52010PC0391

/* COM (2010) 0391 final - COD 2008/0009 */ Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI osakeyhtiöiden sulautumisesta


FI

Bryssel 30.8.2010

KOM(2010) 391 lopullinen

2008/0009 (COD)

Muutettu ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI

osakeyhtiöiden sulautumisesta

(Kodifikaatio)

PERUSTELUT

1. Komissio on 29 päivänä tammikuuta 2008 esittänyt ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi osakeyhtiöiden sulautumisesta 9 päivänä lokakuuta 1978, perustamissopimuksen 54 artiklan 3 kohdan g alakohdan perusteella annetun kolmannen neuvoston direktiivin 78/855/ETY kodifioimiseksi [1].

2. Nopeutetusta menetelmästä säädöstekstien viralliseksi kodifioimiseksi 20 päivänä joulukuuta 1994 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa [2] määrätty oikeudellisista yksiköistä koostuva neuvoa-antava ryhmä totesi 27 päivänä helmikuuta 2008 antamassaan lausunnossa, että edellä mainitussa ehdotuksessa rajoitutaan pelkästään kodifiointiin muuttamatta niiden säädösten asiasisältöä, joita ehdotus koskee.

3. Huomioon ottaen 1 kohdassa tarkoitettuun ehdotukseen tehdyt muutokset [3] ja menettelyn aikana jo tehdyn kyseistä ehdotusta koskevan työn komissio on päättänyt SEUT-sopimuksen 293 artiklan 2 kohdan mukaisesti esittää muutetun ehdotuksen kyseisen direktiivin kodifioimiseksi.

Tässä muutetussa ehdotuksessa otetaan huomioon myös oikeudellisista yksiköistä koostuvan neuvoa-antavan ryhmän ehdottamat yksinomaan muodolliset ja toimitukselliset muutokset [4].

4. Tähän muutettuun ehdotukseen tehdyt muutokset alkuperäiseen ehdotukseen ovat seuraavat:

(1) Korvataan johdanto-osan 2 kappaleessa ilmaisu ”Perustamissopimuksen 44 artiklan 2 kohdan g alakohdassa” ilmaisulla ”Perussopimuksen 50 artiklan 2 kohdan g alakohdassa” ja ilmaisu ”neuvoston direktiivillä 68/151/ETY” ilmaisulla ”niiden takeiden yhteensovittamisesta samanveroisiksi, joita jäsenvaltioissa vaaditaan perustamissopimuksen 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuilta yhtiöiltä niiden jäsenten sekä ulkopuolisten etujen suojaamiseksi 9 päivänä maaliskuuta 1968 annetulla ensimäisellä neuvoston direktiivillä 68/151/ETY”.

(2) Korvataan johdanto-osan 8 kappaleessa ilmaisu ”niiden takeiden yhteensovittamisesta samanveroisiksi, joita jäsenvaltioissa vaaditaan perustamissopimuksen 48 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetuilta yhtiöiltä niiden jäsenten sekä ulkopuolisten etujen suojaamiseksi […] annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä [../.../..]” ilmaisulla ”niiden takeiden yhteensovittamisesta samanveroisiksi, joita jäsenvaltioissa vaaditaan perustamissopimuksen 48 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetuilta yhtiöiltä niiden jäsenten sekä ulkopuolisten etujen suojaamiseksi 16 päivänä syyskuuta 2009 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2009/101/EY”.

(3) Korvataan 1 artiklan 1 kohdassa Suomea koskeva luetelmakohta seuraavasti:

”Suomi: julkinen osakeyhtiö / publikt aktiebolag”.

(4) Korvataan 1 artiklan 2 kohdassa, 6 artiklassa, 18 artiklan 1 kohdassa, 22 artiklan 1 kohdan e alakohdassa ja 23 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa ilmaisu ”direktiivin [../.../../]” ilmaisulla ”direktiivin 2009/101/EY” sekä 22 artiklan 1 kohdan f alakohdassa ilmaisu ”direktiivissä [../…/..]” ilmaisulla ”direktiivissä 2009/101/EY”.

(5) Lisätään 6 artiklaan seuraavat kohdat:

”Sulautuva yhtiö vapautetaan direktiivin 2009/101/EY 3 artiklassa säädetystä julkistamisvaatimuksesta, jos se pitää kyseisen sulautumissuunnitelman maksutta yleisön saatavilla verkkosivustollaan yhtäjaksoisen ajan, joka alkaa vähintään kuukautta ennen päivää, jona sulautumissuunnitelmasta päättävä yhtiökokous on määrä järjestää, ja päättyy aikaisintaan tämän kokouksen päättyessä. Jäsenvaltiot eivät saa asettaa muita tämän vapautuksen myöntämistä koskevia vaatimuksia tai rajoituksia kuin ne, jotka tarvitaan verkkosivuston turvallisuuden ja asiakirjojen aitouden varmistamiseksi, ja ne saavat asettaa tällaisia vaatimuksia tai rajoituksia vain siltä osin kuin ne ovat oikeassa suhteessa näiden tavoitteiden saavuttamiseen nähden.

Toisesta kohdasta poiketen jäsenvaltiot voivat vaatia, että julkistaminen toteutetaan direktiivin 2009/101/EY 3 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun sähköisen keskusjärjestelmän kautta. Jäsenvaltiot voivat vaihtoehtoisesti vaatia, että tällainen julkaiseminen toteutetaan jollakin muulla jäsenvaltion tähän tarkoitukseen nimeämällä verkkosivustolla. Jos jäsenvaltiot käyttävät jotakin näistä mahdollisuuksista hyväkseen, niiden on varmistettava, ettei yrityksiltä peritä erityistä maksua tällaisesta julkaisemisesta.

Mikäli käytetään jotain muuta verkkosivustoa kuin sähköistä keskusjärjestelmää, sähköisessä keskusjärjestelmässä on vähintään kuukautta ennen yhtiökokoukselle määrättyä päivää julkaistava viite, joka mahdollistaa pääsyn kyseiselle verkkosivustolle. Viitteessä on mainittava päivä, jona sulautumissuunnitelma julkistetaan kyseisellä verkkosivustolla, ja yleisön on päästävä verkkosivustolle maksutta. Yhtiöiltä ei saa periä erityistä maksua tästä julkaisemisesta.

Kolmannessa ja neljännessä kohdassa säädetty kielto, joka estää perimästä yhtiöiltä erityistä maksua julkaisemisesta, ei vaikuta jäsenvaltioiden mahdollisuuteen siirtää sähköisen keskusjärjestelmän kustannuksia yritysten maksettavaksi.

Jäsenvaltiot voivat vaatia yhtiöitä säilyttämään tietoja määrätyn ajan yhtiökokouksen jälkeen verkkosivustollaan tai tarvittaessa sähköisessä keskusjärjestelmässä tai jollakin muulla asianomaisen jäsenvaltion tähän tarkoitukseen nimeämällä verkkosivustolla. Jäsenvaltiot voivat määrittää seuraukset, joita teknisestä tai muusta syystä johtuvat väliaikaiset häiriöt verkkosivustolle tai sähköiseen keskusjärjestelmään pääsyssä aiheuttavat.”.

(6) Poistetaan 7 artiklan 3 kohdasta ilmaisu ”2 kohdassa”.

(7) Lisätään 8 artiklaan seuraava kohta:

”Ensimmäisen kohdan b alakohtaa sovellettaessa sovelletaan 11 artiklan 2, 3 ja 4 kohtaa.”.

(8) Korvataan 9 artikla seuraavasti:

”1. Jokaisen sulautumiseen osallistuvan yhtiön hallinto- tai johtoelimen on laadittava yksityiskohtainen kirjallinen kertomus, jossa selvitetään sulautumissuunnitelman ehtojen sekä erityisesti osakkeiden vaihtosuhteen oikeudelliset ja taloudelliset perustelut.

Mainitussa kertomuksessa on myös selostettava mahdollisesti ilmenneet erityiset arvostusongelmat.

2. Jokaisen sulautumiseen osallistuvan yhtiön hallinto- tai johtoelimen on ilmoitettava yhtiönsä yhtiökokoukselle ja toisten sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden hallinto- tai johtoelimille mahdollisista varojen ja vastuiden olennaisista muutoksista sulautumissuunnitelman laatimispäivän ja sen päivän välisenä aikana, jona yhtiökokouksen on määrä päättää sulautumissuunnitelman hyväksymisestä, jotta viimeksi mainitut elimet voivat ilmoittaa niistä omille yhtiökokouksilleen.

3. Jäsenvaltiot voivat säätää, että 1 kohdassa tarkoitettua kertomusta ja/tai 2 kohdassa mainittuja tietoja ei vaadita, jos sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden kaikki osakkeenomistajat ja muiden äänioikeuden antavien arvopaperien haltijat suostuvat siihen.”.

(9) Korvataan 11 artiklan 1 kohdan c ja d alakohta seuraavasti:

”c) tarvittaessa välitilinpäätös päivältä, joka ei saa olla aikaisempi kuin sulautumissuunnitelman päiväystä edeltävän kolmannen kuukauden ensimmäinen päivä, jos viimeisin tilinpäätös on tilikaudelta, joka on päättynyt yli kuusi kuukautta ennen mainittua päivää;

”d) tarvittaessa 9 artiklassa tarkoitetut sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden hallinto- tai johtoelinten laatimat kertomukset;”.

(10) Lisätään 11 artiklan 1 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Ensimmäisen alakohdan c alakohtaa sovellettaessa välitilinpäätöstä ei vaadita, jos yhtiö julkaisee puolivuotiskatsauksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/109/EY 5 artiklan mukaisesti ja asettaa sen osakkeenomistajien saataville tämän kohdan mukaisesti. Lisäksi jäsenvaltiot voivat säätää, ettei välitilinpäätöstä vaadita, jos sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden kaikki osakkeenomistajat ja muiden äänioikeuden antavien arvopaperien haltijat suostuvat siihen.”. Viittaus ”1 kohdan c alakohtaan” 11 artiklan 2 kohdan” on mukautettu.

(11) Lisätään 11 artiklan 3 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Jos osakkeenomistaja on antanut yhtiölle luvan toimittaa tiedot sähköisesti, tällaiset jäljennökset voidaan toimittaa sähköpostitse.”.

(12) Lisätään 11 artiklaan kohta seuraavasti:

”4. Yhtiö vapautetaan vaatimuksesta asettaa 1 kohdassa tarkoitetut asiakirjat saataville yhtiön kotipaikassa, jos se pitää ne saatavilla verkkosivustollaan yhtäjaksoisen ajan, joka alkaa vähintään kuukautta ennen päivää, jona sulautumissuunnitelmasta päättävä yhtiökokous on määrä järjestää, ja päättyy aikaisintaan tämän kokouksen päättyessä. Jäsenvaltiot eivät saa asettaa muita tämän vapautuksen myöntämistä koskevia vaatimuksia tai rajoituksia kuin ne, joita tarvitaan verkkosivuston turvallisuuden ja asiakirjojen aitouden varmistamiseksi, ja ne saavat asettaa tällaisia vaatimuksia tai rajoituksia vain siltä osin kuin ne ovat oikeassa suhteessa näiden tavoitteiden saavuttamiseen nähden.

Edellä olevaa 3 kohtaa ei sovelleta, jos verkkosivusto antaa osakkeenomistajille koko ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun ajan mahdollisuuden ladata ja tulostaa 1 kohdassa tarkoitettuja asiakirjoja. Tässä tapauksessa jäsenvaltiot voivat kuitenkin säätää, että yhtiön on asetettava asiakirjat saataville yhtiön kotipaikassa siten, että ne ovat osakkeenomistajien käytettävissä.

Jäsenvaltiot voivat vaatia yhtiöitä säilyttämään tietoja määrätyn ajan yhtiökokouksen jälkeen verkkosivustollaan. Jäsenvaltiot voivat määrittää seuraukset, joita teknisestä tai muusta syystä johtuvat väliaikaiset häiriöt verkkosivustolle pääsyssä aiheuttavat.”.

(13) Korvataan 13 artiklan 2 kohta seuraavasti:

”2. Tätä varten jäsenvaltioiden on lainsäädännössään säädettävä ainakin, että tällaisilla velkojilla on oikeus saada riittävät takeet, jos tällainen suoja on sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden rahoitusaseman vuoksi tarpeen eikä niillä vielä ole tällaisia takeita.

Jäsenvaltioiden on säädettävä 1 kohdassa ja tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun suojan edellytyksistä. Jäsenvaltioiden on joka tapauksessa varmistettava, että velkojilla on valtuudet hakea asianmukaisilta hallinto- tai oikeusviranomaisilta riittäviä takeita edellyttäen, että velkojat voivat uskottavalla tavalla osoittaa, että niiden saatavat ovat sulautumisen vuoksi vaarassa jäädä saamatta eikä kyseiseltä yhtiöltä ole saatu riittäviä takeita.”.

(14) Poistetaan 19 artiklan 3 kohdasta ilmaisu ”1 kohdassa”.

(15) Poistetaan 23 artiklan 3 kohta.

(16) Korvataan 24 artikla seuraavasti:

”Jäsenvaltioiden on annettava lainsäädäntönsä alaisten yhtiöiden osalta säännökset menettelystä, jossa yksi tai useampi yhtiö purkautuen selvitysmenettelyttä siirtää kaikki varansa ja vastuunsa toiselle yhtiölle, joka omistaa kaikki sen osakkeet ja muut arvopaperit, jotka oikeuttavat äänestämään yhtiökokouksessa. Tällaiseen menettelyyn sovelletaan II luvun säännöksiä. Jäsenvaltiot eivät kuitenkaan saa asettaa 5 artiklan 2 kohdan b, c ja d alakohdassa, 9 ja 10 artiklassa, 11 artiklan 1 kohdan d ja e alakohdassa, 19 artiklan 1 kohdan b alakohdassa eikä 20 ja 21 artiklassa säädettyjä vaatimuksia.”.

(17) Korvataan 25 artikla seuraavasti:

”Jäsenvaltiot eivät saa soveltaa 7 artiklaa 24 artiklassa tarkoitettuihin toimiin, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

a) edellä 6 artiklassa tarkoitettu julkistaminen tapahtuu jokaisen menettelyyn osallistuvan yhtiön osalta viimeistään kuukautta ennen kuin menettely tulee voimaan;

b) vastaanottavan yhtiön kaikilla osakkeenomistajilla on oikeus viimeistään kuukautta ennen kuin menettely tulee voimaan tutustua 11 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdassa tarkoitettuihin asiakirjoihin yhtiön kotipaikassa;

c) sovelletaan, mitä 8 artiklan c alakohdassa säädetään.

Ensimmäisen kohdan b alakohtaa sovellettaessa sovelletaan 11 artiklan 2, 3 ja 4 kohtaa.”.

(18) Korvataan 27 artikla seuraavasti:

”Jos absorptiosulautumisen toteuttaa yhtiö, joka omistaa vähintään 90 prosenttia osakkeista tai muista arvopapereista, jotka oikeuttavat äänestämään sulautuvan yhtiön tai sulautuvien yhtiöiden yhtiökokouksessa, muttei kaikkia niistä, jäsenvaltiot eivät saa vaatia, että vastaanottavan yhtiön yhtiökokous hyväksyy sulautumisen, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

a) edellä 6 artiklassa tarkoitettu julkistaminen tapahtuu vastaanottavan yhtiön osalta viimeistään kuukautta ennen sitä päivää, jolloin sulautuvan yhtiön tai sulautuvien yhtiöiden yhtiökokouksen on määrä päättää sulautumissuunnitelmasta;

b) kaikilla vastaanottavan yhtiön osakkeenomistajilla on oikeus viimeistään kuukautta ennen a alakohdassa tarkoitettua päivää tutustua 11 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa ja tarvittaessa sen c, d ja e alakohdassa tarkoitettuihin asiakirjoihin yhtiön kotipaikassa;

c) sovelletaan, mitä 8 artiklan c alakohdassa säädetään.

Ensimmäisen kohdan b alakohtaa sovellettaessa sovelletaan 11 artiklan 2, 3 ja 4 kohtaa.”.

(19) Korvataan 28 artikla seuraavasti:

”Jäsenvaltiot eivät saa asettaa 9, 10 ja 11 artiklan mukaisia vaatimuksia 27 artiklassa tarkoitetussa sulautumisessa jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

a) sulautuvan yhtiön osakkeenomistajien vähemmistöllä on oikeus saada vastaanottava yhtiö hankkimaan heidän osakkeensa;

b) heillä on tätä oikeuttaan käyttäessään oikeus saada osakkeidensa arvoa vastaava vastike;

c) jos vastikkeesta on erimielisyyttä, tuomioistuin tai jäsenvaltion tätä tarkoitusta varten nimeämä hallintoviranomainen voi päättää sen suuruudesta.

Jäsenvaltion ei tarvitse soveltaa ensimmäistä kohtaa, mikäli jäsenvaltion lait antavat vastaanottavalle yhtiölle oikeuden ilman aikaisempaa julkista ostotarjousta vaatia kaikkia sulautuvan yrityksen tai sulautuvien yritysten jäljellä olevien arvopaperien haltijoita myymään kyseiset arvopaperit sille ennen sulautumista käypään hintaan.”.

(20) Korvataan 33 artikla seuraavasti:

”Tämä direktiivi tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2011”.

(21) Lisätään liitteessä I olevaan A osaan seuraava:

”Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/109/EY (EUVL L 259, 2.10.2009, s. 14 )/ Ainoastaan 2 artikla”.

(22) Lisätään liitteessä I olevaan B osaan seuraava:

”2009/109/EY/ 30 päivä kesäkuuta 2011”.

(23) Poistetaan liitteestä II ilmaisut ”I luku”, ”I–VI luku” ja ”II–VII luku”.

5. Lukemisen ja tarkastamisen helpottamiseksi kodifiointiehdotuksen koko teksti näin muutettuna esitetään lisäksi oheisena.

78/855/ETY (mukautettu)

2008/0009 (COD)

Muutettu ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

osakeyhtiöiden sulautumisesta

(Kodifikaatio)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 50 artiklan 2 kohdan g alakohdan,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon [5],

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä,

sekä katsovat seuraavaa:

(1) Perustamissopimuksen 54 artiklan 3 kohdan g alakohdan nojalla osakeyhtiöiden sulautumisesta 9 päivänä lokakuuta 1978 annettua kolmatta neuvoston direktiiviä 78/855/ETY [6] on muutettu useita kertoja ja huomattavilta osilta [7]. Se vuoksi olisi selkeyden ja järkeistämisen kannalta kodifioitava mainittu direktiivi.

78/855/ETY johdanto-osan 1 kappale (mukautettu)

(2) Perustamissopimuksen 44 artiklan 2 kohdan g alakohdassa ja sijoittautumisvapauden rajoitusten poistamiseksi annetussa yleisessä toimintaohjelmassa [8] tarkoitettu yhteensovittaminen on aloitettu niiden takeiden yhteensovittamisesta samanveroisiksi, joita jäsenvaltioissa vaaditaan perustamissopimuksen 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuilta yhtiöiltä niiden jäsenten sekä ulkopuolisten etujen suojaamiseksi 9 päivänä maaliskuuta 1968 annetulla ensimmäisellä neuvoston direktiivillä 68/151/ETY [9].

78/855/ETY johdanto-osan 2 kappale

(3) Tätä yhteensovittamista on jatkettu osakeyhtiöiden (julkinen osakeyhtiö, ’public limited liability company’) perustamisen sekä niiden pääoman säilyttämisen ja muuttamisen osalta niiden takeiden yhteensovittamisesta samanveroisiksi, joita jäsenvaltioissa vaaditaan perustamissopimuksen 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuilta yhtiöiltä niiden jäsenten sekä ulkopuolisten etujen suojaamiseksi osakeyhtiöitä perustettaessa sekä niiden pääomaa säilytettäessä ja muutettaessa 13 päivänä joulukuuta 1976 annetulla neuvoston toisella direktiivillä 77/91/ETY [10] sekä yhtiömuodoltaan tietynlaisten yhtiöiden tilinpäätösten osalta perustamissopimuksen 54 artiklan 3 kohdan g alakohdan nojalla, yhtiömuodoltaan tietynlaisten yhtiöiden tilinpäätöksistä 25 päivänä heinäkuuta 1978 annetulla neuvoston neljännellä direktiivillä 78/660/ETY [11].

78/855/ETY johdanto-osan 3 kappale

(4) Jäsenten ja ulkopuolisten etujen suojaaminen edellyttää, että osakeyhtiöiden sulautumista koskeva jäsenvaltioiden lainsäädäntö sovitetaan yhteen ja että kaikissa on säännökset sulautumisesta.

78/855/ETY johdanto-osan 4 kappale ja 2007/63/EY johdanto-osan 4 kappale (mukautettu)

(5) Tämän yhteensovittamisen yhteydessä on erityisen tärkeää, että sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden osakkeenomistajat saavat riittävästi mahdollisimman puolueetonta tietoa ja että heidän oikeuksiaan suojataan asianmukaisesti. Riippumattoman asiantuntijan osakkeenomistajia varten tekemää tarkastusta ei ole kuitenkaan tarpeen vaatia, jos kaikki osakkeenomistajat katsovat, että siitä voidaan luopua.

78/855/ETY johdanto-osan 5 kappale (mukautettu)

(6) Työntekijöiden oikeudet yrityksen tai liikkeen luovutuksen taikka yrityksen tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä on nykyisin säännelty työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 12 päivänä maaliskuuta 2001 annetussa neuvoston direktiivissä 2001/23/EY [12].

78/855/ETY johdanto-osan 6 kappale (mukautettu)

(7) Velkojia, mukaan lukien joukkovelkakirjojen haltijat, ja niitä, joilla on kyseisiä yhtiöitä kohtaan muita vaatimuksia, olisi suojattava niin, ettei sulautuminen vaikuta haitallisesti heidän etuihinsa.

78/855/ETY johdanto-osan 7 kappale

(8) Ulkopuolisten riittävän tiedonsaannin varmistamiseksi niiden takeiden yhteensovittamisesta samanveroisiksi, joita jäsenvaltioissa vaaditaan perustamissopimuksen 48 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetuilta yhtiöiltä niiden jäsenten sekä ulkopuolisten etujen suojaamiseksi 16 päivänä syyskuuta 2009 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2009/101/EY [13] säädetyt julkistamisvaatimukset on ulotettava koskemaan myös sulautumisia.

78/855/ETY johdanto-osan 8 kappale (mukautettu)

(9) Sen varmistamiseksi, ettei sulautumisen yhteydessä jäsenille ja ulkopuolisille annettavaa suojaa voida kiertää, näille annettavat takeet olisi ulotettava koskemaan myös tiettyjä oikeudellisia menettelyjä, jotka ovat merkittäviltä osin samanlaisia kuin sulautuminen.

78/855/ETY johdanto-osan 9 kappale (mukautettu)

(10) Oikeusvarmuuden turvaamiseksi kysymyksessä olevien yhtiöiden, niiden ja ulkopuolisten sekä niiden jäsenten välisissä suhteissa pätemättömyyteen johtavia tilanteita on tarpeen rajoittaa säätämällä, että puutteet on voitava oikaista aina kun se on mahdollista, sekä rajoittamalla sitä määräaikaa, jossa pätemättömyyttä koskeva oikeudenkäynti voidaan panna vireille.

(11) Tämä direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden velvollisuuteen noudattaa niitä liitteessä I olevassa B osassa mainittuja määräaikoja, joiden kuluessa jäsenvaltioiden on saatettava direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöä,

78/855/ETY

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

I LUKU

Soveltamisala

1 artikla

1. Tässä direktiivissä säädettyjä yhteensovittamistoimenpiteitä sovelletaan seuraavia yhtiömuotoja koskeviin jäsenvaltioiden lakeihin, asetuksiin ja hallinnollisiin määräyksiin:

– Belgia:

la société anonyme, de naamloze vennootschap;

2006/99/EY 1 artikla ja liitteessä olevan A jakson 3 kohta

– Bulgariassa:

акционерно дружество;

2003 liittymisasiakirjan 20 artikla ja liite II s. 339

– Tšekin tasavalta:

akciová společnost;

78/855/ETY

– Tanska:

aktieselskaber;

– Saksa:

die Aktiengesellschaft;

2003 liittymisasiakirjan 20 artikla ja liite II s. 339

– Viro:

aktsiaselts;

78/855/ETY

– Irlanti:

public companies limited by shares, and public companies limited by guarantee having a share capital;

1979 liittymisasiakirjan 21 artikla ja liite I s. 89

– Helleenien tasavalta:

ανώνυμη εταιρία;

1985 liittymisasiakirjan 26 artikla ja liite I s. 157

– Espanjan kuningaskunta:

la sociedad anónima;

78/855/ETY

– Ranska:

la société anonyme;

– Italia:

la società per azioni;

2003 liittymisasiakirjan 20 artikla ja liite II s. 339

– Kypros:

Δημόσιες εταιρείες περιορισμένης ευθύνης με μετοχές, δημόσιες εταιρείεςπεριορισμένης ευθύνης με εγγύηση που διαθέτουν μετοχικό κεφάλαιο;

– Latvia:

akciju sabiedrība;

– Liettua:

akcinė bendrovė;

78/855/ETY

– Luxemburg:

la société anonyme;

2003 liittymisasiakirjan 20 artikla ja liite II s. 339

– Unkari:

részvénytársaság;

– Malta:

kumpanija pubblika / public limited liability company, kumpanija privata / private limited liability company;

78/855/ETY

– Alankomaat:

de naamloze vennootschap;

1994 liittymisasiakirjan 29 artikla ja liite I s. 194

– Itävallan tasavalta:

die Aktiengesellschaft;

2003 liittymisasiakirjan 20 artikla ja liite II s. 339

– Puola:

spółka akcyjna;

1985 liittymisasiakirjan 26 artikla ja liite I s. 157

– Portugalin tasavalta:

a sociedade anónima de responsabilidade limitada;

2006/99/EY 1 artikla ja liitteessä olevan A jakson 3 kohta

– Romaniassa:

societate pe acţiuni;

2003 liittymisasiakirjan 20 artikla ja liite II s. 339

– Slovenia:

delniška družba;

– Slovakia:

akciová spoločnosť;

2009/109/EY 2 artiklan 1 kohta

– Suomi:

julkinen osakeyhtiö / publikt aktiebolag;

1994 liittymisasiakirjan 29 artikla ja liite I s. 194

– Ruotsin kuningaskunta:

aktiebolag;

78/855/ETY

– Yhdistynyt kuningaskunta:

public companies limited by shares, and public companies limited by guarantee having a share capital.

2. Jäsenvaltioiden ei tarvitse soveltaa tätä direktiiviä sellaisiin osuustoiminnallisiin yhtiöihin, jotka on perustettu 1 kohdassa tarkoitetuiksi yhtiöiksi. Jos tämä on jäsenvaltion lainsäädännön mukaan mahdollista, siinä on vaadittava, että tällaiset yhtiöt merkitsevät ilmaisun ’osuustoiminnallinen yhtiö’ kaikkiin direktiivin 2009/101/EY 5 artiklassa tarkoitettuihin asiakirjoihin.

3. Jäsenvaltioiden ei tarvitse soveltaa tätä direktiiviä tapauksiin, joissa yksi tai useampi sulautuvista tai lakkaavista yhtiöistä on konkurssi-, akordi- tai muun sellaisen menettelyn alainen.

II LUKU

78/855/ETY (mukautettu)

Sulautuminen hankkimalla yksi tai useampi toinen yhtiö ja perustamalla uusi yhtiö

2 artikla

Jäsenvaltion on annettava kansallisen lainsäädäntönsä alaisten yhtiöiden osalta säännökset sulautumisesta, jossa yhtiö hankkii yhden tai useamman toisen yhtiön, ja sulautumisesta, jossa perustetaan uusi yhtiö.

78/855/ETY

3 artikla

1. Tässä direktiivissä tarkoitetaan ’hankkimalla tapahtuvalla sulautumisella’ menettelyä, jossa yksi tai useampi yhtiö purkautuen selvitysmenettelyttä siirtää varansa ja vastuunsa toiselle yhtiölle siten, että sulautuvan yhtiön tai sulautuvien yhtiöiden osakkeenomistajat saavat vastikkeeksi vastaanottavan yhtiön osakkeita sekä mahdollisesti rahakorvauksen, jonka määrä ei kuitenkaan saa olla enemmän kuin 10 prosenttia näin annettavien osakkeiden nimellisarvosta tai nimellisarvon puuttuessa kirjanpidollisesta vasta-arvosta.

2. Jäsenvaltion lainsäädännössä voidaan säätää, että hankkimalla tapahtuva sulautuminen voidaan toteuttaa myös silloin, kun yksi tai useampi sulautuvista yhtiöistä on selvitystilassa, jos tämä mahdollisuus rajoitetaan yhtiöihin, jotka eivät vielä ole aloittaneet varojen jakamista osakkeenomistajilleen.

4 artikla

1. Tässä direktiivissä tarkoitetaan ’sulautumisella perustamalla uusi yhtiö’ menettelyä, jossa useat yhtiöt purkautuen selvitysmenettelyttä siirtävät kaikki varansa ja vastuunsa perustamalleen yhtiölle osakkeenomistajien saadessa vastikkeeksi uuden yhtiön osakkeita ja mahdollisesti rahakorvauksen, jonka määrä ei kuitenkaan saa olla enemmän kuin 10 prosenttia näin annettavien osakkeiden nimellisarvosta tai nimellisarvon puuttuessa kirjanpidollisesta vasta-arvosta.

2. Jäsenvaltion lainsäädännössä voidaan säätää, että sulautuminen perustamalla uusi yhtiö voidaan toteuttaa myös silloin, kun yksi tai useampi lakkaavista yhtiöistä on selvitystilassa, jos tämä mahdollisuus rajoitetaan yhtiöihin, jotka eivät vielä ole aloittaneet varojen jakamista osakkeenomistajilleen.

III LUKU

Hankkimalla tapahtuva sulautuminen

5 artikla

1. Sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden hallinto- tai johtoelinten on laadittava kirjallinen sulautumissuunnitelma.

2. Sulautumissuunnitelmassa on ilmoitettava ainakin:

a) jokaisen sulautumiseen osallistuvan yhtiön yhtiömuoto, nimi ja kotipaikka;

b) osakkeiden vaihtosuhde ja mahdollisesti suoritettava rahakorvaus;

c) vastaanottavan yhtiön osakkeiden jakamista koskevat ehdot;

d) ajankohta, josta lähtien tällaisilla osakkeilla on oikeus osallistua tuotonjakoon sekä tätä oikeutta koskevat erityiset ehdot;

e) ajankohta, josta lähtien sulautuvan yhtiön toimia käsitellään kirjanpidossa vastaanottavan yhtiön toimina;

f) oikeudet, jotka vastaanottava yhtiö turvaa osakkeenomistajille, joiden osakkeisiin liittyy erityisiä oikeuksia, sekä muiden arvopaperien kuin osakkeiden haltijoille, taikka näiden henkilöiden eduksi ehdotetut toimenpiteet;

g) erityiset edut, jotka myönnetään 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuille asiantuntijoille taikka sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden hallinto-, johto-, valvonta- tai tarkastuselinten jäsenille.

6 artikla

Sulautumissuunnitelma on julkistettava kaikkien sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden osalta noudattaen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyä, direktiivin 2009/101/EY 3 artiklan mukaista menettelyä viimeistään yhtä kuukautta ennen sitä yhtiökokousta, jonka on määrä päättää sulautumisesta.

2009/109/EY 2 artiklan 2 alakohta

Sulautuva yhtiö vapautetaan direktiivin 2009/101/EY 3 artiklassa säädetystä julkistamisvaatimuksesta, jos se pitää kyseisen sulautumissuunnitelman maksutta yleisön saatavilla verkkosivustollaan yhtäjaksoisen ajan, joka alkaa vähintään kuukautta ennen päivää, jona sulautumissuunnitelmasta päättävä yhtiökokous on määrä järjestää, ja päättyy aikaisintaan tämän kokouksen päättyessä. Jäsenvaltiot eivät saa asettaa muita tämän vapautuksen myöntämistä koskevia vaatimuksia tai rajoituksia kuin ne, jotka tarvitaan verkkosivuston turvallisuuden ja asiakirjojen aitouden varmistamiseksi, ja ne saavat asettaa tällaisia vaatimuksia tai rajoituksia vain siltä osin kuin ne ovat oikeassa suhteessa näiden tavoitteiden saavuttamiseen nähden.

Toisesta kohdasta poiketen jäsenvaltiot voivat vaatia, että julkistaminen toteutetaan direktiivin 2009/101/EY 3 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun sähköisen keskusjärjestelmän kautta. Jäsenvaltiot voivat vaihtoehtoisesti vaatia, että tällainen julkaiseminen toteutetaan jollakin muulla jäsenvaltion tähän tarkoitukseen nimeämällä verkkosivustolla. Jos jäsenvaltiot käyttävät jotakin näistä mahdollisuuksista hyväkseen, niiden on varmistettava, ettei yrityksiltä peritä erityistä maksua tällaisesta julkaisemisesta.

Mikäli käytetään jotain muuta verkkosivustoa kuin sähköistä keskusjärjestelmää, sähköisessä keskusjärjestelmässä on vähintään kuukautta ennen yhtiökokoukselle määrättyä päivää julkaistava viite, joka mahdollistaa pääsyn kyseiselle verkkosivustolle. Viitteessä on mainittava päivä, jona sulautumissuunnitelma julkistetaan kyseisellä verkkosivustolla, ja yleisön on päästävä verkkosivustolle maksutta. Yhtiöiltä ei saa periä erityistä maksua tästä julkaisemisesta.

Kolmannessa ja neljännessä kohdassa säädetty kielto, joka estää perimästä yhtiöiltä erityistä maksua julkaisemisesta, ei vaikuta jäsenvaltioiden mahdollisuuteen siirtää sähköisen keskusjärjestelmän kustannuksia yritysten maksettavaksi.

Jäsenvaltiot voivat vaatia yhtiöitä säilyttämään tietoja määrätyn ajan yhtiökokouksen jälkeen verkkosivustollaan tai tarvittaessa sähköisessä keskusjärjestelmässä tai jollakin muulla asianomaisen jäsenvaltion tähän tarkoitukseen nimeämällä verkkosivustolla. Jäsenvaltiot voivat määrittää seuraukset, joita teknisestä tai muusta syystä johtuvat väliaikaiset häiriöt verkkosivustolle tai sähköiseen keskusjärjestelmään pääsyssä aiheuttavat.

78/855/ETY

7 artikla

1. Sulautumiselle on ainakin saatava jokaisen sulautumiseen osallistuvan yhtiön yhtiökokouksen hyväksyminen. Jäsenvaltioiden lainsäädännössä on säädettävä, että tällainen päätös on tehtävä määräenemmistöllä, joka ei saa olla pienempi kuin kaksi kolmasosaa edustettuina olevien osakkeiden tai edustettuna olevan merkityn pääoman äänimäärästä.

Jäsenvaltioiden lainsäädännössä voidaan kuitenkin säätää, että yksinkertainen enemmistö 1 kohdassa tarkoitetuista äänimääristä on riittävä, jos vähintään puolet merkitystä pääomasta on edustettuna. Lisäksi sovelletaan perustamiskirjan ja yhtiöjärjestyksen muuttamista koskevia sääntöjä.

2. Jos yhtiöissä on eri osakelajeja, päätös sulautumisesta on tehtävä toimittamalla erilliset äänestykset ainakin niiden eri lajia olevien osakkeiden omistajien keskuudessa, joiden oikeuksiin päätös vaikuttaa.

3. Edellä tarkoitettu päätös käsittää sekä sulautumissuunnitelman että mahdollisten sen toteuttamiseksi tarpeellisten perustamiskirjan ja yhtiöjärjestyksen muutosten hyväksymisen.

8 artikla

Jäsenvaltion lainsäädännössä ei tarvitse vaatia, että vastaanottavan yhtiön yhtiökokouksen on hyväksyttävä sulautuminen, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

a) edellä 6 artiklassa tarkoitettu julkistaminen tapahtuu vastaanottavan yhtiön osalta viimeistään kuukautta ennen sitä sulautuvan yhtiön tai sulautuvien yhtiöiden yhtiökokousta, jossa on määrä päättää sulautumissuunnitelman hyväksymisestä;

b) kaikilla vastaanottavan yhtiön osakkeenomistajilla on oikeus viimeistään kuukautta ennen a alakohdassa tarkoitettua ajankohtaa tutustua 11 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin asiakirjoihin vastaanottavan yhtiön kotipaikassa;

c) vastaanottavan yhtiön osakkeenomistajilla, jotka yksin tai yhdessä omistavat vähimmäisosuuden merkitystä pääomasta, on oikeus vaatia, että vastaanottavan yhtiön yhtiökokous kutsutaan koolle päättämään sulautumisen hyväksymisestä. Vähimmäisosuutta ei saa asettaa viittä prosenttia suuremmaksi. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin säätää, että äänivaltaa vailla olevia osakkeita ei oteta lukuun sitä laskettaessa.

2009/109/EY 2 artiklan 3 alakohta

Ensimmäisen kohdan b alakohtaa sovellettaessa sovelletaan 11 artiklan 2, 3 ja 4 kohtaa.

2009/109/EY 2 artiklan 4 alakohta

9 artikla

1. Jokaisen sulautumiseen osallistuvan yhtiön hallinto- tai johtoelimen on laadittava yksityiskohtainen kirjallinen kertomus, jossa selvitetään sulautumissuunnitelman ehtojen sekä erityisesti osakkeiden vaihtosuhteen oikeudelliset ja taloudelliset perustelut.

Mainitussa kertomuksessa on myös selostettava mahdollisesti ilmenneet erityiset arvostusongelmat.

2. Jokaisen sulautumiseen osallistuvan yhtiön hallinto- tai johtoelimen on ilmoitettava yhtiönsä yhtiökokoukselle ja toisten sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden hallinto- tai johtoelimille mahdollisista varojen ja vastuiden olennaisista muutoksista sulautumissuunnitelman laatimispäivän ja sen päivän välisenä aikana, jona yhtiökokouksen on määrä päättää sulautumissuunnitelman hyväksymisestä, jotta viimeksi mainitut elimet voivat ilmoittaa niistä omille yhtiökokouksilleen.

3. Jäsenvaltiot voivat säätää, että 1 kohdassa tarkoitettua kertomusta ja/tai 2 kohdassa mainittuja tietoja ei vaadita, jos sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden kaikki osakkeenomistajat ja muiden äänioikeuden antavien arvopaperien haltijat suostuvat siihen.

78/855/ETY

10 artikla

1. Yhden tai useamman riippumattoman asiantuntijan, jonka hallintoviranomainen tai tuomioistuin on määrännyt tai hyväksynyt ja joka toimii kunkin sulautumiseen osallistuvan yhtiön puolesta mutta siitä riippumattomana, on tarkastettava sulautumissuunnitelma ja annettava siitä kirjallinen lausunto osakkeenomistajille. Jäsenvaltion lainsäädännössä voidaan kuitenkin säätää yhden tai useamman riippumattoman asiantuntijan määräämisestä kaikille sulautumiseen osallistuville yhtiöille yhteisesti, jos tuomioistuin tai hallintoviranomainen määrää asiantuntijat kaikkien yhtiöiden yhteisestä hakemuksesta. Tällaiset asiantuntijat voivat olla luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä tai yhtiöitä sen mukaan kuin jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetussa lausunnossa asiantuntijoiden on lausuttava ainakin siitä, onko osakkeiden vaihtosuhde heidän käsityksensä mukaan kohtuullinen ja asiallisesti perusteltu. Lausunnossa on ainakin:

a) ilmoitettava ne menetelmät, joilla on päädytty ehdotettuun vaihtosuhteeseen;

b) lausuttava siitä, ovatko nämä menetelmät olleet tarkoituksenmukaisia kyseessä olevassa tapauksessa, ilmoitettava ne arvot, joihin on päädytty käyttämällä kutakin menetelmää sekä lausuttava näkemyksensä näiden menetelmien merkityksestä suhteessa toisiinsa arvoa määritettäessä.

Lausunnossa on myös selostettava mahdollisesti ilmenneet erityiset arvostusongelmat.

3. Jokaisella asiantuntijalla on oikeus saada sulautumiseen osallistuvilta yhtiöiltä kaikki tarpeelliset tiedot ja asiakirjat sekä suorittaa tarvittavat tutkimukset.

2007/63/EY 2 artiklan 1 kohta

4. Sulautumissuunnitelman tarkastusta ja asiantuntijalausuntoa ei vaadita, jos kaikki sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden osakkeenomistajat ja muiden äänioikeuden tuottavien arvopaperien haltijat suostuvat siihen.

78/855/ETY

11 artikla

1. Jokaisella osakkeenomistajalla on oikeus viimeistään kuukautta ennen sitä yhtiökokousta, jossa on määrä päättää sulautumissuunnitelman hyväksymisestä, tutustua yhtiön kotipaikassa ainakin seuraaviin asiakirjoihin:

a) sulautumissuunnitelma;

b) sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden kolmen viimeisen tilikauden tilinpäätökset ja toimintakertomukset;

2009/109/EY 2 artiklan 5 kohdan a alakohdan i alakohta

c) tarvittaessa välitilinpäätös päivältä, joka ei saa olla aikaisempi kuin sulautumissuunnitelman päiväystä edeltävän kolmannen kuukauden ensimmäinen päivä, jos viimeisin tilinpäätös on tilikaudelta, joka on päättynyt yli kuusi kuukautta ennen mainittua päivää;

d) tarvittaessa 9 artiklassa tarkoitetut sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden hallinto- tai johtoelinten laatimat kertomukset;

2007/63/EY 2 artiklan 2 kohta (mukautettu)

e) tarvittaessa 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu asiantuntijalausunto.

2009/109/EY 2 artiklan 5 alakohdan a alakohdan ii alakohta

Ensimmäisen alakohdan c alakohtaa sovellettaessa välitilinpäätöstä ei vaadita, jos yhtiö julkaisee puolivuotiskatsauksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/109/EY [14] 5 artiklan mukaisesti ja asettaa sen osakkeenomistajien saataville tämän kohdan mukaisesti. Lisäksi jäsenvaltiot voivat säätää, ettei välitilinpäätöstä vaadita, jos sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden kaikki osakkeenomistajat ja muiden äänioikeuden antavien arvopaperien haltijat suostuvat siihen.

78/855/ETY (mukautettu)

2. Ensimmäisen alakohdan c alakohdassa tarkoitettu välitilinpäätös on laadittava samoja menetelmiä ja kaavoja noudattaen kuin edellinen vuositase.

Jäsenvaltion lainsäädännössä voidaan kuitenkin säätää, että:

a) ei ole välttämätöntä inventoida varoja uudelleen;

b) edellisen taseen mukaista arvostusta voidaan muuttaa ainoastaan kirjanpitoon tehtyjen merkintöjen mukaisesti; seuraavat seikat on kuitenkin otettava huomioon:

– poistot ja varaukset välillä kuluneelta ajalta,

– sellaiset merkittävät todellisten arvojen muutokset, jotka eivät käy ilmi kirjanpidosta.

3. Jokaisella osakkeenomistajalla on oikeus pyynnöstä saada vastikkeetta jäljennökset 1 kohdassa tarkoitetuista asiakirjoista täydellisinä tai, halutessaan niiden osista.

2009/109/EY 2 artiklan 5 alakohdan b alakohta

Jos osakkeenomistaja on antanut yhtiölle luvan toimittaa tiedot sähköisesti, tällaiset jäljennökset voidaan toimittaa sähköpostitse.

2009/109/EY 2 artiklan 5 alakohdan c alakohta

4. Yhtiö vapautetaan vaatimuksesta asettaa 1 kohdassa tarkoitetut asiakirjat saataville yhtiön kotipaikassa, jos se pitää ne saatavilla verkkosivustollaan yhtäjaksoisen ajan, joka alkaa vähintään kuukautta ennen päivää, jona sulautumissuunnitelmasta päättävä yhtiökokous on määrä järjestää, ja päättyy aikaisintaan tämän kokouksen päättyessä. Jäsenvaltiot eivät saa asettaa muita tämän vapautuksen myöntämistä koskevia vaatimuksia tai rajoituksia kuin ne, joita tarvitaan verkkosivuston turvallisuuden ja asiakirjojen aitouden varmistamiseksi, ja ne saavat asettaa tällaisia vaatimuksia tai rajoituksia vain siltä osin kuin ne ovat oikeassa suhteessa näiden tavoitteiden saavuttamiseen nähden.

Edellä olevaa 3 kohtaa ei sovelleta, jos verkkosivusto antaa osakkeenomistajille koko ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun ajan mahdollisuuden ladata ja tulostaa 1 kohdassa tarkoitettuja asiakirjoja. Tässä tapauksessa jäsenvaltiot voivat kuitenkin säätää, että yhtiön on asetettava asiakirjat saataville yhtiön kotipaikassa siten, että ne ovat osakkeenomistajien käytettävissä.

Jäsenvaltiot voivat vaatia yhtiöitä säilyttämään tietoja määrätyn ajan yhtiökokouksen jälkeen verkkosivustollaan. Jäsenvaltiot voivat määrittää seuraukset, joita teknisestä tai muusta syystä johtuvat väliaikaiset häiriöt verkkosivustolle pääsyssä aiheuttavat.

78/855/ETY (mukautettu)

12 artikla

Sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden työntekijöiden oikeuksien suojaamisesta säädetään direktiivin 2001/23/EY mukaisesti.

78/855/ETY

13 artikla

1. Jäsenvaltioiden lainsäädännössä on järjestettävä riittävä suoja sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden velkojille, joiden saatavat ovat syntyneet ennen sulautumissuunnitelman julkaisemista, mutta eivät ole erääntyneet ennen sitä.

2009/109/EY 2 artiklan 6 alakohta

2. Tätä varten jäsenvaltioiden on lainsäädännössään säädettävä ainakin, että tällaisilla velkojilla on oikeus saada riittävät takeet, jos tällainen suoja on sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden rahoitusaseman vuoksi tarpeen eikä niillä vielä ole tällaisia takeita.

Jäsenvaltioiden on säädettävä 1 kohdassa ja tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun suojan edellytyksistä. Jäsenvaltioiden on joka tapauksessa varmistettava, että velkojilla on valtuudet hakea asianmukaisilta hallinto- tai oikeusviranomaisilta riittäviä takeita edellyttäen, että velkojat voivat uskottavalla tavalla osoittaa, että niiden saatavat ovat sulautumisen vuoksi vaarassa jäädä saamatta eikä kyseiseltä yhtiöltä ole saatu riittäviä takeita.

78/855/ETY

3. Vastaanottavan ja sulautuvan yhtiön velkojien suoja voi olla erilainen.

14 artikla

Sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden joukkovelkakirjojen haltijoihin sovelletaan 13 artiklaa, jollei velkakirjanhaltijoiden kokous, kun kansallisessa lainsäädännössä on säännökset tällaisesta kokouksesta, tai kukin velkakirjanhaltija erikseen hyväksy sulautumista, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta tällaisten oikeuksien yhteistä käyttämistä koskevien säännösten soveltamista.

15 artikla

Sellaisten muiden arvopaperien kuin osakkeiden haltijoille, joihin liittyy erityisiä oikeuksia, on annettava vastaanottavassa yhtiössä ainakin vastaavat oikeudet kuin heillä oli sulautuvassa yhtiössä, jollei näiden arvopaperien haltijoiden kokous, kun kansallisessa lainsäädännössä on säännökset tällaisesta kokouksesta, tai kukin tällaisten arvopaperien haltija erikseen hyväksy näiden oikeuksien muuttamista taikka jollei heillä ole oikeutta saada vastaanottava yhtiö ostamaan takaisin heidän arvopaperinsa.

16 artikla

1. Niissä jäsenvaltioissa, joiden lainsäädännössä ei ole säädetty sulautumisen laillisuuden hallinnollisesta tai oikeudellisesta ennakkovalvonnasta tai joissa tällainen valvonta ei koske kaikkia sulautumista varten vaadittavia toimia, on niiden yhtiökokousten pöytäkirjat, joissa päätetään sulautumisesta, sekä, tarvittaessa, myös yhtiökokousten jälkeinen sulautumissopimus vahvistettava virallisesti. Jos sulautumisesta ei tarvitse päättää kaikissa sulautumiseen osallistuvissa yhtiöissä, sulautumissuunnitelma on vahvistettava virallisesti.

2. Notaarin tai toimivaltaisen viranomaisen, jolla on oikeus vahvistaa virallisesti asiakirjoja, on tutkittava ja vahvistettava, että yhtiöltä, jonka osalta kyseinen asiakirja on laadittu, vaadittavat toimet ja muotoseikat on toteutettu ja että ne ovat lainmukaisia sekä, että sulautumissopimus on tehty ja se on lainmukainen.

17 artikla

Jäsenvaltioiden lainsäädännössä on säädettävä siitä, milloin sulautuminen tulee voimaan.

18 artikla

1. Sulautuminen on julkistettava kaikkien sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden osalta noudattaen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyä, direktiivin 2009/101/EY 3 artiklan mukaista menettelyä.

2. Vastaanottava yhtiö voi huolehtia sulautuvaa yhtiötä tai sulautuvia yhtiöitä koskevista julkistamistoimista.

19 artikla

1. Sulautumisella on seuraavat suoraan laista johtuvat ja samanaikaiset vaikutukset:

a) sekä sulautuvan ja vastaanottavan yhtiön välillä että suhteessa ulkopuolisiin kaikki sulautuvan yhtiön varat ja vastuut siirtyvät vastaanottavalle yhtiölle;

b) sulautuvan yhtiön osakkeenomistajista tulee vastaanottavan yhtiön osakkeenomistajia;

c) sulautuva yhtiö lakkaa.

2. Vastaanottavan yhtiön osakkeisiin ei saa vaihtaa sellaisia sulautuvan yhtiön osakkeita, jotka:

a) vastaanottava yhtiö omistaa itse tai sellaisen henkilön kautta, joka toimii omissa nimissään mutta sen lukuun; tai

b) sulautuva yhtiö omistaa itse tai sellaisen henkilön kautta, joka toimii omissa nimissään mutta sen lukuun.

3. Edellä sanottu ei vaikuta sellaisen jäsenvaltioiden lainsäädännön soveltamiseen, jonka mukaan sulautuvan yhtiön tiettyjen varojen, oikeuksien ja velvollisuuksien siirtäminen pätevästi suhteessa sivullisiin on tehtävä määrätyssä muodossa. Vastaanottava yhtiö voi huolehtia näiden muotovaatimusten täyttämisestä; jäsenvaltioiden lainsäädännössä voidaan kuitenkin sallia, että sulautuva yhtiö jatkaa muotovaatimusten täyttämiseksi tarvittavien toimien suorittamista rajoitetun ajan, joka ei saa muissa kuin poikkeustapauksissa olla pidempi kuin kuusi kuukautta sulautumisen voimaantulosta.

20 artikla

Jäsenvaltioiden lainsäädännössä on oltava säännökset ainakin sulautuvan yhtiön hallinto- ja johtoelinten jäsenten yksityisoikeudellisesta vastuusta suhteessa tämän yhtiön osakkeenomistajiin sillä perusteella, että nämä jäsenet ovat sulautumisen valmistelussa ja toteuttamisessa menetelleet virheellisesti.

21 artikla

Jäsenvaltioiden lainsäädännössä on oltava säännökset ainakin niiden asiantuntijoiden, jotka 10 artiklan 1 kohdan mukaisesti antavat lausunnon sulautuvan yhtiön osalta, yksityisoikeudellisesta vastuusta suhteessa tämän yhtiön osakkeenomistajiin sillä perusteella, että nämä asiantuntijat ovat tehtävässään menetelleet virheellisesti.

22 artikla

1. Jäsenvaltiot saavat säätää yhtiön pätemättömyydestä vain noudattaen seuraavia säännöksiä:

a) pätemättömyys on todettava tuomioistuimen päätöksellä;

b) sulautumiset, jotka ovat tulleet voimaan 17 artiklan mukaisesti, voidaan todeta pätemättömiksi vain niiden laillisuuden oikeudellisen tai hallinnollisen ennakkovalvonnan puutteen tai virallisen vahvistamisen puutteen perusteella tai jos näytetään, että yhtiökokouksen päätös on pätemätön tai moitteenvarainen kansallisen oikeuden mukaan;

c) oikeudenkäyntiä pätemättömyyden toteamiseksi ei saa panna vireille myöhemmin kuin kuusi kuukautta sen jälkeen, kun sulautuminen on tullut voimaan suhteessa siihen, joka vetoaa pätemättömyyteen, tai jos puutteet on oikaistu;

d) jos puute, jonka perusteella sulautuminen voidaan todeta pätemättömäksi, voidaan oikaista, toimivaltaisen tuomioistuimen on asetettava kyseessä oleville yhtiöille määräaika sitä varten;

e) päätös, jolla sulautuminen todetaan pätemättömäksi, on julkistettava noudattaen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyä, direktiivin 2009/101/EY 3 artiklan mukaista menettelyä;

f) jos ulkopuolinen saa kansallisen lainsäädännön mukaan hakea muutosta tällaiseen päätökseen, muutosta on haettava kuudessa kuukaudessa siitä, kun päätös on julkistettu direktiivissä 2009/101/EY säädetyllä tavalla;

78/855/ETY (mukautettu)

g) päätös, jolla sulautuminen todetaan pätemättömäksi, ei sellaisenaan vaikuta sellaisten vastaanottavan yhtiön tekemien tai sen kanssa tehtyjen sitoumusten pätevyyteen, jotka ovat syntyneet ennen kuin päätös on julkaistu mutta sulautumisen voimaantulopäivän jälkeen;

h) sulautumiseen osallistuvat yhtiöt vastaavat yhteisvastuullisesti vastaanottavan yhtiön g alakohdassa tarkoitetuista velvoitteista.

2. Jäsenvaltioiden lainsäädännössä voidaan 1 kohdan a alakohdasta poiketen säätää myös, että hallintoviranomainen voi todeta sulautumisen pätemättömäksi, jos sen päätökseen voidaan hakea muutosta tuomioistuimelta. Mitä b ja d–h alakohdassa säädetään, koskee vastaavasti tällaista hallintoviranomaista. Tällaista menettelyä pätemättömyyden toteamiseksi ei saa aloittaa myöhemmin kuin kuusi kuukautta sulautumisen voimaantulopäivän jälkeen.

3. Jäsenvaltioiden sellaisen lainsäädännön soveltamista, jonka mukaan sulautuminen voidaan todeta pätemättömäksi muunlaisessakin valvonnassa kuin sen laillisuuden oikeudellisesta tai hallinnollisesta ennakkovalvonnasta , ei rajoiteta .

78/855/ETY

IV LUKU

Sulautuminen perustamalla uusi yhtiö

23 artikla

1. Sulautumiseen perustamalla uusi yhtiö sovelletaan mitä 5, 6, 7 ja 9–22 artiklassa säädetään, sanotun kuitenkaan rajoittamatta direktiivin 2009/101/EY 12 ja 13 artiklan soveltamista. Tällöin se, mitä ’sulautumiseen osallistuvista yhtiöistä’ ja ’sulautuvasta yhtiöstä’ säädetään, koskee yhtiöitä, jotka lakkaavat, ja mitä ’vastaanottavasta yhtiöstä’ säädetään, koskee uutta yhtiötä.

78/855/ETY (mukautettu)

Mitä tämän direktiivin 5 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetään, sovelletaan myös uuteen yhtiöön.

78/855/ETY

1 2009/109/EY 2 artiklan 8 kohdan a alakohta

2 2009/109/EY 2 artiklan 8 alakohdan b alakohta

2. Jokaisen lakkaavan yhtiön yhtiökokouksen on hyväksyttävä sulautumissuunnitelma ja, jos ne ovat erillisessä asiakirjassa, uuden yhtiön perustamiskirja tai ehdotus perustamiskirjaksi sekä uuden yhtiön yhtiöjärjestys tai ehdotus yhtiöjärjestykseksi.

V LUKU

Yhtiön hankkiminen, jos hankkiva yhtiö omistaa vähintään 90 prosenttia hankittavan yhtiön osakkeista

24 artikla

Jäsenvaltioiden on annettava lainsäädäntönsä alaisten yhtiöiden osalta säännökset menettelystä, jossa yksi tai useampi yhtiö purkautuen selvitysmenettelyttä siirtää kaikki varansa ja vastuunsa toiselle yhtiölle, joka omistaa kaikki sen osakkeet ja muut arvopaperit, jotka oikeuttavat äänestämään yhtiökokouksessa. 1 Tällaiseen menettelyyn sovelletaan II luvun säännöksiä. 2 Jäsenvaltiot eivät kuitenkaan saa asettaa 5 artiklan 2 kohdan b, c ja d alakohdassa, 9 ja 10 artiklassa, 11 artiklan 1 kohdan d ja e alakohdassa, 19 artiklan 1 kohdan b alakohdassa eikä 20 ja 21 artiklassa säädettyjä vaatimuksia.

25 artikla

2009/109/EY 2 artiklan 9 alakohdan a alakohta

Jäsenvaltiot eivät saa soveltaa 7 artiklaa 24 artiklassa tarkoitettuihin toimiin, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

78/855/ETY

a) edellä 6 artiklassa tarkoitettu julkistaminen tapahtuu jokaisen menettelyyn osallistuvan yhtiön osalta viimeistään kuukautta ennen kuin menettely tulee voimaan;

b) vastaanottavan yhtiön kaikilla osakkeenomistajilla on oikeus viimeistään kuukautta ennen kuin menettely tulee voimaan tutustua 11 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdassa tarkoitettuihin asiakirjoihin yhtiön kotipaikassa;

c) sovelletaan, mitä 8 artiklan c alakohdassa säädetään.

2009/109/EY 2 artiklan 9 alakohdan c alakohta

Ensimmäisen kohdan b alakohtaa sovellettaessa sovelletaan 11 artiklan 2, 3 ja 4 kohtaa.

78/855/ETY

26 artikla

Jäsenvaltiot voivat soveltaa 24 ja 25 artiklaa menettelyyn, jossa yksi tai useampi yhtiö purkautuen selvitysmenettelyttä siirtää kaikki varansa ja vastuunsa toiselle yhtiölle, jos sulautuvan yhtiön tai yhtiöiden kaikki 24 artiklassa tarkoitetut osakkeet ja muut arvopaperit ovat vastaanottavan yhtiön tai sellaisten henkilöiden hallussa, jotka hallitsevat niitä omissa nimissään mutta vastaanottavan yhtiön lukuun.

27 artikla

2009/109/EY 2 artiklan 10 alakohdan a alakohta

Jos absorptiosulautumisen toteuttaa yhtiö, joka omistaa vähintään 90 prosenttia osakkeista tai muista arvopapereista, jotka oikeuttavat äänestämään sulautuvan yhtiön tai sulautuvien yhtiöiden yhtiökokouksessa, muttei kaikkia niistä, jäsenvaltiot eivät saa vaatia, että vastaanottavan yhtiön yhtiökokous hyväksyy sulautumisen, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

78/855/ETY

a) edellä 6 artiklassa tarkoitettu julkistaminen tapahtuu vastaanottavan yhtiön osalta viimeistään kuukautta ennen sitä päivää, jolloin sulautuvan yhtiön tai sulautuvien yhtiöiden yhtiökokouksen on määrä päättää sulautumissuunnitelmasta;

2009/109/EY 2 artiklan 10 alakohdan b alakohta

b) kaikilla vastaanottavan yhtiön osakkeenomistajilla on oikeus viimeistään kuukautta ennen a alakohdassa tarkoitettua päivää tutustua 11 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa ja tarvittaessa sen c, d ja e alakohdassa tarkoitettuihin asiakirjoihin yhtiön kotipaikassa;

78/855/ETY

c) sovelletaan, mitä 8 artiklan c alakohdassa säädetään.

2009/109/EY 2 artiklan 10 alakohdan c alakohta

Ensimmäisen kohdan b alakohtaa sovellettaessa sovelletaan 11 artiklan 2, 3 ja 4 kohtaa.

78/855/ETY

28 artikla

2009/109/EY 2 artiklan 11 kohdan a alakohta

Jäsenvaltiot eivät saa asettaa 9, 10 ja 11 artiklan mukaisia vaatimuksia 27 artiklassa tarkoitetussa sulautumisessa jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

78/855/ETY

a) sulautuvan yhtiön osakkeenomistajien vähemmistöllä on oikeus saada vastaanottava yhtiö hankkimaan heidän osakkeensa;

b) heillä on tätä oikeuttaan käyttäessään oikeus saada osakkeidensa arvoa vastaava vastike;

2009/109/EY 2 artiklan 11 kohdan b alakohta

c) jos vastikkeesta on erimielisyyttä, tuomioistuin tai jäsenvaltion tätä tarkoitusta varten nimeämä hallintoviranomainen voi päättää sen suuruudesta.

2009/109/EY 2 artiklan 11 alakohdan c alakohta

Jäsenvaltion ei tarvitse soveltaa ensimmäistä kohtaa, mikäli jäsenvaltion lait antavat vastaanottavalle yhtiölle oikeuden ilman aikaisempaa julkista ostotarjousta vaatia kaikkia sulautuvan yrityksen tai sulautuvien yritysten jäljellä olevien arvopaperien haltijoita myymään kyseiset arvopaperit sille ennen sulautumista käypään hintaan.

78/855/ETY

29 artikla

Jäsenvaltiot voivat soveltaa 27 ja 28 artiklaa menettelyyn, jossa yksi tai useampi yhtiö purkautuen selvitysmenettelyttä siirtää kaikki varansa ja vastuunsa toiselle yhtiölle, jos sulautuvan yhtiön tai sulautuvien yhtiöiden 27 artiklassa tarkoitetuista osakkeista ja muista arvopapereista vähintään 90 prosenttia, eivät kuitenkaan kaikki, on vastaanottavan yhtiön tai sellaisten henkilöiden hallussa, jotka hallitsevat niitä omissa nimissään mutta vastaanottavan yhtiön lukuun.

VI LUKU

Muut sulautumisena pidettävät menettelyt

30 artikla

Jos 2 artiklassa tarkoitetussa menettelyssä jäsenvaltion lainsäädännön mukaan rahakorvauksen määrä saa olla enemmän kuin 10 prosenttia, sovelletaan, mitä III ja IV luvussa sekä 27, 28 ja 29 artiklassa säädetään.

31 artikla

Jos jäsenvaltion lainsäädännön mukaan jokin 2, 24 tai 30 artiklassa tarkoitettu menettely on mahdollinen ilman, että jokainen varansa ja vastuunsa siirtävä yhtiö lakkaa, III luvun muita säännöksiä kuin 19 artiklan 1 kohdan c alakohtaa sekä IV ja V lukua sovelletaan soveltuvin osin.

VII LUKU

Loppusäännökset

32 artikla

Kumotaan direktiivi 78/855/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna liitteessä I olevassa A osassa mainituilla säädöksillä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta jäsenvaltioita velvoittavia liitteessä I olevassa B osassa asetettuja määräaikoja, joiden kuluessa niiden on saatettava mainitut direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Viittauksia kumottuun direktiiviin pidetään viittauksina tähän direktiiviin liitteessä II olevan vastaavuustaulukon mukaisesti.

33 artikla

Tämä direktiivi tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2011.

78/855/ETY

34 artikla

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä […]

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puhemies Puheenjohtaja

[…] […]

LIITE I

A osa

Kumottu direktiivi ja luettelo sen muutoksista

(32 artiklassa tarkoitettu)

Neuvoston direktiivi 78/855/ETY (EYVL L 295, 20.10.1978, s. 36) | |

Vuoden 1979 liittymisasiakirjan liitteessä I olevan III kohdan C alakohta (EYVL L 291, 19.11.1979, s. 89) | |

Vuoden 1985 liittymisasiakirjan liitteessä I olevan II kohdan d alakohta (EYVL L 302, 15.11.1985, s. 157) | |

Vuoden 1994 liittymisasiakirjan liitteessä I olevan XI.A.3 kohta (EYVL C 241, 29.8.1994, s. 194) | |

Vuoden 2003 liittymisasiakirjan liitteessä II olevan 4.A.3 kohta (EUVL L 236, 23.9.2003, s. 338) | |

Neuvoston direktiivi 2006/99/EY (EUVL L 363, 20.12.2006, s. 137) | Ainoastaan 1 artiklassa ja liitteen A jakson 3 kohdassa direktiiviin 78/855/ETY tehtyjen viittausten osalta. |

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/63/EY (EUVL L 300, 17.11.2007, s. 47) | Ainoastaan 2 artikla |

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/109/EY (EUVL L 259, 2.10.2009, s. 14) | Ainoastaan 2 artikla |

B osa

Määräajat kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiselle

(32 artiklassa tarkoitetut)

Direktiivi | Määräaika kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiselle |

78/855/ETY | 13 päivä lokakuuta 1981 |

2006/99/EY | 1 päivä tammikuuta 2007 |

2007/63/ΕΥ | 31 päivä joulukuuta 2008 |

2009/109/EY | 30 päivä kesäkuuta 2011 |

_____________

LIITE II

Vastaavuustaulukko

Direktiivi 78/855/ETY | Tämä direktiivi |

1–31 artikla | 1–31 artikla |

32 artikla | – |

– | 32 artikla |

– | 33 artikla |

33 artikla | 34 artikla |

– | Liite I |

– | Liite II |

_____________

[1] KOM(2008) 26 lopullinen.

[2] EYVL C 102, 4.4.1996, s. 2.

[3] EUVL L 259, 2.10.2009, s. 14.

[4] Katso neuvoa-antavan ryhmän 27 päivänä helmikuuta 2008 antama lausunto.

[5] EUVL C […], […], s. […].

[6] EYVL L 295, 20.10.1978, s. 36.

[7] Katso liitteessä I oleva A osa.

[8] EYVL 2, 15.1.1962, s. 36/62.

[9] EYVL L 65, 14.3.1968, s. 8.

[10] EYVL L 26, 31.1.1977, s. 1.

[11] EYVL L 222, 14.8.1978, s. 11.

[12] EYVL L 82, 22.3.2001, s. 16 .

[13] EUVL L 258, 1.10.2009, s. 11.

[14] EUVL 390, 31.12.2004. s. 38.

--------------------------------------------------