9.6.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 185/75


Euroopan alueiden komitean lausunto aiheesta ”Työntekijöiden lähettämistä koskevan direktiivin tarkistus”

(2017/C 185/10)

Esittelijä:

Yoomi RENSTRÖM (SE, PES), Ovanåkerin kunnanvaltuuston jäsen

Viiteasiakirja:

Ehdotus – Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon 16 päivänä joulukuuta 1996 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 96/71/EY muuttamisesta

COM(2016) 128 final

I.   MUUTOSEHDOTUKSET

Muutosehdotus 1

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 4 kappale

Komission ehdotus

AK:n muutosehdotus

Lähes 20 vuotta työntekijöiden lähettämistä työhön toiseen jäsenvaltioon koskevan direktiivin antamisen jälkeen on tarpeen arvioida, taataanko sillä edelleen asianmukainen tasapaino palvelujen tarjoamisen vapauden edistämisen ja lähetettyjen työntekijöiden oikeuksien suojelun välillä.

Lähes 20 vuotta työntekijöiden lähettämistä työhön toiseen jäsenvaltioon koskevan direktiivin antamisen jälkeen on tarpeen arvioida, taataanko sillä edelleen asianmukainen tasapaino palvelujen tarjoamisen vapauden edistämisen ja lähetettyjen työntekijöiden oikeuksien suojelun välillä. Työntekijöiden lähettäminen toiseen jäsenvaltioon ei saa missään olosuhteissa asettaa lähetettyjä työntekijöitä epäsuotuisaan asemaan.

Muutosehdotus 2

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 8 kappale

Komission ehdotus

AK:n muutosehdotus

Koska lähettämiskausi on toisinaan pitkä, on tarpeen säätää, että lähettämiskauden kestäessä yli 24 kuukautta vastanottavana jäsenvaltiona pidetään maata, jossa työ tehdään . Rooma I -asetuksen periaatteen mukaisesti vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädäntöä sovelletaan tällaisten lähetettyjen työntekijöiden työsopimuksiin, jos osapuolet eivät ole valinneet toisen maan lainsäädännön soveltamista. Jos osapuolet ovat valinneet toisen maan lainsäädännön soveltamisen, tästä ei kuitenkaan voi seurata se, että työntekijä jää ilman sellaisten sääntöjen mukaista suojaa, joista vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännön nojalla ei voida sopimuksin poiketa. Tätä olisi sovellettava lähettämiskauden alusta alkaen, kun sen keston oletetaan ylittävän 24 kuukautta, ja 24 kuukauden pituista lähettämiskautta seuraavasta ensimmäisestä päivästä alkaen, kun tämä lähettämiskauden kesto tosiasiallisesti ylittyy. Tämä sääntö ei vaikuta työntekijöitä toisen jäsenvaltion alueelle työhön lähettävien yritysten oikeuteen vedota palvelujen tarjonnan vapauteen myös silloin, kun lähettämiskausi kestää yli 24 kuukautta. Tarkoituksena on pelkästään taata oikeusvarmuus silloin, kun Rooma I - asetusta sovelletaan tiettyyn erityistilanteeseen, ilman että mainittua asetusta muutetaan millään tavalla. Tämän myötä työntekijä pääsee nauttimaan varsinkin Rooma I - asetuksen mukaisista suojasta ja eduista.

Koska lähettämiskausi on toisinaan pitkä, on tarpeen säätää, että lähettämiskauden kestäessä yli 12 kuukautta työsuhteeseen sovelletaan vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädäntöä . Rooma I -asetuksen periaatteen mukaisesti näin on meneteltävä, sikäli kuin osapuolet eivät ole valinneet toisen maan lainsäädännön soveltamista. Jos osapuolet ovat valinneet toisen maan lainsäädännön soveltamisen, tästä ei kuitenkaan voi seurata se, että työntekijä jää ilman sellaisten sääntöjen mukaista suojaa, joista vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännön nojalla ei voida sopimuksin poiketa. Tätä olisi sovellettava lähettämiskauden alusta alkaen, kun sen keston oletetaan ylittävän 12 kuukautta, ja 12 kuukauden pituista lähettämiskautta seuraavasta ensimmäisestä päivästä alkaen, kun tämä lähettämiskauden kesto tosiasiallisesti ylittyy. Tämä sääntö ei vaikuta työntekijöitä toisen jäsenvaltion alueelle työhön lähettävien yritysten oikeuteen vedota palvelujen tarjonnan vapauteen myös silloin, kun lähettämiskausi kestää yli 12 kuukautta.

Perustelu

Aikaraja sille, milloin isäntämaan lakia on komission ehdotuksen mukaan ryhdyttävä täysimääräisesti soveltamaan lähetetyn työntekijän työsuhteeseen, vastaa sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen N:o 883/2004 12 artiklassa säädettyä aikarajaa. Kyseisen säännöksen mukaan on sovellettava isäntämaan lainsäädäntöä, kun yhden ja saman työntekijän odotetaan olevan lähetettynä 24 kuukauden mittaisen ajan.

Asetuksen N:o 883/2004 tarkoituksena on pääasiassa jakaa vastuu jäsenvaltioiden välillä, kun kyseessä on EU:n kansalaisen oikeus etuuksiin asianomaisen jäsenvaltion sosiaaliturvamääräysten mukaisesti. Työntekijöiden lähettämistä koskevan direktiivin tarkoituksena on suojella lähetettyjä työntekijöitä ja edistää palvelujen vapaata liikkuvuutta. Komitean käsityksen mukaan ei ole ratkaisevia syitä yhdenmukaistaa näiden kahden säädöksen mukaisesti noudatettavat aikarajat vain sillä perusteella, että niillä säännellään tilanteita, joissa EU:n kansalainen oleskelee ja työskentelee tilapäisesti jossain tietyssä jäsenvaltiossa.

Komitea katsoo, että on lyhennettävä aikarajaa sille, milloin isäntämaan lakia on komission ehdotuksen mukaan ryhdyttävä täysimääräisesti soveltamaan lähetetyn työntekijän työsuhteeseen. Komitean mielestä 12 kuukauden oletettu tai tosiasiallinen lähettämiskausi on sopiva aikaraja sille, että voidaan katsoa lähetetylle työntekijälle muodostuneen sellainen side maahan, johon hänet on lähetetty, että maan lakia on ryhdyttävä soveltamaan työsuhteeseen täysimääräisesti.

Komitea katsoo, että kysymys siitä, minkä maan lainsäädäntöä sovelletaan lähetettyihin työntekijöihin, on kokonaisuudessaan ratkaistava työntekijöiden lähettämistä koskevassa direktiivissä eikä Rooma I -asetusta soveltamalla.

Muutosehdotus 3

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 12 kappale

Komission ehdotus

AK:n muutosehdotus

Jäsenvaltioilla on toimivalta antaa korvauksia koskevia sääntöjä omien lakiensa ja käytäntöjensä mukaisesti. Lähetettyihin työntekijöihin sovellettavia kansallisia korvauksia koskevia sääntöjä on kuitenkin voitava perustella tarpeella suojella lähetettyjä työntekijöitä, eivätkä ne saa rajoittaa suhteettomasti palvelujen tarjoamista rajojen yli.

Tämä direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden toimivaltaan antaa korvauksia koskevia sääntöjä omien lakiensa ja käytäntöjensä mukaisesti. Kansallisia korvauksia koskevien sääntöjen soveltamista lähetettyihin työntekijöihin on kuitenkin voitava perustella tarpeella suojella lähetettyjä työntekijöitä, eivätkä ne saa rajoittaa suhteettomasti palvelujen tarjoamista rajojen yli.

Perustelu

Työntekijöiden lähettämistä koskeva direktiivi ei sinällään vaikuta jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan palkanmuodostusta koskevissa kysymyksissä. Kullakin jäsenvaltiolla on – sovellettavan työmarkkinamallin mukaisesti – oikeus päättää valtakunnallisesta palkkatasosta. Työntekijöiden lähettämistä koskeva direktiivi tarkoittaa pelkästään sitä, että tiettyä korvausta – jonka lähettämisen kohdemaa määrittää – sovelletaan myös maan alueelle lähetettyihin työntekijöihin.

Komission säädösehdotuksen johdanto-osan 12 kappaleen saattaisi tulkita tarkoittavan, että kansallisia korvauksia koskevat säännöt voisivat sellaisinaan joutua harkinnan kohteeksi työntekijöiden lähettämistä koskevan direktiivin säännösten ja palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien perussopimusmääräysten nojalla. Pitää tehdä selväksi, että kansallisia korvauksia koskevien sääntöjen soveltamista lähetettyihin työntekijöihin on voitava perustella tarpeella suojella lähetettyjä työntekijöitä ja ettei tämä saa johtaa siihen, että rajoitetaan suhteettomasti palvelujen tarjoamista rajojen yli.

Muutosehdotus 4

Ehdotus direktiiviksi

1 artiklan 1 kohta

Komission ehdotus

AK:n muutosehdotus

Lisätään 2 a artikla seuraavasti:

Lisätään 2 a artikla seuraavasti:

”2 a artikla

”2 a artikla

Yli 24 kuukautta kestävä lähettämiskausi

Yli 12 kuukautta kestävä lähettämiskausi

1.   Jos oletetun tai tosiasiallisen lähettämiskauden kesto on yli 24 kuukautta, sitä jäsenvaltiota , jonka alueelle työntekijä lähetetään työhön, pidetään maana, jossa hänen työnsä tavallisesti tehdään .

1.   Jos oletetun tai tosiasiallisen lähettämiskauden kesto on yli 12 kuukautta, sovelletaan työsopimukseen lähettämisen keston ajan kokonaisuudessaan sen jäsenvaltion lainsäädäntöä , jonka alueelle työntekijä lähetetään työhön, sikäli kuin työnantaja ja työntekijä eivät ole sopineet muun lainsäädännön soveltamisesta .

2.   Kun 1 kohtaa sovelletaan, jos lähetetty työntekijä korvataan toisella samaa työtä samassa paikassa tekevällä lähetetyllä työntekijällä, asianomaisten työntekijöiden lähettämiskauden yhteenlasketussa kestossa on otettava huomioon vain sellaiset työntekijät, joiden tosiasiallinen lähettämiskausi kestää vähintään kuusi kuukautta.

2.   Kun 1 kohtaa sovelletaan, jos lähetetty työntekijä korvataan toisella samaa työtä samassa paikassa tekevällä lähetetyllä työntekijällä, asianomaisten työntekijöiden lähettämiskauden yhteenlasketussa kestossa on otettava huomioon vain sellaiset työntekijät, joiden tosiasiallinen lähettämiskausi kestää vähintään kuusi kuukautta.”

 

3.     Sopimus sovellettavasta lainsäädännöstä ei saa aiheuttaa sitä, että työntekijä menettää turvan, joka työntekijälle taataan sellaisilla määräyksillä, joista 1 kohdan mukaan sovellettavan lainsäädännön perusteella ei voi luopua neuvotteluteitse.

 

4.     1 kohdan soveltaminen ei saa tarkoittaa sitä, että lähetetty työntekijä joutuu epäedullisempaan asemaan kuin siinä tapauksessa, että työsopimukseen sovelletaan muun maan lainsäädäntöä 17 kesäkuuta 2008 sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 593/2008 (Rooma I asetus) 8 artiklan mukaisesti.

Perustelu

Aikaraja sille, milloin isäntämaan lakia on komission ehdotuksen mukaan ryhdyttävä täysimääräisesti soveltamaan lähetetyn työntekijän työsuhteeseen, vastaa sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen N:o 883/2004 12 artiklassa säädettyä aikarajaa. Kyseisen päätöksen mukaan on sovellettava isäntämaan lainsäädäntöä, kun yhden ja saman työntekijän odotetaan olevan lähetettynä 24 kuukauden mittaisen ajan.

Asetuksen N:o 883/2004 tarkoituksena on pääasiassa jakaa vastuu jäsenvaltioiden välillä, kun kyseessä on EU:n kansalaisen oikeus etuuksiin asianomaisen jäsenvaltion sosiaaliturvamääräysten mukaisesti. Työntekijöiden lähettämistä koskevan direktiivin tarkoituksena on suojella lähetettyjä työntekijöitä ja edistää palvelujen vapaata liikkuvuutta. Komitean käsityksen mukaan ei ole ratkaisevia syitä yhdenmukaistaa näiden kahden säädöksen mukaisesti noudatettavat aikarajat vain sillä perusteella, että niillä säännellään tilanteita, joissa EU:n kansalainen oleskelee ja työskentelee tilapäisesti jossain tietyssä jäsenvaltiossa.

Komitea katsoo, että on lyhennettävä aikarajaa sille, milloin isäntämaan lakia on komission ehdotuksen mukaan ryhdyttävä täysimääräisesti soveltamaan lähetetyn työntekijän työsuhteeseen. Komitean mielestä 12 kuukauden oletettu tai tosiasiallinen lähettämiskausi on sopiva aikaraja sille, että voidaan katsoa lähetetylle työntekijälle muodostuneen sellainen side maahan, johon hänet on lähetetty, että maan lakia on ryhdyttävä soveltamaan työsuhteeseen täysimääräisesti.

Komission ehdotus herättää muotoilullaan – säännös, jossa epäsuorasti ja vasta Rooma I -asetusta soveltamalla määritetään isäntämaan lainsäädäntö työsuhteeseen sovellettavaksi – joukon kysymyksiä. On syytä – sen mukaisesti, mitä komission säädösehdotuksen johdanto-osan 8 kappaleessa todetaan – ilmaista direktiivin tekstissä selkeästi, että sopimukset muun maan kuin isäntämaan lainsäädännön soveltamisesta ovat yhä mahdollisia tietyin edellytyksin Rooma I -asetuksen 8 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Sitä paitsi pitää varmistaa, ettei isäntämaan lainsäädännön soveltaminen työsuhteeseen aiheuta sitä, että työntekijä joutuu epäedullisempaan asemaan esimerkiksi silloin, jos työntekijän suoja on tasoltaan vaatimattomampi tai ehdot tälle epäsuotuisammat, kun sovelletaan isäntämaan lainsäädäntöä.

Komitea katsoo, että edellytykset isäntämaan lainsäädännön soveltamiselle pitää ilmoittaa suoraan työntekijöiden lähettämistä koskevassa direktiivissä. Ehdotettu muutos aiheuttaa muutoksen myös säädösehdotuksen johdanto-osan 8 kappaleessa.

Muutosehdotus 5

Ehdotus direktiiviksi

1 artiklan 2 kohdan a alakohta

Komission ehdotus

AK:n muutosehdotus

”[– –] Tässä direktiivissä ilmaisulla ’korvaus’ tarkoitetaan kaikkia kansallisen lain, asetuksen, hallinnollisen määräyksen, yleisesti sovellettaviksi julistettujen työehtosopimusten tai välitystuomioiden ja/tai, jos työehtosopimuksen tai välitystuomion yleisesti sovellettavaksi julistamista koskevaa järjestelmää ei ole, muiden 8 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettujen työehtosopimusten tai välitystuomioiden mukaisesti pakollisia korvauksen muodostavia tekijöitä siinä jäsenvaltiossa , jonka alueelle työntekijä lähetetään.

”[– –] Tässä direktiivissä ilmaus ’korvaus ja maksut’ määritellään sen jäsenvaltion lainsäädännön ja/tai kansallisen käytännön mukaan , jonka alueelle työntekijä on lähetetty.

Jäsenvaltioiden on julkaistava direktiivin 2014/67/EU 5 artiklassa tarkoitetulla yhdellä virallisella kansallisella verkkosivustolla c alakohdan mukaisen korvauksen muodostavat tekijät.”

Jäsenvaltioiden on julkaistava direktiivin 2014/67/EU 5 artiklassa tarkoitetulla yhdellä virallisella kansallisella verkkosivustolla c alakohdan mukaisen korvauksen muodostavat tekijät.”

Perustelu

On tärkeää todeta, että korvaukset kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan, jotta direktiivillä ei avata mahdollisuutta siihen, että EU:n tuomioistuin voi ottaa tutkittavakseen palkkoihin liittyviä jäsenvaltioiden säännöksiä.

II.   POLIITTISET SUOSITUKSET

EUROOPAN ALUEIDEN KOMITEA

Komitean arvio

1.

toteaa, että vapaus tarjota palveluja yli rajojen taataan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 56–62 artiklassa. Hyvin toimivista sisämarkkinoista kertyy ensinnäkin välitöntä etua palveluntoimittajille ja kuluttajilla EU:ssa, mutta ne ovat lisäksi tärkeä edellytys talouskasvulle, jonka voi odottaa hyödyttävän EU:n kaikkia kansalaisia hyvinvoinnin lisääntyessä ja sosiaaliturvan tason kohotessa.

2.

katsoo, että hyvin toimivat palvelujen sisämarkkinat ovat erityisen tärkeä seikka muihin jäsenvaltioihin rajoittuvilla alueilla vaikuttaville palveluntoimittajille.

3.

katsoo, että tärkeä lähtökohta palvelujen vapaalle liikkuvuudelle on se, että tiettyyn jäsenvaltioon sijoittautuneen palvelutoiminnan harjoittajan tulee pystyä tarjoamaan palveluja muissa jäsenvaltioissa samoin edellytyksin kuin ne, jotka vallitsevat sijoittautumismaassa. Yksi hyvin toimivien palvelualan sisämarkkinoiden edellytyksistä on lisäksi se, että kilpailun – myös rajat ylittävissä tilanteissa – ei pidä ensi kädessä perustua työvoimakustannuksiin vaan sellaisiin tekijöihin kuin toimitettavan palvelun laatu ja palveluntoimittajan toiminnan tehokkuus.

4.

toteaa, että jäsenvaltioiden välisistä eroavuuksista erityisesti palkkakustannuksissa johtuu, että työntekijöiden lähettäminen palvelujen vapaan liikkuvuuden perusteella saattaa aiheuttaa painetta palkkaehtojen alentamiseen maassa, mihin työntekijöitä lähetetään. Sikäli kuin työolojen ja -ehtojen perusteella kilpaillaan vilpillisesti saattaa seurauksena olla nk. sosiaalinen polkumyynti isäntävaltiossa. Sosiaalinen polkumyynti asettaa paineita laskea hintoja ja uhkaa näin yrityksiä, jotka eivät harjoita työntekijöiden lähettämistä.

5.

katsoo, että järkevä tasapaino yhtäältä palvelujen vapaan liikkuvuuden ja toisaalta lähetettyjen työntekijöiden suojelemisen sekä palkkojen polkumyynniltä ja sosiaaliselta polkumyynniltä suojelemisen välillä on edellytys sisämarkkinoiden toiminnan hyväksynnälle EU:n kansalaisten ja erityisesti niiden työntekijöiden parissa, jotka työskentelevät palvelualalla, missä työntekijöiden lähettäminen on yleistä ja oletettavasti yhä yleistymässä. Komitea korostaa kuitenkin, että sosiaalisen polkumyynnin torjumiseksi tehokkaasti tarvitaan toimenpiteitä myös itsenäisten ammatinharjoittajien ja digitaalisten alustojen kautta välitettävän työn tekijöiden suojelemiseksi.

6.

katsoo lisäksi, että järkevä tasapaino niiden intressien välillä, joita työntekijöiden lähettämistä koskevan direktiivin on tarkoitus palvella, on myös edellytys terveelle ja oikeudenmukaiselle kilpailulle palvelualalla rajat ylittävissä tilanteissa.

7.

voi tästä lähtökohdasta asettua kannattamaan periaatetta, jolle komission ehdotus rakentuu: samassa työpaikassa tehtävästä samasta työstä on saatava sama korvaus.

8.

katsoo, että tietämättömyys vastaanottavassa jäsenvaltiossa voimassa olevista työntekijöiden palkkaamista koskevista hallinnollisista vaatimuksista sekä vaikeudet, joita eräillä yrityksillä (erityisesti pk-yrityksillä) on niiden noudattamisessa, voivat estää rajat ylittävää palvelujen vapaata tarjontaa EU:ssa ja vaarantaa lähetettyjen työntekijöiden suojelemisen. Näitä ongelmia voitaisiin lievittää niin, että komissio ja jäsenvaltiot ottavat käyttöön selkeitä ja helppokäyttöisiä tiedotus- ja neuvontamekanismeja näitä kysymyksiä varten.

9.

jakaa komission kannan, että tarvitaan aikaraja, josta lähtien isäntämaan lainsäädäntöä sovelletaan lähetettyihin työntekijöihin täysimääräisesti. Komitea katsoo kuitenkin, että ei ole ratkaisevia syitä ottaa asetuksen N:o 883/2004 järjestely lähtökohdaksi määritettäessä aikarajaa, josta lähtien isäntämaan lainsäädäntöä on sovellettava lähetettyjä työntekijöitä koskeviin työsuhteisiin täysimääräisesti. Komitea katsoo, että aikarajaksi on työntekijöiden lähettämistä koskevassa direktiivissä säädettävä 12 kuukautta.

10.

katsoo lisäksi, että edellytykset sille, milloin isäntämaan lainsäädäntöä on sovellettava työsuhteeseen täysimääräisesti, eivät saa aiheuttaa sitä, että lähetetty työntekijä itse asiassa joutuu epäedullisempaan asemaan.

11.

toteaa, että komission ehdotuksen käsitteen ”vähimmäispalkka” korvaamisesta ”korvauksella” voi katsoa olevan hyvin yhdenmukainen Euroopan unionin tuomioistuimen mm. asiassa Sähköalojen ammattiliito ry (C-396/13) antaman tuomion ja tuomioistuimen kyseisessä asiassa käsitteestä ”vähimmäispalkka” tekemän tulkinnan kanssa.

12.

toteaa vaatimuksen, että ainoastaan pakollisia korvauksen muodostavia tekijöitä isäntämaassa saa ja tulee käyttää määritettäessä direktiivissä tarkoitettua korvausta kulloisessakin jäsenvaltiossa, tarkoittavan, ettei isäntämaan edelleenkään ole mahdollista vaatia, että työntekijöitä lähettävän työnantajan täytyy soveltaa työsuhteissaan ”normaaliksi” tai keskivertaiseksi katsottavaa korvausta vastaavasta työstä isäntämaassa.

13.

katsoo ehdotuksessa olevan myönteistä, että isäntämaassa lähetettyihin työntekijöihin sovellettavan korvauksen muodostavat tekijät on julkaistava virallisessa kansallisessa verkkosivustossa, joka jäsenvaltioiden tulee täytäntöönpanodirektiivin 5 artiklan mukaisesti perustaa tiedonsaannin parantamiseksi ennen työkomennukselle lähettämistä.

14.

katsoo kaiken kaikkiaan, että komission ehdotus käsitteen ”korvaus” käyttämisestä ”vähimmäispalkan” asemasta ja sen muut ehdotukset muutoksiksi kyseisessä osiossa tuovat työntekijöiden lähettämistä koskevaan direktiiviin järkevän tasapainon, kun ajatellaan yhtäältä palveluntoimittajien mahdollisuutta tarjota palveluita EU:ssa rajojen yli ilman perusteettomia esteitä ja toisaalta lähetettyjen työntekijöiden suojelemista sekä turvaa vilpilliseltä kilpailulta.

15.

katsoo kuitenkin, että täytyy tehdä selväksi, ettei työntekijöiden lähettämistä koskeva direktiivi sinällään millään tavoin vaikuta jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan, kun on kyse oikeudesta päättää palkkausta koskevista kysymyksistä kulloisenkin työmarkkinamallin puitteissa.

16.

jakaa komission käsityksen, että velvoitteen soveltaa isäntämaan ehtoja rakennusalalla aihealueilla, jotka mainitaan työntekijöiden lähettämistä koskevan direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa, tulee olla yhtä lailla pätevä riippumatta siitä, säädetäänkö korvauksista laissa tai määrätäänkö niistä yleisesti sovellettaviksi julistetussa työehtosopimuksessa tai muun, 3 artiklan 8 kohdan ensimmäisessä tai toisessa alakohdassa tarkoitetun työehtosopimuksen mukaisesti.

17.

pyytää komissiota kiinnittämään huomiota työntekijöiden lähettämiseen moniportaisissa alihankintaketjuissa, joissa työnantajan vastuu on häivytetty ja joissa lähetetyt työntekijät jätetään toisinaan täysin ilman apua ja turvaa. Eurooppalainen hätärahasto voisi mahdollistaa nopean avun, jotta työntekijät voisivat palata lähtömaihinsa parhaissa mahdollisissa olosuhteissa. Komitea ehdottaa lisäksi, että perustetaan eurooppalainen rekisteri, johon jäsenvaltioissa palveluja tarjoavat yritykset ovat velvollisia kirjaamaan lähetetyt työntekijät viimeistään silloin, kun palvelun tarjoaminen alkaa.

18.

toteaa, että työnantajat aliarvioivat lähetettyjen työntekijöiden pätevyyden hyvin usein tahallisesti alemman palkkatason perustelemiseksi. Käytäntö tuskin häviää, sillä sen avulla voidaan kiertää velvoite yhdenvertaisesta palkkakohtelusta. Olisi tarpeen, että komissio tutkisi mahdollisuutta perustaa eurooppalainen ammatti- ja pätevyyshakemisto ongelman ratkaisemiseksi ja niiden työntekijöiden etujen suojelemiseksi, joilla ei ole tutkintoa tai todistusta.

19.

toteaa, että vuokratyöstä annettu direktiivi 2008/104/EY on täytynyt panna täytäntöön kaikissa jäsenvaltioissa joulukuun 5. päivään 2011 mennessä. Yksi direktiivin tavoitteista on suojella vuokratyöntekijöitä, ja se sisältää muun muassa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen palkkauksen, lomien ja työajan kaltaisten ehtojen osalta (5 artikla).

20.

yhtyy komission käsitykseen, että pitää asettaa velvoite soveltaa myös muuhun jäsenvaltioon sijoittautuneen vuokrayrityksen vuokratyöntekijöihin vuokratyödirektiivin sisältämää yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja että kyseessä on työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin mukainen työkomennus.

Toissijaisuusperiaate ja suhteellisuusperiaate

21.

panee merkille, että neljätoista kansallista parlamenttia / parlamentin kamaria yhdestätoista jäsenvaltiosta (Bulgaria, Kroatia, Latvia, Liettua, Puola, Romania, Slovakia, Tšekki, Unkari, Tanska ja Viro) on esittänyt perustellut lausunnot toissijaisuusperiaatteen toteutumisen arvioinnin perusteella, mikä tarkoittaa, että ehdotus on saanut nk. keltaisen kortin.

22.

toteaa, että työntekijöiden lähettämisestä annetussa direktiivissä säädetään, mitä työoloja ja -ehtoja koskevia isäntämaan sääntöjä muuhun jäsenvaltioon sijoittautunut palvelualan toimija on velvoitettu soveltamaan isäntämaahan lähettämiinsä työntekijöihin. Niin voimassa olevassa direktiivissä sen paremmin kuin muutosdirektiivissäkään ei ole tarkoitus yhdenmukaistaa po. ehtojen tasoa jäsenvaltioissa.

23.

huomauttaa, että direktiiviin voidaan tehdä muutoksia ainoastaan EU:n tasolla. Perussopimusmääräykset vapaudesta tarjota palveluja yli rajojen EU:ssa ja Rooma I -asetus eivät mahdollista päättämistä jäsenvaltiotasolla siitä, mitä työoikeudellisia ehtoja tulee soveltaa työkomennustilanteessa.

24.

toteaa, että täytäntöönpanodirektiivi – joka jäsenvaltioiden oli määrä saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöään 18. kesäkuuta 2016 mennessä – sisältää välineitä, joiden avulla jäsenvaltiot voivat rajoittaa työntekijöiden lähettämiseen liittyviä väärinkäytöksiä ja sosiaalista polkumyyntiä (kuten petoksia, sääntöjen kiertämistä sekä tiedonvaihtoa jäsenvaltioiden välillä). Komitea panee merkille, että tarkistettu työntekijöiden lähettämistä koskeva direktiivi ja täytäntöönpanodirektiivi ovat suuressa määrin toisiaan vahvistavia oikeudellisia välineitä, ja näin ollen se odottaa innokkaasti kattavaa arviointia täytäntöönpanodirektiivin voimaansaattamisen vaikutuksista ja seurauksista työntekijöiden lähettämiseen.

25.

korostaa lisäksi, että kysymys työntekijöiden lähettämiskäytäntöjä koskevan valvonnan johdonmukaisuudesta eri jäsenvaltioissa on edelleen ajankohtainen, sillä täytäntöönpanodirektiivissä säädetään vain kahdenvälisestä yhteistyöstä jäsenvaltioiden välillä. Komitea yhtyykin kantaan, jonka mukaan ehdotetun tarkistetun direktiivin tavoite – eli työntekijöiden lähettämistä koskevien sääntöjen yhteinen määritelmä – voidaan saavuttaa paremmin EU-tasolla.

26.

katsoo, että on vahvistettava rekisteröintitahojen tai sosiaalivakuutusjärjestelmien välistä tiedonvaihtoa lähettävässä ja vastaanottavassa jäsenvaltiossa sekä otettava käyttöön velvoite rekisteröityä sosiaalivakuutusjärjestelmään vastaanottavassa jäsenvaltiossa, jotta voidaan torjua tehokkaasti työntekijöiden näennäinen lähettäminen, työntekijöiden näennäiseen lähettämiseen pyrkivien yritysten perustaminen sekä matalammista sosiaalivakuutusmaksuista johtuva epärehti kilpailu. Jos ilmenee, että yrityksiä aletaan perustaa nimenomaisesti työntekijöiden näennäistä lähettämistä varten, on harkittava vaatimusta vähimmäispalveluajasta, jonka työntekijän on ennen lähettämistä oltava töissä jäsenvaltiossa, josta heidän lähetetään.

Bryssel 7. joulukuuta 2016.

Euroopan alueiden komitean puheenjohtaja

Markku MARKKULA