[pic] | EUROOPAN KOMISSIO |

Bryssel 16.3.2011

KOM(2011) 125 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE

Kansainvälisten parien varallisuusoikeuksiin liittyvän epävarmuuden poistaminen

{KOM(2011) 126 lopullinen}{KOM(2011) 127 lopullinen}{SEK(2011) 327 lopullinen}{SEK(2011) 328 lopullinen}

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE

Kansainvälisten parien varallisuusoikeuksiin liittyvän epävarmuuden poistaminen

1. Johdanto

Luomalla Euroopan oikeusalue pyritään ennen kaikkea antamaan Euroopan unionin kansalaisille oikeusvarmuus ja helpottamaan oikeussuojan saantia tilanteissa, joihin liittyy useampi kuin yksi jäsenvaltio. Tätä varten EU on hyväksynyt erilaisia välineitä.

Komission 27. lokakuuta 2010 esittämä katsaus Euroopan unionin kansalaisuuteen vuonna 2010[1] kuitenkin osoittaa, että jäljellä on vielä monia esteitä, jotka haittaavat unionin kansalaisuuteen liittyvien oikeuksien ja erityisesti vapaan liikkuvuuden toteutumista. Komission määrittämiin esteisiin kuuluu omistusoikeuksiin liittyvä epävarmuus, kun kyseessä on kansainvälinen pari, jonka muodostavat esimerkiksi eri jäsenvaltioiden kansalaiset tai parit, jotka asuvat jossakin muussa kuin alkuperäjäsenvaltiossaan.

Unionin noin 122 miljoonasta avioliitosta noin 16 miljoonalla (13 %) on tällainen kansainvälinen ulottuvuus. Unionissa vuonna 2007 solmituista 2,4 miljoonasta avioliitosta kansainvälisiä oli 300 000. Vastaavasti tuon vuoden aikana EU:ssa tapahtuneista 1 040 000 avioerosta kansainvälisiä oli 140 000 (13 %). Lisäksi 8 500 kansainvälistä rekisteröityä parisuhdetta päättyi eroon ja 1 266 toisen osapuolen kuolemaan.

Koska kansalliset oikeusjärjestykset poikkeavat toisistaan, kansainvälisille pareille aiheutuu usein odottamattomia ja joskus ikäviäkin seurauksia omaisuuttaan hoitaessa.

Kun liitto päättyy eron, erilleen muuttamisen tai parin toisen osapuolen kuoleman johdosta, parille tai jälkeen elävälle puolisolle aiheutuu monia vaikeuksia, jotka liittyvät erityisesti yhteiselämän aikana hankitun omaisuuden jakamiseen. Tästä kertoo seuraava esimerkki:

Kreikkalais-unkarilainen pari avioituu Kreikassa, jossa he asuvat yhdessä kolme vuotta. Tämän jälkeen he päättävät muuttaa Unkariin. Kun he ovat asuneet Unkarissa kaksi vuotta, avioliitto päättyy. Kreikan lainsäädännön mukaan aviovarallisuuden jakamiseen sovelletaan lainvalintasääntöjen mukaan Kreikan lainsäädäntöä (liittymäperusteena on puolisoiden yhteinen asuinpaikka avioliittoa solmittaessa) . Unkarin lainvalintasääntöjen mukaan taas avioliiton purkautumiseen olisi sovellettava Unkarin lakia (liittymäperusteena on puolisoiden yhteinen asuinpaikka erottaessa ).

Miten toimivaltainen tuomioistuin voidaan määrittää? Pari on asunut sekä Kreikassa että Unkarissa. Onko aviovarallisuussuhteiden purkaminen pantava vireille kreikkalaisessa vai unkarilaisessa tuomioistuimessa?

Jos tämän esimerkkitapauksen unkarilainen puoliso katsoo, että Unkarin laki voisi olla hänelle edullisempi siinä mielessä, että se suojaa hänen etujaan paremmin, hän voi kiirehtiä panemaan asian vireille Unkarissa. Tällöin puhutaan kilpajuoksusta tuomioistuimeen. Asioista paremmin perillä oleva puoliso voi tällä hetkellä voimassa olevien sääntöjen mukaan käynnistää menettelyn ja asettaa toisen puolison heikompaan asemaan.

Kansainvälisten parien varallisuussuhteisiin sovellettavilla säännöillä ei tällä hetkellä voida estää tällaista tilannetta eivätkä ne tarjoa tarvittavaa oikeusvarmuutta parien omaisuuden hoidon ja jakamisen suhteen.

2. Oikeudellinen kehys

Unioni laatii parhaillaan politiikkaa, jolla pyritään helpottamaan kansalaisten ja erityisesti kansainvälisten parien elämää valtioiden rajat ylittävissä tilanteissa.

Siksi kansainvälisen yksityisoikeuden alalla onkin hyväksytty erilaisia perheoikeuden alan säädöksiä, kuten 27. marraskuuta 2003 annettu Bryssel II a -asetus[2] ja 20. joulukuuta 2010 annettu Rooma III -asetus[3].

Kun kansainvälinen pari päättää avioerosta tai asumuserosta, Bryssel II a -asetus antaa puolisoille mahdollisuuden määrittää, millä tuomioistuimella on toimivalta päättää erosta ja miten heidän liittonsa päättymistä koskeva päätös voi ”siirtyä” yhdestä jäsenvaltiosta toiseen ja miten se voidaan tunnustaa ja panna täytäntöön muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa se on tehty.

Näitä säännöksiä täydennetään Rooma III -asetuksella, jossa puolisoille annetaan mahdollisuus valita laki, jota heidän eroonsa sovelletaan. Asetus on tulosta tiiviimmästä yhteistyöstä[4] avioeroon sovellettavan lain alalla. Se on ensimmäinen esimerkki tiiviimmästä yhteistyöstä.

Nämä säädökset lisäävät puolisoiden kannalta oikeusvarmuutta, ennakoitavuutta ja joustavuutta avio- ja asumuseromenettelyissä. Niiden avulla voidaan määrittää sovellettava laki ja toimivaltainen tuomioistuin objektiivisin kriteerein.

Näillä säädöksillä ei kuitenkaan säännellä kansainvälisten parien aviovarallisuussuhteita koskevia kansainvälisen yksityisoikeuden kysymyksiä.

Sama koskee ehdotusta asetukseksi perintöasioista, josta neuvotellaan parhaillaan[5]. Kyseisellä ehdotuksella pyritään antamaan kansalaisille, joiden asuinpaikka on Euroopan unionissa, mahdollisuus järjestää perimyksensä ennakolta ja taata perillisten ja muiden henkilöiden, joilla on yhteyksiä perinnönjättäjään, sekä kuolinpesän velkojien oikeuksien toteutuminen. Ehdotus ei kuitenkaan koske aviovarallisuussuhteisiin ja rekisteröityjen parisuhteiden varallisuussuhteisiin liittyviä näkökohtia.

3. Varallisuusoikeudelliset näkökohdat: miksi toimia nyt?

Eurooppa-neuvosto on hiljattain Tukholman ohjelmassa Avoin ja turvallinen Eurooppa kansalaisia ja heidän suojeluaan varten [6] pyytänyt laajentamaan vastavuoroisen tunnustamisen kansalaisten jokapäiväisen elämän kannalta keskeisiin asioihin. Aviovarallisuussuhteisiin ja puolisoiden erilleen muuttamisen varallisuusoikeudellisiin seurauksiin liittyvät kysymykset on mainittu tällaisina asioina[7].

Lisäksi Euroopan parlamentti[8] on tukenut aviovarallisuussuhteita koskevaa komission aloitetta ja korostanut, että yksityisoikeuden alalla painopisteissä on ensisijaisesti vastattava yksittäisten kansalaisten ilmaisemiin tarpeisiin samalla, kun jatkuvasti yksinkertaistetaan oikeuslaitoksen toimintaa sekä luodaan entistä yksinkertaisempia, selkeämpiä ja helppokäyttöisempiä menettelyjä.

Komissio julkaisi jo heinäkuussa 2006 aviovarallisuussuhteisiin sovellettavan lainsäädännön määräytymisestä vihreän kirjan[9], jossa käsiteltiin myös tuomioistuimen toimivaltaa ja vastavuoroista tunnustamista. Sen avulla käynnistettiin laaja julkinen kuuleminen, jonka tulokset vahvistivat, että EU:n säädöksiä tarvitaan sekä aviovarallisuussuhteiden että rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisten vaikutusten osalta.

Komissio katsoo, että on tullut aika täydentää olemassa olevaa oikeudellista kehystä ja lisätä siihen varallisuussuhteita koskevia säännöksiä, jotta kansalaisten odotukset voidaan täyttää. Siksi komissio tekee vuoden 2010 kansalaisuuskatsauksessa antamansa sitoumuksen mukaisesti ehdotukset, joilla EU pyrkii antamaan selkeät vastaukset kysymyksiin, joita kansainväliset parit joutuvat näiden asioiden osalta miettimään.

4. Kansalaisia palveleva kansainvälisen yksityisoikeuden lähestymistapa

Puolisoiden omaisuuden hoitoa säännellään yhteiselämän aikana ja liiton päättyessä jäsenvaltioiden kansallisella lainsäädännöllä.

Aviovarallisuussuhteisiin sovellettava aineellinen oikeus vaihtelee jäsenvaltiosta toiseen, vaikkakin useimmissa jäsenvaltioissa tehdään ero lainsäädäntöön perustuvien aviovarallisuussuhteiden ja sopimuksiin perustuvien varallisuussuhteiden välillä. Lainsäädäntöön perustuvaa järjestelmää sovelletaan, jos puolisot eivät ole tehneet mitään muuta valintaa. Jos puolisot ovat tehneet valinnan, puhutaan sopimukseen perustuvasta aviovarallisuussuhteesta.

Aviovarallisuussuhteisiin sovellettavien sääntöjen mukaan puolisoiden omistaman tai hankkiman omaisuuden joko katsotaan tai ei katsota kuuluvan kummallekin puolisolle. Yhteisomistukseen perustuvassa järjestelmässä toisen puolison omistamasta tai hankkimasta omaisuudesta tulee osittain tai kokonaisuudessaan yhteistä omaisuutta, joka kuuluu molemmille puolisoille. Erillisomistukseen perustuvassa järjestelmässä omaisuus kuuluu jommallekummalle puolisolle. Nämä yleiset periaatteet on pantu jäsenvaltioiden lainsäädännössä täytäntöön eri tavoin.

Rekisteröidyllä parisuhteella tarkoitetaan kahden yhdessä elävän henkilön suhdetta, jonka heidän asuinjäsenvaltionsa julkinen viranomainen on rekisteröinyt. Kyseessä on melko uusi instituutio, joka on tähän mennessä otettu 14 jäsenvaltion lainsäädäntöön[10]. Kuten avioliitolla, myös rekisteröidyllä parisuhteella on osapuolten varallisuussuhteisiin vaikutuksia, joita säännellään kansallisella lainsäädännöllä. Kansalliset säännökset poikkeavat toisistaan vielä enemmän kuin aviovarallisuussuhteiden osalta.

Kuten aineellinen oikeus, myös kansainvälisten parien omistusoikeuksiin sovellettavat kansalliset kansainvälisen yksityisoikeuden säännökset ovat eri jäsenvaltioissa hyvin erilaisia. Tilanne ei anna riittävää oikeusvarmuutta pareille, jotka ovat päättäneet käyttää oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen.

Nämä eroavuudet huomioon ottaen EU:n tasolla voidaan miettiä kolmea lähestymistapaa, joilla kansalaisille voidaan antaa riittävä oikeusvarmuus:

- Ensimmäinen niistä on jo käytännössä käytössä: annetaan jäsenvaltioiden löytää ratkaisuja kahdenvälisten sopimusten puitteissa. Ranskan ja Saksan helmikuussa 2010 tekemä sopimus[11] on esimerkki tästä. Vaikka muut jäsenvaltiot voisivat liittyä tällaisiin sopimuksiin (kuten Ranskan ja Saksan sopimukseen voi), niissä ei voida kuitenkaan käsitellä kaikkia käytännön ongelmia eikä näin ollen myöskään antaa kattavaa EU:n tason vastausta.

- Toinen vaihtoehto olisi yhdenmukaistaa avioliittojen ja rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin sovellettavat aineellisen oikeuden säännökset. Tämä lähestymistapa on kuitenkin suljettu pois perussopimuksissa, jotka eivät anna unionille tähän toimivaltaa eivätkä myöskään näiden varallisuussuhteiden taustalla olevien liittojen, avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen, muotojen suhteen.

- Kolmas vaihtoehto, joka on perussopimusten mukaan mahdollinen, on avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevien kansainvälisen yksityisoikeuden säännösten antaminen EU:n tasolla.

Sen vuoksi komissio ehdottaa seuraavia aloitteita, kuten 20. huhtikuuta 2010 hyväksytyssä Tukholman ohjelman toteuttamista koskevassa toimintasuunnitelmassa[12] on ilmoitettu:

- Ehdotus neuvoston asetukseksi tuomioistuimen toimivallasta, sovellettavasta laista sekä päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta aviovarallisuussuhteita koskevissa asioissa.

- Ehdotus neuvoston asetukseksi tuomioistuimen toimivallasta, sovellettavasta laista sekä päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevissa asioissa.

Vaikka nämä kaksi ehdotusta ovat rakenteeltaan ja sisällöltään hyvin samanlaisia, komissio katsoo, että kummankin liiton erityispiirteet on helpompaa ottaa huomioon kahdessa erillisessä säädöksessä kuin yhdessä säädöksessä, joka kattaisi molemmat liitot. Itse asiassa avioliitto ja rekisteröity parisuhde ovat EU:ssa oikeudellisina instituutioina erilaisia. Avioliitto on kaikissa 27 jäsenvaltioissa pitkään tunnettu oikeudellinen instituutio, kun taas rekisteröity parisuhde on uudempi oikeudellinen instituutio, joka tunnetaan vain 14 jäsenvaltiossa, jotka on mainittu edellä. Näin ollen tietyt oikeudelliset ratkaisut, joita on ehdotettu, ovat näiden instituutioiden osalta väistämättä erilaiset.

Lisäksi koska avioliitto ja rekisteröity parisuhde voivat olla jäsenvaltiosta riippuen mahdollisia yhtä hyvin eri sukupuolta oleville kuin samaa sukupuolta oleville pareille, asetusehdotukset ovat sukupuolineutraaleja[13]. Koska yhteisenä tavoitteena on antaa selkeä oikeudellinen vastaus kansainvälisten parien näissä asioissa kohtaamiin ongelmiin, kahden erillisen säädöksen antaminen tekee kumpaankin instituutioon sovellettavista säännöistä selkeitä ja kansalaisten ja asiantuntijoiden kannalta helpommin ymmärrettäviä.

Koska nämä kaksi ehdotusta liittyvät läheisesti toisiinsa, ne hyväksytään samaan aikaan yhtenä pakettina. Näin voidaan korostaa sitä, että komissio tekee määrätietoista työtä helpottaakseen kansainvälisten parien elämää, siitä riippumatta elävätkö nämä avioliitossa vai rekisteröidyssä parisuhteessa. Komissio pyytää neuvostoa noudattamaan tätä kokonaisvaltaista lähestymistapaa.

Ehdotukset ovat verotuksellisesti neutraaleja, eivätkä ne muuta jäsenvaltioiden kansallista verolainsäädäntöä.

5. Perusoikeuksien kunnioittaminen

Kuten tiedonannossa Euroopan unionin strategia perusoikeuskirjan panemiseksi tehokkaasti täytäntöön [14] edellytetään, komissio on tarkistanut, että ehdotuksessa kunnioitetaan perusoikeuskirjassa vahvistettuja oikeuksia.

Ehdotukset eivät heikennä perusoikeuskirjan 7 artiklassa säädettyä oikeutta yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen eivätkä 9 artiklassa vahvistettua oikeutta solmia avioliitto ja perustaa perhe kansallisten lakien mukaisesti.

Ehdotuksella vahvistetaan perusoikeuskirjan 17 artiklassa säädettyä omistusoikeutta. Kun aviopuolisot ja rekisteröidyn parisuhteen osapuolet voivat ennakoida omaisuuteensa sovellettavan lainsäädännön, he voivat paremmin hyödyntää omistusoikeuttaan.

Komissio on tarkastanut myös, että ehdotuksen osalta on otettu huomioon perusoikeuskirjan 21 artikla, jossa kielletään kaikenlainen syrjintä, ja tätä varten komissio on huolehtinut, että kumpikin asetusteksti on sukupuolineutraali. Sukupuolisen suuntautumisen perusteella ei siis tehdä eroa.

Ehdotetut säännökset parantavat kansalaisten ja erityisesti avioparien ja rekisteröidyssä parisuhteessa elävien henkilöiden oikeussuojaa EU:ssa. Lisäksi säännöksillä edistetään perusoikeuskirjan 47 artiklan täytäntöönpanoa; kyseinen artikla turvaa oikeuden tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen. Toimivaltaista tuomioistuinta koskevien objektiivisten valintakriteerien ansiosta vältetään rinnakkaiset menettelyt ja estetään aktiivisempaa osapuolta kiirehtimästä asian viemistä valitsemaansa tuomioistuimeen.

6. Ehdotusten sisältö

Komission ehdotuksilla pyritään vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

- Mikä tuomioistuin on toimivaltainen purkamaan aviovarallisuussuhteen tai rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudelliset vaikutukset?

- Mitä lakia sovelletaan?

- Onko jäsenvaltion tuomioistuimen tai muun toimivaltaisen viranomaisen päätöksen tunnustaminen ja täytäntöönpano toisessa jäsenvaltiossa helppoa?

6.1. Toimivaltaisen tuomioistuimen määrittäminen: menettelyjen keskittäminen ja johdonmukaisuus EU:n voimassa olevan säännöstön kanssa

Asetusehdotuksissa määritetään, mikä tuomioistuin on toimivaltainen purkamaan aviovarallisuussuhteen tai rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudelliset vaikutukset. Komissio ehdottaa, että avioeromenettely, asumuseromenettely ja aviovarallisuussuhteen purkamismenettely keskitetään yhteen tuomioistuimeen.

Lisäksi pyritään johdonmukaisuuteen unionin muissa säädöksissä jo olevien tai ehdotettujen tuomioistuimen toimivaltaa koskevien EU:n säännösten kanssa.

Näin ollen, sen tuomioistuimen toimivalta, jolla on edellä mainitun Bryssel II a -asetuksen mukaisesti toimivalta käsitellä avio- tai asumuseroa koskeva asia, laajennetaan koskemaan myös erosta tai erilleen muuttamisesta johtuvaa varallisuussuhteiden purkamista.

Samaten toisen puolison tai osapuolen kuollessa laajennetaan perintöasiassa toimivaltaisen tuomioistuimen[15] toimivalta myös kysymyksiin, jotka koskevat aviovarallisuussuhteita ja rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisia vaikutuksia.

Näiden asioiden yhdistäminen samaan tuomioistuimeen tuo huomattavat säästöt, jotka voidaan arvioida noin 2000–3000 euroksi menettelyä kohti. Kansalaiset välttyvät asioiden vireillepanosta useassa tuomioistuimessa esimerkiksi, kun kyseessä on perinnönjako tai omaisuuden erottelu rekisteröidyn parisuhteen päättyessä kumppanin kuolemaan.

6.2. Sovellettavan lain määräytyminen: aviopuolisoille annetaan valinnan mahdollisuus

Avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen osalta ehdotetaan eriytettyä lähestymistapaa, koska kummallakin instituutiolla on omat erityispiirteensä.

Aviopuolisoille annetaan mahdollisuus valita sovellettava laki. Valintaa on kuitenkin rajoitettu, jotta puolisot eivät valitsisi lakia, johon heidän avioliitollaan ei ole minkäänlaista yhteyttä. Valittu laki voi olla puolisoiden yhteisen asuinpaikan laki tai sen maan laki, jonka kansalainen jompikumpi puoliso on. Jos sovellettavaa lakia ei ole valittu, ehdotuksessa on luettelo objektiivisista liittymäperusteista, joiden avulla sovellettava laki voidaan määrittää.

Näiden ratkaisujen avulla voidaan ottaa huomioon kansalaisten liikkuvuus ja kunnioittaa puolisoiden tahdonvapautta kuitenkin niin, että huolehditaan oikeusvarmuudesta. Jos puolisot esimerkiksi muuttavat asumaan toiseen jäsenvaltioon, he voivat ongelmitta vaihtaa aviovarallisuussuhteisiinsa sovellettavan lain. Tätä lähestymistapaa on noudatettu myös edellä mainitussa Rooma III -asetuksessa avio- ja asumuseroon sovellettavasta laista.

Tällaista tahdonvapautta ei ehdoteta rekisteröidyn parisuhteen osapuolille. Rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin sovellettava laki määritetään ehdotuksessa täsmällisesti. Se on sen valtion laki, jossa parisuhde on rekisteröity. Ehdotuksessa viitataan rekisteröintivaltion lakiin, koska rekisteröityä parisuhdetta ei tunneta kaikissa unionin jäsenvaltioissa ja koska niissä jäsenvaltioissa, joissa tämä instituutio on otettu oikeusjärjestykseen, säännökset poikkeavat suuresti toisistaan.

Tämän säännöksen etuna on kuitenkin, että se lisää rekisteröidyissä parisuhteissa sovellettavan lain määräytymisen läpinäkyvyyttä ja auttaa ennakoimaan eron mahdollisia varallisuusoikeudellisia vaikutuksia.

Komissio antaa kansalaisille tietoa sekä aviovarallisuussuhteita että rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevasta jäsenvaltioiden lainsäädännöstä ja niihin liittyvistä menettelyistä sopivin tavoin, kuten siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellisen verkoston välityksellä. Samaten tietoa annetaan kansallisista säännöksistä, jotka koskevat oikeusvaikutuksia suhteissa kolmansiin.

6.3. Päätösten tunnustaminen ja täytäntöönpano: päätösten nopea liikkuminen ja täytäntöönpano unionissa

Ehdotetut päätösten ja asiakirjojen tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevat säännökset ovat samanlaiset kuin ehdotuksessa asetukseksi perintöasioista[16]. Ne vastaavat siviili- ja kauppaoikeuden alalla voimassa olevia säännöksiä[17].

Niillä pyritään varmistamaan päätösten vapaa liikkuvuus unionissa ja niiden täytäntöönpanon toteutuminen, koska tällä hetkellä kukin jäsenvaltio soveltaa omia kansallisia säännöksiään tällä oikeudenalalla tehtyjen päätösten tunnustamiseen ja täytäntöönpanoon.

Ehdotukset ovat ensimmäiset unionin tasolla ehdotetut toimenpiteet, jotka koskevat kansainvälisten parien varallisuussuhteita. Ne kuuluvat perheoikeuden alaan. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen mukaan toimenpiteet, jotka koskevat perheoikeudellisia näkökohtia, edellyttävät neuvoston yksimielisyyttä. Komissio on siksi katsonut aiheelliseksi säilyttää näitä asioita koskevat päätökset sen jäsenvaltion hallinnassa, jossa tunnustamista ja täytäntöönpanoa pyydetään. Näin ollen toisessa jäsenvaltiossa tehdyt päätökset tunnustetaan eksekvatuurimenettelyssä sen jäsenvaltion tuomioistuimessa, jossa täytäntöönpanoa pyydetään. Kyseessä on siviili- ja kauppaoikeuden alan menettely, jossa suoritetaan tunnustamista pyytävän osapuolen esittämien asiakirjojen muodollinen tutkinta.

Uudet säännökset merkitsevät huomattavaa parannusta verrattuna nykytilanteeseen, jossa kukin jäsenvaltio soveltaa omia menettelysääntöjään ja omia perusteitaan kieltäytyä ulkomaisten päätösten täytäntöönpanosta, mikä estää tehokkaasti tämän alan päätösten liikkumista.

Myöhemmässä vaiheessa komissio aikoo tutkia ehdotettujen toimenpiteiden ja edellä mainitun Bryssel II a -asetuksen vastaavien säännösten täytäntöönpanon arvioinnin valossa, voitaisiinko ottaa käyttöön yksinkertaisempi ja automaattisempi menettely.

7. Päätelmät

Näillä kahdella komission ehdottamalla asetuksella pyritään helpottamaan kansalaisten elämää usein vaikeinakin hetkinä. Niillä vastataan sitoumuksiin, joita komissio on antanut EU:n kansalaisuutta koskevassa katsauksessa.

Ne antavat kansainvälisille pareille suuremman oikeusvarmuuden, olipa kyseessä aviopari tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävä pari. Liiton päättyessä osapuolet voivat määrittää, mitä lakia omaisuuden jakamiseen sovelletaan ja mikä tuomioistuin on toimivaltainen. Myös päätösten vapaa liikkuvuus varmistetaan niiden automaattisella tunnustamisella kaikkialla unionissa, ja niiden täytäntöönpanossa noudatetaan yhdenmukaista yksinkertaistettua menettelyä.

Näillä kahdella ehdotuksella yhdessä EU:n voimassa olevan ja neuvotteluvaiheessa olevan säännöstön kanssa täydennetään nykyistä oikeudellista kehystä ja varmistetaan yksityisoikeuden alan yhteistyön ja erityisesti perheoikeuden alan edellyttämä johdonmukaisuus. Muiden tämän alan toimenpiteiden tavoin ne eivät vaikuta aviovarallisuussuhteita ja rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevaan jäsenvaltioiden aineelliseen oikeuteen. Perussopimusten mukaisesti aineellinen oikeus säilyy jäsenvaltioiden toimivallassa.

[1] Katsaus Euroopan unionin kansalaisuuteen vuonna 2010 – Unionin kansalaisoikeuksien esteiden poistaminen, KOM(2010) 603.

[2] Neuvoston asetus (EY) N:o 2201/2003, annettu 27 päivänä marraskuuta 2003, tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta (EUVL L 338, 23.12.2003).

[3] Neuvoston asetus (EU) N:o 1259/2010, annettu 20 päivänä joulukuuta 2010, tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla (EUVL L 343, 29.12.2010, s. 10).

[4] Tähän tiiviimpään yhteistyöhön osallistuu 14 jäsenvaltiota: Belgia, Bulgaria, Espanja, Italia, Itävalta, Latvia, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Romania, Saksa, Slovenia ja Unkari.

[5] Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten ja virallisten asiakirjojen tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta, KOM(2009) 154.

[6] EUVL C 115, 4.5.2010.

[7] Nämä kysymykset on otettu esille vuonna 1998 Wienin toimintasuunnitelmassa (EYVL C 19, 23.1.1999) ja kaksi vuotta myöhemmin toimenpideohjelmassa tuomioiden vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen toteuttamisesta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (EYVL C 12, 15.1.2001).

[8] Euroopan parlamentin 25. marraskuuta 2009 hyväksymä päätöslauselma komission tiedonannosta Euroopan parlamentille ja neuvostolle Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue kansalaisia varten – Tukholman ohjelma ja Euroopan parlamentin 23. marraskuuta 2010 hyväksymä päätöslauselma Tukholman ohjelman toteuttamista koskevan toimintasuunnitelman yksityis-, kauppa- ja perheoikeuteen sekä kansainväliseen yksityisoikeuteen liittyvistä näkökohdista.

[9] KOM(2006) 400 – Vihreä kirja aviovarallisuussuhteisiin sovellettavan lainsäädännön määräytymisestä ja erityisesti tuomioistuimen toimivallasta ja vastavuoroisesta tunnustamisesta {SEK(2006) 952}.

[10] Alankomaat, Belgia, Irlanti, Itävalta, Luxemburg, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Yhdistynyt kuningaskunta.

[11] Saksan ja Ranskan välinen kahdenvälinen sopimus, jolla perustetaan ansio-omaisuuteen sovellettava vaihtoehtoinen aviovarallisuusjärjestely, allekirjoitettu helmikuussa 2010.

[12] KOM(2010) 171 lopullinen.

[13] Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Portugalin laissa sallittua samaa sukupuolta olevien avioliittoa kohdellaan aviovarallisuutta koskevassa asetusehdotuksessa samalla tavalla kuin eri sukupuolta olevien avioliittoa. Ranskassa heteroseksuaalinen parisuhde voidaan rekisteröidä samalla tavalla kuin samaa sukupuolta olevien parisuhde. Kummatkin näistä kuuluvat rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevan asetusehdotuksen soveltamisalaan.

[14] Komission tiedonanto, KOM(2010) 573, 19.10.2010.

[15] Tulevan, neuvotteluvaiheessa olevan säädöksen mukaan.

[16] Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten ja virallisten asiakirjojen tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta, KOM(2009) 154.

[17] Neuvoston asetus (EY) N:o 44/2001 tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (EYVL L 12, 16.1.2001, s. 1). Ehdotus uudelleenlaadituksi Bryssel I -asetukseksi hyväksyttiin 14. joulukuuta 2010, KOM(2010) 748.