10.10.2019   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 259/65


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2019/1698,

annettu 9 päivänä lokakuuta 2019,

yleisestä tuoteturvallisuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY tueksi laadituista tuotteita koskevista eurooppalaisista standardeista

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon yleisestä tuoteturvallisuudesta 3 päivänä joulukuuta 2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY (1) ja erityisesti sen 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Direktiivin 2001/95/EY 3 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti tuotteen oletetaan olevan turvallinen kansallisissa standardeissa määritettyjen vaarojen ja vaaraluokkien osalta, jos se on sellaisten vapaaehtoisten kansallisten standardien mukainen, joilla vahvistetaan kansallisiksi standardeiksi sellaiset eurooppalaiset standardit, joiden viitetiedot komissio on julkaissut Euroopan unionin virallisessa lehdessä kyseisen direktiivin 4 artiklan mukaisesti.

(2)

Komissio antoi 27 päivänä heinäkuuta 2011 päätöksen 2011/479/EU (2) turvallisuusvaatimuksista, jotka voimisteluvälineitä koskevien eurooppalaisten standardien on täytettävä.

(3)

Komissio pyysi 5 päivänä syyskuuta 2012 päivätyllä kirjeellä M/507 Euroopan standardointikomiteaa (CEN) laatimaan turvallisuusvaatimusten mukaiset eurooppalaiset standardit, jotta voidaan torjua tärkeimmät voimisteluvälineisiin liittyvät vaarat. CEN hyväksyi pyynnön perusteella standardin EN 913:2008 voimisteluvälineille – yleiset turvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät. Standardin viitetiedot julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä (3)11 päivänä heinäkuuta 2014 komission täytäntöönpanopäätöksen 2014/357/EU (4) perusteella.

(4)

Uuden tietämyksen ja markkinoiden kehityksen huomioon ottaen CEN laati uuden eurooppalaisen standardin EN 913:2018.

(5)

Eurooppalainen standardi EN 913:2018 on direktiivin 2001/95/EY yleisen turvallisuusvaatimuksen mukainen. Sen viitetiedot olisi sen vuoksi julkaistava Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

(6)

Komissio antoi 29 päivänä marraskuuta 2011 päätöksen 2011/786/EU (5) turvallisuusvaatimuksista, joita polkupyöriä, pikkulasten polkupyöriä ja polkupyörien tavaratelineitä koskevilta eurooppalaisilta standardeilta edellytetään.

(7)

Komissio pyysi 6 päivänä syyskuuta 2012 päivätyllä kirjeellä M/508 CENiä laatimaan turvallisuusvaatimusten mukaiset eurooppalaiset standardit, jotta voidaan torjua tärkeimmät polkupyöriin, pikkulasten polkupyöriin ja polkupyörien tavaratelineisiin liittyvät vaarat. CEN hyväksyi pyynnön perusteella standardisarjan EN ISO 4210–2:2014 kaupunki- ja retki-, nuoriso-, maasto- ja maantiepolkupyörien vaatimuksista ja EN ISO 4210–6:2014 rungon ja haarukan testausmenetelmistä. Standardien viitetiedot julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä (6) täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2015/681 (7) perusteella.

(8)

Uuden tietämyksen ja markkinoiden kehityksen huomioon ottaen CEN laati uudet eurooppalaiset standardit EN ISO 4210-2-2015 ja EN ISO 4210-6-2015.

(9)

Eurooppalaiset standardit EN ISO 4210-2-2015 ja EN ISO 4210-6-2015 ovat direktiivin 2001/95/EY yleisen turvallisuusvaatimuksen mukaisia. Siksi niiden viitetiedot olisi julkaistava Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

(10)

CEN hyväksyi komission 6 päivänä syyskuuta 2012 esittämän pyynnön M/508 perusteella standardin EN 14872:2006 polkupyörille – polkupyörien varusteet – tavaratelineet. Standardin viitetiedot julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä (8) komission päätöksen 2006/514/EY (9) perusteella.

(11)

Uuden tietämyksen ja markkinoiden kehityksen huomioon ottaen CEN laati uuden eurooppalaisen standardin EN ISO 11243:2016.

(12)

Eurooppalainen standardi EN ISO 11243:2016 on direktiivin 2001/95/EY yleisen turvallisuusvaatimuksen mukainen. Sen viitetiedot olisi sen vuoksi julkaistava Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

(13)

Komissio antoi 25 päivänä maaliskuuta 2008 päätöksen 2008/264/EY (10) turvallisuusvaatimuksista, jotka savukkeita koskevien eurooppalaisten standardien on täytettävä.

(14)

Komissio pyysi 27 päivänä kesäkuuta 2008 päivätyllä kirjeellä M/425 CENiä laatimaan paloturvallisuusvaatimusten mukaiset eurooppalaiset standardit, jotta voidaan torjua tärkeimmät savukkeisiin liittyvät vaarat. CEN hyväksyi pyynnön perusteella standardin EN ISO 12863:2010 koemenetelmästä savukkeiden palamisalttiuden arvioimiseen. Standardin viitetiedot julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä (11) komission päätöksen 2011/496/EU (12) perusteella.

(15)

Uuden tietämyksen ja markkinoiden kehityksen huomioon ottaen CEN muutti standardia EN ISO 12863:2010 hyväksymällä muutoksen EN ISO 12863:2010/A1:2016.

(16)

Muutos EN ISO 12863:2010/A1:2016 on direktiivin 2001/95/EY yleisen turvallisuusvaatimuksen mukainen. Sen viitetiedot olisi sen vuoksi julkaistava Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

(17)

Komissio antoi 27 päivänä heinäkuuta 2011 päätöksen 2011/476/EU (13) turvallisuusvaatimuksista, jotka kuntoiluvälineitä koskevien eurooppalaisten standardien on täytettävä.

(18)

Komissio pyysi 5 päivänä syyskuuta 2012 päivätyllä kirjeellä M/506 CENiä laatimaan turvallisuusvaatimusten mukaiset eurooppalaiset standardit, jotta voidaan torjua tärkeimmät kuntoiluvälineisiin liittyvät vaarat. CEN hyväksyi pyynnön perusteella standardisarjan EN 957–4:2006+A1:2010 voimaharjoituspenkeille, lisäturvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät, EN 957–5:2009 käsien tai jalkojen harjoitukseen käytettäville kuntopyörille, lisäturvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät, EN 957–8:1998 askeltimille ja porrasnousulaitteille, lisäturvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät, EN 957–9:2003 elliptisen muotoisen liikeradan omaaville kuntoilulaitteille, lisäturvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät, sekä EN 957–10:2005 kuntopyörille kiinteällä pyörällä tai ilman vapaata vaihdetta, lisäturvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät. Standardien viitetiedot julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä (14) komission täytäntöönpanopäätöksen 2014/357/EU perusteella.

(19)

Uuden tietämyksen ja markkinoiden kehityksen huomioon ottaen CEN laati uudet standardit EN ISO 20957–4:2016, EN ISO 20957–5:2016, EN ISO 20957–8:2017, EN ISO 20957–9:2016 ja EN ISO 20957–10:2017.

(20)

Eurooppalaiset standardit EN ISO 20957–4:2016, EN ISO 20957–5:2016, EN ISO 20957–8:2017, EN ISO 20957–9:2016 ja EN ISO 20957–10:2017 ovat direktiivin 2001/95/EY yleisen turvallisuusvaatimuksen mukaisia. Siksi niiden viitetiedot olisi julkaistava Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

(21)

Komissio teki 21 päivänä huhtikuuta 2005 päätöksen 2005/323/EY (15) turvallisuusvaatimuksista, joita veden päällä tai vedessä käytettäviä kelluvia vapaa-ajan tuotteita koskevilta eurooppalaisilta standardeilta edellytetään.

(22)

Komissio pyysi 5 päivänä syyskuuta 2012 päivätyllä kirjeellä M/372 CENiä laatimaan turvallisuusvaatimusten mukaiset eurooppalaiset standardit, jotta voidaan torjua tärkeimmät veden päällä ja vedessä käytettäviin kelluviin vapaa-ajan tuotteisiin liittyvät vaarat. CEN hyväksyi pyynnön perusteella standardisarjan EN 15649–1:2009+A2:2013, EN 15649–2:2009+A2:2013, EN 15649–3:2009+A1:2012, EN 15649–4:2010+A1:2012, EN 15649–5:2009, EN 15649–6:2009+A1:2013, EN 15649–7:2009 veden päällä ja vedessä käytettäviin kelluviin vapaa-ajan tuotteisiin. Standardisarjan viitetiedot julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä (16) komission täytäntöönpanopäätösten 2014/359/EU (17), 2014/875/EU (18) ja 2013/390/EU (19) perusteella.

(23)

Uuden tietämyksen ja markkinoiden kehityksen huomioon ottaen CEN laati uuden sarjan eurooppalaisia standardeja EN ISO 25649:2017 (osat 1–7).

(24)

Eurooppalaiset standardit EN ISO 25649:2017 (osat 1–7) ovat direktiivin 2001/95/EY yleisen turvallisuusvaatimuksen mukaisia. Siksi niiden viitetiedot olisi julkaistava Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

(25)

Eurooppalaiset standardit EN 913:2008, EN 957–4:2006+A1:2010, EN 957–5:2009, EN 957–8:1998, EN 957–9:2003, EN 957–10:2005, EN ISO 4210–2:2014, EN ISO 4210–6:2014, EN 14872:2006 ja EN 15649 -sarja korvataan uusilla tai muutetuilla eurooppalaisilla standardeilla, joiden viitetiedot julkaistaan tässä päätöksessä. Sen vuoksi on aiheellista poistaa mainittujen standardien viitetiedot Euroopan unionin virallisesta lehdestä (20).

(26)

Selkeyden vuoksi olisi julkaistava yhdessä säädöksessä täydellinen luettelo direktiivin 2001/95/EY tueksi laadituista eurooppalaisista standardeista, jotka täyttävät vaatimukset, jotka niiden on tarkoitus kattaa. Siksi Euroopan unionin virallisessa lehdessä (21) toistaiseksi julkaistujen eurooppalaisten standardien viitetiedot olisi sisällytettävä tähän päätökseen. Näin ollen kyseisten standardien julkaisemista koskevat komission päätökset on kumottava.

(27)

Sellaisen eurooppalaisen standardin täytääntöönpanemiseksi annetun kansallisen standardin noudattaminen, jonka viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, luo olettamuksen turvallisuudesta kansallisessa standardissa määritettyjen vaarojen ja vaaraluokkien osalta siitä päivästä lähtien, kun asianomaisen eurooppalaisen standardin viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Sen vuoksi tämän päätöksen olisi tultava voimaan päivänä, jona se julkaistaan.

(28)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat direktiivillä 2001/95/EY perustetun komitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä direktiivin 2001/95/EY tueksi laadittujen tuotteita koskevien eurooppalaisten standardien viitetiedot, jotka luetellaan tämän päätöksen liitteessä I.

2 artikla

Poistetaan Euroopan unionin virallisesta lehdestä direktiivin 2001/95/EY tueksi laadittujen tuotteita koskevien eurooppalaisten standardien viitetiedot, jotka luetellaan tämän päätöksen liitteessä II.

3 artikla

Kumotaan komission päätös K(2004)1493 (22), komission päätös 2005/718/EY (23), päätös 2006/514/EY, komission päätös 2009/18/EY (24), päätös 2011/496/EU, komission täytäntöönpanopäätös 2012/29/EU (25), täytäntöönpanopäätös 2013/390/EU, täytäntöönpanopäätös 2014/357/EU, komission täytäntöönpanopäätös 2014/358/EU (26), täytäntöönpanopäätös 2014/359/EU, komission täytäntöönpanopäätös 2014/531/EU (27), täytäntöönpanopäätös 2014/875/EU, täytäntöönpanopäätös (EU) 2015/681, komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2015/1345 (28) ja komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2017/1014 (29).

4 artikla

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tehty Brysselissä 9 päivänä lokakuuta 2019.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Jean-Claude JUNCKER


(1)  EYVL L 11, 15.1.2002, s. 4.

(2)  Komission päätös 2011/479/EU, annettu 27 päivänä heinäkuuta 2011, turvallisuusvaatimuksista, jotka voimisteluvälineitä koskevien eurooppalaisten standardien on täytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY mukaisesti (EUVL L 197, 29.7.2011, s. 13).

(3)  Yleisestä tuoteturvallisuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY täytäntöönpanoon liittyvä komission tiedonanto 2017/C 267/03 (EUVL C 267, 11.8.2017, s. 7).

(4)  Komission täytäntöönpanopäätös 2014/357/EU, annettu 13 päivänä kesäkuuta 2014, kuntoiluvälineitä koskevan eurooppalaisen standardisarjan EN 957 (osat 2 ja 4–10) ja eurooppalaisen standardin EN ISO 20957 (osa 1) sekä kymmenen voimisteluvälineitä koskevan eurooppalaisen standardin yhdenmukaisuudesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY yleisen turvallisuusvaatimuksen kanssa sekä kyseisten standardien viitetietojen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL L 175, 14.6.2014, s. 40).

(5)  Komission päätös 2011/786/EU, annettu 29 päivänä marraskuuta 2011, turvallisuusvaatimuksista, jotka polkupyöriä, pikkulasten polkupyöriä ja polkupyörien tavaratelineitä koskevien eurooppalaisten standardien on täytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY mukaisesti (EUVL L 319, 2.12.2011, s. 106).

(6)  Yleisestä tuoteturvallisuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY täytäntöönpanoon liittyvä komission tiedonanto 2017/C 267/03 (EUVL C 267, 11.8.2017, s. 7).

(7)  Komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2015/681, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2015, kaupunki-, retki-, nuoriso-, maasto- ja maantiepolkupyöriä koskevan standardin EN ISO 4210, osat 1–9, sekä lasten polkupyöriä koskevan standardin EN ISO 8098 viitetietojen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY mukaisesti (EUVL L 111, 30.4.2015, s. 30).

(8)  Yleisestä tuoteturvallisuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY täytäntöönpanoon liittyvä komission tiedonanto 2017/C 267/03 (EUVL C 267, 11.8.2017, s. 7).

(9)  Komission päätös 2006/514/EY, tehty 20 päivänä heinäkuuta 2006, siitä, ovatko tietyt standardit direktiiviin 2001/95/EY sisältyvän yleisen turvallisuusvaatimuksen mukaisia, sekä niiden viitteiden julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL L 200, 22.7.2006, s. 35).

(10)  Komission päätös 2008/264/EY, tehty 25 päivänä maaliskuuta 2008, paloturvallisuuteen liittyvistä vaatimuksista, jotka savukkeita koskevien eurooppalaisten standardien on täytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY mukaisesti (EUVL L 83, 26.3.2008, s. 35).

(11)  Yleisestä tuoteturvallisuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY täytäntöönpanoon liittyvä komission tiedonanto 2017/C 267/03 (EUVL C 267, 11.8.2017, s. 7).

(12)  Komission päätös 2011/496/EU, annettu 9 päivänä elokuuta 2011, standardin EN 16156:2010 ”Savukkeet – Palamisalttiuden arvioiminen – Turvallisuusvaatimukset” ja standardin EN ISO 12863:2010 ”Koemenetelmä savukkeiden palamisalttiuden arvioimiseen” mukaisuudesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY yleisen turvallisuusvaatimuksen kanssa sekä standardin EN 16156:2010 ”Savukkeet – Palamisalttiuden arvioiminen – Turvallisuusvaatimukset” ja standardin EN ISO 12863:2010 ”Koemenetelmä savukkeiden palamisalttiuden arvioimiseen” viitetietojen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL L 205, 10.8.2011, s. 31).

(13)  Komission päätös 2011/476/EU, annettu 27 päivänä heinäkuuta 2011, turvallisuusvaatimuksista, jotka kuntoiluvälineitä koskevien eurooppalaisten standardien on täytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY mukaisesti (EUVL L 196, 28.7.2011, s. 16).

(14)  Yleisestä tuoteturvallisuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY täytäntöönpanoon liittyvä komission tiedonanto 2017/C 267/03 (EUVL C 267, 11.8.2017, s. 7).

(15)  Komission päätös 2005/323/EY, tehty 21 päivänä huhtikuuta 2005, veden päällä tai vedessä käytettäviä kelluvia vapaa-ajan tuotteita koskevilta eurooppalaisilta standardeilta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY nojalla edellytettävistä turvallisuusvaatimuksista (EUVL L 104, 23.4.2005, s. 39).

(16)  Yleisestä tuoteturvallisuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY täytäntöönpanoon liittyvä komission tiedonanto 2017/C 267/03 (EUVL C 267, 11.8.2017, s. 7).

(17)  Komission täytäntöönpanopäätös 2014/359/EU, annettu 13 päivänä kesäkuuta 2014, siitä, ovatko veden päällä ja vedessä käytettäviä kelluvia vapaa-ajan tuotteita koskevat eurooppalaiset standardit EN 15649–1:2009+A2:2013 ja EN 15649–6:2009+A1:2013 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY yleisen turvallisuusvaatimuksen mukaiset, sekä kyseisten standardien viitetietojen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL L 175, 14.6.2014, s. 45).

(18)  Komission täytäntöönpanopäätös 2014/875/EU, annettu 4 päivänä joulukuuta 2014, veden päällä ja vedessä käytettäviä kelluvia vapaa-ajan tuotteita koskevan standardin EN 15649–2:2009+A2:2013 ja kuntoiluvälineitä koskevan standardin EN 957–6:2010+A1:2014 viitetietojen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY mukaisesti (EUVL L 349, 5.12.2014, s. 65).

(19)  Komission täytäntöönpanopäätös 2013/390/EU, annettu 18 päivänä heinäkuuta 2013, veden päällä ja vedessä käytettäviä kelluvia vapaa-ajan tuotteita koskevan eurooppalaisen standardisarjan EN 15649 (osat 1–7) mukaisuudesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY yleisen turvallisuusvaatimuksen kanssa sekä kyseisten standardien viitetietojen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL L 196, 19.7.2013, s. 22).

(20)  Yleisestä tuoteturvallisuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY täytäntöönpanoon liittyvä komission tiedonanto 2017/C 267/03 (EUVL C 267, 11.8.2017, s. 7).

(21)  Yleisestä tuoteturvallisuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY täytäntöönpanoon liittyvä komission tiedonanto 2017/C 267/03 (EUVL C 267, 11.8.2017, s. 7).

(22)  Komission päätös K(2004)1493, tehty 23 päivänä huhtikuuta 2004, siitä, ovatko tietyt standardit direktiiviin 2001/95/EY sisältyvän yleisen turvallisuusvaatimuksen mukaisia, sekä niiden viitteiden julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

(23)  Komission päätös 2005/718/EY, tehty 13 päivänä lokakuuta 2005, siitä, ovatko tietyt standardit Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2001/95/EY sisältyvän yleisen turvallisuusvaatimuksen mukaisia, sekä niiden viitteiden julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL L 271, 15.10.2005, s. 51).

(24)  Komission päätös, tehty 22 päivänä joulukuuta 2008, vauvojen kävelytuoleja koskevan standardin EN 1273:2005 mukaisuudesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY yleisen turvallisuusvaatimuksen kanssa ja asiaa koskevien viitetietojen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL L 8, 13.1.2009, s. 29).

(25)  Komission täytäntöönpanopäätös 2012/29/EU, annettu 13 päivänä tammikuuta 2012, standardin EN 60065:2002/A12:2011 ”Audio, video ja vastaavat elektroniset laitteet – Turvallisuusvaatimukset” ja standardin EN 60950–1:2006/A12:2011 ”Tietotekniikan laitteet – Turvallisuus – Osa 1: Yleiset vaatimukset” mukaisuudesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY yleisen turvallisuusvaatimuksen kanssa sekä kyseisten standardien viitetietojen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL L 13, 17.1.2012, s. 7).

(26)  Komission täytäntöönpanopäätös 2014/358/EU, annettu 13 päivänä kesäkuuta 2014, siitä, onko kuluttajan asennettavaksi tarkoitettuja lapsiturvallisia ikkunoiden ja parvekkeenovien lukituslaitteita koskeva eurooppalainen standardi EN 16281:2013 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY yleisen turvallisuusvaatimuksen mukainen, sekä kyseisen standardin viitetietojen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL L 175, 14.6.2014, s. 43).

(27)  Komission täytäntöönpanopäätös 2014/531/EU, annettu 14 päivänä elokuuta 2014, siitä, ovatko sisäkaihtimia koskevat eurooppalaiset standardit EN 16433:2014 ja EN 16434:2014 sekä tietyt eurooppalaisen standardin EN 13120:2009+A1:2014 lausekkeet Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY yleisen turvallisuusvaatimuksen mukaiset, sekä kyseisten standardien viitetietojen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL L 243, 15.8.2014, s. 54).

(28)  Komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2015/1345, annettu 31 päivänä heinäkuuta 2015, lastenvaatteiden nauhojen ja kiristysnyörien, kantokoppien ja niiden jalustojen, turvaporttien ja kotikäyttöön tarkoitettujen hoitopöytien standardien viitetietojen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY mukaisesti (EUVL L 207, 4.8.2015, s. 73).

(29)  Komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2017/1014, annettu 15 päivänä kesäkuuta 2017, savukkeensytyttimiin sovellettavia lapsiturvallisuusvaatimuksia koskevan eurooppalaisen standardin EN 13869:2016 ja vauvojen kantovälineitä koskevan eurooppalaisen standardin EN 13209–2:2015 viitetietojen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/95/EY mukaisesti (EUVL L 153, 16.6.2017, s. 36).


LIITE I

Nro

Standardin viitetiedot

1.

EN 581–1:2006

Ulkokalusteet. Istuimet ja pöydät retkeily-, koti- ja julkisten tilojen käyttöön. Osa 1: Yleiset turvallisuusvaatimukset

2.

EN 913:2018

Voimisteluvälineet. Yleiset turvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät

3.

EN 914:2008

Voimisteluvälineet. Nojapuut. Turvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät

4.

EN 915:2008

Voimisteluvälineet. Eritasonojapuut. Turvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät

5.

EN 916:2003

Voimisteluvälineet. Arkut. Vaatimukset ja testimenetelmä, turvallisuus mukaan lukien

6.

EN 957–2:2003

Kuntolaitteet. Osa 2: Voimaharjoituslaitteet, lisäturvallisuusvaatimukset ja -testausmenetelmät

7.

EN 957–6:2010+A1:2014

Kuntolaitteet. Osa 6: Juoksumatot, lisäturvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät

8.

EN 957–7:1998

Kuntolaitteet. Osa 7: Soutulaitteet, lisäturvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät

9.

EN 1129–1:1995

Huonekalut ja kalusteet. Pystyyn käännettävät sängyt. Turvallisuusvaatimukset ja testaus. Osa 1: Turvallisuusvaatimukset

10.

EN 1129–2:1995

Huonekalut ja kalusteet. Pystyyn käännettävät sängyt. Turvallisuusvaatimukset ja testaus. Osa 2: Testausmenetelmät

11.

EN 1130–1:1996

Huonekalut. Kotikäyttöön tarkoitetut vauvojen sängyt ja kehdot. Osa 1: Turvallisuusvaatimukset

12.

EN 1130–2:1996

Huonekalut. Kotikäyttöön tarkoitetut vauvojen sängyt ja kehdot. Osa 2: Testausmenetelmät

13.

EN 1273:2005

Lastenhoitotarvikkeet. Kävelytuolit. Turvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät

14.

EN 1466:2014

Lastenhoitotarvikkeet. Kantokopat ja niiden jalustat. Turvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät

15.

EN 1651:1999

Riippuliidinvarusteet. Valjaat. Turvallisuusvaatimukset ja lujuustestit

16.

EN 1930:2011

Lastenhoitotarvikkeet. Turvaportit. Turvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät

17.

EN ISO 4210–1:2014

Polkupyörien turvallisuusvaatimukset. Osa 1: Termit ja määritelmät (ISO 4210–1:2014)

18.

EN ISO 4210–2:2015

Polkupyörien turvallisuusvaatimukset. Osa 2: Kaupunki-, retki-, nuoriso-, maasto- ja maantiepolkupyörien vaatimukset (ISO 4210–2:2015)

19.

EN ISO 4210–3:2014

Polkupyörien turvallisuusvaatimukset. Osa 3: Yleiset testausmenetelmät (ISO 4210–3:2014)

20.

EN ISO 4210–4:2014

Polkupyörien turvallisuusvaatimukset. Osa 4: Jarrujen testausmenetelmät (ISO 4210–4:2014)

21.

EN ISO 4210–5:2014

Polkupyörien turvallisuusvaatimukset. Osa 5: Ohjauslaitteiden testausmenetelmät (ISO 4210–5:2014, korjattu versio 2015-02-01)

22.

EN ISO 4210–6:2015

Polkupyörien turvallisuusvaatimukset. Osa 6: Rungon ja haarukan testausmenetelmät (ISO 4210–6:2015)

23.

EN ISO 4210–7:2014

Polkupyörien turvallisuusvaatimukset. Osa 7: Pyörien ja vanteiden testausmenetelmät (ISO 4210–7:2014)

24.

EN ISO 4210–8:2014

Polkupyörien turvallisuusvaatimukset. Osa 8: Polkimien ja voimansiirron testausmenetelmät (ISO 4210–8:2014)

25.

EN ISO 4210–9:2014

Polkupyörien turvallisuusvaatimukset. Osa 9: Satuloiden ja satulatolppien testausmenetelmät (ISO 4210–9:2014)

26.

EN ISO 8098:2014

Polkupyörät. Lasten polkupyörien turvallisuusvaatimukset (ISO 8098:2014)

27.

EN ISO 9994:2006

Savukkeensytyttimet. Turvallisuusvaatimukset (ISO 9994:2005)

28.

EN ISO 11243:2016

Polkupyörät. Polkupyörien tavaratelineet. Vaatimukset ja testausmenetelmät (ISO 11243:2016)

29.

EN 12196:2003

Voimisteluvälineet. Hevoset ja pukit. Turvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät

30.

EN 12197:1997

Voimisteluvälineet. Rekit. Turvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät

31.

EN 12221–1:2008+A1:2013

Lastenhoitotarvikkeet. Kotikäyttöön tarkoitetut hoitopöydät. Osa 1: Turvallisuusvaatimukset

32.

EN 12221–2:2008+A1:2013

Lastenhoitotarvikkeet. Kotikäyttöön tarkoitetut hoitopöydät. Osa 2: Testausmenetelmät

33.

EN 12346:1998

Voimisteluvälineet. Puolapuut. Turvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät

34.

EN 12432:1998

Voimisteluvälineet. Puomit. Turvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät

35.

EN 12491:2001

Varjoliitimet. Hätätilanteisiin tarkoitetut laskuvarjot. Turvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät

36.

EN 12655:1998

Voimisteluvälineet. Renkaat. Toiminnalliset- ja turvallisuusvaatimukset, testimenetelmät

37.

EN ISO 12863:2010

Koemenetelmä savukkeiden palamisalttiuden arvioimiseen (ISO 12863:2010)

EN ISO 12863:2010/A1:2016

38.

EN 13120:2009+A1:2014

Sisäpuoliset kaihtimet. Toiminnalliset vaatimukset mukaan lukien turvallisuus

39.

EN 13209–1:2004

Lastenhoitotarvikkeet. Vauvojen kantovälineet. Turvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät. Osa 1: Kehikolla varustetut selässä kannettavat kantovälineet

40.

EN 13209–2:2015

Lastenhoitotarvikkeet. Vauvojen kantovälineet. Turvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät. Osa 2: Pehmeät kantovälineet

41.

EN 13219:2008

Voimisteluvälineet. Trampoliinit. Toiminnalliset ja turvallisuusvaatimukset, testimenetelmät.

42.

EN 13319:2000

Sukelluslisävarusteet. Syvyysmittarit ja yhdistetyt syvyyttä ja aikaa mittaavat laitteet. Toiminta- ja turvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät

43.

EN 13869:2016

Savukkeensytyttimet. Lapsiturvallisuus. Turvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät

44.

EN 13899:2003

Rullaurheiluvälineet. Rullaluistimet (pyörät rinnakkain pareittain). Turvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät

45.

EN 14059:2002

Öljylamput. Turvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät

46.

EN 14344:2004

Lastenhoitotarvikkeet. Polkupyörissä käytettävät lastenistuimet. Turvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät

47.

EN 14350–1:2004

Lastenhoitotarvikkeet. Juomavälineet. Osa 1: Yleiset ja mekaaniset vaatimukset sekä testit

48.

EN 14682:2014

Lastenvaatteiden turvallisuus. Lastenvaatteiden nauhat ja kiristysnyörit. Vaatimukset

49.

EN 16156:2010

Savukkeet. Palamisalttiuden arvioiminen. Turvallisuusvaatimukset

50.

EN 16281:2013

Lasten turvatuotteet. Kuluttajien asentamat lapsiturvalliset lukituslaitteet ikkunoihin ja parvekeoviin. Turvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät

51.

EN 16433:2014

Sisäpuoliset kaihtimet. Suoja kuristumisvaaralta. Testimenetelmät

52.

EN 16434:2014

Sisäpuoliset kaihtimet. Suoja kuristumisvaaralta. Turvalaitteiden vaatimukset ja testimenetelmät

53.

EN ISO 20957–1:2013

Kuntolaitteet. Osa 1: Yleiset turvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät (ISO 20957–1:2013)

54.

EN ISO 20957–4:2016

Kuntolaitteet. Osa 4: Voimaharjoituspenkit. Lisäturvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät (ISO 20957–4:2016)

55.

EN ISO 20957–5:2016

Kuntolaitteet. Osa 5: Käsien tai jalkojen harjoitukseen käytettävät kuntopyörät. Lisäturvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät (ISO 20957–5:2016)

56.

EN ISO 20957–8:2017

Kuntolaitteet. Osa 8: Askeltimet ja porrasnousulaitteet. Lisäturvallisuusvaatimukset ja -testausmenetelmät (ISO 20957–8:2017)

57.

EN ISO 20957–9:2016

Kuntolaitteet. Osa 9: Voimaharjoituspenkit. Lisäturvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät (ISO 20957–9:2016)

58.

EN ISO 20957–10:2017

Kuntolaitteet. Osa 10: Kuntopyörät ilman vapaakytkintä. Lisäturvallisuusvaatimukset ja -testausmenetelmät (ISO 20957–10:2017)

59.

EN ISO 25649–1:2017

Veden päällä ja vedessä käytettävät kelluvat vapaa-ajan tuotteet. Osa 1: Luokitus, materiaalit, yleiset turvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät (ISO 25649–1:2017)

60.

EN ISO 25649–2:2017

Veden päällä ja vedessä käytettävät kelluvat vapaa-ajan tuotteet. Osa 2: Kuluttajatiedot (ISO 25649–2:2017)

61.

EN ISO 25649–3:2017

Veden päällä ja vedessä käytettävät kelluvat vapaa-ajan tuotteet. Osa 3: Luokan A välineiden lisäturvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät (ISO 25649–3:2017)

62.

EN ISO 25649–4:2017

Veden päällä ja vedessä käytettävät kelluvat vapaa-ajan tuotteet. Osa 4: Luokan B välineiden lisäturvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät (ISO 25649–4:2017)

63.

EN ISO 25649–5:2017

Veden päällä ja vedessä käytettävät kelluvat vapaa-ajan tuotteet. Osa 5: Luokan C välineiden lisäturvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät (ISO 25649–5:2017)

64.

EN ISO 25649–6:2017

Veden päällä ja vedessä käytettävät kelluvat vapaa-ajan tuotteet. Osa 6: Luokan D välineiden lisäturvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät (ISO 25649–6:2017)

65.

EN ISO 25649–7:2017

Veden päällä ja vedessä käytettävät kelluvat vapaa-ajan tuotteet. Osa 7: Luokan E välineiden lisäturvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät (ISO 25649–7:2017)

66.

EN 60065:2002

Audio, video ja vastaavat elektroniset laitteet. Turvallisuusvaatimukset IEC 60065:2001 (muutettu)

EN 60065:2002/A12:2011

67.

EN 60950–1:2006

Tietotekniikan laitteet. Turvallisuus. Osa 1: Yleiset vaatimukset IEC 60950–1:2005 (muutettu)

EN 60950–1:2006/A12:2011


LIITE II

N:o

Standardin viitetiedot

1.

EN 913:2008

Voimisteluvälineet. Yleiset turvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät

2.

EN 957–4:2006+A1:2010

Kuntolaitteet. Osa 4: Voimaharjoituspenkit. Lisäturvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät

3.

EN 957–5:2009

Kuntolaitteet. Osa 5: Käsien tai jalkojen harjoitukseen käytettävät kuntopyörät. Lisäturvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät

4.

EN 957–8:1998

Kuntolaitteet. Osa 8: Askeltimet ja porrasnousulaitteet. Lisäturvallisuusvaatimukset ja -testausmenetelmät

5.

EN 957–9:2003

Kuntolaitteet. Osa 9: Elliptiset kuntolaitteet. Lisäturvallisuusvaatimukset ja -testausmenetelmät

6.

EN 957–10:2005

Kuntolaitteet. Osa 10: Kuntopyörät ilman vapaakytkintä. Lisäturvallisuusvaatimukset ja -testausmenetelmät

7.

EN ISO 4210–2:2014

Polkupyörien turvallisuusvaatimukset. Osa 2: Kaupunki-, retki-, nuoriso-, maasto- ja maantiepolkupyörien vaatimukset (ISO 4210–2:2014)

8.

EN ISO 4210–6:2014

Polkupyörien turvallisuusvaatimukset. Osa 6: Rungon ja haarukan testausmenetelmät (ISO 4210–6:2014)

9.

EN ISO 12863:2010

Koemenetelmä savukkeiden palamisalttiuden arvioimiseen (ISO 12863:2010)

10.

EN 14872:2006

Polkupyörät. Polkupyörien varusteet. Tavaratelineet

11.

EN 15649–1:2009+A2:2013

Veden päällä ja vedessä käytettävät kelluvat vapaa-ajan tuotteet. Osa 1: Luokitus, materiaalit, yleiset vaatimukset ja testimenetelmät

12.

EN 15649–2:2009+A2:2013

Veden päällä ja vedessä käytettävät kelluvat vapaa-ajan tuotteet. Osa 2: Kuluttajatiedot

13.

EN 15649–3:2009+A1:2012

Veden päällä ja vedessä käytettävät kelluvat vapaa-ajan tuotteet. Osa 3: Luokan A välineiden lisäturvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät

14.

EN 15649–4:2010+A1:2012

Veden päällä ja vedessä käytettävät kelluvat vapaa-ajan tuotteet. Osa 4: Luokan B välineiden lisäturvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät

15.

EN 15649–5:2009

Veden päällä ja vedessä käytettävät kelluvat vapaa-ajan tuotteet. Osa 5: Luokan C välineiden lisäturvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät

16.

EN 15649–6:2009+A1:2013

Veden päällä ja vedessä käytettävät kelluvat vapaa-ajan tuotteet. Osa 6: Luokan D välineiden lisäturvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät

17.

EN 15649–7:2009

Veden päällä ja vedessä käytettävät kelluvat vapaa-ajan tuotteet. Osa 7: Luokan E välineiden lisäturvallisuusvaatimukset ja testimenetelmät