24.6.2019   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 167/64


EUROOPAN KESKUSPANKIN SUUNTAVIIVAT (EU) 2019/1032,

annettu 10 päivänä toukokuuta 2019,

eurojärjestelmän rahapolitiikan kehyksen täytäntöönpanosta annettujen suuntaviivojen (EU) 2015/510 muuttamisesta (EKP/2019/11)

EUROOPAN KESKUSPANKIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 127 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan,

ottaa huomioon Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön ja erityisesti sen 3.1 artiklan ensimmäisen luetelmakohdan ja 9.2, 12.1, 14.3 ja 18.2 artiklan sekä 20 artiklan ensimmäisen kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Yhteisen rahapolitiikan saavuttaminen edellyttää niiden keinojen, välineiden ja menettelyiden määrittelyä, joita eurojärjestelmä käyttää pannakseen rahapolitiikan yhdenmukaisesti täytäntöön kaikissa jäsenvaltioissa, joiden rahayksikkö on euro.

(2)

Euroopan keskuspankin suuntaviivoja (EU) 2015/510 (EKP/2014/60) (1) olisi muutettava rahapoliittisten operaatioiden tiettyihin osatekijöihin liittyvien tarpeellisten teknisten ja toimituksellisten mukautusten sisällyttämiseksi niihin.

(3)

Eurojärjestelmän vakuuskehikon läpinäkyvyyden vahvistamiseksi olisi edelleen selkiytettävä velkainstrumenttien liikkeeseenlaskijoina tai takaajina toimivien valtiosidonnaisten laitosten määritelmää.

(4)

Joulukuun 12 päivänä 2017 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2017/2402 (2) vahvistetaan arvopaperistamista koskeva kehys ja luodaan yksinkertaista, läpinäkyvää ja standardoitua arvopaperistamista koskeva säännöstö. Eurojärjestelmän vakuuskehikkoa olisi muutettava seuraavien merkityksellisten seikkojen huomioonottamiseksi: a) edellä mainitussa asetuksessa säädetyt arvopaperistettujen vastuiden luottoluokituksia ja kehitystä koskevat julkistamisvaatimukset, ja b) edellä mainitussa asetuksessa vahvistetut säännökset arvopaperistamisrekistereiden rekisteröinnistä Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisessa.

(5)

Eurojärjestelmä ottaa luottokelpoisuuden arviointijärjestelmien tuottamaa tietoa huomioon arvioidessaan luotto-operaatioissa vakuudeksi annettujen omaisuuserien luottokelpoisuutta. Tässä yhteydessä olisi lopetettava kolmansien osapuolten luottoluokitusvälinepalvelujen tuottajien käyttö hyväksyttynä luottokelpoisuuden arviointilähteenä eurojärjestelmän vakuuskehikon yksinkertaistamiseksi ja ulkopuolisten luottoluokitusten käytön vähentämiseksi eurojärjestelmässä.

(6)

Eurojärjestelmä hyväksyy vakuudeksi tiettyjä kansainvälisten kehityspankkien ja kansainvälisten organisaatioiden liikkeeseen laskemia tai takaamia jälkimarkkinakelpoisia velkainstrumentteja. Eurojärjestelmän vakuuskehikon yksinkertaistamiseksi olisi yhdenmukaistettava kriteereitä, joiden perusteella yhteisöjä tunnustetaan kansainvälisiksi kehityspankeiksi tai kansainvälisiksi organisaatioiksi.

(7)

Eurojärjestelmä hyväksyy vakuudeksi tiettyjä lainasaamisia. Tällaisia lainasaamisia koskevia kelpoisuusvaatimuksia olisi muutettava eurojärjestelmän vakuuskehikon yksinkertaistamiseksi sekä sen johdonmukaisuuden varmistamiseksi. Erityisesti eurojärjestelmä ei enää jatkossa erittele vaihtuvakorkoisia lainasaamisia, joissa on korkokatto tai korkolattia, sen mukaan, onko korkokatto tai korkolattia otettu käyttöön liikkeeseenlaskun yhteydessä vai sen jälkeen. Vastaavasti eurojärjestelmä ei jatkossa erittele valtion liikkeeseen laskemien viitekoroltaan velkakirjojen tuottoon sidottuja vaihtuvakorkoisia lainasaamisia näiden velkakirjojen maturiteetin mukaan. Lisäksi olisi selkiytettävä, että lainasaamiset eivät ole vakuuskelpoisia, jos niiden viimeisin kassavirta oli negatiivinen. Lainasaamisten vakuuskäytön yhdenmukaistamiseksi eurojärjestelmän luotto-operaatioissa kotimaisten lainasaamisten vakuuskelpoisuuteen olisi lisäksi sovellettava vähimmäiskokovaatimusta.

(8)

Kaikkiin eurojärjestelmän luotto-operaatioissa vakuuskelpoisiin omaisuuseriin sovelletaan arvostussääntöjä ja erityisiä riskienhallintamenetelmiä eurojärjestelmän suojaamiseksi taloudellisilta menetyksiltä tilanteissa, joissa sen saama vakuus on realisoitava vastapuolen maksulaiminlyönnin vuoksi. Tässä yhteydessä on selkiytettävä, että eurojärjestelmä arvostaa ei-jälkimarkkinakelpoiset omaisuuserät jäljellä olevan lainapääoman mukaan.

(9)

Eurojärjestelmä hyväksyy vakuudeksi katettuja joukkolainoja, joiden liikkeeseenlaskijana, velallisena tai takaajana on vastapuoli itse tai yhteisö, jolla on vastapuoleen läheinen sidos, edellyttäen että nämä joukkolainat täyttävät tietyt kriteerit. Tässä yhteydessä eurojärjestelmän olisi edelleen selkiytettävä kriteerejä, joiden täyttyessä tällaisia katettuja joukkovelkakirjalainoja voidaan hyväksyä vakuudeksi.

(10)

Selkeyden vuoksi on tehtävä muita vähäisempiä muutoksia esimerkiksi siltä osin kuin kyseessä ovat vakuuden määrä likviditeettiä lisäävissä operaatioissa, määräaika, jonka kuluessa on pyydettävä oikeutta käyttää maksuvalmiusjärjestelmää, ja maantieteelliset rajoitukset, jotka koskevat omaisuusvakuudellisia arvopapereita ja kassavirtaa synnyttäviä omaisuuseriä.

(11)

Näin ollen suuntaviivoja (EU) 2015/510 (EKP/2014/60) olisi muutettava vastaavasti,

ON HYVÄKSYNYT NÄMÄ SUUNTAVIIVAT:

1 artikla

Muutokset

Muutetaan suuntaviivoja (EU) 2015/510 (EKP/2014/60) seuraavasti:

1)

muutetaan 2 artikla seuraavasti:

a)

korvataan 2 alakohta seuraavasti:

”2)

”valtiosidonnaisella laitoksella” (agency) tarkoitetaan yhteisöä, joka on sijoittautunut jäsenvaltioon, jonka rahayksikkö on euro, ja joka joko harjoittaa tiettyjä yleishyödyllisiä toimintoja kansallisella tai alueellisella tasolla tai palvelee niiden rahoitustarpeita, ja jonka eurojärjestelmä on luokitellut valtiosidonnaiseksi laitokseksi. Luettelo valtiosidonnaisiksi laitoksiksi luokitelluista yhteisöistä julkaistaan EKP:n verkkosivuilla, ja siinä täsmennetään, täyttyvätkö liitteessä XIIa asetetut markkina-arvon aliarvostuksen määrälliset kriteerit kunkin yhteisön osalta;”;

b)

lisätään 26a ja 26b alakohta seuraavasti:

”26a)

”ESMAlle suoritettavan raportoinnin aloituspäivällä” tarkoitetaan ensimmäistä päivää, jona sekä a) Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen (ESMA) on rekisteröinyt arvopaperistamisrekisterin ja siitä on siten tullut ESMAn arvopaperistamisrekisteri, että b) komissio on hyväksynyt asianomaiset tekniset täytäntöönpanostandardit vakiolomakkeiden muodossa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/2402 (*1) 7 artiklan 4 kohdan nojalla, ja niitä on alettu soveltaa;

26b)

”ESMAn arvopaperistamisrekisterillä” tarkoitetaan asetuksen (EU) 2017/2402 2 artiklan 23 kohdassa tarkoitettua arvopaperistamisrekisteriä, joka on rekisteröity ESMAssa kyseisen asetuksen 10 artiklan mukaisesti;

(*1)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/2402, annettu 12 päivänä joulukuuta 2017, yleisestä arvopaperistamista koskevasta kehyksestä ja erityisestä kehyksestä yksinkertaiselle, läpinäkyvälle ja standardoidulle arvopaperistamiselle sekä direktiivien 2009/65/EY, 2009/138/EY ja 2011/61/EU ja asetusten (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 347, 28.12.2017, s. 35).”"

c)

lisätään 31a kohta seuraavasti:

”31a)

”Eurojärjestelmän nimetyllä rekisterillä” tarkoitetaan eurojärjestelmän liitteen VIII mukaisesti nimeämää yhteisöä, joka täyttää edelleen kyseisessä liitteessä nimeämiselle asetetut edellytykset;”;

d)

lisätään 50a kohta seuraavasti:

”50a)

”lainakohtaisen tietokannan tuottajalla” tarkoitetaan ESMAn arvopaperistamisrekisteriä tai eurojärjestelmän nimettyä rekisteriä;”;

2)

korvataan 15 artiklan 1 kohdan b alakohta seuraavasti:

”b)

varmistaa, että vakuudet ovat riittävät operaation eräpäivään saakka; vakuudeksi toimitettujen omaisuuserien arvon on jatkuvasti katettava likviditeettiä lisäävän operaation maksamatta oleva kokonaismäärä, mukaan lukien operaation voimassaoloaikana kertyvä korko. Jos korko kertyy positiivisena, sen määrä pitäisi lisätä päivittäin likviditeettiä lisäävän operaation maksamatta olevaan kokonaismäärään, ja jos se kertyy negatiivisena, sen määrä pitäisi vähentää päivittäin likviditeettiä lisäävän operaation maksamatta olevasta kokonaismäärästä;”;

3)

korvataan 19 artiklan 5 kohta seuraavasti:

”5.   Vastapuoli voi lähettää kotimaansa kansalliselle keskuspankille maksuvalmiusluoton käyttöä koskevan pyynnön. Jos kotimaan kansallinen keskuspankki vastaanottaa pyynnön viimeistään 15 minuuttia TARGET2-järjestelmän sulkemisajan jälkeen, kansallinen keskuspankki käsittelee pyynnön TARGET2-järjestelmässä samana päivänä. Määräaikaa, johon mennessä maksuvalmiusluottoa voi pyytää, pidennetään vielä 15 minuuttia eurojärjestelmän vähimmäisvarantojen pitoajanjakson viimeisenä pankkipäivänä. Eurojärjestelmä voi poikkeuksellisissa olosuhteissa päättää soveltaa pidempiä määräaikoja. Maksuvalmiusluoton käyttöä koskevassa pyynnössä täsmennetään pyydettävän luoton määrä. Vastapuolten on toimitettava riittävä määrä vakuuskelpoisia omaisuuseriä transaktion vakuudeksi, ellei vastapuoli ole jo etukäteen tallettanut tällaisia omaisuuseriä kotimaansa kansalliseen keskuspankkiin 18 artiklan 4 kohdan mukaisesti.”;

4)

korvataan 22 artiklan 2 kohta seuraavasti:

”2.   Vastapuolen on esitettävä kotimaansa kansalliselle keskuspankille talletusmahdollisuuden käyttämistä koskeva pyyntö. Jos kotimaan kansallinen keskuspankki saa pyynnön viimeistään 15 minuuttia TARGET2-järjestelmän sulkemisajan jälkeen, kotimaan kansallinen keskuspankki käsittelee pyynnön TARGET2-järjestelmässä samana päivänä. Määräaikaa, johon mennessä talletusmahdollisuuden käyttöä koskevia pyyntöjä voidaan esittää, pidennetään vielä 15 minuuttia eurojärjestelmän vähimmäisvarantojen pitoajanjakson viimeisenä pankkipäivänä. Eurojärjestelmä voi poikkeuksellisissa olosuhteissa päättää soveltaa pidempiä määräaikoja. Pyynnössä on määriteltävä talletettava määrä.”;

5)

korvataan 59 artiklan 4 ja 5 kohta seuraavasti:

”4.   Eurojärjestelmä julkaisee tietoja luottoluokista EKP:n verkkosivuilla eurojärjestelmän yhdenmukaistetussa luokitusasteikossa, joka sisältää asteikkovertailun hyväksyttyjen ulkoisten luottoluokituslaitosten (ECAI) tuottamiin luottokelpoisuusarvioihin.

5.   Luottokelpoisuusvaatimuksia arvioidessaan eurojärjestelmä ottaa huomioon luottoluokitustiedot, joita tuottavat johonkin neljännen osan V osastossa mainituista kolmesta lähteestä kuuluvat luottokelpoisuuden arviointijärjestelmät.”;

6)

poistetaan 69 artiklan 2 kohta;

7)

lisätään 70 artiklaan 3a kohta seuraavasti:

”3a.   Valtiosidonnaisten laitosten liikkeeseen laskemien tai takaamien velkainstrumenttien osalta liikkeeseenlaskijan tai takaajan on oltava sijoittautunut jäsenvaltioon, jonka rahayksikkö on euro.”;

8)

korvataan 73 artiklan 1 kohta seuraavasti:

”1.   Jotta omaisuusvakuudelliset arvopaperit olisivat vakuuskelpoisia, kaikkien niiden vakuussammiossa olevien kassavirtaa tuottavien omaisuuserien on oltava homogeenisia, eli niiden tiedot on voitava raportoida jonkin liitteessä VIII tarkoitetun lainakohtaisen tietojenantolomakemallin tyypin mukaisesti. Olemassa olevat tietojenantolomakemallit koskevat seuraavan tyyppisiä omaisuuseriä:

a)

asuntolainat;

b)

pienille ja keskisuurille yrityksille myönnetyt lainat;

c)

autolainat;

d)

kulutusluotot;

e

leasing-saamiset;

f)

luottokorttisaamiset.”;

9)

muutetaan 74 artikla seuraavasti:

a)

korvataan 3 kohta seuraavasti:

”3.   Kiinnityksen hoitaja (mortgage trustee) tai saamisten hoitaja (receivables trustee) katsotaan välittäjäksi 2 kohtaa sovellettaessa.”;

b)

korvataan 4 kohta seuraavasti:

”4.   Kassavirtaa tuottavien omaisuuserien velallisten ja velkojien tulee olla ETA:han sijoittautuneita tai, jos he ovat luonnollisia henkilöitä, heidän kotipaikkansa tulee olla ETA:ssa. Jos velalliset ovat luonnollisia henkilöitä, heillä on täytynyt olla kotipaikka ETA:ssa kassavirtaa synnyttävien omaisuuserien alullepanohetkenä. Liitännäisten arvopapereiden tulee sijaita ETA:ssa, ja kassavirtaa tuottaviin omaisuuseriin sovellettavan lain tulee olla jonkin ETA-maan laki.”;

10)

muutetaan 78 artikla seuraavasti:

a)

korvataan 1 kohta seuraavasti:

”1.   Omaisuusvakuudellisten arvopapereiden vakuutena olevien, kassavirtaa tuottavien omaisuuserien sammiosta on toimitettava kattavat ja yhdenmukaiset lainakohtaiset tiedot noudattaen liitteessä VIII kuvattuja menettelyjä, mukaan lukien vaadittu tietojen laadun pistemäärä ja lainakohtaisia tietokantoja koskevat vaatimukset. Eurojärjestelmä ottaa vakuuskelpoisuutta arvioidessaan huomioon seuraavat seikat: a) tietojen toimittamisen laiminlyönnit ja b) sen, miten usein merkityksellisiä tietoja on havaittu puuttuvan lainakohtaisia tietoja koskevista yksittäisistä kentistä.”;

b)

korvataan 2 kohta seuraavasti:

”2.   Liitteessä VIII määritellyistä, lainakohtaisia tietoja koskevista vaadituista pistemääristä riippumatta eurojärjestelmä voi tapauskohtaisesti hyväksyä vakuudeksi omaisuusvakuudellisia arvopapereita, joiden tulos on vaadittua tietojen laadun pistemäärää (A1) matalampi, edellyttäen, että on esitetty pätevä syy sille, miksi vaadittua pistemäärää ei ole saavutettu. Kunkin pätevän syyn osalta eurojärjestelmä täsmentää suurimman mahdollisen sallitun poikkeaman ja aikajänteen, siten kuin EKP:n verkkosivuilla tarkemmin määritellään. Poikkeaman aikajänne osoittaa ajanjakson, jonka kuluessa omaisuusvakuudellisia arvopapereita koskevien tietojen laadun tulee parantua.”;

11)

muutetaan 81 a artikla seuraavasti:

a)

korvataan 1 kohdan ensimmäinen luetelmakohta seuraavasti:

”—

valtiosidonnaisten laitosten liikkeeseen laskemat velkainstrumentit,”;

b)

poistetaan 5 kohta;

12)

korvataan 90 artikla seuraavasti:

”90 artikla

Lainasaamisten pääoma ja korko

Jotta lainasaamiset olisivat vakuuskelpoisia, niiden on täytettävä seuraavat ehdot:

a)

niillä on lopulliseen lunastukseen saakka oltava kiinteä, ei-ehdollinen lainapääoma; ja

b)

niiden koron on lopulliseen lunastukseen asti oltava joko

i)

nollakorko;

ii)

kiinteä korko;

iii)

vaihtuva korko eli viitekorkoon sidottu korko, jolla on seuraava rakenne: kuponkikorko = viitekorko ± x, niin että f ≤ kuponkikorko ≤ c, jossa:

viitekorko on ainoastaan yksi seuraavista tiettynä ajankohtana:

euromääräinen rahamarkkinakorko (esim. Euribor, LIBOR tai vastaava indeksi);

vakiomaturiteetin swap-korko (esim. CMS, EIISDA, EUSA);

jonkin euroalueen valtion liikkeeseen laskeman velkakirjan tuotto tai useaan tällaiseen velkakirjaan perustuva indeksi;

f (lattia), c (katto), jos ne ovat läsnä, ja x (marginaali) ovat lukuja, jotka ovat määritelty joko lainasaamisen alullepanon yhteydessä tai voivat muuttua lainasaamisen juoksuaikana; f ja/tai c voidaan ottaa käyttöön myös lainasaamisen alullepanon jälkeen, ja

c)

niiden viimeisin kassavirta ei ollut negatiivinen. Mikäli negatiivista kassavirtaa ilmenee, lainasaaminen on kyseisestä hetkestä lähtien vakuuskelvoton. Lainasaaminen voi tulla jälleen vakuuskelpoiseksi kassavirran, joka ei ole negatiivinen, jälkeen edellyttäen, että kaikki muut vaatimukset täyttyvät.”;

13)

korvataan 93 artikla seuraavasti:

”93 artikla

Lainasaamisten vähimmäiskoko

Kotimaisessa käytössä lainasaamisten vähimmäiskoko hetkellä, jona vastapuoli toimittaa ne vakuudeksi, on 25 000 euroa tai kotimaan kansallisen keskuspankin mahdollisesti määrittelemä korkeampi määrä. Lainasaamisten rajat ylittävässä käytössä sovelletaan 500 000 euron vähimmäiskokoa.”;

14)

korvataan 95 artiklan 1 kohta seuraavasti:

”1.   Vakuuskelpoisten lainasaamisten velallisten ja takaajien on oltava yrityksiä, julkisyhteisöjä (pl. julkiset rahoituslaitokset), kansainvälisiä kehityspankkeja tai kansainvälisiä organisaatioita.”;

15)

korvataan 100 artikla seuraavasti:

”100 artikla

Lainasaamisten toimitusmenettelyjen tarkastus

Kansallinen keskuspankki, valvoja tai ulkopuolinen tilintarkastaja tarkastaa kertaluonteisesti menettelyt, joilla vastapuoli toimittaa eurojärjestelmälle tietoja lainasaamisista. Jos tällaisia menettelyitä muutetaan merkittävällä tavalla, menettelyt voidaan kertaluonteisesti tarkastaa uudestaan.”;

16)

korvataan 107 a artiklan 2 kohta seuraavasti:

”2.   DECC-velkainstrumenteilla tulee olla kiinteä, ei-ehdollinen lainapääoma ja 63 artiklassa säädetyt kriteerit täyttävä korkorakenne. Vakuussammiossa saa olla ainoastaan lainasaamisia, joita varten on käytettävissä joko

a)

erillinen EKP:n ilmoituslomake, joka kattaa DECC-velkainstrumentteja koskevat lainakohtaiset tiedot; tai

b)

omaisuusvakuudellisia arvopapereita koskeva lainakohtainen tietojenilmoituslomake 73 artiklan mukaisesti;”

17)

muutetaan 107 e artikla seuraavasti:

a)

korvataan 3 kohta seuraavasti:

”3.   Vakuutena olevien yksittäisten lainasaamisten osalta on asetettava saataville kattavat ja standardoidut lainakohtaiset tiedot vakuussammioon kuuluvista lainasaamisista liitteessä VIII täsmennettyjen menettelyjen mukaisesti ja tekemällä tarkistukset, joita sen mukaan sovelletaan omaisuusvakuudellisten arvopapereiden vakuutena oleviin, kassavirtaa tuottaviin omaisuuseriin, lukuun ottamatta säännöksiä, jotka koskevat ilmoittamistiheyttä, sovellettavaa lainakohtaiset tiedot kattavaa ilmoituslomaketta ja sitä, että asianomaiset osapuolet toimittavat lainakohtaiset tiedot lainakohtaisen tietokannan tuottajalle. Jotta DECC-velkainstrumentit olisivat vakuuskelpoisia, kaikkien vakuutena olevien lainasaamisten on oltava homogeenisia, eli ne on voitava ilmoittaa käyttäen samaa EKP:n DECC-instrumenttien lainakohtaisten tietojen ilmoituslomaketta. Asiaankuuluvat tiedot arvioituaan eurojärjestelmä voi katsoa, ettei DECC-velkainstrumentti ole homogeeninen.”;

b)

korvataan 5 kohta seuraavasti:

”5.   Omaisuusvakuudellisiin arvopapereihin sovellettavia, tietojen laatua koskevia vaatimuksia sovelletaan DECC-velkainstrumentteihin, mukaan lukien EKP:n erillinen DECC-velkainstrumentteja koskeva lainakohtaisten tietojen ilmoituslomake. Lainakohtaiset tiedot on toimitettava EKP:n erillisellä DECC-velkainstrumentteja koskevalla lainakohtaisten tietojen ilmoituslomakkeella, sellaisena kuin se on julkaistuna EKP:n verkkosivuilla,

a)

ESMAn arvopaperistamisrekisteriin tai

b)

eurojärjestelmän nimettyyn rekisteriin.”;

c)

lisätään 5a kohta seuraavasti:

”5a.   DECC-velkainstrumentteja koskevien lainakohtaisten tietojen toimittaminen ESMAn arvopaperistamisrekisteriin 5 kohdan a alakohdan mukaisesti aloitetaan kalenterikuukautena, joka seuraa välittömästi päivämäärää, joka on kolme kuukautta ESMAlle suoritettavan raportoinnin aloituspäivästä.

DECC-velkainstrumentteja koskevien lainakohtaisten tietojen toimittaminen eurojärjestelmän nimettyyn rekisteriin 5 kohdan b alakohdan mukaisesti sallitaan sen kalenterikuukauden loppuun saakka, johon päivämäärä kolme vuotta ja kolme kuukautta ESMAlle suoritettavan raportoinnin aloituspäivästä osuu.

EKP julkaisee verkkosivuillaan ESMAlle suoritettavan raportoinnin aloituspäivän.”;

18)

korvataan 114 artiklan 5 kohta seuraavasti:

”5.   Jos takaajana on muu kuin veronkantoon oikeutettu julkisyhteisö, asianomaiselle kansalliselle keskuspankille on toimitettava takauksen oikeudellista pätevyyttä, sitovaa vaikutusta ja täytäntöönpanokelpoisuutta koskeva, muodoltaan ja sisällöltään eurojärjestelmälle hyväksyttävä oikeudellinen vahvistus, ennen kuin takauksen kohteena olevat jälkimarkkinakelpoiset omaisuuserät tai lainasaamiset voidaan katsoa vakuuskelpoisiksi. Oikeudellisen vahvistuksen laativat henkilöt, jotka ovat riippumattomia vastapuolesta, liikkeeseenlaskijasta/velallisesta ja takaajasta sekä lain nojalla päteviä antamaan tällaisen vahvistuksen sovellettavan lainsäädännön mukaisesti, esim. asianajotoimiston asianajajat tai juristit, jotka työskentelevät tunnustetussa akateemisessa laitoksessa tai julkisessa elimessä. Oikeudellisessa vahvistuksessa on todettava myös, ettei takaus ole henkilökohtainen ja että vain jälkimarkkinakelpoisen omaisuuserän haltija tai lainasaamisen velkoja voi panna sen täytäntöön. Jos takaaja on sijoittautunut muulle lainkäyttöalueelle kuin sille, jonka lakia takaukseen sovelletaan, oikeudellisessa vahvistuksessa on todettava myös, että takaus on pätevä ja täytäntöönpanokelpoinen sen lainkäyttöalueen lain mukaan, johon takaaja on sijoittautunut. Jälkimarkkinakelpoisten omaisuuserien tapauksessa vastapuolen on toimitettava oikeudellinen vahvistus tarkastettavaksi sille kansalliselle keskuspankille, joka raportoi takauksen kohteena olevan omaisuuserän sisällytettäväksi vakuuskelpoisten omaisuuserien listalle. Lainasaamisten osalta lainasaamisten toimittamista vakuudeksi esittävän vastapuolen on toimitettava oikeudellinen vahvistus tarkastettavaksi sen lainkäyttöalueen kansalliselle keskuspankille, jonka lakia lainasaamiseen sovelletaan. Täytäntöönpanokelpoisuutta koskeva vaatimus riippuu maksukyvyttömyyttä tai konkurssia koskevasta lainsäädännöstä, yleisistä kohtuullisuusperiaatteista ja muista vastaavista laeista ja periaatteista, joita sovelletaan takaajaan ja jotka yleisesti vaikuttavat velkojien oikeuksiin takaajaan nähden.”;

19)

korvataan 119 artiklan 1 ja 2 kohta seuraavasti:

”1.   Luottokelpoisuutta koskevien tietojen, joihin eurojärjestelmä perustaa arvionsa omaisuuserien vakuuskelpoisuudesta eurojärjestelmän luotto-operaatioissa, tulee olla peräisin luottokelpoisuuden arviointijärjestelmästä, joka kuuluu johonkin seuraavista kolmesta lähteestä:

a)

ulkoiset luottoluokituslaitokset,

b)

kansallisten keskuspankkien omat luottokelpoisuuden arviointijärjestelmät;

c)

vastapuolten sisäisten luottoluokitusten menetelmät;

2.   Kuhunkin 1 kohdassa mainittuun luottokelpoisuuden arviointilähteeseen voi kuulua useita järjestelmiä. Luottokelpoisuuden arviointijärjestelmien on täytettävä tässä osastossa säädetyt hyväksymisvaatimukset. Luettelo hyväksytyistä luottokelpoisuuden arviointijärjestelmistä eli ulkoisista luottoluokituslaitoksista ja kansallisten keskuspankkien omista luottokelpoisuuden arviointijärjestelmistä julkaistaan EKP:n verkkosivuilla.”;

20)

poistetaan 124 artikla;

21)

poistetaan 125 artikla;

22)

korvataan 135 artikla seuraavasti:

”135 artikla

Ei-jälkimarkkinakelpoisia omaisuuseriä koskevat arvostussäännöt

Eurojärjestelmä arvostaa ei-jälkimarkkinakelpoiset omaisuuserät niiden jäljellä olevan lainapääoman mukaan.”;

23)

korvataan 138 artiklan 3 kohdan b alakohta seuraavasti:

”b)

kyseessä on katettu joukkolaina, joka täyttää asetuksen (EU) N:o 575/2013 129 artiklan 1–3 ja 6 kohdassa säädetyt vaatimukset. Tällaisilla katetuilla joukkolainoilla on oltava 1 päivästä helmikuuta 2020 lukien 83 artiklan a alakohdassa määritelty ulkoisen luottoluokituslaitoksen antama luokitus, joka täyttää liitteen IXb vaatimukset;”;

24)

korvataan 141 artiklan 1 kohdan c alakohta seuraavasti:

”c)

tällaisten omaisuuserien liikkeeseenlaskijana on valtiosidonnainen laitos, kansainvälinen kehityspankki tai kansainvälinen organisaatio.”;

25)

Muutetaan liitteet VI, VIII ja IXb näiden suuntaviivojen liitteessä I vahvistetun tekstin mukaisesti;

26)

Näiden suuntaviivojen liitteessä II vahvistettu teksti lisätään suuntaviivojen (EU) 2015/510 (EKP/2014/60) uudeksi liitteeksi XIIa.

2 artikla

Voimaantulo ja täytäntöönpano

1.   Nämä suuntaviivat tulevat voimaan päivänä, jona ne annetaan tiedoksi niiden jäsenvaltioiden kansallisille keskuspankeille, joiden rahayksikkö on euro.

2.   Niiden jäsenvaltioiden kansalliset keskuspankit, joiden rahayksikkö on euro, toteuttavat tarvittavat toimenpiteet noudattaakseen näitä suuntaviivoja ja soveltaakseen niitä 5 päivästä elokuuta 2019. Ne antavat näihin toimenpiteisiin liittyvät säädökset ja toteutustavat EKP:lle tiedoksi viimeistään 21 päivänä kesäkuuta 2019.

3 artikla

Osoitus

Nämä suuntaviivat on osoitettu kaikille eurojärjestelmän keskuspankeille.

Tehty Frankfurt am Mainissa 10 päivänä toukokuuta 2019.

EKP:n neuvoston puolesta

EKP:n puheenjohtaja

Mario DRAGHI


(1)  Euroopan keskuspankin suuntaviivat (EU) 2015/510, annettu 19 päivänä joulukuuta 2014, eurojärjestelmän rahapolitiikan kehyksen täytäntöönpanosta (yleisiä asiakirjoja koskevat suuntaviivat) (EKP/2014/60) (EUVL L 91, 2.4.2015, s. 3).

(2)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/2402, annettu 12 päivänä joulukuuta 2017, yleisestä arvopaperistamista koskevasta kehyksestä ja erityisestä kehyksestä yksinkertaiselle, läpinäkyvälle ja standardoidulle arvopaperistamiselle sekä direktiivien 2009/65/EY, 2009/138/EY ja 2011/61/EU ja asetusten (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 347, 28.12.2017, s. 35).


LIITE I

Muutetaan suuntaviivojen (EU) 2015/510 (EKP/2014/60) liitteet VI, VIII ja IXb seuraavasti:

1)

muutetaan liite VI seuraavasti:

a)

korvataan taulukon 2 otsikko seuraavasti:

Arvopaperikaupan selvitysjärjestelmien väliset hyväksytyt linkit”;

b)

korvataan taulukon 2 otsikon jälkeinen ensimmäinen virke seuraavasti:

”Maahan A sijoittautunut vastapuoli käyttää maan B arvopaperikaupan selvitysjärjestelmässä liikkeeseen laskettuja vakuuskelpoisia omaisuuseriä maissa A ja B olevien arvopaperikaupan selvitysjärjestelmien välisen hyväksytyn linkin kautta saadakseen luoton maan A kansalliselta keskuspankilta.”;

c)

korvataan taulukon 3 otsikon jälkeinen ensimmäinen virke seuraavasti:

”Maahan A sijoittautunut vastapuoli käyttää maan C arvopaperikaupan selvitysjärjestelmässä liikkeeseen laskettuja ja maan B arvopaperikaupan selvitysjärjestelmässä säilytettäviä vakuuskelpoisia omaisuuseriä maissa B ja C olevien arvopaperikaupan selvitysjärjestelmien välisen hyväksytyn linkin kautta saadakseen luoton maan A kansalliselta keskuspankilta.”;

2)

muutetaan liite VIII seuraavasti:

a)

korvataan otsikko ja johdantokappale seuraavasti:

”LIITE VIII

OMAISUUSVAKUUDELLISTEN ARVOPAPEREIDEN LAINAKOHTAISTEN TIETOJEN TOIMITTAMISTA JA LAINAKOHTAISIA TIETOKANTOJA KOSKEVAT VAATIMUKSET

Tätä liitettä sovelletaan kattavien ja yhdenmukaisten lainakohtaisten tietojen toimittamiseen omaisuusvakuudellisten arvopapereiden lainasammiota koskevista, kassavirtaa tuottavista omaisuuseristä 78 artiklassa tarkoitetulla tavalla, ja tässä liitteessä vahvistetaan lainakohtaisia tietokantoja koskevat vaatimukset.

”;

b)

muutetaan I jakso seuraavasti:

i)

korvataan 1 ja 2 kohta seuraavasti:

”1.

Osapuolten on toimitettava lainakohtaiset tiedot lainakohtaiseen tietokantaan tämän liitteen mukaisesti. Lainakohtainen tietokanta julkaisee tällaiset tiedot sähköisesti.

2.

Lainakohtaiset tiedot voidaan toimittaa kustakin yksittäisestä transaktiosta käyttämällä

a)

ESMAn arvopaperistamisrekisteriin ilmoitettavien transaktioiden osalta lomakkeita, jotka määritetään komission asetuksen (EU) 2017/2402 7 artiklan 4 kohdan nojalla hyväksymissä teknisissä täytäntöönpanostandardeissa; tai

b)

eurojärjestelmän nimettyyn rekisteriin ilmoitettavien transaktioiden osalta viimeisintä versiota soveltuvasta lainakohtaisesta, EKP:n verkkosivuilla julkaistusta tietojen ilmoituslomakkeesta.

Molemmissa tapauksissa toimitettavan tietojenantolomakkeen tyyppi riippuu omaisuusvakuudellisen arvopaperin vakuutena olevan omaisuuserän tyypistä, kuten 73 artiklan 1 kohdassa on määritelty.”;

ii)

lisätään 2a ja 2b kohta seuraavasti:

”2a.

Lainakohtaisten tietojen toimittaminen 2 kohdan a alakohdan mukaisesti alkaa sen kalenterikuukauden alussa, joka seuraa välittömästi päivämäärää, joka on kolme kuukautta ESMAlle suoritettavan raportoinnin aloituspäivästä.

Lainakohtaisten tietojen toimittaminen 2 kohdan b alakohdan mukaisesti sallitaan sen kalenterikuukauden loppuun saakka, johon päivämäärä kolme vuotta ja kolme kuukautta ESMAlle suoritettavan raportoinnin aloituspäivästä osuu.

2b.

Riippumatta siitä, mitä 2a kohdan toisessa alakohdassa määrätään, yksittäistä transaktiota koskevat lainakohtaiset tiedot on toimitettava 2 kohdan a alakohdan mukaisesti, jos sekä

a)

transaktion asianomaiset osapuolet ovat asetuksen (EU) 2017/2402 7 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 7 artiklan 2 kohdan nojalla velvollisia toimittamaan yksittäistä transaktiota koskevat lainakohtaiset tiedot ESMAn arvopaperistamisrekisteriin käyttämällä komission kyseisen asetuksen 7 artiklan 4 kohdan nojalla hyväksymissä teknisissä täytäntöönpanostandardeissa määritettyjä lomakkeita; että

b)

lainakohtaisten tietojen toimittaminen 2 kohdan a alakohdan mukaisesti on alkanut.”;

c)

muutetaan II jakso seuraavasti:

i)

korvataan 2 kohta seuraavasti:

”2.

Omaisuusvakuudellisten arvopapereiden lainakohtaisten tietojen on täytettävä vähimmäislaatuvaatimukset, joiden täyttymistä arvioidaan saatujen tietojen, erityisesti lainakohtaisten tietojen ilmoituslomakkeen kenttien pohjalta.”;

ii)

korvataan 3 kohdan ensimmäinen virke seuraavasti:

”3.

Jotta tunnistettaisiin kentät, joiden osalta tietoja ei ole saatavilla, jokaisella lainakohtaisten tietojen ilmoituslomakkeella on mahdollista valita jokin kuudesta vaihtoehtoisesta ”ei tietoja” -selityksestä (no data, ND), joita on käytettävä aina, kun ilmoituslomakkeen edellyttämiä tietoja ei pystytä toimittamaan.”;

d)

muutetaan III jakso seuraavasti:

i)

korvataan otsikko seuraavasti:

”III.

TIEDON LAADUN MITTAAMISMENETELMÄT”

ii)

poistetaan 1 kohta;

iii)

korvataan 2 kohta seuraavasti:

”2.

Lainakohtaisen tietokannan järjestelmä pisteyttää tuloksen kullekin omaisuusvakuudellisten arvopapereiden transaktiolle sen jälkeen, kun lainakohtaiset tiedot on toimitettu ja käsitelty.”;

iv)

poistetaan 4 kohta ja taulukko 3;

e)

korvataan IV.II jaksossa, jonka otsikkona on ”Menettelyt, joiden mukaisesti nimeäminen suoritetaan ja perutaan”, 1 kohta seuraavasti:

”1.

Hakemus siitä, että eurojärjestelmä nimeäisi lainakohtaisen tietokannan, on toimitettava EKP:n riskienhallintaosastolle. Hakemuksessa on esitettävä riittävät perustelut ja sen liitteenä täydelliset asiakirjat, jotka osoittavat, että hakija täyttää näissä suuntaviivoissa lainakohtaisille tietokannoille asetetut vaatimukset. Hakemus on laadittava perusteluineen ja liiteasiakirjoineen kirjallisesti sekä mahdollisuuksien mukaan sähköisessä muodossa. Nimeämistä koskevia hakemuksia ei enää hyväksytä 13 päivän toukokuuta 2019 jälkeen. Kaikki ennen tätä päivämäärää vastaanotetut hakemukset käsitellään tämän liitteen mukaisesti.”;

3)

muutetaan liite IXb seuraavasti:

a)

korvataan 1 kohdassa kolmas alakohta seuraavasti:

”Vaatimuksia sovelletaan 83 artiklassa tarkoitettuihin liikkeeseenlaskuluokituksiin, joten ne sisältävät kaikki kelpoisuusehdot täyttäviä katettuja joukkolainoja koskevat omaisuuserä- ja ohjelmaluokitukset. Säännöllisin väliajoin tarkistetaan, että ulkoiset luottoluokituslaitokset täyttävät nämä vaatimukset. Jos kriteerit eivät täyty tietyn katettujen joukkolainojen ohjelman osalta, eurojärjestelmä voi katsoa, että kyseiseen katettujen joukkolainojen ohjelmaan liittyvät julkiset luottoluokitukset eivät täytä eurojärjestelmän luottokelpoisuuden arviointikehikon korkeita luottokelpoisuuden vaatimuksia. Siten asianomaisen ulkoisen luottoluokituslaitoksen julkista luottoluokitusta ei voida käyttää osoittamaan, että tietyn katettujen joukkolainojen ohjelman mukaisesti liikkeeseen lasketut jälkimarkkinakelpoiset omaisuuserät täyttävät luottokelpoisuusvaatimukset.”;

b)

muutetaan 2 kohdan b alakohta seuraavasti:

i)

korvataan vi) ja vii) alakohta seuraavasti:

”vi)

Valuuttojen jakauma, mukaan lukien erittely arvon mukaan sekä vakuussammion että yksittäisten joukkolainojen tasolla, joka sisältää euromääräisten omaisuuserien prosenttiosuuden ja euromääräisten joukkolainojen prosenttiosuuden.

vii)

Vakuussammion omaisuuserät, mukaan lukien omaisuuserien tasapaino, omaisuuserätyypit, lainojen lukumäärä ja keskikoko, juoksuaika, maturiteetti, luototusasteet, alueellinen jakautuma sekä maksamattoman osuuden jakauma. Jos alueellisen jakautuman osalta vakuussammion omaisuuserät koostuvat eri maista peräisin olevista lainoista, seurantaraportissa on esitettävä vähintään maakohtainen jakautuma ja alueellinen jakautuma tärkeimmän alkuperämaan osalta.”;

ii)

lisätään x) kohdan jälkeen seuraavat kolme virkettä:

”Multi cédulas -joukkolainoja koskevissa seurantaraporteissa on oltava kaikki i–x kohdassa edellytetyt tiedot. Näissä raporteissa on lisäksi oltava luettelo asianomaisista alullepanijoista ja niiden osuuksista multi cédulas -joukkolainoissa. Omaisuuseräkohtaisia tietoja on ilmoitettava joko suoraan multi cédulas -joukkolainoja koskevassa seurantaraportissa tai seurantaraporteissa, joita laaditaan kustakin ulkoisen luottoluokituslaitoksen luokittelemasta yksittäisestä cédula-lainasta.”.


LIITE II

”LIITE XIIa

Yhteisön, jota pidetään näiden suuntaviivojen 2 artiklan 2 kohdassa määriteltynä valtiosidonnaisena laitoksena, on täytettävä seuraavat määrälliset kriteerit, jotta sen vakuuskelpoiset jälkimarkkinakelpoiset omaisuuserät luokitellaan suuntaviivojen (EU) 2016/65 (EKP/2015/35) liitteessä olevassa taulukossa 1 vahvistettuun aliarvostusluokkaan II:

a)

kaikkien valtiosidonnaisen laitoksen liikkeeseen laskemien vakuuskelpoisten jälkimarkkinakelpoisten omaisuuserien nimellisarvojen summan on oltava keskiarvoltaan vähintään 10 miljardia euroa viiteajanjakson aikana; ja

b)

kaikkien valtiosidonnaisen laitoksen viiteajanjakson aikana liikkeeseen laskemien vakuuskelpoisten jälkimarkkinakelpoisten omaisuuserien nimellisarvojen summan keskiarvo, joiden kannan nimellisarvo on vähintään 500 miljoonaa euroa, muodostaa vähintään 50 prosenttia kaikkien kyseisen valtiosidonnaisen laitoksen viiteajanjakson aikana liikkeeseen laskemien vakuuskelpoisten jälkimarkkinakelpoisten omaisuuserien kannan nimellisarvon summan keskiarvosta.

Näiden määrällisten kriteerien noudattamista arvioidaan vuosittain laskemalla asianomainen keskiarvo kunakin vuonna yhden vuoden viiteajanjaksolta alkaen edellisen vuoden elokuun 1 päivästä päättyen kuluvan vuoden heinäkuun 31 päivään.