25.6.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 162/1

1.1

ETSK on päättänyt käynnistää uudelleen keskustelun siitä, onko tarpeen ja asianmukaista arvioida perusteellisesti yhteisön tasolla yhdenmukaistetun ryhmäkanteen asemaa ja oikeudellisia järjestelyjä ensi vaiheessa erityisesti kuluttajansuoja- ja kilpailulainsäädännön alalla.

1.2

ETSK on aina kannattanut yhteisön tasolla määriteltävää ryhmäkannetta, jonka tavoitteena on tehostaa vahingonkorvausten saamista kollektiivisten tai hajaantuvien eli diffuusien oikeuksien rikkomistapauksissa. Tällainen kannetyyppi täydentäisi hyödyllisellä tavalla sekä vaihtoehtoisten että oikeudellisten muutoksenhakukeinojen tarjoamaa suojaa ja erityisesti 19. toukokuuta 1998 annetussa direktiivissä 98/27/EY määriteltyjä kieltokanteita.

1.3

ETSK on itse asiassa puhunut useaan otteeseen alalla tarvittavan yhteisön toiminnan puolesta, sillä komitea katsoo, että tällainen toiminta

1.4

Se, että jotkin jäsenvaltiot ovat viime vuosina ottaneet käyttöön erilaisia oikeudellisia järjestelmiä kuluttajien kollektiivisten etujen edustamiseksi, kun taas toiset jäsenvaltiot eivät vielä ole sitä tehneet, luo epätasa-arvoa oikeussuojan saatavuuden suhteen ja haittaa sisämarkkinoiden toteutumista. ETSK pitää tilannetta erityisen valitettavana, koska kansalaisten tyytyväisyys ja luottamus on yksi sisämarkkinoiden toteuttamiselle 2000-luvulla asetetuista tavoitteista. ETSK kiinnittää huomiota suunniteltujen toimien vaikutuksiin eurooppalaisten yritysten kilpailukykyyn ja siihen, miten suhteeton taakka vaikuttaa lopulta työntekijöihin ja kuluttajiin.

1.5

ETSK aikoo osallistua tähän keskusteluun tekemällä ryhmäkannetta koskevasta oikeudellisesta järjestelmästä konkreettisia ehdotuksia, joissa otetaan huomioon Euroopan valtioissa voimassa olevat kansalliset järjestelmät sekä myös vastaavia toimia kehittäneissä muissa maissa saadut kokemukset. Komitea ottaa erityisesti huomioon periaatteet, jotka esitettiin OECD:n ministerineuvoston suosituksessa C(2007)74 kuluttajariitojen ratkaisusta ja vahinkojen korjaamisesta.

1.6

Määrittäessään yhteisötason lainsäädäntöaloitteen muuttujia ETSK on ottanut huomioon eurooppalaisten oikeuslaitosten yhteisen oikeusperinteen sekä jäsenvaltioiden siviiliprosessin yhteiset perusperiaatteet ja hylännyt siksi amerikkalaisen class action -ryhmäkanteen tyyppiset toimet, jotka eivät sovi yhteen näiden perinteiden ja periaatteiden kanssa. ETSK pitää erityisen haitallisena sellaisten menettelyjen kehittämistä, joissa huomattava osa kuluttajien edun nimissä käynnistettyjen menettelyjen tuloksena saaduista korvaussummista tai rankaisuksi tuomittavista vahingonkorvauksista ohjataan ulkopuolisille investoijille tai amerikkalaisen ryhmäkannemenettelyn mallin mukaisesti toimiville asianajajille.

1.7

Tällaisen välineen tavoitteita ja tarkoitusta silmällä pitäen ETSK on analysoinut oikeudellisen järjestelmän pääasiallisia mahdollisia vaihtoehtoja (opt-in-järjestelmän, opt-out-järjestelmän tai niiden yhdistelmän edut ja haitat), tuomarin roolia, vahinkojen korvaamista, muutoksenhakua ja rahoitusta.

1.8

Aloitteen oikeusperusta sekä käytettävä lainsäädäntöväline ovat myös tärkeitä kysymyksiä, joita on analysoitu ja joista tehdään ehdotuksia.

1.9

ETSK muistuttaa lisäksi, että ryhmäkannemekanismia koskevat pohdinnat eivät ole millään tavalla ristiriidassa vaihtoehtoisten riidanratkaisumallien ja niiden kehittämisen kanssa, pikemminkin päinvastoin. ETSK on yksi ensimmäisistä tahoista, joka on tuonut esille tarpeen luoda tehokkaita välineitä, joiden avulla kuluttajat voivat puolustaa yksilöllisiä tai kollektiivisia oikeuksiaan vetoamatta tuomioistuimeen. Tähän liittyen ETSK suosittelee asiamiesmenettelyjen ja muiden vastaavien menettelyjen nykyistä parempaa yhdenmukaistamista kulutuksen piiriin kuuluvilla aloilla, ja etenkin siellä, missä rajatylittävä kauppa on kaikkein kehittyneintä tai kehittymässä.

1.10

Vahinkoa kärsineiden kuluttajien ryhmäkanteet ovat itse asiassa vain yksi monista mahdollisuuksista vaihtoehtojen kirjossa, joita riittää aina yksilöllisistä, vapaaehtoisista tai yhteisymmärrykseen perustuvista toimista ryhmäkanteisiin ja oikeudellisiin menettelyihin. Jokaisen näistä riidanratkaisutasoista on toimittava optimaalisella tavalla, niin että syntyneiden vahinkojen korvaaminen on mahdollisimman helppoa ja tapahtuu tasolla, joka on vahingonkärsijän kannalta helpoimmin lähestyttävissä.

1.11

ETSK suhtautuu myönteisesti komission ilmaisemaan aikomukseen tutkia tätä aihetta edelleen. Komitea korostaa kuitenkin, että tämän aikomuksen ohella on myös löydyttävä todellista poliittista tahtoa, joka johtaa asianmukaisiin lainsäädäntöaloitteisiin.

1.12

Järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan edustajien tahdon ilmaisijana ETSK vetoaa myös Euroopan parlamenttiin, neuvostoon ja jäsenvaltioihin, jotta tämä arviointi suoritetaan eri osapuolten intressit huomioon ottaen sekä suhteellisuus- ja toissijaisuusperiaatteita kunnioittaen ja että arvioinnin jatkoksi tehdään välttämättömät poliittiset päätökset, joiden perusteella suositusten mukainen aloite saadaan laadittua mahdollisimman pian.

2.1

Tämän oma-aloitteisen lausunnon tavoitteena on edistää laajaa keskustelua yhteisön tason ryhmäkanteiden (1) asemasta ja oikeudellisesta järjestelmästä ensi vaiheessa erityisesti kuluttajansuoja- ja kilpailulainsäädännön alalla (2). Sen perimmäisenä päämääränä on saada kansalaisyhteiskunta ja Euroopan unionin toimivaltaiset toimielimet tutkimaan tällaisen aloitteen tarvetta ja vaikutuksia, pohtimaan sen oikeudellista luonnetta ja sen toteutuksen ehtoja Euroopan oikeusalueen puitteissa.

2.2

Käytetyn menetelmän perustana on tästä syystä alustava analyysi yhtenäismarkkinoiden tarpeista sekä aloitteen yhteensopivuudesta yhteisön lainsäädännön kanssa. Tämän jälkeen tutkitaan sen kykyä ratkaista tehokkaasti ja nopeasti etenkin kuluttajien taloudellisia etuja koskevia rajatylittäviä riita-asioita.

3.1

Sarjatuotannon kehityksen seurauksena viime vuosisadan jälkipuoliskolla syntyneet ”massaliiketoimet” ovat muuttaneet huomattavasti tapaa tehdä sopimuksia ja saada suostumus palvelujen myyntiä ja toimittamista varten.

Tietoyhteiskunnan synnyn sekä etämyynnin ja sähköisen kaupankäynnin luomien mahdollisuuksien myötä kuluttajille tarjoutuu uusia mahdollisuuksia. Toisaalta kuluttajiin voi myös kohdistua uudenlaisia paineita ja uusia riskejä sopimuksia tehtäessä.

3.2

Julkiset ostotarjoukset, vakiosopimukset, aggressiiviset mainonta- ja markkinointimuodot, kehno sopimuksentekoa edeltävä tiedottaminen, laajalle levinneet hyvän kauppatavan vastaiset käytännöt ja kilpailunvastaiset käytännöt voivat aiheuttaa vahinkoa laajoille kuluttajaryhmille, joita useimmiten ei ole yksilöity ja joita voi olla vaikea yksilöidä.

3.3

Yhdenmukaisia yksilöllisiä etuja, erilaisten ryhmittymien yhteisiä etuja tai kaikkien hajaantuvia etuja varten ei roomalaiseen oikeuteen perustuvissa perinteisissä prosessioikeuden järjestelmissä ole aina helppokäyttöisiä, nopeita, kustannuksiltaan kohtuullisia ja tehokkaita oikeussuojakeinoja. (3)

3.4

Lähes kaikkialla maailmassa ja varsinkin EU:n jäsenvaltioissa oikeusjärjestelmissä on yhteisiä tai hajaantuvia etuja koskevia oikeussuojan muotoja.

3.4.1

Järjestelmät ovat kuitenkin melko erilaisia, ja kyseisten etujen suojelussa on merkittäviä eroja. Nämä erot vääristävät sisämarkkinoiden toimintaa.

3.5

Koska kysymystä ei ole yhdenmukaistettu yhteisön tasolla, jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmät ovat viime aikoina kehittyneet hyvin erilaisten suuntaviivojen mukaisesti. Nämä erot johtuvat pikemmin erilaisista prosessioikeuden perinteistä kuin erilaisista perusperiaatteista. Liitteenä olevat taulukot havainnollistavat merkittävimpiä eroavaisuuksia eri valtioiden välillä. (4)

3.6

Etenkin kuluttajajärjestöt, mutta myös monet juristit ja yhteisöoikeuden professorit kiinnittivät hyvin nopeasti huomiota tilanteen haittoihin sikäli, että se aiheuttaa epätasa-arvoa oikeuspalvelujen ja oikeussuojan saatavuuden suhteen unionin kansalaisten välillä. (5)

3.7

Yhteisön toimielimet toimivat kuitenkin vasta vuonna 1985 julkaisemalla Gentissä vuonna 1982 komission johdolla pidettyyn seminaariin perustuvan muistion aiheesta ”Kuluttajien oikeussuojan saatavuus” (6), jossa komissio käsitteli muiden kysymysten ohella ensimmäistä kertaa yhteisten etujen oikeudellisia puolustusjärjestelmiä.

3.8

Oli kuitenkin odotettava 7. toukokuuta 1987 annettuun täydentävään tiedonantoon asti, ennen kuin komissio — Euroopan parlamentin 13. maaliskuuta 1987 antaman päätöslauselman (7) jälkeen — ilmoitti todella aikovansa tutkia sellaisen puitedirektiivin mahdollisuutta, jolla otettaisiin käyttöön yhdistysten yleinen oikeus puolustaa oikeudessa yhteisiä etujaan ja kehotettaisiin neuvostoa tunnustamaan kuluttajaorganisaatioiden merkittävä rooli sekä välittäjinä että suorina toimijoina kuluttajien oikeussuojan saatavuuden alalla.

3.9

Myös neuvosto korosti 25. kesäkuuta 1987 antamassaan, yksinomaan kuluttajien oikeussuojalle omistetussa päätöslauselmassa, kuluttajajärjestöjen merkittävää roolia ja kehotti komissiota tutkimaan, olisiko tällä alalla syytä tehdä yhteisön tason aloite. (8)

3.10

Vihdoin vuonna 1989 asiakirjan ”Kuluttajansuojapolitiikan kehittämisen tulevat painopisteet” (9) valmistelun yhteydessä komissio arvioi kolmivuotisessa ohjelmassaan (1990–1992), että oikeussuojan ja vahingonkorvausten saatavuus oli monissa jäsenvaltioissa riittämätöntä menettelyjen kustannusten, mutkikkuuden ja tarvittavien määräaikojen takia ja että rajatylittäviin liiketoimiin liittyi ongelmia. Se ilmoitti tutkivansa mahdollisia toimenpiteitä ja kiinnittävänsä erityistä huomiota mahdollisuuteen ottaa käyttöön ryhmäkanteet kuluttajille aiheutuneiden vahinkojen korvaamiseksi. (10)

3.11

Kuitenkin vasta 1993 komissio käynnisti julkisen keskustelun tästä kysymyksestä julkaisemalla tärkeän vihreän kirjan kuluttajien oikeussuojakeinoista ja kuluttajariita-asioiden ratkaisusta yhteismarkkinoilla (11).

Itse asiassa tässä yhteydessä tarkasteltiin ensi kertaa syvällisemmin ja yhteisön näkökulmasta kysymystä yhtenäisen kieltokannejärjestelmän käyttöönotosta. Monet katsoivat, että se toimisi todellisen kuluttajien etuja puolustavan yhteiskannejärjestelmän perustana. (12)

3.12

Euroopan parlamentti puolestaan esitti 22. huhtikuuta 1994 antamassaan päätöslauselmassa (13) päätelmänään, että olisi hyödyllistä yhdenmukaistaa jonkin verran jäsenvaltioiden menettelysääntöjä ja luoda mahdollisuus ottaa käyttöön tietyn summan ylittävissä tapauksissa yhteisötason menettely, jolla voidaan ratkaista nopeasti rajatylittävät riita-asiat. Parlamentti totesi myös, että olisi syytä yhdenmukaistaa tietyssä määrin sääntöjenvastaisia kaupallisia käytäntöjä vastaan nostettavien kieltokanteiden edellytyksiä.

3.13

Myös ETSK viittasi täysistunnossa 1. heinäkuuta 1994 yksimielisesti hyväksytyssä lausunnossaan (14) muun muassa periaatteeseen, jonka mukaan tunnustetaan yleisesti kuluttajajärjestöjen oikeus nostaa kanne yhteisten ja hajaantuvien etujen puolustamiseksi minkä tahansa jäsenvaltion missä tahansa oikeusistuimessa tai muussa kuin oikeudellisessa elimessä riippumatta asianosaisten tai kuluttajajärjestöjen kansallisuudesta tai paikasta, jossa riita-asia on syntynyt. Komitea kehotti nimenomaisesti komissiota laatimaan ryhmäkanteita ja etujen yhteistä puolustamista koskevan yhtenäisen menettelyn sekä sääntöjenvastaisten käytäntöjen lopettamiseksi nostettavia kieltokanteita että vahingonkorvauskanteita varten. (15)

3.14

Komission jäsen Emma Bonino puolestaan keskittyi heti ensisijaiset poliittiset tavoitteensa ilmoitettuaan sellaisen yhteisön menettelyn aikaansaamiseen, jonka avulla voidaan ratkaista nopeasti rajatylittävät riita-asiat ja yhdenmukaistaa sääntöjenvastaisia kaupallisia käytäntöjä koskevien kieltokanteiden nostamiseen sovellettavia ehtoja, sekä kuluttajajärjestöjen oikeustoimikelpoisuuden vastavuoroiseen tunnustamiseen. (16)

3.15

Tämän seurauksena julkaistiin 25. tammikuuta 1996 ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kuluttajien etujen suojaamiseen liittyvistä kieltokanteista (17).

Tällä direktiivillä komissio vastasi Sutherlandin raportin suositukseen sekä vihreään kirjaan sisältyneeseen laajaa kannatusta saaneeseen ehdotukseen. (18)  (19)

3.16

Kyseinen direktiivi merkitsi kiistämättä mullistusta yhteisön lainsäädännössä, sillä se oli ensi kerta, kun yhteisö antoi yleisellä tasolla siviiliprosessioikeutta koskevaa lainsäädäntöä. (20)

Ehdotusta soveltamisalan laajentamisesta käsittämään myös vahingonkorvaukset ei kuitenkaan sisällytetty direktiiviin.

3.17

Samanaikaisesti komissio laati toimintasuunnitelman kuluttajien oikeussuojakeinoista ja kuluttajariita-asioiden ratkaisemisesta sisämarkkinoilla, joka julkaistiin 14. helmikuuta 1996. Siinä komissio, määriteltyään ja kuvailtuaan ensin kuluttajariita-asioiden ongelmaa ja tarkasteltuaan jäsenvaltioiden erilaisia ratkaisumalleja siihen, luetteli joukon aloitteita, jotka se aikoi käynnistää. Niistä voidaan mainita sitoumus harkita mahdollisuutta, että saman elinkeinonharjoittajan toiminnasta kärsineet kuluttajat voisivat valtuuttaa kuluttajajärjestöjä kokoamaan heidän valituksensa jo ennakolta yhteen sitä silmällä pitäen, että samanlaiset yksittäistapaukset voitaisiin saattaa samanaikaisesti yhdessä saman tuomioistuimen käsiteltäviksi. (21)

3.18

Marraskuun 14. päivänä 1996 antamassaan päätöslauselmassa Euroopan parlamentti, joka katsoi, ”että oikeussuojakeinojen käyttäminen on nykyään jokaisen perusoikeus ja välttämätön edellytys oikeusvarmuuden takaamiseksi sekä kansallisen että yhteisön oikeuden ollessa kyseessä”, tunnusti tuomioistuinten ulkopuolisten menettelyjen merkityksen, mutta kiinnitti huomiota siihen, ”että kuluttajalle on tehokkuus- ja oikeusvarmuusperiaatteen mukaisesti taattava mahdollisuus käyttää myös tavanomaista oikeusmenettelyä, kun kaikkia tuomioistuinten ulkopuolisia sovittelutapoja on kokeiltu ja ne eivät ole tuoneet ratkaisua”. Näin ollen se kehotti komissiota ”laatimaan uusia ehdotuksia muissa kuin jäsenmaissa asuvien Euroopan kansalaisten kansallisten oikeussuojakeinojen käyttämisen helpottamiseksi” ja katsoi, että jäsenvaltioiden ”olisi kannustettava kuluttajajärjestöjä — – edustamaan valituksia esittäneitä yksityisiä henkilöitä” sekä ”annettava kyseisille järjestöille oikeus käynnistää menettelyjä kollektiivisen edun suojaamiseksi — – lainvastaista kaupallista toimintaa vastaan”. (22)

3.19

Tämän jälkeen kysymys näyttää vaipuneen komissiossa unohduksiin. (23)

ETSK sitä vastoin on useaan otteeseen nostanut sen esiin havainnollistaakseen, että tarvitaan yhteisön tason siviilioikeudellista välinettä, jonka avulla hajaantuvia, yhteisiä tai samanlaisia yksilöllisiä oikeuksia voidaan puolustaa oikeudessa. (24)

3.20

Komissio on vasta äskettäin tarttunut uudelleen tähän kysymykseen yhteisön kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvia vahingonkorvauskanteita koskevassa vihreässä kirjassa (25) lainaamisen arvoisesti:

”Käytännön syistä on hyvin epätodennäköistä, ellei mahdotonta, että kuluttajat ja ostajat, joilla on pieniä vahingonkorvausvaateita, nostaisivat kilpailuoikeuden rikkomista koskevan kanteen. Tämän vuoksi onkin pohdittava, miten heidän etujaan voidaan suojata paremmin joukkokanteilla. Kuluttajan edun erityissuojan huomioon ottamisen lisäksi yhteen joukkokanteeseen voidaan yhdistää useita pieniä kanteita, jolloin säästetään rahaa ja aikaa.”

3.21

ETSK antoi 26. lokakuuta 2006 hyväksymässään lausunnossa tukensa tällä komission aloitteelle ja vahvisti ryhmäkanteiden tarpeen vahingonkorvausten saamiseksi sikäli kun ”[niillä] saavutetaan kaikilta osin tietyt keskeiset tavoitteet: 1) vahingot korvataan yhteisesti, koska järjestöt voivat joustavasti esittää vahingonkorvausvaatimuksen vahinkoa kärsineiden kuluttajien nimissä, mikä helpottaa oikeussuojan todellista saatavuutta, ja 2) näin ehkäistään kilpailunvastaista käyttäytymistä, koska kyseisillä kanteilla on muita kauaskantoisempia sosiaalisia vaikutuksia.” (26)

3.22

Tällä välin komissio oli tilannut Leuvenin katolisen yliopiston kuluttajaoikeuden tutkimuskeskukselta äskettäin julkaistun merkittävän tutkimuksen riita-asioiden vaihtoehtoisista ratkaisukeinoista. Huomattava osa tästä 400-sivuisesta tutkimuksesta on omistettu 28 eri valtion — EU:n 25 jäsenvaltion, Yhdysvaltojen, Kanadan ja Australian — kuluttajansuojan kollektiivisten oikeussuojakeinojen järjestelmille. (27)

3.23

Uusi kuluttaja-asioista vastaava komission jäsen Meglena Kuneva on ilmoittanut useissa yhteyksissä, että tämä aihe on yksi hänen toimikautensa ensisijaisista tavoitteista. Kysymystä käsitellään myös äskettäin julkaistussa tiedonannossa ”EU:n kuluttajapoliittinen strategia vuosiksi 2007–2013” (28). Komission jäsenet Neelie Kroes ja Meglena Kuneva vahvistivat aiheen merkityksen konferenssissa, joka järjestettiin hiljattain puheenjohtajavaltio Portugalin aloitteesta. (29)

3.24

Myös OECD:n ministerineuvosto on hyväksynyt suosituksen kuluttajariitojen ratkaisusta ja vahinkojen korvaamisesta (C(2007)74, 12. heinäkuuta 2007). Siinä myönnetään, että suurin osa jäsenvaltioissa käytössä olevista riitojen ratkaisu- ja vahinkojen korvaamisjärjestelmistä on luotu asioiden käsittelyyn kansallisella tasolla, eivätkä ne aina sovellu korvausten maksamiseen toisesta jäsenvaltioista kotoisin oleville kuluttajille.

4.1

Kuluttajien etujen oikeudellinen huomioon ottaminen jäsenvaltioissa ja Euroopan unionissa edellyttää paitsi aineellisten oikeuksien tunnustamista myös asianmukaisia menettelyjä oikeuksien puolustamiseksi.

On myös todettava, että rajatylittävän kaupan moninkertaistuminen on johtanut kuluttajariita-asioiden lisääntymiseen unionin tasolla.

Monissa tapauksissa on osoittautunut, että riita-asioiden ratkaiseminen yksittäin on riittämätöntä. Tällaisen menettelyn korkeat kustannukset ja hitaus haittaavat pahasti kuluttajien oikeuksien toteutumista varsinkin silloin, kun mukana on useita (useita tuhansia tai jopa miljoonia) kuluttajia, jotka ovat joutuneet kärsimään samasta käytännöstä, tai silloin, kun yksittäiset vahinkosummat ovat suhteellisen pieniä. Eurooppayhtiön asteittainen kehittäminen aiheuttaa myös ongelmia sovellettavan oikeuden määrittämisessä, joten olisi toivottavaa, että unionin kansalaiset voisivat puolustaa oikeuksiaan yhdenmukaisella tavalla. Nykyisellään väärinkäytöksistä, jotka tapahtuvat useissa jäsenvaltioissa samanlaisissa olosuhteissa ja jotka aiheuttavat samanlaista vahinkoa, ei voida saada korvauksia kuin niissä harvoissa jäsenvaltioissa, joissa on käytössä ryhmäkannejärjestelmä.

4.2

Lisäksi kaikkien jäsenvaltioiden perustuslaeissa sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevassa eurooppalaisessa yleissopimuksessa vahvistetaan oikeus tasapuoliseen oikeudenkäyntiin. Tähän sisältyy muun muassa mielekäs ja tehokas vireillepano-oikeus tuomioistuimessa.

4.3

Tällä hetkellä kansalaiset eivät oikeusjärjestelmien vuoksi voi kaikissa tapauksissa riitauttaa konkreettisesti ja tehokkaasti tiettyjä heitä vahingoittavia käytäntöjä eivätkä nostaa kanteita tuomioistuimissa.

Useat jäsenvaltiot ovat useiden vuosikymmenien ajan vastanneet tähän ongelmaan kahdella tavalla.

Aluksi ne tunnustivat oikeuden puolustaa kuluttajien yhteisiä etuja saattamalla asiat hallinnollisten elinten tai tuomioistuimien ratkaistaviksi. Toinen asianmukainen vastaus ongelmaan on ollut erillisiä kanteita yhdistävän menettelyn tunnustaminen. Näillä toimilla pyritään ensisijaisesti oikeudenkäyntimenettelyyn liittyviin säästöihin kokoamalla yhteen eri kanteet ja yhdistämällä ne yhdeksi ainoaksi oikeudenkäyntimenettelyksi.

4.4

Yhteisön tason ryhmäkanteen luominen mahdollistaisi oikeussuojan saatavuuden kaikille kuluttajille heidän kansallisuudestaan, taloudellisesta tilanteestaan ja heidän kärsimänsä vahingon rahallisesta arvosta riippumatta. Se toisi myös etuja elinkeinonharjoittajille prosessiekonomisista syistä. Tällaisen oikeudenkäynnin kustannukset olisivat pienemmät kuin monien yksittäisten kanteiden tapauksessa. Menettelyn etuna olisi myös oikeusturvan parantuminen, kun useiden samankaltaisten kanteiden ratkaisu tiivistettäisiin samaan päätökseen. (30) Sen avulla vältettäisiin lopulta myös oikeuskäytännön ristiriidat samanlaisia riita-asioita käsittelevien eri jäsenvaltioiden tuomioistuinten välillä.

Tällainen kaikkien Euroopan valtioiden yhteinen järjestelmä mahdollistaisi paremman kuluttajansuojelun ja vahvistaisi lisäksi elinkeinonharjoittajien luottamusta ja siten kauppavaihtoa Euroopan unionissa.

4.5

Näin määritellyllä toiminnalla olisi myönteiset vaikutukset kansainväliseen yksityisoikeuteen, kun otetaan huomioon sopimusoikeudellisia ja muita kuin sopimusoikeudellisia riita-asioita koskevien sääntöjen tulkinta- ja soveltamisvaikeudet (Rooma I ja Rooma II). Se mahdollistaisi myös tarkkojen sääntöjen määrittämisen tuomioistuimen toimivallasta, tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (asetus N:o 44/2001/EY). (31)

4.6

Kuluttajien saaman oikeudenmukaisen korvauksen mahdollistavien kanteiden lisääntyminen ja yhteisön oikeuden perusperiaatteen mukainen heikomman osapuolen todellinen suoja vahvistaisivat myös kuluttajalainsäädäntöä. Tämä pätisi erityisesti tuoreeseen direktiiviin sopimattomista kaupallisista menettelyistä. Näitä menettelyitä harjoitetaan usein samanaikaisesti useammassa jäsenvaltiossa, ja niistä on vahinkoa useille kuluttajille, jotka eivät kuitenkaan voi hakea yhdessä korvausta. Ryhmäkanne on välttämätön menettelyllinen lisä kyseisen direktiivin todelliselle täytäntöönpanolle.

Kaikki nykyään tunnetut kuluttajansuojadirektiivit, sellaisina kuin ne on saatettu osaksi jäsenvaltioiden lainsäädäntöä, tehostuisivat, kun ryhmäkanteet otettaisiin käyttöön niiden kattamilla aloilla.

Olisi toivottavaa, että näitä säännöksiä voitaisiin soveltaa myös vastaavassa tilanteessa oleviin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.

4.7

Kollektiivisen yhteisön tason oikeusmenettelyn soveltaminen viimeisenä keinona riitojen ratkaisussa ei tietenkään vahingoittaisi millään tapaa tuomioistuinten ulkopuolisten kuluttajariitojen ratkaisua. Kyseiset riitojenratkaisumallit ovat saaneet ETSK:n varauksettoman tuen. Niiden tarjoamia mahdollisuuksia on vielä syvennettävä ja kehitettävä.

5.1

Jotta ehdotuksen aihe voidaan määritellä kunnolla, on sovittava siitä, minkä tyyppisestä kanteesta on kyse.

Kuten yhteenveto eri jäsenvaltioiden järjestelmistä osoittaa, erityyppisten kanteiden nimitykset ja sisältö vaihtelevat suuresti. On siis tehtävä ero edustajakanteiden, yhteisen edun mukaisten kanteiden ja ryhmäkanteiden välillä.

5.2

Edustajakanteita voivat nostaa vain kuluttajajärjestöt tai hallintoyksiköt (kuten kuluttaja-asiamies) kuluttajien etujen vastaisen toiminnan lopettamiseksi tai, eräissä maissa, kuluttajasopimuksien kohtuuttomien tai laittomien ehtojen poistamiseksi.

5.3

Yhteisen edun mukaiset kanteet antavat kuluttajajärjestöille mahdollisuuden päättää, nostavatko ne tuomioistuinkanteen, kun kuluttajien yhteistä yleistä etua on loukattu rikkomalla joko jotain aineellisen oikeuden tiettyä määräystä tai jotain yleistä käyttäytymissääntöä. Yhteinen etu ei ole yhtä kuin kuluttajien henkilökohtaisten etujen summa, vaan se muistuttaa yleistä etua.

5.4

Ryhmäkanne on oikeustoimi, jonka avulla suuri joukko ihmisiä voi puolustaa oikeuksiaan ja vaatia vahingonkorvausta. Teknisessä mielessä ryhmäkanteissa siis puolustetaan yksilöllisiä oikeuksia kollektiivisella menettelyllä.

5.5

Ryhmäkanteen käyttöä ei ole rajoitettu vain kuluttajansuojaa ja kilpailua koskeviin asioihin.

Tässä lausunnossa ”ryhmäkannetta” käytetään kuitenkin vain yhteisön lainsäädännön tunnustamassa aineellisen oikeuden merkityksessä.

5.6

Näin ollen ehdotetaan, että tässä lausunnossa käytetään termiä ”ryhmäkanne” (32).

6.1

Kuluttajia suojelevan politiikan nykyinen oikeusperusta on perustamissopimuksen XIV osastossa ”kuluttajansuoja”.

Sen 153 artikla sisältää aivan ilmeisesti tärkeitä pohdittavia seikkoja.

6.2

Vaikka nykyinen kuluttajalainsäädäntö on pääosin kehittynyt perustamissopimuksen 95 artiklan muodostaman viitekehyksen pohjalta, kuluttajansuojapolitiikka, sellaisena kuin se on tässä käsitetty, muodostaa selvästikin keinon, jolla on tarkoitus edistää kuluttajien taloudellisia etuja.

6.3

Ryhmäkanne parantaa kiistämättä kuluttajansuojan tasoa ja tarjoaa kuluttajajärjestöille mahdollisuuden organisoitua kuluttajien etujen puolustamiseksi ja näille maksettavan oikeudenmukaisen korvauksen takaamiseksi, mikäli koko yhteisön lainsäädännössä, myös kilpailulainsäädännössä, tunnustettuja kuluttajien oikeuksia on loukattu.

6.4

Yhteisön tason ryhmäkanteella voidaan myös parantaa sisämarkkinoiden toimintaa kuluttajien kannalta sisämarkkinoiden tarkistuksessa asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Näin kuluttajien luottamus kasvaa, jolloin voidaan kehittää rajatylittävää kauppaa. (33)

6.5

Voidaan myös väittää, että koska kyseessä on puhtaasti oikeudellinen väline, myös 65 ja 67 artiklaa voitaisiin ehkä pitää soveltuvana oikeusperustana. Kyseistä oikeusperustaa onkin sovellettu vuodesta 1996 useissa komission ehdotuksissa sekä neuvoston ja parlamentin päätöksissä, jotka koskevat oikeudellisia välineitä yhteisön tason siviiliprosessioikeuden alalla. (34)

Tätä ratkaisua voitaisiin harkita, koska ryhmäkanteita voitaisiin käyttää sekä rajatylittävissä että kansallisissa riita-asioissa ja myös muissa kuin kuluttajaoikeusasioissa.

6.6

Ryhmäkanteen yhteydessä tulee joka tapauksessa noudattaa toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatetta menemättä koskaan pidemmälle kuin on tarpeen perustamissopimuksen tavoitteiden varmistamiseksi. Sitä tulee soveltaa silloin, kun jäsenvaltiot eivät pysty täyttämään kyseisiä tavoitteita riittävän hyvin eli silloin, kun ne voidaan toteuttaa paremmin yhteisön tasolla.

6.7

On myös noudatettava OECD:n ministerineuvoston suosituksessa (C(2007)74, 12. heinäkuuta 2007) esitettyjä periaatteita ja mekanismeja, joiden voidaan katsoa olevan yhteisiä jäsenvaltioille niiden oikeuskulttuurin eroista huolimatta.

7.1.1.1

Edustajakanteen voivat nostaa vain tietyt viralliset tahot (kuluttajajärjestöt, kuluttaja-asiamies). Kuluttajat eivät yleensä voi saada tällä menettelyllä korvausta kärsimästään henkilökohtaisesta vahingosta.

7.1.1.2

Näiden menettelyjen päätavoitteena on lopettaa kuluttajien etujen vastainen toiminta tai, eräissä maissa, poistaa kuluttajasopimusten kohtuuttomat tai laittomat ehdot, joista tuomioistuin ei voi määrätä maksettavaksi vahingonkorvausta.

7.1.1.3

Eräät valtiot ovat mukauttaneet näitä mekanismeja niin, että vahingonkorvaukset kuluttajille ovat mahdollisia. Näitä vahingonkorvauksia ei kuitenkaan makseta yksittäisille kuluttajille, vaan ne annetaan edustuselinten säilytettäväksi tai suoritetaan valtiolle sosiaalisiin käyttötarkoituksiin.

7.1.1.4

Tämä mekanismi ei siis käytännössä vastaa todellista ryhmäkannetta, jossa kaikki kuluttajat saavat vahingonkorvausta yhdellä oikeudenkäyntimenettelyllä.

7.1.2.1

Yhteisön ryhmäkanteen käyttöönotto ei saa johtaa amerikkalaistyyppisen class action -ryhmäkanteen istuttamiseen Eurooppaan. Yhdysvaltain oikeusjärjestelmä on hyvin erilainen kuin EU:n jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmät. Class action -tyyppisen ryhmäkanteen heikkoudet, joiden väitetään johtavan yltiöpäisyyksiin, ovat amerikkalaisen oikeusjärjestelmän erityispiirteitä eikä niitä voisi tapahtua Euroopassa.

7.1.2.2

Yhdysvalloissa kansalaisista koostuvat valamiehistöt ja vaaleilla valitut tuomarit tekevät tuomioistuinten päätökset. Tämä erityinen kokoonpano, joka poikkeaa useimpien EU:n jäsenvaltioiden käytännöstä (ammattituomarit), johtaa hyvin usein siihen, että tietyt osavaltioiden tuomioistuimet hyväksyvät tuulesta temmattuja kanteita ja antavat kantajien kannalta liian suotuisia ratkaisuja. Tämä taas saa kuluttajat hakeutumaan kanteineen näihin tuomioistuimiin pikemmin kuin vähemmän suopeina tunnettuihin (ns. forum shopping eli oikeuspaikkaa koskeva keinottelu).

7.1.2.3

Yhteisön ryhmäkanne sitä vastoin toimisi linnoituksena tällaista oikeuspaikkakeinottelua vastaan, sillä sen puitteissa luotaisiin yksi ainoa menettely, joka otettaisiin käyttöön kaikissa jäsenvaltiossa. Siten kanteen käsittely ja tuomioistuinten päätökset olisivat samantyyppisiä kantajan valitsemasta oikeuspaikasta tai valtiosta riippumatta.

7.1.2.4

Yhdysvalloissa voidaan määrätä vahingonkorvauksien lisäksi myös punitiivisia eli luonteeltaan rankaisevia vahingonkorvauksia. Nämä valamiehistöjen ja vaaleilla valittujen tuomarien määräämät korvaukset nousevat usein tähtitieteellisiin summiin. Useimmissa Euroopan valtioissa ei ole käytössä luonteeltaan rankaisevia vahingonkorvauksia.

7.1.2.5

Asianajajien palkkiot perustuvat yleiseen järjestelmään, jossa palkkiot riippuvat oikeudenkäynnin tuloksesta (contingency fees). Kyseessä on eräänlainen quota litis -sopimus, jossa asianajajat, jotka voivat olla itse kantajia, saavat osan saavutetusta tuloksesta. Tällainen järjestelmä on kielletty useimmissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa joko lain tai asianajajien eettisten normien perusteella.

7.2.1.1

Niin kutsutussa opt-in-järjestelmässä henkilöltä edellytetään nimenomaista tahdonilmaisua, jotta hän voi osallistua menettelyyn. Kiinnostuneiden on siis ilmoittauduttava ja nimenomaisesti pyydettävä saada osallistua kanteeseen ennen asian ratkaisemista.

Opt-in-järjestelmän rinnalla on kehittynyt myös ns. pilottioikeudenkäynteihin tai ensimmäiseen vahvistustuomioon perustuva järjestelmä. Nämä menettelyt muistuttavat läheisesti opt-in-järjestelmään perustuvia ryhmäkanteita, sillä niissäkin asianosaisten on ilmoittauduttava voidakseen osallistua menettelyyn ja esittää henkilökohtaisia vaateita. Tämän järjestelmän erityispiirre on se, että tuomari valitsee yhden erillisistä vahingonkorvausvaateista ja antaa päätöksen vain siitä. Tässä ennakkotapauksessa annetulla päätöksellä on sitova vaikutus kaikkiin muihinkin tuomioistuimelle esitettyihin henkilökohtaisiin vaateisiin.

7.2.1.2.1

Kulloinkin kyseessä olevan ryhmän jokaisen jäsenen on ilmoittauduttava, yleensä kirjoittautumalla luetteloon, voidakseen osallistua menettelyyn. Tapahtuu siis nimenomainen tahdonilmaisu, minkä ansiosta menettely on sopusoinnussa vireillepano-oikeutta koskevan periaatteen kanssa. Kantaja ryhtyy toimiin asianomaisten henkilöiden puolesta vasta, kun nämä ovat antaneet muodollisen suostumuksensa.

7.2.1.2.2

Opt-in-järjestelmä mahdollistaa sen, että ennustettavissa olevien korvausten laajuus voidaan määritellä ennakkoon. Tämä on tärkeää kun ajatellaan yleisesti niitä vastaajia, joita korvausvaatimus suoraan koskee, sekä heidän mahdollisuuksiaan ottaa vakuutus, joka kattaa osan mahdollisista vahingoista. Näin pystytään ennakoimaan asianmukaiset varat, joilla voidaan vastata oikeutettuihin korvausvaatimuksiin.

7.2.1.2.3

Pilottioikeudenkäyntiin perustuvassa menettelyssä tuomarille esitellään vain yksi henkilökohtainen asia, jonka perusteella tämä arvioi ongelmaa: näin säästetään tuomarin aikaa ja hänen työskentelynsä tehostuu, sillä hän arvioi elinkeinonharjoittajan vastuun tämän yhden tapauksen perusteella.

7.2.1.3.1

Nämä järjestelmät ovat vaikeasti hallinnoitavia ja kalliita: asianosaisten on ilmoittauduttava osallistuakseen menettelyyn ja laadittava asiastaan henkilökohtainen asiakirjakansio. Henkilökohtaisten kansioiden hallinnoinnista tulee vaikeaa, kun asianosaisten määrä on suuri.

7.2.1.3.2

Tämä venyttää menettelyjä, sillä tuomioistuimen on järjestettävä ja käsiteltävä kaikki henkilökohtaiset kansiot. Useimpien ryhmäkanteiden taustalla olevissa suuria kantajaryhmiä käsittävissä massajutuissa yksittäisten kantajien kärsimät vahingot ovat suhteellisen samankaltaisia, eikä niitä usein ole tarpeen käsitellä erikseen.

7.2.1.3.3

Pilottioikeudenkäyntijärjestelmässä tuomari ei aina määrää maksettavan vahingonkorvauksen määrää ja siirtää toisinaan asian käsittelyn erillisiin oikeudenkäynteihin. Tämä aiheuttaa hallinnointiongelmia ja pidentää menettelyn kestoa.

7.2.1.3.4

Tutkimus käynnistetyistä opt-in-tyyppisistä ryhmäkanteista ja pilottioikeudenkäynneistä niissä maissa, joissa tämä järjestelmä on käytössä, paljastaa lisäksi, että monet kuluttajat jättävät nostamatta kanteen tuomioistuimessa, koska heillä ei ole riittävästi tietoa menettelyn olemassaolosta. Suuri osa asianosaisista myös jättää kanteen nostamatta oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvien aineellisten, taloudellisten ja psykologisten esteiden vuoksi (menettelyn vaatima aika ja raha sekä sen äärimmäinen vaikeaselkoisuus).

7.2.1.3.5

Kaikkien mahdollisten asianosaisten ja kanteen todella nostavien henkilöiden määrien välillä on siis huomattava hävikki. Kuluttajille suoritettava vahingonkorvaus on siten epätäydellinen, ja elinkeinonharjoittaja voi säilyttää suuren osa mahdollisesti saamastaan laittomasti hankitusta voitosta. Menettelyn yksi tavoite, varoittava vaikutus, jää saavuttamatta.

7.2.1.3.6

Näihin järjestelmiin liittyy myös ongelma, joka koskee annetun tuomion suhteellista vaikutusta. Ryhmäkannemenettelyllä saatu tuomioistuimen päätös sitoo vain niitä henkilöitä, jotka ovat ilmoittautuneet kyseiseen ryhmään. Näin ollen niillä kuluttajilla, jotka eivät ole ilmoittautuneet, on oikeus nostaa yksittäisiä kanteita, joissa annettavat päätökset voivat olla ristiriidassa ryhmäkanteen puitteissa annetun päätöksen kanssa.

7.2.2.1

Perinteinen ryhmäkanne perustuu ns. opt-out-järjestelmään, jossa kaikki jostain käytännöstä kärsineet henkilöt kuuluvat automaattisesti ryhmään, elleivät he nimenomaisesti ilmaise haluavansa irrottautua siitä.

Eräissä Euroopan valtioissa on kehitetty erityinen ryhmäkannemenettelyn muoto tämän järjestelmän pohjalta.

7.2.2.2.1

Opt-out-tyyppisten kansallisten järjestelmien tarkastelu osoittaa, että tämä menettely on helpompi hallinnoida ja tehokkaampi kuin eräissä jäsenvaltioissa käytettävät muut menettelyt.

7.2.2.2.2

Se takaa asianosaisille todelliset oikeussuojakeinot ja siten myös oikeudenmukaiset ja tehokkaat vahingonkorvaukset kaikille sääntöjenvastaisista käytännöistä kärsineille kuluttajille.

7.2.2.2.3

Sillä vältetään kantajalle ja tuomioistuimelle aiheutuvat hallinnointivaikeudet (ryhmän jäsenet ilmoittautuvat vasta menettelyn lopussa eivätkä etukäteen).

7.2.2.2.4

Sillä on lisäksi todellinen varoittava vaikutus vastuulliseen osapuoleen nähden, sillä tämän täytyy maksaa korvauksia kaikille tietystä käytännöstä vahinkoa kärsineille ja mahdollisesti palauttaa laittomasti hankitut voitot, jotka se on saanut.

7.2.2.2.5

On myös otettava huomioon tämäntyyppisen menettelyn edut elinkeinonharjoittajan kannalta. Ryhmäkanteen avulla voidaan säästää taloudellisia ja henkilöstöresursseja sekä tehostaa elinkeinonharjoittajan puolustusta. Sen sijaan, että elinkeinonharjoittajan täytyisi yhtäaikaisesti hoitaa monia samanlaisia riita-asioita monissa eri tuomioistuimissa, se esittää puolustuksensa vain yhdessä tuomioistuimessa.

7.2.2.3.1

Tätä järjestelmää voitaisiin pitää yhteensopimattomana eräiden maiden perustuslaillisten periaatteiden ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen sekä etenkin vireillepano-oikeutta koskevan periaatteen kanssa sikäli, että henkilöt kuuluvat automaattisesti ryhmään ilman, että he olisivat antaneet tähän nimenomaisen suostumuksensa. Jos he eivät irrottaudu ryhmästä, annettava päätös saattaa sitoa heitä.

On kuitenkin täysin mahdollista säilyttää tämä yksilöllinen vapaus joko lähettämällä asianomaisille henkilöille henkilökohtainen tiedote, jolloin voidaan katsoa, että ne, jotka eivät tämän jälkeen irrottaudu ryhmästä, antavat hiljaisen hyväksyntänsä kanteelle, tai antamalla ryhmän jäsenille oikeus irrottautua kanteesta milloin tahansa ja jopa päätöksen antamisen jälkeen sekä sallimalla heidän nostaa erilliskanteita, jos annettu päätös on heille epäedullinen.

7.2.2.3.2

Myös puolustuksen oikeuksia kuten vastavuoroisuusperiaatetta ja osapuolten tasavertaisen aseman periaatetta loukattaisiin: elinkeinonharjoittajan tulee voida käyttää yksilöllisiä puolustuskeinoja ryhmäkanteen kattamaan ryhmään kuuluvaa uhria vastaan. Tämä periaate liittyy Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaan sisältyvään ”tasapuolisen oikeudenkäynnin” periaatteeseen. Opt-out-menettelyssä kaikkia asianosaisia ei ehkä yksilöitäisi nimeltä eikä elinkeinonharjoittaja, jota vastaan kanne on nostettu, tietäisi heidän henkilöllisyyttään. Näin ollen tämän voisi olla mahdotonta hyödyntää yksilöllisiä puolustuskeinoja.

Ryhmäkanteessa yksilölliset tilanteet ovat kuitenkin väistämättä jossain määrin samankaltaisia, ja on tuomarin tehtävä taata, että näin todella on. Kuluttaja- ja kilpailuriita-asiat johtuvat pääasiallisesti sopimuksista, ja tästä syystä asianosaisten tilanteet ovat lähes identtisiä. Riitautettu oikeudellinen kysymys on täysin sama. On siis vaikea nähdä, miten elinkeinonharjoittaja voisi käyttää jotain erityistä puolustuskeinoa jotakuta yksittäistä kuluttajaa vastaan.

Tuomarilla voi olla koko menettelyn ajan mahdollisuus hylätä kanne, jossa hän toteaa yksilöllisten tilanteiden välillä olevan suuria tosiasiallisia tai oikeudellisia eroja.

Lopuksi tuomarilla on vahingonkorvauksista päättäessään mahdollisuus luoda alaryhmiä mukauttaakseen esimerkiksi vahingonkorvaussummia yksittäisten tilanteiden ja siten mahdollisten vastuullisuuden lievennysten mukaan.

7.2.3.1

Tanskan ja Norjan äskettäin valitsemassa järjestelmässä on mukana sekä opt-in- että opt-out-menettely. Tuomari voi valita opt-out-järjestelmän, jos riita-asiassa ei ole kyse suurista summista, jos vaateet ovat samankaltaisia ja jos menettely on hankala toteuttaa opt-out järjestelmän pohjalta. Kuluttajaoikeuden alalla on lukuisia riita-asioita, joissa kuluttajilla ei ole tehokkaita yksilöllisiä oikeuskeinoja sen vuoksi, että asianosaisia on suuri joukko ja kyseessä ovat pienet summat. Opt-out-järjestelmään perustuva menettely mahdollistaa sen, että kaikki asianosaiset voidaan ottaa huomioon ja seuraamukset ovat laittomasti hankittujen mahdollisten voittojen tasalla. Riita-asioissa, joissa yksittäiset vahingot ovat arvoltaan korkeat, valitaan opt-in-järjestelmä ja edellytetään, että jokainen yksittäinen kuluttaja ilmoittaa osallistumisestaan menettelyyn.

7.3.1

Tällaisessa erityisessä oikeudenkäyntimenettelyssä, jossa vastakkain on useita kantajia, tuomarille annetut valtuudet ovat tärkeä kysymys.

7.3.2

Useimmissa opt-out-järjestelmissä menettelyn ensimmäinen vaihe onkin se, että tuomari tutkii, voidaanko kanne ottaa käsiteltäväksi. Pilottioikeudenkäynneissä tutkitaan yksi erillistapaus samaa tarkoitusta varten.

7.3.2.1

Tämän käsiteltäväksi ottamisen edellytysten tutkintavaiheen etuna on, että sen avulla voidaan estää sääntöjenvastaiset tai epäasianmukaiset menettelyt ja pysäyttää siten jo menettelyn alussa selvästi perusteettomat tai tuulesta temmatut vaatimukset, jotka voisivat vahingoittaa laittomasti vastapuolen julkisuuskuvaa.

7.3.2.2

Tuomari vastaa siitä, että asian käsiteltäväksi ottamisen edellytykset tutkitaan asianmukaisesti. Konkreettisesti ilmaistuna hänen tehtävänään on varmistaa, että ryhmäkanteen nostamiselle laissa asetetut edellytykset täyttyvät.

7.3.2.3

Erityisesti hänen on tarkistettava, että

7.3.3

Myöhemmässä vaiheessa on myös tärkeää, että tuomari voi hyväksyä mahdollisen sovintoehdotuksen tai hylätä sen, jos hän katsoo, ettei se ole ryhmän jäsenten etujen mukainen. Tätä varten hänellä on oltava suuremmat valtuudet kuin pelkkä sovintoehdotusten hyväksymisvalta, joka hänellä on lain mukaan useimpien jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä.

7.3.4

Tämän menettelyn erityispiirteet edellyttävät myös mukautettuja menettelytapoja todisteiden esittämistä varten. Tuomarilla tulee olla valtuudet antaa määräyksiä vastapuolelle tai kolmansille osapuolille saadakseen näiltä asiakirjoja tai valtuudet määrätä tutkintatoimia uusien todisteiden löytämiseksi. Ryhmäkannetta koskevassa lainsäädännössä on säädettävä nimenomaisesti, että tuomari ei voi kieltäytyä toimimasta näin, mikäli kantajat sitä pyytävät.

7.3.5

Jotta tuomarit voivat käyttää näitä valtuuksia mahdollisimman hyvin, näyttäisi olevan tarpeen säätää, että vain tietyt erikseen nimetyt tuomioistuimet olisivat toimivaltaisia käsittelemään ryhmäkanteita. Olisi siis mukautettava jäsenvaltioiden oikeudellisia rakenteita ja annettava näiden tuomioistuimien tuomareille erityiskoulutusta.

7.4.1

Ryhmäkanteella on voitava vaatia korvausta aineellisesta (taloudellisesta) vahingosta, fyysisestä haitasta, kivusta ja kärsimyksestä sekä muista immateriaalisista vahingoista. Koska kanteen tavoitteena on sekä kuluttajien kärsimän vahingon korvaaminen että varoittava vaikutus, vaikuttaisi olevan tarpeen säätää kaikentyyppisten vahinkojen korvaamisesta. On myös oltava mahdollista antaa tuomioistuimien käyttöön yksinkertaisia, halpoja ja avoimia arviointimenetelmiä vahingonkorvausperiaatetta hylkäämättä.

7.4.2

Ryhmäkanteen kantajien on myös voitava saada tuomarilta erityyppisiä korvauksia. Yhä mahdollisten sääntöjenvastaisen toiminnan lopettamisen tai jonkin oikeustoimen mitätöinnin lisäksi vahingot tulee voida korvata suorasti tai epäsuorasti. Lisäksi siihen tulee voida liittää muita korvaustoimenpiteitä kuten oikeuden päätöksen julkaisemisesta tiedottaminen, julkiset ilmoitukset jne.

7.4.3

Suorat ja yksilölliset vahingonkorvaukset eivät saa olla ainoa harkittava vaihtoehto, sillä tietyissä tapauksissa niitä olisi vaikea ellei mahdoton toteuttaa siitä syystä, että opt-out-menettelyssä ryhmän jäseniä ei voida yksilöidä, koska heitä on liian paljon tai koska heidän yksilölliset korvausvaateensa ovat liian pieniä. Keskeistä on, että henkilöt saavat aina vahingonkorvauksen, vaikka epäsuorankin, ja että varoittava vaikutus toteutuu.

7.4.3.1

On pohdittava asianmukaisia järjestelyjä sellaisia tapauksia varten, joissa tuomari pystyy laskemaan yksilöllisen korvauksen määrän kullekin yksilöidylle tai yksilöitävissä olevalle ryhmän jäsenelle (opt-in-menettely, pilottioikeudenkäynti tai jopa opt-out-menettely, jos elinkeinonharjoittaja on esimerkiksi toimittanut luettelon asianomaisista asiakkaista), mutta myös niitä tapauksia varten, joissa korvauksen jakaminen yksittäisille kantajille olisi liian vaivalloista yksilöllisten korvausvaateiden pienuuden vuoksi.

7.4.3.2

Samoin, jos kaikkia vahingonkorvauksia ei pystytä jakamaan, jäännös tulisi pyrkiä käyttämään epäsuoraan korvaustoimenpiteeseen. Tuomarin on päätöksessään määrättävä, mitä tointa jäännöksellä rahoitetaan, ja hänen on päätettävä toimen täytäntöönpanon valvontamenettelyistä. Tämä valvonta voidaan antaa kolmannen osapuolen hoidettavaksi.

7.4.3.3

Jos tällainen epäsuora korvaustoimenpidekin on mahdoton, tuomarin määrittämä jäännössumma maksetaan kokonaisuudessaan ryhmäkanteita tukevaan rahastoon tulevien menettelyjen rahoittamista varten.

7.4.3.4

Jos tuomari ei kykene määrittämään kunkin yksilöllisen vahingonkorvauksen määrää tapauksissa, joissa kaikkia ryhmän jäseniä ei voida yksilöidä (ainoastaan opt-out-menettely), hänen on voitava laatia eri vahinkoluokkien arviointitaulukko. Näiden summien jakaminen voidaan antaa tuomioistuimen kanslian, ryhmän edustajan asianajajan tai kolmannen osapuolen (vakuutusyhtiön, tilinpitäjän jne.) tehtäväksi. Näin tuomioistuin vapautuu yksilöllisten vaateiden mutkikkaasta ja aikaa vievästä analysoinnista.

7.4.3.5

Jälkimmäisessä tapauksessa tuomarin on voitava tehdä varaus yksilöllisistä korvauksista niille ryhmän jäsenille, jotka ilmoittautuvat oikeuden päätöksen julkistamisen jälkeen, ja jäännös on osoitettava ryhmän kärsimää vahinkoa epäsuorasti korvaaviin toimiin.

7.4.3.6

Jos epäsuorat toimet eivät ole mahdollisia, jäännös on maksettava tukirahastoon.

7.5.1

Ryhmäkanteessa on tunnustettava molempien osapuolien muutoksenhakuoikeus.

7.5.2

Kun otetaan huomioon yhtäältä vahinkoa kärsineille maksettavien korvauksien nopeuden ja toisaalta oikeuksien asianmukaisen huomioonottamisen tärkeys, kummankin osapuolen oikeus hakea päätökseen muutosta on sovitettava yhteen näiden ensisijaisten näkökohtien kanssa.

7.5.3

Tämän oikeuden tunnustamisen tulisi velvoittaa jäsenvaltiot luomaan nopeita muutoksenhakumenettelyjä, jotta muutoksenhakua ei käytettäisi vain viivytystarkoituksiin.

7.5.4

Lisäksi varmuus siitä, että vastuussa olevan osapuolen maksettavaksi tuomittuja vahingonkorvauksia varten tehdään asianmukaiset varaukset sen kirjanpidossa, muodostaa myös takuun ryhmän jäsenille muutoksenhakutapauksissa.

7.6.1

Ryhmäkannejärjestelmän tulee ajan mittaan rahoittaa itse itsensä.

7.6.2

Koska ei ole toivottavaa eikä mahdollista luoda amerikkalaistyyppistä yleistä contingency fee -järjestelmää, joka on eurooppalaisen oikeusperinnön vastainen, on välttämätöntä säätää rahoitusmuodosta, jonka avulla kantajat, joilla ei ole tarvittavia varoja ryhmäkanteen nostamiseen, voivat saada ennakkoa oikeuskulujaan varten (asianajajapalkkiot, asiantuntijalausuntojen kustannukset tuomarin määräämien tutkintatoimien yhteydessä jne.).

7.6.3

Yhtenä keinona rahoittaa järjestelmä olisi perustaa ryhmäkanteiden tukirahasto, joka saisi varoja tuomittujen yritysten laittomasti hankituista voitoista, jotka tuomari on määritellyt menettelyn yhteydessä, siinä tapauksessa, että suoraan vahinkoa kärsineet yksilöidyt henkilöt eivät peri niitä. (35)

7.6.4

Tukirahaston tehtävänä voi lisäksi olla koota kaikki meneillään olevia ryhmäkanteita koskevat tiedot ja tiedottaa ryhmään ilmoittautumisen, siitä irrottautumisen tai korvauksen saamisen edellyttämistä toimenpiteistä.

—

asianosaisille ilmoittamista koskevat järjestelyt

—

oikeudenkäynti- ja oikeusapukulut

—

jäsenvaltioiden oikeus- ja hallintoviranomaisten yhteistyö

—

kanteen nostamista ja vanhentumista koskevat määräajat

—

internetin käyttö (eJustice).

8.1

Ryhmäkanne voidaan toteuttaa yhteisön tasolla joko direktiivillä tai asetuksella. Pelkkää suositusta ei voida pitää luonteeltaan sellaisena, että se loisi tehokkaat ja yhtenäiset ehdot kyseisen aloitteen yhdenmukaiseksi hyväksymiseksi 27 jäsenvaltiossa.

8.2

Jos tarkoituksena on laajentaa soveltamisalaa muihin aiheisiin eikä rajoittaa sitä yksinomaan kuluttajaoikeuteen ja jos oikeusperustaksi valitaan perustamissopimuksen 65 ja 67 artikla, voidaan harkita asetuksen hyväksymistä. Saman periaatteen mukaisesti on hyväksytty asetukset maksukyvyttömyysmenettelyistä, eurooppalaisesta täytäntöönpanomääräyksestä, eurooppalaisesta maksamismääräysmenettelystä, eurooppalaisesta vähäisten vaatimusten menettelystä sekä pankkitalletusten takavarikoinnista.

8.3

Jos kuitenkin päätetään ainakin aluksi rajoittaa aloite koskemaan vain kuluttajien oikeuksia, asianmukaisin lainsäädäntöväline yhteisön ryhmäkanteen luomiseksi vaikuttaisi olevan direktiivi, joka olisi jatkoa kieltokanteista annetulle direktiiville.

8.4

Jäsenvaltioiden välillä on itse asiassa vielä merkittäviä eroja menettelysääntöjen suhteen, ja siksi ryhmäkanteen perusperiaatteet on syytä määrittää yleisellä tasolla, koska jäsenvaltiot panevat direktiivin toimeen omien normaalien menettelyperiaatteidensa mukaisesti.

Ei ole esimerkiksi varmaa, onko yhdenmukaistaminen mahdollista, sillä tällaisia kanteita käsittelemään nimettävien tuomioistuimien on noudatettava kunkin valtion oikeusjärjestelmän sääntöjä.

Kannemenettelyt tulee myös mukauttaa valtioiden erityispiirteisiin. Tästä syystä asetus ei olisi asianmukainen lainsäädäntöväline.

8.5

Vaikuttaa ilmeiseltä, että tässä tapauksessa direktiivillä tulee säätää täydellisestä yhdenmukaistamisesta, jotta jäsenvaltiot eivät tee järjestelmästä sitovampaa niiden alueella kotipaikkaansa pitävien yritysten kannalta.

—

kaikkien sellaisten rikkomuksen sisältävien tekojen lopettaminen tai kieltäminen, jotka vahingoittavat liitteessä luetelluilla useilla direktiiveillä suojeltuja kuluttajien etuja

—

rikkomuksen vaikutusten korjaamisen edellyttämät toimenpiteet, mukaan lukien päätöksen julkaiseminen

—

hävinneen osapuolen määrääminen maksamaan pakollinen seuraamusmaksu tapauksessa, jossa päätöstä ei viranomaisen vahvistamassa määräajassa ole pantu täytäntöön.

—

direktiivin soveltamisalan laajentaminen kaikkiin tuleviin kuluttajansuojadirektiiveihin

—

yhteisön tasolla — eikä pelkästään kansallisella tasolla — toimivien, kuluttajia tai yrityksiä taikka yritysten yhteenliittymiä edustavien järjestöjen tunnustaminen oikeutetuiksi yksiköiksi.

—

oma-aloitteinen lausunto (CESE 141/2005 — EUVL C 221, 8.9.2005) kuluttajapolitiikasta EU:n laajentumisen jälkeen (kohta 11.6)

—

lausunto (CESE 230/2006 — EUVL C 88, 11.4.2006) yhteisön toimintaohjelmasta terveyden ja kuluttajansuojan alalla (2007–2013) (kohta 3.2.2.2.1)

—

lausunto (CESE 594/2006 — EUVL C 185, 8.8.2006) kuluttajapolitiikan oikeudellisesta kehyksestä.

—

Vihreä kirja kuluttajien oikeussuojakeinoista ja kuluttajariita-asioiden ratkaisemisesta sisämarkkinoilla, COM(93) 576 final.

—

Komission suositus, annettu 12 päivänä toukokuuta 1995, kaupallisten toimien maksumääräajoista, EYVL L 127, 10.6.1995, ja suositusta koskeva komission tiedonanto, EYVL C 144, 10.6.1995.

—

Komission tiedonanto ”Toimintasuunnitelma kuluttajien oikeussuojakeinoista ja kuluttajariita-asioiden ratkaisemisesta sisämarkkinoilla”, KOM(96) 13 lopull., 14. helmikuuta 1996.

—

Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille ”Kohti päätösten saamisen ja täytäntöönpanon tehostumista Euroopan unionissa”, KOM(97) 609 lopull., EYVL C 33, 31.1.1998.

—

Direktiivi 98/27/EY, annettu 19 päivänä toukokuuta 1998, kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista EYVL L 166, 11.6.1998.

—

Neuvoston asetus (EY) N:o 1346/2000, annettu 29 päivänä toukokuuta 2000, maksukyvyttömyysmenettelyistä, EYVL L 160, 30.6.2000. Aiheesta laaditun ETSK:n lausunnon (CES 79/2000, 26. tammikuuta 2001) esittelijä oli Guido Ravoet, EYVL C 75, 15.3.2000.

—

Neuvoston asetus (EY) N:o 1347/2000, annettu 29 päivänä toukokuuta 2000, tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja yhteisten lasten huoltoa koskevissa asioissa, EYVL L 160, 30.6.2000. Aiheesta laaditun ETSK:n lausunnon (CES 940/1999, 20. lokakuuta 1999) esittelijä oli Paolo Braghin, EYVL C 368, 20.12.1999.

—

Neuvoston asetus (EY) N:o 1348/2000, annettu 29 päivänä toukokuuta 2000, oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiannosta jäsenvaltioissa siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa, EYVL L 160, 30.6.2000. Aiheesta laaditun ETSK:n lausunnon (CES 947/1999, 21. lokakuuta 1999) esittelijä oli Bernardo Hernández Bataller, EYVL C 368, 20.12.1999.

—

Direktiivi 2000/35/EY, annettu 29 päivänä kesäkuuta 2000, kaupallisissa toimissa tapahtuvien maksuviivästysten torjumisesta, EYVL L 200, 8.8.2000.

—

Toimenpideohjelma tuomioiden vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen toteuttamisesta siviili- ja kauppaoikeuden alalla, EYVL C 12, 15.5.2001.

—

Neuvoston päätös, tehty 28 päivänä toukokuuta 2001, siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellisen verkoston perustamisesta, EYVL L 174, 27.6.2001. Aiheesta laaditun ETSK:n lausunnon (CES 227/2001, 28. helmikuuta 2001) esittelijä oli Daniel Retureau, EYVL C 139, 11.5.2001.

—

Neuvoston asetus (EY) N:o 1206/2001, annettu 28 päivänä toukokuuta 2001, jäsenvaltioiden tuomioistuinten välisestä yhteistyöstä siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa tapahtuvassa todisteiden vastaanottamisessa, EYVL L 174, 27.6.2001. Aiheesta laaditun ETSK:n lausunnon (CES 228/2000, 28. helmikuuta 2001) esittelijä oli Bernardo Hernández Bataller, EYVL C 139, 11.5.2001.

—

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (Bryssel I) 22. joulukuuta 2000 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 44/2001, EYVL L 12, 16.1.2001. Aiheesta laaditun ETSK:n lausunnon (CES 233/2000, 1. maaliskuuta 2000) esittelijä oli Henri Malosse, EYVL C 117, 26.4.2000.

—

Vihreä kirja vaihtoehtoisista riidanratkaisumenettelyistä siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa, KOM(2002) 196 lopullinen, 19. huhtikuuta 2002.

—

Asetus (EY) N:o 805/2004, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2004, riitauttamattomia vaateita koskevan eurooppalaisen täytäntöönpanomääräyksen käyttöönotosta, EUVL L 143, 30.4.2004. Aiheesta laaditun ETSK:n lausunnon (CESE 1348/2002, 11. joulukuuta 2002) esittelijä oli Guido Ravoet, EUVL C 85, 8.4.2003.

—

Ehdotus asetukseksi eurooppalaisesta vähäisten vaatimusten menettelystä, KOM(2005) 87 lopullinen, 15. maaliskuuta 2005. Aiheesta laaditun ETSK:n lausunnon (CESE 243/2006, 14. helmikuuta 2006) esittelijä oli Jorge Pegado Liz.

—

Vihreä kirja tuomioiden täytäntöönpanon tehostamisesta Euroopan unionissa: pankkitalletusten takavarikointi, KOM(2006) 618 lopullinen. Aiheesta laaditun ETSK:n lausunnon (CESE 1237/2005, 26. syyskuuta 2007) esittelijä oli Jorge Pegado Liz.

—

Asetus (EY) N:o 1896/2006, annettu 12 päivänä joulukuuta 2006, eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn käyttöönotosta, EUVL L 399, 30.12.2006. Ehdotuksesta asetukseksi (KOM(2004) 173 lopullinen) laaditun ETSK:n lausunnon (CESE 133/2005, 22. helmikuuta 2005) esittelijä oli Jorge Pegado Liz, EUVL C 221, 8.9.2005.