KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Uusiutuva energia: merkittävä tekijä Euroopan energiamarkkinoilla

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

1.           Johdanto

Uusiutuvan energian avulla voimme monipuolistaa energialähteitämme. Tämä lisää toimitusvarmuutta ja parantaa Euroopan kilpailukykyä, koska samalla luodaan uutta teollisuutta, työpaikkoja, talouskasvua ja vientimahdollisuuksia. Myös kasvihuonekaasupäästöt vähenevät. Uusiutuvan energian kasvu voi vuoteen 2030 mennessä luoda yli kolme miljoonaa työpaikkaa[1] pieniin ja keskisuuriin yrityksiin syntyvät työpaikat mukaan luettuina. Euroopan johtoaseman säilyttäminen uusiutuvan energian alalla parantaa myös maailmanlaajuista kilpailukykyämme, kun ns. puhtaan teknologian tärkeys korostuu kaikkialla maailmassa. Vuonna 2007 Euroopan unioni asetti kunnianhimoisen tavoitteen, jonka mukaan uusiutuvan energian osuuden tulisi nousta yleisesti 20 prosenttiin ja liikenteessä 10 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteen tueksi luotiin joukko toimia[2]. Uusiutuvaa energiaa koskeva tavoite on älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun Eurooppa 2020 -strategian olennainen tavoite. Vuoden 2012 alussa kyseiset politiikat ovat alkaneet vaikuttaa, ja parhaillaan EU eteneekin asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa kaavaillulla tavalla[3] (komission yksiköiden valmisteluasiakirjan 1 luku).

Talouskriisi on kuitenkin tehnyt investoijista varovaisia energia-alalla. Euroopan vapautetuilla energiamarkkinoilla uusiutuvan energian käytön kasvu riippuu yksityisen sektorin investoinneista, jotka puolestaan edellyttävät uusiutuvaa energiaa koskevan politiikan vakautta. Infrastruktuuri-, valmistus- ja logistiikkainvestoinnit edellyttävät myös muita niihin liittyviä investointeja, kuten investointeja testaukseen, kaapelituotantoon, tehtaisiin ja aluksiin, joiden avulla merituulivoimalaitoksia rakennetaan. Tarvittavien investointien varmistamiseksi on pantava tehokkaasti täytäntöön uusiutuvista energialähteistä annettu direktiivi[4] ja valvottava sen täytäntöönpanoa sekä samanaikaisesti selkiytettävä pitkän aikavälin politiikka.

Energia-alan etenemissuunnitelma 2050[5] perustuu energian sisämarkkinoille[6], energiainfrastruktuuripaketin täytäntöönpanolle ja ilmastotavoitteille. Ne on kuvattu etenemissuunnitelmassa, joka koskee vähähiiliseen talouteen siirtymistä vuoteen 2050 mennessä[7]. Valitusta skenaariosta riippumatta suurin osa energian tarjonnasta tulee vuonna 2050 olemaan peräisin uusiutuvista energialähteistä. Uusiutuvien energialähteiden käyttöä on joka tapauksessa perusteltua lisätä huomattavasti (se on ns. no regrets -vaihtoehto). Vuoteen 2020 ulottuvasta lujasta kehyksestä huolimatta etenemissuunnitelmassa todetaan kuitenkin, että ilman lisätoimenpiteitä uusiutuvan energian kasvu taantuu vuoden 2020 jälkeen, koska fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna niiden kustannukset ovat korkeammat ja niiden tiellä on enemmän esteitä. Vuoden 2020 jälkeistä aikaa koskevan politiikan selkiyttäminen varhaisessa vaiheessa tuottaa teollisuuteen ja infrastruktuuriin sekä uusiutuvaan energiaan investoiville todellisia hyötyjä.

Uusiutuvaa energiaa koskeva direktiivi 2009/28/EY on nykyisessä muodossaan suunniteltu varmistamaan vuodelle 2020 asetetut uusiutuvaa energiaa koskevat tavoitteet. Siinä säädetään, että vuoden 2020 jälkeistä aikaa koskeva etenemissuunnitelma laaditaan vuonna 2018. Sidosryhmät pyytävät kuitenkin jo nyt selkeyttä politiikan vuoden 2020 jälkeiseen kehitykseen. Tämän vuoksi komission mielestä on tärkeää aloittaa vuoden 2020 jälkeisen politiikan valmistelu nyt. Tässä tiedonannossa selitetään, miten uusiutuva energia yhdennetään osaksi sisämarkkinoita. Tässä tiedonannossa annetaan nykyistä vuoteen 2020 ulottuvaa kehystä koskevia ohjeita ja hahmotellaan myös toimintapoliittiset vaihtoehdot vuoden 2020 jälkeiselle ajalle sellaisen jatkuvuuden ja vakauden varmistamiseksi, joka mahdollistaa uusiutuvan energian tuotannon kasvun Euroopassa edelleen vuoteen 2030 ja sen jälkeen. Tiedonantoon liittyy komission yksiköiden valmisteluasiakirja ja vaikutustenarviointi.

2.           Uusiutuvan energian yhdentäminen sisämarkkinoihin

Jotta 20 prosentin tavoite voitaisiin saavuttaa, uusiutuvaa energiaa koskevassa direktiivissä[8] vahvistettiin pakolliset kansalliset tavoitteet. Päästäkseen näihin tavoitteisiin jäsenvaltiot voivat laatia tukijärjestelmiä ja soveltaa yhteistyötoimia (3 ja 6–9 artikla). Uusiutuvia energialähteitä koskevien kansallisten toimintasuunnitelmien pohjalta laaditut jäsenvaltioiden tukijärjestelmät ja jatkuvat tutkimus- ja kehitysinvestoinnit ovat johtaneet siihen, että uusiutuvan energian alan kehitys EU:ssa on ollut huomattavasti nopeampaa kuin direktiiviä laadittaessa arveltiin. Uusiutuvan energian tuottajista on tulossa merkittäviä toimijoita energiamarkkinoilla.

Markkinoiden kehitys ja kustannukset

Vahva kasvu uusiutuvien energialähteiden markkinoilla osoittaa, että teknologioiden valmiusaste on edistymässä. Vuosina 2006–2010 aurinkosähköjärjestelmien keskimääräiset kustannukset ovat laskeneet 48 prosenttia ja moduulikustannukset 41 prosenttia. Toimiala odottaa kustannusten laskevan edelleen, koska kasvua pidetään yllä julkisin tukijärjestelmin ja uudistuksin sekä markkinaesteitä poistamalla. Maalla tuotettavan tuulisähkön investointikustannukset laskivat 10 prosenttia vuosina 2008–2012. Aurinkosähköjärjestelmien ja maalla tuotettavan tuulivoiman odotetaan olevan kilpailukykyisiä useilla markkinoilla vuoteen 2020 mennessä. Kilpailukyvyn saavuttaminen edellyttää kuitenkin poliittista sitoutumista sääntelypuitteisiin, joilla tuetaan teollisuuspolitiikkaa ja teknologian kehittämistä sekä korjataan markkinoiden vääristymiä. Muut teknologiat ovat kypsyysasteeltaan eri vaiheessa, mutta niidenkin pääomakustannusten odotetaan yleisesti ottaen laskevan.

On tärkeää, että käytämme edelleen kaikkia keinoja alentaa kustannuksia, jotta varmistetaan uusiutuvan energian teknologioiden kilpailukyky ja lopulta markkinavetoisuus. Uusiutuvaan energiaan tehtäviä investointeja hidastavia politiikkoja olisi tarkistettava ja erityisesti fossiilisille polttoaineille kohdistuvat tuet asteittain poistettava. Ilmasto- ja energiapolitiikan keskinäisen täydentävyyden valossa tarvitaan toimivat hiilidioksidimarkkinat ja asianmukaisesti suunniteltu energiaverotus, jotta investoijat saisivat selkeät ja vahvat kannustimet investoida vähähiilisiin teknologioihin ja niiden kehittämiseen. Samanaikaisesti uusiutuva energia olisi asteittain integroitava markkinoille rajallisen tuen turvin tai ilman tukea. Uusiutuvan energian olisi ajan myötä edistettävä sähköverkon vakautta ja varmuutta samalta pohjalta kuin perinteistenkin sähköntuottajien ja kilpailuun perustuvin sähkön hinnoin. Pitemmällä aikavälillä on varmistettava yhtäläinen toimintaympäristö.

Tukijärjestelmien parantaminen

Uusiutuvan energian kustannukset eivät määräydy yksinomaan tuuli-, aurinko-, biomassa- tai vesivarojen perusteella; hankkeen kustannuksiin vaikuttavat myös hallinnolliset kustannukset[9] ja pääomakustannukset. Hankeriskiä lisäävät monimutkaiset lupamenettelyt, yhden luukun palvelupisteiden puute, rekisteröintimenettelyjen luominen, kuukausia tai vuosia kestävät suunnitteluprosessit ja tukijärjestelmään tehtävien takautuvasti sovellettavien muutosten pelko (katso komission yksiköiden valmisteluasiakirjan luku 2). Erityisesti maissa, joissa pääomamarkkinatilanne on vaikea, tällaiset suuret riskit nostavat pääoman hintaa, mikä lisää uusiutuvaa energiaa koskevien hankkeiden kustannuksia ja heikentää niiden kilpailukykyä. Näin ollen yksinkertaiset hallinnolliset menettelyt, vakaat ja luotettavat tukijärjestelmät ja pääoman helppo saatavuus (esim. julkisten tukijärjestelmien kautta) edistävät osaltaan uusiutuvan energian kilpailukykyä. Tässä yhteydessä Euroopan investointipankin ja kansallisten julkisten laitosten rooli on merkittävä. Nykyisin useimpia uusiutuvan energian teknologioita tuetaan kansallisin tukijärjestelmin[10], mutta järjestelmät vaikuttavat vain pieneen osaan energiamarkkinoita: alle kolmannes niistä 19 prosentista sähköä, joka tuotetaan uusiutuvista energialähteistä, on suojattu markkinahinnoilta. Liikenteen alalla kaikki uusiutuvista lähteistä peräisin olevat vaihtoehtoiset polttoaineet voidaan laskea mukaan liikenteen 10 prosentin tavoitteeseen, mutta kehitystä hidastavat niihin liittyvät liikennejärjestelmien korkeat hinnat ja riittämätön infrastruktuuri[11]. Biopolttoaineiden sekoitusvelvoitteet ovat yleisiä, ja biopolttoaineiden osuus on noin neljä prosenttia liikenteen polttoaineista. Polttoaineiden toimittajat siirtävät periaatteessa kustannukset kuluttajien maksettaviksi. Lämmityksen ja jäähdytyksen (joista noin 13 prosenttia on tuotettu uusiutuvista energialähteistä) alalla joidenkin kypsien markkinoiden ja teknologioiden (esim. aurinkolämmön) tukeminen on lopetettu.

Kypsien teknologioiden ei lopulta tulisi tarvita tukea, jos niiden kilpailumarkkinoilla vallitsee hiilen hintavakaus. Tämän kehityskulun myötä tukijärjestelmiä mukautetaan kaikissa jäsenvaltioissa (tällä hetkellä 15 jäsenvaltiossa on tukijärjestelmät, joissa tuottajat toimivat markkinahintojen perusteella – katso komission yksiköiden valmisteluasiakirjan 2 luku). Tukijärjestelmiä on uudistettava tähän suuntaan, jotta niiden kustannustehokkuus varmistettaisiin. Mahdollisimman nopea siirtyminen järjestelmiin, joissa tuottajat toimivat markkinahintojen perusteella, rohkaisee teknologian kilpailukyvyn parantamiseen. Uudet, valmiusasteeltaan vähemmän edistyneet teknologiat saattavat kuitenkin jatkossakin tarvita jonkinlaista tutkimus- ja kehitystukea tai muunlaista rahoitus- tai hallinnollista tukea. Näin ollen tiettyjä kustannustehokkaita ja oikein kohdennettuja tukijärjestelmiä saattaa olla tarpeen jatkaa vielä vuoden 2020 jälkeen. Hyvä esimerkki tällaisesta tukijärjestelmästä on ns. NER 300 -järjestelmä, jossa EU:n päästökauppajärjestelmästä saatavia tuloja käytetään innovatiivisten uusiutuvan energian teknologioiden demonstrointiin ja varhaiseen käyttöönottoon.

Tukijärjestelmiin on hiljattain tehty muutoksia, jotka ovat johtuneet odottamattoman nopeasta uusiutuvaan energiaan käytettyjen menojen kasvusta, mikä ei ole lyhyellä aikavälillä kestävää. Joissakin jäsenvaltioissa tukijärjestelmiä on muutettu kaikessa hiljaisuudessa tai yhtäkkiä ja joskus jopa siten, että muutokset tulevat voimaan takautuvasti tai järjestelmien voimassaoloa on pidennetty. Tuista edelleen riippuvaisten uusien teknologioiden ja investointien osalta tällaiset käytännöt murentavat sijoittajien luottamusta alaan. Lisäksi eri kannustimiin perustuvat kansalliset järjestelmät poikkeavat toisistaan ja voivat luoda markkinoille pääsyn esteitä ja estää markkinatoimijoita ryhtymästä harjoittamaan rajat ylittävää liiketoimintaa, mikä voi haitata liiketoiminnan kehittämistä. Tällaista sisämarkkinoiden heikentämisen riskiä olisi vältettävä, ja lisätoimia olisi toteutettava jäsenvaltioiden toimien välisen johdonmukaisuuden lisäämiseksi, jotta poistettaisiin vääristymiä ja kehitettäisiin uusiutuvien energialähteiden käyttöä kustannustehokkaalla tavalla. Tähän kannustaakseen komissio kaavailee valmistelevansa ohjeistusta näitä kysymyksiä koskevista parhaista käytännöistä ja saaduista kokemuksista sekä tarvittaessa tukijärjestelmien uudistamisesta kansallisten järjestelmien välisen johdonmukaisuuden lisäämiseksi ja sisämarkkinoiden pirstaloitumisen välttämiseksi. Tätä koskevia periaatteita kuvataan komission yksiköiden valmisteluasiakirjan luvuissa 3 ja 4. On vahvistettava sellaiset tukijärjestelmiä koskevat periaatteet, joilla voidaan minimoida markkinavääristymät, välttää liiallinen kompensointi ja varmistaa johdonmukaisuus eri jäsenvaltioiden järjestelmien välillä. Periaatteissa käsitellään avoimuutta, ennustettavuutta ja tarvetta piristää innovointia[12].

Yhteistyön ja kaupan edistäminen

Jäsenvaltiot ovat perinteisesti kehittäneet omia uusiutuvia energialähteitään, vähentäneet omia päästöjään vähentämällä fossiilisten polttoaineiden tuontia ja luoneet uusia työpaikkoja omalla alueellaan. Kuitenkin eurooppalaisten energiamarkkinoiden luomisen – ja jatkuvan halun alentaa kustannuksia aina kun se on mahdollista – tulisi johtaa kaupan kasvuun kaikkien uusiutuvien energialähteiden alalla. Tämän helpottamiseksi uusiutuvasta energiasta annetussa direktiivissä luotiin yhteistyömekanismeja, jotta yhdessä jäsenvaltiossa tuotettu uusiutuva energia voitaisiin ottaa lukuun toisen jäsenvaltion tavoitteita tarkasteltaessa (komission yksiköiden valmisteluasiakirjan luku 4). Näitä mekanismeja ei ole vielä laajalti hyödynnetty, vaikka niistä olisi saatavissa taloudellisia etuja molemmille osapuolille[13]. Vain kaksi jäsenvaltiota[14] on ilmoittanut aikovansa käyttää yhteistyömekanismeja vuoteen 2020 asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Ns. tarjontapuolella kymmenen jäsenvaltiota[15] odottaa voivansa tarjota ”ylijäämäänsä” muille jäsenvaltioille. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua vuoteen 2020 mennessä. Komissio seuraa tilannetta tiiviisti.

Sellaisia kehitteillä olevia hankkeita, joissa yhteistyömekanismeja voitaisiin käyttää, ovat muun muassa Kreikassa toteutettava aurinkoenergiahanke "Helios", yhteiset hankkeet tai tukijärjestelmät pohjoisilla merialueilla ja vastaavat aloitteet eteläisellä Välimerellä ja Euroopan naapuruuspolitiikan alueella laajemmin. Tällaisista aloitteista käydään jo keskusteluja useiden kolmansien maiden kanssa[16]. Kotimaiseen kulutukseen ja vientiin tuotettavan aurinkoenergian kehittämisen alalla tehtävä yhteistyö voi olla merkittävä osa yleistä kestävän kasvun ohjelmaa kannattavan uusiutuvan energian alalla ja auttaa hyödyntämään alan kasvu- ja työllisyyspotentiaalia. Kannustaakseen edelleen uusiutuvan energian tuotannon kehittämiseen EU:n naapurimaissa ja niiden kanssa komissio aikoo:

a) helpottaa uusiutuvan energian kehittämistä koskevaa kansainvälistä yhteistyötä siten, että tehdään kokonaisuudessaan mahdolliseksi käyttää yhteistyömekanismeja, joilla voitaisiin kehittää uusiutuvan energian käyttöä eteläisen Välimeren alueella, ja hankitaan valtuudet neuvotella EU:n ja eteläisen Välimeren maiden kanssa ilmastonmuutoksesta käytävän poliittisen vuoropuhelun yhteydessä kahdenvälisiä/monenvälisiä sopimuksia, joilla mahdollistettaisiin uusiutuvan energian hankkeista eteläisen Välimeren alueella saatavien hyvitysten käyttö;

b) ehdottaa erityistoimenpiteitä, joilla edistetään uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön kauppaa Pohjois-Afrikan kumppanien kanssa tehtävän tulevan sopimuksen puitteissa, esimerkiksi erityisten neuvotteluvaltuuksien pohjalta, ja siten pohjustaa kehitystä kohti EU:n ja eteläisen Välimeren alueen energiayhteisöä;

c) ehdottaa direktiivin 2009/28/EY soveltamisalan laajentamista EU:n naapuruuspolitiikan alaisiin maihin ja erityisesti eteläisen Välimeren maihin.

Tähänastisten kokemusten pohjalta komissio aikoo laatia suuntaviivat helpottaakseen uusiutuvan energian kauppaa (katso komission yksiköiden valmisteluasiakirjan luvut 3 ja 4) yksinkertaistaen sitä siten, että yhteistyömekanismeista tulee vuoden 2020 jälkeen yksinkertainen tapa käydä kauppaa uusiutuvalla energialla sekä EU:ssa että sen rajojen yli. Alan lähentäminen, johon sisältyisi myös yhteisiä tukijärjestelmiä, parantaisi uusiutuvan energian hyödyntämisen kustannustehokkuutta ja soveltuisi sisämarkkinoille nykyistä paremmin.

Toinen kansainvälisen kaupan ja uusiutuvan energian osa-alue liittyy tuotteiden kauppaan ja markkinoiden avoimuuteen. Uusiutuviin energialähteisiin liittyvien laitteiden suhteellisen uusilla maailmanlaajuisilla markkinoilla on jo selvää näyttöä siitä, että markkinat ovat kasvussa ja kansainvälisellä yhteistyöllä on hyödyllisiä vaikutuksia innovointiin ja kustannustasoon. Lisäksi Euroopan teollisuus kilpailee maailmanlaajuisilla markkinoilla, joilla sen on vahvistettava kilpailuetuaan. Kuten aurinkosähkön alalla on jo nähtävissä, EU:n tuoma lisäarvo on hallitsevassa asemassa ja luo työpaikkoja ja kasvua[17]. Koska kasvavasta maailmanlaajuisesta kaupasta on hyötyä, on tärkeää, että poistetaan kaupan esteet, kuten sisältöä koskevat paikalliset säännöt tai julkisten hankintojen markkinoiden osittainen sulkeminen. Tästä syystä komissio aikoo edelleen edistää tervettä, vapaata kauppaa uusiutuvan energian alalla.

3.           Sähkömarkkinoiden avaaminen ja uusiutuvat energialähteet

Lämmityksen ja jäähdytyksen alan markkinat ovat hyvin paikalliset, ja niillä tarvitaan paikallisia uudistuksia ja infrastruktuuria. Uusiutuvien energialähteiden käyttöä kehitetään liikenteen alalla kaikkialla Euroopassa avoimilla polttoainemarkkinoilla, ja tämä kehitys saa lisäpontta tulevista polttoaineen merkintävaatimuksista. Sähköalaa ollaan kuitenkin parhaillaan muuttamassa yksiksi eurooppalaisiksi sisämarkkinoiksi.

Valtioiden ja hallitusten päämiehet ovat kehottaneet saattamaan energian sisämarkkinoiden luominen päätökseen sähkön alalla vuoteen 2014 mennessä, ja tämän toteuttamiseksi komissio tekeekin yhteistyötä sääntelyviranomaisten ja sidosryhmien kanssa yhdenmukaistaakseen markkinasäännöt ja verkon toimintasäännöt. Tämä yhdenmukaistaminen ja kolmannen lainsäädäntöpaketin täytäntöönpano avannevat kansalliset markkinat, mikä lisää kilpailua, markkinoiden tehokkuutta ja kuluttajien valinnanvaraa. Tämän pitäisi helpottaa myös uusien toimijoiden, kuten uusiutuvan energian tuottajien, pääsyä markkinoille.

Uusia sääntöjä kehitettäessä on otettava huomioon sähkösektorin muuttuva luonne: sektori perustuu kilpailumarkkinoihin, joilla toimii useita sähköntuottajia. Niistä osa tuottaa tuuli- ja aurinkosähköä, joiden tuotanto on epätasaista. Kun vahvistetaan tällaisia sääntöjä, joissa otetaan huomioon uusien tuotantomuotojen erityispiirteet esimerkiksi mahdollistamalla reaaliaikainen kauppa ja joilla poistetaan markkinoiden todellisen integroinnin tiellä vielä olevia esteitä, uusiutuvan energian tuottajien on mahdollista osallistua aidoille kilpailumarkkinoille ja alkaa asteittain suorittaa samoja tehtäviä kuin perinteisetkin tuottajat esim. säätösähkön alalla.

Vapautetuilla sähkömarkkinoilla olisi myös varmistettava, että toimijat saavat riittävän tuoton kattamaan kustannukset, jotka aiheutuvat järjestelmän riittävyyttä ylläpitävään uustuotantoon tehdyistä investoinneista (jotta turvataan riittävät investoinnit jatkuvan sähköntuotannon takaamiseksi). Lyhyen aikavälin rajakustannuksiin perustuviin sähkön tukkuhintoihin voi kuitenkin kohdistua tuuli- ja aurinkoenergiasta aiheutuvia alentamispaineita (tuuli- ja aurinkoenergian rajakustannukset ovat lähes olemattomat). Markkinoiden olisi pystyttävä vastaamaan tähän vähentämällä tarjontaa silloin, kun hinnat ovat alhaiset, ja lisäämällä sitä hintojen ollessa korkeat. Markkinahintojen muutosten tulisi kannustaa joustavuuteen, myös varastoinnissa, tuotannossa ja kysynnänhallinnassa (kun kuluttajat reagoivat muuttuvaan hinnoitteluun).

Jotkin jäsenvaltiot kuitenkin pelkäävät, että sähköntuotantokapasiteettiin tehtävät eivät investoinnit riitä. Tämän seurauksena ne ovat kehittäneet ns. kapasiteettimaksuja, joissa valtiot määrittävät tarvittavan tuotantokapasiteettitason. Tällainen lähestymistapa voi rohkaista investointeihin, mutta se myös irrottaa investointipäätökset markkinoiden hintasignaaleista. Lisäksi ne voivat huonosti suunniteltuina ikään kuin pysäyttää tuotantoa painottavien ratkaisujen käytön ja haitata uusien joustavuuden muotojen käyttöönottoa. Myös koko hajautettu sähköntuotanto, kysynnänohjaus ja laajennetut tasapainotusalueet kärsisivät. Se aiheuttaisi myös kansallisten markkinoiden segmentoitumista, mikä nakertaisi tehokkaille eurooppalaisille sähkömarkkinoille ja uusiutuvan energian käyttöönotolle välttämätöntä rajat ylittävää kauppaa.

Jotta markkinajärjestelyillä voitaisiin toteuttaa tarvittavat investoinnit joustavuuteen, on varmistettava, että ne soveltuvat markkinatoimijoiden määrän lisäämiseen sekä uusien tuotteiden ja teknologioiden tuomiseen markkinoille säätösähkömarkkinoita laajentamalla. Markkinajärjestelyjen on sovelluttava sisämarkkinoille, joten niitä on kehitettävä ja parannettava. Tästä kysymyksestä käydään jatkossa lisäkeskusteluja ja sitä analysoidaan edelleen komission tulevassa tiedonannossa energian sisämarkkinoista.

4.           Infrastruktuurin muuttaminen

EU:n ehdotuksessa energiainfrastruktuuripaketiksi[18] yksilöidään 12 ensisijaista energia-alan infrastruktuurikäytävää sekä ehdotetaan lupamenettelyjen nopeuttamista, kustannusten jakamissääntöjen antamista ja tarvittaessa EU:n rahoituksen myöntämistä Verkkojen Eurooppa -välineestä (jossa energia-alalle on osoitettu 9,12 miljardia euroa vuosiksi 2014–2020)[19]. Ehdotuksen taustalla on paitsi tarve lisätä tuuli- ja aurinkosähkön käyttöä (niiden osuus on tällä hetkellä viisi prosenttia EU:n sähköntuotannosta) myös tarve integroida EU:n markkinoita ja korvata vanhentuneet laitokset. Energiainfrastruktuuripaketin yhteydessä arvioitiin, että tarvitaan noin 100 miljardia euroa pelkästään uusiin voimansiirtojohtoihin.

Energian infrastruktuuripaketti täydentää energian sisämarkkinoita koskevia direktiivejä[20], jotka ovat infrastruktuurin suunnittelun, kehittämisen ja toiminnan koordinoinnin parantamiseen ja älymittareiden käyttöönottoon liittyvillä toimenpiteillä pohjustaneet edistystä kohti yhdentynyttä eurooppalaista energiainfrastruktuuria. Molemmat aloitteet ovat ratkaisevan tärkeitä sähkösektorin muuttamisessa. Sisämarkkinoiden luominen, uudet teknologiat, uudet markkinatoimijat, uusien liitännäispalvelujen tarjoajat – kaikkiin tarvitaan uutta infrastruktuuria.

Tuuli- ja aurinkovoiman osuudet sähköntuotannosta. Lähde: Eurostat 2010, vuotta 2020 koskevat kansalliset suunnitelmat.

      

Niissä 21 jäsenvaltiossa, joissa uusiutuviin energialähteisiin perustuvan vaihtelevan tuotannon osuus sähköntuotantojärjestelmästä on alle viisi prosenttia, uusiutuvan energian tuotanto, johon liittyy infrastruktuurin rajoituksia, ei aiheuta lainkaan tai aiheuttaa ainoastaan paikallisia tasapainotusongelmia. Niissä kuudessa jäsenvaltiossa, joissa tuuli- ja aurinkoenergian osuus ylittää viisi prosenttia, on kuitenkin jo ryhdytty toimenpiteisiin joustavuuden lisäämiseksi – myös erillisissä järjestelmissä – jotta voidaan varmistaa tasapainottaminen ja verkon vakaus[21]. Se, miten voimme vastata haasteeseen tulevaisuuden infrastruktuuritarpeista, riippuu paljolti siitä, miten pystymme kehittämään yhdessä uusiutuvia energialähteitä, verkkoinfrastruktuuria ja parempia toimintaratkaisuja sisämarkkinoilla.

Hajautetun (uusiutuvan) tuotannon ja kysynnänohjauksen lisääminen edellyttää lisäinvestointeja jakeluverkkoihin, jotka on suunniteltu sähkön toimittamiseen loppukuluttajille mutta ei ottamaan vastaan sähköä pientuottajilta. Laajalle leviävä hajautettu tuotanto korvaa verkkopohjaista sähköä ja tekee kuluttajista kuluttaja-tuottajia. Näin ollen vaikka osa uudesta tuotantokapasiteetista on etäämpänä perinteisistä kulutuskeskuksista ja edellyttää voimansiirtoinfrastruktuurin parantamista (etenkin alueilla, joilla ns. silmukkavirrat[22] aiheuttavat huolta), merkittävä hajautettu sähköntuotanto voisi vähentää tarvetta siirtoinfrastruktuuriin muilla alueilla. Kolmas tapa muuttaa järjestelmää infrastruktuurin avulla on älyverkkojen kehittäminen. Tuottajien, uudet mikrotuottajat mukaan luettuina, kuluttajien ja verkonhaltijoiden on kaikkien kyettävä viestimään reaaliaikaisesti varmistaakseen kysynnän ja tarjonnan optimoinnin. Tämä edellyttää, että kehitetään asianmukaisia standardeja, markkinoita ja sääntelymalleja. Infrastruktuurin kehittäminen on kiireellistä ja ratkaisevan tärkeää sisämarkkinoiden onnistumisen ja uusiutuvien energialähteiden integroinnin kannalta. Energiainfrastruktuuripakettia koskevien lainsäädäntöehdotusten hyväksyminen varhaisessa vaiheessa on tässä suhteessa ratkaisevaa erityisesti siksi, että se nopeuttaisi sellaisen uuden infrastruktuurin rakentamista, jolla on vaikutuksia kansallisten rajojen yli. Komissio jatkaa työskentelyään jakelu- ja siirtoverkko-operaattoreiden, sääntelyviranomaisten, jäsenvaltioiden ja teollisuuden kanssa varmistaakseen, että energiainfrastruktuurin kehittämistä nopeutetaan ja Euroopan verkkojen ja markkinoiden integrointi saatetaan päätökseen.

5.           Kuluttajien vaikutusmahdollisuuksien parantaminen

Kuluttajien valinnanvara ja energia-alan kilpailu vaihtelee. Liikenteen alalla on valinnanvaraa polttoaineen toimittajan suhteen, mutta EU:n laajuisia vaihtoehtoisten polttoaineiden markkinoita ei vielä ole. Lämmityssektorilla kuluttajat voivat olla jossain määrin riippumattomia käyttämällä aurinkolämpöä tai paikallisia maalämpöenergialähteitä. Lisäksi vaikka markkinoiden avaaminen on aloitettu sekä kaasu- että sähkösektorilla, on edelleen melko yleistä, että toimittajan suhteen ei ole juurikaan valinnanvaraa ja hintoja säännellään. Tämä kaikki on muuttumassa, kun vähittäiskaupan markkinat avataan kokonaan ja ns. vihreän sähkön ostomahdollisuudet paranevat.

Suurimmat hyödyt saataneen kuitenkin ns. älykkään mittauksen ja mikrotuotannon yhdistelmästä. Älykkäät mittarit osoittavat kuluttajille reaaliajassa, kuinka paljon he maksavat sähköstä, ja auttavat heitä vähentämään energiankulutustaan. Tämä sekä sähköisesti lähetettävien hintasignaalien perusteella reagoivien ns. älykkäiden tuotteiden kehitys antavat kuluttajille mahdollisuuden muuttaa kulutustaan alhaisten hintojen hyödyntämiseksi. Lisäksi uudet markkinatoimijat voivat koota yhteen yksittäisiä kysynnänohjaustoimia tarjotakseen huomattavia kulutussäästöjä hintojen ollessa korkeat. Kuten oheisessa vaikutustenarvioinnissa todetaan, tällainen ns. huipuntasausjärjestely voi luoda merkittäviä taloudellisia säästöjä vähentäessään huipputuotantokapasiteetin tarvetta.

Mikrotuotannon käyttöönotto tekee kuluttajista jossain määrin nykyistä riippumattomampia, kuten lämmityksen alallakin. Aurinkosähköön, mikrotuulivoimaan, biomassaenergiaan, maalämpöön sekä yhdistettyyn sähkön ja lämmön tuotantoon perustuvat järjestelmät voivat vähentää merkittävästi verkosta saatavan sähkön tarvetta kotitalouksissa sekä toimisto- ja teollisuusrakennuksissa. Kuluttajien muuttuessa ns. kuluttaja-tuottajiksi he tuntevat energia-asiat enemmän omikseen ja hallitsevat energiankäyttöään paremmin. Tämä lisää uusiutuvan energian tuntemusta ja hyväksymistä[23]. Tiettyjen uusiutuvan energian hankkeiden huono julkinen hyväksyntä estää tai viivyttää niiden kehittämistä, mikä nakertaa toimintapoliittisten päämäärien toteuttamista. Näin ollen kuluttajien vaikutusmahdollisuuksien lisääminen mikrotuottajuuden kautta sekä suunnittelu- ja lupaprosessien parantaminen ovat tärkeä tapa korjata tämä huomattava este uusiutuvan energian kasvun tiellä.

6.           Teknologisen innovoinnin edistäminen

Tutkimuksen ja kehittämisen (T&K) rahoitus on edelleen ratkaisevaa tuettaessa teknologista innovointia ja kehitystä. Niukat resurssit on kohdennettava tarkasti tarkoituksenmukaiseen joko kilpailua edeltävään, teolliseen tai sovellustutkimusvaiheeseen. Koko EU:ssa on viimeisten 10 vuoden aikana käytetty 4,5 miljardia euroa uusiutuvan energian tutkimukseen ja kehittämiseen, ja tutkimuksen ja kehittämisen kuudennesta ja seitsemännestä puiteohjelmasta ja Euroopan talouden elvytysohjelmasta on myönnetty 1,7 miljardia euroa. Lisäksi kohdennetaan 4,7 miljardia euroa EU:n koheesiorahastoista (vuosina 2007–2013). Tällaisten toimenpiteiden työntövoima, jota täydensi tukijärjestelmien ja hiilen hinnoittelun kaltaisten markkinoihin liittyvien toimien käyttöönoton imuvoima, saattoi joidenkin keskeisten teknologioiden (tuuli- ja aurinkoenergian) valmiusasteen kypsälle tasolle ja osaltaan nosti uusiutuvan energian osuuden nykyiselle 12 prosentin tasolle. Tätä lähestymistapaa olisi vahvistettava.

Muissa teknologioissa ollaan vielä alkuvaiheessa ja tarvitaan uusiutuville energialähteille kohdennettua tukea, jotta ne voivat päästä niiltä odotettuun, nykyistä merkittävämpään asemaan tulevaisuudessa. Kehitettävinä on vielä mittava määrä strategisia energiateknologioita: kelluva ja muu ulkomeren tuulivoima, aalto- ja vuorovesienergia, tietyt biopolttoaineet, keskittävän aurinkolämmön ja -sähkön uudet sovellukset, uusien materiaalien ja sähkön varastointiteknologian (mukaan luettuina paristot) kehittäminen jne. (katso komission yksiköiden valmisteluasiakirjan luku 6). Näyttäisi siltä, että erityisesti valtameriteknologiat, energian varastointi, edistyneet materiaalit ja uusiutuvan energian teknologioiden valmistus on asetettava tulevassa tutkimuksessa etusijalle.

Strateginen energiateknologiasuunnitelma (SET-suunnitelma)[24] ja tuleva Horizon 2020 ‑tutkimusohjelma ovat EU:n pääasiallinen panostus tärkeimpien energiateknologioiden kehittämiseen. Komissio on lisäksi ehdottanut, että vuosina 2014–2020 keskitetään merkittävä määrä EU:n koheesiopolitiikan ponnisteluja uusiutuvan energian alaan sekä T&K-toimintaan ja innovointiin. Muita välineitä ovat EU:n päästökauppajärjestelmästä saatavat päästöoikeuksien myyntitulot. Kun teknologista kehittämistä koordinoidaan tällä tavoin, Eurooppa voi pysyä kilpailun kärjessä uuden sukupolven teknologian luomisen ja korkean teknologian valmistuksen alalla. Toteutettavien toimenpiteiden odotetaan auttavan kehittämään uusiutuvan energian teknologioita, joilla voi olla merkittävä rooli energialähdevalikoiman monipuolistamisessa.

Vuoden 2020 jälkeistä aikaa säätelevällä oikeudellisella kehyksellä olisi parannettava SET-suunnitelman toimeenpanoa ja täydennettävä sitä kohdennetuilla toimilla. Kehyksellä olisi pyrittävä syventämään kansallisten tutkimus- ja innovointikapasiteettien ja riskinjakorahoituksen yhdentymistä ja parantamaan nykyistä teollista ja akateemista yhteistyötä energiateknologisessa innovoinnissa. Energiateknologiasta vuonna 2013 julkaistavassa komission tiedonannossa yksilöidään tulevat T&K-tarpeet ja haasteet samansuuntaisesti Horizon 2020 -aloitteessa yksilöityjen prioriteettien kanssa. Siinä laaditaan suunnitelmat, joiden avulla varmistetaan, että Eurooppa on maailmanlaajuisesti kilpailukykyinen ja ajaa innovointia monien eri – myös uusien – uusiutuvan energian teknologioiden alalla, sekä tarkastellaan mahdollisia muita tapoja edistää nykyisiä SET-suunnitelmaan kuuluvia teknologioita.

7.           Uusiutuvan energian kestävyyden varmistaminen

Komission analyysi osoittaa, että lisäämällä uusiutuvan energian osuutta sekä parantamalla energiatehokkuutta EU:ssa voidaan vähentää merkittävästi kasvihuonekaasujen päästöjä ja parantaa ilman laatua[25]. Lisäksi Euroopan hyvin hoidetut metsätalous- ja maatalousala hyötyvät paljolti uusista markkinamahdollisuuksista, joita syntyy bioenergiamarkkinoiden ja muiden koko biotalouden sektorien kehittyessä. Tällaisista hyödyistä huolimatta uusiutuvien energialähteiden käytön lisääminen voi aiheuttaa sekä tuotannon että infrastruktuurin puolella kestävyysongelmia: niillä voi olla suoria tai epäsuoria vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen ja koko ympäristöön. Tämä edellyttää erityistä huomiota ja valppautta. Yleensä tällaisia ongelmia käsitellään eri alat kattavassa EU-lainsäädännössä[26]. Muissa tapauksissa EU on laatinut energiatyyppikohtaisia sääntöjä, kuten uusiutuvaa energiaa ja polttoaineiden laatua koskevissa direktiiveissä vahvistetut biopolttoaineiden kestävyyskriteerit. Komissio aikoo pian käsitellä myös epäsuoria vaikutuksia maankäyttöön. Liikennealan päästöjen vähentämistä helpottaa siirtyminen biopolttoaineisiin, joilla ei ole lainkaan tai on vain vähäisiä epäsuoria vaikutuksia maankäyttöön.

Biomassan käytön odotetaan kasvavan vuoden 2020 jälkeen, mikä suurentaa tarvetta käyttää nykyisiä biomassaresursseja nykyistä tehokkaammin ja nopeuttaa maa- ja metsätalouden tuottavuuden kasvua kestävällä tavalla EU:ssa ja maailmanlaajuisesti. Samanaikaisesti on tärkeää ryhtyä ponteviin maailmanlaajuisiin toimiin metsäkadon ja metsien tilan heikkenemisen vähentämiseksi ja auttaa varmistamaan biomassan saatavuus kilpailukykyiseen hintaan. Tähän ryhdytään panemalla toimeen uusiutuvasta energiasta annettu direktiivi, biotaloutta koskeva EU:n strategia, yhteisen maatalouspolitiikan uudistus ja tuleva EU:n metsästrategia sekä toteuttamalla EU:n toimia ilmastonmuutoksen ja kehitysyhteistyön alalla. Biopolttoaineiden käytön lisääminen ilmailussa ja raskaassa maantieliikenteessä (jossa sähkön ei katsota riittävän käyttövoimaksi) lisää tarvetta kehittää nykyistä parempia biopolttoaineita. Biopolttoaineiden käytön merkittävä lisääminen edellyttää kuitenkin, että sen kestävyys varmistetaan lisätoimenpitein. Tästä syystä komissio aikoo arvioida nykyisten kestävyyskriteereiden vaikuttavuuden vuoteen 2014 mennessä, kuten uusiutuvasta energiasta annetussa direktiivissä edellytetään. Komissio aikoo lisäksi pian laatia kertomukset ja ehdotukset kestävyyttä koskevien EU:n puitteiden kehittämiseksi. Se aikoo myös tutkia, mikä olisi tarkoituksenmukaisin tapa käyttää bioenergiaa vuoden 2020 jälkeen siten, että se tukee vuoteen 2030 asetettuja EU:n energia- ja ilmastotavoitteita ja siinä otetaan samalla huomioon ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvät näkökohdat.

8.           uusiutuvaa energiaa koskeva politiikka vuoden 2020 jälkeen

Uusiutuvaa energiaa koskeva nykyinen kehys, joka koostuu oikeudellisesti sitovista tavoitteista, kansallisista suunnitelmista, hallinnollisista uudistuksista, yksinkertaistamisesta, paremmasta kehittämisestä ja infrastruktuurisuunnittelusta, vaikuttaa toimivan hyvin. Jäsenvaltioiden suunnitelmien mukaan sektorin kasvu nopeutuu 6,3 prosenttiin vuodessa[27], mikä vahvistaa luottamusta eurooppalaisen uusiutuvan energian teollisuuden tulevaisuuteen.

Uusiutuvan energian toteutunut ja ennustettu kasvu EU:ssa (prosentteina kaikesta energiasta). Lähde: Eurostat ja vuoteen 2050 ulottuvan etenemissuunnitelman tiedot, skenaario, jossa politiikkaa ei muuteta.

Vaikka Euroopan nykyinen uusiutuvaa energiaa koskeva lainsäädäntökehys näyttää toimivan, sen keskeisin tehokeino – sitovat tavoitteet – menee umpeen vuonna 2020. Edellä esitetyissä luvuissa tarkastellaan, kuinka markkinoiden avaamista, kauppaa, infrastruktuurikehitystä, institutionaalisia ja toiminnallisia markkinauudistuksia sekä innovaatioita koskevat nykyiset toimintapoliittiset aloitteet tulevat kehittymään. Uusiutuvan energian toimiala voi todellakin olla keskeinen toimija kilpailuun perustuvilla Euroopan energiamarkkinoilla. Euroopan sisämarkkinoiden luominen on Euroopan vaurauden ydin, ja sen tulisi olla energia-alan tärkein muutosvoima Euroopassa. Nykyisessä sääntelykehyksessä kehittyneen uusiutuvan energian teollisuuden on mahdollista menestyä avoimilla ja kilpailuilla eurooppalaisilla markkinoilla.

Jos nykyiset toimintapoliittiset aloitteet kuitenkaan eivät riitä saavuttamaan EU:n pitkän aikavälin energia- ja ilmastotavoitteita, vuoteen 2050 ulottuvassa etenemissuunnitelmassa ennustetaan, että uusiutuvan energian vuotuinen kasvu putoaisi tällöin kuudesta yhteen prosenttiin. Uusiutuvan energian kasvun ylläpitämiseksi myös vuoden 2020 jälkeen – mitä vuoteen 2050 ulottuvassa analyysissä pidetään ns. no regrets -vaihtoehtona – jäljellä olevat markkinoiden ja infrastruktuurin puutteet on ratkaistava toimintapoliittisilla puitteilla. Kuten vuoteen 2050 ulottuvassa etenemissuunnitelmassa todetaan, on ratkaisevaa tarkastella mahdollisia konkreettisia vuotta 2030 koskevia etappeja. Tämän prosessin käynnistämiseksi oheisessa vaikutustenarvioinnissa tarkastellaan kolmea toimintavaihtoehtoa. Ne ovat vaihtoehto, jossa hiilen käyttöä vähennetään ilman uusiutuvaa energiaa koskevia tavoitteita lähinnä hiilimarkkinoiden ja tarkistetun päästökauppajärjestelmän avulla (direktiivi 2009/29/EY); vaihtoehto, jossa jatketaan nykyistä järjestelmää ja lisätään siihen sitovat uusiutuvaa energiaa, päästövähennyksiä ja energiatehokkuutta koskevat tavoitteet, sekä vaihtoehto, jossa koko energiasektoria parannetaan ja yhdenmukaistetaan sekä vahvistetaan uusiutuvaa energiaa koskeva EU:n tavoite.

Vaikutustenarvioinnissa tarkastellaan, kuinka hyvin eri vaihtoehdoilla voitaisiin saavuttaa useat tavoitteet. On selvää, että täsmällisiä vuotta 2030 koskevia etappeja voidaan suunnitella vasta, kun on arvioitu, millainen ilmastopolitiikan tilanne tulee olemaan vuoden 2020 jälkeen, mikä on kilpailun aste Euroopan sähkö- sekä lämmitys- ja jäähdytysmarkkinoilla ja liikenteen polttoaineiden markkinoilla sekä millainen energiamuotojen valikoiman ja teknologisen innovoinnin asteen oletetaan olevan vuoteen 2020 mennessä.

9.           tulevat toimet

Nykytilanteen pohjalta on ryhdytty toimiin useilla alueilla uusiutuvan energian osuuden lisäämiseksi EU:n energiavalikoimassa, eurooppalaisten energiasisämarkkinoiden vahvistamiseksi, markkina- ja sääntelyesteiden poistamiseksi, uusiutuvan energian tukijärjestelmien vaikuttavuuden parantamiseksi, energiainfrastruktuurin kehittämisen edistämiseksi, kuluttajien osallisuuden lisäämiseksi energiamarkkinoilla ja kestävyyden varmistamiseksi. Komissio korosti uusiutuvan energian laajan käytön kasvupotentiaalia jo vuoden 2012 vuotuisessa kasvuselvityksessään ja otti asian esille myös 30. toukokuuta 2012 antamissaan maakohtaisissa suosituksissa. Komissio yrittää jatkossakin kitkeä politiikkoja, jotka estävät investointeja uusiutuvaan energiaan, erityisesti poistamalla asteittain fossiilisille polttoaineille kohdistuvat tuet sekä edistämällä hiilidioksidimarkkinoiden toimivuutta ja energiaverotuksen asianmukaista suunnittelua. Näin avataan uusia mahdollisuuksia ja lisätään uusiutuvan energian yhdentymistä sisämarkkinoilla asettamalla tuottajat tilanteeseen, jossa on toimittava markkinahintojen perusteella. Lisäksi vaihdetaan kokemuksia parhaista käytännöistä tukijärjestelmien uudistamisessa. Toimilla helpotetaan myös kansainvälistä yhteistyötä uusiutuvan energian kehittämisen alalla sallimalla kokonaisuudessaan sellaisten yhteistyömekanismien käyttö, joilla edistetään uusiutuvan energian käyttöä myös eteläisen Välimeren alueella.

Varmistaakseen, että kaikkeen tähän ryhdytään, komissio toteuttaa tämän tiedonannon seurauksena neljä pääasiallista toimea. Se aikoo

· jatkossakin edistää uusiutuvan energian integrointia energian sisämarkkinoille ja puuttua sähköntuotannon investointikannustimiin markkinoilla

· laatia ohjeistusta tukijärjestelmiä koskevista parhaista käytännöistä ja kokemuksista, jotta parannettaisiin ennustettavuutta ja kustannustehokkuutta, vältettäisiin liiallinen kompensointi ja lisättäisiin johdonmukaisuutta jäsenvaltioiden välillä

· edistää ja ohjata yhteistyömekanismien lisääntyvää käyttöä sallimalla jäsenvaltioiden saavuttaa sitovat kansalliset tavoitteensa käymällä uusiutuvan energian kauppaa ja siten alentamalla kustannuksiaan

· varmistaa oikeudellisen kehyksen parantamisen Välimeren alueella tehtävän yhteistyön osalta ottaen huomioon, että Maghreb-maiden yhdentyneet alueelliset markkinat helpottaisivat suuren mittakaavan investointeja alueella ja mahdollistaisivat uusiutuvista lähteistä tuotetun sähkön Eurooppaan tuonnin lisäämisen.

Olivat vuoden 2020 jälkeiset energiasektorin kehitystavoitteet millaiset hyvänsä, niillä on varmistettava, että uusiutuva energia on osa Euroopan energiamarkkinoita siten, että se saa rajallista mutta vaikuttavaa tukea ja sillä käydään kauppaa merkittävässä määrin. Tavoitteilla on myös varmistettava, että Eurooppa säilyttää johtoasemansa tutkimuksen alalla ja teollisuudessa. Vain tällä tavoin voimme jatkaa uusiutuvien energiaresurssien kehittämistä kustannustehokkaasti ja edullisesti ja hyödyntää niihin liittyvät mahdollisuudet kilpailukyvyn, talouden ja työpaikkojen luomisen alalla. Tästä syystä komissio aikoo myös laatia ehdotukset uusiutuvan energian alan puitteiksi vuoden 2020 jälkeen.

[1]               Katso työllisyysasioista vastaavan pääosaston yksiköiden valmisteluasiakirja "Exploiting the employment potential of green growth", joka liittyy työllisyyspakettiin (KOM (2012) 173), s. 8. ja Ragwitz et al (2009), EmployRES, Fraunhofer ISI Germany et al. http://ec.europa.eu/energy/renewables/studies/doc/renewables/2009_employ_res_report.pdf. Uusiutuvan energian alalla asetetut vaativammat tavoitteet käynnistävät investointeja ja siten parantavat työllisyyttä osaamista vaativien tuotantoteknologioiden alalla. Pääomavaltaiset teknologiat kuten aurinkosähkö, maalla ja merellä tuotettu tuulivoima, aurinkolämpö sekä lämpöpumput ovat absoluuttisesti suurimmat alat, kun uusituvia energialähteitä edistetään ponnekkaasti. Monissa tällaisissa teknologioissa rakennusvaihe on työvoimavaltaisin vaihe.

[2]               Näitä ovat hallinnolliset uudistukset, sähköverkkoa koskevat säännöt ja uusiutuvaa energiaa koskevat kansalliset kymmenen vuoden toimintasuunnitelmat.

[3]               Vuosina 2009 ja 2010 uusiutuvan energian käyttö kasvoi merkittävästi. EU onkin jo saavuttanut ensimmäiset vuosille 2011–2012 asetetut välitavoitteet vuonna 2010.

[4]               Direktiivi 2009/28/EY.

[5]               KOM(2011) 885/2.

[6]               Komissio valmistelee myöhemmin tänä vuonna myös tiedonannon edistymisestä energian sisämarkkinoiden toteuttamisessa.

[7]               KOM(2011) 110.

[8]               Direktiivi 2009/28/EY.

[9]               Ks. Ecorys, 2008, Assessment of non-cost barriers to renewable energy, report TREN/D1/48 – 2008.

[10]             Poikkeuksia tai osittaisia poikkeuksia ovat vesivoima, jotkin maanlämpö- ja biomassaenergialähteet, lämpöpumput ja joillakin markkinoilla aurinkolämmitys.

[11]                    Yhtenäistä Euroopan liikennealuetta koskeva etenemissuunnitelma – Kohti kilpailukykyistä ja resurssitehokasta liikennejärjestelmää, KOM(2011) 144 lopullinen.

[12]             Tätä valotetaan laajemmin asiakirjoissa KOM (2011) 31 ja SEC (2001) 131 tehdyissä ehdotuksissa.

[13]             Komissio on laskenut, että uusiutuvien energialähteiden optimaalisen kaupan avulla voitaisiin säästää jopa 8 miljardia euroa vuodessa (SEC (2008)85 Vol II).

[14]             Luxemburg ja Italia. Italia on kuitenkin hiljattain ilmoittanut, että sen ei mahdollisesti tarvitse käyttää mainittuja mekanismeja.

[15]             Bulgaria, Viro, Saksa, Kreikka, Liettua, Portugali, Puola, Slovakia, Espanja, Ruotsi.               

[16]             Norjassa ja Islannissa otetaan käyttöön paljon yhteisön lainsäädäntöä, jotta ne voivat osallistua samoille markkinoille, ja energiayhteisö on käynnistämässä samanlaisia järjestelyjä. Sveitsin kanssa komissio pyrkii parantamaan politiikan johdonmukaisuutta, ja EU:n kehitysapua, yhteistyötä ja tulevia vapaakauppasopimuksia käytetään johdonmukaisuuden parantamiseen EU:n ja sen Balkanilla ja Välimeren eteläpuolella sijaitsevien naapurimaiden välillä.

[17]             EPIA (EUPVSEC 2011) arvioi, että kilpailusta huolimatta 55 prosenttia moduuli- ja 70 prosenttia aurinkosähköjärjestelmien lisäarvosta syntyy Euroopassa.

[18]             KOM(2011) 658.

[19]                    Uusiutuvista lähteistä tuotettujen liikenteen polttoaineiden käytön edellyttäman infrastruktuurin (ml. vaihtoehtoisten polttoaineiden tankkausasemat, yhteiset standardit ja politiikat sekä sähköisen liikkuvuuden osalta paremmat hallintajärjestelmät) tarvetta tarkastellaan yksityiskohtaisemmin vuoden 2011 liikenteen valkoisen kirjan vaihtoehtoisia polttoaineita koskevassa strategiassa (valkoinen kirja: Yhtenäistä Euroopan liikennealuetta koskeva etenemissuunnitelma – Kohti kilpailukykyistä ja resurssitehokasta liikennejärjestelmää, KOM(2011) 144 lopullinen), ja näitä tarpeita käsitellään tarkistetuissa TEN-T-suuntaviivoissa (KOM(2011) 650).

[20]             Direktiivit 2009/72/EY ja 2009/73/EY.

[21]             Ks. IEA 2011, 'Harnessing variable renewables: a guide to the balancing challenge'.

[22]             Ns. silmukkavirtoja syntyy, kun sähkö virtaa suunnittelemattomasti infrastruktuurin puutteen vuoksi. Virrat pohjois-Saksasta Puolan tai Benelux-maiden kautta Etelä-Saksaan ovat klassinen esimerkki, joka johtuu riittämättömästä etelä-pohjoissuuntaisesta infrastruktuurista Saksassa.

[23]             Ks. Rebel, 2011, Reshare: benefit sharing mechanisms in renewable energy, www.reshare.nu.

[24]             'Investing in the Development of Low Carbon Technologies (SET-Plan) - A technology roadmap' SEC(2009) 1295; 'Materials Roadmap Enabling Low Carbon Energy Technologies' SEC(2011) 1609.

[25]             Katso tähän tiedonantoon liittyvän vaikutustenarvioinnin luku 5.2.

[26]             Esimerkiksi vesi- ja tuulivoimaa kehitettäessä on noudatettava direktiivejä, jotka on annettu strageisista ympäristövaikutusten arvioinneista (2001/42/EY), ympäristövaikutusten arvioinneista (85/337/ETY), luontotyypeistä (92/43/ETY) ja linnuista (79/409/ETY), sekä vesialan puitedirektiiviä (2000/60/EY) ja luonnon monimuotoisuutta koskevaa strategiaa (KOM(2011) 244). Lisäksi joihinkin aurinkosähköalan osatekijöihin aletaan soveltaa sähkölaitejätteiden loppukäsittelyä koskevia sääntöjä, ja kotitalouksien biomassakäytöstä aiheutuviin paikallisiin ilmansaasteriskeihin sovelletaan pieniä energialaitoksia koskevia EU:n päästönormeja.

[27]             Se on noussut edellisten tavoitejärjestelmien aikaisista 1,9 ja 4,5 prosentista.