P8_TA(2017)0282

Siviilioikeudellisia menettelyjä koskevat yhteiset vähimmäisvaatimukset

Euroopan parlamentin päätöslauselma 4. heinäkuuta 2017 suosituksista komissiolle siviilioikeudellisia menettelyjä koskevista yhteisistä vähimmäisvaatimuksista Euroopan unionissa (2015/2084(INL))

(2018/C 334/05)

Euroopan parlamentti, joka

—	ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 225 artiklan,

—	ottaa huomioon SEUT-sopimuksen 67 artiklan 4 kohdan sekä 81 artiklan 2 kohdan,

—	ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 19 artiklan 1 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (perusoikeuskirja) 47 artiklan,

—	ottaa huomioon ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen (Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklan ja asiaa koskevan oikeuskäytännön,

—	ottaa huomioon työasiakirjan siviilioikeudellisia menettelyitä koskevien yhteisten vähimmäisnormien vahvistamisesta Euroopan unionissa – oikeusperusta (1),

—	ottaa huomioon Euroopan parlamentin tutkimuspalvelun (EPRS) alaisen Euroopan tason lisäarvoyksikön laatiman Euroopan tason lisäarvon arviointia koskevan tutkimuksen ”Common minimum standards of civil procedure” (Siviilioikeudellisia menettelyjä koskevat yhteiset vähimmäisvaatimukset) (2),

—	ottaa huomioon EPRS:n jäsenten tutkimuspalvelun osaston selvityksen ”Europeanisation of civil procedure: towards common minimum standards?” (Siviilioikeudellisten menettelyjen mukauttaminen EU:n malliin – kohti yhteisten vähimmäisvaatimusten laatimista?) (3),

—	ottaa huomioon sisäasioiden pääosaston selvityksen ”Harmonised rules and minimum standards in the European law of civil procedure” (Siviilioikeudellisia menettelyitä koskevan EU:n lainsäädännön yhdenmukaiset säännöt ja vähimmäisvaatimukset) (4),

—

ottaa huomioon Euroopan oikeusinstituutin / yksityisoikeuden yhdenmukaistamiseksi toimivan kansainvälisen instituutin (UNIDROIT) hankkeen ”From Transnational Principles to European Rules of Civil Procedure” (Ylikansallisista periaatteista siviilioikeudellisia menettelyitä koskeviin EU:n sääntöihin),

—	ottaa huomioon American Law Instituten (ALI) / UNIDROIT’n laatimat ylikansallisen siviiliprosessin periaatteet (”Principles of Transnational Civil Procedure”) (5),

—

ottaa huomioon tutkimuksen ”Study on the approximation of the laws and rules of the Member States concerning certain aspects of the procedure for civil litigation” (Tutkimus riita-asioissa sovellettavien menettelyjen eräitä näkökohtia koskevien jäsenvaltioiden lakien ja sääntöjen lähentämisestä) eli niin kutsutun Stormen raportin (6),

—	ottaa huomioon yhdistetyn patenttituomioistuimen työjärjestyksen alustavat määräykset,

—	ottaa huomioon siviilioikeudellista yhteistyötä koskevan unionin säännöstön,

—	ottaa huomioon kansallisen menettelyllisen itsemääräämisoikeuden ja tehokkaan oikeussuojan periaatteita koskevan Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön (7),

—	ottaa huomioon vuoden 2016 EU:n oikeusalan tulostaulun,

—	ottaa huomioon oikeuslaitoksen toimivuutta tarkastelevan Euroopan neuvoston pysyvän komitean (CEPEJ) vuoden 2016 tutkimuksen nro 23 ”European judicial systems: efficiency and quality of justice” (Euroopan oikeusjärjestelmät: oikeuslaitosten toimivuus ja laatu),

—	ottaa huomion Euroopan juridisen koulutusverkoston vuonna 2016 hyväksymät oikeusalan koulutuksen periaatteet (8),

—	ottaa huomioon 2. huhtikuuta 2014 antamansa päätöslauselman Tukholman ohjelman väliarvioinnista (9),

—	ottaa huomioon työjärjestyksen 46 ja 52 artiklan,

—	ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön (A8-0210/2017),

Jäsenvaltion menettelyllistä itsemääräämisoikeutta ja tehokasta oikeussuojaa koskeva Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö

toteaa, että menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatetta koskevan Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan siinä tapauksessa, että unionin lainsäädäntöön liittyvien riitojen menettelyllisistä näkökohdista ei ole annettu unionin sääntöjä, jäsenvaltioiden tehtävänä on nimittää toimivaltaiset tuomioistuimet ja määrittää yksityiskohdat menettelyistä, joita on noudatettava sellaisten kanteiden osalta, jotka on nostettu unionin antamien oikeuksien suojelun varmistamiseksi;

toteaa, että samassa oikeuskäytännössä kansallisen oikeuden soveltamiselle menettelysääntöjen osalta on asetettu kaksi tärkeää ehtoa: kansalliset menettelysäännöt, joita sovelletaan unionin oikeuteen liittyviin riita-asioihin, eivät voi olla epäedullisempia kuin ne menettelysäännöt, joita sovelletaan samankaltaisiin jäsenvaltioiden sisäiseen oikeuteen perustuviin vaatimuksiin (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että unionin oikeuden mukaisten oikeuksien ja velvollisuuksien toteutuminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate);

toteaa, että silloin kun ei ole annettu unionin säännöksiä menettelysääntöjen yhdenmukaistamisesta, jäsenvaltioiden toimivalta antaa menettelysäännöt unionin antamien oikeuksien toteuttamiseksi ei kata uusien oikeussuojakeinojen käyttöön ottamista kansallisessa oikeusjärjestyksessä unionin oikeuden sovellettavuuden varmistamiseksi (10);

D.	ottaa huomioon, että Euroopan unionin tuomioistuimen perusoikeuskäytännöllä edistetään sen yhteistyötä jäsenvaltioiden tuomioistuinten kanssa ja parannetaan kansalaisten ja jäsenvaltioiden kansallisten tuomioistuinten ymmärrystä unionin oikeudesta;

Perusoikeuskirja

katsoo, että perusoikeuskirjan 47 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa vahvistettu oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on yksi oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamisen ja demokratian perustavanlaatuisista takeista ja että se liittyy erottamattomasti siviilioikeudelliseen menettelyyn kokonaisuudessaan;

toteaa, että vaikka perusoikeuskirjan 47 artikla on sitova ja vaikka Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla on yksi unionin oikeuden yleisperiaatteista, oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden suojan tasoa siviilioikeudellisessa menettelyssä ja erityisesti kantajan oikeussuojaa koskevan oikeuden ja vastaajan puolustautumisoikeuden välistä tasapainoa ei ole yhdenmukaistettu koko unionissa;

toteaa, että oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa oikeutta, joka tunnustetaan perusoikeudeksi, on kuitenkin täydennetty useilla menettelyä koskevilla unionin johdetun oikeuden säädöksillä, muun muassa vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä annetulla asetuksella (11), oikeusapudirektiivillä (12), kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevalla suosituksella (13), kieltokanteita koskevalla direktiivillä (14) ja kilpailuoikeudellisia vahingonkorvauksia koskevalla direktiivillä (15);

Yksityisoikeuden alalla tehtävää yhteistyötä koskeva unionin säännöstö

H.	ottaa huomioon, että unionin kansalaiset joutuvat nykyään erityisesti rajoja ylittäessään paljon aiempaa todennäköisemmin kosketuksiin toisen jäsenvaltion siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien järjestelmien kanssa;

katsoo, että siviilioikeudellisia menettelyjä koskevat vähimmäisvaatimukset unionin tasolla voisivat edistää kansallisten menettelyjen uudistamista ja tasapuolisten toimintaedellytysten toteutumista yrityksille sekä lisätä talouskasvua tekemällä oikeusjärjestelmistä tehokkaampia ja toimivampia ja samalla ne voisivat myös parantaa kansalaisten oikeussuojan saatavuutta unionissa sekä myötävaikuttaa unionin perusvapauksien takaamiseen;

toteaa, että unionin lainsäädännössä käsitellään entistä enemmän siviilioikeudellisia menettelyjä koskevia asioita ei pelkästään monialaisesti, kuten vaihtoehtoisten välineiden kohdalla (16), vaan myös alakohtaisesti politiikan eri aloilla, kuten teollis- ja tekijänoikeuksien (17), kuluttajansuojan (18) tai viime aikoina kilpailulainsäädännön (19) alalla;

toteaa, että menettelysääntöjen hajanaista yhdenmukaistamista unionin tasolla on arvosteltu jatkuvasti ja että tällaisen alakohtaisen siviilioikeudellisia menettelyjä koskevan unionin oikeuden syntyminen asettaa haasteita sekä jäsenvaltioiden tason siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien järjestelmien että eri unionin välineiden yhtenäisyydelle;

toteaa, että ehdotetun direktiivin tarkoituksena on ottaa käyttöön siviilioikeudellisten riitojen ratkaisemista koskeva kehys systematisoimalla nykyiset siviilioikeudellisia menettelyjä koskevat unionin säännöt ja laajentamalla niiden soveltamisalaa kaikkiin unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluviin asioihin;

M.	toteaa, että ehdotetun direktiivin tarkoituksena on auttaa saamaan aikaan siviilioikeudellisiin järjestelmiin sovellettava aiempaa koordinoidumpi, johdonmukaisempi ja järjestelmällisempi lähestymistapa, jota yksittäisen maan rajat, edut ja resurssit eivät rajoita;

Ehdotuksen oikeusperusta

N.	ottaa huomioon, että SEU-sopimuksen 4 artiklan 1 kohdan ja 5 artiklan 1 kohdan nojalla (annetun toimivallan periaate) unioni voi antaa lainsäädäntöä tietyllä alalla vain, jos sillä on nimenomainen toimivalta ja se noudattaa toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita;

O.	toteaa, että voimassa olevassa perussopimuksen kehyksessä siviilioikeudellisten menettelyjen yhdenmukaistamisen pääasiallinen oikeusperusta on SEUT-sopimuksen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskeva V osasto;

ottaa huomioon, että vaatimus, jonka mukaan unionin toimivalta edellyttää rajatylittävää tekijää, on säilytetty Lissabonin sopimuksessa, minkä vuoksi unionin toiminta siviilioikeuden alalla on mahdollista vain, jos asiassa on yhdistäviä tekijöitä (esimerkiksi asuinpaikka tai tekopaikka), jotka koskevat vähintään kahta eri jäsenvaltioita;

ottaa huomioon, että SEUT-sopimuksen 114 artiklan yleistä määräystä sisämarkkinoiden toteuttamista ja toimintaa koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä on käytetty ja käytetään edelleen oikeusperustana monille erilaisille alakohtaisille direktiiveille, joilla yhdenmukaistetaan tiettyjä siviilioikeudellisia näkökohtia, esimerkiksi teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta annetun direktiivin (IPRED) ja viimeksi kilpailuoikeuden säännösten rikkomisesta johtuvista vahingonkorvauskanteista annetun direktiivin oikeusperustana;

toteaa, että SEUT-sopimuksen 67 artiklan 4 kohdan mukaan unionin pitäisi helpottaa oikeussuojan saatavuutta muun muassa soveltamalla yksityisoikeudellisissa asioissa annettujen tuomioistuinten päätösten ja muiden päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta, kuten SEUT-sopimuksen 81 artiklassa esitetään;

Keskinäinen luottamus Euroopan oikeudenkäyttöalueeseen

S.	katsoo, että oikeudellisten päätöksien vapaa liikkuvuus liittyy läheisesti tarpeeseen luoda riittävästi keskinäistä luottamusta eri jäsenvaltioiden oikeusviranomaisten välille erityisesti prosessuaalisten oikeuksien suojan tason osalta;

T.	ottaa huomioon, että ”keskinäinen luottamus” ymmärretään tässä yhteydessä luottamukseksi, joka jäsenvaltioilla pitäisi olla toistensa oikeus- ja tuomioistuinjärjestelmiin, minkä vuoksi on kiellettyä ottaa uudelleen tutkittavaksi muiden valtioiden ja niiden oikeuslaitoksen toimia;

U.	katsoo, että keskinäisen luottamuksen periaate lisää oikeusvarmuutta ja takaa riittävän vakauden ja ennakoitavuuden unionin kansalaisille ja yrityksille;

V.	katsoo, että tuomioiden vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen täytäntöönpano ja sen noudattaminen ja lakien lähentäminen helpottavat yhteistyötä viranomaisten välillä ja yksilön oikeuksien oikeudellista suojelua;

katsoo, että periaatteiden ja sääntöjen muodossa oleva unionin yhteisten vähimmäisvaatimusten järjestelmä olisi ensimmäinen askel kohti siviilioikeudellisia menettelyitä koskevien kansallisten säännösten lähentämistä, minkä lisäksi sillä tasapainotettaisiin eri osapuolien perusoikeuksia, jotta saavutetaan täysimääräinen keskinäinen luottamus eri jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmiin;

X.	katsoo, että keskinäisen luottamuksen varmistamiseksi on suotavaa ja välttämätöntäkin antaa siviilioikeudellisten menettelyjen tehokkuutta ja toimivuutta ja osapuolten yhdenvertaista kohtelua koskevat menettelylliset takeet ja noudattaa niitä;

katsoo, että tällaisen yhteisiä vähimmäisvaatimuksia koskevan järjestelmän luominen asettaisi myös siviilioikeudellisia menettelyjä koskevat vähimmäislaatuvaatimukset koko unionissa ja siten se ei pelkästään edistäisi keskinäistä luottamusta oikeusjärjestelmien välillä vaan myös edistäisi sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa, sillä arvioiden mukaan jäsenvaltioiden menettelylliset erot voivat muun muassa aiheuttaa häiriöitä kaupalle ja estää yrityksiä ja kuluttajia käyttämästä sisämarkkinoihin liittyviä oikeuksiaan;

Muita näkökohtia

katsoo, että menettelyjä koskevien järjestelmien lähentäminen unionissa on tarpeen; katsoo, että direktiiviehdotuksen on määrä olla ensimmäinen askel jäsenvaltioiden siviilioikeusjärjestelmien yhdenmukaistamisessa ja lähentämisessä edelleen ja siviilioikeudellisia menettelyjä koskevan unionin säännöstön luomisessa pitkällä aikavälillä;

AA.	katsoo, että direktiiviehdotus ei vaikuta jäsenvaltioiden oikeuslaitokseen eikä tapaan, jolla siviilioikeudenkäyntejä pääpiirteissään toteutetaan, vaan tehostaa kansallisia menettelyjä koskevia sääntöjä;

AB.	katsoo siksi, että on erittäin tärkeää hyväksyä ja panna asianmukaisesti täytäntöön lainsäädäntöä, jossa säädetään siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien yhteisten vähimmäisvaatimusten hyväksymisestä unionissa;

Jäsenvaltion menettelyllistä itsemääräämisoikeutta ja tehokasta oikeussuojaa koskeva Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö

panee merkille, että unionin tuomioistuimella on ollut keskeinen rooli unionin siviilioikeudellisten menettelyjen perustan luomisessa, sillä se on määritellyt, mitä siviilioikeudellinen menettely merkitsee unionin oikeusjärjestelmälle;

korostaa kuitenkin, että vaikka jotkin siviilioikeudellista menettelyä koskevat vaatimukset, jotka nykyään hyväksytään osaksi unionin siviilioikeudellista järjestelmää, vahvistettiin Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, tuomioistuimen panoksena olisi nähtävä pikemminkin vaatimusten ja normien tulkitseminen kuin niiden asettaminen;

korostaa näin ollen, että tuomioistuimen laaja kokemus oikeussuojaa ja menettelyjä koskevien sääntöjen arvioinnissa sekä sen tavoittelemat kompromissit ja puolustamat kilpailevat arvot ovat erittäin valaisevia ja ne pitäisi ottaa huomioon, kun otetaan käyttöön laaja-alainen kattosäännöstö, joka sisältää siviilioikeudellisia menettelyjä koskevat yhteiset vaatimukset;

Perusoikeuskirja

korostaa, että oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja oikeussuojan saatavuuden osalta yhteistyöverkostoja ja tietokantoja, joilla edistetään oikeudellista yhteistyötä ja tietojenvaihtoa, olisi ylläpidettävä ja laajennettava edelleen;

onkin erittäin tyytyväinen sähköisen oikeudenkäytön kehitykseen ja erityisesti siihen, että on perustettu Euroopan oikeudellinen verkosto ja Euroopan oikeusportaali, josta tulee unionin oikeusalan keskitetty palvelupiste;

Yksityisoikeuden alalla tehtävää yhteistyötä koskeva unionin säännöstö

kehottaa myös komissiota arvioimaan, pitäisikö ehdottaa lisätoimia unionin oikeuteen perustuvien oikeuksien yksityisoikeudellista täytäntöönpanoa koskevan laaja-alaisen lähestymistavan lujittamiseksi ja vahvistamiseksi ja voitaisiinko tässä ehdotettujen siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien yhteisten vähimmäisvaatimusten katsoa edistävän ja takaavan tällaista laaja-alaista ajattelutapaa;

muistuttaa, että on erittäin tärkeää, että kerätään järjestelmällisesti tilastotietoja oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeudellisissa asioissa koskevien nykyisten unionin välineiden soveltamisesta ja toimivuudesta;

kehottaa tässä yhteydessä komissiota arvioimaan, voivatko jäsenvaltioiden täydentävät täytäntöönpanotoimet edistää itsenäisten unionin menettelyjen tehokasta soveltamista, ja toteaa, että tätä varten olisi otettava komissiota varten käyttöön vahva ja järjestelmällinen valvontamenettely;

Ehdotuksen oikeusperusta

toteaa, että SEUT-sopimuksen 114 artiklan (sisämarkkinoiden yhdenmukaistaminen) nojalla on hyväksytty joitakin unionin säädöksiä, joilla on prosessioikeudellisia vaikutuksia; että sisämarkkinoiden toteuttamista ja toimintaa koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämistä koskevaa 114 artiklaa on käytetty ja käytetään edelleen oikeusperustana monille erilaisille alakohtaisille direktiiveille, joilla yhdenmukaistetaan tiettyjä siviilioikeudellisia näkökohtia, esimerkiksi teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta annetun direktiivin (IPRED) oikeusperustana;

10.

panee kuitenkin merkille, että SEUT-sopimuksen 81 artiklassa määrätään, että voidaan hyväksyä toimenpiteitä, jotka koskevat oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeudellisissa asioissa, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia, muun muassa toimenpiteitä, joilla lähennetään jäsenvaltioiden lakeja ja asetuksia, erityisesti sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan sitä edellyttäessä; katsoo näin ollen, että SEUT-sopimuksen 81 artikla on asianmukainen oikeusperusta ehdotetulle lainsäädäntövälineelle;

11.

toteaa, että SEUT-sopimuksen 81 artiklan 1 kohdassa käytettyä rajatylittävien vaikutusten käsitettä olisi oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeudellisissa asioissa koskevien toimenpiteiden hyväksymisen osalta tulkittava laajemmin eikä sitä olisi näin ollen pidettävä rajatylittävien riita-asioiden synonyyminä;

12.

tähdentää, että käsitteen ”asiat, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia” nykyinen tulkinta on melko suppea ja johtaa kahden eri säännöstön ja kahden asianosaisryhmän luomiseen, mikä voi aiheuttaa lisäongelmia ja monimutkaistaa asioita tarpeettomasti; korostaa, että näin ollen olisi otettava käyttöön laajempi tulkinta;

13.

korostaa tässä yhteydessä, että tässä ehdotetut siviilioikeudellisia menettelyjä koskevat yhteiset vähimmäisvaatimukset parantaisivat tehokkuutta, jos jäsenvaltiot laajentaisivat niiden soveltamisalan kattamaan pelkästään unionin lainsäädännön soveltamisalaan kuuluvien asioiden sijaan yleisesti sekä rajatylittävät että puhtaasti valtion sisäiset asiat;

Keskinäinen luottamus Euroopan oikeudenkäyttöalueeseen

14.

panee merkille, että unionin pääasialliset toimet Euroopan oikeusalueella siltä osin kuin ne koskevat siviilioikeutta liittyvät toimivaltaa, vireilläoloa ja tuomioiden rajatylittävää täytäntöönpanoa koskevien välineiden käyttöönottoon;

15.

muistuttaa ja korostaa, että tuomioiden vapaa liikkuvuus on lisännyt keskinäistä luottamusta jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmien välillä ja lisännyt siten oikeusvarmuutta ja taannut riittävän vakauden ja ennakoitavuuden unionin kansalaisille ja yrityksille;

16.

tähdentää, että tältä osin keskinäinen luottamus on monimutkainen käsite ja että monet tekijät vaikuttavat tämän luottamuksen syntymiseen, muun muassa oikeusalan koulutus, rajatylittävä oikeudellinen yhteistyö sekä kokemusten ja parhaiden käytäntöjen vaihto tuomareiden välillä;

17.

huomauttaa, että keskinäistä luottamusta voidaan edistää muun muassa muilla kuin lainsäädännöllisillä menetelmillä, kuten tuomareiden yhteistyöllä Euroopan oikeudellisessa verkostossa tai koulutukseen osallistumisella;

18.

suhtautuu siksi myönteisesti Euroopan juridisen koulutusverkoston yleiskokouksessa vuonna 2016 hyväksyttyihin yhdeksään oikeusalan koulutuksen periaatteeseen, sillä niillä luodaan yhteinen perusta ja kehys Euroopan oikeuslaitoksille ja oikeusalan koulutuslaitoksille;

19.

toteaa, että puhtaasti oikeudellisesta näkökulmasta keskinäinen luottamus edellyttää kuitenkin pohjimmiltaan sitä, että jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä luotetaan siihen, että toisten jäsenvaltioiden menettelyä koskevilla järjestelyillä sekä kirjoitetun lain että käytännössä sovelletun lain tasolla taataan oikeudenmukaiset siviilioikeudelliset menettelyt;

20.

huomauttaa siksi, että unionin siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien järjestelmällisten vähimmäisvaatimusten laatiminen kaikenkattavan laaja-alaisen direktiivin muodossa vahvistaisi unionin oikeusjärjestelmien keskinäistä luottamusta ja varmistaisi riita-asioita koskevien prosessuaalisten perusoikeuksien yleisen ja unionin laajuisen tasapainottamisen ja juurruttaisi siten entistä syvempään yleisen tunteen oikeudesta, varmuudesta ja ennakoitavuudesta koko unionissa;

Siviilioikeudellisia menettelyjä koskevat yhteiset vähimmäisvaatimukset

21.

korostaa, että tehokkailla siviilioikeudellisia menettelyjä koskevilla järjestelmillä on keskeinen merkitys oikeusvaltioperiaatteen ja unionin perusarvojen ylläpitämisessä; toteaa, että ne ovat myös kestävien sijoitusten sekä yritys- ja kuluttajamyönteisen ympäristön edellytyksiä;

22.

katsoo, että selkeyden puute kansalaisiin, kuluttajiin ja yrityksiin sovellettavista vanhentumisajoista riita-asioissa, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia, voi haitata oikeussuojan saatavuutta; kehottaa siksi komissiota ja jäsenvaltioita arvioimaan kyseisten vanhentumisaikojen yhdenmukaistamisen toteuttamiskelpoisuuden ja toivottavuuden siviilioikeudellisissa menettelyissä;

23.

katsoo, että on olemassa selkeä tarve lainsäädännölle, jossa säädetään siviilioikeudellisiin menettelyihin sovellettavista menettelyvaatimuksista, ja kehottaa komissiota jatkamaan Tukholman ohjelman toteuttamista koskevan toimintasuunnitelmansa täytäntöönpanoa;

24.

pyytää näin ollen SEUT-sopimuksen 225 artiklan mukaisesti komissiota tekemään SEUT-sopimuksen 225 artiklan nojalla 30 päivään kesäkuuta 2018 mennessä ehdotuksen säädökseksi siviilioikeudellisia menettelyjä koskevista vähimmäisvaatimuksista liitteenä olevien suositusten mukaisesti;

25.

vahvistaa, että tämän päätöslauselman liitteenä olevissa suosituksissa kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita;

26.

katsoo, että pyydetyllä ehdotuksella ei ole rahoitusvaikutuksia, koska siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien vähimmäisvaatimusten käyttöönotto johtaa mittakaavaetuihin, kun osapuolten ja heidän edustajiensa kustannukset vähenevät, sillä heidän ei tarvitse perehtyä toisen maan siviiliprosessijärjestelmään;

o o

27.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman sekä liitteenä olevat suositukset komissiolle ja neuvostolle sekä jäsenvaltioiden parlamenteille ja hallituksille.

(1) PE 572.853, joulukuu 2015.

(2) PE 581.385, kesäkuu 2016.

(3) PE 559.499, kesäkuu 2015.

(4) PE 556.971, kesäkuu 2016.

(5) Uniform Law Review, 2004(4).

(6) M. Storme, Study on the approximation of the laws and rules of the Member States concerning certain aspects of the procedure for civil litigation (loppuraportti, Dordrecht, 1994).

(7) Ks. muun muassa tuomio 16. joulukuuta 1976, Comet BV v. Produktschap voor Siergewassen, 45/76, ECLI:EU:C:1976:191 ja tuomio 15. toukokuuta 1986, Marguerite Johnston v. Chief Constable of the Royal Ulster Constabulary, 222/84, ECLI:EU:C:1986:206.

(8) Saatavilla osoitteessa http://www.ejtn.eu/PageFiles/15756/Judicial%20Training%20Principles_FI.pdf

(9) Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2014)0276.

(10) Ks. muun muassa tuomio 13. maaliskuuta 2007, Unibet (London) Ltd ja Unibet (International) Ltd v. Justitiekanslern, C-432/05, ECLI:EU:C:2007:163.

(11) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 861/2007, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2007, eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä (EUVL L 199, 31.7.2007, s. 1).

(12) Neuvoston direktiivi 2003/8/EY, annettu 27 päivänä tammikuuta 2003, oikeussuojakeinojen parantamisesta rajat ylittävissä riita-asioissa vahvistamalla oikeusapuun kyseisissä riita-asioissa liittyvät yhteiset vähimmäisvaatimukset (EYVL L 26, 31.1.2003, s. 41).

(13) Komission suositus, annettu 11 päivänä kesäkuuta 2013, unionin lainsäädäntöön perustuvien oikeuksien loukkauksiin perustuvia kieltokanteita ja vahingonkorvausvaatimuksia koskeviin jäsenvaltioiden kollektiivisiin oikeussuojakeinoihin sovellettavista yhteisistä periaatteista (EUVL L 201, 26.7.2013, s. 60).

(14) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/22/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista (EUVL L 110, 1.5.2009, s. 30).

(15) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/104/EU, annettu 26 päivänä marraskuuta 2014, tietyistä säännöistä, joita sovelletaan jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin kilpailuoikeuden säännösten rikkomisen johdosta kansallisen lainsäädännön nojalla nostettuihin vahingonkorvauskanteisiin (EUVL L 349, 5.12.2014, s. 1).

(16) Ks. esimerkiksi eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä annettu asetus (ks. edellä johdanto-osan G kappaleen alaviite 2) ja eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä annettu asetus (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 655/2014, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön ottamisesta rajat ylittävää velkojen perintää varten siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa, EUVL L 189, 27.6.2014, s. 59).

(17) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/48/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta (EUVL L 157, 30.4.2004, s. 45).

(18) Ks. edellä johdanto-osan G kappaleen alaviite 4.

(19) Ks. edellä johdanto-osan G kappaleen alaviite 5.

PÄÄTÖSLAUSELMAN LIITE:

SUOSITUKSET EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI SIVIILIOIKEUDELLISIA MENETTELYJÄ KOSKEVISTA YHTEISISTÄ VÄHIMMÄISVAATIMUKSISTA EU:SSA

A. EHDOTUKSEN PERIAATTEET JA TAVOITTEET

Unionissa lakien täytäntöönpano tuomioistuimissa kuuluu pääasiallisesti kansallisten menettelysääntöjen ja -käytäntöjen piiriin. Kansalliset tuomioistuimet ovat myös unionin tuomioistuimia. Tuomioistuinten menettelyillä pyritään näin ollen varmistamaan unionin oikeuden tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus ja tehokkuus sekä sen tehokas soveltaminen.

Riita-asioissa annettavien tuomioiden vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen toteuttaminen on lisännyt jäsenvaltioiden luottamusta toistensa siviilioikeudellisiin järjestelmiin, kun taas toimenpiteet jäsenvaltioiden lakien ja asetusten lähentämiseksi voivat helpottaa viranomaisten välistä yhteistyötä ja yksilön oikeuksien oikeudellista suojelua. Keskinäisen luottamuksen laajuus on vahvasti riippuvainen erinäisistä näkökohdista, joihin kuuluvat muun muassa järjestelyt, joilla turvataan kantajan tai vastaajan oikeudet ja samalla taataan oikeus saattaa asia tuomioistuimen käsittelyyn ja oikeussuojakeinojen saatavuus.

Vaikka jäsenvaltiot ovat ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevan Euroopan yleissopimuksen (Euroopan ihmisoikeussopimus) osapuolia, kokemus on osoittanut, että tämä ei sinänsä aina merkitse riittävää luottamusta muiden jäsenvaltioiden siviilioikeudellisiin järjestelmiin. Jäsenvaltioiden kansallisissa siviilioikeudellisia menettelyä koskevissa säännöissä on suuria eroja, usein joissakin menettelyä koskevissa perusperiaatteissa ja perustakeissa, mikä saattaa heikentää oikeusviranomaisten välistä keskinäistä luottamusta.

Jotta voidaan suojella unionin kansalaisten perusoikeuksia ja perusvapauksia, auttaa kansallisten menettelyjen nykyaikaistamisessa ja varmistaa yritysten tasapuoliset toimintaedellytykset ja kasvu tehokkaiden ja toimivien oikeusjärjestelmien avulla, on näin ollen välttämätöntä hyväksyä direktiivi, jossa kehitetään edelleen perusoikeuskirjassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa vahvistettuja vähimmäisvaatimuksia. Tällaisen ehdotuksen asianmukainen oikeusperusta on SEUT-sopimuksen 81 artiklan 2 kohta, joka koskee yksityisoikeudellisen alan oikeudelliseen yhteistyöhön liittyviä toimenpiteitä. Direktiivi hyväksyttäisiin tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen.

Siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien yhteisten vähimmäisvaatimusten katsotaan olevan välttämättömiä, jotta voidaan luoda vankka perusta kansallisten lakien lähentämiselle ja parantamiselle, sillä ne antavat jäsenvaltioille joustovaraa uusien siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien lakien laadintaan ja samalla ne kuvastavat yleistä yksimielisyyttä siviilioikeuskäytännön periaatteista.

Yhteisten vähimmäisvaatimusten pitäisi lisätä luottamusta kaikkien jäsenvaltioiden siviilioikeusjärjestelmiin, minkä puolestaan on tarkoitus johtaa tehokkaampaan, nopeampaan ja joustavampaan oikeudelliseen yhteistyöhön keskinäisen luottamuksen ilmapiirissä. Tällaisten yhteisten vähimmäissääntöjen pitäisi myös poistaa esteitä kansalaisten vapaan liikkuvuuden tieltä jäsenvaltioiden alueella ja varmistaa näin, että erityisesti ulkomaille matkustavat kansalaiset eivät enää epäröisi joutua tekemisiin toisen jäsenvaltion siviilioikeusjärjestelmien kanssa.

Ehdotetulla direktiivillä ei pyritä korvaamaan kansallisia siviiliprosessijärjestelmiä kokonaisuudessaan. Siinä otetaan huomioon kansalliset erityispiirteet sekä perusoikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, millä taataan tosiasiallinen ja tehokas oikeussuojan saatavuus, ja siinä luodaan yhteiset vähimmäisvaatimukset, jotka koskevat jäsenvaltioiden siviilioikeudellisten menettelyjen toimintaa ja kulkua kaikkien unionin lainsäädännön soveltamisalaan kuuluvien asioiden osalta. Sen tarkoituksena on myös luoda perusta jäsenvaltioiden siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien järjestelmien lähentämisen asteittaiselle syventämiselle.

Ehdotus ei vaikuta jäsenvaltioiden tuomioistuinorganisaatiota koskeviin säännöksiin eikä tuomareiden nimittämistä koskeviin sääntöihin.

Ehdotus on toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen mukainen, sillä jäsenvaltiot eivät voi yksin laatia siviilioikeudellisia menettelyjä koskevia vähimmäisvaatimuksia, ja ehdotuksessa ei mennä pidemmälle kuin on ehdottomasti tarpeen, jotta voidaan varmistaa oikeussuojan tehokas saatavuus ja keskinäinen luottamus unionissa.

B. PYYDETYN EHDOTUKSEN TEKSTI

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi siviilioikeudellisia menettelyjä koskevista yhteisistä vähimmäisvaatimuksista Euroopan unionissa

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 81 artiklan 2 kohdan,

ottavat huomioon Euroopan parlamentin Euroopan komissiolle esittämän pyynnön,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon,

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä,

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Unioni on ottanut tavoitteekseen pitää yllä ja kehittää vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta, jossa taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus. Tällaisen alueen luomiseksi asteittain unionin on määrä hyväksyä oikeudellista yhteistyötä koskevia toimenpiteitä yksityisoikeudellisissa asioissa, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia, erityisesti sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan sitä edellyttäessä.

(2)

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 81 artiklan 2 kohdan mukaisesti näillä toimenpiteillä olisi pyrittävä varmistamaan muun muassa jäsenvaltioiden tuomioistuinten päätösten vastavuoroinen tunnustaminen ja täytäntöönpano, asiakirjojen tiedoksianto jäsenvaltiosta toiseen, todisteiden vastaanottamista koskeva yhteistyö, oikeussuojan tehokas saatavuus sekä riita-asiain oikeudenkäyntien moitteetonta sujumista haittaavien esteiden poistaminen edistämällä tarvittaessa jäsenvaltioissa sovellettavien riita-asiain oikeudenkäyntiä koskevien sääntöjen yhteensopivuutta.

(3)

Tampereella 15 ja 16 päivänä lokakuuta 1999 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmien ja erityisesti niiden 33 kohdan mukaan tuomioiden ja oikeusviranomaisten muiden päätösten tehostettu vastavuoroinen tunnustaminen ja tarvittava lainsäädännön lähentäminen helpottaisivat toimivaltaisten viranomaisten välistä yhteistyötä ja yksilön oikeuksien oikeudellista suojaa. Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen olisi sen vuoksi oltava unionin oikeudellisen yhteistyön kulmakivi yksityisoikeudellisissa asioissa.

(4)

Eurooppa-neuvoston vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella hyväksymän Tukholman ohjelman toteuttamista koskevan komission toimintasuunnitelman mukaan Euroopan oikeudenkäyttöalue ja sisämarkkinoiden asianmukainen toiminta perustuvat vastavuoroisen tunnustamisen keskeiselle periaatteelle, joka puolestaan perustuu siihen, että jäsenvaltiot luottavat toistensa oikeusjärjestelmiin. Periaate voi toteutua tehokkaasti vain, jos tuomareiden, oikeusalan ammattilaisten, yritysten ja kansalaisten keskuudessa vallitsee keskinäinen luottamus. Tämän luottamuksen laajuus on riippuvainen erinäisistä näkökohdista, joihin kuuluvat siviilioikeudellisten menettelyjen osapuolten prosessuaalisten oikeuksien turvaamisjärjestelyt. Yhteiset vähimmäisvaatimukset, joilla vahvistetaan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, lisätään oikeusjärjestelmien tehokkuutta ja edistetään tehokasta täytäntöönpanojärjestelmää, ovat näin ollen välttämättömiä tämän periaatteen soveltamisen varmistamiseksi.

(5)

Koska tällä direktiivillä vahvistetaan vähimmäissäännöt osapuolten prosessuaalisten oikeuksien suojalle ja varmistetaan kansalaisille helpompi oikeussuojan saatavuus, sen odotetaan lujittavan jäsenvaltioiden luottamusta muiden jäsenvaltioiden siviilioikeusjärjestelmiin ja se voi siten edistää perusoikeuskulttuuria unionissa sekä tehostaa sisämarkkinoita ja samalla vaalia unionin perusvapauksia kehittämällä syvempää yleistä tunnetta oikeudesta, varmuudesta ja ennakoitavuudesta koko unionin alueella.

(6)

Tämän direktiivin säännöksiä on sovellettava siviilioikeudellisiin riita-asioihin, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia, muun muassa riita-asioihin, jotka johtuvat unionin lainsäädännössä taattujen oikeuksien ja vapauksien rikkomisesta. Kun tässä direktiivissä viitataan unionin lainsäädäntöön perustuvien oikeuksien rikkomiseen, tällä tarkoitetaan kaikkia niitä tilanteita, joissa unionin tasolla todettu sääntöjen rikkominen on aiheuttanut tai on omiaan aiheuttamaan vahinkoa luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille. Jäsenvaltioiden olisi voitava soveltaa tämän direktiivin säännöksiä myös puhtaasti valtion sisäisiin siviilioikeudellisiin asioihin.

(7)

Kaikki jäsenvaltiot ovat sopimuspuolina 4 päivänä marraskuuta 1950 tehdyssä Euroopan neuvoston yleissopimuksessa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi. Tässä direktiivissä tarkoitettujen asioiden käsittelyssä olisi noudatettava kyseistä yleissopimusta ja erityisesti oikeuksia oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin.

(8)

Tällä direktiivillä pyritään edistämään siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien yhteisten vähimmäisvaatimusten soveltamista oikeussuojan tehokkaan saatavuuden varmistamiseksi unionissa. Yleisesti tunnustettu oikeus saada oikeussuojaa vahvistetaan myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan, jäljempänä ”perusoikeuskirja”, 47 artiklassa, jossa määrätään oikeudesta puolueettomaan tuomioistuimeen.

(9)

Siviilioikeudellisia menettelyä olisi edelleen parannettava hyödyntämällä oikeusalalla tapahtunutta teknistä kehitystä ja tuomioistuinten käytettävissä olevia uusia välineitä, jotka voivat auttaa sivuuttamaan maantieteellisen etäisyyden sekä siitä aiheutuvat suuret kustannukset ja käsittelyn pitkän keston. Jotta voitaisiin edelleen vähentää oikeudenkäyntikuluja ja lyhentää käsittelyn kestoa, asianosaisia ja tuomioistuimia olisi kannustettava lisäämään nykyaikaisen viestintätekniikan käyttöä.

(10)

Jotta henkilöitä voitaisiin kuulla ilman, että heitä vaaditaan matkustamaan tuomioistuimeen, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että suulliset käsittelyt sekä todisteiden vastaanottaminen kuulemalla todistajia, asiantuntijoita tai asianosaisia voidaan toteuttaa mitä tahansa asianmukaista etäviestintävälinettä käyttäen, paitsi jos tällaisen tekniikan käyttö olisi epäasianmukaista asiaan liittyvien erityisten olosuhteiden vuoksi ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen kannalta. Tämä säännös ei rajoita neuvoston asetuksen (EY) N:o 1206/2001 (1) soveltamista.

(11)

Jäsenvaltioiden tuomioistuinten olisi voitava luottaa asiantuntijoiden lausuntoihin teknisissä, oikeudellisissa tai muissa näyttökysymyksissä. Jollei pakkokeinoja tarvita, yhdessä jäsenvaltiossa toimivien tuomarien olisi palvelujen tarjoamisen vapauden ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti voitava nimittää asiantuntijoita suorittamaan tutkimuksia toisessa jäsenvaltiossa ilman, että tähän tarvitaan ennalta lupaa. Oikeusalan asiantuntemuksen hankinnan helpottamiseksi ja ottaen huomioon rajoitukset, jotka liittyvät riittävän pätevien asiantuntijoiden nimittämiseen yhden jäsenvaltion oikeudenkäyttöalueella, esimerkiksi tapauksen teknisen kehittyneisyyden tai asiantuntijan ja osapuolten välisten suorien tai välillisten yhteyksien vuoksi, olisi luotava eurooppalainen hakemisto kaikista kansallisista asiantuntijaluetteloista ja se olisi pidettävä ajan tasalla osana Euroopan oikeusportaalia.

(12)

Väliaikaisia ja suojaavia toimenpiteitä sovellettaessa olisi otettava tasapuolisesti huomioon kantajan intressi saada väliaikaista suojaa ja vastaajan intressi estää tällaisen suojan väärinkäyttö. Kun väliaikaisia toimenpiteitä vaaditaan ennen tuomion saamista, tuomioistuimen, jolle hakemus on jätetty, olisi voitava kantajan esittämien todisteiden perusteella vakuuttua siitä, että hän todennäköisesti menestyy vastaajaan kohdistuvassa pääasiavaatimuksessaan. Lisäksi kantajaa olisi vaadittava kaikissa tilanteissa osoittamaan tuomioistuinta tyydyttävällä tavalla, että hänen vaatimukselleen on annettava nopeasti oikeussuojaa ja että ilman väliaikaisia toimenpiteitä olemassa olevan tai tulevan tuomion täytäntöönpano voi estyä tai olennaisesti vaikeutua.

(13)

Tämän direktiivin säännökset eivät vaikuttaisi unionin välineissä vahvistettujen ja erityisesti Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2004/48/EY (2) määriteltyjen teollis- ja tekijänoikeuksien täytäntöönpanoa koskeviin erityisiin säännöksiin. Direktiivi ei myöskään vaikuttaisi eurooppalaisessa tilivarojen turvaamismääräyksessä (3) määriteltyä rajat ylittävien velkojen perintää koskeviin säännöksiin.

(14)	Tuomioistuimille olisi annettava keskeinen rooli kaikkien osapuolten oikeuksien ja etujen suojaamisen sekä siviilioikeudellisten menettelyjen tehokkaan käsittelyn varmistamiseksi.

(15)

Tavoitteena oleva oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin, oikeussuojan saatavuuden ja keskinäisen luottamuksen tehokkaampi turvaaminen on osa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen luomiseen tähtäävää unionin politiikkaa, ja sen olisi katettava riidanratkaisukeinot niin tuomioistuimissa kuin niiden ulkopuolella. Jotta osapuolia rohkaistaisiin käyttämään sovittelua, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että niiden säännöt määrä- ja vanhentumisajoista eivät estä osapuolia viemästä asiaa tuomioistuimen käsiteltäväksi tai välimiesmenettelyyn, jos osapuolten sovitteluyritykset epäonnistuvat.

(16)

Koska jäsenvaltioiden siviilioikeudellisia menettelyjä ja erityisesti asiakirjojen tiedoksiantoa koskevissa säännöissä on eroja, on tarpeen määritellä unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluviin siviilioikeudellisiin menettelyihin sovellettavat vähimmäisvaatimukset. Erityisesti tiedoksiantomenetelmät, joilla varmistetaan tiedoksi annettujen asiakirjojen nopea ja turvallinen saanti, olisi asetettava etusijalle. Nykyaikaisen viestintätekniikan käyttöön olisi näin ollen kannustettava laajasti. Jos asianosaisille on annettava tiedoksi asiakirjoja, sähköisen tiedoksiannon olisi oltava tasavertainen vaihtoehto postitse tapahtuvalle tiedoksiannolle. Käytettävissä olevalla sähköisellä välineellä olisi varmistettava, että vastaanotettujen asiakirjojen ja muun kirjallisen yhteydenpidon sisältö on oikea ja vastaa täysin lähetettyjen asiakirjojen ja muun kirjallisen yhteydenpidon sisältöä ja että vastaanottotodistuksen avulla voidaan vahvistaa, että vastaanottaja on saanut asiakirjat, ja vastaanottopäivä.

(17)

Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että siviilioikeudellisten menettelyjen osapuolilla on oikeus käyttää valitsemaansa avustajaa. Rajatylittävissä riita-asioissa asianosaisilla olisi oltava oikeus yhteen avustajaan kotivaltiossa asian valmistelua koskevaan neuvontaan ja toiseen avustajaan asian käsittelyvaltiossa riita-asiaa hoitamaan. Asianosaisten ja heidän avustajansa välisen yhteydenpidon luottamuksellisuus on olennaisen tärkeää oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden tehokkaan käytön kannalta. Jäsenvaltioiden olisi tämän vuoksi poikkeuksetta kunnioitettava asianosaisten ja heidän avustajansa välisten tapaamisten ja muun yhteydenpidon luottamuksellisuutta käytettäessä tässä direktiivissä säädettyä oikeutta käyttää avustajaa. Asianosaisten olisi voitava luopua tässä direktiivissä myönnetystä oikeudesta edellyttäen, että he ovat saaneet tietoja kyseisestä oikeudesta luopumisen mahdollisista seurauksista.

(18)

Oikeudenkäyntimaksujen maksaminen ei saisi edellyttää sitä, että kantajan on matkustettava siihen jäsenvaltioon, jonka tuomioistuimen käsiteltäväksi asia on saatettu, tai palkattava asianajaja tätä varten. Jotta menettely olisi tosiasiallisesti kantajien käytettävissä, jäsenvaltioiden olisi vähintään tarjottava käyttöön ainakin yksi tässä direktiivissä säädetyistä etämaksujärjestelmistä. Tietoa oikeudenkäyntimaksuista ja niiden maksutavoista sekä niistä viranomaisista ja organisaatioista, joilla on valtuudet tarjota käytännön apua jäsenvaltioissa, olisi esitettävä avoimesti, ja tiedot olisi asetettava helposti saataville internetissä jäsenvaltion asianmukaisilla verkkosivustoilla.

(19)

Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että perusoikeuskirjan 47 artiklan kolmannen kohdan mukaista perusoikeutta oikeusapuun kunnioitetaan. Jokaisen tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvassa siviilioikeudellisessa riita-asiassa osapuolena olevan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön olisi sekä kantajana että vastaajana voitava puolustaa oikeuksiaan oikeusteitse, vaikka hän ei taloudellisen asemansa vuoksi voisi vastata menettelyjen kustannuksista. Oikeusavun olisi käsitettävä riita-asian valmisteluvaiheessa annettava oikeudellinen neuvonta ratkaisuun pääsemiseksi ennen oikeudenkäynnin vireillepanoa, oikeudellinen apu asian saattamiseksi tuomioistuimen käsiteltäväksi sekä edustaminen oikeudenkäynnissä ja avustaminen menettelyn kustannusten suorittamisessa. Tämä säännös ei rajoita neuvoston direktiivin 2003/8/EY (4) soveltamista.

(20)

Euroopan oikeudenkäyttöalueen tehokas toiminta edellyttää sellaisen eurooppalaisen oikeuskulttuurin luomista, jossa kunnioitetaan täysin toissijaisuuden, suhteellisuuden ja oikeuslaitoksen riippumattomuuden periaatteita. Oikeusalan koulutus on keskeinen osa tätä prosessia, sillä sen avulla lisätään keskinäistä luottamusta jäsenvaltioiden, oikeusalan ammattilaisten ja kansalaisten välillä. Jäsenvaltioiden olisi tehtävä yhteistyötä ja annettava tukea ammatilliseen koulutukseen ja parhaiden käytäntöjen vaihtoon oikeusalalla toimivien välillä.

(21)

Tässä direktiivissä vahvistetaan vähimmäissäännöt. Jäsenvaltiot voivat laajentaa tässä direktiivissä säädettyjä oikeuksia paremman suojan tason tarjoamiseksi. Parempi suojan taso ei saisi olla este keskinäiselle luottamukselle ja oikeussuojan tehokkaalle saatavuudelle, joita näiden vähimmäissääntöjen on tarkoitus helpottaa. Perusoikeuskirjassa vahvistettua suojan tasoa, sellaisena kuin tuomioistuin on sitä tulkinnut, ja unionin lainsäädännön ensisijaisuutta, yhtenäisyyttä ja tehokkuutta ei näin ollen saisi vaarantaa.

(22)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitteita eli siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien yhteisten vähimmäisvaatimusten asettamista, vaan ne voidaan toiminnan laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

(23)

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 [olevan 3 artiklan] / [olevien 1 ja 2 artiklan] mukaisesti [nämä jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet haluavansa osallistua tämän direktiivin hyväksymiseen ja soveltamiseen] / [nämä jäsenvaltiot eivät osallistu tämän direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido näitä jäsenvaltioita eikä sitä sovelleta näihin jäsenvaltioihin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun pöytäkirjan 4 artiklan soveltamista].

(24)	Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Tanskan asemasta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 22 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskaan,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

I LUKU

KOHDE, SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT

1 artikla

Kohde

Tämän direktiivin tarkoituksena on lähentää siviilioikeudellisia menettelyjä, jotta voitaisiin varmistaa, että Euroopan unionin perusoikeusasiakirjan 47 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tunnustettua oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kunnioitetaan kaikilta osin, asettamalla vähimmäisvaatimukset siviilioikeudellisten menettelyjen vireillepanemiselle, kululle ja päätökseen saattamiselle jäsenvaltioiden tuomioistuimissa.

2 artikla

Soveltamisala

1. Tätä direktiiviä sovelletaan riita-asioissa, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia, siviili- ja kauppaoikeudellisiin asioihin riippumatta siitä, millaisessa tuomioistuimessa niitä käsitellään, lukuun ottamatta oikeuksia ja velvoitteita, joista osapuolet eivät asianomaisen sovellettavan lain nojalla saa sopia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta unionin tai jäsenvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä mahdollisesti olevien siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien vaatimusten soveltamista, jos ne ovat menettelyn asianosaisten kannalta edullisemmat. Direktiiviä ei erityisesti sovelleta vero-, tulli- tai hallinto-oikeudellisiin asioihin eikä valtion vastuuseen teoista ja laiminlyönneistä, jotka on tehty julkista valtaa käytettäessä (acta iure imperii).

2. Tässä direktiivissä jäsenvaltiolla tarkoitetaan kaikkia muita jäsenvaltioita paitsi [Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Irlantia ja] Tanskaa.

3 artikla

Riita-asiat, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia

1. Tässä direktiivissä tarkoitetaan riita-asialla, jolla rajatylittäviä vaikutuksia, riita-asiaa, jossa

a)	vähintään yhdellä asianosaisella on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimen käsiteltäväksi asia on saatettu; tai

b)	molemmilla asianosaisilla on kotipaikka siinä jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimen käsiteltäväksi asia on saatettu, edellyttäen, että sopimuksen täytäntöönpanopaikka, vahingon tapahtumapaikka tai tuomion täytäntöönpanopaikka sijaitsee toisessa jäsenvaltiossa; tai

c)	molemmilla asianosaisilla on kotipaikka siinä jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimen käsiteltäväksi asia on saatettu, edellyttäen, että riidan kohde kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan.

2. Edellä olevaa 1 kohtaa sovellettaessa kotipaikka määritetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (5) 62 ja 63 artiklan mukaisesti.

II LUKU

SIVIILIOIKEUDELLISIA MENETTELYJÄ KOSKEVAT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET

1 jakso

Oikeudenmukaiset ja tehokkaat ratkaisut

4 artikla

Yleinen velvoite tehokkaaseen oikeussuojaan

Jäsenvaltioiden on säädettävä tarvittavat toimenpiteet, menettelyt ja oikeussuojakeinot unionin oikeudessa tunnustettujen oikeuksien noudattamisen varmistamiseksi siviilioikeudellisissa asioissa. Näiden toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen on oltava oikeudenmukaisia ja tasapuolisia, ne eivät saa olla liian monimutkaisia tai kalliita eivätkä sisältää kohtuuttomia määräaikoja tai johtaa aiheettomiin viivytyksiin, ja niissä on otettava huomioon kansalliset erityispiirteet ja kunnioitettava perusoikeuksia.

Näiden toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen on myös oltava tehokkaita ja oikeasuhteisia, ja niitä on sovellettava siten, että vältetään luomasta esteitä oikeussuojan tehokkaalle saatavuudelle ja että luodaan takeet niiden väärinkäyttöä vastaan.

5 artikla

Suulliset käsittelyt

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutuminen. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että suulliset käsittelyt voidaan järjestää käyttäen mitä tahansa tuomioistuimen käytettävissä olevaa asianmukaista etäviestintätekniikkaa, kuten video- tai puhelinneuvottelua, kun osapuolet eivät voi olla fyysisesti läsnä tai kun osapuolet ovat sopineet tuomioistuimen luvalla nopeiden viestintävälineiden käyttämisestä.

2. Jos kuultavan henkilön kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka on muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimen käsiteltäväksi asia on saatettu, kyseisen henkilön osallistuminen suulliseen käsittelyyn video- tai puhelinneuvottelun tai muun asianmukaisen etäviestintätekniikan avulla on järjestettävä noudattaen asetuksessa (EY) N:o 1206/2001 säädettyjä menettelyjä. Videoneuvottelujen osalta on otettava huomioon neuvoston 15 ja 16 päivänä kesäkuuta 2015 antamat suositukset rajatylittävistä videoneuvotteluista (6) sekä Euroopan oikeusportaalin puitteissa tehty työ.

6 artikla

Väliaikaiset toimenpiteet ja turvaamistoimet

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että käytettävissä on väliaikaisia toimenpiteitä tosiasiallisen tai oikeudellisen tilanteen säilyttämiseksi, jotta voidaan varmistaa pääasiassa myöhemmin annettavan tuomion täysimääräinen toteutuminen joko ennen pääasiaa koskevan käsittelyn alkamista tai missä tahansa tällaisen käsittelyn vaiheessa.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuihin toimenpiteisiin lukeutuvat myös toimenpiteet, joilla ehkäistään välittömän loukkauksen uhka tai lopetetaan välittömästi väitetty loukkaus sekä varmistetaan tarvittavien varojen säilyttäminen sen varmistamiseksi, että vaatimuksen myöhempi täytäntöönpano ei esty tai vaikeudu oleellisesti.

2. Tällaisten toimenpiteiden tarkoituksena on kunnioittaa puolustautumisoikeuksia, ja niiden oltava oikeasuhteisia väitetyn rikkomuksen luonteeseen ja vakavuuteen nähden ja mahdollistettava tarvittaessa vakuudet perusteettomista vaatimuksista vastaajalle aiheutuneiden kustannusten ja vahinkojen kattamiseksi. Tuomioistuimilla on oltava oikeus vaatia kantajaa esittämään kohtuullisesti saatavissa olevaa todistusaineistoa, jotta tuomioistuimet saisivat riittävän varmuuden siitä, että vaadittu väliaikainen toimenpide on tarpeellinen ja oikeasuhteinen.

3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa väliaikaisia toimenpiteitä voidaan toteuttaa kuulematta vastaajaa, jos mahdollisesta viiveestä voi koitua korvaamatonta haittaa kantajalle tai jos todistusaineiston hävittämisen vaara on ilmeinen. Tällaisessa tapauksessa osapuolille on ilmoitettava asiasta ilman aiheetonta viivytystä viimeistään toimenpiteiden täytäntöönpanon jälkeen.

Asian uudelleen käsittely, johon liittyy oikeus tulla kuulluksi, on järjestettävä vastaajan vaatimuksesta, jotta kohtuullisessa ajassa toimenpiteestä ilmoittamisen jälkeen voidaan ratkaista, onko toimenpidettä muutettava taikka onko se kumottava tai pidettävä voimassa.

Jos ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut toimenpiteet kumotaan kokonaan tai mikäli jälkikäteen todetaan, ettei asiaan ole liittynyt rikkomusta tai sen uhkaa, tuomioistuin saattaa kantajan pyynnöstä määrätä vastaajan maksamaan kantajalle asianmukaisen korvauksen toimenpiteiden aiheuttamista vahingoista.

4. Tämä artikla ei rajoita direktiivin 2004/48/EY ja asetuksen (EU) N:o 655/2014 soveltamista.

2 jakso

Menettelyjen tehokkuus

7 artikla

Menettelyn tehokkuus

1. Jäsenvaltioiden tuomioistuinten on kunnioitettava oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, millä varmistetaan oikeussuojan tehokas saatavuus, sekä kontradiktorista periaatetta erityisesti silloin, kun se päättää suullisen käsittelyn tarpeellisuudesta, todistelukeinoista ja todistelun vastaanottamisen laajuudesta.

2. Jäsenvaltioiden tuomioistuinten on toimittava niin varhain kuin mahdollista riippumatta tietyille toimille asetetuista määräajoista menettelyn eri vaiheissa.

8 artikla

Perustellut päätökset

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuomioistuimet antavat riittävän yksityiskohtaisesti perustellut päätökset kohtuullisessa ajassa, jotta asianosaiset voivat tehokkaasti hyödyntää oikeuttaan päätöksen uudelleenkäsittelyyn tai muutoksenhakuun.

9 artikla

Yleiset menettelyjen etenemistä koskevat periaatteet

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuomioistuimet hallinnoivat käsiteltäväkseen saatettuja asioita aktiivisesti, jotta voidaan varmistaa oikeudenmukainen ja tehokas riita-asioiden käsittely kohtuullisessa ajassa ja kohtuullisin kustannuksin heikentämättä osapuolten vapautta määrittää asiansa kohde ja todistusaineisto.

2. Tuomioistuimen on hallinnoitava asiaa molempia osapuolia kuullen siinä laajuudessa kuin on kohtuudella mahdollista. Aktiivisesti asiaa hallinnoiva tuomioistuin voi muun muassa

a)	rohkaista asianosaisia keskinäiseen yhteistyöhön menettelyn aikana;

b)	tunnistaa riidanaiheet varhaisessa vaiheessa;

c)	päättää nopeasti, mitkä riidanaiheet vaativat täyttä selvitystä, ja käsitellä muut asiat heti;

d)	päättää, missä järjestyksessä asiat ratkaistaan;

e)	auttaa asianosaisia sopimaan asia kokonaan tai osittain;

f)	asettaa aikataulut kanteen käsittelyn etenemisen valvomista varten;

g)	käsitellä niin monta kanteen näkökohtaa yhdellä kertaa kuin mahdollista;

h)	käsitellä kannetta ilman asianosaisten pakollista läsnäoloa;

i)	käyttää saatavilla olevia teknisiä välineitä.

10 artikla

Todisteiden vastaanottaminen

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että asianosaisten käytettävissä on tehokkaita keinoja todisteiden esittämiseksi, hankkimiseksi ja suojaamiseksi ottaen huomioon puolustautumisoikeus ja tarve suojata luottamuksellista tietoa.

2. Jäsenvaltioiden on rohkaistava nykyaikaisen viestintäteknologian käyttöön todisteiden vastaanottamisessa. Tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, on käytettävä yksinkertaisinta ja edullisinta todisteiden vastaanottamistapaa.

11 artikla

Tuomioistuimen asiantuntijat

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuomioistuin voi milloin tahansa nimittää tuomioistuimen asiantuntijoita esittämään asiantuntijalausuntoja asian tietyistä näkökohdista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asianosaisten mahdollisuutta esittää asiantuntijanäyttöä. Tuomioistuimen on annettava tällaiselle asiantuntijalle kaikki tiedot, joita tämä tarvitsee asiantuntijalausuntonsa antamiseksi.

2. Rajatylittävissä riita-asioissa, joissa ei tarvita pakkokeinoja tai joissa tutkimus suoritetaan paikoissa, jotka liittyvät jäsenvaltion toimivallan käyttämiseen, tai paikoissa, joihin pääsy tai joissa muu toiminta on sen jäsenvaltion lainsäädännön nojalla, jossa tutkimus toteutetaan, kielletty tai sallittua vain luvan saaneille henkilöille, jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuomioistuin voi nimittää oikeusasiantuntijan suorittamaan tutkimuksia, jotka eivät kuulu tuomioistuimen toimivaltaan, ilman, että se edellyttää ennakkopyynnön esittämistä toisen jäsenvaltion asiaankuuluvalle viranomaiselle.

3. Edellä olevien 1 ja 2 kohdan soveltamiseksi komissio laatii eurooppalaisen asiantuntijahakemiston yhdistämällä olemassa olevat kansalliset asiantuntijaluettelot ja asettaa sen saataville Euroopan oikeusportaalin kautta.

4. Tuomioistuimen asiantuntijoiden on taattava riippumattomuus ja puolueettomuus 22 artiklassa säädettyjen tuomareita koskevien säännösten mukaisesti.

5. Asiantuntijoiden tuomioistuimelle antamat asiantuntijalausunnot on saatettava osapuolten saataville, ja näillä on mahdollisuus esittää näkemyksensä annetuista lausunnoista.

3 jakso

Oikeus saattaa asia tuomioistuimen käsittelyyn ja oikeussuojakeinojen saatavuus

12 artikla

Riitojen ratkaisu

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava että, jos tuomioistuin katsoo, että riita-asia voidaan sovitella, se voi menettelyn missä tahansa vaiheessa ja kaikki asian olosuhteet huomioon ottaen ehdottaa osapuolille asian ratkaisemista sovittelulla tai tunnustella sovinnon mahdollisuutta riita-asiassa.

2. Edellä 1 kohdassa säädetty ei vaikuta osapuolten oikeuteen panna vireille kyseiseen riita-asiaan liittyvä oikeudenkäynti tai välimiesmenettely ennen määrä- tai vanhentumisaikojen umpeutumista sovittelumenettelyn aikana.

13 artikla

Oikeudenkäyntikulut

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jäsenvaltioiden riita-asioiden käsittelystä perimät oikeudenkäyntikulut eivät ole kohtuuttomia vaatimuksen arvoon nähden eikä niiden maksaminen ole mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa.

2. Jäsenvaltioissa riita-asioissa perittävät oikeudenkäyntimaksut eivät saa estää kansalaisia viemästä asiaa oikeuteen tai haitata millään tavalla oikeussuojan saatavuutta.

3. Asianosaisten on voitava maksaa oikeudenkäyntimaksut etämaksujärjestelmien avulla pankkisiirrolla tai luotto- tai pankkikortilla, myös muusta kuin siitä jäsenvaltiosta käsin, jossa tuomioistuin sijaitsee.

4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tiedot oikeudenkäyntimaksuista ja niiden maksutavoista sekä niistä viranomaisista ja organisaatioista, joilla on valtuudet tarjota käytännön apua jäsenvaltioissa, esitetään avoimemmin ja asetetaan helposti saataville internetissä. Jäsenvaltioiden on tätä varten toimitettava nämä tiedot komissiolle, joka puolestaan varmistaa, että ne ovat julkisesti saatavilla ja että niitä levitetään laajalti kaikilla asianmukaisilla tavoilla, erityisesti Euroopan oikeusportaalin kautta.

14 artikla

”Häviäjä maksaa” -periaate

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hävinnyt asianosainen maksaa oikeudenkäyntikulut, myös muun muassa kulut, jotka aiheutuvat siitä, että toinen asianosainen on käyttänyt edustajanaan lakimiestä tai muuta oikeusalan ammattilaista, tai asiakirjojen tiedoksiannosta tai kääntämisestä aiheutuvat kulut, jos ne ovat kohtuullisia suhteessa vaatimuksen arvoon ja välttämättömiä.

2. Kun osapuoli voittaa oikeudenkäynnin ainoastaan osittain tai poikkeuksellisissa olosuhteissa, tuomioistuimet voivat määrätä, että kulut jaetaan tasapuolisesti tai että osapuolet maksavat omat kulunsa.

3. Osapuolen on maksettava kaikki tarpeettomat kulut, jotka se on aiheuttanut tuomioistuimelle tai toiselle osapuolelle joko tuomalla esiin tarpeettomia seikkoja tai käyttäytymällä muuten kohtuuttoman riidanhaluisesti.

4. Tuomioistuin voi muuttaa oikeudenkäyntikulujen jakautumista, jos jompikumpi osapuoli kieltäytyy perusteettomasti yhteistyöstä tai osallistuu vilpillisessä mielessä sovittelupyrkimyksiin 20 artiklan mukaisesti.

15 artikla

Oikeusapu

1. Oikeussuojan tehokkaan saatavuuden takaamiseksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuomioistuimet voivat myöntää osapuolelle oikeusapua.

2. Oikeusapu voi kattaa kokonaan tai osittain seuraavat kustannukset:

a)	oikeudenkäyntimaksut, täydellisten tai osittaisten alennusten tai maksuaikataulujen muuttamisen avulla;

oikeudellisesta avusta ja edustuksesta koituneet kustannukset, jotka koskevat

i)	riita-asian valmisteluvaiheessa annettavaa oikeudellista neuvontaa sovinnon saavuttamiseksi ennen oikeudenkäynnin vireillepanoa 12 artiklan 1 kohdan mukaisesti;

ii)	menettelyn aloittamista ja jatkamista tuomioistuimessa;

iii)	kaikki menettelyihin liittyvät kulut mukaan lukien oikeusavun hakeminen;

iv)	päätösten täytäntöönpano;

c)	muut välttämättömät menettelyyn liittyvät osapuolen maksettaviksi tulevat kustannukset, mukaan lukien todistajista, asiantuntijoista, tulkeista ja kääntäjistä aiheutuneet kulut sekä osapuolen ja hänen edustajansa välttämättömät matka-, majoitus- ja oleskelukulut;

d)	voittaneelle osapuolelle korvattaviksi määrätyt kustannukset, jos kantaja häviää kanteen 14 artiklan mukaisesti.

3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jokainen luonnollinen henkilö, joka on Euroopan unionin kansalainen tai Euroopan unionin jäsenvaltiossa laillisesti oleskeleva kolmannen maan kansalainen, on oikeutettu hakemaan oikeusapua, mikäli

a)	hän ei taloudellisen tilanteensa vuoksi kykene maksamaan tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja kuluja kokonaan tai osittain; ja

b)	kanteella, jota varten oikeusapua haetaan, on kohtuulliset menestymismahdollisuudet kantajan asema oikeusprosessissa huomioon ottaen; ja

c)	oikeusapua hakeva kantaja on oikeutettu nostamaan kanteita sovellettavien kansallisten säädösten nojalla.

4. Oikeushenkilöt ovat oikeutettuja hakemaan oikeusapua, jolla ne voidaan vapauttaa oikeudenkäyntikulujen ja/tai avustajan käytöstä koituvien kulujen ennakkomaksusta. Päättäessään tällaisen avun myöntämisestä tuomioistuimet voivat ottaa huomioon muun muassa seuraavat seikat:

a)	kyseessä olevan oikeushenkilön oikeudellinen muoto sekä sen voittoa tavoitteleva tai tavoittelematon luonne;

b)	kumppanien tai osakkaiden varallisuus;

c)	kyseisten kumppaneiden tai osakkaiden kyky hankkia asian vireille panemiseksi tuomioistuimessa tarvittavat varat.

5. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että unionin kansalaisille ja oikeushenkilöille tiedotetaan menettelystä 1–4 kohdassa tarkoitetun oikeusavun hankkimiseksi, jotta se on toimivaa ja paremmin saatavilla.

6. Tämä artikla ei rajoita direktiivin 2003/8/EY soveltamista.

16 artikla

Rahoitus

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tapauksissa, joissa oikeustoimia rahoittaa yksityinen kolmas osapuoli, kyseinen kolmas osapuoli ei voi

a)	pyrkiä vaikuttamaan kantajaosapuoleen menettelyä koskeviin päätöksiin, sovittelua koskevat päätökset mukaan lukien;

b)	myöntää rahoitusta kanteen nostamista sellaista vastaajaa vastaan, joka on rahoituksen myöntäjän kilpailija, tai sellaista vastaajaa vastaan, josta rahoituksen tarjoaja on riippuvainen;

c)	periä kohtuutonta korkoa myöntämästään rahoituksesta.

2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tapauksissa, joissa oikeustoimia rahoittaa yksityinen kolmas osapuoli, rahoituksen myöntäjälle annettava palkkio tai tämän perimä korko ei saa määräytyä asian käsittelyn lopputuloksena sovitun tai myönnetyn korvauksen määrän perusteella, ellei viranomainen sääntele tätä rahoitusjärjestelyä asianosaisten etujen varmistamiseksi.

4 jakso

Menettelyjen oikeudenmukaisuus

17 artikla

Asiakirjojen tiedoksianto

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tiedoksi annettujen asiakirjojen saannin takaavia keinoja käytetään pääsääntöisesti.

2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että haastehakemuksen tai vastaavan asiakirjan ja oikeuden istuntoon saapumista koskevan kutsun antaminen tiedoksi voi tapahtua kansallisen lainsäädännön nojalla jollakin seuraavista tavoista:

a)	henkilökohtainen tiedoksianto;

b)	tiedoksianto postitse;

c)	tiedoksianto sähköisesti, esimerkiksi faksilla tai sähköpostilla.

Tiedoksianto on osoitettava vastaajan allekirjoittamalla vastaanottotodistuksella, johon on merkitty vastaanottopäivä.

Tämän kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdan mukaista sähköistä tiedoksiantoa varten on käytettävä riittävän korkeat tekniset vaatimukset täyttäviä keinoja, joilla taataan lähettäjän tunnistettavuus ja asiakirjojen turvallinen lähetys.

Nämä asiakirjat voidaan antaa tiedoksi myös henkilökohtaisesti tiedoksiannon suorittaneen toimivaltaisen henkilön allekirjoittamalla asiakirjalla, jossa todetaan, että vastaanottaja on vastaanottanut asiakirjat tai kieltäytynyt vastaanottamasta niitä ilman laillista perustetta, ja johon on merkitty tiedoksiantopäivä.

3. Jos asiakirjojen tiedoksianto 2 kohdan mukaisesti ei ole mahdollista ja jos vastaajan osoite on varmasti tiedossa, ne voidaan antaa tiedoksi jollakin seuraavista tavoista:

a)	henkilökohtainen tiedoksianto vastaajan kotiosoitteessa henkilölle, joka asuu samassa taloudessa kuin vastaaja tai työskentelee siellä;

b)	jos vastaaja on itsenäinen ammatinharjoittaja tai oikeushenkilö, henkilökohtainen tiedoksianto vastaajan liiketiloissa henkilölle, joka työskentelee vastaajan palveluksessa;

c)	asiakirjojen toimittaminen vastaajan postilaatikkoon;

asiakirjojen toimittaminen postitoimistoon tai toimivaltaisten viranomaisten haltuun ja tätä koskevan kirjallisen ilmoituksen toimittaminen vastaajan postilaatikkoon, jos kirjallisessa ilmoituksessa on selkeä maininta siitä, että kyse on tuomioistuinasiakirjoista tai että ilmoitus vastaa oikeusvaikutuksiltaan tiedoksiantoa ja käynnistää määräaikojen kulumisen;

e)	postitiedoksianto ilman 4 kohdan mukaista todistusta, jos vastaajan osoite on määräyksen antaneessa jäsenvaltiossa;

f)	sähköinen tiedoksianto, mistä on osoituksena automaattinen ilmoitus tiedoksiannon toimittamisesta, mikäli vastaaja on etukäteen nimenomaisesti hyväksynyt tämän tiedoksiantotavan.

Tämän kohdan ensimmäisen alakohdan a–d alakohdan mukaisesti suoritettu tiedoksianto on todistettava

tiedoksiannon suorittaneen toimivaltaisen henkilön allekirjoittamalla asiakirjalla, jossa ilmoitetaan kaikki seuraavat tiedot:

i)	ilmoituksen tai tiedoksiannon toimittaneen henkilön koko nimi,

ii)	käytetty tiedoksiantotapa,

iii)	tiedoksiantopäivä,

iv)	jos asiakirjat on annettu tiedoksi muulle henkilölle kuin vastaajalle, kyseisen henkilön nimi ja hänen suhteensa vastaajaan, ja

v)	kaikki muut kansallisen lainsäädännön mukaan pakolliset tiedot.

b)	tämän kohdan ensimmäisen alakohdan a ja b alakohdan osalta tiedoksiannon vastaanottaneen henkilön antamalla tiedoksiantotodistuksella.

4. Tämän artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettu tiedoksianto voidaan tehdä myös vastaajan lailliselle tai valtuutetulle edustajalle.

5. Jos haastehakemus tai vastaavat asiakirjat tai oikeuden istuntoon saapumista koskeva kutsu annetaan tiedoksi jäsenvaltioiden ulkopuolella, tiedoksiantoon voidaan käyttää mitä tahansa tapaa, joka on vahvistettu

a)	Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1393/2007 (7) soveltuvin osin kunnioittaen asetuksessa myönnettyjä vastaanottajan oikeuksia; tai

b)	oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiantoa ulkomailla siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa koskevassa 15 päivänä marraskuuta 1965 tehdyssä Haagin yleissopimuksessa tai missä tahansa muussa sovellettavassa sopimuksessa.

6. Tämä direktiivi ei vaikuta asetuksen (EY) N:o 1393/2007 soveltamiseen eikä rajoita Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 805/2004 (8) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1896/2006 (9) soveltamista.

18 artikla

Oikeus käyttää avustajaa siviilioikeudellisissa menettelyissä

1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että siviilioikeudellisen menettelyn osapuolilla on oikeus käyttää valitsemaansa avustajaa sellaisella tavalla, että osapuolet voivat käytännössä ja tehokkaasti käyttää oikeuksiaan.

Rajatylittävissä riita-asioissa jäsenvaltioiden on varmistettava, että siviilioikeudellisen menettelyn osapuolilla on oikeus yhteen avustajaan kotivaltiossa asian valmistelua koskevaan neuvontaan ja toiseen avustajaan asian käsittelyvaltiossa riita-asiaa hoitamaan.

2. Jäsenvaltioiden on kunnioitettava asian osapuolten ja avustajan välisen viestinnän luottamuksellisuutta. Tällaiseen viestintään kuuluvat tapaamiset, kirjeenvaihto, puhelinkeskustelut ja muunlainen kansallisen lainsäädännön nojalla sallittu viestintä.

3. Rajoittamatta sellaisen kansallisen lainsäädännön soveltamista, jonka nojalla avustajan läsnäolo tai apu on pakollista, siviilioikeudellisen menettelyn osapuolet voivat luopua tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta oikeudesta, jos

a)	osapuolet ovat saaneet suullisesti tai kirjallisesti selvät ja riittävät tiedot selkeällä ja helposti ymmärrettävällä kielellä siitä luopumisen mahdollisista seurauksista ja

b)	luopuminen tapahtuu vapaaehtoisesti ja yksiselitteisesti.

Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että asianosaiset voivat myöhemmin peruuttaa luopumisen missä tahansa siviilioikeudellisen menettelyn vaiheessa ja että heille ilmoitetaan tästä mahdollisuudesta.

4. Tämä säännös ei vaikuta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 861/2007 (10), asetuksessa (EY) N:o 1896/2006 ja asetuksessa (EU) N:o 655/2014 tarkoitettua oikeudellista edustusta koskeviin erityisiin säännöksiin.

19 artikla

Tiedonsaanti

Jäsenvaltioiden on pyrittävä tarjoamaan kansalaisille avoimesti ja helposti saatavilla olevat tiedot eri menettelyjen alkamisesta, määrä- tai vanhentumisajoista, eri riita-asioissa toimivaltaisista tuomioistuimista sekä kyseistä tarkoitusta varten täytettävistä lomakkeista. Mikään tässä artiklassa ei edellytä jäsenvaltioita antamaan oikeudellista apua tietyn asian oikeudellisen arvioinnin muodossa.

20 artikla

Tulkkaus ja olennaisten asiakirjojen kääntäminen

Jäsenvaltioiden on pyrittävä varmistamaan, että kaikki riidan osapuolet ymmärtävät täysin oikeudellisen menettelyn. Tähän tavoitteeseen sisältyy tulkkauksen saatavuus siviilioikeudellisen menettelyn aikana sekä kirjallisen käännöksen saatavuus kaikista olennaisista asiakirjoista menettelyjen oikeudenmukaisuuden takaamiseksi tämän direktiivin 15 artiklan säännösten mukaisesti.

21 artikla

Osapuolten tai heidän edustajiensa velvollisuudet

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että osapuolet ja heidän edustajansa toimivat vilpittömästi ja kunnioittavasti asioidessaan tuomioistuimessa ja muiden osapuolten kanssa eivätkä tietoisesti tai niin, että heidän pitäisi tietää, vääristä tuomioistuimessa käsiteltäviä asioita ja tosiasioita.

22 artikla

Julkinen käsittely

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeudenkäynnit ovat avoimia yleisölle, ellei tuomioistuin päätä pitää niitä tarvittavilta osin luottamuksellisina jommankumman osapuolen tai muiden henkilöiden, joita asia koskee, edun vuoksi taikka yleisen oikeudellisen edun tai yleisen järjestyksen vuoksi.

23 artikla

Oikeudellinen riippumattomuus ja puolueettomuus

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava tuomioistuinten ja niiden tuomarien oikeudellinen riippumattomuus. Tuomioistuinten kokoonpanon on tarjottava riittävät takeet, joilla jotta kaikki puolueettomuutta koskevat perustellut epäilykset voidaan sulkea pois.

2. Mitkään ohjeet eivät saa sitoa tuomareita heidän hoitaessaan tehtäviään, heihin ei saa kohdistua mitään vaikutuspyrkimyksiä tai paineita, heillä ei saa missään nimenomaisessa tapauksessa olla henkilökohtaista ennakkokäsitystä eivätkä he saa suhtautua tapaukseen puolueellisesti.

24 artikla

Koulutus

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeuslaitokset, oikeusalan oppilaitokset ja oikeusalan ammattilaiset tehostavat oikeusalan koulutusohjelmiaan sen varmistamiseksi, että unionin oikeus ja menettelyt otetaan osaksi niiden kansallisia koulutusohjelmia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tuomioistuinten riippumattomuutta ja eri tapoja, joilla oikeuslaitokset ovat järjestäytyneet jäsenvaltioissa.

2. Koulutusohjelmien on oltava käytännönläheisiä ja oikeusalan ammattihenkilöiden jokapäiväisen työn kannalta olennaisia, niitä on järjestettävä lyhyillä ajanjaksoilla, niissä on käytettävä aktiivisia ja nykyaikaisia oppimistekniikoita, ja niihin on sisällyttävä sekä perus- että jatkokoulutusmahdollisuuksia. Koulutusohjelmien erityisenä painopisteenä on oltava

riittävien tietojen hankkiminen unionin oikeudellisen yhteistyön välineistä ja valmiuksien hankkiminen siihen, että he pystyvät automaattisesti selvittämään unionin oikeuskäytännön, tarkistamaan kansalliset täytäntöönpanotoimet ja käyttämään Euroopan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisumenettelyä;

b)	unionin oikeutta ja menettelyjä ja muita oikeusjärjestelmiä koskevan tiedon ja asiantuntemuksen levittäminen;

c)	nuorten tuomareiden lyhyiden vaihto-ohjelmien helpottaminen;

d)	vieraan kielen ja sen oikeudellisen terminologian osaaminen.

III LUKU

LOPPUSÄÄNNÖKSET

25 artikla

Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

1. Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään … päivänä …kuuta … [lisätään päivämäärä, joka on vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta]. Niiden on viipymättä ilmoitettava tästä komissiolle.

2. Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne julkaistaan virallisesti. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

3. Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä säännellyistä kysymyksistä antamansa kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.

26 artikla

Uudelleentarkastelu

Komissio toimittaa viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2025 ja sen jälkeen viiden vuoden välein Euroopan parlamentille, neuvostolle sekä Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle tämän direktiivin soveltamista koskevan kertomuksen käytössään olevien laadullisten ja määrällisten tietojen perusteella. Komissio tarkastelee tässä yhteydessä erityisesti sen vaikutusta oikeussuojan saatavuuteen, tehokkaita oikeussuojakeinoja ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaan perusoikeuteen, yhteistyöhön yksityisoikeudellisissa asioissa sekä sisämarkkinoiden toimivuuteen, pk-yrityksiin, Euroopan unionin talouden kilpailukykyyn ja kuluttajien luottamukseen. Kertomukseen liitetään tarvittaessa lainsäädäntöehdotuksia tämän direktiivin mukauttamiseksi ja lujittamiseksi.

27 artikla

Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

28 artikla

Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu jäsenvaltioille perussopimusten mukaisesti.

Tehty …ssa/ssä, … päivänä …kuuta …

Euroopan parlamentin puolesta

Puhemies

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

(1) Neuvoston asetus (EY) N:o 1206/2001, annettu 28 päivänä toukokuuta 2001, jäsenvaltioiden tuomioistuinten välisestä yhteistyöstä siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa tapahtuvassa todisteiden vastaanottamisessa (EYVL L 174, 27.6.2001, s. 1).

(2) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/48/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta (EUVL L 157, 30.4.2004, s. 45).

(3) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 655/2014, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön ottamisesta rajat ylittävää velkojen perintää varten siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa (EUVL L 189, 27.6.2014, s. 59).

(4) Neuvoston direktiivi 2003/8/EY, annettu 27 päivänä tammikuuta 2003, oikeussuojakeinojen parantamisesta rajat ylittävissä riita-asioissa vahvistamalla oikeusapuun kyseisissä riita-asioissa liittyvät yhteiset vähimmäisvaatimukset (EYVL L 26, 31.1.2003, s. 41).

(5) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1215/2012, annettu 12 päivänä joulukuuta 2012, tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (EUVL L 351, 20.12.2012, s. 1).

(6) Neuvoston suositukset ”Oikeusalan rajatylittävien videoneuvottelujen käytön ja parhaiden käytäntöjen jakamisen edistäminen jäsenvaltioissa ja EU:n tasolla” (EUVL C 250, 31.7.2015, s. 1).

(7) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1393/2007, annettu 13 päivänä marraskuuta 2007, oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiannosta jäsenvaltioissa siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa (asiakirjojen tiedoksianto) ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1348/2000 kumoamisesta (EUVL L 324, 10.12.2007, s. 79).

(8) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 805/2004, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2004, riitauttamattomia vaatimuksia koskevan eurooppalaisen täytäntöönpanoperusteen käyttöönotosta (EUVL L 143, 30.4.2004, s. 15).

(9) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1896/2006, annettu 12 päivänä joulukuuta 2006, eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn käyttöönotosta (EUVL L 399, 30.12.2006, s. 1).

(10) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 861/2007, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2007, eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä (EUVL L 199, 31.7.2007, s. 1).