17.2.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 40/72


EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU) 2017/274,

annettu 10 päivänä helmikuuta 2017,

suorituspalautteen antamista kansallisen toimivaltaisen viranomaisen alakoordinaattoreille koskevien periaatteiden vahvistamisesta sekä päätöksen (EU) 2016/3 kumoamisesta (EKP/2017/6)

EUROOPAN KESKUSPANKIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon luottolaitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvää politiikkaa koskevien erityistehtävien antamisesta Euroopan keskuspankille 15 päivänä lokakuuta 2013 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1024/2013 (1) ja erityisesti sen 6 artiklan 1 ja 7 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Asetuksen (EU) N:o 1024/2013 6 artiklan 1 kohdan mukaan Euroopan keskuspankki (EKP) on vastuussa yhteisen valvontamekanismin (YVM) tehokkaasta ja johdonmukaisesta toiminnasta. Kyseisen asetuksen johdanto-osan 79 kappaleessa todetaan, että hyvin motivoitunut, hyvin koulutettu ja puolueeton henkilöstö on välttämätön tehokkaan valvonnan kannalta.

(2)

Euroopan keskuspankin asetuksen (EU) N:o 468/2014 (EKP/2014/17) (2) 3–6 artiklan mukaan EKP vastaa yhteisten valvontaryhmien perustamisesta ja kokoonpanosta; nämä valvontaryhmät koostuvat EKP:n henkilöstön ja kansallisten toimivaltaisten viranomaisten henkilöstön jäsenistä. Yhteisen valvontaryhmän koordinaattori huolehtii yhden tai useamman kansallisen toimivaltaisen viranomaisen alakoordinaattorin avustuksella yhteisen valvontaryhmän työn koordinoinnista.

(3)

Koska kansallisten toimivaltaisten viranomaisten alakoordinaattoreilla on tärkeä rooli samasta kansallisesta toimivaltaisesta viranomaisesta tulevien yhteisen valvontaryhmän jäsenten koordinoinnissa, on tarpeellista ja suhteellisuusperiaatteen mukaista ottaa käyttöön yhtenäinen menettelytapa yhteisen valvontaryhmän alakoordinaattorien suoritusta koskevaa palautetta (jäljempänä suorituspalaute) varten. Tämä suorituspalaute voi auttaa varmistamaan yhteisen valvontaryhmän asianmukaisen toiminnan, koska sen avulla kansallisten toimivaltaisten viranomaisten alakoordinaattorit voivat jatkuvasti parantaa suoritustaan.

(4)

Kansalliset toimivaltaiset viranomaiset ovat yksinomaan vastuussa oman henkilöstönsä suorituksen arvioinnista ja vastaavasti EKP on yksinomaan vastuussa oman henkilöstönsä suorituksen arvioinnista. Kansalliset toimivaltaiset viranomaiset voivat käyttää tämän päätöksen mukaisesti annettua palautetta henkilöjohtamisessa, ja palautetta voi käyttää kansallisten toimivaltaisten viranomaisten sisäisissä suoritusarviointijärjestelmissä, jos sovellettava kansallinen lainsäädäntö tämän sallii.

(5)

Aikaisemmin palautetta kansallisten toimivaltaisten viranomaisten alakoordinaattoreiden toiminnasta annettiin kokeilujakson aikana päätöksessä Euroopan keskuspankin päätöksessä (EU) 2016/3 (EKP/2015/36) (3) vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Kokeilujakso on nyt päättynyt, ja kyseinen päätös olisi näin ollen oikeusvarmuussyistä kumottava.

(6)

Kokeiluajanjaksona saatu kokemus osoittaa, että kansallisten toimivaltaisten viranomaisten alakoordinaattoreiden suorituksia koskeva palautemekanismi voi olla hyödyllinen väline yhteisten valvontaryhmien tehokkaan toiminnan varmistamisessa. Lisäarvioinnit ovat kuitenkin tarpeen. Näin ollen suorituspalautemekanismia olisi pidennettävä vuoden pituisella lisäkokeilujaksolla. Tämän jälkeen olisi arvioitava, olisiko suorituspalautemekanismia hyödyllistä jatkaa pysyväisluontoisempana järjestelynä.

(7)

Arvioinnin tulokset olisi raportoitava valvontaelimelle. Arvioinnin perusteella olisi tehtävä ehdotus EKP:n neuvostolle siitä, tulisiko suorituspalautemekanismia jatkaa.

(8)

Euroopan tietosuojavaltuutettua kuultiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 45/2001 (4) 27 artiklan mukaisesti ja Euroopan tietosuojavaltuutettu antoi 7 päivänä huhtikuuta 2015 lausuntonsa, jossa suorituspalaute tunnustettiin tarpeelliseksi yhteisten valvontaryhmien ohjauksessa ja hyväksyttiin suorituspalautemekanismi sekä ohjeistettiin, että mekanismin yksityiskohtainen toiminta olisi määriteltävä asianmukaisessa säädöksessä,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Määritelmät

Tässä päätöksessä sovelletaan asetuksen (EU) N:o 1024/2013 2 artiklassa ja asetuksen (EU) N:o 468/2014 (EKP/2014/17) 2 artiklassa olevia määritelmiä.

2 artikla

Suorituspalaute

1.   Yhteisten valvontaryhmien koordinaattorit antavat kansallisten toimivaltaisten viranomaisten alakoordinaattoreille suorituspalautetta, joka koskee alakoordinaattorin omaa ja alakoordinaattorin ryhmän suoritusta liittyen tehtävien ja tavoitteiden hoitamiseen yhteisessä valvontaryhmässä; palaute annetaan liitteessä I täsmennettyjen periaatteiden mukaisesti ja ottaen huomioon liitteessä II vahvistetut pätevyysvaatimukset.

2.   Yhteisen valvontaryhmän koordinaattorit vahvistavat kansallisen toimivaltaisen viranomaisen alakoordinaattorin pääasialliset tehtävät ja tavoitteet kuultuaan alakoordinaattoria.

3.   Yhteisten valvontaryhmien koordinaattorit antavat suorituspalautetta sen palautejakson osalta, joka alkaa tämän päätöksen voimaantulopäivänä ja päättyy 12 kuukautta myöhemmin.

3 artikla

Arviointi

Palautejakson päätyttyä EKP arvioi suorituspalautemekanismin toiminnan yhdessä kansallisten toimivaltaisten viranomaisten kansa ja raportoi arviointinsa tulokset valvontaelimelle. Raporttiin on sisällytettävä ehdotus siitä, tulisiko suorituspalautemekanismia jatkaa.

4 artikla

Kumoaminen

Kumotaan asetus (EU) N:o 2016/3 (EKP/2015/36).

5 artikla

Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan 15 päivänä helmikuuta 2017.

Tehty Frankfurt am Mainissa 10 päivänä helmikuuta 2017.

EKP:n neuvoston puolesta

EKP:n puheenjohtaja

Mario DRAGHI


(1)  EUVL L 287, 29.10.2013, s. 63.

(2)  Euroopan keskuspankin asetus (EU) N:o 468/2014, annettu 16 päivänä huhtikuuta 2014, kehyksen perustamisesta yhteisen valvontamekanismin puitteissa tehtävälle yhteistyölle EKP:n ja kansallisten toimivaltaisten viranomaisten välillä sekä kansallisten nimettyjen viranomaisten kanssa (YVM-kehysasetus) (EKP/2014/17) (EUVL L 141, 14.5.2014, s. 1).

(3)  Euroopan keskuspankin päätös (EU) 2016/3, annettu 18 päivänä marraskuuta 2015, palautteen antamista koskevien periaatteiden vahvistamisesta kansallisen toimivaltaisen viranomaisen alakoordinaattorien toiminnasta yhteisen valvontamekanismin yhteisissä valvontaryhmissä (EKP/2015/36) (EUVL L 1, 5.1.2016, s. 4).

(4)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 45/2001, annettu 18 päivänä joulukuuta 2000, yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (EYVL L 8, 12.1.2001, s. 1).


LIITE I

Periaatteet palautteen antamiseksi kansallisen toimivaltaisen viranomaisen alakoordinaattorien suorituksesta yhteisen valvontamekanismin yhteisissä valvontaryhmissä

Periaate 1

Suorituspalautteen laajuus

Yhteisen valvontamekanismin yhteisten valvontaryhmien alakoordinaattoreille annetaan suorituspalautetta edellyttäen, että he työskentelevät yhteisessä valvontaryhmässä vähintään 25 prosenttia kokopäivätyöajasta, sellaisena kuin tämä määritellään asianomaisen kansallisen toimivaltaisen viranomaisen työaikaa koskevassa sääntelyssä.

Periaate 2

Suorituspalautteen tarkoitus

Jotta voidaan tukea YVM:n toimintaa kokonaisuutena ja sen kehittämistä, suorituspalautteessa arvioidaan alakoordinaattorin suoriutumista tehtävistään, ja suorituspalaute annetaan siten, että alakoordinaattorin tietämystä YVM:n yhteisistä tavoitteista ja pätevyysvaatimuksista pyritään edelleen kehittämään ja tällä tavoin lisäämään yhteisen valvontaryhmien suoritusta ja yhdentymistä.

Periaate 3

Suorituspalautemenettely

1.

Kansallisen toimivaltaisen viranomaisen alakoordinaattoria kuultuaan yhteisen valvontaryhmän koordinaattori vahvistaa palautejakson alussa pääasialliset tehtävät ja tavoitteet kullekin alakoordinaattorille, jolle suorituspalautetta annetaan periaatteen 1 mukaisesti. Nämä tehtävät ja tavoitteet kirjataan YVM:n palautelomakkeelle.

2.

Yhteisen valvontaryhmän koordinaattori antaa kullekin kansallisen toimivaltaisen viranomaisen alakoordinaattorille ohjausta ja vapaamuotoista palautetta koko palautejakson ajan. Palautejakson päätyttyä yhteisen valvontaryhmän koordinaattori antaa kullekin kansallisen toimivaltaisen viranomaisen alakoordinaattorille palautejakson lopun palautteen sekä suullisesti että kirjallisesti YVM:n suorituspalautelomakkeella. Ennen YVM:n palautelomakkeen viimeistelemistä alakoordinaattorille on annettava mahdollisuus kirjata muodollisesti näkemyksensä ja huomautuksensa annetusta suorituspalautteesta.

3.

Sekä vapaamuotoisessa että jakson lopussa annettavassa suorituspalautteessa otetaan huomioon kansallisen toimivaltaisen viranomaisen alakoordinaattorin pääasialliset tehtävät ja tavoitteet, liitteessä II täsmennetyt YVM:n pätevyysvaatimukset sekä alakoordinaattorin ryhmän panos yhteisen valvontaryhmän toimintaan kokonaisuutena.

Periaate 4

Oikeus tutustua suorituspalautteeseen

1.

Asianomaiselle kansalliselle toimivaltaiselle viranomaiselle annetaan pyynnöstä oikeus tutustua jakson lopun palautteeseen, ja kyseinen kansallinen toimivaltainen viranomainen voi hyödyntää palautetta tavanomaisessa henkilöstöhallinnossaan, jos tämä on kansallisen lainsäädännön mukaan sallittua.

2.

Kansalliset toimivaltaiset viranomaiset voivat päättää käyttää suorituspalautetta täydentävänä palautteena sisäisissä suoritusarviointijärjestelmissään, jos tämä on kansallisen lainsäädännön mukaan sallittua.

3.

Kansallisille toimivaltaisille viranomaisille annetaan oikeus tutustua suorituspalautteeseen, tietojen siirto mukaan luettuna, asetuksen (EY) N:o 45/2001 8 artiklan a kohdan mukaisesti.

Periaate 5

Suorituspalautteen yhteydessä käsiteltävien henkilötietojen suoja

1.

Suorituspalautetta koskevia tietoja käsitellään EKP:ssä asetuksen (EY) N:o 45/2001 mukaisesti.

2.

Suorituspalautetta koskevia tietoja saa käyttää yksinomaan edellä periaatteissa 2 ja 4 kuvattuihin tarkoituksiin, ja tiedot säilytetään enintään viiden vuoden ajan.


LIITE II

Luettelo pätevyysvaatimuksista, jotka ovat YVM:ssä työskentelevälle henkilöstölle erityisen keskeisiä (YVM:n pätevyysvaatimukset)

Ammatillinen tietämys : Tietämys erityisesti YVM:ään liittyvistä valvontapolitiikoista, menetelmistä ja sääntelystä sekä rahoituslaitosten toiminnasta. Ajantasainen tietämys mainittujen alojen kehityksestä ja kyky soveltaa tätä tietämystä työssä asiaankuuluvilla alueilla.

Viestintätaidot : Tiedon suullinen tai kirjallinen välittäminen ryhmille tai yksittäisille henkilöille selkeästi ja ytimekkäästi, jotta varmistetaan tiedon ja viestin ymmärretyksi tuleminen. Muiden henkilöiden kuunteleminen ja heidän esittämiinsä kysymyksiin vastaaminen asianmukaisella tavalla.

Yhteistyö : Jatkuvien ja yhteistyöhön perustuvien työsuhteiden luominen muihin työntekijöihin ja näiden suhteiden ylläpitäminen, jotta saavutettaisiin ryhmälle asetetut eurooppalaiset tavoitteet. Toimivien suhteiden kehittäminen ja ylläpitäminen muiden kanssa ryhmässä tehtävän työn kannustamiseksi ja tukemiseksi. Aktiivinen tiedon ja tietämyksen jakaminen ryhmän sisällä.

Määrätietoisuus tavoitteiden saavuttamiseksi : Tehtävien suorittaminen sinnikkäästi ja pitkäjänteisesti onnistuneita ratkaisuja tavoitellen ja oman toiminnan sopeuttaminen siten, että löydetään sopiva lähestymistapa onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi.

Arvostelukyky ja perinpohjaisuus : Tilanteiden ja tietojen analysointi ja arviointi asianmukaisten strategioiden, suunnitelmien ja politiikkojen kehittämiseksi. Asiaa koskevien erilaisten ja vastakkaisten näkökulmien ymmärtäminen ja muotoilu ja tarvittaessa lähestymistavan muuttaminen tilanteen edellyttämällä tavalla, ongelmien tarkastelu uusista näkökulmista käsin ja muiden esittämien ajatusten tai ratkaisujen yksityiskohtainen käsittely. Pyrkimys ymmärtää asiat kokonaisuudessaan ennen suositusten tai johtopäätösten tekemistä; kattavien ja tarkkojen tietojen kerääminen tarpeen mukaan, perusteltujen johtopäätösten tekeminen perinpohjaisten ja kunnioittavasti esitettyjen kysymysten perusteella; mahdollisten ongelmien ja erilaisten tietojen jatkuva etsintä.

Laajapohjainen ymmärrys asioista ja eteenpäin suuntautuva lähestymistapa : Omaa roolia laajempi näkökulma omaa toimintaa laajemman kontekstin luomiseksi siten, että henkilö on täysimääräisesti selvillä eri toiminnoista ja alueista, että hän osoittaa erilaisten kulttuuritaustojen ja näkökohtien ymmärrystä ja että hän arvioi omien päätöstensä ja muiden päätösten seurauksia. Eteenpäin suuntautuva lähestymistapa sekä tulevien mahdollisuuksien ja uhkien ennakointi, ryhtyminen toimiin mahdollisuuksien luomiseksi tai tulevien ongelmien välttämiseksi.

Objektiivinen, rehellinen ja itsenäinen toiminta : Itsenäinen ja objektiivinen toiminta, joka palvelee unionin etua kokonaisuutena ja joka perustuu YVM:n ammatillisiin vaatimuksiin, ja olosuhteiden selvittäminen täydellisen ja realistisen tilannekuvan saamiseksi. Pyrkimys puolueellisuuden, ennakkoluulojen tai subjektiivisten arvioiden vähentämiseen tai poistamiseen siten, että tukeudutaan tarkistettavissa oleviin tietoihin ja tosiseikkoihin.

YVM:n ryhmien hallinto (sovelletaan vain esimiehiin) : (Virtuaalisten / eri sijaintipaikoissa olevien) ryhmien johtaminen ja niiden ohjaus ryhmälle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Ryhmän toimintojen koordinointi muiden ryhmien toimintojen kanssa ohjausta antamalla ja ryhmän vahvuuksia ja monimuotoisuutta mahdollisimman tehokkaasti ja toimivasti hyödyntämällä. Työskentely epäselvyyksien vähentämiseksi ja selvittämiseksi; keinojen etsiminen ryhmän johtamiseksi ja tehtävistä suoriutumiseksi epävarmoissa tilanteissa.