1.4.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 87/157

A.

toteaa, että veden ja jätevesihuollon puute aiheuttaa vuosittain 8 miljoonan ihmisen kuoleman, että yli miljardin ihmisen saatavilla ei ole helposti ja kohtuulliseen hintaan juomavettä ja että lähes kahden ja puolen miljardin ihmisen käytettävissä ei ole minkäänlaista jätevesihuoltoa,

B.

toteaa, että 2,8 miljardia ihmistä asuu alueilla, joilla veteen kohdistuu vakavaa kuormitusta, ja että tämä luku kasvaa 3,9 miljardiin vuoteen 2030 mennessä,

C.

katsoo, että köyhät väestönosat ovat haavoittuvimpia ilmastonmuutoksen suhteen ja heillä on myös vähiten valmiuksia sopeutua siihen,

D.

katsoo, että monikansallinen maatalousteollisuus käyttää maailmassa eniten makeaa vettä (70 prosenttia maailman vedenkäytöstä), jonka se saa hyvin halvalla, ja että vesivarojen ylikulutus on johtanut vesien saastumisprosessin pahenemiseen ja laajenemiseen sekä maaperän laadun yleiseen heikkenemiseen, mikä aiheuttaa yhä rakenteellisemmaksi muodostuvan kuivuusilmiön lisääntymisen,

E.

katsoo, että veden käyttöön liittyvien palvelujen ja järkevän veden käytön on määriteltävä hintataso, jolla estetään liikakäyttö tietyillä aloilla ja mahdollistetaan infrastruktuurien ylläpito ja parantaminen, ja tähän on liitettävä muita toimia, joiden avulla taataan veden oikeudenmukainen jakelu, sekä hallitusten tuki, jotta köyhät perheet voivat maksaa perustarpeidensa mukaisesta veden käytöstä,

F.

katsoo, että vedelle maksettavat yleiskattavat tuet laskevat veden hinnan keinotekoisen alas ja johtavat liikakäyttöön tietyillä aloilla ja ovat yksi suurimmista syistä vedenpuutteeseen,

G.

katsoo, että veden jakelu on äärimmäisen epäoikeudenmukaista, vaikka sen tulisi olla kaikkia koskeva perusoikeus, ja että sen määrittelyyn ja hallinnointiin soveltuu parhaiten paikallistaso,

H.

katsoo, että veden jakelun vapauttaminen ja sääntelyn purkaminen kehitysmaissa ja eritoten vähiten kehittyneissä maissa voi näihin toimiin yhdistettyjen asianmukaisten sääntelypuitteiden puutteessa johtaa hinnannousuihin, jotka vaikuttavat köyhimpiin ja vähentää veden saatavuutta heille,

I.

katsoo sen sijaan, että julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuudet, joissa tiukka ja avoin sääntely on yhdistettävä julkiseen omaisuuteen ja yksityisiin investointeihin, on suunnattava veden ja jätevesihuollon yleisen saatavuuden parantamiseen sekä käytön kustannustehokkaammaksi tekemiseen,

J.

katsoo, että tehokkaan vedenkäytön suurimmat esteet ovat seuraavat: veden heikko poliittinen ja taloudellinen painoarvo, huono hallinto, riittämättömät oikeudelliset puitteet, avoimuuden puute sopimusneuvotteluissa ja sopimusten myöntämisessä, lahjonta sekä hintatasosta käytävien neuvottelujen puute,

K.

toteaa, että OECD:n mukaan veden ja jätevesihuollon osuus julkisesta kehitysavusta on vain 9 prosenttia kahdenvälisestä ja 4,5 prosenttia monenvälisestä julkisesta kehitysavusta ja että se on huonosti jakautunut, sillä vähiten kehittyneet maat ovat saaneet varoista vain 24 prosenttia, vaikka ne ovat eniten tarvitsevia,

L.

toteaa, että kolmen vuoden välein järjestettävä maailman vesifoorumi on tilaisuus keskustella veden ja vesivarojen hallintaan liittyvistä maailmanlaajuisista poliittisista päätöksistä ja pohjustaa niitä, ja pitää valitettavana, että maailman vesifoorumin toimia ei toistaiseksi ole laajalti integroitu YK:n toimintaan,

1.

toteaa, että vesi on ihmiskunnan yhteinen hyödyke ja veden saatavuuden tulisi olla kaikille kuuluva perusoikeus; vaatii ryhtymään kaikkiin tarvittaviin toimiin, jotta kaikkein köyhimmille väestönosille taataan veden saatavuus vuoteen 2015 mennessä;

2.

toteaa, että vettä on pidettävä yleisenä hyödykkeenä ja että sen on oltava julkisen valvonnan kohteena, vaikka yksityinen sektori hallinnoisikin sitä osittain tai kokonaan;

3.

korostaa, että vesivarojen hoitoa koskevaan politiikkaan olisi liitettävä myös kansanterveyden ja ympäristön suojelu ja että vesifoorumin olisi myötävaikutettava demokraattisella, osallistuvalla ja yksimielisellä tavalla sellaisten strategioiden kehittämiseen, jotka edistävät sellaista talouden ja maatalouden kehitystä, joka takaa veden laadun korkean tason;

4.

toivoo, että hylättäisiin sellaiset vedenjakelun yleiskattavien tukien järjestelmät, jotka romuttavat kannustimet käyttää vettä tehokkaasti ja johtavat liikakäyttöön, jotta saataisiin varoja muun muassa köyhälle väestönosalle ja maaseutuväestölle kohdennettuihin tukiin ja jotta kaikkien saatavilla olisi vettä kohtuuhintaan;

5.

korostaa, että on hyödyllistä perustaa vesivarojen yhteisiä hallintoelimiä saman vesialueen äärellä sijaitsevien maiden kesken, jotta luodaan tai vahvistetaan yhteisvastuullisuutta ja siten lievitetään jännitteitä tai ratkaistaan selkkauksia;

6.

palauttaa mieliin naisten keskeisen aseman veden hankinnassa, käytössä ja suojelussa;

7.

kehottaa jäsenvaltioita lisäämään taloudellisesta kriisistä huolimatta julkista kehitysapuaan, jotta saavutetaan juomaveden jakelua koskevat vuosituhattavoite, jonka investointitarpeet ovat 180 000 000 000 dollaria vuodessa;

8.

kehottaa lisäämään ”Euroopan vesialan rahaston” Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioille (ATK) myönnettäviä varoja kymmenennen Euroopan kehitysrahaston puitteissa ja kehittämään uusia, myös yksityisiä, rahoitusmuotoja ja uudenlaisia kumppanuuksia, kuten yhteisvastuullinen rahoitus;

9.

toivoo, että kahdenvälisellä julkisella kehitysavulla tuetaan tiettyjä monenvälisiä toimia, kuten afrikkalaista vesialan aloitetta;

10.

katsoo, että julkista kehitysapua on käytettävä yhdessä paikallisyhteisöjen varojen, vapaaehtoislahjoitusten, pankkilainojen ja yksityisen pääoman kanssa, jotta varmistetaan vesialalla mahdollisimman kattava rahoitus;

11.

vaatii rahoituslaitosten ja kehitysyhteistyöjärjestöjen kehittämien takuumekanismien perustamista investoijien varovaisuuden voittamiseksi vesimarkkinoilla;

12.

on vakuuttunut siitä, että valtio, jonka tehtävänä on määritellä tarvittavat toimintalinjat ja keinot, valita kumppanit ja jakaa vastuualueet, kuitenkin niin, että täytäntöönpano jää paikallisyhteisöjen vastuulle, pysyy vesipolitiikan tärkeänä toimijana;

13.

painottaa, että vesivarojen hoidon on pohjauduttava hajautettuun, osallistuvaan ja yhdennettyyn lähestymistapaan, joka liittää yhteen käyttäjät ja päätöksentekijät laadittaessa vesipolitiikkaa paikallistasolla;

14.

kehottaa komissiota kehittämään vettä koskevia valistuskampanjoita sekä unionissa että sen kumppanuusmaissa;

15.

korostaa tarvetta tukea paikallisviranomaisia niiden pyrkimyksissä panna täytäntöön demokraattinen vesivarojen hoito, joka on tehokas, avoin ja säännelty ja jossa kunnioitetaan kestävän kehityksen tavoitteita, jotta voidaan tyydyttää väestön tarpeet;

16.

kehottaa komissiota ja neuvostoa tunnustamaan paikallisviranomaisten perustavaa laatua olevan roolin veden käytön ja suojelun suhteen, jotta niistä tulee kaikkialla vastuullisia vesialan hallinnoinnista, ja pahoittelee, että unionin paikallisyhteisöjen valmiuksille ei anneta juurikaan arvoa yhteisön osarahoittamissa ohjelmissa;

17.

kehottaa näin ollen neuvostoa ja komissiota kannustamaan paikallisviranomaisia sijoittamaan osan käyttäjiltä vesi- ja jätehuoltopalveluista kerätyistä maksuista hajautettuihin yhteistyöhankkeisiin;

18.

kehottaa julkisen omistuksen säilyttämistä silmällä pitäen ja asianmukaisissa oikeudellisissa ja sääntelypuitteissa lisäämään ponnisteluja yksityinen sektori ottamiseksi mukaan vedenjakeluun, jotta voidaan hyödyntää sen pääomia, taitotietoa ja teknologiaa veden ja jätevesihuollon kattavan saatavuuden parantamiseksi ja sen tunnustamiseksi, että veden saanti on perusoikeus;

19.

katsoo, että on valtioiden tehtävä ottaa pienet yksityiset palveluntarjoajat kansallisiin vedenjakelustrategioihinsa;

20.

on sitä mieltä, että julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuusjärjestelmät, joissa julkinen valta säilyy infrastruktuurin omistajana ja tekee hallintasopimuksia yksityisen sektorin kanssa, voivat olla yksi keinoista parantaa veden ja jätevesihuollon kohtuuhintaista saatavuutta;

21.

kannattaa vahvasti uusien lähestymistapojen edistämistä, kuten maaseutualueiden keinokastelua ja viheralueiden luomista kaupunkien ympäristössä, jotta vahvistetaan elintarvikkeiden huoltovarmuutta ja paikallista riippumattomuutta;

22.

katsoo, että paikallisten valtiosta riippumattomien järjestöjen välittäjän rooli väestön suhteen on korvaamaton lisä hankkeiden onnistumisen takaamiseksi köyhissä maissa;

23.

toivoo hintojen tasaamisen käyttöönottoa, minkä ansiosta kaikkien köyhimmät voisivat saada vettä kohtuulliseen hintaan;

24.

on vakuuttunut, että paikallisia varoja on myös käytettävä, mikä edellyttää kuitenkin, että hallitukset poistavat kaikki lainsäädännölliset, verotukselliset tai hallinnolliset esteet paikallisten rahoitusmarkkinoiden kehitykseltä;

25.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita ottamaan käyttöön vesivarojen hoidon avustuspolitiikan, joka perustuu yleisen, yhtäläisen ja syrjimättömän puhtaan veden saatavuuden periaatteelle;

26.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita helpottamaan ja tukemaan kehitysmaiden ponnisteluja ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumiseksi ja niiden vähentämiseksi; muistuttaa tähän liittyen, kuinka tärkeää on perustaa nopeasti maailmanlaajuinen ilmastonmuutosliittouma;

27.

kehottaa sisällyttämään veden ja vesivarojen hoitoa sekä veden yleistä saantioikeutta koskevan problematiikan niihin sopimuksiin, jotka määritellään Kioton pöytäkirjan tulevaisuutta käsittelevässä Kööpenhaminan ilmastokonferenssissa (COP 15, 7.–18. joulukuuta 2009) ottaen myöskin huomioon hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) asiantuntijoiden työn;

28.

korostaa, että on otettava huomioon köyhien tarpeet vedenjakelu- ja hallinnointipolitiikkoja valmistellessa ja eritoten ilmastonmuutokselle alttiimmat väestönosat;

29.

pyytää neuvoston puheenjohtajavaltiota edustamaan unionia Istanbulin vesifoorumissa seuraavin valtuuksin:

30.

toivoo, että YK:n puitteissa aloitetaan neuvottelut sellaisen kansainvälisen sopimuksen tekemiseksi, jossa tunnustetaan tämä juomaveden saantia koskeva oikeus; kehottaa Euroopan unionin jäsenvaltioita sekä EU:n puheenjohtajavaltiota tekemään tämänsuuntaisia poliittisia ja diplomaattisia aloitteita YK:n yleiskokouksessa ja YK:n ihmisoikeusneuvostossa;

31.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, AKT–EU-ministerineuvostolle, Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerille sekä maailman vesisopimuksen kansainvälisen komitean pääsihteeristölle.