30.6.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 168/12


EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2017/1129,

annettu 14 päivänä kesäkuuta 2017,

arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamisen yhteydessä julkaistavasta esitteestä ja direktiivin 2003/71/EY kumoamisesta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 114 artiklan,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ottavat huomioon Euroopan keskuspankin lausunnon (1),

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (2),

ovat kuulleet alueiden komiteaa,

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä (3),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Tämä asetus on tärkeä askel 30 päivänä syyskuuta 2015 annetun komission tiedonannon ”Pääomamarkkinaunionin luomista koskeva toimintasuunnitelma” mukaisessa pääomamarkkinaunionin toteuttamisessa. Pääomamarkkinaunionin tarkoituksena on auttaa yrityksiä hankkimaan pääomaa monipuolisemmista lähteistä koko Euroopan unionista, jäljempänä ”unioni”, sekä tehostaa markkinoiden toimintaa ja tarjota sijoittajille ja säästäjille uusia sijoitusmahdollisuuksia. Tällä pyritään lisäämään kasvua ja luomaan työpaikkoja.

(2)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2003/71/EY (4) vahvistetaan yhdenmukaistetut periaatteet ja säännöt esitteestä, joka on laadittava, hyväksyttävä ja julkaistava, kun arvopapereita tarjotaan yleisölle tai otetaan kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla. Direktiivin voimaantulon jälkeisten lainsäädäntö- ja markkinamuutosten vuoksi kyseinen direktiivi olisi kumottava ja korvattava tällä asetuksella.

(3)

Kun arvopapereita tarjotaan yleisölle tai otetaan kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla, tietojen julkistaminen on sijoittajien suojaamisen kannalta olennaisen tärkeää, koska julkistamisella poistetaan sijoittajien ja liikkeeseenlaskijoiden välistä epäsymmetristä informaatiota. Tällaisen julkistamisen yhdenmukaistaminen antaa mahdollisuuden perustaa rajat ylittävä mekanismi, joka antaa oikeuden käyttää esitettä koko unionissa ja joka helpottaa sisämarkkinoiden tehokasta toimintaa monenlaisten arvopapereiden osalta.

(4)

Toisistaan poikkeavat lähestymistavat johtaisivat sisämarkkinoiden pirstaloitumiseen, koska liikkeeseenlaskijoihin, tarjoajiin ja henkilöihin, jotka hakevat kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista, sovellettaisiin eri jäsenvaltioissa eri sääntöjä ja yhdessä jäsenvaltiossa hyväksyttyjen esitteiden käyttö toisissa jäsenvaltioissa voitaisiin estää. Sen vuoksi on todennäköistä, että jäsenvaltioiden lakien erot loisivat esteitä arvopapereiden sisämarkkinoiden moitteettomalle toiminnalle, jollei ole olemassa yhdenmukaistettua kehystä, jolla varmistetaan julkistamisen yhdenmukaisuus ja oikeus käyttää esitettä koko unionissa. Tästä syystä on aiheellista luoda esitteitä varten sääntelykehys unionin tasolla, jotta voidaan varmistaa sisämarkkinoiden moitteeton toiminta, parantaa sen toimintaedellytyksiä erityisesti pääomamarkkinoiden osalta sekä taata korkeatasoinen kuluttajan- ja sijoittajansuoja.

(5)

On asianmukaista ja tarpeellista, että julkistamissäännöt, jotka koskevat arvopapereiden tarjoamista yleisölle tai ottamista kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla, ovat asetuksen muodossa, jotta voidaan varmistaa, että säännöksiä, joissa asetetaan suoraan velvoitteita henkilöille, jotka osallistuvat arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle ja niiden ottamiseen kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla, sovelletaan yhdenmukaisesti koko unionissa. Koska esitesäännösten oikeudelliseen kehykseen kuuluu välttämättä toimenpiteitä, joissa asetetaan yksityiskohtaisia vaatimuksia kaikista esitteisiin liittyvistä erilaisista näkökohdista, pienetkin erot yhteen näistä näkökohdista sovellettavassa lähestymistavassa voisivat johtaa merkittäviin rajoituksiin rajat ylittävässä arvopapereiden tarjoamisessa, listautumisessa monille säännellyille markkinoille sekä unionin kuluttajansuojasäännöissä. Käyttämällä asetusta, jota on sovellettava sellaisenaan ilman kansallista lakia, voitaisiin rajoittaa mahdollisuutta toteuttaa toisistaan poikkeavia kansallisia toimenpiteitä, varmistaa yhtenäinen lähestymistapa ja parempi oikeusvarmuus sekä estää tällaiset merkittävät rajoitukset. Lisäksi asetuksen käytöllä vahvistetaan luottamusta markkinoiden avoimuuteen koko unionissa, vähennetään sääntelyn monimutkaisuutta sekä yrityksille tietojen hakemisesta ja säännösten noudattamisesta aiheutuvia kustannuksia.

(6)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/73/EU (5) arviointi on paljastanut, että tietyillä direktiivillä käyttöön otetuilla muutoksilla ei ole saavutettu niiden alkuperäisiä tavoitteita ja että unionin esitejärjestelmään on tarpeen tehdä lisämuutoksia, jotta voidaan yksinkertaistaa ja parantaa järjestelmän soveltamista, lisätä sen tehokkuutta, vahvistaa unionin kansainvälistä kilpailukykyä ja myötävaikuttaa siten hallinnollisten rasitteiden vähenemiseen.

(7)

Tämän asetuksen tarkoituksena on varmistaa sijoittajansuoja ja markkinoiden tehokkuus sekä vahvistaa samalla pääoman sisämarkkinoita. Tietojen antaminen, joka on liikkeeseenlaskijan ja arvopapereiden luonteen mukaisesti tarpeen, jotta sijoittajat voisivat tehdä perusteltuja sijoituspäätöksiä, takaa yhdessä liiketoiminnan harjoittamista koskevien sääntöjen kanssa sijoittajien suojan. Tällaisten tietojen avulla voidaan myös tehokkaasti lisätä luottamusta arvopapereihin ja edistää siten arvopaperimarkkinoiden moitteetonta toimintaa ja kehitystä. Esitteen julkaiseminen on asianmukainen keino antaa nämä tiedot saataville.

(8)

Tässä asetuksessa vahvistetuilla julkistamisvaatimuksilla ei estetä jäsenvaltiota tai toimivaltaista viranomaista – taikka pörssiä omassa säännöstössään – asettamasta muita erityisvaatimuksia, jotka liittyvät arvopapereiden ottamiseen kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla sekä erityisesti hallinto- ja ohjausjärjestelmään. Tällaisilla vaatimuksilla ei saisi suoraan eikä välillisesti rajoittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän esitteen laatimista, sisältöä eikä levittämistä.

(9)

Muut kuin osakesidonnaiset arvopaperit, joiden liikkeeseenlaskijana on jäsenvaltio tai sen alue- tai paikallisviranomainen, kansainväliset julkisyhteisöt, joissa yksi tai useampi jäsenvaltio on jäsenenä, Euroopan keskuspankki tai jäsenvaltioiden keskuspankit, eivät saisi kuulua tämän asetuksen soveltamisalaan, eikä tämä asetus saisi näin ollen vaikuttaa niihin.

(10)

Sijoittajansuojan varmistamiseksi esitteen julkaisemisvelvollisuutta olisi sovellettava sekä osakesidonnaisiin arvopapereihin että muihin kuin osakesidonnaisiin arvopapereihin, joita tarjotaan yleisölle tai jotka otetaan kaupankäynnin kohteeksi säännellyillä markkinoilla. Eräät tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvat arvopaperit oikeuttavat haltijansa hankkimaan siirtokelpoisia arvopapereita tai saamaan käteissumman käteissuorituksena, joka määräytyy muiden instrumenttien, erityisesti siirtokelpoisten arvopapereiden, valuuttojen, korkojen tai tuottojen, hyödykkeiden taikka muiden indeksien tai mittareiden perusteella. Tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvat erityisesti optiot, warrantit, sertifikaatit, talletustodistukset ja vaihtovelkakirjalainat, esimerkiksi sijoittajan valinnan mukaan vaihdettavat arvopaperit.

(11)

Jotta voidaan varmistaa esitteen hyväksyminen, oikeus käyttää esitettä koko unionissa sekä sen valvonta, että tätä asetusta noudatetaan, kutakin esitettä varten on tarpeen yksilöidä toimivaltainen viranomainen. Sen vuoksi tässä asetuksessa olisi määritettävä selkeästi kotijäsenvaltio, jolla on parhaat edellytykset hyväksyä esite.

(12)

Jos arvopapereiden yleisölle tarjoamisten yhteenlasketut vastikkeet unionissa ovat alle 1 000 000 euroa, tämän asetuksen mukaisen esitteen laatimiskustannukset ovat todennäköisesti suhteettoman suuret verrattuina tarjouksen ennakoituihin tuloihin. Sen vuoksi on asianmukaista, ettei tämän asetuksen mukaista esitteen laatimisvelvollisuutta sovellettaisi näin pieniin tarjouksiin. Jäsenvaltiot eivät saisi laajentaa tämän asetuksen mukaista esitteen laatimisvelvollisuutta kattamaan sellaisia arvopapereiden tarjoamisia yleisölle, joiden yhteenlasketut vastikkeet ovat alle mainitun raja-arvon. Jäsenvaltioiden olisi kuitenkin voitava määrätä kansallisella tasolla muita julkistamisvaatimuksia edellyttäen, että nämä vaatimukset eivät muodosta kohtuutonta tai tarpeetonta rasitetta tällaisen arvopapereiden yleisölle tarjoamisen yhteydessä.

(13)

Lisäksi, ja kun otetaan huomioon rahoitusmarkkinoiden koon vaihtelu unionissa, olisi asianmukaista antaa jäsenvaltioille mahdollisuus vapauttaa tässä asetuksessa säädetystä esitteen julkaisemisvelvollisuudesta sellaiset arvopapereiden tarjoamiset yleisölle, joiden arvo on enintään 8 000 000 euroa. Jäsenvaltioilla olisi erityisesti oltava mahdollisuus vahvistaa kansallisessa laissaan tämän vapautuksen soveltamiselle 1 000 000–8 000 000 euron suuruinen raja-arvo, jolla tarkoitetaan tarjouksen yhteenlaskettuja vastikkeita unionissa 12 kuukauden aikana ja jonka alittavalta osalta vapautusta olisi sovellettava ottaen huomioon jäsenvaltioiden asianmukaiseksi katsoma kotimaisen sijoittajansuojan taso. Tällaisessa vapautetussa arvopapereiden yleisölle tarjoamisessa ei kuitenkaan saisi soveltaa tämän asetuksen mukaista oikeutta käyttää esitettä koko unionissa. Jäsenvaltioiden olisi tämän raja-arvon alittavalta osalta voitava määrätä kansallisella tasolla muita julkistamisvaatimuksia edellyttäen, että nämä vaatimukset eivät muodosta kohtuutonta tai tarpeetonta rasitetta tällaisen vapautetun arvopapereiden tarjoamisen yhteydessä. Mikään tässä direktiivissä ei saisi estää näitä jäsenvaltioita ottamasta käyttöön kansallisella tasolla sääntöjä, joiden nojalla monenkeskisten kaupankäyntijärjestelmien ylläpitäjät voivat määrittää kaupankäynnin kohteeksi ottamista koskevan asiakirjan sisällön tai sen tarkistamismenettelyt. Liikkeeseenlaskijan on laadittava kyseinen asiakirja, kun sen arvopaperit otetaan ensimmäisen kerran kaupankäynnin kohteeksi.

(14)

Pelkkää arvopapereiden ottamista kaupankäynnin kohteeksi monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä tai osto- ja myyntihintojen julkaisemista ei ole sellaisenaan katsottava arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle, eikä siihen näin ollen olisi sovellettava tämän asetuksen mukaista esitteen laatimisvelvollisuutta. Esitettä olisi vaadittava vain siinä tapauksessa, että kyseisiin tilanteisiin liittyy viestintää, joka muodostaa tässä asetuksessa määritellyn ”arvopapereiden tarjoamisen yleisölle”.

(15)

Jos arvopapereita tarjotaan ainoastaan rajalliselle joukolle sijoittajia, jotka eivät ole kokeneita sijoittajia, esitteen laatiminen merkitsee kohtuutonta rasitetta, koska tarjous suunnataan pienelle joukolle henkilöitä, ja esitettä ei olisi tällöin vaadittava. Näin olisi esimerkiksi silloin, kun kyse on tarjouksesta, joka suunnataan pienelle joukolle yrityksen johtohenkilöiden sukulaisia tai henkilökohtaisia tuttavia.

(16)

Tätä asetusta olisi tulkittava tavalla, joka on tarvittaessa johdonmukainen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/25/EY (6) kanssa, kun kyse on julkisista ostotarjouksista, sulautumisista ja muista liiketoimista, joilla on vaikutusta yritysten omistukseen tai määräysvaltaan.

(17)

Johtajien ja työntekijöiden kannustaminen omistamaan oman yrityksensä arvopapereita voi vaikuttaa myönteisesti yritysten hallinnointiin ja auttaa luomaan arvoa pitkällä aikavälillä edistämällä työntekijöiden sitoutumista ja omistajuuden tunnetta, yhtenäistämällä osakkeenomistajien ja työntekijöiden edut sekä tarjoamalla työntekijöille sijoitusmahdollisuuksia. Työntekijöiden osallistuminen yrityksensä omistamiseen on erityisen tärkeää pienille ja keskisuurille yrityksille, jäljempänä ”pk-yritykset”, joissa yksittäiset työntekijät todennäköisesti vaikuttavat merkittävästi yrityksen menestymiseen. Sen vuoksi esitteen julkaisemisvelvollisuutta ei pitäisi olla silloin, kun kyse on unionissa työntekijöiden osakeomistusjärjestelmän puitteissa tehtävistä tarjouksista, jos sijoittajansuojan turvaamiseksi annetaan saataville asiakirja, joka sisältää tiedot arvopapereiden lukumäärästä ja luonteesta sekä tarjouksen tai luovutuksen perustelut ja ehdot. Sen varmistamiseksi, että kaikilla johtajilla ja työntekijöillä on tasavertaiset mahdollisuudet osallistua työntekijöiden osakeomistusjärjestelmään riippumatta siitä, onko heidän työnantajansa sijoittautunut unioniin vai sen ulkopuolelle, ei olisi enää vaadittava kolmansien maiden markkinoita koskevaa vastaavuuspäätöstä, jos tällainen tiedot sisältävä asiakirja annetaan saataville. Näin ollen kaikki työntekijöiden osakeomistusjärjestelmien osallistujat hyötyvät yhdenvertaisesta kohtelusta ja tiedonsaannista.

(18)

Osakkeiden tai osakkeisiin oikeuttavien arvopapereiden laimentavat liikkeeseenlaskut merkitsevät usein liiketoimia, joilla on huomattava vaikutus liikkeeseenlaskijan pääomarakenteeseen, tulevaisuudennäkymiin ja taloudelliseen tilanteeseen, mistä syystä esitteeseen sisältyvät tiedot ovat tarpeen. Jos liikkeeseenlaskijan osakkeita on sitä vastoin jo otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla, esitettä ei olisi vaadittava samanlajisten osakkeiden myöhemmästä ottamisesta kaupankäynnin kohteeksi samalla säännellyllä markkinalla myöskään sellaisissa tapauksissa, joissa tällaiset osakkeet saadaan muuntamalla tai vaihtamalla muita arvopapereita taikka käyttämällä muiden arvopapereiden tuottamia oikeuksia, edellyttäen, että vastikään kaupankäynnin kohteeksi otettujen osakkeiden osuus on rajallinen suhteessa samalla säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi jo otettuihin samanlajisiin osakkeisiin, paitsi jos tällaiseen kaupankäynnin kohteeksi ottamiseen liittyy tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluva arvopapereiden tarjoaminen yleisölle. Samaa periaatetta olisi sovellettava yleisemmin arvopapereihin, jotka ovat samanlajisia kuin arvopaperit, jotka on jo otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla.

(19)

Tämä asetus ei rajoita niiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten soveltamista, jotka on hyväksytty Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU (7) ja erityisesti sen 53 artiklan 2 kohdan, 59 artiklan 2 kohdan sekä 63 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisen luottolaitosten kriisinratkaisun osalta tapauksissa, joissa esitteen julkaisemisvelvollisuutta ei ole.

(20)

Vapautukset tämän asetuksen mukaisesta esitteen julkaisemisvelvollisuudesta olisi voitava yhdistää, kun kyse on arvopapereiden tarjoamisesta yleisölle ja/tai niiden ottamisesta kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla, jos näiden vapautusten edellytykset täyttyvät samanaikaisesti. Jos esimerkiksi arvopapereita tarjotaan samanaikaisesti kokeneille sijoittajille, muille kuin kokeneille sijoittajille, joista kukin sitoutuu sijoittamaan vähintään 100 000 euroa, liikkeeseenlaskijan työntekijöille ja lisäksi vielä rajalliselle määrälle muita kuin kokeneita sijoittajia, joiden lukumäärä ei ylitä tässä asetuksessa vahvistettua määrää, kyseinen tarjous olisi vapautettava esitteen julkaisemisvelvollisuudesta.

(21)

Jotta varmistetaan muiden kuin osakesidonnaisten arvopapereiden tukkumarkkinoiden asianmukainen toiminta ja lisätään markkinoiden likviditeettiä, on tärkeää vahvistaa erillinen kevennetty kohtelu muille kuin osakesidonnaisille arvopapereille, jotka otetaan kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ja jotka on suunniteltu kokeneille sijoittajille. Tällaiseen kevennettyyn kohteluun olisi kuuluttava vähimmäistason tiedonantovaatimukset, jotka eivät ole yhtä kuormittavia kuin vähittäissijoittajille tarjottaviin muihin kuin osakesidonnaisiin arvopapereihin sovellettavat vaatimukset, siihen ei olisi kuuluttava vaatimusta tiivistelmän sisällyttämisestä esitteeseen ja kielivaatimusten olisi oltava joustavampia. Kevennettyä kohtelua olisi sovellettava ensiksikin nimellisarvosta riippumatta muihin kuin osakesidonnaisiin arvopapereihin, joilla käydään kauppaa ainoastaan sellaisella säännellyllä markkinalla tai sen tietyllä segmentillä, jolla ainoastaan kokeneet sijoittajat voivat käydä kauppaa kyseisillä arvopapereilla, ja toiseksi muihin kuin osakesidonnaisiin arvopapereihin, joiden yksikkökohtainen nimellisarvo on vähintään 100 000 euroa, missä otetaan huomioon esitteen kohteena olevien sijoittajien korkeampi investointikapasiteetti. Kokeneille sijoittajille tarkoitettujen muiden kuin osakesidonnaisten arvopapereiden, joilla käydään kauppaa ainoastaan sellaisella säännellyllä markkinalla tai sen tietyllä segmentillä, jolla ainoastaan kokeneet sijoittajat voivat käydä kauppaa kyseisillä arvopapereilla, edelleenmyyntiä muille kuin kokeneille sijoittajille ei olisi sallittava, ellei tämän asetuksen mukaisesti laadita esitettä, joka soveltuu muille kuin kokeneille sijoittajille. Tätä varten on tärkeää, että markkinatoimijat tällaisia säänneltyjä markkinoita tai niiden tiettyä segmenttiä perustaessaan eivät päästä muita kuin kokeneita sijoittajia suoraan tai välillisesti kyseiselle säännellylle markkinalle tai tietylle segmentille.

(22)

Jos arvopapereita jaetaan antamatta vastaanottajalle mahdollisuutta henkilökohtaiseen valintaan, mukaan luettuina arvopapereiden jaot, joissa ei ole oikeutta kieltäytyä jaosta tai joissa jako tapahtuu automaattisesti tuomioistuimen päätöksen johdosta, kuten arvopapereiden jakaminen olemassa oleville velkojille oikeudellisen maksukyvyttömyysmenettelyn kuluessa, tällaista jakamista ei olisi pidettävä arvopapereiden tarjoamisena yleisölle.

(23)

Arvopapereiden liikkeeseenlaskijoiden, tarjoajien ja arvopapereiden ottamista kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla hakevien henkilöiden, jotka eivät kuulu esitteen julkaisemisvelvollisuuden piiriin, olisi voitava hyötyä oikeudesta käyttää samaa esitettä koko unionissa, jos ne päättävät noudattaa tätä asetusta vapaaehtoisesti.

(24)

Erityyppisten arvopapereiden, liikkeeseenlaskijoiden, tarjousten ja kaupankäynnin kohteeksi ottamisten ominaispiirteet huomioon ottaen tässä asetuksessa vahvistetaan säännöt erimuotoisia esitteitä varten: vakiomuotoinen esite, muiden kuin osakesidonnaisten arvopapereiden tukkumarkkinaesite, perusesite, yksinkertaistettu esite listautumisen jälkeisiä liikkeeseenlaskuja varten ja EU:n kasvuesite. Sen vuoksi kaikkien tässä asetuksessa olevien viittausten ”esitteeseen” on katsottava viittaavan mainittujen esitteiden kaikkiin muotoihin, ellei nimenomaisesti toisin mainita.

(25)

Tietojen julkistamista esitteessä ei saisi vaatia, jos arvopapereiden tarjoaminen yleisölle on suunnattu pelkästään kokeneille sijoittajille. Esite olisi kuitenkin julkaistava, jos arvopapereita myydään edelleen yleisölle tai otetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla.

(26)

Liikkeeseenlaskijan tai esitteen laatimisesta vastuussa olevan henkilön laatima esite, joka on voimassa ja yleisön saatavilla silloin, kun arvopapereiden lopullinen tarjoaminen tapahtuu rahoituksenvälittäjien kautta, tai arvopapereiden myöhemmän edelleenmyynnin yhteydessä, antaa sijoittajille riittävästi tietoa perusteltujen sijoituspäätösten tekemiseen. Sen vuoksi rahoituksenvälittäjillä, jotka hoitavat arvopapereiden liikkeeseenlaskun järjestämisen tai edelleenmyynnin, olisi oltava oikeus käyttää liikkeeseenlaskijan tai esitteen laatimisesta vastuussa olevan henkilön julkaisemaa alkuperäistä esitettä, jos esite on voimassa ja sitä on täydennetty asianmukaisesti ja liikkeeseenlaskija tai esitteen laatimisesta vastuussa oleva henkilö antaa suostumuksensa sen käyttöön. Liikkeeseenlaskijan tai esitteen laatimisesta vastuussa olevan henkilön olisi voitava asettaa ehtoja tällaiselle suostumukselle. Suostumus esitteen käyttöön ja siihen mahdollisesti liittyvät ehdot olisi annettava kirjallisessa sopimuksessa, jotta asianomaiset osapuolet voisivat arvioida, onko arvopapereiden edelleen myyminen tai lopullinen tarjoaminen sopimuksen mukaista. Jos suostumus esitteen käyttöön on annettu, liikkeeseenlaskijan tai alkuperäisen esitteen laatimisesta vastuussa olevan henkilön olisi vastattava siinä esitetyistä tiedoista ja perusesitteen ollessa kyseessä lopullisten ehtojen esittämisestä ja toimittamisesta toimivaltaiselle viranomaiselle, eikä toista esitettä saisi vaatia. Toisaalta, jos liikkeeseenlaskija tai alkuperäisen esitteen laatimisesta vastuussa oleva henkilö ei anna suostumustaan esitteen käyttöön, olisi vaadittava, että rahoituksenvälittäjä julkaisee uuden esitteen. Siinä tapauksessa rahoituksenvälittäjän olisi vastattava esitteen sisältämistä tiedoista, mukaan luettuina kaikki viittaamalla sisällytetyt tiedot, sekä lopullisista ehdoista perusesitteen ollessa kyseessä.

(27)

Esitteeseen sisältyvien tietojen yhdenmukaistamisen olisi johdettava samantasoiseen sijoittajansuojaan koko unionissa. Jotta sijoittajat voisivat tehdä perustellun sijoituspäätöksen, tietojen olisi oltava riittäviä ja objektiivisia ja ne olisi kirjoitettava ja esitettävä helposti analysoitavassa, ytimekkäässä ja ymmärrettävässä muodossa. Esitteeseen sisällytettyjä tietoja olisi mukautettava esitteen tyypin, liikkeeseenlaskijan luonteen ja olosuhteiden, arvopapereiden tyypin sekä sen, onko tarjouksen kohteena pelkästään kokeneita sijoittajia, huomioon ottamiseksi. Esite ei saisi sisältää epäolennaisia tietoja tai tietoja, jotka eivät koske kyseistä liikkeeseenlaskijaa ja kyseisiä arvopapereita, koska tällaiset tiedot voisivat jättää sijoituspäätöksen kannalta merkitykselliset tiedot varjoonsa ja heikentää siten sijoittajansuojaa.

(28)

Esitteen tiivistelmän olisi oltava hyödyllinen tietolähde sijoittajille, erityisesti vähittäissijoittajille. Sen olisi oltava itsenäinen osa esitettä ja painotuttava keskeisiin tietoihin, joita sijoittajat tarvitsevat voidakseen päättää, mitä arvopapereiden tarjoamisia ja arvopapereiden kaupankäynnin kohteeksi ottamisia ne haluavat tutkia tarkemmin tarkastamalla koko esitteen voidakseen tehdä päätöksensä. Keskeisissä tiedoissa olisi esitettävä olennaiset ominaisuudet ja riskit, jotka liittyvät liikkeeseenlaskijaan, mahdolliseen takaajaan sekä arvopapereihin, joita tarjotaan tai jotka otetaan kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla. Niissä olisi myös esitettävä tarjouksen yleiset ehdot ja edellytykset.

(29)

Tiivistelmän sisältämän riskitekijöiden esittelyn olisi koostuttava rajallisesta valikoimasta riskejä, joita liikkeeseenlaskija pitää kaikkein olennaisimpina sijoittajan päätöksenteon kannalta. Tiivistelmään sisältyvän riskitekijöiden kuvauksen olisi oltava merkityksellinen tietyn tarjouksen kannalta, ja kuvaus olisi laadittava yksinomaan sijoittajien edun kannalta eikä sijoitusriskiä koskevien yleisten lausuntojen antamiseksi taikka liikkeeseenlaskijan, tarjoajan tai muiden niiden puolesta toimivien henkilöiden vastuun rajaamiseksi. Riskitekijöissä olisi tarvittaessa korostettava riskejä erityisesti vähittäissijoittajille, kun kyse on luottolaitosten liikkeeseen laskemista arvopapereista, joihin voidaan soveltaa direktiivin 2014/59/EU mukaista alaskirjausta.

(30)

Esitteen tiivistelmän olisi oltava lyhyt, yksinkertainen ja sijoittajien kannalta helppotajuinen. Tiivistelmä olisi kirjoitettava helppotajuisella yleiskielellä, ja tiedot olisi esitettävä helppokäyttöisessä muodossa. Tiivistelmä ei saisi olla pelkkä kooste esitteestä poimituista otteista. On aiheellista asettaa tiivistelmälle enimmäispituus sen varmistamiseksi, että sijoittajat eivät kaihda sen lukemista, sekä kannustaa liikkeeseenlaskijoita valitsemaan sijoittajien kannalta olennaiset tiedot. Tässä asetuksessa vahvistetuissa tietyissä olosuhteissa tiivistelmän enimmäispituutta olisi pidennettävä.

(31)

Esitteen tiivistelmän yhdenmukaisen rakenteen varmistamiseksi olisi säädettävä sen yleisistä jaksoista, alaotsikoista ja ohjeellisesta sisällöstä, jotka liikkeeseenlaskijan olisi täytettävä lyhyillä sanallisilla kuvauksilla ja tarvittaessa myös numerotiedoilla. Liikkeeseenlaskijoille olisi annettava harkintavaltaa valita tiedot, joita ne pitävät olennaisina ja merkityksellisinä, edellyttäen, että ne esittävät tiedot rehellisesti ja tasapuolisesti.

(32)

Esitteen tiivistelmä olisi laadittava mahdollisimman pitkälle saman mallin mukaan kuin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1286/2014 (8) vaadittu avaintietoasiakirja. Jos arvopaperit kuuluvat sekä tämän asetuksen että asetuksen (EU) N:o 1286/2014 soveltamisalaan, avaintietoasiakirjan koko sisällön uudelleenkäyttö tiivistelmässä minimoisi liikkeeseenlaskijoille säännösten noudattamisesta aiheutuvat kustannukset ja hallinnolliset rasitteet, ja tällä asetuksella näin ollen helpotetaan tällaista uudelleenkäyttöä. Tiivistelmän laatimista koskevasta vaatimuksesta ei olisi kuitenkaan luovuttava, jos avaintietoasiakirja vaaditaan, koska jälkimmäinen asiakirja ei sisällä keskeisiä tietoja arvopapereiden liikkeeseenlaskijasta eikä niiden tarjoamisesta yleisölle tai ottamisesta kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla.

(33)

Keneenkään ei saisi kohdistaa siviilioikeudellista vastuuta pelkästään tiivistelmän perusteella tai sen käännöksen perusteella, ellei se ole harhaanjohtava, epätarkka tai epäjohdonmukainen suhteessa esitteen asianomaisiin osiin tai jos siinä ei anneta yhdessä esitteen muiden osien kanssa luettuna keskeisiä tietoja sijoittajien auttamiseksi, kun ne harkitsevat sijoittamista tällaisiin arvopapereihin. Tiivistelmässä olisi oltava tätä koskeva selkeä varoitus.

(34)

Liikkeeseenlaskijoille, jotka toistuvasti hankkivat rahoitusta pääomamarkkinoilta, olisi tarjottava erityisiä rekisteröintiasiakirja- ja esitemalleja sekä erityisiä menettelyjä näiden asiakirjojen ja esitteiden toimivaltaiselle viranomaiselle toimittamista ja hyväksymistä varten, jotta ne saisivat enemmän joustavuutta ja voisivat käyttää markkinaikkunoita hyväkseen. Tällaisten mallien ja menettelyjen olisi joka tapauksessa oltava valinnaisia ja liikkeeseenlaskijoiden valittavissa.

(35)

Kaikkien muiden kuin osakesidonnaisten arvopapereiden, myös niiden, joita lasketaan liikkeeseen jatkuvasti tai toistuvasti taikka osana liikkeeseenlaskuohjelmaa, osalta olisi sallittava, että liikkeeseenlaskijat laativat esitteen perusesitteen muodossa.

(36)

On aiheellista selventää, että perusesitteen lopullisten ehtojen olisi sisällettävä ainoastaan arvopaperiliitteen tietoja, jotka koskevat yksittäistä liikkeeseenlaskua ja jotka voidaan määrittää ainoastaan yksittäisen liikkeeseenlaskun ajankohtana. Tällaisia tietoja voivat olla esimerkiksi kansainvälinen arvopapereiden tunnistenumero (ISIN-koodi), liikkeeseenlaskuhinta, maturiteettipäivä, kuponkikorko, toteutuspäivä, toteutushinta, lunastushinta ja muut ehdot, jotka eivät ole tiedossa perusesitteen laatimisajankohtana. Jos lopulliset ehdot eivät sisälly perusesitteeseen, niitä ei olisi tarpeen hyväksyttää toimivaltaisella viranomaisella, vaan ne olisi ainoastaan toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle perusesitteen mukana. Muut uudet tiedot, jotka saattavat vaikuttaa liikkeeseenlaskijan ja arvopapereiden arviointiin, olisi sisällytettävä perusesitteen täydennykseen. Lopullisia ehtoja ja täydennystä ei saisi käyttää sellaisen arvopaperilajin sisällyttämiseen, jota ei ole jo kuvattu perusesitteessä.

(37)

Liikkeeseenlaskijan olisi perusesitettä varten laadittava tiivistelmä ainoastaan jokaisesta yksittäisestä liikkeeseenlaskusta, jotta voitaisiin vähentää hallinnollisia rasitteita ja parantaa luettavuutta sijoittajien kannalta. Tällainen liikkeeseenlaskukohtainen tiivistelmä olisi liitettävä lopullisiin ehtoihin, ja toimivaltaisen viranomaisen olisi hyväksyttävä se vain, jos lopulliset ehdot sisältyvät perusesitteeseen tai sen täydennykseen.

(38)

Perusesitteen joustavuuden ja kustannustehokkuuden lisäämiseksi liikkeeseenlaskijan olisi voitava laatia perusesite erillisinä asiakirjoina.

(39)

Säännöllisiä liikkeeseenlaskijoita olisi kannustettava laatimaan esitteensä erillisinä asiakirjoina, koska tällä tavoin voitaisiin vähentää niille tämän asetuksen noudattamisesta aiheutuvia kustannuksia ja antaa niille mahdollisuus reagoida nopeasti markkinaikkunoihin. Sen vuoksi liikkeeseenlaskijoilla, joiden arvopaperit on otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyillä markkinoilla tai monenkeskisissä kaupankäyntijärjestelmissä, olisi oltava mahdollisuus, muttei velvollisuutta, laatia ja julkaista jokaisena tilikautena yleinen rekisteröintiasiakirja, joka sisältää oikeudelliset, liiketoiminnalliset, taloudelliset, kirjanpidolliset ja osakeomistusta koskevat tiedot ja jossa esitetään liikkeeseenlaskijan kuvaus kyseiseltä tilikaudelta. Edellyttäen, että liikkeeseenlaskija täyttää tässä asetuksessa säädetyt kriteerit, sitä olisi pidettävä säännöllisenä liikkeeseenlaskijana siitä hetkestä, jona se toimittaa yleisen rekisteröintiasiakirjan toimivaltaiselle viranomaiselle hyväksyntää varten. Yleisen rekisteröintiasiakirjan laatimisen ansiosta liikkeeseenlaskijalla olisi oltava mahdollisuus pitää tiedot ajan tasalla ja laatia silloin, kun markkinaolosuhteet tulevat suotuisiksi arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamisen kannalta, esite lisäämällä arvopaperiliite ja tiivistelmä. Yleisen rekisteröintiasiakirjan olisi oltava siinä suhteessa monikäyttöinen, että sen sisältö olisi sama riippumatta siitä, käyttääkö liikkeeseenlaskija asiakirjaa myöhemmin osakesidonnaisten arvopapereiden tai muiden kuin osakesidonnaisten arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle tai ottamiseen kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla. Sen vuoksi yleisen rekisteröintiasiakirjan julkistamisvaatimusten olisi perustuttava osakesidonnaisiin arvopapereihin sovellettaviin vaatimuksiin. Yleisen rekisteröintiasiakirjan olisi toimittava liikkeeseenlaskijaa koskevana viitelähteenä, josta sijoittajat ja analyytikot saavat vähimmäistiedot, jotka ne tarvitsevat tehdäkseen perustellun arvion yrityksen liiketoiminnasta, taloudellisesta asemasta, tuloksesta ja tulevaisuudennäkymistä, hallinnoinnista ja osakeomistuksesta.

(40)

Liikkeeseenlaskijaa, joka on toimittanut yleisen rekisteröintiasiakirjan toimivaltaiselle viranomaiselle ja saanut sen kahtena peräkkäisenä vuonna hyväksytyksi, voidaan pitää toimivaltaisen viranomaisen hyvin tuntemana liikkeeseenlaskijana. Sen vuoksi olisi sallittava, että kaikki myöhemmät yleiset rekisteröintiasiakirjat ja niiden mahdolliset muutokset toimitetaan toimivaltaiselle viranomaiselle muutoin kuin hyväksyttäväksi ja että toimivaltainen viranomainen tarkastaa ne jälkikäteen, jos se katsoo sen tarpeelliseksi. Kunkin toimivaltaisen viranomaisen olisi päätettävä, kuinka usein tällainen tarkastus suoritetaan, ottaen esimerkiksi huomioon liikkeeseenlaskijan riskeistä tekemänsä arvioinnin, liikkeeseenlaskijan aiemmin antamien tietojen laadun tai sen ajan pituuden, joka on kulunut toimivaltaiselle viranomaiselle toimitetun yleisen rekisteröintiasiakirjan viimeisestä tarkastuksesta.

(41)

Niin kauan kuin yleisestä rekisteröintiasiakirjasta ei ole tullut hyväksytyn esitteen osaa, olisi oltava mahdollista, että liikkeeseenlaskija muuttaa kyseistä asiakirjaa vapaaehtoisesti – esimerkiksi liikkeeseenlaskijan organisaatiossa tai taloudellisessa tilanteessa tapahtuneen olennaisen muutoksen vuoksi – tai että asiakirjaa muutetaan toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä asiakirjan toimittamisen jälkeisen tarkastuksen yhteydessä, jos katsotaan, että kattavuutta, ymmärrettävyyttä ja johdonmukaisuutta koskevat vaatimukset eivät täyty. Tällaiset muutokset olisi julkaistava samojen järjestelyjen mukaisesti, joita sovelletaan yleiseen rekisteröintiasiakirjaan. Erityisesti silloin, kun toimivaltainen viranomainen havaitsee yleisessä rekisteröintiasiakirjassa olennaisen puutteen, olennaisen virheen tai olennaisen epätarkkuuden, liikkeeseenlaskijan olisi muutettava yleistä rekisteröintiasiakirjaansa ja saatettava kyseinen muutos yleisön tietoon ilman aiheetonta viivytystä. Koska arvopapereita ei tässä yhteydessä tarjota yleisölle eikä oteta kaupankäynnin kohteeksi, yleisen rekisteröintiasiakirjan muuttamismenettelyn olisi oltava erillään esitteen täydentämismenettelystä, jota olisi käytettävä ainoastaan esitteen hyväksymisen jälkeen.

(42)

Jos liikkeeseenlaskija laatii erillisistä asiakirjoista koostuvan esitteen, kaikki esitteen osat olisi hyväksytettävä, tarvittaessa yleinen rekisteröintiasiakirja ja sen mahdolliset muutokset mukaan luettuina, jos ne on aiemmin toimitettu toimivaltaiselle viranomaiselle mutta niitä ei ole hyväksytty. Toimivaltaisen viranomaisen ei olisi hyväksyttävä yleiseen rekisteröintiasiakirjaan tehtäviä muutoksia niiden toimittamisen yhteydessä vaan vasta sitten, kun esitteen kaikki osat on toimitettu hyväksyttäviksi.

(43)

Jotta voitaisiin nopeuttaa esitteen laatimisprosessia ja helpottaa pääomamarkkinoille pääsyä kustannustehokkaalla tavalla, säännöllisille liikkeeseenlaskijoille, jotka tuottavat yleisen rekisteröintiasiakirjan, olisi myönnettävä etuutena nopeampi hyväksymisprosessi, koska esitteen tärkein osa on jo hyväksytty tai se on jo toimivaltaisen viranomaisen suorittamaa tarkistusta varten saatavilla. Esitteen hyväksymiseen tarvittavaa aikaa olisi sen vuoksi lyhennettävä, jos rekisteröintiasiakirja on yleisen rekisteröintiasiakirjan muodossa.

(44)

Säännöllisten liikkeeseenlaskijoiden olisi voitava käyttää yleistä rekisteröintiasiakirjaa ja sen mahdollisia muutoksia perusesitteen osana. Jos säännöllinen liikkeeseenlaskija on oikeutettu laatimaan EU:n kasvuesitteen, listautumisen jälkeisiä liikkeeseenlaskuja koskevien yksinkertaistettujen tietovaatimusten mukaisen yksinkertaistetun esitteen tai muiden kuin osakesidonnaisten arvopapereiden tukkumarkkinaesitteen, sen olisi voitava käyttää yleistä rekisteröintiasiakirjaansa ja sen mahdollisia muutoksia tällaisen esitteen osana kyseisten tietovaatimusten mukaisen erityisen rekisteröintiasiakirjan sijaan.

(45)

Jos liikkeeseenlaskija noudattaa säänneltyjen tietojen toimittamis-, levittämis- ja säilyttämismenettelyjä sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/109/EY (9) 4 ja 5 artiklassa säädettyjä määräaikoja, sen olisi sallittava julkaisevan direktiivin 2004/109/EY nojalla vaaditut vuositilinpäätöksen ja puolivuotiskatsauksen yleisen rekisteröintiasiakirjan osina, paitsi jos liikkeeseenlaskijalla on eri kotijäsenvaltiot sovellettaessa tätä asetusta ja direktiiviä 2004/109/EY ja jos yleisen rekisteröintiasiakirjan kieli ei täytä direktiivin 2004/109/EY 20 artiklan ehtoja. Tämän olisi vähennettävä tietojen moninkertaiseen toimivaltaiselle viranomaiselle toimittamiseen liittyviä hallinnollisia rasitteita vaikuttamatta kuitenkaan yleisön saatavilla oleviin tietoihin tai direktiivin 2004/109/EY mukaiseen vuositilinpäätöksen ja puolivuotiskatsauksen valvontaan.

(46)

Esitteen voimassaololle olisi asetettava selvä aikaraja sen välttämiseksi, että sijoituspäätökset perustuvat vanhentuneisiin tietoihin. Oikeusvarmuuden parantamiseksi esitteen voimassaolon olisi alettava sen hyväksymisajankohdasta, joka toimivaltaisen viranomaisen on helppo varmistaa. Perusesitteen mukaista arvopapereiden tarjoamista yleisölle olisi jatkettava perusesitteen voimassaoloa pidemmälle vain, jos uusi perusesite hyväksytään ja julkaistaan ennen kyseisen voimassaolon päättymistä ja se käsittää arvopapereiden tarjoamisen, joka jatkuu.

(47)

Esitteessä olevat tiedot arvopapereista saatavien tuottojen verotuksesta voivat luonteensa vuoksi olla ainoastaan yleisiä tietoja, joilla on yksittäisen sijoittajan kannalta vähän tietoarvoa. Koska tällaiset tiedot on annettava paitsi siitä maasta, jossa liikkeeseenlaskijalla on sääntömääräinen kotipaikka, myös niistä maista, joissa tarjoaminen suoritetaan tai joissa kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista haetaan, jos esitettä voidaan käyttää myös muissa maissa, näitä tietoja on kallista tuottaa ja ne voivat haitata rajat ylittävää arvopapereiden tarjoamista. Sen vuoksi esitteessä olisi ainoastaan oltava varoitus siitä, että sijoittajan kotijäsenvaltion ja liikkeeseenlaskijan perustamisjäsenvaltion verolait saattavat vaikuttaa arvopapereista saataviin tuottoihin. Esitteessä olisi kuitenkin edelleen oltava asianmukaiset tiedot verotuksesta, jos ehdotettuun sijoitukseen liittyy erityinen verojärjestely esimerkiksi sellaisissa tapauksissa, joissa sijoittajat saavat arvopaperisijoitusten ansiosta suotuisan verokohtelun.

(48)

Kun arvopaperilaji on otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla, sijoittajat saavat liikkeeseenlaskijalta jatkuvasti tietoja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 596/2014 (10) ja direktiivin 2004/109/EY mukaisesti. Sen vuoksi kattavan esitteen tarve ei ole yhtä suuri myöhemmin, kun tällainen liikkeeseenlaskija tarjoaa arvopapereita yleisölle tai ottaa niitä kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla. Erillisen yksinkertaistetun esitteen olisi tästä syystä oltava käytettävissä listautumisen jälkeisissä liikkeeseenlaskuissa, ja sen sisältöä olisi kevennettävä tavanomaiseen järjestelmään verrattuna ottaen huomioon jo julkistetut tiedot. Sijoittajille on kuitenkin annettava yhdistettyjä ja hyvin jäsenneltyjä tietoja etenkin silloin, kun tällaisia tietoja ei asetuksen (EU) N:o 596/2014 ja direktiivin 2004/109/EY mukaan tarvitse julkistaa jatkuvasti.

(49)

Listautumisen jälkeisiä liikkeeseenlaskuja koskevien yksinkertaistettujen tietovaatimusten olisi oltava käytettävissä arvopapereiden tarjoamisessa yleisölle sellaisten liikkeeseenlaskijoiden toimesta, joiden arvopapereilla käydään kauppaa pk-yritysten kasvumarkkinoilla, koska näiden markkinoiden ylläpitäjien on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU (11) mukaan laadittava ja sovellettava sääntöjä, joilla varmistetaan, että tietoja julkistetaan jatkuvasti ja asianmukaisesti.

(50)

Listautumisen jälkeisiä liikkeeseenlaskuja koskevien yksinkertaistettujen tietovaatimusten olisi oltava käytettävissä vasta vähimmäisajan kuluttua siitä, kun liikkeeseenlaskijan arvopaperilaji on otettu ensimmäisen kerran kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla tai pk-yritysten kasvumarkkinalla. Kahdeksantoista kuukauden viipeen olisi taattava se, että liikkeeseenlaskija on ainakin kerran täyttänyt velvollisuutensa julkaista vuositilinpäätös direktiivin 2004/109/EY tai pk-yritysten kasvumarkkinan markkinatoimijan sääntöjen mukaisesti.

(51)

Yksi pääomamarkkinaunionin keskeisistä tavoitteista on auttaa pk-yrityksiä hankkimaan helpommin rahoitusta unionin pääomamarkkinoilta. On aiheellista laajentaa pk-yritysten määritelmä käsittämään direktiivissä 2014/65/EU määritellyt pk-yritykset, jotta varmistetaan tämän asetuksen ja direktiivin 2014/65/EU välinen yhdenmukaisuus. Koska pk-yritysten on yleensä hankittava suhteellisesti pienempiä summia kuin muiden liikkeeseenlaskijoiden, vakiomuotoisen esitteen laatimiskustannukset voivat olla niille kohtuuttoman suuret ja saattavat estää niitä tarjoamasta arvopapereitaan yleisölle. Pk-yritysten koon ja mahdollisesti lyhyemmän toimintahistorian vuoksi niihin voi myös kohdistua erityinen sijoitusriski verrattuna suurempiin liikkeeseenlaskijoihin, ja niiden olisi annettava riittävästi tietoja sijoittajille, jotta nämä voisivat tehdä sijoituspäätöksensä. Jotta pk-yrityksiä kannustettaisiin käyttämään pääomamarkkinarahoitusta, tässä asetuksessa olisi lisäksi varmistettava, että erityistä huomiota kiinnitetään pk-yritysten kasvumarkkinoihin, jotka ovat lupaava väline, jonka avulla pienemmät, kasvavat yritykset voivat hankkia pääomaa. Tällaisten kauppapaikkojen menestys riippuu kuitenkin niiden kyvystä huolehtia kasvavien pk-yritysten rahoitustarpeista. Vastaavasti tietyt yritykset, jotka tarjoavat yleisölle arvopapereita, joiden yhteenlasketut vastikkeet unionissa ovat enintään 20 000 000 euroa, hyötyisivät pääomamarkkinarahoituksen saannin helpottamisesta voidakseen kasvaa, ja niiden olisi voitava hankkia varoja kohtuullisin kustannuksin. Sen vuoksi tässä asetuksessa on asianmukaista säätää erityisestä oikeasuhteisesta EU:n kasvuesitejärjestelystä, joka on tällaisten yritysten käytettävissä. Olisi löydettävä asianmukainen tasapaino kustannustehokkaan rahoitusmarkkinoille pääsyn ja sijoittajansuojan välillä, kun mitoitetaan EU:n kasvuesitteen sisältöä. Kun EU:n kasvuesite on hyväksytty, myös siihen, vastaavasti kuin tämän asetuksen mukaisiin muuntyyppisiin esitteisiin, olisi sovellettava tämän asetuksen mukaista oikeutta käyttää esitettä koko unionissa, ja sen olisi tästä syystä oltava voimassa arvopapereiden yleisölle tarjoamista varten kaikkialla unionissa.

(52)

Suppeammat tiedot, jotka EU:n kasvuesitteissä olisi annettava, olisi valittava siten, että ne painottuvat tietoihin, jotka ovat olennaisia ja merkityksellisiä sijoitettaessa tarjottuihin arvopapereihin, ja tarpeeseen varmistaa yhtäältä yrityksen koon ja sen varainhankintatarpeiden ja toisaalta esitteen laatimiskustannusten välinen oikeasuhteisuus.

(53)

EU:n kasvuesitteiden suhteutettujen tietovaatimusten ei olisi oltava käytettävissä, jos yrityksen arvopapereita on jo otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyillä markkinoilla, jotta säännellyillä markkinoilla toimivat sijoittajat voivat luottaa siihen, että liikkeeseenlaskijoihin, joiden arvopapereihin ne sijoittavat, sovelletaan yhtä ainoaa julkistamissäännöstöä. Säännellyillä markkinoilla ei saisi sen vuoksi olla kaksitasoista julkistamisvaatimusta, jota sovellettaisiin liikkeeseenlaskijan koon mukaan.

(54)

Riskitekijät sisällytetään esitteeseen ensisijaisesti sen varmistamiseksi, että sijoittajat tekevät perustellun arvion riskeistä ja näin ollen tekevät sijoituspäätökset täysin tietoisina tosiseikoista. Sen vuoksi riskitekijät olisi rajattava niihin riskeihin, jotka ovat olennaisia ja liikkeeseenlaskijalle sekä sen arvopapereille ominaisia ja jotka vahvistetaan esitteen sisällössä. Esite ei saisi sisältää yleisiä riskitekijöitä, jotka toimivat ainoastaan vastuuvapauslausekkeina, koska ne voisivat jättää varjoonsa erityiset riskitekijät, joista sijoittajien olisi oltava tietoisia, estäen siten tietojen antamisen esitteessä helposti analysoitavassa, ytimekkäässä ja ymmärrettävässä muodossa. Muun muassa ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallinnointiin liittyvät olosuhteet voivat myös muodostaa erityisiä ja olennaisia riskejä liikkeeseenlaskijalle ja sen arvopapereille, ja ne olisi siinä tapauksessa julkistettava. Jotta sijoittajat voisivat helpommin tunnistaa kaikkein olennaisimmat riskit, liikkeeseenlaskijan olisi riittävällä tavalla kuvailtava ja esitettävä kukin riskitekijä esitteessä. Tiivistelmään olisi sisällytettävä rajallinen määrä liikkeeseenlaskijan valitsemia riskitekijöitä.

(55)

Markkinakäytännön, jonka mukaan hyväksytty esite ei sisällä lopullista tarjoushintaa ja/tai yleisölle tarjottavien arvopapereiden määrää ilmaistuna joko arvopapereiden lukumääränä tai yhteenlaskettuna nimellismääränä, olisi oltava hyväksyttävissä, kun tällaista lopullista tarjoushintaa ja/tai määrää ei voida sisällyttää esitteeseen ja edellyttäen, että sijoittajille taataan tällöin suoja. Sijoittajilla olisi oltava joko perumisoikeus, kunhan arvopapereiden lopullinen tarjoushinta tai määrä on tiedossa, tai vaihtoehtoisesti esitteessä olisi julkaistava enimmäishinta, jonka sijoittajat saattavat joutua maksamaan arvopapereista, tai arvopapereiden enimmäismäärä taikka arvostusmenetelmät ja -perusteet ja/tai ehdot, joiden mukaisesti arvopapereiden hinnan on määräydyttävä, sekä selvitys käytetyistä arvostusmenetelmistä, kuten diskontatun kassavirran menetelmä, vertaisryhmäanalyysi tai muut yleisesti hyväksytyt arvostusmenetelmät. Arvostusmenetelmien ja -perusteiden olisi oltava riittävän tarkkoja, jotta voidaan ennakoida hinta ja varmistaa tarjouksen julkistettua enimmäishintaa vastaava sijoittajansuojan taso. Tässä suhteessa pelkkä viittaus bookbuilding- eli tarjouskirjamenettelyyn ei olisi hyväksyttävissä arvostusmenetelmäksi tai -perusteeksi, jos esite ei sisällä enimmäishintaa.

(56)

Arkaluonteisten tietojen jättäminen pois esitteestä tai sen osista olisi tietyissä olosuhteissa sallittava toimivaltaisen viranomaisen myöntämällä poikkeuksella liikkeeseenlaskijaan kohdistuvien vahingollisten tilanteiden välttämiseksi.

(57)

Jäsenvaltiot julkistavat taloudellisesta tilanteestaan runsaasti tietoja, jotka ovat yleensä julkisesti saatavilla. Sen vuoksi tällaisia tietoja ei tarvitsisi sisällyttää esitteeseen, kun jäsenvaltio takaa arvopapereiden tarjoamisen.

(58)

Antamalla liikkeeseenlaskijoille mahdollisuus sisällyttää viittaamalla asiakirjat, jotka sisältävät esitteessä esitettäväksi vaaditut tiedot, edellyttäen, että asianomaiset asiakirjat on julkaistu sähköisessä muodossa, voitaisiin helpottaa esitteen laatimismenettelyä ja alentaa liikkeeseenlaskijoille aiheutuvia kustannuksia vaarantamatta kuitenkaan sijoittajansuojaa. Pyrkimystä yksinkertaistaa esitteen laatimista ja vähentää siitä aiheutuvia kustannuksia ei saisi kuitenkaan toteuttaa sellaisten muiden etujen kustannuksella, joita esitteen laatimisella on tarkoitus suojata, tietojen saatavuus mukaan luettuna. Kielen, joilla viitatut tiedot esitetään, olisi oltava esitteisiin sovellettavan kielijärjestelyn mukainen. Viitattujen tietojen olisi voitava viitata historiallisiin tietoihin. Jos tällaiset tiedot ovat kuitenkin menettäneet merkityksensä olennaisen muutoksen vuoksi, tästä olisi mainittava selkeästi esitteessä, ja olisi annettava myös ajan tasalla olevat tiedot.

(59)

Kaikki direktiivin 2004/109/EY 2 artiklan 1 kohdan k alakohdassa määritellyt säännellyt tiedot olisi voitava sisällyttää esitteeseen viittaamalla. Liikkeeseenlaskijoiden, joiden arvopapereilla käydään kauppaa monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä, ja liikkeeseenlaskijoiden, jotka on vapautettu vuositilinpäätöksen ja puolivuotiskatsauksen julkaisemisesta direktiivin 2004/109/EY 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla, olisi myös sallittava sisällyttää esitteeseen viittaamalla vuosittaiset ja osavuosittaiset taloudelliset tietonsa, tilintarkastuskertomuksensa, tilinpäätöksensä, toimintakertomuksensa tai hallinto- ja ohjausjärjestelmää koskevat selvityksensä kokonaan tai osittain, jos nämä julkaistaan sähköisessä muodossa.

(60)

Kaikilla liikkeeseenlaskijoilla ei ole mahdollisuutta saada riittävästi tietoja ja ohjeita tarkastamis- ja hyväksymismenettelystä eikä tarvittavista toimista, jotka on toteutettava, jotta esitteelle saataisiin hyväksyntä, koska jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset noudattavat erilaisia lähestymistapoja. Tällä asetuksella olisi poistettava kyseiset erot yhdenmukaistamalla esitteiden tarkastamiskriteerit ja sujuvoittamalla sääntöjä, joita sovelletaan toimivaltaisten viranomaisten hyväksymismenettelyihin. On tärkeää varmistaa, että kaikki toimivaltaiset viranomaiset noudattavat yhtenäistä lähestymistapaa tarkastaessaan esitteessä olevien tietojen kattavuuden, johdonmukaisuuden ja ymmärrettävyyden ottaen huomioon, että esitteiden tarkastuksessa on noudatettava oikeasuhteista lähestymistapaa, joka perustuu liikkeeseenlaskijan ja liikkeeseenlaskun olosuhteisiin. Toimivaltaisen viranomaisten verkkosivustoilla olisi oltava julkisesti saatavilla ohjeita siitä, miten esitteen hyväksymistä haetaan. Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisella, jäljempänä ”arvopaperimarkkinaviranomainen”, olisi oltava keskeinen asema edistettäessä valvontakäytäntöjen lähentymistä tällä alalla, ja sen olisi käytettävä tässä tehtävässään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1095/2010 (12) mukaisia valtuuksiaan. Arvopaperimarkkinaviranomaisen olisi erityisesti suoritettava vertaisarviointeja toimivaltaisten viranomaisten tämän asetuksen nojalla toteuttamista toimista asianmukaisen määräajan kuluessa ennen tämän asetuksen uudelleentarkastelua sekä asetuksen (EU) N:o 1095/2010 mukaisesti.

(61)

Jäsenvaltioiden markkinoille pääsyn helpottamiseksi on tärkeää, että maksut, joita toimivaltaiset viranomaiset veloittavat esitteiden ja niihin liittyvien asiakirjojen hyväksymisestä ja toimittamisesta kyseisille viranomaisille, ovat kohtuullisia ja oikeasuhteisia ja että ne julkistetaan.

(62)

Koska internet mahdollistaa helpon tiedonsaannin, hyväksytty esite olisi aina julkaistava sähköisessä muodossa, jotta se olisi helpommin sijoittajien saatavilla. Esite olisi julkaistava liikkeeseenlaskijan, tarjoajan tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevan henkilön verkkosivuston erillisessä osiossa tai tapauksen mukaan arvopapereiden liikkeeseenlaskun järjestävien tai arvopapereita myyvien rahoituksenvälittäjien, maksuasiamiehet mukaan luettuina, verkkosivustoilla tai sen säännellyn markkinan verkkosivustolla, jolla kaupankäynnin kohteeksi ottamista haetaan, taikka monenkeskisen kaupankäyntijärjestelmän ylläpitäjän verkkosivustolla.

(63)

Kaikki hyväksytyt esitteet tai vaihtoehtoisesti niiden luettelo ja hyperlinkit asianomaisiin verkkosivustojen erillisiin osioihin olisi julkaistava liikkeeseenlaskijan kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen verkkosivustolla, ja toimivaltaisen viranomaisen olisi toimitettava kukin esite arvopaperimarkkinaviranomaiselle sellaisten asiaankuuluvien tietojen kanssa, jotka mahdollistavat esitteen luokituksen. Arvopaperimarkkinaviranomaisen olisi tarjottava esitteiden keskitetty säilytysjärjestelmä, johon yleisöllä on maksuton pääsy ja jossa yleisö voi käyttää asianmukaisia hakutoimintoja. Sen varmistamiseksi, että sijoittajien saatavilla on luotettavia tietoja, joita voidaan käyttää ja analysoida oikea-aikaisesti ja tehokkaasti, tiettyjen esitteisiin sisältyvien tietojen, kuten arvopapereiden ISIN-koodien sekä liikkeeseenlaskijoiden, tarjoajien ja takaajien oikeushenkilötunnusten (LEI), olisi oltava luettavissa koneellisesti myös silloin, kun käytetään metadataa. Esitteiden olisi oltava julkisesti saatavilla vähintään kymmenen vuoden ajan julkaisemisensa jälkeen sen varmistamiseksi, että ne ovat yhtä kauan saatavilla kuin vuositilinpäätökset ja puolivuotiskatsaukset direktiivin 2004/109/EY mukaisesti. Esitteiden olisi aina oltava pyynnöstä ja maksutta sijoittajien saatavilla pysyvällä välineellä. Jos mahdollinen sijoittaja nimenomaisesti pyytää esitteestä paperiversiota, kyseisen sijoittajan olisi voitava saada esitteestä painettu versio. Tämä ei kuitenkaan velvoita liikkeeseenlaskijaa, tarjoajaa, kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista pyytävää henkilöä tai rahoituksenvälittäjää pitämään varalla painettuja esitteitä mahdollisia pyyntöjä varten.

(64)

On myös tarpeen yhdenmukaistaa mainontaa, jotta vältettäisiin yleisön luottamuksen heikkeneminen ja finanssimarkkinoiden moitteettoman toiminnan häiriintyminen. Mainonnan rehellisyys ja paikkansapitävyys sekä sen yhdenmukaisuus esitteen sisällön kanssa ovat erittäin tärkeitä sijoittajien suojan kannalta, vähittäissijoittajat mukaan luettuina. Mainonnan valvonta on olennainen osa toimivaltaisten viranomaisten tehtävää, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän asetuksen mukaista oikeutta käyttää esitettä koko unionissa. Tämän asetuksen vaatimukset mainonnasta eivät saisi vaikuttaa muihin sovellettaviin unionin oikeuden säännöksiin, jotka liittyvät erityisesti kuluttajansuojaan ja sopimattomiin kaupallisiin käytäntöihin.

(65)

Sijoittajien olisi voitava arvioida asiamukaisesti jokainen merkittävä uusi seikka, olennainen virhe tai olennainen epätarkkuus, joka saattaa vaikuttaa sijoituksen arviointiin ja joka tulee esiin esitteen julkaisemisen jälkeen mutta ennen tarjouksen päättymistä tai kaupankäynnin aloittamista säännellyllä markkinalla, minkä vuoksi esitteen täydennys olisi hyväksyttävä ja sitä olisi levitettävä ilman aiheetonta viivytystä.

(66)

Oikeusvarmuuden parantamiseksi olisi selkeytettävä määräaikoja, joiden kuluessa liikkeeseenlaskijan on julkaistava esitteen täydennys ja sijoittajilla on oikeus perua tarjousta koskeva sitoumuksensa täydennyksen julkaisemisen jälkeen. Velvollisuutta täydentää esitettä olisi sovellettava, jos merkittävä uusi seikka, olennainen virhe tai olennainen epätarkkuus käy ilmi ennen tarjouksen voimassaoloajan päättymistä tai ennen kuin kyseisillä arvopapereilla aletaan käydä kauppaa säännellyllä markkinalla, sen mukaan, kumpi näistä tapahtuu myöhemmin. Oikeutta perua sitoumus olisi kuitenkin sovellettava vain, jos esite liittyy arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle ja jos merkittävä uusi seikka, olennainen virhe tai olennainen epätarkkuus on ilmennyt tai pantu merkille ennen tarjouksen voimassaoloajan päättymistä ja arvopapereiden toimittamista. Perumisoikeuden olisi näin ollen liityttävä täydennyksen perusteena olevan merkittävän uuden seikan, olennaisen virheen tai olennaisen epätarkkuuden ajankohtaan, ja sen soveltamisen edellytyksenä olisi oltava, että laukaiseva tapahtuma on toteutunut tarjouksen ollessa voimassa ja ennen arvopapereiden toimittamista. Esitteen voimassaoloaikana ilmenneen tai merkille pannun merkittävän uuden seikan, olennaisen virheen tai olennaisen epätarkkuuden vuoksi sijoittajille myönnettyyn perumisoikeuteen ei vaikuta se, että vastaava täydennys on julkaistu esitteen voimassaoloajan jälkeen. Siinä erityistapauksessa, että tarjous jatkuu kahden peräkkäisen perusesitteen mukaisesti, se, että liikkeeseenlaskijan seuraava perusesite on hyväksyttävänä, ei poista velvollisuutta täydentää edellistä perusesitettä sen voimassaoloajan päättymiseen asti ja myöntää siihen liittyviä perumisoikeuksia. Oikeusvarmuuden parantamiseksi esitteen täydennyksessä olisi ilmoitettava, milloin perumisoikeus päättyy. Rahoituksenvälittäjien olisi ilmoitettava sijoittajille näiden oikeuksista ja helpotettava menettelyjä, kun sijoittajat käyttävät oikeuttaan perua sitoumuksensa.

(67)

Liikkeeseenlaskijan velvollisuus kääntää koko esite kaikille asiaankuuluville virallisille kielille vaikeuttaa rajat ylittävää arvopapereiden tarjoamista ja useilla markkinoilla käytävää kauppaa. Rajat ylittävien tarjousten helpottamiseksi ainoastaan tiivistelmän olisi oltava saatavilla vastaanottavan jäsenvaltion virallisella kielellä tai vähintään yhdellä sen virallisista kielistä taikka jollakin kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä muulla kielellä.

(68)

Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisella viranomaisella olisi oltava oikeus saada kotijäsenvaltion toimivaltaiselta viranomaiselta todistus, jossa vahvistetaan, että esite on laadittu tämän asetuksen mukaisesti. Kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen olisi myös annettava liikkeeseenlaskijalle tai esitteen laatimisesta vastuussa olevalle henkilölle tiedoksi vastaanottavan jäsenvaltion viranomaiselle osoitettu esitteen hyväksymistodistus, jotta liikkeeseenlaskija tai esitteen laatimisesta vastuussa oleva henkilö saisi varmuuden notifikaation tosiasiallisesta antamisesta ja antamisajankohdasta. Kaikkien notifiointia varten toimivaltaisten viranomaisten välillä tehtävien asiakirjojen siirtojen olisi tapahduttava arvopaperimarkkinaviranomaisen perustaman notifiointiportaalin kautta.

(69)

Jos tässä asetuksessa sallitaan liikkeeseenlaskijalle kotijäsenvaltionsa valitseminen esitteen hyväksyntää varten, on aiheellista varmistaa, että kyseinen liikkeeseenlaskija voi käyttää esitteen osana toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen jo hyväksymää rekisteröintiasiakirjaa tai yleistä rekisteröintiasiakirjaa. Tämän vuoksi olisi otettava käyttöön toimivaltaisten viranomaisten välinen notifiointijärjestelmä sen varmistamiseksi, ettei kyseiseltä rekisteröintiasiakirjalta tai yleiseltä rekisteröintiasiakirjalta edellytetä esitteen hyväksymisestä vastaavan toimivaltaisen viranomaisen tarkastusta tai hyväksyntää ja että toimivaltaiset viranomaiset ovat vastuussa ainoastaan hyväksymistään esitteen osista myös siinä tapauksessa, että esitteeseen on sittemmin tehty täydennys.

(70)

Tämän asetuksen tavoitteiden täysimittaisen toteutumisen varmistamiseksi on myös tarpeen sisällyttää asetuksen soveltamisalaan sellaiset arvopaperit, joiden liikkeeseenlaskijoita säännellään kolmansien maiden laissa. Jotta varmistettaisiin tämän asetuksen tehokkaaseen täytäntöönpanoon liittyvä tietojenvaihto ja yhteistyö kolmansien maiden viranomaisten kanssa, toimivaltaisten viranomaisten olisi sovittava yhteistyöjärjestelyistä kolmansien maiden vastaavien viranomaisten kanssa. Kyseisten järjestelyjen perusteella suoritettavassa henkilötietojen siirrossa olisi noudatettava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2016/679 (13) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 45/2001 (14).

(71)

Se, että jäsenvaltioissa on erilaisia ja eri vastuualueita hoitavia toimivaltaisia viranomaisia, saattaa aiheuttaa tarpeettomia kustannuksia ja vastuualueiden päällekkäisyyttä tarjoamatta kuitenkaan lisäetuja. Kussakin jäsenvaltiossa olisi nimettävä yksi toimivaltainen viranomainen, joka hyväksyy esitteet ja ottaa vastuun tämän asetuksen noudattamisen valvonnasta. Tämän viranomaisen olisi oltava hallintoviranomainen, joka on perustettu siten, että taataan sen riippumattomuus talouden toimijoista ja vältetään eturistiriidat. Esitteiden hyväksymisestä vastaavan toimivaltaisen viranomaisen nimeämisellä ei saisi sulkea pois yhteistyötä kyseisen viranomaisen ja kolmansien osapuolten kuten pankki- ja vakuutusalan sääntelyviranomaisten tai listalleotosta vastaavien viranomaisten välillä, jotta voidaan taata tehokkaat esitteiden tarkastamis- ja hyväksymismenettelyt, jotka ovat liikkeeseenlaskijoiden, sijoittajien, markkinatoimijoiden sekä itse markkinoiden etujen mukaiset. Tehtävien siirto toimivaltaiselta viranomaiselta kolmansille osapuolille olisi sallittava vain, jos se liittyy hyväksyttyjen esitteiden julkaisemiseen.

(72)

Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten käytössä olevat tehokkaat keinot, valtuudet ja resurssit takaavat valvonnan tehokkuuden. Sen vuoksi tässä asetuksessa olisi erityisesti säädettävä jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille kansallisen lain mukaisesti annettavista valvontaa ja tutkintaa koskevista vähimmäisvaltuuksista. Näitä valtuuksia olisi käytettävä, kun kansallinen laki sitä edellyttää, soveltamalla niitä toimivaltaisiin oikeusviranomaisiin. Käyttäessään valtuuksiaan tämän asetuksen nojalla toimivaltaisten viranomaisten ja arvopaperimarkkinaviranomaisen olisi toimittava objektiivisesti ja puolueettomasti sekä tehtävä päätöksensä riippumattomasti.

(73)

Tutkittaessa tämän asetuksen rikkomisia toimivaltaisille viranomaisille on välttämätöntä sallia pääsy muihin tiloihin kuin luonnollisten henkilöiden yksityisasuntoihin asiakirjojen takavarikoimiseksi. Pääsy tällaisiin tiloihin on välttämätöntä, kun voidaan perustellusti epäillä, että tarkastuksen tai tutkimuksen kohteena olevaan asiaan liittyviä asiakirjoja tai muuta tietoa on olemassa ja sillä saattaa merkitystä osoitettaessa tämän asetuksen rikkominen. Pääsy tällaisiin tiloihin on välttämätöntä myös silloin, kun henkilö, jolle on jo esitetty tietopyyntö, laiminlyö sen noudattamisen tai kun on perusteltu syy epäillä, ettei esitettävää pyyntöä noudatettaisi tai tietopyynnön kohteena olevat asiakirjat tai tiedot siirrettäisiin pois, niitä muutettaisiin tai ne tuhottaisiin.

(74)

Komission 8 päivänä joulukuuta 2010 antaman tiedonannon ”Seuraamusjärjestelmien lujittaminen finanssipalvelujen alalla” mukaisesti ja tämän asetuksen vaatimusten noudattamisen varmistamiseksi on tärkeää, että jäsenvaltiot toteuttavat tarvittavat toimet varmistaakseen, että tämän asetuksen rikkomisesta määrätään asianmukaiset hallinnolliset seuraamukset ja muut hallinnolliset toimenpiteet. Näiden seuraamusten ja toimenpiteiden olisi oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia, ja niillä olisi varmistettava jäsenvaltioiden yhteinen lähestymistapa ja pelotevaikutus. Tällä asetuksella ei olisi rajoitettava jäsenvaltioiden oikeutta säätää suuremmista hallinnollisista seuraamuksista.

(75)

Jotta toimivaltaisten viranomaisten tekemien hallinnollisia seuraamuksia ja muita hallinnollisia toimenpiteitä koskevien päätösten pelotevaikutus kohdistuisi suureen yleisöön, ne olisi yleensä julkaistava, paitsi jos toimivaltainen viranomainen tämän asetuksen mukaisesti katsoo tarpeelliseksi julkaista päätökset nimiä mainitsematta, viivyttää julkaisemista tai olla julkaisematta niitä.

(76)

Vaikka jäsenvaltioiden olisi voitava antaa hallinnollisia ja rikosoikeudellisia seuraamuksia koskevia sääntöjä samojen rikkomisten osalta, ei olisi edellytettävä, että jäsenvaltiot antavat hallinnollisia seuraamuksia koskevia sääntöjä sellaisten tähän asetukseen kohdistuvien rikkomisten osalta, joihin sovelletaan niiden kansallisen lain nojalla rikosoikeudellisia seuraamuksia viimeistään 21 päivänä heinäkuuta 2018. Jäsenvaltiot eivät ole kansallisen lain mukaisesti velvollisia määräämään sekä hallinnollisia että rikosoikeudellisia seuraamuksia samasta teosta, mutta jäsenvaltioiden olisi voitava tehdä niin, jos niiden kansallinen laki sen sallii. Tämän asetuksen rikkomisesta aiheutuvien rikosoikeudellisten seuraamusten säilyttäminen hallinnollisten seuraamusten sijaan ei kuitenkaan saisi vähentää toimivaltaisten viranomaisten mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä, tutustua tietoihin ja vaihtaa tietoja oikea-aikaisesti muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa tätä asetusta sovellettaessa eikä muullakaan tavoin vaikuttaa näihin mahdollisuuksiin senkään jälkeen, kun asianomaiset rikkomiset on saatettu toimivaltaisten oikeusviranomaisten käsiteltäviksi syytetoimia varten.

(77)

Väärinkäytösten paljastajat saattavat esittää toimivaltaisille viranomaisille uusia tietoja, jotka auttavat viranomaisia tämän asetuksen rikkomiseen liittyvien tapausten havaitsemisessa ja seuraamusten määräämisessä. Sen vuoksi tällä asetuksella olisi varmistettava, että käytössä on asianmukaiset järjestelyt, joilla mahdollistetaan, että väärinkäytösten paljastajat voivat ilmoittaa toimivaltaisille viranomaisille tämän asetuksen tosiasiallisista tai mahdollisista rikkomisista, ja joilla suojataan väärinkäytösten paljastajia vastatoimilta.

(78)

Komissiolle olisi tässä asetuksessa säädettyjen vaatimusten täsmentämiseksi siirrettävä valta hyväksyä säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti seuraavista seikoista: tiettyjen sellaisten asiakirjojen vähimmäistiedot, jotka on asetettava yleisön saataville julkisessa ostotarjouksessa, jossa vastikkeena tarjotaan arvopapereita, taikka sulautumisen tai jakautumisen yhteydessä, yleisen rekisteröintiasiakirjan ja sen mahdollisten muutosten tarkastaminen, hyväksyminen, toimivaltaiselle viranomaiselle toimittaminen ja uudelleentarkastelu sekä olosuhteet, joissa säännöllisen liikkeeseenlaskijan asema menetetään, esitteen, perusesitteen ja lopullisten ehtojen muoto, erityiset tiedot, jotka esitteessä on oltava, vähimmäistiedot, jotka yleisessä rekisteröintiasiakirjassa on oltava, suppeammat tiedot, jotka yksinkertaistetussa esitteessä on oltava, kun kyse on listautumisen jälkeisistä liikkeeseenlaskuista ja pk-yrityksistä, EU:n kasvuesitteen ja sen tiivistelmän erityinen suppeampi sisältö, vakiomuoto ja -järjestys, perusteet liikkeeseenlaskijan suorittamalle riskitekijöiden arvioinnille ja esittämiselle, esitteiden tarkastamis- ja hyväksymismenettelyt sekä kolmansien maiden liikkeeseenlaskijoiden laatimia esitteitä koskevat yleiset vastaavuusperusteet. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, ja että nämä kuulemiset toteutetaan paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa (15) vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Jotta voitaisiin erityisesti varmistaa tasavertainen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, Euroopan parlamentille ja neuvostolle toimitetaan kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asiantuntijoilla on järjestelmällisesti oikeus osallistua komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä.

(79)

Jotta varmistettaisiin tämän asetuksen yhdenmukainen täytäntöönpano kolmansien maiden esitelakien vastaavuuden osalta, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovalta tehdä tällaista vastaavuutta koskeva päätös. Tätä valtaa olisi käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 (16) mukaisesti.

(80)

Finanssipalveluja koskevilla teknisillä standardeilla olisi varmistettava sijoittajien ja kuluttajien riittävä suoja koko unionissa. Koska arvopaperimarkkinaviranomaisella on pitkälle menevää erityisasiantuntemusta, olisi tehokasta ja asianmukaista antaa sen tehtäväksi laatia komissiolle toimitettavat luonnokset teknisiksi sääntelystandardeiksi, joihin ei liity poliittisia valintoja.

(81)

Komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä arvopaperimarkkinaviranomaisen laatimat tekniset sääntelystandardit, jotka koskevat tiivistelmään sisällytettävien keskeisten taloudellisten tietojen sisältöä ja esitysmuotoa, tapauksia, joissa on mahdollista jättää tietyt tiedot pois esitteestä, viittaamalla sisällytettäviä tietoja ja muita unionin oikeudessa vaadittuja asiakirjoja, esitteen julkaisemista, tietoja, jotka tarvitaan esitteen luokittelemiseen arvopaperimarkkinaviranomaisen hoitamassa säilytysjärjestelmässä, mainontaa koskevia säännöksiä, tilanteita, joissa esitteessä oleviin tietoihin liittyvä merkittävä uusi seikka, olennainen virhe tai olennainen epätarkkuus vaatii esitteen täydennyksen julkaisemista, arvopaperimarkkinaviranomaisen notifiointiportaalin toimintaan tarvittavia teknisiä järjestelyjä, kolmansien maiden valvontaviranomaisten kanssa tehtävien yhteistyöjärjestelyjen vähimmäissisältöä ja niissä käytettäviä mallipohjia sekä toimivaltaisten viranomaisten ja arvopaperimarkkinaviranomaisen yhteistyövelvollisuuden mukaisesti käymää tietojenvaihtoa. Komission olisi hyväksyttävä kyseiset teknisten sääntelystandardien luonnokset delegoiduilla säädöksillä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan nojalla ja asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

(82)

Komissiolle olisi myös siirrettävä valta hyväksyä arvopaperimarkkinaviranomaisen kehittämiä teknisiä täytäntöönpanostandardeja, jotka koskevat hyväksymistodistuksen, esitteen, rekisteröintiasiakirjan, yleisen rekisteröintiasiakirjan, niiden mahdollisen täydennyksen ja niiden käännöksen, esitteen täydennyksen ja esitteen ja/tai tiivistelmän käännöksen notifioinnissa käytettäviä vakiomuotoisia lomakkeita, mallipohjia ja menettelyjä, toimivaltaisten viranomaisten välisessä yhteistyössä ja tietojenvaihdossa käytettäviä vakiomuotoisia lomakkeita, mallipohjia ja menettelyjä sekä toimivaltaisten viranomaisten ja arvopaperimarkkinaviranomaisen välisessä tietojenvaihdossa käytettäviä menettelyjä ja lomakkeita. Komission olisi hyväksyttävä nämä tekniset täytäntöönpanostandardit Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 291 artiklan mukaisilla täytäntöönpanosäädöksillä sekä asetuksen (EU) N:o 1095/2010 15 artiklan mukaisesti.

(83)

Käyttäessään tämän asetuksen mukaisesti siirrettyä säädösvaltaa ja täytäntöönpanovaltaa komission olisi noudatettava seuraavia periaatteita:

on tarpeen varmistaa vähittäissijoittajien ja pk-yritysten luottamus finanssimarkkinoihin edistämällä korkeita avoimuusvaatimuksia finanssimarkkinoilla,

on tarpeen mitoittaa esitteen julkistamisvaatimukset ottaen huomioon liikkeeseenlaskijan koko sekä tiedot, jotka liikkeeseenlaskijan on jo annettava direktiivin 2004/109/EY ja asetuksen (EU) N:o 596/2014 mukaisesti,

on tarpeen helpottaa pk-yritysten pääsyä pääomamarkkinoille ja varmistaa samalla sijoittajien luottamus tällaisiin yrityksiin sijoittamiseen,

on tarpeen tarjota sijoittajille laaja valikoima kilpailevia sijoitusmahdollisuuksia ja niiden olosuhteisiin räätälöity julkistamisen ja suojan taso,

on tarpeen varmistaa, että riippumattomat sääntelyviranomaiset valvovat sääntöjen noudattamista johdonmukaisella tavalla etenkin talousrikollisuuden torjunnassa,

on tarpeen varmistaa laaja avoimuus ja kaikkien markkinatoimijoiden sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston laaja kuuleminen,

on tarpeen edistää innovointia finanssimarkkinoilla, jotta niistä saataisiin dynaamiset ja tehokkaat markkinat,

on tarpeen varmistaa rahoitusjärjestelmän vakaus finanssisalan innovoinnin tiiviillä ja reaktiivisella seurannalla,

on tärkeää vähentää pääomakustannuksia ja parantaa pääoman saatavuutta,

on tarpeen saattaa täytäntöönpanotoimenpiteistä kaikille markkinatoimijoille aiheutuvat kustannukset ja hyödyt tasapainoon pitkällä aikavälillä,

on tarpeen edistää unionin finanssimarkkinoiden kansainvälistä kilpailukykyä vaikeuttamatta kuitenkaan hyvin tarpeellista kansainvälisen yhteistyön laajentamista,

on tarpeen luoda kaikille markkinatoimijoille tasapuoliset toimintaedellytykset hyväksymällä unionin lainsäädäntöä aina, kun se on tarpeen,

on tarpeen varmistaa johdonmukaisuus muun samaa alaa koskevan unionin oikeuden kanssa, koska tiedon epätasainen jakautuminen ja avoimuuden puute saattavat vaarantaa markkinoiden toiminnan sekä ennen kaikkea aiheuttaa vahinkoa kuluttajille ja piensijoittajille.

(84)

Tämän asetuksen yhteydessä harjoitettavan henkilötietojen käsittelyn, kuten toimivaltaisten viranomaisten välisen henkilötietojen vaihdon tai siirron, olisi tapahduttava asetuksen (EU) 2016/679 mukaisesti, ja arvopaperimarkkinaviranomaisen suorittaman tietojen vaihdon tai siirron olisi tapahduttava asetuksen (EY) N:o 45/2001 mukaisesti.

(85)

Komission olisi viimeistään 21 päivänä heinäkuuta 2022 tarkasteltava tämän asetuksen soveltamista ja arvioitava erityisesti, ovatko listautumisen jälkeisiä liikkeeseenlaskuja ja EU:n kasvuesitettä koskevat tietovaatimukset, yleinen rekisteröintiasiakirja ja esitteen tiivistelmä yhä tarkoituksenmukaisia tämän asetuksen tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Kertomuksessa olisi erityisesti analysoitava EU:n kasvuesitettä koskevia lukuja ja suuntauksia sekä arvioitava, saako uusi järjestelmä aikaan asianmukaisen tasapainon sijoittajansuojan ja järjestelmän käyttöön oikeutettujen yritysten hallinnollisten rasitteiden vähentämisen välillä. Olisi myös arvioitava, voivatko liikkeeseenlaskijat, erityisesti pk-yritykset, hankkia oikeushenkilötunnuksen ja ISIN-koodin kohtuullisin kustannuksin ja kohtuullisessa ajassa.

(86)

Tämän asetuksen vaatimusten soveltamista olisi lykättävä, jotta voidaan antaa delegoidut säädökset ja täytäntöönpanosäädökset ja jotta toimivaltaiset viranomaiset ja markkinatoimijat voivat sopeutua uusiin toimenpiteisiin ja suunnitella niiden toteuttamista.

(87)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän asetuksen tavoitetta eli parantaa sijoittajansuojaa ja markkinoiden tehokkuutta pääomamarkkinaunionia perustettaessa, vaan se voidaan sen vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

(88)

Tässä asetuksessa kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet. Tämän vuoksi tätä asetusta olisi tulkittava ja sovellettava näiden oikeuksien ja periaatteiden mukaisesti.

(89)

Euroopan tietosuojavaltuutettua on kuultu asetuksen (EY) N:o 45/2001 28 artiklan 2 kohdan mukaisesti,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN:

I LUKU

YLEISET SÄÄNNÖKSET

1 artikla

Kohde, soveltamisala ja vapautukset

1.   Tässä asetuksessa vahvistetaan sellaisen esitteen laatimista, hyväksymistä ja levittämistä koskevat vaatimukset, joka on julkaistava, kun arvopapereita tarjotaan yleisölle tai otetaan kaupankäynnin kohteeksi jäsenvaltiossa sijaitsevalla tai toimivalla säännellyllä markkinalla.

2.   Tätä asetusta ei sovelleta seuraavanlaisiin arvopapereihin:

a)

osuudet, jotka on laskenut liikkeeseen muu kuin suljettu yhteissijoitusyritys;

b)

muut kuin osakesidonnaiset arvopaperit, jotka on laskenut liikkeeseen jäsenvaltio tai sen alueellinen tai paikallinen julkisyhteisö tai kansainvälinen julkisyhteisö, jossa vähintään yksi jäsenvaltioista on jäsenenä, tai Euroopan keskuspankki taikka jäsenvaltion keskuspankki;

c)

osuudet jäsenvaltioiden keskuspankkien pääomasta;

d)

arvopaperit, joille jäsenvaltio tai sen alueellinen tai paikallinen julkisyhteisö on antanut ehdottoman ja peruuttamattoman takauksen;

e)

arvopaperit, jotka lakisääteinen tai voittoa tavoittelematon jäsenvaltion tunnustama yhteisö on laskenut liikkeeseen saadakseen varoja yleishyödyllisen tarkoituksensa saavuttamiseksi;

f)

muut kuin vaihdantakelpoiset pääoman osuudet, joiden päätarkoituksena on tarjota niiden omistajalle oikeus käyttää huoneistoa, muunlaista kiinteistöä tai niiden osaa ja joita ei voida myydä tästä oikeudesta luopumatta.

3.   Tätä asetusta ei sovelleta sellaisiin arvopapereiden tarjoamisiin yleisölle, joiden yhteenlasketut vastikkeet unionissa 12 kuukauden aikana ovat alle 1 000 000 euroa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän kohdan toisen alakohdan ja 4 artiklan soveltamista.

Jäsenvaltiot eivät saa laajentaa tämän asetuksen mukaista esitteen laatimisvelvollisuutta koskemaan tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuja arvopapereiden tarjoamisia yleisölle. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin tällaisissa tapauksissa määrätä kansallisella tasolla muita julkistamisvaatimuksia edellyttäen, että nämä vaatimukset eivät muodosta kohtuutonta tai tarpeetonta rasitetta.

4.   Jäljempänä 3 artiklan 1 kohdassa säädettyä esitteen julkaisemisvelvollisuutta ei sovelleta seuraavanlaisiin arvopapereiden tarjoamisiin yleisölle:

a)

arvopapereiden tarjoaminen yksinomaan kokeneille sijoittajille;

b)

arvopapereiden tarjoaminen kutakin jäsenvaltiota kohti laskettuna alle 150 luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, jotka eivät ole kokeneita sijoittajia;

c)

sellaisten arvopapereiden tarjoaminen, joiden yksikkökohtainen nimellisarvo on vähintään 100 000 euroa;

d)

arvopapereiden tarjoaminen sijoittajille, jotka hankkivat arvopapereita niin, että niiden yhteenlasketut vastikkeet ovat vähintään 100 000 euroa sijoittajaa ja kutakin yksittäistä tarjousta kohti;

e)

osakkeet, jotka lasketaan liikkeeseen jo liikkeeseen laskettujen samanlajisten osakkeiden sijaan, jos tällaisten uusien osakkeiden liikkeeseenlasku ei merkitse osakepääoman korottamista;

f)

arvopaperit, jotka tarjotaan sellaisen julkisen ostotarjouksen yhteydessä, jossa vastikkeena tarjotaan arvopapereita, edellyttäen, että 21 artiklan 2 kohdassa säädettyjen järjestelyjen mukaisesti yleisön saataville annetaan asiakirja, joka sisältää kuvauksen liiketoimesta ja sen vaikutuksesta liikkeeseenlaskijaan;

g)

arvopaperit, jotka tarjotaan, luovutetaan tai aiotaan luovuttaa sulautumisen tai jakautumisen yhteydessä, edellyttäen, että 21 artiklan 2 kohdassa säädettyjen järjestelyjen mukaisesti yleisön saataville annetaan asiakirja, joka sisältää kuvauksen liiketoimesta ja sen vaikutuksesta liikkeeseenlaskijaan;

h)

osingot, jotka maksetaan nykyisille osakkeenomistajille osingon tuottaneiden osakkeiden kanssa samanlajisina osakkeina, edellyttäen, että saataville annetaan asiakirja, joka sisältää tiedot osakkeiden lukumäärästä ja luonteesta sekä tarjouksen perusteluista ja ehdoista;

i)

arvopaperit, jotka työnantajayritys tai siihen sidoksissa oleva yritys tarjoaa, luovuttaa tai aikoo luovuttaa nykyisille tai entisille johtajille tai työntekijöille, edellyttäen, että saataville annetaan asiakirja, joka sisältää tiedot arvopapereiden lukumäärästä ja luonteesta sekä tarjouksen tai luovutuksen perusteluista ja ehdoista;

j)

muut kuin osakesidonnaiset arvopaperit, joita luottolaitos laskee liikkeeseen jatkuvasti tai toistuvasti, kun tarjottujen arvopapereiden yhteenlasketut vastikkeet kokonaisuudessaan unionissa 12 kuukauden aikana ovat luottolaitosta kohti alle 75 000 000 euroa, edellyttäen, että kyseiset arvopaperit

i)

eivät ole etuoikeusasemaltaan huonompia eivätkä muunnettavissa tai vaihdettavissa; ja

ii)

eivät oikeuta merkitsemään tai hankkimaan muuntyyppisiä arvopapereita eivätkä ole johdannaisiin kytkettyjä.

5.   Jäljempänä 3 artiklan 3 kohdassa säädettyä esitteen julkaisemisvelvollisuutta ei sovelleta seuraavien arvopapereiden kaupankäynnin kohteeksi ottamiseen säännellyllä markkinalla:

a)

arvopaperit, jotka ovat samanlajisia kuin samalla säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena jo olevat arvopaperit, edellyttäen, että niiden osuus samalla säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena jo olevien osakkeiden lukumäärästä on alle 20 prosenttia 12 kuukauden ajanjaksona;

b)

osakkeet, jotka saadaan muuntamalla tai vaihtamalla muita arvopapereita taikka käyttämällä muiden arvopapereiden tuottamia oikeuksia, jos saadut osakkeet ovat samanlajisia kuin samalla säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena jo olevat arvopaperit, edellyttäen, että mainittujen osakkeiden osuus samalla säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena jo olevien samanlajisten osakkeiden lukumäärästä on alle 20 prosenttia 12 kuukauden ajanjaksona, jollei tämän kohdan toisesta alakohdasta muuta johdu;

c)

arvopaperit, jotka saadaan muuntamalla tai vaihtamalla muita arvopapereita, omia varoja tai hyväksyttäviä velkoja kriisinratkaisuviranomaisen käytettyä direktiivin 2014/59/EU 53 artiklan 2 kohdassa, 59 artiklan 2 kohdassa taikka 63 artiklan 1 tai 2 kohdassa tarkoitettuja valtuuksia;

d)

osakkeet, jotka lasketaan liikkeeseen sellaisten samanlajisten osakkeiden sijaan, jotka jo ovat kaupankäynnin kohteena samalla säännellyllä markkinalla, edellyttäen, että tällaisten osakkeiden liikkeeseenlasku ei merkitse osakepääoman korottamista;

e)

arvopaperit, jotka tarjotaan sellaisen julkisen ostotarjouksen yhteydessä, jossa vastikkeena tarjotaan arvopapereita, edellyttäen, että 21 artiklan 2 kohdassa säädettyjen järjestelyjen mukaisesti yleisön saataville annetaan asiakirja, joka sisältää kuvauksen liiketoimesta ja sen vaikutuksesta liikkeeseenlaskijaan;

f)

arvopaperit, jotka tarjotaan, luovutetaan tai aiotaan luovuttaa sulautumisen tai jakautumisen yhteydessä, edellyttäen, että 21 artiklan 2 kohdassa säädettyjen järjestelyjen mukaisesti yleisön saataville annetaan asiakirja, joka sisältää kuvauksen liiketoimesta ja sen vaikutuksesta liikkeeseenlaskijaan;

g)

osakkeet, jotka tarjotaan, luovutetaan tai aiotaan luovuttaa vastikkeetta nykyisille osakkeenomistajille, ja osingot, jotka maksetaan osingon tuottaneiden osakkeiden kanssa samanlajisina osakkeina, edellyttäen, että mainitut osakkeet ovat samanlajisia kuin samalla säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena jo olevat osakkeet ja että saataville annetaan asiakirja, joka sisältää tiedot osakkeiden lukumäärästä ja luonteesta sekä tarjouksen tai luovutuksen perusteluista ja ehdoista;

h)

arvopaperit, jotka työnantajayritys tai siihen sidoksissa oleva yritys tarjoaa, luovuttaa tai aikoo luovuttaa nykyisille tai entisille johtajille tai työntekijöille, edellyttäen, että mainitut arvopaperit ovat samanlajisia kuin samalla säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi jo otetut arvopaperit ja että saataville annetaan asiakirja, joka sisältää tiedot osakkeiden lukumäärästä ja luonteesta sekä tarjouksen tai luovutuksen perusteluista ja ehdoista;

i)

muut kuin osakesidonnaiset arvopaperit, joita luottolaitokset laskevat liikkeeseen jatkuvasti tai toistuvasti, kun tarjottujen arvopapereiden yhteenlasketut vastikkeet kokonaisuudessaan unionissa 12 kuukauden aikana ovat luottolaitosta kohti alle 75 000 000 euroa, edellyttäen, että kyseiset arvopaperit

i)

eivät ole etuoikeusasemaltaan huonompia eivätkä muunnettavissa tai vaihdettavissa; ja

ii)

eivät oikeuta merkitsemään tai hankkimaan muuntyyppisiä arvopapereita eivätkä ole johdannaisiin kytkettyjä;

j)

arvopaperit, jotka on jo otettu kaupankäynnin kohteeksi toisella säännellyllä markkinalla, mikäli:

i)

nämä arvopaperit tai niiden kanssa samanlajiset arvopaperit ovat olleet yli 18 kuukautta kaupankäynnin kohteena mainitulla toisella säännellyllä markkinalla;

ii)

1 päivän heinäkuuta 2005 jälkeen säännellyllä markkinalla ensimmäisen kerran kaupankäynnin kohteeksi otettujen arvopapereiden mainitulla toisella säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamisen edellytyksenä oli direktiivin 2003/71/EY mukaisesti hyväksytty ja julkaistu esite;

iii)

niiden arvopapereiden osalta, jotka on ensimmäisen kerran otettu listalle 30 päivän kesäkuuta 1983 jälkeen, listalleottoesite on hyväksytty neuvoston direktiivissä 80/390/ETY (17) tai Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2001/34/EY (18) säädettyjen vaatimusten mukaisesti, lukuun ottamatta tapauksia, joihin sovelletaan ii alakohtaa;

iv)

kaupankäyntiä kyseisellä toisella säännellyllä markkinalla koskevat jatkuvat velvollisuudet on täytetty;

v)

henkilö, joka hakee arvopaperin ottamista kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla tässä j alakohdassa säädetyn vapautuksen nojalla, antaa yleisön saataville siinä jäsenvaltiossa, jonka säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista haetaan, 21 artiklan 2 kohdassa säädettyjen järjestelyjen mukaisesti asiakirjan, jonka sisältö on 7 artiklan mukainen lukuun ottamatta sitä, että 7 artiklan 3 kohdassa säädettyä enimmäispituutta pidennetään kahdella A4-kokoisella lisäsivulla, ja joka on laadittu kielellä, jonka on hyväksynyt sen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen, jonka säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista haetaan; ja

vi)

edellä v alakohdassa tarkoitetussa asiakirjassa ilmoitetaan, missä viimeisin esite on saatavana ja missä liikkeeseenlaskijan jatkuvan tiedonantovelvollisuuden nojalla julkaisemat taloudelliset tiedot ovat saatavilla.

Ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitettua vaatimusta, jonka mukaan saatujen osakkeiden osuuden on oltava 12 kuukauden ajanjaksona alle 20 prosenttia samalla säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena jo olevien samanlajisten osakkeiden lukumäärästä, ei sovelleta seuraavissa tapauksissa:

a)

jos esite on laadittu joko tämän asetuksen tai direktiivin 2003/71/EY mukaisesti, kun yleisölle tarjotaan tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla otetaan arvopapereita, joihin liittyy oikeus osakkeisiin;

b)

jos arvopaperit, joihin liittyy oikeus osakkeisiin, on laskettu liikkeeseen ennen 20 päivänä heinäkuuta 2017;

c)

jos osakkeet luokitellaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 (19) 26 artiklassa tarkoitetuiksi, kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan 3 alakohdassa määritellyn laitoksen ydinpääomaeriksi (CET1) ja saadaan muuntamalla kyseisen laitoksen liikkeeseen laskemien ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentit mainitun asetuksen 54 artiklan 1 kohdan a alakohdassa vahvistetun laukaisevan tapahtuman toteuduttua;

d)

jos osakkeet luokitellaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/138/EY (20) I osaston VI luvun 3 jaksossa määritellyiksi hyväksyttäviksi omiksi varoiksi tai hyväksyttäviksi omiksi perusvaroiksi ja saadaan sellaisen muiden arvopapereiden muuntamisen kautta, joka laukaistiin direktiivin 2009/138/EY I osaston VI luvun 4 jaksossa säädetyn vakavaraisuuspääomavaatimuksen ja 5 jaksossa säädetyn vähimmäispääomavaatimuksen tai direktiivin 2009/138/EY III osastossa säädetyn ryhmän vakavaraisuusvaatimuksen noudattamista koskevien velvoitteiden täyttämiseksi.

6.   Edellä 4 ja 5 kohdassa säädetyt vapautukset esitteen julkaisemisvelvollisuudesta voidaan yhdistää keskenään. Edellä 5 kohdan ensimmäisen alakohdan a ja b alakohdassa säädettyjä vapautuksia ei kuitenkaan saa yhdistää keskenään, jos yhdistäminen voisi johtaa siihen, että 12 kuukauden ajanjaksona yli 20 prosenttia samalla säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena jo olevien samanlajisten osakkeiden lukumäärästä otetaan välittömästi tai viipeellä kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla julkistamatta esitettä.

7.   Siirretään komissiolle valta antaa tämän asetuksen täydentämiseksi 44 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joissa vahvistetaan tämän artiklan 4 kohdan f ja g alakohdassa sekä 5 kohdan ensimmäisen alakohdan e ja f alakohdassa tarkoitettujen asiakirjojen vähimmäistiedot.

2 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa sovelletaan seuraavia määritelmiä:

a)

”arvopapereilla” tarkoitetaan direktiivin 2014/65/EU 4 artiklan 1 kohdan 44 alakohdassa määriteltyjä siirtokelpoisia arvopapereita, lukuun ottamatta direktiivin 2014/65/EU 4 artiklan 1 kohdan 17 alakohdassa määriteltyjä rahamarkkinavälineitä, joiden maturiteetti on alle 12 kuukautta;

b)

”osakesidonnaisilla arvopapereilla” tarkoitetaan yritysten osakkeita tai yritysten osakkeita vastaavia muita siirtokelpoisia arvopapereita sekä kaikentyyppisiä näiden hankkimiseen oikeuttavia siirtokelpoisia arvopapereita, joissa tämä oikeutus perustuu niiden muuntamiseen tai niiden antamien oikeuksien käyttämiseen, edellyttäen, että viimeksi mainitun tyyppiset arvopaperit on laskenut liikkeeseen kohde-etuutena olevien osakkeiden liikkeeseenlaskija tai yhteisö, joka kuuluu mainitun liikkeeseenlaskijan konserniin;

c)

”muilla kuin osakesidonnaisilla arvopapereilla” tarkoitetaan kaikkia arvopapereita, jotka eivät ole osakesidonnaisia;

d)

”arvopapereiden tarjoamisella yleisölle” tarkoitetaan missä tahansa muodossa ja minkä tahansa kanavan kautta henkilöille suunnattua viestintää, jossa annetaan riittävät tiedot tarjouksen ehdoista sekä tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja voi tehdä päätöksen näiden arvopapereiden ostamisesta tai merkitsemisestä. Tätä määritelmää sovelletaan myös arvopapereiden tarjoamiseen rahoituksenvälittäjien kautta;

e)

”kokeneilla sijoittajilla” tarkoitetaan henkilöitä tai yhteisöjä, jotka luetellaan direktiivin 2014/65/EU liitteessä II olevan I jakson 1–4 kohdassa, ja henkilöitä tai yhteisöjä, joita kohdellaan pyynnöstä ammattimaisina asiakkaina kyseisessä liitteessä olevan II jakson mukaisesti tai joita pidetään hyväksyttävinä vastapuolina direktiivin 2014/65/EU 30 artiklan mukaisesti, jolleivät ne ole tehneet sopimusta siitä, että niitä kohdellaan muina kuin ammattimaisina asiakkaina kyseisessä liitteessä olevan I jakson neljännen kohdan mukaisesti. Tämän alakohdan ensimmäistä virkettä sovellettaessa sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten on liikkeeseenlaskijan pyynnöstä ilmoitettava asiakkaittensa luokitus liikkeeseenlaskijalle edellyttäen, että noudatetaan asiaankuuluvaa tietosuojalainsäädäntöä;

f)

”pienillä ja keskisuurilla yrityksillä” tai ”pk-yrityksillä” tarkoitetaan kumpaakin seuraavista:

i)

yritykset, jotka viimeisimmän tilinpäätöksensä tai konsernitilinpäätöksensä mukaan täyttävät vähintään kaksi seuraavista kolmesta kriteeristä: yrityksen työntekijöiden keskimäärä on tilikauden aikana alle 250, sen taseen loppusumma on enintään 43 000 000 euroa ja sen vuotuinen nettoliikevaihto on enintään 50 000 000 euroa;

ii)

direktiivin 2014/65/EU 4 artiklan 1 kohdan 13 alakohdassa määritellyt pienet ja keskisuuret yritykset;

g)

”luottolaitoksella” tarkoitetaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa määriteltyä luottolaitosta;

h)

”liikkeeseenlaskijalla” tarkoitetaan oikeushenkilöä, joka laskee tai aikoo laskea liikkeeseen arvopapereita;

i)

”tarjoajalla” tarkoitetaan oikeushenkilöä tai luonnollista henkilöä, joka tarjoaa arvopapereita yleisölle;

j)

”säännellyllä markkinalla” tarkoitetaan direktiivin 2014/65/EU 4 artiklan 1 kohdan 21 alakohdassa määriteltyä säänneltyä markkinaa;

k)

”mainonnalla” tai ”mainoksella” tarkoitetaan viestintää, jolla on molemmat seuraavista ominaisuuksista:

i)

se liittyy tiettyyn arvopapereiden yleisölle tarjoamiseen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamiseen säännellyllä markkinalla;

ii)

sillä pyritään nimenomaan edistämään arvopapereiden mahdollista merkintää tai hankkimista;

l)

”säännellyillä tiedoilla” tarkoitetaan direktiivin 2004/109/EY 2 artiklan 1 kohdan k alakohdassa määriteltyjä säänneltyjä tietoja;

m)

”kotijäsenvaltiolla” tarkoitetaan

i)

niiden unioniin sijoittautuneiden arvopapereiden liikkeeseenlaskijoiden osalta, joita ei ole mainittu ii alakohdassa, jäsenvaltiota, jossa liikkeeseenlaskijalla on sääntömääräinen kotipaikkansa;

ii)

yksikkökohtaiselta nimellisarvoltaan vähintään 1 000 euron suuruisten muiden kuin osakesidonnaisten arvopapereiden liikkeeseenlaskun osalta ja sellaisten muiden kuin osakesidonnaisten arvopapereiden liikkeeseenlaskun osalta, jotka oikeuttavat hankkimaan siirtokelpoisia arvopapereita tai saamaan käteissuorituksen niiden muuntamisen tai niiden antamien oikeuksien käyttämisen seurauksena edellyttäen, että muiden kuin osakesidonnaisten arvopapereiden liikkeeseenlaskija on muu kuin kohde-etuutena olevien arvopapereiden liikkeeseenlaskija tai yhteisö, joka kuuluu jälkimmäisen liikkeeseenlaskijan konserniin, jäsenvaltiota, jossa liikkeeseenlaskijalla on sääntömääräinen kotipaikkansa tai jossa arvopapereita on otettu tai aiotaan ottaa kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla tai jossa arvopapereita tarjotaan yleisölle, liikkeeseenlaskijan, tarjoajan tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevan henkilön valinnan mukaan. Sama koskee muun valuutan kuin euron määräisiä muita kuin osakesidonnaisia arvopapereita sillä edellytyksellä, että niiden pienin nimellisarvo on lähes sama kuin 1 000 euroa;

iii)

kaikkien sellaisten arvopapereiden liikkeeseenlaskijoiden osalta, joita ei ole mainittu ii alakohdassa ja jotka ovat sijoittautuneet kolmanteen maahan, jäsenvaltiota, jossa arvopapereita on tarkoitus tarjota yleisölle ensimmäistä kertaa tai jossa tehdään ensimmäinen säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista koskeva hakemus, liikkeeseenlaskijan, tarjoajan tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevan henkilön valinnan mukaan, jollei liikkeeseenlaskijoiden, joiden kotipaikka on kolmannessa maassa, myöhemmin tekemästä valinnasta muuta johdu jommassakummassa seuraavista tilanteista:

kotijäsenvaltiota ei ole alun perin määritelty näiden liikkeeseenlaskijoiden valinnan mukaan,

sovelletaan direktiivin 2004/109/EY 2 artiklan 1 kohdan i alakohdan iii alakohtaa;

n)

”vastaanottavalla jäsenvaltiolla” tarkoitetaan jäsenvaltiota, jossa arvopapereita tarjotaan yleisölle tai jossa haetaan säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista, jos se on eri jäsenvaltio kuin kotijäsenvaltio;

o)

”toimivaltaisella viranomaisella” tarkoitetaan viranomaista, jonka kukin jäsenvaltio on nimennyt 31 artiklan mukaisesti, ellei tässä asetuksessa toisin säädetä;

p)

”muulla kuin suljetulla yhteissijoitusyrityksellä” tarkoitetaan sijoitusrahastoja ja sijoitusyhtiöitä, joilla on molemmat seuraavista ominaisuuksista:

i)

ne hankkivat pääomaa useilta sijoittajilta sijoittaakseen ne määritellyn sijoituspolitiikan mukaisesti kyseisten sijoittajien eduksi;

ii)

niiden osuudet on haltijan vaatimuksesta ostettava takaisin tai lunastettava suoraan tai välillisesti näiden yritysten varoilla;

q)

”yhteissijoitusyrityksen osuuksilla” tarkoitetaan yhteissijoitusyrityksen liikkeeseen laskemia arvopapereita, jotka ovat todisteena osapuolten oikeudesta yrityksen varoihin;

r)

”hyväksymisellä” tarkoitetaan sitä, että kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen toteaa tekemänsä tarkastuksen perusteella, että esitteessä annetut tiedot ovat kattavat, johdonmukaiset ja ymmärrettävät;

s)

”perusesitteellä” tarkoitetaan esitettä, joka on 8 artiklan mukainen ja liikkeeseenlaskijan valinnan mukaan tarjouksen lopullisten ehtojen mukainen;

t)

”työpäivillä” tarkoitetaan asianomaisen toimivaltaisen viranomaisen työpäiviä, lukuun ottamatta lauantaita, sunnuntaita ja yleisiä vapaapäiviä, sellaisina kuin ne on määritelty kyseiseen toimivaltaiseen viranomaiseen sovellettavassa kansallisessa laissa;

u)

”monenkeskisellä kaupankäyntijärjestelmällä” tarkoitetaan direktiivin 2014/65/EU 4 artiklan 1 kohdan 22 alakohdassa määriteltyä monenkeskistä kaupankäyntijärjestelmää;

v)

”organisoidulla kaupankäyntijärjestelmällä” tarkoitetaan direktiivin 2014/65/EU 4 artiklan 1 kohdan 23 alakohdassa määriteltyä organisoitua kaupankäyntijärjestelmää;

w)

”pk-yritysten kasvumarkkinalla” tarkoitetaan direktiivin 2014/65/EU 4 artiklan 1 kohdan 12 alakohdassa määriteltyä pk-yritysten kasvumarkkinaa;

x)

”kolmannen maan liikkeeseenlaskijalla” tarkoitetaan liikkeeseenlaskijaa, joka on sijoittautunut kolmanteen maahan;

y)

”tarjousajalla” tarkoitetaan jaksoa, jonka aikana mahdolliset sijoittajat voivat ostaa tai merkitä kyseessä olevia arvopapereita;

z)

”pysyvällä välineellä” tarkoitetaan välinettä,

i)

jonka avulla asiakas voi säilyttää hänelle henkilökohtaisesti osoitettuja tietoja siten, että tiedot ovat saatavilla myöhempää käyttöä varten tietojen käyttötarkoituksen kannalta asianmukaisen ajan; ja

ii)

joka mahdollistaa säilytettävien tietojen jäljentämisen muuttumattomina.

3 artikla

Esitteen julkaisemisvelvollisuus ja siitä vapauttaminen

1.   Arvopapereita saa tarjota yleisölle unionissa vasta sen jälkeen, kun tämän asetuksen mukainen esite on julkaistu, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 1 artiklan 4 kohdan soveltamista.

2.   Rajoittamatta 4 artiklan soveltamista jäsenvaltio voi päättää vapauttaa arvopapereiden tarjoamisen yleisölle 1 kohdassa säädetystä esitteen julkaisemisvelvollisuudesta edellyttäen, että

a)

tällaisiin tarjouksiin ei sovelleta 25 artiklan mukaista notifiointia; ja

b)

kunkin tällaisen tarjouksen yhteenlasketut vastikkeet unionissa 12 kuukauden ajanjaksolta ovat enintään 8 000 000 euroa.

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle ja arvopaperimarkkinaviranomaiselle, päättävätkö ne soveltaa, ja millä tavoin, ensimmäisen alakohdan mukaista vapautusta, mukaan lukien rahallinen määrä, jonka alittuessa tarjouksia koskevaa vapautusta sovelletaan kyseisessä jäsenvaltiossa. Niiden on myös ilmoitettava komissiolle ja arvopaperimarkkinaviranomaiselle kyseiseen rahalliseen määrään myöhemmin tehtävistä muutoksista.

3.   Arvopapereita saa ottaa kaupankäynnin kohteeksi unionin alueella sijaitsevalla tai toimivalla säännellyllä markkinalla vasta tämän asetuksen mukaisesti etukäteen julkaistavan esitteen julkaisemisen jälkeen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 1 artiklan 5 kohdan soveltamista.

4 artikla

Vapaaehtoinen esite

1.   Jos arvopapereiden tarjoaminen yleisölle tai arvopapereiden ottaminen kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ei 1 artiklan 3 kohdan mukaisesti kuulu tämän asetuksen soveltamisalaan tai on 1 artiklan 4 ja 5 kohdan tai 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti vapautettu esitteen julkaisemisvelvollisuudesta, liikkeeseenlaskijalla, tarjoajalla tai arvopaperin ottamista kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla hakevalla henkilöllä on oikeus laatia esite vapaaehtoisesti tämän asetuksen mukaisesti.

2.   Edellä olevan 2 artiklan m alakohdan mukaisesti määritetyn kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen hyväksymä vapaaehtoisesti laadittu esite tuottaa kaikki oikeudet ja velvollisuudet, jotka koskevat tämän asetuksen mukaista esitettä, ja vapaaehtoiseen esitteeseen sovelletaan kaikkia tämän asetuksen säännöksiä kyseisen toimivaltaisen viranomaisen valvonnassa.

5 artikla

Arvopapereiden edelleenmyynti

1.   Sellaisten arvopapereiden edelleenmyyntiä, jotka ovat aiemmin olleet yhden tai useamman 1 artiklan 4 kohdan a–d alakohdassa luetellun tyyppisen arvopapereiden yleisölle tarjoamisen kohteena, on pidettävä erillisenä tarjoamisena, ja määritettäessä, onko kyseinen edelleenmyynti arvopapereiden tarjoamista yleisölle, on sovellettava 2 artiklan d alakohdan määritelmää. Arvopapereiden tarjoaminen rahoituksenvälittäjien kautta edellyttää esitteen julkaisemista, paitsi jos lopulliseen tarjoamiseen sovelletaan jotakin 1 artiklan 4 kohdan a–d alakohdassa lueteltua vapautusta.

Uutta esitettä ei vaadita tällaisessa arvopapereiden edelleenmyynnissä tai arvopapereiden tarjoamisessa loppusijoittajille rahoituksenvälittäjien kautta, jos saatavilla on 12 artiklan mukaisesti voimassa oleva esite ja jos liikkeeseenlaskija tai esitteen laatimisesta vastuussa oleva henkilö antaa kirjallisesti suostumuksensa sen käyttöön.

2.   Kun esite liittyy sellaisten muiden kuin osakesidonnaisten arvopapereiden kaupankäynnin kohteeksi ottamiseen säännellyllä markkinalla, joilla aiotaan käydä kauppaa ainoastaan sellaisella säännellyllä markkinalla tai sen tietyllä segmentillä, jolla ainoastaan kokeneet sijoittajat voivat käydä kauppaa kyseisillä arvopapereilla, arvopapereita ei saa myydä edelleen muille kuin kokeneille sijoittajille, ellei tämän asetuksen mukaisesti laadita esitettä, joka soveltuu muille kuin kokeneille sijoittajille.

II LUKU

ESITTEEN LAATIMINEN

6 artikla

Esite

1.   Rajoittamatta 14 artiklan 2 kohdan ja 18 artiklan 1 kohdan soveltamista esitteen on sisällettävä tarpeelliset tiedot, jotka ovat sijoittajan kannalta olennaisia perustellun arvion tekemiseksi

a)

liikkeeseenlaskijan ja mahdollisen takaajan varoista ja veloista, voitoista ja tappioista, taloudellisesta asemasta ja tulevaisuudennäkymistä;

b)

arvopapereihin liittyvistä oikeuksista; ja

c)

liikkeeseenlaskun syistä ja sen vaikutuksista liikkeeseenlaskijaan.

Tiedot voivat olla erilaisia riippuen seuraavista seikoista:

a)

liikkeeseenlaskijan luonne;

b)

arvopapereiden tyyppi;

c)

liikkeeseenlaskijan olosuhteet;

d)

tilanteen mukaan se, onko muiden kuin osakesidonnaisten arvopapereiden yksikkökohtainen nimellisarvo vähintään 100 000 euroa tai aiotaanko niillä käydä kauppaa ainoastaan sellaisella säännellyllä markkinalla tai sen tietyllä segmentillä, jolla ainoastaan kokeneet sijoittajat voivat käydä kauppaa arvopapereilla.

2.   Esitteessä olevat tiedot on laadittava ja esitettävä helposti analysoitavassa, ytimekkäässä ja ymmärrettävässä muodossa ottaen huomioon 1 kohdan toisessa alakohdassa esitetyt tekijät.

3.   Liikkeeseenlaskija, tarjoaja tai säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakeva henkilö voi laatia esitteen yhtenä tai useana erillisenä asiakirjana.

Vaaditut tiedot on erillisinä asiakirjoina laaditussa esitteessä jaettava rekisteröintiasiakirjaksi, arvopaperiliitteeksi ja tiivistelmäksi, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 8 artiklan 8 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan soveltamista. Rekisteröintiasiakirjan on sisällettävä tiedot liikkeeseenlaskijasta. Arvopaperiliitteen on sisällettävä tiedot arvopapereista, joita tarjotaan yleisölle tai jotka on tarkoitus ottaa kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla.

7 artikla

Esitteen tiivistelmä

1.   Esitteessä on oltava tiivistelmä, jossa annetaan keskeiset tiedot, jotka sijoittajat tarvitsevat voidakseen ymmärtää liikkeeseenlaskijan, takaajan ja tarjottavien tai säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopapereiden luonteen sekä niihin liittyvät riskit, ja joka luettuna yhdessä esitteen muiden osien kanssa toimii sijoittajien apuna niiden harkitessa sijoittamista näihin arvopapereihin.

Poiketen siitä, mitä ensimmäisessä alakohdassa säädetään, tiivistelmää ei vaadita, jos esite liittyy muiden kuin osakesidonnaisten arvopapereiden kaupankäynnin kohteeksi ottamiseen säännellyllä markkinalla, edellyttäen, että

a)

arvopapereilla aiotaan käydä kauppaa ainoastaan sellaisella säännellyllä markkinalla tai sen tietyllä segmentillä, jolla ainoastaan kokeneet sijoittajat voivat käydä kauppaa kyseisillä arvopapereilla; tai

b)

arvopapereiden yksikkökohtainen nimellisarvo on vähintään 100 000 euroa.

2.   Tiivistelmän on oltava sisällöltään täsmällinen, tasapuolinen ja selkeä, eikä sen sisältö saa olla harhaanjohtava. Tiivistelmää on luettava esitteen johdantona, ja sen on oltava johdonmukainen esitteen muiden osien kanssa.

3.   Tiivistelmä on laadittava lyhyenä, ytimekkäästi kirjoitettuna asiakirjana, jonka pituus tulostettuna on enintään seitsemän A4-kokoista sivua. Tiivistelmän on oltava

a)

esitystapansa, asettelunsa ja kirjasinkokonsa puolesta helppolukuinen;

b)

kirjoitettu sellaisella selkeällä, ytimekkäällä ja helppotajuisella yleiskielellä ja tyylillä, joka auttaa sijoittajia ymmärtämään tiedot.

4.   Tiivistelmässä on oltava seuraavat neljä osiota:

a)

johdanto, joka sisältää varoitukset;

b)

keskeiset tiedot liikkeeseenlaskijasta;

c)

keskeiset tiedot arvopapereista;

d)

keskeiset tiedot arvopapereiden yleisölle tarjoamisesta ja/tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamisesta.

5.   Edellä 4 kohdan a alakohdassa tarkoitetussa osiossa on oltava

a)

arvopapereiden nimi ja kansainvälinen arvopapereiden tunnistenumero (ISIN-koodi);

b)

liikkeeseenlaskijan nimi- ja yhteystiedot, myös oikeushenkilötunnus (LEI);

c)

tarvittaessa tarjoajan nimi- ja yhteystiedot sekä oikeushenkilötunnus, jos tarjoaja on oikeushenkilö, tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevan henkilön nimi- ja yhteystiedot;

d)

esitteen hyväksyvän toimivaltaisen viranomaisen sekä rekisteröintiasiakirjan tai yleisen rekisteröintiasiakirjan hyväksyneen toimivaltaisen viranomaisen, jos se on muu viranomainen, nimi- ja yhteystiedot;

e)

esitteen hyväksymispäivä.

Tiivistelmän on sisällettävä seuraavat varoitukset:

a)

tiivistelmää olisi luettava esitteen johdantona;

b)

sijoittajan olisi perustettava päätöksensä sijoittaa arvopapereihin koko esitteeseen;

c)

tarvittaessa tieto siitä, että sijoittaja voi menettää sijoitetun pääoman kokonaisuudessaan tai osittain ja, jos sijoittajan vastuu ei rajoitu sijoituksen määrään, varoitus siitä, että sijoittaja voi menettää sijoitettua pääomaa enemmän, sekä tällaisen mahdollisen menetyksen laajuus;

d)

jos tuomioistuimessa pannaan vireille esitteeseen sisältyviä tietoja koskeva kanne, kantajana toimiva sijoittaja saattaa kansallisen lain mukaan joutua ennen oikeudenkäynnin vireillepanoa vastaamaan esitteen käännöskustannuksista;

e)

tiivistelmän toimittaneet henkilöt ovat siviilioikeudellisessa vastuussa tiivistelmästä ja sen mahdollisesta käännöksestä vain, jos tiivistelmä luettuna yhdessä esitteen muiden osien kanssa on harhaanjohtava, epätarkka tai epäjohdonmukainen tai jos siinä ei luettuna yhdessä esitteen muiden osien kanssa anneta keskeisiä tietoja sijoittajien auttamiseksi, kun ne harkitsevat sijoittamista näihin arvopapereihin;

f)

tarvittaessa asetuksen (EU) N:o 1286/2014 8 artiklan 3 kohdan b alakohdassa vaadittu ymmärrettävyyttä koskeva varoitus.

6.   Edellä 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetun osion on sisällettävä seuraavat tiedot:

a)

alaosiossa ”Kuka on arvopapereiden liikkeeseenlaskija?” lyhyt kuvaus arvopapereiden liikkeeseenlaskijasta, mukaan luettuina vähintään seuraavat tiedot:

i)

liikkeeseenlaskijan kotipaikka ja oikeudellinen muoto, liikkeeseenlaskijan oikeushenkilötunnus, liikkeeseenlaskijaan sovellettava laki ja liikkeeseenlaskijan perustamismaa;

ii)

liikkeeseenlaskijan pääasiallinen toiminta;

iii)

liikkeeseenlaskijan suurimmat osakkeenomistajat sekä tieto siitä, onko se suoraan tai välillisesti jonkun omistuksessa tai määräysvallassa ja jos on, kenen;

iv)

liikkeeseenlaskijan johtoon kuuluvien avainhenkilöiden nimet;

v)

liikkeeseenlaskijan lakisääteisten tilintarkastajien nimet;

b)

alaosiossa ”Mitä ovat liikkeeseenlaskijaa koskevat keskeiset taloudelliset tiedot?” keskeiset historialliset taloudelliset tiedot, jotka esitetään tilikausittain historiallisten taloudellisten tietojen kattamalta ajanjaksolta ja sitä seuraavalta tilikauden osalta, johon on liitetty vertailutiedot samalta edeltävän tilikauden osalta. Taseen vertailutietoja koskeva vaatimus on täytettävä esittämällä tilikauden lopun tasetiedot. Keskeisten taloudellisten tietojen on tarvittaessa sisällettävä

i)

taloudelliset pro forma -tiedot;

ii)

lyhyt kuvaus tilintarkastuskertomuksessa mahdollisesti esitetyistä historiallisia taloudellisia tietoja koskevista varaumista;

c)

alaosiossa ”Mitkä ovat liikkeeseenlaskijaan liittyvät olennaiset riskit?” lyhyt kuvaus olennaisimmista esitteessä esitetyistä liikkeeseenlaskijaan liittyvistä riskitekijöistä ylittämättä kuitenkaan 10 kohdassa säädettyä riskitekijöiden kokonaismäärää.

7.   Edellä 4 kohdan c alakohdassa tarkoitetun osion on sisällettävä seuraavat tiedot:

a)

alaosiossa ”Mitkä ovat arvopapereiden keskeiset ominaisuudet?” sellainen lyhyt kuvaus yleisölle tarjottavista ja/tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla otettavista arvopapereista, jossa mainitaan vähintään

i)

niiden tyyppi, laji ja ISIN-koodi;

ii)

soveltuvin osin niiden valuutta, yksikkökoko, nimellisarvo, liikkeeseen laskettavien arvopapereiden lukumäärä ja arvopapereiden voimassaoloaika;

iii)

arvopapereihin liittyvät oikeudet;

iv)

arvopapereiden suhteellinen etuoikeusasema liikkeeseenlaskijan pääomarakenteessa maksukyvyttömyystapauksissa, tarvittaessa myös tiedot arvopapereiden etuoikeusasemasta ja mahdollisesta vaikutuksesta sijoitukseen direktiivin 2014/59/EU mukaisessa kriisinratkaisutapauksessa;

v)

arvopapereiden vapaan siirtokelpoisuuden rajoitukset;

vi)

mahdollinen osingonjako- tai voitonjakopolitiikka;

b)

alaosiossa ”Missä arvopapereilla tullaan käymään kauppaa?” maininta siitä, onko arvopapereista tehty tai aiotaanko niistä tehdä hakemus kaupankäynnin kohteeksi ottamiseksi säännellyllä markkinalla tai kaupan käymiseksi monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä, ja tiedot kaikista markkinoista, joilla kyseisillä arvopapereilla käydään tai aiotaan käydä kauppaa;

c)

mikäli arvopapereihin liittyy takaus, alaosiossa ”Arvopapereihin liittyvä takaus” seuraavat tiedot:

i)

lyhyt kuvaus takauksen luonteesta ja soveltamisalasta;

ii)

lyhyt kuvaus takaajasta, mukaan lukien sen oikeushenkilötunnus;

iii)

asiaankuuluvat keskeiset taloudelliset tiedot, joiden perusteella voidaan arvioida takaajan kyky täyttää takauksen mukaiset sitoumuksensa; ja

iv)

lyhyt kuvaus esitteessä 16 artiklan 3 kohdan mukaisesti esitetyistä takaajaan liittyvistä olennaisimmista riskitekijöistä ylittämättä 10 kohdassa säädettyä riskitekijöiden kokonaismäärää;

d)

alaosiossa ”Mitkä ovat arvopapereihin liittyvät keskeiset riskit?” lyhyt kuvaus esitteessä esitetyistä arvopapereihin liittyvistä olennaisimmista riskitekijöistä ylittämättä 10 kohdassa säädettyä riskitekijöiden kokonaismäärää.

Jos asetuksen (EU) N:o 1286/2014 mukaisesti on laadittava avaintietoasiakirja, liikkeeseenlaskija, tarjoaja tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakeva henkilö voi korvata tässä kohdassa säädetyt tiedot asetuksen (EU) N:o 1286/2014 8 artiklan 3 kohdan c–i alakohdassa säädetyillä tiedoilla. Kun sovelletaan asetusta (EU) N:o 1286/2014, kukin tätä asetusta sovellettaessa kotijäsenvaltiona toimiva jäsenvaltio voi vaatia liikkeeseenlaskijoita, tarjoajia tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevia henkilöitä korvaamaan tämän kohdan sisällön asetuksen (EU) N:o 1286/2014 8 artiklan 3 kohdan c–i alakohdassa esitetyillä tiedoilla toimivaltaisen viranomaisensa hyväksymissä esitteissä.

Jos sisältö korvataan toisen alakohdan nojalla, 3 kohdassa säädettyä enimmäispituutta on pidennettävä vielä kolmella A4-kokoisella sivulla. Avaintietoasiakirjan sisältö on sisällytettävä tiivistelmään erillisenä osiona. Kyseisen osion sivuasettelusta on käytävä selkeästi ilmi, että kyseessä on asetuksen (EU) N:o 1286/2014 8 artiklan 3 kohdan c–i alakohdassa säädetyn avaintietoasiakirjan sisältö.

Jos 8 artiklan 9 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti yksi tiivistelmä kattaa useita arvopapereita, jotka eroavat toisistaan vain erittäin vähäisten yksityiskohtien kuten merkintähinnan tai erääntymispäivän osalta, 3 kohdassa säädettyä enimmäispituutta on pidennettävä vielä kahdella A4-kokoisella sivulla. Jos näistä arvopapereista on kuitenkin asetuksen (EU) N:o 1286/2014 mukaisesti laadittava avaintietoasiakirja ja liikkeeseenlaskija, tarjoaja tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakeva henkilö korvaa sisällön tämän kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetun mukaisesti, enimmäispituutta on pidennettävä vielä kolmella A4-kokoisella sivulla kutakin uutta arvopaperia kohti.

Jos tiivistelmä sisältää ensimmäisen alakohdan c alakohdassa tarkoitetut tiedot, 3 kohdassa säädettyä enimmäispituutta on pidennettävä vielä yhdellä A4-kokoisella sivulla.

8.   Edellä 4 kohdan d alakohdassa tarkoitetun osion on sisällettävä seuraavat tiedot:

a)

alaosiossa ”Mitkä ovat arvopaperiin sijoittamisen edellytykset ja aikataulu?” soveltuvin osin tarjouksen yleiset ehdot, edellytykset ja oletettu aikataulu, tiedot kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamisesta, tarjouksen suunniteltu jakautuminen eri kohderyhmille, tarjouksesta johtuvan välittömän laimentumisen määrä ja prosenttiosuus sekä arvio liikkeeseenlaskun ja/tai tarjoamisen kokonaiskustannuksista, mukaan luettuna arvio kustannuksista, jotka liikkeeseenlaskija tai tarjoaja veloittaa sijoittajalta;

b)

jos tämä on muu kuin liikkeeseenlaskija, alaosiossa ”Kuka on tarjoaja ja/tai kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakeva henkilö?” lyhyt kuvaus arvopapereiden tarjoajasta ja/tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevasta henkilöstä, mukaan luettuina sen kotipaikka ja oikeudellinen muoto, siihen sovellettava laki ja sen perustamismaa;

c)

alaosiossa ”Miksi tämä esite on laadittu?” lyhyt kuvaus tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamisen syistä sekä tarvittaessa

i)

tieto varojen käyttötarkoituksesta ja arvioidusta nettomäärästä;

ii)

ilmoitus siitä, onko liikkeeseenlaskulle annettu merkintätakaus, ja selvitys siitä, mitä osaa liikkeeseenlaskusta merkintätakaus ei koske;

iii)

ilmoitus tarjoamiseen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamiseen liittyvistä olennaisimmista eturistiriidoista.

9.   Kussakin 6, 7 ja 8 kohdassa kuvatussa osiossa liikkeeseenlaskija voi lisätä alaotsikoita, jos se katsotaan tarpeelliseksi.

10.   Edellä 6 kohdan c alakohdassa sekä 7 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdan iv alakohdassa ja d alakohdassa tarkoitettuihin tiivistelmän osioihin sisältyvien riskitekijöiden kokonaismäärä saa olla enintään 15.

11.   Tiivistelmä ei saa sisältää viittauksia esitteen muihin osiin eikä viittaamalla esitettyjä tietoja.

12.   Jos yleisölle tarjottavista arvopapereista on asetuksen (EU) N:o 1286/2014 mukaisesti laadittava avaintietoasiakirja ja kotijäsenvaltio vaatii liikkeeseenlaskijaa, tarjoajaa tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevaa henkilöä korvaamaan avaintietoasiakirjan tiedot tämän artiklan 7 kohdan toisen alakohdan toisen virkkeen mukaisesti, henkilöiden, jotka antavat arvopapereita koskevaa neuvontaa tai myyvät niitä liikkeeseenlaskijan puolesta, tarjoajan tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevan henkilön katsotaan täyttäneen tarjousaikana asetuksen (EU) N:o 1286/2014 13 artiklan mukaisen velvoitteen toimittaa avaintietoasiakirja edellyttäen, että ne sen sijaan toimittavat kyseessä oleville sijoittajille esitteen tiivistelmän kyseisen asetuksen 13 ja 14 artiklassa vahvistetussa ajassa ja vahvistetuin edellytyksin.

13.   Arvopaperimarkkinaviranomaisen on laadittava teknisten sääntelystandardien luonnokset, joissa määritetään 6 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen keskeisten taloudellisten tietojen ja 7 kohdan c alakohdan iii alakohdassa tarkoitettujen asiaankuuluvien keskeisten taloudellisten tietojen sisältö ja esitysmuoto ottaen huomioon erityyppiset arvopaperit ja liikkeeseenlaskijat ja varmistaen, että tiedot on esitetty ytimekkäästi ja ymmärrettävästi.

Arvopaperimarkkinaviranomaisen on toimitettava nämä teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle viimeistään 21 päivänä heinäkuuta 2018.

Siirretään komissiolle valta hyväksyä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

8 artikla

Perusesite

1.   Kun kyseessä ovat muut kuin osakesidonnaiset arvopaperit, kaiken muotoiset warrantit mukaan lukien, esite voi liikkeeseenlaskijan, tarjoajan tai säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakevan henkilön niin halutessa koostua perusesitteestä, joka sisältää kaikki tarpeelliset tiedot liikkeeseenlaskijasta ja yleisölle tarjottavista tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla otettavista arvopapereista.

2.   Perusesitteessä on oltava seuraavat tiedot:

a)

mallipohja, jonka otsikkona on ”Lopullisten ehtojen malli” ja joka on täytettävä jokaisesta yksittäisestä liikkeeseenlaskusta ja jossa ilmoitetaan tarjouksen lopullisissa ehdoissa määritettäviä tietoja koskevat saatavilla olevat vaihtoehdot;

b)

sen verkkosivuston osoite, jolla lopulliset ehdot julkaistaan.

3.   Jos perusesite sisältää asianomaisessa arvopaperiliitteessä vaadittujen tietojen osalta vaihtoehtoja, lopullisissa ehdoissa on perusesitteen asianomaisiin osioihin viittaamalla tai kyseiset tiedot toistamalla määritettävä, mitä vaihtoehtoa yksittäiseen liikkeeseenlaskuun sovelletaan.

4.   Lopulliset ehdot on esitettävä erillisenä asiakirjana, tai ne on sisällytettävä perusesitteeseen tai sen mahdolliseen täydennykseen. Lopulliset ehdot on laadittava helposti analysoitavassa ja ymmärrettävässä muodossa.

Lopulliset ehdot saavat sisältää ainoastaan arvopaperiliitettä koskevaa tietoa, eikä niitä saa käyttää perusesitteen täydentämiseen. Tällaisissa tapauksissa sovelletaan 17 artiklan 1 kohdan b alakohtaa.

5.   Jos lopulliset ehdot eivät sisälly perusesitteeseen eivätkä täydennykseen, liikkeeseenlaskijan on arvopapereita yleisölle tarjottaessa asetettava ne yleisön saataville 21 artiklassa säädettyjen järjestelyjen mukaisesti ja toimitettava ne kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle mahdollisimman pian ja, mikäli mahdollista, ennen arvopapereiden yleisölle tarjoamisen aloittamista tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista.

Lopullisiin ehtoihin on sisällytettävä selkeästi havaittava teksti, jossa todetaan,

a)

että lopulliset ehdot on laadittu tätä asetusta soveltaen ja niitä on luettava yhdessä perusesitteen ja sen mahdollisen täydennyksen kanssa kaikkien merkityksellisten tietojen saamiseksi;

b)

missä perusesite ja sen mahdollinen täydennys on julkaistu 21 artiklassa säädettyjen järjestelyjen mukaisesti;

c)

että yksittäisen liikkeeseenlaskun tiivistelmä on liitetty lopullisiin ehtoihin.

6.   Perusesite voidaan laatia yhtenä asiakirjana tai erillisinä asiakirjoina.

Jos liikkeeseenlaskija, tarjoaja tai arvopaperin ottamista kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla hakeva henkilö on toimittanut muita kuin osakesidonnaisia arvopapereita koskevan rekisteröintiasiakirjan tai 9 artiklan mukaisen yleisen rekisteröintiasiakirjan toimivaltaiselle viranomaiselle ja päättää laatia perusesitteen, perusesitteen on sisällettävä seuraavat tiedot:

a)

rekisteröintiasiakirjaan tai yleiseen rekisteröintiasiakirjaan sisältyvät tiedot;

b)

tiedot, jotka muuten sisältyisivät asianomaiseen arvopaperiliitteeseen, lukuun ottamatta lopullisia ehtoja, jos ne eivät sisälly perusesitteeseen.

7.   Perusesitteessä on esitettävä selvästi erillään toisistaan kutakin eri arvopaperia koskevat tiedot.

8.   Tiivistelmä on laadittava vasta, kun lopulliset ehdot on sisällytetty perusesitteeseen tai täydennykseen taikka toimitettu toimivaltaiselle viranomaiselle, ja kyseisen tiivistelmän on oltava liikkeeseenlaskukohtainen.

9.   Liikkeeseenlaskukohtaiseen tiivistelmään on sovellettava samoja, tässä artiklassa vahvistettuja vaatimuksia kuin lopullisiin ehtoihin, ja tiivistelmä on liitettävä lopullisiin ehtoihin.

Yksittäistä liikkeeseenlaskua koskevan tiivistelmän on oltava 7 artiklan mukainen, ja siinä on annettava seuraavat tiedot:

a)

perusesitteen keskeiset tiedot, mukaan luettuina keskeiset tiedot liikkeeseenlaskijasta;

b)

kyseessä olevissa lopullisissa ehdoissa annetut keskeiset tiedot, mukaan luettuina ne keskeiset tiedot, joita ei ole sisällytetty perusesitteeseen.

Jos lopulliset ehdot koskevat useita arvopapereita, jotka eroavat toisistaan vain erittäin vähäisten yksityiskohtien kuten merkintähinnan tai erääntymispäivän osalta, kaikkiin kyseisiin arvopapereihin voidaan liittää yksi yksittäisen liikkeeseenlaskun tiivistelmä edellyttäen, että eri arvopapereita koskevat tiedot esitetään selvästi erillään toisistaan.

10.   Perusesitteessä annettuja tietoja on tarvittaessa täydennettävä 23 artiklan mukaisesti.

11.   Arvopapereiden yleisölle tarjoaminen voi jatkua sen perusesitteen voimassaolon päättymisen jälkeen, jonka perusteella tarjoaminen aloitettiin, edellyttäen, että uusi perusesite hyväksytään ja julkaistaan viimeistään edellisen perusesitteen viimeisenä voimassaolopäivänä. Tällaisen tarjouksen lopullisten ehtojen ensimmäisellä sivulla on oltava selkeästi havaittava varoitus, jossa ilmoitetaan edellisen perusesitteen viimeinen voimassaolopäivä sekä paikka, jossa uusi perusesite julkaistaan. Uuden perusesitteen on sisällettävä tai siihen on sisällytettävä viittaamalla alkuperäisen perusesitteen lopullisten ehtojen malli, ja siinä on viitattava lopullisiin ehtoihin, jotka koskevat tarjousta, joka jatkuu.

Jäljempänä olevan 23 artiklan 2 kohdan mukaista perumisoikeutta on sovellettava myös sijoittajiin, jotka ovat päättäneet ostaa tai merkitä arvopapereita edellisen perusesitteen voimassaoloaikana, paitsi jos arvopaperit on jo toimitettu niille.

9 artikla

Yleinen rekisteröintiasiakirja

1.   Liikkeeseenlaskija, jonka arvopaperit on otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla tai monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä, voi laatia jokaisena tilikautena rekisteröintiasiakirjan sellaisen yleisen rekisteröintiasiakirjan muodossa, jossa annetaan kuvaus yrityksen organisaatiosta, liiketoiminnasta, taloudellisesta asemasta, tuloksesta, tulevaisuudennäkymistä, hallinnoinnista ja omistusrakenteesta.

2.   Liikkeeseenlaskijan, joka päättää laatia yleisen rekisteröintiasiakirjan jokaisena tilikautena, on jätettävä se kotijäsenvaltionsa toimivaltaisen viranomaisen hyväksyttäväksi 20 artiklan 2 ja 4 kohdassa säädettyä menettelyä noudattaen.

Kun toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt liikkeeseenlaskijan yleisen rekisteröintiasiakirjan kahtena peräkkäisenä tilikautena, seuraavat yleiset rekisteröintiasiakirjat voidaan toimittaa toimivaltaiselle viranomaiselle muutoin kuin hyväksyttäväksi.

Jos liikkeeseenlaskija ei tämän jälkeen toimita yleistä rekisteröintiasiakirjaa toimivaltaiselle viranomaiselle jonakin tilikautena, se menettää oikeuden toimittaa rekisteröintiasiakirja muutoin kuin hyväksyttäväksi, ja kaikki seuraavat yleiset rekisteröintiasiakirjat on toimitettava toimivaltaisen viranomaisen hyväksyttäviksi, kunnes toisessa alakohdassa säädetty edellytys täyttyy uudelleen.

Liikkeeseenlaskijan on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle osoittamassaan hakemuksessa, toimitetaanko yleinen rekisteröintiasiakirja hyväksyttäväksi vai toimitetaanko se muutoin kuin hyväksyttäväksi.

Jos tämän kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu liikkeeseenlaskija pyytää yleisen rekisteröintiasiakirjansa notifiointia 26 artiklan nojalla, sen on toimitettava yleinen rekisteröintiasiakirjansa sekä siihen aiemmin toimitetut mahdolliset muutokset hyväksyttäviksi.

3.   Liikkeeseenlaskijat, joilla on ennen 21 päivää heinäkuuta 2019 ollut komission asetuksen (EY) N:o 809/2004 (21) liitteen I mukaisesti laadittu rekisteröintiasiakirja, jonka toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt vähintään kahtena peräkkäisenä tilikautena ja joka on tämän jälkeen toimitettu toimivaltaiselle viranomaiselle direktiivin 2003/71/EY 12 artiklan 3 kohdan mukaisesti tai hyväksytty tällaisena rekisteröintiasiakirjana vuosittain, voivat toimittaa yleisen rekisteröintiasiakirjan toimivaltaiselle viranomaiselle muutoin kuin hyväksyttäväksi tämän artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti 21 päivästä heinäkuuta 2019.

4.   Sen jälkeen kun yleinen rekisteröintiasiakirja on hyväksytty tai toimitettu toimivaltaiselle viranomaiselle muutoin kuin hyväksyttäväksi, yleinen rekisteröintiasiakirja ja sen muutokset, joihin viitataan tämän artiklan 7 ja 9 kohdassa, on asetettava yleisön saataville viipymättä 21 artiklassa säädettyjen järjestelyjen mukaisesti.

5.   Yleisen rekisteröintiasiakirjan on oltava 27 artiklassa säädettyjen kielivaatimusten mukainen.

6.   Tietoja voidaan 19 artiklassa säädetyin edellytyksin sisällyttää yleiseen rekisteröintiasiakirjaan viittaamalla.

7.   Yleisen rekisteröintiasiakirjan toimivaltaiselle viranomaiselle toimittamisen tai hyväksymisen jälkeen liikkeeseenlaskija voi milloin tahansa saattaa kyseisen asiakirjan tiedot ajan tasalle toimittamalla sitä koskevan muutoksen toimivaltaiselle viranomaiselle. Jollei 10 artiklan 3 kohdan ensimmäisestä ja toisesta alakohdasta muuta johdu, toimivaltaiselle viranomaiselle toimitettava muutos ei edellytä hyväksyntää.

8.   Toimivaltainen viranomainen voi milloin tahansa tarkastaa sille muutoin kuin hyväksyttäväksi toimitetun yleisen rekisteröintiasiakirjan sekä sen mahdollisten muutosten sisällön.

Kyseisen tarkastuksen yhteydessä toimivaltaisen viranomaisen on tarkastettava yleiseen rekisteröintiasiakirjaan ja sen mahdollisiin muutoksiin sisältyvien tietojen kattavuus, johdonmukaisuus ja ymmärrettävyys.

9.   Jos toimivaltainen viranomainen toteaa tarkastuksen aikana, että yleinen rekisteröintiasiakirja ei täytä kattavuutta, johdonmukaisuutta ja ymmärrettävyyttä koskevia vaatimuksia tai että muutokset tai täydentävät tiedot ovat tarpeen, sen on ilmoitettava asiasta liikkeeseenlaskijalle.

Liikkeeseenlaskijan on otettava huomioon toimivaltaisen viranomaisen sille osoittama muutosta tai täydentäviä tietoja koskeva pyyntö toimivaltaiselle viranomaiselle vasta seuraavaa tilikautta varten toimitettavassa seuraavassa yleisessä rekisteröintiasiakirjassa, paitsi jos liikkeeseenlaskija haluaa käyttää yleistä rekisteröintiasiakirjaa hyväksyttäväksi jätetyn esitteen osana. Tässä tapauksessa liikkeeseenlaskijan on toimitettava yleisen rekisteröintiasiakirjan muutos toimivaltaiselle viranomaiselle viimeistään silloin, kun 20 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu hakemus jätetään.

Poiketen siitä, mitä toisessa alakohdassa säädetään, jos toimivaltainen viranomainen ilmoittaa liikkeeseenlaskijalle, että sen muutosta tai täydentäviä tietoja koskeva pyyntö koskee olennaista puutetta tai olennaista virhettä taikka olennaista epätarkkuutta, joka on omiaan johtamaan yleisöä harhaan niiden tosiseikkojen ja olosuhteiden osalta, jotka ovat olennaisen tärkeitä perustellun arvion tekemiseksi liikkeeseenlaskijasta, liikkeeseenlaskijan on toimitettava yleisen rekisteröintiasiakirjan muutos toimivaltaiselle viranomaiselle ilman aiheetonta viivytystä.

Toimivaltainen viranomainen voi pyytää, että liikkeeseenlaskija toimittaa konsolidoidun version muutetusta yleisestä rekisteröintiasiakirjasta, jos tällainen konsolidoitu versio on tarpeen asiakirjassa esitettyjen tietojen ymmärrettävyyden varmistamiseksi. Liikkeeseenlaskija voi vapaaehtoisesti sisällyttää muutetun yleisen rekisteröintiasiakirjansa konsolidoidun version muutoksen liitteeseen.

10.   Edellä olevaa 7 ja 9 kohtaa sovelletaan ainoastaan, jos yleistä rekisteröintiasiakirjaa ei käytetä esitteen osana. Jos yleistä rekisteröintiasiakirjaa käytetään esitteen osana, ainoastaan esitteen täydentämistä koskevaa 23 artiklaa sovelletaan esitteen hyväksymisen ja yleisölle suunnatun arvopapereiden tarjoamisen voimassaoloajan lopullisen päättymisen tai, tapauksen mukaan, säännellyllä markkinalla tapahtuvan kaupankäynnin aloittamisen välisenä aikana sen mukaan, kumpi näistä tapahtuu myöhemmin.

11.   Liikkeeseenlaskija, joka täyttää tämän artiklan 2 kohdan ensimmäisessä tai toisessa alakohdassa taikka 3 kohdassa säädetyt edellytykset, saa säännöllisen liikkeeseenlaskijan aseman, ja siihen sovelletaan 20 artiklan 6 kohdan mukaista nopeampaa hyväksymisprosessia edellyttäen, että

a)

toimitettuaan viranomaiselle tai jätettyään viranomaisen hyväksyttäväksi kunkin yleisen rekisteröintiasiakirjan liikkeeseenlaskija antaa toimivaltaiselle viranomaiselle kirjallisen vahvistuksen siitä, että sen parhaan ymmärryksen mukaan kaikki sellaiset säännellyt tiedot viimeisten 18 kuukauden ajalta tai siitä ajankohdasta lähtien, jona säänneltyjen tietojen julkistamisvelvoite alkoi, sen mukaan, kumpi näistä ajanjaksoista on lyhyempi, jotka sen oli annettava direktiivin 2004/109/EY ja tarvittaessa asetuksen (EU) N:o 596/2014 mukaisesti, on toimitettu toimivaltaiselle viranomaiselle ja julkaistu mainittujen säädösten mukaisesti; ja

b)

liikkeeseenlaskija on muuttanut yleistä rekisteröintiasiakirjaansa 9 kohdan mukaisesti, jos toimivaltainen viranomainen on suorittanut 8 kohdassa tarkoitetun tarkastuksen.

Jos liikkeeseenlaskija ei täytä jotain edellä mainituista edellytyksistä, se menettää säännöllisen liikkeeseenlaskijan aseman.

12.   Jos toimivaltaiselle viranomaiselle toimitettu tai sen hyväksymä yleinen rekisteröintiasiakirja julkaistaan viimeistään neljä kuukautta tilikauden päättymisen jälkeen ja se sisältää direktiivin 2004/109/EY 4 artiklassa tarkoitetut vuositilinpäätöksessä julkistettaviksi vaaditut tiedot, liikkeeseenlaskijan katsotaan täyttäneen velvoitteensa julkaista vuositilinpäätös mainitun artiklan mukaisesti.

Jos toimivaltaiselle viranomaiselle toimitettu tai sen hyväksymä yleinen rekisteröintiasiakirja tai sen muutos julkaistaan viimeistään kolme kuukautta tilikauden ensimmäisten kuuden kuukauden päättymisen jälkeen ja se sisältää direktiivin 2004/109/EY 5 artiklassa tarkoitetut puolivuotiskatsauksessa julkistettaviksi vaaditut tiedot, liikkeeseenlaskijan katsotaan täyttäneen velvoitteensa julkaista puolivuotiskatsaus mainitun artiklan mukaisesti.

Ensimmäisessä ja toisessa alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa liikkeeseenlaskijan on

a)

sisällytettävä yleiseen rekisteröintiasiakirjaan viittausluettelo, jossa yksilöidään, mistä kukin vuositilinpäätöksissä ja puolivuotiskatsauksissa vaadittu tieto löytyy yleisessä rekisteröintiasiakirjassa;

b)

toimitettava yleinen rekisteröintiasiakirja toimivaltaiselle viranomaiselle direktiivin 2004/109/EY 19 artiklan 1 kohdan mukaisesti ja asetettava se saataville kyseisen direktiivin 21 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun virallisesti nimettyyn järjestelmään;

c)

sisällytettävä yleiseen rekisteröintiasiakirjaan direktiivin 2004/109/EY 4 artiklan 2 kohdan c alakohdassa ja 5 artiklan 2 kohdan c alakohdassa edellytetyn mukainen vastuulausuma.

13.   Edellä olevaa 12 kohtaa sovelletaan ainoastaan, kun liikkeeseenlaskijan kotijäsenvaltio on tätä asetusta sovellettaessa myös direktiivin 2004/109/EY mukainen kotijäsenvaltio ja kun yleisen rekisteröintiasiakirjan kieli täyttää kyseisen direktiivin 20 artiklassa säädetyt edellytykset.

14.   Komissio antaa viimeistään 21 päivänä tammikuuta 2019 44 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joilla täydennetään tätä asetusta määrittelemällä yleisen rekisteröintiasiakirjan ja sen mahdollisten muutosten tarkastamista ja uudelleentarkastelua koskevat perusteet sekä kyseisten asiakirjojen hyväksymistä ja toimivaltaiselle viranomaiselle toimittamista koskevat menettelyt sekä olosuhteet, joissa säännöllisen liikkeeseenlaskijan asema menetetään.

10 artikla

Erillisistä asiakirjoista koostuva esite

1.   Liikkeeseenlaskijan, jonka rekisteröintiasiakirjan toimivaltainen viranomainen on jo hyväksynyt, on arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamisen yhteydessä laadittava ainoastaan arvopaperiliite ja tarvittaessa tiivistelmä. Tällöin on erikseen hyväksytettävä arvopaperiliite ja tiivistelmä.

Jos rekisteröintiasiakirjan hyväksymisen jälkeen on ilmennyt sellainen rekisteröintiasiakirjan tietoihin liittyvä merkittävä uusi seikka tai olennainen virhe tai olennainen epätarkkuus, joka on omiaan vaikuttamaan arvopapereiden arviointiin, rekisteröintiasiakirjan täydennys on jätettävä hyväksyttäväksi viimeistään samaan aikaan kuin arvopaperiliite ja tiivistelmä. Tässä tapauksessa ei sovelleta 23 artiklan 2 kohdan mukaista oikeutta perua sitoumukset.

Rekisteröintiasiakirja ja tarvittaessa sen täydennys muodostavat arvopaperiliitteen ja tiivistelmän kanssa esitteen, kun toimivaltainen viranomainen on ne hyväksynyt.

2.   Sen jälkeen kun rekisteröintiasiakirja on hyväksytty, se on asetettava yleisön saataville ilman aiheetonta viivytystä 21 artiklassa säädettyjen järjestelyjen mukaisesti.

3.   Liikkeeseenlaskijan, jonka yleisen rekisteröintiasiakirjan toimivaltainen viranomainen on jo hyväksynyt tai joka on toimittanut yleisen rekisteröintiasiakirjan toimivaltaiselle viranomaiselle 9 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla muutoin kuin hyväksyttäväksi, on arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamisen yhteydessä laadittava ainoastaan arvopaperiliite ja tiivistelmä.

Jos yleinen rekisteröintiasiakirja on jo hyväksytty, erikseen on hyväksytettävä toimivaltaiselle viranomaiselle sen hyväksymisen jälkeen toimitetut arvopaperiliite, tiivistelmä ja yleisen rekisteröintiasiakirjan kaikki muutokset.

Jos liikkeeseenlaskija on toimittanut yleisen rekisteröintiasiakirjan toimivaltaiselle viranomaiselle muutoin kuin hyväksyttäväksi, kaikki asiakirjat, mukaan luettuina yleisen rekisteröintiasiakirjan muutokset, on hyväksytettävä huolimatta siitä, että nämä asiakirjat ovat erillisiä.

Yleinen rekisteröintiasiakirja, jota on muutettu 9 artiklan 7 tai 9 kohdan mukaisesti, muodostaa arvopaperiliitteen ja tiivistelmän kanssa esitteen, kun toimivaltainen viranomainen on ne hyväksynyt.

11 artikla

Esitteeseen liittyvä vastuu

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että esitteessä ja sen mahdollisessa täydennyksessä annetuista tiedoista ovat vastuussa tapauksen mukaan ainakin liikkeeseenlaskija tai sen hallinto-, johto- tai valvontaelimet, tarjoaja, kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakeva henkilö tai takaaja. Esitteestä ja sen mahdollisesta täydennyksestä vastuussa olevat henkilöt on yksilöitävä esitteessä selkeästi ilmoittamalla heidän nimensä ja tehtävänsä tai oikeushenkilöiden kyseessä ollessa niiden nimet ja sääntömääräiset kotipaikat; esitteeseen on niin ikään sisällytettävä näiden henkilöiden antama vakuutus siitä, että esitteen sisältö vastaa heidän parhaan ymmärryksensä mukaan tosiseikkoja ja että esitteestä ei ole jätetty pois mitään asiaan todennäköisesti vaikuttavaa.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden siviilioikeudellista vastuuta koskevia lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä sovelletaan esitteen sisältämistä tiedoista vastuussa oleviin henkilöihin.

Jäsenvaltioiden on kuitenkin varmistettava, ettei siviilioikeudellista vastuuta kohdisteta kehenkään pelkästään 7 artiklan mukaisen tiivistelmän tai 15 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisen EU:n kasvuesitettä koskevan erillisen tiivistelmän perusteella, sen käännös mukaan luettuna, paitsi jos:

a)

tiivistelmä on harhaanjohtava, epätarkka tai epäjohdonmukainen suhteessa esitteen muihin osiin; tai

b)

siinä ei anneta yhdessä esitteen muiden osien kanssa keskeisiä tietoja sijoittajien auttamiseksi, kun ne harkitsevat sijoittamista arvopapereihin.

3.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetut henkilöt ovat vastuussa rekisteröintiasiakirjaan tai yleiseen rekisteröintiasiakirjaan sisältyvistä tiedoista ainoastaan niissä tapauksissa, joissa rekisteröintiasiakirjaa tai yleistä rekisteröintiasiakirjaa käytetään hyväksytyn esitteen osana.

Kun yleinen rekisteröintiasiakirja sisältää direktiivin 2004/109/EY 4 ja 5 artiklan mukaiset tiedot, ensimmäisen alakohdan soveltaminen ei rajoita mainittujen artiklojen soveltamista.

12 artikla

Esitteen, rekisteröintiasiakirjan ja yleisen rekisteröintiasiakirjan voimassaolo

1.   Esite, joka on yhtenä asiakirjana tai koostuu erillisistä asiakirjoista, on voimassa 12 kuukautta siitä, kun se on hyväksytty, kun kyse on arvopapereiden tarjoamisesta yleisölle tai niiden ottamisesta kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla, edellyttäen, että esitteeseen on liitetty kaikki 23 artiklassa vaaditut täydennykset.

Jos esite koostuu erillisistä asiakirjoista, sen voimassaoloaika alkaa siitä, kun arvopaperiliite on hyväksytty.

2.   Rekisteröintiasiakirja, joka on jo aikaisemmin hyväksytty, on voimassa käytettäväksi esitteen osana 12 kuukauden ajan siitä, kun se on hyväksytty.

Tällaisen rekisteröintiasiakirjan voimassaolon päättyminen ei vaikuta sen esitteen voimassaoloon, jonka osa rekisteröintiasiakirja on.

3.   Yleinen rekisteröintiasiakirja on voimassa käytettäväksi esitteen osana 12 kuukauden ajan sen 9 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun hyväksymisen tai sen 9 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetun viranomaiselle toimittamisen jälkeen.

Tällaisen yleisen rekisteröintiasiakirjan voimassaolon päättyminen ei vaikuta sen esitteen voimassaoloon, jonka osa rekisteröintiasiakirja on.

III LUKU

ESITTEEN SISÄLTÖ JA MUOTO

13 artikla

Vähimmäistiedot ja muoto

1.   Komissio antaa tämän asetuksen täydentämiseksi 44 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, jotka koskevat esitteen, perusesitteen ja lopullisten ehtojen muotoa ja luetteloita, joissa määritellään erityiset tiedot, jotka esitteessä on oltava, mukaan lukien oikeushenkilötunnukset ja ISIN-koodit, jottei samoja tietoja esitetä useampaan kertaan silloin, kun esite koostuu erillisistä asiakirjoista.

Eri esiteluetteloita laadittaessa on otettava huomioon erityisesti seuraavat tekijät:

a)

erityyppiset tiedot, joita sijoittajat tarvitsevat osakesidonnaisista ja muista kuin osakesidonnaisista arvopapereista; on omaksuttava johdonmukainen lähestymistapa sellaisten esitteeseen sisällytettävien tietojen osalta, jotka koskevat taloudellisilta omaisuuksiltaan samankaltaisia arvopapereita, etenkin johdannaisarvopapereita;

b)

muiden kuin osakesidonnaisten arvopapereiden tarjoamisen ja säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamisen eri tyypit ja niihin liittyvät ominaispiirteet;

c)

sellaisen perusesitteen muoto, joka koskee muita kuin osakesidonnaisia arvopapereita, kaikentyyppiset warrantit mukaan luettuina, ja siinä ilmoitettavat tiedot;

d)

tarvittaessa liikkeeseenlaskijan julkinen luonne;

e)

tarvittaessa liikkeeseenlaskijan toiminnan erityispiirteet.

Toisen alakohdan b alakohtaa sovellettaessa komissio vahvistaa eri esiteluetteloita laatiessaan erilliset tietovaatimukset esitteille, jotka liittyvät sellaisten muiden kuin osakesidonnaisten arvopapereiden ottamiseen kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla,

a)

joilla aiotaan käydä kauppaa ainoastaan sellaisella säännellyllä markkinalla tai sen tietyllä segmentillä, jolla ainoastaan kokeneet sijoittajat voivat käydä kauppaa kyseisillä arvopapereilla; tai

b)

joiden yksikkökohtainen nimellisarvo on vähintään 100 000 euroa.

Kyseisten tietovaatimusten on oltava tarkoituksenmukaisia, ja niissä on otettava huomioon asianomaisten sijoittajien tiedonsaantitarpeet.

2.   Komissio antaa viimeistään 21 päivänä tammikuuta 2019 tämän asetuksen täydentämiseksi 44 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joissa vahvistetaan luettelo vähimmäistiedoista, jotka yleisessä rekisteröintiasiakirjassa on oltava.

Tällaisella luettelolla varmistetaan, että yleinen rekisteröintiasiakirja sisältää kaikki tarpeelliset tiedot liikkeeseenlaskijasta, jotta samaa yleistä rekisteröintiasiakirjaa voidaan käyttää myös myöhemmin, kun osakesidonnaisia tai muita kuin osakesidonnaisia arvopapereita tarjotaan yleisölle tai otetaan kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla. Taloudellisten tietojen, toiminnallisen ja taloudellisen katsauksen, näkymien sekä hallinto- ja ohjausjärjestelmää koskevien tietojen on oltava mahdollisimman yhdenmukaiset niiden tietojen kanssa, jotka on esitettävä direktiivin 2004/109/EY 4 ja 5 artiklassa tarkoitetuissa vuositilinpäätöksessä ja puolivuotiskatsauksessa sekä toimintakertomuksessa ja hallinto- ja ohjausjärjestelmää koskevassa selvityksessä.

3.   Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen delegoitujen säädösten on perustuttava kansainvälisten arvopaperimarkkinavalvojien yhteisöjen, erityisesti kansainvälisen arvopaperimarkkinavalvojien yhteisön (IOSCO), antamiin taloudellisia ja muita tietoja koskeviin standardeihin sekä tämän asetuksen liitteisiin I, II ja III.

14 artikla

Yksinkertaistetut tietovaatimukset listautumisen jälkeisille liikkeeseenlaskuille

1.   Seuraavat henkilöt voivat päättää laatia yksinkertaistetun esitteen listautumisen jälkeisiä liikkeeseenlaskuja koskevia yksinkertaistettuja tietovaatimuksia noudattaen, kun arvopapereita tarjotaan yleisölle tai otetaan kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla:

a)

liikkeeseenlaskijat, joiden arvopaperit ovat olleet otettuina kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla tai pk-yritysten kasvumarkkinalla yhtäjaksoisesti vähintään viimeisten 18 kuukauden ajan ja jotka laskevat liikkeeseen aikaisemmin liikkeeseenlaskettujen, olemassa olevien arvopapereiden kanssa samanlajisia arvopapereita;

b)

liikkeeseenlaskijat, joiden osakesidonnaiset arvopaperit on otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla tai pk-yritysten kasvumarkkinalla yhtäjaksoisesti vähintään viimeisten 18 kuukauden ajan ja jotka laskevat liikkeeseen muita kuin osakesidonnaisia arvopapereita;

c)

tarjoajat, jotka tarjoavat arvopapereita, jotka on otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla tai pk-yritysten kasvumarkkinalla yhtäjaksoisesti vähintään viimeisten 18 kuukauden ajan.

Yksinkertaistetussa esitteessä on käytettävä 7 artiklan mukaista tiivistelmää, erityistä rekisteröintiasiakirjaa, jota voivat käyttää tämän kohdan ensimmäisen alakohdan a, b ja c alakohdassa tarkoitetut henkilöt, ja erityistä arvopaperiliitettä, jota voivat käyttää kyseisen alakohdan a ja c alakohdassa tarkoitetut henkilöt.

2.   Poiketen siitä, mitä 6 artiklan 1 kohdassa säädetään, ja rajoittamatta 18 artiklan 1 kohdan soveltamista, yksinkertaistettuun esitteeseen on sisällyttävä merkitykselliset suppeammat tiedot, jotka ovat tarpeen, jotta sijoittajat voivat ymmärtää

a)

liikkeeseenlaskijan näkymät ja viimeksi kuluneen tilikauden päättymisen jälkeen mahdollisesti tapahtuneet merkittävät muutokset liikkeeseenlaskijan ja takaajan liiketoiminnassa ja taloudellisessa asemassa;

b)

arvopapereihin liittyvät oikeudet;

c)

liikkeeseenlaskun syyt ja sen vaikutukset liikkeeseenlaskijaan, mukaan lukien sen pääomarakenteeseen, sekä varojen käyttö.

Yksinkertaistetun esitteen tiedot on laadittava ja esitettävä helposti analysoitavassa, ytimekkäässä ja ymmärrettävässä muodossa, jotta sijoittajat voivat tehdä perustellun sijoituspäätöksen. Siinä on otettava myös huomioon direktiivin 2004/109/EY soveltuvien osien ja asetuksen (EU) N:o 596/2014 mukaisesti jo julkistetut säännellyt tiedot.

3.   Komissio antaa viimeistään 21 päivänä tammikuuta 2019 tämän asetuksen täydentämiseksi 44 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, jotka sisältävät luettelot suppeammista tiedoista, jotka on sisällytettävä 1 kohdassa tarkoitettuihin yksinkertaistettuihin tietovaatimuksiin.

Luetteloihin on sisällyttävä erityisesti seuraavat tiedot:

a)

vuosittaiset ja puolivuosittaiset taloudelliset tiedot, jotka on julkaistu esitteen hyväksymistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana;

b)

tarvittaessa tulosennusteet ja -arviot;

c)

ytimekäs tiivistelmä merkityksellisistä tiedoista, jotka on julkistettu asetuksen (EU) N:o 596/2014 mukaisesti esitteen hyväksymistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana;

d)

riskitekijät;

e)

osakesidonnaisten arvopapereiden osalta käyttöpääomaa koskevat tiedot, pääomarakennetta ja velkaantuneisuutta koskevat tiedot, ilmoitus merkityksellisistä eturistiriidoista ja lähipiiriliiketoimista, suurimmat osakkeenomistajat sekä soveltuvin osin taloudelliset pro forma -tiedot.

Täsmentäessään yksinkertaistettuihin tietovaatimuksiin sisällytettäviä suppeampia tietoja komission on otettava huomioon, että on tärkeää helpottaa varojen hankintaa pääomamarkkinoilta ja pienentää pääomakustannuksia. Jotta liikkeeseenlaskijoille ei aseteta tarpeettomia rasitteita, komission on suppeampia tietoja täsmentäessään otettava myös huomioon tiedot, jotka liikkeeseenlaskijan on jo edellytetty julkistavan direktiivin 2004/109/EY soveltuvien osien ja asetuksen (EU) N:o 596/2014 mukaisesti. Komission on myös mitoitettava suppeammat tiedot siten, että niissä keskitytään tietoihin, jotka ovat merkityksellisiä listautumisen jälkeisten liikkeeseenlaskujen kannalta sekä oikeasuhteisia.

15 artikla

EU:n kasvuesite

1.   Seuraavat henkilöt voivat laatia EU:n kasvuesitteen tässä artiklassa säädettyjä suhteutettuja tietovaatimuksia noudattaen, kun arvopapereita tarjotaan yleisölle, edellyttäen että niillä ei ole kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla otettuja arvopapereita:

a)

pk-yritykset;

b)

liikkeeseenlaskijat, jotka eivät ole pk-yrityksiä ja joiden arvopapereilla käydään tai aiotaan käydä kauppaa pk-yritysten kasvumarkkinalla, edellyttäen, että kyseisten liikkeeseenlaskijoiden keskimääräinen markkina-arvo on ollut pienempi kuin 500 000 000 euroa laskettuna osakkeen kurssin perusteella kolmen edellisen kalenterivuoden lopussa;

c)

liikkeeseenlaskijat, jotka ovat muita kuin a ja b alakohdassa tarkoitettuja liikkeeseenlaskijoita, jos arvopapereiden yleisölle tarjoamisen yhteenlasketut vastikkeet unionissa 12 kuukauden aikana ovat enintään 20 000 000 euroa ja edellyttäen, että kyseisten liikkeeseenlaskijoiden arvopapereilla ei käydä kauppaa monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä ja niiden työntekijöiden keskimäärä oli edellisen tilikauden aikana enintään 499;

d)

edellä a ja b alakohdassa tarkoitettujen liikkeeseenlaskijoiden liikkeelle laskemien arvopapereiden tarjoajat.

Suhteutettujen tietovaatimusten mukaisen EU:n kasvuesitteen on oltava vakiomuotoinen asiakirja, joka on laadittu yksinkertaisella kielellä ja joka liikkeeseenlaskijoiden on helppo täyttää. Sen on koostuttava 7 artiklaan perustuvasta erillisestä tiivistelmästä, erillisestä rekisteröintiasiakirjasta ja erillisestä arvopaperiliitteestä. EU:n kasvuesitteen tiedot on esitettävä vakiojärjestyksessä 2 kohdassa tarkoitetun delegoidun säädöksen mukaisesti.

2.   Komissio antaa viimeistään 21 päivänä tammikuuta 2019 tämän asetuksen täydentämiseksi 44 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joissa täsmennetään EU:n kasvuesitteen suppeampi sisältö ja vakiomuoto ja -järjestys sekä erillisen tiivistelmän suppeampi sisältö ja vakiomuoto.

Erillinen tiivistelmä ei saa asettaa liikkeeseenlaskijoille lisärasitteita tai -kustannuksia siltä osin, kuin siinä vaaditaan ainoastaan EU:n kasvuesitteeseen jo sisältyvät merkitykselliset tiedot. Täsmennettäessä erillisen tiivistelmän vakiomuotoa komissio mitoittaa vaatimukset siten, että se on lyhyempi kuin 7 artiklassa säädetty tiivistelmä.

Täsmennettäessä EU:n kasvuesitteen suppeampaa sisältöä ja vakiomuotoa ja -järjestystä komissio mitoittaa vaatimukset siten, että niissä painotetaan

a)

tietoja, jotka ovat sijoittajien kannalta olennaisia ja merkityksellisiä sijoituspäätöstä tehtäessä;

b)

tarvetta varmistaa yrityksen koon ja esitteen laatimiskustannusten välinen oikeasuhteisuus.

Komissio ottaa tällöin huomioon seuraavaa:

a)

tarve varmistaa, että EU:n kasvuesite on liikkeeseenlaskijoille aiheutuvien hallinnollisten rasitteiden ja kustannusten kannalta vakiomuotoista esitettä huomattavasti kevyempi;

b)

tarve helpottaa pk-yritysten pääsyä pääomamarkkinoille ja minimoida niille aiheutuvat kustannukset varmistaen samalla sijoittajien luottamuksen tällaisiin yrityksiin sijoittamiseen;

c)

erityyppiset tiedot, joita sijoittajat tarvitsevat osakesidonnaisista ja muista kuin osakesidonnaisista arvopapereista.

Näiden delegoitujen säädösten on perustuttava liitteisiin IV ja V.

16 artikla

Riskitekijät

1.   Esitteessä mainittavat riskitekijät on rajattava riskeihin, jotka ovat liikkeeseenlaskijalle ja/tai arvopapereille ominaisia ja jotka ovat olennaisia perustellun sijoituspäätöksen tekemiseksi ja jotka perustuvat rekisteröintiasiakirjan ja arvopaperiliitteen sisältöön.

Liikkeeseenlaskijan, tarjoajan tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevan henkilön on esitettä laatiessaan arvioitava riskitekijöiden olennaisuutta ottaen huomioon, miten todennäköisesti ne toteutuvat ja miten suuria kielteisiä vaikutuksia niillä odotetaan olevan.

Jokaista riskitekijää on kuvattava asianmukaisesti ja on selitettävä, kuinka se vaikuttaa liikkeeseenlaskijaan taikka tarjottaviin tai kaupankäynnin kohteeksi otettaviin arvopapereihin. Toisen alakohdan mukainen riskitekijöiden olennaisuutta koskeva arviointi voidaan myös esittää käyttäen asteikkoa, joka kattaa arvot vähäinen, keskisuuri tai suuri.

Riskitekijät on ominaisuuksiensa perusteella esitettävä rajallisessa määrässä eri luokkia. Kussakin luokassa on ensiksi mainittava ne riskitekijät, jotka toisen alakohdan mukaisessa arvioinnissa katsotaan olennaisimmiksi.

2.   Riskitekijöihin on luettava myös tekijät, jotka aiheutuvat arvopaperin etuoikeusasemasta, ja vaikutus arvopapereiden haltijoille suoritettavien maksujen odotettuun kokoon tai ajankohtaan konkurssin tai jonkin muun vastaavan menettelyn yhteydessä, mukaan lukien mahdollinen luottolaitoksen maksukyvyttömyys taikka sen direktiivin 2014/59/EU mukainen kriisinratkaisu tai uudelleenjärjestely.

3.   Jos arvopapereihin liittyy takaus, esitteen on sisällettävä takaajaan liittyvät erityiset ja olennaiset riskitekijät, joilla on merkitystä takaajan kyvylle täyttää takauksen mukainen sitoumuksensa.

4.   Riskitekijöiden asianmukaisen ja täsmällisen esittämisen edistämiseksi arvopaperimarkkinaviranomainen laatii suuntaviivat, jotka auttavat toimivaltaisia viranomaisia tarkastamaan riskitekijöiden tunnusmerkillisyyden ja olennaisuuden sekä riskitekijöiden esittämisen ominaisuuksiensa perusteella eri luokissa.

5.   Siirretään komissiolle valta antaa tämän asetuksen täydentämiseksi 44 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joissa täsmennetään perusteet, jotka koskevat riskitekijöiden tunnusmerkillisyyden ja olennaisuuden arviointia sekä riskitekijöiden esittämistä ominaisuuksiensa perusteella eri luokissa.

17 artikla

Arvopapereiden lopullinen tarjoushinta ja määrä

1.   Jos yleisölle tarjottavien arvopapereiden lopullista tarjoushintaa ja/tai määrää joko arvopapereiden lukumääränä tai yhteenlaskettuna nimellismääränä ilmaistuna ei voida sisällyttää esitteeseen,

a)

arvopapereiden hankinta- tai merkintäsitoumuksen voi perua vähintään kahden työpäivän kuluessa siitä, kun yleisölle tarjottavien arvopapereiden lopullinen tarjoushinta ja/tai määrä on ilmoitettu; tai

b)

esitteessä on annettava seuraavat tiedot:

i)

arvopapereiden enimmäishinta ja/tai enimmäismäärä, jos saatavilla; tai

ii)

arvostusmenetelmät ja -perusteet ja/tai ehdot, joiden mukaisesti lopullinen tarjoushinta määräytyy, sekä selvitys käytetyistä arvostusmenetelmistä.

2.   Arvopapereiden lopullinen tarjoushinta ja määrä on ilmoitettava kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, ja ne on annettava yleisön saataville 21 artiklan 2 kohdassa säädettyjen järjestelyjen mukaisesti.

18 artikla

Tietojen julkistamatta jättäminen

1.   Kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi antaa luvan olla sisällyttämättä esitteeseen tai sen osiin tiettyjä niihin sisällytettäviä tietoja, jos se katsoo, että jokin seuraavista edellytyksistä täyttyy:

a)

kyseisten tietojen julkistaminen olisi yleisen edun vastaista;

b)

kyseisten tietojen julkistaminen aiheuttaisi vakavaa haittaa liikkeeseenlaskijalle tai mahdolliselle takaajalle, edellyttäen kuitenkin, ettei näiden tietojen julkistamatta jättäminen ole omiaan johtamaan yleisöä harhaan niiden tosiseikkojen ja olosuhteiden osalta, jotka ovat olennaisen tärkeitä perustellun arvion muodostamiseksi liikkeeseenlaskijasta tai mahdollisesta takaajasta sekä esitteessä tarkoitettujen arvopapereiden tuottamista oikeuksista;

c)

kyseisillä tiedoilla on vain vähäinen merkitys tietyn tarjouksen tai säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamisen kannalta, eivätkä ne vaikuttaisi liikkeeseenlaskijan tai mahdollisen takaajan taloudellisen aseman ja näkymien arviointiin.

Toimivaltaisen viranomaisen on toimitettava arvopaperimarkkinaviranomaiselle vuosittain kertomus tiedoista, joiden julkistamatta jättämiseen se on antanut luvan.

2.   Jos tietyt esitettä tai sen osia koskevat tietovaatimukset eivät poikkeuksellisesti sovellu liikkeeseenlaskijan tai mahdollisen takaajan toimialan, sen oikeudellisen muodon tai esitteessä tarkoitettujen arvopapereiden kannalta, esitteeseen tai sen osiin on sisällytettävä vaadittavia tietoja vastaavat tiedot, paitsi jos tällaisia tietoja ei ole, edellyttäen että sijoittajille annetaan tarvittavat tiedot.

3.   Kun jäsenvaltio takaa arvopaperit, liikkeeseenlaskijalla, tarjoajalla tai säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakevalla henkilöllä on laatiessaan esitettä 4 artiklan mukaisesti oikeus jättää pois kyseistä jäsenvaltiota koskevat tiedot.

4.   Arvopaperimarkkinaviranomainen voi laatia tai sen on komission pyynnöstä laadittava teknisten sääntelystandardien luonnoksia sellaisten tapausten täsmentämiseksi, joissa tietoja voidaan jättää julkistamatta 1 kohdan mukaisesti, ottaen huomioon 1 kohdassa tarkoitetut kertomukset, jotka toimivaltaisten viranomaisten on toimitettava arvopaperimarkkinaviranomaiselle.

Siirretään komissiolle valta hyväksyä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

19 artikla

Tietojen sisällyttäminen viittaamalla

1.   Esitteeseen voidaan sisällyttää tietoja viittaamalla, jos ne on julkaistu aikaisemmin tai samanaikaisesti sähköisessä muodossa, laadittu kielellä, joka täyttää 27 artiklan vaatimukset, ja ne sisältyvät johonkin seuraavista asiakirjoista:

a)

asiakirjat, jotka toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt tai jotka on toimitettu sille tämän asetuksen tai direktiivin 2003/71/EY mukaisesti;

b)

1 artiklan 4 kohdan f–i alakohdassa sekä 1 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan e–h alakohdassa ja j alakohdan v alakohdassa tarkoitetut asiakirjat;

c)

säännellyt tiedot;

d)

vuosittaiset ja osavuosittaiset taloudelliset tiedot;

e)

tilintarkastuskertomukset ja tilinpäätökset;

f)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/34/EU (22) 5 luvussa tarkoitetut toimintakertomukset;

g)

direktiivin 2013/34/EU 20 artiklassa tarkoitetut yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmää koskevat selvitykset;

h)

raportit omaisuuserän tai yrityksen arvon määrittämisestä;

i)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/36/EY (23) 9 b artiklassa tarkoitetut palkitsemisraportit;

j)

vuosikertomukset tai sellaiset esitetyt tiedot, joita edellytetään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/61/EU (24) 22 ja 23 artiklassa;

k)

perustamiskirja ja yhtiöjärjestys.

Näiden tietojen on oltava uusimpia liikkeeseenlaskijan käytettävissä olevia tietoja.

Kun ainoastaan asiakirjan tietyissä osissa olevat tiedot sisällytetään viittaamalla, esitteeseen on lisättävä lausunto, jossa todetaan, että sisällyttämättä jätetyt osat ovat joko epäolennaisia sijoittajan kannalta tai löytyvät muualta esitteestä.

2.   Kun tietoja sisällytetään viittaamalla, liikkeeseenlaskijoiden, tarjoajien tai säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakevien henkilöiden on varmistettava tietojen saatavuus. Esitteessä on oltava erityisesti viittausluettelo, jotta sijoittajat voivat löytää yksittäiset tiedot helposti, ja esitteeseen on sisällytettävä hyperlinkit kaikkiin asiakirjoihin, joiden tietoja on sisällytetty viittaamalla.

3.   Liikkeeseenlaskijan, tarjoajan tai säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakevan henkilön on mahdollisuuksien mukaan samalla, kun se toimittaa toimivaltaiselle viranomaiselle esitteen ensimmäisen luonnoksen, ja joka tapauksessa esitteen tarkastusprosessin aikana toimitettava esitteeseen viittaamalla sisällytetyt tiedot haun mahdollistavassa sähköisessä muodossa, jollei toimivaltainen viranomainen, joka vastaa esitteen hyväksymisestä, ole jo hyväksynyt näitä tietoja tai jollei niitä ole jo toimitettu sille.

4.   Arvopaperimarkkinaviranomainen voi laatia tai sen on komission pyynnöstä laadittava teknisten sääntelystandardien luonnoksia, jotka koskevat tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen asiakirjojen luettelon saattamista ajan tasalle sisällyttämällä siihen muuntyyppisiä asiakirjoja, jotka on unionin oikeuden mukaan toimitettava viranomaiselle tai jotka edellyttävät viranomaisen hyväksyntää.

Siirretään komissiolle valta hyväksyä tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

IV LUKU

ESITTEEN HYVÄKSYMISTÄ JA JULKAISEMISTA KOSKEVAT JÄRJESTELYT

20 artikla

Esitteen tarkastaminen ja hyväksyminen

1.   Esitettä ei saa julkaista, ellei asianomainen toimivaltainen viranomainen ole hyväksynyt sitä tai 10 artiklan mukaisesti sen kaikkia osia.

2.   Toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava liikkeeseenlaskijalle, tarjoajalle tai säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakevalle henkilölle esitteen hyväksymistä koskevasta päätöksestään 10 työpäivän kuluessa esitteen luonnoksen jättämisestä viranomaisen hyväksyttäväksi.

Jos toimivaltainen viranomainen ei saa tehtyä esitettä koskevaa päätöstä tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa sekä 3 ja 6 kohdassa säädetyissä määräajoissa, tämän ei katsota merkitsevän hakemuksen hyväksymistä.

Toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava arvopaperimarkkinaviranomaiselle esitteen ja sen mahdollisen täydennyksen hyväksymisestä mahdollisimman pian ja joka tapauksessa viimeistään ensimmäisen työpäivän päättymiseen mennessä sen jälkeen, kun sen hyväksyntä on ilmoitettu liikkeeseenlaskijalle, tarjoajalle tai säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakevalle henkilölle.

3.   Edellä 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetty määräaika pidennetään 20 työpäivään, jos yleisölle tehtävä tarjous käsittää sellaisen liikkeeseenlaskijan arvopapereita, jonka arvopapereita ei ole aiemmin otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ja joka ei ole aiemmin tarjonnut arvopapereita yleisölle.

Tätä 20 työpäivän määräaikaa sovelletaan ainoastaan esitteen ensimmäisen luonnoksen jättämiseen. Jos tietoja on toimitettava myöhemmin 4 kohdan mukaisesti, sovelletaan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettyä määräaikaa.

4.   Jos toimivaltainen viranomainen toteaa, että esitteen luonnos ei täytä sen hyväksymiselle asetettuja kattavuutta, ymmärrettävyyttä ja johdonmukaisuutta koskevia vaatimuksia ja/tai että tarvitaan muutoksia tai täydentäviä tietoja,

a)

sen on ilmoitettava liikkeeseenlaskijalle, tarjoajalle tai säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakevalle henkilölle asiasta viipymättä ja viimeistään 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tai soveltuvin osin 3 kohdassa säädetyissä määräajoissa laskettuina esitteen luonnoksen ja/tai täydentävien tietojen jättämisestä; ja

b)

sen on selkeästi täsmennettävä tarvittavat muutokset tai täydentävät tiedot.

Tällöin 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettyä määräaikaa on sovellettava vasta siitä päivästä, jona korjattu esitteen luonnos tai pyydetyt täydentävät tiedot on jätetty toimivaltaiselle viranomaiselle.

5.   Jos liikkeeseenlaskija, tarjoaja tai säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakeva henkilö ei voi tai halua tehdä tarvittavia muutoksia tai antaa 4 kohdan mukaisesti pyydettyjä täydentäviä tietoja, toimivaltaisella viranomaisella on oikeus kieltäytyä hyväksymästä esitettä ja päättää tarkastusprosessi. Tällöin toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava liikkeeseenlaskijalle, tarjoajalle tai säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakevalle henkilölle kieltävästä päätöksestään ja sen perustelut.

6.   Poiketen siitä, mitä 2 ja 4 kohdassa säädetään, 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa ja 4 kohdassa säädetyt määräajat on lyhennettävä viiteen työpäivään, kun kyse on 9 artiklan 11 kohdassa tarkoitettujen säännöllisten liikkeeseenlaskijoiden, 26 artiklassa säädettyä notifikaatiomenettelyä käyttävät säännölliset liikkeeseenlaskijat mukaan lukien, laatimasta erillisistä asiakirjoista koostuvasta esitteestä. Säännöllisen liikkeeseenlaskijan on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle hakemuksen suunnitellusta jättämisestä vähintään viisi työpäivää ennen päivää, jona se aikoo jättää hakemuksen hyväksyttäväksi.

Säännöllisen liikkeeseenlaskijan on jätettävä toimivaltaiselle viranomaiselle hakemus, joka sisältää mahdolliset muutokset yleiseen rekisteröintiasiakirjaan sekä arvopaperiliitteen ja tiivistelmän, jotka toimitetaan hyväksyntää varten.

7.   Toimivaltaisten viranomaisten on annettava verkkosivustoillaan tarkastamis- ja hyväksymisprosessia koskevia ohjeita esitteiden tehokkaan ja oikea-aikaisen hyväksymisen varmistamiseksi. Näihin ohjeisiin on sisällyttävä yhteystiedot hyväksyntöjä varten. Liikkeeseenlaskijalla, tarjoajalla, säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakevalla henkilöllä tai esitteen laatimisesta vastuussa olevalla henkilöllä on oltava mahdollisuus suoraan viestiä ja olla vuorovaikutuksessa toimivaltaisen viranomaisen henkilöstön kanssa koko esitteen hyväksymisprosessin ajan.

8.   Kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi liikkeeseenlaskijan, tarjoajan tai säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakevan henkilön pyynnöstä siirtää esitteen hyväksymisen toisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle tämän suostumuksella, edellyttäen että siirrosta ilmoitetaan ennakolta arvopaperimarkkinaviranomaiselle. Kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on siirrettävä sille toimitetut asiakirjat sekä siirron sallimista koskeva päätöksensä toisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle sähköisessä muodossa sinä päivänä, kun se tekee päätöksen. Tällaisesta siirrosta on ilmoitettava liikkeeseenlaskijalle, tarjoajalle tai säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakevalle henkilölle kolmen työpäivän kuluessa siitä päivästä, jona kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on tehnyt päätöksensä. Edellä 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa ja 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettyjä määräaikoja on sovellettava siitä päivästä, jona kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on tehnyt päätöksensä. Asetuksen (EU) N:o 1095/2010 28 artiklan 4 kohtaa ei sovelleta tämän kohdan mukaisesti tapahtuvaan esitteen hyväksymisen siirtämiseen. Hyväksymisen siirron jälkeen toimivaltaisen viranomaisen, jolle esitteen hyväksyminen siirrettiin, katsotaan olevan tätä asetusta sovellettaessa kyseisen esitteen hyväksymisestä vastaava kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen.

9.   Tällä asetuksella ei ole vaikutusta toimivaltaisen viranomaisen vastuuseen, josta säädetään edelleen yksinomaan kansallisessa laissa.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaisten viranomaisten vastuuta koskevia kansallisia säännöksiä sovelletaan ainoastaan jäsenvaltion oman toimivaltaisen viranomaisen antamiin esitteiden hyväksyntöihin.

10.   Maksujen, jotka kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen veloittaa esitteiden, sellaisten asiakirjojen, jotka on tarkoitettu 10 artiklan mukaisesti esitteiden osiksi, ja esitteiden täydennysten hyväksymisen yhteydessä sekä yleisten rekisteröintiasiakirjojen, niiden muutosten ja lopullisten ehtojen toimittamisen yhteydessä, on oltava kohtuullisia ja oikeasuhteisia, ja ne on julkistettava ainakin toimivaltaisen viranomaisen verkkosivustolla.

11.   Komissio antaa viimeistään 21 päivänä tammikuuta 2019 tämän asetuksen täydentämiseksi 44 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joissa täsmennetään esitteiden ja erityisesti niihin sisältyvien tietojen kattavuuden, ymmärrettävyyden ja johdonmukaisuuden tarkastamista koskevat perusteet sekä esitteiden hyväksymismenettelyt.

12.   Arvopaperimarkkinaviranomainen käyttää sille asetuksella (EU) N:o 1095/2010 annettua toimivaltaa edistääkseen valvontakäytäntöjen lähentymistä toimivaltaisten viranomaisten tarkastamis- ja hyväksymisprosesseissa esitteeseen sisältyvien tietojen kattavuutta, johdonmukaisuutta ja ymmärrettävyyttä arvioitaessa. Tätä varten arvopaperimarkkinaviranomainen laatii toimivaltaisille viranomaisille esitteiden valvontaa ja niihin liittyviä toimenpiteitä koskevia suuntaviivoja, jotka kattavat tämän asetuksen ja sen nojalla annettujen delegoitujen säädösten ja täytäntöönpanosäädösten noudattamisen tarkastelun. Arvopaperimarkkinaviranomainen edistää erityisesti lähentymistä, joka liittyy toimivaltaisten viranomaisten tehokkuuteen, menetelmiin ja ajoitukseen esitteeseen sisältyvien tietojen tarkastamisessa, käyttäen erityisesti 13 kohdan mukaisia vertaisarviointeja.

13.   Arvopaperimarkkinaviranomainen järjestää ja toteuttaa vähintään yhden vertaisarvioinnin, jossa tarkastellaan toimivaltaisten viranomaisten tarkastamis- ja hyväksymismenettelyjä, mukaan luettuna toimivaltaisten viranomaisten välillä tapahtuva hyväksyntöjen notifiointi, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asetuksen (EU) N:o 1095/2010 30 artiklan soveltamista. Vertaisarvioinnissa on myös arvioitava toimivaltaisten viranomaisten tarkastuksissaan ja hyväksynnöissään noudattamien eri lähestymistapojen vaikutuksia liikkeeseenlaskijoiden pääoman hankintaan unionissa. Vertaisarviointia koskeva kertomus julkaistaan viimeistään 21 päivänä heinäkuuta 2022. Arvopaperimarkkinaviranomainen ottaa vertaisarvioinnissa huomioon asetuksen (EU) N:o 1095/2010 37 artiklassa tarkoitetun arvopaperimarkkina-alan osallisryhmän lausunnot tai neuvot.

21 artikla

Esitteen julkaiseminen

1.   Kun esite on hyväksytty, liikkeeseenlaskijan, tarjoajan tai säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakevan henkilön on julkaistava se kohtuullisessa ajassa, ennen kuin kyseisten arvopapereiden tarjoaminen yleisölle aloitetaan tai ne otetaan kaupankäynnin kohteeksi, ja viimeistään tarjoamisen aloittamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen ajankohtana.

Tarjottaessa yleisölle ensimmäistä kertaa osakelajia, joka on otettu ensimmäistä kertaa kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla, esite on annettava yleisön saataville vähintään kuusi työpäivää ennen tarjouksen päättymistä.

2.   Riippumatta siitä, onko esite yhtenä asiakirjana vai erillisinä asiakirjoina, se katsotaan annetuksi yleisön saataville, kun se on julkaistu sähköisessä muodossa jollakin seuraavista verkkosivustoista:

a)

liikkeeseenlaskijan, tarjoajan tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevan henkilön verkkosivusto;

b)

arvopapereita tarjoavien tai myyvien rahoituksenvälittäjien, mukaan luettuina maksuasiamiehet, verkkosivusto;

c)

sen säännellyn markkinan verkkosivusto, jolla kaupankäynnin kohteeksi ottamista haetaan, tai jos kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista ei haeta, monenkeskisen kaupankäyntijärjestelmän ylläpitäjän verkkosivusto.

3.   Esite on julkaistava tähän tarkoitukseen varatussa verkkosivuston osiossa, joka on helposti löydettävissä verkkosivustolta. Esitteen on oltava ladattavissa ja tulostettavissa sekä haun mahdollistavassa sähköisessä muodossa, jota ei voida muuttaa.

Asiakirjojen, jotka sisältävät tietoja, jotka on sisällytetty esitteeseen viittaamalla, esitteen täydennysten ja/tai lopullisten ehtojen sekä erillisen tiivistelmän jäljennöksen on oltava saatavilla samassa osiossa esitteen kanssa, tarvittaessa hyperlinkkien avulla.

Erillisessä tiivistelmän jäljennöksessä on ilmoitettava selkeästi, mitä esitettä se koskee.

4.   Esitteen saatavuuden edellytyksenä ei saa olla rekisteröintiprosessin loppuun saattaminen, oikeudellista vastuuta rajoittavan vastuuvapauslausekkeen hyväksyminen tai maksun suorittaminen. Varoituksia, jotka osoittavat, millä lainkäyttöalueella tai -alueilla tarjous tehdään tai kaupankäynnin kohteeksi ottaminen tapahtuu, ei ole pidettävä oikeudellista vastuuta rajoittavina vastuuvapauslausekkeina.

5.   Kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on julkaistava verkkosivustollaan kaikki hyväksytyt esitteet tai vähintään luettelo hyväksytyistä esitteistä, mukaan luettuina hyperlinkit tämän artiklan 3 kohdassa tarkoitettuihin verkkosivustojen erillisiin osioihin, sekä tiedot vastaanottavasta jäsenvaltiosta tai vastaanottavista jäsenvaltioista, joille esitteet on notifioitu 25 artiklan mukaisesti. Julkaistu luettelo, hyperlinkit mukaan luettuina, on pidettävä ajan tasalla, ja kukin siihen sisällytetty tieto on pidettävä verkkosivustolla vähintään tämän artiklan 7 kohdassa tarkoitetun ajan.

Samaan aikaan kun toimivaltainen viranomainen ilmoittaa arvopaperimarkkinaviranomaiselle esitteen tai sen mahdollisen täydennyksen hyväksymisestä, sen on toimitettava arvopaperimarkkinaviranomaiselle sähköinen kopio esitteestä ja sen mahdollisesta täydennyksestä sekä tiedot, jotka arvopaperimarkkinaviranomainen tarvitsee esitteen luokittelemiseksi 6 kohdassa tarkoitetussa säilytysjärjestelmässä ja 47 artiklassa tarkoitettua kertomusta varten.

Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on julkaistava verkkosivustollaan tiedot kaikista 25 artiklan mukaisesti vastaanotetuista notifikaatioista.

6.   Arvopaperimarkkinaviranomainen julkaisee verkkosivustollaan ilman aiheetonta viivytystä kaikki toimivaltaisilta viranomaisilta vastaanottamansa esitteet, mukaan luettuina niiden mahdolliset täydennykset, lopulliset ehdot ja tarvittaessa niiden käännökset, sekä tiedot vastaanottavasta jäsenvaltiosta tai vastaanottavista jäsenvaltioista, joille esitteet on notifioitu 25 artiklan mukaisesti. Julkaiseminen varmistetaan säilytysjärjestelmällä, johon yleisöllä on maksuton pääsy ja jossa on käytettävissä hakutoimintoja.

7.   Kaikkien hyväksyttyjen esitteiden on oltava julkisesti saatavilla sähköisesti vähintään 10 vuoden ajan niiden julkaisemisesta 2 ja 6 kohdassa tarkoitetuilla verkkosivustoilla.

Jos esitteeseen viittaamalla sisällytetyt tiedot ja esitteeseen liittyvät täydennykset ja/tai lopulliset ehdot asetetaan saataville hyperlinkkejä käyttäen, näiden hyperlinkkien on toimittava ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun ajan.

8.   Hyväksytyssä esitteessä on oltava selkeästi havaittava varoitus siitä, milloin esitteen voimassaoloaika päättyy. Varoituksessa on myös mainittava, että velvollisuutta täydentää esitettä, jos ilmenee merkittäviä uusia seikkoja, olennaisia virheitä tai olennaisia epätarkkuuksia, ei sovelleta silloin, kun esite ei ole enää voimassa.

9.   Jos esite koostuu useasta asiakirjasta ja/tai jos siihen on sisällytetty tietoja viittaamalla, asiakirjat ja tiedot, jotka muodostavat esitteen, voidaan julkaista ja levittää erikseen, edellyttäen että kyseiset asiakirjat annetaan yleisön saataville 2 kohdan mukaisesti. Jos esite koostuu 10 artiklan mukaisesti erillisistä asiakirjoista, kussakin esitteen osan muodostavassa asiakirjassa viittaamalla sisällytettyjä asiakirjoja lukuun ottamatta on ilmoitettava, että se on vain yksi osa esitettä ja missä muut esitteen muodostavat asiakirjat ovat saatavilla.

10.   Yleisön saataville annetun esitteen ja sen mahdollisen täydennyksen tekstin ja muodon on aina oltava sama kuin kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen hyväksymässä alkuperäisessä versiossa.

11.   Liikkeeseenlaskijan, tarjoajan, kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevan henkilön taikka arvopapereita sijoittavien tai myyvien rahoituksenvälittäjien on pyynnöstä ja maksutta toimitettava pysyvällä välineellä jäljennös esitteestä mahdollisille sijoittajille. Jos mahdollinen sijoittaja nimenomaisesti pyytää paperiversiota, liikkeeseenlaskijan, tarjoajan, kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevan henkilön taikka arvopapereita sijoittavan tai myyvän rahoituksenvälittäjän on toimitettava esitteestä painettu versio. Toimittamisvelvoite rajoittuu lainkäyttöalueisiin, joilla arvopapereita tarjotaan yleisölle tai joilla kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottaminen tapahtuu tämän asetuksen mukaisesti.

12.   Arvopaperimarkkinaviranomainen voi laatia tai sen on komission pyynnöstä laadittava luonnoksia teknisiksi sääntelystandardeiksi, joissa täsmennetään esitteiden julkaisemista koskevat vaatimukset.

Siirretään komissiolle valta hyväksyä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

13.   Arvopaperimarkkinaviranomainen laatii luonnoksia teknisiksi sääntelystandardeiksi, joissa eritellään 5 kohdassa tarkoitettujen esitteiden luokittelemiseksi tarvittavat tiedot ja käytännön järjestelyt sen varmistamiseksi, että kyseiset tiedot sekä arvopapereiden ISIN-koodit ja liikkeeseenlaskijoiden, tarjoajien ja takaajien oikeushenkilötunnukset ovat luettavissa koneellisesti.

Arvopaperimarkkinaviranomaisen on toimitettava nämä teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle viimeistään 21 päivänä heinäkuuta 2018.

Siirretään komissiolle valta hyväksyä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

22 artikla

Mainonta

1.   Kaikessa mainonnassa, joka koskee joko arvopapereiden tarjoamista yleisölle tai niiden ottamista kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla, on noudatettava 2–5 kohdassa säädettyjä periaatteita. Jäljempänä olevaa 2–4 kohtaa ja 5 kohdan b alakohtaa sovelletaan ainoastaan tapauksiin, joissa liikkeeseenlaskijaa, tarjoajaa tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevaa henkilöä koskee esitteen laatimisvelvollisuus.

2.   Mainonnassa on mainittava, että esite on julkaistu tai aiotaan julkaista, sekä ilmoitettava, missä esite on sijoittajien saatavilla.

3.   Mainonnan on oltava selvästi tunnistettavissa mainonnaksi. Mainontaan sisältyvät tiedot eivät saa olla epätarkkoja tai harhaanjohtavia, ja niiden on oltava johdonmukaisia suhteessa tietoihin, jotka esite sisältää, jos se on jo julkaistu, tai jotka esitteen on sisällettävä, jos esitettä ei ole vielä julkaistu.

4.   Kaikkien arvopapereiden yleisölle tarjoamista tai säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista koskevien suullisesti tai kirjallisesti annettujen tietojen on oltava yhdenmukaiset esitteen tietojen kanssa, vaikkei tietoja annettaisi mainostarkoituksessa.

5.   Jos liikkeeseenlaskija tai tarjoaja antaa suullisesti tai kirjallisesti olennaisia tietoja, jotka on suunnattu yhdelle tai useammalle valitulle sijoittajalle, tällaiset tiedot on tilanteen mukaan joko

a)

annettava kaikille muille sijoittajille, joille tarjous on suunnattu, jos 1 artiklan 4 tai 5 kohdan mukaisesti esitettä ei ole julkaistava; tai

b)

sisällytettävä esitteeseen tai sen täydennykseen 23 artiklan 1 kohdan mukaisesti, jos esite on julkaistava.

6.   Sen jäsenvaltion toimivaltaisella viranomaisella, jossa mainoksia levitetään, on valtuudet valvoa, että mainonnassa, joka liittyy arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle tai niiden ottamiseen kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla, noudatetaan 2–4 kohtaa.

Kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on tarvittaessa avustettava sen jäsenvaltion toimivaltaista viranomaista, jossa mainoksia levitetään, sen arvioinnissa, miten mainokset vastaavat esitteessä olevia tietoja.

Toimivaltaisen viranomaisten suorittama mainosten tarkastaminen ei saa olla ehtona sille, että arvopapereita tarjotaan yleisölle tai otetaan kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla missään vastaanottavassa jäsenvaltiossa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 32 artiklan 1 kohdan soveltamista.

Kun vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen käyttää 32 artiklassa säädettyjä valvonta- ja tutkintavaltuuksia tämän artiklan täytäntöönpanon osalta, tästä on ilmoitettava ilman aiheetonta viivytystä liikkeeseenlaskijan kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.

7.   Vastaanottavien jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat periä maksuja ainoastaan tämän artiklan nojalla suorittamistaan valvontatehtävistä. Maksut on julkistettava toimivaltaisten viranomaisten verkkosivustoilla. Maksujen on oltava tasapuolisia, kohtuullisia ja oikeasuhteisia valvontatehtävään nähden. Vastaanottavien jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset eivät saa määrätä tämän artiklan mukaisten valvontatehtäviensä suorittamisen edellyttämien vaatimusten tai hallinnollisten menettelyjen lisäksi muita vaatimuksia tai hallinnollisia menettelyjä.

8.   Poiketen siitä, mitä 6 kohdassa säädetään, mitkä tahansa kaksi toimivaltaista viranomaista voivat tehdä sopimuksen, jonka myötä kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen säilyttää mahdollisuuden valvoa mainonnan vaatimustenmukaisuuden noudattamista rajat ylittävissä tilanteissa. Tällaisista sopimuksista on ilmoitettava arvopaperimarkkinaviranomaiselle. Arvopaperimarkkinaviranomainen julkaisee tällaisista sopimuksista luettelon ja saattaa sen säännöllisesti ajan tasalle.

9.   Arvopaperimarkkinaviranomainen laatii luonnoksia teknisiksi sääntelystandardeiksi, joilla täsmennetään 2–4 kohdassa tarkoitettua mainontaa ja mainosten levittämistä koskevat säännökset sekä vahvistetaan kotijäsenvaltion ja sen jäsenvaltion, jossa mainoksia levitetään, toimivaltaisten viranomaisten yhteistyötä koskevat menettelyt.

Arvopaperimarkkinaviranomaisen on toimitettava nämä teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle viimeistään 21 päivänä heinäkuuta 2018.

Siirretään komissiolle valta hyväksyä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

10.   Arvopaperimarkkinaviranomainen laatii asetuksen (EU) N:o 1095/2010 16 artiklan nojalla ohjeita ja suosituksia, jotka on osoitettu toimivaltaisille viranomaisille ja jotka liittyvät tämän artiklan 6 kohdan mukaisesti harjoitettuun valvontaan. Kyseisissä ohjeissa ja suosituksissa on otettava huomioon, että valvonta ei saa häiritä 25 artiklassa säädettyä notifikaatiomenettelyä, ja samalla on minimoitava rajat ylittäviä tarjouksia unionissa tekeville liikkeeseenlaskijoille aiheutuvat hallinnolliset rasitteet.

11.   Tämä artikla ei vaikuta muihin sovellettaviin unionin oikeuden säännöksiin.

23 artikla

Esitteen täydennykset

1.   Kaikki esitteen sisältämiin tietoihin liittyvät merkittävät uudet seikat, olennaiset virheet tai olennaiset epätarkkuudet, jotka voivat vaikuttaa arvopapereiden arviointiin ja jotka ilmenevät tai havaitaan esitteen hyväksymisen jälkeen mutta ennen tarjousajan päättymistä tai kaupankäynnin aloittamista säännellyllä markkinalla sen mukaan, kumpi näistä tapahtuu myöhemmin, on kerrottava esitteen täydennyksessä ilman aiheetonta viivytystä.

Tällainen täydennys on hyväksyttävä viiden työpäivän kuluessa samoin menettelyin kuin esite ja julkaistava noudattaen vähintään niitä järjestelyjä, joita noudatettiin julkaistaessa alkuperäinen esite 21 artiklan mukaisesti. Tarvittaessa on täydennettävä myös tiivistelmää ja sen mahdollisia käännöksiä täydennykseen sisältyvien uusien tietojen huomioon ottamiseksi.

2.   Mikäli esite liittyy arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle, sijoittajilla, jotka ovat jo päättäneet ostaa tai merkitä arvopapereita ennen täydennyksen julkaisemista, on oltava oikeus perua sitoumuksensa kahden työpäivän kuluessa täydennyksen julkaisemisesta edellyttäen, että 1 kohdassa tarkoitettu merkittävä uusi seikka, olennainen virhe tai olennainen epätarkkuus ilmeni tai havaittiin ennen tarjousajan päättymistä tai arvopapereiden toimittamista, sen mukaan, kumpi näistä tapahtuu ensin. Liikkeeseenlaskija tai tarjoaja voi pidentää tätä määräaikaa. Perumisoikeuden päättymispäivä on ilmoitettava täydennyksessä.

Täydennyksen on sisällettävä perumisoikeutta koskeva selkeästi havaittava teksti, jossa todetaan selvästi seuraavaa:

a)

perumisoikeus myönnetään vain niille sijoittajille, jotka olivat jo päättäneet ostaa tai merkitä arvopapereita ennen täydennyksen julkaisemista, jos arvopapereita ei ollut vielä toimitettu sijoittajille ajankohtana, jona merkittävä uusi seikka, olennainen virhe tai olennainen epätarkkuus ilmeni tai havaittiin;

b)

ajanjakso, jolloin sijoittajat voivat käyttää perumisoikeuttaan; ja

c)

kehen sijoittajat voivat ottaa yhteyttä, jos ne haluavat käyttää perumisoikeuttaan.

3.   Jos arvopaperit on ostettu tai merkitty rahoituksenvälittäjän kautta, kyseisen rahoituksenvälittäjän on ilmoitettava sijoittajille täydennyksen julkaisumahdollisuudesta ja siitä, missä ja milloin täydennys julkaistaisiin, sekä siitä, että rahoituksenvälittäjä avustaa niitä tällöin sitoumuksen perumisoikeuden käytössä.

Rahoituksenvälittäjän on otettava yhteys sijoittajiin päivänä, jona täydennys julkaistaan.

Jos arvopaperit on ostettu tai merkitty suoraan liikkeeseenlaskijalta, kyseisen liikkeeseenlaskijan on ilmoitettava sijoittajille täydennyksen julkaisumahdollisuudesta ja siitä, missä täydennys julkaistaisiin, sekä siitä, että niillä voisi tällöin olla oikeus perua sitoumus.

4.   Jos liikkeeseenlaskija laatii täydennyksen sellaisista perusesitteen tiedoista, jotka koskevat ainoastaan yhtä tai useampaa yksittäistä liikkeeseenlaskua, 2 kohdassa tarkoitettua sijoittajien oikeutta perua sitoumuksensa sovelletaan ainoastaan asianomaiseen liikkeeseenlaskuun tai asianomaisiin liikkeeseenlaskuihin eikä mihinkään muihin perusesitteen perusteella tehtäviin arvopapereiden liikkeeseenlaskuihin.

5.   Jos 1 kohdassa tarkoitettu merkittävä uusi seikka, olennainen virhe tai olennainen epätarkkuus koskee ainoastaan sellaisia tietoja, jotka sisältyvät rekisteröintiasiakirjaan tai yleiseen rekisteröintiasiakirjaan, ja jos kyseistä rekisteröintiasiakirjaa tai yleistä rekisteröintiasiakirjaa käytetään samanaikaisesti useiden esitteiden osana, on laadittava ja hyväksytettävä vain yksi täydennys. Tällöin täydennyksessä on mainittava kaikki esitteet, joihin se liittyy.

6.   Tarkastaessaan täydennystä ennen hyväksymistä toimivaltainen viranomainen voi pyytää täydennyksen liitteeksi täydennetyn esitteen, rekisteröintiasiakirjan tai yleisen rekisteröintiasiakirjan konsolidoidun version, jos tällainen konsolidoitu versio on tarpeen esitteeseen sisältyvien tietojen ymmärrettävyyden varmistamiseksi. Tällainen pyyntö katsotaan 20 artiklan 4 kohdan mukaiseksi täydentäviä tietoja koskevaksi pyynnöksi. Liikkeeseenlaskija voi kaikissa tapauksissa vapaaehtoisesti sisällyttää täydennyksen liitteeksi täydennetyn esitteen, rekisteröintiasiakirjan tai yleisen rekisteröintiasiakirjan konsolidoidun version.

7.   Arvopaperimarkkinaviranomainen laatii luonnoksia teknisiksi sääntelystandardeiksi niiden tilanteiden määrittelemiseksi, joissa esitteen sisältämiin tietoihin liittyvä merkittävä uusi seikka, olennainen virhe tai olennainen epätarkkuus edellyttää esitteen täydennyksen julkaisemista.

Arvopaperimarkkinaviranomaisen on toimitettava nämä teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle viimeistään 21 päivänä heinäkuuta 2018.

Siirretään komissiolle valta hyväksyä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

V LUKU

RAJAT YLITTÄVÄ TARJOAMINEN JA KAUPANKÄYNNIN KOHTEEKSI OTTAMINEN SÄÄNNELLYLLÄ MARKKINALLA SEKÄ KÄYTETTÄVÄT KIELET

24 artikla

Esitteiden unioninlaajuinen hyväksyminen

1.   Jos arvopapereita tarjotaan yleisölle tai otetaan kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa tai muussa jäsenvaltiossa kuin kotijäsenvaltiossa, kotijäsenvaltion hyväksymä esite ja sen mahdolliset täydennykset ovat voimassa yleisölle tarjoamista tai kaupankäynnin kohteeksi ottamista varten missä tahansa vastaanottavassa jäsenvaltiossa edellyttäen, että arvopaperimarkkinaviranomaiselle ja kunkin vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle on toimitettu 25 artiklan mukainen notifikaatio, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 37 artiklan soveltamista. Vastaanottavien jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset eivät saa ryhtyä muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten hyväksymiä esitteitä tai niiden täydennyksiä eikä lopullisia ehtoja koskeviin hyväksymis- tai hallintomenettelyihin.

2.   Jos 23 artiklan 1 kohdassa säädetyn määrärajan kuluessa ilmenee tai havaitaan jokin merkittävä uusi seikka, olennainen virhe tai olennainen epätarkkuus, kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on vaadittava 20 artiklan 1 kohdan mukaisesti hyväksyttävän täydennyksen julkaisemista. Arvopaperimarkkinaviranomainen ja vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voivat ilmoittaa kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle uusien tietojen tarpeesta.

25 artikla

Esitteiden ja niiden täydennysten notifiointi sekä lopullisten ehtojen ilmoittaminen

1.   Kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on liikkeeseenlaskijan, tarjoajan, säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakevan henkilön tai esitteen laatimisesta vastuussa olevan henkilön pyynnöstä yhden työpäivän kuluessa tämän pyynnön vastaanottamisesta tai, mikäli pyyntö on toimitettu esitteen luonnoksen yhteydessä, yhden työpäivän kuluessa esitteen hyväksymisestä notifioitava vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle hyväksymistodistus, josta käy ilmi, että esite on laadittu tämän asetuksen mukaisesti, sekä sähköinen kopio kyseisestä esitteestä.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuun notifikaatioon on tarvittaessa liitettävä liikkeeseenlaskijan, tarjoajan, säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakevan henkilön tai esitteen laatimisesta vastuussa olevan henkilön vastuulla tehty esitteen ja mahdollisen tiivistelmän käännös.

Samaa menettelyä sovelletaan esitteen mahdolliseen täydennykseen.

Hyväksymistodistuksesta on ilmoitettava myös liikkeeseenlaskijalle, tarjoajalle, säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakevalle henkilölle tai esitteen laatimisesta vastuussa olevalle henkilölle samanaikaisesti, kun se notifioidaan vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.

2.   Hyväksymistodistuksessa on oltava maininta 18 artiklan 1 ja 2 kohdan säännösten soveltamisesta sekä perusteet niiden soveltamiselle.

3.   Kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on notifioitava arvopaperimarkkinaviranomaiselle esitettä tai sen mahdollista täydennystä koskeva hyväksymistodistus samanaikaisesti, kun se notifioidaan vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.

4.   Jos aiemmin notifioidun perusesitteen lopulliset ehdot eivät sisälly perusesitteeseen eivätkä täydennykseen, kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on toimitettava ne vastaanottavan jäsenvaltion tai vastaanottavien jäsenvaltioiden toimivaltaiselle viranomaiselle ja arvopaperimarkkinaviranomaiselle sähköisesti mahdollisimman pian sen jälkeen, kun ne on toimitettu kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.

5.   Toimivaltaiset viranomaiset eivät saa periä maksua esitteiden ja niiden täydennysten notifikaatiosta tai notifikaation vastaanottamisesta eivätkä mistään muusta asiaan liittyvästä valvontatoimesta kotijäsenvaltiossa taikka vastaanottavassa jäsenvaltiossa tai vastaanottavissa jäsenvaltioissa.

6.   Arvopaperimarkkinaviranomaisen on perustettava notifiointiportaali, johon kunkin toimivaltaisen viranomaisen tallennettava tämän artiklan 1 kohdassa ja 26 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut hyväksymistodistukset ja sähköiset kopiot sekä perusesitteiden lopulliset ehdot tämän artiklan 1, 3 ja 4 kohdassa sekä 26 artiklassa tarkoitettua notifiointia ja toimittamista varten.

Kaikkien kyseisten asiakirjojen siirtojen toimivaltaisten viranomaisten välillä on tapahduttava notifiointiportaalin kautta.

7.   Arvopaperimarkkinaviranomainen laatii luonnoksia teknisiksi sääntelystandardeiksi, joissa täsmennetään 6 kohdassa tarkoitetun notifiointiportaalin toimintaan tarvittavat tekniset järjestelyt.

Arvopaperimarkkinaviranomaisen toimittaa nämä teknisten sääntelystandardien luonnokset komissiolle viimeistään 21 päivänä heinäkuuta 2018.

Siirretään komissiolle valta hyväksyä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

8.   Jotta voidaan varmistaa tämän asetuksen yhdenmukaiset soveltamisedellytykset ja ottaa huomioon tekniikan kehitys finanssimarkkinoilla, arvopaperimarkkinaviranomainen voi laatia teknisten täytäntöönpanostandardien luonnoksia sellaisten vakiomuotoisten lomakkeiden, mallipohjien ja menettelyjen laatimiseksi, jotka koskevat hyväksymistodistuksen, esitteen, sen mahdollisen täydennyksen sekä esitteen ja/tai tiivistelmän käännöksen notifiointia.

Siirretään komissiolle valta hyväksyä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tekniset täytäntöönpanostandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 15 artiklan mukaisesti.

26 artikla

Rekisteröintiasiakirjojen tai yleisten rekisteröintiasiakirjojen notifiointi

1.   Tätä artiklaa sovelletaan ainoastaan 2 artiklan m alakohdan ii alakohdassa tarkoitettujen muiden kuin osakesidonnaisten arvopapereiden liikkeeseenlaskuun ja 2 artiklan m alakohdan iii alakohdassa tarkoitettuihin kolmanteen maahan sijoittautuneisiin liikkeeseenlaskijoihin, kun mainittujen säännösten nojalla esitteen hyväksymistä varten valittu kotijäsenvaltio ei ole se jäsenvaltio, jonka toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt liikkeeseenlaskijan, tarjoajan tai säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi hakevan henkilön laatiman rekisteröintiasiakirjan tai yleisen rekisteröintiasiakirjan.

2.   Rekisteröintiasiakirjan tai yleisen rekisteröintiasiakirjan ja sen mahdolliset muutokset hyväksyneen toimivaltaisen viranomaisen on liikkeeseenlaskijan, tarjoajan, kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevan henkilön tai kyseisen asiakirjan laatimisesta vastuussa olevan henkilön pyynnöstä notifioitava esitteiden hyväksymisestä vastaavan kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle hyväksymistodistus, josta käy ilmi, että rekisteröintiasiakirja tai yleinen rekisteröintiasiakirja ja sen mahdolliset muutokset on laadittu tämän asetuksen mukaisesti, ja sähköinen kopio kyseisestä asiakirjasta. Tämä notifikaatio on tehtävä yhden työpäivän kuluessa pyynnön vastaanottamisesta tai, jos pyyntö on toimitettu rekisteröintiasiakirjaa koskevan luonnoksen tai yleistä rekisteröintiasiakirjaa koskevan luonnoksen yhteydessä, yhden työpäivän kuluessa kyseisen asiakirjan hyväksymisestä.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuun notifikaatioon on tarvittaessa liitettävä rekisteröintiasiakirjan tai yleisen rekisteröintiasiakirjan ja sen mahdollisten muutosten käännös, joka on tehty liikkeeseenlaskijan, tarjoajan, kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevan henkilön tai näiden asiakirjojen laatimisesta vastuussa olevan henkilön vastuulla.

Hyväksymistodistuksesta on ilmoitettava myös liikkeeseenlaskijalle, tarjoajalle, kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevalle henkilölle taikka rekisteröintiasiakirjan tai yleisen rekisteröintiasiakirjan ja sen mahdollisten muutosten laatimisesta vastuussa olevalle henkilölle samanaikaisesti, kun se notifioidaan esitteen hyväksymisestä vastaavan kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.

Todistuksessa on oltava maininta 18 artiklan 1 ja 2 kohdan säännösten soveltamisesta sekä perusteet niiden soveltamiselle.

Rekisteröintiasiakirjan tai yleisen rekisteröintiasiakirjan ja sen mahdolliset muutokset hyväksyneen toimivaltaisen viranomaisen on notifoitava arvopaperimarkkinaviranomaiselle kyseisiä asiakirjoja koskeva hyväksymistodistus samanaikaisesti, kun se notifioidaan esitteen hyväksymisestä vastaavan kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.

Kyseiset toimivaltaiset viranomaiset eivät saa periä maksua rekisteröintiasiakirjojen tai yleisten rekisteröintiasiakirjojen ja niiden mahdollisten muutosten notifioinnista tai notifikaation vastaanottamisesta eivätkä mistään muusta asiaan liittyvästä valvontatoimesta.

3.   Edellä olevan 2 kohdan mukaisesti notifioitua rekisteröintiasiakirjaa tai yleistä rekisteröintiasiakirjaa voidaan käyttää esitteen hyväksymisestä vastaavan kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen hyväksyttäväksi toimitettavan esitteen osana.

Esitteen hyväksymisestä vastaavan kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ei saa suorittaa mitään notifioituun rekisteröintiasiakirjaan tai yleiseen rekisteröintiasiakirjaan ja sen mahdollisiin muutoksiin liittyvää tarkastusta eikä hyväksyntää, vaan se hyväksyy ainoastaan arvopaperiliitteen ja tiivistelmän ja vasta sen jälkeen, kun se on vastaanottanut notifikaation.

4.   Edellä olevan 2 kohdan mukaisesti notifioituun rekisteröintiasiakirjaan tai yleiseen rekisteröintiasiakirjaan on sisällytettävä liite, jossa esitetään 7 artiklan 6 kohdassa tarkoitetut keskeiset tiedot liikkeeseenlaskijasta. Rekisteröintiasiakirjan tai yleisen rekisteröintiasiakirjan hyväksynnän on sisällettävä kyseinen liite.

Notifikaatioon on 27 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan ja 3 kohdan toisen alakohdan mukaisesti tarvittaessa liitettävä liikkeeseenlaskijan, tarjoajan taikka rekisteröintiasiakirjan tai yleisen rekisteröintiasiakirjan laatimisesta vastuussa olevan henkilön vastuulla laadittu rekisteröintiasiakirjan tai yleisen rekisteröintiasiakirjan liitteen käännös.

Liikkeeseenlaskijan, tarjoajan tai esitteen laatimisesta vastuussa olevan henkilön on tiivistelmää laadittaessa toistettava liitteen sisältö sellaisenaan 7 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetussa osiossa. Esitteen hyväksymisestä vastaavan kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ei saa tarkastaa kyseistä tiivistelmän osiota.

5.   Jos 23 artiklan 1 kohdassa säädetyn määräajan kuluessa ilmenee tai havaitaan jokin merkittävä uusi seikka, olennainen virhe tai olennainen epätarkkuus, joka liittyy rekisteröintiasiakirjaan tai yleiseen rekisteröintiasiakirjaan sisältyviin tietoihin, 23 artiklan nojalla vaadittava täydennys on toimitettava sen toimivaltaisen viranomaisen hyväksyttäväksi, joka on hyväksynyt rekisteröintiasiakirjan tai yleisen rekisteröintiasiakirjan. Täydennys on notifioitava esitteen hyväksymisestä vastaavan kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle yhden työpäivän kuluessa sen hyväksymisestä noudattaen tämän artiklan 2 ja 3 kohdan mukaista menettelyä.

Jos rekisteröintiasiakirjaa tai yleistä rekisteröintiasiakirjaa käytetään samanaikaisesti 23 artiklan 5 kohdan mukaisesti useiden esitteiden osana, täydennys on notifioitava kullekin toimivaltaiselle viranomaiselle, joka on hyväksynyt tällaisia esitteitä.

6.   Jotta voidaan varmistaa tämän asetuksen yhdenmukaiset soveltamisedellytykset ja ottaa huomioon rahoitusmarkkinoiden tekninen kehitys, arvopaperimarkkinaviranomainen voi laatia teknisten täytäntöönpanostandardien luonnoksia sellaisten vakiomuotoisten lomakkeiden, mallipohjien ja menettelyjen laatimiseksi, jotka koskevat rekisteröintiasiakirjaan, yleiseen rekisteröintiasiakirjaan, niiden mahdolliseen täydennykseen ja niiden käännökseen liittyvän hyväksymistodistuksen notifiointia.

Siirretään komissiolle valta hyväksyä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tekniset täytäntöönpanostandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 15 artiklan mukaisesti.

27 artikla

Käytettävä kieli

1.   Jos arvopapereita tarjotaan yleisölle tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista haetaan ainoastaan kotijäsenvaltiossa, esite on laadittava kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä kielellä.

2.   Jos arvopapereita tarjotaan yleisölle tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista haetaan yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa mutta ei kotijäsenvaltiossa, esite on laadittava liikkeeseenlaskijan, tarjoajan tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevan henkilön valinnan mukaan joko näiden jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten hyväksymällä kielellä tai kansainvälisellä finanssialalla yleisesti käytössä olevalla kielellä.

Kunkin vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on vaadittava, että 7 artiklassa tarkoitettu tiivistelmä on saatavilla sen virallisella kielellä tai ainakin yhdellä sen virallisista kielistä taikka jollakin muulla kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä kielellä, mutta se ei saa vaatia esitteen muiden osien kääntämistä.

Esite on kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen suorittamaa tarkastusta ja hyväksymistä varten laadittava liikkeeseenlaskijan, tarjoajan tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevan henkilön valinnan mukaan joko tämän viranomaisen hyväksymällä kielellä tai kansainvälisellä finanssialalla yleisesti käytössä olevalla kielellä.

3.   Jos arvopapereita tarjotaan yleisölle tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista haetaan useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa kotijäsenvaltio mukaan luettuna, esite on laadittava kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä kielellä, minkä lisäksi se on asetettava saataville liikkeeseenlaskijan, tarjoajan tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevan henkilön valinnan mukaan joko kunkin vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten hyväksymällä kielellä tai kansainvälisellä finanssialalla yleisesti käytössä olevalla kielellä.

Kunkin vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on vaadittava, että 7 artiklassa tarkoitettu tiivistelmä on saatavilla sen virallisella kielellä tai ainakin yhdellä sen virallisista kielistä taikka jollakin muulla kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä kielellä, mutta se ei saa vaatia esitteen muiden osien kääntämistä.

4.   Yksittäisen liikkeeseenlaskun lopulliset ehdot ja tiivistelmä on laadittava samalla kielellä, jolla hyväksytty perusesite on laadittu.

Kun lopulliset ehdot toimitetaan 25 artiklan 4 kohdan mukaisesti vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle tai, jos vastaanottavia jäsenvaltioita on useampia, vastaanottavien jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille, lopullisiin ehtoihin ja niiden liitteenä olevaan tiivistelmään on sovellettava seuraavia kielisääntöjä:

a)

lopullisten ehtojen liitteenä olevan yksittäisen liikkeeseenlaskun tiivistelmän on oltava saatavilla vastaanottavan jäsenvaltion virallisella kielellä tai ainakin yhdellä sen virallisista kielistä taikka jollakin muulla vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä kielellä 2 kohdan toisen alakohdan tai soveltuvin osin 3 kohdan toisen alakohdan mukaisesti;

b)

jos perusesite on käännettävä 2 kohdan tai soveltuvin osin 3 kohdan mukaisesti, lopullisiin ehtoihin ja niiden liitteenä olevaan yksittäisen liikkeeseenlaskun tiivistelmään on sovellettava samoja käännösvaatimuksia kuin perusesitteeseen.

5.   Jos esite liittyy muiden kuin osakesidonnaisten arvopapereiden kaupankäynnin kohteeksi ottamiseen säännellyllä markkinalla ja kaupankäynnin kohteeksi ottamista säännellyllä markkinalla haetaan yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa, esite on laadittava tilanteen mukaan liikkeeseenlaskijan, tarjoajan tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevan henkilön valinnan mukaan joko sekä kotijäsenvaltion että vastaanottavien jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten hyväksymällä kielellä tai kansainvälisellä rahoitusalalla yleisesti käytössä olevalla kielellä, edellyttäen, että

a)

arvopapereilla aiotaan käydä kauppaa ainoastaan sellaisella säännellyllä markkinalla tai sen tietyllä segmentillä, jolla ainoastaan kokeneet sijoittajat voivat käydä kauppaa kyseisillä arvopapereilla; tai

b)

arvopapereiden yksikkökohtainen nimellisarvo on vähintään 100 000 euroa.

VI LUKU

KOLMANSIIN MAIHIN SIJOITTAUTUNEITA LIIKKEESEENLASKIJOITA KOSKEVAT ERITYISSÄÄNNÖT

28 artikla

Tämän asetuksen mukaisesti laaditun esitteen perusteella tapahtuva arvopapereiden tarjoaminen yleisölle tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottaminen

Jos kolmannen maan liikkeeseenlaskija aikoo tarjota arvopapereita yleisölle unionissa tai hakea arvopapereiden ottamista kaupankäynnin kohteeksi unioniin sijoittautuneella säännellyllä markkinalla tämän asetuksen mukaisesti laaditun esitteen perusteella, sen on hankittava esitteelleen kotijäsenvaltionsa toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä 20 artiklan mukaisesti.

Kun esite on hyväksytty ensimmäisen alakohdan mukaisesti, se tuottaa kaikki oikeudet ja velvollisuudet, jotka koskevat tämän asetuksen mukaista esitettä, ja esitteeseen ja kolmannen maan liikkeeseenlaskijaan sovelletaan kaikkia tämän asetuksen säännöksiä kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen valvonnassa.

29 artikla

Kolmannen maan lain mukaisesti laaditun esitteen perusteella tapahtuva arvopapereiden tarjoaminen yleisölle tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottaminen

1.   Kolmannen maan liikkeeseenlaskijan kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi hyväksyä esitteen, joka on tarkoitettu arvopapereiden yleisölle tarjoamista tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista varten ja joka on laadittu kolmannen maan liikkeeseenlaskijan kansallisen lain mukaisesti ja johon sovelletaan kyseistä lakia, edellyttäen, että

a)

kyseisen kolmannen maan lakiin sisältyvät tietoja koskevat vaatimukset vastaavat tässä asetuksessa säädettyjä vaatimuksia; ja

b)

kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on sopinut yhteistyöjärjestelyistä kolmansien maiden liikkeeseenlaskijoiden asiaankuuluvien valvontaviranomaisten kanssa 30 artiklan mukaisesti.

2.   Kun kolmannen maan liikkeeseenlaskija tarjoaa arvopapereita yleisölle tai niitä otetaan kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla muussa jäsenvaltiossa kuin kotijäsenvaltiossa, sovelletaan 24, 25 ja 27 artiklassa säädettyjä vaatimuksia.

3.   Siirretään komissiolle valta antaa tämän asetuksen täydentämiseksi 44 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joilla vahvistetaan yleiset vastaavuusperusteet, jotka perustuvat 6, 7, 8 ja 13 artiklassa säädettyihin vaatimuksiin.

Komissio voi hyväksyä edellä mainittujen vastaavuusperusteiden perusteella täytäntöönpanopäätöksen, jossa todetaan, että kolmannen maan kansalliseen lakiin sisältyvät tietoja koskevat vaatimukset vastaavat tässä asetuksessa säädettyjä vaatimuksia. Tällainen täytäntöönpanopäätös annetaan 45 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.

30 artikla

Yhteistyö kolmansien maiden kanssa

1.   Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on 29 artiklaa sovellettaessa ja, jos se katsotaan tarpeelliseksi, 28 artiklaa sovellettaessa sovittava kolmansien maiden valvontaviranomaisten kanssa yhteistyöjärjestelyistä, jotka koskevat tietojenvaihtoa kolmansien maiden valvontaviranomaisten kanssa ja tästä asetuksesta johtuvien velvoitteiden täytäntöönpanoa kolmansissa maissa, ellei kyseinen kolmas maa komission Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/849 (25) 9 artiklan nojalla hyväksymän voimassa olevan delegoidun säädöksen mukaisesti sisälly luetteloon sellaisista lainkäyttöalueista, joiden kansallisissa rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjuntajärjestelmissä on strategisia puutteita, jotka muodostavat merkittävän uhan unionin rahoitusjärjestelmälle. Näillä yhteistyöjärjestelyillä on vähintään varmistettava tehokas tietojenvaihto, jonka ansiosta toimivaltaiset viranomaiset pystyvät hoitamaan tämän asetuksen mukaiset tehtävänsä.

Toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava arvopaperimarkkinaviranomaiselle ja muille toimivaltaisille viranomaisille tällaisten järjestelyjen tekoa koskevista suunnitelmistaan.

2.   Arvopaperimarkkinaviranomaisen on 29 artiklaa sovellettaessa ja, jos se katsotaan tarpeelliseksi, 28 artiklaa sovellettaessa edistettävä ja koordinoitava toimivaltaisten viranomaisten ja kolmansien maiden asianomaisten valvontaviranomaisten välisten yhteistyöjärjestelyjen kehittämistä.

Lisäksi arvopaperimarkkinaviranomaisen on edistettävä ja koordinoitava tarpeen mukaan toimivaltaisten viranomaisten välistä, kolmansien maiden valvontaviranomaisilta saatujen tietojen vaihtoa, jolla voi olla merkitystä 38 ja 39 artiklan mukaisten toimenpiteiden toteutuksessa.

3.   Toimivaltaiset viranomaiset voivat sopia tietojenvaihtoa koskevista yhteistyöjärjestelyistä kolmansien maiden valvontaviranomaisten kanssa ainoastaan, jos luovutettavien tietojen salassapito taataan vähintään 35 artiklassa säädettyä vastaavalla tavalla. Tällaisen tietojenvaihdon on palveltava näiden toimivaltaisten viranomaisten tehtävien hoitamista.

4.   Arvopaperimarkkinaviranomainen voi laatia tai sen on komission pyynnöstä laadittava teknisten sääntelystandardien luonnoksia, joissa määritetään 1 kohdassa tarkoitettujen yhteistyöjärjestelyjen vähimmäissisältö ja niissä käytettävä asiakirjamalli.

Siirretään komissiolle valta hyväksyä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

VII LUKU

ARVOPAPERIMARKKINAVIRANOMAINEN JA TOIMIVALTAISET VIRANOMAISET

31 artikla

Toimivaltaiset viranomaiset

1.   Kunkin jäsenvaltion on nimettävä yksi toimivaltainen hallintoviranomainen huolehtimaan tästä asetuksesta johtuvien velvollisuuksien täyttämisestä ja varmistamaan, että tämän asetuksen säännöksiä sovelletaan. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava kyseinen viranomainen komissiolle, arvopaperimarkkinaviranomaiselle ja muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille.

Tällaisen toimivaltaisten viranomaisen on oltava riippumaton markkinatoimijoista.

2.   Jäsenvaltiot voivat sallia toimivaltaisen viranomaisensa siirtää hyväksyttyjen esitteiden ja niihin liittyvien asiakirjojen sähköisen julkaisemisen kolmansille osapuolille.

Tällaisen tehtävien siirtämisen on tapahduttava erillisellä päätöksellä, jossa vahvistetaan seuraavaa:

a)

suoritettavat tehtävät ja edellytykset, joiden mukaisesti ne on suoritettava;

b)

lauseke, jolla kyseessä oleva kolmas osapuoli velvoitetaan toimimaan ja järjestäytymään siten, että vältetään eturistiriidat ja varmistetaan, että siirrettyjä tehtäviä suoritettaessa saatuja tietoja ei käytetä epärehellisesti tai kilpailun estämiseksi; ja

c)

kaikki järjestelyt, joista on sovittu toimivaltaisen viranomaisen ja sen kolmannen osapuolen välillä, jolle tehtävät siirretään.

Lopullinen vastuu tämän asetuksen noudattamisen valvonnasta ja esitteiden hyväksymisestä kuuluu 1 kohdan mukaisesti nimetylle toimivaltaiselle viranomaiselle.

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle, arvopaperimarkkinaviranomaiselle ja muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille kaikista toisessa alakohdassa tarkoitetuista tehtävien siirtämistä koskevista päätöksistä, tehtävien siirtämisen tarkat edellytykset mukaan luettuina.

3.   Edellä olevat 1 ja 2 kohta eivät rajoita jäsenvaltion mahdollisuutta ottaa käyttöön erillisiä oikeudellisia ja hallinnollisia järjestelyjä sellaisten Eurooppaan kuuluvien merentakaisten alueiden osalta, joiden ulkosuhteista kyseinen jäsenvaltio vastaa.

32 artikla

Toimivaltaisten viranomaisten valtuudet

1.   Voidakseen hoitaa tämän asetuksen mukaiset tehtävänsä toimivaltaisilla viranomaisilla on oltava kansallisen lain mukaisesti vähintään seuraavat valvonta- ja tutkintavaltuudet:

a)

valtuudet vaatia liikkeeseenlaskijoita, tarjoajia tai säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakevia henkilöitä sisällyttämään esitteeseen täydentäviä tietoja, jos se on sijoittajansuojan vuoksi tarpeen;

b)

valtuudet vaatia liikkeeseenlaskijoita, tarjoajia tai säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakevia henkilöitä ja niissä määräysvaltaa käyttäviä tai niiden määräysvallassa olevia henkilöitä toimittamaan tietoja ja asiakirjoja;

c)

valtuudet vaatia liikkeeseenlaskijan, tarjoajan tai säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ottamista hakevan henkilön tilintarkastajia ja johtoon kuuluvia henkilöitä sekä rahoituksen välittäjiä, joiden toimeksianto käsittää sen, että ne toteuttavat yleisölle suunnatun arvopapereiden tarjoamisen tai tekevät hakemuksen arvopapereiden ottamisesta kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla, toimittamaan tietoja;

d)

valtuudet lykätä arvopapereiden tarjoamista yleisölle tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista kerrallaan enintään 10 peräkkäisellä työpäivällä, jos on perusteltu syy epäillä, että tätä asetusta on rikottu;

e)

valtuudet kieltää mainonta tai lykätä sitä taikka vaatia liikkeeseenlaskijoita, tarjoajia tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevia henkilöitä tai asianomaisia rahoituksen välittäjiä lopettamaan mainonta taikka lykkäämään sitä enintään 10 peräkkäisellä työpäivällä kerrallaan, jos on perusteltu syy epäillä, että tätä asetusta on rikottu;

f)

valtuudet kieltää arvopapereiden yleisölle tarjoaminen tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottaminen, jos ne toteavat, että tätä asetusta on rikottu, tai jos on perusteltu syy epäillä, että sitä voidaan rikkoa;

g)

valtuudet keskeyttää tai vaatia asianomaisia säänneltyjä markkinoita, monenkeskistä kaupankäyntijärjestelmää tai organisoitua kaupankäyntijärjestelmää keskeyttämään kaupankäynti säännellyllä markkinalla, monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä tai organisoidussa kaupankäyntijärjestelmässä kerrallaan enintään 10 peräkkäiseksi työpäiväksi, jos on perusteltu syy epäillä, että tätä asetusta on rikottu;

h)

valtuudet kieltää kaupankäynti säännellyllä markkinalla, monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä tai organisoidussa kaupankäyntijärjestelmässä, jos ne toteavat, että tätä asetusta on rikottu;

i)

valtuudet saattaa yleiseen tietoon, että liikkeeseenlaskija, tarjoaja tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakeva henkilö ei ole noudattanut velvollisuuksiaan;

j)

valtuudet keskeyttää hyväksyttäväksi jätetyn esitteen tarkastaminen taikka keskeyttää arvopapereiden yleisölle tarjoaminen tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottaminen taikka rajoittaa niitä, kun toimivaltainen viranomainen käyttää valtuutta asettaa kielto tai rajoitus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 (26) 42 artiklan nojalla, kunnes tällainen kiellon tai rajoituksen voimassaolo on päättynyt;

k)

valtuudet kieltäytyä hyväksymästä tietyn liikkeeseenlaskijan, tarjoajan tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakevan henkilön laatimaa esitettä enintään viiden vuoden ajan, jos kyseinen liikkeeseenlaskija, tarjoaja tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakeva henkilö on toistuvasti ja vakavasti rikkonut tätä asetusta;

l)

valtuudet julkistaa tai vaatia liikkeeseenlaskijaa julkistamaan kaikki olennaiset tiedot, jotka voivat vaikuttaa yleisölle tarjottavien tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla otettavien arvopapereiden arviointiin, jotta voidaan varmistaa sijoittajansuoja tai markkinoiden häiriötön toiminta;

m)

valtuudet keskeyttää tai vaatia asianomaista säänneltyä markkinaa, monenkeskistä kaupankäyntijärjestelmää tai organisoitua kaupankäyntijärjestelmää keskeyttämään arvopapereiden kauppa, jos toimivaltainen viranomainen katsoo liikkeeseenlaskijan tilanteen sellaiseksi, että kaupankäynti ei olisi sijoittajien etujen mukaista;

n)

valtuudet toteuttaa paikan päällä tehtäviä tarkastuksia tai tutkimuksia muissa tiloissa kuin luonnollisten henkilöiden yksityisasunnoissa, ja tätä varten valtuudet päästä tiloihin asiakirjoihin ja muihin tietoihin tutustumiseksi niiden muodosta riippumatta, jos voidaan perustellusti epäillä, että asiakirjoilla ja muilla tiedoilla, jotka liittyvät tarkastuksen tai tutkimuksen kohteeseen, voi olla merkitystä osoitettaessa tämän asetuksen rikkominen.

Toimivaltainen viranomainen voi pyytää asianomaisia oikeusviranomaisia päättämään ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen valtuuksien käyttämisestä, jos kansallisessa laissa näin edellytetään.

Jos esitteen hyväksyntä on evätty ensimmäisen alakohdan k alakohdan mukaisesti, toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava asiasta arvopaperimarkkinaviranomaiselle, joka puolestaan ilmoittaa siitä muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille.

Arvopaperimarkkinaviranomaisella on asetuksen (EU) N:o 1095/2010 21 artiklan mukaisesti oikeus osallistua ensimmäisen alakohdan n alakohdassa tarkoitettuihin paikan päällä tehtäviin tarkastuksiin, jos kyseiset tarkastukset ovat kahden tai useamman toimivaltaisen viranomaisen yhdessä suorittamia.

2.   Toimivaltaisten viranomaisten on suoritettava 1 kohdassa tarkoitetut tehtävänsä ja käytettävä kyseisessä kohdassa tarkoitettuja valtuuksiaan jollain seuraavista tavoista:

a)

suoraan;

b)

yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa;

c)

omalla vastuullaan antamalla valtuudet tällaisille viranomaisille;

d)

saattamalla asia toimivaltaisten oikeusviranomaisten käsiteltäväksi.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että on toteutettu asianmukaiset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että toimivaltaisilla viranomaisilla on kaikki tehtäviensä suorittamisen edellyttämät valvonta- ja tutkintavaltuudet.

4.   Tämä asetus ei rajoita niiden julkisia ostotarjouksia, sulautumistoimia ja yritysten omistukseen tai määräysvaltaan vaikuttavia muita liiketoimia koskevien lakien ja asetusten soveltamista, joilla direktiivi 2004/25/EY saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä ja joissa asetetaan vaatimuksia tämän asetuksen vaatimusten lisäksi.

5.   Henkilön, joka saattaa toimivaltaisen viranomaisen saataville tietoja tämän asetuksen mukaisesti, ei katsota rikkovan mitään tietojen ilmaisemista koskevaa rajoitusta, joka on asetettu sopimuksella taikka lailla, asetuksella tai hallinnollisella määräyksellä, eikä kyseistä henkilöä saa asettaa minkäänlaiseen vastuuvelvollisuuteen tällaisen ilmoituksen osalta.

6.   Edellä olevat 1–3 kohta eivät rajoita jäsenvaltion mahdollisuutta ottaa käyttöön erillisiä oikeudellisia ja hallinnollisia järjestelyjä sellaisten Eurooppaan kuuluvien merentakaisten alueiden osalta, joiden ulkosuhteista kyseinen jäsenvaltio vastaa.

33 artikla

Toimivaltaisten viranomaisten yhteistyö

1.   Toimivaltaisten viranomaisten on tehtävä yhteistyötä keskenään ja arvopaperimarkkinaviranomaisen kanssa tätä asetusta sovellettaessa. Niiden on vaihdettava tietoja ilman aiheetonta viivytystä ja tehtävä yhteistyötä tutkinta-, valvonta- ja täytäntöönpanotoimissa.

Jos jäsenvaltiot ovat 38 artiklan mukaisesti päättäneet vahvistaa rikosoikeudellisia seuraamuksia tämän asetuksen rikkomisesta, niiden on varmistettava, että on otettu käyttöön asianmukaisia toimenpiteitä, jotta toimivaltaisilla viranomaisilla on tarvittavat valtuudet olla yhteydessä oikeusviranomaisiin niiden lainkäyttöalueella ja saada yksityiskohtaisia tietoja rikosoikeudellisista tutkimuksista tai menettelyistä, jotka on käynnistetty tämän asetuksen mahdollisista rikkomisista, ja niiden on toimitettava tiedot muille toimivaltaisille viranomaisille ja arvopaperimarkkinaviranomaiselle täyttääkseen velvollisuutensa tehdä yhteistyötä keskenään ja arvopaperimarkkinaviranomaisen kanssa tätä asetusta sovellettaessa.

2.   Toimivaltainen viranomainen voi kieltäytyä toimittamasta pyydettyjä tietoja tai tekemästä yhteistyötä tutkinnassa ainoastaan seuraavissa poikkeuksellisissa tilanteissa:

a)

pyynnön noudattaminen vaikuttaa todennäköisesti haitallisesti sen omaan tutkintaan, täytäntöönpanon valvontaan tai rikostutkintaan;

b)

oikeudenkäyntejä on samojen toimien osalta ja samoja henkilöitä vastaan jo pantu vireille sen jäsenvaltion viranomaisissa, jolle pyyntö on osoitettu;

c)

pyynnön saaneessa jäsenvaltiossa on jo annettu näitä henkilöitä ja näitä tekoja koskeva lainvoimainen tuomio.

3.   Toimivaltaisten viranomaisten on pyynnöstä toimitettava tämän asetuksen soveltamiseksi tarvittavat tiedot välittömästi.

4.   Toimivaltainen viranomainen voi pyytää toisen jäsenvaltion toimivaltaiselta viranomaiselta apua paikan päällä tehtäviä tarkastuksia tai tutkimuksia varten.

Pyynnön esittävän toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava arvopaperimarkkinaviranomaiselle kaikista ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuista pyynnöistä. Jos kyse on paikan päällä tehtävästä tarkastuksesta tai rajat ylittävästä tutkimuksesta, arvopaperimarkkinaviranomainen koordinoi tarkastuksen tai tutkimuksen, jos jokin toimivaltaisista viranomaisista sitä pyytää.

Jos toimivaltainen viranomainen vastaanottaa toisen jäsenvaltion toimivaltaiselta viranomaiselta pyynnön, joka koskee paikan päällä tehtävän tarkastuksen tai tutkimuksen suorittamista, se voi tehdä mitä hyvänsä seuraavista toimista:

a)

suorittaa paikan päällä tehtävän tarkastuksen tai tutkimuksen itse;

b)

antaa pyynnön esittäneen toimivaltaisen viranomaisen osallistua paikan päällä tehtävään tarkastukseen tai tutkimukseen;

c)

antaa pyynnön esittäneen toimivaltaisen viranomaisen suorittaa paikan päällä tehtävän tarkastuksen tai tutkimuksen itse;

d)

nimetä tarkastajat tai asiantuntijat suorittamaan paikan päällä tehtävä tarkastus tai tutkimus;

e)

antaa valvontatoimiin liittyviä erityistehtäviä myös toisille toimivaltaisille viranomaisille.

5.   Toimivaltaiset viranomaiset voivat saattaa arvopaperimarkkinaviranomaisen käsiteltäväksi tilanteet, joissa yhteistyöpyyntö, erityisesti tietojen vaihtoa koskeva pyyntö, on hylätty tai siihen ei ole vastattu kohtuullisessa ajassa. Arvopaperimarkkinaviranomainen voi tämän kohdan ensimmäisessä virkkeessä tarkoitetuissa tilanteissa toimia sille asetuksen (EU) N:o 1095/2010 19 artiklan nojalla siirretyn toimivallan mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta Euroopan unionista toiminnasta tehdyn sopimuksen 258 artiklan soveltamista.

6.   Arvopaperimarkkinaviranomainen voi laatia tai sen on komission pyynnöstä laadittava teknisten sääntelystandardien luonnoksia, joissa täsmennetään tiedot, jotka toimivaltaisten viranomaisten on vaihdettava 1 kohdan mukaisesti.

Siirretään komissiolle valta hyväksyä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tekniset sääntelystandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

7.   Arvopaperimarkkinaviranomainen voi laatia teknisten täytäntöönpanostandardien luonnoksia toimivaltaisten viranomaisten välisessä yhteistyössä ja tietojenvaihdossa käytettävien vakiomuotoisten lomakkeiden, mallipohjien ja menettelyjen laatimista varten.

Siirretään komissiolle valta hyväksyä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tekniset täytäntöönpanostandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 15 artiklan mukaisesti.

34 artikla

Yhteistyö arvopaperimarkkinaviranomaisen kanssa

1.   Toimivaltaisten viranomaisten on tätä asetusta soveltaessaan tehtävä yhteistyötä arvopaperimarkkinaviranomaisen kanssa asetuksen (EU) N:o 1095/2010 mukaisesti.

2.   Toimivaltaisten viranomaisten on asetuksen (EU) N:o 1095/2010 35 artiklan mukaisesti toimitettava arvopaperimarkkinaviranomaiselle viipymättä kaikki tiedot, joita se tarvitsee tehtäviensä suorittamiseksi.

3.   Tämän artiklan yhdenmukaisten soveltamisedellytysten varmistamiseksi arvopaperimarkkinaviranomainen voi laatia teknisten täytäntöönpanostandardien luonnoksia, joissa määritetään menettelyt ja lomakkeet 2 kohdassa tarkoitettua tietojenvaihtoa varten.

Siirretään komissiolle valta hyväksyä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tekniset täytäntöönpanostandardit asetuksen (EU) N:o 1095/2010 15 artiklan mukaisesti.

35 artikla

Salassapitovelvollisuus

1.   Kaikki toimivaltaisten viranomaisten välillä tämän asetuksen mukaisesti vaihdettavat tiedot, jotka koskevat liiketoiminta- tai toimintaolosuhteita ja muita taloudellisia tai henkilökohtaisia asioita, on katsottava luottamuksellisiksi, ja niihin on sovellettava salassapitovelvollisuutta koskevia vaatimuksia, paitsi jos toimivaltainen viranomainen ilmoittaa tietoja toimittaessaan, että tällaiset tiedot saa ilmaista, tai jos niiden ilmaiseminen on tarpeen oikeudellisia menettelyjä varten.

2.   Salassapitovelvollisuus koskee kaikkia henkilöitä, jotka työskentelevät tai ovat työskennelleet toimivaltaisen viranomaisen tai sellaisen kolmannen osapuolen palveluksessa, joille toimivaltainen viranomainen on siirtänyt tehtäviä. Salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvaa tietoa ei saa ilmaista toiselle henkilölle eikä toiselle viranomaiselle, jollei unionin oikeudessa tai kansallisessa laissa toisin säädetä.

36 artikla

Tietosuoja

Toimivaltaisten viranomaisten on suoritettava tässä asetuksessa säädetyt tehtävänsä, joihin liittyy henkilötietojen käsittelyä tämän asetuksen puitteissa, asetuksen (EU) 2016/679 mukaisesti.

Kun arvopaperimarkkinaviranomainen käsittelee henkilötietoja tämän asetuksen puitteissa, se noudattaa asetusta (EY) N:o 45/2001.

37 artikla

Suojatoimenpiteet

1.   Jos vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisella viranomaisella on selkeät ja todennettavissa olevat perusteet uskoa, että liikkeeseenlaskija, tarjoaja tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakeva henkilö taikka arvopapereiden yleisölle tarjoamisesta vastaavat rahoituksenvälittäjät ovat syyllistyneet sääntöjenvastaisuuksiin tai että nämä henkilöt ovat rikkoneet tämän asetuksen mukaisia velvoitteitaan, toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava näistä havainnoista kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle ja arvopaperimarkkinaviranomaiselle.

2.   Jos liikkeeseenlaskija, tarjoaja tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamista hakeva henkilö taikka arvopapereiden yleisölle tarjoamisesta vastaavat rahoituksenvälittäjät jatkavat tämän asetuksen rikkomista kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen toteuttamista toimenpiteistä huolimatta, vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on asiasta kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle ja arvopaperimarkkinaviranomaiselle ilmoitettuaan toteutettava kaikki asianmukaiset toimenpiteet sijoittajien suojaamiseksi ja ilmoitettava niistä ilman aiheetonta viivytystä komissiolle ja arvopaperimarkkinaviranomaiselle.

3.   Jos toimivaltainen viranomainen on eri mieltä toisen toimivaltaisen viranomaisen 2 kohdan nojalla toteuttamista toimenpiteistä, se voi ilmoittaa asiasta arvopaperimarkkinaviranomaiselle. Arvopaperimarkkinaviranomainen voi toimia sille asetuksen (EU) N:o 1095/2010 19 artiklan nojalla annettujen valtuuksien mukaisesti.

VIII LUKU

HALLINNOLLISET SEURAAMUKSET JA MUUT HALLINNOLLISET TOIMENPITEET

38 artikla

Hallinnolliset seuraamukset ja muut hallinnolliset toimenpiteet

1.   Jäsenvaltioiden on kansallisen lakinsa mukaisesti annettava toimivaltaisille viranomaisille valtuudet määrätä hallinnollisia seuraamuksia ja toteuttaa muita asianmukaisia hallinnollisia toimenpiteitä, jotka ovat tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 32 artiklan mukaisia toimivaltaisten viranomaisten valvonta- ja tutkintavaltuuksia sekä jäsenvaltioiden oikeutta säätää rikosoikeudellisista seuraamuksista ja määrätä niitä. Näitä hallinnollisia seuraamuksia ja muita hallinnollisia toimenpiteitä on sovellettava ainakin seuraaviin tapauksiin:

a)

3 artiklan, 5 artiklan, 6 artiklan, 7 artiklan 1–11 kohdan, 8 artiklan, 9 artiklan, 10 artiklan, 11 artiklan 1 ja 3 kohdan, 14 artiklan 1 ja 2 kohdan, 15 artiklan 1 kohdan, 16 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan, 17 artiklan, 18 artiklan, 19 artiklan 1–3 kohdan, 20 artiklan 1 kohdan, 21 artiklan 1–4 kohdan ja 7–11 kohdan, 22 artiklan 2–5 kohdan, 23 artiklan 1, 2, 3 ja 5 kohdan sekä 27 artiklan rikkominen;

b)

kieltäytyminen yhteistyöstä tai tietojen toimittamisesta 32 artiklan soveltamisalaan kuuluvan tutkimuksen tai tarkastuksen tai pyynnön yhteydessä.

Jäsenvaltiot voivat päättää, että ne eivät vahvista ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuja hallinnollisia seuraamuksia koskevia sääntöjä, jos kyseisen alakohdan a tai b alakohdassa tarkoitettuihin rikkomisiin jo sovelletaan niiden kansallisen lain nojalla rikosoikeudellisia seuraamuksia viimeistään 21 päivänä heinäkuuta 2018. Jos jäsenvaltiot päättävät toimia näin, niiden on ilmoitettava asianomaiset rikoslainsäädäntönsä osat yksityiskohtaisesti komissiolle ja arvopaperimarkkinaviranomaiselle.

Jäsenvaltioiden on annettava ensimmäisessä ja toisessa alakohdassa tarkoitetut säännöt yksityiskohtaisesti tiedoksi komissiolle ja arvopaperimarkkinaviranomaiselle viimeistään 21 päivänä heinäkuuta 2018. Jäsenvaltioiden on annettava niitä koskevat myöhemmät muutokset viipymättä tiedoksi komissiolle ja arvopaperimarkkinaviranomaiselle.

2.   Jäsenvaltioiden on kansallisen lakinsa mukaisesti varmistettava, että toimivaltaisilla viranomaisilla on valtuudet määrätä ainakin seuraavat hallinnolliset seuraamukset ja muut hallinnolliset toimenpiteet 1 kohdan a alakohdassa luetelluista rikkomisista:

a)

julkinen ilmoitus, josta käy ilmi vastuussa olevan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nimi sekä rikkomisen luonne 42 artiklan mukaisesti;

b)

määräys, jossa vastuussa olevaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä kielletään jatkamasta rikkomisen käsittävää toimintaa;

c)

hallinnolliset taloudelliset enimmäisseuraamukset, jotka ovat vähintään kaksi kertaa niin suuret kuin rikkomisen johdosta saadut voitot tai vältetyt tappiot, jos ne voidaan määrittää;

d)

oikeushenkilön osalta vähintään 5 000 000 euron suuruiset hallinnolliset taloudelliset enimmäisseuraamukset tai niissä jäsenvaltioissa, joiden rahayksikkö ei ole euro, vastaava arvo kansallisena valuuttana 20 päivänä heinäkuuta 2017, tai 3 prosenttia kyseisen oikeushenkilön vuotuisesta kokonaisliikevaihdosta viimeisimmän käytettävissä olevan, ylimmän hallintoelimen hyväksymän tilinpäätöksen mukaisesti.

Jos oikeushenkilö on emoyritys tai sellaisen emoyrityksen tytäryritys, jonka on laadittava direktiivin 2013/34/EU mukaisesti konsernitilinpäätös, asiaankuuluva vuotuinen kokonaisliikevaihto on koko konsernin emoyrityksen ylimmän hallintoelimen hyväksymän viimeisen käytettävissä olevan konsernitilinpäätöksen mukainen vuotuinen kokonaisliikevaihto tai vastaava tulotyyppi tilinpäätöksiin sovellettavan asiaankuuluvan unionin lainsäädännön mukaisesti;

e)

luonnollisen henkilön osalta vähintään 700 000 euron suuruiset hallinnolliset taloudelliset enimmäisseuraamukset tai niissä jäsenvaltioissa, joiden rahayksikkö ei ole euro, vastaava arvo kansallisena valuuttana 20 päivänä heinäkuuta 2017.

3.   Jäsenvaltiot voivat säätää lisäseuraamuksista tai -toimenpiteistä sekä tässä asetuksessa säädettyjä korkeammista hallinnollisista taloudellisista seuraamuksista.

39 artikla

Valvontavaltuuksien ja seuraamusten määräämistä koskevien valtuuksien käyttö

1.   Toimivaltaisten viranomaisten on hallinnollisten seuraamusten ja muiden hallinnollisten toimenpiteiden tyyppiä ja tasoa määrittäessään otettava huomioon kaikki merkitykselliset seikat, joihin kuuluvat soveltuvin osin mukaan muun muassa seuraavat:

a)

rikkomisen vakavuus ja ajallinen kesto;

b)

rikkomisesta vastuussa olevan henkilön vastuun aste;

c)

rikkomisesta vastuussa olevan henkilön taloudellinen vahvuus, jota osoittavat vastuussa olevan oikeushenkilön kokonaisliikevaihto tai vastuussa olevan luonnollisen henkilön vuositulot ja nettovarallisuus;

d)

rikkomisen vaikutukset vähittäissijoittajien etuihin;

e)

rikkomisesta vastuussa olevan henkilön rikkomisen vuoksi saamien voittojen tai välttämien tappioiden taikka rikkomisesta kolmansille osapuolille aiheutuneiden tappioiden suuruus, jos ne ovat määritettävissä;

f)

se, missä määrin rikkomisesta vastuussa oleva henkilö on tehnyt yhteistyötä toimivaltaisen viranomaisen kanssa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tarvetta varmistaa, että kyseinen henkilö joutuu luopumaan saamistaan voitoista tai välttämistään tappioista;

g)

rikkomisesta vastuussa olevan henkilön aiemmat rikkomiset;

h)

rikkomisesta vastuussa olevan henkilön rikkomisen jälkeen toteuttamat toimenpiteet rikkomisen toistumisen estämiseksi.

2.   Käyttäessään valtuuksiaan määrätä hallinnollisia seuraamuksia ja muita hallinnollisia toimenpiteitä 38 artiklan nojalla toimivaltaisten viranomaisten on tehtävä tiivistä yhteistyötä sen varmistamiseksi, että niiden valvonta- ja tutkintavaltuuksien käyttö sekä niiden määräämät hallinnolliset seuraamukset ja muut hallinnolliset toimenpiteet ovat tehokkaita ja asianmukaisia tämän asetuksen mukaisesti. Toimivaltaisten viranomaisten on sovitettava yhteen toimintansa, jotta vältetään mahdolliset kaksinkertaiset ja päällekkäiset toimet niiden käyttäessä valvonta- ja tutkintavaltuuksiaan sekä määrätessä hallinnollisia seuraamuksia ja muita hallinnollisia toimenpiteitä rajat ylittävissä tapauksissa.

40 artikla

Muutoksenhakuoikeus

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tämän asetuksen mukaisesti tehdyt päätökset on asianmukaisesti perusteltu ja että niihin voidaan hakea muutosta tuomioistuimessa.

Muutoksenhakuoikeutta sovelletaan myös 20 artiklaan, jos toimivaltainen viranomainen ei ole tehnyt päätöstä hyväksyttäväksi jätetyn hakemuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä eikä ole pyytänyt muuttamaan tai täydentämään hakemusta 20 artiklan 2, 3 ja 6 kohdassa säädetyissä määräajoissa.

41 artikla

Rikkomisista ilmoittaminen

1.   Toimivaltaisten viranomaisten on luotava tehokkaat järjestelyt, joiden avulla niille voidaan ilmoittaa tämän asetuksen todellisista tai mahdollisista rikkomisista ja kannustaa tällaiseen ilmoittamiseen.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettuihin järjestelyihin on sisällyttävä ainakin seuraavat:

a)

erityismenettelyt todellisia tai mahdollisia rikkomisia koskevien ilmoitusten vastaanottamista ja niihin liittyviä jatkotoimia varten, mukaan lukien turvallisten viestintäkanavien luominen kyseisiä ilmoituksia varten;

b)

sellaisille työsopimussuhteessa työskenteleville henkilöille, jotka ilmoittavat rikkomisista, järjestettävä asianmukainen suojelu ainakin kostotoimilta, syrjinnältä ja muuntyyppiseltä epäoikeudenmukaiselta kohtelulta heidän työnantajansa tai kolmansien osapuolten taholta;

c)

sekä rikkomisesta ilmoittavan henkilön että sen luonnollisen henkilön, jonka väitetään olevan vastuussa rikkomisesta, henkilöllisyyden ja henkilötietojen suojaaminen menettelyn kaikissa vaiheissa, paitsi jos kansallisessa laissa vaaditaan tällaista julkistamista lisätutkinnan tai sitä seuraavan oikeudenkäynnin yhteydessä.

3.   Jäsenvaltiot voivat säätää, että henkilöille, jotka antavat merkityksellisiä tietoja tämän asetuksen todellisesta tai mahdollisesta rikkomisesta, myönnetään taloudellisia kannustimia kansallisen lain mukaisesti, jos kyseisillä henkilöillä ei ole jo ennestään muita oikeudellisia tai sopimukseen perustuvia velvollisuuksia ilmoittaa tällaiset tiedot, ja edellyttäen, että tiedot ovat uusia ja johtavat hallinnollisen tai rikosoikeudellisen seuraamuksen määräämiseen tai muun hallinnollisen toimenpiteen toteuttamiseen tämän asetuksen rikkomisen johdosta.

4.   Jäsenvaltioiden on edellytettävä, että työnantajilla, jotka harjoittavat toimintaa, jota säännellään finanssipalveluna, on käytössään asianmukaiset menettelyt työntekijöitään varten, jotta työntekijät voivat ilmoittaa todellisista tai mahdollisista rikkomisista sisäisesti erityisen riippumattoman ja erillisen kanavan kautta.

42 artikla

Päätösten julkaiseminen

1.   Toimivaltaisten viranomaisten on julkaistava tämän asetuksen rikkomisen perusteella määrättyä hallinnollista seuraamusta tai muuta hallinnollista toimenpidettä koskeva päätös virallisilla verkkosivustoillaan välittömästi, kun henkilölle, jota päätös koskee, on ilmoitettu päätöksestä. Julkaistuissa tiedoissa on oltava vähintäänkin tiedot rikkomisen tyypistä ja luonteesta sekä rikkomisesta vastuussa olevien henkilöiden nimet. Tätä velvollisuutta ei sovelleta päätöksiin, joissa määrätään luonteeltaan tutkinnallisia toimenpiteitä.

2.   Jos toimivaltainen viranomainen katsoo, että oikeushenkilöiden henkilöllisyyden taikka luonnollisten henkilöiden henkilöllisyyden tai henkilötietojen julkaiseminen on tällaisten tietojen julkaisemisen oikeasuhteisuudesta tehdyn tapauskohtaisen arvioinnin perusteella kohtuutonta, tai jos tällainen julkaiseminen vaarantaisi finanssimarkkinoiden vakauden tai meneillään olevan tutkinnan, jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset toteuttavat jonkin seuraavista:

a)

lykkäävät seuraamuksen tai toimenpiteen määräämistä koskevan päätöksen julkaisemista, kunnes ei enää ole perusteita olla julkaisematta näitä tietoja;

b)

julkaisevat päätöksen seuraamuksen tai toimenpiteen määräämisestä nimettömänä kansallisen lain mukaisella tavalla, mikäli nimettömän julkaisemisen avulla varmistetaan kyseisten henkilötietojen tehokas suojelu;

c)

jättävät seuraamuksen tai toimenpiteen määräämistä koskevan päätöksen julkaisematta, jos katsotaan, että a ja b alakohdassa säädetyt vaihtoehdot eivät ole riittäviä varmistamaan sitä, että

i)

finanssimarkkinoiden vakaus ei vaarannu;

ii)

tällaisten päätösten julkaiseminen on oikeasuhteista luonteeltaan vähäisiksi katsottaviin toimenpiteisiin nähden.

Kun kyse on ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitetusta päätöksestä julkaista seuraamus tai toimenpide nimettömänä, kyseisten tietojen julkaisemista voidaan lykätä kohtuulliseksi ajaksi, jos arvioidaan, että sen kuluessa syyt nimettömään julkaisemiseen raukeavat.

3.   Mikäli päätökseen määrätä seuraamus tai toimenpide haetaan muutosta asianomaisilta oikeus- tai muilta viranomaisilta, toimivaltaisten viranomaisten on lisäksi välittömästi julkaistava virallisella verkkosivustollaan nämä tiedot ja mahdolliset myöhemmät tiedot muutoksenhaun tuloksesta. Lisäksi on julkaistava myös kaikki päätökset, joilla kumotaan seuraamuksen tai toimenpiteen määräämistä koskeva aikaisempi päätös.

4.   Toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava, että tämän artiklan mukaisesti julkaistut tiedot pysyvät niiden virallisella verkkosivustolla vähintään viiden vuoden ajan niiden julkaisemisen jälkeen. Julkaistut henkilötiedot säilytetään toimivaltaisen viranomaisen virallisella verkkosivustolla ainoastaan kulloinkin sovellettavien tietosuojasääntöjen mukaisesti tarvittavan ajan.

43 artikla

Seuraamuksista ilmoittaminen arvopaperimarkkinaviranomaiselle

1.   Toimivaltaisen viranomaisen on vuosittain toimitettava arvopaperimarkkinaviranomaiselle yhteen kootut tiedot kaikista 38 artiklan mukaisesti määrätyistä hallinnollisista seuraamuksista ja muista hallinnollisista toimenpiteistä. Arvopaperimarkkinaviranomainen julkaisee nämä tiedot vuosikertomuksessa.

Jos jäsenvaltiot ovat päättäneet 38 artiklan 1 kohdan mukaisesti vahvistaa rikosoikeudellisia seuraamuksia kyseisessä kohdassa tarkoitettujen säännösten rikkomisesta, niiden toimivaltaisten viranomaisten on toimitettava vuosittain arvopaperimarkkinaviranomaiselle nimettömiksi tehdyt ja yhdistetyt tiedot kaikista suoritetuista rikostutkinnoista ja määrätyistä rikosoikeudellisista seuraamuksista. Arvopaperimarkkinaviranomainen julkaisee määrättyjä rikosoikeudellisia seuraamuksia koskevat tiedot vuosikertomuksessa.

2.   Jos toimivaltainen viranomainen on julkistanut hallinnollisia seuraamuksia, muita hallinnollisia toimenpiteitä tai rikosoikeudellisia seuraamuksia, sen on samanaikaisesti ilmoitettava niistä arvopaperimarkkinaviranomaiselle.

3.   Toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava arvopaperimarkkinaviranomaiselle kaikista määrätyistä hallinnollisista seuraamuksista tai muista hallinnollisista toimenpiteistä, joita ei ole julkaistu 42 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdan mukaisesti, sekä niitä koskevasta mahdollisesta muutoksenhausta ja sen lopputuloksesta. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset saavat kaikkia määrättyjä rikosoikeudellisia seuraamuksia koskevat tiedot ja lopulliset tuomiot ja toimittavat ne arvopaperimarkkinaviranomaiselle. Arvopaperimarkkinaviranomainen ylläpitää sille ilmoitetuista seuraamuksista keskustietokantaa pelkästään toimivaltaisten viranomaisten välistä tiedonvaihtoa varten. Kyseiseen tietokantaan on pääsy ainoastaan toimivaltaisilla viranomaisilla, ja se saatetaan ajan tasalle toimivaltaisten viranomaisten toimittamien tietojen perusteella.

IX LUKU

DELEGOIDUT SÄÄDÖKSET JA TÄYTÄNTÖÖNPANOSÄÄDÖKSET

44 artikla

Siirretyn säädösvallan käyttäminen

1.   Komissiolle siirrettyä valtaa antaa delegoituja säädöksiä koskevat tässä artiklassa säädetyt edellytykset.

2.   Siirretään komissiolle 20 päivästä heinäkuuta 2017 määräämättömäksi ajaksi 1 artiklan 7 kohdassa, 9 artiklan 14 kohdassa, 13 artiklan 1 ja 2 kohdassa, 14 artiklan 3 kohdassa, 15 artiklan 2 kohdassa, 16 artiklan 5 kohdassa, 20 artiklan 11 kohdassa ja 29 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä.

3.   Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 1 artiklan 7 kohdassa, 9 artiklan 14 kohdassa, 13 artiklan 1 ja 2 kohdassa, 14 artiklan 3 kohdassa, 15 artiklan 2 kohdassa, 16 artiklan 5 kohdassa, 20 artiklan 11 kohdassa ja 29 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun säädösvallan siirron. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan tuossa päätöksessä mainittu säädösvallan siirto. Peruuttaminen tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona sitä koskeva päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai jonakin myöhempänä, kyseisessä päätöksessä mainittuna päivänä. Peruuttamispäätös ei vaikuta jo voimassa olevien delegoitujen säädösten pätevyyteen.

4.   Ennen kuin komissio hyväksyy delegoidun säädöksen, se kuulee kunkin jäsenvaltion nimeämiä asiantuntijoita paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa vahvistettujen periaatteiden mukaisesti.

5.   Heti kun komissio on antanut delegoidun säädöksen, komissio antaa sen tiedoksi yhtäaikaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

6.   Edellä olevan 1 artiklan 7 kohdan, 9 artiklan 14 kohdan, 13 artiklan 1 ja 2 kohdan, 14 artiklan 3 kohdan, 15 artiklan 2 kohdan, 16 artiklan 5 kohdan, 20 artiklan 11 kohdan ja 29 artiklan 3 kohdan nojalla annettu delegoitu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa jatketaan kolmella kuukaudella.

45 artikla

Komiteamenettely

1.   Komissiota avustaa komission päätöksellä 2001/528/EY (27) perustettu Euroopan arvopaperikomitea. Tämä komitea on asetuksessa (EU) N:o 182/2011 tarkoitettu komitea.

2.   Kun viitataan tähän kohtaan, sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 5 artiklaa.

X LUKU

LOPPUSÄÄNNÖKSET

46 artikla

Kumoaminen

1.   Kumotaan direktiivi 2003/71/EY 21 päivästä heinäkuuta 2019 lukuun ottamatta:

a)

direktiivin 2003/71/EY 4 artiklan 2 kohdan a ja g alakohtaa, jotka kumotaan 20 päivästä heinäkuuta 2017; ja

b)

direktiivin 2003/71/EY 1 artiklan 2 kohdan h alakohtaa ja 3 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan e alakohtaa, jotka kumotaan 21 päivästä heinäkuuta 2018.

2.   Viittauksia direktiiviin 2003/71/EY pidetään viittauksina tähän asetukseen tämän asetuksen liitteessä VI olevan vastaavuustaulukon mukaisesti.

3.   Esitteitä, jotka on hyväksytty direktiivin 2003/71/EY saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä annetun kansallisen lain mukaisesti ennen 21 päivää heinäkuuta 2019, säännellään edelleen kyseisessä kansallisessa laissa niiden voimassaoloajan päättymiseen asti tai siihen saakka, kun on kulunut kaksitoista kuukautta 21 päivästä heinäkuuta 2019, sen mukaan, kumpi näistä tapahtuu ensin.

47 artikla

Esitteitä koskeva arvopaperimarkkinaviranomaisen kertomus

1.   Arvopaperimarkkinaviranomainen julkaisee 21 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun järjestelmän avulla julkisesti saataville asetettujen asiakirjojen pohjalta vuosittain kertomuksen, joka sisältää tilastotietoja unionissa hyväksytyistä ja notifioiduista esitteistä sekä analyysin, jossa tarkastellaan suuntauksia ottaen huomioon

a)

liikkeeseenlaskijoiden tyypit, erityisesti 15 artiklan 1 kohdan a–d alakohdassa tarkoitettujen henkilöiden luokat: ja

b)

liikkeeseenlaskutyypit, erityisesti tarjousten yhteenlasketut vastikkeet, siirtokelpoisten arvopapereiden lajit, kauppapaikan tyypit sekä nimellisarvot.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetussa kertomuksessa on oltava erityisesti:

a)

analyysi siitä, missä määrin koko unionissa käytetään 14 ja 15 artiklassa säädettyjä tietovaatimuksia ja 9 artiklassa tarkoitettua yleistä rekisteröintiasiakirjaa;

b)

tilastotietoja perusesitteistä ja lopullisista ehdoista sekä erillisinä asiakirjoina tai yhtenä asiakirjana laadituista esitteistä;

c)

tilastotietoja listaamattomien yritysten, yritysten, joiden arvopapereilla käydään kauppaa monenkeskisissä kaupankäyntijärjestelmissä, mukaan lukien pk-yritysten kasvumarkkinat, sekä yritysten, joiden arvopaperit on otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyillä markkinoilla, tämän asetuksen mukaisesti yleisölle tarjoamien arvopapereiden keskimääräisistä ja yhteenlasketuista vastikkeista. Kyseisissä tilastotiedoissa on tapauksen mukaan käytettävä listautumisanteihin ja myöhempiin tarjoamisiin sekä osakesidonnaisiin ja muihin kuin osakesidonnaisiin arvopapereihin perustuvaa jaottelua;

d)

tilastotietoja 25 ja 26 artiklan mukaisten notifikaatiomenettelyjen käytöstä, mukaan lukien jäsenvaltiokohtainen erittely notifioitujen hyväksymistodistusten määrästä suhteessa esitteisiin, rekisteröintiasiakirjoihin ja yleisiin rekisteröintiasiakirjoihin.

48 artikla

Uudelleentarkastelu

1.   Komissio antaa ennen 21 päivää heinäkuuta 2022 Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän asetuksen soveltamisesta sekä tarvittaessa sen ohella säädösehdotuksen.

2.   Kertomuksessa on arvioitava muun muassa, ovatko esitteen tiivistelmä, 14 ja 15 artiklassa säädetyt tietovaatimukset sekä 9 artiklassa tarkoitettu yleinen rekisteröintiasiakirja yhä tarkoituksenmukaisia niille asetettujen tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Kertomuksessa on oltava erityisesti:

a)

kuhunkin 15 artiklan 1 kohdan a–d alakohdassa tarkoitettuun neljään luokkaan kuuluvia henkilöitä koskevien EU:n kasvuesitteiden lukumäärä ja analyysi kunkin lukumäärän kehityksestä sekä EU:n kasvuesitteen käyttöön oikeutettujen henkilöiden kauppapaikkojen valinnan suuntauksista;

b)

analyysi siitä, saako EU:n kasvuesite aikaan asianmukaisen tasapainon sijoittajansuojan ja sen käyttöön oikeutettujen henkilöiden hallinnollisten rasitteiden vähentämisen välillä.

3.   Kertomuksessa on 2 kohdassa tarkoitetun analyysin perusteella arvioitava, onko tätä asetusta tarpeen muuttaa, jotta voidaan helpottaa edelleen pienempien yritysten pääoman hankintaa ja varmistaa samalla riittävä sijoittajansuoja, ja onko asiaankuuluvia kynnysarvoja mukautettava.

4.   Lisäksi kertomuksessa on arvioitava, onko liikkeeseenlaskijoiden, erityisesti pk-yritysten, mahdollista hankkia oikeushenkilötunnus ja ISIN-koodi kohtuullisin kustannuksin ja kohtuullisessa ajassa. Kertomuksessa on otettava huomioon 20 artiklan 13 kohdassa tarkoitetun vertaisarvioinnin tulokset.

49 artikla

Voimaantulo ja soveltaminen

1.   Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

2.   Tätä asetusta sovelletaan 21 päivästä heinäkuuta 2019, lukuun ottamatta 1 artiklan 3 kohtaa ja 3 artiklan 2 kohtaa, joita sovelletaan 21 päivästä heinäkuuta 2018, ja 1 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan a, b ja c alakohtaa sekä 1 artiklan 5 kohdan toista alakohtaa, joita sovelletaan 20 päivästä heinäkuuta 2017, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 44 artiklan 2 kohdan soveltamista.

3.   Jäsenvaltioiden on toteutettava 11 artiklan, 20 artiklan 9 kohdan, 31 artiklan, 32 artiklan ja 38–43 artiklan noudattamisen edellyttämät toimenpiteet viimeistään 21 päivänä heinäkuuta 2019.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Strasbourgissa 14 päivänä kesäkuuta 2017.

Euroopan parlamentin puolesta

Puhemies

A. TAJANI

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

H. DALLI


(1)  EUVL C 195, 2.6.2016, s. 1.

(2)  EUVL C 177, 18.5.2016, s. 9.

(3)  Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu 5. huhtikuuta 2017 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä), ja neuvoston päätös, tehty 16. toukokuuta 2017.

(4)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/71/EY, annettu 4 päivänä marraskuuta 2003, arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta esitteestä ja direktiivin 2001/34/EY muuttamisesta (EUVL L 345, 31.12.2003, s. 64).

(5)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/73/EU, annettu 24 päivänä marraskuuta 2010, arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta esitteestä annetun direktiivin 2003/71/EY ja säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopapereiden liikkeeseenlaskijoita koskeviin tietoihin liittyvien avoimuusvaatimusten yhdenmukaistamisesta annetun direktiivin 2004/109/EY muuttamisesta (EUVL L 327, 11.12.2010, s. 1).

(6)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/25/EY, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2004, julkisista ostotarjouksista (EUVL L 142, 30.4.2004, s. 12).

(7)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/59/EU, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä sekä neuvoston direktiivin 82/891/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2001/24/EY, 2002/47/EY, 2004/25/EY, 2005/56/EY, 2007/36/EY, 2011/35/EU, 2012/30/EU ja 2013/36/EU ja asetusten (EU) N:o 1093/2010 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 173, 12.6.2014, s. 190).

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1286/2014, annettu 26 päivänä marraskuuta 2014, vähittäismarkkinoille tarkoitettuja paketoituja ja vakuutusmuotoisia sijoitustuotteita (PRIIP-tuotteita) koskevista avaintietoasiakirjoista (EUVL L 352, 9.12.2014, s. 1).

(9)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/109/EY, annettu 15 päivänä joulukuuta 2004, säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopapereiden liikkeeseenlaskijoita koskeviin tietoihin liittyvien avoimuusvaatimusten yhdenmukaistamisesta ja direktiivin 2001/34/EY muuttamisesta (EUVL L 390, 31.12.2004, s. 38).

(10)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 596/2014, annettu 16 päivänä huhtikuuta 2014, markkinoiden väärinkäytöstä (markkinoiden väärinkäyttöasetus) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/6/EY ja komission direktiivien 2003/124/EY, 2003/125/EY ja 2004/72/EY kumoamisesta (EUVL L 173, 12.6.2014, s. 1).

(11)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/65/EU, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, rahoitusvälineiden markkinoista sekä direktiivin 2002/92/EY ja direktiivin 2011/61/EU muuttamisesta (EUVL L 173, 12.6.2014, s. 349).

(12)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1095/2010, annettu 24 päivänä marraskuuta 2010, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen) perustamisesta sekä päätöksen N:o 716/2009/EY muuttamisesta ja komission päätöksen 2009/77/EY kumoamisesta (EUVL L 331, 15.12.2010, s. 84).

(13)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679, annettu 27 päivänä huhtikuuta 2016, luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) (EUVL L 119, 4.5.2016, s. 1).

(14)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 45/2001, annettu 18 päivänä joulukuuta 2000, yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (EYVL L 8, 12.1.2001, s. 1).

(15)  EUVL L 123, 12.5.2016, s. 1.

(16)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 182/2011, annettu 16 päivänä helmikuuta 2011, yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä (EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13).

(17)  Neuvoston direktiivi 80/390/ETY, annettu 17 päivänä maaliskuuta 1980, arvopaperien viralliselle pörssilistalle ottamisen yhteydessä julkistettavan listalleottoesitteen laatimista, tarkastusta ja levittämistä koskevien vaatimusten yhteensovittamisesta (EYVL L 100, 17.4.1980, s. 1).

(18)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/34/EY, annettu 28 päivänä toukokuuta 2001, arvopaperien ottamisesta viralliselle pörssilistalle sekä siihen liittyvästä tiedonantovelvollisuudesta (EYVL L 184, 6.7.2001, s. 1).

(19)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 575/2013, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 176, 27.6.2013, s. 1).

(20)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/138/EY, annettu 25 päivänä marraskuuta 2009, vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta (Solvenssi II) (EUVL L 335, 17.12.2009, s. 1).

(21)  Komission asetus (EY) N:o 809/2004, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/71/EY täytäntöönpanosta esitteiden sisältämien tietojen, esitteiden muodon, viittauksina esitettävien tietojen, julkistamisen ja mainonnan osalta (EUVL L 149, 30.4.2004, s. 1).

(22)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/34/EU, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, tietyntyyppisten yritysten vuositilinpäätöksistä, konsernitilinpäätöksistä ja niihin liittyvistä kertomuksista, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/43/EY muuttamisesta ja neuvoston direktiivien 78/660/ETY ja 83/349/ETY kumoamisesta (EUVL L 182, 29.6.2013, s. 19).

(23)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/36/EY, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2007, osakkeenomistajien eräiden oikeuksien käyttämisestä julkisesti noteeratuissa yhtiöissä (EUVL L 184, 14.7.2007, s. 17).

(24)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/61/EU, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2011, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista ja direktiivin 2003/41/EY ja 2009/65/EY sekä asetuksen (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 1095/2010 muuttamisesta (EUVL L 174, 1.7.2011, s. 1).

(25)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/849, annettu 20 päivänä toukokuuta 2015, rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY ja komission direktiivin 2006/70/EY kumoamisesta (EUVL L 141, 5.6.2015, s. 73).

(26)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 600/2014, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, rahoitusvälineiden markkinoista sekä asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 173, 12.6.2014, s. 84).

(27)  Komission päätös 2001/528/EY, tehty 6 päivänä kesäkuuta 2001, Euroopan arvopaperikomitean perustamisesta (EYVL L 191, 13.7.2001, s. 45).


LIITE I

ESITE

I

Tiivistelmä

II

Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten, ylimmän johdon, neuvonantajien ja tilintarkastajien nimet

Tarkoituksena on ilmoittaa yrityksen edustajat ja muut henkilöt, jotka osallistuvat yrityksen arvopapereiden tarjoamiseen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamiseen; nämä ovat ne henkilöt, jotka ovat vastuussa esitteen laatimisesta, ja ne henkilöt, jotka ovat vastuussa tilintarkastuksen suorittamisesta.

III

Tarjousta koskevat tiedot ja arvioitu aikataulu

Tarkoituksena on antaa tarjousta koskevat keskeiset tiedot ja ilmoittaa tarjoukseen liittyvät keskeiset päivämäärät.

A.

Tiedot tarjouksesta

B.

Menettely ja arvioitu aikataulu

IV

Olennaiset tiedot

Tarkoituksena on esittää yhteenveto yrityksen taloudellisesta asemasta, pääomarakenteesta ja riskitekijöistä. Jos asiakirjaan sisältyviä tilinpäätöksiä oikaistaan yrityksen konsernirakenteen tai tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden olennaisten muutosten vuoksi, myös valitut taloudelliset tiedot on oikaistava.

A.

Valitut taloudelliset tiedot

B.

Pääomarakenne ja velkaantuneisuus (vain osakesidonnaiset arvopaperit)

C.

Syyt tarjouksen esittämiseen ja varojen käyttö

D.

Riskitekijät

V

Yritystä koskevat tiedot

Tarkoituksena on antaa tietoja yrityksen liiketoimista, sen tarjoamista tuotteista tai palveluista ja sen liiketoimintaan vaikuttavista tekijöistä. Pyrkimyksenä on myös antaa tietoja yrityksen kiinteistöjen, tuotantolaitosten ja laitteiden riittävyydestä ja soveltuvuudesta sekä sen suunnitelmista kasvattaa tai vähentää tällaista kapasiteettia tulevaisuudessa.

A.

Yrityksen tausta ja kehitys

B.

Liiketoiminnan yleiskuvaus

C.

Organisaatiorakenne

D.

Kiinteistöt, tuotantolaitokset ja laitteet

VI

Toiminnallinen ja taloudellinen katsaus sekä näkymät

Tarkoituksena on esittää johdon selvitys yrityksen taloudelliseen asemaan ja liiketoiminnan tulokseen vaikuttaneista tekijöistä aiemmilta tilikausilta sekä johdon ennakkoarvio tekijöistä ja kehityssuuntauksista, joilla on todennäköisesti olennainen vaikutus yrityksen taloudelliseen asemaan ja liiketoiminnan tulokseen tulevina kausina.

A.

Toiminnallinen tulos

B.

Maksuvalmius ja pääomavarat

C.

Tutkimus ja kehittäminen, patentit ja lisenssit jne.

D.

Kehityssuuntaukset

VII

Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenet, ylin johto ja työntekijät

Tarkoituksena on antaa tietoja yrityksen hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenistä ja ylimmästä johdosta, jotta sijoittajat voivat arvioida näiden henkilöiden kokemusta, pätevyyttä ja palkitsemistasoja sekä heidän suhdettaan yritykseen.

A.

Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenet sekä ylin johto

B.

Palkitseminen

C.

Hallintoneuvoston ja hallituksen toimintatapa

D.

Työntekijät

E.

Osakeomistus

VIII

Suurimmat osakkeenomistajat ja lähipiiriliiketoimet

Tarkoituksena on antaa tietoja suurimmista osakkeenomistajista sekä muista osapuolista, joilla voi olla määräysvalta tai vaikutusvaltaa yrityksessä. Tässä annetaan myös tietoja liiketoimista, joita yritys on tehnyt yritykseen sidoksissa olevien henkilöiden kanssa, sekä siitä, ovatko näiden liiketoimien ehdot yrityksen kannalta oikeudenmukaisia.

A.

Suurimmat osakkeenomistajat

B.

Lähipiiriliiketoimet

C.

Asiantuntijoiden ja neuvonantajien sidokset

IX

Taloudelliset tiedot

Tarkoituksena on täsmentää, mitkä tilinpäätöstiedot on sisällytettävä asiakirjaan ja mitkä kaudet on katettava sekä kuinka vanhoja tilinpäätöstiedot ja muut taloudelliset tiedot voivat olla. Tilinpäätösten laatimisessa ja tarkastamisessa käytettäväksi hyväksytyt laskenta- ja tilintarkastusperiaatteet määritellään kansainvälisten tilinpäätös- ja tilintarkastusstandardien mukaisesti.

A.

Konsernitilinpäätös ja muut taloudelliset tiedot

B.

Merkittävät muutokset

X

Tarjousta ja kaupankäynnin kohteeksi ottamista koskevat yksityiskohtaiset tiedot

Tarkoituksena on antaa tietoja arvopapereiden tarjoamisesta ja kaupankäynnin kohteeksi ottamisesta, suunnitellusta arvopapereiden jakautumisesta ja muista näihin liittyvistä seikoista.

A.

Tarjous ja kaupankäynnin kohteeksi ottaminen

B.

Suunniteltu arvopapereiden jakautuminen

C.

Markkinat

D.

Myyvät arvopapereiden haltijat

E.

Laimentuminen (vain osakesidonnaiset arvopaperit)

F.

Liikkeeseenlaskun kustannukset

XI

Lisätiedot

Tarkoituksena on antaa sellaisia lähinnä lakisääteisiä tietoja, joita ei ole annettu muualla esitteessä.

A.

Osakepääoma

B.

Yhtiöjärjestys

C.

Merkittävät sopimukset

D.

Valuuttasääntely

E.

Veroseuraamuksia koskeva varoitus

F.

Osingot ja maksuasiamiehet

G.

Asiantuntijalausunnot

H.

Nähtävillä olevat asiakirjat

I.

Muut tiedot


LIITE II

REKISTERÖINTIASIAKIRJA

I

Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten, ylimmän johdon, neuvonantajien ja tilintarkastajien nimet

Tarkoituksena on ilmoittaa yrityksen edustajat ja muut henkilöt, jotka osallistuvat yrityksen arvopapereiden tarjoamiseen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamiseen; nämä ovat ne henkilöt, jotka ovat vastuussa esitteen laatimisesta, ja ne henkilöt, jotka ovat vastuussa tilintarkastuksen suorittamisesta.

II

Liikkeeseenlaskijaa koskevat olennaiset tiedot

Tarkoituksena on esittää yhteenveto yrityksen taloudellisesta asemasta, pääomarakenteesta ja riskitekijöistä. Jos asiakirjaan sisältyviä tilinpäätöksiä oikaistaan yrityksen konsernirakenteen tai tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden olennaisten muutosten vuoksi, myös valitut taloudelliset tiedot on oikaistava.

A.

Valitut taloudelliset tiedot

B.

Pääomarakenne ja velkaantuneisuus (vain osakesidonnaiset arvopaperit)

C.

Liikkeeseenlaskijaan liittyvät riskitekijät

III

Yritystä koskevat tiedot

Tarkoituksena on antaa tietoja yrityksen liiketoimista, sen tarjoamista tuotteista tai palveluista ja sen liiketoimintaan vaikuttavista tekijöistä. Pyrkimyksenä on myös antaa tietoja yrityksen kiinteistöjen, tuotantolaitosten ja laitteiden riittävyydestä ja soveltuvuudesta sekä yrityksen suunnitelmista kasvattaa tai vähentää tällaista kapasiteettia tulevaisuudessa.

A.

Yrityksen tausta ja kehitys

B.

Liiketoiminnan yleiskuvaus

C.

Organisaatiorakenne

D.

Kiinteistöt, tuotantolaitokset ja laitteet

IV

Toiminnallinen ja taloudellinen katsaus sekä näkymät

Tarkoituksena on esittää johdon selvitys yrityksen taloudelliseen asemaan ja liiketoiminnan tulokseen vaikuttaneista tekijöistä aiemmilta tilikausilta sekä johdon ennakkoarvio tekijöistä ja kehityssuuntauksista, joilla on todennäköisesti olennainen vaikutus yrityksen taloudelliseen asemaan ja liiketoiminnan tulokseen tulevina kausina.

A.

Toiminnallinen tulos

B.

Maksuvalmius ja pääomavarat

C.

Tutkimus ja kehittäminen, patentit ja lisenssit jne.

D.

Kehityssuuntaukset

V

Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenet, ylin johto ja työntekijät

Tarkoituksena on antaa tietoja yrityksen hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenistä ja ylimmästä johdosta, jotta sijoittajat voivat arvioida näiden henkilöiden kokemusta, pätevyyttä ja palkitsemistasoja sekä heidän suhdettaan yritykseen.

A.

Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenet sekä ylin johto

B.

Palkitseminen

C.

Hallintoneuvoston ja hallituksen toimintatapa

D.

Työntekijät

E.

Osakeomistus

VI

Suurimmat osakkeenomistajat ja lähipiiriliiketoimet

Tarkoituksena on antaa tietoja suurimmista osakkeenomistajista ja muista osapuolista, joilla voi olla määräysvalta tai vaikutusvaltaa yrityksessä. Tässä annetaan myös tietoja liiketoimista, joita yritys on tehnyt yritykseen sidoksissa olevien henkilöiden kanssa, sekä siitä, ovatko näiden liiketoimien ehdot yrityksen kannalta oikeudenmukaisia.

A.

Suurimmat osakkeenomistajat

B.

Lähipiiriliiketoimet

C.

Asiantuntijoiden ja neuvonantajien sidokset

VII

Taloudelliset tiedot

Tarkoituksena on täsmentää, mitkä tilinpäätöstiedot on sisällytettävä asiakirjaan ja mitkä kaudet on katettava sekä kuinka vanhoja tilinpäätöstiedot ja muut taloudelliset tiedot voivat olla. Tilinpäätösten laatimisessa ja tarkastamisessa käytettäväksi hyväksytyt laskenta- ja tilintarkastusperiaatteet määritellään kansainvälisten tilinpäätös- ja tilintarkastusstandardien mukaisesti.

A.

Konsernitilinpäätös ja muut taloudelliset tiedot

B.

Merkittävät muutokset

VIII

Lisätiedot

Tarkoituksena on antaa sellaisia lähinnä lakisääteisiä tietoja, joita ei ole annettu muualla esitteessä.

A.

Osakepääoma

B.

Perustamiskirja ja yhtiöjärjestys

C.

Merkittävät sopimukset

D.

Asiantuntijalausunnot

E.

Nähtävillä olevat asiakirjat

F.

Muut tiedot


LIITE III

ARVOPAPERILIITE

I

Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten, ylimmän johdon, neuvonantajien ja tilintarkastajien nimet

Tarkoituksena on ilmoittaa yrityksen edustajat ja muut henkilöt, jotka osallistuvat yrityksen arvopapereiden tarjoamiseen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamiseen; nämä ovat ne henkilöt, jotka ovat vastuussa esitteen laatimisesta, ja ne henkilöt, jotka ovat vastuussa tilintarkastuksen suorittamisesta.

II

Tarjousta koskevat tiedot ja arvioitu aikataulu

Tarkoituksena on antaa tarjousta koskevat keskeiset tiedot ja ilmoittaa tarjoukseen liittyvät keskeiset päivämäärät.

A.

Tiedot tarjouksesta

B.

Menettely ja arvioitu aikataulu

III

Liikkeeseenlaskijaa koskevat olennaiset tiedot

Tarkoituksena on esittää yhteenveto yrityksen taloudellisesta asemasta, pääomarakenteesta ja riskitekijöistä. Jos asiakirjaan sisältyviä tilinpäätöksiä oikaistaan yrityksen konsernirakenteen tai tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden olennaisten muutosten vuoksi, myös valitut taloudelliset tiedot on oikaistava.

A.

Pääomarakenne ja velkaantuneisuus (vain osakesidonnaiset arvopaperit)

B.

Tiedot käyttöpääomasta (vain osakesidonnaiset arvopaperit)

C.

Syyt tarjouksen esittämiseen ja varojen käyttö

D.

Riskitekijät

IV

Arvopapereita koskevat olennaiset tiedot

Tarkoituksena on antaa olennaista tietoa arvopapereista, joita tarjotaan yleisölle ja/tai jotka otetaan kaupankäynnin kohteeksi.

A.

Kuvaus yleisölle tarjottavista ja/tai kaupankäynnin kohteeksi otettavista arvopapereista sekä niiden lajista

B.

Liikkeeseenlaskettavien arvopapereiden valuutta

C.

Arvopapereiden suhteellinen etuoikeusasema liikkeeseenlaskijan pääomarakenteessa maksukyvyttömyystapauksissa, tarvittaessa myös tiedot arvopapereiden etuoikeusasemasta ja mahdollisesta vaikutuksesta sijoitukseen direktiivin 2014/59/EU mukaisessa kriisinratkaisutapauksessa

D.

Osingonjakopolitiikka, maksettavaa korkoa koskevat määräykset tai kuvaus koron määräytymisperusteesta, mukaan lukien menetelmä, jolla koron määräytymisperuste kytketään maksettavaan korkoon, ja tieto siitä, missä tiedot koron määräytymisperusteen menneestä ja tulevasta arvokehityksestä sekä sen volatiliteetista ovat saatavilla

E.

Kuvaus kaikista arvopapereihin liittyvistä oikeuksista, mukaan lukien niille mahdollisesti asetetut rajoitukset, ja kyseisten oikeuksien käyttöön sovellettava menettely

V

Asiantuntijoiden sidokset

Tarkoituksena on antaa tietoja yrityksen liiketoimista ehdollisten palkkioiden perusteella palkattujen asiantuntijoiden tai neuvonantajien kanssa.

VI

Tarjousta ja kaupankäynnin kohteeksi ottamista koskevat yksityiskohtaiset tiedot

Tarkoituksena on antaa tietoja arvopapereiden tarjoamisesta ja kaupankäynnin kohteeksi ottamisesta, suunnitellusta arvopapereiden jakautumisesta ja muista näihin liittyvistä seikoista.

A.

Tarjous ja kaupankäynnin kohteeksi ottaminen

B.

Suunniteltu arvopapereiden jakautuminen

C.

Markkinat

D.

Myyvät arvopapereiden haltijat

E.

Laimentuminen (vain osakesidonnaiset arvopaperit)

F.

Liikkeeseenlaskun kustannukset

VII

Lisätiedot

Tarkoituksena on antaa sellaisia lähinnä lakisääteisiä tietoja, joita ei ole annettu muualla esitteessä.

A.

Valuuttasääntely

B.

Veroseuraamuksia koskeva varoitus

C.

Osingot ja maksuasiamiehet

D.

Asiantuntijalausunnot

E.

Nähtävillä olevat asiakirjat


LIITE IV

EU:N KASVUESITTEEN REKISTERÖINTIASIAKIRJA

I

Vastuu rekisteröintiasiakirjasta

Tarkoituksena on ilmoittaa liikkeeseenlaskija ja sen edustajat sekä muut henkilöt, jotka osallistuvat yrityksen arvopapereiden tarjoamiseen; nämä ovat ne henkilöt, jotka ovat vastuussa rekisteröintiasiakirjan laatimisesta.

II

Strategia, tulos ja liiketoimintaympäristö

Tarkoituksena on tiedottaa yrityksen strategiasta sekä kehitykseen ja tulevaan tulokseen liittyvistä tavoitteista sekä antaa tietoa yrityksen liiketoimista, sen tarjoamista tuotteista tai palveluista, sijoituksista ja liiketoimintaan vaikuttavista tekijöistä. Lisäksi asiakirjaan on sisällytettävä yritykseen liittyvät riskitekijät ja tiedot merkityksellisistä kehityssuuntauksista.

III

Hallinto- ja ohjausjärjestelmä

Tarkoituksena on antaa tietoja yrityksen hallituksen tai hallintoneuvoston jäsenistä ja ylimmästä johdosta, jotta sijoittajat voivat arvioida näiden henkilöiden kokemusta, pätevyyttä ja palkitsemistasoja sekä heidän suhdettaan yritykseen.

IV

Tilinpäätökset ja keskeiset tulosindikaattorit

Tarkoituksena on täsmentää, mitkä tilinpäätökset ja keskeiset tulosindikaattorit on sisällytettävä asiakirjaan kahdelta viimeksi kuluneelta tilikaudelta (osakesidonnaiset arvopaperit) tai viimeksi kuluneelta tilikaudelta (muut kuin osakesidonnaiset arvopaperit) taikka vastaavalta lyhyemmältä jaksolta, jonka aikana liikkeeseenlaskija on harjoittanut liiketoimintaa.

V

Toiminnallinen ja taloudellinen katsaus (ainoastaan sellaisten yritysten liikkeeseen laskemat osakesidonnaiset arvopaperit, joiden markkina-arvo on yli 200 000 000 euroa)

Tarkoituksena on antaa tietoa taloudellisesta asemasta ja toiminnallisesta tuloksesta, jos direktiivin 2013/34/EU 19 ja 29 artiklan mukaisesti historiallisten taloudellisten tietojen kattamilta kausilta esitetyt ja laaditut kertomukset eivät sisälly EU:n kasvuesitteeseen.

VI

Osakkeenomistajien tiedot

Tarkoituksena on antaa tietoa oikeudenkäynneistä tai välimiesmenettelyistä, eturistiriidoista ja lähipiiriliiketoimista sekä osakepääomasta.


LIITE V

EU:N KASVUESITETTÄ KOSKEVA ARVOPAPERILIITE

I

Vastuu arvopaperiliitteestä

Tarkoituksena on ilmoittaa liikkeeseenlaskija ja sen edustajat sekä muut henkilöt, jotka osallistuvat yrityksen arvopapereiden tarjoamiseen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamiseen; nämä ovat ne henkilöt, jotka ovat vastuussa esitteen laatimisesta.

II

Käyttöpääomaa koskevat tiedot sekä pääomarakennetta ja velkaantuneisuutta koskevat tiedot (ainoastaan sellaisten yritysten liikkeeseen laskemat osakesidonnaiset arvopaperit, joiden markkina-arvo on yli 200 000 000 euroa)

Tarkoituksena on antaa tietoa liikkeeseenlaskijan pääomarakenteesta ja velkaantuneisuudesta siltä osin, riittääkö käyttöpääoma liikkeeseenlaskijan nykyisiin vaatimuksiin tai, ellei se riitä, mitä liikkeeseenlaskija ehdottaa tarvittavan lisäkäyttöpääoman saamiseksi.

III

Arvopapereiden ehdot

Tarkoituksena on antaa olennaiset tiedot arvopapereiden ehdoista sekä kuvaus arvopapereihin liittyvistä oikeuksista. Lisäksi asiakirjaan on sisällytettävä arvopapereihin liittyvät riskitekijät.

IV

Yksityiskohtaiset tiedot tarjouksesta ja arvioidusta aikataulusta

Tarkoituksena on antaa tietoa tarjouksesta ja soveltuvin osin kaupankäynnin kohteeksi ottamisesta monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä, mukaan lukien tarjottavien arvopapereiden lopullinen tarjoushinta ja määrä (joko arvopapereiden lukumääränä tai yhteenlaskettuna nimellisarvona), syyt tarjouksen esittämiseen, suunniteltu arvopapereiden jakautuminen, tarjouksesta saatavien varojen käyttö, liikkeeseenlaskun ja tarjouksen kustannukset sekä laimentuminen (vain osakesidonnaiset arvopaperit).

V

Takaajaa koskevat tiedot

Tarkoituksena on antaa tarvittaessa tietoa takaajasta, mukaan lukien olennaiset tiedot arvopapereihin liittyvästä takauksesta sekä takaajaan liittyvistä riskitekijöistä ja rahoitustiedoista.


LIITE VI

VASTAAVUUSTAULUKKO

(46 artiklassa tarkoitettu)

Direktiivi 2003/71/EY

Tämä asetus

1 artiklan 1 kohta

1 artiklan 1 kohta

1 artiklan 2 kohdan a alakohta

1 artiklan 2 kohdan a alakohta

1 artiklan 2 kohdan b alakohta

1 artiklan 2 kohdan b alakohta

1 artiklan 2 kohdan c alakohta

1 artiklan 2 kohdan c alakohta

1 artiklan 2 kohdan d alakohta

1 artiklan 2 kohdan d alakohta

1 artiklan 2 kohdan e alakohta

1 artiklan 2 kohdan e alakohta

1 artiklan 2 kohdan f alakohta

1 artiklan 2 kohdan g alakohta

1 artiklan 2 kohdan f alakohta

1 artiklan 2 kohdan h alakohta

1 artiklan 3 kohta

1 artiklan 2 kohdan i alakohta

1 artiklan 2 kohdan j alakohta

1 artiklan 4 kohdan j alakohta ja 1 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan i alakohta

1 artiklan 3 kohta

4 artikla

1 artiklan 4 kohta

2 artiklan 1 kohdan a alakohta

2 artiklan a alakohta

2 artiklan 1 kohdan b alakohta

2 artiklan b alakohta

2 artiklan 1 kohdan c alakohta

2 artiklan c alakohta

2 artiklan 1 kohdan d alakohta

2 artiklan d alakohta

2 artiklan 1 kohdan e alakohta

2 artiklan e alakohta

2 artiklan 1 kohdan f alakohta

2 artiklan f alakohta

2 artiklan 1 kohdan g alakohta

2 artiklan g alakohta

2 artiklan 1 kohdan h alakohta

2 artiklan h alakohta

2 artiklan 1 kohdan i alakohta

2 artiklan i alakohta

2 artiklan 1 kohdan j alakohta

2 artiklan j alakohta

2 artiklan 1 kohdan k alakohta

2 artiklan 1 kohdan l alakohta

2 artiklan 1 kohdan m alakohta

2 artiklan m alakohta

2 artiklan 1 kohdan n alakohta

2 artiklan n alakohta

2 artiklan 1 kohdan o alakohta

2 artiklan p alakohta

2 artiklan 1 kohdan p alakohta

2 artiklan q alakohta

2 artiklan 1 kohdan q alakohta

2 artiklan r alakohta

2 artiklan 1 kohdan r alakohta

2 artiklan s alakohta

2 artiklan 1 kohdan s alakohta

2 artiklan 1 kohdan t alakohta

2 artiklan 4 kohta

3 artiklan 1 kohta

3 artiklan 1 kohta

3 artiklan 2 kohdan a alakohta

1 artiklan 4 kohdan a alakohta

3 artiklan 2 kohdan b alakohta

1 artiklan 4 kohdan b alakohta

3 artiklan 2 kohdan c alakohta

1 artiklan 4 kohdan d alakohta

3 artiklan 2 kohdan d alakohta

1 artiklan 4 kohdan c alakohta

3 artiklan 2 kohdan e alakohta

3 artiklan 2 kohdan toinen ja kolmas alakohta

5 artiklan 1 kohta

3 artiklan 3 kohta

3 artiklan 3 kohta

3 artiklan 4 kohta

4 artiklan 1 kohdan a alakohta

1 artiklan 4 kohdan e alakohta

4 artiklan 1 kohdan b alakohta

1 artiklan 4 kohdan f alakohta

4 artiklan 1 kohdan c alakohta

1 artiklan 4 kohdan g alakohta

4 artiklan 1 kohdan d alakohta

1 artiklan 4 kohdan h alakohta

4 artiklan 1 kohdan e alakohta

1 artiklan 4 kohdan i alakohta

4 artiklan 1 kohdan toisesta viidenteen alakohta

4 artiklan 2 kohdan a alakohta

1 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohta

4 artiklan 2 kohdan b alakohta

1 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan d alakohta

4 artiklan 2 kohdan c alakohta

1 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan e alakohta

4 artiklan 2 kohdan d alakohta

1 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan f alakohta

4 artiklan 2 kohdan e alakohta

1 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan g alakohta

4 artiklan 2 kohdan f alakohta

1 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan h alakohta

4 artiklan 2 kohdan g alakohta

1 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan b ja c alakohta

4 artiklan 2 kohdan h alakohta

1 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan j alakohta

4 artiklan 3 kohta

1 artiklan 7 kohta

5 artiklan 1 kohta

6 artiklan 1 ja 2 kohta sekä 14 artiklan 2 kohta

5 artiklan 2 kohta

7 artikla

5 artiklan 3 kohta

6 artiklan 3 kohta

5 artiklan 4 kohdan ensimmäinen alakohta

8 artiklan 1 kohta

5 artiklan 4 kohdan toinen alakohta

8 artiklan 10 kohta

5 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan ensimmäinen virke

8 artiklan 5 kohta ja 25 artiklan 4 kohta

5 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan toinen virke

8 artiklan 4 kohta

5 artiklan 5 kohta

13 artiklan 1 kohta ja 7 artiklan 13 kohta

6 artiklan 1 kohta

11 artiklan 1 kohta

6 artiklan 2 kohta

11 artiklan 2 kohta

7 artiklan 1 kohta

13 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta

7 artiklan 2 kohdan a alakohta

13 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan a alakohta

7 artiklan 2 kohdan b alakohta

13 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan b alakohta

7 artiklan 2 kohdan c alakohta

13 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan c alakohta

7 artiklan 2 kohdan d alakohta

13 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan c alakohta

7 artiklan 2 kohdan e alakohta

15 artiklan 2 kohta

7 artiklan 2 kohdan f alakohta

13 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan d alakohta

7 artiklan 2 kohdan g alakohta

14 artiklan 3 kohta

7 artiklan 3 kohta

13 artiklan 3 kohta

7 artiklan 4 kohta

8 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohta

17 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohta

8 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohta

17 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohta

8 artiklan 1 kohdan toinen alakohta

17 artiklan 2 kohta

8 artiklan 2 kohta

18 artiklan 1 kohta

8 artiklan 3 kohta

18 artiklan 2 kohta

8 artiklan 3 a kohta

18 artiklan 3 kohta

8 artiklan 4 kohta

18 artiklan 4 kohdan ensimmäinen alakohta

8 artiklan 5 kohdan ensimmäinen alakohta

8 artiklan 5 kohdan toinen alakohta

9 artiklan 1 kohta

12 artiklan 1 kohta

9 artiklan 2 kohta

12 artiklan 1 kohta

9 artiklan 3 kohta

12 artiklan 1 kohta

9 artiklan 4 kohta

12 artiklan 2 kohta

11 artiklan 1 kohta

19 artiklan 1 kohta

11 artiklan 2 kohta

19 artiklan 2 kohta

11 artiklan 3 kohta

19 artiklan 4 kohta

12 artiklan 1 kohta

10 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta

12 artiklan 2 kohta

10 artiklan 1 kohdan toinen alakohta

12 artiklan 3 kohta

13 artiklan 1 kohta

20 artiklan 1 kohta

13 artiklan 2 kohta

20 artiklan 2 kohta

13 artiklan 3 kohta

20 artiklan 3 kohta

13 artiklan 4 kohta

20 artiklan 4 kohta

13 artiklan 5 kohta

20 artiklan 8 kohta

13 artiklan 6 kohta

20 artiklan 9 kohta

13 artiklan 7 kohta

14 artiklan 1 kohta

21 artiklan 1 kohta

14 artiklan 2 kohta

21 artiklan 2 kohta

14 artiklan 3 kohta

14 artiklan 4 kohta

21 artiklan 5 kohta

14 artiklan 4 a kohta

21 artiklan 6 kohta

14 artiklan 5 kohta

21 artiklan 9 kohta

14 artiklan 6 kohta

21 artiklan 10 kohta

14 artiklan 7 kohta

21 artiklan 11 kohta

14 artiklan 8 kohta

21 artiklan 12 kohta

15 artiklan 1 kohta

22 artiklan 1 kohta

15 artiklan 2 kohta

22 artiklan 2 kohta

15 artiklan 3 kohta

22 artiklan 3 kohta

15 artiklan 4 kohta

22 artiklan 4 kohta

15 artiklan 5 kohta

22 artiklan 5 kohta

15 artiklan 6 kohta

22 artiklan 6 kohta

15 artiklan 7 kohta

22 artiklan 9 kohta

16 artiklan 1 kohta

23 artiklan 1 kohta

16 artiklan 2 kohta

23 artiklan 2 kohta

16 artiklan 3 kohta

23 artiklan 7 kohta

17 artiklan 1 kohta

24 artiklan 1 kohta

17 artiklan 2 kohta

24 artiklan 2 kohta

18 artiklan 1 kohta

25 artiklan 1 kohta

18 artiklan 2 kohta

25 artiklan 2 kohta

18 artiklan 3 kohdan ensimmäinen alakohta

25 artiklan 3 kohta

18 artiklan 3 kohdan toinen alakohta

21 artiklan 5 kohta

18 artiklan 4 kohta

25 artiklan 8 kohta

19 artiklan 1 kohta

27 artiklan 1 kohta

19 artiklan 2 kohta

27 artiklan 2 kohta

19 artiklan 3 kohta

27 artiklan 3 kohta

19 artiklan 4 kohta

27 artiklan 5 kohta

20 artiklan 1 kohta

29 artiklan 1 kohta

20 artiklan 2 kohta

29 artiklan 2 kohta

20 artiklan 3 kohta

29 artiklan 3 kohta

21 artiklan 1 kohta

31 artiklan 1 kohta

21 artiklan 1 a kohta

34 artiklan 1 kohta

21 artiklan 1 b kohta

34 artiklan 2 kohta

21 artiklan 2 kohta

31 artiklan 2 kohta

21 artiklan 3 kohdan a alakohta

32 artiklan 1 kohdan a alakohta

21 artiklan 3 kohdan b alakohta

32 artiklan 1 kohdan b alakohta

21 artiklan 3 kohdan c alakohta

32 artiklan 1 kohdan c alakohta

21 artiklan 3 kohdan d alakohta

32 artiklan 1 kohdan d alakohta

21 artiklan 3 kohdan e alakohta

32 artiklan 1 kohdan e alakohta

21 artiklan 3 kohdan f alakohta

32 artiklan 1 kohdan f alakohta

21 artiklan 3 kohdan g alakohta

32 artiklan 1 kohdan g alakohta

21 artiklan 3 kohdan h alakohta

32 artiklan 1 kohdan h alakohta

21 artiklan 3 kohdan i alakohta

32 artiklan 1 kohdan i alakohta

21 artiklan 3 kohdan toinen alakohta

32 artiklan 1 kohdan toinen alakohta

21 artiklan 4 kohdan a alakohta

32 artiklan 1 kohdan l alakohta

21 artiklan 4 kohdan b alakohta

32 artiklan 1 kohdan m alakohta

21 artiklan 4 kohdan c alakohta

21 artiklan 4 kohdan d alakohta

32 artiklan 1 kohdan n alakohta

21 artiklan 4 kohdan toinen alakohta

32 artiklan 1 kohdan neljäs alakohta

21 artiklan 5 kohta

31 artiklan 3 kohta ja 32 artiklan 6 kohta

22 artiklan 1 kohta

35 artiklan 2 kohta

22 artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta

33 artiklan 1 kohta

22 artiklan 2 kohdan toinen alakohta

22 artiklan 2 kohdan kolmas alakohta

33 artiklan 5 kohta

22 artiklan 3 kohta

22 artiklan 4 kohta

33 artiklan 6 ja 7 kohta

23 artiklan 1 kohta

37 artiklan 1 kohta

23 artiklan 2 kohta

37 artiklan 2 kohta

24 artiklan 1 kohta

45 artiklan 1 kohta

24 artiklan 2 kohta

45 artiklan 2 kohta

24 artiklan 2 a kohta

24 artiklan 3 kohta

24 a artikla

44 artikla

24 b artikla

44 artikla

24 c artikla

44 artikla

25 artiklan 1 kohta

38 artiklan 1 kohta

25 artiklan 2 kohta

42 artikla

26 artikla

40 artikla

27 artikla

28 artikla

46 artikla

29 artikla

30 artikla

31 artikla

48 artikla

31 a artikla

32 artikla

49 artikla

33 artikla