Vuonna 2015 Euroopan unionissa miltei neljännes väestöstä – 119,1 miljoonaa ihmistä – eli köyhyys- tai syrjäytymisriskin alaisina, ja 42,5 miljoonalla ihmisellä ei ollut varaa laadukkaaseen ateriaan joka toinen päivä (1). Samaan aikaan EU:ssa syntyy vuosittain arviolta 88 miljoonaa tonnia ruokajätettä, johon liittyvien kustannusten arvioidaan olevan 143 miljardia euroa (2).

Merkittävän taloudellisen ja yhteiskunnallisen vaikutuksensa lisäksi ruokajäte kuormittaa rajallisia luonnonvaroja ja ympäristöä turhaan. Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO:n) mukaan noin kolmannes kaikesta maailmassa tuotetusta ruoasta joko heitetään hukkaan tai päätyy jätteeksi (3). Elintarvikkeet, joiden sato korjataan mutta jotka lopulta jäävät käyttämättä tai päätyvät jätteeksi, kuluttavat noin neljänneksen maataloudessa koko vuoden aikana käytettävästä vesimäärästä (4), ja niiden tarvitsema viljelymaa on pinta-alaltaan Kiinan kokoinen (5). Ruokajätteen osuus maailman kasvihuonekaasupäästöistä on noin kahdeksan prosenttia vuosittain (6).

Ruokajätteen ehkäisyssä on keskityttävä ongelman lähteeseen rajoittamalla elintarvikeylijäämän tuotantoa elintarvikeketjun joka vaiheessa (ts. tuotannossa, käsittelyssä, jakelussa ja kulutuksessa). Kun elintarvikeylijäämiä syntyy, paras ratkaisu, jolla varmistetaan syötäväksi kelpaavan ravintovarannon mielekkäin käyttö, on jakaa ne uudelleen ihmisravinnoksi.

Sen lisäksi, että elintarvikelahjoitukset auttavat torjumaan ruokaköyhyyttä, ne voivat olla tehokas keino teolliseen käyttöön päätyvien tai jätteenkäsittelyyn ja lopulta maantäyttöön toimitettavien elintarvikeylijäämien määrän vähentämisessä. Vaikka elintarvikeylijäämien uudelleenjakelu on kasvava ilmiö ja vaikka elintarvikkeiden valmistajat ja jälleenmyyjät ovat halukkaita lahjoittamaan elintarvikeylijäämiä ruokapankkeihin ja hyväntekeväisyyteen, uudelleen jaettavien elintarvikkeiden määrä on kuitenkin yhä vain murto-osa kaikesta syötäväksi kelpaavista elintarvikeylijäämistä EU:ssa. Esimerkiksi vuonna 2016 Euroopan ruokapankkien keskusjärjestön (FEBAn) jäsenet jakoivat 535 000 tonnia ruokaa 6,1 miljoonalle ihmiselle (7). Tämä on vain murto-osa siitä ruokajätteen määrästä, joka EU:ssa arvioidaan syntyvän vuosittain.

Jäsenvaltiot ja sidosryhmät ovat havainneet, että turvallisen ja syötäväksi kelpaava ruoan uudelleenjakelulle EU:ssa on sekä lahjoittajiin että vastaanottajiin liittyviä lainsäädännöllisiä ja toiminnallisia esteitä (8). Kiertotalouteen siirtymisen edistämistä koskevassa komission ehdottamassa toimintasuunnitelmassa (9) komission edellytetäänkin muun muassa selventävän EU:n elintarvikelainsäädäntöä, jotta elintarvikkeiden lahjoittaminen olisi helpompaa.

Näiden ohjeiden tarkoituksena on selventää EU-lainsäädännön asiaan liittyviä säännöksiä ja auttaa poistamaan ruoan uudelleenjakelun esteitä EU:n nykyisessä sääntelykehyksessä. Näillä ohjeilla pyritään

Elintarvikkeiden lahjoittamista koskevissa EU:n ohjeissa keskitytään sellaisiin kysymyksiin, joita on käsiteltävä EU:n tasolla, ja tavoitteena on täydentää jäsenvaltioiden sääntöjä mutta pyrkiä kuitenkin välttämään päällekkäisyyttä. Kansallisella ja/tai alakohtaisella tasolla laaditut ohjeet, joita uudelleenjakelukumppanit ja (kansallisen ja/tai alueellisen tason) toimivaltaiset viranomaiset usein selventävät yhdessä, ovat tärkeitä elintarviketurvallisuuden, jäljitettävyyden sekä ylijäämäruoan hyödyntämiseen ja uudelleenjakeluun osallistuvien eri toimijoiden roolien ja vastuiden selventämisen varmistamisessa (10). Myös EU:n laajuisista alakohtaisista ohjeista (11) voi olla apua ruoan uudelleenjakeluun liittyvissä toimissa, ja ne voivat edistää hyvien käytäntöjen jakamista.

Komissio suosittelee painokkaasti, että kansallisella tasolla kehitetään sellaisia elintarvikkeiden lahjoittamiseen liittyviä sääntöjä ja/tai ohjeita, joissa käsitellään selkeästi kansalliset säännöt ja toimintakäytännöt kaikkien toimijoiden osalta, keskeisten toimijoiden vastuut mukaan luettuina. Näin edistetään sääntöjen noudattamista ja hyvien käytäntöjen leviämistä. EU:n ruokalahjoituksia koskevat ohjeet, jotka Euroopan komissio on antanut yhteistyössä EU:n ruokahävikkiä ja elintarvikejätettä käsittelevän foorumin (12) kanssa, voivat toimia jäsenvaltioiden toimijoille perusteena, joka on otettava huomioon kansallisia ohjeita ja sääntöjä selvennettäessä.

Jäsenvaltioiden ohjeissa voidaan myös selventää elintarvikealan toimijoiden rooleja ja vastuita niillä alueilla, joilla sovelletaan kansallisia sääntöjä esimerkiksi vastuiden osalta (ks. myös 4 kohta). Lisäksi kansalliset toimivaltaiset viranomaiset voivat kehottaa toimijoita laatimaan ja jakamaan ylijäämäruoan hyödyntämisen ja uudelleenjakelun hyviä käytäntöjä koskevia oppaita Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 852/2004 8 artiklan 3 kohdan mukaisesti (13). Ruokalahjoitusten lisäämiseksi kansalliset toimivaltaiset viranomaiset voivat harkita myös elintarvikealan toimijoille myönnettäviä verokannustimia (ks. 7.2 kohta) sekä kehottaa näitä toimijoita ryhtymään tiedotus-, viestintä- ja koulutustoimiin elintarvikkeiden turvallisten uudelleenjakelukäytäntöjen tukemiseksi.

Kansallisista ruokalahjoituskäytännöistä tiedottamisen helpottamiseksi komissio julkaisee EU:n jäsenvaltioiden nykyisiä ohjeita ruokajätteen ehkäisemistä koskevalla verkkosivullaan (14). Jos ruokalahjoituksiin liittyvistä hyvistä käytännöistä laaditaan kansallisia ja EU:n laajuisia alakohtaisia oppaita EU:n elintarvikehygieniaa koskevien sääntöjen nojalla (15) ja jos niistä ilmoitetaan Euroopan komissiolle, myös ne asetetaan saataville verkkorekisteriin (16).

EU:n ruokalahjoituksia koskevien ohjeiden soveltamisala kattaa elintarvikealan toimijoiden elintarvikkeiden hyödyntämis- ja uudelleenjakelutoimet, kun elintarvikkeiden haltija antaa elintarvikkeet tällaiseen käyttöön ilmaiseksi.

Elintarvikkeiden uudelleenjakelu on prosessi, jossa ylijäämäruoka, joka päätyisi muutoin jätteeksi, hyödynnetään, kerätään ja jaetaan (etenkin vähäosaisille) ihmisille.

Osana työtään, jonka tavoitteena on ehkäistä ruokahävikkiä ja elintarvikejätteen syntymistä ja edistää elintarvikkeiden turvallisuutta, elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n monialainen työryhmä on ehdottanut ”ihmisravinnoksi tarkoitetun turvallisen ja ravitsevan ruoan hyödyntämiselle ja uudelleenjakelulle” seuraavaa määritelmää (17):

Sekä Euroopan unionissa että jäsenvaltioissa on meneillään hankkeita, joiden tavoitteena on edistää terveellisten ja tasapainoisten ruokavalioiden saatavuutta kaikille Euroopan kansalaisille, etenkin lapsille. Näiden hankkeiden tukemiseksi elintarvikkeiden uudelleenjakelussa on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon niiden vaikutus tasapainoiseen ruokavalioon. Tältä osin ohjeasiakirjoina on käytettävä kansallisia ravintosuosituksia.

EU:n ruokalahjoituksia koskevien ohjeiden – FAO:n ehdottaman elintarvikkeiden uudelleenjakelua koskevan määritelmän mukaisesti – tavoitteena on selventää EU:n lainsäädännön asiaan liittyviä säännöksiä, joita sovelletaan, kun elintarviketuotteiden haltija asettaa niitä ilmaiseksi saataville. Elintarvikkeiden uudelleenjakeluun sisältyy laaja joukko toimijoita, verkostoja ja toimia, jotka kehittyvät nopeasti. Vaikka ruokapankit ovat yleisimpiä ja tärkeimpiä kumppaneita elintarvikkeiden uudelleenjakelun alalla, jäljempänä annettuja ohjeita, jotka liittyvät asiaan kuuluvien EU-sääntöjen (jotka koskevat esimerkiksi elintarviketurvallisuutta ja -hygieniaa, kuluttajalle tiedottamista, vastuita jne.) soveltamiseen, voidaan soveltaa myös muihin elintarvikkeiden uudelleenjakelun malleihin ja/tai toimijoihin. Sellaisia voivat olla esimerkiksi voittoa tuottamattomiin elintarvikkeiden uudelleenjakelutoimiin osallistuvat yhteisöt, kuten sosiaaliset ruokakaupat tai ravintolat, joissa lopullinen avustuksen saaja voi joissakin tapauksissa maksaa nimellisen summan elintarvikkeista tai aterioista.

Ylijäämäruokaa, joka koostuu valmiista elintarviketuotteista (mukaan luettuina tuore liha, hedelmät ja vihannekset), puolivalmisteista tai elintarvikkeiden aineosista, voi syntyä missä tahansa elintarviketuotannon ja jakeluketjun vaiheessa monista syistä. Esimerkiksi maatalous- ja valmistusaloilla ylijäämää voi syntyä, kun elintarvikkeet eivät täytä valmistajan ja/tai asiakkaan määrityksiä (esimerkiksi tuotteen värin, koon, muodon jne. vaihtelun vuoksi). Ylijäämä voi johtua myös tuotanto- tai merkintävirheistä. Tarjonnan ja kysynnän hallintaan liittyvät vaikeudet saattavat johtaa liian suuriin tilauksiin ja/tai tilausten peruuttamiseen. Myös päivämäärämerkintään liittyvät seikat, kuten liian lyhyt säilyvyysaika tuotetta toimitettaessa tai kansalliset säännöt, jotka estävät sellaisten tuotteiden uudelleenjakelun, joiden parasta ennen -päiväys on umpeutunut, voivat estää elintarvikkeiden myynnin ja jakelun tavanomaisten vähittäismyyntikanavien kautta.

Ylijäämäruokaa saa jakaa uudelleen edellyttäen, että se soveltuu ihmisravinnoksi ja täyttää kaikki elintarviketurvallisuuteen liittyvät vaatimukset (18), jotka on määritetty elintarviketurvallisuuteen ja elintarviketietojen antamiseen kuluttajille liittyvissä EU-säännöissä ja vastaavissa kansallisissa säännöissä. Ruokalahjoituksiin soveltuvat elintarvikkeet voivat olla esimerkiksi tuotteita, jotka eivät täytä valmistajan tai asiakkaan määrityksiä, joiden pakkaus ja/tai merkinnät ovat muuttuneet tavalla, joka ei kuitenkaan vaaranna elintarviketurvallisuutta tai vaikuta kuluttajille annettaviin tietoihin, jotka ovat tarjolla vain rajatun ajan (esimerkiksi sesonkituotteet tai mainoskampanjaan liittyvät tuotteet), jotka korjataan pelloilta tuottajan suostumuksella, joiden parasta ennen -päivämäärä on umpeutunut mutta joita voidaan silti käyttää turvallisesti, jotka sääntelyviranomaiset ovat keränneet ja/tai takavarikoineet muista kuin elintarviketurvallisuuteen liittyvistä syistä jne.

Elintarvikealan toimijat voivat siis jakaa ylijäämäruokaa ja osallistua ruokalahjoitustoimiin kaikissa elintarvikeketjun vaiheissa. Elintarvikealan toimijat (kuten maanviljelijät, elintarvikkeiden valmistajat ja jälleenmyyjät) voivat lahjoittaa ylijäämäruokaa uudelleenjakeluorganisaatioiden (esimerkiksi ruokapankkien), jälkikorjuuverkostojen ja muiden hyväntekeväisyysorganisaatioiden kautta tai suoraan kuluttajille (esimerkiksi työntekijöille).

EU:n ruokalahjoituksia koskevat ohjeet kattavat kaikki toimijat, jotka osallistuvat mihin tahansa elintarvikeketjun vaiheeseen, eli sekä lahjoittajat että vastaanottajat. Näiden ohjeiden tavoitteena on selventää elintarvikealan toimijoiden tiettyjä vastuita ja velvollisuuksia ylijäämäruoan uudelleenjakelussa EU:n elintarvikelainsäädännön ja etenkin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 178/2002 (19) eli ns. yleisen elintarvikeasetuksen mukaisesti.

Ylijäämäruoan uudelleenjakeluverkosto EU:ssa on monimutkainen; siihen kuuluu erityyppisiä toimijoita ja toimintaprosesseja.

Nämä organisaatiot ovat elintarvikealan toimijoita, jotka voivat antaa ylijäämäruokaa kaikissa elintarvikeketjun vaiheissa eli alkutuotannossa, elintarvikkeiden käsittelyssä ja valmistuksessa, vähittäiskaupassa ja jakelussa sekä catering- ja ravintola-alalla.

Nämä organisaatiot osallistuvat ylijäämäruoan uudelleenjakeluun, ja ne voidaan luokitella joko ”etulinjaorganisaatioiksi” tai ”takalinjaorganisaatioiksi”, jotkin jopa molemmiksi (20):

Monissa jäsenvaltioissa ”takalinjaorganisaatioita” kutsutaan ”ruokapankeiksi”, kun taas toisissa jäsenvaltioissa (esimerkiksi Virossa, Saksassa ja Alankomaissa) ”ruokapankit” jakavat elintarvikkeita uudelleen muiden organisaatioiden lisäksi suoraan lopullisille avustuksen saajille. Lisäksi ”etulinja-” ja ”takalinjaorganisaatioiden” toimet voivat vaihdella jäsenvaltioissa myös muutoin: joidenkin toimet rajoittuvat elintarvikkeiden varastointiin, kuljetukseen ja jakeluun, toiset käsittelevät ja valmistavat elintarvikkeita ja/tai aterioita, jotka tarjotaan lopullisille avustuksen saajille.

Tässä asiakirjassa ”takalinjaorganisaatioista” käytetään nimitystä ”uudelleenjakeluorganisaatiot” ja ”etulinjaorganisaatiosta” nimitystä ”hyväntekeväisyysorganisaatiot”.

Yleistä elintarvikeasetusta, jossa säädetään EU:n elintarvikelainsäädännön puitteet, ei sovelleta yksityiseen kotikäyttöön tarkoitettuun alkutuotantoon eikä yksityiseen kulutukseen tarkoitettujen elintarvikkeiden valmistukseen, käsittelyyn tai säilytykseen kotona. Näin ollen yleisen elintarvikeasetuksen mukaiset velvollisuudet eivät koske yksityishenkilöitä, jotka toimittavat elintarvikkeita tilapäisesti yhteisöllisiin tai muihin hyväntekeväisyystapahtumiin, jälkikorjuualoitteet mukaan luettuina, eivätkä hyväntekeväisyysorganisaatioita, jotka saavat yksityishenkilöiltä elintarvikkeita satunnaisesti. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin antaa kansallisia sääntöjä koskevia tarkennuksia tai ohjeita, jotta ruokaa antavien hyväntekeväisyysorganisaatioiden ja yhteisöjen, jotka saavat lahjoituksia yksityisiltä tahoilta, on helpompi noudattaa turvallisten elintarvikkeiden tarjoamista koskevaa vaatimusta.

Lisäksi elintarvikehygieniaa ja elintarviketietoja koskevia EU-sääntöjä sovelletaan vain yrityksiin, mikä käsitteellisesti edellyttää tiettyä toiminnan jatkuvuutta ja tietynasteista järjestäytyneisyyttä. Näin ollen EU:n ruokalahjoituksia koskevien ohjeiden soveltamisalaan eivät sisälly esimerkiksi yksityishenkilöiden tilapäinen elintarvikkeiden käsittely, valmistus, säilytys ja tarjoaminen esimerkiksi kirkon, koulun tai kyläyhteisön järjestämissä tapahtumissa. Tähän liittyviä lisäohjeita on julkaisun ”Ohjeet elintarvikkeiden hygieniaa koskevan asetuksen (EY) N:o 852/2004 tiettyjen säännösten täytäntöönpanosta” (21) jaksossa 3.8. Kansalliset toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa lisäohjeita sen selventämiseksi, edellyttääkö yhteisön ja hyväntekeväisyysorganisaation järjestämä ruokatarjoilu elintarvikehygieniaa koskevien sääntöjen mukaista rekisteröintiä (22).

Elintarvikkeiden uudelleenjakelun järjestämiseksi myös välittäjänä toimivat organisaatiot voivat tarjota palveluitaan, jotta elintarvikkeiden lahjoittajat ja vastaanottajat saavat yhteyden toisiinsa ja jotta ylijäämäruoan tarjonta ja mahdollinen kysyntä saadaan vastaamaan toisiaan. Tietotekniikkaan perustuvia verkostoja käytettäessä järjestelmän tai muun digitaalisen työkalun omistajaa kehotetaan pyytämään elintarvikkeiden lahjoittajia ja vastaanottajia – silloin kun kyse on elintarvikealan toimijoista (ks. jäljempänä oleva jakso 3) – kiinnittämään huomiota niille EU:n elintarvikelainsäädännön nojalla kuuluviin velvollisuuksiin. Tietoteknisestä verkostosta vastuullista organisaatiota pidetään sähköisestä kaupankäynnistä annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2000/31/EY (23) olevan määritelmän mukaisena ”tietoyhteiskunnan palvelujen” tarjoajana.

Jos järjestävän organisaation toimintaan sisältyy elintarvikkeiden valmistusta, käsittelyä, säilytystä ja/tai jakelua – esimerkiksi sellaisen julkisen jääkaapin hallinta, johon lahjoittajat tuovat ylijäämäruokaa uudelleenjakelua varten – omistaja katsotaan todennäköisesti elintarvikealan toimijaksi. Tällaisten toimijoiden on noudatettava EU:n ruokalahjoituksia koskevia ohjeita toiminnassaan.

Ylijäämäruoan uudelleenjakeluun sovelletaan yleistä elintarvikeasetusta. Elintarvikkeiden toimittamiseen liittyviä toimia, sekä voittoa tuottavia että tuottamattomia, pidetään selvästi elintarvikkeiden ”markkinoille saattamisena”:

Ylijäämäruokaa vastaanottavia organisaatioita – olivatpa ne uudelleenjakelu- tai hyväntekeväisyysorganisaatioita – pidetään yleisen elintarvikeasetuksen nojalla elintarvikealan toimijana:

Yleisen elintarvikeasetuksen 17 artiklassa määritellään kaikkien elintarvikealan toimijoiden roolit koko elintarvikeketjussa (ts. maanviljelijät, elintarvikkeiden ja rehun valmistajat, maahantuojat, välittäjät, jakelijat, julkiset ja yksityiset cateringyritykset, uudelleenjakelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatiot jne.) ja EU:n jäsenvaltioissa toimivaltaisten viranomaisten roolit seuraavasti:

Elintarvikeasetuksen 17 artiklan 1 kohdassa elintarvikealan toimijoille asetetaan velvollisuus, jonka mukaan niiden on aktiivisesti osallistuttava elintarvikelainsäädännön vaatimusten täyttämiseen ja varmistettava, että kyseiset vaatimukset täyttyvät. Tämä yleinen vaatimus liittyy tiiviisti muihin pakollisiin vaatimuksiin, joista säädetään erityisessä elintarvikelainsäädännössä (esimerkiksi vaarojen arvioinnin ja kriittisten hallintapisteiden (HACCP) järjestelmän toteuttaminen elintarvikehygienian alalla). Näin ollen sen nojalla ensisijainen vastuu (28) kaikkien elintarvikelainsäädännön (sekä EU:n että kansallisten) vaatimusten täyttämisestä on elintarvikealan toimijoilla vastuullaan olevissa toiminnoissa (tai elintarvikeketjun toiminnoissa) tuotannon, käsittelyn ja jakelun kaikissa vaiheissa.

Elintarvikealan toimijalla on parhaat edellytykset suunnitella turvallinen järjestelmä elintarvikkeiden toimittamiseksi ja toimitettujen elintarvikkeiden turvallisuuden varmistamiseksi, minkä vuoksi sillä on ensisijainen vastuu elintarvikelainsäädännön noudattamisen, erityisesti elintarvikkeiden turvallisuuden, varmistamisesta. (Katso ensisijaisen vastuun ja oikeudellisen vastuun välisestä suhteesta tarkempia tietoja jaksosta 4).

Kaikissa elintarvikkeiden tuotantoon ja jakeluun liittyvissä toimissa ylijäämäruoan uudelleenjakeluun osallistuvien elintarvikealan toimijoiden on arvioitava tapauskohtaisesti asianmukaiset vaatimukset ja varmistettava muun muassa, etteivät elintarvikkeiden turvallisuus ja elintarviketietojen antaminen kuluttajalle vaarannu. Esimerkkejä velvollisuuksista, jotka johtuvat siitä yleisestä vaatimuksesta, että ensisijainen vastuu on ylijäämäruokaa käsittelevillä ja uudelleen jakelevilla organisaatioilla (uudelleenjakeluorganisaatiot ja hyväntekeväisyysorganisaatiot), ovat esimerkiksi seuraavat: jäähdytettyjen elintarvikkeiden asianmukaisen varastoinnin varmistaminen, jottei kylmäketju katkea, kuten EU:n elintarvikehygieniaa koskevissa säännöissä edellytetään, ja sellaisten elintarvikkeiden uudelleenjakelun estäminen, joiden viimeinen käyttöajankohta on jo umpeutunut, kuten elintarviketietojen antamisesta kuluttajille koskevissa EU:n säännöissä edellytetään yleisessä elintarvikeasetuksessa (29) säädettyjen, turvallisuutta koskevien vaatimusten mukaisesti.

Elintarvikkeiden uudelleenjakeluun osallistuvien elintarvikealan toimijoiden on noudatettava hyviä hygieniakäytäntöjä, ja niillä on oltava käytössä omavalvontajärjestelmä (HACCP) (30). Uudelleenjakelutoimiin mukautettujen omavalvontajärjestelmien määrittäminen voi auttaa uudelleenjakelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatioita mahdollisten toimintaan liittyvien riskien hallinnassa ja sen varmistamisessa, että vaatimukset täyttyvät, esimerkiksi merkitsemällä muistiin ja varmentamalla kylmäsäilytyslämpötilat. Omavalvontasuunnitelmaa laadittaessa voidaan soveltaa joustavaa lähestymistapaa, kuten asiaan liittyvässä komission tiedotteessa (31) on esitetty.

Elintarvikealan toimijoina uudelleenjakelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatioiden on myös varmistettava, että elintarvikelainsäädännön vaatimukset täyttyvät myös niiden valvonnassa olevien toimien osalta, ja ne voivat tässä yhteydessä hylätä lahjoitettavaksi ehdotettuja tuotteita, joista voi aiheutua riski loppukuluttajalle (esimerkkeinä tuotteet, joiden pakkaus on vaurioitunut tai joissa on jokin epänormaali piirre, ja tuotteet, joiden viimeinen käyttöajankohta on liian lähellä, kun tarkoituksena on varmistaa tuotteen turvallinen uudelleenjakelu ja se, että kuluttaja ehtii käyttää sen ennen käyttöajan umpeutumista jne.).

Kuten kaikkien elintarvikeketjun toimijoiden, myös uudelleenjakelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatioiden on varmistettava etenkin se, että markkinoille saatetut elintarvikkeet ovat turvallisia yleisen elintarvikeasetuksen 14 artiklassa säädettyjen turvallisuusvaatimusten mukaisesti. Kyseinen kohta kuuluu näin:

”Terveydelle haitallinen”- ja ”ihmisravinnoksi soveltumaton” -käsitteitä selvennetään yleisen elintarvikeasetuksen 14 artiklan 3–5 kohdassa sekä ohjeissa (33), jotka komissio ja jäsenvaltiot ovat laatineet avuksi kaikille toimijoille yleiseen elintarvikeasetukseen liittyvien velvollisuuksien täyttämisessä.

Yleisessä elintarvikeasetuksessa säädetään myös yleinen jäljitettävyysvaatimus kaikille elintarvikkeille, jotka saatetaan EU:n markkinoille (ks. myös jakso 3.2, jossa tätä vaatimusta käsitellään tarkemmin).

Jotta ylijäämäruoan uudelleenjakeluun osallistuvat organisaatiot voivat täyttää yleisen jäljitettävyysvaatimuksen, niiden on pidettävä kirjaa siitä, mistä ne hankkivat ylijäämäruokaa. Jos ne toimittavat elintarvikkeita muille yrityksille, niiden on dokumentoitava myös se, mihin elintarvikkeita on jaettu (ks. jakso 3.2).

Kaikkien elintarvikealan toimijoiden on myös poistettava vaaralliset elintarvikkeet markkinoilta tai palautettava ne ja ilmoitettava niistä yleisen elintarvikeasetuksen 19 artiklan mukaisesti:

Ne säännöt, joita sovelletaan EU:n elintarviketurvallisuutta ja kuluttajille annettavia elintarviketietoja koskevien sääntelypuitteiden nojalla, määräytyvät organisaation toiminnan luonteen ja sen toimintamallin perusteella. Varsinkin se, jakeleeko organisaatio elintarvikkeita uudelleen toiselle organisaatiolle (ts. ”yritysten välinen toiminta”) vai suoraan lopulliselle avustuksen saajalle (”yritykseltä kuluttajalle”), ja sen harjoittaman toiminnan tyyppi (esimerkiksi eläinperäisten elintarvikkeiden lahjoittaminen, aterioiden valmistaminen) voivat johtaa jäljitettävyyden, elintarvikehygienian ja elintarviketietojen osalta erilaisiin vaatimuksiin.

On siis tärkeää ottaa huomioon elintarvikkeiden uudelleenjakeluun osallistuvien organisaatioiden harjoittaman toiminnan tyyppi tapauskohtaisesti, koska sovellettavat säännöt ja niihin liittyvät velvollisuudet saattavat vaihdella.

Koska uudelleenjakelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatioiden toiminta liittyy olennaisesti elintarvikkeiden jakeluun, niitä voidaan yleisen elintarvikeasetuksen nojalla pitää elintarvikealan toimijoina, jotka osallistuvat ”vähittäiskauppatoimintaan”.

EU:n elintarvikehygieniasääntöjen mukaan uudelleenjakelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatioita pidetään olennaisilta osin ”vähittäiskauppa-” tai uudelleenjakelukeskuksina, joiden toiminta rajoittuu säilytykseen ja kuljetukseen. EU:n elintarvikehygieniasääntöjen sekä tiettyjen eläinperäisiin elintarvikkeisiin liittyvien toimien soveltamista selostetaan tarkemmin jaksossa 5.

EU:n elintarvikkeiden merkitsemistä koskevien sääntöjen mukaan sellaisia uudelleenjakelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatioita, jotka valmistavat sellaista ruokaa, joka on valmista loppukuluttajan käytettäväksi, voidaan pitää ”suurtalouksina”. Sitä, mitä tästä statuksesta seuraa kuluttajille annettaviin elintarviketietoihin liittyvien velvollisuuksien osalta, kuvataan tarkemmin jaksossa 6.

Markkinoille ei saa saattaa elintarvikkeita, jotka eivät ole turvallisia. Jotkin jäsenvaltiot ja sidosryhmät ovat pyytäneet selvennystä sellaisten tuotteiden uudelleenjakelusta, jotka koostuvat monesta yksiköstä, joista jotkin eivät välttämättä sovellu ihmisravinnoksi. Tällaisia voivat olla esimerkiksi appelsiinipussi, jossa on yksi homeinen appelsiini, monipakkausjugurtit, joista yhden purkin kansi voi olla rikkoutunut tai kananmunarasia, jossa voi olla yksi rikkoutunut muna. EU:n elintarviketurvallisuussäännöt eivät estä elintarvikealan toimijaa lajittelemasta tällaisia elintarvikkeita niiden uudelleenjakelun kannalta. Yleisen elintarvikeasetuksen 14 artiklan 6 kohdassa säädetään näin:

Näin ollen toimet, kuten appelsiinipussin avaaminen pilaantuneen hedelmän erottamiseksi ihmisravinnoksi soveltuvista hedelmistä – riippumatta siitä, tekeekö sen lahjoittaja (esimerkiksi vähittäismyyjä) vai vastaanottaja (esimerkiksi uudelleenjakelu- tai hyväntekeväisyysorganisaatio) – ovat mahdollisia, kunhan varmistetaan huolellisesti arvioimalla, että uudelleenjaeltavat elintarvikkeet ovat turvallisia syötäväksi.

Tehdessään tällaista huolellista arviointia elintarvikealan toimija voi käyttää apuna komission ohjeita yleisen elintarvikeasetuksen täytäntöönpanosta (37) sen määrittämisessä, ovatko elintarvikkeet soveltumattomia ihmisravinnoksi. Arvioinnissa voidaan ottaa huomioon erilaisia tekijöitä, esimerkiksi seuraavat: tuotteen tyyppi (esimerkiksi pilaantuva/pilaantumaton elintarvike), tuotteen koostumus (esimerkiksi suuri/pieni kosteuspitoisuus), käsittelyn tyyppi/taso, silmämääräiset ja aistinvaraiset havainnot, pakkauksen ja yksittäispakkausten eheys, tuotteen säilyvyys, käsittely-, säilytys- ja kuljetusolosuhteet, käyttöohjeet (jos/kun tarpeen) jne.

Elintarvikkeiden jäljitettävyyden varmistaminen kaikissa tuotannon, käsittelyn ja jakelun vaiheissa on yksi yleisessä elintarvikeasetuksessa elintarvikealan toimijoille säädetyistä keskeisistä velvollisuuksista, jotta voidaan suojata ihmisiä elintarvikeketjuun liittyviltä riskeiltä ja varmistaa elintarvikkeiden turvallisuus. Kun on tunnistettu sellainen riski, joka edellyttää elintarvikkeen poistamista markkinoilta, jäljitettävyysjärjestelmillä varmistetaan, että tätä prosessia voidaan hallita kohtuullisessa ajassa ja tehokkaasti.

Elintarvikkeiden lahjoittajien, jotka ovat itse elintarvikealan toimijoita, on kehitettävä jäljitettävyysjärjestelmä siitä riippumatta, saatetaanko nämä elintarvikkeet markkinoille myytäväksi vai toimitetaanko ne uudelleenjakelu- ja/tai hyväntekeväisyysorganisaatioille ilmaiseksi. Kuten jaksossa 2.2 on esitetty, jäljitettävyyttä koskevat velvollisuudet eivät koske yksityishenkilöitä, jotka toimittavat ruokaa tilapäisesti yhteisöllisiin tai muihin hyväntekeväisyystapahtumiin, eivätkä hyväntekeväisyysorganisaatioita, jotka saavat elintarvikkeita yksityisiltä lahjoittajilta satunnaisesti.

Ylijäämäruoan vastaanottajien eli uudelleenjakelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatioiden on kaikkien muiden elintarvikealan toimijoiden tapaan myös huolehdittava siitä, että käytössä on jäljitettävyysjärjestelmä, jolla varmistetaan elintarvikeketjun turvallisuus. EU:n tasolla on annettu erityissääntöjä, jotka koskevat eläinperäisiä elintarvikkeita (38) sekä ituja ja niiden tuottamiseen tarkoitettuja siemeniä (39). Näiden sääntöjen tarkoituksena on varmistaa, että jäljitettävyysvaatimuksia noudatetaan asianmukaisesti näiden elintarvikkeiden osalta, kun otetaan huomioon elintarviketurvallisuutta koskevien kriisien käsittelystä viime vuosina saadut kokemukset. Lisätietoja siitä, miten jäljitettävyysvaatimuksia noudatetaan käytännössä, on myös ohjeissa, jotka on laadittu avuksi kaikille toimijoille yleiseen elintarvikeasetukseen liittyvien velvollisuuksien täyttämisessä (40).

Näissä ohjeissa esimerkiksi täsmennetään, että 18 artiklan mukaisten vaatimusten täyttämiseksi vähintään seuraavat tiedot on tallennettava:

Tietojen vähimmäissäilytysajasta ohjeissa täsmennetään, että viiden vuoden ajanjakso valmistus- tai toimituspäivästä todennäköisesti täyttää asetuksen tavoitteet.

Koska elintarvikkeiden uudelleenjakelu tapahtuu elintarvikkeiden arvoketjun loppupäässä eivätkä uudelleenjakelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatiot yleensä säilytä elintarvikkeita kovin pitkään, komissio katsoo, että tietojen säilyttäminen 2–5 vuoden ajan riittänee. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin täsmentää tällaisia määräaikoja kansallisissa säännöissä ja/tai ohjeissa. Tietojen säilyttämistä koskevia määräaikoja voidaan esimerkiksi muuttaa toiminnan luonteen mukaan (esimerkiksi sosiaaliset ravintolat voivat säilyttää tietoja lyhyemmän aikaa).

Vuonna 2004 Euroopan komissio täsmensi jäljitettävyyteen liittyviä velvollisuuksia elintarvikkeiden uudelleenjakelun yhteydessä (41). Yleensä kaikkien elintarvikeketjun toimijoiden on kirjattava vastaanottamiensa tuotteiden toimittajat (yksi askel taaksepäin) ja tuotteiden vastaanottajat (yksi askel eteenpäin). Kun elintarvikkeita jaetaan loppukuluttajalle, vastaanottajia ei kuitenkaan tarvitse kirjata.

Uudelleenjakelutoimien yhteydessä jäljitettävyyden varmistaminen ”yhden askeleen eteenpäin” voi olla joillekin elintarvikealan toimijoille uusi velvollisuus esimerkiksi vähittäiskaupan ja cateringin alalla, joilla elintarvikkeita toimitetaan yleensä vain loppukuluttajalle. Kun nämä elintarvikealan toimijat jakavat uudelleen elintarvikkeita uudelleenjakelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatioille, niiden on myös varmistettava sekä vastaanottamiensa että edelleen toimittamiensa tuotteiden jäljitettävyys (ts. ”yksi askel eteenpäin”).

Jäljitettävyyden osalta uudelleenjakelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatioilla on erilaiset velvollisuudet. Siinä missä uudelleenjakeluorganisaatioiden on pidettävä kirjaa sekä tuotteiden toimittajista (eli näiden organisaatioiden vastaanottamien tuotteiden toimittajista) että niistä organisaatioista, joille ne jakavat elintarvikkeita uudelleen, hyväntekeväisyysorganisaatioiden, jotka toimittavat elintarvikkeita loppukuluttajalle, on pidettävä kirjaa vain vastaanottamiensa elintarvikkeiden toimittajista.

Kalastus- ja vesiviljelytuotteiden osalta yleisiä jäljitettävyyssääntöjä on täydennettävä erityisillä jäljitettävyyssäännöillä, jotka on esitetty yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen, annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1224/2009 (42) 58 artiklassa. Yleisen elintarvikeasetuksen jäljitettävyysvaatimusten nojalla asetettujen velvollisuuksien lisäksi tämä tarkoittaa sitä, että kaikissa tuotannon, jalostuksen ja jakelun vaiheissa toimivilla toimijoilla (myös uudelleenjakelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatioilla) on oltava hallussaan kalastus- ja vesiviljelytuotteiden jäljittämiseen tarvittavat tiedot ja että nämä tuotteet on voitava jäljittää pyynti- tai korjuuvaiheeseen saakka.

Joillakin jäsenvaltioilla on myös lisäohjeita, jotka auttavat toimijoita täyttämään elintarvikkeiden uudelleenjakeluun liittyvät jäljitettävyysvelvollisuudet.

4. ELINTARVIKETURVALLISUUTEEN LIITTYVIÄ ONGELMIA KOSKEVAN ENSISIJAISEN VASTUUN JA OIKEUDELLISEN VASTUUN MÄÄRITTÄMINEN

Elintarvikealan toimijoiden ensisijainen vastuu varmistaa (sekä EU:n että kansallisen) elintarvikelainsäädännön (elintarviketurvallisuutta koskevien lakien lisäksi myös muiden elintarvikelakien) noudattaminen yleisen elintarvikeasetuksen 17 artiklassa säädetyn mukaisesti koskee niiden vastuulla olevia toimintoja, ja sitä sovelletaan koko elintarvikeketjussa. Näin ollen jäsenvaltioita on kielletty säilyttämästä tai hyväksymästä sellaisia kansallisen tason säännöksiä, jotka vapauttaisivat elintarvikealan toimijan tästä velvollisuudesta.

Ensisijaista vastuuta koskeva vaatimus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että käyttöön otettaisiin unionin lainsäädäntö, jolla säännellään vastuiden jakamista elintarvikeketjun eri toimijoiden välillä. Elintarvikealan toimijan rikos- tai siviilioikeudelliseen vastuuseen saattavien seikkojen ja olosuhteiden määritteleminen on monimutkainen tehtävä, johon vaikuttaa hyvin paljon kunkin kansallisen oikeusjärjestelmän rakenne, ja se kuuluu periaatteessa kansalliseen toimivaltaan.

Vaikka 17 artiklan 1 kohdassa säädetty velvollisuus on välittömästi sovellettavissa, elintarvikealan toimijoiden vastuu johtuu käytännössä jonkin tietyn elintarvikelainsäädännön vaatimuksen rikkomisesta ja siviili- tai rikosoikeudellista vastuuta koskevista säännöistä, joita jokaisen jäsenvaltion kansallinen oikeusjärjestys sisältää. Vastuuseen liittyvät menettelyt eivät pohjaudu 17 artiklaan, vaan oikeusperusta on määritettävä sen kansallisen tason säännöksen perusteella, jota on rikottu. Kun jonkin tuotteen katsotaan olevan lakisääteisten vaatimusten vastainen, jokaisen elintarvikeketjun toimijan vastuu on kuitenkin arvioitava sen perusteella, onko toimija täyttänyt omat yleisen elintarvikeasetuksen mukaiset velvollisuutensa.

Tuottajan vastuu viallisista elintarvikkeista (neuvoston direktiivi 85/374/ETY (43) )

Tämän direktiivin myötä EU:n tasolla on vahvistettu periaate, jonka mukaan (missä tahansa) tuotteessa (maatalouden perustuotteita lukuun ottamatta) olevan vian aiheuttaman vahingon yhteydessä tuottaja on siitä vastuussa. Tuottajaksi on määritelty valmistaja, mutta myös se, ”joka varustamalla tuotteen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan esiintyy tuotteen valmistajana”.

Viallisten elintarvikkeiden osalta direktiiviä 85/374/ETY sovelletaan, siltä osin kuin sen säännökset eivät ole ristiriidassa yleisen elintarvikeasetuksen kanssa etenkään sen osalta, että elintarvikealan toimijoilla on ensisijainen vastuu varmistaa, että kaikkia EU:n ja kansallisen tason elintarvikelainsäädännön vaatimuksia noudatetaan kaikissa niiden vastuulla olevissa toiminnoissa. Kun tuotteen havaitaan olevan viallinen, vastuita arvioitaessa on siis otettava huomioon, onko tuottaja täyttänyt nimenomaiset yleisen elintarvikeasetuksen mukaiset velvollisuutensa.

Miten vastuut määritellään elintarviketurvallisuuteen liittyvien ongelmien ilmaantuessa?

Elintarviketurvallisuuteen liittyvän huolenaiheen (esimerkiksi ruokamyrkytyksen) yhteydessä kansanterveysviranomaiset tutkivat koko elintarvikeketjun, jotta myrkytyksen alkuperä ja ongelman syy löydetään. Voi olla, että elintarviketurvallisuuteen liittyvän ongelman on havainnut elintarvikealan toimija, joka ryhtyy vaarallisen tuotteen markkinoilta poistamiseen, palauttamiseen tai niistä ilmoittamiseen liittyviin toimiin (ks. myös jakso 3).

Tietyn elintarvikealan toimijan (tiettyjen toimijoiden) vastuun määrittäminen edellyttää ongelman syyn ja sen toimenpiteen/toiminnan selvittämistä, joiden vuoksi ongelma syntyi, tapauskohtaisesti esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla:

Todettakoon toistamiseen, että elintarvikealan toimijan rikos- tai siviilioikeudelliseen vastuuseen saattavien seikkojen ja olosuhteiden määritteleminen on monimutkainen tehtävä, johon vaikuttaa hyvin paljon kunkin kansallisen oikeusjärjestelmän rakenne. Lisätietoja yleisen elintarvikeasetuksen 17 artiklan 1 kohdan tarkoituksesta ja vaikutuksesta elintarvikeketjun vastuiden jakamisessa on yleisen elintarvikeasetuksen täytäntöönpanoa koskevissa ohjeissa (44).

Mahdolliseen vastuuseen liittyvät huolenaiheet voivat olla este, joka rajoittaa elintarvikkeiden valmistajien ja vähittäismyyjien osallistumista elintarvikkeiden uudelleenjakeluun liittyvään toimintaan. Oikeudellisten huolenaiheiden lisäksi elintarvikealan toimijoilla voi olla myös muita huolenaiheita, jotka liittyvät esimerkiksi siihen, että yrityksen/brändin maine voi vahingoittua elintarvikkeiden uudelleenjakeluun liittyvien elintarviketurvallisuusongelmien yhteydessä.

On syytä korostaa, että ensisijaista vastuuta koskevaa vaatimusta sovelletaan kaikkiin elintarvikealan toimijoihin riippumatta siitä, myyvätkö vai lahjoittavatko ne elintarvikkeita. Asetuksen (EY) N:o 178/2002 17 artiklaa sovelletaan silti samalla tavalla. Ainoa ero on se, että jakeluketjuun lisätään yksi vaihe (eli uudelleenjakelu- ja/tai hyväntekeväisyysorganisaatio), joka muiden elintarvikealan toimijoiden tavoin on vastuussa sille kuuluvasta toiminnasta.

Vaikka yleisessä elintarvikeasetuksessa säädettyä ”ensisijaisen vastuun” käsitettä sovelletaan aina jokaiseen elintarvikkeiden uudelleenjakeluun osallistuvaan toimijaan sen vastuulle kuuluvan toiminnan osalta, sen määrittäminen, ”kenellä katsotaan olevan vastuu mistäkin” esimerkiksi elintarviketurvallisuuteen liittyvän ongelman yhteydessä, kuuluu kansallisen toimivallan piiriin. Joissakin jäsenvaltioissa (45) on tehty muodollisia kumppanuussopimuksia, joihin kirjataan kyseessä olevien tavaroiden omistuksen siirtyminen lahjoittajilta vastaanottajille sekä näiden toimijoiden roolit ja vastuut turvallisuuden, jäljitettävyyden ja kuluttajille annettavien tietojen varmistamisessa koko elintarvikkeiden uudelleenjakeluketjun laajuudelta.

Samoilla elintarvikkeiden turvallisuutta koskevilla vaatimuksilla on voitava suojella kaikkia kuluttajia tasa-arvoisesti riippumatta siitä, myydäänkö elintarvikkeita suoraan kuluttajille vai jakavatko uudelleenjakeluorganisaatiot ja muut hyväntekeväisyysorganisaatiot niitä uudelleen vähäosaisille. Jotta varmistetaan, että tätä periaatetta noudatetaan, ylijäämäruoan uudelleenjakelussa sekä elintarvikkeiden toimittamisessa ja käsittelyssä sekä ruoan jatkokäsittelyssä ja valmistuksessa (esimerkiksi sosiaalisissa ravintoloissa) on noudatettava EU:n elintarvikehygieniaa koskevia sääntöjä, jotka koskevat kaikkia elintarvikealan toimijoita. Elintarvikehygieniaan liittyviä vaatimuksia, joita on noudatettava kaupallisessa toiminnassa, sovelletaan myös uudelleenjakelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatioiden toimintaan.

Jotta voidaan suojella kuluttajia ja varmistaa elintarvikkeiden turvallisuus, markkinoille saa saattaa vain sellaisia elintarvikkeita, jotka täyttävät EU:n elintarvikehygieniasäännöissä asetetut vaatimukset ja soveltuvat ihmisravinnoksi. Tämä koskee myös niitä elintarvikkeita, jotka lahjoitetaan voittoa tuottamattomille organisaatioille vähäosaisille jaettavaksi. Koska uudelleenjakelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatioita pidetään elintarvikealan toimijoina, niiden on noudatettava yleistä elintarvikeasetusta ja elintarvikehygieniaan liittyviä EU:n sääntöjä (ns. ”hygieniapaketti” (46), joka koostuu yleiset hygieniavaatimukset sisältävästä asetuksesta (EY) N:o 852/2004, sellaisena kuin se on oikaistuna (EUVL L 226, 25.6.2004, s. 3), ja tarvittaessa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksesta (EY) N:o 853/2004 (47), joka sisältää eläinperäisiä elintarvikkeita koskevia erityisiä hygieniavaatimuksia).

Elintarvikehygieniasääntöjen päätavoite – elintarvikkeiden kontaminoitumisen ehkäiseminen (ja bakteerikasvusta johtuvan pilaantumisen välttäminen) ihmisten terveyden suojelemiseksi – vaikuttaa osaltaan myös ruokajätteen vähentämiseen. EU:n hygieniasäännöt ovat hyvin yleisluontoiset, ja ne ovat myös hyvin joustavat, jotta erityyppisten laitosten (esimerkiksi ravintoloiden) erityistarpeet voidaan täyttää. Joustavuutta selitetään asiakirjassa ”Komission tiedote elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmien, joihin sisältyvät tukiohjelmat ja HACCP-periaatteisiin perustuvat menettelyt, täytäntöönpanosta sekä täytäntöönpanoon tietyissä elintarvikeyrityksissä sovellettavista helpotuksista/joustavuudesta” (48).

Elintarvikehygienia-asetusta (EY) N:o 852/2004 sovelletaan kaikkiin elintarvikealan laitoksiin.

Tärkeimmät elintarvikkeiden uudelleenjakeluun liittyvät vaatimukset ovat seuraavat:

Asetuksessa (EY) N:o 852/2004 ei esitetä kovin yksityiskohtaisia sääntöjä vaan yleisiä vaatimuksia (esimerkiksi elintarvikkeiden kontaminoitumisen välttämisestä), joita kaikkien toimijoiden on noudatettava.

Nämä elintarvikehygieniasäännöt, joiden noudattaminen on hyvin joustavaa, ovat ainoat säännöt, jotka koskevat

5.2 Eläinperäisten elintarvikkeiden uudelleenjakeluun sovellettavat erityiset hygieniavaatimukset

Muita erityisiä elintarvikehygieniaan liittyviä sääntöjä, joista on säädetty asetuksessa (EY) N:o 853/2004, on sovellettava silloin, kun vähittäismyyjät ja uudelleenjakeluorganisaatiot toimittavat eläinperäisiä elintarvikkeita muille laitoksille. Eläinperäisiä elintarvikkeita ovat esimerkiksi liha, kalastus- ja vesiviljelytuotteet, maitotuotteet (kuten juustot), kananmunat ja kananmunatuotteet jne. Periaatteessa vähittäismyyjien, jotka haluavat toimittaa eläinperäisiä elintarvikkeita uudelleenjakelu- tai hyväntekeväisyysorganisaatioille, on noudatettava kaikkia asetuksen (EY) N:o 853/2004 säännöksiä ja vastuita ja niihin liittyviä muita hallinnollisia vaatimuksia, ja kansallisten viranomaisten on myös hyväksyttävä ne ennen toiminnan aloittamista.

Asetuksesta (EY) N:o 853/2004 voidaan poiketa, jos eläinperäisten elintarvikkeiden toimittaminen vähittäiskaupan tasolla on

Poikkeuksia sovelletaan myös ns. elintarvikesekoituksiin (49) eli elintarvikkeisiin, jotka sisältävät sekä jalostettuja eläinperäisiä tuotteita että muita kuin eläinperäisiä tuotteita. Tämä määritelmä sisältää laajan joukon erilaisia tuotteita (esimerkiksi kinkkupizzat, juustotäytteiset oliivit, voita sisältävät leivät tai kakut, munatuotteita sisältävät pastat jne.). Näihin tuotteisiin ei sovelleta muita elintarvikehygieniaan liittyviä sääntöjä, joita sovelletaan eläinperäisten elintarvikkeiden uudelleenjakeluun. Tällaisten elintarvikkeiden valmistamisessa ainesosina käytetyt jalostetut eläinperäiset tuotteet on kuitenkin saatava ja käsiteltävä asetuksen (EY) N:o 853/2004 vaatimusten mukaisesti.

Eläinperäisten elintarvikkeiden vähittäismyyjien toimittamiin elintarvikkeisiin, joille on myönnetty poikkeuksia, saatetaan soveltaa muita kansallisia sääntöjä.

Voi olla, että toimijan, joka yleensä vain toimittaa elintarvikkeita loppukuluttajille – esimerkiksi lihakauppa tai ruokakauppa (joihin asetusta (EY) N:o 853/2004 ei sovelleta) – on noudatettava kaikkia tämän asetuksen säännöksiä lahjoittaessaan tiettyjä (eläinperäisiä) elintarvikkeita toiseen laitokseen, olipa se sitten uudelleenjakeluorganisaatio tai sosiaalinen ravintola. Se, onko vähittäismyyjän noudatettava kaikkia asetuksen (EY) N:o 853/2004 säännöksiä, määräytyy sen mukaan, onko toiminta yritysten välistä vai ei.

Tämän ongelman ratkaisemiseksi jäsenvaltiot saavat poiketa asetuksen (EY) N:o 853/2004 säännöistä, jos tällaiset lahjoitukset ovat ”vähäistä, paikallista ja rajoitettua” toimintaa. Näitä asioita selitetään tarkemmin asetuksen (EY) N:o 853/2004 tiettyjen säännösten täytäntöönpanoa koskevassa ohjeasiakirjassa ”Guidance document on the implementation of certain provisions of Regulation (EC) No 853/2004 on the hygiene of food of animal origin”. ”Vähäinen” tulee ymmärtää siten, että toiminta on vain pieni osa kaikkea toimintaa. ”Rajoitettu” tarkoittaa toiminnan rajoittumista tiettyihin tuotteisiin, ja ”paikallinen” toimittajan välitöntä läheisyyttä. Jäsenvaltioiden on määriteltävä nämä asiat tarkemmin kansallisissa toimissaan, joista on tehtävä ilmoitus (50) komissiolle ja muille jäsenvaltioille.

Liitteessä 2 on päätöksentekopuu, joka on tarkoitettu avuksi elintarvikkeiden lahjoittajille ja vastaanottajille, kun ne arvioivat, onko niiden noudatettava asetusta (EY) N:o 853/2004.

5.3 Ravintola-, catering- ja ruokapalvelualoilta peräisin olevan ylijäämäruoan uudelleenjakeluun sovellettavat hygieniavaatimukset

Vaikka ravintola- ja cateringaloilta peräisin olevan ylijäämäruoan uudelleenjakelu on hygieniasyistä rajoitettua, elintarvikealan toimijat voivat kuitenkin määrittää ja arvioida tapauskohtaisesti, onko se mahdollista. Valmius varmistaa ylijäämäruoan turvallinen uudelleenjakelu vaihtelee esimerkiksi seuraavien tekijöiden perusteella: valmistetun ruoan/aterian tyyppi, laitoksen tyyppi, vastaanottajaorganisaatioiden saatavuus, sellaisen logistiikkapalvelun tarjoajan käytettävyys, joka voi varmistaa saatavana olevan ylijäämäruoan turvallisen kuljetuksen jne.

Ruokajätteen syntymisen ehkäisemiseksi on tärkeää, että cateringyritykset ehkäisevät ylimääräisen ruoan tuotantoa niin hyvin kuin mahdollista ja seuraavat esimerkiksi noutopöytään valmistettavan ruoan määrää tarkasti ja jatkuvasti. Jäsenvaltioiden säännöt voivat vaihdella, mutta jotkin kansalliset viranomaiset hyväksyvät tiettyjen kuluttajille toimitettavien elintarvikkeiden uudelleenjakelun. Tällaisia elintarvikkeita ovat esimerkiksi pitkään säilyvät valmiiksi pakatut elintarvikkeet (kuten mausteet, suolaiset ja makeat keksit jne.), kunhan tuotteet ovat avaamattomia ja pakkaukset ehjiä.

Elintarvikehygieniaa koskeva asetus (EY) N:o 852/2004 ei sinänsä estä aterioiden jäähdyttämistä päivän päätteeksi, millä on tarkoitus helpottaa ruokalahjoitusten tekemistä ruokapalvelu-/ravintola-alalla.

Edistääkseen ylijäämäruoan turvallista uudelleenjakelua jotkin jäsenvaltiot ja alakohtaiset organisaatiot ovat laatineet tai laativat parhaillaan nimenomaan catering-/ravintola-alan ruokalahjoituksiin liittyviä ohjeita (51).

Jäsenvaltioiden kanssa hiljattain käymissään neuvotteluissa, joissa on käsitelty EU:n tason ohjeistuksen tarvetta ruokalahjoitusten helpottamiseksi, asiantuntijat ovat todenneet, että elintarvikkeiden pakastaminen ennen niiden vanhentumispäivää säilyvyyden pidentämiseksi ja turvallisen uudelleenjakelun helpottamiseksi edellyttää tarkempaa arviointia EU:n tasolla, koska uudelleenjakelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatioiden vastaanottamia elintarvikkeita ei aina voida lahjoittaa asiakkaalle viimeiseen käyttöajankohtaan mennessä. Hygieniasyistä asetuksessa (EY) N:o 853/2004 säädetään kuitenkin, että pakastettavaksi tarkoitetut eläinperäiset elintarvikkeet on pakastettava välittömästi valmistuksen jälkeen (52). Tätä vaatimusta ei sovelleta vähittäismyyjiin, jotka toimittavat elintarvikkeita muille elintarvikealan toimijoille, esimerkiksi ruokapankeille, kunhan vähittäismyyjän tällainen toiminta on vähäistä, paikallista ja rajoitettua kyseisen asetuksen 1 artiklan 5 kohdan b alakohdan ii alakohdan mukaisesti. Niiden jäsenvaltioiden, joissa eläinperäisten elintarvikkeiden pakastaminen uudelleenjakelua varten on hyväksytty, olisi kehitettävä tähän liittyviä kansallisia toimia ja ilmoitettava niistä komissiolle ja muille jäsenvaltioille.

Elintarviketietojen antamista kuluttajille koskevassa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1169/2011 (53) säädetään yleisistä periaatteista, vaatimuksista ja velvollisuuksista, jotka liittyvät elintarviketietoihin ja erityisesti elintarvikkeiden merkintöihin. Sen tarkoituksena on varmistaa kuluttajien terveyden ja etujen suojelun korkea taso antamalla kuluttajille lähtökohdat tietoon perustuvien valintojen tekemiselle ja elintarvikkeiden turvalliselle käytölle. Ylijäämäruoan uudelleenjakelun yhteydessä on ratkaisevan tärkeää varmistaa, että lopullisilla avustuksen saajilla on käytettävissään samat tiedot, jotka vaaditaan ja annetaan, kun he ostavat ruokaa kaupasta.

Asetuksen 9 artiklan 1 kohdassa on luettelo pakollisista tiedoista, jotka elintarvikkeiden merkintöihin on sisällytettävä, ja niitä ovat esimerkiksi seuraavat: elintarvikkeen nimi, ainesosaluettelo, vähimmäissäilyvyysaika (esimerkiksi ”parasta ennen”) tai tarvittaessa ”viimeinen käyttöajankohta”, erityiset säilytysolosuhteet ja/tai käyttöolosuhteet sekä ravintoarvoilmoitus. Myös muita pakollisia tietoja voidaan edellyttää muuhun EU-lainsäädäntöön ja alakohtaiseen lainsäädäntöön sisältyvien merkintäsäännösten nojalla (esimerkiksi eläinperäisiä elintarvikkeita koskevista erityisistä hygieniasäännöistä annettu asetus (EY) N:o 853/2004, yhteistä markkinajärjestelyä koskevat säännöt, kuten kalastus- ja vesiviljelytuotealan yhteisestä markkinajärjestelystä annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1379/2013 (54), kaupan pitämistä koskevat vaatimukset) tai kansallisen lainsäädännön perusteella.

Asetuksen (EU) N:o 1169/2011 8 artiklassa säädetään elintarvikealan toimijoiden velvollisuuksista, jotka koskevat elintarviketietojen antamista kuluttajille. Artiklassa todetaan muun muassa seuraavaa:

Valmiiksi pakattujen elintarvikkeiden osalta 12 artiklan 2 kohdassa täsmennetään, että pakolliset elintarviketiedot on esitettävä suoraan pakkauksessa tai siihen kiinnitetyssä etiketissä. Tietyissä tapauksissa nämä tiedot voidaan myös esittää elintarvikkeisiin liittyvissä kaupallisissa asiakirjoissa, kun voidaan taata, että tällaiset asiakirjat joko seuraavat sen elintarvikkeen mukana, jota ne koskevat, tai lähetetään ennen toimitusta tai samanaikaisesti sen kanssa. Mainitun asetuksen 8 artiklan 7 kohdan mukaan tietojen antaminen kaupallisissa asiakirjoissa on mahdollista seuraavissa tapauksissa: kun valmiiksi pakattu elintarvike on tarkoitettu loppukuluttajalle, mutta sitä pidetään kaupan vaiheessa, joka edeltää myyntiä loppukuluttajalle, tai kun se on tarkoitettu toimitettavaksi suurtalouksiin (valmistukseen, jalostamiseen tai pilkkomiseen).

Kaupallisissa asiakirjoissa toimitettavien tietojen lisäksi siinä uloimmassa pakkauksessa, jossa valmiiksi pakatut elintarvikkeet pannaan esille, kun niitä pidetään kaupan, on oltava seuraavat tiedot: elintarvikkeen nimi, vähimmäissäilyvyysaika tai viimeinen käyttöajankohta, erityiset säilytysolosuhteet ja/tai käyttöolosuhteet sekä elintarviketietojen antamisesta vastuullisen elintarvikealan toimijan nimi ja osoite (8 artiklan 1 kohdan mukaisesti).

Pakkaamattomien elintarvikkeiden osalta 44 artiklassa täsmennetään, mitkä tiedot on annettava ja miten ne on annettava. Artiklassa säädetään, että kun elintarviketta myydään loppukuluttajalle tai suurtalouksille pakkaamattomana tai kun elintarvike pakataan myyntipaikalla ostajan pyynnöstä taikka pakataan valmiiksi välitöntä myyntiä varten, 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettujen tietojen antaminen on pakollista. Tämä tarkoittaa sitä, että kuluttajalle on ilmoitettava, jos elintarvikkeen tai ruoan valmistuksessa on käytetty jotakin asetuksen liitteessä II lueteltua ainesosaa tai apuainetta tai liitteessä II luetellusta aineesta johdettua ainetta, joka aiheuttaa allergioita tai intoleransseja, ja jos sitä on edelleen lopputuotteessa vaikka muunnetussa muodossakin.

Lisäksi 44 artiklassa todetaan, että jäsenvaltiot voivat toteuttaa kansallisia toimenpiteitä, jotka koskevat tapoja, joilla allergeeneja koskevat tiedot (ja muut pakolliset EU:n säännöissä määrätyt tiedot, joita pakkaamattomia elintarvikkeita koskevassa kansallisessa lainsäädännössä edellytetään) on asetettava saataville, ja tarpeen mukaan niiden ilmaisu- ja esitystapoja. Jotkin jäsenvaltiot ovat antaneet erityisiä säännöksiä, joiden nojalla kauppoihin on sallittua ripustaa kylttejä, joissa sanotaan, että allergeeneista saa lisätietoa henkilökunnalta.

Kalastus- ja vesiviljelytuotteiden osalta pakkaamattomia elintarvikkeita koskevat pakolliset tiedot voidaan vähittäismyynnissä ilmoittaa kaupalliseen tiedottamiseen käytettävien välineiden, kuten mainostaulujen tai julisteiden, avulla.

Elintarvikealan toimijoiden, jotka toimittavat muille elintarvikealan toimijoille elintarvikkeita, joita ei ole tarkoitettu loppukuluttajalle tai suurtalouksille, on varmistettava, että nämä muut elintarvikealan toimijat saavat riittävästi tietoa, jotta ne voivat täyttää elintarviketietojen mukanaoloa ja oikeellisuutta koskevat velvollisuutensa (8 artiklan 2 kohdan mukaisesti) esimerkiksi antamalla nämä tiedot kaupallisissa asiakirjoissa, jos niitä ei ole elintarvikkeissa itsessään.

Kalastus- ja vesiviljelytuotteiden mukana annettavien erityisten kuluttajatietojen osalta niiden välittäminen varmistetaan tarvittaessa alakohtaisten jäljitettävyyssääntöjen avulla. Jalostettujen kalastus- ja vesiviljelytuotteiden sekä niistä saatujen raakavalmisteiden (jotka kuuluvat yhdistetyn nimikkeistön (55) koodeihin 1604 ja 1605) osalta noudatetaan asetuksen (EU) N:o 1169/2011 8 artiklan 2 kohdan mukaista yleissääntöä.

Riippumatta siitä, ostavatko kuluttajat elintarvikkeita vai toimitetaanko niitä ilmaiseksi lopullisille avustuksen saajille ruoka-avun tai muun elintarvikkeiden uudelleenjakomekanismin kautta, elintarvikkeissa on oltava vaaditut tiedot ja ne on annettava lopulliselle avustuksen saajalle elintarviketietojen antamista kuluttajille koskevien ja muiden asiaan liittyvien EU:n ja kansallisten sääntöjen mukaisesti. Kun lahjoitetuissa elintarvikkeissa on kaikkien lakisääteisten vaatimusten mukaiset merkinnät, elintarviketietojen antamista koskevat velvollisuudet voidaan täyttää helposti. Sen sijaan kun esimerkiksi valmistuksessa syntyy ruokaylijäämää esimerkiksi tuotteiden virheellisten merkintöjen ja/tai merkintävirheiden vuoksi, jolloin näitä elintarvikkeita ei voida myydä tavanomaisten vähittäismyyntikanavien kautta, tarvitaan selvennyksiä ja/tai on ryhdyttävä lisätoimiin sen varmistamiseksi, että lopullinen avustuksen saaja saa kaikki vaadittavat pakolliset tiedot.

Loppukuluttajan saataville asetettavien valmiiksi pakattujen elintarvikkeiden osalta EU:n säännöt edellyttävät, että kaikki pakolliset tiedot esitetään pakkauksessa tai siihen kiinnitetyssä etiketissä. Jos elintarvikkeiden virheellisiä merkintöjä ei voida korjata ennen niiden uudelleenjakelua, elintarviketiedoista vastuullisen elintarvikealan toimijan (ks. 8 artiklan 1 kohta) on annettava kaikki tarvittavat tiedot uudelleenjakelu- ja/tai hyväntekeväisyysorganisaatiolle. Näin varmistetaan, että jälkimmäinen voi täyttää elintarviketietojen antamista lopulliselle avustuksen saajalle koskevat velvollisuutensa. Jotkin jäsenvaltiot ovat laatineet ohjeita, joiden avulla voidaan varmistaa, että turvalliset ja syötäväksi kelpaavat elintarvikkeet, joista tulisi muutoin jätettä, voidaan jakaa uudelleen, ja samalla varmistaa, että lopullisella avustuksen saajalla on käytettävissään kaikki vaadittavat tiedot (ks. 9 artiklan 1 kohta), vaikka niitä ei esitetä suoraan elintarvikkeiden etiketissä. Jos merkintävirheellä voi olla kansanterveydellisiä seurauksia (esimerkiksi tuotteessa oleviin allergeeneihin liittyvien tietojen osalta), jäsenvaltiot voivat kuitenkin vaatia, että virhe korjataan kyseisen tuotteen etikettiin, ennen kuin se voidaan lahjoittaa.

Asetus (EU) N:o 1169/2011 edellyttää, että pakolliset elintarviketiedot esitetään kielellä, jota kuluttajat siinä jäsenvaltiossa, jossa elintarviketta pidetään kaupan, ymmärtävät helposti (56). Lisäksi ne jäsenvaltiot, joissa tuotetta pidetään kaupan, voivat vaatia tietyn kielen käyttöä (57).

Käytännössä on siis käytettävä sen maan virallista kieltä (virallisia kieliä), jossa elintarviketta pidetään kaupan. Pakollisten tietojen antaminen vieraalla kielellä, jota kuluttaja ymmärtää helposti, on kuitenkin mahdollista. On paljon esimerkkejä siitä, että kuluttaja voi ymmärtää käsitteitä tai ilmauksia, vaikka ne eivät olisikaan tämän omalla äidinkielellä. Näissä tapauksissa merkintöjen muuttamisen vaatiminen olisi kohtuutonta.

Koska elintarviketuotteiden vieraskieliset etiketit voivat kuitenkin olla esteenä elintarvikkeiden uudelleenjakelulle, jotkin jäsenvaltiot ovat laatineet asiaa koskevia ohjeita.

On tärkeää, että kuluttajat saavat tarvittavat tiedot käyttämistään elintarvikkeista myös silloin, kun ne eivät ole valmiiksi pakattuja ja kun catering-palvelu tai (sosiaalinen) ravintola käsittelee, valmistaa ja laittaa ruokaa myöhempää kulutusta varten. Kuten jaksossa 6.1 on esitetty, näissä tapauksessa vaadittavat elintarviketiedot on rajattu allergeenien ja muiden kansallisten sääntöjen edellyttämien lisätietojen ilmoittamiseen.

Asetuksen (EU) N:o 1169/2011 44 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat toteuttaa kansallisia toimenpiteitä, jotka koskevat tapoja, joilla allergeeneja koskevat tiedot (ja mahdolliset muut pakolliset tiedot) on asetettava saataville, ja tarpeen mukaan niiden ilmaisu- ja esitystapoja.

Jäsenvaltioilla on siis täydet valtuudet antaa kaikki tarvittavat säännöt sen varmistamiseksi, että elintarvikkeiden sisältämiä allergeeneja koskevat tiedot asetetaan uudelleenjakelu- ja hyväntekeväisyysorganisaatioiden saataville ja niiden kautta kuluttajien saataville helposti ja tehokkaasti. Useimmat jäsenvaltiot ovat jo toteuttaneet tällaisia toimia.

Elintarvikkeiden etiketissä olevan päiväysmerkinnän tarkoituksena on auttaa kuluttajia käyttämään elintarvikkeita turvallisesti ja optimaalisesti. Päiväysmerkintä osoittaa, kuinka pitkän aikaa elintarviketta voi säilyttää määrätyissä säilytysolosuhteissa. EU-lainsäädännön keskeinen päiväysmerkintää koskeva säädös on elintarviketietojen antamisesta kuluttajille annettu asetus (EU) N:o 1169/2011.

Sitä, kumpaa muotoa on käytettävä edellä mainittujen päiväysmerkintöjen yhteydessä, säännellään asetuksen (EU) N:o 1169/2011 liitteessä X.

Euroopan komissio on yhteistyössä EU:n jäsenvaltioiden kanssa tuottanut lehtisen (58), jossa annetaan lisätietoja näiden kahden ajankohdan merkityksestä sekä termien käännökset kaikilla kansallisilla kielillä. Komissio on julkaissut myös infografiikan, joka auttaa selventämään näiden käsitteiden merkitystä. Infografiikka sisältää myös hiljattain saatua tietoa siitä, miten kuluttajat ovat ymmärtäneet nämä termit (59). Jäsenvaltiot ja sidosryhmäorganisaatiot järjestävät lisäksi päiväysmerkintöihin liittyviä tiedotuskampanjoita ja kehittävät työkaluja, joiden avulla voidaan antaa ohjeita elintarvikealan toimijoille ja neuvoa kuluttajia elintarvikkeiden käsittelyssä (60).

Sekä viimeisen käyttöajankohdan että parasta ennen -päiväyksen määrittäminen on elintarvikevalmistajien velvollisuus. Syötäviksi tarkoitettuja munia lukuun ottamatta EU:n lainsäädännössä ei määrätä, miten päiväysmerkintä tulisi määrittää (ts. onko valittava viimeinen käyttöajankohta tai parasta ennen -merkintä vai säilyvyysajan pituus). Sellaisten elintarvikkeiden syöminen, joiden viimeinen käyttöajankohta on umpeutunut, voi aiheuttaa turvallisuuteen liittyviä huolenaiheita, kun taas niiden tuotteiden käyttäminen, joiden parasta ennen -päivämäärä on umpeutunut, on edelleen turvallista edellyttäen, että säilytysolosuhteita on noudatettu ja että pakkaus on ehjä. Parasta ennen -ajankohdan osalta valmistajat takaavat elintarvikkeiden laadun (kuten rapeuden, värin, maun jne.) ja merkinnöissä esitettyjen väitteiden (esimerkiksi elintarvikkeen C-vitamiinipitoisuutta koskevat ravitsemusväitteet) mukaisuuden vain parasta ennen -ajankohdan umpeutumiseen saakka.

Lahjoittaessaan elintarvikkeita, joihin on merkitty viimeinen käyttöajankohta, elintarvikkeiden lahjoittajien on varmistettava, että näitä tuotteita ruokapankeille ja muille hyväntekeväisyysorganisaatioille toimitettaessa säilytysaika on vielä riittävä pitkä, jotta ne voidaan jakaa, ja että loppukuluttaja voi käyttää ne turvallisesti ennen merkittyä viimeistä käyttöajankohtaa. Jotkin jäsenvaltiot ovat antaneet erityisiä sääntöjä vähimmäissäilyvyysajasta, joka on oltava vielä jäljellä, kun elintarvikkeita annetaan lahjoitettavaksi (61).

Sellaisten elintarvikkeiden kaupan pitäminen, joiden vähimmäissäilyvyysaika (ts. parasta ennen -päiväys) on umpeutunut, on EU:n sääntöjen mukaan sallittua, kunhan nämä elintarvikkeet ovat edelleen turvallisia eikä niiden esillepano ole harhaanjohtavaa. Kaikissa elintarvikeketjun vaiheissa on sallittua saattaa markkinoille elintarvikkeita, joiden vähimmäissäilyvyysaika on umpeutunut. On elintarvikealan toimijan (esimerkiksi vähittäismyyjän) vastuulla varmistaa, että elintarvike on yhä turvallinen ihmisravinnoksi ja että kuluttajille ilmoitetaan asianmukaisesti, että kyseisen tuotteen parasta ennen -päiväys on umpeutunut (tällaiset tuotteet voidaan esimerkiksi laittaa esille erikseen vähimmäissäilyvyysajan umpeutumisesta kertovin merkein varustettuina).

Tietyt jäsenvaltiot rajoittavat tai jopa kieltävät sellaisten elintarvikkeiden kaupan pitämisen, joiden parasta ennen -päiväys on umpeutunut. Tämä aiheuttaa ruokajätettä, jonka syntyminen voitaisiin välttää (62). Tällaiset käytännöt, jotka rajoittavat elintarvikkeiden hyödyntämistä ja uudelleenjakelua, voivat johtua siitä, ettei ole selvää, kuinka kauan parasta ennen -päiväyksen jälkeen tiettyä elintarviketta saa pitää kuluttajien saatavilla, tai siitä, että halutaan noudattaa päiväysmerkinnän tekemisestä vastuullisen elintarvikealan toimijan antamia tietoja. Joillakin elintarvikealan toimijoilla voi myös olla omia sisäisiä vaatimuksia siitä, kauanko parasta ennen -päiväyksen umpeutumisen jälkeen tuotetta saa jakaa uudelleen ihmisravinnoksi, kun otetaan huomioon esimerkiksi kyseisen tuotteen laatumääritykset.

Helpottaakseen sellaisten elintarvikkeiden uudelleenjakelua, joiden parasta ennen -päiväys on umpeutunut, joidenkin jäsenvaltioiden kansalliset viranomaiset ovat laatineet toimijoille lisäohjeita siitä, mitä sellaisia elintarvikkeita ruokapankit ja muut hyväntekeväisyysorganisaatiot voivat hyödyntää tai jakaa uudelleen, joiden parasta ennen -päiväys on umpeutunut. Ohjeet sisältävät myös viitteelliset määräajat kunkin elintarvikekategorian säilyvyydelle (63). Viranomaiset kuitenkin korostavat, että ohjeet ovat vain suuntaa-antavia ja että on arvioitava tapauskohtaisesti, voidaanko niitä elintarvikkeita, joiden parasta ennen -päiväys on umpeutunut, jakaa uudelleen. Jos on syytä uskoa, ettei elintarvike sovellu enää ihmisravinnoksi, sitä ei tule jakaa uudelleen. Asianmukaiset säilytysolosuhteet ja pakkauksen eheys on varmistettava aina.

EU:n kaupan pitämistä koskevien sääntöjen mukaan A-luokan muniin (eli syötäviin muniin) on merkittävä parasta ennen -päiväys, joka on 28 päivää muninnasta (64). EU:n elintarvikehygieniasäännöissä (65) tarkennetaan lisäksi, että munat on toimitettava kuluttajalle enintään 21 päivän kuluessa muninnasta. Tämä tarkoittaa sitä, että kun munia ei voida enää myydä vähittäiskaupassa 21 päivän kuluttua, kuluttajilla, jotka ostavat munia siihen mennessä, on vielä viikko aikaa olla varmoja ostamiensa munien laadusta ja tuoreudesta.

Elintarvikejätteen ehkäisemiseksi vähittäismyyjät voivat myydä munia 21 päivän aikarajan jälkeen munanjalostusteollisuudelle (66) munatuotteiden valmistusta varten ja/tai käsitellä munat (riittävällä lämpökäsittelyllä), jotta näitä munia voidaan hyödyntää. Samalla perusteella munia voidaan 21 päivän aikarajan umpeutumisen jälkeen antaa elintarvikkeiden uudelleenjakeluun edellyttäen, että vastaanottava elintarvikealan toimija (kuten hyväntekeväisyysorganisaatio) käsittelee munat (riittävällä lämpökäsittelyllä niiden turvallisuuden varmistamiseksi), ennen kuin ne toimitetaan kuluttajien saataville.

Kun ylijäämäruokaa siirretään lahjoittajilta ruokapankeille ja muille hyväntekeväisyysjärjestöille, voi aiheutua arvonlisäverovaikutuksia.

Muut verotusjärjestelyt (kuten verovähennykset ja verohelpotukset) voivat toimia taloudellisina kannustimina elintarvikkeiden lahjoittamiseen. Ne voivat siten edistää syötäväksi kelpaavan ylijäämäruoan uudelleenjakelua ja ehkäistä ruokajätteen syntymistä.

Arvonlisäveroa säännellään EU:n tasolla arvonlisäverodirektiivillä (67), joka on saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä. EU:n jäsenvaltioissa sovellettava arvonlisäverolainsäädäntö voi joskus vaikuttaa elintarvikkeiden lahjoittamiseen, koska sen katsotaan estävän ylijäämäruoan siirtämisen lahjoittajien, ruokapankkien ja muiden hyväntekeväisyysjärjestöjen välillä (68). Mukauttamalla ilmaiseksi luovutettaviin tavaroihin sovellettavia sääntöjä (arvonlisäverodirektiivin 16 ja 74 artiklan nojalla) jäsenvaltiot voivat helpottaa ylijäämäruoan lahjoittamista hyväntekeväisyyteen.

EU:n arvonlisäverokomitea antoi 7. joulukuuta 2012 ohjeet (69), joiden tarkoituksena on varmistaa arvonlisäverodirektiivin yhtenäinen soveltaminen EU:n jäsenvaltioissa. Ohjeissa paneudutaan etenkin 16 ja 74 artiklan soveltamiseen elintarvikkeiden lahjoittamisen yhteydessä:

Arvonlisäverosääntöjen soveltamistapoja elintarvikkeiden uudelleenjakeluun EU:n jäsenvaltioissa

Joissakin jäsenvaltioissa arvonlisäveroa maksetaan vain vähän tai sitä ei makseta lainkaan, kun elintarvikkeita lahjoitetaan ruokapankeille. Näiden jäsenvaltioiden kansalliset viranomaiset katsovat, että kansallisen lainsäädännön osaksi saatetunarvonlisäverodirektiivin 74 artiklan mukaisesti lahjoitettujen elintarvikkeiden, joiden parasta ennen -päivämäärä tai viimeinen käyttöajankohta on lähellä, arvo on hyvin pieni tai olematon. Sitä vastoin toiset jäsenvaltiot katsovat, että lahjoitettavaksi soveltuvan tuotteen hinta on sama kuin sen ostohinta tavanomaisissa kaupallisissa liiketoimissa. Tällöin arvonlisävero siis lasketaan kaupallisen hinnan mukaan, mikä vaikuttaa elintarvikkeiden lahjoittamiseen kielteisesti (70).

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean (ETSK) elintarvikkeiden lahjoittamista koskevan lainsäädännön ja sitä koskevien käytäntöjen vertailevan tutkimuksen tulokset osoittavat, että useimmat tutkimukseen mukaan otetut jäsenvaltiot (71) eivät peri arvonlisäveroa, kun elintarvikkeita lahjoitetaan ruokapankeille, jos tietyt ehdot täyttyvät. ETSK:n tutkimuksen ja jäsenvaltioiden asiantuntijoiden komissiolle toimittamien tietojen mukaan Alankomaat, Belgia, Italia, Kreikka, Kroatia, Portugali, Puola, Saksa ja Tanska ovat ottaneet omaan kansalliseen verolainsäädäntöönsä erityisiä säännöksiä elintarvikkeiden lahjoittamiseen liittyvien arvonlisäverotuksellisten kysymysten ratkaisemiseksi. Yhdistyneessä kuningaskunnassa useimpien elintarvikkeiden verokanta on nolla, mutta on poikkeuksia, joista peritään normaali vero (eli 20 prosentin arvonlisävero). Tällaisia tuotteita ovat muun muassa makeiset, suklaakeksit ja perunalastut. Käytännössä useimpien elintarvikkeiden, jotka Yhdistyneessä kuningaskunnassa lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen, verokanta on nolla, jolloin yritys voi lahjoittaa ne ilman että niitä pitää ottaa huomioon verotuksessa. Espanjassa ja Ruotsissa ei ole arvonlisäveroa koskevia erityisiä säännöksiä elintarvikkeiden lahjoittamisen osalta.

Vastauksessaan Euroopan parlamentin kysymykseen (72) komissio on ilmaissut näkemyksenään, etteivät veroesteet saisi estää elintarvikkeiden lahjoittamista ruokapankeille ja muille hyväntekeväisyysorganisaatioille. EU:n arvonlisäverokomitean antamien ohjeiden mukaisesti komissio suosittelee, että elintarvikkeiden lahjoittamisesta perittävän arvonlisäveron määrittämisessä tavaroiden hintaa olisi tarkistettava olosuhteiden ja sen mukaan, missä kunnossa tavarat ovat lahjoitushetkellä. Kun lahjoitetaan elintarvikkeita, joiden parasta ennen -päiväys tai viimeinen käyttöajankohta on lähellä, tai kun elintarvikkeet eivät sovellu enää myyntiin mutta niiden käyttö on silti turvallista, jäsenvaltioiden olisi otettava nämä olosuhteet huomioon määrittäessään maksettavaa arvonlisäveroa, jonka verokanta voi olla jopa nolla silloin, kun elintarvikkeet ovat käytännössä arvottomia (73).

Jotkin jäsenvaltiot pyrkivät edistämään elintarvikkeiden lahjoittamista verovähennysten avulla. Toiset jäsenvaltiot tukevat uudelleenjakelujärjestelmiä antamalla verohyvityksiä.

Muutamassa jäsenvaltiossa (kuten Espanjassa, Portugalissa ja Ranskassa) käytössä olevat verokannustimet ovat osoittautuneet tehokkaaksi tavaksi kannustaa teollisuutta lahjoittamaan ylijäämäruokaa. Ranskassa 60 prosenttia (74) ja Espanjassa 35 prosenttia lahjoitettujen elintarvikkeiden nettokirjanpitoarvosta voidaan hakea yrityksen verohyvitykseksi, mikä tarkoittaa sitä, että elintarvikkeiden lahjoittajat voivat vähentää tuloihinsa perustuvista yhtiöveroista kyseisen prosenttiosuuden lahjoitettujen elintarvikkeiden arvosta. Myös ETSK:n tekemä tutkimus osoittaa, että valtaosassa muita tutkittuja jäsenvaltioita elintarvikkeiden lahjoittamista voidaan pitää verotuksessa vähennyskelpoisena kuluna ja että sillä voidaan pienentää verotettavaa tuloa (tiettyjen, jäsenvaltion mukaan vaihtelevien rajojen ja kynnysarvojen mukaan). ETSK toteaa, että Portugalissa on käytössä korotettu verovähennys, jossa lahjoittajat voivat vähentää jopa 140 prosenttia elintarvikkeiden lahjoitushetken arvosta edellyttäen, että elintarvikkeita käytetään sosiaaliseen tarkoitukseen (kuten ruokapankkeihin toimitettavaksi). Lisäksi vähennyksen ylärajaksi on määritetty 8/1 000 lahjoittajan liikevaihdosta.

Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston (FEADin) tavoitteena on lieventää köyhyyden pahimpia muotoja tarjoamalla EU:n vähävaraisimmille muuta kuin taloudellista tukea. FEADista voidaan antaa elintarvikkeina tai perushyödykkeinä (vaatteet, jalkineet, hygieniatuotteet jne.) annettavaa apua, ja sen kautta voidaan kehittää vähävaraisimpien sosiaalista osallisuutta edistäviä toimia.

FEADin täytäntöönpanosta eli avun jakamisesta tai sosiaaliseen osallistumiseen liittyvien toimien toteuttamisesta vastaavat kaikissa jäsenvaltioissa kumppaniorganisaatiot, jotka ovat joko julkisia tahoja tai voittoa tavoittelemattomia yhteisöjä.

Kumppaniorganisaatioiden jakamat elintarvikkeet voidaan hankkia FEADin varoilla, mutta ne voidaan myös lahjoittaa. FEAD-toimenpideohjelmasta voidaan rahoittaa sellaista elintarvikkeiden lahjoittamista, jossa elintarvikkeet lahjoitetaan kumppaniorganisaatiolle ja jaetaan vähävaraisimmille ilmaiseksi. Kulut, joita kumppaniorganisaatioille koituu lahjoitettavien elintarvikkeiden hakemisesta lahjoittajalta sekä niiden kuljetuksesta, säilytyksestä ja jakamisesta vähävaraisimmille, voidaan kattaa FEADin varoista. Tällä tavalla FEAD voi osaltaan vähentää ruokajätettä. FEAD voi tukea myös kumppaniorganisaatioiden järjestämiä tiedotustoimia, jotka on suunnattu mahdollisille lahjoittajille.

Mahdollisuudesta rahoittaa elintarvikelahjoituksia on määrättävä vastaavassa FEAD-toimenpideohjelmassa. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 223/2014 (75) vahvistetaan, että kumppaniorganisaatioille korvataan niille aiheutuneet tosiasialliset ja maksetut kulut (76). Komissio on kuitenkin ehdottanut useita muutoksia asetukseen (EU) N:o 223/2014 osana 14 päivänä syyskuuta 2016 annettua ehdotusta, joka koskee varainhoitoasetuksen tarkistusta (COM(2016) 605 final). Yksi muutoksista (jos se hyväksytään) antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden käyttää myös yksinkertaistettuja kustannusvaihtoehtoja elintarvikelahjoitusten rahoittamisessa. Tämän seurauksena jäsenvaltiot voivat määrittää kiinteähintaisia kustannuksia, kertakorvauksia tai yksikkökustannuksia ja käyttää niitä lahjoitetut elintarvikkeet kerääville ja jakaville kumppaniorganisaatioille suoritettavien maksujen perusteena.

Komissio on perustanut FEAD-verkoston, jonka kautta FEADin sidosryhmät voivat vaihtaa kokemuksia ja hyviä käytäntöjä. Kumppaniorganisaatiot voivat siis vaihtaa elintarvikkeiden lahjoittamiseen liittyviä kokemuksiaan tällä foorumilla: http://ec.europa.eu/feadnetwork

EU:n markkinoiden hallinnointijärjestelmä (osa ”maatalouden yhteisiä markkinajärjestelyjä”) tukee hedelmä- ja vihannesalaa aktiivisesti. Laaja-alaisia tavoitteita on neljä: alan kilpailukyvyn ja markkinasuuntautuneisuuden parantaminen; tuottajien tuloihin kohdistuvien, kriisien aiheuttamien vaihtelujen vähentäminen; hedelmien ja vihannesten kulutuksen lisääminen EU:ssa ja ympäristöystävällisten viljely- ja tuotantomenetelmien käytön lisääminen.

Jotta viljelijät hyötyisivät hedelmä- ja vihannesalan järjestelyistä, heitä kehotetaan liittymään tuottajaorganisaatioihin, jotka saavat tukea toimenpideohjelmien täytäntöönpanoon kansallisen strategian pohjalta.

Maataloustuotteiden yhteisten markkinajärjestelyjen mukaisten kriisinehkäisy- ja hallintatoimien avulla tuottajaorganisaatiot voivat poistaa tietyn määrän hedelmiä ja vihanneksia markkinoilta. Koska hedelmien ja vihannesten tuotannossa on merkittävää vaihtelua ja koska tuotteet ovat kausikohtaisia ja nopeasti pilaantuvia, takaisinvetojärjestelyt helpottavat mahdollisesti syntyvän markkinaylijäämän hallintaa. Rahoitustuki myönnetään unionin varoista täysimääräisesti, jos markkinoilta poistettavat hedelmät ja vihannekset annetaan ilmaiseen jakeluun hyväntekeväisyysorganisaatioiden kautta (rajana on viisi prosenttia kunkin tuottajaorganisaation kaupan pitämästä tuotantomäärästä). Jäsenvaltiot voivat kuitenkin pyynnöstä antaa tällaisia tuotteita vastaanottaville hyväntekeväisyysorganisaatioille ja laitoksille luvan pyytää lopullisilta vastaanottajilta korvausta.

EU:n lainsäädännössä etusijalla on ilmainen jakelu (markkinoilta poistettavat tuotteet, jotka annetaan hyväntekeväisyyteen) muihin käyttökohteisiin nähden, ja sitä varten annettava taloudellinen tuki on suurempi. Kun hedelmiä ja vihanneksia poistetaan markkinoilta muihin käyttökohteisiin (esimerkiksi käytettäväksi muuna kuin elintarvikkeena, kuten komposteissa, lannoitteena, energiantuottamiseen jne.), unionin taloudellinen tuki on rajattu 50 prosenttiin (tai tietyissä olosuhteissa 60 prosenttiin) tosiasiallisista syntyneistä kustannuksista. Tämänkaltainen hedelmien ja vihannesten poistaminen markkinoilta on siis eräänlaista organisoitua lahjoittamista lopullisille vastaanottajille.

Markkinoilta poistettujen hedelmien ja vihannesten ilmainen jakelu koskee seuraavia edunsaajia: jäsenvaltioiden hyväksymät hyväntekeväisyysjärjestöt ja -säätiöt, rangaistuslaitokset, oppilaitokset, lasten lomaleirit sekä jäsenvaltioiden nimeämät sairaalat ja vanhainkodit.

Näiden edunsaajien on ryhdyttävä kaikkiin tarvittaviin toimiin, joilla varmistetaan, että tätä kautta jaetut määrät tulevat näiden laitosten tavallisesti ostamien määrien lisäksi ja että niillä on riittävästi tilaa säilyttää vastaanotetut tuotteet.

Yhteisiä markkinajärjestelyjä koskevien sääntöjen mukaan markkinoilta poistettuja hedelmiä ja vihanneksia voidaan myös jalostaa ilmaista jakelua varten. Tällöin ilmaisen jakelun edunsaajat voivat suorittaa hedelmien ja vihannesten jalostajille maksun luontoissuorituksena, kunhan jäsenvaltion tasolla on käytössä säännöt, joilla varmistetaan, että jalostetut tuotteet on tarkoitettu lopullisille vastaanottajille.

EU-rahoituksen lähteen ja käytön mainostamiseksi tarkoitetut erityismerkinnät ovat myös suunnitteilla. Tähän tarkoitukseen myönnettävän suuremman rahoitusosuuden myötä unionin painopiste markkinoilta poistettavien tuotteiden suuntaamisessa on selvästi se, että hyväntekeväisyysorganisaatiot ja muut jäsenvaltioiden hyväksymät laitokset jakavat nämä tuotteet uudestaan vähäosaisille.

Kalastus- ja vesiviljelytuotealan yhteisten markkinajärjestelyjen yhtenä päätavoitteena on edistää meren elollisten luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä. Tähän tavoitteeseen pyrittäessä keskeisiä toimijoita ovat tuottajajärjestöt.

Tässä yhteydessä kaksi täydentävää tavoitetta ovat välttää ja vähentää ei-toivottuja saaliita mahdollisimman paljon ja hyödyntää niitä parhaalla mahdollisella tavalla, jos niitä ei voida välttää. EU:n yhteisen kalastuspolitiikan mukaisten säilyttämistavoitteiden saavuttamiseksi ja valikoivien kalastustapojen käytön kannustamiseksi tiettyihin kalalajeihin sovelletaan säilyttämisen vähimmäisviitekokoja. Näiden lajien osalta säilyttämisen vähimmäisviitekokoja pienempiä saaliita ei saa käyttää suoraan ihmisravinnoksi. Tällaisia saaliita saa kuitenkin käyttää muihin tarkoituksiin, kunhan se ei johda markkinoiden luomiseen alimittaisille kaloille.

Tuottajaorganisaatioiden toinen tärkeä tehtävä on mukauttaa tuotantoa markkinoiden vaatimuksiin. Kun pyyntitoimet suunnitellaan markkinoiden kysynnän mukaan siten, että maihin tuodulle saaliille on aina jakelutie markkinoille, tuottajaorganisaatiot voivat varmistaa, että kalastajat saavat parhaan mahdollisen tuoton, ja samalla rajoittaa ruokajätteen syntymistä.

Yhteisten markkinajärjestelyjen vuonna 2014 tehdyn tarkistuksen jälkeen alalla on luovuttu useimmista kompensointitoimista markkinoilta poistamisen yhteydessä. Jotta voidaan varmistaa uuden järjestelmän sujuva vaiheittainen käyttöönotto, on kuitenkin otettu käyttöön väliaikainen toimi (77), jonka nojalla kalastusalan tuottajaorganisaatiot voivat poistaa tuotteita markkinoilta, kun markkinahinta on liian pieni, vuoden 2018 loppuun saakka. Tätä taloudellista tukea myönnetään tietyillä ehdoilla, joissa esimerkiksi edellytetään, että tuotteet palautetaan markkinoille ihmisravinnoksi (maksua vastaan tai ilmaiseksi).

Vaikka yhteisillä markkinajärjestelyillä ei varsinaisesti edistetä kalastus- ja vesiviljelytuotteiden lahjoittamista, niissä ei kuitenkaan suljeta tätä vaihtoehtoa pois. Kalastustuotteiden tarjoamista ihmisravinnoksi rajoitetaan ainoastaan niiden tuotteiden osalta, jotka ovat säilyttämisen vähimmäisviitekokojen mukaiset, ja kaupan pitämisen yhteisillä vaatimuksilla, kun tuotteet tarjotaan ensimmäistä kertaa myyntiin tai myydään ensimmäisen kerran. Tätä rajoitusta ei sovelleta vesiviljelytuotteisiin.

(3) Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO). 2011. ”Global Food Losses and Food Waste – Extent, Causes and Prevention”. Rooma: UN FAO.

(4) M. Kummu, H. de Moel, M. Porkka, S. Siebert, O. Varis ja P.J. Ward. 2012. ”Lost Food, Wasted Resources: Global Food Supply Chain Losses and Their Impacts on Freshwater, Cropland and Fertilizer Use”. Science of the Total Environment 438: 477–489.

(7) European Federation of Food Banks (FEBA): http://www.eurofoodbank.eu/. Lisäksi Tafel (saksalaiset ruokapankit, jotka eivät ole FEBAn jäseniä) jakaa vuosittain noin 220 000 tonnia ruokaa arviolta 1,5 miljoonalle ihmiselle.

(8) Dokumentoitu esimerkiksi seuraavissa julkaisuissa: ”Comparative study on EU Member States’ legislation and practices on food donations” (vertaileva tutkimus EU:n jäsenvaltioiden elintarvikkeiden lahjoittamista koskevasta lainsäädännöstä ja siihen liittyvistä käytännöistä, ETSK 2014); ”Counting the Cost of Food Waste: EU food waste prevention” (Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin ylähuone 2013–14); ”Review of EU legislation and policies with implications on food waste” (FUSIONS, 2015; ”Food redistribution in the Nordic Region” (Pohjoismaiden ministerineuvosto, TemaNord, 2014–2016); sekä komission ja kansallisten toimivaltaisten viranomaisten ja sidosryhmien kokouksissa, joihin osallistui myös vuonna 2016 osana kiertotalouden toimintasuunnitelmaa perustetun ruokahävikkiä ja elintarvikejätettä käsittelevän foorumin jäseniä (ks. http://ec.europa.eu/food/safety/food_waste/eu_actions/index_en.htm) ja näiden tahojen kanssa käydyissä yksittäisissä keskusteluissa.

(9) Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle, ”Kierto kuntoon – Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma” (COM(2015) 614 final).

(10) ”Food redistribution in the Nordic Region, phase II: identification of best practice models for enhanced food redistribution” (Pohjoismaiden ministerineuvosto, TemaNord, 2016).

(11) Esimerkiksi julkaisu ”Every Meal Matters – Food donation guidelines”, julkaisija FoodDrinkEurope/EuroCommerce/European Federation of Food Banks – Euroopan komission pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean hyväksymä.

(13) Elintarvikehygieniasta 29 päivänä huhtikuuta 2004 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 852/2004 (EUVL L 139, 30.4.2004, s. 1).

(17) Elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO (toukokuu 2015). Comprehensive definition for ’recovery and redistribution of safe and nutritious food for human consumption’ (http://www.fao.org/save-food/news-and-multimedia/news/news-details/en/c/288692/).

(18) UK WRAP on laatinut ohjeet siitä, millaista on uudelleenjaettavaksi sopiva ylijäämäruoka, kehittäessään työkalua, jonka tarkoituksena on auttaa teollisuutta lisäämään ylijäämäruokien ja -juomien uudelleenjakelua Yhdistyneessä kuningaskunnassa. ”Framework for Effective Redistribution Partnerships” (WRAP, 2016).

(19) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 178/2002, annettu 28 päivänä tammikuuta 2002, elintarvikelainsäädäntöä koskevista yleisistä periaatteista ja vaatimuksista, Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen perustamisesta sekä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä menettelyistä (EYVL L 31, 1.2.2002, s. 1).

(20) FoodDrinkEuropen, EuroCommercen ja Euroopan ruokapankkien keskusjärjestön laatimissa ruokalahjoitusohjeissa oleva luokitusehdotus, Every Meal Matters, kesäkuu 2016, s. 16.

(21) https://ec.europa.eu/food/sites/food/files/safety/docs/biosafety_fh_legis_guidance_reg-2004-852_fi.pdf

(22) Ks. esimerkiksi Guidance on the application of EU food hygiene law to community and charity food provision, Yhdistyneen kuningaskunnan elintarvikevirasto, maaliskuu 2016.

(23) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/31/EY, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2000, tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista (direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä) (EYVL L 178, 17.7.2000, s. 1).

(29) Elintarviketietojen antamisesta kuluttajille annetun asetuksen (EU) N:o 1169/2011 (EUVL L 304, 22.11.2011, s. 18) 24 artiklassa täsmennetään, että ”viimeisen käyttöajankohdan” jälkeen elintarviketta ei pidetä turvallisena asetuksen (EY) N:o 178/2002 14 artiklan 2–5 kohdan mukaisesti”.

(30) HACCP-pohjaiset menettelyt tai ”HACCP”: Vaarojen arvioinnin ja kriittisten hallintapisteiden (HACCP) periaatteisiin perustuvat menettelyt, eli omavalvontajärjestelmä, jossa tunnistetaan, arvioidaan ja hallitaan elintarviketurvallisuuden kannalta merkityksellisiä vaaroja HACCP-periaatteiden mukaisesti.

(31) Komission tiedote elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmien, joihin sisältyvät tukiohjelmat ja HACCP-periaatteisiin perustuvat menettelyt, täytäntöönpanosta sekä täytäntöönpanoon tietyissä elintarvikeyrityksissä sovellettavista helpotuksista/joustavuudesta (2016/C 278/01) (EUVL C 278, 30.7.2016, s. 1).

(33) Ohjeet yleisen elintarvikeasetuksen (EY) N:o 178/2002 11, 12, 14, 17, 18, 19 ja 20 artiklan täytäntöönpanosta. Elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean päätelmät. https://ec.europa.eu/food/sites/food/files/safety/docs/gfl_req_guidance_rev_8_en.pdf

(37) Ohjeet yleisen elintarvikeasetuksen (EY) N:o 178/2002 11, 12, 14, 17, 18, 19 ja 20 artiklan täytäntöönpanosta.

(38) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 931/2011, annettu 19 päivänä syyskuuta 2011, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 178/2002 eläinperäisille elintarvikkeille asetetuista jäljitettävyysvaatimuksista (EUVL L 242, 20.9.2011, s. 2).

(39) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 208/2013, annettu 11 päivänä maaliskuuta 2013, ituihin ja itujen tuotantoon tarkoitettuihin siemeniin sovellettavista jäljitettävyysvaatimuksista (EUVL L 68, 12.3.2013, s. 16).

(40) Ohjeet yleisen elintarvikeasetuksen (EY) N:o 178/2002 11, 12, 14, 17, 18, 19 ja 20 artiklan täytäntöönpanosta.

(42) Neuvoston asetus (EY) N:o 1224/2009, annettu 20 päivänä marraskuuta 2009, yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen, asetusten (EY) N:o 847/96, (EY) N:o 2371/2002, (EY) N:o 811/2004, (EY) N:o 768/2005, (EY) N:o 2115/2005, (EY) N:o 2166/2005, (EY) N:o 388/2006, (EY) N:o 509/2007, (EY) N:o 676/2007, (EY) N:o 1098/2007, (EY) N:o 1300/2008 ja (EY) N:o 1342/2008 muuttamisesta sekä asetusten (ETY) N:o 2847/93, (EY) N:o 1627/94 ja (EY) N:o 1966/2006 kumoamisesta (EUVL L 343, 22.12.2009, s. 1).

(43) Neuvoston direktiivi 85/374/ETY, annettu 25 päivänä heinäkuuta 1985, tuotevastuuta koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä (EYVL L 210, 7.8.1985, s. 29).

(44) Ohjeet yleisen elintarvikeasetuksen (EY) N:o 178/2002 11, 12, 14, 17, 18, 19 ja 20 artiklan täytäntöönpanosta.

(45) Esimerkkinä Ranska – Keskinäinen sopimusmalli elintarvikkeiden lahjoittamisesta vähittäiskauppayrityksen ja hyväksytyn ruoka-apujärjestön välillä maatalous- ja merikalastuslain L. 230-6 artiklaa soveltaen (Convention de dons de denrées alimentaires entre un commerce de détail alimentaire et une association d’aide alimentaire habilitée en application de l’article L. 230-6 du code rural et de la pêche maritime) (ks. http://agriculture.gouv.fr/don-alimentaire-un-modele-de-convention-entre-distributeurs-et-associations).

(46) http://ec.europa.eu/food/food/biosafety/hygienelegislation/com_.rules_en.htm

(47) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 853/2004, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, eläinperäisiä elintarvikkeita koskevista erityisistä hygieniasäännöistä (EUVL L 139, 30.4.2004, s. 55, sellaisena kuin se on oikaistu virallisessa lehdessä EUVL L 226, 25.6.2004, s. 22).

(49) Rajatarkastusasemilla neuvoston direktiivien 91/496/ETY ja 97/78/EY nojalla tarkastettavia eläimiä ja tuotteita koskevista luetteloista 17 päivänä huhtikuuta 2007 tehdyn komission päätöksen 2007/275/EY 2 artiklan a kohta (EUVL L 116, 4.5.2007, s. 9).

(50) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/1535, annettu 9 päivänä syyskuuta 2015, teknisiä määräyksiä ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä mukainen ilmoitusmenettely (EUVL L 241, 17.9.2015, s. 1).

(51) Ks. julkaisu ”Guidelines for food donation” osoitteessa http://ec.europa.eu/food/safety/food_waste/library_en

(52) Pakastettavaksi tarkoitettu liha on pakastettava välittömästi valmistuksen jälkeen (asetus (EY) N:o 853/2004). Tämä sulkee hygienia- ja laatusyistä pois mahdollisuuden pakastaa sellaisia tuotteita, joiden säilyvyysaika on umpeutumassa.

(53) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1169/2011, annettu 25 päivänä lokakuuta 2011, elintarviketietojen antamisesta kuluttajille, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 1924/2006 ja (EY) N:o 1925/2006 muuttamisesta sekä komission direktiivin 87/250/ETY, neuvoston direktiivin 90/496/ETY, komission direktiivin 1999/10/EY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/13/EY, komission direktiivien 2002/67/EY ja 2008/5/EY sekä komission asetuksen (EY) N:o 608/2004 kumoamisesta (EUVL L 304, 22.11.2011, s. 18).

(54) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1379/2013, annettu 11 päivänä joulukuuta 2013, kalastus- ja vesiviljelytuotealan yhteisestä markkinajärjestelystä ja neuvoston asetusten (EY) N:o 1184/2006 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 104/2000 kumoamisesta (EUVL L 354, 28.12.2013, s. 1).

(55) Yhdistetty nimikkeistö (https://ec.europa.eu/taxation_customs/business/calculation-customs-duties/what-is-common-customs-tariff/combined-nomenclature_en).

(56) Kyseisen asetuksen 15 artikla. Tämä vaatimus ei ole uusi; se on esitetty ensimmäisen kerran kuluttajalle myytäväksi tarkoitettujen elintarvikkeiden merkintöjä, esillepanoa ja mainontaa koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 18 päivänä joulukuuta 1978 annetun neuvoston direktiivin 79/112/ETY 14 artiklassa (EYVL L 33, 8.2.1979, s. 1).

(58) https://ec.europa.eu/food/sites/food/files/safety/docs/fw_lib_best_before_fi.pdf

(59) http://ec.europa.eu/food/safety/docs/fw_eu_actions_date_marking_infographic_fi.pdf

(60) Tanska: päiväysmerkintää koskeva ”päätöksentekopuu” http://ec.europa.eu/food/sites/food/files/safety/docs/fw_lib_da_mind-the-date_decision-tree.pdf

(61) Esimerkiksi Ranskassa mallisopimus, jossa määrätään elintarvikkeiden lahjoittamista koskevista järjestelyistä teollisuuden ja hyväntekeväisyysorganisaatioiden välillä (määritelty 11 päivänä helmikuuta 2016 annetun lain n:o 2016-138 nojalla), edellyttää, että elintarvikevalmistajat ja vähittäismyyjät lahjoittavat sellaisia viimeisellä käyttöajankohdalla merkittyjä elintarvikkeita, joiden säilyvyysaika on vielä vähintään 48 tuntia, kun ne toimitetaan ruokapankeille ja muille hyväntekeväisyysorganisaatioille.

(62) Comparative study on EU Member States’ legislation and practices on food donations, Euroopan talous- ja sosiaalikomitea, 2014.

(63) Ks. esimerkiksi Belgian elintarviketurvallisuusvirasto Circulaire relative aux dispositions applicables aux banques alimentaires et associations caritatives, helmikuu 2017; Italia – hyviä käytäntöjä koskeva opas hyväntekeväisyysjärjestöille, Caritas Italiana, Fondazione Banco Alimentare Onlus, maaliskuu 2016.

(64) Neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä munien kaupan pitämisen vaatimusten osalta 23 päivänä kesäkuuta 2008 annetun komission asetuksen (EY) N:o 589/2008 2 artiklassa (EUVL L 163, 24.6.2008, s. 6).

(66) EU:n eläinperäisiä elintarvikkeita koskevien hygieniasääntöjen mukaan vähittäismyyjät voivat toimittaa munia toiseen laitokseen, jos ne noudattavat kaikkia asetuksen (EY) N:o 853/2004 säännöksiä (mukaan luettuna kansallisten viranomaisten hyväksyntä) tai jos toimittamista pidetään ”marginaalisena, rajoitettuna ja paikallisena” ja jos sitä säännellään kansallisin toimenpitein, jotka on ilmoitettu Euroopan komissiolle. Ks. lisätietoja jaksosta 5.2.

(67) Neuvoston direktiivi 2006/112/EY, annettu 28 päivänä marraskuuta 2006, yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä (EUVL L 347, 11.12.2006, s. 1).

(68) Comparative study on EU Member States’ legislation and practices on food donations, Euroopan talous- ja sosiaalikomitea, 2014.

http://ec.europa.eu/taxation_customs/sites/taxation/files/resources/documents/taxation/vat/key_documents/vat_committee/guidelines-vat-committee-meetings_en.pdf

(70) Review of EU legislation and policies with implications on food waste, EU FUSIONS, 15. kesäkuuta 2015.

https://www.eu-fusions.org/index.php/about-food-waste/283-food-waste-policy-framework

(71) Belgia, Espanja, Italia, Kreikka, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Tanska, Unkari ja Yhdistynyt kuningaskunta. Comparative study on EU Member States’ legislation and practices on food donations (vertaileva tutkimus EU:n jäsenvaltioiden elintarvikkeiden lahjoittamiseen liittyvästä lainsäädännöstä ja siihen liittyvistä käytännöistä), Euroopan talous- ja sosiaalikomitea, 2014.

(72) E-009571/2014 (http://www.europarl.europa.eu/sides/getAllAnswers.do?reference=E-2014-009571&language=EN)

(73) Tämä suositus on seurausta keskusteluista, joita komissio on käynyt jäsenvaltioiden kanssa vähäosaisille lahjoitettavien elintarvikkeiden arvonlisäveron määrittämisestä.

(75) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 223/2014, annettu 11 päivänä maaliskuuta 2014, vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastosta (EUVL L 72, 12.3.2014, s. 1).

(77) Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta ja neuvoston asetusten (EY) N:o 2328/2003, (EY) N:o 861/2006, (EY) N:o 1198/2006 ja (EY) N:o 791/2007 sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1255/2011 kumoamisesta 15 päivänä toukokuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 508/2014 67 artikla (EUVL L 149, 20.5.2014, s. 1).

LIITE 1

Yhteenvetotaulukko elintarvikkeiden lahjoittamisen kannalta oleellisista säännöksistä (1)

Yleinen elintarvikeasetus

Asetus (EY) N:o 178/2002

—	Tätä asetusta sovelletaan kaikkiin elintarvikealan toimijoihin, jotka saattavat elintarvikkeita markkinoille, mukaan luettuina uudelleenjakeluorganisaatiot ja muut hyväntekeväisyysorganisaatiot (3 artiklan 2 kohta).

—	Kaikkien elintarvikeketjun toimijoiden on varmistettava, että elintarvikkeet täyttävät yleisen elintarvikeasetuksen vaatimukset (17 artiklan 1 kohta).

—

Elintarvikealan toimija on vastuussa elintarvikeasetuksen kaikkien (esimerkiksi elintarviketurvallisuutta, elintarvikehygieniaa ja kuluttajille annettavia elintarviketietoja koskevien) vaatimusten noudattamisesta vastuullaan olevassa elintarvikeketjun osassa toteutettavien toimien osalta (17 artikla).

—	Asetuksen 14 artiklassa säädetään keskeiset elintarviketurvallisuutta koskevat vaatimukset, joita kaikkien toimijoiden on noudatettava.

—	Yleisen elintarvikeasetuksen 18 artiklassa otetaan käyttöön jäljitettävyyden käsite.

—	Yksityiseen kotikäyttöön ja elintarvikkeiden kulutukseen liittyvät toimet eivät kuulu asetuksen soveltamisalaan (1 artiklan 3 kohta).

Elintarvikehygieniapaketti

—	Asetus (EY) N:o 852/2004

—	Asetus (EY) N:o 853/2004

—	Kaikkien elintarvikealan toimijoiden on noudatettava elintarvikehygieniaan liittyviä EU:n sääntöjä.

—	Elintarvikkeiden turvallisuus on varmistettava koko elintarvikeketjussa alkutuotannosta lähtien.

—	Kylmäketjun säilyttäminen on tärkeää sellaisten, erityisesti pakastettujen elintarvikkeiden osalta, joita ei voida turvallisesti varastoida huoneenlämmössä.

—	Hyviä hygieniakäytäntöjä ja HACCP-periaatteisiin perustuvia menettelyjä (mikäli tarpeen) on noudatettava koko elintarvikeketjun laajuudelta.

—	Eläinperäisten elintarvikkeiden jakeluun/lahjoittamiseen sovelletaan erityisiä vaatimuksia.

—	Hygieniasääntöjä on sovellettava vain yrityksiin, mikä käsitteellisesti edellyttää tiettyä toiminnan jatkuvuutta ja tietynasteista järjestäytyneisyyttä (asetuksen (EY) N:o 852/2004 johdanto-osan 9 kappale).

Elintarvikkeiden merkinnät ja säilyvyys

Asetus (EU) N:o 1169/2011

—	Elintarvikealan toimijoiden on merkittävä tuotteisiin parasta ennen -päiväys tai viimeinen käyttöajankohta.

—	EU:n lainsäädännön nojalla sellaisten elintarvikkeiden myynti on sallittu, joiden parasta ennen -päiväys on umpeutunut (mutta sellaisten tuotteiden jakelua, joiden viimeinen käyttöajankohta on umpeutunut, ei pidetä turvallisena, ja se on siksi kielletty).

—	Elintarviketietoja koskevia sääntöjä sovelletaan vain yrityksiin, mikä käsitteellisesti edellyttää tiettyä toiminnan jatkuvuutta ja tietynasteista järjestäytyneisyyttä (johdanto-osan 15 kappale).

Arvonlisäverosäännöt

Direktiivi 2006/112/EY

Arvonlisäverokomitean 97. kokouksen perusteella laaditut ohjeet (2)

—	Direktiivin 2006/112/EY nojalla lahjoitettavaksi tarkoitetuista elintarvikkeista on maksettava arvonlisävero, jos lahjoittajan oston yhteydessä maksama arvonlisävero on vähennetty (16 artikla).

—	Veron peruste on lahjoitushetken mukainen ostohinta mukautettuna näiden tavaroiden kuntoon lahjoitushetkellä (74 artikla).

—

Komissio suosittelee, että sellaisten elintarvikkeiden yhteydessä, joiden parasta ennen -päiväys on lähestymässä, jäsenvaltioiden olisi katsottava, että elintarvikkeiden arvo, jonka perusteella arvonlisävero lasketaan, olisi varsin pieni, jopa lähes nolla silloin, kun elintarvikkeet ovat käytännössä arvottomia.

Virallinen valvonta

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 854/2004, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläinperäisten tuotteiden virallisen valvonnan järjestämistä koskevista erityissäännöistä

(EUVL L 139, 30.4.2004, s. 206)

—	Ihmisravinnoksi tarkoitettuja eläinperäisiä tuotteita valmistavien laitosten tarkastukset.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 882/2004, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, rehu- ja elintarvikelainsäädännön sekä eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskevien sääntöjen mukaisuuden varmistamiseksi suoritetusta virallisesta valvonnasta (EUVL L 165, 30.4.2004, s. 1)

—	Elintarvike- ja rehulainsäädännön sekä eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskevien sääntöjen noudattamisen varmistamiseksi tehtävät tarkastukset.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/625, annettu 15 päivänä maaliskuuta 2017, virallisesta valvonnasta ja muista virallisista toimista, jotka suoritetaan elintarvike- ja rehulainsäädännön ja eläinten terveyttä ja hyvinvointia, kasvien terveyttä ja kasvinsuojeluaineita koskevien sääntöjen soveltamisen varmistamiseksi, sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 999/2001, (EY) N:o 396/2005, (EY) N:o 1069/2009, (EY) N:o 1107/2009, (EU) N:o 1151/2012, (EU) N:o 652/2014, (EU) 2016/429 ja (EU) 2016/2031, neuvoston asetusten (EY) N:o 1/2005 ja (EY) N:o 1099/2009 ja neuvoston direktiivien 98/58/EY, 1999/74/EY, 2007/43/EY, 2008/119/EY ja 2008/120/EY muuttamisesta ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 854/2004 ja (EY) N:o 882/2004, neuvoston direktiivien 89/608/ETY, 89/662/ETY, 90/425/ETY, 91/496/ETY, 96/23/EY, 96/93/EY ja 97/78/EY ja neuvoston päätöksen 92/438/ETY kumoamisesta (virallista valvontaa koskeva asetus) (EUVL L 95, 7.4.2017, s. 1)

—

Koskee virallista valvontaa ja muita toteutettavia virallisia toimia, joilla varmistetaan elintarvike- ja rehulainsäädännön sekä eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä kasvien terveyttä ja kasvinsuojelutuotteita koskevien sääntöjen noudattaminen. Uusia sääntöjä aletaan soveltaa asteittain, ja soveltamisen pääasiallinen alkamisajankohta on 14. joulukuuta 2019.

Jätepuitedirektiivi

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/98/EY, annettu 19 päivänä marraskuuta 2008, jätteistä ja tiettyjen direktiivien kumoamisesta (EUVL L 312, 22.11.2008, s. 3)

—	Direktiivissä määritetään jätteen synnyn ehkäisy jätehierarkian ensimmäiseksi vaiheeksi ja määrätään jäsenvaltiot laatimaan jätteen synnyn ehkäisyohjelmia.

—

Jätepuitedirektiivin muutosehdotuksessa (COM(2015) 595 final) vahvistetaan, että elintarvikejätteen synnyn ehkäisy on osa yleistä jätteen syntymisen ehkäisyä koskevaa politiikkaa. Direktiivissä jäsenvaltioita kehotetaan vähentämään elintarvikejätettä kaikissa toimitusketjun vaiheissa, seuraamaan elintarvikejätteen määrää ja raportoimaan siitä joka toinen vuosi.

—	Komissio kehittää menetelmää, jolla mitataan elintarvikejätteen määrää, jäsenvaltioiden puoltavan lausunnon perusteella.

Tietoyhteiskuntapalvelut (etenkin sähköinen kaupankäynti)

Direktiivi 2000/31/EY

—	Vaikuttaa sisämarkkinoiden toimivuuteen varmistamalla tietoyhteiskuntapalvelujen vapaan liikkuvuuden jäsenvaltioiden välillä.

—	Lähentää tietoyhteiskuntapalveluja koskevia tiettyjä kansallisia sääntöjä, jotka liittyvät esimerkiksi välittäjien vastuuseen.

—	Täydentää unionin lainsäädäntöä, jota sovelletaan tietoyhteiskuntapalveluihin, rajoittamatta kuitenkaan EU:n ja jäsenvaltioiden säännöissä määritettyä suojelun tasoa etenkin kansanterveyden ja kuluttajien etujen osalta, mikäli tämä ei rajoita vapautta tarjota tietoyhteiskuntapalveluja.

Maataloustuotteiden yhteiset markkinajärjestelyt

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1308/2013, annettu 17 päivänä joulukuuta 2013, maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 922/72, (ETY) N:o 234/79, (EY) N:o 1037/2001 ja (EY) N:o 1234/2007 kumoamisesta (EUVL L 347, 20.12.2013, s. 671)

34 artiklan 4 kohta (hyväntekeväisyyteen suunnatut markkinoiltapoistot) Tällaisia markkinoiltapoistoja pidetään tällä hetkellä järjestäytyneenä lahjoittamisena ilmaiseksi lopullisille vastaanottajille. Asiaan liittyvä lainsäädäntö mahdollistaa suuremman tuen ilmaiselle jakelulle (hyväntekeväisyyteen suunnatut markkinoiltapoistot) kuin muihin käyttötarkoituksiin suunnatuille markkinoiltapoistoille. EU-rahoituksen lähteen ja käytön mainostamiseksi tarkoitetut erityismerkinnät ovat myös suunnitteilla. Markkinoilta poistettujen tuotteiden osalta ensisijaista on selvästi se, että apu suunnataan vähäosaisille hyväntekeväisyysorganisaatioiden ja jäsenvaltioiden hyväksymien muiden laitosten kautta. Markkinoilta poistettujen tuotteiden muut käyttötavat ovat vaihtoehtoja ilmaiselle jakelulle.

Kalastus- ja vesiviljelytuotealan yhteiset markkinajärjestelyt

Asetus (EU) N:o 1379/2013

34 artiklan 2 kohta (kaupan pitämistä koskevat yhteiset vaatimukset). Kalastustuotteita, jotka eivät täytä kaupan pitämistä koskevia yhteisiä vaatimuksia (eivätkä säilyttämisen vähimmäisviitekokoja), ei saa tarjota suoraan ihmisravinnoksi. Muut käyttötavat ovat sallittuja.

Yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevat valvontasäännöt

Asetus (EY) N:o 1224/2009

58 artiklassa säädetään erityisistä jäljitettävyysvaatimuksista, joita sovelletaan kalastus- ja vesiviljelytuotteisiin.

Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahasto (FEAD)

Asetus (EU) N:o 223/2014

—	FEAD-toimenpideohjelmasta voidaan rahoittaa sellaista elintarvikkeiden lahjoittamista, jossa elintarvikkeet lahjoitetaan kumppaniorganisaatiolle (julkiselle taholle tai voittoa tuottamattomalle organisaatiolle) ja jaetaan vähävaraisimmille ilmaiseksi.

—	Lahjoitettavien elintarvikkeiden hakemisesta lahjoittajalta sekä niiden kuljetuksesta, säilytyksestä ja jakamisesta vähävaraisimmille koituvat kulut voidaan kattaa FEADin varoista.

—	Myös mahdollisille elintarvikkeiden lahjoittajille suunnattuja tiedotuskampanjoita voidaan tukea.

(1) Taulukko perustuu Euroopan talous- ja sosiaalikomitean esitykseen ”Comparative study on EU Member States’ legislation and practices on food donations” (Bio by Deloitte, 7. heinäkuuta 2014).

(2) Sisältyvät ohjeluetteloon (ks. s. 165), joka on osoitteessa http://ec.europa.eu/taxation_customs/resources/documents/taxation/vat/key_documents/vat_committee/guidelines-vat-committee-meetings_en.pdf