8.4.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 92/109


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2015/558,

annettu 1 päivänä huhtikuuta 2015,

eläinten terveyttä koskevista toimenpiteistä afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi eräissä jäsenvaltioissa annetun täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU muuttamisesta

(tiedoksiannettu numerolla C(2015) 2160)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon eläinlääkärintarkastuksista yhteisön sisäisessä kaupassa sisämarkkinoiden toteuttamista varten 11 päivänä joulukuuta 1989 annetun neuvoston direktiivin 89/662/ETY (1) ja erityisesti sen 9 artiklan 4 kohdan,

ottaa huomioon eläinlääkärin- ja kotieläinjalostustarkastuksista yhteisön sisäisessä tiettyjen elävien eläinten ja tuotteiden kaupassa 26 päivänä kesäkuuta 1990 annetun neuvoston direktiivin 90/425/ETY (2) ja erityisesti sen 10 artiklan 4 kohdan,

ottaa huomioon ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläinperäisten tuotteiden tuotantoon, jalostukseen, jakeluun ja yhteisön alueelle tuomiseen liittyvistä eläinten terveyttä koskevista säännöistä 16 päivänä joulukuuta 2002 annetun neuvoston direktiivin 2002/99/EY (3) ja erityisesti sen 4 artiklan 3 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Komission täytäntöönpanopäätöksessä 2014/709/EU (4) säädetään eläinten terveyttä koskevista toimenpiteistä afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi eräissä jäsenvaltioissa. Kyseisen päätöksen liitteessä määritetään ja luetellaan kyseisten jäsenvaltioiden tiettyjä alueita, jotka on erotettu toisistaan epidemiologiseen tilanteeseen perustuvan riskitason mukaan. Luettelossa on mukana tiettyjä Italian, Latvian, Liettuan, Puolan ja Viron alueita.

(2)

Täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU 7 artiklaa, jossa säädetään poikkeuksesta kieltoon, joka koskee sikaeläimistä saatavien sivutuotteiden lähettämistä kyseisen täytäntöönpanopäätöksen liitteessä olevassa III ja IV osassa luetelluilta alueilta, olisi tarkistettava, jotta muista kuin luonnonvaraisista sioista saatavat sivutuotteet, myös kuolleiden eläinten käsittelemättömät ruhot, jotka ovat peräisin liitteessä olevassa III osassa luetelluilta alueilla sijaitsevilta tiloilta, voidaan hävittää turvallisesti näistä eläimistä saatavista sivutuotteista aiheutuvaan riskiin suhteutetulla tavalla.

(3)

Tammikuun ja helmikuun 2015 välisenä aikana Puolassa raportoitiin afrikkalaisen sikaruton taudinpurkaus kotieläimenä pidettävissä sioissa, ja Liettuassa ja Puolassa raportoitiin useita tapauksia villisioissa täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitteessä olevassa II osassa mainitulla rajoitusten kohteena olevalla alueella. Helmi- ja maaliskuussa 2015 Latviassa raportoitiin muutama tapaus täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitteessä olevassa I osassa ja III osassa mainituilla rajoitusten kohteena olevilla alueilla.

(4)

Nykyisen epidemiologisen tilanteen kehittyminen olisi otettava huomioon arvioitaessa Latviassa, Liettuassa ja Puolassa vallitsevasta eläinten terveystilanteesta aiheutuvaa riskiä. Jotta eläinten terveyttä koskevat torjuntatoimenpiteet voidaan kohdentaa ja jotta voidaan estää afrikkalaisen sikaruton leviäminen sekä ehkäistä tarpeettomat häiriöt unionin sisäisessä kaupassa ja kolmansien maiden asettamat perusteettomat kaupan esteet, unionin luetteloa alueista, joihin sovelletaan täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitteessä vahvistettuja eläinten terveyttä koskevia torjuntatoimenpiteitä, olisi muutettava, ja siinä olisi otettava huomioon eläinten nykyinen terveystilanne kyseisen taudin osalta Latviassa, Liettuassa ja Puolassa.

(5)

Täytäntöönpanopäätöstä 2014/709/EU olisi sen vuoksi muutettava.

(6)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Muutetaan täytäntöönpanopäätös 2014/709/EU seuraavasti:

1)

Korvataan 7 artiklan 2 kohdan johdantolause seuraavasti:

”2.   Poiketen kiellosta, josta säädetään 2 artiklan d alakohdassa, asianomaiset jäsenvaltiot voivat sallia muista kuin luonnonvaraisista sioista saatavien eläinten sivutuotteiden, myös kuolleiden eläinten käsittelemättömien ruhojen, lähettämisen tiloilta tai ruhojen lähettämisen asetuksen (EY) N:o 853/2004 mukaisesti hyväksytyistä teurastamoista, jotka sijaitsevat liitteessä olevassa III osassa luetelluilla alueilla, asetuksen (EY) N:o 1069/2009 24 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdassa tarkoitettuun käsittely-, poltto- tai rinnakkaispolttolaitokseen, joka sijaitsee liitteessä olevassa III osassa lueteltujen alueiden ulkopuolella, edellyttäen että:”

.

2)

Korvataan liite tämän päätöksen liitteellä.

2 artikla

Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 1 päivänä huhtikuuta 2015.

Komission puolesta

Vytenis ANDRIUKAITIS

Komission jäsen


(1)  EYVL L 395, 30.12.1989, s. 13.

(2)  EYVL L 224, 18.8.1990, s. 29.

(3)  EYVL L 18, 23.1.2003, s. 11.

(4)  Komission täytäntöönpanopäätös 2014/709/EU, annettu 9 päivänä lokakuuta 2014, eläinten terveyttä koskevista toimenpiteistä afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi eräissä jäsenvaltioissa ja täytäntöönpanopäätöksen 2014/178/EU kumoamisesta (EUVL L 295, 11.10.2014, s. 63).


LIITE

”LIITE

I OSA

1.   Viro

Seuraavat Viron alueet:

Põlvamaa maakond,

Häädemeeste vald,

Kambja vald,

Kasepää vald,

Kolga-Jaani vald,

Konguta vald,

Kõo vald,

Kõpu vald,

Laekvere vald,

Lasva vald,

Meremäe vald,

Nõo vald,

Paikuse vald,

Pärsti vald,

Puhja vald,

Rägavere vald,

Rannu vald,

Rõngu vald,

Saarde vald,

Saare vald,

Saarepeedi vald,

Sõmeru vald,

Surju vald,

Suure-Jaani vald,

Tahkuranna vald,

Torma vald,

Vastseliina vald,

Viiratsi vald,

Vinni vald,

Viru-Nigula vald,

Võru vald,

Võru linn,

Kunda linn,

Viljandi linn.

2.   Latvia

Seuraavat Latvian alueet:

Aizkraukles novads,

Alūksnes novads: Ilzenes, Zeltiņu, Kalncempju, Annas, Malienas, Jaunannas, Mālupes ja Liepnas pagasti,

Krimuldas novads: Krimuldas pagasts,

Amatas novads,

Apes novads: Virešu pagasts,

Baltinavas novads,

Balvu novads,

Cēsu novads,

Gulbenes novads,

Ikšķiles novads,

Inčukalna novads,

Jaunjelgavas novads,

Jaunpiepalgas novads,

Ķeguma novads,

Lielvārdes novads,

Līgatnes novads,

Mālpils novads,

Neretas novads,

Ogres novads,

Priekuļu novads,

Raunas novads,

Ropažu novads,

Rugāju novads,

Salas novads,

Sējas novads,

Siguldas novads,

Skrīveru novads,

Smiltenes novads,

Vecpiebalgas novads,

Vecumnieku novads,

Viesītes novads,

Viļakas novads.

3.   Liettua

Seuraavat Liettuan alueet:

Kėdainiai rajono savivaldybė: Josvainių, Pernaravos, Krakių, Kėdainių miesto, Dotnuvos, Gudžiūnų ja Surviliškio seniūnija,

Panevežys rajono savivaldybė: Krekenavos, Upytės, Velžio, Miežiškių, Karsakiškio, Naujamiesčio, Paįstrio, Panevėžio ja Smilgių seniūnija,

Radviliškis rajono svaivaldybė: Skėmių ja Sidabravo seniūnija,

Kaunas rajono savivaldybė: Akademijos, Alšėnų, Babtų, Batniavos, Čekiškės, Ežerėlio, Garliavos, Garliavos apylinkių, Kačerginės, Kulautuvos, Linksmakalnio, Raudondvario, Ringaudų, Rokų, Taurakiemio, Vilkijos, Vilkijos apylinkių ja Zapyškio seniūnija,

Kaišiadorys rajono savivaldybė: Kruonio, Nemaitonių, Žiežmarių ja Žiežmarių apylinkės seniūnija sekä Rumšiškių seniūnijan osa, joka sijaitsee tien N. A1 eteläpuolella,

Panevežys miesto savivaldybė,

Pasvalys rajono savivaldybė,

Prienai rajono savivaldybė,

Birštonas savivaldybė,

Kalvarija savivaldybė,

Kazlu Ruda savivaldybė,

Marijampole savivaldybė.

4.   Puola

Seuraavat Puolan alueet:

Podlaskien voivodikunnassa (województwo podlaskie):

powiat M. Suwałki,

powiat M. Białystok,

Rutka-Tartak, Szypliszki, Suwałki ja Raczki gminy Suwałkin piirikunnassa (powiat suwalski),

Krasnopol ja Puńsk gminy Sejnyn piirikunnassa (powiat sejneński),

Augustów (ml. Augustówin kaupunki), Nowinka, Sztabin ja Bargłów Kościelny gminy Augustówin piirikunnassa (powiat augustowski),

Mońkin piirikunta (powiat moniecki),

Suchowola ja Korycin gminy Sokółkan piirikunnassa (powiat sokólski),

Choroszcz, Juchnowiec Kościelny, Suraż, Turośń Kościelna, Tykocin, Zabłudów, Łapy, Poświętne, Zawady ja Dobrzyniewo gminy Duże Białystokin piirikunnassa (powiat białostocki),

Bielskin piirikunta (powiat bielski),

Hajnówkan piirikunta (powiat hajnowski),

Grodzisk, Dziadkowice ja Milejczyce gminy Siemiatyczen piirikunnassa (powiat siemiatycki),

Rutki gminy Zambrówin piirikunnassa (powiat zambrowski),

Kobylin-Borzymy, Kulesze Kościelne, Sokoły, Wysokie Mazowieckie (ml. Wysokie Mazowieckien kaupunki), Nowe Piekuty, Szepietowo, Klukowo ja Ciechanowiec gminy Wysokie Mazowieckien piirikunnassa (powiat wysokomazowiecki).

II OSA

1.   Viro

Seuraavat Viron alueet:

Ida-Virumaa maakond,

Valgamaa maakond,

Abja vald,

Halliste vald,

Karksi vald,

Paistu vald,

Tarvastu vald,

Antsla vald,

Mõniste vald,

Varstu vald,

Rõuge vald,

Sõmerpalu vald,

Haanja vald,

Misso vald,

Urvaste vald.

2.   Latvia

Seuraavat Latvian alueet:

Aknīstes novads,

Alūksnes novads: Veclaicenes, Jaunlaicenes, Ziemeru, Alsviķu, Mārkalnes, Jaunalūksnes ja Pededzes pagasti,

Apes novads: Gaujienas, Trapenes ja Apes pagasts,

Krimuldas novads: Krimuldas pagasts,

Alojas novads,

Cesvaines novads,

Ērgļu novads,

Ilūkstes novads,

Jēkabpils republikas pilsēta,

Jēkabpils novads,

Kocēnu novads,

Kokneses novads,

Krustpils novads,

Līvānu novads,

Lubānas novads,

Limbažu novads,

Madonas novads,

Mazsalacas novads,

Pārgaujas novads,

Pļaviņu novads,

Salacgrīvas novads,

Varakļānu novads,

Valmiera republikas pilsēta.

3.   Liettua

Seuraavat Liettuan alueet:

Anykščiai rajono savivaldybė: Andrioniškis, Anykščiai, Debeikiai, Kavarskas, Kurkliai, Skiemonys, Traupis, Troškūnai ja Viešintos seniūnija sekä Svėdasain osa, joka sijaitsee tien nro 118 eteläpuolella,

Kėdainiai rajono savivaldybė: Pelėdnagių, Vilainių, Truskavos ja Šėtos seniūnija,

Kupiškis rajono savivaldybė: Alizava, Kupiškis, Noriūnai ja Subačius seniūnija,

Panevėžys rajono savivaldybė: Ramygalos, Vadoklių ja Raguvos seniūnija,

Kaunas rajono savivaldybė: Domeikavos, Karmėlavos, Kauno miesto, Lapių, Neveronių, Samylų, Užliedžių ja Vandžiogalos seniūnija,

Kaišiadorys rajono savivaldybė: Kaišiadorių miesto, Kaišiadorių apylinkės, Palomenės, Paparčių, Pravieniškių ja Žąslių seniūnija sekä Rumšiškių seniūnijan osa, joka sijaitsee tien N. A1 pohjoispuolella,

Alytus apskritis,

Vilnius miesto savivaldybė,

Biržai rajono savivaldybė,

Jonava rajono savivaldybė,

Šalcininkai rajono savivaldybė,

Širvintos rajono savivaldybė,

Trakai rajono savivaldybė,

Ukmerge rajono savivaldybė,

Vilnius rajono savivaldybė,

Elektrenai savivaldybė.

4.   Puola

Seuraavat Puolan alueet:

Podlaskien voivodikunnassa (województwo podlaskie):

Giby ja Sejny gminy sekä Sejnyn kaupunki Sejnyn piirikunnassa (powiat sejneński),

Lipsk ja Płaska gminy Augustówin piirikunnassa (powiat augustowski),

Dąbrowa Białostocka, Janów, Nowy Dwór ja Sidra gminy Sokółkan piirikunnassa (powiat sokólski),

Czarna Białostocka, Supraśl ja Wasilków gminy Białystokin piirikunnassa (powiat białostocki).

III OSA

1.   Latvia

Seuraavat Latvian alueet:

Aglonas novads,

Beverīinas novads,

Burtnieku novads,

Ciblas novads,

Dagdas novads,

Daugavpils novads,

Kārsavas novads,

Krāslavas novads,

Ludzas novads,

Naukšēnu novads,

Preiļu novads,

Rēzeknes novads,

Riebiņu novads,

Rūjienas novads,

Streņču novads,

Valkas novads,

Vārkavas novads,

Viļānu novads,

Zilupes novads,

Daugavpils republikas pilsēta,

Rēzekne republikas pilsēta.

2.   Liettua

Seuraavat Liettuan alueet:

Ignalina rajono savivaldybe,

Moletai rajono savivaldybe,

Rokiškis rajono savivaldybe,

Švencionys rajono savivaldybe,

Utena rajono savivaldybe,

Zarasai rajono savivaldybe,

Visaginas savivaldybe,

Kupiškis rajono savivaldybė: Šimonys ja Skapiškis seniūnija,

Anykščiai rajono savivaldybė: Svėdasai seniūnijan osa, joka sijaitsee tien nro 118 pohjoispuolella.

3.   Puola

Seuraavat Puolan alueet:

Podlaskien voivodikunnassa (województwo podlaskie):

Krynki, Kuźnica, Sokółka ja Szudziałowo gminy Sokółkan piirikunnassa (powiat sokólski),

Gródek ja Michałowo gminy Białystokin piirikunnassa (powiat białostocki).

IV OSA

Italia

Seuraavat Italian alueet:

kaikki Sardinian alueet.”