24.5.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 137/1


EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2017/852,

annettu 17 päivänä toukokuuta 2017,

elohopeasta ja asetuksen (EY) N:o 1102/2008 kumoamisesta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 192 artiklan 1 kohdan,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (1),

ovat kuulleet alueiden komiteaa,

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä (2),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Elohopea on hyvin myrkyllinen aine, joka aiheuttaa maailmanlaajuisen ja merkittävän vaaran ihmisten terveydelle, myös metyylielohopeana kala- ja äyriäisvaroissa, ekosysteemeissä ja luonnonvaraisissa kasveissa ja eläimissä. Elohopeapäästöjen valtion rajat ylittävän luonteen vuoksi noin 40–80 prosenttia unionin elohopealaskeumasta on peräisin unionin ulkopuolelta. Näin ollen on tarpeen toteuttaa toimia paikallisella, alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

(2)

Suurin osa elohopeapäästöistä ja niistä aiheutuvista riskeistä aiheutuu ihmisten toimista, kuten uuden elohopean tuotannosta ja jalostuksesta, elohopean käytöstä tuotteissa ja teollisuusprosesseissa, pienimuotoisesta kullankaivusta ja kullan käsittelystä, hiilen poltosta ja elohopeajätteen käsittelystä.

(3)

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksellä N:o 1386/2013/EU (3) hyväksytyssä seitsemännessä ympäristöalan toimintaohjelmassa vahvistetaan pitkän aikavälin tavoitteeksi myrkytön ympäristö. Tästä syystä siinä korostetaan, että toimia tarvitaan sen varmistamiseksi, että kemikaalien aiheuttamat merkittävät kielteiset vaikutukset ihmisten terveydelle ja ympäristölle minimoidaan vuoteen 2020 mennessä.

(4)

Komission 28 päivänä tammikuuta 2005 antamassa tiedonannossa Euroopan parlamentille ja neuvostolle ”Elohopeaa koskeva yhteisön strategia”, sellaisena kun se on tarkistettuna 7 päivänä joulukuuta 2010, jäljempänä ’strategia’, on asetettu tavoitteeksi minimoida ja mahdollisuuksien mukaan poistaa kokonaan ihmisen aiheuttamat maailmanlaajuiset elohopeapäästöt ilmaan, veteen ja maaperään.

(5)

Unionissa on viimeisten kymmenen vuoden aikana saavutettu merkittävää edistymistä elohopean hallinnan alalla strategian hyväksymisen ja useiden toimenpiteiden myötä, jotka koskevat elohopeapäästöjä, elohopean tarjontaa, kysyntää ja käyttöä sekä elohopean ylijäämän ja varastojen hallintaa.

(6)

Strategiassa suositetaan, että ensisijaisena toimena olisi oltava neuvottelut kansainvälisestä oikeudellisesti sitovasta elohopeaa koskevasta sopimuksesta ja tällaisen sopimuksen tekeminen, koska pelkillä unionin toimilla ei voida taata unionin kansalaisten tehokasta suojelua elohopean aiheuttamilta kielteisiltä terveysvaikutuksilta.

(7)

Unioni ja sen 26 jäsenvaltiota ovat allekirjoittaneet elohopeaa koskevan Minamatan yleissopimuksen vuodelta 2013, jäljempänä ’yleissopimus’. Viro ja Portugali ovat ne kaksi jäsenvaltiota, jotka eivät ole allekirjoittaneet yleissopimusta, mutta ne ovat ilmaisseet olevansa sitoutuneita sen ratifiointiin. Unioni ja kaikki sen jäsenvaltiot ovat näin ollen sitoutuneita mainitun yleissopimuksen tekemiseen, sen saattamiseen osaksi kansallista lainsäädäntöä sekä sen täytäntöönpanoon.

(8)

Jos unioni hyväksyy yleissopimuksen nopeasti ja jäsenvaltiot ratifioivat sen, sillä rohkaistaan yleissopimuksen allekirjoittaneita maailmanlaajuisesti merkittäviä elohopean käyttäjiä ja elohopeapäästöjen aiheuttajia ratifioimaan yleissopimus ja panemaan se täytäntöön.

(9)

Tällä asetuksella olisi täydennettävä unionin säännöstöä ja annettava täydentäviä säännöksiä, jotka ovat tarpeen sen varmistamiseksi, että unionin säännöstö on täysin yleissopimuksen mukainen, jotta unioni voi hyväksyä ja sen jäsenvaltiot voivat ratifioida yleissopimuksen ja panna sen täytäntöön.

(10)

Unionin toteuttamilla lisätoimilla, jotka ovat pidemmälle meneviä kuin yleissopimuksessa asetetut vaatimukset, valmistettaisiin tietä elohopeattomille tuotteille ja prosesseille, kuten tapahtui Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1102/2008 (4) tapauksessa.

(11)

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 193 artiklan mukaisesti tällä asetuksella ei estetä jäsenvaltioita pitämästä voimassa tai toteuttamasta tiukempia suojatoimenpiteitä edellyttäen, että kyseiset toimenpiteet ovat perussopimusten mukaisia ja komissiolle on ilmoitettu niistä.

(12)

Asetuksessa (EY) N:o 1102/2008 säädettyä elohopean vientikieltoa olisi täydennettävä elohopean lähteestä, aiotusta käyttötarkoituksesta ja alkuperäpaikasta riippuvilla elohopean tuontirajoituksilla. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1013/2006 (5) säännöksiä olisi sovellettava edelleen elohopeajätteen tuontiin, erityisesti siltä osin kuin on kyse kyseisen asetuksen mukaisesta toimivaltaisten viranomaisten toimivallasta.

(13)

Tämän asetuksen elohopean ja elohopeaseosten tuontia koskevilla säännöksillä on tarkoitus varmistaa, että unioni ja jäsenvaltiot täyttävät elohopean kauppaa koskevat yleissopimuksen velvoitteet.

(14)

Useiden lisättyä elohopeaa sisältävien tuotteiden vienti, tuonti ja valmistus olisi kiellettävä, koska ne sisältävät merkittävän osuuden unionissa ja maailmanlaajuisesti käytettävästä elohopeasta ja elohopeayhdisteistä.

(15)

Tätä asetusta olisi sovellettava rajoittamatta sellaisten unionin säännösten soveltamista, joissa asetetaan tiukempia vaatimuksia lisättyä elohopeaa sisältäville tuotteille, mukaan lukien elohopean enimmäispitoisuuden osalta.

(16)

Elohopean ja elohopeayhdisteiden käytöstä valmistusprosesseissa olisi asteittain luovuttava, ja tätä varten olisi kannustettava tutkimaan elohopealle vaihtoehtoisia aineita, jotka ovat ominaisuuksiltaan vaarattomia tai joka tapauksessa ympäristölle ja ihmisten terveydelle vähemmän vaarallisia kuin elohopea.

(17)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1907/2006 (6) kielletään valmistamasta, saattamasta markkinoille ja käyttämästä viittä fenyylielohopeayhdistettä, joita tiedetään käytettävän polyuretaanin tuotantoon erityisesti katalyytteina, 10 päivästä lokakuuta 2017. Muiden elohopeaa sisältävien katalyyttien käyttö polyuretaanin tuotannossa olisi myös kiellettävä 1 päivästä tammikuuta 2018.

(18)

Alkoholaattien tuotanto, joka perustuu elohopean käyttöön elektrodina, olisi lopetettava vaiheittain ja tällaiset valmistusprosessit olisi korvattava mahdollisimman pian toteutettavissa olevilla elohopeattomilla valmistusprosesseilla. Niin kauan kuin asiaan kuuluvia elohopeattomia valmistusprosesseja ei ole käytettävissä, olisi säädettävä toimintaedellytyksistä natrium- tai kaliummetylaatin tai -etylaatin valmistukselle, jossa käytetään elohopeaa. Olisi toteutettava toimia, joilla elohopean käyttöä vähennetään ja lopetetaan se vaiheittain tällaisessa valmistuksessa mahdollisimman nopeasti ja joka tapauksessa ennen 1 päivää tammikuuta 2028.

(19)

Uusien lisättyä elohopeaa sisältävien tuotteiden valmistaminen ja saattaminen markkinoille ja sellaisten uusien valmistusprosessien käyttö, joihin liittyy elohopean tai elohopeayhdisteiden käyttö, lisäisi elohopean ja elohopeayhdisteiden käyttöä ja elohopeapäästöjä unionissa. Tällaiset uudet toiminnot olisi näin ollen kiellettävä, ellei arviointi osoita, että uusilla lisättyä elohopeaa sisältävillä tuotteilla tai uusilla valmistusprosesseilla saataisiin merkittäviä ympäristö- tai terveyshyötyjä eivätkä ne aiheuttaisi merkittäviä riskejä ympäristölle tai ihmisten terveydelle ja että tällaisia hyötyjä tarjoavia teknisesti käyttökelpoisia elohopeattomia vaihtoehtoja ei ole käytettävissä.

(20)

Pienimuotoisessa kullankaivussa ja kullan käsittelyssä käytetyn elohopean ja siinä käytettyjen elohopeayhdisteiden osuus maailmanlaajuisesta elohopean käytöstä ja päästöistä on merkittävä ja tällaisen käytön vaikutukset paikallisyhteisöihin ja maailmanlaajuisesti ovat kielteiset. Sen vuoksi tällainen elohopean ja elohopeayhdisteiden käyttö olisi kiellettävä tällä asetuksella, ja sitä olisi säänneltävä kansainvälisesti. Rajoittamatta tällaisen käytön kieltämistä ja jäsenvaltioiden tämän asetuksen rikkomisen johdosta täytäntöön panemien tehokkaiden, oikeasuhteisten ja varoittavien seuraamusten lisäksi on asianmukaista säätää kansallisesta suunnitelmasta sellaista tilannetta varten, jossa mainittua kieltoa rikotaan laajemmin kuin joissakin yksittäistapauksissa, jotta kyetään puuttumaan ongelmaan, joka aiheutuu siitä, kun pienimuotoisessa kullankaivussa ja kullan käsittelyssä kulta erotetaan malmista elohopealla amalgamoimalla.

(21)

Elohopean käyttö hammasamalgaamissa on elohopean suurin käyttökohde unionissa ja merkittävä saasteen lähde. Hammasamalgaamin käytöstä olisi siksi luovuttava vaiheittain yleissopimuksen ja erityisesti yleissopimuksen liitteessä A olevassa II osassa lueteltujen toimenpiteiden perusteella laadittujen kansallisten suunnitelmien mukaisesti. Komission olisi arvioitava hammasamalgaamin käytön vaiheittaisen lopettamisen toteutettavuutta pitkällä aikavälillä, mieluiten vuoteen 2030 mennessä, ja raportoitava siitä ottaen huomioon tässä asetuksessa edellytetyt kansalliset suunnitelmat ja ottaen samalla täysimääräisesti huomioon jäsenvaltioiden toimivallan terveyspalveluiden ja sairaanhoidon järjestämisen ja tarjoamisen alalla. Lisäksi olisi toteutettava erityisiä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä haavoittuvien väestöryhmien, kuten lasten ja raskaana olevien tai imettävien naisten, terveyden suojelemiseksi.

(22)

Olisi sallittava ainoastaan kapseloidussa muodossa valmiiksi annostellun hammasamalgaamin käyttö ja olisi määrättävä, että hammashoitolaitoksissa, joissa käytetään hammasamalgaamia tai poistetaan amalgaamipaikkoja tai amalgaamipaikkoja sisältäviä hampaita, on käytettävä amalgaamin erottimia, jotta suojellaan hammashoidon ammatinharjoittajia ja potilaita altistumiselta elohopealle ja jotta varmistetaan, että näin syntynyt jäte kerätään ja loppukäsitellään huolellisesti jätteenä eikä sitä pääse missään olosuhteissa ympäristöön. Hammaslääkäreitä olisi näiltä osin kiellettävä käyttämästä elohopeaa irtotavarana. Esimerkiksi eurooppalaisissa standardeissa EN ISO 13897:2004 ja EN ISO 24234:2015 kuvailtujen amalgaamikapselien katsotaan soveltuvan hammaslääkäreiden käyttöön. Lisäksi olisi vahvistettava amalgaamin erottimien talteenoton vähimmäistaso. Amalgaamin erottimien vaatimustenmukaisuuden olisi perustuttava asiaan liittyviin standardeihin, kuten eurooppalaiseen standardiin EN ISO 11143:2008. Kun otetaan huomioon niiden hammashoitoalan taloudellisten toimijoiden koko, joihin näiden vaatimusten käyttöönotto vaikuttaa, on asianmukaista varata riittävästi aikaa näihin uusiin vaatimuksiin mukautumiseen.

(23)

Elohopean käytön vähentämistä voi edistää hammashoitoalan opiskelijoiden ja hammaslääkäreiden kouluttaminen elohopeattomien vaihtoehtojen käyttöön etenkin haavoittuvien väestöryhmien, kuten lasten ja raskaana olevien tai imettävien naisten kohdalla, sekä suun terveydenhuollon tutkimuksen ja innovoinnin toteuttaminen, jotta parannetaan tietämystä olemassa olevista materiaaleista ja paikkaustekniikoista ja kehitetään uusia materiaaleja.

(24)

Unionissa syntyy vuoden 2017 loppuun mennessä yli 6 000 tonnia nestemäistä elohopeajätettä, joka on pääasiassa seurausta kloorialkaliteollisuuden elohopeakennojen pakollisesta käytöstä poistamisesta komission täytäntöönpanopäätöksen 2013/732/EU (7) mukaisesti. Koska nestemäisen elohopeajätteen muuntamiskapasiteetti on rajallinen, sen väliaikainen varastointi olisi sallittava edelleen tämän asetuksen nojalla riittävän kauan sen varmistamiseksi, että kaikki näin syntynyt jäte muunnetaan ja tarvittaessa kiinteytetään. Tällainen varastointi olisi toteutettava neuvoston direktiivissä 1999/31/EY (8) säädettyjen vaatimusten mukaisesti.

(25)

Koska elohopea on nestemäisessä muodossa erittäin vaarallinen aine, elohopeajätteen pysyvä varastointi ilman esikäsittelyä olisi kiellettävä tällaisen loppukäsittelyn aiheuttamien riskien vuoksi. Elohopeajätteelle olisi näin ollen toteutettava asianmukaiset toimenpiteet jätteen muuntamiseksi ja tarvittaessa kiinteyttämiseksi, ennen kuin se varastoidaan pysyvästi. Jäsenvaltioiden olisi tätä varten ja tähän liittyvien riskien vähentämiseksi otettava huomioon vaarallisten jätteiden maan rajan ylittävien siirtojen ja käsittelyn valvontaa koskevassa Baselin yleissopimuksessa esitetyt elohopeaa koskevat tekniset ohjeet.

(26)

Jotta varmistetaan tämän asetuksen jätteitä koskevien säännösten asianmukainen täytäntöönpano, olisi toteutettava toimenpiteitä, joilla varmistetaan, että elohopeajätteen jäljittämiseksi otetaan käyttöön tehokas koko jätehuoltoketjun kattava järjestelmä, jossa elohopeajätteen tuottajat ja elohopeajätettä varastoivien ja käsittelevien jätehuoltolaitosten toiminnanharjoittajat velvoitetaan perustamaan tietorekisteri osana Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2008/98/EY (9) edellytettyä kirjanpitoa.

(27)

Yleissopimuksessa edellytetään, että kukin osapuoli pyrkii laatimaan asianmukaisia strategioita määrittääkseen ja arvioidakseen elohopeasta tai elohopeayhdisteistä pilaantuneet alueet. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/75/EU (10) mukaisesti teollisuuslaitosten toiminnanharjoittajien on puututtava maaperän pilaantumiseen. Lisäksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2000/60/EY (11) jäsenvaltiot velvoitetaan puuttumaan maaperän pilaantumiseen, jos se vaikuttaa kielteisesti vesistön tilaan. Komission ja jäsenvaltioiden olisi siksi vaihdettava tietoja kansallisella tasolla toteutetuista aloitteista ja toimenpiteistä saatujen kokemusten jakamiseksi.

(28)

Komission olisi metyylielohopeasta aiheutuvia riskejä koskevan uusimman tieteellisen tiedon huomioon ottamiseksi tämän asetuksen uudelleentarkastelun yhteydessä arvioitava nykyisiä terveysperusteisia saantimääriä ja vahvistettava uudet elohopeaa koskevat terveyteen liittyvät vertailuarvot.

(29)

Jotta unionin lainsäädäntö voitaisiin yhdenmukaistaa yleissopimuksen osapuolten konferenssin päätösten kanssa, joita unioni on tukenut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan mukaisesti hyväksytyllä neuvoston päätöksellä, komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, jotka koskevat tämän asetuksen liitteiden muuttamista ja elohopeajätteen väliaikaiselle varastoinnille asetetun määräajan pidentämistä. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, ja että nämä kuulemiset toteutetaan paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa (12) vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Jotta voitaisiin erityisesti varmistaa tasavertainen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, Euroopan parlamentille ja neuvostolle toimitetaan kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asiantuntijoilla on järjestelmällisesti oikeus osallistua komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä.

(30)

Jotta voidaan varmistaa tämän asetuksen yhdenmukainen täytäntöönpano tuonti- ja vientilomakkeiden täsmentämisen, elohopean, elohopeayhdisteiden ja elohopeaseosten ympäristön kannalta kestävää väliaikaista varastointia koskevien teknisten vaatimusten määrittämisen, uusien lisättyä elohopeaa sisältävien tuotteiden ja uusien valmistusprosessien, joihin liittyy elohopean tai elohopeayhdisteiden käyttö, kieltämisen tai hyväksymisen sekä raportointivelvoitteiden yksilöimisen osalta, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa. Tätä valtaa olisi käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 (13) mukaisesti.

(31)

Jäsenvaltioiden olisi annettava säännöt seuraamuksista, joita sovelletaan tämän asetuksen rikkomiseen, ja varmistettava näiden seuraamusten täytäntöönpano. Seuraamusten olisi oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.

(32)

Kun otetaan huomioon asetukseen (EY) N:o 1102/2008 tarvittavien muutosten luonne ja laajuus sekä tarve parantaa oikeusvarmuutta, selkeyttä ja avoimuutta sekä yksinkertaistaa lainsäädäntöä, olisi mainittu asetus kumottava.

(33)

Jotta jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset ja tähän asetukseen liittyvät taloudelliset toimijat saisivat riittävästi aikaa mukautua tässä asetuksessa säädettävään uuteen järjestelmään, sitä olisi sovellettava 1 päivästä tammikuuta 2018.

(34)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän asetuksen tavoitetta, joka on varmistaa ihmisten terveyden ja ympäristön suojelun korkea taso ihmisen toiminnasta aiheutuvien elohopean ja elohopeayhdisteiden päästöjen suhteen esimerkiksi elohopealle ja lisättyä elohopeaa sisältäville tuotteille asetettavilla vienti- ja tuontikiellolla, rajoituksilla, jotka koskevat elohopean käyttöä valmistusprosesseissa, tuotteissa, pienimuotoisessa kullankaivussa ja kullan käsittelyssä sekä hammasamalgaamissa, ja elohopeajätteeseen liittyvillä velvoitteilla, vaan se voidaan elohopean aiheuttaman saastumisen valtion rajat ylittävän luonteen ja toteutettavien toimenpiteiden vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN:

I LUKU

YLEISET SÄÄNNÖKSET

1 artikla

Kohde ja tavoite

Tässä asetuksessa säädetään elohopean, elohopeayhdisteiden ja elohopeaseosten käyttöä, varastointia ja kauppaa, lisättyä elohopeaa sisältävien tuotteiden valmistusta, käyttöä ja kauppaa sekä elohopeajätteen käsittelyä koskevista toimenpiteistä ja edellytyksistä ihmisten terveyden ja ympäristön suojelun korkean tason varmistamiseksi ihmisen toiminnasta aiheutuvien elohopean ja elohopeayhdisteiden päästöjen osalta.

Jäsenvaltiot voivat tarvittaessa soveltaa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen mukaisesti vaatimuksia, jotka ovat tiukempia kuin tässä asetuksessa säädetyt.

2 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan

1)

’elohopealla’ metallista elohopeaa (Hg, CAS-numero 7439-97-6);

2)

’elohopeayhdisteellä’ mitä tahansa ainetta, joka koostuu elohopean atomeista ja yhdestä tai useammasta muun alkuaineen atomista, jotka voidaan erottaa eri ainesosiksi ainoastaan kemiallisilla reaktioilla;

3)

’seoksella’ seosta tai liuosta, joka koostuu kahdesta tai useammasta aineesta;

4)

’lisättyä elohopeaa sisältävällä tuotteella’ tuotetta tai tuotteen osaa, joka sisältää tarkoituksellisesti lisättyä elohopeaa tai elohopeayhdistettä;

5)

’elohopeajätteellä’ direktiivin 2008/98/EY 3 artiklan 1 kohdassa määriteltynä jätteenä pidettävää metallista elohopeaa;

6)

’viennillä’ mitä tahansa seuraavista:

a)

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 28 artiklan 2 kohdan edellytykset täyttävää elohopean, elohopeayhdisteiden, elohopeaseosten ja lisättyä elohopeaa sisältävien tuotteiden pysyvää tai väliaikaista vientiä;

b)

sellaisen elohopean tai sellaisten elohopeayhdisteiden, elohopeaseosten ja lisättyä elohopeaa sisältävien tuotteiden jälleenvientiä, joka ei täytä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 28 artiklan 2 kohdan edellytyksiä ja johon sovelletaan muuta tullimenettelyä kuin unionin tullialueen kautta kulkeviin tavaroihin sovellettavaa unionin ulkoista passitusmenettelyä;

7)

’tuonnilla’ sellaisen elohopean tai sellaisten elohopeayhdisteiden, elohopeaseosten ja lisättyä elohopeaa sisältävien tuotteiden fyysistä tuontia unionin tullialueelle, johon sovelletaan muuta tullimenettelyä kuin unionin tullialueen kautta kulkeviin tavaroihin sovellettavaa unionin ulkoista passitusmenettelyä;

8)

’loppukäsittelyllä’ direktiivin 2008/98/EY 3 artiklan 19 kohdassa määriteltyä loppukäsittelyä;

9)

’uuden elohopean tuotannolla’ kaivostoimintaa, jossa elohopea on kaivoksen pääasiallinen tuote;

10)

’muuntamisella’ elohopean fyysisen olomuodon kemiallista muuntamista nestemäisestä olomuodosta elohopeasulfidiksi tai vastaavaksi kemialliseksi yhdisteeksi, joka on yhtä vakaa tai vakaampi ja yhtä vesiliukoinen tai vähemmän vesiliukoinen ja joka ei muodosta suurempaa ympäristö- tai terveysvaaraa kuin elohopeasulfidi;

11)

’markkinoille saattamisella’ tuotteen toimittamista kolmansille osapuolille tai sen saattamista kolmansien osapuolten saataville joko maksua vastaan tai vastikkeetta. Maahantuontia pidetään markkinoille saattamisena.

II LUKU

ELOHOPEAA, ELOHOPEAYHDISTEITÄ, ELOHOPEASEOKSIA JA LISÄTTYÄ ELOHOPEAA SISÄLTÄVIÄ TUOTTEITA KOSKEVAT KAUPPA- JA VALMISTUSRAJOITUKSET

3 artikla

Vientirajoitukset

1.   Kielletään elohopean vienti.

2.   Kielletään liitteessä I lueteltujen elohopeayhdisteiden ja elohopeaseosten vienti mainitussa liitteessä säädetyistä päivämääristä alkaen.

3.   Poiketen siitä, mitä 2 kohdassa säädetään, liitteessä I lueteltujen elohopeayhdisteiden vienti laboratoriotutkimuksia ja -analyyseja varten sallitaan.

4.   Kielletään elohopeayhdisteiden ja elohopeaseosten, joihin ei sovelleta 2 kohdassa säädettyä kieltoa, vienti elohopean talteenottoa varten.

4 artikla

Tuontirajoitukset

1.   Kielletään elohopean tuonti ja liitteessä I lueteltujen elohopeaseosten, myös mistä tahansa 11 artiklan a–d alakohdassa tarkoitetuista suurista lähteistä peräisin olevan elohopeajätteen, tuonti muita käyttötarkoituksia varten kuin jätteenä loppukäsittelyä varten. Tällainen tuonti jätteenä loppukäsittelyä varten sallitaan vain, jos viejämaan alueella ei ole käytettävissä muuntamiskapasiteettia.

Rajoittamatta 11 artiklan soveltamista ja poiketen siitä, mitä tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, elohopean tuonti ja liitteessä I lueteltujen elohopeaseosten tuonti sallitaan jäsenvaltiossa sallittua käyttötarkoitusta varten, jos tuojajäsenvaltio on antanut tällaiselle tuonnille kirjallisen suostumuksen jommassakummassa seuraavista olosuhteista:

a)

viejämaa on yleissopimuksen osapuoli ja vietyä elohopeaa ei ole saatu uuden elohopean tuotannosta, joka on kielletty mainitun yleissopimuksen 3 artiklan 3 ja 4 kohdan nojalla; tai

b)

sellainen viejämaa, joka ei ole yleissopimuksen osapuoli, on toimittanut todistuksen siitä, että elohopea ei ole peräisin uuden elohopean tuotannosta.

Unionin lainsäädännön nojalla sallittua käyttötarkoitusta on tätä kohtaa sovellettaessa pidettävä jäsenvaltiossa sallittuna käyttötarkoituksena, sanotun kuitenkaan rajoittamatta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen mukaisesti hyväksyttyjen kansallisten toimenpiteiden soveltamista.

2.   Kielletään sellaisten elohopeaseosten tuonti, joihin ei sovelleta 1 kohtaa, sekä elohopeayhdisteiden tuonti elohopean talteenottoa varten.

3.   Kielletään elohopean tuonti pienimuotoista kullankaivua ja kullan käsittelyä varten.

4.   Jos elohopeajätteen tuonti sallitaan tämän artiklan mukaisesti, asetusta (EY) N:o 1013/2006 sovelletaan edelleen tämän asetuksen vaatimusten lisäksi.

5 artikla

Lisättyä elohopeaa sisältävien tuotteiden vienti, tuonti ja valmistus

1.   Liitteessä II lueteltujen lisättyä elohopeaa sisältävien tuotteiden vienti, tuonti ja valmistus unionissa kielletään mainitussa liitteessä säädetyistä päivämääristä alkaen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta muussa sovellettavassa unionin lainsäädännössä säädettyjen tiukempien vaatimusten soveltamista.

2.   Edellä 1 kohdassa säädettyä kieltoa ei sovelleta mihinkään seuraavista lisättyä elohopeaa sisältävistä tuotteista:

a)

pelastuspalvelun ja sotilaskäytön kannalta välttämättömät tuotteet;

b)

tutkimuksissa, laitteiden kalibroinnissa tai vertailunormaaleina käytettävät tuotteet.

6 artikla

Tuonti- ja vientilomakkeet

Komissio hyväksyy täytäntöönpanosäädöksinä päätöksiä 3 ja 4 artiklan täytäntöönpanossa käytettävistä lomakkeista. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 22 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.

III LUKU

ELOHOPEAN, ELOHOPEAYHDISTEIDEN JA ELOHOPEASEOSTEN KÄYTTÖÄ JA VARASTOINTIA KOSKEVAT RAJOITUKSET

7 artikla

Teollisuustoiminnot

1.   Kielletään elohopean ja elohopeayhdisteiden käyttö liitteessä III olevassa I osassa luetelluissa valmistusprosesseissa mainitussa osassa säädetyistä ajankohdista alkaen.

2.   Elohopean ja elohopeayhdisteiden käyttö liitteessä III olevassa II osassa luetelluissa valmistusprosesseissa on sallittua ainoastaan, jos mainitussa osassa säädetyt edellytykset täyttyvät.

3.   Elohopean ja tämän asetuksen liitteessä I lueteltujen elohopeayhdisteiden ja elohopeaseosten väliaikainen varastointi on toteutettava ympäristön kannalta kestävällä tavalla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2012/18/EU (14) sekä direktiivissä 2010/75/EU vahvistettujen kynnysarvojen ja vaatimusten mukaisesti.

Tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyn velvoitteen yhdenmukaisen soveltamisen varmistamiseksi komissio voi hyväksyä täytäntöönpanosäädöksiä, joissa määritetään yleissopimuksen osapuolten konferenssin yleissopimuksen 10 artiklan 3 kohdan ja 27 artiklan mukaisesti hyväksymien päätösten mukaiset tekniset vaatimukset, jotka koskevat ympäristön kannalta kestävää elohopean, elohopeayhdisteiden ja elohopeaseosten väliaikaista varastointia, mikäli unioni on kannattanut kyseessä olevaa päätöstä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan mukaisesti annetulla neuvoston päätöksellä. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään tämän asetuksen 22 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.

8 artikla

Uudet lisättyä elohopeaa sisältävät tuotteet ja uudet valmistusprosessit

1.   Taloudelliset toimijat eivät saa valmistaa tai saattaa markkinoille lisättyä elohopeaa sisältäviä tuotteita, joita ei valmistettu ennen 1 päivää tammikuuta 2018, jäljempänä ’uudet lisättyä elohopeaa sisältävät tuotteet’, elleivät ne ole saaneet siihen hyväksyntää tämän artiklan 6 kohdan nojalla annetulla päätöksellä tai ellei se ole sallittu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/65/EU (15) nojalla.

Ensimmäistä alakohtaa ei sovelleta mihinkään seuraavista:

a)

jäsenvaltioiden keskeisten turvallisuusetujen turvaamiseen tarvittavat laitteet, mukaan lukien erityisesti sotilaallisiin tarkoituksiin tarkoitetut aseet, ammukset ja sotatarvikkeet;

b)

laitteet, jotka on suunniteltu avaruuteen lähetettäviksi;

c)

lisättyä elohopeaa sisältävien tuotteiden, joita valmistettiin ennen 1 päivää tammikuuta 2018, tekniset parannukset tai uudelleensuunnittelu edellyttäen, että parannukset ja uudelleensuunnittelu johtavat elohopean käytön vähentymiseen kyseisissä tuotteissa.

2.   Taloudelliset toimijat eivät saa käyttää sellaisia valmistusprosesseja, joihin liittyy elohopean tai elohopeayhdisteiden käyttö ja jotka eivät olleet käytössä ennen 1 päivää tammikuuta 2018, jäljempänä ’uudet valmistusprosessit’, elleivät ne ole saaneet siihen hyväksyntää 6 kohdan nojalla annetulla päätöksellä.

Tämän kohdan ensimmäistä alakohtaa ei sovelleta sellaisiin lisättyä elohopeaa sisältävien tuotteiden valmistusprosesseihin tai käyttöön, joihin ei sovelleta 1 kohdassa säädettyä kieltoa.

3.   Kun taloudellinen toimija aikoo pyytää päätöksen antamista 6 kohdan nojalla valmistaakseen tai saattaakseen markkinoille sellaisen uuden lisättyä elohopeaa sisältävän tuotteen tai käyttääkseen sellaista uutta valmistusprosessia, joka tuottaisi merkittäviä ympäristö- tai terveyshyötyjä eikä aiheuttaisi merkittäviä riskejä ympäristölle tai ihmisten terveydelle ja jota varten ei ole käytettävissä tällaisia hyötyjä tarjoavia teknisesti käyttökelpoisia elohopeattomia vaihtoehtoja, kyseisen taloudellisen toimijan on ilmoitettava siitä asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille. Ilmoitukseen on sisällyttävä seuraavat tiedot:

a)

tekninen kuvaus kyseessä olevasta tuotteesta tai prosessista;

b)

arvio sen ympäristö- ja terveyshyödyistä ja -riskeistä;

c)

todisteet, joilla osoitetaan, että teknisesti käyttökelpoisia ja merkittäviä ympäristö- tai terveyshyötyjä tarjoavia elohopeattomia vaihtoehtoja ei ole saatavilla;

d)

yksityiskohtainen selvitys siitä, miten prosessia on käytettävä tai miten tuote on valmistettava, miten sitä on käytettävä ja miten se on loppukäsiteltävä käytön jälkeen jätteenä, jotta voidaan varmistaa ympäristön ja ihmisten terveyden suojelun korkea taso.

4.   Asianomaisen jäsenvaltion on toimitettava komissiolle taloudellisen toimijan antama ilmoitus, jos se katsoo ilmoituksessa esitettyjä tietoja koskevan oman arviointinsa perusteella, että 6 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut kriteerit täyttyvät.

Asianomaisen jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle tapaukset, joissa se katsoo, että 6 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut kriteerit eivät täyttyneet.

5.   Jos jäsenvaltio toimittaa tämän artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan nojalla ilmoituksen, komissio asettaa sen viipymättä 22 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun komitean saataville.

6.   Komissio tarkastelee saamaansa ilmoitusta ja arvioi, onko osoitettu, että uusi lisättyä elohopeaa sisältävä tuote tai uusi valmistusprosessi tarjoaisi merkittäviä ympäristö- tai terveyshyötyjä eikä aiheuttaisi merkittäviä riskejä ympäristölle tai ihmisten terveydelle ja että tällaisia hyötyjä tarjoavia teknisesti käyttökelpoisia elohopeattomia vaihtoehtoja ei ole käytettävissä.

Komissio ilmoittaa jäsenvaltioille arvioinnin tuloksesta.

Komissio hyväksyy täytäntöönpanosäädöksinä päätöksiä siitä, hyväksytäänkö jokin uusi lisättyä elohopeaa sisältävä tuote tai uusi valmistusprosessi. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 22 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.

7.   Komissio asettaa viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2018 internetissä julkisesti saataville luettelon niistä valmistusprosesseista, joihin liittyy elohopean tai elohopeayhdisteiden käyttö ja jotka olivat käytössä ennen 1 päivää tammikuuta 2018, ja niistä lisättyä elohopeaa sisältävistä tuotteista, joita valmistettiin ennen 1 päivää tammikuuta 2018, sekä luettelon sovellettavista markkinoille saattamisen rajoituksista.

9 artikla

Pienimuotoinen kullankaivu ja kullan käsittely

1.   Kielletään pienimuotoinen kullankaivu ja kullan käsittely, jossa kulta erotetaan malmista elohopealla amalgamoimalla.

2.   Jos on olemassa näyttöä siitä, että tämän artiklan 1 kohdassa säädettyä kieltoa on rikottu laajemmin kuin joissakin yksittäistapauksissa, asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on laadittava ja pantava täytäntöön kansallinen toimintasuunnitelma liitteen IV mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän artiklan 1 kohdan ja 16 artiklan soveltamista.

10 artikla

Hammasamalgaami

1.   Hammasamalgaamia saa käyttää 1 päivästä tammikuuta 2019 ainoastaan kapseloidussa muodossa valmiiksi annosteltuna. Hammaslääkärit eivät saa käyttää elohopeaa irtotavarana.

2.   Hammasamalgaamia ei saa 1 päivästä heinäkuuta 2018 enää käyttää maitohampaiden, alle 15-vuotiaiden lasten eikä raskaana olevien tai imettävien naisten hammashoidossa, paitsi jos hammaslääkäri pitää sen käyttöä ehdottoman välttämättömänä potilaan erityisten lääketieteellisten tarpeiden perusteella.

3.   Kunkin jäsenvaltion on esitettävä viimeistään 1 päivänä heinäkuuta 2019 kansallinen suunnitelma toimenpiteistä, jotka se aikoo toteuttaa hammasamalgaamin käytön lopettamiseksi vaiheittain.

Jäsenvaltioiden on asetettava kansalliset suunnitelmansa internetissä julkisesti saataville ja toimitettava ne komissiolle niiden hyväksymistä seuraavan kuukauden aikana.

4.   Sellaisten hammashoitolaitosten toiminnanharjoittajien, joissa käytetään hammasamalgaamia tai poistetaan amalgaamipaikkoja tai tällaisia paikkoja sisältäviä hampaita, on varmistettava 1 päivästä tammikuuta 2019, että laitokset ovat varustettuja amalgaamin erottimilla amalgaamipalasten, myös käytetyn veden sisältämien palasten, talteen ottamiseksi ja keräämiseksi.

Näiden toiminnanharjoittajien on varmistettava, että

a)

amalgaamin erottimilla, jotka on otettu käyttöön 1 päivästä tammikuuta 2018, saavutetaan vähintään 95 prosentin amalgaamipalasten talteenottoaste;

b)

1 päivästä tammikuuta 2021 kaikilla käytössä olevilla amalgaamin erottimilla saavutetaan a alakohdassa määritetty talteenottoaste.

Amalgaamin erottimia on huollettava valmistajien ohjeiden mukaisesti talteenoton mahdollisimman korkean asteen varmistamiseksi.

5.   Eurooppalaisten standardien tai muiden kansallisten tai kansainvälisten standardien, joilla varmistetaan vastaava laatutaso ja talteenottoaste, mukaisten kapseleiden ja amalgaamin erottimien katsotaan täyttävän 1 ja 4 kohdassa tarkoitetut vaatimukset.

6.   Hammaslääkäreiden on varmistettava, että hyväksytty jätehuoltolaitos tai -yritys käsittelee ja kerää amalgaamijätteen, jonka he tuottavat, myös amalgaamijäämät ja -palaset, amalgaamipaikat sekä hammasamalgaamin saastuttamat hampaat tai niiden osat.

Hammaslääkärit eivät saa missään olosuhteissa päästää tällaista amalgaamijätettä suoraan tai välillisesti ympäristöön.

IV LUKU

JÄTTEEN JA ELOHOPEAJÄTTEEN LOPPUKÄSITTELY

11 artikla

Jäte

Rajoittamatta tämän asetuksen 2 artiklan 5 kohdan soveltamista elohopeaa ja elohopeayhdisteitä, jotka ovat peräisin mistä tahansa seuraavista suurista lähteistä, pidetään joko sellaisenaan tai seoksina direktiivissä 2008/98/EY tarkoitettuna jätteenä ja ne on loppukäsiteltävä mainitun direktiivin mukaisesti vaarantamatta ihmisten terveyttä tai vahingoittamatta ympäristöä:

a)

kloorialkaliteollisuus;

b)

maakaasun puhdistus;

c)

muiden kuin rautametallien louhinta ja sulatustoiminnat;

d)

sinooperimalmin louhinta unionissa.

Tällainen loppukäsittely ei saa johtaa elohopean talteenottoon missään muodossa.

12 artikla

Suurista lähteistä raportoiminen

1.   Taloudellisten toimijoiden, jotka toimivat 11 artiklan a, b ja c alakohdassa tarkoitetuilla teollisuuden aloilla, on toimitettava kunkin vuoden 31 päivään toukokuuta mennessä asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille seuraavat tiedot:

a)

kussakin taloudellisen toimijan laitoksessa varastoidun elohopean kokonaismäärä;

b)

elohopeajätteen väliaikaisesta varastoinnista, muuntamisesta ja tarvittaessa kiinteyttämisestä tai muuntamis- ja tarvittaessa kiinteyttämisprosessin jälkeisen elohopeajätteen pysyvästä varastoinnista huolehtiville yksittäisille laitoksille toimitetun elohopeajätteen kokonaismäärä;

c)

kunkin b alakohdassa tarkoitetun laitoksen sijainti- ja yhteystiedot;

d)

jäljennös elohopeajätteen väliaikaisesta varastoinnista huolehtivan laitoksen toiminnanharjoittajan 14 artiklan 1 kohdan mukaisesti antamasta todistuksesta;

e)

jäljennös elohopeajätteen muuntamisesta ja tarvittaessa kiinteyttämisestä huolehtivan laitoksen toiminnanharjoittajan 14 artiklan 2 kohdan mukaisesti antamasta todistuksesta;

f)

jäljennös muuntamis- ja tarvittaessa kiinteyttämisprosessin jälkeisen elohopeajätteen pysyvästä varastoinnista huolehtivan laitoksen toiminnanharjoittajan 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti antamasta todistuksesta.

2.   Edellä 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettuja tietoja toimitettaessa on käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 2150/2002 (16) säädettyjä tunnuksia.

3.   Edellä 1 ja 2 kohdassa säädettyjä velvollisuuksia ei sovelleta kloorialkalilaitosten taloudellisiin toimijoihin vuoden kuluttua siitä päivästä, jolloin kaikki taloudellisen toimijan käyttämät elohopeakennot on poistettu käytöstä täytäntöönpanopäätöksen 2013/732/EU mukaisesti ja kaikki elohopea on siirretty jätehuoltolaitoksiin.

13 artikla

Elohopeajätteen varastointi

1.   Poiketen siitä, mitä direktiivin 1999/31/EY 5 artiklan 3 kohdan a alakohdassa säädetään, elohopeajätettä voidaan varastoida väliaikaisesti nestemäisessä muodossa edellyttäen, että noudatetaan elohopeajätteen väliaikaista varastointia koskevia erityisvaatimuksia, joista säädetään kyseisen direktiivin liitteissä I, II ja III, ja että varastointi tapahtuu maanpäällisissä laitoksissa, jotka on tarkoitettu elohopeajätteen väliaikaiseen varastointiin ja varustettu tätä varten.

Ensimmäisessä alakohdassa säädettyä poikkeusta ei sovelleta 1 päivästä tammikuuta 2023.

2.   Siirretään komissiolle valta antaa 21 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joilla muutetaan tätä asetusta pidentämällä elohopeajätteen väliaikaiselle varastoinnille asetettua tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettua määräaikaa enintään kolmella vuodella.

3.   Ennen pysyvää loppukäsittelyä elohopeajäte on saatettava muuntamisprosessiin ja, silloin kun se on tarkoitus loppukäsitellä maanpäällisissä laitoksissa, muuntamis- ja kiinteyttämisprosessiin.

Muuntamis- ja tarvittaessa kiinteyttämisprosessin jälkeinen elohopeajäte voidaan loppukäsitellä pysyvästi ainoastaan jossakin seuraavista pysyvistä varastointilaitoksista, joille on myönnetty lupa vaarallisten jätteiden loppukäsittelyyn:

a)

suolakaivokset, jotka on mukautettu muuntamisprosessin jälkeisen elohopeajätteen pysyvää varastointia varten, tai syvällä kallioperässä olevat muodostelmat, joissa turvallisuuden ja suojauksen taso on sama tai korkeampi kuin tällaisissa suolakaivoksissa; tai

b)

maanpäälliset laitokset, jotka on osoitettu ja varustettu muuntamis- ja kiinteyttämisprosessin jälkeisen elohopeajätteen pysyvää varastointia varten ja joissa turvallisuuden ja suojauksen taso on sama tai korkeampi kuin a alakohdassa tarkoitetuissa laitoksissa.

Pysyvien varastointilaitosten toiminnanharjoittajien on varmistettava, että muuntamis- ja tarvittaessa kiinteyttämisprosessin jälkeinen elohopeajäte varastoidaan erillään muusta jätteestä ja erä kerrallaan varastointikammioon, joka on sinetöity. Mainittujen toiminnanharjoittajien on lisäksi varmistettava, että pysyvien varastointilaitosten osalta noudatetaan direktiivissä 1999/31/EY asetettuja vaatimuksia, myös elohopeajätteen väliaikaista varastointia koskevia erityisiä vaatimuksia, joista säädetään mainitun direktiivin liitteessä I olevan 8 jakson kolmannessa ja viidennessä luetelmakohdassa ja sen liitteessä II.

14 artikla

Jäljitettävyys

1.   Elohopeajätteen väliaikaisesta varastoinnista huolehtivien laitosten toiminnanharjoittajien on perustettava rekisteri, joka sisältää seuraavat tiedot:

a)

jokaisesta vastaanotetusta elohopeajäte-erästä:

i)

jätteen alkuperä ja määrä;

ii)

jätteen toimittajan ja omistajan nimi ja yhteystiedot;

b)

jokaisesta laitoksesta lähtevästä elohopeajäte-erästä:

i)

jätteen määrä ja sen elohopeapitoisuus;

ii)

jätteen määränpää ja sille suunnitellut loppukäsittelytoimet;

iii)

jäljennös jätteen muuntamisesta ja tarvittaessa kiinteyttämisestä huolehtivan laitoksen toiminnanharjoittajan antamasta 2 kohdassa tarkoitetusta todistuksesta;

iv)

jäljennös muuntamis- ja tarvittaessa kiinteyttämisprosessin jälkeisen elohopeajätteen pysyvästä varastoinnista huolehtivan laitoksen toiminnanharjoittajan antamasta 3 kohdassa tarkoitetusta todistuksesta;

c)

laitoksessa kunkin kuukauden lopussa varastoituna olevan elohopeajätteen määrä.

Elohopeajätteen väliaikaisesta varastoinnista huolehtivien laitosten toiminnanharjoittajien on annettava heti, kun elohopeajäte on poistettu väliaikaisesta varastosta, todistus, jossa vahvistetaan, että elohopeajäte on lähetetty laitokseen, joka huolehtii tässä artiklassa säädetyistä loppukäsittelytoimista.

Kun tämän kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu todistus on annettu, siitä on toimitettava viipymättä jäljennös asianomaisille 12 artiklassa tarkoitetuille taloudellisille toimijoille.

2.   Elohopeajätteen muuntamisesta ja tarvittaessa kiinteyttämisestä huolehtivien laitosten toiminnanharjoittajien on perustettava rekisteri, joka sisältää seuraavat tiedot:

a)

jokaisesta vastaanotetusta elohopeajäte-erästä:

i)

jätteen alkuperä ja määrä;

ii)

jätteen toimittajan ja omistajan nimi ja yhteystiedot;

b)

jokaisesta laitoksesta lähtevästä muuntamis- ja tarvittaessa kiinteyttämisprosessin jälkeisestä elohopeajäte-erästä:

i)

jätteen määrä ja elohopeapitoisuus;

ii)

jätteen määränpää ja sille suunnitellut loppukäsittelytoimet;

iii)

jäljennös jätteen pysyvästä varastoinnista huolehtivan laitoksen toiminnanharjoittajan antamasta 3 kohdassa tarkoitetusta todistuksesta;

c)

laitoksessa kunkin kuukauden lopussa varastoituna olevan elohopeajätteen määrä.

Elohopeajätteen muuntamisesta ja tarvittaessa kiinteyttämisestä huolehtivien laitosten toiminnanharjoittajien on annettava heti, kun muuntamis- ja tarvittaessa kiinteyttämistoimet on saatettu päätökseen koko erän osalta, todistus, jossa vahvistetaan, että koko elohopeajäte-erä on muunnettu ja tarvittaessa kiinteytetty.

Kun tämän kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu todistus on annettu, siitä on toimitettava viipymättä jäljennös tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen laitosten toiminnanharjoittajille sekä asianomaisille 12 artiklassa tarkoitetuille taloudellisille toimijoille.

3.   Muuntamis- ja tarvittaessa kiinteyttämisprosessin jälkeisen elohopeajätteen pysyvästä varastoinnista huolehtivien laitosten toiminnanharjoittajien on annettava heti, kun loppukäsittelytoimet on saatettu päätökseen koko erän osalta, todistus, jossa vahvistetaan, että koko muuntamis- ja tarvittaessa kiinteyttämisprosessin jälkeinen elohopeajäte-erä on varastoitu pysyvästi direktiivin 1999/31/EY mukaisesti, ja esitettävä siinä myös tiedot varastointipaikasta.

Kun tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu todistus on annettu, siitä on toimitettava viipymättä jäljennös tämän artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen laitosten toiminnanharjoittajille sekä asianomaisille 12 artiklassa tarkoitetuille taloudellisille toimijoille.

4.   Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen laitosten toiminnanharjoittajien on toimitettava viimeistään kunkin vuoden 31 päivänä tammikuuta edellistä kalenterivuotta koskeva rekisteri asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille. Asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on annettava kukin toimitettu rekisteri vuosittain tiedoksi komissiolle.

15 artikla

Pilaantuneet alueet

1.   Komissio järjestää tietojen vaihdon jäsenvaltioiden kanssa kansallisella tasolla toteutetuista toimenpiteistä elohopean ja elohopeayhdisteiden pilaamien alueiden kartoittamiseksi ja arvioimiseksi sekä tällaisen pilaantumisen ihmisten terveydelle ja ympäristölle mahdollisesti aiheuttamien merkittävien riskien hallitsemiseksi.

2.   Komissio asettaa viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2021 internetissä julkisesti saataville 1 kohdan mukaisesti kerätyt tiedot, myös luettelon elohopean ja elohopeayhdisteiden pilaamista alueista.

V LUKU

SEURAAMUKSET, TOIMIVALTAISET VIRANOMAISET JA RAPORTOINTI

16 artikla

Seuraamukset

Jäsenvaltioiden on säädettävä tämän asetuksen rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet niiden täytäntöönpanon varmistamiseksi. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava nämä säännökset ja toimenpiteet komissiolle viimeistään tämän asetuksen asiaan liittyvien säännösten soveltamispäivänä, ja jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle kaikki niitä koskevat myöhemmät muutokset viipymättä.

17 artikla

Toimivaltaiset viranomaiset

Jäsenvaltioiden on nimettävä tämän asetuksen velvoitteiden täyttämisestä vastaavat toimivaltaiset viranomaiset.

18 artikla

Kertomus

1.   Jäsenvaltioiden on viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2020 ja sen jälkeen sopivin väliajoin laadittava, toimitettava komissiolle ja asetettava internetissä julkisesti saataville kertomus, jossa on seuraavat tiedot:

a)

tiedot tämän asetuksen täytäntöönpanosta;

b)

yleissopimuksen 21 artiklassa unionille määrättyjen raportointivelvoitteiden täyttämiseen tarvittavat tiedot;

c)

tiivistelmä tämän asetuksen 12 artiklan mukaisesti kerätyistä tiedoista;

d)

tiedot niiden alueilla sijaitsevasta elohopeasta seuraavasti:

i)

luettelo paikoista, joissa on yli 50 tonnia muuta elohopeaa kuin elohopeajätettä, ja kussakin paikassa olevasta elohopean määrästä;

ii)

luettelo paikoista, joihin on kertynyt yli 50 tonnia elohopeajätettä, ja kussakin paikassa olevasta elohopeajätteen määrästä; ja

e)

luettelo elohopean lähteistä, jotka tuottavat yli 10 tonnia elohopeaa vuodessa, jos tällaiset lähteet on saatettu jäsenvaltioiden tietoon.

Jäsenvaltiot voivat päättää olla asettamatta mitä tahansa ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuja tietoja julkisesti saataville Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/4/EY (17) 4 artiklan 1 ja 2 kohdassa mainitun syyn perusteella, jollei mainitun direktiivin 4 artiklan 2 kohdasta muuta johdu.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettua raportointia varten komissio asettaa jäsenvaltioiden saataville sähköisen raportointivälineen.

Komissio hyväksyy täytäntöönpanosäädöksiä, joissa vahvistetaan asianmukaiset kyselylomakkeet, joissa yksilöidään asiat, tiedot ja keskeiset suoritusindikaattorit 1 kohdan mukaisten vaatimusten täyttämiseksi, sekä 1 kohdassa tarkoitetun kertomuksen muoto ja sen julkaisutiheys. Näillä kyselylomakkeilla ei saa aiheuttaa yleissopimuksen sopimuspuolille päällekkäisiä raportointivelvollisuuksia. Tässä kohdassa tarkoitetut täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 22 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.

3.   Jäsenvaltioiden on asetettava viipymättä komission saataville yleissopimuksen sihteeristölle toimittamansa kertomukset.

19 artikla

Uudelleentarkastelu

1.   Komissio ilmoittaa viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2020 Euroopan parlamentille ja neuvostolle seuraavia näkökohtia koskevan arviointinsa tulokset:

a)

unionin tarve säännellä krematorioiden elohopea- ja elohopeayhdisteiden päästöjä;

b)

hammasamalgaamin käytön vaiheittaisen lopettamisen toteutettavuus pitkällä aikavälillä, mieluiten vuoteen 2030 mennessä, ottaen huomioon 10 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut kansalliset suunnitelmat ja ottaen samalla täysimääräisesti huomioon jäsenvaltioiden toimivallan terveyspalveluiden ja sairaanhoidon järjestämisen ja tarjoamisen alalla; sekä

c)

ympäristöhyödyt, jotka saadaan liitteen II paremmasta mukauttamisesta lisättyä elohopeaa sisältävien tuotteiden markkinoille saattamista koskevaan unionin lainsäädäntöön, sekä tällaisen mukauttamisen toteutettavuus.

2.   Komissio antaa viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2024 Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän asetuksen täytäntöönpanosta ja sen uudelleentarkastelusta muun muassa yleissopimuksen osapuolten konferenssin toteuttaman tehokkuuden arvioinnin sekä jäsenvaltioiden tämän asetuksen 18 artiklan ja yleissopimuksen 21 artiklan mukaisesti toimittamien kertomusten huomioon ottamiseksi.

3.   Komissio antaa tarvittaessa lainsäädäntöehdotuksen edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen kertomustensa yhteydessä.

VI LUKU

SIIRRETTY SÄÄDÖSVALTA JA TÄYTÄNTÖÖNPANOVALTA

20 artikla

Liitteiden muuttaminen

Siirretään komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä tämän asetuksen 21 artiklan mukaisesti sen liitteiden I, II, III ja IV muuttamiseksi niiden mukauttamiseksi yleissopimuksen osapuolten konferenssin yleissopimuksen 27 artiklan mukaisesti hyväksymiin päätöksiin, mikäli unioni on kannattanut kyseessä olevaa päätöstä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan mukaisesti annetulla neuvoston päätöksellä.

21 artikla

Siirretyn säädösvallan käyttäminen

1.   Komissiolle siirrettyä valtaa antaa delegoituja säädöksiä koskevat tässä artiklassa säädetyt edellytykset.

2.   Siirretään komissiolle 13 päivästä kesäkuuta 2017 viiden vuoden ajaksi 13 artiklan 2 kohdassa ja 20 artiklassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä. Komissio laatii siirrettyä säädösvaltaa koskevan kertomuksen viimeistään yhdeksän kuukautta ennen tämän viiden vuoden kauden päättymistä. Säädösvallan siirtoa jatketaan ilman eri toimenpiteitä samanpituisiksi kausiksi, jollei Euroopan parlamentti tai neuvosto vastusta tällaista jatkamista viimeistään kolme kuukautta ennen kunkin kauden päättymistä.

3.   Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 13 artiklan 2 kohdassa ja 20 artiklassa tarkoitetun säädösvallan siirron. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan tuossa päätöksessä mainittu säädösvallan siirto. Peruuttaminen tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona sitä koskeva päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai jonakin myöhempänä, kyseisessä päätöksessä mainittuna päivänä. Peruuttamispäätös ei vaikuta jo voimassa olevien delegoitujen säädösten pätevyyteen.

4.   Ennen kuin komissio hyväksyy delegoidun säädöksen, se kuulee kunkin jäsenvaltion nimeämiä asiantuntijoita paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa vahvistettujen periaatteiden mukaisesti.

5.   Heti kun komissio on antanut delegoidun säädöksen, komissio antaa sen tiedoksi yhtäaikaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

6.   Edellä olevien 13 artiklan 2 kohdan ja 20 artiklan nojalla annettu delegoitu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa jatketaan kahdella kuukaudella.

22 artikla

Komiteamenettely

1.   Komissiota avustaa komitea 6 artiklan mukaisten tuonti- ja vientilomakkeiden, 7 artiklan 3 kohdan mukaisten ympäristön kannalta kestävää elohopean, elohopeayhdisteiden ja elohopeaseosten väliaikaista varastointia koskevien teknisten vaatimusten, 8 artiklan 6 kohdan mukaisen päätöksen ja 18 artiklan 2 kohdan mukaisten kyselomakkeiden hyväksymisessä. Tämä komitea on asetuksessa (EU) N:o 182/2011 tarkoitettu komitea.

2.   Kun viitataan tähän kohtaan, sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 5 artiklaa.

Jos komitea ei anna lausuntoa, komissio ei hyväksy ehdotusta täytäntöönpanosäädökseksi ja tuolloin sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 5 artiklan 4 kohdan kolmatta alakohtaa.

VII LUKU

LOPPUSÄÄNNÖKSET

23 artikla

Kumoaminen

Kumotaan asetus (EY) N:o 1102/2008 1 päivästä tammikuuta 2018.

Viittauksia kumottuun asetukseen pidetään viittauksina tähän asetukseen liitteessä V olevan vastaavuustaulukon mukaisesti.

24 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2018.

Liitteessä III olevan I osan d alakohtaa kuitenkin sovelletaan 11 päivästä joulukuuta 2017.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Strasbourgissa 17 päivänä toukokuuta 2017.

Euroopan parlamentin puolesta

Puhemies

A. TAJANI

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

C. ABELA


(1)  EUVL C 303, 19.8.2016, s. 122.

(2)  Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu 14. maaliskuuta 2017 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä), ja neuvoston päätös, tehty 25. huhtikuuta 2017.

(3)  Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 1386/2013/EU, annettu 20 päivänä marraskuuta 2013, vuoteen 2020 ulottuvasta yleisestä unionin ympäristöalan toimintaohjelmasta ”Hyvä elämä maapallon resurssien rajoissa” (EUVL L 354, 28.12.2013, s. 171).

(4)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1102/2008, annettu 22 päivänä lokakuuta 2008, metallisen elohopean ja tiettyjen elohopeayhdisteiden ja -seosten viennin kieltämisestä sekä metallisen elohopean turvallisesta varastoinnista (EUVL L 304, 14.11.2008, s. 75).

(5)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1013/2006, annettu 14 päivänä kesäkuuta 2006, jätteiden siirrosta (EUVL L 190, 12.7.2006, s. 1).

(6)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1907/2006, annettu 18 päivänä joulukuuta 2006, kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoituksista (REACH), Euroopan kemikaaliviraston perustamisesta, direktiivin 1999/45/EY muuttamisesta sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 793/93, komission asetuksen (EY) N:o 1488/94, neuvoston direktiivin 76/769/ETY ja komission direktiivien 91/155/ETY, 93/67/ETY, 93/105/EY ja 2000/21/EY kumoamisesta (EUVL L 396, 30.12.2006, s. 1).

(7)  Komission täytäntöönpanopäätös 2013/732/EU, annettu 9 päivänä joulukuuta 2013, teollisuuden päästöistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/75/EU mukaisten kloorialkalin valmistuksen parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa (BAT) koskevien päätelmien laatimisesta (EUVL L 332, 11.12.2013, s. 34).

(8)  Neuvoston direktiivi 1999/31/EY, annettu 26 päivänä huhtikuuta 1999, kaatopaikoista (EYVL L 182, 16.7.1999, s. 1).

(9)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/98/EY, annettu 19 päivänä marraskuuta 2008, jätteistä ja tiettyjen direktiivien kumoamisesta (EUVL L 312, 22.11.2008, s. 3).

(10)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/75/EU, annettu 24 päivänä marraskuuta 2010, teollisuuden päästöistä (yhtenäistetty ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja vähentäminen) (EUVL L 334, 17.12.2010, s. 17).

(11)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/60/EY, annettu 23 päivänä lokakuuta 2000, yhteisön vesipolitiikan puitteista (EYVL L 327, 22.12.2000, s. 1).

(12)  EUVL L 123, 12.5.2016, s. 1.

(13)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 182/2011, annettu 16 päivänä helmikuuta 2011, yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä (EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13).

(14)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/18/EU, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2012, vaarallisista aineista aiheutuvien suuronnettomuusvaarojen torjunnasta sekä neuvoston direktiivin 96/82/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta (EUVL L 197, 24.7.2012, s. 1).

(15)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/65/EU, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2011, tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa (EUVL L 174, 1.7.2011, s. 88).

(16)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2150/2002, annettu 25 päivänä marraskuuta 2002, jätetilastoista (EYVL L 332, 9.12.2002, s. 1).

(17)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/4/EY, annettu 28 päivänä tammikuuta 2003, ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta ja neuvoston direktiivin 90/313/ETY kumoamisesta (EUVL L 41, 14.2.2003, s. 26).


LIITE I

3 artiklan 2 ja 3 kohdan sekä 7 artiklan 3 kohdan soveltamisalaan kuuluvat elohopeayhdisteet ja 3 artiklan 2 kohdan, 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 3 kohdan soveltamisalaan kuuluvat elohopeaseokset

Elohopeayhdisteet, joiden vienti on kielletty 1 päivästä tammikuuta 2018:

Elohopea(I)kloridi (Hg2Cl2, CAS-numero 10112-91-1)

Elohopea(II)oksidi (HgO, CAS-numero 21908-53-2)

Sinooperimalmi

Elohopeasulfidi (HgS, CAS-numero 1344-48-5)

Elohopeayhdisteet, joiden vienti on kielletty 1 päivästä tammikuuta 2020:

Elohopea(II)sulfaatti (HgSO4, CAS-numero 7783-35-9)

Elohopea(II)nitraatti (Hg(NO3)2, CAS-numero 10045-94-0)

Elohopeaseokset, joiden vienti ja tuonti on kielletty 1 päivästä tammikuuta 2018:

Elohopeaa ja muita aineita sisältävät seokset, myös elohopeaseokset, joiden elohopeapitoisuus on vähintään 95 painoprosenttia.


LIITE II

5 artiklassa tarkoitetut lisättyä elohopeaa sisältävät tuotteet

A osa – Lisättyä elohopeaa sisältävät tuotteet

Lisättyä elohopeaa sisältävät tuotteet

Päivämäärä, josta alkaen lisättyä elohopeaa sisältävien tuotteiden vienti, tuonti ja valmistus kielletään

1.

Kaikki sellaiset paristot ja akut, joissa on yli 0,0005 painoprosenttia elohopeaa.

31.12.2020

2.

Kytkimet ja releet, lukuun ottamatta erittäin tarkkoja kapasitanssin ja häviön mittaamissiltauksia ja tarkkailu- ja valvontalaitteiden suurtaajuuksisten radiotaajuuksien kytkimiä ja releitä, joissa elohopean enimmäispitoisuus on 20 mg/siltaus, kytkin tai rele.

31.12.2020

3.

Yleiskäyttöön tarkoitetut pienloistelamput (CFL):

a)

pienloistelamput (CFL-i), joiden teho on enintään 30 wattia ja elohopeapitoisuus yli 2,5 mg/purkausputki;

b)

pienloistelamput (CFL-ni), joiden teho on enintään 30 wattia ja elohopeapitoisuus yli 3,5 mg/purkausputki.

31.12.2018

4.

Seuraavat yleiskäyttöön tarkoitetut lineaariset loistelamput (LFL):

a)

kolmihuippuloisteainelamput, joiden teho on alle 60 wattia ja elohopeapitoisuus yli viisi mg/lamppu;

b)

halofosfaattilamput, joiden teho on enintään 40 wattia ja elohopeapitoisuus yli 10 mg/lamppu.

31.12.2018

5.

Yleiskäyttöön tarkoitetut suurpaine-elohopealamput (HPMV).

31.12.2018

6.

Elektronisten näyttölaitteiden kylmäkatodiloisteputkiin (CCFL) ja ulkoelektrodiloisteputkiin (EEFL) sisältyvä elohopea:

a)

lyhyt (enintään 500 mm), jonka elohopeapitoisuus yli 3,5 mg/lamppu

b)

keskipitkä (yli 500 mm mutta enintään 1 500 mm), jonka elohopeapitoisuus yli viisi mg/lamppu;

c)

pitkä (yli 1 500 mm), jonka elohopeapitoisuus yli 13 mg/lamppu.

31.12.2018

7.

Elohopeaa ja elohopeayhdisteitä sisältävä kosmetiikka, lukuun ottamatta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1223/2009 (1) liitteessä V olevaan 16 ja 17 kohtaan sisältyviä erityistapauksia.

31.12.2020

8.

Torjunta-aineet, biosidit ja antiseptiset aineet.

31.12.2020

9.

Seuraavat mekaaniset mittalaitteet:

a)

ilmanpainemittarit;

b)

kosteusmittarit;

c)

painemittarit;

d)

lämpömittarit ja muut ei-sähkökäyttöiset lämpöä mittaavat sovellukset;

e)

verenpainemittarit;

f)

pletysmografien kanssa käytettävät venymäliuska-anturit;

g)

elohopeaa sisältävät pyknometrit;

h)

elohopeaa sisältävät mittauslaitteet, joita käytetään pehmenemispisteen määrittämiseen.

Tähän kohtaan eivät kuulu seuraavat mittalaitteet:

suuriin laitteisiin asennetut mekaaniset mittalaitteet, tai erittäin tarkassa mittauksessa käytettävät laitteet, joille ei ole olemassa sopivaa elohopeatonta vaihtoehtoa;

mittalaitteet, jotka olivat yli 50 vuotta vanhoja 3 päivänä lokakuuta 2007;

mittalaitteet, joiden on tarkoitus olla esillä yleisissä näyttelyissä kulttuuri- ja historiallisissa tarkoituksissa.

31.12.2020

B osa – Muut tuotteet, jotka eivät sisälly tämän liitteen A osaan

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/53/EY (2) ja direktiivin 2011/65/EU mukaisesti kytkimet ja releet, elektronisissa näyttölaitteissa käytetyt kylmäkatodiloisteputket (CCFL) ja ulkoelektrodiloisteputket (EEFL) sekä mittalaitteet, jos niitä käytetään korvaamaan suuremman laitteen osaa ja jos sopivaa elohopeatonta vaihtoehtoa osalle ei ole saatavilla.


(1)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1223/2009, annettu 30 päivänä marraskuuta 2009, kosmeettisista valmisteista (EUVL L 342, 22.12.2009, s. 59).

(2)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/53/EY, annettu 18 päivänä syyskuuta 2000, romuajoneuvoista (EYVL L 269, 21.10.2000, s. 34).


LIITE III

7 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuihin valmistusprosesseihin sovellettavat elohopeaan liittyvät vaatimukset

I osa:   Valmistusprosessit, joissa elohopean tai elohopeayhdisteiden, joko sellaisenaan tai seoksina, käyttö on kielletty

a)

1 päivästä tammikuuta 2018: valmistusprosessit, joissa elohopeaa tai elohopeayhdisteitä käytetään katalyyttina;

b)

poiketen siitä, mitä a alakohdassa säädetään, vinyylikloridimonomeerin tuotanto on kielletty 1 päivästä tammikuuta 2022;

c)

1 päivästä tammikuuta 2022: valmistusprosessit, joissa elohopeaa käytetään elektrodina;

d)

poiketen siitä, mitä c alakohdassa säädetään, 11 päivästä joulukuuta 2017: kloorialkalin tuotanto, jossa elohopeaa käytetään elektrodina;

e)

poiketen siitä, mitä c alakohdassa säädetään, natrium- tai kaliummetylaatin tai -etylaatin tuotanto on kielletty 1 päivästä tammikuuta 2028;

f)

1 päivästä tammikuuta 2018: polyuretaanin tuotanto siinä määrin kuin sitä ei jo rajoiteta tai sitä ei ole kielletty asetuksen (EY) N:o 1907/2006 liitteessä XVII olevan 62 kohdan mukaisesti.

II osa:   Valmistusprosessit, joissa elohopean ja elohopeayhdisteiden käyttöä ja päästöjä rajoitetaan

Natrium- tai kaliummetylaatin tai -etylaatin tuotanto

Natrium- tai kaliummetylaatin tai -etylaatin tuotannon on tapahduttava I osan e alakohdan mukaisesti seuraavien edellytysten täyttyessä:

a)

uuden elohopean tuotannosta saadun elohopean käyttö on kielletty;

b)

elohopean ja elohopeayhdisteiden suoria ja epäsuoria päästöjä ilmaan, veteen ja maaperään on vähennettävä vuoteen 2020 mennessä 50 prosentilla yksikkökohtaisen tuotannon mukaan laskettuna vuoteen 2010 verrattuna;

c)

elohopeattomien valmistusprosessien tutkimista ja kehittämistä on tuettava; ja

d)

13 päivästä kesäkuuta 2017 alkaen sellaisten laitosten, joissa käytetään elohopeaa ja elohopeayhdisteitä natrium- tai kaliummetylaatin tai -etylaatin tuotannossa ja jotka olivat toiminnassa ennen mainittua päivämäärää, kapasiteettia ei saa lisätä eikä uusia laitoksia ottaa käyttöön.


LIITE IV

9 artiklassa tarkoitettua pienimuotoista kullankaivua ja kullan käsittelyä koskeva kansallinen suunnitelma

Kansalliseen suunnitelmaan on sisällytettävä seuraavat tiedot:

a)

elohopean ja elohopeayhdisteiden käytön lopettamista kokonaan koskevat kansalliset tavoitteet ja vähennystavoitteet;

b)

toimet, joilla luovutaan:

i)

malmin amalgamoinnista;

ii)

amalgaamin tai prosessoidun amalgaamin avopoltosta;

iii)

amalgaamin poltosta asuinalueilla; sekä

iv)

syanidiuutosta sedimentistä, malmista tai mineraalijätteestä, johon on lisätty elohopeaa, poistamatta elohopeaa ensin;

c)

toimenpiteet pienimuotoisen kullankaivun ja kullan käsittelyn virallistamisen tai sääntelyn edistämiseksi;

d)

lähtötasoarviot käytetyn elohopean määristä sekä sen alueella harjoitetun pienimuotoisen kullankaivun ja kullan käsittelyn käytännöistä;

e)

strategiat, joilla edistetään pienimuotoisessa kullankaivussa ja kullan käsittelyssä vapautuvien elohopeapäästöjen sekä niille altistumisen vähentämistä, elohopeattomat menetelmät mukaan luettuina;

f)

strategiat, joilla hallitaan kauppaa ja estetään sekä ulkomaisista että kotimaisista lähteistä peräisin olevan elohopean ja elohopeayhdisteiden muuntaminen pienimuotoisessa kullankaivussa ja kullan käsittelyssä käytettävään muotoon;

g)

strategiat, joilla saadaan sidosryhmät osallistumaan kansallisen suunnitelman toteutukseen ja jatkuvaan kehittämiseen;

h)

kansanterveysstrategia, joka liittyy pienimuotoista kullankaivua harjoittavien kullankaivajien ja heidän yhteisöjensä altistumiseen elohopealle; strategiaan tulisi sisältyä muun muassa terveyttä koskevien tietojen keruu, terveydenhuollon työntekijöiden koulutus ja terveydenhuoltolaitosten kautta tapahtuva tiedotus;

i)

strategiat, joilla ehkäistään herkkien väestöryhmien, etenkin lasten ja hedelmällisessä iässä olevien naisten, erityisesti raskaana olevien naisten, altistumista pienimuotoisessa kullankaivussa ja kullan käsittelyssä käytetylle elohopealle;

j)

strategiat tiedon antamiseksi pienimuotoista kullankaivua harjoittaville kullankaivajille ja asianosaisille yhteisöille; sekä

k)

kansallisen suunnitelman täytäntöönpanoaikataulu.


LIITE V

Vastaavuustaulukko

Asetus (EY) N:o 1102/2008

Tämä asetus

1 artiklan 1 kohta

3 artiklan 1 ja 2 kohta

1 artiklan 2 kohta

3 artiklan 3 kohta

1 artiklan 3 kohta

3 artiklan 4 kohta

2 artikla

11 artikla

3 artiklan 1 kohdan a alakohta

13 artiklan 3 kohdan a alakohta

3 artiklan 1 kohdan b alakohta

13 artiklan 1 kohta

3 artiklan 1 kohdan toinen alakohta

13 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta ja 13 artiklan 3 kohdan kolmas alakohta

3 artiklan 2 kohta

4 artiklan 1 kohta

13 artiklan 1 kohta

4 artiklan 2 kohta

13 artiklan 1 kohta

4 artiklan 3 kohta

5 artiklan 1 kohta

5 artiklan 2 kohta

5 artiklan 3 kohta

6 artiklan 1 kohdan a alakohta

6 artiklan 1 kohdan b alakohta

12 artiklan 1 kohdan a alakohta

6 artiklan 1 kohdan c alakohta

12 artiklan 1 kohdan b ja c alakohta

6 artiklan 2 kohdan a alakohta

12 artiklan 1 kohdan a alakohta

6 artiklan 2 kohdan b alakohta

12 artiklan 1 kohdan b ja c alakohta

6 artiklan 3 kohta

12 artiklan 1 kohta

6 artiklan 4 kohta

7 artikla

16 artikla

8 artiklan 1 kohta

8 artiklan 2 kohta

8 artiklan 3 kohta

8 artiklan 4 kohta

8 artiklan 5 kohta

9 artikla