51999PC0690

Ehdotus: neuvoston päätös luvan antamisesta Saksan liittotasavallalle soveltaa jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta annetun kuudennen direktiivin 77/388/ETY 6 ja 17 artiklasta poikkeavaa toimenpidettä /* KOM/99/0690 lopull. */


Ehdotus : NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Saksan liittotasavallalle soveltaa jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta annetun kuudennen direktiivin 77/388/ETY 6 ja 17 artiklasta poikkeavaa toimenpidettä

(komission esittämä)

PERUSTELUT

1. Saksan viranomaiset pyysivät komission pääsihteeristössä 8 päivänä tammikuuta 1999 ja 27 päivänä elokuuta 1999 saapuneiksi kirjatuilla kirjeillä jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta - yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste - 17 päivänä toukokuuta 1977 annetun neuvoston kuudennen direktiivin [1] 27 artiklan nojalla lupaa soveltaa kyseisen direktiivin 6 artiklasta ja 17 artiklan 2 kohdasta poikkeavia toimenpiteitä.

[1] EYVL L 145, 13.6.1977, s. 1. Direktiivi viimeksi muutettuna direktiivillä 99/85/EY (EYVL L 277, 28.10.1999, s. 34).

2. Komissio antoi Saksan liittotasavallan esittämän pyynnön kuudennen direktiivin 27 artiklan 3 kohdan mukaisesti muille jäsenvaltioille tiedoksi 11 päivänä lokakuuta 1999 päivätyllä kirjeellä.

3. Saksan hallituksen ensimmäisellä erityistoimenpiteellä halutaan sulkea arvonlisäveron vähennysoikeuden ulkopuolelle sellaiset tavarat ja palvelut, joiden käyttö yrityksen tarpeisiin on alle 10 prosenttia kokonaiskäytöstä.

4. Direktiivin 27 artiklassa sallitaan kuudennesta direktiivistä poikkeavien erityistoimenpiteiden käyttöönotto veronkannon yksinkertaistamiseksi tai tietyntyyppisten veropetosten ja veron kiertämisen estämiseksi. Toimenpide, jonka tarkoituksena on estää "veroton kulutus", perustuu kyseiseen säännökseen, sillä sen avulla yksinkertaistetaan veronkantoa poistamalla viranomaisilta tarve valvoa arvonlisäveron vähennysoikeuden soveltamista sellaisista tavaroista ja palveluista aiheutuviin kustannuksiin, joiden käyttö muihin kuin yrityksen tarpeisiin on yli 90 prosenttia kokonaiskäytöstä.

5. Saksan toisella poikkeuksella halutaan rajoittaa arvonlisäveron vähennys 50 prosenttiin ajoneuvoihin liittyvissä kustannuksissa (osto, vuokraus, käyttökustannukset). Toimenpidettä ei kuitenkaan sovelleta ajoneuvoihin, joita verovelvolliset käyttävät yksinomaan verolliseen liiketoimintaan, erityisesti ajoneuvoihin, jotka verovelvollinen antaa työsopimuksen perusteella henkilöstönsä käyttöön vastiketta vastaan. Saksan viranomaiset toteavat, että vähennysoikeuden kiinteä enimmäismäärä korvaisi arvonlisäveron kantamisen sellaisissa tapauksissa, joissa ajoneuvoa käytetään muuhun kuin verolliseen liiketoimintaan (pääasiallisesti yksityiskäyttöä).

6. Saksan viranomaiset toteavat, että paikalla tehdyissä tarkastuksissa havaitaan melkein kaikissa asiakirjoissa sääntöjenvastaisuuksia, jotka liittyvät ajoneuvojen yksityistä käyttöä koskevan veron määrittämiseen. Edellä esitetty osoittaa, ettei vähennysoikeuden tavanomaisia sääntöjä noudattamalla onnistuta varmistamaan yrityksen ajoneuvojen yksityiseen käyttöön kohdistuvaa tasapuolista veronkantoa. Saksan viranomaiset katsovat, että vähennysoikeuden rajoittaminen on ainoa keino torjua asianmukaisesti veropetosten ja veron kiertämisen vaara, joka on hyvin suuri kyseisellä alalla.

7. Lisäksi Saksan viranomaiset katsovat, että toimenpide on tasapuolinen, koska on todettu, että yritysten ajoneuvoja käytetään keskimäärin 50-prosenttisesti yksityisiin tarkoituksiin. Näin ollen Saksan viranomaisten mielestä toimenpide kohdistuisi pääasiallisesti vilpillisiin verovelvollisiin.

8. Komissio toi esiin neuvostolle 17 päivänä kesäkuuta 1998 esitetyssä arvonlisäveron vähennysoikeutta koskevassa direktiiviehdotuksessaan [2] ongelmat, joita aiheuttavat tietyt kustannukset, erityisesti henkilöautojen kustannukset, joihin liittyy hyvin usein samanaikaista yksityistä ja lopullista kulutusta silloinkin, kun kustannukset liittyvät yrityksen tavanomaiseen liiketoimintaan. Komissio totesi, että kyseisten kustannusten erittelemistä liiketoimintaan liittyviin ja yksityisiin kustannuksiin ei yleensä voida valvoa, joten niistä aiheutuu veropetosten ja veron kiertämisen vaara.

[2] EYVL C 219, 15.7.1998, s.16.

9. Koska kyseessä ovat Saksan viranomaisten esittämät vaikeudet, jotka liittyvät maan lainsäädännön äskettäiseen muuttamiseen kyseisellä alalla ja koska direktiiviä ei ole vielä hyväksytty ja pantu täytäntöön, voidaan kyseiselle jäsenvaltioille antaa ainoastaan kuudennen direktiivin 27 artiklaan perustuvalla neuvoston päätöksellä oikeus poiketa vähennysoikeuden yleisestä periaatteesta sellaisena kuin se on esitetty kuudennen direktiivin 17 artiklan 2 kohdassa.

10. Yhteisöjen tuomioistuin on todennut useaan kertaan, että kansallisiin poikkeaviin toimenpiteisiin, joilla voidaan estää veropetokset ja veron kiertäminen, on sovellettava suppeaa tulkintaa ja suhteellisuusperiaatetta: ne voivat poiketa kuudennen direktiivin säännöksistä ainoastaan kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi ehdottoman välttämättömissä tapauksissa. Yhteisöjen tuomioistuin lausui asiassa C-63/96 29 päivänä toukokuuta 1997 annetussa tuomiossa [3], että säännös, joka on tietyssä määrin yleinen ja abstrakti ja jossa ei näin ollen suljeta pois tapauksia, joiden objektiivisista tiedoista ilmenee, että verovelvollinen on toiminut moitteettomasti, ei kuulu 27 artiklan soveltamisalaan, sillä siinä ei rajoituta ottamaan käyttöön toimenpidettä, joka on ehdottoman välttämätön veropetosten tai veron kiertämisen estämiseksi.

[3] Kok. 1997, s. I-2847.

11. Saksan viranomaiset rajoittivat 50 prosentin vähennysoikeuden soveltamisen tiettyihin tapauksiin, kun ne ilmoittivat, ettei toimenpidettä saisi soveltaa silloin, kun verovelvollinen käyttää ajoneuvoa yksinomaan yrityksen tarpeisiin, eikä varsinkaan ajoneuvoihin, jotka verovelvollinen antaa työsopimuksen perusteella henkilöstönsä käyttöön vastiketta vastaan.

12. Komissio katsoo, että suhteellisuusperiaatteen mukaisesti on määritettävä täsmällisesti tilanteet, joissa vähennysoikeuden rajoittamista 50 prosenttiin ei sovelleta, toisin sanoen tapauksiin, joissa ajoneuvo muodostaa verovelvollisen elinkeinon ja joissa ajoneuvon käyttö on verovelvollisen liiketoiminnan harjoittamisessa ehdottoman välttämätöntä. Lisäksi komissio katsoo asiaa koskevan oikeuskäytännön perusteella, ettei vähennysoikeuden 50 prosentin enimmäismäärää saisi soveltaa myöskään silloin, kun verovelvollinen pystyy osoittamaan, että ajoneuvon käyttö liiketoimintaan on enemmän kuin 50 prosenttia sen kokonaiskäytöstä. Edellä mainituissa tapauksissa sovelletaan edelleen kuudennen direktiivin 17 artiklan 2 kohdassa vähennysoikeudesta annettuja yleisiä sääntöjä.

13. Siltä osin kuin ehdotetut kaksi toimenpidettä koskevat edellä mainitun arvonlisäveron vähennysoikeusjärjestelmästä neuvostolle 17 päivänä kesäkuuta 1998 esitetyn direktiiviehdotuksen, jota käsitellään parhaillaan, kohteena olevaa vähennysoikeuden rajoittamista, poikkeuksia koskevien lupien soveltaminen olisi rajoitettava ajallisesti ja säädettävä niille voimassaoloaika, joka päättyisi direktiivin tullessa voimaan, ja viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2001. Määräajan säätämisellä saadaan mahdollisuus arvioida poikkeavaa toimenpidettä kyseisenä ajankohtana neuvostossa direktiiviehdotuksesta käydyn keskustelun perusteella siinä tapauksessa, että direktiiviehdotusta ei ole siihen mennessä hyväksytty.

Ehdotus :

NEUVOSTON PÄÄTÖS

luvan antamisesta Saksan liittotasavallalle soveltaa jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta annetun kuudennen direktiivin 77/388/ETY 6 ja 17 artiklasta poikkeavaa toimenpidettä

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen,

ottaa huomioon jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta - yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste 17 päivänä toukokuuta 1977 annetun neuvoston kuudennen direktiivin (77/388/ETY) [4] ja erityisesti sen 27 artiklan,

[4] EYVL L 145, 13.6.1977, s. 1. Direktiivi viimeksi muutettuna direktiivillä 99/85/EY (EYVL L 277, 28.10.1999, s. 34).

ottaa huomioon komission ehdotuksen [5],

[5] EYVL C du , p. .

sekä katsoo seuraavaa:

(1) Saksan liittotasavallan hallitus pyysi komission pääsihteeristössä 8 päivänä tammikuuta 1999 ja 27 päivänä elokuuta 1999 saapuneiksi kirjatuilla kirjeillä jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta - yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste - 17 päivänä toukokuuta 1977 annetun neuvoston kuudennen direktiivin 27 artiklan nojalla lupaa saada soveltaa kuudennen direktiivin 6 ja 17 artiklasta poikkeavia toimenpiteitä.

(2) Kuudennen arvonlisäverodirektiivin 27 artiklan 1 kohdan mukaan neuvosto voi yksimielisesti komission ehdotuksesta antaa jäsenvaltioille luvan ottaa käyttöön kyseisestä direktiivistä poikkeavia erityistoimenpiteitä veronkannon yksinkertaistamiseksi tai tietyntyyppisten veropetosten ja veron kiertämisen estämiseksi.

(3) Saksan viranomaisten esittämä pyyntö on kuudennen direktiivin 27 artiklan 3 kohdan mukaisesti annettu 11 päivänä lokakuuta 1999 tiedoksi muille jäsenvaltioille.

(4) Ensimmäisellä poikkeavalla toimenpiteellä halutaan sulkea arvonlisäveron vähennysoikeuden ulkopuolelle sellaisista tavaroista ja palveluista aiheutuvat kustannukset, joiden käyttöosuus verovelvollisen tai hänen henkilöstönsä yksityisiin tarkoituksiin tai, yleisesti ottaen muihin kuin verovelvollisen yrityksen tarkoituksiin on yli 90 prosenttia niiden kokonaiskäytöstä. Kyseistä 17 artiklasta poikkeavaa toimenpidettä perustellaan arvonlisäveron yksinkertaistamisen tarpeella.

(5) Toisessa kuudennen direktiivin 17 artiklan 2 kohdasta ja 6 artiklasta poikkeavaa toimenpidettä koskevassa pyynnössä on kyse mahdollisuudesta rajoittaa direktiivin 17 artiklan 2 kohdassa säädetty arvonlisäveron vähennysoikeus 50 prosenttiin kaikista sellaisten ajoneuvojen kustannuksista, joita ei käytetä yksinomaan liiketoiminnan harjoittamiseen, ja mahdollisuudesta jättää arvonlisävero kantamatta sellaisissa tapauksissa, joissa henkilöautoa käytetään yksityisiin tarkoituksiin. Vähennysoikeuden rajoittamista perustellaan ilmenneellä vaikeudella valvoa tarkasti tällaista omaisuutta koskevien kustannusten erittelemistä liiketoimintaan liittyviin ja yksityisiin kustannuksiin ja siitä aiheutuvalla veropetosten ja veron kiertämisen vaaralla.

(6) Vähennysoikeuden rajoitusta ei kuitenkaan saa soveltaa sellaisista ajoneuvoista aiheutuviin kustannuksiin, jotka muodostavat verovelvollisen elinkeinon tai jotka ovat verovelvollisen liiketoiminnassa ehdottoman välttämättömiä. Lisäksi kiinteää enimmäismäärää ei sovelleta silloin, kun verovelvollinen pystyy osoittamaan, että liiketoimintaan liittyvän käytön osuus on enemmän kuin 50 prosenttia ajoneuvon kokonaiskäytöstä. Tällaisessa tapauksessa sovelletaan edelleen 17 artiklan 2 kohdan yleisiä vähennyssääntöjä.

(7) Edellä esitetyillä tarkennuksilla varmistetaan, että yhteisöjen tuomioistuimen kuudennen direktiivin 27 artiklan soveltamista koskevan oikeuskäytännön [6] mukaisesti poikkeusta verovelvollisen oikeudesta vähentää verollisesta liiketoiminnasta kannettu arvonlisävero sovelletaan ainoastaan silloin, kun se on ehdottoman välttämätöntä veropetosten ja veron kiertämisen estämiseksi.

[6] Ks. asia 63/96, Werner Skripalle, tuomio 29.5.1997 (Kok. 1997, s. I-2847).

(8) Komissio esitti 17 päivänä kesäkuuta 1998 ehdotuksen neuvoston direktiiviksi, jolla muutetaan kuudetta direktiiviä [7] arvonlisäveron vähennysoikeuden osalta. Tavoitteena on yhdenmukaistaa lopullisesti jäsenvaltioissa sovellettavat erilaiset vähennysoikeuden rajoituksia koskevat säännöt, sillä kyseiset säännöt voivat aiheuttaa kilpailun vääristymistä kansainvälisessä kaupassa, jos ne vaikuttavat tavaroiden ja palvelujen hintoihin.

[7] EYVL C 219, 15.7.1998, s.16.

(9) Poikkeuksia koskevien lupien voimassaolo olisi rajoitettava päättymään edellä mainitun direktiivin tullessa voimaan ja viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2001 siinä tapauksessa, ettei direktiivi ole tullut voimaan kyseiseen ajankohtaan mennessä. Määräajan pituus antaa mahdollisuuden arvioida kyseisenä ajankohtana poikkeavan toimenpiteen asianmukaisuutta ottaen huomioon neuvostossa käytyjen keskustelujen edistymisen.

(10) Näillä poikkeavilla toimenpiteillä ei ole pienentävää vaikutusta Euroopan yhteisöjen arvonlisäveroon perustuviin omiin varoihin,

ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Poiketen siitä, mitä direktiivin 77/388/ETY 17 artiklan 2 kohdassa, sellaisena kuin se on muutettuna kyseisen direktiivin 28 f artiklalla, säädetään, Saksan liittotasavallalle annetaan lupa sulkea arvonlisäveron vähennysoikeuden ulkopuolelle tavaroihin ja palveluihin liittyvät kustannukset, jos niiden käyttöosuus verovelvollisen tai hänen henkilöstönsä yksityisiin tarpeisiin tai, yleisesti ottaen muihin kuin hänen yrityksensä tarkoituksiin on yli 90 prosenttia niiden kokonaiskäytöstä.

2 artikla

Poiketen siitä, mitä direktiivin 77/388/ETY 17 artiklan 2 kohdassa , sellaisena kuin se on muutettuna kyseisen direktiivin 28 f artiklalla, säädetään sekä siitä, mitä saman direktiivin 6 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetään, Saksan liittotasavallalle annetaan lupa rajoittaa ajoneuvoista, joita ei käytetä yksinomaan liiketoiminnan harjoittamiseen, aiheutuvista kustannuksista kannettavan arvonlisäveron vähennysoikeus 50 prosenttiin, ja lupa olla pitämättä verovelvollisen yritykselle kuuluvan ajoneuvon yksityiskäyttöä vastikkeellisena palvelujen tarjoamisena.

Edellä ensimmäisen kohdan säännöksiä ei sovelleta, jos ajoneuvo muodostaa verovelvollisen elinkeinon tai jos sen käyttö on ehdottoman välttämätöntä verovelvollisen liiketoiminnan harjoittamisessa ja jos verovelvollinen pystyy osoittamaan, että ajoneuvon liiketoimintaan liittyvän käytön osuus on yli 50 prosenttia ajoneuvon kokonaiskäytöstä.

3 artikla

Tämän päätöksen voimassaolo päättyy päivänä, jona direktiivi arvonlisäveron vähennysoikeuden soveltamisalaan kuulumattomista kustannuksista tulee voimaan, ja viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2001.

4 artikla

Tämä päätös on osoitettu Saksan liittotasavallalle.

Tehty Brysselissä

Neuvoston puolesta

puheenjohtaja