13.10.2020   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 334/2


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2020/1470,

annettu 12 päivänä lokakuuta 2020,

tavaroiden ulkomaankauppaa koskevien Euroopan tilastojen maa- ja alueluokituksesta ja muiden yritystilastojen maantieteellisestä jaottelusta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2019/2152 (1) ja erityisesti sen 7 artiklan 1 kohdan d alakohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Asetuksen (EU) 2019/2152 liitteessä I lueteltujen yksityiskohtaisten aiheiden osalta jäsenvaltioiden on laadittava kunkin yksityiskohtaisen aiheen kannalta merkitykselliset tiedot. Komission olisi täsmennettävä luokitukset (mukaan lukien tuote-, maa- ja alueluokitukset sekä kauppatapahtuman luonnetta koskevat luettelot) ja jaottelut.

(2)

Maiden ja alueiden kirjaintunnusten olisi perustuttava voimassa olevaan ISO 3166 alpha 2 -standardiin sikäli kuin kyseinen standardi on unionin lainsäädännön vaatimusten ja unionin tilastollisten vaatimusten mukainen.

(3)

Muiden Euroopan yritystilastojen kuin tavaroiden ulkomaankauppaa koskevien Euroopan tilastojen maantieteellinen jaottelu voi olla vähemmän yksityiskohtainen ja sisältää pieniä eroja tavaroiden ulkomaankauppaa koskevien Euroopan tilastojen maa- ja alueluokitukseen verrattuna.

(4)

Koska asetuksella (EU) 2019/2152 kumotaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 471/2009 (2), tällä asetuksella olisi korvattava komission asetus (EU) N:o 1106/2012 (3).

(5)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan tilastojärjestelmää käsittelevän komitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Tammikuun 1 päivästä 2021 voimassa oleva tavaroiden ulkomaankauppaa koskevien Euroopan tilastojen maa- ja alueluokitus esitetään liitteessä I.

2 artikla

Muiden Euroopan yritystilastojen kuin tavaroiden ulkomaankauppaa koskevien Euroopan tilastojen osalta vaadittavat maantieteelliset jaottelut esitetään liitteessä II.

3 artikla

Kumotaan asetus (EU) N:o 1106/2012 1 päivästä tammikuuta 2021.

4 artikla

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2021.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 12 päivänä lokakuuta 2020.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Ursula VON DER LEYEN


(1)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/2152, annettu 27 päivänä marraskuuta 2019, Euroopan yritystilastoista ja kymmenen säädöksen kumoamisesta yritystilastojen alalla (EUVL L 327, 17.12.2019, s. 1).

(2)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 471/2009, annettu 6 päivänä toukokuuta 2009, kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevista yhteisön tilastoista ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1172/95 kumoamisesta (EUVL L 152, 16.6.2009, s. 23).

(3)  Komission asetus (EU) N:o 1106/2012, annettu 27 päivänä marraskuuta 2012, kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevista yhteisön tilastoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 471/2009 täytäntöönpanosta maa- ja alueluokituksen ajan tasalle saattamisen osalta (EUVL L 328, 28.11.2012, s. 7).


LIITE I

TAVAROIDEN ULKOMAANKAUPPAA KOSKEVIEN EUROOPAN TILASTOJEN MAA- JA ALUELUOKITUS

(1 päivästä tammikuuta 2021 voimassa oleva versio)

Koodi

Maan/alueen nimi

Kuvaus

AD

Andorra

 

AE

Yhdistyneet arabiemiirikunnat

Abu Dhabi, Ajman, Dubai, Fujaira, Ras al Khaima, Sharja ja Umm al-Qaiwain

AF

Afganistan

 

AG

Antigua ja Barbuda

 

AI

Anguilla

 

AL

Albania

 

AM

Armenia

 

AO

Angola

mukaan lukien Cabinda

AQ

Antarktis

alueet kuudennestakymmenennestä eteläisestä leveysasteesta etelään, lukuun ottamatta Ranskan eteläisiä alueita (TF), Bouvet’nsaarta (BV), Etelä-Georgiaa ja Eteläisiä Sandwichsaaria (GS)

AR

Argentiina

 

AS

Amerikan Samoa

 

AT

Itävalta

 

AU

Australia

 

AW

Aruba

 

AZ

Azerbaidžan

 

BA

Bosnia ja Hertsegovina

 

BB

Barbados

 

BD

Bangladesh

 

BE

Belgia

 

BF

Burkina Faso

 

BG

Bulgaria

 

BH

Bahrain

 

BI

Burundi

 

BJ

Benin

 

BL

Saint-Barthélemy

 

BM

Bermuda

 

BN

Brunei Darussalamin valtio

yleisesti käytetty nimi: Brunei

BO

Bolivian monikansainen valtio

yleisesti käytetty nimi: Bolivia

BQ

Bonaire, Sint Eustatius ja Saba

 

BR

Brasilia

 

BS

Bahama

 

BT

Bhutan

 

BV

Bouvet’nsaari

 

BW

Botswana

 

BY

Valko-Venäjä

 

BZ

Belize

 

CA

Kanada

 

CC

Kookossaaret (tai Keelingsaaret)

 

CD

Kongon demokraattinen tasavalta

entinen Zaire

CF

Keski-Afrikan tasavalta

 

CG

Kongo

 

CH

Sveitsi

Mukaan luettuna Saksaan kuuluva Büsingenin alue

CI

Norsunluurannikko

 

CK

Cookinsaaret

 

CL

Chile

 

CM

Kamerun

 

CN

Kiina

 

CO

Kolumbia

 

CR

Costa Rica

 

CU

Kuuba

 

CV

Kap Verde

 

CW

Curaçao

 

CX

Joulusaari

 

CY

Kypros

 

CZ

Tšekki

 

DE

Saksa

mukaan lukien Helgoland; lukuun ottamatta Büsingenin aluetta

DJ

Djibouti

 

DK

Tanska

 

DM

Dominica

 

DO

Dominikaaninen tasavalta

 

DZ

Algeria

 

EC

Ecuador

mukaan lukien Galapagossaaret

EE

Viro

 

EG

Egypti

 

EH

Länsi-Sahara

 

ER

Eritrea

 

ES

Espanja

mukaan lukien Baleaarit ja Kanariansaaret; lukuun ottamatta Ceutaa (XC) ja Melillaa (XL)

ET

Etiopia

 

FI

Suomi

mukaan lukien Ahvenanmaa

FJ

Fidži

 

FK

Falklandinsaaret

 

FM

Mikronesian liittovaltio

Chuuk, Kosrae, Pohnpei ja Yap

FO

Färsaaret

 

FR

Ranska

mukaan lukien Monaco ja Ranskan merentakaiset departementit (Guadeloupe, Martinique, Mayotte, Ranskan Guayana ja Réunion) ja Saint-Martinin ranskalainen pohjoisosa

GA

Gabon

 

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

Iso-Britannia, Pohjois-Irlanti, Kanaalisaaret ja Mansaari

GD

Grenada

mukaan lukien Etelä-Grenadiinit

GE

Georgia

 

GH

Ghana

 

GI

Gibraltar

 

GL

Grönlanti

 

GM

Gambia

 

GN

Guinea

 

GQ

Päiväntasaajan Guinea

 

GR

Kreikka

 

GS

Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret

 

GT

Guatemala

 

GU

Guam

 

GW

Guinea-Bissau

 

GY

Guyana

 

HK

Hongkong

Kiinan kansantasavallan erityishallintoalue Hongkong

HM

Heard ja McDonaldinsaaret

 

HN

Honduras

mukaan lukien Islas del Cisne

HR

Kroatia

 

HT

Haiti

 

HU

Unkari

 

ID

Indonesia

 

IE

Irlanti

 

IL

Israel

 

IN

Intia

 

IO

Brittiläinen Intian valtameren alue

Chagossaaret

IQ

Irak

 

IR

Iranin islamilainen tasavalta

 

IS

Islanti

 

IT

Italia

mukaan lukien Livigno ja Campione d’Italian kunta

JM

Jamaika

 

JO

Jordania

 

JP

Japani

 

KE

Kenia

 

KG

Kirgisia

 

KH

Kambodža

 

KI

Kiribati

 

KM

Komorit

Anjouan, Grande Comore ja Mohéli

KN

St Kitts ja Nevis

 

KP

Korean demokraattinen kansantasavalta

yleisesti käytetty nimi: Pohjois-Korea

KR

Korean tasavalta

yleisesti käytetty nimi: Etelä-Korea

KW

Kuwait

 

KY

Caymansaaret

 

KZ

Kazakstan

 

LA

Laosin demokraattinen kansantasavalta

yleisesti käytetty nimi: Laos

LB

Libanon

 

LC

Saint Lucia

 

LI

Liechtenstein

 

LK

Sri Lanka

 

LR

Liberia

 

LS

Lesotho

 

LT

Liettua

 

LU

Luxemburg

 

LV

Latvia

 

LY

Libya

 

MA

Marokko

 

MD

Moldovan tasavalta

 

ME

Montenegro

 

MG

Madagaskar

 

MH

Marshallinsaaret

 

MK

Pohjois-Makedonia

 

ML

Mali

 

MM

Myanmar/Burma

 

MN

Mongolia

 

MO

Macao

Kiinan kansantasavallan erityishallintoalue Macao

MP

Pohjois-Mariaanit

 

MR

Mauritania

 

MS

Montserrat

 

MT

Malta

mukaan lukien Gozo ja Comino

MU

Mauritius

Mauritius, Rodrigues-, Agalega- ja Cargados Carajos Shoals -saaret (Saint Brandonin saaret)

MV

Malediivit

 

MW

Malawi

 

MX

Meksiko

 

MY

Malesia

Malesian niemimaa ja Itä-Malesia (Labuan, Sabah ja Sarawak)

MZ

Mosambik

 

NA

Namibia

 

NC

Uusi-Kaledonia

mukaan lukien Loyautésaaret (Lifou, Maré ja Ouvéa)

NE

Niger

 

NF

Norfolkinsaari

 

NG

Nigeria

 

NI

Nicaragua

mukaan lukien Islas del Maíz

NL

Alankomaat

 

NO

Norja

mukaan lukien Huippuvuorten saaristo ja Jan Mayen -saari

NP

Nepal

 

NR

Nauru

 

NU

Niue

 

NZ

Uusi-Seelanti

lukuun ottamatta Rossin aluetta (Etelämanner)

OM

Oman

 

PA

Panama

mukaan lukien entinen kanavavyöhyke

PE

Peru

 

PF

Ranskan Polynesia

Marqesassaaret, Seurasaaret (mukaan lukien Tahiti), Tuamotu-, Gambier- ja Australsaaret

PG

Papua-Uusi-Guinea

Uuden-Guinean itäinen osa; Bismarckin saaristo (mukaan lukien Uusi-Britannia, Uusi-Irlanti, Lavongai (New Hanover) ja Amiraliteettisaaret); Pohjoiset Salomonsaaret (Bougainville ja Buka); Trobriand-, Woodlark- ja Entrecasteauxsaaret sekä Louisiadesaaristo

PH

Filippiinit

 

PK

Pakistan

 

PL

Puola

 

PM

Saint-Pierre ja Miquelon

 

PN

Pitcairn

mukaan lukien Ducie-, Henderson- ja Oenosaaret

PS

Miehitetyt palestiinalaisalueet

Länsiranta (mukaan lukien Itä-Jerusalem) ja Gaza

PT

Portugali

mukaan lukien Azorit ja Madeiran saaristo

PW

Palau

 

PY

Paraguay

 

QA

Qatar

 

RO

Romania

 

RU

Venäjän federaatio

yleisesti käytetty nimi: Venäjä

RW

Ruanda

 

SA

Saudi-Arabia

 

SB

Salomonsaaret

 

SC

Seychellit

Mahé-, Praslin-, La Digue-, Frégate ja Silhouettesaaret; Amirantit (mukaan lukien Desroches-, Alphonse-, Plate- ja Coëtivysaaret); Farquharsaaret (mukaan lukien Providence); Aldabra- ja Cosmoledosaaret

SD

Sudan

 

SE

Ruotsi

 

SG

Singapore

 

SH

Saint Helena, Ascension ja Tristan da Cunha

 

SI

Slovenia

 

SK

Slovakia

 

SL

Sierra Leone

 

SM

San Marino

 

SN

Senegal

 

SO

Somalia

 

SR

Suriname

 

SS

Etelä-Sudan

 

ST

São Tomé ja Príncipe

 

SV

El Salvador

 

SX

Sint Maarten (Alankomaiden osa)

Saint-Martinin saari on jaettu Ranskan pohjoiseen osaan ja Alankomaiden eteläiseen osaan.

SY

Syyrian arabitasavalta

yleisesti käytetty nimi: Syyria

SZ

Eswatini

entinen Swazimaa

TC

Turks- ja Caicossaaret

 

TD

Tšad

 

TF

Ranskan eteläiset alueet

mukaan lukien Kerguelensaaret, Amsterdaminsaaret, Saint-Paulinsaari, Crozetsaaristo ja Ranskan Intian valtameren erillissaaret, jotka muodostuvat seuraavista saarista: Bassas da India, Europa, Gloriosonsaaret, Juan de Nova ja Tromelin

TG

Togo

 

TH

Thaimaa

 

TJ

Tadžikistan

 

TK

Tokelau

 

TL

Itä-Timor

 

TM

Turkmenistan

 

TN

Tunisia

 

TO

Tonga

 

TR

Turkki

 

TT

Trinidad ja Tobago

 

TV

Tuvalu

 

TW

Taiwan

Taiwanin, Penghun, Kinmenin ja Matsun erillinen tullialue

TZ

Tansanian yhdistynyt tasavalta

Pemba, Sansibar ja Tanganjika

UA

Ukraina

 

UG

Uganda

 

UM

Yhdysvaltain pienet erillissaaret

Baker-, Howland- ja Jarvissaaret, Johnstonin atolli, Kingmanin riutta, Midwaysaari, Navassasaari, Palmyran atolli ja Wakesaari

US

Yhdysvallat

mukaan lukien Puerto Rico

UY

Uruguay

 

UZ

Uzbekistan

 

VA

Pyhä istuin

Vatikaanivaltio

VC

Saint Vincent ja Grenadiinit

 

VE

Venezuelan bolivariaaninen tasavalta

yleisesti käytetty nimi: Venezuela

VG

Brittiläiset Neitsytsaaret

 

VI

Yhdysvaltain Neitsytsaaret

 

VN

Vietnam

 

VU

Vanuatu

 

WF

Wallis ja Futuna

mukaan lukien Alofisaari

WS

Samoa

entinen Länsi-Samoa

XC

Ceuta

 

XK

Kosovo

Tämä nimitys ei vaikuta asemaa koskeviin kantoihin, ja se on YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1244/1999 ja Kansainvälisen tuomioistuimen Kosovon itsenäisyysjulistuksesta antaman lausunnon mukainen

XL

Melilla

mukaan lukien Peñón de Vélez de la Gomera, Peñón de Alhucemas ja Chafarinassaaret

XS

Serbia

 

YE

Jemen

entiset Pohjois-Jemen ja Etelä-Jemen

ZA

Etelä-Afrikka

 

ZM

Sambia

 

ZW

Zimbabwe

 


MUUTA

Koodi

Teksti

Kuvaus

EU

Euroopan unioni

Koodi on varattu tavaroiden alkuperän ilmoittamiseen asiaankuuluvissa unionin säännöksissä asetettujen edellytysten mukaisesti unionin ulkoisessa kaupassa. Koodia ei käytetä tilastointitarkoituksiin.

XI

Yhdistynyt kuningaskunta (Pohjois-Irlanti)

Koodi, jota käytetään, jos Yhdistyneen kuningaskunnan (Pohjois-Irlannin) osalta on tehtävä erottelu asiaa koskevissa unionin säännöksissä asetettujen edellytysten mukaisesti.

XU

Yhdistynyt kuningaskunta (lukuun ottamatta Pohjois-Irlantia)

Koodi, jota käytetään, jos Yhdistyneen kuningaskunnan (lukuun ottamatta Pohjois-Irlantia) osalta on tehtävä erottelu asiaa koskevissa unionin säännöksissä asetettujen edellytysten mukaisesti.

QP

Avomeri

Aluevesien ulkopuolella oleva merialue

QQ

Alusten elintarvike- ja polttoainevarastot

Laivoihin ja ilma-aluksiin tapahtuvien toimitusten koodi

tai

 

 

QR

Alusten elintarvike- ja polttoainevarastot unionin sisäisessä kaupassa

Laivoihin ja ilma-aluksiin tapahtuvien toimitusten koodi

QS

Alusten elintarvike- ja polttoainevarastot unionin ulkoisessa kaupassa

Laivoihin ja ilma-aluksiin tapahtuvien toimitusten koodi

QU

Määrittelemättömät maat ja alueet

 

tai

 

 

QV

Maat ja alueet, joita ei ole määritelty unionin sisäisessä kaupassa

 

QW

Maat ja alueet, joita ei ole määritelty unionin ulkoisessa kaupassa

 

QX

Maat ja alueet, joita ei täsmennetä kaupallisista tai sotilaallisista syistä

 

tai

 

 

QY

Maat ja alueet, joita ei täsmennetä kaupallisista tai sotilaallisista syistä unionin sisäisessä kaupassa

 

QZ

Maat ja alueet, joita ei täsmennetä kaupallisista tai sotilaallisista syistä unionin ulkoisessa kaupassa

 


LIITE II

MAANTIETEELLISET JAOTTELUT MUITA EUROOPAN YRITYSTILASTOJA KUIN TAVAROIDEN ULKOMAANKAUPPAA KOSKEVIA TILASTOJA VARTEN

 

GEO, taso 1

GEO, taso 2

GEO, taso 3

GEO, taso 4

GEO, taso 5

GEO, taso 6

 

Ulkomaisessa määräysvallassa olevat yritykset

Ulkomailla olevat yritykset, joiden perimmäiset omistajatahot ovat raportoivan maan institutionaalisia yksiköitä

Ulkomaisessa määräysvallassa olevat yritykset ja ulkomailla olevat yritykset, joiden perimmäiset omistajatahot ovat raportoivan maan institutionaalisia yksiköitä

Palveluiden ulkomaankauppa

Palveluiden ulkomaankauppa

Palveluiden ulkomaankauppa

ULKOMAAT

x

x

x

x

x

x

EUROOPPA

 

 

 

 

x

x

Belgia

x

x

x

 

x

x

Bulgaria

x

x

x

x

x

x

Tšekki

x

x

x

x

x

x

Tanska

x

x

x

x

x

x

Saksa

x

x

x

 

x

x

Viro

x

x

x

 

x

x

Irlanti

x

x

x

 

x

x

Kreikka

x

x

x

 

x

x

Espanja, mukaan lukien Ceuta ja Melilla

x

x

x

 

x

x

Ranska, mukaan lukien Mayotte, Saint Pierre ja Miquelon ja Saint Barthélemy

x

x

x

 

x

x

Kroatia

x

x

x

x

x

x

Italia

x

x

x

 

x

x

Kypros

x

x

x

 

x

x

Latvia

x

x

x

 

x

x

Liettua

x

x

x

 

x

x

Luxemburg

x

x

x

 

x

x

Unkari

x

x

x

x

x

x

Malta

x

x

x

 

x

x

Alankomaat

x

x

x

 

x

x

Itävalta

x

x

x

 

x

x

Puola

x

x

x

x

x

x

Portugali

x

x

x

 

x

x

Romania

x

x

x

x

x

x

Slovenia

x

x

x

 

x

x

Slovakia

x

x

x

 

x

x

Suomi

x

x

x

 

x

x

Ruotsi

x

x

x

x

x

x

Islanti

x

x

x

 

x

x

Liechtenstein

x

x

x

 

x

x

Norja

x

x

x

 

x

x

Sveitsi

x

x

x

x

x

x

MUUT EUROOPAN MAAT (lukuun ottamatta Islantia, Liechtensteinia, Norjaa ja Sveitsiä)

 

 

 

 

x

x

Albania

 

 

x

 

 

x

Andorra

 

 

x

 

 

x

Valko-Venäjä

 

 

x

 

 

x

Bosnia ja Hertsegovina

 

 

x

 

 

x

Färsaaret

 

 

x

 

 

x

Gibraltar

 

 

x

 

 

x

Guernsey

 

 

x

 

 

x

Pyhä istuin

 

 

x

 

 

x

Mansaari

 

 

x

 

 

x

Jersey

 

 

x

 

 

x

Pohjois-Makedonia

 

 

x

 

 

x

Moldovan tasavalta

 

 

x

 

 

x

Montenegro

 

 

x

 

 

x

Venäjän federaatio

x

x

x

x

x

x

Serbia

 

 

x

 

 

x

San Marino

 

 

x

 

 

x

Turkki

x

x

x

 

x

x

Ukraina

 

 

x

 

 

x

Yhdistynyt kuningaskunta, lukuun ottamatta Kanaalisaaria ja Mansaarta

x

x

x

x

x

x

AFRIKKA

 

 

 

 

x

x

POHJOIS-AFRIKKA

 

 

 

 

x

x

Algeria

 

 

x

 

 

x

Egypti

 

x

x

 

x

x

Libya

 

 

x

 

 

x

Marokko

 

x

x

 

x

x

Tunisia

 

 

x

 

 

x

MUUT AFRIKAN MAAT

 

 

 

 

x

x

Angola

 

 

x

 

 

x

Benin

 

 

x

 

 

x

Botswana

 

 

x

 

 

x

Brittiläinen Intian valtameren alue

 

 

x

 

 

x

Burkina Faso

 

 

x

 

 

x

Burundi

 

 

x

 

 

x

Kamerun

 

 

x

 

 

x

Kap Verde

 

 

x

 

 

x

Keski-Afrikan tasavalta

 

 

x

 

 

x

Tšad

 

 

x

 

 

x

Komorit

 

 

x

 

 

x

Kongo

 

 

x

 

 

x

Norsunluurannikko

 

 

x

 

 

x

Kongon demokraattinen tasavalta

 

 

x

 

 

x

Djibouti

 

 

x

 

 

x

Päiväntasaajan Guinea

 

 

x

 

 

x

Eritrea

 

 

x

 

 

x

Eswatini

 

 

x

 

 

x

Etiopia

 

 

x

 

 

x

Gabon

 

 

x

 

 

x

Gambia

 

 

x

 

 

x

Ghana

 

 

x

 

 

x

Guinea

 

 

x

 

 

x

Guinea-Bissau

 

 

x

 

 

x

Kenia

 

 

x

 

 

x

Lesotho

 

 

x

 

 

x

Liberia

 

 

x

 

 

x

Madagaskar

 

 

x

 

 

x

Malawi

 

 

x

 

 

x

Mali

 

 

x

 

 

x

Mauritania

 

 

x

 

 

x

Mauritius

 

 

x

 

 

x

Mosambik

 

 

x

 

 

x

Namibia

 

 

x

 

 

x

Niger

 

 

x

 

 

x

Nigeria

 

x

x

 

x

x

Etelä-Afrikka

 

x

x

 

x

x

Ruanda

 

 

x

 

 

x

Saint Helena, Ascension ja Tristan da Cunha

 

 

x

 

 

x

São Tomé ja Príncipe

 

 

x

 

 

x

Senegal

 

 

x

 

 

x

Seychellit

 

 

x

 

 

x

Sierra Leone

 

 

x

 

 

x

Somalia

 

 

x

 

 

x

Sudan

 

 

x

 

 

x

Etelä-Sudan

 

 

x

 

 

x

Tansanian yhdistynyt tasavalta

 

 

x

 

 

x

Togo

 

 

x

 

 

x

Uganda

 

 

x

 

 

x

Sambia

 

 

x

 

 

x

Zimbabwe

 

 

x

 

 

x

AMERIKKA

 

 

 

 

x

x

POHJOIS-AMERIKAN MAAT

 

 

 

 

x

x

Kanada

x

x

x

x

x

x

Grönlanti

 

 

x

 

 

x

Yhdysvallat

x

x

x

x

x

x

KESKI-AMERIKAN MAAT

 

 

 

 

x

x

Anguilla

 

 

x

 

 

x

Antigua ja Barbuda

 

 

x

 

 

x

Aruba

 

 

x

 

 

x

Bahama

 

 

x

 

 

x

Barbados

 

 

x

 

 

x

Belize

 

 

x

 

 

x

Bermuda

 

 

x

 

 

x

Bonaire, Sint Eustatius ja Saba

 

 

x

 

 

x

Brittiläiset Neitsytsaaret

 

 

x

 

 

x

Caymansaaret

 

 

x

 

 

x

Costa Rica

 

 

x

 

 

x

Kuuba

 

 

x

 

 

x

Curaçao

 

 

x

 

 

x

Dominica

 

 

x

 

 

x

Dominikaaninen tasavalta

 

 

x

 

 

x

El Salvador

 

 

x

 

 

x

Grenada

 

 

x

 

 

x

Guatemala

 

 

x

 

 

x

Haiti

 

 

x

 

 

x

Honduras

 

 

x

 

 

x

Jamaika

 

 

x

 

 

x

Meksiko

 

x

x

 

x

x

Montserrat

 

 

x

 

 

x

Nicaragua

 

 

x

 

 

x

Panama

 

 

x

 

 

x

St Kitts ja Nevis

 

 

x

 

 

x

Saint Lucia

 

 

x

 

 

x

Sint Maarten (Alankomaiden osa)

 

 

x

 

 

x

Saint Vincent ja Grenadiinit

 

 

x

 

 

x

Trinidad ja Tobago

 

 

x

 

 

x

Turks- ja Caicossaaret

 

 

x

 

 

x

Yhdysvaltain Neitsytsaaret

 

 

x

 

 

x

ETELÄ-AMERIKAN MAAT

 

 

 

 

x

x

Argentiina

 

x

x

 

x

x

Bolivia

 

 

x

 

 

x

Brasilia

 

x

x

x

x

x

Chile

 

x

x

 

x

x

Kolumbia

 

 

x

 

 

x

Ecuador

 

 

x

 

 

x

Falklandinsaaret

 

 

x

 

 

x

Guyana

 

 

x

 

 

x

Paraguay

 

 

x

 

 

x

Peru

 

 

x

 

 

x

Suriname

 

 

x

 

 

x

Uruguay

 

x

x

 

x

x

Venezuela

 

x

x

 

x

x

AASIA

 

 

 

 

x

x

LÄHI-IDÄN MAAT

 

 

 

 

x

x

PERSIANLAHDEN ARABIAN NIEMIMAAN MAAT

 

 

 

 

x

x

Bahrain

 

 

x

 

 

x

Irak

 

 

x

 

 

x

Kuwait

 

 

x

 

 

x

Oman

 

 

x

 

 

x

Qatar

 

 

x

 

 

x

Saudi-Arabia

 

 

x

 

 

x

Yhdistyneet arabiemiirikunnat

 

 

x

 

 

x

Jemen

 

 

x

 

 

x

MUUT LÄHI-IDÄN MAAT

 

 

 

 

x

x

Armenia

 

 

x

 

 

x

Azerbaidžan

 

 

x

 

 

x

Georgia

 

 

x

 

 

x

Israel

x

x

x

 

 

x

Jordania

 

 

x

 

 

x

Libanon

 

 

x

 

 

x

Palestiinalaisalue, miehitetty

 

 

x

 

 

x

Syyrian arabitasavalta

 

 

x

 

 

x

MUUT AASIAN MAAT

 

 

 

 

x

x

Afganistan

 

 

x

 

 

x

Bangladesh

 

 

x

 

 

x

Bhutan

 

 

x

 

 

x

Brunei Darussalamin valtio

 

 

x

 

 

x

Myanmar/Burma

 

 

x

 

 

x

Kambodža

 

 

x

 

 

x

Kiina

x

x

x

x

x

x

Hongkong

x

x

x

x

x

x

Intia

 

x

x

x

x

x

Indonesia

 

x

x

 

x

x

Iranin islamilainen tasavalta

 

 

x

 

 

x

Japani

x

x

x

x

x

x

Kazakstan

 

 

x

 

 

x

Kirgisia

 

 

x

 

 

x

Laosin demokraattinen kansantasavalta

 

 

x

 

 

x

Macao

 

 

x

 

 

x

Malesia

 

x

x

 

x

x

Malediivit

 

 

x

 

 

x

Mongolia

 

 

x

 

 

x

Nepal

 

 

x

 

 

x

Korean demokraattinen kansantasavalta

 

 

x

 

 

x

Pakistan

 

 

x

 

 

x

Filippiinit

 

x

x

 

x

x

Singapore

 

x

x

 

x

x

Etelä-Korea

 

x

x

 

x

x

Sri Lanka

 

 

x

 

 

x

Taiwan

 

x

x

 

x

x

Tadžikistan

 

 

x

 

 

x

Thaimaa

 

x

x

 

x

x

Itä-Timor

 

 

x

 

 

x

Turkmenistan

 

 

x

 

 

x

Uzbekistan

 

 

x

 

 

x

Vietnam

 

 

x

 

 

x

OSEANIA JA NAPA-ALUEET

 

 

 

 

x

x

Amerikan Samoa

 

 

x

 

 

x

Guam

 

 

x

 

 

x

Yhdysvaltain pienet erillissaaret

 

 

x

 

 

x

Australia

x

x

x

 

x

x

Kookossaaret

 

 

x

 

 

x

Joulusaari

 

 

x

 

 

x

Heard ja McDonaldinsaaret

 

 

x

 

 

x

Norfolkinsaari

 

 

x

 

 

x

Fidži

 

 

x

 

 

x

Ranskan Polynesia

 

 

x

 

 

x

Kiribati

 

 

x

 

 

x

Marshallinsaaret

 

 

x

 

 

x

Mikronesian liittovaltio

 

 

x

 

 

x

Nauru

 

 

x

 

 

x

Uusi-Kaledonia

 

 

x

 

 

x

Uusi-Seelanti

x

x

x

 

x

x

Cookinsaaret

 

 

x

 

 

x

Niue

 

 

x

 

 

x

Tokelau

 

 

x

 

 

x

Pohjois-Mariaanit

 

 

x

 

 

x

Palau

 

 

x

 

 

x

Papua-Uusi-Guinea

 

 

x

 

 

x

Pitcairn

 

 

x

 

 

x

Antarktis

 

 

x

 

 

x

Bouvet’nsaari

 

 

x

 

 

x

Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret

 

 

x

 

 

x

Ranskan eteläiset alueet

 

 

x

 

 

x

Salomonsaaret

 

 

x

 

 

x

Tonga

 

 

x

 

 

x

Tuvalu

 

 

x

 

 

x

Vanuatu

 

 

x

 

 

x

Samoa

 

 

x

 

 

x

Wallis ja Futuna

 

 

x

 

 

x

UNIONIN MAAT

x

x

x

x

x

x

UNIONIIN KUULUMATTOMAT MAAT

x

x

x

x

x

x

Euroalueen maat

 

 

 

x

x

x

Euroalueen ulkopuoliset maat

 

 

 

x

x

x

Unionin toimielimet (pl. EKP)

 

 

 

x

x

x

Euroopan investointipankki

 

 

 

x

x

x

Euroopan keskuspankki (EKP)

 

 

 

 

x

x

UNIONIN MAAT, ERITTELEMÄTTÖMÄT

 

 

 

 

x

x

UCI:den määräysvalta jaettu tasan useamman kuin yhden jäsenvaltion kesken

x

x

x

 

 

 

UNIONIIN KUULUMATTOMAT MAAT, ERITTELEMÄTTÖMÄT

x

x

x

 

x

x

Offshore-rahoituskeskukset

x

x

x

x

x

x

Kansainväliset järjestöt (pl. unionin toimielimet)

 

 

 

x

x

x

Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF)

 

 

 

x

x

x