[pic] | EUROOPAN KOMISSIO | Bryssel 17.11.2010 KOM(2010) 677 lopullinen KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE Energiainfrastruktuurien painopisteet vuodelle 2020 ja sen jälkeen –Suunnitelma integroitua eurooppalaista energiaverkkoa varten {SEK(2010) 1395 lopullinen}{SEK(2010) 1396 lopullinen}{SEK(2010) 1398 lopullinen} KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE Energiainfrastruktuurien painopisteet vuodelle 2020 ja sen jälkeen –Suunnitelma integroitua eurooppalaista energiaverkkoa varten SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 4 2. Infrastruktuurihaasteet vaativat nopeita toimia 6 2.1. Sähköverkot ja sähkön varastointi 6 2.2. Kaasuverkot ja kaasun varastointi 6 2.3 Kaukolämpö- ja -jäähdytysverkot 6 2.4. Hiilidioksidin talteenotto, siirto ja varastointi 6 2.5. Öljyn ja olefiinin siirto- ja jalostusinfrastruktuuri 6 2.6. Markkinat toteuttavat suurimman osan investoinneista, mutta esteitä on yhä jäljellä 6 2.7. Investointitarpeet ja rahoitusvaje 6 3. Energiainfrastruktuurisuunnitelma: Uusi strategisen suunnittelun menetelmä 6 4. Euroopan infrastruktuurien painopisteet vuodelle 2020 ja sen jälkeen 6 4.1. Ensisijaiset sähkö-, kaasu- ja öljykäytävät 6 4.1.1. Euroopan sähköverkon saattaminen vuoden 2020 edellyttämään kuntoon 6 4.1.2. Monipuolisemmat kaasutoimitukset täysin yhteenliitettyyn ja joustavaan EU:n kaasuverkkoon 6 4.1.3. Öljyn toimitusvarmuuden turvaaminen 6 4.1.4. Älykkään verkkoteknologian käyttöönotto 6 4.2. Pidemmän aikavälin verkkojen valmistelu 6 4.2.1. Euroopan sähkönsiirron valtaväylät 6 4.2.2. Euroopan hiilidioksidin siirtoinfrastruktuuri 6 4.3. Prioriteeteista hankkeiksi 6 5. Välineet toteutuksen nopeuttamiseksi 6 5.1. Alueelliset klusterit 6 5.2. Nopeammat ja läpinäkyvämmät lupien myöntämismenettelyt 6 5.3. Paremmat menetelmät ja tiedotus päätöksentekijöille ja kansalaisille 6 5.4. Vakaan rahoitusympäristön luominen 6 5.4.1. Rahoituksen houkutteleminen yksityisistä lähteistä kustannustenjakoa parantamalla 6 5.4.2. Julkisten ja yksityisten rahoituslähteiden saannin optimointi investoijien riskejä lieventämällä 6 6. Päätelmät ja jatkotoimet 6 LIITE 6 1. Johdanto 6 2. Energian kysynnän ja tarjonnan kehitys 6 3. Ensisijaiset sähkö-, kaasu- ja öljykäytävät 6 3.1. Euroopan sähköverkon saattaminen vuoden 2020 edellyttämään kuntoon 6 3.1.1. Pohjoisten merialueiden offshore-verkko 6 3.1.2. Yhteenliitännät Lounais-Euroopassa 6 3.1.3. Keskinen Itä-Eurooppa ja Kaakkois-Eurooppa 6 3.1.4. Baltian energiamarkkinoiden yhteenliittämissuunnitelman päätökseen saattaminen sähkön osalta 6 3.2. Monipuolisemmat kaasutoimitukset täysin yhteenliitettyyn ja joustavaan EU:n kaasuverkkoon 6 3.2.1. Eteläinen käytävä 6 3.2.2. Pohjois-eteläsuuntaiset kaasuyhteydet Itä-Euroopassa 6 3.2.3. Baltian energiamarkkinoiden yhteenliittämissuunnitelman päätökseen saattaminen kaasun osalta 6 3.2.4. Länsi Euroopan pohjois–eteläsuuntainen käytävä 6 3.3. Öljyn toimitusvarmuuden turvaaminen 6 3.4. Älykkään verkkoteknologian käyttöönotto 6 4. Pidemmän aikavälin verkkojen valmistelu 6 4.1. Euroopan sähkönsiirron valtaväylät 6 4.2. Euroopan hiilidioksidin siirtoinfrastruktuuri 6 1. Johdanto Euroopan energiainfrastruktuuri on taloutemme keskushermosto. EU:n energiapoliittisia tavoitteita samoin kuin Eurooppa 2020 -strategian taloudellisia tavoitteita ei voida saavuttaa ilman merkittävää muutosta tavassa, jolla Euroopan infrastruktuuria kehitetään. Energiajärjestelmämme rakenteiden muuttaminen vähähiilisen tulevaisuuden tarpeita vastaaviksi ei ole ainoastaan energiateollisuuden tehtävä. Tarvitaan teknologian kehittämistä, parempaa tehokkuutta, muuttuvan ilmaston sietokykyä ja uudenlaista joustavuutta. Jäsenvaltiot eivät pysty toteuttamaan tätä tehtävää yksin. Tarvitaan eurooppalaista strategiaa ja rahoitusta. Maaliskuussa 2007 järjestetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa[1] hyväksytyssä Euroopan energiastrategiassa unionin keskeisiksi energiapoliittisiksi tavoitteiksi vahvistetaan kilpailukyky, kestävyys ja toimitusvarmuus . Energian sisämarkkinat on saatettava valmiiksi lähivuosina, ja vuoteen 2020 mennessä uusiutuvien energialähteiden osuuden energian loppukulutuksesta on kohottava 20 prosenttiin, kasvihuonekaasupäästöjen on vähennyttävä 20 prosentilla[2] ja energiatehokkuutta parantamalla on saavutettava 20 prosentin säästö energiankulutuksessa. EU:n on taattava toimitusvarmuus 500 miljoonalle kansalaiselleen kilpailukykyisin hinnoin tilanteessa, jossa kansainvälinen kilpailu maailman luonnonvaroista kiristyy kaiken aikaa. Energialähteiden suhteellinen merkitys tulee muuttumaan. Fossiilisten polttoaineiden, etenkin kaasun ja öljyn, osalta EU:n riippuvaisuus tuonnista kasvaa tulevaisuudessa. Sähkönkysynnän puolestaan odotetaan kasvavan huomattavasti. Marraskuun 10. päivänä 2010 hyväksytyssä Energia 2020 -tiedonannossa[3] peräänkuulutetaan jyrkkää muutosta tapaan, jolla suunnittelemme, rakennamme ja käytämme energiainfrastruktuureja ja -verkkoja. Energiainfrastruktuurit ovat myös keskeisessä asemassa lippulaivahankkeessa ”Resurssitehokas Eurooppa”[4]. Riittävät, integroidut ja luotettavat energiaverkot eivät ole välttämätön edellytys ainoastaan EU:n energiapoliittisten tavoitteiden saavuttamiselle vaan EU:n koko talousstrategian toteuttamiselle. Energiainfrastruktuurien kehittäminen auttaa EU:ta toteuttamaan moitteettomasti toimivat energian sisämarkkinat, minkä lisäksi se parantaa toimitusvarmuutta, mahdollistaa uusiutuvien energialähteiden paremman hyödyntämisen, parantaa energiatehokkuutta ja antaa kuluttajille mahdollisuuden hyötyä uusista tekniikoista ja älykkäästä energiankäytöstä. EU maksaa korkean hinnan vanhentuneesta ja huonosti yhteenliitetystä energiainfrastruktuurista. Virtaussuunnan kääntämismahdollisuuden puuttuminen ja riittämättömät yhteenliitäntä- ja varastointi-infrastruktuurit vaikeuttivat ratkaisujen löytämistä tammikuussa 2009 Itä-Euroopassa tapahtuneisiin kaasun toimitushäiriöihin. Uusiutuvan merituulisähkön tuotannon nopeaa kehittämistä Pohjanmeren ja Itämeren ympäristössä hidastavat sähköverkkojen riittämättömät yhteenliitännät sekä merellä että mantereella. Uusiutuviin energialähteisiin liittyvien valtavien mahdollisuuksien kehittäminen Etelä-Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa ei ole mahdollista ilman uusia yhteenliitäntöjä sekä EU:n sisällä että naapurimaiden kanssa. Toimituskatkosten ja hävikkien riskit ja kustannukset kasvavat voimakkaasti, ellei EU investoi pikaisesti älykkäisiin, tehokkaisiin ja kilpailukykyisiin energiaverkkoihin ja jos se ei hyödynnä mahdollisuuksiaan energiatehokkuuden parantamiseen. Pidemmällä aikavälillä näiden ongelmien merkitystä lisää EU:n hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoite, eli tavoite vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 80–95 prosentilla vuoteen 2050 mennessä, ja se luo tarvetta uusille kehitysaskelille, kuten infrastruktuurille, jota tarvitaan laajamittaisessa sähkön varastoinnissa, sähköajoneuvojen lataamisessa sekä hiilidioksidin ja vedyn siirrossa ja varastoinnissa. Seuraavan vuosikymmenen aikana rakennettavat infrastruktuurit ovat suurelta osin käytössä vielä vuoden 2050 tietämissä. Siksi on tärkeää pitää mielessä pidemmän aikavälin tavoite . Komissio aikoo esittää vuonna 2011 vuoteen 2050 saakka ulottuvan kattavan etenemissuunnitelman. Etenemissuunnitelmassa esitetään erilaisia skenaarioita energialähteiden yhdistelmistä, ja siinä kuvataan keinoja saavuttaa hiilestä irtautumista koskeva Euroopan pitkän aikavälin tavoite sekä sitä, mitä eri keinot edellyttävät energiapoliittisten päätösten näkökulmasta. Tässä tiedonannossa määritellään vuodelle 2020 asetettujen energiatavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavat energiainfrastruktuurit. Vuoteen 2050 ulottuvat vähähiilisen talouden ja energia-alan etenemissuunnitelmat tarkentavat ja ohjaavat EU:n energiainfrastruktuurin toteuttamista tarjoamalla pidemmän aikavälin vision. Nyt suunniteltavien energiainfrastruktuurien on sovittava yhteen pidemmän aikavälin poliittisten valintojen kanssa. Tarvitaan uutta EU:n energiainfrastruktuuripolitiikkaa koordinoimaan ja optimoimaan verkon kehittämistä koko mantereen laajuisesti. Näin EU voisi saada täyden hyödyn integroidusta eurooppalaisesta verkosta, joka on paljon sen yksittäisten osatekijöiden arvoa suurempi. Älykkäisiin ja vähähiilisiin tekniikoihin perustuvia täysin integroituja energiainfrastruktuureja koskeva eurooppalainen strategia alentaa mittakaavaetujensa vuoksi vähähiiliseen talouteen siirtymisen kustannuksia yksittäisissä jäsenvaltioissa. Täysin yhteenliitetyt eurooppalaiset markkinat parantavat myös toimitusvarmuutta ja auttavat vakiinnuttamaan kuluttajahintoja varmistamalla, että sähköä ja kaasua ohjataan sinne missä sitä tarvitaan. Eurooppalaiset verkot, mukaan lukien tarvittaessa verkot naapurimaiden kanssa, helpottavat myös kilpailua EU:n energian yhtenäismarkkinoilla ja lisäävät jäsenvaltioiden välistä solidaarisuutta. Ennen kaikkea integroitu eurooppalainen infrastruktuuri takaa Euroopan kansalaisille ja yrityksille mahdollisuuden käyttää kohtuuhintaisia energialähteitä. Tämä puolestaan auttaa saavuttamaan Eurooppa 2020 -strategian poliittisen tavoitteen turvata Euroopalle vahva, monipuolinen ja kilpailukykyinen teollinen perusta. Kaksi tarkempaa käsittelyä vaativaa erityiskysymystä ovat hankkeiden lupamenettelyt ja rahoitus. Lupien myöntämisestä ja rajat ylittävästä yhteistyöstä on tultava tehokkaampaa ja läpinäkyvämpää, jotta voidaan parantaa hankkeiden yleistä hyväksyttävyyttä ja nopeuttaa niiden toteuttamista. On löydettävä rahoitusratkaisuja tarvittavien investointien toteuttamiseksi – investointitarpeeksi arvioidaan noin biljoona euroa seuraavan vuosikymmenen aikana, josta puolet tarvitaan pelkästään energiaverkkoihin. Suurin osa näistä verkkoinvestoinneista on katettava säännellyillä tariffeilla ja ylikuormitusmaksuilla. Nykyisen sääntelykehyksen puitteissa kaikkia tarvittavia investointeja ei kuitenkaan toteuteta lainkaan tai riittävän nopeasti . Tämä johtuu erityisesti siitä, että eräät hankkeet, joilla on ei-kaupallisia positiivisia ulkoisvaikutuksia tai alueellista tai Euroopan laajuista lisäarvoa, tuovat vain rajallisesti suoraa hyötyä kansallisella tai paikallisella tasolla. Talouden taantuma on entisestään hidastanut infrastruktuuri-investointeja. EU:n uuden energiastrategian kehittämisellä on Euroopan valtioiden ja hallitusten päämiesten täysi tuki. Eurooppa-neuvosto[5] pyysi maaliskuussa 2009 Euroopan laajuisia energiaverkkoja (TEN-E) koskevan kehyksen[6] täydellistä uudelleentarkastelua, jotta se voitaisiin mukauttaa sekä edellä kuvattuihin haasteisiin että unionille Lissabonin sopimuksen 194 artiklalla annettuihin uusiin velvollisuuksiin. Tässä tiedonannossa hahmotellaan suunnitelmaa, jonka tarkoituksena on luoda EU:lle visio siitä, mitä tarvitaan verkkojen saattamiseksi tehokkaaseen toimintakuntoon. Siinä esitetään uusi strategisen suunnittelun menetelmä, jonka avulla voidaan kartoittaa tarvittavat infrastruktuurit, määrittää mitkä niistä ovat Euroopan etujen mukaisia selkeän ja läpinäkyvän menettelytavan perusteella sekä tarjota käyttöön välineet, joilla voidaan varmistaa niiden nopeaa toteuttaminen, mukaan lukien keinot, joilla voidaan nopeuttaa lupamenettelyjä, parantaa kustannusten jakamista ja kohdentaa rahoitus yksityisten investointien houkuttelemiseksi. 2. Infrastruktuurihaasteet vaativat nopeita toimia Energiainfrastruktuurin yhteenliittämistä ja mukauttamista uusia tarpeita vastaaviksi koskeva haaste on mittava ja polttava ja koskee kaikkia sektoreita[7]. 2.1. Sähköverkot ja sähkön varastointi Sähköverkkoja on parannettava ja uudenaikaistettava, jotta kasvavaan kysyntään voidaan vastata. Tämä kasvu johtuu merkittävästä siirtymästä koko energian arvoketjussa ja energialähteiden valinnassa, mutta myös sähköä energialähteenä käyttävien sovellusten ja teknologioiden lukumäärän voimakkaasta kasvusta (lämpöpumput, sähköajoneuvot, vety ja polttokennot[8], tieto- ja viestintätekniset laitteet jne.). Verkkoja on myös kiireellisesti laajennettava ja niiden kapasiteettia on lisättävä markkinoiden yhdentymisen edistämiseksi ja verkon nykyisen turvallisuustason ylläpitämiseksi, mutta erityisesti uusiutuvista lähteistä tuotetun sähkön siirtämiseksi ja sen tuotannon tasapainottamiseksi. Tällaisen sähkön tuotannon arvioidaan yli kaksinkertaistuvan vuosina 2007–2020[9]. Huomattava osa tuotantokapasiteetista sijoittuu alueille, jotka ovat kaukana suurista kulutus- tai varastointikeskuksista. Vuonna 2020 jopa 12 prosentin uusiutuviin energialähteisiin perustuvasta sähköntuotannosta odotetaan tapahtuvan merellä sijaitsevissa laitoksissa, näin etenkin pohjoisilla merillä. Merkittävä osuus tuotetaan myös Etelä-Euroopassa maalla sijaitsevissa aurinko- ja tuulivoimaloissa tai Keski- ja Itä-Euroopassa sijaitsevissa biomassalaitoksissa. Myös hajautettu sähköntuotanto yleistyy kaikkialla Euroopassa. Uusiutuvien energialähteiden käyttöönoton kustannuksia voidaan alentaa hyvin yhteenliitetyllä ja älykkäällä verkolla, johon sisältyy laajamittainen varastointi , sillä suurin tehokkuus voidaan saavuttaa Euroopan laajuisessa mittakaavassa. Näiden lyhyen aikavälin vaatimusten lisäksi sähköverkot tarvitsevat perinpohjaisempaa kehittämistä, jotta mahdollistettaisiin vuoteen 2050 mennessä siirtyminen hiilivapaaseen sähköjärjestelmään sellaisen uuden pitkän välimatkan suurjänniteteknologian ja uuden sähkönvarastointiteknologian tukemana, jonka avulla uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön yhä kasvava osuus voidaan syöttää verkkoon sekä EU:ssa että sen ulkopuolelta. Samaan aikaan verkoista on tehtävä myös älykkäämpiä. EU:n vuodelle 2020 asettamien energiatehokkuutta ja uusiutuvien energialähteiden osuutta koskevien tavoitteiden saavuttaminen edellyttää verkkojen suurempaa innovatiivisuutta ja älykkyyttä sekä siirto- että jakelutasolla. Tämä voidaan toteuttaa erityisesti hyödyntämällä tieto- ja viestintäteknologiaa. Tämä on olennaisen tärkeää kysynnän hallinnan ja muiden älykkäiden verkkopalvelujen käyttöönotossa. Älykkäät sähköverkot edistävät avoimuutta, ja niiden avulla kuluttajat voivat ohjata kotonaan olevia laitteita energian säästämiseksi. Ne helpottavat myös kotitalouksissa tapahtuvaa sähköntuotantoa ja alentavat kustannuksia. Tällaiset teknologiat edistävät myös EU:n teollisuuden, myös pk-yritysten, kilpailukykyä ja maailmanlaajuista teknologista johtoasemaa. 2.2. Kaasuverkot ja kaasun varastointi Olettaen että kaasun tarjonta pysyy vakaana, kaasu tulee tulevinakin vuosikymmeninä olemaan keskeisessä asemassa EU:n energiavalikoimassa ja sen merkitys kasvaa varapolttoaineena teholtaan vaihtelevassa sähköntuotannossa. Vaikka epätavanomaiset lähteet ja biokaasu voivat pitkällä aikavälillä vähentää EU:n tuontiriippuvuutta, keskipitkällä aikavälillä omien perinteisten kaasuvarojen loppuminen edellyttää kasvavaa ja monipuolisempaa tuontia . Kaasuverkkoihin kohdistuu uusia joustavuusvaatimuksia, jotka lisäävät tarvetta kaksisuuntaisille putkijohdoille, suuremmalle varastointikapasiteetille ja joustaville toimituslähteille, mukaan lukien nesteytetty maakaasu (LNG) ja paineistettu maakaasu (CNG). Samaan aikaan markkinat ovat edelleen hajanaisia ja monopolistisia, ja niillä esiintyy erilaisia avoimen ja tasapuolisen kilpailun esteitä. Itä-Euroopassa ollaan edelleen riippuvaisia yhdestä lähteestä , ja tilannetta pahentaa puutteellinen infrastruktuuri. Monipuolisempaa valikoimaa fyysisiä kaasulähteitä ja toimitusreittejä ja täysin yhteenliitettyä ja kaksisuuntaista kaasuverkkoa, siellä missä se on tarpeen[10], tarvitaan EU:ssa jo vuoteen 2020 mennessä. Tämän kehityksen tulisi kytkeytyä tiiviisti kolmansia maita koskevaan EU:n strategiaan, etenkin kaasuntoimittajien ja kauttakulkumaiden osalta. 2.3 Kaukolämpö- ja -jäähdytysverkot Lämpövoiman tuotanto johtaa usein muuntohävikkeihin samaan aikaan kun lähistöllä käytetään luonnonvaroja lämmön tai jäähdytyksen tuotantoon erillisissä järjestelmissä. Tämä on sekä tehotonta että kallista. Jäähdytykseen käytetään myös vain harvoin luonnollisia lähteitä, kuten meri- tai pohjavettä, vaikka tällä voitaisiin saada aikaan kustannussäästöjä. Kaukolämpö- ja -jäähdytysverkkojen rakentamista ja uudenaikaistamista olisi siis edistettävä kiireellisesti kaikissa suuremmissa taajamissa, joissa se on perusteltua paikallisten tai alueellisten olosuhteiden kuten lämmitys- tai jäähdytystarpeiden, olemassa olevien tai suunniteltujen infrastruktuurien ja energialähteiden yhdistelmän vuoksi. Tätä kysymystä käsitellään energiatehokkuussuunnitelmassa ja vuoden 2011 alkupuolella käynnistettävässä Smart Cities -innovointikumppanuudessa. 2.4. Hiilidioksidin talteenotto, siirto ja varastointi Hiilidioksidin talteenotto- ja varastointiteknologiat pienentäisivät hiilidioksidipäästöjä suuressa mittakaavassa ja mahdollistaisivat fossiilisten polttoaineiden käytön, sillä fossiiliset polttoaineet pysyvät tärkeänä energialähteenä sähköntuotannossa myös tulevina vuosikymmeninä. Teknologian riskejä ja hyötyjä testataan edelleen pilottilaitoksissa, jotka tulevat käyttöön vuonna 2015. Hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin kaupallisen käyttöönoton sähköntuotannossa ja teollisuussovelluksissa odotetaan alkavan vuoden 2020 jälkeen, ja maailmanlaajuisen käyttöönoton odotetaan tapahtuvan vuoden 2030 tietämissä. Koska mahdolliset varastointipaikat eivät ole jakautuneet tasaisesti ympäri Eurooppaa ja koska eräillä jäsenvaltioilla, ottaen huomioon niiden merkittävät hiilidioksidipäästötasot, on vain rajalliset varastointimahdollisuudet kansallisten rajojensa sisällä, voi olla tarpeellista rakentaa valtioiden rajat ylittävä ja merialueille ulottuva eurooppalainen putki-infrastruktuuri. 2.5. Öljyn ja olefiinin siirto- ja jalostusinfrastruktuuri Jos ilmasto-, liikenne- ja energiatehokkuuspolitiikat pysyvät nykyisellään, öljyn odotetaan muodostavan 30 prosenttia primaarienergiasta, ja merkittävän osan liikennepolttoaineista odotetaan pysyvän öljypohjaisina vuonna 2030. Toimitusvarmuus riippuu koko toimitusketjun eheydestä ja joustavuudesta jalostamoihin toimitetusta raakaöljystä aina kuluttajille jaeltavaan lopputuotteeseen saakka. Samaan aikaan raakaöljyn ja öljytuotteiden siirtoinfrastruktuurin tuleva muoto riippuu Euroopan jalostamosektorin kehityksestä. Alaan kohdistuu nykyisin joukko haasteita, joita selostetaan tähän tiedonantoon liittyvässä komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa. 2.6. Markkinat toteuttavat suurimman osan investoinneista, mutta esteitä on yhä jäljellä EU:n vuoden 2009 jälkeen hyväksymä politiikka ja lainsäädäntötoimet ovat luoneet vankan perustan eurooppalaisen infrastruktuurin suunnittelulle. Kolmannella energian sisämarkkinapaketilla [11] luotiin perusta eurooppalaiselle verkkosuunnittelulle ja verkkoihin tehtäville investoinneille asettamalla vaatimus, jonka mukaan siirtoverkonhaltijoiden on tehtävä yhteistyötä ja laadittava siirtoverkonhaltijoiden eurooppalaisen verkoston (ENTSO) puitteissa alueelliset ja eurooppalaiset kymmenvuotiset verkonkehittämissuunnitelmat ( Ten Year Network Development Plan , TYNDP) sähkö- ja kaasuverkkoja varten, ja vahvistamalla säännöt kansallisten sääntelyviranomaisten energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston (ACER) puitteissa harjoittamalle yhteistyölle rajat ylittävissä investoinneissa. Kolmannessa paketissa sääntelyviranomaiset velvoitetaan ottamaan huomioon päätöstensä vaikutukset EU:n sisämarkkinoihin kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa, että niiden ei pidä arvioida investointeja ainoastaan niiden omassa jäsenvaltiossa aiheutuvien hyötyjen vaan koko EU:n laajuisten hyötyjen kannalta. Tariffit vahvistetaan kuitenkin edelleen kansalliselta pohjalta, ja infrastruktuurin yhteenliittämishankkeita koskevat keskeiset päätökset tehdään kansallisella tasolla. Kansalliset sääntelyviranomaiset ovat perinteisesti pyrkineet lähinnä pitämään hinnat mahdollisimman pieninä, eivätkä ne siis yleensä hyväksy riittävän suurta tuottoa hankkeille, joiden alueellinen hyöty on suuri tai joiden kustannuksia on vaikea jakaa rajojen yli, tai hankkeille, joissa käytetään innovatiivista teknologiaa, taikka hankkeille, jotka toteutetaan ainoastaan toimitusvarmuuteen liittyvistä syistä. Lisäksi vahvennettu ja laajennettu päästökauppajärjestelmä luo yhtenäiset eurooppalaiset hiilidioksidimarkkinat. Päästökauppajärjestelmän CO2-hinnat vaikuttavat jo nyt sähköntuotannon optimaaliseen energialähdevalikoimaan ja siirtävät sitä entistä enemmän kohti vähähiilistä sähköntuotantoa. Kaasunsaannin turvaamista koskeva asetus [12] tehostaa EU:n kykyä reagoida kriisitilanteisiin parantamalla verkon toimintavarmuutta ja asettamalla yhteiset vaatimukset toimitusvarmuudelle ja lisälaitteistoille. Siinä vahvistetaan myös verkkoinvestointeja koskevat selkeät velvollisuudet. Teollisuus samoin kuin siirtoverkonhaltijat ja sääntelyviranomaiset nimesivät pitkät ja epävarmat lupamenettelyt yhdeksi tärkeimmäksi syyksi infrastruktuurihankkeiden viivästymiselle etenkin sähköverkon osalta[13]. Voimalinjan suunnittelun aloittamisen ja lopullisen käyttöönoton välinen aika on usein yli 10 vuotta[14]. Rajat ylittävät hankkeet kohtaavat usein enemmän vastustusta, koska ne nähdään usein pelkkinä ”kauttakulkulinjoina”, joista ei ole paikallista hyötyä. Sähköalalla tästä aiheutuvien viivästymisen arvioidaan estävän noin 50 prosenttia taloudellisesti toteuttamiskelpoisista hankkeista toteutumasta ennen vuotta 2020[15]. Tämä haittaisi vakavasti EU:n siirtymistä resurssitehokkaaseen ja vähähiiliseen talouteen ja uhkaisi sen kilpailukykyä. Merialueilla koordinoinnin, strategisen suunnittelun ja kansallisten sääntelykehysten yhdenmukaistamisen puute hidastavat usein prosessia ja lisäävät riskiä myöhemmistä ristiriidoista muiden meren käyttötapojen kanssa. 2.7. Investointitarpeet ja rahoitusvaje Energiajärjestelmäämme on investoitava noin biljoona euroa vuoteen 2020 mennessä [16], jos energiapolitiikan tavoitteet ja ilmastotavoitteet halutaan saavuttaa. Noin puolet tästä tarvitaan verkkoihin, mukaan lukien sähkön ja kaasun jakelu ja siirto, varastointi ja älykkäät verkot. Näistä investoinneista noin 200 miljardia euroa tarvitaan pelkästään energian siirtoverkkoihin . Markkinat toteuttavat kuitenkin vuoteen 2020 mennessä vain noin 50 prosenttia siirtoverkkoihin tarvittavista investoinneista. Tämä jättää noin 100 miljardin euron vajeen. Osa tästä vajeesta johtuu tarvittavien ympäristö- ja rakennuslupien viivästymisestä, mutta siihen vaikuttavat myös rahoituksen vaikea saatavuus ja riittävien riskinlieventämisvälineiden puuttuminen, etenkin hankkeissa, joilla on positiivisia ulkoisvaikutuksia ja laajempia eurooppalaisia hyötyjä, mutta ei riittäviä kaupallisia perusteita[17]. Toimissa on keskityttävä myös energian sisämarkkinoiden kehittämiseen, koska se on olennaisen tärkeää yksityisen sektorin energiainfrastruktuuri-investointien houkuttelemiseksi, mikä puolestaan auttaa vähentämään rahoitusvajetta tulevina vuosina. Kustannukset, jotka aiheutuisivat näiden investointien toteuttamatta jättämisestä tai niiden toteuttamisesta ilman EU:n laajuista koordinointia, olisivat valtavat . Tästä on esimerkkinä merituulivoiman kehittäminen, jossa kansalliset ratkaisut voisivat olla 20 prosenttia kalliimpia. Kaikkien siirtoinfrastruktuuriin tarvittavien investointien toteuttaminen loisi noin 775 000 uutta työpaikkaa vuosina 2011–2020 ja kasvattaisi EU:n BKT:tä 19 miljardilla eurolla vuoteen 2020 mennessä[18] nykyiseen kehitykseen perustuvaan skenaarioon verrattuna. Tällaiset investoinnit edistävät myös EU:ssa kehitetyn teknologian leviämistä. EU:n teollisuus, pk-yritykset mukaan lukien, on yksi energiainfrastruktuuriteknologioiden tärkeimmistä tuottajista. EU:n energiainfrastruktuurin parantaminen tarjoaa mahdollisuuden parantaa EU:n kilpailukykyä ja maailmanlaajuista teknologista johtoasemaa. 3. Energiainfrastruktuurisuunnitelma: Uusi strategisen suunnittelun menetelmä Euroopan seuraavien kahden vuosikymmenen aikana tarvitsemien energiainfrastruktuurien toteuttaminen edellyttää täysin uutta infrastruktuuripolitiikkaa, joka perustuu eurooppalaiseen visioon. Tämä tarkoittaa myös luopumista Euroopan laajuisiin energiaverkkoihin liittyvästä nykyisestä käytännöstä, jolle ovat luonteenomaisia pitkät ennalta määrätyt ja joustamattomat hankeluettelot. Komissio ehdottaa uutta menetelmää, johon sisältyvät seuraavat vaiheet: - Laaditaan energiainfrastruktuurikartta verkot koko mantereen laajuisesti yhteenliittävää Euroopan älykästä superverkkoa varten. - Keskitytään rajalliseen määrän Euroopan tason prioriteetteja , jotka on toteutettava vuoteen 2020 mennessä, jotta pitkän aikavälin tavoitteet voidaan saavuttaa, ja jotka on toteutettava siellä, missä Euroopan tason toiminnasta saadaan eniten hyötyä. - Määritellään sovitun menettelytavan mukaisesti konkreettiset hankkeet , jotka ovat tarpeen näiden prioriteettien toteuttamiseksi, (Euroopan edun mukaiset hankkeet) joustavalla tavalla ja alueellisen yhteistyön pohjalta, jotta voidaan vastata muuttuviin markkinaolosuhteisiin ja teknologian kehitykseen. - Tuetaan Euroopan edun mukaisten hankkeiden toteuttamista uusilla välineillä , kuten parannetulla alueellisella yhteistyöllä, lupamenettelyillä, paremmilla päätöksentekomenetelmillä, paremmalla yleisötiedotuksella ja innovatiivisilla rahoitusvälineillä. 4. Euroopan infrastruktuurien painopisteet vuodelle 2020 ja sen jälkeen Komissio ehdottaa seuraavia lyhyen ja pidemmän aikavälin prioriteetteja, jotta energiainfrastruktuurit voidaan saattaa 2000-luvun edellyttämään kuntoon. 4.1. Ensisijaiset sähkö-, kaasu- ja öljykäytävät 4.1.1. Euroopan sähköverkon saattaminen vuoden 2020 edellyttämään kuntoon Ensimmäinen kymmenvuotinen verkonkehittämissuunnitelma ( Ten Year Network Development Plan , TYNDP)[19] muodostaa vankan pohjan sähköinfrastruktuurisektorin prioriteettien määrittelylle. Suunnitelmassa ei kuitenkaan oteta täysin huomioon merkittävän uuden offshore-tuotantokapasiteetin, pääasiassa pohjoisten merialueiden tuulivoimaloiden, synnyttämiä infrastruktuuri-investointeja[20], eikä se takaa nopeaa toteutusta, varsinkaan rajayhdysjohtojen osalta. Jotta voidaan varmistaa uusiutuviin energialähteisiin perustuvan tuotantokapasiteetin nopea integrointi Pohjois- ja Etelä-Euroopassa ja markkinoiden suurempi yhdentyminen , Euroopan komissio ehdottaa huomion keskittämistä seuraaviin ensisijaisiin käytäviin, joiden avulla Euroopan sähköverkko saadaan vuoden 2020 edellyttämään kuntoon: 1. Pohjoisten merialueiden offshore-verkko ja yhteys Pohjois- ja Keski-Eurooppaan – pohjoisten merialueiden[21] energiantuotantokapasiteetin integrointi ja yhdistäminen Pohjois- ja Keski-Euroopan kulutuskeskuksiin ja vesivoiman varastointilaitoksiin Alppien alueella ja Pohjoismaissa. 2. Lounais-Euroopan yhteenliitännät tuuli-, vesi- ja aurinkovoiman syöttämiseksi verkkoon, erityisesti Iberian niemimaan ja Ranskan välillä, ja yhteydet edelleen Keski-Eurooppaan, jotta voitaisiin hyödyntää täysimääräisesti Pohjois-Afrikan uusiutuvia energialähteitä ja Pohjois-Afrikan ja Euroopan välistä olemassa olevaa infrastruktuuria. 3. Keskisen Itä-Euroopan ja Kaakkois-Euroopan yhteydet – alueellisen verkon vahvistaminen virran kulkusuunnissa pohjoinen-etelä ja itä-länsi, jotta voidaan tukea markkinoiden yhdentymistä ja uusiutuvien energialähteiden integrointia verkkoon, mukaan lukien yhteydet varastointikapasiteettiin ja energiasaarekkeiden integrointi. 4. Baltian energiamarkkinoiden yhteenliittämissuunnitelman (Baltic Energy Market Interconnection Plan, BEMIP) toteuttaminen – Baltian maiden liittäminen Euroopan markkinoihin vahvistamalla niiden sisäisiä verkkoja ja yhteenliitäntöjä Suomeen, Ruotsiin ja Puolaan sekä vahvistamalla Puolan sisäistä verkkoa ja yhteenliitäntöjä itään ja länteen. 4.1.2. Monipuolisemmat kaasutoimitukset täysin yhteenliitettyyn ja joustavaan EU:n kaasuverkkoon Tämän painopistealueen tavoitteena on rakentaa tarvittava infrastruktuuri, jotta mistä tahansa lähteestä peräisin olevaa kaasua voidaan ostaa ja myydä missä tahansa EU:n alueella kansallisista rajoista riippumatta. Tämä takaisi myös vakaan kysynnän tarjoamalla enemmän valinnanvaraa ja luomalla kaasuntuottajille suuremmat markkinat, joilla myydä tuotteitaan. Monien jäsenvaltioiden positiiviset esimerkit osoittavat, että toimituslähteiden monipuolistaminen on avaintekijä kilpailun lisäämisessä ja toimitusvarmuuden parantamisessa. EU:n tasolla toimituslähteitä voidaan monipuolistaa kolmella käytävällä – pohjoinen käytävä Norjasta, itäinen käytävä Venäjältä ja Välimeren käytävä Afrikasta – ja nesteytetyn maakaasun avulla, mutta joillain alueilla ollaan edelleen riippuvaisia yhdestä toimittajasta. Kaikkien Euroopan alueiden tulisi toteuttaa infrastruktuuri, joka mahdollistaa fyysisen yhteyden vähintään kahteen eri lähteeseen . Samaan aikaan kaasun tasapainottava rooli vaihtelevassa sähköntuotannossa ja kaasun toimitusvarmuutta koskevassa asetuksessa vahvistetut infrastruktuurivaatimukset luovat uusia joustavuusvaatimuksia ja lisäävät tarvetta kaksisuuntaisille putkille, parannetuille varastointimahdollisuuksille ja joustaville toimituslähteille, kuten nesteytetylle/paineistetulle maakaasulle. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on määritelty seuraavat ensisijaiset käytävät: 1. Eteläinen käytävä , jotta voidaan edelleen monipuolistaa toimituslähteitä EU:n tasolla ja tuoda EU:hun kaasua Kaspianmeren alueelta, Keski-Aasiasta ja Lähi-idästä. 2. Itämeren, Mustanmeren, Adrianmeren ja Egeanmeren yhdistäminen erityisesti: - toteuttamalla BEMIP ja - pohjois-eteläsuuntainen käytävä keskisessä Itä-Euroopassa ja Kaakkois-Euroopassa. 3. Länsi-Euroopan pohjois-eteläsuuntainen käytävä sisäisten pullonkaulojen poistamiseksi ja lyhyen aikavälin toimituskyvyn parantamiseksi, jolloin mahdollisia vaihtoehtoisia ulkoisia toimituslähteitä, myös Afrikassa, voidaan hyödyntää täysimääräisesti ja olemassa olevan infrastruktuurin, erityisesti olemassa olevien nesteytetyn maakaasun tuotanto- ja varastointilaitosten, käyttö voidaan optimoida. 4.1.3. Öljyn toimitusvarmuuden turvaaminen Tämän painopistealueen tavoitteena on varmistaa keskeytymättömät raakaöljyn toimitukset Keski- ja Itä-Euroopassa sijaitseviin EU:n sisämaavaltioihin, jotka ovat nykyisin riippuvaisia rajallisista toimitusreiteistä, jos perinteisillä reiteillä esiintyy pitkäaikaisia toimitushäiriöitä. Öljyn toimituslähteiden monipuolistaminen ja yhteenliitetty putkistoverkko auttaisivat myös rajoittamaan öljyn laivakuljetusten lisääntymistä ja vähentäisivät siten ympäristövaarojen riskiä erityisen herkillä ja vilkasliikenteisillä alueilla Itämerellä ja Turkin salmissa. Tämä voidaan suurelta osin saavuttaa nykyisellä infrastruktuurilla parantamalla Keski- ja Itä-Euroopan putkistoverkon yhteentoimivuutta liittämällä eri järjestelmät yhteen ja poistamalla kapasiteetin pullonkaulat ja/tai mahdollistamalla virtaussuunnan kääntäminen. 4.1.4. Älykkään verkkoteknologian käyttöönotto Tämän painopistealueen tavoitteena on luoda tarvittavat puitteet ja alkukannustimet nopeille investoinneille uuteen ”älykkääseen” verkkoinfrastruktuuriin, jotta voidaan tukea i) kilpailtuja vähittäismarkkinoita, ii) hyvin toimivia energiapalvelumarkkinoita, jotka tarjoavat todellisia vaihtoehtoja energian säästöön ja energiatehokkuuden parantamiseen, ja iii) uusiutuviin energialähteisiin perustuvan tuotannon ja hajautetun tuotannon integrointia sekä iv) vastata uudentyyppiseen kysyntään, kuten sähköajoneuvojen aiheuttama kysyntä. Komissio tarkastelee myös uuden lainsäädännön tarvetta , jotta älykkäiden verkkojen toteuttaminen jatkuisi toivotulla tavalla. Varsinkin älykkäisiin sähköverkkoihin ja älykkäisiin kulutusmittareihin tehtävien investointien edistäminen edellyttää perinpohjaista arviointia siitä, mitä älykkäiden verkkojen ja älykkäiden mittareiden ominaispiirteitä on säänneltävä tai standardoitava ja mitkä voidaan jättää markkinoiden hoidettaviksi. Komissio harkitsee myös lisätoimenpiteitä sen varmistamiseksi, että älykkäät verkot ja mittarit tuovat toivottuja hyötyjä kuluttajille, tuottajille ja verkonhaltijoille ja parantavat energiatehokkuutta. Tämän arvioinnin tulokset ja mahdolliset jatkotoimenpiteet julkaistaan vuoden 2011 kuluessa. Lisäksi komissio perustaa älykkäiden verkkojen avoimuus- ja tiedotusfoorumin , jonka avulla voidaan levittää käyttöönotosta ympäri Eurooppaa saatuja tuoreimpia kokemuksia ja vaihtaa tietoja parhaista toimintatavoista, luoda synergioita eri lähestymistapojen kesken ja helpottaa asianmukaisen sääntelykehyksen kehittämistä. Teknisten standardien nopea laatiminen ja riittävä tietosuoja ovat keskeisessä asemassa tässä prosessissa. Tämän vuoksi strategisessa energiateknologiasuunnitelmassa (SET-suunnitelmassa) olisi kiinnitettävä entistä enemmän huomiota älykkääseen verkkoteknologiaan. 4.2. Pidemmän aikavälin verkkojen valmistelu EU:n on vuoteen 2050 ulottuvassa etenemissuunnitelmassa esitettävän pidemmän aikavälin vision puitteissa aloitettava jo nyt sellaisten tulevaisuuden energiaverkkojen suunnittelu ja rakentaminen, jotka ovat tarpeen EU:n kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi edelleen. Tähän käytettävissä oleva aika on rajallinen . Yksittäisten jäsenvaltioiden tai hanketason kalliit lähestymistavat ja vajavaiset ratkaisut voidaan pitkällä aikavälillä välttää ainoastaan eurooppalaisen infrastruktuurin optimointiin tähtäävällä koordinoidulla lähestymistavalla. 4.2.1. Euroopan sähkönsiirron valtaväylät Tulevaisuuden sähkönsiirron valtaväylien (”sähkön moottoriteiden”) on pystyttävä i) ottamaan vastaan jatkuvasti kasvava tuulienergian ylituotanto pohjoisilta merialueilta ja Itämereltä ja niiden ympäristöstä ja kasvava uusiutuviin energialähteisiin perustuva sähköntuotanto Itä- ja Etelä-Euroopasta sekä Pohjois-Afrikasta, ii) yhdistämään nämä uudet sähköntuotantokeskukset Pohjoismaiden ja Alppien alueen suuriin varastointikapasiteetteihin ja Keski-Euroopan suuriin kulutuskeskuksiin sekä iii) selviämään entistä joustavammasta ja hajautetummasta sähkön kysynnästä ja tarjonnasta[22]. Siksi Euroopan komissio ehdottaa, että aloitetaan välittömästi työ sellaisen modulaarisen kehityssuunnitelman laatimiseksi, joka mahdollistaisi ensimmäisten sähkönsiirron valtaväylien käyttöönoton vuoteen 2020 mennessä. Suunnitelmassa valmistauduttaisiin myös niiden laajentamiseen siten, että voidaan helpottaa uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön laajamittaisen tuotantokapasiteetin kehittämistä, myös EU:n rajojen ulkopuolella, ja ottaa huomioon uusien tuotantoteknologioiden mahdollinen kehitys, kuten aalto-, tuuli- ja vuorovesienergia. Työ voitaisiin parhaiten toteuttaa Euroopan komission ja ENTSO-E:n organisoiman Firenzen foorumin puitteissa, ja sen lähtökohtana voitaisiin käyttää SET-suunnitelmaan sisältyvää Euroopan sähköverkkoaloitetta (EEGI) ja Euroopan teollista tuulivoima-aloitetta. 4.2.2. Euroopan hiilidioksidin siirtoinfrastruktuuri Tähän painopistealueeseen sisältyy tulevan hiilidioksidin siirtoinfrastruktuurin teknisten ja käytännön yksityiskohtien selvittäminen ja niistä sopiminen. Lisätutkimus, jota koordinoidaan SET-suunnitelman nojalla käynnistetyssä hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin eurooppalaisessa teollisuusaloitteessa, mahdollistaa infrastruktuurin Euroopan tason suunnittelun ja kehittämisen aloittamisen hyvissä ajoin, jotta teknologia voidaan ottaa kaupalliseen käyttöön suunnitellusti vuoden 2020 jälkeen. Myös alueellista yhteistyötä tuetaan, jotta tulevan eurooppalaisen infrastruktuurin keskuspisteiden kehittäminen saadaan alkuun. 4.3. Prioriteeteista hankkeiksi Edellä mainitut prioriteetit olisi muunnettava konkreettisiksi hankkeiksi ja niiden pohjalta olisi laadittava jatkuvasti päivitettävä ohjelma . Ensimmäisten hankeluettelojen olisi oltava valmiina vuoden 2012 kuluessa, ja ne olisi sen jälkeen saatettava ajan tasalle kahden vuoden välein, jotta niitä voidaan käyttää kymmenvuotisten verkonkehittämissuunnitelmien säännöllisessä päivittämisessä. Hankkeet olisi yksilöitävä ja asetettava tärkeysjärjestykseen sovittujen ja läpinäkyvien kriteerien mukaisesti siten, että tuloksena on rajallinen määrä hankkeita. Komissio ehdottaa, että työn lähtökohtana käytetään seuraavia kriteerejä, joita kaikkien asianomaisten sidosryhmien, etenkin ACERin, olisi kehitettävä edelleen ja joista niiden olisi yhdessä sovittava: - Sähkö : vaikutus sähkön toimitusvarmuuteen; kyky yhdistää uusiutuva sähköntuotanto verkkoon ja välittää se suuriin kulutus- ja varastointikeskuksiin; markkinoiden suurempi yhdentyminen ja lisääntyvä kilpailu; vaikutus energiatehokkuuteen ja sähkön älykkääseen käyttöön. - Kaasu : monipuolistaminen siten, että etusijalla ovat tärkeysjärjestyksessä lähteiden monipuolistaminen, toimittajien monipuolistaminen ja reittien monipuolistaminen; kilpailun lisääminen kohottamalla yhteenliitäntäastetta, parantamalla markkinoiden yhdentymistä ja vähentämällä markkinoiden keskittyneisyyttä. Yksilöityjä hankkeita tarkasteltaisiin EU:n tasolla, jotta voidaan varmistaa johdonmukaisuus kaikkien prioriteettien ja alueiden kesken , ja ne asetettaisiin kiireellisyysjärjestykseen sen mukaan, kuinka paljon ne vaikuttavat prioriteettien ja perussopimusten tavoitteiden toteuttamiseen. Kriteerit täyttävät hankkeet nimettäisiin Euroopan edun mukaisiksi hankkeiksi. Nimitys loisi pohjan lisäarvioinnille[23] ja -tarkastelulle seuraavissa luvuissa kuvattujen toimien puitteissa. Nimitys asettaisi hankkeet poliittisesti etusijalle. 5. Välineet toteutuksen nopeuttamiseksi 5.1. Alueelliset klusterit Baltian energiamarkkinoiden yhteenliittämissuunnitelman (BEMIP) tai Pohjanmeren maiden offshore-verkkoaloitteen (NSCOGI) puitteissa kehitetyllä alueellisella yhteistyöllä on ollut keskeinen merkitys yhteisymmärryksen löytämisessä alueellisista prioriteeteista ja niiden toteutuksesta. Energian sisämarkkinoiden yhteydessä luotu pakollinen alueellinen yhteistyö nopeuttaa osaltaan markkinoiden yhdentymistä. Alueellisesta lähestymistavasta on ollut hyötyä myös ensimmäisessä sähköverkkoa koskevassa kymmenvuotisessa verkonkehittämissuunnitelmassa. Komissio katsoo, että tällaiset alueelliset foorumit voisivat helpottaa yksilöityjen prioriteettien suunnittelua, toteutusta ja seurantaa sekä investointisuunnitelmien ja konkreettisten hankkeiden laatimista. Energian sisämarkkinoiden yhteydessä luotujen nykyisten alueellisten aloitteiden asemaa olisi vahvistettava antamalla niille tarvittaessa infrastruktuurin suunnitteluun liittyviä tehtäviä. Tarvittaessa voitaisiin myös ehdottaa tilapäisiä alueellisia rakenteita. Tässä yhteydessä EU:n ns. makroalueita (kuten Itämeren aluetta tai Tonavan aluetta) koskevia strategioita voidaan käyttää yhteistyöfoorumeina, joissa sovitaan eri sektorien ylikansallisista hankkeista. Jotta uusi alueellinen suunnittelumenetelmä saataisiin nopeasti käyttöön, komissio aikoo perustaa korkean tason ryhmän , joka perustuu Keski- ja Itä-Euroopan maiden yhteistyöhön esimerkiksi ns. Visegrad-ryhmässä[24] ja jonka tehtävänä on laatia vuoden 2011 aikana toimintasuunnitelma kaasun ja öljyn sekä sähkön pohjois-etelä- ja itä-länsisuuntaisille yhteyksille. 5.2. Nopeammat ja läpinäkyvämmät lupien myöntämismenettelyt Eurooppa-neuvosto pyysi maaliskuussa 2007 komissiota ”esittämään ehdotuksia, joiden tavoitteena on yksinkertaistaa hyväksyntämenettelyjä”. Tämä oli vastaus toimialan toistuviin vaatimuksiin lupamenettelyjen helpottamisesta EU:n toimenpitein. Vastatakseen tähän pyyntöön komissio ehdottaa, toissijaisuusperiaatetta kunnioittaen, että otetaan käyttöön Euroopan edun mukaisiin hankkeisiin sovellettavia lupatoimenpiteitä, joilla sujuvoitettaisiin, koordinoitaisiin entistä paremmin ja parannettaisiin nykyistä prosessia, mutta ei kuitenkaan tingittäisi turvallisuusnormeista ja EU:n ympäristölainsäädännön noudattamisesta[25]. Sujuvammilla ja parannetuilla menettelyillä olisi varmistettava sellaisten yksilöityjen infrastruktuurihankkeiden viiveetön toteuttaminen, joiden puuttuessa EU ei voisi saavuttaa energia- ja ilmastotavoitteitaan. Niiden olisi myös lisättävä avoimuutta kaikkien asianomaisten sidosryhmien kannalta ja helpotettava yleisön osallistumista päätöksentekoprosessiin varmistamalla avoin keskustelu paikallisella, alueellisella ja valtakunnallisella tasolla julkisen hyväksynnän ja luottamuksen rakentamiseksi hankkeita kohtaan. Päätöksentekoprosessia voitaisiin parantaa seuraavasti: 1. Perustetaan kullekin Euroopan edun mukaiselle hankkeelle yksi yhteysviranomainen (” keskitetty palvelupiste ”), joka toimii ainoana yhteystahona hankkeen toteuttajien ja kansallisen, alueellisen ja/tai paikallistason toimivaltaisten viranomaisten välillä, niiden toimivaltaa kuitenkaan rajoittamatta. Tämä viranomainen vastaisi hankkeen koko lupaprosessin koordinoinnista ja hallinnollisia menettelyjä ja päätöksentekoprosessia koskevien tarvittavien tietojen levittämisestä sidosryhmille. Tässä järjestelyssä jäsenvaltioilla olisi täysi toimivalta jakaa päätöksentekovaltuuksia hallinnon eri osille ja tasoille. Rajat ylittävissä hankkeissa olisi tarkasteltava mahdollisuutta järjestää koordinoituja tai yhteisiä menettelyjä[26] hankkeiden suunnittelun parantamiseksi ja niiden lopullisten lupien saamisen nopeuttamiseksi. 2. Harkitaan mahdollisuutta ottaa käyttöön määräaika , jonka kuluessa toimivaltaisen viranomaisen olisi tehtävä lopullinen myönteinen tai kielteinen päätös. Koska viivästykset johtuvat usein tehottomista hallinnollisista toimintavoista, olisi varmistettava, että prosessin jokainen tarpeellinen vaihe saatetaan loppuun määrätyssä ajassa, kunnioittaen kuitenkin täysin jäsenvaltioiden sovellettavia oikeudellisia sääntöjä ja EU:n lainsäädäntöä. Ehdotetussa aikataulussa olisi otettava huomioon yleisön varhainen ja aktiivinen osallistuminen päätöksentekoprosessiin. Myös kansalaisten oikeutta valittaa viranomaisten päätöksestä olisi selvennettävä ja vahvistettava, ja se olisi otettava selvästi huomioon kokonaisaikarajassa. Lisäksi sellaisia tapauksia varten, joissa päätöstä ei ole tehty asetetun määräajan umpeutuessa, harkitaan mahdollisuutta antaa kyseisten jäsenvaltioiden nimeämälle viranomaiselle erityisvaltuudet hyväksyä lopullinen myönteinen tai kielteinen päätös määrätyn ajan kuluessa. 3. Kehitetään suuntaviivoja, joilla lisätään prosessin läpinäkyvyyttä ja ennakoitavuutta kaikkien osapuolten kannalta (ministeriöt, paikallis- ja alueviranomaiset, hankkeiden toteuttajat ja vaikutusalueella oleva väestö). Suuntaviivoilla pyrittäisiin parantamaan tiedotusta kansalaisille sen varmistamiseksi, että yleisöllä on oikea käsitys hankkeen yhteiskunnallisista ja taloudellisista sekä toimitusvarmuuteen ja ympäristöön liittyvistä kustannuksista ja hyödyistä, ja saamaan kaikki sidosryhmät mukaan läpinäkyvään ja avoimeen vuoropuheluun prosessin varhaisessa vaiheessa. Suuntaviivoihin voitaisiin sisällyttää myös vaikutusalueella olevalle väestölle maksettavia korvauksia koskevat vähimmäisvaatimukset. Etenkin rajat ylittäviin offshore-energialaitoksiin olisi sovellettava merten aluesuunnittelua sen varmistamiseksi, että suunnitteluprosessi on suoraviivainen ja johdonmukainen mutta samalla paremmin tietoon perustuva. 4. Tarvittavan infrastruktuurin viiveetöntä rakentamista edistävien olosuhteiden luomiseksi olisi harkittava mahdollisuutta tarjota palkintoja ja kannustimia, myös taloudellisia, sellaisille alueille tai jäsenvaltioille, jotka helpottavat Euroopan edun mukaisten hankkeiden nopeaa hyväksymistä. Lisäksi voitaisiin harkita muita hyötyjenjakomekanismeja uusiutuvien energialähteiden alalla määriteltyjen parhaiden toimintatapojen pohjalta[27]. 5.3. Paremmat menetelmät ja tiedotus päätöksentekijöille ja kansalaisille Jotta alueita ja sidosryhmiä voitaisiin auttaa yksilöimään ja toteuttamaan Euroopan edun mukaisia hankkeita, komissio kehittää politiikan ja hankkeiden tukivälineen infrastruktuurin suunnitteluun ja hankkeiden kehittämiseen liittyvien toimintojen tueksi EU:n tai alueellisella tasolla. Välineen avulla pyritään helpottamaan hankkeiden priorisointia ja siihen sisältyisi muun muassa koko energiajärjestelmän laajuinen, sekä sähköä että kaasua koskeva yhteinen mallintaminen ja ennustaminen sekä hankkeiden arviointia koskeva yhteinen menetelmä[28], joka soveltuu lyhyen ja pitkän aikavälin haasteiden tarkasteluun ja joka kattaa etenkin ilmastokestävyyden varmistamisen. Komissio kannustaa jäsenvaltioita myös koordinoimaan paremmin olemassa olevia EU:n ympäristöarviointimenettelyä jo varhaisessa vaiheessa. Lisäksi kehitetään välineitä, joiden avulla tietyn hankkeen hyödyt voidaan selittää paremmin suurelle yleisölle ja joiden avulla se saadaan osalliseksi prosessiin. Näitä välineitä olisi täydennettävä tiedotuksella hyödyistä, joita infrastruktuurin kehittämisestä ja älykkäistä verkoista aiheutuu kuluttajille ja kansalaisille toimitusvarmuuden, energiasektorin hiilestä irtautumisen ja energiatehokkuuden suhteen. 5.4. Vakaan rahoitusympäristön luominen Vaikka kaikki lupamenettelyihin liittyvät ongelmat ratkaistaisiin, arviolta 60 miljardin euron investointivaje todennäköisesti säilyy vuoteen 2020. Tämä johtuu pääasiassa alueellisen tai Euroopan edun mukaisten hankkeiden ei-kaupallisista positiivisista ulkoisvaikutuksista ja uuteen teknologiaan liittyvistä riskeistä. Vajeen täyttäminen on suuri haaste, mutta se on välttämätön edellytys sille, että ensisijaiset infrastruktuurit saadaan rakennettua ajoissa. Siksi tarvitaan energian sisämarkkinoiden entistä suurempaa yhdentymistä infrastruktuurin kehittämisen vauhdittamiseksi sekä EU:n tasolla koordinoituja toimia investointirajoitusten ja hankkeiden riskien lieventämiseksi. Komissio aikoo toimia kahdella rintamalla parantamalla kustannusten jakamista koskevia sääntöjä ja optimoimalla Euroopan unionin vipuvaikutuksen julkiseen ja yksityiseen rahoitukseen. 5.4.1. Rahoituksen houkutteleminen yksityisistä lähteistä kustannustenjakoa parantamalla Euroopan sähkö- ja kaasuinfrastruktuurit ovat säänneltyjä aloja. Niiden liiketoimintamalli perustuu käyttäjiltä perittäviin säänneltyihin tariffeihin, jotka mahdollistavat tehtyjen investointien kattamisen (” käyttäjä maksaa -periaate ”). Tämän tulisi säilyä pääperiaatteena myös tulevaisuudessa. Kolmannen paketin mukaan sääntelyviranomaisten on tarjottava verkonhaltijoille sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä asianmukaisia tariffeihin liittyviä kannustimia parantaa tehokkuutta, edistää markkinoiden yhdentymistä ja toimitusvarmuutta sekä tukea asiaan liittyviä tutkimustoimia[29]. Vaikka tämä uusi sääntö voisi kattaa eräät uusien infrastruktuurihankkeiden innovatiiviset näkökohdat, sitä ei ole suunniteltu suuria teknologisia muutoksia silmällä pitäen etenkään sähköalalla (offshore-tuotanto tai älykkäät verkot). Lisäksi tariffit asetetaan vastaisuudessakin kansallisesti, eikä se aina edistä eurooppalaisia prioriteetteja. Sääntelyssä olisi tunnustettava, että joissain tapauksissa siirtoverkonhaltija voi vastata tehokkaimmin kuluttajien tarpeisiin investoimalla alueensa ulkopuolella sijaitsevaan verkkoon. Tällaisten rajat ylittävää kustannusten jakamista koskevien periaatteiden vahvistaminen on olennaisen tärkeää, jotta Euroopan energiaverkot voitaisiin yhdentää täydellisesti. Ilman Euroopan tasolla sovittuja periaatteita tämä on vaikea toteuttaa, varsinkin kun periaatteiden on oltava johdonmukaisia pitkällä aikavälillä. Komissio aikoo esittää vuonna 2011 suuntaviivat tai lainsäädäntöehdotuksen kustannusten jakamisesta suurissa, teknisesti monimutkaisissa tai rajat ylittävissä hankkeissa tariffi- ja investointisääntöjen avulla. Sääntelyviranomaisten on sovittava yhteenliitäntäinvestointien kustannusten jakamista ja niihin liittyviä tariffeja koskevista yhteisistä periaatteista. Sähköalalla olisi tarkasteltava tarvetta kehittää pitkän aikavälin termiinimarkkinat rajat ylittävälle siirtokapasiteetille, kun taas kaasualalla investointikustannukset voitaisiin jakaa naapurimaiden siirtoverkonhaltijoille sekä tavanomaisten (markkinakysyntään perustuvien) investointien että toimitusvarmuuteen liittyvistä syistä tehtävien investointien osalta. 5.4.2. Julkisten ja yksityisten rahoituslähteiden saannin optimointi investoijien riskejä lieventämällä Komissio korosti talousarvion kokonaistarkastelussa tarvetta maksimoida unionin tarjoaman rahoituksen vaikutus siten, että se toimii katalysaattorina julkisten ja yksityisten rahoituslähteiden houkuttelemiselle, kokoamiselle ja lisäämiselle Euroopan edun mukaisille infrastruktuureille. Tämä edellyttää yhteiskunnallisten hyötyjen maksimoimista suhteessa niukkoihin resursseihin, investoijien kohtaamien rajoitusten lieventämistä, hankkeiden riskien pienentämistä, rahoituskustannusten alentamista ja pääoman saatavuuden helpottamista. Komissio ehdottaa toimia kahdella rintamalla: Ensinnäkin komissio jatkaa EU:n kumppanuuden lujittamista kansainvälisten rahoituslaitosten kanssa olemassa olevien taloudellista ja teknistä apua koskevien yhteisten aloitteiden pohjalta [30]. Komissio kiinnittää erityistä huomiota synergioiden luomiseen näiden välineiden välillä, ja joidenkin välineiden osalta se tarkastelee mahdollisuutta mukauttaa niiden toimintaperiaatteita energiainfrastruktuurialaa vastaavasti. Toiseksi komissio aikoo ehdottaa uusia välineitä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta vuoden 2013 jälkeistä monivuotista rahoituskehystä koskevaa komission ehdotusta, joka on määrä esittää kesäkuussa 2011, sekä ottaen huomioon talousarvion kokonaistarkastelun[31] tulokset energia-alan prioriteettien sisällyttämisestä eri ohjelmiin. Näissä välineissä olisi yhdistettävä olemassa olevia ja innovatiivisia rahoitusmekanismeja, jotka ovat erilaisia, joustavia ja räätälöityjä hankkeiden eri kehitysvaiheissa kohtaamiin erityisiin taloudellisiin riskeihin ja tarpeisiin . Perinteisten tukimuotojen (avustukset, korkotuet) lisäksi voidaan ehdottaa innovatiivisia markkinapohjaisia ratkaisuja, joilla korjataan pääoman ja lainarahoituksen puutetta. Harkittavina ovat etenkin seuraavat vaihtoehdot: pääomaosakkuus ja tuki infrastruktuurirahastoihin, kohdennetut välineet hankkeiden rahoittamiseksi joukkovelkakirjalainoilla, verkkoon liittyvää kehittynyttä kapasiteettimaksujärjestelmää koskeva kokeiluvaihtoehto, riskinjakovälineet (etenkin uuteen teknologiaan liittyvien riskien osalta) sekä julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuushankkeiden lainatakuut. Erityistä huomiota kiinnitetään investointien houkuttelemiseen hankkeisiin, jotka edistävät vuodelle 2020 asetettujen tavoitteiden saavuttamista tai ovat EU:n rajat ylittäviä, hankkeisiin, jotka mahdollistavat uuden teknologian (kuten älykkäät verkot) käyttöönoton, sekä muihin hankkeisiin, joissa EU:n laajuisia hyötyjä ei voida saavuttaa pelkästään markkinoiden toimesta. 6. Päätelmät ja jatkotoimet Julkisiin ja yksityisiin rahoitusmahdollisuuksiin tulevina vuosina kohdistuvia rajoituksia ei pitäisi käyttää tekosyynä määritellyn infrastruktuurin rakentamisen ja vastaavien investointien tekemisen lykkäämiselle. Nyt tehtävät investoinnit ovat välttämätön edellytys tuleville säästöille, ja ne vähentävät siten poliittisten tavoitteiden kokonaiskustannuksia. Komissio aikoo toimielinten ja sidosryhmien tästä suunnitelmasta esittämien näkemysten pohjalta laatia vuonna 2011 asianmukaisia ehdotuksia osana seuraavaa monivuotista rahoituskehystä koskevaa ehdotustaan. Näissä ehdotuksissa käsitellään tiedonannossa yksilöityjä sääntelyyn ja rahoitukseen liittyviä näkökohtia, erityisesti energiavarmuus- ja -infrastruktuurivälineen avulla ja sisällyttämällä energia-alan prioriteetit eri ohjelmiin. LIITE Ehdotetut energiainfrastruktuurien painopisteet vuodelle 2020 ja sen jälkeen 1. Johdanto Tässä liitteessä annetaan teknisiä tietoja tiedonannon 4 luvussa esitellyistä Euroopan infrastruktuurien painopisteistä, niiden toteuttamisen edistymisestä ja tarvittavista seuraavista askelista. Valitut prioriteetit pohjautuvat suuriin muutoksiin ja haasteisiin, jotka Euroopan energiasektorilla on edessään tulevina vuosikymmeninä, eivätkä ne riipu tiettyjen energialähteiden tarjontaan ja kysyntään liittyvistä epävarmuustekijöistä. Luvussa 2 esitellään kysynnän ja tarjonnan odotettua kehitystä kullakin tässä tiedonannossa käsitellyllä energiasektorilla. Skenaariot perustuvat julkaisuun Energy Trends for 2030 – update 2009 [32], jossa on käytetty PRIMES-mallinnusjärjestelmää, mutta niissä otetaan huomioon myös muiden intressitahojen laatimat skenaariot. Vuotta 2020 koskeva PRIMES-viiteskenaario perustuu sovittuihin EU-politiikkoihin, erityisesti kahteen sitovaan tavoitteeseen (uusiutuvan energian osuus 20 prosenttia energian loppukäytöstä ja 20 prosentin vähennys kasvihuonekaasupäästöissä vuoteen 1990 verrattuna vuonna 2020), kun taas PRIMES-perusuraskenaario perustuu ainoastaan jo toteutettujen politiikkojen jatkamiseen, jolloin tavoitteita ei saavutettaisi. Vuosien 2020–2030 väliseltä ajalta PRIMES-mallissa oletetaan, ettei uusia poliittisia toimenpiteitä hyväksytä. Tämän kehityksen perusteella voidaan määritellä pääsuuntaukset, jotka ohjaavat infrastruktuurin kehittämistä tulevina vuosikymmeninä[33]. Luvuissa 3 ja 4 esitellään tiedonannossa yksilöidyt infrastruktuurien painopisteet (kartta 1) tarkastelemalla niiden tilannetta ja niihin liittyviä haasteita ja antamalla tarvittaessa teknisiä selvennyksiä tiedonannossa esitetyistä suosituksista. Painopisteiden esitystapa vaihtelee seuraavien tekijöiden mukaan: - luonne ja kypsyysaste: Eräät prioriteetit koskevat hyvin tarkasti rajattuja infrastruktuurihankkeita, joista joidenkin valmistelu ja suunnittelu voi olla edistynyt hyvin pitkälle. Toiset taas liittyvät laajempiin ja usein myös uudempiin konsepteihin, jotka vaativat vielä paljon lisätyötä ennen kuin ne voidaan muuntaa konkreettisiksi hankkeiksi. - laajuus: Useimmat prioriteetit keskittyvät tietylle maantieteelliselle alueelle, mutta sähkömoottoritiet ja hiilidioksidiverkot voivat mahdollisesti kattaa useita EU:n jäsenvaltiota tai peräti ne kaikki. Älykkäät sähköverkot ovat EU:n laajuinen temaattinen painopiste. - suosituksissa ehdotettu sitoutumisaste: Painopisteiden luonteesta ja kypsyysasteesta riippuen suosituksissa keskitytään konkreettisiin kehitysaskeliin tai käsitellään useampia aiheita, kuten alueelliseen yhteistyöhön liittyvät näkökohdat, suunnittelu ja sääntely, standardointi ja markkinoiden rakenne tai tutkimus ja kehittäminen. [pic] Kartta 1: Ensisijaiset sähkö-, kaasu- ja öljykäytävät 2. ENERGIAN KYSYNNÄN JA TARJONNAN KEHITYS PRIMES-mallinnusjärjestelmään perustuvan ennusteen Energy Trends for 2030 – update 2009 [34] viimeisimmässä päivityksessä ennustetaan primaarienergian kulutuksen kasvavan lievästi nykyhetkestä vuoteen 2030 niin sanotun perusuraskenaarion mukaan (kuva 1), kun taas viiteskenaariossa[35] kulutus pysyy jotakuinkin vakaana (kuva 2). On syytä huomata, että näissä ennusteissa ei ole otettu huomioon vuodesta 2010 eteenpäin toteutettavia energiatehokkuustoimia, päästönvähennystavoitteen mahdollista nostamista 30 prosenttiin vuonna 2020[36] tai muita liikennepoliittisia toimia hiilidioksidin ja autojen päästöjen sääntelyn lisäksi. Siksi ne olisi nähtävä pikemminkin odotetun energian kysynnän ylärajoina. [pic] | [pic] | Kaavio 1: Primaarienergian kulutus polttoaineittain (Mtoe), PRIMES-perusura | Kaavio 2: Primaarienergian kulutus polttoaineittain (Mtoe), PRIMES-viiteskenaario | [pic] Kaavio 3: EU-27:n fossiilisten polttoaineiden kulutus alkuperän mukaan Mtoe:na (mukaan lukien bunkkeripolttoaineet), PRIMES-viiteskenaario Näissä skenaarioissa hiilen ja öljyn osuus energialähteiden kokonaisyhdistelmässä pienenee nykyhetkestä vuoteen 2030, kun taas kaasun kysyntä pysyy jotakuinkin vakaana vuoteen 2030. Uusiutuvien energialähteiden osuus kasvaa huomattavasti sekä primaarienergian kulutuksessa että energian loppukulutuksessa, kun taas ydinenergian osuus, joka on noin 14 prosenttia primaarienergian tuotannosta, pysyy vakaana. EU:n riippuvuus fossiilisten polttoaineiden tuonnista pysyy korkeana öljyn ja hiilen osalta ja kasvaa kaasun osalta, kuten kuvasta 3 käy ilmi. Kaasun osalta tuontiriippuvuus on jo korkea ja kasvaa edelleen noin 73–79 prosenttiin kulutuksesta vuonna 2020 ja 81–89 prosenttiin[37] kulutuksesta vuonna 2030. Tämä johtuu pääasiassa omien kaasuvarojen ehtymisestä. Eri skenaarioiden pohjalta lisätuonnin tarve vaihtelee välillä 44–148 Mtoe vuonna 2020 ja välillä 61–221 Mtoe vuonna 2030 (vuoteen 2005 verrattuna). Joustavuutta on lisättävä, koska kaasun merkitys kasvaa varapolttoaineena teholtaan vaihtelevassa sähköntuotannossa. Tämä edellyttää putkiverkon joustavampaa käyttöä ja varastointikapasiteetin lisäämistä sekä käyttötilavuuden että purku- ja syöttökapasiteetin osalta. Lisäksi tarvitaan joustavia toimituslähteitä, kuten nesteytetty/paineistettu maakaasu. Hiljattain annetussa asetuksessa kaasunsaannin turvaamisesta edellytetään infrastruktuureihin tehtäviä investointeja kaasujärjestelmän häiriönsietokyvyn ja toimintavarmuuden parantamiseksi toimituskatkosten sattuessa. Jäsenvaltioiden olisi täytettävä kaksi infrastruktuurinormia: N-1 ja vastakkaisvirtaus. N-1-kaava kuvaa kaasuinfrastruktuurin teknisen kapasiteetin kykyä tyydyttää kokonaiskaasukysyntä tilanteessa, jossa suurin yksittäinen kaasuntoimitusinfrastruktuuri on poissa käytöstä yhtenä päivänä, jona kaasun kysyntä on poikkeuksellisen suurta ja joka tilastollisen todennäköisyyden mukaan esiintyy kerran 20 vuodessa. N-1-vaatimus voidaan täyttää kansallisella tai alueellisella tasolla, ja jäsenvaltio voi käyttää myös tuotantoon tai kysyntään vaikuttavia toimenpiteitä. Lisäksi asetuksessa edellytetään, että kaikissa jäsenvaltioiden välisissä rajat ylittävissä yhteenliitännöissä on käytössä pysyvä fyysinen kaksisuuntainen kapasiteetti (lukuun ottamatta liitäntöjä nesteytetyn maakaasun käsittelylaitoksiin, tuotantolaitoksiin tai jakeluverkkoihin). Tällä hetkellä viisi maata ei täytä N-1-kriteeriä (Bulgaria, Slovenia, Liettua, Irlanti ja Suomi), kun otetaan huomioon Euroopan energia-alan elvytysohjelmassa käynnistetyt hankkeet muttei kysyntään vaikuttavia toimenpiteitä[38]. Vastakkaisvirtausta koskevien investointien osalta Gas Transmission Europen tekemä selvitys (heinäkuu 2009) osoittaa, että 45 hanketta on yksilöity Euroopassa välttämättömiksi vastakkaisvirtauksen parantamiseksi jäsenvaltioiden sisällä ja niiden välillä sekä joustavuuden lisäämiseksi, jotta kaasua voidaan siirtää sinne missä sitä tarvitaan. Suurimpana haasteena on infrastruktuurivaatimusten täyttämiseksi tarvittavien hankkeiden rahoittaminen, varsinkin silloin kun infrastruktuurit eivät ole markkinoiden kannalta välttämättömiä. Öljyn kysynnässä odotetaan tapahtuvan kaksi rinnakkaista kehitystä: kysyntä heikkenee EU-15-maissa ja kasvaa tasaisesti uusissa jäsenvaltioissa, joissa kysynnän odotetaan kasvavan 7,8 prosentilla vuosina 2010–2020. Sähköinfrastruktuurin osalta suurimmat haasteet ovat kasvava kysyntä ja uusiutuviin energialähteisiin perustuvan tuotannon kasvu, markkinoiden yhdentymiseen ja toimitusvarmuuteen liittyvien tarpeiden lisäksi. EU-27:n bruttosähköntuotannon odotetaan kasvavan vähintään 20 prosenttia noin 3,362 TWh:sta vuonna 2007 4,073 TWh:iin vuonna 2030 PRIMES-viiteskenaariossa ja 4,192 TWh:iin PRIMES-perusuraskenaariossa, vaikka huomioon ei oteta sähköisen liikkuvuuden vahvan kehityksen mahdollisia vaikutuksia. Uusiutuvien energialähteiden osuuden sähkön kokonaistuotannosta odotetaan olevan noin 33 prosenttia vuonna 2020 viiteskenaarion mukaan, josta vaihtelevat lähteet (tuuli ja aurinko) voivat muodostaa noin 16 prosenttia[39]. Kuvassa 4 esitetään sähkön kokonaistuotannon kehitys energialähteittäin PRIMES-viiteskenaarion mukaan vuosina 2020–2030. [pic] | [pic] | Kaavio 4: Sähkön kokonaistuotanto energialähteittäin vuosina 2010–2030 TWh:ina (vasemmalla) ja vastaavat energialähteiden osuudet prosentteina (oikealla), PRIMES-viiteskenaario | Yksityiskohtaisempia tietoja vuoteen 2020 ulottuvasta aikajänteestä annetaan uusiutuvia energialähteitä koskevissa kansallisissa toimintasuunnitelmissa, jotka jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle direktiivin 2009/28/EY 4 artiklan mukaisesti. Ensimmäisten 23:n uusiutuvia energialähteitä koskevan kansallisen toimintasuunnitelman perusteella ja jotakuinkin PRIMES-viiteskenaarion vuoden 2020 tuloksia vastaavasti uusiutuvan sähkön tuotantokapasiteettia on kyseisenä vuonna noin 460 GW 23:ssa suunnitelman esittäneessä jäsenvaltiossa[40], kun nykyinen tuotantokapasiteetti on vain noin 244 GW[41]. Noin 63 prosenttia tästä kokonaismäärästä liittyy vaihteleviin energialähteisiin eli tuulienergiaan (200 GW eli 43 %) ja aurinkoenergiaan (90 GW, josta noin 7 GW keskittävää aurinkolämpöä, eli 20 %) (Taulukko 1). Uusiutuvan energian tyyppi | Asennettu kapasiteetti 2010 (GW) | Asennettu kapasiteetti 2020 (GW) | Osuus 2020 (%) | Muutos 2010–2020 (%) | Vesi | 116,9 | 134,2 | 29 % | 15 % | Tuuli | 82,6 | 201 | 43 % | 143 % | Aurinko | 25,8 | 90 | 19 % | 249 % | Biomassa | 21,2 | 37,7 | 8 % | 78 % | Muu | 1 | 3,6 | 1 % | 260 % | YHTEENSÄ | 247,5 | 466,5 | 100 % | 88 % | Taulukko 1: Uusiutuvan sähköntuotannon asennetun kapasiteetin ennakoitu kehitys GW:ina, 2010–2020 Uusiutuviin energialähteisiin perustuvan sähköntuotannon ennakoidaan olevan 23 jäsenvaltiossa 1 150 TWh, josta noin 50 prosenttia perustuu vaihteleviin lähteisiin (Taulukko 2). Uusiutuvan energian tyyppi | Tuotanto 2010 (TWh) | Tuotanto 2020 (TWh) | Osuus 2020 (%) | Muutos 2010–2020 (%) | Vesi | 342,1 | 364,7 | 32 % | 7 % | Tuuli | 160,2 | 465,8 | 40 % | 191 % | Biomassa | 103,1 | 203 | 18 % | 97 % | Aurinko | 21 | 102 | 9 % | 386 % | Muu | 6,5 | 16,4 | 1 % | 152 % | YHTEENSÄ | 632,9 | 1151,9 | 100 % | 82 % | Taulukko 2: Uusiutuvan sähköntuotannon ennakoitu kehitys GW:ina, 2010–2020 Suurin osa tuulivoimakapasiteetin ja -tuotannon kasvusta keskittyy Saksaan, Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, Espanjaan, Ranskaan, Italiaan ja Alankomaihin, kun taas aurinkovoimakapasiteetti ja -tuotanto keskittyy vieläkin voimakkaammin Saksaan ja Espanjaan ja vähäisemmässä määrin Italiaan ja Ranskaan. Fossiiliset polttoaineet pysyvät edelleen keskeisessä asemassa sähkösektorilla uusiutuvien energialähteiden rinnalla. Sen varmistaminen, että fossiilisten polttoaineiden käyttö sähkösektorilla ja teollisuudessa sopii yhteen ilmastonmuutoksen lieventämisvaatimusten kanssa, saattaa vaatia hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin (CCS) soveltamista laajassa ja Euroopan laajuisessa mittakaavassa. PRIMES-skenaarioiden mukaan hiilidioksidia siirrettäisiin noin 36 miljoonaa tonnia (Mt) vuonna 2020 nykyisten politiikkojen pohjalta, ja 50–272 Mt[42] vuoteen 2030 mennessä, kun CCS tulee laajempaan käyttöön. KEMA:n ja Imperial College Londonin PRIMES-viiteskenaarion pohjalta tekemän analyysin mukaan sähköntuotantokapasiteetin pitäisi vuonna 2020 riittää huippukysynnän kattamiseen lähes kaikissa jäsenvaltioissa uusiutuviin energialähteisiin perustuvan vaihtelevan tuotannon kehityksestä riippumatta (kartta 2 ja kartta 3[43]). Vaikka tuonti ei olekaan tarpeellista jäsenvaltioiden toimitusvarmuuden takaamiseksi, 27 eurooppalaisen sähköverkon tiiviimpi integrointi voisi alentaa hintoja huomattavasti ja parantaa yleistä tehokkuutta alentamalla kysynnän ja tarjonnan tasapainottamisen kustannuksia minä tahansa ajankohtana. [pic] Kartta 2: Kiinteä kapasiteetti verrattuna huippukysyntään vuonna 2020, PRIMES-viiteskenaario | [pic] Kartta 3: Kaikki kapasiteetti verrattuna huippukysyntään vuonna 2020, PRIMES-viiteskenaario | Rajat ylittävän sähkökaupan kehitys käy ilmi kartoista 4 ja 5[44]. PRIMES-viiteskenaarion mukaan sähkön nykyinen vienti- ja tuontikuvio pysynee useimmissa jäsenvaltioissa ennallaan vuoteen 2020. [pic] Kartta 4: Tuonnin/viennin nettotilanne talvella (loka-maaliskuu) 2020, PRIMES-viiteskenaario | [pic] Kartta 5: Tuonnin/viennin nettotilanne kesällä (huhti–syyskuu) 2020, PRIMES-viiteskenaario | Tästä aiheutuisivat seuraavassa kartassa esitetyt yhteenliitäntäkapasiteettia koskevat vaatimukset jäsenvaltioiden välillä, kun Euroopan nykyinen sähköverkko optimoidaan ENTSO-E:n kymmenvuotisen verkonkehittämissuunnitelman pilottiversiossa kuvatulla tavalla[45] (kartta 6). On syytä huomata, että nämä vaatimukset on laskettu yksinkertaistavien olettamusten[46] pohjalta, ja niitä olisi pidettävä ainoastaan suuntaa antavina. Tulokset voisivat olla huomattavasti erilaiset, jos Euroopan energiajärjestelmä optimoitaisiin uudelleensuunnitellun, täysin integroidun eurooppalaisen verkon pohjalta nykyisten kansallisesti keskittyneiden sähköverkkojen sijaan. [pic] Kartta 6: Yhteenliitäntäkapasiteettia koskevat vaatimukset vuonna 2020 MW:ina[47], PRIMES-viiteskenaario (lähde: KEMA ja Imperial College London) 3. ENSISIJAISET SÄHKÖ-, KAASU- JA ÖLJYKÄYTÄVÄT 3.1. Euroopan sähköverkon saattaminen vuoden 2020 edellyttämään kuntoon 3.1.1. Pohjoisten merialueiden offshore-verkko Vuonna 2008 laaditun toisen strategisen energiakatsauksen mukaan offshore-verkon kehittäminen edellyttää koordinoitua strategiaa: ” (…) olisi laadittava Pohjanmeren offshore-verkkoa koskeva suunnitelma Luoteis-Euroopan sähköverkkojen liittämiseksi yhteen ja monien suunnitteilla olevien merituulivoimahankkeiden liittämiseksi verkkoon” [48]. Yhdeksän EU:n jäsenvaltiota ja Norja[49] allekirjoittivat joulukuussa 2009 poliittisen julkilausuman Pohjanmeren alueen valtioiden offshore-verkkoaloitteesta (NSCOGI), jonka tarkoituksena on koordinoida offshore-tuulivoiman ja -infrastruktuurin kehittämistä Pohjanmerellä. Kyseisten yhdeksän EU-valtion osuus kaikesta EU:n offshore-tuulivoiman kehittämisestä on noin 90 prosenttia. Niiden kansallisten uusiutuvaa energiaa käsittelevien toimintasuunnitelmien mukaan vuoteen 2020 mennessä asennettu kapasiteetti olisi 38,2 GW (uusiutuvista lähteistä merellä tuotettu muu energia 1,7 GW) ja tuotanto 132 TWh[50]. Offshore-tuulivoiman osuus voisi näissä yhdeksässä maassa olla 18 prosenttia kaikesta uusiutuvasta sähköntuotannosta. Soveltava tutkimus on osoittanut, että Pohjanmeren offshore-verkon infrastruktuuria voidaan optimaalisesti suunnitella ja kehittää ainoastaan vankasti alueellisista lähtökohdista. Tuulivoimapuistojen keskittäminen isoiksi kokonaisuuksiksi voisi olla hyvä ratkaisu verrattuna yksittäisiin säteittäisiin yhteyksiin silloin, kun matka mantereelle pitenee ja laitokset keskittyvät samalle alueelle[51]. Maissa, joissa nämä edellytykset täyttyvät, kuten Saksassa, offshore-tuulivoimapuistojen liitäntäkustannuksia voitaisiin näin ollen alentaa jopa 30 prosenttia. Koko Pohjanmeren alueen osalta kustannusvähennys voisi olla vuoteen 2030 mennessä lähes 20 prosenttia[52]. Tällaisiin kustannusvähennyksiin pääsemiseksi tarvitaan ehdottomasti koordinoidumpaa, suunnitellumpaa ja maantieteellisesti keskitetympää offshore-tuulivoiman kehittämistä ja valtioiden rajat ylittävää koordinointia. Tämä auttaisi myös hyötymään tuulivoimapuistojen yhteenliittämisen ja rajat ylittävän yhteenliittämisen yhdessä tuomista eduista[53], jos yhteenliittämiskapasiteetti mitoitetaan siten, että siitä on selvästi etua. Kuten painopistealueessa 3 tuodaan esille, offshore-toiminnan kehittäminen lisää tarvetta vahvistaa ja laajentaa mantereella olevia verkkoja erityisesti keskisessä Itä-Euroopassa. Kartassa 7 esitetään OffshoreGrid-tutkimuksen mukainen mahdollinen offshore-verkkokonsepti[54]. [pic] Kartta 7: Mahdollinen offshore-verkkokonsepti Pohjanmerelle ja Itämerelle (”yhdistelmälähestymistapa”, jossa näkyvät nykyiset (punainen) ja suunnitellut (vihreä) siirtojohdot sekä siirtojohdot, joiden rakentamisesta on jo päätetty (vaaleanpunainen), ja OffshoreGrid-laskelmien mukaisesti vielä tarvittavat lisäjohdot (sininen) Eräiden jäsenvaltioiden nykyisistä suunnitelmista offshore-toiminnan kehittämiseksi ilmenee, että Pohjanmerellä on odotettavissa merkittävää kehitystä monien jäsenvaltioiden aluevesirajoilla ja jopa niiden yli. Tämä voi vaikuttaa suunnitteluun ja sääntelyyn koko Euroopan laajuisesti[55]. Sähkön siirtämiseksi suuriin sisämaan kulutuskeskuksiin on vahvistettava Euroopan mannerverkkoa. ENTSO-E:n pilottisuunnitelmaan Ten Year Network Development Plan (TYNDP) ei kuitenkaan sisälly riittävää arviota odotettavissa olevan uuden tuulivoimakapasiteetin yhteenliittämiseksi tarvittavasta infrastruktuurista. ENTSO-E on luvannut käsitellä tätä kiireellistä asiaa yksityiskohtaisemmin TYNDP:n päivitetyssä versiossa, joka julkistetaan vuonna 2012. Jäsenvaltiot ovat omaksuneet tai suunnittelevat erilaisia lähestymistapoja offshore-verkon kehittämiseen. Useimmat jäsenvaltiot (Saksa, Tanska, Ranska, Ruotsi, Irlanti) ovat antaneet mannerverkkonsa laajentamisen merelle kansallisten siirtoverkonhaltijoidensa tehtäväksi. Yhdistynyt kuningaskunta on tähän mennessä kilpailuttanut jokaisen uuden offshore-tuulipuiston yhteenliittämisen erikseen[56]. Belgiassa ja Alankomaissa verkon kehittäminen on nykyisin tuulivoimapuiston rakentajan vastuulla. Lisäksi nykyiset kansalliset sääntelypuitteet kannustavat ainoastaan kahden pisteen välisiin ratkaisuihin, jotka perustuvat tuulivoimapuiston liittämiseen mantereella olevaan liityntäpisteeseen. Tämän tarkoituksena on minimoida liittämiskustannukset kussakin hankkeessa. Nykyisessä kansallisessa sääntelyssä ei ole varauduttu tuulivoimapuistoryppäiden liittämiseen keskittymän kautta eikä siihen liittyviin kehittyneen kapasiteetintarjonnan ja teknologian riskeihin. Lisäksi kaivattaisiin rajojen ylittämisen optimointia, jolla helpotettaisiin sähkön kauppaa kahden tai useamman jäsenvaltion välillä. Kaikesta tästä on seurauksena, että yhdennetyn offshore- ja onshore-infrastruktuurin kehittämistä koskevan alueellisen lähestymistavan tarjoamia mahdollisuuksia ja synergiaa kansainvälisen sähkökaupan kanssa ei voida käyttää hyväksi. Se voi johtaa siihen, että pitkällä aikavälillä ratkaisut eivät ole parhaita mahdollisia ja tulevat entistä kalliimmiksi. Muut offshore-verkon kehittämisen haasteet liittyvät lupiin ja markkinoiden rakenteeseen. Samoin kuin muissakin infrastruktuurihankkeissa, lupamenettelyt eroavat usein toisistaan jopa saman maan sisällä. Kun hanke ulottuu eri jäsenvaltioiden alueelle, tämän voi hankaloittaa koko prosessia ja pitkittää toteutusaikoja. Lisäksi sähkömarkkinoiden yhdentymisen puutteet sekä se, että liittämisjärjestelyt ja kansalliset tukitoimet eivät sovellu hyvin uusiutuvia lähteitä hyödyntävään offshore-energiantuotantoon ja se, että monenlaisiin uusiutuviin energialähteisiin perustuville sähköjärjestelmille ei ole soveltuvia markkinasääntöjä, voivat haitata offshore-hankkeiden ja aidosti eurooppalaisen offshore-verkon kehittämistä. Offshore-tuulivoiman kehittämisen ja tarvittavan offshore- ja onshore-verkon infrastruktuurin suunnittelu edellyttää koordinointia jäsenvaltioiden, kansallisten sääntelyviranomaisten, siirtoverkonhaltijoiden ja Euroopan komission välillä. Alan kehitystä ja investointeja voidaan edistää merten aluesuunnittelulla ja määrittelemällä alueita offshore-tuulivoiman ja valtamerienergian kehittämiselle. Suositukset Jäsenvaltiot harjoittavat rakenteellista alueellista yhteistyötä NSCOGIssa[57]. Vaikka jäsenvaltioiden sitoutuminen verkon koordinoituun kehittämiseen on hyvin tärkeää, se olisi nyt saatava muutettua konkreettisiksi toimiksi, jotta sillä voitaisiin todella merkittävästi edistää Pohjanmeren offshore-verkon kehittämistä. Aloitteella olisi tiedonannossa esitettyä strategiaa noudattaen perustettava toimintarakenne, johon sidosryhmät voivat osallistua riittävällä tavalla, sekä vahvistettava työsuunnitelma, johon sisältyy konkreettinen aikataulu ja verkon rakennetta ja yhdentämistä, markkinoita ja sääntelykysymyksiä sekä suunnittelua ja lupamenettelyjä koskevat tavoitteet. NSCOGIn ohjauksessa olisi laadittava erilaisia vaihtoehtoja verkon rakenteelle. Tämä tehtävä kuuluu kansallisille siirtoverkonhaltijoille ja ENTSO-E:lle sen seuraavan TYNDP:n yhteydessä. Rakennetta koskevissa vaihtoehdoissa olisi tarkasteltava suunnittelua, rakentamista ja toimintaa, infrastruktuurikustannuksia sekä eri vaihtoehtojen etuja tai rajoitteita. Siirtoverkonhaltijoiden olisi erityisesti tarkasteltava uudelleen tuulivoimapuistojen suunniteltua kehittämistä etsiäkseen mahdollisuuksia liittämiselle keskittymien kautta ja yhteenliittämiselle sähkön kaupankäyntiä varten, ottaen myös huomioon tuulivoiman mahdollisen kehittymisen tulevaisuudessa. Sääntelijöiden olisi uusia offshore-siirtojohtoja hyväksyessään tarkasteltava yleisiä kehittämisstrategioita sekä alueellisia ja pitkän aikavälin hyötyjä. Lisäksi olisi tutkittava mahdollisuuksia tarkistaa sääntelykehystä ja sen yhteensopivuutta muun muassa energiansiirtoon liittyvän kiinteän omaisuuden, siirtoverkkoon pääsyn ja siirtomaksujen, tasehallinnan ja liitännäispalvelujen osalta. 3.1.2. Yhteenliitännät Lounais-Euroopassa Sähköntuotantokapasiteettia erilaisista uusiutuvista lähteistä kehitetään tulevan vuosikymmenen aikana merkittävästi Ranskassa, Italiassa, Portugalissa ja Espanjassa. Samaan aikaan Pyreneiden niemimaa on sähkönsaannin osalta lähes saaren asemassa. Ranskan ja Espanjan välisten yhteenliitäntöjen kapasiteetti on jo nykyisellään riittämätön. Maiden välisiä yhdysjohtoja on vain neljä (kaksi 220 kV:n ja kaksi 400 kV:n johtoa). Viimeisin niistä on rakennettu vuonna 1982. Kaikki niistä ovat jatkuvasti ylikuormitettuja[58]. Itä-Pyreneiden uusi 400 kV:n yhdysjohto, jonka on tarkoitus valmistua vuoteen 2014 mennessä, lisää nykyistä yhteenliittämiskapasiteettia 1 400 MW:sta noin 2 800 MW:iin, mutta ylikuormitusongelmia voi olla senkin jälkeen[59]. Lisäksi näillä mailla on keskeinen merkitys Pohjois-Afrikkaan liittämisen kannalta, mikä voi tulevaisuudessa olla hyvin tärkeää, koska Pohjois-Afrikassa on huikea aurinkoenergiapotentiaali. Välimeren itä- ja eteläpuolisissa maissa on mahdollista toteuttaa noin 10 GW:n edestä uusiutuvia lähteitä hyödyntävää tuotantoa vuoteen 2020 mennessä. Tästä kapasiteetista lähes 60 prosenttia olisi aurinkoenergiaa ja 40 prosenttia tuulienergiaa[60]. Nykyisin Afrikan ja Euroopan mantereen välillä on vain yksi yhteys (Marokko–Espanja). Sen kapasiteetti on nyt noin 1 400 MW, mutta sitä saatetaan lisätä 2 100 MW:iin lähivuosina. Tunisian ja Italian välille suunnitellaan parhaillaan suoraa merenalaista yhdysjohtoa, joka on tarkoitus saada käyttöön vuoteen 2017 mennessä. Näiden olemassa olevien ja uusien yhteenliitäntöjen käyttö luo keskipitkällä aikavälillä (vuoden 2020 jälkeen) uusia haasteita, jotka liittyvät siihen, miten kyseiset yhteydet sopivat yhteen Euroopan ja Pohjois-Afrikan verkkojen kehittymisen kanssa sekä yhdysjohtojen kapasiteetin että asiaa koskevan sääntelyn osalta. Kaikkiin tuleviin yhteenliitäntöihin on liitettävä turvatoimia, joilla ehkäistään sähkön tuonnista aiheutuvan hiilivuodon lisääntyminen. Suositukset Jotta uuden, erityisesti Lounais-Euroopan uusiutuvia lähteitä hyödyntävän tuotantokapasiteetin integrointi ja siirto mantereen muihin osiin onnistuisi, on tarpeen toteuttaa seuraavat keskeiset toimet vuoteen 2020 mennessä: - alueen yhteenliitäntöjä on kehitettävä ja olemassa olevat kansalliset verkot mukautettava uusiin hankkeisiin. Pyreneiden niemimaan ja Ranskan välillä tarvitaan vuoteen 2020 mennessä yhteenliittämiskapasiteettia vähintään 4 000 MW. Asiaan liittyviä hankkeita kehitettäessä on kiinnitettävä erityisen tarkasti huomiota niiden julkiseen hyväksyntään ja kaikkien asianomaisten sidosryhmien kuulemiseen. - kolmansien maiden yhteyksien osalta on valmistauduttava kehittämään vuoden 2020 jälkeen Italian yhteyksiä energiayhteisön maihin (erityisesti Montenegroon mutta myös Albaniaan ja Kroatiaan), toteuttamaan Tunisian ja Italian yhteenliitäntä, laajentamaan Espanjan ja Marokon rajayhteysjohtoa, vahvistamaan tarvittaessa etelä–etelä-yhteenliitäntöjä Pohjois-Afrikassa sijaitsevissa naapurimaissa (mukaan luettuna tällaisen infrastruktuurin tehokas hallinta) sekä tekemään alustavia tutkimuksia pohjois–eteläsuuntaisten yhteenliitäntöjen lisäämisestä. 3.1.3. Keskinen Itä-Eurooppa ja Kaakkois-Eurooppa Uuden tuotannon verkkoon liittäminen on suuri haaste Keski- ja Itä-Euroopassa. Esimerkiksi yksin Puolassa on suunnitteilla 3,5 GW vuoteen 2015 mennessä ja jopa 8 GW vuoteen 2020 mennessä[61]. Samalla sähkönvirtausrakenteet ovat äskettäin muuttuneet merkittävästi Saksassa. Maalla tuotettu tuulivoimakapasiteetti oli vuoden 2009 lopussa noin 25 GW. Offshore-tuotannon samoin kuin uusien perinteisten voimaloiden kehittäminen keskittyy maan pohjois- ja koillisosiin, mutta kysyntä lisääntyy pääasiassa eteläosissa, mikä pidentää tuotannon ja kuormituskeskittymien tai tasehallintalaitteiden (esim. pumppausvarastointi) välistä etäisyyttä. Tämä edellyttää valtavaa siirtokapasiteettia pohjoisesta etelään. Sitä toteutettaessa on otettava kaikilta osin huomioon verkon kehittäminen Pohjanmerellä ja sen ympäristössä painopistealueen 3.1.1 mukaisesti. Ottaen huomioon nykyiset yhteenliitäntöjen puutteet ja niiden vaikutukset viereisissä verkoissa erityisesti Itä-Euroopassa tämän ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan välttämättä koordinoitua alueellista lähestymistapaa. Kaakkois-Euroopassa siirtoverkko on muuhun mantereeseen verrattuna aika harva. Samalla koko alueella (energiayhteisön maat mukaan lukien) on runsaasti mahdollisuuksia vesivoimatuotantoon. Sähkövirtausten lisäämiseksi Kaakkois-Euroopan maiden ja Keski-Euroopan välillä tarvitaan lisää kapasiteettia energiantuotannon verkkoon liittämiseksi ja verkkojen yhteenliittämiseksi. Synkronoidun alueen jatkaminen Kreikasta (ja myöhemmin Bulgariasta) Turkkiin luo lisätarpeita näiden maiden verkkojen vahvistamiselle. Koska Ukraina ja Moldovan tasavalta ovat jo ilmaisseet olevansa kiinnostuneita liittymään Euroopan manneralueen yhteenliitettyihin sähköverkkoihin, uusia laajennusmahdollisuuksia on tutkittava pitkällä aikavälillä. Suositukset Jotta tuotetun energian verkkoon liittäminen ja siirtäminen voitaisiin turvata riittävästi erityisesti Pohjois-Saksassa sekä parantaa Kaakkois-Euroopan sähköverkkojen integrointia, on toteutettava vuoteen 2020 mennessä seuraavat keskeiset toimet, joille tarvitaan erityisesti keskisen Itä-Euroopan maiden tuki, laajentamalla kaasualalla jo tehtävää yhteistyötä: - on varmistettava riittävä yhteenliittäminen erityisesti Saksan ja Puolan kanssa, jotta uutta, myös uusiutuvia lähteitä käyttävää tuotantokapasiteettia Pohjanmerellä tai sen läheisyydessä voidaan yhdistää kysyntäkeskuksiin eteläisessä Saksassa sekä Itävaltaan ja Sveitsiin rakennettaviin pumppausvarastointivoimaloihin sekä huolehdittava uuden tuotannon käyttöön saamisesta Itä-Euroopan maissa. Saksan ja Puolan välille tarvitaan uusia rajayhdysjohtoja, kun Baltian maiden kanssa toteutetaan uusia yhteenliitäntöjä (erityisesti Puolan ja Liettuan välinen yhteenliitäntä, ks. jäljempänä). Pohjois-eteläsuuntaisten rinnakkaisten virtausten lisääntyessä rajat ylittävää kapasiteettia on tarpeen lisätä Slovakian, Unkarin ja Itävallan välillä keskipitkällä aikavälillä (vuoden 2020 jälkeen). Ylikuormitusta on tarpeen helpottaa sisäisesti investoinneilla rajat ylittävän kapasiteetin lisäämiseen Keski-Euroopassa. - on lisättävä siirtokapasiteettia Kaakkois-Euroopan maiden välillä, mukaan luettuina energiayhteisösopimuksen maat, jotta ne saataisiin tiiviimmin integroitua Keski-Euroopan sähkömarkkinoille. Tätä yhteistyötä olisi toteutettava osana kaasualalla jo tehtävää keskisen Itä-Euroopan yhteistyötä. 3.1.4. Baltian energiamarkkinoiden yhteenliittämissuunnitelman päätökseen saattaminen sähkön osalta Lokakuussa 2008 perustettiin Itämeren alueella sijaitsevien jäsenvaltioiden suostumuksella korkean tason ryhmä käsittelemään Baltian yhteenliitäntöjä. Ryhmän puheenjohtajana toimii komissio ja siihen osallistuvia maita ovat Tanska, Viro, Suomi, Saksa, Latvia, Liettua, Puola ja Ruotsi sekä tarkkailijana Norja. Korkean tason ryhmä tuotti kesäkuussa 2009 Baltian energiamarkkinoiden yhteenliittämissuunnitelman (BEMIP) sekä kattavan toimintasuunnitelman, joka koskee Itämeren alueen energia-alan yhteenliitäntöjä ja markkinoiden kehittämistä sekä sähkön että kaasun osalta. Tärkein tavoite on lopettaa Itämeren alueen eristyneisyys energia-asioissa ja yhdentää ne EU:n laajempiin energiamarkkinoihin. BEMIP on merkittävä esimerkki onnistuneesta alueellisesta yhteistyöstä. Siitä saadut kokemukset otetaan huomioon muissa alueellisissa yhteistyörakenteissa. Investointien kannattavuuden ja houkuttelevuuden vuoksi oli päästävä eroon markkinoiden sisäisistä esteistä. Tämän vuoksi sääntelykehyksiä oli yhdenmukaistettava, jotta kustannusten ja hyötyjen jakaminen voitaisiin laskea tasapuolisesti ja sen myötä siirtyä kohti ”hyödynsaajat maksavat” -periaatetta. Euroopan energia-alan elvytysohjelma (EEPR) oli selkeä kannustin infrastruktuurihankkeiden oikea-aikaiseen toteuttamiseen. Se auttoi sopimaan nopeasti vielä ratkaisematta olevista kysymyksistä. EU:n Itämeren aluetta koskeva strategia on myös tarjonnut suuremmat puutteet energiainfrastruktuuripolitiikalle. Strategiassa esitettiin jo puitteita rakenne- ja muiden rahastojen nykyisen rahoituksen suuntaamiselle osa-alueisiin, jotka on strategiassa määritelty painopistealueiksi. Itämeren alueen sidosryhmät pitävät aloitetta onnistuneena monista syistä: 1) aloitteen ja siihen liittyvien hankkeiden ja toimien saama poliittinen tuki; 2) komission korkean tason osallistuminen edistäjänä ja alkuunpanijana; 3) alueen kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien osallistuminen alkuvaiheesta täytäntöönpanoon asti (ministeriöt, sääntelyviranomaiset ja siirtoverkonhaltijat) määriteltyjen infrastruktuuritavoitteiden toteuttamiseksi. Vaikka edistystä on jo tapahtunut, BEMIP-suunnitelman täysimittainen täytäntöönpano edellyttää vielä lisätoimia: komission ja korkean tason ryhmän on tarpeen seurata jatkuvasti suunnitelman täytäntöönpanoa, jotta sovitut toimet saadaan toteutettua sovitussa aikataulussa. Tukea tarvitaan keskeisten hankkeiden lisäksi myös eräisiin monimutkaisempiin rajat ylittäviin hankkeisiin. Tällainen on varsinkin Puolan ja Liettuan välinen LitPolLink, joka on välttämätön Baltian markkinoiden integroimiseksi EU:hun ja jolle on nimitetty EU-koordinaattori. 3.2. Monipuolisemmat kaasutoimitukset täysin yhteenliitettyyn ja joustavaan EU:n kaasuverkkoon 3.2.1. Eteläinen käytävä Euroopan lisääntyvä riippuvuus tuontipolttoaineesta näkyy selvästi kaasualalla. Eteläinen käytävä muodostaisi neljännen suuren väylän kaasuntoimituksille Eurooppaan. Muut kolme ovat pohjoinen käytävä Norjasta, itäinen Venäjältä ja Välimeren käytävä Afrikasta. Lisäksi tuodaan vielä nesteytettyä maakaasua. Lähteiden monipuolistaminen parantaa yleensä kilpailua ja edistää siten markkinoiden kehittymistä. Samalla se parantaa toimitusvarmuutta: Tammikuun 2009 kaasukriisikin koetteli pahiten niitä maita, jotka olivat riippuvaisia yhdestä ainoasta tuontilähteestä. Monipuolistamista haittaavat kuitenkin usein kaasuntuottajien vastahakoinen asenne ja vakiintuneiden toimijoiden asema monopoliluonteisilla markkinoilla. Eteläisen käytävän toteuttaminen edellyttää usean jäsenvaltion sekä Euroopan tason tiivistä yhteistyötä, sillä mikään yksittäinen maa ei tarvitse sellaista lisääntyvää kaasumäärää (uutta kaasua), joka riittäisi pönkittämään investointeja kaasuputki-infrastruktuuriin. Sen vuoksi Euroopan unionin pitää ryhtyä toimiin monipuolistamisen edistämiseksi ja toimitusvarmuuden turvaamiseksi yleisen edun vuoksi. Tämän takia jäsenvaltioiden ja yritysten on yhdistettävä voimiaan kriittisen massan saavuttamiseksi. Tämä on periaate EU:n eteläistä kaasukäytävää koskevan strategian taustalla. Käytävän tärkeyttä korostettiin marraskuussa 2008 annetussa komission toisessa strategisessa energiakatsauksessa, jonka Eurooppa-neuvosto hyväksyi maaliskuussa 2009. Eteläisen käytävän tarkoituksena on yhdistää EU:n kaasumarkkinat suoraan maailman suurimpiin kaasuvaroihin (Kaspianmenren/Lähi-idän allas), joiden määräksi arvioidaan 90,6 biljoonaa kuutiometriä (vertailun vuoksi: Venäjän todistetut varannot ovat noin 44,2 biljoonaa kuutiometriä[62]). Lisäksi nämä kaasukentät ovat maantieteellisesti lähempänä kuin Venäjän tärkeimmät varannot (kartta 8). Tärkeimpiä yksittäisiä toimittajavaltioita ovat Azerbaidžan, Turkmenistan ja Irak. Jos poliittiset olot sallivat, myös muista alueen maista voi tulevaisuudessa tulla merkittäviä kaasuntoimittajia EU:lle. Tärkein kauttakulkumaa on Turkki. Muut reitit kulkevat Mustanmeren ja itäisen Välimeren kautta. Käytävän strateginen tavoite on toimitusväylä, joka täyttäisi vuoteen 2020 mennessä noin 10–20 prosenttia EU:n kaasuntarpeesta eli noin 45–90 miljardia kuutiometriä kaasua vuodessa. Eteläisen käytävän kehittämisstrategian toiminnallinen tavoite on saada komissio ja jäsenvaltiot toimimaan yhdessä kaasuntuottajamaiden kanssa sekä myös niiden maiden kanssa, jotka ovat avainasemassa hiilivetyjen EU:hun tuonnin kannalta. Yhteisenä päämääränä on varmistaa nopeasti käytävän kehittämisen kaikissa vaiheissa tarvittava vakaa sitoutuminen kaasun toimittamiseen sekä kaasun kuljetusten tarvitseman infrastruktuurin rakentaminen (putket ja nesteytetyn/paineistetun maakaasun kuljetukset). [pic] Kartta 8: Etäisyydet tärkeimmiltä idässä sijaitsevilta kaasuntoimitusalueilta EU:n suurimpiin kulutuskeskittymiin Eteläisen käytävän onnistumisen suurin haaste on varmistaa, että kaikki käytävän osatekijät (kaasuvarat, kuljetusinfrastruktuuri ja perustana olevat sopimukset) ovat saatavilla sekä oikean aikaan että oikean laajuisina. Tässä tavoitteessa on edistytty tähän mennessä hyvin. Komission taloudellisen tuen (EEPR ja/tai TEN-E-ohjelmat) ja kaasuputkiyhtiöiden suurten ponnistusten ansiosta on jo kehitteillä konkreettisia kuljetushankkeita kuten Nabucco, ITGI, TAP ja White Stream, ja muita mahdollisuuksia tutkitaan. Nabucco sekä Italian ja Kreikan välinen merenalainen yhdysputki Poseidon, joka on osa ITGIa, on osittain vapautettu kolmansien osapuolten (säänneltyä) verkkoon pääsyä koskevien sääntöjen soveltamisesta (ns. 22 artiklan mukainen vapautus). Lisäksi hallitustenvälisellä Nabucco-sopimuksella, joka allekirjoitettiin heinäkuussa 2009, on vahvistettu Nabuccolle oikeusvarmuus ja ehdot kaasun kuljettamiselle Turkin läpi. Nabucco-sopimus on muodostanut ennakkotapauksen kuljetusjärjestelyjen laajentamiselle tulevaisuudessa. Tulevaisuuden keskeinen haaste on varmistaa, että kaasuntuottajamaat ovat valmiita viemään kaasua suoraan Eurooppaan, mihin voi usein liittyä niiden kannalta geopoliittisesta asemasta johtuva suuri poliittinen riski. Komission on, yhteistyössä niiden jäsenvaltioiden kanssa, joita eteläinen käytävä koskee, painotettava edelleen sitoutumistaan pitkäaikaisten suhteiden luomiseen kaasuntuottajamaiden kanssa tällä alueella sekä tiivistämään niiden yhteyksiä EU:hun. Eteläisen käytävän kaasuputken osatekijöitä vahvistetaan myös vaihtoehdoilla, jotka mahdollistavat nesteytetyn maakaasun (LNG) suurten määrien toimittamisen Eurooppaan erityisesti Lähi-idästä (Persianlahdelta ja Egyptistä). Ensimmäisessä vaiheessa se tarkoittaa LNG:n vastaanottopisteiden kehittämistä Euroopassa (ja niiden yhdistämistä laajempaan verkkoon). Lisäksi on tarkoitus aloittaa tuottajamaiden kanssa vähitellen yhteistyötä LNG:n käyttöä tukevan energiapolitiikan kehittämisessä ja pitkäaikaisten investointisuunnitelmien laatimisessa. 3.2.2. Pohjois-eteläsuuntaiset kaasuyhteydet Itä-Euroopassa Pohjois-eteläsuuntaisen maakaasuyhteyden strategisena ajatuksena on yhdistää Itämeren alue (Puola mukaan luettuna) Adrianmereen ja Egeanmereen ja siitä edelleen Mustaanmereen. Yhteys kattaisi EU:n jäsenvaltioista Puolan, Tšekin, Slovakian, Unkarin, Romanian ja mahdollisesti Itävallan sekä näiden lisäksi Kroatian. Tämä tarjoaisi koko keskisen Itä-Euroopan alueelle yleistä joustavuutta, jonka turvin se voi luoda vankat ja hyvin toimivat sisämarkkinat sekä edistää kilpailua. Pitemmällä aikavälillä tällainen yhdentäminen olisi ulotettava myös niihin energiayhteisösopimuksen maihin, jotka eivät ole EU:n jäsenvaltioita. Yhdennetyt markkinat auttaisivat turvaamaan tarvittavan kysynnän[63] ja houkuttelemaan toimittajia käyttämään hyväkseen nykyistä ja tulevaa tuonti-infrastruktuuria, kuten uusia LNG:n uudelleenkaasuunnuttamislaitoksia ja eteläisen käytävän hankkeita. Tällä tavoin keskisen Itä-Euroopan alueesta saataisiin vähemmän altis toimituskatkoksille Venäjän/Ukrainan/Valko-Venäjän reitillä. Keskisen Itä-Euroopan alueella on yksi päätoimittaja. Nykyiset lineaariset (itä–länsisuuntaiset) ja eristyneet verkot ovat menneisyyden perintöä. Venäjältä tuodun kaasun osuus on 18 prosenttia EU-15:n kulutuksesta, mutta uusissa jäsenvaltioissa vastaava luku on 60 prosenttia (2008). Gazpromin toimitukset muodostavat selvästi suurimman osan alueen kaasuntuonnista (Puola: 70 %, Slovakia: 100 %, Unkari: 80%, eräät Länsi-Balkanin maat: 100%). Koska markkinat ovat monopolistisia, eristyneitä ja pieniä, toimitussopimukset pitkäaikaisia ja sääntely ei aina toimi, alue ei houkuttele investoijia eikä tuottajia. Se, että sääntelyä ei ole koordinoitu ja yhteistä lähestymistapaa yhteenliitäntöjen puuttumiseen ei ole, vaarantaa uusien investointien saamisen ja haittaa uusien kilpailijoiden pääsyä markkinoille. Lisäksi huolta aiheuttaa toimitusvarmuus. Investoinnit, jotka ovat tarpeen kaasun toimitusvarmuutta koskevan asetuksen mukaisten infrastruktuurivaatimusten noudattamiseksi, keskittyvätkin juuri tälle alueelle. Huomattava osa alueen väestöstä käyttää suhteellisen suuren osan tuloistaan energiaan, mikä johtaa energiaköyhyyteen. Laajennetun Visegrad-ryhmän julkilausumassa[64] ilmaistaan jo selkeä sitoutuminen tällä alueella edellä mainittuihin haasteisiin vastaamiseksi. BEMIPista saatujen kokemusten ja julkilausuman allekirjoittajien jo tekemän työn perusteella tiedonannossa ehdotetun korkean tason ryhmän olisi esitettävä kattava toimintasuunnitelma yhteenliitäntöjen toteuttamisesta ja markkinaintegraation täydentämisestä. Korkean tason ryhmän olisi saatava apua konkreettisiin hankkeisiin, verkkoon pääsyyn ja tariffeihin keskittyviltä työryhmiltä. Työskentelyssä olisi otettava huomioon New Europe Transmission System -aloitteesta (NETS)[65] saadut kokemukset. 3.2.3. Baltian energiamarkkinoiden yhteenliittämissuunnitelman päätökseen saattaminen kaasun osalta Vaikka BEMIPin sähköhankkeiden toteuttaminen on alkanut hyvin, kaasun osalta edistyminen on ollut vähäisempää sen jälkeen, kun kahdeksan EU:n jäsenvaltion valtionpäämiestä ja komission puheenjohtaja Barroso hyväksyivät toimintasuunnitelman kesäkuussa 2009. Korkean tason ryhmä on saanut ainoastaan määritellyksi pitkän luettelon hankkeista, joiden yleiset investointikustannukset ovat liian korkeat alueen kaasumarkkinoiden kokoon verrattuna. Sisäisistä markkinatoimista ei ole sovittu lainkaan. BEMIPin työ kaasualalla etenee nyt kahdella rintamalla Itä- ja Länsi-Baltian alueilla. Itämeren itäisellä alueella (Liettua, Latvia, Viro ja Suomi) on ryhdyttävä kiireesti toimiin toimitusvarmuuden turvaamiseksi yhteyksillä muuhun Eurooppaan. Samalla Suomella, Virolla ja Latvialla on oikeus kolmannen sisämarkkinapaketin mukaista markkinoiden avaamista koskeviin poikkeuksiin niin kauan kuin niiden markkinat ovat eristäytyneitä. Poikkeus päättyy, kun niiden infrastruktuuri on yhdennetty muun EU:n kanssa, esimerkiksi Liettua–Puola-kaasuyhteyden kautta. Vaikka kolmen Baltian maan ja Suomen vuotuinen kaasunkulutus on yhteensä vain noin 10 miljardia kuutiometriä, kaikki niiden kuluttama kaasu tulee Venäjältä. Venäjän kaasun osuus kaikista primäärienergian toimituksista on Suomen osalta 13 prosenttia, Viron osalta 15 prosenttia ja Latvian ja Liettuan osalta noin 30 prosenttia, kun koko EU:ssa vastaava osuus on keskimäärin 6,5 prosenttia. Tärkeimmällä toimittajalla on myös ratkaisevia intressejä kaikkien neljän maan siirtoverkonhaltijoissa. Lisäksi Puola on hyvin riippuvainen Venäjän kaasusta. Sen vuoksi markkinoilla ei ole juurikaan kiinnostusta investoida uuteen infrastruktuuriin. Tarvittavasta vähimmäisinfrastruktuurista on sovittu, ja merkittävä läpimurto tällä alalla on yritysten välillä nyt käytävä keskustelu – jota kumpikin osapuoli tukee poliittisesti – Puolan ja Liettuan välisestä kaasuyhteydestä. Lisäksi LNG-erityisryhmän kanssa keskustellaan alueellisesta LNG-terminaalista. Länsi-Baltian osalta erityisryhmän tavoitteena on löytää tapoja korvata toimitukset Tanskan hiipuvilta kaasukentiltä vuodesta 2015 eteenpäin sekä parantaa toimitusvarmuutta Tanskassa, Ruotsissa ja Puolassa. Toimintasuunnitelma esitetään vuoden 2010 lopussa. Molemmat erityisryhmät keskittyvät myös sääntelyesteisiin ja sellaisten yhteisten periaatteiden määrittelyyn, jotka mahdollistaisivat alueelliset investoinnit. Keskeistä on vahvan alueellisen yhteistyön jatkuminen seuraavien hankkeiden vuoksi: Puola–Liettua, alueellinen LNG-terminaali sekä Norjan ja Tanskan ja mahdollisesti Ruotsin ja Puolan välinen putki. Markkinoiden avaaminen ja kaasun parempi toimitusvarmuus ovat tavoitteita, jotka ovat saavutettavissa kustannustehokkaammin alueellisessa kuin kansallisessa mittakaavassa. Jäsenvaltiot ovat myös koko ajan pyytäneet komissiolta tukea BEMIP-prosessin ohjaamiseen. Lisäksi on löydettävä ratkaisuja, jotka auttaisivat pääsemään ulos noidankehästä, jossa markkinoiden puuttuminen ei kannusta infrastruktuuri-investointeihin ja ilman infrastruktuuria markkinat eivät kehity. 3.2.4. Länsi Euroopan pohjois–eteläsuuntainen käytävä Länsi-Euroopan maakaasuyhteenliitännöillä tarkoitetaan yhteyttä Pyreneiden niemimaalta ja Italiasta Luoteis-Eurooppaan. Niiden strateginen konsepti on parantaa Välimeren alueen eli Afrikan toimitusten liittämistä pohjoiseen toimituskäytävään eli toimituksiin Norjasta ja Venäjältä. Sisämarkkinoilla on edelleen infrastruktuurin pullonkauloja, jotka ehkäisevät vapaita kaasuvirtoja alueella. Tällaisia ovat esimerkiksi heikko yhteenliittäminen Pyreneiden niemimaalle, mikä haittaa Pyreneiden niemimaan hyvin kehittyneen kaasuntuonti-infrastruktuurin parasta mahdollista käyttöä. Espanjan ja Ranskan välinen yhteys on ollut ensisijainen tavoite jo yli kymmenen vuotta, mutta sitä ei ole vieläkään saatu valmiiksi. Viime vuosina on kuitenkin edistytty alueen sääntelykehysten paremman koordinoinnin ansiosta – mikä on otettu painopistealueeksi myös etelä–länsisuuntaisessa alueellisessa kaasualoitteessa – sekä Euroopan komission aktiivisen osallistumisen vuoksi. Toinen osoitus markkinoiden epätäydellisestä toiminnasta ja yhteenliitäntöjen puuttumisesta on se, että Italian tukkumarkkinoilla hinnat ovat järjestelmällisesti korkeammat kuin naapurimarkkinoilla. Samaan aikaan, kun eri lähteitä hyödyntävän sähköntuotannon odotetaan kehittyvän erityisen selvästi tässä käytävässä, kaasujärjestelmän lyhyen aikavälin toimituskykyä on kohennettava, jotta voidaan vastata sähköntuotannon tasapainottamisen edellyttämän joustotarpeen asettamiin lisähaasteisiin. Sisämarkkinoiden ja kilpailun asianmukaista toimintaa ehkäisevät merkittävimmät infrastruktuuripullonkaulat tässä käytävässä on yksilöitävä, ja sidosryhmien, jäsenvaltioiden, kansallisten sääntelyviranomaisten ja siirtoverkonhaltijoiden on tehtävä yhteistyötä sisämarkkinoiden ja kilpailun toiminnan helpottamiseksi. Toiseksi tarvitaan sähkö- ja kaasujärjestelmien yhdennettyä analyysiä, jossa otetaan huomioon sekä tuotanto että siirto. Sen avulla olisi voitava arvioida kaasujärjestelmän joustotarpeet sekä yksilöidä hankkeet, joiden tavoitteena on turvata eri lähteitä hyödyntävää sähköntuotantoa. 3.3. Öljyn toimitusvarmuuden turvaaminen Toisin kuin kaasun ja sähkön tapauksessa, öljyn tuontia ei säännellä. Tämän vuoksi ei ole olemassa sääntöjä esimerkiksi tuottoasteesta tai kolmansien osapuolien osallistumisesta uusiin infrastruktuuri-investointeihin. Toimitusten jatkuvuudesta vastaavat ensi sijassa öljy-yhtiöt. Tiettyjä asioita ei kuitenkaan voida ratkaista ainoastaan kaupallisilla järjestelyillä vaan ne tarvitsevat poliittista huomiota. Nämä liittyvät pääasiassa vapaaseen oikeuteen käyttää putkia, joita käytetään toimituksiin EU:hun, mutta jotka sijaitsevat EU:n ulkopuolisissa maissa (erityisesti Valko-Venäjällä, Kroatiassa ja Ukrainassa). Itä-Euroopan raakaöljyputkiverkosto (Druzhban putken jatko) on suunniteltu ja rakennettu kylmän sodan aikana, jolloin siitä ei ollut yhteyttä läntiseen verkkoon, Tämän vuoksi Länsi-Euroopan putkiverkoston ja itäisen infrastruktuurin välillä ei vieläkään ole tarpeeksi liitäntöjä. Näin ollen raakaöljyn ja öljytuotteiden toimitusmahdollisuudet läntisistä jäsenvaltioista Keski- ja Itä-Euroopan maihin ovat rajalliset. Jos Druzhba-järjestelmässä (jonka nykyinen kapasiteetti on 64 miljoonaa tonnia vuodessa) on pitkään jatkuva toimituskatkos, rajoitteet voivat johtaa säiliöalusiliikenteen huomattavaan lisääntymiseen herkällä Itämeren alueella[66], Mustallamerellä ja erittäin vilkasliikenteisissä Turkin salmissa[67], mikä lisäisi onnettomuuksien ja öljyvuotojen riskejä. Liettuan Mažeikiai-jalostamon[68] tapauksessa vaihtoehtoinen toimitustapa olisi kuljettaa Itämeren kautta vuosittain 5,6–9,5 miljoonaa tonnia Liettuassa sijaitsevaan Butingen öljyterminaaliin. Äskettäin tehdyn tutkimuksen[69] mukaan mahdollisia vastauksia toimituskatkoksiin olisivat 1) Schwechat–Bratislava-putken rakentaminen Itävallan ja Slovakian välille; 2) Adrianmeren rannikolla Kroatiassa sijaitseva Omisalj-terminaalin Unkariin ja Slovakiaan yhdistävän Adria-putken kunnostaminen Ja 3) Mustanmeren öljyterminaalin Druzhban eteläiseen osaan Brodyssa yhdistävän Odessa–Brody-putken kunnostaminen Ukrainassa ja sen suunniteltu jatkaminen Puolaan (Brody–Adamowo). Nämä reitit tarjoavat vaihtoehtoista kapasiteettia vähintään 3,5, 13,5 ja 33 miljoonaa tonnia vuodessa. Lisäparannus olisi yleiseurooppalainen öljyputki, joka yhdistäisi Mustanmeren toimitukset Alppien öljyputkeen. Tämän yhteyden kapasiteetti olisi 1,2–1,8 miljoonaa barrelia vuorokaudessa. Edellä esitetyistä syistä poliittinen tuki yksityisten investointien saamiselle mahdolliseen vaihtoehtoiseen infrastruktuuriin on ensisijainen tavoite, jotta voidaan turvata öljyn toimitusvarmuus sisämaassa sijaitseviin EU-valtioihin, mutta myös vähentää öljyn merikuljetuksia ja niihin liittyviä ympäristöriskejä. Tämä ei välttämättä vaadi uuden putki-infrastruktuurin rakentamista. Toimitusvarmuutta voidaan edistää myös poistamalla kapasiteetin pullonkauloja ja/tai mahdollistamalla virtaussuunnan kääntäminen. 3.4. Älykkään verkkoteknologian käyttöönotto Älykkäät verkot[70] ovat energiaverkkoja, joissa voidaan kustannustehokkaasti yhdentää kaikkien verkkoon liitettyjen käyttäjien käyttäytyminen ja toiminta. Ne muuttavat sähköverkon toimintatapoja siirron ja jakelun suhteen ja strukturoivat nykyisiä tuotanto- ja kulutusmalleja uudelleen. Digitaalista teknologiaa ja kaksisuuntaista viestintää käyttävissä älykkäissä verkoissa kuluttajat, muut verkon käyttäjät ja energian toimittajat ovat suoraan yhteydessä toisiinsa. Nämä verkot antavat kuluttajille mahdollisuuden kontrolloida ja hallita suoraan omia kulutustottumuksiaan, erityisesti jos niihin on yhdistetty tariffien eriyttäminen ajan mukaan, sekä tarjoavat voimakkaita kannustimia tehokkaaseen energiankäyttöön. Yritykset voivat paremmin kohdentaa ja hallinnoida verkkoaan, mikä lisää verkon turvallisuutta ja vähentää kustannuksia. Älykästä verkkoteknologiaa tarvitaan mahdollistamaan kustannustehokas kehittyminen kohti hiilivapaata sähköjärjestelmää ja uusiutuvan onshore- ja offshore-energian valtavan määrän hallinta ja samalla säilyttämään saatavuus perinteisen sähköntuotannon tarpeisiin sekä sähköjärjestelmän riittävyys. Lisäksi älykäs verkkoteknologia, älykkäät mittarit mukaan luettuina, parantaa vähittäismarkkinoiden toimintaa, mikä puolestaan tarjoaa kuluttajille todellisia vaihtoehtoja, kun energiayhtiöt sekä tieto- ja viestintäteknologiayritykset voivat kehittää uusia, innovatiivisia energiapalveluita. Monet maat ovat kehittäneet älykkäitä verkkohankkeita ja myös ottaneet käyttöön älykkäitä mittareita. Tällaisia maita ovat Itävalta, Belgia, Ranska, Tanska, Saksa, Suomi, Italia, Alankomaat, Portugali, Ruotsi, Espanja ja Yhdistynyt kuningaskunta[71]. Italiassa ja Ruotsissa lähes kaikilla asiakkailla on jo älykkäät mittarit. Vuonna 2008 tehdyssä Bio Intelligence -tutkimuksessa[72] todettiin, että älykkäät verkot voivat vähentää EU:n vuotuista primäärienergian kulutusta energiasektorilla vuoteen 2020 mennessä lähes 9 prosentilla, mikä tarkoittaisi 148 TWh:a sähköä ja melkein 7,5 miljardin euron säästöä vuodessa (vuoden 2010 keskihintojen perusteella). Toimialan tekemien yksityiskulutusta koskevien arvioiden perusteella on pääteltävissä, että keskimääräinen kotitalous voisi säästää sähkönkulutuksessa 9 prosenttia ja kaasunkulutuksessa 14 prosenttia, mikä tarkoittaisi noin 200 euron säästöä vuodessa[73]. Komissio edistää älykkäiden verkkojen kehittämistä ja käyttöönottoa tukemalla taloudellisesti tutkimusta ja kehittämistä (T&K). SET-suunnitelmaan sisältyvää Euroopan sähköverkkoaloitetta (EEGI), joka käynnistettiin kesäkuussa 2010, on kehittänyt joukko sähkönjakelu- ja siirtoverkkojen haltijoita komission tuella. Aloitteen tarkoituksena on älykkäiden verkkojen teknologisten näkökohtien jatkokehittäminen. Sillä lujitetaan tähän mennessä tehtyjä älykkäitä verkkoja koskevia kokeiluja laajoilla demonstraatioilla sekä edistetään älykkään verkkoteknologian T&K- ja innovaatiotoimintaa. Se myös edesauttaa laajempaa käyttöönottoa käsittelemällä haasteita, jotka liittyvät teknologian integrointiin järjestelmätasolla, käyttäjien hyväksyntään, taloudellisiin rajoitteisiin ja sääntelyyn. Tämän teknologiasysäyksen lisäksi markkinoille on luotu vetovoimaa älykkäiden verkkojen käyttöön ottamiseksi Euroopan laajuisesti, kun kolmas energia-alan sisämarkkinapaketti hyväksyttiin vuonna 2009. Siinä jäsenvaltiot velvoitetaan varmistamaan älykkäiden mittausjärjestelmien laaja käyttöönotto vuoteen 2020 mennessä[74]. Lisäksi energian loppukäytön tehokkuudesta ja energiapalveluista annetun direktiivin[75] mukaan älykkäät mittarit ovat yksi tärkeimmistä keinoista, joilla voidaan parantaa energiatehokkuutta. Uusiutuvista lähteistä tuotettua energiaa koskevassa direktiivissä[76] katsotaan älykkäiden verkkojen mahdollistavan uusiutuvista lähteistä tuotetun energian määrän lisäämisen verkossa, ja siinä velvoitetaan jäsenvaltiot kehittämään siirto- ja jakeluverkkoinfrastruktuuria tähän suuntaan. Nämä direktiivit muodostavat yhdessä tärkeimmän poliittisen ja oikeudellisen kehyksen jatkotoimille älykkäiden verkkojen kehittämisen ja käyttöönoton edistämiselle. Jotta voidaan varmistaa älykkäiden verkkojen ja mittareiden kehittäminen tavalla, joka parantaa kilpailua vähittäismarkkinoilla, laajamittaisen uusiutuvan sähköntuotannon integrointia ja energiatehokkuutta luomalla energiapalveluille avoimet markkinat, komissio perusti marraskuussa 2009 älykkäitä verkkoja käsittelevän erityisryhmän. Se muodostuu 25:stä eurooppalaisesta yhdistyksestä, jotka edustavat kaikkia sidosryhmiä, joita asia koskee. Sen tehtävänä on neuvoa komissiota EU-tason politiikkaa ja sääntelytoimia koskevissa asioissa sekä koordinoida ensimmäisiä toimia älykkäiden verkkojen käyttöönottamiseksi kolmannen paketin säännösten mukaisesti. Erityisryhmän alustavaa työtä on tehty kolmessa asiantuntijaryhmässä[77], jotka käsittelevät 1) älykkäiden verkkojen ja älykkäiden mittarien toimintoja, 2) tietoturvaa, tietojen käsittelyä ja tietosuojaa koskevia sääntelysuosituksia sekä 3) älykkäiden verkkojen käyttöönottoon osallistuvien toimijoiden tehtäviä ja vastuualueita. Älykkäiden verkkojen odotettavissa olevista hyödyistä ja edellä mainituista, jo toteutetuista politiikan toimenpiteistä huolimatta siirtyminen älykkäisiin verkkoihin ja mittareihin ei etene niin nopeasti kuin olisi tarpeen, jotta voitaisiin saavuttaa EU:n energia- ja ilmastotavoitteet. Älykkäiden verkkojen menestys ei riipu vain uudesta teknologiasta ja verkkojen halukkuudesta ottaa sitä käyttöön. Se edellyttää myös parhaita toimintatapoja noudattavia sääntelykehyksiä niiden käyttöönoton tueksi sekä markkinakysymysten, mukaan luettuna vaikutukset kilpailuun, ja toimialan muutosten (toimialan säännöt tai sääntely) käsittelyä sekä sen tarkastelua, miten kuluttajat käyttävät energiaa. Suurin haaste on oikean sääntelykehyksen luominen toimiville energiapalvelumarkkinoille. Se vaatii monien eri markkinatoimijoiden (tuottajat, verkonhaltijat, energian vähittäismyyjät, energiapalveluyritykset, tieto- ja viestintäteknologiayritykset, kuluttajat, laitevalmistajat) yhteistyötä. Sääntelykehyksellä on myös varmistettava operatiivisten tietojen riittävä avoin saanti ja näiden tietojen jakaminen toimijoiden kesken. Siinä voidaan joutua käsittelemään myös tariffien asettamista, jotta verkonhaltijoille voitaisiin tarjota asianmukaisia kannustimia investoida älykkääseen teknologiaan. Myös kansalliset sääntelyviranomaiset ovat merkittävässä asemassa, sillä ne hyväksyvät tariffit, jotka puolestaan ovat pohjana investoinneille älykkäisiin verkkoihin ja mahdollisesti mittareihin. Ellei saada kehitettyä tasapuolista kustannustenjakomallia ja löydetä oikeanlaista tasapainoa lyhyen aikavälin investointikustannusten ja pitemmän aikavälin hyötyjen välille, verkonhaltijoiden halukkuus tehdä huomattavia investointeja tulevaisuudessa on rajallinen. Älykkäille verkoille ja mittareille tarvitaan yksiselitteisiä (avoimia) standardeja, jotta voidaan varmistaa yhteentoimivuus, käsitellä keskeisiä teknologisia haasteita ja mahdollistaa kaikkien verkonkäyttäjien integroinnin onnistuminen sekä samalla huolehtia järjestelmän luotettavuudesta ja sähkötoimitusten laadukkuudesta. Koska maailmanlaajuisiksi standardeiksi on tarjolla kilpailevia vaihtoehtoja, tukeutuminen ja investoiminen yhteen erityiseen (eurooppalaiseen) tekniseen ratkaisuun tänään voi johtaa hukkakustannuksiin huomenna. Tämän vuoksi komissio antoi vuonna 2009 älykkäiden mittarien standardoinnin eurooppalaisten standardointielinten tehtäväksi. Vuoden 2011 alussa komissio antaa samoille elimille tehtäväksi myös asiaa koskevien standardien tarkistamisen ja älykkäitä verkkoja koskevien uusien standardien kehittämisen. Kansainvälinen yhteistyö on näin ollen välttämätöntä, jotta voidaan varmistaa ratkaisujen yhteensopivuus. Toinen haaste on voittaa kuluttajien luottamus ja saada nämä vakuuttuneiksi älykkäiden verkkojen hyödyistä. Niin kauan kuin sähkön hintajousto on vähäistä, älykkäiden verkkojen yleisiä hyötyjä ei ole todennettu ja tietojen väärinkäytön vaaroja käsitelty[78], voi olla vaikeaa voittaa kuluttajien vastahakoisuus, ottaen huomioon aika ja käyttäytymisen muutokset, jotka ovat tarpeen älykkään teknologian eduista hyötymiseksi. Merkityksetön ongelma ei ole myöskään se, että monimutkaisen älykkään verkkojärjestelmän käyttöön ei ehkä ole saatavissa pätevää työvoimaa. Älykkäisiin verkkoihin siirtyminen on monimutkainen kysymys, ja harppaus nykyisistä verkoista suoraan älykkäisiin verkkoihin ei ole realistista. Onnistunut siirtyminen edellyttää kaikkien sidosryhmien viimeisteltyä yhteistyötä, jotta voidaan löytää oikeanlaisia kustannustehokkaita ratkaisuja, välttää päällekkäisyydet ja käyttää hyväksi jo olemassa olevaa synergiaa. Julkisen tietoisuuden ja hyväksynnän ja asiakkaiden tuen saavuttamiseksi älykkäiden verkkojen käyttöönoton hyötyjä ja kustannuksia on käsiteltävä objektiivisesti ja esiteltävä huolellisesti siten, että kuluttajat, pk-yritykset ja viranomaiset voivat osallistua aktiivisesti. Suositukset Edellä esitetyn lähestymistavan varmistamiseksi ja todettujen haasteiden voittamiseksi suositetaan seuraavia toimia: - Erityislainsäädäntö: Kuten tiedonannossa esitetään, komissio tutkii, tarvitaanko energia-alan kolmannen sisämarkkinapaketin sääntöjen mukaan jatkossa lainsäädäntöaloitteita älykkäiden verkkojen käyttöönottamisesta. Tarkastelussa otetaan huomioon seuraavat tavoitteet: i) on varmistettava operatiivisten tietojen riittävä avoin saanti ja näiden tietojen jakaminen toimijoiden ja näiden fyysisten rajapintojen kesken; ii) on luotava hyvin toimivat energiapalvelumarkkinat; ja iii) luotava asianmukaisia kannustimia verkonhaltijoille, jotta nämä investoisivat älykkäiden verkkojen älykkääseen teknologiaan. Tämän analyysin perusteella tehdään lopullinen päätös älykkäitä verkkoja koskevasta erityislainsäädännöstä vuoden 2011 ensimmäisellä puoliskolla. - Standardointi ja yhteentoimivuus: Erityisryhmä on määritellyt älykkäiltä verkoilta odotettavat kuusi palvelua ja noin 30 toimintoa. Erityisryhmä ja älykkään verkon standardeja käsittelevä yhteinen CEN/CENELEC/ETSI-työryhmä tekevät vuoden 2010 loppuun mennessä yhteisen analyysin siitä, mitä älykkään verkkoteknologian eurooppalaisessa standardoinnissa on tähän mennessä saavutettu ja mitä alalla on vielä tehtävä. Komissio antaa vuoden 2011 alussa eurooppalaisille standardointielimille toimeksiannon, joka koskee älykkäiden verkkojen standardien kehittämistä ja maailmanlaajuisesti laadittavien standardien yhteentoimivuuden ja yhteensopivuuden varmistamista. - Tietosuoja: Komissio arvioi erityisryhmän työn pohjalta ja tiiviissä yhteistyössä Euroopan tietosuojavaltuutetun kanssa sitä, tarvitaanko uusia tietosuojatoimenpiteitä ja mitkä ovat eri toimijoiden tehtävät ja vastuualueet tietojen saannin, hallussapidon ja käsittelyn osalta (omistajuus, hallussapito ja käyttöoikeus, luku- ja muutosoikeudet jne.) sekä antaa tarvittaessa aiheellisia sääntelyehdotuksia ja/tai ohjeita. - Infrastruktuuri-investoinnit: On oletettavissa, että suuri osa älykkäiden verkkojen käyttöönottoon tarvittavista investoinneista tulee (erityisesti jakeluvaiheen) verkonhaltijoilta ja yksityisiltä yrityksiltä kansallisten sääntelyviranomaisten ohjauksessa. Jos varoja ei saada tarpeeksi, ratkaisuja voivat tarjota julkisen ja yksityisen sektorin yhteenliittymät. Jos investoinnin tuotto on liian vähäinen ja julkinen intressi ilmeinen, myös julkisia varoja on voitava käyttää. Komissio kannustaa jäsenvaltioita perustamaan rahastoja älykkäiden verkkojen käyttöönoton tukemiseksi. Komissio tutkii myös mahdollisuuksia osoittaa älykkääseen teknologiaan erityistä tukea tiedonannossa mainitusta politiikan ja hankkeiden tukiohjelmasta sekä tarkastelee innovatiivisia rahoitusvälineitä älykkäiden verkkoteknologioiden saamiseksi nopeasti käyttöön siirto- ja jakeluverkoissa. - Demonstrointi, T&K ja innovaatiohankkeet: Kuten edellä kuvaillun infrastruktuuri-investointipolitiikan tapauksessakin myös T&K:n ja demonstroinnin osalta tarvitaan selkeää eurooppalaista politiikkaa innovointiin kannustamiseksi ja älykkäisiin verkkoihin siirtymisen nopeuttamiseksi. Politiikan olisi syytä perustua työhön, jota tehdään EEGI-aloitteessa ja pitkän aikavälin tutkimukseen keskittyvän Euroopan energiatutkimuksen yhteenliittymän älykkäät verkot -toiminnassa. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä sähköjärjestelmien innovointiin yhdistettynä sähköteknologian (kaapelit, muuntajat jne.) ja tieto- ja viestintäteknologian (valvontajärjestelmät, viestintä jne.) T&K-toimiin. Ehdotettujen toimenpiteiden pitäisi koskea myös kuluttajien käyttäytymistä, hyväksyntää ja käyttöönoton käytännön esteitä. Jäsenvaltioiden ja komission olisi edistettävä T&K- ja demonstrointihankkeita esimerkiksi yhdistelemällä julkista tukea ja sääntelykannustimia varmistaakseen, että EEGI voi aloittaa ehdotetut hankkeet suunnitellusti EU:n nykyisestä vaikeasta taloustilanteesta huolimatta. Tämä työ olisi sovitettava yhteen tiedonannossa ehdotettujen toimien kanssa, jotka koskevat Euroopan sähkönsiirron valtaväyliä. Käynnissä olevien demonstrointi-/pilottihankkeiden ja niiden tulosten sekä tulevaisuuden oikeudellisten puitteiden kehittämisen kaikinpuolisen avoimuuden varmistamiseksi komissio voisi luoda alustan älykkäiden verkkojen käyttöönotosta eri puolilla Eurooppaa saatujen kokemusten ja asiaa koskevien hyvien toimintatapojen jakamiselle sekä koordinoida ei lähestymistapoja siten, että synergia on turvattu. Euroopan komission yhteisen tutkimuskeskuksen (YTK) hallinnoimaan SET-suunnitelman tietojärjestelmään sisältyvää seurantajärjestelmää voi käyttää lähtökohtana. - Uusien taitojen edistäminen: Älykkäiden verkkojen käyttöönotto edellyttää matalaa ja korkeaa ammattitaitoa vaativien töiden välisen eron kaventamista. Tähän voitaisiin käyttää jo olemassa olevia aloitteita, esimerkiksi SET-suunnitelman koulutustoimia, Euroopan teknologiainstituutin osaamis- ja innovointiyhteisöjä, Marie Curie -toimia[79] sekä muita toimia kuten ”uudet taidot uusia työpaikkoja varten” -aloitetta. Jäsenvaltioiden on kuitenkin suhtauduttava vakavasti mahdollisiin kielteisiin sosiaalisiin seurauksiin ja käynnistettävä ohjelmia työntekijöiden uudelleen kouluttamiseksi ja uusien taitojen hankkimisen tukemiseksi. 4. Pidemmän aikavälin verkkojen valmistelu 4.1. Euroopan sähkönsiirron valtaväylät Sähkönsiirron valtaväylällä tarkoitetaan sähkönsiirtolinjaa, jonka siirtokapasiteetti on sekä siirretyn sähkön määrän että siirron etäisyyden suhteen huomattavasti suurempi kuin nykyisten korkeajänniteverkkojen. Tämän suuremman kapasiteetin saavuttamiseksi tarvitaan uutta teknologiaa, joka mahdollistaisi varsinkin tasavirtasiirron ja huomattavasti suuremman kuin 400 kV:n jännitteen. Vuosien 2020 ja 2050 välillä tarvitaan pitkän aikavälin ratkaisua sähköverkkojen seuraavien suurimpien haasteiden ratkaisemiseksi: jatkuvasti kasvavan tuulienergian ylituotannon vastaanottaminen pohjoisilta merialueilta sekä kasvavan uusiutuviin energialähteisiin perustuvan sähköntuotannon vastaanottaminen Lounais-Euroopasta ja Euroopan kaakkoisosista ja näiden uusien sähköntuotantokeskusten yhdistäminen Pohjoismaiden ja Alppien alueen suuriin varastointikapasiteetteihin ja Keski-Euroopan suuriin kulutuskeskuksiin sekä myös nykyisiin vaihtovirtasuurjänniteverkkoihin. Uusissa valtaväylissä pitää ottaa huomioon nykyiset ja tulevat ylituotantoalueet kuten Ranska, Norja tai Ruotsi sekä monimutkaisuudet Keski-Euroopan nykyisessä pohjois–eteläsuuntaisessa siirtokäytävässä, jonka kautta sähkön ylituotantoa tuodaan pohjoisesta Tanskan ja Saksan kautta Saksan eteläosien ja Italian pohjoisosien alueille, joilla tuotannosta on vajausta. Teknologisesta epävarmuudesta huolimatta on selvää, että mahdollista sähkönsiirron valtaväyläjärjestelmää on tulevaisuudessa rakennettava vaiheittain siten, että varmistetaan vaihtovirta-/tasavirtayhteyksien yhteensopivuus ja paikallinen hyväksyntä[80], luvussa 3.1 kuvailtujen vuoteen 2020 ulottuvien muiden painopistealueiden perusteella ja erityisesti offshore-verkkojen osalta. Valtaväyläjärjestelmässä on varauduttava myös mahdollisiin yhteyksiin EU:n rajojen yli etelässä ja idässä, jotta voidaan hyödyntää täysimääräisesti näiden alueiden huomattavia uusiutuvan energiantuotannon mahdollisuuksia. Maghreb-maihin ja Turkkiin on jo olemassa synkronoidut yhteydet, mutta niiden lisäksi yhteydet muihin Välimeren ja idän maihin voivat olla pitkällä aikavälillä tarpeen. Tässä tarkoituksessa voitaisiin harkita vuoropuhelua Pohjois-Afrikan valtioiden kanssa teknisistä ja oikeudellisista vaatimuksista Välimeren alueen sähköinfrastruktuurin kehittämiseksi. Vaikka koko ajan ollaan tulossa tietoisemmiksi siitä, että tulevaisuudessa tarvitaan yleiseurooppalaista sähköverkkoa, epävarmuutta esiintyy sen suhteen, milloin tällainen verkko tarkkaan ottaen tulee tarpeelliseksi ja mitä vaiheita sen rakentaminen edellyttää. Sen vuoksi EU:n tason koordinointi on välttämätöntä, jotta verkon johdonmukainen kehittäminen voidaan aloittaa sekä vähentää epävarmuutta ja riskejä. Euroopan tason koordinointia tarvitaan myös asianmukaisten oikeudellisten sekä sääntely- ja organisaatiopuitteiden vahvistamiseksi tällaisen sähkönsiirron valtaväyläjärjestelmän suunnittelua, rakentamista ja käyttöä varten. Näihin toimiin on yhdistettävä tutkimus ja kehittäminen, joita harjoitetaan erityisesti SET-suunnitelmaan sisältyvän Euroopan sähköverkkoaloitteen (EEGI) ja Euroopan teollisen tuulivoima-aloitteen yhteydessä, jotta voidaan mukauttaa nykyistä ja kehittää uutta siirto- ja varastointiteknologiaa ja älykkäiden verkkojen teknologiaa. Tähän liittyen on myös tarpeen huolehtia laajamittaisen vedyn siirron ja varastoinnin integroimisesta. Polttokennoihin yhdistettynä se sopii erityisen hyvin hajautetun tuotannon ja kuljetuksen sovelluksiin. Kotitalouksiin tarkoitettujen sovellusten kaupallistaminen voitaneen aloittaa vuodesta 2015 ja vetyajoneuvojen osalta noin vuonna 2020.[81] Suositukset Seuraavat keskeiset toimet ovat tarpeen Euroopan sähkönsiirron valtaväyliin valmistautumiseksi: - Olisi aloitettava vuonna 2009 pidetyn Bukarestin foorumin päätelmien mukaisesti sähkönsiirron valtaväyliin kohdistetut työt Firenzen foorumin puitteissa, jotta voidaan jäsennellä kaikkien sidosryhmien toteuttamat työt sähkönsiirron valtaväylien valmistelemiseksi. Euroopan komission ja ENTSO-E:n olisi organisoitava tämä ja saatettava yhteen kaikki sidosryhmät, joita asia koskee. Työssä olisi keskityttävä hahmottelemaan tuotannon kehittymistä keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä, arvioimaan yleiseurooppalaisen verkon arkkitehtuurikonsepteja ja suunnitteluvaihtoehtoja, analysoimaan käyttöönoton sosioekonomisia ja teollisuuspoliittisia vaikutuksia ja laatimaan asianmukaisia oikeudellisia sekä sääntely- ja organisaatiopuitteita. - Olisi kehitettävä tarvittavaa tutkimusta ja kehittämistä SET-suunnitelmaan sisältyvän Euroopan sähköverkkoaloitteen (EEGI) ja Euroopan teollisen tuulivoima-aloitteen pohjalta, mukautettava nykyistä ja kehitettävä uutta siirto- ja varastointiteknologiaa ja älykkäiden verkkojen teknologiaa sekä tarvittavia verkon suunnittelun välineitä. - ENTSO-E:n olisi laadittava vuoden 2013 puoliväliin mennessä modulaarinen kehittämissuunnitelma , jonka tavoitteena on sopimusten tekeminen vuoteen 2020 mennessä ensimmäisten sähkönsiirron valtaväylien toteuttamisesta. Suunnitelmassa valmistauduttaisiin myös laajentamiseen EU:n rajojen ulkopuolelle tavoitteena helpottaa laajamittaisen uusiutuvan energiantuotantokapasiteetin kehittämistä. 4.2. Euroopan hiilidioksidin siirtoinfrastruktuuri Koska hiilidioksidin mahdollisia varastointipaikkoja ei ole tasaisesti joka puolella Eurooppaa, voidaan tarvita laajamittaista hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia, jotta Euroopan talous voisi vuoden 2020 jälkeen irtautua merkittävässä määrin hiilestä. Tällainen laajamittainen talteenotto ja varastointi edellyttäisi putkistojen ja mahdollisesti kuljetusinfrastruktuurin rakentamista ehkä myös jäsenvaltioiden rajojen yli, jos mailla ei ole riittävästi hiilidioksidin varastointimahdollisuuksia. Hiilidioksidin talteenoton, siirtämisen ja varastoinnin (CCS) komponenttiteknologia on olemassa. Sitä ei ole kuitenkaan vielä otettu käyttöön eikä testattu teollisesti. Nykyisin hiilidioksidin talteenotto ja varastointi ei ole vielä kaupallisesti kannattavaa. Tähän mennessä teknologiaa on käytetty vasta pienissä laitoksissa, jotka on usein suunniteltu siten, että niissä voidaan demonstroida yhtä tai kahta komponenttia erikseen. Samalla on yleisesti hyväksytty, että CCS-teknologiaa on demonstroitava laajasti vuoden 2020 paikkeilla, jotta päästövähennyksiin voitaisiin todella vaikuttaa ja siten varmistaa ilmastonmuutoksen lieventäminen mahdollisimman pienin kustannuksin. Vuoden 2007 keväällä Eurooppa-neuvosto päätti tukea enintään kahdentoista hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin demonstrointiin tarkoitetun laajamittaisen laitoksen käyttöönottoa Euroopassa vuoteen 2015 mennessä, jotta teknologiasta saataisiin kaupallisesti elinkelpoista. Tällä hetkellä valmistellaan kuutta laajamittaista CCS-hanketta, joiden tarkoituksena on demonstroida teknologiaa sähköntuotannossa. Niiden asennettu kapasiteetti tulee olemaan vähintään 250 MW, ja niihin sisältyy myös siirto- ja varastointikomponentit. Komissio yhteisrahoittaa näitä hankkeita apurahoilla, joiden määrä on yhteensä miljardi euroa. Toinen, päästökauppajärjestelmään sisältyvä rahoitusmekanismi otettiin käyttöön marraskuussa 2010[82]. Lisäksi komissio tukee hiilidioksidin talteenottoon ja varastointiin liittyvää tutkimusta ja kehittämistä ja on perustanut sen laajamittaiseen demonstrointiin osallistuville verkoston tietämyksen jakamista varten. Yhteinen tutkimuskeskus (YTK) teki vuonna 2010 arvion hiilidioksidin siirtoinfrastruktuuriin tarvittavista investoinneista[83]. PRIMES-perusuraoletusten mukaisesti tutkimuksessa osoitetaan, että kuudessa EU:n jäsenvaltiossa otetaan talteen ja siirretään 36 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuonna 2020. Tästä seurauksena on hiilidioksidin siirtoverkko, joka ulottuu noin 2 000 kilometrin matkalle ja vaatii 2,5 miljardin euron investoinnit (kartta 9). Lähes kaikki putket suunnitellaan ottamaan vastaan seuraavina vuosina odotettavissa oleva hiilidioksidin lisäys[84]. Tutkimuksen mukaan talteen otetun hiilidioksidin määrä kasvaa vuoteen 2030 mennessä 272 miljoonaan tonniin (kartta 10). Monien aikaisemmin rakennettujen putkien koko kapasiteetti on käytössä. Lisäksi rakennetaan uusia, joiden on tarkoitus olla täysin käytössä siirryttäessä kohti vuotta 2050. Hiilidioksidin siirtoverkko ulottuu nyt noin 8 800 kilometrin matkalle ja vaatii 9,1 miljardin euron kumulatiiviset investoinnit. Ensimmäisten demonstrointilaitosten ympärille muodostuu kaikkialla Euroopassa ensimmäisiä alueellisia verkostoja. YTK:n analyysi osoittaa myös eurooppalaisen koordinoinnin hyödyt, jos Euroopan halutaan löytävän optimaalisen ratkaisun hiilidioksidin siirtoon. Analyysin tulokset nimittäin osoittavat, että vuoteen 2030 mennessä hiilidioksidin rajat ylittävään siirtämiseen osallistuvia jäsenvaltioita voi olla jopa 16. [pic] | [pic] | Kartta 9: Hiilidioksidiverkoston infrastruktuuri vuonna 2020, PRIMES-perusura | Kartta 10: Hiilidioksidiverkoston infrastruktuuri vuonna 2030, PRIMES-perusura | Toinen, Arupin vuonna 2010 tekemä analyysi, jossa keskityttiin Euroopan laajuisen hiilidioksidi-infrastruktuurin toteutettavuuteen[85], pyrki määrittelemään Euroopalle optimaalisen hiilidioksidin siirtoverkoston ja sen kehittymisen ajan mittaan. Pohjatietoina käytettiin ennalta määriteltyjä hiilidioksidimääriä, soveltuvien varastointipaikkojen määrittelyä ja kustannusten minimointiin perustuvaa lähestymistapaa. Konservatiivisimmassa hahmotelmassa lasketaan, että vuonna 2030 kuljetettaisiin 50 miljoonaa tonnia hiilidioksidia 6 900 kilometrin verkostolla. Tutkimus puoltaa näkemystä, että koska eräillä mailla ei ole lainkaan varastointikapasiteettia, ainoastaan rajat ylittävä verkosto mahdollistaisi CCS:n laajemman käyttöönoton. Hiilidioksidin geologisesta varastointikapasiteetista tehty EU Geocapacity -tutkimus (2009)[86] vahvistaa tämän johtopäätöksen: hiilidioksidin siirtoverkosto tulevaisuudessa on kriittisesti riippuvainen maissa olevista varastointimahdollisuuksista tai suolamuodostumien saatavuudesta ja kehittymisestä merellä. Ottaen huomioon yleinen tietous hiilidioksidin varastoinnista ja CCS-teknologiasta yleensä, tutkimuksessa ehdotetaan, että etusijalle olisi asetettava varastointi suolamuodostumissa merellä. Tutkimuksessa huomautetaan myös, että varastointikapasiteetin saatavuutta ei voida vielä tietää varmasti. Sen vuoksi todelliset varastointimahdollisuudet on vielä varmistettava. Hiilidioksidin talteenoton, siirtämisen ja varastoinnin kehittäminen lähitulevaisuudessa riippuu kuitenkin eniten hiilidioksidin toistaiseksi erittäin epävarmasta hinnasta, joka seuraa päästökauppajärjestelmän kehittymistä. Siksi tutkimuksiin mahdollisesta hiilidioksidiverkosta vuoden 2020 jälkeen on suhtauduttava suurella varauksella. Kaikki tutkimukset osoittavat, että Euroopan hiilidioksidiverkoston tulee määrittelemään varastointipaikkojen saatavuus, CCS:n käyttöönoton taso ja nykyinen koordinointi käyttöönottoa varten. Kehittämällä integroituja putki- ja kuljetusverkostoja, jotka suunnitellaan ja rakennetaan aluksi alueellisella tai kansallisella tasolla ja joissa otetaan huomioon erilaisten hiilidioksidin lähteiden kuljetustarpeet, voidaan hyötyä mittakaavaeduista ja mahdollistaa muiden hiilidioksidilähteiden yhdistäminen sopiviin nieluihin putkiston käyttöaikana[87]. Pidemmällä aikavälillä tällaisia integroituja verkkoja voisi laajetaan ja kytkeä yhteen muiden lähteiden ja varastointipaikkojen kanssa eri puolilla Eurooppaa eli samalla tavoin kuin kaasuverkot toimivat nykyisin. Suositukset Kun hiilidioksidin talteenotosta ja varastoinnista tulee kaupallisesti kannattavaa, demonstrointihankkeita varten rakennetuista putkista ja kuljetusinfrastruktuurista tulee EU:n tulevan verkoston kiintopisteitä. On tärkeää voida suunnitella tämä aluksi pirstaleinen rakenne siten, että varmistetaan Euroopan laajuinen yhteensopivuus myöhäisemmässä vaiheessa. Alun alkaen pirstaloituneiden verkostojen, kuten kaasuverkkojen, yhdentämisestä saadut kokemukset olisi otettava huomioon, jotta voidaan välttää niiden kohdalla koetut työläät prosessit yhteismarkkinoiden luomiseksi. Olisi tutkittava hiilidioksidiverkoston teknisiä ja käytännön yksityiskohtia ja pyrittävä löytämään yhteinen visio. Keskustelua tämän alan mahdollisista toimista voisi käydä sidosryhmien vuoropuhelua varten (Berliinin foorumin yhteyteen) perustetussa kestävien fossiilisten polttoaineiden työryhmässä. CCS-hankeverkostoa voisi käyttää kokemusten keräämiseen demonstrointihankkeista. Tämä auttaisi puolestaan arvioimaan mahdollisten EU-toimien tarvetta ja laajuutta. Lisäksi olisi tuettava alueellista yhteistyötä, jotta voitaisiin kannustaa kehittämään klustereita, jotka muodostaisivat ensimmäisen vaiheen mahdollisessa tulevassa integroidussa eurooppalaisessa verkostossa. Nykyiset tukirakenteet, mukaan luettuina CCS-hankeverkosto ja hiilidioksidin geologista varastointia koskevien tietojen vaihtamista varten direktiivin 2009/31/EY mukaisesti perustettu ryhmä, voisivat vauhdittaa alueellisten klustereiden kehittämistä. Tähän voisi sisältyä muun muassa erikoistuneiden työryhmien perustaminen ja tietojen jakaminen CCS-hankeverkostossa, lupamenettelyjä koskevien parhaiden toimintatapojen vaihtaminen sekä toimivaltaisten viranomaisten rajat ylittävä yhteistyö tietojen vaihtamista varten perustetussa ryhmässä. Komissio käyttää hyväkseen myös maailmanlaajuisia keskustelufoorumeita, joissa käsitellään hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia, vaihtaakseen tietoja alueellisista klustereista ja maailmanlaajuisista keskittymistä. Lisäksi komissio jatkaa Euroopan hiilidioksidikartan laatimista helpottaakseen infrastruktuurin ennakkosuunnittelua. Tässä työssä se keskittyy erityisesti kustannustehokkuuteen. Tärkeä osa tätä työtä on varastointipaikkojen sijainnin, kapasiteetin ja saatavuuden määrittely, erityisesti merellä. Jotta tällaisen kartoituksen tulokset olisivat vertailukelpoisia kaikissa mantereen osissa ja käytettävissä verkoston optimaaliseen suunnitteluun, pyritään laatimaan yhteinen metodologia varastointikapasiteetin arviointia varten. Varastointia ja CCS:ää yleisemminkin koskevan avoimuuden vuoksi komissio aikoo julkaista Euroopan hiilidioksidivarastokartan havainnollistaakseen varastointimahdollisuuksia. [1] Puheenjohtajan päätelmät, Eurooppa-neuvosto, maaliskuu 2007. [2] 30 prosentilla, jos olosuhteet ovat oikeat. [3] KOM(2010) 639. [4] Eurooppa 2020 -strategia, KOM(2010) 2020. [5] Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmät 19. –20. maaliskuuta 2009, 7880/09. [6] TEN-E-suuntaviivat ja TEN-rahoitusasetus. Ks. TEN-E toteuttamiskertomus 2007–2009, KOM(2010) 203. [7] Yksityiskohtaisempi analyysi esitetään tämän tiedonannon liitteessä ja tiedonantoon liittyvässä vaikutusten arvioinnissa. [8] Laajamittainen käyttöönotto vaatii huomattavaa vedyn siirto- ja varastointi-infrastruktuuria. [9] 23 jäsenvaltion komissiolle toimittamien uusiutuvia energialähteitä koskevien kansallisten toimintasuunnitelmien perusteella. [10] Ks. kaasunsaannin turvaamista koskeva asetus (EY) N:o 994/2010. [11] Direktiivit 2009/72/EY ja 2009/73/EY sekä asetukset (EY) N:o 713/2009, 714/2009 ja 715/2009. [12] Asetus (EY) N:o 994/2010. [13] Julkinen kuuleminen vihreästä kirjasta Kohti toimitusvarmaa, kestävää ja kilpailukykyistä Euroopan laajuista energiaverkkoa , KOM(2008) 737. [14] ENTSO-E kymmenvuotinen verkon kehittämissuunnitelma, kesäkuu 2010. [15] Ks. tiedonantoon liittyvä vaikutusten arviointi. [16] PRIMES-mallin laskelmat. [17] Ks. tiedonantoon liittyvä vaikutusten arviointi. [18] Ks. tiedonantoon liittyvä vaikutusten arviointi. [19] Kansallisten siirtoverkonhaltijoiden määrittelemät 500 hanketta kattavat koko EU:n sekä Norjan, Sveitsin ja Länsi-Balkanin. Luettelo ei sisällä paikallisia, alueellisia tai kansallisia hankkeita, joita ei pidetty merkittävinä Euroopan tasolla. [20] Kymmenvuotisen verkonkehittämissuunnitelman seuraava versio on määrä esittää vuonna 2012, ja odotusten mukaan siinä omaksutaan enemmän ylhäältä alaspäin suuntautuva (top-down) lähestymistapa olettaen, että uusiutuvien energialähteiden integrointia ja päästövähennyksiä koskevat oikeudelliset velvoitteet saavutetaan vuoteen 2020 mennessä, ja suunnataan katse vuoden 2020 jälkeiseen aikaan sekä korjataan havaitut puutteet. [21] Tähän sisältyvät Pohjanmeri ja luoteiset merialueet. [22] Vaikka on todennäköistä, että tällainen verkko perustuu viime kädessä tasavirtateknologiaan, se on rakennettava asteittain siten, että varmistetaan yhteentoimivuus nykyisen vaihtovirtaverkon kanssa. [23] Hankkeiden taloudellisia, yhteiskunnallisia ja ympäristövaikutuksia arvioidaan seuraavassa luvussa kuvatulla yhteisellä menetelmällä. [24] Ks. Budapestissa 24. helmikuuta 2010 järjestetyn V4+-energiavarmuushuippukokouksen julkilausuma. [25] Ks. tiedonantoon liittyvä vaikutusten arviointi. [26] Mukaan lukien erityisesti asiaa koskeva EU:n ympäristölainsäädäntö. [27] Ks. esim. www.reshare.nu. [28] Ks. esim. ”Guide to cost-benefit analysis of investment projects”, heinäkuu 2008: http://ec.europa.eu/regional_policy/sources/docgener/guides/cost/guide2008_en.pdf. [29] Ks. direktiivin 2009/72/EY 37 artikla ja direktiivin 2009/73/EY 41 artikla. [30] Etenkin Marguerite-rahasto, TEN-T-hankkeiden lainavakuusväline, riskinjakorahoitusväline RSFF, Jessica ja Jaspers. [31] EU:n talousarvion kokonaistarkastelu, hyväksytty 19. lokakuuta 2010. [32] http://ec.europa.eu/energy/observatory/trends_2030/doc/trends_to_2030_update_2009.pdf. [33] Ilman uusia poliittisia toimenpiteitä ja tiettyjen oletusten pohjalta. [34] http://ec.europa.eu/energy/observatory/trends_2030/doc/trends_to_2030_update_2009.pdf. [35] Tässä skenaariossa oletetaan, että uusiutuvia energialähteitä ja päästöjen vähentämistä koskevat tavoitteet saavutetaan. PRIMES-perusuraskenaariossa, joka perustuu ainoastaan jo toteutettujen politiikkojen jatkamiseen, näitä tavoitteita ei saavuteta. [36] Yksityiskohtaisempi analyysi tämän vaikutuksista esitetään komission tiedonantoon Vaihtoehdot kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi yli 20 prosentin tavoitteen ja hiilivuodon riskin arviointi (KOM(2010) 265) liittyvässä komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa Background information and analysis Part II , SEC(2010) 650. [37] Alhaisemmat luvut viittaavat PRIMES-viiteskenaarioon, kun taas korkeammat luvut on saatu toukokuussa 2010 julkaistusta Eurogasin ympäristöskenaariosta, joka perustuu Eurogasin jäseniltä kerättyihin arvioihin. [38] Ks. vaikutusten arviointi osoitteessa http://ec.europa.eu/energy/security/gas/new_proposals_en.htm. [39] Vuoden 2030 vastaavat luvut ovat 36 prosenttia ja 20 prosenttia. On syytä huomata, että vuoden 2030 viiteskenaariossa ei oteta huomioon mahdollisia tulevia uusiutuvan energian politiikkoja EU:ssa tai yksittäisissä jäsenvaltioissa vuoden 2020 jälkeen. [40] Itävalta, Bulgaria, Tšekki, Kypros, Saksa, Tanska, Kreikka, Espanja, Suomi, Ranska, Irlanti, Italia, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Alankomaat, Portugali, Romania, Ruotsi, Slovakia, Slovenia ja Yhdistynyt kuningaskunta. [41] ”Renewable Energy Projections as Published in the National Renewable Energy Action Plans of the European Member States”, saatettu ajan tasalle 19 maan osalta. L.W.M. Beurskens, M. Hekkenberg. Energy Research Centre of the Netherlands, Euroopan ympäristökeskus. 10. syyskuuta 2010. Saatavissa osoitteesta http://www.ecn.nl/docs/library/report/2010/e10069.pdf [42] 50 Mt PRIMES-viiteskenaarion mukaan ja 272 Mt PRIMES-perusuraskenaarion mukaan, koska hiilidioksidin hinta on siinä korkeampi. [43] Kartoista käyvät ilmi kapasiteettimarginaalit eli kiinteän kapasiteetin (pois lukien vaihtelevat uusiutuvat energialähteet) suhde kaikkeen kapasiteettiin (mukaan lukien vaihtelevat uusiutuvat energialähteet) verrattuna sähkön huippukysyntään. Kartat perustuvat KEMA:n ja Imperial College Londonin PRIMES-viiteskenaarion pohjalta tekemään mallinnukseen kaikista EU-jäsenvaltioista sekä Norjasta ja Sveitsistä vuonna 2020 (lähde: KEMA ja Imperial College London). [44] Lähde: KEMA ja Imperial College London. [45] https://www.entsoe.eu/index.php?id=282 [46] Imperial College Londonin ja KEMA:n tekemässä verkkomallinnuksessa käytetään ”massakeskipisteeseen” perustuvaa lähestymistapaa, jonka mukaan kunkin jäsenvaltion sähköverkko edustaa yhtä solmupistettä, johon ja josta siirtokapasiteetti lasketaan. Tähän liittyvässä investointimallissa verkon laajentamisesta jäsenvaltioiden välillä aiheutuvia kustannuksia verrataan uusien tuotantokapasiteetti-investointien kustannuksiin tiettyjen panoskustannuksia koskevien olettamusten pohjalta ja arvioidaan tämän perusteella kustannusten kannalta optimaalista yhteenliitäntätasoa jäsenvaltioiden välillä. [47] Selkeyden vuoksi kartalla ei näytetä seuraavia yhteenliitäntäkapasiteetteja: Itävalta-Sveitsi (470 MW); Belgia-Luxemburg (1000 MW); Saksa-Luxemburg (980 MW); Norja-Saksa (1400 MW); Sveitsi-Itävalta (1200 MW). [48] KOM(2008) 781. Tiedonannossa korostettiin myös, että ”[Pohjanmeren] offshore-verkosta on tarkoitus tulla (…) yksi Euroopan superverkon kulmakivistä. Suunnitelmassa olisi määritettävä toteutettavat toimet ja niiden aikataulu sekä kaikki tarvittavat käytännön toimenpiteet. Suunnitelma olisi laadittava yhteistyössä jäsenvaltioiden ja alueellisten toimijoiden kanssa tarvittaessa yhteisön avustuksella.” Energianeuvoston päätelmissä 19. helmikuuta 2009 täsmennettiin, että suunnitelman olisi katettava Pohjanmeri (myös Englannin kanaalin alue) sekä Irlanninmeri. [49] NSCOGI-aloitteessa ovat mukana Belgia, Alankomaat, Luxemburg, Saksa, Ranska, Tanska, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta, Irlanti ja Norja. [50] Irlanti on laatinut myös perusuraskenaarion sekä kunnianhimoisemman vientiskenaarion, jonka mukaan luvut olisivat offshore-tuulivoiman osalta 40 GW ja muun merellä tuotetun uusiutuvan energian osalta 2,1 GW sekä tuotanto 139 TWh vuonna 2020. Koko EU:ssa (Irlannin perusuraskenaario huomioon ottaen) offshore-tuulivoiman asennetun kapasiteetin määrän arvioidaan olevan yli 42 GW vuonna 2020, jolloin mahdollinen sähköntuotanto olisi yli 137 TWh vuodessa. [51] 3E kumppaneineen on tehnyt OffshoreGrid-tutkimus-nimisen kustannus-hyötyanalyysin, joka rahoitettiin Älykäs energiahuolto Euroopassa -ohjelmasta. Analyysin mukaan säteittäisiä verkkoyhteyksiä on mielekästä toteuttaa enintään 50 kilometrin etäisyydellä mantereella sijaitsevista liityntäpisteistä. Jos etäisyys mantereella olevaan liityntäpisteeseen on suurempi (50–150 kilometriä), tuulivoimapuistojen keskittämisestä on etua. Jos asennettu kapasiteetti sijaitsee 20 kilometrin (eräissä tapauksissa 40 kilometrin) säteellä keskittymän keskuksesta ja jos mitoitus suurjännitetasavirtakaapeleita varten on suurin saatavissa oleva, keskittäminen on hyödyllistä. Yli 150 kilometrin päässä mantereesta offshore-verkon keskittymiä pidetään vakioratkaisuina. Lisätietoja: www.offshoregrid.eu. Jäsenvaltiotasolla on tehty samankaltaisia johtopäätöksiä: Offshore-tuulivoiman kehittämisen toisessa vaiheessa Alankomaissa tutkittiin keskittämisen etuja modulaarisempiin ratkaisuihin verrattuna. Koska tuulivoimapuistot ovat kooltaan pieniä ja sijaitsevat lähellä rannikkoa, arvioinnissa päädyttiin siihen, että keskittäminen ei olisi tässä vaiheessa kustannustehokkain vaihtoehto. [52] OffshoreGrid-tutkimuksen mukaan vankan offshore-verkkoinfrastruktuurin kehittäminen maksaisi 32 miljardia euroa vuoteen 2020 mennessä ja 90 miljardia euroa vuoteen 2030 mennessä säteittäiset yhteydet huomioon ottaen. Keskittämällä infrastruktuurikustannukset voitaisiin vuoteen 2030 mennessä alentaa 75 miljardiin euroon. [53] Yhdennetty kehitys voisi edetä kahdella tavalla. Jos yhdysjohto kehitetään ensin, tuulivoimapuistot voidaan yhteenliittää myöhemmin. Jos ensin kehitetään tuulivoimapuistojen yhteenliitännät, myöhemmin voidaan kehittää yhdysjohtoja keskittymien välille sen sijaan, että rakennetaan uusia rannikolta rannikolle. [54] Work package D4.2 "Four Offshore Grid scenarios for the North and Baltic Sea" (OffshoreGrid study, July 2010). Lisätietoja: http://www.offshoregrid.eu/images/pdf/pr_pr100978_d4%202_20100728_final_secured.pdf. [55] Tarvitaan yhdennettyjä ratkaisuja, jotka käsittävät offshore-tuulivoimaloiden liitännät ja kaupalliset yhteenliitännät muihin maihin tai tuulivoimaloiden liitännät rajojen yli (jos jonkin valtion aluevesillä sijaitseva voimala liitetään toisen valtion verkkoon). [56] Se, että mikä tahansa yritys voi osallistua tarjouskilpailuun, luo uuden verkon kehittämiselle ja toiminnalle kilpailullisen ympäristön. [57] NSCOGIn lähestymistapa on alueellinen, sitä ohjaavat osallistuvat jäsenvaltiot ja se perustuu käynnissä oleviin toimiin ja muihin aloitteisiin. Sen jäsenten aikomuksena on sopia strategisesta työsuunnitelmasta yhteisymmärryspöytäkirjalla, joka on tarkoitus allekirjoittaa vuoden 2010 loppuun mennessä. [58] ENTSO-E:n pilotti-TYNDP. [59] Hidrocantábricon yritysostoon liittyvän sulautumismenettelyn aikana EDF-RTE ja EDF tarjosivat kaupallisen yhteenliiittämiskapasitettin lisäämistä silloisesta 1 100 MW:sta vähintään 2 700 MW:iin (Asia COMP/M.2684 - EnBW / EDP / CAJASTUR / HIDROCANTÁBRICO – päätös päivätty 19. maaliskuuta 2002). [60] "Study on the Financing of Renewable Energy Investment in the Southern and Eastern Mediterranean Region", MWH:n loppuraporttiluonnos, elokuu 2010. Tutkimuksessa käsiteltyjä maita ovat Algeria, Egypti, Israel, Jordania, Libanon, Marokko, Syyria, Tunisia ja Länsiranta/Gaza. [61] ENTSO-E:n pilotti-TYNDP. [62] BP Statistical Review of World Energy, kesäkuu 2009. [63] Kahdeksasta maasta suurimman markkina-alueen (Unkari) nettotuontikysyntä oli 8,56 miljoonaa tonnia vuonna 2007 (Eurostat), ja kaikkien seitsemän markkina-alueen yhteenlaskettu kysyntä oli 41 miljoonaa tonnia. Vertailun vuoksi: Saksan tuonti oli noin 62 miljoonaa tonnia. [64] Ks. Budapestissa 24. helmikuuta 2010 järjestetyn V4+-energiavarmuushuippukokouksen julkilausuma (http://www.visegradgroup.eu/). Julkilausumassa tarkoitettuja V4+-maita ovat Tšekki, Unkari, Slovakia ja Puola (Visegrad-ryhmän jäseninä), Itävalta, Bosnia ja Hertsegovina, Bulgaria, Kroatia, Serbia, Slovenia ja Romania. [65] New Europe Transmission System -aloitteen (NETS) tarkoituksena on helpottaa sellaisten kilpailullisten, tehokkaiden ja likvidien alueellisten kaasumarkkinoiden kehittämistä, jotka myös tukevat toimitusvarmuutta, luomalla yhdenmukaistettu infrastruktuurialusta alueellisten siirtoverkonhaltijoiden yhteistyön/yhdentymisen tason parantamiseksi. [66] Itämeri on yksi vilkkaimmin liikennöidyistä meristä maailmassa. Sen osuus koko maailman rahtiliikenteestä on yli 15 prosenttia (3 500–5 000 alusta kuukaudessa). Noin 17–25 prosenttia näistä aluksista on säiliöaluksia, ja ne kuljettavat noin 170 miljoonaa tonnia öljyä vuodessa. [67] Turkin salmet käsittävät Bosporin ja Dardanellit. Ne yhdistävät Mustanmeren Marmarameren kautta Egeanmereen. Salmet ovat kapeimmillaan alle kilometrin levyisiä. Ne ovat mutkittelevan maantieteensä ja suurten liikennemäärien (vuodessa 50 000 alusta, joista 5 500 öljysäiliöaluksia) vuoksi maailman vaikeimpia ja vaarallisimpia vesiväyliä. [68] Venäjän putkioperaattori Transneft havaitsi vuonna 2006 Druzhban putkessa vuotoja, minkä vuoksi se pysäytti toimitukset Liettuan Ma~[pic]eikiaihin, joka on ainoa öljynjalostamo Itämeren alueella. Putken kyseinen osa oMažeikiaihin, joka on ainoa öljynjalostamo Itämeren alueella. Putken kyseinen osa on ollut suljettuna siitä lähtien. [69] "Technical Aspects of Variable Use of Oil Pipelines coming into the EU from Third Countries", ILF:n ja Purvin & Gertzin Euroopan komissiolle tekemä tutkimus, 2010. [70] ERGEGin ja älykkäitä verkkoja käsittelevän eurooppalaisen erityisryhmän määritelmän mukaan älykkäät verkot ovat sähköverkkoja, joissa voivat kustannustehokkaasti yhdistyä kaikkien verkkoon liitettyjen käyttäjien – tuottajien ja kuluttajien sekä niiden, jotka ovat molempia – käyttäytyminen ja toiminta siten, että voidaan turvata taloudellisesti tehokkaat, kestävät sähköjärjestelmät, joissa hävikki on vähäistä ja laatu, toimitusvarmuus ja turvallisuus ovat korkeatasoisia. Lisätietoja: http://ec.europa.eu/energy/gas_electricity/smartgrids/taskforce_en.htm . [71] EREGEGin raportissa, joka esiteltiin vuotuisessa kansalaisten energiafoorumissa Lontoossa syyskuussa 2009, annetaan ajantasaisin ja täydellisin katsaus älykkäiden mittareiden käyttöönoton tilanteesta Euroopassa. Saatavissa osoitteestahttp://ec.europa.eu/energy/gas_electricity/forum_citizen_energy_en.htm [72] "Impacts of Information and Communication Technologies on Energy Efficiency", Bio Intelligence Servicen loppuraportti, syyskuu 2008. Euroopan komission INFSO-pääosaston tukema tutkimus. [73] http://www.nuon.com/press/press-releases/20090713/index.jsp [74] Direktiivin 2009/72/EY liitteen I ja direktiivin 2009/73/EY liitteen I mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että otetaan käyttöön älykkäitä mittausjärjestelmiä, jotka edistävät kuluttajien aktiivista osallistumista sähkötoimitusten markkinoille. Jäsenvaltiot saattavat tehdä tästä velvoitteesta taloudellisen arvion 3. syyskuuta 2012 mennessä. Sähködirektiivissä säädetään, että jos älykkäiden mittarien käyttöönotosta esitetään myönteinen arviointi, vähintään 80 prosentilla kuluttajista on oltava käytössään älykkäitä mittausjärjestelmiä vuoteen 2020 mennessä. [75] Direktiivin 2006/32/EY liite 3. [76] Direktiivin 2009/28/EY 16 artikla. [77] Task Force Smart Grids – visio ja työohjelma:http://ec.europa.eu/energy/gas_electricity/smartgrids/doc/work_programme.pdf [78] Alankomaiden parlamentti hylkäsi vuonna 2009 älykkäiden verkkojen käyttöönottoa koskevan lakiesityksen tietosuojakysymysten perusteella. [79] http://cordis.europa.eu/fp7/people/home_en.html [80] Tähän voisi sisältyä sähkölinjojen osittainen sijainti maan alla, ottaen huomioon, että maanalaisten kaapeleiden investointikustannukset ovat vähintään 3–10 kertaa suuremmat kuin ilmajohtojen. Ks. ENTSO-E:n ja Europacablen yhteinen asiakirja "Feasibility and technical aspects of partial undergrounding of extra high voltage power transmission lines", marraskuu 2010. [81] Tässä tarkoituksessa ja SET-suunnitelman puitteissa polttokenno- ja vetyteknologian alan yhteisyritys aloittaa vuoden 2010 loppuun mennessä ensimmäisen tutkimuksen EU:n vetyinfrastruktuurin suunnittelusta. Tähtäimessä on kaupallinen käyttöönotto noin vuodesta 2020 alkaen. [82] http://ec.europa.eu/clima/funding/ner300/index_en.htm [83] "The evolution of the extent and the investment requirements of a trans-European CO2 transport network", Euroopan komissio, Yhteinen tutkimuskeskus, EUR 24565 EN. 2010. [84] Ylimitoitetut putket on merkitty punaisella ja täydessä käytössä olevat putket sinisellä. [85] "Feasibility of Europe-wide CO2 infrastructures", Ove Arup & Partners Ltd:n tutkimus Euroopan komissiolle, syyskuu 2010. [86] "EU GeoCapacity - Assessing European Capacity for Geological Storage of Carbon Dioxide", Hanke nro SES6-518318. Lopullinen toimintakertomus on saatavilla osoitteessa http://www.geology.cz/geocapacity/publications [87] Hiilidioksidin talteenotto- ja varastointiverkostosta Yorkshiressa ja Humberissa tehty suunnitteluvaiheen tutkimus (Pre-Front End Engineering Design Study) osoitti, että alkuinvestoiminen putkistojen varakapasiteettiin olisi kustannustehokasta, vaikka myöhempi kehitys vaikuttaisi verkkoon vasta jopa 11 vuotta myöhemmin. Tutkimus vahvisti myös muilta aloilta saadut kokemukset eli sen, että integroituihin verkkoihin investoiminen edistäisi hiilidioksidin talteenotto- ja varastointiteknologian laajamittaista käyttöönottoa yhdentämällä lupamenettelyjä, vähentämällä hiilidioksidin lähteiden yhdistämisestä nieluihin aiheutuvia kustannuksia ja varmistamalla, että talteen otettu hiilidioksidi voidaan varastoida heti, kun talteenotto saadaan toimimaan.