25.6.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 159/27


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/983,

annettu 24 päivänä kesäkuuta 2015,

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY mukaisista eurooppalaisen ammattikortin myöntämismenettelystä ja hälytysmekanismin soveltamisesta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon ammattipätevyyden tunnustamisesta 7 päivänä syyskuuta 2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY (1) ja erityisesti sen 4 a artiklan 7 kohdan, 4 b artiklan 4 kohdan, 4 e artiklan 7 kohdan ja 56 a artiklan 8 kohdan,

on kuullut Euroopan tietosuojavaltuutettua,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Direktiivissä 2005/36/EY säädettyjä eurooppalaisen ammattikortin (EPC) myöntämismenettelyä ja hälytysmekanismin soveltamista on tuettava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1024/2012 (2) perustetulla sisämarkkinoiden tietojenvaihtojärjestelmällä (IMI). Sen vuoksi on asianmukaista antaa samassa täytäntöönpanosäädöksessä eurooppalaisen ammattikortin myöntämismenettelyä ja hälytysmekanismin soveltamista koskevat säännöt.

(2)

Komissio suorittamassa arvioinnissa, johon osallistuivat asianomaiset sidosryhmät ja jäsenvaltiot, arvioitiin, onko tarkoituksenmukaista ottaa käyttöön eurooppalainen ammattikortti lääkäreitä, sairaanhoitajia, proviisoreita, fysioterapeutteja, vuoristo-oppaita, kiinteistönvälittäjiä ja insinöörejä varten. Arvioinnin jälkeen komissio valitsi viisi ammattia (sairaanhoitajat, proviisorit, fysioterapeutit, vuoristo-oppaat ja kiinteistönvälittäjät), joita varten olisi otettava käyttöön eurooppalainen ammattikortti. Valittujen ammattien nykyiset tai mahdolliset liikkuvuusluvut, niiden sääntely jäsenvaltioissa sekä asianomaisten sidosryhmien osoittama kiinnostus täyttävät direktiivin 2005/36/EY 4 a artiklan 7 kohdassa asetetut vaatimukset. Lääkäreiden, insinöörien, erikoissairaanhoitajien ja erikoisproviisoreiden eurooppalaisten ammattikorttien käyttöönottoa on arvioitava tarkemmin siltä kannalta, täyttävätkö ne direktiivin 2005/36/EY 4 a artiklan 7 kohdassa säädetyt edellytykset.

(3)

Direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetun verkkosovelluksen olisi asetuksen (EU) N:o 1024/2012 12 artiklan mukaisesti oltava erillään IMIstä, eikä ulkopuolisilla toimijoilla saisi olla mahdollisuutta päästä sen avulla IMIin. Sen vuoksi on tarpeen antaa yksityiskohtaiset säännöt menettelystä, jolla eurooppalaista ammattikorttia koskevat hakemukset toimitetaan kyseisen verkkosovelluksen välityksellä, sekä säännöt siitä, miten toimivaltaiset viranomaiset ottavat eurooppalaista ammattikorttia koskevat hakemukset vastaan.

(4)

Jotta vaatimukset olisivat selkeitä, on myös tärkeää täsmentää, millä edellytyksillä hakijoilta voidaan pyytää hakemuksen tueksi asiakirjoja ja tietoja eurooppalaista ammattikorttia koskevassa menettelyssä, ottaen huomioon, mitä asiakirjoja vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat pyytää direktiivin 2005/36/EY 7 artiklan, 50 artiklan 1 kohdan ja liitteen VII nojalla. Sen vuoksi on tarpeen vahvistaa luettelo kyseisistä asiakirjoista ja tiedoista, mukaan luettuina asiakirjat, jotka kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten olisi annettava suoraan, sekä menettelyt, joilla kotijäsenvaltion viranomaiset tarkistavat asiakirjojen aitouden ja voimassaolon, ja edellytykset, joilla asiakirjoista voidaan pyytää oikeaksi todistetut jäljennökset ja viralliset käännökset. Jotta eurooppalaista ammattikorttia koskevaa hakemusta olisi helpompi käsitellä, on aiheellista määritellä kaikkien eurooppalaista ammattikorttia koskevaan menettelyyn osallistuvien toimijoiden eli hakijoiden, kotijäsenvaltion ja vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten, mukaan lukien ammattikorttia koskevia hakemuksia eteenpäin toimittavien toimivaltaisten viranomaisten, tehtävät.

(5)

Direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltio voi myös hyväksyä eurooppalaista ammattikorttia koskevat kirjalliset hakemukset. Sen vuoksi on tarpeen vahvistaa järjestelyt, jotka kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen olisi otettava käyttöön kirjallisia hakemuksia varten.

(6)

Sen varmistamiseksi, ettei IMIn työnkulku keskeydy tai häiriinny eikä hakemusten käsittely viivästy, on tarpeen selkeyttää eurooppalaista ammattikorttia koskevien hakemusten käsittelyyn liittyviä maksumenettelyjä. Sen vuoksi on aiheellista säätää, että hakija suorittaa maksut erikseen kotijäsenvaltion ja/tai vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille ja vain, jos kyseiset toimivaltaiset viranomaiset vaativat hakijaa tekemään niin.

(7)

Jotta hakijalla olisi mahdollisuus saada todiste eurooppalaista ammattikorttia koskevan menettelyn tuloksesta, on tarpeen määrittää sellaisen asiakirjan muoto, jonka hakija voi tuottaa direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetun verkkosovelluksen avulla, ja antaa takeet siitä, että asianomainen toimivaltainen viranomainen on myöntänyt kyseisen sähköisen asiakirjan ja etteivät ulkopuoliset toimijat ole sitä muuttaneet. Sen varmistamiseksi, ettei eurooppalaista ammattikorttia sekoiteta asiakirjoihin, jotka antavat automaattisesti luvan harjoittaa ammattia vastaanottavassa jäsenvaltiossa sijoittautumistapauksissa, on aiheellista säätää vastuuvapauslausekkeen sisällyttämisestä eurooppalaista ammattikorttia koskevaan asiakirjaan tätä tarkoitusta varten.

(8)

Eurooppalaista ammattikorttia koskeva menettely voi johtaa siihen, että kotijäsenvaltion tai vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen tekee erityyppisiä päätöksiä. Sen vuoksi on tarpeen määritellä eurooppalaista ammattikorttia koskevan menettelyn mahdolliset tulokset sekä täsmentää tarvittaessa, mitä tietoja eurooppalaista ammattikorttia koskevan menettelyn tulokset sisältävään sähköiseen asiakirjaan on sisällytettävä.

(9)

Jotta voidaan helpottaa vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen tehtävää ja varmistaa, että asianomaiset kolmannet osapuolet voivat helposti ja vaivattomasti tarkistaa myönnetyn eurooppalaisen ammattikortin, on aiheellista säätää keskitetystä verkkopohjaisesta tarkistusjärjestelmästä, jolla asianomaiset kolmannet osapuolet, joilla ei ole pääsyä IMIin, voivat tarkistaa eurooppalaisen ammattikortin aitouden ja voimassaolon. Tarkistusjärjestelmän olisi oltava erillään direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta verkkosovelluksesta. Eurooppalaisen ammattikortin tarkistaminen ei saisi antaa asianomaisille kolmansille osapuolille mahdollisuutta päästä IMIin.

(10)

Tietosuojan varmistamiseksi hälytysmekanismia sovellettaessa on tarpeen määrittää niiden toimivaltaisten viranomaisten tehtävät, jotka käsittelevät saapuvia ja lähteviä hälytyksiä, sekä IMI-toiminnot, jotka liittyvät hälytysten peruuttamiseen, muuttamiseen ja lopettamiseen ja tietojenkäsittelyn turvallisuuden varmistamiseen.

(11)

Jotta olisi helpompaa rajoittaa henkilötietojen saanti ainoastaan niihin viranomaisiin, joiden on saatava kyseiset tiedot, jäsenvaltioiden olisi nimettävä viranomaiset, joille annetaan tehtäväksi koordinoida saapuvia hälytyksiä. Jäsenvaltioiden olisi annettava hälytysmekanismin käyttömahdollisuus ainoastaan niille viranomaisille, joita hälytys suoranaisesti koskee. Sen varmistamiseksi, että hälytyksiä lähetetään ainoastaan tarvittaessa, jäsenvaltioiden olisi voitava nimetä viranomaiset, joille annetaan tehtäväksi koordinoida lähteviä hälytyksiä.

(12)

Tämän asetuksen nojalla tapahtuvaan henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 95/46/EY (3), Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2002/58/EY (4) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 45/2001 (5).

(13)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat ammattipätevyyden tunnustamista käsittelevän komitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

I LUKU

KOHDE JA EUROOPPALAISEN AMMATTIKORTIN MYÖNTÄMISMENETTELY

1 artikla

Kohde

Tässä asetuksessa vahvistetaan säännöt direktiivin 2005/36/EY 4 a–4 e artiklan mukaisesta eurooppalaisen ammattikortin myöntämismenettelystä, joka koskee tämän asetuksen liitteessä I lueteltuja ammatteja, sekä mainitun direktiivin 56 a artiklassa säädetyn hälytysmekanismin soveltamisesta.

2 artikla

Eurooppalaista ammattikorttia koskevaan menettelyyn osallistuvat toimivaltaiset viranomaiset

1.   Kunkin jäsenvaltion on nimettävä toimivaltaiset viranomaiset, jotka vastaavat eurooppalaista ammattikorttia koskevista hakemuksista kunkin liitteessä I mainitun ammatin osalta koko alueellaan tai tarvittaessa sen osissa.

Sovellettaessa 7 artiklaa kunkin jäsenvaltion on annettava yhdelle tai useammalle toimivaltaiselle viranomaiselle tehtäväksi toimittaa eurooppalaista ammattikorttia koskevat hakemukset eteenpäin asianomaiselle toimivaltaiselle viranomaiselle alueellaan.

2.   Jäsenvaltioiden on viimeistään 18 päivänä tammikuuta 2016 rekisteröitävä asetuksella (EU) N:o 1024/2012 perustettuun sisämarkkinoiden tietojenvaihtojärjestelmään (IMI) ainakin yksi toimivaltainen viranomainen kutakin tämän asetuksen liitteessä I mainittua ammattia varten ja ainakin yksi toimivaltainen viranomainen, jonka tehtävänä on toimittaa eurooppalaista ammattikorttia koskevat hakemukset eteenpäin niiden alueella.

3.   Sama toimivaltainen viranomainen voidaan nimetä eurooppalaista ammattikorttia koskevista hakemuksista vastaavaksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi sekä eurooppalaiset ammattikortit eteenpäin toimittavaksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi.

3 artikla

Eurooppalaista ammattikorttia koskevien sähköisten hakemusten tekeminen

1.   Eurooppalaista ammattikorttia koskevan sähköisen hakemuksen tekemiseksi hakijan on luotava suojattu henkilökohtainen tili direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa verkkosovelluksessa. Verkkosovellus tarjoaa tietoja tietojenkäsittelyn tarkoituksesta, laajuudesta ja luonteesta, mukaan luettuina tiedot hakijoiden oikeuksista rekisteröityinä henkilöinä. Verkkosovelluksessa on pyydettävä hakijoiden nimenomaista suostumusta heidän henkilötietojensa käsittelyyn IMIssä.

2.   Hakijan on voitava täyttää direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa verkkosovelluksessa kaikki tämän asetuksen 4 artiklassa tarkoitetut eurooppalaista ammattikorttia koskevaan hakemukseen liittyvät tarpeelliset tiedot, ladata tämän asetuksen 10 artiklan 1 kohdan mukaisesti eurooppalaisen ammattikortin myöntämiseen tarvittavat asiakirjat ja saada tietoja eurooppalaista ammattikorttia koskevan hakemuksensa käsittelyn edistymisestä, mukaan luettuina tiedot suoritettavista maksuista.

3.   Hakijan on myös voitava verkkosovelluksen avulla toimittaa täydentäviä tietoja tai asiakirjoja sekä pyytää IMI-tiedostossa olevien henkilötietojensa oikaisemista, poistamista tai suojaamista.

4 artikla

Eurooppalaista ammattikorttia koskeviin hakemuksiin liitettävät tiedot

Hakijan on ilmoitettava eurooppalaista ammattikorttia koskevassa hakemuksessa seuraavat tiedot:

a)

hakijan tunnistetiedot;

b)

kyseinen ammatti;

c)

jäsenvaltio, johon hakija aikoo sijoittautua, tai jäsenvaltio, jossa hakija aikoo väliaikaisesti ja satunnaisesti tarjota palveluja;

d)

jäsenvaltio, johon hakija on laillisesti sijoittautunut hakemuksen toimittamisajankohtana harjoittaakseen kyseistä toimintaa;

e)

suunnitellun ammattitoiminnan tarkoitus:

i)

sijoittautuminen;

ii)

väliaikainen ja satunnainen palvelujen tarjoaminen;

f)

yhden järjestelmän valitseminen seuraavista:

i)

kun on kyse sijoittautumisesta, valinta seuraavien järjestelmien välillä:

direktiivin 2005/36/EY III osaston III luvun mukainen automaattinen tunnustaminen;

direktiivin 2005/36/EY III osaston I luvun mukainen yleinen tunnustamisjärjestelmä;

ii)

kun on kyse väliaikaisesta ja satunnaisesta palvelujen tarjoamisesta, valinta seuraavien järjestelmien välillä:

vapaa palvelujen tarjoaminen, johon liittyy direktiivin 2005/36/EY 7 artiklan 4 kohdan mukainen pätevyyden ennakkotarkistus;

vapaa palvelujen tarjoaminen, johon ei liity direktiivin 2005/36/EY 7 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua pätevyyden ennakkotarkistusta;

g)

muut f alakohdassa tarkoitettua järjestelmää koskevat tiedot.

Jos hakija ei ole hakemuksen esittämisajankohtana laillisesti sijoittautunut, hänen on ensimmäisen kohdan d alakohtaa sovellettaessa ilmoitettava, missä jäsenvaltiossa hän on saanut vaaditun ammattipätevyyden. Jos hakija on saanut ammattipätevyytensä useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa, hakijan on valittava pätevyyden myöntäneistä jäsenvaltioista se, jonka on määrä vastaanottaa hänen eurooppalaista ammattikorttia koskeva hakemuksensa.

Jos hakija ei ole ilmoittanut asianmukaista järjestelmää, kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on ensimmäisen kohdan f alakohtaa sovellettaessa neuvottava hakijaa viikon kuluessa eurooppalaista ammattikorttia koskevan hakemuksen vastaanottamisesta toimittamaan hakemus sovellettavan järjestelmän mukaisesti uudelleen. Kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on tarvittaessa kuultava ensin vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaista viranomaista.

5 artikla

Eurooppalaista ammattikorttia koskevan hakemuksen sisältämät tiedot

Hakijan tunnistetiedot sekä 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut asiakirjat on tallennettava hakijan IMI-tiedostoon. Näitä tietoja voidaan käyttää uudelleen myöhemmissä hakemuksissa, jos hakija hyväksyy niiden uudelleenkäytön ja tiedot ovat edelleen voimassa.

6 artikla

Eurooppalaista ammattikorttia koskevien hakemusten siirtäminen kotijäsenvaltion asianomaiselle toimivaltaiselle viranomaiselle

1.   Eurooppalaista ammattikorttia koskeva hakemus siirretään direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla verkkosovelluksella turvallisesti IMIin tämän artiklan 2 tai 3 kohdassa tarkoitetun kotijäsenvaltion asianomaisen toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi.

2.   Jos hakija on hakemuksen toimittamisajankohtana laillisesti sijoittautunut jäsenvaltioon, eurooppalaista ammattikorttia koskeva hakemus siirretään IMIssä sen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, johon hakija on laillisesti sijoittautunut.

Kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on tarkistettava, onko hakija sijoittautunut laillisesti kyseiseen jäsenvaltioon, ja vahvistettava IMI-tiedostossa hakijan laillinen sijoittautuminen. Toimivaltaisen viranomaisen on ladattava järjestelmään kaikki asiaankuuluvat todisteet hakijan laillisesta sijoittautumisesta tai lisättävä viite asianomaiseen kansalliseen rekisteriin.

Jos kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ei pysty vahvistamaan hakijan laillista sijoittautumista alueelleen millään muulla keinolla, sen on pyydettävä hakijaa todistamaan laillisen sijoittautumisensa yhden viikon kuluessa direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 3 kohdassa tarkoitetun eurooppalaista ammattikorttia koskevan hakemuksen vastaanottamisesta. Kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on pidettävä kyseisiä asiakirjoja puuttuvina asiakirjoina direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 3 kohdan ja 4 c artiklan 1 kohdan tai 4 d artiklan 1 kohdan mukaisesti.

3.   Eurooppalaista ammattikorttia koskeva hakemus on tämän asetuksen 4 artiklan toisessa alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa siirrettävä IMIssä sen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, joka on myöntänyt vaadittavaa ammattipätevyyttä osoittavat asiakirjat.

4.   Muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten, jotka ovat myöntäneet ammattipätevyyttä osoittavia asiakirjoja, on tehtävä yhteistyötä ja vastattava eurooppalaista ammattikorttia koskevan menettelyn aikana kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen tai vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen tietopyyntöihin, jotka liittyvät eurooppalaista ammattikorttia koskevaan hakemukseen.

7 artikla

Eurooppalaista ammattikorttia koskevia hakemuksia eteenpäin toimittavien toimivaltaisten viranomaisten rooli

1.   Jos jäsenvaltio nimeää useamman kuin yhden toimivaltaisen viranomaisen vastaamaan tietyn ammatin eurooppalaista ammattikorttia koskevista hakemuksista alueellaan tai sen osissa, toimivaltaisen viranomaisen, jolle on annettu tehtäväksi toimittaa eurooppalaista ammattikorttia koskevat hakemukset eteenpäin, on varmistettava, että hakemus lähetetään asianomaiselle toimivaltaiselle viranomaiselle jäsenvaltion alueella ilman aiheetonta viivytystä.

2.   Jos hakija on 6 artiklan 2 tai 3 kohdan mukaisesti toimittanut hakemuksen muuhun jäsenvaltioon kuin kotijäsenvaltioonsa, toimivaltainen viranomainen, jolle on annettu tehtäväksi toimittaa eurooppalaista ammattikorttia koskevat hakemukset eteenpäin jäsenvaltiossa, joka on vastaanottanut hakemuksen, voi yhden viikon kuluessa eurooppalaista ammattikorttia koskevan hakemuksen vastaanottamisesta kieltäytyä käsittelemästä kyseistä hakemusta ja ilmoittaa asiasta hakijalle.

8 artikla

Kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten suorittama kirjallisten hakemusten käsittely

1.   Jos jäsenvaltio sallii eurooppalaista ammattikorttia koskevien kirjallisten hakemusten toimittamisen ja vastaanotettuaan tällaisen kirjallisen hakemuksen toteaa, ettei se ole toimivaltainen käsittelemään hakemusta 6 artiklan 2 tai 3 kohdan nojalla, se voi kieltäytyä käsittelemästä hakemusta ja ilmoittaa asiasta hakijalle yhden viikon kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta.

2.   Jos eurooppalaista ammattikorttia koskeva hakemus on kirjallinen, kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on täytettävä eurooppalaista ammattikorttia koskeva hakemus hakijan puolesta direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa verkkosovelluksessa hakijan toimittaman eurooppalaista ammattikorttia koskevan kirjallisen hakemuksen perusteella.

3.   Kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on lähetettävä hakijalle päivitetyt tiedot eurooppalaista ammattikorttia koskevan kirjallisen hakemuksen käsittelystä, mukaan luettuina direktiivin 2005/36/EY 4 e artiklan 5 kohdan mukaiset muistutukset, tai muut, IMIn ulkopuoliset merkitykselliset tiedot kansallisten hallintomenettelyjen mukaisesti. Sen on lähetettävä todiste tämän asetuksen 21 artiklassa tarkoitetusta eurooppalaista ammattikorttia koskevan menettelyn tuloksesta viipymättä hakijalle, kun menettely on saatu päätökseen.

9 artikla

Maksumenettelyt

1.   Jos kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen veloittaa eurooppalaista ammattikorttia koskevien hakemusten käsittelystä, sen on ilmoitettava hakijalle maksettava määrä, maksutapa, mahdolliset viitteet, jotka on mainittava, sekä vaadittava todistus maksusta direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetun verkkosovelluksen välityksellä yhden viikon kuluessa eurooppalaista ammattikorttia koskevan hakemuksen vastaanottamisesta ja asetettava kohtuullinen määräaika maksamiselle

2.   Jos vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen veloittaa eurooppalaista ammattikorttia koskevien hakemusten käsittelystä, sen on toimitettava tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetun verkkosovelluksen välityksellä hakijalle heti, kun kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on toimittanut sille eurooppalaista ammattikorttia koskevan hakemuksen, ja asetettava kohtuullinen määräaika maksamiselle.

10 artikla

Eurooppalaisen ammattikortin myöntämisen edellyttämät asiakirjat

1.   Jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset saavat vaatia ainoastaan seuraavia asiakirjoja eurooppalaisen ammattikortin myöntämiseksi sijoittautumista varten:

a)

tämän asetuksen liitteessä II olevan A osan 1 kohdassa mainitut asiakirjat, jos on kyse direktiivin 2005/36/EY III osaston III luvun mukaisesta automaattisesta tunnustamisesta;

b)

tämän asetuksen liitteessä II olevan A osan 2 kohdassa mainitut asiakirjat, jos on kyse direktiivin 2005/36/EY III osaston I luvun mukaisesta yleisestä tunnustamisjärjestelmästä.

Jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset saavat vaatia ainoastaan liitteessä II olevassa B osassa mainittuja asiakirjoja eurooppalaisen ammattikortin myöntämiseksi väliaikaista ja satunnaista palvelujen tarjontaa varten.

Liitteessä II olevan A osan 1 kohdan d alakohdassa ja 2 kohdan g alakohdassa sekä B osan a, c ja d alakohdassa mainittuja asiakirjoja saa pyytää hakijalta vain, jos vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen sitä edellyttää.

2.   Jäsenvaltioiden on täsmennettävä, mitä asiakirjoja eurooppalaisen ammattikortin myöntäminen edellyttää, ja ilmoitettava nämä tiedot muille jäsenvaltioille IMIn välityksellä.

3.   Asiakirjoja, jotka vaaditaan tämän artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti, pidetään puuttuvina asiakirjoina direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 3 kohdan ja 4 c artiklan 1 kohdan tai 4 d artiklan 1 kohdan mukaisesti.

11 artikla

Kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen myöntämien asiakirjojen käsittely

1.   Jos kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on nimetty vastaamaan kansallisen lainsäädännön nojalla joidenkin sellaisten asiakirjojen myöntämisestä, joita eurooppalaisen ammattikortin myöntäminen 10 artiklan mukaan edellyttää, sen on ladattava kyseiset asiakirjat suoraan IMIin.

2.   Poiketen siitä, mitä tämän asetuksen 10 artiklan 3 kohdassa säädetään, kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ei saa pitää tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja asiakirjoja puuttuvina asiakirjoina direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 3 kohdan ja 4 c artiklan 1 kohdan tai 4 d artiklan 1 kohdan nojalla, jos kyseisiä asiakirjoja ei ole ladattu tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti IMIin.

3.   Hakijalla on oltava mahdollisuus ladata direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetun verkkosovelluksen avulla jäljennökset kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten myöntämistä, hakemuksen tueksi vaadittavista asiakirjoista.

12 artikla

Sellaisten asiakirjojen käsittely, joita kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ei ole myöntänyt

1.   Poiketen siitä, mitä tämän asetuksen 10 artiklan 3 kohdassa säädetään, jos hakija ei toimita joitakin tämän asetuksen liitteessä II olevan A osan 2 kohdan c ja d alakohdassa tai B osan d alakohdassa tarkoitettuja asiakirjoja eurooppalaista ammattikorttia koskevan hakemuksen mukana, kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ei saa pitää kyseisiä asiakirjoja puuttuvina asiakirjoina direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 3 kohdan ja 4 d artiklan 1 kohdan nojalla.

2.   Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi pyytää tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen asiakirjojen toimittamista suoraan hakijalta tai kotijäsenvaltiolta direktiivin 2005/36/EY 4 d artiklan 3 kohdan nojalla.

3.   Jos hakija ei toimita vastaanottavan jäsenvaltion 2 kohdan mukaisesti pyytämiä asiakirjoja, vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on tehtävä eurooppalaisen ammattikortin myöntämistä koskeva päätös käytettävissä olevien tietojen perusteella.

13 artikla

Kielitaitoa osoittavat asiakirjat

1.   Hakijalla on oltava mahdollisuus toimittaa direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetun verkkosovelluksen avulla kaikki kielitaitoa osoittavat asiakirjat, joita vastaanottava jäsenvaltio voi pyytää eurooppalaisen ammattikortin myöntämisen jälkeen kyseisen direktiivin 53 artiklan nojalla.

2.   Kielitaitoa osoittavat asiakirjatodisteet eivät saa kuulua asiakirjoihin, jotka vaaditaan eurooppalaisen ammattikortin myöntämiseksi.

3.   Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ei saa kieltäytyä myöntämästä eurooppalaista ammattikorttia sillä perusteella, että direktiivin 2005/36/EY 53 artiklassa tarkoitettua kielitaitoa osoittava todiste puuttuu.

14 artikla

Eurooppalaisen ammattikortin myöntämisen edellyttämien asiakirjojen aitouden ja voimassaolon tarkistaminen

1.   Jos kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on myöntänyt asiakirjan, jota eurooppalaisen ammattikortin myöntäminen 10 artiklan mukaan edellyttää, sen on vahvistettava IMI-tiedostossa, että asiakirja on aito ja voimassa.

2.   Jos on asianmukaisesti perusteltuja epäilyksiä ja asiakirjan on myöntänyt kotijäsenvaltion toinen kansallinen elin, kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on pyydettävä asianomaista kansallista elintä vahvistamaan asiakirjan aitouden ja voimassaolon. Saatuaan vahvistuksen toimivaltaisen viranomaisen on vahvistettava IMIssä, että asiakirja on aito ja voimassa.

3.   Jos asiakirja on myönnetty toisessa jäsenvaltiossa, kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on tarkistaakseen asiakirjan aitouden ja voimassaolon otettava IMIn kautta yhteyttä eurooppalaista ammattikorttia koskevista hakemuksista vastaavan toisen jäsenvaltion toimivaltaiseen viranomaiseen (tai toisen jäsenvaltion muuhun asianomaiseen kansalliseen elimeen, joka on rekisteröity IMIin). Tarkistamisen jälkeen sen on vahvistettava IMIssä, että kyseisen toisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on vahvistanut asiakirjan olevan aito ja voimassa.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa eurooppalaista ammattikorttia koskevista hakemuksista vastaavan kyseisen toisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten (tai toisen jäsenvaltion muiden asianomaisten kansallisten elinten, jotka on rekisteröity IMIin) on tehtävä yhteistyötä ja vastattava viipymättä kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen esittämiin tietopyyntöihin.

4.   Ennen kuin kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen vahvistaa tämän asetuksen 11 artiklan 1 kohdan mukaisesti myönnetyn ja IMIin ladatun asiakirjan aitouden ja voimassaolon, sen on kuvattava kunkin asiakirjan sisältö IMIn ennalta määritellyissä kentissä. Kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on tarvittaessa varmistettava, että tiedot, joissa kuvataan hakijan direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetun verkkosovelluksen välityksellä toimittamat asiakirjat, pitävät paikkansa.

15 artikla

Edellytykset oikeaksi todistettujen jäljennösten pyytämiselle

1.   Kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava hakijalle direktiivin 2005/36/EY 4 c artiklan 1 kohdassa ja 4 d artiklan 1 kohdassa säädetyissä määräajoissa tarpeesta toimittaa oikeaksi todistettu jäljennös vain, jos kotijäsenvaltion asianomainen kansallinen elin taikka toisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen tai asianomainen kansallinen elin ei ole vahvistanut vaaditun asiakirjan aitoutta ja voimassaoloa tämän asetuksen 14 artiklassa säädettyjen tarkistamismenettelyjen mukaisesti ja jos vastaanottava jäsenvaltio vaatii oikeaksi todistetut jäljennökset tämän artiklan 2 kohdan nojalla.

Tämän asetuksen 6 artiklan 2 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa ja siinä tapauksessa, että on asianmukaisesti perusteltuja epäilyksiä, kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi direktiivin 2005/36/EY 4 c artiklan 1 kohdassa ja 4 d artiklan 1 kohdassa säädetyissä määräajoissa vaatia, että hakija toimittaa oikeaksi todistetun jäljennöksen todisteesta, joka osoittaa hakijan laillisen sijoittautumisen.

2.   Jäsenvaltioiden on täsmennettävä IMIssä, mistä asiakirjoista ne vaativat hakijalta oikeaksi todistetut jäljennökset 1 kohdan nojalla, ja ilmoitettava nämä tiedot muille jäsenvaltioille IMIn välityksellä.

3.   Jos on perusteltuja epäilyksiä, tämän artiklan 1 ja 2 kohta eivät rajoita vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen oikeuksia pyytää lisätietoja tai oikeaksi todistetun jäljennöksen toimittamista direktiivin 2005/36/EY 4 d artiklan 2 ja 3 kohdan nojalla kotijäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta.

4.   Jos on asianmukaisesti perusteltuja epäilyksiä, vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi pyytää hakijaa toimittamaan oikeaksi todistetun jäljennöksen ja asettaa kohtuullisen määräajan vastauksen antamiselle.

16 artikla

Oikeaksi todistettujen jäljennösten käsittely

1.   Jäsenvaltioiden on ilmoitettava IMIssä, minkätyyppiset oikeaksi todistetut jäljennökset hyväksytään niiden alueella kyseisen jäsenvaltion lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten mukaisesti, ja ilmoitettava nämä tiedot muille jäsenvaltioille IMIn välityksellä.

2.   Jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on hyväksyttävä toisessa jäsenvaltiossa kyseisen jäsenvaltion lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten mukaisesti oikeaksi todistetut jäljennökset.

3.   Jos toisessa jäsenvaltiossa oikeaksi todistetun jäljennöksen aitoudesta ja voimassaolosta on asianmukaisesti perusteltuja epäilyksiä, toimivaltaisten viranomaisten on osoitettava lisätietopyyntö kyseisen toisen jäsenvaltion asianomaisille viranomaisille IMIn välityksellä. Muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on tehtävä yhteistyötä ja vastattava pyyntöön ilman aiheetonta viivytystä.

4.   Saatuaan hakijalta oikeaksi todistetun jäljennöksen toimivaltaisen viranomaisen on ladattava jäljennös sähköisessä muodossa IMI-tiedostoon ja vahvistettava kyseisessä tiedostossa jäljennöksen oikeellisuus.

5.   Hakija voi esittää oikeaksi todistetun jäljennöksen sijasta alkuperäisen asiakirjan kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, jonka on sen jälkeen vahvistettava IMI-tiedostossa, että sähköinen jäljennös on kopio alkuperäisestä asiakirjasta.

6.   Jos hakija ei toimita vaaditusta asiakirjasta oikeaksi todistettua jäljennöstä direktiivin 2005/36/EY 4 d artiklan 1 kohdassa säädetyssä määräajassa, tämä ei keskeytä niiden määräaikojen kulumista, jotka on asetettu hakemuksen siirtämiselle vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle. Asiakirja on merkittävä IMIssä aitouden ja voimassaolon vahvistamista odottavaksi asiakirjaksi, kunnes kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on vastaanottanut ja ladannut oikeaksi todistetun jäljennöksen.

7.   Jos hakija ei toimita vaaditusta asiakirjasta oikeaksi todistettua jäljennöstä direktiivin 2005/36/EY 4 c artiklan 1 kohdassa säädetyssä määräajassa, kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi kieltäytyä myöntämästä eurooppalaista ammattikorttia muiden palvelujen väliaikaiseen ja satunnaiseen tarjoamiseen kuin niiden, jotka kuuluvat direktiivin 2005/36/EY 7 artiklan 4 kohdan mukaisesti soveltamisalaan.

8.   Jos vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ei saa vaaditusta asiakirjasta oikeaksi todistettua jäljennöstä joko kotijäsenvaltion toimivaltaiselta viranomaiselta tai hakijalta, se voi tehdä päätöksen saatavilla olevien tietojen perusteella direktiivin 2005/36/EY 4 d artiklan 2 ja 3 kohdassa ja 5 kohdan toisessa alakohdassa säädetyissä määräajoissa.

17 artikla

Kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen esittämät käännöspyynnöt

1.   Kotijäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat pyytää tavallista tai virallista käännöstä seuraavista eurooppalaista ammattikorttia koskevan hakemuksen tueksi esitetyistä asiakirjoista ainoastaan vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen 18 artiklan 1 kohdan nojalla esittämästä erityisestä pyynnöstä:

a)

todistus hakijan kansalaisuudesta;

b)

liitteessä II olevan A osan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetut kotijäsenvaltiossa myönnetyt muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat;

c)

eurooppalaista ammattikorttia koskevista hakemuksista vastaavien kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten tai kotijäsenvaltion muiden asianomaisten kansallisten elinten myöntämät, liitteessä II olevan A osan 1 kohdan c alakohdassa ja 2 kohdan f alakohdassa tarkoitetut todistukset;

d)

eurooppalaista ammattikorttia koskevista hakemuksista vastaavien kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten tai kotijäsenvaltion muiden asianomaisten kansallisten elinten antamat tämän asetuksen 6 artiklan 2 kohdan kolmannessa alakohdassa ja liitteessä II olevan B osan b alakohdassa tarkoitettu laillista sijoittautumista koskeva todistus ja asiakirjat, jotka voidaan vaatia direktiivin 2005/36/EY 7 artiklan 2 kohdan b ja e alakohdan ja liitteessä VII olevan 1 kohdan d alakohdan nojalla.

2.   Kunkin jäsenvaltion on ilmoitettava IMIssä asiakirjat, joista sen toimivaltaiset viranomaiset vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisina viranomaisina toimiessaan vaativat hakijalta tavalliset tai viralliset käännökset 3 ja 4 kohdan mukaisesti, sekä hyväksytyt kielet, ja niiden on ilmoitettava nämä tiedot muille jäsenvaltioille IMIn välityksellä.

3.   Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 3 kohdan ja 4 c artiklan 1 kohdan tai 4 d artiklan 1 kohdan mukaisesti pyydettävä hakijalta ensimmäisen viikon kuluessa eurooppalaista ammattikorttia koskevan hakemuksen vastaanottamisesta liitteessä II vaadittujen asiakirjojen käännökset vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen hyväksymille kielille, jos vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen vaatii kyseisten asiakirjojen kääntämistä tämän artiklan 2 kohdan mukaisesti.

4.   Jos hakija on toimittanut liitteessä II olevan A osan 2 kohdan c ja d alakohdassa tai B osan d alakohdassa tarkoitetut asiakirjat eurooppalaista ammattikorttia koskevan hakemuksen mukana, kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on pyydettävä kyseisten asiakirjojen käännökset vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen hyväksymille kielille.

5.   Jos hakija ei toimita tämän artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja vaadittuja asiakirjoja, kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ei saa pitää kyseisiä käännöksiä puuttuvina asiakirjoina direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 3 kohdan ja 4 d artiklan 1 kohdan nojalla.

18 artikla

Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen esittämät käännöspyynnöt

1.   Jos on asianmukaisesti perusteltuja epäilyksiä, vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi pyytää kotijäsenvaltion toimivaltaiselta viranomaiselta direktiivin 2005/36/EY 4 d artiklan 2 ja 3 kohdan nojalla lisätietoja, myös tavallisia tai virallisia käännöksiä.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi myös pyytää hakijaa toimittamaan tavalliset tai viralliset käännökset ja asettaa kohtuullisen määräajan vastauksen antamiselle.

3.   Jos vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ei saa pyytämäänsä käännöstä joko kotijäsenvaltion toimivaltaiselta viranomaiselta tai hakijalta, se voi tehdä päätöksen saatavilla olevien tietojen perusteella direktiivin 2005/36/EY 4 d artiklan 2 ja 3 kohdassa ja 5 kohdan toisessa alakohdassa säädetyissä määräajoissa.

19 artikla

Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten suorittama virallisten käännösten käsittely

1.   Jäsenvaltioiden on ilmoitettava IMIssä, mitkä viralliset käännökset hyväksytään niiden alueella kyseisen jäsenvaltion lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten mukaisesti, ja ilmoitettava nämä tiedot muille jäsenvaltioille IMIn välityksellä.

2.   Jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on hyväksyttävä toisessa jäsenvaltiossa kyseisen jäsenvaltion lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten mukaisesti laaditut viralliset käännökset.

3.   Jos toisen jäsenvaltion virallisen käännöksen aitoudesta ja voimassaolosta on asianmukaisesti perusteltuja epäilyksiä, jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on lähetettävä lisätietopyyntö kyseisen toisen jäsenvaltion asianomaisille viranomaisille IMIn välityksellä. Tällaisissa tapauksissa muiden jäsenvaltioiden asianomaisten viranomaisten on tehtävä yhteistyötä ja annettava vastaus viipymättä.

4.   Saatuaan hakijalta virallisen käännöksen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on ladattava virallinen käännös sähköisessä muodossa IMI-tiedostoon ja vahvistettava kyseisessä tiedostossa, että käännös on virallinen, jollei 3 kohdasta muuta johdu.

5.   Jos jostakin 17 artiklan 1 kohdassa mainitusta asiakirjasta on asianmukaisesti perusteltuja epäilyjä, vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on ennen virallisten käännösten pyytämistä osoitettava lisätietopyyntö IMIn välityksellä kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle tai muiden sellaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille, jotka ovat myöntäneet asiaa koskevan asiakirjan.

20 artikla

Eurooppalaista ammattikorttia koskeva päätös

1.   Jos on kyse sijoittautumisesta ja direktiivin 2005/36/EY 7 artiklan 4 kohdan mukaisesta palvelujen väliaikaisesta ja satunnaisesta tarjoamisesta, vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on tehtävä päätös eurooppalaisen ammattikortin myöntämisestä tai epäämisestä, päätös direktiiviin 2005/36/EY 14 artiklan tai 7 artiklan 4 kohdan mukaisten korvaavien toimenpiteiden toteuttamisesta tai päätös direktiivin 2005/36/EY 7 artiklan 4 kohdan mukaista palvelujen väliaikaista ja satunnaista tarjoamista koskevan eurooppalaisen ammattikortin voimassaolon pidentämisestä.

2.   Jos on kyse muiden kuin direktiivin 2005/36/EY 7 artiklan 4 kohdan soveltamisalaan kuuluvien palvelujen väliaikaisesta ja satunnaisesta tarjoamisesta, kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on tehtävä päätös eurooppalaisen ammattikortin myöntämisestä, epäämisestä tai myönnetyn eurooppalaisen ammattikortin voimassaolon pidentämisestä.

3.   Jos vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen tekee päätöksen korvaavien toimenpiteiden soveltamisesta hakijaan direktiiviin 2005/36/EY 14 artiklan tai 7 artiklan 4 kohdan nojalla, päätöksen on myös sisällettävä tiedot hakijalle määrättyjen korvaavien toimenpiteiden sisällöstä, kyseisten toimenpiteiden perusteista ja hakijan mahdollisista velvollisuuksista ilmoittaa toimivaltaiselle viranomaiselle korvaavien toimenpiteiden päätökseen saattamisesta. Eurooppalaista ammattikorttia koskevan hakemuksen tutkiminen keskeytetään, kunnes hakija on saanut korvaavat toimenpiteet päätökseen.

Saatuaan korvaavat toimenpiteet onnistuneesti päätökseen hakijan on ilmoitettava asiasta vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetun verkkosovelluksen välityksellä, jos kyseinen viranomainen sitä vaatii.

Tapauksissa, joissa vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen tekee päätöksen korvaavien toimenpiteiden soveltamisesta direktiivin 2005/36/EY 7 artiklan 4 kohdan nojalla, sen on vahvistettava IMIssä, onko se antanut hakijalle yhden kuukauden kuluessa päätöksestään soveltaa korvaavia toimenpiteitä mahdollisuuden suorittaa kelpoisuuskoe.

Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on vahvistettava korvaavien toimenpiteiden onnistunut päätöksen saattaminen IMIssä ja myönnettävä eurooppalainen ammattikortti.

4.   Jos vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen tekee päätöksen eurooppalaisen ammattikortin epäämisestä, päätöksessä on myös esitettävä sen perusteet. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että asianomaisella henkilöllä on käytettävissään asianmukaiset oikeussuojakeinot eurooppalainen ammattikortin epäämispäätöksen varalta, ja niiden on annettava hakijalle tiedot kansallisen lainsäädännön mukaisista muutoksenhakuoikeuksista.

5.   Jäsenvaltioiden toimivaltaisilla viranomaisilla on oltava mahdollisuus tehdä IMIn avulla päätös myönnetyn eurooppalaisen ammattikortin peruuttamisesta asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa. Päätöksessä on esitettävä myös peruuttamisen perusteet. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että asianomaisella henkilöllä on käytettävissään asianmukaiset oikeussuojakeinot myönnetyn eurooppalaisen ammattikortin peruuttamista koskevan päätöksen varalta, ja niiden on annettava hakijalle tiedot kansallisen lainsäädännön mukaisista muutoksenhakuoikeuksista.

21 artikla

Eurooppalaista ammattikorttia koskevan menettelyn tulos

1.   Hakijalla on oltava mahdollisuus tuottaa direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetun verkkosovelluksen avulla sähköinen asiakirja, jossa ilmoitetaan eurooppalaista ammattikorttia koskevan menettelyn tulos, sekä ladata eurooppalaista ammattikorttia koskevan menettelyn tulokseen liittyvät asiakirjat.

2.   Jos eurooppalainen ammattikortti myönnetään (myös direktiivin 2005/36/EY 4 d artiklan 5 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa), sähköisessä asiakirjassa on oltava direktiivin 2005/36/EY 4 e artiklan 4 kohdassa säädetyt tiedot ja, jos on kyse sijoittautumista koskevasta eurooppalaisesta ammattikortista, vastuuvapauslauseke, jonka mukaan eurooppalainen ammattikortti ei merkitse lupaa harjoittaa ammattia vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

3.   Sähköisessä asiakirjassa on oltava turvaominaisuudet seuraavien seikkojen varmistamiseksi:

a)

asiakirjan aitous, joka takaa sen, että asiankirjan on tuottanut IMIin rekisteröitynyt ja IMIssä toimiva toimivaltainen viranomainen ja että sen sisältämät tiedot ovat aitoja;

b)

asiakirjan eheys, joka varmistaa sen, että ulkopuolinen toimija ei ole muuntanut tai muuttanut asiakirjan sisältävää tiedostoa sen jälkeen, kun tiedosto on luotu IMI-järjestelmässä tiettynä päivänä ja tiettynä kellonaikana.

22 artikla

Asianomaisten kolmansien osapuolien suorittama eurooppalaisen ammattikortin tarkistaminen

1.   Euroopan komissio antaa käyttöön verkkopohjaisen tarkistusjärjestelmän, jonka avulla asianomaiset kolmannet osapuolet, joilla ei ole pääsyä IMIin, voivat tarkistaa verkossa eurooppalaisen ammattikortin voimassaolon ja aitouden.

2.   Jos IMI-tiedostoon tehdään päivityksiä, jotka koskevat eurooppalaisen ammattikortin haltijan oikeutta harjoittaa ammattitoimintaa direktiivi 2005/36/EY 4 e artiklan 1 kohdan nojalla, on esitettävä viesti, jossa asianomaisia kolmansia osapuolia kehotetaan ottamaan yhteyttä vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiseen viranomaiseen lisätietojen saamiseksi. Viesti on muotoiltava neutraalisti ottaen huomioon tarve varmistaa syyttömyysolettama eurooppalaisen ammattikortin haltijan osalta. Jos kyseessä on sijoittautumista koskeva eurooppalainen ammattikortti, on myös esitettävä sellaisen vastuuvapauslausekkeen sisältävä viesti, jonka mukaan eurooppalainen ammattikortti ei merkitse lupaa harjoittaa ammattia vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

II LUKU

HÄLYTYSTEN KÄSITTELYÄ KOSKEVAT MENETTELYT

23 artikla

Hälytysmekanismiin osallistuvat viranomaiset

1.   Jäsenvaltioiden on nimettävä toimivaltaiset viranomaiset, jotka käsittelevät lähteviä ja saapuvia hälytyksiä direktiivin 2005/36/EY 56 a artiklan 1 tai 3 kohdan mukaisesti.

2.   Sen varmistamiseksi, että ainoastaan asianomaiset toimivaltaiset viranomaiset käsittelevät saapuvia hälytyksiä, kunkin jäsenvaltion on annettava yhdelle tai useammalle toimivaltaiselle viranomaiselle tehtäväksi koordinoida saapuvia hälytyksiä. Näiden toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava, että hälytykset ohjataan asianomaisille toimivaltaisille viranomaisille ilman aiheetonta viivytystä.

3.   Jäsenvaltiot voivat antaa lähtevien hälytysten koordinoinnin yhden tai useamman toimivaltaisen viranomaisen tehtäväksi.

24 artikla

Hälytyksen sisältämät tiedot

1.   Hälytysten on sisällettävä direktiivin 2005/36/EY 56 a artiklan 2 tai 3 kohdassa säädetyt tiedot.

2.   Ainoastaan toimivaltaisilla viranomaisilla, jotka on nimetty direktiivin 2005/36/EY 56 a artiklan 1 tai 3 kohdan mukaisesti käsittelemään hälytyksiä, on oltava oikeus saada tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot.

3.   Toimivaltaisilla viranomaisilla, joille on annettu tehtäväksi koordinoida saapuvia hälytyksiä, on oltava oikeus saada ainoastaan direktiivin 2005/36/EY 56 a artiklan 2 kohdan b ja d alakohdassa tarkoitetut tiedot, paitsi jos hälytys on ohjattu myöhemmin myös niille sillä perusteella, että ne toimivat saapuvia hälytyksiä käsittelevänä viranomaisena.

4.   Jos saapuvia hälytyksiä käsittelevä toimivaltainen viranomainen tarvitsee muita kuin direktiivin 2005/36/EY 56 a artiklan 2 tai 3 kohdassa säädettyjä tietoja, sen on käytettävä direktiivin 2005/36/EY 56 artiklan 2 a kohdassa säädettyä IMIn tietopyyntötoimintoa.

25 artikla

Eurooppalaisen ammattikortin haltijaa koskeva hälytys

1.   Jos hälytys koskee eurooppalaisen ammattikortin haltijaa, toimivaltaisten viranomaisten, jotka ovat tämän asetuksen 2 artiklan 1 kohdan nojalla käsitelleet kyseisen eurooppalaista ammattikorttia koskevan hakemuksen, on direktiivin 2005/36/EY 4 e artiklan 1 kohdan mukaisesti varmistettava, että vastaava IMI-tiedosto päivitetään hälytyksen sisältämillä tiedoilla, mukaan luettuina ammattitoiminnan harjoittamisen mahdolliset seuraukset.

2.   Sen varmistamiseksi, että IMI-tiedostojen päivitykset suoritetaan oikea-aikaisesti, jäsenvaltioiden on annettava tulevien hälytysten saantioikeus toimivaltaisille viranomaisille, jotka vastaavat eurooppalaista ammattikorttia koskevien hakemusten käsittelystä 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

3.   Eurooppalaisen ammattikortin haltijalle on ilmoitettava tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista päivityksistä direktiivin 2005/36/EY 4 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetun verkkosovelluksen välityksellä tai muilla keinoin 8 artiklan mukaisesti, jos hakemus on kirjallinen.

26 artikla

Hälytysten saanti IMIssä

Saapuvia tai lähteviä hälytyksiä käsittelevillä toimivaltaisilla viranomaisilla on oltava mahdollisuus katsoa IMIssä kaikkia hälytyksiä, jotka ne ovat siellä lähettäneet tai vastaanottaneet ja joista ei ole käynnistetty 28 artiklassa tarkoitettua sulkemismenettelyä.

27 artikla

IMI:n hälytystoiminnot

IMIssä on oltava seuraavat toiminnot toimivaltaisille viranomaisille, jotka on nimetty käsittelemään saapuvia ja lähteviä hälytyksiä:

a)

hälytysten lähettäminen direktiivin 2005/36/EY 56 a artiklan 1, 2 ja 3 kohdan mukaisesti;

b)

sellaisten hälytysten peruuttaminen, joiden lähettämistä koskeva päätös on myöhemmin peruutettu tai kumottu;

c)

hälytysten sisältämien tietojen oikaiseminen ja hälytysten muuttaminen;

d)

hälytysten lopettaminen ja poistaminen direktiivi 2005/36/EY 56 a artiklan 5 ja 7 kohdan mukaisesti.

28 artikla

Hälytysten lopettaminen, poistaminen ja muuttaminen

1.   Hälytyksiä koskevia tietoja voidaan käsitellä IMIssä niin kauan kuin ne ovat voimassa, direktiivin 2005/36/EY 56 a artiklan 7 kohdassa tarkoitetun sulkemismenettelyn päättäminen mukaan luettuna.

2.   Jos hälytys ei ole enää voimassa seuraamuksen voimassaoloajan päättymisen vuoksi sellaisissa tapauksissa, jotka eivät kuulu tämän artiklan 5 kohdan soveltamisalaan, toimivaltaisen viranomaisen, joka on lähettänyt hälytyksen direktiivin 2005/36/EY 56 a artiklan 1 kohdan mukaisesti, on muutettava sen sisältöä tai lopetettava hälytys kolmen päivän kuluessa asiaa koskevan päätöksen antamisesta tai asiaa koskevien tietojen saamisesta, jos kansallisessa lainsäädännössä ei edellytetä tällaisen päätöksen antamista. Saapuvaa hälytystä käsitelleille toimivaltaisille viranomaisille ja asianomaiselle ammattihenkilölle on ilmoitettava välittömästi kaikista hälytystä koskevista muutoksista.

3.   Lähtevää hälytystä käsitelleitä toimivaltaisia viranomaisia muistutetaan IMIssä säännöllisesti sen tarkistamisesta, ovatko hälytyksen sisältämät tiedot edelleen voimassa.

4.   Jos on kyse peruuttamispäätöksestä, hälytyksen alun perin lähettäneen toimivaltaisen viranomaisen on lopetettava hälytys välittömästi, ja henkilötiedot on poistettava IMIstä kolmen päivän kuluessa direktiivin 2005/36/EY 56 a artiklan 7 kohdan mukaisesti.

5.   Jos on kyse seuraamuksesta, jonka voimassaoloaika on päättynyt direktiivin 2005/36/EY 56 a artiklan 5 kohdassa tarkoitettuna päivänä, IMI sulkee hälytyksen automaattisesti, ja henkilötiedot on poistettava järjestelmästä kolmen päivän kuluessa direktiivin 2005/36/EY 56 a artiklan 7 kohdan mukaisesti.

III LUKU

LOPPUSÄÄNNÖKSET

29 artikla

Voimaantulo ja soveltamispäivä

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan 18 päivästä tammikuuta 2016.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 24 päivänä kesäkuuta 2015.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Jean-Claude JUNCKER


(1)  EUVL L 255, 30.9.2005, s. 22.

(2)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1024/2012, annettu 25 päivänä lokakuuta 2012, hallinnollisesta yhteistyöstä sisämarkkinoiden tietojenvaihtojärjestelmässä ja komission päätöksen 2008/49/EY kumoamisesta (IMI-asetus) (EUVL L 316, 14.11.2012, s. 1).

(3)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/46/EY, annettu 24 päivänä lokakuuta 1995, yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (EYVL L 281, 23.11.1995, s. 31).

(4)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/58/EY, annettu 12 päivänä heinäkuuta 2002, henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) (EYVL L 201, 31.7.2002, s. 37).

(5)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 45/2001, annettu 18 päivänä joulukuuta 2000, yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (EYVL L 8, 12.1.2001, s. 1).


LIITE I

Ammatit, joita varten eurooppalainen ammattikortti voidaan myöntää

1.

Yleissairaanhoidosta vastaavat sairaanhoitajat

2.

Proviisorit (peruskoulutus)

3.

Fysioterapeutit

4.

Vuoristo-oppaat

5.

Kiinteistönvälittäjät


LIITE II

Asiakirjat, jotka vaaditaan eurooppalaisen ammattikortin myöntämiseksi

A.   PÄTEVYYDEN TUNNUSTAMINEN SIJOITTAUTUMISTA VARTEN

1.   Automaattinen tunnustaminen (direktiivin 2005/36/EY III osaston III luku)

Tässä järjestelmässä vaaditaan seuraavat asiakirjat eurooppalaisen ammattikortin myöntämiseksi:

a)

hakijan kansalaisuuden todistava asiakirja (henkilökortti, passi tai muu todistus, joka hyväksytään kotijäsenvaltion kansallisten säännösten mukaan); todistus, jossa vahvistetaan hakijan syntymäpaikka, jollei sitä vahvisteta kansalaisuuden todistavassa asiakirjassa; jos hakija ei ole ETA-maan kansalainen, asiakirja, joka osoittaa, että kolmannen maan kansalainen voi hyödyntää direktiivissä 2005/36/EY säädettyjä oikeuksia asiaankuuluvien EU:n säädösten, kuten Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38/EY (1), neuvoston direktiivin 2003/109/EY (2), neuvoston direktiivin 2004/83/EY (3) tai neuvoston direktiivin 2009/50/EY (4) nojalla;

b)

muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat ja tarvittaessa muodollista pätevyyttä osoittaviin asiakirjoihin liitettävä todistus;

c)

yksi seuraavista todistuksista hakijan ammatin ja tilanteen mukaan:

i)

direktiivin 2005/36/EY liitteessä VII olevassa 2 kohdassa tarkoitettu vastaavuustodistus, jos muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat täyttävät koulutusta koskevat vaatimukset;

ii)

direktiivin 2005/36/EY 23 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu todistus nimikkeen muutoksesta, jos koulutusnimike ei vastaa direktiivin 2005/36/EY liitteessä V olevassa 5.2.2 tai 5.6.2 kohdassa lueteltuja nimikkeitä mutta pätevyys täyttää koulutusta koskevat vaatimukset;

iii)

asiakirja, joka todistaa direktiivin 2005/36/EY 23, 33 tai 33 a artiklassa tarkoitetut saavutetut oikeudet ja sen, että pätevyyden haltija on tosiasiallisesti ja luvallisesti harjoittanut kyseistä toimintaa ainakin vaaditun vähimmäisajan, ja kyseisten artiklojen erityisvaatimusten täyttymisen, jos koulutus alkoi ennen direktiivin 2005/36/EY liitteessä V olevassa 5.2.2 tai 5.6.2 kohdassa vahvistettua viiteajankohtaa, sekä sellaista muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, joka ei täytä kaikkia koulutusta koskevia vaatimuksia;

d)

direktiivin 2005/36/EY liitteessä VII olevan 1 kohdan d–g alakohdan mukaisesti vaadittavat asiakirjat.

2.   Yleinen tunnustamisjärjestelmä (direktiivin 2005/36/EY III osaston I luku)

Tässä järjestelmässä vaaditaan seuraavat asiakirjat eurooppalaisen ammattikortin myöntämiseksi:

a)

kansalaisuuden todistava asiakirja ja muut 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetut asiakirjat;

b)

tapauksen mukaan ammattipätevyystodistus tai muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja sekä tarvittaessa direktiivin 2005/36/EY 12 artiklan mukainen asiakirja;

c)

asiakirjat, jotka antavat koulutusta koskevia lisätietoja opintojen kokonaiskestosta, oppiaineista ja niiden suhteesta sekä tarvittaessa teoreettisen ja käytännön opintojen osuuksista opinnoissa;

d)

seuraavat asiakirjat pätevyydestä, jolla voidaan tasoittaa pätevyyksien välisiä olennaisia eroja ja vähentää korvaavien toimenpiteiden mahdollisuutta:

i)

asiakirjat jatkuvasta ammatillisesta kehittymisestä, seminaareista ja muista koulutuksen ja elinikäisen oppimisen muodoista 14 artiklan 5 kohdan mukaisesti;

ii)

jäljennös kaikista ammattikokemuksen todistavista asiakirjoista, joissa ilmoitetaan selkeästi hakijan harjoittama ammattitoiminta;

e)

tarvittaessa direktiivin 2005/36/EY 13 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut ammattikokemuksen todistavat asiakirjat, jos kyseiset ammattitoiminnat ilmoitetaan niissä selkeästi;

f)

sellaisten muuttajien osalta, jotka täyttävät direktiivin 2005/36/EY 3 artiklan 3 kohdan vaatimukset, kolmen vuoden pituisen ammattikokemuksen todistava asiakirja, jonka on antanut sen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen, joka on tunnustanut kyseisessä kolmannessa maassa hankitun pätevyyden direktiivin 2005/36/EY 2 artiklan 2 kohdan mukaisesti, tai, jos toimivaltainen viranomainen ei pysty vahvistamaan hakijan ammattikokemusta, muu ammattikokemuksen todistava asiakirja, jossa kyseiset ammattitoiminnat ilmoitetaan selkeästi;

g)

direktiivin 2005/36/EY liitteessä VII olevan 1 kohdan d–g alakohdan mukaisesti vaadittavat asiakirjat.

B.   PALVELUJEN VÄLIAIKAINEN TARJOAMINEN (direktiivin 2005/36/EY II osasto)

Seuraavat asiakirjat vaaditaan direktiivin 2005/36/EY 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti silloin, kun palveluja tarjotaan ensimmäisen kerran tai kun hakijan tilanne on merkittävästi muuttunut:

a)

kansalaisuuden todistava asiakirja ja muut A osan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetut asiakirjat;

b)

tämän asetuksen 6 artiklan 2 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa direktiivin 2005/36/EY 7 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu todistus laillisesta sijoittautumisesta kotijäsenvaltioon;

c)

direktiivin 2005/36/EY 7 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti vaaditut asiakirjat, jotka koskevat oikeutta ammatin harjoittamiseen, sekä kyseisen direktiivin 7 artiklan 2 kohdan c–e alakohdan mukaisesti vaaditut muut asiakirjat;

d)

asiakirjat, joissa annetaan lisätietoja tämän liitteen A osan 2 kohdan c ja d alakohdassa tarkoitetusta koulutuksesta, jos vastaanottava jäsenvaltio soveltaa direktiivin 2005/36/EY 7 artiklan 4 kohdan mukaista pätevyyden ennakkotarkistusta.


(1)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/38/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta (EUVL L 158, 30.4.2004, s. 77).

(2)  Neuvoston direktiivi 2003/109/EY, annettu 25 päivänä marraskuuta 2003, pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta (EUVL L 16, 23.1.2004, s. 44).

(3)  Neuvoston direktiivi 2004/83/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä myönnetyn suojelun sisällöstä (EUVL L 304, 30.9.2004, s. 12).

(4)  Neuvoston direktiivi 2009/50/EY, annettu 25 päivänä toukokuuta 2009, kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä korkeaa pätevyyttä vaativaa työtä varten (EUVL L 155, 18.6.2009, s. 17).