20.12.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 346/1


KOMISSION ASETUS (EU) 2016/2281,

annettu 30 päivänä marraskuuta 2016,

energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY täytäntöönpanemisesta ilmalämmitystuotteiden, jäähdytystuotteiden, korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden ja puhallinkonvektorien ekologista suunnittelua koskevien vaatimusten osalta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista 21 päivänä lokakuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY (1) ja erityisesti sen 15 artiklan 1 kohdan,

on kuullut ekologisen suunnittelun kuulemisfoorumia,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Direktiivin 2009/125/EY mukaan komission olisi asetettava ekologista suunnittelua koskevia vaatimuksia eli ekosuunnitteluvaatimuksia energiaan liittyville tuotteille, jotka edustavat merkittävää myyntivolyymiä ja kauppaa ja aiheuttavat merkittävän ympäristövaikutuksen ja joihin liittyy merkittäviä mahdollisuuksia ympäristövaikutusten vähentämiseen tuotesuunnittelun avulla ilman, että siitä aiheutuu kohtuuttomia kustannuksia.

(2)

Direktiivin 2009/125/EY 16 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan komission olisi otettava käyttöön tarpeen mukaan täytäntöönpanotoimenpiteitä tuotteille, joihin liittyy merkittäviä mahdollisuuksia kasvihuonekaasupäästöjen kustannustehokkaaseen vähentämiseen. Tällaisia tuotteita ovat muun muassa ilmalämmitystuotteet ja jäähdytystuotteet. Nämä täytäntöönpanotoimenpiteet olisi otettava käyttöön direktiivin 2009/125/EY 19 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen ja mainitun direktiivin 15 artiklan 2 kohdassa esitettyjen perusteiden mukaisesti. Komission olisi kuultava ekologisen suunnittelun kuulemisfoorumia käyttöön otettavista toimenpiteistä.

(3)

Komissio on tehnyt taustaselvityksiä EU:ssa tyypillisesti käytettävien ilmalämmitystuotteiden, jäähdytystuotteiden ja korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden teknisistä, taloudellisista ja ympäristönäkökohdista. Selvitykset suunniteltiin yhdessä EU:sta ja sen ulkopuolisista maista tulevien sidosryhmien ja intressitahojen kanssa, ja niiden tulokset on julkistettu.

(4)

Tämän asetuksen soveltamisen kannalta merkityksellisiksi ilmalämmitystuotteiden, jäähdytystuotteiden ja korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden ominaispiirteiksi on määritelty käytönaikainen energiankulutus ja käytönaikaiset typen oksidien päästöt. Myös kylmäaineiden suoria päästöjä ja melupäästöjä pidettiin merkityksellisinä.

(5)

Taustaselvitykset osoittavat, että muita direktiivin 2009/125/EY liitteessä I olevassa 1 osassa tarkoitettuja tuotteiden ekologisen suunnittelun parametreja koskevat vaatimukset eivät ole tarpeen ilmalämmitystuotteiden, jäähdytystuotteiden ja korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden osalta.

(6)

Tämän asetuksen olisi katettava ilmalämmitystuotteet, jäähdytystuotteet ja korkeassa lämpötilassa käytettävät prosessijäähdytyslaitteet, jotka on suunniteltu käyttämään kaasumaisia tai nestemäisiä polttoaineita tai sähköä, sekä puhallinkonvektorit.

(7)

Koska kylmäaineita käsitellään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 517/2014 (2), tässä asetuksessa ei aseteta kylmäaineita koskevia erityisvaatimuksia.

(8)

Myös ilmalämmitystuotteiden, jäähdytystuotteiden, korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden ja puhallinkonvektorien melupäästöt ovat merkityksellisiä. Suurimpiin hyväksyttäviin melupäästöihin vaikuttaa kuitenkin ympäristö, johon ilmalämmitystuotteet, jäähdytystuotteet ja korkeassa lämpötilassa käytettävät prosessijäähdytyslaitteet asennetaan. Melupäästöjen vaikutusta voidaan lisäksi lieventää sekundäärisillä toimenpiteillä. Näin ollen enimmäismelupäästöille ei aseteta vähimmäisvaatimuksia. Äänitehotasolle asetetaan kuitenkin tietovaatimukset.

(9)

Ilmalämmitystuotteiden, jäähdytystuotteiden ja korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden yhteenlasketun vuotuisen energiankulutuksen arvioidaan olleen EU:ssa 2 477 petajoulea (59 Mtoe) vuonna 2010, mikä vastaa 107 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöjä. Jos erityistoimenpiteitä ei toteuteta, ilmalämmitystuotteiden, jäähdytystuotteiden ja korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden vuotuisen energiankulutuksen odotetaan olevan 2 534 petajoulea (60 Mtoe) vuonna 2030.

(10)

Ilmalämmitystuotteiden, jäähdytystuotteiden ja korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden energiankulutusta voitaisiin vähentää olemassa olevilla avoimilla teknologioilla ilman, että näiden tuotteiden hankinnasta ja käytöstä aiheutuvat kokonaiskustannukset kohoavat.

(11)

Typen oksidien vuotuisten kokonaispäästöjen, jotka ovat pääasiassa peräisin kaasukäyttöisistä ilmalämmittimistä, arvioidaan olleen EU:ssa 36 miljoonaa SOx-ekvivalenttitonnia vuonna 2010 (niiden happamoittavana vaikutuksena ilmaistuna). Näiden päästöjen odotetaan vähenevän 22 miljoonaan SOx-ekvivalenttitonniin vuodessa vuoteen 2030 mennessä.

(12)

Ilmalämmitystuotteiden, jäähdytystuotteiden ja korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden päästöjä voitaisiin vähentää edelleen olemassa olevilla avoimilla teknologioilla ilman, että näiden tuotteiden hankinnasta ja käytöstä aiheutuvat kokonaiskustannukset kohoavat.

(13)

Tässä asetuksessa vahvistettujen ekosuunnitteluvaatimusten arvioidaan vuoteen 2030 mennessä johtavan noin 203 petajoulen (5 Mtoe) vuotuisiin säästöihin energiankulutuksessa, mikä vastaa 9 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöjä.

(14)

Tässä asetuksessa vahvistettujen ekosuunnitteluvaatimusten arvioidaan vuoteen 2030 mennessä vähentävän typen oksidien päästöjä 2,6 miljoonalla SOx-ekvivalenttitonnilla vuodessa.

(15)

Ekosuunnitteluvaatimuksilla olisi yhdenmukaistettava ilmalämmitystuotteisiin ja jäähdytystuotteisiin sovellettavat energiatehokkuutta ja typen oksidien päästöjä koskevat vaatimukset kaikkialla EU:ssa. Tämä parantaa sekä sisämarkkinoiden toimivuutta että kyseisten tuotteiden ympäristönsuojelullista tasoa.

(16)

Ekosuunnitteluvaatimusten ei tulisi vaikuttaa ilmalämmitystuotteiden, jäähdytystuotteiden ja korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden toiminnallisuuteen tai kohtuulliseen hintaan loppukäyttäjän näkökulmasta eikä aiheuttaa kielteisiä terveys-, turvallisuus- tai ympäristövaikutuksia.

(17)

Valmistajille olisi annettava riittävästi aikaa tuotteidensa uudelleensuunnitteluun, jotta ne olisivat tämän asetuksen mukaisia. Tämä olisi otettava huomioon määriteltäessä ajankohtaa, josta alkaen vaatimuksia sovelletaan. Aikataulussa olisi otettava huomioon valmistajille, erityisesti pk-yrityksille, aiheutuvat kustannusvaikutukset samalla kun varmistetaan tämän asetuksen tavoitteiden toteutuminen määräaikoihin mennessä.

(18)

Asianomaisia tuoteparametreja koskevat mittaukset olisi tehtävä luotettavilla, tarkoilla ja toistettavissa olevilla mittausmenetelmillä, joissa otetaan huomioon yleisesti parhaana pidetyt mittausmenetelmät, mukaan luettuina Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1025/2012 (3) liitteessä I lueteltujen eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden hyväksymät yhdenmukaistetut standardit, jos niitä on saatavilla.

(19)

Direktiivin 2009/125/EY 8 artiklan 2 kohdan mukaisesti tässä asetuksessa täsmennetään noudatettavat vaatimustenmukaisuuden arviointimenetelmät.

(20)

Vaatimustenmukaisuuden tarkastamisen helpottamiseksi valmistajien olisi annettava direktiivin 2009/125/EY liitteissä IV ja V tarkoitetussa teknisessä asiakirja-aineistossa myös tällä asetuksella asetettuihin vaatimuksiin liittyvät tiedot.

(21)

Jotta ilmalämmitystuotteiden, jäähdytystuotteiden, korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden ja puhallinkonvektorien ympäristövaikutuksia voitaisiin rajoittaa entisestään, valmistajien olisi annettava tietoja niiden purkamisesta, kierrätyksestä ja/tai hävittämisestä.

(22)

Tässä asetuksessa säädettyjen oikeudellisesti sitovien vaatimusten lisäksi olisi määriteltävä parasta saatavilla olevaa teknologiaa koskevat ohjeelliset viitearvot, jotta voidaan varmistaa, että ilmalämmitystuotteiden, jäähdytystuotteiden ja korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden ympäristönsuojelullista tasoa koskevat tiedot ovat laajasti ja helposti saatavilla.

(23)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat direktiivin 2009/125/EY 19 artiklan 1 kohdalla perustetun komitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Kohde ja soveltamisala

1.   Tällä asetuksella vahvistetaan seuraavien tuotteiden markkinoille saattamista koskevat ekosuunnitteluvaatimukset:

a)

ilmalämmitystuotteet, joiden nimellinen lämmitysteho on enintään 1 megawatti;

b)

jäähdytystuotteet ja korkeassa lämpötilassa käytettävät prosessijäähdytyslaitteet, joiden nimellinen jäähdytysteho on enintään 2 megawattia;

c)

puhallinkonvektorit.

2.   Tätä asetusta ei sovelleta tuotteisiin, jotka täyttävät ainakin yhden seuraavista kriteereistä:

a)

paikallisten tilalämmittimien ekologista suunnittelua koskevista vaatimuksista annetun komission asetuksen (EU) 2015/1188 (4) soveltamisalaan kuuluvat tuotteet;

b)

huoneilmastointilaitteiden ja huonetuuletinten ekologista suunnittelua koskevista vaatimuksista annetun komission asetuksen (EU) N:o 206/2012 (5) soveltamisalaan kuuluvat tuotteet;

c)

tilalämmittimien ja yhdistelmälämmittimien ekologista suunnittelua koskevista vaatimuksista annetun komission asetuksen (EU) N:o 813/2013 (6) soveltamisalaan kuuluvat tuotteet;

d)

ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmä- ja pakastesäilytyskaappien, pikajäähdytyskaappien, lauhdutinyksiköiden ja prosessijäähdytyslaitteiden ekologista suunnittelua koskevista vaatimuksista annetun komission asetuksen (EU) 2015/1095 (7) soveltamisalaan kuuluvat tuotteet;

e)

huonejäähdytyslaitteet, joissa lähtevän jäähdytetyn veden lämpötila on alle + 2 °C, ja korkeassa lämpötilassa käytettävät prosessijäähdytyslaitteet, joissa lähtevän jäähdytetyn veden lämpötila on alle + 2 °C tai yli + 12 °C;

f)

tuotteet, jotka on suunniteltu käyttämään pääasiassa biopolttoaineita;

g)

kiinteitä polttoaineita käyttävät tuotteet;

h)

tuotteet, jotka tuottavat lämmityksen tai jäähdytyksen lisäksi myös sähköä (”yhteistuotanto”) polttoaineen palamis- tai muuntoprosessin avulla;

i)

teollisuuden päästöistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/75/EU (8) soveltamisalaan kuuluviin laitoksiin sisältyvät tuotteet;

j)

korkeassa lämpötilassa käytettävät prosessijäähdytyslaitteet, joissa käytetään yksinomaan haihdutuslauhdutusta;

k)

tuotteet, jotka valmistetaan yksittäisenä tilaustyönä ja kootaan paikan päällä;

l)

korkeassa lämpötilassa käytettävät prosessijäähdytyslaitteet, joissa jäähdytys tapahtuu lämpöä energianlähteenä käyttävällä absorptioprosessilla; ja

m)

ilmalämmitys- ja/tai jäähdytystuotteet, joiden ensisijaisena toimintona on pilaantuvien materiaalien valmistaminen tai varastoiminen määrätyissä lämpötiloissa kaupan, julkisten laitosten tai teollisuuden tiloissa ja joissa tilalämmitys ja/tai tilajäähdytys on toissijainen toiminto ja joissa tilalämmitys- ja/tai tilajäähdytystoiminnon energiatehokkuus riippuu ensisijaisen toiminnon energiatehokkuudesta.

2 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa sovelletaan direktiivissä 2009/125/EY annettujen määritelmien lisäksi seuraavia määritelmiä:

1)

’ilmalämmitystuotteella’ tarkoitetaan laitetta,

a)

joka toimittaa tai tuottaa lämpöä ilmakiertoiseen lämmitysjärjestelmään;

b)

joka on varustettu yhdellä tai useammalla lämmönkehittimellä; ja

c)

johon voi sisältyä ilmakiertoinen lämmitysjärjestelmä, jolla lämmitettyä ilmaa toimitetaan suoraan lämmitettävään tilaan ilmansiirtolaitteen avulla.

Ilmalämmitystuotteessa käytettäväksi suunniteltua lämmönkehitintä ja tällaisella lämmönkehittimellä varustettavaksi suunniteltua ilmalämmitystuotteen koteloa pidetään yhdessä ilmalämmitystuotteena;

2)

’ilmakiertoisella lämmitysjärjestelmällä’ tarkoitetaan komponentteja ja/tai laitteita, joita tarvitaan lämmitetyn ilman toimittamiseen ilmansiirtolaitteen avulla joko kanavia pitkin tai suoraan lämmitettävään tilaan, kun järjestelmän tarkoituksena on saavuttaa haluttu sisälämpötila ja ylläpitää sitä suljetussa tilassa, kuten rakennuksessa tai sen osissa, ihmisten lämpöviihtyvyyttä varten;

3)

’lämmönkehittimellä’ tarkoitetaan ilmalämmitystuotteen osaa, joka tuottaa hyötylämpöä yhdellä tai useammalla seuraavista prosesseista:

a)

nestemäisten tai kaasumaisten polttoaineiden polttaminen;

b)

sähkövastuslämmitysjärjestelmän lämmityselementeissä tapahtuva Joule-ilmiö;

c)

lämmön talteenottaminen ympäröivästä ilmasta, ilmanvaihdon poistoilmasta, vesi- tai maalämpölähteestä(-lähteistä) ja tämän lämmön siirtäminen ilmakiertoiseen lämmitysjärjestelmään höyryn puristuskiertoa tai sorptiokiertoa käyttäen;

4)

’jäähdytystuotteella’ tarkoitetaan laitetta, joka

a)

toimittaa tai tuottaa jäähdytettyä ilmaa ilmakiertoiseen jäähdytysjärjestelmään tai jäähdytettyä vettä vesikiertoiseen jäähdytysjärjestelmään, ja

b)

on varustettu yhdellä tai useammalla jäähdytysyksiköllä.

Jäähdytystuotteessa käytettäväksi suunniteltua jäähdytysyksikköä ja tällaisella jäähdytysyksiköllä varustettavaksi suunniteltua jäähdytystuotteen koteloa pidetään yhdessä jäähdytystuotteena;

5)

’ilmakiertoisella jäähdytysjärjestelmällä’ tarkoitetaan komponentteja tai laitteita, joita tarvitaan jäähdytetyn ilman toimittamiseen ilmansiirtolaitteen avulla joko kanavia pitkin tai suoraan jäähdytettävään tilaan, halutun sisälämpötilan saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi suljetussa tilassa, kuten rakennuksessa tai sen osissa, ihmisten lämpöviihtyvyyttä varten;

6)

’vesikiertoisella jäähdytysjärjestelmällä’ tarkoitetaan komponentteja tai laitteita, joita tarvitaan jäähdytetyn veden jakamiseen ja lämmön siirtämiseen sisätiloista jäähdytettyyn veteen, kun järjestelmän tarkoituksena on saavuttaa haluttu sisälämpötila ja ylläpitää sitä suljetussa tilassa, kuten rakennuksessa tai sen osissa, ihmisten lämpöviihtyvyyttä varten;

7)

’jäähdytysyksiköllä’ tarkoitetaan jäähdytystuotteen osaa, joka tuottaa lämpötilaeron, joka mahdollistaa lämmön talteenottamisen lämmönlähteestä, sisätilan jäähdyttämisen ja lämmön siirtämisen lämpönieluun, kuten ympäröivään ilmaan, veteen tai maaperään, höyryn puristuskiertoa tai sorptiokiertoa käyttäen;

8)

’huonejäähdytyslaitteella’ tarkoitetaan jäähdytystuotetta,

a)

jonka sisälämmönsiirrin (höyrystin) kerää lämpöä vesikiertoisesta jäähdytysjärjestelmästä (lämmönlähde) ja joka on suunniteltu toimimaan siten, että lähtevän jäähdytetyn veden lämpötila on vähintään + 2 °C;

b)

joka on varustettu jäähdytysyksiköllä; ja

c)

jonka ulkolämmönsiirrin (lauhdutin) vapauttaa lämmön ulkoilman, veden tai maaperän muodostamaan lämpönieluun tai -nieluihin;

9)

’puhallinkonvektorilla’ tarkoitetaan laitetta, joka kierrättää sisäilmaa sisäilman lämmittämiseksi, jäähdyttämiseksi, kosteuden poistamiseksi sisäilmasta ja sisäilman suodattamiseksi (yhdessä tai useammassa näistä tarkoituksista) ihmisten lämpöviihtyvyyttä varten, mutta johon ei sisälly lämmön tai jäähdytyksen lähdettä eikä ulkolämmönsiirrintä. Laitteeseen voi sisältyä lyhyt kanavointi tulo- ja poistoilman, myös käsitellyn ilman, ohjaamiseksi. Tuote voi olla suunniteltu sisällytettäväksi kiinteästi rakenteisiin tai sillä voi olla kotelo, jonka avulla se voidaan sijoittaa tilaan, jonka ilmaa käsitellään. Siihen voi sisältyä Joule-ilmiötä käyttävä lämmönkehitin, joka on suunniteltu käytettäväksi ainoastaan varalämmittimenä;

10)

’korkeassa lämpötilassa käytettävällä prosessijäähdytyslaitteella’ tarkoitetaan tuotetta,

a)

johon kuuluu vähintään yksi kompressori, jota käytetään tai joka on tarkoitettu käytettäväksi sähkömoottorilla, ja vähintään yksi höyrystin;

b)

joka pystyy jäähdyttämään ja ylläpitämään nesteen lämpötilaa sellaisen kylmälaitteen tai -järjestelmän jäähdyttämiseksi, jonka tarkoituksena ei ole tilojen jäähdyttäminen ihmisten lämpöviihtyvyyttä varten;

c)

joka pystyy tuottamaan nimellisen kylmätehonsa, kun sisälämmönsiirtimen ulostulolämpötila on 7 °C nimellisolosuhteissa;

d)

johon voi kuulua lauhdutin, jäähdytyspiirin laitteisto tai muita lisälaitteita;

11)

’nimellisellä kylmäteholla’ (P) tarkoitetaan kylmätehoa, jonka korkeassa lämpötilassa käytettävä prosessijäähdytyslaite voi saavuttaa toimiessaan täydellä kuormalla, mitattuna ilmalauhdutteisilla korkeassa lämpötilassa käytettävillä prosessijäähdytyslaitteilla ilman sisääntulolämpötilalla 35 °C ja vesilauhdutteisilla korkeassa lämpötilassa käytettävillä prosessijäähdytyslaitteilla veden sisääntulolämpötilalla 30 °C, kilowatteina ilmaistuna;

12)

’ilmalauhdutteisella korkeassa lämpötilassa käytettävällä prosessijäähdytyslaitteella’ tarkoitetaan korkeassa lämpötilassa käytettävää prosessijäähdytyslaitetta, jossa lauhdutuspuolen lämmönsiirtoaineena on ilma;

13)

’vesilauhdutteisella korkeassa lämpötilassa käytettävällä prosessijäähdytyslaitteella’ tarkoitetaan korkeassa lämpötilassa käytettävää prosessijäähdytyslaitetta, jossa lauhdutuspuolen lämmönsiirtoaineena on vesi tai suolavesi;

14)

’biopolttoaineella’ tarkoitetaan biomassasta tuotettua polttoainetta;

15)

’biomassalla’ tarkoitetaan maataloudesta (sekä kasvi- että eläinperäiset aineet mukaan lukien), metsätaloudesta ja niihin liittyviltä tuotannonaloilta, myös kalastuksesta ja vesiviljelystä, peräisin olevien biologista alkuperää olevien tuotteiden, jätteiden ja tähteiden biohajoavaa osaa sekä teollisuus- ja yhdyskuntajätteiden biohajoavaa jaetta;

16)

’kiinteällä polttoaineella’ tarkoitetaan polttoainetta, joka on kiinteää tavanomaisissa sisälämpötiloissa;

17)

’nimellisellä lämmitysteholla’(Prated,h ) tarkoitetaan lämpöpumpun, ilmalämmittimen tai puhallinkonvektorin lämmitystehoa, kun se toimii tilalämmittimenä nimellisolosuhteissa, kilowatteina ilmaistuna;

18)

’nimellisellä jäähdytysteholla’ (Prated,c ) tarkoitetaan huonejäähdytyslaitteen ja/tai huoneilmastointilaitteen tai puhallinkonvektorin jäähdytystehoa, kun se toimii tilojen jäähdyttäjänä nimellisolosuhteissa, kilowatteina ilmaistuna;

19)

’nimellisolosuhteilla’ tarkoitetaan huonejäähdytyslaitteiden, huoneilmastointilaitteiden ja lämpöpumppujen käyttöolosuhteita, joissa ne testataan nimellisen lämmitystehon, nimellisen jäähdytystehon, äänitehotason ja/tai typen oksidien päästöjen määrittämiseksi. Polttomoottorikäyttöisillä tuotteilla tämä on moottorin ekvivalentti kierrosluku (Erpmequivalent );

20)

’lähtevän jäähdytetyn veden lämpötilalla’ tarkoitetaan huonejäähdytyslaitteesta lähtevän veden lämpötilaa celsiusasteina ilmaistuna.

Liitteiden II–V soveltamiseksi liitteessä I annetaan lisämääritelmiä.

3 artikla

Ekosuunnitteluvaatimukset ja aikataulu

1.   Ilmalämmitystuotteiden, jäähdytystuotteiden, puhallinkonvektorien ja korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden ekosuunnitteluvaatimukset vahvistetaan liitteessä II.

2.   Kutakin ekosuunnitteluvaatimusta sovelletaan seuraavan aikataulun mukaisesti:

a)

Tammikuun 1 päivästä 2018:

i)

ilmalämmitystuotteiden on täytettävä liitteessä II olevan 1 kohdan a alakohdassa ja 5 kohdassa vahvistetut vaatimukset;

ii)

jäähdytystuotteiden on täytettävä liitteessä II olevan 2 kohdan a alakohdassa ja 5 kohdassa vahvistetut vaatimukset;

iii)

korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden on täytettävä liitteessä II olevan 3 kohdan a alakohdassa ja 5 kohdassa vahvistetut vaatimukset;

iv)

puhallinkonvektorien on täytettävä liitteessä II olevassa 5 kohdassa vahvistetut vaatimukset.

b)

Syyskuun 26 päivästä 2018:

i)

ilmalämmitystuotteiden ja jäähdytystuotteiden on täytettävä liitteessä II olevan 4 kohdan a alakohdassa vahvistetut vaatimukset.

c)

Tammikuun 1 päivästä 2021:

i)

ilmalämmitystuotteiden on täytettävä liitteessä II olevan 1 kohdan b alakohdassa vahvistetut vaatimukset;

ii)

jäähdytystuotteiden on täytettävä liitteessä II olevan 2 kohdan b alakohdassa vahvistetut vaatimukset;

iii)

korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden on täytettävä liitteessä II olevan 3 kohdan b alakohdassa vahvistetut vaatimukset;

iv)

ilmalämmitystuotteiden on täytettävä liitteessä II olevan 4 kohdan b alakohdassa vahvistetut vaatimukset.

3.   Ekosuunnitteluvaatimusten noudattamista koskevat mittaukset ja laskelmat on tehtävä liitteessä III vahvistettujen vaatimusten mukaisesti.

4 artikla

Vaatimustenmukaisuuden arviointi

Valmistajat voivat valita, onko direktiivin 2009/125/EY 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu vaatimustenmukaisuuden arviointimenettely mainitun direktiivin liitteessä IV säädetty sisäinen suunnittelun valvonta vai mainitun direktiivin liitteessä V säädetty hallintajärjestelmä.

Valmistajien on toimitettava tekninen dokumentaatio, joka sisältää tämän asetuksen liitteessä II olevan 5 kohdan c alakohdassa määritellyt tiedot.

5 artikla

Tarkastusmenettely markkinavalvontaa varten

Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on noudatettava tämän asetuksen liitteessä IV esitettyä tarkastusmenettelyä suorittaessaan direktiivin 2009/125/EY 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja markkinavalvontatarkastuksia tämän asetuksen liitteessä II vahvistettujen vaatimusten noudattamisen varmistamiseksi.

6 artikla

Viitearvot

Ohjeelliset viitearvot, joiden perusteella tämän asetuksen voimaantuloajankohtana markkinoilla saatavilla olevat ilmalämmitystuotteet, jäähdytystuotteet ja korkeassa lämpötilassa käytettävät prosessijäähdytyslaitteet luokitellaan parhaiten suoriutuviksi, vahvistetaan tämän asetuksen liitteessä V.

7 artikla

Uudelleentarkastelu

Komissio tarkastelee tätä asetusta uudelleen ilmalämmitystuotteisiin, jäähdytystuotteisiin ja korkeassa lämpötilassa käytettäviin prosessijäähdytyslaitteisiin liittyvän teknologian kehityksen valossa. Se esittää uudelleentarkastelun tulokset ekologisen suunnittelun kuulemisfoorumille viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2022. Uudelleentarkastelun yhteydessä on arvioitava seuraavia näkökohtia:

a)

onko tarkoituksenmukaista asettaa kylmäaineiden aiheuttamia suoria kasvihuonekaasupäästöjä koskevia ekosuunnitteluvaatimuksia;

b)

onko tarkoituksenmukaista asettaa ekosuunnitteluvaatimuksia haihdutuslauhdutusta käyttäville korkeassa lämpötilassa käytettäville prosessijäähdytyslaitteille ja absorptioteknologiaa käyttäville korkeassa lämpötilassa käytettäville prosessijäähdytyslaitteille;

c)

onko tarkoituksenmukaista asettaa tiukempia ekosuunnitteluvaatimuksia ilmalämmitystuotteiden, jäähdytystuotteiden ja korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden energiatehokkuudelle ja typen oksidien päästöille;

d)

onko tarkoituksenmukaista asettaa ekosuunnitteluvaatimuksia ilmalämmitystuotteiden, jäähdytystuotteiden, korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden ja puhallinkonvektorien melupäästöille;

e)

onko tarkoituksenmukaista asettaa päästövaatimuksia lämmityksen tai jäähdytyksen hyötytehon perusteella ottoenergian sijaan;

f)

onko tarkoituksenmukaista asettaa ekosuunnitteluvaatimuksia yhdistelmäilmalämmittimille;

g)

onko tarkoituksenmukaista asettaa energiamerkintävaatimuksia kotitalouksissa käytettäville ilmalämmitystuotteille;

h)

onko tarkoituksenmukaista asettaa tiukempia ekosuunnitteluvaatimuksia tyyppien C2 ja C4 ilmalämmittimille;

i)

onko tarkoituksenmukaista asettaa tiukempia ekosuunnitteluvaatimuksia kattoilmastointilaitteille ja -lämpöpumpuille ja kanavoitaville ilmastointilaitteille ja lämpöpumpuille;

j)

onko tarkoituksenmukaista ottaa käyttöön kolmannen osapuolen tekemä sertifiointi; ja

k)

kaikkien tuotteiden osalta liitteessä IV esitetyissä tarkastusmenettelyissä mainittujen tarkastuksissa sallittujen poikkeamien arvo.

8 artikla

Poikkeus

1.   Jäsenvaltiot voivat 1 päivään tammikuuta 2018 saakka sallia sellaisten ilmalämmitystuotteiden, jäähdytystuotteiden ja korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden markkinoille saattamisen ja/tai käyttöön ottamisen, jotka ovat niiden tämän asetuksen hyväksymisajankohtana voimassa olleiden vuotuista kylmäkerrointa tai vuotuista energiatehokkuuskerrointa koskevien kansallisten säännösten mukaisia.

2.   Jäsenvaltiot voivat 26 päivään syyskuuta 2018 saakka sallia sellaisten ilmalämmitystuotteiden ja jäähdytystuotteiden markkinoille saattamisen ja/tai käyttöön ottamisen, jotka ovat niiden tämän asetuksen hyväksymisajankohtana voimassa olleiden typen oksidien päästöjä koskevien kansallisten säännösten mukaisia.

9 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 30 päivänä marraskuuta 2016.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Jean-Claude JUNCKER


(1)  EUVL L 285, 31.10.2009, s. 10.

(2)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 517/2014, annettu 16 päivänä huhtikuuta 2014, fluoratuista kasvihuonekaasuista ja asetuksen (EY) N:o 842/2006 kumoamisesta (EUVL L 150, 20.5.2014, s. 195).

(3)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1025/2012, annettu 25 päivänä lokakuuta 2012, eurooppalaisesta standardoinnista, neuvoston direktiivien 89/686/ETY ja 93/15/ETY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 94/9/EY, 94/25/EY, 95/16/EY, 97/23/EY, 98/34/EY, 2004/22/EY, 2007/23/EY, 2009/23/EY ja 2009/105/EY muuttamisesta ja neuvoston päätöksen 87/95/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 1673/2006/EY kumoamisesta (EUVL L 316, 14.11.2012, s. 12).

(4)  Komission asetus (EU) 2015/1188, annettu 28 päivänä huhtikuuta 2015, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY täytäntöönpanemisesta paikallisten tilalämmittimien ekologista suunnittelua koskevien vaatimusten osalta (EUVL L 193, 21.7.2015, s. 76).

(5)  Komission asetus (EU) N:o 206/2012, annettu 6 päivänä maaliskuuta 2012, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY täytäntöönpanemisesta huoneilmastointilaitteiden ja huonetuuletinten ekologista suunnittelua koskevien vaatimusten osalta (EUVL L 72, 10.3.2012, s. 7).

(6)  Komission asetus (EU) N:o 813/2013, annettu 2 päivänä elokuuta 2013, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY täytäntöönpanemisesta tilalämmittimien ja yhdistelmälämmittimien ekologista suunnittelua koskevien vaatimusten osalta (EUVL L 239, 6.9.2013, s. 136).

(7)  Komission asetus (EU) 2015/1095, annettu 5 päivänä toukokuuta 2015, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY täytäntöönpanosta ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmä- ja pakastesäilytyskaappien, pikajäähdytyskaappien, lauhdutinyksiköiden ja prosessijäähdytyslaitteiden ekologista suunnittelua koskevien vaatimusten osalta (EUVL L 177, 8.7.2015, s. 19).

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/75/EU, annettu 24 päivänä marraskuuta 2010, teollisuuden päästöistä (yhtenäistetty ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja vähentäminen) (EUVL L 334, 17.12.2010, s. 17).


LIITE I

Liitteissä II–V sovellettavat määritelmät

Tässä asetuksessa sovelletaan direktiivissä 2009/125/EY annettujen määritelmien lisäksi seuraavia määritelmiä:

Yhteiset määritelmät

1)

’muuntokertoimella’ (CC) tarkoitetaan kerrointa, joka vastaa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2012/27/EU (1) määriteltyä EU:n sähköntuotannon arvioitua keskimääräistä 40 prosentin hyötysuhdetta; muuntokertoimen arvo on CC = 2,5;

2)

’ylemmällä lämpöarvolla’ (GCV) tarkoitetaan polttoaineen yksikkömäärään vapauttaman lämmön kokonaismäärää, kun kyseinen polttoainemäärä on palanut täydellisesti hapen vaikutuksesta ja palamistuotteet ovat jäähtyneet alkulämpötilaan; siihen sisältyy polttoaineeseen sisältyneen vesihöyryn ja polttoaineeseen sisältyneen vedyn palamisesta syntyneen vesihöyryn tiivistymislämpö;

3)

’ilmakehän lämmitysvaikutuspotentiaalilla’ (GWP) tarkoitetaan kasvihuonekaasun vaikutusta ilmaston lämpenemiseen verrattuna hiilidioksidin (CO2 ) vaikutukseen laskettuna yhden kilogramman kasvihuonekaasumäärän lämmitysvaikutuksena suhteessa yhden kilogramman hiilidioksidimäärän lämmitysvaikutukseen 100 vuoden ajanjaksolla. Huomioon otetaan asetuksen (EU) N:o 517/2014 liitteessä I, II ja IV mainitut GWP-arvot. Kylmäaineseosten GWP-arvot lasketaan asetuksen (EU) N:o 517/2014 liitteessä IV esitetyllä menetelmällä;

4)

’ilmavirralla’ tarkoitetaan huonejäähdytyslaitteiden, huoneilmastointilaitteiden tai lämpöpumppujen ja puhallinkonvektorien sisä- ja/tai ulkoyksiköiden (tapauksen mukaan) ilman ulostulossa mitattua ilmavirtaa (m3/h) nimellisolosuhteissa jäähdytyksen tai, jos tuotteessa ei ole jäähdytystoimintoa, lämmityksen osalta;

5)

’äänitehotasolla’ (LWA ) tarkoitetaan sisällä ja/tai ulkona nimellisolosuhteissa mitattua A-painotettua äänitehotasoa desibeleinä ilmaistuna;

6)

’lisälämmittimellä’ tarkoitetaan ilmalämmitystuotteen lämmönkehitintä, joka tuottaa lisälämpöä olosuhteissa, joissa lämmityskuorma ylittää ensisijaisen lämmönkehittimen lämmitystehon;

7)

’ensisijaisella lämmönkehittimellä’ tarkoitetaan ilmalämmitystuotteen lämmönkehitintä, joka tuottaa suurimman osan lämmityskauden kokonaislämmöntuotosta;

8)

’tilalämmityksen kausittaisella energiatehokkuudella’ (ηs,h ) tarkoitetaan ilmalämmitystuotteen kattaman lämmityskauteen liittyvän vuotuisen peruslämmitystarpeen ja lämmityksen vuotuisen energiankulutuksen suhdetta, tarvittaessa korjattuna osuuksilla, joilla otetaan huomioon lämmönsäätölaitteet ja vesipumppujen sähkönkulutus, prosentteina ilmaistuna;

9)

’tilajäähdytyksen kausittaisella energiatehokkuudella’ (ηs,c ) tarkoitetaan jäähdytystuotteen kattaman jäähdytyskauteen liittyvän vuotuisen perusjäähdytystarpeen ja jäähdytyksen vuotuisen energiankulutuksen suhdetta, tarvittaessa korjattuna osuuksilla, joilla otetaan huomioon lämmönsäätölaitteet ja vesipumppujen sähkönkulutus, prosentteina ilmaistuna;

10)

’lämmönsäätölaitteella’ laitetta, joka toimii loppukäyttäjän käyttöliittymänä halutun huoneenlämpötilan arvojen ja ajoituksen suhteen ja viestittää asiaan liittyvät tiedot, kuten todellisen sisä- ja/tai ulkolämpötilan, ilmalämmitys- tai jäähdytystuotteen rajapintaan, kuten keskusyksikköön, ja auttaa näin säätämään sisälämpötilaa;

11)

’lämpötilavälillä’ (binj ) tarkoitetaan liitteen III taulukoissa 26, 27 ja 28 esitettyä ulkolämpötilan (Tj ) ja lämpötilatuntien (hj ) yhdistelmää;

12)

’lämpötilatunneilla’ (hj ) tarkoitetaan liitteen III taulukoissa 26, 27 ja 28 lämpötilaväleittäin esitettyä tuntimäärää, jona ulkolämpötila esiintyy kauden aikana, ilmaistuna tunteina vuodessa;

13)

’sisälämpötilalla’ (Tin ) tarkoitetaan sisäilman kuivalämpötilaa celsiusasteina; ilman suhteellinen kosteus voidaan ilmoittaa tämän ja vastaavan märkälämpötilan avulla;

14)

’ulkolämpötilalla’ (Tj ) tarkoitetaan ulkoilman kuivalämpötilaa celsiusasteina; ilman suhteellinen kosteus voidaan ilmoittaa tämän ja vastaavan märkälämpötilan avulla;

15)

’tehonsäädöllä’ tarkoitetaan lämpöpumpun, huoneilmastointilaitteen, huonejäähdytyslaitteen tai korkeassa lämpötilassa käytettävän prosessijäähdytyslaitteen kykyä muuttaa lämmitys- tai jäähdytystehoaan muuttamalla kylmäaineen tai -aineiden tilavuusvirtaa; tehon ilmoitetaan olevan ”kiinteä”, jos tilavuusvirtaa ei voi muuttaa, ”kaksiportainen”, jos tilavuusvirtaa muutetaan tai vaihdellaan enintään kahdessa vaiheessa, tai ”muuttuva”, jos tilavuusvirtaa muutetaan tai vaihdellaan kolmessa tai useammassa vaiheessa;

16)

’alenemiskertoimella’ ((Cdh ) lämmitystilassa ja (Cdc ) jäähdytystilassa) tarkoitetaan tuotteen jaksoittaisesta toiminnasta aiheutuvan tehohäviön määrää; jos sitä ei määritetä mittaamalla, alenemiskertoimen oletusarvo on 0,25 huoneilmastointilaitteilla ja lämpöpumpuilla ja 0,9 huonejäähdytyslaitteilla ja korkeassa lämpötilassa käytettävillä prosessijäähdytyslaitteilla;

17)

’typen oksidien päästöillä’ tarkoitetaan kaasumaisia tai nestemäisiä polttoaineita käyttävien ilmalämmitystuotteiden tai jäähdytystuotteiden typpimonoksidin ja typpidioksidin yhteenlaskettuja päästöjä typpidioksidina ilmaistuna ja nimellisellä lämmitysteholla määritettynä, ilmaistuna milligrammoina kilowattituntia kohti ylemmän lämpöarvon perusteella;

Ilmalämmittimiin liittyvät määritelmät

18)

’ilmalämmittimellä’ tarkoitetaan ilmalämmitystuotetta, joka siirtää lämmönkehittimen tuottaman lämmön suoraan ilmaan ja tuo tai jakaa tätä lämpöä ilmakiertoisen lämmitysjärjestelmän kautta;

19)

’kaasumaisia tai nestemäisiä polttoaineita käyttävällä ilmalämmittimellä’ tarkoitetaan ilmalämmitintä, jossa käytetään kaasumaisia tai nestemäisiä polttoaineita polttavaa lämmönkehitintä;

20)

’sähkökäyttöisellä ilmalämmittimellä’ tarkoitetaan ilmalämmitintä, jossa käytetään Joule-ilmiötä sähkövastuslämmityksessä käyttävää lämmönkehitintä;

21)

’B1-ilmalämmittimellä’ tarkoitetaan kaasumaisia tai nestemäisiä polttoaineita käyttävää ilmalämmitintä, joka on erityisesti suunniteltu liitettäväksi luonnollisella vedolla toimivaan savuhormiin, joka poistaa palamisjätteet sen huoneen ulkopuolelle, jossa B1-ilmalämmitin sijaitsee, ja ottamaan palamisilman suoraan kyseisestä huoneesta; tyypin B1 ilmalämmitintä markkinoidaan ainoastaan B1-ilmalämmittimenä;

22)

’C2-ilmalämmittimellä’ tarkoitetaan kaasumaisia tai nestemäisiä polttoaineita käyttävää ilmalämmitintä, joka on erityisesti suunniteltu ottamaan palamisilman yhteisestä hormijärjestelmästä, johon on liitetty useampi kuin yksi laite, ja poistamaan savukaasut tähän hormijärjestelmään; tyypin C2-ilmalämmitintä markkinoidaan ainoastaan C2-ilmalämmittimenä;

23)

’C4-ilmalämmittimellä’ tarkoitetaan kaasumaisia tai nestemäisiä polttoaineita käyttävää ilmalämmitintä, joka on erityisesti suunniteltu ottamaan palamisilman yhteisestä hormijärjestelmästä, johon on liitetty useampi kuin yksi laite, ja poistamaan savukaasut toiseen hormijärjestelmän piippuun; tyypin C4-ilmalämmitintä markkinoidaan ainoastaan C4-ilmalämmittimenä;

24)

’vähimmäisteholla’ tarkoitetaan ilmalämmittimen pienintä lämmitystehoa (Pmin ) kilowatteina ilmaistuna;

25)

’nimellisen lämmitystehon hyötysuhteella’ (ηnom ) tarkoitetaan nimellisen lämmitystehon ja tämän lämmitystehon saavuttamiseksi tarvittavan kokonaisottotehon suhdetta prosentteina ilmaistuna, kun kokonaisottoteho perustuu polttoaineen ylempään lämpöarvoon, jos käytetään kaasumaisia tai nestemäisiä polttoaineita;

26)

’vähimmäistehon hyötysuhteella’ (ηpl ) tarkoitetaan vähimmäistehon ja tämän lämmitystehon saavuttamiseksi tarvittavan kokonaisottotehon suhdetta prosentteina ilmaistuna, kun kokonaisottoteho perustuu polttoaineen ylempään lämpöarvoon;

27)

’tilalämmityksen kausittaisella energiatehokkuudella aktiivitilassa’ (ηs,on ) tarkoitetaan kausittaista lämpöhyötysuhdetta kerrottuna päästöhyötysuhteella, prosentteina ilmaistuna;

28)

’kausittaisella lämpöhyötysuhteella’ (ηs,th ) tarkoitetaan nimellisen lämmitystehon hyötysuhteen ja vähimmäistehon hyötysuhteen painotettua keskiarvoa, ottaen huomioon kuoren häviöt;

29)

’päästöhyötysuhteella’ (ηs,flow ) tarkoitetaan tilalämmityksen kausittaista energiatehokkuutta aktiivitilassa laskettaessa sovellettua korjausta, jolla otetaan huomioon lämmitetyn ilman ekvivalentti ilmavirta ja lämmitysteho;

30)

’kuoren häviökertoimella’ (Fenv ) tarkoitetaan tilalämmityksen kausittaisen energiatehokkuuden häviöitä, jotka johtuvat lämmönkehittimen lämpöhäviöstä lämmitettävän tilan ulkopuolisille alueille, prosentteina ilmaistuna;

31)

’lisäsähkönkulutuksella’ tarkoitetaan tilalämmityksen kausittaisen energiatehokkuuden häviöitä, jotka johtuvat sähkönkulutuksesta nimellisellä lämmitysteholla (elmax ), vähimmäisteholla (elmin ) ja valmiustilassa (elsb ), prosentteina ilmaistuna;

32)

’sytytysliekin häviöillä’ tarkoitetaan tilalämmityksen kausittaisen energiatehokkuuden häviöitä, jotka johtuvat sytytyspolttimen tehonkulutuksesta, prosentteina ilmaistuna;

33)

’jatkuvasti palavan sytytysliekin tehonkulutuksella’ (Pign ) tarkoitetaan pääpolttimen sytyttämiseen käytettävän sytyttimen, joka voidaan sammuttaa ainoastaan käyttäjän toimin, tehonkulutusta ilmaistuna watteina ylemmän lämpöarvon perusteella;

34)

’poistoilmahäviöillä’ tarkoitetaan tilalämmityksen kausittaisen energiatehokkuuden häviöitä ajanjaksoina, joina ensisijainen lämmönkehitin ei ole toiminnassa, prosentteina ilmaistuna;

Lämpöpumppuihin, huoneilmastointilaitteisiin ja huonejäähdytyslaitteisiin liittyvät määritelmät

35)

’lämpöpumpulla’ tarkoitetaan ilmalämmitystuotetta:

a)

jonka ulkolämmönsiirrin (höyrystin) kerää lämpöä ympäröivästä ilmasta, ilmanvaihdon poistoilmasta, vedestä tai maalämpölähteistä;

b)

jossa on höyryn puristuskiertoa tai sorptiokiertoa käyttävä lämmönkehitin;

c)

jonka sisälämmönsiirrin (lauhdutin) vapauttaa lämmön ilmakiertoiseen lämmitysjärjestelmään;

d)

joka voi olla varustettu lisälämmittimellä;

e)

joka voi olla kaksitoiminen, jolloin se toimii huoneilmastointilaitteena;

36)

’ilma-ilmalämpöpumpulla’ tarkoitetaan lämpöpumppua, jossa on sähkö- tai polttomoottorikäyttöistä höyryn puristuskiertoa käyttävä lämmönkehitin ja jossa ulkolämmönsiirrin (höyrystin) mahdollistaa lämmön siirtämisen ympäröivästä ilmasta;

37)

’vesi/suolavesi-ilmalämpöpumpulla’ tarkoitetaan lämpöpumppua, jossa on sähkö- tai polttomoottorikäyttöistä höyryn puristuskiertoa käyttävä lämmönkehitin ja jossa ulkolämmönsiirrin (höyrystin) mahdollistaa lämmön siirtämisen vedestä tai suolavedestä;

38)

’kattolämpöpumpulla’ tarkoitetaan sähkökompressorikäyttöistä ilma-ilmalämpöpumppua, jossa höyrystin, kompressori ja lauhdutin on yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi;

39)

’sorptiolämpöpumpulla’ tarkoitetaan lämpöpumppua, jonka lämmönkehitin käyttää sorptiokiertoa, joka on riippuvainen ulkoisesta polttoaineiden poltosta ja/tai lämmön toimituksesta;

40)

’multisplit-lämpöpumpulla’ tarkoitetaan lämpöpumppua, jossa on useampi kuin yksi sisäyksikkö, yksi tai useampi jäähdytyspiiri, yksi tai useampi kompressori ja yksi tai useampi ulkoyksikkö ja jossa sisäyksiköt voivat olla erikseen säädettävissä;

41)

’huoneilmastointilaitteella’ tarkoitetaan jäähdytystuotetta, jota käytetään tilojen jäähdyttämiseen ja

a)

jonka sisälämmönsiirrin (höyrystin) kerää lämpöä ilmakiertoisesta jäähdytysjärjestelmästä (lämmönlähde);

b)

jossa on höyryn puristuskiertoa tai sorptiokiertoa käyttävä jäähdytysyksikkö;

c)

jonka ulkolämmönsiirrin (lauhdutin) vapauttaa lämmön ulkoilman, veden tai maaperän muodostamaan lämpönieluun tai -nieluihin ja johon voi sisältyä ulkopuolelta lisätyn veden höyrystymiseen perustuva lämmönsiirto;

d)

joka voi olla kaksitoiminen, jolloin se toimii lämpöpumppuna;

42)

’ilma-ilmahuoneilmastointilaitteella’ tarkoitetaan huoneilmastointilaitetta, jossa on sähkö- tai polttomoottorikäyttöistä höyryn puristuskiertoa käyttävä jäähdytysyksikkö ja jossa ulkolämmönsiirrin (lauhdutin) mahdollistaa lämmön siirtämisen ympäröivään ilmaan;

43)

’vesi/suolavesi-ilmahuoneilmastointilaitteella’ tarkoitetaan huoneilmastointilaitetta, jossa on sähkö- tai polttomoottorikäyttöistä höyryn puristuskiertoa käyttävä jäähdytysyksikkö ja jossa ulkolämmönsiirrin (lauhdutin) mahdollistaa lämmön siirtämisen veteen tai suolaveteen;

44)

’kattoilmastointilaitteella’ tarkoitetaan sähkökompressorikäyttöistä ilma-ilmahuoneilmastointilaitetta, jossa höyrystin, kompressori ja lauhdutin on yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi;

45)

’multisplit-ilmastointilaitteella’ tarkoitetaan ilmastointilaitetta, jossa on useampi kuin yksi sisäyksikkö, yksi tai useampi jäähdytyspiiri, yksi tai useampi kompressori ja yksi tai useampi ulkoyksikkö ja jossa sisäyksiköt voivat olla erikseen säädettävissä;

46)

’sorptioilmastointilaitteella’ tarkoitetaan huoneilmastointilaitetta, jonka jäähdytysyksikkö käyttää sorptiokiertoa, joka on riippuvainen ulkoisesta polttoaineiden poltosta ja/tai lämmön toimituksesta;

47)

’ilma-vesihuonejäähdytyslaitteella’ tarkoitetaan huonejäähdytyslaitetta, jossa on sähkö- tai polttomoottorikäyttöistä höyryn puristuskiertoa käyttävä jäähdytysyksikkö ja jossa ulkolämmönsiirrin (lauhdutin) mahdollistaa lämmön siirtämisen ilmaan, mukaan lukien lämmönsiirto, joka perustuu ulkopuolelta lisätyn veden höyrystymiseen tähän ilmaan, edellyttäen, että laite pystyy toimimaan myös ilman lisävettä pelkästään ilmaa käyttäen;

48)

’vesi/suolavesi-vesihuonejäähdytyslaitteella’ tarkoitetaan huonejäähdytyslaitetta, jossa on sähkö- tai polttomoottorikäyttöistä höyryn puristuskiertoa käyttävä jäähdytysyksikkö ja jossa ulkolämmönsiirrin (lauhdutin) mahdollistaa lämmön siirtämisen veteen tai suolaveteen, pois lukien lämmönsiirto, joka perustuu ulkopuolelta lisätyn veden höyrystymiseen;

49)

’sorptiohuonejäähdytyslaitteella’ tarkoitetaan huonejäähdytyslaitetta, jonka jäähdytysyksikkö käyttää sorptiokiertoa, joka on riippuvainen ulkoisesta polttoaineiden poltosta ja/tai lämmön toimituksesta;

Huonejäähdytyslaitteisiin, huoneilmastointilaitteisiin ja lämpöpumppuihin sovellettavaan laskentamenetelmään liittyvät määritelmät

50)

’perusmitoitusolosuhteilla’ tarkoitetaan liitteen III taulukossa 24 esitettyä perusmitoituslämpötilan, suurimman kaksiarvoisen lämpötilan ja suurimman toimintarajalämpötilan yhdistelmää;

51)

’perusmitoituslämpötilalla’ tarkoitetaan liitteen III taulukossa 24 joko jäähdytykselle (Tdesign,c ) tai lämmitykselle (Tdesign,h ) esitettyä ulkolämpötilaa, jossa osakuormasuhde on 1 ja joka vaihtelee jäähdytys- tai lämmityskauden mukaan, celsiusasteina ilmaistuna;

52)

’kaksiarvoisella lämpötilalla’ (Tbiv ) tarkoitetaan valmistajan ilmoittamaa ulkolämpötilaa (Tj ), jossa ilmoitettu lämmitysteho on yhtä suuri kuin lämmityksen osakuorma ja jonka alapuolella ilmoitettua lämmitystehoa on täydennettävä sähköisellä varalämmitysteholla lämmityksen osakuorman saavuttamiseksi, celsiusasteina ilmaistuna;

53)

’toimintarajalämpötilalla’ (Tol ) tarkoitetaan valmistajan lämmityksen osalta ilmoittamaa ulkolämpötilaa, jonka alapuolella lämpöpumppu ei pysty tuottamaan lämmitystehoa ja ilmoitettu lämmitysteho on yhtä suuri kuin nolla, celsiusasteina ilmaistuna;

54)

’osakuormasuhteella’ (pl(Tj )) tarkoitetaan ulkolämpötilaa vähennettynä 16 °C-asteella jaettuna perusmitoituslämpötilalla vähennettynä 16 °C-asteella, joko tilajäähdytykselle tai tilalämmitykselle.

55)

’kaudella’ tarkoitetaan ympäristöolosuhteiden kokonaisuutta, josta käytetään joko nimitystä lämmityskausi tai jäähdytyskausi ja jossa kuvataan lämpötilaväleittäin ulkolämpötilojen ja kyseiseen kauteen liittyvien lämpötilatuntien yhdistelmä;

56)

’lämmityksen osakuormalla’ (Ph(Tj )) tarkoitetaan lämmityskuormaa määrätyssä ulkolämpötilassa, ja se lasketaan lämmityksen mitoituskuorman ja osakuormasuhteen tulona ja ilmaistaan kilowatteina;

57)

’jäähdytyksen osakuormalla’ (Pc(Tj )) tarkoitetaan jäähdytyskuormaa määrätyssä ulkolämpötilassa, ja se lasketaan jäähdytyksen mitoituskuorman ja osakuormasuhteen tulona ja ilmaistaan kilowatteina;

58)

’vuotuisella kylmäkertoimella’ (SEER) tarkoitetaan huoneilmastointilaitteen tai huonejäähdytyslaitteen jäähdytyskautta edustavaa yleistä kylmäkerrointa, joka on laskettu jakamalla vuotuinen perusjäähdytystarve jäähdytyksen vuotuisella energiankulutuksella;

59)

’lämmityskauden lämpökertoimella’ (SCOP) tarkoitetaan sähkökäyttöisen lämpöpumpun lämmityskautta edustavaa yleistä lämpökerrointa, joka on laskettu jakamalla vuotuinen peruslämmitystarve lämmityksen vuotuisella energiankulutuksella;

60)

’vuotuisella perusjäähdytystarpeella’ (QC ) tarkoitetaan perusjäähdytystarvetta, jota käytetään lähtökohtana SEER:in laskennassa ja joka lasketaan jäähdytyksen mitoituskuorman (Pdesign,c ) ja jäähdytyksen aktiivitilan ekvivalentin tuntimäärän (HCE ) tulona, kilowattitunteina ilmaistuna;

61)

’vuotuisella peruslämmitystarpeella’ (QH ) tarkoitetaan määrättyä lämmityskautta koskevaa peruslämmitystarvetta, jota käytetään lähtökohtana SCOP:in laskennassa ja joka lasketaan lämmityksen mitoituskuorman (Pdesign,h ) ja lämmityksen aktiivitilan ekvivalentin tuntimäärän (HHE ) tulona, kilowattitunteina ilmaistuna;

62)

’jäähdytyksen vuotuisella energiankulutuksella’ (QCE ) tarkoitetaan energiankulutusta, joka tarvitaan vuotuisen perusjäähdytystarpeen täyttämiseksi ja joka lasketaan jakamalla vuotuinen perusjäähdytystarve aktiivitilan vuotuisella kylmäkertoimella (SEERon ) ja yksikön sähkönkulutuksella termostaatti pois päältä-, valmius-, pois päältä- ja kampikammion lämmitys -tilassa jäähdytyskauden aikana, kilowattitunteina ilmaistuna;

63)

’lämmityksen vuotuisella energiankulutuksella’ (QHE) tarkoitetaan energiankulutusta, joka tarvitaan määrättyä lämmityskautta koskevan vuotuisen peruslämmitystarpeen täyttämiseksi ja joka lasketaan jakamalla vuotuinen peruslämmitystarve aktiivitilan lämmityskauden lämpökertoimella (SCOPon ) ja yksikön sähkönkulutuksella termostaatti pois päältä-, valmius-, pois päältä- ja kampikammion lämmitys -tilassa lämmityskauden aikana, kilowattitunteina ilmaistuna;

64)

’jäähdytyksen aktiivitilan ekvivalentilla tuntimäärällä’ (HCE ) tarkoitetaan oletettua vuotuista tuntimäärää, jonka ajan yksikön on tuotettava jäähdytyksen mitoituskuorma (Pdesign,c ) vuotuisen perusjäähdytystarpeen täyttämiseksi, tunteina ilmaistuna;

65)

’lämmityksen aktiivitilan ekvivalentilla tuntimäärällä’ (HHE ) tarkoitetaan oletettua vuotuista tuntimäärää, jonka ajan lämpöpumppuilmalämmittimen on tuotettava lämmityksen mitoituskuorma (Pdesign,h ) vuotuisen peruslämmitystarpeen täyttämiseksi, tunteina ilmaistuna;

66)

’aktiivitilan vuotuisella kylmäkertoimella’ (SEERon ) tarkoitetaan yksikön keskimääräistä kylmäkerrointa jäähdytystoiminnon aktiivisessa toimintatilassa, ja se johdetaan osakuormasta ja lämpötilavälin ominaiskylmäkertoimesta (EERbin(Tj )) painotettuna lämpötilatunneilla, joina lämpötilavälin olosuhteet vallitsevat;

67)

’aktiivitilan lämmityskauden lämpökertoimella’ (SCOPon ) tarkoitetaan yksikön keskimääräistä lämpökerrointa aktiivisessa toimintatilassa lämmityskaudella, ja se johdetaan osakuormasta, sähköisestä varalämmitystehosta (jos sitä tarvitaan) ja lämpötilavälin ominaislämpökertoimesta (COPbin(Tj )) painotettuna lämpötilatunneilla, joina lämpötilavälin olosuhteet vallitsevat;

68)

’lämpötilavälin ominaislämpökertoimella’ (COPbin(Tj )) tarkoitetaan lämpöpumpun kunkin lämpötilavälin binj lämpökerrointa kauden aikana esiintyvässä ulkolämpötilassa (Tj ), ja se johdetaan osakuormasta, ilmoitetusta tehosta ja ilmoitetusta lämpökertoimesta (COPd(Tj ) ja lasketaan muille lämpötilaväleille inter-/ekstrapoloimalla, tarvittaessa korjattuna sovellettavalla alenemiskertoimella;

69)

’lämpötilavälin ominaiskylmäkertoimella’ (EERbin(Tj )) tarkoitetaan kunkin lämpötilavälin binj ominaista kylmäkerrointa kauden aikana esiintyvässä ulkolämpötilassa (Tj ), ja se johdetaan osakuormasta, ilmoitetusta tehosta ja ilmoitetusta kylmäkertoimesta (EERd(Tj )) ja lasketaan muille lämpötilaväleille inter-/ekstrapoloimalla, tarvittaessa korjattuna sovellettavalla alenemiskertoimella;

70)

’ilmoitetulla lämmitysteholla’ (Pdh(Tj )) tarkoitetaan valmistajan ilmoittamaa lämpöpumpun höyry-puristusjäähdytyskierron lämmitystehoa ulkolämpötilassa (Tj ) ja sisälämpötilassa (Tin ), kilowattitunteina ilmaistuna;

71)

’ilmoitetulla jäähdytysteholla’ (Pdc(Tj )) tarkoitetaan valmistajan ilmoittamaa huoneilmastointilaitteen tai huonejäähdytyslaitteen höyry-puristusjäähdytyskierron jäähdytystehoa ulkolämpötilassa (Tj) ja sisälämpötilassa (Tin ), kilowattitunteina ilmaistuna;

72)

’lämmityksen mitoituskuormalla’ (Pdesign,h ) tarkoitetaan lämpöpumppuun perusmitoituslämpötilassa kohdistuvaa lämmityskuormaa, jolloin lämmityksen mitoituskuorma (Pdesign,h ) on yhtä suuri kuin lämmityksen osakuorma ulkolämpötilassa (Tj ), joka on yhtä suuri kuin lämmityksen perusmitoituslämpötila (Tdesign,h ), kilowatteina ilmaistuna;

73)

’jäähdytyksen mitoituskuormalla’ (Pdesign,c ) tarkoitetaan huonejäähdytyslaitteeseen tai huoneilmastointilaitteeseen perusmitoituslämpötilassa kohdistuvaa jäähdytyskuormaa, jolloin jäähdytyksen mitoituskuorma (Pdesign,c ) on yhtä suuri kuin ilmoitettu jäähdytysteho ulkolämpötilassa (Tj ), joka on yhtä suuri kuin jäähdytyksen perusmitoituslämpötila (Tdesign,c ), kilowatteina ilmaistuna;

74)

’ilmoitetulla lämpökertoimella’ (COPd(Tj )) tarkoitetaan lämpökerrointa rajallisessa määrässä määrättyjä lämpötilavälejä (j) ulkolämpötilassa (Tj);

75)

’ilmoitetulla kylmäkertoimella’ (EERd(Tj ) tarkoitetaan kylmäkerrointa rajallisessa määrässä määrättyjä lämpötilavälejä (j) ulkolämpötilassa (Tj);

76)

’sähköisellä varalämmitysteholla’ (elbu(Tj )) tarkoitetaan sellaisen todellisen tai oletetun lisälämmittimen, jonka COP on 1, lämmitystehoa, joka täydentää ilmoitettua lämmitystehoa (Pdh(Tj )) lämmityksen osakuorman (Ph(Tj )) saavuttamiseksi, jos Pdh(Tj ) on pienempi kuin Ph(Tj ) ulkolämpötilassa (Tj ), kilowatteina ilmaistuna;

77)

’tehosuhteella’ tarkoitetaan lämmityksen osakuormaa (Ph(Tj )) jaettuna ilmoitetulla lämmitysteholla (Pdh(Tj )) tai jäähdytyksen osakuormaa (Pc(Tj )) jaettuna ilmoitetulla jäähdytysteholla (Pdc(Tj ));

Ilmalämmitystuotteiden ja jäähdytystuotteiden tilalämmityksen tai -jäähdytyksen kausittaisen energiatehokkuuden laskennassa käytettävät toimintatilat

78)

’aktiivisella toimintatilalla’ tarkoitetaan sitä ajanjaksoa vastaavaa tilaa, jona rakennus aiheuttaa jäähdytys- tai lämmityskuormaa ja yksikön jäähdytys- tai lämmitystoiminto on aktivoituneena. Tilan aikana yksikkö voi olla vuorotellen päällä ja pois päältä halutun sisälämpötilan saavuttamiseksi tai ylläpitämiseksi.

79)

’valmiustilalla’ tarkoitetaan tilaa, jossa ilmalämmitin, huonejäähdytyslaite, huoneilmastointilaite tai lämpöpumppu on kytkettynä verkkovirtalähteeseen, on riippuvainen verkkovirtalähteen syöttämästä energiasta toimiakseen tarkoitetulla tavalla ja tarjoaa määräämättömän ajan ainoastaan seuraavat toiminnot: uudelleenaktivointitoiminto tai uudelleenaktivointitoiminto ja pelkkä uudelleenaktivoitavuuden ilmaisin ja/tai tieto- tai tilanäyttö;

80)

’uudelleenaktivointitoiminnolla’ tarkoitetaan toimintoa, jolla helpotetaan muiden toimintatilojen kuten aktiivisen toimintatilan aktivointia kaukokytkimellä, verkon kautta tapahtuva kaukosäätö mukaan luettuna, sisäisellä tunnistimella tai ajastimella tilaan, jossa käytettävissä on muita toimintoja kuten päätoiminto;

81)

’tieto- tai tilanäytöllä’ tarkoitetaan jatkuvaa toimintoa, jolla annetaan tietoja tai ilmoitetaan laitteen toimintatila näytöllä, kellonaikanäytöt mukaan luettuina;

82)

’pois päältä -tilalla’ tarkoitetaan tilaa, jossa huonejäähdytyslaite, huoneilmastointilaite tai lämpöpumppu on kytkettynä verkkovirtalähteeseen, muttei suorita mitään toimintoa. Pois päältä -tiloiksi katsotaan myös tilat, joissa yksinomaan ilmaistaan laitteen olevan pois päältä -tilassa, sekä tilat, joissa yksinomaan suoritetaan toiminnot Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/108/EY (2) mukaisen sähkömagneettisen yhteensopivuuden varmistamiseksi;

83)

’termostaatti pois päältä -tilalla’ tarkoitetaan sitä ajanjaksoa vastaavaa tilaa, jonka aikana ei aiheudu jäähdytys- tai lämmityskuormaa; tällöin yksikön jäähdytys- tai lämmitystoiminto on päällä mutta yksikkö ei ole toiminnassa; se, että laite menee vuorotellen päälle ja pois päältä aktiivisessa toimintatilassa, ei tarkoita termostaatti pois päältä -tilaa;

84)

’kampikammion lämmitys -tilalla’ tarkoitetaan tilaa, jossa yksikkö on aktivoinut lämmityslaitteen, jotta voidaan välttää kylmäaineen siirtyminen kompressoriin ja siten rajoittaa öljyn kylmäainepitoisuutta kompressorin käynnistyessä;

85)

’pois päältä -tilan tehonkulutuksella’ (POFF ) tarkoitetaan yksikön tehonkulutusta pois päältä -tilassa kilowatteina ilmaistuna;

86)

’termostaatti pois päältä -tilan tehonkulutuksella’ (PTO ) tarkoitetaan yksikön tehonkulutusta termostaatti pois päältä -tilassa kilowatteina ilmaistuna;

87)

’valmiustilan tehonkulutuksella’ (PSB ) tarkoitetaan yksikön tehonkulutusta valmiustilassa kilowatteina ilmaistuna;

88)

’kampikammion lämmitys -tilan tehonkulutuksella’ (PCK ) tarkoitetaan yksikön tehonkulutusta kampikammion lämmitys -tilassa kilowatteina ilmaistuna;

89)

’pois päältä -tilan käyttötunneilla’ (HOFF ) tarkoitetaan vuotuista tuntimäärää [h/v], jonka ajan yksikön katsotaan olevan pois päältä -tilassa; tuntimäärää riippuu määrätystä kaudesta ja toiminnosta;

90)

’termostaatti pois päältä -tilan käyttötunneilla’ (HTO ) tarkoitetaan vuotuista tuntimäärää [h/v], jonka ajan yksikön katsotaan olevan termostaatti pois päältä -tilassa; tuntimäärää riippuu määrätystä kaudesta ja toiminnosta;

91)

’valmiustilan käyttötunneilla’ (HSB ) tarkoitetaan vuotuista tuntimäärää [h/v], jonka ajan yksikön katsotaan olevan valmiustilassa; tuntimäärää riippuu määrätystä kaudesta ja toiminnosta;

92)

’kampikammion lämmitys -tilan käyttötunneilla’ (HCK ) tarkoitetaan vuotuista tuntimäärää [h/v], jonka ajan yksikön katsotaan olevan kampikammion lämmitys -tilassa; tuntimäärää riippuu määrätystä kaudesta ja toiminnosta;

Polttoainekäyttöisiin huoneilmastointilaitteisiin, huonejäähdytyslaitteisiin ja lämpöpumppuihin sovellettavaan laskentamenetelmään liittyvät määritelmät

93)

’jäähdytystilan vuotuisella primäärienergiakertoimella’ (SPERc ) tarkoitetaan jäähdytyskautta edustavaa polttoainekäyttöisen huoneilmastointilaitteen tai huonejäähdytyslaitteen yleistä kylmäkerrointa;

94)

’vuotuisella kaasun käytön tehokkuudella jäähdytystilassa’ (SGUEc ) tarkoitetaan kaasun käytön tehokkuutta koko jäähdytyskauden aikana;

95)

’kaasun käytön tehokkuudella osakuormalla’ tarkoitetaan kaasun käytön tehokkuutta jäähdytyksessä (GUEc,bin ) tai lämmityksessä (GUEh,bin ) ulkolämpötilassa Tj ;

96)

’kaasun käytön tehokkuudella ilmoitetulla teholla’ tarkoitetaan kaasun käytön tehokkuutta jäähdytyksessä (GUEcDC ) tai lämmityksessä (GUEhDC ) liitteen III taulukossa 21 määritellyissä osakuormaolosuhteissa, korjattuna yksikön mahdollisen jaksoittaisen toiminnan huomioon ottamiseksi, jos hyötyjäähdytysteho (QEc ) on suurempi kuin jäähdytyskuorma (Pc(Tj )) tai hyötylämmitysteho (QEc ) on suurempi kuin lämmityskuorma (Ph(Tj ));

97)

’hyötyjäähdytysteholla’ (QEc ) tarkoitetaan mitattua jäähdytystehoa korjattuna lämmönsiirtoainetta sisälämmönsiirtimen läpi kierrättävän laitteen (yhden tai useamman pumpun tai tuulettimen) tuottaman lämmön huomioon ottamiseksi, kilowatteina ilmaistuna;

98)

’hyötylämmön talteenottoteholla’ tarkoitetaan mitattua lämmöntalteenottotehoa korjattuna lämmöntalteenottopiirin laitteen (yhden tai useamman pumpun) tuottaman lämmön huomioon ottamiseksi joko jäähdytyksen (QEhr,c ) tai lämmityksen (QEhr,h ) osalta, kilowatteina ilmaistuna;

99)

’jäähdytyksen mitatulla lämmönsyötöllä’ (Qgmc ) tarkoitetaan mitattua polttoainepanosta liitteen III taulukossa 21 määritellyissä osakuormaolosuhteissa, kilowatteina ilmaistuna;

100)

’jäähdytystilan vuotuisella lisäenergiakertoimella’ (SAEFc ) tarkoitetaan lisäenergiatehokkuutta jäähdytyskaudella, mukaan lukien termostaatti pois päältä-, valmius-, pois päältä- ja kampikammion lämmitys -tilan vaikutus;

101)

’vuotuisella perusjäähdytystarpeella’ (QC ) tarkoitetaan vuotuista jäähdytystarvetta, joka lasketaan jäähdytyksen mitoituskuormana (Pdesign,c ) kerrottuna jäähdytyksen aktiivitilan ekvivalentilla tuntimäärällä (HCE );

102)

’jäähdytystilan vuotuisella lisäenergiakertoimella aktiivitilassa’ (SAEFc,on ) tarkoitetaan lisäenergiatehokkuutta jäähdytyskaudella, pois lukien termostaatti pois päältä-, valmius-, pois päältä- ja kampikammion lämmitys -tilan vaikutus;

103)

’jäähdytystilan lisäenergiakertoimella osakuormalla’ (AEFc,bin ) tarkoitetaan lisäenergiatehokkuutta, kun jäähdytys toimii ulkolämpötilassa (Tj );

104)

’sähkön ottoteholla jäähdytystilassa’ (PEc ) tarkoitetaan jäähdytyksen tehollista sähkön ottotehoa kilowatteina;

105)

’lämmitystilan vuotuisella primäärienergiakertoimella’ (SPERh ) tarkoitetaan lämmityskautta edustavaa polttoainekäyttöisen lämpöpumpun yleistä lämpökerrointa;

106)

’vuotuisella kaasun käytön tehokkuudella lämmitystilassa’ (SGUEh ) tarkoitetaan kaasun käytön tehokkuutta lämmityskauden aikana;

107)

’hyötylämmitysteholla’ (QEh ) tarkoitetaan mitattua lämmitystehoa korjattuna lämmönsiirtoainetta sisälämmönsiirtimen läpi kierrättävän laitteen (yhden tai useamman pumpun tai tuulettimen) tuottaman lämmön huomioon ottamiseksi, kilowatteina ilmaistuna;

108)

’lämmityksen mitatulla lämmönsyötöllä’ (Qgmh ) tarkoitetaan mitattua polttoainepanosta liitteen III taulukossa 21 määritellyissä osakuormaolosuhteissa, kilowatteina ilmaistuna;

109)

’lämmitystilan vuotuisella lisäenergiakertoimella’ (SAEFh ) tarkoitetaan lisäenergiatehokkuutta lämmityskaudella, mukaan lukien termostaatti pois päältä-, valmius-, pois päältä- ja kampikammion lämmitys -tilan vaikutus;

110)

’vuotuisella peruslämmitystarpeella’ (QH ) tarkoitetaan vuotuista lämmitystarvetta, joka lasketaan lämmityksen mitoituskuormana kerrottuna lämmityksen aktiivitilan ekvivalentilla tuntimäärällä (HHE );

111)

’lämmitystilan vuotuisella lisäenergiakertoimella aktiivitilassa’ (SAEFh,on ) tarkoitetaan lisäenergiatehokkuutta lämmityskaudella, pois lukien termostaatti pois päältä-, valmius-, pois päältä- ja kampikammion lämmitys -tilan vaikutus;

112)

’lämmitystilan lisäenergiakertoimella osakuormalla’ (AEFh,bin ) tarkoitetaan lisäenergiatehokkuutta, kun lämmitys toimii ulkolämpötilassa (Tj );

113)

’lisäenergiakertoimella ilmoitetulla teholla’ tarkoitetaan lisäenergiakerrointa jäähdytyksessä (AEFc,dc ) tai lämmityksessä (AEFh,dc ) liitteen III taulukossa 21 määritellyissä osakuormaolosuhteissa, korjattuna yksikön mahdollisen jaksoittaisen toiminnan huomioon ottamiseksi, jos hyötyjäähdytysteho (QEc ) on suurempi kuin jäähdytyskuorma (Pc(Tj )) tai hyötylämmitysteho (QEc ) on suurempi kuin lämmityskuorma (Ph(Tj ));

114)

’sähkön ottoteholla lämmitystilassa’ (PEh ) tarkoitetaan lämmityksen tehollista sähkön ottotehoa kilowatteina;

115)

’polttomoottorikäyttöisten lämpöpumppujen, huonejäähdytyslaitteiden ja huoneilmastointilaitteiden typen oksidien päästöillä’ tarkoitetaan polttomoottorikäyttöisten lämpöpumppujen, huonejäähdytyslaitteiden ja huoneilmastointilaitteiden typpimonoksidin ja typpidioksidin yhteenlaskettuja päästöjä, jotka on mitattu nimellisolosuhteissa moottorin ekvivalenttia kierroslukua käyttäen ja ilmaistaan milligrammoina typpidioksidia polttoainepanoksen kilowattituntia kohti ylemmän lämpöarvon perusteella;

116)

’moottorin ekvivalentilla kierrosluvulla’ (Erpmequivalent ) tarkoitetaan kierroksina minuutissa ilmaistua polttomoottorin käyntinopeutta, joka lasketaan lämmityksen (tai jäähdytyksen, jos tuotteessa ei ole lämmitystoimintoa) 70, 60, 40 ja 20 prosentin osakuormasuhdetta edustavien moottorin kierroslukujen perusteella soveltaen niihin vastaavia painotuskertoimia 0,15, 0,25, 0,30 ja 0,30;

Korkeassa lämpötilassa käytettäviin prosessijäähdytyslaitteisiin liittyvät määritelmät

117)

’nimellisottoteholla’ (DA ) tarkoitetaan sähkön ottotehoa, jonka korkeassa lämpötilassa käytettävä prosessijäähdytyslaite (mukaan lukien kompressori, jäähdyttimen puhallin (puhaltimet) tai pumppu (pumput), höyrystimen pumppu (pumput) ja mahdolliset apulaitteet) tarvitsee saavuttaakseen nimellisen kylmätehon, ilmaistuna kilowatteina kahden desimaalin tarkkuudella;

118)

’nimelliskylmäkertoimella’ (EERA ) tarkoitetaan kilowatteina ilmaistua nimellistä kylmätehoa jaettuna kilowatteina ilmaistulla nimellisottoteholla, ilmaistuna kahden desimaalin tarkkuudella;

119)

’vuotuisella energiatehokkuuskertoimella’ (SEPR) tarkoitetaan korkeassa lämpötilassa käytettävän prosessijäähdytyslaitteen nimellisolosuhteiden tehokkuuskerrointa, joka edustaa vuoden mittaan tapahtuvia kuormituksen ja ympäristön lämpötilan vaihteluita ja lasketaan vuotuisen jäähdytystarpeen ja vuotuisen sähkönkulutuksen suhteena;

120)

’vuotuisella jäähdytystarpeella’ tarkoitetaan kunkin lämpötilavälin jäähdytyskuorman ja vastaavan lämpötilatuntien määrän tulojen summaa;

121)

’jäähdytyskuormalla’ tarkoitetaan nimellistä kylmätehoa kerrottuna korkeassa lämpötilassa käytettävän prosessijäähdytyslaitteen osakuormasuhteella, ilmaistuna kilowatteina kahden desimaalin tarkkuudella;

122)

’osakuormalla’ (PC(Tj )) tarkoitetaan jäähdytyskuormaa tietyssä ympäristölämpötilassa (Tj ), laskettuna täytenä kuormana kerrottuna samaa ympäristölämpötilaa Tj vastaavalla korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden osakuormasuhteella, ilmaistuna kilowatteina kahden desimaalin tarkkuudella;

123)

’korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden osakuormasuhteella’ (PR(Tj )) tarkoitetaan:

a)

ilmalauhdutteisten korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden osalta ympäristölämpötilaa Tj vähennettynä 5 °C-asteella jaettuna ympäristön vertailulämpötilalla vähennettynä 5 °C-asteella, kerrottuna 0,2:lla ja lisättynä 0,8:aan. Jos ympäristölämpötila on korkeampi kuin ympäristön vertailulämpötila, korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden osakuormasuhde on 1. Jos ympäristölämpötila on alle 5 °C, korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden osakuormasuhde on 0,8;

b)

vesilauhdutteisten korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden osalta veden syöttölämpötilaa (veden sisääntulo lauhduttimeen) vähennettynä 9 °C-asteella jaettuna lauhduttimen veden sisääntulon ympäristön vertailulämpötilalla (30 °C) vähennettynä 9 °C-asteella, kerrottuna 0,2:lla ja lisättynä 0,8:aan. Jos ympäristölämpötila (veden sisääntulo lauhduttimeen) on korkeampi kuin ympäristön vertailulämpötila, korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden osakuormasuhde on 1. Jos ympäristölämpötila (veden sisääntulo lauhduttimeen) on alle 9 °C, korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden osakuormasuhde on 0,8;

c)

ja se ilmaistaan prosentteina yhden desimaalin tarkkuudella;

124)

’vuotuinen sähkönkulutus’ lasketaan kunkin lämpötilavälin jäähdytystarpeen ja lämpötilavälin vastaavan kylmäkertoimen suhteen summana kerrottuna vastaavalla lämpötilatuntien määrällä;

125)

’ympäristölämpötilalla’ tarkoitetaan:

a)

ilmalauhdutteisten korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden osalta ilman kuivalämpötilaa celsiusasteina ilmaistuna;

b)

vesilauhdutteisten korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden osalta veden syöttölämpötilaa lauhduttimessa celsiusasteina ilmaistuna;

126)

’ympäristön vertailulämpötilalla’ tarkoitetaan celsiusasteina ilmaistua ympäristölämpötilaa, jossa korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden osakuormasuhde on 1. Vertailulämpötila on 35 °C. Ilmalauhdutteisilla korkeassa lämpötilassa käytettävillä prosessijäähdytyslaitteilla ilman syöttölämpötilaksi lauhduttimeen määritellään 35 °C ja vesilauhdutteisilla korkeassa lämpötilassa käytettävillä prosessijäähdytyslaitteilla veden syöttölämpötilaksi lauhduttimeen määritellään 30 °C, kun ulkoilman lämpötilan lauhduttimessa on 35 °C;

127)

’osakuorman kylmäkertoimella’ (EERPL(Tj )) tarkoitetaan vuoden jokaisen lämpötilavälin kylmäkerrointa johdettuna määrättyjen lämpötilavälien ilmoitetusta lämpökertoimesta (EERDC ) ja laskettuna muille lämpötilaväleille lineaarisesti interpoloimalla;

128)

’ilmoitetulla jäähdytystarpeella’ tarkoitetaan jäähdytyskuormaa määritellyissä lämpötilavälin olosuhteissa laskettuna nimellisenä kylmätehona kerrottuna vastaavalla korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden osakuormasuhteella;

129)

’ilmoitetulla kylmäkertoimella’ (EERDC ) tarkoitetaan korkeassa lämpötilassa käytettävän prosessijäähdytyslaitteen kylmäkerrointa määrätyssä mittauspisteessä, tarvittaessa korjattuna alenemiskertoimella, jos pienin ilmoitettu kylmäteho on suurempi kuin jäähdytyskuorma, tai interpoloituna, jos lähimmät ilmoitetut kylmätehot ovat jäähdytyskuorman ylä- ja alapuolella;

130)

’ilmoitetulla ottoteholla’ tarkoitetaan sähkön ottotehoa, jonka korkeassa lämpötilassa käytettävä prosessijäähdytyslaite tarvitsee saavuttaakseen ilmoitetun kylmätehon määrätyssä mittauspisteessä;

131)

’ilmoitetulla kylmäteholla’ tarkoitetaan korkeassa lämpötilassa käytettävän jäähdytyslaitteen tuottamaa kylmätehoa ilmoitetun jäähdytystarpeen saavuttamiseksi määrätyssä mittauspisteessä;

Puhallinkonvektoreihin liittyvät määritelmät

132)

’sähkön kokonaisottoteholla’ (Pelec ) tarkoitetaan yksikön, mukaan lukien tuuletin (tuulettimet) ja apulaitteet, käyttämää kokonaissähkötehoa.


(1)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/27/EU, annettu 25 päivänä lokakuuta 2012, energiatehokkuudesta, direktiivien 2009/125/EY ja 2010/30/EU muuttamisesta sekä direktiivien 2004/8/EY ja 2006/32/EY kumoamisesta (EUVL L 315, 14.11.2012, s. 1).

(2)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/108/EY, annettu 15 päivänä joulukuuta 2004, sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä ja direktiivin 89/336/ETY kumoamisesta (EUVL L 390, 31.12.2004, s. 24).


LIITE II

Ekosuunnitteluvaatimukset

1.

Ilmalämmitystuotteiden tilalämmityksen kausittainen energiatehokkuus:

a)

Tammikuun 1 päivästä 2018 ilmalämmitystuotteiden tilalämmityksen kausittainen energiatehokkuus ei saa olla taulukossa 1 esitettyjen arvojen alapuolella.

Taulukko 1

Ilmalämmitystuotteiden tilalämmityksen kausittaisen energiatehokkuuden vähimmäisarvot ensimmäisessä vaiheessa, prosentteina ilmaistuina

 

ηs,h  (*1)

Polttoainekäyttöiset ilmalämmittimet, lukuun ottamatta B1-ilmalämmittimiä, joiden nimellislämpöteho on alle 10 kW, ja C2- ja C4-ilmalämmittimiä, joiden nimellislämpöteho on alle 15 kW

72

B1-ilmalämmittimet, joiden nimellislämpöteho on alle 10 kW, ja C2- ja C4-ilmalämmittimet, joiden nimellislämpöteho on alle 15 kW

68

Sähkökäyttöiset ilmalämmittimet

30

Sähkömoottorikäyttöiset ilma-ilmalämpöpumput, lukuun ottamatta kattolämpöpumppuja

133

Kattolämpöpumput

115

Polttomoottorikäyttöiset ilma-ilmalämpöpumput

120

Multisplit-lämpöpumppujen osalta valmistajan on osoitettava tämän asetuksen vaatimusten noudattaminen liitteen III mukaisten mittausten ja laskelmien perusteella. Kunkin ulkoyksikön mallin tekniseen dokumentaatioon on sisällyttävä luettelo suositelluista yhdistelmistä yhteensopivien sisäyksiköiden kanssa. Vaatimustenmukaisuusvakuutus koskee kaikkia luettelossa mainittuja yhdistelmiä. Luettelo suositelluista yhdistelmistä on asetettava saataville ennen ulkoyksikön ostoa, liisausta tai vuokrausta.

b)

Tammikuun 1 päivästä 2021 ilmalämmitystuotteiden tilalämmityksen kausittainen energiatehokkuus ei saa olla taulukossa 2 esitettyjen arvojen alapuolella.

Taulukko 2

Ilmalämmitystuotteiden tilalämmityksen kausittaisen energiatehokkuuden vähimmäisarvot toisessa vaiheessa, prosentteina ilmaistuina

 

ηs,h  (*2)

Polttoainekäyttöiset ilmalämmittimet, lukuun ottamatta B1-ilmalämmittimiä, joiden nimellislämpöteho on alle 10 kW, ja C2- ja C4-ilmalämmittimiä, joiden nimellislämpöteho on alle 15 kW

78

Sähkökäyttöiset ilmalämmittimet

31

Sähkömoottorikäyttöiset ilma-ilmalämpöpumput, lukuun ottamatta kattolämpöpumppuja

137

Kattolämpöpumput

125

Polttomoottorikäyttöiset ilma-ilmalämpöpumput

130

Multisplit-lämpöpumppujen osalta valmistajan on osoitettava tämän asetuksen vaatimusten noudattaminen liitteen III mukaisten mittausten ja laskelmien perusteella. Kunkin ulkoyksikön mallin tekniseen dokumentaatioon on sisällyttävä luettelo suositelluista yhdistelmistä yhteensopivien sisäyksiköiden kanssa. Vaatimustenmukaisuusvakuutus koskee kaikkia luettelossa mainittuja yhdistelmiä. Luettelo suositelluista yhdistelmistä on asetettava saataville ennen ulkoyksikön ostoa, liisausta tai vuokrausta.

2.

Jäähdytystuotteiden tilajäähdytyksen kausittainen energiatehokkuus:

a)

Tammikuun 1 päivästä 2018 jäähdytystuotteiden tilajäähdytyksen kausittainen energiatehokkuus ei saa olla taulukossa 3 esitettyjen arvojen alapuolella.

Taulukko 3

Jäähdytystuotteiden tilajäähdytyksen kausittaisen energiatehokkuuden vähimmäisarvot ensimmäisessä vaiheessa, prosentteina ilmaistuina

 

ηs,c  (*3)

Sähkömoottorikäyttöiset ilma-vesijäähdytyslaitteet, nimellinen jäähdytysteho < 400 kW

149

Sähkömoottorikäyttöiset ilma-vesijäähdytyslaitteet, nimellinen jäähdytysteho ≥ 400 kW

161

Sähkömoottorikäyttöiset vesi/suolavesi-vesijäähdytyslaitteet, nimellinen jäähdytysteho < 400 kW

196

Sähkömoottorikäyttöiset vesi/suolavesi-vesijäähdytyslaitteet, 400 kW ≤ nimellinen jäähdytysteho < 1 500 kW

227

Sähkömoottorikäyttöiset vesi/suolavesi-vesijäähdytyslaitteet, nimellinen jäähdytysteho ≥ 1 500 kW

245

Polttomoottorikäyttöiset ilma-vesihuonejäähdytyslaitteet

144

Sähkömoottorikäyttöiset ilma-ilmahuoneilmastointilaitteet, lukuun ottamatta kattoilmastointilaitteita

181

Kattoilmastointilaitteet

117

Polttomoottorikäyttöiset ilma-ilmahuoneilmastointilaitteet

157

Multisplit-ilmastointilaitteiden osalta valmistajan on osoitettava tämän asetuksen vaatimusten noudattaminen liitteen III mukaisten mittausten ja laskelmien perusteella. Kunkin ulkoyksikön mallin tekniseen dokumentaatioon on sisällyttävä luettelo suositelluista yhdistelmistä yhteensopivien sisäyksiköiden kanssa. Vaatimustenmukaisuusvakuutus koskee kaikkia luettelossa mainittuja yhdistelmiä. Luettelo suositelluista yhdistelmistä on asetettava saataville ennen ulkoyksikön ostoa, liisausta tai vuokrausta.

b)

Tammikuun 1 päivästä 2021 jäähdytystuotteiden tilajäähdytyksen kausittainen energiatehokkuus ei saa olla taulukossa 4 esitettyjen arvojen alapuolella.

Taulukko 4

Jäähdytystuotteiden tilajäähdytyksen kausittaisen energiatehokkuuden vähimmäisarvot toisessa vaiheessa, prosentteina ilmaistuina

 

ηs,c  (*4)

Sähkömoottorikäyttöiset ilma-vesijäähdytyslaitteet, nimellinen jäähdytysteho < 400 kW

161

Sähkömoottorikäyttöiset ilma-vesijäähdytyslaitteet, nimellinen jäähdytysteho ≥ 400 kW

179

Sähkömoottorikäyttöiset vesi/suolavesi-vesijäähdytyslaitteet, nimellinen jäähdytysteho < 400 kW

200

Sähkömoottorikäyttöiset vesi/suolavesi-vesijäähdytyslaitteet, 400 kW ≤ nimellinen jäähdytysteho < 1 500 kW

252

Sähkömoottorikäyttöiset vesi/suolavesi-vesijäähdytyslaitteet, nimellinen jäähdytysteho ≥ 1 500 kW

272

Polttomoottorikäyttöiset ilma-vesijäähdytyslaitteet, nimellinen jäähdytysteho ≥ 400 kW

154

Sähkömoottorikäyttöiset ilma-ilmahuoneilmastointilaitteet, lukuun ottamatta kattoilmastointilaitteita

189

Kattoilmastointilaitteet

138

Polttomoottorikäyttöiset ilma-ilmahuoneilmastointilaitteet

167

Multisplit-ilmastointilaitteiden osalta valmistajan on osoitettava tämän asetuksen vaatimusten noudattaminen liitteen III mukaisten mittausten ja laskelmien perusteella. Kunkin ulkoyksikön mallin tekniseen dokumentaatioon on sisällyttävä luettelo suositelluista yhdistelmistä yhteensopivien sisäyksiköiden kanssa. Vaatimustenmukaisuusvakuutus koskee kaikkia luettelossa mainittuja yhdistelmiä. Luettelo suositelluista yhdistelmistä on asetettava saataville ennen ulkoyksikön ostoa, liisausta tai vuokrausta.

3.

Korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden vuotuinen energiatehokkuuskerroin:

a)

Tammikuun 1 päivästä 2018 korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden vuotuinen energiatehokkuuskerroin ei saa olla taulukossa 5 esitettyjen arvojen alapuolella.

Taulukko 5

Korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden vuotuinen energiatehokkuuskerroin ensimmäisessä vaiheessa

Lämmönsiirtoaine lauhdutuspuolella

Nimellinen kylmäteho

SEPR-minimiarvo (*5)

Ilma

PA < 400 kW

4,5

PA ≥ 400 kW

5,0

Vesi

PA < 400 kW

6,5

400 kW ≤ PA < 1 500 kW

7,5

PA ≥ 1 500 kW

8,0

b)

Tammikuun 1 päivästä 2021 korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden vuotuinen energiatehokkuuskerroin ei saa olla taulukossa 6 esitettyjen arvojen alapuolella.

Taulukko 6

Korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden vuotuinen energiatehokkuuskerroin toisessa vaiheessa

Lämmönsiirtoaine lauhdutuspuolella

Nimellinen kylmäteho

SEPR-minimiarvo (*6)

Ilma

PA < 400 kW

5,0

PA ≥ 400 kW

5,5

Vesi

PA < 400 kW

7,0

400 kW ≤ PA < 1 500 kW

8,0

PA ≥ 1 500 kW

8,5

4.

Typen oksidien päästöt:

a)

Syyskuun 26 päivästä 2018 ilmalämmittimien, lämpöpumppujen, huonejäähdytyslaitteiden ja huoneilmastointilaitteiden typpidioksidina ilmaistut typen oksidien päästöt eivät saa ylittää taulukossa 7 esitettyjä arvoja.

Taulukko 7

Typen oksidien enimmäispäästöt ensimmäisessä vaiheessa, ilmaistuna milligrammoina polttoainepanoksen kilowattituntia kohti ylemmän lämpöarvon perusteella

Kaasumaisia polttoaineita käyttävät ilmalämmittimet

100

Nestemäisiä polttoaineita käyttävät ilmalämmittimet

180

Lämpöpumput, huonejäähdytyslaitteet ja huoneilmastointilaitteet, varustettu kaasumaisia polttoaineita käyttävällä ulkoisella polttomoottorilla

70

Lämpöpumput, huonejäähdytyslaitteet ja huoneilmastointilaitteet, varustettu nestemäisiä polttoaineita käyttävällä ulkoisella polttomoottorilla

120

Lämpöpumput, huonejäähdytyslaitteet ja huoneilmastointilaitteet, varustettu kaasumaisia polttoaineita käyttävällä sisäisellä polttomoottorilla

240

Lämpöpumput, huonejäähdytyslaitteet ja huoneilmastointilaitteet, varustettu nestemäisiä polttoaineita käyttävällä sisäisellä polttomoottorilla

420

b)

Tammikuun 1 päivästä 2021 ilmalämmittimien typpidioksidina ilmaistut typen oksidien päästöt eivät saa ylittää taulukossa 8 esitettyjä arvoja.

Taulukko 8

Typen oksidien enimmäispäästöt toisessa vaiheessa, ilmaistuna milligrammoina polttoainepanoksen kilowattituntia kohti ylemmän lämpöarvon perusteella

Kaasumaisia polttoaineita käyttävät ilmalämmittimet

70

Nestemäisiä polttoaineita käyttävät ilmalämmittimet

150

5.

Tuotetiedot:

a)

Tammikuun 1 päivästä 2018 asentajille ja loppukäyttäjille tarkoitetuissa käyttöoppaissa sekä valmistajien, niiden valtuutettujen edustajien ja maahantuojien vapaasti käytettävissä olevilla verkkosivuilla on annettava seuraavat tuotetiedot:

1)

ilmalämmittimistä tämän liitteen taulukossa 9 esitetyt tiedot, jotka on mitattu ja laskettu liitteen III mukaisesti;

2)

huonejäähdytyslaitteista tämän liitteen taulukossa 10 esitetyt tiedot, jotka on mitattu ja laskettu liitteen III mukaisesti;

3)

ilma-ilmahuoneilmastointilaitteista tämän liitteen taulukossa 11 esitetyt tiedot, jotka on mitattu ja laskettu liitteen III mukaisesti;

4)

vesi/suolavesi-ilmahuoneilmastointilaitteista tämän liitteen taulukossa 12 esitetyt tiedot, jotka on mitattu ja laskettu liitteen III mukaisesti;

5)

puhallinkonvektoreista tämän liitteen taulukossa 13 esitetyt tiedot, jotka on mitattu ja laskettu liitteen III mukaisesti;

6)

lämpöpumpuista tämän liitteen taulukossa 14 esitetyt tiedot, jotka on mitattu ja laskettu liitteen III mukaisesti;

7)

korkeassa lämpötilassa käytettävistä prosessijäähdytyslaitteista tämän liitteen taulukossa 15 esitetyt tiedot, jotka on mitattu ja laskettu liitteen III mukaisesti;

8)

erityiset varotoimenpiteet, jotka on otettava huomioon tuotetta koottaessa, asennettaessa tai huollettaessa;

9)

ilmalämmitystuotteille suunnitelluista lämmönkehittimistä ja jäähdytystuotteille suunnitelluista jäähdytysyksiköistä ja tällaisilla lämmönkehittimillä tai jäähdytysyksiköillä varustettavista ilmalämmitystuotteen tai jäähdytystuotteen koteloista niiden ominaispiirteet, kokoonpanovaatimukset ilmalämmitys- tai jäähdytystuotteiden ekosuunnitteluvaatimusten noudattamisen varmistamiseksi sekä tarvittaessa luettelo valmistajan suosittelemista yhdistelmistä;

10)

multisplit-lämpöpumpuista ja multisplit-ilmastointilaitteista luettelo soveltuvista sisäyksiköistä;

11)

B1-, C2- ja C4-ilmalämmittimistä seuraava vakioteksti: ”Tämä ilmalämmitin on tarkoitettu liitettäväksi ainoastaan olemassa olevassa rakennuksessa olevaan useiden asuntojen jakamaan savuhormiin. Alhaisemman tehokkuuden vuoksi tämän ilmalämmittimen muuta käyttöä on vältettävä, sillä se johtaisi suurempaan energiankulutukseen ja korkeampiin käyttökustannuksiin.”

b)

Tammikuun 1 päivästä 2018 asentajille ja loppukäyttäjille tarkoitetuissa käyttöoppaissa sekä valmistajien, niiden valtuutettujen edustajien ja maahantuojien vapaasti käytettävissä olevien verkkosivujen ammattihenkilöille tarkoitetussa osassa on annettava seuraavat tuotetiedot:

1)

purkamista, kierrätystä ja/tai käytön jälkeistä käsittelyä koskevat tiedot.

c)

Tämän asetuksen 4 artiklan mukaista vaatimustenmukaisuuden arviointia varten laadittavassa teknisessä dokumentaatiossa on oltava seuraavat tiedot:

1)

edellä a alakohdassa määritellyt tiedot;

2)

jos tiettyä mallia koskevat tiedot on saatu laskemalla suunnittelun perusteella ja/tai ekstrapoloimalla muista yhdistelmistä, tekniseen dokumentaatioon on sisällyttävä yksityiskohtaiset tiedot tällaisista laskelmista ja/tai ekstrapolaatioista ja testeistä, joita on tehty laskelmien paikkansapitävyyden tarkastamiseksi, mukaan lukien yksityiskohtaiset tiedot tällaisten yhdistelmien suorituskyvyn laskennassa käytetystä matemaattisesta mallista ja mallin paikkansapitävyyden tarkastamiseksi tehdyistä mittauksista, sekä luettelo muista malleista, joiden tekniseen dokumentaatioon sisältyvät tiedot on saatu samalla perusteella.

d)

Huonejäähdytyslaitteiden, ilma-ilma- ja vesi/suolavesi-ilmahuoneilmastointilaitteiden, lämpöpumppujen ja korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden valmistajien, niiden valtuutettujen edustajien ja maahantuojien on pyynnöstä toimitettava markkinavalvontatarkastuksia suorittaville laboratorioille tarvittavat tiedot laitteen asetuksista, joita on käytetty ilmoitettujen tehojen, SEER/EER-arvojen, SCOP/COP-arvojen ja SEPR/COP-arvojen määrityksessä, tapauksen mukaan, ja esitettävä sen tahon yhteystiedot, josta näitä tietoja voi pyytää.

Taulukko 9

Ilmalämmittimiä koskevat tietovaatimukset

Malli(t): Tiedot sen mallin (niiden mallien) yksilöimiseksi, jota (joita) tiedot koskevat:

B1-ilmalämmitin [kyllä/ei]

C2-ilmalämmitin [kyllä/ei]

C4-ilmalämmitin [kyllä/ei]

Polttoaineen tyyppi: [kaasu/neste/sähkö]

Ominaisuus

Symboli

Arvo

Yksikkö

 

Ominaisuus

Symboli

Arvo

Yksikkö

Teho

 

Hyötysuhde

Nimellinen lämmitysteho

Prated,h

x,x

kW

 

Hyötysuhde nimellisellä lämmitysteholla (*7)

ηnom

x,x

%

Vähimmäisteho

Pmin

x,x

kW

 

Hyötysuhde vähimmäisteholla (*7)

ηpl

x,x

%

Sähkönkulutus (*7)

 

Muut ominaisuudet

Nimellisellä lämmitysteholla

elmax

x,xxx

kW

 

Kuoren häviökerroin

Fenv

x,x

%

Vähimmäisteholla

elmin

x,xxx

kW

 

Sytytyspolttimen tehonkulutus (*7)

Pign

x,x

kW

Valmiustilassa

elsb

x,xxx

kW

 

Typen oksidien päästöt (*7)  (*8)

NOx

x

mg / energiapanoksen kWh (ylempi lämpöarvo)

 

 

 

 

 

Päästöhyötysuhde

ηs,flow

x,x

%

 

 

 

 

 

Tilalämmityksen kausittainen energiatehokkuus

ηs,h

x,x

%

Yhteystiedot

Valmistajan tai sen valtuutetun edustajan nimi ja osoite.

Taulukko 10

Huonejäähdytyslaitteita koskevat tietovaatimukset

Malli(t): Tiedot sen mallin (niiden mallien) yksilöimiseksi, jota (joita) tiedot koskevat:

Jäähdytyslaitteen ulkolämmönsiirrin: [valitaan toinen: ilma tai vesi/suolavesi]

Jäähdytyslaitteen sisälämmönsiirrin: [oletusarvo: vesi]

Tyyppi: kompressoritoiminen höyryn puristuskierto tai sorptioprosessi

Tarvittaessa: kompressorin käyttövoima: [sähkömoottori- tai polttoainekäyttöinen, kaasumainen tai nestemäinen polttoaine, sisäinen tai ulkoinen polttomoottori]

Ominaisuus

Symboli

Arvo

Yksikkö

 

Ominaisuus

Symboli

Arvo

Yksikkö

Nimellinen jäähdytysteho

Prated,c

x,x

kW

 

Tilajäähdytyksen kausittainen energiatehokkuus

ηs,c

x,x

%

Ilmoitettu jäähdytysteho osakuormalla ulkolämpötilassa Tj

 

Ilmoitettu kylmäkerroin tai kaasun käytön tehokkuus / lisäenergiakerroin osakuormalla ulkolämpötilassa Tj

Tj = + 35 °C

Pdc

x,x

kW

 

Tj = + 35 °C

EERd tai GUEc,bin/AEFc,bin

x,x

%

Tj = + 30 °C

Pdc

x,x

kW

 

Tj = + 30 °C

EERd tai GUEc,bin/AEFc,bin

x,x

%

Tj = + 25 °C

Pdc

x,x

kW

 

Tj = + 25 °C

EERd tai GUEc,bin/AEFc,bin

x,x

%

Tj = + 20 °C

Pdc

x,x

kW

 

Tj = + 20 °C

EERd tai GUEc,bin/AEFc,bin

x,x

%

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jäähdytyslaitteiden alenemiskerroin (*9)

Cdc

x,x

 

 

 

 

 

Tehonkulutus muissa tiloissa kuin aktiivisessa toimintatilassa

Pois päältä -tila

POFF

x,xxx

kW

 

Kampikammion lämmitys -tila

PCK

x,xxx

kW

Termostaatti pois päältä -tila

PTO

x,xxx

kW

 

Valmiustila

PSB

x,xxx

kW

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Muut ominaisuudet

Tehonsäätö

kiinteä/kaksiportainen/muuttuva

 

Ilmavesihuonejäähdytyslaitteista: ilmavirta, ulkona mitattu

x

m3/h

Äänitehotaso, ulkona

LWA

x,x / x,x

dB

 

Vesi/suolavesi-vesijäähdytyslaitteista: suolaveden tai veden nimellisvirtaus, ulkolämmönsiirrin

x

m3/h

Typen oksidien päästöt (tarvittaessa)

NOx  (*10)

x

mg / energiapanoksen kWh (ylempi lämpöarvo)

 

Kylmäaineen GWP

 

 

kg CO2 eq (100 vuotta)

 

 

 

 

 

Käytetyt nimellisolosuhteet: [matalan lämpötilan sovellus / keskilämpötilan sovellus]

Yhteystiedot

Valmistajan tai sen valtuutetun edustajan nimi ja osoite.

Taulukko 11

Ilma-ilmahuoneilmastointilaitteita koskevat tietovaatimukset

Malli(t): Tiedot sen mallin (niiden mallien) yksilöimiseksi, jota (joita) tiedot koskevat:

Huoneilmastointilaitteen ulkolämmönsiirrin: [oletusarvo: ilma]

Huoneilmastointilaitteen sisälämmönsiirrin: [oletusarvo: ilma]

Tyyppi: kompressoritoiminen höyryn puristuskierto tai sorptioprosessi

Tarvittaessa: kompressorin käyttövoima: [sähkömoottori- tai polttoainekäyttöinen, kaasumainen tai nestemäinen polttoaine, sisäinen tai ulkoinen polttomoottori]

Ominaisuus

Symboli

Arvo

Yksikkö

 

Ominaisuus

Symboli

Arvo

Yksikkö

Nimellinen jäähdytysteho

Prated,c

x,x

kW

 

Tilajäähdytyksen kausittainen energiatehokkuus

ηs,c

x,x

%

Ilmoitettu jäähdytysteho osakuormalla ulkolämpötilassa Tj ja sisälämpötilassa 27°/19 °C (kuiva/märkä)

 

Ilmoitettu kylmäkerroin tai kaasun käytön tehokkuus / lisäenergiakerroin osakuormalla ulkolämpötilassa Tj

Tj = + 35 °C

Pdc

x,x

kW

 

Tj = + 35 °C

EERd tai GUEc,bin/AEFc,bin

x,x

%

Tj = + 30 °C

Pdc

x,x

kW

 

Tj = + 30 °C

EERd tai GUEc,bin/AEFc,bin

x,x

%

Tj = + 25 °C

Pdc

x,x

kW

 

Tj = + 25 °C

EERd tai GUEc,bin/AEFc,bin

x,x

%

Tj = + 20 °C

Pdc

x,x

kW

 

Tj = + 20 °C

EERd tai GUEc,bin/AEFc,bin

x,x

%

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Huoneilmastointilaitteiden alenemiskerroin (*11)

Cdc

x,x

 

 

 

 

 

Tehonkulutus muissa tiloissa kuin aktiivisessa toimintatilassa

Pois päältä -tila

POFF

x,xxx

kW

 

Kampikammion lämmitys -tila

PCK

x,xxx

kW

Termostaatti pois päältä -tila

PTO

x,xxx

kW

 

Valmiustila

PSB

x,xxx

kW

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Muut ominaisuudet

Tehonsäätö

kiinteä/kaksiportainen/muuttuva

 

Ilmailmahuoneilmastointilaitteista: ilmavirta, ulkona mitattu

x

m3/h

Äänitehotaso, ulkona

LWA

x,x / x,x

dB

 

 

 

 

 

jos moottorikäyttöinen: typen oksidien päästöt

NOx  (*12)

x

mg / polttoainepanoksen kWh (ylempi lämpöarvo)

 

Kylmäaineen GWP

 

 

kg CO2 eq (100 vuotta)

 

 

 

 

 

Yhteystiedot

Valmistajan tai sen valtuutetun edustajan nimi ja osoite.

Taulukko 12

Vesi/suolavesi-ilmahuoneilmastointilaitteita koskevat tietovaatimukset

Malli(t): Tiedot sen mallin (niiden mallien) yksilöimiseksi, jota (joita) tiedot koskevat:

Huoneilmastointilaitteen ulkolämmönsiirrin: [oletusarvo: vesi/suolavesi]

Huoneilmastointilaitteen sisälämmönsiirrin: [oletusarvo: ilma]

Tyyppi: kompressoritoiminen höyryn puristuskierto tai sorptioprosessi

Tarvittaessa: kompressorin käyttövoima: [sähkömoottori- tai polttoainekäyttöinen, kaasumainen tai nestemäinen polttoaine, sisäinen tai ulkoinen polttomoottori]

Ominaisuus

Symboli

Arvo

Yksikkö

 

Ominaisuus

Symboli

Arvo

Yksikkö

Nimellinen jäähdytysteho

Prated,c

x,x

kW

 

Tilajäähdytyksen kausittainen energiatehokkuus

ηs,c

x,x

%

Ilmoitettu jäähdytysteho osakuormalla ulkolämpötilassa Tj ja sisälämpötilassa 27°/19 °C (kuiva/märkä)

 

Ilmoitettu kylmäkerroin tai kaasun käytön tehokkuus / lisäenergiakerroin osakuormalla ulkolämpötilassa Tj

Ulkolämpötila Tj

jäähdytystorni (sisääntulo/ulostulo)

maakierto

 

 

 

 

 

 

 

 

Tj = + 35 °C

30/35

10/15

Pdc

x,x

kW

 

Tj = + 35 °C

EERd tai GUEc,bin/AEFc,bin

x,x

%

Tj = + 30 °C

26/*

10/*

Pdc

x,x

kW

 

Tj = + 30 °C

EERd tai GUEc,bin/AEFc,bin

x,x

%

Tj = + 25 °C

22/*

10/*

Pdc

x,x

kW

 

Tj = + 25 °C

EERd tai GUEc,bin/AEFc,bin

x,x

%

Tj = + 20 °C

18/*

10/*

Pdc

x,x

kW

 

Tj = + 20 °C

EERd tai GUEc,bin/AEFc,bin

x,x

%

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Huoneilmastointilaitteiden alenemiskerroin (**)

Cdc

x,x

 

 

 

 

 

Tehonkulutus muissa tiloissa kuin aktiivisessa toimintatilassa

Pois päältä -tila

POFF

x,xxx

kW

 

Kampikammion lämmitys -tila

PCK

x,xxx

kW

Termostaatti pois päältä -tila

PTO

x,xxx

kW

 

Valmiustila

PSB

x,xxx

kW

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Muut ominaisuudet

Tehonsäätö

kiinteä/kaksiportainen/muuttuva

 

 

 

 

 

Äänitehotaso, ulkona

LWA

x,x/x,x

dB

 

Vesi/suolavesiilmahuoneilmastointilaitteista: suolaveden tai veden nimellisvirtaus, ulkolämmönsiirrin

x

m3/h

jos moottorikäyttöinen:

typen oksidien päästöt (tarvittaessa)

NOx  (***)

x

mg / polttoainepanoksen kWh (ylempi lämpöarvo)

 

Kylmäaineen GWP

 

 

kg CO2 eq (100 vuotta)

 

 

 

 

 

Yhteystiedot

Valmistajan tai sen valtuutetun edustajan nimi ja osoite.

Taulukko 13

Puhallinkonvektoreita koskevat tietovaatimukset

Tiedot sen mallin (niiden mallien) yksilöimiseksi, jota (joita) tiedot koskevat:

Ominaisuus

Symboli

Arvo

Yksikkö

 

Ominaisuus

Symboli

Arvo

Yksikkö

Jäähdytysteho (tuntuva)

Prated,c

x,x

kW

 

Sähkön kokonaisottoteho

Pelec

x,xxx

kW

Jäähdytysteho (latentti)

Prated,c

x,x

kW

 

Äänitehotaso (tarvittaessa käyntinopeuksittain)

LWA

x,x / jne.

dB

Lämmitysteho

Prated,h

x,x

kW

 

 

 

 

 

Yhteystiedot

Valmistajan tai sen valtuutetun edustajan nimi ja osoite.

Taulukko 14

Lämpöpumppuja koskevat tietovaatimukset

Tiedot sen mallin (niiden mallien) yksilöimiseksi, jota (joita) tiedot koskevat:

Lämpöpumpun ulkolämmönsiirrin: [valitaan yksi: ilma/vesi/suolavesi]

Lämpöpumpun sisälämmönsiirrin: [valitaan yksi: ilma/vesi/suolavesi]

Onko lämmitin varustettu lisälämmittimellä: kyllä/ei

Tarvittaessa: kompressorin käyttövoima: [sähkömoottori- tai polttoainekäyttöinen, kaasumainen tai nestemäinen polttoaine, sisäinen tai ulkoinen polttomoottori]

Parametrit ilmoitetaan keskimääräiseltä lämmityskaudelta, lämpimän ja kylmän lämmityskauden parametrit ovat valinnaisia.

Ominaisuus

Symboli

Arvo

Yksikkö

 

Ominaisuus

Symboli

Arvo

Yksikkö

Nimellinen lämmitysteho

Prated,h

x,x

kW

 

Tilalämmityksen kausittainen energiatehokkuus

ηs,h

x,x

%

Ilmoitettu lämmitysteho osakuormalla sisälämpötilassa 20 °C ja ulkolämpötilassa Tj

 

Ilmoitettu lämpökerroin tai kaasun käytön tehokkuus / lisäenergiakerroin osakuormalla ulkolämpötilassa Tj

Tj = – 7 °C

Pdh

x,x

kW

 

Tj = – 7 °C

COPd tai GUEh,bin/AEFh,bin

x,x

%

Tj = + 2 °C

Pdh

x,x

kW

 

Tj = + 2 °C

COPd tai GUEh,bin/AEFh,bin

x,x

%

Tj = + 7 °C

Pdh

x,x

kW

 

Tj = + 7 °C

COPd tai GUEh,bin/AEFh,bin

x,x

%

Tj = + 12 °C

Pdh

x,x

kW

 

Tj = + 12 °C

COPd tai GUEh,bin/AEFh,bin

x,x

%

Tbiv = kaksiarvoinen lämpötila

Pdh

x,x

kW

 

Tbiv = kaksiarvoinen lämpötila

COPd tai GUEh,bin/AEFh,bin

x,x

%

TOL = toimintaraja

Pdh

x,x

kW

 

TOL = toimintaraja

COPd tai GUEh,bin/AEFh,bin

x,x

%

Ilmavesilämpöpumpuista: Tj = – 15 °C (jos TOL < – 20 °C)

Pdh

x,x

kW

 

Vesi-ilmalämpöpumpuista: Tj = – 15 °C (jos TOL < – 20 °C)

COPd tai GUEh,bin/AEFh,bin

x,x

%

Kaksiarvoinen lämpötila

Tbiv

x

°C

 

Vesi-ilmalämpöpumpuista: toimintarajalämpötila

Tol

x

°C

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lämpöpumppujen alenemiskerroin (**)

Cdh

x,x

 

 

 

 

 

Tehonkulutus muissa tiloissa kuin aktiivisessa toimintatilassa

 

Lisälämmitin

Pois päältä -tila

POFF

x,xxx

kW

 

Varalämmitysteho (*)

elbu

x,x

kW

Termostaatti pois päältä -tila

PTO

x,xxx

kW

 

Ottoenergian tyyppi

 

Kampikammion lämmitys -tila

PCK

x,xxx

kW

 

Valmiustila

PSB

x,xxx

kW

Muut ominaisuudet

Tehonsäätö

kiinteä/kaksiportainen/muuttuva

 

Ilma-ilmalämpöpumpuista: ilmavirta, ulkona mitattu

x

m3/h

Äänitehotaso, sisällä/ulkona mitattu

LWA

x,x/x,x

dB

 

Vesi/suolavesi-ilmalämpöpumpuista: suolaveden tai veden nimellisvirtaus, ulkolämmönsiirrin

x

m3/h

Typen oksidien päästöt (tarvittaessa)

NOx  (***)

x

mg / polttoainepanoksen kWh (ylempi lämpöarvo)

 

Kylmäaineen GWP

 

 

kg CO2 eq (100 vuotta)

 

 

 

 

 

Yhteystiedot

Valmistajan tai sen valtuutetun edustajan nimi ja osoite.

(*)

Taulukko 15

Korkeassa lämpötilassa käytettäviä prosessijäähdytyslaitteita koskevat tietovaatimukset

Tiedot sen mallin (niiden mallien) yksilöimiseksi, jota (joita) tiedot koskevat:

Lauhdutuksen tyyppi: [ilmalauhdutteinen / vesilauhdutteinen]

Kylmäaine(et): [prosessijäähdytyslaitteen kanssa käytettäväksi tarkoitetun kylmäaineen tyyppi ja nimi (kylmäaineiden tyypit ja nimet)]

Ominaisuus

Symboli

Arvo

Yksikkö

Käyttölämpötila

t

7

°C

Vuotuinen energiatehokkuuskerroin

SEPR

x,xx

[-]

Vuotuinen sähkönkulutus

Q

x

kWh/v

 

 

 

 

 

Parametrit täydellä kuormituksella ja vertailulämpötilassa mittauspisteessä A (*14)

Nimellinen kylmäteho

PA

x,xx

kW

Nimellinen ottoteho

DA

x,xx

kW

Nimelliskylmäkerroin

EERDC,A

x,xx

[-]

 

 

 

 

Parametrit mittauspisteessä B

Ilmoitettu kylmäteho

PB

x,xx

kW

Ilmoitettu ottoteho

DB

x,xx

kW

Ilmoitettu kylmäkerroin

EERDC,B

x,xx

[-]

 

 

 

 

Parametrit mittauspisteessä C

Ilmoitettu kylmäteho

PC

x,xx

kW

Ilmoitettu ottoteho

DC

x,xx

kW

Ilmoitettu kylmäkerroin

EERDC,C

x,xx

[-]

 

 

 

 

Parametrit mittauspisteessä D

Ilmoitettu kylmäteho

PD

x,xx

kW

Ilmoitettu ottoteho

DD

x,xx

kW

Ilmoitettu kylmäkerroin

EERDC,D

x,xx

[-]

 

 

 

 

Muut ominaisuudet

Tehonsäätö

kiinteä / kaksiportainen (*14) / muuttuva

Jäähdytyslaitteiden alenemiskerroin (*13)

Cdc

x,xx

[-]

Kylmäaineen GWP

 

 

kg CO2 eq (100 vuotta)

Yhteystiedot

Valmistajan tai sen valtuutetun edustajan nimi ja osoite.


(*1)  Ilmoitetaan tämän liitteen asianmukaisissa taulukoissa ja teknisessä dokumentaatiossa pyöristettynä yhteen desimaaliin.

(*2)  Ilmoitetaan tämän liitteen asianmukaisissa taulukoissa ja teknisessä dokumentaatiossa pyöristettynä yhteen desimaaliin.

(*3)  Ilmoitetaan tämän liitteen asianmukaisissa taulukoissa ja teknisessä dokumentaatiossa pyöristettynä yhteen desimaaliin.

(*4)  Ilmoitetaan tämän liitteen asianmukaisissa taulukoissa ja teknisessä dokumentaatiossa pyöristettynä yhteen desimaaliin.

(*5)  Ilmoitetaan tämän liitteen asianmukaisissa taulukoissa ja teknisessä dokumentaatiossa pyöristettynä kahteen desimaaliin.

(*6)  Ilmoitetaan tämän liitteen asianmukaisissa taulukoissa ja teknisessä dokumentaatiossa pyöristettynä kahteen desimaaliin.

(*7)  Ei vaadita sähkökäyttöisillä ilmalämmittimillä.

(*8)  Syyskuun 26 päivästä 2018.

(*9)  Jos Cdc :n arvoa ei määritetä mittaamalla, jäähdytyslaitteiden alenemiskertoimen oletusarvo on 0,9.

(*10)  Syyskuun 26 päivästä 2018.

(*11)  Jos Cdc :n arvoa ei määritetä mittaamalla, huoneilmastointilaitteiden alenemiskertoimen oletusarvo on 0,25.

(*12)  Syyskuun 26 päivästä 2018.

Jos tiedot koskevat multisplit-ilmastointilaitteita, testitulokset ja suorituskykytiedot voidaan saada ulkoyksikön suorituskyvyn perusteella, kun se on yhdistetty yhteen tai useampaan valmistajan tai maahantuojan suosittelemaan sisäyksikköön.

(**)  Jos Cdc :n arvoa ei määritetä mittaamalla, huoneilmastointilaitteiden alenemiskertoimen oletusarvo on 0,25.

(***)  Syyskuun 26 päivästä 2018. Jos tiedot koskevat multisplit-ilmastointilaitteita, testitulokset ja suorituskykytiedot voidaan saada ulkoyksikön suorituskyvyn perusteella, kun se on yhdistetty yhteen tai useampaan valmistajan tai maahantuojan suosittelemaan sisäyksikköön.

(**)  Jos Cdh :n arvoa ei määritetä mittaamalla, lämpöpumppujen alenemiskertoimen oletusarvo on 0,25.

(***)  Syyskuun 26 päivästä 2018.

Jos tiedot koskevat multisplit-lämpöpumppuja, testitulokset ja suorituskykytiedot voidaan saada ulkoyksikön suorituskyvyn perusteella, kun se on yhdistetty yhteen tai useampaan valmistajan tai maahantuojan suosittelemaan sisäyksikköön.

(*13)  Jos Cdc :n arvoa ei määritetä mittaamalla, jäähdytyslaitteiden alenemiskertoimen oletusarvo on 0,9.

(*14)  Kaksiportaisilla yksiköillä kohtien ”Jäähdytysteho” ja ”EER” kentissä ilmoitetaan kaksi arvoa vinoviivalla (”/”) erotettuna.


LIITE III

Mittaukset ja laskelmat

1.

Tässä asetuksessa säädettyjen vaatimusten noudattamiseksi ja niiden noudattamisen varmentamiseksi tarvittavissa mittauksissa ja laskelmissa on käytettävä yhdenmukaistettuja standardeja, joiden viitenumerot on julkaistu tätä tarkoitusta varten Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai muita luotettavia, tarkkoja ja toistettavissa olevia menetelmiä, joissa otetaan huomioon yleisesti parhaana pidetyt menetelmät. Niissä on sovellettava 2–8 kohdassa määriteltyjä vaatimuksia ja teknisiä parametreja.

2.

Mittauksia ja laskelmia koskevat yleiset vaatimukset

a)

Kohdissa 3–8 määriteltyjä laskelmia varten sähkönkulutus kerrotaan muuntokertoimella CC = 2,5.

b)

Typen oksidien päästöt mitataan typpimonoksidin ja typpidioksidin summana ja ilmastaan typpidioksidiekvivalenttina.

c)

Lisälämmittimillä varustetuissa lämpöpumpuissa nimellistä lämmitystehoa, tilalämmityksen kausittaista energiatehokkuutta, äänitehotasoa ja typen oksidien päästöjä koskevissa mittauksissa ja laskelmissa otetaan huomioon lisälämmitin.

d)

Ilmalämmitystuotteelle suunniteltu lämmönkehitin testataan asianmukaisen kotelon kanssa ja tällaisella lämmönkehittimellä varustettava kotelo asianmukaisen lämmönkehittimen kanssa.

e)

Jäähdytystuotteelle suunniteltu jäähdytysyksikkö testataan asianmukaisen kotelon kanssa ja tällaisella jäähdytysyksiköllä varustettava kotelo asianmukaisen jäähdytysyksikön kanssa.

3.

Ilmalämmittimien tilalämmityksen kausittainen energiatehokkuus:

a)

Tilalämmityksen kausittainen energiatehokkuus ηs,h lasketaan tilalämmityksen kausittaisena energiatehokkuutena aktiivitilassa ηs,on , missä on otettu huomioon kausittainen lämpöhyötysuhde ηs,th , kuoren häviökerroin Fenv ja päästöhyötysuhde ηs,flow , korjattuna osuuksilla, joilla otetaan huomioon lämmityksen säätö, lisäsähkönkulutus, poistoilmahäviöt ja sytytyspolttimen tehonkulutus Pign (tarvittaessa).

4.

Sähkömoottorikäyttöisten huonejäähdytyslaitteiden ja huoneilmastointilaitteiden tilajäähdytyksen kausittainen energiatehokkuus:

a)

Huoneilmastointilaitteiden mittauksia varten sisälämpötilaksi asetetaan 27 °C.

b)

Äänitehotason määrittämisessä sovellettavat käyttöolosuhteet ovat nimellisolosuhteet, jotka on määritelty taulukossa 16 (ilma-ilmalämpöpumput ja -huoneilmastointilaitteet), taulukossa 17 (vesi/suolavesi-vesihuonejäähdytyslaitteet), taulukossa 18 (ilma-vesihuonejäähdytyslaitteet) ja taulukossa 19 (vesi/suolavesi-ilmalämpöpumput ja -huoneilmastointilaitteet).

c)

Aktiivitilan vuotuinen kylmäkerroin SEERon lasketaan jäähdytyksen osakuorman Pc(Tj) ja lämpötilavälin ominaiskylmäkertoimen EERbin(Tj) perusteella, painotettuna lämpötilatunneilla, joina lämpötilavälin olosuhteet vallitsevat, ottaen huomioon seuraavat ehdot ja olosuhteet:

1)

taulukossa 24 määritellyt perusmitoitusolosuhteet;

2)

taulukossa 27 määritelty keskimääräinen eurooppalainen jäähdytyskausi;

3)

tarvittaessa jaksoittaisen toiminnan aiheuttaman energiatehokkuuden alenemisen vaikutukset jäähdytystehon säädön tyypistä riippuen;

4)

vuotuinen perusjäähdytystarve QC on jäähdytyksen mitoituskuorma Pdesign,c kerrottuna taulukossa 29 määritellyllä jäähdytyksen aktiivitilan ekvivalentilla tuntimäärällä HCE ;

5)

jäähdytyksen vuotuinen energiankulutus QCE lasketaan seuraavien summana:

i)

vuotuisen perusjäähdytystarpeen QC ja aktiivitilan vuotuisen kylmäkertoimen SEERon suhde ja

ii)

energiankulutus termostaatti pois päältä-, valmius-, pois päältä- ja kampikammion lämmitys -tilassa jäähdytyskauden aikana;

6)

vuotuinen kylmäkerroin SEER lasketaan vuotuisen perusjäähdytystarpeen QC ja jäähdytyksen vuotuisen energiankulutuksen QCE suhteena;

7)

tilajäähdytyksen kausittainen energiatehokkuus ηs,c lasketaan vuotuisena kylmäkertoimena SEER jaettuna muuntokertoimella CC, korjattuna osuuksilla, joilla otetaan huomioon lämmönsäätölaitteet ja, ainoastaan vesi/suolavesi-vesihuonejäähdytyslaitteiden tai vesi-suolavesi-ilmahuoneilmastointilaitteiden osalta, vesipumpun tai -pumppujen sähkönkulutus.

d)

Multisplit-ilmastointilaitteiden mittausten ja laskelmien on perustuttava ulkoyksikön suorituskykyyn, kun se on yhdistetty yhteen tai useampaan valmistajan tai maahantuojan suosittelemaan sisäyksikköön.

5.

Polttomoottorikäyttöisten huonejäähdytyslaitteiden ja huoneilmastointilaitteiden tilajäähdytyksen kausittainen energiatehokkuus:

a)

Tilajäähdytyksen kausittainen energiatehokkuus ηs,c lasketaan jäähdytyksen vuotuisen primäärienergiakertoimen SPERC perusteella, korjattuna osuuksilla, joilla otetaan huomioon lämmönsäätölaitteet ja, ainoastaan vesi/suolavesi-vesihuonejäähdytyslaitteiden tai vesi-suolavesi-ilmahuoneilmastointilaitteiden osalta, vesipumpun tai -pumppujen sähkönkulutus.

b)

Jäähdytystilan vuotuinen primäärienergiakerroin SPERC lasketaan jäähdytystilan vuotuisen kaasun käytön tehokkuuden SGUEC ja jäähdytystilan vuotuisen lisäenergiakertoimen SAEFC perusteella ottaen huomioon sähkönkulutuksen muuntokerroin CC.

c)

Vuotuinen kaasun käytön tehokkuus jäähdytystilassa SGUEC perustuu jäähdytyksen osakuormaan Pc(Tj) jaettuna lämpötilavälin kaasun käytön tehokkuudella osakuormalla jäähdytyksessä GUEc,bin painotettuna lämpötilatunneilla, joina lämpötilavälin olosuhteet vallitsevat, soveltaen jäljempänä 5 kohdan h alakohdassa esitettyjä olosuhteita.

d)

SAEFC perustuu vuotuiseen perusjäähdytystarpeeseen QC ja jäähdytyksen vuotuiseen energiankulutukseen QCE .

e)

Vuotuinen perusjäähdytystarve QC perustuu jäähdytyksen mitoituskuormaan Pdesign,c kerrottuna taulukossa 29 määritellyllä jäähdytyksen aktiivitilan ekvivalentilla tuntimäärällä HCE.

f)

Jäähdytyksen vuotuinen energiankulutus QCE lasketaan seuraavien summana:

1)

vuotuisen perusjäähdytystarpeen QC ja jäähdytystilan vuotuisen lisäenergiakertoimen aktiivitilassa SAEFc,on suhde ja

2)

energiankulutus valmius-, termostaatti pois päältä-, pois päältä- ja kampikammion lämmitys -tilassa jäähdytyskauden aikana.

g)

SAEFc,on perustuu (tarvittaessa) jäähdytyksen osakuormaan Pc(Tj) ja jäähdytystilan lisäenergiakertoimeen osakuormalla AEFc,bin painotettuna lämpötilatunneilla, joina lämpötilavälin olosuhteet vallitsevat, soveltaen jäljempänä esitettyjä olosuhteita.

h)

SGUEc:n ja SAEFc,on:n laskennassa käytettävissä olosuhteissa on otettava huomioon

1)

taulukossa 24 määritellyt perusmitoitusolosuhteet;

2)

taulukossa 27 määritelty keskimääräinen eurooppalainen jäähdytyskausi;

3)

tarvittaessa jaksoittaisen toiminnan aiheuttaman energiatehokkuuden alenemisen vaikutukset jäähdytystehon säädön tyypistä riippuen.

6.

Sähkökäyttöisten lämpöpumppujen tilalämmityksen kausittainen energiatehokkuus:

a)

Lämpöpumppujen mittauksia varten sisälämpötilaksi asetetaan 20 °C.

b)

Äänitehotason määrittämisessä sovellettavat käyttöolosuhteet ovat nimellisolosuhteet, jotka on määritelty taulukossa 16 (ilma-ilmalämpöpumput) ja taulukossa 19 (vesi/suolavesi-ilmalämpöpumput).

c)

Aktiivitilan lämmityskauden lämpökerroin SCOPon lasketaan lämmityksen osakuorman Ph(Tj), sähköisen varalämmitystehon elbu(Tj) (tarvittaessa) ja lämpötilavälin ominaislämpökertoimen COPbin(Tj) perusteella, painotettuna lämpötilatunneilla, joina lämpötilavälin olosuhteet vallitsevat, ja siinä on otettava huomioon

1)

taulukossa 24 määritellyt perusmitoitusolosuhteet;

2)

taulukossa 26 määritelty keskimääräinen eurooppalainen lämmityskausi;

3)

tarvittaessa jaksottaisen toiminnan aiheuttaman energiatehokkuuden alenemisen vaikutukset lämmitystehon säädön tyypistä riippuen.

d)

Vuotuinen peruslämmitystarve QH on lämmityksen mitoituskuorma Pdesign,h kerrottuna taulukossa 29 määritellyllä lämmityksen aktiivitilan ekvivalentilla tuntimäärällä HHE .

e)

Lämmityksen vuotuinen energiankulutus QHE lasketaan seuraavien summana:

1)

vuotuisen peruslämmitystarpeen QH ja aktiivitilan lämmityskauden lämpökertoimen SCOPon suhde ja

2)

energiankulutus termostaatti pois päältä-, valmius-, pois päältä- ja kampikammion lämmitys -tilassa lämmityskauden aikana.

f)

Lämmityskauden lämpökerroin SCOP lasketaan vuotuisen peruslämmitystarpeen QH ja lämmityksen vuotuisen energiankulutuksen QHE suhteena.

g)

Tilalämmityksen kausittainen energiatehokkuus ηs,h lasketaan lämmityskauden lämpökertoimena SCOP jaettuna muuntokertoimella CC, korjattuna osuuksilla, joilla otetaan huomioon lämmönsäätölaitteet ja, ainoastaan vesi/suolavesi-ilmalämpöpumppujen osalta, vesipumpun tai -pumppujen sähkönkulutus.

h)

Multisplit-lämpöpumppujen mittausten ja laskelmien on perustuttava ulkoyksikön suorituskykyyn, kun se on yhdistetty yhteen tai useampaan valmistajan tai maahantuojan suosittelemaan sisäyksikköön.

7.

Polttomoottorikäyttöisten lämpöpumppujen tilalämmityksen kausittainen energiatehokkuus:

a)

Tilalämmityksen kausittainen energiatehokkuus ηs,h lasketaan lämmitystilan vuotuisen primäärienergiakertoimen SPERh perusteella, korjattuna osuuksilla, joilla otetaan huomioon lämmönsäätölaitteet ja, ainoastaan vesi/suolavesi-vesilämpöpumppujen osalta, vesipumpun tai -pumppujen sähkönkulutus.

b)

Lämmitystilan vuotuinen primäärienergiakerroin SPERh lasketaan lämmitystilan vuotuisen kaasun käytön tehokkuuden SGUEh ja lämmitystilan vuotuisen lisäenergiakertoimen SAEFh perusteella ottaen huomioon sähkönkulutuksen muuntokerroin CC.

c)

Vuotuinen kaasun käytön tehokkuus lämmitystilassa SGUEh perustuu lämmityksen osakuormaan Ph(Tj) jaettuna lämpötilavälin kaasun käytön tehokkuudella osakuormalla lämmityksessä GUEh,bin painotettuna lämpötilatunneilla, joina lämpötilavälin olosuhteet vallitsevat, soveltaen jäljempänä esitettyjä olosuhteita.

d)

SAEFh perustuu vuotuiseen peruslämmitystarpeeseen QH ja lämmityksen vuotuiseen perusenergiankulutukseen QHE .

e)

Vuotuinen peruslämmitystarve QH perustuu lämmityksen mitoituskuormaan Pdesign,h kerrottuna taulukossa 29 määritellyllä lämmityksen aktiivitilan ekvivalentilla tuntimäärällä HHE .

f)

Lämmityksen vuotuinen energiankulutus QHE lasketaan seuraavien summana:

1)

vuotuisen peruslämmitystarpeen QH ja lämmitystilan vuotuisen lisäenergiakertoimen aktiivitilassa SAEFh,on suhde ja

2)

energiankulutus termostaatti pois päältä-, valmius-, pois päältä- ja kampikammion lämmitys -tilassa määrätyn kauden aikana.

g)

SAEFh,on perustuu (tarvittaessa) lämmityksen osakuormaan Ph(Tj) ja lämmitystilan lisäenergiakertoimeen osakuormalla AEFh,bin painotettuna lämpötilatunneilla, joina lämpötilavälin olosuhteet vallitsevat, soveltaen jäljempänä esitettyjä olosuhteita.

h)

SGUEh :n ja SAEFh,on :n laskennassa käytettävissä olosuhteissa on otettava huomioon

1)

taulukossa 24 määritellyt perusmitoitusolosuhteet;

2)

taulukossa 26 määritelty keskimääräinen eurooppalainen lämmityskausi;

3)

tarvittaessa jaksoittaisen toiminnan aiheuttaman energiatehokkuuden alenemisen vaikutukset lämmitystehon säädön tyypistä riippuen.

8.

Korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden mittauksia ja laskelmia koskevat yleiset vaatimukset:

Nimellisen ja ilmoitetun jäähdytystehon, ottotehon, kylmäkertoimen ja vuotuisen energiatehokkuuskertoimen arvojen määrittämiseksi mittaukset on suoritettava seuraavissa olosuhteissa:

a)

vertailulämpötilan ulkolämmönsiirtimessä on oltava 35 °C ilmalauhdutteisten korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden osalta ja veden syöttölämpötilan lauhduttimessa 30 °C (mittauspisteen ulkolämpötila 35 °C) vesilauhdutteisten korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdyttimien osalta;

b)

nesteen ulostulolämpötilan sisälämmönsiirtimessä on oltava 7 °C (kuivalämpötila);

c)

Euroopan unionin keskimääräisiä ilmasto-olosuhteita vuoden mittaan edustavien lämpötilavaihtelujen ja vastaavien tuntimäärien, joina kyseiset lämpötilat esiintyvät, on oltava taulukon 28 mukaiset;

d)

korkeassa lämpötilassa käytettävän prosessijäähdytyslaitteen tehonsäädön tyypistä riippuvan jaksoittaisen toiminnan aiheuttaman energiatehokkuuden alenemisen vaikutus on mitattava tai on käytettävä oletusarvoa.

Taulukko 16

Ilma-ilmalämpöpumppujen ja -huoneilmastointilaitteiden nimellisolosuhteet

 

Ulkolämmönsiirrin

Sisälämmönsiirrin

sisääntulon kuivalämpötila °C

sisääntulon märkälämpötila °C

sisääntulon kuivalämpötila °C

sisääntulon märkälämpötila °C

Lämmitystila (lämpöpumpuilla)

Ulkoilma / kierrätetty ilma

7

6

20

enintään 15

Poistoilma / ulkoilma

20

12

7

6

Jäähdytystila (huoneilmastointilaitteilla)

Ulkoilma / kierrätetty ilma

35

24 (*1)

27

19

Poistoilma / kierrätetty ilma

27

19

27

19

Poistoilma / ulkoilma

27

19

35

24


Taulukko 17

Vesi/suolavesi-vesihuonejäähdytyslaitteiden nimellisolosuhteet

 

Ulkolämmönsiirrin

Sisälämmönsiirrin

sisääntulon lämpötila °C

ulostulon lämpötila °C

sisääntulon lämpötila °C

ulostulon lämpötila °C

Jäähdytystila

vesi-vesi (matalan lämpötilan lämmityssovelluksilla) jäähdytystornista

30

35

12

7

vesi-vesi (keskilämpötilan lämmityssovelluksilla) jäähdytystornista

30

35

23

18


Taulukko 18

Ilma-vesihuonejäähdytyslaitteiden nimellisolosuhteet

 

Ulkolämmönsiirrin

Sisälämmönsiirrin

sisääntulon lämpötila °C

ulostulon lämpötila °C

sisääntulon lämpötila °C

ulostulon lämpötila °C

Jäähdytystila

ilma-vesi (matalan lämpötilan sovelluksilla)

35

12

7

ilma-vesi (keskilämpötilan sovelluksilla)

35

23

18


Taulukko 19

Vesi/suolavesi-ilmalämpöpumppujen ja -huoneilmastointilaitteiden nimellisolosuhteet

 

Ulkolämmönsiirrin

Sisälämmönsiirrin

sisääntulon lämpötila °C

ulostulon lämpötila °C

sisääntulon kuivalämpötila °C

sisääntulon märkälämpötila °C

Lämmitystila (lämpöpumpuilla)

vesi

10

7

20

enintään 15

suolavesi

0

– 3 (*2)

20

enintään 15

vesipiiri

20

17 (*2)

20

enintään 15

Jäähdytystila (huoneilmastointilaitteilla)

jäähdytystorni

30

35

27

19

maakierto (vesi tai suolavesi)

10

15

27

19


Taulukko 20

Korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden vertailulämpötilat

Mittauspiste

Korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden osakuormasuhde

Osakuormasuhde (%)

Ulkolämmönsiirrin (°C)

Sisälämmönsiirrin

Höyrystin

Veden sisääntulo-/ulostulolämpötila (°C)

Kiinteä ulostulo

A

80 % + 20 % × (TA -TD )/(TA -TD )

100

ilman sisääntulolämpötila

35

12/7

veden sisääntulo-/ulostulolämpötila

30/35


Taulukko 21

Huoneilmastointilaitteiden, huonejäähdytyslaitteiden ja lämpöpumppujen osakuormaolosuhteet

Mittauspiste

Ulkolämpötila

Osakuormasuhde

Ulkolämmönsiirrin

Sisälämmönsiirrin

Ilma-ilmahuoneilmastointilaitteet

 

Tj (°C)

 

Ulkoilman kuivalämpötilat (°C)

Sisäilman kuiva(märkä-)lämpötilat (°C)

A

35

100 %

35

27 (19)

B

30

74 %

30

27 (19)

C

25

47 %

25

27 (19)

D

20

21 %

20

27 (19)

Vesi-ilmahuoneilmastointilaitteet

Mittauspiste

Tj (°C)

Osakuormasuhde

Jäähdytystorni- tai vesipiirisovelluksen sisääntulo-/ulostulolämpötilat (°C)

Maakiertosovelluksen (vesi tai suolavesi) sisääntulo-/ulostulolämpötilat (°C)

Sisäilman kuiva(märkä-)lämpötilat (°C)

A

35

100 %

30/35

10/15

27 (19)

B

30

74 %

26/ (*3)

10/ (*3)

27 (19)

C

25

47 %

22/ (*3)

10/ (*3)

27 (19)

D

20

21 %

18/ (*3)

10/ (*3)

27 (19)

Ilma-vesihuonejäähdytyslaitteet

Mittauspiste

Tj (°C)

Osakuormasuhde

Ulkoilman kuivalämpötilat (°C)

Puhallinkonvektorisovelluksen veden sisääntulo-/ulostulolämpötilat (°C)

Jäähdytyslavasovelluksen veden sisääntulo-/ulostulolämpötilat (°C)

Kiinteä ulostulo

Muuttuva ulostulo (*3)  (*3)

A

35

100 %

35

12/7

12/7

23/18

B

30

74 %

30

 (*3)/7

 (*3)/8,5

 (*3)/18

C

25

47 %

25

 (*3)/7

 (*3)/10

 (*3)/18

D

20

21 %

20

 (*3)/7

 (*3)/11,5

 (*3)/18

Vesi-vesihuonejäähdytyslaitteet

Mittauspiste

Tj (°C)

Osakuormasuhde

Jäähdytystorni- tai vesipiirisovelluksen sisääntulo-/ulostulolämpötilat (°C)

Maakiertosovelluksen (vesi tai suolavesi) sisääntulo-/ulostulolämpötilat (°C)

Puhallinkonvektorisovelluksen veden sisääntulo-/ulostulolämpötilat (°C)

Jäähdytyslavasovelluksen veden sisääntulo-/ulostulolämpötilat (°C)

Kiinteä ulostulo

Muuttuva ulostulo (*3)  (*3)

A

35

100 %

30/35

10/15

12/7

12/7

23/18

B

30

74 %

26/ (*3)

10/ (*3)

 (*3)/7

 (*3)/8,5

 (*3)/18

C

25

47 %

22/ (*3)

10/ (*3)

 (*3)/7

 (*3)/10

 (*3)/18

D

20

21 %

18/ (*3)

10/ (*3)

 (*3)/7

 (*3)/11,5

 (*3)/18

Ilma-ilmalämpöpumput

Mittauspiste

Tj (°C)

Osakuormasuhde

Ulkoilman kuiva(märkä-)lämpötilat (°C)

Sisäilman kuivalämpötilat (°C)

A

– 7

88 %

– 7(– 8)

20

B

+ 2

54 %

+ 2 (+ 1)

20

C

+ 7

35 %

+ 7 (+ 6)

20

D

+ 12

15 %

+ 12 (+ 11)

20

E

Tol

riippuu Tol:sta

Tj = Tol

20

F

Tbiv

riippuu Tbiv:sta

Tj = Tbiv

20

Vesi/suolavesi-ilmalämpöpumput

Mittauspiste

Tj (°C)

Osakuormasuhde

Maavesi

Suolavesi

Sisäilman kuivalämpötila (°C)

Sisääntulon/ulostulon lämpötilat (°C)

Sisääntulon/ulostulon lämpötilat (°C)

A

– 7

88 %

10/ (*3)

0/ (*3)

20

B

+ 2

54 %

10/ (*3)

0/ (*3)

20

C

+ 7

35 %

10/ (*3)

0/ (*3)

20

D

+ 12

15 %

10/ (*3)

0/ (*3)

20

E

Tol

riippuu Tol:sta

10/ (*3)

0/ (*3)

20

F

Tbiv

riippuu Tbiv:sta

10/ (*3)

0/ (*3)

20


Taulukko 22

Ilmalauhdutteisten korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden SEPR-arvon laskennassa käytettävät osakuormaolosuhteet

Mittauspiste

Korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden osakuormasuhde

Osakuormasuhde (%)

Ulkolämmönsiirrin

Sisälämmönsiirrin

ilman sisääntulolämpötila (°C)

Höyrystin

Veden sisääntulo-/ulostulolämpötila (°C)

Kiinteä ulostulo

A

80 % + 20 % × (TA -TD )/(TA -TD )

100

35

12/7

B

80 % + 20 % × (TB -TD )/(TA -TD )

93

25

 (*4)/7

C

80 % + 20 % × (TC -TD )/(TA -TD )

87

15

 (*4)/7

D

80 % + 20 % × (TD -TD )/(TA -TD )

80

5

 (*4)/7


Taulukko 23

Vesilauhdutteisten korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden SEPR-arvon laskennassa käytettävät osakuormaolosuhteet

Mittauspiste

Korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden osakuormasuhde

Osakuormasuhde (%)

Vesijäähdytteinen lauhdutin

Sisälämmönsiirrin

Veden sisääntulo-/ulostulolämpötilat (°C)

Ulkoilman lämpötila (°C)

Höyrystin

Veden sisääntulo-/ulostulolämpötila (°C)

Kiinteä ulostulo

A

80 % + 20 % × (TA -TD )/(TA -TD )

100

30/35

35

12/7

B

80 % + 20 % × (TB -TD )/(TA -TD )

93

23/ (*5)

25

 (*5)/7

C

80 % + 20 % × (TC -TD )/(TA -TD )

87

16/ (*5)

15

 (*5)/7

D

80 % + 20 % × (TD -TD )/(TA -TD )

80

9/ (*5)

5

 (*5)/7


Taulukko 24

Huonejäähdytyslaitteiden, huoneilmastointilaitteiden ja lämpöpumppujen perusmitoitusolosuhteet

Toiminto

Kausi

Perusmitoituslämpötila, kuiva (märkä)

Tdesign,c

Jäähdytys

Keskimääräinen

35 (24) °C

Perusmitoituslämpötila

Suurin kaksiarvoinen lämpötila

Suurin toimintarajalämpötila

Tdesign,h

Tbiv

Tol

Lämmitys

Keskimääräinen

– 10 (– 11) °C

+ 2 °C

– 7 °C

Lämmin

2 (– 1) °C

7 °C

2 °C

Kylmä

– 22 (– 23) °C

– 7 °C

– 15 °C


Taulukko 25

Puhallinkonvektorien nimellisolosuhteet

Jäähdytystesti

Lämmitystesti

Äänitehotesti

Ilman lämpötila

27 °C (kuiva)

19 °C (märkä)

Ilman lämpötila

20 °C (kuiva)

Ympäristöolosuhteissa ilman veden virtausta

Veden sisääntulolämpötila

7 °C

Veden sisääntulolämpötila

45 °C kaksiputkisilla yksiköillä

65 °C neliputkisilla yksiköillä

Veden lämpötilan nousu

5 °C

Veden lämpötilan lasku

5 °C kaksiputkisilla yksiköillä

10 °C neliputkisilla yksiköillä


Taulukko 26

Eurooppalaiset lämmityskaudet lämpöpumpuille

binj

Tj [°C]

Hj [h/vuosi]

Lämmin

Keskimääräinen

Kylmä

1–8

– 30 – – 23

0

0

0

9

– 22

0

0

1

10

– 21

0

0

6

11

– 20

0

0

13

12

– 19

0

0

17

13

– 18

0

0

19

14

– 17

0

0

26

15

– 16

0

0

39

16

– 15

0

0

41

17

– 14

0

0

35

18

– 13

0

0

52

19

– 12

0

0

37

20

– 11

0

0

41

21

– 10

0

1

43

22

– 9

0

25

54

23

– 8

0

23

90

24

– 7

0

24

125

25

– 6

0

27

169

26

– 5

0

68

195

27

– 4

0

91

278

28

– 3

0

89

306

29

– 2

0

165

454

30

– 1

0

173

385

31

0

0

240

490

32

1

0

280

533

33

2

3

320

380

34

3

22

357

228

35

4

63

356

261

36

5

63

303

279

37

6

175

330

229

38

7

162

326

269

39

8

259

348

233

40

9

360

335

230

41

10

428

315

243

42

11

430

215

191

43

12

503

169

146

44

13

444

151

150

45

14

384

105

97

46

15

294

74

61

Tunnit yhteensä:

3 590

4 910

6 446


Taulukko 27

Eurooppalainen jäähdytyskausi huonejäähdytyslaitteille ja huoneilmastointilaitteille

Lämpötilavälit

Ulkolämpötila (kuiva)

Keskimääräinen jäähdytyskausi

EER:n laskenta

lämpötilatunnit

j

Tj

hj

#

°C

h/vuosi

1

17

205

EER(D)

2

18

227

EER(D)

3

19

225

EER(D)

4

20

225

D – Mitattu arvo

5

21

216

Lineaarinen interpolaatio

6

22

215

Lineaarinen interpolaatio

7

23

218

Lineaarinen interpolaatio

8

24

197

Lineaarinen interpolaatio

9

25

178

C – Mitattu arvo

10

26

158

Lineaarinen interpolaatio

11

27

137

Lineaarinen interpolaatio

12

28

109

Lineaarinen interpolaatio

13

29

88

Lineaarinen interpolaatio

14

30

63

B – Mitattu arvo

15

31

39

Lineaarinen interpolaatio

16

32

31

Lineaarinen interpolaatio

17

33

24

Lineaarinen interpolaatio

18

34

17

Lineaarinen interpolaatio

19

35

13

A – Mitattu arvo

20

36

9

EER(A)

21

37

4

EER(A)

22

38

3

EER(A)

23

39

1

EER(A)

24

40

0

EER(A)


Taulukko 28

Eurooppalainen viitejäähdytyskausi korkeassa lämpötilassa käytettäville prosessijäähdytyslaitteille

binj

Tj [°C]

Hj [h/vuosi]

1

– 19

0,08

2

– 18

0,41

3

– 17

0,65

4

– 16

1,05

5

– 15

1,74

6

– 14

2,98

7

– 13

3,79

8

– 12

5,69

9

– 11

8,94

10

– 10

11,81

11

– 9

17,29

12

– 8

20,02

13

– 7

28,73

14

– 6

39,71

15

– 5

56,61

16

– 4

76,36

17

– 3

106,07

18

– 2

153,22

19

– 1

203,41

20

0

247,98

21

1

282,01

22

2

275,91

23

3

300,61

24

4

310,77

25

5

336,48

26

6

350,48

27

7

363,49

28

8

368,91

29

9

371,63

30

10

377,32

31

11

376,53

32

12

386,42

33

13

389,84

34

14

384,45

35

15

370,45

36

16

344,96

37

17

328,02

38

18

305,36

39

19

261,87

40

20

223,90

41

21

196,31

42

22

163,04

43

23

141,78

44

24

121,93

45

25

104,46

46

26

85,77

47

27

71,54

48

28

56,57

49

29

43,35

50

30

31,02

51

31

20,21

52

32

11,85

53

33

8,17

54

34

3,83

55

35

2,09

56

36

1,21

57

37

0,52

58

38

0,40


Taulukko 29

Huonejäähdytyslaitteiden, huoneilmastointilaitteiden ja lämpöpumppujen käyttötunnit toimintatiloittain

Kausi

Käyttötunnit

Päälle kytkettynä

Termostaatti pois päältä

Valmiustila

Pois päältä

Kampikammion lämmitys

HCE (jäähdytys); HHE (lämmitys)

HTO

HSB

HOFF

HCK

Jäähdytys (SEER:n laskemiseksi)

Keskimääräinen

600

659

1 377

0

2 036

Kylmä

300

436

828

0

1 264

Lämmin

900

767

1 647

0

2 414

Vain lämmitys (SCOP:n laskemiseksi)

Keskimääräinen

1 400

179

0

3 672

3 851

Kylmä

2 100

131

0

2 189

2 320

Lämmin

1 400

755

0

4 345

5 100

Lämmitys, jos kaksitoiminen (SCOP:n laskemiseksi)

Keskimääräinen

1 400

179

0

0

179

Kylmä

2 100

131

0

0

131

Lämmin

1 400

755

0

0

755


(*1)  Märkälämpötilaolosuhdetta ei vaadita testattaessa laitteita, jotka eivät höyrystä kondenssivettä.

(*2)  Lämmitys- ja jäähdytystilalle suunnitelluissa laitteissa käytetään virtausta, joka saavutetaan nimellisolosuhteissa tehdyssä kokeessa jäähdytystilassa.

(*3)  Ulostulolämpötilat riippuvat nimellisolosuhteissa määritellystä veden virtaamasta (osakuormasuhde 100 % jäähdytyksessä, 88 % lämmityksessä).

(*4)  A-testin aikana määritelty veden virtaama laitteilla, joissa on kiinteä tai muuttuva veden virtaama.

(*5)  A-testin aikana määritelty veden virtaama laitteilla, joissa on kiinteä tai muuttuva veden virtaama.


LIITE IV

Tarkastusmenettelyt

Toteuttaessaan direktiivin 2009/125/EY 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja markkinavalvontatarkastuksia jäsenvaltioiden viranomaisten on noudatettava liitteessä II säädettyjen vaatimusten osalta seuraavaa tarkastusmenettelyä:

1.

Jäsenvaltion viranomaisten on testattava yksi laite mallia kohden.

2.

Ilmalämmitystuotteen, jäähdytystuotteen, korkeassa lämpötilassa käytettävän prosessijäähdytyslaitteen tai puhallinkonvektorin mallin on katsottava olevan tämän asetuksen liitteessä II asetettujen sovellettavien vaatimusten mukainen, jos

a)

ilmoitetut arvot täyttävät liitteessä II asetetut vaatimukset eivätkä annetut arvot ja arvot, joita on käytetty näiden arvojen ja mallin vaatimustenmukaisuuden määrittämisessä, ole valmistajan tai maahantuojan kannalta suotuisampia kuin teknisessä dokumentaatiossa, myös testiraporteissa, annetut arvot, ja

b)

laitetta testattaessa kaikki mitatut parametrit ja näiden mittausten perusteella lasketut arvot ovat seuraavien toleranssien mukaisia:

1)

ilmalämmitystuotteilla tilalämmityksen kausittainen energiatehokkuus ηs,h on enintään 8 prosenttia ilmoitettua arvoa alhaisempi laitteen nimellisellä lämmitysteholla;

2)

jäähdytystuotteilla tilajäähdytyksen kausittainen energiatehokkuus ηs,c on enintään 8 prosenttia ilmoitettua arvoa alhaisempi laitteen nimellisellä jäähdytysteholla;

3)

ilmalämmitystuotteilla ja/tai jäähdytystuotteilla äänitehotaso LWA on enintään 2,0 dB ilmoitettua arvoa suurempi;

4)

polttoainekäyttöisillä ilmalämmitys- tai jäähdytystuotteilla typpidioksidina ilmaistut typen oksidien päästöt ovat enintään 20 prosenttia ilmoitettua arvoa suuremmat;

5)

korkeassa lämpötilassa käytettävillä prosessijäähdytyslaitteilla SEPR-arvo on enintään 10 prosenttia ilmoitettua arvoa alhaisempi laitteen nimellisellä kylmäteholla ja nimelliskylmäkerroin EERA on enintään 5 prosenttia ilmoitettua arvoa alhaisempi nimellisellä kylmäteholla mitattuna.

3.

Jos 2 kohdassa tarkoitettuja tuloksia ei saavuteta ilmalämmitystuotteen, jäähdytystuotteen, korkeassa lämpötilassa käytettävän prosessijäähdytyslaitteen tai puhallinkonvektorin malleilla, joiden nimellinen lämmitys-, jäähdytys- tai kylmäteho on vähintään 70 kW tai joita valmistetaan alle viisi kappaletta vuodessa, on katsottava, ettei kyseinen malli eikä mikään muu malli, jonka tekniseen dokumentaatioon sisältyvät tiedot on saatu samalla perusteella, ole tämän asetuksen mukainen.

4.

Jos 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja tuloksia ei saavuteta ilmalämmitystuotteen, jäähdytystuotteen, korkeassa lämpötilassa käytettävän prosessijäähdytyslaitteen tai puhallinkonvektorin malleilla, joiden nimellinen lämmitys-, jäähdytys- tai kylmäteho on alle 70 kW tai joita valmistetaan vähintään viisi kappaletta vuodessa, on katsottava, ettei kyseinen malli eikä mikään muu malli, jonka tekniseen dokumentaatioon sisältyvät tiedot on saatu samalla perusteella, ole tämän asetuksen mukainen.

5.

Jos 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettuja tuloksia ei saavuteta ilmalämmitystuotteen, jäähdytystuotteen, korkeassa lämpötilassa käytettävän prosessijäähdytyslaitteen tai puhallinkonvektorin malleilla, joiden nimellinen lämmitys-, jäähdytys- tai kylmäteho on alle 70 kW ja joita valmistetaan vähintään viisi kappaletta vuodessa, jäsenvaltion viranomaisten on testattava vielä kolme satunnaisesti valittua saman mallin laitetta.

Ilmalämmitystuotteen, jäähdytystuotteen, korkeassa lämpötilassa käytettävän prosessijäähdytyslaitteen tai puhallinkonvektorin mallin on katsottava olevan tämän asetuksen liitteessä II asetettujen sovellettavien vaatimusten mukainen, jos

a)

ilmoitetut arvot täyttävät liitteessä II asetetut vaatimukset eivätkä annetut arvot ja arvot, joita on käytetty näiden arvojen ja mallin vaatimustenmukaisuuden määrittämisessä, ole valmistajan tai maahantuojan kannalta suotuisampia kuin teknisessä dokumentaatiossa, myös testiraporteissa, annetut arvot, ja

b)

laitteita testattaessa kaikki mitatut parametrit ja näiden mittausten perusteella lasketut arvot ovat seuraavien toleranssien mukaisia:

1)

ilmalämmitystuotteilla kolmen laitteen keskiarvona laskettu tilalämmityksen kausittainen energiatehokkuus ηs,h on enintään 8 prosenttia ilmoitettua arvoa alhaisempi laitteen nimellisellä lämmitysteholla;

2)

jäähdytystuotteilla kolmen laitteen keskiarvona laskettu tilajäähdytyksen kausittainen energiatehokkuus ηs,c on enintään 8 prosenttia ilmoitettua arvoa alhaisempi laitteen nimellisellä jäähdytysteholla;

3)

ilmalämmitystuotteilla ja/tai jäähdytystuotteilla kolmen laitteen keskiarvona laskettu äänitehotaso LWA on enintään 2,0 dB ilmoitettua arvoa suurempi;

4)

polttoainekäyttöisillä ilmalämmitys- tai jäähdytystuotteilla kolmen laitteen keskiarvona lasketut typpidioksidina ilmaistut typen oksidien päästöt ovat enintään 20 prosenttia ilmoitettua arvoa suuremmat;

5)

korkeassa lämpötilassa käytettävillä prosessijäähdytyslaitteilla kolmen laitteen keskiarvona laskettu SEPR-arvo on enintään 10 prosenttia ilmoitettua arvoa alhaisempi laitteen nimellisellä kylmäteholla ja kolmen laitteen keskiarvona laskettu nimelliskylmäkerroin EERA on enintään 5 prosenttia ilmoitettua arvoa alhaisempi nimellisellä kylmäteholla mitattuna.

6.

Jos 5 kohdassa tarkoitettuja tuloksia ei saavuteta, on katsottava, ettei kyseinen malli eikä mikään muu malli, jonka tekniseen dokumentaatioon sisältyvät tiedot on saatu samalla perusteella, ole tämän asetuksen mukainen.

7.

Jäsenvaltioiden viranomaisten on käytettävä liitteessä III vahvistettuja mittaus- ja laskentamenetelmiä.

8.

Ilmalämmitystuotteiden, jäähdytystuotteiden ja korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytystuotteiden painosta ja koosta johtuvien kuljetusrajoitusten vuoksi jäsenvaltioiden viranomaiset voivat toteuttaa tarkastusmenettelyn valmistajan tiloissa ennen kuin laite otetaan käyttöön lopullisessa käyttökohteessa.

9.

Jäsenvaltion viranomaisten on toimitettava testitulokset ja muut asiaa koskevat tiedot muiden jäsenvaltioiden viranomaisille ja komissiolle kuukauden kuluessa mallin vaatimustenvastaisuutta koskevan päätöksen tekemisestä.

10.

Tässä liitteessä määritellyt tarkastuksissa sallitut poikkeamat koskevat ainoastaan jäsenvaltioiden viranomaisten suorittamia mitattujen parametrien tarkastuksia, eikä valmistaja saa käyttää niitä sallittuna poikkeamana teknisessä dokumentaatiossa annettuja arvoja määrittäessään tai tulkitessaan näitä arvoja, jotta vaatimukset saataisiin täytettyä, tai ilmoittaakseen paremman suorituskyvyn jollain muulla tavoin.


LIITE V

Viitearvot

Tämän asetuksen voimaantuloajankohtana ilmalämmitystuotteiden ja jäähdytystuotteiden tilalämmityksen kausittaisen energiatehokkuuden, tilajäähdytyksen kausittaisen energiatehokkuuden, vuotuisen energiatehokkuuskertoimen ja typen oksidien päästöjen kannalta paras markkinoilla saatavilla oleva teknologia yksilöitiin seuraavasti:

1.

Ilmalämmitystuotteiden ja jäähdytystuotteiden tilalämmityksen kausittaisen energiatehokkuuden ja tilajäähdytyksen kausittaisen energiatehokkuuden ja korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytystuotteiden vuotuisen energiatehokkuuskertoimen viitearvot esitetään taulukossa 30.

Taulukko 30

Ilmalämmitystuotteiden ja jäähdytystuotteiden tilalämmityksen kausittaisen energiatehokkuuden ja tilajäähdytyksen kausittaisen energiatehokkuuden ja korkeassa lämpötilassa käytettävien prosessijäähdytyslaitteiden vuotuisen energiatehokkuuskertoimen viitearvot

Ilmalämmittimet

Kaasumaisia tai nestemäisiä polttoaineita käyttävä

84 %

Sähkökäyttöinen

33 %

Huonejäähdytyslaitteet

Ilma-vesi, Prated,c < 200 kW

209 %

Ilma-vesi, Prated,c ≥ 200 kW

225 %

Vesi/suolavesi-vesi, Prated,c < 200 kW

272 %

Vesi/suolavesi-vesi, Prated,c ≥ 200 kW

352 %

Huoneilmastointilaitteet

Sähkökäyttöinen ilma-ilmahuoneilmastointilaite

257 %

Lämpöpumput

Sähkökäyttöinen ilma-ilmalämpöpumppu

177 %

Korkeassa lämpötilassa käytettävät prosessijäähdytyslaitteet

Ilmalauhdutteinen, P A < 200 kW

6,5 SEPR

Ilmalauhdutteinen, 200 kW ≤ PA < 400 kW

8,0 SEPR

Ilmalauhdutteinen, PA ≥ 400 kW

8,0 SEPR

Vesilauhdutteinen, PA < 200 kW

8,5 SEPR

Vesilauhdutteinen, 200 kW ≤ PA < 400 kW

12,0 SEPR

Vesilauhdutteinen, 400 kW ≤ PA < 1 000 kW

12,5 SEPR

Vesilauhdutteinen, PA ≥ 1 000 kW

13,0 SEPR

2.

Typen oksidien päästöjen viitearvot typpidioksidina ilmaistuna:

a)

Kaasumaista polttoainetta käyttävillä ilmalämmittimillä parhaiden markkinoilla saatavilla olevien tuotteiden päästöt ovat alle 50 mg polttoainepanoksen kilowattituntia kohti ylemmän lämpöarvon perusteella.

b)

Nestemäistä polttoainetta käyttävillä ilmalämmittimillä parhaiden markkinoilla saatavilla olevien tuotteiden päästöt ovat alle 120 mg polttoainepanoksen kilowattituntia kohti ylemmän lämpöarvon perusteella.

c)

Kaasumaista polttoainetta käyttävillä ulkoisella polttomoottorilla varustetuilla lämpöpumpuilla, huonejäähdytyslaitteilla ja huoneilmastointilaitteilla parhaiden markkinoilla saatavilla olevien tuotteiden päästöt ovat alle 50 mg polttoainepanoksen kilowattituntia kohti ylemmän lämpöarvon perusteella.

3.

Edellä 1 ja 2 kohdassa yksilöidyt viitearvot eivät välttämättä tarkoita, että ne voitaisiin kaikki saavuttaa samassa tuotteessa.