2.8.2023   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 194/17


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2023/1584,

annettu 1 päivänä elokuuta 2023,

toimenpiteistä tuhoojan Popillia japonica Newman asettumisen ja leviämisen estämiseksi sekä toimenpiteistä kyseisen tuhoojan hävittämiseksi ja sen leviämisen estämiseksi tietyillä unionin alueen rajatuilla alueilla

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon kasvintuhoojien vastaisista suojatoimenpiteistä, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EU) N:o 228/2013, (EU) N:o 652/2014 ja (EU) N:o 1143/2014 muuttamisesta sekä neuvoston direktiivien 69/464/ETY, 74/647/ETY, 93/85/ETY, 98/57/EY, 2000/29/EY, 2006/91/EY ja 2007/33/EY kumoamisesta 26 päivänä lokakuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/2031 (1) ja erityisesti sen 28 artiklan 1 kohdan d, e, f, g, h ja i alakohdan ja 28 artiklan 2 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2019/2072 (2) liitteessä II olevassa B osassa vahvistetaan luettelo unionikaranteenituhoojista, joiden tiedetään esiintyvän unionin alueella.

(2)

Popillia japonica Newman, jäljempänä ’asianomainen tuhooja’, sisältyy kyseiseen luetteloon, koska sitä tiedetään esiintyvän tietyissä osissa unionin aluetta. Se on moniruokainen tuhooja, jonka on raportoitu vaikuttavan moniin eri kasvilajeihin unionin alueella.

(3)

Kasvit, jotka ovat asianomaisen tuhoojan suosimia isäntäkasveja, jäljempänä ’asianomaiset kasvit’, olisi lueteltava ja niihin olisi tapauksen mukaan sovellettava tiettyjä hävittämis- tai leviämisen estämistoimenpiteitä saastuneilla alueilla.

(4)

Asianomainen tuhooja luetellaan myös komission delegoidun asetuksen (EU) 2019/1702 (3) liitteessä prioriteettituhoojana.

(5)

Jotta varmistetaan sen varhainen havaitseminen ja hävittäminen unionin alueella, jäsenvaltioiden olisi tehtävä vuotuisia kartoituksia viimeisimpien tieteellisten ja teknisten tietojen mukaisia menetelmiä käyttäen. Ansat ovat asianomaisen tuhoojan osalta tärkeä pyydystysmenetelmä unionin alueella, ja niitä olisi käytettävä laajalti. Vuotuisten kartoitusten olisi koskettava ainakin kasveja, joiden on yleisimmin todettu olevan asianomaisen tuhoojan saastuttamia, jäljempänä ’asianomaiset kasvit’.

(6)

Kunkin jäsenvaltion on asetuksen (EU) 2016/2031 mukaisesti laadittava ja pidettävä ajan tasalla kutakin prioriteettituhoojaa koskeva valmiussuunnitelma. Aiemmista esiintymistä saatujen kokemusten perusteella on tarpeen hyväksyä erityisiä sääntöjä asetuksen (EU) 2016/2031 25 artiklan täytäntöönpanemiseksi, jotta voidaan varmistaa kattava valmiussuunnitelma, jos asianomaista tuhoojaa havaitaan unionissa.

(7)

Jotta asianomainen tuhooja voidaan hävittää ja estää sen leviäminen unionin alueella, jäsenvaltioiden olisi muodostettava rajattuja alueita, joihin sisältyy saastunut alue ja puskurialue, ja sovellettava niillä hävittämistoimenpiteitä. Puskurialueen leveyden olisi oltava vähintään 5 km saastuneen alueen rajojen ulkopuolella, kun otetaan huomioon asianomaisen tuhoojan leviämiskyky.

(8)

Asianomaisen tuhoojan yksittäisten esiintymien tapauksessa ei kuitenkaan pitäisi edellyttää rajatun alueen muodostamista, jos asianomainen tuhooja hävitetään välittömästi ja jos on näyttöä siitä, että kyseiset kasvit olivat saastuneet ennen niiden tuomista esiintymäalueelle tai että asianomaisen tuhoojan määrä ei ole lisääntynyt eikä löydöksen odoteta johtavan tuhoojan pysyvään asettumiseen. Tämä lähestymistapa on oikeasuhteisin edellyttäen, että tehtyjen kartoitusten perusteella voidaan vahvistaa, ettei asianomaista tuhoojaa esiinny.

(9)

Asianomaisen tuhoojan hävittäminen ei tietyillä unionin alueilla ole enää mahdollista. Kyseisten jäsenvaltioiden olisi sen vuoksi saatava soveltaa hävittämisen sijasta toimenpiteitä, joilla asianomaisen tuhoojan leviäminen estetään kyseisillä alueilla. Näillä toimenpiteillä olisi varmistettava huolellinen kartoittaminen ja enemmän varotoimia lähinnä saastuneen alueen ja asianomaisen puskurialueen koon määrittelyssä. Puskurialueen leveyden olisi leviämistä estävillä rajatuilla alueilla oltava vähintään 15 km saastuneen alueen rajojen ulkopuolella, mikä on enemmän kuin hävittämistä varten perustetuilla rajatuilla alueilla olevan puskurialueen leveys, jotta estetään asianomaisen tuhoojan leviäminen muualle unionin alueelle.

(10)

Jäsenvaltioiden olisi ilmoitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille jokaisesta leviämistä estävästä rajatusta alueesta, jonka ne aikovat nimetä tai jota ne aikovat muuttaa, jotta saadaan yleiskuva asianomaisen tuhoojan leviämisestä unionin alueella. Tämä on tarpeen, jotta voidaan tarkistaa tätä asetusta ja pitää ajan tasalla luettelo leviämistä estävistä rajatuista alueista.

(11)

Jotta voidaan varmistaa hävittämistoimenpiteiden välitön soveltaminen ja estää asianomaisen tuhoojan leviäminen muualle unionin alueelle, puskurialueiden kartoitus olisi tehtävä vuosittain tarkoituksenmukaisimpana ajankohtana ja sen olisi oltava riittävän laaja ottaen huomioon toimivaltaisten viranomaisten mahdollisuus seurata edelleen kasveja saastuneilla alueilla leviämisen estämiseksi.

(12)

Valmiussuunnitelmia koskevia tämän asetuksen säännöksiä olisi sovellettava 1 päivästä elokuuta 2023, jotta jäsenvaltioilla olisi riittävästi aikaa valmistella kyseisten suunnitelmien sisältö.

(13)

Tämän asetuksen säännöksiä, jotka koskevat kartoitusten tekemistä rajatuilla alueilla tilastollisesti luotettavia ja riskiperusteisia kasvintuhoojien kartoituksia koskevien Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen yleisten ohjeiden (4) mukaisesti, olisi sovellettava 1 päivästä tammikuuta 2025 rajatuilla alueilla tehtävien kartoitusten osalta ja 1 päivästä tammikuuta 2026 rajattujen alueiden ulkopuolisilla unionin alueilla tehtävien kartoitusten osalta, jotta toimivaltaisilla viranomaisilla olisi riittävästi aikaa valmistella ja suunnitella tällaiset kartoitukset ja osoittaa niihin riittävästi resursseja.

(14)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Kohde

Tässä asetuksessa vahvistetaan toimenpiteet tuhoojan Popillia japonica Newman unionin alueelle asettumisen ja siellä leviämisen estämiseksi, toimenpiteet sen hävittämiseksi, jos sitä havaitaan esiintyvän kyseisellä alueella, sekä sen leviämisen estämiseen tähtäävät toimenpiteet, kun hävittäminen ei ole enää mahdollista.

2 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

1)

’asianomaisella tuhoojalla’ tuhoojaa Popillia japonica Newman;

2)

’isäntäkasveilla’ kaikkia istutettaviksi tarkoitettuja kasveja, joiden mukana on kasvien elinvoiman ylläpitämiseen tarkoitettu kasvualusta, muut kuin solukkoviljelyllä saadut kasvit ja vesikasvit;

3)

’asianomaisilla kasveilla’ liitteessä I lueteltuja istutettaviksi tarkoitettuja kasveja, joiden mukana on kasvien elinvoiman ylläpitämiseen tarkoitettu kasvualusta, muut kuin solukkoviljelyllä saadut kasvit ja vesikasvit;

4)

’leviämistä estävällä rajatulla alueella’ liitteessä II lueteltua aluetta, jolta asianomaista tuhoojaa ei voida hävittää;

5)

’tuhoojavalvontakortilla’ Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen, jäljempänä ’elintarviketurvallisuusviranomainen’, julkaisemaa, tuhoojaa Popillia japonica (5) koskevaa tuhoojavalvontakorttia;

6)

’tilastollisesti luotettavia ja riskiperusteisia kartoituksia koskevilla yleisillä ohjeilla’ elintarviketurvallisuusviranomaisen julkaisua ”General guidelines for statistically sound and risk-based surveys of plant pests”.

3 artikla

Kartoitukset unionin alueella rajattujen alueiden ulkopuolella

1.   Toimivaltaisten viranomaisten on tehtävä vuotuisia riskiperusteisia kartoituksia asianomaisen tuhoojan esiintymisestä rajattujen alueiden ulkopuolella niillä unionin alueen alueilla, joilla asianomaista tuhoojaa ei tiedetä esiintyvän mutta joille se voi asettua, ottaen huomioon tuhoojavalvontakortissa tarkoitetut tiedot.

2.   Kartoitussuunnitelman ja näytteenottojärjestelmän on oltava tilastollisesti luotettavia ja riskiperusteisia kartoituksia koskevien yleisten ohjeiden mukaiset, jotta asianomaisen tuhoojan alhainen esiintymistaso asianomaisessa jäsenvaltiossa voidaan havaita riittävällä varmuudella.

3.   Kartoituksia on tehtävä

a)

kasvinterveysriskin tason perusteella;

b)

riskialueilla ulkoilmassa pelloilla, hedelmätarhoissa/viinitarhoissa, taimitarhoissa, julkisissa tiloissa, urheilukenttien ja golfkenttien kaltaisilla nurmialueilla, lentokenttien, satamien ja rautatieasemien ympäristössä sekä kasvihuoneissa ja puutarhamyymälöissä ja erityisesti sellaisen liikenneakselin lähellä olevilla alueilla, joka on yhteydessä alueisiin, joilla tuhoojaa tiedetään esiintyvän;

c)

asianomaisen tuhoojan havaitsemismahdollisuuksien kannalta tarkoituksenmukaisina ajankohtina vuodesta ottaen huomioon tuhoojan biologia ja asianomaisten kasvien esiintyminen.

4.   Kartoituksiin on sisällyttävä

a)

pyydystäminen houkuttimia käyttäen asianomaisen tuhoojan saamiseksi kiinni; ja

b)

tarvittaessa asianomaisten kasvien silmämääräiset tarkastukset.

4 artikla

Valmiussuunnitelmat

1.   Jäsenvaltioiden on asetuksen (EU) 2016/2031 25 artiklan 2 kohdassa lueteltujen tietojen lisäksi esitettävä valmiussuunnitelmissaan seuraavat seikat:

a)

toimenpiteet asianomaisen tuhoojan hävittämiseksi 9 artiklan mukaisesti;

b)

erityisvaatimukset, jotka koskevat isäntäkasvien tuomista unionin alueelle ja niiden siirtämistä unionin alueella täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2019/2072 liitteiden VII ja VIII mukaisesti;

c)

menettelyt, joilla tunnistetaan sellaisten yksityisten kiinteistöjen omistajat, joilla on sovellettava toimenpiteitä, jos asianomainen tuhooja havaitaan.

2.   Jäsenvaltioiden on saatettava valmiussuunnitelmansa tarpeen mukaan ajan tasalle vuosittain viimeistään 31 päivänä joulukuuta.

5 artikla

Rajattujen alueiden muodostaminen

1.   Jos asianomaisen tuhoojan esiintyminen vahvistetaan virallisesti, kyseisen jäsenvaltion on viipymättä muodostettava rajattu alue asianomaisen tuhoojan hävittämiseksi.

2.   Kun asianomaisen tuhoojan esiintyminen on virallisesti vahvistettu ja 1 kohdassa tarkoitettu rajattu alue on muodostettu, toimivaltaisten viranomaisten on viipymättä määritettävä saastumistaso asianmukaisilla silmämääräisillä tarkastuksilla ja käyttämällä houkuttimilla varustettuja ansoja asianomaisen tuhoojan ottamiseksi kiinni.

3.   Jos 7 artiklassa tarkoitettujen kartoitusten tulosten tai 2 kohdassa tarkoitettujen tutkimusten tulosten perusteella todetaan, että asianomaisen tuhoojan aiheuttama saastumistaso tekee sen hävittämisen mahdottomaksi, toimivaltaisten viranomaisten on välittömästi ilmoitettava komissiolle yksityiskohtaiset tiedot uudesta leviämistä estävästä rajatusta alueesta, jonka ne aikovat nimetä tai jota ne aikovat muuttaa, jotta kyseinen alue voidaan sisällyttää liitteessä II olevaan leviämistä estävien rajattujen alueiden luetteloon.

4.   Rajattujen alueiden on muodostuttava seuraavista:

a)

saastunut alue, mukaan lukien alue, jolla asianomaisen tuhoojan esiintyminen on virallisesti vahvistettu, ja sen ympärillä leveydeltään vähintään

i)

1 km, kun kyseessä on asianomaisen tuhoojan hävittämistä varten perustettu rajattu alue;

ii)

3 km, kun kyseessä on asianomaisen tuhoojan leviämistä estävä rajattu alue; ja

b)

puskurialue, jonka leveys on vähintään:

i)

5 km saastuneen alueen rajojen ulkopuolella, kun kyseessä on asianomaisen tuhoojan hävittämistä varten perustettu rajattu alue;

ii)

15 km saastuneen alueen rajojen ulkopuolella, kun kyseessä on asianomaisen tuhoojan leviämistä estävä rajattu alue.

5.   Rajatun alueen rajat määritetään ottaen huomioon tieteelliset periaatteet, asianomaisen tuhoojan biologia, saastumistaso, isäntäkasvien esiintyminen kyseisellä alueella sekä asianomaisen tuhoojan asettumista koskeva näyttö.

6.   Jos asianomaisen tuhoojan esiintyminen saastuneen alueen ulkopuolella vahvistetaan, hävittämistoimenpiteitä on toteutettava 9 artiklan mukaisesti ja saastuneen alueen ja puskurialueen rajaamista on tarkasteltava uudelleen ja muutettava vastaavasti.

Jos asianomaisen tuhoojan esiintyminen on virallisesti vahvistettu leviämistä estävän rajatun alueen puskurialueella, sovelletaan asetuksen (EU) 2016/2031 17 ja 18 artiklaa, kunnes toimivaltaiset viranomaiset arvioivat kyseisen saastumisen tason. Jos hävittämistä ei pidetä mahdollisena, sovelletaan tämän artiklan 3 kohtaa.

7.   Toimivaltaisten viranomaisten on rajatuilla alueilla lisättävä tiedotusta asianomaisen tuhoojan uhasta ja toimenpiteistä, jotka on toteutettu estämään sen leviäminen kyseisten alueiden ulkopuolelle.

Niiden on varmistettava, että suuri yleisö ja ammattimaiset toimijat ovat tietoisia määritetyistä rajatuista alueista.

6 artikla

Poikkeukset velvoitteesta muodostaa rajatut alueet

1.   Poiketen siitä, mitä 5 artiklan 1 kohdassa säädetään, toimivaltaiset viranomaiset voivat päättää olla muodostamatta rajattua aluetta, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

a)

on näyttöä siitä, että asianomaisen tuhoojan määrä ei ole lisääntynyt; ja

b)

on näyttöä siitä, että

i)

asianomainen tuhooja on kulkeutunut alueelle niissä kasveissa, joissa se havaittiin, ja kyseiset kasvit olivat saastuneet ennen niiden tuomista kyseiselle alueelle; tai

ii)

kyseessä on yksittäinen havainto, jonka ei odoteta johtavan asianomaisen tuhoojan asettumiseen.

2.   Jos toimivaltainen viranomainen soveltaa 1 kohdassa säädettyä poikkeusta, sen on

a)

toteutettava toimenpiteet, joilla varmistetaan asianomaisen tuhoojan nopea hävittäminen ja poistetaan mahdollisuus sen leviämiseen;

b)

lisättävä välittömästi ansojen määrää ja niiden tarkastustiheyttä kyseisellä alueella;

c)

tehostettava välittömästi silmämääräisiä tarkastuksia asianomaisen tuhoojan aikuisten yksilöiden esiintymisen varalta ja tutkittava niityt ja maaperä asianomaisen tuhoojan toukkien esiintymisen varalta tarkoituksenmukaisina ajankohtina;

d)

tehtävä vähintään yhtä asianomaisen tuhoojan elinkaarta ja yhtä lisävuotta vastaavan ajan kartoituksia alueella, joka ulottuu vähintään yhden kilometrin päähän saastuneista kasveista tai paikasta, jossa asianomainen tuhooja havaittiin, säännöllisesti ja tiiviisti asianomaisen tuhoojan lentokauden ajan;

e)

jäljitettävä saastumisen alkuperä ja tutkittava mahdollisuuksien mukaan reitit, jotka liittyvät asianomaisesta tuhoojasta tehtyihin havaintoihin;

f)

lisättävä yleistä tietoisuutta asianomaisen tuhoojan aiheuttamasta uhasta; ja

g)

toteutettava muita toimenpiteitä, jotka voivat auttaa hävittämään asianomaisen tuhoojan, 9 artiklassa kuvattujen hävittämistoimenpiteiden mukaisesti.

7 artikla

Vuotuiset kartoitukset rajatuilla alueilla

1.   Toimivaltaisten viranomaisten on rajatuilla alueilla tehtävä asetuksen (EU) 2016/2031 19 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja vuotuisia kartoituksia asianomaisen tuhoojan esiintymisen havaitsemiseksi ottaen huomioon tuhoojavalvontakortissa tarkoitetut tiedot.

2.   Kartoitusten on oltava tilastollisesti luotettavia ja riskiperusteisia kartoituksia koskevien yleisten ohjeiden mukaisia, ja kartoitussuunnitelman ja havaitsemiskartoituksissa käytettävän näytteenottojärjestelmän avulla on pystyttävä määrittämään vähintään 95 prosentin luottamustasolla asianomaisen tuhoojan 1 prosentin esiintymistaso.

3.   Vuotuisia kartoituksia on tehtävä

a)

saastuneilla alueilla, kun kyseessä ovat hävittämistä varten perustetut rajatut alueet;

b)

hävittämistä varten perustettujen rajattujen alueiden puskurialueilla ja leviämistä estävien rajattujen alueiden puskurialueilla;

c)

ulkoilmassa pelloilla, hedelmätarhoissa/viinitarhoissa, metsissä, taimitarhoissa, yksityisissä puutarhoissa, julkisissa tiloissa, urheilukenttien ja golfkenttien kaltaisilla nurmialueilla, lentokenttien, satamien ja rautatieasemien ympäristössä sekä kasvihuoneissa ja puutarhamyymälöissä, erityisesti sellaisen liikenneakselin lähellä olevilla alueilla, joka on yhteydessä alueisiin, joilla asianomaista tuhoojaa ei tiedetä esiintyvän; ja

d)

asianomaisen tuhoojan havaitsemismahdollisuuksien kannalta tarkoituksenmukaisina ajankohtina vuodesta ottaen huomioon asianomaisen tuhoojan biologia ja asianomaisten kasvien esiintyminen.

4.   Vuotuisiin kartoituksiin on sisällyttävä

a)

pyydystäminen houkuttimia käyttäen asianomaisen tuhoojan saamiseksi kiinni, kun kartoituksia tehdään hävittämistä varten perustettujen rajattujen alueiden saastuneilla alueilla;

b)

asianomaisten kasvien silmämääräiset tarkastukset;

c)

näytteenotto maaperästä ja testaus asianomaisen tuhoojan toukkien havaitsemiseksi.

8 artikla

Alueen rajaamisen poistaminen

Rajaaminen voidaan poistaa, kun asianomaista tuhoojaa ei 7 artiklassa tarkoitettujen kartoitusten perusteella ole havaittu rajatulla alueella vähintään kolmeen peräkkäiseen vuoteen.

9 artikla

Hävittämistoimenpiteet

1.   Toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava saastuneilla alueilla, että asianomaisen tuhoojan hävittämiseksi toteutetaan seuraavat toimenpiteet:

a)

asianomaisen tuhoojan aikuisten yksilöiden osalta vähintään kaksi seuraavista toimenpiteistä:

i)

joukkopyydysjärjestelmä houkuttimilla siten, että varmistetaan asianomaisen tuhoojan tuhoaminen asianmukaisin menetelmin;

ii)

menetelmä tuhoojien houkuttelemiseksi ja lopettamiseksi (attract and kill);

iii)

asianomaisen tuhoojan manuaalinen kiinniottaminen siten, että varmistetaan asianomaisen tuhoojan tuhoaminen asianmukaisin menetelmin;

iv)

kasvien kemiallinen käsittely;

v)

biologinen torjunta (kuten entomopatogeeniset sienet tai muu tehokas biologinen torjunta);

vi)

kaikki muut toimenpiteet, jotka on tieteellisesti todistettu tehokkaiksi;

b)

asianomaisen tuhoojan toukkien osalta vähintään kaksi seuraavista toimenpiteistä:

i)

sellaisen maa-aineksen asianmukainen käsittely, jossa esiintyy asianomaisen tuhoojan toukkia;

ii)

biologinen torjunta (kuten entomopatogeeniset sienet tai entomopatogeeniset sukkulamadot tai muu tehokas biologinen torjunta);

iii)

nurmialueiden kastelun kieltäminen asianomaisen tuhoojan aikuisten ilmaantuessa maaperästä ja niiden lentoaikana;

iv)

mekaanisen jyrsimisen käyttö toukkien tuhoamiseksi maaperässä tarkoituksenmukaisina ajankohtina vuodesta;

v)

pahasti saastuneen nurmialueen paikallinen tuhoaminen;

c)

asianomaisen tuhoojan lentoaikana:

i)

lentokentillä, satamissa ja rautatieasemilla toteutettavat erityistoimenpiteet, joilla varmistetaan, että asianomaista tuhoojaa ei pääse ilma-aluksiin, laivoihin eikä juniin, ja jotka perustuvat komissiolle ja muille jäsenvaltioille kirjallisesti ilmoitettuihin erityisiin riskinhallintamenettelyihin; ja

ii)

kielto siirtää käsittelemättömiä kasvien jäänteitä saastuneen alueen ulkopuolelle, paitsi jos ne kuljetetaan suljetuissa ajoneuvoissa ja varastoidaan ja kompostoidaan sisätiloissa saastuneen alueen ulkopuolella;

d)

kielto siirtää maa-aineksen pintakerrosta ja käytettyjä kasvualustoja saastuneen alueen ulkopuolelle, paitsi jos

i)

niihin on sovellettu asianmukaisia toimenpiteitä asianomaisen tuhoojan poistamiseksi tai asianomaisten kasvien saastumisen estämiseksi; tai

ii)

ne haudataan syvälle kaatopaikalla toimivaltaisten viranomaisten valvonnassa ja kuljetetaan suljetuissa ajoneuvoissa siten, että asianomainen tuhooja ei varmasti pääse leviämään.

2.   Toimivaltaisten viranomaisten on puskurialueilla varmistettava, että maa-aineksen pintakerros, käytetyt kasvualustat ja käsittelemättömät kasvien jäänteet siirretään puskurialueen ulkopuolelle vain, jos niissä ei ole havaittu asianomaista tuhoojaa.

10 artikla

Leviämisen estämistä koskevat toimenpiteet

1.   Toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava saastuneilla alueilla, että asianomaisen tuhoojan leviämisen estämiseksi toteutetaan seuraavat toimenpiteet:

a)

toimenpiteet asianomaisen tuhoojan esiintymisen torjumiseksi ja sen laajemmalle leviämisen estämiseksi yhdennetyn lähestymistavan avulla, mukaan lukien yksi tai useampi seuraavista toimenpiteistä:

i)

joukkopyydysjärjestelmä houkuttimilla tai manuaalinen kiinniottaminen siten, että varmistetaan kiinni otettujen yksilöiden tuhoaminen asianmukaisin menetelmin, tai menetelmä tuhoojien houkuttelemiseksi ja lopettamiseksi (attract and kill);

ii)

biologinen torjunta, esimerkiksi entomopatogeenisten sienten tai entomopatogeenisten sukkulamatojen avulla;

iii)

kasvien kemiallinen käsittely ja/tai maa-aineksen asianmukainen käsittely;

iv)

mekaanisen jyrsimisen käyttö toukkien tuhoamiseksi maaperässä tarkoituksenmukaisina ajankohtina vuodesta;

v)

kasvillisuuden mekaaninen tuhoaminen riskialttiilla alueilla;

b)

asianomaisen tuhoojan lentoaikana:

i)

lentokentillä, satamissa ja rautatieasemilla toteutettavat erityistoimenpiteet, joilla varmistetaan, että asianomaista tuhoojaa ei pääse ilma-aluksiin, laivoihin eikä juniin, ja jotka perustuvat komissiolle ja muille jäsenvaltioille kirjallisesti ilmoitettuihin erityisiin riskinhallintamenettelyihin; ja

ii)

kielto siirtää käsittelemättömiä kasvien jäänteitä saastuneen alueen ulkopuolelle, paitsi jos ne kuljetetaan suljetuissa ajoneuvoissa ja varastoidaan ja kompostoidaan sisätiloissa saastuneen alueen ulkopuolella;

c)

kielto siirtää maa-aineksen pintakerrosta ja käytettyjä kasvualustoja saastuneen alueen ulkopuolelle, paitsi jos

i)

niihin on sovellettu asianmukaisia toimenpiteitä asianomaisen tuhoojan poistamiseksi tai asianomaisten kasvien saastumisen estämiseksi; tai

ii)

ne haudataan syvälle kaatopaikalla toimivaltaisten viranomaisten valvonnassa ja kuljetetaan suljetuissa ajoneuvoissa siten, että asianomainen tuhooja ei varmasti pääse leviämään.

2.   Toimivaltaisten viranomaisten on puskurialueilla varmistettava, että maa-aineksen pintakerros, käytetyt kasvualustat ja käsittelemättömät kasvien jäänteet siirretään puskurialueen ulkopuolelle vain, jos niissä ei ole havaittu asianomaista tuhoojaa.

11 artikla

Raportointi

Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille vuosittain viimeistään 30 päivänä huhtikuuta

a)

kertomus edellisen kalenterivuoden aikana tämän asetuksen nojalla toteutetuista toimenpiteistä ja 5–10 artiklassa säädettyjen toimenpiteiden tuloksista;

b)

rajattujen alueiden ulkopuolella edellisen kalenterivuoden aikana 3 artiklan nojalla tehtyjen kartoitusten tulokset käyttäen komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2020/1231 (6) liitteessä I tarkoitettuja malleja;

c)

rajatuilla alueilla edellisen kalenterivuoden aikana 7 artiklan nojalla tehtyjen kartoitusten tulokset käyttäen jotakin liitteessä III tarkoitetuista malleista.

12 artikla

Voimaantulo ja soveltamispäivä

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sen 3 artiklan 2 kohtaa sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2026.

Sen 4 artiklaa sovelletaan 1 päivästä elokuuta 2023.

Sen 7 artiklan 2 kohtaa sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2025.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 1 päivänä elokuuta 2023.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Ursula VON DER LEYEN


(1)   EUVL L 317, 23.11.2016, s. 4.

(2)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2019/2072, annettu 28 päivänä marraskuuta 2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/2031 täytäntöönpanon yhdenmukaisten edellytysten vahvistamisesta kasvintuhoojien vastaisten suojatoimenpiteiden osalta, komission asetuksen (EY) N:o 690/2008 kumoamisesta ja komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2018/2019 muuttamisesta (EUVL L 319, 10.12.2019, s. 1).

(3)  Komission delegoitu asetus (EU) 2019/1702, annettu 1 päivänä elokuuta 2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/2031 täydentämisestä vahvistamalla prioriteettituhoojien luettelo (EUVL L 260, 11.10.2019, s. 8).

(4)  Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen, ”General guidelines for statistically sound and risk-based surveys of plant pests”, 8. syyskuuta 2020, doi:10.2903/sp.efsa.2020.EN-1919.

(5)  EFSA (Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen) 2019. Pest survey card on Popillia japonica. EFSA supporting publication 2019:EN-1568. 22pp. doi:10.2903/sp.efsa.2019.EN-1568.

(6)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2020/1231, annettu 27 päivänä elokuuta 2020, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/2031 22 ja 23 artiklassa tarkoitettujen kartoitusten tuloksista annettavien vuosittaisten raporttien muodosta ja niitä koskevista ohjeista sekä monivuotisten kartoitusohjelmien muodosta ja käytännön järjestelyistä (EUVL L 280, 28.8.2020, s. 1).


LIITE I

ASIANOMAISTEN KASVIEN LUETTELO

Acer L.

Actinidia Lindley

Aesculus L.

Alcea L.

Alnus Mill.

Althaea L.

Ampelopsis A. Rich. ex Michx.

Aronia Medikus

Artemisia L.

Asparagus Tourn. ex L.

Berchemia Neck. ex DC.

Betula L.

Carpinus L.

Castanea Mill.

Clethra L.

Convolvulus L.

Corylus L.

Crategus L.

Cyperaceae Juss.

Dioscorea L.

Fallopia Lour.

Filipendula Mill.

Fragaria L.

Glycine Willd.

Hibiscus L.

Humulus L.

Hypericum Tourn. ex L.

Juglans L.

Kerria D. C.

Lagerstroemia L.

Lythrum L.

Malus Mill.

Malva Tourn. ex L.

Medicago L.

Melia L.

Morus L.

Oenothera L.

Parthenocissus Planch.

Persicaria (L.) Mill.

Phaseolus L.

Platanus L.

Poaceae Barnhart

Populus L.

Prunus L.

Pteridium Gled. ex Scop.

Pyrus L.

Quercus L.

Reynoutria Houtt.

Rheum L.

Ribes L.

Robinia L.

Rosa L.

Rubus L.

Rumex L.

Salix L.

Sassafras L. ex Nees

Smilax L.

Solanum L.

Sorbus L.

Tilia L.

Toxicodendron Mill.

Trifolium Tourn. ex L.

Ulmus L.

Urtica L.

Vaccinium L.

Vitis L.

Wisteria Nutt.

Zelkova Spach


LIITE II

LUETTELO 2 ARTIKLAN 4 KOHDASSA TARKOITETUISTA LEVIÄMISTÄ ESTÄVISTÄ RAJATUISTA ALUEISTA

1.   Italia

Rajatun alueen numero/nimi

Rajatun alueen osa

Alue

Kunnat tai muut hallinnolliset/maantieteelliset aluemäärittelyt

1.

Saastunut alue

Lombardia

Seuraavien kuntien alue kokonaisuudessaan:

Provincia di Bergamo

Ambivere, Arzago d’Adda, Bottanuco, Brembate, Brembate di Sopra, Brignano Gera d’Adda, Calusco d’Adda, Calvenzano, Canonica d’Adda, Capriate San Gervasio, Caprino Bergamasco, Caravaggio, Carvico, Casirate d’Adda, Castel Rozzone, Chignolo d’Isola, Cisano Bergamasco, Curno, Fara Gera d’Adda, Filago, Madone, Mapello, Medolago, Misano di Gera d’Adda, Mozzo, Ponte San Pietro, Pontida, Pontirolo Nuovo, Solza, Sotto il Monte Giovanni XXIII, Suisio, Terno d’Isola, Torre de’ Busi, Treviglio, Valbrembo, Villa d’Adda.

Provincia di Como

Albavilla, Albese con Cassano, Albiolo, Alserio, Alta Valle Intelvi, Alzate Brianza, Anzano del Parco, Appiano Gentile, Arosio, Asso, Beregazzo con Figliaro, Binago, Bizzarone, Blevio, Bregnano, Brenna, Brunate, Bulgarograsso, Cabiate, Cadorago, Campione d’Italia, Cantù, Canzo, Capiago Intimiano, Carate Urio, Carbonate, Carimate, Carugo, Caslino d’Erba, Casnate con Bernate, Cassina Rizzardi, Castelmarte, Castelnuovo Bozzente, Cermenate, Cernobbio, Cirimido, Colverde, Como, Cucciago, Erba, Eupilio, Faggeto Lario, Faloppio, Fenegrò, Figino Serenza, Fino Mornasco, Grandate, Guanzate, Inverigo, Laglio, Lambrugo, Lezzeno, Limido Comasco, Lipomo, Locate Varesino, Lomazzo, Longone al Segrino, Luisago, Lurago d’Erba, Lurago Marinone, Lurate Caccivio, Mariano Comense, Maslianico, Merone, Moltrasio, Monguzzo, Montano Lucino, Montorfano, Mozzate, Nesso, Novedrate, Olgiate Comasco, Oltrona di San Mamette, Orsenigo, Pognana Lario, Ponte Lambro, Proserpio, Pusiano, Rezzago, Rodero, Ronago, Rovellasca, Rovello Porro, San Fermo della Battaglia, Senna Comasco, Solbiate con Cagno, Tavernerio, Torno, Turate, Uggiate-Trevano, Valbrona, Valmorea, Veleso, Veniano, Vertemate con Minoprio, Villa Guardia.

Provincia di Cremona

Agnadello, Bagnolo Cremasco, Capralba, Casaletto Ceredano, Chieve, Dovera, Monte Cremasco, Palazzo Pignano, Pandino, Pieranica, Quintano, Rivolta d’Adda, Sergnano, Spino d’Adda, Torlino Vimercati, Trescore Cremasco, Vaiano Cremasco, Vailate.

Provincia di Lecco

Annone di Brianza, Barzago, Barzanò, Bosisio Parini, Brivio, Bulciago, Calco, Casatenovo, Cassago Brianza, Castello di Brianza, Cernusco Lombardone, Cesana Brianza, Civate, Colle Brianza, Costa Masnaga, Cremella, Dolzago, Ello, Garbagnate Monastero, Imbersago, La Valletta Brianza, Lomagna, Merate, Missaglia, Molteno, Monte Marenzo, Montevecchia, Monticello Brianza, Nibionno, Oggiono, Olgiate Molgora, Osnago, Paderno d’Adda, Robbiate, Rogeno, Santa Maria Hoè, Sirone, Sirtori, Suello, Valmadrera, Verderio, Viganò.

Provincia di Lodi

Abbadia Cerreto, Boffalora d’Adda, Borghetto Lodigiano, Borgo San Giovanni, Brembio, Casaletto Lodigiano, Casalmaiocco, Caselle Lurani, Castiraga Vidardo, Cavenago d’Adda, Cervignano d’Adda, Comazzo, Cornegliano Laudense, Corte Palasio, Crespiatica, Galgagnano, Graffignana, Livraga, Lodi, Lodi Vecchio, Mairago, Marudo, Massalengo, Merlino, Montanaso Lombardo, Mulazzano, Ossago Lodigiano, Pieve Fissiraga, Salerano sul Lambro, San Martino in Strada, Sant’Angelo Lodigiano, Secugnago, Sordio, Tavazzano con Villavesco, Turano Lodigiano, Valera Fratta, Villanova del Sillaro, Zelo Buon Persico.

Città metropolitana di Milano

Abbiategrasso, Albairate, Arconate, Arese, Arluno, Assago, Baranzate, Bareggio, Basiano, Basiglio, Bellinzago Lombardo, Bernate Ticino, Besate, Binasco, Boffalora sopra Ticino, Bollate, Bresso, Bubbiano, Buccinasco, Buscate, Bussero, Busto Garolfo, Calvignasco, Cambiago, Canegrate, Carpiano, Carugate, Casarile, Casorezzo, Cassano d’Adda, Cassina de’ Pecchi, Cassinetta di Lugagnano, Castano Primo, Cernusco sul Naviglio, Cerro al Lambro, Cerro Maggiore, Cesano Boscone, Cesate, Cinisello Balsamo, Cisliano, Cologno Monzese, Colturano, Corbetta, Cormano, Cornaredo, Corsico, Cuggiono, Cusago, Cusano Milanino, Dairago, Dresano, Gaggiano, Garbagnate Milanese, Gessate, Gorgonzola, Grezzago, Gudo Visconti, Inveruno, Inzago, Lacchiarella, Lainate, Legnano, Liscate, Locate di Triulzi, Magenta, Magnago, Marcallo con Casone, Masate, Mediglia, Melegnano, Melzo, Mesero, Milano, Morimondo, Motta Visconti, Nerviano, Nosate, Novate Milanese, Noviglio, Opera, Ossona, Ozzero, Paderno Dugnano, Pantigliate, Parabiago, Paullo, Pero, Peschiera Borromeo, Pessano con Bornago, Pieve Emanuele, Pioltello, Pogliano Milanese, Pozzo d’Adda, Pozzuolo Martesana, Pregnana Milanese, Rescaldina, Rho, Robecchetto con Induno, Robecco sul Naviglio, Rodano, Rosate, Rozzano, San Colombano al Lambro, San Donato Milanese, San Giorgio su Legnano, San Giuliano Milanese, San Vittore Olona, San Zenone al Lambro, Santo Stefano Ticino, Sedriano, Segrate, Senago, Sesto San Giovanni, Settala, Settimo Milanese, Solaro, Trezzano Rosa, Trezzano sul Naviglio, Trezzo sull’Adda, Tribiano, Truccazzano, Turbigo, Vanzaghello, Vanzago, Vaprio d’Adda, Vermezzo con Zelo, Vernate, Vignate, Villa Cortese, Vimodrone, Vittuone, Vizzolo Predabissi, Zibido San Giacomo.

Provincia di Monza e della Brianza

Agrate Brianza, Aicurzio, Albiate, Arcore, Barlassina, Bellusco, Bernareggio, Besana in Brianza, Biassono, Bovisio-Masciago, Briosco, Brugherio, Burago di Molgora, Busnago, Camparada, Caponago, Carate Brianza, Carnate, Cavenago di Brianza, Ceriano Laghetto, Cesano Maderno, Cogliate, Concorezzo, Cornate d’Adda, Correzzana, Desio, Giussano, Lazzate, Lentate sul Seveso, Lesmo, Limbiate, Lissone, Macherio, Meda, Mezzago, Misinto, Monza, Muggiò, Nova Milanese, Ornago, Renate, Roncello, Ronco Briantino, Seregno, Seveso, Sovico, Sulbiate, Triuggio, Usmate Velate, Varedo, Vedano al Lambro, Veduggio con Colzano, Verano Brianza, Villasanta, Vimercate.

Provincia di Pavia

Alagna, Albaredo Arnaboldi, Albonese, Albuzzano, Arena Po, Badia Pavese, Bagnaria, Barbianello, Bascapè, Bastida Pancarana, Battuda, Belgioioso, Bereguardo, Borgarello, Borgo Priolo, Borgo San Siro, Borgoratto Mormorolo, Bornasco, Bosnasco, Breme, Bressana Bottarone, Broni, Calvignano, Campospinoso, Candia Lomellina, Canneto Pavese, Carbonara al Ticino, Casanova Lonati, Casatisma, Casei Gerola, Casorate Primo, Cassolnovo, Castana, Casteggio, Castelletto di Branduzzo, Castello d’Agogna, Castelnovetto, Cava Manara, Cecima, Ceranova, Ceretto Lomellina, Cergnago, Certosa di Pavia, Cervesina, Chignolo Po, Cigognola, Cilavegna, Codevilla, Colli Verdi, Confienza, Copiano, Corana, Cornale e Bastida, Corteolona e Genzone, Corvino San Quirico, Costa de’ Nobili, Cozzo, Cura Carpignano, Dorno, Ferrera Erbognone, Filighera, Fortunago, Frascarolo, Galliavola, Gambarana, Gambolò, Garlasco, Gerenzago, Giussago, Godiasco Salice Terme, Golferenzo, Gravellona Lomellina, Gropello Cairoli, Inverno e Monteleone, Landriano, Langosco, Lardirago, Linarolo, Lirio, Lomello, Lungavilla, Magherno, Marcignago, Marzano, Mede, Mezzana Bigli, Mezzana Rabattone, Mezzanino, Miradolo Terme, Montalto Pavese, Montebello della Battaglia, Montecalvo Versiggia, Montescano, Montesegale, Montù Beccaria, Mornico Losana, Mortara, Nicorvo, Olevano di Lomellina, Oliva Gessi, Ottobiano, Palestro, Pancarana, Parona, Pavia, Pietra de’ Giorgi, Pieve Albignola, Pieve del Cairo, Pieve Porto Morone, Pinarolo Po, Pizzale, Ponte Nizza, Portalbera, Rea, Redavalle, Retorbido, Rivanazzano Terme, Robbio, Robecco Pavese, Rocca de’ Giorgi, Rocca Susella, Rognano, Roncaro, Rosasco, Rovescala, San Cipriano Po, San Damiano al Colle, San Genesio ed Uniti, San Giorgio di Lomellina, San Martino Siccomario, San Zenone al Po, Sannazzaro de’ Burgondi, Sant’Alessio con Vialone, Sant’Angelo Lomellina, Santa Cristina e Bissone, Santa Giuletta, Santa Maria della Versa, Sartirana Lomellina, Scaldasole, Semiana, Silvano Pietra, Siziano, Sommo, Spessa, Stradella, Suardi, Torrazza Coste, Torre Beretti e Castellaro, Torre d’Arese, Torre d’Isola, Torre de’ Negri, Torrevecchia Pia, Torricella Verzate, Travacò Siccomario, Trivolzio, Tromello, Trovo, Val di Nizza, Valeggio, Valle Lomellina, Valle Salimbene, Varzi, Velezzo Lomellina, Vellezzo Bellini, Verretto, Verrua Po, Vidigulfo, Vigevano, Villa Biscossi, Villanova d’Ardenghi, Villanterio, Vistarino, Voghera, Volpara, Zavattarello, Zeccone, Zeme, Zenevredo, Zerbo, Zerbolò, Zinasco.

Provincia di Varese

Agra, Albizzate, Angera, Arcisate, Arsago Seprio, Azzate, Azzio, Barasso, Bardello, Bedero Valcuvia, Besano, Besnate, Besozzo, Biandronno, Bisuschio, Bodio Lomnago, Brebbia, Bregano, Brenta, Brezzo di Bedero, Brinzio, Brissago-Valtravaglia, Brunello, Brusimpiano, Buguggiate, Busto Arsizio, Cadegliano-Viconago, Cadrezzate con Osmate, Cairate, Cantello, Caravate, Cardano al Campo, Carnago, Caronno Pertusella, Caronno Varesino, Casale Litta, Casalzuigno, Casciago, Casorate Sempione, Cassano Magnago, Cassano Valcuvia, Castellanza, Castello Cabiaglio, Castelseprio, Castelveccana, Castiglione Olona, Castronno, Cavaria con Premezzo, Cazzago Brabbia, Cislago, Cittiglio, Clivio, Cocquio-Trevisago, Comabbio, Comerio, Cremenaga, Crosio della Valle, Cuasso al Monte, Cugliate-Fabiasco, Cunardo, Curiglia con Monteviasco, Cuveglio, Cuvio, Daverio, Dumenza, Duno, Fagnano Olona, Ferno, Ferrera di Varese, Gallarate, Galliate Lombardo, Gavirate, Gazzada Schianno, Gemonio, Gerenzano, Germignaga, Golasecca, Gorla Maggiore, Gorla Minore, Gornate Olona, Grantola, Inarzo, Induno Olona, Ispra, Jerago con Orago, Lavena Ponte Tresa, Laveno-Mombello, Leggiuno, Lonate Ceppino, Lonate Pozzolo, Lozza, Luino, Luvinate, Maccagno con Pino e Veddasca, Malgesso, Malnate, Marchirolo, Marnate, Marzio, Masciago Primo, Mercallo, Mesenzana, Montegrino Valtravaglia, Monvalle, Morazzone, Mornago, Oggiona con Santo Stefano, Olgiate Olona, Origgio, Orino, Porto Ceresio, Porto Valtravaglia, Rancio Valcuvia, Ranco, Saltrio, Samarate, Sangiano, Saronno, Sesto Calende, Solbiate Arno, Solbiate Olona, Somma Lombardo, Sumirago, Taino, Ternate, Tradate, Travedona-Monate, Tronzano Lago Maggiore, Uboldo, Valganna, Varano Borghi, Varese, Vedano Olona, Venegono Inferiore, Venegono Superiore, Vergiate, Viggiù, Vizzola Ticino.

Piemonte

Seuraavien kuntien alue kokonaisuudessaan:

Provincia di Alessandria

Alessandria, Alfiano Natta, Alluvioni Piovera, Altavilla Monferrato, Alzano Scrivia, Avolasca, Balzola, Bassignana, Bergamasco, Berzano di Tortona, Borgo San Martino, Borgoratto Alessandrino, Bosco Marengo, Bozzole, Brignano-Frascata, Camagna Monferrato, Camino, Carbonara Scrivia, Carentino, Casal Cermelli, Casale Monferrato, Casalnoceto, Casasco, Castellar Guidobono, Castellazzo Bormida, Castelletto Merli, Castelletto Monferrato, Castelnuovo Scrivia, Cella Monte, Cereseto, Cerreto Grue, Cerrina Monferrato, Coniolo, Conzano, Felizzano, Frassinello Monferrato, Frassineto Po, Frugarolo, Fubine Monferrato, Gabiano, Giarole, Gremiasco, Guazzora, Isola Sant’Antonio, Lu e Cuccaro Monferrato, Masio, Mirabello Monferrato, Molino dei Torti, Mombello Monferrato, Momperone, Moncestino, Monleale, Montecastello, Montegioco, Montemarzino, Morano sul Po, Murisengo, Occimiano, Odalengo Grande, Odalengo Piccolo, Olivola, Ottiglio, Oviglio, Ozzano Monferrato, Pecetto di Valenza, Pietra Marazzi, Pomaro Monferrato, Pontecurone, Pontestura, Ponzano Monferrato, Pozzol Groppo, Pozzolo Formigaro, Quargnento, Quattordio, Rivarone, Rosignano Monferrato, Sala Monferrato, Sale, San Giorgio Monferrato, San Salvatore Monferrato, Sarezzano, Serralunga di Crea, Solero, Solonghello, Spineto Scrivia, Terruggia, Ticineto, Tortona, Treville, Valenza, Valmacca, Vignale Monferrato, Viguzzolo, Villadeati, Villamiroglio, Villanova Monferrato, Villaromagnano, Volpedo, Volpeglino.

Provincia di Asti

Asti, Calliano, Casorzo, Castagnole Monferrato, Castell’Alfero, Castello di Annone, Chiusano d’Asti, Corsione, Cossombrato, Frinco, Grana, Grazzano Badoglio, Moncalvo, Montemagno, Penango, Portacomaro, Refrancore, Robella, Scurzolengo, Tonco, Viarigi, Villa San Secondo.

Provincia di Biella

Ailoche, Andorno Micca, Benna, Biella, Bioglio, Borriana, Brusnengo, Callabiana, Camandona, Camburzano, Campiglia Cervo, Candelo, Caprile, Casapinta, Castelletto Cervo, Cavaglià, Cerrione, Coggiola, Cossato, Crevacuore, Curino, Donato, Dorzano, Gaglianico, Gifflenga, Graglia, Lessona, Magnano, Massazza, Masserano, Mezzana Mortigliengo, Miagliano, Mongrando, Mottalciata, Muzzano, Netro, Occhieppo Inferiore, Occhieppo Superiore, Pettinengo, Piatto, Piedicavallo, Pollone, Ponderano, Portula, Pralungo, Pray, Quaregna Cerreto, Ronco Biellese, Roppolo, Rosazza, Sagliano Micca, Sala Biellese, Salussola, Sandigliano, Sordevolo, Sostegno, Strona, Tavigliano, Ternengo, Tollegno, Torrazzo, Valdengo, Valdilana, Vallanzengo, Valle San Nicolao, Veglio, Verrone, Vigliano Biellese, Villa del Bosco, Villanova Biellese, Viverone, Zimone, Zubiena, Zumaglia.

Provincia di Novara

Agrate Conturbia, Ameno, Armeno, Arona, Barengo, Bellinzago Novarese, Biandrate, Boca, Bogogno, Bolzano Novarese, Borgo Ticino, Borgolavezzaro, Borgomanero, Briga Novarese, Briona, Caltignaga, Cameri, Carpignano Sesia, Casalbeltrame, Casaleggio Novara, Casalino, Casalvolone, Castellazzo Novarese, Castelletto sopra Ticino, Cavaglietto, Cavaglio d’Agogna, Cavallirio, Cerano, Colazza, Comignago, Cressa, Cureggio, Divignano, Dormelletto, Fara Novarese, Fontaneto d’Agogna, Galliate, Garbagna Novarese, Gargallo, Gattico-Veruno, Ghemme, Gozzano, Granozzo con Monticello, Grignasco, Invorio, Landiona, Lesa, Maggiora, Mandello Vitta, Marano Ticino, Massino Visconti, Meina, Mezzomerico, Miasino, Momo, Nebbiuno, Nibbiola, Novara, Oleggio, Oleggio Castello, Orta San Giulio, Paruzzaro, Pella, Pettenasco, Pisano, Pogno, Pombia, Prato Sesia, Recetto, Romagnano Sesia, Romentino, San Maurizio d’Opaglio, San Nazzaro Sesia, San Pietro Mosezzo, Sillavengo, Sizzano, Soriso, Sozzago, Suno, Terdobbiate, Tornaco, Trecate, Vaprio d’Agogna, Varallo Pombia, Vespolate, Vicolungo, Vinzaglio.

Città metropolitana di Torino

Albiano d’Ivrea, Andrate, Azeglio, Banchette, Barone Canavese, Bollengo, Borgofranco d’Ivrea, Borgomasino, Brandizzo, Brozolo, Brusasco, Burolo, Caluso, Candia Canavese, Caravino, Carema, Cascinette d’Ivrea, Castiglione Torinese, Cavagnolo, Chiaverano, Chivasso, Colleretto Giacosa, Cossano Canavese, Fiorano Canavese, Foglizzo, Gassino Torinese, Ivrea, Leinì, Lessolo, Loranzé, Maglione, Mappano, Mazzé, Mercenasco, Montalto Dora, Montanaro, Monteu da Po, Nomaglio, Orio Canavese, Palazzo Canavese, Parella, Pavone Canavese, Piverone, Quassolo, Quincinetto, Romano Canavese, Rondissone, Salerano Canavese, Samone, San Benigno Canavese, San Mauro Torinese, San Raffaele Cimena, Scarmagno, Sciolze, Settimo Rottaro, Settimo Torinese, Settimo Vittone, Strambino, Tavagnasco, Torrazza Piemonte, Verolengo, Verrua Savoia, Vestigné, Villareggia, Vische, Volpiano.

Provincia del Verbano-Cusio-Ossola

Anzola d’Ossola, Arizzano, Arola, Baveno, Bee, Belgirate, Beura-Cardezza, Brovello-Carpugnino, Cambiasca, Cannero Riviera, Casale Corte Cerro, Cesara, Cossogno, Crevoladossola, Crodo, Domodossola, Germagno, Ghiffa, Gignese, Gravellona Toce, Loreglia, Madonna del Sasso, Massiola, Mergozzo, Miazzina, Nonio, Oggebbio, Omegna, Ornavasso, Pieve Vergonte, Premeno, Premosello-Chiovenda, Quarna Sopra, Quarna Sotto, San Bernardino Verbano, Stresa, Trontano, Valstrona, Verbania, Vignone, Vogogna.

Provincia di Vercelli

Albano Vercellese, Alice Castello, Arborio, Asigliano Vercellese, Balmuccia, Balocco, Bianzè, Borgo d’Ale, Borgo Vercelli, Borgosesia, Buronzo, Caresana, Caresanablot, Carisio, Casanova Elvo, Cellio con Breia, Cervatto, Cigliano, Civiasco, Collobiano, Costanzana, Cravagliana, Crescentino, Crova, Desana, Fobello, Fontanetto Po, Formigliana, Gattinara, Ghislarengo, Greggio, Guardabosone, Lamporo, Lenta, Lignana, Livorno Ferraris, Lozzolo, Moncrivello, Motta de’ Conti, Olcenengo, Oldenico, Palazzolo Vercellese, Pertengo, Pezzana, Pila, Piode, Postua, Prarolo, Quarona, Quinto Vercellese, Rassa, Rimella, Rive, Roasio, Ronsecco, Rossa, Rovasenda, Salasco, Sali Vercellese, Saluggia, San Germano Vercellese, San Giacomo Vercellese, Santhià, Scopa, Scopello, Serravalle Sesia, Stroppiana, Tricerro, Trino, Tronzano Vercellese, Valduggia, Varallo, Vercelli, Villarboit, Villata, Vocca.

Emilia-Romagna

Seuraavien kuntien alue kokonaisuudessaan:

Provincia di Piacenza

Alta Val Tidone, Borgonovo Val Tidone, Castel San Giovanni, Ziano Piacentino.

Valle d’Aosta

Seuraavien kuntien alue kokonaisuudessaan:

Provincia di Aosta

Arnad, Brissogne, Donnas, Montjovet, Pollein, Quart, Saint-Christophe, Verrès.

Puskurialue

Lombardia

Seuraavien kuntien alue kokonaisuudessaan:

Provincia di Bergamo

Albano Sant’Alessandro, Albino, Algua, Almè, Almenno San Bartolomeo, Almenno San Salvatore, Alzano Lombardo, Antegnate, Arcene, Aviatico, Azzano San Paolo, Bagnatica, Barbata, Bariano, Barzana, Bedulita, Berbenno, Bergamo, Blello, Bolgare, Boltiere, Bonate Sopra, Bonate Sotto, Bracca, Brumano, Brusaporto, Calcinate, Calcio, Capizzone, Carobbio degli Angeli, Cavernago, Cenate Sopra, Cenate Sotto, Chiuduno, Ciserano, Cividate al Piano, Cologno al Serio, Comun Nuovo, Corna Imagna, Cortenuova, Costa di Mezzate, Costa Serina, Costa Valle Imagna, Covo, Dalmine, Fara Olivana con Sola, Fontanella, Fornovo San Giovanni, Fuipiano Valle Imagna, Ghisalba, Gorlago, Gorle, Grassobbio, Isso, Lallio, Levate, Locatello, Lurano, Martinengo, Montello, Morengo, Mornico al Serio, Mozzanica, Nembro, Orio al Serio, Osio Sopra, Osio Sotto, Pagazzano, Paladina, Palazzago, Palosco, Pedrengo, Pognano, Ponteranica, Pradalunga, Presezzo, Pumenengo, Ranica, Romano di Lombardia, Roncola, Rota d’Imagna, San Giovanni Bianco, San Paolo d’Argon, San Pellegrino Terme, Sant’Omobono Terme, Scanzorosciate, Sedrina, Selvino, Seriate, Sorisole, Spirano, Stezzano, Strozza, Taleggio, Telgate, Torre Boldone, Torre de’ Roveri, Torre Pallavicina, Treviolo, Ubiale Clanezzo, Urgnano, Val Brembilla, Vedeseta, Verdellino, Verdello, Villa d’Almè, Villa di Serio, Zanica, Zogno.

Provincia di Brescia

Palazzolo sull’Oglio, Pontoglio, Roccafranca, Rudiano, Urago d’Oglio.

Provincia di Como

Argegno, Barni, Bellagio, Bene Lario, Blessagno, Brienno, Caglio, Carlazzo, Cavargna, Centro Valle Intelvi, Cerano d’Intelvi, Claino con Osteno, Colonno, Corrido, Cremia, Cusino, Dizzasco, Garzeno, Grandola ed Uniti, Griante, Laino, Lasnigo, Magreglio, Menaggio, Pianello del Lario, Pigra, Plesio, Ponna, Porlezza, Sala Comacina, San Bartolomeo Val Cavargna, San Nazzaro Val Cavargna, San Siro, Schignano, Sormano, Tremezzina, Val Rezzo, Valsolda, Zelbio.

Provincia di Cremona

Camisano, Campagnola Cremasca, Capergnanica, Cappella Cantone, Casale Cremasco-Vidolasco, Casaletto di Sopra, Casaletto Vaprio, Castel Gabbiano, Castelleone, Credera Rubbiano, Crema, Cremosano, Cumignano sul Naviglio, Fiesco, Formigara, Genivolta, Gombito, Grumello Cremonese ed Uniti, Izano, Madignano, Montodine, Moscazzano, Offanengo, Pianengo, Pizzighettone, Ricengo, Ripalta Arpina, Ripalta Cremasca, Ripalta Guerina, Romanengo, Salvirola, San Bassano, Soncino, Soresina, Ticengo, Trigolo.

Provincia di Lecco

Abbadia Lariana, Airuno, Ballabio, Barzio, Bellano, Calolziocorte, Carenno, Casargo, Cassina Valsassina, Cortenova, Crandola Valsassina, Cremeno, Dervio, Erve, Esino Lario, Galbiate, Garlate, Introbio, Lecco, Lierna, Malgrate, Mandello del Lario, Margno, Moggio, Morterone, Olginate, Oliveto Lario, Parlasco, Pasturo, Perledo, Pescate, Primaluna, Taceno, Valgreghentino, Varenna, Vercurago.

Provincia di Lodi

Bertonico, Casalpusterlengo, Castelgerundo, Castiglione d’Adda, Codogno, Corno Giovine, Cornovecchio, Fombio, Guardamiglio, Maleo, Orio Litta, Ospedaletto Lodigiano, San Fiorano, San Rocco al Porto, Santo Stefano Lodigiano, Senna Lodigiana, Somaglia, Terranova dei Passerini.

Provincia di Pavia

Brallo di Pregola, Menconico, Monticelli Pavese, Romagnese, Santa Margherita di Staffora.

Piemonte

Seuraavien kuntien alue kokonaisuudessaan:

Provincia di Alessandria

Acqui Terme, Albera Ligure, Alice Bel Colle, Arquata Scrivia, Basaluzzo, Bistagno, Borghetto di Borbera, Cabella Ligure, Cantalupo Ligure, Capriata d’Orba, Carezzano, Carpeneto, Carrega Ligure, Carrosio, Cassano Spinola, Cassine, Castellania Coppi, Castelletto d’Orba, Castelnuovo Bormida, Castelspina, Costa Vescovato, Dernice, Fabbrica Curone, Francavilla Bisio, Frascaro, Fresonara, Gamalero, Garbagna, Gavi, Grondona, Mongiardino Ligure, Montacuto, Montaldeo, Montaldo Bormida, Morsasco, Novi Ligure, Orsara Bormida, Paderna, Parodi Ligure, Pasturana, Predosa, Ricaldone, Rivalta Bormida, Rocca Grimalda, Roccaforte Ligure, Rocchetta Ligure, San Cristoforo, San Sebastiano Curone, Sant’Agata Fossili, Sardigliano, Serravalle Scrivia, Sezzadio, Silvano d’Orba, Stazzano, Strevi, Tassarolo, Terzo, Trisobbio, Vignole Borbera, Villalvernia, Visone.

Provincia di Asti

Agliano Terme, Albugnano, Antignano, Aramengo, Azzano d’Asti, Baldichieri d’Asti, Belveglio, Berzano di San Pietro, Bruno, Buttigliera d’Asti, Calamandrana, Calosso, Camerano Casasco, Canelli, Cantarana, Capriglio, Cassinasco, Castagnole delle Lanze, Castel Boglione, Castel Rocchero, Castellero, Castelletto Molina, Castelnuovo Belbo, Castelnuovo Calcea, Castelnuovo Don Bosco, Cellarengo, Celle Enomondo, Cerreto d’Asti, Cerro Tanaro, Cinaglio, Cisterna d’Asti, Coazzolo, Cocconato, Cortandone, Cortanze, Cortazzone, Cortiglione, Costigliole d’Asti, Cunico, Dusino San Michele, Ferrere, Fontanile, Incisa Scapaccino, Isola d’Asti, Maranzana, Maretto, Moasca, Mombaruzzo, Mombercelli, Monale, Moncucco Torinese, Mongardino, Montabone, Montafia, Montaldo Scarampi, Montechiaro d’Asti, Montegrosso d’Asti, Montiglio Monferrato, Moransengo, Nizza Monferrato, Passerano Marmorito, Piea, Pino d’Asti, Piovà Massaia, Quaranti, Revigliasco d’Asti, Roatto, Rocca d’Arazzo, Rocchetta Palafea, Rocchetta Tanaro, San Damiano d’Asti, San Martino Alfieri, San Marzano Oliveto, San Paolo Solbrito, Settime, Soglio, Tigliole, Tonengo, Vaglio Serra, Valfenera, Viale, Vigliano d’Asti, Villafranca d’Asti, Villanova d’Asti, Vinchio.

Provincia di Cuneo

Barbaresco, Canale, Castagnito, Castellinaldo d’Alba, Castiglione Tinella, Govone, Guarene, Magliano Alfieri, Montà, Monteu Roero, Neive, Priocca, Santo Stefano Belbo, Santo Stefano Roero, Vezza d’Alba.

Città metropolitana di Torino

Agliè, Alpignano, Andezeno, Arignano, Bairo, Balangero, Baldissero Canavese, Baldissero Torinese, Barbania, Beinasco, Borgaro Torinese, Borgiallo, Bosconero, Brosso, Busano, Cafasse, Cambiano, Canischio, Casalborgone, Caselle Torinese, Castagneto Po, Castellamonte, Castelnuovo Nigra, Chieri, Chiesanuova, Ciconio, Cintano, Cinzano, Ciriè, Collegno, Colleretto Castelnuovo, Corio, Cuceglio, Cuorgnè, Druento, Favria, Feletto, Fiano, Forno Canavese, Frassinetto, Front, Givoletto, Grosso, Grugliasco, Ingria, Isolabella, Issiglio, La Cassa, La Loggia, Lauriano, Levone, Lombardore, Lusigliè, Marentino, Mathi, Mombello di Torino, Moncalieri, Montaldo Torinese, Montalenghe, Moriondo Torinese, Nichelino, Nole, Oglianico, Orbassano, Ozegna, Pavarolo, Pecetto Torinese, Perosa Canavese, Pertusio, Pianezza, Pino Torinese, Poirino, Pont Canavese, Pralormo, Prascorsano, Pratiglione, Quagliuzzo, Riva presso Chieri, Rivalba, Rivalta di Torino, Rivara, Rivarolo Canavese, Rivarossa, Rivoli, Robassomero, Rocca Canavese, Ronco Canavese, Rueglio, Salassa, San Carlo Canavese, San Colombano Belmonte, San Francesco al Campo, San Gillio, San Giorgio Canavese, San Giusto Canavese, San Martino Canavese, San Maurizio Canavese, San Ponso, San Sebastiano da Po, Santena, Strambinello, Torino, Torre Canavese, Traversella, Trofarello, Val di Chy, Valchiusa, Vallo Torinese, Valperga, Valprato Soana, Varisella, Vauda Canavese, Venaria Reale, Vialfrè, Vidracco, Villanova Canavese, Vistrorio.

Provincia del Verbano-Cusio-Ossola

Antrona Schieranco, Aurano, Baceno, Bannio Anzino, Bognanco, Borgomezzavalle, Calasca-Castiglione, Cannobio, Caprezzo, Ceppo Morelli, Craveggia, Druogno, Formazza, Gurro, Intragna, Macugnaga, Malesco, Masera, Montecrestese, Montescheno, Pallanzeno, Piedimulera, Premia, Re, Santa Maria Maggiore, Toceno, Trarego Viggiona, Trasquera, Valle Cannobina, Vanzone con San Carlo, Varzo, Villadossola, Villette.

Provincia di Vercelli

Alagna Valsesia, Alto Sermenza, Boccioleto, Campertogno, Carcoforo, Mollia.

Emilia-Romagna

Seuraavien kuntien alue kokonaisuudessaan:

Provincia di Piacenza

Agazzano, Bettola, Bobbio, Calendasco, Cerignale, Coli, Corte Brugnatella, Farini, Gazzola, Gossolengo, Gragnano Trebbiense, Ottone, Piacenza, Pianello Val Tidone, Piozzano, Podenzano, Ponte dell’Olio, Rivergaro, Rottofreno, Sarmato, Travo, Vigolzone, Zerba.

Valle d’Aosta

Seuraavien kuntien alue kokonaisuudessaan:

Provincia di Aosta

Allein, Antey-Saint-Andrè, Aosta, Arvier, Avise, Ayas, Aymavilles, Bard, Bionaz, Brusson, Challand-Saint-Anselme, Challand-Saint-Victor, Chambave, Chamois, Champdepraz, Champorcher, Charvensod, Châtillon, Cogne, Doues, Emarèse, Etroubles, Fénis, Fontainemore, Gaby, Gignod, Gressan, Gressoney-La-Trinitè, Gressoney-Saint-Jean, Hône, Introd, Issime, Issogne, Jovençan, La Magdeleine, Lillianes, Nus, Ollomont, Oyace, Perloz, Pont-Saint-Martin, Pontboset, Pontey, Rhêmes-Saint-Georges, Roisan, Saint-Denis, Saint-Marcel, Saint-Nicolas, Saint-Oyen, Saint-Pierre, Saint-Rhêmy-en-Bosses, Saint-Vincent, Sarre, Torgnon, Valpelline, Valsavarenche, Valtournenche, Verrayes, Villeneuve.

2.   Portugali

Rajatun alueen numero/nimi

Rajatun alueen osa

Alue

1.

Saastunut alue

Azorit  (1)


(1)  Puskurialuetta ei tarvita, koska kyse on saarista.


LIITE III

MALLIT 7 ARTIKLAN MUKAISESTI TEHTYJEN VUOTUISTEN KARTOITUSTEN TULOKSISTA RAPORTOIMISEKSI

A OSA

1.   Malli vuotuisten kartoitusten tuloksista raportoimiseksi

1.

Rajatun alueen kuvaus

2.

Rajatun alueen alkuperäinen koko (ha)

3.

Rajatun alueen päivitetty koko (ha)

4.

Menetelmä (hävittäminen tai leviämisen estäminen)

5.

Vyöhyke

6.

Kartoituspaikat

7.

Todetut riskialueet

8.

Tarkistetut riskialueet

9.

Kasviaineisto/hyödyke

10.

Isäntäkasvilajien luettelo

11.

Ajankohta

12.

Kartoituksen tiedot

13.

Analysoitujen oireisten näytteiden määrä

i:

Yhteensä

ii:

Positiivinen

iii:

Negatiivinen

iv:

Määrittämätön

14.

Analysoitujen oireettomien näytteiden määrä:

i:

Yhteensä

ii:

Positiivinen

iii:

Negatiivinen

iv:

Määrittämätön

15.

Ilmoitettujen esiintymien ilmoitusnumero tapauksen mukaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2019/1715 mukaisesti

16.

Huomautukset

A)

Silmämääräisten tarkastusten määrä

B)

Näytteiden määrä yhteensä

C)

Ansojen (tai vaihtoehtoisten menetelmien (esim. haavit)) tyyppi

D)

Ansojen (tai muiden keräysmenetelmien) määrä

E)

Ansapaikkojen määrä (jos poikkeaa D kohdassa esitetyistä tiedoista)

F)

Testaustyyppi (esim. mikroskooppinen tunnistus, PCR, ELISA-testi jne.)

G)

Testien kokonaismäärä

H)

Muut toimenpiteet (esim. vainukoirat, droonit, helikopterit, tiedotuskampanjat jne.)

Nimi

Määrittämispäivä

Kuvaus

Lukumäärä

I)

Muiden toimenpiteiden lukumäärä

Lukumäärä

Päivämäärä

A

B

C

D

E

F

G

H

I

i

ii

iii

iv

i

ii

iii

iv

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2.   Ohjeet mallin täyttämistä varten

Jos käytetään tätä mallia, B osassa olevaa lomaketta ei täytetä.

Sarake 1: Ilmoitetaan maantieteellisen alueen nimi, esiintymän numero tai muu tieto, jonka perusteella kyseessä oleva rajattu alue ja sen määrittämispäivä voidaan yksilöidä.

Sarake 2: Ilmoitetaan rajatun alueen koko ennen kartoituksen aloittamista.

Sarake 3: Ilmoitetaan rajatun alueen koko kartoituksen jälkeen.

Sarake 4: Ilmoitetaan käytetty menetelmä: hävittäminen tai leviämisen estäminen. Lisätään tarvittaessa rivejä rajattujen alueiden määrän ja niillä sovellettavien menetelmien mukaan.

Sarake 5: Ilmoitetaan, millä rajatun alueen vyöhykkeellä kartoitus tehtiin, ja lisätään rivejä tarpeen mukaan: saastunut alue tai puskurialue, käyttäen eri rivejä. Tapauksen mukaan ilmoitetaan saastuneen alueen se osa, jossa kartoitus tehtiin (esim. viimeiset 20 km ennen puskurialuetta, taimitarhojen ympärillä jne.), eri riveillä.

Sarake 6: Ilmoitetaan kartoituspaikkojen määrät ja kuvataan ne valitsemalla kuvausta varten jokin seuraavista:

1.

Ulkoilma (tuotantoalue): 1.1 pelto (viljelymaa, laidun); 1.2 hedelmätarha/viinitarha; 1.3 taimitarha; 1.4 metsä;

2.

Ulkoilma (muu): 2.1 yksityinen puutarha; 2.2 julkinen alue; 2.3 suojelualue; 2.4 luonnonvaraiset kasvit muilla kuin suojelualueilla; 2.5 muu, täsmennettävä (esim. puutarhamyymälä, vähittäismyyntipaikka, jossa käytetään puista pakkausmateriaalia, puuteollisuus, kosteikkoalue, kasteluverkosto tai kuivatusojasto);

3.

Fyysisesti suljetut tilat: 3.1 kasvihuone; 3.2 yksityinen tila, muu kuin kasvihuone; 3.3 julkinen tila, muu kuin kasvihuone; 3.4 muu, täsmennettävä (esim. puutarhamyymälä, vähimmäismyyntipaikka, jossa käytetään puista pakkausmateriaalia, puuteollisuus).

Sarake 7: Ilmoitetaan, mitkä ovat riskialueita tuhoojan biologian, isäntäkasvien esiintymisen, ympäristö- ja ilmasto-olosuhteiden sekä riskipaikkojen perusteella.

Sarake 8: Ilmoitetaan kartoitukseen sisältyvät riskialueet, sarakkeessa 7 yksilöidyistä riskialueista.

Sarake 9: Ilmoitetaan kasvit, hedelmät, siemenet, maaperä, pakkausmateriaali, puutavara, koneet, ajoneuvot, vesi, muu, täsmennetään.

Sarake 10: Ilmoitetaan luettelo kartoitetuista kasvilajeista/-suvuista täyttämällä yksi rivi yhtä kasvilajia/-sukua kohti.

Sarake 11: Ilmoitetaan ne kuukaudet vuodesta, jolloin kartoitukset tehtiin.

Sarake 12: Ilmoitetaan kartoitusta koskevat yksityiskohdat kunkin tuhoojan osalta esitettyjen erityisten oikeudellisten vaatimusten perusteella. Merkitään ’ei saatavilla’, kun tietyn sarakkeen tietoja ei ole saatavilla.

Sarakkeet 13 ja 14: Ilmoitetaan tarvittaessa tulokset ja annetaan vastaavissa sarakkeissa saatavilla olevat tiedot. ’Määrittämättömiä’ ovat ne analysoidut näytteet, joista ei ole saatu tulosta erilaisten tekijöiden vuoksi (esim. tulos alle toteamisrajan, näytettä ei käsitelty koska sitä ei ollut yksilöity, vanhentunut näyte).

Sarake 15: Ilmoitetaan kartoituksen toteuttamisvuoden aikana ilmoitetut esiintymät puskurialueella tehdyistä havainnoista. Esiintymän ilmoitusnumeroa ei tarvitse mainita, jos toimivaltainen viranomainen on todennut, että havainto koskee asetuksen (EU) 2016/2031 14 artiklan 2 kohdassa, 15 artiklan 2 kohdassa tai 16 artiklassa tarkoitettua tapausta. Tässä tapauksessa ilmoitetaan sarakkeessa 16 (”Huomautukset”) syy, jonka vuoksi tätä tietoa ei anneta.

B OSA

1.   Malli vuotuisten tilastopohjaisten kartoitusten tuloksista raportoimiseksi

1.

Rajatun alueen kuvaus

2.

Rajatun alueen alkuperäinen koko (ha)

3.

Rajatun alueen päivitetty koko (ha)

4.

Menetelmä

5.

Vyöhyke

6.

Kartoituspaikat

7.

Ajankohta

A.

Kartoituksen määrittely (syöteparametrit RiBESS+ -järjestelmässä)

B.

Näytteenotto

C.

Kartoituksen tulokset

25.

Huomautukset

8.

Kohdepopulaatio

9.

Epidemiologiset yksiköt

10.

Havaitsemismenetelmät

11.

Näytteenoton tehokkuus

12.

Menetelmän herkkyys

13.

Riskitekijät (toiminnot, sijaintipaikat ja alueet)

14.

Tarkastettujen epidemiologisten yksiköiden määrä

15.

Silmämääräisten tarkastusten määrä

16.

Näytteiden määrä

17.

Ansojen määrä

18.

Ansapaikkojen määrä

19.

Testien määrä

20.

Muiden toimenpiteiden määrä

21.

Tulokset

22.

Ilmoitettujen esiintymien ilmoitusnumero tapauksen mukaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2019/1715 mukaisesti

23.

Saavutettu luotettavuustaso

24.

Oletettu esiintyvyys

Nimi

Määrittämispäivä

Kuvaus

Lukumäärä

Isäntälajit

Alue (ha tai muu sopivampi yksikkö)

Tarkastusyksiköt

Kuvaus

Yksiköt

Silmämääräiset tarkastukset

Ansojen asettaminen

Testaus

Muut menetelmät

Riskitekijä

Riskitasot

Sijaintipaikkojen määrä

Suhteelliset riskit

Isäntäpopulaation osuus

Positiivinen

Negatiivinen

Määrittämätön

Lukumäärä

Päivämäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2.   Mallin täyttöohjeet

Selitetään tuhoojakartoituksen suunnittelua koskevat taustaoletukset. Esitetään yhteenveto ja perustelu:

kohdepopulaatio, epidemiologinen yksikkö ja tarkastusyksiköt,

havaitsemismenetelmä ja menetelmän herkkyys;

riskitekijä(t), joista ilmoitetaan riskitasot ja vastaavat suhteelliset riskit ja osuudet isäntäkasvipopulaatiosta.

Sarake 1: Ilmoitetaan maantieteellisen alueen nimi, esiintymän numero tai muu tieto, jonka perusteella kyseessä oleva rajattu alue ja sen määrittämispäivä voidaan yksilöidä.

Sarake 2: Ilmoitetaan rajatun alueen koko ennen kartoituksen aloittamista.

Sarake 3: Ilmoitetaan rajatun alueen koko kartoituksen jälkeen.

Sarake 4: Ilmoitetaan käytetty menetelmä: hävittäminen tai leviämisen estäminen. Lisätään tarvittaessa rivejä kunkin tuhoojan vuoksi muodostettujen rajattujen alueiden määrän ja niillä sovellettavien menetelmien mukaan.

Sarake 5: Ilmoitetaan, millä rajatun alueen vyöhykkeellä kartoitus tehtiin, ja lisätään rivejä tarpeen mukaan: saastunut alue tai puskurialue, käyttäen eri rivejä. Tapauksen mukaan ilmoitetaan saastuneen alueen se osa, jolla kartoitus tehtiin (esim. viimeiset 20 km ennen puskurialuetta, taimitarhojen ympärillä jne.), eri riveillä.

Sarake 6: Ilmoitetaan kartoituspaikkojen määrät ja kuvataan ne valitsemalla kuvausta varten jokin seuraavista:

1.

Ulkoilma (tuotantoalue): 1.1 pelto (viljelymaa, laidun); 1.2 hedelmätarha/viinitarha; 1.3 taimitarha; 1.4 metsä;

2.

Ulkoilma (muu): 2.1 yksityinen puutarha; 2.2 julkinen alue; 2.3 suojelualue; 2.4 luonnonvaraiset kasvit muilla kuin suojelualueilla; 2.5 muu, täsmennettävä (esim. puutarhamyymälä, vähittäismyyntipaikka, jossa käytetään puista pakkausmateriaalia, puuteollisuus, kosteikkoalue, kasteluverkosto tai kuivatusojasto);

3.

Fyysisesti suljetut tilat: 3.1 kasvihuone; 3.2 yksityinen tila, muu kuin kasvihuone; 3.3 julkinen tila, muu kuin kasvihuone; 3.4 muu, täsmennettävä (esim. puutarhamyymälä, vähittäismyyntipaikka, jossa käytetään puista pakkausmateriaalia, puuteollisuus).

Sarake 7: Ilmoitetaan ne kuukaudet vuodesta, jolloin kartoitukset tehtiin.

Sarake 8: Ilmoitetaan kohdepopulaatio ja sitä vastaava luettelo isäntälajeista/-suvuista ja katetusta alueesta. Kohdepopulaatio määritellään tarkastusyksiköiden kokonaisuutena. Sen koko määritellään tavanomaisesti maatalousalueiden osalta hehtaareina, mutta kyseessä voivat olla myös esimerkiksi palstat, pellot tai kasvihuoneet. Valinta perustellaan taustaoletuksissa. Ilmoitetaan tarkastusyksiköt, joita kartoitus koski. ”Tarkastusyksiköllä” tarkoitetaan kasveja, kasvinosia, hyödykkeitä, materiaaleja ja tuhoojan vektoreita, jotka on tutkittu tuhoojien yksilöimiseksi ja havaitsemiseksi.

Sarake 9: Ilmoitetaan epidemiologiset yksiköt, joita kartoitus koski, niiden kuvaus ja mittayksikkö. ’Epidemiologisella yksiköllä’ tarkoitetaan homogeenista aluetta, jolla tuhoojan ja isäntäkasvien keskinäiset vaikutukset sekä abioottiset ja bioottiset tekijät ja olosuhteet johtaisivat samaan epidemiologiaan, jos tuhoojaa esiintyisi. Epidemiologiset yksiköt ovat kohdepopulaation alayksikköjä, jotka ovat epidemiologialtaan homogeenisia ja joihin kuuluu vähintään yksi isäntäkasvi. Joissakin tapauksissa koko isäntäpopulaatio tietyllä alueella / tietyssä maassa voidaan määritellä epidemiologiseksi yksiköksi. Kyse voi olla yhteisen tilastollisten alueyksiköiden nimikkeistön alueista (NUTS-alueista), kaupunkialueista, metsistä, ruusutarhoista tai maatiloista tai hehtaarimääräisistä alueista. Epidemiologisten yksiköiden valinta on perusteltava taustaoletuksissa.

Sarake 10: Ilmoitetaan kartoituksessa käytetty menetelmä sekä kussakin tapauksessa toteutettujen toimien määrä kutakin tuhoojaa koskevien oikeudellisten erityisvaatimusten mukaisesti. Merkitään ’ei saatavilla’, kun tietyn sarakkeen tietoja ei ole saatavilla.

Sarake 11: Ilmoitetaan arvio näytteenoton tehokkuudesta. Näytteenoton tehokkuudella tarkoitetaan sen todennäköisyyttä, että tartunnan saaneista kasveista valitaan tartunnan saaneita kasvinosia. Vektorien osalta se tarkoittaa sitä, kuinka tehokkaasti menetelmän avulla saadaan otettua kiinni positiivinen vektori, kun niitä esiintyy kartoitettavalla alueella. Maaperän osalta se tarkoittaa sitä, kuinka tehokkaasti saadaan valittua tuhoojan sisältävä maaperänäyte, kun tuhoojaa esiintyy kartoitettavalla alueella.

Sarake 12: ’Menetelmän herkkyydellä’ tarkoitetaan sitä, kuinka todennäköisesti menetelmä havaitsee asianmukaisesti tuhoojan esiintymisen. Menetelmän herkkyys määritellään todennäköisyydeksi siitä, että tosiasiallisesti positiivisesta isäntäkasvista saadaan positiivinen testitulos. Se saadaan kertomalla näytteenoton tehokkuus (eli todennäköisyys valita tartunnan saaneesta kasvista tartunnan saaneita kasvinosia) diagnostisella herkkyydellä (joka määritetään yksilöimisprosessissa käytettävällä silmämääräisellä tarkastuksella ja/tai laboratoriotestillä).

Sarake 13: Ilmoitetaan riskitekijät eri riveillä käyttäen niin monta riviä kuin tarpeen. Ilmoitetaan jokaisen riskitekijän osalta riskitaso ja vastaava suhteellinen riski ja isäntäkasvipopulaation osuus.

Sarake B: Ilmoitetaan kartoitusta koskevat yksityiskohdat kunkin tuhoojan osalta esitettyjen erityisten oikeudellisten vaatimusten perusteella. Merkitään ’ei saatavilla’, kun tietyn sarakkeen tietoja ei ole saatavilla. Näissä sarakkeissa annettavat tiedot liittyvät sarakkeeseen 10 ”Havaitsemismenetelmät” sisältyviin tietoihin.

Sarake 18: Ilmoitetaan pyydystyspaikkojen lukumäärä, jos se ei ole sama kuin ansojen lukumäärä (sarake 17) (jos esimerkiksi samaa ansaa käytetään eri paikoissa).

Sarake 21: Ilmoitetaan positiivisiksi, negatiivisiksi ja määrittämättömiksi todettujen näytteiden määrä. ”Määrittämättömiä” ovat ne analysoidut näytteet, joista ei ole jostain syystä saatu tulosta (esim. tulos alle toteamisrajan, näytettä ei käsitelty, koska sitä ei ollut yksilöity, vanhentunut näyte).

Sarake 22: Ilmoitetaan kartoituksen toteuttamisvuonna tehdyt esiintymäilmoitukset. Esiintymän ilmoitusnumeroa ei tarvitse mainita, jos toimivaltainen viranomainen on todennut, että havainto koskee asetuksen (EU) 2016/2031 14 artiklan 2 kohdassa, 15 artiklan 2 kohdassa tai 16 artiklassa tarkoitettua tapausta. Tässä tapauksessa ilmoitetaan sarakkeessa 25 (”Huomautukset”) syy, jonka vuoksi tätä tietoa ei anneta.

Sarake 23: Ilmoitetaan kartoituksen herkkyys, sellaisena kuin se määritellään kansainvälisessä kasvinsuojelutoimenpidestandardissa (ISPM) 31. Tämän saavutetun luotettavuustason, joka koskee tuhoojista vapaata asemaa, arvo lasketaan tehtyjen tarkastusten (ja/tai otettujen näytteiden) perusteella ottaen huomioon menetelmän herkkyys ja oletettu esiintyvyys.

Sarake 24: Ilmoitetaan oletettu esiintyvyys ennen kartoitusta tehdyn, tuhoojan todennäköistä todellista esiintyvyyttä kentällä koskevan arvioinnin perusteella. Oletettu esiintyvyys asetetaan tavoitteeksi kartoituksessa, ja se vastaa riskinhallinnasta vastaavien tahojen tekemää kompromissia tuhoojan esiintymistä koskevan riskin ja kartoituksen tekemiseen käytettävien resurssien välillä. Esiintyvyyskartoituksissa arvoksi vahvistetaan tavallisesti yksi prosentti.