ILUC-riskin sertifiointimenetelmän toteutuksessa. Komissio on jo hyväksynyt 13 vapaaehtoista järjestelmää, joilla osoitetaan kestävyyskriteerin ja kasvihuonekaasupäästöjen vähennyskriteerin täyttäminen. Komission valtuudet hyväksyä tällaisia järjestelmiä on RED II -direktiivissä laajennettu kattamaan myös vähäisen ILUC-riskin polttoaineet.

Luotettavan ja yhdenmukaisen täytäntöönpanon varmistamiseksi komissio määrittelee tarkastuksiin ja auditointiin sovellettavia konkreettisia lähestymistapoja koskevat tekniset säännöt RED II -direktiivin 30 artikla 8 kohdan nojalla hyväksyttävässä täytäntöönpanosäädöksessä. Komissio hyväksyy tämän täytäntöönpanosäädöksen viimeistään 30. kesäkuuta 2021. Vapaaehtoisilla järjestelmillä voidaan sertifioida vähäisen ILUC-riskin polttoaineet siten, että kussakin järjestelmässä määritellään omat standardit, kuten jo tehdään kestävyyskriteerien noudattamisen sertifiointia varten, ja komissio voi hyväksyä tällaiset järjestelmät RED II -direktiivin säännösten mukaisesti.

V.Päätelmät

Ravinto- ja rehukasvien kysynnän maailmanlaajuinen kasvu edellyttää maataloussektorilta jatkuvaa tuotannon lisäämistä. Tämä saavutetaan sekä parantamalla tuottavuutta että laajentamalla maatalousmaata. Jos viimeksi mainittu kohdistuu maahan, johon on sitoutunut paljon hiiltä tai jolla on biologisesti erittäin monimuotoisia elinympäristöjä, prosessi voi aiheuttaa kielteisiä epäsuoria maankäytön muutosvaikutuksia.

Tätä taustaa vasten RED II -direktiivissä rajoitetaan sitä perinteisten biopolttoaineiden, bionesteiden ja liikenteessä kulutettujen biomassapolttoaineiden osuutta, joka voidaan ottaa huomioon unionin vuoden 2030 uusiutuvan energian tavoitteessa. Lisäksi suuren ILUC-riskin biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden osuus rajoitetaan vuoden 2019 tasolle vuodesta 2020 alkaen ja lasketaan sitten asteittain nollaan vuosina 2023–2030.

Tässä kertomuksessa esitellyn maatalousmaan laajentumista vuoden 2008 jälkeen koskevan parhaan saatavilla olevan tieteellisen näytön mukaan palmuöljy on nykyisin ainoa raaka-aine, jonka osalta tuotantoalueen laajentuminen paljon hiiltä sitovalle maalle on niin merkittävää, että siitä aiheutuvat maankäytön muutokseen liittyvät kasvihuonekaasupäästöt kumoavat kaikki kasvihuonekaasupäästöjen vähennykset, jotka tästä raaka-aineesta tuotetuilla polttoaineilla saavutetaan fossiilisten polttoaineiden käyttöön verrattuna. Palmuöljy on siten katsottava suuren ILUC-riskin raaka-aineeksi, jonka tuotantoalue on laajentunut merkittävästi paljon hiiltä sitovalle maalle.

On kuitenkin tärkeää huomata, ettei kaikella bioenergian tuotannossa käytettävällä palmuöljyraaka-aineella ole RED II -direktiivin 26 artiklassa tarkoitettuja haitallisia ILUC-vaikutuksia. Osan tuotannosta voitaisiin siten katsoa aiheuttavan vähäistä ILUC-riskiä. Tällainen tuotanto voidaan määritellä kahdentyyppisten toimenpiteiden perusteella; ne ovat tuottavuuden parantaminen olemassa olevalla maalla ja raaka-aineen viljeleminen käyttämättömällä maalla, kuten viljelemättömällä maalla tai vakavasti huonontuneella maalla. Nämä toimenpiteet ovat keskeisiä sen estämiseksi, että biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden tuotanto alkaa kilpailla ravinto- ja rehukasvien kasvavan kysynnän tyydyttämisen kanssa. Direktiivissä kaikki sertifioidut vähäisen ILUC-riskin polttoaineet jätetään pois järjestelmästä, jossa huomioon otettavien biopolttoaineiden osuutta pienennetään asteittain. Vähäisen ILUC-riskin polttoaineiden sertifiointikriteereillä voitaisiin tehokkaasti lieventää näiden polttoaineiden kysyntään liittyviä syrjäyttämisvaikutuksia, jos huomioon otetaan ainoastaan biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden tuotantoon käytetty lisäraaka-aine.

Komissio arvioi jatkossakin maataloussektorin kehitystä, kuten maatalousmaan laajentumisen tilannetta, uuden tieteellisen näytön perusteella ja kerää kokemuksia vähäisen ILUC-riskin polttoaineiden sertifioinnista valmistellessaan tämän kertomuksen uudelleentarkastelua, joka on määrä toteuttaa 30. kesäkuuta 2021 mennessä. Komissio tarkastelee tämän jälkeen uudelleen kertomukseen sisältyviä tietoja muuttuvien olosuhteiden ja viimeisimmän saatavilla olevan tieteellisen näytön valossa. On tärkeää muistaa, että tämä kertomus heijastaa ainoastaan nykytilannetta tuoreiden kehityssuuntien pohjalta ja että tulevissa arvioinneissa voidaan tulla erilaisiin johtopäätöksiin siitä, mitkä raaka-aineet luokitellaan suuren ILUC-riskin raaka-aineiksi. Tämä riippuu maataloussektorin tulevasta maailmanlaajuisesta kehityksestä.

(1)    Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2018/2001, annettu 11 päivänä joulukuuta 2018, uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä.

(2)    Jäsenvaltioiden on saatettava direktiivin säännökset osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään 30. kesäkuuta 2021.

(3)      Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/30/EY, annettu 8 päivänä toukokuuta 2003, liikenteen biopolttoaineiden ja muiden uusiutuvien polttoaineiden käytön edistämisestä.

(4)      Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/28/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä sekä direktiivien 2001/77/EY ja 2003/30/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta.

(5)      Ravinto- ja rehukasveista tuotetut biopolttoaineet.

(6)      RED-direktiivissä annettu biopolttoaineiden määritelmä kattaa sekä nestemäiset että kaasumaiset liikenteessä käytettävät biomassapolttoaineet. Näin ei enää ole RED II -direktiivissä, jossa biopolttoaineiden määritelmä kattaa ainoastaan nestemäiset liikenteessä käytettävät biomassapolttoaineet.

(7)      Puihin ja maaperään sitoutunut hiilidioksidi vapautuu, kun metsä kaadetaan ja turvemaa kuivataan.

(8)      SWD(2012) 343 final.

(9)      Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/1513, annettu 9 päivänä syyskuuta 2015, bensiinin ja dieselpolttoaineiden laadusta annetun direktiivin 98/70/EY ja uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä annetun direktiivin 2009/28/EY muuttamisesta.

(10)      Biopolttoaineet siten kuin ne on määritelty RED-direktiivissä.

(11)      Biomassapolttoaine on RED II -direktiivissä määritelty uusi käsite; sillä tarkoitetaan biomassasta tuotettuja kaasumaisia ja kiinteitä polttoaineita.

(12)      Koska rajoitus koskee ainoastaan liikenteessä kulutettuja perinteisiä biomassapolttoaineita, eli käytännössä liikenteessä käytettäviä kaasumaisia polttoaineita (jotka sisältyvät biopolttoaineiden määritelmään RED-direktiivissä), rajoituksen soveltamisalaan kuuluvat polttoaineet eivät muutu oleellisesti.

(13)      On tärkeää huomata, tuotantoalueen laajentuminen paljon hiiltä sitovalle maalle ei muodosta RED-direktiivissä tarkoitettua suoraa maankäytön muutosta. Laajentuminen on pikemminkin seurausta viljelykasvien kasvaneesta kysynnästä kaikilla sektoreilla. Paljon hiiltä sitovan maan suora maankäytön muutos biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden tuotantoa varten on kielletty EU:n kestävyyskriteereissä.

(14)      JRC:n raportti vuodelta 2017: ”Report Challenges of Global Agriculture in a Climate Change Context by 2050”.

(15)      Sadonkorjuualaa koskevat tiedot ovat saatavilla kaikista maista. Se on kuitenkin pienempi kuin istutettu alue, koska nuoret palmut eivät tuota hedelmiä. Istutetun alueen kasvun suhde sadonkorjuualaan riippuu kuitenkin myös siitä, kuinka suurelle alalle on uudelleenistutettu nuoria palmuja. Istutetun alueen kasvua havaittiin Indonesian ja Malesian kansallisissa tilastoissa, ja se yhdistettiin korjattuun istutetun alueen kasvuun muualla maailmassa.

(16)      Kirjallisuudessa esitettyihin tietoihin verrattuna GIS-arviointi liittää pienemmän osan metsäkadosta kasveihin, joita viljellään välittömästi metsän raivauksen jälkeen, mutta suuremman osan kasveihin, jotka voivat myös olla metsäkadon paikallisia aiheuttajia, mutta jotka usein istutetaan useita vuosia metsän raivauksen jälkeen, mikä vastaa RED II -direktiivin kestävyyskriteereissä sovellettua lähestymistapaa.

(17)      Istutettujen alueiden bruttokasvulla tarkoitetaan alueiden laajentumisen summaa kaikissa niissä maissa, joissa alue ei pienentynyt. Yksivuotisten kasvien viljelyalojen oletetaan vastaavan jota kuinkin sadonkorjuualaa; monivuotisten kasvien osalta huomioon on otettu nuorten kasvien ala.

(18)      Woltjer, et al 2017: Analysis of the latest available scientific research and evidence on ILUC greenhouse gas emissions associated with production of biofuels and bioliquids.

(19)      Tiukempia kasvihuonekaasupäästöjen vähennyskriteerejä sovelletaan sellaisissa laitoksissa tuotettuihin biopolttoaineisiin, jotka aloittivat toimintansa 5. lokakuuta 2015 jälkeen. Myös vanhoissa laitoksissa tuotetuilla biopolttoaineilla saavutetaan usein suurempia päästövähennyksiä.

(20)      Turvemaan kuivaamisesta 20 vuoden aikana aiheutuvan hiilikadon arvioidaan olevan 2,6 kertaa suurempi kuin metsän muuttamisesta öljypalmun viljelyyn aiheutuva arvioitu nettohiilikato kivennäismaalla (107 tonnia hehtaaria kohti).

(21)      Analogisesti RED II -direktiivissä viljelystä aiheutuviin päästöihin sovelletun lähestymistavan kanssa, maankäytön muutoksesta aiheutuvat päästöt on otettu huomioon kaikista viljelykasvista saatavista myytävistä tuotteista (esim. kasviöljy ja öljykakku, mutta ei kasvinjäännöksiä) suhteessa niiden energiasisältöön.

(22)      Kun otetaan huomioon vuosien 2008–2015 keskituotot kymmenessä suurimmassa vientimaassa (viennin mukaan painotettuina), näiden viljelykasvien tuotokset ovat ”viitetuotosta” 55 GJ/ha/v suuremmat kertoimella 1,7 maissin osalta, 2,5 öljypalmun osalta, 3,2 sokerijuurikkaan osalta ja 2,2 sokeriruo’on osalta.

(23)      Kosteikot (mukaan lukien turvemaat), pysyvästi metsän peittämät alueet sekä metsän peittämät alueet, joilla latvuspeittävyys on 10–30 prosenttia. Maan luokitus perustuu siihen, mikä sen käyttöstatus oli vuonna 2008. Alueita, joilla latvuspeittävyys on 10–30 prosenttia, ei suojella, jos tällä maalla sen käyttöstatuksen muuttamisen jälkeen viljellystä raaka-aineesta tuotetut biopolttoaineet voivat edelleen täyttää kasvihuonekaasupäästöjen vähennyskriteerit; näin voidaan odottaa olevan monivuotisten viljelykasvien tapauksessa.

(24)      Sademetsät kaadetaan yleensä valikoivasti ennen niiden muuttamista öljypalmun tuotantoon, ja niistä aiheutuvat päästöt ovat huomattavasti keskimääräistä suuremmat, mutta tämä kompensoituu osittain itse viljelmän suuremmalla pysyvällä hiilivarastolla. Nettomuutoksissa otetaan huomioon myös maanalaiseen biomassaan ja maaperään sitoutunut hiili.

(25)      20 vuotta on jo vakiintunut kuoletusajaksi, jota käytetään laskettaessa RED-direktiivin mukaisesti ilmoitettujen suorien maankäytön muutosten päästöjä.

(26)      Energiantuottoon sisältyy sekä biopolttoaineeseen että niihin sivutuotteisiin sisältyvä energia (tehollinen lämpöarvo), jotka otetaan huomioon laskettaessa energiansäästöjen oletusarvoja direktiivin liitteessä V. Huomioon otettu tuotto on vuosien 2008–2015 keskituotto kymmenessä suurimmassa vientimaassa (viennin mukaan painotettuina).

(27)      Biopolttoaineilla saavutetaan yleensä suuremmat vähennykset kuin vaadittu 50 prosentin vähimmäispäästövähennys. Tätä laskelmaa varten keskimääräisen vähennyksen oletetaan olevan 55 prosenttia.

(28)      Pysyvästi metsän peittämät alueet.

(29)      Kosteikot, mukaan lukien turvemaa.

(30)      Kertoimen PF arvot ovat kasvikohtaisia, ja ne on laskettu kymmenessä suurimmassa vientimaassa saavutetun tuoton perusteella (niiden vientiosuuden mukaan painotettuina). Öljypalmun, sokeriruo’on, sokerijuurikkaan ja maissin arvot on huomattavasti korkeammat kuin muilla tarkastelluilla viljelykasveilla, joten niille on annettu kasvikohtaiset ”tuottavuuskertoimet”, jotka ovat öljypalmulla 2,5, sokeriruo’olla 2,2, sokerijuurikkaalla 3,2 ja maisilla 1,7, kun taas muiden viljelykasvien vakiotuottavuuskertoimen voidaan olettaa olevan 1.

(31)      Ecofys (2016) Methodologies identification and certification of low ILUC risk biofuels.

(32)      RED II -direktiivin mukaan suuren ILUC-riskin raaka-aineista tuotettuja biopolttoaineita ei enää oteta huomioon vuodesta 2030, ellei niitä sertifioida vähäisen ILUC-riskin polttoaineiksi. Vähäisen ILUC-riskin biopolttoaineet, bionesteet tai biomassapolttoaineet pystyvät siten todennäköisesti saavuttamaan suuremman markkina-arvon.

(33)      https://cdm.unfccc.int/methodologies/PAmethodologies/tools/am-tool-01-v5.2.pdf/history_view.

(34)      Arviolta 84 prosenttia maailman maatiloista viljelevät pienviljelijät, joiden tilojen koko on alle 2 hehtaaria. Lowder, S.K., Skoet, J., Raney, T., 2016. The number, size, and distribution of farms, smallholder farms, and family farms worldwide. World Dev. 87, 16–29.

EUROOPAN KOMISSIO

Bryssel 13.3.2019

COM(2019) 142 final

LIITTEET

asiakirjaan

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Merkityksellisten ravinto- ja rehukasvien tuotannon maailmanlaajuinen laajentuminen

LIITE 1

Katsaus kirjallisuuteen viljelymaan laajentumisesta paljon hiiltä sitovalle maalle

Soveltamisala

Tässä komission Yhteisen tutkimuskeskuksen (JRC) laatimassa katsauksessa annetaan yleiskuva ja tehdään yhteenveto uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä annetussa direktiivissä (RED II -direktiivissä) kuvatusta maatalouden perustuotteiden tuotantoalueiden laajentumisesta maalle, johon on sitoutunut paljon hiiltä.

Soijapapu 

On vain yksi vertaisarvioitu tutkimus, jossa soijapavun viljelyn aiheuttamaa metsäkatoa arvioidaan maailmanlaajuisesti. Se kattaa vuoden 2008 jälkeen tapahtuneen metsäkadon. Tutkimuksen [Henders et al. 2015] lähtökohtana ovat paikkatietojärjestelmään perustuvat mittaukset vuosittaisesta metsäkadosta kaikilla trooppisilla alueilla. Metsäkato on liitetty erilaisiin taustatekijöihin, kuten soijan ja palmuöljyn tuotantoalan laajentumiseen, alueellisen kirjallisuuden kattavan tarkastelun pohjalta (tarkastelusta annetaan yksityiskohtaisia tietoja sen Lisätiedot-kohdassa). Tiedot kattavat kuitenkin vain vuodet 2000–2011.

JRC:n arvio metsäkatoa aiheuttavasta soijan viljelyalan laajentumisen prosenttiosuudesta Brasiliassa
	Amazon	Cerrado	muu Brasilia
Osuus soijan viljelyalan laajentumisesta Brasiliassa 2008–2017	11 %	46 %	44 %
Metsiin kohdistuva osuus viljelyalan laajentumisesta	5 %	14 %	3 %
Viljelyalan laajentuminen metsäalueille BRASILIASSA, PAINOTETTU KESKIARVO	8,2 %

Brasilian, muiden Etelä-Amerikan maiden ja muun maailman tiedot yhdistettiin, koska saatavilla ei ole tutkimuksia, joista saataisiin koko maailman kattavia tuoreita tietoja. Tiedot soijan viljelyalan laajentumisesta Brasiliassa vuodesta 2008 saatiin Brasilian IBGE-SIDRA-tietokannasta. Ne yhdistettiin tietoihin viljelyalan laajentumisesta metsäalueille Cerradossa [Gibbs et al. 2015] sekä tietoihin, jotka koskevat Amazonin alueen vuosien 2009–2013 [Richards et al.] 1 ja Brasilian muiden osien [Agroicone 2018] keskiarvoa. Metsäalueisiin kohdistuvan viljelyalan laajentumisen osuuden painotetuksi keskiarvoksi saatiin 10,4 prosenttia. Se yhdistettiin Argentiinan, Paraguayn, Uruguayn ja Bolivian sekä muun maailman tietoihin seuraavasti:

JRC:n arvio metsiin kohdistuvasta soijan viljelyalan laajentumisen keskimääräisestä prosenttiosuudesta Latinalaisessa Amerikassa
2008–2017	Brasilia		Argentiina	Paraguay	Uruguay	Bolivia
Osuus soijan viljelyalan laajentumisesta Latinalaisessa Amerikassa	67 %		19 %	7 %	5 %	2 %
Metsiin kohdistuva osuus laajentumisesta	8,2 %		9 %	57 %	1 %	60 %
Metsiin kohdistuva keskimääräinen osuus Latinalaisessa Amerikassa	14 %
ARVIO METSIIN KOHDISTUVASTA SOIJAN VILJELYALAN LAAJENTUMISEN KESKIMÄÄRÄISESTÄ PROSENTTIOSUUDESTA KOKO MAAILMASSA
Latinalaisen Amerikan osuus soijan viljelyalan laajentumisesta koko maailmassa		53 %
Oletettu metsiin kohdistuva osuus laajentumisesta muualla maailmassa		2 %
Metsiin kohdistuvan soijan viljelyalan laajentumisen keskimääräinen osuus koko maailmassa		8 %

Muiden Latinalaisen Amerikan maiden osalta ainoat kvantitatiiviset tiedot löytyvät artikkelista [Graesser et al. 2015], jossa tarkasteltiin kaikkien peltokasvien viljelyalan laajentumista metsäalueille. Maailman muissa osissa, joissa soijan tuotantoala on vuoden 2008 jälkeen laajentunut voimakkaimmin, eli Intiassa, Ukrainassa, Venäjällä ja Kanadassa, löydettiin vain vähäisiä merkkejä siitä, että soijanviljely aiheuttaisi suoraa metsäkatoa. Sen vuoksi muun maailman osalta oletettiin, että vain 2 prosentin osuus laajentumisesta kohdistuu metsäalueille. Tämän seurauksena arvioitiin, että maailmanlaajuisesti keskimäärin 8 prosenttia soijan tuotantoalan laajentumisesta kohdistuu metsiin.

Vertailu muihin viimeaikaisiin katsauksiin

Soijanviljelyn aiheuttamaa metsäkatoa koskevat tiedot ovat suurimmaksi osaksi ajalta ennen Brasilian soijaviljelmien kasvun keskeyttämistä vuonna 2008, joten ne eivät ole merkityksellisiä tämän arvioinnin kannalta.

Liikenne- ja ympäristöministeriön tilaamassa katsauksessa [Malins 2018] tarkastellaan yksityiskohtaisesti soijan viljelyalan laajentumista ja metsäkatoa koskevia alueellisia tietoja. Siinä todetaan, että vähintään 7 prosenttia soijan viljelyalan maailmanlaajuisesta kasvusta on vuodesta 2008 kohdistunut metsiin. Siinä käytettiin kuitenkin eri vuosia soijan viljelyalan laajentumisen osuuksien osalta eikä siinä käytetty tutkimusten [Agricone 2018] ja [Richards et al 2017] tuloksia.

Sofiproteolin teettämään katsaukseen [LCAworks 2018] sisältyy myös katsaus alueelliseen kirjallisuuteen soijanviljelyn vuosina 2006–2016 koko maailmassa aiheuttamasta metsäkadosta. Siinä todetaan, että 19 prosenttia soijan viljelyalan maailmanlaajuisesta kasvusta on kohdistunut metsiin. Katsauksesta ei kuitenkaan käy ilmi, mihin lähteeseen perustuu siinä tehty oletus soijan viljelyalan laajentumisesta metsäalueille ”muualla Brasiliassa”. Siinä ei myöskään aina eroteta toisistaan ”luonnontilaista maata” ja metsää. Keskiarvoja laskettaessa katsauksessa painotetaan alueellisia soijatietoja soijantuotannon alueellisella kokonaismäärällä eikä soijan viljelyalan laajentumisella. Sen vuoksi 19 prosentin osuutta ei voida pitää kovin luotettavana.

Agroicone laati komissiolle asiakirjan, jossa mainitaan Agrosateliten vuonna 2018 tekemä julkaisematon selvitys, josta käy ilmi soijanviljelyn metsäalueisiin kohdistuvan laajentumisen osuuden jyrkkä väheneminen Cerradossa (erityisesti Matipoban alueella) vuosina 2014–2017. Osuus oli 23 prosenttia vuosina 2007–2014 ja enää 8 prosenttia vuosina 2014–2017.

Öljypalmu

Tutkimuksessa [Vijay et al. 2016] käytettiin öljypalmuviljelmien satelliittitietojen otantaa ja arvioitiin, mikä osuus öljypalmuviljelmien laajentumisesta kohdistui metsiin vuosina 1989–2013. Tulokset raportoitin maittain. Tutkimuksessa määritettiin kansalliset keskiarvot suhteessa öljypalmun kansallisen viljelyalan kasvuun vuosina 2008–2016 ja todettiin, että kaiken kaikkiaan 45 prosenttia öljypalmun viljelyalan kasvusta kohdistui maahan, joka oli metsää vuonna 1989.

Tutkimuksessa [Henders et al. 2015] arvioitiin, että vuosina 2008–2011 keskimäärin 0,43 Mha vuosittain havaitusta metsäkadosta johtui öljypalmun viljelyalan kasvusta. Tämä vastaa 45 prosenttia öljypalmun istutetun alueen arvioidusta maailmanlaajuisesta kasvusta samana ajanjaksona 2 .

Euroopan komissiolle tehdyssä maailmanlaajuisessa tutkimuksessa [Cuypers et al. 2013] määritetyn metsäkadon taustalla katsottiin kansallisella tasolla olevan eri tekijöitä, kuten hakkuut, laiduntaminen ja eri viljelykasvien viljely. Tutkimuksen tuloksista käy ilmi, että 59 prosenttia öljypalmun viljelyalan laajentumisesta kytkeytyi metsäkatoon vuosina 1990–2008.

Alueellisten selvitysten vertailu Indonesian ja Malesian osalta

Metsiin kohdistuvan laajentumisen arvioitu prosenttiosuus
	vuodet	Malesia		Indonesia		Muu maailma
Osuus öljypalmun viljelyalan maailmanlaajuisesta laajentumisesta vuosina 2008–2015	2008–15	15 %		67 %		17 %
		Malesian niemimaa	Malesian Borneo	Indonesian Borneo	Muu Indonesia
Osuus viljelyalan kansallisesta laajentumisesta vuosina 2008–2015	2008–15	19 %	81 %	77 %	23 %
Gaveau et al. 2016	2010–15		75 %	42%
Abood et al. 2015	2000–10			>36 %
SARvision 2011	2005–10		52 %
Carlson et al. 2013	2000–10			70 %
Gunarso et al. 2013	2005–10	>6 %
Gunarso et al. 2013	2005–10	47 %		37–75 %
Austin et al. 2017	2005–15			>20 %
Vijay et al. 2016	2013	40 %		54 %		13 %
Vijay et al. 2016	2013	45 %

Tutkimuksessa [Abood et al. 2015] havaittiin, että Indonesiassa aiheutui teollisille palmuöljyn tuottajille myönnettyjen toimilupien puitteissa 1,6 miljoonaa hehtaarin metsäkato vuosina 2000–2010. Indonesian hallituksen antamien tietojen mukaan tämä vastaa 36 prosenttia öljypalmujen istutetun alueen kokonaiskasvusta kyseisenä aikana.

Tutkimuksessa [Carlson et al. 2013] arvioitiin metsäkadon prosenttiosuuden olleen suurempi samana ajanjaksona: 1,7 Mha metsäkatoa palmuöljylupien vuoksi Indonesian Borneossa, joka on noin 70 prosenttia sadonkorjuualueen laajentumisesta samalla alueella [Malins 2018]. Myöhemmässä julkaisussa [Carlson et al. 2018] raportoitiin palmuöljylupien vuoksi aiheutuneen metsäkadon alan olleen 1,84 Mha Indonesian Borneossa ja 0,55 Mha Sumatrassa vuosina 2000–2015.

Artikkelin [SARvision 2011] mukaan vuosina 2005–2010 Sarawakissa raivattiin 865 000 hehtaaria metsää tiedossa olevien palmuöljylupien rajoissa. Sarawak on Malesian Borneossa sijaitseva maakunta, jossa valtaosa palmuöljyn tuotantoalueen laajentumisesta tapahtuu. Tämä vastaa noin puolta palmuöljyn sadonkorjuualueen kasvusta edellä mainittuna aikana 3 .

Tutkimuksessa [Gaveau et al. 2016] kartoitettiin metsäkadon päällekkäisyyttä Borneon teollisten öljypalmuviljelmien (eli muiden kuin pienviljelmien) laajentumisen kanssa viiden vuoden jaksoina vuosina 1990–2015. Tutkimuksessa korostetaan, että suurin osa Borneon öljypalmuviljelmistä oli vuonna 1973 ollut metsää. Pienempiä metsäkadon osuuksia syntyy, kun lyhennetään raivauksen ja öljypalmujen istutuksen välistä viiveaikaa. Tutkimuksen tuloksista käy ilmi, että noin 42 prosenttia vuosina 2010–2015 tapahtuneesta Indonesian Borneon teollisten öljypalmuviljelmien laajentumisesta kohdistui maalle, joka oli ollut metsää vain viisi vuotta aiemmin. Vastaava luku Malesian Borneossa oli noin 75 prosenttia. Arvioinnissa sovellettiin rajatumpaa metsän määritelmää kuin RED II -direktiivissä. Siinä otettiin huomioon vain metsä, jonka latvuspeittävyys on yli 90 prosenttia ja suljettiin pois sekundaarinen metsä (eli uudelleen kasvanut metsä ja pensaikot aiemmin tapahtuneen raivauksen tai tulipalon jälkeen).

Myöhemmässä julkaisussa [Gaveau et al. 2018] osoitetaan vuosien 2008–2017 osalta, että Indonesian Borneossa 36 prosenttia teollisten viljelmien (joista 88 prosenttia oli öljypalmuviljelmiä) laajentumisesta kohdistui samana vuonna raivattuihin vanhoihin metsiin. Malesian Borneossa vastaava luku oli 69 prosenttia. Indonesian Borneossa viljelmien eri vuosina aiheuttaman metsäkadon määrä korreloi varsin vahvasti edellisen tuotantokauden raakapalmuöljyn hinnan kanssa. Malesian Borneossa korrelaatio ei ollut yhtä vahva, mikä viittaa metsien raivauksen pidemmän aikavälin keskitettyyn suunnitteluun. Tuloksista kävi ilmi, että palmuöljyn tuotantoalueen laajentuminen on kääntynyt laskuun huippuvuosien 2009–2012 jälkeen. Metsiin kohdistuvan laajentumisen osuus pysyi kuitenkin ennallaan.

Tutkimuksessa [Gunarso et al 2013] analysoitiin öljypalmun viljelyalan laajentumiseen liittyvää maanpeitteen muutosta Indonesiassa ja Malesiassa Roundtable on Sustainable Palm Oil -järjestelmää (RSPO-järjestelmää) varten. Viimeisimmät raportoidut muutokset liittyvät vuosina 2005–2010 istutettuihin öljypalmuviljelmiin. Tutkimuksessa esitetään tämän alueen eri maankäyttöluokkiin kuuluneet prosenttiosuudet vuonna 2005. Kun käytettiin lisäksi luokkia, jotka vastaisivat yksiselitteisesti direktiivissä annettua metsän määritelmää, saatiin tulokseksi, että koko Indonesiassa vähintään 37 prosenttia laajentumisesta kohdistui metsiin. Muita raportoituja maankäyttöluokkia olivat pensaikot (jotka ovat tutkimuksen mukaan periaatteessa huonokuntoisia metsäalueita), ja tämä vastaisi yleensä myös direktiivin mukaista metsän määritelmää. Indonesiassa tämä on laaja luokka, koska viljelmien lähellä olevaa metsää turmelevat usein maastopalot jo vuosia ennen kuin viljelmä laajenee kyseiselle maalle. Kun nämä aiemmat maankäyttötyypit lasketaan metsiksi (joita ne olivat saattaneet olla vuonna 2000), metsäkadon kokonaisosuus nousee Indonesian osalta noin 75 prosenttiin vuosina 2005–2010, mikä vahvistaa pääosin tutkimuksen [Carlson 2013] tulokset.

Malesian osalta tutkimuksessa [Gunarso et al 2013] raportoidaan, että 34 prosenttia öljynpalmun tuotantoalueen laajentumisesta kohdistui vuosina 2006–2010 suoraan metsiin. Tutkimuksessa raportoitiin kuitenkin myös huomattavasta laajentumisesta ”paljaalle maaperälle” vuonna 2006 ja arveltiin, että maa oli osaksi paljasta, koska se oli muutettu metsästä. Julkaisun lisätiedoista käy ilmi, että runsas kolmannes vuoden 2006 paljaasta maaperästä oli kuusi vuotta aiemmin ollut metsää. Tämä viittaa siihen, että nämä alueet ovat olleet paljaana, koska niiltä on raivattu metsä valmiiksi istuttamista varten. Kun nämä alueet lasketaan metsäalueiksi, öljynpalmun tuotantoalueen laajentumiseen liittyvän metsäkadon osuus nousee 47 prosenttiin Malesiassa.

Tutkimuksessa [Austin et al. 2017] käytettiin satelliittikuvien sijaan Indonesian ympäristö- ja metsätalousministeriön julkaisemia maankäyttökarttoja sen selvittämiseen, mille aiemmalle maanpeitteelle Indonesian öljypalmuviljelmiä oli laajennettu. Tutkimuksessa todettiin, että vain noin 20 prosenttia maasta, jolle teollisia öljypalmuviljelmiä oli laajennettu vuosina 2005–2015, oli viisi vuotta aiemmin luokiteltu metsäksi kyseisissä maankäyttökartoissa. Tutkimuksessa käytettiin metsän määritelmää, jossa latvuspeittävyys on yli 30 prosenttia (kun se direktiivin mukaisessa määritelmässä on yli 10 prosenttia) ja johon ei sisälly pensaikkoja, jotka olisi toisinaan katsottava metsäksi direktiivin määritelmän mukaisesti. Palmuöljyn tuotantoalueen laajentumisesta 40 prosenttia kohdistui maankäyttöluokkiin, joihin kuului pensaikko. Tämän vuoksi katsotaan, että julkaisussa [Austin et al 2017] esitetty metsiin kohdistuvan laajentumisen 20 prosentin osuus vuosina 2010–2015 on todennäköisesti arvioitu liian pieneksi tämän kertomuksen tarkoitusta ajatellen.

JRC:n arvio öljypalmuviljelmien metsiin kohdistuvan laajentumisen osuudesta muualla maailmassa
	laajentumisajankohta	Latinalainen Amerikka	Afrikka	muu Aasia
Osuus palmuöljyn tuotantoalueen maailmanlaajuisesta laajentumisesta 2008–2015	2008-15	9%	3%	5%
Furumo and Aide 2017	2001-15	20%
Maaijard et al. 2018			6%
Vijay et al. 2016	2013	21%	6%	4%
Painotettu keskiarvo, MUU MAAILMA	2013	13%

Kuten taulukosta käy ilmi, metsäalueisiin kohdistuvan viljelyalan laajentumisen osuuden raportoitiin olevan pienempi muualla maailmassa. Latinalaisen Amerikan, Afrikan ja muun Aasian (pois lukien Indonesia ja Malesia) tuloksia painottamalla voidaan päätellä, että maailmanlaajuisesti keskimäärin 13 prosenttia palmuöljyviljelmien laajentumisesta kohdistuu metsäalueisiin.

Kun otetaan huomioon niiden alueellisten tutkimusten tulokset, jotka koskevat palmuöljyn tuotantoalueen laajentumista Malesiassa ja Indonesiassa maalle, johon on sitoutunut paljon hiiltä, sekä tiedot, jotka koskevat kyseistä laajentumista muualla maailmassa, voidaan yleisesti ottaen katsoa, että tutkimuksessa [Vijay et al 2016] esitetty arvio, jonka mukaan maailmanlaajuisesti keskimäärin 45 prosenttia palmuöljyn viljelyalan kasvusta kohdistuu metsiin, on oikeaan osuva.

Turvemaahan kohdistuva osuus öljypalmun viljelyalan laajentumisesta

Tutkimuksessa [Abood et al. 2014] todetaan, että 21 prosenttia tiedossa olevista Indonesian palmuöljyluvista sijaitsi turvemailla ja 10 prosenttia syvillä turvemailla (>3 metriä), joita on määrä suojella kuivatukselta Indonesian hallituksen vuoden 1990 asetuksella. Tutkimuksessa raportoidaan, että 535 000 hehtaaria turvesuometsää joutui vuosina 2000–2010 väistymään Indonesian palmuöljylupien tieltä. Tämän alan osuus on 33 prosenttia lupiin perustuvasta palmuöljyn tuotantoalueen laajentumisesta.

[Miettinen et al. 2012, 2016] analysoivat korkean resoluution satelliittikuvia selvittääkseen täysikasvuisten öljypalmuviljelmien leviämistä turvemaalle vuosina 1990–2015. He käyttivät JRC:n maaperäkarttojen eurooppalaista digitaalista arkistoa turvealueiden määrittämiseen. He raportoivat, että vuosina 2007–2015 öljypalmuviljelmiä laajennettiin Indonesiassa turvemaalle 1 089 000 hehtaarin alalle ja Malesiassa 436 000 hehtaarin alalle. Kun alat jaetaan täysikasvuisten öljypalmuviljelmien alan kasvulla kyseisenä ajanjaksona 4 , tulokseksi saadaan, että öljypalmun tuotantoalueen laajentumisesta turvemaahan kohdistui Indonesiassa 24 prosenttia ja Malesiassa 42 prosenttia. Raportoinnin kattaman viimeisimmän kauden eli vuosien 2010–2015 osalta vastaavat luvut ovat 25 prosenttia ja 36 prosenttia.

Palmuöljystä vastaava Malesian viranomainen (Palm Oil Board) julkaisi palmuöljyä koskevan tutkimuksen [Omar et al. 2010], joka perustui GIS-pohjaiseen öljypalmuviljelmien tunnistamiseen ja Malesian maatalousministeriön maaperäkarttaan. Tutkimuksen mukaan turvemaalla tapahtuman palmunviljelyn osuus Malesiassa kasvoi 8,2 prosentista vuonna 2003 13,3 prosenttiin vuonna 2009, mikä vastaa pinta-alan kasvua 313 000 hehtaarista 666 000 hehtaariin vastaavana aikana. Tutkimuksen tiedoista käy ilmi, että samana ajanjaksona öljypalmun kokonaisviljelyalaa laajentui 3 813 000 hehtaarista 5 011 000 hehtaariin, joten turvemaahan kohdistuneen laajentumisen osuus oli 30 prosenttia.

Artikkelissa [SARvision 2011] todettiin, että vuosina 2005–2010 Sarawakissa raivattiin 535 000 hehtaaria turvemetsää tiedossa olevien palmuöljylupien rajoissa. Sarawak on Malesian maakunta, jossa valtaosa öljypalmun tuotantoalueen laajentumisesta tapahtuu. Tämä vastaa noin 32 prosenttia palmuöljyn sadonkorjuualueen kasvusta edellä mainittuna aikana 5 . Tästä puuttuvat tiedot lupien ulkopuolisten öljypalmuviljelmien vuoksi tapahtuvasta turvemetsän vähenemisestä sekä sellaisen turvemaan muuttamisesta, jolla ei ollut metsää muuttamisajankohtana.

[Gunarso et al. 2013] raportoivat poikkeuksellisen pienestä turvemaahan kohdistuneesta öljypalmun tuotantoalueen laajentumisen osuudesta Malesiassa (vain 6 prosenttia vuosina 2000–2010 tutkimuksen lisätietojen mukaan). Tämä on selvästi alhaisempi kuin muut arviot ja jopa malesialaisista lähteistä peräisin olevat arviot, joten se jätettiin huomiotta 6 .

Indonesian osalta julkaisussa [Gunarso et al. 2013] olevista lisätiedoista käy ilmi, että 24 prosenttia öljypalmun tuotantoalueen laajentumisesta kohdistui vuosina 2005–2010 turvesoille ja että tämä osuus nousee vain noin 26 prosenttiin, jos huomioon otetaan turvesoiden muuttaminen paljaan maaperän kautta.

[Austin et al. 2017] raportoivat, että öljypalmun tuotantoalueen turvemaahan kohdistuvan laajentumisen osuus pysyi Indonesiassa noin 20 prosentissa kaikkina heidän tutkimuksensa kattamina ajanjaksoina (1995–2015). Tässä ei otettu huomioon paljaan maaperän kautta muuttamista. Syy siihen, miksi Austinin tulokset ovat alhaisemmat kuin muissa tutkimuksissa, on Indonesian maatalousministeriön alaisen BBSDLP-keskuksen 7 turvemaakartan käyttäminen (H. Valin, henkilökohtainen yhteydenotto 5. joulukuuta 2018). BBSDLP:n kartassa ei esitetä alueita, joissa turpeen syvyys on alle 0,5 metriä 8 . Tämä on osaksi syynä siihen, että kartasta näkyy 13,5 prosenttia vähemmän turvealueita kuin Wetlands Internationalin kartoista. Kenttätutkimukseen perustuvien selvitysten [Hooijer and Vernimmen 2013] mukaan myös Wetlands International arvioi turvemaa-alueen todennäköisesti noin 10–13 prosenttia todellista pienemmäksi.

Saatavilla ei ole määrällisiä tietoja öljypalmun tuotantoalueen laajentumisen turvemaahan kohdistuvasta osuudesta muualla maailmassa. Vuosina 2008–2015 öljypalmun tuotantoalueen laajentumisesta 9 prosenttia tapahtui Latinalaisessa Amerikassa, 5 prosenttia muualla Aasiassa ja 3 prosenttia Afrikassa. Etelä-Amerikassa on huomattava määrä trooppisia turvemaita. Niitä on erityisesti Perussa, Boliviassa, Venezuelassa ja Amazonin varrella, mutta ne eivät ole merkittäviä palmuöljyn tuotantoalueita. Maailman suurin trooppinen turvesuo on kuitenkin Kongon altaalla. Sinne on myönnetty ainakin yksi laajamittainen palmuöljylupa, joka kattaa 470 000 hehtaaria (se vastaa esimerkiksi 10 prosenttia koko Malesian öljypalmujen viljelyalueesta). Luvan kattamasta alasta 89 prosenttia on turvemaata [Dargie et al. 2018]. Vaarana on, että kun tuotannon kasvu hidastuu Kaakkois-Aasian maissa, investointeja aletaan yhä enemmän kohdistaa palmuöljytuotannon kehittämiseen Afrikan ja Latinalaisen Amerikan turvemailla.

Tämän alan kehittyneimpänä tutkimuksena voidaan pitää tutkimusta [Miettinen et al. 2012, 2016]. Jos painotetaan eniten siinä saavutettuja tuloksia ja oletetaan, ettei muualla maailmassa ole kuivattu lainkaan turvemaita palmuöljyn tuotantoa varten, interpoloiduksi painotetuksi keskiarvoksi saadaan arvio, jonka mukaan maailmanlaajuisesti 23 prosenttia palmuöljyn viljelyalan laajentumisesta kohdistui turvemaihin vuosina 2008–2011.

Sokeriruoko

Vuosina 2008–2015 yli 80 prosenttia sokeriruoʼon tuotantoalueen maailmanlaajuisesta laajentumisesta tapahtui Brasiliassa.

[Cuypers et al. 2013] arvioi, että 36 prosenttia koko maailman sokeriruoʼon tuotantoalueen laajentumisesta kohdistui vuosina 1990–2008 maahan, joka oli aiemmin ollut metsää. Arvioitu osuus on todennäköisesti todellista suurempi analyysin tarkoitus huomioon ottaen. Metsäkadon syyksi määriteltiin metsätalous, laidunmaan laajentuminen ja eri viljelykasvien viljelyalan laajentuminen kansallisella tasolla. Vain pieni osuus metsäkadosta liitettiin laidunmaahan, koska siinä ei juurikaan havaittu nettokasvua; sitä vastoin sokeriruoʼon viljelyalueet laajentuivat voimakkaasti, ja siksi suuren osuuden kansallisesta metsäkadosta katsottiin johtuvan siitä. Ne Brasilian alueet, joissa sokeriruoʼon tuotantoalueen laajentuminen suurimmalta osin tapahtui, eivät kuitenkaan osu päällekkäin voimakkaan metsäkadon alueiden kanssa. Tätä ei otettu huomioon tutkimuksessa [Cuypers et al. 2013] tehdyssä analyysissa.

[Adami et al. 2012] raportoivat, että vain 0,6 prosenttia sokeriruo’on viljelyalan kasvusta Keski- ja Etelä-Brasiliassa kohdistui metsäalueisiin vuosina 2000–2009. Vaikka alue vastasi noin 90 prosentista maailman sokeriruo’on tuotannosta kyseisenä ajanjaksona, Brasilian muissa osissa tapahtui jonkin verran tuotannon kasvua, joka ei kuulu tämän tutkimuksen piiriin.

Myös tutkimuksessa [Sparovek et al. 2008] todettiin, että vuosina 1996–2006 sokeriruo’on viljelyalan kasvu Keski- ja Etelä-Brasiliassa kohdistui lähes yksinomaan laitumiin ja muihin viljelyaloihin (koska kyseisellä alueella on enää hyvin vähän metsää jäljellä); 27 prosenttia kasvusta tapahtui kuitenkin ”syrjäisillä” alueilla Amazonin biomissa ja sen ympärillä, Koillis-Brasiliassa ja Atlantin alueen metsäbiomissa. Näillä syrjäisillä alueilla kuntakohtainen metsäkato korreloi sokeriruo’on tuotantoalan kasvun kanssa. Tutkimuksessa ei kuitenkaan anneta mitään lukuja siitä, kuinka suuri osuus viljelyalan kasvusta kohdistui metsiin.

Kirjallisuuden perusteella ei siten voida antaa määrällistä arviota sokeriruo’on viljelystä aiheutuvasta metsäkadosta.

Maissi

Viljakasvien ei yleensä ajatella aiheuttavan metsäkatoa, koska suurin osa tuotannosta tapahtuu lauhkealla vyöhykkeellä, jossa metsäkato on yleensä vähäistä. Maissi on kuitenkin myös trooppinen kasvi, jota usein viljelevät pienviljelijät, ja sitä käytetään myös usein vuoroviljelyssä soijapavun kanssa suurilla tiloilla. Suhteettoman suuri osa maissin tuotantoalueen laajentumisesta tapahtuu trooppisilla alueilla, joilla metsäkato on yleisempää ja hiili-intensiivistä.

Kiinassa viljelyalan laajentuminen keskittyi maan koillisosan heikkotuottoiselle maalle [Hansen 2017], joka on oletettavasti pääosin heinäaroa eikä metsää. Brasiliassa ja Argentiinassa kasvuun voitiin liittää sama metsäkatoa aiheuttava osuus kuin soijapavulle Brasiliassa. Tutkimuksessa [Lark et al. 2015] todettiin, että Yhdysvalloissa vuosina 2008–2012 tapahtuneesta maissin viljelyalan laajentumisesta 3 prosenttia kohdistui metsiin, 8 prosenttia pensaikkoihin ja 2 prosenttia kosteikkoihin. On kuitenkin vaikeaa antaa maailmanlaajuista arviota tarkastelematta yksityiskohtaisesti kunkin maan tilannetta.

Lähdeluettelo

[Abood et al. 2015] Abood, S. A., Lee, J. S. H., Burivalova, Z., Garcia-Ulloa, J., & Koh, L. P. (2015). Relative Contributions of the Logging, Fiber, Palm oil, and Mining Industries to Forest Loss in Indonesia. Conservation Letters, 8(1), 58–67. http://doi.org/10.1111/conl.12103

[Adami et al. 2012] Adami, M., Rudorff, B. F. T., Freitas, R. M., Aguiar, D. A., Sugawara, L. M., & Mello, M. P. (2012). Remote Sensing Time Series to Evaluate Direct Land Use Change of Recent Expanded Sugarcane Crop in Brazil. Sustainability, 4, 574–585. http://doi.org/10.3390/su4040574

[Agroicone 2018] Moriera, A, Arantes,S., and Romeiro, M. (2018). RED II information paper: assessment of iLUC risk for sugarcane and soybean biofuels feedstock. Agroicone, Sao Paulo 2018.

[Austin et al. 2017] Austin, K. G., Mosnier, A., Pirker, J., McCallum, I., Fritz, S., & Kasibhatla, P. S. (2017). Shifting patterns of palm oil driven deforestation in Indonesia and implications for zero-deforestation commitments. Land Use Policy, 69(August), 41–48. http://doi.org/10.1016/j.landusepol.2017.08.036

[Carlson et al. 2013] Carlson, K. M., Curran, L. M., Asner, G. P., Pittman, A. M., Trigg, S. N., & Marion Adeney, J. (2013). Carbon emissions from forest conversion by Kalimantan palm oil plantations. Nature Clim. Change, Retrieved from https://www.nature.com/nclimate/journal/v3/n3/pdf/nclimate1702.pdf

[Curtis et al. 2018] Curtis, P. G., Slay, C. M., Harris, N. L., Tyukavina, A., & Hansen, M. C. (2018). Classifying drivers of global forest loss. Science, 361(6407), 1108–1111. http://doi.org/10.1126/science.aau3445

[Cuypers et al. 2013] Cuypers, D., Geerken, T., Gorissen, L., Peters, G., Karstensen, J., Prieler, S., van Velthuizen, H. (2013). The impact of EU consumption on deforestation : Comprehensive analysis of the impact of EU consumption on deforestation. European Commission. http://doi.org/10.2779/822269

[Dargie et al. 2018] Dargie, G.C., Lawson, I.T., Rayden, T.J. et al. Mitig Adapt Strateg Glob Change (2018). https://doi.org/10.1007/s11027-017-9774-8

[FAOstat 2008], Food and Agriculture Organization of the United Nations, Searchable database of crop production statistics, http://www.fao.org/faostat/en/#data/QC

[Fehlenberg et al. 2017] Fehlenberg, V., Baumann, M., Gasparri, N. I., Piquer-Rodriguez, M., Gavier-Pizarro, G., & Kuemmerle, T. (2017). The role of soybean production as an underlying driver of deforestation in the South American Chaco. Global Environmental Change, 45(April), 24–34. http://doi.org/10.1016/j.gloenvcha.2017.05.001

[Furumo & Aide 2017] Furumo, P. R., & Aide, T. M. (2017). Characterizing commercial palm oil expansion in Latin America: land use change and trade. Environmental Research Letters, 12(2), 024008. http://doi.org/10.1088/1748-9326/aa5892

[Gaveau 2016] Gaveau, D.L.A., Sheil, D., Husnayaen, Salim, M.A., Arjasakusuma, S., Ancrenaz, M., Pacheco, P., Meijaard, E., 2016. Rapid conversions and avoided deforestation: examining four decades of industrial plantation expansion in Borneo. Nature - Scientific Reports 6, 32017.

[Gaveau 2018] Gaveau, D.L.A., Locatelli, B., Salim, M.A., Yaen, H., Pacheco, P. and Sheil, D. Rise and fall of forest loss and industrial plantations in Borneo (2000–2017). Conservation Letters. 2018;e12622. https://doi.org/10.1111/conl.12622

[Gibbs et al. 2015] Gibbs, H. K., Rausch, L., Munger, J., Schelly, I., Morton, D. C., Noojipady, P., Walker, N. F. (2015). Brazil’s Soy Moratorium: Supply-chain governance is needed to avoid deforestation. Science, 347(6220), 377–378. http://doi.org/10.1126/science.aaa0181.

[Graesser et al. 2015] Graesser, J., Aide, T. M., Grau, H. R., & Ramankutty, N. (2015). Cropland/pastureland dynamics and the slowdown of deforestation in Latin America. Environmental Research Letters, 10(3), 034017. http://doi.org/10.1088/1748-9326/10/3/034017

[Gunarso et al. 2013] Gunarso, P., Hartoyo, M. E., Agus, F., & Killeen, T. J. (2013). Palm oil and Land Use Change in Indonesia, Malaysia and Papua New Guinea. RSPO. http://doi.org/papers2://publication/uuid/76FA59A7-334A-499C-B12D-3E24B6929AAE
Supplementary materials: https://rspo.org/key-documents/supplementary-materials

[Hansen et al. 2017] Hansen, J., M.A. Marchant, F. Tuan, and A. Somwaru. 2017. "U.S. Agricultural Exports to China Increased Rapidly Making China the Number One Market." Choices. Q2. http://www.choicesmagazine.org/choices-magazine/theme-articles/us-commodity-markets-respond-to-changes-in-chinas-ag-policies/us-agricultural-exports-to-china-increased-rapidly-making-china-the-number-one-market

[Henders et al 2015] Henders, S., Persson, U. M., & Kastner, T. Trading forests: Land-use change and carbon emissions embodied in production and exports of forest-risk commodities. Environmental Research Letters, 10(12), 125012. http://doi.org/10.1088/1748-9326/10/12/125012 http://doi.org/10.1088/1748-9326/10/12/125012

[Hooijer and Vernimmen 2013] Hooijer, A. and Vernimmen, R. 2013 “Peatland maps: accuracy assessment and recommendations” Report by Deltares & Euroconsult Mott MacDonald for Implementation of Agentschap NL 6201068 QANS Lowland Development edepot.wur.nl/251354

[Jusys 2017] Jusys, T. (2017) A confirmation of the indirect impact of sugarcane on deforestation in the Amazon, Journal of Land Use Science, 12:2-3, 125-137, DOI: 10.1080/1747423X.2017.1291766

[Lark et al. 2015] Lark, T.J, Salmon, M.J, & Gibbs, H. (2015). Cropland expansion outpaces agricultural and biofuel policies in the United States. Environmental Research Letters. 10. 10.1088/1748-9326/10/4/044003.

[LCAworks 2018] Strapasson,A., Falcao, J., Rossberg, T., Buss, G., and Woods, J. Land use Change and the European Biofuels Policy: the expansion of oilseed feedstocks on lands with high carbon stocks. Technical report prepared by LCAworks Ltd., in collaboration with Sofiproteol, France.

[Machedo et al. 2012] Macedo, M. N., DeFries, R. S., Morton, D. C., Stickler, C. M., Galford, G. L., & Shimabukuro, Y. E. (2012). Decoupling of deforestation and soy production in the southern Amazon during the late 2000s. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 109(4), 1341–6. http://doi.org/10.1073/pnas.1111374109

[Malins. 2017] Malins, C. (2017). For peat’s sake - Understanding the climate implications of palm oil biodiesel. Cerulogy and Rainforest Foundation Norway, London 2017. Retrieved from http://www.cerulogy.com/uncategorized/for-peats-sake/

[Malins 2018] Malins, C. (2018). Driving deforestation: the impact of expanding palm oil demand through biofuel policy, London 2018. Retrieved from http://www.cerulogy.com/palm oil/driving-deforestation/

[Meijaard et al. 2018] Meijaard, E., Garcia-Ulloa, J., Sheil, D., Wich, S.A., Carlson, K.M., Juffe-Bignoli, D., and Brooks, T. . (2018). Palm oil and biodiversity. http://doi.org/https://doi.org/10.2305/IUCN.CH.2018.11.en

[Miettinen et al. 2012] Miettinen, J., Hooijer, A., Tollenaar, D., Page, S. E., & Malins, C. (2012). Historical Analysis and Projection of Palm oil Plantation Expansion on Peatland in Southeast Asia. Washington, D.C.: International Council on Clean Transportation.

[Miettinen et al. 2016] Miettinen, J., Shi, C., & Liew, S. C. (2016). Land cover distribution in the peatlands of Peninsular Malaysia, Sumatra and Borneo in 2015 with changes since 1990. Global Ecology and Conservation, 6, 67–78. http://doi.org/10.1016/j.gecco.2016.02.004

[Morton et al. 2006] Morton, D. C., DeFries, R. S., Shimabukuro, Y. E., Anderson, L. O., Arai, E., del Bon Espirito-Santo, F., … Morisette, J. (2006). Cropland expansion changes deforestation dynamics in the southern Brazilian Amazon. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 103(39), 14637–14641. http://doi.org/10.1073/pnas.0606377103

[Omar et al. 2010] Omar, W., Aziz,N.A.,Mohammed A.T., Harun, M.H. and Din, A.K.; “Mapping of oil palm cultivation on peatland in Malaysia, Malaysian Palm Oil Board Information series 529, MPOB TT No. 473, June 2010. ISSN 1511-7871.

[Page et al. 2011] Page, S.E., Morrison, R., Malins, C., Hooijer, A., Rieley, J.O. Jaujiainen, J. (2011). Review of Peat Surface Greenhouse Gas Emissions from Palm oil Plantations in Southeast Asia. Indirect Effects of Biofuel Production, (15), 1–77.

[Richards et al. 2017] Richards, P. D., Arima, E., VanWey, L., Cohn, A., & Bhattarai, N. (2017). Are Brazil’s Deforesters Avoiding Detection? Conservation Letters, 10(4), 469–475. http://doi.org/10.1111/conl.12310

[SARVision 2011] SARVision. (2011). Impact of palm oil plantations on peatland conversion in Sarawak 2005-2010, (January 2011), 1–14. http://archive.wetlands.org/Portals/0/publications/Report/Sarvision%20Sarawak%20Report%20Final%20for%20Web.pdf

[Searle & Giuntoli 2018] Searle, A. S., and Giuntoli, J. (2018). Analysis of high and low indirect land-use change definitions in European Union renewable fuel policy.

[Sparovek et al. 2008] Sparovek, G.; A. Barretto; G. Berndes; S. Martins; and Maule, R. (2008). “Environmental, land-use and economic implications of Brazilian sugarcane expansion 1996–2006.” Mitigation and Adaption Strategies for Global Change,14(3), p. 285.

[USDA 2008] United States Department of Agriculture Foreign Agricultural Service. Searchable database of Production, Supply and Distribution data of crops. https://apps.fas.usda.gov/psdonline/app/index.html#/app/advQuery

[Vijay et al. 2016] Vijay, V., Pimm, S. L., Jenkins, C. N., Smith, S. J., Walker, W., Soto, C., … Rodrigues, H. (2016). The Impacts of Palm oil on Recent Deforestation and Biodiversity Loss. PLOS ONE, 11(7), e0159668. http://doi.org/10.1371/journal.pone.0159668

[Waroux et al. 2016] Waroux, Y., Garrett, R. D., Heilmayr, R., & Lambin, E. F. (2016). Land-use policies and corporate investments in agriculture in the Gran Chaco and Chiquitano. Proceedings of the National Academy of Sciences, 113(15), 4021–4026. http://doi.org/10.1073/pnas.1602646113

[Yousefi et al. 2018].Yousefi, A., Bellantonoio, M, and Hurowitz,G., The avoidable Crisis, Mighty Earth, Regnskogfondet and FERN, March 2018, http://www.mightyearth.org/avoidablecrisis/

LIITE 2

GIS-analyysi

Menetelmä

Arvioitaessa metsäkatoa ja siihen liittyviä päästöjä, jotka aiheutuvat biopolttoaineiden tuotantoon käytettävien kasvien viljelyalan laajentumisesta vuodesta 2008 alueille, joilla puiden latvuspeittävyys on yli 10 prosenttia, käytettiin geospatiaaliseen mallinnukseen perustuvaa lähestymistapaa. Siinä yhdistettiin Global Forest Watchin (GFW) metsäkatokartta MapSPAMin ja EarthStatin viljelykasvityyppejä kuvaaviin karttoihin. Jäljempänä on yhteenveto lähestymistapaa koskevista lisätiedoista, ja analyysissa käytetyt tietolähteet on lueteltu jäljempänä taulukossa 1. Analyysi tehtiin käyttämällä noin 100 hehtaarin pikselikokoa päiväntasaajalla.

Tietolähteet

Viljelykasveja koskevat tiedot

Tällä hetkellä ei ole saatavilla maailmanlaajuisesti yhdenmukaisia karttoja kunkin yksittäisen biopolttoaineiden tuotantoon käytettävän viljelykasvin ajan myötä tapahtuneesta viljelyalan laajentumisesta. Öljypalmun ja soijapavun osalta tehdään parhaillaan kuitenkin tutkimustyötä niiden laatimiseksi tulkitsemalla satelliittikuvia. Tätä analyysia varten käytettiin kahta vuosi- ja viljelykasvikohtaisten karttojen lähdettä. Ne olivat MapSPAM (IFPRI ja IIASA 2016), joka kuvaa 42 viljelykasvin jakautumista maailmassa vuonna 2005 9 , ja EarthStat (Ramankutty et al. 2008), jossa on kartoitettu viljelyalat ja laitumet vuonna 2000. Viljelykasvitietojen kumpikin lähde perustuu lähestymistapoihin, joissa yhdistetään erilaisia geopaikannettuja syöttötietoja viljelykasvien maailmanlaajuista jakautumista koskevien uskottavien arvioiden tekemiseksi. Syöttötietoihin sisältyy tuotantotilastoja hallinnollisten (alueellisten ja paikallisten) yksikköjen tasolla, erilaisia satelliittikuvista laadittuja maanpeitekarttoja sekä paikallisten maasto-, ilmasto- ja maaperäolosuhteiden perusteella laadittuja viljelykasvien soveltuvuuskarttoja.

Koska yksittäisiä viljelykasveja kuvaavia koko maailman kattavia ajantasaisia karttoja ei ole eikä myöskään yhdenmukaisia tietoja niiden viljelyalan laajentumisesta ajan myötä, analyysissa oletettiin, että tietyllä alueella vuodesta 2008 tapahtuneen metsäkadon kokonaismäärä ja siihen liittyvät kasvihuonekaasupäästöt voidaan liittää tiettyyn viljelykasviin tarkastelemalla kyseisen viljelykasvin suhteellista viljelyalaa suhteutettuna maatalousmaan, myös laidunmaan, kokonaisalaan viljelykasvikartan samassa ruudussa.

Metsäkatotiedot

Metsäkatoanalyysi perustui Global Forest Watchissa saatavilla oleviin Landsat- satelliittihavainnoista saatuihin julkaistuihin karttoihin, joissa kuvataan puiden peittämän alan maailmanlaajuista vuotuista vähenemisestä vuosina 2001–2017. Tiedot puiden peittämän alan vähenemisestä ovat saatavilla 30 metrin erotuskyvyllä tai 0,09 hehtaarin pikselikoolla. Hansen et al. (2013) eivät alkuperäisissä puiden peittämän alan vähenemistä koskevissa tiedoissa tee eroa pysyvän muuttumisen (eli metsäkadon) ja metsätaloustoimenpiteiden tai maastopalon aiheuttaman puiden peittämän alan väliaikaisen vähenemisen välillä. Tähän analyysiin sisällytettiin sen vuoksi vain niiden pikselien alaryhmä, jotka kuvaavat tuotantokasvien viljelyn aiheuttaman metsäkadon hallitsemiin alueisiin kuuluvaa puiden peittämän alan vähenemistä. Curtis et al. (2018) 10 ovat kartoittaneet sen 10 kilometrin erotuskyvyllä. Alueet, joilla muut tekijät, kuten metsätaloustoimenpiteet tai maatalouden muutokset, ovat hallitsevia, jäivät näin ollen analyysin ulkopuolelle. Tuotantokasvien viljelyn aiheuttaman metsäkadon luokan osalta analyysissa otettiin huomioon vain pikselit, joissa puiden peittämän alan osuus oli yli 10 prosenttia. Puiden peittämän alan osuudella tarkoitetaan puiden latvuspeittävyyden osuutta maapinta-alasta vuonna 2000. Ottaen huomioon RED II -direktiivin mukaiset erityiskriteerit (katso edellä olevan kappaleen ”Tausta” b ja c kohta) analyysin tulokset eriteltiin vuosien 2008–2015 osalta alueisiin, joilla puiden peittämä ala oli yli 30 prosenttia ja alueisiin, joilla se oli 10–30 prosenttia.

Curtis et al. (2018) toteavat, että samassa maastossa voi aina olla monia eri syitä metsän vähenemiselle, ja pääasiallinen syy saattaa vaihdella 15 vuotta kestäneen tutkimusjakson eri vuosina. Heidän mallissaan nimettiin vai yksi pääasiallinen tekijä, joka oli aiheutti valtaosan puiden peittämän alan vähenemisestä kyseisessä maastossa tutkimusjakson aikana. Yksi tässä analyysissa käytetyistä oletuksista oli, että koko puiden peittämän alan väheneminen tuotantokasvien viljelyn aiheuttaman metsäkadon hallitsemilla alueilla johtui uusien maatalousalueiden laajentumisesta. Vaikuttaa siltä, että tässä oletuksessa yliarvioidaan tuotantokasvien vaikutusta kyseisissä pikseleissä. Maatalousmaa voi toisaalta laajentua myös muuttuvan maatalouden tai metsätalouden hallitsemille alueille, joihin kuuluvat selvityksen Curtis et al. (2018) kartassa olevat analyysista pois jätetyt muut luokat. Tästä johtuen menetelmässä on voitu aliarvioida viljelykasvien aiheuttamaa metsäkatoa. Tähän analyysiin sisältyvien yhdeksän viljelykasvin peittoalueet kuuluivat kuitenkin ensisijaisesti tuotantokasvien viljelyn aiheuttaman metsäkadon luokkaan. Tämän luokan ulkopuolisten viljelyalojen pinta-alojen oletettiin olevan pieniä (katso jäljempänä oleva kappale Viljelykasvien jakautumismalli), joten näiden alojen vaikutukset lopullisiin kokonaismääriin ovat todennäköisesti vähäisiä.

Turvemaata koskevat tiedot

Turvemaan ala määritettiin käyttämällä samoja karttoja kuin Miettinen et al. 2016, jotka kartoittivat maanpeitteen muutoksia vuosina 1990–2015 Malesian niemimaan, Sumatran ja Borneon turvemailla. Sumatran ja Kalimantanin osalta Miettinen et al. (2016) ottivat mukaan Wetlands Internationalin 1:700 000 turvemaakartastoihin (Wahyunto et al. 2003, Wahyunto et al. 2004) perustuvan turvemaan. Kartastoissa turvemaa määriteltiin maaperäksi, joka on muodostunut pitkän ajan myötä kertyneestä orgaanisesta aineksesta, kuten kasvien jäännöksistä. Turvepohjainen maa on määritelmän mukaan yleensä ympäri vuoden veden kyllästämää tai tulvinutta, jollei sitä ole ojitettu. Kuten julkaisussa Wahyunto ja Suryadiputra (2008) esitetään, turvemaakartastoissa puolestaan kerätään tietoja monista eri lähteistä, joissa on käytetty ensisijaisesti kuvia (satelliitti-, tutka- ja ilmakuvaustietoja) sekä maanmittausta ja maaperäkartoituksia turvemaan jakautumisen kartoittamiseksi. Malesian osalta käytettiin maaperäkarttojen eurooppalaiseen digitaaliseen arkistoon perustuvaa turvemaan jakautumista (Selvaradjou et al. 2005).

Palmuöljyn tuotantoalueen laajentumisesta turvepohjaisille maille aiheutuvaa metsäkatoa analysoitiin erityisesti, koska turvemaalla on suuri merkitys tämän biopolttoaineiden valmistukseen käytettävän viljelykasvin viljelyyn liittyvän maankäytön ja kasvihuonekaasujen jalanjäljen kannalta. Ennen tiedossa olevan palmuöljyn tuotantoalueen laajentumista vuosia 2008–2015 tapahtunutta puiden peittämän alan vähenemisen laajuutta arvioitiin käyttämällä selvityksessä Miettinen et al. 2016 olevia teollisen palmuöljytuotannon laajentumista koskevia tietoja.

Kasvihuonekaasupäästöjä koskevat tiedot

Vuodesta 2008 alkaen tapahtuneesta metsäkadosta aiheutuneet päästöt arvioitiin hiilen poistumisena maanpäällisen biomassan varastosta. Päästöt ilmaistaan megatonneina hiilidioksidia (Mt CO2).

Maanpäällisen biomassan vähenemisestä aiheutuvat päästöt laskettiin sijoittamalla puiden peittämän alan vähenemistä (vuosina 2008–2015) koskevan kartan päälle kartta, joka kuvaa maanpäällistä elävien puiden biomassaa vuonna 2000. Satelliitti- ja maahavaintojen perusteella laadittu Woods Hole Research Centerin biomassakartta on saatavilla Global Forest Watchissa. Koko biomassan vähenemisen oletettiin olevan raivauksen yhteydessä syntyneitä ”sitoutuneita” päästöjä ilmakehään, vaikka eräiden puiden vähenemisen aiheuttajien aikaansaamat vaikutukset näkyvät vasta jonkin ajan kuluttua. Päästöt ovat bruttoarvioita pikemminkin kuin nettoarvioita, mikä tarkoittaa, että raivauksen jälkeistä maankäyttöä ja siihen liittyvää hiiliarvoa ei ole otettu huomioon. Hiilen osuuden maanpäällisestä biomassasta oletettiin olevan 50 prosenttia (IPCC 2003), ja hiili muunnettiin hiilidioksidiksi käyttämällä muuntokerrointa 44/12 tai 3,67. Sillä, että käytetään pikselipohjaista metsän biomassakarttaa ja sen jatkuvia arvoja, sen sijaan että annettaisiin ehdottomat hiilivarantoarvot eri maanpeitetyypeille (esim. metsä, pensaikot, IPCC:n 1 tason arvot, jne.), saavutetaan se etu, että biomassan vähenemisen arviointiin käytetyt tiedot ovat täysin riippumattomia maanpeitteen muutoksen arviointiin käytettävän maanpeitekartan valinnasta.

Analyysin ulkopuolelle jätettiin päästöt, jotka liittyvät muihin hiilivarantoihin, kuten maanalaiseen biomassaan (juuriin), kuolleeseen puuainekseen, karikkeeseen ja maaperän hiileen, mukaan lukien turpeen hajoaminen ja tulipalot.

Analyysin laajuus

Maailmanlaajuisen analyysin laajuus määritettiin asettamalla tuotantokasvien viljelyn aiheuttamaa metsäkatoa kuvaavan kartan (Curtis et al. 2018) päälle tärkeimpien biopolttoaineiden kannalta merkityksellisten viljelykasvien (öljypalmu, kookospalmu, vehnä, rapsi, maissi, soijapapu, sokerijuurikas, auringonkukka ja sokeriruoko) viljelyalat. Analyysissa otettiin huomioon vain pikselit, jotka sisältyivät jonkin yhdeksän tärkeimmän viljelykasvin viljelyalaan ja jotka liittyivät tuotantokasvien viljelyn aiheuttaman metsäkadon luokkaan.

Viljelykasvien jakautumismalli

Metsäkadon kokonaismäärä ja kokonaispäästöt tietyssä 1 kilometrin pikselissä liitettiin tärkeimpiin biopolttoaineiden tuotantoon käytettäviin viljelykasveihin sen perusteella, missä suhteessa kunkin pikselissä esiintyvän viljelykasvin (viljelykasvi X, esim. soija) viljelyala oli pikselissä olevan maatalousmaan kokonaisalaan, joka tässä määriteltiin viljelymaan ja laidunmaan yhteispinta-alaksi. Tällä tavoin kunkin biopolttoaineiden valmistukseen käytettävän viljelykasvin suhteellista vaikutusta pikselin maatalouden kokonaisjalanjälkeen käytettiin perustana siihen liittyvän metsäkadon ja kasvihuonekaasupäästöjen jalanjäljen kohdistamiselle.

Koska yhtä maailmanlaajuisesti yhdenmukaista ja ajantasaista karttaa maatalousmaasta eriteltynä viljelykasvityyppien mukaan ei ollut saatavilla, kunkin biopolttoaineiden tuotantoon käytettävän merkityksellisen viljelykasvin metsäkatoon ja päästöihin liittyvää suhteellista merkitystä tietyssä sijaintipaikassa arvioitiin kaksivaiheisella prosessilla (yhtälö 1). Ensimmäisessä vaiheessa käytettiin viljelykasveja koskevia tietoja viimeisimmältä vuodelta, jolta tietoja oli saatavilla (MapSPAM, vuosi 2005), ja niiden perusteella laskettiin viljelykasvin X suhde kokonaisviljelyalaan yhdessä pikselissä. Toisessa vaiheessa käytettiin EarthStatin tietoja (vuodelta 2000), joiden avulla laskettiin kokonaisviljelyalan suhde laidunmaan ja viljelymaan kokonaispinta-alaan yhdessä pikselissä. (EarthStat-tietoja käytettiin, koska MapSPAMissä ei ole laidunmaiden karttoja ja laidunmaan laajentumisella on myös merkitystä metsäkadon dynamiikalle). Yhdistämällä nämä kaksi vaihetta voitiin arvioida viljelykasvin X suhteellista vaikutusta maatalouden kokonaisjalanjälkeen tietyn pikselin alueella vaikkakin käyttäen eri tietolähteitä eri aikakausilta.

Yhtälö 1:

Lopulliset laskelmat

Kun viljelykasvien jakautumista kuvaavat kartat oli laadittu kullekin biopolttoaineiden tuotantoon käytettävälle merkitykselliselle viljelykasville, metsäkadon ja kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärä kerrottiin viljelykasvin X osuudella kussakin 1 kilometrin pikselissä. Sen jälkeen laskettiin maailmanlaajuiset yhteenvetotilastot metsäkadolle ja päästöille jaoteltuna maa-alueisiin, joilla puiden latvuspeittävyys on suurempi kuin 30 prosenttia ja maa-alueisiin, joilla puiden latvuspeittävyys on 10–30 prosenttia.

GIS-analyysin tuloksista käy ilmi eri viljelykasveihin liittyvä metsäkato, joka havaittiin kahdeksan kalenterivuoden eli vuosien 2008–2015 aikana. Sen selvittämiseksi, mikä prosenttiosuus kasvien viljelyalan laajentumisesta liittyy metsäkatoon, kyseisinä vuosina tapahtuneen metsäkadon kokonaisala jaettiin viljelyalan vastaavalla kasvulla. Sen huomioon ottamiseksi, että viljelykasvi voi aiheuttaa metsäkatoa joissakin maissa tapahtuvan viljelyalan laajentumisen vuoksi siinäkin tapauksessa, että viljelykasvin maailmanlaajuinen kokonaisviljelyala pienenee, osuudet laskettiin maailmanlaajuisen viljelyalan bruttokasvun perusteella, millä tarkoitetaan viljelyalojen kasvun summaa niissä maissa, joissa ala ei supistunut.

Sadonkorjuualoja koskevia tietoja mukautettiin lisäksi tietojen saamiseksi istutetuista alueista: yksivuotisten kasvien osalta viljelyalan kasvun oletettiin olevan sama kuin sadonkorjuualan kasvu. (Puoli-)pysyvien kasvien osalta otettiin huomioon se osuus viljelyalasta, jolta ei korjata satoa, koska kasvit eivät vielä ole täysikasvuisia. Sokeriruoko on istutettava uudelleen noin viiden vuoden välein. Siitä saadaan kuitenkin vain neljä satoa, koske se ei ole korjuukypsä ensimmäisen vuoden jälkeen. Öljypalmut istutetaan uudelleen 25 vuoden välein, ja ne kantavat hedelmää 22 viimeisen vuoden ajan.

Useimpien viljelykasvien osalta käytettiin tietokantaa [FAOstat 2008], josta käy ilmi kalenterivuosittain korjattu ala. Vain öljypalmujen osalta valittiin tietokannan [USDA 2008] tiedot, koska siinä esitetään kaikkien täysikasvuisten öljypalmuviljelmien alat, myös korjuuta haitanneiden tulvien vuosilta. Kyseisessä tietokannassa on myös enemmän maita, joissa viljellään öljypalmuja.

Taulukko: Yhteenveto Maailman luonnonvarain instituutin GIS-analyysissa käytetyistä tietolähteistä

Tietue	Lähde
Metsän ja turvemaan ala
Puiden peittämä ala 2000	Hansen et al. 2013
Turvemaat	Miettinen et al. 2016
Metsäkato
Puiden peittämän alan väheneminen	Hansen et al. 2013 (+ GFW:n vuotuiset päivitykset)
Tuotantokasvien aiheuttama metsäkato	Curtis et al. 2018
Palmuöljyn tuotantoalueen laajentuminen 2000–2015 (turvemaalle kohdistuvan metsäkadon arvioimiseksi)
Indonesia, Malesia	Miettinen et al. 2016
Kasvihuonekaasupäästöt
Maanpäällinen biomassa	Zarin et al. 2016
Viljely- ja laidunmaan alaa koskevat tiedot
MapSPAM (fyysinen ala)	IFPRI ja IIASA 2016
EarthStat	Ramankutty et al. 2008

Lähdeluettelo

Curtis, C., C. Slay, N. Harris, A. Tyukavina, M. Hansen. 2018. “Classifying Drivers of Global Forest Loss.” Science 361: 1108-1111. doi: 10.1126/science.aau3445.

Graesser, J., Aide, T. M., Grau, H. R., & Ramankutty, N. (2015). Cropland/pastureland dynamics and the slowdown of deforestation in Latin America. Environmental Research Letters, 10(3), 034017. http://doi.org/10.1088/1748-9326/10/3/034017 Hansen, M. P. Potapov, R. Moore, M. Hancher, S. Turubanova, A. Tyukavina, D. Thau, S. Stehman, S. Goetz, T. Loveland et al. 2013. “High-Resolution Global Maps of 21st-Century Forest Cover Change.” Science 341: 850-853. doi: 10.1126/science.1244693.

International Food Policy Research Institute (IFPRI) and International Institute for Applied Systems Analysis (IIASA). 2016. “Global Spatially-Disaggregated Crop Production Statistics Data for 2005 Version 3.2”, Harvard Dataverse 9. doi: 10.7910/DVN/DHXBJX.

IPCC 2003: Penman J., M. Gytandky, T. Hiraishi, T. Krug, D. Kruger, R. Pipatti, L. Buendia, K. Miwa, T. Ngara, Ngara, K. Tanabe et al. 2003. “Good Practice Guidance for Land Use, Land-Use Change and Forestry.” Institute for Global Environmental Strategies for the IPCC. Japan.

Miettinen, J., C. Shi, and S. C. Liew. 2016. “Land Cover Distribution in the Peatlands of Peninsular Malaysia, Sumatra, and Borneo in 2015 with Changes since 1990.” Global Ecology and Conservation 6: 67−78. doi: 10.1016/j.gecco.2016.02.004  

Ramankutty, N., A. Evan, C. Monfreda, and J. Foley. 2008. “Farming the planet: 1. Geographic distribution of global agricultural lands in the year 2000.” Global Biogeochemical Cycles 22. doi:10.1029/2007GB002952.

Selvaradjou S., L. Montanarella, O. Spaargaren, D. Dent, N. Filippi, S. Dominik. 2005. “European Digital Archive of Soil Maps (EuDASM) – Metadata on the Soil Maps of Asia.” Office of the Official Publications of the European Communities. Luxembourg.

Wahyunto, S. Ritung, H. Subagjo. 2003. “Maps of Area of Peatland Distribution and Carbon Content in Sumatra, 1990-2002.” Wetlands International – Indonesia Programme & Wildlife Habitat. Canada.

Wahyunto, S. Ritung, H. Subagjo. 2004. “Maps of Area of Peatland Distribution and Carbon Content in Kalimantan, 1990-2002.” Wetlands International – Indonesia Programme & Wildlife Habitat. Canada.

Zarin, D., N. Harris, A. Baccini, D. Aksenov, M. Hansen, C. Azevedo-Ramos, T. Azevedo, B. Margono, A. Alencar, C. Gabris et al. 2016. “Can Carbon Emissions from Tropical Deforestation Drop by 50% in 5 Years?” Global Change Biology 22: 1336-1347. doi: 10.1111/gcb.13153

(1)

     Artikkelin [Gibbs et al. 2015, kuva 1] mukaan metsäalueisiin kohdistuvan soijan viljelyalan laajentumisen keskimääräinen prosenttiosuus Amazonin alueella oli vuosina 2009–2013 noin 2,2 prosenttia. Vuoden 2008 tietoja ei ole otettu mukaan, koska silloin ei vielä oltu pantu täytäntöön Brasilian metsälakia, johon sisältyy Brasilian hallituksen suunnitelma Amazonin alueen metsäkadon ehkäisemiseksi ja torjumiseksi (Plan for Preventing and Controlling Deforestation in the Amazon, PPCDAa). Suunnitelman seurauksena Amazonin alueen metsäkato väheni jyrkästi. Artikkelin [Gibbs et al. 2015] arviossa käytettiin virallista PRODES-metsäkatotietokantaa, jota oli käytetty myös PPCDAa-lain noudattamisen valvontaan. [Richards et al. 2017] havaitsivat kuitenkin, että PRODES-tietokannan ja muiden metsäkadon indikaattorien välillä on vuodesta 2008 ollut yhä suurempia eroja. Tämä johtuu siitä, että tietokantaa käytetään lainsäädännön täytäntöönpanon valvontaan ja metsien raivaajat ovat oppineet kaatamaan metsää vain pienillä tai PRODES-järjestelmän valvonnan ulkopuolisilla alueilla. [Richards et al.2017] käyttävät vaihtoehtoisen GFC-metsänseurantatietokannan tietoja ja osoittavat (lisätiedoissa), että PRODES on vuodesta 2008 aliarvioinut metsäkatoa keskimäärin kertoimella 2,3 verrattuna GFC-tietokantaan. Metsäpaloista saadut tiedot vahvistavat GFC:n mukaiset mutta eivät PRODESin mukaisia metsäkatoalojen vuosittaisia vaihteluja.

(2)

     Sadonkorjuualaa koskevat tiedot ovat saatavilla kaikista maista. Se on kuitenkin pienempi kuin istutettu alue, koska nuoret palmut eivät tuota hedelmiä. Istutetun alueen kasvun suhde sadonkorjuualaan riippuu kuitenkin myös siitä, kuinka suurelle alalle on uudelleenistutettu nuoria palmuja. Istutetun alueen kasvua havaittiin Indonesian ja Malesian kansallisissa tilastoissa, ja se yhdistettiin korjattuun istutetun alueen kasvuun muualla maailmassa.

(3)

      Istutettua aluetta koskevia tietoja kyseiseltä alueelta ja kyseiseltä ajanjaksolta ei ollut saatavilla.

(4)

     Miettinen et al. ottivat mukaan vain täysikasvuiset palmuviljelmät, joten tässä tapauksessa alat on aiheellista jakaa täysikasvuisten öljypalmuviljelmien alalla eikä koko istutetulla alalla. Selvityksessä käytettiin Yhdysvaltain maatalousministeriön ulkomaanosaston (Foreign Agricultural Service of the US Department of Agriculture) tietoja sadonkorjuualasta, jolla itse asiassa tarkoitetaan täysikasvuisten palmujen istutusalaa. Tiedot on tarkistettu vertaamalla niitä muihin tietoihin, kuten tietoihin öljypalmujen kylvötaimien myynnistä. Yhdistyneiden Kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) tiedot eivät ole yhtä käyttökelpoisia, koska niissä esimerkiksi otetaan huomioon sadonkorjuualan väliaikainen pieneneminen vuosina 2014 ja 2015 Malesian tulvien vuoksi.

(5)

     Istutettu aluetta koskevia tietoja kyseiseltä alueelta ja kyseiseltä ajanjaksolta ei ollut saatavilla.

(6)

     [Gunarso et al. 2013] ehdottavat selitystä tähän: he ottivat huomioon istuttamisen turvemaalle vain, jos maa oli ollut viisi vuotta aiemmin märkää turvesuota. Jos se oli jo ollut kuivatettu, se luokiteltiin joksikin muuksi maankäyttötyypiksi, kuten paljaaksi maaperäksi. Suon muuttaminen öljypalmuviljelmäksi edellyttää puiden raivauksen lisäksi myös tiheän kuivatusojaverkon kaivamista ja maaperän tiivistämistä, mikä pidentää aikaa, jonka jälkeen palmuöljypuut voidaan tunnistaa satelliittikuvista. Malesian niemimaalla (jossa turvemaata on vain vähän) ei sen vuoksi havaittu öljypalmuviljelmien laajentumista paljaalle maaperälle vuosina 2005–2010, kun taas Sarawakissa 37 prosenttia laajentumisesta kohdistui paljaalle maaperälle. Lisäksi turvesuon muuttamista peltometsätalousmaaksi ja viljelmiksi ja peltometsätalousmaan ja viljelmien muuttamista edelleen palmuöljyviljelmiksi tapahtuu paljon peräkkäisinä viiden vuoden ajanjaksoina. Näin ollen nuoria palmuöljyviljelmiä pidettiin ehkä virheellisesti myös peltometsätalousmaana tai muiden viljelykasvien viljelminä.

(7)

     BBSDLP on Indonesian maatalousmaaresurssien tutkimus- ja kehittämiskeskus.

(8)

     Puoli metriä trooppista turvetta sisältää noin 250–300 tonnia hiiltä hehtaria kohti. Tämä määrä vapautuu lähes kokonaisuudessaan kuivatuksen jälkeisen ensimmäisen vuosikymmenen aikana.

(9)

Ajantasaiset MapSPAM-tiedot vuodelle 2010 julkaistiin 4. tammikuuta 2019, pian tämän analyysin valmistumisen jälkeen.

(10)

 Tutkimusta Curtis et al. (2018) ajantasaistetaan parhaillaan, jotta voidaan osoittaa tärkeimpiä syitä vuoden 2015 jälkeen tapahtuneelle puiden peittämän alan vähenemiselle.