25.7.2022 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 196/1 |
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2022/1288,
annettu 6 päivänä huhtikuuta 2022,
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2019/2088 täydentämisestä teknisillä sääntelystandardeilla, joissa täsmennetään ”ei merkittävää haittaa” -periaatteeseen liittyvien tietojen sisällön ja esitystavan yksityiskohdat, kestävyysindikaattoreihin ja haitallisiin kestävyysvaikutuksiin liittyvien tietojen sisältö, menetelmät ja esitystapa sekä ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien ja kestävien sijoitustavoitteiden edistämiseen liittyvien tietojen sisältö ja esitystapa ennen sopimuksen tekemistä annettavissa asiakirjoissa, verkkosivustoilla ja määräaikaiskatsauksissa
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon kestävyyteen liittyvien tietojen antamisesta rahoituspalvelusektorilla 27 päivänä marraskuuta 2019 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2019/2088 (1) ja erityisesti sen 2 a artiklan 3 kohdan, 4 artiklan 6 kohdan kolmannen alakohdan, 4 artiklan 7 kohdan toisen alakohdan, 8 artiklan 3 kohdan neljännen alakohdan, 8 artiklan 4 kohdan neljännen alakohdan, 9 artiklan 5 kohdan neljännen alakohdan, 9 artiklan 6 kohdan neljännen alakohdan, 10 artiklan 2 kohdan neljännen alakohdan, 11 artiklan 4 kohdan neljännen alakohdan ja 11 artiklan 5 kohdan neljännen alakohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
(1) |
Rahoituspalvelusektorilla annettavien kestävyyteen liittyvien tietojen olisi oltava riittävän selkeitä, tiiviissä muodossa ja näkyvästi saatavilla, jotta lopulliset sijoittajat voisivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä. Tätä varten lopullisilla sijoittajilla olisi oltava mahdollisuus saada luotettavia tietoja, joita ne voivat käyttää ja analysoida oikea-aikaisesti ja tehokkaasti. Annettavat tiedot olisi sen vuoksi arvioitava ja niitä olisi tarkistettava asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 3 kohdassa ja 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen direktiivien, asetusten ja kansallisten säännösten mukaisesti. Lisäksi olisi vahvistettava säännöt, jotka koskevat kyseisten tietojen julkaisemista verkkosivustoilla, jos asetuksessa (EU) 2019/2088 edellytetään tällaista julkaisemista. |
(2) |
Jos rahoitustuotteiden viitteenä on indeksikori, rahoitustuotteista annettavien kestävyyteen liittyvien tietojen olisi oltava sisällöltään ja esitystavaltaan sellaisia, että ne tarjoavat lopullisille sijoittajille kattavan kuvan tällaisten rahoitustuotteiden ominaisuuksista. Sen vuoksi on tarpeen, että sellaista indeksiä koskevat kestävyyteen liittyvät tiedot, joka on nimetty vertailuarvoksi ja joka koostuu indeksikorista, kattavat sekä korin että kunkin korissa olevan indeksin. |
(3) |
Jos lopulliset sijoittajat ovat kiinnostuneita kestävyyteen liittyvistä finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien tuloksista, niiden kannalta on olennaista, että finanssimarkkinatoimijat antavat kattavat tiedot sijoituspäätöstensä pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin ja rahoitusneuvojat antavat kattavat tiedot sijoitus- tai vakuutusneuvontansa pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin. Sen vuoksi tietojen olisi katettava sekä suorat että epäsuorat sijoitukset omaisuuseriin. |
(4) |
On tarpeen varmistaa, että annettuja tietoja voidaan vertailla helposti ja että indikaattorit, jotka koskevat sijoituspäätösten pääasiallisia haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin, ovat helposti ymmärrettävissä. Vertailukelpoisuus ja ymmärrettävyys paranisivat, jos haitallisia vaikutuksia koskevat indikaattorit, jotka johtavat aina pääasiallisiin haitallisiin vaikutuksiin, ja sellaiset kestävyystekijöihin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia koskevat lisäindikaattorit, jotka ovat pääasiallisia finanssimarkkinatoimijoiden kannalta, erotettaisiin toisistaan. On kuitenkin tärkeä varmistaa, että sijoituspäätösten haitallisia vaikutuksia ilmastoon tai muihin ympäristöön liittyviin kestävyystekijöihin pidetään yhtä tärkeinä kuin sijoituspäätösten haitallisia vaikutuksia yhteiskuntaan, työntekijöihin, ihmisoikeuksiin sekä korruption ja lahjonnan torjuntaan liittyviin kestävyystekijöihin. Pääasiallisia haitallisia vaikutuksia koskevien lisäindikaattoreiden olisi sen vuoksi liityttävä vähintään yhteen kustakin näistä tekijöistä. Jotta varmistetaan yhdenmukaisuus muiden kestävyyteen liittyvien tietojen antamisen kanssa, pääasiallisia haitallisia vaikutuksia koskevissa indikaattoreissa olisi tarvittaessa käytettävä standardoituja mittareita, ja kyseisten indikaattoreiden olisi perustuttava indikaattoreihin, joita käytetään komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2020/1818 (2) ja komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2021/2139 (3). |
(5) |
Ilmoitettavien tietojen vertailukelpoisuuden parantamiseksi edelleen pääasiallisia haitallisia vaikutuksia koskevien tietojen olisi liityttävä viitekausiin, jotka ulottuvat edellisen vuoden 1 päivästä tammikuuta 31 päivään joulukuuta, ja ne olisi julkaistava samana ajankohtana viimeistään kunkin vuoden 30 päivänä kesäkuuta. Finanssimarkkinatoimijoiden sijoitussalkut voivat kuitenkin muuttua säännöllisesti tällaisten viitekausien aikana. Pääasialliset haitalliset vaikutukset olisi sen vuoksi määritettävä vähintään neljänä tiettynä päivänä tällaisen viitekauden aikana, ja keskimääräinen tulos olisi julkaistava vuosikohtaisesti. Sen varmistamiseksi, että lopulliset sijoittajat voivat vertailla, miten finanssimarkkinatoimijat ovat ottaneet pääasialliset haitalliset vaikutukset ajan mittaan huomioon, finanssimarkkinatoimijoiden olisi esitettävä vuosikohtainen historiallinen vertailu katsauksistaan vähintään viideltä edelliseltä viitekaudelta, jos tiedot ovat saatavilla. |
(6) |
Finanssimarkkinatoimijoita, jotka ottavat pääasialliset haitalliset vaikutukset tiettynä kalenterivuonna ensimmäisen kerran huomioon, olisi kohdeltava asianmukaisesti. Samalla olisi kuitenkin varmistettava, että lopulliset sijoittajat saavat riittävästi tietoja ennen sijoituspäätöstensä tekemistä. Sen vuoksi tällaisten finanssimarkkinatoimijoiden olisi annettava tiedot toimista, joita ne suunnittelevat tai tavoitteista, joita ne asettavat myöhemmälle viitekaudelle tunnistettujen pääasiallisten haitallisten vaikutusten välttämiseksi tai vähentämiseksi. Samasta syystä niiden olisi annettava tiedot myös kestävyystekijöihin kohdistuvien pääasiallisten haitallisten vaikutusten tunnistamista ja priorisointia koskevista toimintaperiaatteistaan ja kansainvälisistä standardeista, joita ne noudattavat kyseisellä myöhemmällä viitekaudella. |
(7) |
Lopullisten sijoittajien olisi riippumatta siitä, missä jäsenvaltiossa on niiden kotipaikka, kyettävä vertailemaan tietoja pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin. Sen vuoksi finanssimarkkinatoimijoiden olisi esitettävä tiivistelmä antamistaan tiedoista sekä kansainvälisellä rahoitusalalla yleisesti käytössä olevalla kielellä että jollakin niiden jäsenvaltioiden virallisista kielistä, joissa kyseisten finanssimarkkinatoimijoiden rahoitustuotteet asetetaan saataville. |
(8) |
Rahoitusneuvojat hyödyntävät tietoja, joita finanssimarkkinatoimijat antavat pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin. Sen vuoksi tiedoissa, jotka rahoitusneuvojat antavat siitä, ottavatko ne ja miten ne ottavat huomioon pääasialliset haitalliset vaikutukset kestävyystekijöihin sijoitus- tai vakuutusneuvonnassaan, olisi kuvailtava selkeästi, miten finanssimarkkinatoimijoilta peräisin olevat tiedot käsitellään ja sisällytetään rahoitusneuvojien sijoitus- tai vakuutusneuvontaan. Erityisesti sellaisten rahoitusneuvojien, jotka käyttävät rahoitustuotteiden valinnassa tai niitä koskevassa neuvonnassa kestävyystekijöihin kohdistuviin pääasiallisiin haitallisiin vaikutuksiin sovellettavia perusteita tai kynnysarvoja, olisi julkaistava tällaiset perusteet tai kynnysarvot. |
(9) |
Hiilijalanjälkimittareiden kehittäminen on vielä kesken. Sen vuoksi finanssimarkkinatoimijoiden, jotka asetuksen (EU) 2019/2088 4 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaisesti viittaavat yhteisön tasolla antamissaan tiedoissa siihen, missä määrin niiden rahoitustuotteet on mukautettu ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen tavoitteisiin, olisi käytettävä tällaisten tietojen pohjana tulevaisuuteen suuntautuvia ilmastoskenaarioita. |
(10) |
Yksi tapa, jolla rahoitustuotteet voivat edistää ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia, on ottaa sijoituspäätösten pääasialliset haitalliset vaikutukset huomioon. Kun on kyse rahoitustuotteista, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen, ”ei merkittävää haittaa” -periaatetta koskevia tietoja annettaessa on otettava huomioon myös asetuksen (EU) 2019/2088 4 artiklan 6 ja 7 kohdassa tarkoitetut haitallisia vaikutuksia koskevat kestävyysindikaattorit. Näistä syistä finanssimarkkinatoimijoiden olisi ilmoitettava osana antamiaan kestävyystietoja, miten ne ottavat kyseisissä rahoitustuotteissa huomioon sijoituspäätöstensä pääasialliset haitalliset vaikutukset kestävyystekijöihin. |
(11) |
Asetuksen (EU) 2019/2088 10 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa edellytetään, että finanssimarkkinatoimijat, jotka asettavat saataville ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistäviä rahoitustuotteita, antavat kyseisiä ominaisuuksia koskevat tiedot siten, että ne eivät johda lopullisia sijoittajia harhaan. Näin ollen olisi vältettävä sitä, että finanssimarkkinatoimijat antavat kestävyystietoja, mukaan lukien tuoteluokituksen välityksellä annettavat tiedot, tavalla, joka ei kuvasta sitä, miten rahoitustuote tosiasiassa edistää näitä ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia. Sen vuoksi finanssimarkkinatoimijoiden olisi annettava tietoa vain niistä perustana olevien omaisuuserien valintaperusteista, jotka ovat sitovia sijoituspäätösten tekoprosessissa, eikä niistä perusteista, jotka ne voivat jättää huomiotta tai syrjäyttää oman harkintansa mukaan. |
(12) |
Ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistävillä rahoitustuotteilla voidaan tehdä sijoituksia monenlaisiin perustana oleviin omaisuuseriin, joista osa ei välttämättä itse täytä kestäville sijoituksille asetettuja vaatimuksia tai edistä rahoitustuotteen edistämiä erityisiä ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia. Esimerkkejä tällaisista sijoituksista ovat suojausinstrumentit, monipuolistamistarkoituksessa tehdyt seulomattomat sijoitukset, sellaiset sijoitukset, joita koskevat tiedot ovat puutteellisia, tai lisälikviditeettinä pidetyt käteisvarat. Tällaisia rahoitustuotteita saataville asettavien finanssimarkkinatoimijoiden olisi sen vuoksi oltava täysin avoimia perustana olevien omaisuuserien jakautumisesta kyseisiin sijoitusluokkiin. |
(13) |
Rahoitustuotteilla voidaan edistää ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia monin tavoin, muun muassa sopimusta edeltävissä tai määräajoin laadittavissa asiakirjoissa, rahoitustuotteiden tuotenimissä tai niiden sijoitusstrategiaa koskevassa markkinointiviestinnässä, rahoitustuotteita koskevissa vaatimuksissa, niissä käytettävissä merkinnöissä tai automaattiseen rekisteröintiin sovellettavissa ehdoissa. Jotta varmistettaisiin edistettävien ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien vertailukelpoisuus ja ymmärrettävyys, ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistäviä rahoitustuotteita saataville asettavien finanssimarkkinatoimijoiden olisi vahvistettavat tiedot ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien edistämisestä ennen sopimuksen tekemistä ja määräajoin annettavia tietoja koskevien, asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 3 kohdassa ja 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen asiakirjojen tai tietojen liitteissä. |
(14) |
Ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistävillä rahoitustuotteilla on eriasteisia kestävyyteen liittyviä tavoitteita. Jos tällaisten rahoitustuotteiden osittaisena tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen, finanssimarkkinatoimijoiden olisi vahvistettava tämä asia ennen sopimuksen tekemistä ja määräajoin annettavia tietoja koskevien, asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 3 kohdassa ja 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen asiakirjojen tai tietojen liitteissä. Näin pyritään varmistamaan, että lopulliset sijoittajat kykenevät ymmärtämään kestävyyden eri asteet ja tekemään tietoon perustuvia sijoituspäätöksiä kestävyyden osalta. |
(15) |
Vaikka rahoitustuotteissa, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen, olisi tehtävä vain kestäviä sijoituksia, tällaisissa tuotteissa voidaan jossakin määrin tehdä muita sijoituksia, jos sitä edellytetään alakohtaisissa säännöissä. Sen vuoksi on tarkoituksenmukaista edellyttää tietojen antamista mahdollisten muiden sijoitusten määrästä ja tarkoituksesta, jotta voidaan todentaa, että nämä sijoitukset eivät estä rahoitustuotetta saavuttamasta kestävää sijoitustavoitettaan. |
(16) |
Monissa rahoitustuotteissa hyödynnetään ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviin arviointiperusteisiin perustuvia poissulkemisstrategioita. Lopullisille sijoittajille olisi annettava tarvittavat tiedot, jotta ne voivat arvioida tällaisten arviointiperusteiden vaikutuksia sijoituspäätöksiin sekä tällaisista poissulkemisstrategioista aiheutuvia vaikutuksia salkun koostumukseen. Markkinakäytäntö osoittaa, että jotkin poissulkemisstrategiat esitellään tehokkaina, vaikka ne itse asiassa johtavat vain harvojen sijoitusten poissulkemiseen tai perustuvat lainsäädännössä edellytettyyn poissulkemiseen. Sen vuoksi on tarpeen käsitellä myös viherpesua eli erityisesti epäoikeudenmukaisen kilpailuedun saamista siten, että rahoitustuotetta suositellaan ympäristöystävällisenä tai kestävänä, vaikka se ei itse asiassa täytä ympäristöä tai muuta kestävyyttä koskevia perusstandardeja. Jotta voidaan estää väärin perustein tapahtuva myynti ja viherpesu sekä antaa lopullisille sijoittajille parempi käsitys tietyissä rahoitustuotteissa sovellettavien poissulkemisstrategioiden vaikutuksista, finanssimarkkinatoimijoiden olisi ilmoitettava kaikki, varsinkin sijoitusstrategian sitovana osana tehdyt, poissuljettuihin sijoituksiin liittyvät sitoumukset varojen allokointia koskevissa tiedoissa sekä näiden strategioiden vaikutusten mittaamiseen käytettyjä kestävyysindikaattoreita koskevissa tiedoissa. |
(17) |
Asetuksen (EU) 2019/2088 tavoitteena on vähentää päämiehen ja edustajan välisessä suhteessa esiintyvää informaation epäsymmetriaa, joka liittyy ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien tai kestävien sijoitustavoitteiden edistämiseen. Tätä varten asetuksessa edellytetään, että finanssimarkkinatoimijat antavat lopullisille sijoittajille tietoja ennen sopimuksen tekemistä ja verkkosivustoilla silloin, kun ne toimivat näiden lopullisten sijoittajien edustajina. Jotta tämä vaatimus toteutuisi täysin, finanssimarkkinatoimijoiden olisi seurattava rahoitustuotteen koko elinkaaren ajan sitä, miten kyseinen tuote vastaa annettuja ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia tai kestävää sijoitustavoitetta. Sen vuoksi finanssimarkkinatoimijoiden olisi kerrottava verkkosivustoilla antamiensa tietojen osana sisäisistä tai ulkoisista valvontamekanismeista, jotka on otettu käyttöön tämän vaatimustenmukaisuuden jatkuvaa seuraamista varten. |
(18) |
Asetuksessa (EU) 2019/2088 todetaan, että hyvien hallintotapojen arviointi on olennainen osa rahoitustuotteita, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia tai joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen. Sen vuoksi finanssimarkkinatoimijoiden, jotka asettavat saataville rahoitustuotteita, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia tai joilla on kestävä sijoitustavoite, olisi annettava tietoja toimintatavoista, joilla ne arvioivat sijoituskohteina olevien yritysten hyviä hallintotapoja. |
(19) |
Asetuksen (EU) 2019/2088 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa edellytetään, että finanssimarkkinatoimijat, jotka asettavat saataville ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistäviä rahoitustuotteita ja jotka ovat nimenneet vertailuarvoksi tietyn indeksin, antavat tiedot siitä, vastaako tämä indeksi kyseisiä ominaisuuksia ja jos vastaa, millä tavoin. Sitä vastoin asetuksen (EU) 2019/2088 9 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että sellaisia rahoitustuotteita saataville asettavien finanssimarkkinatoimijoiden, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen ja joissa on nimetty vertailuarvoksi tietty indeksi, on annettava tiedot siitä, miten tämä indeksi vastaa kyseistä sijoitustavoitetta ja miksi ja miten nimetty indeksi poikkeaa yleisestä markkinaindeksistä. Näiden rahoitustuotteiden osalta finanssimarkkinatoimijoiden olisi näin ollen osoitettava selkeästi, että nimetyn indeksin rakenne soveltuu ilmoitetun kestävän sijoitustavoitteen toteuttamiseen ja että rahoitustuotteen strategialla varmistetaan, että rahoitustuote pidetään jatkuvasti kyseisen indeksin mukaisena. Näin ollen tällaisista rahoitustuotteista annettavat menetelmiä koskevat tiedot olisi annettava indeksitasolla. |
(20) |
Finanssimarkkinatoimijat voivat käyttää monenlaisia sijoitusmenetelmiä varmistaakseen, että niiden saataville asettamat rahoitustuotteet saavat aikaan ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien toteutumisen tai saavuttavat kestävän sijoitustavoitteen. Finanssimarkkinatoimijat voivat sijoittaa suoraan sijoituskohteina olevien yritysten liikkeeseen laskemiin arvopapereihin tai tehdä epäsuoria sijoituksia. Finanssimarkkinatoimijoiden olisi oltava avoimia siitä, mitä osuutta niiden sijoituksista pidetään suoraan ja mitä välillisesti hallussa. Finanssimarkkinatoimijoiden olisi erityisesti selitettävä, miten johdannaisten käyttö on rahoitustuotteen edistämien ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien tai kestävän sijoituksen tavoitteen mukaista. |
(21) |
Jotta voidaan varmistaa selkeys lopullisten sijoittajien kannalta, ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistävistä rahoitustuotteista ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa olisi tehtävä selväksi ilmoituksella, että näiden tuotteiden tavoitteena ei ole kestävien sijoitusten tekeminen. Samaa tarkoitusta varten ja tasapuolisten edellytysten varmistamiseksi sellaisten rahoitustuotteiden kanssa, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen, ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistävistä tuotteista ennen sopimuksen tekemistä, verkkosivustolla ja määräajoin annettavissa tiedoissa olisi mainittava myös kestävien sijoitusten osuus. |
(22) |
Asetuksen (EU) 2019/2088 2 artiklan 17 alakohdassa kestävä sijoitus määritellään taloudelliseen toimintaan kohdistuvaksi sijoitukseksi, joka edistää ympäristötavoitetta tai yhteiskunnallista tavoitetta, tai sijoitukseksi inhimilliseen pääomaan tai taloudellisesti tai sosiaalisesti heikommassa asemassa oleviin yhteisöihin, edellyttäen, että tällaiset sijoitukset eivät aiheuta merkittävää haittaa yhdellekään edellä mainituista tavoitteista ja että sijoituskohteina olevat yritykset noudattavat hyviä hallintotapoja. ”Ei merkittävää haittaa” -periaate on erityisen tärkeä niissä rahoitustuotteissa, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen, koska kyseisen periaatteen noudattaminen on välttämätön kriteeri sen arvioinnissa, saavutetaanko sijoituksella kestävä sijoitustavoite. Kyseinen periaate on kuitenkin merkityksellinen myös ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistävissä rahoitustuotteissa, kun näissä rahoitustuotteissa tehdään kestäviä sijoituksia, koska finanssimarkkinatoimijoiden olisi annettava tiedot tehtyjen kestävien sijoitusten osuudesta. Finanssimarkkinatoimijoiden, jotka asettavat saataville rahoitustuotteen, joka edistää ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia ja jossa tehdään osittain myös kestäviä sijoituksia, tai rahoitustuotteen, jonka tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen, olisi näin ollen annettava ”ei merkittävää haittaa” -periaatteeseen liittyvät tiedot. ”Ei merkittävää haittaa” -periaate on sidoksissa tietojen antamiseen sijoituspäätösten pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin. Sen vuoksi rahoitustuotteista annettavissa ”ei merkittävää haittaa” -periaatetta koskevissa tiedoissa olisi selitettävä, miten haitallisia vaikutuksia koskevat indikaattorit on otettu huomioon. Lisäksi, koska nämä tiedot liittyvät tiiviisti Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) 2020/852 (4), on tarkoituksenmukaista edellyttää lisätietoja siitä, ovatko sijoitukset kyseisessä asetuksessa vahvistettujen vähimmäistason suojatoimien mukaisia. |
(23) |
Jotta lopulliset sijoittajat voisivat paremmin ymmärtää tarjolla olevia sijoitusstrategioita, finanssimarkkinatoimijoiden olisi käytettävä kestävyyteen liittyvien tietojen antamista verkkosivustolla siihen, että ne kertovat enemmän sopimusta edeltävissä asiakirjoissa tiiviisti esitetyistä asioista ja antavat lopullisille sijoittajille merkityksellisiä lisätietoja. Ennen sopimuksen tekemistä finanssimarkkinatoimijoiden olisi kerrottava lopullisille sijoittajille, että tarkempia tuotekohtaisia tietoja on saatavilla verkkosivustolla, sekä annettava linkki kyseisiin tietoihin. |
(24) |
Verkkosivustolla annettavissa tuotetiedoissa olisi annettava lisätietoja asianomaisessa rahoitustuotteessa käytetystä sijoitusstrategiasta, mukaan lukien toimintatapa, jolla arvioidaan sijoituskohteina olevien yritysten hyviä hallintotapoja, sekä menetelmistä, joilla mitataan, saako rahoitustuote aikaan ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien toteutumisen tai saavuttaako se kestävät sijoitustavoitteet. Lisäksi finanssimarkkinatoimijoiden olisi julkaistava verkkosivustollaan selkeä, lyhyesti esitetty ja ymmärrettävissä oleva tiivistelmä tiedoista, jotka annetaan osana määräajoin tehtävää raportointia. |
(25) |
Asetuksen (EU) 2019/2088 11 artiklassa edellytettyjen määräajoin annettavien tietojen sisällön osalta finanssimarkkinatoimijoiden olisi annettava tiedot vähimmäismäärästä standardoituja ja vertailukelpoisia laadullisia ja määrällisiä indikaattoreita, jotka osoittavat, miten kukin rahoitustuote aikaansaa edistämiensä ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien toteutumisen tai saavuttaa kestävän sijoitustavoitteensa. Näiden indikaattoreiden olisi oltava merkityksellisiä rahoitustuotteen rakenteen ja sijoitusstrategian kannalta, kuten rahoitustuotteen sopimusta edeltävissä tiedoissa kuvataan. Jotta voidaan varmistaa ennen sopimuksen tekemistä ja määräajoin annettavien tietojen yhdenmukaisuus, finanssimarkkinatoimijoiden olisi raportoitava määräajoin antamissaan tiedoissa erityisistä kestävyysindikaattoreista, jotka mainitaan ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa ja joita käytetään mittaamaan, miten ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvät ominaisuudet toteutuvat tai miten kestävä sijoitustavoite saavutetaan. |
(26) |
On tarpeen varmistaa, että lopullisilla sijoittajilla on selkeä yleiskuva rahoitustuotteen sijoituksista. Sen vuoksi finanssimarkkinatoimijoiden olisi annettava asetuksen (EU) 2019/2088 11 artiklassa edellytetyissä määräaikaiskatsauksissa tiedot rahoitustuotteen viidentoista merkittävimmän sijoituksen vaikutuksista. Nämä merkittävimmät sijoitukset olisi valittava niiden sijoitusten perusteella, joiden osuus määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella tehdyistä sijoituksista on suurin. Sijoitusten osuus olisi laskettava asianmukaisin väliajoin, jotta ne edustaisivat kyseistä kautta. Jos vähemmän kuin viisitoista sijoitusta vastaa puolta rahoitustuotteen sijoituksista, finanssimarkkinatoimijoiden olisi annettava tietoja vain näistä sijoituksista. Riittävän ajallisen vertailtavuuden varmistamiseksi finanssimarkkinatoimijoiden olisi myös esitettävä vuosikohtainen historiallinen vertailu määräaikaiskatsauksistaan vähintään viideltä edelliseltä kaudelta, jos kyseisiä kausia koskevat määräaikaiskatsaukset ovat saatavilla. |
(27) |
Finanssimarkkinatoimijoiden, jotka asettavat saataville rahoitustuotteita, joissa käytetään vertailuarvoa ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien toteutumiseksi tai kestävän sijoitustavoitteen saavuttamiseksi, olisi oltava avoimia siitä, miten hyvin rahoitustuote kykenee pysymään nimetyn vertailuarvon mukaisena pyrkiessään kyseisen ominaisuuden toteutumiseen tai tavoitteen saavuttamiseen. Tästä syystä ja jotta voidaan edistää yhdenmukaisuutta ympäristöä, yhteiskuntaa ja hyvää hallintotapaa (ESG) koskevien tietojen kanssa, joita edellytetään vertailuarvotasolla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2016/1011 (5), finanssimarkkinatoimijoiden olisi verrattava määräaikaiskatsauksissaan asianomaisen rahoitustuotteen tulosta nimetyn vertailuarvon tulokseen kaikkien niiden kestävyysindikaattoreiden osalta, jotka ovat merkityksellisiä sen perustelemiseksi, että nimetty vertailuarvo vastaa ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä rahoitustuotteen ominaisuuksia tai sen kestävää sijoitustavoitetta. Lopullisten sijoittajien olisi tämän vertailun perusteella kyettävä määrittämään selkeästi, missä määrin rahoitustuote suoriutuu kestävällä tavalla verrattuna tavanomaiseen tuotteeseen. |
(28) |
On tarpeen varmistaa, että lopulliset sijoittajat kykenevät hyödyntämään kestävyyteen liittyviä tietoja silloin, kun rahoitustuotteen tarjoaa toisesta jäsenvaltiosta oleva finanssimarkkinatoimija. Sen vuoksi finanssimarkkinatoimijoiden olisi annettava tiivistelmä kyseisistä kestävyyteen liittyvistä tiedoista kansainvälisellä rahoitusalalla yleisesti käytössä olevalla kielellä. Jos rahoitustuote asetetaan saataville sen jäsenvaltion ulkopuolella, johon finanssimarkkinatoimija on sijoittautunut, tiivistelmä näistä tiedoista olisi annettava myös yhdellä sen jäsenvaltion virallisista kielistä, jossa rahoitustuote asetetaan saataville. |
(29) |
On tarpeen varmistaa asetuksessa (EU) 2019/2088 edellytettyjen pääasiallisia haitallisia vaikutuksia koskevien ilmoitusten, ennen sopimuksen tekemistä annettavien tietojen ja määräajoin annettavien tietojen vertailukelpoisuus sekä se, että lopulliset sijoittajat voivat helposti ymmärtää näitä tietoja. Sen vuoksi on tarkoituksenmukaista vahvistaa vakiolomakkeet näiden tietojen esittämistä varten. Samasta syystä lomakkeiden olisi sisällettävä lyhyet selitykset niissä käytetyistä keskeisistä termeistä. |
(30) |
Tietyt rahoitustuotteet voivat tarjota lopullisille sijoittajille erilaisia sijoitusvaihtoehtoja. On tarpeen varmistaa, että lopulliset sijoittajat saavat tietoja tällaisten tuotteiden mahdollisesta kestävyydestä ja että finanssimarkkinatoimijoita vaaditaan antamaan tietoja niistä vaihtoehdoista, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia tai joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen. Näistä tiedoista olisi käytävä selkeästi ilmi, että ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistävien rahoitustuotteiden osalta siihen, missä määrin nämä tuotteet aikaansaavat kyseisten ominaisuuksien toteutumisen, vaikuttaa lopullisen sijoittajan valitsemien sellaisten vaihtoehtojen osuus, jotka edistävät kyseisiä ominaisuuksia, ja se ajanjakso, jonka aikana lopullinen sijoittaja sijoittaa näihin vaihtoehtoihin. Annetuista tiedoista olisi myös käytävä selkeästi ilmi, että jos on kyse rahoitustuotteista, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen, kaikkien tuotteen tarjoamien sijoitusvaihtoehtojen tavoitteena on oltava kestävien sijoitusten tekeminen. On rahoitustuotteita, jotka tarjoavat lopullisille sijoittajille erilaisia sijoitusvaihtoehtoja, joissa yksi tai useampi tarjotuista sijoitusvaihtoehdoista täyttää sellaisten rahoitustuotteiden vaatimukset, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia. Täyden avoimuuden takaamiseksi on tärkeää varmistaa, että näissä rahoitustuotteita koskevissa tiedoissa käsitellään myös kyseisiä vaihtoehtoja. On myös rahoitustuotteita, joissa yksi tai useampi tarjotuista sijoitusvaihtoehdoista on rahoitustuote, jonka tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen. Tässäkin tapauksessa kyseisiä tuotteita koskevissa tiedoissa olisi käsiteltävä näitä vaihtoehtoja. On myös rahoitustuotteita, joissa yhden tai useamman tarjotun sijoitusvaihtoehdon tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen mutta joissa kyseiset vaihtoehdot eivät ole asetuksen (EU) 2019/2088 2 artiklan 12 alakohdassa määriteltyjä rahoitustuotteita. Koska nämä vaihtoehdot sisältyvät asetuksen (EU) 2019/2088 soveltamisalaan kuuluvaan rahoitustuotteeseen ja niiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen, on tarkoituksenmukaista edellyttää, että niiden kestävästä sijoitustavoitteesta annetaan vähimmäistiedot. |
(31) |
Erilaisia sijoitusvaihtoehtoja tarjoavista rahoitustuotteista ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa olisi annettava asianmukaisen tasoisia kestävyyteen liittyviä tietoja koko rahoitustuotteesta. Lopullisille sijoittajille olisi toimitettava yhteenvetoluettelo tarjotuista kestävyyteen liittyvistä sijoitusvaihtoehdoista ja ilmoitettava selkeästi, missä näistä vaihtoehdoista on saatavilla kestävyyteen liittyviä tietoja. Luettelolla olisi varmistettava, että tarjotut sijoitusvaihtoehdot luokitellaan asianmukaisesti kestävän sijoituksen tavoitteen ja ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien edistämisen osalta. |
(32) |
Kestävyyteen liittyvien tietojen sisällyttäminen suoraan asetuksessa (EU) 2019/2088 tarkoitettuihin ennen sopimuksen tekemistä annettaviin tietoihin niiden liitteinä voi estää lopullista sijoittajaa saamasta selkeitä ja tiiviitä tietoja, koska rahoitustuotteeseen voi sisältyä paljon erilaisia sijoitusvaihtoehtoja ja yhtä paljon tiedoksi annettavia liitteitä. Tällaisissa tapauksissa olisi sallittava näiden tietojen antaminen viittaamalla muihin direktiivien, asetusten tai kansallisen lainsäädännön mukaisesti annettaviin tietoihin. Vastaavasti erilaisia sijoitusvaihtoehtoja tarjoavista rahoitustuotteista määräajoin annettavien tietojen olisi liityttävä vain niihin sijoitusvaihtoehtoihin, joihin sijoituksia tehdään, koska tällaiset sijoitusvaihtoehdot, joihin sijoituksia tosiasiassa tehdään, määrittävät sen, missä määrin rahoitustuote aikaansaa edistämiensä ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien toteutumisen tai saavuttaa kestävän sijoitustavoitteensa. |
(33) |
Asetuksella (EU) 2020/852 muutetaan asetusta (EU) 2019/2088 siten, että siinä edellytetään finanssimarkkinatoimijoiden sisällyttävän sellaisista rahoitustuotteista ennen sopimuksen tekemistä ja määräajoin annettaviin tietoihin, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen ja joissa sijoitetaan taloudelliseen toimintaan, joka edistää kyseisen asetuksen 2 artiklan 17 alakohdassa tarkoitettua ympäristötavoitetta, asetuksessa (EU) 2020/852 asetettua ympäristötavoitetta koskevat tiedot sekä kuvauksen siitä, miten ja missä määrin rahoitustuotteen perustana olevat sijoitukset ovat kyseisen asetuksen 3 artiklassa tarkoitetuissa ympäristön kannalta kestävissä taloudellisissa toiminnoissa. Lisäksi asetuksessa (EU) 2019/2088 edellytetään nyt myös, että finanssimarkkinatoimijat sisällyttävät ympäristöön liittyviä ominaisuuksia edistävistä rahoitustuotteista ennen sopimuksen tekemistä ja määräajoin annettaviin tietoihin tietoja, joita edellytetään rahoitustuotteilta, joiden tavoitteena on tehdä kestäviä sijoituksia ja sijoittaa taloudelliseen toimintaan, joka edistää ympäristötavoitetta kyseisen asetuksen mukaisessa merkityksessä. Lopullisille sijoittajille on annettava mahdollisuus vertailla helposti, missä määrin rahoitustuotteissa sijoitetaan ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin. Sen vuoksi finanssimarkkinatoimijoiden olisi asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 1 ja 2 kohtaa sekä 11 artiklan 2 kohtaa sovellettaessa sisällytettävä kyseisen asetuksen 6 artiklan 3 kohdassa ja 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen asiakirjojen tai tietojen liitteisiin standardoituun mittariin perustuvat graafiset esitykset tällaisista sijoituksista siten, että niissä on osoittaja, joka koostuu ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin tehtyjen sijoitusten markkina-arvosta, ja nimittäjä, joka koostuu kaikkien sijoitusten markkina-arvosta. Jotta lopullisille sijoittajille voidaan antaa luotettavia tietoja, osoittajaan olisi sisällytettävä sijoituskohteina oleviin yrityksiin tehtyjen sijoitusten markkina-arvo, joka edustaa kyseisten sijoituskohteina olevien yritysten ympäristön kannalta kestävien taloudellisten toimintojen osuutta, sekä vieraan pääoman ehtoisista arvopapereista saadut tuotot, jos vieraan pääoman ehtoisten arvopapereiden ehdoissa edellytetään, että kyseiset tuotot käytetään ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin. Jotta voitaisiin ottaa huomioon kaikki sijoitukset, joilla voidaan rahoittaa ympäristön kannalta kestäviä taloudellisia toimintoja, osoittajaan olisi voitava sisällyttää infrastruktuurivarat, kiinteistövarallisuus, arvopaperistamisvarat ja sijoitukset muihin asetuksen (EU) 2020/852 5 artiklan ensimmäisessä kohdassa ja 6 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuihin rahoitustuotteisiin. Koska ei ole olemassa luotettavia menetelmiä sen määrittämiseksi, missä määrin johdannaisilla saavutetut vastuut ovat ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin liittyviä vastuita, tällaisia vastuita ei pitäisi sisällyttää osoittajaan. Nimittäjän olisi koostuttava kaikkien sijoitusten markkina-arvosta. |
(34) |
Tällä hetkellä ei ole olemassa asianmukaista menetelmää, jolla voitaisiin laskea, missä määrin saamiset valtioilta, keskuspankeilta ja ylikansallisilta liikkeeseenlaskijoilta (valtiovastuut) ovat ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin liittyviä vastuita. Lopullisten sijoittajien tietoisuuden lisäämiseksi on aiheellista laskea ja esittää graafisesti ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin tehtyjen sijoitusten laajuus kahdella tavalla. Ensimmäinen tapa on sallia valtioiden, keskuspankkien ja ylikansallisten liikkeeseenlaskijoiden liikkeeseen laskemiin vieraan pääoman ehtoisiin arvopapereihin tehtyjen sijoitusten sisällyttäminen osoittajaan, jos vieraan pääoman ehtoisten arvopapereiden ehdoissa edellytetään, että tuotot käytetään ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin, sekä valtioiden, keskuspankkien ja ylikansallisten liikkeeseenlaskijoiden liikkeeseen laskemiin vieraan pääoman ehtoisiin arvopapereihin tehtyjen sijoitusten sisällyttäminen nimittäjään riippumatta tuottojen käytöstä. Jotta lopullisille sijoittajille voitaisiin antaa lisää tietoja sijoituspäätösten perustaksi, finanssimarkkinatoimijoiden olisi selitettävä, miksi tietyt valtiovastuut eivät liity ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin. Tämä koskee myös tilanteita, joissa tämä johtuu siitä, ettei ole olemassa asianmukaisia menetelmiä sen laskemiseksi, missä määrin kyseiset vastuut ovat ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin liittyviä vastuita. Toinen tapa on jättää valtiovastuut osoittajan ja nimittäjän ulkopuolelle, mikä parantaa entisestään rahoitustuotteiden vertailtavuutta ja antaa lopullisille sijoittajille mahdollisuuden arvioida, missä määrin rahoitustuotteissa sijoitetaan ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin ilman, että mukana on valtiovastuita. |
(35) |
Finanssimarkkinatoimijoiden olisi voitava luottaa ulkopuolisiin tietojen tarjoajiin, jos yritykset eivät ole vielä noudattaneet asetuksen (EU) 2020/852 8 artiklassa säädettyä velvoitetta julkistaa tietoja siitä, miten ja missä määrin niiden toiminnot liittyvät kyseisen asetuksen 3 ja 9 artiklan mukaisesti ympäristön kannalta kestävinä pidettyihin taloudellisiin toimintoihin. Arvioidessaan sijoituksia sijoituskohteina oleviin yrityksiin, joihin ei sovelleta asetuksen (EU) 2020/852 8 artiklan tiedonantovaatimusta, finanssimarkkinatoimijoiden olisi arvioitava ja käytettävä julkisesti ilmoitettuja tietoja. Ainoastaan silloin, kun tällaisia tietoja ei ole saatavilla, finanssimarkkinatoimijoiden olisi oltava sallittua käyttää tietoja, jotka on saatu joko suoraan sijoituskohteina olevilta yrityksiltä tai kolmansilta osapuolilta. Kussakin tapauksessa olisi edellytettävä, että tällaisten tietojen julkistamisen yhteydessä saataville asetetut tiedot vastaavat tietoja, jotka on annettu kyseisen 8 artiklan mukaisesti. |
(36) |
On tarpeen varmistaa, että rahoitustuotteissa annetaan johdonmukaisesti tiedot siitä, missä määrin sijoitukset sijoituskohteina oleviin yrityksiin, jotka eivät ole rahoitusalan yrityksiä, ovat sijoituksia ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin asetuksen (EU) 2020/852 3 ja 9 artiklan mukaisesti. Tätä varten finanssimarkkinatoimijoiden olisi valittava laskelman perusteena käytettäväksi rahoitustuotekohtaiseksi keskeiseksi tulosindikaattoriksi liikevaihdon, pääomamenojen tai toimintamenojen osuus, jonka perusteella ympäristökestävyyden aste mitataan. Finanssimarkkinatoimijoiden olisi julkistettava tämä valinta asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen asiakirjojen tai tietojen liitteissä. Jotta voidaan varmistaa rahoitustuotteiden vertailtavuus ja lisätä ymmärrettävyyttä lopullisten sijoittajien näkökulmasta, keskeisenä tulosindikaattorina olisi oletusarvoisesti oltava liikevaihto. Pääoma- tai toimintamenoja olisi käytettävä vain, jos tällainen käyttö on perusteltua rahoitustuotteen ominaispiirteiden vuoksi ja erityisesti silloin, kun pääoma- tai toimintamenot ovat edustavampia sen suhteen, missä määrin kyseisissä rahoitustuotteissa sijoitetaan ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin. Tällöin edellytetään, että niiden käyttö selitetään. Niiden sijoituskohteina olevien yritysten osalta, jotka ovat komission delegoidun asetuksen (EU) 2021/2178 (6) 1 artiklan 8 alakohdassa määriteltyjä rahoitusalan yrityksiä, vertailukelpoisuus olisi saavutettava edellyttämällä saman keskeisen tulosindikaattorin käyttöä samantyyppisissä rahoitusalan yrityksissä. Vahinkovakuutustoimintaa harjoittavien vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten olisi voitava yhdistää sekä sijoitus- että vakuutustoimintaa koskevat keskeiset tulosindikaattorit yhdeksi keskeiseksi tulosindikaattoriksi. Avoimuuden lisäämiseksi lopullisten sijoittajien kannalta on tarpeen edellyttää, että määräajoin annettavissa tiedoissa siitä, miten ja missä määrin rahoitustuotteen perustana olevat sijoitukset tehdään ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin, esitetään vertailu kyseisiin taloudellisiin toimintoihin tehtävien sijoitusten tavoiteltuihin osuuksiin nähden, jotka esitetään ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa. Vertailukelpoisuuden ja avoimuuden varmistamiseksi määräajoin annettavissa tiedoissa olisi ilmoitettava liikevaihdon, pääomamenojen ja toimintamenojen mukaan, missä määrin kyseisiin taloudellisiin toimintoihin on tehty sijoituksia. |
(37) |
Tämän asetuksen säännökset liittyvät tiiviisti toisiinsa, koska ne kaikki käsittelevät tietoja, jotka finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien on annettava kestävyyteen liittyvien tietojen osalta rahoituspalvelusektorilla asetuksen (EU) 2019/2088 mukaisesti. Näiden säännösten olisi tultava voimaan samanaikaisesti. Jotta voidaan varmistaa niiden yhdenmukaisuus sekä se, että finanssimarkkinatoimijat ja rahoitusneuvojat saavat kattavan kuvan kyseisen asetuksen mukaisista velvoitteistaan, on tarkoituksenmukaista sisällyttää kaikki 2 a artiklan 3 kohdan, 4 artiklan 6 kohdan kolmannen alakohdan, 4 artiklan 7 kohdan toisen alakohdan, 8 artiklan 3 kohdan neljännen alakohdan, 8 artiklan 4 kohdan neljännen alakohdan, 9 artiklan 5 kohdan neljännen alakohdan, 9 artiklan 6 kohdan neljännen alakohdan, 10 artiklan 2 kohdan neljännen alakohdan, 11 artiklan 4 kohdan neljännen alakohdan ja 11 artiklan 5 kohdan neljännen alakohdan edellyttämät tekniset sääntelystandardit yhteen asetukseen. |
(38) |
Tämä asetus perustuu Euroopan pankkiviranomaisen, Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen ja Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen, jäljempänä ’Euroopan valvontaviranomaiset’, komissiolle toimittamiin teknisten sääntelystandardien luonnoksiin. |
(39) |
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1093/2010 (7) 54 artiklassa, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1094/2010 (8) 54 artiklassa ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1095/2010 (9) 54 artiklassa tarkoitettu Euroopan valvontaviranomaisten yhteiskomitea on järjestänyt avoimia julkisia kuulemisia tämän asetuksen perustana olevista teknisten sääntelystandardien luonnoksista, analysoinut niihin mahdollisesti liittyviä kustannuksia ja hyötyjä sekä pyytänyt lausunnon asetuksen (EU) N:o 1093/2010 37 artiklan mukaisesti perustetulta pankkialan osallisryhmältä, asetuksen (EU) N:o 1094/2010 37 artiklan mukaisesti perustetulta vakuutus- ja jälleenvakuutusalan osallisryhmältä ja asetuksen (EU) N:o 1095/2010 37 artiklan mukaisesti perustetulta arvopaperimarkkina-alan osallisryhmältä. |
(40) |
On tarpeen antaa finanssimarkkinatoimijoille ja rahoitusneuvojille mahdollisuus mukauttaa toimintansa tässä delegoidussa asetuksessa säädettyihin vaatimuksiin. Tästä syystä sen soveltamista olisi lykättävä 1 päivään tammikuuta 2023. On kuitenkin tarpeen edellyttää, että finanssimarkkinatoimijat, jotka ovat ottaneet huomioon sijoituspäätösten pääasialliset haitalliset vaikutukset kestävyystekijöihin asetuksen (EU) 2019/2088 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti tai mainitun asetuksen 4 artiklan 3 tai 4 kohdassa edellytetyllä tavalla viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2022, julkaisevat verkkosivustoillaan ensimmäisen kerran tiedot näistä vaikutuksista erillisissä osioissa, joiden otsikko on ”Ilmoitus sijoituspäätösten pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin”, viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2023 kaudelta, joka alkaa 1 päivänä tammikuuta 2022 ja päättyy 31 päivänä joulukuuta 2022, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:
I LUKU
MÄÄRITELMÄT JA YLEISET SÄÄNNÖKSET
1 artikla
Määritelmät
Tässä asetuksessa tarkoitetaan:
1) |
’rahoitusalan yrityksellä’ Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/61/EU (10) 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa määriteltyä vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajaa, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/65/EY (11) 2 artiklan 1 kohdan b alakohdassa määriteltyä rahastoyhtiötä, direktiivin 2009/65/EY 27, 28 ja 29 artiklan mukaisesti toimiluvan saanutta sijoitusyhtiötä, joka ei ole nimennyt hoitajakseen rahastoyhtiötä, jolle on myönnetty toimilupa kyseisen direktiivin 6, 7 ja 8 artiklan mukaisesti, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 (12) 4 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa määriteltyä luottolaitosta, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 2 alakohdassa määriteltyä sijoituspalveluyritystä, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/138/EY (13) 13 artiklan 1 kohdassa määriteltyä vakuutusyritystä, direktiivin 2009/138/EY 13 artiklan 4 kohdassa määriteltyä jälleenvakuutusyritystä tai vastaavaa toimintaa harjoittavaa kolmannen maan yhteisöä, johon sovelletaan kolmannen maan lainsäädäntöä ja joka on kolmannen maan valvontaviranomaisen valvonnassa; |
2) |
’muulla kuin rahoitusalan yrityksellä’ yritystä, joka ei ole 1 kohdassa määritelty rahoitusalan yritys; |
3) |
’valtiovastuilla’ saamisia valtioilta, keskuspankeilta ja ylikansallisilta liikkeeseenlaskijoilta; |
4) |
’ympäristön kannalta kestävällä taloudellisella toiminnalla’ taloudellista toimintaa, joka täyttää asetuksen (EU) 2020/852 3 artiklassa säädetyt vaatimukset; |
5) |
’taloudellisella siirtymätoiminnalla’ taloudellista toimintaa, joka täyttää asetuksen (EU) 2020/852 10 artiklan 2 kohdassa säädetyt vaatimukset; |
6) |
’mahdollistavalla taloudellisella toiminnalla’ taloudellista toimintaa, joka täyttää asetuksen (EU) 2020/852 16 artiklassa säädetyt vaatimukset. |
2 artikla
Tietojen esitystapaa koskevat yleisperiaatteet
1. Finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien on varmistettava, että tässä asetuksessa vaaditut tiedot ovat helposti saatavilla ja että ne eivät ole harhaanjohtavia, ja annettava ne maksutta sekä syrjimättömällä, näkyvällä, yksinkertaisella, tiiviillä, kattavalla, oikeudenmukaisella ja selkeällä tavalla. Finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien on esitettävä ja muotoiltava tässä asetuksessa vaaditut tiedot helppolukuisella tavalla sekä käytettävä luettavissa olevan kokoisia kirjaimia ja tyyliä, joka helpottaa tietojen ymmärtämistä. Finanssimarkkinatoimijat voivat mukauttaa tämän asetuksen liitteissä I–V esitetyissä lomakkeissa käytettyjen merkkien kokoa ja kirjasintyyppiä sekä niissä käytettyjä värejä.
2. Finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien on annettava tässä asetuksessa vaaditut tiedot haettavissa olevassa sähköisessä muodossa, jollei asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 3 kohdassa ja 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitetussa alakohtaisessa lainsäädännössä toisin säädetä.
3. Finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien on pidettävä tämän asetuksen mukaisesti verkkosivustoillaan julkaistut tiedot ajan tasalla. Niiden on mainittava selkeästi tietojen julkaisupäivä ja mahdollisten päivitysten tekopäivä. Jos nämä tiedot esitetään ladattavana tiedostona, finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien on ilmoitettava versiohistoria niiden tiedostonimessä.
4. Finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien on toimitettava oikeushenkilötunnukset (LEI-tunnukset) ja ISIN-koodit, jos ne ovat saatavilla, kun ne viittaavat yhteisöihin tai rahoitustuotteisiin tämän asetuksen mukaisesti annettavissa tiedoissa.
3 artikla
Indeksikoreista koostuvat vertailuarvot
Jos vertailuarvoksi nimetty indeksi koostuu indeksikorista, finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien on annettava kyseiseen indeksiin liittyvät tiedot kyseisen korin ja kunkin korissa olevan indeksin osalta.
II LUKU
KESTÄVYYSTEKIJÖIHIN KOHDISTUVIA HAITALLISIA VAIKUTUKSIA KOSKEVA AVOIMUUS
1 JAKSO
Finanssimarkkinatoimijat
4 artikla
Finanssimarkkinatoimijoiden ilmoitus siitä, että ne ottavat huomioon sijoituspäätöstensä pääasialliset haitalliset vaikutukset kestävyystekijöihin
1. Asetuksen (EU) 2019/2088 4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tai 3 tai 4 kohdassa tarkoitettujen finanssimarkkinatoimijoiden on julkaistava vuosittain viimeistään 30 päivänä kesäkuuta verkkosivustoillaan erillisessä osiossa, jonka otsikko on ”Ilmoitus sijoituspäätösten pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin”, asetuksen (EU) 2019/2088 4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ja 2, 3 ja 4 kohdassa sekä tämän asetuksen 4–10 artiklassa tarkoitetut tiedot. Näiden tietojen on katettava edellisen vuoden 1 päivästä tammikuuta 31 päivään joulukuuta ulottuva kausi, ja ne on julkaistava tämän asetuksen 23 artiklassa tarkoitetussa osiossa ”Kestävyyteen liittyvien tietojen antaminen”.
2. Finanssimarkkinatoimijoiden on julkaistava 1 kohdassa tarkoitettu ilmoitus liitteen I taulukossa 1 esitetyn lomakkeen muodossa.
3. Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, sellaisten finanssimarkkinatoimijoiden osalta, jotka julkaisevat asetuksen (EU) 2019/2088 4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tai 3 tai 4 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen ensimmäisen kerran, 1 kohdassa tarkoitettujen tietojen on katettava kausi, joka ulottuu siitä päivästä, jona sijoituspäätösten pääasialliset haitalliset vaikutukset kestävyystekijöihin on otettu ensimmäisen kerran huomioon, kyseisen vuoden 31 päivään joulukuuta. Näiden finanssimarkkinatoimijoiden on julkaistava 1 kohdassa tarkoitetussa ilmoituksessa olevat tiedot viimeistään seuraavan vuoden 30 päivänä kesäkuuta.
5 artikla
Tiivistelmäosio
Finanssimarkkinatoimijoiden on sisällytettävä liitteessä I olevan taulukon 1 tiivistelmäosioon kaikki seuraavat tiedot:
a) |
sen finanssimarkkinatoimijan nimi, johon haitallisia kestävyysvaikutuksia koskeva ilmoitus liittyy; |
b) |
tieto siitä, että pääasialliset haitalliset vaikutukset kestävyystekijöihin otetaan huomioon; |
c) |
ilmoituksen viitekausi; |
d) |
tiivistelmä pääasiallisista haitallisista vaikutuksista. |
Liitteen I taulukossa 1 oleva tiivistelmäosio on laadittava kaikilla seuraavilla kielillä:
a) |
yhdellä finanssimarkkinatoimijan kotijäsenvaltion virallisista kielistä ja, jollei se ole kansainvälisellä rahoitusalalla yleisesti käytössä oleva kieli, myös tällaisella yleisesti käytössä olevalla kielellä; |
b) |
jos finanssimarkkinatoimijan rahoitustuote on asetettu saataville vastaanottavassa jäsenvaltiossa, yhdellä tämän vastaanottavan jäsenvaltion virallisista kielistä. |
Tiivistelmäosion enimmäispituus tulostettuna on kaksi A4-kokoista sivua.
6 artikla
Kuvaus sijoituspäätösten pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin
1. Finanssimarkkinatoimijoiden on täytettävä liitteen I taulukon 1 osiossa ”Kuvaus pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin” kaikki niihin indikaattoreihin liittyvät kentät, jotka koskevat sellaisia pääasiallisia haitallisia vaikutuksia, joita kyseisten finanssimarkkinatoimijoiden sijoituspäätöksillä on kestävyystekijöihin, ja niiden on lisättävä kaikki seuraavat tiedot:
a) |
tiedot yhdestä tai useammasta ilmastoon ja muuhun ympäristöön liittyvästä lisäindikaattorista liitteen I taulukon 2 mukaisesti; |
b) |
tiedot yhdestä tai useammasta yhteiskuntaan ja työntekijöihin liittyviä asioita, ihmisoikeuksien kunnioittamista sekä korruption ja lahjonnan torjuntaan liittyviä asioita koskevasta lisäindikaattorista liitteen I taulukon 3 mukaisesti; |
c) |
tiedot mahdollisista muista indikaattoreista, joita käytetään tiettyyn kestävyystekijään kohdistuvien muiden pääasiallisten haitallisten vaikutusten tunnistamiseen ja arviointiin. |
2. Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava liitteen I taulukon 1 osiossa ”Kuvaus pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin” toimia, jotka on toteutettu edellisen vuoden 1 päivästä tammikuuta 31 päivään joulukuuta ulottuvalla kaudella, sekä seuraavalle 1 päivästä tammikuuta 31 päivään joulukuuta ulottuvalle kaudelle suunniteltuja toimia tai asetettuja tavoitteita, joilla ehkäistään tai vähennetään tunnistettuja pääasiallisia haitallisia vaikutuksia.
3. Finanssimarkkinatoimijoiden on sisällytettävä liitteen I taulukon 1 osion ”Kuvaus pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin” sarakkeisiin ”Vaikutus” vaikutusta ilmaiseva luku, joka ilmoitetaan kunkin 1 päivästä tammikuuta 31 päivään joulukuuta ulottuvan kauden aikana 31 päivänä maaliskuuta, 30 päivänä kesäkuuta, 30 päivänä syyskuuta ja 31 päivänä joulukuuta havaittujen vaikutusten keskiarvona.
7 artikla
Kuvaus sijoituspäätösten aiheuttamien, kestävyystekijöihin kohdistuvien pääasiallisten haitallisten vaikutusten tunnistamista ja priorisointia koskevista toimintaperiaatteista
1. Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava liitteen I taulukon 1 osiossa ”Kuvaus kestävyystekijöihin kohdistuvien pääasiallisten haitallisten vaikutusten tunnistamista ja priorisointia koskevista toimintaperiaatteista” kestävyystekijöihin kohdistuvien pääasiallisten haitallisten vaikutusten tunnistamista ja priorisointia koskevia toimintaperiaatteitaan sekä sitä, miten nämä toimintaperiaatteet pidetään ajan tasalla ja miten niitä sovelletaan, mukaan lukien kaikki seuraavat tiedot:
a) |
päivä, jona finanssimarkkinatoimijan hallintoelin on hyväksynyt kyseiset toimintaperiaatteet; |
b) |
tiedot siitä, miten vastuu kyseisten toimintaperiaatteiden täytäntöönpanosta on jaettu organisaation strategioissa ja menettelyissä; |
c) |
menetelmät, joilla 6 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdassa tarkoitetut indikaattorit valitaan ja joilla 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut pääasialliset haitalliset vaikutukset tunnistetaan ja arvioidaan, sekä erityisesti selvitys siitä, miten kyseisissä menetelmissä otetaan huomioon näiden pääasiallisten haitallisten vaikutusten esiintymisen todennäköisyys ja vakavuus, mukaan lukien niiden mahdollisesti peruuttamaton luonne; |
d) |
c alakohdassa tarkoitettuihin menetelmiin liittyvä virhemarginaali ja marginaalin selitys; |
e) |
käytetyt tietolähteet. |
2. Jos yhdestäkään käytetystä indikaattorista ei ole helposti saatavilla tietoja, finanssimarkkinatoimijoiden on sisällytettävä liitteen I taulukon 1 osioon ”Kuvaus kestävyystekijöihin kohdistuvien pääasiallisten haitallisten vaikutusten tunnistamista ja priorisointia koskevista toimintaperiaatteista” tiedot toimista, joilla tiedot on pyritty saamaan joko suoraan sijoituskohteina olevilta yrityksiltä tai toteuttamalla lisätutkimuksia, tekemällä yhteistyötä ulkopuolisten tietojen tarjoajien tai ulkoisten asiantuntijoiden kanssa tai tekemällä kohtuullisia oletuksia.
8 artikla
Vaikuttamispolitiikkoja koskeva osio
1. Finanssimarkkinatoimijoiden on annettava liitteen I taulukon 1 osiossa ”Vaikuttamispolitiikat” kaikki seuraavat tiedot:
a) |
soveltuvissa tapauksissa lyhyet yhteenvedot Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/36/EY (14) 3 g artiklassa tarkoitetuista vaikuttamispolitiikoista; |
b) |
lyhyet yhteenvedot kaikista muista vaikuttamispolitiikoista, joilla pyritään vähentämään pääasiallisia haitallisia vaikutuksia. |
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetuissa lyhyissä yhteenvedoissa on kuvailtava kaikkia seuraavia seikkoja:
a) |
haitallisia vaikutuksia koskevat indikaattorit, jotka otetaan huomioon 1 kohdassa tarkoitetuissa vaikuttamispolitiikoissa; |
b) |
tiedot siitä, miten kyseisiä vaikuttamispolitiikkoja mukautetaan, jos pääasiallisissa haitallisissa vaikutuksissa ei tapahdu vähentymistä useamman kuin yhden raportointikauden aikana. |
9 artikla
Osio, joka koskee viittauksia kansainvälisiin standardeihin
1. Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava liitteen I taulukon 1 osiossa ”Viittaukset kansainvälisiin standardeihin”, noudattavatko ne ja missä määrin ne noudattavat vastuulliseen liiketoimintaan liittyviä käytännesääntöjä ja asianmukaista huolellisuutta ja raportointia koskevia kansainvälisesti tunnustettuja standardeja, sekä tarvittaessa kuvailtava Pariisin sopimuksen tavoitteisiin mukautumisen astetta.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun kuvauksen on sisällettävä tiedot kaikista seuraavista:
a) |
indikaattorit, joita käytetään 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen kestävyystekijöihin kohdistuvien pääasiallisten haitallisten vaikutusten huomioon ottamiseksi ja joilla mitataan 1 kohdassa tarkoitettua noudattamista tai mukautumista; |
b) |
menetelmät ja tiedot, joiden avulla mitataan 1 kohdassa tarkoitettua noudattamista tai mukautumista, mukaan lukien kuvaus kattavuudesta, tietolähteistä ja siitä, miten käytetyt menetelmät ennustavat sijoituskohteina olevien yritysten pääasiallisia haitallisia vaikutuksia; |
c) |
tiedot siitä, käytetäänkö tulevaisuuteen suuntautuvaa ilmastoskenaariota ja jos käytetään, skenaarion nimi ja tarjoaja sekä sen suunnitteluajankohta; |
d) |
jos tulevaisuuteen suuntautuvaa ilmastoskenaariota ei käytetä, selvitys siitä, miksi finanssimarkkinatoimija ei pidä tulevaisuuteen suuntautuvia ilmastoskenaarioita merkityksellisinä. |
10 artikla
Historiallinen vertailu
Finanssimarkkinatoimijoiden, jotka ovat kuvailleet haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin sitä kautta edeltävän kauden osalta, josta on annettava tietoja 6 artiklan mukaisesti, on esitettävä liitteen I taulukon 1 osiossa ”Kuvaus pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin” historiallinen vertailu raportoinnin kohteena olevasta kaudesta suhteessa edelliseen raportoinnin kohteena olleeseen kauteen ja sen jälkeen suhteessa kuhunkin edelliseen raportoinnin kohteena olleeseen kauteen viiden edellisen kauden osalta.
2 JAKSO
Rahoitusneuvojat
11 artikla
Rahoitusneuvojien ilmoitus siitä, että ne ottavat pääasialliset haitalliset vaikutukset kestävyystekijöihin huomioon vakuutus- tai sijoitusneuvonnassaan
1. Asetuksen (EU) 2019/2088 2 artiklan 11 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettujen rahoitusneuvojien, jotka soveltavat kyseisen asetuksen 4 artiklan 5 kohdan a alakohtaa, on julkaistava kyseisen asetuksen 4 artiklan 5 kohdan a alakohdassa tarkoitetut tiedot verkkosivustoillaan erillisessä osiossa ”Ilmoitus vakuutusneuvonnan pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin”.
2. Asetuksen (EU) 2019/2088 2 artiklan 11 kohdan c–f alakohdassa tarkoitettujen rahoitusneuvojien, jotka soveltavat kyseisen asetuksen 4 artiklan 5 kohdan a alakohtaa, on julkaistava kyseisen asetuksen 4 artiklan 5 kohdan a alakohdassa tarkoitetut tiedot verkkosivustoillaan erillisessä osiossa ”Ilmoitus sijoitusneuvonnan pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin”.
3. Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen ja tietojen on sisällettävä yksityiskohdat prosessista, jonka mukaisesti rahoitusneuvojat valitsevat rahoitustuotteen, josta ne antavat neuvontaa, mukaan lukien kaikki seuraavat tiedot:
a) |
tiedot siitä, miten rahoitusneuvojat käyttävät finanssimarkkinatoimijoiden tämän asetuksen mukaisesti julkaisemia tietoja; |
b) |
tiedot siitä, asettavatko rahoitusneuvojat rahoitustuotteet paremmuusjärjestykseen ja valitsevatko ne rahoitustuotteita liitteen I taulukossa 1 lueteltujen indikaattoreiden ja mahdollisten lisäindikaattoreiden perusteella, sekä soveltuvissa tapauksissa kuvaus menetelmistä, joita paremmuusjärjestykseen asettamisessa ja valitsemisessa käytetään; |
c) |
mahdolliset perusteet tai kynnysarvot, jotka pohjautuvat liitteen I taulukossa 1 lueteltuihin pääasiallisiin haitallisiin vaikutuksiin ja joita käytetään rahoitustuotteiden valinnassa tai niitä koskevassa neuvonnassa. |
3 JAKSO
Finanssimarkkinatoimijoiden ilmoitus siitä, että ne eivät ota huomioon sijoituspäätösten haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin, ja rahoitusneuvojien ilmoitus siitä, että ne eivät ota huomioon sijoituspäätösten haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin sijoitus- tai vakuutusneuvonnassaan
12 artikla
Finanssimarkkinatoimijoiden ilmoitus siitä, että ne eivät ota huomioon sijoituspäätöstensä haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin
1. Asetuksen (EU) 2019/2088 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen finanssimarkkinatoimijoiden on julkaistava kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetut tiedot verkkosivustoillaan erillisessä osiossa ”Sijoituspäätösten pääasiallisia haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin ei oteta huomioon”.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun osion on sisällettävä kaikki seuraavat tiedot:
a) |
näkyvä maininta siitä, että finanssimarkkinatoimija ei ota huomioon sijoituspäätöstensä mahdollisia haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin; |
b) |
syyt siihen, miksi finanssimarkkinatoimija ei ota huomioon sijoituspäätöstensä mahdollisia haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin, ja tarvittaessa tiedot siitä, aikooko finanssimarkkinatoimija ottaa tällaiset haitalliset vaikutukset huomioon liitteen I taulukossa 1 lueteltujen indikaattoreiden perusteella ja jos aikoo, milloin. |
13 artikla
Rahoitusneuvojien ilmoitus siitä, että ne eivät ota huomioon sijoituspäätösten haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin sijoitus- tai vakuutusneuvonnassaan
1. Asetuksen (EU) 2019/2088 2 artiklan 11 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettujen rahoitusneuvojien, jotka soveltavat kyseisen asetuksen 4 artiklan 5 kohdan b alakohtaa, on julkaistava kyseisen asetuksen 4 artiklan 5 kohdan b alakohdassa tarkoitetut tiedot verkkosivustoillaan erillisessä osiossa ”Vakuutusneuvonnan pääasiallisia haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin ei oteta huomioon”.
2. Asetuksen (EU) 2019/2088 2 artiklan 11 kohdan c–f alakohdassa tarkoitettujen rahoitusneuvojien, jotka soveltavat kyseisen asetuksen 4 artiklan 5 kohdan b alakohtaa, on julkaistava kyseisen asetuksen 4 artiklan 5 kohdan b alakohdassa tarkoitetut tiedot verkkosivustoillaan erillisessä osiossa ”Sijoitusneuvonnan pääasiallisia haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin ei oteta huomioon”.
3. Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen ja tietojen on sisällettävä kaikki seuraavat tiedot:
a) |
näkyvä maininta siitä, että rahoitusneuvoja ei ota huomioon sijoituspäätösten mahdollisia haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin sijoitus- tai vakuutusneuvonnassaan; |
b) |
syyt siihen, miksi rahoitusneuvoja ei ota huomioon sijoituspäätösten mahdollisia haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin sijoitus- tai vakuutusneuvonnassaan, ja tarvittaessa tiedot siitä, aikooko rahoitusneuvoja ottaa tällaiset haitalliset vaikutukset huomioon liitteen I taulukossa 1 lueteltujen indikaattoreiden perusteella ja jos aikoo, milloin. |
III LUKU
ENNEN SOPIMUKSEN TEKEMISTÄ ANNETTAVAT TUOTETIEDOT
1 JAKSO
Ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien edistäminen
14 artikla
Finanssimarkkinatoimijoiden asetuksen (EU) 2019/2088 8 artiklan 1, 2 ja 2 a kohdan mukaisesti ennen sopimuksen tekemistä antamien tietojen esitystapa
1. Finanssimarkkinatoimijoiden on esitettävä asetuksen (EU) 2019/2088 8 artiklan 1, 2 ja 2 a kohdan mukaisesti annettavat tiedot tämän asetuksen liitteessä II esitetyn lomakkeen muodossa. Nämä tiedot on liitettävä asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuihin asiakirjoihin tai tietoihin liitteenä.
2. Finanssimarkkinatoimijoiden on sisällytettävä asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen asiakirjojen tai tietojen varsinaiseen tekstiin näkyvä maininta siitä, että tietoja ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvistä ominaisuuksista on saatavilla kyseisten asiakirjojen tai tietojen liitteessä.
3. Finanssimarkkinatoimijoiden on annettava asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen asiakirjojen tai tietojen liitteen alussa kaikki seuraavat tiedot:
a) |
tiedot siitä, aiotaanko rahoitustuotteessa tehdä kestäviä sijoituksia; |
b) |
tiedot siitä, edistääkö rahoitustuote ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia ilman, että sen tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen. |
15 artikla
Kestäviä sijoituksia koskevat tiedot varojen allokointia koskevassa osiossa ympäristöominaisuuksia edistävistä rahoitustuotteista
1. Finanssimarkkinatoimijoiden on ilmoitettava asetuksen (EU) 2020/852 6 artiklan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen rahoitustuotteiden osalta liitteessä II esitetyn lomakkeen osiossa ”Missä määrin kestävät sijoitukset, joilla on ympäristötavoite, ovat kestäviä sijoituksia koskevan EU:n luokitusjärjestelmän mukaisia?” kaikki seuraavat tiedot:
a) |
ympyräkaavion muodossa oleva graafinen esitys, jossa on
|
b) |
kuvaus rahoitustuotteiden perustana olevista sijoituksista, jotka ovat ympäristön kannalta kestävissä taloudellisissa toiminnoissa, mukaan lukien tieto siitä, varmistaako yksi tai useampi tarkastaja tai tarkistaako yksi tai useampi kolmas osapuoli, että kyseiset sijoitukset täyttävät asetuksen (EU) 2020/852 3 artiklassa säädetyt vaatimukset, ja jos varmistus tai tarkistus suoritetaan, tarkastajan tai kolmannen osapuolen nimi tai nimet; |
c) |
jos rahoitustuotteissa sijoitetaan muihin taloudellisiin toimintoihin kuin ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin, selkeä selvitys tämän syistä; |
d) |
jos rahoitustuotteisiin liittyy valtiovastuita eikä finanssimarkkinatoimija voi arvioida, missä määrin nämä vastuut edistävät ympäristön kannalta kestäviä taloudellisia toimintoja, kuvaus kyseisistä vastuista koostuvien sijoitusten osuudesta kaikista sijoituksista. |
2. Sovellettaessa 1 kohdan a alakohtaa finanssimarkkinatoimijoiden on käytettävä
a) |
samaa keskeistä tulosindikaattoria muihin kuin rahoitusalan yrityksiin tehdyille aggregoiduille sijoituksille; |
b) |
samaa keskeistä tulosindikaattoria samantyyppisiin rahoitusalan yrityksiin tehdyille aggregoiduille sijoituksille. |
Vahinkovakuutustoimintaa harjoittavissa vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksissä keskeinen tulosindikaattori voi olla sijoitus- ja vakuutustoiminnan keskeisten tulosindikaattoreiden yhdistelmä delegoidun asetuksen (EU) 2021/2178 6 artiklan mukaisesti.
3. Sovellettaessa 1 kohdan b alakohtaa kuvauksen on sisällettävä kaikki seuraavat tiedot:
a) |
sellaisten sijoituskohteina olevien yritysten osalta, jotka eivät ole rahoitusalan yrityksiä, tieto siitä, mitataanko se, missä määrin sijoitukset ovat ympäristön kannalta kestävissä taloudellisissa toiminnoissa, liikevaihdon perusteella vai onko finanssimarkkinatoimija rahoitustuotteen ominaisuuksien vuoksi päättänyt, että laskelma on edustavampi, jos kyseistä astetta mitataan pääomamenoilla tai toimintamenoilla, sekä tämän päätöksen peruste, mukaan lukien selvitys siitä, miksi kyseinen päätös on asianmukainen rahoitustuotteen sijoittajien kannalta; |
b) |
jos sijoituskohteina olevien yritysten antamissa julkisissa tiedoissa ei ole helposti saatavilla tietoa siitä, missä määrin sijoitukset ovat ympäristön kannalta kestävissä taloudellisissa toiminnoissa, yksityiskohtaiset tiedot siitä, onko finanssimarkkinatoimija saanut vastaavat tiedot suoraan sijoituskohteina olevilta yrityksiltä tai kolmansilta osapuolilta; |
c) |
erittely taloudellisiin siirtymätoimintoihin ja mahdollistaviin taloudellisiin toimintoihin tehtyjen sijoitusten vähimmäisosuuksista ilmaistuna kussakin tapauksessa prosenttiosuutena kaikista rahoitustuotteen sijoituksista. |
16 artikla
Kestäviä sijoituksia koskevat tiedot varojen allokointia koskevassa osiossa yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistävistä rahoitustuotteista
Sellaisten rahoitustuotteiden osalta, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia ja joihin sisältyy sitoutuminen kestäviin sijoituksiin, joilla on yhteiskunnallinen tavoite, finanssimarkkinatoimijoiden on sisällytettävä liitteessä II esitetyn lomakkeen osioon ”Mikä on tälle rahoitustuotteelle suunniteltu varojen allokointi?” näiden kestävien sijoitusten vähimmäisosuus.
17 artikla
Sen laskeminen, missä määrin sijoitukset ovat ympäristön kannalta kestävissä taloudellisissa toiminnoissa
1. Se, missä määrin sijoitukset ovat ympäristön kannalta kestävissä taloudellisissa toiminnoissa, lasketaan seuraavan kaavan mukaisesti:
jossa ’ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin rahoitustuotteessa tehdyillä sijoituksilla’ tarkoitetaan seuraavien rahoitustuotteeseen kuuluvien sijoitusten markkina-arvojen summaa:
a) |
sijoituskohteina olevien yritysten vieraan pääoman ehtoisten arvopapereiden ja osakkeiden osalta, jos osa sijoituskohteina olevien yritysten toiminnoista liittyy ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin, kyseisen vieraan pääoman ehtoisten arvopapereiden ja osakkeiden osuuden markkina-arvo; |
b) |
muiden kuin a alakohdassa tarkoitettujen vieraan pääoman ehtoisten arvopapereiden osalta, jos näiden vieraan pääoman ehtoisten arvopapereiden ehtojen mukaan osa tuotosta on käytettävä yksinomaan ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin, tämän osuuden markkina-arvo; |
c) |
ympäristön kannalta kestäviä joukkolainoja koskevan unionin lainsäädännön mukaisesti liikkeeseen laskettujen joukkolainojen osalta niiden markkina-arvo; |
d) |
sellaiseen kiinteistövarallisuuteen tehtyjen sijoitusten osalta, jota pidetään ympäristön kannalta kestävänä taloudellisena toimintana, näiden sijoitusten markkina-arvo; |
e) |
sellaiseen infrastruktuuriomaisuuteen tehtyjen sijoitusten osalta, jota pidetään ympäristön kannalta kestävänä taloudellisena toimintana, näiden sijoitusten markkina-arvo; |
f) |
kun kyseessä ovat sijoitukset Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/2402 (15) 2 artiklan 19 kohdassa määriteltyihin arvopaperistamispositioihin, joissa on ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin liittyviä arvopaperistettuja vastuita, näiden vastuiden osuuden markkina-arvo; |
g) |
asetuksen (EU) 2020/852 5 artiklan ensimmäisessä kohdassa ja 6 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuihin rahoitustuotteisiin tehtyjen sijoitusten osalta näiden rahoitustuotteiden osuuden markkina-arvo, joka edustaa sitä, missä määrin sijoitukset ovat ympäristön kannalta kestävissä taloudellisissa toiminnoissa, kuten tämän artiklan mukaisesti on laskettu. Se, missä määrin sijoitukset on tehty ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin, on laskettava soveltamalla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 236/2012 (16) 3 artiklan 4 ja 5 kohdassa säädettyä nettomääräisten lyhyiden positioiden laskentamenetelmää. |
2. Sovellettaessa 1 kohdan a alakohtaa on sijoituskohteina olevien yritysten ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin liittyvien toimintojen osuus laskettava niiden keskeisten tulosindikaattoreiden perusteella, jotka soveltuvat parhaiten rahoitustuotteen sijoituksille, käyttämällä seuraavia tietoja:
a) |
asetuksen (EU) 2020/852 8 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen sijoituskohteina olevien yritysten osalta tiedot, jotka nämä yritykset ovat antaneet kyseisen artiklan mukaisesti; |
b) |
muiden sijoituskohteina olevien yritysten osalta vastaavat tiedot, jotka finanssimarkkinatoimija on saanut suoraan sijoituskohteena olevilta yrityksiltä tai kolmansilta osapuolilta. |
3. Kun kyseessä on 15 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ja 19 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettujen tietojen antaminen sijoituskohteina olevista yrityksistä, jotka ovat muita kuin rahoitusalan yrityksiä ja jotka ovat delegoidun asetuksen (EU) 2021/2178 mukaan velvollisia julkistamaan muita kuin taloudellisia tietoja, sekä muista yrityksistä, jotka ovat muita kuin rahoitusalan yrityksiä ja joita tämä velvoite ei koske, 2 kohdassa tarkoitetussa laskelmassa on käytettävä liikevaihtoa samantyyppisenä keskeisenä tulosindikaattorina kaikkien muiden kuin rahoitusalan yritysten osalta.
4. Poiketen siitä, mitä 3 kohdassa säädetään, jos pääomamenojen tai toimintamenojen perusteella saadaan rahoitustuotteen ominaispiirteiden vuoksi edustavampi laskelma siitä, missä määrin sijoitus tehdään ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin, laskennassa voidaan käyttää sitä keskeistä tulosindikaattoria, joka on näistä kahdesta keskeisestä tulosindikaattorista tarkoituksenmukaisempi. Sellaisten sijoituskohteina olevien yritysten osalta, jotka ovat asetuksen (EU) 2020/852 8 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvia rahoitusalan yrityksiä, ja muiden rahoitusalan yritysten osalta, joita kyseinen velvoite ei koske, 2 kohdassa tarkoitetussa laskelmassa on käytettävä delegoidun asetuksen (EU) 2021/2178 liitteessä III olevan 1.1 kohdan b–e alakohdassa tarkoitettuja keskeisiä tulosindikaattoreita.
5. Edellä 15 artiklan 1 kohdan a alakohdan ii alakohdassa sekä 19 artiklan 1 kohdan a alakohdan ii alakohdassa, 55 artiklan 1 kohdan b alakohdan iii alakohdassa ja 62 artiklan 1 kohdan b alakohdan iii alakohdassa tarkoitettujen tietojen antamiseen sovelletaan tämän artiklan 1–4 kohtaa, paitsi että valtiovastuita ei oteta huomioon laskettaessa 1 kohtaan sisältyvän kaavan osoittajaa ja nimittäjää.
2 JAKSO
Kestävä sijoitus tavoitteena
18 artikla
Finanssimarkkinatoimijoiden rahoitustuotteista asetuksen (EU) 2019/2088 9 artiklan 1–4 a kohdan mukaisesti ennen sopimuksen tekemistä antamien tietojen esitystapa
1. Finanssimarkkinatoimijoiden on esitettävä asetuksen (EU) 2019/2088 9 artiklan 1–4 a kohdan ja tämän jakson mukaisesti annettavat tiedot asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tai tarkoitettujen tietojen liitteessä. Niiden on esitettävä nämä tiedot tämän asetuksen liitteessä III esitetyn lomakkeen muodossa.
2. Finanssimarkkinatoimijoiden on sisällytettävä asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tai tarkoitettujen tietojen varsinaiseen tekstiin näkyvä maininta siitä, että kestävää sijoitusta koskevat tiedot ovat saatavilla kyseisessä liitteessä.
3. Finanssimarkkinatoimijoiden on sisällytettävä asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tai tarkoitettujen tietojen liitteen alkuun maininta siitä, että rahoitustuotteen tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen.
19 artikla
Kestäviä sijoituksia koskevat tiedot rahoitustuotteista, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
1. Finanssimarkkinatoimijoiden on ilmoitettava liitteessä III esitetyn lomakkeen osiossa ”Mikä on kestävien sijoitusten varojen allokointi ja vähimmäisosuus?” kaikki seuraavat tiedot asetuksen (EU) 2020/852 5 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetuista rahoitustuotteista: kaikki seuraavat tiedot:
a) |
ympyräkaavion muodossa oleva graafinen esitys
|
b) |
kuvaus tämän asetuksen 15 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti; |
c) |
jos rahoitustuotteissa sijoitetaan ympäristötavoitetta edistäviin taloudellisiin toimintoihin ja taloudelliset toiminnat eivät ole ympäristön kannalta kestäviä taloudellisia toimintoja, selkeä selvitys tämän syistä; |
d) |
jos rahoitustuotteisiin liittyy valtiovastuita eikä finanssimarkkinatoimija voi arvioida, missä määrin nämä vastuut edistävät ympäristön kannalta kestäviä taloudellisia toimintoja, kuvaus kyseisistä vastuista koostuvien sijoitusten osuudesta kaikista sijoituksista. |
2. Sovellettaessa 1 kohdan a alakohtaa finanssimarkkinatoimijoiden on sovellettava 15 artiklan 2 kohtaa.
3. Sovellettaessa 1 kohdan b alakohtaa finanssimarkkinatoimijoiden on sovellettava 15 artiklan 3 kohtaa.
4. Finanssimarkkinatoimijoiden on sellaisten rahoitustuotteiden osalta, joissa sijoitetaan yhteiskunnallista tavoitetta edistävään taloudelliseen toimintoon, sisällytettävä liitteessä III esitetyn lomakkeen osioon ”Mikä on kestävien sijoitusten varojen allokointi ja vähimmäisosuus?” näiden sijoitusten vähimmäisosuus.
3 JAKSO
Sijoitusvaihtoehtoja tarjoavat rahoitustuotteet
20 artikla
Yhden tai useamman sellaisen sijoitusvaihtoehdon tarjoavat rahoitustuotteet, jonka avulla nämä rahoitustuotteet täyttävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistävien rahoitustuotteiden vaatimukset
1. Poiketen siitä, mitä 14–17 artiklassa säädetään, jos rahoitustuotteessa tarjotaan sijoittajalle sijoitusvaihtoehtoja ja yksi tai useampi näistä sijoitusvaihtoehdoista on sellainen, että rahoitustuote täyttää sen avulla ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistävän rahoitustuotteen vaatimukset, finanssimarkkinatoimijoiden on lisättävä asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tai tarkoitettujen tietojen varsinaiseen tekstiin näkyvä maininta, jossa vahvistetaan kaikki seuraavat seikat:
a) |
rahoitustuote edistää ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia; |
b) |
ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvät ominaisuudet toteutuvat vain, jos rahoitustuotteessa sijoitetaan vähintään yhteen tämän artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetussa luettelossa mainituista sijoitusvaihtoehdoista, ja vähintään yhtä näistä vaihtoehdoista pidetään hallussa rahoitustuotteen hallussapitojakson aikana; |
c) |
näistä ominaisuuksia on saatavilla lisätietoja tämän artiklan 3 kohdassa tarkoitetuissa liitteissä tai tarvittaessa tämän artiklan 5 kohdassa tarkoitettujen viittausten välityksellä. |
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettuun näkyvään mainintaan on liitettävä kaikki seuraavat tiedot:
a) |
luettelo 3 kohdassa tarkoitetuista sijoitusvaihtoehdoista, jotka esitetään kyseisen kohdan a, b ja c alakohdassa tarkoitettujen sijoitusvaihtoehtojen luokkien mukaisesti; |
b) |
sijoitusvaihtoehtojen osuudet kussakin 3 kohdan a, b ja c alakohdassa tarkoitetussa luokassa suhteessa rahoitustuotteen tarjoamien sijoitusvaihtoehtojen kokonaismäärään. |
3. Finanssimarkkinatoimijoiden on annettava asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tai tarkoitettujen tietojen liitteissä kaikki seuraavat tiedot seuraavista sijoitusvaihtoehtojen luokista:
a) |
jokaisesta sijoitusvaihtoehdosta, joka täyttää ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistävän rahoitustuotteen vaatimukset, tämän asetuksen 14–17 artiklassa tarkoitetut tiedot; |
b) |
jokaisesta sijoitusvaihtoehdosta, joka täyttää sellaisen rahoitustuotteen vaatimukset, jonka tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen, tämän asetuksen 18 ja 19 artiklassa tarkoitetut tiedot; |
c) |
jokaisesta sijoitusvaihtoehdosta, jonka tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen ja joka ei ole rahoitustuote, tiedot kestävän sijoituksen tavoitteesta. |
4. Finanssimarkkinatoimijoiden on esitettävä 3 kohdan a alakohdassa tarkoitetut tiedot liitteessä II esitetyn lomakkeen muodossa ja 3 kohdan b alakohdassa tarkoitetut tiedot liitteessä III esitetyn lomakkeen muodossa.
5. Poiketen siitä, mitä 3 kohdassa säädetään, jos rahoitustuotteessa tarjotaan sijoittajille erilaisia sijoitusvaihtoehtoja siten, että tietoja näistä sijoitusvaihtoehdoista ei voida antaa vaadittujen liitteiden määrän vuoksi selkeällä ja tiiviillä tavalla asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tai tarkoitettujen tietojen liitteissä, finanssimarkkinatoimijat voivat antaa tämän artiklan 3 kohdassa tarkoitetut tiedot sisällyttämällä asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tai tarkoitettujen tietojen varsinaiseen tekstiin viittaukset niiden kyseisessä kohdassa tarkoitetuissa direktiiveissä, asetuksissa ja kansallisissa säännöksissä edellytettyjen tietojen liitteisiin, joissa nämä tiedot ovat saatavilla.
21 artikla
Rahoitustuotteet, joissa kaikkien tarjottujen sijoitusvaihtoehtojen tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
1. Poiketen siitä, mitä 18–19 artiklassa säädetään, jos rahoitustuotteessa tarjotaan sijoittajalle sijoitusvaihtoehtoja ja kaikkien näiden sijoitusvaihtoehtojen tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen, finanssimarkkinatoimijoiden on vahvistettava asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tai tarkoitettujen tietojen varsinaisessa tekstissä olevassa näkyvässä maininnassa, että rahoitustuotteen tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen ja että tähän tavoitteeseen liittyvät tiedot ovat saatavilla asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tai tarkoitettujen tietojen liitteissä tai tarvittaessa tämän artiklan 5 kohdassa tarkoitettujen viittausten välityksellä.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettuun näkyvään mainintaan on liitettävä kaikki seuraavat tiedot:
a) |
luettelo 3 kohdassa tarkoitetuista sijoitusvaihtoehdoista, jotka esitetään kyseisen kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettujen sijoitusvaihtoehtojen luokkien mukaisesti; |
b) |
kunkin tällaisen 3 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetun sijoitusvaihtoehtojen luokan osuudet kunkin luokan sisällä suhteessa rahoitustuotteen tarjoamien sijoitusvaihtoehtojen kokonaismäärään. |
3. Finanssimarkkinatoimijoiden on annettava asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tai tarkoitettujen tietojen liitteissä kaikki seuraavat tiedot seuraavista sijoitusvaihtoehtojen luokista:
a) |
jokaisesta sijoitusvaihtoehdosta, joka täyttää sellaisen rahoitustuotteen vaatimukset, jonka tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen, tämän asetuksen 18 ja 19 artiklassa tarkoitetut tiedot; |
b) |
jokaisesta sijoitusvaihtoehdosta, jonka tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen ja joka ei ole rahoitustuote, tiedot kestävän sijoituksen tavoitteesta. |
4. Finanssimarkkinatoimijoiden on esitettävä 3 kohdan a alakohdassa tarkoitetut tiedot liitteessä III esitetyn lomakkeen mukaisesti.
5. Poiketen siitä, mitä 3 kohdassa säädetään, jos rahoitustuotteessa tarjotaan sijoittajille erilaisia sijoitusvaihtoehtoja siten, että näihin sijoitusvaihtoehtoihin liittyviä tietoja ei voida antaa vaadittujen liitteiden määrän vuoksi selkeällä ja tiiviillä tavalla asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tai tarkoitettujen tietojen liitteissä, finanssimarkkinatoimijat voivat antaa tämän artiklan 3 kohdassa tarkoitetut tiedot sisällyttämällä asetuksen (EU) 2019/2088 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tai tarkoitettujen tietojen varsinaiseen tekstiin viittaukset niiden kyseisessä kohdassa tarkoitettujen direktiivien, asetusten ja kansallisten säädösten mukaisesti annettavien tietojen liitteisiin, joista nämä tiedot löytyvät.
22 artikla
Tiedot tarjotuista sijoitusvaihtoehdoista, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen ja jotka eivät itse ole rahoitustuotteita
Edellä 20 artiklan 3 kohdan c alakohdassa ja 21 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen kestävien sijoitusten tavoitetta koskevien tietojen on sisällettävä kaikki seuraavat tiedot:
a) |
kestävän sijoitustavoitteen kuvaus; |
b) |
luettelo indikaattoreista, joita käytetään mittaamaan tämän kestävän sijoitustavoitteen saavuttamista; |
c) |
kuvaus siitä, miten sijoitukset eivät aiheuta merkittävää haittaa yhdellekään kestävistä sijoitustavoitteista, mukaan lukien kaikki seuraavat tiedot:
|
IV LUKU
VERKKOSIVUSTOLLA ANNETTAVAT TUOTETIEDOT
23 artikla
Verkkosivuston osio, jossa annetaan kestävyyteen liittyvät tiedot rahoitustuotteista
Finanssimarkkinatoimijoiden on julkaistava kustakin rahoitustuotteesta asetuksen (EU) 2019/2088 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot erillisessä osiossa ”Kestävyyteen liittyvien tietojen antaminen” samassa osassa verkkosivustoaan kuin muut rahoitustuotteeseen liittyvät tiedot, mukaan lukien markkinointiviestintä. Finanssimarkkinatoimijoiden on ilmoitettava selkeästi rahoitustuote, johon kestävyyteen liittyviä tietoja koskeva osio liittyy, ja esitettävä näkyvästi ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvät kyseisen rahoitustuotteen ominaisuudet tai sen kestävä sijoitustavoite.
1 JAKSO
Verkkosivustolla annettavat tuotetiedot rahoitustuotteista, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia
24 artikla
Verkkosivustolla annettavia tuotetietoja koskevat osiot rahoitustuotteille, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia
Finanssimarkkinatoimijoiden on julkaistava ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistävistä rahoitustuotteista asetuksen (EU) 2019/2088 10 artiklan 1 kohdassa ja tämän asetuksen 25–36 artiklassa tarkoitetut tiedot seuraavassa järjestyksessä ja siten, että ne sisältävät kaikki seuraavat osiot:
a) |
”Tiivistelmä”; |
b) |
”Ei kestävää sijoitustavoitetta”; |
c) |
”Ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvät rahoitustuotteen ominaisuudet”; |
d) |
”Sijoitusstrategia”; |
e) |
”Sijoitusten osuus”; |
f) |
”Ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien seuranta”; |
g) |
”Menetelmät”; |
h) |
”Tietolähteet ja tietojen käsittely”; |
i) |
”Menetelmiä ja tietoja koskevat rajoitukset”; |
j) |
”Asianmukainen huolellisuus”; |
k) |
”Vaikuttamispolitiikat”; |
l) |
jos vertailuarvoksi on nimetty indeksi rahoitustuotteen edistämien ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien toteutumiseksi, ”Nimetty vertailuarvo”. |
25 artikla
Verkkosivuston osio ”Tiivistelmä” rahoitustuotteille, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia
1. Finanssimarkkinatoimijoiden on esitettävä 24 artiklan a alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Tiivistelmä” yhteenveto kaikista kyseisessä artiklassa tarkoitettuihin eri osioihin sisältyvistä tiedoista, jotka koskevat ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistäviä rahoitustuotteita. Tiivistelmäosion enimmäispituus tulostettuna on kaksi A4-kokoista sivua.
2. Edellä 24 artiklan a alakohdassa tarkoitettu verkkosivuston osio ”Tiivistelmä” on asetettava saataville vähintään seuraavilla kielillä:
a) |
yhdellä kotijäsenvaltion virallisista kielistä ja, jollei se ole kansainvälisellä rahoitusalalla yleisesti käytössä oleva kieli ja rahoitustuote asetetaan saataville useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa, myös tällaisella yleisesti käytössä olevalla kielellä; |
b) |
jos rahoitustuote on asetettu saataville vastaanottavassa jäsenvaltiossa, yhdellä tämän vastaanottavan jäsenvaltion virallisista kielistä. |
26 artikla
Verkkosivuston osio ”Ei kestävää sijoitustavoitetta” rahoitustuotteille, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia
1. Finanssimarkkinatoimijoiden on lisättävä 24 artiklan b alakohdassa tarkoitettuun verkkosivuston osioon ”Ei kestävää sijoitustavoitetta” seuraava maininta: ”Tämä rahoitustuote edistää ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia, mutta sen tavoitteena ei ole kestävien sijoitusten tekeminen.”.
2. Jos rahoitustuotteessa sitoudutaan tekemään yksi tai useampi kestävä sijoitus, finanssimarkkinatoimijoiden on selitettävä 24 artiklan b alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Ei kestävää sijoitustavoitetta”, miten kestävä sijoitus ei aiheuta merkittävää haittaa yhdellekään kestävistä sijoitustavoitteista, mukaan lukien kaikki seuraavat tiedot:
a) |
tiedot siitä, miten liitteen I taulukkoon 1 sisältyvät haitallisia vaikutuksia koskevat indikaattorit ja saman liitteen taulukoihin 2 ja 3 sisältyvät asiaankuuluvat indikaattorit otetaan huomioon; |
b) |
tiedot siitä, onko kestävä sijoitus monikansallisille yrityksille annettujen OECD:n toimintaohjeiden ja yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevien YK:n ohjaavien periaatteiden mukainen, myös Kansainvälisen työjärjestön julistuksessa työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista yksilöidyissä kahdeksassa keskeisessä yleissopimuksessa ja kansainvälisessä ihmisoikeusasiakirjassa vahvistettujen periaatteiden ja oikeuksien mukainen. |
27 artikla
Verkkosivuston osio ”Ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvät rahoitustuotteen ominaisuudet” rahoitustuotteille, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia
Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava 24 artiklan c alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvät rahoitustuotteen ominaisuudet” rahoitustuotteen edistämiä ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia.
28 artikla
Verkkosivuston osio ”Sijoitusstrategia” rahoitustuotteille, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia
Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava 24 artiklan d alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Sijoitusstrategia” kaikkia seuraavia seikkoja:
a) |
sijoitusstrategia, jota käytetään rahoitustuotteen edistämien ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien toteutumiseksi; |
b) |
toimintaperiaatteet sijoituskohteina olevien yritysten hyvien hallintotapojen arvioimiseksi muun muassa toimivien hallintorakenteiden, työntekijöihin nähden ylläpidettyjen suhteiden, henkilöstön palkitsemisen ja verosäännösten noudattamisen osalta. |
29 artikla
Verkkosivuston osio ”Sijoitusten osuus” rahoitustuotteille, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia
Finanssimarkkinatoimijoiden on lisättävä 24 artiklan e alakohdassa tarkoitettuun verkkosivuston osioon ”Sijoitusten osuus” 14 artiklassa tarkoitetut tiedot ja erotettava toisistaan sijoituskohteina oleviin yhteisöihin liittyvät välittömät vastuut ja kaikki muuntyyppiset näihin yhteisöihin liittyvät vastuut.
30 artikla
Verkkosivuston osio ”Ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien seuranta” rahoitustuotteille, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia
Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava 24 artiklan f alakohdassa tarkoitetussa osiossa ”Ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien seuranta” sitä, miten rahoitustuotteen edistämiä ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia ja kestävyysindikaattoreita, joita käytetään mittaamaan rahoitustuotteen edistämän kunkin ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvän ominaisuuden toteutumista, seurataan rahoitustuotteen koko elinkaaren ajan, sekä niihin liittyviä sisäisiä tai ulkoisia valvontamekanismeja.
31 artikla
Verkkosivuston osio ”Menetelmät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia varten” rahoitustuotteille, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia
Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava 24 artiklan g alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Menetelmät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia varten” menetelmiä, joilla mitataan, miten rahoitustuotteen edistämät yhteiskuntaan tai ympäristöön liittyvät ominaisuudet toteutuvat.
32 artikla
Verkkosivuston osio ”Tietolähteet ja tietojen käsittely” rahoitustuotteille, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia
Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava 24 artiklan h alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Tietolähteet ja tietojen käsittely” kaikkia seuraavia seikkoja:
a) |
tietolähteet, joita käytetään rahoitustuotteen edistämän kunkin ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvän ominaisuuden toteutumiseksi; |
b) |
tietojen laadun varmistamiseksi toteutetut toimenpiteet; |
c) |
kuvaus siitä, miten tietoja käsitellään; |
d) |
arvioitavien tietojen osuus. |
33 artikla
Verkkosivuston osio ”Menetelmiä ja tietoja koskevat rajoitukset” rahoitustuotteille, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia
Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava 24 artiklan i alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Menetelmiä ja tietoja koskevat rajoitukset” kaikkia seuraavia seikkoja:
a) |
24 artiklan g alakohdassa tarkoitettuja menetelmiä ja 24 artiklan h alakohdassa tarkoitettuja tietolähteitä koskevat rajoitukset; |
b) |
kuvaus siitä, miten tällaiset rajoitukset eivät vaikuta siihen, miten rahoitustuotteen edistämät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvät ominaisuudet toteutuvat. |
34 artikla
Verkkosivuston osio ”Asianmukainen huolellisuus” rahoitustuotteille, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia
Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava 24 artiklan j alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Asianmukainen huolellisuus” asianmukaista huolellisuutta, jota noudatetaan rahoitustuotteen perustana olevien omaisuuserien suhteen, muun muassa tätä asianmukaista huolellisuutta koskevia sisäisiä ja ulkoisia tarkastuksia.
35 artikla
Verkkosivuston osio ”Vaikuttamispolitiikat” rahoitustuotteille, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia
Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava 24 artiklan k alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Vaikuttamispolitiikat” toteutettuja vaikuttamispolitiikkoja, jos vaikuttaminen on osa ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvää sijoitusstrategiaa, myös hallintomenettelyjä, joita sovelletaan kestävyyteen liittyviin ristiriitoihin sijoituskohteina olevissa yrityksissä.
36 artikla
Verkkosivuston osio ”Nimetty vertailuarvo” rahoitustuotteille, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia
1. Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava 24 artiklan l alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Nimetty vertailuarvo” sitä, onko vertailuarvoksi nimetty tietty indeksi rahoitustuotteen edistämien ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien toteutumiseksi ja miten tämä indeksi vastaa rahoitustuotteen edistämiä ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia, mukaan lukien syöttötiedot, näiden tietojen valitsemiseen käytetyt menetelmät, tasapainotusmenetelmät ja indeksin laskentatapa.
2. Jos 1 kohdassa tarkoitetut tiedot julkaistaan osittain tai kokonaan vertailuarvon hallinnoijan verkkosivustolla, on annettava linkki näihin tietoihin.
2 JAKSO
Verkkosivustolla annettavat tuotetiedot rahoitustuotteista, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
37 artikla
Verkkosivustolla annettavat tuotetiedot rahoitustuotteista, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
Finanssimarkkinatoimijoiden on julkaistava rahoitustuotteista, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen, asetuksen (EU) 2019/2088 10 artiklan 1 kohdassa ja tämän asetuksen 38–49 artiklassa tarkoitetut tiedot seuraavassa järjestyksessä ja siten, että ne sisältävät kaikki seuraavat osiot:
a) |
”Tiivistelmä”; |
b) |
”Ei merkittävää haittaa kestävälle sijoitustavoitteelle”; |
c) |
”Rahoitustuotteen kestävä sijoitustavoite”; |
d) |
”Sijoitusstrategia”; |
e) |
”Sijoitusten osuus”; |
f) |
”Kestävän sijoitustavoitteen seuranta”; |
g) |
”Menetelmät”; |
h) |
”Tietolähteet ja tietojen käsittely”; |
i) |
”Menetelmiä ja tietoja koskevat rajoitukset”; |
j) |
”Asianmukainen huolellisuus”; |
k) |
”Vaikuttamispolitiikat”; |
l) |
”Kestävän sijoitustavoitteen saavuttaminen”. |
38 artikla
Verkkosivuston osio ”Tiivistelmä” rahoitustuotteille, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
1. Finanssimarkkinatoimijoiden on esitettävä 37 artiklan a alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Tiivistelmä” yhteenveto kaikista kyseisessä 37 artiklassa tarkoitettuihin eri osioihin sisältyvistä tiedoista, jotka koskevat rahoitustuotteita, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen. Tiivistelmäosion enimmäispituus tulostettuna on kaksi A4-kokoista sivua.
2. Edellä 37 artiklan a alakohdassa tarkoitettu verkkosivuston osio ”Tiivistelmä” on asetettava saataville vähintään seuraavilla kielillä:
a) |
yhdellä kotijäsenvaltion virallisista kielistä ja, jollei se ole kansainvälisellä rahoitusalalla yleisesti käytössä oleva kieli ja rahoitustuote asetetaan saataville useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa, myös tällaisella yleisesti käytössä olevalla kielellä; |
b) |
jos rahoitustuote on asetettu saataville vastaanottavassa jäsenvaltiossa, yhdellä tämän vastaanottavan jäsenvaltion virallisista kielistä. |
39 artikla
Verkkosivuston osio ”Ei merkittävää haittaa kestävälle sijoitustavoitteelle” rahoitustuotteille, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
Finanssimarkkinatoimijoiden on selitettävä 37 artiklan b alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Ei merkittävää haittaa kestävälle sijoitustavoitteelle”, onko niin, että rahoitustuotteen sijoitukset eivät aiheuta merkittävää haittaa yhdellekään kestävälle sijoitustavoitteelle, ja miksi näin on, sekä annettava kaikki seuraavat tiedot:
a) |
tiedot siitä, miten liitteen I taulukkoon 1 sisältyvät haitallisia vaikutuksia koskevat indikaattorit ja saman liitteen taulukoihin 2 ja 3 sisältyvät asiaankuuluvat indikaattorit otetaan huomioon; |
b) |
tiedot siitä, onko kestävä sijoitus monikansallisille yrityksille annettujen OECD:n toimintaohjeiden ja yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevien YK:n ohjaavien periaatteiden mukainen, myös Kansainvälisen työjärjestön julistuksessa työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista yksilöidyissä kahdeksassa keskeisessä yleissopimuksessa ja kansainvälisessä ihmisoikeusasiakirjassa vahvistettujen periaatteiden ja oikeuksien mukainen. |
40 artikla
Verkkosivuston osio ”Rahoitustuotteen kestävä sijoitustavoite” rahoitustuotteille, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava 37 artiklan c alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Rahoitustuotteen kestävä sijoitustavoite” rahoitustuotteen kestävä sijoitustavoite.
41 artikla
Verkkosivuston osio ”Sijoitusstrategia” rahoitustuotteille, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava 37 artiklan d alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Sijoitusstrategia” kaikkia seuraavia seikkoja:
a) |
kestävän sijoitustavoitteen saavuttamiseksi käytettävä sijoitusstrategia; |
b) |
toimintaperiaatteet sijoituskohteina olevien yritysten hyvien hallintotapojen arvioimiseksi muun muassa toimivien hallintorakenteiden, työntekijöihin nähden ylläpidettyjen suhteiden, henkilöstön palkitsemisen ja verosäännösten noudattamisen osalta. |
42 artikla
Verkkosivuston osio ”Sijoitusten osuus” rahoitustuotteille, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
Finanssimarkkinatoimijoiden on lisättävä 37 artiklan e alakohdassa tarkoitettuun verkkosivuston osioon ”Sijoitusten osuus” tämän asetuksen liitteessä III esitetyn lomakkeen osiossa ”Mikä on kestävien sijoitusten varojen allokointi ja vähimmäisosuus?” tarkoitetut tiedot ja erotettava toisistaan sijoituskohteina oleviin yhteisöihin liittyvät välittömät vastuut ja kaikki muuntyyppiset näihin yhteisöihin liittyvät vastuut.
43 artikla
Verkkosivuston osio ”Kestävän sijoitustavoitteen seuranta” rahoitustuotteille, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava 37 artiklan f alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Kestävän sijoitustavoitteen seuranta” sitä, miten kestävää sijoitustavoitetta ja kestävyysindikaattoreita, joita käytetään mittaamaan kestävän sijoitustavoitteen saavuttamista, seurataan rahoitustuotteen koko elinkaaren ajan, sekä niihin liittyviä sisäisiä tai ulkoisia valvontamekanismeja.
44 artikla
Verkkosivuston osio ”Menetelmät” rahoitustuotteille, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava 37 artiklan g alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Menetelmät” menetelmiä, joita käytetään mittaamaan kestävän sijoitustavoitteen saavuttamista, sekä sitä, miten tämän kestävän sijoitustavoitteen saavuttamista mittaavia kestävyysindikaattoreita käytetään.
45 artikla
Verkkosivuston osio ”Tietolähteet ja tietojen käsittely” rahoitustuotteille, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava 37 artiklan h alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Tietolähteet ja tietojen käsittely” kaikkia seuraavia seikkoja:
a) |
tietolähteet, joita käytetään rahoitustuotteen kestävän sijoitustavoitteen saavuttamiseksi; |
b) |
tietojen laadun varmistamiseksi toteutetut toimenpiteet; |
c) |
tiedot siitä, miten tietoja käsitellään; |
d) |
arvioitavien tietojen osuus. |
46 artikla
Verkkosivuston osio ”Menetelmiä ja tietoja koskevat rajoitukset” rahoitustuotteille, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava 37 artiklan i alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Menetelmiä ja tietoja koskevat rajoitukset” kaikkia seuraavia seikkoja:
a) |
37 artiklan g alakohdassa tarkoitettuja menetelmiä ja 37 artiklan h alakohdassa tarkoitettuja tietolähteitä koskevat rajoitukset; |
b) |
syy siihen, miksi tällaiset rajoitukset eivät vaikuta kestävän sijoitustavoitteen saavuttamiseen. |
47 artikla
Verkkosivuston osio ”Asianmukainen huolellisuus” rahoitustuotteille, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava 37 artiklan j alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Asianmukainen huolellisuus” asianmukaista huolellisuutta, jota noudatetaan rahoitustuotteen perustana olevien omaisuuserien suhteen, muun muassa tätä asianmukaista huolellisuutta koskevia sisäisiä ja ulkoisia tarkastuksia.
48 artikla
Verkkosivuston osio ”Vaikuttamispolitiikat” rahoitustuotteille, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava 37 artiklan k alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Vaikuttamispolitiikat” toteutettuja vaikuttamispolitiikkoja, jos vaikuttaminen on osa kestävää sijoitustavoitetta, myös hallintomenettelyjä, joita sovelletaan kestävyyteen liittyviin ristiriitoihin sijoituskohteina olevissa yrityksissä.
49 artikla
Verkkosivuston osio ”Kestävän sijoitustavoitteen saavuttaminen” rahoitustuotteille, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
1. Finanssimarkkinatoimijoiden on kuvailtava 37 artiklan l alakohdassa tarkoitetussa verkkosivuston osiossa ”Kestävän sijoitustavoitteen saavuttaminen” kaikkia seuraavia seikkoja:
a) |
niiden rahoitustuotteiden osalta, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen ja joiden vertailuarvoksi on nimetty tietty indeksi, miten tämä indeksi vastaa rahoitustuotteen kestävää sijoitustavoitetta, mukaan lukien syöttötiedot, näiden tietojen valitsemiseen käytetyt menetelmät, tasapainotusmenetelmät ja indeksin laskentatapa; |
b) |
niiden rahoitustuotteiden osalta, joiden tavoitteena on hiilipäästöjen vähentäminen, ilmoitus siitä, että vertailuarvo täyttää asetuksen (EU) 2016/1011 3 artiklan 23 a alakohdassa tarkoitetun ilmastosiirtymää koskevan EU:n vertailuarvon tai kyseisen asetuksen 3 artiklan 23 b alakohdassa tarkoitetun Pariisin sopimuksen mukaisen EU:n vertailuarvon vaatimukset, ja linkki osoitteeseen, jossa näiden vertailuarvojen laskemiseen käytetyt menetelmät ovat saatavilla. |
2. Poiketen siitä, mitä 1 kohdan a alakohdassa säädetään, jos kyseisessä alakohdassa tarkoitetut tiedot julkaistaan osittain tai kokonaan vertailuarvon hallinnoijan verkkosivustolla, on annettava linkki näihin tietoihin.
3. Poiketen siitä, mitä 1 kohdan b alakohdassa säädetään, jos asetuksen (EU) 2016/1011 3 artiklan 23 a alakohdassa tarkoitettua ilmastosiirtymää koskevaa EU:n vertailuarvoa tai kyseisen asetuksen 3 artiklan 23 b alakohdassa tarkoitettua Pariisin sopimuksen mukaista EU:n vertailuarvoa ei ole saatavilla, tämän asetuksen 38 artiklan l alakohdassa tarkoitetussa osiossa ”Kestävän sijoitustavoitteen saavuttaminen” on todettava, että näin on, ja selitettävä, miten varmistetaan jatkuvat toimet hiilipäästöjen vähentämistä koskevan tavoitteen saavuttamiseksi, jotta voidaan saavuttaa Pariisin sopimuksen tavoitteet. Finanssimarkkinatoimijoiden on selitettävä, missä määrin rahoitustuote täyttää delegoidussa asetuksessa (EU) 2020/1818 vahvistetut menetelmävaatimukset.
V LUKU
MÄÄRÄAIKAISKATSAUKSISSA ANNETTAVAT TUOTETIEDOT
1 JAKSO
Ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien edistäminen
50 artikla
Esitystapaa ja sisältöä koskevat vaatimukset määräaikaiskatsauksille rahoitustuotteista, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia
1. Finanssimarkkinatoimijoiden on esitettävä rahoitustuotteista, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia, asetuksen (EU) 2019/2088 11 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot kyseisen asetuksen 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tai tarkoitettujen tietojen liitteessä tämän asetuksen liitteessä IV esitetyn lomakkeen muodossa.
2. Finanssimarkkinatoimijoiden on sisällytettävä asetuksen (EU) 2019/2088 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tai tarkoitettujen tietojen varsinaiseen tekstiin näkyvä maininta siitä, että tietoja ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvistä ominaisuuksista on saatavilla kyseisessä liitteessä.
51 artikla
Rahoitustuotteen edistämien ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien saavuttaminen
Finanssimarkkinatoimijoiden on annettava tämän asetuksen liitteessä VI esitetyn lomakkeen osiossa ”Missä määrin tämän rahoitustuotteen edistämät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvät ominaisuudet ovat toteutuneet?” kaikki seuraavat tiedot:
a) |
tiedot siitä, missä määrin rahoitustuotteen edistämät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvät ominaisuudet ovat toteutuneet määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella, mukaan lukien niiden kestävyysindikaattoreiden tulokset, joita käytetään mittaamaan, miten kukin näistä ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvistä ominaisuuksista toteutuu, ja mitä johdannaisia on mahdollisesti käytetty näiden ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien toteutumiseksi; |
b) |
asetuksen (EU) 2020/852 6 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettujen rahoitustuotteiden osalta niiden kyseisen asetuksen 9 artiklassa säädettyjen ympäristötavoitteiden yksilöinti, joita rahoitustuotteen perustana oleva kestävä sijoitus on edistänyt; |
c) |
jos finanssimarkkinatoimija on toimittanut tämän jakson mukaisesti vähintään yhden aiemman määräaikaiskatsauksen rahoitustuotteesta, määräaikaiskatsauksen kattaman kauden ja edellisten määräaikaiskatsausten kattamien kausien välinen historiallinen vertailu; |
d) |
sellaisten rahoitustuotteiden osalta, joissa on sitouduttu tekemään kestäviä sijoituksia, selvitys siitä, miten näillä sijoituksilla on edistetty asetuksen (EU) 2019/2088 2 artiklan 17 alakohdassa tarkoitettujen kestävien sijoitusten tavoitteita, ja siitä, etteivät ne ole aiheuttaneet merkittävää haittaa yhdellekään näistä tavoitteista määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella, mukaan lukien kaikki seuraavat tiedot:
|
e) |
tämän asetuksen liitteessä II esitetyn lomakkeen osiossa ”Otetaanko tässä rahoitustuotteessa huomioon pääasialliset haitalliset vaikutukset kestävyystekijöihin?” tarkoitetut tiedot pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin. |
52 artikla
Ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistävien rahoitustuotteiden merkittävimmät sijoitukset
1. Tämän asetuksen liitteessä IV esitetyn lomakkeen osion ”Mitkä ovat olleet tämän rahoitustuotteen merkittävimmät sijoitukset?” on sisällettävä järjestyksessä suurimmasta pienimpään luettelo viidestätoista sijoituksesta, jotka muodostavat suurimman osuuden rahoitustuotteen sijoituksista määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella, mukaan lukien ala, jolle ja maat, joihin nämä sijoitukset on tehty.
2. Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, jos niiden sijoitusten lukumäärä, jotka muodostavat viisikymmentä prosenttia rahoitustuotteen sijoituksista määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella, on alle viisitoista, 1 kohdassa tarkoitetun osion on sisällettävä luettelo näistä sijoituksista järjestyksessä suurimmasta pienimpään, mukaan lukien alat, joille ja maat, joihin nämä sijoitukset on tehty.
53 artikla
Sellaisten rahoitustuotteiden varojen allokointi, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia
Finanssimarkkinatoimijoiden on esitettävä tämän asetuksen liitteessä IV olevan lomakkeen osiossa ”Mikä on ollut varojen allokointi?” kuvaus rahoitustuotteen sijoituksista, mukaan lukien kaikki seuraavat seikat:
a) |
rahoitustuotteen sellaisten sijoitusten osuudet, joiden edistämät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvät ominaisuudet ovat toteutuneet määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella; |
b) |
muiden määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella tehtyjen sijoitusten tarkoitus, mukaan lukien kuvaus mahdollisista ympäristöön liittyvistä tai yhteiskunnallisista vähimmäistason suojatoimista ja siitä, käytetäänkö sijoituksia suojaukseen, liittyvätkö ne lisälikviditeettinä pidettyihin käteisvaroihin tai ovatko ne sijoituksia, joista ei ole riittävästi tietoja. |
54 artikla
Eri toimialoille ja alasektoreille tehtyjen sijoitusten osuus
Finanssimarkkinatoimijoiden on annettava tämän asetuksen liitteessä IV esitetyn lomakkeen osiossa ”Millä talouden aloilla sijoituksia on tehty?” tiedot määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella eri toimialoille ja alasektoreille tehtyjen sijoitusten osuudesta, mukaan lukien talouden alat ja alasektorit, jotka saavat tuloja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1999 (17) 2 artiklan 62 kohdassa määriteltyjen fossiilisten polttoaineiden etsinnästä, louhinnasta, keräämisestä, tuotannosta, käsittelystä, varastoinnista, jalostuksesta tai jakelusta, mukaan lukien kuljetus, varastointi ja kauppa.
55 artikla
Tiedot ympäristöominaisuuksia edistävien rahoitustuotteiden sijoituksista ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin
1. Jos asetuksen (EU) 2020/852 6 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuihin rahoitustuotteisiin on sisältynyt sitoumus tehdä sijoituksia asetuksen (EU) 2019/2088 2 artiklan 17 alakohdassa tarkoitettua ympäristötavoitetta edistäviin taloudellisiin toimintoihin, liitteessä IV esitetyn lomakkeen osion ”Mikä on ollut kestävyyteen liittyvien sijoitusten osuus?” on sisällettävä kaikki seuraavat tiedot:
a) |
erittely kyseisten sijoitusten osuudesta kunkin asetuksen (EU) 2020/852 9 artiklassa vahvistetun ympäristötavoitteen osalta, joita kyseiset sijoitukset ovat edistäneet; |
b) |
kuvaus ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin tehdyistä sijoituksista määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella, mukaan lukien seuraavat tiedot:
|
2. Sovellettaessa 1 kohdan b alakohdan ii ja iii alakohtaa sovelletaan kaikkia seuraavia:
a) |
kun muihin kuin rahoitusalan yrityksiin tehtyjä sijoituksia aggregoidaan, liikevaihto, pääomamenot ja toimintamenot on laskettava ja sisällytettävä graafiseen esitykseen; |
b) |
kun rahoitusalan yrityksiin tehtyjä sijoituksia aggregoidaan, liikevaihto ja pääomamenot on tarvittaessa laskettava ja sisällytettävä graafiseen esitykseen; |
c) |
vahinkovakuutustoimintaa harjoittavissa vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksissä keskeinen tulosindikaattori voi olla sijoitus- ja vakuutustoiminnan keskeisten tulosindikaattoreiden yhdistelmä delegoidun asetuksen (EU) 2021/2178 6 artiklan mukaisesti. |
56 artikla
Yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistäviä rahoitustuotteita koskevat tiedot
Niiden rahoitustuotteiden osalta, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia ja joihin on sisältynyt sitoumus kestäviin sijoituksiin, joilla on yhteiskunnallinen tavoite, on ilmoitettava liitteessä IV olevan lomakkeen osiossa ”Mikä on ollut kestävyyteen liittyvien sijoitusten osuus?” näiden kestävien sijoitusten osuus.
57 artikla
Ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyville ominaisuuksille vertailuarvoksi nimetyn indeksin kestävyys
1. Finanssimarkkinatoimijoiden on annettava tämän asetuksen liitteessä IV esitetyn lomakkeen osiossa ”Miten tämä rahoitustuote on suoriutunut verrattuna nimettyyn vertailuarvoon?” ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistävien rahoitustuotteiden osalta kaikki seuraavat tiedot:
a) |
selitys siitä, miten vertailuarvoksi nimetty indeksi poikkeaa asiaan liittyvästä yleisestä markkinaindeksistä, mukaan lukien finanssimarkkinatoimijan merkityksellisinä pitämien kestävyysindikaattoreiden tulokset määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella, jotta voidaan määrittää, vastaako indeksi rahoitustuotteen edistämiä ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia ja vertailuarvon hallinnoijan asetuksen (EU) 2016/1011 27 artiklan 1 kohdan mukaisesti julkaisemassa vertailuarvoselvityksessä tarkoitettuja ESG-tekijöitä; |
b) |
rahoitustuotteen ja a alakohdassa tarkoitetun indeksin kestävyystekijöitä mittaavien indikaattoreiden tulosten vertailu määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella; |
c) |
rahoitustuotteen ja asiaan liittyvän yleisen markkinaindeksin tulosten vertailu määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella. |
2. Edellä 1 kohdan b ja c alakohdassa tarkoitetut vertailut on esitettävä tarvittaessa taulukkona tai graafisena esityksenä.
2 JAKSO
Kestävä sijoitus tavoitteena
58 artikla
Esitystapaa ja sisältöä koskevat vaatimukset määräaikaiskatsauksille rahoitustuotteista, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
Finanssimarkkinatoimijoiden on esitettävä rahoitustuotteista, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen, asetuksen (EU) 2019/2088 11 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot kyseisen asetuksen 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tai tarkoitettujen tietojen liitteessä tämän asetuksen liitteessä V esitetyn lomakkeen muodossa. Finanssimarkkinatoimijoiden on sisällytettävä asetuksen (EU) 2019/2088 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tai tarkoitettujen tietojen varsinaiseen tekstiin näkyvä maininta siitä, että tietoja kestävästä sijoituksesta on saatavilla kyseisessä liitteessä.
59 artikla
Rahoitustuotteen kestävän sijoitustavoitteen saavuttaminen
Finanssimarkkinatoimijoiden on annettava tämän asetuksen liitteessä V esitetyn lomakkeen osiossa ”Missä määrin tämän rahoitustuotteen kestävä sijoitustavoite on saavutettu?” kaikki seuraavat tiedot:
a) |
tiedot siitä, missä määrin kestävä sijoitustavoite on saavutettu määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella, mukaan lukien seuraavien tulos:
|
b) |
asetuksen (EU) 2020/852 5 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettujen rahoitustuotteiden osalta niiden kyseisen asetuksen 9 artiklassa säädettyjen ympäristötavoitteiden yksilöinti, joita rahoitustuotteen perustana oleva kestävä sijoitus on edistänyt; |
c) |
asetuksen (EU) 2019/2088 9 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen rahoitustuotteiden osalta tiedot siitä, miten hiilipäästöjen vähentämistä koskeva tavoite on vastannut Pariisin sopimusta, ja kuvaus siitä, miten rahoitustuote on edistänyt määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamista, myös ilmastosiirtymää koskevien EU:n vertailuarvojen tai Pariisin sopimuksen mukaisten EU:n vertailuarvojen, ESG-tekijöiden ja vertailuarvojen hallinnoijien delegoidun asetuksen (EU) 2020/1818 mukaisesti huomioon ottamien kriteerien osalta; |
d) |
jos finanssimarkkinatoimijat ovat toimittaneet tämän jakson mukaisesti vähintään yhden aiemman määräaikaiskatsauksen rahoitustuotteesta, määräaikaiskatsauksen kattaman nykyisen kauden ja edellisten kausien välinen historiallinen vertailu; |
e) |
selitys siitä, miten rahoitustuotteen tekemä kestävä sijoitus on edistänyt kestävää sijoitustavoitetta ja miten se ei ole aiheuttanut merkittävää haittaa yhdellekään kestävälle sijoitustavoitteelle määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella, mukaan lukien kaikki seuraavat tiedot:
|
f) |
tämän asetuksen liitteessä II esitetyn lomakkeen osiossa ”Otetaanko tässä rahoitustuotteessa huomioon pääasialliset haitalliset vaikutukset kestävyystekijöihin?” tarkoitetut tiedot pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin. |
60 artikla
Niiden rahoitustuotteiden merkittävimmät sijoitukset, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
1. Finanssimarkkinatoimijoiden on lueteltava liitteessä V esitetyn lomakkeen osiossa ”Mitkä ovat olleet tämän rahoitustuotteen merkittävimmät sijoitukset?” järjestyksessä suurimmasta pienimpään viisitoista sijoitusta, jotka muodostavat suurimman osuuden rahoitustuotteen sijoituksista määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella, mukaan lukien alat, joille ja maat, joihin nämä sijoitukset on tehty.
2. Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, jos niiden sijoitusten lukumäärä, jotka muodostavat viisikymmentä prosenttia rahoitustuotteen sijoituksista määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella, on alle viisitoista, 1 kohdassa tarkoitetun osion on sisällettävä luettelo näistä sijoituksista järjestyksessä suurimmasta pienimpään, mukaan lukien alat, joille ja maat, joihin nämä sijoitukset on tehty.
61 artikla
Kestävyyteen liittyvien sijoitusten osuus rahoitustuotteissa, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
Finanssimarkkinatoimijoiden on annettava tämän asetuksen liitteessä IV esitetyn lomakkeen osiossa ”Mikä on ollut kestävyyteen liittyvien sijoitusten osuus?” kaikki seuraavat tiedot:
a) |
kestävää sijoitustavoitetta edistäneiden rahoitustuotteen sijoitusten osuudet; |
b) |
muiden määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella tehtyjen sijoitusten tarkoitus, mukaan lukien kuvaus mahdollisista ympäristöön liittyvistä tai yhteiskunnallisista vähimmäistason suojatoimista ja siitä, käytetäänkö sijoituksia suojaukseen tai liittyvätkö ne lisälikviditeettinä pidettyihin käteisvaroihin; |
c) |
määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella eri aloille ja alasektoreille tehtyjen sijoitusten osuus. |
62 artikla
Tiedot kestävistä sijoituksista rahoitustuotteissa, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
1. Liitteessä V esitetyn lomakkeen osion ”Mikä on ollut kestävyyteen liittyvien sijoitusten osuus?” on sisällettävä kaikki seuraavat tiedot asetuksen (EU) 2020/852 5 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetuista rahoitustuotteista:
a) |
erittely 55 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti; |
b) |
kuvaus ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin tehdyistä kestävistä sijoituksista määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella, mukaan lukien seuraavat tiedot:
|
c) |
kuvaus 55 artiklan 1 kohdan b alakohdan viii alakohdan mukaisesti; |
d) |
niiden rahoitustuotteiden osalta, joilla on yhteiskunnallista tavoitetta edistäviä kestäviä sijoituksia, liitteessä V esitetyn lomakkeen osiossa ”Mikä on ollut yhteiskunnallisesti kestävien sijoitusten osuus määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella?” on ilmoitettava myös näiden kestävien sijoitusten osuus. |
2. Sovellettaessa 1 kohdan b alakohdan ii ja iii alakohtaa finanssimarkkinatoimijoiden on sovellettava 55 artiklan 2 kohtaa.
63 artikla
Kestävälle tavoitteelle vertailuarvoksi nimetyn indeksin kestävyys
1. Finanssimarkkinatoimijoiden on annettava liitteessä V esitetyn lomakkeen osiossa ”Miten tämä rahoitustuote on suoriutunut verrattuna kestävyyteen liittyvään vertailuarvoon?” kaikki seuraavat tiedot rahoitustuotteista, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen ja joiden vertailuarvoksi on nimetty tietty indeksi:
a) |
selitys siitä, miten vertailuarvoksi nimetty indeksi poikkeaa asiaan liittyvästä yleisestä markkinaindeksistä, mukaan lukien finanssimarkkinatoimijan merkityksellisinä pitämien kestävyysindikaattoreiden tulokset määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella, jotta voidaan määrittää, vastaako indeksi kestävää sijoitustavoitetta, mukaan lukien vertailuarvon hallinnoijan asetuksen (EU) 2016/1011 27 artiklan 2 a kohdan mukaisesti julkaisemassa vertailuarvoselvityksessä tarkoitetut ESG-tekijät; |
b) |
rahoitustuotteen ja a alakohdassa tarkoitetun indeksin kestävyystekijöitä mittaavien indikaattoreiden tulosten vertailu määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella; |
c) |
rahoitustuotteen ja asiaan liittyvän yleisen markkinaindeksin tulosten vertailu määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella. |
2. Edellä 1 kohdan b ja c alakohdassa tarkoitetut vertailut on esitettävä taulukkona tai graafisena esityksenä.
3 JAKSO
Määräaikaiskatsausten historiallinen vertailu
64 artikla
Määräaikaiskatsausten historiallinen vertailu
1. Finanssimarkkinatoimijoiden on 51 artiklan c alakohdassa, 55 artiklan 1 kohdan b alakohdan vii alakohdassa, 59 artiklan d alakohdassa ja 62 artiklan 1 kohdan b alakohdan vii alakohdassa tarkoitetuissa historiallisissa vertailuissa verrattava määräaikaiskatsauksen kattamaa kautta aikaisempien määräaikaiskatsausten kattamiin kausiin ja sen jälkeen jokaiseen aikaisempaan määräaikaiskatsaukseen kattamaan kauteen vähintään viiden edellisen kauden osalta.
2. Finanssimarkkinatoimijoiden on raportoitava 51 artiklan c alakohdassa ja 59 artiklan d alakohdassa tarkoitettujen historiallisten vertailujen tekemiseksi kestävyysindikaattoreiden tuloksista johdonmukaisesti ajan mittaan ja annettava kaikki seuraavat tiedot:
a) |
jos annetaan määrällisiä tietoja, luvut, joihin liittyy suhteellinen mittari, kuten vaikutus sijoitettua euroa kohden; |
b) |
tiedot siitä, mihin indikaattoreihin sovelletaan tarkastajan tekemää varmistusta tai kolmannen osapuolen tekemää tarkastusta; |
c) |
tämän asetuksen liitteessä IV esitetyn lomakkeessa osiossa ”Mikä on ollut kestävyyteen liittyvien sijoitusten osuus?” ja liitteessä V esitetyn lomakkeen osiossa ”Mikä on ollut kestävyyteen liittyvien sijoitusten osuus?” tarkoitettu rahoitustuotteen perustana olevien omaisuuserien osuus. |
4 JAKSO
Sijoitusvaihtoehtoja sisältävät rahoitustuotteet
65 artikla
Yhden tai useamman sellaisen sijoitusvaihtoehdon tarjoavat rahoitustuotteet, jonka avulla nämä rahoitustuotteet täyttävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistävien rahoitustuotteiden vaatimukset
1. Poiketen siitä, mitä 50–57 artiklassa säädetään, jos rahoitustuotteessa tarjotaan sijoittajalle sijoitusvaihtoehtoja ja yksi tai useampi näistä sijoitusvaihtoehdoista on sellainen, että rahoitustuote täyttää sen avulla ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistävän rahoitustuotteen vaatimukset, finanssimarkkinatoimijoiden on lisättävä asetuksen (EU) 2019/2088 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tai tarkoitettujen tietojen varsinaiseen tekstiin näkyvä maininta, jossa vahvistetaan kaikki seuraavat seikat:
a) |
rahoitustuote edistää ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia; |
b) |
näiden ominaisuuksien toteutuminen edellyttää sijoittamista vähintään yhteen tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista sijoitusvaihtoehdoista sekä sitä, että vähintään yhtä näistä vaihtoehdoista pidetään hallussa rahoitustuotteen hallussapitojakson aikana; |
c) |
näihin ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviin ominaisuuksiin liittyviä lisätietoja on saatavilla tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetuissa liitteissä. |
2. Finanssimarkkinatoimijoiden on annettava asetuksen (EU) 2019/2088 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tai tarkoitettujen tietojen liitteissä kaikki seuraavat tiedot:
a) |
jokaisesta sijoituskohteena olevasta sijoitusvaihtoehdosta, joka täyttää ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia edistävän rahoitustuotteen vaatimukset, tämän asetuksen 50–57 artiklassa tarkoitetut tiedot; |
b) |
jokaisesta sijoituskohteena olevasta sijoitusvaihtoehdosta, joka täyttää sellaisen rahoitustuotteen vaatimukset, jonka tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen, tämän asetuksen 58–63 artiklassa tarkoitetut tiedot; |
c) |
jokaisesta sijoituskohteena olevasta sijoitusvaihtoehdosta, jonka tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen ja joka ei ole rahoitustuote, tiedot kestävän sijoituksen tavoitteesta. |
3. Finanssimarkkinatoimijoiden on esitettävä 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetut tiedot liitteessä IV esitetyn lomakkeen muodossa ja 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetut tiedot liitteessä V esitetyn lomakkeen muodossa.
66 artikla
Rahoitustuotteet, joissa kaikkien tarjottujen sijoitusvaihtoehtojen tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen
1. Poiketen siitä, mitä 58–63 artiklassa säädetään, jos rahoitustuotteessa tarjotaan sijoittajalle sijoitusvaihtoehtoja ja kaikkien näiden sijoitusvaihtoehtojen tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen, finanssimarkkinatoimijoiden on vahvistettava asetuksen (EU) 2019/2088 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tai tarkoitettujen tietojen varsinaisessa tekstissä olevassa näkyvässä maininnassa, että rahoitustuotteen tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen ja että kyseiseen tavoitteeseen liittyvät tiedot ovat saatavilla tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetuissa liitteissä.
2. Finanssimarkkinatoimijoiden on annettava asetuksen (EU) 2019/2088 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tai tarkoitettujen tietojen liitteissä kaikki seuraavat tiedot:
a) |
jokaisesta sijoituskohteena olevasta sijoitusvaihtoehdosta, joka täyttää sellaisen rahoitustuotteen vaatimukset, jonka tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen, 58–63 artiklassa tarkoitetut tiedot; |
b) |
jokaisesta sijoituskohteena olevasta sijoitusvaihtoehdosta, jonka tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen ja joka ei ole rahoitustuote, tiedot kestävän sijoituksen tavoitteesta. |
3. Finanssimarkkinatoimijoiden on esitettävä 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetut tiedot liitteessä V esitetyn lomakkeen muodossa.
67 artikla
Tiedot tarjotuista sijoitusvaihtoehdoista, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen ja jotka eivät itse ole rahoitustuotteita
Edellä 65 artiklan 2 kohdan c alakohdassa ja 66 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen kestävän sijoituksen tavoitetta koskevien tietojen on sisällettävä kaikki seuraavat tiedot:
a) |
kestävän sijoitustavoitteen kuvaus; |
b) |
tiedot siitä, missä määrin kestävä sijoitustavoite on saavutettu määräaikaiskatsauksen kattamalla kaudella, mukaan lukien niiden kestävyysindikaattoreiden tulokset, joita käytetään mittaamaan sellaisten vaihtoehtojen kestäviä kokonaisvaikutuksia, joiden tavoitteena on kestävien sijoitusten tekeminen; |
c) |
kuvaus siitä, miten sijoitukset eivät aiheuta merkittävää haittaa yhdellekään kestävistä sijoitustavoitteista, mukaan lukien kaikki seuraavat tiedot:
|
VI LUKU
LOPPUSÄÄNNÖKSET
68 artikla
Voimaantulo ja soveltaminen
Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tätä asetusta sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2023. Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä 6 päivänä huhtikuuta 2022.
Komission puolesta
Puheenjohtaja
Ursula VON DER LEYEN
(1) EUVL L 317, 9.12.2019, s. 1.
(2) Komission delegoitu asetus (EU) 2020/1818, annettu 17 päivänä heinäkuuta 2020, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1011 täydentämisestä EU:n ilmastosiirtymää koskevien vertailuarvojen ja EU:n Pariisin sopimuksen mukaisten vertailuarvojen vähimmäisvaatimusten osalta (EUVL L 406, 3.12.2020, s. 17).
(3) Komission delegoitu asetus (EU) 2021/2139, annettu 4 päivänä kesäkuuta 2021, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2020/852 täydentämisestä vahvistamalla tekniset arviointikriteerit, joilla määritetään, millä edellytyksillä taloudellista toimintaa pidetään ilmastonmuutoksen hillintää tai ilmastonmuutokseen sopeutumista merkittävästi edistävänä ja aiheuttaako kyseinen taloudellinen toiminta merkittävää haittaa millekään muulle ympäristötavoitteelle (EUVL L 442, 9.12.2021, s. 1).
(4) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2020/852, annettu 18 päivänä kesäkuuta 2020, kestävää sijoittamista helpottavasta kehyksestä ja asetuksen (EU) 2019/2088 muuttamisesta (EUVL L 198, 22.6.2020, s. 13).
(5) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/1011, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2016, rahoitusvälineissä ja rahoitussopimuksissa vertailuarvoina tai sijoitusrahastojen arvonkehityksen mittaamisessa käytettävistä indekseistä ja direktiivien 2008/48/EY ja 2014/17/EU sekä asetuksen (EU) N:o 596/2014 muuttamisesta (EUVL L 171, 29.6.2016, s. 1).
(6) Komission delegoitu asetus (EU) 2021/2178, annettu 6 päivänä heinäkuuta 2021, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2020/852 täydentämisestä täsmentämällä niiden tietojen sisältö ja esitystapa, jotka direktiivin 2013/34/EU 19 a tai 29 a artiklan soveltamisalaan kuuluvien yritysten on annettava ympäristön kannalta kestävistä taloudellisista toiminnoista, sekä kyseisen tiedonantovelvollisuuden noudattamiseksi käytettävä menetelmä (EUVL L 443, 10.12.2021, s. 9).
(7) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1093/2010, annettu 24 päivänä marraskuuta 2010, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen) perustamisesta sekä päätöksen N:o 716/2009/EY muuttamisesta ja komission päätöksen 2009/78/EY kumoamisesta (EUVL L 331, 15.12.2010, s. 12).
(8) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1094/2010, annettu 24 päivänä marraskuuta 2010, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen) perustamisesta sekä päätöksen N:o 716/2009/EY muuttamisesta ja komission päätöksen 2009/79/EY kumoamisesta (EUVL L 331, 15.12.2010, s. 48).
(9) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1095/2010, annettu 24 päivänä marraskuuta 2010, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen) perustamisesta sekä päätöksen N:o 716/2009/EY muuttamisesta ja komission päätöksen 2009/77/EY kumoamisesta (EUVL L 331, 15.12.2010, s. 84).
(10) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/61/EU, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2011, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista ja direktiivin 2003/41/EY ja 2009/65/EY sekä asetuksen (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 1095/2010 muuttamisesta (EUVL L 174, 1.7.2011, s. 1).
(11) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/65/EY, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta (EUVL L 302, 17.11.2009, s. 32).
(12) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 575/2013, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 176, 27.6.2013, s. 1).
(13) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/138/EY, annettu 25 päivänä marraskuuta 2009, vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta (Solvenssi II) (EUVL L 335, 17.12.2009, s. 1).
(14) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/36/EY, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2007, osakkeenomistajien eräiden oikeuksien käyttämisestä julkisesti noteeratuissa yhtiöissä (EUVL L 184, 14.7.2007, s. 17).
(15) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/2402, annettu 12 päivänä joulukuuta 2017, yleisestä arvopaperistamista koskevasta kehyksestä ja erityisestä kehyksestä yksinkertaiselle, läpinäkyvälle ja standardoidulle arvopaperistamiselle sekä direktiivien 2009/65/EY, 2009/138/EY ja 2011/61/EU ja asetusten (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 347, 28.12.2017, s. 35).
(16) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 236/2012, annettu 14 päivänä maaliskuuta 2012, lyhyeksimyynnistä ja tietyistä luottoriskinvaihtosopimuksiin liittyvistä kysymyksistä (EUVL L 86, 24.3.2012, s. 1).
(17) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1999, annettu 11 päivänä joulukuuta 2018, energiaunionin ja ilmastotoimien hallinnosta, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 663/2009 ja (EY) N:o 715/2009, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 94/22/EY, 98/70/EY, 2009/31/EY, 2009/73/EY, 2010/31/EU, 2012/27/EU ja 2013/30/EU, neuvoston direktiivien 2009/119/EY ja (EU) 2015/652 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 525/2013 kumoamisesta (EUVL L 328, 21.12.2018, s. 1).
LIITE I
Lomake pääasiallisista haitallisista kestävyysvaikutuksista annettavaa ilmoitusta varten
Tässä liitteessä tarkoitetaan:
(1) |
’scope 1, 2 ja 3 -kasvihuonekaasupäästöillä’ Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1011 (1) liitteessä III olevan 1 kohdan e alakohdan i–iii alakohdassa tarkoitettujen kasvihuonekaasupäästöjen soveltamisalaa; |
(2) |
’kasvihuonekaasupäästöillä’ Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/842 (2) 3 artiklan ensimmäisen kohdan 1 alakohdassa määriteltyjä kasvihuonekaasupäästöjä; |
(3) |
’painotetulla keskiarvolla’ finanssimarkkinatoimijan sijoituskohteena olevaan yritykseen tekemän sijoituksen painoarvon osuutta suhteessa sijoituskohteena olevan yrityksen arvoon; |
(4) |
’yrityksen kokonaisarvolla’ kantaosakkeiden pörssiarvon, etuosakkeiden pörssiarvon sekä kokonaisvelan ja määräysvallattomien omistajien osuuden kirjanpitoarvon summaa tilivuoden lopussa käteisvaroja ja muita rahavaroja vähentämättä; |
(5) |
’fossiilisten polttoaineiden alalla toimivilla yrityksillä’ yrityksiä, jotka saavat tuloja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1999 (3) 2 artiklan 62 alakohdassa määriteltyjen fossiilisten polttoaineiden etsinnästä, louhinnasta, keräämisestä, tuotannosta, käsittelystä, varastoinnista, jalostuksesta tai jakelusta, mukaan lukien kuljetus, varastointi ja kauppa; |
(6) |
’uusiutuvilla energialähteillä’ uusiutuvia, muita kuin fossiilisia lähteitä eli tuuli- ja aurinkoenergiaa (aurinkolämpö ja aurinkosähkö) sekä geotermistä energiaa, ympäristön energiaa, vuorovesi- ja aaltoenergiaa ja muuta valtamerienergiaa, vesivoimaa sekä biomassaa, kaatopaikoilla ja jätevedenpuhdistamoissa syntyvää kaasua ja biokaasua; |
(7) |
’uusiutumattomilla energialähteillä’ muita kuin 6 kohdassa tarkoitettuja energialähteitä; |
(8) |
’energiankulutuksen intensiteetillä’ energiankulutusta aktiivisuusyksikköä, tuotosta tai mitä tahansa muuta sijoituskohteena olevan yrityksen mittaria kohden suhteessa kyseisen sijoituskohteena olevan yrityksen energian kokonaiskulutukseen; |
(9) |
’ilmastovaikutukseltaan merkittävillä aloilla’ Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1893/2006 (4) liitteessä I olevissa pääluokissa A–H ja L lueteltuja aloja; |
(10) |
’suojelualueella’ Euroopan ympäristökeskuksen nimettyjen suojelualueiden yhteisessä tietokannassa (Common Database on Designated Areas, CDDA) olevia nimettyjä alueita; |
(11) |
’suojelualueiden ulkopuolisilla biologisesti erittäin monimuotoisilla alueilla’ Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/70/EY (5) 7 b artiklan 3 kohdassa tarkoitettua biologiselta monimuotoisuudeltaan rikasta maata; |
(12) |
’päästöillä veteen’ Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/60/EY (6) 2 artiklan 30 alakohdassa määriteltyjen prioriteettiaineiden suoria päästöjä ja nitraattien, fosfaattien ja torjunta-aineiden suoria päästöjä; |
(13) |
’huomattavasta vesistressistä kärsivillä alueilla’ alueita, joilla otetun veden kokonaismäärän prosenttiosuus on suuri (40–80 prosenttia) tai erittäin suuri (yli 80 prosenttia) Maailman luonnonvarain instituutin (WRI) vesiriskeihin liittyvän Aqueduct-karttavälineen mukaan; |
(14) |
’vaarallisella jätteellä ja radioaktiivisella jätteellä’ vaarallista jätettä ja radioaktiivista jätettä; |
(15) |
’vaarallisella jätteellä’ Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY (7) 3 artiklan 2 alakohdassa määriteltyä vaarallista jätettä; |
(16) |
’radioaktiivisella jätteellä’ neuvoston direktiivin 2011/70/Euratom (8) 3 artiklan 7 alakohdassa määriteltyä radioaktiivista jätettä; |
(17) |
’kierrättämättömällä jätteellä’ kaikkea jätettä, jota ei kierrätetä direktiivin 2008/98/EY 3 artiklan 17 alakohdassa olevan ’kierrätystä’ koskevan määritelmän mukaisesti; |
(18) |
’toiminnoilla, jotka vaikuttavat kielteisesti biologisen monimuotoisuuden kannalta herkkiin alueisiin’ toimintoja, joille ovat tunnusomaisia kaikki seuraavat:
|
(19) |
’biologisen monimuotoisuuden kannalta herkillä alueilla’ suojelualueiden Natura 2000 -verkostoa, Unescon maailmanperintökohteita ja biologisen monimuotoisuuden kannalta keskeisiä alueita sekä komission delegoidun asetuksen (EU) 2021/2139 (12) liitteessä II olevassa lisäyksessä D tarkoitettuja muita suojelualueita; |
(20) |
’uhanalaisilla lajeilla’ delegoidun asetuksen (EU) 2021/2139 liitteessä II olevassa 7 jaksossa tarkoitettuja, Euroopan uhanalaisten lajien luettelossa tai Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton uhanalaisten lajien luettelossa olevia uhanalaisia kasvi- ja eläinlajeja; |
(21) |
’metsäkadolla’ tilapäistä tai pysyvää ihmisen aikaansaamaa metsämaan muuttamista muuksi kuin metsämaaksi; |
(22) |
’YK:n Global Compact -aloitteen periaatteilla’ Yhdistyneiden kansakuntien Global Compact -aloitteen kymmentä periaatetta; |
(23) |
’sukupuolten välisellä tasoittamattomalla palkkaerolla’ mies- ja naispuolisten palkansaajien keskimääräisen bruttotuntipalkan eroa, joka ilmaistaan prosentteina miespuolisten palkansaajien keskimääräisestä bruttotuntipalkasta; |
(24) |
’hallituksella’ yrityksen hallinto-, johto- tai valvontaelintä; |
(25) |
’ihmisoikeuksiin liittyvillä toimintaperiaatteilla’ ihmisoikeuksiin liittyvää hallitustasolla hyväksyttyä toimintapoliittista sitoutumista siihen, että sijoituskohteena olevan yrityksen taloudelliset toiminnat ovat yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevien YK:n ohjaavien periaatteiden mukaista; |
(26) |
’väärinkäytösten paljastajalla’ Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2019/1937 (13) 5 artiklan 7 alakohdassa määriteltyä ’ilmoittavaa henkilöä’; |
(27) |
’epäorgaanisilla epäpuhtauksilla’ Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/75/EU (14) 3 artiklan 13 alakohdassa määriteltyjen parhaaseen käytettävissä olevaan tekniikkaan liittyvien päästötasojen (BAT-AEL) mukaisia tai niitä pienempiä päästöjä epäorgaanisten peruskemikaalien – kiinteiden ja muiden – laajamittaisen valmistuksen (Large Volume Inorganic Chemicals – Solids and Others industry) osalta; |
(28) |
’ilman epäpuhtauksilla’ Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/2284 (15) 3 artiklan 5–8 alakohdassa määriteltyjen rikkidioksidin (SO2), typen oksidien (NOX), muiden haihtuvien orgaanisten yhdisteiden kuin metaanin (NMVOC) ja pienhiukkasten (PM2,5), kyseisessä direktiivissä tarkoitetun ammoniakin (NH3) ja kyseisen direktiivin liitteessä I tarkoitettujen raskasmetallien suoria päästöjä; |
(29) |
’otsonikerrosta heikentävillä aineilla’ aineita, jotka luetellaan Montrealin pöytäkirjassa otsonikerrosta heikentävistä aineista. |
Tässä liitteessä sovelletaan seuraavia kaavoja:
(1) |
’kasvihuonekaasupäästöt’ lasketaan käyttämällä seuraavaa kaavaa: |
(2) |
’hiilijalanjälki’ lasketaan käyttämällä seuraavaa kaavaa: |
(3) |
’sijoituskohteina olevien yritysten kasvihuonekaasuintensiteetti’ lasketaan käyttämällä seuraavaa kaavaa: |
(4) |
’valtioiden kasvihuonekaasuintensiteetti’ lasketaan käyttämällä seuraavaa kaavaa: |
(5) |
’tehoton kiinteistövarallisuus’ lasketaan käyttämällä seuraavaa kaavaa: |
Kaavoissa tarkoitetaan:
(1) |
’sijoituksen nykyarvolla’ finanssimarkkinatoimijan sijoituskohteena olevaan yritykseen tekemän sijoituksen arvoa euroina; |
(2) |
’yrityksen kokonaisarvolla’ kantaosakkeiden pörssiarvon, etuosakkeiden pörssiarvon sekä kokonaisvelan ja määräysvallattomien omistajien osuuden kirjanpitoarvon summaa tilivuoden lopussa käteisvaroja ja muita rahavaroja vähentämättä; |
(3) |
’kaikkien sijoitusten nykyarvolla’ kaikkien finanssimarkkinatoimijan tekemien sijoitusten arvoa euroina; |
(4) |
’lähes nollaenergiarakennuksella’ (NZEB), ’primäärienergian kysynnällä’ (PED) ja ’energiatehokkuustodistuksella’ (EPC) samaa kuin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/31/EU (16) 2 artiklan 2, 5 ja 12 alakohdassa. Taulukko 1 Ilmoitus sijoituspäätösten pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin
Taulukko 2 Ilmastoon ja muuhun ympäristöön liittyvät lisäindikaattorit
Taulukko 3 Yhteiskuntaan ja työntekijöihin liittyviä asioita, ihmisoikeuksien kunnioittamista sekä korruption ja lahjonnan torjuntaan liittyviä asioita koskevat lisäindikaattorit
|
(1) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/1011, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2016, rahoitusvälineissä ja rahoitussopimuksissa vertailuarvoina tai sijoitusrahastojen arvonkehityksen mittaamisessa käytettävistä indekseistä ja direktiivien 2008/48/EY ja 2014/17/EU sekä asetuksen (EU) N:o 596/2014 muuttamisesta (EUVL L 171, 29.6.2016, s. 1).
(2) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/842, annettu 30 päivänä toukokuuta 2018, sitovista vuotuisista kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä jäsenvaltioissa vuosina 2021–2030, joilla edistetään ilmastotoimia Pariisin sopimuksen sitoumusten täyttämiseksi, sekä asetuksen (EU) N:o 525/2013 muuttamisesta (EUVL L 156, 19.6.2018, s. 26).
(3) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1999, annettu 11 päivänä joulukuuta 2018, energiaunionin ja ilmastotoimien hallinnosta, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 663/2009 ja (EY) N:o 715/2009, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 94/22/EY, 98/70/EY, 2009/31/EY, 2009/73/EY, 2010/31/EU, 2012/27/EU ja 2013/30/EU, neuvoston direktiivien 2009/119/EY ja (EU) 2015/652 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 525/2013 kumoamisesta (EUVL L 328, 21.12.2018, s. 1).
(4) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1893/2006, annettu 20 päivänä joulukuuta 2006, tilastollisen toimialaluokituksen NACE Rev. 2 vahvistamisesta sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3037/90 ja tiettyjen eri tilastoaloja koskevien yhteisön asetusten muuttamisesta (EUVL L 393, 30.12.2006, s. 1).
(5) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/70/EY, annettu 13 päivänä lokakuuta 1998, bensiinin ja dieselpolttoaineiden laadusta ja neuvoston direktiivin 93/12/ETY muuttamisesta (EYVL L 350, 28.12.1998, s. 58).
(6) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/60/EY, annettu 23 päivänä lokakuuta 2000, yhteisön vesipolitiikan puitteista (EYVL L 327, 22.12.2000, s. 1).
(7) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/98/EY, annettu 19 päivänä marraskuuta 2008, jätteistä ja tiettyjen direktiivien kumoamisesta (EUVL L 312, 22.11.2008, s. 3).
(8) Neuvoston direktiivi 2011/70/Euratom, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2011, yhteisön kehyksen perustamisesta käytetyn ydinpolttoaineen ja radioaktiivisen jätteen vastuullista ja turvallista huoltoa varten (EUVL L 199, 2.8.2011, s. 48).
(9) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/147/EY, annettu 30 päivänä marraskuuta 2009, luonnonvaraisten lintujen suojelusta (EUVL L 20, 26.1.2010, s. 7).
(10) Neuvoston direktiivi 92/43/ETY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1992, luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta (EYVL L 206, 22.7.1992, s. 7).
(11) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/92/EU, annettu 13 päivänä joulukuuta 2011, tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista (EUVL L 026, 28.1.2012, s. 1).
(12) Komission delegoitu asetus (EU) 2021/2139, annettu 4 päivänä kesäkuuta 2021, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2020/852 täydentämisestä vahvistamalla tekniset arviointikriteerit, joilla määritetään, millä edellytyksillä taloudellista toimintaa pidetään ilmastonmuutoksen hillintää tai ilmastonmuutokseen sopeutumista merkittävästi edistävänä ja aiheuttaako kyseinen taloudellinen toiminta merkittävää haittaa millekään muulle ympäristötavoitteelle (EUVL L 442, 9.12.2021, s. 1).
(13) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/1937, annettu 23 päivänä lokakuuta 2019, unionin oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta (EUVL L 305, 26.11.2019, s. 17).
(14) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/75/EU, annettu 24 päivänä marraskuuta 2010, teollisuuden päästöistä (yhtenäistetty ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja vähentäminen) (EUVL L 334, 17.12.2010, s. 17).
(15) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2284, annettu 14 päivänä joulukuuta 2016, tiettyjen ilman epäpuhtauksien kansallisten päästöjen vähentämisestä, direktiivin 2003/35/EY muuttamisesta sekä direktiivin 2001/81/EY kumoamisesta (EUVL L 344, 17.12.2016, s. 1).
(16) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/31/EU, annettu 19 päivänä toukokuuta 2010, rakennusten energiatehokkuudesta (uudelleenlaadittu) (EUVL L 153, 18.6.2010, s. 13).
LIITE II
Lomake asetuksen (EU) 2019/2088 8 artiklan 1, 2 ja 2 a kohdassa ja asetuksen (EU) 2020/852 6 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuja rahoitustuotteita koskeville tiedoille, jotka on annettava ennen sopimuksen tekemistä
LIITE III
Lomake asetuksen (EU) 2019/2088 9 artiklan 1–4 a kohdassa ja asetuksen (EU) 2020/852 5 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuja rahoitustuotteita koskeville tiedoille, jotka on annettava ennen sopimuksen tekemistä
LIITE IV
Lomake asetuksen (EU) 2019/2088 8 artiklan 1, 2 ja 2 a kohdassa ja asetuksen (EU) 2020/852 6 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetuista rahoitustuotteista määräajoin annettaville tiedoille
LIITE V
Lomake asetuksen (EU) 2019/2088 9 artiklan 1–4 a kohdassa ja asetuksen (EU) 2020/852 5 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetuista rahoitustuotteista määräajoin annettaville tiedoille