Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS rahamarkkinarahastoista /* COM/2013/0615 final - 2013/0306 (COD) */
PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Rahamarkkinarahastot ovat tärkeä lyhytaikaisen
rahoituksen lähde finanssilaitoksille, yrityksille ja valtioille. Euroopan
unionissa noin 22 prosenttia joko valtioiden tai yrityssektorin liikkeeseen
laskemista lyhytaikaisista velkainstrumenteista on rahamarkkinarahastojen
hallussa. Rahamarkkinarahastot ovat merkinneet 38 prosenttia pankkisektorin
liikkeeseen laskemasta lyhytaikaisesta velasta. Kysyntäpuolella rahamarkkinarahastot tarjoavat
lyhytaikaisen kassanhallinnan välineen, joka tarjoaa runsaan likviditeetin,
hajautuksen, arvon vakauden ja markkinaperusteisen tuoton.
Rahamarkkinarahastoja käyttävät pääasiassa yritykset, jotka pyrkivät
sijoittamaan ylimääräiset käteisvaransa lyhyeksi ajaksi, esimerkiksi siihen
asti, kun merkittävä menoerä, kuten palkat, on maksettava. Sen vuoksi rahamarkkinarahastot toimivat
tärkeänä linkkinä, joka yhdistää lyhyen rahan kysynnän ja tarjonnan.
Rahamarkkinarahastojen hoitamat varat, jotka ovat noin
1 000 miljardia euroa, muodostavat rahastoluokan, joka poikkeaa
kaikista muista sijoitusrahastoista. Suurin osa rahamarkkinarahastoista – noin
80 prosenttia niiden hoitamien varojen perustella ja 60 prosenttia niiden
lukumäärän perusteella – kuuluu siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä
sijoitustoimintaa harjoittavista yrityksistä (yhteissijoitusyritykset eli nk.
UCITS-rahastot) annetun direktiivin 2009/65/EY soveltamisalaan. Muiden
rahamarkkinarahastojen pitäisi heinäkuusta 2013 alkaen toimia vaihtoehtoisten
sijoitusrahastojen hoitajista annetun direktiivin 2011/61/EU sääntöjen
mukaisesti. Rahamarkkinarahastojen keskimääräinen koko on paljon suurempi kuin
UCITS-rahastojen keskimääräinen koko. Esimerkiksi yksittäisen
rahamarkkinarahaston koko voi olla jopa 50 miljardia euroa. Rahamarkkinarahastot
ovat sijoittautuneet muutamiin jäsenvaltioihin: Ranskalla, Irlannilla ja
Luxemburgilla on yli 95 prosentin osuus markkinoista. Markkinat ovat kuitenkin
pitkälti kytköksissä muihin maihin, koska rajat ylittävien sijoitusten ja
ulkomaisten sijoittajien osuus on suuri. Lisäksi vaikutukset voivat levitä yli
rajojen rahamarkkinarahastojen ja niiden järjestäjien välisen yhteyden vuoksi,
koska järjestäjän kotipaikka on useimmiten eri kuin rahamarkkinarahaston
kotipaikka. Koska rahamarkkinarahastojen ja pankkisektorin
sekä rahamarkkinarahastojen ja yritys- ja julkisen rahoituksen välillä on
systeeminen yhteys, rahamarkkinarahastojen toiminta on ollut keskeisellä
sijalla varjopankkitoimintaa koskevassa kansainvälisessä työssä.
Finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmä (FSB) ja muut elimet, kuten
kansainvälisen arvopaperimarkkinavalvojien yhteisö (IOSCO) ja Euroopan
järjestelmäriskikomitea (EJRK), ovat analysoineet finanssisektoria ja
todenneet, että tietyt toiminnot ja yhteisöt ovat olleet systeemisesti
merkittäviä mutta sääntelyviranomaiset eivät ole puuttuneet niiden toimintaan
riittävällä tavalla. Varainhoitosektorilla rahamarkkinarahastojen on katsottu
olevan systeemisesti merkityksellisiä. Euroopan parlamentti antoi marraskuussa
2012 varjopankkitoimintaa koskevan päätöslauselman, jossa se kehottaa
komissiota antamaan ehdotuksen, jossa keskitytään erityisesti
rahamarkkinarahastoihin[1]. EJRK on esittänyt perusteellisen analyysin
rahamarkkinarahastojen toimintaan sisältyvistä systeemisistä riskeistä. Sen
antamissa suosituksissa käsitellään erityisesti rahamarkkinarahastojen vakautta
ja likviditeettiä, ja ne sisältävät myös täydentäviä avoimuus- ja
raportointisääntöjä. Nämä suositukset on otettu komission ehdotuksessa suurelta
osin huomioon, ja ehdotuksessa on huomioitu myös niiden mahdolliset kielteiset
vaikutukset Euroopan talouden rahoitukseen. Rahamarkkinarahastot ovat käytännöllinen
väline sijoittajille, koska ne tarjoavat sijoittajille pankkitalletuksia
vastaavat ominaisuudet eli mahdollisuuden muuttaa sijoitus välittömästi
käteiseksi sekä suhteellisen vakaan arvon. Näiden ominaisuuksien vuoksi
sijoittajat pitävät rahamarkkinarahastoja turvallisena ja pankkitalletuksia
monipuolisempana vaihtoehtona. Mutta todellisuudessa rahamarkkinarahastot ovat
perinteisiä sijoitusrahastoja rahastosijoituksiin liittyvine
markkinariskeineen. Niinpä kun niiden omaisuuserien hinnat, joihin
rahamarkkinarahastot ovat sijoittaneet, alkavat laskea erityisesti
stressikausien markkinaolosuhteissa, rahamarkkinarahasto ei pysty aina
lupauksensa mukaisesti lunastamaan heti sijoittajia varten liikkeeseen
laskemaansa osuutta tai osaketta eikä säilyttämään sen arvoa. Jotkin rahastojen
järjestäjät (yleensä pankit) saattavat pystyä ”tukemaan” osuuksien tai
osakkeiden arvoa antamalla järjestäjän tukea, kun taas toisilla (lähinnä
omaisuudenhoitajilla) ei välttämättä ole tähän tarvittavia pääomia. Koska
rahamarkkinarahaston sijoittajilleen tarjoamalla päivittäisellä likviditeetillä
ja rahaston sijoitussalkkuun sisältyvillä omaisuuserillä on eri maturiteetit,
välitön lunastaminen ei ehkä aina ole mahdollista. Lupaukselle vakaista
lunastushinnoista haetaan usein lisätukea AAA-luottoluokituksesta. Ongelmana on
se, että heti kun sijoittajat alkavat epäillä, ettei rahamarkkinarahastolla ole
sen lupaamaa likviditeettiä eikä se pysty suoriutumaan lunastuksistaan milloin
tahansa, sijoittajat vaativat lunastuksia, mikä voi johtaa niin kutsuttuun
sijoittajapakoon. Sijoittajapaoille on ominaista se, että suuri
joukko sijoittajia esittää äkillisesti suuren määrän lunastustoimeksiantoja,
koska ne haluavat välttää tappiot ja pystyä lunastamaan korkeimmalla
mahdollisella hinnalla. Sijoittajapaot ovat systeemisesti merkityksellisiä,
koska ne pakottavat rahamarkkinarahastot myymään omaisuuseriään nopeasti, jotta
ne voivat täyttää jäljellä olevat lunastustoimeksiannot. Lunastusten kierre
nopeuttaa rahaston nettoarvon (NAV) laskua ja näin ollen pahentaa nettoarvon
heikkenemistä ja sitä pelkoa, että rahamarkkinat ovat ylipäätään epävakaat.
Koska rahamarkkinarahastot ovat keskeisessä asemassa pankkien, yritysten ja
valtioiden kaltaisten yhteisöjen lyhytaikaisessa rahoittamisessa, niihin
kohdistuvat sijoittajapaot saattavat aiheuttaa laajempia makrotaloudellisia
seurauksia. Rahamarkkinarahastojen merkitsemistä yhteensä 1 000 miljardin
euron arvoisista rahoitusinstrumenteista pankkien liikkeeseen laskemien
instrumenttien osuus on suurin (85 prosenttia), kun taas valtioiden osuus on
noin 10 prosenttia ja yritysten suunnilleen 5 prosenttia. Valtiot ja erittäin
suuret yritykset käyttävät rahamarkkinoita välineenä, jonka avulla ne voivat
hankkia lyhytaikaista rahoitusta pankkien luottolimiittien ohella. Sijoittajapakoihin liittyvät ongelmat ovat
systeemisiä seuraavista syistä: 1) rahamarkkinarahastojen ja
reaalitalouden välinen läheinen yhteys (rahamarkkinarahastojen rooli
rahamarkkinoita rahoitusvälineenä käyttävien yhteisöjen lyhytaikaisen
rahoituksen tarpeiden tyydyttäjänä) ja 2) rahamarkkinarahastojen ja
järjestäjien välinen yhteys. Lisäksi rahamarkkinarahastoista tapahtuviin
pakoihin liittyy myös sijoittajansuojanäkökohta, koska myöhään lunastavat
(yleensä yksityiset sijoittajat) ovat epäedullisemmassa asemassa aikaisin
lunastaviin verrattuna. Ehdotetulla asetuksella puututaan mainittuihin
ongelmiin. Siinä otetaan käyttöön yhteiset vaatimukset rahamarkkinarahastojen
likviditeetin lisäämiseksi ja niiden rakenteen vakauden varmistamiseksi.
Lisäksi siinä otetaan käyttöön yhteiset säännöt päivittäisten ja viikoittaisten
likvidien varojen vähimmäistason varmistamiseksi. Asetuksessa vahvistetaan
vakioitu toimintamalli, jonka avulla rahastonhoitaja saa paremman käsityksen
sijoittajapohjastaan. Lisäksi asetuksella otetaan käyttöön yhteiset säännöt,
joilla varmistetaan, että rahamarkkinarahastot sijoittavat monipuolisesti laadukkaisiin
omaisuuseriin, joilla on hyvä luottoluokitus. Näillä toimenpiteillä
varmistetaan, että rahastolla on riittävästi likviditeettiä täyttää
sijoittajien lunastustoimeksiannot. Rahamarkkinarahastojen vakaus varmistetaan
luomalla rahamarkkinarahastojen sijoituskohteina olevia omaisuuseriä koskevat
selkeät ja yhdenmukaiset arvostussäännöt. Nämä arvostussäännöt tekevät selväksi
sen tosiasian, että rahamarkkinarahastot ovat tavanomaisia sijoitusrahastoja,
joiden sijoitusomaisuus on altis hintojen vaihtelulle. Eräillä rahamarkkinarahastoilla on
mahdollisuus säilyttää laskentamenetelmä, joka mahdollistaa vakaan merkintä- ja
lunastushinnan sillä edellytyksellä, että niillä on käytössään asianmukaiset
kassavarat. Tämän nk. nettoarvopuskurin tehtävänä on tasoittaa
pääomamarkkinoiden luontaisia markkinavaihteluita. Sillä myös estettäisiin se,
että järjestäjät eivät olisikaan valmistautuneita tilanteessa, jossa niiden
rahamarkkinarahastot tarvitsevat ulkopuolista tukea. Puskuri on kolme
prosenttia rahamarkkinarahaston hoitamista varoista. Niissä tarkastelluissa
tapauksissa, joissa järjestäjä on antanut rahastolle tukea kriisin aikana (123
tapausta, jotka koskivat yhdysvaltalaisia rahamarkkinarahastoja), tuki ylitti
vain kolmessa tapauksessa kolme prosenttia. Kun Reserve Primary Fund -rahasto
ajautui maksukyvyttömäksi vuonna 2008, se menetti kolme prosenttia
nettoarvostaan, vaikka sen merkitsemien Lehman Brothersin liikkeeseen laskemien
lainojen osuus oli vain 1,5 prosenttia sen varoista. Puskuri ei tarjoa
täydellistä turvaa kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahastojen (constant net
asset value – CNAV) osakkeiden tai osuuksien haltijoille, mutta tällä
tasolla saavutetaan tasapaino vankan ja turvallisen CNAV-mallin tarpeen ja
rahastonhoitajien rahoitusvalmiuksien välillä. Rahamarkkinarahastojen
kustannukset riippuvat kunkin rahastonhoitajan rahoituskustannuksista. Nämä
vuositason kustannukset voivat vaihdella 3 ja 10 prosentin välillä.
Sovellettaessa 3 prosentin puskuria hoitopalkkiot kasvaisivat 0,09–0,30 prosenttia
vuositasolla. On odotettavissa, että rahastonhoitaja kantaa osan kustannusten
kasvusta ja loput siirretään sijoittajien maksettaviksi. Korkeampi hoitomaksu
vaikuttaa tuottoon, jonka sijoittajat voivat saada rahamarkkinarahastoihin
sijoittaessaan, mutta toisaalta sijoittajat hyötyvät siitä, että tuotteessa on
ylimääräinen suoja tasaamassa sen kohde-etuuksiin kohdistuvia markkinoiden
liikkeitä. Näiden säännösten lisäksi luottoluokitusta
koskevalla yhteisellä säännöllä varmistetaan se, että rahamarkkinarahastojen
hoitajat ja niihin sijoittavat eivät enää tukeudu ulkopuolisiin
luottoluokituksiin, jotka voisivat haitata rahamarkkinoiden toimintaa, kun
luottoluokituksia alennetaan. Näihin toimenpiteisiin liittyy vaatimuksia
avoimuuden lisäämisestä sen varmistamiseksi, että sijoittaja ymmärtää
asianmukaisesti sijoituksensa riski-hyötyprofiilin. Ehdotettu asetus perustuu nykyisiin
yhteissijoitusyrityksiä (UCITS-rahastoja) koskeviin toimiluvan
myöntämismenettelyihin, jotka on yhdenmukaistettu yhteissijoitusyrityksiä
koskevalla direktiivillä. Asetuksella otetaan käyttöön rahamarkkinarahastoina
toimivia vaihtoehtoisia sijoitusrahastoja koskeva yhdenmukainen toimilupien
myöntämismenettely, koska vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajia
koskevassa direktiivissä vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen toimilupien
myöntäminen jätetään jäsenvaltioiden päätettäväksi. Rahamarkkinarahastoina
toimivia vaihtoehtoisia sijoitusrahastoja koskeva yhdenmukaistettu menettely
myötäilee yhteissijoitusyritysten toimilupien myöntämistä koskevaa yhdenmukaistettua
menettelyä. Rahastonhoitajia säännellään edelleen joko yhteissijoitusyrityksiä
tai vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajia koskevalla direktiivillä, mutta
tämän lisäksi tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvien rahastonhoitajien ja
rahastojen on noudatettava erityisiä rahamarkkinarahastotuotteita koskevia
sääntöjä. Näillä yhtenäisillä säännöillä pyritään
varmistamaan sisämarkkinoiden eheys ja lisäämään niiden häiriönsietokykyä uuden
kriisin vaikutusten minimoimiseksi. Sijoittajat saavat tietoja näihin
säänneltyihin tuotteisiin liittyvistä riskeistä ja varmuuden siitä, että
unionissa toimiviin rahamarkkinarahastoihin liittyvät sijoitusehdotukset on
laadittu yhdenmukaisella tavalla. Rahastonhoitajille koituu etua siitä, että
tuotteita koskevat säännöt on yhdenmukaistettu kaikkialla unionissa.
Rahamarkkinainstrumenttien liikkeeseenlaskijat hyötyvät entistä vakaammasta
toimintaympäristöstä, jossa rahamarkkinarahastojen asema rahoitusvälineenä
säilyy. 2. KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTIEN
TULOKSET 2.1. Intressitahojen kuuleminen Vuoden 2012 alusta alkaen komissio on kuullut
kattavasti monien eri järjestöjen edustajia. Kuuleminen on tapahtunut kahden-
ja monenvälisissä kokouksissa. Lisäksi näkemyksiä on kerätty
varjopankkitoimintaa koskevassa julkisessa kuulemisessa, varainhoitokysymyksiä
(ml. rahamarkkinarahastot) koskevassa julkisessa kuulemisessa ja
varjopankkitoimintaa koskevassa yleisölle avoimessa konferenssissa. Tällä
tavoin komissio on saanut runsaasti tietoa rahamarkkinarahastojen markkinoiden
toiminnasta ja niiden eri segmenteistä sekä näkemyksiä ratkaisua edellyttävistä
kysymyksistä ja ehdotuksia niiden ratkaisemiseksi. 2.1.1. Varjopankkitoimintaa koskeva
vihreä kirja Varjopankkitoimintaa koskevaan vihreään
kirjaan annetut vastaukset antoivat laajan kuvan EU:n varjopankkisektorista.
Tämän ansiosta heinäkuussa 2012 käynnistettyyn varainhoitoa koskevaan julkiseen
kuulemiseen voitiin sisällyttää entistä kohdennetumpia kysymyksiä
rahamarkkinarahastojen toiminnasta. Huhtikuussa 2012 järjestettyyn yleisölle
avoimeen konferenssiin, johon osallistui sidosryhmiä EU:sta ja Yhdysvalloista,
sisältyi myös rahamarkkinarahastoja käsitellyt osio. Sääntelyviranomaisten ja
liike-elämän edustajat muodostivat rahamarkkinarahastoja koskevan paneelin,
jossa he esittivät näkemyksiään tarpeesta uudistaa EU:n rahamarkkinarahastojen
markkinoita. 2.1.2. Varainhoitoa koskeva
kuuleminen Laajempaan erinäisiä varainhoitokysymyksiä
käsitelleeseen julkiseen kuulemiseen, joka käynnistettiin 26. heinäkuuta 2012,
sisällytettiin rahamarkkinarahastoja käsittelevä luku (kuuleminen päättyi 18.
lokakuuta 2012). Komission yksiköt saivat 56 vastausta, jotka koskivat
rahamarkkinarahastoja koskevaa osiota. 2.2. Vaikutusten arviointi Komissio toteutti sääntelyn parantamista
koskevan politiikkansa mukaisesti vaikutusten arvioinnin eri
toimintavaihtoehdoista. Rahamarkkinarahastojen likviditeetin ja vakauden
varmistamiseksi analysoitiin yhteensä 16 eri vaihtoehtoa. Kaikki nämä
vaihtoehdot analysoitiin ottaen huomioon yleiset tavoitteet eli
rahoitusvakauden parantaminen sisämarkkinoilla ja rahamarkkinarahastojen
sijoittajansuojan parantaminen, mutta myös tämän aloitteen muut erityisemmät
tavoitteet otettiin huomioon: i) torjutaan riski, että vaikutukset leviäisivät
reaalitalouteen, ii) torjutaan riski, että vaikutukset leviäisivät koskemaan
myös järjestäjää, ja iii) vähennetään myöhään lunastaville aiheutuvia haittoja
erityisesti kun lunastukset tapahtuvat stressikausien markkinaolosuhteissa. Vaikutusten arvioinnissa analysoitiin vaikutuksia,
kuten eri sidosryhmille, sijoittajille, varainhoitajille, lyhytaikaisen velan
liikkeeseenlaskijoille ja järjestäjille aiheutuvia kustannuksia ja hyötyjä.
Analyysin tuloksena päädyttiin kannattamaan entistä vankemman kehyksen luomista
rahamarkkinarahastoille: tämä edellyttää entistä suurempaa likviditeettiä ja
entistä vakaampaa rakennetta. Parhaiksi arvioitujen toimintavaihtoehtojen
vaikutusten odotetaan hyödyttävän rahamarkkinarahastoja ja ylipäätään
rahamarkkinoita parantamalla niiden kykyä selviytyä stressikausien
markkinaolosuhteista. Tuloksena on unionissa entistä vakaampi rahamarkkinoiden
toimintaympäristö, josta hyötyvät sijoittajat, lyhytaikaisen velan
liikkeeseenlaskijat ja rahamarkkinarahastojen järjestäjinä toimivat pankit. Sisämarkkinoiden pääosaston edustajat
tapasivat vaikutustenarviointilautakunnan 16. tammikuuta 2013. Lautakunta
tarkasteli vaikutusten arviointia ja antoi siitä myönteisen lausuntonsa 18.
tammikuuta 2013. Kokouksen aikana lautakunnan jäsenet esittivät sisämarkkinoiden
pääosaston edustajille ehdotuksia vaikutusten arvioinnin sisällön
parantamiseksi, minkä perusteella asiakirjan lopulliseen versioon tehtiin
joitakin muutoksia. Ongelmien määrittelyä on parannettu antamalla
yksityiskohtaisempia tietoja rahamarkkinarahastojen markkinoista, ja niiden
kuvaukseen lisättiin unionia koskevia esimerkkejä, joista käy erityisesti ilmi
ongelmien valtioiden rajat ylittävä ulottuvuus. Tavoitteet ja yksilöityjä
ongelmia koskevat vaihtoehdot on linkitetty paremmin, ja on käytetty enemmän määrällisesti
ilmaistavia toimintatavoitteita. Suunnitelluista toimenpiteistä sijoittajille
aiheutuvat vaikutukset ja säännösten noudattamisesta aiheutuvat kustannukset on
selitetty yksityiskohtaisemmin. Jäsenvaltioihin ja kansainvälisen sääntelyn
johdonmukaisuuteen kohdistuvat vaikutukset on myös selitetty paremmin.
Sidosryhmien näkemykset on esitetty järjestelmällisesti erityisesti kohdissa,
joissa analysoidaan ja vertaillaan vaihtoehtoja. 3. EHDOTUKSEN OIKEUDELLINEN SISÄLTÖ 3.1. Oikeusperusta ja oikeudellisen
muodon valinta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen
(SEUT) 114 artiklan 1 kohta tarjoaa oikeusperustan asetukselle, jolla otetaan
käyttöön yhdenmukaiset säännökset sisämarkkinoiden toimintaa varten. Tuotteiden
toiminnan vakautta koskevilla säännöillä vahvistetaan rahamarkkinarahastoihin
liittyvien riskien rajat. Niillä ei säännellä pääsyä harjoittamaan
varainhoitotoimintaa vaan säännellään tapaa, jolla nämä toiminnot suoritetaan,
jotta voidaan varmistaa sijoittajansuoja ja rahoitusjärjestelmän vakaus.
Säännöillä tuetaan sisämarkkinoiden asianmukaista ja turvallista toimintaa. Sisämarkkinoiden eheyttä koskevan tavoitteen
saavuttamiseksi ehdotetulla lainsäädäntötoimella luodaan rahamarkkinarahastoja
koskeva sääntelykehys, jotta varmistetaan parempi sijoittajansuoja
rahamarkkinarahastoihin sijoittaville ja parannetaan rahoitusvakautta estämällä
vaikutusten leviämisriski. Ehdotetut säännökset on erityisesti tarkoitettu
varmistamaan, että rahaston likviditeetti on riittävä vastaamaan sijoittajien
lunastustoimeksiantoihin ja rahamarkkinarahastojen rakenne on riittävän
turvallinen kestämään epäedulliset markkinaolosuhteet. Asetusta pidetään
soveliaimpana oikeudellisena välineenä, kun tarkoitus on ottaa käyttöön
yhtenäiset vaatimukset, jotka koskevat muun muassa hyväksyttäviä omaisuuseriä,
hajauttamista koskevia sääntöjä, luotto-, korko- ja likviditeettiriskien
suuruutta koskevia sääntöjä sekä sääntöjä, jotka koskevat toimiluvan
myöntämistä rahastoille, joilla on aikomus alkaa harjoittaa sijoitustoimintaa rahamarkkinoilla.
Nämä ovat pääosin tuotteiden toiminnan vakautta koskevia sääntöjä, joilla
pyritään tekemään EU:n rahamarkkinarahastoista entistä varmempia ja
tehokkaampia vähentäen samalla niihin liittyvää huolta systeemisen riskin
toteutumisesta. Rahamarkkinarahaston hoitajan toiminnan
aloittamista säännellään joko yhteissijoitusyrityksiä koskevalla direktiivillä
tai vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajia koskevalla direktiivillä.
Rahastojen hoitajien toimintaan sovelletaan jatkossakin yhteissijoitusyrityksiä
koskevaa direktiiviä ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajia koskevaa
direktiiviä, mutta yhteissijoitusyrityskehykseen sisältyviä tuotesääntöjä
täydennetään tämän asetuksen tuotesäännöillä. 3.2. Toissijaisuus- ja
suhteellisuusperiaate Kansallinen sääntely rajoittuu luonnostaan
asianomaiseen jäsenvaltioon. Jos rahamarkkinarahaston tuote- ja
likviditeettiprofiilia säänneltäisiin yksinomaan kansallisella tasolla, riskinä
olisi, että keskenään erilaisia tuotteita myytäisiin rahamarkkinarahastoina.
Tämä aiheuttaisi sekaannusta sijoittajien keskuudessa ja estäisi tasapuolisten
toimintaedellytysten toteutumisen kaikkialla unionissa niille, jotka tarjoavat
rahamarkkinarahastoja joko ammatti- tai piensijoittajille. Lisäksi erilaiset
rahamarkkinarahaston keskeisiä ominaisuuksia koskevat kansalliset toimintatavat
lisäisivät riskiä vaikutusten leviämisestä rajojen yli erityisesti silloin, kun
liikkeeseenlaskijat ja rahamarkkinarahasto sijaitsevat eri jäsenvaltioissa.
Koska rahamarkkinarahastot sijoittajat monenlaisiin rahoitusinstrumentteihin
kaikkialla EU:ssa, yhden rahamarkkinarahaston maksukyvyttömyydellä (joka
johtuisi riittämättömästä sääntelystä kansallisella tasolla) olisi vaikutusta
valtioiden ja yritysten rahoitukseen kaikkialla EU:ssa. Lisäksi koska monien rahamarkkinarahastoja
EU:ssa tarjoavien toimijoiden kotipaikka on toisessa jäsenvaltioissa kuin
siinä, jossa rahastoja pidetään kaupan, on olennaisen tärkeää luoda vankka
kehys, jotta vältetään vaikutusten leviäminen valtioiden rajojen yli. Vaikutusten
leviämistä valtioiden rajojen yli olisi myös vältettävä rahamarkkinarahaston ja
sen järjestäjän välillä, joka on usein sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon.
Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun järjestäjä on sijoittautunut
jäsenvaltioon, jolla ei mahdollisesti ole budjettivaroja pelastaa
maksukyvytöntä järjestäjää. Suhteellisuusperiaatteen osalta voidaan
todeta, että ehdotuksessa saavutetaan asianmukainen tasapaino yleisen edun ja
toimenpiteen kustannustehokkuuden välillä. Eri osapuolille asetettavat
vaatimukset on mitoitettu huolellisesti. Aina kun se on ollut mahdollista,
vaatimukset on laadittu vähimmäisvaatimusten muotoon (esim. likviditeetti
päivä- tai viikkotasolla, saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin
sijoittamiselle asetetut rajat), ja lakisääteiset velvollisuudet on muotoiltu
niin, etteivät ne tarpeettomasti riko olemassa olevia liiketoimintamalleja
(esim. säädetään asianmukaisista siirtymäajoista ennen kuin
rahamarkkinarahaston nettoarvon kelluttaminen on pakollista tai annetaan toimijoille
mahdollisuus valita, soveltavatko ne rahamarkkinarahastoonsa tiukkoja
pääomavaatimuksia vai nettoarvon kelluttamista). Näitä vaatimuksia asetettaessa
on erityisesti pyritty saavuttamaan tasapaino sijoittajasuojan, valtioiden
rajojen yli tapahtuvan vaikutusten leviämisen välttämisen, markkinoiden
tehokkuuden, EU:n teollisuuden rahoittamisen ja toimialalle aiheutuvien
kustannusten välillä. 3.3. Vaikutus perusoikeuksiin
liittyviin kysymyksiin Ehdotuksella on vaikutuksia, jotka liittyvät
kahteen Euroopan unionin perusoikeuskirjassa vahvistettuun perusoikeuteen eli
elinkeinovapauteen (16 ja 22 artikla) ja kuluttajansuojaan
(38 artikla). Ehdotuksen yleiseen etuun liittyvä tavoite,
jolla perustellaan tiettyjä rajoituksia edellä mainittuihin perusoikeuksiin, on
tavoite varmistaa markkinoiden eheys ja vakaus. Elinkeinovapauteen saatetaan
joutua puuttumaan, koska on välttämätöntä noudattaa erityisiä tavoitteita,
joilla varmistetaan riittävä likviditeetti ja estetään vaikutusten leviämisen
riski ja turvataan sijoittajien edut entistä paremmin. Ehdotuksessa
kunnioitetaan kuitenkin täysimittaisesti tämän perusvapauden pohjimmaista
merkitystä. Ehdotetuilla uusilla säännöillä vahvistetaan yleisesti oikeutta
kuluttajansuojaan (38 artikla) ja samalla noudatetaan perusoikeuksia ja
periaatteita, jotka on tunnustettu Euroopan unionin perusoikeuskirjassa ja
Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa. 3.4. Ehdotuksen yksityiskohtaiset
perustelut Rahamarkkinarahastoja koskeva ehdotus jakautuu
yhdeksään lukuun. 3.4.1. I luku: Yleiset säännökset
(1–6 artikla) I luvussa käsitellään yleisiä sääntöjä, kuten
kohdetta ja ehdotettujen sääntöjen soveltamisalaa, määritelmiä,
rahamarkkinarahastojen toimiluvan myöntämistä ja ehdotetun asetuksen suhdetta
olemassa oleviin sääntöihin, joista on säädetty direktiiveissä 2009/65/EY
(yhteissijoitusyritykset eli UCITS-rahastot) ja 2011/61/EU (vaihtoehtoisten
sijoitusrahastojen hoitajat). 1 artiklassa määritellään kohde ja säädetään,
että asetusta sovelletaan kaikkiin rahamarkkinarahastoihin, jotka ovat
sijoittautuneet unioniin ja/tai joita hoidetaan ja/tai pidetään kaupan
unionissa. Siinä täsmennetään myös, että asetuksen vaatimukset on tarkoitettu
tyhjentäviksi eli niiden ei katsota jättävän tilaa ylimääräisten kansallisten
vaatimusten asettamiselle eli ns. lainsäädännön kultaukselle.
Rahamarkkinarahastot ovat joko yhteissijoitusyrityksiä (UCITS-rahastoja) tai
vaihtoehtoisia sijoitusrahastoja, jotka sijoittavat lyhytaikaisiin
rahoitusinstrumentteihin ja joilla on erityisiä tavoitteita. 2 artiklassa
annetaan ehdotetun asetuksen yhdenmukaisen soveltamisen kannalta tarpeelliset
määritelmät. 3 artiklassa säädetään, että yhteistä sijoitustoimintaa
harjoittaville yrityksille myönnetään nimenomainen lupa toimia
rahamarkkinarahastoina joko osana yhteissijoitusyrityksiä koskevaa
yhdenmukaistettua toimiluvan myöntämismenettelyä tai vaihtoehtoisille
sijoitusrahastoille 4 artiklassa säädettyä yhdenmukaistettua menettelyä
noudattaen. 5 artiklassa rajoitetaan käsite ”rahamarkkinarahasto” koskemaan ainoastaan
asetuksen mukaisia rahastoja. 6 artiklassa kuvataan yhteissijoitusyrityksiä
koskevaan direktiiviin ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajia koskevaan
direktiiviin sisältyvien olemassa olevien sääntöjen ja uuden
rahamarkkinarahastoja koskevan asetuksen välistä yhteyttä, ja siinä
täsmennetään, että asetusta on sovellettava rahamarkkinarahastojen hoitajiin. 3.4.2. II luku —
Rahamarkkinarahastojen sijoituspolitiikkaa koskevat velvoitteet (7–20 artikla) II lukuun sisältyvät säännöt, jotka koskevat rahamarkkinarahastoille
sallittuja sijoituspolitiikkoja, kuten hyväksyttäviä omaisuuseriä sekä
sijoitusomaisuuden hajautusta, keskittymistä ja luottoluokkaa. 7 artiklassa kuvataan sijoituspolitiikkaa
koskevien yhteissijoitusyritysten sääntöjen ja ehdotettujen
rahamarkkinarahastojen sijoituspolitiikkaa koskevien sääntöjen välistä suhdetta
ja todetaan, että rahamarkkinarahastot muodostavat erityissäännöksen (lex
specialis) suhteessa kyseisessä artiklassa lueteltuihin
yhteissijoitusyrityksiä koskeviin sääntöihin. 8 artiklassa kuvataan neljää
rahoitusvarojen luokkaa, joihin rahamarkkinarahastot voivat sijoittaa:
rahamarkkinainstrumentit, talletukset luottolaitoksissa, johdannaisinstrumentit
ja takaisinmyyntisopimukset. Rahamarkkinarahastot eivät voi sijoittaa mihinkään
muihin omaisuuseriin, harjoittaa rahamarkkinainstrumenttien lyhyeksi myyntiä,
hankkia osakkeisiin tai hyödykkeisiin kohdistuvia vastuita, harjoittaa arvopaperien
lainaksiantamista tai ‑ottamista, tehdä takaisinostosopimuksia tai ottaa
tai antaa lainaksi rahaa, koska nämä omaisuuseräluokat ja käytännöt
heikentäisivät rahamarkkinarahaston likviditeettiprofiilia. 9–13 artiklassa
kuvataan tarkemmin niiden neljän omaisuuseräluokan kelpoisuusvaatimuksia,
joihin rahamarkkinarahastot voivat sijoittaa. Erityisesti 13 artiklaan
sisältyvät säännöt, joilla pyritään varmistamaan, että takaisinmyyntisopimuksen
yhteydessä saatu vakuus on riittävän likvidi, jotta se voidaan tarvittaessa
myydä nopeasti. 14 artikla sisältää hyväksyttävän
sijoitusomaisuuden hajautusta koskevat yksityiskohtaiset säännöt, joita kunkin
rahamarkkinarahaston on noudatettava, kuten säännöt yhden liikkeeseenlaskijan
osuuden enimmäismäärästä (prosenttiosuutena rahamarkkinarahastossa
hoidettavista varoista) ja yhteen vastapuoleen liittyvien riskisaamisten
enimmäismäärästä. 15 artiklassa puolestaan säädetään puolestaan
enimmäismääristä, joita rahamarkkinarahasto voi (sijoittajana) pitää hallussaan
ja jotka koskevat yhtä liikkeeseenlaskijaa (keskittymisrajat). Jotta voidaan
vähentää mekanistista riippuvuutta ulkoisista luottoluokituksista, 16–19
artikla sisältävät rahamarkkinarahastojen sijoitusinstrumenttien luoton laadun
sisäistä arviointia koskevat yksityiskohtaiset säännöt. 20 artiklassa kuvataan
hallintotapavaatimukset, jotka koskevat sisäistä luottoluokitusprosessia ja
erityisesti toimivan johdon roolia. 3.4.3. III luku –
Rahamarkkinarahastojen riskienhallintaa koskevat velvoitteet (21–25 artikla) III luvussa käsitellään riskienhallintaan
liittyviä näkökohtia, kuten rahamarkkinarahastojen omaisuuserien maturiteettia
ja likviditeettiprofiilia, luottoluokitusten pyytämistä,
selonottovelvollisuutta sekä stressitestejä, jotka rahamarkkinarahaston on
otettava käyttöön. Uudet painotettua keskimääräistä maturiteettia
(WAM) ja painotettua keskimääräistä elinaikaa (WAL) koskevat säännöt yhdessä
päivän ja viikon kuluessa erääntyvien omaisuuserien hallussapitoa koskevien
vaatimusten kanssa ovat olennaisen tärkeitä tukipilareita rahamarkkinarahaston
likviditeettiprofiilin vahvistamisessa ja näin ollen sen valmiudessa täyttää
sijoittajien lunastusvaatimukset. 21 artikla sisältää maturiteettiprofiilia
koskevan keskeisen säännöksen, jota lyhyiden rahamarkkinarahastojen on noudatettava.
22 artikla sisältää vastaavat säännöt lyhyille rahamarkkinarahastoille, jotka
sijoittavat pidempiaikaisiin instrumentteihin kuin lyhyet rahamarkkinarahastot.
Tavanomaisilla rahamarkkinarahastoilla on erilaiset maturiteettirajat, kuten
painotettu keskimääräinen elinaika (WAL) ja painotettu keskimääräinen
maturiteetti (WAM), ja ne voivat käyttää lievempää hajautusvaatimusta saman
yhteisön liikkeeseen laskemiin rahamarkkinainstrumentteihin tehtyihin
sijoituksiin. Nämä ominaisuudet ovat linjassa sen kanssa, että tavanomaisten
rahamarkkinarahastojen tavoitteena on tarjota hieman suurempaa tuottoa kuin rahamarkkinakorot.
Tavanomaisten rahamarkkinarahastojen ominaisuudet ovat myös linjassa sen
tosiasian kanssa, että tämäntyyppisiä rahastoja ei voida hoitaa kiinteän
nettoarvon rahamarkkinarahastoina (22 artiklan 5 kohta), mistä syystä ne ovat
vähemmän alttiita joukkopaoille. 23 artiklassa estetään rahamarkkinarahastoja
pyytämästä tai rahoittamasta ulkopuolisen tekemää luottoluokitusta, millä
täydennetään 16–19 artiklassa olevia sisäisiä luottoluokituksia koskevia
sääntöjä. 24 artiklassa otetaan käyttöön selonottovelvollisuutta koskevat
vaatimukset. Näiden sääntöjen tavoitteena on tarjota rahamarkkinarahastoille
paremmat mahdollisuudet ennakoida lunastussyklejä. 25 artikla sisältää
stressitestejä koskevat säännöt. 3.4.4. IV luku — Arvostussäännöt (26–28
artikla) IV luku käsittelee rahamarkkinarahaston
sijoitusomaisuuden arvostamista ja rahamarkkinarahaston osuus- tai
osakekohtaisen nettoarvon laskemista. 26–28 artikla sisältävät säännöt siitä, miten
rahamarkkinarahastojen on arvostettava yksittäiset sijoitusomaisuuserät ja
laskettava osuus- tai osakekohtainen nettoarvo sekä kuinka usein tällaiset
arvostukset on tehtävä. Vaikka on olemassa yleissääntö, jossa suositaan
arvostamista markkinahintaan, rahamarkkinarahastot voivat myös käyttää malliin
perustuvaa arvostusmenetelmää silloin, kun arvostaminen markkinahintaan ei ole
mahdollista tai markkinatietojen laatu ei ole riittävä. Ainoastaan kiinteän
nettoarvon rahamarkkinarahastot voivat arvostaa omaisuuserät myös jaksotettuun
hankintamenoon. Nettoarvon laskemiseksi valittu menetelmä on erityisen tärkeä
silloin, kun rahamarkkinarahaston osakkeita tai osuuksia lasketaan liikkeeseen
tai lunastetaan (26 artikla). 3.4.5. V luku – Kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahastoja koskevat erityisvaatimukset (29–34 artikla) V luku sisältää erityisvaatimuksia, jotka
koskevat rahamarkkinarahastoja, jotka arvostavat omaisuuserät jaksotettuun
hankintamenoon tai ilmoittavat soveltavansa osuus- tai osakekohtaista kiinteää
nettoarvoa tai jotka pyöristävät osuus- tai osakekohtaisen kiinteän nettoarvon
lähimpään prosenttiyksikköön eli kyse on kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahastoista. 29 artikla sisältää erityiset
toimilupavaatimukset, joita sovelletaan ainoastaan sellaisiin
rahamarkkinarahastoihin, jotka arvostavat omaisuuseränsä jaksotettuun
hankintamenoon tai ilmoittavat soveltavansa osuus- tai osakekohtaista kiinteää
nettoarvoa tai pyöristävät osuus- tai osakekohtaisen kiinteän nettoarvon
lähimpään prosenttiyksikköön. Näiden kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahastojen
on otettava käyttöön puskuri, joka on vähintään kolme prosenttia rahaston
varojen kokonaisarvosta. 30 artiklassa kuvataan puskurin (”nettoarvopuskurin”)
rakenne, ja 31 artiklassa kuvataan sen toiminta. On tärkeää huomata, että 31
artikla sisältää säännön, jonka mukaan nettoarvopuskuria voidaan käyttää
ainoastaan tasaamaan osuus- tai osakekohtaisen kiinteän nettoarvon ja osuuden
tai osakkeen ”todellisen” arvon välinen ero. Lisäksi 31 artikla sisältää
säännöt siitä, milloin nettoarvopuskurin varoja on käytettävä ja milloin
puskuriin voidaan lisätä varoja. 32–34 artiklassa säädetään velvollisuudesta
täydentää nettoarvopuskuria sekä seurauksista, joita koituu, jos puskurin
täydentäminen lyödään laimin. 3.4.6. VI luku — Ulkopuolinen tuki (35
ja 36 artikla) VI luku sisältää säännöt ulkopuolisesta
tuesta. Siinä vahvistetaan sääntö, jonka mukaan kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahastot voivat vastaanottaa ulkopuolista tukea ainoastaan
nettoarvopuskurin kautta, kun taas muilta rahamarkkinarahastoilta on pääsääntöisesti
kielletty ulkopuolisen tuen vastaanottaminen. 35 artiklassa kuvataan, mitä ulkopuolisella
tuella tarkoitetaan, ja se sisältää ei-tyhjentävän luettelon tapauksista,
joissa on kyse ulkopuolisesta tuesta. Tällä artiklalla on kaksi tavoitetta:
sillä varmistetaan, että kaikki ”järjestäjän” tuki annetaan kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahastoille 31 artiklassa tarkoitetun avoimen mekanismin
välityksellä siten, että käytetään etukäteen perustettua nettoarvopuskuria, tai
jos järjestäjän tukea annetaan muille rahamarkkinarahastoille, artiklalla
varmistetaan että toimivaltaiset viranomaiset sallivat tällaisen tuen vain, jos
rahoitusvakauden ylläpitämiseen liittyvät poikkeukselliset olosuhteet
oikeuttavat järjestäjän tuen tapauskohtaisen antamisen (36 artikla). 3.4.7. VII luku — Avoimuusvaatimukset
(37 ja 38 artikla) VII luku sisältää avoimuutta koskevat säännöt,
jotka liittyvät rahamarkkinarahastojen mainostamiseen sijoittajille, sekä
toimivaltaisille viranomaisille tapahtuvaa raportointia koskevat vaatimukset. 37 artikla sisältää erityiset
avoimuusvaatimukset. 38 artiklassa vahvistetaan kaikille
rahamarkkinarahastoille raportointivaatimukset, joita sovelletaan
direktiiveissä 2009/65 ja 2011/61 säädettyjen vaatimusten lisäksi. 3.4.8. VIII luku — Valvonta (39–42
artikla) VIII luku sisältää rahamarkkinarahastojen
valvontaa koskevat säännöt: 39 artiklassa selitetään rahamarkkinarahaston
osalta toimivaltaisten viranomaisten ja rahamarkkinarahaston hoitajan roolit. 40
artiklassa todetaan, että toimivaltaisten viranomaisten toimivaltaa, joka
perustuu yhteissijoitusyrityksiä koskevaan direktiiviin ja vaihtoehtoisten
sijoitusrahastojen hoitajia koskevaan direktiivin, olisi käytettävä myös
ehdotetun asetuksen osalta. 41 artiklassa viitataan Euroopan
arvopaperimarkkinaviranomaisen toimivaltaan (EAMV), ja 42 artiklassa säädetään
viranomaisten välisestä yhteistyöstä. 3.4.9. IX luku — Loppusäännökset (43–46
artikla) IX luku sisältää olemassa olevien
rahamarkkinarahastoina toimivien yhteissijoitusyritysten ja vaihtoehtoisten
sijoitusrahastojen kohtelua koskevat säännöt sen varmistamiseksi, että kyseiset
rahastot ovat rahamarkkinarahastoja koskevien uusien sääntöjen mukaiset. Luku
sisältää myös uudelleentarkastelulausekkeen, joka koskee nettoarvopuskurien
soveltamista tiettyihin kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahastoihin. 43
artiklassa mainitaan erityisesti, miten olemassa olevien
yhteissijoitusyritysten ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen, jotka täyttävät
kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston määrittelyperusteet, olisi kerättävä
nettoarvopuskuri asteittain. 45 artiklassa todetaan, että
nettoarvopuskurien soveltamista kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahastoihin,
jotka keskittävät salkkunsa jäsenvaltioiden liikkeeseen laskemiin tai takaamiin
velkakirjoihin, olisi tarkasteltava uudelleen viimeistään kolmen vuoden
kuluttua tämän asetuksen voimaantulosta. 4. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Rahamarkkinarahastojen uudistustyön
koordinointi on tapahtunut tiiviissä yhteistyössä Euroopan
arvopaperimarkkinaviranomaisen (EAMV) kanssa. Komission rahastonhoitoalan
asiantuntijat ovat olleet säännöllisessä yhteydessä EAMV-kollegoihinsa sekä
rahamarkkinarahastojen toimintaa käsittelevässä työryhmässä että EAMV:n
yhteydessä toimivassa sijoitustenhoitopalvelujen pysyvässä komiteassa. EAMV keskeytti rahamarkkinarahastojen osalta
käynnissä olleen työnsä, koska komissio ilmoitti aikovansa ehdottaa tällä
alalla lainsäädäntöä, jolla muun muassa sisällytettäisiin primaarioikeuteen
tietyt periaatteet, jotka on vahvistettu olemassa olevissa rahamarkkinarahastoja
koskevissa Euroopan arvopaperimarkkinavalvojien komitean (CESR) ja EAMV:n
suuntaviivoissa. EAMV oli jo ehtinyt käynnistää vaihtoehtoisia
luokitusmenetelmiä koskevan valmistelutyön, jonka yhteydessä oli määrä korvata
luottoluokituslaitosten rahamarkkinainstrumenteille antamat luottoluokitukset. EAMV
on keskeyttänyt tämän valmistelutyön odottaakseen virallista valtuutusta, joka
annettaisiin sille ehdotetun lainsäädännön nojalla. Lisäksi EAMV on jo
aloittanut valvontakäytäntöjä ja suuntaviivojensa noudattamista koskevan
tietokannan luomisen osana pyrkimyksiään saada aikaan lähentymistä
rahamarkkinarahastojen alalla. Sen vuoksi EAMV:llä on jo nyt hyvät valmiudet
suoriutua ehdotetulla asetuksella sille annettavista tehtävistä, koska kaikki
tämä valmistelutyö oli käynnistetty jo ennen rahamarkkinarahastoja koskevaa
komission ehdotusta. Näissä olosuhteissa komissio ei ole havainnut,
että asetuksella olisi vaikutuksia Euroopan unionin talousarvioon. Edellä
todetun perusteella EAMV ei tarvitse lisärahoitusta eikä lisähenkilöstöä
ehdotetussa lainsäädännössä sille annettavien tehtävien suorittamiseen eli
vaihtoehtoisten luokitusmenetelmien kehittämiseen ja hyväksyttyjä
rahamarkkinarahastoja koskevan tietokannan luomiseen. Kuten edellä todettiin,
nämä tehtävät ovat jo osa EAMV:n vakiintunutta toimintaa. Lisäksi rahamarkkinarahastoja koskevien
toimintasääntöjen määrittely sisältyy jo EAMV:n nykyisiin tehtäviin. Osana
yleistehtäväänsä valvoa ja lähentää sääntelyä UCITS-rahastojen alalla EAMV on
jo osoittanut henkilöstöresursseja kehittämään toiminta- ja valvontavälineitä
rahamarkkinarahastoja varten, sillä kyse on erityisestä rahastoluokasta, johon
sovelletaan joko yhteissijoitusyrityksiä tai vaihtoehtoisia sijoitusrahastoja
koskevaa lainsäädäntöä. Näiden pyrkimysten saavuttamiseksi Euroopan
arvopaperimarkkinavalvojien komitea (CESR) eli EAMV:n edeltäjä antoi
toukokuussa 2010 kattavat rahamarkkinarahastoja koskevat suuntaviivat (CESR
10/049). EAMV toteutti vuonna 2012 runsaasti resursseja
vaatineen vertaisarvioinnin, jossa tarkasteltiin, kuinka jäsenvaltiot
sovelsivat suuntaviivoja käytännössä (12 jäsenvaltiota sovelsi suuntaviivoja,
kun taas kahdeksan ei ollut ottanut niitä osaksi sääntelykäytäntöään). Vuonna 2013 rahamarkkinarahastoja koskevia
suuntaviivoja täydennettiin yksityiskohtaisella kysymyksiä ja vastauksia ‑asiakirjalla. 2013/0306 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS rahamarkkinarahastoista (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN
UNIONIN NEUVOSTO, jotka ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta
tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 114 artiklan, ottavat huomioon Euroopan komission
ehdotuksen, sen jälkeen, kun esitys
lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu
kansallisille parlamenteille, ottavat huomioon Euroopan talous- ja
sosiaalikomitean lausunnon[2],
noudattavat tavallista
lainsäätämisjärjestystä, sekä katsovat seuraavaa: (1) Rahamarkkinarahastot
tarjoavat lyhytaikaista rahoitusta finanssilaitoksille, yrityksille tai
valtioille. Tarjoamalla rahoitusta näille yhteisöille rahamarkkinarahastot
osallistuvat Euroopan talouden rahoittamiseen. (2) Kysyntäpuolella
rahamarkkinarahastot on lyhytaikaisen kassanhallinnan välineitä, joiden etuina
ovat suuri likviditeetti, hajautus, sijoitetun pääoman arvon vakaus sekä
markkinaperusteinen tuotto. Rahamarkkinarahastoja käyttävät pääasiassa
yritykset, jotka haluavat sijoittaa ylimääräiset käteisvaransa lyhyeksi ajaksi.
Rahamarkkinarahastot toimivat siis tärkeänä linkkinä, joka yhdistää lyhyen rahan
kysynnän ja tarjonnan. (3) Finanssikriisin aikaiset
tapahtumat ovat tuoneet rahamarkkinarahastoissa esiin piirteitä, jotka
altistavat ne häiriöille, kun finanssimarkkinoilla esiintyy ongelmia, ja jotka
voivat sen vuoksi levittää tai kasvattaa riskejä koko rahoitusjärjestelmässä.
Kun sellaisten omaisuuserien hinnat, joihin rahamarkkinarahastot ovat
sijoittaneet, alkavat laskea erityisesti stressikausien markkinaolosuhteissa,
rahamarkkinarahastot eivät pysty aina lupaustensa mukaisesti lunastamaan heti sijoittajien
merkitsemiä osuuksia tai osakkeita eikä säilyttämään niiden alkuperäistä arvoa.
Tämä tilanne voi johtaa äkillisiin massiivisiin lunastusvaatimuksiin, joilla
voi olla laajempia makrotaloudellisia seurauksia. (4) Suuret lunastusvaatimukset
voivat pakottaa rahamarkkinarahastot myymään osan sijoitusomaisuudestaan
taantuvilla markkinoilla, mikä kiihdyttää likviditeettikriisiä. Näissä
olosuhteissa liikkeeseenlaskijat voivat kohdata rahamarkkinoilla vakavia
rahoitusvaikeuksia, jos yritystodistusten ja muiden rahamarkkinainstrumenttien
markkinat hiipuvat. Kriisin mahdollinen leviäminen lyhytaikaisen rahoituksen
markkinoille voi tällöin aiheuttaa suoraan suuria vaikeuksia finanssilaitosten,
yritysten ja valtioiden rahoitukselle ja näin ollen koko taloudelle. (5) Varainhoitajat voivat
järjestäjien avulla päättää tarjota harkinnanvaraista tukea
rahamarkkinarahastojensa likviditeetin ja vakauden ylläpitämiseksi.
Järjestäjien on arvonalennuksen yhteydessä usein pakko tukea
rahamarkkinarahastoja, joiden järjestäjinä ne toimivat, koska ne pelkäävät
maineriskiä ja sitä mahdollisuutta, että paniikki leviää niiden muuhun
liiketoimintaan. Järjestäjien antama tuki voi rahaston koon ja lunastuspaineen
mukaan kasvaa suuremmaksi kuin niiden helposti käytettävissä olevat varat. Sen
vuoksi on tärkeää luoda yhtenäinen säännöstö, jolla voidaan estää järjestäjän
vararikko ja häiriöiden leviäminen muihin rahamarkkinarahastojen järjestäjinä
toimiviin yhteisöihin. (6) Jotta sisämarkkinat
voitaisiin säilyttää eheinä ja vakaina lisäämällä rahamarkkinarahastojen
kestokykyä ja rajoittamalla häiriöiden leviämiskanavia, on tarpeen vahvistaa
säännöt rahamarkkinarahastojen toiminnasta ja erityisesti niiden
sijoitussalkkujen koostumuksesta. Sen varmistamiseksi, että
rahamarkkinarahastot voivat välittömästi lunastaa sijoittajien osuudet tai
osakkeet erityisesti stressikausien markkinaolosuhteissa, tarvitaan koko
unionia koskevat yhtenäiset säännöt. Rahamarkkinarahastojen sijoitussalkkuja
koskevia yhtenäisiä sääntöjä tarvitaan myös sen varmistamiseksi, että
rahamarkkinarahastot voivat kestää tilanteen, jossa suuri joukko sijoittajia
esittää äkillisesti massiivisia lunastusvaatimuksia. (7) Rahamarkkinarahastoja
koskevia yhtenäisiä sääntöjä tarvitaan myös sen varmistamiseksi, että
lyhytaikaisen rahoituksen markkinat toimivat moitteettomasti finanssilaitosten,
lyhytaikaista velkaa liikkeeseen laskevien yritysten ja valtioiden kannalta.
Sääntöjä tarvitaan myös sen vuoksi, että niillä varmistetaan
rahamarkkinarahastojen sijoittajien yhdenvertainen kohtelu ja vältetään
tilanne, jossa myöhään lunastuksia vaativille koituu ylimääräisiä haittoja, kun
lunastukset keskeytetään väliaikaisesti tai kun rahamarkkinarahasto
likvidoidaan. (8) On tarpeen säätää
rahamarkkinarahastoja koskevien vakavaraisuusvaatimusten yhdenmukaistamisesta
vahvistamalla selkeät säännöt, joissa rahamarkkinarahastoille ja niiden
hoitajille asetetaan suoria velvoitteita unionin laajuisesti. Tämä lisäisi
rahamarkkinarahastojen vakautta valtioiden ja yritysten lyhytaikaisen
rahoituksen lähteenä koko unionissa. Se takaisi myös, että rahamarkkinarahastot
säilyvät luotettavana välineenä, jota voidaan käyttää unionin talouselämässä
kassanhallinnan tarpeisiin. (9) Euroopan
arvopaperimarkkinavalvojien komitea (CESR) on antanut rahamarkkinarahastoja
koskevat ohjeet tasapuolisten vähimmäisedellytysten luomiseksi
rahamarkkinarahastojen toiminnalle unionissa, mutta ainoastaan 12 jäsenvaltiota
on pannut kyseiset ohjeet täytäntöön yhden vuoden kuluttua niiden antamisesta,
mikä osoittaa, että toisistaan poikkeavista kansallisista säännöistä pidetään
yhä kiinni. Erilaisilla kansallisilla lähestymistavoilla ei pystytä korjaamaan
unionin rahamarkkinoiden heikkouksia, mikä kävi ilmi finanssikriisin aikana,
eikä vähentämään leviämisriskiä, minkä vuoksi ne vaarantavat sisämarkkinoiden
toiminnan ja vakauden. Rahamarkkinarahastoja koskevilla yhteisillä säännöillä
olisi näin ollen luotava korkeatasoinen sijoittajansuoja ja ehkäistävä ja
vähennettävä leviämisriskejä, joita saattaa aiheutua rahamarkkinarahastoihin
kohdistuvan sijoittajapaon vuoksi. (10) Ilman asetusta, jossa
vahvistetaan rahamarkkinarahastoja koskevat säännöt, on mahdollista, että
kansallisella tasolla toteutetaan toisistaan poikkeavia toimenpiteitä, jotka
todennäköisesti aiheuttavat merkittäviä kilpailun vääristymiä keskeisissä
sijoitussuojanormeissa esiintyvien huomattavien erojen vuoksi. Toisistaan
poikkeavat vaatimukset, jotka koskevat sijoitussalkun koostumusta,
hyväksyttäviä omaisuuseriä, niiden maturiteettia, likviditeettiä ja hajautusta
sekä rahamarkkinainstrumenttien liikkeeseenlaskijoiden luottokelpoisuutta,
aiheuttavat eroja sijoittajansuojan tasossa, koska rahamarkkinarahastojen
tarjoamien sijoitusmahdollisuuksien riskit vaihtelevat suuruudeltaan. Jollei
anneta tiukkoja yhteisiä sääntöjä, joita sovelletaan sisämarkkinoilla
rahamarkkinarahastoihin, sijoittajansuojaa ei saada yhtenäiseksi ja
sijoittajille annetaan erilaisia kannustimia lunastaa sijoituksensa, mikä
käynnistää sijoittajapaon. Sen vuoksi on olennaisen tärkeää antaa yhtenäiset säännöt,
jotta häiriöt eivät leviäisi lyhytaikaisen rahoituksen markkinoille ja
rahamarkkinarahastojen järjestäjiin, jolloin ne vaarantaisivat suuressa määrin
unionin finanssimarkkinoiden vakauden. (11) Rahamarkkinarahastoja koskevat
uudet säännöt liittyvät läheisesti direktiiviin 2009/65/EY[3] ja direktiiviin 2011/61/EU[4], koska ne muodostavat unionissa
rahamarkkinarahastojen perustamisen, hoidon ja markkinoinnin oikeudellisen
kehyksen. (12) Yhteistä sijoitustoimintaa
harjoittavat yritykset voivat toimia unionissa siirtokelpoisiin arvopapereihin
kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavina yrityksinä
(yhteissijoitusyritykset), joita hoitavat direktiivin 2009/65/EU mukaisesti
toimiluvan saaneet yhteissijoitusyritysten hoitajat tai sijoitusyhtiöt, tai vaihtoehtoisina
sijoitusrahastoina, joita hoitavat direktiivin 2011/61/EU mukaisesti toimiluvan
saaneet tai rekisteröidyt vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajat. Näiden
direktiivien säännöksiä täydennetään rahamarkkinarahastoja koskevilla uusilla
säännöillä. Uusia yhtenäisiä sääntöjä olisi siis sovellettava direktiiveissä
2009/65/EY ja 2011/61/EU vahvistettujen sääntöjen lisäksi. Samalla olisi
nimenomaan oltava soveltamatta joitakin direktiivin 2009/65/EY VII luvussa
vahvistettuja sääntöjä, jotka koskevat yhteissijoitusyritysten
sijoituspolitiikkaa, ja rahamarkkinarahastoja koskevissa uusissa yhtenäisissä
säännöissä olisi vahvistettava erityiset tuotesäännöt. (13) Yhdenmukaistettuja sääntöjä
olisi sovellettava yhteistä sijoitustoimintaa harjoittaviin yrityksiin, jotka
vastaavat ominaisuuksiltaan rahamarkkinarahastoja. Rahamarkkinarahastoja
koskevien uusien sääntöjen soveltamisen olisi oltava pakollista
yhteissijoitusyrityksille ja vaihtoehtoisille sijoitusrahastoille, jotka
sijoittavat lyhytaikaisiin varoihin, kuten rahamarkkinainstrumentteihin tai
talletuksiin, tai tekevät takaisinostosopimuksia tai tiettyjä
johdannaissopimuksia ainoastaan suojautuakseen rahaston muihin sijoituksiin
liittyviltä riskeiltä ja joiden tavoitteena on tarjota tuottoa rahamarkkinakorkojen
mukaisesti tai säilyttää sijoituksen arvo. (14) Rahamarkkinarahastojen
erityisluonne johtuu omaisuuseristä, joihin ne sijoittavat, sekä tavoitteista,
joihin ne pyrkivät. Tavoite tarjota rahamarkkinakorkoja vastaavaa tuottoa ja
tavoite säilyttää sijoituksen arvo eivät ole toisiaan pois sulkevia.
Rahamarkkinarahastolla voi olla jompikumpi näistä tavoitteista tai kummatkin
niistä. (15) Tavoite tarjota
rahamarkkinakorkoja vastaavaa tuottoa olisi ymmärrettävä laajassa
merkityksessä. Ennakoidun tuoton ei tarvitse olla täysin EONIAn, Liborin,
Euroborin tai muun asiaankuuluvan rahamarkkinakoron mukaista. Jos
yhteissijoitusyrityksen tai vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tavoitteena on
ylittää rahamarkkinakorko pienellä marginaalilla, tätä ei saisi pitää tavoitteena,
jonka vuoksi yhteissijoitusyritys tai vaihtoehtoinen sijoitusrahasto olisi
jätettävä uusien yhtenäisten sääntöjen soveltamisalan ulkopuolelle. (16) Tavoitetta säilyttää
sijoituksen arvo ei saisi pitää rahaston lupaamana pääomatakuuna, vaan se olisi
katsottava päämääräksi, johon yhteissijoitusyritys tai vaihtoehtoinen
sijoitusrahasto pyrkii. Sijoitusten arvo aleneminen ei saisi merkitä sitä, että
yhteistä sijoitustoimintaa harjoittava yritys on muuttanut tavoitettaan
säilyttää sijoituksen arvo. (17) On tärkeää, että
yhteissijoitusyritykset ja vaihtoehtoiset sijoitusrahastot, joilla on
rahamarkkinarahastojen ominaisuudet, yksilöidään rahamarkkinarahastoiksi ja
että niiden kyky noudattaa rahamarkkinarahastoja koskevia uusia yhtenäisiä
sääntöjä tarkistetaan nimenomaisesti. Sen vuoksi toimivaltaisten viranomaisten
olisi myönnettävä rahamarkkinarahastojen toimiluvat. Jos
yhteissijoitusyritykselle myönnetään lupa toimia rahamarkkinarahastona, tämä
olisi tehtävä osana direktiivissä 2009/65/EY säädettyjen yhdenmukaistettujen
menettelyjen mukaista luvan myöntämistä yhteissijoitusyrityksenä toimimiseen.
Koska direktiivissä 2011/61/EU ei säädetä vaihtoehtoisia sijoitusrahastoja
koskevista yhdenmukaistetuista toimilupa- ja valvontamenettelyistä, on tarpeen
antaa toimiluvan myöntämistä koskevat yhteiset perussäännöt, jotka vastaavat
yhteissijoitusyrityksiä koskevia voimassa olevia yhdenmukaistettuja sääntöjä.
Tällaisilla menettelyillä olisi varmistettava, että vaihtoehtoisella
sijoitusrahastolla, joka on saanut luvan toimia rahamarkkinarahastona, on
hoitajanaan direktiivin 2011/61/EY mukaisesti toimiluvan saanut vaihtoehtoisen
sijoitusrahaston hoitaja. (18) Sen varmistamiseksi, että
kaikkiin yhteistä sijoitustoimintaa harjoittaviin yrityksiin, joilla on
rahamarkkinarahastojen ominaisuudet, sovelletaan rahamarkkinarahastoja koskevia
uusia yhteisiä sääntöjä, olisi kiellettävä ”rahamarkkinarahaston” tai muun
sellaisen nimityksen käyttö, joka viittaa siihen, että yhteistä
sijoitustoimintaa harjoittavalla yrityksellä on samat ominaisuudet kuin
rahamarkkinarahastolla, kaikissa tapauksissa, joissa tätä asetusta ei
noudateta. Jotta estettäisiin rahamarkkinarahastoja koskevien sääntöjen
kiertäminen, toimivaltaisten viranomaisten olisi valvottava
lainkäyttöalueelleen sijoittautuneiden tai lainkäyttöalueellaan markkinoitujen
yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavien yritysten markkinakäytäntöjä sen
varmistamiseksi, etteivät ne käytä väärin ”rahamarkkinarahasto”-nimitystä tai
anna ymmärtää olevansa rahamarkkinarahastoja noudattamatta kuitenkaan uutta
oikeudellista kehystä. (19) Rahamarkkinarahastoihin
sovellettavien uusien sääntöjen olisi perustuttava nykyiseen oikeudellisen
kehykseen, joka on luotu direktiivillä 2009/65/EY, direktiivillä 2011/61/EU ja
niiden täytäntöön panemiseksi annetuilla säädöksillä. Rahamarkkinarahastoja
koskevia tuotesääntöjä olisi sen vuoksi sovellettava voimassa olevassa unionin
lainsäädännössä vahvistettujen tuotesääntöjen lisäksi, jollei ole kyse
nimenomaisesta poikkeuksesta. Lisäksi rahamarkkinarahastoihin olisi
sovellettava voimassa olevassa kehyksessä vahvistettuja rahaston hoitoa ja
markkinointia koskevia sääntöjä ottaen huomioon, ovatko kyseiset rahastot
yhteissijoitusyrityksiä vai vaihtoehtoisia sijoitusrahastoja. Vastaavalla
tavalla olisi sovellettava direktiiveissä 2009/65/EY ja 2011/61/EU
vahvistettuja palvelujen rajatylittävää tarjontaa ja sijoittautumisvapautta
koskevia sääntöjä rahamarkkinarahastojen rajatylittäviin toimintoihin. (20) Koska
yhteissijoitusyrityksillä ja vaihtoehtoisilla sijoitusrahastoilla voi olla
erilaisia oikeudellisia muotoja, jotka eivät välttämättä anna niille
oikeushenkilöllisyyttä, olisi säännöksiä, joissa rahamarkkinarahastot
velvoitetaan toteuttamaan toimia, tulkittava siten, että ne viittaavat
rahamarkkinarahaston hoitajaan sellaisissa tapauksissa, joissa
rahamarkkinarahasto on perustettu yhteissijoitusyritykseksi tai
vaihtoehtoiseksi sijoitusrahastoksi, joka ei voi toimia yksinään, koska sillä
ei ole omaa oikeushenkilöllisyyttä. (21) Rahamarkkinarahaston
sijoitussalkkua koskevissa säännöissä olisi mainittava selvästi, mihin
omaisuuserien luokkiin rahamarkkinarahastot voivat sijoittaa ja millä
edellytyksillä ne voivat niihin sijoittaa. Rahamarkkinarahastojen
luotettavuuden varmistamiseksi on myös suotavaa kieltää rahamarkkinarahastoa
osallistumasta rahoitustoimiin, jotka vaarantaisivat sen sijoitusstrategian ja
-tavoitteet. (22) Rahamarkkinainstrumentit ovat
siirtokelpoisia instrumentteja, joilla käydään yleensä kauppaa rahamarkkinoilla
ja joihin kuuluvat muun muassa valtion velkasitoumukset, kuntatodistukset,
sijoitustodistukset, yritystodistukset, pankkivekselit tai keskipitkän tai
lyhyen aikavälin velkakirjat. Rahamarkkinarahastoilla olisi oltava mahdollisuus
sijoittaa näihin instrumentteihin vain, jos ne ovat maturiteettirajojen
mukaisia ja rahamarkkinarahasto katsoo, että niiden luottoluokitus on hyvä. (23) Lyhytaikaisia
omaisuusvakuudellisia rahamarkkinavelkakirjoja (ABCP-instrumentit) olisi
pidettävä hyväksyttävinä rahamarkkinainstrumentteina, jos ne ovat lisävaatimusten
mukaisia. Koska tietyt arvopaperistamiset olivat kriisin aikana erityisen
epävakaita, kohde-etuuksille olisi määrättävä maturiteettirajat ja laatukriteerit.
Kaikki kohde-etuuksien luokat eivät saisi olla hyväksyttäviä, koska eräät
niistä ovat osoittautuneet epävakaammiksi kuin toiset. Tästä syystä
kohde-etuuksien olisi koostuttava ainoastaan lyhytaikaisista velkainstrumenteista,
joita yritykset ovat laskeneet liikkeeseen liiketoimintansa aikana, kuten
myyntisaamisista. Sellaiset instrumentit kuin autolainat, autoleasingsopimukset,
laiteleasingsopimukset, kulutusluotot, asuntoluotot, luottokorttisaamiset ja
muuntyyppiset instrumentit, jotka liittyvät kuluttajien suorittamaan palvelujen
tai tavaroiden hankintaan tai rahoitukseen, eivät saisi olla hyväksyttäviä
instrumentteja. EAMV:lle olisi annettava tehtäväksi luonnostella komission
hyväksyttäväksi toimitettavat tekniset sääntelystandardit ehdoista ja
olosuhteista, joiden vallitessa kohde-etuuteen liittyvän vastuun tai
vastuuryhmän katsotaan muodostuvan pelkästään yritysvelasta, sekä edellytyksistä
ja numeerisista kynnysarvoista, jotka määräävät sen, milloin yritysvelalla on
hyvä luottoluokitus ja likviditeetti. (24) Rahamarkkinarahastolle olisi
annettava lupa sijoittaa talletuksiin vain, jos se pystyy nostamaan rahat
milloin tahansa. Tosiasiallinen nostomahdollisuus heikkenee, jos
ennenaikaisesta nostamisesta veloitettavat maksut ovat niin suuria, että ne ylittävät
ennen nostoa kertyneen koron. Sen vuoksi rahamarkkinarahaston olisi
huolehdittava asianmukaisesti siitä, ettei se tee talletuksia luottolaitokseen,
joka vaatii keskimääräistä suurempia nostoprovisioita, tai sitoudu liian
pitkäaikaisiin talletuksiin, jos se johtaa liian suuriin nostoprovisioihin. (25) Johdannaisinstrumenteilla,
joihin rahamarkkinarahaston sallitaan sijoittaa, olisi ainostaan pyrittävä
suojautumaan korko- ja valuuttariskeiltä, ja niiden kohde-etuuksina toimivina
instrumentteina saisi olla pelkästään korkoja, valuuttoja tai näitä luokkia
edustavia indeksejä. Johdannaisten käyttö muihin tarkoituksiin ja muunlaiset
johdannaisten kohde-etuudet olisi kiellettävä. Johdannaisilla olisi ainoastaan
täydennettävä rahaston strategiaa, eikä niitä saisi käyttää tärkeimpänä
välineenä, jolla rahaston tavoitteet pyritään saavuttamaan. Jos rahamarkkinarahasto
sijoittaa omaisuuseriin, jotka ovat muun valuutan kuin rahaston valuutan
määräisinä, rahamarkkinarahaston hoitajalta odotetaan, että se suojautuu koko
valuuttariskiltä, myös johdannaisten avulla. (26) Rahamarkkinarahastot voisivat
käyttää takaisinmyyntisopimuksia välineinä, joilla ne sijoittaisivat
ylimääräistä käteisvaroja hyvin lyhyeksi ajaksi, jos positio olisi suojattu
kokonaan vakuuksilla. Sijoittajien etujen suojaamiseksi on tarpeen varmistaa,
että takaisinmyyntisopimusten yhteydessä annetut vakuudet ovat laadukkaita.
Rahamarkkinarahastot eivät saisi käyttää muita tehokkaita
salkunhoitotekniikoita, kuten arvopapereiden lainaksiantoa tai -ottoa, koska
nämä todennäköisesti haittaisivat rahamarkkinarahaston sijoitustavoitteiden
saavuttamista. (27) Rahamarkkinarahastojen
riskinoton rajoittamiseksi on olennaisen tärkeää vähentää vastapuoliriskiä
asettamalla rahamarkkinarahastojen sijoitussalkuille selkeät
hajauttamisvaatimukset. Sen vuoksi on varmistettava, että
takaisinmyyntisopimukset ovat kokonaan vakuudellisia ja että operatiivista
riskiä rajoitetaan siten, että yhteen takaisinmyyntisopimuksen vastapuoleen
liittyvä vastuu saa olla enintään 20 prosenttia rahamarkkinarahaston varoista.
Kaikkiin OTC-johdannaisiin (”over-the-counter derivatives”) olisi sovellettava
asetusta (EU) N:o 648/2012[5]. (28) Vakavaraisuussyistä sekä sen
estämiseksi, että rahamarkkinarahasto käyttää huomattavaa vaikutusvaltaa
liikkeeseenlaskijan johtamisessa, on tarpeen välttää sitä, että
rahamarkkinarahasto keskittyy liikaa saman liikkeeseenlaskijan liikkeeseen
laskemiin sijoituskohteisiin. (29) Rahamarkkinarahastolla olisi
oltava velvollisuus sijoittaa laadukkaisiin hyväksyttäviin omaisuuseriin. Sen
vuoksi rahamarkkinarahastolla olisi oltava varovainen ja tiukka sisäinen arviointimenettely
sellaisten rahamarkkinainstrumenttien luottoluokituksen määrittämiseksi, joihin
se aikoo sijoittaa. Liiallista luottoluokitusriippuvuutta rajoittavan unionin
lainsäädännön mukaisesti on tärkeää, että rahamarkkinarahastot eivät käytä
luottoluokituslaitosten antamia luokituksia mekaanisesti arvioidessaan
hyväksyttävien omaisuuserien laatua. Tätä varten rahamarkkinarahaston olisi
luotava sisäinen luokitusjärjestelmä, joka perustuisi yhdenmukaistettuun
luokitusasteikkoon ja sisäiseen arviointimenettelyyn. (30) On olennaisen tärkeää, että
rahamarkkinarahastojen hoitajat käyttävät samoja arviointiperusteita
arvioidessaan rahamarkkinainstrumentin luottoriskiä, jotta ne eivät liittäisi
samaan instrumenttiin erilaisia riskiominaisuuksia. Sen vuoksi luokitusperusteet
olisi määriteltävä tarkasti ja yhdenmukaistettava. Sisäisiä luokitusperusteita
ovat esimerkiksi instrumentin liikkeeseenlaskijaa koskevat kvantitatiiviset
toimenpiteet, kuten taloudelliset tunnusluvut, tasedynamiikka ja kannattavuutta
koskevat suuntaviivat, joita arvioidaan ja verrataan saman toimialan vastaavien
yritysten ja ryhmien kanssa, sekä rahoitusvälineen liikkeeseenlaskijaa koskevat
kvalitatiiviset toimenpiteet, kuten hallinnon tehokkuus ja yritysstrategia,
joita analysoidaan sen varmistamiseksi, että liikkeeseenlaskijan
kokonaisstratgegia ei heikennä sen tulevaa luottoluokitusta. Korkeimman
sisäisen luokituksen olisi perustuttava siihen, että instrumenttien
liikkeeseenlaskijan luottokelpoisuus säilyy jatkuvasti mahdollisimman korkeana. (31) Jotta voitaisiin kehittää avoin
ja johdonmukainen sisäinen luokitusjärjestelmä, rahastonhoitajan olisi
dokumentoitava sisäisessä arvioinnissa käytettävät menettelyt. Näin pyritään
varmistamaan, että menettelyissä noudatetaan selkeitä sääntöjä, joiden
noudattamista voidaan valvoa, ja että käytetyt menetelmät voidaan pyynnöstä
ilmoittaa asianomaisille sidosryhmille. (32) Rahamarkkinarahaston
sijoitussalkun riskin vähentämiseksi on tärkeä asettaa maturiteettirajoitukset,
joissa vahvistetaan suurin sallittu painotettu keskimääräinen maturiteetti
(Weighted Average Maturity, WAM) ja suurin sallittu painotettu keskimääräinen
elinaika (Weighted Average Life, WAL). (33) Painotetulla keskimääräisellä
maturiteetilla mitataan rahamarkkinarahaston herkkyyttä rahamarkkinakorkojen
muutoksille. Määrittäessään painotettua keskimääräistä maturiteettia
rahastonhoitajien olisi otettava huomioon johdannaisinstrumenttien, talletusten
ja takaisinmyyntisopimusten vaikutukset ja huomioitava ne rahamarkkinarahaston
korkoriskissä. Kun rahamarkkinarahasto toteuttaa swap-transaktion ottaakseen
position kiinteäkorkoisessa instrumentissa vaihtuvakorkoisen instrumentin
sijasta, tämä olisi otettava huomioon painotetun keskimääräisen maturiteetin
määrityksessä. (34) Painotettua keskimääräistä
elinaikaa käytetään luottoriskin mittaamiseen, koska luottoriski on sitä
suurempi mitä myöhemmin pääoma maksetaan takaisin. Painotettua keskimääräistä
elinaikaa käytetään myös likviditeettiriskin rajoittamiseen. Toisin kun
painotetun keskimääräisen maturiteetin laskennassa, painotettua keskimääräistä
elinaikaa laskettaessa korontarkistuspäivien käyttö ei ole vaihtuvakorkoisten
arvopapereiden ja strukturoitujen rahoitusinstrumenttien osalta sallittua, vaan
on käytettävä rahoitusinstrumentin ilmoitettua lopullista maturiteettia.
Painotetun keskimääräisen elinajan laskennassa maturiteettina käytetään
lailliseen lunastuspäivään jäljellä olevaa maturiteettia, koska tämä on ainoa
ajankohta, jona rahastoyhtiö voi olla varma siitä, että instrumentti maksetaan
takaisin. Painotetun keskimääräisen elinajan laskennassa ei voida ottaa
huomioon instrumentin ominaisuuksia, kuten mahdollisuutta lunastaa instrumentti
tiettyinä ajankohtina eli niin kutsuttuja myyntioptioita. (35) Jotta voitaisiin vahvistaa
rahamarkkinarahastojen kykyä hoitaa lunastukset ja estää rahamarkkinarahastojen
varojen likvidointi huomattavasti alennettuun hintaan, niillä olisi oltava
jatkuvasti hallussaan vähimmäismäärä likvidejä varoja, jotka erääntyvät päivän
tai viikon kuluessa. Laskettaessa päivän ja viikon kuluessa erääntyvien
omaisuuserien osuutta olisi käytettävä laillista lunastuspäivää. Tässä
yhteydessä voidaan ottaa huomioon rahastonhoitajan mahdollisuus purkaa sopimus
lyhyellä aikavälillä. Jos esimerkiksi takaisinmyyntisopimus voidaan purkaa
yhden päivän ennakkoilmoituksella, sitä olisi pidettävä päivän kuluessa
erääntyvänä omaisuuseränä. Jos rahastonhoitajalla on mahdollisuus nostaa rahaa
talletustililtä yhden päivän ennakkoilmoituksella, näitä rahoja voidaan pitää
päivän kuluessa erääntyvänä omaisuuseränä. (36) Koska rahamarkkinarahastot
voivat investoida maturiteetiltaan erilaisiin omaisuuseriin, sijoittajien olisi
voitava erottaa eri rahamarkkinarahastoluokat toisistaan. Sen vuoksi
rahamarkkinarahastot olisi luokiteltava joko lyhyiksi rahamarkkinarahastoiksi
tai tavanomaisiksi rahamarkkinarahastoiksi. Lyhyiden rahamarkkinarahastojen
tavoitteena on tarjota rahamarkkinakorkojen mukaista tuottoa ja varmistaa
samalla mahdollisimman hyvä sijoittajansuoja. Lyhyiden rahamarkkinarahastojen duraatioriski
ja luottoriski pidetään pieninä painotetun keskimääräisen maturiteetin ja
painotetun keskimääräisen elinajan avulla. (37) Tavanomaisten
rahamarkkinarahastojen tavoitteena on tarjota hieman suurempaa tuottoa kuin
rahamarkkinat tarjoavat, minkä vuoksi tällaiset rahastot sijoittavat
omaisuuseriin, joilla on pitkä maturiteetti. Jotta tähän luokkaan kuuluvat
rahamarkkinarahastot saavuttaisivat tämän tuottotavoitteen, niiden olisi
annettava soveltaa sijoitussalkun riskiin väljempiä rajoja, kuten painotettua
keskimääräistä maturiteettia ja painotettua keskimääräistä elinaikaa. (38) Yhteissijoitusyritysten
hoitajat voivat direktiviin 2009/65/EY 84 artiklassa vahvistettujen sääntöjen
mukaan keskeyttää väliaikaisesti lunastukset poikkeuksellisissa tilanteissa,
joissa olosuhteet sitä edellyttävät. Vaihtoehtoisina sijoitusrahastoina
toimivien rahamarkkinarahastojen hoitajat voivat direktiivin 2011/61/EU
16 artiklan ja komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 231/2013[6] 47 artiklan mukaan käyttää
erityisjärjestelyjä puuttuakseen varojensa odottamattomaan epälikvidiyteen. (39) On tärkeää, että
rahamarkkinarahaston riskienhallintaan eivät vaikuta lyhyen aikavälin
päätökset, jotka perustuvat rahamarkkinarahaston mahdolliseen luokitukseen. Sen
vuoksi on aiheellista kieltää, että rahamarkkinarahasto tai sen hoitaja
pyytävät luottoluokituslaitosta luokittelemaan rahamarkkinarahaston, jotta voidaan
välttää se, että tällaista ulkopuolisen tekemää luokitusta käytetään
markkinointitarkoituksiin. Rahamarkkinarahaston tai sen hoitajan olisi myös
pidätyttävä hankkimasta rahamarkkinarahastolle luokitusta vaihtoehtoisilla
menetelmillä. Jos rahamarkkinarahasto saa ulkopuolisen tekemän luokituksen joko
luottoluokituslaitoksen omasta aloitteesta tai sellaisen kolmannen osapuolen pyynnöstä,
joka on riippumaton rahamarkkinarahastosta tai sen hoitajasta eikä toimi
kummankaan puolesta, rahamarkkinarahaston hoitaja ei saisi tukeutua kyseiseen
ulkopuolisen tekemään luokitukseen liittyviin perusteisiin. Likviditeetin
asianmukaisen hallinnan varmistamiseksi rahamarkkinarahastojen olisi luotava
järkevät toimintaperiaatteet ja –menettelyt, jotta ne tuntisivat sijoittajansa.
Toimintaperiaatteiden, jotka rahastonhoitajan on otettava käyttöön, olisi siinä
määrin helpotettava rahamarkkinarahaston sijoittajapohjan ymmärtämistä, että
laajamittaiset lunastukset pystytään ennakoimaan. Jotta rahamarkkinarahasto ei
joutuisi äkillisten massiivisten lunastusten kohteeksi, olisi kiinnitettävä
erityistä huomiota suuriin sijoittajiin, jotka edustavat huomattavaa osaa
rahamarkkinarahaston omaisuuseristä, sekä yksittäisiin sijoittajiin, joiden
osuudet ovat suuremmat kuin päivän kuluessa erääntyvät omaisuuerät. Tässä
tapauksessa rahamarkkinarahaston olisi kasvatettava päivän kuluessa erääntyvien
omaisuuserien osuutta tällaisen sijoittajan osuuden suuruiseksi.
Rahastonhoitajan olisi mahdollisuuksien mukaan tarkistettava sijoittajien
henkilöllisyys, vaikka niitä edustaisivatkin halllintarekisteröidyt tilit,
portaalit tai muut epäsuorat ostajat. (40) Rahamarkkinarahastojen olisi
tehtävä säännöllisesti stressitestejä osana järkevää riskienhallintaa. Jos
stressitestien tulokset viittaavat haavoittuvuuksiin, rahamarkkinarahastojen
hoitajien odotetaan toteuttavan toimia, joilla vahvistetaan
rahamarkkinarahaston häiriönsietokykyä. (41) Rahamarkkinarahastojen
omaisuuserien arvo olisi määritettävä ensisijaisesti markkinahintaan, jotta se
ilmaisisi niiden tosiasiallista arvoa. Rahastonhoitajalle ei saisi antaa
mahdollisuutta käyttää malliin perustuvaa arvostusmenetelmää, kun varojen arvo
voidaan määrittää luotettavasti arvostamalla ne markkinahintaan, sillä malliin
perustuva arvostaminen antaa helposti epätarkemman tuloksen. Yleensä oletetaan,
että valtion velkasitoumusten, kuntatodistusten sekä keskipitkän ja lyhyen
aikavälin velkakirjojen kaltaiset varat voidaan arvostaa luotettavasti
markkinahintaan. Rahastonhoitajan olisi tarkistettava yritystodistusten tai
sijoitustodistusten arvostamista varten, saadaanko tarkat hinnat
jälkimarkkinoilta. Liikkeeseenlaskijan tarjoamaa takaisinostohintaa olisi myös
pidettävänä hyvänä estimaattina yritystodistuksen arvosta. Kaikissa muissa
tapauksissa rahastonhoitajan olisi estimoitava arvo esimerkiksi käyttämällä
markkinatietoja, kuten vastaavien liikeeseenlaskujen ja vastaavien liikkeeseenlaskijoiden
tuottoja. (42) Kiinteän nettoarvon (Constant
Net Asset Value, CNAV) rahamarkkinarahastojen tavoitteena on säilyttää
sijoituksen pääoma ja varmistaa samalla suuri likviditeetti. Kun kiinteän
nettoarvon rahamarkkinarahastot jakavat tuottoja sijoittajille, valtaosa niistä
käyttää osuus- tai osakekohtaista nettoarvoa (Net Asset Value, NAV), joka voi
olla esimerkiksi 1 euro, Yhdysvaltain dollari tai Englannin punta. Muut
kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahastot kerryttävät tuotoilla rahaston nettoarvoa
ja pitävät samalla omaisuuserän perusarvon vakiona. (43) Kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahastojen erityispiirteiden huomioon ottamiseksi olisi sallittava,
että tällaiset rahastot voivat käyttää myös jaksotettuun hankintamenoon
perustuvaa menetelmää kiinteän osuus- tai osakekohtaisen nettoarvon
määrittämiseksi. Siitä huolimatta kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston
olisi sen varmistamiseksi, että kiinteän osuus- tai osakekohtaisen nettoarvon
ja osuus- tai osakekohtaisen nettoarvon välistä erotusta seurataan jatkuvasti,
laskettava omaisuuseriensä arvo myös markkinahintaan perustuvalla tai malliin
perustuvalla arvostusmenetelmällä. (44) Koska rahamarkkinarahaston
olisi julkaistava nettoarvo, joka ilmaisee kaikkia muutoksia sen omaisuuserien
arvossa, julkaistava nettoarvo olisi pyöristettävä enintään lähimpään
korkopisteeseen tai sen vasta-arvoon. Näin ollen, jos nettoarvo julkaistaan
tietyn valuutan määräisenä, esimerkiksi 1 euron suuruisena, nettoarvon muutos
olisi huomioitava aina, kun se on vähintään 0,0001 euroa. Vastaavasti, jos
nettoarvo on 100 euroa, nettoarvon muutos olisi huomioitava aina, kun se
on vähintään 0,01 euroa. Vain, jos on kyse kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahastosta, rahamarkkinarahasto voi julkaista kurssin, joka ei
noudata täysin sen varojen arvossa tapahtuvia muutoksia. Tässä tapauksessa, jos
nettoarvo on 1 euro, se voidaan pyöristää lähimpään senttiin (jokaisen 0,01
euron suuruisen muutoksen osalta). (45) Jotta kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahasto voisi tasoittaa omaisuuseriensä arvon päivittäisiä
vaihteluja ja tarjota osuus- tai osakekohtaista kiinteää nettoarvoa, sillä
olisi oltava jatkuvasti nettoarvopuskuri, joka on vähintään 3 prosenttia sen
omaisuuseristä. Nettoarvopuskuri toimisi mekanismina, jolla tasoitettaisiin
vaihteluja ja säilytettäisiin kiinteä nettoarvo. Kaikki kiinteän osuus- tai
osakekohtaisen nettoarvon ja osuus- tai osakekohtaisen nettoarvon väliset erot
olisi neutraloitava nettoarvopuskurin avulla. Stressikausien
markkinaolosuhteissa, jolloin erot voivat kasvaa nopeasti, olisi käytettävä
menettelyä, jolla varmistetaan koko johtoportaan osallistuminen. Toimivan
johdon olisi tämän eskalointimenettelyn avulla voitava nopeasti toteuttaa
korjaavia toimia. (46) Koska kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahasto, joka ei pidä nettoarvopuskuria vaaditulla tasolla, ei
kykene säilyttämään kiinteää osuus- tai osakekohtaista nettoarvoa, olisi
vaadittava, että se kelluttaa nettoarvoaan ja lakkaa olemasta kiinteän
nettoarvon rahamarkkinarahasto. Jos nettoarvopuskurin suuruus on eskalointimenettelystä
huolimatta yhden kuukauden ajan 10 korkopistettä alle vaadittujen 3 prosentin,
kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston olisi automaattisesti muunnuttava
rahamarkkinarahastoksi, joka ei saa käyttää varojen arvostamista jaksotettuun hankintamenoon
tai pyöristämistä lähimpään prosenttiyksikköön. Jos toimivaltainen viranomainen
voi ennen puskurin täydentämiseen sallitun yhden kuukauden määräajan
päättymistä osoittaa, että kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahasto ei kykene
täydentämään puskuria vaaditulle tasolle, sillä olisi oltava valtuudet muuntaa
kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahasto muunlaiseksi rahamarkkinarahastoksi.
Nettoarvopuskuri on ainoa väline, jolla kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahastolle voidaan antaa ulkopuolista tukea. (47) Ulkopuolinen tuki, joka
annetaan rahamarkkinarahastolle, jolla ei ole kiinteää nettoarvoa, kyseisen
rahaston likviditeetin tai vakauden varmistamiseksi tai jolla on
tosiasiallisesti tällaiset vaikutukset, lisää leviämisriskiä
rahamarkkinarahastoalan ja muun finanssialan välillä. Kolmannet osapuolet,
jotka antavat tällaista tukea, antavat sitä oman etunsa vuoksi, koska niillä on
taloudellinen intressi rahamarkkinarahastoa hoitavassa rahastoyhtiössä tai
koska ne haluavat välttää sen, että niiden maine vahingoittuu, jos niiden nimi
yhdistetään rahamarkkinarahaston kaatumiseen. Koska kolmannet osapuolet eivät
nimenomaisesti sitoudu antamaan tai takaamaan tukea, epävarmaksi jää,
myönnettäisiinkö tukea silloin, kun rahamarkkinarahasto sitä tarvitsee. Tässä tilanteessa
järjestäjän tuen harkinnanvaraisuus lisää markkinatoimijoiden keskuudessa
epävarmuutta siitä, kuka kantaa rahamarkkinarahaston tappiot, kun niitä syntyy.
Tämä epävarmuus todennäköisesti altistaa rahamarkkinarahaston vielä enemmän
sijoittajapaoille taloudellisesti epävakaina aikoina, jolloin laajemmat
taloudelliset riskit ovat kaikkein ilmeisimpiä ja jolloin herää epäilyjä
järjestäjien vakaudesta ja niiden kyvystä antaa tukea niihin sidoksissa
oleville rahamarkkinarahastoille. Näistä syistä rahamarkkinarahastot eivät
saisi turvautua ulkopuoliseen tukeen säilyttääkseen likviditeettinsä ja osuus-
tai osakekohtaisen nettoarvonsa, jollei rahamarkkinarahaston toimivaltainen
viranomainen ole nimenomaisesti sallinut ulkopuolista tukea finanssimarkkinoiden
vakauden säilyttämiseksi. (48) Sijoittajille olisi
ilmoitettava selvästi ennen kuin ne sijoittavat rahamarkkinarahastoon, onko
kyseinen rahamarkkinarahasto luonteeltaan lyhyt vai tavanomainen ja onko se kiinteän
nettoarvon rahamarkkinarahasto vai ei. Lisäksi kaikissa
markkinointiasiakirjoissa olisi ilmoitettava selvästi, että
rahamarkkinarahastoihin tehtäviä sijoituksia ei suojata millään takuilla, jotta
sijoittajille ei syntyisi vääränlaisia odotuksia. Kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahastojen olisi annettava sijoittajille selkeä selvitys
puskurimekanismista, jolla ne ylläpitävät kiinteää osuus- tai osakekohtaista
nettoarvoa. (49) Sen varmistamiseksi, että
toimivaltaiset viranomaiset voivat havaita ja seurata rahamarkkinarahastojen
markkinoilla esiintyviä riskejä ja reagoida niihin, rahamarkkinarahastojen
olisi toimitettava toimivaltaisille viranomaisilleen yksityskohtainen luettelo
tiedoista direktiiveissä 2009/65/EY ja 2011/61/EU vaadittujen tietojen lisäksi.
Toimivaltaisten viranomaisten olisi kerättävä nämä tiedot yhdenmukaisella
tavalla koko unionissa, jotta rahamarkkinarahastojen markkinoiden tärkeimmistä
muutoksista saataisiin olennaisia tietoja. Tiedot olisi toimitettava Euroopan
arvopaperimarkkinaviranomaiselle (EAMV), jonka olisi luotava rahamarkkinarahastoja
koskeva keskustietokanta, jotta olisi helpompi laatia yhteisiä analyysejä
rahamarkkinarahastojen markkinoiden mahdollisista vaikutuksista unionissa. (50) Rahamarkkinarahaston
toimivaltaisen viranomaisen olisi tarkistettava, kykeneekö rahamarkkinarahasto
noudattamaan jatkuvasti tätä asetusta. Toimivaltaisilla viranomaisilla on jo
laajat valtuudet direktiivien 2009/65/EU ja 2011/61/EU nojalla, mutta näitä
valtuuksia olisi laajennettava entisestään, jotta niitä voitaisiin käyttää myös
rahamarkkinarahastoja koskevien uusien yhteisten sääntöjen yhteydessä. Lisäksi
yhteissijoitusyritysten tai vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen toimivaltaisten
viranomaisten olisi varmistettava, että kaikki yhteistä sijoitustoimintaa
harjoittavat yritykset, jotka muistuttavat ominaisuuksiltaan
rahamarkkinarahastoja ja ovat olemassa tämän asetuksen tullessa voimaan,
noudattava tätä asetusta. (51) Komission olisi hyväksyttävä
sisäistä arviointimenettelyä koskevat delegoidut säädökset Euroopan unionin
toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti. On erityisen tärkeää,
että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös
asiantuntijatasolla. (52) Lisäksi komissiolle olisi
siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 291
artiklan ja asetuksen (EU) N:o 1095/2010[7]
15 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti tekniset täytäntöönpanostandardit
täytäntöönpanosäädöksillä. EAMV:lle olisi annettava tehtäväksi laatia
komissiolle toimitettavat teknisten täytäntöönpanostandardien luonnokset, jotka
koskevat raportointimallia, jonka mukaan rahamarkkinarahastot toimittavat
tietonsa toimivaltaisille viranomaisille. (53) EAMV:n olisi voitava käyttää
kaikkia direktiivien 2009/65/EY ja 2011/61/EU mukaisia valtuuksiaan myös tämän
asetuksen yhteydessä. Lisäksi sille annetaan tehtäväksi laatia teknisten
sääntely- ja täytäntöönpanostandardien luonnoksia. (54) On olennaisen tärkeää
tarkastella tätä asetusta uudelleen sen arvioimiseksi, onko asianmukaista vapauttaa
tietyt kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahastot, jotka keskittävät
sijoitussalkkunsa jäsenvaltioiden liikkeeseen laskemiin velkakirjoihin,
vaatimuksesta perustaa pääomapuskuri, joka on vähintään 3 prosenttia kiinteän
nettoarvon rahamarkkinarahaston varojen kokonaisarvosta. Sen vuoksi komission
olisi kolmen vuoden kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta analysoitava tämän
asetuksen soveltamisesta saatuja kokemuksia ja sen vaikutuksia
rahamarkkinarahastoihin liittyviin erilaisiin taloudellisiin näkökohtiin.
Jäsenvaltioiden liikkeeseen laskemat tai takaamat velkakirjat muodostavat oman
sijoitusluokkansa, jolla on erityiset luotto- ja likviditeettiominaisuudet.
Lisäksi valtionvelalla on ratkaisevan tärkeä rooli jäsenvaltioiden
rahoituksessa. Sen vuoksi komission olisi arvioitava jäsenvaltioiden
liikkeeseen laskeman tai takaaman valtionvelan markkinoiden kehitystä sekä
mahdollisuutta luoda erityinen kehys rahamarkkinarahastoille, jotka keskittävät
sijoituspolitiikkansa tämäntyyppiseen velkaan. (55) Rahamarkkinarahastoja
koskevien uusien yhdenmukaisten sääntöjen olisi oltava direktiivin 95/46/EY[8] ja asetuksen (EY) N:o 45/2001[9] säännösten mukaiset. (56) Jäsenvaltiot eivät voi
riittävällä tavalla saavuttaa tämän asetuksen tavoitetta eli varmistaa, että
rahamarkkinarahastoihin sovelletaan yhdenmukaisia vakavaraisuusvaatimuksia koko
unionissa, ja ottaa samalla täysimittaisesti huomioon tarve sovittaa
rahamarkkinarahastojen turvallisuus ja luotettavuus tasapainoisesti yhteen
rahamarkkinoiden tehokkaan toiminnan ja eri markkinatoimijoille koituvien kustannusten
kanssa, vaan ne voidaan toiminnan laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa
paremmin unionin tasolla, joten unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan
unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen
mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen
mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on näiden tavoitteiden
saavuttamiseksi tarpeen. (57) Rahamarkkinarahastoja
koskevissa uusissa yhtenäisissä säännöissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja
noudatetaan erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustettuja
periaatteita ja niistä erityisesti kuluttajansuojaa, elinkeinovapautta ja
henkilötietojen suojaa. Rahamarkkinarahastoja koskevia uusia yhtenäisiä
sääntöjä olisi sovellettava kyseisten oikeuksien ja periaatteiden mukaisesti, OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN: I luku
Yleiset säännökset 1 artikla
Kohde ja soveltamisala 1. Tässä asetuksessa
vahvistetaan säännöt rahoitusinstrumenteista, joihin rahamarkkinarahasto voi
sijoittaa, ja rahamarkkinarahaston sijoitussalkusta ja arvostamisesta sekä
unioniin sijoittautunutta tai unionissa hoidettavaa tai markkinoitavaa
rahamarkkinarahastoa koskevat raportointivaatimukset. Tätä asetusta sovelletaan yhteistä
sijoitustoimintaa harjoittaviin yrityksiin, jotka tarvitsevat direktiivin
2009/65/EY mukaisen luvan toimiakseen yhteissijoitusyrityksinä tai ovat
direktiivin 2011/61/EU mukaisia vaihtoehtoisia sijoitusrahastoja ja jotka
sijoittavat lyhytaikaisiin varoihin ja joiden erillisinä tai kumulatiivisina
tavoitteina on tarjota rahamarkkinakorkoja vastaavaa tuottoa tai säilyttää
sijoituksen arvo. 2. Jäsenvaltiot eivät saa
asettaa lisävaatimuksia tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvissa
kysymyksissä. 2 artikla
Määritelmät Tässä asetuksessa tarkoitetaan (1)
’lyhytaikaisilla varoilla’ rahoitusvaroja, joiden
jäljellä oleva maturiteetti on enintään kaksi vuotta; (2)
’rahamarkkinainstrumenteilla’ direktiivin
2009/65/EY 2 artiklan 1 kohdan o alakohdassa määriteltyjä
rahamarkkinavälineitä; (3)
’siirtokelpoisilla arvopapereilla’ direktiivin
2009/65/EY 2 artiklan 1 kohdan n alakohdassa määriteltyjä siirtokelpoisia
arvopapereita; (4)
’takaisinostosopimuksella’ sopimusta, jolla
osapuoli siirtää arvopapereita tai niihin liittyviä omistusoikeuksia
vastapuolelle ja sitoutuu ostamaan ne takaisin sovittuun hintaan määrättynä tai
myöhemmin määrättävänä ajankohtana; (5)
’takaisinmyyntisopimuksella’ sopimusta, jolla
osapuoli vastaanottaa arvopapereita tai omaisuuserään tai arvopaperiin
liittyviä omistusoikeuksia vastapuolelta ja sitoutuu myymään ne takaisin
sovittuun hintaan määrättynä tai myöhemmin määrättävänä ajankohtana; (6)
’arvopapereiden lainaksi antamisella’ ja
’arvopapereiden lainaksi ottamisella’ liiketoimia, joissa laitos tai sen
vastapuoli siirtää arvopapereita ja lainanottaja sitoutuu palauttamaan
vastaavat arvopaperit myöhempänä ajankohtana tai arvopaperit siirtävän
laitoksen pyynnöstä ja joissa on kyse arvopapereiden lainaksi antamisesta sen
laitoksen osalta, joka siirtää arvopaperit, ja arvopapereiden lainaksi
ottamisesta sen laitoksen osalta, jolle ne siirretään; (7)
’arvopaperistamisella’ asetuksen (EU) N:o 575/2013[10] 4 artiklan 1 kohdan
61 alakohdassa määriteltyä arvopaperistamista; (8)
’yritysvelalla’ sellaisen yrityksen liikkeeseen
laskemia velkainstrumentteja, joka tosiasiallisesti tuottaa tavaroita tai muita
palveluja kuin finanssipalveluja tai käy niillä kauppaa; (9)
’arvostamisella markkinahintaan’ positioiden
arvostamista saatavilla oleviin, riippumattomista lähteistä peräisin oleviin
päätöshintoihin, kuten pörssihintoihin, näytöllä julkistettaviin hintoihin tai
useiden riippumattomien tunnettujen arvopaperinvälittäjien antamiin
hintatarjouksiin; (10)
’malliin perustuvalla arvostamisella’ arvostamista,
joka edellyttää vertailuanalyysia, ekstrapolointia tai muuta markkinatietoihin
perustuvaa laskentaa; (11)
’jaksotettuun hankintamenoon perustuvalla
arvostusmenetelmällä’ menetelmää, joka perustuu omaisuuserän hankintamenoon,
jonka arvo mukautetaan preemioiden (tai diskonttojen) jaksottamiseen
erääntymispäivään saakka; (12)
’kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahastolla’
rahamarkkinarahastoa, joka pitää osuus- tai osakekohtaisen nettoarvon
muuttumattomana, jossa rahaston tuottoja kerrytetään päivittäin tai jossa ne
voidaan maksaa sijoittajalle ja jossa varat arvostetaan yleensä jaksotettuun
hankintamenoon perustuvalla menetelmällä tai nettoarvo pyöristetään lähimpään
prosenttiyksikköön tai kyseisen valuutan määräiseen vasta-arvoon; (13)
’lyhyellä rahamarkkinarahastolla’
rahamarkkinarahastoa, joka sijoittaa 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin
hyväksyttäviin rahamarkkinainstrumentteihin; (14)
’tavanomaiselle rahamarkkinarahastolla’ rahamarkkinarahastoa,
joka sijoittaa 9 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuihin hyväksyttäviin
rahamarkkinainstrumentteihin; (15)
’luottolaitoksella’ asetuksen (EU) N:o 575/2013 4
artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa määriteltyä luottolaitosta; (16)
’rahamarkkinarahaston toimivaltaisella
viranomaisella’ (a)
yhteissijoitusyrityksen osalta direktiivin
2009/65/EY 97 artiklan mukaisesti nimettyä yhteissijoitusyrityksen
kotijäsenvaltion toimivaltaista viranomaista; (b)
unioniin sijoittautuneen vaihtoehtoisen
sijoitusrahaston osalta toimivaltaista viranomaista direktiivin 2011/61/EU 4
artiklan 1 kohdan p alakohdassa määritellyssä vaihtoehtoisen sijoitusrahaston
kotijäsenvaltiossa; (c)
unionin ulkopuolelle sijoittautuneen vaihtoehtoisen
sijoitusrahaston osalta i) sen jäsenvaltion toimivaltaista
viranomaista, jossa unionin ulkopuolelle sijoittautunutta vaihtoehtoista
sijoitusrahastoa markkinoidaan unionissa ilman passia; ii) unionin ulkopuolelle sijoittautunutta
vaihtoehtoista sijoitusrahastoa hoitavan unioniin sijoittautuneen
vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitajan toimivaltaista viranomaista, kun
unionin ulkopuolelle sijoittautunutta vaihtoehtoista sijoitusrahastoa
markkinoidaan unionissa passin nojalla tai sitä ei markkinoida unionissa; iii) viitejäsenvaltion toimivaltaista
viranomaista, jos unionin ulkopuolelle sijoittautunutta vaihtoehtoista
sijoitusrahastoa ei hoida unioniin sijoittautunut vaihtoehtoisen
sijoitusrahaston hoitaja ja jos sitä markkinoidaan unionissa passin nojalla; (17)
’rahamarkkinarahaston kotijäsenvaltiolla’
jäsenvaltiota, johon rahamarkkinarahasto on sijoittautunut ja jossa se on
saanut toimiluvan; (18)
’painotetulla keskimääräisellä maturiteetilla
(Weighted Average Maturity, WAM)’ kaikkien rahastossa olevien kohde-etuuksien
keskimääräistä maturiteettia, joka ulottuu lailliseen eräpäivään tai, jos
kyseinen aika on lyhyempi, seuraavaan koron tarkistukseen rahamarkkinakorkoa
vastaavaksi ja jossa otetaan huomioon, kuinka paljon kutakin instrumenttia
rahastossa on suhteellisesti; (19)
’painotetulla keskimääräisellä elinajalla (Weighted
Average Life, WAL)’ keskimääräistä aikaa, joka ulottuu kaikkien rahastossa
olevien kohde-etuuksien lailliseen eräpäivään ja jossa otetaan huomioon, kuinka
paljon kutakin instrumenttia rahastossa on suhteellisesti; (20)
’laillisella eräpäivällä’ päivämäärää, jona
arvopaperin pääoma on maksettava kokonaan takaisin ja johon ei liity
minkäänlaista optiota; (21)
’jäljellä olevalla maturiteetilla’ aikaa lailliseen
eräpäivään saakka; (22)
’lyhyeksimyynnillä’ rahamarkkinainstrumenttien
kattamatonta myyntiä. 3 artikla
Toimiluvan myöntäminen rahamarkkinarahastolle 1. Yhteistä sijoitustoimintaa
harjoittavaa yritystä ei saa perustaa unioniin tai hoitaa tai markkinoida
unionissa rahamarkkinarahastona, jollei sille ole myönnetty tämän asetuksen
mukaista toimilupaa. Toimilupa on voimassa kaikissa jäsenvaltioissa. 2. Yhteistä sijoitustoimintaa
harjoittavalle yritykselle, jolla on direktiivin 2009/65/EY mukaan oltava
toimilupa voidakseen toimia yhteissijoitusyrityksenä, myönnetään lupa toimia
rahamarkkinarahastona direktiivin 2009/65/EY mukaisen toimilupamenettelyn
yhteydessä. 3. Yhteistä sijoitustoimintaa
harjoittavalle yritykselle, joka on vaihtoehtoinen sijoitusrahasto, myönnetään
lupa toimia rahamarkkinarahastona 4 artiklan mukaisesti. 4. Yhteistä sijoitustoimintaa
harjoittavalle yritykselle saa myöntää luvan toimia rahamarkkinarahastona
ainoastaan, jos rahamarkkinarahaston toimivaltainen viranomainen katsoo, että
rahamarkkinarahasto pystyy täyttämään kaikki tämän asetuksen vaatimukset. 5. Rahamarkkinarahaston on
toimiluvan myöntämistä varten toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselleen
seuraavat asiakirjat: (a)
rahaston säännöt tai perustamisasiakirjat; (b)
rahaston hoitajan tunnistetiedot; (c)
säilytysyhteisön tunnistetiedot; (d)
rahamarkkinarahaston kuvaus tai muut tiedot, jotka
ovat sijoittajien saatavilla; (e)
kuvaus tai muut tiedot järjestelyistä ja
menettelyistä, jotka tarvitaan II–VII luvun vaatimusten noudattamiseksi; (f)
muut tiedot tai asiakirjat, jotka
rahamarkkinarahaston toimivaltainen viranomainen vaatii sen varmistamiseksi,
että tässä asetuksessa vahvistettuja vaatimuksia noudatetaan. 6. Toimivaltaisten viranomaisten
on ilmoitettava tämän asetuksen nojalla myönnetyistä tai peruutetuista
toimiluvista EAMV:lle neljännesvuosittain. 7. EAMV pitää julkista
keskusrekisteriä, joka sisältää tiedot kustakin tämän asetuksen nojalla
toimiluvan saaneesta rahamarkkinarahastosta, sen luokittelusta ja hoitajasta
sekä sen toimivaltaisesta viranomaisesta. Rekisteri on asetettava saataville
sähköisessä muodossa. 4 artikla
Menettely, jolla vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle myönnetään lupa toimia
rahamarkkinarahastona 1. Vaihtoehtoiselle
sijoitusrahastolle myönnetään lupa toimia rahamarkkinarahastona vain, jos sen
toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt direktiivin 2011/61/EU nojalla
toimiluvan saaneen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitajan hakemuksen hoitaa
vaihtoehtoista sijoitusrahastoa sekä rahaston säännöt ja säilytysyhteisön
valinnan. 2. Jättäessään vaihtoehtoisen
sijoitusrahaston hoitamista koskevan hakemuksen toimiluvan saaneen
vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitajan on toimitettava rahamarkkinarahaston
toimivaltaiselle viranomaiselle (a)
säilytysyhteisön kanssa tehty kirjallinen sopimus; (b)
tiedot tehtävien siirtämistä koskevista
järjestelyistä, jotka liittyvät vaihtoehtoisen sijoitusrahaston salkunhoitoon,
riskienhallintaan ja hallintoon; (c)
tiedot sen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston
sijoitusstrategioista, riskiprofiilista ja muista ominaisuuksista, jonka
hoitamiseen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitaja on saanut toimiluvan. Rahamarkkinarahaston toimivaltainen viranomainen
voi pyytää vaihtoehtoisen sijoitusrahaston toimivaltaista viranomaista
selvennyksiä ja tietoja edellisessä alakohdassa tarkoitetuista asiakirjoista
tai todistusta siitä, kuuluvatko rahamarkkinarahastot vaihtoehtoisen
sijoitusrahaston hoitajalle rahaston hoitamista varten myönnetyn toimiluvan
piiriin. Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitajan toimivaltaisen viranomaisen
on vastattava rahamarkkinarahaston toimivaltaisen viranomaisen pyyntöön
kymmenen työpäivän kuluessa. 3. Vaihtoehtoisen
sijoitusrahaston hoitajan on viipymättä ilmoitettava 2 kohdassa tarkoitettujen
asiakirjojen mahdollisista myöhemmistä muutoksista rahamarkkinarahaston
toimivaltaiselle viranomaiselle. 4. Rahamarkkinarahaston
toimivaltainen viranomainen voi hylätä vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitajan
hakemuksen vain, jos (a)
vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitaja ei noudata
tätä asetusta; (b)
vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitaja ei noudata
direktiiviä 2011/61/EU; (c)
vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitajan
toimivaltainen viranomainen ei ole antanut sille lupaa hoitaa
rahamarkkinarahastoja; (d)
vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitaja ei ole
toimittanut 2 kohdassa tarkoitettuja asiakirjoja. Rahamarkkinarahaston toimivaltaisen viranomaisen
on ennen hakemuksen hylkäämistä kuultava vaihtoehtoisen sijoitusrahaston
hoitajan toimivaltaista viranomaista. 5. Vaihtoehtoisen
sijoitusrahaston rahamarkkinarahastona toimimista koskevan luvan myöntämisen
ehdoksi ei saa asettaa sitä vaatimusta, että vaihtoehtoista sijoitusrahastoa
hoitaa kyseisen sijoitusrahaston kotijäsenvaltiossa toimiluvan saanut
vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitaja tai että vaihtoehtoisen
sijoitusrahaston hoitaja harjoittaa toimintaa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston
kotijäsenvaltiossa tai siirtää toimintoja sinne. 6. Vaihtoehtoisen
sijoitusrahaston hoitajalle on ilmoitettava kahden kuukauden kuluessa
täydellisen hakemuksen jättämisestä, onko vaihtoehtoisen sijoitusrahaston
rahamarkkinarahastona toimimista koskeva lupa myönnetty. 7. Rahamarkkinarahaston
toimivaltainen viranomainen ei saa myöntää toimilupaa, jos vaihtoehtoisella
sijoitusrahastolla on oikeudellinen este pitää osuuksiaan tai osakkeitaan
kaupan kotijäsenvaltiossaan. 5 artikla
”Rahamarkkinarahasto”-nimityksen käyttö 1. Yhteissijoitusyritys tai
vaihtoehtoinen sijoitusrahasto saa käyttää itsestään tai liikeeseen laskemiensa
osuuksien tai osakkeiden yhteydessä nimitystä ”rahamarkkinarahasto” vain, jos
kyseinen yhteissijoitusyritys tai vaihtoehtoinen sijoitusrahasto on saanut
tämän asetuksen mukaisen toimiluvan. Yhteissijoitusyritys tai vaihtoehtoinen
sijoitusrahasto saa käyttää rahamarkkinarahastoon viittaavaa nimitystä tai
käyttää sellaisia ilmaisuja kuin ”käteisvarat”, ”likvidi”, ”raha”, ”erittäin
likvidit varat” ja ”talletuksen kaltainen” tai vastaavia ilmaisuja vain, jos se
on saanut tämän asetuksen mukaisen toimiluvan. 2. ”Rahamarkkinarahasto”-nimityksen,
rahamarkkinarahastoon viittaavan nimityksen tai 1 kohdassa mainittujen ilmaisujen
käyttö käsittää niiden käytön kaikissa ulkoisissa tai sisäisissä asiakirjoissa,
raporteissa, lausunnoissa, mainoksissa, tiedonannoissa, kirjeissä tai muissa
aineistoissa, jotka on osoitettu tai tarkoitettu jaettavaksi mahdollisille
sijoittajille, osuudenhaltijoille, osakkeenomistajille tai toimivaltaisille
viranomaisille kirjallisessa, suullisessa, sähköisessä tai muussa muodossa. 6 artikla
Sovellettavat säännöt 1. Rahamarkkinarahaston on aina
noudatettava tämän asetuksen säännöksiä. 2. Rahamarkkinarahaston, joka on
yhteissijoitusyritys, sekä sen hoitajan on aina noudatettava direktiivin
2009/65/EY vaatimuksia, jollei tässä asetuksessa toisin säädetä. 3. Rahamarkkinarahaston, joka on
vaihtoehtoinen sijoitusrahasto, sekä sen hoitajan on aina noudatettava
direktiivin 2011/61/EU vaatimuksia, jollei tässä asetuksessa toisin säädetä. 4. Rahamarkkinarahaston hoitajan
vastuulla on varmistaa, että tätä asetusta noudatetaan. Kyseinen
rahastonhoitaja on vastuussa kaikista tappioista tai vahingoista, jotka
johtuvat tämän asetuksen noudattamatta jättämisestä. 5. Tämä asetus ei estä
rahamarkkinarahastoja soveltamasta sijoitusrajoituksia, jotka ovat tiukempia
kuin tässä asetuksessa edellytetään. II luku
Rahamarkkinarahastojen sijoituspolitiikkoja koskevat velvoitteet I jakso
Yleiset säännöt ja hyväksyttävät omaisuuserät 7 artikla
Yleiset periaatteet 1. Jos rahamarkkinarahasto
koostuu useammasta kuin yhdestä alarahastosta, kutakin alarahastoa pidetään
erillisenä rahamarkkinarahastona II–VII lukua sovellettaessa. 2. Yhteissijoitusyrityksenä
toimiluvan saaneisiin rahamarkkinarahastoihin ei sovelleta sijoituspolitiikkaa
koskevia velvoitteita, jotka vahvistetaan direktiivin 2009/65/EY 49, 50 ja 50 a
artiklassa, 51 artiklan 2 kohdassa ja 52–57 artiklassa, jollei tässä
asetuksessa nimenomaisesti toisin säädetä. 8 artikla
Hyväksyttävät omaisuuserät 1. Rahamarkkinarahasto saa
sijoittaa ainoastaan yhteen tai useampaan seuraavista rahoitusvarojen luokista
ja ainoastaan tässä asetuksessa asetetuin edellytyksin: (a)
rahamarkkinainstrumentit; (b)
luottolaitoksissa olevat talletukset; (c)
johdannaisinstrumentit; (d)
takaisinmyyntisopimukset. 2. Rahamarkkinarahasto ei saa
suorittaa mitään seuraavista toiminnoista: (a)
sijoittaa muihin kuin 1 kohdassa mainittuihin
omaisuuseriin; (b)
myydä rahamarkkinainstrumentteja lyhyeksi; (c)
ottaa osakeisiin tai hyödykkeisiin suoraan tai
epäsuorasti liittyviä vastuita, myöskään johdannaisten, niihin oikeuttavien
todistusten, niihin perustuvien indeksien tai muiden sellaisten välineiden tai
instrumenttien kautta, joilla se saisi tällaisia vastuita; (d)
tehdä arvopapereiden lainaksi antamista tai
lainaksi ottamista koskevia sopimuksia, takaisinostosopimuksia tai muita
sopimuksia, jotka rasittaisivat rahamarkkinarahaston omaisuuseriä; (e)
ottaa ja antaa lainaksi käteisvaroja. 9 artikla
Hyväksyttävät rahamarkkinainstrumentit 1. Rahamarkkinarahasto voi
sijoittaa sellaiseen rahamarkkinainstrumenttiin, joka täyttää kaikki seuraavat
edellytykset: (a)
se kuuluu johonkin direktiivin 2009/65/EY 50
artiklan 1 kohdan a, b, c tai h alakohdassa tarkoitettuun
rahamarkkinainstrumenttien luokkaan; (b)
sillä on jompikumpi seuraavista vaihtoehtoisista
ominaisuuksista: i) sen laillinen maturiteetti
liikkeeseenlaskuhetkellä on enintään 397 päivää; ii) sen jäljellä oleva maturiteetti on
enintään 397 päivää; (c)
rahamarkkinainstrumentin liikkeeseenlaskijalle on
myönnetty jompikumpi kahdesta korkeimmasta sisäisestä luottoluokituksesta tämän
asetuksen 16–19 artiklassa vahvistettujen sääntöjen mukaisesti; (d)
jos rahamarkkinainstrumentissa on kyse
arvopaperistamiseen liittyvästä vastuusta, kyseinen instrumentti täyttää 10
artiklassa säädetyt lisävaatimukset. 2. Tavanomaisen
rahamarkkinarahaston sallitaan sijoittaa myös sellaiseen
rahamarkkinainstrumenttiin, jonka tuotto tarkistetaan rahamarkkinakorkoja
vastaavaksi 397 päivän välein tai tiheämmin väliajoin ja jonka jäljellä oleva
maturiteetti on enintään kaksi vuotta. 3. Edellä olevaa 1 kohdan c
alakohtaa ei sovelleta jäsenvaltion keskusviranomaisen tai keskuspankin,
Euroopan keskuspankin, unionin, Euroopan vakausmekanismin tai Euroopan
investointipankin liikkeeseen laskemiin tai takaamiin
rahamarkkinainstrumentteihin. 10 artikla
Hyväksyttävät arvopaperistamiset 1. Arvopaperistamista pidetään
hyväksyttävänä, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät: (a)
kohde-etuuteen liittyvä vastuu tai vastuuryhmä
muodostuu pelkästään yritysvelasta; (b)
kohde-etuutena olevalla yritysvelalla on hyvä luottoluokitus
ja likviditeetti; (c)
kohde-etuutena olevan yritysvelan laillinen
maturiteetti liikkeeseenlaskuhetkellä on enintään 397 päivää tai sen jäljellä
oleva maturiteetti on enintään 397 päivää. 2. Edellä olevan 1 kohdan
yhdenmukaisen soveltamisen varmistamiseksi EAMV laatii luonnokset teknisiksi
sääntelystandardeiksi, joissa vahvistetaan (a)
edellytykset ja olosuhteet, joiden vallitessa
kohde-etuuteen liittyvän vastuun tai vastuuryhmän katsotaan muodostuvan
pelkästään yritysvelasta; (b)
edellytykset ja numeeriset kynnysarvot, jotka
määräävät sen, milloin yritysvelalla on hyvä luottoluokitus ja likviditeetti. EAMV toimittaa ensimmäisessä alakohdassa
tarkoitetut teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle viimeistään
[…]. Siirretään komissiolle valta hyväksyä
ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen
(EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti. 11 artikla
Hyväksyttävät luottolaitoksissa olevat talletukset Rahamarkkinarahasto saa sijoittaa
luottolaitoksessa olevaan talletukseen, jos kaikki seuraavat edellytykset
täyttyvät: (a)
talletus maksetaan vaadittaessa tai se voidaan
nostaa milloin tahansa; (b)
talletuksen maturiteetti on enintään 12 kuukautta; (c)
luottolaitoksen sääntömääräinen kotipaikka on
jäsenvaltiossa tai, jos sen sääntömääräinen kotipaikka on kolmannessa maassa,
siihen sovelletaan toiminnan vakautta koskevia sääntöjä, joita pidetään asetuksen
(EU) N:o 575/2013 107 artiklan 4 kohdassa säädetyn menettelyn mukaisesti unionin
lainsäädännössä asetettuja vaatimuksia vastaavina. 12 artikla
Hyväksyttävät johdannaisinstrumentit Rahamarkkinarahasto saa sijoittaa
johdannaisinstrumenttiin, jos sillä käydään kauppaa direktiivin 2009/65/EC 50
artiklan 1 kohdan a, b tai c alakohdassa tarkoitetulla säännellyllä markkinapaikalla
tai OTC-markkinoilla, edellyttäen, että kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät
kaikissa tapauksissa: (a)
johdannaisinstrumentin kohde-etuus koostuu
koroista, valuuttakursseista, valuutoista tai indekseistä, jotka edustavat
jotakin näistä luokista; (b)
johdannaisinstrumentilla pyritään ainoastaan
suojautumaan duraatio- ja valuuttariskeiltä, jotka liittyvät
rahamarkkinarahaston muihin sijoituksiin; (c)
OTC-johdannaistransaktioiden vastapuolet ovat
toiminnan vakautta koskevan sääntelyn ja valvonnan alaisia laitoksia, jotka
kuuluvat rahamarkkinarahaston kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten
hyväksymiin luokkiin; (d)
OTC-johdannaisten arvo määritetään luotettavasti ja
todennettavasti päivittäin, ja ne voidaan rahamarkkinarahaston aloitteesta
milloin tahansa myydä, muuttaa rahaksi tai kattaa vastakkaisella toimella
niiden käypään arvoon. 13 artikla
Hyväksyttävät takaisinmyyntisopimukset 1. Rahamarkkinarahasto saa tehdä
takaisinmyyntisopimuksen, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät: (a)
rahamarkkinarahastolla on oikeus irtisanoa sopimus
milloin tahansa enintään kahden työpäivän irtisanomisajalla; (b)
takaisinmyyntisopimuksen osana saatujen
omaisuuserien markkina-arvo on aina vähintään yhtä suuri kuin niistä
maksettujen käteisvarojen arvo. 2. Rahamarkkinarahaston
takaisinmyyntisopimuksen osana saamien omaisuuserien on oltava 9 artiklan
mukaisia rahamarkkinainstrumentteja. 3. Rahamarkkinarahasto ei saa
ottaa vastaan 10 artiklassa tarkoitettuja arvopaperistamisia takaisinmyyntisopimuksen
osana. Rahamarkkinarahaston takaisinmyyntisopimuksen osana saamia omaisuuseriä
ei saa myydä, sijoittaa uudelleen, pantata tai siirtää muulla tavoin toiselle. 4. Rahamarkkinarahaston
takaisinmyyntisopimuksen osana saamat omaisuuserät on otettava huomioon
laskettaessa tässä asetuksessa vahvistettuja hajautus- ja keskittymärajoja. 5. Poiketen siitä, mitä 2
kohdassa säädetään, rahamarkkinarahasto saa ottaa vastaan
takaisinmyyntisopimuksen osana likvidejä siirtokelpoisia arvopapereita tai
muita kuin 9 artiklan mukaisia rahamarkkinainstrumentteja, jos kyseiset
omaisuuserät täyttävät jommankumman seuraavista edellytyksistä: (a)
niillä on hyvä luottoluokitus ja niiden
liikkeeseenlaskijana tai takaajana on jäsenvaltion keskusviranomainen tai
keskuspankki, Euroopan keskuspankki, unioni, Euroopan vakausmekanismi tai
Euroopan investointipankki; (b)
niiden liikkeeseenlaskijana tai takaajana on
kolmannen maan keskusviranomainen tai keskuspankki, jolloin edellytetään, että
omaisuuserän liikkeeseen laskevalle kolmannen maan liikkeeseenlaskijalle on
myönnetty jompikumpi kahdesta korkeimmasta sisäisestä luottoluokituksesta tämän
asetuksen 16–19 artiklassa vahvistettujen sääntöjen mukaisesti. Ensimmäisen alakohdan mukaisesti
takaisinmyyntisopimuksen osana saaduista omaisuuseristä on ilmoitettava
rahamarkkinarahaston sijoittajille. Ensimmäisen alakohdan mukaisesti
takaisinmyyntisopimuksen osana saatuihin omaisuuseriin sovelletaan 14 artiklan
6 kohdassa vahvistettuja sääntöjä. 6. Siirretään komissiolle valta
antaa 44 artiklan mukaisesti delegoidut säädökset, joissa vahvistetaan 5 kohdassa
tarkoitettuihin omaisuuseriin sovellettavat määrälliset ja laadulliset
likviditeettivaatimukset sekä 5 kohdan a alakohdassa tarkoitettuihin
omaisuuseriin sovellettavat luottoluokitusta koskevat vaatimukset. Komissio ottaa tässä yhteydessä huomioon asetuksen
(EU) N:o 575/2013 509 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun kertomuksen. Komissio antaa ensimmäisessä alakohdassa
tarkoitetut delegoidut säädökset viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2014. II jakso
Sijoituspolitiikkaa koskevat säännökset 14 artikla
Hajautus 1. Rahamarkkinarahasto saa
sijoittaa enintään 5 prosenttia varoistaan seuraaviin kohteisiin: (a)
saman liikkeeseenlaskijan rahamarkkinainstrumentit; (b)
samassa luottolaitoksessa olevat talletukset. 2. Arvopaperistamisiin
liittyvien vastuiden yhteismäärä saa olla enintään 10 prosenttia rahamarkkinarahaston
omaisuuseristä. 3. OTC-johdannaistransaktioista
johtuva samaan rahamarkkinarahaston vastapuoleen liittyvä kokonaisriski saa
olla enintään 5 prosenttia rahamarkkinarahaston varoista. 4. Samalle rahamarkkinarahaston
vastapuolelle takaisinmyyntisopimuksissa toimitettujen käteisvarojen
kokonaismäärä saa olla enintään 20 prosenttia rahamarkkinarahaston varoista. 5. Rahamarkkinarahasto ei saa 1
ja 3 kohdassa asetetuista yksittäisistä rajoista huolimatta yhdistää mitään
seuraavista, jos niiden yhdistäminen johtaisi siihen, että yli
10 prosenttia rahamarkkinarahaston varoista sijoitettaisiin yhteen ainoaan
yhteisöön: (a)
sijoitukset kyseisen yhteisön liikkeeseen laskemiin
rahamarkkinainstrumentteihin; (b)
kyseiseen yhteisöön tehdyt talletukset; (c)
OTC-johdannaisinstrumentit, jotka altistavat
kyseiseen yhteisöön liittyvälle vastapuoliriskille. 6. Poiketen siitä, mitä 1 kohdan
a alakohdassa säädetään, toimivaltainen viranomainen voi antaa
rahamarkkinarahastolle luvan sijoittaa riskin hajauttamisen periaatetta
noudattaen määrän, joka vastaa jopa 100:aa prosenttia sen varoista, erilaisiin
rahamarkkinainstrumentteihin, joiden liikkeeseenlaskijana tai takaajana on
jäsenvaltion keskus-, alue- tai paikallisviranomainen tai keskuspankki,
Euroopan keskuspankki, unioni, Euroopan vakausmekanismi, Euroopan
investointipankki, kolmannen maan keskusviranomainen tai keskuspankki tai
kansainvälinen julkisyhteisö, johon yksi tai useampi jäsenvaltio kuuluu. Ensimmäistä alakohtaa sovelletaan ainoastaan, jos
kaikki seuraavat vaatimukset täyttyvät: (a)
rahamarkkinarahastolla on
rahamarkkinainstrumentteja ainakin kuudesta asianomaisen liikkeeseenlaskijan
liikkeeseenlaskusta; (b)
rahamarkkinarahasto rajoittaa sijoittamisen saman
liikkeeseenlaskijan rahamarkkinainstrumentteihin enintään 30 prosenttiin varoistaan; (c)
rahamarkkinarahasto nimenomaisesti mainitsee
säännöissään tai perustamisasiakirjoissaan aikovansa sijoittaa yli 5 prosenttia
varoistaan rahamarkkinainstrumentteihin, joiden liikkeeseenlaskijana tai
takaajana on jäsenvaltion keskus-, alue- tai paikallisviranomainen tai
keskuspankki, Euroopan keskuspankki, unioni, Euroopan vakausmekanismi, Euroopan
investointipankki, kolmannen maan keskusviranomainen tai keskuspankki tai
kansainvälinen julkisyhteisö, johon yksi tai useampi jäsenvaltio kuuluu, sekä
mainitsee kyseisen tahon; (d)
rahamarkkinarahasto sisällyttää
tarjousesitteeseensä ja markkinointiaineistoonsa selkeästi erottuvan maininnan
tämän poikkeuksen käytöstä ja ilmoittaa aikovansa sijoittaa yli 5 prosenttia varoistaan
rahamarkkinainstrumentteihin, joiden liikkeeseenlaskijana tai takaajana on
jäsenvaltion keskus-, alue- tai paikallisviranomainen tai keskuspankki,
Euroopan keskuspankki, unioni, Euroopan vakausmekanismi, Euroopan
investointipankki, kolmannen maan keskusviranomainen tai keskuspankki tai
kansainvälinen julkisyhteisö, johon yksi tai useampi jäsenvaltio kuuluu, sekä
mainitsee kyseisen tahon. 7. Yrityksiä, jotka direktiivin
83/349/ETY[11]
mukaisesti määritellyn konsolidoidun tilinpäätöksen laatimiseksi tai
tunnustettujen kansainvälisten kirjanpitosääntöjen mukaisesti luetaan samaan
konserniin, pidetään 1–5 kohdassa tarkoitettuja rajoja laskettaessa yhtenä
yhteisönä. 15 artikla
Keskittyminen 1. Rahamarkkinarahastolla saa
olla hallussaan enintään 10 prosenttia yhden yhteisön liikkeeseen laskemista
rahamarkkinainstrumenteista. 2. Edellä 1 kohdassa
vahvistettua rajaa ei sovelleta sellaisten rahamarkkinainstrumentteihin
hallussapitoon, joiden liikkeeseenlaskijana tai takaajana on jäsenvaltion
keskus-, alue- tai paikallisviranomainen tai keskuspankki, Euroopan
keskuspankki, unioni, Euroopan vakausmekanismi, Euroopan investointipankki, kolmannen
maan keskusviranomainen tai keskuspankki tai kansainvälinen julkisyhteisö,
johon yksi tai useampi jäsenvaltio kuuluu. III jakso
Rahamarkkinainstrumenttien luottoluokitus 16 artikla
Sisäinen arviointimenettely 1. Rahamarkkinarahaston hoitajan
on luotava rahamarkkinainstrumenttien luottoluokitusta varten varovainen ja
tiukka sisäinen arviointimenettely, pantava se täytäntöön ja sovellettava sitä
johdonmukaisesti ottaen huomioon instrumentin liikkeeseenlaskija sekä itse
instrumentin ominaisuudet. 2. Sisäisen arviointimenettelyn
on perustuttava sisäiseen luokitusjärjestelmään sekä varovaisiin, tiukkoihin,
järjestelmällisiin ja jatkuviin luokitusmenetelmiin. Rahaston hoitajan on
validoitava nämä luokitusmenetelmät aiempia ajanjaksoja koskevien tietojen ja
empiirisen aineiston perusteella, toteumatestaus mukaan luettuna. 3. Sisäisen arviointimenettelyn
on täytettävä seuraavat vaatimukset: (a)
rahamarkkinarahaston hoitajan on varmistettava,
että tiedot, joita käytetään sisäistä luottoluokitusta annettaessa, ovat
riittävän laadukkaita ja ajantasaisia ja että ne ovat peräisin luotettavista
lähteistä. Rahaston hoitajan on otettava käyttöön toimiva prosessi, jolla hankitaan
olennaiset tiedot liikkeeseenlaskijan ominaisuuksia ja saatetaan ne ajan
tasalle, sekä pidettävä yllä tätä prosessia; (b)
rahamarkkinarahaston hoitajan on vahvistettava asianmukaiset
toimenpiteet ja pantava ne täytäntöön sen varmistamiseksi, että sen sisäisten
luokitusten antaminen pohjautuu kaikkien käytettävissä olevien olennaisten
tietojen perusteellisen analysointiin ja että siinä otetaan huomioon kaikki
merkitykselliset tekijät, jotka vaikuttavat liikkeeseenlaskijan
luottokelpoisuuteen; (c)
rahamarkkinarahaston hoitajan on seurattava
jatkuvasti sisäisten luokitustensa antamista ja tarkasteltava kaikkia sisäisiä
luokituksia uudelleen vähintään kerran vuodessa. Rahaston hoitajan on
tarkasteltava luokituksen antamista uudelleen joka kerta, kun tapahtuu
olennainen muutos, joka voi vaikuttaa sisäiseen luottoluokitukseen. Rahaston
hoitajan on otettava käyttöön sisäiset järjestelyt, joiden avulla se seuraa
makrotaloudessa, finanssimarkkinoilla tai liikkeeseenlaskijakohtaisissa
olosuhteissa tapahtuvien muutosten vaikutusta sisäisiin luottoluokituksiinsa; (d)
kun Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (EAMV)
rekisteröimä luottoluokituslaitos antaa rahamarkkinainstrumenttien
liikkeeseenlaskijalle luottoluokituksen, luottoluokituksen alentaminen kyseisen
laitoksen käyttämien kahden korkeimman lyhtyaikaisen luottoluokituksen
alapuolelle katsotaan c alakohtaa sovellettaessa olennaiseksi muutokseksi,
joka velvoittaa rahastonhoitajan käynnistämään uuden luokitusmenettelyn; (e)
luokitusmenetelmiä on tarkasteltava uudelleen
vähintään kerran vuodessa, jotta voidaan varmistaa niiden asianmukaisuus
suhteessa nykyiseen sijoitussalkkuun ja ulkoisiin olosuhteisiin; (f)
kun sisäisissä arviointimenettelyissä käytettyjä
menettelyjä, malleja tai keskeisiä luokitusoletuksia muutetaan,
rahamarkkinarahaston hoitajan on mahdollisimman pian ja viimeistään yhden
kuukauden kuluttua muutoksesta tarkasteltava kaikkia sisäisiä luottoluokituksia
uudelleen; (g)
sisäisiä luokituksia ja rahamarkkinarahaston
hoitajan suorittamia säännöllisiä uudelleentarkasteluja eivät saa suorittaa
sellaiset henkilöt, jotka hoitavat rahamarkkinarahaston sijoitussalkkua tai
vastaavat sen hoidosta. 17 artikla
Sisäinen luokitusjärjestelmä 1. Jokaiselle sellaisen
rahamarkkinainstrumentin liikkeeseenlaskijalle, johon rahamarkkinarahasto aikoo
sijoittaa, on annettava sisäinen luokitus sisäisen arviointimenettelyn
perusteella. 2. Sisäisen luokitusjärjestelmän
rakenteen on täytettävä kaikki seuraavat vaatimukset: (a)
sisäisen luokitusjärjestelmän on perustuttava
yhteen luokitusasteikkoon, jolla määritetään yksinomaan liikkeeseenlaskijan
luottoriskiä. Luokitusasteikossa on oltava kuusi luokkaa velvoitteensa
hoitaville liikkeeseenlaskijoille ja yksi luokka velvoitteensa laiminlyöneille
liikkeeseenlaskijoille; (b)
liikkeeseenlaskijaluokkien on oltava selvässä
suhteessa toisiinsa siltä osin, kuinka suurta luottoriskiä kukin luokka edustaa
ja millä luokitusperusteilla luottoriskin suuruus määritetään; (c)
sisäisessä luokitusjärjestelmässä on otettava
huomioon rahamarkkinainstrumenttien lyhytaikaisuus. 3. Edellä 2 kohdan b alakohdassa
tarkoitettujen luokitusperusteiden on täytettävä kaikki seuraavat vaatimukset: (a)
niihin on kuuluttava ainakin instrumentin
liikkeeseenlaskijaa koskevat määrälliset ja laadulliset indikaattorit sekä
makrotalouden ja finanssimarkkinoiden tilanne; (b)
niissä on ilmoitettava yhteiset numeeriset ja
laadulliset viitearvot, joilla määrällistä ja laadullista indikaattoreita
arvioidaan; (c)
niissä on otettava huomioon, minkätyyppisestä
liikkeeseenlaskijasta on kyse. Ainakin seuraavantyyppiset liikkeeseenlaskijat
on erotettava toisistaan: valtion viranomaiset, alue- tai
paikallisviranomaiset, finanssilaitokset ja finanssialan ulkopuoliset
yritykset; (d)
jos on kyse arvopaperistamisiin liittyvästä
vastuusta, niissä on otettava huomioon liikkeeseenlaskijan luottoriski,
arvopaperistamisen rakenne ja kohde-etuuden luottoriski. 18 artikla
Dokumentointi 1. Rahamarkkinarahaston hoitajan
on dokumentoitava rahaston sisäinen arviointimenettely ja sisäinen
luokitusjärjestelmä. Dokumentointiin on sisällyttävä (a)
rahaston sisäisten arviointimenettelyjen ja sisäisten
luokitusjärjestelmien suunnittelu ja operatiiviset yksityiskohdat, jotka on
dokumentoiva siten, että toimivaltaiset viranomaiset ymmärtävät, miten
luokitukset annetaan, ja voivat arvioida yksittäisen luokituksen
asianmukaisuutta; (b)
syyt, joiden vuoksi rahaston hoitaja on valinnut
luokitusperusteet, ja tätä valintaa tukeva analyysi sekä valinnan
uudelleentarkastelujen aikaväli. Analyysissä on käsiteltävä muun muassa
luokitusperusteiden valinnassa käytettyjä parametreja ja mallia sekä kyseisen
mallin rajoituksia; (c)
kaikki sisäisessä arviointimenettelyssä tapahtuneet
merkittävät muutokset, mukaan luettuna muutokset käynnistäneiden tekijöiden
yksilöinti; (d)
sisäisen arviointimenettelyn, myös
luokitusprosessin ja sisäisen valvontarakenteen, organisointi; (e)
täydelliset tiedot liikkeeseenlaskijoita ja
hyväksyttyjä takaajia koskevista sisäisistä luokituksista; (f)
luokitusten antamispäivät; (g)
keskeiset tiedot ja menetelmät, joiden avulla
sisäinen luokitus on johdettu, mukaan luettuina keskeiset luokitusoletukset; (h)
sisäisen luokituksen antamisesta vastaava henkilö
tai vastaavat henkilöt. 2. Sisäinen arviointimenettely
on kuvattava yksityiskohtaisesti rahamarkkinarahaston säännöissä tai
perustamisasiakirjoissa, ja kaikki 1 kohdassa tarkoitetut asiakirjat on
annettava rahamarkkinarahaston toimivaltaisten viranomaisten ja
rahamarkkinarahaston hoitajan toimivaltaisten viranomaisten pyynnöstä
saataville. 19 artikla
Delegoidut säädökset Siirretään komissiolle valta antaa 44 artiklan
mukaisesti delegoidut säädökset, joissa määritetään seuraavat seikat: (a)
edellytykset, joilla luokitusmenetelmien katsotaan
olevan 16 artiklan 2 kohdan mukaisesti varovaisia, tiukkoja, järjestelmällisiä
ja jatkuvia, sekä mainitussa kohdassa tarkoitettua validointia koskevat
edellytykset; (b)
kunkin luokan määritelmät, jotka koskevat 17
artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettua liikkeeseenlaskijan maksukyvyttömyysriskin
määrittämistä, sekä perusteet, joilla 17 artiklan 2 kohdan b alakohdassa
tarkoitettu maksukyvyttömyysriskin suuruus määritetään; (c)
tarkat viitearvot kutakin laadullista indikaattoria
varten ja numeeriset viitearvot kutakin määrällistä indikaattoria varten. Nämä
indikaattoreita koskevat viitearvot on määritettävä kutakin luottoluokkaa
varten ottaen huomioon 17 artiklan 3 kohdassa mainitut perusteet; (d)
16 artiklan 3 kohdan c alakohdassa mainitun
olennaisen muutoksen merkitys. 20 artikla
Luoton laadun arvioinnin hallinnointi 1. Sisäiset arviointimenettelyt
on hyväksytettävä rahamarkkinarahaston toimivalla johdolla, ylimmällä
hallintoelimellä ja, jos sellainen on olemassa, rahamarkkinarahaston hoitajan
valvontatoiminnolla. Näiden tahojen on ymmärrettävä hyvin rahaston
hoitajan sisäisiä arviointimenettelyjä, sisäisiä luokitusjärjestelmiä ja
luokitusmenetelmiä ja tunnettava tarkasti niihin liittyvät raportit. 2. Sisäiseen luottoluokitukseen
perustuva analyysi rahamarkkinarahaston luottoriskiprofiilista muodostaa
keskeisen osan raportoinnista näille tahoille. Raporteista on käytävä ilmi
ainakin luottoluokkien riskiprofiilit, siirtymät luokkien välillä,
luottoluokkien keskeisten riskiparametrien estimaatit sekä toteutuneiden
maksukyvyttömyysasteiden vertailu. Raportoinnin tiheys riippuu siitä, minkä
tyyppisiä ja kuinka merkittäviä tiedot ovat, ja raportointi on tehtävä
vähintään kerran vuodessa. 3. Toimivan johdon on
varmistettava jatkuvasti, että sisäinen arviointimenettely toimii
asianmukaisesti. Toimivalle johdolle on tiedotettava säännöllisesti
sisäisen arviointiprosessin toimivuudesta, aloista, joilla on havaittu
puutteita, sekä niiden ponnistelujen ja toimien edistymisestä, joilla aiemmin
havaittuja puutteita on pyritty korjaamaan. III luku
Rahamarkkinarahastojen riskienhallintaa koskevat velvoitteet 21 artikla
Lyhyiden rahamarkkinarahastojen sijoitussalkkuja koskevat säännöt Lyhyen rahamarkkinarahaston on aina
noudatettava kaikkia seuraavia vaatimuksia: (a)
sen sijoitussalkun painotettu keskimääräinen
maturiteetti (WAM) on enintään 60 päivää; (b)
sen sijoitussalkun painotettu keskimääräinen
elinaika (WAL) on enintään 120 päivää; (c)
vähintään 10 prosenttia sen omaisuuseristä on
oltava päivän kuluessa erääntyviä omaisuuseriä. Lyhyt rahamarkkinarahasto ei
saa hankkia muita omaisuuseriä kuin päivän kuluessa erääntyviä omaisuuseriä,
jos niiden hankinta johtaisi siihen, että päivän kuluessa erääntyvien
omaisuuserien osuus lyhyen rahasmarkkinarahaston sijoitussalkusta olisi alle
10 prosenttia; (d)
vähintään 20 prosenttia sen omaisuuseristä on
oltava viikon kuluessa erääntyviä omaisuuseriä. Lyhyt rahamarkkinarahasto ei
saa hankkia muita omaisuuseriä kuin viikon kuluessa erääntyviä omaisuuseriä,
jos niiden hankinta johtaisi siihen, että viikon kuluessa erääntyvien
omaisuuserien osuus lyhyen rahasmarkkinarahaston sijoitussalkusta olisi alle
20 prosenttia. 22 artikla
Tavanomaisten rahamarkkinarahastojen sijoitussalkkuja koskevat säännöt 1. Tavanomaisen rahamarkkinarahaston
on aina noudatettava kaikkia seuraavia sijoitussalkkua koskevia vaatimuksia: (a)
sen sijoitussalkun painotetun keskimääräisen
maturiteetin on aina oltava enintään 6 kuukautta; (b)
sen sijoitussalkun painotetun keskimääräisen
elinajan on aina oltava enintään 12 kuukautta; (c)
vähintään 10 prosenttia sen varoista muodostuu
päivän kuluessa erääntyvistä omaisuuseristä. Tavanomainen rahamarkkinarahasto
ei saa hankkia muita omaisuuseriä kuin päivän kuluessa erääntyviä omaisuuseriä,
jos omaisuuserien hankinta johtaisi siihen, että tavanomainen
rahamarkkinarahasto sijoittaisi alle 10 prosenttia sijoitussalkustaan päivän
kuluessa erääntyviin omaisuuseriin; (d)
vähintään 20 prosenttia sen varoista muodostuu
viikon kuluessa erääntyvistä omaisuuseristä. Tavanomainen rahamarkkinarahasto
ei saa hankkia muita omaisuuseriä kuin viikon kuluessa erääntyviä omaisuuseriä,
jos omaisuuserien hankinta johtaisi siihen, että tavanomainen
rahamarkkinarahasto sijoittaisi alle 20 prosenttia sijoitussalkustaan viikon
kuluessa erääntyviin omaisuuseriin. 2. Tavanomainen
rahamarkkinarahasto saa sijoittaa enintään 10 prosenttia varoistaan yhden ainoan
yhteisön liikkeeseen laskemiin rahamarkkinainstrumentteihin. 3. Tavanomainen
rahamarkkinarahasto voi 2 kohdassa asetetuista yksittäisistä rajoista
huolimatta yhdistää seuraavia omaisuuseriä, kun niiden yhdistäminen johtaisi
siihen, että enintään 15 prosenttia kyseisen rahamarkkinarahaston varoista
sijoitetaan yhteen ainoaan yhteisöön: (a)
sijoitukset kyseisen yhteisön liikkeeseen laskemiin
rahamarkkinainstrumentteihin; (b)
kyseiseen yhteisöön tehdyt talletukset; (c)
OTC-johdannaisinstrumentit, jotka altistavat kyseiseen
yhteisöön liittyvälle vastapuoliriskille. 4. Kaikista sijoitussalkun
omaisuuseristä, jotka tavanomainen rahamarkkinarahasto sijoittaa 2 ja 3 kohdan
mukaisesti, on ilmoitettava kyseisen rahamarkkinarahaston sijoittajille. 5. Tavanomainen rahamarkkinarahasto
ei saa olla muodoltaan kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahasto. 23 artikla
Rahamarkkinarahastojen luottoluokitukset Rahamarkkinarahasto tai rahamarkkinarahaston
hoitaja ei saa pyytää luottoluokituslaitosta tekemään rahamarkkinarahastosta
luottoluokitusta tai rahoittaa sen rahamarkkinarahastosta tekemää
luottoluokitusta. 24 artikla
Selonottovelvollisuus 1. Rahamarkkinarahaston hoitajan
on otettava käyttöön, pantava täytäntöön ja sovellettava menettelyjä sekä
noudatettava kaikkea asianmukaista huolellisuutta määrittääkseen
rahamarkkinarahaston sijoittajien lukumäärän, tarpeet, käyttäytymisen ja
omistukset, jotta rahamarkkinarahaston hoitaja voisi ennakoida oikein useiden
sijoittajien samanaikaisten lunastustoimeksiantojen vaikutuksen. Tätä varten
rahamarkkinarahaston hoitajan on otettava huomioon ainakin seuraavat tekijät: (a)
säännönmukaisuudet, jotka ovat havaittavissa
sijoittajien käteisvarojen tarpeissa; (b)
eri sijoittajien kehittyneisyys; (c)
eri sijoittajien riskiaversio; (d)
se, missä määrin rahamarkkinarahaston eri
sijoittajien välillä on korrelaatiota tai läheisiä sidoksia. 2. Rahamarkkinarahaston hoitajan
on varmistettava, että (a)
yksittäisen sijoittajan osuuksien ja osakkeiden
arvo ei milloinkaan ylitä päivän kuluessa erääntyvien omaisuuserien arvoa; (b)
sijoittajan lunastustoimeksianto ei vaikuta
olennaisesti rahamarkkinarahaston likviditeettiprofiiliin. 25 artikla
Stressitestaus 1. Jokaisella
rahamarkkinarahastolla on oltava asianmukaiset stressitestimenetelmät, joiden
avulla voidaan havaita taloudellisen toimintaympäristön mahdolliset tapahtumat
tai tulevat muutokset, jotka voivat vaikuttaa epäsuotuisasti
rahamarkkinarahastoon. Rahamarkkinarahaston hoitajan on tehtävä säännöllisesti
stressitestejä ja laadittava toimintasuunnitelmat erilaisia mahdollisia skenaarioita
varten. Stressitestien on pohjauduttava objektiivisiin
perusteisiin, ja niissä on otettava huomioon mahdollisten vakavien
skenaarioiden vaikutukset. Stressitestiskenaarioissa on otettava huomioon
ainakin viiteparametrit, mukaan luettuina seuraavat tekijät: (a)
hypoteettiset muutokset rahamarkkinarahaston
sijoitussalkussa olevien omaisuuserien likviditeetissä; (b)
hypoteettiset muutokset rahamarkkinarahaston
sijoitussalkussa olevien omaisuuserien luottoriskin suurudessa,
luottotapahtumat ja luokitustapahtumat mukaan luettuina; (c)
hypoteettiset korkojen muutokset; (d)
hypoteettiset lunastusten määrät. 2. Jos on kyse kiinteän
nettoarvon markkinarahastosta, stressitesteissä on arvoitava myös erilaisia
skenaarioita varten kiinteän osuus- tai osakekohtaisen nettoarvon ja osuus- tai
osakekohtaisen nettoarvon välinen ero, mukaan luettuna eron vaikutus
nettoarvopuskuriin. 3. Jos stressitesti paljastaa
rahamarkkinarahastossa haavoittuvuuksia, rahamarkkinarahaston hoitajan on
toteutettava toimia, joilla vahvistetaan rahamarkkinarahaston
häiriönsietokykyä, mukaan luettuina rahamarkkinarahaston likviditeettiä ja
omaisuuserien laatua vahvistavat toimet. 4. Stressitestien
suoritustiheyden vahvistaa rahamarkkinarahaston hoitajan hallitus harkittuaan
ensin, mikä on markkinaolosuhteiden perusteella asianmukainen ja järkevä
aikaväli, ja otettuaan huomioon muutokset, joita on mahdollisesti suunniteltu
rahamarkkinarahaston sijoitussalkkuun. Testejä on suoritettava vähintään kerran
vuodessa. 5. Rahamarkkinarahaston hoitajan
hallitukselle on toimitettava tarkastelua varten seikkaperäinen raportti, joka
sisältää stressitestauksen tulokset. Hallitus muuttaa ehdotettua
toimintasuunnitelmaa tarpeen mukaan ja hyväksyy lopullisen
toimintasuunnitelman. Raportti, jossa esitetään stressitestauksen tulokset
ja toimintasuunnitelma, on laadittava kirjallisesti, ja sitä on säilytettävä
vähintään viiden vuoden ajan. 6. Raportti, joka sisältää
stressitestauksen tulokset, on toimitettava rahastonhoitajan ja
rahamarkkinarahaston toimivaltaisille viranomaisille. Toimivaltaisten
viranomaisten on lähetettävä raportti EAMV:lle. 7. EAMV antaa ohjeet, joissa
määritetään stressitestiskenaarioiden viiteparametrit, joiden on sisällyttävä
stressitesteihin, ottaen huomioon 1 kohdassa esitetyt tekijät. Ohjeet on
saatettava ajan tasalle vähintään kerran vuodessa ottaen huomioon uusimmat
markkinamuutokset. IV luku
Arvostussäännöt 26 artikla
Rahamarkkinarahaston omaisuuserien arvostaminen 1. Rahamarkkinarahastojen
omaisuuserät on arvostettava vähintään kerran päivässä. 2. Rahamarkkinarahaston
omaisuuserät on arvostettava markkinahintaan aina, kun se on mahdollista. 3. Arvostettaessa omaisuuseriä
markkinahintaan on käytettävä varovaisinta osto- ja myyntitarjousta, jollei
kyseinen laitos voi sulkea positiota markkinoiden perusteella määräytyvään
keskikurssiin. Markkinahintaan arvostettaessa on käytettävä
ainoastaan laadukkaita markkinatietoja. Markkinatietojen laatu on arvioitava
kaikkien seuraavien tekijöiden perusteella: (a)
vastapuolten määrä ja laatu; (b)
kyseisen omaisuuserän markkinoiden volyymi ja
liikevaihto; (c)
liikkeeseenlaskumäärä ja osuus, jonka
rahamarkkinarahasto aikoo ostaa tai myydä liikkeeseenlaskusta. 4. Kun markkinahintaan
arvostaminen ei ole mahdollista tai markkinatiedot eivät ole riittävän
laadukkaita, rahamarkkinarahaston omaisuuserä on arvostettava varovaisesti
käyttämällä malliin perustuvaa arvostamista. Mallilla on arvioitava tarkasti omaisuuserän
perusarvo seuraavien ajantasaisten avaintekijöiden pohjalta: (a)
kyseisen omaisuuserän markkinoiden volyymi ja
liikevaihto; (b)
liikkeeseenlaskumäärä ja osuus, jonka
rahamarkkinarahasto aikoo ostaa tai myydä liikkeeseenlaskusta; (c)
omaisuuerään liittyvä markkinariski, korkoriski ja
luottoriski. Mallin perusteella arvostettaessa ei saa käyttää
jaksotettun hankintamenoon perustuvia malleja. 5. Edellä 2 ja 3 kohdassa
tarkoitetun markkinahintaan arvostamisen ja 4 kohdassa tarkoitetun malliin
perustuvan arvostamisen lisäksi kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston
omaisuuserät voidaan arvostaa myös jaksotettuun hankintamenoon perustuvalla
arvostusmenetelmällä. 27 artikla
Osuus- tai osakekohtaisen nettoarvon laskeminen 1. Osuus- tai osakekohtainen
nettoarvo lasketaan vähentämällä rahamarkkinarahaston kaikkien markkinahintaan
perustuvalla ja malliin perustuvalla arvostusmenetelmällä arvostettujen omaisuuserien
summasta kyseisen rahaston kaikkien mainituilla menetelmillä arvostettujen
velkojen summa ja jakamalla erotus kyseisen rahaston liikkeellä olevien
osuuksien tai osakkeiden lukumäärällä. Osuus- tai osakekohtainen nettoarvo lasketaan
kunkin rahamarkkinarahaston osalta riippumatta siitä, onko se kiinteän
nettoarvon rahamarkkinarahasto vai ei. 2. Osuus- tai osakekohtainen
nettoarvo pyöristetään lähimpään korkopisteeseen tai sen vasta-arvoon, kun
nettoarvo julkaistaan valuuttayksikön määräisenä. 3. Osuus- tai osakekohtainen
nettoarvo on laskettava vähintään kerran päivässä. 4. Kiinteä osuus- tai
osakekohtainen nettoarvo lasketaan vähentämällä kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahaston kaikkien jaksotettuun hankintamenoon perustuvalla
arvostusmenetelmällä arvostettujen omaisuuserien summasta kyseisen rahaston
kaikkien mainitulla menetelmällä arvostettujen velkojen määrä ja jakamalla
erotus kyseisen rahaston liikkeellä olevien osuuksien tai osakkeiden
lukumäärällä. 5. Kiinteän nettoarvon rahaston
kiinteä osuus- tai osakekohtainen nettoarvo voidaan pyöristää lähimpään
korkopisteeseen tai sen vasta-arvoon, kun nettoarvo julkaistaan valuuttayksikön
määräisenä. 6. Kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahaston kiinteän osuus- tai osakekohtaisen nettoarvon ja osuus-
tai osakekohtaisen nettoarvon välistä erotusta on seurattava jatkuvasti. 28 artikla
Liikkeeseenlasku- ja lunastushinta 1. Rahamarkkinarahaston osuudet
tai osakkeet on laskettava liikkeeseen tai lunastettava hintaan, joka on yhtä
suuri kuin rahamarkkinarahaston osuus- tai osakekohtainen nettoarvo. 2. Poiketen siitä, mitä 1
kohdassa säädetään, kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston osuudet tai
osakkeet on laskettava liikkeeseen tai lunastettava hintaan, joka on yhtä suuri
kuin rahamarkkinarahaston kiinteä osuus- tai osakekohtainen nettoarvo. V luku
Kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahastoja koskevat erityisvaatimukset 29 artikla
Kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahastoja koskevat lisävaatimukset 1. Rahamarkkinarahasto ei saa
käyttää arvostamiseen jaksotettuun hankintamenoon perustuvaa
arvostusmenetelmää, ilmoittaa kiinteää osuus- tai osakekohtaista nettoarvoa tai
pyöristää kiinteää osuus- tai osakekohtaista nettoarvoa lähimpään
prosenttiyksikköön tai sen vasta-arvoon, kun nettoarvo julkaistaan
valuuttayksikön määräisenä, jollei rahamarkkinarahastolle ole nimenomaisesti
myönnetty lupaa toimia kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahastona. 2. Kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahaston on täytettävä kaikki seuraavat vaatimukset: (a)
se on ottanut käyttöön nettoarvopuskurin 30
artiklan vaatimusten mukaisesti; (b)
kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston
toimivaltainen viranomainen hyväksyy kyseisen rahamarkkinarahaston
yksityiskohtaisen suunnitelman, jossa vahvistetaan 31 artiklan mukaista
puskurin käyttöä koskevat yksityiskohtaiset säännöt; (c)
kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston
toimivaltainen viranomainen hyväksyy kyseisen rahamarkkinarahaston puskurin
täydentämistä koskevat järjestelyt ja on vakuuttunut sen yhteisön
taloudellisesta vahvuudesta, jonka odotetaan rahoittavan puskurin
täydentämisen; (d)
kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston säännöissä
tai perustamisasiakirjoissa määrätään selkeistä menettelyistä, joilla kiinteän
nettoarvon rahamarkkinarahasto muunnetaan rahamarkkinarahastoksi, joka ei saa
käyttää jaksotettuun hankintamenoon perustuvaa arvostusmenetelmää tai
pyöristysmenetelmää; (e)
kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahastolla ja sen
hoitajalla on selkeät ja avoimet hallintorakenteet, joissa vastuualueet on
määritetty ja jaettu yksiselitteisesti eri hallintotasoja varten; (f)
kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahasto on ottanut
sijoittajia varten käyttöön selkeät ja tehokkaat viestintävälineet, joilla
varmistetaan nopea tiedottaminen nettoarvopuskurin mahdollisesta käytöstä ja
täydentämisestä sekä kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston muuntamisesta; (g)
kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston säännöissä
tai perustamisasiakirjoissa todetaan selvästi, ettei kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahasto voi saada ulkopuolista tukea muuten kuin nettoarvopuskurin
kautta. 30 artikla
Nettoarvopuskuri 1. Kunkin kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahaston on otettava käyttöön nettoarvopuskuri, jonka on aina
oltava vähintään 3 prosenttia kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston
omaisuuserien kokonaisarvosta, sekä pidettävä sitä yllä. Kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahaston omaisuuserien kokonaisarvo saadaan laskemalla yhteen
kyseisen rahaston kaikkien 26 artiklan 3 tai 4 kohdan mukaisesti määritettyjen
omaisuuserien arvot. Nettoarvopuskuria on käytettävä yksinomaan 31
artiklan mukaisesti kattamaan kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston kiinteän
osuus- tai osakekohtaisen nettoarvon ja kyseisen rahamarkkinarahaston osuus-
tai osakekohtaisen nettoarvon väliset erotukset. 2. Nettoarvopuskurissa olevia
määriä ei oteta huomioon laskettaessa kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston
nettoarvoa tai kiinteää nettoarvoa. 3. Nettoarvopuskuri saa koostua
ainoastaan käteisvaroista. 4. Nettoarvopuskuria on
säilytettävä rahamarkkinarahaston nimissä ja lukuun sellaisessa
luottolaitoksessa avatulla suojatulla varantotilillä, joka täyttää 11 artiklan
c alakohdan vaatimukset. Varantotili on erotettava kaikista muista
rahamarkkinarahaston tileistä, rahamarkkinarahaston hoitajan tileistä,
luottolaitoksen muiden asiakkaiden tileistä ja muiden nettoarvopuskuria
rahoittavan yhteisöjen tileistä. Varantotiliä tai varantotilillä olevia varoja ei
saa käyttää pantti-, kiinnitys- tai vakuusjärjestelyihin. Jos
rahamarkkinarahaston hoitaja, luottolaitos, jossa tili on avattu, tai
nettoarvopuskuria rahoittava yhteisö tulee maksukyvyttömäksi, varantotilin
varoja ei saa jakaa maksukyvyttömän yhteisön velkojille eikä realisoida näiden
hyväksi. 5. Varantotiliä saa käyttää
yksinomaan rahamarkkinarahaston hyväksi. Varoja saa siirtää varantotililtä
ainoastaan 31 artiklan 2 kohdan b alakohdassa ja 3 kohdan a alakohdassa
säädetyin edellytyksin. 6. Kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahaston säilytysyhteisön on varmistettava, että kaikki
varantotililtä suoritettavat siirrot suoritetaan tämän luvun säännösten
mukaisesti. 7. Kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston
on vahvistettava kirjallisesti selkeät ja yksityiskohtaiset järjestelyt sen
yhteisön kanssa, jonka odotetaan rahoittavan nettoarvopuskurin täydentämisen.
Järjestelyihin on sisällyttävä täydennyksen rahoittamista koskeva nimenomainen
sitoumus, ja niissä on edellytettävä, että yhteisö rahoittaa täydennyksen
omilla varoillaan. Täydennysjärjestelyt ja sen yhteisön
tunnistetiedot, jonka odotetaan rahoittavan täydennyksen, on ilmoitettava
kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston säännöissä tai perustamisasiakirjoissa. 31 artikla
Nettoarvopuskurin käyttö 1. Nettoarvopuskuria saa käyttää
ainoastaan merkintöjen ja lunastusten yhteydessä tasoittamaan kiinteän osuus-
tai osakekohtaisen nettoarvon ja osuus- tai osakekohtaisen nettoarvon välinen
erotus. 2. Sovellettaessa 1 kohtaa
merkintöjen yhteydessä (a)
positiivisella erotuksella on hyvitettävä
varantotiliä, jos kiinteä nettoarvo, johon osuus tai osake merkitään, on
suurempi kuin osuus- tai osakekohtainen nettoarvo; (b)
negatiivinen erotus on veloitettava varantotililtä,
jos kiinteä nettoarvo, johon osuus tai osake merkitään, on pienempi kuin osuus-
tai osakekohtainen nettoarvo. 3. Sovellettaessa 1 kohtaa
lunastusten yhteydessä (a)
negatiivinen erotus on veloitettava varantotililtä,
jos kiinteä nettoarvo, johon osuus tai osake lunastetaan, on suurempi kuin
osuus- tai osakekohtainen nettoarvo; (b)
positiivisella erotuksella on hyvitettävä
varantotiliä, jos kiinteä nettoarvo, johon osuus tai osake lunastetaan, on
pienempi kuin osuus- tai osakekohtainen nettoarvo. 32 artikla
Eskalointimenettely 1. Kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahaston on otettava käyttöön ja pantava täytäntöön
eskalointimenettely, jolla varmistetaan, että henkilöt, jotka ovat
toimivaltaisia toimimaan rahaston puolesta, reagoivat oikea-aikaisesti kiinteän
osuus- tai osakekohtaisen nettoarvon ja osuus- tai osakekohtaisen nettoarvon
väliseen negatiiviseen erotukseen. 2. Eskalointimenettelyssä on
edellytettävä, että (a)
negatiivisesta erotuksesta ilmoitetaan kiinteän
nettoarvon rahamarkkinarahaston hoitajan toimivalle johdolle, jos kyseinen
erotus saavuttaa 10 korkopisteen rajan tai sen vasta-arvon, kun nettoarvo
julkaistaan valuuttayksikön määräisenä; (b)
negatiivisesta erotuksesta ilmoitetaan kiinteän
nettoarvon rahamarkkinarahaston hoitajan hallitukselle, kiinteän
rahamarkkinarahaston toimivaltaisille viranomaisille ja EAMV:lle, jos kyseinen
erotus saavuttaa 15 korkopisteen rajan tai sen vasta-arvon, kun nettoarvo
julkaistaan valuuttayksikön määräisenä; (c)
toimivaltaiset henkilöt arvioivat, mistä
negatiivinen erotus johtuu, ja toteuttavat asianmukaiset toimet kielteisen
vaikutusten vähentämiseksi. 33 artikla
Nettoarvopuskurin täydentäminen 1. Nettoarvopuskuria on
täydennettävä, jos sen määrä pienenee alle 3 prosentin. 2. Jos nettoarvopuskuria ei ole
täydennetty ja sen määrä alittaa yhden kuukauden ajan 10 korkopisteellä 30
artiklan 1 kohdassa mainitun 3 prosentin rajan, rahamarkkinarahasto lakkaa
automaattisesti olemasta kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahasto ja sitä on
kiellettävä käyttämästä jaksotettuun hankintamenoon perustuvia
arvostusmenetelmiä tai pyöristysmenetelmiä. Kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston on
välittömästi ilmoitettava asiasta jokaiselle sijoittajalle kirjallisesti ja
selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla. 34 artikla
Nettoarvopuskuria koskevat toimivaltaisen viranomaisen valtuudet 1. Jos nettoarvopuskurin määrä
pienenee alle 3 prosentin, asiasta on välittömästi ilmoitettava kiinteän
nettoarvon rahamarkkinarahaston toimivaltaiselle viranomaiselle. 2. Jos nettoarvopuskurin määrä
alittaa 10 korkopisteellä 30 artiklan 1 kohdassa mainitun 3 prosentin rajan,
asiasta on välittömästi ilmoitettava kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston
toimivaltaiselle viranomaiselle ja EAMV:lle. 3. Toimivaltaisen viranomaisen
on 1 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen jälkeen valvottava tarkasti kiinteän
nettoarvon rahamarkkinarahastoa. 4. Toimivaltaisen viranomaisen
on 2 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen jälkeen valvottava, että nettoarvosta
puskuria on täydennetty tai että rahamarkkinarahasto on lakannut kutsumasta
itseään kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahastoksi ja ilmoittanut tästä
sijoittajilleen. VI luku
Ulkopuolinen tuki 35 artikla
Ulkopuolinen tuki 1. Kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahasto ei saa ottaa vastaan ulkopuolista tukea muulla tavoin kuin 30–34
artiklassa säädetyssä muodossa ja mainituissa artikloissa säädetyin
edellytyksin. 2. Rahamarkkinarahastot, joilla
ei ole kiinteää nettoarvoa, eivät saa ottaa vastaan ulkopuolista tukea paitsi 36
artiklassa säädetyin edellytyksin. 3. Ulkopuolisella tuella
tarkoitetaan kolmannen osapuolen tarjoamaa suoraa tai välillistä tukea, joka on
tarkoitettu tai johtaisi käytännössä rahamarkkinarahaston likviditeetin
takaamiseen tai rahamarkkinarahaston osuus- tai osakekohtaisen nettoarvon
vakauttamiseen. Ulkopuolista tukea on se, että (a)
kolmas osapuoli antaa rahamarkkinarahastolle
käteisvaroja; (b)
kolmas osapuoli ostaa rahamarkkinarahaston
omaisuuseriä ylihintaan; (c)
kolmas osapuoli ostaa rahamarkkinarahaston osuuksia
tai osakkeita lisätäkseen rahaston likviditeettiä; (d)
kolmas osapuoli laskee liikkeeseen minkä tahansa
eksplisiittisen tai implisiittisen vakuuden, takauksen tai tukikirjeen
rahamarkkinarahaston hyväksi; (e)
kolmas osapuoli toteuttaa muita toimia, joiden
suorana tai välillisenä tavoitteena on pitää yllä rahamarkkinarahaston likviditeettiprofiilia
tai osuus- tai osakekohtaista nettoarvoa. 36 artikla
Poikkeukselliset olosuhteet 1. Toimivaltainen viranomainen
voi poikkeuksellisissa olosuhteissa, jotka ovat perusteltavissa systeemisillä
vaikutuksilla tai epäsuotuisilla markkinaolosuhteilla, antaa
rahamarkkinarahastolle, jolla ei ole kiinteää nettoarvoa, luvan ottaa vastaan 35 artiklan
tarkoitettua ulkopuolista tukea, joka on tarkoitettu tai johtaisi käytännössä
rahamarkkinarahaston likviditeetin takaamiseen tai rahamarkkinarahaston osuus-
tai osakekohtaisen nettoarvon vakauttamiseen, edellyttäen, että kaikki
seuraavat edellytykset täyttyvät: (a)
rahamarkkinarahasto perustelee asianmukaisesti
ulkopuolisen tuen tarpeen ja osoittaa sitovien todisteiden avulla, että
ulkopuolista tukea tarvitaan kiireellisesti; (b)
ulkopuolinen tuki on määrältään ja kestoltaan
rajallista; (c)
toimivaltainen viranomainen on vakuuttunut siitä,
että ulkopuolinen tuen tarjoaja on vakavarainen ja sillä on riittävät
taloudelliset resurssit kestää myöntämästään ulkopuolisesta tuesta
mahdollisesti aiheutuvat tappiot ilman kielteisiä vaikutuksia. 2. Jos ulkopuolisen tuen
tarjoaja kuuluu vakavaraisuusvalvonnan piiriin, 1 kohdan c alakohtaa
sovellettaessa on pyrittävä saamaan kyseisen yhteisön valvontaviranomaisen
suostumus sen varmistamiseksi, että tukea myöntävällä yhteisöllä on riittävästi
omia varoja sen myöntämiseen ja että tuki on yhteisön
riskienhallintajärjestelmän mukaista. 3. Jos 1 kohdassa mainitut
edellytykset ulkopuolisen tuen saamiseen täyttyvät, rahamarkkinarahaston on välittömästi
ilmoitettava asiasta jokaiselle sijoittajalle kirjallisesti ja selkeällä ja
ymmärrettävällä tavalla VII luku
Avoimuusvaatimukset 37 artikla
Avoimuus 1. Rahamarkkinarahaston on
ilmoitettava selvästi, onko se lyhyt vai tavanomainen rahamarkkinarahasto,
kaikissa kyseisen rahamarkkinarahaston tai sen hoitajan antamissa ulkoisissa
tai sisäisissä asiakirjoissa, raporteissa, lausunnoissa, mainoksissa, kirjeissä
tai muissa kirjallisissa todisteissa, jotka on osoitettu tai tarkoitettu
jaettavaksi kyseisen rahamarkkinarahaston tai sen hoitajan mahdollisille
sijoittajille, osuudenhaltijoille, osakkeenomistajille tai toimivaltaisille
viranomaisille. Kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston on
ilmoitettava selvästi olevansa tällainen rahamarkkinarahasto kaikissa kyseisen
rahamarkkinarahaston tai sen hoitajan antamissa ulkoisissa tai sisäisissä
asiakirjoissa, raporteissa, lausunnoissa, mainoksissa, kirjeissä tai muissa
kirjallisissa todisteissa, jotka on osoitettu tai tarkoitettu jaettavaksi
kyseisen rahamarkkinarahaston tai sen hoitajan mahdollisille sijoittajille,
osuudenhaltijoille, osakkeenomistajille tai toimivaltaisille viranomaisille. 2. Kaikissa
markkinointitarkoituksiin käytetyissä rahamarkkinarahaston asiakirjoissa on
ilmoitettava selvästi, että (a)
rahamarkkinarahasto ei ole taattu sijoitus; (b)
rahamarkkinarahasto ei turvaudu ulkopuoliseen
tukeen taatakseen likviditeettinsä tai vakauttaakseen osuus- tai osakekohtaisen
nettoarvonsa; (c)
sijoittaja kantaa riskin pääoman menetyksestä. 3. Rahamarkkinarahaston tai sen hoitajan
sijoittajille tai mahdollisille sijoittajille antamissa tiedotteissa ei saa
millään tavoin antaa ymmärtää, että rahamarkkinarahaston osuuksiin tai
osakkeisiin tehty sijoitus olisi taattu. 4. Rahamarkkinarahaston
sijoittajille on ilmoitettava selkeästi, millä menetelmällä tai menetelmillä
rahamarkkinarahasto arvostaa varansa ja laskee nettoarvon. 5. Kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahaston on 1–4 kohdan mukaisesti annettavien tietojen lisäksi
annettava sijoittajille ja mahdollisille sijoittajille selkeä selvitys
jaksotettuun hankintamenoon perustuvan arvostusmenetelmän ja/tai pyöristyksen
käytöstä. Kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston on ilmoitettava
nettoarvopuskurinsa suuruus sekä menettely, jolla tasoitetaan kiinteän osuus-
tai osakekohtaisen nettoarvon ja osuus- tai osakekohtaisen nettoarvon välinen
erotus, ja ilmoitettava selvästi puskurin tehtävä ja siihen liittyvät riskit.
Kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston on ilmoitettava selvästi
nettoarvopuskurin täydentämistä koskevat yksityiskohtaiset säännöt sekä
yhteisö, jonka odotetaan rahoittavan sen täydentämisen. Sen on annettava
sijoittajien saataville kaikki tiedot, jotka koskevat 29 artiklan 2 kohdan
a–g alakohdassa asetettujen edellytysten noudattamista. 38 artikla
Tietojen antaminen toimivaltaisille viranomaisille 1. Rahamarkkinarahaston hoitajan
on annettava rahamarkkinarahaston toimivaltaiselle viranomaiselle tiedot
jokaisesta hoidettavasta rahamarkkinarahastosta vähintään neljännesvuosittain.
Rahaston hoitajan on pyynnöstä annettava tiedot myös rahaston hoitajan
toimivaltaiselle viranomaiselle, jos tämä on eri kuin rahamarkkinarahaston
toimivaltainen viranomainen. 2. Edellä olevan 1 kohdan
mukaisesti annettavissa tiedoissa on ilmoitettava (a)
rahamarkkinarahaston tyyppi ja ominaispiirteet; (b)
salkkuindikaattorit, kuten omaisuuserien
kokonaisarvo, nettoarvopuskuri, painotettu keskimääräinen maturiteetti,
painotettu keskimääräinen elinaika, maturiteettierittely, likviditeetti ja
tuotto; (c)
nettoarvopuskurin suurus ja kehitys; (d)
stressitestien tulokset; (e)
tiedot rahamarkkinarahaston sijoitussalkussa
olevista omaisuuseristä: i) kunkin omaisuuserän ominaispiirteet
kuten nimi, maa, liikkeesenlaskijaluokka, riski tai maturiteetti ja annettu
sisäinen luokitus; ii) omaisuuserätyyppi, mukaan luettuina
tarkat tiedot vastapuolesta, kun on kyse johdannaisista tai
takaisinmyyntisopimuksista; (f)
rahamarkkinarahaston velkoja koskevat tiedot,
joihin kuuluvat seuraavat: i) maa, johon sijoittaja on
sijoittautunut; ii) sijoittajaluokka; iii) merkintä- ja lunastustoiminta. Toimivaltaiset viranomaiset voivat tarvittaessa
pyytää lisätietoja asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa. 3. EAMV laatii teknisten
täytäntöönpanostandardien luonnokset sellaisen raportointimallin laatimiseksi,
joka sisältää kaikki 2 kohdassa luetellut tiedot. Siirretään komissiolle valta hyväksyä
ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen
(EU) N:o 1095/2010 15 artiklan mukaisesti. 4. Toimivaltaisten viranomaisten
on toimitettava EAMV:lle kaikki tämän artiklan mukaisesti saadut tiedot ja muut
mahdolliset ilmoitukset tai tiedot, jotka vaihdetaan rahamarkkinarahaston tai
sen hoitajan kanssa tämän artiklan mukaisesti. Tiedot on on toimitettava
EAMV:lle viimeistään 30 päivän kuluttua raportointivuosineljänneksen
päättymisestä. EAMV kerää tiedot perustaakseen keskustietokannan
kaikista rahamarkkinarahastoista, jotka ovat sijoittautuneet unioniin tai joita
hoidetaan tai markkinoidaan unionissa. Euroopan keskuspankilla on oikeus päästä
tähän tietokantaan ainoastaan tilastotarkoituksia varten. VIII luku
Valvonta 39 artikla
Toimivaltaisten viranomaisten harjoittama valvonta 1. Toimvaltaisten viranomaisten
on valvottava jatkuvasti tämän asetuksen noudattamista. 2. Rahamarkkinarahaston
toimivaltaisen viranomaisen vastuulla on valvoa, että II–VII luvussa vahvistettuja
sääntöjä noudatetaan. 3. Rahamarkkinarahaston
toimivaltaisen viranomaisen vastuulla on valvoa, että rahaston säännöissä tai
perustamisasiakirjoissa vahvistettuja velvoitteita sekä esitteessä
vahvistettuja velvoitteita, joiden on oltava tämän asetuksen mukaisia,
noudatetaan. 4. Rahamarkkinarahaston hoitajan
toimivaltaisen viranomaisen vastuulla on valvoa, että rahaston hoitajan
järjestelyt ja organisaatio ovat asianmukaiset, jotta rahaston hoitaja voi
noudattaa kaikkien hoitamiensa rahamarkkinarahastojen perustamista ja toimintaa
koskevia velvoitteita ja sääntöjä. 5. Toimivaltaisten viranomaisten
on valvottava yhteissijoitusyrityksiä ja vaihtoehtoisia sijoitusrahastoja,
jotka on perustettu niiden alueelle tai joita markkinoidaan niiden alueella,
sen varmistamiseksi, etteivät ne käytä ”rahamarkkinarahasto”-nimitystä tai anna
ymmärtää olevansa rahamarkkinarahastoja, paitsi jos ne noudattavat tätä
asetusta. 40 artikla
Toimivaltaisten viranomaisten valtuudet 1. Toimivaltaisilla viranomaisilla
on oltava kaikki valvonta- ja tutkintavaltuudet, jotka ovat tarpeen niiden
tämän asetuksen mukaisten tehtävien hoitamiseksi. 2. Toimivaltaisille
viranomaisille direktiivin 2009/65/EY ja direktiivin 2011/61/EU mukaisesti
annettuja valtuuksia on käytettävä myös tämän asetuksen osalta. 41 artikla
EAMV:n valtuudet ja toimivalta 1. EAMV:llä on tarvittavat
valtuudet hoitaa sille tällä asetuksella annetut tehtävät. 2. EAMV:lle direktiivin
2009/65/EY ja direktiivin 2011/61/EU mukaisesti annettuja valtuuksia käytetään
myös tämän asetuksen osalta ja asetusta (EY) N:o 45/2001 noudattaen. 3. Sovellettaessa asetusta (EU)
N:o 1095/2010 tämä asetus on sisällytettävä kaikkiin muihin oikeudellisesti
sitoviin unionin säädöksiin, joilla annetaan tehtäviä asetuksen (EU) N:o
1095/2010 1 artiklan 2 kohdassa mainitulle arvopaperimarkkinaviranomaiselle. 42 artikla
Viranomaisten välinen yhteistyö 1. Rahamarkkinarahaston
toimivaltainen viranomainen ja rahaston hoitajan toimivaltainen viranomainen,
jos nämä eivät ole samoja, on tehtävä toistensa kanssa yhteistyötä ja
vaihdettava tietoja tämän asetuksen mukaisten tehtäviensä hoitamiseksi. 2. Toimivaltaiset viranomaiset
ja EAMV tekevät toistensa kanssa yhteistyötä tämän asetuksen mukaisten
tehtäviensä hoitamiseksi asetusta (EU) N:o 1095/2010 noudattaen. 3. Toimivaltaiset viranomaiset
ja EAMV vaihtavat toistensa kanssa kaikki
tiedot ja asiakirjat, jotka ovat tarpeen niiden tämän asetuksen mukaisten
tehtävien hoitamiseksi asetusta (EU) N:o 1095/2010 noudattaen, erityisesti
havaitakseen ja korjatakseen tämän asetuksen rikkomiset. IX luku
Loppusäännökset 43 artikla
Olemassa olevien yhteissijoitusyritysten ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen
kohtelu 1. Olemassa olevan
yhteissijoitusyrityksen tai vaihtoehtoisen sijoitusrahaston, joka sijoittaa
lyhytaikaisiin varoihin ja joiden erillisinä tai kumulatiivisina tavoitteina on
tarjota rahamarkkinakorkojen mukaista tuottoa tai säilyttää sijoituksen arvo,
on kuuden kuukauden kuluessa tämän asetuksen voimaantulopäivästä toimitettava
toimivaltaiselle viranomaiselleen hakemus sekä kaikki asiakirjat ja todisteet,
jotka tarvitaan osoittamaan, että tätä asetusta noudatetaan. 2. Toimivaltaisen viranomaisen
on viimeistään kahden kuukauden kuluttua siitä, kun se on vastaanottanut
hakemuksen, arvioitava, noudattaako yhteissijoitusyritys tai vaihtoehtoinen
sijoitusrahasto tätä asetusta 3 ja 4 artiklan mukaisesti. Toimivaltaisen
viranomaisen on tehtävä päätös ja ilmoitettava siitä välittömästi
yhteissijoitusyritykselle tai vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle. 3. Poiketen siitä, mitä 30
artiklan 1 kohdan ensimmäisessä virkkeessä säädetään, olemassa oleva
yhteissijoitusyritys tai vaihtoehtoinen sijoitusrahasto, joka täyttää
2 artiklan 10 kohdassa säädetyt kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston
määrittelyperusteet, on otettava käyttöön nettoarvopuskuri, joka on
suuruudeltaan vähintään (a)
1 prosentti kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahaston omaisuuserien kokonaisarvosta, yhden vuoden kuluessa tämän
asetuksen voimaantulosta; (b)
2 prosenttia kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahaston
omaisuuserien kokonaisarvosta, kahden vuoden kuluessa tämän asetuksen
voimaantulosta; (c)
3 prosenttia kiinteän nettoarvon
rahamarkkinarahaston omaisuuserien kokonaisarvosta, kolmen vuoden kuluessa
tämän asetuksen voimaantulosta. 4. Sovellettaessa tämän artiklan
3 kohtaa, 33 ja 34 artiklassa olevat viittaukset 3 prosenttiin on
tulkittava viittauksiksi 3 kohdan a, b ja c alakohdassa mainittuihin
nettoarvopuskurin määriin. 44 artikla
Siirretyn säädösvallan käyttäminen 1. Siirretään komissiolle valta
antaa delegoituja säädöksiä tässä artiklassa säädetyin edellytyksin. 2. Siirretään 13 ja 19
artiklassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä komissiolle
määräämättömäksi ajaksi tämän asetuksen voimaantulopäivästä alkaen. 3. Euroopan parlamentti tai
neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 13 ja 19 artiklassa tarkoitetun
säädösvallan siirron. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan tuossa päätöksessä
mainittu säädösvallan siirto. Päätös tulee voimaan sitä päivää seuraavana
päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai
jonakin myöhempänä, päätöksessä mainittuna päivänä. Päätös ei vaikuta jo
voimassa olevien delegoitujen säädösten pätevyyteen. 4. Heti kun komissio on antanut
delegoidun säädöksen, se antaa sen tiedoksi yhtäaikaisesti Euroopan
parlamentille ja neuvostolle. 5. Edellä olevien 13 artiklan ja
19 artiklan nojalla annettu delegoitu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos
Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun
asianomainen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle,
ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto
ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne
eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä
määräaikaa jatketaan kahdella kuukaudella. 45 artikla
Uudelleentarkastelu Komissio tarkastelee tämän asetuksen
asianmukaisuutta uudelleen vakavaraisuuden ja talouden kannalta kolmen
vuoden kuluessa asetuksen voimaantulosta. Uudelleentarkastelussa
tarkastellaan erityisesti nettoarvopuskurin toimintaa ja nettoarvopuskurin soveltamista
kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahastoihin, jotka saattavat tulevaisuudessa
keskittää salkkunsa jäsenvaltioiden liikkeeseen laskemiin tai takaamiin velkakirjoihin.
Uudelleentarkastelussa (a)
analysoidaan tämän asetuksen soveltamisesta saatuja
kokemuksia ja sen vaikutuksia sijoittajiin, rahamarkkinarahastoihin ja
rahamarkkinarahastojen hoitajiin unionissa; (b)
arvioidaan rahamarkkinarahastojen roolia
jäsenvaltioiden liikkeeseen laskemien tai takaamien velkakirjojen ostamisessa; (c)
otetaan huomioon jäsenvaltioiden liikkeeseen
laskemien tai takaamien velkakirjojen erityispiirteet ja niiden rooli
jäsenvaltioiden rahoituksessa; (d)
otetaan huomioon asetuksen (EU) N:o 575/2013 509
artiklan 3 kohdassa tarkoitettu kertomus; (e)
otetaan huomioon sääntelykehitys kansainvälisellä
tasolla. Tämän uudelleentarkastelun tulokset toimitetaan
Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ja niihin liitetään tarvittaessa
asianmukaiset muutosehdotukset. 46 artikla
Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan
kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan
unionin virallisessa lehdessä. Tämä
asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan
kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston
puolesta Puhemies Puheenjohtaja [1] Euroopan parlamentin päätöslauselma 20. marraskuuta 2012
varjopankkitoiminnasta (2012/2115(INI)). [2] EUVL C , , s. . [3] Euroopan parlamentin ja
neuvoston direktiivi 2009/65/EY, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa
harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja
hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta (EUVL 302, 17.11.2009, s. 32). [4] Euroopan parlamentin ja
neuvoston direktiivi 2011/61/EU, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2011, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista ja direktiivin 2003/41/EY
ja 2009/65/EY sekä asetuksen (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 1095/2010
muuttamisesta (EUVL L 174, 1.7.2011, s. 1). [5] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus EU) N:o
648/2012, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2012, OTC-johdannaisista,
keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä (EUVL L 201, 27.7.2012, s. 1). [6] Komission delegoitu asetus (EU) N:o 231/2013, annettu 19
päivänä joulukuuta 2012, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin
2011/61/EU täydentämisestä poikkeuksien, yleisten toimintaedellytysten,
säilytysyhteisöjen, vivutuksen, avoimuuden ja valvonnan osalta (EUVL L 83,
22.3.2013, s. 1). [7] Euroopan parlamentin ja
neuvoston asetus (EU) N:o 1095/2010, annettu 24 päivänä marraskuuta 2010, arvopaperimarkkinaviranomainen)
perustamisesta sekä päätöksen N:o 716/2009/EY muuttamisesta ja komission
päätöksen 2009/77/EY kumoamisesta (EUVL L 331, 15.12.2010, s. 84). [8] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/46/EY,
annettu 24 päivänä lokakuuta 1995, yksilöiden suojelusta henkilötietojen
käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (EYVL L 281,
23.11.1995, s. 31). [9] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetu (EY) N:o
45/2001, annettu 18 päivänä joulukuuta 2000, yksilöiden suojelusta yhteisöjen
toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen
vapaasta liikkuvuudesta (EYVL L 8, 12.1.2001,
s. 1). [10] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o
575/2013, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, luottolaitosten ja
sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o
648/2012 muuttamisesta (EUVL L 176, 27.6.2013, s. 1–337). [11] Seitsemäs neuvoston direktiivi 83/349/ETY, annettu 13
päivänä kesäkuuta 1983, perustamissopimuksen 54 artiklan 3 kohdan g alakohdan
nojalla, konsolidoiduista tilinpäätöksistä, EYVL L 193, 18.7.1983, s. 1–17.