2.7.2021   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 235/14


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2021/1084,

annettu 30 päivänä kesäkuuta 2021,

korkeapatogeenisen lintuinfluenssan esiintymiseen tietyissä jäsenvaltioissa liittyvistä kiireellisistä toimenpiteistä annetun täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2021/641 liitteen muuttamisesta

(tiedoksiannettu numerolla C(2021) 4947)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon tarttuvista eläintaudeista sekä tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja kumoamisesta (”eläinterveyssäännöstö”) 9 päivänä maaliskuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 (1) ja erityisesti sen 259 artiklan 1 kohdan c alakohdan

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Korkeapatogeeninen lintuinfluenssa on lintujen tarttuva virustauti, joka voi vaikuttaa merkittävästi siipikarjan kasvatuksen kannattavuuteen ja aiheuttaa häiriöitä unionin sisäisessä kaupassa ja viennissä kolmansiin maihin. Korkeapatogeenisen lintuinfluenssan virukset voivat tartuttaa muuttolintuja, jotka voivat levittää viruksia pitkien matkojen päähän syys- ja kevätmuuttojensa aikana. Tämän vuoksi korkeapatogeenisten lintuinfluenssavirusten esiintyminen luonnonvaraisissa linnuissa muodostaa jatkuvan uhkan näiden virusten suorasta tai välillisestä kulkeutumisesta tiloille, joilla pidetään siipikarjaa tai vankeudessa pidettäviä lintuja. Korkeapatogeenisen lintuinfluenssan puhjetessa on olemassa vaara, että taudinaiheuttaja saattaa levitä muille tiloille, joilla pidetään siipikarjaa tai vankeudessa pidettäviä lintuja.

(2)

Asetuksessa (EU) 2016/429 vahvistetaan eläinten välillä tarttuvien ja eläimestä ihmiseen tarttuvien tautien ehkäisemistä ja torjuntaa koskeva uusi oikeudellinen kehys. Korkeapatogeeninen lintuinfluenssa kuuluu mainitussa asetuksessa esitetyn luetteloitujen tautien määritelmän piiriin, ja siihen sovelletaan kyseisessä asetuksessa vahvistettuja taudinehkäisy- ja taudintorjuntasääntöjä. Lisäksi komission delegoidulla asetuksella (EU) 2020/687 (2) täydennetään asetusta (EU) 2016/429 tiettyjen luetteloitujen tautien ehkäisemistä ja torjuntaa koskevien sääntöjen osalta, mukaan lukien korkeapatogeenistä lintuinfluenssaa koskevat taudintorjuntatoimenpiteet.

(3)

Komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2021/641 (3) hyväksyttiin asetuksen (EU) 2016/429 puitteissa, ja siinä vahvistetaan korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkauksiin liittyvät taudintorjuntatoimenpiteet.

(4)

Täytäntöönpanopäätöksessä (EU) 2021/641 säädetään erityisesti, että suoja- ja valvontavyöhykkeiden, joita jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset muodostavat korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkausten jälkeen delegoidun asetuksen (EU) 2020/687 mukaisesti, on katettava vähintään kyseisen täytäntöönpanopäätöksen liitteessä luetellut suoja- ja valvontavyöhykkeet.

(5)

Täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2021/641 liitettä muutettiin äskettäin komission täytäntöönpanopäätöksellä (EU) 2021/989 (4), kun korkeapatogeenisen lintuinfluenssan uusia taudinpurkauksia oli esiintynyt siipikarjassa tai vankeudessa pidettävissä linnuissa Alankomaissa ja Puolassa, ja nämä taudinpurkaukset oli huomioitava kyseisessä liitteessä.

(6)

Täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2021/989 hyväksymisen jälkeen Puola on ilmoittanut komissiolle korkeapatogeenisen lintuinfluenssan H5N8-alatyypin uudesta taudinpurkauksesta kyseisen jäsenvaltion Vähä-Puolan voivodikunnassa (województwo małopolskie) sijaitsevalla tilalla, jolla pidettiin siipikarjaa tai vankeudessa pidettäviä lintuja.

(7)

Myös Saksa on ilmoittanut komissiolle korkeapatogeenisen lintuinfluenssan H5N8-alatyypin uudesta taudinpurkauksesta kyseisen jäsenvaltion Ala-Saksin osavaltiossa sijaitsevalla tilalla, jolla pidettiin siipikarjaa tai vankeudessa pidettäviä lintuja.

(8)

Nämä Puolan ja Saksan uudet taudinpurkaukset ovat tapahtuneet täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2021/641 liitteessä tällä hetkellä lueteltujen alueiden ulkopuolella, ja näiden jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset ovat toteuttaneet delegoidun asetuksen (EU) 2020/687 mukaisesti vaaditut taudintorjuntatoimenpiteet, joihin kuuluu suoja- ja valvontavyöhykkeiden muodostaminen kyseisten uusien taudinpurkausten ympärille.

(9)

Komissio on tutkinut kyseiset Saksan ja Puolan toteuttamat toimenpiteet yhteistyössä näiden jäsenvaltioiden kanssa ja katsoo, että Saksan ja Puolan toimivaltaisten viranomaisten muodostamien suoja- ja valvontavyöhykkeiden rajat ovat riittävällä etäisyydellä tiloista, joilla äskettäiset korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkaukset on vahvistettu.

(10)

Jotta estetään tarpeettomat häiriöt unionin sisäisessä kaupassa ja vältetään se, että kolmannet maat asettaisivat kaupalle perusteettomia esteitä, on välttämätöntä määritellä pikaisesti unionin tasolla, yhteistyössä Puolan ja Saksan kanssa, uudet suoja- ja valvontavyöhykkeet, jotka kyseiset jäsenvaltiot ovat delegoidun asetuksen (EU) 2020/687 mukaisesti muodostaneet.

(11)

Tämän vuoksi täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2021/641 liitteessä lueteltuja Puolan ja Saksan suoja- ja valvontavyöhykkeitä olisi muutettava.

(12)

Täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2021/641 liitettä olisi tämän vuoksi muutettava aluekuvauksen päivittämiseksi unionin tasolla siten, että otetaan huomioon Puolan ja Saksan toimivaltaisten viranomaisten delegoidun asetuksen (EU) 2020/687 mukaisesti muodostamat uudet suoja- ja valvontavyöhykkeet ja niillä sovellettavien rajoitusten kesto.

(13)

Sen vuoksi täytäntöönpanopäätöstä (EU) 2021/641 olisi muutettava.

(14)

Koska korkeapatogeenisen lintuinfluenssan leviämiseen liittyvä epidemiologinen tilanne unionissa on kriittinen, on tärkeää, että täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2021/641 liitteeseen tällä päätöksellä tehtävät muutokset tulevat voimaan mahdollisimman pian.

(15)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Korvataan täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2021/641 liite tämän päätöksen liitteessä olevalla tekstillä.

2 artikla

Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 30 päivänä kesäkuuta 2021.

Komission puolesta

Stella KYRIAKIDES

Komission jäsen


(1)  EUVL L 84, 31.3.2016, s. 1.

(2)  Komission delegoitu asetus (EU) 2020/687, annettu 17 päivänä joulukuuta 2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 täydentämisestä tiettyjen luetteloitujen tautien ehkäisemistä ja torjuntaa koskevien sääntöjen osalta (EUVL L 174, 3.6.2020, s. 64).

(3)  Komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2021/641, annettu 16 päivänä huhtikuuta 2021, korkeapatogeenisen lintuinfluenssan esiintymiseen tietyissä jäsenvaltioissa liittyvistä kiireellisistä toimenpiteistä (EUVL L 134, 20.4.2021, s. 166).

(4)  Komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2021/989, annettu 17 päivänä kesäkuuta 2021, korkeapatogeenisen lintuinfluenssan esiintymiseen tietyissä jäsenvaltioissa liittyvistä kiireellisistä toimenpiteistä annetun täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2021/641 liitteen muuttamisesta (EUVL L 218, 18.6.2021, s. 41).


LIITE

”LIITE

A OSA

1 ja 2 artiklassa tarkoitetut suojavyöhykkeet:

Jäsenvaltio: Saksa

Alue kattaa:

Päivämäärä, johon asti voimassa delegoidun asetuksen (EU) 2020/687 39 artiklan mukaisesti

NIEDERSACHSEN

Landkreis Osnabrück

Beginn im Norden, Kreisgrenze zum Kreis Steinfurt, Tecklenburger Straße

Richtung Osten, entlang der Tecklenburger Straße bis Kreuzung Schulstraße

Schulstraße Richtung Süden bis zur Brücke Bahnstrecke Osnabrück-Münster

dem Verlauf der Bahnstrecke Richtung Georgsmarienhütte folgend bis zur Gemeindegrenze Georgsmarienhütte

Gemeindegrenze Georgsmarienhütte Richtung Süden bis zur Osnabrücker Straße

Osnabrücker Straße folgend bis zum zweiten Kreisverkehr Schulstraße

Schulstraße Richtung Westen bis Kreisverkehr Natruper Straße

Natruper Straße Richtung Westen bis Kreuzung Neuer Kamp

Neuer Kamp Richtung Süden bis Kreuzung mit der Straße Am Borgberg

Am Borgberg östlich Richtung Kreuzung Loheiden Knapp

Loheiden Knapp Richtung Süden bis zur Kreuzung Holperdorper Straße

Holperdorper Straße weiter Richtung Süden bis zur Kreuzung Gretzmanns Esch

Gretzmanns Esch Richtung Süden bis Kreuzung Hohner Weg

Hohner Weg bis Kreisgenze zum Kreis Steinfurt

16.7.2021

NORDRHEIN-WESTFALEN

Landkreis Steinfurt

An der Landesgrenze NRW / Niedersachsen, der Kreisgrenze zum Landkreis Osnabrück in Hagen a. T. W. der Sudenfelder Strasse in südlicher Richtung folgend bis zur Abzweigung Hohner Weg. Den Hohner Weg in südwestlicher Richtung folgend bis zur Abzweigung Scholbrucher Strasse. Der Scholbrucher Strasse in westlicher Richtung folgend bis zur Osnabrücker Strasse. Der Osnabrücker Strasse in nordöstlicher Richtung folgend bis Abzweigung Talstrasse, der Talstrasse in nordwestlicher Richtung folgend, am Übergang Tunnelweg der Talstrasse in nordwestlicher Richtung weiter folgend. An der T Kreuzung der Talstrasse in nördlicher Richtung weiter folgend bis zur Herkenstrasse. Der Herkenstrasse in westlicher Richtung bis zur L 589. Der Herkenstrasse (L 589) in nördlicher Richtung weiter folgend bis zur Leedener Strasse (L 589). Der Leedener Strasse in nördlicher Richtung folgend bis zur Abzweigung Dunkbachstrasse. In nördlicher Richtung der Dunkbachstrasse folgend. Der Dunkbachstrasse in nördlicher Richtung weiter folgend bis zur Grafenstrasse. Der Grafenstrasse in westlicher Richtung folgend bis zur BAB 1. Der BAB 1 in nördlicher Richtung folgend bis zur Hagelstrasse. Der Hagelstrasse (K 28) in östlicher Richtung folgend bis zur Münsterstrasse, welche im Verlauf in die Hasberger Strasse übergeht (östlicher Richtung) bis zum Abzweig Tecklenburger Strasse. Der Tecklenburger Strasse in östlicher Richtung folgend bis zum Goldbach (Kreisgrenze Landkreis Osnabrück bzw. Landesgrenze NRW / Niedersachsen).

16.7.2021

Jäsenvaltio: Ranska

Alue kattaa:

Päivämäärä, johon asti voimassa delegoidun asetuksen (EU) 2020/687 39 artiklan mukaisesti

Les communes suivantes dans le département: Pyrénées-Atlantiques (64)

BIDACHE; CAME

5.7.2021

Jäsenvaltio: Liettua

Alue kattaa:

Päivämäärä, johon asti voimassa delegoidun asetuksen (EU) 2020/687 39 artiklan mukaisesti

Jurbarko rajono savivaldybė - Jurbarkų ir Jurbarko miesto seniūnijos

18.6.2021

Jäsenvaltio: Alankomaat

Alue kattaa:

Päivämäärä, johon asti voimassa delegoidun asetuksen (EU) 2020/687 39 artiklan mukaisesti

1.

Vanaf kruising Leidsestraatweg/ Gerverscop, Gerverscop volgen in noordelijke richting tot aan Rodendijk.

2.

Rodendijk volgen in noordelijke richting tot aan Laag Nieuwkoop.

3.

Laag Nieuwkoop volgen in oostelijke richting overgaand in Laag Nieuwkoopsebuurtweg tot aan Schenkeldijk.

4.

Schenkeldijk volgen in noordelijke richting tot aan Haarrijn(water).

5.

Haarrijn volgen in oostelijke richting tot aan Amsterdam Rijnkanaal.

6.

Amsterdam Rijnkanaal volgen in zuidelijke richting tot aan Zuilense Ring.

7.

Zuilense Ring volgen in westelijke richting tot aan Ruimteweg.

8.

Ruimteweg volgen in zuidelijke richting tot aan Lage Weidseslag.

9.

Lage Weidseslag volgen in zuidelijke richting overgaand in Atoomweg tot aan Plutoniumweg.

10.

Plutoniumweg volgen in westelijke richting tot aan A2.

11.

A2 volgen in zuidelijke richting tot aan A12.

12.

A12 volgen in westelijke richting tot aan Reijerscopse overgang.

13.

Reijerscopse overgang volgen in noordelijke richting overgaand in Raadhuislaan overgaand in Kerkweg tot aan Dorpsstraat.

14.

Dorpsstraat volgen in westelijke richting overgaand in Leidsestraatweg tot aan Gerverscop.

9.7.2021

Jäsenvaltio: Puola

Alue kattaa:

Päivämäärä, johon asti voimassa delegoidun asetuksen (EU) 2020/687 39 artiklan mukaisesti

W województwie mazowieckim, w powiecie sierpeckim, mławskim i żuromińskim:

The entire administrative territory of the following municipalities (gmina): Lubowidz, Lutocin, Kuczbork-Osada, Szrensk, Strzegowo, Radzanów, Biezun, Zuromin, Siemiątkowo and Wisniewo

Part of the territory of the Zawidz, Raciąż and Rościszewo municipalities (gmina) covered by the 3 km radius centered on the following GPS coordinates

52.891231 N, 19.884990 E

52,951 N, 19,822 E

52,905 N, 19,893 E

52.919399 N, 19.978657 E

52,898 N, 20,131 E

18.6.2021

W województwie mazowieckim, w powiecie mławskim:

Część powiatu mławskiego położona w promieniu 3 km wokół ogniska o współrzędnych GPS:

53.106585 N, 20.341439 E,

53.095992 N, 20.341070 E,

53.100187 N, 20.357614 E,

53.076395 N, 20.424769 E

53.078 N, 20.347 E

53,082 N, 20,451 E

18.6.2021

W województwie warmińsko – mazurskim:

Część powiatu działdowskiego i nowomiejskiego położone w promieniu 3 km wokół ognisk o współrzędnych GPS:

N 53.348056, E 19.816944,

N 53,388 E 19,814

N 53,349 E 19,815

N 53,384 E 19,817

N 53,352 E 19,824

26.5.2021

The entire territory of the following municipalities (gminas) from Nowe Miasto Lubawskie County: Nowe Miasto Lubawskie and Kurzętnik.

Part of the territory of the Biskupiec municipality (gmina) in the nowomiejski poviat, covered by the circles of 3 km centered on the GPS coordinates N: 53,439 E: 19,462 and N53.488611 E19.386944

Part of the territory of the Lubawa municipality (gmina) in the Iławski poviat covered by the circle of 3 km centered on the GPS coordinates N53.473889 E19.624722.

16.6.2021

W województwie mazowieckim oraz łódzkim, w powiecie kutnowskim i gostynińskim:

Części powiatów gostynińskiego i kutnowskiego położone w promieniu 3 km wokół ogniska o współrzędnych GPS:

N: 52,363 E: 19,44

N: 52,377 E: 19,467

N: 52.34729 E: 19.43396

N: 52.35392 E: 19.42987

N: 52.35345 E: 19.42772

22.6.2021

W województwie mazowieckim, w powiecie siedleckim i sokołowskim:

Części powiatów siedleckiego i sokołowskiego położone w promieniu 3 km wokół ogniska o współrzędnych GPS: N: 52,281 E: 22,34

12.6.2021

W województwie mazowieckim w powiecie ciechanowskim:

Częśc powiatu ciechanowskiego położona w promieniu 3 km wokół ogniska o współrzędnych GPS: N: 52.978333 E: 20.603889

9.6.2021

W województwie mazowieckim w powiecie makowskim:

Częśc powiatu makowskiego położona w promieniu 3 km wokół ogniska o współrzędnych GPS: N: 52.987222 E: 21.148056

20.6.2021

W województwie mazowieckim w powiecie sieldeckim:

Części powiatu siedleckiego położone w promieniu 3 km wokół ogniska o współrzędnych GPS: N: 52.213816 E: 22.198984

16.6.2021

W województwie małopolskim w powiecie gorlickim:

Częśc powiatu gorlickiego położona w promieniu 3 km wokół ogniska o współrzędnych GPS: 49.583611 N 21.110556 E

14.7.2021

B osa

1 ja 3 artiklassa tarkoitetut valvontavyöhykkeet:

Jäsenvaltio: Saksa

Alue kattaa:

Päivämäärä, johon asti voimassa delegoidun asetuksen (EU) 2020/687 55 artiklan mukaisesti

NIEDERSACHSEN

Landkreis und Stadt Osnabrück

Beginn im Norden, Grenze Kreis Steinfurt, Stadt Osnabrück, Eversburger Straße

Eversburger Straße östlich bis zur Brücke Bahnstrecke Osnabrück-Ibbenbüren/Rheine

Von dort weiter Wersener Landstraße Richtung Süd-Osten bis Kreisverkehr Landwehr Straße Leyer Straße

Wersener Straße zweite Ausfahrt folgend bis zur L88

Dem Verlauf der Wersener Straße (L 88) folgend bis Übergang in Pagenstecher Straße

Pagenstecher Straße südöstlich folgend bis An der Bornau

An der Bornau geht über in Natruper Straße bis zur Kreuzung Rißmüllerplatz

Natruper-Tor-Wall übergehend in Heger-Tor-Wall in südöstlicher Richtung zur Kreuzung Neuer Graben

Neuer Graben Richtung Nordosten bis Übergang in Wittekindstraße,

Wittekindstraße folgend bis Kreuzung Goethering (Berliner Platz)

Goethering in südöstlicher Richtung bis Übergang Konrad-Adenauer –Ring, von dort weiter bis Übergang Petersburger Wall und dort westlich bis zur Kreuzung Johannisstraße

Johannisstraße in südlicher Richtung bis Übergang Iburger Straße

Iburger Straße bis Fußweg Verlängerung Alte Bauernschaft

Verlauf der Alte Bauernschaft folgend bis über den Fußweg zur Straße Kreuzung Am Schölerberg/Frankfurter Heerstraße

Frankfurter Heerstraße Richtung Süden bis zum Fußweg Zum Klee

Fußweg Zum Klee folgend Richtung Süden bis zur Kreuzung Alte Rothefelder Straße (K346)

Alte Rothefelder Straße (K346) Richtung Osten bis zum Kreisverkehr Bielefelder Straße/Brüsseler Straße

Brüsseler Straße südwestliche Richtung bis Kreisverkehr

Kreisverkehr 2. Ausfahrt Richtung Süden Alte Heerstraße bis Übergang in den Eschweg

Eschweg bis Kreuzung Glückaufstraße (L 95);

Glückaufstraße (L 95) in östliche Richtung bis Kreuzung Heinrich-Schmedt-Straße

Heinrich-Schmedt-Straße Richtung Süden bis Kreuzung Wellendorfer Straße

Wellendorfer Straße (K 331) Richtung Osten bis Kreuzung Im Strehland

Im Strehlande Richtung Süden bis Kreuzung Borgloher Straße (K333)

Borgloher Straße (K333) Richtung Westen bis zur Kreuzung mit B 51 (Osnabrücker Straße/ Teutoburger-Wald-Straße)

B 51 Osnabrücker Straße Richtung Süden bis Gemeindegrenze Georgsmarienhütte/Bad Iburg;

Gemeindegrenze Georgsmarienhütte/Bad Iburg Richtung Südwesten bis Gewässer Föhrenteichsbach

Verlauf Gewässer Föhrenteichsbach Richtung Süden bis zum Zufluss in den Freedenbach

Freedenbach südwestlich bis Wassertretstelle Hagenberg/Bergstraße

Bergstraße Richtung Süden bis Kreisverkehr Bielefelder Straße

Bielefelder Straße Richtung Westen bis zur Kreuzung B 51 (Münster Straße)

B 51 (Münster Straße) südlich bis Kreuzung Alter Postdamm

Alter Postdamm in südwestliche Richtung bis zur Kreisgrenze Landkreis Osnabrück/Kreis Steinfurt

25.7.2021

Landkreis Osnabrück

Beginn im Norden, Kreisgrenze zum Kreis Steinfurt, Tecklenburger Straße

Richtung Osten, entlang der Tecklenburger Straße bis Kreuzung Schulstraße

Schulstraße Richtung Süden bis zur Brücke Bahnstrecke Osnabrück-Münster

dem Verlauf der Bahnstrecke Richtung Georgsmarienhütte folgend bis zur Gemeindegrenze Georgsmarienhütte

Gemeindegrenze Georgsmarienhütte Richtung Süden bis zur Osnabrücker Straße

Osnabrücker Straße folgend bis zum zweiten Kreisverkehr Schulstraße

Schulstraße Richtung Westen bis Kreisverkehr Natruper Straße

Natruper Straße Richtung Westen bis Kreuzung Neuer Kamp

Neuer Kamp Richtung Süden bis Kreuzung mit der Straße Am Borgberg

Am Borgberg östlich Richtung Kreuzung Loheiden Knapp

Loheiden Knapp Richtung Süden bis zur Kreuzung Holperdorper Straße

Holperdorper Straße weiter Richtung Süden bis zur Kreuzung Gretzmanns Esch

Gretzmanns Esch Richtung Süden bis Kreuzung Hohner Weg

Hohner Weg bis Kreisgenze zum Kreis Steinfurt

17.7.2021 –25.7.2021

NORDRHEIN-WESTFALEN

Landkreis Steinfurt

Ab der Landesgrenze NRW / Niedersachsen bzw. der Kreisgrenze zum Landkreis Osnabrück in Hagen a. T. W. der Strasse auf den Äckern in südlicher Richtung folgend bis zur Strasse Alter Postdamm. Den Alten Postdamm in westlicher Richtung folgend bis zur Landesgrenze NRW/Niedersachsen (Bach Brookbieke). Der Landesgrenze NRW / Niedersachsen (Bach Brookbieke) in südlicher Richtung folgend bis zur ersten Bachmüdung. Dem Bach Brookbieke in westlicher Richtung folgend bis zur 2. Bachmündung zum Mühlenbach. Dem Mühlenbach in westlicher Richtung weiter folgend bis zur Strasse Baggerien. Der Strasse Baggerien in südlicher Richtung folgend überlaufend in die Strasse Voßhaarweg. Dem Voßhaarweg in südlicher Richtung folgend bis zum Bullerbach. Dem Bullerbach in westlicher Richtung folgend, an der ersten Mündung dem Bullerbach weiter in nordwestlicher Richtung folgend, an der zweiten Mündung dem Bullerbach in westlicher Richtung weiter folgend. An der dritten Mündung dem Bulerbach in westlicher Richtung weiter folgend bis zum Meckelweger Kirchweg. Dem Meckelweger Kirchweg in westlicher Richtung folgend bis zum Warendorfer Weg. Dem Warendorfer Weg in südlicher Richtung folgend bis zum Glandorfer Damm. Dem Glandorfer Damm (B 475) in westlicher Richtung folgend bis zur Kreuzung Kattenvenner Strasse. Der Kattenvenner Strasse in nördlicher Richtung folgend bis zum Bullerbach. Dem Bullerbach in westlicher Richtung folgend über die Hohner Strasse (K 32) hinweg bis zur Bachmündung. Dem Bullerbach weiter in westlicher Richtung folgend bis zur Bachmündung übergehend in den Mühlenbach. Dem Mühlenbach in westlicher Richtung folgend bis zur Ringler Strasse. Der Ringeler Strasse in nördlicher Richtung folgend bis zum Ringeler Damm. Dem Ringeler Damm in westlicher Richtung folgend bis zur Überleitung in den Setteler Damm. Dem Setteler Damm in westlicher Richtung folgend, über die Erpenbecker Strasse und der Ladberger Strasse hinweg bis zur Strasse am Hagen. Der Strasse am Hagen in nördlicher Richtung folgend bis zur Strasse Aldruper Damm. Dem Aldruper Damm in südwestlicher Richtung folgend bis zur Abzweigung in die Strasse Up de Au. Der Strasse Up de Au in nördlicher Richtung folgend bis zur Rethstrasse. Der Rethstrasse in nordöstlicher Richtung folgend bis zum Aldruper Mühlenbach. Dem Aldruper Mühlenbach in westlicher Richtung folgend bis zur zweiten Bachmündung, weiter in südwestlicher Richtung bis zur vierten Bachmündung. Dem Aldruper Mühlenbach in nördlicher Richtung folgend bis zur BAB 1. Der BAB 1 in nordöstlicher Richtung folgend bis zum Saerbecker Damm. Dem Saerbecker Damm in nordwestlicher Richtung folgend bis zur Wechter Strasse. Der Wechter Strasse in nordöstlicher Richtung folgend bis zum Sonnenhügeldamm. Dem Sonnenhügeldamm in westlicher Richtung folgend bis zum Arelmanns Weg. Dem Arelmanns Weg in nordöstlicher Richtung folgend bis zur Waldmannstrasse. Der Waldmannstrasse in nordwestlicher Richtung folgend bis zur Wechter Mark. Der Wechter Mark in nördlicher Richtung folgend bis zur Ibbenbürener Strasse. Die Ibbenbürener Strasse in westlicher Richtung folgend, übergehend in Wechter Strasse. Die Wechter Strasse westlich folgend bis zur Abzweigung Im Bocketal. Der Strasse Im Bocketal (K 24) in nördlicher Richtung folgend. An der Kreuzung der Strasse Im Bocketal in nordöstlicher Richtung folgend bis zum Kreisverkehr (mit L 504). Dem Kreisverkehr in nordöstlicher Richtung folgend bis zum Bach Ibbenbürener Aa. Der Ibbenbürener Aa in südöstlicher Richtung folgend bis zur Strasse Aatal. Der Strasse Aatal in nördlicher Richtung folgend bis zur BAB 30. Der BAB 30 in östlicher Richtung folgend bis zur Tecklenburger Strasse. Der Tecklenburger Strasse (L 796) in nördlicher Richtung folgend bis zur Velper Strasse. Der Velper Strasse in östlicher Richtung folgend bis zur Alstedder Strasse. Der Alstedder Strasse in nördlicher Richtung folgend bis zur Strasse Kleekamp. Dem Kleekamp in östlicher Richtung folgend bis zur ersten Abzweigung und dort dem Kleekamp in nördlicher Richtung weiter folgend. An der nächsten Abzweigung dem Kleekamp in nördlicher Richtung weiter folgend bis zur Permer Strasse. Der Permer in östlicher Richtung folgend bis zur Abzweigung Blomenkamp. Dem Blomenkamp in nördlicher Richtung folgend. An der ersten Abzweigung dem Blomenkamp in östlicher Richtung folgend bis zur nächsten Abzweigung, dann dem Blomenkamp in nördlicher Richtung weiter folgend bis zur Strasse Schafberg. Der Strasse Schafberg in westlicher Richtung folgend bis zur Abzweigung Morgensternstrasse. Der Morgensternstrasse in nördlicher Richtung folgend bis zum Mühlenweg. Dem Mühlenweg in nordwestlicher Richtung folgend bis zur Abzweigung am Stollenkamp. Der Strasse am Stollenkamp in östlicher Richtung folgend bis zur Langenbrücker Strasse. Der Langebrücker Strasse in östlicher Richtung folgend bis zur ersten Abzweigung. Der Langenbrücker Strasse in nördlicher Richtung folgend bis zum Stollenbach. Dem Stollenbach in östlicher Richtung folgend. An der ersten Bachmündung dem Stollenbach in nordöstlicher Richtung folgend bis zum Hülskrappenweg. Dem Hülskrappenweg in südlicher Richtung folgend bis zum Sennlicher Weg. Dem Sennlicher Weg in östlicher Richtung folgend, an der ersten Mündung dem Sennlicher Weg in südlicher Richtung weiter folgend bis zur Tecklenburger Strasse. Der Tecklenburger Strasse (L 584) in nordöstlicher Richtung folgend bis zum Kreisverkehr. Den Kreisverkehr an der ersten Ausfahrt in südöstlicher Richtung in die Lotter Strasse verlasse. Der Lotte Strasse folgend bis zum Bach Diekwiesengraben. Dem Bach Diekwiesengraben in östlicher Richtung folgend über die Wersener Strasse (L 597) hinweg bis zum Fluss Düte. Dem Fluss Düte in nördlicher Richtung folgend bis zur Eversburger Strasse. Der Eversburger Strasse in östlicher Richtung folgend bis zur Landesgrenze NRW / Niedersachsen bzw. zur Kreisgrenze zum Landkreis Osnabrück.

25.7.2021

Landkreis Steinfurt

An der Landesgrenze NRW / Niedersachsen, der Kreisgrenze zum Landkreis Osnabrück in Hagen a. T. W. der Sudenfelder Strasse in südlicher Richtung folgend bis zur Abzweigung Hohner Weg. Den Hohner Weg in südwestlicher Richtung folgend bis zur Abzweigung Scholbrucher Strasse. Der Scholbrucher Strasse in westlicher Richtung folgend bis zur Osnabrücker Strasse. Der Osnabrücker Strasse in nordöstlicher Richtung folgend bis Abzweigung Talstrasse, der Talstrasse in nordwestlicher Richtung folgend, am Übergang Tunnelweg der Talstrasse in nordwestlicher Richtung weiter folgend. An der T Kreuzung der Talstrasse in nördlicher Richtung weiter folgend bis zur Herkenstrasse. Der Herkenstrasse in westlicher Richtung bis zur L 589. Der Herkenstrasse (L 589) in nördlicher Richtung weiter folgend bis zur Leedener Strasse (L 589). Der Leedener Strasse in nördlicher Richtung folgend bis zur Abzweigung Dunkbachstrasse. In nördlicher Richtung der Dunkbachstrasse folgend. Der Dunkbachstrasse in nördlicher Richtung weiter folgend bis zur Grafenstrasse. Der Grafenstrasse in westlicher Richtung folgend bis zur BAB 1. Der BAB 1 in nördlicher Richtung folgend bis zur Hagelstrasse. Der Hagelstrasse (K 28) in östlicher Richtung folgend bis zur Münsterstrasse, welche im Verlauf in die Hasberger Strasse übergeht (östlicher Richtung) bis zum Abzweig Tecklenburger Strasse. Der Tecklenburger Strasse in östlicher Richtung folgend bis zum Goldbach (Kreisgrenze Landkreis Osnabrück bzw. Landesgrenze NRW / Niedersachsen).

17.7.2021 –25.7.2021

Jäsenvaltio: Ranska

Alue kattaa:

Päivämäärä, johon asti voimassa delegoidun asetuksen (EU) 2020/687 55 artiklan mukaisesti

Les communes suivantes dans le département: Landes (40)

Cauneille

Hastingues

Oeyregave

Orthevielle

Peyrehorade

Sorde-l'Abbaye

14.7.2021

Les communes suivantes dans le département: Pyrénées-Atlantiques (64)

BIDACHE ; CAME

6.7.2021 –14.7.2021

ARANCOU ; ARRAUTE-CHARRITTE ; AUTERRIVE ; BARDOS ; BERGOUEY-VIELLENAVE ; CARRESSE-CASSABER ; ESCOS ; GUICHE ; LABASTIDE-VILLEFRANCHE ; LABETS-BISCAY ; LEREN ; MASPARRAUTE ; OREGUE ; SAINT-DOS ; SAINT-PE-DE-LEREN ; SAMES

14.7.2021

Jäsenvaltio: Liettua

Alue kattaa:

Päivämäärä, johon asti voimassa delegoidun asetuksen (EU) 2020/687 55 artiklan mukaisesti

Jurbarko rajono savivaldybė - Girdžių ir Skirsnemunės seniūnijos; Šakių rajono savivaldybė - Kidulių ir Sudargo seniūnijos

9.7.2021

Jurbarko rajono savivaldybė - Jurbarkų ir Jurbarko miesto seniūnijos

19.6.2021 –9.7.2021

Jäsenvaltio: Alankomaat

Alue kattaa:

Päivämäärä, johon asti voimassa delegoidun asetuksen (EU) 2020/687 55 artiklan mukaisesti

1.

Vanaf grens provincie Zuid-Holland/ Utrecht de Rietveld (N458) volgen in oostelijke richting tot aan Zegveldseuitweg.

2.

Zegveldseuitweg volgen in noordelijke richting overgaand in Hoofdweg tot aan Milandweg.

3.

Milandweg volgen in oostelijke richting tot aan Korte Meentweg.

4.

Korte Meentweg volgen in oostelijke richting overgaand in Lange Meentweg tot aan Ingenieur Enschedeweg.

5.

Ingenieur Enschedeweg volgen in noordelijke richting tot aan Oud Huizerweg.

6.

Oud Huizerweg volgen in oostelijke richting overgaand in uitweg overgaand in Ter Aarse Zuwe tot aan Korte Zuwe.

7.

Korte Zuwe volgen in oostelijke richting overgaand in Kerklaan tot aan Julianalaan.

8.

Julianalaan volgen in zuidelijke richting tot aan Dorpsstraat.

9.

Dorpsstraat volgen in oostelijke richting tot aan Ter Aarseweg.

10.

Ter Aarseweg volgen in zuidelijke richting amsterdam Rijnkanaal overstekend tot aan Rijksstraatweg.

11.

Rijksstraatweg volgen in noordelijke richting tot aan Bloklaan.

12.

Bloklaan volgen in oostelijke richting tot aan Veendijk.

13.

Veendijk volgen in noordelijke richting tot aan Oud Loosdrechtsedijk.

14.

Oud Loosdrechtsedijk volgen in oostelijke richting tot aan Nootweg.

15.

Nootweg volgen in oostelijke richting tot aan Rading.

16.

Rading volgen in zuidelijke richting tot aan Noodweg.

17.

Noodweg volgen in zuidelijke richting tot aan Utrechtseweg.

18.

Utrechtseweg volgen in zuidelijke richting tot aan Graaf Florisweg.

19.

Graaf Florisweg volgen in oostelijke richting tot aan A27.

20.

A27 volgen in zuidelijke richting tot aan A12.

21.

A12 volgen in westelijke richting tot aan N408.

22.

N408 volgen in zuidelijke richting tot aan Zuidstedeweg.

23.

Zuidstedeweg volgen in westelijke richting overgaand in Wijkerslootweg overgaand in Weg naar de poort overgaand in Weg der verenigde naties tot aan Baronieweg.

24.

Baronieweg volgen in westelijke richting tot aan Boveneind noordzijde.

25.

Boveneind noordzijde volgen in westelijke richting overgaand in Dorp ovengaand in Boveneind Noordzijde tot aan Damweg.

26.

Damweg volgen in noordelijke richting tot aan Utrechtse straatweg.

27.

Utrechtse straatweg volgen in westelijke richting tot aan Johan Vierbergenweg.

28.

Johan Vierbergenweg volgen in noordelijke richting overgaand in Tuurluur overgaand in verlengde Tuurluur de A2 overstekend tot aan Burgermeester van Zwietenweg.

29.

Burgermeester van Zwietenweg volgen in westelijke richting tot aan Molendijk.

30.

Molendijk volgen in noordelijke richting overgaand in Grens Zuid-Holland/Utrecht (water) tot aan Rietveld.

18.7.2021

1.

Vanaf kruising Leidsestraatweg/ Gerverscop, Gerverscop volgen in noordelijke richting tot aan Rodendijk.

2.

Rodendijk volgen in noordelijke richting tot aan Laag Nieuwkoop.

3.

Laag Nieuwkoop volgen in oostelijke richting overgaand in Laag Nieuwkoopsebuurtweg tot aan Schenkeldijk.

4.

Schenkeldijk volgen in noordelijke richting tot aan Haarrijn(water).

5.

Haarrijn volgen in oostelijke richting tot aan Amsterdam Rijnkanaal.

6.

Amsterdam Rijnkanaal volgen in zuidelijke richting tot aan Zuilense Ring.

7.

Zuilense Ring volgen in westelijke richting tot aan Ruimteweg.

8.

Ruimteweg volgen in zuidelijke richting tot aan Lage Weidseslag.

9.

Lage Weidseslag volgen in zuidelijke richting overgaand in Atoomweg tot aan Plutoniumweg.

10.

Plutoniumweg volgen in westelijke richting tot aan A2.

11.

A2 volgen in zuidelijke richting tot aan A12.

12.

A12 volgen in westelijke richting tot aan Reijerscopse overgang.

13.

Reijerscopse overgang volgen in noordelijke richting overgaand in Raadhuislaan overgaand in Kerkweg tot aan Dorpsstraat.

14.

Dorpsstraat volgen in westelijke richting overgaand in Leidsestraatweg tot aan Gerverscop.

10.7.2021 –18.7.2021

Jäsenvaltio: Puola

Alue kattaa:

Päivämäärä, johon asti voimassa delegoidun asetuksen (EU) 2020/687 55 artiklan mukaisesti

W województwie mazowieckim, w powiecie żuromińskim, sierpeckim, płońskim i mławskim:

The entire administrative territory of the following municipalities (gmina): Lipowiec Koscielny, Wisniewo, Stupsk, Szydlowo, Grudusk, Regimin, Wieczfnia Koscielna, Szczutowo and Mława town.

Rest of the territory of the Rościszewo, Raciąż and Zawidz municipalities (gmina) which goes beyond the 3 km radius around the following GPS coordinates

52.891231 N, 19.884990 E

52,951 N, 19,822 E

52,905 N, 19,893 E

52.919399 N, 19.978657 E

52,898 N, 20,131 E.

Part of the territory of the Glinojeck and Ciechanów municipalities (gmina) covered by the 10 km radius centered on the following GPS coordinates

52,916 N, 20,225 E

52,936 N, 20,307 E

4.7.2021

The entire administrative territory of the following municipalities (gmina): Lubowidz, Lutocin, Kuczbork-Osada, Szrensk, Strzegowo, Radzanów, Biezun, Zuromin, Siemiątkowo and Wisniewo.

Part of the territory of the Zawidz, Raciąż and Rościszewo municipalities (gmina) covered by the 3 km radius centered on the following GPS coordinates

52.891231 N, 19.884990 E

52,951 N, 19,822 E

52,905 N, 19,893 E

52.919399 N, 19.978657 E

52,898 N, 20,131 E

19.6.2021 –4.7.2021

Część powiatu mławskiego położona w promieniu 3 km wokół ognisk o współrzędnych GPS:

53.106585 N, 20.341439 E

53.095992 N, 20.341070 E

53.100187 N, 20.357614 E

53.076395 N, 20.424769 E

53.078 N, 20.347 E

53,027 N, 20,293 E

53,082 N, 20,451 E

19.6.2021 –4.7.2021

W województwie warmińsko-mazurskim, counties Nidzica, Dzialdowo, Nowe Miasto Lubawskie, Iława:

The entire administrative territory of the following municipalities (gmina): Janowiec Koscielny, Ilowo-Osada, Kozlowo, Dzialdowo, Rybno, Grodziczno, Lidzbark, Płośnica.

Rest of the territory of the Lubawa municipality (gmina) that goes beyond the area covered by the circle of 3 km centered on the GPS coordinates 53.473889 N 19.624722 E

The territory of the Iława and Kisielice municipalities (gminas) located south of the road 16.

Rest of the territory of the Biskupiec municipality (gmina) that goes beyond the area covered by the circles of 3 km centered on the GPS coordinates 53.488611 N 19.386944 E and N: 53,439 E: 19,462

4.7.2021

W województwie warmińsko-mazurskim:

Część powiatu działdowskiego i nowomiejskiego położone w promieniu 3 km wokół ognisk o współrzędnych GPS:

N 53.348056, E 19.816944,

N 53,388 E 19,814

N 53,349 E 19,815

N 53,384 E 19,817

N 53,352 E 19,824

27.5.2021 –16.6.2021

The entire territory of the following municipalities (gminas) from Nowe Miasto Lubawskie County: Nowe Miasto Lubawskie and Kurzętnik.

Part of the territory of the Biskupiec municipality (gmina) in the nowomiejski poviat, covered by the circles of 3 km centered on the GPS coordinates N: 53,439 E: 19,462 and N53.488611 E19.386944

Part of the territory of the Lubawa municipality (gmina) in the Iławski poviat covered by the circle of 3 km centered on the GPS coordinates N53.473889 E19.624722

17.6.2021 –4.7.2021

W województwie mazowieckim oraz łódzkim, w powiatach kutnowskim, gostynińskim oraz płockim:

Części powiatów kutnowskiego, gostynińskiego oraz płockiego położone w promieniu 10 km wokół ognisk o współrzędnych GPS:

N: 52,363 E: 19,44

N: 52,377 E: 19,467

N: 52.34729 E: 19.43396

N: 52.35392 E: 19.42987

N: 52.35345 E: 19.42772

1.7.2021

Części powiatów gostynińskiego i kutnowskiego położone w promieniu 3 km wokół ogniska o współrzędnych GPS:

N: 52,363 E: 19,44

N: 52,377 E: 19,467

N: 52.34729 E: 19.43396

N: 52.35392 E: 19.42987

N: 52.35345 E: 19.42772

23.6.2021 –1.7.2021

W województwie mazowieckim, w powiecie siedleckim i sokołowskim:

Części powiatów siedleckiego i sokołowskiego położone w promieniu 10 km wokół ogniska o współrzędnych GPS: N: 52,281 E: 22,34

26.6.2021

Części powiatów siedleckiego i sokołowskiego położone w promieniu 3 km wokół ogniska o współrzędnych GPS: N: 52,281 E: 22,34

13.6.2021 –26.6.2021

W województwie mazowieckim w powiecie ciechanowskim, mławskim i przasnyskim:

Części powiatów ciechanowskiego, mławskiego i przasnyskiego położone w promieniu 10 km wokół ogniska o współrzędnych GPS: N: 52.978333 E: 20.603889

4.7.2021

Częśc powiatu ciechanowskiego położona w promieniu 3 km wokół ogniska o współrzędnych GPS: N: 52.978333 E: 20.603889

9.6.2021 –4.7.2021

W województwie mazowieckim w powiecie makowskim i przasnyskim:

Części powiatów makowskiego i przasnyskiego położone w promieniu 10 km wokół ogniska o współrzędnych GPS: N: 52.987222 E: 21.148056

29.6.2021

Częśc powiatu makowskiego położona w promieniu 3 km wokół ogniska o współrzędnych GPS: N: 52.987222 E: 21.148056

21.6.2021 –29.6.2021

W województwie mazowieckim w powiecie siedleckim, węgrowskim i sokołowskim oraz miasto Siedlce:

Części powiatów siedleckiego, węgrowskiego, sokołowskiego i miasto Siedlce położone w promieniu 10 km wokół ogniska o współrzędnych GPS: N: 52.213816 E: 22.198984

3.7.2021

Części powiatów siedleckiego położone w promieniu 3 km wokół ogniska o współrzędnych GPS: N: 52.213816 E: 22.198984

17.6.2021 –3.7.2021

W województwie małpoloskim w powiecie gorlickim i nowosądeckim:

Części powiatów gorlickiego i nowosądeckiego położone w promieniu 10 km wokół ogniska o współrzędnych GPS: 49.583611 N 21.110556 E

23.7.2021

Częśc powiatu gorlickiego położona w promieniu 3 km wokół ogniska o współrzędnych GPS: 49.583611 N 21.110556 E

15.7.2021 –23.7.2021