12.4.2016 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 96/3 |
NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/556,
annettu 11 päivänä huhtikuuta 2016,
Iranin tilanteen johdosta tiettyihin henkilöihin, yhteisöihin ja elimiin kohdistettavista rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EU) N:o 359/2011 täytäntöönpanosta
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon Iranin tilanteen johdosta tiettyihin henkilöihin, yhteisöihin ja elimiin kohdistettavista rajoittavista toimenpiteistä 12 päivänä huhtikuuta 2011 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 359/2011 (1) ja erityisesti sen 12 artiklan 1 kohdan,
ottaa huomioon unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ehdotuksen,
sekä katsoo seuraavaa:
(1) |
Neuvosto antoi 12 päivänä huhtikuuta 2011 asetuksen (EU) N:o 359/2011. |
(2) |
Neuvoston päätöksen 2011/235/YUTP (2) uudelleentarkastelun perusteella neuvosto on päättänyt, että kyseisessä päätöksessä vahvistettuja rajoittavia toimenpiteitä olisi jatkettava 13 päivään huhtikuuta 2017. |
(3) |
Neuvosto on myös todennut, että asetuksen (EU) N:o 359/2011 liitteeseen I sisältyvät tiettyjä henkilöitä koskevat merkinnät olisi saatettava ajan tasalle. |
(4) |
Lisäksi ei ole enää perusteita pitää kahta henkilöä asetuksen (EU) N:o 359/2011 liitteessä I olevassa luettelossa henkilöistä ja yhteisöistä, joihin sovelletaan rajoittavia toimenpiteitä, ja näin ollen heitä koskevat merkinnät olisi poistettava. |
(5) |
Asetuksen (EU) N:o 359/2011 liite I olisi näin ollen muutettava tämän mukaisesti, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Muutetaan asetuksen (EU) N:o 359/2011 liite I tämän asetuksen liitteen mukaisesti.
2 artikla
Tämä asetus tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Luxemburgissa 11 päivänä huhtikuuta 2016.
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
M.H.P. VAN DAM
(1) EUVL L 100, 14.4.2011, s. 1.
(2) Neuvoston päätös 2011/235/YUTP, annettu 12 päivänä huhtikuuta 2011, Iranin tilanteen johdosta tiettyihin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistettavista rajoittavista toimenpiteistä (EUVL L 100, 14.4.2011, s. 51).
LIITE
1)
Poistetaan asetuksen (EU) N:o 359/2011 liitteessä I olevasta luettelosta seuraavia henkilöitä koskevat merkinnät:
5. |
HAMEDANI Hossein |
71. |
SHARIFI Malek Ajdar |
2)
Korvataan asetuksen (EU) N:o 359/2011 liitteessä I olevat seuraavia henkilöitä koskevat merkinnät seuraavilla merkinnöillä:Henkilöt
|
Nimi |
Tunnistetiedot |
Perusteet |
Luetteloon merkitsemisen päivämäärä |
1. |
AHMADI-MOQADDAM Esmail |
Syntymäpaikka: Teheran (Iran) – Syntymäaika: 1961 |
Asevoimien yleisesikunnan päällikön vanhempi turvallisuusasioiden neuvonantaja. Iranin kansallisen poliisin entinen päällikkö alkuvuoteen 2015. Poliisi teki hänen alaisuudessaan raakoja iskuja rauhanomaisia protesteja vastaan ja hyökkäsi 15.6.2009 yöllä väkivaltaisesti Teheranin yliopiston asuntoloihin. |
|
2. |
ALLAHKARAM Hossein |
Syntymäpaikka: Najafabad (Iran) – Syntymäaika: 1945 |
Ansar-e Hezbollahin päällikkö ja islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) eversti. Yksi Ansar-e Hezbollahin perustajista. Nämä puolisotilaalliset joukot syyllistyivät hänen johdollaan äärimmäiseen väkivaltaan pyrkiessään vaientamaan opiskelijoiden ja yliopistojen liikehdinnän vuosina 1999, 2002 ja 2009. |
|
4. |
FAZLI Ali |
|
Basij-joukkojen apulaiskomentaja, IRGC:n Seyyed al-Shohada -joukkojen entinen päällikkö (Teheranin maakunta) helmikuuhun 2010 saakka. Seyyed al-Shohada -joukot vastaavat Teheranin maakunnan turvallisuudesta, ja niillä oli hänen vastuullaan keskeinen asema mielenosoittajiin vuonna 2009 kohdistuneissa raaoissa tukahduttamistoimissa. |
|
8. |
MOTLAGH Bahram Hosseini |
|
Armeijan komentokeskuksen ja yleisesikunnan korkeakoulun johtaja (DAFOOS). IRGC:n Seyyed al-Shohada -joukkojen entinen päällikkö (Teheranin maakunta). Seyyed al-Shohada -joukoilla oli hänen vastuullaan keskeinen asema mielenosoitusten tukahduttamisen organisoinnissa. |
|
10. |
RADAN Ahmad-Reza |
Syntymäpaikka: Isfahan (Iran) – Syntymäaika: 1963 |
Hän on vastuussa Iranin lainvalvontajoukkojen strategisesta tutkimuskeskuksesta, joka on sidoksissa kansalliseen poliisiin. Poliisin strategisen tutkimuskeskuksen entinen johtaja, Iranin kansallisen poliisin entinen apulaispäällikkö kesäkuuhun 2014. Radan vastasi kansallisen poliisin apulaispäällikkönä vuodesta 2008 alkaen poliisivoimien toteuttamista mielenosoittajien pahoinpitelyistä, murhista ja mielivaltaisista pidätyksistä tai vangitsemisista. |
12.4.2011 |
14. |
SHARIATI Seyeed Hassan |
|
Korkeimman oikeuden 28. jaoston neuvonantaja ja jäsen. Mashhadin tuomioistuimen entinen presidentti syyskuuhun 2014. Oikeudenkäynnit on hänen alaisuudessaan käyty summittaisesti ja suljettuina istuntoina, eikä niissä ole kunnioitettu syytetyn perusoikeuksia. Niissä on hyväksytty painostuksen ja kidutuksen avulla saatuja tunnustuksia. Koska teloituspäätöksiä annettiin joukko-oikeudenkäynneissä, kuolemantuomioita määrättiin noudattamatta asianmukaisesti oikeudenmukaisia kuulemismenettelyjä. |
12.4.2011 |
16. |
HADDAD Hassan (alias Hassan ZAREH DEHNAVI) |
|
Teheranin vallankumoustuomioistuimen apulaisturvallisuusvastaava. Entinen tuomari, Teheranin vallankumoustuomioistuin, 26. jaosto. Vastasi vaalien jälkeiseen kriisiin liittyneistä pidätystapauksista ja uhkaili säännöllisesti pidätettyjen perheitä heidän hiljentämisekseen. Vaikutti ratkaisevasti pidätysmääräysten antamiseen pidätettyjen lähettämiseksi Kahrizakin pidätyskeskukseen. Marraskuussa 2014 Iranin viranomaiset tunnustivat virallisesti Haddadin osallisuuden pidätettyjen kuolemiin. |
12.4.2011 |
17. |
SOLTANI Hodjatoleslam Seyed Mohammad |
|
Islamilaisen propagandajärjestön päällikkö Khorasan-Razavin maakunnassa. Entinen tuomari, Mashhadin vallankumoustuomioistuin. Oikeudenkäynnit on hänen alaisuudessaan käyty summittaisesti ja suljettuina istuntoina, eikä niissä ole kunnioitettu syytetyn perusoikeuksia. Koska teloituspäätöksiä annettiin joukko-oikeudenkäynneissä, kuolemantuomioita määrättiin noudattamatta asianmukaisesti oikeudenmukaisia kuulemismenettelyjä. |
|
23. |
PIR-ABASSI Abbas |
|
Entinen tuomari, Teheranin vallankumoustuomioistuin, 26. jaosto. Pir-Abassia ollaan todennäköisesti parhaillaan osoittamassa muihin tehtäviin. Vastasi vaalien jälkeisistä oikeustapauksista. Määräsi epäoikeudenmukaisissa oikeudenkäynneissä pitkiä vankeusrangaistuksia ihmisoikeusaktivisteille ja on määrännyt useita kuolemantuomioita mielenosoittajille. |
12.4.2011 |
24. |
MORTAZAVI Amir |
|
Oikeuslaitoksen sosiaaliasioiden ja rikostorjuntayksikön apulaispäällikkö Khorasan-Razavin maakunnassa. Mashhadin entinen apulaissyyttäjä. Oikeudenkäynnit, joissa hän on toiminut syyttäjänä, on käyty summittaisesti ja suljettuina istuntoina, eikä niissä ole kunnioitettu syytetyn perusoikeuksia. Koska teloituspäätöksiä annettiin joukko-oikeudenkäynneissä, kuolemantuomioita määrättiin noudattamatta asianmukaisesti oikeudenmukaisia kuulemismenettelyjä. |
|
26. |
SHARIFI Malek Adjar |
|
Korkeimman oikeuden tuomari. Itä-Azerbaidžanin maakunnan tuomioistuimen entinen presidentti. Vastasi Sakineh Mohammadi-Ashtianin oikeudenkäynnistä. |
|
34. |
AKBARSHAHI Ali-Reza |
|
Iranin huumausaineiden torjunnan keskusyksikön (huumausaineiden vastaisen keskusyksikön) pääjohtaja. Teheranin poliisin entinen päällikkö. Hänen päällikkökaudellaan poliisijoukot syyllistyivät laittomaan voimankäyttöön pidätettyjä ja oikeudenkäyntiä odottavia kohtaan. Teheranin poliisi osallistui myös vuonna 2009 Teheranin yliopiston opiskelija-asuntoloihin tehtyihin iskuihin, joissa iranilaisen Majlis-komission mukaan poliisi ja Basij-joukot haavoittivat yli sataa opiskelijaa. |
10.10.2011 |
40. |
HABIBI Mohammad Reza |
|
Isfahanin entinen apulaissyyttäjä. Habibia ollaan todennäköisesti parhaillaan osoittamassa muihin tehtäviin. Osallisena oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin epäämiseen pidätetyiltä. Esimerkiksi Abdollah Fathi teloitettiin toukokuussa 2011, koska Habibi ei välittänyt hänen oikeudestaan tulla kuulluksi tai mielenterveysongelmistaan maaliskuussa 2010 käydyn oikeudenkäynnin aikana. Näin ollen Habibi on osallisena oikeusturvan vakavaan loukkaukseen, mikä on edistänyt kuolemanrangaistuksen ylenmääräistä ja kasvavaa käyttöä ja teloitusten määrän jyrkkää kasvua vuoden 2011 alusta lähtien. |
10.10.2011 |
43. |
JAVANI Yadollah |
Syntymäpaikka: Isfahan – Syntymäaika: 1956 |
Korkeimman johtajan IRGC:ssä toimivan edustajan neuvonantaja. Hän esiintyy säännöllisesti mediassa hallinnon kovan linjan edustajana. Ensimmäisiä korkea-arvoisia virkamiehiä, joka vaati Moussavin, Karroubin ja Khatamin pidättämistä. Hän on toistuvasti tukenut väkivallan ja raakojen kuulustelumenetelmien käyttöä vaalien jälkeisiä tapahtumia arvostelevia kohtaan (millä perustellaan tunnustusten televisiointia), antanut IRGC:n ja Basij-joukkojen välityksellä jaetuissa julkaisuissa määräyksiä toisinajattelijoiden laittomasta pahoinpitelystä. |
10.10.2011 |
50. |
OMIDI Mehrdad |
|
Iranin poliisin tiedustelupalvelun päällikkö. Iranin poliisin tietoverkkorikosyksikön entinen päällikkö. Vastuussa tuhansista tutkinta- ja syytetoimista, jotka koskevat internetiä käyttäviä uudistusmielisiä ja poliittisia vastustajia. Hän on siten syyllistynyt vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin laillisia oikeuksiaan puolustavien henkilöiden oikeuksien tukahduttamiseksi, sananvapaus mukaan lukien. |
10.10.2011 |
59. |
BAKHTIARI Seyyed Morteza |
Syntymäpaikka: Mashad (Iran) – Syntymäaika: 1952 |
Uskonnollisen erityistuomioistuimen virkamies. Entinen oikeusministeri vuosina 2009–2013. Bakhtiarin ollessa oikeusministerinä olosuhteet Iranin vankiloissa huononivat alle hyväksyttyjen kansainvälisten standardien ja vankeja kaltoin kohdeltiin laajalti. Lisäksi hän oli keskeisessä asemassa iranilaisten maastamuuttajien uhkaamisessa ja vainoamisessa ilmoittamalla sellaisen erityistuomioistuimen perustamisesta, joka keskittyy erityisesti maan ulkopuolella asuviin iranilaisiin. Hänen kaudellaan myös teloitusten lukumäärä nousi jyrkästi Iranissa, mukaan lukien hallituksen ilmoittamatta jättämät salaiset teloitukset ja huumausainerikoksista tuomitut teloitukset. |
10.10.2011 |
61. |
MOSLEHI Heydar (alias MOSLEHI Heidar; MOSLEHI Haidar) |
Syntymäpaikka: Isfahan (Iran) – Syntymäaika: 1956 |
Ylimmän oikeustieteen neuvonantaja IRGC:ssä. Pappien roolia sodassa käsittelevistä julkaisuista vastaavan organisaation johtaja. Entinen tiedusteluasioiden ministeri (2009–2013). Hänen johdollaan tiedusteluministeriö jatkoi laajalle levinnyttä mielenosoittajien ja toisinajattelijoiden mielivaltaista vangitsemista ja vainoamista. Tiedusteluministeriö johtaa Evinin vankilan osastoa 209, jossa useita aktivisteja on pidetty vangittuina heidän vastustettuaan rauhanomaisesti vallassa olevan hallituksen toimia. Ministeriön kuulustelijat ovat hakanneet osaston 209 vankeja ja syyllistyneet henkiseen ja seksuaaliseen pahoinpitelyyn. |
10.10.2011 |
62. |
ZARGHAMI Ezzatollah |
Syntymäpaikka: Dezful (Iran) – Syntymäaika: 22.7.1959 |
Ylimmän kyberavaruusneuvoston ja kulttuurivallankumousneuvoston jäsen. Iranin islamilaisen tasavallan yleisradioyhtiön (IRIB) entinen johtaja marraskuuhun 2014. Toimiessaan IRIBin johtajana hän vastasi kaikista ohjelmapäätöksistä. IRIB on lähetyksissään esittänyt vangituilta pakottamalla saatuja tunnustuksia ja joukon ”näytösoikeudenkäyntejä” elokuussa 2009 ja joulukuussa 2011. Nämä ovat oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja oikeudenmukaista menettelyä koskevien kansainvälisten määräysten selvä loukkaus. |
23.3.2012 |
63. |
TAGHIPOUR Reza |
Syntymäpaikka: Maragheh (Iran) – Syntymäaika: 1957 |
Ylimmän kyberavaruusneuvoston jäsen. Teheranin kaupunginvaltuuston jäsen. Entinen tiedotus- ja viestintäministeri (2009–2012). Tiedotusministerinä hän oli yksi internetin käytön ja myös kaikenlaisen viestinnän (erityisesti matkapuhelinten) sensuurista ja valvonnasta vastaavista korkeista viranomaisista. Kuulustelijat käyttävät poliittisten vankien henkilötietoja, postia ja viestejä heitä kuulustellessaan. Useaan otteeseen vuoden 2009 presidentinvaalien jälkeen ja katumielenosoitusten aikana matkapuhelin- ja tekstiviestiyhteydet katkaistiin, satelliittitelevisiokanavia häirittiin ja internetyhteydet katkaistiin paikallisesti tai ainakin niitä hidastettiin. |
23.3.2012 |
64. |
KAZEMI Toraj |
|
EU:n luetteloon merkitsemän järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnan keskuksen johtaja (Center to Investigate Organized Crime alias Cyber Crime Office tai Cyber Police) Tässä ominaisuudessa hän ilmoitti kampanjasta hakkerien rekrytoimiseksi hallituksen palvelukseen tarkoituksena internet-viestinnän valvonnan tehostaminen ja ”vaarallisten” sivustojen vahingoittaminen. |
23.3.2012 |
69. |
MORTAZAVI Seyyed Solat |
Syntymäpaikka: Farsan, Tchar Mahal-o-Bakhtiari (etelä) – (Iran) – Syntymäaika: 1967 |
Iranin toiseksi suurimman kaupungin Mashadin pormestari; kaupungissa järjestetään säännöllisesti julkisia teloituksia. Entinen poliittisten asioiden varasisäasianministeri. Mortazavi oli vastuussa laillisten oikeuksiensa, sananvapaus mukaan lukien, puolesta puhuneisiin henkilöihin kohdistettujen tukahduttamistoimien johtamisesta. Nimitettiin myöhemmin Iranin vuoden 2012 parlamenttivaalien ja vuoden 2013 presidentinvaalien vaalilautakunnan johtajaksi. |
23.3.2012 |
73. |
FAHRADI Ali |
|
Karajin syyttäjä. Vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista, mukaan lukien toimiminen syyttäjänä oikeudenkäynneissä, joissa määrätään kuolemanrangaistus. Fahradin toimiessa syyttäjänä Karajin alueella on toteutettu suuri määrä teloituksia, joista hän on vastuussa. |
23.3.2012 |