8.5.2019   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 120/1


NEUVOSTON PÄÄTÖS (EU) 2019/702,

annettu 15 päivänä huhtikuuta 2019,

Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Kanadan välisen lentoliikennesopimuksen tekemisestä unionin puolesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 100 artiklan 2 kohdan yhdessä sen 218 artiklan 6 kohdan a alakohdan kanssa,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

ottaa huomioon Euroopan parlamentin hyväksynnän (1),

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Komissio on neuvotellut Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden puolesta Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Kanadan välisen lentoliikennesopimuksen, jäljempänä ’sopimus’, noudattaen neuvoston päätöstä luvan antamisesta komissiolle aloittaa neuvottelut.

(2)

Sopimus allekirjoitettiin neuvoston ja neuvostossa kokoontuneiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätöksen 2010/417/EY (2) mukaisesti 17 ja 18 päivänä joulukuuta 2009 sillä varauksella, että sopimuksen tekeminen saatetaan päätökseen myöhemmin.

(3)

Sopimuksen ovat ratifioineet kaikki jäsenvaltiot Kroatian tasavaltaa lukuun ottamatta. Kroatian tasavallan on tarkoitus liittyä sopimukseen vuoden 2011 liittymisasiakirjan 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

(4)

Sopimus olisi nyt hyväksyttävä unionin puolesta.

(5)

Päätöksen 2010/417/EY 3 ja 4 artiklassa on säännöksiä päätöksenteosta ja edustuksesta useissa asioissa, joista sopimuksessa määrätään. Euroopan unionin tuomioistuimen 28 päivänä huhtikuuta 2015 asiassa C-28/12 antama tuomio huomioon ottaen kyseisiä säännöksiä ei pitäisi enää soveltaa. Kun otetaan huomioon perussopimukset, kyseisissä asioissa ei tarvita uusia säännöksiä eikä jäsenvaltioiden ilmoittamisvelvoitteita koskevia säännöksiä, kuten päätöksen 2010/417/EY 5 artiklan säännöksiä. Päätöksen 2010/417/EY 3, 4 ja 5 artiklan soveltaminen olisi sen vuoksi lopetettava tämän päätöksen voimaantulopäivänä,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Hyväksytään Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Kanadan välinen lentoliikennesopimus unionin puolesta (3).

2 artikla

Neuvoston puheenjohtaja antaa unionin puolesta sopimuksen 23 artiklassa määrätyn ilmoituksen osoitukseksi siitä, että unioni sitoutuu noudattamaan sopimusta (4), sekä antaa seuraavan ilmoituksen:

”Lissabonin sopimuksen tultua voimaan 1 päivänä joulukuuta 2009 Euroopan unioni on korvannut Euroopan yhteisön, jonka seuraaja se on, ja käyttää mainitusta päivästä alkaen kaikkia Euroopan yhteisön oikeuksia ja ottaa vastatakseen kaikki Euroopan yhteisön velvoitteet. Sopimuksessa olevat viittaukset Euroopan yhteisöön on siten tilanteen mukaan ymmärrettävä viittauksiksi Euroopan unioniin.”

3 artikla

Päätöksen 2010/417/EY 3, 4 ja 5 artiklan soveltaminen päättyy tämän päätöksen voimaantulopäivänä.

4 artikla

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.

Tehty Brysselissä 15 päivänä huhtikuuta 2019.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

P. DAEA


(1)  Hyväksyntä annettu 2 päivänä lokakuuta 2018 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä).

(2)  Neuvoston ja neuvostossa kokoontuneiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätös 2010/417/EY, tehty 30 päivänä marraskuuta 2009, Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Kanadan välisen lentoliikennesopimuksen allekirjoittamisesta ja väliaikaisesta soveltamisesta (EUVL L 207, 6.8.2010, s. 30).

(3)  Sopimus on julkaistu virallisessa lehdessä (EUVL L 207, 6.8.2010, s. 32) yhdessä sen allekirjoittamista koskevan päätöksen kanssa.

(4)  Neuvoston pääsihteeristö julkaisee sopimuksen voimaantulopäivän virallisessa lehdessä.