24.7.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 218/6


NEUVOSTON PÄÄTÖS 2014/491/YUTP,

annettu 22 päivänä heinäkuuta 2014,

Euroopan turvallisuus- ja puolustusakatemian perustamisesta annetun päätöksen 2013/189/YUTP muuttamisesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 42 artiklan 4 kohdan,

ottaa huomioon unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Neuvosto hyväksyi 22 päivänä huhtikuuta 2013 päätöksen 2013/189/YUTP (1) Euroopan turvallisuus- ja puolustusakatemian (ETPA) perustamisesta.

(2)

Päätöksellä 2013/189/YUTP on vahvistettu ETPA:n menoihin tarkoitettu rahoitusohje, jonka on tarkoitus kattaa ETPA:n kulut ensimmäisten 12 kuukauden ajan rahoitussopimuksen tekemisestä, eli 1 päivänä elokuuta 2013 alkavana ja 31 päivänä heinäkuuta 2014 päättyvänä kautena.

(3)

Päätöksellä 2013/189/YUTP perustettu johtokomitea sopi 25 päivänä maaliskuuta 2014, että rahoitussopimuksen kattama kausi olisi yhdenmukaistettava tilikauden kanssa, joka alkaa 1 päivänä tammikuuta ja päättyy 31 päivänä joulukuuta, jotta vuodesta 2016 alkaen vaadittaisiin vain yksi tilinpäätösten sarja.

(4)

Sen vuoksi olisi vahvistettava uusi rahoitusohje 1 päivänä elokuuta 2014 alkavalle ja 31 päivänä joulukuuta 2015 päättyvälle kaudelle.

(5)

Päätös 2013/189/YUTP olisi sen vuoksi muutettava tämän mukaisesti,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Korvataan päätöksen 2013/189/YUTP 16 artiklan 2 kohta seuraavasti:

”2.   ETPA:n menoihin tarkoitettu rahoitusohje, jonka on tarkoitus kattaa ETPA:n kulut ensimmäisten 12 kuukauden ajan 3 kohdassa tarkoitetun rahoitussopimuksen tekemisestä, on 535 000 euroa.

ETPA:n menoihin tarkoitettu rahoitusohje, jonka on tarkoitus kattaa ETPA:n kulut 1 päivänä elokuuta 2014 alkavana ja 31 päivänä joulukuuta 2015 päättyvänä kautena on 756 000 euroa.

Neuvosto päättää ETPA:n menoihin tarkoitetut rahoitusohjeet tämän jälkeisten kausien osalta.”

2 artikla

Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.

Tehty Brysselissä 22 päivänä heinäkuuta 2014.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

C. ASHTON


(1)  Neuvoston päätös 2013/189/YUTP, annettu 22 päivänä huhtikuuta 2013, Euroopan turvallisuus- ja puolustusakatemian (ETPA) perustamisesta sekä yhteisen toiminnan 2008/550/YUTP kumoamisesta (EUVL L 112, 24.4.2013, s. 22).