KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE uuden uimavesipolitiikan laatimisesta

Johdanto

1. Tiedonannon tarkoitus

2. Uimavesidirektiivin tarkistuksen taustaa

4. Uimaveden laadunhallintaa koskevat erityiskysymykset

4.1. Uimarantojen määrittäminen

4.2. Direktiivin noudattaminen

4.3. Seuranta ja valvonta

4.4. Vedenlaatua koskevat suuntaukset

4.5. Standardit ja analyysimenetelmät

4.6. Velvollisuus toteuttaa toimia

4.7. Vedenlaatua koskeva ennuste

4.8. Tiedottamisvaatimukset, yleisön osallistuminen ja raportointi

4.9. Uimavesidirektiivin pitäminen ajan tasalla

5. Uuden uimavesidirektiivin soveltamisala

6. Tämän tiedonannon kommentointi

Liite I: Direktiiviin liittyvä yhteisön lainsäädäntö ja politiikka

Johdanto

Vaikka nykyinen uimavesidirektiivi annettiin yli 25 vuotta sitten, sillä on edelleen suurta merkitystä kunkin uintikauden aikana, koska se suojelee kansalaisia sekä satunnaispäästöistä aiheutuvalta ja että pitkäaikaiselta veden pilaantumiselta Euroopan uimarannoilla tai niiden lähellä. Lisäksi uimaveden yleinen laatu on parantunut merkittävästi direktiivin voimaantulon jälkeen.

Tieteen ja tekniikan kehittyessä komission on kuitenkin tarkistettava ja ajantasaistettava lainsäädäntöään säännöllisin väliajoin. Nyt on aika tarkistaa uimavesidirektiivi. Uimavesidirektiivin tarkistus edesauttaa huomattavasti vesiä koskevan Euroopan yhteisön ympäristölainsäädännön järkeistämistä.

Voimassaolevan lainsäädännön täytäntöönpanosta saadun kokemuksen perusteella yhteisön ympäristöpolitiikka on kehittynyt suuntaan, jossa korostetaan tieteen asemaa ja perehtyvää osallistumista ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi. Nykyisin osataan hyödyntää tieteen ja tekniikan nopeaa kehitystä, ja käyttöön otetaan yhä pidemmälle kehitettyjä välineitä. Myös asianomaisten tietoa ja asiaan sitoutuneisuutta osataan hyödyntää avoimessa lainsäädännön kehittämis- ja täytäntöönpanoprosessissa. Tämä kehitys otetaan huomioon uudessa uimavesidirektiivissä.

Uimavesidirektiivin tarkistuksessa säilytetään voimassaolevan direktiivin tiukkuus tai mahdollisesti jopa lisätään sitä. Tarkistetussa direktiivissä on edelleen tiettyjä vaativia ja kunnianhimoisia tavoitteita, jotka on saavutettava asetetuissa aikarajoissa.

Komission tarkoituksena on myös järkeistää ja optimoida uimaveden laadunhallinta vaiheittain. Näihin vaiheisiin kuuluvat muun muassa valvottavien muuttujien lukumäärän vähentäminen sekä uusien välineiden ja tarkoituksenmukaisempien muuttujien käyttöönotto. Ennen kaikkea tarkistetun direktiivin perusteella voidaan antaa enemmän tietoa yleisölle.

Tässä tekstissä luonnostellaan tarkistetun direktiivin sisältöä ja mahdollisia vaikutuksia, vaikka kaikkia ajatuksia ei olekaan vielä hiottu täsmällisiksi artikloiksi. Komissio haluaa rakentavaa kritiikkiä tässä tiedonannossa esitetyistä lähestymistavoista ja pyytää kaikkia asianomaisia ja asiasta kiinnostuneita tahoja osallistumaan kuulemismenettelyyn ja antamaan palautetta tästä asiakirjasta.

1. Tiedonannon tarkoitus

Tämän tiedonannon tarkoituksena on käynnistää uutta uimavesidirektiiviä koskeva avoin kuulemismenettely, jossa kaikki asianomaiset ja asiasta kiinnostuneet tahot ovat mukana. Uudessa uimavesidirektiivissä taataan vähintään samantasoinen ympäristön- ja terveydensuojelu kuin nykyisessäkin direktiivissä ja otetaan samalla huomioon uudet lähestymistavat sekä tieteen ja tekniikan kehitys. Kuulemismenettelyn tavoitteena on selvittää, kuinka uimavesilainsäädäntöä ja sen täytäntöönpanoa voidaan parantaa.

Kuulemismenettely huipentuu uimavesikonferenssiin, joka pidetään "vihreällä viikolla" (24.- 28.4.2001) ja johon kutsutaan kaikki tähän tiedonantoon vastanneet yksityishenkilöt ja instituutiot. Komissio ottaa huomioon kaikki tämän kuulemismenettelyn aikana (joko kirjallisesti tai konferenssin aikana) tehdyt huomautukset ja ehdotukset laatiessaan ehdotustaan uudeksi uimavesidirektiiviksi.

Komission on tarkoitus hyväksyä ehdotus kesä-heinäkuussa 2001, minkä jälkeen se siirretään Euroopan parlamentin ja neuvoston käsiteltäväksi yhteispäätösmenettelyn mukaisesti.

Tämä uuden uimavesidirektiivin laatimiseksi valittu nelivaiheinen menettely (tiedonanto, kuuleminen, konferenssi, ehdotus) vastaa vesipolitiikan puitedirektiivin valmistelussa käytettyä menettelyä. Se perustuu avoimuuteen, asianomaisten osallistumiseen ja sitoutumiseen sekä jaettuun vastuuseen.

Komissio ei yritäkään esittää kaikkia tulevaa direktiiviä koskevia yksityiskohtia vaan sen pääpiirteet. Sen vuoksi tässä tiedonannossa korostetaan uimaveden laadunvalvonnan vahvuuksia ja vaikeuksia sekä ehdotetaan mahdollisia lähestymistapoja uutta direktiiviä varten. Työ perustuu alalta saatuun kokemukseen.

2. Uimavesidirektiivin tarkistuksen taustaa

Vesipolitiikan puitedirektiivin antaminen

Vesipolitiikan puitedirektiivin antaminen oli ratkaiseva askel kaiken yhteisön veteen liittyvän yhteisön ympäristölainsäädännön kokoamiseksi yhteen ja sen korostamiseksi, että kaikki vesidirektiivit on pantava täytäntöön johdonmukaisesti.

Yleisön kannalta [1] uimavesidirektiivi on keskeinen vedenlaadun parantamiseksi ja erityisesti terveysvaikutusten huomioon ottamiseksi. Myös juomavesidirektiivissä edellytetään konkreettisia tuloksia terveellisen korkealaatuisen veden takaamiseksi, ja juomavesi- ja uimavesidirektiivien olisi yhdessä toimittava kannustimena vesipolitiikan puitedirektiivin, nitraattidirektiivin ja yhdyskuntajätevesien johdonmukaiseen täytäntöönpanoon.

[1] Kansalaiset ovat hyvin kiinnostuneita vedenlaadusta, erityisesti uimaveden laadusta. Viimeisimmästä komission säännöllisesti järjestämästä mielipidetiedustelusta Eurobarometristä (n:o 51, joka julkaistiin 1.9.1999) käy ilmi mm., että Euroopan kansalaiset ovat yhä erittäin huolestuneita vedenlaadusta. Jo useiden vuosien ajan ympäristöpääosaston vesiaiheinen kotisivu on yksi kymmenestä suosituimmasta Internet-sivustosta EU:n Europa-palvelimella.

Uimavesidirektiivi annettiin yli 25 vuotta sitten. Se on tarkistettava perinpohjin vesipolitiikan puitedirektiivin yhdennetyn lähestymistavan ja vedenlaatua koskevan tieteen ja tekniikan kehityksen sekä vesivarojen hallinnassa tapahtuneen kehityksen huomioon ottamiseksi. Uimavesidirektiivin tarkistus on askel yhteisön koko vesilainsäädännön perinpohjaisessa tarkistuksessa, ja siinä noudatetaan vesipolitiikan puitedirektiivissä esitettyjä periaatteita.

Liitteessä I annetaan lisätietoja vesipolitiikan puitedirektiivistä ja muusta asiaan liittyvästä yhteisön lainsäädännöstä ja politiikasta.

Uimavesidirektiivi ja sen tarkistus

Vuoden 1976 uimavesidirektiivin [2] mukaisesti annettu luotettava ja selkeä tieto vedenlaadusta rannikoilla sekä uimarannoilla järvissä ja joissa on saanut yleisön tiedostamaan ennalta näkemättömällä tavalla ympäristöön ja terveyteen vaikuttavan kysymyksen, joka vaikuttaa suoraan jokapäiväiseen elämään. Direktiivissä myös kehotetaan jäsenvaltioita estämään jätevesien laskeminen vesiympäristöön; sitä käsiteltiin siis jo ennen yhdyskuntajätevesistä annetun direktiivin laatimista.

[2] Neuvoston direktiivi 76/160/ETY, annettu 8 päivänä joulukuuta 1975, uimaveden laadusta, EYVL L 31, 5.2.1976.

Komissio antaa joka vuosi vuosikertomuksen, jossa annetaan tietoa uimaveden laadusta ja direktiivin täytäntöönpanosta. Viimeisin, vuoden 1999 uintikautta koskeva kertomus osoittaa, että uimarantojen vedenlaatu on parantunut jatkuvasti ja merkittävästi. Kuten jäljempänä olevasta taulukosta käy ilmi, direktiivissä asetettuja vedenlaatua koskevia standardeja noudatetaan nykyisin yhä useammilla uimarannoilla, varsinkin rannikolla. Sisämaan uimarantojen vedenlaadun parantaminen on osoittautunut paljon vaikeammaksi, todennäköisesti koska makean veden vesistöt ovat yleensä herkempiä ja alttiimpia hajakuormituslähteille.

>TAULUKON PAIKKA>

*"Vaatimustenmukainen" osoittaa, että ranta täyttää direktiivissä 76/160/EY asetetut pakolliset vaatimukset "Muunlainen" sisältää uimarannat, jotka eivät täytä vaatimuksia, joilta on otettu liian vähän näytteitä ja joilla uiminen on kielletty.

On kuitenkin todettava, että rannikoiden uimavesien laatu ei ole parantunut kovinkaan paljoa viime vuosina. Onko saavutettu raja, jonka ylittäminen ei enää ole mahdollista- Tuskinpa. On mahdollista, että uimavesien laatua ei pystytä enää parantamaan nykyisen direktiivin avulla, mutta uuden direktiivin avulla siihen pitäisi pystyä. Voimassaolevan lainsäädännön täytäntöönpanemisesta saadun kokemuksen ja tulosten perusteella voidaan ottaa käyttöön yhä pidemmälle kehitettyjä välineitä ja tähdentää tiedotuksen ja yleisön osallistumisen merkitystä.

Vaikka vuoden 1976 uimavesidirektiivin täytäntöönpano on selkeästi parantanut uimaveden laatua Euroopassa, direktiiviä on arvosteltu yhä enemmän teknisin ja tieteellisin sekä vesivarojen hallintaan liittyvin perustein. Tässä esimerkkejä teknisestä ja tieteellisestä arvostelusta:

*Osa nykyisessä direktiivissä asetetuista parametreistä on vanhanaikaisia ja osalla ei ole enää merkitystä.

*Vesien valvonnassa kiinnitettiin huomiota yksinomaan vaatimusten täyttämiseen eikä pyritty saamaan lisätietoa uimavesistä.

*Direktiivissä ei täsmennetä analyysimenetelmiä, joten laboratorioissa on käytetty erilaisia menetelmiä eivätkä tulokset ole täysin vertailukelpoisia.

*Mikrobiologinen analyysi vie paljon aikaa, mikä tarkoittaa, että jos todetaan, että vesinäyte ei täytä vaatimuksia, tarvittavat toimenpiteet toteutetaan liian myöhään ja ihmiset ovat jo voineet olla alttiina pilaantuneelle uimavedelle.

Lisäksi on selvinnyt, että uimaveden laadun valvonnassa ei ole kysymys pelkästään "tuotevalvonnasta" vaan todellisesta laadunhallinnasta ja laadunvarmistamisesta.

Uimavesidirektiivin tarkistamisprosessi alkoi itse asiassa vuonna 1994, kun komissio teki ensimmäisen ehdotuksensa sen tarkistamiseksi. Ehdotusta ei hyväksytty neuvostossa sekä tieteellisistä ja teknisistä että poliittisista syistä [3]. On kuitenkin vuoden 1994 ehdotuksen synnyttämien keskustelujen ansiota, että veden laadunhallintaa koskevat uudet tutkimukset ja kehitys veden laadunhallinnassa ovat päässeet esiin. Tämä kehitys vahvisti, että vuoden 1994 ehdotus oli vanhentunut ja että sitä oli vaikea puolustaa, sekä osoitti selkeästi, että uimaveden laadusta annetun direktiivin tarkistus oli liitettävä vesipolitiikan puitedirektiiviin. Tämän vuoksi komissio on alkanut valmistella uutta ehdotusta sen sijaan, että se olisi edelleen yrittänyt saada vuoden 1994 ehdotusta hyväksyttyä. (Vuoden 1994 ehdotus on muodollisesti kumottu, jotta voidaan antaa uusi ehdotus.)

[3] Katso komission ehdotus neuvoston direktiiviksi uimaveden laadusta (Proposal for a Council directive concerning the quality of bathing water), KOM(94)36 lopullinen; Euroopan parlamentin mietintö ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi uimaveden laadusta (Parlament's opinion on the proposal for a Council Directive concerning the quality of bathing water), A4-0395/96, 13.12.1996, ja komission muutettu ehdotus neuvoston direktiiviksi uimaveden laadusta, KOM(97) 585 lopullinen.

Tarkistusta koskevat periaatteet

Voimassaolevan uimavesidirektiivin täytäntöönpanosta saadun yli 15 vuoden kokemuksen ja tehtyjen tutkimusten perusteella komissio vahvistaa seuraavat periaatteet:

1. Vedenlaadun standardit ovat ehdottomasti tarpeen. Niiden on oltava kunnianhimoiset ja oikeudellisesti sitovat. Todellisuudentaju on kuitenkin säilytettävä ja ymmärrettävä, että nollariskiä ei voida taata. Vaikka kaikki mahdolliset toimenpiteet olisi toteutettu hyvän vedenlaadun saavuttamiseksi tai säilyttämiseksi, aina on olemassa mahdollisuus, että nämä toimenpiteet epäonnistuvat tai että tapahtuu onnettomuus. Vedenlaatu voi esimerkiksi heikentyä rankkasateista johtuvan jokien tulvimisen vuoksi tai jätevesipuhdistamon häiriöiden vuoksi. Häiriöiden tai onnettomuuksien mahdollisuus toisaalta tukee väitettä, että standardien on oltava kunnianhimoiset. Odottamattoman pilaantumisen vaikutuksia voidaan vähentää minimoimalla inhimillisen toiminnan vaikutusta uimaveden laatuun ja supistamalla epäpuhtauksien määrää uimarannoilla mahdollisimman paljon.

2. Uimaveden laadunhallinnassa ei ole kyse pelkästään laadunvalvonnasta. On ymmärrettävä kaikki vedenlaadun määrittämistä ja vaihtelua koskevat prosessit. On kuitenkin myös tarpeen toteuttaa toimenpiteitä hyvän vedenlaadun säilyttämiseksi tai saavuttamiseksi ja inhimillisen toiminnan vaikutusten minimoimiseksi. Tästä syystä on tärkeää selvittää myös, mitä tapahtuu muualla kuin uimarannalla tai sen välittömässä läheisyydessä. On esimerkiksi otettava huomioon uimarannan takana olevan alueen maankäyttö ja päästöt joen yläjuoksulla. Näin ollen uimaveden laadunvalvonnan lisäksi uudessa uimavesidirektiivissä puututaan myös kuormituslähteisiin ja erityisesti jätevesien laskemiseen ja maatalouden valumavesiin. Tällaiset kuormituslähteet on merkittävä ja niitä on käsiteltävä vesipiirin hoitosuunnitelmissa, joita käsitellään vesipolitiikan puitedirektiivissä..

3. Kahdesta edellisestä periaatteesta johtuu, että nyt enemmän kuin koskaan tarvitaan korkealaatuista lähes reaaliaikaista tietoa uimarannoista. Kansalaiset tarvitsevat tällaista tietoa voidakseen tehdä perustellun päätöksen siitä, milloin he uivat ja missä. Tietoa tarvitsevat myös toimivaltaiset viranomaiset tehdäkseen veden laadunhallintaa koskevia päätöksiä pitkälle aikavälille. Ymmärrettävän tiedon antamisen olisi kuuluttava ensisijaisesti tiedonkeruun hoitaville tahoille, eli kunkin jäsenvaltion paikallis- tai alueviranomaisille tai kansallisille viranomaisille ja vasta toissijaisesti Euroopan komissiolle.

4. Uimaveden laadunhallintaa koskevat erityiskysymykset

4.1. Uimarantojen määrittäminen

Monissa jäsenvaltioissa kansalaisten perusoikeuksiin kuuluu oikeus käyttää pintavesiä (jokia, järviä tai rannikkovesiä) ellei joidenkin alueiden käyttö ole erikseen kielletty. Tämä tarkoittaa, että mitä tahansa vesialuetta EU:ssa voidaan käyttää uimiseen ja että näitä vesialueita pitäisi tämän vuoksi valvoa uimavesidirektiivin nojalla. Todellisuudentaju on kuitenkin säilytettävä ja ymmärrettävä, että se olisi käytännössä mahdotonta. (Jos kuitenkin koko EU:n vesilainsäädäntö pannaan täysimääräisesti ja asianmukaisesti täytäntöön, kaikista Euroopan vesistöistä tulee korkealaatuisia ja uimakelpoisia.)

Direktiivissä 76/160/ETY ei määritellä "uimista" ja "uima-alueen" ja/tai "uimaveden" määritelmissä on liikaa tulkinnanvaraa. Nämä puutteet korjataan uudessa direktiivissä ottamalla käyttöön selkeät ja yksiselitteiset määritelmät. Tällaisissa määritelmissä otetaan huomioon, että todellisuudessa kaikkia vesiä ei voida määritellä uimavesiksi. Määritelmistä käy myös ilmi, että uimavedet on pääasiallisesti tarkoitettu virkistys- ja matkailukäyttöön. Uusissa määritelmissä voitaisiin noudattaa seuraavia linjauksia:

*Tarkistetussa direktiivissä keskitytään uimaveden laatuun, lukuun ottamatta hoitotarkoituksiin käytettävän veden, uima-altaiden veden ja kemiallisesti desinfioidun suljetussa tilassa olevan veden laatua.

*Uiminen tarkoittaa tässä direktiivissä sellaista suoraa vartalokosketusta veteen, jossa pää saattaa olla veden alla ja/tai jossa on vaarana niellä vettä.

*Uimavedeksi määritelty vesi käsittää kaikenlaiset juoksevat ja seisovat makeat pintavedet, murtovedet ja rannikkovedet,

- joita suositellaan aktiivisesti (tai joita todennäköisesti suositellaan tulevaisuudessa) uimiskäyttöön paikallis- tai aluetasolla tai kansallisesti taikka kansainvälisesti ja/tai - joita paikalliset tai matkailijat käyttävät säännöllisesti uimiseen.

*Uima-alue tarkoittaa määriteltyä/erillistä uimavesialuetta, jolla useimmat uimarit pysyttelevät keskimäärin koko uintikauden ajan.

*Uintikausi tarkoittaa kautta, jolloin uimareiden odotetaan paikallisten tapojen, uimista koskevien paikallisten sääntöjen (jos sellaisia on) ja sääolojen perusteella käyttävän uimarantaa.

Määriteltyjen uima-alueiden on oltava julkisia ja niistä on ilmoitettava Euroopan komissiolle.

Direktiivissä 76/160/ETY ei säädetä minkäänlaisesta menettelystä uimavesimääritelmän muuttamista varten. Jotkut uimarannat saattavat jäädä pois käytöstä tapojen muuttuessa (esim. paikallisväestö alkaa käydä kauempana joen varrella/rannikolla), alueen muuttuessa (esim. lähelle rakennetaan venesatama) tai alueen käytön muuttuessa (uimavedestä tulee simpukkavesi tai luonnonsuojelualue). Uudessa direktiivissä olisi säädettävä menettelystä, jolla uimavesimääritelmää voidaan muuttaa, kun tällaisia muutoksia voidaan osoittaa tapahtuneen.

4.2. Direktiivin noudattaminen

Yksi voimassaolevan direktiivin heikkoja puolia on valvonnan liiallinen korostaminen. Esim. se, että määrätty osuus vesinäytteistä täyttää pakolliset vaatimukset on ainoa vaatimus sen osoittamiseksi, että uimaranta on direktiivin mukainen.

Tarkistetussa direktiivissä olisi painotettava sopivia ja viipymättä toteutettavia vesivarojen hallintatoimia unohtamatta kuitenkaan sitä, että myös vedenlaatutavoitteet on täytettävä. Uuden järjestelmän mukaisesti on asetettava sekä laatustandardien täyttämistä koskevat vaatimukset että toimintavaatimukset silloin, kun näitä standardeja rikotaan. Tämä painotuksen siirtyminen uimaveden laadunvalvonnasta uimaveden laadunhallintaan on vesipolitiikan puitedirektiivissä korostettujen periaatteiden mukaista.

Uudessa direktiivissä olisi oltava muodollinen velvollisuus toimia viipymättä uintikaudella sellaisissa tilanteissa, joissa vaatimukset eivät satunnaisesti täyty, ja toteuttaa pitkäaikaisia toimia silloin, kun vaatimukset eivät täyty "rakenteellisista" syistä. Direktiivissä on tarkoitus säätää siitä, että vedenlaadusta vastaavien edellytetään toteuttavan asianmukaisia hoitotoimia tiettyyn määräaikaan mennessä (jonka komissio hyväksyy) silloin, kun uimavesi ei täytä vaadittuja standardeja, pilaantumis-/saastumisvaaran vähentämiseksi tai poistamiseksi taikka pilaantumiselle/saastumiselle altistumisen ehkäisemiseksi.

Asianmukainen toiminta käsittää tilanteen mukaan varoituskilpien pystyttämisen, sopivien järjestelyjen toteuttamisen, jätevesien laskemisen valvonnan, rannan hoitosuunnitelman laatimisen tai uimisen kieltämisen, kunnes uimaveden laatu täyttää (jälleen) standardit. Erilaisiin toteutettaviin hoitotoimiin olisi aina sisällytettävä seuraavat toimet: aktiivinen tiedottaminen yleisölle, ongelman tutkiminen ja (lyhyt- ja/tai pitkäaikaisen) korjaava toimintaohjelma, jossa on sopiva aikataulu ja budjetti.

4.3. Seuranta ja valvonta

Voimassaolevassa direktiivissä 76/160/ETY jäsenvaltiot velvoitetaan valvomaan vedenlaatua uintikauden aikana. Rannan laatuluokitus lasketaan sitten hylättävien ja standardit täyttävien näytteiden lukumäärän perusteella. Tällä lähestymistavalla ei saada minkäänlaista tapauskohtaista lisätietoa, jonka avulla näytetulokset pystyttäisiin luokittelemaan oikein. Rannan hoitaja sen enempää kuin yleisökään ei saa oikeita välineitä uimaveden tai uima-alueen "käyttäytymisen" ymmärtämiseksi paremmin.

Tämän tiedon puutteen korjaamiseksi tarkistetussa direktiivissä edellytetään, että rannan hallinnasta vastaavat viranomaiset laativat rantaprofiilin, jossa kuvataan, lasketaan, tutkitaan ja kartoitetaan kaikki mahdolliset kuormituslähteet uimarannalla tai sen läheisyydessä. Tällainen profiili tarjoaa runsaasti tapauskohtaista tietoa, jota voidaan käyttää pitkäaikaisten suojelu- tai parannusohjelmien suunnitteluun. Tietoa voidaan käyttää myös tarkistuslistana, jos on kyse pilaantumisesta, ja tutkimuksen perustana, ja lisäksi sitä voidaan hyödyntää yleisölle tiedottamisessa.

Kerran toteutettu tutkimus ei kuitenkaan riitä uimavesialueen hoitamiseen. Vedenlaatua on jatkuvasti valvottava, jotta saadaan selville, onko ryhdyttävä toimiin, milloin on toimittava ja mitä on tehtävä, ja jotta pystytään arvioimaan, mitkä toteutetuista toimista olivat tehokkaita.

Voimassaolevassa uimavesidirektiivissä jäsenvaltioiden ei edellytetä laativan valvontaohjelmaa. Valvonta kuitenkin perustuu siihen, että näytteet otetaan yhtenäisen käytännön mukaan kahden viikon välein, minkä lisäksi näytteidenottoväliä voidaan pidentää, jos vedenlaatu on todistettavasti hyvä. Tällainen näytteidenottokäytäntö ei anna mahdollisuutta hyödyntää tehokkaasti näytteidenottoon liittyviä resursseja. Tarkistetun direktiivin mukaan valvontaohjelmat olisi suunniteltava siten, että varmistetaan näytteidenottoon liittyvien resurssien mahdollisimman tehokas käyttö, esim. resurssit suunnataan sellaisille uimarannoille, joiden vedenlaatu on suuremmassa vaarassa vaihdella. Uudessa direktiivissä annettaisiin mahdollisuus pienimpään mahdolliseen näytteidenottokäytäntöön (esim. kahden viikon välein) rannoilla, joiden vedenlaatu on todistettavasti hyvä, ja edellytettäisiin tiheämpää näytteidenottorutiinia (esim. kerran viikossa) rannoilla, joiden vedenlaatu on vaihteleva tai huono. Samanaikaisesti tarvitaan määräyksiä, jotta voidaan vastata näytteidenoton, näytteiden kuljetuksen, analyysimenetelmien ja tietojenkäsittelyn laadusta.

4.4. Vedenlaatua koskevat suuntaukset

Voimassaolevan direktiivin mukaisesti vedenlaadun arviointi tehdään yhden uintikauden aikana otetuista näytteistä saatujen tulosten perusteella. Näin saadaan kuitenkin vain yksittäinen kuva vedenlaadusta eikä oteta huomioon vedenlaadussa vuoden aikana tapahtuvia negatiivisia, positiivisia ja neutraaleja muutoksia. Jotkut uimarannat voidaan näin julistaa uimakelvottomiksi tiettynä uintikautena yhden huonon näytteen perusteella, vaikka vedenlaatu on tyydyttävää parempi pitkällä aikavälillä.

Näin ollen katsotaan, että on tärkeää seurata kunkin yksittäisen uimarannan laaturekisteriä 3-5 vuoden ajan.

Tämä ei tarkoita, että standardien rikkomista ei otettaisi huomioon uintikauden aikana tai että yhdellä erityisen huonolla uintikaudella jollain rannalla ei olisi merkitystä. Standardien rikkominen on aina selvitettävä ja selitettävä. Ennen kuin päätetään mistään laajoista toimenpiteistä on kuitenkin tärkeää tarkastella yksittäiseltä uimarannalta pitkällä aikavälillä saatuja tuloksia.

4.5. Standardit ja analyysimenetelmät

Voimassaoleva direktiivi sisältää sekä mikrobiologiset (kansanterveyteen liittyvät) että fysikaalis-kemialliset (ympäristö-/ekologiset) muuttujat. Sitten vuoden 1976, jolloin voimassaoleva direktiivi annettiin, useissa muissa direktiiveissä on otettu käyttöön jotkut näistä fysikaalis-kemiallisista muuttujista. Lisäksi vesipolitiikan puitedirektiivissä käsitellään erityisesti vesistöjen ekologisia näkökohtia. Vesipolitiikan puitedirektiivin 6 artiklassa ja liitteessä IV säädetään vesipiirin hoitosuunnitelmassa käsiteltävistä suojelualueista. Tämä tarkoittaa käytännössä, että vesipolitiikan puitedirektiivi kattaa ns. erityiset ympäristö-/ekologiset standardit. Tarkistetussa uimavesidirektiivissä voidaan siis keskittyä ns. terveysstandardeihin.

On käyty paljon keskustelua näistä terveysstandardeista perustana vedenlaadun standardien asettamiselle. Keskusteluissa on käsitelty lähinnä standardien tieteellistä perustaa. On tunnustettu, että uimaveden laatua koskevissa tutkimuksissa (varsinkin epidemiologisissa tutkimuksissa) on joitakin rajoituksia. Käytettävissä olevista tutkimuksista käy kuitenkin selvästi ilmi, että veden (ulosteperäisen) pilaantumisen ja kansanterveyden välillä on yhteys.

Uuden juomavesidirektiivin täytäntöönpanosta saatu kokemus on osoittanut, että Maailman terveysjärjestön (WHO) suosituksia voidaan käyttää tieteellisenä lähtökohtana yhteisön standardeja laadittaessa. Näin ollen uimavesidirektiivin tarkistuksessa on tarkoitus noudattaa samanlaista lähestymistapaa ja ottaa huomioon kansanterveyden suojelu ja realistinen kustannushyötysuhde. Ehdotuksessaan luonnokseksi virkistyskäyttöön tarkoitettuja vesiä koskevista suuntaviivoista [4] WHO on katsonut, että suolistoperäiset enterokokit olisivat paras indikaattori rannikkovesien mikrobiologisesta saastumisesta. WHO tutustui suosituksiaan valmistellessaan kaikkeen asiaa koskevaan, käytettävissä olevaan tieteelliseen kirjallisuuteen, ja lisäksi se otti huomioon Kayn ja hänen kollegojensa tekemän epidemiologisen tutkimuksen [5]. Komissio ehdottaa lisäksi Escherichia Coli -bakteerien käyttämistä indikaattorina sisämaan uimarantojen mikrobiologisesta saastumisesta [6].

[4] Guidelines for safe recreational water environments: Coastal and fresh-waters - draft for consultation ref. EOS/Draft/98.14, Geneve, lokakuu 1998

[5] Kay, D., Fleisher, J.M.,Salmon, R.L., Wyer, M.D., Godfree, A.F., Zelenauch-Jacquotte, Z. and Shore, R; 1994 Predicting Likelihood of gastroenteritis from sea bathing; results from a randomized exposure. Lancet, 344 (8927), 905-909.

[6] Van Asperen IA, Medema GJ, Borgdorff MW, Sprenger MW, Havelaar AH. 1997 Risk of gastroenteritis among triathletes in relation to faecal pollution of fresh waters. Int. Journal of Epidemiology, (27) 309-315.

WHO:n suuntaviivat ovat kuitenkin yhä alan muiden asiantuntijoiden tarkasteltavana. Pyrkimättä vaikuttamaan tarkastelun tulokseen ja arvioimatta tuloksen oikeellisuutta tarkistetun direktiivin muuttuja-arvojen osalta komissio haluaisi ottaa esiin suunnan antamiseksi keskustelulle seuraavat ohjeelliset arvot:

Rannikkovedet: 50 suolistoperäistä enterokokkia/100 ml Sisävedet: 400 Escherichia Colia/100 ml

Komissio haluaa korostaa, että se ei nyt ehdota lopullisesti näitä arvoja, vaan että komission lopullisen ehdotuksen standardeissa ja suosituksissa otetaan huomioon, mitä WHO lopulta esittää.

Paljon keskustelua on herättänyt eurooppalaisissa laboratorioissa käytettyjen eri analyysimenetelmien moninaisuus (minkä vuoksi eri laboratorioista saatuja tuloksia ei ole aina voitu vertailla keskenään). Tärkeimmäksi ongelmaksi nousevat tarkkuuserot/eri menetelmien luotettavuus. Näin ollen komissio puoltaa yhden (ISO- tai CEN-) menetelmän liittämistä kuhunkin muuttujaan.

Mikrobiologisten muuttujien analysoiminen vie yhä paljon aikaa (tulokset saadaan varmistettua vasta 12-48 tunnissa) eikä näin ollen oikein sovellu käytettäväksi silloin, kun pilaantumis-/saastumistilanteessa on toimittava nopeasti tai välittömästi. Tästä syystä onkin parempi käyttää kahta välitöntä indikaattoria, jotka osoittaisivat, että jotakin epätavallista on tapahtunut: makean veden osalta poikkeama tavanomaisesta pH-arvosta ja/tai sameudesta ja rannikkoveden osalta poikkeama tavanomaisesta suolapitoisuudesta. On selvää, että näille muuttujille ei voida asettaa yhtenäistä perusstandardia, koska jotkut makeat vedet ovat luonnostaan emäksisempiä tai happamampia tai sameampia kuin toiset ja koska Pohjanmeren ja Välimeren suolapitoisuuksissa on eroa. Kuitenkin muutos tietyn uimarannan tavanomaisissa oloissa vallitsevassa pH-pitoisuudessa/sameudessa tai suolaisuudessa voi joka tapauksessa osoittaa, että kannatta tutkia, millaista vettä on sekoittunut uimarannan veteen, kyseessä voi olla esim. sadevesi tai jätevesi.

Heti kun paikan päällä suorittavissa mittauksissa käytettäviä nopeita testejä, joita kehitetään parhaillaan, pidetään riittävän luotettavina, komissio edistää ja tukee niiden käyttöä.

Laajalle leviävät (myrkylliset) levät ja/tai makrofyytit ovat yhä suurempi ongelma. Vaikka leviämismekanismia ei vielä tunneta eikä tiedetä, millaisissa oloissa levä muuttuu myrkylliseksi, tiedetään, että näiden ilmiöiden sekä korkeiden ravinnepitoisuuksien ja veden korkean lämpötilan välillä on yhteys. Veden lämpötila riippuu säästä, joten siihen ei pysytä vaikuttamaan, mutta runsaat ravinnepitoisuudet ovat seurausta lähinnä inhimillisestä toiminnasta ja niitä siis voidaan valvoa tai niihin voidaan ainakin vaikuttaa. Näin ollen kannattaa harkita ravinteita koskevan muuttujan sisällyttämistä uuteen direktiiviin. Uuden direktiivin olisi joka tapauksessa sisällettävä jonkinlainen pöytäkirja, jossa kerrotaan, mitä tehdä levä- ja makrofyyttikukintojen ilmetessä.

4.6. Velvollisuus toteuttaa toimia

Voimassaoleva direktiivi ei sisällä minkäänlaista velvoitetta toimia silloin, kun veden laatu on huono tai se heikkenee (satunnaisesti tai kroonisesti). Uudessa uimavesidirektiivissä olisi säädettävä velvoitteesta toimia, jotta saavutettaisiin tuloksia rajallisessa mutta kohtuullisessa määräajassa.

Toimintamahdollisuudet ovat monet, voidaan esim. tutkia vedenlaadun heikentymistä, parantaa jäteveden keräämistä ja käsittelyä, hallita sadevesitulvia ja sulkea pysyvästi tai väliaikaisesti uimarantoja. Toteutettavassa toiminnassa ei tulisi kuitenkaan rajoittua vastaamaan vedenlaatuongelmaan. Olisi harkittava myös ehkäiseviä toimia, joita ovat esim. päästöjen hallinta ja valvonta sekä varoituskilpien pystyttäminen uimarannoille kertomaan, millaisissa oloissa vedenlaatua ei voida taata. Näin ollen toiminta käsittäisi myös ehkäisevän toiminnan ja tapahtumaan vastaamisen.

On myös korostettava, että tällaista toimintaa ei tulisi rajoittaa yksinomaan muussa ympäristölainsäädännössä, kuten yhdyskuntajätevesien käsittelystä annetussa direktiivissä tai nitraattidirektiivissä, vaadittuun toimintaan. Olisi päinvastoin toteutettava kaikenlaisia toimenpiteitä, joilla parannetaan vedenlaatua ja/tai ehkäistään yleisön joutumista kosketukseen pilaantuneen uimaveden kanssa.

Rantojen hoitoryhmiä olisi myös kannustettava toteuttamaan täydentäviä toimenpiteitä direktiivissä asetettujen perusvelvoitteiden lisäksi erityisesti suurien lomanviettopaikkojen uimarannoilla, jotta rannoista saataisiin entistä houkuttelevampia.

4.7. Vedenlaatua koskeva ennuste

Vedenlaadun hallinnan kannalta olisi paras, jos vedenlaatu pystyttäisiin ennakoimaan milloin tahansa. Tähän ei kuitenkaan nykyisin pystytä monissakaan kohteissa. Nykyisellä tieteen ja tekniikan tasolla vedenlaadun valvonta on suurimmaksi osaksi jälkeen päin suoritettavaa arviointia. Parhaillaan on käynnissä useita tutkimuksia sellaisten vedenlaatumallien kehittämiseksi, joissa otetaan huomioon mahdollisimman monenlaiset vaikutukset. Tutkimuksesta on toistaiseksi saatu kohtuullisia tuloksia, kun on kyse suhteellisen pienistä vedenkeruualtaista tai vedenkeruualtaista, jotka ovat alttiita vain muutamille eri kuormituslähteille. On kuitenkin mahdotonta ottaa käyttöön pitkälle kehitetty ennakointimalli kaikilla uimarannoilla, joten tällaista toimintaa olisi kenties paras toteuttaa suurissa lomakeskuksissa. Tästä huolimatta on kannustettava ja tuettava vedenlaadun ennakoimisen kehittämistä.

Pitkälle kehitettyjen tietokonemallien lisäksi käytössä on jo yksinkertaisempia vedenlaadun ennakointimenetelmiä. Esimerkiksi alueilla, joilla rankkasateista johtuva jokien tulviminen todennäköisesti heikentää vedenlaatua tilapäisesti, varoitusliput rannalla voidaan liittää joessa olevaan veden pinnan määrityslaitteeseen. Komission mielestä rannan hoitajien olisi pyrittävä löytämään tai kehittämään hoitamalleen uimarannalle soveltuva ennakoiva lähestymistapa. Kenties jonakin päivänä pystytään ennakoimaan vedenlaatu käyttämällä satelliittikuvausta ja kaukokartoitusta.

4.8. Tiedottamisvaatimukset, yleisön osallistuminen ja raportointi

Uimaveden erityislaadun vuoksi ei voida taata nollariskiä. Tämän vuoksi ja koska vedenlaatua ei vielä kyetä ennakoimaan, on olennaista antaa yleisölle riittävästi tietoa, jotta kansalaiset voivat tehdä itse perustellut päätöksensä siitä, missä he uivat vai uivatko ollenkaan. Uudessa uimavesidirektiivissä painotetaan tiedotuksen, varsinkin aktiivisen ja yhä paremman tiedonlevityksen merkitystä entistä enemmän.

Voimassaolevassa uimavesidirektiivissä jäsenvaltioiden edellytetään raportoivan valvontatuloksensa komissiolle joka vuosi 31. joulukuuta mennessä. Komissio kokoaa kaikki tiedot vuosikertomukseensa, joka julkaistaan ennen seuraavaa uintikautta. Kertomuksen perusteella voidaan arvioida, millaista uimaveden laatua voidaan odottaa. Tällaisessa raportoinnissa on kuitenkin suuria heikkouksia. Raportissa annettu tieto on vanhaa, koska vedenlaatu edellisen uintikauden aikana ei välttämättä vastaa seuraavana kautena odotettavissa olevaa vedenlaatua. On saatettu toteuttaa vedenlaatua parantavia toimenpiteitä, sääolot eivät kenties ole samat, vedenlaatuun saattavat vaikuttaa uudet tai eri asiat. Lisäksi tällaisesta raportoinnista puuttuu täysin ennaltaehkäisevä lähestymistapa.

Direktiivissä olisi edellytettävä, että toimivaltaiset viranomaiset ottavat käyttöön uusia menetelmiä tiedottaakseen yleisölle aktiivisesti uimaveden laadusta siten, että kerrotaan kaikista tunnetuista tekijöistä, jotka saattavat vaikuttaa vedenlaatuun. Tiedon olisi oltava jatkuvasti saatavissa uima-alueella. Myös kunkin rannan tietojen ja vedenlaadun selvityksen aikaisemmilta vuosilta pitäisi jatkuvasti olla helposti yleisön saatavissa. Paras väline tiedottamisessa olisi Internet. Uima-alueen tiedot ja kartat sekä vedenlaadun valvontaa ja toimintaohjelmia koskevat tiedot voidaan helposti panna paikallisille, alueellisille tai jopa kansallisille verkkosivuille. Verkkosivut ovat helposti kaikkien kansalaisten, kansalaisjärjestöjen, valvojien tai tieteenharjoittajien saatavissa joko omalta tietokoneelta tai kirjastoista taikka matkailutoimistoista. Tiedon levittämistä ei kuitenkaan pitäisi rajoittaa Internetin käyttöön, vaan pitäisi käyttää myös perinteisempiä välineitä, esim. paikallisia sanomalehtiä ja julkisia ilmoituksia.

Mainittujen tietojen julkistamisella olisi seuraavanlaisia etuja: 1) yleisö voisi ilmoittaa pilaantumisesta tai todennäköisestä pilaantumisesta, 2) yleisö saisi paremman käsityksen uimavettä koskevista kysymyksistä ja ymmärtäisi paremmin laadunvalvojien toimintaa.

Yleisön olisi saatava osallistua toimintaohjelman laatimiseen silloin, kun tarvitaan korjaavaa toimintaa, ja varsinkin muttei yksinomaan silloin, kun siihen liittyy suuria infrastruktuuritöitä.

4.9. Uimavesidirektiivin pitäminen ajan tasalla

Muutosten tekeminen ympäristöä ja terveyttä koskeviin tavoitteisiin sekä tärkeimpiin hallintoa koskeviin lähestymistapoihin olisi oltava Euroopan parlamentin ja neuvoston vastuulla komission ehdotuksen perusteella. Uutta direktiiviä ei kuitenkaan pidä lyödä lukkoon seuraavaksi 25 vuodeksi ilman mitään mahdollisuutta saattaa sitä nopeasti tekniikan ja tieteen kehityksen tasolle. Onhan esimerkiksi mahdollista, että käynnissä olevassa tutkimuksessa kehitetään sellaisia uusia indikaattoreita, joiden nopea käyttöönotto varmistaisi vähintään saman tai jopa paremman suojelun tason lisäämällä luotettavuutta pienemmin kustannuksin.

Muutokset olisi tarvittaessa voitava tehdä päätöksen 1999/468/EY [7] mukaisen hallintokomitean avulla. Tämä menettely kuuluisi toimielinten väliseen yhteistyöhön ja menettelyssä otettaisiin huomioon Euroopan parlamentti sekä Euroopan komission aloiteoikeus. Mainittu hallintokomitea muuttaisi tarkoin valittuja yksityiskohtia teknisistä ja tieteellisistä säännöksistä parhaan saatavissa olevan tiedon perusteella.

[7] Neuvoston päätös, tehty 28 päivänä kesäkuuta 1999, menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä (EYVL L 184, 17.7.1999, s. 26).

5. Uuden uimavesidirektiivin soveltamisala

Uudessa uimavesidirektiivissä ei keskitytä pelkästään tuloksiin vaan pikemminkin pyrkimyksiin ja tuloksiin. Direktiivillä ei ainoastaan valvota vedenlaatua vaan puututaan aktiivisesti kuormituslähteisiin, varsinkin jätevesien laskemiseen ja maatalouden valumavesiin. Kuormituslähteet on myös merkittävä ja niitä on käsiteltävä vesipolitiikan puitedirektiivissä esitetyissä vesipiirien hoitosuunnitelmissa.

Uuden uimavesidirektiivin täytäntöönpano on hyvä indikaattori siitä, kuinka tehokkaasti yhdyskuntajätevesien käsittelystä annettu direktiivi ja nitraattidirektiivi on pantu täytäntöön. Lisäksi koska uusi uimavesidirektiivi pannaan täytäntöön hyvissä ajoin ennen vesipolitiikan puitedirektiivin ensimmäisiä määräaikoja, uimavesidirektiivi omalta osaltaan ohjaa vesipiirien hoitosuunnitelmien laatimista ja toteuttamista.

Perustamissopimuksen asianmukaisten määräysten perusteella ja hiljattain annetun vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisesti komissio aikoo käyttää perustamissopimuksen 175 artiklan 1 kohtaa perustana ehdotukselleen tarkistetuksi uimavesidirektiiviksi. Hyväksymismenettelyssä noudatetaan siten perustamissopimuksen 251 artiklaa (yhteispäätösmenettely).

6. Tämän tiedonannon kommentointi

Euroopan unionin toimielinten, Euroopan parlamentin, neuvoston, alueiden komitean sekä talous- ja sosiaalikomitean lisäksi kaikkia asianomaisia ja asiasta kiinnostuneita tahoja, kuten teknistieteellisen yhteisön jäseniä, jäsenvaltioita, alue- ja paikallisviranomaisia, veden käyttäjiä, matkailualan edustajia sekä ympäristön ja kuluttajien suojelun alalla toimivia kansalaisjärjestöjä pyydetään toimittamaan tätä tiedonantoa koskevat huomautuksensa komissioon. Komissio toivoo saavansa rakentavaa kritiikkiä sekä ehdotuksia tässä tekstissä esitettyjen lähestymistapojen parantamiseksi tai muuttamiseksi.

Huomautuksia tästä tiedonannosta voidaan lähettää ennen 1. maaliskuuta 2001 osoitteeseen:

European Commission Directorate-General Environment Unit on Water protection, soil conservation and agriculture Avenue Beaulieu 9, office 3/133 1160 Bruxelles Belgia

On kuitenkin erityisen suositeltavaa käyttää sähköpostia: Env-Water@cec.eu.int

Liite I: Direktiiviin liittyvä yhteisön lainsäädäntö ja politiikka

Uuteen uimavesidirektiiviin liittyy läheisesti kolme direktiiviä, nimittäin jätevesien käsittelystä annettu direktiivi, jossa keskitytään selkeämpiin pistekuormitusläheisiin, sekä nitraattidirektiivi ja vesipolitiikan puitedirektiivi, jotka molemmat auttavat hajakuormituslähteiden paikallistamisessa ja poistamisessa.

Tarkistettuun uimavesidirektiiviin sisältyvissä rannikoiden uimavesille määrätyissä hoitotoimissa pitäisi näkyä lähestymistapa, joka on esitetty komission viimeaikaisessa tiedonannossa rannikkoalueiden yhdennetystä käytöstä ja hoidosta [8]. Direktiivin täytäntöönpano pitäisi myös sovittaa yhteen muiden lakien ja asetusten kanssa niin kuin komission ehdotuksessa Euroopan parlamentin ja neuvoston suositukseksi [9] rannikkoalueiden yhdennetystä käytöstä ja hoidosta esitetään.

[8] Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille - Rannikkoalueiden yhdennetty käyttö ja hoito: strategia Eurooppaa varten (KOM/2000/547).

[9] Komission ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston suositus rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon toteuttamisesta Euroopassa (KOM/2000/545).

Vesipolitiikan puitedirektiivi ja tarkistettu uimavesidirektiivi: johdonmukaisuus ja vahvistaminen.

Yhteisön vesipolitiikka on hiljattain uudistettu antamalla vesipolitiikan puitedirektiivi [10], jonka keskeiset tavoitteet ovat seuraavat:

[10] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/160/EY yhteisön vesipolitiikan puitteista, julkaisutietoja (EYVL) ei ole vielä saatavissa.

*ulottaa vesien suojelu koskemaan kaikkia vesiä, pohjavesiä ja pintavesiä, myös rannikkovesiä, ja varmistaa, että kaikki nämä vedet saavuttavat "hyvän tilan" 15 vuoden määräajassa; tässä on otettava huomioon ekologiset näkökohdat

*ottaa käyttöön yhtenäinen vesipiirin hoitosuunnitelma, joka ylittää hallinnolliset ja poliittiset rajat ja johon liittyy koordinoituja toimenpideohjelmia

*rajoittaa päästöjä käyttämällä "yhdistettyä lähestymistapaa", jossa asetetaan päästöraja-arvot ja ympäristönlaatunormit, ja vähentää asteittain erityisesti vaarallisten aineiden päästöjä

*hinnoitella vesi niin, että se kannustaa veden kestävään käyttöön ja resurssien suojeluun

*saada kansalaiset osallistumaan toimintaan.

Esittäessään ehdotuksensa vesipolitiikan puitedirektiiviksi komissio korosti, kuinka uimavesidirektiivi oli selvästi edistänyt ympäristöpolitiikan ja matkailupolitiikan yhteensovittamista. Lisäksi on hyötyä siitä, että se on oma selkeästi erillinen kokonaisuutensa. Uimavesidirektiivi (niin kuin muukin yhteisön vesilainsäädäntö, kuten yhdyskuntajätevesien käsittelystä annettu direktiivi [11] ja nitraattidirektiivi [12]) on kuitenkin sovitettava tiiviisti yhteen vesipolitiikan puitedirektiivin kanssa. Tämä lähestymistapa toteutuu seuraavissa vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisissa periaatteissa:

[11] Neuvoston direktiivi 91/271/ETY yhdyskuntajätevesien käsittelystä, EYVL L 135, 30.5.1991.

[12] Neuvoston direktiivi 91/676/ETY vesien suojelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta, EYVL L 375, 31.12.1991.

*yleisenä tavoitteena on, että kaikki vedet saavuttavat "hyvän ekologisen tilan" tai "hyvän tilan" (joka koostuu kemiallisesta ja ekologisesta laadusta (4 artiklan 1 kohdan a alakohta)).

*lisäksi on erityistavoitteita niin sanotuille suojelualueille, kuten vesimuodostumille, joista otetaan vettä juomavedeksi ja/tai joita käytetään uimavesinä, ja alueille, jotka on määrätty elinympäristöjen tai lajien suojeluun (4 artiklan 1 kohdan c alakohta sekä 6 ja 7 artikla).

*uimaveden suojelua koskevat määräykset liitetään johdonmukaisesti vesipiirien hoitosuunnitelmiin ja toimenpideohjelmiin (13 ja 11 artikla).

Yhdyskuntajätevesien käsittelystä annettu direktiivi

Direktiivin päätavoitteet ovat:

*suojella ympäristöä yhdyskuntajätevesipäästöjen haitallisilta vaikutuksilta sekä tiettyjen teollisuudenalojen biologisesti hajoavan jäteveden päästöiltä

*kerätä ja käsitellä jätevesi kaikkialla, johon on keskittynyt riittävän tiheä asutus ja/tai runsaasti yritystoimintaa (taajamat)

*käsitellä jätevesi määrättyjen ympäristöperusteiden mukaisesti

*yleensä biologinen käsittely, tehokkaampi jäteveden käsittely on pakollinen herkästi pilaantuvilla valuma-alueilla; tällaisilla alueilla on rehevöityneitä tai mahdollisesti rehevöityviä vesiä, vesiä, joita käytetään tai aiotaan käyttää juomavedenottoon ja joissa on korkeat nitraattipitoisuudet, tai vesiä, joilla jätevesi on käsiteltävä tehokkaammin, jotta noudatettaisiin muita direktiivejä (esim. uimavesidirektiiviä). Päästöille meriveteen voidaan poikkeuksellisesti tehdä mekaaninen käsittely; tähän on saatava komission hyväksyntä

*määräajat: vuoden 1998 loppu, vuoden 2000 loppu ja vuoden 2005 loppu sen mukaan, minkä kokoisista päästöistä on kyse ja minkälaiseen veteen jätevesi lasketaan.

Nitraattidirektiivi

Nitraattidirektiivin tavoite on yksinkertainen: vähentää maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamaa vesien pilaantumista ja estää tällaisen pilaantumisen laajeneminen. Käytännössä tämä tarkoittaa seuraavaa: vähennetään meri-, joki- ja järvivesien rehevöitymistä ja nitraattien ylärajaksi hyväksytään 50mg/l, vähentäminen tapahtuu varastoimalla ja levittämällä lantaa ja lannoitteita turvallisemmin sekä suojaamalla maaperää paremmin eroosiota vastaan hyvien käytänteiden ja toimintaohjelmien avulla.

Sen lisäksi, että maatalouden aiheuttama pilaantuminen lisää veden ravinnepitoisuutta, lannan vuotaminen tai valuminen voi myös aiheuttaa veden mikrobiologista pilaantumista. Tämä aiheuttaa välillä vaikeasti ratkaistavia ongelmia, varsinkin kun on sateinen kesä ja joen tai kuivatuspinta-alan, jossa on paljon karjaa, vaikutus tuntuu rannalla. Nitraattidirektiivissä mainituilla hyvillä maatalouskäytännöillä voidaan estää tai vähentää tällaista pilaantumista huomattavasti.