EUROOPAN KOMISSIO

Bryssel25.5.2016

SWD(2016) 163 final

KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA

OHJEET SOPIMATTOMISTA KAUPALLISISTA MENETTELYISTÄ ANNETUN DIREKTIIVIN 2005/29/EY TÄYTÄNTÖÖNPANOA JA SOVELTAMISTA VARTEN

Oheisasiakirja

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Rajat ylittävän verkkokaupan kokonaisvaltainen edistäminen Euroopan kansalaisten ja yritysten hyväksi

{COM(2016) 320 final}

Sisällys

JOHDANTO    

1.    Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisala    

1.1    Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisalaan kuuluvat kaupalliset menettelyt    

1.1.1    Myynnin jälkeiset menettelyt, velanperintätoimet mukaan luettuna    

1.1.2    Kuluttajilta tuotteita ostavat elinkeinonharjoittajat    

1.2    Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisalaan kuulumattomat kaupalliset menettelyt    

1.2.1    Kaupalliset menettelyt, jotka eivät vaikuta kuluttajan taloudellisiin etuihin    

1.2.2    Kaupalliset menettelyt, jotka liittyvät yritysten välisiin liiketoimiin tai vahingoittavat ainoastaan kilpailijoiden taloudellisia etuja    

1.3    Täydellinen yhdenmukaistaminen    

1.3.1    Myynninedistäminen ja hinnanalennukset    

1.3.2    Poikkeukset täydellisestä yhdenmukaistamisesta    

1.4    Direktiivin ja muun EU:n lainsäädännön välinen vuorovaikutus    

1.4.1    Suhde muuhun EU:n lainsäädäntöön    

1.4.2    Vaikutus noudattamisen valvontaan    

1.4.3    Muussa EU:n lainsäädännössä ’olennaisiksi’ vahvistetut tiedot    

1.4.4    Vuorovaikutus kuluttajansuojadirektiivin kanssa    

1.4.5    Vuorovaikutus kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun direktiivin kanssa    

1.4.6    Vuorovaikutus harhaanjohtavasta ja vertailevasta mainonnasta annetun direktiivin kanssa    

1.4.7    Vuorovaikutus palveludirektiivin kanssa    

1.4.8    Vuorovaikutus sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin kanssa    

1.4.9    Vuorovaikutus audiovisuaalisia mediapalveluja koskevan direktiivin kanssa    

1.4.10    Vuorovaikutus tietosuojadirektiivin ja sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivin kanssa    

1.4.11    Vuorovaikutus SEUT-sopimuksen 101 ja 102 artiklan kanssa (kilpailusäännöt)    

1.4.12    Vuorovaikutus EU:n perusoikeuskirjan kanssa    

1.4.13    Vuorovaikutus SEUT-sopimuksen 34–36 artiklan kanssa    

1.5    Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin ja itsesääntelyn välinen suhde    

1.6    Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltaminen kolmansiin maihin sijoittautuneisiin elinkeinonharjoittajiin    

2.    Yleiset käsitteet    

2.1    Elinkeinonharjoittajan käsite    

2.2    Kaupallisen menettelyn käsite    

2.3    Kaupallisen ratkaisun käsite    

2.4    Kuluttajien taloudellisen käyttäytymisen olennainen vääristäminen    

2.5    Keskivertokuluttaja    

2.6    Haavoittuvat kuluttajat    

2.6.1    5 artiklan 3 kohdassa säädetyt haavoittuvuuden kriteerit    

2.6.2    Ennakoitavuutta koskeva vaatimus    

2.7    Ostokehotus – käsite    

3.    Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin säännökset    

3.1    Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin toiminta – Vuokaavio direktiivistä    

3.2    Yleislauseke – huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimukset    

3.3    Harhaanjohtavat toimet    

3.3.1    Yleiset harhaanjohtavat tiedot    

3.3.2    Sekaannusta aiheuttava markkinointi    

3.3.3    Käytännesääntöjen noudattamatta jättäminen    

3.4    Harhaanjohtavat mainitsematta jättämiset    

3.4.1    Olennaiset tiedot    

3.4.2    Piilomarkkinointi / kaupallisen tarkoituksen mainitsematta jättäminen    

3.4.3    Epäselvällä tavalla annetut olennaiset tiedot    

3.4.4    Asiayhteys ja käytetyn viestintävälineen rajoitukset    

3.4.5    Ostokehotusten olennaiset tiedot – 7 artiklan 4 kohta    

3.4.6    Ilmaiset kokeilut ja tilausansat    

3.4.7    Tiettyjen tietojen toimittaminen toisella kielellä    

3.4.8    Suunniteltu vanheneminen    

3.5    Aggressiiviset kaupalliset menettelyt    

4.    Sopimattomien kaupallisten menettelyjen musta lista (liite I)    

4.1    Tuotteet, joita ei voida myydä laillisesti – kielletty kaupallinen menettely nro 9    

4.2    Pyramidijärjestelmät – kielletty kaupallinen menettely nro 14    

4.3    Tuotteet, jotka parantavat sairauksia, toimintahäiriöitä tai epämuodostumia – kielletty kaupallinen menettely nro 17    

4.4    Ilmaisun ’ilmainen’ käyttö – kielletty kaupallinen menettely nro 20    

4.5    Sinnikäs markkinointi etävälinettä käyttäen – kielletty kaupallinen menettely nro 26    

4.6    Lapsiin kohdistuvat suorat kehotukset – kielletty kaupallinen menettely nro 28    

4.7    Palkinnot – kielletty kaupallinen menettely nro 31    

5.    Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltaminen tiettyihin aloihin    

5.1    Ympäristöväittämät    

5.1.1    Vuorovaikutus muun ympäristöväittämiä koskevan EU:n lainsäädännön kanssa    

5.1.2    Pääperiaatteet: sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6, 7 ja 12 artiklan soveltaminen ympäristöväittämiin    

5.1.3    Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan soveltaminen ympäristöväittämiin    

5.1.4    Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan soveltaminen ympäristöväittämiin    

5.1.5    Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 12 artiklan soveltaminen ympäristöväittämiin    

5.1.6    Liitteen I soveltaminen ympäristöväittämiin    

5.1.7    Vertailevat ympäristöväittämät    

5.2    Verkkoala    

5.2.1    Verkkoalustat    

5.2.2    Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin sovellettavuus verkkoalustoihin    

5.2.3    Sähköisen kaupankäynnin alustat (markkinapaikat)    

5.2.4    Sovelluskaupat    

5.2.5    Yhteistyötalous    

5.2.6    Hakukoneet    

5.2.7    Vertailuvälineet    

5.2.8    Käyttäjäarvioihin perustuvat välineet    

5.2.9    Sosiaalinen media    

5.2.10    Yhteisostoalustat    

5.2.11    Dynaaminen hinnoittelu    

5.2.12    Hintasyrjintä    

5.2.13    Henkilökohtainen hinnoittelu    

5.2.14    Sijainnin paikantamistekniikkojen käyttö    

5.3    Matkailu- ja liikenneala    

5.3.1    Monialaiset kysymykset    

5.3.2    Matkapaketit    

5.3.3    Aikaosuussopimukset    

5.3.4    Erityisesti lentoliikennettä koskevia kysymyksiä    

5.3.5    Autonvuokraukseen liittyviä kysymyksiä    

5.4    Rahoituspalvelut ja kiinteä omaisuus    

5.4.1    Monialaiset kysymykset    

5.4.2    Kiinteään omaisuuteen liittyviä kysymyksiä    

5.4.3    Rahoituspalveluun liittyviä kysymyksiä    

Liite I: EUTI:n sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä koskeva oikeuskäytäntö (vuosijärjestyksessä)    

JOHDANTO

Tämän ohjeasiakirjan tarkoituksena on helpottaa sopimattomista kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla annetun direktiivin 2005/29/EY , jäljempänä ’sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi’, asianmukaista soveltamista. Siinä annetaan ohjeita sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin keskeisistä käsitteistä ja säännöksistä ja esitetään Euroopan unionin tuomioistuimen, jäljempänä ’EU:n tuomioistuin’, sekä kansallisten tuomioistuinten ja hallintojen oikeuskäytännöstä otettuja käytännön esimerkkejä direktiivin täytäntöönpanosta. Se perustuu vuonna 2009 annettuihin ohjeisiin ja korvaa ne 1 . 

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi on kokonaisvaltainen EU:n säädös, jolla säännellään sopimattomia kaupallisia menettelyjä yritysten ja kuluttajien välisissä liiketoimissa. Sitä sovelletaan kaikkiin kaupallisiin käytäntöihin, jotka tapahtuvat ennen yrityksen ja kuluttajan välistä liiketoimea (esimerkiksi mainostamisen tai markkinoinnin yhteydessä), sen aikana sekä sen jälkeen. 

Vuonna 2013 annettu tiedonanto 2 sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisesta sekä siihen liittyvä kertomus 3 osoittivat, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin säännösten täytäntöönpanoa on tarpeen tehostaa. Täytäntöönpanotoimien helpottamiseksi ja oikeusvarmuuden takaamiseksi näissä ohjeissa korostetaan kaikille jäsenvaltioille yhteisiä kysymyksiä. Tällaisia aiheita ovat muun muassa seuraavat:

·sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin ja muun EU:n lainsäädännön välinen vuorovaikutus

·EU:n tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten kerääntynyt oikeuskäytäntö

·sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin sovellettavuus uusiin liiketoimintamalleihin erityisesti verkkoalalla.

Nämä ohjeet liittyvät komission tiedonantoon ”Rajat ylittävän verkkokaupan kokonaisvaltainen edistäminen Euroopan kansalaisten ja yritysten hyväksi” (COM(2016) 320) ja etenkin sen 6 jaksoon. Ne ovat komission yksiköiden laatimat eivätkä välttämättä edusta Euroopan komission näkemyksiä. Ohjeiden tarkoituksena on helpottaa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2005/29/EY täytäntöönpanoa. Ne eivät kuitenkaan sinänsä ole oikeudellisesti sitovia. Lainsäädännön sitovan tulkinnan olisi perustuttava vain itse direktiiviin 2005/29/EY ja muihin sovellettaviin säädöksiin tai periaatteisiin. Ainoastaan Euroopan unionin tuomioistuimella on toimivalta tulkita painokkaasti unionin lainsäädäntöä.

Se, onko jokin kaupallinen menettely sopimaton sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin nojalla, on arvioitava tapauskohtaisesti lukuun ottamatta direktiivin liitteessä I lueteltuja menettelyjä. Toimivalta tällaisen arvioinnin tekemiseen on jäsenvaltioilla.

Tämän ohjeasiakirjan alkuperäinen kieli on englanti. Kielellisissä kysymyksissä pyydämme konsultoimaan englanninkielistä versiota osoitteessa  http://ec.europa.eu/justice/consumer-marketing/files/ucp_guidance_en.pdf .

1.Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisala

Direktiivi on luonteeltaan horisontaalinen ja suojelee kuluttajien taloudellisia etuja. Sen periaatteisiin perustuvissa säännöksissä käsitellään monia erilaisia menettelyjä, ja ne ovat riittävän laajoja kattaakseen nopeasti kehittyvät tuotteet, palvelut ja myyntitavat.

1.1Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisalaan kuuluvat kaupalliset menettelyt

Tässä jaksossa keskitytään lähinnä esimerkkeihin kaupallisista menettelyistä, joiden osalta saattaa olla tarpeen selventää, että ne kuuluvat sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisalaan. Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamista verkkoliiketoiminnan malleihin käsitellään luvussa 5.2.

1.1.1Myynnin jälkeiset menettelyt, velanperintätoimet mukaan luettuna

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan kaupallisia menettelyjä toteutetaan markkinointi- ja toimitusvaiheiden lisäksi myös liiketoimen jälkeen.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin johdanto-osan 13 kappaleessa viitataan myös ”sopimattomiin kaupallisiin menettelyihin, joita esiintyy ilman minkäänlaista elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välistä sopimussuhdetta”.

Jotkin kansalliset viranomaiset totesivat, että riippumatta siitä, onko elinkeinonharjoittaja esittänyt vaateen kolmannelle osapuolelle, velanperintätoimet olisi katsottava myynnin jälkeisiksi kaupallisiksi menettelyiksi, koska velan periminen liittyy suorasti tuotteiden myyntiin tai toimittamiseen. Ei ole mitään objektiivisia syitä eriyttää tätä arviointia sen mukaan, ulkoistaako elinkeinonharjoittaja velanperinnän siihen erikoistuneille perintätoimistoille vai ei.

Tätä tarkoitetaan myös liitteessä I olevassa 25 kohdassa, jonka mukaan ”henkilökohtaiset käynnit kuluttajan kotona ja kuluttajan esittämien poistumis- tai palaamattajättämiskehotusten huomiotta jättäminen lukuun ottamatta perusteltavissa olevia tilanteita, jotka liittyvät sopimusvelvoitteen täyttämiseen kansallisen lainsäädännön mukaisesti” ovat kaikissa tilanteissa sopimaton menettely.

1.1.2Kuluttajilta tuotteita ostavat elinkeinonharjoittajat

Tietyt elinkeinonharjoittajat saattavat ammatillisen toimintansa yhteydessä ostaa tuotteita kuluttajilta. Tällaisia elinkeinonharjoittajia ovat esimerkiksi autokauppiaat, antiikkikauppiaat ja käytettyjen tavaroiden vähittäismyyjät.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä annetun määritelmän mukaan kaupallisia menettelyjä ovat ainoastaan ”välittömästi tuotteen myynnin edistämiseen, myymiseen tai toimittamiseen kuluttajille” liittyvät menettelyt. Käänteinen tilanne, jossa elinkeinonharjoittajat ostavat tuotteita kuluttajilta, ei kuulu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisalaan. On kuitenkin tapauksia, joissa kuluttajan elinkeinonharjoittajalle suorittaman tuotteen myynnin sekä (eri) tuotteen myynnin edistämisen, myymisen tai toimittamisen kuluttajalle välillä voidaan todeta olevan yhteys.

Esimerkiksi vaihtosopimukset ovat yleisiä moottoriajoneuvojen kaupassa. Elinkeinonharjoittaja ostaa käytetyn ajoneuvon kuluttajalta, joka puolestaan ostaa ajoneuvon elinkeinonharjoittajalta. Tällaisissa tapauksissa elinkeinonharjoittajan suorittaman oston voidaan katsoa olevan osa kuluttajan antamaa korvausta yrityksen ja kuluttajan välisestä liiketoimen osasta. Vaihtosopimukset kuuluvat selvästi sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisalaan.

Kullan ostaminen ja jälleenmyynti saattaa joissain tilanteissa kuulua sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisalaan. Esimerkiksi elinkeinonharjoittajan, joka tarjoaa kuluttajille ammattimaisen arvioinnin näiden kullasta ennen sen ostamista, voidaan katsoa tarjoavan kuluttajille palvelua. Jos näin on, sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä sovelletaan, ja tämän seurauksena elinkeinonharjoittaja ei saa antaa harhaanjohtavaa tietoa kullan todellisesta arvosta tai tarjotun palvelun hinnasta (esimerkiksi ”hallinnollisten maksujen” mainitsematta jättäminen).

1.2 Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisalaan kuulumattomat kaupalliset menettelyt

1.2.1Kaupalliset menettelyt, jotka eivät vaikuta kuluttajan taloudellisiin etuihin

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi ei kata kansallisia sääntöjä, joilla on tarkoitus suojella muita kuin luonteeltaan taloudellisia etuja.

Näin ollen sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden mahdollisuuteen asettaa sääntöjä, joilla säännellään kaupallisia menettelyjä terveyteen, turvallisuuteen tai ympäristönsuojeluun liittyvistä syistä. Myöskään markkinointia ja mainontaa koskevat voimassa olevat kansalliset säännöt, jotka perustuvat ”makuasioihin ja säädyllisyyskysymyksiin”, eivät kuulu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin piiriin. Johdanto-osan 7 kappaleen mukaan ”[t]ässä direktiivissä [...] ei puututa makuasioihin ja säädyllisyyskysymyksiin liittyviin oikeudellisiin vaatimuksiin, jotka poikkeavat suuresti toisistaan eri jäsenvaltioissa. […] Jäsenvaltioiden pitäisi sen vuoksi jatkossakin voida yhteisön lainsäädäntöä noudattaen kieltää alueellaan kaupallisia menettelyjä makuasioihin ja säädyllisyyskysymyksiin liittyvistä syistä, vaikka kyseisillä menettelyillä ei rajoitettaisikaan kuluttajan valinnanvapautta. […].”

Näin ollen sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi ei kata kaupallisten menettelyjen yhteydessä kansallisia sääntöjä, jotka koskevat ihmisarvon suojelua, seksuaalisen, rotuun tai uskontoon perustuvan syrjinnän ehkäisemistä tai alastomuuden, väkivallan ja epäsosiaalisen käyttäytymisen esittämistä.

Sitä vastoin kansalliset säännöt, joilla pyritään suojelemaan kuluttajien taloudellisia etuja muiden etujen yhteydessä, kuuluvat direktiivin soveltamisalaan.

1.2.2Kaupalliset menettelyt, jotka liittyvät yritysten välisiin liiketoimiin tai vahingoittavat ainoastaan kilpailijoiden taloudellisia etuja

Yritysten väliset (”B2B”) kaupalliset menettelyt eivät kuulu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisalaan. Niitä säännellään osittain harhaanjohtavasta ja vertailevasta mainonnasta annetulla direktiivillä 12 . Jäsenvaltiot voivat kansallisen lainsäädäntönsä nojalla myös laajentaa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin nojalla myönnetyn suojelun kattamaan yritysten väliset kaupalliset menettelyt 13 .

Vain toimenpiteet, joilla suojellaan yksinomaan kilpailijoiden etuja, eivät kuulu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisalaan. Jos kansallisilla toimenpiteillä säännellään jotain menettelyä tavoitteena suojella kuluttajia sekä kilpailijoita, nämä toimenpiteet kuuluvat sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisalaan.

Kuluttajien ja kilpailijoiden etujen erosta EU:n tuomioistuin on katsonut seuraavaa:

”39    [...] Sen soveltamisalan ulkopuolelle jäävät siis, kuten kyseisen [sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin] johdanto-osan kuudennesta perustelukappaleesta ilmenee, ainoastaan sellaiset kansalliset lait, jotka koskevat sopimattomia kaupallisia menettelyjä, jotka vahingoittavat ”ainoastaan” kilpailijoiden taloudellisia etuja tai jotka liittyvät elinkeinonharjoittajien välisiin liiketapahtumiin.

40    […] tästä ei kuitenkaan selvästikään ole kyse [...] kansallisten säännösten osalta, [joilla] pyritään nimenomaisesti suojelemaan kuluttajia eikä yksinomaan kilpailijoita ja markkinoiden muita toimijoita.” 14

On kansallisten viranomaisten ja tuomioistuinten vastuulla ratkaista, onko kansallisella säännöksellä tarkoitus suojella kuluttajien etuja.

Unionin tuomioistuin huomautti seuraavaa:

”29    Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen, ei siis unionin tuomioistuimen, on näin ollen tutkittava, pyritäänkö pääasiassa kyseessä olevilla kansallisilla oikeussäännöillä eli 31.12.2008 tehdyn päätöksen 1 §:n 2 momentilla ja 2 §:llä tosiasiassa kuluttajansuojaan liittyviin tavoitteisiin, tarkistaakseen, kuuluvatko kyseiset oikeussäännöt sopimattomista kaupallisista menettelyistä annetun direktiivin soveltamisalaan [...].” 15

EU:n tuomioistuin on myös katsonut, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi on esteenä kansalliselle säännökselle, jolla kielletään myynti tappiollisesti, siltä osin kuin tavoitteena on suojella kuluttajia 16 .

Kansallisista säännöistä, joilla kielletään hinnanalennukset alennusmyyntejä edeltävinä ajanjaksoina, EU:n tuomioistuin on selventänyt, että tällainen kielto ei ole yhteensopiva sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin kanssa, jos sillä pyritään suojelemaan kuluttajien kaupallisia etuja 17 . 

Se on kuitenkin myös katsonut, ettei kansallinen säännös kuulu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisalaan, jos sillä pyritään ainoastaan, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on katsonut, sääntelemään kilpailijoiden välisiä suhteita eikä suojelemaan kuluttajia 18 . 

1.3Täydellinen yhdenmukaistaminen 

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi perustuu täydellisen yhdenmukaistamisen periaatteeseen. Sisämarkkinoiden esteiden poistamiseksi ja oikeusvarmuuden lisäämiseksi sekä kuluttajien että yritysten kannalta vahvistettiin EU:n tasolla yhdenmukaiset sääntelypuitteet, joilla yhdenmukaistettiin kansalliset säännöt 19 . 

EU:n tuomioistuin on selventänyt tätä lähemmin. Se katsoi, että ”[d]irektiivillä siis täysin yhdenmukaistetaan nämä säännöt yhteisön tasolla. [...] [J]äsenvaltiot eivät näin ollen voi toteuttaa direktiivissä säädettyjä toimenpiteitä tiukempia toimenpiteitä edes silloin, kun ne haluavat saavuttaa korkeammantasoisen kuluttajansuojan” 20 . 

Näin ollen katsottiin, että direktiivi estää yhdistettyjä tarjouksia koskevan yleisen kansallisen kiellon.

1.3.1Myynninedistäminen ja hinnanalennukset

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi kattaa ehtoihin sidotut tarjoukset, hinnanalennukset, myynninedistämisen, kaupalliset arvonnat ja tarjouskupongit.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi sisältää useita säännöksiä myynninedistämistä koskevista menettelyistä (esimerkiksi erityistä hintaetua koskeva 6 artiklan 1 kohdan d alakohta, täkymainontaa koskeva liitteessä I oleva 5 kohta, erikoistarjouksia koskeva 7 kohta, kilpailuja ja palkintoja koskeva 19 ja 31 kohta sekä ilmaiseksi tarjoamista koskeva 20 kohta) 21 .

EU:n tuomioistuin on selventänyt, että säännöt, joiden mukaan hinnanalennusten yhteydessä on mainittava viitehinta ja alennuksen voimassaoloaika, eivät ole sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin mukaisia:

”61. Tällainen kansallinen säännöstö, jolla kielletään yleisesti menettelyt, joita ei mainita direktiivin 2005/29 liitteessä I, suorittamatta yksilöllistä arviointia niiden ”sopimattomuudesta” kyseisen direktiivin 5–9 artiklassa vahvistettujen arviointiperusteiden nojalla, on ristiriidassa kyseisen direktiivin 4 artiklan sisällön kanssa eikä se vastaa mainitulla direktiivillä tavoiteltua täydellisen yhdenmukaistamisen tavoitetta silloinkaan, kun kyseisellä säännöstöllä pyritään saavuttamaan korkeammantasoinen kuluttajansuoja [...].”  22

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä ei nimenomaisesti edellytetä, että elinkeinonharjoittajat esittävät hinnanalennukset tietyillä tavoilla tai ilmoittavat hinnanalennuksen syyt. Se, toimiiko elinkeinonharjoittaja sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin vastaisesti, olisi arvioitava tapauskohtaisesti.

Kysymys hintatarjouksista ja sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin täydelliseen yhdenmukaistamiseen pyrkivästä luonteesta on tuotu esiin myös hintojen ilmoittamista koskevan direktiivin 23 yhteydessä. 

Tämän direktiivin tarkoituksena on, että elinkeinonharjoittajien edellytetään ilmoittavan vähittäismyyntihinta, yksikköhinta ja tuotteiden määrät, jotta kuluttajien on helpompi vertailla hintoja.

On väitetty, että myynninedistämiskampanjoihin liittyvien hinnoittelutoimien osalta direktiivin tavoitteet voidaan saavuttaa vain ottamalla käyttöön sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin säännöksiä rajoittavampia vaatimuksia siitä, miten hinta olisi ilmoitettava.

Unionin tuomioistuin katsoi seuraavaa:

”59. […] direktiivin 98/6 tarkoituksena ei ole taata kuluttajansuojaa siltä osin kuin on kyse hintojen ilmoittamisesta yleensä tai hinnanalennuksia koskevien ilmoitusten taloudellisesta todenmukaisuudesta vaan siltä osin kuin on kyse tuotteiden hintojen ilmoittamisesta erilaisina määrän yksikköinä.” 24

EU:n tuomioistuin katsoi lisäksi, että hinnanalennuksia koskevien rajoittavampien kansallisten säännösten säilyttämistä ei voida perustella hintojen ilmoittamista koskevalla direktiivillä.

1.3.2Poikkeukset täydellisestä yhdenmukaistamisesta

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 3 artiklan 5 ja 6 kohdassa säädetään kuusi vuotta kestävästä väliaikaisesta poikkeuksesta täydellisen yhdenmukaistamisen periaatteesta. Poikkeus alkoi 12. kesäkuuta 2007. Sitä sovellettiin kansallisiin säännöksiin, joilla pannaan täytäntöön vähimmäistason yhdenmukaistamista koskevia lausekkeita sisältäviä direktiivejä 25 . Komission vuonna 2013 antamassa kertomuksessa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisesta pääteltiin, että tätä poikkeusta ei ollut tarpeen jatkaa 26 . Näin ollen sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 3 artiklan 5 ja 6 kohtaa ei ole sovellettu 12. kesäkuuta 2013 jälkeen.

Johdanto-osan 14 kappaleessa selvennetään, että täydellisen yhdenmukaistamisen lähestymistapa ei estä jäsenvaltioita määrittämästä kansallisessa lainsäädännössä tiettyjen tuotteiden sellaisia pääominaisuuksia, joiden mainitsematta jättämisellä olisi olennainen merkitys ostokehotusta tehtäessä. Siinä selvennetään myös, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevalla direktiivillä ei rajoiteta EU:n lainsäädäntöä, jossa jäsenvaltioille annetaan nimenomaisesti mahdollisuus valita useiden kuluttajansuojaa koskevien sääntelyvaihtoehtojen välillä kaupallisten menettelyjen alalla.

Direktiivin 3 artiklan 9 kohdassa säädetään merkittävästä rajoituksesta direktiivin täyden yhdenmukaisuuden tavoitteeseen toteamalla, että ”rahoituspalvelujen sekä kiinteän omaisuuden osalta jäsenvaltiot voivat asettaa vaatimuksia, jotka ovat ohjailevampia tai rajoittavampia kuin tämä direktiivi alalla, jota sen lähentää”. Näin ollen jäsenvaltiot voivat ottaa kyseisillä aloilla käyttöön sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin säännöksiä pidemmälle meneviä sääntöjä edellyttäen, että ne ovat linjassa EU:n muun lainsäädännön kanssa. Näiden ohjeiden 5.4 jaksossa käsitellään nimenomaisesti sitä, miten sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä sovelletaan rahoituspalveluihin ja kiinteään omaisuuteen.

1.4Direktiivin ja muun EU:n lainsäädännön välinen vuorovaikutus

Yleisen soveltamisalansa vuoksi direktiiviä sovelletaan moniin kaupallisiin menettelyihin, joita säännellään myös muulla yleisellä tai alakohtaisella EU:n lainsäädännöllä.

1.4.1Suhde muuhun EU:n lainsäädäntöön

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin keskeisiä piirteitä ovat sen 3 artiklan 4 kohta ja johdanto-osan 10 kappale. Niissä selvennetään, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi täydentää muuta EU:n lainsäädäntöä (”yhteisön säännöt”), jolla säännellään sopimattomien kaupallisten menettelyjen yksittäisiä näkökohtia. Näin ollen sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi toimii ”turvaverkkona”, jolla varmistetaan, että kaikilla sektoreilla voidaan ylläpitää korkeatasoista kuluttajansuojaa sopimattomia kaupallisia menettelyjä vastaan, muun muassa siten, että se täydentää muuta EU:n lainsäädäntöä ja tukkii siinä olevia aukkoja.

Jos alakohtaista tai muuta EU:n lainsäädäntöä on olemassa ja sen säännökset ovat päällekkäisiä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin säännösten kanssa, erityissäädöksen vastaavilla säännöksillä on etusija.

Direktiivin 3 artiklan 4 kohdassa täsmennetäänkin näin: ”Jos tämän direktiivin säännökset ovat ristiriidassa sopimattomien kaupallisten menettelyjen yksittäisiä näkökohtia säätelevien muiden yhteisön sääntöjen kanssa, jälkimmäisillä on etusija ja niitä sovelletaan kyseisiin yksittäisiin näkökohtiin.”

Direktiivin 3 artiklan 4 kohta luettuna yhdessä johdanto-osan 10 kappaleen kanssa merkitsee sitä, että EU:n lainsäädännön säännöksellä on etusija sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaan direktiiviin nähden, jos seuraavat kolme ehtoa täyttyvät:

Øsillä on EU:n lainsäädännön asema

Øsillä säännellään tiettyä sopimattomien kaupallisten menettelyjen näkökohtaa

Øsäännökset ovat keskenään ristiriidassa tai muun EU:n lainsäädännön säännöksen sisältö on päällekkäinen vastaavan sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin säännöksen kanssa esimerkiksi sääntelemällä kyseistä toimintaa yksityiskohtaisemmin ja/tai sitä sovelletaan tiettyyn alaan.

Jos kaikki kolme edellä mainittua ehtoa täyttyvät, sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä ei sovelleta siihen kaupallisen menettelyn yksittäiseen näkökohtaan, jota säännellään esimerkiksi alakohtaisella säännöllä. Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi on kuitenkin edelleen merkityksellinen arvioitaessa kyseisen kaupallisen menettelyn muita mahdollisia näkökohtia, jotka eivät kuulu alakohtaisten säännösten piiriin, kuten elinkeinonharjoittajan aggressiivista käyttäytymistä.

Edellä esitetystä seuraa, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltaminen ei sinänsä ole pois suljettua vain siksi, että on olemassa muuta EU:n lainsäädäntöä, jolla säännellään sopimattomien kaupallisten menettelyjen tiettyjä näkökohtia. 

Näin ollen sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä voidaan yleensä soveltaa yhdessä alakohtaisten EU:n sääntöjen kanssa niitä täydentävästi; muilla EU:n säännöillä asetettuja tarkempia vaatimuksia sovelletaan siis tavallisesti sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä asetettujen yleisten vaatimusten lisäksi yleensä sen estämiseksi, että elinkeinonharjoittajat antavat alakohtaisessa lainsäädännössä edellytetyt tiedot harhaanjohtavasti tai aggressiivisesti, ellei tätä näkökohtaa ole nimenomaisesti säännelty alakohtaisissa säännöissä.

1.4.2Vaikutus noudattamisen valvontaan

Direktiivin 11 artiklan perusteella jäsenvaltioiden olisi huolehdittava siitä, että eri toimivaltaiset valvontaviranomaiset tekevät vilpittömin mielin yhteistyötä, jotta varmistetaan EU:n kuluttajansuojalainsäädännön asianmukainen täytäntöönpano. Niissä jäsenvaltioissa, joissa eri viranomaiset valvovat sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin ja alakohtaisen lainsäädännön noudattamista, viranomaisten olisi tehtävä läheistä yhteistyötä varmistaakseen, että niiden samaa elinkeinonharjoittajaa ja/tai samaa kaupallista menettelyä koskevien tutkimusten tulokset ovat johdonmukaisia.

1.4.3Muussa EU:n lainsäädännössä ’olennaisiksi’ vahvistetut tiedot 

”Yhteisön lainsäädännössä vahvistettuja kaupallista viestintää koskevia tiedotusvaatimuksia” on monissa EU:n alakohtaisissa säädöksissä. Esimerkkejä:

Øympäristö (esim. energiamerkintädirektiivi 34 , ekologista suunnittelua koskeva direktiivi 35 , polttoainetaloudesta annettu direktiivi 36 )

Ørahoituspalvelut (esim. direktiivi rahoitusvälineiden markkinoista 37 , maksupalveludirektiivi 38 , kulutusluottodirektiivi 39 , kiinnitysluottodirektiivi 40 , maksutilidirektiivi 41 , asetus PRIIP-tuotteita koskevista avaintietoasiakirjoista 42 )

Øterveys (esim. direktiivi 2001/83/EY 43 )

Øteleviestintä (esim. yleispalveludirektiivi 44 )

Øliikenne (esim. lentoliikenneasetus 45 , matkustajien oikeuksia koskeva asetus 46 ).

Tällaiset tiedotusvaatimukset ovat usein täsmällisempiä kuin sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin tiedotusvaatimukset.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 5 kohdassa selvennetään, että tällaisia tiedotusvaatimuksia ”pidetään olennaisina”. Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä tarkoitettujen ’olennaisten tietojen’ käsitettä käsitellään 3.4.1 jaksossa.

Johdanto-osan 15 kappaleen mukaan jäsenvaltiot voivat pitää voimassa tai lisätä tiedotusvaatimuksia, jotka liittyvät sopimusoikeuteen, jos tämä sallitaan nykyisten EU:n lainsäädäntöön sisältyvien välineiden yhdenmukaistamisen vähimmäistasoa koskevissa lausekkeissa.

1.4.4Vuorovaikutus kuluttajansuojadirektiivin kanssa

Kuluttajansuojadirektiiviä 47 alettiin soveltaa 13. kesäkuuta 2014. Sitä sovelletaan kaikkiin yritysten ja kuluttajien välisiin sopimuksiin, elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehdyt sopimukset, etäsopimukset ja muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehdyt sopimukset mukaan luettuna. Sillä myös yhdenmukaistetaan täysin vaatimukset ennen sopimuksen tekoa annettavista tiedoista etäsopimusten ja muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyjen sopimusten osalta, mutta annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus hyväksyä elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyjen sopimusten osalta lisävaatimuksia ennen sopimuksen tekoa annettavista tiedoista tai pitää tällaiset vaatimukset voimassa (5 artiklan 4 kohta).

Tällä yhdenmukaistamisen vähimmäistasoa koskevalla lausekkeella on vaikutuksia täysin yhdenmukaistetun sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisalaan kuuluviin kaupallisiin menettelyihin.

Kuluttajansuojadirektiivin 5 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat hyväksyä tai pitää voimassa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä pidemmälle meneviä vaatimuksia ennen sopimuksen tekoa annettavista tiedoista, jos näitä kansallisia vaatimuksia sovelletaan vain elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyihin myyntisopimuksiin ja ne liittyvät vain ennen sopimuksen tekoa annettavia tietoja koskeviin vaatimuksiin eivätkä mainontaan ja markkinointiin.

Nämä kaksi direktiiviä täydentävät siis toisiaan.

’Ostokehotusten’ osalta kuluttajansuojadirektiivissä säädetään sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 4 kohdan vaatimuksia yksityiskohtaisemmista ennen sopimuksen tekoa annettavia tietoja koskevista vaatimuksista.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin mukaan ostokehotuksella tarkoitetaan sekä markkinointivaiheessa (mainonta) että ennen sopimuksen tekoa annettavia tietoja. Jälkimmäisessä tapauksessa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 4 kohdan tiedotusvaatimukset ja kuluttajansuojadirektiivin ennen sopimuksen tekoa annettavia tietoja koskevat vaatimukset ovat päällekkäisiä. Ennen sopimuksen tekoa annettavien tietojen ja ostokehotuksen välistä eroa selitetään lähemmin 2.7 jaksossa.

Koska kuluttajansuojadirektiivin tiedotusvaatimukset ovat luonteeltaan kattavampia, kuluttajansuojadirektiivissä säädettyjen vaatimusten noudattaminen jo ostokehotuksen vaiheessa varmistaa tavallisesti sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 4 kohdan noudattamisen tietojen sisällön osalta 48 . Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä sovelletaan edelleen arvioitaessa elinkeinonharjoittajan mahdollisia harhaanjohtavia tai aggressiivisia kaupallisia menettelyjä sen perusteella, missä muodossa nämä tiedot ovat ja miten ne esitetään kuluttajalle.

1.4.5Vuorovaikutus kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun direktiivin kanssa

Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annettua direktiiviä 49 sovelletaan kaikkiin yritysten ja kuluttajien välisiin sopimuksiin, ja se koskee sopimusehtoja, joista ei ole neuvoteltu etukäteen erikseen (esimerkiksi ennakolta muotoillut vakiolausekkeet). Toisin kuin sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin yhteydessä kohtuuttomista ehdoista annetun direktiivin rikkomisilla on sopimusoikeudellisia seurauksia: kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan kuluttajan kanssa tehdyn sopimuksen kohtuuttomat ehdot ”eivät sido kuluttajia”.

EU:n tuomioistuin on selventänyt näiden direktiivien välisen suhteen tiettyjä osatekijöitä asiassa Pereničová ja Perenič 50 , joka koski luottosopimusta, jossa ilmoitettu vuosikorko oli todellista korkoa alempi.

EU:n tuomioistuin katsoi, että tällainen sopimusehdoissa annettu virheellinen tieto on sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä tarkoitetulla tavalla ’harhaanjohtava’, jos se saa tai todennäköisesti saa keskivertokuluttajan tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ei muuten olisi tehnyt. 

Tällaisen kaupallisen sopimattomaksi toteaminen on yksi tekijä, joka voidaan mainita arvioitaessa sopimusehtojen kohtuuttomuutta kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun direktiivin mukaisesti. Tällaisella toteamisella ei kuitenkaan ole suoria vaikutuksia kysymykseen siitä, onko sopimus pätevä kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan kannalta. 51  

Yhdistyneessä kuningaskunnassa asiassa OFT vastaan Ashbourne Management Services katsottiin sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin vastaiseksi sisällyttää sopimukseen kohtuuton ehto, ja myös pyrkimys panna tällainen ehto täytäntöön vaatimalla ehdon mukaan maksettavia määriä katsottiin sopimattomaksi. 52

Vain muutamien jäsenvaltioiden kuluttajansuojaviranomaisilla on samanlaiset sopimattomien kaupallisien menettelyjen ja kohtuuttomien sopimusehtojen vastaiset valtuudet kieltää sopimattomiksi katsomansa ennakolta neuvottelemattomat vakiomuotoiset sopimusehdot ilman, että niiden tarvitsee haastaa elinkeinonharjoittajaa oikeuteen 53 .

1.4.6Vuorovaikutus harhaanjohtavasta ja vertailevasta mainonnasta annetun direktiivin kanssa

Harhaanjohtavasta ja vertailevasta mainonnasta annettu direktiivi 54 kattaa yritysten väliset (B2B) suhteet.

Sen vertailevaa mainontaa koskevat säännökset muodostavat kuitenkin edelleen täysin yhdenmukaistettuihin kriteereihin perustuvan yleisen testin, jonka avulla voidaan arvioida, onko vertaileva mainonta laillista myös yritysten ja kuluttajien (B2C) välisissä liiketoimissa 55 . 

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 2 kohdan a alakohdassa määritellään harhaanjohtavaksi menettely, joka muun muassa vertailevan mainonnan avulla aiheuttaa sekaannusta kilpailijan tuotteiden, tavaramerkkien, kauppanimitysten ja muiden erottavien tunnusten kanssa. Harhaanjohtavasta ja vertailevasta mainonnasta annetun direktiivin 4 artiklan a alakohdan mukaan vertaileva ei ole sallittua, jos se on sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 ja 7 artiklan mukaan harhaanjohtavaa.

Näissä kahdessa direktiivissä viitataan siis toisiinsa.

Koska harhaanjohtavasta ja vertailevasta mainonnasta annetun direktiivin 4 artiklassa säädetyt edellytykset vertailevan mainonnan laillisuuden arvioimiseksi ovat merkityksellisiä sekä B2C- että B2B-liiketoimien kannalta, ne ovat varsin laajat ja sisältävät myös eräitä epäterveeseen kilpailuun liittyviä näkökohtia (esimerkiksi kilpailijoiden tavaramerkkien panettelu). Tästä syystä harhaanjohtavasta ja vertailevasta mainonnasta annetussa direktiivissä joko säädetään tällaisen sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin nojalla tehtävän arvioinnin edellytyksistä B2C-liiketoimien osalta tai asetetaan elinkeinonharjoittajien, lähinnä kilpailijoiden, kannalta merkityksellisiä lisävaatimuksia B2B-liiketoimien osalta.

Niissä jäsenvaltioissa, jotka ovat ulottaneet kaikki sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin säännökset (Itävalta ja Ruotsi) tai osan niistä (Tanska, Ranska, Italia) koskemaan B2B-liiketoimia, osaksi kansallista lainsäädäntöä saatetut sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin säännökset käytännössä korvaavat asiaa koskevat harhaanjohtavasta ja vertailevasta mainonnasta annetun direktiivin säännökset yritysten välisissä suhteissa. On syytä huomata, että eräät maat (Belgia) ovat myös hyväksyneet erityisiä sääntöjä yritysten välisiä suhteita varten.

1.4.7Vuorovaikutus palveludirektiivin kanssa

Toisin kuin alakohtaisella lainsäädännöllä, palveludirektiivillä 56 on laaja soveltamisala. Sitä sovelletaan yleisesti Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa määriteltyihin palveluihin tietyin poikkeuksin. Tästä syystä sitä ei voida pitää 3 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuna sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin erityissäädöksenä.

Näin ollen palveludirektiivin 22 artiklan tiedotusvaatimuksia sovelletaan sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 4 kohdan mukaan ostokehotuksia varten vaadittavien tietojen lisäksi.

1.4.8Vuorovaikutus sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin kanssa

Sähköistä kaupankäyntiä koskevaa direktiiviä 57 sovelletaan tietoyhteiskunnan palveluihin, jotka voivat sisältää sellaisten verkkosivustojen ja verkkoalustojen ylläpitäjien tarjoamia palveluja, joilla kuluttajat voivat ostaa tavaroita tai palveluita.

Sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 5 artiklassa asetetaan yleisiä tiedotusvaatimuksia palvelun tarjoajille, ja 6 artiklassa säädetään kaupallisessa viestinnässä toimitettavista tiedoista. Näissä kahdessa artiklassa vaaditut tiedot ovat vähimmäisvaatimuksia.

Erityisesti 6 artiklassa edellytetään jäsenvaltioiden varmistavan, että elinkeinonharjoittajien on tunnistettavasti merkittävä myynninedistämistarjoukset, kuten alennukset, ostohyvitykset ja kylkiäiset, jos ne sallitaan siinä jäsenvaltiossa, johon palvelun tarjoaja on sijoittautunut, ja niiden saamista koskevat ehdot on esitettävä selkeästi ja yksiselitteisesti.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin ja sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin vuorovaikutusta käsitellään lähemmin erityisesti 5.2.2 jaksossa ”Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin sovellettavuus verkkoalustoihin”.

1.4.9Vuorovaikutus audiovisuaalisia mediapalveluja koskevan direktiivin kanssa

Audiovisuaalisia mediapalveluja koskevaa direktiiviä 58 sovelletaan lineaarisiin ja ei-lineaarisiin audiovisuaalisiin mediapalveluihin (eli televisiolähetystoimintaan ja tilattaviin mediapalveluihin), jotka voivat sisältää audiovisuaalista kaupallista viestintää, jolla suoraan tai epäsuorasti edistää tavaroiden tai palvelujen myyntiä (esimerkiksi televisiomainonta, sponsorointi, teleostoslähetykset tai tuotesijoittelu).

Audiovisuaalisia mediapalveluja koskevan direktiivin 5 artiklassa asetetaan yleisiä tiedotusvaatimuksia palvelun tarjoajille, ja 9 artiklassa säädetään vaatimuksista, joita on noudatettava kaikessa audiovisuaalisessa kaupallisessa viestinnässä. Direktiivin 10 ja 11 artiklassa säädetään ehdot, joita audiovisuaalisten mediapalvelujen sponsoroinnissa ja tuotesijoittelussa on noudatettava.

Audiovisuaalisia mediapalveluja koskevassa direktiivissä säädetään myös muista, tiukemmista kriteereistä, joita sovelletaan vain televisiomainontaan ja teleostoslähetyksiin (televisiomainontaa ja teleostoslähetyksiä koskeva VII luku).

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä sovelletaan audiovisuaalisissa mediapalveluissa tapahtuviin sopimattomiin kaupallisiin menettelyihin, kuten harhaanjohtaviin ja aggressiivisiin menettelyihin, mikäli ne eivät kuulu edellä mainittujen säännösten soveltamisalaan.

1.4.10Vuorovaikutus tietosuojadirektiivin ja sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivin kanssa

Henkilötietojen suoja on EU:n perusoikeuskirjan 8 artiklaan kirjattu perusoikeus.

Perusoikeuskirjan 8 artiklan 2 kohta sisältää keskeisiä tietosuojaperiaatteita (asianmukainen käsittely, suostumus tai laissa säädetty oikeuttava peruste, oikeus tutustua tietoihin ja saada ne oikaistuksi). Perusoikeuskirjan 8 artiklan 3 kohdassa edellytetään, että riippumaton viranomainen valvoo tietosuojasääntöjen noudattamista 59 .

Tietosuojadirektiivillä 60 säännellään henkilötietojen suojelusta ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta. Tietosuojasääntöjen noudattamista valvovat kansalliset valvontaviranomaiset ja kansalliset tuomioistuimet.

Sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi 61 täydentää tietosuojadirektiiviä sähköisen viestinnän alalla tapahtuvan henkilötietojen käsittelyn osalta, koska sillä helpotetaan näiden tietojen vapaata liikkuvuutta sähköisten viestintäpalvelujen välityksellä. Sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivissä edellytetään etenkin käyttäjän suostumusta käytettäessä evästeitä tai muita henkilön laitteessa (esimerkiksi tabletissa tai älypuhelimessa) olevien tietojen käytön tai tallentamisen muotoja 62 . 

Tietosuojadirektiiviä sovelletaan ’henkilötietojen’ käsittelyyn.

Henkilötiedoilla tarkoitetaan kaikkia tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön (’rekisteröity’) liittyviä tietoja. Tunnistettavissa olevana pidetään henkilöä, joka voidaan suoraan tai epäsuorasti tunnistaa, erityisesti henkilötunnuksen taikka yhden tai useamman hänelle tunnusomaisen fyysisen, fysiologisen, psyykkisen, taloudellisen, kulttuurillisen tai sosiaalisen tekijän perusteella. Henkilö tai organisaatio, joka määrittelee henkilötietojen käsittelyn tarkoituksen, on rekisterinpitäjä (2 artiklan a alakohta). Rekisterinpitäjän on noudatettava tietosuojasääntöihin sisältyviä oikeudellisia velvoitteita.

Käsittelyn, johon sisältyy henkilötietojen kerääminen ja tallennus, on oltava asianmukaista ja laillista. Yksi asianmukaisen käsittelyn näkökohta on se, että rekisteröidylle annetaan muun muassa seuraavat merkitykselliset tiedot:

Ørekisterinpitäjän ja hänen mahdollisen edustajansa henkilöllisyys

Økäsittelyn tarkoitukset

Økaikenlaiset lisätiedot, kuten

1. käsiteltävien henkilötietojen ryhmät

2. tietojen vastaanottajat tai vastaanottajaryhmät

3. onko rekisteröidyllä oikeus saada itseään koskevia tietoja ja oikeus niiden oikaisuun

4. toimitetaanko henkilötiedot kolmansille osapuolille

5. tieto siitä, onko kysymyksiin vastaaminen pakollista vai vapaaehtoista, ja vastaamatta jättämisen mahdollisista seurauksista, tieto oikeudesta saada itseään koskevia tietoja ja oikeudesta niiden oikaisuun

siltä osin kuin nämä lisätiedot ovat tarpeen ottaen huomioon erityiset olosuhteet, joissa tiedot kerätään, rekisteröidyn kannalta asianmukaisen tietojenkäsittelyn takaamiseksi. 63

Henkilötietojen asianmukainen ja laillinen käsittely edellyttää, että tietosuojaperiaatteita noudatetaan ja että kulloiseenkin tietojen käsittelyyn voidaan soveltaa vähintään yhtä laillisen käsittelyn perusteista. Henkilön antama suostumus on yksi näistä perusteista.

Muita perusteita sovelletaan tarvittaessa olosuhteiden ja käsittelyn tarkoituksen mukaan.

Tietosuojaperiaatteet edellyttävät, että

Øhenkilötiedot kerätään tiettyä nimenomaista ja laillista tarkoitusta varten, eikä niitä myöhemmin saa käsitellä tämän tarkoituksen kanssa yhteensopimattomalla tavalla

Øhenkilötiedot ovat asianmukaisia, olennaisia eivätkä liian laajoja näihin tarkoituksiin nähden

Øhenkilötiedot ovat oikeellisia, ja jos ne ovat virheellisiä, ne poistetaan tai oikaistaan

Øhenkilötietoja ei säilytetä kauemmin kuin on tarpeen.

Tietolähtöiset liiketoimintarakenteet ovat saamassa hallitsevan aseman verkkomaailmassa. Erityisesti verkkoalustat analysoivat, käsittelevät ja myyvät kuluttajien mieltymyksiin liittyviä tietoja ja muuta käyttäjien tuottamaa sisältöä. Tämä yhdessä mainonnan kanssa muodostaa usein niiden tärkeimmän tulolähteen.

Tämäntyyppisissä tilanteissa henkilötietojen keräämisen ja käsittelyn on noudatettava edellä mainittuja tietosuojadirektiivin oikeudellisia vaatimuksia. Henkilöiden on voitava käyttää tällaista käsittelyä koskevia oikeuksiaan. Niitä ovat muun muassa seuraavat:

Øoikeus saada pääsy omiin henkilötietoihin

Øoikeus vastustaa käsittelyä (esimerkiksi suoramarkkinointi)

Øoikeus siihen, että henkilötiedot poistetaan.

Direktiivi 95/46/EY korvataan 25. toukokuuta 2018 vuonna 2016 hyväksytyllä yleisellä tietosuoja-asetuksella 64 . 

Uusilla säännöillä vahvistetaan nykyisiä oikeuksia ja annetaan henkilöille enemmän määräysvaltaa omiin henkilötietoihinsa.

Näitä sääntöjä ovat muun muassa seuraavat:

ØOtetaan käyttöön yhtenäinen Euroopan laajuinen tietosuojalainsäädäntö: rekisteröityjen, julkisten viranomaisten ja yritysten tarvitsee toimia vain yhden EU:n asetuksen eikä 28 kansallisen lain puitteissa.

ØPääsyä omiin henkilötietoihin helpotetaan: henkilöt saavat nykyisten vaatimusten lisäksi enemmän tietoja siitä, miten heidän henkilötietojaan käsitellään, ja nämä tiedot on asetettava saataville selkeästi ja ymmärrettävästi.

ØRekisteröidyillä on oikeus saada tietää esimerkiksi, että heidän henkilötietoihinsa on tehty tietomurto: esimerkiksi yritysten ja organisaatioiden on ilmoitettava kansalliselle tietosuojaviranomaiselle vakavista henkilötietojen suojan loukkauksista mahdollisimman pian, jotta käyttäjät voivat toteuttaa tarvittavat toimenpiteet.

Se, että elinkeinonharjoittaja rikkoo tietosuojadirektiiviä tai sähköisen viestinnän tietosuojadirektiiviä, ei sinänsä aina merkitse sitä, että menettely on myös sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin vastainen.

Tällaiset tietosuojaloukkaukset olisi kuitenkin otettava huomioon arvioitaessa kaupallisten menettelyjen yleistä sopimattomuutta sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin nojalla erityisesti sellaisessa tilanteessa, jossa elinkeinonharjoittaja käsittelee kuluttajien tietoja tietosuojavaatimusten vastaisesti eli suoramarkkinointitarkoituksiin tai muihin kaupallisiin tarkoituksiin, kuten profilointia, henkilökohtaista hinnoittelua tai massadatasovelluksia varten.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin näkökulmasta ensimmäinen huomioon otettava kysymys koskee kaupallisen menettelyn läpinäkyvyyttä.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 ja 7 artiklan mukaan elinkeinonharjoittajat eivät saa johtaa kuluttajia harhaan näkökohdissa, jotka todennäköisesti vaikuttavat näiden kaupallisiin ratkaisuihin. Erityisesti 7 artiklan 2 kohta ja liitteessä I oleva 22 kohta estävät elinkeinonharjoittajia salaamasta kaupallisen menettelyn taustalla olevan kaupallisen tarkoituksen.

Tietosuojaan liittyvää vaatimusta – joka ei rajoitu vain kaupalliseen viestintään – tiedottaa kuluttajille henkilötietojen käsittelystä voidaan pitää olennaisena (7 artiklan 5 kohta).

Henkilötiedoilla, kuluttajien mieltymyksillä ja muulla käyttäjien tuottamalla sisällöllä on tosiasiallista taloudellista arvoa, ja niitä myydään kolmansille osapuolille.

Näin ollen sitä, että elinkeinonharjoittaja ei ilmoita kuluttajalle, että tietoja, jotka tämän on ilmoitettava elinkeinonharjoittajalle palvelun käyttämiseksi, käytetään kaupallisiin tarkoituksiin, voidaan sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 2 kohdan ja liitteessä I olevan 22 kohdan nojalla pitää olennaisten tietojen harhaanjohtajavana mainitsematta jättämisenä.

Olosuhteista riippuen tämän voidaan katsoa olevan myös vastoin EU:n tietosuojavaatimuksia, joiden mukaan kyseiselle henkilölle on annettava tarvittavat tiedot henkilötietojen käsittelyn tarkoituksista.

1.4.11Vuorovaikutus SEUT-sopimuksen 101 ja 102 artiklan kanssa (kilpailusäännöt)

Asetuksessa (EY) N:o 1/2003 65 säädetään oikeuskehyksestä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä ’SEUT-sopimus’, 101 ja 102 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöön panemiseksi.

SEUT-sopimuksen 101 artiklan 1 kohdassa kielletään tietyissä olosuhteissa sellaiset yritysten väliset sopimukset, yritysten yhteenliittymien päätökset sekä yritysten yhdenmukaistetut menettelytavat, kuten osto tai myyntihintojen tai muiden kauppaehtojen vahvistaminen, joiden tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua sisämarkkinoilla tai joista seuraa, että kilpailu estyy, rajoittuu tai vääristyy sisämarkkinoilla. Sen keskeisenä sisältönä on, että kahden tai useamman yrityksen vilpillinen yhteistoiminta, jolla on kilpailunvastainen tavoite tai vaikutus, kielletään ja mitätöidään automaattisesti.

SEUT-sopimuksen 102 artiklassa kielletään tietyissä olosuhteissa yhden tai useamman yrityksen määräävän aseman väärinkäyttö. Sen keskeisenä sisältönä on, että jokaisen yksittäisen määräävässä asemassa olevan yrityksen väärinkäytökset kielletään. Tällainen väärinkäytös voi muodostua esimerkiksi siitä, että muiden kauppakumppaneiden kanssa tehtäviin samankaltaisiin liiketoimiin sovelletaan erilaisia edellytyksiä ja sitä kautta asetetaan ne epäedulliseen kilpailuasemaan, tai kohtuuttomien osto tai myyntihintojen suorasta tai välillisestä määräämisestä.

Vaikka nämä menettelyt ovat tietyissä olosuhteissa kiellettyjä kilpailusääntöjen nojalla, niitä ei automaattisesti katsota sopimattomiksi sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin nojalla. Kilpailusääntöjen rikkominen olisi kuitenkin otettava huomioon arvioitaessa niiden sopimattomuutta sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin nojalla. Tällaisissa tilanteissa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 5 artiklan 2 kohdan yleislauseke on merkityksellinen.

1.4.12Vuorovaikutus EU:n perusoikeuskirjan kanssa

EU:n perusoikeuskirjaa sovelletaan sen 51 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioihin niiden soveltaessa unionin oikeutta eli myös silloin, kun ne soveltavat sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin säännöksiä. Perusoikeuskirja sisältää määräyksiä muun muassa henkilötietojen suojasta (8 artikla) 66 , lapsen oikeuksista (24 artikla) 67 , kuluttajansuojasta (38 artikla) ja oikeudesta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen (47 artikla).

EU:n tuomioistuin on korostanut perusoikeuskirjan oikeussuojaa koskevan 47 artiklan merkitystä suhteessa kuluttajien saatavilla oleviin oikeussuojakeinoihin EU:n direktiiveillä myönnettyjen kuluttajan oikeuksien yhteydessä. Tehokkuusperiaate, johon tuomioistuin viittaa, tarkoittaa, että kansalliset menettelysäännöt eivät saa tehdä unionin oikeudessa annettujen oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi kuluttajille 68 .

1.4.13Vuorovaikutus SEUT-sopimuksen 34–36 artiklan kanssa

Kansallista toimenpidettä alalla, joka on ollut unionin tasolla kattavan yhdenmukaistamisen kohteena, on arvioitava suhteessa kyseisen yhdenmukaistamistoimenpiteen säännöksiin eikä suhteessa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) määräyksiin 69 . Jos kansallinen toimenpide kuuluu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisalaan (jota on käsitelty edellä 1.1 ja 1.2 jaksossa), sitä olisi arvioitava suhteessa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaan direktiiviin eikä SEUT-sopimukseen.

Kansallisia toimenpiteitä, jotka eivät kuulu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin eivätkä minkään muun EU:n sekundaarilainsäädännön yhdenmukaistamissäädöksen soveltamisalaan, on arvioitava SEUT-sopimuksen 34–36 artiklan nojalla. SEUT-sopimuksen 34 artiklassa määrätty sellaisten toimenpiteiden kielto, jotka vaikutukseltaan vastaavat tuonnin määrällisiä rajoituksia, ja kaikki vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet, kattaa kaikki jäsenvaltioiden säätämät kauppasäännöt, jotka voivat tosiasiallisesti tai mahdollisesti haitata suoraan tai välillisesti unionin sisäistä kauppaa 70 . 

EU:n tuomioistuin on käsitellyt laajasti kysymystä siitä, milloin kansallinen sääntö voi haitata unionin sisäistä kauppaa.

Etenkin asiassa Keck 71 antamassaan tuomiossa EU:n tuomioistuin katsoi, että tiettyjä myyntijärjestelyjä rajoittavat tai ne kieltävät kansalliset oikeussäännöt eivät tosiasiallisesti tai mahdollisesti rajoita jäsenvaltioiden välistä kauppaa suoraan tai välillisesti, jos niitä sovelletaan kaikkiin jäsenvaltion alueella toimiviin toimijoihin ja jos niillä on oikeudellisesti ja tosiasiallisesti sama vaikutus sekä kotimaisten tuotteiden että muista jäsenvaltioista maahantuotujen tuotteiden markkinointiin 72 . 

EU:n tuomioistuin sisällyttää myyntijärjestelyjen luetteloon markkinoinnin edellytyksiin ja markkinointikeinoihin liittyvät toimenpiteet 73 , tavaroiden myyntiajankohtaan liittyvät toimenpiteet 74 , tavaroiden myyntipaikkaan ja myyjää koskeviin rajoituksiin liittyvät toimenpiteet 75 sekä hintavalvontaan liittyvät toimenpiteet 76 .

Jotkin EU:n tuomioistuimien oikeuskäytännössä mainitut esimerkit myyntijärjestelyistä, erityisesti kansalliset säännökset, joilla säännellään markkinoinnin edellytyksiä ja keinoja, kuuluvat sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisalaan, jos ne katsotaan yritysten ja kuluttajien välisiksi kaupallisiksi menettelyiksi, joilla on tarkoitus suojella kuluttajien kaupallisia etuja.

Vaikuttaa siltä, että monet kaupalliset menettelyt, jotka eivät kuulu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin tai muun EU:n sekundaarilainsäädännön soveltamisalaan, katsotaan myyntijärjestelyiksi asiassa Keck annetun tuomion nojalla. Tällaiset myyntijärjestelyt kuuluvat SEUT-sopimuksen 34 artiklan soveltamisalaan, jos ne aiheuttavat syrjintää tuotteiden alkuperän perusteella. Oikeudellista syrjintää tapahtuu, kun toimenpiteet ovat ilmeisen syrjiviä, kun taas tosiasiallinen syrjintä on monitahoisempaa. Tällaisia toimenpiteitä olisi arvioitava tapauskohtaisesti.

Jos jokin toimenpide tai kansallinen menettely rikkoo SEUT-sopimuksen 34 artiklaa, se voidaan periaatteessa perustella SEUT-sopimuksen 36 artiklalla tai jollakin EU:n tuomioistuimen tunnustamalla yleistä etua koskevalla pakottavalla vaatimuksella. Kansallisten viranomaisten tehtävänä on osoittaa, että tavaroiden vapaan liikkuvuuden rajoittaminen on oikeutettua jollain näistä perusteista 77 . Lisäksi jäsenvaltion on osoitettava, että sen lainsäädäntö on välttämätöntä, jotta yleistä etua, johon vedotaan, voidaan suojella tehokkaasti 78 .

Rajoitusten hyväksyminen edellyttää, että kyseiset säännökset ovat oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään ja että tätä päämäärää ei ole mahdollista saavuttaa unionin sisäistä kauppaa vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä 79 . 

Eräässä myöhemmässä tuomiossa EU:n tuomioistuin katsoi, että ”tutkittaessa kyseisen rajoituksen oikeasuhteisuutta on selvitettävä vielä, ylitetäänkö tässä yhteydessä toteutetuilla keinoilla se, mikä on tarpeen tavoitellun oikeutetun päämäärän saavuttamiseksi. Toisin sanoen on arvioitava, olisiko olemassa vaihtoehtoisia toimenpiteitä, joilla myös voidaan saavuttaa tämä päämäärä mutta joilla rajoitetaan vähemmän yhteisön sisäistä kauppaa” 80 .

Lisäksi EU:n tuomioistuin katsoi, että ”on huomautettava, että rajoittavan toimenpiteen voidaan katsoa olevan unionin oikeuden vaatimusten mukainen vain, jos se tosiasiallisesti vastaa tavoitteeseen saavuttaa tavoiteltu päämäärä johdonmukaisella ja järjestelmällisellä tavalla” 81 .

1.5Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin ja itsesääntelyn välinen suhde

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä tunnustetaan itsesääntelymekanismien merkitys ja selvennetään käytännesääntöjen ylläpitäjien ja itsesääntelyelinten mahdollista roolia noudattamisen valvonnassa. Jäsenvaltiot voivat kannustaa käytännesääntöjen ylläpitäjiä valvomaan sopimattomia kaupallisia menettelyjä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin täytäntöönpanon lisäksi.

Jos itsesääntelysäännöt ovat tiukkoja ja käytännesääntöjen ylläpitäjät soveltavat niitä tinkimättä, ne voivat vähentää hallinnollisten tai oikeudellisten täytäntöönpanotoimien tarvetta. Jos vaatimukset lisäksi ovat tiukkoja ja elinkeinoelämän toimijat pitkälti noudattavat niitä, tällaiset säännöt voivat muodostaa hyödyllisen vertailukohdan kansallisille viranomaisille ja tuomioistuimille arvioitaessa, onko jokin kaupallinen menettely sopimaton.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi sisältää useita säännöksiä, joilla estetään elinkeinonharjoittajia käyttämästä epäasianmukaisesti hyväkseen kuluttajien mahdollista luottamusta itsesääntelysääntöihin. Tätä käsitellään käytännesääntöjen noudattamatta jättämistä koskevassa 3.3.3 jaksossa.

Parantaakseen sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin noudattamista Euroopan komissio käynnisti vuonna 2012 kaksi useiden sidosryhmien vuoropuheluprosessia, joihin osallistuu elinkeinoelämän edustajia, kansalaisjärjestöjä ja kansallisia viranomaisia. Ympäristöväittämiä käsittelevä sidosryhmien työryhmä 82 ja vertailuvälineitä käsittelevä sidosryhmien työryhmä 83 antoivat hyödyllisiä tietoja, joita käsitellään lähemmin ympäristöväittämiä koskevassa 5.1 jaksossa ja vertailuvälineitä koskevassa 5.2.6 jaksossa. Lisäksi nämä työryhmät laativat

Ø”ympäristöväittämiä koskevat vaatimustenmukaisuuskriteerit”: useiden sidosryhmien laatimat ohjeet, joilla autetaan elinkeinonharjoittajia soveltamaan sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä ympäristöväittämien osalta

Øluettelon vertailuvälineitä koskevista keskeisistä periaatteista.

Nämä asiakirjat, jotka sinänsä eivät ole oikeudellisesti sitovia, ovat saatavissa verkko-osoitteessa

http://ec.europa.eu/consumers/consumer_rights/unfair-trade/unfair-practices .

Näihin työryhmiin osallistuneet sidosryhmät ovat sitoutuneet levittämään, edistämään ja panemaan täytäntöön kriteereitä/periaatteita ja/tai tukemaan niiden täytäntöönpanoa.

1.6Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltaminen kolmansiin maihin sijoittautuneisiin elinkeinonharjoittajiin 

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamista EU:n ulkopuolisiin elinkeinonharjoittajiin säännellään sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista annetulla asetuksella (EY) N:o 864/2007 (Rooma II). Tätä asetusta sovelletaan ”määrättäessä sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavaa lakia siviili- ja kauppaoikeuden alalla.” Rooma II -asetusta sovelletaan siviili- tai kauppaoikeudellisiin riita-asioihin.

Jos Rooma II -asetuksen 6 artiklan 1 kohdan edellytykset täyttyvät eli jos harhaanjohtava mainonta on kohdistettu EU:n kuluttajille ja tämä haittaa EU:n kuluttajien yhteisiä etuja, sovelletaan sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä.

2.Yleiset käsitteet

2.1Elinkeinonharjoittajan käsite

Tämä määritelmä kattaa omaan lukuunsa toimivien elinkeinonharjoittajien lisäksi myös henkilöt, myös kuluttajat, jotka toimivat toisen elinkeinonharjoittajan ”nimissä” tai ”puolesta”.

Näin ollen direktiivin 2 artiklan b alakohdan sekä vastuuta ja seuraamuksia koskevien kansallisten lakien nojalla elinkeinonharjoittaja voidaan asettaa toisen elinkeinonharjoittajan kanssa yhteisesti vastuuseen sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin rikkomisista, joita jälkimmäinen on tehnyt hänen puolestaan.

Joissain tilanteissa henkilöt, jotka vaikuttavat olevat tuotteita muille kuluttajille myyviä kuluttajia, saattavat itse asiassa olla itse elinkeinonharjoittajia tai toimia elinkeinonharjoittajien puolesta (’piilevä B2C-myynti’).

Se, katsotaanko myyjä ’elinkeinonharjoittajaksi’ vai kuluttajaksi, on arvioitava tapauskohtaisesti. Tässä yhteydessä voidaan ottaa huomioon eri kriteerejä, kuten seuraavat:

Øonko myyjällä voitontavoittelumotiivi, mukaan luettuna se, että hän on saattanut saada korvauksen tai muun vastikkeen toimimisesta tietyn elinkeinonharjoittajan puolesta

Øliiketoimien lukumäärä, niihin liittyvät rahamäärät ja niiden tiheys

Ømyyjän myynnin liikevaihto

Øostaako myyjä tuotteita jälleenmyyntiä varten.

Esimerkiksi henkilöt, joiden pääasiallinen toiminta muodostuu tuotteiden säännöllisestä myynnistä verkossa ja tuotteiden ostamisesta niiden jälleenmyymiseksi korkeampaan hintaan, voisivat kuulua elinkeinonharjoittajan määritelmän piiriin.

Hyväntekeväisyysjärjestöt tai eettisiin päämääriin pyrkivät järjestöt voidaan katsoa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin nojalla elinkeinonharjoittajiksi, jos ne harjoittavat kuluttajiin suuntautuvaa kaupallista toimintaa (esimerkiksi tietyt eettiset vaatimukset täyttävien tuotteiden myyntiä). Toimiessaan elinkeinonharjoittajina niiden olisi noudatettava sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä kaupallisen toimintansa osalta. Esimerkiksi tiedot tuotteen alkuperästä tai sen eettisistä näkökohdista eivät saa olla harhaanjohtavia.

Sillä, että organisaation rakenne on voittoa tavoittelematon, ei ole merkitystä arvioitaessa, katsotaanko se elinkeinonharjoittajaksi.

Sama koskee julkisia viranomaisia, jotka voidaan olosuhteista riippuen myös katsoa elinkeinonharjoittajiksi niiden harjoittaessa kaupallista toimintaa.

Asiassa BKK Mobil Oil antamassaan tuomiossa EU:n tuomioistuin vahvisti, että julkisoikeudellinen laitos, joka hoitaa lakisääteisen sairausvakuutusjärjestelmän hallinnoinnin kaltaista yleishyödyllistä tehtävää, voidaan katsoa ’elinkeinonharjoittajaksi’, sillä

”unionin lainsäätäjä on antanut erittäin laajan merkityksen elinkeinonharjoittajan käsitteelle, jolla tarkoitetaan ’luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä’, joka harjoittaa vastikkeellista toimintaa, ja jonka soveltamisalan ulkopuolelle ei ole jätetty yleishyödyllistä tehtävää hoitavia laitoksia eikä julkisoikeudellisia laitoksia.” 86

EU:n tuomioistuin päätteli myös, että

”[...] BKK:n antamat harhaanjohtavat tiedot voivat johtaa kyseisen laitoksen jäseniä, joita on selvästikin pidettävä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä tarkoitettuina kuluttajina, harhaan siten, että ne estävät heitä tekemästä perusteltua valintaa [...] ja saavat heidät siten tekemään ratkaisun, jota he eivät olisi tehneet ilman tällaisia tietoja, kuten saman direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään. Tässä yhteydessä kyseisen laitoksen julkisella tai yksityisellä luonteella ja kyseisen laitoksen hoitamalla erityistehtävällä ei ole merkitystä.” 87

Etenkin sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin liitteessä I (”musta lista”) olevan 22 kohdan nojalla seuraava menettely on kielletty:

2.2Kaupallisen menettelyn käsite

EU:n tuomioistuin katsoi, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan d alakohdan ainoa kriteeri on, että elinkeinonharjoittajan menettelyn on liityttävä välittömästi tuotteen tai palvelun myynnin edistämiseen, myymiseen tai toimittamiseen kuluttajalle 88 . 

Kaupallinen menettely voi ”liittyä välittömästi” tuotteen myynnin edistämiseen esimerkiksi siten, että sillä ”tietoja, jotka liittyvät edulliseen hintaan tarjotun tuotteen saatavuuteen tietyn ajanjakson aikana” 89 . Tällä hetkellä käytettävissä olevan oikeuskäytännön perusteella on vaikeaa määrittää rajaa, jonka jälkeen kaupallinen menettely ei enää ”liity välittömästi” tuotteen myynnin edistämiseen. Jos kuitenkin elinkeinonharjoittaja esimerkiksi myy kartan, joka ei sisällä mitään kaupallisia viestejä, ja kuluttaja käyttää sitten tätä karttaa löytääkseen tietyn myymälän, vaikuttaisi kohtuuttomalta katsoa kartan myyminen kaupalliseksi menettelyksi, joka ”liittyy välittömästi” kyseisessä myymälässä olevan tuotteen myynnin edistämiseen.

EU:n tuomioistuin totesi, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi kattaa elinkeinonharjoittajan toiminnan tuotetta tai palvelua koskevan liiketoimen jälkeen sekä sopimuksen tekemisen jälkeen tai sen täytäntöönpanon aikana 90 . 

Tällä perusteella EU:n tuomioistuin päätteli, että

”[…] se, että asianomaisen elinkeinonharjoittajan toiminta oli ainutkertaista ja että se vaikutti vain yhteen kuluttajaan, on tässä yhteydessä merkityksetöntä.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan c ja d alakohdassa, 3 artiklan 1 kohdassa tai 6 artiklan 1 kohdassa vahvistetuissa määritelmissä sen enempää kuin kyseisessä direktiivissä kokonaisuutena tarkasteltunakaan ei nimittäin ole mitään, minkä perusteella elinkeinonharjoittajan toiminnan tai toimimatta jättämisen olisi oltava toistuvaa tai koskettava useampaa kuin yhtä kuluttajaa.”

”[…] se, että elinkeinonharjoittaja antaa kuluttajalle pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen virheellisen tiedon, on luokiteltava direktiivissä tarkoitetuksi harhaanjohtavaksi kaupalliseksi menettelyksi, vaikka tieto on annettu yhdelle ainoalle kuluttajalle.” 91

2.3Kaupallisen ratkaisun käsite

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin yleiset säännökset (5–9 artikla) kattavat sopimattomat, harhaanjohtavat ja aggressiiviset kaupalliset menettelyt, jotka voivat vääristää kuluttajien taloudellista käyttäytymistä ja saavat tai todennäköisesti saavat kuluttajan tekemään sellaisen kaupallisen ratkaisun, johon hän ei muuten olisi päätynyt.

Direktiivin 2 artiklan k alakohdassa käytetty sanamuoto viittaa siihen, että määritelmä olisi tulkittava laajasti ja että kaupallisen ratkaisun käsitteen olisi katettava monia erilaisia kuluttajan tekemiä päätöksiä tuotteen suhteen.

EU:n tuomioistuin katsoi, että ’kaupallinen ratkaisu’ kattaa paitsi päätöksen tuotteen ostamisesta tai ostamatta jättämisestä myös tähän päätökseen suoraan liittyvät päätökset, erityisesti päätöksen astua sisään kauppaan:

”Koska pääasiassa kaupallinen menettely koskee tietoja, jotka liittyvät edulliseen hintaan tarjotun tuotteen saatavuuteen tietyn ajanjakson aikana, on määritettävä, voidaanko toimia, joilla valmistellaan tuotteen mahdollista ostamista – ja joihin kuuluvat esimerkiksi kuluttajan matka kauppaan tai astuminen sisään kauppaan –, pitää kyseisessä direktiivissä tarkoitettuina kaupallisina ratkaisuina.

[…] [K]aupallinen ratkaisu on nimittäin mikä tahansa ’ratkaisu, jonka kuluttaja tekee siitä, aikooko hän ostaa sekä miten ja millä ehdoilla hän ostaa’. Tämän käsitteen soveltamisalaan ei siis kuulu yksinomaan ratkaisu tuotteen hankkimisesta tai hankkimatta jättämisestä vaan myös siihen suoraan liittyvä ratkaisu eli astuminen sisään kauppaan.

[…] Kyseisen direktiivin 2 artiklan k alakohtaa on tulkittava siten, että käsitteen ’kaupallinen ratkaisu’ soveltamisalaan kuuluvat kaikki ratkaisut, jotka liittyvät suoraan tuotteen hankkimiseen tai hankkimatta jättämiseen.” 92

Tässä mielessä kaupallisen ratkaisun käsite kattaa ennen ostoksen tekemistä ja sen jälkeen tehtävät päätökset.

Ostopäätöksen lisäksi kuluttaja voi tehdä tuotteen tai palvelun suhteen hyvin monia erilaisia kaupallisia ratkaisuja.

Nämä kaupalliset ratkaisut voivat johtaa toimiin, joilla ei ole kansallisen sopimusoikeuden mukaan oikeudellisia seurauksia ja jotka voidaan tehdä milloin tahansa siitä hetkestä, kun markkinointi saavuttaa kuluttajan, tuotteen käyttöiän tai palvelun lopullisen käytön päättymiseen.

Monia ennen ostoksen tekemistä tehtäviä päätöksiä voidaan pitää kaupallisina ratkaisuina.

Monia ostoksen tekemisen jälkeen tehtyjä päätöksiä, jotka siis tehdään tuotteen ostamisen tai palvelun tilaamisen jälkeen, voidaan pitää kaupallisina ratkaisuina.

Kolmansien osapuolten harjoittamien harhaanjohtavien menettelyjen osalta sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 14 artiklassa määritetään, millä edellytyksin tietyt verkkoalustat eivät ole vastuussa alustalle tallennetuista kolmansien osapuolten laittomista tiedoista, kun ne toimivat kyseisessä säännöksessä tarkoitettuja säilytyspalveluita tarjoavina välittäjinä.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin näkökulmasta ratkaisevaa on, katsotaanko kyseinen verkossa toimiva välittäjä elinkeinonharjoittajaksi ja onko se suorittanut elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisen kaupallisen menettelyn, joka liittyy välittömästi tuotteen myynnin edistämiseen, myymiseen tai toimittamiseen kuluttajille. Vain jos kyseinen verkossa toimiva välittäjä katsotaan elinkeinonharjoittajaksi ja suorittaa tällaisia kaupallisia menettelyjä tavalla, joka on kielletty sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin nojalla, välittäjän voidaan katsoa rikkoa direktiiviä. Tässä yhteydessä välittäjä ei voi vedota sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 14 artiklassa säädettyyn vastuuta koskevaan poikkeukseen, jos nämä menettelyt koskevat välittäjän omaa toimintaa eivätkä tallennettuja tietoja tai jos välittäjä ei tunne eikä valvo tallennettuja tietoja 93 . 

Monet kuluttajat etsivät ensin tuotteita hakukoneiden tai vertailuvälineiden avulla tai tutkimalla verkossa olevia käyttäjäarvioita ja siirtyvät sen jälkeen parhaat tarjoukset esittävien elinkeinonharjoittajien verkkosivustoille suorittaakseen varsinaisen ostoksen.

Lisäksi yhdelle kuluttajalle suunnattu sopimaton kaupallinen menettely saattaa saada toisen kuluttajan tekemään kaupallisen ratkaisun, jota tämä ei muutoin olisi tehnyt.

Hakukoneisiin, vertailuvälineisiin ja käyttäjäarvioihin liittyviä kaupallisia menettelyjä käsitellään lähemmin 5.2 jaksossa ”Verkkoala”.

2.4Kuluttajien taloudellisen käyttäytymisen olennainen vääristäminen

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin yleiset säännökset (5–9 artikla) kattavat sopimattomat, harhaanjohtavat ja aggressiiviset kaupalliset menettelyt, jotka voivat vääristää kuluttajien taloudellista käyttäytymistä. Näissä säännöksissä käytetään hieman erilaista sanamuotoa näiden vaatimusten ilmaisemiseksi.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 5 artiklan 2 kohdan mukaan kaupallinen menettely on sopimaton, jos se on huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimusten vastainen ja ”vääristää olennaisesti tai on omiaan vääristämään olennaisesti” keskivertokuluttajan taloudellista käyttäytymistä. Direktiivin 6, 7 ja 8 artiklassa kuitenkin kielletään harhaanjohtavat tai aggressiiviset kaupalliset menettelyt, jos ne saavat tai todennäköisesti saavat keskivetokuluttajan ”tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ei muuten olisi tehnyt”.

Vaatimus, jonka mukaan kaupallisen menettelyn on kyettävä vääristämään kuluttajan taloudellista käyttäytymistä ollakseen sopimaton, ilmaistaan eri tavalla 5 artiklan 2 kohdassa kuin 6, 7 ja 8 artiklassa. Ensi näkemältä vaikuttaa siltä, että tämä ilmeinen ristiriita saattaa aiheuttaa tulkintaongelmia. Direktiivin 5 artiklan 2 kohta olisi kuitenkin luettava yhdessä 2 artiklan e alakohdan kanssa, joka kuuluu seuraavasti:

Näin ollen se, vääristääkö kaupallinen menettely olennaisesti tai onko se omiaan vääristämään olennaisesti kuluttajan taloudellista käyttäytymistä, määräytyy 5 artiklan 2 kohdan mukaan sen perusteella, saako kaupallinen menettely tosiasiallisesti tai todennäköisesti kuluttajan ”tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ei muuten olisi tehnyt”.

Tämä sama arvio on tehtävä 6, 7 ja 8 artiklan perusteella. Tästä seuraa, että vaikka 5 artiklan 2 kohdan sanamuoto on erilainen kuin myöhemmissä artikloissa, kuluttajien käyttäytymisen olennaiseen vääristämiseen liittyvä vaatimus on sama.

EU:n tuomioistuimen kehittämä kaupallisen ratkaisun laajan käsitteen (ks. 2.3 jakso) ansiosta sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä on mahdollista soveltaa moniin erilaisiin tapauksiin, joissa elinkeinonharjoittajan sopimaton menettely ei saa kuluttajaa tekemään liiketapahtumaa tai palvelusopimusta.

Kaupallinen menettely voidaan katsoa sopimattomaksi paitsi silloin, kun se todennäköisesti saa keskivertokuluttajan ostamaan tuotteen tai olemaan ostamatta sitä, myös silloin, kun se todennäköisesti saa kuluttajan esimerkiksi

Øastumaan sisään kauppaan 

Økäyttämään enemmän aikaa internetissä tilausmenettelyä suorittamassa

Øpäättämään olla siirtymättä käyttämään toista palvelun tarjoajaa tai tuotetta.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä ei rajoiteta tätä olennaista vääristymistä koskevaa testiä vain sen arvioimiseen, onko kuluttajan taloudellinen käyttäytyminen (esimerkiksi kaupallinen ratkaisu) todella vääristynyt. Siinä edellytetään myös sen arvioimista, onko kaupallisella menettelyllä ”todennäköisesti” (eli voiko sillä olla) tällainen vaikutus keskivertokuluttajaan. Tästä syystä kansallisten täytäntöönpanoviranomaisten olisi tutkittava konkreettisesti kunkin yksittäisen tapauksen tosiseikat ja olosuhteet, mutta arvioitava myös kyseisen menettelyn keskivertokuluttajan kaupalliseen ratkaisuun kohdistuvan vaikutuksen ”todennäköisyyttä” teoriassa.

2.5Keskivertokuluttaja

Kuten johdanto-osan 18 kappaleessa todetaan ja 5–9 artiklassa edelleen täsmennetään, sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin mittapuu kaupallisen menettelyn vaikutuksen arvioimiseksi on EU:n tuomioistuimen aiemmin kehittämä ’keskivertokuluttajan’ käsite: ”[…] sen ratkaisemiseksi, ovatko kyseessä olleet nimet, tavaramerkit tai mainokset omiaan johtamaan ostajaa harhaan vai eivät, on otettava huomioon valistuneen, kohtuullisen tarkkaavaisen ja huolellisen keskivertokuluttajan oletetut odotukset” 95 .

EU:n tuomioistuin kehitti todella tämän käsitteen ennen sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin säätämistä. Se kodifioitiin sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaan direktiiviin, jotta kansallisille viranomaisille ja tuomioistuimille annettaisiin yhteiset kriteerit oikeusvarmuuden lisäämiseksi ja poikkeavien arviointien mahdollisuuden pienentämiseksi. EU:n tuomioistuimen oikeuskäytännössä keskivertokuluttaja on kohtuullisen kriittinen henkilö, joka on tietoinen markkinakäyttäytymisestään ja huolellinen sen suhteen.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin mukainen keskivertokuluttaja ei missään tapauksessa ole henkilö, joka tarvitsee vain vähän suojelua, koska hän pystyy aina hankkimaan saatavilla olevat tiedot ja toimimaan viisaasti niiden perusteella. Päinvastoin, testi perustuu suhteellisuusperiaatteeseen, kuten johdanto-osan 18 kappaleessa korostetaan. Tämä käsite otettiin käyttöön sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä, jotta saatiin tasapainotettua tarve suojella kuluttajia ja vapaakaupan edistäminen avoimilla kilpailuun perustuvilla markkinoilla.

Tästä syystä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin mukaista keskivertokuluttajan käsitettä olisi aina tulkittava pitäen mielessä perussopimuksen 114 artikla, jossa määrätään kuluttajansuojan korkeasta tasosta. Samalla sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi perustuu ajatukseen siitä, että esimerkiksi kansallinen toimenpide, jolla kielletään väitteet, jotka saattaisivat johtaa harhaan vain erittäin hyväuskoista, naiivia ja huolimatonta kuluttajaa (esimerkiksi harmiton kehuminen 98 ), olisi suhteeton ja aiheuttaisi perusteettoman kaupan esteen. 99

Kuten johdanto-osan 18 kappaleessa nimenomaisesti mainitaan, keskivertokuluttaja ei ole tilastollinen mittapuu. Tämä merkitsee sitä, että kansallisten viranomaisten ja tuomioistuinten olisi voitava määrittää, onko menettely omiaan johtamaan harhaan keskivetokuluttajaa, omaa harkintaansa käyttäen ottamalla huomioon yleiset odotetut kuluttajien odotukset asiantuntijalausuntoja hankkimatta tai kuluttajien mielipidemittausta teettämättä 100 .

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkennetaan keskivertokuluttajan mittapuuta, kun kyse on tietyn kuluttajaryhmän eduista. Jos menettely on suunnattu tietylle kuluttajaryhmälle, sen vaikutuksia olisi arvioitava kyseiseen ryhmään kuuluvan keskivertohenkilön näkökulmasta.

Laatiessaan kaupallisia viestejään elinkeinonharjoittajien täytyy ehkä aika ajoin ja kyseessä olevien tuotteiden erityisen luonteen vuoksi ottaa huomioon tiettyjä sosiaalisia, kielellisiä ja kulttuurisia piirteitä, jotka ovat tyypillisiä niille keskivertokuluttajille, joille tuotteet suunnataan. Tietyissä tapauksissa tällaiset sosiaaliset, kielelliset ja kulttuuriset piirteet, jotka voivat myös olla ominaisia tietylle jäsenvaltiolle, voivat näin ollen myös oikeuttaa sen, että toimivaltainen täytäntöönpanoviranomainen tai tuomioistuin tulkitsee kaupallisella menettelyllä lähetetyn viestin eri tavalla. Harhaanjohtavaa kosmetiikkamainontaa koskevassa asiassa EU:n tuomioistuin katsoi seuraavaa:

”Tämän perusteen soveltamiseksi nyt esillä olevassa asiassa on otettava huomioon useita seikkoja. Erityisesti on tarkistettava, voidaanko sosiaalisilla, kulttuurisilla taikka kielellisillä tekijöillä perustella sitä, että saksalaiset kuluttajat ymmärtävät elvyttävän voiteen yhteydessä käytetyn ilmaisun ’lifting’ eri tavoin kuin muiden jäsenvaltioiden kuluttajat, vai riittävätkö tuotteen käyttöohjeet yksinään korostamaan sen vaikutusten ohimenevää luonnetta neutralisoiden kaikki vastakkaiset päätelmät, jotka voidaan tehdä ilmaisusta ’lifting’.” 112

Lisäksi EU:n tuomioistuin on todennut, että

”[...] merkin harhaanjohtavuuteen perustuva myyntikielto ei periaatteessa ole suljettu pois sen vuoksi, että toisissa jäsenvaltioissa samaa merkkiä ei pidetä harhaanjohtavana. […] [O]n nimittäin mahdollista, että jäsenvaltioiden välisten kielellisten, sosiaalisten ja kulttuurillisten erojen vuoksi merkki, joka ei ole omiaan johtamaan kuluttajaa harhaan yhdessä jäsenvaltiossa, voi olla sitä toisessa jäsenvaltiossa.”  113

Näin ollen keskivertokuluttajan mittapuun perusteella ja sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin täyteen yhdenmukaistamiseen pyrkivästä luonteesta huolimatta voisi teoriassa olla perusteltua vaatia ulkomaista elinkeinonharjoittajaa toimittamaan lisätietoja sosiaalisista, kulttuurisista tai kielellisistä perusteista. Toisin sanoen tällaisten tietojen mainitsematta jättäminen saattaa johtaa määräpaikkamaan kuluttajia harhaan, vaikka alkuperämaassa näin ei olisi.

2.6Haavoittuvat kuluttajat

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi perustuu ajatukseen siitä, että vaikka on asianmukaista suojella kaikenlaisia kuluttajia sopimattomilta kaupallisilta menettelyiltä, kuluttajille, jotka kuuluvat johonkin 5 artiklan 3 kohdassa lueteltuun ryhmään, olisi varmistettava korkeatasoisempi suoja kuin 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulle ’keskivertokuluttajalle’.

Johdanto-osan 19 kappaleessa selvennetään edelleen 5 artiklan 3 kohdan tulkintaa: vaikka 5 artiklan 3 kohdassa ilmeisesti määritellään kuluttajat haavoittuviksi yksinomaan heidän ”ikänsä, henkisen tai fyysisen vajavaisuutensa tai herkkäuskoisuutensa” vuoksi, johdanto-osan 19 kappaleessa on ohjeellinen luettelo ominaisuuksista, jotka tekevät kuluttajista ”erityisen alttiita”. 

2.6.15 artiklan 3 kohdassa säädetyt haavoittuvuuden kriteerit

Vajavaisuus (henkinen tai fyysinen) sisältää aistipuutokset, liikuntarajoitteisuuden ja muut vammat.

Tässä yhteydessä on syytä mainita, että EU ratifioi Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista vuonna 2010 117 . YK:n komitean lokakuussa 2015 antamissa ensimmäisissä loppupäätelmissä EU:lle esitettiin suositus toteuttaa ”tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kaikki vammaiset henkilöt, joiden oikeustoimikelpoisuutta on rajoitettu, voivat täysimääräisesti harjoittaa kaikkia Euroopan unionin perussopimuksissa ja lainsäädännössä taattuja oikeuksiaan, kuten [...] kuluttajaoikeuksiaan [...]” 118 .

Iän suhteen saattaa olla asianmukaista tarkastella kaupallista menettelyä eri-ikäisten kuluttajien näkökulmasta.

Ikääntyneet henkilöt saattavat olla alttiimpia tietyille menettelyille ikänsä vuoksi. Aggressiiviset kotimyyntimenetelmät eivät ehkä vaikuta keskivertokuluttajaan, mutta ovat omiaan pelottamaan tiettyä kuluttajaryhmää, varsinkin ikääntyneitä, jotka saattavat olla haavoittuvampia painostusta käyttävälle myynnille.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 5 artiklan 3 kohdan lisäksi lapset nauttivat erityistä suojaa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin liitteessä I olevassa 28 kohdassa säädetyn suorien kehotusten kiellon avulla. Tätä kieltoa, joka kattaa lasten painostamisen ostamaan tai suostuttelemaan vanhempansa ostamaan tuotteita heille (”kärttämisvaikutus”), käsitellään 4.6 jaksossa.

Kuten keskivertokuluttajaa koskevassa 2.5 jaksossa mainittiin, lasten valmiudet ymmärtää verkko- ja muuta mainontaa vaihtelevat suuresti ja riippuvat iästä ja henkisestä kypsyydestä. Tämä on tietyssä määrin mahdollista ottaa huomioon sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin nojalla, sillä 5 artiklan 3 kohdassa sallitaan kaupallisen menettelyn arviointi tiettyyn ikäryhmään kuuluvan keskivertohenkilön näkökulmasta.

Teini-ikäiset ovat toinen vilpillisesti toimivien elinkeinonharjoittajien kohteena usein oleva kuluttajaryhmä. Teini-ikäisten kannalta erityisen houkuttelevien tuotteiden myynninedistämisessä saatetaan käyttää hyväksi heidän huomion ja harkinnan puutettaan sekä heidän kypsymättömyydestään ja herkkäuskoisuudestaan johtuvaa riskinottokäyttäytymistä.

’Herkkäuskoisuuden’ käsite kattaa kuluttajaryhmät, jotka on ehkä muita ryhmiä helpompi saada uskomaan tiettyjä väittämiä. Termi on neutraali ja olosuhteista riippuva, joten sen vaikutuksena suojellaan sellaiseen ryhmään kuuluvia, joka on jostain syystä erityisen altis tietyn kaupallisen menettelyn vaikutukselle. Kuka tahansa kuluttaja voi kuulua tähän ryhmään.

Kuluttajien haavoittuvuutta koskevassa tutkimuksessa 121 havaittiin, että henkilöillä, jotka eivät läpäisseet herkkäuskoisuustestiä, on muita todennäköisemmin ongelmia valita eri tarjouksista. Lisäksi itseään herkkäuskoisina pitävät henkilöt valittavat muita epätodennäköisemmin kohdatessaan ongelmia ja tuntevat todennäköisemmin olevansa haavoittuvia kuluttajina.

2.6.2Ennakoitavuutta koskeva vaatimus

’Haavoittuvaa kuluttajaa’ koskevia kriteereitä sovelletaan, jos kaupallinen menettely vääristää erityisen alttiin kuluttajaryhmän taloudellista käyttäytymistä ”tavalla, jonka elinkeinonharjoittajan voidaan kohtuudella odottaa ennakoivan”.

Tällä kriteerillä lisätään suhteellisuuden elementti kaupallisen menettelyn arviointiin suhteessa haavoittuviin kuluttajiin.

Sen tarkoituksena on saattaa elinkeinonharjoittajat vastuuseen vain, jos elinkeinonharjoittajan voidaan kohtuudella katsoa voineen ennakoida kaupallisen menettelyn kielteinen vaikutus johonkin haavoittuvien kuluttajien ryhmään.

Tämä tarkoittaa, että elinkeinonharjoittajien ei tarvitse tehdä enempää kuin on kohtuullista sekä harkitessaan, olisiko menettelyllä kohtuuton vaikutus johonkin selvästi tunnistettavissa olevaan kuluttajaryhmään, että toteuttaessaan toimenpiteitä tällaisten vaikutusten rajoittamiseksi.

Näin ollen kaupallista menettelyä ei todennäköisesti katsottaisi harhaanjohtavaksi, jos rehellisinkin kaupallinen menettely johtaa jotkin kuluttajat harhaan tai he vastaavat siihen irrationaalisesti näiden kuluttajien äärimmäisen naiiviuden tai tietämättömyyden vuoksi.

2.7Ostokehotus – käsite

Ostokehotusten suhteen sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 4 kohdassa pidetään tiettyjä tietoja ’olennaisina’. Tämä tarkoittaa, että elinkeinonharjoittajien on annettava kuluttajille nämä tiedot, elleivät ne käy asiayhteydestä muutoin ilmi.

Tuotteen ominaispiirteet ilmaistaan aina, jos tuotteeseen viitataan sanallisesti tai visuaalisesti. Tästä poikkeava tulkinta saattaisi kannustaa elinkeinonharjoittajia antamaan epämääräisiä tuotekuvauksia tai jättämään mainitsematta tietoja kaupallisissa tarjouksissaan kiertääkseen sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 4 kohdassa säädettyjä tiedotusvaatimuksia.

Direktiivin 2 artiklan i alakohdassa olevan määritelmän loppuosa (”ja näin mahdollistetaan kuluttajalle ostoksen tekeminen”) ei edellytä sitä, että kaupallisessa viestissä kuluttajalle annetaan mekanismi varsinaista ostamista varten (esimerkiksi puhelinnumero tai kuponki). Se tarkoittaa, että tuotemarkkinoinnissa annettujen tietojen on oltava riittävät, jotta kuluttaja voi tehdä päätöksen siitä, ostaako hän tietyn tuotteen tiettyyn hintaan.

Asiassa Ving Sverige antamassaan tuomiossa EU:n tuomioistuin katsoi seuraavaa 124 :

”Jotta kaupallinen viesti voidaan määritellä ostokehotukseksi, ei näin ollen ole tarpeen, että siinä annetaan tuotteen ostamiseen tosiasiallinen mahdollisuus tai että kaupallinen viesti esitetään sellaisen mahdollisuuden yhteydessä.”

Ostokehotus on käsitteenä kapeampi kuin mainonta, eikä kaikkia kaupallisia viestejä katsota 2 artiklan i alakohdassa tarkoitetuiksi ostokehotuksiksi. 

Ostokehotus on kuitenkin laajempi käsite kuin ennen sopimuksen tekemistä annettavat tiedot. Vaatimukset ennen sopimuksen tekemistä annettavista tiedoista koskevat tietoja, jotka on annettava, ennen kuin kuluttaja tekee sopimuksen, kun taas ostokehotus ei välttämättä edellytä, että kuluttajan seuraava askel on sopimuksen tekeminen elinkeinonharjoittajan kanssa.

Tämä ero on erityisen tärkeä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin ja kuluttajansuojadirektiivin välisen vuorovaikutuksen suhteen. Hyvin erilaisia kaupallisia viestejä pidettäisiin tavallisesti ostokehotuksina.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin mukaan elinkeinonharjoittajat voivat valita, sisällyttävätkö he hinnan kaupallisiin viesteihinsä. Kaupallista viestiä tai mainosta, joka sisältää kattavan kuvauksen tuotteen tai palvelun luonteesta, ominaisuuksista ja hyödyistä mutta ei sen hinnasta, ei voida pitää sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan i alakohdassa tarkoitettuna ’ostokehotuksena’. Esimerkki kaupallisista viesteistä, jotka eivät ole ostokehotuksia, ovat mainokset, joilla tehdään tunnetuksi elinkeinonharjoittajan tavaramerkkiä pikemmin kuin jotain tiettyä tuotetta (niin kutsuttu brändimainonta).

Direktiivin 7 artiklan 4 kohdassa säädettyjä tiedotusvaatimuksia käsitellään 3.4.5 jaksossa, joka koskee olennaisia tietoja ostokehotuksissa.

3.Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin säännökset 

3.1Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin toiminta – Vuokaavio direktiivistä

Tämä vuokaavio kuvaa liitteessä olevan kaupallisten menettelyjen ”mustan listan” sekä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin yleisten lausekkeiden, eli 6–9 artiklan ja 5 artiklan, välistä suhdetta. Jotta kaupallinen menettely katsotaan sopimattomaksi ja siten kielletyksi sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin nojalla, on riittävää, että se täyttää vain yhden näistä ehdoista.

3.2Yleislauseke – huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimukset

Direktiivin 5 artiklan 2 kohdassa säädetään yleislausekkeesta, jolla asetetaan kaksi kumulatiivista kriteeriä sen arvioimiseksi, onko kaupallinen menettely katsottava sopimattomaksi. Se toimii ”turvaverkkona”, jolla varmistetaan, että sopimattomasta menettelystä, joka ei kuulu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin muiden säännösten soveltamisalaan (eli joka ei ole harhaanjohtava tai aggressiivinen eikä sisälly liitteeseen I), voidaan silti määrätä seuraamuksia. Säännös on myös tulevaisuuteen suuntautunut, koska se mahdollistaa puuttumisen syntyviin uusiin sopimattomiin menettelyihin.

Direktiivin 5 artiklan 2 kohdassa kielletään kaupalliset menettelyt, jotka ovat huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimusten vastaisia, jos ne ovat omiaan vääristämään olennaisesti keskivertokuluttajan taloudellista käyttäytymistä. Tämä on itsenäinen arviointiperuste – se ei ole uusi kumulatiivinen ehto, jonka on täytyttävä, jotta menettelyn voidaan katsoa kuuluvan johonkin sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6–9 artiklassa tai liitteessä I mainittuun sopimattomien menettelyjen erityisryhmään. Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä kuvaava vuokaavio havainnollistaa tätä.

EU:n tuomioistuin on vahvistanut tämän:

”45 […] kun otetaan huomioon mainitun direktiivin 5 artiklan ja 6 artiklan 1 kohdan sanamuoto ja rakenne sekä kyseisen direktiivin systematiikka, kaupallista menettelyä on pidettävä noista säännöksistä jälkimmäisessä tarkoitetulla tavalla ’harhaanjohtavana’, jos siinä luetellut arviointiperusteet täyttyvät, eikä ole tarpeen tarkastaa, onko myös edellytys, joka koskee kyseisen menettelyn huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimusten vastaisuutta ja josta säädetään tuon direktiivin 5 artiklan 2 kohdan a alakohdassa, täyttynyt.

46 Edellä esitetty tulkinta on ainoa, jolla voidaan säilyttää sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6–9 artiklassa säädettyjen erityissääntöjen tehokas vaikutus. Jos näet kyseisten artiklojen soveltamisedellytykset olisivat samat kuin mainitun direktiivin 5 artiklan 2 kohdassa vahvistetut edellytykset, noilla artikloilla ei olisi enää mitään käytännön vaikutusta, vaikka niiden tarkoituksena on suojella kuluttajaa kaikkein yleisimmiltä sopimattomilta kaupallisilta menettelyiltä [...].” 129

’Huolellisen ammatinharjoittamisen’ käsite kattaa periaatteet, jotka olivat vakiintuneet jäsenvaltioiden lainsäädännöissä jo ennen sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin hyväksymistä, kuten ”rehellinen markkinatapa”, ”vilpittömässä mielessä toimiminen” ja ”hyvä markkinatapa”. Näissä periaatteissa painotetaan normatiivisia arvoja, joita sovelletaan liiketoiminnan erityisalalla.

Direktiivin 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan kaupallisen menettelyn voidaan katsoa olevan huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimusten vastainen, jos sen voidaan myös katsoa olevan omiaan ”vääristämään olennaisesti” kuluttajien ”taloudellista käyttäytymistä”. Tätä käsitettä käsiteltiin edellä 2.4 jaksossa.

Verkkoalustojen huolellista ammatinharjoittamista koskevista erityiskysymyksistä ks. 5.2 jakso ”Verkkoala”.

3.3Harhaanjohtavat toimet

Täytäntöönpanossa 6 artikla on yhdessä 7 artiklan (harhaanjohtavat mainitsematta jättämiset) kanssa direktiivin ylivoimaisesti käytetyin säännös.

Käyttäytymistaloudesta saadut tiedot osoittavat, että annettujen tietojen sisällön lisäksi myös tietojen esitystavalla voi olla huomattava vaikutus siihen, miten kuluttajat reagoivat tietoihin.

Tästä syystä 6 artikla kattaa nimenomaisesti tilanteet, joissa kaupalliset menettelyt ovat omiaan harhauttamaan kuluttajaa ”millään tavoin, yleinen esitystapa mukaan luettuna”, ”vaikka tieto olisikin tosiasiallisesti virheetön”.

Kansallisten tuomioistuinten ja hallintoviranomaisten tehtävänä on arvioida kaupallisten menettelyjen harhaanjohtava luonne ottaen huomioon käyttäytymistaloutta koskevat viimeisimmät tiedot.

Esimerkiksi oletusasetusten käyttö (valinnat, jotka kuluttajien oletetaan tekevän, elleivät he nimenomaisesti ilmoita toisin) tai tarpeettoman monimutkaisten tietojen antaminen voidaan katsoa harhaanjohtavaksi.

3.3.1Yleiset harhaanjohtavat tiedot

Direktiivin 6 artiklan 1 kohdan a–g alakohdassa kielletään harhaanjohtavat toimet, jotka voivat harhauttaa keskivertokuluttajaa monien eri seikkojen osalta. Näitä seikkoja ovat muun muassa seuraavat:

Øtuotteen olemassaolo

Øsen pääominaisuudet (esimerkiksi sen koostumus, valmistustapa, maantieteellinen tai kaupallinen alkuperä, riskit sekä tulokset, joita sitä käyttämällä odotetaan saavutettavan)

Øhinta tai sen laskentatapa tai erityinen hintaetu

Øelinkeinonharjoittajan luonne, ominaisuudet ja oikeudet.

Direktiivin 6 artikla kattaa selvästi kaikki kaupalliset menettelyt, jotka sisältävät virheellistä tietoa ja ovat siten totuuden vastaisia.

Tietotekniikkatuotteiden, kuten ulkoisten kovalevyjen, USB-muistitikkujen, matkapuhelimien ja tablettien, osalta elinkeinonharjoittajien ilmoittama tallennuskapasiteetti tai muisti ei aina vastaa todellisuutta.

Kuluttajansuojadirektiivissä 133 säädetään, että kuluttajalle on annettava selkeää ja ymmärrettävää tietoa tällaisista pääominaisuuksista ennen ostoa, kun taas sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 1 kohdan b alakohdassa kielletään virheellisen tiedon antaminen tuotteen pääominaisuuksista, jos se todennäköisesti saa hänet tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ei muuten olisi tehnyt.

Kuluttajille annettavat tiedot eivät myöskään saa harhauttaa tai olla omiaan harhauttamaan kuluttajaa millään tavoin, yleinen esitystapa mukaan luettuna, vaikka tieto olisikin tosiasiallisesti virheetön.

Vaikka sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä ei säädetä muodollisesta vaatimuksesta ilmoittaa tuotteen maantieteellinen (tai kaupallinen) alkuperä tai sen koostumus 138 , kuluttajan harhaanjohtaminen tällaisten seikkojen suhteen saattaa kuulua sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetyn kiellon piiriin, jos tällaiset virheelliset tai harhaanjohtavat tiedot voivat saada kuluttajan tekemään ostopäätöksen, jota hän muutoin ei olisi tehnyt.

Jotkin kansallisten tuomioistuinten päätökset liittyvät erityisesti sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamiseen harhaanjohtaviin alkuperätietoihin.

Samanmerkkisillä ja samalla tai samanlaisella lailla pakatuilla tavaroilla voi olla erilainen koostumus valmistuspaikasta ja kohdemarkkinoista riippuen eli ne voivat vaihdella jäsenvaltiosta toiseen.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin mukaan kaupalliset menettelyt, joilla markkinoidaan koostumukseltaan erilaisia tuotteita, eivät sinänsä ole sopimattomia. Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi on kuitenkin otettava huomioon tapauksissa, joissa elinkeinonharjoittajat mainostavat tuotteen olevan laadultaan ja koostumukseltaan saman kuin kyseisen merkin muissa jäsenvaltioissa markkinoitavat tuotteet. Jos tällaiset kaupalliset väittämät ovat virheellisiä tai harhaanjohtavia, niitä voidaan pitää harhaanjohtavina sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla, mikäli ne voivat saada keskivertokuluttajan tekemään kaupallisen ratkaisun, johon hän ei muutoin olisi päätynyt.

Direktiivin 6 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaan hintatiedot eivät saa olla harhaanjohtavia 141 .

Suositellut vähittäismyyntihinnat ja viittaukset aiempiin hintoihin saattavat olla sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 1 kohdan d alakohdan vastaisia. Näin voi olla silloin, kun elinkeinonharjoittaja käyttää kohtuuttoman korkeaa tai muutoin harhaanjohtavaa suositeltua vähittäismyyntihintaa tai viitehintaa hintavertailutarkoituksessa ja antaa näin kuluttajille vaikutelman siitä, että heille tarjotaan todellista huomattavampi alennus.

Direktiivin 6 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaan elinkeinonharjoittajat eivät saa johtaa kuluttajia harhaan kuluttajien oikeuksien suhteen.

Eräässä kaupallisessa menettelyssä elinkeinonharjoittajat korostavat markkinointiargumenttina sitä enimmäishyötyä, jonka kuluttajat voivat odottaa saavansa tuotteen käytöstä.

Tällaista ”jopa”-väittämää voidaan pitää harhaanjohtavana 6 ja 7 artiklan mukaisesti, ellei se heijasta elinkeinonharjoittajan tekemän tarjouksen todellisuutta ja jos se on omiaan saamaan kuluttajan tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ei olisi muutoin tehnyt 147 .

”Jopa”-väittämät saattavat olla harhaanjohtavia, jos elinkeinonharjoittajat eivät pysty todistamaan, että kuluttajat saavuttavat todennäköisesti luvatut enimmäistulokset tavanomaisissa olosuhteissa.

Se, onko ”jopa”-väittämä harhaanjohtava, on arvioitava tapauskohtaisesti. Tässä yhteydessä voidaan ottaa huomioon eri kriteerejä, kuten seuraavat:

ØEsitetäänkö niissä selkeästi tuloksia ja hyötyjä, joita keskivertokuluttaja voi kohtuudella odottaa saavansa, mahdollisesti sovellettavat ehdot tai rajoituksen mukaan luettuna? Jos näin ei ole, ne voidaan katsoa harhaanjohtaviksi suhteessa tuotteen ’pääominaisuuksiin’

-koska niissä jätetään mainitsematta 7 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja ’olennaisia tietoja’ (jos kyse on ostokehotuksesta)

-koska ne ovat sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja harhaanjohtavia toimia.

ØVoiko elinkeinonharjoittajalla helposti esittää riittävää näyttöä väittämän tueksi sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 12 artiklan mukaisesti?

Tanskan kuluttaja-asiamiehen suuntaviivoissa ympäristöä ja eettisiä kysymyksiä koskevista markkinointiväittämistä annetaan hyödyllinen määritelmä eettisiin kysymyksiin liittyvistä väittämistä 149 :

”Eettisiin kysymyksiin liittyvillä väittämillä” tarkoitetaan etenkin sellaisten lausumien ym. käyttöä, jotka antavat vaikutelman, että elinkeinonharjoittajan tuotteen valmistus tai toiminnan suunnittelu on suoritettu noudattaen yleisesti tunnustettuja ja hyväksyttyjä standardeja, jotka koskevat esimerkiksi lapsityövoiman käyttöä ja yleisiä työoloja, luonnonsuojelua, terveyttä, eläinten hyvinvointia, yritysten yhteiskuntavastuuseen liittyviä aloitteita ja lahjoituksia hyväntekeväisyyteen. Tällaiset väittämät perustuvat tavallisesti elinkeinonharjoittajan haluun ottaa huomioon kuluttajien käyttäytymisestä pääteltävissä oleva yleinen tai erityinen kehitys ja suuntaukset.

Yritysten yhteiskuntavastuulla tarkoitetaan sitä, että yritykset kantavat vastuunsa niiden vaikutuksesta yhteiskuntaan ottamalla käyttämällä prosessia, jolla sosiaaliset, ympäristöä koskevat, eettiset ja kuluttajanäkökohdat sisällytetään niiden liiketoimintaan ja ydinstrategiaan.

Tästä on tullut markkinointiväline, jonka avulla vastataan kuluttajien kasvavaan huoleen siitä, noudattavatko elinkeinonharjoittajat eettisiä normeja. Yritykset käyttävät tätä lähestymistapaa osoittaakseen, että ne ottavat huomioon eettiset ja ihmisoikeuksia koskevat näkökohdat. Tämä saattaa vaikuttaa sellaisen kuluttajan kaupalliseen ratkaisuun, jonka on valittava kahden laadultaan ja hinnaltaan samanveroisen kilpailevan tuotteen välillä.

Tästä syystä tällaiset aloitteet liittyvät useimmiten ”välittömästi tuotteen myynnin edistämiseen, myymiseen tai toimittamiseen kuluttajille” ja ovat siten sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä tarkoitettuja kaupallisia menettelyjä.

Koska eettisiin kysymyksiin tai yritysten yhteiskuntavastuuseen liittyvien väittämien ja ympäristöväittämien välillä on usein huomattavia samankaltaisuuksia, ympäristöväittämiin sovellettavia keskeisiä periaatteita olisi sovellettava myös eettisiin kysymyksiin ja yritysten yhteiskuntavastuuseen liittyviin väittämiin. Näitä keskeisiä periaatteita käsitellään lähemmin ympäristöväittämiä koskevassa 5.1 jaksossa.

3.3.2Sekaannusta aiheuttava markkinointi

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 2 kohdan a alakohdassa käsitellään sekaannusta aiheuttavaa markkinointia.

Yksi menettely, joka herättää kysymyksiä tämän säännöksen noudattamisesta, on tuotejäljittelyyn perustuva pakkaaminen (”copycat packaging”). Tällä tarkoitetaan menettelyä, jolla tuotteen pakkaus (tai sen ulkoasu) suunnitellaan siten, että se ”tuntuu ja näyttää” yleisesti tunnetulta kilpailevalta merkiltä.

Tällainen jäljittely poikkeaa tuoteväärennöksistä, koska yleensä siihen ei liity itse tuotemerkin jäljentämistä. Tuotejäljittelyyn perustuvan pakkaamisen vaarana on, että se aiheuttaa sekaannusta kuluttajien keskuudessa ja vääristää siten heidän kaupallista käyttäytymistään.

Kuluttajien harhauttaminen tuotejäljittelyyn perustuvalla pakkaamisella voi tapahtua monin tavoin:

Øsuoranainen sekaannus – kuluttaja ostaa jäljittelevän tuotteen, koska luulee sitä jäljitellyn merkin tuotteeksi

Øharhauttaminen alkuperän suhteen – kuluttaja tunnistaa jäljittelevän tuotteen erilaiseksi, mutta uskoo samanlaisen pakkauksen vuoksi, että se on saman valmistajan valmistama

Øharhauttaminen laadun tai luonteen suhteen – tässäkin kuluttaja tunnistaa jäljittelevän tuotteen erilaiseksi, mutta uskoo samanlaisen pakkauksen vuoksi, että se on laadultaan sama tai lähes sama kuin jäljitelty tuote.

Samanlainen pakkaus antaa kuluttajille vaikutelman siitä, että jäljittelevän tuotteen laatu tai luonne on verrattavissa jäljitellyn merkin laatuun tai luonteeseen tai että se ainakin on lähempänä sitä kuin kuluttajat muutoin ehkä olettaisivat. Näin ollen samanlaiset pakkaukset antavat kuluttajille vaikutelman, että hinta on ainoa tuotteiden välillä vertailtava tekijä (eikä hinnan ja laadun yhdistelmä).

Tuotejäljittelyyn perustuvan pakkaamisen vaikutuksista on saatavilla useita tutkimuksia 153 . 

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin liitteessä I kielletään kaikissa olosuhteissa eräät tietyt kaupalliset menettelyt, joihin liittyy tavaramerkkien, brändien ja niihin liittyvien piirteiden suhteen sekaannusta aiheuttavaa markkinointia.

3.3.3Käytännesääntöjen noudattamatta jättäminen

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi sisältää useita säännöksiä, joilla estetään elinkeinonharjoittajia käyttämästä epäasianmukaisesti hyväkseen kuluttajien mahdollista luottamusta itsesääntelysääntöihin. Direktiivissä ei säädetä erityisistä käytännesääntöjen pätevyyttä koskevista säännöistä, vaan se perustuu olettamukseen, että harhaanjohtavat väitteet elinkeinonharjoittajan kuulumisesta itsesääntelyelimeen tai tällaisen elimen antamasta hyväksynnästä saattavat vääristää kuluttajien taloudellista käyttäytymistä ja heikentää kuluttajien luottamusta itsesääntelysääntöihin. Ensinnäkin 6 artiklan 2 kohdan b alakohdassa elinkeinonharjoittajat velvoitetaan noudattamaan käytännesääntöjä, joihin he ovat kaupallisissa viesteissä sitoutuneet.

Toiseksi, sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin liitteessä I kielletään tietyt menettelyt kaikissa olosuhteissa sen varmistamiseksi, että elinkeinonharjoittajat käyttävät käytännesääntöjä markkinoinnissa vastuullisesti (liitteessä I olevat käytännesääntöjä koskevat 1 ja 3 kohdat, luotettavuusmerkintöjä koskeva 2 kohta ja julkisen tai yksityisen elimen hyväksyntää koskeva 4 kohta). Jäljempää 5.1.6 jaksossa (liitteen I soveltaminen ympäristöväittämiin) esitetään joitain tätä koskevia esimerkkejä.

3.4Harhaanjohtavat mainitsematta jättämiset

3.4.1Olennaiset tiedot

Direktiivin 7 artiklan 1 ja 2 kohdassa elinkeinonharjoittajille asetetaan hyvin yleisluonteisesti positiivinen velvoite antaa kaikki tiedot, joita keskivertokuluttaja tarvitsee asiayhteyden mukaan perustellun ostopäätöksen tekemiseen. Niitä kutsutaan 7 artiklassa ’olennaisiksi tiedoiksi’.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä ei määritellä ’olennaisia tietoja’ lukuun ottamatta ’ostokehotuksen’ erityistapausta, jota käsitellään 7 artiklan 4 kohdassa. Ostokehotusten olennaisia tietoja käsitellään 3.4.5 jaksossa. Lisäksi, kuten 1.4.3 jaksossa todettiin, sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 5 kohdassa täsmennetään, että ”yhteisön lainsäädännössä vahvistettuja kaupallista viestintää, mainonta tai markkinointi mukaan luettuna, koskevia tiedotusvaatimuksia” pidetään olennaisina.

Voidakseen arvioida tapauskohtaisesti, onko keskeisiä tietoja jätetty mainitsematta, kansallisten viranomaisten ja tuomioistuinten on otettava huomioon tietyn kaupallisen menettelyn kaikki piirteet ja olosuhteet, myös sen ilmoittamisessa käytetyn välineen rajoitukset.

Kuten vuorovaikutusta EU:n tietosuojasääntöjen kanssa koskevassa 1.4.9 jaksossa todettiin, tietoisuus kuluttajien mieltymyksiä ja henkilötietoja koskevien tietojen ja muun käyttäjien tuottaman sisällön taloudellisesta arvosta on lisääntymässä. Jos elinkeinonharjoittaja jättää ilmoittamatta kuluttajalle, että tällaisia tietoja käytetään muihin kaupallisiin tarkoituksiin kuin kyseessä olevaan liiketapahtumaan, tämä saattaa mahdollisesti olla harhaanjohtavaa olennaisten tietojen mainitsematta jättämistä.

3.4.2Piilomarkkinointi / kaupallisen tarkoituksen mainitsematta jättäminen

Direktiivin 7 artiklan 2 kohdan mukaan kaupallisen tarkoituksen mainitsematta jättämistä pidetään harhaanjohtavana mainitsematta jättämisenä, jos se todennäköisesti saa keskivertokuluttajan tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän muuten ei olisi tehnyt.

Myös sähköistä kaupankäyntiä koskevassa direktiivissä 156 , audiovisuaalisia mediapalveluja koskevassa direktiivissä 157 ja sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivissä 158 säädetään tiettyjä tähän liittyviä vaatimuksia, jotka koskevat kaupallista viestintää ja sähköpostin lähettämistä suoramarkkinointitarkoituksessa.

Erästä tiettyä piilomarkkinoinnin näkökohtaa säännellään myös kuluttajansuojadirektiivin 159 8 artiklan 5 kohdalla. 

Näissä säännöksissä keskitytään tiettyihin kaupallisiin menettelyihin tai aloihin, kun taas direktiivin 7 artiklan 2 kohdan soveltamisala on yleinen ja laajempi ja kattaa kaikki kaupalliset menettelyt.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 2 kohdan lisäksi direktiivillä kielletään kaikissa olosuhteissa tietyt erityiset menettelyt, joissa jätetään mainitsematta kaupallinen tarkoitus.

Liitteessä I olevassa 11 kohdassa kielletään ”[t]iedotusvälineiden toimituksellisen sisällön käyttäminen tuotteen myynnin edistämiseen siten, että elinkeinonharjoittaja on maksanut myynninedistämisen mutta ei ilmoita sitä selvästi sisällössä tai kuluttajalle selkeästi tunnistettavin kuvin tai äänin (puffi).”

Liitteessä I olevassa 22 kohdassa kielletään ”perättömän väitteen esittäminen tai perättömän vaikutelman luominen siitä, että elinkeinonharjoittaja ei toimi tarkoituksessa, joka liittyy hänen elinkeino- tai ammattitoimintaansa, tai esiintyminen vilpillisesti kuluttajana”.

Direktiivin 7 artiklan 2 kohta yhdessä liitteessä I olevien 11 ja 22 kohdan kanssa voi olla erityisen merkityksellinen verkossa toimivien elinkeinonharjoittajien kannalta. Tätä käsitellään lähemmin 5.2 jaksossa ”Verkkoala”.

3.4.3Epäselvällä tavalla annetut olennaiset tiedot

Direktiivin 7 artiklan 2 kohdan mukaan olennaisten tietojen antaminen ”epäselvällä, käsittämättömällä tai moniselitteisellä tavalla tai väärään aikaan” on harhaanjohtavaa mainitsematta jättämistä, jos se todennäköisesti saa keskivertokuluttajan tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän muuten ei olisi tehnyt.

3.4.4Asiayhteys ja käytetyn viestintävälineen rajoitukset

Direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa korostetaan, että kaupallisen menettelyn harhaanjohtavuuden arvioimiseksi sitä on tarkasteltava ”sen asiayhteydessä, kun otetaan huomioon kaikki seikat ja olosuhteet sekä viestintävälineen rajoitukset”.

Direktiivin 7 artiklan 3 kohta olisi luettava yhdessä 7 artiklan 1 kohdan kanssa. Direktiivin 7 artiklan 3 kohdan mukaan arvioitaessa sitä, onko olennaisia tietoja jätetty mainitsematta, olisi otettava huomioon

Økäytetyn viestintävälineen paikkaan ja aikaan liittyvät rajoitukset

Øelinkeinonharjoittajan mahdollisesti toteuttamat toimenpiteet tietojen välittämiseksi kuluttajille muilla tavoin.

Edellä mainitut säännökset koskevat 7 artiklan kaikkia osia. Lisäksi 7 artiklan 4 kohdan johdantokappaleen mukaan elinkeinonharjoittajien ei tarvitse antaa ostokehotuksissa tietoja, jotka ilmenevät asiayhteydestä.

Direktiivin 7 artiklan 2 kohdan mukaan olennaisten tietojen antaminen ”epäselvällä, käsittämättömällä tai moniselitteisellä tavalla tai väärään aikaan” on harhaanjohtavaa mainitsematta jättämistä, jos se todennäköisesti saa keskivertokuluttajan tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän muuten ei olisi tehnyt.

Direktiivin 7 artiklan 4 kohdan a alakohdassa todetaan myös, että ostokehotuksissa on otettava huomioon viestintäväline ja tuote, kun selvitetään, onko tuotteen pääominaisuuksia pidettävä olennaisina tietoina.

Koska tiedot tuotteen täydestä hinnasta ja pääominaisuuksista ovat merkittäviä kuluttajan ostopäätöksen kannalta, ne olisi esitettävä näkyvästi.

Tuotteen pääominaisuuksia koskevien vaadittujen tietojen yleistä laajuutta on arvioitava ostokehotuksen asiayhteyden, tuotteen tyypin ja käytetyn viestintävälineen perusteella.

3.4.5Ostokehotusten olennaiset tiedot – 7 artiklan 4 kohta

Direktiivin 7 artiklan 4 kohdassa luetellaan joukko olennaisina pidettyjä vaadittuja tietoja. Näin varmistetaan mahdollisimman suuri oikeusvarmuus kuluttajille tässä erittäin tärkeässä asiassa 168 . Direktiivin 7 artiklan 4 kohdassa vaadittujen tietojen jättäminen antamatta kuluttajille ostokehotuksessa on harhaanjohtava mainitsematta jättäminen, jos se todennäköisesti saa keskivertokuluttajan tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ei muuten olisi tehnyt. 

Direktiivin 7 artiklan 4 kohdalla pyritään varmistamaan, että kun elinkeinonharjoittajat tekevät kaupallisia tarjouksia, ne antavat samanaikaisesti ymmärrettävällä ja yksiselitteisellä tavalla riittävästi tietoja, joiden avulla kuluttaja voi tehdä perustellun ostopäätöksen, eivätkä johda kuluttajaa harhaan jättämällä mainitsematta olennaisia tietoja.

Jotta elinkeinonharjoittajille ei kuitenkaan aseteta tarpeettomia ja kohtuuttomia tiedotusvaatimuksia, 7 artiklan 4 kohdan vaatimukset eivät ole staattisia, ja ne edellyttävät eri tietoja tilanteen mukaan. Tämä seuraa etenkin 7 artiklan 1, 3 ja 4 kohdassa annetuista selvennyksistä, joiden mukaan asiayhteys ja käytetyn viestintävälineen rajoitukset on otettava huomioon, kuten edellisessä jaksossa todettiin.

Direktiivin 7 artiklan 4 kohdan a alakohdassa selvennetään erityisesti, että ostokehotuksissa on otettava huomioon ”viestintäväline ja tuote”, kun selvitetään, onko tuotteen pääominaisuuksia koskevia olennaisia tietoja jätetty mainitsematta.

Se, mitkä ovat 7 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja tuotteen pääominaisuuksia, voidaan selvittää eri tavoin. Se saattaa ensinnäkin riippua kyseisestä tuotteesta.

Toiseksi, tuotteen pääominaisuuksia koskevien tietojen määrä ja tyyppi saattaa vaihdella sen mukaan, mitä voidaan pitää ”asianmukaisena”, kun otetaan huomioon elinkeinonharjoittajan kaupallisessa viestinnässään käyttämä viestintäväline.

Tietyt tarjousta rajoittavat ehdot olisi periaatteessa katsottava osaksi tuotteen pääominaisuuksia.

Turvallisuusvaroitukset saattavat, tapauskohtaisesta arvioinnin mukaan, muodostaa tuotteen 7 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun pääominaisuuden. Tällä hetkellä tuoteturvallisuutta koskevassa EU:n alakohtaisessa lainsäädännössä tavallisesti edellytetään, että elinkeinonharjoittajat tiedottavat turvallisuuskysymyksistä itse tuotteessa ja/tai sen pakkauksessa. Verkkomyynnin tapauksessa kuluttajien voi tästä syystä olla vaikeaa tehdä todella tietoon perustuvia kaupallisia ratkaisuja, mikäli asianomaisella verkkosivustolla ei ole luettavissa olevaa kuvaa tuotteen/pakkauksen merkinnöistä. Leluturvallisuusdirektiivin 2009/48/EY 169 11 artiklan 2 kohdassa säädetään merkittävästä poikkeuksesta tähän lähestymistapaan. Siinä edellytetään nimenomaisesti, että esimerkiksi käyttäjien vähimmäis- tai enimmäisikää koskevien lelujen turvallisuusvaroitukset on esitettävä selvästi näkyvällä tavalla ennen ostamista, verkko-ostokset mukaan luettuna. Useimpien muiden tuotteiden osalta sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä voidaan käyttää oikeusperustana, jonka nojalla elinkeinonharjoittajat velvoitetaan erityisesti markkinoidessaan tuotteita verkossa tiedottamaan kuluttajille niistä turvallisuusnäkökohdista, joita tuotteen luonne huomioon ottaen voidaan pitää 7 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuina pääominaisuuksina.

Direktiivin 7 artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaan se, ettei kuluttajille kerrota elinkeinonharjoittajan maantieteellistä osoitetta ja henkilöllisyyttä, voi olla harhaanjohtava mainitsematta jättäminen.

Toisaalta elinkeinonharjoittajan henkilöllisyyttä koskevien tietojen voidaan joskus katsoa ”ilmenevän asiayhteydestä” 7 artiklan 4 kohdan tarkoituksessa.

Tapauskohtaisen arvioinnin mukaan elinkeinonharjoittajan kauppanimen mainitseminen saattaa riittää 7 artiklan 4 kohdan b alakohdassa asetetun elinkeinonharjoittajan henkilöllisyyttä koskevan vaatimuksen täyttämiseksi. Virallinen nimi on ilmoitettava myyntisopimuksen ehdoissa, mutta sitä ei välttämättä katsota 7 artiklan 4 kohdassa tarkoitetuksi olennaiseksi tiedoksi.

Direktiivin 7 artiklan 4 kohdan b alakohdan vaatimuksen lisäksi kuluttajansuojadirektiivissä säädetään muita elinkeinonharjoittajan yhteystietoja koskevia tiedotusvaatimuksia etenkin

Ø5 artiklan 1 kohdassa (elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtävät sopimukset) ja 6 artiklan 1 kohdassa (muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtävät sopimukset ja etämyynti) 171 .

Sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 5 artiklan 1 kohdan c alakohdassa edellytetään verkossa toimivien palveluntarjoajien huolehtivan siitä, että palvelun vastaanottajat ja toimivaltaiset viranomaiset saavat ”palvelun tarjoajan yhteystiedot, mukaan lukien sähköpostiosoite, jotka mahdollistavat nopean yhteydenoton sekä suoran ja tehokkaan viestinnän tämän kanssa”.

Sähköistä kaupankäyntiä harjoittavien elinkeinonharjoittajien sähköpostiosoitteet saattavat näin ollen olla olennaisia tietoja sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 5 kohdan nojalla. Näiden tietojen olisi oltava helposti löydettävissä (eli ei vain yleisissä ehdoissa) ja saatavilla välittömästi ja pysyvästi.

Lisäksi tietosuojadirektiivin 95/46/EY (ja tulevan yleisen tietosuoja-asetuksen) mukaan rekisterinpitäjän on toimitettava rekisteröidylle tiettyjä pakollisia tietoja, muun muassa rekisterinpitäjän ja tarvittaessa hänen edustajansa henkilöllisyys (ja yhteystiedot), paitsi jos rekisteröidyllä jo on nämä tiedot (ks. lähemmin 1.4.10 jakso).

Kokemus on osoittanut, että näitä vaatimuksia ei aina noudateta.

’Tipoittain tapahtuvassa hinnoittelussa’ elinkeinonharjoittajat lisäävät kuluja ostoprosessin edetessä esimerkiksi näyttämällä ensin hinnan ilman veroja ja maksuja tai lisäämällä pakollisia maksuja esitettyään ne ensin ”valinnaisina”. Tämä voi saada kuluttajat tekemään kaupallisia ratkaisuja, joita he eivät olisi tehneet, jos koko hinta olisi ilmoitettu ensimmäisessä ostokehotuksessa. Tällainen menettely voi näin ollen olla sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin vastainen harhaanjohtava toimi tai mainitsematta jättäminen.

Tipoittain tapahtuvaa hinnoittelua käsitellään lähemmin matkailua ja liikennettä koskevassa 5.3 jaksossa.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 4 kohdan mukaan ”alkaen-hintojen” käyttäminen, eli hinnan ilmoittaminen ”alkaen” tietystä vähimmäismäärästä, on sallittua, ellei lopullista hintaa voida ”kohtuudella laskea etukäteen” tuotteen luonteesta johtuen.

Vähimmäishinnan olisi kuitenkin oltava mainoksen mukaan tiettyihin tuotteisiin sovellettava todellinen hinta.

Kaupalliset menettelyt, joissa elinkeinonharjoittajat mainostavat olemattomia hintoja, saattavat rikkoa myös sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin liitteessä I olevia 5 ja 6 kohtaa, koska niitä voidaan pitää täkymainontana (5 kohta) tai täkymyyntinä (6 kohta).

Direktiivin 7 artiklan 4 kohdan d alakohdan mukaan elinkeinonharjoittajien on annettava tietoja maksujärjestelyistä, toimituksesta, suorittamisesta ja valitusten käsittelyihin sovellettavasta käytännöstä, mikäli ne poikkeavat huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimuksista. Tämä tarkoittaa, että tällaiset tiedot on esitettävä vain, jos nämä järjestelyt aiheuttavat kuluttajalle haittaa verrattuna sellaiseen erikoistaidon ja huolellisuuden tasoon, jota elinkeinonharjoittajan voidaan kohtuudella odottaa osoittavan kuluttajia kohtaan.

Direktiivin 7 artiklan 4 kohdan e alakohdan mukaan irtisanomis- tai peruuttamisoikeus on mainittava ostokehotuksissa, jos sellainen on. Tämän vaatimuksen mukaan elinkeinonharjoittajien on vain ilmoitettava kuluttajille tällaisten oikeuksien olemassaolosta kertomatta lähemmin niiden harjoittamisen edellytyksistä ja menettelyistä.

Kuluttajansuojadirektiivissä säädetään lisää sääntöjä kuluttajalle ennen sopimuksen tekemistä annettavista tiedoista esimerkiksi sähköisen kaupankäynnin verkkosivustoilla, myyjän kotikäynneillä tai puhelinmyynnissä 177 .

Kyseisessä direktiivissä edellytetään esimerkiksi elinkeinonharjoittajan toimittavan tiedot ’kokonaishinnasta’, ennen kuin kuluttaja tulee sidotuksi sopimukseen 178 . Lisäksi kuluttajalla on oikeus saada takaisin kaikki lisämaksut, joihin hän ei ole antanut nimenomaista suostumustaan, vaan elinkeinonharjoittaja vaan on päätellyt sen käyttämällä oletusvalintoja, esimerkiksi ennalta rastitettuja ruutuja 179 . 

Kun kyse on etäsopimuksista tai muualla kuin toimitiloissa tehdyistä sopimuksista, elinkeinonharjoittajan on annettava tietoja peruuttamisoikeuden käyttämiseen liittyvistä ehdoista, määräajoista ja menettelyistä. Sen on myös toimitettava kuluttajansuojadirektiivin liitteessä I olevassa B osassa esitetty malliperuuttamislomake 180 . 

3.4.6Ilmaiset kokeilut ja tilausansat

Ilmaiset kokeilut ovat markkinointiväline, jossa kuluttajat voivat tilata tuotteen tai palvelun ilmaiseksi tai pientä korvausta (esimerkiksi näytteen postimaksuja) vastaan.

Jos elinkeinonharjoittaja ei anna tietoja maantieteellisestä osoitteestaan ja henkilöllisyydestään ostokehotuksessa, hän saattaa rikkoa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 4 kohdan b alakohtaa. Lisäksi kuluttajansuojadirektiivin 6 artiklan 1 kohdassa ja sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 5 artiklan 1 kohdan c alakohdassa edellytetään verkossa toimivien palveluntarjoajien asettavan saataville tiedot, joiden avulla kuluttajat voivat ottaa heihin yhteyttä. Näiden direktiivien vaatimuksia pidetään sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 5 kohdan mukaisina olennaisina tietoina.

Jos elinkeinonharjoittaja ei ilmaise selvästi kuluttajille, että he saattavat tehdä tilauksen ilmoittautumalla ilmaiseen kokeiluun, hän saattaa rikkoa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 1 ja 2 kohtaa ja 4 kohdan a alakohtaa (jos kyseessä on ostokehotus) jättämällä mainitsematta olennaisia tietoja. Olosuhteista riippuen tämä saattaa olla myös sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 1 kohdan a alakohdan vastaista.

Ilmaiskokeilutarjousten todellisia kustannuksia koskevien tietojen mainitsematta jättäminen tai niiden antaminen epäselvällä tavalla saattaa olla vastoin sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 1 kohdan d alakohtaa ja/tai 7 artiklan 1 ja 2 kohtaa ja 4 kohdan c alakohtaa.

Lisäksi kuluttajansuojadirektiivin 8 artiklan 2 kohdassa on erityissääntö, jolla on tarkoitus parantaa tilaustarjousten avoimuutta verkossa. Tämän säännön mukaan etäsopimusten yhteydessä palvelun pääominaisuuksia, hintaa veroineen, sopimuksen kestoa ja kuluttajien velvollisuuksia koskevat tiedot on toimitettava selvästi ja helposti havaittavasti ja välittömästi ennen kuin kuluttaja tekee tilauksensa. Lisäksi kuluttajalle on annettava mahdollisuus hyväksyä nimenomaisesti, että tilaukseen liittyy maksuvelvollisuus, esimerkiksi käyttämällä yksiselitteisesti merkittyä tilausnäppäintä.

Lisäksi tuotteen luonnehtiminen ilmaisulla ”’ilmainen’, ’maksuton’ tai vastaavalla ilmaisulla, jos kuluttajan on maksettava muita kuluja kuin kaupalliseen menettelyyn vastaamisesta ja tuotteen noutamisesta tai maksullisesta toimittamisesta aiheutuvat väistämättömät kulut” on kaupallinen menettely, jota pidetään kaikissa olosuhteissa sopimattomana ja joka siten on kielletty sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin nojalla. Tämä johtuu direktiivin liitteessä I olevasta 20 kohdasta, jota selitetään lähemmin 4.4 jaksossa.

Toimitus, jota ei ole tilattu (maksun vaatiminen tuotteista, joita kuluttaja ei ole tilannut, tai tällaisten tuotteiden palautuksen tai säilyttämisen vaatiminen) on myös sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin mukaan kaikissa olosuhteissa kielletty kaupallinen menettely. Tämä perustuu direktiivin liitteessä I olevaan 29 kohtaan.

3.4.7Tiettyjen tietojen toimittaminen toisella kielellä

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 2 kohdan mukaan elinkeinonharjoittajan on annettava olennaiset tiedot selvällä, ymmärrettävällä ja yksiselitteisellä tavalla. Tällä vaatimuksella voi, tapauskohtaisen arvion mukaan, olla merkitystä, jos osa olennaisista tiedoista esitetään verkkosivustolla tietyn maan asiakkaisiin kohdennetulla kielellä, kun taas muut olennaiset tiedot ovat saatavilla vain jollain muun kielellä yleisissä ehdoissa.

Kuluttajansuojadirektiivin nojalla jäsenvaltiot voivat vaatia, että sopimustiedot toimitetaan niiden kansallisella kielellä 183 . Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 5 kohdassa vahvistetaan, että muusa EU:n lainsäädännössä vahvistettuja kaupallista viestintää koskevia tiedotusvaatimuksia ”pidetään olennaisina”. Tästä syystä tämän vaihtoehdon valinneissa maissa elinkeinonharjoittaja saattaa rikkoa sekä kuluttajansuojadirektiiviä että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä, jos hän ei toimita kuluttajalle esimerkiksi sopimuksen vahvistusta kuluttajan maan kansallisella kielellä. Tällaisessa tilanteessa kuluttajansuojadirektiivi on alakohtaisena lainsäädäntönä etusijalla sen suhteen, että tietoja ei ole toimitettu asianmukaisella kielellä ennen sopimuksen tekemistä, kun taas sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä sovelletaan mainontavaiheessa.

Tämän asiakirjan 1.4.3 jaksossa käsitellään lähemmin muita EU:n tiedotusvaatimuksia, jotka koskevat 7 artiklan 5 kohdan perusteella ’olennaisiksi’ katsottuja tietoja.

3.4.8Suunniteltu vanheneminen

Suunniteltu vanheneminen teollisessa suunnittelussa on kaupallinen toimintaperiaate, jossa tuotteelle tietoisesti suunnitellaan rajoitettu käyttöikä niin, että se vanhenee tai tulee käyttökelvottomaksi tietyn ajan kuluttua.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin näkökulmasta suunniteltu vanheneminen ei sinänsä ole sopimatonta. Direktiivin 7 artiklan nojalla elinkeinonharjoittajan, joka jättää ilmoittamatta kuluttajalle, että tuotteelle on suunniteltu rajoitettu käyttöikä, saatetaan kunkin tapauksen erityisten olosuhteiden mukaan kuitenkin katsoa jättäneen mainitsematta olennaisia tietoja.

Voimassa olevassa EU:n lainsäädännössä säädetään keinoista, joilla suunniteltua vanhenemista voidaan torjua.

Ekosuunnitteludirektiivillä 184 annetaan komissiolle mahdollisuus asettaa tuotteiden korjattavuutta ja käyttöikää koskevia vähimmäisvaatimuksia sekä niiden arvioitua käyttöikää koskevia tiedotusvaatimuksia.

Käyttöikää koskevia ekosuunnitteluvaatimuksia on asetettu muutamille tuoteryhmille, kuten pölynimureiden osille 185 ja hehkulampuille 186 . Lisäksi komission ehdotus tarkistetusta energiatehokkuusmerkintää koskevasta kehyksestä 187 mahdollistaa tuotteiden kestävyyttä koskevien tietojen sisällyttämisen tulevaisuudessa EU:n energiamerkintään.

Joulukuussa 2015 hyväksytyssä kiertotaloutta koskevassa EU:n toimintasuunnitelmassa 188 korostettiin, että edistää tuotteiden korjattavuutta, saattamista ajan tasalle, kestävyyttä ja kierrätettävyyttä laatimalla uusia tuotevaatimuksia ekosuunnitteludirektiiviin liittyvän tulevan työn yhteydessä asianmukaisella tavalla ja ottaen huomioon eri tuoteryhmien erityisominaisuudet.

Jos tavarassa ilmenee virhe kahden vuoden kuluessa sen toimittamisesta, kuluttaja voi vedota kulutustavaroiden kaupasta ja niihin liittyvistä takuista annetun direktiivin 189 mukaiseen lakisääteiseen takuuseen. Tämä pätee myös silloin, jos virhe on aiheutunut suunnitellun vanhenemisen menettelyistä, mikäli suunniteltu vanheneminen ei ole sopimuksen mukaista. Tämän direktiivin mukaisesti myyjän on todistettava kuuden kuukauden kuluessa luovutuksesta, että tuotteessa ei ollut virhettä luovutushetkellä.

3.5Aggressiiviset kaupalliset menettelyt

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä annetaan yksi koko EU:ssa sovellettavissa oleva aggressiivisten kaupallisten menettelyjen määritelmä. Direktiivillä estetään elinkeinonharjoittajia käyttämästä myyntitapoja, jotka rajoittavat kuluttajan valinnan- tai toiminnanvapautta tuotteen suhteen ja vääristävät siten hänen taloudellista käyttäytymistään.

Aggressiivisia kaupallisia menettelyjä ovat menettelyt, joissa käytetään häirintää, pakottamista, fyysistä voimaa tai sopimatonta vaikuttamista. Ne voivat liittyä käyttäytymiseen markkinointivaiheessa mutta myös menettelyihin, jotka tapahtuvat liiketoimen aikana tai sen jälkeen.

Aggressiivisiin menettelyihin voi sisältyä toimintatapoja, jotka kuuluvat jo muun kansallisen lainsäädännön, muun muassa sopimus- ja rikosoikeuden, soveltamisalaan. Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevalla direktiivillä lisätään vielä yksi suojelukerros, joka voidaan aktivoida julkisen täytäntöönpanon keinoin tarvitsematta välttämättä käynnistää rikos- tai siviilioikeudellisia menettelyjä.

Direktiivin 9 artiklan c alakohdassa kielletään menettelyt, joilla elinkeinonharjoittaja vaikuttaa kuluttajiin sopimattomalla tavalla esimerkiksi käyttämällä tiedossaan olevia vastoinkäymisiä tai seikkoja, jotka ovat niin vakavia, että ne heikentävät kuluttajan arvostelukykyä.

Direktiivin 9 artiklan d alakohdassa estetään elinkeinonharjoittajia asettamasta kohtuuttomia sopimuksen ulkopuolisia esteitä, jotka ovat haitaksi kuluttajille, jotka haluavat käyttää sopimukseen sisältyviä oikeuksiaan, mukaan lukien oikeutta päättää sopimus tai vaihtaa tuotetta tai elinkeinonharjoittajaa. Tämä säännös on tärkeä erityisesti televiestintä- ja energiapalvelusopimusten vaihtamista vaikeuttavien sopimuksen ulkopuolisten esteiden estämiseksi.

Direktiivin 9 artiklan e alakohta kattaa uhkaukset ryhtyä toimiin, jotka eivät ole laillisesti mahdollisia. Aggressiivisia menettelyjä tapahtuu usein kotimyynnissä tai muussa elinkeinonharjoittajan toimitilojen ulkopuolella harjoitettavassa kulutustavaroiden myynnissä sekä aikaosuusalalla. Aggressiivisia menettelyjä voi tapahtua myös velanperinnässä, joissa velkojen periminen annetaan kolmansien osapuolten tehtäväksi. Vaikeat tai kohtuuttomat palvelun vaihtamisen esteet olisi myös katsottava aggressiivisiksi menettelyiksi.

Direktiivin 8 ja 9 artikla yleisiä sääntöjä täydennetään ”mustassa listassa” kuvatuilla kahdeksalla erityisellä aggressiivisella menettelyllä, jotka ovat kiellettyjä kaikissa olosuhteissa. Eräitä näistä menettelyistä käsitellään lähemmin ”kaupallisten menettelyjen mustaa listaa” koskevassa luvussa 4. Tiettyjä ikääntyneisiin kohdistuvia menettelyjä, kuten aggressiivisia kotimyyntimenetelmiä, käsitellään haavoittuvia kuluttajia koskevassa 2.6 jaksossa.

4.Sopimattomien kaupallisten menettelyjen musta lista (liite I)

Liitteessä I oleva luettelo laadittiin, jotta valvontaviranomaiset, elinkeinonharjoittajat, markkinoinnin ammattilaiset ja kuluttajat voivat tunnistaa tietyt menettelyt ja vastata niihin välittömämmin täytäntöönpanotoimilla. Näin se lisää oikeusvarmuutta. Jos voidaan todistaa, että elinkeinonharjoittaja on suorittanut mustalla listalla olevan kaupallisen menettelyn, kansalliset valvontaviranomaiset voivat toteuttaa toimenpiteitä seuraamusten määräämiseksi elinkeinonharjoittajalle ilman, että niiden tarvitsee soveltaa tapauskohtaista testiä (esimerkiksi arvioida menettelyn todennäköistä vaikutusta keskivertokuluttajan taloudelliseen käyttäytymiseen).

Seuraavassa esitettyjen mustalla listalla olevien kaupallisten menettelyjen lisäksi 5.1.6 jaksossa kuvaillaan eräitä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin liitteessä I lueteltuja menettelyjä, jotka saattavat olla erityisen merkityksellisiä ympäristöväittämien kannalta.

4.1Tuotteet, joita ei voida myydä laillisesti – kielletty kaupallinen menettely nro 9

Tämä menettely on kielletty sellaisten tilanteiden estämiseksi, joissa elinkeinonharjoittaja tuotetta tai palvelua markkinoidessaan jättää ilmoittamatta selvästi kuluttajalle, että on olemassa oikeussäännöksiä, jotka saattavat rajoittaa kyseisen tuotteen myyntiä, hallussapitoa tai käyttöä. Tämä koskee tuotteita tai palveluja, joiden myynti on kiellettyä tai laitonta kaikissa olosuhteissa, kuten laittomien huumausaineiden myynti. Koska tällaisiin menettelyihin liittyy usein rikollista toimintaa ja/tai epärehellisiä toimijoita, ne on helppo tunnistaa.

Tällaiset menettelyt rikkovat myös yleensä vakavasti muita lakeja, jotka ovat tavallisesti erityisempiä ja etusijalla sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaan direktiiviin nähden.

Toinen menettelyjen ryhmä koskee tuotteita tai palveluja, jotka eivät ole laittomia, mutta joita voidaan markkinoida ja myydä laillisesti vain tietyin ehdoin ja/tai tietyin rajoituksin.

4.2Pyramidijärjestelmät – kielletty kaupallinen menettely nro 14

Tämä menettely on kielletty, jotta elinkeinonharjoittajia estetään houkuttelemasta kuluttajia järjestelmään lupaamalla heille korvausta, vaikka itse asiassa kuluttajat saavat korvausta lähinnä uusien jäsenten värväämisestä järjestelmään eikä tuotteiden myynnistä tai kulutuksesta. Järjestelmän pyramidirakenne on yleensä laadittu siten, että se tuottaa hyötyä vain huipulla oleville organisoijille, kun taas värvätyillä kuluttajilla ei yleensä ole mitään kohtuullista mahdollisuutta saada takaisin sijoittamiaan varoja. EU:n tuomioistuin on selventänyt edellytyksiä, joilla kaupallinen myynninedistämisjärjestelmä voidaan katsoa liitteessä I olevassa 14 kohdassa tarkoitetuksi ’pyramidimyyntijärjestelmäksi’. EU:n tuomioistuin totesi, että

”pyramidimyyntijärjestelmien kieltäminen nojautuu [...] kolmeen yhteiseen edellytykseen. Ensinnäkin tällainen myynninedistäminen perustuu lupaukseen siitä, että kuluttajalla on mahdollisuus saada taloudellinen etu. Lisäksi tämän lupauksen toteuttaminen riippuu muiden kuluttajien liittymisestä järjestelmään. Lopuksi suurin osa tuloista, joilla kuluttajille luvattu korvaus rahoitetaan, ei ole peräisin todellisesta taloudellisesta toiminnasta.” 198

Samassa tuomiossa EU:n tuomioistuin täsmensi, että

”pyramidimyyntijärjestelmä on kaikissa olosuhteissa sopimaton kaupallinen menettely vain silloin, kun tällainen järjestelmä edellyttää kuluttajalta minkä tahansa suuruista taloudellista suoritusta, jonka vastineena kuluttajalla on mahdollisuus saada korvausta etupäässä muiden kuluttajien värväämisestä järjestelmään eikä tuotteiden myynnistä tai kulutuksesta.” 199  

Kyseisessä asiassa yritys oli mainostanut maksavansa uusille asiakkaille palkkion jokaisesta näiden värväämästä muusta asiakkaasta. Äskettäin värvättyjen asiakkaiden oli maksettava rekisteröintimaksu. EU:n tuomioistuin epäili, että kuluttajien mahdollisuus saada korvausta perustui etupäässä muiden kuluttajien värväämiseen järjestelmään, ja totesi, että jo liittyneille jäsenille maksetut palkkiot rahoitettiin vain hyvin vähäisessä määrin uusilta liittyjiltä vaadituilla taloudellisilla suorituksilla. EU:n tuomioistuin muistutti myös, että vaikka jotakin menettelyä ei ole kielletty liitteen I säännöksissä, se voidaan silti katsoa direktiivin yleisissä säännöksissä (5–9 artikla) tarkoitetulla tavalla sopimattomaksi.

Pyramidijärjestelmien kaltaiset hierarkkiset rakenteet ovat monimutkaisia, ja voi olla vaikeaa määrittää määrällisesti uusien jäsenten yritykselle tuottama hyöty. Myös olemassa olevien jäsenten saama korvaus saatetaan laskea eri tavoin.

Vaikuttaa siltä, että on tarpeen erottaa toisistaan kielletty kaupallinen menettely nro 14, jossa osallistujat ansaitsevat rahaa lähinnä tai ainoastaan värväämällä uusia osallistujia ohjelmaan, sekä monitasoinen markkinointi, jossa myyntihenkilöstö saa korvausta lähinnä henkilökohtaisesti tuottamastaan myynnistä ja myös värväämiensä muiden myyjien myynnistä.

On myös vaikeaa erottaa toisistaan kuluttajat ja elinkeinonharjoittajat: kuluttajan liityttyä järjestelmään häntä voidaan siitä hetkestä lähtien, jona hän aloittaa sen myynninedistämisen, pitää elinkeinonharjoittajana ja häneen itseensä voidaan soveltaa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin kieltoa järjestelmän puitteissa suoritetun ammatillisen toiminnan osalta 204 . 

4.3Tuotteet, jotka parantavat sairauksia, toimintahäiriöitä tai epämuodostumia – kielletty kaupallinen menettely nro 17

Tämä kielto kattaa tilanteet, joissa elinkeinonharjoittaja väittää, että sen tuote tai palvelu voi helpottaa tai parantaa tiettyjä fyysisiä tai psykologisia vaivoja.

Tällaiset väittämät kuuluvat jo osittain alakohtaisen EU:n lainsäädännön piiriin. Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi ei myöskään vaikuta tuotteiden terveyteen vaikuttavia ominaisuuksia koskeviin EU:n sääntöihin. Näin ollen 17 kohtaa sovelletaan vain terveyttä ja hyvinvointia koskevista väittämistä annettujen EU:n sääntöjen lisäksi. Terveys- ja hyvinvointituotteisiin liittyviä harhaanjohtavia menettelyjä voidaan kuitenkin silti arvioida sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan nojalla (esimerkiksi jos yleinen esitystapa on harhauttava).

Kielto koskee ennen kaikkea väittämiä, jotka liittyvät lääketieteessä patologioiksi, toimintahäiriöiksi tai epämuodostumiksi luokiteltuihin fyysisiin tiloihin. Koska tällaisia väittämiä kuitenkin säännellään myös EU:n alakohtaisella lainsäädännöllä, 17 kohdan käytännön merkitys tällaisten menettelyjen suhteen on hyvin vähäinen.

Elintarviketietoja koskevan asetuksen 206 7 artiklan 3 kohdan mukaan elinkeinonharjoittajan kuluttajalle toimittamissa elintarviketiedoissa ”ei saa antaa sellaista kuvaa, että elintarvikkeeseen liittyy ihmisen sairauksia ennalta ehkäiseviä, hoitavia tai parantavia ominaisuuksia, eikä viitata sellaisiin”. Tätä yleistä säännöstä sovelletaan elintarvikealan toimijoihin elintarvikeketjun kaikissa vaiheissa silloin, kun niiden toiminta liittyy elintarviketietojen antamiseen kuluttajille.

’Elintarviketiedoilla’ tarkoitetaan tietoja, jotka koskevat elintarviketta ja jotka asetetaan saataville etiketillä, muulla mukana seuraavalla materiaalilla tai millä tahansa muulla keinolla, mukaan lukien teknologian välineet ja sanallinen viestintä.

Lisäksi EU:n ravitsemus- ja terveysväitteitä koskevassa asetuksessa säädetään yksityiskohtaisista säännöistä elintarvikkeita koskevien ravitsemus- ja terveysväitteiden käytöstä kaupallisessa viestinnässä, kuten mainonnassa 207 . Asetuksen mukaan väittämiä, joissa annetaan ymmärtää, että elintarvikkeella on erityisiä hyödyllisiä ravitsemuksellisia ominaisuuksia (’ravitsemusväittämät’) tai että elintarvikeryhmän, elintarvikkeen tai sen ainesosan ja terveyden välillä on yhteys (’terveysväittämät’) ei voida esittää ilman EU:n ennakkohyväksyntää. Asetuksessa myös kielletään nimenomaisesti seuraavat terveysväittämät 208 :

Øväitteet, joissa esitetään, että elintarvikkeen nauttimatta jättämisellä voi olla terveysvaikutuksia

Øväitteet, joissa mainitaan painonpudotuksen nopeus tai määrä

Øväitteet, joissa viitataan yksittäisten lääkäreiden tai terveydenhuollon ammattihenkilöiden ja muiden järjestöjen suosituksiin.

Terveyteen liittyviä väittämiä säännellään myös EU:n terveys- ja lääkelainsäädännöllä. Lääkkeistä annetun direktiivin 2001/83/EY 209 6 artiklan 1 kohdassa todetaan selvästi, että lääkettä ei saa jäsenvaltiossa saattaa markkinoille ilman markkinoille saattamista koskevaa lupaa. Kyseisessä direktiivissä annetaan myös erityisiä säännöksiä yleisestä lääkemainonnasta, jonka on 210  

Øoltava laadittu siten, että viestin mainonnallinen tarkoitus käy selvästi ilmi ja että valmiste tunnistetaan selvästi lääkkeeksi

Øsisällettävä ainakin:

olääkkeen nimi, sekä yleisnimi, jos lääke sisältää ainoastaan yhden vaikuttavan aineen,

olääkkeen oikean käytön kannalta välttämättömät tiedot,

onimenomainen, helposti luettava kehotus lukea huolellisesti pakkausselosteen tai ulkoisen pakkauksen ohjeet tapauksen mukaan.

Lisäksi direktiivin 2001/83/EY 90 artiklan a–k alakohdassa kielletään tietyt mainontatavat. Yleinen lääkemainonta ei esimerkiksi saa sisältää mitään aineistoa, joka

a)antaa vaikutelman, että lääkärissäkäynti tai leikkaus on tarpeeton, erityisesti tarjoamalla diagnoosia tai ehdottamalla hoitoa postin välityksellä

b)esittää, että lääkkeen ottamisen vaikutukset ovat taatut, että siihen ei liity epätoivottuja vaikutuksia tai että vaikutukset ovat paremmat tai samanlaiset kuin toisen hoidon tai lääkkeen vaikutukset

c)esittää, että henkilön tavanomaista terveyttä voidaan kohentaa lääkettä nauttimalla.

Lisäksi lääkkeiden ja lääketieteellisten hoitojen myynnin edistämiselle on asetettu erityisiä rajoituksia (eli kieltoja). Ne koskevat pääasiassa ammattihenkilöiden, eli elinkeinonharjoittajien ja lääkärien, välisiä suhteita. Tuotteen/hoidon valinta riippuu sen määräävästä lääkäristä tai asiantuntijasta. Harhaanjohtava mainonta tällä alalla (riippumatta siitä, koskeeko se luvan saanutta elinkeinonharjoittajaa vai ei) käynnistää asianomaisten EU:n tai kansallisten sääntöjen soveltamisen ja siihen sovelletaan niiden täytäntöönpano- ja seuraamusjärjestelmiä. Nämä ovat etusijaisia sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaan direktiiviin nähden.

Kielletty kaupallinen menettely nro 17 koskee myös esimerkiksi kosmetiikan, kauneushoitojen ja hyvinvointituotteiden kaltaisia tuotteita ja palveluja. Tällaisten tuotteiden markkinoinnin perusteella niillä on tarkoitus saada aikaan tiettyjä fyysisiä parannuksia ihmisten tai eläinten ruumiissa, mutta niiden markkinointi ei välttämättä kuulu EU:n alakohtaisen lainsäädännön soveltamisalaan.

Kosmetiikkatuotteiden osalta kosmeettisista valmisteista annetun asetuksen (EY) N:o 1223/2009 211 20 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että jäsenvaltiot kieltävät kosmeettisten valmisteiden selosteissa, asettamisessa saataville markkinoilla ja mainostamisessa käytettävät tekstit, nimet, tavaramerkit, kuvat ja figuratiiviset tai muut merkkejä, jotka yhdistävät näihin valmisteisiin ominaisuuksia tai vaikutuksia, joita niillä ei ole.

Jos elinkeinonharjoittaja ei esitä asianmukaista ja merkityksellistä näyttöä niistä fyysisistä vaikutuksista, joita kuluttaja voi odottaa tuotteen käytöstä, tämä kuuluu kielletyn kaupallisen menettelyn nro 17 piiriin perättömän väitteen esittämisen perusteella, ellei tätä säännellä EU:n alakohtaisella lainsäädännöllä.

Kiellon välttääkseen elinkeinonharjoittajien on pystyttävä osoittamaan tämäntyyppiset tosiasiaväittämät oikeiksi tieteellisen näytön avulla.

Se, että todistustaakka on elinkeinonharjoittajalla, heijastaa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 12 artiklassa laajemmin muotoiltua periaatetta, jonka mukaan ”[j]äsenvaltioiden on annettava tuomioistuimille tai hallintoviranomaisille [...] riita-asioissa tai hallintomenettelyissä toimivalta a) vaatia elinkeinonharjoittajaa näyttämään toteen kaupalliseen menettelyyn liittyvien tosiasiaväittämien paikkansapitävyys, jos se elinkeinonharjoittajan ja menettelyn muiden asianosaisten oikeutetut edut sekä kyseiseen tapaukseen liittyvät seikat huomioon ottaen on aiheellista”.

4.4Ilmaisun ’ilmainen’ käyttö – kielletty kaupallinen menettely nro 20

Tämä kielto perustuu ajatukseen siitä, että kuluttajat odottavat väittämän ”ilmainen” tarkoittavat juuri sitä, eli että he saavat jotakin antamatta rahaa vastikkeeksi. Tämä tarkoittaa, että tarjousta voidaan luonnehtia ilmaiseksi vain, jos kuluttajat maksavat ainoastaan

a)kaupalliseen menettelyyn vastaamisesta aiheutuvat pakolliset vähimmäiskustannukset (esimerkiksi voimassa olevat postimaksut, puhelumaksut enintään kansalliseen puhelujen vakiohintaan asti tai tekstiviestin lähettämisen pakollinen vähimmäishinta)

b)todelliset rahti- tai toimituskustannukset

c)kuluttajalle tarjouksen noutamisesta mahdollisesti aiheutuvat matkakustannukset ja tähän liittyvät sivukustannukset.

Näin ollen elinkeinonharjoittajat eivät saa periä maksua ilmaisena markkinoidun tuotteen pakkaamisesta, käsittelystä tai hallinnoinnista. Kun elinkeinonharjoittajat tekevät ilmaisia tarjouksia, heidän olisi myös ilmoitettava kaikessa aineistossa selvästi, mikä on kuluttajan vastuu edellä tarkoitetuista pakollisista kustannuksista.

On vaikeampaa määrittää, onko kaupallinen menettely sopimaton, kun sanaa ”ilmainen” käytetään yhdistetyissä tarjouksissa, jotka ovat useampaa kuin yhtä tuotetta tai palvelua koskevia kaupallisia tarjouksia. Yhdistetyt tarjoukset ovat tavallisesti ehdollisia ostotarjouksia tai pakettitarjouksia.

Seuraavassa esitetään eräitä periaatteita, jotka kansalliset viranomaiset voisivat ottaa huomioon arvioidessaan yhdistettyjä tarjouksia. Ne on jo pitkälti otettu huomioon eräissä mainontaa sääntelevissä säännöissä:

ØElinkeinonharjoittajat eivät saa yrittää kattaa kustannuksiaan heikentämällä laatua tai koostumusta tai nostamalla sellaisen tuotteen hintaa, joka on ostettava erillisen ilmaisen tuotteen saamiseksi.

ØElinkeinonharjoittajat eivät saa luonnehtia yksittäistä paketin osaa ilmaiseksi, jos kyseisen osan kustannukset sisältyvät paketin hintaan.

Kielto ei estä elinkeinonharjoittajia käyttämästä sanaa ”ilmainen” ehdollisissa tarjouksissa, joissa kuluttajien on ostettava muita tuotteita (eli ”osta yksi, saat toisen ilmaiseksi” -tyyppiset tarjoukset), mikäli

I.kuluttajille kerrotaan selvästi, että heidän on maksettava kaikki kustannukset

II.maksettujen tuotteiden laatua tai koostumusta ei ole heikennetty sekä

III.maksettujen tuotteiden hintaa ei ole korotettu ilmaistuotteesta johtuvien kustannusten kattamiseksi.

Ehdollisen tarjouksen keskeinen erottava piirre on se, että ”ilmaiseksi” luonnehditun tuotteen on oltava aidosti erillinen niistä tuotteista, joista kuluttajan on maksettava, ja toimitetaan niiden lisäksi.

Näin ollen tällaisten ehdollisten tarjousten suhteen elinkeinonharjoittajien on pystyttävä osoittamaan

I.että ilmainen tuote toimitetaan aidosti kyseiseen hintaan tavallisesti myydyn tuotteen tai tuotteiden lisäksi tai että ilmainen tuote on aidosti erotettavissa maksettavista tuotteista

II.että elinkeinonharjoittajat toimittavat ilmaisen tuotteen maksettavien tuotteiden kanssa vain, jos kuluttaja noudattaa tarjouksen ehtoja sekä

III.että kuluttajat ovat tietoisia maksettavien tuotteiden itsenäisestä hinnasta ja että tämä hinta on sama myös ilman ilmaistuotetta.

Liitteessä I olevassa 20 kohdassa kielletään yksittäistä paketin osan luonnehtiminen ilmaiseksi, jos kyseisen osan kustannukset sisältyvät paketin hintaan. ’Pakettitarjouksella’ tarkoitetaan tässä edeltä järjestettyä ominaisuuksien yhdistelmää, jota tarjotaan yhteen kaikki osat kattavaan hintaan ja jossa kuluttajat eivät voi tosiasiallisesti valita, kuinka monta paketin osaa he saavat kyseiseen hintaan.

Joskus elinkeinonharjoittajat kuitenkin lisäävät uusia osia olemassa oleviin paketteihin korottamatta paketin kokonaishintaa tai heikentämättä siihen sisältyvien osien laatua tai koostumusta.

Tällaisissa tilanteissa kuluttajat todennäköisesti pitävät pakettiin lisättyä osaa vakiintuneen paketin lisänä jonkin aikaa sen käyttöönoton jälkeen. Jos paketin hintaa kuitenkin korotetaan tai sen laatu tai koostumus heikkenee uuden osan lisäämisen jälkeen, uutta osaa ei saa luonnehtia ”ilmaiseksi”.

Kertaluonteiset alkuvaiheen kustannukset, joita aiheutuu esimerkiksi laitteiston ostamisesta tai asentamisesta, eivät kumoa väittämiä, joiden mukaan ilman tilausta toimitettavat tuotteet tai palvelun ovat ilmaisia liitteessä I olevan 20 kohdan tarkoituksessa.

Esimerkiksi maksuttomat digitaaliset televisiokanavat ovat vain niiden kuluttajien saatavilla, joilla on tarvittava digitaalinen vastaanotin; vastaavasti puhelupaketit ovat vain sellaisten kuluttajien saatavilla, joilla on puhelinliittymä.

Myöskään kolmannelle osapuolelle maksettavat liitäntämaksut internetpalvelun aktivoimiseksi eivät kumoa väittämiä internetpalvelun ilmaisuudesta, mikäli liitäntämaksua ei ole korotettu ilmaisen internetpalvelun toimittamisesta aiheutuvien kustannusten kattamiseksi. Elinkeinonharjoittajien on aina ilmoitettava kuluttajille asianmukaisesti tällaisten alkuvaiheen maksujen vaatimisesta. ”Ilmaisiksi” luonnehditut tuotteet ovat erityisen yleisiä verkkoalalla. Monet tällaiset palvelut ovat kuitenkin kuluttajien saatavilla vain sillä ehdolla, että he toimittavat henkilötietojaan, kuten henkilöllisyytensä ja sähköpostiosoitteensa. Tämä on ala, jolla on EU:n tietosuojalainsäädännön ja sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin välistä vuorovaikutusta.

Kuten vuorovaikutusta EU:n tietosuojasääntöjen kanssa koskevassa 1.4.9 jaksossa todettiin, tietoisuus kuluttajien mieltymyksiä ja henkilötietoja koskevien tietojen ja muun käyttäjien tuottaman sisällön taloudellisesta arvosta on lisääntymässä. Tällaisten tuotteiden markkinoiminen ilmaisina kertomatta kuluttajille, miten heidän mieltymyksiään, henkilötietojaan ja käyttäjien tuottamaa sisältöä käytetään, saatetaan joissain olosuhteissa katsoa harhaanjohtavaksi menettelyksi.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamista peleihin, joita mainostetaan ”ilmaisina” mutta joissa myös tarjotaan sovelluksen sisäisiä ostoja, käsitellään tarkemmin sovelluskauppoja koskevassa 5.2.4 jaksossa.

4.5Sinnikäs markkinointi etävälinettä käyttäen – kielletty kaupallinen menettely nro 26

Tämän kiellon tarkoituksena on suojella kuluttajia etämarkkinointivälineiden häirinnältä. Liitteessä I olevassa 26 kohdassa ei kielletä etämarkkinointia sinänsä, vaan sinnikkäät ja ei-toivotut myyntiyhteydenotot.

Sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivin 2002/58/EY 13 artiklassa säädetään erityisiä sääntöjä ei-toivotusta viestinnästä sähköisten viestintäverkkojen (kuten puhelimen tai sähköpostin) avulla. Automaattisia soittolaitteita, fakseja tai sähköpostia voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksissa vain yhteyden ottamiseksi sellaisiin käyttäjiin, jotka ovat ennakolta antaneet tähän suostumuksensa. Nämä alakohtaiset säännökset ovat etusijaisia sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaan direktiiviin nähden, mikä tarkoittaa, ettei tällaisten myyntiyhteydenottojen tarvitse olla sinnikkäitä ja että jäsenvaltioiden on määrättävä niistä seuraamuksia ensimmäisestä puhelusta tai sähköpostiviestistä alkaen.

Postin avulla suoritettavaa markkinointia ja muuta painettua mainontaa varten ei ole olemassa vastaavia alakohtaisia EU:n sääntöjä. Niitä säännellään kattavasti sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevalla direktiivillä ja erityisesti sen liitteessä I olevalla 26 kohdalla. Näin ollen kansalliset säännökset, joilla kielletään kaikenlainen osoitteeton painettu mainonta, menevät sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin täysin yhdenmukaistettuja säännöksiä pidemmälle, elleivät kuluttajat anna ennakolta suostumustaan tällaiseen mainontaan (vapaavalintaisuus).

Tällainen kielto olisi sallittu vain, jos se ei kuulu direktiivin soveltamisalaan eli jos sillä ei pyritä suojelemaan kuluttajien taloudellista etua.

Eräät jäsenvaltiot ovat puolustaneet tällaisia kieltoja eri perustein, esimerkiksi ympäristönsuojelusyillä (markkinointimateriaaliin haaskatun paperin vähentäminen).

Jos rekisterinpitäjä käyttää henkilötietoja (esimerkiksi vastaanottajan nimeä ja/tai osoitetta tai muita tunnistettavissa olevaan henkilöön liittyviä tietoja) kaupallisiin tarkoituksiin, tämä on EU:n tietosuojalainsäädännön mukaan näiden tietojen käsittelyä.

Tietosuojadirektiivin (95/46/EY) suojalausekkeita ja velvoitteita on noudatettava; henkilöille on muun muassa ilmoitettava, että tietoja käsitellään, ennen kuin mitään markkinointia toteutetaan, ja heille on annettava mahdollisuus vastustaa henkilötietojensa käsittelyä tähän tarkoitukseen 218 .

4.6Lapsiin kohdistuvat suorat kehotukset – kielletty kaupallinen menettely nro 28

Tämä kielto kattaa lasten painostamisen ostamaan tai suostuttelemaan vanhempansa ostamaan tuotteita heille (”kärttämisvaikutus”). Monien elinkeinonharjoittajien toistuvasti tästä kiellosta esittämä väite on, että voi olla vaikeaa erottaa lapsille suunnattua markkinointia muille kuluttajille suunnatusta markkinoinnista. Vastaavasti voi joskus olla epäselvää, sisältääkö jokin kaupallinen menettely lapsiin kohdistuvan suoran kehotuksen.

Tästä huolimatta on tapauskohtaisesti määritettävä, kuuluuko kaupallinen menettely liitteessä I olevan 28 kohdan soveltamisalaan. Elinkeinonharjoittajan oma määritelmä kyseisen kaupallisen menettelyn kohderyhmästä ei sido kansallista täytäntöönpanoviranomaista tai tuomioistuinta, joskin tällainen määritelmä voidaan ottaa huomioon.

Jotkin kansalliset viranomaiset ovat laatineet arviointikriteereitä opastaakseen tapauskohtaisia arviointeja siitä, sisältävätkö kaupalliset menettelyt lapsiin kohdistuvia suoria kehotuksia.

Esimerkiksi Yhdistyneen kuningaskunnan kilpailuviraston (Office of Fair Trading) tammikuussa 2014 julkaisemat verkko- ja sovelluspohjaisten pelien periaatteet 222 sisältävät seuraavan esimerkin kaupallisista menettelyistä, jotka noudattavat lapsiin kohdistuvien suorien kehotusten kieltoa ”vähemmän todennäköisesti tai epätodennäköisesti”.

”Peli, joka todennäköisesti vetoaa lapsiin, edellyttää, että kuluttaja ’käyttää’ pelin sisäistä rahaa, jota voidaan joko ansaita pelaamalla peliä tai ostaa todellisella rahalla. Kun tämä pelin sisäinen raha loppuu kuluttajalta, häntä kehotetaan – tai kannustetaan tai yllytetään pelin sisäisillä lauseilla tai kuvilla – esimerkiksi ’ostamaan lisää’, käymään kaupassa ’hakemassa lisää’ tai ’liittymään jäseneksi’.”

Nämä Yhdistyneen kuningaskunnan periaatteet sisältävät seuraavat kriteerit sen arvioimiseksi, ovatko pelit omiaan vetoamaan lapsiin:

”Voi olla kohtuullisen ennakoitavaa, että peli todennäköisesti vetoaa lapsiin sisältönsä, tyylinsä ja/tai esitystapansa ansiosta. Olisi otettava huomioon todennäköinen yleisö, ennen kuin suunnitellaan kuluttajille välitettäviä kaupallisia viestejä ja päätetään, sisällytetäänkö niihin suoria kehotuksia. Merkittävä määräävä tekijä on se, tiedetäänkö lasten pelaavan peliä tai markkinoidaanko peliä lapsille. Muita tekijöitä tai ominaisuuksia, joiden perusteella peli saattaa olla omiaan vetoamaan lapsiin, esitetään tässä ohjeellisessa luettelossa, joka ei ole tyhjentävä:

•hahmot, jotka ovat lasten suosiossa tai vetoavat todennäköisesti heihin

•sarjakuvanomainen grafiikka

•kirkkaat värit

•pelin pelaamisen ja/tai kielen yksinkertaisuus

•peli liittyy toimintaan, joka todennäköisesti vetoaa lapsiin tai josta he pitävät

•pelin voi ladata, tilata tai ostaa kuka tahansa eikä sillä ole ikärajoituksia

•peliä myydään sovelluskaupan lapsille tarkoitetulla osastolla.”

Pohjoismaiden kuluttaja-asiamiehet toteavat seuraavaa 223 :

”Elinkeinonharjoittajat eivät saa suoraan kehottaa lapsia ostamaan tai suostuttelemaan heidän vanhempiaan tai muita aikuisia ostamaan elinkeinonharjoittajien tuotteita. Se, kehotetaanko markkinoinnissa lapsia ostamaan, on arvioitava tapauskohtaisesti. Tällainen arviointi on tehtävä yksittäisen lapsen näkökulmasta ottaen huomioon hänen ikänsä, kehitysasteensa ja muut tekijät, jotka tekevät lapsista erityisen haavoittuvia. Muun muassa seuraavia seikkoja pidetään merkittävinä:

•Kuinka selvästi kehotus ostaa on muotoiltu sekä siitä syntyvä vaikutelma: markkinointi, joka sisältää sellaisia ilmaisuja kuin ’mene ostamaan kirja’ tai ’pyydä äitiäsi hakemaan tuote lähimmästä kaupasta’, on suora ostamiskehotus.

•Miten markkinointi on suunnattu lapsille: onko markkinointi esimerkiksi lähetetty välineellä, joka kohdistuu lapsiin suoraan ja henkilökohtaisesti?

•Miten helppoa markkinoidun tuotteen ostaminen on: onko esimerkiksi mahdollista tehdä osto linkkiä napsauttamalla? Markkinointi tekstillä ’osta tästä’ ja linkillä verkkosivulle, jolla osto voidaan tehdä, on suora ostokehotus.”

Kuluttajansuoja-asioiden yhteistyöverkostossa (CPC) toimivat kansalliset kuluttajansuojaviranomaiset toteuttivat vuosina 2013 ja 2014 yhteisen täytäntöönpanotoimenpiteen, joka koski verkkopelejä, joissa on mahdollista tehdä ostoja pelatessa (sovelluksen sisäisiä ostoja) ja jotka todennäköisesti vetoavat lapsiin tai joita lapset pelaavat 224 . 

Heinäkuussa 2014 hyväksymässään yhteisessä kannassa CPC-viranomaiset katsoivat, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 5 artiklan 3 ja 5 kohtaa sekä liitteessä I olevaa 28 kohtaa sovelletaan peleihin, jotka todennäköisesti vetoavat lapsiin, eikä vain ainoastaan tai nimenomaisesti lapsille kohdennettuihin peleihin. Peliä tai sovellusta sekä siihen sisältyvää kehotusta voidaan pitää lapsiin kohdistuvana liitteessä I olevan 28 kohdan tarkoituksessa, jos elinkeinonharjoittajan voidaan kohtuudella odottaa ennakoivan, että se todennäköisesti vetoaa lapsiin.

4.7Palkinnot – kielletty kaupallinen menettely nro 31

Ensin mainittujen tilanteiden (palkintoa ei ole) arviointi on suhteellisen yksinkertaista. Kieltoa noudattaakseen elinkeinonharjoittajien on aina pystyttävä todistamaan, että he ovat myöntäneet palkinnon/palkinnot tai muun edun/edut täsmälleen kuluttajalle osoitetussa ilmoituksessa mainituin ehdoin. Jos näin ei ole, menettely kuuluu kiellon piiriin.

Liitteessä I olevan 31 kohdan jälkimmäinen osa (palkinnon tai muun edun saaminen edellyttää kuluttajalta rahasuoritusta tai kustannuksia vaativaa toimenpidettä) kattaa epärehelliset menettelyt, joissa kuluttajille esimerkiksi ilmoitetaan, että he ovat voittaneet palkinnon, mutta heidän täytyy soittaa maksulliseen puhelinnumeroon lunastaakseen sen, tai kuluttajille ilmoitetaan aluksi, että he ovat voittaneet palkinnon, mutta sitten he saavat tietää, että heidän täytyy tilata jokin muu tavara tai palvelu saadakseen mainostetun palkinnon tai muun edun.

EU:n tuomioistuin on selventänyt, että vaikka kuluttajalle palkinnon lunastamisesta (esimerkiksi palkinnon luonnetta koskevien tietojen pyytämisestä tai sen haltuun saamisesta) aiheutuvat kustannukset ovat vähäiset, kuten postimerkin hinta, verrattuna palkinnon arvoon, ja siihen katsomatta, aiheutuuko näistä kustannuksista mitään hyötyä elinkeinonharjoittajalle, tällaiset menettelyt kielletään liitteessä I olevassa 31 kohdassa 227 .

5.Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltaminen tiettyihin aloihin

5.1Ympäristöväittämät

Ilmaisulla ’ympäristöväittämä’ tarkoitetaan menettelyä, jolla (kaupallisessa viestinnässä, markkinoinnissa tai mainonnassa) annetaan ymmärtää tai luodaan muutoin vaikutelma siitä, että tavaralla tai palvelulla on myönteinen ympäristövaikutus tai ei lainkaan ympäristövaikutuksia tai se vahingoittaa ympäristöä vähemmän kuin kilpailevat tavarat tai palvelut.

Tämä saattaa johtua sen koostumuksesta, valmistus- tai tuotantotavasta, siitä, miten se voidaan hävittää, tai sen käytöstä odotettavissa olevasta energiankulutuksen tai pilaantumisen vähenemisestä.

Kun tällaiset väitteet eivät ole todenperäisiä tai niitä ei voida tarkistaa, tätä menettelyä kutsutaan usein ’viherpesuksi’.

Viherpesu voi liittyä kaikentyyppisiin yritysten ja kuluttajien välisiin kaupallisiin menettelyihin, jotka koskevat tavaroiden tai palvelujen ympäristöominaisuuksia. Tämä voi kattaa tilanteen mukaan kaikentyyppiset lausumat, tiedot, symbolit, logot, piirrokset ja tuotemerkit sekä niiden vuorovaikutuksen värien kanssa pakkauksissa, merkinnöissä ja mainoksissa kaikissa välineissä (myös verkkosivustoilla) ja minkä tahansa organisaation esittäminä, mikäli se katsotaan ’elinkeinonharjoittajaksi’ ja harjoittaa kaupallisia menettelyjä kuluttajia kohtaan.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä ei säädetä erityisiä ympäristöväittämiä koskevia sääntöjä. Se muodostaa kuitenkin oikeusperustan, jolla varmistetaan, että elinkeinonharjoittajat eivät esitä ympäristöväittämiä kuluttajien kannalta sopimattomilla tavoilla. Siinä ei pyritä estämään ympäristöväittämien käyttöä.

Päinvastoin, sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi voi auttaa tuotteidensa ympäristönsuojelun tasoon investoivia elinkeinonharjoittajia antamalla heille mahdollisuus kertoa näistä pyrkimyksistä kuluttajille avoimesti ja estämällä kilpailijoita esittämästä harhaanjohtavia ympäristöväittämiä.

5.1.1Vuorovaikutus muun ympäristöväittämiä koskevan EU:n lainsäädännön kanssa

Kuten 1.4 jaksossa todettiin, sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin keskeisiä piirteitä ovat sen 3 artiklan 4 kohta ja johdanto-osan 10 kappale.

Niissä vahvistetaan periaate, jonka mukaan sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin on tarkoitus täydentää muuta EU:n lainsäädäntöä ”turvaverkkona”, jolla varmistetaan, että kaikilla sektoreilla voidaan ylläpitää korkeatasoista kuluttajansuojaa sopimattomia kaupallisia menettelyjä vastaan.

Esimerkkejä ympäristöväittämiä koskevasta alakohtaisesta EU:n lainsäädännöstä:

·direktiivi 2012/27/EU energiatehokkuudesta 229  

·direktiivi 2010/31/EY rakennusten energiatehokkuudesta 230

·asetus 1222/2009 renkaiden merkitsemisestä polttoainetaloudellisuuden ja muiden keskeisten ominaisuuksien osalta 231

·direktiivi 2009/72/EY sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä 232

·direktiivi 2009/125/EY energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista 233  

·asetus (EY) N:o 834/2007 luonnonmukaisesta tuotannosta ja luonnonmukaisesti tuotettujen tuotteiden merkinnöistä annettu 234 .

Seuraavassa on joitakin esimerkkejä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin ja ympäristöväittämiä koskevan EU:n alakohtaisen lainsäädännön vuorovaikutuksesta:

5.1.2Pääperiaatteet: sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6, 7 ja 12 artiklan soveltaminen ympäristöväittämiin

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltaminen ympäristöväittämiin voidaan tiivistää kahteen pääperiaatteeseen:

I.Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin yleislausekkeiden, erityisesti 6 ja 7 artiklan, perusteella elinkeinonharjoittajien on esitettävä ympäristöväittämänsä selvällä, täsmällisellä, ymmärrettävällä ja yksiselitteisellä tavalla varmistaakseen, että kuluttajia ei johdeta harhaan.

II.Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 12 artiklan perusteella elinkeinonharjoittajilla on oltava näyttöä väittämiensä tueksi ja heidän on oltava valmiit toimittamaan se toimivaltaisille täytäntöönpanoviranomaisille ymmärrettävällä tavalla, jos väittämä kyseenalaistetaan.

Nämä periaatteet heijastuvat myös useissa kansallisissa ympäristöväittämiä koskevissa ohjeasiakirjoissa, kuten Tanskan ohjeissa ympäristö- ja muiden väittämien käytöstä markkinoinnissa 243 , Yhdistyneen kuningaskunnan ympäristöväittämiä koskevissa ohjeissa 244  ja Ranskan ympäristöväittämiä koskevissa käytännön ohjeissa elinkeinonharjoittajille ja kuluttajille 245 . 

Muita hyödyllisiä kriteereitä ja esimerkkejä on komission vuonna 2000 julkaistuissa ympäristöväittämien tekemistä ja arviointia koskevissa ohjeissa 250 . Nämä ohjeet, jotka ovat kansainvälisen ISO 14021:1999 -standardin mukaiset, sisältävät viittauksia ympäristöväittämiin, jotka olisi katsottava harhaanjohtaviksi.

5.1.3Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan soveltaminen ympäristöväittämiin

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivi 6 artiklassa edellytetään, että kuluttajien on voitava luottaa elinkeinonharjoittajien esittämiin ympäristöväittämiin. Näin ollen ympäristöväittämät on esitettävä selvällä, täsmällisellä, yksiselitteisellä ja ymmärrettävällä tavalla, jotta ne eivät olisi harhaanjohtavia.

Ympäristöväittämä voi olla harhaanjohtava, jos se ”sisältää virheellistä tietoa ja on siten totuuden vastainen” jonkin 6 artiklan 1 kohdan a–g alakohdassa luetellun seikan suhteen.

Ympäristöväittämä voi olla harhaanjohtava myös, jos se ”harhauttaa tai on omiaan harhauttamaan keskivertokuluttajaa, vaikka tieto olisikin tosiasiallisesti virheetön”, jonkin 6 artiklan 1 kohdan a–g alakohdassa luetellun seikan suhteen.

Ympäristöväittämät voivat olla harhaanjohtavia, jos ne perustuvat ympäristöhyötyjä koskeviin epämääräisiin ja yleisiin lausumiin. Tällaisia ovat esimerkiksi ’ympäristöystävällinen’, ’vihreä’, ’luonnonystävä’, ’ekologinen’, ’kestävä’, ’ympäristöä vahingoittamaton’, ’ilmastoystävällinen’ tai ’ympäristöä säästävä’.

Tällaiset väittämät saattavat kuulua sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan piiriin, jos ne ovat omiaan harhauttamaan keskivertokuluttajaa ja saavat hänet tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ei muuten olisi tehnyt.

Epämääräisiä ja yleisiä väittämiä voi olla vaikea, ellei mahdoton, osoittaa oikeiksi. Samalla niillä voidaan antaa kuluttajille vaikutelma siitä, että elinkeinonharjoittajan tuotteella tai toiminnalla ei ole kielteisiä, vaan ainoastaan myönteisiä ympäristövaikutuksia. Kansallisella tasolla on toteutettu jonkin verran toimia sellaisia epämääräisiä ja yleisiä ympäristöväittämiä vastaan, joita ei ole osoitettu oikeiksi.

Ympäristöväittämää arvioitaessa merkityksellisiä ovat tuotteen tärkeimmät ympäristövaikutukset sen käyttöiän aikana, sen toimitusketju mukaan luettuna. Ympäristöväittämän olisi liityttävä seikkoihin, jotka ovat merkittäviä tuotteen ympäristövaikutuksen kannalta 256 .

Lisäksi väittämien on oltava selviä ja yksiselitteisiä sen suhteen, mitä tuotteen tai sen elinkaaren näkökohtaa ne koskevat 257 . Jos elinkeinonharjoittaja tekee ympäristöväittämän korostamalla vain yhtä useista vaikutuksista, joita tuotteella on ympäristöön, väittämä saattaa olla harhaanjohtava sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklassa tarkoitetulla tavalla.

Käytännesäännöt saattavat sisältää ympäristönsuojeluun tai ”vihreisiin toimintatapoihin” liittyviä sitoumuksia. Jos elinkeinonharjoittaja, joka on sitoutunut noudattamaan tällaisia sääntöjä, rikkoo niitä, hän saattaa syyllistyä harhaanjohtavaan toimintaan. Tällaista tilannetta säännellään 6 artiklan 2 kohdan b alakohdassa.

Keskivertokuluttaja olettaa, että sääntöihin sitoutuneet allekirjoittajat myyvät tuotteita, jotka ovat sääntöjen mukaisia. Tämän jälkeen kansalliset täytäntöönpanoviranomaiset voivat arvioida, tekeekö keskivertokuluttaja ostopäätöksensä tältä pohjalta.

Tiettyjä käytännesääntöihin liittyviä harhaanjohtavia kaupallisia menettelyjä pidetään sinänsä sopimattomina sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin liitteen I nojalla. Näitä menettelyjä käsitellään 5.1.6 jaksossa ”Liitteen I soveltaminen ympäristöväittämiin”.

”Vaatimustenmukaisuuskriteereissään” ympäristöväittämiä käsittelevän sidosryhmien työryhmä katsoo seuraavaa:

”Jos elinkeinonharjoittaja tai elinkeinoala päättää käyttää omia merkintäjärjestelmiään, tunnuksiaan tai todistuksiaan markkinointitarkoituksiin, näitä merkintöjä saa soveltaa vain niihin tuotteisiin/palveluihin tai elinkeinonharjoittajiin, jotka täyttävät niiden käytölle asetetut kriteerit. Kriteerien olisi osoitettava selviä ympäristöhyötyjä verrattuna kilpaileviin tuotteisiin tai elinkeinonharjoittajiin ja niiden olisi oltava helposti ja yleisesti saatavilla. Muussa tapauksessa merkinnät ovat todennäköisesti harhaanjohtavia. Lisäksi elinkeinonharjoittajien olisi harkittava kolmannen osapuolen toteuttamaa todentamista merkinnän uskottavuuden ja merkityksellisyyden varmistamiseksi. Myös merkinnän merkitys on tehtävä kuluttajalle selväksi. Lopuksi, tällaisia merkintöjä ei saa voida sekoittaa muihin merkintöihin, kuten julkisten tai kilpailijoiden merkintäjärjestelmien merkintöihin.”

5.1.4Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan soveltaminen ympäristöväittämiin

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklassa luetellaan tiettyjä seikkoja, jotka ovat merkityksellisiä arvioitaessa, liittyykö kaupalliseen menettelyyn harhaanjohtava mainitsematta jättäminen.

Ympäristöväittämät voivat olla harhaanjohtavia, jos ne perustuvat ympäristöhyötyjä koskeviin epämääräisiin ja yleisiin lausumiin. Tällaiset väittämät voivat olla 7 artiklan mukaan vähemmän todennäköisesti harhaanjohtavia, jos niitä täydennetään näkyvillä eritelmillä tai selosteilla tuotteen ympäristövaikutuksesta esimerkiksi rajoittamalla väittämä koskemaan tiettyjä ympäristöhyötyjä.

Toimittamalla tällaisia lisätietoja, elinkeinonharjoittajat voivat varmistaa, että ne eivät riko 7 artiklan 4 kohdan a alakohtaa (jos kyseessä on ostokehotus) salaamalla ”tuotteen pääominaisuuksiin” liittyviä olennaisia tietoja tai toimittamalla ne ”epäselvällä, käsittämättömällä tai moniselitteisellä tavalla”.

”Vaatimustenmukaisuuskriteereissään” ympäristöväittämiä käsittelevän sidosryhmien työryhmä katsoo seuraavaa:

”Jotkin tuotteet saattavat olla yksityiskohtaisten ja kunnianhimoisten sääntöjen alaisia ja saavuttaa niin erinomaisen ympäristönsuojelun tason, että yleisen hyötyä koskevan lausekkeen (joka esitetään ilman muita todistuksia) esittäminen saattaa olla oikeutettua.

oNäin voi olla, jos tuotteella on lupa käyttää julkisen ympäristömerkintäjärjestelmän (kuten pohjoismaisen Joutsen-ympäristömerkin, Saksan Sinisen enkelin tai Euroopan unionin Kukka-ympäristömerkin) tai muiden luotettavien ja hyvämaineisten merkintäjärjestelmien, joissa käytetään kolmannen osapuolen suorittamaa todentamista ympäristömerkkiä. 259

oNäin voi olla myös, jos tuotteen elinkaariarviointitutkimukset ovat todistaneet sen erinomaisen ympäristönsuojelun tason. Tällaiset tutkimukset olisi tehtävä kyseiseen tuotetyyppiin sovellettavilla tunnustetuilla tai yleisesti hyväksytyillä menetelmillä ja kolmannen osapuolen olisi todennettava ne. 260 Jos kyseisellä alalla ei vielä ole kehitetty tällaisia menetelmiä, elinkeinonharjoittajien olisi vältettävä yleisten hyötyjä koskevien väittämien käyttöä [...].

Tällaisten tuotteiden osalta elinkeinonharjoittajien olisi kuitenkin varmistettava avoimuus merkityksellisistä ympäristönäkökohdista ja huolehdittava siitä, että kuluttajien on helppo saada tällaiset tiedot, muun muassa asianomaisen logon avulla.”

Ympäristöväittämä voi vastaavasti olla 7 artiklan 2 kohdan mukaan harhaanjohtava, jos se esitetään epäselvällä tai käsittämättömällä tavalla. Näin voi – tapauskohtaisen arvioinnin mukaan – olla, jos väittämä laajuutta ja rajoja ei esitetä selvästi.

Kun esitetään ympäristöväittämä, tuotteen tärkeimmät ympäristövaikutukset ovat merkityksellisiä. Yhdistyneen kuningaskunnan ympäristö-, elintarvike- ja maaseutuasioiden ministeriön ympäristöväittämiä koskevissa ohjeissa 261 annetaan seuraavat esimerkit:

5.1.5Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 12 artiklan soveltaminen ympäristöväittämiin

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 12 artiklassa selvennetään, että kaikkien väittämien (myös ympäristöväittämien) on perustuttava näyttöön, jonka asianomaiset toimivaltaiset viranomaiset voivat todentaa.

Elinkeinonharjoittajien on pystyttävä osoittamaan ympäristöväittämät oikeiksi asianmukaisen näytön avulla. Näin ollen väittämien on perustuttava luotettavaan, riippumattomaan, todennettavissa olevaan ja yleisesti tunnustettuun näyttöön, jossa otetaan huomioon viimeisimmät tieteelliset tulokset ja menetelmät.

Se seikka, että todistustaakka on elinkeinonharjoittajalla, kuvaa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 12 artiklan a alakohdan periaatetta, jonka mukaan täytäntöönpanoviranomaisilla on oltava toimivalta ”vaatia elinkeinonharjoittajaa näyttämään toteen kaupalliseen menettelyyn liittyvien tosiasiaväittämien paikkansapitävyys”.

Varmistaakseen, että ympäristöväittämät näytetään toteen, elinkeinonharjoittajilla olisi joko oltava väittämiensä tueksi tarvittava näyttö siitä hetkestä lähtien, kun väittämiä aletaan käyttää, tai varmuus siitä, että näyttö voidaan saada ja esittää pyydettäessä.

Tanskan kuluttaja-asiamiehen muistiossa Tanskan markkinointilain 3 pykälän 3 momenttiin sovellettavista dokumentointivaatimuksista todetaan seuraavaa:

”Elinkeinonharjoittajan on pystyttävä näyttämään markkinointiviestinnässä esitetyt väittämät toteen asiakirjojen avulla. Se, milloin asiakirjojen on oltava saatavilla, ei kuitenkaan käy säännöksestä nimenomaisesti ilmi.

[…]

Markkinointilain 3 pykälän 3 momentin vaatimus kuuluu: ”on pystyttävä näyttämään toteen asiakirjojen avulla”. Ilmauksella ei siis nimenomaisesti määritellä, milloin väittämät toteen näyttävien asiakirjojen on oltava saatavilla. Tämä ei käy selväsanaisesti ilmi myöskään markkinointilain valmistelutöistä eikä harhaanjohtavasta ja vertailevasta mainonnasta annetusta direktiivistä tai sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevasta direktiivistä, joihin markkinointilain valmistelutöissä viitataan. Kuluttaja-asiamies ei myöskään ole tietoinen mistään oikeuskäytännöstä, jossa määrättäisiin, että asiakirjojen on oltava saatavilla markkinointiajankohtana. Kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan ilmaus kuitenkin edellyttää varmuutta siitä, että markkinointiviestinnässä esitetyt väittämät voidaan näyttää toteen asiakirjoilla.

Lisäksi säännöstä on tulkittava sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 12 artiklan valossa. Kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan dokumentointivaatimuksen tarkoituksena on oltava, että elinkeinonharjoittajan on oltava markkinointiajankohtana varma siitä, että tosiasiaväittämät pitävät paikkansa, jotta kuluttajia ei johdeta harhaan. Tämä tarkoittaa, että elinkeinonharjoittajalla on joko oltava asiakirjat valmiina, kun markkinointiviesti julkaistaan, tai varmuus siitä, että ne voidaan esittää pyydettäessä. Muussa tapauksessa riski siitä, että elinkeinonharjoittaja markkinoi tuotteitaan perättömillä väittämillä, on huomattava.

Tämän huomioon ottaen ja myös ICC:n konsolidoitujen mainontaa ja markkinaviestintää koskevien käytännesääntöjen (2011) 8 kohdan mukaan hyvänä markkinointitapana on pidettävä sitä, että elinkeinonharjoittajalla on asiakirjat hallussaan markkinointiajankohtana tai hän on varma siitä, että ne voidaan saada ja esittää.”

Vaikka väittämä voi olla paikkansapitävä ja merkityksellinen tuotteen kannalta, kun se esitetään kerran, sen merkitys saattaa vähetä ajan mittaan. Varmistaakseen, että he pystyvät toimittamaan tarvittavat asiakirjat kansallisille viranomaisille direktiivin 12 artiklan mukaisesti, elinkeinonharjoittajien olisi varmistettava, että väittämiä tukevat asiakirjat ovat ajantasaisia niin kauan, kuin väittämiä käytetään markkinoinnissa.

”Vaatimustenmukaisuuskriteereissään” ympäristöväittämiä käsittelevän sidosryhmien työryhmä katsoo seuraavaa:

”Jos elinkeinonharjoittaja käyttää ympäristöväittämiä yrityksensä nimessä, tuotteen nimessä jne., ja nimeä käytetään markkinointitarkoituksiin, tällaiseen markkinointiin sovelletaan samoja dokumentointivaatimuksia kuin muihin markkinointiviestinnässä esitettäviin ympäristöväittämiin, ellei yritys pysty osoittamaan, että nimellä ei ole yhteyttä ympäristöön tai se oli olemassa jo ennen kuin ympäristökysymykset nousivat politiikan/talouselämän asialistalle. Jotta markkinoinnissa käytetty nimi olisi sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin vastainen, sen on kuitenkin johdettava keskivertokuluttajaa harhaan ja saatava todennäköisesti hänet tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ei muuten olisi tehnyt.”

”Vaatimustenmukaisuuskriteereissään” ympäristöväittämiä käsittelevän sidosryhmien työryhmä katsoo seuraavaa:

”Näytön on oltava selvää ja luotettavaa, ja väittämät on tutkittava asianmukaisimmilla menetelmillä. Jos väittämä kyseenalaistetaan, toimivaltaisille elimille on toimitettava riippumattoman kolmannen osapuolen suorittama testi. Jos asiantuntijatutkimukset ovat huomattavan erimielisiä ympäristöväittämistä tai herättävät epäilyksiä niiden suhteen, elinkeinonharjoittajan olisi luovuttava viestin markkinoimisesta kokonaan.

Dokumentoinnin sisältö ja laajuus riippuu kunkin lausuman sisällöstä. Tuotteen tai toiminnan monimutkaisuudella on tässä suhteessa merkitystä.

Väittämiä olisi tarkistettava ja päivitettävä säännöllisesti sen varmistamiseksi, että ne ovat yhä merkityksellisiä. Väittämiä olisi arvioitava uudelleen ja tarvittaessa päivitettävä teknisen kehityksen sekä verrattavissa olevien tuotteiden syntymisen tai muiden väittämän paikkansapitävyyteen tai pätevyyteen vaikuttavien olosuhteiden mukaan.”

”Ympäristöväittämät eivät saa liittyä parannukseen suhteessa sellaiseen saman elinkeinonharjoittajan tai kilpailijan tuotteeseen, joka ei enää ole markkinoilla tai jota elinkeinonharjoittaja ei enää myy kuluttajille, ellei tämä parannus ole huomattava ja äskettäinen.”

5.1.6Liitteen I soveltaminen ympäristöväittämiin

Seuraavat liitteessä I luetellut menettelyt ovat erityisen merkityksellisiä ympäristöväittämien kannalta:

Tällä säännöksellä selvennetään, että elinkeinonharjoittajat eivät saa johtaa kuluttajia harhaan painottamalla perusteettomasti sääntelyvaatimuksista johtuvia ominaisuuksia.

5.1.7Vertailevat ympäristöväittämät 

Ympäristöväittämillä voidaan antaa ymmärtää, että tavaralla tai palvelulla on myönteinen ympäristövaikutus tai se vahingoittaa ympäristöä vähemmän kuin kilpailevat tavarat tai palvelut. Tuotteet, joita tällainen vertailu koskee, olisi arvioitava suhteessa samanlaisiin tuotteisiin.

Kansalliset täytäntöönpanoviranomaiset ja itsesääntelyelimet tulkitsevat yleensä tämän periaatteen tarkoittavan, että vertailujen olisi viitattava saman tuoteryhmän tuotteisiin.

Vaikuttaisi kuitenkin yhtä tärkeältä, että tietojen tuottamiseen käytetty menetelmä on sama, että sitä sovelletaan johdonmukaisesti (eli käytetään samoja menetelmää koskevia valintoja ja sääntöjä ja tulokset ovat toistettavissa) ja että sovellettu menetelmä mahdollistaa vertailun, koska muutoin vertailun mielekkyys kärsii 265 . 

Direktiivissä 2006/114/EY harhaanjohtavasta ja vertailevasta mainonnasta vahvistetaan edellytykset, joilla vertaileva mainonta on sallittua. Tuotteiden ympäristöhyötyjen vertailujen suhteen voidaan todeta muun muassa, että

1.ne eivät saa olla harhaanjohtavia direktiivin 6 ja 7 artiklan tarkoituksessa

2.niissä on verrattava samoja tarpeita tyydyttäviä tai samaan tarkoitukseen aiottuja tavaroita tai palveluja

3.niissä on vertailtava puolueettomasti näiden tavaroiden tai palvelujen yhtä tai useampaa olennaista, merkityksellistä, todennettavissa olevaa ja edustavaa piirrettä.

5.2Verkkoala

Kuten 1 jaksossa huomautettiin, direktiivin soveltamisala on hyvin laaja, sillä se kattaa kaikki sekä verkossa että muualla suoritettavat yritysten ja kuluttajien väliset liiketapahtumat.

Se on teknologianeutraali ja sitä sovelletaan katsomatta siihen, mitä kanavaa, välinettä tai laitetta yritysten ja kuluttajien välisen kaupallisen menettelyn toteuttamiseen käytetään.

5.2.1Verkkoalustat 

Termiä ’alusta’ ei määritellä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä, eikä sen käyttö vaikuta direktiivin soveltamiseen. Se voi kuitenkin olla hyödyllinen kuvailtaessa joitakin digitaalitalouden myötä syntyviä liiketoimintamalleja.

Alustat tarjoavat yleensä infrastruktuurin ja mahdollistavat toimittajien ja käyttäjien välisen vuorovaikutuksen tavaroiden, palvelujen, digitaalisen sisällön ja tietojen toimittamiseksi verkossa.

Verkkoalustat toimivat monien erilaisten liiketoimintamallien mukaan: niiden toiminta vaihtelee siitä, että käyttäjille annetaan mahdollisuus etsiä kolmansien osapuolten toimittamia tietoja, siihen, että niillä helpotetaan – usein korvausta vastaan – kolmansina osapuolina olevien elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien sopimukseen perustuvia liiketoimia tai mainostetaan ja myydään alustojen omissa nimissä erilaisia tuotteita ja palveluja, digitaalinen sisältö mukaan lukien. Seuraavassa tekstilaatikossa esitetään eräitä esimerkkejä usein ’alustoiksi’ kutsutuista liiketoimintamalleista:

5.2.2Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin sovellettavuus verkkoalustoihin 

Koska sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä sovelletaan vain B2C-tilanteissa, arvioitaessa direktiivin sovellettavuutta tiettyyn verkkoalustaan on ensimmäiseksi arvioitava, voidaanko alustaa pitää ’elinkeinonharjoittajana’ sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan b alakohdan tarkoituksessa.

Tapauskohtaisen arvioinnin mukaan alustan tarjoaja saattaa toimia sen liiketoimintaan liittyvässä tarkoituksessa, jos se esimerkiksi perii provision toimittajien ja käyttäjien välisistä liiketapahtumista, tarjoaa maksullisia lisäpalveluja tai saa tuloja kohdennetusta mainonnasta.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin sovellettavuuden arvioinnin toisessa vaiheessa olisi arvioitava, suorittaako alustan tarjoaja 2 artiklan d alakohdassa tarkoitettuja ”elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisiä kaupallisia menettelyitä” sellaisia käyttäjiä (toimittajia ja vastaanottajia) kohtaan, jotka voidaan katsoa ’kuluttajiksi’ 2 artiklan a alakohdan tarkoituksessa.

Alustan, joka katsotaan elinkeinonharjoittajaksi, on aina noudatettava EU:n kuluttaja- ja markkinointilainsäädäntöä omien kaupallisten menettelyjensä osalta. Elinkeinonharjoittajia koskevat erityisesti sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 ja 7 artiklan avoimuutta koskevat vaatimukset, joiden mukaan niiden on pidättäydyttävä harhaanjohtavista toimista ja mainitsematta jättämisistä tuotteen myynnin edistämisen, myymisen tai kuluttajille toimittamisen yhteydessä.

Lisäksi sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 5 artiklan 2 kohdan mukaan ’elinkeinonharjoittajaksi’ katsottavat alustan tarjoajat eivät saa toimia huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimusten vastaisesti kaupallisissa menettelyissään kuluttajia kohtaan. Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2 artiklan h alakohdan mukaan ’huolellisella ammatinharjoittamisella’ tarkoitetaan sellaista erikoistaidon ja huolellisuuden tasoa, jota elinkeinonharjoittajan voidaan kohtuudella odottaa osoittavan kuluttajia kohtaan ja joka vastaa rehellistä markkinatapaa ja/tai vilpittömässä mielessä toimimisen yleistä periaatetta elinkeinonharjoittajan toimialalla.

Näiden elinkeinonharjoittajien sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaan direktiiviin perustuvat huolellista ammatinharjoittamista koskevat velvollisuudet kuluttajia kohtaan poikkeavat sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 14 artiklassa säädetystä vastuuta koskevien poikkeuksien järjestelmästä palveluntarjoajien kolmansien osapuolten pyynnöstä säilyttämien laittomien tietojen osalta, vaikka ne täydentävät sitä.

Jotkin alustat vetoavat usein erityisesti kyseisen direktiivin 14 artiklan 1 kohtaan ja väittävät, että ne toimivat vain kyseisessä säännöksessä määriteltyinä säilytyspalveluja tarjoavina välittäjinä eivätkä siten ole vastuussa tallennetuista tiedoista.

Lisäksi sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 15 artiklan 1 kohdassa kielletään jäsenvaltioita asettamasta tällaisille ’säilytyspalvelujen tarjoajille’ yleistä velvoitetta valvoa tallentamiaan tietoja tai pyrkiä aktiivisesti saamaan selville tosiasioita.

Edellä mainituilla sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin säännöksillä on laaja soveltamisala, ja ne koskevat erilaisia alustoilla säilytettäviä laittomia tietoja, muun muassa kuluttajansuojalainsäädännön vastaisia tietoja, tekijänoikeussääntöjä rikkovia tietoja, vihapuhetta, rikollista sisältöä (terrorismi, lasten seksuaalinen hyväksikäyttö) ja kunniaa loukkaavia lausumia sekä laitonta toimintaa koskevia tietoja.

Tässä ohjeasiakirjassa ei ole tarkoitus selventää sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin asianomaisia säännöksiä. Alustojen yleistä roolia on arvioitu välittäjien roolia koskevan kattavan analyysin yhteydessä. 269  

Näissä ohjeissa viitataan sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin säännöksiin vain sikäli, kun ne ovat vuorovaikutuksessa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin kanssa. Ohjeiden tarkoituksena on ainoastaan selventää ja helpottaa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamista verkkoalustoihin siinä mielessä, että ne väittävät usein voivansa vedota erityisesti sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 14 artiklaan.

EU:n tuomioistuin on tulkinnut sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 14 artiklan 1 kohtaa säilytyspalvelujen vastuun osalta useissa asioissa antamissaan tuomioissa, kuten yhdistetyissä asioissa C-236/08–C-238/08, Louis Vuitton (113–119 kohta) ja asiassa C-324/09, L'Oreal (123–124 kohta, lihavointi lisätty), jossa se katsoi, että tätä säännöstä on

”tulkittava siten, että sitä sovelletaan sähköisen markkinapaikan ylläpitäjään, kun sillä ei ole ollut aktiivista roolia, jonka vuoksi se tuntisi tallennetut tiedot tai valvoisi niitä. Kyseisellä ylläpitäjällä on tällainen rooli, kun se antaa apua, joka muodostuu muun muassa asianomaisten myyntitarjousten esityksen optimoinnista tai niiden edistämisestä.

Kun sähköisen markkinapaikan ylläpitäjällä ei ole ollut edellisessä kohdassa tarkoitettua aktiivista roolia ja kun sen palvelun tarjoaminen kuuluu näin ollen direktiivin 2000/31 14 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, se ei kuitenkaan voi tapauksessa, jossa se saatetaan tuomita maksamaan vahingonkorvauksia, vedota tässä säännöksessä tarkoitettuun vastuusta vapauttamiseen, jos sillä oli tiedossaan tosiasioita tai olosuhteita, joiden perusteella huolellisen talouden toimijan olisi pitänyt todeta asianomaisten myyntitarjousten laittomuus, ja jos se ei niistä tietoisena toiminut viipymättä kyseisen 14 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti.”

Yhtäältä ”pelkästään se, että sähköisen markkinapaikan ylläpitäjä tallentaa palvelimelleen myyntitarjoukset, vahvistaa palvelunsa yksityiskohtaiset säännöt, saa palvelustaan korvauksen ja antaa yleisluonteisia neuvoja asiakkailleen”, ei estä ylläpitäjää turvautumasta tähän vastuuta koskevaan poikkeukseen (ks. asiassa L'Oreal annetun tuomion 115 kohta).

Toisaalta säilytyspalvelun tarjoajalla on aktiivinen rooli, joka estää sitä vetoamasta tähän poikkeukseen, muun muassa silloin, kun se ”antaa apua, joka muodostuu muun muassa kyseessä olevien myyntitarjousten esityksen optimoinnista tai näiden tarjousten edistämisestä” (ks. kyseisen tuomion 116 kohta). 

Samanlaisia päätelmiä tehtiin yhdistetyissä asioissa C-236/08–C-238/08, Louis Vuitton, annetussa tuomiossa, joka koski Googlen harjoittamaa tavaramerkkejä sisältävien avainsanojen myyntiä (”AdWords”). 270  

Se, onko säilytyspalvelun tarjoajan rooli EU:n tuomioistuimen selityksen mukaisesti aktiivinen vai passiivinen, on arvioitava tapauskohtaisesti. Vaikka viime kädessä vain EU:n tuomioistuin voi päättä tämän unionin lainsäädännön säännöksen tulkinnasta, voidaan huomauttaa, että kansallisissa tuomioistuimissa on syntynyt tästä kysymyksestä huomattavan laaja oikeuskäytäntö, jossa ratkaisut ovat kuitenkin usein olleet vastakkaisia. 271  

EU:n tuomioistuimen oikeuskäytännön 272 mukaan keskeinen kysymys näissä tuomioissa koskee alustan tarjoajan kykyä tuntea tallennettavat tiedot tai valvoa niitä.

Lisäksi sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 1 artiklan 3 kohdassa selvennetään, että sähköistä kaupankäyntiä koskeva direktiivi ”täydentää tietoyhteiskunnan palveluihin sovellettavaa yhteisön lainsäädäntöä, heikentämättä kuitenkaan yhteisön säädöksillä ja niiden täytäntöönpanemiseksi annetulla kansallisella lainsäädännöllä vahvistettua suojelun tasoa erityisesti kansanterveyden ja kuluttajien suojelun osalta, sikäli kuin tämä ei rajoita tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisen vapautta”. Tämä tarkoittaa, että sähköistä kaupankäyntiä koskevaa direktiiviä ja asianomaista EU:n säännöstöä sovelletaan periaatteessa toisiaan täydentävästi.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin näkökulmasta voidaan todeta, että kun verkkoalustaa pidetään sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin (2 artiklan b alakohta) mukaisena ’elinkeinonharjoittajana’, sen on noudatettava toiminnassaan sellaista huolellista ammatinharjoittamisen tasoa (5 artiklan 2 kohta), joka vastaa sen toimialaa (2 artiklan h alakohta) eikä se saa johtaa harhaan käyttäjiä/kuluttajia toimilla eikä mainitsematta jättämisellä (erityisesti 6 artiklan 1 kohdan f alakohta ja 7 artiklan 1 ja 2 kohta).

Elinkeinonharjoittajiksi katsottujen alustojen on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, joilla – tämän muodostamatta yleistä velvollisuutta valvoa tietoja tai suorittaa tietojen hankintaa (ks. sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 15 artiklan 1 kohta) – annetaan asianomaisille kolmansille elinkeinonharjoittajille mahdollisuus noudattaa EU:n kuluttaja- ja markkinalainsäädännön vaatimuksia ja käyttäjille mahdollisuus ymmärtää selvästi, kenen kanssa he mahdollisesti tekevät sopimuksia. Tällaiset toimenpiteet voivat olla esimerkiksi seuraavanlaisia:

·Annetaan asianomaisille kolmansille elinkeinonharjoittajille mahdollisuus ilmoittaa selvästi, että ne toimivat alustan käyttäjiä kohtaan elinkeinonharjoittajina.

·Ilmoitetaan selvästi kaikille alustan käyttäjille, että he saavat EU:n kuluttajansuoja- ja markkinointilainsäädännön mukaisen suojan vain suhteissaan niihin toimittajiin, jotka ovat elinkeinonharjoittajia.

·Suunnitellaan verkkorakenne sellaiseksi, että kolmannet elinkeinonharjoittajat voivat sen avulla antaa alustan käyttäjille tietoja EU:n kuluttajansuoja- ja markkinointilainsäädännön mukaisesti – etenkin sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 4 kohdassa vaaditut tiedot, kun kyse on ostokehotuksista.

Jos sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisalaan kuuluvat verkossa toimivat välittäjät eivät noudata tällaisia huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimuksia tai muutoin edistävät tuotteen myyntiä, myyvät sitä tai toimittavat sen käyttäjille sopimattomalla tavalla, niiden voidaan katsoa rikkovan EU:n kuluttajansuoja- ja markkinointilainsäädäntöä eivätkä ne voi vedota sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin välittäjän vastuuta koskevaan poikkeukseen omien virheidensä osalta, koska tämä poikkeus koskee vain kolmansien osapuolien pyynnöstä tallennettuja laittomia tietoja.

Seuraavissa jaksoissa käsitellään muita sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin vaatimusten noudattamiseen liittyviä kysymyksiä, joissa otetaan huomioon tähän asti syntyneiden erilaisten verkkoalustojen kehittämät erityiset liiketoimintamallit.

5.2.3Sähköisen kaupankäynnin alustat (markkinapaikat)

Sähköisen kaupankäynnin alustat, joita kutsutaan myös ’markkinapaikoiksi’, antavat asiakkaille mahdollisuuden ostaa suoraan verkossa kolmansien elinkeinonharjoittajien tarjoamia tuotteita, joskus omien tuotteidensa lisäksi (esimerkiksi Amazon, Pixmania). Joillakin markkinapaikoilla on vain kolmansina osapuolina toimivien ammattimaisten myyjien tarjouksia, toisilla taas on sekä yksityishenkilöiden että ammattimaisten myyjien tarjouksia (esimerkiksi eBay).

Erityinen markkinapaikkoja koskeva kysymys on, ovatko ne vastuussa kolmansina osapuolina toimivien myyjien toimittamien tavaroiden virheellisyydestä, toimittamatta jättäminen mukaan luettuna. Virheellisyyttä säännellään kulutustavaroiden kaupasta ja niihin liittyvistä takuista annetulla direktiivillä 275 . Kyseisen direktiivin 3 ja 5 artiklan mukaan ”myyjä on vastuussa tavarassa luovutushetkellä olleesta virheestä”, joka ”ilmenee kahden vuoden kuluessa tavaran luovutuksesta” eli kahden vuoden laillisen takuun voimassaoloaikana. Vastuu virheestä on myyjällä. Kulutustavaroiden kaupasta ja niihin liittyvistä takuista annetun direktiivin 1 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaan ’myyjällä’ tarkoitetaan ”luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka sopimuksen nojalla myy elinkeinotoimintaansa harjoittaessaan kulutustavaroita”.

Näin ollen se osapuoli, jonka on oikaistava virhe (korjaamalla, vaihtamalla, alentamalla hintaa tai purkamalla kauppa), on se henkilö, jonka kanssa kuluttaja tekee myyntisopimuksen markkinapaikalla. Se, kuka tämä on, riippuu kunkin sopimuksen erityisistä olosuhteista.

Kuten edellisessä jaksossa selitettiin, kaikkien sähköisen kaupankäynnin alustojen on, jos niitä voidaan pitää ’elinkeinonharjoittajina’, sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 5 artiklan 2 kohdassa, 2 artiklan h alakohdassa sekä 6 ja 7 artiklassa asetettujen huolellista ammatinharjoittamista ja avoimuutta koskevien vaatimusten nojalla kuitenkin toteutettava tarvittavat toimenpiteet, joiden avulla niiden käyttäjät muun muassa voivat ymmärtää, kuka toinen sopimuspuoli on – sekä sen, että he saavat EU:n kuluttajansuoja- ja markkinointilainsäädännön mukaisen suojan vain suhteissaan niihin toimittajiin, jotka ovat elinkeinonharjoittajia.

Eräässä parhaillaan EU:n tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa ratkaistaan, voidaanko välittäjän – joka kyseisessä asiassa on muualla kuin verkossa toimiva välittäjä – katsoa olevan vastuussa tavaran virheestä ja kuluttajan kärsimästä mahdollisesta haitasta, jos se on toimilla tai mainitsematta jättämisellä harhauttanut kuluttajat uskomaan, että sopimus tehtiin sen itsensä eikä kolmannen asemassa olevan myyjän kanssa.

Ratkaiseva kysymys tässä asiassa on, voidaanko itse ammattimaista välittäjää pitää kahden kuluttajan välisen myyntisopimuksen osapuolena kulutustavaroiden kaupasta ja niihin liittyvistä takuista annetun direktiivin 1999/44/EY nojalla, jos se ei ilmoita asianmukaisesti kuluttaja-ostajalle tosiasiallisen kuluttaja-myyjän henkilöllisyyttä ja asemaa. 276  

Eräs toinen kuluttajia mahdollisesti harhaan johtava käytäntö on sähköisten markkinapaikkojen harjoittama tuotemerkkien myynti avainsanoina niissä tapauksissa, joissa tämä voi olla harhauttavaa tuotetta tosiasiallisesti tarjoavan elinkeinonharjoittajan henkilöllisyyden suhteen.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä, erityisesti 6 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ja 2 kohdan a alakohtaa, sovelletaan, jos näytettävät tulokset ovat omiaan harhauttamaan kuluttajia tuotteen luonteen suhteen tai aiheuttamaan sekaannusta kilpailijoiden kauppanimitysten ja muiden erottavien tunnusten kanssa.

Yritysten, jotka käyttävät tavaramerkkejä vastaavia avainsanoja myydäkseen väärennettyjä tuotteita, voidaan mahdollisesti katsoa rikkovan sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin liitteessä I olevaa 9 kohtaa, jossa kielletään ”perätön ilmoitus tai sellaisen perättömän vaikutelman luominen, että tuotetta voidaan myydä laillisesti”.

5.2.4Sovelluskaupat

’Sovelluskauppa’ on portaali älylaitteiden (esimerkiksi älypuhelimien ja tablettien) ohjelmien, joita kutsutaan sovelluksiksi, toimittamista varten. Ohjelmat voivat olla pelejä tai muita tuotteita, kuten digitaalisia sanomalehtiä.

Sovelluskaupoissa jaellaan yleensä joko sovelluskaupan tarjoajan tai kolmannen asemassa olevien sovelluskehittäjien kehittämiä sovelluksia.

’Sovelluksen sisäiset ostot’ ovat ostoja, joita voidaan tehdä sovellusta käytettäessä. Tehdessään sovelluksen sisäisiä ostoja kuluttajat voivat tyypillisesti ostaa erityistä sisältöä tai ominaisuuksia, jotka parantavat pelikokemusta tai muuta digitaalista sisältöä, joka sinänsä saattaa olla ladattavissa ilmaiseksi.

Kuluttajansuoja-asioiden yhteistyöverkostossa (CPC) toimivat kansalliset kuluttajansuojaviranomaiset toteuttivat vuosina 2013 ja 2014 yhteisen täytäntöönpanotoimenpiteen, joka koski verkkopelejä (sovelluksia), joissa on mahdollista tehdä sovelluksen sisäisiä ostoja ja jotka todennäköisesti vetoavat lapsiin tai joita lapset pelaavat 279 . Tässä yhteisessä toimessa kansalliset täytäntöönpanoviranomaiset (CPC-viranomaiset) sovelsivat sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä ja muuta asiaan kuuluvaa EU:n lainsäädäntöä digitaalisiin peleihin, joissa on mahdollista tehdä sovelluksen sisäisiä ostoja. Toimen saivat aikaan kansalliset tutkimukset, joissa oli havaittu seuraavia tällaisin peleihin liittyviä ongelmia:

Øpelien harhaanjohtava esittäminen ilmaisina

Ølapsiin kohdistuvat suorat kehotukset

Øriittämätön tiedotus maksujärjestelyistä ja kuluttajien riittämätön suostumus ostoihin

Øriittämätön tiedotus elinkeinonharjoittajien sähköpostiosoitteista.

Joulukuussa 2013 useat CPC-viranomaiset sopivat yhteisestä kannasta näihin oikeudellisiin kysymyksiin 280 . Tässä yhteisessä kannassa tehty arvio koskee sekä sovelluskauppoja alustoina, mitä käsiteltiin yleisesti 5.2.2 jaksossa, että yksittäisiä sovelluskehittäjiä.

Mitä tulee pelien harhaanjohtavaan esittämiseen ilmaisina, CPC-viranomaiset yksilöivät sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin liitteessä I olevan 20 kohdan sekä 7 artiklan 4 kohdan c alakohdan kuluttajansuojadirektiivin 6 artiklan 1 kohdan e alakohdan lisäksi tärkeimmäksi oikeusperustaksi arvioitaessa, noudattavatko elinkeinonharjoittajat EU:n kuluttajansuoja- ja markkinointilainsäädäntöä.

Näiden säännösten perusteella CPC-viranomaiset täsmensivät, että vain pelejä, joissa sovelluksen sisäiset ostot ovat vapaaehtoisia, voidaan mainostaa ”ilmaisina” johtamatta kuluttajia harhaan. Yhteisen kannan mukaan verkkopeliä ei voida markkinoida ilmaisena, ellei kuluttaja voi pelata peliä tavalla, jota hän voi kohtuudella odottaa, tekemättä sovelluksen sisäisiä ostoja. Tämä on arvioitava tapauskohtaisesti kunkin sisäisiä ostoja sisältävän sovelluksen osalta.

CPC-viranomaiset korostivat myös, että peliä, jonka todetaan olevan liitteessä I olevan 20 kohdan mukainen sanan ”ilmainen” käytön osalta, voidaan edelleen arvioida muiden sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin säännösten, kuten 6–9 artiklan, nojalla, jotta varmistetaan, että muut osatekijät, esimerkiksi hintatietojen esittäminen, eivät ole harhaanjohtavia tai aggressiivisia.

Lapsiin kohdistuvien suorien kehotusten osalta CPC-viranomaiset yksilöivät sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin liitteessä I olevan 28 kohdan ja 5 artiklan 3 kohdan tärkeimmäksi oikeusperustaksi arvioitaessa, noudattavatko elinkeinonharjoittajat EU:n kuluttajansuoja- ja markkinointilainsäädäntöä.

CPC-viranomaiset selvensivät, että lapsille kohdennetut pelit tai pelit, joiden elinkeinonharjoittajat voivat kohtuudella ennakoida vetoavan lapsiin, eivät saa sisältää lapsiin kohdistuvia suoria kehotuksia ostaa pelien sisäisiä lisätuotteita. Tämä sisältää sen, että lasta painostetaan ostamaan suoraan pelin lisäominaisuuksia tai suostuttelemaan aikuinen ostamaan niitä heille. Edellä 4.6 jaksossa on esimerkkejä kaupallisista menettelyistä, joiden kansalliset viranomaiset ovat katsoneet sisältävän lapsiin kohdistuvia suoria kehotuksia.

Maksujärjestelyjä koskevien tietojen ja kuluttajien ostoihin antaman suostumuksen osalta CPC-viranomaiset selvensivät, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 2 kohdan ja 4 kohdan d alakohdan sekä kuluttajansuojadirektiivin 6 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaan kuluttajille on ilmoitettava selvästi maksujärjestelyistä ennen kutakin ostoa.

Kuluttajansuojadirektiivin mukaan kaikki ostot edellyttävät kuluttajan nimenomaista suostumusta ja elinkeinonharjoittajan on annettava kuluttajalle tarvittavat tiedot.

CPC-viranomaiset viittaavat myös maksupalveludirektiivin 54 artiklaan, jossa edellytetään maksajan suostumus maksutapahtuman toteuttamiseen ja todetaan, että jos tällaista suostumusta ei ole annettu, maksutapahtumaa on pidettävä oikeudettomana 281 .

CPC-viranomaiset huomauttivat, että maksujen oletusasetus ei saisi olla sellainen, että ostoja voidaan tehdä ilman kuluttajan nimenomaista suostumusta (esimerkiksi käyttämällä salasanaa). Jos järjestelmässä on aikaraja todentamisen voimassaololle (esimerkiksi 15 minuutin aikaraja), elinkeinonharjoittajien pitäisi pyytää kuluttajan nimenomaista suostumusta voimassaolon kestolle.

CPC-viranomaiset korostivat, että tietojen elinkeinonharjoittajan henkilöllisyydestä olisi oltava helposti löydettävissä, selkeitä ja kattavia ja ne olisi annettava ajoissa, ennen kuin kuluttaja päättää pelata, ladata tai tehdä oston.

Elinkeinonharjoittajien sähköpostiosoitetietojen suhteen CPC-viranomaiset sovelsivat sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 5 artiklan 1 kohdan c alakohtaa yhdessä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 5 kohdan kanssa, joiden mukaan nämä tiedot ovat sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä tarkoitettuja olennaisia tietoja.

Kuluttajansuojadirektiivin tultua voimaan kesäkuussa 2014 elinkeinonharjoittajien on myös toimitettava kuluttajille sähköpostiosoitteensa kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan perusteella.

5.2.5Yhteistyötalous 282

Verkkoalustat toimivat myös yhteistyötalouden keskeisinä osatekijöinä, sillä ne kokoavat yhteen eri palvelujen, kuten liikenne- ja majoituspalvelujen, toimittajia ja käyttäjiä. Verkkoalusta antaa välittäjänä toimittajille mahdollisuuden saattaa tarjouksensa käyttäjien saataville, ja se voi myös välittää tilausten tekemistä ja toimittamista toimittajien puolesta. Käyttäjien näkökulmasta tällaiset välittäjät antavat heille mahdollisuuden hyötyä toimittajien tarjouksista. On olemassa erityyppisiä yhteistyötalouden alustoja, muun muassa puhtaasti yksityisiä voittoa tavoittelemattomia aloitteita.

Komissio antaa kesäkuussa 2016 yhteistyötaloutta koskevan tiedonannon, jossa annetaan ohjeita siitä, miten EU:n lainsäädäntöä sovelletaan yhteistyötalouden liiketoimintamalleihin. Yleisesti voidaan todeta, että kun yhteistyötalouden alusta katsotaan ’elinkeinonharjoittajaksi’ ja se harjoittaa kaupallista toimintaa kuluttajia kohtaan, sen on noudatettava direktiivin huolellista ammatinharjoittamista ja avoimuutta koskevia vaatimuksia, joista tehdään selkoa 5.2.2 jaksossa.

Erityisesti olennaisten tietojen mainitsematta jättämisen välttämiseksi yhteistyötalouden alustan olisi sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 1 kohdan f alakohdan ja 7 artiklan 1 ja 2 mukaisesti antaa asianomaisille kolmannen asemassa oleville elinkeinonharjoittajille mahdollisuus ilmoittaa käyttäjille olevansa elinkeinonharjoittajia, ja alustan olisi tiedotettava kuluttajille, soveltaako se joitain kriteerejä sillä toimivien toimittajien valintaan ja suorittaako se niiden luotettavuutta koskevia tarkastuksia sekä millaisia nämä mahdolliset kriteerit ja tarkastukset ovat.

’Yhteistyötaloudella’ tarkoitetaan usein, mutta ei yksinomaan, vertaiskuluttajien välisiä liiketapahtumia – toimittajien ja käyttäjien tavoitteena on jakaa varat, resurssit, aika ja taidot (esimerkiksi automatkat jakamalla kustannukset). Toimittajien ja asianomaisen toiminnan olosuhteista riippuen toimittajia voidaan kuitenkin pitää myös elinkeinonharjoittajina sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamista varten. Jos toimittaja on ’elinkeinonharjoittaja’ ja käyttäjä on ’kuluttaja’, sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä sovelletaan suoraan alustalla toimivan toimittajan kaupallisiin menettelyihin.

Toimittaja katsotaan sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin mukaiseksi elinkeinonharjoittajaksi, jos hän toimii tarkoituksessa, joka liittyy hänen elinkeino-, liike-, käsiteollisuus- tai ammattitoimintaansa (2 artiklan b alakohta). Tämän määritelmän mukaan pelkästään se, että henkilö harjoittaa toimintaa yhteistyötaloudessa, ei tarkoita sitä, että hänet katsotaan automaattisesti elinkeinonharjoittajaksi: sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin mukaan se, onko henkilö ’elinkeinonharjoittaja’, määritellään tapauskohtaisella arvioinnilla, jossa on otettava huomioon kaikki tosiseikat, kuten se, saako henkilö huomattavan osan tuloistaan tietystä yhteistyötalouden toiminnasta.

5.2.6Hakukoneet

Hakukoneet mahdollistavat tietojen etsimisen internetistä erityisen algoritmin mukaisesti. Kuluttajat odottavat hakukoneiden näyttävän hakunsa kannalta merkityksellisiä ”luonnollisia” riittävän puolueettomiin kriteereihin perustuvia tuloksia. Tutkimustulokset kuitenkin osoittavat, että hakukoneet voivat esimerkiksi sisältää hakutulosten luetteloita, jotka perustuvat hakukoneiden kolmannen asemassa olevilta elinkeinonharjoittajilta saamien maksujen määrään liittyviin merkityksellisyyskriteereihin. Tyypillisiä esimerkkejä ovat ”maksetut hakutulokset” ja ”maksettu hakutietokantaan lisääminen”, jotka ovat mainonnan muotoja sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin tarkoituksessa.

Maksetuissa hakutuloksissa yksittäiset elinkeinonharjoittajat (verkkosivustot tai URL-osoitteet) maksavat siitä, että ne sijoitetaan korkeammalle hakutulosluettelossa, jolloin niiden sijoitus ei määräydy pelkästään merkityksellisyyskriteerien mukaan.

Maksetussa hakutietokantaan lisäämisessä kolmannen asemassa olevat elinkeinonharjoittajat maksavat siitä, että ne lisätään hakutulosluetteloon tilanteissa, joissa ne eivät ehkä muutoin pääsisi siihen tai eivät olisi tiettynä ajankohtana päässeet siihen, jos merkityksellisyys hakutermin suhteen olisi ollut ainoa hakutulosten järjestämiskriteeri.

Vaikka tavat, joilla hakukoneet hakevat ja esittävät tuloksia, sekä laitteet, joilla kuluttajat katselevat näitä tuloksia, kehittyvät jatkuvasti, sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin pääperiaatteet ovat edelleen samat: ellei kuluttajille toisin ilmoiteta, he odottavat tavallisesti, että luetteloon luonnolliset hakutulokset sisällytetään luetteloon ja asetetaan järjestykseen sen perusteella, kuinka merkityksellisiä ne ovat hakutermin suhteen, eikä kolmannen asemassa olevien elinkeinonharjoittajien maksujen perusteella.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevalla direktiivillä ei kielletä kaupallisia menettelyjä, joissa lisääminen hakutietokantaan tai maksetut hakutulokset perustuvat täysin tai osittain toisen elinkeinonharjoittajan maksuun, mutta siinä edellytetään, että hakukonepalveluiden tarjoaja, mikäli se katsotaan ”sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin mukaiseksi elinkeinonharjoittajaksi”, erittelee selvästi tällaiset hakutulokset luonnollisista hakutuloksista. Tällaisten ilmoitusten tarkoituksena on ilmoittaa kuluttajalle, milloin häneen kohdistuu markkinointia ja milloin hän saa puolueetonta tietoa.

Direktiivin 6 artiklan 1 kohdan c alakohdassa kielletään elinkeinonharjoittajia johtamasta kuluttajia harhaan kaupallisen menettelyn perusteiden, myyntiprosessin luonteen sekä tuotteen tai elinkeinonharjoittajan suoran tai välillisen sponsoroinnin tai hyväksynnän suhteen. Lisäksi 7 artiklan 2 kohdassa kielletään elinkeinonharjoittajia salaamasta kaupallisen menettelyn kaupallista tarkoitusta.

Tästä syystä hakutukoksissa, jotka näyttävät sellaisten elinkeinonharjoittajien verkkosivustoja tai URL-osoitteita, jotka ovat maksaneet hakutietokantaan lisäämisestä tai objektiivisin perustein määräytyvää sijoitusta korkeammasta sijoituksesta, olisi oltava selvä ja näkyvä merkintä siitä, että niiden sijoittamisesta tai mukaan ottamisesta on maksettu. Tällaisista merkinnöistä on käytävä ilmi, että luetteloon kuuluvat sivustot on sijoitettu korkeammalle tai muuten esitetty näkyvämmin, koska ne ovat maksaneet sijoituksestaan tai sijainnistaan.

Viime vuosina eräiden laajalti käytettyjen hakukoneiden käyttöön ottamat toiminnot mainonnan erottamiseksi luonnollisista hakutuloksista vaikuttavat muuttuneen vaikeammin havaittaviksi kuluttajien kannalta. Tämä koskee etenkin välittömästi luonnollisten hakutulosten yläpuolelle sijoitettavia painoksia (”top ads”). Viimeaikaiset tutkimustulokset viittaavat siihen, että tietojen hakijat eivät usein erota hakutulosten yläpuolella olevia mainoksia luonnollisista hakutuloksista varsinkaan silloin, kun kontrasti ja mainosten erottamiseen käytetty taustavarjostus on heikko 283 .

Monet hakukoneet tarjoavat tarkennettuja tai vertikaalisia hakupalveluita yleisen hakupalvelunsa lisäksi. Niiden avulla kuluttajat voivat tarkentaa hakunsa tiettyihin tietoluokkiin, kuten uutisiin, kuviin, paikallisiin yrityksiin tai kulutustavaroihin. Tietyissä tilanteissa tarkennetun haun tulokset perustuvat ainakin osittain kolmansien osapuolten maksuihin. Kuluttajien olisi voitava tunnistaa tämä.

5.2.7Vertailuvälineet

Euroopan komissio perusti vertailuvälineitä käsittelevän sidosryhmien työryhmän, johon osallistuu elinkeinoelämän edustajia, vertailuvälineiden ylläpitäjiä, kansalaisjärjestöjä ja kansallisia viranomaisia 284 , laatimaan periaatteita, joilla pyrittiin erityisesti auttamaan vertailuvälineiden ylläpitäjiä noudattamaan sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä. Työryhmä on laatinut luettelon vertailuvälineitä koskevista keskeisistä periaatteista, joka on yhdenmukainen tämän jakson kanssa. Nämä periaatteet 285 eivät sinänsä ole oikeudellisesti sitovia.

Osana näitä keskeisiä periaatteita sidosryhmien työryhmä sopi myös seuraavasta vertailuvälineiden määritelmästä:

”Tässä asiakirjassa termin ’vertailuväline’ olisi käsitettävä kattavan kaikki digitaalinen sisältö ja sovellukset, jotka on kehitetty ensisijaisesti sitä varten, että kuluttajat voivat niiden avulla vertailla tuotteita ja palveluja verkossa, riippumatta käytetystä laitteesta (esimerkiksi kannettava tietokone, älypuhelin tai tabletti) tai vertailun perustana olevasta muuttujasta tai muuttujista (esimerkiksi hinta, laatu, käyttäjäarviot). Mikäli hakukoneiden, matka- tai lipunvaraussivustojen tai useiden elinkeinonharjoittajien markkinapaikkoina toimivien sähköisen kaupankäynnin alustojen ylläpitäjät kehittävät toimintoja tai sovelluksia nimenomaisesti tuotteiden ja palvelujen vertailua varten, myös nämä toiminnot tai sovellukset kuuluvat termin ’vertailuväline’ piiriin.

Euroopan komission äskettäisessä tutkimuksessa 286 havaittiin, että suosituimmat verkkoalustojen tyypit tarjoavat tavallisesti jonkin verran vertailupalveluja, vaikka monissa tapauksissa niiden vertailutoiminto ei kata yhtä laajaa tuotteiden tai palvelujen valikoimaa kuin nimenomaiset vertailusivustot. Tällaisia ovat muun muassa matkavaraussivustot kuten Expedia, Tripadvisor, Booking.com ja Opodo ja hakukoneet kuten Google ja Yahoo. Useiden elinkeinonharjoittajien sähköisen kaupankäynnin alustat, kuten Amazon ja eBay, tarjoavat myös rajallisen vertailutoiminnon niiden sivustoilla olevia tarjouksia varten.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä sovelletaan vertailuvälineeseen vain, jos se katsotaan 2 artiklan b alakohdassa tarkoitetuksi ’elinkeinonharjoittajaksi’, eli direktiiviä ei sovelleta vertailuvälineisiin, joita ylläpidetään muulta kuin ammattimaiselta pohjalta.

Se, noudattavatko elinkeinonharjoittajiksi katsottavat vertailuvälineiden tarjoajat sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 ja 7 artiklan mukaisia avoimuusvelvollisuuksiaan, on arvioitava tapauskohtaisesti.

Tässä arvioinnissa voidaan käyttää eri kriteerejä, esimerkiksi sitä, antavatko ne tietoja

·vertailun kattavuudesta (esimerkiksi aloista ja elinkeinonharjoittajien määrästä)

·tuotteiden vertailussa ja järjestykseen asettamisessa käytettävistä kriteereistä (esimerkiksi sisältyykö vertailutuloksiin maksettuja tai sponsoroituja tuotteita, erotetaanko vertailutulosten esittämisessä maksun perusteella mukaan otetut tai sijoituksensa saaneet tuotteet muista tuotteista, sisältyykö palveluun muita valinnaisia palveluja)

·tietojen päivitystiheydestä (erityisesti tuotteiden hintojen ja saatavuuden suhteen).

Tällaisten tietojen avulla kuluttajat voivat ymmärtää, että tuotteiden tai elinkeinonharjoittajien luettelo ei ehkä ole tyhjentävä ja että he saattavat löytää muita tarjouksia jonkin muun tietokanavan avulla. Ne auttavat myös välttämään riskiä siitä, että sellaisilla ilmauksilla kuin ”paras ostos” tai ”suositeltu valinta” merkityt hakutulokset johtavat kuluttajia harhaan.

Vertailuvälineitä koskevissa keskeisissä periaatteissa vertailuvälineitä käsittelevä sidosryhmien työryhmä katsoo seuraavaa:

”Tulosten järjestykseen asettamisen kriteerit olisi ilmoitettava selvästi ja näkyvästi, kuten tarvittaessa myös yleiset tiedot käytetystä erityisestä menetelmästä, jotta varmistetaan, ettei kuluttajia johdeta harhaan [...]. Vertailuvälineiden olisi annettava selvä kuva siitä, kuinka täydellinen ja kattava vertailu on.”

Eräät vertailuvälineet käyttävät sellaisia väittämiä kuin ”paras ostos” merkitäkseen ei välttämättä halvimmat tarjoukset, vaan ne, jotka antavat rahoille parhaan vastineen. ”Paras ostos” -väittämien kriteereitä koskevien tietojen mainitsematta jättäminen saattaa olla harhaanjohtavaa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan nojalla.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 2 kohdan mukaan direktiivin nojalla elinkeinonharjoittajiksi katsottavien ja välittömästi tuotteen myynnin edistämiseen, myymiseen tai toimittamiseen kuluttajille liittyvää kaupallista viestintää harjoittavien vertailuvälineiden tarjoajien on varmistettava, että alustan itse antamat tiedot eivät aiheuta sekaannusta kilpailijan tuotteiden, tavaramerkkien, kauppanimitysten ja muiden erottavien tunnusten kanssa. 

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 1 kohdan d alakohdan ja 7 artiklan 4 kohdan c alakohdan mukaan kokonaishinta tai sen laskentatapa ”sekä tapauksen mukaan kaikki muut rahti-, toimitus- tai postimaksut” on ilmoitettava selkeästi. Näin ollen jos vertailusivusto ei itse harjoita suoraa myyntiä eikä siten käsittele tällaisia toimitusmaksuja, sen ei tarvitse esittää niitä.

Jos vertaillut tavarat tai palvelut eivät ole identtisiä, niiden pääominaisuuksien erot olisi ilmoitettava selvästi.

Vertailuvälineitä koskevissa keskeisissä periaatteissa vertailuvälineitä käsittelevä sidosryhmien työryhmä katsoo seuraavaa:

”Vertailuvälineiden olisi varmistettava, että kaikki niiden antamat tiedot pitävät paikkansa ja erityisesti että hintaa ja saatavuutta koskevat tiedot vastaavat tarkalleen tuotteen tai palvelun myyjän toimittamaa tarjousta. Saatavuustiedoilla ei missään tapauksessa saa antaa perätöntä vaikutelmaa tuotteen niukkuudesta.”

Joskus vertailuvälineet esittävät hintoja, joita ei löydy, kun kuluttajat menevät itse tuotetta tarjoavan elinkeinonharjoittajan verkkosivustolle 288 . Jos vertailuväline esittää hintoja tai tuotteita, joita ei itse asiassa ole saatavilla, tämä saattaa olla sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 ja 7 artiklan vastaista, ja olosuhteista riippuen vastoin useita sen liitteessä I olevan mustan listan säännöksiä, joissa kielletään kaikissa olosuhteissa täkymainonta (5 kohta), täkymyynti (6 kohta) sekä sellaisten sisällöllisesti virheellisten tietojen levittäminen, jotka koskevat markkinatilannetta ja joiden tarkoituksena on saada kuluttaja hankkimaan tuote huonommilla edellytyksillä kuin normaali markkinatilanne mahdollistaa (18 kohta). Tämä arviointi ei vaikuta sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 14 ja 15 artiklan soveltamiseen.

Harhaanjohtavat lausumat tuotteen rajallisesta saatavuudesta saattavat olla sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 1 kohdan b alakohdan vastaisia.

Saatavilla olevan näytön mukaan 291 vertailuvälineiden ylläpitäjien ja niiden alustoilla näytettävien tuotteiden ja palvelujen myyjien välisen suhteen luonne on usein kuluttajille epäselvä.

Kuten hakukoneita koskevassa 5.2.6 jaksossa todettiin, sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä edellytetään, että kaikki elinkeinonharjoittajat erittelevät selvästi luonnolliset hakutulokset mainoksista. Tämä koskee myös vertailuvälineiden ylläpitäjiä. Tätä koskevat merkitykselliset säännökset ovat sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 1 kohdan c alakohta ja 7 artiklan 2 kohta.

Vertailuvälineitä koskevissa keskeisissä periaatteissa vertailuvälineitä käsittelevä sidosryhmien työryhmä katsoo seuraavaa:

”Kuluttajille on ilmoitettava selvästi, jos vertailuvälineen ylläpitäjän ja elinkeinonharjoittajan välillä oleva sopimusperusteinen tai muuntyyppinen suhde vaikuttaa näytettävien tulosten puolueettomuuteen. Jos oletusarvoiseen järjestykseen vaikuttaa jokin vertailuvälineen ylläpitäjän ja valmistajan / myyjän / palveluntarjoajan / jonkin muun organisaation välillä oleva sopimusperusteinen tai muuntyyppinen suhde, tästä on oltava selvä merkintä ja kuluttajille olisi annettava myös vaihtoehto asettaa tarjoukset puolueettomaan järjestykseen (esimerkiksi hintojen nousevassa järjestyksessä).

Vertailuvälineitä koskevissa keskeisissä periaatteissa todetaan myös, että:

”Vertailuvälineiden olisi oltava avoimia liiketoiminta- ja rahoitusmalliensa suhteen, mukaan lukien omistajat, osakkaat, sekä olennaiset yhteydet niillä vertailtavien tavaroiden ja palvelujen valmistajiin ja myyjiin. Kaikki olennaiset yhteydet elinkeinonharjoittajiin, joiden tuotteita/palveluja vertailuvälineellä vertaillaan, olisi ilmoitettava asianmukaisesti.”

Kansalliset viranomaiset ovat pitäneet joitakin tapauksia, joissa vertailuvälineet eivät ole asianmukaisesti ilmoittaneet maksetusta hakutietokantaan lisäämisestä tai maksetuista hakutuloksista, harhaanjohtavina.

Vertailuvälineiden, jotka asettavat tuotteita järjestykseen käyttäjäarvioiden perusteella laskettujen pisteiden mukaan, on myös noudatettava käyttäjäarvioihin perustuvia välineitä koskevassa 5.2.8 jaksossa käsiteltyjä periaatteita.

5.2.8Käyttäjäarvioihin perustuvat välineet

Monet verkkoalustat tarjoavat kuluttajille mahdollisuuden kertoa muille kuluttajille kokemuksistaan tuotteista tai palveluntarjoajista. Tällaisia alustoja ovat muun muassa sähköisen kaupankäynnin alustat, hakukoneet, erikoistuneet matkailualan arviointisivustot, vertailuvälineet ja sosiaaliset verkostot.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä sovelletaan kaikkiin luonnollisiin tai oikeushenkilöihin, jotka ovat direktiivin 2 artiklan b alakohdassa tarkoitettuja ’elinkeinonharjoittajia’. Kuluttaja-arvioiden osalta direktiiviä ei sovelleta kuluttajiin, jotka antavat tietoja kokemuksistaan tuotteista tai palveluista, elleivät he toimi jonkin elinkeinonharjoittajan puolesta. Sitä sovelletaan kuitenkin monien kuluttaja-arvioita esittävien verkkoalustojen menettelyihin, mikäli nämä alustat katsotaan elinkeinonharjoittajiksi. Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä tarkoitetun ’elinkeinonharjoittajan’ käsitettä käsitellään 2.1 jaksossa.

Julkaistessaan käyttäjäarvioita alustan ylläpitäjän on annettava totuudellisia tietoja sen palvelujen pääominaisuuksista sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja 7 artiklan 4 kohdan a alakohdan mukaisesti. Alusta ei etenkään saa johtaa käyttäjiään harhaan arvioiden alkuperän suhteen: sen olisi vältettävä sellaisen vaikutelman luomista, että sen kautta julkaistut arviot ovat peräisin aidoilta käyttäjiltä, ellei se voi varmistaa tätä asianmukaisesti. Tällaisessa tapauksessa alustan ylläpitäjän on ilmoitettava selvästi kuluttajille tästä. Jos sitä vastoin käyttäjäarvioihin perustuvan välineen ylläpitäjä nimenomaisesti väittää, että sen arviot ovat peräisin käyttäjiltä, sen on toteutettava kohtuullisia ja oikeasuhteisia toimenpiteitä, jotka – tämän muodostamatta yleistä velvollisuutta valvoa tietoja tai suorittaa tietojen hankintaa (ks. sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 15 artiklan 1 kohta) – lisäävät sen todennäköisyyttä, että arviot kuvaavat todellisten käyttäjien kokemuksia.

Tällaisia toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi seuraavat:

Øtarvittavat tekniset keinot, joilla todennetaan arvion lähettävän henkilön luotettavuus esimerkiksi edellyttämällä tältä rekisteröitymistä

Øarvion lähettämisessä käytetyn IP-osoitteen tarkistaminen

Øsellaisten tietojen pyytäminen, joilla henkilö osoittaa todella käyttäneensä arvion kohdetta (esimerkiksi tilausnumero).

Vertailuvälineitä koskevissa keskeisissä periaatteissa vertailuvälineitä käsittelevä sidosryhmien työryhmä katsoo seuraavaa:

”Vertailuvälineiden olisi toteutettava toimenpiteitä varmistaakseen käyttäjäarvioiden ja pisteytysten luotettavuuden ja esitettävä yleiskatsaus käytetyistä menetelmistä, mikäli tämän on tarpeen sen varmistamiseksi, ettei kuluttajia johdeta harhaan.”

Jos jokin kolmannen asemassa oleva elinkeinonharjoittaja julkaisee tekaistuja arvioita kuluttajien nimissä (tai palkkaa digitaalisen maineenhallintatoimiston tekemään niin), se toimii vastoin direktiivin liitteessä I olevaa 22 kohtaa, jossa kielletään ”esiintyminen vilpillisesti kuluttajana”. Näin ollen arvion, jonka elinkeinonharjoittaja esittää kuluttajan toimittamina tietoina, on aidosti heijastettava todellisten kuluttajien mielipiteitä, havaintoja, uskomuksia tai kokemuksia.

Eräs täytäntöönpanoviranomaisten raportoima ongelmallinen menettely on se, että vertailusivustot jättävät pois aitoja kielteisiä kuluttaja-arvioita ilmoittamatta kuluttajille selvästi, että heille esitetään vain valikoidut arviot 297 . 

Tämä saattaa olla sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan vastainen harhaanjohtava toimi tai 7 artiklan vastainen harhaanjohtava mainitsematta jättäminen. Se, että arviointisivusto luo aktiivisesti väärän tai harhaanjohtavan kokonaisvaikutelman luonteestaan tai jättää mainitsematta olennaisia tietoja toiminnastaan (eli ei ilmoita kuluttajille, että kaikkia aitoja kuluttaja-arvioita ei julkaista), saattaa saada verkkoarvioita lukevan keskivertokuluttajan jatkamaan verkkoalustan käyttöä tai tekemään päätöksen ottaa yhteyttä sivustolla mainittuun elinkeinonharjoittajaan, jota hän ei olisi tehnyt, jos hän olisi tiennyt, että kielteiset arviot oli poistettu. Aitojen arvioiden pois jättäminen saattaa olosuhteista riippuen sinänsä olla harhaanjohtava mainitsematta jättäminen.

Tämä menettely saattaa myös olla sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 5 artiklan 2 kohdan mukaisten huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimusten vastainen. Se, että arviointisivusto ei julkaise kaikkia aitoja arvioita eikä kiinnitä selvästi kuluttajien huomiota tähän, voi olla vastoin sellaista erikoistaidon ja huolellisuuden tasoa, jota käyttäjäarvioita tarjoavan verkkoalustan voidaan kohtuudella odottaa osoittavan kuluttajia kohtaan. Varmistaakseen noudattavansa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä elinkeinonharjoittajien olisi näin ollen joko julkaistava sekä myönteisiä että kielteisiä arvioita tai ilmoitettava kuluttajille selvästi, että kaikkia arvioita ei julkaista.

Eräs toinen kaupallinen menettely on aitojen kielteisten arvioiden poistaminen sen seurauksena, että elinkeinonharjoittajat pakottavat kuluttajat ja arviointisivustot estämään elinkeinonharjoittajia koskevien kielteisten arvioiden julkaisemisen 298 .

Tällaiset menettelyt voivat täyttää sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 ja 7 artiklassa annetun ’harhaanjohtavan’ määritelmän, jos elinkeinonharjoittaja esimerkiksi kieltää kielteiset verkkoarviot hallitakseen mainettaan siten, että sitä koskevia kielteisiä arvioita ei näytetä. Tällaisessa tilanteessa elinkeinonharjoittajan luonteen ja sen tuotteiden pääominaisuuksien yleinen esitystapa voi olla harhauttava, vaikka jäljelle jäävät myönteiset arviot olisivatkin aitoja. Tällainen harhauttaminen voi olla omiaan saamaan keskivertokuluttajan (joka ei vielä ole yhteydessä tähän elinkeinonharjoittajaan) valitsemaan tämän elinkeinonharjoittajan pikemmin kuin kilpailijan, joka ei ole harjoittanut tällaisia sopimattomia kaupallisia menettelyjä. Tämä menettely saatetaan myös arvioida sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 5 artiklan 2 kohdan mukaisten huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimusten vastaiseksi.

Käyttäjäarvioihin perustuvan välineen tarjoajan, joka esittää jotakin tuotetta koskevan käyttäjäarvion, sekä kyseisen tuotteen toimittavan elinkeinonharjoittajan välinen yhteys on julkistettava kaikilta osin, jos tämä yhteys voi vaikuttaa olennaisesti arvion painoarvoon tai uskottavuuteen, eli jos keskivertokuluttaja ei kohtuudella voi odottaa tällaista yhteyttä olevan olemassa. Tämän avulla kuluttajien olisi voitava käsittää, että tällaiset arviot eivät ehkä ole yhtä puolueettomia kuin sponsoroimattomat arviot tuotteen laadusta.

Tässä tilanteessa merkitykselliset säännökset ovat

-sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 1 kohdan c alakohta, jossa kielletään elinkeinonharjoittajia johtamasta kuluttajia harhaan kaupallisen menettelyn perusteiden ja myyntiprosessin luonteen suhteen sekä

-7 artiklan 2 kohta ja liitteessä I oleva 22 kohta, joissa kielletään elinkeinonharjoittajia salaamasta kaupallisen menettelyn kaupallisen tarkoituksen.

5.2.9Sosiaalinen media

Sosiaalinen media, kuten Facebook, Twitter, YouTube, WhatsApp, Instagram ja blogit, antaa käyttäjille mahdollisuuden luoda käyttäjäprofiilin ja viestiä keskenään, muun muassa jakaa tietoja ja sisältöä, kuten tekstiä, kuvia ja äänitiedostoja. Sosiaalinen media voi olla chattipalsta, blogi tai sosiaalinen verkosto 300 .

Joistakin sosiaalisista medioista on tullut alustoja mainoksille, tuotesijoittelulle ja kuluttaja-arvioille. Tästä syystä niillä voi olla suurempi piilo- ja harhaanjohtavan mainonnan riski, koska kaupalliset elementit sekoittuvat usein sosiaaliseen ja kulttuurisen käyttäjien tuottamaan sisältöön. Lisäksi kuluttajat voivat kokea sosiaalisen median vain kuluttajien välisinä tiedonvaihtopalveluina eivätkä ehkä ole tietoisia siitä, että elinkeinonharjoittajat käyttävät sosiaalista mediaa markkinointitarkoituksiin. Tästä syystä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 2 kohdassa ja liitteessä I olevassa 22 kohdassa säädetyt piilomarkkinoinnin kiellot ovat erityisen merkityksellisiä. Samanlainen vaatimus johtuu myös sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 6 artiklan a alakohdasta.

Yhtäältä sosiaalisen median alustoja voidaan pitää sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin mukaan sinänsä elinkeinonharjoittajina. Toisaalta kolmannen asemassa olevat elinkeinonharjoittajat käyttävät usein sosiaalista mediaa harjoittaakseen suoraan sopimattomia kaupallisia menettelyjä kuluttajia kohtaan.

Sosiaalisessa mediassa toteutetaan hyvin erilaisia kaupallisia menettelyjä.

Kansalliset täytäntöönpanoviranomaiset ovat tunnistaneet useita sosiaaliseen mediaan ja EU:n kuluttajansuoja- ja markkinointilainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä, kuten:

Øsosiaalisen median alustojen käyttöön ottamat kaupalliset menettelyt, muun muassa maksettujen ”tykkäysten” ja sponsoroitujen arvioiden, blogien ja kertomusten helpottaminen ja myyminen kolmannen asemassa oleville elinkeinonharjoittajille

Øsosiaalisen median alustojen käyttämät mahdollisesti sopimattomat vakiosopimusehdot

Øsosiaalisen median palvelujen esittäminen kuluttajille ilmaisina, vaikka ne edellyttävät käytön vastikkeeksi henkilötietojen antamista

Økolmannen asemassa olevien elinkeinonharjoittajien sosiaalisen median alustojen avulla käyttöön ottamat kaupalliset menettelyt, kuten piilomarkkinointi, tekaistut tai harhaanjohtavat käyttäjäarviot, lapsiin kohdistuvat suorat kehotukset, roskaposti ja tilausansat.

Ero kolmannen asemassa olevien elinkeinonharjoittajien ja muiden sosiaalisen median käyttäjien välillä voi joskus olla hämärä.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklassa kielletään elinkeinonharjoittajia johtamasta kuluttajia harhaan sellaisten kaupallisten menettelyjen suhteen, joihin liittyy ”tykkäysten” kaltaisten järjestelmien käyttöä. Esittämällä tekaistuja ”tykkäyksiä” kuluttajille elinkeinonharjoittaja voi johtaa kuluttajia harhaan oman maineensa tai tuotteidensa tai palvelujensa maineen suhteen ja mahdollisesti saada kuluttajat tekemään kaupallisia ratkaisuja, joita he eivät muutoin olisi tehneet.

Jos jokin kolmannen asemassa oleva elinkeinonharjoittaja julkaisee tekaistuja arvioita kuluttajien nimissä (tai palkkaa digitaalisen maineenhallintatoimiston tekemään niin), se toimii vastoin direktiivin liitteessä I olevaa 22 kohtaa, jossa kielletään ”esiintyminen vilpillisesti kuluttajana”.

Monet sosiaalisen median käyttäjät ovat lapsia ja nuoria.

Tästä syystä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 5 artiklan 3 kohta voi olla merkityksellinen oikeusperusta ”selkeästi tunnistettavissa olevan kuluttajaryhmän” suojelemiseksi, ”joka on erityisen altis”.

Tämä vahvistaa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin yleistä vaatimusta ilmoittaa selvästi markkinointitarkoitus. Lisäksi liitteessä I oleva 28 kohta, jossa kielletään lapsiin kohdistuvat suorat kehotukset, voi myös tulla kyseeseen oikeusperustana.

Tuotteiden markkinoimiseen ”ilmaisina” liittyviä tai vastaavia kysymyksiä käsitellään 4.4 jaksossa liitteessä I olevan 20 kohdan yhteydessä sekä 3.4.1 jaksossa olennaisten tietojen mainitsematta jättämisen yhteydessä. Jos sosiaalisen median alusta ei ilmoita kuluttajille, että heidän henkilötietojaan käsitellään taloudellisessa tarkoituksessa, sen voidaan väittää jättävän mainitsematta olennaisia tietoja, joita kuluttaja tarvitsee tietoon perustuvan kaupallisen ratkaisun tekemiseksi. Jotta tällainen mainitsematta jättäminen olisi sopimaton sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan mukaan, on osoitettava, että se todennäköisesti saa keskivertokuluttajan tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän muutoin ei tekisi.

5.2.10Yhteisostoalustat

Tämä yhteistyöhön perustuvan sähköisen kaupankäynnin muodon avulla kuluttajat voivat ostaa tuotteita yhdessä saadakseen edullisemman hinnan.

Jos elinkeinonharjoittaja ylläpitää yhteisostoalustaa liiketoimintaansa liittyvässä tarkoituksessa ja harjoittaa kaupallisia menettelyjä kuluttajia kohtaan, alusta kuuluu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin soveltamisalaan ja sen on noudatettava direktiivin vaatimuksia.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan perusteella tällaisiin yhteisostoalustoihin on sovellettava seuraavia periaatteita:

Øniiden kuluttajille antamien tietojen on oltava selviä ja paikkansapitäviä tarjonnan laajuuden suhteen

Øniiden antamat tiedot ryhmäoston perusteella saatavan tuotteen/palvelun laadusta eivät saa olla harhaanjohtavia. Laatu ei etenkään saa olla heikompi kuin normaalihintaisessa tarjouksessa, ellei siitä ilmoiteta kuluttajille selvästi.

Yhteisostopalveluja tarjoavien verkkoalustojen on annettava selviä ja oikeellisia tietoja tarjouksen sisällöstä ja hinnasta sekä tuotteen/palvelun tarjoajasta. Edellytykset, joilla kuluttajat voivat hyötyä tuotteesta (esimerkiksi ostajien vähimmäismäärä, tarjouksen kesto), on esitettävä selvästi. Lisäksi kuluttajia ei saa johtaa harhaan alustan tarjoaman erityisen edun suhteen; toisin sanoen tarjottavan tuotteen tai palvelun on oltava laadultaan sama kuin normaalein ehdoin ostetun tuotteen tai palvelun.

5.2.11Dynaaminen hinnoittelu

Dynaamisella hinnoittelulla (jota kutsutaan myös reaaliaikaiseksi hinnoitteluksi) tarkoitetaan tuotteen hinnan muuttamista hyvin joustavasti ja nopeasti markkinoiden kysynnän mukaan. Esimerkiksi Ranskassa kansallinen tietosuojaviranomainen 303 ja kuluttajansuojaviranomainen 304 tarkastivat äskettäin ranskalaisia matkasivustoja 305 ja löysivät näyttöä dynaamisista hinnoittelukäytännöistä, etenkin lento- ja junalippujen hintoja, jotka vaihtelivat sen mukaan, mihin aikaan päivästä kuluttaja teki varauksen.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin mukaan elinkeinonharjoittajat voivat vapaasti määrittää tuotteistaan perimänsä hinnat, kunhan ne ilmoittavat kuluttajille asianmukaisesti kokonaiskustannuksista ja niiden laskentatavasta (sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 1 kohdan d alakohta ja 7 artiklan 4 kohdan c alakohta). Joissain tilanteissa dynaamisen hinnoittelumenettelyt voivat kuitenkin täyttää sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä annetun ’sopimattoman’ määritelmän.