Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI jälleenvakuutuksesta ja neuvoston direktiivien 73/239/ETY ja 92/49/ETY sekä direktiivien 98/78/EY ja 2002/83/EY muuttamisesta {SEC(2004)443}

(komission esittämä)

PERUSTELUT

1. YLEISTÄ [1]

[1] Tässä luvussa käsiteltävistä aiheista on saatavilla lisätietoja jälleenvakuutusdirektiiviehdotusta koskevasta laajennetusta vaikutustenarvioinnista (Extended Impact Assessment concerning the Proposal for a Reinsurance Directive), joka on saatavilla komission verkkosivustossa seuraavassa osoitteessa: http://europa.eu.int/comm/internal_market/insurance/reinsurance_en.htm.

EU:n rahoitusmarkkinoiden yhdentyminen on keskeinen tekijä Euroopan talouden kilpailukyvyn edistämisessä, sillä se alentaa yritysten pääomakustannuksia. Kuluttajat ja muut markkinatoimijat hyötyvät huomattavasti yhdentyneistä markkinoista, joita säännellään asianmukaisesti ja jotka toimivat vakaasti, koska ne antavat paremman turvan rahoituslaitosten laiminlyöntien varalta. Markkinoiden yhdentyminen toteutetaan rahoituspalveluiden toimintasuunnitelman avulla. Toimintasuunnitelman mukaan ehdotus jälleenvakuutusvalvontadirektiiviksi on tarkoitus antaa vuoden 2004 alkupuolella.

Jälleenvakuutuksessa on kyse jäsennellystä riskinsiirrosta vakuutusyrityksen ja jälleenvakuutusyrityksen välillä. Jälleenvakuutustoiminta kattaa seuraavat vakuutusyrityksen tehtävät: teknisten riskien alentaminen, teknisten riskien pysyvä siirto jälleenvakuuttajalle, vakuutuskannan homogeenisuuden lisääminen, teknisten tulosten vaihtelun vähentäminen, pääoman/omien varojen korvaaminen, varojen saaminen rahoitustarkoituksiin ja palveluntarjonta.

Vaikka jälleenvakuutuksen yhtymäkohdat ensivakuutusliikkeen kanssa ovat ilmeiset, jälleenvakuutuksella on joitakin erityispiirteitä, jotka on syytä tuoda esiin. Jälleenvakuuttajan ja alkuperäisen vakuutetun välillä ei ole suoraa sopimussuhdetta eikä vakuutuksenottajilla yleensä ole etuoikeutta jälleenvakuuttajan varoihin saamistensa kattamiseksi. Jälleenvakuutustoiminta on lisäksi ammatinharjoittajien välistä liiketoimintaa. Jälleenvakuutustoiminta on ensivakuutusliikettä kansainvälisempää sekä monimuotoisempaa maantieteellisesti ja vakuutettujen alojen yhdistelmien kannalta.

Jälleenvakuutusala on yksi talouden avainaloista, sillä se kattaa vakuutusyritysten asiakkaidensa lukuun kattamia riskejä. Vaikka EU:n keskimääräinen siirtoprosentti on melko alhainen (noin 10 prosenttia kaikista vakuutusmaksuista jälleenvakuutetaan), se on suhteellisen korkea tietyillä toimialoilla (ts. 18 prosenttia vahinkovakuutusmaksuista on jälleenvakuutettu verrattuna henkivakuutusmaksujen 3 prosenttiin). Vakuutuksenantajien vakuuttamisen lisäksi jälleenvakuuttajat kuuluvat tärkeimpien rahoituksenvälittäjien ja institutionaalisten sijoittajien joukkoon. Jälleenvakuuttajien rahoitusvarojen osuus koko arvopaperimarkkinoista vuonna 2001 oli 1 prosentti. [2] Jälleenvakuutusalan vakaus on tämän vuoksi tärkeä tekijä paitsi vakuutusalan yleisen vakauden, myös koko rahoitusjärjestelmän vakauden kannalta.

[2] Lähde: "Reinsurance - a systemic risk?"; Sigma 5/2003, Swiss Re.

Viimeaikaiset havainnot kireästä rahoitustilanteesta jälleenvakuuttajien keskuudessa ovat johtaneet huomion kiinnittymiseen alalla katettujen riskien tasoon ja laatuun. Jälleenvakuuttajat kohtaavat toiminnassaan ensivakuutusliikkeen harjoittajia vastaavien riskien lisäksi kaksi muuta riskiä. Niiden taloudellisissa tuloksissa on ensiksikin suurempaa vaihtelua, sillä ne suojaavat ensimarkkinoita suurvahinkoriskeiltä. Tämän riskin vuoksi niiden on pidettävä jatkuvasti pääomansa määrät suhteellisen korkeina. Toiseksi ne voivat joutua tukemaan vaikeuksissa olevia tytäryrityksiä, sillä ne toimivat usein yritysryhmän ylimpänä yhtiönä. Näistä lisäriskeistä huolimatta jälleenvakuuttajat toimivat maailmanlaajuisesti markkinoilla, joilla niihin ei usein kohdisteta toiminnan vakauden valvontaa tai niihin kohdistetaan keveämpää valvontaa kuin ensivakuutusliikkeen harjoittajiin. Jälleenvakuutuksen valvonnalle ei ole myöskään laadittu kokonaispuitteita. Tämä tilanne on aiheuttanut huolestuneisuutta jälleenvakuutusalan potentiaalisista riskeistä. Jälleenvakuuttajat hyötyvät kuitenkin toisaalta maantieteellisesti ja alakohtaisesti ensivakuutusliikettä huomattavasti monimuotoisemmasta toiminnasta.

Jälleenvakuutus on erittäin kansainvälinen ala, jolla toimii rajallinen määrä suuryrityksiä. Vuonna 2002 alan 40 suurimman jälleenvakuutusyritysryhmän jälleenvakuutusmaksujen kokonaismäärä oli 138 601 200 Yhdysvaltain dollaria, josta EU:n jälleenvakuuttajien osuus oli 58 544 000 000 dollaria. [3] EU:n markkinoita hallitsevat saksalaisyritykset Munich Re, Hannover Re ja Allianz Re. Yhdistyneen kuningaskunnan johtava jälleenvakuutusyritys on Lloyd's ja Ranskan jälleenvakuutusmarkkinoita hallitsevat SCOR ja Axa Re.

[3] Standard & Poor's, Global Reinsurance Highlights 2003 Edition, London/New York 2003.

1) Jälleenvakuutuksen valvontaa koskevan EU:n lainsäädännön tarve

EU:ssa ei ole tällä hetkellä käytössä yhdenmukaistettuja jälleenvakuutuksen valvontasääntöjä. EU:n jälleenvakuutusalan sääntelykehyksen puuttumisen takia EU:n jälleenvakuutusyritysten valvonnan tasossa on huomattavia eroja. Erilaiset kansalliset säännöt ovat synnyttäneet epävarmuutta ensivakuutusliikkeen harjoittajien (ja vakuutuksenottajien) keskuudessa, luoneet kaupan esteitä sisämarkkinoille, lisänneet hallinnollista työtaakkaa ja kustannuksia sekä heikentäneet EU:n asemaa kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa.

Epävarmuus ensivakuutusliikkeen harjoittajien (ja vakuutuksenottajien) keskuudessa: EU:n jälleenvakuutuksen valvontajärjestelmien välisten erojen takia ensivakuutusliikkeen harjoittajilla on yhä suurempia vaikeuksia valita jälleenvakuuttajansa maltillisesti ja taloudellisesti kannattavasti. Jälleenvakuuttajien valinta on vakuutusyrityksen kannalta ratkaisevan tärkeä toimenpide, joka voi vaikuttaa myös yrityksen kykyyn maksaa vakuutuksenottajille korvauksia.

Kaupan esteet: Joissakin EU:n jäsenvaltioissa on käytössä järjestelmiä, joiden mukaan jälleenvakuuttajan varat on sidottava (vakuudellistettava) korvausvastuun kattamiseksi. Tämä vaikeuttaa sijoitusten optimaalista hoitoa ja nostaa jälleenvakuutusyritysten toimintamenoja, mikä puolestaan voi nostaa hintaa, jonka jälleenvakuuttaja veloittaa ensivakuutusliikkeen harjoittajien sille siirtämien riskien kattamisesta. Jälleenvakuutusyritykset voivat myös päättää olla harjoittamatta toimintaa markkinoilla, joilla vaaditaan vakuuksia. Jälleenvakuutussuojan saatavuus on tämä vuoksi rajoitetumpaa.

Hallinnollinen työtaakka: Euroopan vakuutuskomitea (Comité Européen des Assurances, CEA) ja OECD ovat kartoittaneet, millaisia hallinnollisia esteitä EU:ssa on rajatylittävien jälleenvakuutuspalveluiden tarjoamiselle. Valvontasääntöjen vastavuoroisen tunnustamisen puuttuminen EU:n jälleenvakuutusalan valvontaviranomaisten väliltä aiheuttaa sen, että jälleenvakuutusyrityksiin sovelletaan joissakin tapauksissa eri jäsenvaltioissa erilaisia valvontasääntöjä. Tämä voi johtaa jälleenvakuutusyritysten toimintojen merkittävään päällekkäisyyteen ja lisätä niiden hallinnollista työtaakkaa. Esimerkkeinä raskaista hallintotoimenpiteistä voidaan mainita yritysryhmän ylimmän johdon moninkertaiset soveltuvuustarkastukset, taseiden vahvistuksen vaatiminen kahteen kertaan tilintarkastajilta ja sivukonttoreiden velvollisuus laatia tilinpäätökset koko yritysryhmää koskevien paikallisten, yleisesti hyväksyttyjen kirjanpitoperiaatteiden mukaisesti.

Kansainväliset kauppaneuvottelut: Koko EU:ssa sovellettavan yhdenmukaisen järjestelmän puuttumisen väitetään vaikeuttavan vastavuoroista tunnustamista koskevien kansainvälisten sopimusten tekemistä. Kyseisten sopimusten puuttuminen asettaa huomattavia esteitä EU:n jälleenvakuuttajien pääsylle EU:n ulkopuolisille markkinoille. Tällaisia esteitä ovat esimerkiksi vaatimus sitoumusten arvon kattavan vakuuden antamisesta niillä toisen maan markkinoilla, joilla jälleenvakuuttaja aikoo harjoittaa liiketoimintaa.

Jos EU:n tasolla ei käynnistetä piakkoin toimia, jälleenvakuutuspalveluiden sisämarkkinoiden toimintaa ei ehkä saada vieläkään optimalisoitua, mikä haittaisi EU:n jälleenvakuutusalaa. Kolmansien maiden jälleenvakuutusalan edustajien kanssa käytävät neuvottelut vastavuoroista tunnustamista koskevista sopimuksista voisivat vaikeutua huomattavasti.

Jälleenvakuutuksen valvonta on ollut viime vuosina suuren kansainvälisen huomion kohteena. G7-ryhmä ja IMF ovat ilmoittaneet olevansa huolissaan siitä, että jälleenvakuutuksen sääntelyn puuttuminen voi olla esteenä kansainvälisen rahoitusjärjestelmän vakauttamiselle. EU:n jäsenvaltioissa äskettäin toteuttamissaan rahoitusalan arviointiohjelmien (Financial Sector Assessment Programme, FSAP) tarkastuksissa IMF otti jälleen esille tarpeen antaa jälleenvakuutusalaa koskevaa lainsäädäntöä. FSF (Financial Stability Forum) on toistuvasti ilmaissut huolensa jälleenvakuutusmarkkinoiden avoimuudesta ja on sen vuoksi perustanut kyseistä aihetta käsittelevän työryhmän. OECD:llä on meneillään jälleenvakuutusalaa koskevia hankkeita, jotka koskevat erityisesti jälleenvakuutusyrityksiä koskevien tietojen vaihtoa valvontaviranomaisten kesken. Kansainvälisen vakuutusvalvontaviranomaisten järjestön (International Association of Insurance Supervisors, IAIS) jälleenvakuutusalalla toteuttama toiminta on sovitettu tiiviisti yhteen EU:n nopeutetun menettelyn mukaisen hankkeen kanssa. Järjestö on määrittänyt periaatteita, jotka liittyvät jälleenvakuuttajien valvontaa koskeviin vähimmäisvaatimuksiin, ja asettanut jälleenvakuutuksen valvontastandardin.

2) Direktiivin lähestymistapa

Komission yksiköt vahvistivat jo jälleenvakuutuksen valvontaa koskevan työskentelynsä alkuvaiheessa tulevaisuudessa käyttöön otettavalle EU:n jälleenvakuutuksen valvontajärjestelmälle seuraavat kolme pääperiaatetta:

- Järjestelmällä pitäisi luoda jälleenvakuutuksenottajien edun kannalta järkevä ja vakaa järjestely. Vahvat ja tiukasti valvotut jälleenvakuuttajat lujittavat sisämarkkinoita ja vakauttavat kansainvälistä rahoitusjärjestelmää.

- Järjestelmän olisi perustuttava jäsenvaltioiden lainsäädännön keskeisten osien yhteensovittamiseen ja valvonnan vastavuoroiseen tunnustamiseen jäsenvaltiossa, jossa jälleenvakuutusyritykselle on myönnetty toimilupa. Saatuaan toimiluvan kotijäsenvaltioltaan jälleenvakuutusyrityksen olisi automaattisesti voitava harjoittaa jälleenvakuutustoimintaa koko Euroopan unionissa sijoittautumisvapauden ja palveluiden tarjoamisen vapauden periaatteiden mukaisesti. Vastaanottavien jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten ei pitäisi ottaa kyseistä yritystä lisävalvonnan eikä -tarkastusten kohteeksi. Tätä lähestymistapaa on sovellettu jo vuosia menestyksekkäästi ensivakuutusalaan, jolla se otettiin käyttöön kolmansien vakuutusdirektiivien [4] nojalla.

[4] Direktiivi 92/49/ETY (EYVL L 228, 11.8.1992), s. 1, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2002/87/EY (EUVL L 35, 11.2.2003, s. 1), ja direktiivi 92/96/ETY (EYVL L 360, 9.12.1992, s. 1), joka on uudelleenlaadittuna direktiivissä 2002/83/EY (EYVL L 19.12.2002, s. 1).

- Yhdenmukaistetun jälleenvakuutuksen valvontajärjestelmän käyttöönoton pitäisi johtaa sellaisten järjestelmien poistamiseen, joissa varsinainen korvausvastuu katetaan omaisuuserävakuuksin.

Laajan kuulemiskierroksen jälkeen komissio on päättänyt antaa direktiiviehdotuksen, jonka pääkohdat ovat seuraavat:

- yhdenmukaistamiseen ja vastavuoroiseen tunnustamiseen perustuva lähestymistapa valvontaan;

- pääasiassa ensivakuutusliikkeen valvontasääntöihin perustuvan direktiivin antaminen nopeutetussa menettelyssä;

- pakollinen toimilupajärjestelmä;

- ensivakuutusliikkeille asetettujen vaatimusten mukaiset solvenssimarginaalivaatimukset; tätä vaatimusta voidaan kuitenkin vahinkojälleenvakuutuksen tapauksessa korottaa enintään 50 prosenttia komiteamenettelyn mukaisesti, kun se on objektiivisesti arvioiden perusteltua.

EU:n olisi noudatettava valvonnassa lähestymistapaa, joka perustuu yhdenmukaistettuihin säännöksiin, joilla voidaan varmistaa vastavuoroinen tunnustaminen jäsenvaltioiden kesken. Komissio katsoo, että vakuutus- ja jälleenvakuutusvalvonta on kysymys, joka on ratkaistava julkisella tasolla ja edellyttää julkista sääntelyä. Muut järjestelmät (esimerkiksi vapaaehtoiseen tiedonantoon perustuvat lähestymistavat) eivät saa aikaa riittävää luottamusta valvontajärjestelmään. Konkreettisten pakotteiden puuttuminen tiedonantoon perustuvasta lähestymistavasta voisi heikentää järjestelmän tehokkuutta ratkaistaessa jälleenvakuutusyrityksissä mahdollisesti ilmeneviä ongelmia.

Komissio katsoo, että tarvitaan tarkoituksenmukaisia toimia konkreettisten tulosten saavuttamiseksi lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä. Tällaisessa "nopeutetun menettelyn mukaisessa" ratkaisussa otettaisiin lähtökohdaksi nykyiset ensivakuutusliikkeen valvontasäännöt ja liiketoimintatavat, joihin tehtäisiin tarvittaessa mukautuksia. Ensivakuutusalaa koskeva pitkän aikavälin "solvenssi II" -hanke vaikuttaa kuitenkin myös jälleenvakuutusalaan. Hanke voisi perustua melko suuressa määrin nopeutetun menettelyn mukaisen hankkeen tuloksiin.

Direktiiviehdotuksessa jälleenvakuutusyritysten - kuten ensivakuutusliikkeiden - edellytetään saaneen toimiluvan jälleenvakuutustoiminnan harjoittamiseen. Toimilupajärjestelmän tehokkuudesta on osoituksena sen laaja käyttö rahoitusalalla. Järjestelmässä annetaan myös selkeä valtuutus valvontaviranomaisille, mukaan luettuina valtuudet soveltumattomien yritysten poistamiseen jälleenvakuutusmarkkinoilta. Toimilupajärjestelmällä voidaan lisäksi varmistaa EU:n kaikille jälleenvakuuttajille johdonmukainen kohtelu, jota ei olisi voitu tarjota, jos olisi päädytty käyttämään nk. passiratkaisua (jossa yritys voisi itse päättää, hakeeko se tällaista toimilupaa). Lisäksi järjestelmä lisää kotijäsenvaltion valvontaviranomaisten vastuuta, sillä ne ovat vastedes ainoita toimivaltaisia viranomaisia yhteisön jälleenvakuutusyritysten vakauden valvonnassa. Järjestelmä edellyttää tiiviimpää yhteistyötä jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä.

Vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminta ovat toisiinsa sidoksissa olevaa toimintaa. Tämän vuoksi niille olisi asetettava samat solvenssimarginaalivaatimukset. Ehdotetussa direktiivissä asetetaan tästä syystä henkijälleenvakuutuksille samoja solvenssimarginaalivaatimuksia kuin henkivakuutuksille. Vahinkojälleenvakuutusalan osalta lähtökohtana on, että siihen olisi sovellettava samoja sääntöjä. Ehdotettu direktiivi sisältää kuitenkin vahinkojälleenvakuutustoimintaa koskevia säännöksiä, joiden nojalla sen solvenssimarginaalivaatimusta voidaan korottaa komiteamenettelyssä tehdyllä päätöksellä. Komission mukaan tämä joitakin jälleenvakuutusluokkia tai jälleenvakuutussopimusten tyyppejä koskeva mahdollisuus solvenssimarginaalivaatimuksen korottamiseen (enintään 50 prosenttia) on yksi direktiiviehdotuksen keskeisistä osista. Se on tärkeä väline solvenssimarginaalivaatimusten hiomisessa siten, että ne vastaavat paremmin jälleenvakuutustoiminnan luonnetta. Komiteamenettelyssä tehtävään päätökseen turvaudutaan vasta perusteellisen analyysin ja asianomaisten osapuolten laajan kuulemisen jälkeen. Tasapuolisten toimintaedellytysten tarjoamiseksi jälleenvakuutusyrityksille ja jälleenvakuutustoimintaa harjoittaville vakuutusyrityksille ehdotuksessa säädetään myös myöhemmin tehtävistä mukautuksista vahinkovakuutusdirektiiviin 73/239/ETY ja henkivakuutusdirektiiviin 2002/83/EY. Vakuutusyrityksiin, jotka harjoittavat jälleenvakuutustoimintaa tulevien jälleenvakuutusten muodossa, sovelletaan tämän mukaisesti jälleenvakuutusdirektiivin säännösten mukaista vaadittua solvenssimarginaalia, jos jälleenvakuutustoiminnan osuus niiden koko liiketoiminnasta on huomattava (57 artiklan 5 kohta ja 59 artiklan 8 kohta). Kyseisiä säännöksiä sovelletaan vain komission tehtyä päätöksen vahinkovakuutustoimintaan sovellettavan vaaditun solvenssimarginaalin mukauttamisesta.

2. Sidosryhmien ja asianomaisten osapuolten kuuleminen sekä vaikutustenarviointi

a) Sidosryhmien ja asianomaisten osapuolten kuuleminen

Sidosryhmiä on kuultu säännöllisesti hankkeen aikana. Hankkeen alkuvaiheessa järjestettiin laaja, yli sadan osallistujan kuulemiskierros, jonka jälkeen kaikki osallistujat (ja muut asianomaiset osapuolet) sisällytettiin postituslistaan, johon kuuluville toimitettiin kaikki hankkeen aikana laaditut asiakirjat tai lähetettiin viesti, jossa ilmoitettiin uusien asiakirjojen liittämisestä jälleenvakuutusalaa koskevaan komission verkkosivustoon. Lisäksi julkaistiin tutkimus jälleenvakuutuksen valvonnasta. [5]

[5] http://europa.eu.int/comm/internal_market/insurance/studies/reins-sup_en.htm

Monia eri aloja ja ammatteja edustavat tahot ovat seuranneet hanketta. Hankkeen aikana on kuultu pääasiassa seuraavia aloja: vakuutus (liikeyritykset, keskinäiset yhtiöt, osuuskunnat jne.), vakuutusyhdistykset (EU:n ja kansallisella tasolla), vakuutusedustajat (arvopaperinvälittäjät jne.), kirjanpitoyhdistykset, vakuutusmatemaatikkojen yhdistykset, teollisuus (UNICE), analyytikot, riski-/vakuutusalan kytkösyritysten johtajat, pk-yrityksiä edustavat järjestöt, kuluttajajärjestö (BEUC), konsulttiyritykset, pankit, asianajoyritykset ja luokituslaitokset.

Komissio on hyötynyt huomattavasti sidosryhmien ja muiden tahojen panoksesta hankkeeseen erityisesti siksi, että siihen on liittynyt monia teknisesti erittäin vaikeita kysymyksiä. Kommentoitaviksi lähetetyt asiakirjat koskivat poliittisia aiheita ja yksityiskohtaisempia seikkoja.

Jälleenvakuutushankkeen tavoitteita koskevat kommentit

Huomautusten esittäjät ovat olleet yleisesti ottaen antaneet tukensa hankkeen kaikille kolmelle päätavoitteelle. Muutama jäsenvaltio esitti huomautuksia siitä, että kansallisen lainsäädännön pääkohtien yhteensovittaminen ja vastavuoroinen tunnustaminen voivat estää vastaanottavia valtioita toteuttamasta lisätarkastuksia tai asettamasta lisävaatimuksia. Erityisesti jäsenvaltiot, joissa on tällä hetkellä käytössä lisävakuusjärjestelmiä, ovat luonnollisesti vastustaneet sellaisten järjestelmien poistamista käytöstä, jotka edellyttävät varojen sitomista korvausvastuuta koskevan vastuuvelan kattamiseksi. Kaikki sidosryhmät ovat kuitenkin yksimielisesti tukeneet komission yksiköiden määrittämää tavoitetta. Eräät jäsenvaltiot ovat esittäneet huomautuksia henki- ja vahinkovakuutusalojen vakuuksien välisestä erosta.

Tärkeimmistä poliittisista kysymyksistä esitetyt huomautukset

Lähestymistapa jälleenvakuutusalan valvontapuitteisiin

Useimmat huomautuksia esittäneet ovat puoltaneet valvontaan perustuvaa lähestymistapaa jälleenvakuutukseen. Eräät yritykset ovat kannattaneet vapaaehtoisuuteen perustuvia ratkaisuja, mutta useimmat yritykset ja yhdistykset ovat kuitenkin todenneet, että vain valvontaan perustuva ratkaisu voi parantaa EU:n jälleenvakuutusalan laatua. Vaihtoehto, joka perustuu tilanteen säilyttämiseen ennallaan, ei ole saanut tukea miltään tärkeimmistä sidosryhmistä. Jäsenvaltiot ovat kannattaneet nopeutetun menettelyn mukaista lähestymistapaa, jolle myös vakuutuskomitea on antanut selkeästi tukensa. Myös muut sidosryhmät ovat tukeneet voimakkaasti nopeutetun menettelyn mukaista ratkaisua, joka perustuu ensivakuutusliikkeisiin nykyisin sovellettaviin valvontasääntöihin. Tekniset asiantuntijat (kuten vakuutusmatemaatikot ja kirjanpitäjät) ovat kuitenkin todenneet, että suunnitellun aikataulun (2004) tiukkuus alentaisi ratkaisumahdollisuuksien määrää, mikä lykkäisi joidenkin menetelmien käyttöönottoa, kunnes solvenssi II -hanke on saatu päätökseen.

Vahinkojälleenvakuutusalan solvenssimarginaalivaatimukset: Sidosryhmät ovat esittäneet monia vahvoja kannanottoja solvenssimarginaalivaatimuksista. Asianomaisten osapuolten ja erityisesti vakuutusalan, jälleenvakuutusalan kytkösyritysten, riskinhallinnasta vastaavien, vakuutusmatemaatikkojen, konsulttien ja kirjanpitäjien kanssa on pidetty monia kokouksia. Vakuutusalan edustajat ja vakuutuskonsultit ovat yleisesti ottaen todenneet, että koska jälleenvakuutus on ensivakuutukseen läheisesti liittyvää toimintaa, kyseisiin aloihin olisi sovellettava samoja solvenssimarginaalivaatimuksia. Eräät vakuutusvalvontaviranomaiset ovat kuitenkin pitäneet tiukasti kiinni kannasta, jonka mukaan jälleenvakuutusala on ensivakuutusalaa epävakaampi ja vaikeammin valvottava ala, johon olisi sen vuoksi sovellettava hieman korkeampaa solvenssimarginaalivaatimusta. Komissio on ottanut huomioon esitetyt näkemykset direktiiviehdotukseensa sisältyvissä solvenssimarginaalivaatimuksissa (37 ja 40 artikla).

Henkijälleenvakuutusalan vakavaraisuusvaatimukset: Myös tästä kysymyksestä on käyty laajaa keskustelua, jossa on käsitelty sekä varsinaisia vakavaraisuusvaatimuksia että laskentamenetelmiä. Komission yksiköt ovat pyytäneet kannanottoja monista eri ratkaisuista. Komissio on päätellyt esitettyjen huomautusten perusteella, että henkijälleenvakuutusalaan on suositeltavaa soveltaa samaa lähestymistapaa kuin ensivakuutusalaan (henkijälleenvakuutukseen sovelletaan henkivakuutuksen ensivakuutuksen sääntöjä ja vahinkojälleenvakuutukseen vahinkovakuutuksen ensivakuutuksen sääntöjä) (38-40 artikla).

Yksityiskohtaisista oikeudellisista kysymyksistä esitetyt huomautukset

Vuonna 2003 järjestettiin myös useita kuulemistilaisuuksia, joissa käsiteltiin yksityiskohtaisia oikeudellisia kysymyksiä. Tämän ehdotuksen laadinnassa on otettu huomioon asianomaisilta osapuolilta sekä erityisesti vakuutusalalta ja vakuutusmatemaatikkojen ammattikunnalta saadut huomautukset. Jotkin huomautukset ovat erittäin yksityiskohtaisia ja hyödyllisiä komission yksiköiden työskentelyn kannalta.

b) Vaikutustenarviointi

Laajennetussa vaikutustenarvioinnissa on pyritty selvittämään, onko toimenpiteiden toteuttamiseen EU:n tasolla tarvetta, ja jos on, millaisia toimenpiteitä tarvitaan.

Vaikutustenarvioinnin mukaan osapuolet ovat yksimielisiä EU:n tason toimenpiteiden tarpeellisuudesta näiden perusteluiden 1 jaksossa mainittujen tavoitteiden saavuttamisen kannalta.

Valittaessa toimintatapoja tavoitteiden saavuttamiseksi tarkasteltiin seuraavia kolmea päävaihtoehtoa:

1. nykytilanteen säilyttäminen muuttumattomana,

2. markkinamekanismiratkaisu / jälleenvakuutustietojen vapaaehtoinen antaminen ja vaihtoehtoisesti epäsuoraa valvontaa koskeva suositus,

3. valvontaratkaisut.

Kuten edellä 2 jaksossa todettiin, useimmat jäsenvaltiot ja alan organisaatiot pitävät jälleenvakuutusalan valvontatoimintaa tarpeellisena. Vaihtoehtoa 1 ei ole kannatettu käytännöllisesti katsoen yhdessäkään huomautuksessa. Vaihtoehdon 2 ei myöskään katsottu synnyttävän riittävää luottamusta valvontajärjestelmään. Konkreettisten pakotteiden puuttuminen tiedonantoon perustuvasta lähestymistavasta voisi heikentää järjestelmän tehokkuutta ratkaistaessa jälleenvakuutusyrityksissä mahdollisesti ilmeneviä ongelmia.

Vaihtoehdon 3 (valvontaratkaisut) osalta tarkasteltiin seuraavia kahta vaihtoehtoista toimintatapaa:

1. vapaaehtoinen passijärjestelmä yrityksille, jotka ovat halukkaita liittymään järjestelmään,

2. pakollinen toimilupajärjestelmä.

Kuultuaan laajasti jäsenvaltioita, vakuutusalan edustajia ja muita tahoja komissio päätyi ehdottamaan toimilupajärjestelmän käyttöönottoa. Toimilupajärjestelmä on sopusoinnussa sen lähestymistavan kanssa, jota EU noudattaa rahoitusalan ja erityisesti vakuutusalan sisämarkkinoiden toteutuksessa (yksi toimilupa ja vakauden valvonnasta vastaa kotijäsenvaltio). Kyseisen järjestelmän tehokkuudesta on jo saatu näyttöä sen jälkeen, kun se otettiin käyttöön vuonna 1994 annettujen kolmansien vakuutusdirektiivien nojalla. Järjestelmällä voidaan varmistaa jälleenvakuutusyritysten vakavaraisuus ja sitä kautta koko vakuutusmarkkinoiden vakaus, sillä sitä sovelletaan yhteisön kaikkiin jälleenvakuutusyrityksiin eikä pelkästään EU:n mittakaavassa toimiviin jälleenvakuutusyrityksiin. Toimilupajärjestelmä parantaa lisäksi jälleenvakuuttajien kohtelun yhteensovittamista jäsenvaltioiden kesken ja nivoutuu parhaalla mahdollisella tavalla yhteen jälleenvakuutusalan todellisten sisämarkkinoiden luomista koskevan tavoitteen kanssa. Toimivaltaisten viranomaisten harjoittamaan jälleenvakuutusyritysten valvontaan perustuva valvontajärjestelmä täydentää myös jälleenvakuutuksen valvontahanketta, jonka parissa kansainvälinen vakuutusvalvontaviranomaisten järjestö (IAIS) työskentelee parhaillaan. Kaikki jäsenvaltiot ja Euroopan komissio kuuluvat kyseiseen järjestöön.

Myös jälleenvakuutusyritysten määrällisistä solvenssimarginaalivaatimuksista laadittiin laajennettu vaikutustenarviointi. Keskusteluja käytiin seuraavista kahdesta perusmenettelytavasta:

1. vaihtoehdot, joissa jälleenvakuutusyritysten solvenssimarginaalivaatimukset vastaavat paljolti ensivakuutusliikkeille asetettuja vaatimuksia,

2. vaihtoehdot, joissa jälleenvakuutusyritysten solvenssimarginaalivaatimukset ovat ensivakuutusliikkeiden vaatimuksia korkeammat.

Komissio päätyi lopulta ottamaan käyttöön järjestelmän, joka perustuu nykyisissä vakuutusdirektiiveissä säädettyihin solvenssimarginaalivaatimuksiin. Joidenkin jälleenvakuutussopimustyyppien tai vahinkojälleenvakuutustoiminnan erityisten liiketoiminta-alojen erityisominaisuuksien huomioon ottamiseksi ehdotuksessa säädetään kuitenkin mahdollisuudesta korottaa solvenssimarginaalivaatimusta enintään 50 prosenttia muiden luokkien kuin vastuuvakuutusten osalta. Korotuksen toteutuksesta vastaa komissio täytäntöönpanovaltuuksiensa mukaisesti vakuutuskomiteaa kuultuaan.

3. Ehdotuksen oikeusperusta

Ehdotus perustuu EY:n perustamissopimuksen 49 artiklan 2 kohtaan ja 55 artiklaan. Kyseiset artiklat muodostavat oikeusperustan palvelusektorin sisämarkkinoiden toteuttamiseen tähtääville yhteisön toimenpiteille. Valittu säädöstyyppi on direktiivi, joka näyttäisi olevan asetettujen tavoitteiden kannalta sopivin väline. Lisäksi lainsäädäntötoiminnassa, jota on harjoitettu Euroopan unionissa vakuutusalan sisämarkkinoiden toteuttamiseksi, on käytetty kyseisiin perustamissopimuksen määräyksiin perustuvia direktiivejä. Direktiivin säännökset rajoittuvat asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi välttämättömiin säännöksiin.

4. Artiklakohtaiset perustelut

Tässä ehdotuksessa säädetään vakuutusalan nykyisen oikeudellisen kehyksen mukaisesta jälleenvakuutusalan valvontajärjestelmästä. Ehdotus perustuu voimassa olevissa vakuutusdirektiiveissä noudatettuun lähestymistapaan. Osa tähän direktiiviin sisällytetyistä direktiivien 73/239/ETY, 92/49/ETY ja 2002/83/EY säännöksistä on erittäin pitkiä; tällaisia ovat erityisesti jälleenvakuutusyrityksen toimiluvan myöntämistä, määräomistusyhteyksiä, salassapitovelvollisuutta ja solvenssimarginaalia koskevat säännökset. Tästä on usein tuloksena monimutkaisia säännöksiä, jotka eivät välttämättä aina ole yhteisön säädösten laatimista koskevan oppaan suositusten mukaisia. Tulkinnan kannalta ei ole välttämätöntä, että kaikki kuhunkin säännökseen liittyvät näkökohdat katetaan yhdessä artiklassa. Ehdotukseen sisältyvät säännökset on tämän vuoksi jaoteltu artikloihin, jotka on ryhmitelty sopivaksi katsotulla tavalla osastoihin, lukuihin ja kohtiin niiden ymmärrettävyyden lisäämiseksi ja selkeyttämiseksi.

1 artikla: Direktiivin tarkoitus ja soveltamisala

Direktiivin tarkoituksena on luoda oikeudellinen kehys yhteisön jälleenvakuutustoiminnan vakauden valvonnalle. Kuten edellä todettiin, yhteisössä ei tällä hetkellä ole jälleenvakuutuksen valvontaa koskevaa lainsäädäntöä. Pelkästään jälleenvakuutustoimintaa harjoittavat jälleenvakuutusyritykset (ammattimaiset jälleenvakuuttajat) eivät tämän vuoksi kuulu minkään yhteisössä voimassa olevien säännösten soveltamisalaan.

Direktiivin tarkoituksena onkin poistaa tämä puute yhteisön vakuutusvalvontajärjestelmästä. Direktiivissä säädetään jälleenvakuutusalaan sovellettavasta valvontajärjestelmästä, joka perustuu samoihin periaatteisiin kuin ensivakuutusala, ts. yhden toimiluvan periaatteeseen ja periaatteeseen, jonka mukaan jälleenvakuutusyrityksen toiminnan vakauden valvonnasta vastaavat sen kotijäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset.

Tätä direktiiviä sovelletaan jälleenvakuutusyrityksiin, joiden kotipaikka sijaitsee yhteisön alueella ja jotka harjoittavat ainoastaan jälleenvakuutustoimintaa (ammattimaiset jälleenvakuuttajat). Direktiiviä ei kuitenkaan sovelleta vakuutusyrityksiin, jotka kuuluvat jo vahinko- ja henkivakuutusdirektiivien [6] soveltamisalaan, sillä kyseiset direktiivit kattavat niiden tulevan jälleenvakuutustoiminnan. Kyseisten direktiivien soveltamisalan ulkopuolelle jäävät vakuutusyritykset ja -laitokset jäävät myös tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Tämän direktiivin säännöksiä vaaditun solvenssimarginaalin laskennasta (35-39 artikla) voidaan kuitenkin soveltaa vahinko- ja henkivakuutusdirektiivien soveltamisalaan kuuluviin vakuutusyrityksiin niiden tulevan jälleenvakuutustoiminnan osalta (ks. 57 artiklan 5 kohta ja 59 artiklan 8 kohta).

[6] Direktiivi 73/239/ETY (EYVL L 228, 16.8.1973, s. 3), direktiivi 92/49/ETY (EYVL L 228, 11.8.1992, s. 1) ja direktiivi 2002/83/EY (EYVL L 345, 19.12.2002, s. 1).

Jäsenvaltiossa mahdollisesti ilmenevän erityistilanteen huomioon ottamiseksi ehdotusta ei sovelleta jälleenvakuutussuojaan, jota jäsenvaltio tarjoaa hätätilanteessa yleiseen etuun liittyvistä syistä jälleenvakuutussuojan saannin muututtua mahdottomaksi. Tämä ei kuitenkaan vapauta jäsenvaltioita noudattamasta yhteisön kilpailu- ja valtiontukisääntöjä. Esimerkkinä voidaan mainita tilanne, joka syntyi lentovakuutusten alalla 11 päivänä syyskuuta 2001 tehtyjen terrori-iskujen seurauksena, kun jälleenvakuutusmarkkinat jättivät kattamatta osan riskeistä. Jäsenvaltiot joutuivat jälleenvakuuttamaan kyseiset riskit. Perustetut järjestelmät tutkittiin EU:n lainsäädännön ja erityisesti valtiontukisääntöjen nojalla ennen niiden hyväksymistä.

2 artikla: Määritelmät

Ehdotuksen 2 artiklassa määritellään ehdotuksessa käytettyjä keskeisiä käsitteitä niiden merkityksen täsmentämiseksi ja ymmärrettävyyden parantamiseksi. Käsitteistä useampia on jo käytetty muissa vakuutusalaan sovellettavissa yhteisön säädöksissä, esimerkiksi henkivakuutusdirektiivissä 2002/83/EY, vahinkovakuutusdirektiiveissä 73/239/ETY ja 92/49/ETY, sekä vakuutusyritysryhmään kuuluvien vakuutusyritysten lisävalvonnasta annetussa direktiivissä 98/78/EY.

Käsitteellä "jälleenvakuutusalan kytkösyritys" viitataan yhden tai useamman teollisuus- tai liikeyrityksen taikka muun rahoitusalan yrityksen kuin vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen taikka vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysryhmän omistamiin jälleenvakuutusyrityksiin. Tällaisten yritysten tarkoituksena on tarjota jälleenvakuutussuojaa ainoastaan sellaisen yrityksen tai yritysryhmän riskeille, johon jälleenvakuutusalan kytkösyritys kuuluu, tai yrityksille taikka yritysryhmille, joista jälleenvakuutusalan kytkösyritys muodostaa osan. Tätä määritelmää tarvitaan siksi, että ehdotuksessa säädetään erityisjärjestelystä, jota sovelletaan kyseisiin yrityksiin jälleenvakuutustoiminnan harjoittajilta 40 artiklan nojalla vaadittavan vähimmäistakuurahaston osalta.

3-14 artikla: Jälleenvakuutustoiminnan aloittamiseen liittyvät säännökset

lähestymistapa jälleenvakuutustoiminnan aloittamiseen yhteisössä noudattelee nykyisissä vakuutusdirektiiveissä sovellettua lähestymistapaa. Ehdotuksessa säädetään periaatteista, joiden mukaan jälleenvakuutusyrityksille myönnetään yksi ainoa toimilupa ja niiden toiminnan vakauden valvonta tapahtuu niiden kotimaassa. Tähän tarjoaa tilaisuuden jälleenvakuutusyritysten valvonnan keskeisten osa-alueiden koordinointi, joka mahdollistaa jäsenvaltioiden toimilupien ja toiminnan vakauden valvontajärjestelmien vastavuoroisen tunnustamisen.

Jälleenvakuutusyrityksiltä vaaditaan tämän mukaisesti niiden kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten ennakkoon myöntämä virallinen toimilupa. Ehdotuksessa säädetään virallisen toimiluvan myöntämiselle asetetuista vähimmäisedellytyksistä. Jälleenvakuutusyrityksellä on oltava määrätty oikeudellinen muoto, sen on toimitettava toimintaohjelma, jossa annetaan olennaisia tietoja liiketoimintasuunnitelmasta, ja sillä on oltava 40 artiklassa säädetty vähimmäistakuurahasto. Direktiivin säännösten mukaisesti jälleenvakuutusyrityksen johtajilla on oltava riittävästi teknistä pätevyyttä ja kokemusta. Jälleenvakuutusyrityksen on rajattava tavoitteensa jälleenvakuutustoimintaan ja siihen välittömästi liittyvään toimintaan. Tämän vaatimuksen mukaan jälleenvakuutusyritys voi jatkaa esimerkiksi tilastollista tai vakuutusmatemaattista neuvontaa, riskianalyysien laatimista tai tutkimustoimintaa. Se voi hoitaa myös vakuutushallintayhtiön tehtäviä ja harjoittaa direktiivin 2002/87/EY 2 artiklan 8 kohdassa tarkoitettuun rahoitusalan toimintaan liittyvää toimintaa. Jälkimmäinen toiminta kuuluu joka tapauksessa vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysryhmien ja finanssiryhmittymien lisävalvonnasta direktiiveissä 98/78/EY ja 2002/87/EY (5-11 artikla) annettujen säännösten soveltamisalaan.

Ennen toimiluvan myöntämistä toimivaltaisille viranomaisille on lisäksi ilmoitettava niiden henkilöiden tai osakkeenomistajien henkilöllisyys, jotka omistavat määräosuuden jälleenvakuutusyrityksestä. Tämän säännöksen tarkoituksena on antaa toimivaltaisille viranomaisille mahdollisuus arvioida osakkeenomistajien sopivuutta jälleenvakuutusyrityksen vakaan ja järkevän johdon varmistamiseksi. Jos viranomaiset eivät ole tyytyväisiä osakkeenomistajien pätevyyteen, ne eivät myönnä toimilupaa. Lisäksi jos jälleenvakuutusyrityksen ja muun luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön välillä vallitsee läheinen sidos, toimilupa on evättävä, jos sidos estää toimivaltaisia viranomaisia hoitamasta tehokkaasti valvontaan liittyviä tehtäviään. Nämä vaatimukset liittyvät toiminnan vakautta koskevaan tavoitteeseen, sillä tarkoituksena on varmistaa, että jälleenvakuutusyrityksen johto on vakaata ja siihen kohdistuva valvonta tehokasta. Maan teollisuus- tai talouspolitiikan tai markkinoiden tarpeiden kaltaisiin näkökohtiin perustuvat muut tavoitteet eivät kuulu kyseisten säännösten soveltamisalaan ja olisi kiellettävä toimilupahakemuksen käsittelyssä, sillä ne olisivat ristiriidassa perustamissopimuksen periaatteiden kanssa (7, 9, 10 ja 12 artikla).

Jälleenvakuutusyritysten toimilupahakemukset on käsiteltävä kuuden kuukauden kuluessa niiden jättämisestä. Toimiluvan epääminen ja peruuttaminen on perusteltava ilmoittamalla täsmälliset syyt hakemuksen hylkäämiseen. Jälleenvakuutusyrityksellä on oltava oikeus nostaa kanne tuomioistuimissa hakeakseen niiltä muutosta toimilupahakemusta koskevaan päätökseen (13 artikla).

Myönnetty toimilupa on voimassa koko yhteisössä. Toimiluvan saanut jälleenvakuutusyritys voi harjoittaa liiketoimintaa koko yhteisössä sijoittautumisvapauden ja palveluiden tarjoamisen vapauden perusteella ilman lisämuodollisuuksia (4 artikla).

15-31 artikla: Jälleenvakuutustoimintaa koskeva edellytykset. Toiminnan vakauden valvonnassa sovellettavat periaatteet ja menetelmät.

Valvontajärjestely, joka perustuu jälleenvakuutusyrityksen kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten myöntämän, koko yhteisössä voimassa olevan yhden toimiluvan järjestelmään, edellyttää valvontavaltuuksien delegointia toimiluvan myöntäneille toimivaltaisille viranomaisille, jotta noudatettaisiin kaikilta osin edellytyksiä, jotka on asetettu jälleenvakuutusyrityksen toiminnan harjoittamiselle joko sijoittautumisvapauden tai palveluiden tarjoamisen vapauden perusteella.

Ehdotuksen 15 artiklassa säädetään kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten yksinomaisesta toimivallasta harjoittaa valvontaa, joka kohdistuu jälleenvakuutusyrityksen talouteen ja sen sivuliikkeissä tai palveluiden tarjoamisen vapauden periaatteen perusteella harjoittamaan toimintaan.

Koska kotijäsenvaltio käyttää yksin jälleenvakuutusyrityksen talouden kaikkien osa-alueiden valvontaa koskevaa toimivaltaa, jälleenvakuutusyrityksen toimivaltaiset viranomaiset eivät voi kieltäytyä hyväksymästä jälleenvakuutusyrityksen (tai vakuutusyrityksen) vakavaraisuuteen liittyvien syiden perusteella edelleenvakuutussopimuksia, jotka kyseinen jälleenvakuutusyritys on tehnyt tämän direktiivin [7] soveltamisalaan kuuluvien yhteisön jälleenvakuutusyritysten kanssa. Kyseisten yritysten epäsuora valvonta merkitsisi puuttumista niiden toimivaltaisten viranomaisten valvontavaltuuksiin ja tässä ehdotuksessa säädetyn oikeudellisen kehyksen perustan muodostavan vastavuoroisen tunnustamisen perusperiaatteen kyseenalaistamista.

[7] Tai vahinko- tai henkivakuutusdirektiivien (direktiivit 73/239/ETY ja 2002/83/EY) nojalla toimiluvan saaneiden yhteisön vakuutusyritysten kanssa.

Jälleenvakuutusyrityksen on noudatettava asianmukaisia hallinto- ja kirjanpitomenettelyjä ja riittävät sisäiset valvontamekanismit. Tämä on edellytyksenä sille, että yrityksen toiminta on järjestäytynyttä ja taloudellisesti vakaata. Kotijäsenvaltion on luotava olosuhteet, joissa voidaan varmistaa, että tämä vaatimus täyttyy.

Ehdotuksen 16 artiklassa säädetään kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten oikeudesta toteuttaa tarkastuksia paikan päällä jälleenvakuutusyritysten muissa jäsenvaltioissa sijaitsevissa sivukonttoreissa. Kyseisessä artiklassa säädetään myös näiden tarkastusten toteuttamisessa noudatettavasta menettelystä. Tämä säännös vastaa vahinko- ja henkivakuutusdirektiivien säännöksiä. [8]

[8] Direktiivi 73/239/ETY, 16 artikla, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivin 92/49/ETY 11 artiklalla ja direktiivin 2002/83/EY 11 artiklalla.

Jälleenvakuutusyritykseen kohdistuvan valvonnan tehokkuuden varmistamiseksi toimivaltaisilla viranomaisilla on oltava riittävät valtuudet perehtyä yksityiskohtaisesti jälleenvakuutusyrityksen tilanteeseen, pyytää asiakirjoja tai toteuttaa jälleenvakuutusyritykseen tai sen johtokunnan jäseniin tai johtajiin kohdistuvia toimenpiteitä esimerkiksi määräämällä niille seuraamuksia (17 artikla).

Ehdotuksen 19-23 artiklassa annetaan jälleenvakuutusyrityksestä omistettavien määräomistusyhteyksien valvontaa koskevia erityissäännöksiä. Tarkoituksena on varmistaa, että toimivaltaiset viranomaiset ovat tietoisia jälleenvakuutusyrityksen omistusrakenteesta. Tämä säännös vastaa 12 artiklan säännöstä määräomistusosakkaiden valvonnasta toimilupahakemuksen käsittelyn yhteydessä. Kyseinen järjestely vastaa vakuutuspalveluihin [9]ja muihin rahoituspalveluihin jo nyt sovellettavaa järjestelyä.

[9] Direktiivi 92/49/ETY, 15 artikla, ja direktiivi 2002/83/EY, 15 artikla.

Ehdotuksen 24-30 artiklassa säädetään toimivaltaisten viranomaisten hallussa olevien tietojen luottamuksellisuudesta. Salassapitovelvollisuus koskee kaikkia henkilöitä, jotka työskentelevät tai ovat työskennelleet toimivaltaisten viranomaisten palveluksessa, sekä toimivaltaisten viranomaisten puolesta toimivia tilintarkastajia ja asiantuntijoita. Tietojen luottamuksellisuus ei estä toimivaltaisia viranomaisia vaihtamasta tietoja jälleenvakuutusyritysten valvonnasta, sillä tietojenvaihdon tarkoituksena on varmistaa, että jälleenvakuutusyritysten valvonta on asianmukaista. Luottamuksellisuusvaatimus koskee kuitenkin myös vaihdettuja tietoja, jotka voidaan tästä syystä luovuttaa vain tiedot luovuttaneen toimivaltaisen viranomaisen nimenomaisella suostumuksella.

Lisäksi 28 -30 artiklassa säädetään edellytyksistä ja olosuhteista, joiden vallitessa kyseiset tiedot voidaan luovuttaa muille viranomaisille ja laitoksille kuin jälleenvakuutuksen valvontaviranomaisille. Samaa järjestelmää sovelletaan vakuutusyrityksiin. [10]

[10] Direktiivi 92/49/ETY, 16 artikla, ja direktiivi 2002/83/EY, 16 artikla.

Ehdotuksen 31 artiklassa säädetään tilintarkastajien velvollisuudesta ilmoittaa viipymättä kotijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille jälleenvakuutusyritystä koskevista seikoista tai päätöksistä, jotka vaikuttavat yrityksen toiminnan jatkumiseen ja jotka hän on saanut tietoonsa suorittaessaan tehtäviään jälleenvakuutusyrityksessä tai missä tahansa yrityksessä, jolla on läheiset sidokset jälleenvakuutusyritykseen. Direktiivissä säädetty järjestelmä on sama kuin vakuutusyrityksiin sovellettava. [11]

[11] Direktiivi 92/49/ETY, 16 a artikla, sellaisena kuin se on lisättynä direktiivillä 95/26/EY (EYVL L 168, 18.7.1995, s. 7), ja direktiivi 2002/83/EY, 17 artikla.

32-34 artikla: Vakuutustekniseen vastuuvelkaan liittyvät säännöt

Vakuutustekninen vastuuvelka muodostaa vakuutustekniikan keskeisen osa-alueen. Sen on mahdollistettava se, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys voi täyttää vakuutus- tai jälleenvakuutussopimuksista johtuvat sitoumuksensa. Vakuutusyritykselle (tai jälleenvakuutusyritykselle) osoitettu vakuutusteknisen vastuuvelan muodostamista koskeva vaatimus on tästä syystä yksi vakuutus- tai jälleenvakuutusalan valvontajärjestelmän perusperiaatteista. Kotijäsenvaltion myöntämän yhden toimiluvan järjestelmässä kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten tehtävänä on vaatia vakuutus- tai jälleenvakuutusyritystä muodostamaan koko liiketoimintansa osalta riittävä vakuutustekninen vastuuvelka, sijoittautumisvapauden ja palveluiden tarjoamisen vapauden perusteella yhteisössä harjoitettu toiminta mukaan luettuna. Kotijäsenvaltion on myös tarkistettava, että tätä vaatimusta noudatetaan, ja sillä on oltava käytettävissään asianmukaiset keinot varmistaa sen noudattaminen.

Ehdotuksen 32 artiklassa säädetään periaatteesta, jonka mukaan jälleenvakuutusyritysten vakuutusteknisen vastuuvelan määrittely ja laskenta on toteutettava kotijäsenvaltion valvonnassa. Vakuutusteknisen vastuuvelan määrä on laskettava vakuutusyritysten tilinpäätöksistä ja konsolidoiduista tilinpäätöksistä annetun direktiivin 91/674/ETY [12] mukaisesti. Ehdotuksessa säädetään myös, että kotijäsenvaltio voi antaa yksityiskohtaisempia säännöksiä henkijälleenvakuutustoimintaa koskevan vakuutusteknisen vastuuvelan laskennasta henkivakuutusdirektiivin 2002/83/EY 20 artiklassa säädettyjen periaatteiden mukaisesti. Kyseisessä säännöksessä asetetaan henkivakuutustoiminnan vakuutusteknisen vastuuvelan laskennassa noudatettavat vakuutusmatemaattiset periaatteet.

[12] EYVL L 374, 31.12.1991, s. 7.

Kotijäsenvaltion on myös vaadittava jälleenvakuutusyrityksiään muodostamaan luottojälleenvakuutustoiminnalle tasoitusvastuu (33 artikla). Tasoitusvastuun määrä on laskettava direktiivin 73/239/ETY ja erityisesti sen liitteessä olevien säännösten mukaisesti. Liitteessä esitellään neljä tasaveroisiksi katsottua laskentamenetelmää. Kotijäsenvaltio voi vapauttaa tasoitusvastuun muodostamista koskevasta velvollisuudesta jälleenvakuutusyritykset, joiden toiminnasta luottojälleenvakuutustoiminnan osuus on vähäinen.

Kotijäsenvaltio voi myös vaatia jälleenvakuutusyrityksiään muodostamaan antamiensa sääntöjen mukaisesti tasoitusvastuun muille kuin luottojälleenvakuutusriskien luokille. Tämä käytäntö noudattaa voimassa olevaa vakuutuslainsäädäntöä ja erityisesti direktiiviä 73/239/ETY ja vakuutusyritysten tilinpäätöksistä annettua direktiiviä 91/674/ETY.

Otettaessa käyttöön valvontajärjestelmä jälleenvakuutusyrityksille, jotka eivät tähän mennessä ole olleet yhteisön sääntelyn kohteina, jälleenvakuutusyrityksiltä ei enää vaadita varojen sitomista niiden saamatta jääneiden vakuutusmaksujen ja korvausvastuun kattamiseksi, jos tämän direktiivin mukaisesti toimiluvan saanut jälleenvakuutusyritys tai direktiivien 73/239/ETY (vahinkovakuutukset) tai 2002/83/EY (henkivakuutukset) mukaisesti toimiluvan saanut vakuutusyritys on jälleenvakuuttanut kyseiset yritykset. Jäsenvaltioilla on kuitenkin edelleen valtuudet vaatia omilta jälleenvakuutusyrityksiltään, joiden jälleenvakuuttaja on kolmannen maan jälleenvakuutusyritys, varojen sitomista edellä mainitun vakuutusteknisen vastuuvelan kattamiseksi, sillä kolmansien maiden jälleenvakuutusyritykset eivät kuulu tässä direktiivissä säädetyn yhteen toimilupaan ja vastavuoroiseen tunnustamiseen perustuvan valvontajärjestelmän soveltamisalaan.

Ehdotuksen 34 artiklassa ehdotetaan, että sijoittamista koskeviin sääntöihin sovellettaisiin varojen laatuun perustuvaa lähestymistapaa. Laatuun perustuva lähestymistapa soveltuu jälleenvakuutustoiminnan erityispiirteisiin paremmin kuin ensivakuutusliikkeen alalla käytössä oleva varojen määrään perustuva menetelmä. Kyseisessä artiklassa todetaan, että varoissa on otettava huomioon jälleenvakuutusyrityksen harjoittaman liiketoiminnan laatu ja erityisesti odotettavissa olevien korvausmaksujen luonne, määrä ja kesto sijoitusten riittävyyden, likviditeetin, laadun, kannattavuuden ja yhteensopivuuden turvaamiseksi. Vahinkojälleenvakuutusten tapauksessa yhteensopivuusvaatimusta olisi tarkasteltava liiketoimintatapojen ja niille ominaisen monimutkaisuuden kannalta vastuuvelkoihin liittyvien kassavirtojen aikataulun määrittämiseksi. Sijoitukset olisi lisäksi tehtävä monipuolisesti ja riittävän hajautetusti, jotta yritys voi mukautua muuttuviin taloudellisiin olosuhteisiin.

35-41 artikla: Jälleenvakuutusyritysten solvenssimarginaali

Solvenssimarginaali on tärkeä osa toiminnan vakauden valvontaa. Ehdotuksessa säädetyt jälleenvakuutusyritysten solvenssimarginaalivaatimukset perustuvat nykyisiin vakuutusyrityksiä koskeviin sääntöihin. Kuten edellä todettiin, vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminta liittyvät läheisesti toisiinsa, joten niihin olisi sovellettava samoja solvenssimarginaalivaatimuksia.

Vahinkojälleenvakuutustoiminnan osalta ehdotuksessa sovelletaan vahinkovakuutusdirektiivissä 73/239/ETY (37 artikla) säädettyjä vaatimuksia. Joidenkin jälleenvakuutussopimustyyppien tai erityisten liiketoiminta-alojen ominaispiirteiden takia ehdotukseen on kuitenkin sisällytetty mahdollisuus vaaditun solvenssimarginaalin korottamiseen. Vahinkovakuutusdirektiivissä säädetään 50 prosentin korotuksesta vastuuvakuutuksiin niiden erityisen epävakaan riskien yleiskuvan vuoksi. Ehdotuksessa puolestaan säädetään enintään 50 prosentin korotuksesta solvenssimarginaaliin muiden erityisten vakuutustyyppien tai -luokkien kuin vastuuvakuutusten osalta. Solvenssimarginaalin mukautuksen toteuttaa komissio sille perustamissopimuksen nojalla kuuluvien täytäntöönpanovaltuuksien mukaisesti ja kuultuaan ensin vakuutuskomiteaa. Toimenpiteet on toteutettava päätöksen 1999/468/EY 5 artiklassa säädetyn sääntelymenettelyn mukaisesti (55 artikla). Solvenssimarginaalin korotusta käytetään vasta perusteellisten analyysien ja asianomaisten laajan kuulemisen jälkeen.

Tasapuolisten toimintaedellytysten tarjoamiseksi jälleenvakuutusyrityksille ja jälleenvakuutustoimintaa harjoittaville vakuutusyrityksille ehdotuksessa säädetään myöhemmin tehtävistä mukautuksista vahinkovakuutusdirektiiviin 73/239/ETY ja henkivakuutusdirektiiviin 2002/83/EY. Vakuutusyrityksiin, jotka harjoittavat jälleenvakuutustoimintaa tulevien jälleenvakuutusten muodossa, sovelletaan tämän mukaisesti jälleenvakuutusdirektiivin säännöksissä vaadittua solvenssimarginaalia, jos jälleenvakuutustoiminnan osuus niiden koko liiketoiminnasta on huomattava (57 artiklan 5 kohta ja 59 artiklan 8 kohta). Kyseisiä säännöksiä sovelletaan komission tehtyä päätöksen vahinkovakuutustoiminnan vaaditun solvenssimarginaalin mukauttamisesta (43 artikla).

Henkivakuutustoiminnan vaadittu solvenssimarginaali lasketaan henkivakuutusdirektiivin 2002/83/EY (38 artikla) mukaisesti.

Jos jälleenvakuutusyritys harjoittaa samanaikaisesti sekä henki- että vahinkojälleenvakuutustoimintaa, sekä vahinko- että henkijälleenvakuutustoiminnalta vaaditun solvenssimarginaalin on katettava vaadittujen solvenssimarginaalien kokonaismäärä (39 artikla).

Käytettävissä olevan solvenssimarginaalia edustavat 36 artiklassa luetellut varat. Sallittuja varoja ovat varat, jotka on jo hyväksytty vahinko- ja henkivakuutusdirektiiveillä edustamaan solvenssimarginaalia.

Ehdotuksen 40 artiklassa säädetään jälleenvakuutustoiminnan harjoittajilta vaadittavasta vähimmäistakuurahastosta. Takuurahastolla tarkoitetaan vaadittua vähimmäispääomaa, joka jälleenvakuutusyrityksellä on jatkuvasti oltava harjoittaakseen jälleenvakuutustoimintaa riittävän vakavaraisissa oloissa. Ehdotuksen mukaan takuurahaston on oltava vähintään 3 miljoonaa euroa. Jälleenvakuutusalan kytkösyritysten kohdalla kotijäsenvaltio voi kuitenkin asettaa takuurahastovaatimuksen 1 miljoonaan euroon. Näin pyritään ottamaan huomioon jälleenvakuutusalan kytkösyritysten erityispiirteet ja varsinkin se, että ne ovat yleensä keskikokoisia tai pieniä yrityksiä, joiden toiminta rajoittuu pelkästään niiden yritysten riskien kattamiseen, joihin kyseinen jälleenvakuutusalan kytkösyritys kuuluu.

42-44 artikla: Taloudellisissa vaikeuksissa olevat jälleenvakuutusyritykset - Toimiluvan peruuttaminen

Jälleenvakuutusyrityksen toimivaltaisilla viranomaisilla olisi oltava asianmukaiset valtuudet toteuttaa toimenpiteitä sellaista jälleenvakuutusyritystä kohtaan, jonka taloudellinen tilanne heikkenee, jolloin yritys ei esimerkiksi pysty muodostamaan riittävää vakuutusteknistä vastuuvelkaa eikä sen solvenssimarginaali yllä vaaditulle tasolle. Tällöin toimivaltaisilla viranomaisilla on oltava valtuudet vaatia rahoitussuunnitelmaa, tervehdyttämissuunnitelmaa tai taloudellisen aseman tervehdyttämissuunnitelmaa taikka kieltää jälleenvakuutusyritykseltä varojen vapaa hallinta.

On lisäksi tärkeää säätää, että jälleenvakuutusyritykselle myönnetty toimilupa voidaan peruuttaa erityistapauksissa (ts. toimiluvalle asetetut edellytykset eivät täyty, liiketoiminnan harjoittamiselle asetettujen edellytysten ja säännösten vakava laiminlyönti jne.).

Ehdotuksessa annetut säännökset ovat samat kuin vakuutusyrityksiin jo nyt sovellettavat säännökset.

45-46 artikla: Sijoittautumisvapauden ja palveluiden tarjoamisen vapauden perusteella harjoitettava jälleenvakuutustoiminta

Kotijäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta asianmukaisen toimiluvan saaneella jälleenvakuutusyrityksellä on oikeus harjoittaa jälleenvakuutustoimintaa koko yhteisössä joko sijoittautumisvapauden tai palveluiden tarjoamisen vapauden perusteella (4 artiklan 1 kohta).

Ehdotuksen 45 artiklassa säädetään menettelystä tapauksissa, joissa sijoittautumisvapauden tai palveluiden tarjoamisen vapauden perusteella toimiva jälleenvakuutusyritys ei noudata kotijäsenvaltiossa sovellettavia säännöksiä. Ehdotettu järjestelmä perustuu vakuutusdirektiiveissä säädettyyn järjestelmään. Sen lähtökohtana on yhteistyö kotijäsenvaltion ja vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten välillä.

Ehdotuksen 46 artiklassa säädetään kaikkien jälleenvakuutettujen velkojien yhdenvertaisesta kohtelusta jälleenvakuutusyrityksen likvidaation tapauksessa. Velkojien välillä ei tehdä eroja jälleenvakuutussopimusten tekotapaan liittyvien syiden perusteella eli sen perusteella, harjoitetaanko toimintaa sijoittautumisvapauden vai palveluiden tarjoamisen vapauden perusteella. Kyseisessä artiklassa ei kuitenkaan säädetä kansallisten likvidaatiosääntöjen yhteensovittamisesta. Vakuutusyritysten osalta tällaisesta yhteensovittamisesta säädetään direktiivissä 2001/17/EY (vakuutusyritysten likvidaatiota koskeva direktiivi). [13] Myös vakuutusyritysten likvidaatiota koskevaa direktiiviä voidaan joutua mukauttamaan myöhemmin perusteellisen tutkinnan jälkeen, jotta sen soveltamisala kattaisi myös jälleenvakuutusyritykset.

[13] EYVL L 110, 20.4.2001, s. 28.

47-50 artikla: Kolmansien maiden jälleenvakuutusyritykset

Jälleenvakuutusyrityksiin, joiden kotipaikka sijaitsee kolmannessa maassa ja jotka harjoittavat jälleenvakuutustoimintaa jäsenvaltiossa, ei voida soveltaa edullisempaa kohtelua kuin jälleenvakuutusyrityksiin, joiden kotipaikka sijaitsee kyseisessä jäsenvaltiossa (47 artikla).

Ehdotuksen 48 artiklassa säädetään mahdollisuudesta tehdä kolmansien maiden kanssa sopimuksia jälleenvakuutusyritysten valvonnasta. Tällaisten kansainvälisten sopimusten tarkoituksena on erityisesti edistää jälleenvakuutusyrityksiä koskevien tietojen vaihtoa EU:n ja kyseisten kolmansien maiden toimivaltaisten viranomaisten välillä sekä määrätä EU:n ja kolmansien maiden jälleenvakuutusta koskevien valvontasääntöjen ja -käytäntöjen vastavuoroisesta tunnustamisesta. Tämä säännös on erityisen tärkeä poistettaessa jälleenvakuutusalan sääntelyesteitä, jotka estävät yhteisön jälleenvakuutusyritysten pääsyn kolmansien maiden markkinoille.

51-54 artikla: Jo toimivien jälleenvakuutusyritysten saamat oikeudet - Liiketoimintaansa lakkauttamassa olevat jälleenvakuutusyritykset

Jälleenvakuutusyritys, jolla oli oikeus tai toimilupa harjoittaa jälleenvakuutustoimintaa kotijäsenvaltionsa säännösten mukaisesti ennen tämän direktiivin täytäntöönpanoa, voi jatkaa toiminnan harjoittamista joutumatta hakemaan toimilupaa. Kyseiseen jälleenvakuutusyritykseen sovelletaan kuitenkin tämän direktiivin säännöksiä ja erityisesti jälleenvakuutusyrityksen vakavaraisuutta (vakuutustekninen vastuuvelka, solvenssimarginaali ja takuurahasto), johdon ammatillista pätevyyttä ja hyvää mainetta tai määräomistusosakkaiden soveltuvuutta koskevia vaatimuksia. Direktiivissä säädetään jäsenvaltioiden oikeudesta myöntää kahden vuoden siirtymäkausi sen välttämiseksi, että jo toimivat jälleenvakuutusyritykset joutuvat taloudellisiin vaikeuksiin pyrkiessään täyttämään kyseiset vaatimukset (51 artikla).

Jälleenvakuutusyritykset, jotka ovat lopettaneet uusien jälleenvakuutussopimusten tekemisen tämän direktiivin täytäntöönpanopäivään mennessä ja jotka hallinnoivat pelkästään voimassa olevaa vakuutuskantaansa lopettaakseen toimintansa, eivät kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan. Koska nämä yritykset eivät kuitenkaan kuulu direktiivissä säädetyn yhden toimiluvan järjestelmän soveltamisalaan, avoimuuden ja oikeusvarmuuden kannalta on ensisijaisen tärkeää, että jäsenvaltiot laativat luettelon kyseisistä jälleenvakuutusyrityksistä ja antavat sen tiedoksi kaikille jäsenvaltioille (52 artikla).

Lisäksi 53 artiklassa säädetään jälleenvakuutusyrityksen oikeudesta hakea muutosta itseään koskevaan päätökseen, jonka toimivaltaiset viranomaiset ovat tehneet soveltaessaan tämän direktiivin täytäntöön panemiseksi antamiaan kansallisia säännöksiä.

55-56 artikla: Komission täytäntöönpanovaltuudet tehdä direktiiviin teknisiä mukautuksia

Ehdotuksessa säädetään mahdollisuudesta tehdä teknisiä mukautuksia direktiivin erityissäännöksiin. Täytäntöönpanovaltuudet, jotka komissio saa direktiivin nojalla, koskevat 56 artiklassa lueteltuja säännöksiä. Direktiivillä 91/675/ETY perustettu vakuutuskomitea avustaa komissiota sille siirretyn täytäntöönpanovallan käytössä. Komission toteuttamissa toimenpiteissä on noudatettava menettelyä, josta säädetään menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY 5 artiklan 6 kohdassa.

Täytäntöönpanovaltuuksia on käytettävä erityisesti vaaditun solvenssimarginaalin korottamiseen muita vakuutusluokkia kuin vastuuvakuutuksia koskevien erityisten sopimustyyppien tai vakuutustoiminnan lajien osalta (37 artiklan 3 ja 4 kohta).

57 -60 artikla: Vahinko-, henki- ja vakuutusyritysryhmädirektiiveihin tehtävät tekniset mukautukset

Jälleenvakuutusalaa koskevan yhteisön säännöstön käyttöönotolla on vaikutusta voimassa oleviin vakuutusdirektiiveihin (vahinko-, henki- ja vakuutusyritysryhmädirektiivit [14]). Koska vakuutusalan lainsäädäntökehys saadaan tämän ehdotuksen hyväksymisen myötä valmiiksi, lainsäädäntökehyksen johdonmukaisuuden varmistaminen edellyttää sen huomioon ottamista. Nykyisiä vakuutusdirektiivejä on tämän vuoksi mukautettava. Tämä koskee esimerkiksi jälleenvakuutusyrityksen epäsuoraa valvontaa, jota harjoittavat sellaisen vakuutusyrityksen toimivaltaiset viranomaiset, joka on tehnyt jälleenvakuutussopimuksen tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvan yhteisön jälleenvakuuttajan [15] kanssa. Vakuutusyrityksen toimivaltaiset viranomaiset eivät voi kieltäytyä hyväksymästä tällaista jälleenvakuutussopimusta syistä, jotka liittyvät suoraan jälleenvakuuttajan vakavaraisuuteen.

[14] Vahinkovakuutukset: direktiivit 73/239/ETY, 88/357/ETY ja 92/49/ETY; henkivakuutukset: direktiivi 2002/83/ETY; vakuutusyritysryhmät: direktiivi 98/78/ETY (EYVL L 330, 5.12.1998, s. 1).

[15] Tai vahinko- tai henkivakuutusdirektiivien (direktiivit 73/239/ETY ja 2002/83/EY) nojalla toimiluvan saanut yhteisön vakuutusyritys.

Ehdotuksessa säädetään myös, ettei vakuutusyrityksiltä enää vaadita varojen sitomista saamatta jääneiden vakuutusmaksujen ja korvausvastuun kattamiseksi, jos tämän direktiivin mukaisesti toimiluvan saanut jälleenvakuutusyritys tai direktiivien 73/239/ETY (vahinkovakuutukset) tai 2002/83/EY (henkivakuutukset) mukaisesti toimiluvan saanut vakuutusyritys on jälleenvakuuttanut kyseiset yritykset.

Mukautusten tarkoituksena on lisäksi sisällyttää jälleenvakuutuksia vastaan ottavat ensivakuutusliikkeet jälleenvakuutusyrityksille asetettujen solvenssimarginaalivaatimusten soveltamisalaan ja tarjota tasapuoliset toimintaedellytykset sisäistä jälleenvakuutustoimintaa harjoittaville yrityksille.

Myös vakuutusyritysryhmiä koskevaa direktiiviä 98/78/EY [16] mukautetaan siten, että siinä otetaan huomioon EU:n jälleenvakuutusyritysten ottaminen valvonnan kohteiksi. Finanssiryhmittymiä koskevaa direktiiviä 2002/87/EY [17] on mukautettava myöhemmässä vaiheessa.

[16] EYVL L 330, 5.12.1998, s. 1.

[17] EUVL L 35, 11.2.2003, s. 1.

Direktiiviä 2001/17/EY voidaan myös joutua mukauttamaan jälleenvakuutusyritysten sisällyttämiseksi sen soveltamisalaan, sillä jälleenvakuutusyritykset eivät tällä hetkellä kuulu vakuutusyritysten likvidaatiota koskevan direktiivin soveltamisalaan. Tämän kysymyksen käsittelyä on vielä jatkettava, jotta voidaan kartoittaa aiheet, joita on tarkasteltava aiheellisten mukautusten tekemiseksi.

2004/0097 (COD)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI jälleenvakuutuksesta ja neuvoston direktiivien 73/239/ETY ja 92/49/ETY sekä direktiivien 98/78/EY ja 2002/83/EY muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 47 artiklan 2 kohdan ja 55 artiklan,

huomioon komission ehdotuksen [18],

[18] EUVL C [...], [...], s. [...].

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon [19],

[19] EUVL C [...], [...], s. [...].

huomioon alueiden komitean lausunnon [20],

[20] EUVL C [...], [...], s. [...].

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä [21],

[21] EUVL C [...], [...], s. [...].

sekä katsovat seuraavaa

(1) Muun ensivakuutusliikkeen kuin henkivakuutusliikkeen aloittamista ja harjoittamista koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 24 päivänä heinäkuuta 1973 annetussa neuvoston direktiivissä 73/239/ETY [22], muuta ensivakuutusta kuin henkivakuutusta koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta sekä direktiivien 73/239/ETY ja 88/357/ETY muuttamisesta 18 päivänä kesäkuuta 1992 annetussa neuvoston direktiivissä 92/49/ETY [23] sekä henkivakuutuksesta 5 päivänä marraskuuta 2002 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2002/83/ETY [24] säädetään ensivakuutusliikkeen aloittamisesta ja harjoittamisesta yhteisössä.

[22] EYVL L 228, 16.8.1973, s. 3.

[23] EYVL L 228, 11.8.1992, s. 1; direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2002/87/EY (EUVL L 35, 11.2.2003, s. 1).

[24] EUVL L 345, 19.12.2002, s. 1.

(2) Kyseisissä direktiiveissä säädetään vakuutustoimintaa sisämarkkinoilla harjoittaviin vakuutusyrityksiin sovellettavasta oikeudellisesta kehyksestä sekä sijoittautumisvapauden että palveluiden tarjoamisen vapauden kannalta, jotta helpotettaisiin niiden vakuutusyritysten harjoittamaa yhteisön alueella sijaitsevien riskien kattamista, joiden kotipaikka on yhteisössä, ja annettaisiin vakuutuksenottajille mahdollisuus turvautua paitsi omaan jäsenvaltioonsa sijoittautuneisiin vakuutuksenantajiin, myös vakuutuksenantajiin, joiden kotipaikka on yhteisössä ja jotka ovat sijoittautuneet muihin jäsenvaltioihin.

(3) Kyseisissä direktiiveissä säädettyä järjestelmää sovelletaan ensivakuutusliikkeiden koko liiketoimintaan eli sekä ensivakuutusliikkeen harjoittamiseen että tulevien jälleenvakuutusten muodossa harjoitettavaan toimintaan; erikoistuneiden jälleenvakuutusyritysten harjoittama jälleenvakuutustoiminta ei kuitenkaan kuulu kyseisen järjestelmän eikä muun yhteisön lainsäädännössä säädetyn järjestelmän soveltamisalaan.

(4) Jälleenvakuutusala on erittäin tärkeä talouden ala, sillä se tarjoaa ensivakuutusliikkeille mahdollisuuden lisätä vakuutustoiminnan harjoittamiseen ja vakuutussuojan tarjoamiseen liittyvää kapasiteettiaan sekä alentaa pääomakustannuksiaan; jälleenvakuutustoiminnalla on keskeinen asema myös rahoitusjärjestelmän vakauttamisessa, sillä se on tärkeä tekijä vakavaraisuuden lujittamisen ja ensivakuutusmarkkinoiden sekä koko rahoitusjärjestelmän vakauden kannalta, koska ne harjoittavat laajaa rahoituksen välitystoimintaa ja institutionaalista sijoitustoimintaa.

(5) Sijoittautumisvapauden ja palveluiden tarjoamisen vapauden rajoitusten poistamisesta jälleenvakuutuksen ja edelleenvakuutuksen osalta 25 päivänä helmikuuta 1964 annetussa neuvoston direktiivissä 64/225/ETY [25] säädetään jälleenvakuutuspalveluiden tarjoajan kansalaisuuteen tai asuinpaikkaan liittyvien sijoittautumisvapauden ja palveluiden tarjoamisen vapauden rajoitusten poistamisesta. Kyseisellä direktiivillä ei kuitenkaan poistettu rajoituksia, jotka aiheutuvat jälleenvakuutustoiminnan vakavaraisuutta koskevien kansallisten säännösten välisistä eroista. Tämä tilanne on johtanut huomattaviin eroihin yhteisössä harjoitettavassa jälleenvakuutusyritysten valvonnassa, mikä luo esteitä jälleenvakuutustoiminnan harjoittamiselle, kuten jälleenvakuutusyritysten velvollisuus sitoa varoja ensivakuutusliikkeen vakuutusteknisten vastuuvelkojen kattamiseen omalta osaltaan, jälleenvakuutusyritysten velvoittaminen noudattamaan eri valvontasääntöjä eri jäsenvaltioissa, joissa ne harjoittavat toimintaa, ja ensivakuutusliikkeiden toimivaltaisten viranomaisten jälleenvakuutusyrityksen toiminnan eri osa-alueisiin kohdistama epäsuora valvonta.

[25] EYVL 56, 4.4.1964, s. 878.

(6) Jälleenvakuutusala on rahoituspalveluiden toimintasuunnitelman mukaan ala, jolla tarvitaan toimia yhteisön tasolla rahoituspalveluiden sisämarkkinoiden toteuttamiseksi. Tärkeimmät rahoitusalan järjestöt, kuten Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Kansainvälinen vakuutusvalvontaviranomaisten järjestö (IAIS), ovat lisäksi painottaneet, että jälleenvakuutuksen valvontaa koskevien yhteisön tasolla yhdenmukaistettujen sääntöjen puuttuminen jättää rahoituspalveluiden sääntelypuitteisiin suuren tyhjiön, joka olisi täytettävä.

(7) Tämän direktiivin tarkoituksena on luoda vakavaraisuutta koskeva sääntelykehys yhteisön jälleenvakuutustoiminnalle. Direktiivi on osa vakuutusalaa koskevaa yhteisön lainsäädäntöä, jonka tarkoituksena on vakuutusalan sisämarkkinoiden toteuttaminen.

(8) Direktiivi on yhdenmukainen kansainvälisen yhteisön ja erityisesti Kansainvälisen vakuutusvalvontaviranomaisten järjestön (IAIS) harjoittaman jälleenvakuutusyritysten vakavaraisuussääntöjä koskevan toiminnan kanssa.

(9) Tässä direktiivissä sovelletaan ensivakuutusalaa koskevassa yhteisön lainsäädännössä noudatettua lähestymistapaa, joka perustuu toimilupien ja toiminnan vakauden valvontajärjestelmien vastavuoroisen tunnustamisen kannalta olennaiseen, välttämättömään ja riittävään yhdenmukaistamiseen ja mahdollistaa yhden, koko yhteisössä voimassa olevan toimiluvan myöntämisen ja kotijäsenvaltion harjoittaman valvonnan periaatteen noudattamisen.

(10) Jälleenvakuutustoiminnan aloittamiseen ja harjoittamiseen vaaditaan tämän vuoksi yksi virallinen toimilupa, jonka myöntämisestä vastaavat sen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset, jossa jälleenvakuutusyrityksen kotipaikka sijaitsee. Toimiluvan saaneella yrityksellä on lupa harjoittaa toimintaa koko yhteisössä joko sijoittautumisvapauden tai palveluiden tarjoamisen vapauden perusteella. Jäsenvaltio, jossa sivukonttori sijaitsee tai jossa palveluita tarjotaan, ei voi vaatia uutta toimilupaa jälleenvakuutusyrityksiltä, jotka haluavat harjoittaa siellä jälleenvakuutustoimintaa ja jotka ovat jo saaneet toimiluvan kotijäsenvaltiossaan. Jälleenvakuutusyrityksiä, jotka ovat jo saaneet toimiluvan kotijäsenvaltiossaan, ei myöskään pitäisi ottaa kyseisten jälleenvakuutusyritysten jälleenvakuuttaman vakuutusyrityksen toimivaltaisten viranomaisten harjoittaman lisävalvonnan eikä -tarkastusten kohteiksi. Jäsenvaltioilla ei myöskään pitäisi olla mahdollisuutta vaatia yhteisössä toimiluvan saanutta jälleenvakuutusyritystä antamaan vakuuksia, joilla katettaisiin kyseisen jälleenvakuutusyrityksen osuus riskien luovuttajan vakuutusteknisestä vastuuvelasta. Toimiluvan myöntämistä tai peruuttamista koskevat edellytykset olisi määriteltävä. Toimivaltaisten viranomaisten ei pitäisi myöntää toimilupaa eikä toimiluvan voimassaolon pidennystä jälleenvakuutusyritykselle, joka ei täytä tässä direktiivissä säädettyjä edellytyksiä.

(11) Tätä direktiiviä olisi sovellettava jälleenvakuutusyrityksiin, jotka harjoittavat pelkästään jälleenvakuutustoimintaa eivätkä lainkaan ensivakuutustoimintaa; lisäksi direktiiviä olisi sovellettava niin kutsuttuihin jälleenvakuutusalan kytkösyrityksiin, joiden perustajina tai omistajina ovat muut kuin vakuutusyritysryhmään kuuluvien vakuutusyritysten lisävalvonnasta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/78/EY [26] soveltamisalaan kuuluvat teolliset, kaupalliset tai rahoitusalan yritykset ja jotka jälleenvakuuttavat ainoastaan niiden yritysten riskejä, joihin ne itse kuuluvat.

[26] EYVL L 330, 5.12.1998, s. 1. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2002/87/EY (EUVL L 35, 11.2.2003, s. 1).

(12) Tätä direktiiviä ei kuitenkaan pitäisi soveltaa vakuutusyrityksiin, jotka kuuluvat jo direktiivien 73/239/ETY ja 2002/83/EY soveltamisalaan. Jotta voitaisiin kuitenkin varmistaa myös jälleenvakuutustoimintaa harjoittavien vakuutusyritysten vakavaraisuus ja jälleenvakuutustoiminnan erityispiirteiden ottaminen riittävän laajasti huomioon kyseisten vakuutusyritysten pääomavaatimuksissa, tässä direktiivissä annettuja jälleenvakuutusyritysten solvenssimarginaalia koskevia säännöksiä olisi sovellettava myös kyseisten vakuutusyritysten harjoittamaan jälleenvakuutustoimintaan, jos jälleenvakuutustoiminnan osuus niiden koko liiketoiminnasta on huomattava.

(13) Tässä direktiivissä olisi täsmennettävä toimivaltaisille viranomaisille annetut valvontavaltuudet ja -keinot. Kotijäsenvaltion toimivaltaisilla viranomaisilla olisi oltava vastuu vakuutusyrityksen toiminnan vakauden valvonnasta erityisesti, kun on kyse niiden vakavaraisuudesta, riittävän vakuutusteknisen vastuuvelan muodostamisesta sekä tämän vastuuvelan kattamisesta hyvälaatuisilla varoilla.

(14) Jäsenvaltioiden toimivaltaisilla viranomaisilla olisi oltava käytettävissään tarpeelliset valvontakeinot sen varmistamiseksi, että jälleenvakuutusyritysten liiketoiminta on järjestäytynyttä koko yhteisössä riippumatta siitä, perustuuko se sijoittautumisvapauteen tai palveluiden tarjoamisen vapauteen. Niiden olisi erityisesti voitava toteuttaa aiheellisia suojatoimenpiteitä tai määrätä seuraamuksia, joiden tarkoituksena on estää jälleenvakuutuksen valvontaa koskevien määräysten mahdollinen noudattamatta jättäminen tai rikkominen.

(15) Olisi säädettävä tietojen vaihdosta toimivaltaisten viranomaisten ja sellaisten viranomaisten tai elinten kesken, joiden tehtävänä on tehostaa rahoitusjärjestelmän toiminnan vakautta. Toimitettavien tietojen luottamuksellisuuden säilyttämiseksi tietojen vastaanottajien määrä olisi rajattava tiukasti. Tämän vuoksi olisi säädettävä edellytyksistä, joilla annetaan valtuudet edellä mainittujen tietojen vaihtamiseen. Silloin kun on säädetty, että tietoja saa antaa ainoastaan toimivaltaisten viranomaisten erityisellä luvalla, viranomaiset voivat tarvittaessa asettaa suostumukselleen tiukkoja rajoituksia. Sen varmistamiseksi, että toimivaltaiset viranomaiset kohdistavat riittävää valvontaa jälleenvakuutusyrityksiin, tässä direktiivissä olisi säädettävä jäsenvaltioiden mahdollisuudesta tehdä sopimuksia tietojenvaihdosta kolmansien maiden kanssa edellyttäen, että luovutettujen tietojen salassapito taataan asianmukaisella tavalla.

(16) Jälleenvakuutusyritysten toiminnan vakauden valvonnan tehostamiseksi olisi säädettävä, että tilintarkastaja on velvollinen viipymättä ilmoittamaan toimivaltaisille viranomaisille, kun hän tässä direktiivissä säädetyllä tavalla saa tehtäväänsä suorittaessaan tietoonsa seikkoja, joilla voi olla vakava vaikutus jälleenvakuutusyrityksen rahoitustilanteeseen tai sen hallinnon ja kirjanpidon organisointiin. Tavoitellun päämäärän kannalta jäsenvaltioiden olisi säädettävä, että tämä velvollisuus koskee kaikkia tapauksia, joissa tilintarkastaja saa tietoonsa tällaisia seikkoja suorittaessaan tehtäväänsä yrityksessä, jolla on läheiset sidokset jälleenvakuutusyritykseen. Tilintarkastajien velvollisuus ilmoittaa tarvittaessa toimivaltaisille viranomaisille jälleenvakuutusyritystä koskevista seikoista ja päätöksistä, jotka tulevat heidän tietoonsa heidän suorittaessaan tehtäviään muussa yrityksessä kuin jälleenvakuutusyrityksessä, ei sinänsä vaikuta heidän tehtäviensä luonteeseen tuossa yrityksessä eikä tapaan, jolla heidän on hoidettava tehtävänsä kyseisessä yrityksessä.

(17) Olisi säädettävä tämän direktiivin soveltamisesta jo toimiviin jälleenvakuutusyrityksiin, jotka ovat saaneet jäsenvaltion säännösten mukaisesti toimiluvan tai oikeuden harjoittaa jälleenvakuutustoimintaa jo ennen direktiivin voimaantuloa.

(18) Jotta jälleenvakuutusyritys voi täyttää sitoumuksensa, kotijäsenvaltion olisi vaadittava jälleenvakuutusyritystä muodostamaan riittävä vakuutustekninen vastuuvelka. Vakuutusteknisen vastuuvelan määrä olisi määritettävä vakuutusyritysten tilinpäätöksistä ja konsolidoiduista tilinpäätöksistä 19 päivänä joulukuuta 1991 annetun direktiivin 91/674/ETY [27] mukaisesti; henkijälleenvakuutustoiminnan osalta kotijäsenvaltion olisi lisäksi voitava antaa direktiivin 2002/83/EY mukaisesti yksityiskohtaisempia sääntöjä.

[27] EYVL L 374, 31.12.1991, s. 7. Direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2003/51/EY (EUVL L 178, 17.7.2003, s. 16).

(19) Jälleenvakuutusyritystä, joka harjoittaa jälleenvakuutustoimintaa tarjoamalla luottovakuutuksia ja jonka luottojälleenvakuutustoiminnan osuus sen koko liiketoiminnasta on vähäistä suurempi, olisi vaadittava muodostamaan tasoitusvastuu, joka on erillään solvenssimarginaalista; tasoitusvastuu olisi laskettava käyttämällä yhtä menetelmistä, joista säädetään direktiivissä 73/239/ETY ja jotka katsotaan keskenään vastaaviksi. Lisäksi tässä direktiivissä olisi säädettävä kotijäsenvaltion oikeudesta vaatia niitä jälleenvakuutusyrityksiä, joiden kotipaikka sijaitsee sen alueella, muodostamaan antamiensa sääntöjen mukaisesti tasoitusvastuut muille kuin luottojälleenvakuutusriskien luokille.

(20) Jälleenvakuutusyrityksellä olisi oltava riittävästi varoja vakuutusteknisen vastuuvelan kattamiseen ottaen huomioon jälleenvakuutusyrityksen harjoittaman liiketoiminnan laatu ja erityisesti odotettavissa olevien korvausmaksujen luonne, määrä ja kesto jälleenvakuutusyrityksen monipuolisesti ja riittävän hajautetusti tekemien sijoitusten riittävyyden, likviditeetin, varmuuden, laadun, kannattavuuden ja yhteensopivuuden turvaamiseksi; kyseiset sijoitukset antavat yritykselle mahdollisuuden mukautua riittävässä määrin muuttuviin taloudellisiin olosuhteisiin ja erityisesti

(21) On välttämätöntä, että vakuutusteknisen vastuuvelan kattamiseen riittävien varojen lisäksi vakuutusyrityksillä on täydentävä rahasto, niin sanottu solvenssimarginaali, jota edustavat vapaat varat ja toimivaltaisen viranomaisen suostumuksella muut taseen ulkopuoliset varallisuuserät, jotka toimivat puskurina haitallisiin liiketoiminnan heilahteluihin varautumiseksi. Tämä vaatimus on tärkeä osa toiminnan vakauden valvontaa. Odotettaessa nykyisen solvenssimarginaalijärjestelmän tarkistamista osana meneillään olevaa komission solvenssi II -hanketta jälleenvakuutusyrityksiltä vaadittava solvenssimarginaali olisi määritettävä ensivakuutusalaan tällä hetkellä sovellettavan lainsäädännön nojalla.

(22) Joidenkin jälleenvakuutussopimustyyppien tai erityisten liiketoiminta-alojen ominaispiirteiden huomioon ottamiseksi olisi säädettävä mukautusten tekemisestä vaaditun solvenssimarginaalin laskentaan; komission olisi tehtävä mukautukset käyttäen perustamissopimuksella sille siirrettyjä täytäntöönpanovaltuuksia ja kuultuaan neuvoston direktiivillä 91/675/ETY [28] perustettua vakuutuskomiteaa. Nämä toimenpiteet olisi toteutettava soveltamalla menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY [29] 5 artiklassa säädettyä sääntelymenettelyä.

[28] EYVL L 374, 31.12.1991, s. 32.

[29] EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23.

(23) Luettelon eristä, jotka voivat edustaa tämän direktiivin mukaista käytettävissä olevaa solvenssimarginaalia, olisi vastattava direktiiveissä 73/239/ETY ja 2002/83/EY annettua luetteloa.

(24) Jälleenvakuutusyrityksillä olisi oltava myös takuurahasto, jotta voitaisiin varmistaa, että niillä on riittävästi varoja perustamisajankohtanaan ja että liiketoiminnan jatkuessa niiden solvenssimarginaali ei missään tapauksessa laske turvaavuuden vähimmäistason alapuolelle; jälleenvakuutusalan kytkösyritysten erityispiirteiden huomioon ottamiseksi olisi kuitenkin säädettävä kotijäsenvaltion mahdollisuudesta asettaa jälleenvakuutusalan kytkösyrityksiltä vaadittavan vähimmäistakuurahaston määrää.

(25) Tämän direktiivin tietyissä säännöksissä määritetään vähimmäisvaatimukset. Kotijäsenvaltioiden olisi voitava tiukentaa erityisesti vaadittua solvenssimarginaalia koskevia sääntöjä niiden jälleenvakuutusyritysten osalta, jotka ovat saaneet toimiluvan omilta toimivaltaisilta viranomaisiltaan.

(26) On välttämätöntä säätää toimenpiteistä tapauksissa, joissa yrityksen taloudellinen asema muuttuu sellaiseksi, että sen on vaikea täyttää vakuutussopimuksista aiheutuvia velvoitteitaan. Erityistilanteissa on tarpeen myöntää toimivaltaisille viranomaisille valtuudet ryhtyä toimiin riittävän varhaisessa vaiheessa. Käyttäessään näitä valtuuksia toimivaltaisten viranomaisten olisi kuitenkin ilmoitettava jälleenvakuutusyrityksille valvontatoimiin johtaneet syyt hyvän hallinnon ja puolueettoman oikeudenkäynnin periaatteiden mukaisesti. Niin kauan kuin tilanne pysyy ennallaan, toimivaltaisia viranomaisia olisi estettävä antamasta todistusta siitä, että jälleenvakuutusyrityksellä on riittävä solvenssimarginaali.

(27) On välttämätöntä säätää yhteistyön järjestämisestä jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä, jotta voitaisiin varmistaa, että jälleenvakuutusyritys, joka harjoittaa toimintaa sijoittautumisvapauden ja palveluiden tarjoamisen vapauden

(28) Olisi säädettävä oikeudesta hakea tuomioistuimilta muutosta toimiluvan epäämistä tai peruuttamista koskeviin päätöksiin.

(29) On tärkeää säätää, ettei jälleenvakuutusyrityksiä, joiden kotipaikka sijaitsee yhteisön ulkopuolella ja jotka harjoittavat jälleenvakuutustoimintaa yhteisössä, ei pitäisi kohdella suopeammin kuin jälleenvakuutusyrityksiä, joiden kotipaikka sijaitsee jäsenvaltiossa.

(30) Jälleenvakuutusalan kansainvälisten näkökohtien kannalta olisi suotavaa säätää mahdollisuudesta tehdä kansainvälisiä sopimuksia kolmansien maiden kanssa kunkin sopimuspuolen alueella toimintaa harjoittaviin jälleenvakuuttajiin sovellettavien valvontakeinojen määrittelemiseksi.

(31) Olisi säädettävä joustavasta menettelystä, jolla voidaan arvioida yhteisön laajuisesti toiminnan vakauden valvontaa suhteessa kolmansiin maihin, jotta voidaan edistää niiden jälleenvakuutuspalveluiden vapauttamista joko sijoittautumisen tai palveluiden rajatylittävän tarjoamisen kautta. Tässä direktiivissä säädetään tämän vuoksi menettelyistä kolmansien maiden kanssa käytäviä neuvotteluita varten.

(32) Komissiolla olisi oltava valtuudet hyväksyä täytäntöönpanotoimenpiteitä edellyttäen, että niillä ei muuteta tämän direktiivin keskeisiä osia. Toimenpiteillä pyritään mahdollistamaan jälleenvakuutusalan tulevan kehityksen ottaminen huomioon yhteisössä. Tämän direktiivin täytäntöönpanon edellyttämät toimenpiteet olisi vahvistettava päätöksen 1999/468/EY mukaisesti.

(33) Vakuutusalaan nykyisin sovellettavaa yhteisön lainsäädäntöä olisi mukautettava tällä direktiivillä säädetyn jälleenvakuutusyritysten uuden valvontajärjestelmän ottamiseksi huomioon ja koko vakuutusalan sääntelykehyksen johdonmukaisuuden varmistamiseksi. Mukautuksia olisi tehtävä erityisesti niihin voimassa oleviin säännöksiin, joissa säädetään ensivakuutusliikkeiden valvontaa harjoittavien toimivaltaisten viranomaisten mahdollisuudesta kohdistaa jälleenvakuutusyrityksiin epäsuoraa valvontaa. Lisäksi olisi kumottava nykyiset säännökset, joiden nojalla jäsenvaltiot voivat vaatia varojen sitomista vakuutusyrityksen vakuutusteknisten vastuuvelkojen kattamiseen, jos tämän direktiivin nojalla toimiluvan saanut jälleenvakuutusyritys tai vakuutusyritys on jälleenvakuuttanut vakuutuksenantajan. Olisi myös säädettävä, että jälleenvakuutustoimintaa harjoittavien vakuutusyritysten vaadittuun solvenssimarginaaliin sovelletaan tässä direktiivissä säädettyjä jälleenvakuutusyrityksiin sovellettavia solvenssimarginaalisäännöksiä, jos kyseisen toiminnan osuus niiden koko liiketoiminnasta on huomattava. Direktiivejä 73/239/ETY, 92/49/ETY ja 2002/83/EY olisi tämän vuoksi muutettava tämän mukaisesti vastaavalla tavalla.

(34) Direktiiviä 98/78/EY olisi muutettava siten, että voidaan varmistaa, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysryhmään kuuluviin jälleenvakuutusyrityksiin kohdistetaan lisävalvontaa samaan tapaan kuin vakuutusyrityksiin, jotka kuuluvat tällä hetkellä vakuutusyritysryhmään.

(35) Koska suunnitellun toiminnan tavoitetta, joka on säädöksen antaminen antaa jälleenvakuutustoiminnan aloittamista ja harjoittamista varten, ei voida riittävällä tavalla saavuttaa jäsenvaltioiden tasolla, vaan se voidaan suunnitellun toiminnan vaikutukset ja laajuus huomioon ottaen saavuttaa paremmin yhteisön tasolla, yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen. Koska tässä direktiivissä määritellään vähimmäisvaatimukset, jäsenvaltiot voivat säätää tiukemmista säännöistä,

OVAT ANTANEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

I OSASTO - SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT

1 artikla - Soveltamisala

1. Tässä direktiivissä annetaan säännöt, joita sovelletaan sellaisten yritysten itsenäisen jälleenvakuutustoiminnan aloittamiseen ja jatkamiseen, jotka ovat sijoittautuneet tai pyrkivät sijoittautumaan johonkin jäsenvaltioon.

2. Tätä direktiiviä ei sovelleta seuraaviin:

a) direktiivien 73/239/ETY ja 2002/83/EY soveltamisalaan kuuluviin vakuutusyrityksiin;

b) direktiivin 73/239/ETY 3 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuihin liiketoimiin ja toimijoihin;

c) direktiivin 2002/83/EY 3 artiklassa tarkoitettuihin liiketoimiin ja toimijoihin,

d) jäsenvaltion hallituksen harjoittamaan jälleenvakuutustoimintaan, kun tämä toimii tärkeään yleiseen etuun liittyvistä syistä viimeisenä mahdollisena vakuutuksenantajana markkinatilanteessa, jossa on objektiivisesti arvioiden mahdotonta saada muuta vakuutussuojaa.

2 artikla - Määritelmät

1. Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

a) 'jälleenvakuutuksella' toimintaa, jossa on kyse sellaisten riskien hyväksymisestä, jotka vakuutusyritys, muu jälleenvakuutusyritys tai Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/41/EY [30] soveltamisalaan kuuluva ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoava laitos on luovuttanut;

[30] EUVL L 235, 23.9.2003, s. 10.

b) 'jälleenvakuutusyrityksellä' jokaista yritystä, joka on saanut virallisen toimiluvan 3 artiklan mukaisesti;

c) 'sivukonttorilla' jokaista jälleenvakuutusyrityksen asioimistoa tai sivukonttoria;

d) 'toimipaikalla' jälleenvakuutusyrityksen kotipaikkaa tai sivukonttoria, ottaen huomioon, mitä c alakohdassa säädetään;

e) 'kotijäsenvaltiolla' jäsenvaltiota, jossa jälleenvakuutusyrityksen kotipaikka sijaitsee;

f) 'jäsenvaltiolla, jossa sivukonttori sijaitsee' jäsenvaltiota, jossa jälleenvakuutusyrityksen sivukonttori sijaitsee;

g) 'vastaanottavalla jäsenvaltiolla' jäsenvaltiota, jossa jälleenvakuutusyrityksellä on sivukonttori tai jossa se tarjoaa palveluita;

h) 'määräysvallalla' neuvoston direktiivin 83/349/ETY [31] 1 artiklassa määriteltyä emoyrityksen ja tytäryrityksen välistä yhteyttä tai vastaavaa luonnollisen tai oikeushenkilön ja yrityksen välistä yhteyttä;

[31] EYVL L 193, 18.7.1983, s. 1.

i) 'määräomistusyhteydellä' yrityksestä suoraan tai välillisesti omistettua osuutta, joka on vähintään 10 prosenttia yrityksen pääomasta tai äänivallasta taikka jolla voidaan vaikuttaa sen yrityksen johtamiseen, josta osuus omistetaan;

j) 'emoyrityksellä' direktiivin 83/349/ETY 1 ja 2 artiklassa määriteltyä emoyritystä;

k) 'tytäryrityksellä' direktiivin 83/349/ETY 1 ja 2 artiklassa määriteltyä tytäryritystä;

l) 'toimivaltaisilla viranomaisilla' kansallisia viranomaisia, joilla on lain tai asetuksen nojalla toimivalta valvonta jälleenvakuutusyrityksiä;

m) 'läheisillä sidoksilla' tilannetta, jossa kahden tai useamman luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön välillä on sidossuhde:

(i) omistusyhteyden kautta, eli että yrityksestä suoraan tai välillisesti määräysvallan kautta pidetään hallussa vähintään 20 prosenttia yrityksen äänivallasta tai pääomasta, tai

(ii) määräysvallan kautta kaikissa direktiivin 83/349/ETY 1 artiklan 1 ja 2 kohdan tapauksissa tai kun on kyse samankaltaisesta suhteesta luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön ja yrityksen välillä;

n) 'jälleenvakuutusalan kytkösyrityksellä' jälleenvakuutusyritystä, jonka omistaa joko muu rahoitusalan yritys kuin direktiivin 98/78/EY soveltamisalaan kuuluva vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys tai vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysryhmä, tai yksi tai useampi muu kuin rahoitusalan yritys,jonka tarkoituksena on jälleenvakuuttaa ainoastaan siihen yritysryhmään kuuluvien yritysten riskejä, johon se itse kuuluu, tai siihen yritysryhmään kuuluvien yritysten riskejä, johon jälleenvakuutusalan kytkösyritys kuuluu.

2. Edellä 1 kohdan c alakohtaa sovellettaessa yrityksen pysyvä läsnäolo jäsenvaltion alueella rinnastetaan asioimistoon tai sivukonttoriin, vaikka mainittu läsnäolo ei käsittäisi sivukonttoria tai asioimistoa, vaan ainoastaan toimiston, jota hoitaa yrityksen oma henkilökunta tai itsenäisesti toimiva henkilö, jolla on pysyvä valtuutus toimia yrityksen puolesta asioimiston tapaan.

Edellä 1 kohdan i alakohdan soveltamiseksi 12, 19, 20 ja 21 artiklan sekä 19 ja 21 artiklassa tarkoitettujen muiden omistusoikeuksien tasojen yhteydessä otetaan huomioon direktiivin 2001/34/ETY [32] 92 artiklassa tarkoitetut äänioikeudet.

[32] EYVL L 184, 6.7.2001, s. 66.

Edellä olevan 1 kohdan k alakohdan soveltamiseksi jokainen tytäryrityksen tytäryritys katsotaan myös näiden yritysten perimmäisen emoyrityksen tytäryritykseksi.

Edellä olevan 1 kohdan m alakohdan soveltamiseksi jokainen tytäryrityksen tytäryritys katsotaan näiden yritysten johdossa toimivan emoyrityksen tytäryritykseksi.

Edellä olevan 1 kohdan m alakohdan soveltamiseksi tilanteiden, joissa kaksi luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä tai useampi luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö on määräysvallan kautta pysyvästi sidoksissa yhteen ja samaan henkilöön, katsotaan myös muodostavan läheisen sidoksen tällaisten henkilöiden välille.

3. Silloin kun tässä direktiivissä viitataan euroon, kansalliseen valuuttaan sovellettavan vaihtoarvon on kunkin vuoden 31 päivästä joulukuuta oltava sen lokakuuta edeltävän kuukauden viimeisen päivän arvo, jolta on saatavissa eurovaihtoarvot kaikille yhteisön valuutoille.

II OSASTO - JÄLLEENVAKUUTUSTOIMINNAN ALOITTAMINEN JA

TOIMILUVAN MYÖNTÄMINEN JÄLLEENVAKUUTUSYRITYKSELLE

3 artikla - Toimilupaa koskeva periaate

Jälleenvakuutustoiminnan aloittamiseen on oltava ennalta myönnetty virallinen toimilupa.

Seuraavien yritysten on haettava tällaista toimilupaa kotijäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta:

a) yritykset, jotka perustavat kotipaikkansa kyseisen valtion alueelle; ja

b) jälleenvakuutusyritykset, jotka toimiluvan saatuaan laajentavat liiketoimintaansa muuhun kuin aiemman toimiluvan kattamaan jälleenvakuutustoimintaan.

4 artikla - Toimiluvan soveltamisala

1. Edellä 3 artiklassa tarkoitettu toimilupa on voimassa koko yhteisössä. Jälleenvakuutusyritys voi harjoittaa sen nojalla liiketoimintaa yhteisössä joko sijoittautumisoikeuden tai palveluiden tarjoamisen vapauden perusteella.

2. Toimilupa myönnetään hakijan pyynnön perusteella vahinkojälleenvakuutus-, henkijälleenvakuutus- tai kaiken jälleenvakuutustoiminnan harjoittamista varten.

Sen myöntäminen perustuu 6 artiklan b kohdan ja 11 artiklan mukaisesti toimitettavaan toimintasuunnitelmaan ja toimilupahakemuksen käsittelevän jäsenvaltion asettamien myöntämisedellytysten täyttymiseen.

5 artikla - Jälleenvakuutusyrityksen yhtiömuoto

1. Kotijäsenvaltion on vaadittava, että jälleenvakuutusyritykset, jotka hakevat toimilupaa, ovat yhtiömuodoltaan jokin liitteessä I mainituista.

Jälleenvakuutusyritys voi olla yhtiömuodoltaan myös neuvoston asetuksen (EY) N:o 2157/2001 [33] määritelmän mukainen eurooppayhtiö.

[33] EYVL L 294, 10.11.2001, .s. 1.

2. Jäsenvaltiot voivat tarvittaessa perustaa julkisoikeudellisia yrityksiä, sikäli kuin näiden yritysten tavoitteena on harjoittaa jälleenvakuutusliikettä vastaavilla edellytyksillä kuin yksityisoikeudelliset yritykset.

6 artikla - Edellytykset

Kotijäsenvaltion on vaadittava, että jälleenvakuutusyritykset, jotka hakevat toimilupaa:

a) rajoittavat liiketoimintansa jälleenvakuutustoimintaan ja siitä välittömästi johtuvaan liiketoimintaan; ne voivat hoitaa myös vakuutusholdingyhtiön tehtäviä ja harjoittaa direktiivin 2002/87/EY [34] 2 artiklan 8 kohdassa tarkoitettuun rahoitusalan toimintaan liittyvää toimintaa;

[34] EUVL L 35, 11.2.2003, s. 1.

b) esittävät 11 artiklan mukaisen toimintasuunnitelman;

c) omistavat 40 artiklan 2 kohdassa säädetyn vähimmäistakuurahaston; ja

d) ovat sellaisten henkilöiden tosiasiallisesti johtamia, jotka täyttävät hyvää mainetta, ammattipätevyyttä tai -kokemusta koskevat edellytykset.

7 artikla - Läheiset sidokset

1. Jos jälleenvakuutusyrityksen ja muun luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön välillä vallitsee läheinen sidos, toimivaltaiset viranomaiset voivat myöntää toimiluvan vain, jos sidos ei estä niitä hoitamasta tehokkaasti valvontaan liittyviä tehtäviään.

Toimivaltaisten viranomaisten on evättävä toimilupa, jos yhteen tai useampaan jälleenvakuutusyritykseen läheisesti sidoksissa olevaan luonnolliseen henkilöön tai oikeushenkilöön sovellettavan kolmannen maan lait, asetukset tai hallinnolliset määräykset taikka niiden täytäntöönpanoon liittyvät vaikeudet estävät viranomaisia hoitamasta tehokkaasti valvontaan liittyviä tehtäviään.

2. Toimivaltaisten viranomaisten on vaadittava jälleenvakuutusyrityksiä toimittamaan niille tiedot, jotka ne tarvitsevat valvoakseen, että kohdassa 1 tarkoitettuja edellytyksiä noudatetaan jatkuvasti.

8 artikla - Jälleenvakuutusyrityksen kotipaikka

on vaadittava, että jälleenvakuutusyritysten kotipaikka sijaitsee samassa jäsenvaltiossa kuin niiden sääntömääräinen kotipaikka.

9 artikla - Vakuutusehdot ja vakuutusmaksut

1. Tämä direktiivi ei estä jäsenvaltioita pitämästä edelleen voimassa tai antamasta lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä, joissa edellytetään perustamisasiakirjan ja yhtiöjärjestyksen hyväksymistä ja muiden tavanomaiseen valvontaan kuuluvien tarpeellisten asiakirjojen tiedoksi antamista.

2. Jäsenvaltiot eivät kuitenkaan saa antaa säännöksiä, joissa vaaditaan niiden vakuutussopimusten yleisten ja erityisten vakuutusehtojen, vakuutusmaksujen sekä lomakkeiden ja muiden sellaisten painettujen asiakirjojen ennalta hyväksymistä tai järjestelmällistä ilmoittamista, joita jälleenvakuutusyritys aikoo käyttää asioidessaan vakuutuksen luovuttavien tai edelleenvakuuttavien yritysten kanssa.

10 artikla - Markkinoiden taloudelliset tarpeet

Jäsenvaltiot eivät voi vaatia, että toimilupahakemusta käsiteltäessä on otettava huomioon markkinoiden taloudelliset tarpeet.

11 artikla - Toimintasuunnitelma

1. Edellä 6 artiklan b kohdassa tarkoitetun toimintasuunnitelman on sisällettävä seuraavat tiedot tai selvitykset:

a) niiden riskien laatu, joita jälleenvakuutusyritys aikoo kattaa,

b) jälleenvakuutusjärjestelyt, joista jälleenvakuutusyritys aikoo sopia luovuttavien yritysten kanssa,

c) edelleenvakuutusta koskevat pääperiaatteet,

d) erät, joista koostuu vähimmäistakuurahasto,

d) hallinnon ja myyntiverkon arvioidut perustamiskustannukset ja niiden kattamiseen tarkoitetut varat;

2. Edellä olevan 1 kohdan vaatimusten lisäksi toimintasuunnitelman on sisällettävä kolmelta ensimmäisestä tilikaudelta:

a) arviot muista hallintokustannuksista kuin perustamiskustannuksista, erityisesti juoksevista yleiskuluista ja palkkioista,

b) arviot vakuutusmaksuista ja korvauksista,

c) taseen kehittymistä koskeva ennuste;

d) arviot vastuuvelan ja solvenssimarginaalin kattamiseen tarkoitetuista varoista.

12 artikla - Määräomistusyhteyksiä omistavat osakkeenomistajat ja jäsenet

Kotijäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset eivät saa myöntää toimilupaa jälleenvakuutusliikkeen aloittamiseen, ennen kuin niille on ilmoitettu niiden suoraan tai välillisesti omistajina tai jäseninä olevien luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden nimet, joilla on määräomistusyhteys, ja näiden omistusyhteyksien määrät.

Samojen viranomaisten on evättävä toimilupa, jos viranomaiset, ottaen huomioon, että on tarpeen turvata jälleenvakuutusyrityksen vakaa ja järkevä johtaminen, eivät ole vakuuttuneita kyseisten osakkeenomistajien tai jäsenten pätevyydestä.

13 artikla- Toimiluvan epäävä päätös

Päätös, jolla toimilupa evätään, on yksityiskohtaisesti perusteltava ja annettava tiedoksi yritykselle.

Jäsenvaltion on säädettävä, että mahdollinen epäävä päätös voidaan saattaa 53 artiklan nojalla tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Samoin on säädettävä myös niissä tapauksissa, joissa toimivaltaiset viranomaiset eivät ole käsitelleet toimilupahakemusta kuuden kuukauden kuluessa sen vastaanottamisesta.

14 artikla - Muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kuuleminen ennakolta

1. Kyseisen toisen jäsenvaltion toimivaltaisia viranomaisia on kuultava ennen kuin toimilupa myönnetään jälleenvakuutusyritykselle,

a) joka on toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen tytäryritys; tai

b) joka on toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen emoyrityksen tytäryritys; tai

c) jossa määräysvalta on samalla luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä kuin toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneessa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä.

2. Luottolaitosten tai sijoituspalveluyritysten valvonnasta vastaavaa toisen jäsenvaltion toimivaltaista viranomaista on kuultava ennen kuin toimilupa myönnetään jälleenvakuutusyritykselle,

a) joka on yhteisössä toimiluvan saaneen luottolaitoksen tai sijoituspalveluyrityksen tytäryritys; tai

b) joka on yhteisössä toimiluvan saaneen luottolaitoksen tai sijoituspalveluyrityksen emoyrityksen tytäryritys; tai

c) jossa määräysvalta on samalla luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä kuin yhteisössä toimiluvan saaneessa luottolaitoksessa tai sijoituspalveluyrityksessä.

3. Tämän artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen asiaankuuluvien toimivaltaisten viranomaisten on kuultava toisiaan erityisesti arvioidessaan osakkeenomistajien sopivuutta sekä saman ryhmän toisen yrityksen johtamiseen osallistuvien johtajien mainetta ja kokemusta. Viranomaisten on ilmoitettava toisilleen kaikki osakkeenomistajien sopivuutta sekä johtajien mainetta ja kokemusta koskevat tiedot, jotka ovat merkityksellisiä muiden toimiluvan myöntämiseen osallistuvien toimivaltaisten viranomaisten sekä toimintaehtojen noudattamisen jatkuvan arvioinnin kannalta.

III OSASTO - JÄLLEENVAKUUTUSLIIKKEEN HARJOITTAMISTA KOSKEVAT EDELLYTYKSET

1 luku - Taloudellisen valvonnan periaatteet ja menetelmät

1 jakso - Toimivaltaiset viranomaiset ja yleiset säännöt

15 artikla - Toimivaltaiset viranomaiset ja valvonnan kohde

1. Jälleenvakuutusyrityksen talouden valvonta, sellaisen liiketoiminnan valvonta mukaan luettuna, jota yritys harjoittaa joko sivukonttoreiden välityksellä tai palveluiden tarjoamisen vapauden perusteella, kuuluu yksinomaan kotijäsenvaltion toimivaltaan.

Jos vastaan ottavan jäsenvaltion toimivaltaisilla viranomaisilla on perusteet katsoa, että jälleenvakuutusyrityksen liiketoiminta saattaa vaikuttaa sen vakavaraisuuteen, niiden on ilmoitettava asiasta kyseisen jälleenvakuutusyrityksen kotijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille. Kotijäsenvaltion viranomaisten on todennettava, noudattaako jälleenvakuutusyritys tässä direktiivissä määriteltyjä vakavaraisuussääntöjä.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettuun talouden valvontaan kuuluu erityisesti jälleenvakuutusyrityksen koko liiketoiminnan vakavaraisuuden, vakuutusteknisen vastuuvelan ja sitä kattavien varojen tarkastaminen kotijäsenvaltiossa annettujen määräysten tai noudatettujen menettelyjen mukaisesti yhteisön tasolla annettujen säännösten nojalla.

3. Jälleenvakuutusyrityksen kotijäsenvaltio ei voi kieltäytyä hyväksymästä jälleenvakuutusyrityksen tekemää edelleenvakuutussopimusta, jonka jälleenvakuutusyritys on tehnyt tämän direktiivin mukaisesti toimiluvan saaneen jälleenvakuutusyrityksen tai direktiivien 73/239/ETY tai 2002/83/EY mukaisesti toimiluvan saaneen vakuutusyrityksen kanssa syistä, jotka liittyvät suoraan kyseisen jälleenvakuutusyrityksen tai vakuutusyrityksen vakavaraisuuteen.

4. Kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on vaadittava, että jokaisella jälleenvakuutusyrityksellä on asianmukainen hallinto- ja kirjanpitojärjestelmä sekä asianmukainen sisäinen tarkastusmenettely.

16 artikla - Toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneiden sivukonttoreiden valvonta

Jäsenvaltion, jossa sivukonttori sijaitsee, on säädettävä, että kun toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saanut jälleenvakuutusyritys harjoittaa liiketoimintaansa sivukonttorin välityksellä, kotijäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat, ilmoitettuaan siitä ensiksi sen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille, jossa sivukonttori sijaitsee, tarkastaa itse tai tähän tarkoitukseen valtuuttamiensa henkilöiden välityksellä paikalla yrityksen talouden valvonnalle tarpeellisia tietoja. Sen jäsenvaltion viranomaiset, jossa sivukonttori sijaitsee, voivat osallistua tähän tarkastamiseen.

17 artikla - Tilinpäätöstiedot, toiminnan vakautta koskevat tiedot ja tilastotiedot: valvontaa koskeva toimivalta

1. Jäsenvaltioiden on vaadittava, että kaikki jälleenvakuutusyritykset, joiden kotipaikka on sen alueella, laativat yrityksen koko toiminnan, taloudellisen aseman ja vakavaraisuuden kattavan tilinpäätöksen.

2. Jäsenvaltioiden on vaadittava, että jälleenvakuutusyritykset, joilla on kotipaikka sen alueella, toimittavat määräajoin asiakirjat ja tilastolliset asiakirjat, jotka ovat tarpeen valvontaa varten. Toimivaltaisten viranomaisten on annettava toisilleen tiedoksi kaikki valvontaa varten tarvittavat asiakirjat ja tiedot.

3. Kunkin jäsenvaltion on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että toimivaltaisilla viranomaisilla on tarvittava toimivalta ja keinot niiden jälleenvakuutusyritysten liiketoiminnan valvomiseksi, joilla on kotipaikka sen alueella, kyseisten alueiden ulkopuolella harjoitettava liiketoiminta mukaan luettuna.

Toimivaltaisille viranomaisille on erityisesti annettava valtuudet:

a) perehtyä yksityiskohtaisesti jälleenvakuutusyrityksen tilaan ja koko liiketoimintaan muun muassa keräämällä tietoja tai vaatimalla jälleen- ja edelleenvakuutusliikettä koskevien asiakirjojen esittämistä sekä suorittamalla tarkastuksia paikalla jälleenvakuutusyrityksen toimitiloissa;

b) toteuttaa jälleenvakuutusyrityksen, sen johtokunnan jäsenten tai johtajien tai yrityksessä määräysvaltaa käyttävien henkilöiden osalta kaikki asianmukaiset ja tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jälleenvakuutusyrityksen liiketoiminta on niiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten mukaista, joita jälleenvakuutusyrityksen on noudatettava kussakin jäsenvaltiossa;

c) turvata näiden toimenpiteiden toteuttaminen, jos tarpeellista pakkotoimin ja tarvittaessa oikeusteitse.

Jäsenvaltiot voivat myös säätää, että toimivaltaisilla viranomaisilla on mahdollisuus saada edustajien hallussa olevia sopimuksia koskevat tiedot.

18 artikla - Vakuutuskannan luovutus

Kansallisessa lainsäädännössä säädetyin edellytyksin kunkin jäsenvaltion on annettava jälleenvakuutusyrityksille, joiden kotipaikka on sen alueella, lupa luovuttaa joko sijoittautumisoikeuden tai palveluiden tarjonnan vapauden perusteella tehtyjen vakuutussopimustensa vakuutuskanta kokonaan tai osittain yhteisön alueelle sijoittautuneelle vastaanottavalle yritykselle, jos vastaanottavan yrityksen kotijäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset vahvistavat, että jälkimmäisellä yrityksellä on kannanluovutus huomioon ottaen 3 luvussa tarkoitettu riittävä solvenssimarginaali.

2 jakso - Määräomistusyhteydet

19 artikla - Osuuksien hankkiminen

Jäsenvaltioiden on säädettävä, että luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, joka aikoo hankkia omistukseensa suoraan tai välillisesti määräomistusyhteyden jälleenvakuutusyrityksestä, on ilmoitettava ennalta tästä omistusyhteydestä ja omistusyhteyden määrästä kotijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille. Kyseisen luonnollisen tai oikeushenkilön on myös ilmoitettava kotijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille aikomuksestaan lisätä määräomistusyhteyttään siten, että hänen osuutensa äänistä tai osakepääomasta on vähintään 20, 33 tai 50 prosenttia tai suurempi taikka siten, että jälleenvakuutusyrityksestä tulee tämän tytäryritys.

Kotijäsenvaltion toimivaltaisilla viranomaisilla on enintään kolme kuukautta ensimmäisessä alakohdassa säädetyn ilmoituksen päivämäärästä vastustaa kyseistä suunnitelmaa, jos ne eivät ole kyseisen jälleenvakuutusyrityksen järkevän ja vakaan johtamisen huomioon ottamiseksi vakuuttuneita ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun henkilön pätevyydestä. Jos toimivaltaiset viranomaiset eivät vastusta kyseistä suunnitelmaa, ne voivat vahvistaa enimmäismääräajan kyseisen hankkeen toteuttamiselle.

20 artikla - Rahoitusalan yritysten hankkimat osuudet

Jos 19 artiklassa tarkoitettujen osuuksien ostaja on toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saanut vakuutusyritys, jälleenvakuutusyritys, luottolaitos tai sijoituspalveluyritys taikka sellaisen yrityksen emoyritys taikka luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jolla on määräysvalta sellaisessa yrityksessä, ja jos yrityksestä tulee mainitun yritysoston myötä ostajan tytäryritys tai se joutuu ostajan määräysvaltaan, yritysostoa on arvioitava direktiivin 14 artiklassa tarkoitetussa ennakkokuulemisessa.

21 artikla - Luopumiset

Jäsenvaltioiden on säädettävä, että luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, joka aikoo luopua suorasta tai välillisestä määräomistusyhteydestä jälleenvakuutusyrityksessä, on ilmoitettava ennalta siitä ja arvioidun omistusyhteyden määrästä kyseisen kotijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille.

Kunkin luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön on myös ilmoitettava toimivaltaisille viranomaisille aikomuksestaan vähentää määräomistusyhteyttään siten, että tämän osuus äänivallasta tai osakepääomasta on vähemmän kuin 20, 33 tai 50 prosenttia tai siten, että jälleenvakuutusyritys lakkaa olemasta tämän tytäryritys.

22 artikla - Jälleenvakuutusyrityksen toimivaltaiselle viranomaiselle antama ilmoitus

Kun jälleenvakuutusyritykset ovat saaneet tiedon niiden omaa pääomaa koskevien omistusyhteyksien hankinnoista tai luovuttamisista, joiden vuoksi osuus on 19 ja 21 artiklassa tarkoitettua rajoitusta suurempi tai pienempi, niiden on ilmoitettava siitä kotijäsenvaltionsa toimivaltaisille viranomaisille.

Jälleenvakuutusyritysten on myös vähintään kerran vuodessa ilmoitettava toimivaltaisille viranomaisille määräomistusyhteyksiä omistavien osakkaiden tai jäsenten nimet sekä kyseisten omistusten suuruudet sellaisina kuin ne ilmenevät vuosittaisessa yhtiökokouksessa käytettävissä olevista tiedoista tai pörssilistalla olevaa yhtiöitä koskevien velvoitteiden perusteella saaduista tiedoista.

23 artikla - Määräomistusyhteydet: toimivaltaisten viranomaisten valtuudet

Jäsenvaltioiden on säädettävä, että tapauksissa, joissa 19 artiklassa tarkoitettujen henkilöiden määräämisvalta on omiaan haittaamaan jälleenvakuutusyrityksen järkevää ja vakaata hoitoa, kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on toteutettava aiheelliset toimenpiteet tämän tilanteen lopettamiseksi. Näihin toimenpiteisiin voivat kuulua esimerkiksi kielto, johtokunnan jäseniin ja johtajiin kohdistetut seuraamukset tai kyseisten osakkaiden tai jäsenten omistamiin osakkeisiin liittyvän äänivallan käytön väliaikainen keskeyttäminen.

Samanlaisia toimenpiteitä on sovellettava luonnollisiin henkilöihin tai oikeushenkilöihin, jotka eivät noudata 19 artiklassa tarkoitettua ennakkoilmoitusvelvoitetta. Jos omistusyhteys on hankittu toimivaltaisten viranomaisten vastustuksesta huolimatta, jäsenvaltioiden on muista käytettävistä seuraamuksista huolimatta määrättävä joko vastaavan äänivallan käyttämisen keskeyttämisestä tai määrättävä annettujen äänien mitätöinnistä taikka mahdollisuudesta mitätöidä ne.

3 jakso - Salassapitovelvollisuus ja tietojenvaihto

24 artikla - Velvollisuus

1. Jäsenvaltioiden on säädettävä, että kaikkia henkilöitä, jotka työskentelevät tai ovat työskennelleet toimivaltaisten viranomaisten palveluksessa, ja toimivaltaisten viranomaisten puolesta toimivia tilintarkastajia ja asiantuntijoita koskee salassapitovelvollisuus.

Salassapitovelvollisuuden mukaan luottamuksellisia tietoja, jotka nämä saavat tehtäviään suorittaessaan, ei saa luovuttaa kenellekään eikä millekään viranomaiselle muutoin kuin sellaisena tiivistelmänä tai koosteena, jossa kyseistä jälleenvakuutusyritystä ei voida tunnistaa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta rikosoikeudellisten säännösten soveltamista.

2. Jos jälleenvakuutusyritys on kuitenkin asetettu konkurssiin tai tuomioistuimen määräämään selvitystilaan, luottamuksellisia tietoja, jotka eivät koske yrityksen pelastamisessa mukana olevia kolmansia, voidaan kuitenkin luovuttaa siviili- tai kauppaoikeudellisessa menettelyssä.

25 artikla - Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välinen tietojenvaihto

Mitä 24 artiklassa säädetään ei estä eri jäsenvaltioiden toimivaltaisia viranomaisia vaihtamasta tietoja jälleenvakuutusyrityksiin sovellettavien direktiivien mukaisesti. Näitä tietoja koskee 24 artiklassa säädetty salassapitovelvollisuus.

26 artikla - Yhteistyösopimukset kolmansien maiden kanssa

Jäsenvaltiot voivat tehdä yhteistyösopimuksia, jotka koskevat tietojenvaihtoa kolmansien maiden toimivaltaisten viranomaisten tai kolmansien maiden 28 artiklan 1 ja 2 kohdassa määriteltyjen viranomaisten ja elinten kanssa vain, jos luovutettujen tietojen salassapito taataan vähintään tässä jaksossa esitetyllä tavalla. Tietojenvaihdon on tapahduttava mainittujen viranomaisten tai elinten valvontatehtävän hoitamiseksi.

Jos tiedot ovat peräisin toisesta jäsenvaltiosta, niitä ei saa ilmaista ilman niiden toimivaltaisten viranomaisten nimenomaista suostumusta, jotka ovat ne luovuttaneet, eikä niitä saa luovuttaa muihin tarkoituksiin kuin mihin mainitut viranomaiset ovat antaneet suostumuksensa.

27 artikla - Luottamuksellisten tietojen käyttö

Toimivaltaiset viranomaiset, jotka saavat luottamuksellisia tietoja 24 ja 25 artiklan nojalla, voivat käyttää tietoja tehtäviensä hoitamisessa ainoastaan:

a) tarkastaakseen, onko jälleenvakuutusliikkeen aloittamista koskevat edellytykset täytetty, ja helpottaakseen tällaisen liiketoiminnan harjoittamisen valvontaa erityisesti vakuutusteknisen vastuuvelan, solvenssimarginaalin, hallinto- ja kirjanpitomenetelmien ja sisäisen tarkastuksen menetelmien osalta, tai

b) määrätäkseen seuraamuksia,

c) haettaessa muutosta toimivaltaisten viranomaisten päätökseen hallinnollisessa muutoksenhaussa, taikka

d) tuomioistuinmenettelyissä, jotka on aloitettu 53 artiklan mukaisesti tai tämän direktiivin tai muiden vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiä koskevien direktiivien erityissäännösten mukaisesti.

28 artikla - Tietojenvaihto muiden viranomaisten kanssa

1. Mitä 24-27 artiklassa säädetään ei estä tietojen vaihtoa jäsenvaltiossa, kun samassa jäsenvaltiossa on kaksi tai useampia toimivaltaisia viranomaisia, tai jäsenvaltioiden kesken, kun tietoja vaihtavat toimivaltaiset viranomaiset ja:

a) luottolaitosten ja muiden rahoituslaitosten virallisesta valvonnasta vastaavat viranomaiset ja rahoitusmarkkinoiden valvonnasta vastaavat viranomaiset,

b) vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten selvitystila- ja konkurssimenettelyihin sekä muuhun vastaavaan menettelyyn osallistuvat elimet, ja

c) vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten ja muiden rahoituslaitosten lakisääteisestä tilintarkastuksesta vastaavat henkilöt,

valvontatehtävien hoitamiseksi tai näiden tehtävien hoitamiseksi välttämättömien tietojen luovuttamiseksi elimille, jotka hoitavat pakollista purkamismenettelyä tai takuurahastoa. Näiden viranomaisten, elinten ja henkilöiden saamia tietoja koskee 24 artiklassa tarkoitettu salassapitovelvollisuus.

2. Sen estämättä, mitä 24-27 artiklassa säädetään, jäsenvaltiot voivat sallia tietojen vaihdon toimivaltaisten viranomaisten ja

a) sellaisten viranomaisten kesken, jotka ovat vastuussa vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten selvitystila- ja konkurssimenettelyyn sekä muuhun vastaavaan menettelyyn osallistuvien elinten valvonnasta, tai

b) sellaisten viranomaisten kesken, jotka ovat vastuussa vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten, luottolaitosten, sijoituspalveluyritysten ja muiden rahoituslaitosten lakisääteisiä tilintarkastuksia suorittavien henkilöiden valvonnasta, tai

c) vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten laillisuusvalvonnasta vastaavien riippumattomien vakuutusmatemaatikkojen kesken ja näiden vakuutusmatemaatikkojen valvonnasta vastuussa olevien elinten kesken.

Ensimmäisen alakohdan säännöksiä käyttävän jäsenvaltion on vaadittava, että vähintään seuraavat edellytykset täytetään:

a) tietojenvaihdon tarkoituksena on ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun valvonnan tai laillisuusvalvonnan harjoittaminen,

b) näin saatuja tietoja koskee 24 artiklassa säädetty salassapitovelvollisuus,

c) jos tiedot ovat lähtöisin toisesta jäsenvaltiosta, ne saa luovuttaa ainoastaan tiedot luovuttaneiden toimivaltaisten viranomaisten nimenomaisella suostumuksella ja ne voidaan tarvittaessa luovuttaa ainoastaan niihin tarkoituksiin, joita varten viranomaiset ovat antaneet suostumuksensa.

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille niiden viranomaisten, henkilöiden ja elinten nimet, joille tämän kohdan nojalla voidaan antaa tietoja.

3. Sen estämättä, mitä 24-27 artiklassa säädetään, jäsenvaltiot voivat rahoitusjärjestelmän vakauden ja eheyden lujittamiseksi sallia tietojen vaihdon toimivaltaisten viranomaisten ja niiden viranomaisten tai elinten kesken, jotka lainsäädännön mukaisesti ovat vastuussa yhtiöoikeuden noudattamisen seurannasta ja rikkomusten tutkimisesta.

Ensimmäisen alakohdan säännöksiä käyttävän jäsenvaltion on vaadittava, että vähintään seuraavat edellytykset täytetään:

a) tietoja käytetään ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun tehtävän hoitamiseen,

b) näin saatuja tietoja koskee 24 artiklassa säädetty salassapitovelvollisuus,

c) jos tiedot ovat lähtöisin toisesta jäsenvaltiosta, ne saa luovuttaa ainoastaan tiedot luovuttaneiden toimivaltaisten viranomaisten nimenomaisella suostumuksella ja tarvittaessa ainoastaan niihin tarkoituksiin, joita varten viranomaiset ovat antaneet suostumuksensa.

Jos ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut viranomaiset tai toimielimet turvautuvat jäsenvaltiossa havainto- tai tutkintatehtävänsä hoitamisessa sellaisiin henkilöihin, jotka erityispätevyytensä vuoksi on nimetty tähän tehtävään ja jotka eivät ole julkisessa tehtävässä, ensimmäisessä alakohdassa säädetty oikeus vaihtaa tietoja voidaan ulottaa näihin henkilöihin toisessa alakohdassa säädetyin edellytyksin.

Toisen alakohdan viimeisen luetelmakohdan soveltamista varten ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen viranomaisten tai elinten on ilmoitettava tiedot antaneille toimivaltaisille viranomaisille niiden henkilöiden nimet ja yksityiskohtaiset tehtävät, joille tiedot toimitetaan.

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille niiden viranomaisten ja elinten nimet, joille tämän kohdan nojalla voidaan antaa tietoja.

29 artikla - Tietojen toimittaminen keskuspankeille ja rahapoliittisille viranomaisille

Tämä jakso ei estä toimivaltaista viranomaista toimittamasta keskuspankeille ja muille elimille, jotka hoitavat vastaavaa tehtävää rahapoliittisina viranomaisina, ja tarvittaessa muille maksujärjestelmien valvonnasta vastuussa oleville viranomaisille niiden tehtävän hoitamiseksi tarkoitettuja tietoja. Tämä jakso ei myöskään estä näitä viranomaisia tai elimiä toimittamasta toimivaltaisille viranomaisille tietoja, joita ne saattavat tarvita 27 artiklassa mainittuihin tarkoituksiin.

Näin saatuja tietoja koskee tässä jaksossa säädetty salassapitovelvollisuus.

30 artikla - Tietojen antaminen rahoituslainsäädännöstä vastaaville hallintoyksiköille

Sen estämättä, mitä 24 ja 27 artiklassa säädetään, jäsenvaltiot voivat lainsäädännössä säädetyin edellytyksin sallia tiettyjen tietojen antamisen muille keskushallinnon yksiköille, jotka vastaavat luotto- ja rahoituslaitosten, sijoituspalveluyritysten ja vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten valvontaa koskevasta lainsäädännöstä, sekä näiden yksiköiden toimeksiannosta toimiville tarkastajille.

Tietoja voidaan kuitenkin antaa vain, jos se on tarpeen toiminnan vakauden valvomiseksi.

Jäsenvaltioiden on kuitenkin säädettävä, että 25 artiklan ja 28 artiklan 1 kohdan mukaisesti sekä 16 artiklassa tarkoitetuissa paikalla tehdyissä tarkastuksissa saatuja tietoja ei saa antaa tässä kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa, jollei siihen ole saatu nimenomaista suostumusta tiedot luovuttaneilta toimivaltaisilta viranomaisilta tai sen jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta, jossa paikalla tehtävä tarkastus on tehty.

4 jakso - Tilintarkastajien velvollisuudet

31 artikla - Tilintarkastajien velvollisuudet

1. Jäsenvaltioiden on säädettävä vähimmäisvaatimuksena, että jokainen henkilö, jolle on myönnetty toimilupa neuvoston direktiivin 84/253/ETY [35] mukaisesti ja joka hoitaa jälleenvakuutusyrityksessä neuvoston direktiivin 78/660/ETY [36] 51 artiklassa, neuvoston direktiivin 83/349/ETY 37 artiklassa tai neuvoston direktiivin 85/611/ETY [37] 31 artiklassa tarkoitettua tehtävää tai muuta lakisääteistä tehtävää, on velvollinen viipymättä ilmoittamaan toimivaltaisille viranomaisille kyseistä yritystä koskevista seikoista tai päätöksistä, jotka hän on saanut tietoonsa tehtäväänsä hoitaessaan ja jotka voivat:

[35] EYVL L 126, 12.5.1984, s. 20.

[36] EYVL L 222, 14.8.1978, s. 11.

[37] EYVL L 375, 31.12.1985, s. 3.

a) olennaisesti rikkoa lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä, joissa säädetään toimilupaa koskevista edellytyksistä tai jotka erityisesti koskevat vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten toiminnan harjoittamista, tai

b) vaikuttaa jälleenvakuutusyrityksen toiminnan jatkumiseen, tai

c) johtaa tilien vahvistamatta jättämiseen tai varausten esittämiseen.

Kyseinen henkilö on myös velvollinen ilmoittamaan seikoista ja päätöksistä, jotka hän saa tietoonsa hoitaessaan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua tehtävää yrityksessä, jolla on määräysvallasta johtuvat läheiset sidokset siihen jälleenvakuutusyritykseen, jossa hän hoitaa edellä mainittua tehtävää.

2. Sopimuksessa taikka laissa, asetuksessa tai hallinnollisessa määräyksessä olevan tietojen luovuttamista koskevan rajoituksen rikkomisena ei pidetä sitä, että direktiivin 84/253/ETY mukaisesti toimiluvan saanut henkilö luovuttaa 1 kohdassa tarkoitetun merkityksellisen tiedon tai päätöksen toimivaltaiselle viranomaiselle, eikä tästä aiheudu seuraamuksia kyseiselle henkilölle.

2 luku - Vakuutusteknistä vastuuvelkaa koskevat säännöt

32 artikla - Vakuutusteknisen vastuuvelan muodostaminen

1. Kotijäsenvaltion on vaadittava, että jokainen jälleenvakuutusyritys muodostaa riittävän vakuutusteknisen vastuuvelan suhteessa sen koko liiketoimintaan.

Tämän vakuutusteknisen vastuuvelan määrä määräytyy direktiivillä 91/674/ETY annettujen sääntöjen mukaisesti. Kotijäsenvaltio voi tarvittaessa antaa yksityiskohtaisempia sääntöjä direktiivin 2002/83/EY 20 artiklan mukaisesti.

2. Jäsenvaltiot eivät saa käyttää tai ottaa käyttöön bruttovarausjärjestelmää, joka edellyttää varojen sitomista saamatta jääneiden vakuutusmaksujen ja korvausvastuun kattamiseksi, jos jälleenvakuuttaja on tämän direktiivin nojalla toimiluvan saanut jälleenvakuutusyritys tai direktiivien 73/239/ETY tai 2002/83/EY nojalla toimiluvan saanut vakuutusyritys.

3. Jos kotijäsenvaltio sallii vakuutusteknisen vastuuvelan kattamisen saatavilla jälleenvakuuttajilta, jotka eivät ole saaneet toimilupaa tämän direktiivin nojalla, tai vakuutusyrityksiltä, jotka eivät ole saaneet toimilupaa direktiivien 73/239/ETY tai 2002/83/EY nojalla, sen on määritettävä sallittu prosenttiosuus.

33 artikla - Tasoitusvastuut

1. Kotijäsenvaltion on vaadittava jokaista jälleenvakuutusyritystä, joka jälleenvakuuttaa direktiivin 73/239/ETY liitteessä olevan A kohdan luokkaan 14 kuuluvia riskejä, muodostamaan tasoitusvastuun tasaamaan mahdollista teknistä alijäämää tai keskimääräistä korkeampaa vahinkosuhdetta tässä luokassa tilikauden päättyessä.

2. Luottojälleenvakuutuksen tasoitusvastuu on laskettava kotijäsenvaltion antamien sääntöjen mukaisesti käyttämällä yhtä direktiivin 73/239/ETY liitteessä olevassa D kohdassa mainituista neljästä keskenään vertailukelpoisesta menetelmästä.

3. Kotijäsenvaltio voi vapauttaa luottovakuutusliikkeen jälleenvakuutustoiminnan tasoitusvastuun muodostamista koskevasta velvollisuudesta ne jälleenvakuutusyritykset, joiden luottovakuutusliikkeen jälleenvakuutustoiminnasta saatavat vakuutusmaksut ovat enintään 4 prosenttia kaikista niiden saamista vakuutusmaksuista ja enintään 2 500 000 euroa.

4. Kotijäsenvaltio voi myös vaatia jokaista jälleenvakuutusyritystä muodostamaan tasoitusvastuun muille riskiluokille kuin luottojälleenvakuutuksille. Tasoitusvastuut on laskettava kotijäsenvaltiossa voimassa olevien sääntöjen mukaisesti.

34 artikla - Vakuutusteknisen vastuuvelan kattavat varat

Vakuutusteknisen vastuuvelan kattavissa varoissa on otettava huomioon jälleenvakuutusyrityksen harjoittaman liiketoiminnan laatu ja erityisesti odotettavissa olevien korvausmaksujen luonne, määrä ja kesto jälleenvakuutusyrityksen monipuolisesti ja riittävän hajautetusti tekemien sijoitusten riittävyyden, likviditeetin, varmuuden, laadun, kannattavuuden ja yhteensopivuuden turvaamiseksi; kyseiset sijoitukset antavat yritykselle mahdollisuuden mukautua riittävässä määrin muuttuviin taloudellisiin olosuhteisiin ja erityisesti rahoitus- ja kiinteistömarkkinoiden kehitykseen tai vaikutuksiltaan merkittäviin katastrofeihin.

3 luku - Solvenssimarginaalia ja takuurahastoa koskevat säännöt

1 JAKSO - KÄYTETTÄVISSÄ OLEVA SOLVENSSIMARGINAALI

35 artikla - Yleissääntö

Kunkin jäsenvaltion on vaadittava, että jokaisella jälleenvakuutusyrityksellä, jonka kotipaikka on sen alueella, on jatkuvasti käytettävissä riittävä ja vähintään tämän direktiivin vaatimusten mukaista vastaava solvenssimarginaali suhteessa sen koko liiketoimintaan.

36 artikla - Hyväksyttävät erät

1. Käytettävissä olevan solvenssimarginaalin muodostavat jälleenvakuutusyrityksen varat, joista on vähennetty kaikki ennakoitavissa olevat vastuut sekä aineettomat erät, seuraavat erät mukaan luettuina:

a) maksettu osakepääoma tai keskinäisen jälleenvakuutusyrityksen osalta takuupääoma lisättynä osakastileillä, jotka täyttävät seuraavat vaatimukset:

i) perustamiskirjassa ja yhtiöjärjestyksessä on määrättävä, että näiltä tileiltä voidaan suorittaa maksuja jäsenille vain, jos se ei aiheuta käytettävissä olevan solvenssimarginaalin pienenemistä alle vaaditun tason, tai yrityksen tultua puretuksi, jos kaikki yrityksen muut velat on maksettu;

ii) perustamiskirjassa ja yhtiöjärjestyksessä on määrättävä, että kaikista i alakohdassa tarkoitetuista maksuista, jotka suoritetaan muutoin kuin yksittäisen osakkuuden päättymisen vuoksi, on ilmoitettava toimivaltaisille viranomaisille vähintään kuukautta aikaisemmin ja että nämä voivat tämän määräajan kuluessa kieltää maksun; ja

iii) perustamiskirjan ja yhtiöjärjestyksen asiaa koskevia määräyksiä voidaan muuttaa vasta, kun toimivaltaiset viranomaiset ovat ilmoittaneet, etteivät ne vastusta muutosta, jollei i ja ii kohdassa esitetyistä vaatimuksista muuta johdu;

b) sidotut ja vapaat rahastot ja varaukset, jotka eivät vastaa vakuutusliikkeistä johtuvia velvoitteita,

c) siirtyvä voitto tai tappio sen jälkeen kun siitä on vähennetty maksettavat osingot.

2. Käytettävissä olevasta solvenssimarginaalista vähennetään jälleenvakuutusyrityksen omistuksessa suoraan olevien omien osakkeiden määrä.

Sellaisten jälleenvakuutusyritysten osalta, jotka diskonttaavat tai tekevät vähennyksen vahinkovakuutuksen korvausvastuuta koskevaan vastuuvelkaansa sijoitustoiminnan tuoton huomioon ottamiseksi direktiivin 91/674/ETY 60 artiklan 1 kohdan g alakohdassa sallitulla tavalla, käytettävissä olevaa solvenssimarginaalia alennetaan määrällä, joka saadaan vähentämällä tilinpäätöksen liitetiedoissa ilmoitetusta vastuuvelasta ennen diskonttausta tai vähennystä se vastuuvelan määrä, joka on diskontattu tai johon on tehty vähennys. Tämä oikaisu on tehtävä kaikkien direktiivin 73/239/ETY liitteessä olevassa A kohdassa lueteltujen riskien osalta, lukuun ottamatta kyseisen liitteen luokissa 1 ja 2 lueteltuja riskejä. Muiden kuin kyseisen liitteen 1 ja 2 vakuutusluokkien osalta vastuuvelkaan sisältyvien eläkkeiden diskonttausta ei tarvitse oikaista.

Edellä 1 ja 2 alakohdan mukaisten vähennysten lisäksi käytettävissä olevasta solvenssimarginaalista on vähennettävä myös seuraavat erät:

a) omistusyhteydet, jotka jälleenvakuutusyrityksellä on seuraavissa yrityksissä ja yhteisöissä:

(i) direktiivin 73/239/ETY 6 artiklassa, direktiivin 2002/83/EY 4 artiklassa tai direktiivin 98/78/EY 1 artiklan b kohdassa tarkoitetuissa vakuutusyrityksissä,

(ii) tämän direktiivin 3 artiklassa tarkoitetuissa jälleenvakuutusyrityksissä tai direktiivin 98/78/EY 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa yhteisöön kuulumattoman maan jälleenvakuutusyrityksessä,

(iii) direktiivin 98/78/EY 1 artiklan i alakohdassa tarkoitetuissa vakuutusholdingyhtiöissä,

(iv) direktiivin 2000/12/EY 1 artiklan 1 ja 5 kohdassa tarkoitetuissa luottolaitoksissa ja rahoituslaitoksissa,

(v) neuvoston direktiivin 93/22/ETY [38] 1 artiklan 2 kohdassa ja neuvoston direktiivin 93/6/ETY [39] 2 artiklan 4 ja 7 kohdassa tarkoitetuissa sijoituspalveluyrityksissä ja luottolaitoksissa;

[38] EYVL L 141, 11.6.1993, s. 27.

[39] EYVL L 141, 11.6.1993, s. 1.

b) seuraavat jälleenvakuutusyrityksen a alakohdassa määritellyissä laitoksissa, joissa sillä on omistusyhteys, omistamat erät:

(i) 4 kohdassa tarkoitetut rahoitusvälineet,

(ii) direktiivin 2002/83/EY 27 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut rahoitusvälineet,

(iii) direktiivin 2000/12/EY 35 artiklassa ja 36 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut etuoikeudeltaan huonommassa asemassa olevat saamiset ja välineet.

Jos omistusosuudet toisessa luottolaitoksessa, sijoituspalveluyrityksessä, rahoituslaitoksessa, vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä tai vakuutushallintayhtiössä omistetaan väliaikaisesti kyseisen yrityksen tai laitoksen uudelleenorganisoimiseksi ja pelastamiseksi toteutettavaa taloudellista auttamistoimenpidettä varten, toimivaltainen viranomainen voi poiketa neljännen alakohdan a ja b alakohdan vähennyssäännöksistä.

Vaihtoehtona jälleenvakuutusyrityksen luottolaitoksissa, sijoituspalveluyrityksissä ja rahoituslaitoksissa omistamien neljännen alakohdan a ja b alakohdassa tarkoitettujen erien vähentämiselle jäsenvaltiot voivat sallia jälleenvakuutusyritystensä soveltavan soveltuvin osin direktiivin 2002/87/EY liitteessä I tarkoitettuja menetelmiä 1, 2 ja 3. Menetelmää 1 (tilinpäätösten konsolidointi) sovelletaan vain, jos toimivaltainen viranomainen luottaa konsolidoinnin kohteeksi otettavien yksiköiden yhdennetyn hallinnoinnin ja sisäisten tarkastusten tasoon. Valittua menetelmää on sovellettava johdonmukaisesti eri aikoina.

Jäsenvaltiot voivat säätää, että tässä direktiivissä säädetyn solvenssimarginaalin laskemisen osalta direktiivin 98/78/EY mukaisen lisävalvonnan tai direktiivin 2002/87/EY mukaisen lisävalvonnan kohteena olevien jälleenvakuutusyritysten ei edellytetä vähentävän neljännen alakohdan a ja b alakohdassa tarkoitettuja eriä, jotka ne omistavat luottolaitoksissa, sijoituspalveluyrityksissä, rahoituslaitoksissa, vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksissä tai vakuutushallintayhtiöissä, jotka kuuluvat lisävalvonnan piiriin.

Tässä kohdassa tarkoitetun omistusyhteyksien vähentämisen osalta omistusyhteydellä tarkoitetaan direktiivin 98/78/EY 1 artiklan f kohdan mukaista omistusyhteyttä.

3. Käytettävissä oleva solvenssimarginaali voi muodostua myös seuraavista eristä:

a) kumulatiivinen etuoikeutettu osakepääoma ja etuoikeusasemaltaan huonommassa asemassa olevat lainat voivat muodostaa enintään 50 prosenttia käytettävissä olevasta tai vaaditusta solvenssimarginaalista, sen mukaan kumpi on alhaisempi; tästä määrästä enintään 25 prosenttia voi olla määräaikaisia etuoikeusasemaltaan huonommassa asemassa olevia lainoja tai määräaikaista kumulatiivista etuoikeutettua osakepääomaa, jos sen varalta, että jälleenvakuutusyritys joutuu konkurssiin tai selvitystilaan, on tehty sitovat sopimukset, joiden perusteella etuoikeusasemaltaan huonommassa asemassa olevilla lainoilla tai etuoikeutetulla osakepääomalla on kaikkien muiden velkojien saatavia huonompi etuoikeus, eikä niitä makseta takaisin ennen kuin kaikki muut kyseisenä ajankohtana voimassa olevat velat on maksettu.

Etuoikeusasemaltaan huonommassa asemassa olevan lainan on täytettävä myös seuraavat edellytykset:

(i) vain täysimääräisesti maksetut varat voidaan ottaa huomioon;

(ii) määräaikaisten lainojen alkuperäisen erääntymisajan on oltava vähintään viisi vuotta. Jälleenvakuutusyrityksen on viimeistään vuotta ennen erääntymisaikaa esitettävä toimivaltaisten viranomaisten hyväksyttäväksi suunnitelma siitä, miten käytettävissä oleva solvenssimarginaali aiotaan pitää vaaditulla tasolla tai saattaa sille tasolle erääntymispäivänä, jollei lainan osuutta käytettävissä olevasta solvenssimarginaalista vähennetä asteittain vähintään viiden erääntymispäivää edeltävän vuoden kuluessa. Toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa luvan näiden varojen aikaistettuun takaisinmaksuun edellyttäen, että liikkeeseen laskeva jälleenvakuutusyritys pyytää sitä ja sen käytettävissä oleva solvenssimarginaali ei laske vaadittua tasoa alemmaksi;

(iii) lainat, joiden erääntymisaikaa ei ole määrätty, on maksettava takaisin noudattaen viiden vuoden irtisanomisaikaa, paitsi siinä tapauksessa, ettei niitä enää pidetä käytettävissä olevan solvenssimarginaalin osana eikä aikaistettu takaisinmaksu edellytä toimivaltaisten viranomaisten ennalta antamaa suostumusta. Jälkimmäisessä tapauksessa jälleenvakuutusyrityksen on ilmoitettava asiasta toimivaltaisille viranomaisille vähintään kuusi kuukautta ennen aiottua takaisinmaksupäivää sekä esitettävä käytettävissä oleva ja vaadittu solvenssimarginaali ennen kyseistä takaisinmaksua ja sen jälkeen. Toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa luvan takaisinmaksuun ainoastaan, jos jälleenvakuutusyrityksen käytettävissä oleva solvenssimarginaali ei laske vaadittua tasoa alemmaksi;

(iv) lainasopimus ei saa sisältää määräystä, jonka mukaan tietyissä muissa olosuhteissa kuin jälleenvakuutusyrityksen likvidaation tapauksessa velka on maksettava takaisin ennen sovittua erääntymispäivää;

(v) lainasopimusta voidaan muuttaa ainoastaan, jos toimivaltaiset viranomaiset ovat ilmoittaneet, etteivät ne vastusta muutosta,

b) arvopaperit, joiden kestoa ei ole määritetty, ja muut rahoitusvälineet, muut kuin a alakohdassa mainitut kumulatiiviset etuoikeutetut osakkeet mukaan luettuina, voivat yhdessä a alakohdassa mainittujen, etuoikeusasemaltaan huonommassa asemassa olevien lainojen kanssa muodostaa enintään 50 prosenttia käytettävissä olevasta tai vaaditusta solvenssimarginaalista, sen mukaan kumpi on alhaisempi, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

(i) niitä ei voida maksaa takaisin haltijan aloitteesta eikä ilman toimivaltaisten viranomaisten ennalta antamaa suostumusta;

(ii) liikkeeseen laskemista koskevan sopimuksen on annettava jälleenvakuutusyritykselle mahdollisuus lykätä lainan koron maksamista;

(iii) lainanantajan saatavilla jälleenvakuutusyritykseltä on oltava kaikkia muita etuoikeudettomien saatavien haltijoita huonompi etuoikeus;

(iv) arvopapereiden liikkeeseen laskemista koskevissa asiakirjoissa on määrättävä, että velkaa ja maksamattomia korkoja voidaan käyttää tappioiden kattamiseen siten, että turvataan jälleenvakuutusyrityksen liiketoiminnan jatkuminen;

(v) ainoastaan täysimääräisesti maksetut määrät voidaan ottaa huomioon.

4. Jos yritys on tehnyt perustellun hakemuksen kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle ja toimivaltainen viranomainen on suostunut siihen, käytettävissä olevan solvenssimarginaalin voivat muodostaa myös seuraavat erät:

a) puolet maksamattomasta osakepääomasta tai takuupääomasta, kun siitä on maksettu 25 prosenttia, kuitenkin enintään 50 prosenttia käytettävissä olevasta solvenssimarginaalista tai vaaditusta solvenssimarginaalista, sen mukaan kumpi on alhaisempi;

b) sellaisen keskinäisen vahinkovakuutusyhtiön tai -yhdistyksen osalta, jonka maksut voivat vaihdella, kaikki ne lisämaksut, jotka se voi vaatia jäseniltä maksettavaksi kyseisenä tilikautena, enintään puolet enimmäismaksujen ja perittyjen maksujen erotuksesta, kuitenkin enintään 50 prosenttia käytettävissä olevasta solvenssimarginaalista tai vaaditusta solvenssimarginaalista, sen mukaan kumpi on alhaisempi. Toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on annettava ohjeet, joissa ilmoitetaan ehdot, joilla lisämaksuvaatimukset voidaan hyväksyä;

c) omaisuuden arvostuseroista johtuvat varat, jos nämä varat eivät ole luonteeltaan poikkeuksellisia.

5. Lisäksi jos yritys on tehnyt perustellut hakemuksen kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle ja toimivaltainen viranomainen on suostunut siihen, käytettävissä olevan solvenssimarginaalin voivat henkijälleenvakuutustoiminnan osalta muodostaa myös seuraavat erät:

a) 31 päivään joulukuuta 2009 määrä, jonka osuus yrityksen tulevista voitoista on 50 prosenttia, kuitenkin enintään 25 prosenttia käytettävissä olevasta solvenssimarginaalista tai vaaditusta solvenssimarginaalista, sen mukaan kumpi on alhaisempi; tulevien voittojen määrä saadaan kertomalla arvioitu vuotuinen voitto vakuutussopimusten jäljellä olevaa keskimääräistä kautta edustavalla kertoimella; käytettävä kerroin voi olla enintään 6; arvioitu vuotuinen voitto ei saa ylittää direktiivin 2002/83/EY 2 artiklan 1 kohdassa luetellusta toiminnasta viiden viimeisen tilikauden aikana saatujen voittojen aritmeettista keskiarvoa.

Toimivaltaiset viranomaiset voivat hyväksyä tällaisen määrän sisällyttämisen käytettävissä olevaan solvenssimarginaaliin ainoastaan,

(i) jos toimivaltaisille viranomaisille toimitetaan vakuutusmatemaatikon laatima kertomus, jossa osoitetaan näiden tulevien voittojen syntymisen todennäköisyys; ja

(ii siltä osin kuin tätä osaa 5 kohdan c alakohdassa tarkoitetuista omaisuuden arvostuseroista muodostuvista tulevista voitoista ei jo ole otettu huomioon;

b) jos zillmerointia ei suoriteta tai jos zillmerointi on pienempi kuin vakuutusmaksuihin sisältyvä hankintamenon kuormituslisä, erotus zillmeroimattoman tai osittain zillmeroidun vakuutusmaksuvastuun ja sen vakuutusmaksuvastuun välillä, joka on zillmeroitu vakuutusmaksuun sisältyvää hankintamenojen kuormituslisää vastaavan prosentin mukaisesti; tämä määrä voi kuitenkin olla enintään 3,5 prosenttia kaikkien niiden vakuutussopimusten, joissa zillmerointi on mahdollista, vakuutussummien ja vakuutusmaksuvastuun erotuksesta; erotuksesta vähennetään aktivoitujen hankintamenojen poistamatta oleva osuus.

6 Muutokset 1-5 kohtaan sellaisen kehityksen huomioon ottamiseksi, joka oikeuttaa käytettävissä olevaan solvenssimarginaaliin sisältyvien erien tekniseen tarkistukseen, tehdään tämän direktiivin 55 artiklan 2 kohdan mukaista menettelyä noudattaen.

2 jakso - Vaadittu solvenssimarginaali

37 artikla - Vahinkojälleenvakuutustoiminnan vaadittu solvenssimarginaali

1. Vaaditun solvenssimarginaalin laskentaperusteina ovat joko vuotuiset vakuutusmaksut tai kolmen viimeksi kuluneen tilikauden keskimääräinen korvausmenorasite.

Jos kuitenkin kyseessä on jälleenvakuutusyritys, joka pääasiallisesti vakuuttaa vain luotto-, myrsky-, raesade- tai hallariskejä, on seitsemää viimeistä tilikautta pidettävä keskimääräisen korvausmenorasitteen vertailujaksona.

2. Rajoittamatta 40 artiklan soveltamista vaaditun solvenssimarginaalin määrän on vastattava 3 ja 4 kohdan tuloksia sen mukaan kumpi on korkeampi.

3. Vakuutusmaksuperusteinen tulos lasketaan käyttämällä jäljempänä kuvatulla laskentatavalla saatua vakuutusmaksutulon bruttomäärää tai saatujen vakuutusmaksutuottojen bruttomäärää sen mukaan kumpi on korkeampi.

Direktiivin 73/239/ETY liitteen A kohdassa lueteltujen vakuutusluokkien 11, 12 ja 13 vakuutusmaksuja korotetaan 50 prosenttia.

Direktiivin 73/239/ETY liitteen A kohdassa luetelluissa vakuutusluokissa 11, 12 ja 13 vakuutusmaksuja voidaan korottaa tämän direktiivin 55 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti enintään 50 prosenttia erityisten jälleenvakuutustoimintojen tai -sopimustyyppien osalta kyseisten toimintojen tai sopimusten erityispiirteiden huomioon ottamiseksi. Jälleenvakuutusliikkeen vakuutusmaksut, vakuutusmaksuihin liittyvät liitännäismaksut mukaan luettuina, jotka ovat erääntyneet viimeksi kuluneena tilikautena, lasketaan yhteen.

Tästä summasta vähennetään viimeksi kuluneen tilikauden aikana erääntyneiden, mutta saamatta jääneiden vakuutusmaksujen kokonaismäärä sekä niiden verojen ja veronluonteisten maksujen kokonaismäärä, jotka koskevat tähän summaan sisältyviä vakuutusmaksuja.

Näin saatu määrä jaetaan kahteen osaan, joista ensimmäinen käsittää enintään 50 miljoonaa euroa ja toinen ylimenevän osan; ensimmäisestä otetaan 18 prosenttia ja jälkimmäisestä 16 prosenttia ja lasketaan ne yhteen.

Näin laskettu summa kerrotaan suhdeluvulla, joka saadaan vertaamalla jälleenvakuutusyrityksen kolmen viimeksi kuluneen tilikauden omalle vastuulle jäävien korvausmenojen summaa, josta on vähennetty edelleenvakuutuksesta saatavat korvaukset, korvausmenojen bruttomäärään; tämän suhdeluvun on kuitenkin aina oltava vähintään 50 prosenttia.

Toimivaltaisten viranomaisten luvalla voidaan käyttää tilastollisia menetelmiä vakuutusmaksujen kohdentamiseksi.

4. Korvausperusteinen tulos lasketaan seuraavalla tavalla käyttäen direktiivin 73/239/ETY liitteen A kohdassa lueteltujen vakuutusluokkien 11, 12 ja 13 osalta saatavia, korvausvastuuta ja takaisin saatuja korvauksia, joita korotetaan 50 prosenttia.

Direktiivin 73/239/ETY liitteen A kohdassa luetelluissa vakuutusluokissa 11, 12 ja 13 korvausvastuuta ja takaisin saatuja korvauksia voidaan korottaa tämän direktiivin 55 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti enintään 50 prosenttia erityisten jälleenvakuutustoimintojen tai -sopimustyyppien osalta kyseisten toimintojen tai sopimusten erityispiirteiden huomioon ottamiseksi.

Maksetut saatavat, vähentämättä niistä edelleenvakuuttajien maksamia saatavia, 1 kohdassa määritellyllä jaksolla lasketaan yhteen.

Näin saatuun summaan lisätään korvausvastuuta koskevan vastuuvelan määrä viimeksi kuluneen tilikauden lopussa.

Tästä summasta vähennetään 1 kohdassa mainittuja jaksoja koskevat takaisin saadut korvaukset.

Jäljellä olevasta summasta vähennetään korvausvastuuta koskevan vastuuvelan määrä laskettuna viimeistä tilikautta, jolta on tehty tilinpäätös, edeltävän toisen tilikauden alussa. Jos 1 kohdassa vahvistettu viiteajanjakso on seitsemän tilikautta, vähennetään korvausvastuuta koskevan vastuuvelan määrä laskettuna viimeistä tilikautta, jolta on tehty tilinpäätös, edeltävän kuudennen tilikauden alussa.

Yksi kolmasosa tai yksi seitsemäsosa näin saadusta kokonaismäärästä (1 kohdassa määritellyn viiteajanjakson mukaisesti) jaetaan kahteen osaan, joista ensimmäinen käsittää enintään 35 miljoonaa euroa ja toinen yli menevän osan; ensimmäisestä otetaan 26 prosenttia ja jälkimmäisestä 23 prosenttia ja lasketaan ne yhteen.

Näin laskettu summa kerrotaan suhdeluvulla, joka saadaan vertaamalla yrityksen kolmen viimeksi kuluneen tilikauden omalle vastuulle jäävien korvausmenojen summaa, josta on vähennetty edelleenvakuutuksesta saatavat korvaukset, korvausmenojen bruttomäärään; tämän suhdeluvun on kuitenkin aina oltava vähintään 50 prosenttia.

Toimivaltaisten viranomaisten luvalla voidaan käyttää tilastollisia menetelmiä korvausten, vastuuvelan ja takaisin saatujen korvausten kohdentamiseksi.

5. Jos 2, 3 ja 4 kohdan mukaisesti laskettu vaadittu solvenssimarginaali on alhaisempi kuin edeltävän vuoden vaadittu solvenssimarginaali, vaaditun solvenssimarginaalin on oltava vähintään yhtä suuri kuin edeltävän vuoden vaadittu solvenssimarginaali kerrottuna viimeisen tilikauden lopussa lasketun korvausvastuuta koskevan vastuuvelan määrän ja viimeisen tilikauden alussa lasketun korvausvastuuta koskevan vastuuvelan määrän välisellä suhdeluvulla. Tällöin vastuuvelan määrä on laskettava ilman edelleenvakuutuskorvauksia. Suhdeluku voi kuitenkin olla enintään 1.

6. Lisäksi 3 kohdan kuudennessa alakohdassa ja 4 kohdan kuudennessa alakohdassa mainittuihin osuuksiin sovellettavat prosenttiluvut on alennettava yhteen kolmasosaan teknisesti henkivakuutustoiminnan tavoin harjoitettavan sairausvakuutustoimintaan liittyvän jälleenvakuutustoiminnan tapauksessa, jos

a) suoritetut vakuutusmaksut lasketaan sairastuvuustaulukoiden perusteella vakuutusmatemaattisia menetelmiä käyttäen,

b) eliniän pitenemisen varalta muodostetaan varaus,

c) riittävän suuren varmuuslisän muodostamiseksi peritään lisämaksua,

d) vakuutusyritys voi irtisanoa sopimuksen viimeistään kolmannen vakuutusvuoden loppuun mennessä,

e) sopimuksessa säädetään mahdollisuudesta korottaa vakuutusmaksuja tai alentaa korvaussuorituksia myös voimassa olevien sopimusten osalta.

38 artikla - Henkijälleenvakuutustoiminnan vaadittu solvenssimarginaali

1. Jollei 40 artiklasta muuta johdu, henkijälleenvakuutustoiminnan vaadittu solvenssimarginaali on määritettävä harjoitettujen jälleenvakuutusluokkien mukaisesti jäljempänä 2-7 kohdassa esitetyllä tavalla.

2. Direktiivin 2002/83/EY 2 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettujen jälleenvakuutusten, lukuun ottamatta sijoitusrahastoihin liittyviä vakuutuksia, sekä 2 artiklan 3 alakohdassa tarkoitetun toiminnan osalta vaaditun solvenssimarginaalin on oltava samansuuruinen kuin kahden seuraavan tuloksen summa:

a) ensimmäinen tulos:

4 prosenttia laskennallisesta vakuutusmaksuvastuusta, joka liittyy menevän jälleenvakuutuksen sisältävään tulevaan jälleenvakuutukseen, kerrotaan menevällä jälleenvakuutuksella vähennetyn laskennallisen henkivakuutuksen vakuutusmaksuvastuun kokonaismäärän ja laskennallisen bruttovakuutusmaksuvastuun kokonaismäärän suhteella edeltävänä tilikautena; tämän suhteen on kuitenkin aina oltava vähintään 85 prosenttia.

b) toinen tulos:

Niiden vakuutusten osalta, joihin liittyvän pääoman riskisumma ei ole negatiivinen luku, 0,3 prosenttia tästä jälleenvakuutusyrityksen vastuulleen ottamasta riskisummasta kerrotaan yrityksen vastuullaan pitämän, edelleenvakuutuksella vähennetyn riskisumman kokonaismäärän sekä edelleenvakuutuksen sisältävän riskisumman kokonaismäärän suhteella edeltävänä tilikautena; tämän suhteen on kuitenkin aina oltava vähintään 50 prosenttia.

Enintään kolmen vuoden kuolemanvarajälleenvakuutuksessa osuuden on oltava 0,1 prosenttia. Jälleenvakuutuksessa, jonka vakuutusaika on pidempi kuin kolme vuotta mutta enintään viisi vuotta, osuuden on oltava 0,15 prosenttia.

3. Vaadittu solvenssimarginaali vastaa direktiivin 2002/83/EY 2 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetun lisävakuutuksen jälleenvakuutuksen osalta tämän direktiivin 37 artiklan mukaisesti jälleenvakuutusyrityksiltä vaadittua solvenssimarginaalia.

4. Direktiivin 2002/83/EY 2 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetussa pysyvässä sairausjälleenvakuutuksessa, jota ei voida irtisanoa, vaadittu solvenssimarginaali on:

a) 4 prosenttia laskennallisesta vakuutusmaksuvastuusta, joka on laskettu tämän artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti; sekä

b) jälleenvakuutusyrityksiltä tämän direktiivin 37 artiklan mukaisesti vaadittua solvenssimarginaalia. Tämän direktiivin 37 artiklan 6 kohdan b alakohdassa oleva ehto eliniän pitenemisen varalta muodostettavasta varauksesta voidaan kuitenkin korvata vaatimuksella, jonka mukaan toimintaa on harjoitettava ryhmänä.

5. Direktiivin 2002/83/EY 2 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetuissa kertyneen pääoman takaisinmaksua koskevissa sopimuksissa vaadittu solvenssimarginaali on 4 prosenttia laskennallisesta vakuutusmaksuvastuusta, joka on laskettu tämän artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti.

6. Direktiivin 2002/83/EY 2 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettujen tontiinien jälleenvakuutusten vaadittu solvenssimarginaali on 1 prosentti niiden varoista.

7. Sijoitusrahastoihin liittyvissä, direktiivin 2002/83/EY 2 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettujen vakuutusten jälleenvakuutusluokissa ja kyseisen direktiivin 2 artiklan 2 kohdan c, d ja e alakohdassa tarkoitetussa toiminnassa vaadittu solvenssimarginaali on yhtä suuri kuin seuraavien erien summa:

a) 4 prosenttia tämän artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti lasketusta vakuutusteknisestä vastuuvelasta, jos jälleenvakuutusyritys vastaa sijoitusriskistä;

b) 1 prosentti tämän artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti lasketusta vakuutusteknisestä vastuuvelasta, jos jälleenvakuutusyritys ei vastaa sijoitusriskistä, mutta varoja hallintokustannusten kattamiseksi on varattu enemmän kuin viisi vuotta kestäväksi kaudeksi;

c) määrä, joka on 25 prosenttia edeltävän tilikauden näistä sopimuksista johtuvista nettohallintokuluista, jos jälleenvakuutusyritys ei vastaa sijoitusriskistä eikä varoja hallintokustannusten kattamiseksi ole varattu enemmän kuin viisi vuotta kestäväksi kaudeksi;

d) 0,3 prosenttia riskisummasta laskettuna tämän artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti, jos jälleenvakuutusyritys kattaa kuoleman riskin.

39 artikla - Samanaikaisesti sekä vahinkojälleen- että henkijälleenvakuutustoimintaa harjoittavan jälleenvakuutusyrityksen vaadittu solvenssimarginaali

1. Kotijäsenvaltion on vaadittava, että jokaisella jälleenvakuutusyrityksellä, joka harjoittaa sekä vahinko- että henkijälleenvakuutustoimintaa, on käytettävissään solvenssimarginaali, joka kattaa sekä vahinko- että henkijälleenvakuutustoiminnan vaadittujen solvenssimarginaalien kokonaismäärän, joka on määritettävä tämän direktiivin 37 ja 38 artiklan mukaisesti.

2. Jos käytettävissä oleva solvenssimarginaali jää alle 1 kohdassa vaaditun tason, toimivaltaisten viranomaisten on toteutettava tämän direktiivin 42 ja 43 artiklassa säädetyt toimenpiteet.

3 JAKSO - TAKUURAHASTO

40 artikla - Takuurahaston määrä

1. Yksi kolmasosa 37-39 artiklassa määritellystä vaaditusta solvenssimarginaalista muodostaa takuurahaston. Rahasto on muodostettava 36 artiklan 1-3 kohdassa sekä kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen suostumuksella kyseisen artiklan 4 kohdan c alakohdassa luetelluista eristä.

2. Takuurahaston on kuitenkin oltava vähintään 3 miljoonaa euroa.

Jäsenvaltiot voivat määrätä, että jälleenvakuutusalan kytkösyritysten vähimmäistakuurahaston on oltava vähintään miljoona euroa.

41 artikla - Takuurahaston määrän tarkistaminen

1. Edellä 40 artiklan 2 kohdassa säädetyt euromääräiset määrät on tarkistettava vuosittain, ensimmäisen kerran (61 artiklan 1 kohdassa säädetty täytäntöönpanopäivä), Eurostatin julkaisemassa, kaikki jäsenvaltiot kattavassa Euroopan kuluttajahintaindeksissä tapahtuvien muutosten ottamiseksi huomioon.

Näitä määriä tarkistetaan ilman eri toimenpiteitä siten, että euromääräistä perusarvoa korotetaan yleisessä kuluttajahintaindeksissä tämän direktiivin voimaantulon ja tarkistuspäivän välisenä aikana tapahtuneen prosentuaalisen muutoksen verran ja arvo pyöristetään ylöspäin täyteen 100 000 euroon.

Jos prosentuaalinen muutos on viimeisimmän tarkistuksen jälkeen alle 5 prosenttia, tarkistusta ei suoriteta.

2. Komissio ilmoittaa vuosittain Euroopan parlamentille ja neuvostolle tarkistuksesta ja 1 kohdassa tarkoitetun tarkistetun määrän.

4 luku - Taloudellisissa vaikeuksissa olevat tai säännösten vastaisesti toimivat jälleenvakuutusyritykset ja toimiluvan peruuttaminen

42 artikla - Taloudellisissa vaikeuksissa olevat jälleenvakuutusyritykset

1. Jos jälleenvakuutusyritys ei noudata 32 artiklan säännöksiä, sen kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi kieltää varojen vapaan hallinnan ilmoitettuaan aikomuksestaan vastaanottavien jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille.

2. Jotta sellaisen jälleenvakuutusyrityksen taloudellinen asema, jonka solvenssimarginaali ei ole 37, 38 ja 39 artiklassa säädettyjen vähimmäisvaatimusten mukainen, voitaisiin palauttaa ennalleen, yrityksen kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on vaadittava, että sen hyväksyttäväksi esitetään tervehdyttämissuunnitelma.

Jos toimivaltainen viranomainen katsoo, että jälleenvakuutusyrityksen taloudellinen asema heikkenee huomattavasti, se voi poikkeustapauksissa rajoittaa myös yrityksen varojen vapaata hallintaa tai kieltää sen. Toimivaltaisen viranomaisen on sen jälkeen ilmoitettava kaikista toteuttamistaan toimenpiteistä niille muiden jäsenvaltioiden viranomaisille, joiden alueella jälleenvakuutusyritys harjoittaa liiketoimintaansa, ja kyseisten viranomaisten on ensiksi mainitun viranomaisen pyynnöstä toteutettava samat toimenpiteet.

3. Jos solvenssimarginaali ei ole 40 artiklassa määritellyn takuurahaston mukainen, kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on vaadittava jälleenvakuutusyritystä toimittamaan viranomaisen hyväksyttäväksi lyhyen aikavälin rahoitussuunnitelma.

Toimivaltainen viranomainen voi myös rajoittaa jälleenvakuutusyrityksen varojen vapaata hallintaa tai kieltää sen kokonaan. Sen on ilmoitettava asiasta kaikkien jäsenvaltioiden viranomaisille, joiden on toteutettava ilmoituksen antaneen viranomaisen pyynnöstä samat toimenpiteet.

4. Jokaisen jäsenvaltion on annettava kaikki tarpeelliset määräykset voidakseen kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti kieltää alueellaan sijaitsevien varojen vapaan hallinnan 1, 2 ja 3 kohdassa säädetyissä tapauksissa jälleenvakuutusyrityksen kotijäsenvaltion pyynnöstä, jonka on osoitettava ne varat, joihin toimenpiteet kohdistetaan.

43 artikla - Taloudellisen aseman tervehdyttämissuunnitelma

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaisilla viranomaisilla on toimivalta vaatia jälleenvakuutusyrityksiltä taloudellisen aseman tervehdyttämissuunnitelmaa, jos toimivaltaiset viranomaiset katsovat, että yritysten jälleenvakuutussopimuksista johtuvat velvollisuudet ovat uhattuina.

2. Tervehdyttämissuunnitelmassa on oltava vähintään seuraavat tiedot tai selvitykset kolmelta seuraavalta tilikaudelta:

a) arviot hallintokustannuksista, erityisesti juoksevista yleiskuluista ja palkkioista;

b) suunnitelma, jossa on yksityiskohtaiset arviot tuloista ja menoista tulevien ja menevien jälleenvakuutusten osalta;

c) taseen kehittymistä koskeva ennuste;

d) arviot vakuutusliikkeestä johtuvien velvoitteiden ja vaaditun solvenssimarginaalin kattamiseen tarkoitetuista varoista;

e) yleinen edelleenvakuutuspolitiikka.

3. Jos jälleenvakuutusyrityksen taloudellinen asema on heikkenemässä ja jälleenvakuutusyrityksen sopimusvelvoitteet ovat uhattuina, jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaisilla viranomaisilla on valtuudet velvoittaa jälleenvakuutusyritykset pitämään korkeampaa vaadittua solvenssimarginaalia sen varmistamiseksi, että jälleenvakuutusyritys kykenee täyttämään solvenssivaatimukset lähitulevaisuudessa. Korkeamman vaaditun solvenssimarginaalin tason on perustuttava 1 kohdassa tarkoitettuun taloudellisen aseman tervehdyttämissuunnitelmaan.

4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaisilla viranomaisilla on valtuudet alentaa kaikkien käytettävissä olevaan solvenssimarginaaliin hyväksyttävien erien arvoa varsinkin, jos näiden erien markkina-arvossa on tapahtunut merkittäviä muutoksia viimeisen tilikauden päättymisen jälkeen.

5. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaisilla viranomaisilla on valtuudet pienentää 37, 38 ja 39 artiklan mukaisesti määritettyä edelleenvakuutustoimintaan perustuvaa alennusta solvenssimarginaaliin, jos

a) edelleenvakuutussopimusten luonne tai laatu on muuttunut merkittävästi viimeksi kuluneesta tilikaudesta;

b) edelleenvakuutussopimuksiin liittyvää riskinsiirtoa ei tapahdu tai se on vähäistä.

6. Jos toimivaltaiset viranomaiset ovat vaatineet jälleenvakuutusyritykseltä 1 kohdan mukaisen taloudellisen aseman tervehdyttämissuunnitelman, ne eivät saa myöntää 18 artiklan mukaista todistusta, jos ne katsovat, että yrityksen jälleenvakuutussopimuksista johtuvat velvollisuudet ovat uhattuina 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

44 artikla - Toimiluvan peruuttaminen

1. Kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi peruuttaa jälleenvakuutusyritykselle antamansa toimiluvan, jos yritys

a) ei käytä toimilupaa 12 kuukauden kuluessa, luopuu siitä nimenomaisesti tai lopettaa liiketoimintansa yli kuudeksi kuukaudeksi, jollei kyseinen jäsenvaltio ole säätänyt, että toimilupa raukeaa näissä tapauksissa;

b) ei enää täytä toimiluvan saamisen edellytyksiä;

c) ei ole voinut määräajassa toteuttaa 42 artiklassa tarkoitetussa tervehdyttämis- tai rahoitussuunnitelmassa vahvistettuja toimenpiteitä; ja

d) laiminlyö törkeästi siihen sovellettavan lainsäädännön perusteella sille kuuluvia velvoitteita.

Jos toimilupa peruutetaan tai raukeaa, kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava asiasta muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille, joiden on toteutettava aiheelliset toimenpiteet estääkseen sen, että kyseinen yritys aloittaa uuden liiketoiminnan niiden alueella joko sijoittautumisoikeuden tai palveluiden tarjoamisen vapauden perusteella.

2. Toimiluvan peruuttamispäätös on perusteltava yksityiskohtaisesti ja annettava tiedoksi kyseiselle jälleenvakuutusyritykselle.

IV OSASTO - SIJOITTAUTUMISOIKEUTTA JA PALVELUIDEN TARJOAMISEN VAPAUTTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET

45 artikla - Säännösten vastaisesti toimivat jälleenvakuutusyritykset

1. Jos vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset toteavat, että jälleenvakuutusyritys, jolla on sivukonttori sen alueella tai joka harjoittaa sen alueella liiketoimintaa palveluiden tarjoamisen vapauden perusteella, ei noudata tässä valtiossa siihen sovellettavia säännöksiä, niiden on vaadittava kyseistä jälleenvakuutusyritystä lopettamaan säännösten vastainen toiminta. Viranomaisten on samanaikaisesti ilmoitettava havainnoistaan kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.

Jos jälleenvakuutusyritys edelleenkin rikkoo vastaanottavassa jäsenvaltiossa siihen sovellettavia säännöksiä huolimatta kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen toteuttamista toimenpiteistä tai siksi, että toimenpiteet osoittautuvat riittämättömiksi, vastaanottava jäsenvaltio voi ilmoitettuaan asiasta kotijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille toteuttaa aiheelliset toimenpiteet estääkseen säännösten vastaisen toiminnan jatkumisen tai rangaistakseen siitä ja, jos se on ehdottoman tarpeellista, estää kyseistä jälleenvakuutusyritystä tekemästä uusia jälleenvakuutussopimuksia sen alueella. Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että tällaiset toimenpiteet voidaan niiden alueella saattaa jälleenvakuutusyrityksille tiedoksi.

2. Toimenpide, joka on toteutettu 1 kohdan mukaisesti ja joka sisältää seuraamuksia tai rajoituksia jälleenvakuutusliikkeen harjoittamiselle, on perusteltava asianmukaisesti ja annettava tiedoksi kyseiselle jälleenvakuutusyritykselle.

46 artikla - Jälleenvakuutusyrityksen likvidaatio

Jos jälleenvakuutusyritys otetaan likvidaatiomenettelyn kohteeksi, sivukonttorin kautta tai palveluiden tarjoamisen vapauden perusteella tehdyistä sopimuksista johtuvat sitoumukset on täytettävä samalla tavoin kuin kyseisen yrityksen muista jälleenvakuutussopimuksista johtuvat sitoumukset.

V OSASTO - JÄLLEENVAKUUTUSYRITYKSET, JOIDEN KOTIPAIKKA ON YHTEISÖN ULKOPUOLELLA JA JOTKA HARJOITTAVAT JÄLLEENVAKUUTUSTOIMINTAA YHTEISÖSSÄ

47 artikla - Jälleenvakuutusliikkeen toimintaa koskevat periaatteet ja edellytykset

Jäsenvaltiot eivät saa soveltaa jälleenvakuutusyrityksiin, joiden sääntömääräinen kotipaikka sijaitsee yhteisön ulkopuolella ja jotka ovat aloittamassa tai harjoittavat jälleenvakuutustoimintaa niiden alueella, säännöksiä, joiden mukaisesti kyseisiin yrityksiin sovelletaan suotuisampaa kohtelua kuin jälleenvakuutusyrityksiin, joiden kotipaikka sijaitsee kyseisessä jäsenvaltiossa.

48 artikla - Kolmansien maiden kanssa tehdyt sopimukset

1. Komissio voi ehdottaa neuvostolle sellaisten sopimusten neuvottelemista yhden tai useamman kolmannen maan kanssa, jotka koskevat seuraaviin yrityksiin kohdistuvan valvonnan harjoittamisen keinoja:

a) jälleenvakuutusyritykset, joiden kotipaikka sijaitsee kolmannessa maassa ja jotka harjoittavat jälleenvakuutustoimintaa yhteisössä;

b) jälleenvakuutusyritykset, joiden kotipaikka sijaitsee yhteisössä ja jotka harjoittavat jälleenvakuutustoimintaa kolmannen maan alueella.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetuilla sopimuksilla on pyrittävä erityisesti varmistamaan kunkin sopimuspuolen alueella sijaitseville jälleenvakuutusyrityksille yhtäläisen vakavaraisuussääntelyn perusteella tehokas markkinoillepääsy, ja niissä on määrättävä jälleenvakuutusta koskevien valvontasääntöjen ja -käytäntöjen vastavuoroisesta tunnustamisesta. Lisäksi niillä pyritään varmistamaan, että

a) jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset saavat yhteisössä sijaitsevien ja kyseisten kolmansien maiden alueella toimintaa harjoittavien jälleenvakuutusyritysten valvonnan kannalta välttämättömät tiedot;

b) kolmansien maiden toimivaltaiset viranomaiset saavat sellaisten jälleenvakuutusyritysten valvonnan kannalta välttämättömät tiedot, joiden kotipaikka sijaitsee niiden alueella ja jotka harjoittavat toimintaa yhteisössä.

3. Rajoittamatta Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 300 artiklan 1 ja 2 kohdan soveltamista komissio tarkastelee Euroopan vakuutuskomitean avustuksella 1 kohdassa tarkoitettujen neuvottelujen tulosta ja siitä johtuvaa tilannetta.

VI OSASTO - KOLMANNEN VALTION LAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMISALAAN KUULUVAN EMOYRITYKSEN TYTÄRYRITYKSIIN TAIKKA TÄLLAISEN EMOYRITYKSEN SUORITTAMIIN OMISTUSOSUUKSIEN HANKINTOIHIN SOVELLETTAVAT SÄÄNNÖT

49 artikla - Jäsenvaltioiden komissiolle toimittamat tiedot

Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava komissiolle:

a) yhden tai useamman sellaisen emoyrityksen suoraan tai välillisesti omistamalle tytäryritykselle myönnetystä toimiluvasta, johon sovelletaan kolmannen maan lainsäädäntöä;

b) jos tällainen emoyritys hankkii yhteisön jälleenvakuutusyrityksestä osuuden, joka muuttaisi viimeksi mainitun sen tytäryritykseksi.

Komissio ilmoittaa asiasta vakuutuskomitealle.

Jos toimilupa myönnetään kolmannen maan lainsäädännön soveltamisalaan kuuluvan emoyrityksen tai kuuluvien emoyritysten suoraan tai välillisesti omistamalle tytäryritykselle, yritysryhmän rakenne on määritettävä ilmoituksessa, joka toimivaltaisten viranomaisten on tehtävä komissiolle.

50 artikla - Yhteisön jälleenvakuutusyritysten kohtelu kolmansissa maissa

1. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle kaikista yleisistä vaikeuksista, joita niiden jälleenvakuutusyrityksille aiheutuu niiden sijoittautuessa kolmanteen maahan tai harjoittaessa siellä toimintaansa taikka siirtäessä sinne toimintojaan.

2. Komissio laatii määräajoin kertomuksen, jossa tarkastellaan 3 kohdan mukaisesti yhteisön jälleenvakuutusyritysten kolmansissa maissa saamaa kohtelua; kertomuksessa tarkastellaan yhteisön jälleenvakuutusyrityksen sijoittautumista kolmansiin maihin, osuuksien hankkimista kolmansien maiden jälleenvakuutusyrityksistä, kolmansiin maihin sijoittautuneiden yritysten harjoittamaa jälleenvakuutustoimintaa sekä rajatylittävää jälleenvakuutustoiminnan harjoittamista yhteisöstä kolmansiin maihin. Komissio toimittaa kertomukset ja tarvittaessa aiheelliset ehdotukset tai suositukset neuvostolle.

3. Jos komissio havaitsee joko 2 kohdassa tarkoitettujen kertomusten tai muiden tietojen perusteella, että jokin kolmas maa ei myönnä yhteisön jälleenvakuutusyritykselle tehokasta markkinoillepääsyä, komissio voi antaa neuvostolle suosituksia valtuuksista aiheellisten neuvottelujen käymiseksi yhteisön jälleenvakuutusyritysten markkinoillepääsyedellytysten parantamisesta.

4. Tämän artiklan mukaisten toimenpiteiden on oltava niiden velvoitteiden mukaisia, joita yhteisöllä on kansainvälisten sopimusten nojalla, erityisesti Maailman kauppajärjestössä.

VII OSASTO -

MUUT SÄÄNNÖKSET

51 artikla - Jo toimivien jälleenvakuutusyritysten saamat oikeudet

1. Tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvien jälleenvakuutusyritysten, jotka ovat saaneet toimiluvan tai oikeuden harjoittaa jälleenvakuutustoimintaa ennen tämän direktiivin voimaantuloa sen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, jossa niiden kotipaikka sijaitsee, on katsottava saaneen toimiluvan 3 artiklan mukaisesti.

Niiden on kuitenkin noudatettava 61 artiklan mukaisesta täytäntöönpanopäivästä tämän direktiivin jälleenvakuutustoiminnan harjoittamista koskevia säännöksiä sekä 6 artiklan a, c ja d kohdassa, 7, 8 ja 12 artiklassa sekä 32-41 artiklassa säädettyjä vaatimuksia.

2. Jäsenvaltiot voivat antaa 1 kohdassa tarkoitetuille jälleenvakuutusyrityksille, jotka eivät noudata 6 artiklan a kohtaa, 7 ja 8 artiklaa eivätkä 32-40 artiklaa tämän direktiivin voimaantulon aikaan, 61 artiklan mukaisen ajankohdan jälkeen (2 vuoden) siirtymäajan toimintansa mukauttamiseksi kyseisiin vaatimuksiin.

52 artikla - Toimintansa lopettavat jälleenvakuutusyritykset

1. Jälleenvakuutusyritykset, jotka ovat lopettaneet (tämän direktiivin saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä 61 artiklan 1 kohdassa asetettuun määräaikaan mennessä) uusien jälleenvakuutussopimusten tekemisen ja hallinnoivat pelkästään voimassa olevaa vakuutuskantaansa lopettaakseen toimintansa, eivät kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan.

2. Jäsenvaltioiden on laadittava luettelo kyseisistä jälleenvakuutusyrityksistä ja annettava se tiedoksi kaikille jäsenvaltioille.

53 artikla - Oikeus hakea muutosta tuomioistuimessa

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tämän direktiivin täytäntöönpanoa varten annettujen lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten soveltamiseksi tehtyihin jälleenvakuutusyritystä koskeviin päätöksiin voidaan hakea muutosta tuomioistuimessa.

54 artikla - Jäsenvaltioiden ja komission yhteistyö

1. Jäsenvaltioiden on tehtävä yhteistyötä keskenään yhteisössä harjoitettavan jälleenvakuutusvalvonnan ja tämän direktiivin soveltamisen helpottamiseksi.

2. Komission ja jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on toimittava tiiviissä yhteistyössä helpottaakseen jälleenvakuutuksen valvontaa yhteisössä ja tutkiakseen kaikkia tämän direktiivin soveltamisessa mahdollisesti ilmeneviä vaikeuksia.

55 artikla - Komiteamenettely

1. Komissiota avustaa direktiivin 91/675/ETY 1 artiklalla perustettu vakuutuskomitea.

2. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 ja 7 artiklassa säädettyä menettelyä ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.

Päätöksen 1999/468/EY 5 artiklan 6 kohdassa säädetty määräaika on kolme kuukautta.

3. Komitea vahvistaa työjärjestyksensä.

56 artikla - Täytäntöönpanotoimenpiteet

Tämän direktiivin soveltamiseksi on toteutettava seuraavat 55 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaiset toimenpiteet:

a) tämän direktiivin liitteessä I säädettyjen yhtiömuotojen luettelon laajentaminen,

b) 36 artiklassa lueteltujen solvenssimarginaalin muodostavien erien täsmentäminen uusien rahoitusvälineiden luomisen huomioon ottamiseksi,

c) 37 artiklan 3 ja 4 kohdassa säädetyn vaaditun solvenssimarginaalin laskennassa käytettyjä vakuutusmaksujen tai korvausvastuun määriä voidaan korottaa muissa kuin direktiivin 73/239/ETY liitteen A kohdassa luetelluissa vakuutusluokissa 11, 12 ja 13 enintään 50 prosenttia erityisten jälleenvakuutustoimintojen tai sopimustyyppien osalta kyseisten toimintojen tai sopimusten erityispiirteiden huomioon ottamiseksi;

d) 40 artiklan 2 kohdassa säädetyn takuurahaston vähimmäismäärän muuttaminen talous- ja rahoituskehityksen huomioon ottamiseksi,

e) 2 artiklan määritelmien selventäminen sen varmistamiseksi, että tätä direktiiviä sovelletaan yhteisössä yhdenmukaisesti.

VIII OSASTO - VOIMASSA OLEVIEN DIREKTIIVIEN MUUTTAMINEN

57 artikla - Direktiivin 73/239/ETY muuttaminen

Muutetaan direktiivi 73/239/ETY seuraavasti:

(1) Korvataan 12 a artiklan 1 ja 2 kohta seuraavasti:

"1. Kyseisen toisen jäsenvaltion toimivaltaisia viranomaisia kuullaan ennen kuin toimilupa myönnetään vahinkovakuutusyritykselle,

a) joka on toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen tytäryritys; tai

b) joka on toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen emoyrityksen tytäryritys; tai

c) jossa määräysvalta on samalla luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä kuin toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneessa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä.

2. Luottolaitosten tai sijoituspalveluyritysten valvonnasta vastaavia toisen jäsenvaltion toimivaltaisia viranomaisia kuullaan ennen kuin toimilupa myönnetään vahinkovakuutusyritykselle,

a) on yhteisössä toimiluvan saaneen luottolaitoksen tai sijoituspalveluyrityksen tytäryritys; tai

b) joka on yhteisössä toimiluvan saaneen luottolaitoksen tai sijoituspalveluyrityksen emoyrityksen tytäryritys; tai

c) jossa määräysvalta on samalla luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä kuin yhteisössä toimiluvan saaneessa luottolaitoksessa tai sijoituspalveluyrityksessä."

(2) Lisätään 13 artiklan 2 kohtaan kolmas alakohta seuraavasti:

"Vakuutusyrityksen kotijäsenvaltio ei voi kieltäytyä hyväksymästä jälleenvakuutusyrityksen tai vakuutusyrityksen vakavaraisuuteen liittyvin perustein jälleenvakuutussopimusta, jonka vakuutusyritys on tehnyt Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 200../.../EY* [jälleenvakuutusdirektiivi] nojalla toimiluvan saaneen jälleenvakuutusyrityksen taikka tämän direktiivin tai Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/83/EY** nojalla toimiluvan saaneen vakuutusyrityksen kanssa."

*EUVL L ....

**EYVL L 345, 19.12.2002, s. 1."

(3) Korvataan 15 artiklan 3 kohta seuraavasti:

"3. Jäsenvaltiot eivät saa käyttää eivätkä ottaa käyttöön vakuutusteknisen vastuuvelan muodostamiseksi bruttovarausjärjestelmää, joka edellyttää varojen sitomista jälleenvakuuttajan saamatta jääneiden vakuutusmaksujen ja korvausvastuun kattamiseksi, jos jälleenvakuuttaja on direktiivin 200../.../EY [jälleenvakuutusdirektiivi] nojalla toimiluvan saanut jälleenvakuutusyritys taikka tämän direktiivin tai direktiivin 2002/83/EY nojalla toimiluvan saanut vakuutusyritys.

Jos kotijäsenvaltio sallii vakuutusteknisen vastuuvelan kattamisen saatavilla jälleenvakuuttajalta, joka ei ole direktiivin 200.../.../EY nojalla toimiluvan saanut jälleenvakuutusyritys eikä tämän direktiivin eikä direktiivin 2002/83/EY nojalla toimiluvan saanut vakuutusyritys, sen on määritettävä sallittu prosenttiosuus."

(4) Korvataan 16 artiklan 2 kohdan neljäs alakohta seuraavasti:

"Käytettävissä olevasta solvenssimarginaalista vähennetään myös seuraavat erät:

a) vakuutusyrityksen omistusyhteydet

- tämän direktiivin 6 artiklassa, 2002/83/EY 4 artiklassa tai Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/78/EY* 1 artiklan b kohdassa tarkoitetuissa vakuutusyrityksissä,

- direktiivin 200../.../EY [jälleenvakuutusdirektiivi] 3 artiklassa tarkoitetuissa jälleenvakuutusyrityksissä tai direktiivin 98/78/EY 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuissa yhteisöön kuulumattomien maiden jälleenvakuutusyrityksissä,

- direktiivin 98/78/EY 1 artiklan i kohdan mukaisissa vakuutushallintayhtiöissä,

- Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/12/EY** 1 artiklan 1 ja 5 kohdassa tarkoitetuissa luottolaitoksissa ja rahoituslaitoksissa,

- neuvoston direktiivin 93/22/ETY*** 1 artiklan 2 kohdassa ja neuvoston direktiivin 93/6/ETY**** 2 artiklan 4 ja 7 kohdassa tarkoitetuissa sijoituspalveluyrityksissä ja luottolaitoksissa.

* EYVL L 330, 5.12.1998, s. 1.

** L 126, 26.5.2000, s. 1.

*** EYVL L 141, 11.6.1993, s. 27.

**** EYVL L 141, 11.6.1993, s. 1."

(5) Lisätään 17 b artikla seuraavasti:

"17 b artikla

1. Jos komissio päättää Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 200./../EY* [jälleenvakuutusdirektiivi] 56 artiklan c kohdan nojalla korottaa kyseisen direktiivin 37 artiklan 3 ja 4 artiklassa säädetyn vaaditun solvenssimarginaalin laskennassa käytettyjä määriä, kunkin jäsenvaltion on sovellettava niiden vakuutusyritysten, joiden kotipaikka sijaitsee sen alueella, harjoittamaan tulevaan jälleenvakuutustoimintaan kyseisen direktiivin 35-39 artiklan säännöksiä, jos jokin seuraavista edellytyksistä täyttyy:

a) jälleenvakuutusmaksujen osuus vakuutusmaksujen kokonaismäärästä on yli 10 prosenttia,

b) jälleenvakuutusmaksujen määrä on yli 500 000 euroa,

c) tulevista jälleenvakuutuksista johtuvien vastuuvelkojen osuus niiden vastuuvelkojen kokonaismäärästä on yli 10 prosenttia.

2. Vakuutusyrityksen, joka kuuluu 1 kohdan soveltamisalaan, on muodostettava direktiivin 200../.../EY [jälleenvakuutusdirektiivi] 40 artiklan 2 kohdan mukaisesti vähimmäistakuurahasto, joka kattaa sen koko liiketoiminnan.

*EUVL L ...."

58 artikla - Direktiivin 92/49/ETY muuttaminen

Muutetaan direktiivi 92/49/ETY seuraavasti:

(1) Korvataan 15 artiklan 1 a kohta seuraavasti:

"1 a Jos 1 kohdassa tarkoitettujen osuuksien ostaja on toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saanut vakuutusyritys, jälleenvakuutusyritys, luottolaitos tai sijoituspalveluyritys tai sellaisen yrityksen emoyritys tai luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jolla on määräysvalta sellaisessa yrityksessä, ja jos yrityksestä tulee mainitun yritysoston myötä ostajan tytäryritys tai se joutuu ostajan saa määräysvaltaan, yritysostoa on arvioitava direktiivin 73/239/ETY 12 a artiklassa tarkoitetussa ennakkokuulemisessa."

(2) Korvataan 16 artiklan 4, 5 ja 5 a kohta seuraavasti:

"4. Toimivaltaiset viranomaiset, jotka saavat luottamuksellisia tietoja 1 tai 2 kohdan mukaisesti, voivat käyttää tietoja tehtäviensä hoitamisessa ainoastaan:

- tarkastaakseen, onko vakuutusliikkeen aloittamista koskevat edellytykset täytetty, ja helpottaakseen tällaisen liiketoiminnan harjoittamisen valvontaa, erityisesti vakuutusteknisen vastuuvelan, solvenssimarginaalin, hallinto- ja kirjanpitomenetelmien ja sisäisen tarkastuksen menetelmien osalta, tai

- määrätäkseen seuraamuksia,

- haettaessa muutosta toimivaltaisten viranomaisten päätökseen hallinnollisessa muutoksenhaussa, taikka

- tuomioistuinmenettelyissä, jotka on aloitettu 53 artiklan mukaisesti tai tämän direktiivin tai muiden vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiä koskevien direktiivien erityissäännösten mukaisesti."

5. Mitä 1 ja 4 kohdassa säädetään ei estä tietojen vaihtoa jäsenvaltiossa, kun samassa jäsenvaltiossa on kaksi toimivaltaista viranomaista tai useampia toimivaltaisia viranomaisia, tai jäsenvaltioiden kesken, kun tietoja vaihtavat toimivaltaiset viranomaiset ja

- luottolaitosten ja muiden rahoituslaitosten virallisesta valvonnasta vastaavat viranomaiset ja rahoitusmarkkinoiden valvonnasta vastaavat viranomaiset,

- vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten selvitystila- ja konkurssimenettelyihin sekä muuhun vastaavaan menettelyyn osallistuvat elimet, ja

- vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten ja muiden rahoituslaitosten lakisääteisestä tilintarkastuksesta vastaavat henkilöt,

valvontatehtävien hoitamiseksi tai näiden tehtävien hoitamiseksi välttämättömien tietojen luovuttamiseksi elimille, jotka hoitavat pakollista likvidaatiomenettelyä tai takuurahastoa. Näiden viranomaisten, elinten ja henkilöiden saamia tietoja koskee 1 kohdassa tarkoitettu salassapitovelvollisuus.

5 a Sen estämättä, mitä 1-4 kohdassa säädetään, jäsenvaltiot voivat sallia tietojen vaihdon toimivaltaisten viranomaisten ja

- sellaisten viranomaisten kesken, jotka ovat vastuussa vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten selvitystila- ja konkurssimenettelyyn sekä muuhun vastaavaan menettelyyn osallistuvien elinten valvonnasta, tai

- sellaisten viranomaisten kesken, jotka ovat vastuussa vakuutusyritysten, jälleenvakuutusyritysten, luottolaitosten, sijoituspalveluyritysten ja muiden rahoituslaitosten lakisääteisiä tilintarkastuksia suorittavien henkilöiden valvonnasta, tai

- vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten laillisuusvalvonnasta vastaavien riippumattomien vakuutusmatemaatikkojen kesken ja näiden vakuutusmatemaatikkojen valvonnasta vastuussa olevien elinten kesken.

Ensimmäisen alakohdan säännöksiä käyttävän jäsenvaltion on vaadittava, että vähintään seuraavat edellytykset täytetään:

- tietoja käytetään ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun valvonnan tai laillisuusvalvonnan harjoittamiseen;

- näin saatuja tietoja koskee 1 kohdassa säädetty salassapitovelvollisuus,

- jos tiedot ovat lähtöisin toisesta jäsenvaltiosta, ne saa luovuttaa ainoastaan tiedot luovuttaneiden toimivaltaisten viranomaisten nimenomaisella suostumuksella ja tarvittaessa ainoastaan niihin tarkoituksiin, joita varten viranomaiset ovat antaneet suostumuksensa.

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille niiden viranomaisten, henkilöiden ja elinten nimet, joille tämän kohdan nojalla voidaan antaa tietoja."

59 artikla - Direktiivin 2002/83/EY muuttaminen

Muutetaan direktiivi 2002/83/EY seuraavasti:

(1) Lisätään 1 artiklan 1 kohtaan s alakohta seuraavasti:

(s) 'jälleenvakuutusyrityksellä' Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 200./.../EY* [jälleenvakuutusdirektiivi] 2 artiklan b alakohdassa tarkoitettua jälleenvakuutusyritystä.

* EUVL L ...."

(2) Lisätään 9 a artikla seuraavasti:

"9 a artikla

Muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kuuleminen ennakolta

1. Kyseisen toisen jäsenvaltion toimivaltaisia viranomaisia kuullaan ennen kuin toimilupa myönnetään henkivakuutusyritykselle,

a) joka on toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen tytäryritys; tai

b) joka on toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen emoyrityksen tytäryritys; tai

c) jossa määräysvalta on samalla luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä kuin toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneessa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä.

2. Luottolaitosten tai sijoituspalveluyritysten valvonnasta vastaavia toisen jäsenvaltion toimivaltaisia viranomaisia kuullaan ennen kuin toimilupa myönnetään henkivakuutusyritykselle,

a) joka on yhteisössä toimiluvan saaneen luottolaitoksen tai sijoituspalveluyrityksen tytäryritys; tai

b) joka on yhteisössä toimiluvan saaneen luottolaitoksen tai sijoituspalveluyrityksen emoyrityksen tytäryritys; tai

c) jossa määräysvalta on samalla luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä kuin yhteisössä toimiluvan saaneessa luottolaitoksessa tai sijoituspalveluyrityksessä.

3. Tämän artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen toimivaltaisten viranomaisten on kuultava toisiaan erityisesti arvioidessaan osakkeenomistajien sopivuutta ja saman yritysryhmän toisen yrityksen johtamiseen osallistuvien johtajien mainetta ja kokemusta.Viranomaisten on ilmoitettava toisilleen kaikki osakkeenomistajien sopivuutta ja johtajien mainetta ja kokemusta koskevat tiedot, jotka ovat merkityksellisiä toisten toimivaltaisten viranomaisten, toimilupien myöntämisen sekä toimintaehtojen noudattamisen jatkuvan arvioinnin kannalta."

(3) Lisätään 10 artiklan 2 kohtaan toinen alakohta seuraavasti:

"Vakuutusyrityksen kotijäsenvaltio ei saa kieltäytyä hyväksymästä jälleenvakuutusyrityksen tai vakuutusyrityksen vakavaraisuuteen liittyvin perustein jälleenvakuutussopimusta, jonka vakuutusyritys on tehnyt direktiivin 200../.../EY [jälleenvakuutusdirektiivi] nojalla toimiluvan saaneen jälleenvakuutusyrityksen tai direktiivin 73/239/ETY tai tämän direktiivin nojalla toimiluvan saaneen vakuutusyrityksen kanssa."

(4) Lisätään 15 artiklaan 1 a kohta seuraavasti:

"1 a Jos 1 kohdassa tarkoitettujen osuuksien ostaja on toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saanut vakuutusyritys, jälleenvakuutusyritys, luottolaitos tai sijoituspalveluyritys tai sellaisen yrityksen emoyritys tai luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jolla on määräysvalta sellaisessa yrityksessä, ja jos yrityksestä tulee mainitun yritysoston myötä ostajan tytäryritys tai se joutuu ostajan määräysvaltaan, yritysostoa on arvioitava direktiivin 9 a artiklassa tarkoitetussa ennakkokuulemisessa."

(5) Muutetaan 16 artikla seuraavasti:

a) Korvataan 4, 5 ja 6 kohta seuraavasti:

"4. Toimivaltaiset viranomaiset, jotka saavat luottamuksellisia tietoja 1 tai 2 kohdan mukaisesti, voivat käyttää tietoja tehtäviensä hoitamisessa ainoastaan

- tarkastaakseen, onko vakuutusliikkeen aloittamista koskevat edellytykset täytetty ja helpottaakseen tällaisen liiketoiminnan harjoittamisen valvontaa, erityisesti vakuutusteknisen vastuuvelan, solvenssimarginaalin, hallinto- ja kirjanpitomenetelmien ja sisäisen tarkastuksen menetelmien osalta, tai

- määrätäkseen seuraamuksia, tai

- haettaessa muutosta toimivaltaisten viranomaisten päätökseen hallinnollisessa muutoksenhaussa, taikka

- tuomioistuinmenettelyissä, jotka on aloitettu 67 artiklan mukaisesti tai tämän direktiivin tai muiden vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiä koskevien direktiivien erityissäännösten mukaisesti.

5. Mitä 1 ja 4 kohdassa säädetään ei estä tietojen vaihtoa jäsenvaltiossa, kun samassa jäsenvaltiossa on kaksi toimivaltaista viranomaista tai useampia toimivaltaisia viranomaisia, tai jäsenvaltioiden kesken, kun tietoja vaihtavat toimivaltaiset viranomaiset ja

- luottolaitosten ja muiden rahoituslaitosten virallisesta valvonnasta vastaavat viranomaiset ja rahoitusmarkkinoiden valvonnasta vastaavat viranomaiset,

- vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten selvitystila- ja konkurssimenettelyihin sekä muuhun vastaavaan menettelyyn osallistuvat elimet, ja

- vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten ja muiden rahoituslaitosten lakisääteisestä tilintarkastuksesta vastaavat henkilöt,

valvontatehtävien hoitamiseksi tai näiden tehtävien hoitamisessa välttämättömien tietojen luovuttamiseksi elimille, jotka hoitavat (pakollista) likvidaatiomenettelyä tai takuurahastoa. Näiden viranomaisten, elinten ja henkilöiden saamia tietoja koskee 1 kohdassa tarkoitettu salassapitovelvollisuus.

6. Sen estämättä, mitä 1-4 kohdassa säädetään, jäsenvaltiot voivat sallia tietojen vaihdon toimivaltaisten viranomaisten ja

- sellaisten viranomaisten kesken, jotka ovat vastuussa vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten selvitystila- ja konkurssimenettelyyn sekä muuhun vastaavaan menettelyyn osallistuvien elinten valvonnasta, tai

- sellaisten viranomaisten kesken, jotka ovat vastuussa vakuutusyritysten, jälleenvakuutusyritysten, luottolaitosten, sijoituspalveluyritysten ja muiden rahoituslaitosten lakisääteisiä tilintarkastuksia suorittavien henkilöiden valvonnasta, tai

- vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten laillisuusvalvonnasta vastaavien riippumattomien vakuutusmatemaatikkojen kesken ja näiden vakuutusmatemaatikkojen valvonnasta vastuussa olevien elinten kesken.

Ensimmäisen alakohdan säännöksiä käyttävän jäsenvaltion on vaadittava, että vähintään seuraavat edellytykset täytetään:

- tietoja käytetään ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun valvonnan tai laillisuusvalvonnan harjoittamiseen;

- näin saatuja tietoja koskee 1 kohdassa säädetty salassapitovelvollisuus,

- jos tiedot ovat lähtöisin toisesta jäsenvaltiosta, ne saa luovuttaa ainoastaan tiedot luovuttaneiden toimivaltaisten viranomaisten nimenomaisella suostumuksella ja tarvittaessa ainoastaan niihin tarkoituksiin, joita varten viranomaiset ovat antaneet suostumuksensa.

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille niiden viranomaisten, henkilöiden ja elinten nimet, joille tämän kohdan nojalla voidaan antaa tietoja."

b) Korvataan 8 kohta seuraavasti:

"8. Tämän artiklan 1-7 kohta ei estä toimivaltaista viranomaista toimittamasta

- keskuspankeille ja muille elimille, jotka hoitavat vastaavaa tehtävää rahapoliittisina viranomaisina, ja

- tarvittaessa muille maksujärjestelmien valvonnasta vastuussa oleville viranomaisille

niiden tehtävän hoitamiseksi tarkoitettuja tietoja eikä estä näitä viranomaisia tai elimiä toimittamasta toimivaltaisille viranomaisille tietoja, joita ne saattavat tarvita 4 kohdassa mainittuihin tarkoituksiin. Näin saatuja tietoja koskee tässä artiklassa säädetty salassapitovelvollisuus."

(6) Korvataan 20 artiklan 4 kohta seuraavasti:

"4. Jäsenvaltiot eivät saa käyttää eivätkä ottaa käyttöön vakuutusteknisen vastuuvelan muodostamiseksi bruttovarausjärjestelmää, joka edellyttää varojen sitomista jälleenvakuuttajan saamatta jääneiden vakuutusmaksujen ja korvausvastuun kattamiseksi, jos jälleenvakuuttaja on direktiivin 200../.../EY (jälleenvakuutusdirektiivi) nojalla toimiluvan saanut jälleenvakuutusyritys tai direktiivin 73/239/ETY tai tämän direktiivin nojalla toimiluvan saanut vakuutusyritys.

Jos kotijäsenvaltio sallii vakuutusteknisen vastuuvelan kattamisen saatavilla jälleenvakuuttajalta, joka ei ole direktiivin 200.../.../EY nojalla toimiluvan saanut jälleenvakuutusyritys eikä direktiivin 73/239/ETY tai tämän direktiivin nojalla toimiluvan saanut vakuutusyritys, sen on määritettävä sallittu prosenttiosuus."

(7) Lisätään 27 artiklan 2 kohtaan toinen, kolmas, neljäs, viides, kuudes ja seitsemäs alakohta seuraavasti:

"Käytettävissä olevasta solvenssimarginaalista on vähennettävä myös seuraavat erät:

a) omistusyhteydet, jotka vakuutusyrityksellä on

- tämän direktiivin 4 artiklassa, direktiivin 73/239/ETY 6 artiklassa tai Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/78/EY* 1 artiklan b kohdassa tarkoitetuissa vakuutusyrityksissä,

- direktiivin 200../.../EY 3 artiklassa tarkoitetuissa jälleenvakuutusyrityksissä tai direktiivin 98/78/EY 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuissa yhteisöön kuulumattomien maiden jälleenvakuutusyrityksissä,

- direktiivin 98/78/EY 1 artiklan i kohdan mukaisissa vakuutushallintayhtiöissä,

- direktiivin 2000/12/EY 1 artiklan 1 ja 5 kohdassa tarkoitetuissa luottolaitoksissa ja rahoituslaitoksissa,

- direktiivin 93/22/ETY 1 artiklan 2 kohdassa ja neuvoston direktiivin 93/6/ETY** 2 artiklan 4 ja 7 kohdassa tarkoitetuissa sijoituspalveluyrityksissä ja luottolaitoksissa;

b) seuraavat vakuutusyrityksen a alakohdassa määritellyissä laitoksissa, joissa sillä on omistusyhteys, omistamat erät:

- 3 kohdassa tarkoitetut rahoitusvälineet,

- direktiivin 73/239/ETY 16 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut rahoitusvälineet,

- direktiivin 2000/12/EY 35 artiklassa ja 36 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut etuoikeudeltaan huonommassa asemassa olevat saamiset ja välineet.

Jos omistusosuudet toisessa luottolaitoksessa, sijoituspalveluyrityksessä, rahoituslaitoksessa, vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä taikka vakuutushallintayhtiössä omistetaan väliaikaisesti kyseisen yrityksen tai laitoksen uudelleenorganisoimiseksi ja pelastamiseksi toteutettavaa taloudellista auttamistoimenpidettä varten, toimivaltainen viranomainen voi poiketa kolmannen alakohdan a ja b alakohdan vähennyssäännöksistä.

Vaihtoehtona vakuutusyrityksen luottolaitoksissa, sijoituspalveluyrityksissä ja rahoituslaitoksissa omistamien kolmannen alakohdan a ja b alakohdassa tarkoitettujen erien vähentämiselle jäsenvaltiot voivat sallia vakuutusyritystensä soveltavan soveltuvin osin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/87/EY*** liitteessä I tarkoitettuja menetelmiä 1, 2 ja 3. Menetelmää 1 (tilinpäätösten konsolidointi) sovelletaan vain, jos toimivaltainen viranomainen luottaa konsolidoinnin kohteeksi otettavien yksiköiden yhdennetyn hallinnoinnin ja sisäisten tarkastusten tasoon. Valittua menetelmää on sovellettava johdonmukaisesti eri aikoina.

Jäsenvaltiot voivat säätää, että tässä direktiivissä säädetyn solvenssimarginaalin laskemisen direktiivin 98/78/EY tai direktiivin 2002/87/EY mukaisen lisävalvonnan kohteena olevien vakuutusyritysten, ei edellytetä vähentävän kolmannen alakohdan a ja b alakohdassa tarkoitettuja eriä, jotka ne omistavat luottolaitoksissa, sijoituspalveluyrityksissä, rahoituslaitoksissa, vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksissä tai vakuutusholdingyhtiöissä, jotka kuuluvat lisävalvonnan piiriin.

Tässä kohdassa tarkoitetun omistusyhteyksien vähentämisen osalta omistusyhteydellä tarkoitetaan direktiivin 98/78/EY 1 artiklan g kohdan mukaista omistusyhteyttä.

* EYVL L 330, 5.12.1998, s. 1.

** EYVL L 141, 11.6.1993, s. 27.

*** EYVL L 141, 11.6.1993, s. 1."

(8) Lisätään 28 a artikla seuraavasti:

"28 a artikla

Jälleenvakuutustoimintaa harjoittavien vakuutusyritysten solvenssimarginaali

Jos komissio päättää Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 200./../EY* [jälleenvakuutusdirektiivi] 56 artiklan c kohdan nojalla korottaa kyseisen direktiivin 37 artiklan 3 ja 4 artiklassa säädetyn vaaditun solvenssimarginaalin laskennassa käytettyjä määriä, kotijäsenvaltioiden on sovellettava vakuutusyritysten harjoittamaan tulevaan jälleenvakuutustoimintaan kyseisen direktiivin 35-39 artiklan säännöksiä, jos jokin seuraavista edellytyksistä täyttyy:

a) jälleenvakuutusmaksujen osuus vakuutusmaksujen kokonaismäärästä on yli 10 prosenttia,

b) jälleenvakuutusmaksujen määrä on yli 500 000 euroa,

c) tulevista jälleenvakuutuksista johtuvien vastuuvelkojen osuus niiden vastuuvelkojen kokonaismäärästä on yli 10 prosenttia."

60 artikla - Direktiivin 98/78/EY muuttaminen

Muutetaan direktiivi 98/78/EY seuraavasti:

(1) Korvataan otsikko seuraavasti:

"Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/78/EY, annettu 27 päivänä lokakuuta 1998, vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysryhmään kuuluvien vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten lisävalvonnasta."

(2) Muutetaan 1 artikla seuraavasti:

(a) Korvataan c, i, j ja k kohta seuraavasti:

"c) 'jälleenvakuutusyrityksellä' yritystä, joka on saanut virallisen toimiluvan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 200./.../EY* [jälleenvakuutusdirektiivi] 3 artiklan mukaisesti;

i) 'vakuutushallintayhtiöllä' emoyritystä, jonka pääasiallisena toimintana on hankkia ja pitää hallussaan osuuksia tytäryrityksistä, jotka ovat yksinomaan tai pääasiallisesti vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksiä tai kolmannen maan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksiä ja joista vähintään yksi on vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys ja joka ei ole Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2002/87/EY** tarkoitettu rahoitusalan sekahallintayhtiö;

j) 'sekavakuutushallintayhtiöllä' muuta emoyritystä kuin vakuutusyritystä, kolmannen maan vakuutusyritystä, jälleenvakuutusyritystä, kolmannen maan jälleenvakuutusyritystä, vakuutushallintayhtiötä tai direktiivissä 2002/87/EY tarkoitettua rahoitusalan sekaholdingyhtiötä, jonka tytäryrityksistä vähintään yksi on vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys;

k) toimivaltaisilla viranomaisilla kansallisia viranomaisia, joilla on lain tai asetuksen nojalla toimivalta valvoa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksiä.

* EUVL L ....

** EUVL L 35, 11.2.2003, s. 1."

b) Lisätään l kohta seuraavasti:

"l) 'kolmannen maan jälleenvakuutusyrityksellä' yritystä, jolta edellytettäisiin direktiivin 200.../.../EY [jälleenvakuutusdirektiivi] 3 artiklan nojalla myönnettyä toimilupaa, jos sen kotipaikka sijaitsisi yhteisössä;"

(3) Korvataan 2, 3 ja 4 artikla seuraavasti:

"2 artikla - Lisävalvonnan soveltaminen vakuutusyrityksiin ja jälleenvakuutusyrityksiin

1. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 73/239/ETY ja 2002/83/EY sekä direktiivin 200./.../EY* [jälleenvakuutusdirektiivi] vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten valvontaa koskevien säännösten lisäksi jäsenvaltioiden on säädettävä, että kaikkien sellaisten vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten valvontaa, jotka ovat osakasyrityksinä vähintään yhdessä vakuutusyrityksessä tai jälleenvakuutusyrityksessä taikka kolmannen maan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä, täydennetään 5, 6, 8 ja 9 artiklassa säädetyllä tavalla.

2. Vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys, jonka emoyritys on vakuutushallintayhtiö taikka kolmannen maan vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys, kuuluu 5 artiklan 2 kohdassa sekä 6, 8 ja 10 artiklassa säädetyllä tavalla lisävalvonnan piiriin.

3. Vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys, jonka emoyritys on sekavakuutushallintayhtiö, kuuluu 5 artiklan 2 kohdassa sekä 6 ja 8 artiklassa säädetyllä tavalla lisävalvonnan piiriin.

3 artikla -

Lisävalvonnan soveltamisala

1. Edellä 2 artiklan mukaisen lisävalvonnan harjoittaminen ei millään tavoin edellytä, että toimivaltaiset viranomaiset olisivat velvollisia harjoittamaan yksittäisen kolmannen maan vakuutusyrityksen, kolmannen maan jälleenvakuutusyrityksen, vakuutushallintayhtiön tai sekavakuutushallintayhtiön valvontaa.

2. Lisävalvonnan piiriin kuuluvat seuraavat 5, 6, 8, 9 ja 10 artiklassa tarkoitetut yritykset:

- vakuutusyrityksen tai jälleenvakuutusyrityksen kytkösyritykset,

- vakuutusyrityksen tai jälleenvakuutusyrityksen osakasyritykset,

- vakuutusyrityksen tai jälleenvakuutusyrityksen osakasyrityksen kytkösyritykset.

3. Jäsenvaltiot voivat päättää olla ottamatta 2 artiklassa tarkoitetun lisävalvonnan piiriin yrityksiä, joiden kotipaikka sijaitsee kolmannessa maassa, jossa on oikeudellisia esteitä tarpeellisten tietojen siirtämiselle, sanotun kuitenkaan rajoittamatta liitteessä I olevan 2.5 kohdan ja liitteessä II olevan 4 kohdan säännösten soveltamista.

Lisäksi lisävalvonnasta vastaavat toimivaltaiset viranomaiset voivat tapauskohtaisesti päättää olla ottamatta yritystä 2 artiklassa tarkoitetun lisävalvonnan piiriin seuraavissa tapauksissa:

- kun lisävalvonnan piiriin sisällytettävällä yrityksellä on vain vähäinen merkitys vakuutusyritysten tai jälleenvakuutusyritysten lisävalvonnan tavoitteiden kannalta;

- kun yrityksen taloudellisen tilanteen sisällyttäminen ei ole vakuutusyritysten tai jälleenvakuutusyritysten lisävalvonnan tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaista tai se on harhaanjohtavaa.

4 artikla - Lisävalvonnan harjoittamiseen toimivaltaiset viranomaiset

1. Lisävalvontaa harjoittavat sen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset, jossa vakuutusyritys tai jälleenvakuutusyritys on saanut virallisen toimiluvan direktiivin 73/239/ETY 6 artiklan, direktiivin 2002/83/EY 4 artiklan tai direktiivin 2000./../EY [jälleenvakuutusdirektiivi] 3 artiklan nojalla.

2. Kun kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneiden vakuutusyritysten tai jälleenvakuutusyritysten emoyritys on sama vakuutushallintayhtiö, kolmannen maan vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys taikka sekavakuutushallintayhtiö, kyseisten jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat pyrkiä yhteisymmärrykseen siitä, mikä niistä vastaa lisävalvonnasta.

3. Kun jäsenvaltiossa on useampi kuin yksi vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten toiminnan vakautta valvova toimivaltainen viranomainen, jäsenvaltion on ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin niiden välisen yhteistoiminnan järjestämiseksi.

*EYVL L 345, 19.12.2002, s. 1."

(4) Korvataan 5 artiklan 1 kohta seuraavasti:

"1. Jäsenvaltioiden on säädettävä, että toimivaltaisten viranomaisten on vaadittava, että lisävalvonnan alaisilla vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksillä on riittävät sisäisen valvonnan järjestelmät lisävalvonnan kannalta oleellisten tietojen tuottamiseksi."

(5) Korvataan 6, 7 ja 8 artikla seuraavasti:

"6 artikla - Tiedonsaanti

1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että niiden lisävalvonnasta vastaavat toimivaltaiset viranomaiset saavat kaikki tiedot, joilla on merkitystä lisävalvonnan alaisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen valvonnassa. Toimivaltaiset viranomaiset voivat kääntyä tarpeellisten tietojen saamiseksi suoraan 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen yritysten puoleen vain siinä tapauksessa, että kyseisiä tietoja on pyydetty vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykseltä eikä se ole niitä toimittanut.

2. Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että niiden toimivaltaiset viranomaiset voivat itse alueellaan tai tehtävään valtuuttamiensa henkilöiden välityksellä tarkastaa paikan päällä 1 kohdassa tarkoitetut tiedot:

- lisävalvonnan alaisessa vakuutusyrityksessä,

- lisävalvonnan alaisessa jälleenvakuutusyrityksessä,

- kyseisen vakuutusyrityksen tytäryrityksissä,

- kyseisen jälleenvakuutusyrityksen tytäryrityksissä,

- kyseisen vakuutusyrityksen emoyrityksissä,

- kyseisen jälleenvakuutusyrityksen emoyrityksissä,

- kyseisen jälleenvakuutusyrityksen emoyrityksen tytäryrityksissä,

- kyseisen jälleenvakuutusyrityksen emoyrityksen tytäryrityksissä.

3. Jos jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset haluavat tätä artiklaa soveltaessaan määrätyissä tapauksissa tarkastaa toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevaa vakuutusyrityksen kytkösyritystä, jälleenvakuutusyrityksen kytkösyritystä, tytäryritystä, emoyritystä tai lisävalvonnan alaisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen emoyrityksen tytäryritystä koskevia tärkeitä tietoja, niiden on pyydettävä toisen jäsenvaltion toimivaltaisia viranomaisia toteuttamaan tarkastuksen. Pyynnön vastaanottaneiden viranomaisten on toimivaltansa rajoissa täytettävä pyyntö joko toteuttamalla tarkastus itse tai antamalla pyynnön esittäneiden viranomaisten taikka tilintarkastajan tai asiantuntijan toteuttaa tarkastus.

Pyynnön esittänyt toimivaltainen viranomainen voi halutessaan olla mukana tarkastuksessa, jos se ei toteuta tarkastusta itse."

7 artikla - Toimivaltaisten viranomaisten välinen yhteistyö

1. Kun vakuutus- tai jälleenvakuutusyritykset ovat sidoksissa toisiinsa suoraan tai välillisesti tai niillä on yhteinen osakasyritys ja ne ovat sijoittautuneet eri jäsenvaltioihin, kunkin jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset toimittavat toisilleen pyynnöstä kaikki tarvittavat tiedot, jotka mahdollistavat tai helpottavat tämän direktiivin mukaisen valvonnan toteuttamista, sekä omasta aloitteestaan kaikki niiden mielestä toisille toimivaltaisille viranomaisille olennaiset tiedot.

2. Kun vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys ja joko Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2000/12/EY* tarkoitettu luottolaitos tai direktiivissä 93/22/ETY tarkoitettu sijoituspalveluyritys tai ne molemmat ovat sidoksissa toisiinsa suoraan tai välillisesti tai niillä on yhteinen osakasyritys, toimivaltaiset viranomaiset sekä näiden muiden yritysten valvonnasta vastaavat viranomaiset tekevät tiivistä yhteistyötä. Kyseiset viranomaiset vaihtavat keskenään toimivaltansa rajoissa kaikki tiedot, jotka voivat helpottaa niiden tehtävän ja erityisesti tämän direktiivin mukaisen tehtävän hoitamista.

3. Tämän direktiivin nojalla saadut tiedot ja erityisesti toimivaltaisten viranomaisten välinen tietojen vaihto, josta säädetään tässä direktiivissä, kuuluvat direktiivin 92/49/ETY 16 artiklassa ja direktiivin 2002/83/EY 16 artiklassa sekä direktiivin 2000./../EY ...[jälleenvakutuusdirektiivi] 24-30 artiklassa määritellyn salassapitovelvollisuuden piiriin.

8 artikla - Vakuutusyritysryhmän sisäiset liiketoimet

1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että toimivaltaiset viranomaiset valvovat yleisesti liiketoimia

a) vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen ja:

(i) vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kytkösyrityksen välillä,

(ii) vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen osakasyrityksen välillä,

(iii) vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen osakasyrityksen kytkösyrityksen välillä;

b) vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen ja sellaisen luonnollisen henkilön välillä, jolla on omistusyhteys:

(i) vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä taikka sen kytkösyrityksessä,

(ii) vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen osakasyrityksessä,

(iii) vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen osakasyrityksen kytkösyrityksessä.

Nämä liiketoimet koskevat erityisesti:

- lainoja,

- takauksia ja taseen ulkopuolisia liiketoimia,

- solvenssimarginaaliin hyväksyttäviä eriä,

- sijoituksia,

- jälleen- ja edelleenvakuutustoimia,

- kustannusten jakamista koskevia sopimuksia.

2. Jäsenvaltioiden on vaadittava, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksillä on riittävät riskienhallintamenettelyt ja sisäiset valvontamekanismit, luotettavat raportointi- ja laskentamenettelyt mukaan luettuina, 1 kohdassa säädettyjen liiketoimien määrittämiseksi, mittaamiseksi, seuraamiseksi ja valvomiseksi tarkoituksenmukaisella tavalla. Jäsenvaltioiden on vaadittava myös, että vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset ilmoittavat vähintään vuosittain toimivaltaisille viranomaisille merkittävistä liiketoimista. Toimivaltaisten viranomaisten on valvottava näitä menettelyjä ja menetelmiä.

Jos näiden tietojen perusteella ilmenee, että vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen vakavaraisuus on tai saattaa olla vaarassa, toimivaltaisen viranomaisen on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä.

* EYVL L 126, 26.5.2000, s. 1."

(6) Korvataan 9 artiklan 3 kohta seuraavasti:

"3. Jos mukautettu vakavaraisuus on edellä 1 kohdassa tarkoitetun laskelman perusteella negatiivinen, toimivaltaisten viranomaisten on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet kyseisessä vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä."

(7) Muutetaan 10 artikla seuraavasti:

a) Korvataan otsikko seuraavasti:

"Vakuutushallintayhtiöt, kolmannen maan vakuutusyritykset ja kolmannen maan jälleenvakuutusyritykset"

b) Korvataan 2 ja 3 kohta seuraavasti:

"2. Edellä 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa laskelmaan on sisällytettävä kaikki vakuutushallintayhtiön, kolmannen maan vakuutusyrityksen tai kolmannen maan jälleenvakuutusyrityksen kytkösyritykset liitteessä II säädetyllä tavalla.

3. Jos toimivaltaiset viranomaiset päätyvät laskelman perusteella siihen, että vakuutushallintayhtiön, kolmannen maan vakuutusyrityksen tai kolmannen maan jälleenvakuutusyrityksen tytäryrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen vakavaraisuus on vaarantunut tai saattaa vaarantua, toimivaltaisten viranomaisten on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet tässä vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä."

(8) Muutetaan 10 a artikla seuraavasti:

a) Korvataan 1 kohdan b alakohta seuraavasti:

"b) jälleenvakuutusyritykset, joissa on osakasyrityksinä 2 artiklassa tarkoitettuja yrityksiä, joiden kotipaikka on kolmannessa maassa;

c) kolmannen maan vakuutusyritykset tai kolmannen maan jälleenvakuutusyritykset, joissa on osakasyrityksinä 2 artiklassa tarkoitettuja yrityksiä, joiden kotipaikka sijaitsee yhteisössä."

b) Korvataan 2 kohta seuraavasti:

"2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetuilla sopimuksilla on pyrittävä erityisesti varmistamaan, että

a) jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat saada sellaisten vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten lisävalvonnan kannalta välttämättömät tiedot, joiden kotipaikka sijaitsee yhteisössä ja joilla on tytäryrityksiä ja osuuksia yhteisön ulkopuolella sijaitsevissa yrityksissä, sekä

b) kolmansien maiden toimivaltaiset viranomaiset voivat saada sellaisten vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten lisävalvonnan kannalta välttämättömät tiedot, joiden kotipaikka on niiden alueella ja joilla on tytäryrityksiä tai omistusyhteyksiä yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa sijaitsevissa yrityksissä.

(9) Korvataan liitteet I ja II tämän direktiivin liitteellä II.

IX OSASTO - LOPPUSÄÄNNÖKSET

61 artikla - Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

1. Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään [...]. Niiden on toimitettava viipymättä komissiolle antamansa säännökset ja tätä direktiiviä koskeva vastaavuustaulukko.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

2. Jäsenvaltioiden on toimitettava tämän direktiivin soveltamiseksi antamansa tärkeimmät kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.

62 artikla - Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan ... päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

63 artikla - Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä [...] päivänä [...]kuuta [...].

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puhemies Puheenjohtaja

"LIITE I

Jälleenvakuutusyritysten yhtiömuoto:

- Belgian kuningaskunnassa: "société anonyme/naamloze vennootschap", "société en commandite par actions/commanditaire vennootschap op aandelen", "association d'assurance mutuelle/onderlinge verzekeringsvereniging", "société coopérative/coöperatieve vennootschap",

- Tanskan kuningaskunnassa: "aktieselskaber", "gensidige selskaber",

- Saksan liittotasavallassa: "Aktiengesellschaft", "Versicherungsverein auf Gegenseitigkeit", "Öffentlich-rechtliches Wettbewerbsversicherungsunternehmen",

- Ranskan tasavallassa: société anonyme, "société d'assurance mutuelle", "institution de prévoyance régie par le code de la sécurité sociale", "institution de prévoyance régie par le code rural" ja "mutuelles régies par le code de la mutualité",

- Irlannissa: "incorporated companies limited by shares or by guarantee or unlimited",

- Italian tasavallassa: "società per azioni",

- Luxemburgin suurherttuakunnassa: "société anonyme",

- Alankomaiden kuningaskunnassa: "naamloze vennootschap", "onderlinge waarborgmaatschappij",

- Yhdistyneessä kuningaskunnassa: "incorporated companies limited by shares or by guarantee or unlimited", "societies registered under the Industrial and Provident Societies Acts", "Societies registered under the Friendly Societies Acts", "the association of underwriters known as Lloyd's",

- Helleenien tasavallassa: "????v?? ???????", "????????????????? ?v???????????",

- Espanjan kuningaskunnassa: "sociedad anónima",

- Portugalin tasavallassa: "sociedade anónima", "mútua de seguros",

- Itävallan tasavallassa: "Aktiengesellschaft", "Versicherungsverein auf Gegenseitigkeit",

- Suomen tasavallassa: "keskinäinen vakuutusyhtiö/ömsesidigt försäkringsbolag", "vakuutusosakeyhtiö/försäkringsaktiebolag", "vakuutusyhdistys/försäkringsförening",

- Ruotsin kuningaskunnassa: "försäkringsaktiebolag", "ömsesidigt försäkringsbolag".

LIITE II

Korvataan direktiivin 98/78/EY liitteet I ja II seuraavasti:

"Liite I

VAKUUTUS- JA JÄLLEENVAKUUTUSYRITYSTEN MUKAUTETUN VAKAVARAISUUDEN LASKEMINEN

1. LASKENTAMENETELMÄN VALINTA JA YLEISET PERIAATTEET

A. Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten mukautettu vakavaraisuus lasketaan käyttäen jotakin 3 kohdassa kuvatuista menetelmistä. Jäsenvaltio voi kuitenkin myös säätää, että toimivaltaiset viranomaiset antavat luvan käyttää tai määräävät käyttämään 3 kohdassa tarkoitettua muuta kuin jäsenvaltion valitsemaa menetelmää.

B. Suhteellisuus

Vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen mukautetun vakavaraisuuden laskemisessa on otettava huomion se suhteellinen osuus, joka asianomaisella osakasyrityksellä on kyseisissä kytkösyrityksissä.

'Suhteellisella osuudella' tarkoitetaan joko osakasyrityksen suoraan tai välillisesti omistaman merkityn pääoman osuutta käytettäessä 3 kohdassa kuvattua menetelmää 1 tai 2 tai konsolidoidun tilinpäätöksen laatimisessa käytettäviä prosenttimääriä käytettäessä 3 kohdassa kuvattua menetelmää 3.

Käytetystä menetelmästä riippumatta on kuitenkin otettava huomioon tytäryrityksen kokonaisvakavaraisuusvaje, jos kytkösyritys on tytäryritys, jonka vakavaraisuus on riittämätön.

Kuitenkin silloin, kun pääomasta osuuden omistavan emoyrityksen vastuu on toimivaltaisten viranomaisten mielestä rajattu ehdottomasti ja selkeästi kyseiseen pääomaosuuteen, kyseiset toimivaltaiset viranomaiset voivat suostua siihen, että tytäryrityksen vakavaraisuusvaje otetaan huomioon suhteellisesti.

Jos joidenkin vakuutusyritysryhmän yritysten välillä ei ole pääomasidoksia, toimivaltainen viranomainen määrittelee, mikä suhteellinen osuus on otettava huomioon.

C. Solvenssimarginaaliin kuuluvien erien kaksinkertaisen käytön estäminen

C.1. Solvenssimarginaaliin kuuluvien erien yleinen käsittely

Vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen mukautetun vakavaraisuuden laskemiseen käytettävästä menetelmästä riippumatta on estettävä laskelmassa huomioon otettujen eri vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten solvenssimarginaaliin kuuluvien erien kaksinkertainen käyttö.

Tätä varten vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen mukautettua vakavaraisuutta laskettaessa ja jos tämän liitteen 3 kohdassa kuvatuissa menetelmissä ei kyseistä seikkaa ole vielä otettu huomioon, seuraavat erät on jätettävä pois:

- kyseisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kaikki ne varat, jotka ovat jonkun sen kytkösyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen solvenssimarginaaliin hyväksyttävissä olevien erien rahoitusta,

- kyseisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kytkösyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kaikki ne varat, jotka ovat kyseisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen solvenssimarginaaliin hyväksyttävissä olevien erien rahoitusta,

- kyseisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kytkösyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kaikki ne varat, jotka ovat kyseisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen muun kytkösyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen solvenssimarginaaliin hyväksyttävissä olevien erien rahoitusta.

C.2. Tiettyjen erien käsittely

Sen estämättä, mitä C.1. kohdassa säädetään,

- sen vakuutusyrityksen tai jälleenvakuutusyrityksen kytkösyrityksenä olevan henkivakuutusyrityksen (tai henkijälleenvakuutusyrityksen) voittovaraukset ja tulevat voitot, jonka mukautetun vakavaraisuuden laskemisesta on kyse, ja

- sen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kytkösyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen merkitty mutta maksamatta oleva pääoma, jonka mukautetun vakavaraisuuden laskemisesta on kyse,

voidaan ottaa mukaan laskelmaan vain, jos ne ovat hyväksyttävissä kyseisen kytkösyrityksen solvenssimarginaaliin. Merkitty mutta maksamatta oleva pääoma, joka mahdollisesti rasittaa osakasyritystä, on kuitenkin jätettävä kokonaisuudessaan laskelman ulkopuolelle.

Osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen merkitty mutta maksamatta oleva pääoma, joka mahdollisesti rasittaa kytkösyrityksenä olevaa vakuutus- tai jälleenvakuutusyritystä, on myös jätettävä laskelman ulkopuolelle.

Kytkösyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen merkitty mutta maksamatta oleva pääoma, joka mahdollisesti rasittaa saman osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen toista kytkösyrityksenä olevaa vakuutusyritystä, on jätettävä laskelman ulkopuolelle.

C.3. Siirtokelpoisuus

Jos toimivaltaiset viranomaiset katsovat, että joitakin muita kuin C.2 kohdassa tarkoitettuja kytkösyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen solvenssimarginaaliin hyväksyttävissä olevia eriä ei tosiasiassa voida käyttää sen osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen solvenssimarginaalivaatimuksen täyttämiseen, jonka mukautettua vakavaraisuutta lasketaan, kyseiset erät voidaan ottaa mukaan laskelmaan vain siltä osin kuin ne ovat hyväksyttävissä kytkösyrityksen solvenssimarginaalivaatimuksen täyttämiseen.

C.4. C.2 ja C.3 kohdissa tarkoitettujen erien yhteismäärä ei saa ylittää kytkösyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen solvenssimarginaalivaatimusta.

D. Vakuutusyritysryhmän sisäisen pääoman huomiotta jättäminen

Mukautettua vakavaraisuutta laskettaessa ei saa ottaa huomioon solvenssimarginaaliin hyväksyttävissä olevia eriä, jotka ovat peräisin keskinäisestä rahoituksesta vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen ja

- kytkösyrityksen,

- osakasyrityksen,

- jonkin sen osakasyrityksen toisen kytkösyrityksen välillä.

Sen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kytkösyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen solvenssimarginaaliin hyväksyttävissä olevia eriä, jonka mukautetun vakavaraisuuden laskennasta on kyse, ei myöskään saa ottaa huomioon, jos kyseiset erät ovat peräisin keskinäisestä rahoituksesta kyseisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen toisen kytkösyrityksen kanssa.

Rahoitus on keskinäistä erityisesti silloin, kun vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys tai jokin sen kytkösyritys joko omistaa osakkeita toisessa sellaisessa yrityksessä, joka suoraan tai epäsuorasti omistaa ensin mainitun yrityksen solvenssimarginaaliin hyväksyttävissä olevia eriä, tai myöntää lainoja tällaiselle yritykselle.

E. Toimivaltaisten viranomaisten on valvottava, että mukautettu vakavaraisuus lasketaan yhtä usein kuin vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten solvenssimarginaali direktiivien 73/239/ETY, 2002/83/EY ja 200.../.../EY (jälleenvakuutusdirektiivi) mukaan. Varat ja velat arvioidaan direktiivien 72/239/ETY, 2002/83//EY, 200.../.../EY (jälleenvakuutusdirektiivi) ja 91/674/ETY asianomaisten säännösten mukaisesti.

2. LASKENTAMENETELMIEN SOVELTAMINEN

2.1. Kytkösyrityksenä olevat vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset Mukautettu vakavaraisuus lasketaan tässä liitteessä esitettyjen yleisten periaatteiden ja menetelmien mukaisesti.

Kun vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksellä on useampi kuin yksi kytkösyrityksenä oleva vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys, mukautettu vakavaraisuus lasketaan laskentamenetelmästä riippumatta niin, että jokainen näistä kytkösyrityksenä olevista vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksistä otetaan laskelmaan mukaan.

Kun omistusyhteydet ovat peräkkäisiä (esimerkiksi vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys on toisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen osakasyritys, ja tämä yritys on kolmannen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen osakasyritys), mukautettu vakavaraisuus lasketaan jokaisen osakkaana olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen osalta, jolla on kytkösyrityksenä vähintään yksi vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys. Jäsenvaltiot voivat luopua vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen mukautetun vakavaraisuuden laskemisesta, kun

- yritys on toisen, samassa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kytkösyritys, ja kun kyseinen kytkösyritys on otettu huomioon osakkaana olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen mukautettua vakavaraisuutta laskettaessa; tai

- vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys on sellaisen vakuutushallintayhtiön kytkösyritys, jonka kotipaikka on samassa jäsenvaltiossa kuin vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen, ja kun kyseinen vakuutushallintayhtiö ja kytkösyrityksenä oleva vakuutusyritys otetaan huomioon laskelmassa.

Jäsenvaltiot voivat myös luopua vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen mukautetun vakavaraisuuden laskemisesta, kun on kyse sellaisen toisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen taikka vakuutushallintayhtiön kytkösyrityksenä olevasta vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksestä, jonka kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, ja kyseisten jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset ovat sopineet lisävalvonnan antamisesta kyseisen toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen tehtäväksi.

Kummassakin tapauksessa erivapaus voidaan myöntää vain, jos laskelmassa mukana olevien vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten solvenssimarginaaliin hyväksyttävissä olevat erät on jaettu asianmukaisesti edellä mainittujen yritysten kesken toimivaltaista viranomaista tyydyttävällä tavalla.

Jäsenvaltiot voivat säätää, että jos kytkösyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa kuin vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys, jonka osalta mukautettu vakavaraisuuslaskelma tehdään, laskelmassa otetaan kytkösyrityksen osalta huomioon vakavaraisuus sellaisena kuin kyseisen toisen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat sen arvioineet.

2.2. Välittävät vakuutushallintayhtiöt

Laskettaessa sellaisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen mukautettua vakavaraisuutta, jolla on omistusyhteys (kytkösyrityksenä olevassa) vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä taikka kolmannen maan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä vakuutushallintayhtiön kautta, välittävän vakuutushallintayhtiön tila otetaan huomioon. Tässä liitteessä säädettyjen yleisten periaatteiden ja menetelmien mukaisesti tehtävää laskelmaa varten kyseistä vakuutushallintayhtiötä käsitellään vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksenä, jonka vakavaraisuusvaatimus on nolla ja jota koskevat direktiivin 73/239/ETY 16 artiklan, direktiivin 2002/83/EY 27 artiklan tai direktiivin 200./.../EY 36 artiklan säännökset solvenssimarginaaliin sisällytettävien erien osalta.

2.3. Sidosyrityksinä olevat kolmannen maan vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset

Laskettaessa kolmannen maan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen osakkaana olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen mukautettua vakavaraisuutta viimeksi mainittua yritystä käsitellään pelkästään tämän laskelman tekemiseksi vastaavasti kuin kytkösyrityksenä olevaa vakuutus- tai jälleenvakuutusyritystä ja siihen sovelletaan tässä liitteessä esitettyjä yleisiä periaatteita ja menetelmiä.

Jos kolmas maa, jossa kyseisen yrityksen kotipaikka on, edellyttää tältä kuitenkin toimilupaa ja asettaa sen toiminnalle vähintään direktiiveissä 73/239/ETY, 2002/83/EY tai 200.../.../EY (jälleenvakuutusdirektiivi) säädettyä vastaavan vakavaraisuusvaatimuksen, ottaen huomioon vaatimuksen kattamiseen tarvittavat erät, jäsenvaltiot voivat säätää, että laskelmassa otetaan kyseisen yrityksen osalta huomioon vakavaraisuusvaatimus sekä tämän vaatimuksen täyttämiseksi hyväksyttävissä olevat erät sellaisina kuin kyseinen kolmas maa ne on säätänyt.

2.4. Sidoksissa oleva luottolaitokset, sijoituspalveluyritykset ja rahoituslaitokset

Laskettaessa luottolaitoksen, sijoituspalveluyrityksen tai rahoituslaitoksen osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen mukautettua vakavaraisuutta sovelletaan tällaisten omistusyhteyksien vähentämisestä direktiivin 73/239/ETY 16 artiklassa, direktiivin 2002/83/ETY 27 artiklassa ja direktiivin 200./../EY 36 artiklassa vahvistettuja sääntöjä soveltuvin osin samoin kuin säännöksiä, jotka koskevat jäsenvaltioiden mahdollisuutta tietyin edellytyksin sallia vaihtoehtoisia menetelmiä ja kyseisten omistusyhteyksien vähentämättä jättäminen.

2.5. Tarvittavien tietojen puuttuminen

Jos toimivaltaisilla viranomaisilla ei ole jostakin syystä käytettävissään vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen mukautetun vakavaraisuuden laskemiseen tarvittavia sellaista kytkösyritystä koskevia tietoja, jonka kotipaikka on jossakin jäsenvaltiossa tai kolmannessa maassa, kyseisen yrityksen kirjanpitoarvo osakasyrityksenä olevassa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä vähennetään mukautettuun solvenssimarginaaliin hyväksyttävissä olevista eristä. Tässä tapauksessa kyseiseen omistusyhteyteen liittyviä toteutumattomia voittoja ei hyväksytä mukautettuun solvenssimarginaaliin hyväksyttäväksi eräksi.

3. LASKEMISMENETELMÄT

Menetelmä 1: Vähentämis- ja yhdistämismenetelmä

Osakkaana olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen mukautettu vakavaraisuus on erotus

(i) seuraavien summien välillä:

a) osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen solvenssimarginaaliin hyväksyttävissä olevat erät, ja

b) osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen suhteellinen osuus kytkösyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen solvenssimarginaaliin hyväksyttävissä olevista eristä,

sekä

(ii) seuraavien summien välillä:

a) kytkösyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kirjanpitoarvo osakasyrityksenä olevassa vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksessä, ja

b) osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen vakavaraisuusvaatimus ja

c) kytkösyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen vakavaraisuusvaatimuksen suhteellinen osuus.

Jos omistusyhteys kytkösyrityksenä olevaan vakuutusyritykseen on kokonaan tai osaksi välillinen, on edellä olevaan kohtaan ii a sisällytettävä tällaisen välillisen omistuksen arvo ottaen huomioon asiaankuuluvat peräkkäiset omistusosuudet; ja edellä oleviin i b ja ii c kohtaan on sisällytettävä kytkösyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen solvenssimarginaaliin hyväksyttävissä olevien erien vastaavat suhteelliset osuudet.

Menetelmä 2: Vaatimuksen vähentämismenetelmä

Osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen mukautettu vakavaraisuus on seuraavien summien erotus:

(i) osakkaana olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen solvenssimarginaaliin hyväksyttävissä olevat erät

sekä

(ii) seuraavien summien välillä:

a) osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen vakavaraisuusvaatimus ja

b) kytkösyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen vakavaraisuusvaatimuksen suhteellinen osuus.

Solvenssimarginaaliin hyväksyttävissä olevien erien arvioimiseksi tässä direktiivissä tarkoitetut omistusyhteydet arvostetaan pääomaosuusmenetelmää käyttäen noudattaen valinnan mahdollisuutta, josta säädetään direktiivin 78/660/ETY 59 artiklan 2 kohdan b alakohdassa.

Menetelmä 3: Kirjanpidon konsolidointiin perustuva menetelmä

Osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen mukautettu vakavaraisuus lasketaan konsolidoidusta tilinpäätöksestä. Osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen mukautettu vakavaraisuus on seuraavien summien erotus:

konsolidoiduista tiedoista lasketut solvenssimarginaaliin hyväksyttävissä olevat erät, sekä

a) joko osakasyrityksenä olevan vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen vakavaraisuusvaatimuksen ja kytkösyrityksenä olevien vakuutus- tai jälleenvakuutusyritysten vakavaraisuusvaatimusten konsolidoidun tilinpäätöksen laatimisessa käytettyjä prosenttiosuuksia vastaavien suhteellisten osuuksien summa,

b) tai konsolidoiduista tiedoista laskettu vakavaraisuusvaatimus.

Direktiivien 73/239/ETY, 2002/83/EY, 200../.../EY (jälleenvakuutusdirektiivi) ja 91/674/ETY säännöksiä sovelletaan solvenssimarginaaliin hyväksyttävissä olevien erien ja vakavaraisuusvaatimuksen laskemiseen konsolidoiduista tiedoista.

LIITE II

SELLAISTEN VAKUUTUS- JA JÄLLEENVAKUUTUSYRITYSTEN LISÄVALVONTA, JOTKA OVAT VAKUUTUSHALLINTAYHTIÖN, KOLMANNEN MAAN VAKUUTUSYRITYKSEN TAI KOLMANNEN MAAN JÄLLEENVAKUUTUSYRITYKSEN TYTÄRYRITYKSIÄ

1. Toimivaltaisten viranomaisten on huolehdittava siitä, että tässä liitteessä kuvattua menetelmää sovelletaan yhdenmukaisesti 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin eri jäsenvaltioihin sijoittautuneisiin useampiin vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksiin, jotka ovat vakuutushallintayhtiöiden, kolmannen maan vakuutusyrityksen tai kolmannen maan jälleenvakuutusyrityksen tytäryrityksiä.

Toimivaltaiset viranomaiset harjoittavat lisävalvontaa yhtä usein kuin vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten solvenssimarginaali lasketaan direktiivien 72/239/ETY ja 2002/83/EY ja 200.../.../EY mukaan.

2. Jäsenvaltiot voivat luopua tässä liitteessä tarkoitetusta laskelmasta vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen osalta:

- jos kyseinen vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys on jonkun toisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen kytkösyritys ja jos se otetaan huomioon tämän toisen yrityksen tässä liitteessä tarkoitetussa laskelmassa;

- jos kyseisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen ja yhden tai useamman muun samassa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen emoyritys on sama vakuutushallintayhtiö, kolmannen maan vakuutusyritys tai kolmannen maan jälleenvakuutusyritys ja jos vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys otetaan huomioon tässä liitteessä tarkoitetussa laskelmassa, joka on tehty yhdelle näistä muista yrityksistä;

- jos kyseisen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen ja yhden tai useamman muun toisissa jäsenvaltioissa toimiluvan saaneen vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen emoyritys on sama vakuutushallintayhtiö, kolmannen maan vakuutusyritys tai kolmannen maan jälleenvakuutusyritys ja jos 4 artiklan 2 kohdan mukaisesti on tehty sopimus siitä, että toisen jäsenvaltion valvontaviranomainen suorittaa tässä liitteessä tarkoitetun lisävalvonnan.

Kun omistusyhteydet ovat peräkkäisiä (esimerkiksi vakuutushallintayhtiö tai kolmannen maan vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys on itse toisen vakuutushallintayhtiön tai kolmannen maan vakuutusyrityksen omistama), jäsenvaltiot voivat tyytyä soveltamaan tässä liitteessä tarkoitettuja laskelmia vasta vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen perimmäisen emoyrityksen tasolla, joka on vakuutushallintayhtiö, kolmannen maan vakuutusyritys tai kolmannen maan jälleenvakuutusyritys.

3. Toimivaltaisten viranomaisten on huolehdittava siitä, että liitteessä I kuvattujen laskelmien mukaiset laskelmat suoritetaan vakuutushallintayhtiön, kolmannen maan vakuutusyrityksen tai kolmannen maan jälleenvakuutusyrityksen tasolla.

Liitteessä I kuvattuja yleisiä periaatteita ja menetelmiä sovelletaan yhteneväisesti vakuutushallintayhtiön, kolmannen maan vakuutusyrityksen tai kolmannen maan jälleenvakuutusyrityksen tasolla.

Emoyritystä käsitellään pelkästään tämän laskelman tekemiseksi ikään kuin vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksenä, jonka

- vakavaraisuusvaatimus on nolla, jos se on vakuutushallintayhtiö;

- vakavaraisuusvaatimus on määritelty liitteen I kohdan 2.3. periaatteiden mukaisesti, jos se on kolmannen maan vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys,

ja jota koskevat direktiivin 73/239/ETY 16 artiklan, direktiivin 2002/83/EY 27 artiklan ja direktiivin 20.../.../EY (jälleenvakuutusdirektiivi) 36 artiklan säännökset solvenssimarginaaliin hyväksyttävissä olevien erien osalta.

4. Tarvittavien tietojen puuttuminen

Jos toimivaltaisilla viranomaisilla ei jostakin syystä ole käytettävissään tässä liitteessä tarkoitettuihin laskelmiin tarvittavia, sellaista kytkösyritystä koskevia tietoja, jonka kotipaikka on jossakin jäsenvaltiossa tai kolmannessa maassa, kyseisen yrityksen kirjanpitoarvo osakasyrityksessä vähennetään tässä liitteessä tarkoitettuun laskelmaan hyväksyttävistä eristä. Tässä tapauksessa kyseiseen omistusyhteyteen liittyviä toteutumattomia voittoja ei hyväksytä laskelmaan sisällytettäviksi."

COMMISSION STAFF WORKING PAPER

Proposal for a Directive of the European Parliament and of the Council on reinsurance and amending Council Directives 73/239/EEC, 92/49/EEC and Directives 98/78/EC and 2002/83/EC

Extended Impact Assessment

{COM(2004) 273 final}

The structure of this document

This extended impact assessment consists of the following parts:

1. A general introduction to reinsurance, insurance/reinsurance markets and reinsurance supervision

2. Problems affecting the EU reinsurance market

3. Stakeholders for a reinsurance supervision directive

4. The main objectives for the reinsurance supervision project

5. Main policy decisions to reach the objectives

6. Expected impacts from the different options identified

7. How to monitor and evaluate the results and impacts of the proposal after implementation?

8. Results from stakeholder consultations

9. Justification for the Commission proposal

1. Introduction to reinsurance, insurance/reinsurance markets and reinsurance supervision

Introduction to reinsurance

Reinsurance is a structured risk transfer between an insurance undertaking (often called the "cedant") and a reinsurer. Reinsurance fulfils the following functions for an insurance undertaking [40]:

[40] See also an Issues Paper prepared by IAIS Working Group on Reinsurance, "Reinsurance and reinsurers: relevant issues for establishing general supervisory principles standards and practices", Amsterdam 2000, p. 20 ff. Website: http://www.iaisweb.org/.

Reduction of technical risks

Permanent transfer of technical risks to the reinsurer

Increase of homogeneity of insurance portfolio

Reduction of volatility of technical results

Substitute for capital/own funds

Supply of funds for financing purposes

Supply of service provision

In spite of its obvious connection to direct insurance business, there are some characteristics of reinsurance that may be important to highlight:

There is no direct contractual relationship between the reinsurer and the original insured, and the policyholders have normally no priority to the assets of the reinsurer to cover their claims.

Reinsurance is a business activity between professional parties.

Reinsurers largely depend on information from the direct insurers to establish claims reserves. There are furthermore significant delays in receiving claims information.

Reinsurance business has higher degrees of diversity in respect of geography and combinations of insured lines than direct insurance business.

Reinsurers have significant catastrophe exposure, and special retrocession and pooling techniques to cope with those.

The role of the insurance and reinsurance sectors in the economy

The insurance sector plays a primary role in the economy by allowing businesses and households to buy protection from the risk of adverse events. By facilitating a wider distribution of risk, the insurance sector facilitates investment and consumption thereby contributing to a higher rate and a more sustainable pattern of economic growth. The importance of the insurance sector as a provider of risk protection within the EU economy has been increasing steadily, as indicated by a rise in the penetration level (i.e. the ratio of the value of insurance premiums to GDP) from 6.76% in 1993 to 9.22% in 2000 [41]. More recently, the role of the insurance sector has expanded to include the provision of a wide range of financial services, notably vehicles for investment and saving (e.g. in relation to house purchase, retirement etc.). This broader role in channelling savings into investment has also increased, as reflected in the substantial securities holdings of insurance companies, e.g. 39% of GDP in Germany in 2000, 72% of GDP in France and 110% of GDP in the United Kingdom in 1999). [42] In consequence, the insurance sector has emerged as a major non-bank provider of financial services, often in direct competition with the depository institutions.

[41] Source: OECD.

[42] idem.

There is no experience of widespread failures in the insurance sector and, until recently, episodes of financial stress within the sector were not seen as having systemic implications. This view was based (a) on the fact that insurance companies are not deposit-taking institutions and do not perform payment and settlement functions and (b) on the assumption that insurance companies in financial difficulty would face only "slow-moving" liquidity shocks in light of their relatively long-term liabilities. In consequence, it was considered unlikely that insurers under financial strain would need to resort to rapid and large-scale asset sales to raise liquidity. However, the assessment of systemic risk associated with the insurance sector has been modified somewhat as the sector has intensified its financial market activities, building up considerable counter-party relationships with banks and becoming a major player in securities markets. While the risk is still less than that associated with the banking sector, there is increasing concern that widespread failures among insurance companies could affect the economic performance (i) directly by creating a shortage of insurance coverage causing disruption in businesses activities, (ii) indirectly via the impact on financial markets (e.g. the risk of fire sales in securities markets) and/or via links to the banking sector.

The reinsurance sector plays an equally key role in the economy by providing wholesale cover for the risks assumed by insurance companies on behalf of their clients. The transfer of risks to reinsurers reduces the fluctuations in the business performance of the primary insurers and also reduces their capital costs. While the average cession level in the EU is rather low (i.e. some 10% of all insurance premiums are reinsured), the cession level is relatively high for certain activities (i.e. 18% of non-life insurance premiums are reinsured, compared to 3% for life insurance premiums [43] on average). Reinsurers may also serve the primary insurers as an equity substitute, provide additional underwriting capacity and are often part (or even the dominant business) of financial conglomerates. Besides insuring insurers, reinsurers are also major financial intermediaries and institutional investors and reinsurers' financial assets represented 1% of the global securities market in 2001. [44] Accordingly, the stability of the reinsurance sector is not only vital to the stability of the insurance sector generally but also has important implications for the financial system as a whole.

[43] The low cession rate for life insurance is due to the fact that only the risk component of it, not the larger savings component, that is reinsured.

[44] Source: "Reinsurance - a systemic risk?"; Sigma 5/2003, Swiss Re.

Recent evidence of financial strain among reinsurers has focused the attention on the level and nature of risk assumed within the sector. Reinsurers face two risks in addition to those faced by primary insurers. First, they are exposed to greater volatility in their financial results because they protect the primary market against peak exposures. In consequence of this risk, they need to maintain relatively high levels of capitalisation. Second, they may be called upon to support ailing subsidiaries, as they are often the top trading company in a group structure. Despite these additional risks, reinsurers operate in a global market where their activities are often not subject to prudential oversight or to a lighter regime than that applying to primary insurers. Moreover, there is no global framework for reinsurance supervision. This situation has raised concern about potential risks in the reinsurance industry. One the other hand, reinsurers can benefit from significant geographical and sectoral diversification effects to a greater extent than direct companies.

Reinsurance is a highly international industry with a limited number of large companies. In 2002, the total reinsurance premium of the 40 largest reinsurance groups amounted to USD 138 601 200 000, whereof USD 58 544 000 000 stemmed from EU reinsurers [45]. In the EU, Germany has a dominant position with companies as Munich Re, Hannover Re and Allianz Re. Lloyd's is the largest UK writer of reinsurance, and SCOR together with Axa Re are the largest French reinsurers.

[45] Standard & Poor's, Global Reinsurance Highlights 2003 Edition, London/New York 2003.

Supervision of reinsurance in the EU

Direct insurance activities in the EU are regulated and supervised in accordance with directives. These have been in force for 10-25 years and have been successful in assuring harmonised establishment and supervision rules, being the absolute prerequisites for the creation of a single market in insurance.

There are currently no prudential directives dealing with reinsurance. The only directive directly dealing with reinsurance is 64/225/EEC [46] on the abolition of restrictions on freedom of establishment and freedom to provide services in respect of reinsurance and retrocession. The directive does not deal with prudential issues but merely removes restrictions and discriminations on grounds of nationality or residence. The issue of creating a single licence or a passport for reinsurers is not dealt with in this Directive.

[46] Council Directive of 25 February 1964 on the abolition of restrictions of establishment and freedom to provide services in respect of reinsurance and retrocession (64/225/EEC), O.J. S64 of 4.4.64.

Concerning the actual supervision of reinsurers, a Commission questionnaire [47] showed that all but one Member State supervise reinsurers either directly or indirectly [48]. There appears to be a movement towards direct supervision. However, direct supervision does not exclude indirect supervision and it may be difficult to draw a sharp boundary between the two.

[47] "Report: results of questionnaire on the supervision of reinsurance undertakings", European Commission, doc XV/2040/99 + annex, 1999.

[48] Directly means that any reinsurer conducting business in the Member State is required to be authorised in some way by the supervisor. Indirectly means that the supervisor only examines a reinsurer when it examines the adequacy of a reinsurance contract taken out by a primary insurer with that reinsurer. (Commission questionnaire, see footnote 6).

With regard to direct supervision, domestic reinsurers are supervised more stringently than non-domestic reinsurers. This may appear paradoxical but it also perhaps reflects the greater difficulty of supervising effectively non-domestic reinsurers. For domestic reinsurers, all Member States require the submission of annual accounts and have the power to carry out on-site inspections. Other important supervisory powers are the ability to: impose fines, examine the sufficiency of technical provisions and require managers to be fit and proper.

With regard to indirect supervision, domestic reinsurers are again more strictly supervised than non-domestic reinsurers. Important supervisory functions are to examine: the financial solidity of the reinsurer, the spread of reinsurance business and assessments carried out by rating agencies.

2. Problems affecting the EU reinsurance market

The need for EU harmonised reinsurance supervision

There are currently no harmonised reinsurance supervision rules in the EU. The lack of an EU regulatory framework for reinsurance has resulted in significant differences in the level of supervision of reinsurance undertakings in the EU. The different national rules have created uncertainty for direct insurance companies (and their policyholders), barriers to trade within the internal market, administrative burden and costs as well as weakening the EU position in international trade negotiations:

1. Uncertainty for direct insurance undertakings (and their policyholders): The different reinsurance supervision regimes in the EU have resulted in increased difficulties for direct insurance undertakings to choose their reinsurers in a prudent and cost-efficient way. The selection of reinsurers is of decisive importance for an insurance company, and could also affect the company's ability to pay claims towards policyholders.

2. Barriers to trade: Certain EU countries use systems where assets of the reinsurer must be pledged (collateralised) in order to cover outstanding claims provisions. This makes optimal investment management more difficult and thus results in higher operational costs for reinsurance undertakings. This could in fact increase the price the reinsurer charges for taking over risks from direct insurance companies, and this pattern has been seen in certain Member States. Reinsurance companies may also decide not to be active in markets where the posting of collaterals is required, and consequently the availability of reinsurance protection will be more restricted.

3. Administrative burden: In the EU, the CEA [49] and the OECD [50] have identified administrative impediments for cross-border reinsurance services. The lack of mutual recognition between EU supervisory authorities in reinsurance in certain cases means that reinsurance undertakings are subject to different supervisory rules in several Member States. For reinsurance companies this could lead to significant double work and increased administrative burdens. Examples of burdensome administrative measures are the multiple fit and proper checks of the group's highest management, double requirement for auditors' confirmation of balances as well as the obligation for branches to issue financial statements according to local GAAP (generally accepted accounting principles) for the whole group.

[49] See http://www.cea.assur.org.

[50] See http://www.oecd.org/home/.

4. International trade negotiations: It is argued that the lack of a harmonised EU system makes international mutual recognition agreements more difficult. The absence of such agreements means that European reinsurers are confronted with important barriers to entry into foreign markets, such as the requirement of posting collateral for the value of their commitments in the foreign market where the reinsurer intends to conduct business.

If no actions are taken at EU level, there is a risk that the internal market for reinsurance services would continue to work in a suboptimal way, which would harm the EU reinsurance industry. Negotiations with third markets on mutual recognition agreements could be significantly more difficult.

Underlying drivers internationally to the process

There are several underlying international drivers to this process:

G7 and the IMF have expressed concern that lack of reinsurance regulation could impede international financial stability. In fact, at recent Financial Sector Assessment Programme (FSAP) reviews in Member States, IMF has reiterated the need for legislation in this field.

The FSF (Financial Stability Forum) has repeatedly expressed concerns about the transparency of the reinsurance market and has therefore created a task force to address the issue [51].

[51] See http://www.fsforum.org/home/home.html.

The OECD has ongoing work in the reinsurance field, particularly as concerns exchange of reinsurance company information between supervisors.

The IAIS (International Association of Insurance Supervisors) reinsurance work is closely coordinated with the EU fast-track project. A set of principles for minimum requirements for supervision of reinsurers as well as a standard on reinsurance supervision have been adopted.

Regulatory assessment - subsidiarity and proportionality

Before the formal initiation of the reinsurance supervision project, the Commission Services ordered a large study on general background issues [52]. One specific part of the study related to arguments for and against reinsurance supervision in general, and in the EU in particular.

[52] The study - prepared by the KPMG - is available at the Commission website: http://europa.eu.int/comm/internal_market/insurance/reinsurance_en.htm.

The consultant identified the following arguments in favour of reinsurance supervision in the EU:

Harmonised reinsurance supervision would contribute to financial stability through more transparent supervision and reduced regulatory arbitrage. This fact has been highlighted by several international organisations (see above).

Streamlining of supervisory requirements that today vary substantially between Member States would reduce internationally active companies' compliance costs and reduce their administrative burden.

Through the removal of barriers to entry, harmonised reinsurance supervision will lead to a more efficient internal market for reinsurance services.

Reduced costs to market participants due to the disappearance of market barriers.

Indirect additional protection for policyholders as insurance companies would be more able to make a prudent and cost-efficient choice of reinsurers.

Improved transparency of the European reinsurance market as EU reinsurers will be subject to a harmonised supervisory framework.

A supervisory system could give a quality mark to the EU reinsurance sector and increase its competitive situation world-wide. This is particularly important as the EU is the world's largest provider of reinsurance services.

Reduction in insolvency risk for EU reinsurance companies due to the introduction of harmonised quantitative and qualitative solvency requirements.

Increased bargaining power in trade negotiations with non-EU countries. The lack of a harmonised EU reinsurance framework has been an issue in recent discussions with US regulators and the US insurance/reinsurance industry.

Cost savings for supervisors as duplication of work between control authorities in different countries can be avoided. This is important also for the insurance industry that directly or indirectly normally finances the supervisory authorities.

The consultant found the following arguments against reinsurance supervision in the EU:

Reinsurance is an activity between professional buyers and sellers. As there is normally no direct link between the reinsurer and the policyholders, the need for supervision is less than in direct insurance. In addition strong market practice has been developed over many years.

The global nature of reinsurance makes it less suitable to national supervision schemes, which could in fact become be barriers to trade. Many direct supervisory schemes tend to have a domestic focus that is less relevant to reinsurance.

The wide range of activities and business lines of a reinsurer may be difficult to capture in a supervisory system. It is a tall order for a national supervisor to be knowledgeable in such a wide field.

A more severe EU reinsurance supervision system could disadvantage EU reinsurance companies, and some may leave the EU for an off-shore location.

Reinsurance solvency requirements could increase reinsurance undertakings cost of capital. Particularly after the 9/11 terrorist attacks, the cost of capital for reinsurance undertakings has increased. The introduction of high solvency margin requirements would increase the capital costs further.

Additional cost for supervisors as well as difficulties to find experienced reinsurance staff. Already today it is difficult for supervisory authorities to find and keep experienced reinsurance staff.

Reinsurance is an insurance activity and therefore direct insurance rules should apply, and not specific reinsurance regulations. Different rules between insurance and reinsurance could make it increasingly difficult to create a level playing-field.

3. Stakeholders for a reinsurance supervision directive

During the preparation of the draft directive the following stakeholders were identified:

Reinsurance undertakings: It is evident that reinsurance companies (including reinsurance captives) are the most directly concerned by a supervision directive. They will be subjected to a new set of rules that may require some entities to change their procedures or raise more risk capital. However, the system will also give a quality mark to EU reinsurance entities which will be a distinct advantage on the international reinsurance market. The system proposed by the draft directive will provide better market access in the EU and reduce administrative barriers. The sector is very concentrated and the new reinsurance supervision rules will directly affect about 150 reinsurance undertakings and about 250 reinsurance captives in the EU.

Insurance undertakings: A reinsurance supervision regime in the EU will make it easier for direct insurance undertakings to evaluate the standing of different reinsurers. The existence of a reinsurance supervision system gives direct insurance undertakings a higher level of assurance when choosing reinsurers to participate in their outwards reinsurance programs. Supervised reinsurers will contribute to more financial stability for direct insurers, which could have an overall positive impact on the financial markets. In principle all direct insurance companies have outwards reinsurance, and this means that the reinsurance directive will have large importance for the insurance market.

Policyholders: Policyholders will benefit indirectly through their insurance companies. Supervised reinsurance will bring more stability to direct insurance companies, which will reduce the risk that policyholders will suffer financial losses or lack of insurance cover resulting from insolvencies of direct insurance companies.

Insurance supervisors: Harmonised reinsurance supervision in the EU will have marked positive impacts on the insurance supervisors. It will give increased quality to the supervision process as the home supervisor, who has the greatest knowledge of the reinsurance company, will be responsible for the analysis. The directive will also reduce double work between different supervisors and facilitate change of information between supervisors. The directive will provide supervisors with a clearer legal framework for their ongoing work as well as for sanctions and other types of interventions.

4. The main objectives for the reinsurance supervision project

Having considered the current problems affecting the EU reinsurance market (part 2 above) and after wide-ranging consultations with Member States and interested parties, the Commission Services decided to launch the work on a reinsurance supervision directive in 2001. Member States, the insurance industry and other specialists broadly supported the initiation of reinsurance supervision work at EU level.

Together with Member States, the Commission Services formulated three guiding objectives for the reinsurance supervision work:

Objective 1

- The system should establish a sound and prudent regime in the interest of policyholders. Strong and well-supervised reinsurers contribute to a stronger internal market and international financial stability.

Problem areas addressed by the formulated objective

The objective addresses problem areas 1 (uncertainty for insurance companies and their policyholders), 2 (barriers to trade), and 3 (administrative burdens) as identified in chapter 2 above.

Discussion

The first principle is straight-forward and there is general consensus between Member States as well as the insurance sector. The importance of the reinsurance sector for financial stability has been studied by the IAIS, the IMF, the Financial Stability Forum and the G7 (see chapter 2 above).

Objective 2

- The system should build on essential coordination of Member States' legislation and mutual recognition of the supervision in the Member State where the reinsurance undertaking is licensed. Once licensed a company should automatically be allowed to conduct reinsurance business all over the European Community under the freedom of establishment and the freedom to provide services. No additional supervision of or checks on the reinsurance undertaking should be performed by supervisors in host Member States. This approach has shown its suitability during many years in the direct insurance field.

Problem areas addressed by the formulated objective

The objective addresses problem areas 1 (uncertainty for insurance companies and their policyholders), 2 (barriers to trade), and 3 (administrative burdens) as identified in chapter 2 above. The existence of a reinsurance supervisory system based on this principle will also be beneficial for the EU position in international trade negotiations (problem area 4).

Discussion

This is a key paragraph outlining the strategic choice between:

1. Harmonisation and mutual recognition

2. Pure mutual recognition without harmonisation

Experience in the EU has shown that a certain harmonisation of supervisory practices can improve the functioning of mutual recognition. It is however important to highlight that harmonisation through Directives - contrary to unification - provides some latitude to Member States to implement EU rules in a way that best suits their national situation. Alternative 1 would furthermore seem to be more in line with international efforts. Member States, industry and the Commission have agreed on continuing the work based on alternative 1. In addition, mutual recognition and essential harmonisation of prudential rules is the approach followed by the EU in order to establish the internal market for financial services (banking, insurance, investment services). It seems therefore appropriate to follow the same approach when establishing a EU regulatory framework for reinsurance.

Objective 3

- The introduction of a harmonised system for reinsurance supervision should lead to the abolition of systems with pledging of assets to cover outstanding claims provisions.

Problem areas addressed by the formulated objective

The objective primarily addresses problem areas 2 (barriers to trade) and 4 (the EU position in international trade negotiations) as identified in chapter 2 above.

Discussion

The collateralisation issue could be dealt with in two ways:

1. Abolish collateralisation requirements within the EU

2. Maintain the possibility for collateralisation

One major driving force for the reinsurance work - in the EU as well as internationally - is to reduce trade barriers and make the market more efficient. In this light, the collateralisation requirements used by some Member States and other jurisdictions could be seen as an obstacle. Other commentators argue that it is a necessary tool for prudential supervision.

Abolishing the collateralisation requirement was a key element in the CEA passport proposal, and it is widely supported by the EU insurance sector. A clear majority of Member States do not use collaterals and consider them as obstacles to an efficient internal reinsurance market. Certain Member States argue that the situation concerning collaterals is different in life and non-life reinsurance. A new reinsurance supervision regime should provide clear and forceful rules that remove the need for collateral requirements. The EU reinsurance work should clearly build on alternative 1. Indeed, in a regime founded on harmonisation of prudential rules and mutual recognition of regulatory/supervisory regimes by Member States, a requirement such as collateralisation of outstanding claims provisions is not longer necessary since the reinsurer is subject to specific supervision according to mutually agreed standards aimed at ensuring its financial position.

5. Main policy decisions to reach the objectives

In order to reach the above objectives, a number of strategic choices had to be made during the project. For these major issues the available alternatives are discussed below, followed by reasoning for the chosen solutions.

Issue 1: Overall approach

The objectives outlined in chapter 4 could be addressed in different ways:

Alternatives

1. Status quo - no changes necessary to the current situation

2. Market mechanism solution/voluntary disclosure of reinsurance related information, alternatively recommendation concerning indirect supervision practice

3. Supervisory solutions

Discussion and reasons for the Commission proposal

The Commission Services agree with most commentators that there are problems in the internal market for reinsurance that must be addressed. A status quo solution does therefore not seem applicable. Virtually no commentators have given their support for a "do-nothing" alternative.

Concerning the issue of market mechanism, voluntary approaches vs. supervisory solutions, the Services believe that a comparison with the direct insurance field is relevant and instructive. The Services believe that, as in the direct insurance field, reinsurance legislation at EU level would be necessary, as significant differences in approaches today between Member States is at the core of the problem. Insurance supervision is a public concern and requires public regulation. A voluntary, disclosure-based approach would not provide sufficient trust in the supervisory system. The lack of tangible sanctions in such a disclosure-based approach could make the system less efficient when addressing potential problems in reinsurance undertakings.

A majority of Member States and industry organisations believe that there is a need for supervisory action in the field. The Services therefore propose that such an approach is chosen for the EU reinsurance project.

The chosen alternative in the light of the objectives in chapter 4

The Services believe that only a supervisory solution could fulfil objectives 1 and 2 laid down in chapter 4. Self-regulation within the insurance industry would not suffice to meet the objectives as insurance supervision is a regulatory function in all jurisdictions world-wide. The Services also consider it difficult to address objectives 3 and 4 through voluntary measures as amendments to legislation would be needed in several Member States.

Issue 2: Fast-track solution or comprehensive, long-term project

Different models for reinsurance supervisory systems have been discussed and/or proposed by several organisations. The proposals differ particularly on the comprehensiveness of the proposed systems and on the applicable time frame. Two broad approaches can be identified:

Alternatives

1. Fast-track solution for a reinsurance supervision framework

2. Long-term comprehensive project for a reinsurance supervision framework

Discussion and reasons for the Commission proposal

A majority of Member States and industry organisations believe that there is a need for expedient action to achieve tangible results in a short to medium-term perspective. Such a "fast-track" solution would take its starting point in current direct supervision rules and business practice, when appropriate with adjustments. A long-term project, linked to Solvency II, could to a fairly large extent build on the achievements in a fast-track project, but such a project will also have to take other long-term developments into account (such as profound changes in insurance accounting or in solvency rules). Against this background, the Commission Services have proposed that the reinsurance work should be based on a "fast-track" approach.

Furthermore, developments in the reinsurance industry during last years (post September 11, impact from declining stock markets, etc.) call for a rapid introduction of a harmonised supervisory system. A number of reinsurance companies have ceased writing new business, and a number of new entrants have appeared. The level of premium has increased with over 30% between 2001 and 2002 according to Standards & Poor's [53].

[53] ibid.

The chosen alternative in the light of the objectives in chapter 4

The Services believe that both alternatives could fulfil the objectives identified in chapter 4. However, as there is a clear need for swift action, a preference is given to a fast-track solution. As stated above, a fast-track solution can be seen as a first block towards a comprehensive Solvency II solution.

Issue 3: Voluntary passport or mandatory licensing system?

Alternatives

1. A voluntary passport system for companies wanting to adhere to the system

2. Mandatory licensing system giving Community reinsurers a passport for cross-border business in the EU

Discussion and reasons for the Commission proposal

This issue has been the subject of extensive discussions with Member States and interested parties. The below discussion is based on the document MARKT/2036/01 (available on the Commission website).

In order to structure the discussion, some key aspects of the systems are highlighted in the first box below. Thereafter pros and cons with the two systems are summarised.

>TAULUKON PAIKKA>

Pros and cons with a mandatory licensing system

The introduction of a licensing system would have the following general pros and cons. The table also indicates the stakeholders - see above chapter 3 - that are specifically concerned by the described advantages or disadvantages.

Pros // Cons

A mandatory licensing system would be the best suited to ensure a level-playing field in the EU for reinsurance services (all stakeholders). // To introduce a mandatory licensing system in a previously non-regulated sector could be perceived as being contrary to "deregulation" efforts currently à la mode (reinsurance companies).

The efficiency of a mandatory licensing system has been proven by its wide use in financial sector and insurance (all stakeholders). It gives a clear mandate to the insurance supervisor (supervisors). // Could create problems, as already active companies would have to pass a licensing or a registration procedure. It may be difficult in such a situation to request the company to cease activities if not fulfilling the criteria (reinsurance companies). Alternatively extensive transition periods may be needed.

In line with EU principles as it covers any undertaking and not only those having a European perspective. The system will ensure the financial soundness of all reinsurance undertakings (all stakeholders). // As certain companies could be removed from the market, the choice of reinsurers at different ratings could be limited. This may reduce cedants' possibilities to entity-specific risk management and optimal allocation of capital. (insurance undertakings, policyholders)

A mandatory licensing system gives supervisors means to remove unsuited companies from the reinsurance market (supervisors). // A full, mandatory licensing system could be difficult to sell to the insurance industry which could perceive it as cumbersome and expensive (reinsurance companies).

Pros and cons with a voluntary passport system

The introduction of a voluntary passport system would have the following general pros and cons. The table also indicates the stakeholders - see above chapter 3 - that are specifically concerned by the described advantages or disadvantages.

Pros // Cons

Such a system could be based on "soft law" and thereby be comparatively easy to implement, and to maintain (insurance companies, reinsurance companies, supervisors). Believed to be less administratively burdensome. Could be more suitable to a B2B sector like reinsurance. // A voluntary passport system could be perceived as provide weaker assurance than a licensing system as only some companies would be supervised (all stakeholders). Such a system would also lead to less transparency for buyers of reinsurance.

Leave companies the choice whether they would like to adhere to the system or not (reinsurance companies). // The position of the supervisor in such a system would be weaker than in mandatory licensing system. Supervisors do not have the possibility to remove unsuited companies from the reinsurance market (supervisors).

Easier to get acceptance from insurance industry (reinsurance companies). // If licensing systems for reinsurers are in place in certain countries, it would seem illogical to replace those with a voluntary passport system (supervisors).

A voluntary passport system may be easier to implement internationally (insurance companies, reinsurance companies, supervisors). // A voluntary passport system would introduce differences in treatment between direct insurers and reinsurers (all stakeholders).

Member States have expressed their support for a mandatory licensing system at several occasions. The insurance industry has reiterated their preference for a voluntary passport solution.

After wide consultation with Member States, the insurance industry and other interested parties the Commission Services decided to propose a mandatory licensing system. Such a system would fit well to the current structure of EU insurance legislation and be similar to the "single EU passport" in direct insurance. The choice is also in line with the direction of the ongoing IAIS reinsurance supervision project.

The chosen alternative in the light of the objectives in chapter 4

The Services believe that a mandatory licensing system would be more likely to fulfil the set objectives of the EU reinsurance supervision project. Such a system would cover the whole market and thereby better serve financial stability and internal market concerns (objective 1). A mandatory licensing system would furthermore lead to more coordination between Member States' treatments of all reinsurers (objective 2). Concerning the objective to abolish collateralisation requirements (objective 3), the Services consider the mandatory licensing solution more efficient as it has the support of most supervisors in the EU and internationally.

Issue 4: Quantitative solvency requirements for non-life reinsurance

As in the direct insurance field, a legal proposal in the reinsurance field will consist of qualitative and quantitative rules. Qualitative rules for example relate to the quality of the management, risk management and internal control of the reinsurance undertakings. These areas are normally very similar to direct insurance, and in principle the same rules should be used. Quantitative rules relate to issues like the solvency margin requirement, the level of the minimum guarantee fund, reinsurance reduction factor and investment rules. In these fields other solutions may be needed than in direct insurance. In simulations and consultations we have considered different designs and levels for the solvency requirements:

Possible approaches

Alternatives where the solvency requirements for reinsurance are close to those of direct non-life insurance, possibly combined with comitology powers to increase the requirements in particularly risky lines of insurance

Alternatives where the solvency requirements for reinsurance are higher than those for direct non-life insurance, for example 50% or 100% higher

Discussion

In the Insurance Committee document MARKT/2513/03, the Commission Services presented three main alternatives for the quantitative solvency requirements (available on the Commission website).

Specific alternatives for quantitative solvency requirements for non-life reinsurance

Alternative 1 ("100% alternative") consisted of solvency requirements that were close to those of direct non-life insurance (including Solvency I amendments). In such an alternative the reinsurance reduction factor would remain at 50% and amounts set aside to equalisation reserves would not be part of the available solvency margin. The minimum guarantee fund would be EUR 3m for reinsurance undertakings and EUR 1m for reinsurance captives.

Arguments in favour of a 100% alternative:

It is a solution inspired by the existing EU legislation for direct insurance and has a good track record.

Member States that today supervise reinsurance mainly use direct non-life rules.

It avoids distortions between direct insurers accepting reinsurance and pure reinsurers.

It brings a common denominator to the reinsurance and insurance rules which would facilitate subsequent adaptations following the outcome of the Solvency II project.

This solution is supported by the Member States which have the most important reinsurance sectors, i.e. the "exporters" of reinsurance (DE, IE, LU and UK).

Industry broadly supports such a solution.

Arguments against a 100% alternative:

This option is perceived as too soft by Member States that primarily "import" reinsurance and by those requiring collaterals. An adoption of this alternative could increase the difficulty to abolish the collateral requirement within the EU.

This alternative does not take the more risky nature of some reinsurance activities (long tail business, catastrophic covers etc) into account, which would require higher solvency requirements.

The model may be seen by third countries as too soft and therefore be an insufficient basis for trade negotiations. These countries could therefore be less inclined to agree to abolish collaterals for EU reinsurers.

Alternative 2 ("150% alternative") would increase the direct solvency requirements by about 50%. The reinsurance reduction factor would be increased to 75% and amounts set aside to equalisation reserves could be part of the available solvency margin. Same minimum guarantee fund requirements as for alternative 1 above.

Arguments in favour of a 150% alternative:

It reflects the more risky nature of reinsurance as it would require a higher solvency margin

It could contribute to a generally higher solvency standing of the EU reinsurance industry and thereby positively affect its international business.

It could facilitate the suppression of the collateral requirement in the EU

It could enhance the EU position in trade negotiations

It has support by most Member States that "import" reinsurance (for example EL, ES, FR, IT, FI).

Arguments against a 150% alternative:

Based on data currently available to the Commission, it has not been proven that reinsurance has a systematically higher risk level than direct insurance. However, certain lines and individual portfolios may have a higher risk level. A risk-based approach is the object of Solvency II work, and the 150% alternative in fact pre-empts the outcome of this work.

Industry has expressed its opposition to this alternative.

The higher capital cost for reinsurers could reduce the reinsurance capacity in the EU, increase the price of reinsurance and could lead to relocation of companies to non-EU jurisdictions (especially reinsurance captives).

It would create a distortion of competition between insurers and reinsurers.

Furthermore, the Services defined a third alternative (1b) that builds on alternative 1 above but includes elements of comitology for future amendments to the reinsurance regime. According to this alternative, solvency requirements could be enhanced by up to 50% for certain reinsurance business lines or types of reinsurance contracts. Until such comitology decisions have been taken, direct insurance solvency requirements should apply.

Arguments in favour of alternative 1b:

It is consistent with a "fast-track" approach.

It is broadly consistent with the Solvency I amendments implemented for direct insurance.

The model would allow better fine tuning of the solvency requirements than the direct regime, and alternatives 1 and 2 above. It could therefore be considered a "bridge" to Solvency II.

Several Member States with important reinsurance business (DE, LU, UK) are ready to consider it.

The alternative builds on involvement of supervisors in the elaboration of the new rules. This is important as the solvency regime is one of supervisors' most important tools.

Arguments against alternative 1b:

It will take a certain time before the new class enhancement rules have been adopted through comitology.

Some Member States, mainly "importers" of reinsurance and France, consider this alternative less robust than alternative 2 above, and it may therefore be more difficult to achieve the suppression of the collateral requirement within the EU.

Industry has expressed hesitation about this solution.

After consideration and discussions with Member States and the insurance industry, the Commission proposes to build on alternative 1b for the proposed reinsurance directive. The Commission Services are of the view that such a model would enable a better fine-tuning than for example the Solvency I solutions. It is for example likely that differentiated enhancements (i.e. somewhere in between "0%" or "50%") would be used. The solution also provides an efficient tool for reacting quickly to market developments. The specific considerations relating to the minimum guarantee fund requirement can be found in connection with the simulations in chapter 6 below.

The chosen alternative in the light of the objectives in chapter 4

The Services believe that several of the proposed solutions could in fact fulfil the objectives set in chapter 4. The quantitative requirements are only one part of the supervisory system and must be seen in the light also of other supervisory measures. As the proposed alternative 1b gives supervisors an important function in assessing the need for further capital for certain lines, it could be considered more adapted to reinsurance business than a general increase of the solvency requirement with a certain percentage. This is essential for objectives 1 and 2.

Certain commentators may argue that a higher solvency requirement for reinsurance would facilitate the abolishing of collaterals in the EU (objective 3). The Member States that currently use a collateralisation system have in fact asked for higher solvency requirements for reinsurance. Taking arguments and reactions from commentators into consideration, the Services believe that alternative 1b will be the most appropriate in addressing the objectives for the exercise, and that it will efficiently pave the way for the abolishing of the collaterals within the EU.

Issue 5: Quantitative solvency requirements for life reinsurance

For life reinsurance, certain other considerations than in non-life have to be made. Life reinsurance business is sometimes very similar to direct life business, but often it has another character as normally only risk-bearing elements (i.e. not the savings part) are reinsured. During the project two distinct solutions have been discussed for life reinsurance.

Alternatives

1. In principle use direct life rules for life reinsurance

2. Approximate through use of direct non-life rules also for life reinsurance

Both alternatives could include certain adjustments such as class enhancement.

Discussion and reasons for the Commission proposal

In initial discussions it was proposed that life reinsurance business in principle could be treated in a way similar to non-life reinsurance. This model is used in certain countries that today supervise reinsurance. One possible approach would be to use the current health rules in the non-life directive, which in principle would lead to a solvency requirement that is one third of the non-life requirement.

In discussions with Member States and the insurance industry, however some cases where highlighted where the nature of life reinsurance would be better reflected through the use of direct life rules. Member States also feared that approximation through non-life rules would lead to arbitrage between life insurance and life reinsurance. Considering the arguments, the Commission Services have decided to propose that life reinsurance should be subject to direct life rules.

The class enhancement discussion is also different for life reinsurance. There is generally perceived to be less need for enhancements in life business, and therefore Solvency I did only included such rules for non-life insurance. The Commission Services have not encountered arguments that call for class enhancement through comitology for life reinsurance. Certain commentators, particularly from the UK and Ireland, have however called for lower requirements in life reinsurance than direct life insurance due to the (perceived) lower risk level. The Commission Services however consider that due to level playing field reasons the same requirement should be applied in life insurance and life reinsurance. More detailed considerations on the risk inherent in different life products will be made in the Solvency II project.

The chosen alternative in the light of the objectives in chapter 4

The Services believe that both proposed solutions could in principle fulfil the objectives set in chapter 4. The quantitative requirements are only one part of the supervisory system and must be seen in the light also of other supervisory measures. The chosen alternative has the great advantage to ensure consistency between life insurance and life reinsurance, thereby reducing the risk of arbitrage.

6. Expected impacts from the different options identified

Introduction

In chapter 5, a number of alternative solutions to the five major issues were presented. One major function of this paper is to analyse the potential economic, social and environmental impacts on different stakeholders of the different alternatives.

In this chapter we will therefore address the impacts of the following issues from an economic and a social angle:

Issue 1: Overall approach

Issue 2: Fast-track solution or long-term, comprehensive project

Issue 3: Voluntary passport or mandatory licensing system

Issue 4: Quantitative solvency requirements for non-life reinsurance

Issue 5: Quantitative solvency requirements for life reinsurance

The reinsurance supervision project does not have any direct environmental impact.

The impact will be discussed from the perspectives of the different major stakeholders identified in chapter 3, i.e. reinsurance undertakings, insurance undertakings, policyholders and insurance supervisors.

Some of the issues involved are highly technical and for most stakeholders the impact will basically be the same for most alternatives. A qualitative analysis has been judged the most relevant for the issues. However, for issues 4 and 5 also certain quantitative simulations have been performed. The analysis is based on background studies, market material, quantitative analyses (when available) as well as material and comments from Member States and stakeholders. The Services have summarised the different impacts in order to facilitate the presentation of the results.

After the discussion on the different issues, certain general issues will be commented upon (impact over time, impact outside the EU or in accession countries).

Impacts of the alternatives for the overall approach (issue 1)

The grid outlines the main expected impacts of the proposals on the different stakeholders:

>TAULUKON PAIKKA>

The grid clearly demonstrates that the most positive market and economic impacts (reduced administrative burden, single European licence, facilitated market access, etc.) will come from the supervisory alternative. The additional costs related to the supervisory alternative would be outweighed by the significant advantages of a single European licence system. A supervisory alternative will bring certain compliance costs for reinsurance companies. For certain reinsurance companies, capital increases may be needed. Social impacts, i.e. primarily the interests of the policyholders, would be best served by a supervisory alternative. A reinsurance supervision system is unlikely to have any material impact on the employment situation in the insurance/reinsurance sector. The analysis has not led the Services to believe that the introduction of reinsurance supervision would materially increase the premium level of policyholders.

As indicated above in chapter 5, both the status quo and the voluntary disclosure alternatives fail to meet the objectives of this exercise.

Impacts of a fast-track vs. a long-term comprehensive project (issue 2)

As outlined in the previous chapter, the differences between the alternatives mainly relates to the timing and the measures possible to introduce in a short to medium-term perspective. In a fast-track project the perceived benefits as well as certain implementation costs will come earlier. As outlined above, many elements of the two approaches are in fact similar and the fast-track approach prepares the introduction of Solvency II.

Reinsurance undertakings may argue that an alignment to the long-term Solvency II project would give them more time to implement necessary changes. An introduction of a fast-track system followed by changes due to Solvency II, could force companies to change their systems twice. On the other hand, a swift introduction of a reinsurance supervisory scheme will give advantages to EU reinsurers, and particularly this argument has been highlighted in the consultations.

For the same reasons as outlined under issue 1, insurance undertakings and their policyholders would benefit from a swift introduction of reinsurance supervision.

Insurance supervisors are obviously benefiting from a swift fast-track system as well as from the introduction of a more thorough Solvency II project. Most supervisors have clearly expressed the need for a fast-track approach, but at the same time they are committing very important resources to work related to the Solvency II project.

Impacts of a passport vs. a licensing system (issue 3)

The impacts on different stakeholders of the introduction of a passport or a licensing have been discussed in detail in chapter 5. The two grids on pros and cons with a licensing respective a passport system highlight the impact on different stakeholders.

Impacts of alternatives for the non-life solvency requirements (issue 4)

This section contains a general discussion on how the different stakeholders are affected by the choice of the solvency alternative. The aim of this section is to give a qualitative overview of some results from the more technical simulations. The second section contains summary results of the simulations performed during the reinsurance supervision project.

General discussion on the impacts of different solvency alternatives

The different solvency alternatives outlined in chapter 5 in fact represent a continuum between basically identical requirements as in direct insurance to alternatives with higher requirements, both in terms of solvency and size of the guarantee fund.

The reinsurance companies are directly concerned by the requirements under the different alternatives, and the impact on them are outlined in the sub-chapter below containing the summary results from the simulations.

As discussed above, the Services believe that all the outlined solvency alternatives would bring advantages to insurance companies and their policyholders. High requirements could be said to lead to stronger, more solvent reinsurance undertakings, which would be in the interest of direct companies. However, if the requirements are set too high, the price of reinsurance cover may increase, which would affect direct insurance companies. It is important to remember that many direct insurance companies also accept inwards reinsurance business, and may therefore be subject to some of the new reinsurance rules. This issue is analysed below in connection with the fourth simulation.

Insurance supervisors have different views on the impact of the different solvency alternatives. Some supervisors believe that higher solvency requirements are motivated from a prudential point of view, whereas others stress the importance of similar requirements between insurance and reinsurance.

Results from simulations

A number of the most important alternatives outlined above have been the subject of three simulation exercises performed between August 2002 and October 2003. The simulations performed related to the following quantitative parameters in different combinations:

Solvency margin requirements as percentages of claims and premiums

Size of the minimum guarantee fund

Size of the reinsurance reduction factor

The application of reinsurance solvency margins (and minimum guarantee fund requirements) for the inward reinsurance business of direct insurance undertakings

The parameters were combined into scenarios which were subsequently simulated using data available at national insurance supervisors. The samples used differ somewhat between the simulations. For certain computations life reinsurance business have been included in the samples, and simulations been done according to the non-life requirements. The extent of life reinsurance business is normally small in reinsurance companies.

The first set of simulations related to combinations of different solvency margin and minimum guarantee fund levels. Around 400 reinsurers from 11 Member States were included in the sample and the simulation period was 1999-2001/2002. The simulated solvency margin requirement ranged from 16% of premiums/23% of claims to 35% of premiums/50% of claims. The minimum guarantee fund sizes ranged from 3-10m EUR for reinsurers and 1-10m EUR for reinsurance captives.

The results showed that a number of smaller reinsurance undertakings would suffer due to the minimum guarantee fund requirements. Some companies showed solvency deficits because they were part of a group and only capitalised to a certain extent, although the group as such was solvent. The results showed in particular that many reinsurance captives were only capitalised to a minimum extent, and that an increase in the minimum guarantee fund requirement could directly hurt their solvency position. The Commission Services believe that the new solvency system must be robust and sufficiently prudent, but at the same time the requirements on EU reinsurers cannot be significantly higher than their international competitors. Commentators argue that high solvency requirements could hurt the captive reinsurance industry severely and there could be a risk that these companies will move to a non-EU jurisdiction if the solvency requirements are deemed to be excessive. This would in fact lead to a situation with less supervisory control. For larger companies in particular, the simulations showed the clear impact of losses in 2001 and 2002 on the available solvency margin. In conclusion, the Commission Services conclude that the results call for a solvency margin for reinsurance that is not too different from that of that of direct insurance companies, and that special considerations for captive reinsurers should be made.

The second set of simulations related to a possible increase in the reinsurance reduction factor. Today a direct insurance undertaking that reinsures a portfolio of risks can only get solvency requirement relief up to a cession of 50% regardless how large the reinsured part is. A quality supervision framework could however enable this level to be raised. A simulation to analyse the impact of an increase of the reinsurance reduction factor to 75% and 90% was therefore made. Around 1 500 direct insurance undertakings from 10 countries totalling a premium volume of about EUR 270 000m were included in a simulation for the year 2001.

The simulations showed that roughly one fifth of the companies in the sample did in fact reinsure to an extent of more than 50%, and therefore would profit from an increased reduction factor. Some market segments seem to profit more than others. This was for example the case for smaller life insurers and larger composite insurance undertakings. On a market level the relative decrease in the solvency requirement would be small (less than 5%) in both simulated alternatives.

The purpose of the third set of simulations was to test a number of combinations of solvency requirements and minimum guarantee funds from the perspective of small reinsurers and reinsurance captives. 145 pure reinsurance undertakings from 8 Member States and 275 reinsurance captives from 6 Member States were included in the simulations for the period 1999-2001. The simulated solvency margin requirements ranged from 16% of premiums/23% of claims to 35% of premiums/50% of claims. The minimum guarantee fund sizes ranged from 1-3m EUR.

When analysing the results of these simulations, it is obvious that the lowered minimum guarantee fund requirement leave smaller reinsurers in a significantly better position than in the cases studied in the first set of simulations. However the number of deficits under certain of the above hypotheses is still noteworthy, particularly for reinsurance captives. It is important to note that these companies in many cases are well capitalised in relation to the solvency requirement, but hit by the minimum guarantee fund amount.

Also for this simulation it is important to note the very significant impact that accumulated equalisation provisions/reserves have in certain Member States.

The purpose of the fourth set of simulations was to analyse the impact of using the proposed reinsurance solvency margin requirements and sizes of guarantee funds to the inwards reinsurance business of direct insurance undertakings. If the solvency requirements for reinsurance business would be different from those of direct insurance, it may be necessary for level-playing field reasons to apply such requirements also to that part of direct insurers' business that consists of inwards reinsurance. About 150 direct insurance undertakings from 10 Member States for which the inwards reinsurance business written surpassed 10 % of their total premium income or 500m EUR were included in the sample for the period 1999-2001. The simulated solvency margin requirement ranged from 16% of premiums/23% of claims to 35% of premiums/50% of claims. The minimum guarantee fund sizes ranged from 3-10m EUR.

Also in this context, it is important to see the simulations results in the light of the average figures and time period. On average the companies in the sample fulfil the different requirements more or less easily (depending on the hypotheses). When considering developments over time period 1999 to 2001, the trend has been slightly negative. In the higher hypothesis the number of negatively affected companies is elevated. The insolvency deficits affect above all small companies. The results are broadly in line with those of pure reinsurance companies.

The simulation convinced the Commission Services that - if different - reinsurance requirements should be used for reinsurance business regardless of the entity - reinsurance or insurance undertaking - that does the underwriting.

Impacts of alternatives for the life solvency requirements (issue 5)

As stated above, life reinsurance business has to a certain extent been included in the simulations under issue 4. These results consequently give a tentative indication on how the impact of a direct non-life approximation solution would impact reinsurance companies. One important outcome was that direct non-life did neither take the remaining saving element nor the different risk structure into account. In certain markets the application of non-life rules would lead to significant solvency requirements. The insurance industry suggested that a solution similar to the one used for health insurance practiced by non-life companies could be appropriate. Furthermore, the results indicated significant calculations difficulties.

The Commission Services asked Member States to perform simulations in which the life part of the reinsurance portfolio was separated and computed according to direct life insurance rules. However, in many Member States such information was not readily available. This solution was therefore studied based on material from a restricted number of Member States. The different calculation methodologies and the small sample make definite conclusions difficult. In subsequent discussions of the results with Member States, several concluded that a split solution with life rules for the life part, and non-life rules for the non-life part would be preferable.

The quantitative and qualitative analyses performed have not led the Commission Services to believe that the choice of solvency alternative for life reinsurance will have an impact on policyholders, neither as regards the level of premium nor the certainty of claims payments.

Insurance companies as well as reinsurance companies are affected by the different proposals, but the effects seem to be very linked to market conditions in different markets. Continental European reinsurers tend to accept a non-life approximation solution to a larger extent than reinsurers from the UK and Ireland. Different supervisory practices and requirements in EU Member States basically decide to what extent supervisors are affected by the alternatives. For example, a split solution is already practices in countries like the UK and would lead to less supervisory implementation costs than in countries that already today use a non-life approximation solution.

Some general comments

Impact over time

The simulations have been made for the period 1999-2001, with completions for 2002 for certain options. This has been a difficult period for the insurance sector, and the simulated figures indicate deterioration of the solvency situation during this time. The weaker results are however more related to the difficult situation on the financial markets than to reinsurance claims following the 11 September event. We have had several discussions with Member States and insurance industry on the results of the simulation taking the cyclic situation into account.

Impact outside the European Union or in accession countries

Representatives for accession countries have participated in the working group during 2003. The reinsurance sector in the future Member States is very small, and representatives have stated that they assess the impact of the proposals to be very limited. Furthermore, the major reinsurance providers in the accession countries often are subsidiaries or affiliates from reinsurance companies established in the current EU-15.

As has been the case for the direct insurance directives, a future directive may be used as inspiration for legislation in certain third countries.

As the Commission has intended the proposal to be in line with current reinsurance work at the international level it is believed that the adoption of a harmonised EU regime will positively affect the standing of recently adopted IAIS reinsurance standards. It is furthermore believed that the reinsurance directive could be a positive element in the reinsurance part of the ongoing EU-US Regulatory Dialogue.

7. How to monitor and evaluate the results and impacts of the proposal after implementation?

The proposal is expected to follow normal implementation procedures, i.e. transposition in Member States within 18-24 months. As in other insurance fields, implementation may be facilitated through cooperation between Member States ministries' and supervisory authorities.

In addition to normal monitoring by Commission Services, the Insurance Committee will follow how the directive is implemented and used. The ongoing long-term project Solvency II will also at a later stage deal with reinsurance related issues, and to that end work in this project would need to take the working of this reinsurance directive into account. As the Solvency II system will come into place in the EU within a number of years, no formal evaluation clause has been included in the proposed fast-track reinsurance directive.

8. Results from stakeholder consultations

Introduction

Stakeholders have been consulted regularly during the project, and have provided the Commission Services with very important input. In the beginning of the project, a major hearing with over 100 participants was organised, and subsequently all participants (as well as other interested parties) were included in a sending-list that received all documents produced under the project or a message stating that new documents have been posted on the website (see annex). The Commission reinsurance website is:

The project has been followed by interested parties from a broad variety of sectors and professions. The sectors consulted are basically the following: insurance (commercial companies, mutuals, cooperatives etc), insurance associations (EU level as well as nationally), insurance intermediaries (brokers etc), accounting associations, actuarial associations, industry general (UNICE), analysts, risk/captive managers, SME-organisation (BEUC), consulting firms, banks, lawyer firms, rating agencies.

The Commission Services have benefited significantly from the input given by stakeholders and interested parties, particularly as the project has involved many very difficult technical matters. The documents send out for comments dealt with policy issues as well as detailed matters. During 2002 and 2003 all policy decisions taken by the Commission Services were preceded by comments from stakeholders, in particular the insurance industry.

Comments received on the objectives of the reinsurance project (chapter 4)

The early consultations were taken into account when formulating the general approach and the objectives for the project. Commentators have generally been very supportive of all the three major objectives of the project. A few Member States have raised comments on the fact that objective 2 would prohibit additional checks or requirements by Host States. This objective has however been strongly supported by all other stakeholders, in particular the insurance industry. The Member States that currently use collateralisation have obviously expressed objections to objective 3, but all other stakeholders have unanimously supported the objective as formulated by the Commission Services. Certain Member States have commented on the difference in collaterals between the life and non-life insurance fields.

Comments received on the major policy issues (chapter 5)

Issue 1 - Overall approach: Most commentators have been in favour of a supervisory approach to reinsurance. Certain companies have argued in favour of voluntary solutions, but a greater number of companies and associations have stated that only a supervisory solution would give an additional quality mark to EU reinsurance. A status quo alternative has not been supported by any of the major stakeholders.

Issue 2 - Fast-track or comprehensive, long-term project: Most Member States have argued in favour of a fast-track approach, and this has also been the clear view of the Insurance Committee. Initially a number of Member States however supported an alignment to the long-term Solvency II project. Other stakeholders have been very supportive of a fast-track solution based on current direct supervision rules. Technical specialists (like actuaries and accountants) have however pointed out that the restricted time frame would limit the number of possible solutions, thereby postponing the introduction of certain methods until the Solvency II project is finalised.

Issue 3 - Voluntary passport or mandatory licensing system: A clear majority of Member States has expressed support for a mandatory licensing system similar to that of direct insurance. Most industry commentators, but not all, would however have preferred a voluntary passport solution, but for reasons stated above the Commission has followed Member States' advice to propose a mandatory licensing system.

Issue 4 - Quantitative solvency requirements for non-life reinsurance: The reactions from stakeholders on the level of the solvency requirements have been many and strong. The Commission Services have had a large number of meetings with interested parties, particularly from the insurance industry, the captive reinsurance industry, risk managers, actuaries, consultants and accountants. Generally industry representatives and insurance consultants have argued that reinsurance is an activity that is close to direct insurance and therefore the same solvency requirements should apply. Some insurance supervisors have however strongly taken the view that reinsurance is more volatile and difficult to supervise and consequently a slightly higher requirement would be appropriate. The Commission Services have taken account of the views of both sides in the proposed option (see chapter 9 below). Technical comments from the actuarial and accounting professions have been taken into account when elaborating the solvency requirements.

Issue 5 - Quantitative solvency requirements for life reinsurance: This issue has also been the subject of much discussion, both as regards the actual requirements as the calculation methods. The Services have in fact consulted on different solutions, but both among insurance companies and Member States divergent views remain. Continental European companies have both expressed support for a non-life approximation method, but this has been rejected by several Member States. Furthermore industry has asked for adjustments in certain of the direct insurance values to be used for reinsurance. Ireland and the UK seem to have a specific situation as they today use adjusted direct life requirements to their reinsurance companies. These are in some cases significantly lower than the direct life rules. Considering these comments, the Services have concluded that a split solution (use direct life rules for life reinsurance, direct non-life rules for non-life reinsurance) would be preferable. The Commission proposal would consequently lead to higher requirements in life reinsurance than the current ones used in the UK and Ireland.

Comments received on the draft legal text

During 2003 the Commission Services have consulted at several occasions on issues concerning the draft legal text, and new versions have been prepared following comments from interested parties, in particular the insurance industry and the actuarial profession. Some of the submissions were very detailed and provided very useful input to the work of the Commission Services. Comments often related to possibilities of simplifying the legal text, and these have to a large extent been integrated. Technical comments from industry and actuaries have been important for the elaboration of the technical parts of the directive.

9. Commission draft proposal and justification

The chosen policy options

In accordance with the considerations presented in chapters 4 and 5, the Commission has chosen to present a proposal for a directive with the following features:

An approach based on harmonisation and mutual recognition.

A fast-track approach for a directive based primarily on current direct supervision rules.

A mandatory licensing system.

A system that would abolish collateralisation requirements in the EU.

Solvency requirements in line with those of direct insurance, however with the possibility of class enhancement up to 50% through comitology for non-life reinsurance.

Particularly the issues of collateralisation and the level of the solvency requirements have been discussed by Member States and interested parties.

In the Commission Services' view, abolishing the collateralisation requirement is a key element improving the internal market for reinsurance services in the EU. It is widely supported by the EU insurance sector. A clear majority of Member States do not use collaterals and consider them as obstacles to an efficient internal reinsurance market. A new reinsurance supervision regime should provide clear and forceful rules that remove the need for collateral requirements. Furthermore, if Member States were allowed to maintain their collateral requirements vis-à-vis EU reinsurers, this would considerably weaken the EU's position in international negotiations aiming at abolishing such requirements.

Concerning the solvency requirements, the Commission Services believe that the chosen solution (direct solvency rules as the basis, complemented through comitology) would link this proposal in a logical way to the Solvency I and Solvency II exercises. This is also a logical step towards a more risk-based structure foreseen for Solvency II. The solution enables fine-tuning of the solvency requirement in reinsurance, using Solvency I techniques. The solution has the support by a number of Member States. The solvency requirement is an important supervisory tool, and it is therefore important that the supervisors advice the Commission before the presentation of a proposal for reinsurance class enhancement.

The insurance and reinsurance industries have expressed hesitation towards the use of comitology and class enhancement. The Commission Services believe that such a model would enable fine-tuning to a greater extent than for example the Solvency I solutions. It is for example likely that differentiated enhancements (not only "0%" or "50%") would be used. The solution also provides an efficient tool for reacting quickly to market developments. The Commission Services will ask CEIOPS (Committee of European Insurance and Occupational Pensions Supervisors) for advice on possible class enhancement, and substantive consultation with industry and specialists will be ensured. The Services see the clear role of the actuarial profession in this work.

The chosen option in the light of other solutions

As indicated in earlier chapter, technically there are both a less ambitious alternative (a disclosure model) and a more elaborated model (risk-based capital, Solvency II type solutions) for an EU reinsurance supervision approach. A more ambitious alternative going in the direction of risk-based capital requirement would not have fitted the time constraints for a fast-track project, and it would furthermore have clashed with Solvency II work. A pure disclosure model would not have fulfilled the objectives set for this exercise. Though the comitology element, some positive trade-off from a more advanced model has been included.

When discussing possible trade-off between the different solvency options, the Commission Services believe that the chosen alternative in a way could combine certain advantages of the 100% as well as of the 150% alternatives.

Available data for simulations of the alternatives

Member States have done great efforts to collect the data needed for the simulations. In some cases, information was not available and in others approximations have been made. The Services however believe that the results from the simulations give a sufficiently full picture to proceed with the presentation of a Commission proposal.

The experiences from this simulation exercise will serve as useful input for coming Solvency II simulations.

ANNEX: Consultative documents prepared during the project

See website: http://europa.eu.int/comm/internal_market/insurance/reinsurance_en.htm

>TAULUKON PAIKKA>

Contact:

Ulf Linder, Telephone:(32-2) 299.22.76, ulf.linder@cec.eu.int