3.9.2016

Euroopan unionin virallinen lehti

L 237/1

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2016/1450,

annettu 23 päivänä toukokuuta 2016,

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU täydentämisestä niiden teknisten sääntelystandardien osalta, joissa täsmennetään arviointiperusteet liittyen menetelmiin, joilla asetetaan omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva vähimmäisvaatimus

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä 15 päivänä toukokuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU (1) ja erityisesti sen 45 artiklan 2 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Toteuttamiskelpoinen ja uskottava kriisinratkaisu edellyttää, että laitoksella on käytettävissään riittävät sisäiset taloudelliset resurssit, joilla voidaan kattaa tappiot ja vahvistaa pääomapohjaa vaikuttamatta tiettyihin velkoihin, erityisesti niihin, jotka on jätetty velkakirjojen arvon alaskirjauksen ulkopuolelle. Direktiivissä 2014/59/EU säädetään, että laitosten olisi täytettävä omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva vähimmäisvaatimus, jotta vältetään tilanne, jossa laitokset käyttävät liikaa rahoitusmuotoja, jotka on rajattu velkakirjojen arvon alaskirjauksen soveltamisen ulkopuolelle; omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen noudattamatta jättäminen nimittäin vaikuttaisi negatiivisesti laitosten kykyyn kattaa tappioita ja vahvistaa pääomapohjaa sekä viime kädessä kriisinratkaisun yleiseen tehokkuuteen.

(2)

Määrittäessään omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta direktiivin 2014/59/EU 45 artiklan 6 kohdan a ja b alakohdan mukaisesti kriisinratkaisuviranomaisen olisi velkakirjojen arvon alaskirjausta sovellettaessa harkittava tarvetta varmistaa, että laitos pystyy kattamaan riittävästi tappioita ja vahvistamaan pääomapohjaansa määrällä, joka palauttaa sen ydinpääoman (CET 1) osuuden tasolle, joka täyttää toimiluvan edellyttämät pääomavaatimukset samalla kun säilytetään riittävä markkinoiden luottamus. Tämä tiivis suhde valvontapäätöksiin edellyttää, että kriisinratkaisuviranomainen tekee tällaiset arviot tiiviissä yhteistyössä toimivaltaisen viranomaisen kanssa ja johdonmukaisesti direktiivin 2014/59/EU 45 artiklan 6 kohdassa säädetyn kehyksen kanssa. Vastaavasti kriisinratkaisuviranomaisen olisi, kuultuaan sille direktiivin 2014/59/EU 45 artiklan 6 kohdassa asetetun velvoitteen mukaisesti toimivaltaista viranomaista, otettava huomioon arvioinnit, jotka toimivaltainen viranomainen on tehnyt laitoksen liiketoimintamallista, rahoitusmallista ja riskiprofiilista vakavaraisuusvaatimusten asettamista varten.

(3)

Erityisesti arviointi, joka koskee tarvittavaa kykyä kattaa tappioita, olisi kytkettävä tiiviisti laitoksen voimassa oleviin pääomavaatimuksiin; arviointi, joka koskee tarvittavaa kykyä palauttaa pääoma, olisi kytkettävä tiiviisti pääomavaatimuksiin, joita sovelletaan todennäköisesti kriisinratkaisustrategian toteuttamisen jälkeen, paitsi jos esitetään selkeät syyt sille, miksi kriisinratkaisussa syntyviä tappioita olisi arvioitava eri tavoin kuin toimintaa normaalisti jatkettaessa. Vastaavanlainen arviointi on välttämätön sen varmistamiseksi, että omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva vähimmäisvaatimus on riittävä laitoksen purkamismahdollisuuden varmistamiseksi silloin kun käytetään muuta kriisinratkaisuvälinettä kuin velkakirjojen arvon alaskirjausta.

(4)

Direktiivin 2014/59/EU 45 artiklan 6 kohdan c alakohdassa edellytetään kriisinratkaisuviranomaisten harkitsevan myös sitä mahdollisuutta, että tietyt kriisinratkaisusuunnitelmissa ja purkamismahdollisuuksien arvioinnissa nimetyt velkaluokat voidaan rajata velkakirjojen arvon alaskirjauksen soveltamisen ulkopuolelle. Tällaisia velkoja ei pitäisi ottaa huomioon täytettäessä omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta. Kriisinratkaisuviranomaisten olisi myös varmistettava, että jos jonkin maksukyvyttömyysluokan veloista huomattava määrä on rajattu joko pakottavasti tai päätösperusteisesti velkakirjojen arvon alaskirjauksen soveltamisen ulkopuolelle, tämä ei johda siihen, että samaan tai parempaan etuoikeusluokkaan kuuluvilla veloilla katetaan suuremmat tappiot kuin maksukyvyttömyystilanteessa, koska tämä muodostaisi esteen purkamismahdollisuudelle.

(5)

Kriisinratkaisuviranomaiset voivat vaatia, että direktiivin 2014/59/EU 45 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva vähimmäisvaatimus täytetään huonommassa etuoikeusasemassa olevilla velkakirjojen sopimusperusteisilla alaskirjauksen instrumenteilla tai asettamalla korkeampi vähimmäisvaatimus taikka vaihtoehtoisilla toimenpiteillä kriisinratkaisun esteiden poistamiseksi. Omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta ei tarvitse mukauttaa, jos suojalausekkeen, jonka mukaan velkojat eivät saa jäädä kriisinratkaisussa huonompaan asemaan, noudattamatta jättämisen riski on riittävän alhainen.

(6)

Tietyillä direktiivin 2014/59/EU soveltamisalaan kuuluvilla laitoksilla, erityisesti luottolaitostoimiluvan saaneilla rahoitusmarkkinoiden infrastruktuureilla, on hyvin erikoistuneet liiketoimintamallit, ja niihin sovelletaan myös muita säännöksiä. Kyseiset säännökset olisi otettava huomioon asetettaessa omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta.

(7)

Jotta voidaan varmistaa johdonmukaisuus suhteessa vakavaraisuusvalvontaan, kriisinratkaisuviranomaisen olisi laitoksen kokoa, liiketoimintamallia, rahoitusmallia ja riskiprofiilia arvioidessaan otettava huomioon tulokset vakavaraisuuden arviointiprosessista, jonka toimivaltainen viranomainen suorittaa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/36/EU (2) 97 artiklan mukaisesti, paitsi jos esitetään selkeät syyt sille, miksi kriisinratkaisussa syntyviä tappioita olisi arvioitava eri tavoin kuin toimintaa normaalisti jatkettaessa. Kun toimivaltainen viranomainen suorittaa vakavaraisuuden arviointiprosessia, ja jollei Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1093/2010 (3) 16 artiklasta muuta johdu, sen olisi otettava huomioon Euroopan pankkiviranomaisen kyseisen direktiivin 107 artiklan 3 kohdan nojalla antamat suuntaviivat yhteisistä menettelyistä ja menetelmistä, jotka koskevat vakavaraisuuden arviointiprosessia (EBA/GL/2014/13), pyrkimällä kaikin tavoin noudattamaan kyseisiä suuntaviivoja asetuksen (EU) N:o 1093/2010 16 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

(8)

Kriisinratkaisusuunnitelmissa voidaan määrätä järjestelyistä tappioiden kattamiseksi ja pääomapohjan vahvistamiseksi konsernirakenteissa. Näitä voivat olla pääomainstrumentit tai hyväksyttävät velat, jotka laitokset laskevat liikkeeseen muille samaan konserniin kuuluville laitoksille tai yhteisöille. Kriisinratkaisuviranomaisten olisi asetettava omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva vähimmäisvaatimus johdonmukaisesti kyseisten järjestelyjen kanssa, jos ne ovat kiinteä osa laitoksen tai konsernin parhaaksi arvioitua kriisinratkaisustrategiaa.

(9)

Jotta voidaan varmistaa, että purkamismahdollisuus ei riipu julkisen rahoitustuen myöntämisestä ja että kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjen unionin järjestelmä täyttää tarkoituksensa eli edistää rahoitusvakauden ylläpitämistä, kriisinratkaisuviranomaisten olisi omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta asettaessaan otettava huomioon direktiivin 2014/59/EU 101 artiklan 2 kohdassa säädetyt edellytykset kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjen käytölle tavoilla, jotka välillisesti johtavat siihen, että osa laitoksen tai yhteisön tappioista siirtyy kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyyn.

(10)

Direktiivin 2014/59/EU 45 artiklan 6 kohdan f alakohdan mukaisesti kriisinratkaisuviranomaisten olisi myös otettava huomioon laitoksen kaatumisen mahdolliset haittavaikutukset rahoitusvakauteen. Kriisinratkaisuviranomaisten olisi kiinnitettävä erityisesti huomiota sen varmistamiseen, että rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän laitoksen tehokas kriisinratkaisu ei esty sen vuoksi, että sen tosiasiallinen kapasiteetti tappioiden kattamiseen ja pääomapohjan vahvistamiseen ehtyy, kuten direktiivin 2014/59/EU 44 artiklassa säädetään. Tämän ei kuitenkaan pitäisi pienentää eikä korvata tarvetta varmistaa riittävä kapasiteetti tappioiden kattamiseen ja pääomapohjan vahvistamiseen hyväksyttävien velkojen alaskirjauksella ja muuntamisella. Ei myöskään ole tarkoitus, että kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjä käytetään näihin tarkoituksiin muutoin kuin noudattaen kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjen käyttöön sovellettavia periaatteita, joista säädetään direktiivin 2014/59/EU 44 artiklassa. Kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjen käyttö on joka tapauksessa rajoitettava ehdottoman välttämättömään.

(11)

Direktiivin 2014/59/EU 45 artiklan 6 kohdan e alakohdan mukaisesti kriisinratkaisuviranomaisten olisi arvioitava talletussuojajärjestelmän potentiaalista rahoitusosuutta kriisinratkaisun rahoittamisessa arvioimalla määrä, joka talletussuojajärjestelmästä voitaisiin toteuttamiskelpoisesti ja uskottavasti rahoittaa suojattujen talletusten sijasta, jos ne olisi sisällytetty velkakirjojen arvon alaskirjauksen soveltamisalaan. Kriisinratkaisuviranomaisten olisi arviota laatiessaan varmistettava, että ne ja laitos ovat toteuttaneet kaikki tarpeelliset kohtuullisiksi katsottavat toimenpiteet, jotka ovat laitoksen rahoitusmallin mukaisia, minimoidakseen talletussuojajärjestelmän rahoitusosuutta koskevan vaatimuksen. Jos tässä arvioinnissa todetaan, että tällainen rahoitusosuus on todennäköinen, kriisinratkaisuviranomaiset voivat päättää asettaa alemman omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen. Tällaisten oletettujen rahoitusosuuksien olisi oltava niille direktiivissä 2014/59/EU asetettujen rajoitusten mukaisia, ja niillä on todennäköisesti suurin merkitys laitoksille, joiden rahoitus perustuu pääasiassa suojattuihin talletuksiin.

(12)	Jotta kriisinratkaisuvälineiden soveltamisalaan kuuluneilla laitoksilla tai yhteisöillä on riittävästi aikaa saavuttaa omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva vähimmäisvaatimus, on aiheellista säätää siirtymäkaudesta.

(13)	Tämä asetus perustuu teknisten sääntelystandardien luonnoksiin, jotka Euroopan pankkiviranomainen on toimittanut komissiolle.

(14)

Euroopan pankkiviranomainen on järjestänyt avoimet julkiset kuulemiset teknisten sääntelystandardien luonnoksista, joihin tämä asetus perustuu, analysoinut niihin liittyviä potentiaalisia kustannuksia ja hyötyjä sekä pyytänyt lausunnon asetuksen (EU) N:o 1093/2010 37 artiklan mukaisesti perustetulta pankkialan osallisryhmältä,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Tappioiden kattamisen varmistamiseksi tarvittavan määrän määrittäminen

1. Kriisinratkaisuviranomaisten on määritettävä se tappioiden määrä, joka laitoksen tai konsernin olisi pystyttävä kattamaan.

2. Kun määritetään tappioiden kattamiseen käytettävää määrä tämän artiklan mukaisesti ja mahdollinen talletussuojajärjestelmän osuus kriisinratkaisusta aiheutuvien kustannusten kattamisessa 6 artiklan mukaisesti, kriisinratkaisuviranomaisen on direktiivin 2014/59/EU 45 artiklan 6 kohdan mukaisesti pyydettävä toimivaltaiselta viranomaiselta yhteenveto laitokseen tai konserniin sovellettavista voimassa olevista pääomavaatimuksista, ja erityisesti seuraavat tiedot:

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 (4) 92 ja 458 artiklassa sovellettavat omia varoja koskevat vaatimukset, joihin kuuluvat muun muassa

i)	ydinpääoman (CET 1) osuus 4,5 prosenttia kokonaisriskin määrästä;

ii)	ensisijaisen pääoman (Tier 1) osuus 6 prosenttia kokonaisriskin määrästä;

iii)	kokonaispääomaosuus 8 prosenttia kokonaisriskin määrästä;

b)	mahdollinen vaatimus pitää hallussa nämä vaatimukset ylittävä määrä omia varoja, erityisesti direktiivin 2013/36/EU 104 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti;

c)	yhteenlasketut puskurivaatimukset sellaisina kuin ne on määritelty direktiivin 2013/36/EU 128 artiklan 6 kohdassa;

d)	asetuksen (EU) N:o 575/2013 500 artiklan mukainen Basel I -lattia;

e)	sovellettava vähimmäisomavaraisuusastetta koskeva vaatimus.

3. Tätä asetusta sovellettaessa pääomavaatimuksia on tulkittava siten kuin toimivaltainen viranomainen soveltaa siirtymäsäännöksiä, joista säädetään asetuksen (EU) N:o 575/2013 kymmenennen osan I osaston 1, 2 ja 4 luvussa ja kansallisen lainsäädännön säännöksissä, joissa käytetään kyseisessä asetuksessa toimivaltaisille viranomaisille annettuja vaihtoehtoja.

4. Kriisinratkaisuviranomaisen määrittämä tappioiden kattamiseen käytettävä määrä on 2 kohdan a–c alakohdassa mainittujen vaatimusten summa tai sitä suurempi määrä, joka on tarpeen 2 kohdan d tai e alakohdassa mainittujen vaatimusten täyttämiseksi.

5. Kriisinratkaisuviranomainen voi asettaa tappioiden kattamiseen käytettävän määrän jommallakummalla seuraavista menetelmistä:

a)	tappioiden kattamiseen käytettävä määrä on yhtä suuri kuin 4 kohdan mukaisesti määritetty tappioiden kattamiseen käytettävän määrän oletusarvo;

tappioiden kattamiseen käytettävä määrä, joka voi olla

joko suurempi kuin 4 kohdan mukaisesti määritetty tappioiden kattamiseen käytettävän määrän oletusarvo, kun

—

tarve kattaa tappioita kriisinratkaisun aikana ei täysin vastaa tappioiden kattamiseen käytettävän määrän oletusarvoa, kun otetaan 4 artiklan mukaisesti huomioon laitoksen liiketoimintamalliin, rahoitusmalliin ja riskiprofiiliin liittyvät tiedot, jotka on pyydetty toimivaltaiselta viranomaiselta; tai

—	on tarpeen vähentää purkamismahdollisuuden este tai kattaa tappioita, jotka aiheutuvat konsernin muiden yksiköiden liikkeeseen laskemien omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaan vähimmäisvaatimukseen liittyvien instrumenttien omistuksista;

ii)

tai pienempi kuin 4 kohdan mukaisesti määritetty tappioiden kattamiseen käytettävän määrän oletusarvo sikäli kuin, ja kun otetaan huomioon toimivaltaiselta viranomaiselta 4 artiklan mukaisesti saadut laitoksen liiketoimintamallia, rahoitusmallia ja riskiprofiilia koskevat tiedot,

—

edellä 2 kohdan b alakohdassa mainittujen ylimääräisiä omia varoja koskevien vaatimusten, jotka on määritetty stressitestien tulosten perusteella tai kattamaan makrotason vakauteen kohdistuvia riskejä, ei arvioida olevan merkityksellisiä suhteessa tarpeeseen varmistaa, että tappiot voidaan kattaa kriisinratkaisun aikana; tai

—	osa 2 kohdan c alakohdassa mainitusta yhteenlasketusta puskurivaatimuksesta ei kriisinratkaisuviranomaisen arvion mukaan ole merkityksellinen suhteessa tarpeeseen varmistaa, että tappiot voidaan kattaa kriisinratkaisun aikana.

6. Jos sovelletaan 5 kohdan b alakohdan mukaista vaihtoehtoa, kriisinratkaisuviranomaisen on annettava toimivaltaiselle viranomaiselle perusteltu selvitys asetetusta tappioiden kattamiseen käytettävästä määrästä kuultuaan toimivaltaista viranomaista direktiivin 2014/59/EU 45 artiklan 6 kohdassa asetetun velvoitteen mukaisesti.

2 artikla

Sen määrän määrittäminen, joka on tarpeen, jotta voidaan noudattaa edelleen toimiluvan ehtoja, jatkaa toimintaa ja säilyttää markkinoiden luottamus laitokseen

1. Kriisinratkaisuviranomaisten on määritettävä pääomapohjan vahvistamiseen käytettävä määrä, joka olisi tarpeen toteutettaessa kriisinratkaisun suunnitteluprosessin aikana parhaaksi arvioitua kriisinratkaisustrategiaa.

2. Jos purkamismahdollisuuksien arvioinnin päätelmänä on, että tavanomaisen maksukyvyttömyysmenettelyn mukainen likvidaatio on toteuttamiskelpoinen ja uskottava ratkaisu, pääomapohjan vahvistamiseen ei osoiteta varoja, paitsi jos kriisinratkaisuviranomainen toteaa, että varoja tarvitaan, koska likvidaatiolla ei saavutettaisi kriisinratkaisun tavoitteita yhtä hyvin kuin vaihtoehtoisella kriisinratkaisustrategialla.

3. Kun kriisinratkaisuviranomainen arvioi laitoksen lakisääteisiä pääomatarpeita parhaaksi arvioidun kriisinratkaisustrategian täytäntöönpanon jälkeen, sen on käytettävä kokonaisriskin määrän tai vähimmäisomavaraisuusasteen nimittäjän uusimpia ilmoitettuja arvoja, paitsi jos kaikki seuraavat seikat toteutuvat:

a)	kriisinratkaisusuunnitelmassa todetaan, selitetään ja mitataan kaikki lakisääteisen pääoman tarpeiden muutokset välittömästi kriisinratkaisutoimen jälkeen;

edellä a alakohdassa mainittua muutosta pidetään purkamismahdollisuuksien arvioinnissa toteuttamiskelpoisena ja uskottavana ratkaisuna, joka ei haittaa laitoksen kriittisten toimintojen tarjoamista eikä edellytä turvautumista muuhun ylimääräiseen rahoitustukeen kuin kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyistä saataviin rahoitusosuuksiin direktiivin 2014/59/EU 101 artiklan 2 kohdan säännösten ja kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjen käyttöä koskevien kyseisen direktiivin 44 artiklan 5 ja 8 kohdassa säädettyjen periaatteiden mukaisesti.

4. Jos 3 kohdassa tarkoitetut muutokset ovat riippuvaisia kriisinratkaisun kohteena olevan laitoksen omaisuuserien tai liiketoiminta-alueiden ostajan tai kolmansien osapuolten toimista, kriisinratkaisuviranomaisen on laadittava toimivaltaiselle viranomaiselle perusteltu selvitys kyseisen muutoksen totuttamiskelpoisuudesta ja uskottavuudesta.

5. Pääomapohjaa on vahvistettava määrällä, joka on vähintään yhtä suuri kuin määrä, joka tarvitaan sovellettavien pääomavaatimusten täyttämiseksi, jotta voidaan noudattaa toimiluvan ehtoja sen jälkeen, kun parhaaksi arvioitu kriisinratkaisustrategia on pantu täytäntöön.

6. Edellä 5 kohdassa tarkoitettuihin pääomavaatimuksiin sisältyvät seuraavat:

asetuksen (EU) N:o 575/2013 92 ja 458 artiklassa sovellettavat omia varoja koskevat vaatimukset, joihin kuuluvat muun muassa

i)	ydinpääoman (CET 1) osuus 4,5 prosenttia kokonaisriskin määrästä;

ii)	ensisijaisen pääoman (Tier 1) osuus 6 prosenttia kokonaisriskin määrästä;

iii)	kokonaispääomaosuus 8 prosenttia kokonaisriskin määrästä;

b)	mahdollinen vaatimus pitää hallussa omia varoja tämän kohdan a alakohdassa säädetyn vaatimuksen lisäksi, erityisesti direktiivin 2013/36/EU 104 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti;

c)	asetuksen (EU) N:o 575/2013 500 artiklan mukainen Basel I -lattia;

d)	sovellettava vähimmäisomavaraisuusastetta koskeva vaatimus.

7. Pääomapohjan vahvistamiseen käytettävän määrän on sisällettävä myös lisämäärä, jonka kriisinratkaisuviranomainen katsoo tarpeelliseksi, jotta markkinoiden riittävä luottamus säilytetään kriisinratkaisun jälkeen.

8. Lisämäärän on oltava oletusarvoisesti yhtä suuri kuin direktiivin 2013/36/EU 4 luvun 1 jaksossa määritetty yhteenlaskettu puskurivaatimus, jota sovellettaisiin laitokseen kriisinratkaisuvälineiden soveltamisen jälkeen.

Kriisinratkaisuviranomaisen edellyttämä lisämäärä voi olla pienempi kuin oletusarvo, jos kriisinratkaisuviranomainen päättää, että pienempi määrä riittää säilyttämään markkinoiden luottamuksen ja varmistamaan, että laitos pystyy jatkamaan kriittisten taloudellisten toimintojensa suorittamista ja hankkimaan rahoitusta turvautumatta muuhun poikkeukselliseen rahoitustukeen kuin kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyistä saataviin rahoitusosuuksiin direktiivin 2014/59/EU 101 artiklan 2 kohdan ja 44 artiklan 5 ja 8 kohdan mukaisesti.

Arvioitaessa markkinoiden luottamuksen säilyttämiseen tarvittavaa määrää on otettava huomioon myös se, onko laitoksen pääoma-asema kriisinratkaisun jälkeen asianmukainen suhteessa vastaavien laitosten nykyiseen pääoma-asemaan.

9. Kriisinratkaisuviranomainen voi päättää toimivaltaista viranomaista kuultuaan ja ottaen huomioon toimivaltaiselta viranomaiselta 4 artiklan mukaisesti saadut tiedot, jotka liittyvät laitoksen liiketoimintamalliin, rahoitusmalliin ja riskiprofiiliin, että poiketen siitä, mitä 3 artiklassa säädetään, toteuttamiskelpoisena ja uskottavana ratkaisuna voitaisiin pitää sitä, että kriisinratkaisustrategian täytäntöönpanon jälkeen yhteisöön ei sovelleta kaikkia omien varojen lisämääriä tai puskureita koskevia nykyisiä vaatimuksia tai osaa niistä. Tässä tapauksessa kyseinen osa vaatimuksesta voidaan jättää huomiotta määritettäessä pääomapohjan vahvistamiseen käytettävää määrää.

10. Edellä 7 kohdassa tarkoitetussa arvioinnissa on otettava huomioon muiden konserniin kuuluvien yhteisöjen omat varat, jotka olisivat uskottavasti ja toteuttamiskelpoisesti saatavilla, jotta voidaan tukea markkinoiden luottamusta yhteisöön kriisinratkaisun jälkeen, kun kyseessä ovat yhteisöt,

a)	jotka ovat tytäryhtiöitä konsernissa, johon sovelletaan konsolidoitua omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta;

b)	jotka parhaaksi arvioidun kriisinratkaisustrategian täytäntöönpanon jälkeen edelleen täyttävät a alakohdassa tarkoitetut vaatimukset; ja

c)	joiden ei odoteta pystyvän säilyttämään markkinoiden luottamusta eikä hankkimaan itsenäisesti rahoitusta parhaaksi arvioidun kriisinratkaisustrategian toteuttamisen jälkeen.

11. Jos laitoksen omaisuuserät, velat tai liiketoiminta-alueet on jaettava useamman kuin yhden yhteisön kesken parhaaksi arvioidun kriisinratkaisustrategian täytäntöönpanon jälkeen, 1–10 kohdassa olevien riskin määriä ja pääomavaatimuksia koskevien viittausten olisi katsottava koskevan näissä yhteisöissä olevia kokonaismääriä.

3 artikla

Velkakirjojen arvon alaskirjauksen ulkopuolelle rajaaminen tai osittainen siirto, jotka ovat purkamismahdollisuuden esteitä

1. Kriisinratkaisuviranomaisen on määritettävä kaikki velat, jotka on rajattu velkakirjojen arvon alaskirjauksen ulkopuolelle direktiivin 2014/59/EU 44 artiklan 2 kohdan mukaisesti, tai jotka kohtuullisen todennäköisesti rajataan kokonaan tai osittain velkakirjojen arvon alaskirjauksen ulkopuolelle kyseisen direktiivin 44 artiklan 3 kohdan mukaisesti, taikka siirretään kokonaan vastaanottajalle käyttäen muita kriisinratkaisusuunnitelmaan perustuvia kriisinratkaisuvälineitä.

2. Jos katsotaan, että omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaan vähimmäisvaatimukseen sisällyttämisen edellytykset täyttävä velka voidaan rajata kokonaan tai osittain velkakirjojen arvon alaskirjauksen ulkopuolelle 1 kohdan mukaisesti, kriisinratkaisuviranomaisen on varmistettava, että omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva vähimmäisvaatimus on riittävä suhteessa 1 artiklan mukaisesti määritettyyn tappioiden kattamiseen käytettävään määrään ja 2 artiklan mukaisesti määritettyyn pääomapohjan vahvistamisen määrään ilman kyseisten velkojen alaskirjauksia tai muuntamisia, sanotun rajoittamatta 6 artiklan soveltamista.

3. Kriisinratkaisuviranomaisen on määritettävä, ovatko 1 kohdan mukaisesti määritetyt velat maksukyvyttömyyttä koskevassa ensisijaisuusjärjestyksessä samalla tai huonommalla tasolla kuin ne velkojen luokat, joihin sisältyy velkoja, jotka voidaan sisällyttää omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaan vähimmäisvaatimukseen. Kriisinratkaisuviranomaisen on myös määritettävä kunkin tällaisen luokan osalta, onko määritettyjen velkojen kokonaismäärä yli 10 prosenttia kyseisen luokan kokonaismäärästä.

Jos kriisinratkaisuviranomainen päättää, että ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut edellytykset täyttyvät, sen on myös arvioitava, voidaanko veloilla, jotka voidaan sisällyttää omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaan vähimmäisvaatimukseen ja joita ei ole rajattu tappioiden kattamisen tai pääomapohjan vahvistamisen ulkopuolelle, vastata tarpeeseen kattaa tappiot ja rahoittaa pääomapohjan vahvistaminen, johon käytettäisiin ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuja velkoja, jos niitä ei olisi rajattu arvon alaskirjauksen ulkopuolelle. Tässä yhteydessä on noudatettava direktiivin 2014/59/EU 73 artiklassa velkojien aseman turvaamiseksi säädettyjä suojatoimia.

4. Kriisinratkaisuviranomaisen on pidettävä kirjaa kaikista oletuksista, arvostuksista ja muista tiedoista, joita käytetään määritettäessä sitä, että omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva vähimmäisvaatimus täyttää 3 kohdassa asetetut edellytykset.

4 artikla

Liiketoimintamalli, rahoitusmalli ja riskiprofiili

1. Direktiivin 2014/59/EU 45 artiklan 6 kohdan d alakohtaa sovellettaessa ja osana direktiivin 2014/59/EU 45 artiklan 6 kohdassa edellytettyä kuulemista kriisinratkaisuviranomaisen on otettava huomioon toimivaltaiselta viranomaiselta saadut tiedot, mukaan lukien yhteenveto ja selitykset, jotka on laadittu direktiivin 2013/36/EU 97artiklan mukaisesti toteutetun vakavaraisuuden arviointiprosessin tuloksista. Erityisesti on otettava huomioon seuraavat seikat:

a)	yhteenveto laitoksen liiketoimintamallista, rahoitusmallista ja riskiprofiilista laadituista arvioista;

b)	yhteenveto arvioinnista, joka koskee laitoksen pääoman ja maksuvalmiuden riittävyyttä katettaessa sen liiketoimintamallista, rahoitusmallista ja yleisestä riskiprofiilista aiheutuvia riskejä;

tiedot siitä, kuinka riskit ja haavoittuvuustekijät, jotka johtuvat vakavaraisuuden arviointiprosessissa määritetyn laitoksen liiketoimintamallista, rahoitusmallista ja yleisestä riskiprofiilista, otetaan kyseisen prosessin tulosten perusteella suoraan tai välillisesti huomioon omien varojen lisämääriä koskevissa vaatimuksissa, joita sovelletaan laitokseen direktiivin 2013/36/EU 104 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti;

d)	tiedot muista vakavaraisuusvaatimuksista, joita sovelletaan laitokseen käsiteltäessä riskejä ja haavoittuvuuksia, jotka johtuvat vakavaraisuuden arviointiprosessissa määritetyn laitoksen liiketoimintamallista, rahoitusmallista ja yleisestä riskiprofiilista.

2. Kriisinratkaisuviranomaisen on otettava edellä 1 kohdassa tarkoitetut tiedot huomioon, jos se tekee mukautuksia 1 artiklan 5 kohdassa ja 2 artiklan 9 kohdassa kuvattuihin tappioiden kattamiseen ja pääomapohjan vahvistamiseen käytettävien määrien oletusarvoihin, jotta voidaan varmistaa, että mukautettu omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva vähimmäisvaatimus vastaa riittävän hyvin purkamismahdollisuuteen kohdistuvaa riskiä, joka johtuu laitoksen liiketoimintamallista, rahoitusprofiilista ja yleisestä riskiprofiilista.

Osana direktiivin 2014/59/EU 45 artiklan 6 kohdassa säädettyä velvoitettaan kuulla toimivaltaista viranomaista kriisinratkaisuviranomaisen on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle perusteltu selvitys siitä, kuinka kyseiset tiedot on otettu huomioon näissä mukautuksissa.

3. Jos kyseessä on yhteisö tai konserni, johon sovelletaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 (5) tai Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 909/2014 (6) mukaisia pääoma- ja vakavaraisuusvaatimuksia, ainoastaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 ja direktiivin 2013/36/EU mukaiset pääomavaatimukset olisi otettava huomioon arvioitaessa tappioiden kattamiseen ja pääomapohjan vahvistamiseen käytettävien määrien oletusarvoja tämän asetuksen 1 ja 2 artiklan mukaisesti.

Kriisinratkaisuviranomainen voi mukauttaa tappioiden kattamiseen käytettävää määrää ottaakseen huomioon tappioiden kattamiseen ja pääomapohjan vahvistamiseen erityisistä lähteistä saatavat toteuttamiskelpoiset ja uskottavat rahoitusosuudet, joita edellytetään asetuksessa (EU) N:o 648/2012 tai asetuksessa (EU) N:o 909/2014.

4. Jos on kyse yhteisöistä, jotka ovat tytäryhtiöitä konsernissa, johon sovelletaan konsolidoitua omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta, kriisinratkaisuviranomainen voi rajata tappioiden kattamiseen ja pääomapohjan vahvistamiseen käytettäviä määriä koskevan arviointinsa ulkopuolelle puskurit, jotka on määritetty konsolidoinnin perusteella.

5. Jos jokin muu viranomainen kuin toimivaltainen viranomainen on nimetty vastuuviranomaiseksi, joka asettaa vastasyklisen puskurikannan, kriisinratkaisuviranomainen voi pyytää nimetyltä viranomaiselta lisätietoja.

5 artikla

Koko ja järjestelmäriski

1. Niiden laitosten ja konsernien osalta, jotka toimivaltaiset viranomaiset ovat nimenneet maailmanlaajuisiksi järjestelmän kannalta merkittäviksi laitoksiksi (G-SII) tai muiksi järjestelmän kannalta merkittäviksi laitoksiksi (O-SII), ja muiden laitosten osalta, joiden kaatumisen toimivaltainen viranomainen tai kriisinratkaisuviranomainen katsoo kohtuullisen todennäköisesti aiheuttavan järjestelmäriskin, ja jotka eivät kuulu tämän asetuksen 2 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan, kriisinratkaisuviranomaisen on otettava huomioon direktiivin 2014/59/EU 44 artiklassa asetetut vaatimukset.

2. Kun kriisinratkaisukollegion yhteistä päätöstä edellytetään direktiivin 2014/59/EU 45 artiklan mukaisesti niiden laitosten osalta, jotka toimivaltaiset viranomaiset ovat nimenneet maailmanlaajuisiksi järjestelmän kannalta merkittäviksi laitoksiksi tai muiksi järjestelmän kannalta merkittäviksi laitoksiksi, ja niihin kuuluvien laitosten sekä muiden laitosten osalta, joiden kaatumisen toimivaltainen viranomainen tai kriisinratkaisuviranomainen katsoo kohtuullisen todennäköisesti aiheuttavan järjestelmäriskin, alaspäin tehtävät mukautukset arvioitaessa kriisinratkaisun jälkeisiä pääomavaatimuksia 2 artiklan 3 kohdan mukaisesti on dokumentoitava ja selitettävä kriisinratkaisukollegion jäsenille annettavissa tiedoissa.

6 artikla

Talletussuojajärjestelmän osuus kriisinratkaisun rahoittamisessa

1. Kriisinratkaisuviranomainen voi alentaa omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta ottaakseen huomioon määrän, jolla talletussuojajärjestelmän odotetaan osallistuvan parhaaksi arvioidun kriisinratkaisustrategian rahoittamiseen direktiivin 2014/59/EU 109 artiklan mukaisesti.

2. Tällaisen alennuksen suuruuden on perustuttava uskottavaan arvioon talletussuojajärjestelmän potentiaalisesta rahoitusosuudesta, ja ainakin seuraavien ehtojen on toteuduttava:

alennuksen on oltava pienempi kuin varovainen arvio potentiaalisista tappioista, joista talletussuojajärjestelmä olisi joutunut vastaamaan, jos laitos olisi likvidoitu tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä, ja on otettava huomioon talletussuojajärjestelmän asema direktiivin 2014/59/EU 108 artiklan mukaisessa ensisijaisuusjärjestyksessä;

b)	alennuksen on oltava pienempi kuin enimmäismäärä, joka talletussuojajärjestelmän rahoitusosuuksille asetetaan direktiivin 2014/59/EU 109 artiklan 5 kohdan toisessa alakohdassa;

c)	alennusta määritettäessä on otettava huomioon kokonaisriski, joka liittyy talletussuojajärjestelmän varojen ehtymiseen sen vuoksi, että järjestelmä osallistuu useiden pankkien kaatumisen tai kriisinratkaisun kustannusten rahoittamiseen; ja

d)	alennuksen on oltava johdonmukainen muiden asiaa koskevien kansallisten säännösten sekä talletussuojajärjestelmästä vastaavan viranomaisen tehtävien ja vastuiden kanssa.

3. Kuultuaan talletussuojajärjestelmästä vastaavaa viranomaista kriisinratkaisuviranomaisen on dokumentoitava lähestymistapa, jota se soveltaa arvioidessaan kokonaisriskiä, joka liittyy talletussuojajärjestelmän varojen ehtymiseen, ja alennettava vähimmäisvaatimusta 1 kohdan mukaisesti edellyttäen, että kyseinen riski ei ole liian suuri.

7 artikla

Omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen yhdistetty arviointi

1. Kriisinratkaisuviranomaisten on varmistettava, että omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva vähimmäisvaatimus on riittävä, jotta omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja voidaan alaskirjata tai muuntaa vähintään sillä määrällä, joka vastaa tappioiden kattamiseen ja pääomapohjan vahvistamiseen käytettävää kokonaismäärää, jonka kriisinratkaisuviranomaiset määrittävät 1 ja 2 artiklan mukaisesti, sanotun rajoittamatta 3–6 artiklan säännösten soveltamista.

2. Kriisinratkaisuviranomaisten on ilmaistava laskettu omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva vähimmäisvaatimus prosenttiosuutena laitoksen velkojen ja omien varojen kokonaismäärästä; johdannaisista aiheutuneet velat luetaan mukaan velkojen kokonaismäärään siten, että vastapuolen nettoutusoikeudet tunnustetaan täysimääräisesti.

3. Kriisinratkaisuviranomaisten on laadittava aikataulu tai prosessi kriisinratkaisustrategian päivittämiselle ottaen huomioon seuraavat seikat:

a)	tarve päivittää omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva vähimmäisvaatimus yhtäaikaisesti purkamismahdollisuuden arvioinnin kanssa;

b)	mahdollisuus, että yhteisön tai konsernin velkojen ja omien varojen kokonaismäärän volatiliteetti todennäköisesti johtaa liiketoimintamallin vuoksi siihen, että omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva vähimmäisvaatimus ei ole asianmukainen päivitystä aiempana ajankohtana.

8 artikla

Kriisinratkaisun jälkeiset ja siirtymäkauden järjestelyt

1. Poiketen siitä, mitä 7 artiklassa säädetään, kriisinratkaisuviranomaiset voivat määrittää asianmukaisen siirtymäkauden, jonka aikana omia varoja ja velkoja koskeva lopullinen vähimmäisvaatimus on täytettävä, tai siirtymäkauden laitokselle tai yhteisölle, johon kriisinratkaisuvälineitä on sovellettu.

2. Edellä 1 kohtaa sovellettaessa kriisinratkaisuviranomaisten on määritettävä asianmukainen siirtymäaika mahdollisimman lyhyeksi. Niiden on myös ilmoitettava laitokselle omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva suunniteltu vähimmäisvaatimus kullekin 12 kuukauden jaksolle siirtymäkauden aikana. Siirtymäkauden lopussa omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan lopullisen vähimmäisvaatimuksen on oltava yhtä suuri kuin 7 artiklan mukaisesti määritetty määrä.

3. Kriisinratkaisuviranomaisten on voitava tämän jälkeen tarkistaa joko siirtymäkauden pituutta tai suunniteltua omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta.

9 artikla

Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 23 päivänä toukokuuta 2016.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Jean-Claude JUNCKER

(1) EUVL L 173, 12.6.2014, s. 190.

(2) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/36/EU, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49/EY kumoamisesta (EUVL L 176, 27.6.2013, s. 338).

(3) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1093/2010, annettu 24 päivänä marraskuuta 2010, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen) perustamisesta sekä päätöksen N:o 716/2009/EY muuttamisesta ja komission päätöksen 2009/78/EY kumoamisesta (EUVL L 331, 15.12.2010, s. 12).

(4) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 575/2013, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 176, 27.6.2013, s. 1).

(5) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 648/2012, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2012, OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä (EUVL L 201, 27.7.2012, s. 1)

(6) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 909/2014, annettu 23 päivänä heinäkuuta 2014, arvopaperitoimituksen parantamisesta Euroopan unionissa sekä arvopaperikeskuksista ja direktiivien 98/26/EY ja 2014/65/EU sekä asetuksen (EU) N:o 236/2012 muuttamisesta (EUVL L 257, 28.8.2014, s. 1)