KOMISSION TIEDONANTO Vuoden 1999 viestintäalan uudelleentarkasteluun liittyneen julkisen kuulemisen tulokset ja uutta sääntelyjärjestelmää koskevat suuntaviivat

Tiivistelmä

Tällä tiedonannolla neuvostolle, Euroopan parlamentille, talous- ja sosiaalikomitealle, alueiden komitealle ja kansalaisille annetaan tietoa vuoden 1999 viestintäalan uudelleentarkastelua koskevaan tiedonantoon liittyneen kuulemisen tuloksista, ja tiedonannossa esitetään päätelmät uutta sääntelyjärjestelmää koskevien tulevien ehdotusten sisällöstä.

Lissabonin Eurooppa-neuvosto korosti niitä mahdollisuuksia, joita siirtyminen digitaaliseen tietotalouteen merkitsee kasvulle, kilpailulle ja työpaikkojen luomiselle. Se korosti erityisesti, miten tärkeää on, että eurooppalaisilla yrityksillä ja kansalaisilla on mahdollisuus käyttää kohtuuhintaista, ensiluokkaista viestintäinfrastruktuuria ja monipuolisia palveluja.

Vuoden 1999 viestintäalan uudelleentarkastelua koskevassa tiedonannossa huomio kiinnitettiin viestintäalan keskeiseen asemaan EU:n talous-, sosiaali- ja kulttuurielämässä. Siinä korostettiin alan teknisten ja markkinamuutosten dynamiikkaa, jota kuvastaa televiestinnän, tiedotusvälineiden ja tietotekniikan teknologinen lähentyminen sekä Internetin kehittyminen. Siinä tarkasteltiin telealan voimassa olevaa sääntelyjärjestelmää ja esitettiin useita toimintaperiaate-ehdotuksia uudeksi järjestelmäksi, joka kattaa kaikki viestinnän perusrakenteet ja niihin liittyvät palvelut. Nämä ehdotukset kattavat sääntelypolitiikan kahdeksan pääalaa: toimiluvat ja valtuutukset, käyttöoikeudet ja yhteenliittämisen, radiotaajuuksien hallinnan, yleispalvelun, kuluttajien ja käyttäjien oikeudet, numeroinnin, nimeämisen ja osoitteiden antamisen, erityiset kilpailunäkökohdat sekä toimielinjärjestelyt.

Kaikkia asianosaisia pyydettiin esittämään mielipiteensä ehdotuksista viimeistään 15. helmikuuta 2000. Komissio sai yli 200 vastausta monilta eri etujärjestöiltä.

Kuuleminen

Kuulemisen yhteydessä kävi ilmi, että toisista toimintaperiaate-ehdotuksista oltiin laajalti samaa mieltä, kun taas toisista oltiin eri mieltä. Selvä valtaosa vastaajista kannatti etenkin seuraavia ehdotuksia:

* säilytetään alakohtaiset ennakkosäännöt rinnakkain kilpailusääntöjen kanssa ja väljennetään ennakkosääntöjä, kun markkinoilla päästään tavoitteisiin;

* vahvistetaan tiedonannossa esitetyt sääntelytavoitteet ja -periaatteet yhteisön lainsäädännössä niin, että ohjataan kansallisia sääntelyviranomaisia (NRA) kansallisen tason päätöksenteossa;

* sisällytetään uuden järjestelmän soveltamisalaan kaikki viestinnän perusrakenteet ja niihin liittyvät palvelut, jotta varmistetaan, että sillä voidaan ottaa huomioon siirron ja sisällön väliset jatkuvat yhteydet;

* otetaan käyttöön hallintomekanismit, joilla parannetaan jäsenvaltioiden sääntelyn yhdenmukaistamista siten, että lisätään joustavuutta esimerkiksi sallimalla itsesääntely velvoittavien lainsäädännöllisten toimien ohella; yleiseurooppalaisen sääntelyviranomaisen perustamista ei kannatettu;

* laajennetaan yleisten valtuutusten käyttöä kattamaan viestintäpalvelujen ja verkkojen tarjonta ja varmistetaan samalla sellaisten asianmukaisten mekanismien käyttöönotto, joilla hallitaan taajuuksien käyttöä, numerointia ja käyttöoikeuksia;

* varmistetaan radiotaajuuksien tehokas hallinta ja perustetaan radiotaajuuspolitiikkaa käsittelevä ryhmä;

* säilytetään yleispalvelun nykyinen soveltamisala ja varmistetaan samalla, että sen soveltamisalaa voidaan tarvittaessa laajentaa teknisen ja markkinakehityksen huomioonottamiseksi;

* varmistetaan, että tilaajayhteys voidaan eriyttää kaikissa jäsenvaltioissa; vastaajat kannattivat komission lyhyen aikavälin suunnitelmaa laatia suosituksia ja käyttää sen omia perustamissopimuksen kilpailusääntöjen mukaisia toimivaltuuksia tilaajayhteyden eriyttämisen edistämiseksi kaikkialla EU:ssa ja ne vaativat, että tällaisia toimia on lujitettava sisällyttämällä uuteen järjestelmään oikeudellinen velvoite;

* säilytetään nykyinen standardointijärjestelmä (markkinalähtöinen vapaaehtoinen standardointi ja mahdollisuus tehdä standardeista velvoittavia yleisen edun vuoksi);

* päivitetään nykyinen telealan tietosuojadirektiivi;

* kumotaan kiinteitä yhteyksiä koskeva direktiivi, kun kiinteiden yhteyksien palveluvalikoima on riittävä kaikille käyttäjille;

* asetetaan säännöt, joilla markkinat voidaan määrittää dynaamisesti tarkasteltaessa käyttöoikeuksia ja yhteenliittämistä koskevia velvoitteita;

* annetaan kansallisille sääntelyviranomaisille vahva ja riippumaton asema ja otetaan käyttöön tehokkaat yhteistyöjärjestelyt kansallisten kilpailuviranomaisten ja komission välillä.

Asiat, joista vastaajat olivat eri mieltä, olivat seuraavat:

* se, millä aloilla erityiset valtuutukset olisivat perusteltuja jatkossakin: muutamat valtiot halusivat säilyttää käyttöoikeuksien osalta erityiset valtuutukset (jotka on hyväksyttävä ennalta) ja soveltaa erityisiä oikeuksia ja velvoitteita infrastruktuuri-investointeja tekeviin verkko-operaattoreihin;

* toimilupamaksut kansallisten sääntelyviranomaisten rahoittamiseksi: markkinatoimijat kannattivat kansallisten sääntelyviranomaisten toimien rahoittamista yleisistä verovaroista; kansalliset sääntelyviranomaiset katsoivat, että toimilupamaksuista saatava rahoitus auttaisi varmistamaan riippumattomuuden valtiosta;

* radiotaajuuksien arvottaminen ja jälleenmyynti: markkinatoimijat, käyttäjät ja muutamat valtiot olivat eri mieltä huutokauppaamisesta ja radiotaajuuksien jälleenmyynnin sallimisesta;

* ehdotus ottaa käyttöön kaksi kynnystä käyttöoikeuksia ja yhteenliittämistä koskeville vaativammille velvoitteille - merkittävä markkina-asema (SMP) ja määräävä markkina-asema: (toiset vaativat merkittävän markkina-aseman, toiset määräävän markkina-aseman asettamista ennakkovelvoitteiden kynnykseksi);

* kohtuuhintaista yleispalvelua koskevat ohjesäännöt: monet suhtautuivat epäilevästi ohjesääntöjen merkitykseen, sillä ne katsoivat, että kohtuuhintaisuus määräytyy ensi sijassa kansallisten olojen perusteella;

* käyttäjätoiminteet ja palvelun laatu: verkko-operaattorit vastustivat yleisesti esimerkiksi tilaajan sijaintia koskevien tietojen antamista hätäpalveluille ja puhelukohtaisten tariffien avoimuutta koskevia velvoitteita sekä kansallisen sääntelyviranomaisen puuttumista palvelun laatua koskeviin kysymyksiin, kun taas kuluttaja- ja käyttäjäjärjestöt kannattivat yleisesti näitä ehdotuksia;

* matkaviestinkäyttäjien numeron siirrettävyys: valtaosa matkaviestinoperaattoreista vastusti tällaista velvoitetta, mutta muutamat matkaviestinoperaattorit kannattivat sitä; käyttäjät, kiinteiden verkkojen operaattorit ja muutamat kansalliset sääntelyviranomaiset kannattivat tällaista toimintoa.

* toimielinjärjestelyt: selvä valtaosa kannatti ehdotusta perustaa uusi viestintäkomitea ja viestintää käsittelevä korkean tason ryhmä, mutta monet vaativat niiden roolien selkeyttämistä; muutamien valtioiden mielestä nykyiset rakenteet ovat riittäviä.

Uutta sääntelyjärjestelmää koskevat päätelmät

Uusi sääntelyjärjestelmä muodostuu puitedirektiivistä ja neljästä erityisestä direktiivistä, jotka kattavat toimiluvat ja valtuutukset, käyttöoikeudet ja yhteenliittämisen, yleispalvelun, kuluttajien ja käyttäjien oikeudet sekä telealan tietosuojan. Komissio nojautuu asiaa koskevien ehdotusten valmistelussa seuraaviin pääkohtiin:

* sisällytetään uudelleentarkastelua koskevassa tiedonannossa esitetyt periaatteet ja tavoitteet asianmukaisesti uuteen järjestelmään ja vaaditaan kansallisia sääntelyviranomaisia noudattamaan niitä kansallisen tason päätöksenteossa;

* sisällytetään kaikki viestinnän perusrakenteet ja niihin liittyvät palvelut uuden järjestelmän soveltamisalaan niin, että samalla otetaan asianmukaisesti huomion siirron ja sisällön väliset yhteydet;

* siirrytään käyttämään yleisiin valtuutuksiin perustuvaa valtuutusjärjestelmää kaikkien viestintäverkkojen ja -palvelujen valtuuttamisessa; radiotaajuuksien ja numerointiresurssien käyttöä varten myönnettäisiin erityiset käyttöoikeudet;

* mukautetaan merkittävän markkina-aseman käsitettä siten, että se perustuu määräävän markkina-aseman käsitteeseen, ja määritetään se yhdenmukaisesti kilpailulainsäädännön kanssa.

* asetetaan markkina-asemaltaan merkittäville yrityksille velvollisuus tarjota eriytettyjen kuparijohdintilaajayhteyksien käyttöoikeus;

* otetaan käyttöön menettely, jolla markkinat voidaan määrittää dynaamisesti aloilla, joilla ennakkosääntelyllä on edelleen olennainen merkitys; määritetään ne velvoitteet, jotka sääntelyviranomaiset voivat asettaa merkittävässä markkina-asemassa oleville operaattoreille käyttöoikeuksien ja yhteenliittämisen osalta, ja otetaan käyttöön tehokkaat Euroopan tason yhteistoimintamenettelyt yhtenäismarkkinoiden suojaamiseksi;

* säilytetään ehdollisen pääsyn järjestelmiä koskevat voimassa olevat velvoitteet ja otetaan käyttöön tarkistusmenettely, jolla tarkastellaan, tulisiko tällaisia velvoitteita väljentää tai mahdollisesti laajentaa muihin yhdyskäytäviin (kuten sovellusohjelmaliitäntään tai sähköisiin ohjelmaoppaisiin) markkina-analyysin perusteella;

* varmistetaan käyttäjien ja kuluttajien oikeudet ja säilytetään yleispalvelun nykyinen soveltamisala, mutta otetaan samalla käyttöön menettelyt, joilla sen soveltamisalaa voidaan tarvittaessa tarkastella uudelleen ja päivittää teknisen ja markkinakehityksen ja sosiaalisen osallisuuden edistämistä koskevan tavoitteen mukaisesti;

* velvoitetaan matkaviestinoperaattorit tarjoamaan numeron siirrettävyyttä käyttäjille;

* sallitaan jäsenvaltioiden harjoittaa radiotaajuuksien jälleenmyyntiä, mikäli yhteisötason asianmukaisista suojatoimista ei muuta johdu;

* määrätään oikeudesta saada tietoja tilaajan sijainnista hätäpuhelujen yhteydessä (mukaan luettuina puhelut yleiseurooppalaiseen hätänumeroon 112);

* päivitetään voimassa oleva telealan tietosuojadirektiivi, jotta varmistetaan, että viestintäalan tietosuojaa koskevat säännöt ovat tekniikasta riippumattomia ja selkeitä.

Seuraavat vaiheet

Komissio esittää viisi ehdotusta direktiiveiksi kesäkuussa 2000. Lissabonin Eurooppa-neuvosto kehotti hyväksymään nämä ehdotukset mahdollisimman pian vuoden 2001 aikana.

SISÄLLYSLUETTELO

1. Johdanto

2. Julkisen kuulemisen tulokset

2.1. Uuden sääntelyjärjestelmän tavoitteet, periaatteet, rakenne ja soveltamisala

2.2. Toimiluvat ja valtuutukset

2.3. Käyttöoikeudet ja yhteenliittäminen

2.4. Niukkojen resurssien hallinta

2.5. Yleispalvelu

2.6. Käyttäjien ja kuluttajien oikeudet

2.7. Numerointi, nimeäminen ja osoitteiden antaminen

2.8. Erityiset kilpailunäkökohdat

2.9. Hallinnolliset järjestelyt

3. Uutta sääntelyjärjestelmää koskevat päätelmät

3.1. Laaja-alaiset säännökset

3.2. Toimiluvat ja valtuutukset

3.3. Käyttöoikeudet ja yhteenliittäminen

3.4. Yleispalvelu ja muut käyttäjien ja kuluttajien oikeudet

3.5. Yksityisyys ja tietosuoja viestinnän alalla

4. Seuraavat vaiheet

1. Johdanto

Komission tiedonanto vuoden 1999 viestintäalan uudelleentarkastelusta [1] nojautuu televiestinnän vapauttamisen saavutuksiin ja sääntelyjärjestelmään, jolla valvotaan kilpailua ja muita yleisen edun mukaisia tavoitteita. Nykyistä sääntelyjärjestelmää koskevilla muutosehdotuksilla pyritään viiteen eri tavoitteeseen: edistämään tehokkaampaa kilpailua, vastaamaan tekniseen ja markkinakehitykseen, poistamaan tarpeettomat säännökset ja yksinkertaistamaan asiaan liittyviä hallintomenettelyjä, lujittamaan sisämarkkinoita sekä suojaamaan kuluttajia.

[1] Kohti sähköisen viestinnän perusrakenteiden ja niihin liittyvien palvelujen uutta järjestelmää: vuoden 1999 viestintäalan uudelleentarkastelu KOM (1999) 539 lopullinen.

Viestintäalalla on keskeinen asema EU:n talous-, sosiaali- ja kulttuurielämässä. Uudet viestintäpalvelut ja etenkin Internetin kehittyminen mullistavat ihmisten väliset viestintä- ja liiketoimintamuodot. Tätä perusteellista muutosta on edistänyt televiestinnän, tiedotusvälineiden ja tietotekniikan lähentyminen teknisesti, ja EU-tason vapauttamis- ja yhdenmukaistamispolitiikka on nopeuttanut tätä ilmiötä.

Tässä yhteydessä on ensisijaisen tärkeää, että viestintäalan sääntelyjärjestelmällä vahvistetaan ja edistetään tätä kehitystä. Tähän mennessä saatu kokemus on osoittanut, että sääntelyjärjestelmä onnistuu siinä parhaiten, jos sillä helpotetaan tehokkaan ja voimakkaan kilpailun kehittymistä kaikilla markkinatasoilla niin, että samalla yksilöidään avainasemassa olevat yleiset edut ja suojellaan niitä. Telealan voimassa olevalla sääntelyjärjestelmällä on saavutettu tämä tasapaino, mutta sen menestys vapaan kilpailun ja innovaation luomisessa tarkoittaa samalla, että tarvitsemme nyt uuden järjestelmän.

Tiedonannossa ei esitetä mitään erityistä sääntelyjärjestelmää Internetille. Sillä pyritään kuitenkin edistämään sellaisten verkkojen ja palvelujen voimakasta kilpailua ja innovaatioita, jotka muodostavat Internetin ja joiden välityksellä uusi tietotalous tulevaisuudessa toteutetaan.

Tiedonannon lähtökohtana ovat edellä mainittua eri alojen lähentymistä koskevasta kuulemisesta saadut tulokset ja etenkin eräs sen keskeisistä tuloksista, jonka mukaan sääntelyyn olisi omaksuttava laaja-alaisempi lähestymistapa ja kaikkia siirtoverkkorakenteita ja niihin liittyviä palveluja olisi käsiteltävä yhtenäisesti riippumatta siirrettävistä palvelutyypeistä. Tiedonannossa ehdotettiin, että tulevan sääntelyjärjestelmän tulisi kattaa kaikki viestinnän perusrakenteet ja niihin liittyvät palvelut, mutta kyseisten perusrakenteiden välityksellä tarjottavat palvelut, kuten radio- ja televisiopalvelut tai tietoyhteiskuntapalvelut, jätettäisiin soveltamisalan ulkopuolelle. Tämän vuoksi ehdotus perustui siirron ja sisällön sääntelyn erottamiseen toisistaan. [2] Tiedonannossa määritettiin tavoitteet ja periaatteet, joihin uusi järjestelmä perustuisi. Lopuksi siinä esitettiin muutamia toimintaperiaate-ehdotuksia seuraavilla kahdeksalla alalla: toimiluvat ja valtuutukset, käyttöoikeudet ja yhteenliittäminen, radiotaajuuksien hallinta, yleispalvelu, käyttäjien ja kuluttajien oikeudet, numerointi, nimeäminen ja osoitteiden antaminen, erityiset kilpailunäkökohdat sekä toimielinjärjestelyt.

[2] Katso komission tiedonanto periaatteista ja suuntaviivoista yhteisön audiovisuaalipolitiikalle digitaaliaikaa varten, KOM (1999) 657 lopullinen, 3 luvun 2 kohta.

Komissio on tietoinen siitä, että nämä toimintaperiaatekysymykset ovat ensisijaisen tärkeitä Euroopalle, minkä vuoksi se pyysi, että asianosaiset esittävät mielipiteensä tiedonannossa ehdotetusta kannasta kolmen kuukauden määräajan kuluessa, ja se päättyi 15. helmikuuta 2000.

2. Julkisen kuulemisen tulokset

Vastauksia saatiin yli 200 eri etujärjestöltä niin EU:n sisä- kuin ulkopuolelta. Luettelo vastaajista on esitetty tämän tiedonannon liitteessä [3]. Tämän lisäksi komission 25. ja 26. tammikuuta 2000 järjestämään kaksipäiväiseen julkiseen kuulemistilaisuuteen osallistui yli 550 henkilöä.

[3] Vastaukset ovat saatavilla komission ISPO-verkkosivuilla osoitteessa http://www.ispo.cec.be/infosoc/telecompolicy/review99/comments/comments.html

Tässä kappaleessa esitetään yhteenveto vuoden 1999 viestintäalan uudelleentarkastelua koskevassa tiedonannossa esitettyihin toimintaperiaate-ehdotuksiin saaduista vastauksista.

2.1. Uuden sääntelyjärjestelmän tavoitteet, periaatteet, rakenne ja soveltamisala

2.1.1. Sääntelyn tavoitteet ja periaatteet

Tiedonannossa esitettyjen tavoitteiden ja periaatteiden tarkoituksenmukaisuudesta oltiin yleisesti samaa mieltä. Vastaajat katsoivat, että sääntelyviranomaisille asetettu vaatimus ottaa huomioon nämä tavoitteet ja periaatteet päivittäisissä toimissaan parantaisi päätöksenteon yhdenmukaisuutta eri jäsenvaltioissa, mikä puolestaan edistäisi yhtenäismarkkinoiden toimintaa. Ehdotus sisällyttää tavoitteet ja periaatteet yksiselitteisesti yhteisön lainsäädäntöön sai laajalti kannatusta, mutta samalla oltiin jossain määrin huolestuneita siitä, ovatko tavoitteet ja periaatteet liian yleisluonteisia, jotta niihin voitaisiin turvautua kansallisten sääntelyviranomaisten tekemien päätösten oikeellisuuden arvioimisessa.

Monet teleoperaattorit katsoivat, että koska ehdotetut sääntelyperiaatteet voisivat olla ristiriidassa keskenään, sääntelyviranomaisille on annettava selvät ohjeet näiden periaatteiden tärkeysjärjestyksestä. Monet teleoperaattorit olivat sitä mieltä, että ensisijaiseksi periaatteeksi tulisi asettaa periaate, jonka mukaan sääntely olisi pidettävä mahdollisimman vähäisenä.

Eräs periaate, josta oltiin laajalti samaa mieltä, oli se, että sääntelyn olisi oltava tekniikasta riippumatonta. Vastaajat olivat yleisesti samaa mieltä siitä, että samanlaisia palveluja olisi säänneltävä samalla tavoin (joskaan ei välttämättä identtisesti). Näin ollen Internet-yhteyskäytäntöön (IP) perustuvien verkkojen välityksellä tarjottavia viestintäpalveluja olisi käsiteltävä samalla tavoin kuin esimerkiksi kaapelitelevisioverkkojen välityksellä tarjottavia samanlaisia palveluja. Useat vastaajat (etenkin teleoperaattorit) olivat kuitenkin huolestuneita siitä, että teknistä riippumattomuutta voitaisiin käyttää keinona lisätä sääntelyä ja laajentaa sääntelyä muille aiemmin sääntelemättömille markkinoille, mikä voi heikentää investointihalukkuutta.

2.1.2. Sääntelyjärjestelmän rakenne

Komission aikomus parantaa sääntelyjärjestelmän joustavuutta lisäämällä suositusten ja yritysten itsesääntelyn (esim. käytännesääntöjen) kaltaisten välineiden käyttöä sai laajalti kannatusta. Toisaalta vastaajat katsoivat, että tällaiset toimenpiteet tuskin ovat tehokkaita, jos ne eivät perustu vakaasti sellaiseen oikeudelliseen kehykseen, joka tarjoaa kaikille asianosaisille mahdollisuuden hakea muutosta, jos tehdyt ratkaisut eivät ole tyydyttäviä. Vastaajat olivat yleisesti samaa mieltä myös siitä, että tällaiset suuntaa-antavat toimenpiteet eivät olisi tarkoituksenmukaisia kaikkien kysymysten tarkastelussa. Etenkään markkina-asemaan liittyvien kysymysten osalta tällaisten toimenpiteiden ei odotettu olevan tehokkaita.

Useat vastaajat katsoivat, että on tärkeää erottaa toisistaan suositukset, jotka eivät sido jäsenvaltioita mutta jotka usein johtavat sitoviin toimenpiteisiin kansallisella tasolla, ja toisaalta alan käytännesäännöt, jotka eivät ole luonteeltaan oikeudellisesti sitovia. Lisäksi oltiin jossain määrin huolestuneita siitä, että tällaisten toimenpiteiden lisääntynyt käyttö voisi johtaa parlamentin harjoittaman alan säännösten valvonnan ohittamiseen, ja vaadittiin sellaisten menettelyjen käyttöönottoa, joilla varmistetaan, että Euroopan parlamentti saa tietoa tilanteen kehittymisestä.

2.1.3. Sääntelyjärjestelmän soveltamisala

Vastaajat olivat laajalti yhtä mieltä siitä, että uuden sääntelyjärjestelmän tulisi kattaa kaikki viestinnän perusrakenteet ja niihin liittyvät palvelut eri alojen lähentymiskehitykseen liittyneen kuulemisen [4] päätelmien mukaisesti. Monet katsoivat, että näin uudesta sääntelyjärjestelmästä saataisiin selkeämpi ja sillä pystyttäisiin vastaamaan nopeasti kehittyvien markkinoiden ja tekniikan haasteisiin.

[4] Komission tiedonanto televiestinnän, tiedotusvälineiden ja tietotekniikan lähentymisestä sekä sen vaikutuksista sääntelyyn. Vihreään kirjaan KOM(97) 623 liittyneen julkisen kuulemisen tulokset.

Useat vastaajat, etenkin televisiotoiminnan edustajat, korostivat, että uudella sääntelyjärjestelmällä olisi otettava huomioon siirron ja sisällön väliset jatkuvat yhteydet ja etenkin se, että muutamat palvelut (esim. sähköiset ohjelmaoppaat - EPG) herättävät kysymyksiä, joita on tarkasteltava sisällön sääntelyn yhteydessä.

Muutamat vastaajat huomauttivat ongelmista, jotka liittyvät tiedonannossa käytettyihin määritelmiin, etenkin määritelmään "niihin liittyvät palvelut" siirtoa/sisältöä koskevan jaon yhteydessä.

2.2. Toimiluvat ja valtuutukset

2.2.1. Yleisten valtuutusten lisääntynyt käyttö

Lähes kaikki operaattorit, valmistajat, käyttäjät ja viranomaiset kannattivat yleisten valtuutusten käytön lisäämistä. Mielipiteet jakautuivat kuitenkin sen osalta, missä olosuhteissa erityisten valtuutusten käyttö olisi perusteltua. Selvä enemmistö vastaajista oli sitä mieltä, että yleiset valtuutukset ovat kaikkein tarkoituksenmukaisin väline palveluntarjonnan valtuuttamisessa. Suuri enemmistö kannatti myös yleisten valtuutusten käyttöä kiinteiden verkkojen yhteydessä, joskin muutamat sääntelyviranomaiset ja tietyt operaattorit, joilla jo on toimilupa, olivat sitä mieltä, että erityiset valtuutukset ovat välttämättömiä kiinteän verkkoinfrastruktuurin ylläpitämiseksi.

Valtaosa operaattoreista ja valmistajista oli sitä mieltä, että erityiset valtuutukset ovat perusteltuja radiotaajuuksien käyttöä varten (vaikka satelliittioperaattorien mielestä erityiset valtuutukset ovat välttämättömiä vain, jos taajuuskaistoja ei ole yhdenmukaistettu). Muutamat operaattorit ja valmistajat eivät olleet yhtä vakuuttuneita siitä, että erityiset valtuutukset olisivat perusteltuja numerointiresurssien käyttöä varten, sillä ne katsoivat, että mikäli numerointisuunnitelmia hallitaan asianmukaisesti, resurssit eivät ole niukat eikä tämän vuoksi ole mitään perustetta käyttää erityisiä valtuutuksia.

Kansalliset hallintoviranomaiset ja telealan sääntelyviranomaiset kannattivat voimakkaasti ehdotusta, jonka mukaan taajuus- ja numerointiresurssien käyttö edellyttäisi jatkossakin erityisiä valtuutuksia, sillä ne katsoivat erityisten valtuutusten olevan välttämättömiä näiden resurssien tehokkaan käytön varmistamiseksi. Muutamat olivat sitä myös mieltä, että erityiset valtuutukset ovat välttämättömiä käyttöoikeuksien antamisen sääntelemiseksi, sillä näitä oikeuksia on valvottava tarkasti. Jotkin operaattorit olivat myös huolissaan siitä, että ilman erityistä valtuutusta, jonka he voisivat esittää paikallisille viranomaisille osoituksena saamistaan käyttöoikeuksista, niiden olisi vaikeaa laajentaa verkkoaan. Muutamat operaattorit, etenkin kaapelioperaattorit, olivat sitä mieltä, että joidenkin paikallisten viranomaisten tällä hetkellä asettamat hallinnolliset vaatimukset ovat liian rasittavia, ja ne katsoivat, että tällaisten vaatimusten olisi oltava ainakin avoimia niin, ettei vakiintuneiden operaattorien ja uusien tulokkaiden välillä esiinny syrjintää.

Ehdotus erottaa toisistaan palveluja ja taajuuksia koskevat valtuutukset sai laajalti kannatusta, etenkin teleoperaattoreilta, jotka kannattivat voimakkaasti sitä, että sääntelyviranomaiset velvoitetaan määrittämään kuhunkin valtuutukseen liitettävät toimilupaehdot ja eriyttämään ne vastaavasti. Yleisradioverkon televisiotoiminnan harjoittajilta ja niiden sääntelyviranomaisilta saadut vastaukset eivät olleet aivan yhtä myönteisiä, ja ne epäilivät, onko tällainen jako mahdollista toteuttaa käytännössä.

2.2.2. Maksut

Teleoperaattorit arvostelivat yleisesti nykyistä järjestelmää, jolla säännellään kansallisten sääntelyviranomaisten perimiä toimilupamaksuja. Arvostelu kohdistui pääasiassa järjestelmän avoimuuden puutteeseen, sillä katsottiin, että operaattorin on hyvin vaikeaa tai mahdotonta arvioida, heijastaako peritty maksu todellisia hallinnollisia kuluja. Vastaajat kannattivat yleisesti ehdotusta rajoittaa tällaiset kustannukset "perusteltuihin ja asiaan kuuluviin" hallinnollisiin kuluihin, sekä myös ehdotusta, jonka mukaan komissio voisi antaa maksujen suuruutta ja vertailuanalyyseja koskevia ohjesääntöjä. Muutamat operaattorit katsoivat, että tällaiset maksut voidaan rinnastaa veroihin telealalla, ja ne vaativat, että kansallisten sääntelyviranomaisten toimet olisi rahoitettava yleisistä verovaroista.

Useimmat kansalliset viranomaiset katsoivat, että alalla on välttämätöntä periä maksuja, jotta varmistetaan, että kansallisilla sääntelyviranomaisilla on riittävästi resursseja hoitaa tehtävänsä tehokkaasti. Ne suhtautuivat kuitenkin myötätuntoisesti tarpeeseen parantaa avoimuutta, ja ne olivat halukkaita harkitsemaan tätä koskevia ehdotuksia. Sääntelyviranomaisilla ja kansallisilla hallintoviranomaisilla oli eriävät mielipiteet komission ohjesääntöjen tarpeellisuudesta. Toiset kannattivat ehdotusta ja tunnustivat, että nykyistä järjestelmää on yhdenmukaistettava paremmin. Toiset olivat halukkaita tarkastelemaan parhaita käytäntöjä koskevia suosituksia maksuihin sisällytettävien elementtien osalta, mutta niiden mielestä vertailuanalyysia koskevat suositukset eivät ole tarpeellisia.

Muutamat kansalliset sääntelyviranomaiset ottivat esille myös kysymyksen, miten varmistaa riittävä rahoitus samalla, kun siirrytään yleisten valtuutusten käyttöön.

2.2.3. Toimilupaehtojen yhdenmukaistaminen/yksinkertaistaminen

Käyttäjät, operaattorit ja kansalliset viranomaiset kannattivat yleisesti toimilupaehtojen parempaa yhdenmukaistamista EU:ssa. Operaattorit katsoivat, että eri puolilla EU:ta nykyään ilmenevät erot haittaavat aitojen yhtenäismarkkinoiden kehitystä.

2.2.4. Internet

Valtaosa vastaajista, sääntelyviranomaiset ja operaattorien enemmistö mukaan luettuina, katsoi, että Internetiä olisi säänneltävä kuten mitä tahansa muuta viestintäverkkoa. Vähemmistö operaattoreista oli kuitenkin sitä mieltä, että Internetiä ei tulisi säännellä lainkaan.

2.3. Käyttöoikeudet ja yhteenliittäminen

Valtaosa vastaajista kannatti ennakkosääntelyn jatkamista ainakin lyhyellä aikavälillä, jotta suojellaan kilpailun kehittymistä. Ne kannattivat komission yleistä periaatetta, jonka mukaan sääntelyä olisi vähennettävä sitä mukaa, kun kilpailu lisääntyy. Ne eivät olleet kuitenkaan vakuuttuneita siitä, että komission yksityiskohtaiset ehdotukset olivat aina parhaita mahdollisia.

2.3.1. Infrastruktuurin käyttöoikeudet

Kysymys palveluntarjoajien oikeudesta käyttää operaattorien omistamia verkkoja ja toiminteita sai kuulemiseen vastanneilta eniten kommentteja. Vastaajat olivat yleisesti samaa mieltä siitä, että tämä kysymys on yksi tulevan järjestelmän avainkysymyksistä, sillä laajakaistaympäristöjen kehittyminen tuo mukanaan useita mahdollisuuksia tarjota monia eri palveluja tällaisissa ympäristöissä. Siitä, miten uudessa järjestelmässä olisi tarkasteltava tätä kysymystä, oltiin vähemmän yksimielisiä.

Tiedonannossa ehdotettiin, että oikeudelliset velvoitteet voisivat vaihdella markkina-aseman mukaan. Jos operaattorilla on "määräävä markkina-asema", sen velvollisuutena olisi täyttää kaikki kohtuulliset käyttöoikeuspyynnöt kustannuksiin suhteuttamista ja syrjimättömyyttä koskevien periaatteiden mukaisesti. Jos operaattorilla on "merkittävä markkina-asema" (SMP), se olisi velvollinen neuvottelemaan käyttöoikeuksista, jolloin sääntelyviranomaisille varattaisiin oikeudet puuttua asiaan riitojen ratkaisemiseksi. Selvä valtaosa vastaajista voisi hyväksyä infrastruktuurin käyttöoikeuksien sääntelyä koskevan periaatteen tarkasteltaessa vakiintunutta markkina-asemaa koskevia kysymyksiä. Vakiintuneiden operaattorien kuparijohdinpaikallisverkkojen eriyttämistä kannatettiin näin ollen laajalti. Vastaajien mielestä on epätodennäköistä, että useimmilla maantieteellisillä alueilla vakiintuneiden teleoperaattorien tilaajayhteysverkolle löytyisi yleisesti saatavana olevaa vaihtoehtoista infrastruktuuria lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä.

Muiden infrastruktuurien käyttöoikeutta koskeva kysymys oli ristiriitaisempi. Matkaviestinoperaattorit katsoivat, että matkaviestinmarkkinat ovat avoimia kilpailulle, ja siksi velvoitetta antaa palveluntarjoajille säännellyt käyttöoikeudet ei voi perustella markkinahäiriöllä. Ne korostivat, että muutamissa maissa palveluntarjoajien kanssa tehdään jo nyt kaupallisia sopimuksia. Ne painottivat matkaviestinoperaattorien tekemien investointien määrää verkkojen laajentamiseksi ja katsoivat, että käyttöoikeuden sääntelyllä heikennettäisiin tällaisia investointeja.

Palveluntarjoajat [5] vastustivat tätä näkemystä, sillä ne katsoivat, että matkaviestinoperaattorien investoinneista saama tuotto on täysin riittävä varmistamaan kohtuullisen voiton palveluntarjoajan ja verkko-operaattorin kannalta. Käyttäjät kannattivat myös matkaviestinverkkojen käyttöoikeuden määräämistä pakolliseksi tietyissä olosuhteissa, sillä niiden mielestä nykyisen markkinarakenteen painopiste on kansallisella tasolla, mikä on nostanut kansainvälisten verkkovierailujen hintoja. Matkaviestinoperaattorit ovat kieltäytyneet tekemästä kauppoja virtuaalisista yksityisverkoista yritysasiakkaiden kanssa ja pakottaneet nämä maksamaan korkeita maksuja verkkovierailuista. Palveluntarjoajien päästäminen verkkoon voisi olla yksi keino murtaa tämä tehoton rakenne.

[5] Palveluntarjoajilla tarkoitetaan tässä yhteydessä operaattoreita, joilla ei ole omaa verkkoa.

Kaapeliverkko-operaattorit olivat huolissaan siitä, että niiden verkkoihin voitaisiin soveltaa avoimia käyttöoikeuksia, sillä se voisi heikentää halukkuutta investoida niiden verkkoihin. Kaapeliyritykset eivät selviäisi "yksinomaan siirtoon" pohjautuvalla toiminnalla, vaan ne tarvitsevat kaupallista vapautta voidakseen tarjota palvelukokonaisuuksia ja valvoa ehdollisen pääsyn järjestelmien kaltaisia asiaan liittyviä palveluja.

Sekä yritysten edustajat että sääntelyviranomaiset arvostelivat kahden eri sääntelykynnyksen käyttöönottoa, sillä niiden mielestä tämä järjestelmä on sekava ja sitä on vaikea perustella. Verkko-operaattorit kannattivat yleisesti ehdotusta käyttää kilpailulainsäädännössä säädettyyn käsitteeseen "määräävä markkina-asema" perustuvaa kynnystä oikeudellisten velvoitteiden asettamisen perustana, sillä niiden mielestä vain tämän kynnyksen yhteydessä voidaan puhua markkinahäiriöstä, jolla voidaan perustella oikeudelliset ennakkovelvoitteet. Palveluntarjoajat ja useimmat sääntelyviranomaiset kannattivat merkittävään markkina-asemaan (SMP) perustuvan nykyisen kynnyksen käyttöä, sillä ne katsoivat, että määräävään markkina-asemaan perustuva kynnys olisi riittämätön kilpailun suojaamiseksi useilla markkinoilla. Radio- ja televisiotoiminnan edustajat kannattivat yleisesti "oikeudenmukaisin, kohtuullisin ja tasapuolisin ehdoin" myönnettävien käyttöoikeuksien kehittämistä ja lujittamista edelleen.

Myös ehdotusta velvoittaa markkina-asemaltaan merkittävät operaattorit neuvottelemaan käyttöoikeuksista arvosteltiin paljon. Uudet tulokkaat kannattivat käyttöoikeuksien antamista koskevan velvoitteen jatkamista, sillä ne katsoivat, että markkina-asemaltaan merkittävät operaattorit eivät suhtautuisi vakavasti neuvotteluvelvoitteeseen, ja siksi se olisi tehoton. Toiset - kaapeliverkko-operaattorit mukaan luettuina - katsoivat, että jos sääntelyviranomaiset voivat puuttua tilanteeseen neuvottelujen epäonnistuttua, se tarkoittaisi, että velvollisuudella neuvotella käyttöoikeuksista olisi käytännössä sama vaikutus kuin velvollisuudella antaa käyttöoikeudet, sillä palveluntarjoajat eivät neuvottelisi tosissaan, vaan ne odottaisivat, että sääntelyviranomainen määrää hinnan.

2.3.2. Matkaviestinverkon operaattorin valinta ja ennaltavalinta

Vastaajat eivät olleet yksimielisiä ehdotuksesta, jonka mukaan markkina-asemaltaan merkittävien matkaviestinoperaattorien on mahdollistettava operaattorin valinta. Operaattorien mielipiteet jakautuvat kahtia. Matkaviestinoperaattorit ja vakiintuneet kiinteän verkon operaattorit vastustivat yleisesti tällaista velvoitetta, sillä niiden mielestä se ei ole perusteltua, kun otetaan huomioon matkaviestinmarkkinoilla käytävän kilpailun laajuus. Käyttäjät ja markkinoille hiljattain tulleet operaattorit kannattivat ehdotusta yleisesti ja monissa tapauksissa ne katsoivat, että operaattorin valintaa ja ennaltavalintaa koskevaa velvollisuutta olisi sovellettava kaikkiin matkaviestinoperaattoreihin, ei ainoastaan niihin, joilla on merkittävä markkina-asema. Vastaavasti muutamat sääntelyviranomaiset kannattivat tämän velvoitteen asettamista, kun taas toisten mielestä se olisi ennenaikaista.

Useat sääntelyviranomaiset katsoivat, että operaattorin valinta ja ennaltavalinta olivat eräänlaisia käyttöoikeuden muotoja, ja siksi niitä olisi tarkasteltava ehdotetun käyttöoikeuksia koskevan järjestelmän puitteissa. Muutamat kyseenalaistivat myös tiedonannossa esitetyn jaon operaattorin valinnan ja ennaltavalinnan välillä.

2.3.3. Yhteenliittäminen

Vastaajat olivat laajalti yksimielisiä siitä, että nykyisen sääntelyjärjestelmän keskeisten yhteenliittämissääntöjen tulisi pysyä voimassa uudessa järjestelmässä niin, että säilytetään kaikkien asianosaisten velvollisuus ja oikeus neuvotella yhteenliittämisestä, kuten myös sääntelyviranomaisten oikeus puuttua asiaan riitojen ratkaisemiseksi. Useimmat vastaajista olivat yhtä mieltä myös siitä, että yhteenliittämiseen sovellettavat markkinoiden ennakkomääritelmät ovat tuskin kestäviä pitkällä aikavälillä, ja siksi tarvitaan yksityiskohtaisempi markkinamääritelmä (esim. muodostamispalvelut, kauttakulkupalvelut ja päättämispalvelut).

Vastaajat olivat eri mieltä siitä, missä määrin yhteenliittämistä koskevat vaativammat velvoitteet olisivat välttämättömiä. Muutamat vakiintuneet operaattorit katsoivat, että yhteenliittämisen kannustimet ovat samat kaikille markkinatoimijoille, ja tämän vuoksi kaikkiin markkinatoimijoihin olisi sovellettava samoja velvoitteita. Uudet tulokkaat ja sääntelyviranomaiset olivat tästä eri mieltä, sillä niiden mielestä etenkin puhelinliikenteen päättämistä koskevat kannustimet ovat luonteeltaan erilaisia vakiintuneiden operaattorien verkon yleisen saatavuuden vuoksi.

Samoin kuin käyttöoikeuksia koskevassa kysymyksessä, vastaajat olivat eri mieltä siitä, millä perustein markkina-asemaltaan merkittäviin operaattoreihin voitaisiin soveltaa kustannuksiin suhteuttamista ja syrjimättömyyttä koskevia velvoitteita. Sääntelyviranomaiset ja uudet tulokkaat kannattivat yleisesti markkina-asemaltaan merkittäville operaattoreille asetettavaa velvoitetta tarjota yhteenliittäminen kustannuksiin suhteutetuilla hinnoilla. Vakiintuneet ja muut suuret operaattorit kannattivat ehdotusta asettaa tällainen velvoite vain operaattoreille, joilla on määräävä markkina-asema kyseisillä markkinoilla.

2.3.4. Tilaajayhteyden eriyttäminen

Selvä enemmistö operaattoreista ja valmistajista, käyttäjä- ja kuluttajajärjestöistä sekä sääntelyviranomaisista kannatti ehdotusta, jonka mukaan uuteen sääntelyjärjestelmään sisällytetään kiinteiden verkkojen vakiintuneita operaattoreita koskeva velvoite eriyttää kuparijohdinpaikallisverkkonsa niin, että edistetään laajakaistaisten Internet-palvelujen kehittämistä Euroopassa. Komission asiaa koskeva suositus [6] sai myös laajalti kannatusta. Muutamat vastaajat painottivat kuitenkin, miten tärkeää on varmistaa, että tilaajayhteyden eriyttäminen ei heikennä investointeja vaihtoehtoiseen paikallisverkkoinfrastruktuuriin.

[6] Komission suositus tilaajayhteyksien eriytetystä tarjonnasta, KOM

2.3.5. Yleisradioverkkojen käyttöoikeudet ja lähetysvelvoitesäännöt

Televisioyhtiöt katsoivat tarpeelliseksi säilyttää televisiosignaalien standardeista annetussa direktiivissä [7] säädetyt velvoitteet, joiden mukaan kaikkien ehdollisen pääsyn järjestelmän ylläpitäjien on annettava käyttöoikeudet oikeudenmukaisin, kohtuullisin ja tasapuolisin perustein. Myös monet tällaisen infrastruktuurin omistajat kannattivat tätä velvoitetta. Muutamat vastaajat, etenkin julkisen yleisradiotoiminnan harjoittajat, katsoivat lisäksi, että tällaista velvoitetta olisi laajennettava kattamaan muut loppukäyttäjien tavoitettavuuteen liittyvät toiminteet, kuten sovellusohjelmaliitännät (API) ja sähköiset ohjelmaoppaat (EPG).

[7] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/47/EY, annettu 24 päivänä lokakuuta 1995, televisiosignaalien lähetystä koskevien standardien käytöstä (EYVL L 281, 23.11.1995, s. 51 "televisiosignaalien standardeista annettu direktiivi").

Julkisen yleisradiotoiminnan harjoittajat olivat myös huolissaan siitä, että käyttöoikeutta koskevat ehdotukset rajoittaisivat niiden mahdollisuutta päästä käyttämään niiden sisällölle soveltuvaa infrastruktuuria kohtuulliseen hintaan. Ne katsoivat, että jos niiden on maksettava suuria summia, se haittaisi niiden kykyä investoida sisältöön.

Julkisen yleisradiotoiminnan harjoittajat ja kuluttajajärjestöt katsoivat, että lähetysvelvoitesäännöt on syytä säilyttää jatkossakin tiettyjen yleisen edun mukaisten sisältöpalvelujen osalta digitaaliympäristössä. Tällaisten sääntöjen aiheuttamat rasitteet pienenevät digitaaliympäristössä, sillä siirtokapasiteetin niukkuus vähenee. Sääntelyviranomaiset ja operaattorit yhtyivät siihen, että olisi tarkoituksenmukaista jatkaa lähetysvelvoitesääntöjen soveltamista. Monet kaapelioperaattorit katsoivat kuitenkin, että lähetysvelvoitteita on arvioitava uudelleen, ja ne korostivat etenkin sitä, että tällaisten sääntöjen on oltava perusteltuja ja oikein suhteutettuja ja että palveluista olisi saatava asianmukainen korvaus.

2.3.6. Yhteentoimivuus ja standardointi

Vastaajat kannattivat laajalti komission ehdotusta kehittää telealan nykyisiä markkinalähtöisiä standardointijärjestelyjä ja laajentaa näitä sääntöjä kattamaan kaikki viestinnän perusrakenteet ja niihin liittyvät palvelut (digitaalitelevisio mukaan luettuna) niin, että kehitetään asianmukaiset keinot yhteentoimivuuden varmistamiseksi. Useat yleisradiojärjestöt totesivat, että digitaalitelevision standardoinnissa on otettava huomioon maailmanlaajuinen kehitys. Julkisen yleisradiotoiminnan harjoittajat, kuluttajajärjestöt ja sääntelyviranomaiset kannattivat kaikki yhteentoimivuuden parantamista, mutta siitä, miten se saavutetaan, ei päästy yhteisymmärrykseen. Ne ehdottivat muun muassa tärkeimpien rajapintojen julkaisemista salassapitosopimuksen nojalla, yhteisen rajapinnan määräämistä pakolliseksi ja Multimedia Home Platform -ympäristön (digitaalisia televisiolähetyksiä käsittelevän yhteistyöryhmän (DVB) kehittämä multimediatiedon, digitaalitelevisio mukaan luettuna, avoin arkkitehtuuri) nopeutettua ja pakollista käyttöä.

2.3.7. Yhteenliittämisen ja käyttöoikeuksien hinnoittelu ja kustannuslaskenta

Vastaajat kannattivat laajalti komission aikomusta antaa suosituksia, joissa määritetään tietyissä tilanteissa sovellettavat erityiset hinnoittelumenetelmät. Muutamat vastaajat eivät kuitenkaan yhtyneet komission näkemykseen siitä, että eri hinnoittelumenetelmät voisivat olla tarkoituksenmukaisia eri tilanteissa. Ne katsoivat, että ennakoivien pitkän aikavälin kustannusten (LRAIC) tulisi olla se perusmenetelmä, jolla asetetaan säännellyt hinnat kaikissa tapauksissa.

2.4. Niukkojen resurssien hallinta

2.4.1. Radiotaajuuspolitiikka

Kaikki painottivat radiotaajuuksien merkitystä viestintäalalle. Kaikki tunnustivat tarpeen tasapainottaa taajuuksien kaupallisen ja ei-kaupallisen käytön kilpailevia tarpeita. Alan edustajat ja käyttäjäjärjestöt kannattivat komission ehdotusta perustaa radiotaajuuspolitiikkaa tarkasteleva ryhmä, jotta varmistetaan yleiseurooppalainen lähestymistapa radiotaajuuspolitiikkaan kaikilla yhteisön toiminnan kannalta tärkeillä aloilla. Vastaajat kannattivat voimakkaasti taajuuksien käytön yhdenmukaistamisen parantamista kaikkialla EU:ssa nojautumalla tarvittaessa CEPT:n kaltaisten olemassa olevien elinten tekniseen asiantuntemukseen tavoitteen saavuttamiseksi.

Tiedonannossa tarkasteltiin näitä kysymyksiä ja siinä esitettiin yhteenveto radiotaajuuksia koskevaan vihreään kirjaan [8] liittyneen kuulemisen tuloksista, ja myöhemmin annettavassa ehdotuksessa radiotaajuuspolitiikkaa koskevaksi päätökseksi ehdotetaan radiotaajuuspolitiikkaa tarkastelevan ryhmän perustamista ja toimia, joilla yhdenmukaistetaan taajuuksien käyttöä. Tiedonannossa korostettiin tarvetta ryhtyä yhteisötason toimiin, jotta omaksutaan yhdenmukainen ja tasapainoinen lähestymistapa radiotaajuuksien käyttöön etenkin viestinnän, yleisradioverkon lähetystoiminnan, liikenteen sekä ihmisten terveyden tutkimuksen ja suojelun alalla sen varmistamiseksi, että taajuuksien käytössä kunnioitetaan sisämarkkinoita koskevia periaatteita ja suojellaan yhteisön etuja kansainvälisellä tasolla.

[8] Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle: Radiotaajuuspolitiikan tulevat toimet - Vihreään kirjaan liittyneen kuulemisen tulokset KOM(1999) 538.

2.4.2. Radiotaajuuksien arvottaminen: hallinnollinen hinnoittelu ja huutokaupat

Kuten uudelleentarkastelua koskevassa tiedonannossa todettiin, nykyinen toimilupajärjestelmä sallii jäsenvaltioiden käyttää huutokauppoja ja hallinnollista hinnoittelua keinona kannustaa niukkojen resurssien, kuten radiotaajuuksien, tehokkaaseen käyttöön. Tiedonannossa ehdotettiin, että jäsenvaltiot saisivat jatkossakin turvautua tähän vaihtoehtoon, mutta siitä ei tehtäisi pakollista. Vaikka uudelleentarkastelua koskevassa tiedonannossa korostettiin, että jäsenvaltioilla on käytettävissään erilaisia keinoja arvottaa taajuuksia, vastaajat keskittyivät miltei yksinomaan huutokauppoihin.

Kuten radiotaajuuksia koskevaan vihreään kirjaan [9] liittyneessä kuulemisessa kävi ilmi, asiaosaiset ovat eri mieltä siitä, miten toivottavia huutokaupat ovat. Valtaosa alan edustajista ilmoitti vastustavansa huutokauppojen käyttöä. Niiden mielestä huutokaupoilla on useita haittoja; huutokaupat esimerkiksi nostavat loppukuluttajahintoja, vähentävät investointeja ja vahingoittavat eurooppalaisia yrityksiä maailmanlaajuisiin kilpailijoihin nähden, etenkin matkaviestinalalla. Käyttäjäjärjestöt vastustivat yleisesti huutokauppoja, samoin kuin radio- ja televisioyhtiöiden edustajat, joiden suurin huolenaihe liittyi näiden kykyyn ylläpitää investointeja sisältöön, jos niiden olisi osallistuttava huutokauppoihin. Teleoperaattorit olivat huolissaan siitä, että huutokaupat sallittaisiin telealalla mutta ei kilpailevilla aloilla.

[9] Vihreä kirja radiotaajuuspolitiikasta - Radiotaajuudet Euroopan yhteisön televiestintä-, yleisradiotoiminta-, liikenne ja t&k-politiikassa KOM(1998) 596, 9.12.1998.

Toisaalta jotkut muut alan edustajat kannattivat huutokauppoja. Muutamat katsoivat, että huutokaupat ovat oikeudenmukaisin tapa päättää taajuuksista kilpailevien tarjousten välillä. Ne katsoivat myös, että huutokauppaaminen kannusti taajuuksien tehokkaaseen käyttöön edellyttäen, että ne suunnitellaan asianmukaisesti niin, että torjutaan keinottelu ja taajuuksien turha varaaminen.

Myös sääntelyviranomaiset ja kansalliset hallintoviranomaiset olivat eri mieltä huutokauppaamisen eduista. Kaikki olivat kuitenkin sitä mieltä, että yksittäisillä jäsenvaltioilla on oikeus päättää toissijaisuusperiaatteen nojalla, mitkä taajuuksien myöntämisjärjestelmät ovat tarkoituksenmukaisia niiden omilla alueilla.

Valittavasta taajuuksien myöntämisjärjestelmästä riippumatta selvä valtaosa alan edustajista kannatti taajuuksista perittävien maksujen erottamista omaksi kokonaisuudekseen taajuuksien käytön tehostamiseksi.

2.4.3. Jälleenmyynti

Samoin kuin radiotaajuuksien arvottamista koskeva kysymys myös radiotaajuuksien jälleenmyynti jakoi alan edustajien mielipiteet. Enemmistö vastaajista kannatti jälleenmyyntiä, etenkin jos taajuudet huutokaupataan ja jos liiketoimia säännellään asianmukaisesti niin, että torjutaan keinottelu ja kilpailua heikentävä keskittyminen. Radio- ja televisiotoiminnan harjoittajat vastustivat yleisesti tällaista politiikkaa.

Sääntelyviranomaiset omaksuivat tähän kysymykseen laajalti saman lähestymistavan kuin radiotaajuuksien arvottamiseen. Vaikka jäsenvaltioiden näkemykset jälleenmyynnin eduista erosivat, vastaajat kannattivat laajalti ehdotusta, jonka mukaan sääntelyviranomaiset saavat päättää, sallivatko ne taajuuksien jälleenmyynnin tietyillä kaistoilla. Monet korostivat kuitenkin sitä, että tällaista järjestelmää voidaan soveltaa vain, jos sääntelyviranomaiset valvovat tilannetta. Jäsenvaltioiden velvollisuutena on edelleenkin varmistaa, että radiotaajuuksia hallitaan asianmukaisesti ja tehokkaasti.

2.4.4. Taajuuksien toimilupa-/myöntämisjärjestelmän yhdenmukaistaminen yleiseurooppalaisella tasolla

Alalla kannatettiin jossain määrin taajuuksien toimilupa- ja antamisjärjestelmien yhdenmukaistamisen parantamista kaikkialla EU:ssa, etenkin satelliittialalla, jonka edustajien mielestä kansallinen toimilupajärjestelmä on suhteettoman rasittava ja aikaa vievä menettely, joka on vastoin satelliittiviestintäalan taloudellista ja teknistä mallia. Toisaalta jäsenvaltiot vastustivat ehdotusta yleisesti sillä perusteella, että taajuuksien myöntäminen kuuluu kansalliseen toimivaltaan.

2.5. Yleispalvelu

2.5.1. Soveltamisala

Lähes kaikki operaattorit ja monet sääntelyviranomaiset ja jäsenvaltiot kannattivat komission ehdotusta säilyttää yleispalvelun nykyinen laajuus. Muutamat operaattorit puolsivat jopa yleispalveluvelvoitteen alaan sisällytettyjen palvelujen supistamista. Monet katsoivat myös, että yleispalvelun käsitteen on pysyttävä teknisen ja markkinakehityksen tasolla, minkä vuoksi sen pitäisi olla joustava ja sitä olisi voitava tarkistaa tulevaisuudessa. Tästä huolimatta monet operaattorit varoittivat, että säännöllistä uudelleentarkastelua koskevan velvoitteen ei pitäisi johtaa käytännössä soveltamisalan laajentamiseen.

Käyttäjät ja sääntelyviranomaiset olivat vahvasti sitä mieltä, että yleispalvelu on tärkeä väline sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi. Ne olivat myös samaa mieltä siitä, että tässä vaiheessa ei ole mitään tarvetta laajentaa sen soveltamisalaa, ja ne kannattivat ehdotusta määrittää säännöllistä uudelleentarkastelua koskevat perusteet.

Vastaajat ehdottivat vain muutamia harvoja palveluja, jotka voitaisiin sisällyttää välittömästi yleispalvelun soveltamisalaan uudessa järjestelmässä. Kuluttajajärjestöt vaativat soveltamisalan laajentamista niin, että se kattaa yleisesti sähköposti- ja www-osoitteet. Eräs sääntelyviranomainen ehdotti, että olisi tarkasteltava matkapuhelintoiminnan sisällyttämistä yleispalvelun soveltamisalaan tiettyjen huonommassa asemassa olevien ryhmien, esimerkiksi vammaisten osalta. Selvä enemmistö vastaajista yhtyi kuitenkin komission analyysiin siinä, että soveltamisalaan ei ole tässä vaiheessa järkevää sisällyttää laajakaistapalveluja.

2.5.2. Rahoitus

Teleoperaattorit vastustivat yleisesti alakohtaisten rahoitussuunnitelmien käyttöä yleispalvelun rahoittamiseksi. Ne katsoivat, että jos sääntelyviranomaiset asettavat velvoitteita poliittisten tai sosiaalisten syiden takia, tällaiset toimet olisi rahoitettava yleisistä verovaroista eikä niinkään operaattoreilta perittävien maksujen avulla. Muut keinot, kuten julkiset tarjouskilpailut ja "pay or play" -suunnitelmat, saivat laajalti kannatusta, sillä tällaisia menetelmiä pidettiin luontaisesti oikeudenmukaisempina.

Sääntelyviranomaiset ja kansalliset hallintoviranomaiset katsoivat, että jäsenvaltioiden olisi sallittava jatkossakin rahoitussuunnitelmien käyttöönotto, etenkin kun otetaan huomioon unionin tuleva laajentuminen Keski- ja Itä-Euroopan maihin. Muutamat olivat sitä mieltä, että yksittäisten valtioiden olisi voitava asettaa yleispalveluvelvoitteita kansallisten ehtojen mukaisesti.

2.5.3. Kohtuuhintaisuus

Vastaajat olivat eri mieltä ehdotuksesta määrittää kohtuuhintaisuutta koskevat Euroopan tason ohjesäännöt. Muutamat operaattorit ja jäsenvaltiot katsoivat, että kyseinen ehdotus on epäkäytännöllinen, sillä perusteet, joiden mukaan kohtuuhintaisuus määräytyy, määritetään ensisijaisesti kansallisella tasolla. Tällaiset eurooppalaiset ohjesäännöt olisivat siten merkityksettömiä ja mahdollisesti vaarallisia. Toiset katsoivat, että olisi hyödyllistä pyrkiä määrittämään kohtuuhintaisuuden perusteet Euroopan tasolla sen varmistamiseksi, että kaikilla Euroopan kansalaisilla on mahdollisuus käyttää aidosti kohtuuhintaisia viestintäpalveluja. Yksi ehdokkuutta hakeneista valtioista kiinnitti huomiota Keski- ja Itä-Euroopan maiden erityisiin ongelmiin pyrkimyksissä varmistaa kohtuuhintaisuus.

2.6. Käyttäjien ja kuluttajien oikeudet

2.6.1. Henkilötietojen ja yksityisyyden suojaaminen

Valtaosa vastaajista oli yhtä mieltä siitä, että telealan tietosuojadirektiiviä [10] olisi syytä päivittää teknisen kehityksen mukaisesti.

[10] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/66/EY, annettu 15 päivänä joulukuuta 1997, henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta televiestinnän alalla (EYVL L 24, 30.1.98, s. 1 "telealan tietosuojadirektiivi").

Tästä huolimatta muutamat vastaajista, etenkin yritysten edustajat, katsoivat, että koska alalla on jo hyväksytty laaja-alainen lainsäädäntö (eli yleinen tietosuojadirektiivi [11]), alakohtainen lainsäädäntö on tarpeeton. Muutamat totesivat, että yleisen direktiivin mukainen viestintäalan säännöstö olisi joustavampi väline kuin voimassa oleva alakohtainen direktiivi.

[11] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/46/EY, annettu 24 päivänä lokakuuta 1995, yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (EYVL L 281, 23.11.1995, s. 31, "yleinen tietosuojadirektiivi")

Muut, etenkin sääntelyviranomaiset, olivat komission kanssa samaa mieltä siitä, että nykyistä telealan tietosuojadirektiiviä on syytä tarkistaa, etenkin direktiivin niiden alojen selventämiseksi, jotka ovat aiheuttaneet jäsenvaltioille täytäntöönpano-ongelmia.

2.6.2. Yleiseurooppalainen hätänumero (112)

Jäsenvaltiot, sääntelyviranomaiset ja kuluttajajärjestöt kannattivat ehdotusta, jonka mukaan hätäpuhelun (myös yleiseurooppalaisen hätänumeron) tilaajan sijaintia koskevat tiedot on pystyttävä antamaan hätäpalveluille viimeistään 1. tammikuuta 2003.

Monet verkko-operaattorit ilmaisivat olevansa huolestuneita tällaisen vaatimuksen asettamisesta. Toiset epäilivät etenkin sitä, onko täytäntöönpanon aikataulu realistinen. Toiset viittasivat tämän alan sääntelyyn liittyvään vaaraan, kun operaattorit valmistelevat jo tällaisen toiminteen käyttöönottoa. Toiset katsoivat, että tällainen velvoite olisi kallis toteuttaa, ja se toisi mukanaan merkittäviä rajoitteita. Toiset vaativat myös täytäntöönpanon jonkin muotoista yleiseurooppalaista yhteensovittamista alan toimijoiden kesken. Operaattorit olivat yleisesti samaa mieltä siitä, että tällainen yleisen edun mukainen velvoite olisi rahoitettava valtion talousarviosta.

2.6.3. Valitusten käsittely ja riitojen ratkaisu

Vastaajat kannattivat yleisesti sen varmistamista, että käyttäjien ja kuluttajien saatavilla on yksinkertaiset ja kohtuuhintaiset valitusten käsittely- ja riitojen ratkaisumenettelyt, ja että tällaisten järjestelmien perusperiaatteista tulisi sopia Euroopan tasolla. Käyttäjä- ja kuluttajajärjestöt kannattivat laajalti komission ehdotusta myöntää viestintää käsittelevälle korkean tason ryhmälle valtuudet ratkaista rajat ylittävät riidat. Sääntelyviranomaiset eivät olleet asiasta yhtä vakuuttuneita, vaan ne katsoivat, että kansallisten sääntelyviranomaisten väliset kahdenväliset sopimukset olisivat tarkoituksenmukaisempia. Muutamat jäsenvaltiot olivat myös huolissaan siitä, että neuvoa-antavalle elimelle annetaan lähes oikeudelliset toimivaltuudet.

2.6.4. Tariffien avoimuus

Kaikki tahot kannattivat laajalti kuluttajatariffien avoimuuden parantamista. Siitä, miten tämä voidaan parhaiten saavuttaa, oltiin kuitenkin eri mieltä. Operaattorit vastustivat yleisesti puhelukohtaisten tariffien avoimuutta koskevia oikeudellisia velvoitteita. Ne katsoivat, että kilpailun luonteen vuoksi operaattorien välittömän edun mukaista on varmistaa, että kuluttajat ovat hyvin perillä heille tarjottavien palvelujen hinnoista. Ne uskoivat, että puhelukohtaisten tariffitietojen käyttöönotto voisi jähmettää tariffirakenteet ja vaikeuttaa tariffiuudistusten toteuttamista. Monet olivat kuitenkin valmiita harkitsemaan itsesääntelyyn pohjautuvia ratkaisuja avoimuuden lisäämiseksi.

Sääntelyviranomaiset sekä käyttäjä- ja kuluttajajärjestöt halusivat valmistaa, että kuluttajilla on tarkkaa ja avointa tietoa tariffeista. Ne vaativat, että saatavilla olevia vaihtoehtoja, myös puhelukohtaisia tariffitietoja, on tutkittava lisää, ennen kuin päätetään jonkin tietyn teknisen ratkaisun valitsemisesta.

2.6.5. Palvelujen laatu

Operaattorit katsoivat, että kilpailulle avoimilla markkinoilla palvelujen laatua koskevan kysymyksen ei pitäisi huolestuttaa sääntelyviranomaisia. Laatu on yksi niistä asioista, joista operaattorit kilpailisivat. Ne eivät kannattaneet komission ehdotusta varata sääntelyviranomaisille valtuudet puuttua asiaan.

Sääntelyviranomaiset katsoivat, että tällaisten valtuuksien säilyttäminen on välttämätöntä, jotta voidaan suojella kuluttajia.

2.6.6. Suositeltavat ja pakolliset palvelut

Vastaajat kannattivat laajalti ehdotusta kumota kiinteitä yhteyksiä koskeva direktiivi [12], kun kilpailu niiden tarjonnasta on riittävää. Useimmat olivat sitä mieltä, että kun uusi järjestelmä pannaan aikanaan täytäntöön, markkinat ovat riittävän kilpailukykyiset, jotta direktiivin kumoaminen on perusteltua. Muutamat operaattorit halusivat kuitenkin, että päätös kumota kiinteitä yhteyksiä koskevan direktiivin säännökset olisi tehtävä markkinoilla tuolloin vallitsevan kilpailun tason analyysin perusteella.

[12] Neuvoston direktiivi, annettu 5 päivänä kesäkuuta 1992, avoimen verkon tarjoamisen soveltamisesta kiinteisiin johtoihin (92/44/ETY, EYVL L 165, 19.6.1992, s. 27), sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 97/51/EY (EYVL L 295, 29.10.1997, s. 23, "kiinteiden yhteyksien direktiivi").

2.7. Numerointi, nimeäminen ja osoitteiden antaminen

2.7.1. Numeron siirrettävyys matkaviestinverkoissa

Käyttäjä- ja kuluttajajärjestöt kannattivat voimakkaasti matkaviestinkäyttäjien numeroiden siirrettävyyttä koskevan velvoitteen asettamista. Ne katsoivat, että etenkin yritysasiakkaat ovat sidottuja johonkin tiettyyn verkkoon, koska numeron siirrettävyyttä ei ole toteutettu. Ne katsoivat myös, ettei numeron siirrettävyys ole ainoastaan kilpailutoimenpide, vaan käyttäjällä on siihen myös oikeus.

Myös sääntelyviranomaiset kannattivat yleisesti tämän velvoitteen asettamista. Niiden jäsenvaltioiden sääntelyviranomaiset, joissa tämä toiminto on jo otettu käyttöön, totesivat sen toimivan tehokkaasti.

Monet matkaviestinoperaattorit (etenkin operaattorit, joille on myönnetty ensimmäisinä toimilupa niiden omilla kansallisilla markkinoilla) vastustivat numeron siirrettävyyttä koskevan velvoitteen asettamista. Ne katsoivat, että numeron siirrettävyys on toimenpide, jolla pyritään ratkaisemaan kiinteiden verkkojen markkinoiden kilpailussa esiintyvät puutteet; sitä ei tulisi määrätä pakolliseksi kilpailulle avoimilla matkaviestinmarkkinoilla. Ne katsoivat myös, että täytäntöönpanokustannukset olisivat huomattavat, eivätkä ne olisi oikeassa suhteessa toimenpiteestä todennäköisesti saatavaan hyötyyn nähden.

Muut matkaviestinoperaattorit, joista valtaosa oli GSM-1800-verkkoja ylläpitäviä uusia tulokkaita, kannattivat kuitenkin tällaisen velvoitteen asettamista. Etenkin muutamat uudet operaattorit, jotka toimivat jäsenvaltioissa, joissa numeron siirrettävyys on jo toteutettu, katsoivat, että ne ovat hyötyneet velvoitteen asettamisesta. Ne myönsivät, että täytäntöönpanoon liittyvät siirtymäjärjestelyt eivät ole parhaat mahdolliset, mutta älykkäiden verkkoympäristöjen käyttö helpottaisi täytäntöönpanoa.

2.7.2. Kansallisten älyverkkotietokantojen yhteentoimivuus

Useat jäsenvaltiot ja sääntelyviranomaiset toistivat uudelleentarkastelua koskevassa tiedonannossa ilmaistut huolenaiheet siitä, että numeron siirrettävyyden mahdollistavien kansallisten älyverkkotietokantojen (IN) yhteentoimivuuden varmistamiseksi tehdyt toimet ovat riittämättömiä. Ne katsoivat kuitenkin, että tässä vaiheessa toimien olisi keskityttävä vapaaehtoisen yhteentoimivuuden kannustamiseen eikä niinkään oikeudellisen velvoitteen asettamiseen.

2.8. Erityiset kilpailunäkökohdat

2.8.1. Markkinamääritelmä

Televiestinnän nykyisessä sääntelyjärjestelmässä on esitetty erikoismarkkinoita koskevat määritelmät, joiden perusteella näitä markkinoita säädellään. Uudelleentarkastelua koskevassa tiedonannossa omaksutun kannan mukaan tällainen lähestymistapa ei voi olla kestävä uudessa järjestelmässä, sillä markkinat kehittyvät yhä nopeammin. Tämän vuoksi komissio ehdotti, että kansallisten sääntelyviranomaisten tehtävänä olisi laatia markkinamääritelmät ennakkosääntelyä varten komission suositusten pohjalta.

Useimmat vastaajista kannattivat periaatteessa tätä lähestymistapaa, vaikka muutamat olivat sitä mieltä, että se voisi myös aiheuttaa eroja sääntelyviranomaisen päätöksenteossa eri puolilla EU:ta. Tässä yhteydessä korostettiin niin komission suositusten tärkeyttä kuin myös kansallisten sääntelyviranomaisten ja kansallisten kilpailuviranomaisten tehokkaan yhteistyön tarvetta. Valtaosa alan edustajista suhtautui tyytyväisesti komission näkemykseen, jonka mukaan se piti puhelun muodostamispalveluja, kauttakulkupalveluja ja puhelinliikenteen päättämispalveluja erillisinä markkinoina, joilla kilpailun taso on erilainen. Muutamat uudet tulokkaat ilmoittivat kuitenkin olevansa huolissaan siitä, että uusi järjestelmä antaa vakiintuneille operaattoreille mahdollisuuden laajentaa markkina-asemaansa muille alaan liittyville markkinoille.

Lisäksi muutamat vastaajat olivat huolissaan siitä, että kansalliset sääntelyviranomaiset voisivat pyrkiä käyttämään markkinamääritelmää keinona säännellä jotain tiettyä tilannetta, esimerkiksi määrittelemällä markkinat hyvin ahtaasti siten, että varmistetaan, että operaattorilla on riittävän suuri markkinaosuus sääntelyn perustelemiseksi. Toiset ilmaisivat olevansa yleisesti huolissaan markkinoiden määrittelemisessä käytettävistä menettelyistä.

2.8.2. Merkittävä ja määräävä markkina-asema

Vastaajat olivat yleisesti samaa mieltä siitä, että ennakkosääntely on jatkossakin välttämätöntä kilpailun korvikkeena sellaisilla markkinoilla, joilla kilpailu ei ole riittävän vakiintunutta. Muutamat katsoivat, että jos kilpailu on riittävää tietyillä markkinoilla, ei ole mitään tarvetta asettaa vaativampia velvoitteita. Uudet tulokkaat olivat kuitenkin huolissaan siitä, että vaikka markkinat olisivatkin kilpailukykyiset, vakiintuneet operaattorit pystyisivät ehkä laajentamaan markkina-asemaansa muilta kilpailukyvyttömiltä markkinoilta kyseisille kilpailukykyisille markkinoille, jolloin ne kilpailisivat epäoikeudenmukaisesti uusien tulokkaiden kanssa.

Useimmat vastaajista vastustivat kuitenkin komission ehdotuksia ottaa käyttöön kaksi sääntelykynnystä. Useimmat puolsivat yhden kynnyksen käyttöönottoa, mutta siitä, mikä tämä kynnys olisi, ei päästy yhteisymmärrykseen. Kiinteän verkon uudet tulokkaat ja useimmat sääntelyviranomaiset vaativat, että markkina-asemaltaan merkittäviin operaattoreihin tällä hetkellä sovellettavat velvoitteet on säilytettävä, sillä ne katsoivat, että jos oikeudelliset velvoitteet, kuten kustannusten suhteuttaminen, asetetaan vain määräävässä markkina-asemassa oleville operaattoreille, uudet tulokkaat kohtaisivat todellisia ongelmia kilpaillessaan vakiintuneiden operaattorien kanssa. Ne katsoivat myös, että jos usealla markkinatoimijalla on yhteinen määräävä markkina-asema, mutta kenelläkään markkinatoimijalla ei ole yksin määräävää asemaa, sääntelyviranomaisilla ei olisi välineitä käsitellä tällaista markkina-asemaa. Useat vastaajat ilmoittivat olevansa huolissaan markkinaosuuden mittaamisesta, ja korostivat, että jos se mitataan arvon mukaan, vakiintuneiden operaattorien markkinaosuus on paljon alhaisempi, kuin jos se mitattaisiin määrän mukaan.

Ne, jotka kannattivat määräävää markkina-asemaa koskevan käsitteen käyttämistä ennakkovelvoitteiden kynnyksenä, katsoivat, että uusi järjestelmä voi heijastaa aidosti tavoitetta pitää sääntely mahdollisimman vähäisenä vain, jos painopiste asetetaan määräävään markkina-asemaan. Ennakkosääntely on perusteltua kilpailun turvaamiseksi vain, jos operaattorilla on määräävä markkina-asema. Ne katsoivat, että merkittävää markkina-asemaa koskeva käsite antaa sääntelyviranomaisille liian suuren vapauden puuttua asiaan tarpeettomasti kilpailulle avoimilla markkinoilla.

Radio- ja televisioyhtiöt kannattivat yleisesti lähestymistapaa, jonka mukaan kaikille infrastruktuurin tarjoajille asetetaan velvoite antaa käyttöoikeudet oikeudenmukaisin, kohtuullisin ja tasapuolisin perustein.

Muutamat vastaajista eivät olleet tyytyväisiä käsitteen "määräävä markkina-asema" käyttöön. Niiden mielestä tämän käsitteen käyttö ennakkosääntelyn yhteydessä johtaisi vertailuun kilpailulainsäädännön kanssa, mikä voisi puolestaan johtaa erilaiseen oikeuskäytäntöön kilpailusääntöjen ja alakohtaisten sääntöjen osalta. Operaattori haluaisi välttää sen, että myöhemmin mahdollisesti syntyvässä kilpailulainsäädännön mukaisen määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskevassa oikeusriidassa sen asema heikentyisi siksi, että kansallinen sääntelyviranomainen katsoo, että uuden järjestelmän mukaan kyseisellä operaattorilla on määräävä markkina-asema. Tällaiset operaattorit pyrkisivät kyseenalaistamaan määräävän markkina-asemansa.

2.9. Hallinnolliset järjestelyt

2.9.1. Viestintäkomitea (COCOM) ja viestintää käsittelevä korkean tason ryhmä (HLCG)

Vastaajat kannattivat laajalti komission ehdotusta kehittää nykyisiä sääntelyrakenteita eurooppalaisen sääntelyviranomaisen perustamisen sijasta. Viestintäkomitea (COCOM) ja viestintää käsittelevä korkean tason ryhmä (HLCG) saivat kannatusta useimmilta vastaajilta, jotka katsoivat, että näillä ehdotuksilla parannettaisiin päätöksenteon yhdenmukaisuutta kaikkialla EU:ssa.

Yritysten edustajien ja käyttäjäjärjestöjen selvä enemmistö kannatti viestintäkomitean ja viestintää käsittelevän korkean tason ryhmän toiminnan avoimuutta, ja monet vastaajat vaativat yritysten ja muiden asianosaisten yhteydenpidon organisoimista tai osallistumista toimiin.

Sääntelyviranomaiset kannattivat laajalti nykyisen ONP-komitean ja toimilupakomitean korvaamista viestintäkomitealla. Ne suhtautuivat kuitenkin epäilevämmin viestintää käsittelevään korkean tason ryhmään. Ne kyseenalaistivat viestintää käsittelevän korkean tason ryhmän kyvyn suoriutua niistä tehtävistä, jotka sille oli annettu tiedonannossa. Muutamat kyseenalaistivat kokonaan tällaisen ryhmän tarpeen, sillä ne katsoivat että nykyinen riippumattomien sääntelyviranomaisten ryhmä (IRG) ja CEPT/ECTRA [13] kykenisivät suoriutumaan viestintää käsittelevän korkean tason ryhmälle asetetuista tehtävistä.

[13] Euroopan radio-, tele- ja postihallintojen yhteistyökonferenssin alainen Euroopan telehallintojen yhteistyökomitea.

Muutamat kansalliset viranomaiset epäilivät, olisiko tarkoituksenmukaista antaa HLCG:n kaltaiselle neuvoa-antavalle elimelle vastuu rajat ylittävien kuluttajariitojen ratkaisemisesta, sillä se on oikeudellinen tehtävä. Ne katsoivat, että tämä tehtävä tulisi antaa joko COCOM:lle tai se tulisi ratkaista sääntelyviranomaisten kahdenvälisillä järjestelyillä.

2.9.2. Kansalliset sääntelyviranomaiset

Vastaajat kannattivat yleisesti uudelleentarkastelua koskevassa tiedonannossa esitettyjä ehdotuksia lujittaa kansallisten sääntelyviranomaisten riippumattomuutta ja parantaa niiden päätöksenteon avoimuutta. Kuten on jo todettu, monet vastaajat vaativat yhteistyön lisäämistä kilpailuviranomaisten ja komission kanssa.

3. Uutta sääntelyjärjestelmää koskevat päätelmät

Uudelleentarkastelua koskevaan tiedonantoon liittyneestä kuulemisesta saatujen vastausten arvioinnin perusteella komissio esittää jäljempänä päätelmänsä uudesta sääntelyjärjestelmästä. Tässä luvussa esitetään yhteenveto niistä pääkohdista, joihin komissio nojautuu valmistellessaan ehdotuksia direktiiveiksi, jotka muodostavat ajan tasalle saatetun sääntelyjärjestelmän.

Jäljempänä esitetyt suuntaviivat voidaan jakaa kolmeen luokkaan:

* Suuntaviivat, jotka perustuvat kuulemisen yhteydessä laajaa kannatusta saaneisiin toimintaperiaate-ehdotuksiin. Komissio pitää nämä ehdotukset ennallaan.

* Suuntaviivat, jotka perustuvat toimintaperiaate-ehdotuksiin, joiden osalta julkisessa kuulemisessa esiintyi eriäviä mielipiteitä, kuten tämän tiedonannon luvussa 2 on esitetty. Komissio on päättänyt säilyttää alkuperäisen ehdotuksen kaikilla aloilla yhtä alaa lukuun ottamatta. Tämä ala koskee käyttöoikeuksia ja yhteenliittämistä, joiden osalta komissio on päättänyt, että se ei ota käyttöön kahta kynnystä käyttöoikeuksia ja yhteenliittämistä koskeville ennakkovelvoitteille. Tämän sijaan se ehdottaa uutta lähestymistapaa tällä alalla, ja se kuvataan yksityiskohtaisesti kohdassa 3.3.

* Suuntaviivat, joita ei ehdotettu erikseen uudelleentarkastelua koskevassa tiedonannossa. Näitä ovat markkina-asemaltaan merkittävien operaattorien velvollisuus antaa tilaajayhteyden eriytettyjen osien käyttöoikeus ja komissiolle suunniteltu oikeus kyseenalaistaa kansallisten sääntelyviranomaisten päätökset ja vaatia niitä peruuttamaan päätöksensä, jos komissio katsoo, että ne eivät ole perusteltuja sääntelyjärjestelmän nojalla.

3.1. Laaja-alaiset säännökset

Komissio ehdottaa, että uudelleentarkastelua koskevassa tiedonannossa esitetyt tavoitteet ja, jos tarkoituksenmukaista, periaatteet sisällytetään uuteen järjestelmään ja että kansalliset sääntelyviranomaiset olisivat velvoitettuja käyttämään niitä päätöstensä perustana.

Uusi järjestelmä kattaa kaikki viestinnän perusrakenteet ja niihin liittyvät palvelut, siten kuin on ehdotettu, ja sillä otetaan käyttöön asianmukaiset määritelmät. Kyseisten perusrakenteiden välityksellä tarjottavat palvelut, esim. radio- ja televisiopalvelut tai tietoyhteiskuntapalvelut, ovat sen soveltamisalan ulkopuolella. Se perustuu näin ollen siirron ja sisällön sääntelyn erottamiseen toisistaan. [14]

[14] Katso alaviite 2.

Komissio katsoo, että eräs tehokas keino lisätä uuden sääntelykehyksen ehdottoman välttämätöntä joustavuutta voisi olla suositusten ja ohjesääntöjen laajempi käyttö. Se ottaa huomioon asianosaisten oikeutetut huolet tällaisten toimien avoimuudesta, tehokkuudesta, oikeusvarmuudesta ja demokraattisesta valvonnasta.

Uudella järjestelmällä asetetaan myös kansallisille sääntelyviranomaisille niukkojen resurssien hallintaa koskevat säännöt.

Radiotaajuuksien osalta järjestelmällä tehdään selväksi, että jäsenvaltiot voivat jatkossakin ottaa käyttöön huutokauppa- ja muita taajuuksien hinnoittelumekanismeja taajuuksien antamiseksi, jos ne katsovat, että ne ovat välttämättömiä radiotaajuuksien optimaalisen käytön varmistamiseksi. Radiotaajuuksien käytön tehostamiseksi ja sen joustavuuden lisäämiseksi järjestelmällä sallitaan jäsenvaltioiden harjoittaa myös radiotaajuuksien jälleenmyyntiä - mutta sitä ei määrätä pakolliseksi. Uuteen sääntelyjärjestelmään sisällytetään kuitenkin asianmukaisia sääntelyllisiä suojatoimia, kuten uudelleentarkastelua koskevassa tiedonannossa esitettiin, etenkin sen varmistamiseksi, että kansalliset sääntelyviranomaiset valvovat liiketoimia.

Numeroinnin osalta säilytetään numeroinnin hallintaa koskevat voimassa olevat säännöt ja tehdään selväksi, että kansalliset sääntelyviranomaiset ovat vastuussa kaikista numerointiresursseista, vakiintuneiden operaattorien valvomat numerointiresurssit mukaan luettuina.

Internetin nimihallinnon osalta komissio varmistaa, että kansalliset rekisterit eivät aiheuta epäoikeudenmukaista syrjintää domain-osoitteita koskevien kansallisten hakemusten ja muista jäsenvaltioista tulevien hakemusten välillä.

Komissio aikoo ehdottaa viestintäkomitean ja viestintää käsittelevän korkean tason ryhmän perustamista. Lainsäädäntöehdotuksissa määritetään selvästi näille kummallekin annettavat tehtävät. Uudella järjestelmällä varmistetaan myös, että säännökset, joilla määritetään kansallisten sääntelyviranomaisten toimivalta ja riippumattomuus, ovat asianmukaisia ja etenkin että kansalliset sääntelyviranomaiset ja kilpailuviranomaiset tekevät tehokasta yhteistyötä.

Uusi järjestelmä sisältää kahdentyyppisiä säännöksiä. Säännöksiä, jotka on laadittu ensisijassa kilpailuun siirtymisen ohjaamiseksi (esim. infrastruktuurin käyttöoikeuksia koskevat velvoitteet), sovelletaan tiettyihin yrityksiin niiden markkina-aseman mukaan. Tällaiset säännökset poistetaan sitä mukaa, kun kilpailu lisääntyy (aihetta käsitellään kohdassa 3.3). Säännökset, joilla on tarkoitus täyttää yleistä etua koskevat tavoitteet (esim. alakohtaiset kuluttajansuojaa koskevat säännöt, joita tarkastellaan etenkin kohdassa 3.4), pysyvät muuttumattomina kilpailun tasosta riippumatta, ja niitä sovelletaan tiettyjen markkinoiden kaikkiin toimijoihin.

3.2. Toimiluvat ja valtuutukset

Kuulemisen yhteydessä saadun valtavan kannatuksen perusteella komissio katsoo, että jäsenvaltiot tulisi velvoittaa käyttämään yleisiä valtuutuksia kaikkien viestintäpalvelujen ja -verkkojen valtuuttamisen perustana. Tämän lisäksi yksittäisille organisaatioille myönnetään taajuus- tai numerointiresurssien erityiset käyttöoikeudet, jos se on perusteltua. Jos taajuuskaistat on kuitenkin yhdenmukaistettu ja jos CEPTissä on sovittu yhteisistä valintaperusteista ja -menettelyistä (esim. muutamien satelliittipalvelujen osalta), uudella järjestelmällä varmistetaan, että tällaiset kansalliset taajuuksien käyttöoikeudet eivät rajoita tai viivästytä palvelujen käyttöä asettamalla lisäehtoja.

Koska verkkojen rakennus- ja sijoitusmahdollisuudet eivät ole organisaatiokohtaisia, komissio ei ole vakuuttunut siitä, että erityiset käyttöoikeudet olisivat perusteltuja tällaisten resurssien käytössä, mutta se ymmärtää sääntelyviranomaisten ja operaattorien asiaa koskevat oikeutetut huolet ja ottaa ne huomioon uudessa valtuutusjärjestelmässä.

Komissio uskoo, että näillä toimenpiteillä parannetaan merkittävästi valtuutusjärjestelmien yhdenmukaisuutta kaikkialla EU:ssa ja poistetaan useita tarpeettomia säännöksiä.

Komission aikomuksena on pitää erityiset käyttöoikeudet erillään palvelujen yleisistä valtuutuksista. Myös yleisiin valtuutuksiin ja erityisiin käyttöoikeuksiin liittyvät ehdot pidetään tiukasti erillään. Komissio katsoo, että tällä parannetaan merkittävästi valtuutusehtojen avoimuutta operaattorien kannalta. Komissio määrittää lainsäädännössä luettelon niistä ehdoista, jotka voidaan enintään liittää valtuutuksiin, ja varmistaa, että tämä luettelo rajoittuu vain niihin ehtoihin, jotka ovat ehdottoman välttämättömiä.

Maksujen osalta komissio katsoo, että hintojen vaihtelu eri puolilla EU:ta osoittaa, että maksujen suuruutta sääntelevä periaate [15] on muotoiltu nykyisessä järjestelmässä puutteellisesti. Se aikoo lujittaa tätä periaatetta niin, että samalla varmistetaan, että alalla perittävät maksut ovat riittäviä kattamaan kansallisten sääntelyviranomaisten toimien kustannukset. Se katsoo, että maksujen vertailuanalyysia koskevat ohjesäännöt voisivat olla hyödyllisiä, sillä niillä voitaisiin parantaa toimilupamaksujen yhdenmukaisuutta kaikkialla EU:ssa.

[15] Määritetty telepalvelualan yleisten valtuutusten ja yksittäisten toimilupien yhteisistä puitteista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/13/EY 6 artiklassa.

3.3. Käyttöoikeudet ja yhteenliittäminen

Uusilla direktiiveillä määritetään väylä, jota pitkin siirrytään telealan nykyisestä alakohtaisesta sääntelystä kohti kilpailusääntöjä nojautuen julkisessa kuulemisessa saavutettuun yhteisymmärrykseen rajoittaa alakohtainen sääntely aloille, joilla tällainen sääntely on välttämätöntä. Saatujen vastausten perusteella komissio katsoo kuitenkin, että sen ehdotus ottaa käyttöön kaksi ennakkosääntelykynnystä (merkittävä ja määräävä markkina-asema) ei todennäköisesti ole tehokas.

Komissio katsoo, että tarvitaan nykyistä merkittävän markkina-aseman käsitettä joustavampi mekanismi, jolla voidaan päättää, milloin on välttämätöntä asettaa ennakkosääntöjä, ja joka perustuisi taloudelliseen markkina-analyysiin ja operaattorin markkina-aseman todellisten taustatekijöiden yksilöimiseen tietyillä markkinoilla tai tietyllä markkinasegmentillä. Tämän mekanismin etuna on se, että kansallisten sääntelyviranomaisten on helpompi sovittaa sääntelykehys omaan kansalliseen tilanteeseensa niin, että samalla säilytetään yhtenäismarkkinoiden yhtenäisyys tehokkaiden Euroopan tason yhteistoimintamenettelyjen avulla.

Komissio ehdottaa tämän vuoksi, että mukautetaan merkittävää markkina-asemaa koskevaa käsitettä ja käytetään sitä käyttöoikeuksia ja yhteenliittämistä koskevien ennakkovelvoitteiden asettamisen perustana. Tämä tarkoittaisi erityisesti sitä, että määritelmästä poistettaisiin 25 prosentin markkinaosuuden kynnys. Tämän sijasta määritelmä perustuisi määräävään markkina-asemaan tietyillä markkinoilla, joka määritettäisiin yhdenmukaisesti EY:n kilpailulainsäädännön kanssa, ja tätä käsitettä käytettäisiin laukaisevana tekijänä rasittavammille ennakkovelvoitteille ja se kattaisi kaikki näkökohdat, mukaan luettuina yhteinen määräävä markkina-asema ja markkina-aseman laajentaminen muille alaan liittyville markkinoille.

Kansalliset sääntelyviranomaiset määrittäisivät yritysten markkina-aseman merkittäväksi, jos:

- yritys on rahoittanut infrastruktuurinsa joko osittain tai kokonaan sellaisten erityisten ja yksinomaisten oikeuksien pohjalta, jotka on myöhemmin kumottu, ja markkinoille pääsyn, etenkin verkkoinfrastruktuurin rakentamisen, esteenä on huomattavia lainsäädäntöön perustuvia teknisiä tai taloudellisia esteitä; ja/tai

- kyseinen yritys koostuu vertikaalisesti yhdentyneistä osista, ja sen kilpailijoiden on välttämätöntä saada oikeudet käyttää joitakin sen toiminteita, jotta ne voisivat kilpailla sen kanssa tarjontaketjun loppupään markkinoilla;

ja jos sekä kansallisen että EU:n kilpailulainsäädännön mukaiset ratkaisut ovat riittämättömiä sen varmistamiseksi, että kyseisten markkinoiden kilpailu on tehokasta ja valikoima riittävää.

Merkittävässä markkina-asemassa olevalle yritykselle asetettavat joko yksittäiset tai yhdistetyt velvoitetyypit luetellaan tyhjentävästi uusissa direktiiveissä. Tällaisia velvoitteita voivat olla muun muassa:

- syrjimättömyys ja avoimuus, johon kuuluu erillinen kirjanpito, etenkin vertikaalista yhdentymistä ja markkina-aseman laajentamista muille alaan liittyville markkinoille koskevien kysymysten ratkaisemiseksi

- palvelujen hinnoittelu, kustannusten suhteuttaminen mukaan luettuna, etenkin sellaisten alojen tarkastelemiseksi, joilla kilpailu ei ole riittävän tehokasta hintojen sääntelemiseksi

- eriytettyjen verkon osien ja/tai niihin liittyvien toiminteiden käyttöoikeus, mukaan luettuina tietyt palvelut, jotka ovat välttämättömiä palvelujen yhteentoimivuuden varmistamiseksi, etenkin jos operaattori valvoo toimintoa, jolla on olennainen merkitys toiselle palveluntarjoajalle.

Kansalliset sääntelyviranomaiset laatisivat luettelon markkina-asemaltaan merkittävistä organisaatioista, jotta ennakkovelvoitteet voidaan panna täytäntöön, ja se toimittaisi komissiolle tämän luettelon tarkkoine määrityksineen asetetuista velvoitteista direktiivissä säädettävän ajan kuluessa. Tämän jälkeen kansalliset sääntelyviranomaiset määrittelisivät säännöllisesti asianomaiset markkinat ja markkinatoimijoiden aseman kyseisillä markkinoilla, jotta sääntelyvelvoitteet voidaan hyväksyä. Tällainen markkina-arvio tehtäisiin käyttämällä kilpailulainsäädännössä määritettyä menetelmää ja noudattamalla tarkkaan rajattuja määräaikoja. [16]

[16] Määräajat olisivat samat kuin yrityskeskittymien valvonnasta 21 päivänä joulukuuta 1989 annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 4064/89, sellaisena kuin se on muutettuna neuvoston asetuksella (EY) N:o 1310/97, annettu 30 päivänä kesäkuuta 1997.

Kansallisten sääntelyviranomaisten olisi tehtävä tämä arvio läheisessä yhteistyössä kansallisten kilpailuviranomaisten kanssa. Euroopan tason ohjesäännöillä helpotettaisiin kilpailulainsäädännön periaatteiden asianmukaista soveltamista, jotta vältetään sellainen erilaisten markkinamääritelmien käyttö eri jäsenvaltioissa, joka olisi vastoin yhtenäismarkkinoiden periaatteita.

Innovaatioesteiden välttämiseksi uudella järjestelmällä varmistettaisiin, että kansalliset sääntelyviranomaiset eivät aseta määräävään markkina-asemaan perustuvia velvoitteita pienillä, hiljattain kehittyneillä markkinoilla, joilla markkinajohtajalla on käytännössä todennäköisesti huomattava markkinaosuus.

Oikeusvarmuus varmistettaisiin esittämällä direktiivissä tyhjentävä luettelo niistä velvoitteista, jotka operaattoreille voidaan asettaa, samoin kuin laatimalla selvät ja yksiselitteiset menettelysäännöt, joiden avulla arvioidaan markkina-asema ja perustellaan velvoitteet. Kansalliset sääntelyviranomaiset olisivat velvoitettuja toimimaan avoimesti ja perustelemaan päätöksensä sekä kilpailulainsäädännön oikeuskäytännön että komission julkaisemien ennalta määritettyjen ohjesääntöjen nojalla, joilla on tarkoitus ottaa käyttöön yhteiset, puolueettomat perusteet, joilla minimoidaan sääntelyviranomaisten harkintavaltaan perustuvien päätösten tarve. Kuten uudelleentarkastelua koskevassa tiedonannossa todettiin, on tärkeää ottaa käyttöön tehokkaat EU-tason yhteensovittamismenettelyt, jotta varmistetaan, että säännöt pannaan täytäntöön yhdenmukaisesti. Eräs tapa toteuttaa tämä olisi antaa komissiolle oikeus kyseenalaistaa kansallisten sääntelyviranomaisten päätökset ja vaatia niitä tarvittaessa peruuttamaan ne, jos se katsoo, että päätökset eivät ole perusteltuja sääntelyjärjestelmän nojalla. Päättäessään tällaisista toimista komissio kuulisi viestintää käsittelevää korkean tason ryhmää ja tarvittaessa viestintäkomiteaa. Tämä tapahtuisi puuttumatta sopimuksessa määrättyihin komission oikeuksiin.

Tällä menetelmällä voitaisiin alustavasti mahdollistaa nykyisellä sääntelyjärjestelmällä asetettujen velvoitteiden saumaton jatkaminen, mikäli ne ovat välttämättömiä jatkossakin. Kansalliset sääntelyviranomaiset olisivat kuitenkin velvollisia tarkastelemaan säännöllisesti tarvetta ylläpitää näitä velvoitteita. Yleisen edun mukaisiin tavoitteisiin liittyvät säännökset - jotka ovat riippumattomia markkinoilla käytävän kilpailun tasosta - pysyisivät tietenkin ennallaan.

Uudelleentarkastelua koskevassa tiedonannossa mainittuja erityisiä oikeudellisia velvoitteita käsiteltäisiin pääosin edellä esitetyn järjestelmän puitteissa. Yhteisön lainsäädännössä ei näin ollen olisi mitään erityisiä oikeudellisia velvoitteita, joilla määrätään esim. palveluntarjoajien oikeudesta käyttää televisioverkkoja tai matkaviestinverkkoja, tai matkaviestinkäyttäjien operaattorin valinnasta tai ennaltavalinnasta (näin mukautettaisiin uudelleentarkastelua koskevassa tiedonannossa esitettyä kantaa käyttöoikeuksiin ja yhteenliittämiseen). Tämä tarkoittaisi sitä, että tällaisten käyttöoikeuksien antamista koskevan velvoitteen asettamisesta infrastruktuurin omistajille voitaisiin päättää vallitsevien markkinaolojen, kilpailun tehokkuuden ja kuluttajien valinnanvapauden perusteella. [17]

[17] Huom: "lähetysvelvoitteita", jotka koskevat myös sisällöntarjoajien mahdollisuutta käyttää viestintäinfrastruktuuria, käsitellään tämän tiedonannon kohdassa 3.4.

Yhteenliittämisen osalta ehdotetaan, että säilytetään kaikkien osapuolten voimassa olevat oikeudet ja velvoitteet neuvotella yhteenliittämisestä sekä sääntelyviranomaisten oikeudet ratkaista riidat. Merkittävässä markkina-asemassa oleviin operaattoreihin tällä hetkellä sovellettaviin muihin velvoitteisiin tehtävät muutokset toteutettaisiin edellä hahmotellun menettelyn mukaisesti.

Ehdollisen pääsyn järjestelmän osalta säilytettäisiin direktiivissä 95/47/EY säädetyt voimassa olevat velvoitteet, joiden mukaan kaikkien ehdollisen pääsyn järjestelmän ylläpitäjien on annettava käyttöoikeudet oikeudenmukaisin, kohtuullisin ja tasapuolisin ehdoin. Näitä ehtoja tarkasteltaisiin uudelleen edellä hahmotellun menettelyn puitteissa, minkä jälkeen kyseisiä velvoitteita voitaisiin väljentää tai mahdollisesti laajentaa, jos se on perusteltua toteutetun markkina-analyysin perusteella, esim. sovellusohjelmaliitäntää (API) tai sähköisiä ohjelmaoppaita (EPG) koskevien kysymysten osalta.

Tällä hetkellä käynnissä olevien toimien lisäksi kyseisillä markkinoilla merkittävän markkina-aseman saavuttaneille operaattoreille asetettaisiin velvoite antaa tilaajayhteyksien eriytettyjen osien käyttöoikeudet.

3.4. Yleispalvelu ja muut käyttäjien ja kuluttajien oikeudet

Käyttäjien ja kuluttajien oikeuksia ja yleispalvelua koskevalla uudella direktiivillä varmistetaan, että kaikilla kansalaisilla on mahdollisuus käyttää kohtuuhintaista yleispalvelua, ja sillä säilytetään yleispalvelun nykyinen soveltamisala [18], mutta se sisältää myös soveltamisalan säännöllistä uudelleentarkastelua koskevan velvoitteen. Ehdotetussa direktiivissä esitetään tässä uudelleentarkastelussa noudatettava menettely ja sovellettavat periaatteet ja perusteet. Kuten tiedonannossa kuitenkin todettiin, kun tarkastellaan, tulisiko jokin tietty palvelu sisällyttää yleispalvelun soveltamisalaan, on tehtävä markkinalähtöinen analyysi palvelujen kysynnästä ja saatavuudesta ja poliittinen arvio palvelujen sosiaalisesta ja taloudellisesta suotavuudesta niin, että otetaan huomioon etenkin tavoite edistää sosiaalista osallisuutta tietoyhteiskunnassa kaikkialla Euroopassa.

[18] Yleispalvelun soveltamisala on määritetty puhelintoimintadirektiivin (98/19/EY) 2 ja 3 artiklassa siten, että se kattaa puheensiirron, telekopioyhteydet ja äänikaistaisen datansiirron modeemin avulla. Kiinteissä sijaintipaikoissa olevilla käyttäjillä on oltava mahdollisuus soittaa kotimaan- ja ulkomaanpuheluja sekä yhteys hätänumeropalveluihin (kotimaan numeroihin tai yleiseurooppalaiseen hätänumeroon 112). Määritelmä kattaa myös operaattoripalvelut, puhelinluettelopalvelut, yleisöpuhelimet ja erityislaitteiden tarjoamisen vammaisille tai henkilöille, joilla on sosiaalisia erityistarpeita.

Nykyisestä järjestelmästä saadun kokemuksen perusteella komissio katsoo, että useimmissa tapauksissa yleispalveluvelvoitteet eivät muodosta sellaista rasitetta ilmoitetulle yleispalvelun tarjoajalle, että erityiset rahoitusjärjestelmät olisivat välttämättömiä. Se hyväksyy kuitenkin sen, että muutamat jäsenvaltiot käyttävät niitä jatkossakin etenkin, kun otetaan huomioon Keski- ja Itä-Euroopan maiden liittyminen unioniin. Tämän vuoksi uudella järjestelmällä säilytetään jäsenvaltioiden oikeus ottaa käyttöön rahoitusjärjestelmiä, joilla yleispalvelun tarjoajalle annetaan korvausta, jos tällaisen palvelun tarjonta aiheuttaa kohtuuttoman rasitteen tehtävän saaneelle operaattorille. Se tutkii kuitenkin jatkossakin yksityiskohtaisesti tällaisia järjestelmiä, jotta varmistetaan, että ne ovat perusteltuja, avoimia ja oikeassa suhteessa.

Yleispalvelun kohtuuhintaisuutta koskevien ohjesääntöjen osalta komissio katsoo, että on suurempi tarve ottaa käyttöön ohjesäännöt, joiden perusteella kansalliset sääntelyviranomaiset voivat arvioida, ovatko hinnat kohtuullisia, eikä niinkään itse kohtuuhintaisuutta koskevia ohjesääntöjä. Uudella järjestelmällä varmistetaan myös, että kuluttajilla on viestintäpalvelukustannustensa hallinnan edellyttämät tiedot ja välineet.

Yritysasiakkaiden kiinteitä yhteyksiä koskevan kysymyksen osalta komissio panee merkille, että kuulemisessa kannatettiin laajalti kiinteitä yhteyksiä koskevien säännösten poistamista, kun kilpailu on riittävän avointa. Se varmistaa, että uudessa direktiivissä säilytetään kiinteitä yhteyksiä koskevat säännökset, ja erityisillä kynnyslausekkeilla varmistetaan, että sääntelyviranomaiset eivät enää voi asettaa tällaisia vaatimuksia, kun kiinteiden yhteyksien palveluvalikoima on riittävä käyttäjille.

Käyttäjien ja kuluttajien oikeuksien osalta komissio varmistaa, että uudella direktiivillä kuluttajia suojellaan kaupankäynnissä. Se vaatii avoimuutta viestintäpalvelujen tariffitiedoissa ja muissa käyttöehdoissa. Puhelukohtaisten hintatietojen antamista koskevan velvoitteen osalta komissio sitoutuu jatkossakin varmistamaan, että kuluttajilla on mahdollisuus saada tarkkaa ja avointa tietoa yksittäisten puhelujen hinnoista, myös verkkoyhteyden auki olemisesta aiheutuvista kustannuksista, ja uusi järjestelmä sisältää toimia, joilla kannustetaan tähän. Komissio aikoo myös tarkastella erityisten käyttjäjäryhmien, etenkin vammaisten, erityistarpeita.

Valitusten käsittelyä ja riitojen ratkaisua koskevan kysymyksen osalta komissio panee merkille eriävät mielipiteet kansallisten sääntelyviranomaisten ja viestintää käsittelevän korkean tason ryhmän toimivaltuuksista ja velvollisuuksista. Komissio sitoutuu kuitenkin jatkossakin varmistamaan, että kuluttajien saatavilla on yksinkertaiset ja kohtuuhintaiset riitojen ratkaisumenettelyt niin kansallisissa kuin rajat ylittävissä tapauksissa.

Tilaajan sijaintia koskevien tietojen antamista hätäpalveluille (numero 112 mukaan luettuna) koskevan velvoitteen osalta komissio katsoo, että operaattorit voitaisiin velvoittaa antamaan hätäpalvelupuhelun (yleiseurooppalaiseen hätänumeroon 112 soitetut puhelut mukaan luettuina) tilaajan sijaintia koskevat asianmukaiset tiedot. Tällainen toimenpide olisi kuluttajien edun mukainen, ja komissio panee merkille, että myös kansalliset sääntelyviranomaiset kannattavat tällaista velvoitetta. On ehdotettu, että perustetaan kaikista asianosaisista, myös operaattoreista ja hätäpalveluviranomaisista, muodostuva työryhmä, jonka tehtävänä olisi tarkastella yksityiskohtaisia täytäntöönpanokysymyksiä, jotka liittyvät myös yksityisyyteen.

Komissio panee merkille, että kuulemisessa kannatettiin laajalti matkaviestinkäyttäjien numeron siirrettävyyden täytäntöönpanoa, ja se aikoo esittää asiaa koskevat ehdotukset. Se tarkastelee tässä yhteydessä uusia tekniikoita hyödyntäviä parhaita saatavilla olevia ratkaisuja, jotta helpotetaan toiminteen täytäntöönpanoa. Uudella sääntelyjärjestelmällä varmistetaan, että matkaviestinverkkojen numeron siirrettävyyden täytäntöönpano ei johda siihen, että kaikkiin matkaviestinoperaattoreihin sovelletaan samaa puhelinliikenteen päättämisen hinnoittelua.

Lähetysvelvoitesääntöjen osalta komissio katsoo, että tällaiset säännöt ovat jatkossakin perusteluja digitaalisessa lähetystoiminnassa. Jäsenvaltiot voivat näin ollen jatkossakin asettaa verkko-operaattoreille lähetysvelvoitteita, joiden nojalla ne ovat velvoitettuja välittämään tietyt radio- ja televisiolähetykset. Komissio katsoo, että tällaisten sääntöjen on kuitenkin oltava oikeassa suhteessa, ja ne olisi rajoitettava sellaisiin kanaviin, joille on asetettu velvoite täyttää julkisen palvelun yleisradiotoimintaa koskeva tehtävä. Tällaisia sääntöjä olisi sovellettava vain tiettyjen yleisen edun mukaisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Etenkin tällaisten sääntöjen alaisille kaapelioperaattoreille olisi annettava kohtuullinen korvaus, kun otetaan huomioon julkisen palvelun yleisradiotoiminnan yleishyödyllinen luonne ja näiden yleisradiokanavien arvo operaattoreille.

3.5. Yksityisyys ja tietosuoja viestinnän alalla

Komissio panee merkille, että kuulemisessa kannatettiin telealan tietosuojadirektiivin päivittämistä, ja se aikoo esittää ehdotuksia sen varmistamiseksi, että viestintäalan tietosuojaa koskevat säännöt ovat tekniikasta riippumattomia ja selkeitä. Se tarkastelee tässä yhteydessä etenkin direktiivin voimassa olevia käsitteitä ja määritelmiä sekä sitä, kattavatko ne vanhojen telepalvelujen lisäksi myös uudet palvelut, kun verkkoihin ja ohjelmistoihin sulautetaan jatkuvasti uusia toiminteita.

4. Seuraavat vaiheet

Komissio arvioi, että ehdotukset direktiiveiksi esitetään tämän vuoden kesäkuussa, minkä jälkeen ne toimitetaan yhteisön toimielimille, jotta neuvosto ja Euroopan parlamentti voivat hyväksyä ne. Komissio kehottaa yhteisön toimielimiä tekemään kaikkensa, jotta nämä ehdotukset voidaan hyväksyä mahdollisimman varhain vuonna 2001 Lissabonin Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti ja jotta varmistetaan, että Euroopan viestintäala voi kehittyä edelleen.

Komissio pitää ensisijaisen tärkeänä, että yhteisön säännöstöön ehdotettujen muutosten vaikutuksista EU:n jäsenyyttä hakeneisiin valtioihin keskustellaan perusteellisesti neuvottelujen edetessä kyseisten valtioiden kanssa. Näin voidaan varmistaa, että liittyminen tapahtuu mahdollisimman joustavasti.

Komissio panee merkille, että GATS:n uusin kierros ja muut kansainväliset neuvottelut käydään todennäköisesti rinnakkain uutta järjestelmää koskevien yhteisön neuvottelujen kanssa. Se varmistaa, että uusi järjestelmä ja näiden neuvottelujen tulokset ovat kaikilta osin yhdenmukaisia.

LIITE

Luettelo vastaajista

Kansalliset hallintoviranomaiset, sääntelyviranomaiset ja muut viranomaiset

- Belgia

Belgian Institute of Postal Services & Telecommunications (IBPT/BIPT)

Ministère des télécommunications (tietoliikenteestä vastaava ministeriö)

Vlaamse Gemeenschap

Gouvernement de la Communauté Française de Belgique

Conseil Supérieur de l'Audiovisuel de Wallonie

- Tanska

Hallintoviranomaiset

- Saksa

Bundesregierung (liittohallitus)

Direktorenkonferenz der Landesmedienanstalten in der Bundesrepublik Deutschland DLM

Bundesamtes für Kommunikation (BAKOM)

- Espanja

Ministerio de Fomento (kehitysministeriö)

Concejal de Comunicación (Ayuntamiento de Gijón)

Gobierno de Canarias (Kanariansaarten hallintoviranomaiset)

- Ranska

Autorités françaises (Ranskan hallintoviranomaiset)

Autorité de régulation des télécommunications (ART-Telecom)

- Irlanti

Department of Public Enterprise

Irish Competition Authority (Irlannin kilpailuviranomainen)

Office of the Director of telecommunications Regulation (ODTR)

- Italia

Ministero delle comunicazioni (liikenneministeriö)

Autorità per le Garanzie nelle Comunicazioni (Agcom)

- Luxemburg

Hallintoviranomaiset

- Alankomaat

Hallintoviranomaiset

OPTA

- Itävalta

Federal Ministry for Transport and Research (liikenneministeriö)

Telekom-Control

- Portugali

Instituto das Comunicações de Portugal (ICP)

- Suomi

Liikenneministeriö

Kuluttaja-asiamies

- Ruotsi

Hallintoviranomaiset

- Yhdistynyt kuningaskunta

Hallintoviranomaiset

Office of Telecommunications (OFTEL)

Office of Telecommunications / Consumer Communications for England (OFTEL/CCE)

The Independent Television Commission (ITC)

- Muut kansalliset hallintoviranomaiset ja muut viranomaiset

Article 28 Data Protection Working Party

Unkari: Ministry of Transport, Communications and Water Management (liikenneministeriö)

Japanin hallintoviranomaiset

Liechtenstein Office for Communications

Norja: Ministry of Transport and Communications (liikenneministeriö)

Yhdysvaltain hallintoviranomaiset

Euroopan radio-, tele- ja postihallintojen yhteistyökonferenssi (CEPT)

Euroopan neuvosto, viestintäjaosto, ihmisoikeuksia käsittelevä pääosasto

Riippumattomien sääntelyviranomaisten ryhmä (IRG)

Toimialajärjestöt

ANIEL

Asociación de Empresas Operadoras y de Servicios de Telecomunicaciones, (ASTEL)

Asociación de Televisiones Locales de Andalucía (ACUTEL)

Associação dos Operadores de Telecomunicações (APRITEL)

Association des Télévisions Commerciales

Association Française des Câblo-Opérateurs (AFCO)

Association Française des Opérateurs Privés en Télécommunications (AFOPT)

Association of European Radios (AER)

CEEP

Confederation of Netherlands Industry and Employers (VNO-NCW)

Consumer Electronics Manufacturers Industry Group (EACEM)

Digital Video Broadcasting Ad hoc Regulatory Group (DVB)

ENPA

ETNO European Public Telecommunications Network Operators' Association

EU Committee of the American Chamber of Commerce in Belgium

Euro-ISPA

Euroopan yleisradioliitto/European Broadcasting Union (EBU/UER)

European Cable Communications Association (ECCA)

European Economic Interest Grouping (ENCIP)

European Information and Communications Technology Industry Association (EICTA)

Euroopan televiestintäfoorumi/European Telecommunications Platform (ETP)

Fachverband Rundfunkempfangs- und Kabelanlagen e.V (FRK)

Fédération des Entreprises de Belgique (FEB)

Federation of the Electronics Industry FEI

Suomen sanomalehtien liitto

Groupement des Industries de Télécommunications et d'Electronique professionnelle (GITEP)

GSM Europe

ICRT

Motion Picture Association (MPA)

Satellite Action Plan Regulatory Working Group

Service Providers Interest Group (SPIG)

Société Européenne des Satellites (SES)

Telecommunications Resellers Association (TRA)

UK Operators Group

UNICE

United States Council for International Business (USCIB)

VECAI (Association of Cable Operators, The Netherlands)

Verband der Anbieter von Telekommunikations- und Mehrwertdiensten (VATM )

Verband Privater Rundfunk und Telekommunikation (VPRT)

Wirtschaftkammer Österreich (WKO)

World Association of Community Radio Broadcasters (AMARC)

World DAB

Kuluttaja- ja käyttäjäjärjestöt

Advisory Committee on Telecommunications for Disabled and Elderly People (DIEL)

Asociación Española de Usuarios de Telecomunicaciones, (AUTEL)

Bureau Européen des Unions de Consommateurs (BEUC)

Confederation of European Computer User Associations (CECUA)

Consumers Association

Deaf Broadcasting Council

European Association for the Co-ordination of Consumer Representation in Standardization (ANEC)

European Committee against unsolicited commercial e-mail

European Disability Forum (EDF)

Genossenschaft der Werkstätten für Behinderte eG (GDW)

INTUG - General the International Telecommunications Users Group

INTUG Europe & EVUA - Mobile the International Telecommunications Users Group

Mencap

National Consumer Council UK

Royal National Institute for the Blind (RNIB)

Scottish Advisory Committee on Telecommunications (SACOT)

Telecommunications Action Group (TAG)

Voice of the Listener & Viewer

Markkinatoimijat ja muut kaupalliset organisaatiot

ALCATEL

ALMA Media Corporation

AMENA Retevision Movil

AOL Europe

ARD & ZDF

BBC

Belgacom

Belgacom Mobile

Bertelsmann Mediasystems

BLU S.p.A.

Bougues Télécom

BT plc

Cable & Wireless

Canal+ (MP)

CASTEL

CODENET

COLT Telecom Group plc

CONCERT

COSMOTE

Covad Communications

CPRM Companhia Portuguesa Rádio Marconi

DEBITEL

Deutsche Telekom

EIRCOM

Empresarios Cable, S.A

Energis Carmelite

E-Plus Mobilfunk GmbH

Esat Digifone

Esat Telecom

Ericsson

EQUANT

Finnet Group

First Telecom plc

France Télécom

GE Capital Europe

Global Crossing

Global Telesystems Inc.

Hughes Network Systems/Spaceway

INFOSTRADA

INTEL Corporation

Irish Multichannel (Dublin)

IS-Production

ITV

KPNRoyal KPN N.V.

LDMI Telecommunications

Level 3

Lucent Technologies

Lyonnaise Câble

Mannesmann

Mannesmann Arcor

Mannesmann Mobilfunk

Maxitel

MCI Worldcom International

Mercantil Empresarios Cable

Microsoft

Mobilix

Mobistar

Motorola

MTV

Nokia

Nortel Networks

NTL

Ocean Communications Ltd

Omnitel Pronto Italia

One-2-One

ONITELCOM

Open TV

OPTIMUS Telecomunicações SA

Orange Personal Communications Services Ltd

OTE

Pacific Gateway Exchange Inc.

Philips

PhoneAbility

Portugal Telecom

Radio Nazionali Associate (RNA)

Radio Teilifís Éireann (RTE)

RETEVISION, Mobil Amena

Reuters Ltd.

RTS Wireless

Sanoma-WSOY Oyj

SBC Communications Inc.

SEC

SEMA Group

Sense Communications International AS

Sonera

SONOFON

ST Microelectronics

Swisscom

TDF

Tele2

Telecel

Telecom Italia

Tele Denmark

Teledesic

Telefonica

Telekom Austria

Telenet

Telenor AS

Telenordia

Telfort

Telewest

Telia AB

Teracom AB

United Pan-European Communications (UPC)

Uni-Telecom Europe

Versatel Telecom

VIAG Interkom GmbH & Co

VIATEL , Inc.

Vodafone AirTouch Group

WIND Telecomunicazioni S.p.A.

Yksityishenkilöt & konsulttipalvelut

Antelope Consulting

Baker & McKenzie

Mr Francisco Javier Angelina

Mr Frank Pfeifer

Gat & Gav

Mr Michael Barrett

Martineau Johnson

Mr Pierre Larouche

Mr Thomas Stadelmann

Wilkinson Barker Knauer

Tutkimuslaitokset/yliopistot

CTI & DATSA The Center for Tele-Information (Technical University of Denmark), Lyngby, Denmark;

and Datsa Belgium

Centre de recherches Informatique et Droit / Facultes Universitaires Notre-Dame De La Paix De Namur (CRID/FUNDP)

Muut järjestöt

Arbeitskreis Rundfunkcompfangsanlagen

Bundeskammer für Arbeiter und Angestellte

EURIM

Réseaux Services Publiques

Independent Committee for the Supervision of Standards of Telephone Information Services (ICSTIS)

Public Utilities Access Forum