6.3.2023   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 68/4


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2023/462,

annettu 2 päivänä maaliskuuta 2023,

täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteiden V ja XIV muuttamisesta siltä osin kuin on kyse Kanadaa, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Yhdysvaltoja koskevista kohdista niiden kolmansien maiden luetteloissa, joista siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjasta ja riistalinnuista saatavan tuoreen lihan lähetysten saapuminen unioniin on sallittua

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon tarttuvista eläintaudeista sekä tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja kumoamisesta (”eläinterveyssäännöstö”) 9 päivänä maaliskuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 (1) ja erityisesti sen 230 artiklan 1 kohdan sekä 232 artiklan 1 ja 3 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Asetuksessa (EU) 2016/429 säädetään, että unioniin tulevien eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden lähetysten on tultava kolmannesta maasta tai alueelta tai tällaisen kolmannen maan tai alueen vyöhykkeeltä tai lokerosta, joka on kyseisen asetuksen 230 artiklan 1 kohdan mukaisesti merkitty luetteloon.

(2)

Komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2020/692 (2) täsmennetään eläinterveysvaatimukset, joiden mukaisia tiettyihin lajeihin ja luokkiin kuuluvien eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden kolmansista maista tai alueilta tai niiden vyöhykkeiltä tai vesiviljelyeläinten ollessa kyseessä niiden lokeroista tulevien lähetysten on oltava unioniin saapumista varten.

(3)

Komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2021/404 (3) vahvistetaan luettelot kolmansista maista tai alueista tai niiden vyöhykkeistä tai lokeroista, joista niihin lajeihin ja luokkiin kuuluvien eläinten ja niiden sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden, jotka kuuluvat delegoidun asetuksen (EU) 2020/692 soveltamisalaan, saapuminen unioniin on sallittua.

(4)

Tarkemmin sanoen täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteissä V ja XIV vahvistetaan luettelot kolmansista maista tai alueista tai niiden vyöhykkeistä, joista siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjasta ja riistalinnuista saatavan tuoreen lihan lähetysten saapuminen unioniin on sallittua.

(5)

Kanada on ilmoittanut komissiolle kolmesta korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkauksesta, jotka havaittiin siipikarjassa Quebecin provinssissa ja vahvistettiin laboratorioanalyysilla (RT-PCR) 31 päivän tammikuuta 2023 ja 8 päivän helmikuuta 2023 välisenä aikana.

(6)

Yhdistynyt kuningaskunta on ilmoittanut komissiolle kolmesta korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkauksesta, jotka havaittiin siipikarjassa Fifen (1) ja Stirlingin (1) piirihallintoalueilla Skotlannissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa sekä Norfolkin (1) kreivikunnassa Englannissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja vahvistettiin laboratorioanalyysilla (RT-PCR) 2 päivän helmikuuta 2023 ja 21 päivän helmikuuta 2023 välisenä aikana.

(7)

Yhdysvallat on ilmoittanut komissiolle kymmenestä korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkauksesta, jotka havaittiin siipikarjassa Kalifornian (1), Kansasin (1), New Yorkin (1), Mississippin (2) ja Pennsylvanian (5) osavaltioissa Yhdysvalloissa ja vahvistettiin laboratorioanalyysilla (RT-PCR) 1 päivän helmikuuta 2023 ja 22 päivän helmikuuta 2023 välisenä aikana.

(8)

Näiden tuoreiden korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkausten jälkeen Kanadan, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen eläinlääkintäviranomaiset muodostivat tartunnan saaneiden pitopaikkojen ympärille vähintään 10 kilometrin valvontavyöhykkeet ja toteuttivat hävittämistoimenpiteitä korkeapatogeenisen lintuinfluenssan esiintymisen rajoittamiseksi ja kyseisen taudin leviämisen estämiseksi.

(9)

Kanada, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat ovat toimittaneet komissiolle tietoja epidemiologisesta tilanteesta alueillaan ja toteuttamistaan toimenpiteistä korkeapatogeenisen lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi. Komissio on arvioinut nämä tiedot. Arvioinnin perusteella ja unionin eläinterveystilanteen suojelemiseksi ei pitäisi enää sallia siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjasta ja riistalinnuista saatavan tuoreen lihan saapumista unioniin Kanadan, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen eläinlääkintäviranomaisten muodostamilta alueilta, joihin sovelletaan rajoituksia korkeapatogeenisen lintuinfluenssan äskettäisten taudinpurkausten vuoksi.

(10)

Kanada on toimittanut päivitetyt tiedot alueensa epidemiologisesta tilanteesta, joka liittyy 15:een korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkaukseen, jotka on havaittu Albertan (3), Brittiläisen Columbian (2), Ontarion (4), Quebecin (3) ja Saskatchewanin (3) provinsseissa Kanadassa sijaitsevissa siipikarjan pitopaikoissa ja vahvistettu 19 päivän syyskuuta 2022 ja 6 päivän joulukuuta 2022 välisenä aikana.

(11)

Yhdistynyt kuningaskunta on toimittanut päivitetyt tiedot alueensa epidemiologisesta tilanteesta, joka liittyy kuuteen korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkaukseen, jotka on havaittu Orkneysaarilla (2) ja East Ayshiressa (1) Skotlannissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa sekä Cheshiren (1) ja Yorkshiren (2) kreivikunnissa Englannissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa sijaitsevissa siipikarjan pitopaikoissa ja vahvistettu 28 päivän elokuuta 2022 ja 8 päivän marraskuuta 2022 välisenä aikana.

(12)

Yhdysvallat on toimittanut päivitetyt tiedot alueensa epidemiologisesta tilanteesta, joka liittyy 77:ään korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkaukseen, jotka on havaittu Arkansasin (1), Kalifornian (7), Coloradon (1), Iowan (2), Minnesotan (16), Mississippin (1), Nebraskan (1), New Yorkin (1), Pohjois-Dakotan (4), Oregonin (1), Pennsylvanian (3), Etelä-Dakotan (15), Tennesseen (1), Utahin (16), Washingtonin (3) ja Wisconsinin (4) osavaltioissa Yhdysvalloissa sijaitsevissa siipikarjan pitopaikoissa ja vahvistettu 29 päivän maaliskuuta 2022 ja 8 päivän joulukuuta 2022 välisenä aikana.

(13)

Kanada, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat ovat toimittaneet tiedot myös toimenpiteistä, jotka ne ovat toteuttaneet korkeapatogeenisen lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi. Näiden taudinpurkausten johdosta Kanada, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat ovat toteuttaneet hävittämistoimenpiteitä taudin leviämisen torjumiseksi ja rajoittamiseksi sekä saattaneet päätökseen tarvittavat puhdistus- ja desinfiointitoimenpiteet sen jälkeen, kun hävittämistoimenpiteet oli toteutettu niiden alueilla sijaitsevissa siipikarjan pitopaikoissa, joissa tartuntaa esiintyi.

(14)

Komissio on arvioinut Kanadan, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen toimittamat tiedot ja todennut, että korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkaukset siipikarjan pitopaikoissa on selvitetty eikä siipikarjasta saatujen hyödykkeiden tuloon unioniin liity enää riskiä, kun on kyse niistä Kanadan, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen vyöhykkeistä, joilta siipikarjasta saatujen hyödykkeiden tulo unioniin keskeytettiin kyseisten taudinpurkausten vuoksi.

(15)

Täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteitä V ja XIV olisi muutettava, jotta voidaan ottaa huomioon korkeapatogeenisen lintuinfluenssan nykyinen epidemiologinen tilanne Kanadassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Yhdysvalloissa.

(16)

Kun otetaan huomioon korkeapatogeenisen lintuinfluenssan epidemiologinen tilanne Kanadassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Yhdysvalloissa sekä vakava riski taudin kulkeutumisesta unionin alueelle, täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteisiin V ja XIV tällä asetuksella tehtävien muutosten olisi tultava voimaan kiireellisesti.

(17)

Komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2023/139 (4) muutettiin täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteitä V ja XIV muuttamalla liitteissä V ja XIV olevissa Kanadaa koskevissa kohdissa vyöhykettä CA-2.99 koskevia rivejä niin, että tälle aiemmin päättyneeksi merkitylle vyöhykkeelle asetettiin alkamisajankohta. Koska liitteissä V ja XIV olevan vyöhykkeen CA-2.99 päättymisajankohdassa on havaittu virheitä, liitteissä V ja XIV olevaa vyöhykettä CA-2.99 koskevat rivit olisi oikaistava. Oikaisua olisi sovellettava täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2023/139 soveltamispäivästä.

(18)

Komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2023/268 (5) muutettiin täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteitä V ja XIV muuttamalla liitteissä V ja XIV olevissa Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevissa kohdissa vyöhykkeitä GB-2.136 ja GB-2.218 koskevia rivejä niin, että näille aiemmin päättyneiksi merkityille kahdelle vyöhykkeelle asetettiin alkamisajankohdat. Koska liitteessä V olevan vyöhykkeen GB-2.218 määrittelyssä on havaittu virhe, joka voi aiheuttaa sekaannusta, liitteessä V olevien vyöhykkeiden GB-2.136 ja GB-2.218 alkamis- ja päättymisajankohdat olisi asetettava uudestaan. Oikaisua olisi sovellettava täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2023/268 soveltamispäivästä.

(19)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteet V ja XIV tämän asetuksen liitteen mukaisesti.

2 artikla

Täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 oikaiseminen

1.   Korvataan liitteessä V olevan 1 osan B jaksossa Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykettä CA-2.99 koskeva rivi seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.99

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

23.9.2022

13.1.2023”

2.   Korvataan liitteessä XIV olevan 1 osan B jaksossa Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykettä CA-2.99 koskevat rivit seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.99

POU, RAT

N, P1

 

23.9.2022

13.1.2023

GBM

P1

 

23.9.2022

13.1.2023”

3.   Korvataan liitteessä V olevan 1 osan B jaksossa Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.136 koskeva rivi seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.136

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

29.8.2022

17.1.2023”

4.   Korvataan liitteessä V olevan 1 osan B jaksossa Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.218 koskeva rivi seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.218

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

24.10.2022

27.1.2023”

3 artikla

Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Edellä olevan 2 artiklan 1 ja 2 kohtaa sovelletaan kuitenkin 21 päivästä tammikuuta 2023 ja 3 ja 4 kohtaa 10 päivästä helmikuuta 2023.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 2 päivänä maaliskuuta 2023.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Ursula VON DER LEYEN


(1)  EUVL L 84, 31.3.2016, s. 1.

(2)  Komission delegoitu asetus (EU) 2020/692, annettu 30 päivänä tammikuuta 2020, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 täydentämisestä tiettyjen eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden lähetysten unioniin saapumista ja saapumisen jälkeisiä siirtoja ja käsittelyä koskevien sääntöjen osalta (EUVL L 174, 3.6.2020, s. 379).

(3)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2021/404, annettu 24 päivänä maaliskuuta 2021, sellaisten kolmansien maiden, alueiden tai niiden vyöhykkeiden luetteloiden vahvistamisesta, joista eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden saapuminen unioniin on sallittua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 mukaisesti (EUVL L 114, 31.3.2021, s. 1).

(4)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2023/139, annettu 18 päivänä tammikuuta 2023, täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteiden V ja XIV muuttamisesta siltä osin kuin on kyse Kanadaa, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Yhdysvaltoja koskevista kohdista niiden kolmansien maiden luetteloissa, joista siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjasta ja riistalinnuista saatavan tuoreen lihan lähetysten saapuminen unioniin on sallittua (EUVL L 19, 20.1.2023, s. 76).

(5)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2023/268, annettu 8 päivänä helmikuuta 2023, täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteiden V ja XIV muuttamisesta siltä osin kuin on kyse Kanadaa, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Yhdysvaltoja koskevista kohdista niiden kolmansien maiden luetteloissa, joista siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjasta ja riistalinnuista saatavan tuoreen lihan lähetysten saapuminen unioniin on sallittua (EUVL L 39, 9.2.2023, s. 5).


LIITE

Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteet V ja XIV seuraavasti:

1)

Muutetaan liite V seuraavasti:

a)

Muutetaan 1 osan B jakso seuraavasti:

i)

korvataan Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykettä CA-2.95 koskeva rivi seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.95

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

19.9.2022

8.2.2023”

ii)

korvataan Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykettä CA-2.123 koskeva rivi seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.123

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

9.10.2022

20.1.2023”

iii)

korvataan Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykkeitä CA-2.132 ja CA-2.133 koskevat rivit seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.132

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

19.10.2022

19.1.2023

CA-2.133

N, P1

 

20.10.2022

16.12.2022”

iv)

korvataan Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykkeitä CA-2.141–CA-2.144 koskevat rivit seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.141

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

28.10.2022

14.1.2023

CA-2.142

N, P1

 

28.10.2022

13.1.2023

CA-2.143

N, P1

 

31.10.2022

19.1.2023

CA-2.144

N, P1

 

4.11.2022

4.1.2023”

v)

korvataan Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykkeitä CA-2.146 ja CA-2.147 koskevat rivit seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.146

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

14.11.2022

19.2.2023

CA-2.147

N, P1

 

16.11.2022

5.1.2023”

vi)

korvataan Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykettä CA-2.150 koskeva rivi seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.150

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

18.11.2022

11.1.2023”

vii)

korvataan Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykkeitä CA-2.155 ja CA-2.156 koskevat rivit seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.155

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

21.11.2022

19.1.2023

CA-2.156

N, P1

 

22.11.2022

28.1.2023”

viii)

korvataan Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykettä CA-2.159 koskeva rivi seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.159

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

27.11.2022

29.1.2023”

ix)

korvataan Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykettä CA-2.163 koskeva rivi seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.163

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

6.12.2022

9.1.2023”

x)

lisätään Kanadaa koskevaan kohtaan vyöhykkeitä CA-2.172–CA-2.174 koskevat rivit vyöhykettä CA-2.171 koskevien rivien jälkeen seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.172

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

31.1.2023

 

CA-2.173

N, P1

 

2.2.2023

 

CA-2.174

N, P1

 

8.2.2023”

 

xi)

korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.135 koskeva rivi seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.135

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

28.8.2022

19.2.2023”

xii)

korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.140 koskeva rivi seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.140

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

6.9.2022

19.2.2023”

xiii)

korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.185 koskeva rivi seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.185

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

14.10.2022

10.2.2023”

xiv)

korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.231 koskeva rivi seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.231

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

30.10.2022

10.2.2023”

xv)

korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.242 koskeva rivi seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.242

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

4.11.2022

13.2.2023”

xvi)

korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.248 koskeva rivi seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.248

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

8.11.2022

17.2.2023”

xvii)

lisätään Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevaan kohtaan vyöhykkeitä GB-2.293–GB-2.295 koskevat rivit vyöhykettä GB-2.292 koskevien rivien jälkeen seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.293

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

2.2.2023

 

GB-2.294

N, P1

 

15.2.2023

 

GB-2.295

N, P1

 

21.2.2023”

 

xviii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.61 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.61

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

29.3.2022

5.10.2022”

xix)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.68 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.68

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

31.3.2022

28.9.2022”

xx)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.70 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.70

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

1.4.2022

28.9.2022”

xxi)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.109 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.109

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

6.4.2022

1.1.2023”

xxii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.158 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.158

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

19.4.2022

9.12.2022”

xxiii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.178 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.178

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

23.4.2022

9.12.2022”

xxiv)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.187 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.187

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

29.4.2022

9.12.2022”

xxv)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.225 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.225

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

6.6.2022

7.12.2022”

xxvi)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.228 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.228

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

7.6.2022

3.12.2022”

xxvii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.230 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.230

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

1.7.2022

30.12.2022”

xxviii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.232 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.232

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

14.7.2022

22.1.2023”

xxix)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.234 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.234

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

18.7.2022

21.1.2023”

xxx)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.236–US-2.238 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.236

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

19.7.2022

22.1.2023

US-2.237

N, P1

 

21.7.2022

9.2.2023

US-2.238

 

 

26.7.2022

22.1.2023”

xxxi)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.242 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.242

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

26.8.2022

12.12.2022”

xxxii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.245 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.245

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

30.8.2022

12.12.2022”

xxxiii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.248 ja US-2.249 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.248

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

1.9.2022

10.12.2022

US-2.249

N, P1

 

1.9.2022

12.12.2022”

xxxiv)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.251 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.251

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

2.9.2022

19.1.2023”

xxxv)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.254 ja US-2.255 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.254

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

8.9.2022

30.11.2022

US-2.255

N, P1

 

9.9.2022

10.12.2022”

xxxvi)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.259 ja US-2.260 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.259

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

13.9.2022

9.12.2022

US-2.260

N, P1

 

13.9.2022

22.1.2023”

xxxvii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.264 ja US-2.265 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.264

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

14.9.2022

10.12.2022

US-2.265

N, P1

 

15.9.2022

10.12.2022”

xxxviii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.267 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.267

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

20.9.2022

9.12.2022”

xxxix)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.270 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.270

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

20.9.2022

11.12.2022”

xl)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.273 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.273

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

21.9.2022

3.12.2022”

xli)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.275 ja US-2.276 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.275

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

21.9.2022

11.12.2022

US-2.276

N, P1

 

21.9.2022

9.12.2022”

xlii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.283–US-2.288 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.283

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

28.9.2022

22.1.2023

US-2.284

N, P1

 

28.9.2022

1.1.2023

US-2.285

N, P1

 

29.9.2022

18.12.2022

US-2.286

N, P1

 

29.9.2022

22.1.2023

US-2.287

N, P1

 

29.9.2022

22.1.2023

US-2.288

N, P1

 

29.9.2022

4.12.2022”

xliii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.292 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.292

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

4.10.2022

2.12.2022”

xliv)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.295 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.295

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

7.10.2022

2.1.2023”

xlv)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.300 ja US-2.301 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.300

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

7.10.2022

22.1.2023

US-2.301

N, P1

 

7.10.2022

22.1.2023”

xlvi)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.303 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.303

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

11.10.2022

3.2.2023”

xlvii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.305 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.305

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

12.10.2022

1.12.2022”

xlviii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.308 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.308

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

12.10.2022

22.1.2023”

xlix)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.310 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.310

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

13.10.2022

22.1.2023”

l)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.314 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.314

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

17.10.2022

3.2.2023”

li)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.316 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.316

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

18.10.2022

22.1.2023”

lii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.318 ja US-2.319 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.318

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

19.10.2022

23.12.2022

US-2.319

N, P1

 

19.10.2022

22.1.2023”

liii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.322–US-2.328 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.322

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

25.10.2022

27.1.2023

US-2.323

N, P1

 

25.10.2022

22.1.2023

US-2.324

N, P1

 

27.10.2022

1.1.2023

US-2.325

N, P1

 

27.10.2022

25.12.2022

US-2.326

N, P1

 

31.10.2022

31.1.2023

US-2.327

N, P1

 

31.10.2022

27.1.2023

US-2.328

N, P1

 

1.11.2022

1.1.2023”

liv)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.335 koskeva rivi seuraavasti:

”US

Yhdysvallat

US-2.335

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

4.11.2022

8.1.2023”

lv)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.337 koskeva rivi seuraavasti:

”US

Yhdysvallat

US-2.337

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

6.11.2022

31.1.2023”

lvi)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.346–US-2.348 koskevat rivit seuraavasti:

”US

Yhdysvallat

US-2.346

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

12.11.2022

15.12.2022

US-2.347

N, P1

 

15.11.2022

29.1.2023

US-2.348

N, P1

 

15.11.2022

21.1.2023”

lvii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.351 koskeva rivi seuraavasti:

”US

Yhdysvallat

US-2.351

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

21.11.2022

25.12.2022”

lviii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.353–US-2.359 koskevat rivit seuraavasti:

”US

Yhdysvallat

US-2.353

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

22.11.2022

11.1.2023

US-2.354

N, P1

 

23.11.2022

8.2.2023

US-2.355

N, P1

 

23.11.2022

8.1.2023

US-2.356

N, P1

 

25.11.2022

4.2.2023

US-2.357

N, P1

 

25.11.2022

11.1.2023

US-2.358

N, P1

 

25.11.2022

7.1.2023

US-2.359

N, P1

 

25.11.2022

25.1.2023”

lix)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.364 koskeva rivi seuraavasti:

”US

Yhdysvallat

US-2.364

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

29.11.2022

2.2.2023”

lx)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.366–US-2.368 koskevat rivit seuraavasti:

”US

Yhdysvallat

US-2.366

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

30.11.2022

17.1.2023

US-2.367

N, P1

 

30.11.2022

22.1.2023

US-2.368

N, P1

 

1.12.2022

6.2.2023”

lxi)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.370–US-2.371 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.370

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

5.12.2022

14.1.2023

US-2.371

N, P1

 

5.12.2022

21.1.2023”

lxii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.374 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.374

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

8.12.2022

22.1.2023”

lxiii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.381 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.381

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

8.12.2022

10.2.2023”

lxiv)

lisätään Yhdysvaltoja koskevaan kohtaan vyöhykkeitä US-2.407–US-2.416 koskevat rivit vyöhykettä US-2.406 koskevien rivien jälkeen seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.407

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

1.2.2023

 

US-2.408

N, P1

 

1.2.2023

 

US-2.409

N, P1

 

6.2.2023

 

US-2.410

N, P1

 

7.2.2023

 

US-2.411

N, P1

 

8.2.2023

 

US-2.412

N, P1

 

8.2.2023

 

US-2.413

N, P1

 

15.2.2023

 

US-2.414

N, P1

 

17.2.2023

 

US-2.415

N, P1

 

21.2.2023

 

US-2.416

N, P1

 

22.2.2023”

 

b)

Muutetaan 2 osa seuraavasti:

i)

lisätään Kanadaa koskevaan kohtaan vyöhykkeiden CA-2.172–CA-2.174 kuvaukset vyöhykkeen CA-2.171 kuvauksen jälkeen seuraavasti:

”Kanada

CA-2.172

Quebec – Latitude 45.19, Longitude -74.01

The municipalities involved are:

3km PZ: Ormstown and Saint-Louis-de-Gonzague

10km SZ: Dewittville, Godmanchester, Howick, Huntingdon, Ormstown, SaintÉtienne-de-Beauharnois, Sainte-Barbe, Saint-Louis-de-Gonzague, Saint-Stanislasde-Kostka, and Salaberry-de-Valleyfield.

CA-2.173

Quebec – Latitude 45.18, Longitude -73.89

The municipalities involved are:

3km PZ: Howick, Saint-Étienne-de-Beauharnois, and Saint-Louis-De-Gonzague.

10km SZ: Beauharnois, Howick, Ormstown, Saint-Antoine-Abbé, Saint-Chrysostome, Saint-Étienne-de-Beauharnois, Saint-Louis-De-Gonzague, Saint-Urbain-Premier, Sainte-Martine, Salaberry-De-Valleyfield, and Très-Saint-Sacrement.

CA-2.174

Quebec – Latitude 45.09, Longitude -74

The municipalities involved are:

3km PZ: Franklin and Ormstown

10km SZ: Franklin, Hinchinbrooke, Ormstown, Saint-Chrysotome, Saint-Louis-de-Gonzague, and Très-Saint-Sacrement.”

ii)

lisätään Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevaan kohtaan vyöhykkeiden GB-2.293–GB-2.295 kuvaukset vyöhykkeen GB-2.292 kuvauksen jälkeen seuraavasti:

”Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.293

near Crossgates, Fife, Scotland, GB

The area contained with a circle of a radius of 10km, centred on WGS84 dec, coordinates Lat N56.07 and Long: W3.38

GB-2.294

near Stirling, Stirling Local Authority area, Scotland

The area contained with a circle of a radius of 10km, centred on WGS84 dec, coordinates Lat: N56.13 and Long: W4.01

GB-2.295

near Thetford, Breckland, Norfolk, England, GB

The area contained with a circle of a radius of 10km, centred on WGS84 dec, coordinates Lat: N52.47 and Long: E0.82”

iii)

Lisätään Yhdysvaltoja koskevaan kohtaan vyöhykkeiden US-2.407–US-2.416 kuvaukset vyöhykkeen US-2.406 kuvauksen jälkeen seuraavasti:

”Yhdysvallat

US-2.407

State of Pennsylvania – Lancaster 10

Lancaster County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 76.2203816°W 40.2946113°N)

US-2.408

State of Pennsylvania – Lancaster 11

Lancaster County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 76.0247864°W 40.2619901°N)

US-2.409

State of California – Merced 01

Merced County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 120.6486684°W 37.5471443°N)

US-2.410

State of Mississippi – Leake 01

Leake County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 89.4542387°W 32.9719369°N)

US-2.411

State of Kansas – Mitchell 03

Mitchell County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 98.4796205°W 39.4308983°N)

US-2.412

State of Pennsylvania – Lancaster 12

Lancaster County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 76.2144925°W 40.2993200°N)

US-2.413

State of New York – Columbia 01

Columbia County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 73.6642059°W 42.4915811°N)

US-2.414

State of Mississippi – Copiah 01

Copiah County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 90.3385080°W 31.8434914°N)

US-2.415

State of Pennsylvania – Lancaster 13

Lancaster County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 76.1487574°W 40.0307701°N)

US-2.416

State of Pennsylvania – Lancaster 14

Lancaster County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 76.0390911°W 40.2981726°N)”

2)

Muutetaan liitteessä XIV olevan 1 osan B jakso seuraavasti:

i)

korvataan Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykettä CA-2.95 koskevat rivit seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.95

POU, RAT

N, P1

 

19.9.2022

8.2.2023

GBM

P1

 

19.9.2022

8.2.2023”;

ii)

korvataan Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykettä CA-2.123 koskevat rivit seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.123

POU, RAT

N, P1

 

9.10.2022

20.1.2023

GBM

P1

 

9.10.2022

20.1.2023”

iii)

korvataan Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykkeitä CA-2.132 ja CA-2.133 koskevat rivit seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.132

POU, RAT

N, P1

 

19.10.2022

19.1.2023

GBM

P1

 

19.10.2022

19.1.2023

CA-2.133

POU, RAT

N, P1

 

20.10.2022

16.12.2022

GBM

P1

 

20.10.2022

16.12.2022”

iv)

korvataan Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykkeitä CA-2.141–CA-2.144 koskevat rivit seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.141

POU, RAT

N, P1

 

28.10.2022

14.1.2023

GBM

P1

 

28.10.2022

14.1.2023

CA-2.142

POU, RAT

N, P1

 

28.10.2022

13.1.2023

GBM

P1

 

28.10.2022

13.1.2023

CA-2.143

POU, RAT

N, P1

 

31.10.2022

19.1.2023

GBM

P1

 

31.10.2022

19.1.2023

CA-2.144

POU, RAT

N, P1

 

4.11.2022

4.1.2023

GBM

P1

 

4.11.2022

4.1.2023”

v)

korvataan Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykkeitä CA-2.146 ja CA-2.147 koskevat rivit seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.146

POU, RAT

N, P1

 

14.11.2022

19.2.2023

GBM

P1

 

14.11.2022

19.2.2023

CA-2.147

POU, RAT

N, P1

 

16.11.2022

5.1.2023

GBM

P1

 

16.11.2022

5.1.2023”

vi)

korvataan Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykettä CA-2.150 koskevat rivit seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.150

POU, RAT

N, P1

 

18.11.2022

11.1.2023

GBM

P1

 

18.11.2022

11.1.2023”

vii)

korvataan Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykkeitä CA-2.155 ja CA-2.156 koskevat rivit seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.155

POU, RAT

N, P1

 

21.11.2022

19.1.2023

GBM

P1

 

21.11.2022

19.1.2023

CA-2.156

POU, RAT

N, P1

 

22.11.2022

28.1.2023

GBM

P1

 

22.11.2022

28.1.2023”

viii)

korvataan Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykettä CA-2.159 koskevat rivit seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.159

POU, RAT

N, P1

 

27.11.2022

29.1.2023

GBM

P1

 

27.11.2022

29.1.2023”

ix)

korvataan Kanadaa koskevassa kohdassa vyöhykettä CA-2.163 koskevat rivit seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.163

POU, RAT

N, P1

 

6.12.2022

9.1.2023

GBM

P1

 

6.12.2022

9.1.2023”

x)

lisätään Kanadaa koskevaan kohtaan vyöhykkeitä CA-2.172 ja CA-2.174 koskevat rivit vyöhykettä CA-2.171 koskevien rivien jälkeen seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.172

POU, RAT

N, P1

 

31.1.2023

 

GBM

P1

 

31.1.2023

 

CA-2.173

POU, RAT

N, P1

 

2.2.2023

 

GBM

P1

 

2.2.2023

 

CA-2.174

POU, RAT

N, P1

 

8.2.2023

 

GBM

P1

 

8.2.2023”

 

xi)

korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.135 koskevat rivit seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.135

POU, RAT

N, P1

 

28.8.2022

19.2.2023

GBM

P1

 

28.8.2022

19.2.2023”

xii)

korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.140 koskevat rivit seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.140

POU, RAT

N, P1

 

6.9.2022

19.2.2023

GBM

P1

 

6.9.2022

19.2.2023”

xiii)

korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.185 koskevat rivit seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.185

POU, RAT

N, P1

 

14.10.2022

10.2.2023

GBM

P1

 

14.10.2022

10.2.2023”

xiv)

korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.231 koskevat rivit seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.231

POU, RAT

N, P1

 

30.10.2022

10.2.2023

GBM

P1

 

30.10.2022

10.2.2023”

xv)

korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.242 koskevat rivit seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.242

POU, RAT

N, P1

 

4.11.2022

13.2.2023

GBM

P1

 

4.11.2022

13.2.2023”

xvi)

korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykettä GB-2.248 koskevat rivit seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.248

POU, RAT

N, P1

 

8.11.2022

17.2.2023

GBM

P1

 

8.11.2022

17.2.2023”

xvii)

lisätään Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevaan kohtaan vyöhykkeitä GB-2.293–GB-2.295 koskevat rivit vyöhykettä GB-2.292 koskevien rivien jälkeen seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.293

POU, RAT

N, P1

 

2.2.2023

 

GBM

P1

 

2.2.2023

 

GB-2.294

POU, RAT

N, P1

 

15.2.2023

 

GBM

P1

 

15.2.2023

 

GB-2.295

POU, RAT

N, P1

 

21.2.2023

 

GBM

P1

 

21.2.2023”

 

xviii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.61 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.61

POU, RAT

N, P1

 

29.3.2022

5.10.2022

GBM

P1

 

29.3.2022

5.10.2022”

xix)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.68 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.68

POU, RAT

N, P1

 

31.3.2022

28.9.2022

GBM

P1

 

31.3.2022

28.9.2022”

xx)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.70 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.70

POU, RAT

N, P1

 

1.4.2022

28.9.2022

GBM

P1

 

1.4.2022

28.9.2022”

xxi)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.109 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.109

POU, RAT

N, P1

 

6.4.2022

1.1.2023

GBM

P1

 

6.4.2022

1.1.2023”

xxii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.158 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.158

POU, RAT

N, P1

 

19.4.2022

9.12.2022

GBM

P1

 

19.4.2022

9.12.2022”

xxiii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.178 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.178

POU, RAT

N, P1

 

23.4.2022

9.12.2022

GBM

P1

 

23.4.2022

9.12.2022”

xxiv)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.187 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.187

POU, RAT

N, P1

 

29.4.2022

9.12.2022

GBM

P1

 

29.4.2022

9.12.2022”

xxv)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.225 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.225

POU, RAT

N, P1

 

6.6.2022

7.12.2022

GBM

P1

 

6.6.2022

7.12.2022”

xxvi)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.228 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.228

POU, RAT

N, P1

 

7.6.2022

3.12.2022

GBM

P1

 

7.6.2022

3.12.2022”

xxvii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.230 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.230

POU, RAT

N, P1

 

1.7.2022

30.12.2022

GBM

P1

 

1.7.2022

30.12.2022”

xxviii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.232 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.232

POU, RAT

N, P1

 

14.7.2022

22.1.2023

GBM

P1

 

14.7.2022

22.1.2023”

xxix)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.234 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.234

POU, RAT

N, P1

 

18.7.2022

21.1.2023

GBM

P1

 

18.7.2022

21.1.2023”

xxx)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.236–US-2.238 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.236

POU, RAT

N, P1

 

19.7.2022

22.1.2023

GBM

P1

 

19.7.2022

22.1.2023

US-2.237

POU, RAT

N, P1

 

21.7.2022

9.2.2023

GBM

P1

 

21.7.2022

9.2.2023

US-2.238

POU, RAT

N, P1

 

26.7.2022

22.1.2023

GBM

P1

 

26.7.2022

22.1.2023”

xxxi)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.242 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.242

POU, RAT

N, P1

 

26.8.2022

12.12.2022

GBM

P1

 

26.8.2022

12.12.2022”;

xxxii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.245 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.245

POU, RAT

N, P1

 

30.8.2022

12.12.2022

GBM

P1

 

30.8.2022

12.12.2022”

xxxiii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.248 ja US-2.249 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.248

POU, RAT

N, P1

 

1.9.2022

10.12.2022

GBM

P1

 

1.9.2022

10.12.2022

US-2.249

POU, RAT

N, P1

 

1.9.2022

12.12.2022

GBM

P1

 

1.9.2022

12.12.2022”

xxxiv)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.251 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.251

POU, RAT

N, P1

 

2.9.2022

19.1.2023

GBM

P1

 

2.9.2022

19.1.2023”

xxxv)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.254 ja US-2.255 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.254

POU, RAT

N, P1

 

8.9.2022

30.11.2022

GBM

P1

 

8.9.2022

30.11.2022

US-2.255

POU, RAT

N, P1

 

9.9.2022

10.12.2022

GBM

P1

 

9.9.2022

10.12.2022”

xxxvi)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.259 ja US-2.260 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.259

POU, RAT

N, P1

 

13.9.2022

9.12.2022

GBM

P1

 

13.9.2022

9.12.2022

US-2.260

POU, RAT

N, P1

 

13.9.2022

22.1.2023

GBM

P1

 

13.9.2022

22.1.2023”

xxxvii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.264 ja US-2.265 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.264

POU, RAT

N, P1

 

14.9.2022

10.12.2022

GBM

P1

 

14.9.2022

10.12.2022

US-2.265

POU, RAT

N, P1

 

15.9.2022

10.12.2022

GBM

P1

 

15.9.2022

10.12.2022”

xxxviii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.267 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.267

POU, RAT

N, P1

 

20.9.2022

9.12.2022

GBM

P1

 

20.9.2022

9.12.2022”

xxxix)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.270 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.270

POU, RAT

N, P1

 

20.9.2022

11.12.2022

GBM

P1

 

20.9.2022

11.12.2022”

xl)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.273 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.273

POU, RAT

N, P1

 

21.9.2022

3.12.2022

GBM

P1

 

21.9.2022

3.12.2022”

xli)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.275 ja US-2.276 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.275

POU, RAT

N, P1

 

21.9.2022

11.12.2022

GBM

P1

 

21.9.2022

11.12.2022

US-2.276

POU, RAT

N, P1

 

21.9.2022

9.12.2022

GBM

P1

 

21.9.2022

9.12.2022”

xlii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.283–US-2.288 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.283

POU, RAT

N, P1

 

28.9.2022

22.1.2023

GBM

P1

 

28.9.2022

22.1.2023

US-2.284

POU, RAT

N, P1

 

28.9.2022

1.1.2023

GBM

P1

 

28.9.2022

1.1.2023

US-2.285

POU, RAT

N, P1

 

29.9.2022

18.12.2022

GBM

P1

 

29.9.2022

18.12.2022

US-2.286

POU, RAT

N, P1

 

29.9.2022

22.1.2023

GBM

P1

 

29.9.2022

22.1.2023

US-2.287

POU, RAT

N, P1

 

29.9.2022

22.1.2023

GBM

P1

 

29.9.2022

22.1.2023

US-2.288

POU, RAT

N, P1

 

29.9.2022

4.12.2022

GBM

P1

 

29.9.2022

4.12.2022”

xliii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.292 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.292

POU, RAT

N, P1

 

4.10.2022

2.12.2022

GBM

P1

 

4.10.2022

2.12.2022”

xliv)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.295 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.295

POU, RAT

N, P1

 

7.10.2022

2.1.2023

GBM

P1

 

7.10.2022

2.1.2023”

xlv)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.300 ja US-2.301 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.300

POU, RAT

N, P1

 

7.10.2022

22.1.2023

GBM

P1

 

7.10.2022

22.1.2023

US-2.301

POU, RAT

N, P1

 

7.10.2022

22.1.2023

GBM

P1

 

7.10.2022

22.1.2023”

xlvi)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.303 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.303

POU, RAT

N, P1

 

11.10.2022

3.2.2023

GBM

P1

 

11.10.2022

3.2.2023”

xlvii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.305 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.305

POU, RAT

N, P1

 

12.10.2022

1.12.2022

GBM

P1

 

12.10.2022

1.12.2022”

xlviii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.308 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.308

POU, RAT

N, P1

 

12.10.2022

22.1.2023

GBM

P1

 

12.10.2022

22.1.2023”

xlix)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.310 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.310

POU, RAT

N, P1

 

13.10.2022

22.1.2023

GBM

P1

 

13.10.2022

22.1.2023”

l)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.314 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.314

POU, RAT

N, P1

 

17.10.2022

3.2.2023

GBM

P1

 

17.10.2022

3.2.2023”

li)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.316 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.316

POU, RAT

N, P1

 

18.10.2022

22.1.2023

GBM

P1

 

18.10.2022

22.1.2023”

lii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.318 ja US-2.319 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.318

POU, RAT

N, P1

 

19.10.2022

23.12.2022

GBM

P1

 

19.10.2022

23.12.2022

US-2.319

POU, RAT

N, P1

 

19.10.2022

22.1.2023

GBM

P1

 

19.10.2022

22.1.2023”

liii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.322–US-2.328 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.322

POU, RAT

N, P1

 

25.10.2022

27.1.2023

GBM

P1

 

25.10.2022

27.1.2023

US-2.323

POU, RAT

N, P1

 

25.10.2022

22.1.2023

GBM

P1

 

25.10.2022

22.1.2023

US-2.324

POU, RAT

N, P1

 

27.10.2022

1.1.2023

GBM

P1

 

27.10.2022

1.1.2023

US-2.325

POU, RAT

N, P1

 

27.10.2022

25.12.2022

GBM

P1

 

27.10.2022

25.12.2022

US-2.326

POU, RAT

N, P1

 

31.10.2022

31.1.2023

GBM

P1

 

31.10.2022

31.1.2023

US-2.327

POU, RAT

N, P1

 

31.10.2022

27.1.2023

GBM

P1

 

31.10.2022

27.1.2023

US-2.328

POU, RAT

N, P1

 

1.11.2022

1.1.2023

GBM

P1

 

1.11.2022

1.1.2023”

liv)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.335 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.335

POU, RAT

N, P1

 

4.11.2022

8.1.2023

GBM

P1

 

4.11.2022

8.1.2023”

lv)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.337 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.337

POU, RAT

N, P1

 

6.11.2022

31.1.2023

GBM

P1

 

6.11.2022

31.1.2023”

lvi)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.346–US-2.348 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.346

POU, RAT

N, P1

 

12.11.2022

15.12.2022

GBM

P1

 

12.11.2022

15.12.2022

US-2.347

POU, RAT

N, P1

 

15.11.2022

29.1.2023

GBM

P1

 

15.11.2022

29.1.2023

US-2.348

POU, RAT

N, P1

 

15.11.2022

21.1.2023

GBM

P1

 

15.11.2022

21.1.2023”

lvii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.351 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.351

POU, RAT

N, P1

 

21.11.2022

25.12.2022

GBM

P1

 

21.11.2022

25.12.2022”

lviii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.353–US-2.359 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.353

POU, RAT

N, P1

 

22.11.2022

11.1.2023

GBM

P1

 

22.11.2022

11.1.2023

US-2.354

POU, RAT

N, P1

 

23.11.2022

8.2.2023

GBM

P1

 

23.11.2022

8.2.2023

US-2.355

POU, RAT

N, P1

 

23.11.2022

8.1.2023

GBM

P1

 

23.11.2022

8.1.2023

US-2.356

POU, RAT

N, P1

 

25.11.2022

4.2.2023

GBM

P1

 

25.11.2022

4.2.2023

US-2.357

POU, RAT

N, P1

 

25.11.2022

11.1.2023

GBM

P1

 

25.11.2022

11.1.2023

US-2.358

POU, RAT

N, P1

 

25.11.2022

7.1.2023

GBM

P1

 

25.11.2022

7.1.2023

US-2.359

POU, RAT

N, P1

 

25.11.2022

25.1.2023

GBM

P1

 

25.11.2022

25.1.2023”

lix)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.364 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.364

POU, RAT

N, P1

 

29.11.2022

2.2.2023

GBM

P1

 

29.11.2022

2.2.2023”

lx)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.366–US-2.368 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.366

POU, RAT

N, P1

 

30.11.2022

17.1.2023

GBM

P1

 

30.11.2022

17.1.2023

US-2.367

POU, RAT

N, P1

 

30.11.2022

22.1.2023

GBM

P1

 

30.11.2022

22.1.2023

US-2.368

POU, RAT

N, P1

 

1.12.2022

6.2.2023

GBM

P1

 

1.12.2022

6.2.2023”

lxi)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.370 ja US-2.371 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.370

POU, RAT

N, P1

 

5.12.2022

14.1.2023

GBM

P1

 

5.12.2022

14.1.2023

US-2.371

POU, RAT

N, P1

 

5.12.2022

21.1.2023

GBM

P1

 

5.12.2022

21.1.2023”

lxii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.374 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.374

POU, RAT

N, P1

 

8.12.2022

22.1.2023

GBM

P1

 

8.12.2022

22.1.2023”

lxiii)

korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.381 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.381

POU, RAT

N, P1

 

8.12.2022

10.2.2023

GBM

P1

 

8.12.2022

10.2.2023”

lxiv)

lisätään Yhdysvaltoja koskevaan kohtaan vyöhykkeitä US-2.407–US-2.416 koskevat rivit vyöhykettä US-2.406 koskevien rivien jälkeen seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.407

POU, RAT

N, P1

 

1.2.2023

 

GBM

P1

 

1.2.2023

 

US-2.408

POU, RAT

N, P1

 

1.2.2023

 

GBM

P1

 

1.2.2023

 

US-2.409

POU, RAT

N, P1

 

6.2.2023

 

GBM

P1

 

6.2.2023

 

US-2.410

POU, RAT

N, P1

 

7.2.2023

 

GBM

P1

 

7.2.2023

 

US-2.411

POU, RAT

N, P1

 

8.2.2023

 

GBM

P1

 

8.2.2023

 

US-2.412

POU, RAT

N, P1

 

8.2.2023

 

GBM

P1

 

8.2.2023

 

US-2.413

POU, RAT

N, P1

 

15.2.2023

 

GBM

P1

 

15.2.2023

 

US-2.414

POU, RAT

N, P1

 

17.2.2023

 

GBM

P1

 

17.2.2023

 

US-2.415

POU, RAT

N, P1

 

21.2.2023

 

GBM

P1

 

21.2.2023

 

US-2.416

POU, RAT

N, P1

 

22.2.2023

 

GBM

P1

 

22.2.2023”